// Heli

Kolmikko oli siirtynyt syrjempään syömään, vaikka ei Helmitassu kauaa ehtinyt siitä sen enempää nauttia, kun tuo hotki ruokansa nopeilla haukuilla tajuamatta edes, kuinka nälkäinen oli. Lopuksi tuo vielä nuolaisi huuliaan ja haukotteli kevyesti ennen kuin käänsi kirkkaat silmänsä sekä hymynsä seuralaistensa suuntaan. Tuo vilkuili aina välillä Utupöllöä, mutta varoi tietenkin kollin omaa katsetta, koska pystyi melkein lyömään tassustaan vetoa, että välillä tuntisi kollin lämpimän katseen turkillaan. Ei siinä mitään vikaa ollut, mutta kolli sai naaraan tuntemaan itsensä osin varautuneeksi, jonka takia oli välillä vaikea keskittyä jopa mahtavan ystävän Huurrepeuran seuraan.
"Se teki tosiaan hyvää", Helmitassu naukaisi hymyillen. Ei tuo kauaa ehtinyt miettimään täyttynyttä vatsaansa, kun huomasi Marraskauhun ilmestyneen leiriin parantajanoppilaan perään. Sivusilmällä Helmitassu oli huomannut parantajien sekä päällikön kadonneen pentutarhaan kolmikon töiden lomassa, mutta vasta nyt pystyi havaitsemaan asian Huurrepeuran kysymyksen myötä paremmin.
"Tai miksi tuo on ilmestynyt tänne?" Helmitassu naukui hiljaa toisen kysymyksen, kun vilkuili Siniperhon sekä Marraskauhun suuntaan osin hämmentyneenä. Ei naaras tuntenut kumpaakaan, mutta mitä hän nyt lyhyessä ajassa oli kuullut Synkkävarjosta, oli se osin ristiriitaista ja aiheutti Helmitassulle kylmiä väreitä. Hän oli iloinen heidän avustaan Myrskyvaahteran kokiessa lumivyöryjä, mutta silti jokin noissa sai Helmitassun olemaan hiukan jopa varpaillaan. "Mitäköhän he suunnittelevat?"

//Wilma, Masi
Huurrepeura katseli tuikkivin silmin Helmitassua, joka kertoi heidän petiensä olevan leirin reunaman suunnalla. Naaras nyökkäsi innoissaan päätään ja silmäili, olisiko paikalla oppilaita tai sammalta, josta voisi napata matkaan itselleen.

“Jos nappaamme palan tuoresaalista, ja asetumme hetkeksi alas? Voimme sitten jatkaa touhuja, kun selviää tilanne pentutarhassakin”, sarvipäinen naaras kohti ja asteli hellästi Utupöllön turkkia koskettaen toisten ohi kohti tuoresaaliskasaa. Hän silmäili matkallaan sammalta, mutta ei näyttänyt löytävän, joko kätköä tai sitten ei riittävästi oltu vielä haettu. Ehkä hän hakisi omansa, jotta voisi näprätä itselleen pian pesän. Tuoresaaliskasa näytti hieman vaisulta, mutta olisi siellä kolmikolle jaettavaksi esimerkiksi pullea hiiri tai yksi lintu.

“Mitä teille maistuisi? Tarjonta ei ole suuri. En kaipaa suurta välipalaa, mutta pieni lämmin puraisu tekisi todella hyvää”, hän pohti ääneen ja vilkaisi odottavaisesti kaksikkoon. Ehkä he ehtisivät pienen hetken jotain maistella, ennen kuin pitäisi ryhtyä hommiin.

--

Kun kolmikko oli löytänyt itselleen paikan syödä ja asettua aloilleen, oli Huurrepeura silmäillyt tuikkivin silmin ruokailevaa kaksikkoa. Utupöllö näytti iloiselta, ja Helmitassu oli niin kaunis, sekä selvästi Utupöllöä ihaileva. Hän oli iloinen kummankin puolesta. Viimeisteltyään omaa suupalaansa Huurrepeura kohosi istumaan venytelläkseen etutassujaan, antaen selkänsä venyä korkeaan venytykseen ja tassujen liukua pitkälle eteen. Turkki pitäisi siistiä kunnolla, ja sitten varmaan kysyä tehtävää Raadelmatähdeltä. Mutta ennen kuin ehti Huurrepeura edes kysyä jatkokysymyksiä kaksikolle, oli leiriin tupsahtanut Synkkävarjon kolli, Marrastassuksi ehkä kutsuttu. Hän etsi Siniperhoa. Huolestuneena naaraan katse valui pentutarhalle, jossa parantajakaksikko oli auttamassa poikivaa Aaveenkuiskausta. Mutta olisiko kaikki jo hyvin? Miksi Siniperho vaadittiin takaisin kotiin? Huurrepeura kohosi istumaan ja katseli rauhattomana tilannetta, odottaen Raadelmatähden valumista pesästä.

“Mitähän siellä on tapahtunut?” hän hiljaa kysyi Helmitassulta kääntämättä katsettaan Marrastassusta.

//Masi, Wilma


Korppisydän hätääntyneenä katseli edessään kahta oppilasta, joiden sammalsaalis näytti pahoinvoivalta. Märkä ja kylmyys kiteytyisi niihin heti, ja varmasti saisi jonkun kipeäksi. Minne ikinä menossakaan, Korppisydän toivoi, että joku voisi häntä auttaa. Nuorukainen kolli alkoi pian kysellä ja ihmetellä kysymyksien kera, ja valkean oranssi naaras pian pudisteli päätään toiselle.

“Ei Routanaurua, ei vain Routanaurua. En tiedä tietääkö hän, mutta pitäkää suunne kiinni, kunnes olette vain omienne luona”, hän huohotti koukistaen kipeytynyttä käpäläänsä. “Juoskaa äkkiä varoittamaan ketä tahansa, Synkkävarjo aikoo hyökätä Hallavarjon leiriin!” hän ähkäisi sanat suustaan äkkiä antaen oman pakokauhunsa kuvastua nuoriin. “Älä sano sanaakaan Routanaurulle, en tiedä ehdinkö Hallavarjoon varoittamaan. Loukkasin käpäläni”, hän sihahti itselleen vihaisena katsahtaen taakseen. Matkaa ei olisi paljoa, mutta ne väsymättömät Veritähden ritarit olisivat siellä varmasti sekunneissa, kun vain pääsisivät takaisin leiriin varoittamaan. Mitä hänen tulisi tehdä?

“Olen Korppisydän, kyllä. Jos joku kysyy miksi teen näin, kuulin Veritähden suunnitelman ja karkasin pian pelon takia. Ja he jahtasivat minua, vain Kaiun takia olen ehkä turvassa”, hän huohotti raskaasti silmät kauhusta sekaisin. “He aikovat hyökätä varmasti pian, kun tietävät että karkasin tiedon kera, juoskaa! Varoittakaa ketä tahansa!” Korppisydän lisäsi vielä loikaten oppilaita kohden saadakseen nuo liikkeelle, pelosta tai muuten vain paikallaan jämähtäneenä.

//Usvan ja Taivaan sota//

Riitasoinnun huomio herpaantui, kun hän huomasi Tuulentähden ja Syystähden kamppailun. Näytti siltä, että alkuun aseestaan huolimatta Syystähti oli alakynnessä Tuulentähteä vastaan, mutta kilpikonnakuvioinen naaras löysi pian lisää voimaa taistella Usvajoen päällikköä vastaan. Varapäällikkö painoi korvansa taaksepäin ja oli valmiina syöksymään päällikkönsä tueksi välittämättä taistelun reiluudesta, samalla kun hän näki, miten Tuulentähden hahmo nytkähti liikkumattomaksi Syystähden voiman alla.
Varapäällikkö ehti loikata kahden Taivaanliekin soturin välistä, katseessaan ainoastaan päälliköiden välinen taistelu, mutta hänkin oli vain yhden kissan silmissä kohteenä. Kuurasusi ennätti hyökätä hänen kylkeensä ja Riitasointu pienen kehonsa kanssa murskaantui Kuurasuden suuren ruhon ja painon alle. Varapäällikkö läiskähti ilmasta kyljelleen loskaan ja Kuurasusi upotti koko lennon aikana kaiken painonsa häijyn varapäällikön päälle, hampaat kaulan sivulle ja suuret tassunsa päin kasvoja ja kylkeä. Loskaa läiskähti Riitasoinnun kasvoille ja ympärillä, ja hän yritti riuhtoa itseään vapaaksi suuremman Kuurasuden otteesta, mutta toisen voima piti paljon pienemmän arpinaamaisen naaraan maassa.
''Jos se ei ollut Tuulentähti, joka tappoi Vaahterakynnen, se olit varmasti sinä. Sinä tapoit minun sotureitani Salamavuoren reviirillä monia kuita sitten'', Kuurasuden uhkaava murina kaikui Riitasoinnun korvissa. Riitasointu taittoi vikkelästi päänsä alas ja äkkiä sivulle, nähden Kuurasuden raivosta liekehtivän vasemman silmän. Salaman nopeasti Riitasointu upotti hampaansa Kuurasuden kasvoihin, suoraan soturien ruhtinaan vasempaan silmään, jolloin kaikki paino ja voima katosi hänen ympäriltään, kun Kuurasusi ulvahtaen hypähti taaksepäin kahdelle tassulleen, hurjistunut varapäällikkö roikkuen kasvoissaan.
Kuurasusi kompuroi loskassa ja kellahti selälleen vetiseen lumeen, Riitasoinnun sinkoutuessa irti toisesta äkillisen liikkeen seurauksena ja varapäällikkö kieppui ilmassa Kuurasuden yläpuolella, kunnes tämän häntä löysi tasapainoa ja värähdellen Riitasointu kääntyi ilmassa ja putosi loskaan tassut maata vasten, mutta liukuen eri suuntiin. Kömpelösti ja varovasti hän kohosi takaisin jaloilleen ja tunsi suussaan jotakin pyöreää, märkää ja rautaisen makuista. Varapäällikkö sylkäisi sen ripeästi suustaan ja jäi inhon ja yökötyksen tunteen puristaessa katsomaan Kuurasuden silmää, joka makasi maassa hänen tassujensa juuressa.
Kuurasusi makasi selällään ja piteli tassuillaan kasvojaan vasemmalta puolelta, kunnes tuon oikea ja ainoa silmä kohdistui Riitasointuun. Riitasoinnun kasvoillesi levisi pian hurjistunut ja uhkaava tuijotus, eikä Kuurasusi ehtinyt nähdä hänen järkytystään ja kuvotustaan kasvoilta. Kuurasusi kääntyi kylkensä kautta jaloilleen ja Riitasointu jäi muristen, mutta kuvotuksen puristaessa kurkkuaan tuijottamaan suurta naarasta, jonka vasemman silmän tilalla oli paljon verta ja verinen kuoppa vailla silmää.
Kuurasudencc ylpeästä asennosta huolimatta, tämä nytkähti eteenpäin varsin heikosti, samalla kun kostea ilma sai tämän veren juoksemaan pitkin kasvoja nopeasti. Riitasointu arveli toisen lopun koituvan verenhukkaan, sillä Kuurasuden nytkähtely eteenpäin uhkaavasti häntä kohden alkoi mennä aina vain horjuvammaksi, eikä Riitasointu nähnyt enää syytä edes keskittyä tällaiseen kamppailuun.
Varapäällikön keskittäessä katseensa päälliköihin, Kuurasusi huomasi toisen jo lopettaneen mielenkiintonsa Kuurasuteen.
''Riitasointu, vihollisesi on täällä!'', Kuurasusi ulvahti ja syöksyi voimalla eteenpäin, veren räiskyessä hänen kasvoiltaan maahan lumeen. Kuurasuden iso ruho syöksyi Riitasointua kohti, mutta varapäällikkö nopeasti puski itsensä toista kohden ja loikkasi korkeammalle kuin soturien ruhtinas, viiltäen Kuurasutta kasvoja pitkin pitkän haavan, Kuurasuden korvan repeytyessä irti ja naaraan rojahtaessa maahan Riitasoinnun takana.
Riitasointu tunsi äkisti kivistystä kyljellään ja havahtui vasta maahan pudotessaan Kuurasuden osuneen häneen, ja viiltäen tämän rintakehältä kylkeen juovikkaat verta vuotavat haavat. Haavat ei kuitenkaan olleet lävistäviä, mutta ruma arpi niistä varmasti jäisi. Kuurasuden hahmo kuitenkin makasi maassa, lumen värjäytyessä punertavaksi ja vaikka tuo edelleen sadatteli varapäällikölle, tuon hahmo ei enää liikahtanutkaan. Suu ulvoi kirouksia Riitasoinnulle, mutta varapäällikkö hymähtäen kääntyi ja lähti liikkeelle päälliköitä kohden.
''Riitasointu, tule takaisin! Minä en ole kuollut vielä! Et ole voittanut tätä taistoa!'', Kuurasusi käheästi ulvoi, mutta tästä liikkui enää runsaan verenhukan seurauksena suu, silmien ollessa jo kuolon sokaisemia ja kehon lihaksien liikkumattomia. Riitasointu jätti Kuurasuden kuolemaan verenhukkaan, keskittäen matkansa kohti päälliköitä, mutta hänen matkansa tulisi keskeytymään vielä uudelleen, kun nuori Leopardinkukka näki tilanteen ja käski lihaksensa liikkeelle pysäyttääkseen Riitasoinnun matkan.

//Heli, Wilma (vedin nyt Siniperhon pesälle, kun Korppisydän ilmestyi Myrskyvaahteran leiriin, eikä Hallavarjon leiriin) //

Siniperhon palattua purasruohon kanssa, Heinäperho varovasti hivuttautui vapaalle pedille Servaalitassun ohitse ja samalla kun uusi kuningatar nautti purasruohoa, sekä Nevaleijona suri kuollutta salarakastaan parantajaoppilas siirsi Nevaleijonan ja tämän kumppanin syntyneet pennut Heinäperhon vierelle. Raadelmatähti seurasi hiljaisena tilannetta, heidän pitäisi valmistautua vielä pitämään hautajaisiakin. Juuri kun näytti siltä, että kaikesta kaaoksesta huolimatta tilanne rauhoittuisi, uusia kaaoksia syntyi.
''Nimeä haluaisi kissat, varmaankin vanhimpia auttamaan hautajaisten valmisteluissa. Soturit ovat niin uupuneita kaiken työn jälkeen tai edelleen työtehtäviensä parissa, että heistä tuskin liukenee tällä hetkellä ketään avuksenne'', Raadelmatähti vastasi Servaalitassulle, joka puhui hautajaisista hänelle. Raadelmatähti loi vielä viimeisen vilkaisun Nevaleijonaan, Aaveenkuiskeeseen ja Heinäperhoon, sekä pentuihin uuden kuningattaren vierellä. ''Nevaleijona ilmoittakoon pentujen nimet minulle, kun hän.. on valmis'', Raadelmatähti vaisusti muotoili jokseenkin asialliseksi lauseensa, ennen kuin vaisulla nyökkäyksellä itsekseen poistui pesästä aukiolle.
Raadelmatähti istuutui uupuneena vieläkin viileälle mättäälle aukiolle ja yritti pitää silmiään auki vahtiakseen leiriä, mutta voimat eivät olleet vieläkään palautuneet lihaksiin täysin, ja hänen leukansa notkahti vasten rintaa, samalla kun silmät lurpsahtivat kiinni, ja hiljaa hengitys tuhisten heikolta näyttävä päällikkö nukahti istuvalteen uudelleen.

//Sarahalla//

Kilpikonnakasvo suki muutaman kerran rintaansa, istuuduttuaan Vihervarjon seuraan soturien pesään aterioimaan. Soturi kykeni tuntemaan tassuissaan vapinaa ja uupumusta, sekä hänen mielensä oli jo täysin valmis menemään nukkumaan ja nukkumaan kaiken uupumuksen pois vähintäänkin karhujen talviunien mittaisilla unilla. Mutta hän yritti vielä räpytellä väsymystään pois silmistään ja keskittyä aterioimaan, sekä keskustelemaan Vihervarjon kanssa, joka oli suostunut istuutumaan Kilpikonnakasvon seuraan.
Kilpikonnakasvo nyhti linnusta irti sulkia, jottei hänen olisi tuskallisen takkuisaa yrittää syödä lintua, kun sulat sotkeutuisivat viiksiin ja nieluun.
''Saimme aikalailla kaiken valmiiksi, nyt voimme jäädä odottamaan hyvin mielen Myrskyvaahteran leiristä viimeisiä saapuvia kissoja. Tosin luulen, että unet jäävät lyhyeen, sillä parantajakissat varmasti kaipaavat vielä lisää yrttejä ja marjoja varastoihinsa, jos tähän aikaan kuusta mitään on oikeastaan löydettävissä'', Kilpikonnakasvo heilautti korviaan. Ei hän ollut parantaja, eikä ymmärtänyt kasveista juuri mitään, puhumattakaan niiden kukkimisajoista. Lopultakin hän sai linnun sulat nypittyä ja hän haukkasi lämmintä ateriaansa tyytyväisenä, saalis oli vielä tuore, eikä lumen ja kuoleman kylmettämä.
''Mutta uni kyllä ehdottomasti tulisi tarpeen'', hän mumisi suu täynnä riistaa Vihervarjolle.
''Mitä olet mieltä tästä väliaikaisesta muutoksesta, että saimme apua Synkkävarjolta ja saamme elellä jonkin aikaa heidän reviirillään?'', Kilpikonnakasvo hiljensi ääntään kysyessään sitä Vihervarjolta. Lähellä olevassa pentutarhaalla oli juuri synnytys käynnissä, eikä hän halunnut, että paikalla oleva Synkkävarjon parantajakissa kuulisi Kilpikonnavarjon aloittamaa puheenaihetta.

//Sota
Syystähti avasi silmänsä varovasti hämärässä maastossa, veristä kaulaansa tarkkaillen epäileväisenä. Hän oli oikeasti saanut menettää elämänsä ensimmäisenä? Vaaleat hahmot liukuivat hänen ympärillään ja viimein kissa, jonka hän tunnisti johtajanelämä seremoniastaan, asteli lähemmäs, kosketti hänen otsaansa ja lausui sanat, jotka lähettivät hänet takaisin maanpäälle.

Kilpikonnakuvioinen päällikkö henkäisi syvään, haukkoi viileää ilmaa keuhkoihinsa ja yritti vetää itsensä käpälilleen. Maassa oli verilammikko hänen vuotamastaan haavasta, ja hänen luotaan kääntyivät veriset käpälän askelet, kun vielä harmaa päällikkö tarkkaili lähellä kaatuneita kissoja, sekä sotaa. Syystähti puri hampaitaan yhteen, kohosi käpälilleen, etsi miekan häntänsä jatkeeksi ja uhkaavasti lähestyi Tuulentähteä.

“Virheesi, oli kääntää selkäsi”, naaras sihahti lopulta aivan johtajan takaa ja löi tämän suurella käpälällään maahan. Isku päähän sai Tuulentähden horjumaaan ennen kuin tämä kaatui kyljelleen, sitten yrittäen epätoivoisesti käpälöidä itseään käpälilleen. Hän vain pääsi kauemmas suuresta soturista, kun tuo lähestyi häntä miekka käpälässään. Tuulentähden katseessa oli pelkoa, mutta samalla taistelutahto vain liekehti yhä enemmän ja periksiantamattomuus näkyi tämän kasvoille. Hän yritti kynsillään repiä Syystähteä, mutta osumat olivat vain heikkoja. Hännällään Syystähti viilsi ilmaa, antoi miekan iskeytyä Tuulentähden vatsalle ja veti sen irti saaden veren roiskumaan. Sähisten arpi alkoi kuurautua, kylmyyden imeytyessä Usvajoen kissan turkkiin, arpeen sekä kehoon. Tuulentähti vaikeroi paikallaan, repi itsensä tassuilleen ja syöksyi ajattelematta Syystähden kimppuun. Hän iski toiselle arven poskelle, ennen kuin Syystähti ehti lyödä pienen naaraan takaisin maahan. Taivaanliekin kissa painoi käpälällään toista olasta pysymään paikallaan, Tuulentähden ähkien ja sähisten paikallaan.

“Vaikka voittaisitte tänään, ette voita oikeasti koskaan”, Syystähti murisi viiltäen salamannopeasti kynnellään toiselle leuan alle verta vuotavan pitkän haavan. Tuulentähden kehonkieli alkoi muuttua epävarmaksi, hän sätki sekä yritti saada itselleen voimaa nousta pystyyn toisen käpälän alta, mutta kun Syystähti perääntyi verta vuotavan kehon luota, se nytkähtki liikkumattomaksi. Menettäisi elämän, kuten kilpikonnakuvioinenkin teki.

//Sota
Tuulentähti kipristeli kynsiään ja paineli korviaan uhkaavana alas, kun keskustelu kääntyi Riitasoinnun sekä Kuurasuden kera. Hyvin mahdolliselta näytti, että myös Kuutiikerin entiset, tai kuka tahansa muu Taivaanliekkiin paennut olisi voinut tappaa Vaahterakynnen. Viha menetettyä kumppania kohtaan alkoi lämmittää hänen sisintään, toi taistelutahtoa sekä pisti hännänpään huiskimaan puolelta toiselle. Tuon kuolema saisi oikeutta. Ei hän jäisi varjoihin. Varapäällikkö viimein rääkäisi taisteluhuudon kissojen häätämiselle, ja soturit syöksyivät kohti Taivaanliekin kissoja. Syystähti otti askelen eteenpäin, kylmä tiukka katse Usvajoen päällikössä, vetäen suojastaan jonkinlaisen hohtavan miekan. Ja katseellaan haastoi Tuulentähteä astumaan vastaan.

Harmaa naaras loikkasi alas kyntensä paljastaen ja otti heti laskeuduttuaan maasta lisää vauhtia suureen loikkaan. Koossa Tuulentähti häviäisi lähes samantein. Hän oli pienempi kuin suurehko entinen Hallavarjon kissa, mutta hänellä olisi nopeutta sekä Usvajoen ketteryyttä. Naaras syöksyi suoraan kohti Syystähden jalkoja, loikkasi sivuun ja viilsi tämän alavatsan reunaa, samalla kun kaarsi sivummalle. Taivaanliekin johtaja ehti vain miekallaan viiltää ilmaa, kun joutui sihahtamaan veren roiskahtaessa vaalealle lumelle. Hän kääntyi ympäri metsästäen Tuulentähteä katseellaan, ja syöksyi miekallaan kohti häntä. Kohottaen sen kohti taivasta Syystähti iski miekan alas, viiltäen ilmaa sekä saaden palan myös Tuulentähden turkkia itselleen. Sen odottamaton liikerata sai Usvajoen päällikön vain katsomaan vierestä, kunnes miekka iski häntä lapaan jättäen jälkeensä hyytävän kylmän, verta valumattoman haavan. Hän loikki kauemmas hakeakseen lisää vauhtia, suuntasi syöksyyn ja nyt liukui Syystähden jalkojen välistä heittäen tämän vahvalla potkulle ilmaan päin puhujankantoa. Ähkäisten punaruskea naaras kaatui selälleen maahan miekan jäädessä kauemmas hänestä, ei vain käpälän kurkotuksen päähän.

“Te olette meidän reviirillämme, te tulette jäämään alakynteen. Jos et aiot nähdä kissojesi kuolevan silmiesi edessä, lähde. Jos aiot kuolla heidän kanssaan, jää”, mustan harmaa Tuulentähti murisi, iski hampaansa Syystähden kaulaan ja puristi niin kovaa yhteen kuin koskaan aiemmin on edes kokeillutkaan. Turkki, liha sekä jänteet napsahtivat hänen hampaissaan, kun Syystähti nytkähti hänen allaan pyristellen, lopulta ähkäisten jääden makaamaan liikkumattomana maahan. Jäseniään väristellen Tuulentähti perääntyi ja kääntyi katsomaan jo kaatuneita sotureita.

Sudenlilja oli poistunut pentutarhasta kesken synnytyksen, koska oli herännyt takaisin maailmalle ja kuunnellun aukiolta kuuluvaa hälinää, joka loppujen lopuksi oli paljastunut huonommaksi uutiseksi, mitä tuo oli edes halunnut ajatella. Taivaanliekin kissat olivat ilmestyneet leiriin hakemaan oikeutta Vaahterakynnen kuolemasta, josta kolli ei oikeastaan tiennyt mitään eikä siitä piitannut juuri tassuilla olevan tilanteen takia. Tuon katse kyllä kääntyi päällikön sekä varapäällikön puoleen, mutta nopeasti sen enempää tilannetta hahmottaessa, Riitasointu oli jo aloittanut sodan ja kolli pystyi nähdä silmissään, kuinka kissat syöksyivät toistensa kimppuun. Itse Sudenlilja paljasti kyntensä sähisten, mutta ei liikkunutkaan paikaltaan pentutarhan edestä sen enempää. Tuo lupasi mielessään suojella sen sisällä olevia, mukaan lukien omaa kumppaniaan sekä juuri syntyneitä pentuja, joista viimeinen oli vielä seinän puolelta kuuluvan ulinan perusteella syntymässä. Kyllä tuota hiukan harmitti, että ei ollut paikalla ollut, mutta hänestä tuntui, että ennemmin keskellä sotaakin olemisessa oli enemmän järkeä, kuin hänen ja Hortensialammen pennuissa. Ne olivat ne, mitä kolli oikeastaan oli aina halunnut, mutta siltikään hän ei oikeastaan tuntenut mitään. Enemmän kaipuuta aivan toiseen suuntaan sekä jopa jonkinlaista vihaa ja kylmyyttä, jota tuo kuitenkin pääsi purkamaan nopeasti Taivaanliekin sotureiden ilmestyessä pentutarhan suunnalle.

// Heli

Naaras oli ollut elämänsä ensimmäisessä synnytyksessä mukana, vaikka mahdollinen ilouutinen oli nopeasti muuttunut murhenäytelmäksi synnytyksen ollessa erittäin vaikea, ja lopulta vieden tuoreelta emolta henkensä. Siniperho ei voinut olla ajattelematta, mikä oikeasti menikään alkujaan pieleen, vaikka vannoi itselleen mielessä, että Servaalitassun avulla oli kuitenkin opetellut synnytyksenkulun sekä mahdolliset komplikaatiot, mitä ei aina pystynyt selvittämään. Juuri sellaisen naaras oli äskettäin nähnyt, vaikka vannoikin itselleen, että oli tehnyt toisen oppilaan avulla kaiken mahdollisen, mitä he pystyisivätkään tekemään. Pennut olivat selvinneet, jotka eivät kuitenkaan onneksi jääneet ilman emoa Heinäperhon ilmoittautuessa heidän kasvattiemokseen. Asia lämmitti pienesti parantajan sydäntä, kun hän varovasti ojensi toisen pennuista uudelle emolle, vaikka vasta synnyttäneen naaraan ruumis makasikin keskellä pesää. Näky ei ollut kaunis, mutta ei naaras voinutkaan asialle enää mitään, ja tuo pyrki pitämään katseensa vain pennuissa sekä kuuntelemaan Servaalitassua.
"Minä haen purasruohoa!" Siniperho naukaisi nousten ripeästi tassuilleen ja poistuen pesästä, jossa oleminen oikeastaan naaraalle toi muistoja entisestä kansastaan sekä siitä, kun Veritähti oli ilmestynyt Kuutiikeriin repien sen oikeastaan kahtia. Osa oli liittynyt Synkkävarjoon, aivan kuten Siniperho sisaruksineen, kun taas osa oli jäänyt entiselle leirille makaamaan, aivan kuten kuollut Aaveenkuiskaus.
Kuva kuitenkin niistä kuolleista kissoista hävisi nopeasti, kun naaras työntyi takaisin parantajienpesään ja otti Servaalitassun pyytämän yritin mukaansa. Siniperho kääntyi valmiina palaamaan pentujen ja tuoreen kasvattiemon luokse, mutta nopeasti ennen kuin edes ehti aikeitaan toteuttaa, pesän suulle oli hiipinyt tutun oloinen Synkkävarjon kissa (?).

/ Heli, Wilma - Usvajoen ja Taivaanliekin sota

Riitasoinnun häntä huiski raivokkaasti puolelta toiselle ja niskakarvat olivat kohonneina, kun hän inhosta katseli tuota joukkoa. Kieltämättä hän ei missään vaiheessa ollut pitänyt hyvänä ajatuksena kyseiseen kansaan menoa, mutta nämä kissat kehtasivat marssia heidän leiriinsä ja vaatia ehtoja. Missä rajaa lähellä ollut partio olisi ollut lorvimassa, etteivät he jo aiemmin olleet huomanneet saapuvaa Taivaanliekin partiota, nuo kissat kun tulisivat todella kaukaa! Ja noin isolla määrällä, joten he varmasti olivat pitäneet paljon meteliä hiljaisessa Jokikylässä.
''Sinuna tarkistaisin omat soturisi ennen kuin marssit toiseen kansaan luopioiden ja muiden kansojen entisten jäsenten kanssa'', Riitasointu murisi, luoden tiukan katseen Kuurasuteen, joka sähähti samantien ja paljasteli kynsiään. Riitasointu oli kuitenkin hyvillään siitä, että hän sai Usvajoen silmissä entistäkin enemmän Kuutiikerin entiset jäsenet näyttämään tilanteeseen syyllisemmiltä kuin Tuulentähden, jolla olisi myös epäilyttävä alibi. Päällikkö oli viimeisenä viettänyt eniten aikaa Vaahterakynnen kanssa, ja vaikka tämä olikin täysin syytön kollin kuolemaan, Riitasointu uskottelisi mitä tahansa Usvajoelle ja Taivaanliekille suojellakseen päällikköään. Ja jonkin verran tietysti myös omaa nahkaansa, muttei pelosta vaan sen pohjalta, että tiesi ettei vielä Tuulentähti ymmärtäisi hänen tehneen oikein.
''Kuinka kauan aiot syyttää kansalaisiasi, kun hekin tietävät, että sinä olet Vaahterakynnen kuoleman takana?! Olet viimeinen kissa, joka nähtiin hänen seurassaan!'', Kuurasusi mylvähti raivoissaan ja jännitti valtavat lihaksensa Syystähden vierellä.
Riitasointu vilkaisi sivusilmällään Tuulentähteä ja ehti nähdä Usvajoen kissojen vihaisen ulvonnan Taivaanliekin kissoille, sillä nämä selvästi olivat Riitasoinnun ajatuksen kanssa samaa mieltä, että syyllinen olisi todennäköisemmin Kuurasuden luopioista tai jo aiemmin kansaan tulleista vieraista kuka tahansa. Enemmän he kuin Usvajoen kissoista kukaan tai etenkään heidän päällikkönsä.
''Nyt saa riittää! Usvajoki, häädetään tunkeilijat pois leiristämme!'', Riitasointu rääkäisi ja loikkasi ensimmäisenä alas, saaden Usvajoen kissat nitkahtamaan heti eteenpäin. Väittely saisi riittää, Usvajoki uskoisi syyllisen olevan joku Taivaanliekin sisältä ja Taivaanliekki syyttelisi Usvajokea.
Riitasointu syöksyi nuoren soturin ohitse ja viilsi tämän kumoon, kaataen Leopardinkukan taaksepäin, naaraan rintakehästä roiskahtaessa maahan verta. Kuurasusi kohosi takajaloilleen ja löi tassunsa maahan Riitasoinnun sijasta, mutta loskaa lensi paljon Riitasoinnun päälle. Varapäällikkö pyrähti Taivaanliekin väen tungoksesta ulos, sivaltaen toista soturia kuonolle ja väistäen juuri ajoissa kolmannen hampaat hännästään, kunnes Kuurasusi syöksyi hänen peräänsä ulvoen vihasta. Riitasointu ehti nähdä, että Leopardinkukka pörhisteli karvojaan ja ryhtyi taistoon oikeuden puolesta muiden Taivaanliekin kissojen tavoin.

/Heli, Nuge

Orapihlajatassu ja Hiekkatassu olivat saaneet kerättyä kiitettävän määrän sammalia läpi loskaisen ja jäisen maaperän. Orapihlajatassu asetteli juuri sammalta leukansa alle, näyttäen mallia Hiekkatassulle innoissaan häntä huiskien, vaappuen kuin ankka puolelta toiselle pidellessään sammalia mukanaan niin paljon kuin ikinä saisikaan. Mutta montakaan askelta hän ei ehtinyt ottamaan viiksiään väräyttelevän Hiekkatassun ohitse kohti leiriä ja pesää, kun oksat ja pensaat kahisivat. Orapihlajatassulta putosivat kaikki sammaleet, kun hän kiepsahti ympäri ja välittömästi kynnet ja hampaat paljastettuina, sekä karvat pörhistyneinä hän kääntyi katsomaan pensaiden joukosta hoipertelevaan naaraaseen.
Naaraan ominaistuoksu löyhkäsi Synkkävarjolta, mutta Orapihlajatassun kynnet valuivat heti sisään ja irvistys naamalla muuttui hämmennyksestä raottuneeksi suuksi, kun hän kohtasi Korppisydämen pelokkaat silmät.
''Öh, hei?'', Orapihlajatassu miukaisi, kun Korppisydän huomasi heidät tarkemmin ja selvästikin sanojensa mukaisesti, hän ei ollut tullut vihamielisenä. ''Me olemme Myrskyvaahteran kissoja'', Orapihlajatassu alkoi tuntea suurta huolta, kun hän katseli soturittaren silmiä ja levotonta olemusta.
''Onko Hallavarjon reviirillä tapahtunut jotakin? Ta-tai siis mikä on hätänä? Pitäisikö meidän hakea Hiirenpolku? Tai etsitkö sinä Routanaurua?'', Orapihlajatassu vilkuili satunaisesti empien Hiekkatassuun. Pitäisikö Hiekkatassun pinkaista äkkiä takaisin pesään hakemaan parantaja paikalle. Kyseessä olisi kuitenkin Synkkävarjon kissa, vaikka juuri kiitos Synkkävarjon, Myrskyvaahtera oli pelastunut lumivyöryltä ja totaaliselta nälkäkuolemalta.
Varovasti Orapihlajatassu hivuttautui lähemmäs Hiekkatassua, ettei heidän välimatkansa olisi liian suuri, jos tilanne kärjistyisikin ja heidän pitäisi taistella tai pinkaista pakoon tuli hännän alla. Mutta ollakseen täysin rehellinen, juuri paikalle saapunut naaras ei vaikuttanut uhkaavalta. Orapihlajatassu muisti nähneensä kyseisen naaraan Veritähden ja tämän varapäällikön Valkeaveren rinnalla, yhdessä sen valkomustan vanhan kollin kanssa. Kunnes pian nimi kirkastuikin Orapihlajatassun mieleen.
''Sinähän olet Korppisydän! Synkkävarjon kenraali'', Orapihlajatassu naukaisi oivalluksensa. Kaksi oppilasta varmaan olivat naaraalle tuntemattomia, vaikkakin Orapihlajatassu muistutti ulkonäöltään hälyttävän paljon Raadelmatähteä ja Hiekkatassunkin kiharaturkki kovasti muistutti Myrskysielua.

//Masi, Wilma
Korppisydän haukkoi henkeään lumipyryssä yrittäen astella eteenpäin. Kun Pakkassäde sekä Jaguaarinraivo olivat lähteneet rajalta takaisin kohti Synkkävarjoa, oli Korppisydän vasta hyvän tovin päästä kehdannut astella ulos pienestä kolostaan, johon oli vahingossa pudonnut. Hän oli loukannut vasemman käpälänsä mätkähdyksessä, ja viima sekä kasautuva lumi tekivät kaikesta kulkemisesta hankalaa. Kukaan edes Myrskyvaahteran reviirillä ei ollut kulkenut tai tampannut lunta, kun kaikki olisivat Hallavarjon reviirillä. Korppisydän vilkuili vielä takaisin päin huolestuneena Jaguaarinraivon vainoamisesta. Miten yhtäkkiä heidän tuli mieleen lähteä hänen peräänsä? Kyllä Korppisydämen valinnat olivat huonot, käännytti pois Veritähden tarjouksen ja poistui leiristä. Mutta ei hänen ensimmäisenä ajatuksenaan ollut viedä tietoa Myrskyvaahteralle, mutta nyt se olisi. Naaras yritti löytää matalalumisia polkuja itselleen, mutta kaikesta kävelystä sekä juoksemisesta tuli todella raskasta.

Sitten yhtäkkiä Korppisydän alkoi kuulla keskustelua. Hän höristi korviaan ja kurotteli kaulaansa katsellen pitkälle lumipyryyn, kun valkea harso vain täytti metsää. Ääni oli hiljaista, aika kirkasta, ehkä nuoria kissoja. Olisiko vanhassa leirissä vielä kissoja? Voisiko hän löytää edes Myrskyvaahteran kissoja täältä? Synkkävarjon kissa alkoi lähestyä heitä ja yritti löytää kissojen äänen lähteen. Kuka se olisikaan, hänen olisi löydettävä nuo.

“Hei? Onko siellä ketään?” hän kutsui hiljaa, vaikka kurottelevalla äänellään. Hän ei tahtoisi törmätä Pakkassäteeseen tai Jaguaarinraivoon, ei kehenkään Synkkävarjon kissaan. “Etsin Myrskyvaahteran kissoja, en tule vihamielisesti”, hän yritti huudella ja työntää itseään eteenpäin lumihangessa. Pian jonkun olisi saatava tieto. Ei hän tiennyt koska Veritähti aikoi hyökätä, mutta se olisi hyvin pian. Kun kansa olisi vielä heikko.

//Masi
Usvapolku katseli käpäliään saatuaan itsensä paremmin käpälilleen. Hän vieläkin epäili, voisiko odottaa pentuja näin äkkiä. Hän ymmärsi, että tunne vatsassa oli omituinen, muttei se ollut samanlainen kuin Huurrepeuraa ja sisaria odotellessa. Olisiko se oikeasti totta? Hän katseli hiljaisena Hiirenpolkua, joka työskenteli etäämmällä. Myrskysielu oli lähtenyt oppilaiden kera etsimään sammalta ja uhkaava tuuli alkoi vinkua ulkona. Olisiko leiri kuinka huonossa kunnossa oikeasti? Vaalea naaras yskähti vinkuvan hengityksen kera ja pidätti itseään säpsähtämästä kivuliaalle krampille vatsansuunnilla. Olisiko se oikeasti totta? Pieni puna tuntui lämmittävän hänen korviaan, eivät he olleet suunnitelleet tällaista ollenkaan. Tietäisikö Raadelmatähti? Ymmärtäisikö tämä? Hetkeksi Usvapolku sulki silmänsä, ja pahoitteli käytöstään Apilakarhulle, joka nyt katselisi heitä Kaiusta. Katseli heidän rakkaita lapsiaan, joista jokaiselle odotti kirkas tulevaisuus. He olisivat kaikki niin rakastettuja. Hymy kohosi tämän kasvoille, kun naaras käänsi viimein siniset silmänsä kohti Hiirenpolkua.

“Uskon, että pian voisimme lähteä matkaan. Yrteilläsi varmasti pärjään leiriin asti”, hän huokaisi ja veti keuhkonsa täyteen ilmaa maistellen yrttistä tuoksua. Se lämmitti hänen mieltään, vaikkei hän mikään parantaja intoinen ollutkaan. Aina Hiirenpolun läsnäolo oli tuottanut hänelle hyvää sekä rauhallista mieltä. Hän oli kaikki naaraan perhe, jota hänellä tällä hetkellä olisi. Tietysti omien pentujen lisäksi. Mutta emo sekä isä oli menetetty, ei omia sisaria. Vain Hiirenpolku. Nyt ehkä Raadelmatähti. Hymy koristi naaraan kasvoja, kun tämä jäi tarkkailemaan sinertävää kollia.

//Masi, Wilma
Servaalitassu katseli ynähteleviä pentuja käpäliensä vierellä, Aaveenkuiskeen kehon lopulta valuessa liikkumattomaksi, pesän uppoutuessa hiljaisuuteen. Heikompi pentu alkoi pian vinkua Siniperhon käpälissä, ja vahvempi nuorempi pentu yritti jo käpälöidä kohti Aaveenkuiskeen vatsaa. Mutta ystävällisesti Servaalitassu veti pennun takaisin käpäliinsä. Hän painoi päätään apeana ja katsahti kohti Raadelmatähteä, kun Heinäperho oli myös astellut pesään. Kolli kohotti korviaan emoaan kohden, tarkkaillen tuon kylmiä eleitä ja ehkä hieman epävarmaa katsetta. Mutta tuo tiukasti vaati purasruohoa sekä pentuja itselleen huostaan. Se lämmitti kollia sisältä, vaikka tilanne muuten olikin hieman epävarma, omituinen. Hän vilkaisi Raadelmatähteen, mutta nyökäytti sitten päätään.

“Tahdotko käydä etsimässä pesästä purasruohoa? Muistatko, miltä se näyttää?” kolli kysyi Siniperholta vetäen pientä pentua toisen luota käpäliensä väliin. Aaveenkuiske pitäisi siirtää pesästä ja siivota ympäristö, jotta Heinäperho voi asettua pesään. Pentutarhassa kuitenkin asuisi vielä Niittyleinikkisuo sekä Apilanmyrkky ja tuon hetkittäin syntynyt poika.

“Jos olet aivan varma. Joku varmasti tekee sinulle pedin ja purasruohon pitäisi auttaa piankin. Kiitos, jos otat pienet pennut huostaasi”, Servaalitassu käänsi suuria korviaan kohti emoaan vieno hymy huulillaan. “Meidän tarvitsee saada Aavekuiske pois pesästä, siistiä paikka ja pidämme hänelle hautajaiset tänä iltana”, parantajaoppilas pohti ja vilkaisi sitten Raadelmatähteen hakien vielä hyväksyy suunnitelmaan.