//Heli//

Aurinkotuulesta vasta Usvajoen leiriin saapunut naaras tarkkaili uteliaana, mutta myös jännittyneenä uuden mahdollisen päällikkönsä elekieltä parhaansa mukaan. Hän toivoi uutta mahdollisuutta kumppaninsa luota Usvajoesta, mutta voisiko hän täyttää Tuulentähden toiveet ja osoittaa vielä uskollisuutensa Usvajoen kansalle? Ainakin hänellä olisi taitoa ja jo jonkinlaista elämänkokemusta soturina, vaikkakin kanien perässä juoksemisesta.
''Kiitos Tuulentähti. Uskon, että perheeni Aurinkotuulessa on jokainen löytänyt uudenlaisen elämänsä. Enkä anna verisukulaisteni tulla uskollisuuteni tielle, kun olen viimein päättänyt aloittaa oman elämäni'', Liekkivarjo naukui tiukasti loppua kohden, ehkä vakuuttaakseen Tuulentähden, mutta haluten tuoda myös rehelliset ajatuksensa esille uudelle päällikölleen.
''Tietysti. On parempi antaa Taimioravan arvioida tilanteeni'', Liekkivarjo varovasti uskalsi hymyillä, Tuulentähden sanat antoivat hänelle toivoa tulevaisuudesta, sekä hänen omastaan että hänen pennuistaan. Pian Riitasointu asteli pesään kuultuaan omaan nimeään kutsuttavan. Riitasointu kuunteli päällikkönsä ohjeistuksen ja nyökkäsi rauhallisesti, luoden sitten jäätävän katseen jälleen Liekkivarjoon ja poistui pesästä. Liekkivarjo kohosi ripeästi tassuilleen, sillä uskoi toisen tuijotuksen viittaavan siihen, että ilman suurempia sanoja soturin tulisi seurata tätä. Liekkivarjo vielä kumarsi Tuulentähdelle ja poistui ripeästi Riitasoinnun perässä pesästä.
--
Kun Riitasointu oli näyttänyt Liekkivarjolle leiriä, vaikkakin vaikuttaen kireältä siitä, että Liekkivarjo oli saanut luvan jäädä leiriin. Liekkivarjo kiitti varapäällikköä kierroksesta, kun varapäällikkö jätti tämän parantajan pesän edustalle antaen tämän jatkaa siitä eteenpäin omillaan.
Liekkivarjo varovaisesti astui Taimioravan pesään. Hän ei tiennyt mitä odottaa, sillä hän ei ollut kertaakaan käynyt Koivumyrskyn luona Aurinkotuulessa. Liekkivarjo arasti naukaisi tervehdyksen pesän suulla ja astui pesään sisään, ja hän huomasi jännittävänsä Taimioravan kohtaamista enemmän kuin Tuulentähden tapaamista.

//Masi
Tuulentähden katse pyöri tasaisesti läpi Liekkivarjoa, jonka turkki hohti erilailla kuin tavallisen soturin, ja toisen vatsa oli selvästi pyöreämpi kuin olettaisi Aurinkotuulen kissalla olevan. Myös ehkä naaraan nenää häiritsi hänen karvallaan pyörivä maidon tuoksu, josta oli hän kuitenkin vakavasti tahtonut päästä eroon. Ehkä se oli Liekkivarjon oma Aurinkotuulen sekä emomainen ominaistuoksu. Naaras räpäytti kuitenkin silmiään lämpimästi toiselle ja nyökäytti päätään pariin kertaan. Oli ehkä erikoista kuulla Tomusielun, hänen omaa sukuaan, sekaantuneen tällaiseen omankin perheensä kera, mutta ei Tuulentähti tuominnut. Ei hän voisi tuomita. Ehkä ennemmin pienen hymyn loi johtajan kasvoille kuulla Liekkivarjon kokeilusta uida. Hänen käpälänsä oli selvästi sellaiseen jopa sopivat, mutta erikoista silti kuulla Aurinkotuulen lämmittelijän kokeilla jotain sellaista. Ehkä tässä pesueessa muutenkin olisi jotain erikoista. Ei Tuulentähti voinut unohtaa kohtaamistaan Liekkitähden kanssa kokoontumisessa. Kylmänväreet kulkivat pitkin hänen kylkiään, ennen kuin Tuulentähti huokaisi syvään ja räpäytti silmiään pariin kertaan.

“Olen otettu siitä, että olet päättänyt kuunkin hiljaisuuden jälkeen löytää oman polkusi ja seurata sitä, omien ajatuksiesi myötä. En voisi kieltäytyä kaltaisestasi soturista riveissäni. Mutta olen ehkä hieman huolissani perheesi tilanteesta niin täällä, kuin Aurinkotuulessa”, hän naukaisi rauhallisesti ja lämpimästi Liekkivarjoa katsellen.

“Jos tämä on sitä mitä haluat, otan sinut riveihini Taimioravan tarkastuksen kautta. Jos pystyt jatkamaan vielä soturina, Riitasointu huolehtii sinusta oivallisen soturin, mutta jos sinun on parempi heti mennä pentutarhaan, teemme sinulle sinne pedin ja huolehdimme tarpeistasi parhaamme mukaan, kunnes olet valmis jatkamaan tehtävissäsi”, Tuulentähti nyökäytti tuolle päätään. “Toivon kuitenkin, että päätöksesi on pysyvä sekä tarkasti loppuun ajateltu. En tahdo vihaista Risatähteä tai perhettäsi niskavillojani pitkin leiriini tällaisen takia. Ymmärrän päätöksesi, enkä näe syytä häätää sinua leiristämme. Olet tervetullut, jos olet halukas jäämään sekä oppimaan”, tuo lisäsi vielä vieno hymy huulillaan ja heilautti hännänpäätään. Oli iloista kuulla, että heidän rivinsä saisivat lisäystä kaiken mahdollisen jälkeen, mutta huoletti häntä hieman Liekkivarjon sekä Tomusielun tilanne. Nyt johtaja tietäisi tästä, mutta tietäisikö Tomusielun perhe? Hän pitäisi salaisuuden, emon ei tarvinnut kertoa pentujensa isää. Tuulentähti nielaisi palan kurkustaan ja käänsi katseensa kohti pesän suuta.

“Riitasointu?” hän kutsui rakasta ystäväänsä sekä varajohtajaansa. “Voitko saattaa Liekkivarjon pienen leirin esittelyn jälkeen Taimioravan puheille kun hänellä on aikaa. Tahdon että Taimiorava tekee päätöksen Liekkivarjon voinnista, ja sen jälkeen päätämme tuleeko hänestä Usvajoen soturi vai kuningatar”, tuo lisäsi yhteenvedon keskustelusta paikalle kurkistavalle varajohtajalleen, jonka jälkeen nyökäytti päätään sekä Riitasoinnulle sekä Liekkivarjolle.

“Tervetuloa Usvajokeen”, hän naukaisi vielä ennen kuin hännän heilautuksella antoi näille merkin lähteä.

//Heli//

Metsänärhi oli kantanut Opaalikuiskauksen hänen pesäänsä seuraavana potilaana ja Siilensuru jo pyöri yrttivaraston äärellä keräilemässä yrttejä hauteisiin, joita parantaja oli häntä pyytänyt tekemään. Metsänärhen auenneet haavat tulisi paikata, ja Taimiorava kuuli Harakkakynnen marisevan pedissään, että varmasti Metsänärhi oli tarkoituksella rehkinyt niin paljon, että haavat aukeaisivat ja tämän olisi jäätävä vielä Usvajokeen. Osa kansalaisista ei ollut kovinkaan avomielinen uusista tulokkaista, mutta se oli varmasti osa seurausta Tulitähden valtakauden tapahtumista, jossa vain puhdasveriset olivat saaneet parempaa kohtelua. Taimiorava pörhisti inhosta karvojaan, mutta pudisteli sitten turkkinsa sileäksi ja Siilensurun kanssa alkoi tutkia Opaalikuiskauksen vammoja.
''Mitä metsässä on tapahtunut, kun Kuutiikerin kissa on tässä kunnossa meidän maillamme?'', Siilensuru naukui mietteliäänä, Taimioravan levittäessä hauteita toisen turkille puhdistamisen jälkeen. Taimiorava osasi jo vastata siihen ilman tarkempaa tietoa, että Kuutiikerissä oltiin tapeteltu, mutta kenen kanssa vai omiensa kanssa? Oliko Opaalikuiskaus tehnyt jotakin ja tämä oli ajettu pois.
''Riitasointu lupasi ilmoittaa Opaalikuiskauksesta Tuulentähdelle'', Metsänärhi naukui, kun he olivat saaneet Opaalikuiskauksen parsittua kokoon, ja autettua varovasti soturin suupielestä vettä sisälle.
''Hae jotakin saaliskasasta hänelle Siilensuru'', parantaja ohjeisti seuraajaansa, joka näytti helpottuneelta, että saisi jotakin muutakin tekemistä välillä kuin auttaa jatkuvasti loukkaantuneita kissoja. Taimiorava puolestaan kääntyi Metsänärhen puoleen ja alkoi pohdintojensa keskellä puhdistaa tämän turkkia. Veri oli jo kuivunut ja tyrehtynyt uudelleen avautuneista haavoista.
''Et tuota menoa pääse koskaan palaamaan soturien tehtäviin'', Taimiorava mumisi toiselle tassut täynnä salvamaista tahnaa, jota tämä levitti varovasti toisen haavoille, ennen kuin alkoi kietoa hämähäkinseittiä, mutta samalla työskennellessään tämän hampaiden välistä karkasi syvä huokaus.
''Olet ollut kovin mietteliäs viime aikoina. Vaivaako sinua jokin, Taimiorava?'', Metsänärhi kysyi ja katseli parantajaa rauhallisin silmin.
Taimiorava hivenen säpsähti kysymystä. Hän oli jo jonkin aikaa tiennyt, että hän oli rikkonut pahalla tavalla Kaiun antamia lakeja parantajalle ja peräti myös soturilakiin kirjoitettua tahtoa, vietettyään niin tiiviisti Metsänärhen kanssa aikaa.
''Minä olen huomannut eräänlaisia huolestuttavia muutoksia'', parantaja varovasti aloitti, saatuaan viimeisen hämähäkinseitin aseteltua Metsänärhen turkille, tämä jäi katselemaan pääkallellaan lopputulosta. Metsänärhi heilautti korviaan ja tarkkaili parantajaa, selvästi yrittäen ymmärtää sitä, mitä Taimiorava tarkoitti.
''Minkälaisia huolestuttavia muutoksia?'', kolli kysyi vilpittömästi, vaikkakin tuon hännänpää nyki halusta tietää mitä parantaja tarkottaisi, mutta myös tuo tuntui jännittyvän. Olisiko kolli todella jo nyt niin huolissaan Taimioravasta tai itsestään, ehkä Usvajoesta? Taimiorava veti niin syvään henkeä, että viikset värähtivät.
''Minä odotan meille pentuja, Metsänärhi'', Taimiorava sai lauseen ulos suustaan, mutta ääni ei ollut hiiren vinkausta kovempi ja huolestuneet suuret silmänsä kääntäen kolliin, Taimiorava katseli hermostuneena toisen reaktiota. Soturin jännitys katosi ja tämä katseli yllättyneenä Taimioravaa, silmät pentumaisen suurina ja yllättyneinä.
''Mutta-'', Metsänärhi sai hiljaa yskästyä suustaan.
''Minä olen parantaja, etkä sinäkään vielä varsinainen Usvajoen soturi'', Taimiorava kuiskasi, ja painoi päänsä alas. Metsänärhen katse seurasi toisen katsetta pyöristyneelle vatsalle. ''Siilensuru olisi jo tarpeeksi pätevä jatkamaan minun tassunjäljissäni parantajana, mutten tiedä antaisiko Tuulentähti minulle lupaa siirtyä kuningatarten pesään'', Taimiorava kuiskasi.
''Jos Tuulentähti antoi Riitasoinnunkin viedä pentunsa pois ja jatkaa varapäällikkönä, kyllä hänellä on jonkinlainen keino varmasti meillekin'', Metsänärhi yllättäen sanoi päättäväisemmin. Taimioravan karvat kohosivat pystyyn.
''Riitasoinnun?'', hän kuiskasi pystymättä ymmärtämään, ne pienet pennut olivat olleet Tuulentähden.
''Nyt ymmärrän, miksi pennut olivat pesässäsi piilossa ja halusit kovasti suojella niitä, sekä sisartasi. Näin hänet ja Sudenliljan vievän ne pois leiristä, ja lähdin uteliaana seuraamaan heitä. Tiesin miten tärkeät ne pennut ovat sinulle, ja he veivät heidät Aurinkotuulen maille. Tosin sitten löysinkin jo Opaalikuiskauksen, mutta kuitenkin'', Metsänärhi naukui, Taimioravan pidättäessä hengitystään. Hän halusi korjata kollin arvion tilanteesta, että ne olivat Tuulentähden pentuja eivätkä Riitasoinnun, mutta hän olisi uskollinen ja lojaali päällikölleen, vaikkei voisikaan olla uskollinen soturilaille ja Kaiulle joka käänteessä.
''Ai'', oli ainoa hämmentynyt vastaus, jonka parantaja sai ulos suustaan.
''Mene puhumaan Tuulentähdelle, kyllä kaikki selviää. Hän on hyvä päällikkö ja hän ei omiaan jätä pulaan, ja kuten sanoitkin, ei kansamme jää pulaan vaikka polkusi saisi uuden käänteen uuden arvon myötä. Meillä on Siilensuru'', Metsänärhi hymyili. Taimiorava varovasti nyökytti katsellen tassujaan, mutta kaksikko sulki suunsa, kun Siilensuru palasi pesään mukanaan hiiriä Opaalikuiskaukselle, Taimioravalle ja Metsänärhelle, sekä myös itselleen. Valiten itselleen sen pulleimman hiiren ja maiskutellen onnellisena, sekä kovaäänisesti ruokansa kimpussa. Taimiorava katseli toista hymyillen ja jollakin tavalla haikeasti. Olisiko hän valmis luopumaan parantajantehtävästään ja Siilensurusta, hän rakasti auttaa muita. Mutta hän rakasti myös pentuja.

//Heli//

Orapihlajatassu säpsähtäen kääntyi ympäri, kun Huurrepeura saapui hänen luokseen lintu suussaan. Mestari nuuhki ilmaa valppaana, tämä oli varmasti haistanut Metsänärhen olleen vain hetki sitten heidän puolellaan reviirillä ja selvästi valpastuneena tämä yritti selvittää hajun lähdettä.
''Taisin eksyä'', Orapihlajatassu naukaisi mestarilleen harmistuneena ja katseli tassujaan edelleen korvat kuumina polttaen. Huurrepeura loi mietteliään katseensa häneen ja vaisusti muistutti toista siitä, että oli pyytänyt tätä seuraamaan, miten lintu tulisi napata, kun mestari oli lintua alkanut nappaamaan. Orapihlajatassu pyysi tältä vaisusti anteeksi.
''Tapasitko täällä jonkun? '', Huurrepeura kysyi, havattuaan kovan tuulen mukana hajun levineen ja pyrkivän katoamaan heidän läheltään. Orapihlajatassu ei ollut varma mitä hänen tulisi vastata, miten Huurrepeura tulkitsisi sen, että Metsänärhi oli astellut heidän puolelleen reviiriä ja jutellut Orapihlajatassulle? Ei hän oppilas varsinaisesti ollut halunnut toisen kanssa puhua, tämä oli syystä karkotettu kansasta ja tämän tekojen takana oli paljon pahoja asioita. Mutta samalla nuorukaista kiinnosti kovasti toisen elämä ja poltti halu voida tavata isäänsä vielä. Tulisiko Metsänärhi vielä uudestaan tapaamaan häntä?
''Täällä oli jonkun kansattoman kissan haju. En kuullut komentoasi seurata linnun nappaamista, kun haistoin vieraan kissan hajua ja halusin hiipiä katsomaan, olisiko meidän maillamme tunkeilija'', Orapihlajatassu naukui hiljaa, varovasti tarkkaillen mestarinsa ehkä hivenen jopa huolestunutta katsetta. ''Pitäisikö meidän ilmoittaa tunkeilijasta Hiirenpolulle? En löytänyt ketään, mutta kuulin askelia, että joku pakeni Usvajoen puolelle'', Orapihlajatassu jatkoi varoen sanojaan. Huurrepeura näytti mietteliäältä ja ehkä pohti sitä, että jos siellä olisi ollut Metsänärhi tai Ilvesharha, mitä Hiirenpolku asialle tekisi.
''Minä selvitän asiaa ja teen ilmoitukset, nyt on parasta että nappaat jotakin, jotta pääsemme palaamaan leiriin'', naaras suoristi ryhtiään ja hivenen tiukemmin antoi komennuksen oppilaalleen.
Ja oikeastaan Orapihlajatassu oli vain helpottunut, että he pääsisivät kyseisestä paikasta pois.
Orapihlajatassu onnistui nappaamaan kaksi hiirtä, joiden nappaaminen tuntui rauhoittavan Huurrepeuraa ja saamaan mestarin tyytyväisemmäksi, samalla kun tuo oli napannut vielä yhden oravan. Kun kaksikko oli jo lähellä leiriä, heidän seuraansa liittyi Routanauru, joka oli lähetetty kaivuutöiden päätyttyä metsästämään myöskin, ja tämä roikotti hampaissaan rastasta ja hiirtä. Orapihlajatassu ja Huurrepeura saivat toiselta tilannekatsauksen, että Raadelmatähti halusi puhua Huurrepeuran kanssa.
Leiriin saavuttuaan Huurrepeura suunnisti kohden Raadelmatähteä ja Orapihlajatassu mestarinsa ohjeistuksen mukaan ripeästi harppoi kohti parantajienpesää, johon vei hiljalleen heräävälle Usvapolulle hiirensä. Hiirenpolku jakoi ohjeita kahdelle oppilaalleen, jotka tekivät hauteita Usvapolun ruhjeille ja varapäällikkö näytti virkoavan. Parantaja kiitti Orapihlajatassua tuomistaan hiiristä ja oppilas vetäytyi sitten vaisuna pois pesästä. Hän olisi halunnut jutella Servaalitassun kanssa Metsänärhestä, mutta veli oli selvästi kiireinen uuden tehtävänsä myötä.

//Wilma//

''Siellä oli kaivuutyöt käynnissä, kun meidät hätisteltiin kiireellä lähtemään. Tulimme varovaisina ja rauhassa parhaan jaksamisemme mukaan'', naaras varovasti vastasi Helmitassulle, joka tiedusteli päällikköparin tilannetta. ''Tilanne ei kuitenkaan vaikuttanut lohduttomalta leirissä, joten varmasti kuulemme heistä pian'', nuori soturi naukui hivenen arasti. Hän samalla sanoillaan viittasi siihen, että hän ei itse ollut halunnut pitää kiirettä, koska hänen mukanaan oli paljon huonokuntoisia kulkijoita, sekä niin pieniä, jotka tarvitsivat kantoapua, jotta matka taittuisi paremmin.
''Mutta tottakai, ne jotka ovat eniten väsyneet, he voivat levätä suojassa ja kunnostaa noita.. pesiä?'', Kilpikonnakasvo katseli Utupöllön katselemaan suuntaan. Hallavarjon entinen leiri näytti hylätyltä, mutta pesät olivat ihan okei, joskin oksia voisi asetella tuulensuojaksi uudelleen, sillä kuuset olivat tiputelleet neulasiaan. Seinät kuitenkin pesissä olivat ihan hyvän oloisia, joskin ehkä mutaa tai savea niitä tukemaan voisi laittaa. Kilpikonnakasvo huokaisi itsekseen.
''Minä voin lähteä metsästämään, oletteko jo miettineet metsästäjien partiota ja kuka ohjaa leirin kunnostusta? '', Kilpikonnakasvo uteli varovasti, haluamatta liikaa tungeksia Utupöllön tai Helmitassun varpaille. Heille oli tämä tehtävä annettu isona projektina ja kansa saisi kiittää vielä heitä. Kilpikonnakasvo puolestaan olisi halunnut asettua sisarensa vierelle ja huolehtia tästä, mutta hänen olisi ensin täytettävä velvollisuutensa kansalaisena, joten hän ottaisi kaksikon ohjeet mielellään vastaan.

//Heli, Wilma//

Raadelmatähti tarkkaili hetken Servaalitassua, yrittäen ymmärtää tilannetta, jota tämä puhui hänelle. Synkkävarjon parantajaoppilas olisi Myrskyvaahterassa Hiirenpolun oppilaana ja Servaalitassu oli itse selvästi myös jo edistynyt opinnoissaan parantajaoppilaana. Raadelmatähti istahti heikosti alas ja räpytteli silmiään, jotka vasta totuttelivat valoon ja tuntuivat polttavilta raikkaassa ilmassa, sekä valossa. Aurinko paistoi ja tuntui lämpimältä turkilla, mutta raikas ilma oli eniten sitä ruuan lisäksi, jota hän kaipasi.
''Taidan olla ihan kunnossa'', hän vaisusti sai kakistettua ulos, pitäen sivusilmällään Veritähteä näköpiirissään, joka oli luonut katseensa parantajaoppilaisiin ja jatkanut sitten matkaansa muiden kaivajien kanssa edistämään kaivuutöitä. Synkkävarjolaisia olisi paljon leirissä ja hiljalleen päällikkö antoi katseensa kulkea toisesta turkista toiseen, kokien olonsa jokseenkin uhatuksi tai ainakin sellaiseksi, ettei ympäristö tuntunut enää turvalliselta. Näin moni tietäisi Myrskyvaahteran leirin sijainnin. Mitä kaikkea oli tapahtunut?
''Onko Huurrepeura leirissä? Voisin haluta jutella hänen kanssaan'', Raadelmatähti käheästi kysyi. Kaiku oli pitänyt siitä huolta, että hän olisi menettänyt lumen alla elämiään, mutta olisi kunnossa, vaikkakin takkuisena ja laihana kuin hiiri lehtikadon aikaan. ''Minun puolestani voitte keskittyä auttamaan Hiirenpolkua Usvapolun kanssa, minä tulen teidän kahden luokse, jos havaitsen voinnissani jotakin muutosta huonompaan. Nyt taidan vain istahtaa alas ja yrittää ymmärtää.. tilannetta'', Raadelmatähti kohosi heikosti jaloilleen ja hiljalleen häntä laahaten maassa kulki erään havupuun juurelle tai oikeastaan sen tuuheiden oksien suojaan, ollen lumen päällä hyvin lähellä puun runkoa kuin juuria.
Hiirenpolku paineli murheellisena Usvapolkua.
''Selvästi hänellä on verensokerit todella alhaiset, siirretään hänet pesään lämpimään ja odotetaan riistan saapumista, pidetään hänet lämpimänä ja tarkastellaan hänen pienet ruhjeensa. En usko, että hänellä on sisäisiä vammoja, mutta aliravittu hän on kuten Raadelmatähtikin'', Hiirenpolku naukui kahdelle oppilaalle.
Routanauru siristeli silmiään Servaalitassulle.
''Minä metsästämässä? Sehän kuuluu metsästäjien tehtäviin, ei soturien'', soturi nyrpisteli nenäänsä. ''Ja vielä Myrskyvaahteran lumen täytteisessä reviirissä, mistä minä tiedän, mistä täältä jotain löydän'', soturi marisi.
''Jos sinulla on silmät päässä, löydät varmasti jotakin!'', Hiirenpolku tiuskaisi soturille, joka siristeli silmiään, mutta antoi sitten lihaksiensa jännittymisen rauhoittua ja tämä itsekseen muristen marssi ulos leiristä.
Raadelmatähti katseli mietteliäänä Synkkävarjon parantajaoppilasta, jolle Hiirenpolku antoi tehtäväksi ottaa sammalia hänen pesästään ja kastella niitä auringon sulattamaan lumeen, ettei tämän tarvitsisi kaukaa hakea vettä, jotta he voisivat puhdistaa helpommin Usvapolun ruhjeita ja tämän turkkia, mutta myös antamaan naaraalle niitä juotavaksi.
Likainen ja tomuinen päällikkö kyhjötti omassa piilossaan, tosin näkyvässä piilossaan, ja katseli kummastuneena aukiota, samalla huoli Usvapolusta läpättäen rinnassa.

//Wilma, Heli//

Riitasointu oli istahtanut päällikönpesän ulkopuolelle Sudenliljan seurassa ja yritti hetkeksi laskeutua omiin ajatuksiinsa, jotta osaisi arvioida, miten salassa enää Tuulentähden pennut olisivat Liekkivarjon ja Sudenliljan sotkeuduttua mukaan. Liekkivarjon tosin sotkeuduttua itse ja Riitasointu taas puolestaan oli raahannut Sudenliljan mukaansa. Varapäällikön pää oli hivenen pyörällä asiasta, mutta Sudenliljan sanat siitä, että tämä lähtisi katsomaan kumppaniaan ja pentujaan, varapäällikkö laskeutui takaisin ajatuksistaan todellisuuteen. Hän heilautti repaleista korvaansa ja katseli Sudenliljan raskaita askelmia, jotka karkasivat varapäällikön seurasta. Kolli oli selvästi rakastanut ja rakastunut Aurinkotuulen kissaan, eikä Riitasointu osannut omaan tapaansa edes olla hapan siitä. Hän tiesi, miltä tuntui olla sillä toisella sijalla, kuten Sudenliljan kumppani Usvajoessa olisi. Kuten Riitasointu olisi Vaahterakynnen rinnalla varmaankin aina Tuulentähden silmissä.
Sudenlilja kuitenkin ilmaisi olevansa valmis tukemaan Liekkivarjon alkuun. Riitasointu oli hivenen mielessään yllättynyt, että kolli uskoi pullean naaraan pääsevän Usvajokeen helposti, mutta toisaalta, Sudenlilja varmasti oli oikeassa siinä asiassa.
''Pidän sen mielessä'', Riitasointu naukaisi vaisusti Sudenliljalle ja katseli, miten tämä astui perheensä luokse pentutarhaan pesän suuaukosta sisään. Ehkä tämä haluaisi tukea Liekkivarjoa, koska tämä olisi Savuruoskan sisar? Miksi Riitasointua sitten ärsytti ajatus siitä, että Liekkivarjo saisi jäädä leiriin? Johtuiko se siitä, miten oudosti Riitasointu oli nähnyt Tuulentähden kokoontumisessa käyttäytyneen Liekkivarjon seurassa, kun he kertaalleen olivat siellä kohdanneet? Vai epäilittikö Liekkivarjo häntä jo valmiiksi? Oliko naaras mustasukkainen? Riitasointu tuhahti itsekseen, mutta nousi salamannopeasti jaloilleen, kun Metsänärhi saapui leiriin yllättäen.
''Taimiorava, tänne!'', varapäällikkö ulvahti ja kiirehti huonokuntoista Metsänärheä vastaan, jonka haavoista osa oli hauteista ja hämähäkinseiteistä huolimatta auenneet, mutta tämän selässä oli myös vieras kissa. Taimiorava kiirehti pörröisen hännän huiskiessa puolelta toiselle ja melkein kompastuen omiin tassuihinsa, kun hän pöllähti paikalle Siilensuru kannoillaan henkeään haukkoen.
''Metsänärhi, siinähän sinä olet! Voi, katso turkkiasi ja haavojasi!'', Taimiorava naukui ja pyöri kauhistuneena tätä ympäri.
Metsänärhi kuitenkin suuntasi katseensa varapäällikkön parantajan holhouksen ohitse.
''Löysin hänet, muistojeni mukaan hänen nimensä on Opaalikuiskaus. En tiedä hänestä paljoa, juuri mitään, mutta uskoin, että mitä tahansa hän tekikin Usvajoen rajamailla, hän tarvitsisi apua'', Metsänärhen käheä ääni naukui varapäällikölle.
''Vie hänet Taimioravan pesään'', Riitasointu hetken silmiään siristellen lopulta murahti. ''Minä ilmoitan Tuulentähdelle tästä vieraasta, kun hän on saanut toisen asian ensin hoidettua'', Riitasointu jatkoi ja katseli, miten kaksikko lähti lipumaan Taimioravan ja Siilensurun tukemina Metsänärhen ontumista ja kantamusta kohti parantajienpesää.
Aikoisiko Metsänärhi raahata Usvajoen täyteen apulaisia itselleen? Riitasointu ei vieläkään luottanut siihen tarinaan, jonka kolli oli Myrskyvaahterasta kertonut. Ja hän ottaisi totuudesta vielä selvää. Kunhan ensin hän vain saisi tarkastaa Tuulentähden tilanteen, saisi tuon mielestä kadotettua Vaahterakynnen ja ne sammakonjätöksiset pennut. Varapäällikkö tiukensi katsettaan kohti päällikönpesää odottaen vuoroaan.

//Heli//

Liekkivarjo otti Tuulentähden esimerkistä vinkin ja istuutui alas toisen kehotuksesta, kietaisi häntänsä vierelleen, päättäen asettua tähän keskusteluun sillä ajatuksella, että mitä tahansa seurauksia se toisikin, hän haluaisi puhua totta. Hän oli kuullut Tomusielulta jonkin verran Usvajoesta, myös Tuulentähdestä, vaikka päällikön kanssa kohtaamiset olivat hataroja muistikuvia soturin muistissa. Hän nielaisi saadakseen ojennukseen kuivan kurkkunsa ja puhalsi sitten syvään henkeen vetämänsä hengityksen, jotta saisi lihaksensa rauhoittumaan. Päällikköjen kohtaaminen oli omalla tavallaan jännittävää, kohdata kissa, joka olisi hierarkiassa paljon tavallista kansalaista korkeammalla, mutta samalla nämäkin olisivat 'vain' kissoja, kuten muutkin tavallisen arvon omaavat jäsenet. Eikä Tuulentähti vaikuttanut puoliksikaan niin uhkaavalta kuin Riitasointu ja jos hän oli varapäällikön saanut taipumaan tahtoonsa, tosin kiristämällä pennuista, hän varmasti onnistuisi vielä puhumaan itselleen tulevaisuuden Usvajoessa.
''Pahoittelen varoittamatonta tunkeutumistani pesääsi asti, tai saatettua tunkeutumista, mutta joka tapauksessa. Ehkäpä olisi ollut viisainta pyrkiä sinun puheillesi rajalla, jossa Riitasoinnun ja Sudenliljan tapasin-'', Liekkivarjo mietti, olisiko parempi olla mainitsematta pentuja Tuulentähdelle. Ehkä. Riitasointu saattaisi suolistaa hänet, jos Liekkivarjo menisi kertomaan tämän edeltäjälle tämän luovuttaneen pentunsa Liekkivarjon sisarelle.
''Olen tässä edessänne nyt sen seurauksena, että olen vasta hetkittäin ymmärtänyt Aurinkotuulen parantajan ja sisareni ansiosta, että minä todella odotan pentuja'', naaras kohautti lapojaan, pitääkseen olemustaan rentona vaikka häntä ahdisti sanoa ja myöntää asia edes itselleen ääneen. Hän? Vahva soturi, joka ei pelännyt vuodattaa omaa tai muiden verta, jotta hän voisi suojella kansaansa tai perhettään. Hän? Hän tosiaan? Liekkivarjo palautti katseensa Usvajoen päällikköön. ''Ja pentujeni isä on sinun soturisi Tomusielu. Olimme jo pitkään hänen kanssaan keskustelleet siitä, että minun voisi olla parempi tulla tähän kansaan ja olemme aikoinamme kohdanneet rajalla sen seurauksena, että minä-'', naaras heilautti kiusaantuneena häntäänsä. ''Yritin opetella uimaan'', hän irvisti, sillä se varmasti kuulostaisi naurettavalta Usvajoen uimataitoisen kissan mielestä, että kaneja nappaava aurinkotuulen soturi yrittäisi uida, vaikkakin Liekkivarjo oli aina kokentu tassunsa parempina vedessä kuin maan kaivamisessa.
''En ilmoittanut kenellekään lähdöstäni Aurinkotuulesta, mutten myöskään pennuista, eikä siellä tiedetä minun ja Tomusielun välisestä suhteesta. Näin varapäällikkösi ja soturisi, enkä ole enää moniin päiviin, ehkäpä lähemmäs kuuhun, nähnyt Tomusielua rajalla ja päätin toimia itsenäisesti, valita polkuni ja saapua sinne, mihin minä kuulun räpylätassujeni ja tulevien pentujeni kanssa'', Liekkivarjo katseli vaisusti eri värisillä silmillään Usvajoen päällikköä, räpäyttäen niitä sitten ja suunnaten katseensa hännänpäähänsä.
''En kuitenkaan halua anoa sinulta armoa tai yrittää vedota tunteisiisi, mutta toivon, että aikojen saatossa voin näyttää sinulle vahvuuteni ja lojaaliuteni, sekä itseni että jälkeläisteni kautta'', yllättäen Liekkivarjon katse valpastui ja ehkä niissä oli uhmaa tai päättäväisyyttä, mutta ainakin erilaista päätöksen lopullista sinetöimistä vaativaa tahdonvoimaa.

//Masi, Heli

Siniperho oli oikeastaan heti joutunut keskelle kunnollista tilannetta, joka ensin sain naaraan hiukan jopa pelästymään, mutta Hiirenpolun neuvoessa häntä sekä Servaalitassua keskittymään päällikön suuntaan, naaras pystyi vetämään henkeä ja seuraamaan Myrskyvaahteran oppilasta päällikön luokse, joka kuitenkin vaikutti kaikeasta huolimatta melko hyväkuntoiselta. Naaras tutki katseellaan päällikön turkkia, vaikka seisoi hiukan kauempana varmuudeksi, koska eihän tuo tuntenut häntä eikä varmasti arvostaisi, jos tuntematon naaras tulisi tökkimään hänen turkkiaan oltuaan jonkun aikaa pesässä pääsemättä sieltä kunnolla ulos.
Siniperho katseli vuorotellen kumpaakin ja kuunteli, kun Servaalitassu esitti päällikölle kysymyksiä ja ohimennen myös esitteli vieraan kissan vierellään, vaikka varmasti koko sopimuksessa tulisi olemaan vielä jonkinverran sulattamista. Toivottavasti Raadelmatähti vain vielä hyväksyisi sen, ja antaisi naaraan jäädä edes joksikin ajaksi, että pystyisi itse olemaan hyödyllinen Synkkävarjon kansalle. Olihan naaraalla omat mielipiteensä Synkkävarjosta heidän tuhottuaan Kuutiikerin, mutta naaras ottaisi vastaan uuden arvonsa kansan parantajana eikä uhkaisi Veritähden sekä tuon alaisten päätöstä. Olihan hän nähnyt sen, mitä oli tapahtunut Kuutiikerille, joka oli paholaista uhmannut.
”Voinko hakea jotain? Vettä tai jotain muuta?” Siniperho naukui rauhallisesti, mutta vilkaisi myös kauempana olevaa Routanaurua, jolle Servaalitassu oli epäviraallisesti antanut kehotuksen etsiä jotain riistaa.

// Masi

Ensimmäiseksi Helmitassu oli palannut kaukaiseen kotiinsa, jonka jälkeen oli saanut mestarikseen päällikön, joka oli lopulta hautautunut kumppaninsa kanssa pesän alle ja sen jälkeen koko porukka oli jo tehnyt sopimuksia yhdessä pahamaisen Veritähden kanssa. Naaras ei voinut sille mitään, että hänen häntäsä heilahteli samaa aikaa innoissaan, mutta myös jännittyneenä, kun hän nojasi Utupöllön lämpimää turkkia vasten ja imi kollin turvallista ominaistuoksua. Ei tuo ollut kauaa vielä ehtinyt asua Myrskyvaahteran joukossa, mutta oli ehtinyt kokemaan jo koko elämänsä edestä seikkailuja ja löytänyt ympärilleen kissoja, joiden kanssa hän tunsi olonsa turvalliseksi, vaikka kaksikko oltiinkin lähetetty Hallavarjon reviiriä tutkimaan. Oli se ainakin erilainen kuin Myrskyvaahtera eikä naaras tuntenut olevansa kotona, mutta kyllä se tulisi toimimaan väliaikaisena kotina. Kunhan ympärillä olisivat ne tärkeimmät.
”Kilpikonnakasvo!” Naaras naukaisi, kun toinen ilmestyi Hallavarjon leirin suuntaan mukanaan muita kansan kissoja. Helmitassu otti ripeitä askeleita toisen luo perässään Utupöllö, josta oli oikeastaan koko seikkailun ajan hakenut lohtua ja turvaa.
”Löysitte perille”, Helmitassu huokaisi jopa helpottuneena, vaikka tiesi vielä puolet kansansa muista kissoista olevan entisen leirin luona. ”Entä Usvapolku ja Raadelmatähti?” Utupöllö naukaisi, jos partion johtaja tietäisi jotain lisää kollin emosta sekä kansan päälliköstä. Helmitassu vilkaisi itse kollia mahdollisimman rauhallisesti, olihan tuo varmasti huolissaan omasta emostaan, vaikka osasi loistavasti olla nuoremman naaraan tukena ja lohduttaa tuota oikeastaan pelkästään olemuksellaan.
”Meidän on parempi alkaa kunnostaa leiriä ja saalistamaan, koska tämä paikka tulee olemaan kohta täynnä nälkäisiä kansalaisia”

// Masi, Heli

Sudenliljan maailma oli pysähtynyt siinä vaiheessa, kun Savuruoska oli ilmestynyt paikalle. Kolli oli unohtanut Riitasoinnun sekä pennut, kun hän oli vain katsellut naarasta ja tuon tunnemyrskyjä, kun tuo oli selkeästi odottanut pelkästään Sudenliljan ilmestymistä paikalle. Kaiken sen takia joku oli jopa viennyt kollin kielen mukanaan eikä hän ollut saanut sanottua oikeastaan yhtään mitään, vaikka tietenkin olisi halunnut. Tilanne oli kuitenkin yhtä nopeasti ohi, kuin se oli jo alkanutkin Riitasoinnun puhuessa Savuruoskalle, joka lopulta viimein suostui ottamaan pennut mukaansa Aurinkotuulen maille. Uutinen oli saanut pienen hymyn Sudenliljan kasvoille, mutta samalla kolli tunsi piston sydämessään. Voi kuinka paljon tuo olisi halunnut nousta paikoiltaan ja kulkea Savuruoskan kanssa Aurinkotuulen maille kasvattamaan yhdessä pentuja. Haluistaan huolimatta Sudenlilja kuitenkin oli noussut raskain askelin takaisin tassuilleen, räpäyttänyt muutaman kerran kaipaavasti kullansävyisiä silmiään naaraan perään ja lähtenut Usvajoen varapäällikön perässä jatkamaan matkaansa takaisin leiriin mitään sanomattomana, vaikka tunsikin kaikenlaisia tunteita sisällään.
Kaksikon matka oli kuitekin aika nopeasti keskytynyt, kun Leikkivarjo ilmestyi heidän luokseen ja kertoi päätöksestään haluta liittyä Usvajokeen. Sudenlilja paljasteli kynsiään, mutta kohtasi naaraan kuitenkin rauhallisin mielin. Riitasointu osasi hoitaa keskustelun, ja Sudenlilja tulisi vain pitämään huolta, että tuo ei kertoisi juuri näkemäänsä kellekään. Olihan kollilla vielä oma kumppani ja pennut kansansa luona, vaikka heidän näkemisestä olikin enää viimeinen ajatus koko kollin pääkopassa.
Lopulta kolmikko oli päässyt leiriin takaisin, josta he olivat he suunnanneet päällikönpesän suuntaan. Riitasoinnun ilmoittaessa päällikölle Liekkivarjosta, Sudenlilja jäi istumaan rauhallisesti pesän edustalle ja tutkimaan katseellaan leiriä. Hänen kotiaan, joka kuitenkin juuri sillä hetkellä tuntui kaikista vähiten kodilta, kun oli kolli hetkeä aiemmin vain katsonut pentujen menoa rakastamansa naaraan kanssa aivan toiseen suuntaan.
”Menen katsomaan Hortensialampea sekä pentuja”, Sudenlilja naukaisi Riitasoinnulle, vaikka äänestä pystyi varmasti kuulemaan sen, kuinka väkisin kolli työnsi sanat suustaan. Sitäkin hitaammin tuo pakotti itsensä tassuilleen ja alkoi laahustamaan noiden pesää kohti.
”Jos Liekkivarjoa saa jäädä, voin auttaa hänet alkuun”, Kolli vielä tarjoutui, vaikka olihan tuo oikeastaan tekosyy sille, että voisi vain pitää itsensä kiireisenä.

//Masi
Opaalikuiskaus siristi silmiään, kun lähestyvät käpälänaskelet olivat selvästi johtamassa hänen luokseen, pieneen epämääräiseen piiloon muulta maailmalta. Kolli oli karannut Synkkävarjon hyökkäyksessä eikä tosiaankaan tiennyt missä olisi tai miten voimissaan voisi olla enää jatkaa. Hän tunsi epäonnistuneensa Kuutiikeriä puolustaessaan, ja uskoi olevansa kelvoton enää kuulumaan mihinkään kansaan, tai sellaiseen ryhmään. Kaikki Imperiumissa oli kaatunut käpäliin, vaikka Veritähti oli antanut heille mahdollisuuden Kuutiikerissä, oli lopulta hänen kumppaninsa Kalmanveri kuollut, ja vielä lopulta Veritähden karkotuksen jälkeen oli kolli noussut Synkkävarjon johtoon, kaataen Kuutiikerin maantasolle.

Opaalikuiskaus yskäisi uudelleen veren valuessa hänen suupieltään pitkin, kun esiin asteli tutun näköinen kissa. Heti kollin turkoosit silmät pyöristyivät epäuskoisiksi, kun Imperiumissa orjana asunut kakara oli hänet löytänyt; itsekin tosin kärsineen näköisenä. Sanaa ei hän saanut suustaan kuivuuden sekä kivun takia, mutta Raidaksi silloin kutsuttu kissa nosti hänet selkäänsä ja lähti epävarmasti astelemaan piilosta ulos kohti aukiota, jokia sekä lopulta leiriksi erottuvaa muodostaa kohti.

“Minne sinä-”, Opaalikuiskaus yritti saada ääntä ulos mutta lause keskeytyi yskänpuuskan takia, joka sai hänen kylkensä kipeytymään ja pieniä veri laikkuja tippui maahan heidän taakseen kollin suupielestä. Raidankin askel oli epätasainen, ja entinen Imperiumin kapteeni haistoi tuon turkilla veren sekä selvästi yrttejä. Tämä oli saanut ensin jostain turpiinsa, sitten apua. Lopulta yhä selkeämmin erottuva kalan tuoksu ympäristössä antoi kollille vihiä siitä, missä hän olisi. Voisiko täältä löytyä apua? Vai pitäisikö hänen vain poistua kansojen mailta? Routavarjo ei voisi koskaan häntä nähdä enää, ei enää tuon kaiken jälkeen... Opaalikuiskaus uupuneena vain pudotti päänsä Raidan kylkeä vasten ja antoi toisen askelten tuudittaa itseään parempaan huomiseen. Ehkä hänelle annettaisiin vielä mahdollisuus.

//Masi
Tuulentähti oli pessyt itsensä läpikotaisin odotellessaan vain auringon nousua sekä päivittäisten tehtävien alkua. Kaikki muistot Vaahterakynnestä sekä kaikesta koetusta olivat pyörineet hänen päässään, mutta myös naaras tunsi saaneensa takaisin jotain sitä voimaa, joka oli päällikönseremoniassa hänelle myönnetty. Ehkä hän voisi vielä palata takaisin ylvääksi itsekseen, voidakseen johtaa kansaansa paremmin. Kuitenkin syvä synkkyys painoi hänen sydäntään, vaikka sen hän tahtoikin sivuuttaa.

Äänistä päätellen pesän ulkopuolella Riitasointu oli palannut Sudenliljan kanssa, ja tämän turkilla tuoksui vielä pentujen tuoksu, kun varapäällikkö asteli sisään. Tuulentähti räpäytti pari kertaa silmiään totutellen naaraan turkin sävyihin päivän valon sitä lämmittäessä. Sitten hän nyökäytti toiselle päätään ja sukaisi vielä käpälällään poskeaan, ennen kuin Riitasointu poistui ja pyysi Aurinkotuulen kissaa saapumaan pesään. Usvajoen johtaja veti keuhkonsa täyteen ilmaa, puhalsi sen rauhoittavana eleenä ulos ja kohensi sitten ryhtiään pedillään, katsellen miten Liekkivarjon turkki asteli pesään. Hetkellisesti Tuulentähden niskakarvat kohosivat hieman pystyyn, kunnes hän päätään pudistaen pakotti itsensä rauhoittumaan ja kohtaamaan toisen rauhanomaisesti.

Liekkivarjo oli selvästi jotenkin kytköksissä siihen Liekkitähteen, jonka Tuulentähti oli itse tavannut eräänlaisessa Unimaailmassa. Hän oli päässyt tapaamaan omaa etäistä sukulaistaan, joka tahtoi häntä suojella helmen sekä muiden ajatusten voimalla. Oli Tuulentähti saanut toivoa silloin toiselta asioita, mutta Liekkitähti oli myöntänyt hänelle asioita, joita naaras itse tulisi tarvitsemaan. Se helmi makasi tällä hetkellä pesän takana piilossa, se toisi hänelle voimaa uskoa itseensä sekä toimiinsa, voidakseen toimia kansansa parhaaksi nyt sen johtajana.

“Hyvää päivää Liekkivarjo. Mielenkiintoista tavata sinut täällä”, Tuulentähti aloitti hiljaa ja tarkkaili toista, tämän tukevaa vatsaa sekä ehkä vähän epävarmaa askelta. Kohdattuaan tämän nuoren Liekkivarjon kokoontumisessa, oli Tuulentähti saanut kyvyn puhua selkeämmin kielenvammastaan huolimatta. Hänessä, sekä Liekkitähdessä oli jotain samaa, jotain yhtenevää. Mutta tiesikö Liekkivarjo sitä itse? “Mikä sai sinut näin yllättäen pyrkiä Usvajoen kansalaiseksi?” Tuulentähti räpäytti pari kertaa vihreää silmäpariaan ja kallisti päätään katsellessaan Aurinkotuulen kissaa, Punatähden omaa tytärtä, jonka olisi voinut kuvitella elävänsä nummella emonsa käpälänjälkiä kunnioittaen. Oliko siellä tapahtunut jotain? Tiesikö Risatähti tästä? Tuulentähti vaihtoi hieman painoa käpälillään, asetti häntänsä kauniisti niiden eteen ja nenällään antoi Liekkivarjolle vielä kehotuksen istuutua rennosti alas.

//Masi, Wilma
Servaalitassu katseli hätääntyneenä ensin ympärilleen, kun päällikön pesältä putosi lunta, kunnes suuri Veritähti alkoi kauhoa sitä kynsillään ja sai viimein kolon lumivuoreen. Kolli kohotti korvansa ylöspäin iloisena ja katseli Hiirenpolun viereltä miten Usvapolku nostettiin pesästä ja sitten Raadelmatähti. Hiirenpolku otti hoitaakseen Usvapolun, mutta mestari käski hänen sekä Siniperhon tarkistamaan Raadelmatähden. Molemmat kissat olivat ehtineet kuihtua ohuiksi ja heidän turkkinsa olivat sukimatta hieman takussa. Sentään Raadelmatähti näytti enemmän elämänvoimaiselta, kuin taas Usvapolku, joka hädin tuskin olisi hereillä. Huolestuneesti Servaalitassu katseli Usvapolun perään, kunnes kohotti katseensa Synkkävarjon parantajaan ja ohjasi tätä kuonollaan kohti omaa johtajaansa.

“Miten sinä voit?” Pieni kermanvalkea kolli kysyi johtajaltaan ensin painettuaan päätään hieman Raadelmatähdelle sekä Veritähdelle. “Olet varmasti riistan sekä raikkaan ilman tarpeessa, mutta Hiirenpolku käski meidän tutkia sinut”, Servaalitassu väräytti korviaan Siniperhoa kohden ja alkoi sitten ensin hieman etäämmältä tarkkailemaan johtajansa turkkia selvien vammojen varalta. Tämän turkista huokui pesän tunkkainen ilma sekä lievä verenhaju, mutta hänessä ei näkynyt mitään selviä vammoja, ainakaan tuon seistessä käpälillään pesän ulkopuolella(?). “Siniperho on Hiirenpolun oppilas tällä hetkellä, sillä Synkkävarjolla ei ole koulutettua parantajaa. Sen takia hän siis seuraa vierestä”, tuo selitti vielä hiljaa perään johtajalleen, jottei tuo kynsisi vain ahdistelevaa kissaa pois nenänsä edestä.

“Voisitteko etsiä jotain pientä riistaa hänelle? Varmasti Usvapolulle pitäisi saada myös jotain pientä syötettäväksi”, Servaalitassu paineli tassujaan lumeen vilkaistessaan kohti Veritähteä sekä Routanaurua, joka vielä oleskeli lähistöllä. Myrskyvaahteran kissat ensin iloittuaan johtajaparin pelastumisesta, alkoivat Veritähden ohjeiden mukaan tekemään pieniä puroja ulos leiristä, jotta saataisiin vesi äkkiä pois pilaamasta maaperää sen enempää. Kolli jäi viimein katselemaan Raadelmatähteä odottaen tältä vastauksia olotilaansa.

//Masi
Usvapolku hädin tuskin sai avattuaan silmiään pimeähkössä tunnelissa, kun joka paikkaa tuntui painavan raskas voima, jättäen naaraan täysin voimattomaksi. Hän kuuli ympärillään Raadelmatähden askelet sekä ohuen ohutta puhetta jostain lumikerroksen takaa. Mutta hänen oma pihisevä hengityksensä lähes tulkoon päästi muita ääniä lävitse. Kermansävyinen naaras olisi halunnut katsahtaa Raadelmatähteen, tietää tämän olevan kunnossa, mutta tuntiessaan vain tämän pään omaansa vasten, oli riittävä vastaus heikkokuntoiselle naaraalle. Tämän suu oli pienesti auki ja silmät hädin tuskin raollaan, kun mieli tekisi vain katsella ympärilleen. Mutta pesä ja koettelemus oli vienyt kaikki voimat lopulta mennessään. Ei mitään ruokaa, vähäsen vain vettä. Eihän hän tänne voisi nyt kuolla?

Lopulta kaikkialla ympärillä alkoi täristä, ja pesän lattialle tupsahti voimakkaasti lunta. Naaras väräytti käpäläänsä allaan, muttei kyennyt nostamaan päätään saatika vilkaisemaan edes kolliin, joka voisi tietää tilanteesta enemmän. Mutta sitten pimeyden halkaisikin valo ja Usvapolku oli kuulevinaan terävämpiä ääniä ympäriltään. Hän halusi vain nousta ylös ja juosta ulos! Mutta tunsi lopulta hampaat niskassaan ja ymmärsi Raadelmatähden kantavan häntä lähemmäs pesän suuta. Oliko vihdoin valo sekä ulkoilma saavutettu? Kenen avuin? Päästyään ulos tunkkaisesta pesästä Usvapolku henkäisi syvään raikasta kevätilmaa keuhkoihinsa, kuitenkin vaivalloisesti vielä köhien sekä hengittäen edes takaisin. Hiirenpolun tuoksu kuitenkin levisi pian hänen nenäänsä, ja kollin tuttu turkki ja rauhoitteleva ääni saivat hänet rentoutuneeksi, tietäen olevansa täysin kunnossa tästä eteenpäin. Mutta olihan Raadelmatähtikin kunnossa? Usvapolku hymyili pienesti avoimen suunsa reunoilla ja yritti avata silmiään, mutta ainut mitä hän näki oli vain kirkasta valoa. Hiirenpolun käpälä siveli viileää vettä hänen kasvoilleen ja se tuntui ainakin hetkellisesti helpottavan hänen tukalaa oloaan. Vaikka hän silti voikin sisäisesti huonosti. Kuuma ja kylmä tulivat aaltoina, hänen hengityksensä pihisi kumpaankin suuntaan. Ehkä pesän tunkkaisuus oli saanut hänen keuhkonsa voimaan vain huonosti. Raikas ilma korjaisi sen, eikö? Hänen vatsansa kurisi nälästä, vaikka pahaolo velloikin häntä ajatuksissa. Usvapolku tahtoi taas koittaa avata silmiään nähdäkseen Hiirenpolun, mutta kaikki voima kuihtui vain yritykseen, ja lopulta naaras pudotti päänsä voimattomana ja vajosi tajuttomuuteen.