//Masi, voi aloittaa mähinän seuraavassa roolissa
Syystähti hännän liikkeellään ohjeisti Safiirilumoa sekä Helmennaalia jäämään Usvajoen leirin ulkopuolelle, jottei heidän takaansa voisi ketään suurempaa uhkaa saapua tietämättä. Hän ei uskoisi, että Usvajoki varautuisi mihinkään tällaiseen, ja jos ulkona olisi partio, ei se olisi kovin suuri uhka. Mutta jos heitä vastaan kohoaisi tässä vielä toinen kansa, sitten he olisivat pulassa. Kilpikonnakuvioinen naaras asteli leiriin varovaisin askelin, mutta varma sekä hyytävä katse silmissään. Tuulentähti kohosi pesästään silmät leiskuen ja loikkasi puhujankannolleen leirin keskellä. Riitasointu otti paikkaa korkeammalta paikalta leirissä, ja sotureita sekä oppilaita asettautui varovaisesti pesien eteen, uteliaana sekä vihaisena. Taivaanliekin naaras virnisti tyytyväisenä ja seisahtui sitten hyvän matkan päähän Tuulentähden kannosta, asettautuen istumaan rauhallisena, hännällään viitaten kissoja takanaan asettautumaan rauhallisesti hänen taakseen. Ensin, he haluaisivat jutella.

“Mikä on oikeutenne astella Usvajoen leiriin noin suuren partion kanssa?” Tuulentähden vastaavan hyytävä ääni naukui Syystähdelle, tarkkaillen vihreällä katseellaan tuon jokaista partion jäsentä yksitellen. Viha leiskui tuon silmissä, kun toinen kansa uhkaisi heidän kotiaan näin henkilökohtaisesti. Syystähti painoi hieman päätään, mutta piti katseensa koko ajan Usvajoen johtajassa.

“Tahdomme jutella. Emme hyväksy sitä, ettemme saa tietää kuka on surmannut Vaahterakynnen. Olemme keränneet todisteita siitä, miten hän on taistellut kissaa vastaan ennen kuolemaansa. Emmekä voi uskoa itsemurhan mahdollisuuteen”, naaras aloitti tarkkaillen Tuulentähteä, vilkaisten Riitasointuun sekä puhujankannon ympärillä oleviin pariin soturiin. Tuulentähden häntä alkoi heilua puolelta toiselle ja tuon niskakarvat kohosivat pystyyn.

“Miten voit yhä edelleen syyttää Usvajoen kansaa hänen kuolemastaan?! Jos teidän oma kissanne on uponnut lampeen, ei se meidän vikamme ole!” hänen raivonsa kuohui yli ja Syystähti näki Tuulentähden pakottavan itsensä haukkaamaan henkeä. Hänen kasvojenpiirteensä tuntuivat hieman musertuvan kuullessaan Vaahterakynnestä. Kilpikonnakuvioinen irvisti tyytyväisenä reaktioon.

“Hänen kynsiensä sekä käpäliensä välistä löytyi karvaa, kissan karvaa. Emme tunnistaneet pieniä karvatuppoja, voisi olla meidän kissamme, mutta myös teidän kissanne. Hän kuoli silloin, kun olitte luonamme hankkimassa turvaa. Turvaa, Tuulentähti”, Syystähti murisi viimeiset sanansa ja kohosi käpälilleen häntä raivosta heiluen. “Te, tulitte meille hakemaan turvapaikkaa, kun kotinne oli vallattu kaksijalkojen toimesta. Me annoimme teille suojaa, ruokaa sekä apua. Ja te maksatte sen takaisin surmaamalle kissamme! Ilman syytä!” Naaras raivosi ja vastasi Tuulentähden leiskuvaan katseeseen omallaan. Ihan kuin usvajokelaisen silmissä olisi jokin muuttunut, ihan kuin viha olisi myös surua tai jonkinlaista pehmeyttä. Tuulentähden oli pakko räpäyttää silmiään pariin kertaan ja vaihtaa painoa käpälillään. Hiljaisuus täytti leiriä, kun Syystähti vei katsettaan pitkin leirin jäseniä.

“En olisi voinut uskoa, että apua hakeva ystäväkansa voisi maksaa takaisin näin”, hän murisi katsellen sotureita ympärillään. “En olisi voinut uskoa, että maksatte takaisin näin. En olisi voinut uskoa, että joku teistä alentuu näin matalalle tasolle”, hän irvisti hampaidensa välistä ja siirsi sitten katseensa Tuulentähteen. “Aiotko ilmiantaa palkkasoturisi, vai pitääkö meidän savustaa hänet ulos?” Syystähti ivasi ja tarkkaili Tuulentähteä, joka viskasi häntäänsä kovasti takanaan.

“Jos joku meistä on surmannut kyseisen kissan, tahdon hänen kertovan siitä nyt!” Tuulentähti kohotti katseensa sotureihinsa, tarkkaili kissoja edes takaisin ja päätti lopulta kierroksensa Taivaanliekin kissojen yli Riitasointuun. Valuttaen sitten hitaasti katseensa takaisin Syystähteen.

“Jos kukaan ei vastaa, olette täällä turhaan ja voitte poistua samoin tein. En aio vastata kysymyksiinne enää. Olette väärässä paikassa. Olleet koko ajan”, Tuulentähti naukui hyytävän kylmästi, tiukasti pitäen Syystähden liikkeitä silmällä.

// Masi

Rotanpentu yritti hyvin pienillä tassuillaan kurkottaa ylöspäin samalla, kun veti keuhkonsa täyteen viiltävän kylmää pakkasilmaa. Viileys puski päin tuon märkää turkkia, vaikka kolli pystyi ympärillään tuntemaan muutaman muunkin viileän ja kostean turkin, kun taas muutaman suuremman olennon, joista toinen puuskutti taukoamatta ja toinen yritti antaa jonkinlaisia ohjeita, vaikka ei kollia niitä ymmärtänyt tai tiedostanutkaan sen enempää. Ei tuo oikein tiennyt, mihin hänen pitäisi keskittyä, kun välillä jonkun karhea kieli kävi kollin turkkia läpi ja välillä pieni pentu nostettiin niskavilloista takaisin muiden luokse, kun kömpelönä ja tiedostamattomana tipahti pois pehmeältä sammalvuoteelta kaiken kaaoksen keskellä.
Oudoin ääni ympärillä oli vaimea, joka kantautui kauempaa pesän ulkopuolelta, joka sai kollin tuntemaan ainakin olonsa jokseenkin turvattomaksi ja yrittämään hakeutua muiden pienien pallojen ympärille sekä sen vanhemman kissan, joka heilautti suojelunhaluisesti häntäänsä juuri syntyneiden pentujen ympärille.
"Pidän teidät turvassa", Rotanpentu kuuli vaimean murahduksen jostain lähettyviltä ja pystyi melkein mielessään kuvittelemaan kuvan siitä, että jonkun näköinen kolli poistuisi pesästä. Ei kuvitelma kuitenkaan kauaa kestänyt, kun hänen vieressään oleva vanhempi hahmo parkaisi kovaan ääneen viimeisen pennun syntyessä.

Vihervarjo oli vaipunut ajatuksiinsa istuessaan kylmässä maassa, lähellä tuoresaaliskasaa. Hän oli ollut aamuyöstä lähtien raivaamassa lunta muiden sotureiden kanssa, ja naaraan jänteviä lihaksia särki jo toden teolla. Hänen oma uupumuksensa paistoi klaanitovereiden kasvoista, mutta yhteishengellä kaikki jaksoivat puskea toisiaan eteenpäin. Kyllä tästäkin kylmästä ajasta selvittäisiin, kuten kaikkina menneinäkin kuina. Vihervarjo oli kaiken kaikkiaan hyvin ylpeä klaanitovereistaan, sillä kukaan ei jättänyt toista pulaan. Hän ei voinut kuin arvella, että olisiko muissa ei-niin-hyvämaineisissa kansoissa samanlainen meno. Nuori naaras vetäytyi pois ajatustensa virrasta hänen hätkähtäessä klaanitoverin kysymykseen. Vihervarjo kohotti ystävällisen valkean katseensa Kilpikonnakasvoon ja vastasi tämän esittämään kysymykseen: "En ole ehtinyt vielä syömään, ja mielelläni aterioisin kanssasi", tämä naukaisi ystävällisesti häntäänsä heilauttaen. Soturitar nousi korkeille jaloilleen ja nappasi kasasta keskikokoisen linnun, ehkä punatulkun, josta hehkui vielä vähän lämpöä. "Ja soturien pesä käy mainiosti", naaras lisäsi ja lähti kävelemään kohti pesää klaanitoverinsa kanssa. "Klaani on tehnyt töitä aivan myyränä", Vihervarjo hymähti lumimäärää kohti viitaten, ja sotureiden pesälle päästyään pudotti linnun maahan. Ennen suunsa avaamista Vihervarjo joutui hetken selvittelemään kieleensä jääneitä höyheniä. "Sinäkin olet varmaan ollut koko yön hommissa, saitteko kaiken valmiiksi?", hän kysyi, mutta jatkoi pian pehmeästi; "Ja sinunkin tulisi myös nukkua aterioinnin jälkeen". Kuitenkin naaraalta itse pääsi makea haukotus sen sanottuaan, ja se sai Vihervarjon viikset värähtämään huvittuneena. *Paraskin puhuja*.

//Sarahalla//

Kilpikonnakasvo oli juuri saanut autettua muutaman pesän rakentamisessa ja sitä ennen hän oli käynyt muiden mukana metsästämässä. Hänen jalkansa olivat puhki ja hän lysähti istumaan keskelle leiriä. Nälkä murisi hänen vatsassaan. Tulitassu, hänen sisarensa loikoili vanhintenpesän edustalla Hallavarjon entisellä reviirillä ja katseli varautuneena uutta reviiriä. Siitä alkoi pian olla jo useampi päivä, kun Myrskyvaahtera oli tehnyt Hiirenpolun ja Veritähden toimesta Synkkävarjon kanssa yhteistyösopimuksen, jonka ansiosta Synkkävarjo oli auttanut lumen raivaustöissä Myrskyvaahteran leirissä ja kiitos sen, lumen alle vangeiksi jääneet Raadelmatähti ja Usvapolku oltiin saatu pelastettua. Usvapolku oli kuitenkin ollut niin huonossa kunnossa, että loput leiristä palanneet olivat kertoneet tämän jääneen oikealle reviirille Hiirenpolun, Orapihlajatassun ja Synkkävarjon soturin Routanaurun kanssa. Yhteistyösopimus oli myös auttanut siitä, että Myrskyvaahtera saisi nyt oleskella Hallavarjon reviirillä lumen sulaamiseen ja pesien kunnostamiseen asti. Korvauksena avusta, Myrskyvaahteran parantaja Hiirenpolku koulutti Synkkävarjolle uutta parantajaa Siniperhosta, Synkkävarjon aiemman parantajan Saukonsilmän äkillisesti kuoltua.
Paljon oli tapahtunut ja elämä uudessa leirissä oli alkanut yllättävän hyvin, mutta siitä saataisiin kiittää ahkeria nuorukaisia, jotka näkivät paljon aikaa ja vaivaa uuden leirin pystyttämisen kanssa.
Kilpikonnakasvo valui riistakasalle ja nappasi hampaisiinsa kaksi pullea hiirtä, sillä hänen silmiinsä oli osunut Vihervarjo, joka näytti olevan yhtä väsynyt kaiken työskentelyn jäljiltä kuin Kilpikonnakasvo itse.
''Hei Vihervarjo'', naaras varovasti naukui, saavuttuaan Vihervarjon luokse. ''Haluaisitko aterioida seurassani? Vai oletko jo ehtinyt syömään? Olen ihan puhki, vaikka tämä kylmyys saa tassut palelemaan. Ajattelin, että kun muut soturit ovat vielä työn touhuissa ja auttamassa petien ja pesien rakentamisessa, mentäisiinkö pois heidän tieltään syömään valmiiseen soturienpesään? '', Kilpikonnakasvo kysyi.
Hän saattoi tuntea raskaat silmäpussinsa nenällään asti kaikesta valvomisesta ja työskentelystä johtuen, kun yön unet olivat jääneet vähiin.
''Tai oletko ehtinyt jo syömään? Voin häiriköidä jotakuta muutakin, kunhan joku muu saa oman osuutensa valmiiksi'', Kilpikonnakasvo väräytti viiksiään ystävällisesti.

//Wilma, Heli

Raadelmatähti kuunteli hiljaisena pesän ulkopuolella tilannetta Heinäperhon kanssa, mutta päätti sitten lopulta astua pesään katsomaan miten tilanne kehkeytyisi heidän luonaan. Parantajaoppilaat olivat synnyttävän soturin luona, kuten myös Nevaleijona hermostuneena heiluvan häntänsä kanssa.
Raadelmatähti ehti nähdä kuinka tehokkaasti parantajaoppilas kaksikko työskenteli, ja pian syntyi toinenkin pentu, aiempaa terveempi ja terävästi miukuen komentava. Aaveenkuiskeen katse oli kuitenkin hiipunut ja tuo makasi liikkumattomana kyljellään, silmissä tyhjä tuijotus. Nevaleijona suki tiheästi ja taukoamatta Aaveenkuiskeen turkkia, päätä ja selkää, pyytäen tätä toistuvasti katsomaan kahta pentua, joista Siniperhon tassuissa oleva pentukin vaikutti jo virkeämmältä.
Muttei Aaveenkuiske vastannut, eikä reagoinut enää mihinkään. Tämä makasi kaikkensa antaneena ja elottomana pesässä, vaikkei verenvuoto ollutkaan loppunut hänestä.
''Aaveenkuiske?'', Nevaleijona vinkui, ja Raadelmatähti astui taaemmas, kun Heinäperho asteli pesään ja katseli kumppaniaan, joka oli pettänyt häntä Aaveenkuiskeen kanssa ties kuinka monta kuuta. Eikä Nevaleijona välttämättä koskaan olisi jäänyt kiinni siitä, ellei Aaveenkuiske olisi synnyttänyt tälle kaksi pentua. Nevaleijonan ympärillä kaikki tuntui pysähtyvän ja tämä ravisti epätoivoisena Aaveenkuisketta kuin olisi kadottanut järkensä kokonaan, silmien kimaltaessa epätoivosta ja paniikista.
''Antakaa minulle purasruohoa tai mitä teillä onkin, niin minä huolehdin näistä pennuista'', Heinäperho naukui tiukasti, mutta selvästi emollinen ja huolestunut katse silmissään. Raadelmatähti katseli hetken yllättyneenä Orapihlajatassun emoa, mutta nyökkäsi sitten Servaalitassulle ja Siniperholle sen merkiksi, että näin olisi paras tehdä, mikäli naaras todella tarjoutuisi huolehtimaan Nevaleijonan ja Aaveenkuiskeen pennuista.

// Wilma

''Pennut kyllä syntyvät, täällä on synnytys jo hyvin käynnissä'', Siilensuru vastasi hymyillen Sudenliljalle, jonka kumppani oli poikinut jo yhden pennuista, jota Taimiorava pesi parhaillaan. Taimiorava halusi antaa enemmän vastuuta tästä tilanteesta Siilensurulle ja pysytellä kerrankin vain avustamassa oppilastaan, sillä ei menisi enää kauaa siihen, että parantajan arvo olisi Siilensurun tassuissa, kun Taimiorava synnyttäisi hänen ja Metsänärhen pennut ja jäisi pentutarhalle.
Hortensialammelle Taimiorava ojensi oksan purtavaksi, mutta naaras työnsi sen pois. Parantaja asetteli pehmeästi ensimmäisenä syntyneen pennun emon vatsan vierelle ja Siilensuru hihkaisi, kun toinen pennuista syntyi. Taimiorava kurotti Siilensurun ohitse ja tunnusteli tarkasti naaraan vatsaa.
''Hengittele syvään hetki, vielä syntyy yksi'', parantaja naukui, Siilensurun auttaessa toisen pennun kanssa ja asetteli tämän sitten puhtaampana tuoreen emon vierelle.
Taimiorava kuitenkin höristi pelästyynenä korviaan, kun aukiolta kuului huudahduksia Taivaanliekin hyökkäyksestä.
''Sudenlilja, mene ulos pesästä ja suojele pentutarhaa, mitä sitten tuolla ulkona ikinä tapahtuukin!'', Taimiorava henkäisi pelokkaana, kun Hortensialampi tällä kertaa tarttui oksaan, kolmannen pennun synnytyksen alkaessa, muttei tilanne vaikuttanut enää yhtä helpolta ja nopealta kuin kahden aiemmin kohdalla. Naaraalla olisi kuitenkin kaksi kokenutta parantajaa tukenaan.

//Heli, Taivaanliekin sota Usvajoessa

Leopardinkukka kuuli edempää Kuurasuden vahvan äänen, kun tämä ilmoitti huudahduksenlailla, että Taivaanliekki olisi valmiina ja useampi taistelija antoi kannustavan huudahduksensa sen perään. Leopardinkukan tassuja syyhytti, hän ei ollut koskaan aiemmin ollut sodassa, mutta hän oli tuntenut kynsiä turkillaan, yrittänyt taistella kaksijalkaa vastaan ja myös maatilan asukkaita kohden, kunnes oli tavannut Varputassun, Feykirin ja päässyt lopulta kotiin. Hän kykeni kuulemaan ja tuntemaan sydämensä jännittyneen tahdin, kun Syystähden johdolla kissat ylittivät Usvajoen rajan ja lähtivät jännittynein, mutta hiljaisin askelein etenemään kohden reviirin ydintä, josta Usvajoen kissojen ominaislöyhkä tulvi heidän neniinsä vahvempana.
He havaitsivat partion, joka juuri poistui leiristä ja partion karvat kohosivat pystyyn. He kääntyivät heti takaisin leiriin ja Leopardinkukka, kuten myös Taivaanliekin partion jäsenet kykenivät kuulemaan partion kissan huudon, että Taivaanliekki saapuu ja toisen äänen, joka huusi Taivaanliekki hyökkää.
Tulisiko tästä todella sota? Katselisiko Vaahterakynsi nyt heitä Kaiusta? Leopardinkukka pörhisti turkkiaan saadakseen itsensä näyttämään suuremmalta ja kovetti katseensa, ollen varma siitä, että mikäli tilanne kärjistyisi sodaksi, hän olisi valmiina taistelemaan.
Aukiolle heidän astellessa mulkoilevien silmäparien ohitse, Riitasointu oli loikannut pesien edustalta korkeammalle paikalle tarkkailemaan heitä, samalla kun Tuulentähti saapui puhujankivelle (?) tarkkaillen tiiviisti tulijoita. Kuurasusi näytti upottaneen silmänsä tiukasti Usvajoen varapäällikköön, joka arpisesta naamastaan huolimatta, tuijotti yhtä tiukasti Kuurasutta.
Katseet alkoivat kääntyä Syystähden puoleen ja Usvajoen kissat paljastelivat kynsiään, sekä hampaitaan valppaina saapujista.

//Wilma
Servaalitassun unen keskeytti Raadelmatähden uupunut kutsu pesän suulta. Kolli ponkaisi käpälilleen ravistaen pyöreitä korviaan saaden itsensä hereille. Siniperho kolusi ensimmäisenä syvemmälle pesään hakemaan lehtiä sekä keppiä, ja lopulta vastan Servaalitassu tajusi mitä olisi käymässä. Raadelmatähden uupunut kutsu kuitenkin oli myös huolestuttava kollin mielestä. Lopulta kaukaa leiristä kuului Aaveenkuiskauksen parkaisu, ja parantajaoppilas lähti juoksuun Siniperhon perässä.

“Hyvin hoksattu”, kolli puuskutti naaraalle tuon viereltä ennen kuin luikahti pentutarhaan katselemaan kärsivää Aaveenkuiskausta, joka makasi Nevaleijonan käpälissä. Tuon vatsa oli hyvin pyöreä, pyöreämpi kuin vain päivä sitten ja tuon rinta kohosi ja laski älytöntä tahtia.
“Nevaleijona, saa hänet hengittämään rauhallisesti. Sisään ja ulos tasainen rytmi, ei saa panikoitua”, kolli naukaisi terävästi soturille ja kääntyi sitten Siniperhon puoleen. “Varmasti osaat syöttää hänelle lehdet ja anna hänelle keppi lopuksi, kun on hengitys tasaantunut”, kolli tarkkaili Siniperhoa toivoen, ettei tämä alkaisi myös panikoida epäilyttävän tilanteen äärellä. Servaalitassu itse asettui tunnustelemaan Aaveenkuiskauksen vatsaa, varovasti painellen käpäliään pitkin tuon kylkeä, vatsaa sekä lopulta perää, jossa tuntui olevan kova tukossa. Hän luimisti korviaan ja tarkkaili koko Aaveenkuiskauksen kehoa.
“Saammeko käännettyä hänet toiselle kyljelle? Pelkään, että jokin on jumissa ja tämä asento ei ole hyvä hänelle”, kolli naukui ja katseli kahta itseään suurempaa kissaa. “Todella varovasti vain, ja mahdollisimman rennoksi sen jälkeen. Sitten voimme auttaa pentuja tulemaan ulos oikein päin”, kolli pohti ja antoi kahdelle kissalle tilaa, kun Nevaleijona Siniperhon avustuksella käänsivät Aaveenkuiskauksen toiselle kyljelleen(?).

“Kiitos”, hän naukaisi ja heti ryhtyi painelemaan naaraan vatsaa toisen kivuliaasti ähkien edelleen. “Painele tästä Siniperho, siinä on selvä tunne, että jokin on huonosti ja väärin päin”, kolli antoi äkkiä tilaa naaraalle, jotta tuo saisi tunteen epäilyttävästä kohdasta. “Yritän kääntää pentua varovasti painellen vatsaa ja sitten työnnän sitä kohti perää. Se on voinut kääntyä väärinpäin, olla kehittynyt huonosti tai sitten Aaveenkuiskauksen asento oli saanut sen jäämään paikalleen”, hän pohti mietteliäästi ja paineli emon vatsaa mahdollisimman varovasti, vaikka saaden aikaan pennun liikkumisen kanavassa. Sitten hän alkoi työntää sitä kohti perää ja katsahti emoon.

“Nyt ponnista! Ota keppi ja pure sitä, jos tarvitset. Pentu pitää saada ulos heti!” kolli hätisti naarasta saatuaan pennun parempaan asentoon. Hetken Aaveenkuiskaus epäili, varmasti kivun takia, mutta lopulta ponnisti hampaita yhteen purren niin lujaa, että pieni märkä pentu putkahti ulos tämän hännän alta. Servaalitassu hyökkäsi nappaamaan pennun käpäliinsä, avasi märän pussin sen ympäriltä ja alkoi nuolla sen turkkia ja rintaa. Vain pieni sydämensyke tuntui sen rinnassa eikä henki kulkenut kunnolla.

“Nuole sitä kuin viimeistä päivää. Painele sitten varovasti rinnasta tassulla, se pitää saada hengittämään”, Servaalitassu työnsi pennun Siniperhon käpäliin ja katseli sitten Aaveenkuiskausta. “Nyt ponnista vain, kun tuntuu siltä. Loput pennut pitäisi olla hyvässä asennossa”, kolli tokaisi ja tunnusteli naaraan vatsaa edelleen varovasti, jos jotain olisikin vielä huonosti.

// Masi

Sudenliljan ajatukset sekä seurustelu kahden muun kansan soturin kanssa jäi nopeasti kesken, kun Riitasointu kutsui kolmikon luokseen ja jakoi heille jokaiselle samankaltaisen tehtävän. Sudenlilja röyhisti hiukan rintaansa ja venytteli raajojaan, mutta lähti mielellään toteuttamaan toisen määräämää tehtävää. Kolli pääsikin aina vanhustenpesälle asti ja alkoi siistimään mahdollisimman ripein liikkein lunta sen edustalta sekä ympäriltä, vaikka aina vähitellen sitä satoi enemmän vain taivaalta. Kyllä kolli jonkun verran sai asiaa edistettyä, ja pystyisi vielä myöhemminkin tulemaan tekemään sitä uudelleen, varsinkin ajatusten pyöriessä kaikessa muussa. Kun tuo keskittyi kansansa auttamiseen, ei kolli pystynyt samalla keskittymään toisessa kansassa olevaan Savuruoskaan sekä pentuihin. Tietenkään Sudenlilja ei kuitenkaan paljoa pystynyt asioihin vaikuttamaan, koska hätkähti kesken lumen siirtelyn Punakuutamon huutoon, joka sai kollin nostamaan katseensa pentutarhan suuntaan. Hetken tuo siristeli vain silmiään osin hämmentyneenä tietämättä mitä hänen oikeastaan pitäisi tehdä ennen kuin sai tassunsa liikkumaan kohti pentutarhaa. Hortensialampi synnyttäisi? Tummia pilviä nousi vain enemmän kollin mieleen. Eihän tuo ollut edes pystynyt kunnolla katsomaan naarasta silmiin, kun oli rajalta palannut Riitasoinnun kanssa. Miten hän pystyisi nyt olemaan isänä pennuille?
"Onko hän kunnossa?" Sudenlilja murisi Punakuutamolle työntyessään hitaasti ja epäilevästi pentutarhaan parantajien perässä. Kolli vilkaisi ohimennen Riitasointua, ehkä osin etsien toista jonkinlaista tukea, mutta ehkä osin jopa viitaten sillä siihen, että tuo oli ainut, joka tiesi Savuruoskasta ja varsinkin Hortensialammen synnyttäessä, asia ei saisi ikinä levitä kellekään muulle.
"Ovatko pennut turvassa?" Sudenlilja murisi keskellä kaaosta, jossa Hortensialampi yritti ponnistaa järkyttävistä kivuistaan huolimatta parantajien yrittäessä auttaa synnyttävää naarasta. Kolli itse asettui Hortensialammen taakse istumaan, että varmasti näkisi pentunsa, mutta pysyisi kuitenkin pois osaavien tassujen tieltä. Pari kertaa tuo pystyi nuolaisemaan synnyttävän naaraan päänlakea osoittaakseen tukeaan tuolle, vaikka oikeastaan koko ajatus tuntui vain kollin vatsassa ällöttävältä.

// Heli

Helmitassu oli iloinen kansansa päästyä takaisin turvalliselle alueelle, ja vielä iloisempi siitä, että oli saanut osansa siinä tehtävässä. Tuo tunsi kuuluvansa johonkin, varsinkin Utupöllön vierellä, vaikka pelkästään kollin ajattelu sai naaraan jopa punastumaan ja kääntämään palavan katseensa hetkellisesti tassuihinsa. Ehkä heidän välinsä voisi olla sellainen asia, mistä Helmitassu voisi vanhemman kollin kanssa puhua, kunhan vain saataisiin ensin kaikki järjestymään. Paljon oli tapahtunut lyhyessä ajassa, ja Raadelmatähtikin näytti niin väsyneeltä juostessaan parantajanpesälle, että Helmitassu oli jopa toisesta sekä myös varapäälliköstä huolissaan.
"Kyllä kaikki vielä iloksi muuttuu", Helmitassu naukaisi ja koitti vääntää pientä hymyä sisaruksille, jotta voisi kömpelöllä tavalla parantaa kaksikon mieltä heidän omasta emostaan. Naaraasta kuitenkin tuntui, että hän oli ehkä eniten huolissaan johtajaparista Utupöllön sekä Huurrepeuran pystyessä olemaan niin rauhallisina. Tai ainakin kaksikko näytti Helmitassun silmiin rauhallisilta, joka kohotti vielä enemmän Helmitassun arvostusta noita kohtaan.
"Ruoka tosiaan tekisi hyvää", vihersilmä naukaisi, koska pystyi melkein kuulemaan Utupöllön vatsan murinan vierellään. Ei tuo ollut sen enempää syömistä edes miettinyt, vaikka oli muulle kansalle sitä riistaa hakenut niin paljon, että sitä vielä riittäisi kolmikolle sekä niille muutamille, jotka palaisivat Myrskyvaahteran vanhalta reviiriltä.
"Meillä on pedit jo tuolla suunnalla, mutta tehdään myös myöhemmin palaaville. Voit itsekin rakentaa petisi meidän lähettyville", Utupöllö naukaisi rauhallisesti ja heilautti häntäänsä suuntaan, johon kaksikko oli monen muun tapaan rakentanut sammaleista itselleen kelvollisen alustan. Eihän se olisi pysyvä ratkaisu, mutta kelpaisi siihen asti, että kansa pääsissi takaisin omaan leiriinsä. Tai ainakin Helmitassu toivoi, että he pääsisivät vielä takaisin omaan leiriinsä.

// Masi, Heli

Siniperho säpsähti hereille Raadelmatähden ilmestyessä Hallavarjon leirin parantajanpesään, johon Siniperho oli työntynyt lepäämään. Hetken naaraalla meni aikaa, että hän pystyi prosessoimaan edes päällikön edessään sekä kaiken, mitä lyhyessä ajassa oli tapahtunut. Hetken naaras joutui siristelemään sinisiä silmiään, että pystyi niitä edes hiukan kauemmin pitämään auki. Väsymys painoi edelleen tuota, koska ei tuntenut oloaan kauhean turvalliseksi Hallavarjon leirissä Myrskyvaahteran kissojen kynsissä, ja näin ollen naaras oikeastaan joutui nukkumaan toinen silmän auki. Ei tuo oloaan kauhean turvalliseksi varmasti Synkkävarjossakaan tuntisi, mutta ajatteli itsellään olevan hiukan enemmän arvoa siellä.
"Aaveenkuiskaus synnyttää?" Siniperho naukui hitaasti takaisin, ihan kuin koittaisi kahta sanaa prosessoida päässään ja saada itsensä liikkeelle. Nimi oli vieras naaraalle, mutta puhe synnyttämisestä, vielä Siniperhon ensimmäisestä synnyttämisestä parantajana, naaras pystyi kamppeamaan itsensä tassuilleen ja koittamaan muistaa, mitä hänelle oli synnyttämisetä opetettu. Hän nappasi mukaansa muutaman vadelman lehden sekä myös sivummalta löytynee kepin, että Aaveenkuiskaus voisi sitä samalla purra, kun ponnistaisi, ja lähti sitten ripein askelin kohti pentutarhaa Servaalitassu mukanaan (?).
"Mikä tilanne täällä on?"

//Wilma//

Riitasointu katseli synkkä tuijotus kasvoilleen sisarensa Taimioravan taapertamisessa lumessa, joka alkoi muistuttaa seinämää joka puolella, sillä lunta oli satanut yöstä alkaen jatkuvalla tahdilla. Varapäällikkö pörhisti märkää ja lumista turkkiaan, ja naukui sitten riistakasan luona oleville Sudenliljalle, Oksamyrskylle ja Punakuutamolle, että tulisivat hänen luokseen kuuntelemaan.
''Ehdotan, että aloitamme leirissä lumen työntämisen suurempiin kasoihin. Leirissä on vaikeuksia kulkea ja niin kauan kuin meillä ei ole edes polkuja tuupattuna pesiin kulkuväyliksi, kohta pesät alkavat tukkiutua lumesta. Ehdotankin, että teemme useampia isoja lumikasoja pesien väleihin, johon työnnämme parhaamme mukaan lunta ja huolehdimme myös pesien suuaukkojen päältä lunta pois, ettei se kaikki romahda kissojen niskaan. Pahimmillaan paljon lunta ja etenkin märkää sellaista, voi aiheuttaa suurempaakin vahinkoa, jos se sattuu putoamaan kissaa päähän tai niskaan. Pennut saattavat hautautua raskaaseen lumeen kokonaan'', varapäällikkö selosti rauhallisesti juuri kokoamalleen partiolle.
''Mene sinä Sudenlilja aloittamaan vanhintenpesästä, Punakuutamo menee pentutarhalle ja Oksamyrsky aloittaa soturienpesän edustalta ja jatkaa opppilaiden pesälle. Minä työstän parantajien ja päällikön pesän, kun saatte teille määrättyihin pesiin polun, palatkaa aukiolle ja työskennellään tässä keskellä yhdessä'', hän jakoi ohjeistuksia, haluten samalla päästä itse pitämään silmällä Taimioravaa ja Metsänärheä, jotka olivat herättäneet hänessä epäilyksiä. Taimioravan vierailua Tuulentähden luona hän vielä selvittelisi sisareltaan, mikäli ei sitä aiemmin saisi selville.
Partio hajaantui työskentelemään pitkin leiriä, Riitasoinnun kohotessa parantajienpesälle ensin, sillä sinne todennäköisesti matkaavilla kissoilla olisi enemmän vaikeuksia päästä kuin päällikönpesään menevillä. Riitasointu puski parhaansa mukaan etutassuillaan lunta edellään parantajanpesän taakse, ja siisti pesän suuaukkoa hännällään, sekä tassuillaan lumesta.
Hänen työnsä kuitenkin keskeytyi, kun hän kuuli Punakuutamon huudon.
''Sudenlilja, Hortensialampi poikii! '', Punakuutamon ääni sai koko kansan havahtumaan, tai ainakin ne, jotka olivat vielä leirissä, eivätkä partioissa muualla. Riitasointu joutui äkkiä hypähtämään sivuun, kun Taimiorava ja Siilensuru pinkaisivat juuri muodostuneelle polulle ja Taimiorava hyppelehti vaivalloisesti edellä juoksevan Siilensurun tassunjäljissä kohti pentutarhaa.
Riitasointu yritti tavoittaa Sudenliljan kasvoja, jotta voisi näkeä veljensä tunne-elämää. Miten tuo ottaisi vastaan sen, että hänellä olisi nyt perhettä kahdessa kansassa? Molemmissa kansoissa häntä rakastava naaras ja pennut?

//Heli

Taimiorava räpytteli häkeltyneen helpottuneena kyyneleitä silmistään.
''Kiitos ymmärryksestä ja tuestasi Tuulentähti. Olen iloinen, että juuri sinä kohosit kansan päälliköksi ja voimme viimein elellä Usvajoelle hyviä, sekä rauhallisia aikoja, ilman jatkuvaa sotaa tai pelkoa päällikön seuraavista aikeista'', Taimiorava kehräsi varovaisena, viitaten sanansa Tomutähden tahtoon taistella kaksijalkoja vastaan, mutta myös Tulitähden vainoon puoliverisiä kohtaan.
''Minä lupaan ilmoittaa sinulle, kun aikani on siirtyä, mutta täytän myös antamasi tehtävän Siilensurun seurassa'', Taimiorava naukui hymyillen. Hänen olisikin parasta laittaa töppösiinsä vauhtia, jotta he ehtisivät turvallisesti Kuulammelle ennen pentujen syntymää tai ennen kuin hän olisi viimeisillään, eikä voisi enää vaeltaa niin pitkää matkaa, jolloin Siilensurun seremonia viivästyisi.
Tuulentähti vaikutti tyytyväiseltä lopputulokseen, joten lämpimän hymyn kanssa parantaja poistui pesästä ja lähti askeltamaan kasvavassa lumihangessa kohden omaa pesäänsä, joutuen pienen kokonsa takia puskemaan rinnallaan lunta edellään. Taimioravalla olisi heti puhuttavaa Siilensurun kanssa, mutta hän halusi varmistaa, että myös Metsänärhi olisi paikalla kuulemassa tilanteen. Taimiorava toivoi, että tulevat pennut olisivat ainakin kannustava side kansalaisten silmissä, jotta nämä pystyisivät tutustumaan paremmin Metsänärheen ja oppisivat luottamaan tähän. Kuten Taimioravakin teki.

//Wilma
Huurrepeura katseli uupuneita kissoja, jotka hajaantuivat pian valmiiksi saaduille pedeille nauttimaan saalista, sekä siistimään itseään. Huurrepeura oli tyytyväinen, että tilanne oli vihdoin alkanut rauhoittua, ja vaikka Raadelmatähtikin oli niin uupuneen näköinen, kansa vielä varmasti toipuisi. Kermanvalkea naaras nyökäytti päätään iloisesti veljelleen sekä Helmitassulle ja istuutui näiden seuraan alas leirin reunamalle.

“Kaikki ovat tässä hetkessä ihan hyvässä kunnossa uskomuksieni mukaan. Kukaan ei ole pahasti loukkaantunut, vain Raadelmatähti uupunut ja Usvapolku jäi Hiirenpolun, Orapihlajatassun sekä Routanaurun kera vanhaan leiriin, kunnes emoni on valmis kävelemään. Hän koki vähän enemmän vahinkoa kuin Raadelmatähti, mahdollisesti päällikön elämien takia”, hän pohti hiljaa ääneen katsellessaan, miten oli kolli asettunut levolle leirin aukiolle. “Mutta tärkein että kaikki ovat nyt tässä, on löydetty sekä parempaan menossa”, hän huokaisi ja nuolaisi käpälällään korvaansa, osuen myös päänsä päällä oleviin pieniin sarviin. Se sai hänet tuhahtamaan unohtaessaan pienen oikkunsa. Olisikohan Kirpputassu jo ikävöinyt häntä? Ainakin mestarilla oli ikävä oppilastaan, olisiko sellainen suhde normaali?

“Oletteko te saaneet jo ruokaa sekä omat pedit? Voisin tehdä itselleni sekä vanhassa leirissä oleville pedit ellei niitä ole jo saatu valmiiksi”, Huurrepeura pohti ääneen kääntäen mietteliään sekä uteliaan katseensa sitten Utupöllöön ja Helmitassuun. Helmitassu oli niin viehättävän kaunis, ja Utupöllö näytti enemmän kuin paremmin nauttivan hänen seurastaan. Siitä naaras oli hyvillään, hännänpää vääntelehtien iloisesti uusille aluille.

//Masi
Tuulentähti nyökytteli päätään Metsänärhen seikkailulle, ollen kuitenkin hieman vaivaantunut siitä miten kolli saattoi kulkea yksikseen kertomatta kellekään, tai edes kysymättä lupaa Taimioravalta saisiko poistua. Joka voisi kysyä vielä lupaa Tuulentähdeltä. Harmaa naaras ei ollut päättänyt olisiko Metsänärhestä heille hyvä soturi, voisiko kolli oikeasti jäädä. Mutta ehkä hänet voitaisiin nimetä soturiksi, kerran Taimiorava oli niin läheiseksi kasvanut toisen kanssa. Ei hänestä siinä kohtaa voisi suuresti harmia olla, eihän? Jos kolli välittäisi yhtään kumppanistaan sekä pennuistaan. Tuulentähti laski vihertävän katseensa Taimioravaan hymyillen vienosti.

Naaras nojautui hieman paremmin ystävänsä turkkia vasten toisen äänensävyn särkyessä puheensa päätteeksi. Jos hän olisi sitä mieltä, että Siilensuru olisi valmis ja oppilaankin ottamaan, olisi Tuulentähden tuota uskottava. Kansa olisi hyvissä tassuissa, ei Taimiorava olisi menossa minnekään. Tuulentähti kääri häntänsä toisen ympärille.

“Et ole itsekäs. Arvostan, että kerroit minulle, ja tiedän miten paljon kansan etusija merkitsee sinulle. Olet meille arvokas jäsen, enkä tahdo luopua sinusta, oli sinulla pentuja tai ei”, hän naukaisi ja huokaisi sitten viileästi. Jos Kaiku olisi jo kääntänyt katseensa myös Siilensuruun, ehkä nähden Taimioravan virheen, olisi tästä sitten tulossa uusi kansan parantaja. “Tehtäväsi on kertoa tästä Siilensurulle, ja vielä kysyä häneltä onko hän itse tähän valmis. Käytte Kuulammella, jotta Siilensuru voi ottaa vastaan parantajan arvonsa”, Tuulentähti naukui ja katseli ystäväänsä rauhallisin silmin. “Ja kerro minulle, kun tahdot siirtyä pentutarhaan. Teemme sinulle pedin ja pidämme siitä hyvää huolta”, hän kehräsi tietäen nyt, miten monta emoa tarhassa olisikaan. Usvajoki alkaisi kukoistamaan vihdoin.