//Masi, Heli//

Tuttujen maisemien ja tuoksujen tarjoama huojennus ei kestänyt kauaa, kun Myrskysielu lähestyi Myrskyvaahteran leiriä, Hiekkatassu loikkien paksun lumikerroksen läpi hänen kannoillaan. Kiharaturkkisen soturin hälytyskellot alkoivat soida, kun vieraat hajut alkoivat täyttämään ilman, eikä leiriä näkynyt vaikka kolli olisi osannut paikan päälle suunnistaa sokeana. Melkein kaikki oli lumen peittämää. Kollin aistit saivat hänet hyvissä ajuin varuilleen, ja hän sanatta viittoi tyttärelleenkin etenemään hiljempaa. Hiekkatassu älysi hidastaa liikkeensä ja höristää korvansa, mutta neiti oli todennäköisesti ollut liian nuori lähtiessään osatakseen erottaa Myrskyvaahteran ominaistuoksun seasta Synkkävarjon hajua, mikä olisi hälyttänyt kenet tahansa. Myrskysielun suurin huoli oli kansansa lisäksi heti tyttäressään, Helmitassussa, jonka uudelleennäkemistä hän oli rauhattomana odottanut.
Kun kaksikko pääsivät leirin rajoille, tai missä aukion olisi pitänyt olla, Myrskysielu erotti juuri ja juuri likaisenvaalean kissan, joka näytti seisovan lumenpeitteisen parantajanpesän ulkopuolella. Soturi ei tunnistanut toista kollia, ja epäluulo Synkkävarjon hyökkäyksestä voimistui ennestään. Kiitos Myrskysielun oman lumenvalkean turkin, hän pystyi piiloutumaan tehokkaasti ja puntaroida, miten hänen kannattaisi edetä. Hiekkatassu oli isänsä mallia seuraten pysähtynyt vaanimis-asentoon, muttei itse ollut nähnyt lumihangen takaa vierasta soturia.
Myrskysielu tarkkaili hetken ympäristöään, muttei havainnut Synkkävarjon soturin lisäksi ketään muuta, mikä laajensi hänen vaihtoehtojaan jonkin verran. Looginen ajattelu viittaisi siihen, että Synkkävarjo oli kaapannut Myrskyvaahteran leirin ja jättäneet yhden kissan vartioimaan. Tuo kolli näytti voimakkaalta ja hyvinkin taistelukyvykkäältä, mutta Myrskysielu olisi kenties pystynyt yllätyshyökkäyksen edulla saada yläkäsi. Muttei hän tietysti yksin ollut, eikä hän voisi jättää Hiekkatassun turvallisuutta mahdollisuuksien varaan heittämällä itseään riskikkääseen tilanteeseen. Tällä kertaa järkevin lähesetymistapa olisi todennäköisimmin lähestyä likaisenvaaleaa soturia maltillisesti, ja tiedustella etäisyydessä. Ellei hän ollut pahasti erehtynyt, tuo kolli oli kuitenkin yksin, eikä väijytys ollut todennäköistä. Mutta tuon käytös pisti kuitenkin Myrskysielun silmiin kummallisena – miksi hän istui parantajanpesän ulkopuolella? Tässä kylmässä voisi kuvitella, että hän ainakin kävelisi leiriä ympäri tai jotain. Kiire tuolla ei ainakaan vanhemman soturin silmiin näyttänyt olevan.
Pohdittuaan vielä hetken ja varmistettuaan, ettei hän nähnyt muuta liikehdintää, kiharaturkkinen kolli viittoi Hiekkatassua jäämään paikoilleen. Kermansävyinen naaras vaikutti hämmentyneeltä, mutta nyökkäsi kuitenkin tottelevaisesti. Myrskysielu lähestyi vierasta kollia ensin vielä pysyen lumen seassa piilossa, kunnes oli hyvän matkan päässä tyttärestään, ja seisoi sitten suorille jaloille. Hän salli soturin huomata itsensä(?), ennen kuin otti rauhallisia askelia tätä kohti.
“Päivää. Nimeni on Myrskysielu, olen Myrskyvaahteran soturi”, valkea kolli esittäytyi tyynenomaisesti, mutta varautuneesti, ja tarpeeksi äänekkäästi tullakseen sekä vieraan että tyttärensä kuulluksi. “Kertoisitko minulle, mitä täällä on tapahtunut? Missä on Raadelmatähti, ja mitä teet reviirillämme?”
Myrskysielu pysähtyi muutaman ketunharppauksen päähän toisesta. Hän pisti merkille, kuinka näin syvän lumen läpi kahlaaminen osoitti omat hankaluutensa, puhumattakaan miltä tässä tuntuisi taistella. Kolli toivoi, ettei joutuisi saamaan siitä selvää, mutta luonnollisesti koko tilanne sai hänet kantamaan jännitystä lihaksissaan. Toivon mukaan yksittäinen Synkkävarjon soturi ei osoittautuisi liian neuvotteluhaluttomaksi. Hieman vielä lähemmäs päästyään olisi Myrskysielu tavanomaisesti huomannut kansantovereidensa voimistuneen tuoksun, mutta soturin huomiota söi parhaallaan mahdollinen uhka, ja eri tilanteet, jotka tästä voisi seurata.

//Heli//

Taimiorava oli tarkistanut Liekkivarjon tilanteen, vaikka nuori naaras olikin tuntunut todella huolestuneelta, peräti stressaantuneelta. Hän oli arvioinut toiselle olevan tulossa kaksi pentua, ja tiineyden olevan niin pitkällä, että tämän olisi paras heti siirtyä pentutarhaalle. Ikävää siitä teki vain se, että ainoa pesässä oleva paikka pedille oli Tomusielun toisen kumppanin vieressä ja kyseinen naaras sätti heitä kokoajan, kun Taimiorava teki Liekkivarjolle petiä. Liekkvarjo kuitenkin antoi toisen kiukuttelun valua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja käpertyi itsekseen kehräten kerälle pedille. Naaras vaikutti todella väsyneeltä matkaamisesta ja Taimiorava vakuutti toiselle, että tämä saisi tulla parantajaa koska tahansa häiriköimään, ja jos Unikkojuovasta olisi liikaa harmia, Liekkivarjo voisi majoittua parantajienpesään. Unikkojuova synnyttäisi hetkenä milloin tahansa, ja tällekin Taimiorava oli arvioinut kahta pentua.
Parantaja jätti nopeasti nukahtaneen Liekkivarjon nukkumaan ja poistui pesästä, mennäkseen puhumaan päällikkönsä kanssa, mutta huomasikin olevansa tiukassa Riitasoinnun tuijotuksessa. Naaras oli esitellyt Liekkivarjolle paikkoja ja tämän silmät siristyksessä tuijotti pitkin leiriä, kohdistaen äreän mulkoilunsa myös sisareensa Taimioravaan. Parantaja loikki ripeästi Tuulentähden pesälle ja naukaisi varovaisen tervehdyksensä, saaden luvan astua pesään sisälle (?)
''Iltaa Tuulentähti'', Taimiorava kehräsi. ''Halusin tulla kertomaan, että Liekkivarjo on siirtynyt suoraan pentutarhalle, sillä hänen laskettu päivänsä on todella pian. Hänestä tulee varmasti kansalle hyvä lisä'', parantaja naukui hymyillen ja istuutui vasta innokkaiden sanojensa päätteeksi alas.
''Minun pesäni alkaa täyttyä aika isoon tahtiin. Metsänärhi on arviointini mukaan myös valmis aloittamaan soturien tehtävissä, vaikkakin Opaalikuiskauksen kantaminen leiriin sai joitakin pintahaavoja aukeamaan. Sanoisin kuitenkin, että hän on valmis aloittamaan soturintehtävissä, mikäli hänet haluat ottaa riveihisi. Opaalikuiskaus puolestaan on vakavien vammojen peitossa ja pahasti uupunut, mutta katsotaan, kun hän heräilee ja pääsen keskustelemaan hänen kanssaan, että mitä ajatuksia hänellä on olla täällä tai ylipäätänsä siitä, mitä hänelle on tapahtunut'', parantaja selosti hyväntuulisena. Kansaan oli äkkiä tullut paljon ulkopuolisia jäseniä ja vaikka yleensä kansa suhtautui uusiin tulokkaisiin skeptisesti, tällä kertaa tuntui siltä, ettei Usvajoen kissat olleet enää yllättyneitä tulijoista, kun tulijoita oli äkkiä todella monta.
''Minulla olisi kuitenkni eräs asia myös tunnustettavana sinulle ja pelkään sen rikkovan paljon asioita'', Taimioravan ääni alkoi väristä ja hänen piti vetää syvään henkeä, että hän saisi sen sanottua. ''Huomasin äkkiä olevani vastaavassa tilanteessa kuin sinä muutama kuu sitten'', hän huomasi änkyttävänsä ja yrittävän jotenkin pohjustaa asiaansa.
''Minulla on tai olen tai meillä on.. Minun ja Metsänärhen välit ovat lämmenneet ja meillä on jonkinlainen kumppanuussuhde'', Taimiorava yskäisi asiansa, heilauttaen hermostuneena korviaan ja pystymättä katsomaan Tuulentähteen. Kelpaisiko tälle parantaja, joka olisi tehtäviensä ohella rakastunut ja saisi pentuja pian kollin kanssa?
''Minä odotan hänen pentujaan'', Taimiorava kuiskasi ääni kadonneena täysin, sydän tykyttäen kurkussa.

//Heli, Wilma, Nuge//

Raadelmatähti jätti Huurrepeuran koottavaksi lähtijät ja palasi vielä kerran parantajienpesään Orapihlajatassun kanssa, Routanaurun istuessa tympääntyneenä jatkotehtävästään pesän ulkopuolella viileässä tuulessa.
''Minä lähden muiden kanssa jo edeltä Hallavarjon reviirille. Orapihlajatassu ja Routanauru jäävät sinun ja Usvapolun tueksi. Lähettäkää Routanauru hakemaan apua, jos sitä tarvitsette paluumatkallanne'', Raadelmatähden ääni oli viileä, mutta hän ei voinut olla huolestumatta, kun hän näki Usvapolun pedillä kyljellään. Tuo näytti hengittävän, mutta nälkiintyminen oli tehnyt tästäkin heikon.
''Ei hätää Raadelmatähti, kyllä me pärjäämme ja me palaamme, kun vain Usvapolku pysyy jaloillaan. Olemme varmaan viimeistään ennen seuraavaa hämärää Hallavarjon leirissä. Lähtekää nyt, kansa tarvitsee sinua ja Huurrepeuraa. Ja pidä hänestä huolta'', Hiirenpolun ääni hiljeni. Raadelmatähti tiesi kyllä, että Usvapolku oli Hiirenpolun sisaren tytär ja Huurrepeura sisaren tyttären tytär, eikä muuta elossa olevaa verellisiä sukulaisia pitäisi enää olla elossakaan. Raadelmatähti nyökkäsi vaisusti ja kurottui vielä hieromaan hiljaa kuonoaan Usvapolun poskea vasten, kun hän irrottautui toisesta, hän antoi katseensa vielä väliaikaisesti hyvästellä naaraan, ennen kuin hän suoristautui ja poistui pesästä.
Pesän ulkopuolella Veritähti juuri lopetti puhumasta Routanaurulle viimeisiä ohjeistuksia ja ilmoitti sitten ryhmälle lähdöstä.
Raadelmatähti katsahti vielä hetkeksi katsomaan lapansa ylitse murskattua leiriä. Hänellä oli pahatunne tulevasta.
--
Hallavarjon reviirille päästessään, näytti siltä, että Helmitassun ja Utupöllön johdolla muun muassa Kilpikonnakasvo partionsa kanssa olivat keränneet paljon riistaa. Raadelmatähden nähdessään kissoja alkoi täydennetyistä pesistä saapua tervehtimään häntä ja kissojen kasvot muuttuivat osittain huolestuneiksi ja osittain helpottuneiksi.
''Usvapolku, Hiirenpolku ja Orapihlajatassu saapuvat myöhemmin, kunhan Usvapolun jalat kantavat'', Raadelmatähti sai sanottua. ''Siihen asti, että saamme varapäällikkömme takaisin leiriin, Huurrepeura tekee väliaikaisesti Usvapolun tehtäviä. Järjestää partioita ja Utupöllön ja Helmitassun onkin siksi hyvä saattaa hänet ajantasalle leirin tilanteesta'', Raadelmatähti naukui, ja katseli epämukavan synkkää leiriä. Kunnostustöitä ei oltu jouduttu paljoa tekemään, hieman lisätty oksia, sammalta ja vaihdettu uusia petejä. Riistaa oli paljon ja pentuja kirmasi jo aukiolla kiljahdellen riemusta.
''Näyttää siltä, että täällä on kaikki hyvin'', Veritähti hymähti Raadelmatähden takaa. ''Vaikka nyt asetuttekin tänne, yrittäkää levätä ja toipua. Muttei tämä maaperä kuulu teille, vaikka metsästättekin sen tuomaa riistaa. Mikäli havaitsen teidän merkitsevänne Hallavarjon rajoja omiksenne, katson sen yrityksenä vallata meidän maitamme'', Veritähti tiukasti lisäsi loppuun, Raadelmatähden nyrpistäessä nenäänsä. Kuka haluaisikaan tällaista reviiriä omakseen?
''Meistä saattaa olla vaivaa tässä sopimuksessa, muttemme me kaipaa sotaa'', Raadelmatähti lisäsi vain mielessään, että mielellään hän kyllä kynsisi Veritähden naaman uuteen irveeseen, mutta toistaiseksi hänenkin tulisi levätä.
Veritähti loi nopean, muka kohteliaan ivallisen hymyn ja antoi sitten seuraajilleen kommennon palata Synkkävarjoon.

//Heli, Wilma//

Leiri saatiin raivattua lumesta ja päällikköpari oli pelastettu lumen alta. Veritähden leiriin saapuneet Synkkävarjon jäsenet olivat saaneet pyydystettyä saalista viimeisille leirissä oleville kissoille, ja vahva tuoreen riistanhaju hautui leirissä. Synkkävarjolaiset eivät kuitenkaan olleet löytäneet leirin romahtamisen ja kaiken lumen joukosta mitään riistaa Myrskyvaahteran reviiriltä, joten he olivat pyytäneet myös Hallavarjon puolelta. Routanauru oli juuri viemässä riistaa Usvapolulle ja muille Hiirenpolun pesässä oleville kissoille.
Veritähti saapui lopulta Raadelmatähden luokse, jonka kanssa juttelemaan olivat Huurrepeura ja Orapihlajatassu palanneet omalta erilliseltä metsästysretkeltään. Vaikutti siltä, että Huurrepeura oli juuri parhaillaan kertomassa Raadelmatähdelle Myrskyvaahteran nykyistä tilannetta, tai oikeastaan hetkiä aiempia tilanteita, kuten siitä, että Hiirenpolku oli toistaiseksi johtanut heitä, ja suostunut tekemään yhteistyötä Synkkävarjon kanssa sillä sopimuksella, että Hiirenpolku kouluttaisi Siniperhosta Synkkävarjolle uuden parantajan, mikäli Synkkävarjo auttaisi Raadelmatähden ja Usvapolun pelastamisessa, sekä tarjouksena oli myös väliaikainen majoitus Hallavarjon entiselle reviirille.
''Olemme täällä valmiita ja olisi parasta saada teistä viimeisetkin uudelle reviirillenne'', Veritähti puhutteli heti päällikköä kohden, Raadelmatähden kasvoilla levätessä jonkinlainen happamuus, vaikka Veritähden silmissä toisen olisi syytä olla enemmänkin kiitollinen. Mutta lumen alla oleskelu näytti siltä kuin se olisi sata kuuta vanhentanut Raadelmatähteä, niin likainen ja tomuinen toisen turkki oli ja kylkiluut erotettavissa karvojen alta.
''Usvapolku ei taida olla vielä herännyt ja valmiina lähtöön'', Raadelmatähti vastasi väsyneellä äänellään ja loi vaisun katseensa kohti parantajanpesää, joka oli leirissä ainoa ehjä paikka.
''Ehdottaisin, että siirtäisimme kaikki mahdolliset uudelle reviirillenne, jotta pääsette sinne asettumaan. Sitä paitsi, uusi reviiri, uusi tilanne, saa kansan helposti levottomaksi ja hätiköimään, kun ketään johtohahmoa ei ole heidän luonaan Hallavarjon reviirillä'', Veritähti huomautti, silmissä erikoinen kiille.
Raadelmatähti loi häneen synkän katseen ja lähes kykeni pitämään Veritähteä katseellaan aloillaan, Veritähden kyetessä tulkitsemaan toista siltä osin, että Raadelmatähti arvioi selvästi tilanteen luotettavuutta ja uuden reviirin tuomaa turvaa.
''Taidat olla oikeassa. Muttei Usvapolkua voi jättää tänne yksin, eikä häntä voi alkaa tuossa tilassa siirtämäänkään'', Raadelmatähti murahti, pistäen merkille, että lähes kaikki Myrskyvaahteran jäsenet olivat jo väliaikaisella reviirillä, kaukana leiristä.
''Ehdotan, että lähetämme sinut, Huurrepeuran, Orapihlajatassun, Servaalitassun ja Siniperhon matkaan. Hiirenpolku ja Usvapolku voivat tulla soturini turvalla myöhemmin perässä. Kansanne Hallavarjon reviirillä tarvitsee myös parantajaa, ja varmasti kaksi oppilasta kykenee toimimaan alustavasti yhdessä Hiirenpolun ollessa täällä'', punertava kolli tarkkaili leiriä mietteliäänä.
''Jättäisin parantajani ja varapäällikköni sinun kissojesi armoille?'', Raadelmatähti murisi hyvin hiljaa ja irvisti Veritähdelle.
''Voin jätättää myös vain yhden soturin heidän luokseen, Routanaurun. Ehkä et koe siten tilannetta yhtä uhkaavaksi omiesi puolesta? Ajattelin enemmän matkaa siltä osin, jos Usvapolku ei kykene täysin vaeltamaan omilla voimillaan matkaa ja lumessa kahlaaminen sokean kanssa, ei ole sen helpompaa. Mutta miten katsot parhaaksi'', Veritähti pyöräytti huvittuneena hännänpäätään.
Raadelmatähdestä oli aistittavissa, että tämä haluaisi itse huolehtia kaksikon paluun takaisin leiriin. Muttei ollut sellaisissa voimissa, että kykenisi puolustamaan edes itseään, jonka takia hän ei varmasti ehdottanut myöskään Huurrepeuran jäämistä pois omasta ryhmästään.
''Minä voin jäädä!'', Orapihlajatassu, josta olisi määrä tulla todella pian soturi pörhisti turkkiaan ja hymyili leveän reippaasti. Veritähti kuljetti katseensa Raadelmatähden sävyiseen kissaan ja Raadelmatähti antoi hetken itselleen aikaa miettiä, arvioiden Huurrepeuran ajatuksia asialle.
''Olkoon. Routanauru, Hiirenpolku, Usvapolku ja Orapihlajatassu tulevat perässä'', Raadelmatähti kohosi heikosti jaloilleen, kaikki arvokkuus jääden lumen alle, hän kutsui viimeisiä Myrskyvaahteran kissoja luokseen.
''Me saatamme teidät ja palaamme sitten omaan leiriimme. Tarkastamme vain samalla, miten Hallavarjon reviirillä on edistytty ja tarvitaanko siellä apua'', Veritähti ympäripyöreän kohteliaasti muotoili.
''Emme me tarvitse paapomista, kiitoksia vain'', Myrskyvaahteran päällikkö sähähti takaisin.

//Heli//

Aurinkotuulesta vasta Usvajoen leiriin saapunut naaras tarkkaili uteliaana, mutta myös jännittyneenä uuden mahdollisen päällikkönsä elekieltä parhaansa mukaan. Hän toivoi uutta mahdollisuutta kumppaninsa luota Usvajoesta, mutta voisiko hän täyttää Tuulentähden toiveet ja osoittaa vielä uskollisuutensa Usvajoen kansalle? Ainakin hänellä olisi taitoa ja jo jonkinlaista elämänkokemusta soturina, vaikkakin kanien perässä juoksemisesta.
''Kiitos Tuulentähti. Uskon, että perheeni Aurinkotuulessa on jokainen löytänyt uudenlaisen elämänsä. Enkä anna verisukulaisteni tulla uskollisuuteni tielle, kun olen viimein päättänyt aloittaa oman elämäni'', Liekkivarjo naukui tiukasti loppua kohden, ehkä vakuuttaakseen Tuulentähden, mutta haluten tuoda myös rehelliset ajatuksensa esille uudelle päällikölleen.
''Tietysti. On parempi antaa Taimioravan arvioida tilanteeni'', Liekkivarjo varovasti uskalsi hymyillä, Tuulentähden sanat antoivat hänelle toivoa tulevaisuudesta, sekä hänen omastaan että hänen pennuistaan. Pian Riitasointu asteli pesään kuultuaan omaan nimeään kutsuttavan. Riitasointu kuunteli päällikkönsä ohjeistuksen ja nyökkäsi rauhallisesti, luoden sitten jäätävän katseen jälleen Liekkivarjoon ja poistui pesästä. Liekkivarjo kohosi ripeästi tassuilleen, sillä uskoi toisen tuijotuksen viittaavan siihen, että ilman suurempia sanoja soturin tulisi seurata tätä. Liekkivarjo vielä kumarsi Tuulentähdelle ja poistui ripeästi Riitasoinnun perässä pesästä.
--
Kun Riitasointu oli näyttänyt Liekkivarjolle leiriä, vaikkakin vaikuttaen kireältä siitä, että Liekkivarjo oli saanut luvan jäädä leiriin. Liekkivarjo kiitti varapäällikköä kierroksesta, kun varapäällikkö jätti tämän parantajan pesän edustalle antaen tämän jatkaa siitä eteenpäin omillaan.
Liekkivarjo varovaisesti astui Taimioravan pesään. Hän ei tiennyt mitä odottaa, sillä hän ei ollut kertaakaan käynyt Koivumyrskyn luona Aurinkotuulessa. Liekkivarjo arasti naukaisi tervehdyksen pesän suulla ja astui pesään sisään, ja hän huomasi jännittävänsä Taimioravan kohtaamista enemmän kuin Tuulentähden tapaamista.

//Masi
Tuulentähden katse pyöri tasaisesti läpi Liekkivarjoa, jonka turkki hohti erilailla kuin tavallisen soturin, ja toisen vatsa oli selvästi pyöreämpi kuin olettaisi Aurinkotuulen kissalla olevan. Myös ehkä naaraan nenää häiritsi hänen karvallaan pyörivä maidon tuoksu, josta oli hän kuitenkin vakavasti tahtonut päästä eroon. Ehkä se oli Liekkivarjon oma Aurinkotuulen sekä emomainen ominaistuoksu. Naaras räpäytti kuitenkin silmiään lämpimästi toiselle ja nyökäytti päätään pariin kertaan. Oli ehkä erikoista kuulla Tomusielun, hänen omaa sukuaan, sekaantuneen tällaiseen omankin perheensä kera, mutta ei Tuulentähti tuominnut. Ei hän voisi tuomita. Ehkä ennemmin pienen hymyn loi johtajan kasvoille kuulla Liekkivarjon kokeilusta uida. Hänen käpälänsä oli selvästi sellaiseen jopa sopivat, mutta erikoista silti kuulla Aurinkotuulen lämmittelijän kokeilla jotain sellaista. Ehkä tässä pesueessa muutenkin olisi jotain erikoista. Ei Tuulentähti voinut unohtaa kohtaamistaan Liekkitähden kanssa kokoontumisessa. Kylmänväreet kulkivat pitkin hänen kylkiään, ennen kuin Tuulentähti huokaisi syvään ja räpäytti silmiään pariin kertaan.

“Olen otettu siitä, että olet päättänyt kuunkin hiljaisuuden jälkeen löytää oman polkusi ja seurata sitä, omien ajatuksiesi myötä. En voisi kieltäytyä kaltaisestasi soturista riveissäni. Mutta olen ehkä hieman huolissani perheesi tilanteesta niin täällä, kuin Aurinkotuulessa”, hän naukaisi rauhallisesti ja lämpimästi Liekkivarjoa katsellen.

“Jos tämä on sitä mitä haluat, otan sinut riveihini Taimioravan tarkastuksen kautta. Jos pystyt jatkamaan vielä soturina, Riitasointu huolehtii sinusta oivallisen soturin, mutta jos sinun on parempi heti mennä pentutarhaan, teemme sinulle sinne pedin ja huolehdimme tarpeistasi parhaamme mukaan, kunnes olet valmis jatkamaan tehtävissäsi”, Tuulentähti nyökäytti tuolle päätään. “Toivon kuitenkin, että päätöksesi on pysyvä sekä tarkasti loppuun ajateltu. En tahdo vihaista Risatähteä tai perhettäsi niskavillojani pitkin leiriini tällaisen takia. Ymmärrän päätöksesi, enkä näe syytä häätää sinua leiristämme. Olet tervetullut, jos olet halukas jäämään sekä oppimaan”, tuo lisäsi vielä vieno hymy huulillaan ja heilautti hännänpäätään. Oli iloista kuulla, että heidän rivinsä saisivat lisäystä kaiken mahdollisen jälkeen, mutta huoletti häntä hieman Liekkivarjon sekä Tomusielun tilanne. Nyt johtaja tietäisi tästä, mutta tietäisikö Tomusielun perhe? Hän pitäisi salaisuuden, emon ei tarvinnut kertoa pentujensa isää. Tuulentähti nielaisi palan kurkustaan ja käänsi katseensa kohti pesän suuta.

“Riitasointu?” hän kutsui rakasta ystäväänsä sekä varajohtajaansa. “Voitko saattaa Liekkivarjon pienen leirin esittelyn jälkeen Taimioravan puheille kun hänellä on aikaa. Tahdon että Taimiorava tekee päätöksen Liekkivarjon voinnista, ja sen jälkeen päätämme tuleeko hänestä Usvajoen soturi vai kuningatar”, tuo lisäsi yhteenvedon keskustelusta paikalle kurkistavalle varajohtajalleen, jonka jälkeen nyökäytti päätään sekä Riitasoinnulle sekä Liekkivarjolle.

“Tervetuloa Usvajokeen”, hän naukaisi vielä ennen kuin hännän heilautuksella antoi näille merkin lähteä.

//Heli//

Metsänärhi oli kantanut Opaalikuiskauksen hänen pesäänsä seuraavana potilaana ja Siilensuru jo pyöri yrttivaraston äärellä keräilemässä yrttejä hauteisiin, joita parantaja oli häntä pyytänyt tekemään. Metsänärhen auenneet haavat tulisi paikata, ja Taimiorava kuuli Harakkakynnen marisevan pedissään, että varmasti Metsänärhi oli tarkoituksella rehkinyt niin paljon, että haavat aukeaisivat ja tämän olisi jäätävä vielä Usvajokeen. Osa kansalaisista ei ollut kovinkaan avomielinen uusista tulokkaista, mutta se oli varmasti osa seurausta Tulitähden valtakauden tapahtumista, jossa vain puhdasveriset olivat saaneet parempaa kohtelua. Taimiorava pörhisti inhosta karvojaan, mutta pudisteli sitten turkkinsa sileäksi ja Siilensurun kanssa alkoi tutkia Opaalikuiskauksen vammoja.
''Mitä metsässä on tapahtunut, kun Kuutiikerin kissa on tässä kunnossa meidän maillamme?'', Siilensuru naukui mietteliäänä, Taimioravan levittäessä hauteita toisen turkille puhdistamisen jälkeen. Taimiorava osasi jo vastata siihen ilman tarkempaa tietoa, että Kuutiikerissä oltiin tapeteltu, mutta kenen kanssa vai omiensa kanssa? Oliko Opaalikuiskaus tehnyt jotakin ja tämä oli ajettu pois.
''Riitasointu lupasi ilmoittaa Opaalikuiskauksesta Tuulentähdelle'', Metsänärhi naukui, kun he olivat saaneet Opaalikuiskauksen parsittua kokoon, ja autettua varovasti soturin suupielestä vettä sisälle.
''Hae jotakin saaliskasasta hänelle Siilensuru'', parantaja ohjeisti seuraajaansa, joka näytti helpottuneelta, että saisi jotakin muutakin tekemistä välillä kuin auttaa jatkuvasti loukkaantuneita kissoja. Taimiorava puolestaan kääntyi Metsänärhen puoleen ja alkoi pohdintojensa keskellä puhdistaa tämän turkkia. Veri oli jo kuivunut ja tyrehtynyt uudelleen avautuneista haavoista.
''Et tuota menoa pääse koskaan palaamaan soturien tehtäviin'', Taimiorava mumisi toiselle tassut täynnä salvamaista tahnaa, jota tämä levitti varovasti toisen haavoille, ennen kuin alkoi kietoa hämähäkinseittiä, mutta samalla työskennellessään tämän hampaiden välistä karkasi syvä huokaus.
''Olet ollut kovin mietteliäs viime aikoina. Vaivaako sinua jokin, Taimiorava?'', Metsänärhi kysyi ja katseli parantajaa rauhallisin silmin.
Taimiorava hivenen säpsähti kysymystä. Hän oli jo jonkin aikaa tiennyt, että hän oli rikkonut pahalla tavalla Kaiun antamia lakeja parantajalle ja peräti myös soturilakiin kirjoitettua tahtoa, vietettyään niin tiiviisti Metsänärhen kanssa aikaa.
''Minä olen huomannut eräänlaisia huolestuttavia muutoksia'', parantaja varovasti aloitti, saatuaan viimeisen hämähäkinseitin aseteltua Metsänärhen turkille, tämä jäi katselemaan pääkallellaan lopputulosta. Metsänärhi heilautti korviaan ja tarkkaili parantajaa, selvästi yrittäen ymmärtää sitä, mitä Taimiorava tarkoitti.
''Minkälaisia huolestuttavia muutoksia?'', kolli kysyi vilpittömästi, vaikkakin tuon hännänpää nyki halusta tietää mitä parantaja tarkottaisi, mutta myös tuo tuntui jännittyvän. Olisiko kolli todella jo nyt niin huolissaan Taimioravasta tai itsestään, ehkä Usvajoesta? Taimiorava veti niin syvään henkeä, että viikset värähtivät.
''Minä odotan meille pentuja, Metsänärhi'', Taimiorava sai lauseen ulos suustaan, mutta ääni ei ollut hiiren vinkausta kovempi ja huolestuneet suuret silmänsä kääntäen kolliin, Taimiorava katseli hermostuneena toisen reaktiota. Soturin jännitys katosi ja tämä katseli yllättyneenä Taimioravaa, silmät pentumaisen suurina ja yllättyneinä.
''Mutta-'', Metsänärhi sai hiljaa yskästyä suustaan.
''Minä olen parantaja, etkä sinäkään vielä varsinainen Usvajoen soturi'', Taimiorava kuiskasi, ja painoi päänsä alas. Metsänärhen katse seurasi toisen katsetta pyöristyneelle vatsalle. ''Siilensuru olisi jo tarpeeksi pätevä jatkamaan minun tassunjäljissäni parantajana, mutten tiedä antaisiko Tuulentähti minulle lupaa siirtyä kuningatarten pesään'', Taimiorava kuiskasi.
''Jos Tuulentähti antoi Riitasoinnunkin viedä pentunsa pois ja jatkaa varapäällikkönä, kyllä hänellä on jonkinlainen keino varmasti meillekin'', Metsänärhi yllättäen sanoi päättäväisemmin. Taimioravan karvat kohosivat pystyyn.
''Riitasoinnun?'', hän kuiskasi pystymättä ymmärtämään, ne pienet pennut olivat olleet Tuulentähden.
''Nyt ymmärrän, miksi pennut olivat pesässäsi piilossa ja halusit kovasti suojella niitä, sekä sisartasi. Näin hänet ja Sudenliljan vievän ne pois leiristä, ja lähdin uteliaana seuraamaan heitä. Tiesin miten tärkeät ne pennut ovat sinulle, ja he veivät heidät Aurinkotuulen maille. Tosin sitten löysinkin jo Opaalikuiskauksen, mutta kuitenkin'', Metsänärhi naukui, Taimioravan pidättäessä hengitystään. Hän halusi korjata kollin arvion tilanteesta, että ne olivat Tuulentähden pentuja eivätkä Riitasoinnun, mutta hän olisi uskollinen ja lojaali päällikölleen, vaikkei voisikaan olla uskollinen soturilaille ja Kaiulle joka käänteessä.
''Ai'', oli ainoa hämmentynyt vastaus, jonka parantaja sai ulos suustaan.
''Mene puhumaan Tuulentähdelle, kyllä kaikki selviää. Hän on hyvä päällikkö ja hän ei omiaan jätä pulaan, ja kuten sanoitkin, ei kansamme jää pulaan vaikka polkusi saisi uuden käänteen uuden arvon myötä. Meillä on Siilensuru'', Metsänärhi hymyili. Taimiorava varovasti nyökytti katsellen tassujaan, mutta kaksikko sulki suunsa, kun Siilensuru palasi pesään mukanaan hiiriä Opaalikuiskaukselle, Taimioravalle ja Metsänärhelle, sekä myös itselleen. Valiten itselleen sen pulleimman hiiren ja maiskutellen onnellisena, sekä kovaäänisesti ruokansa kimpussa. Taimiorava katseli toista hymyillen ja jollakin tavalla haikeasti. Olisiko hän valmis luopumaan parantajantehtävästään ja Siilensurusta, hän rakasti auttaa muita. Mutta hän rakasti myös pentuja.

//Heli//

Orapihlajatassu säpsähtäen kääntyi ympäri, kun Huurrepeura saapui hänen luokseen lintu suussaan. Mestari nuuhki ilmaa valppaana, tämä oli varmasti haistanut Metsänärhen olleen vain hetki sitten heidän puolellaan reviirillä ja selvästi valpastuneena tämä yritti selvittää hajun lähdettä.
''Taisin eksyä'', Orapihlajatassu naukaisi mestarilleen harmistuneena ja katseli tassujaan edelleen korvat kuumina polttaen. Huurrepeura loi mietteliään katseensa häneen ja vaisusti muistutti toista siitä, että oli pyytänyt tätä seuraamaan, miten lintu tulisi napata, kun mestari oli lintua alkanut nappaamaan. Orapihlajatassu pyysi tältä vaisusti anteeksi.
''Tapasitko täällä jonkun? '', Huurrepeura kysyi, havattuaan kovan tuulen mukana hajun levineen ja pyrkivän katoamaan heidän läheltään. Orapihlajatassu ei ollut varma mitä hänen tulisi vastata, miten Huurrepeura tulkitsisi sen, että Metsänärhi oli astellut heidän puolelleen reviiriä ja jutellut Orapihlajatassulle? Ei hän oppilas varsinaisesti ollut halunnut toisen kanssa puhua, tämä oli syystä karkotettu kansasta ja tämän tekojen takana oli paljon pahoja asioita. Mutta samalla nuorukaista kiinnosti kovasti toisen elämä ja poltti halu voida tavata isäänsä vielä. Tulisiko Metsänärhi vielä uudestaan tapaamaan häntä?
''Täällä oli jonkun kansattoman kissan haju. En kuullut komentoasi seurata linnun nappaamista, kun haistoin vieraan kissan hajua ja halusin hiipiä katsomaan, olisiko meidän maillamme tunkeilija'', Orapihlajatassu naukui hiljaa, varovasti tarkkaillen mestarinsa ehkä hivenen jopa huolestunutta katsetta. ''Pitäisikö meidän ilmoittaa tunkeilijasta Hiirenpolulle? En löytänyt ketään, mutta kuulin askelia, että joku pakeni Usvajoen puolelle'', Orapihlajatassu jatkoi varoen sanojaan. Huurrepeura näytti mietteliäältä ja ehkä pohti sitä, että jos siellä olisi ollut Metsänärhi tai Ilvesharha, mitä Hiirenpolku asialle tekisi.
''Minä selvitän asiaa ja teen ilmoitukset, nyt on parasta että nappaat jotakin, jotta pääsemme palaamaan leiriin'', naaras suoristi ryhtiään ja hivenen tiukemmin antoi komennuksen oppilaalleen.
Ja oikeastaan Orapihlajatassu oli vain helpottunut, että he pääsisivät kyseisestä paikasta pois.
Orapihlajatassu onnistui nappaamaan kaksi hiirtä, joiden nappaaminen tuntui rauhoittavan Huurrepeuraa ja saamaan mestarin tyytyväisemmäksi, samalla kun tuo oli napannut vielä yhden oravan. Kun kaksikko oli jo lähellä leiriä, heidän seuraansa liittyi Routanauru, joka oli lähetetty kaivuutöiden päätyttyä metsästämään myöskin, ja tämä roikotti hampaissaan rastasta ja hiirtä. Orapihlajatassu ja Huurrepeura saivat toiselta tilannekatsauksen, että Raadelmatähti halusi puhua Huurrepeuran kanssa.
Leiriin saavuttuaan Huurrepeura suunnisti kohden Raadelmatähteä ja Orapihlajatassu mestarinsa ohjeistuksen mukaan ripeästi harppoi kohti parantajienpesää, johon vei hiljalleen heräävälle Usvapolulle hiirensä. Hiirenpolku jakoi ohjeita kahdelle oppilaalleen, jotka tekivät hauteita Usvapolun ruhjeille ja varapäällikkö näytti virkoavan. Parantaja kiitti Orapihlajatassua tuomistaan hiiristä ja oppilas vetäytyi sitten vaisuna pois pesästä. Hän olisi halunnut jutella Servaalitassun kanssa Metsänärhestä, mutta veli oli selvästi kiireinen uuden tehtävänsä myötä.

//Wilma//

''Siellä oli kaivuutyöt käynnissä, kun meidät hätisteltiin kiireellä lähtemään. Tulimme varovaisina ja rauhassa parhaan jaksamisemme mukaan'', naaras varovasti vastasi Helmitassulle, joka tiedusteli päällikköparin tilannetta. ''Tilanne ei kuitenkaan vaikuttanut lohduttomalta leirissä, joten varmasti kuulemme heistä pian'', nuori soturi naukui hivenen arasti. Hän samalla sanoillaan viittasi siihen, että hän ei itse ollut halunnut pitää kiirettä, koska hänen mukanaan oli paljon huonokuntoisia kulkijoita, sekä niin pieniä, jotka tarvitsivat kantoapua, jotta matka taittuisi paremmin.
''Mutta tottakai, ne jotka ovat eniten väsyneet, he voivat levätä suojassa ja kunnostaa noita.. pesiä?'', Kilpikonnakasvo katseli Utupöllön katselemaan suuntaan. Hallavarjon entinen leiri näytti hylätyltä, mutta pesät olivat ihan okei, joskin oksia voisi asetella tuulensuojaksi uudelleen, sillä kuuset olivat tiputelleet neulasiaan. Seinät kuitenkin pesissä olivat ihan hyvän oloisia, joskin ehkä mutaa tai savea niitä tukemaan voisi laittaa. Kilpikonnakasvo huokaisi itsekseen.
''Minä voin lähteä metsästämään, oletteko jo miettineet metsästäjien partiota ja kuka ohjaa leirin kunnostusta? '', Kilpikonnakasvo uteli varovasti, haluamatta liikaa tungeksia Utupöllön tai Helmitassun varpaille. Heille oli tämä tehtävä annettu isona projektina ja kansa saisi kiittää vielä heitä. Kilpikonnakasvo puolestaan olisi halunnut asettua sisarensa vierelle ja huolehtia tästä, mutta hänen olisi ensin täytettävä velvollisuutensa kansalaisena, joten hän ottaisi kaksikon ohjeet mielellään vastaan.

//Heli, Wilma//

Raadelmatähti tarkkaili hetken Servaalitassua, yrittäen ymmärtää tilannetta, jota tämä puhui hänelle. Synkkävarjon parantajaoppilas olisi Myrskyvaahterassa Hiirenpolun oppilaana ja Servaalitassu oli itse selvästi myös jo edistynyt opinnoissaan parantajaoppilaana. Raadelmatähti istahti heikosti alas ja räpytteli silmiään, jotka vasta totuttelivat valoon ja tuntuivat polttavilta raikkaassa ilmassa, sekä valossa. Aurinko paistoi ja tuntui lämpimältä turkilla, mutta raikas ilma oli eniten sitä ruuan lisäksi, jota hän kaipasi.
''Taidan olla ihan kunnossa'', hän vaisusti sai kakistettua ulos, pitäen sivusilmällään Veritähteä näköpiirissään, joka oli luonut katseensa parantajaoppilaisiin ja jatkanut sitten matkaansa muiden kaivajien kanssa edistämään kaivuutöitä. Synkkävarjolaisia olisi paljon leirissä ja hiljalleen päällikkö antoi katseensa kulkea toisesta turkista toiseen, kokien olonsa jokseenkin uhatuksi tai ainakin sellaiseksi, ettei ympäristö tuntunut enää turvalliselta. Näin moni tietäisi Myrskyvaahteran leirin sijainnin. Mitä kaikkea oli tapahtunut?
''Onko Huurrepeura leirissä? Voisin haluta jutella hänen kanssaan'', Raadelmatähti käheästi kysyi. Kaiku oli pitänyt siitä huolta, että hän olisi menettänyt lumen alla elämiään, mutta olisi kunnossa, vaikkakin takkuisena ja laihana kuin hiiri lehtikadon aikaan. ''Minun puolestani voitte keskittyä auttamaan Hiirenpolkua Usvapolun kanssa, minä tulen teidän kahden luokse, jos havaitsen voinnissani jotakin muutosta huonompaan. Nyt taidan vain istahtaa alas ja yrittää ymmärtää.. tilannetta'', Raadelmatähti kohosi heikosti jaloilleen ja hiljalleen häntä laahaten maassa kulki erään havupuun juurelle tai oikeastaan sen tuuheiden oksien suojaan, ollen lumen päällä hyvin lähellä puun runkoa kuin juuria.
Hiirenpolku paineli murheellisena Usvapolkua.
''Selvästi hänellä on verensokerit todella alhaiset, siirretään hänet pesään lämpimään ja odotetaan riistan saapumista, pidetään hänet lämpimänä ja tarkastellaan hänen pienet ruhjeensa. En usko, että hänellä on sisäisiä vammoja, mutta aliravittu hän on kuten Raadelmatähtikin'', Hiirenpolku naukui kahdelle oppilaalle.
Routanauru siristeli silmiään Servaalitassulle.
''Minä metsästämässä? Sehän kuuluu metsästäjien tehtäviin, ei soturien'', soturi nyrpisteli nenäänsä. ''Ja vielä Myrskyvaahteran lumen täytteisessä reviirissä, mistä minä tiedän, mistä täältä jotain löydän'', soturi marisi.
''Jos sinulla on silmät päässä, löydät varmasti jotakin!'', Hiirenpolku tiuskaisi soturille, joka siristeli silmiään, mutta antoi sitten lihaksiensa jännittymisen rauhoittua ja tämä itsekseen muristen marssi ulos leiristä.
Raadelmatähti katseli mietteliäänä Synkkävarjon parantajaoppilasta, jolle Hiirenpolku antoi tehtäväksi ottaa sammalia hänen pesästään ja kastella niitä auringon sulattamaan lumeen, ettei tämän tarvitsisi kaukaa hakea vettä, jotta he voisivat puhdistaa helpommin Usvapolun ruhjeita ja tämän turkkia, mutta myös antamaan naaraalle niitä juotavaksi.
Likainen ja tomuinen päällikkö kyhjötti omassa piilossaan, tosin näkyvässä piilossaan, ja katseli kummastuneena aukiota, samalla huoli Usvapolusta läpättäen rinnassa.

//Wilma, Heli//

Riitasointu oli istahtanut päällikönpesän ulkopuolelle Sudenliljan seurassa ja yritti hetkeksi laskeutua omiin ajatuksiinsa, jotta osaisi arvioida, miten salassa enää Tuulentähden pennut olisivat Liekkivarjon ja Sudenliljan sotkeuduttua mukaan. Liekkivarjon tosin sotkeuduttua itse ja Riitasointu taas puolestaan oli raahannut Sudenliljan mukaansa. Varapäällikön pää oli hivenen pyörällä asiasta, mutta Sudenliljan sanat siitä, että tämä lähtisi katsomaan kumppaniaan ja pentujaan, varapäällikkö laskeutui takaisin ajatuksistaan todellisuuteen. Hän heilautti repaleista korvaansa ja katseli Sudenliljan raskaita askelmia, jotka karkasivat varapäällikön seurasta. Kolli oli selvästi rakastanut ja rakastunut Aurinkotuulen kissaan, eikä Riitasointu osannut omaan tapaansa edes olla hapan siitä. Hän tiesi, miltä tuntui olla sillä toisella sijalla, kuten Sudenliljan kumppani Usvajoessa olisi. Kuten Riitasointu olisi Vaahterakynnen rinnalla varmaankin aina Tuulentähden silmissä.
Sudenlilja kuitenkin ilmaisi olevansa valmis tukemaan Liekkivarjon alkuun. Riitasointu oli hivenen mielessään yllättynyt, että kolli uskoi pullean naaraan pääsevän Usvajokeen helposti, mutta toisaalta, Sudenlilja varmasti oli oikeassa siinä asiassa.
''Pidän sen mielessä'', Riitasointu naukaisi vaisusti Sudenliljalle ja katseli, miten tämä astui perheensä luokse pentutarhaan pesän suuaukosta sisään. Ehkä tämä haluaisi tukea Liekkivarjoa, koska tämä olisi Savuruoskan sisar? Miksi Riitasointua sitten ärsytti ajatus siitä, että Liekkivarjo saisi jäädä leiriin? Johtuiko se siitä, miten oudosti Riitasointu oli nähnyt Tuulentähden kokoontumisessa käyttäytyneen Liekkivarjon seurassa, kun he kertaalleen olivat siellä kohdanneet? Vai epäilittikö Liekkivarjo häntä jo valmiiksi? Oliko naaras mustasukkainen? Riitasointu tuhahti itsekseen, mutta nousi salamannopeasti jaloilleen, kun Metsänärhi saapui leiriin yllättäen.
''Taimiorava, tänne!'', varapäällikkö ulvahti ja kiirehti huonokuntoista Metsänärheä vastaan, jonka haavoista osa oli hauteista ja hämähäkinseiteistä huolimatta auenneet, mutta tämän selässä oli myös vieras kissa. Taimiorava kiirehti pörröisen hännän huiskiessa puolelta toiselle ja melkein kompastuen omiin tassuihinsa, kun hän pöllähti paikalle Siilensuru kannoillaan henkeään haukkoen.
''Metsänärhi, siinähän sinä olet! Voi, katso turkkiasi ja haavojasi!'', Taimiorava naukui ja pyöri kauhistuneena tätä ympäri.
Metsänärhi kuitenkin suuntasi katseensa varapäällikkön parantajan holhouksen ohitse.
''Löysin hänet, muistojeni mukaan hänen nimensä on Opaalikuiskaus. En tiedä hänestä paljoa, juuri mitään, mutta uskoin, että mitä tahansa hän tekikin Usvajoen rajamailla, hän tarvitsisi apua'', Metsänärhen käheä ääni naukui varapäällikölle.
''Vie hänet Taimioravan pesään'', Riitasointu hetken silmiään siristellen lopulta murahti. ''Minä ilmoitan Tuulentähdelle tästä vieraasta, kun hän on saanut toisen asian ensin hoidettua'', Riitasointu jatkoi ja katseli, miten kaksikko lähti lipumaan Taimioravan ja Siilensurun tukemina Metsänärhen ontumista ja kantamusta kohti parantajienpesää.
Aikoisiko Metsänärhi raahata Usvajoen täyteen apulaisia itselleen? Riitasointu ei vieläkään luottanut siihen tarinaan, jonka kolli oli Myrskyvaahterasta kertonut. Ja hän ottaisi totuudesta vielä selvää. Kunhan ensin hän vain saisi tarkastaa Tuulentähden tilanteen, saisi tuon mielestä kadotettua Vaahterakynnen ja ne sammakonjätöksiset pennut. Varapäällikkö tiukensi katsettaan kohti päällikönpesää odottaen vuoroaan.

//Heli//

Liekkivarjo otti Tuulentähden esimerkistä vinkin ja istuutui alas toisen kehotuksesta, kietaisi häntänsä vierelleen, päättäen asettua tähän keskusteluun sillä ajatuksella, että mitä tahansa seurauksia se toisikin, hän haluaisi puhua totta. Hän oli kuullut Tomusielulta jonkin verran Usvajoesta, myös Tuulentähdestä, vaikka päällikön kanssa kohtaamiset olivat hataroja muistikuvia soturin muistissa. Hän nielaisi saadakseen ojennukseen kuivan kurkkunsa ja puhalsi sitten syvään henkeen vetämänsä hengityksen, jotta saisi lihaksensa rauhoittumaan. Päällikköjen kohtaaminen oli omalla tavallaan jännittävää, kohdata kissa, joka olisi hierarkiassa paljon tavallista kansalaista korkeammalla, mutta samalla nämäkin olisivat 'vain' kissoja, kuten muutkin tavallisen arvon omaavat jäsenet. Eikä Tuulentähti vaikuttanut puoliksikaan niin uhkaavalta kuin Riitasointu ja jos hän oli varapäällikön saanut taipumaan tahtoonsa, tosin kiristämällä pennuista, hän varmasti onnistuisi vielä puhumaan itselleen tulevaisuuden Usvajoessa.
''Pahoittelen varoittamatonta tunkeutumistani pesääsi asti, tai saatettua tunkeutumista, mutta joka tapauksessa. Ehkäpä olisi ollut viisainta pyrkiä sinun puheillesi rajalla, jossa Riitasoinnun ja Sudenliljan tapasin-'', Liekkivarjo mietti, olisiko parempi olla mainitsematta pentuja Tuulentähdelle. Ehkä. Riitasointu saattaisi suolistaa hänet, jos Liekkivarjo menisi kertomaan tämän edeltäjälle tämän luovuttaneen pentunsa Liekkivarjon sisarelle.
''Olen tässä edessänne nyt sen seurauksena, että olen vasta hetkittäin ymmärtänyt Aurinkotuulen parantajan ja sisareni ansiosta, että minä todella odotan pentuja'', naaras kohautti lapojaan, pitääkseen olemustaan rentona vaikka häntä ahdisti sanoa ja myöntää asia edes itselleen ääneen. Hän? Vahva soturi, joka ei pelännyt vuodattaa omaa tai muiden verta, jotta hän voisi suojella kansaansa tai perhettään. Hän? Hän tosiaan? Liekkivarjo palautti katseensa Usvajoen päällikköön. ''Ja pentujeni isä on sinun soturisi Tomusielu. Olimme jo pitkään hänen kanssaan keskustelleet siitä, että minun voisi olla parempi tulla tähän kansaan ja olemme aikoinamme kohdanneet rajalla sen seurauksena, että minä-'', naaras heilautti kiusaantuneena häntäänsä. ''Yritin opetella uimaan'', hän irvisti, sillä se varmasti kuulostaisi naurettavalta Usvajoen uimataitoisen kissan mielestä, että kaneja nappaava aurinkotuulen soturi yrittäisi uida, vaikkakin Liekkivarjo oli aina kokentu tassunsa parempina vedessä kuin maan kaivamisessa.
''En ilmoittanut kenellekään lähdöstäni Aurinkotuulesta, mutten myöskään pennuista, eikä siellä tiedetä minun ja Tomusielun välisestä suhteesta. Näin varapäällikkösi ja soturisi, enkä ole enää moniin päiviin, ehkäpä lähemmäs kuuhun, nähnyt Tomusielua rajalla ja päätin toimia itsenäisesti, valita polkuni ja saapua sinne, mihin minä kuulun räpylätassujeni ja tulevien pentujeni kanssa'', Liekkivarjo katseli vaisusti eri värisillä silmillään Usvajoen päällikköä, räpäyttäen niitä sitten ja suunnaten katseensa hännänpäähänsä.
''En kuitenkaan halua anoa sinulta armoa tai yrittää vedota tunteisiisi, mutta toivon, että aikojen saatossa voin näyttää sinulle vahvuuteni ja lojaaliuteni, sekä itseni että jälkeläisteni kautta'', yllättäen Liekkivarjon katse valpastui ja ehkä niissä oli uhmaa tai päättäväisyyttä, mutta ainakin erilaista päätöksen lopullista sinetöimistä vaativaa tahdonvoimaa.

• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmolle, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.
• Kuukauden parhaaksi hahmoksi nimetään kuukaudessa aktiivisin hahmo, eli se hahmo, jolla on eniten rooleja kuukauden aikana.

Masi: +42ap +140kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Riitasointu, Usvajoen varapäällikkö +20kp +5ap +1ap
+ Taimiorava, Usvajoen parantaja +20kp +5ap +1ap
+ Orapihlajatassu, Myrskyvaahteran oppilas +20kp +5ap +1ap
+ Metsänärhi, Usvajoen soturi +20kp +5ap +1ap
+ Kilpikonnakasvo, Myrskyvaahteran soturi +20kp +5ap +1ap
+ Raadelmatähti, Myrskyvaahteran päällikkö +20kp +5ap +1ap
+ Hiirenpolku, Usvajoen soturi +20kp +5ap +1ap




Heli: +25ap +100kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Huurrepeura, Myrskyvaahteran soturi +20kp +5ap +1ap
+ Opaalikuiskaus, Usvajoen soturi +40kp +10ap +2ap
+ Servaalitassu, Myrskyvaahteran parantajaoppilas +20kp +5ap +1ap
+ Tuulentähti, Usvajoen päällikkö +20kp +5ap +1ap

Wilma: +2ap
+ Helmitassu, Myrskyvaahteran oppilas +1ap
+ Sudenlilja, Usvajoen soturi +1ap

//Masi, Heli

Siniperho oli oikeastaan heti joutunut keskelle kunnollista tilannetta, joka ensin sain naaraan hiukan jopa pelästymään, mutta Hiirenpolun neuvoessa häntä sekä Servaalitassua keskittymään päällikön suuntaan, naaras pystyi vetämään henkeä ja seuraamaan Myrskyvaahteran oppilasta päällikön luokse, joka kuitenkin vaikutti kaikeasta huolimatta melko hyväkuntoiselta. Naaras tutki katseellaan päällikön turkkia, vaikka seisoi hiukan kauempana varmuudeksi, koska eihän tuo tuntenut häntä eikä varmasti arvostaisi, jos tuntematon naaras tulisi tökkimään hänen turkkiaan oltuaan jonkun aikaa pesässä pääsemättä sieltä kunnolla ulos.
Siniperho katseli vuorotellen kumpaakin ja kuunteli, kun Servaalitassu esitti päällikölle kysymyksiä ja ohimennen myös esitteli vieraan kissan vierellään, vaikka varmasti koko sopimuksessa tulisi olemaan vielä jonkinverran sulattamista. Toivottavasti Raadelmatähti vain vielä hyväksyisi sen, ja antaisi naaraan jäädä edes joksikin ajaksi, että pystyisi itse olemaan hyödyllinen Synkkävarjon kansalle. Olihan naaraalla omat mielipiteensä Synkkävarjosta heidän tuhottuaan Kuutiikerin, mutta naaras ottaisi vastaan uuden arvonsa kansan parantajana eikä uhkaisi Veritähden sekä tuon alaisten päätöstä. Olihan hän nähnyt sen, mitä oli tapahtunut Kuutiikerille, joka oli paholaista uhmannut.
”Voinko hakea jotain? Vettä tai jotain muuta?” Siniperho naukui rauhallisesti, mutta vilkaisi myös kauempana olevaa Routanaurua, jolle Servaalitassu oli epäviraallisesti antanut kehotuksen etsiä jotain riistaa.

// Masi

Ensimmäiseksi Helmitassu oli palannut kaukaiseen kotiinsa, jonka jälkeen oli saanut mestarikseen päällikön, joka oli lopulta hautautunut kumppaninsa kanssa pesän alle ja sen jälkeen koko porukka oli jo tehnyt sopimuksia yhdessä pahamaisen Veritähden kanssa. Naaras ei voinut sille mitään, että hänen häntäsä heilahteli samaa aikaa innoissaan, mutta myös jännittyneenä, kun hän nojasi Utupöllön lämpimää turkkia vasten ja imi kollin turvallista ominaistuoksua. Ei tuo ollut kauaa vielä ehtinyt asua Myrskyvaahteran joukossa, mutta oli ehtinyt kokemaan jo koko elämänsä edestä seikkailuja ja löytänyt ympärilleen kissoja, joiden kanssa hän tunsi olonsa turvalliseksi, vaikka kaksikko oltiinkin lähetetty Hallavarjon reviiriä tutkimaan. Oli se ainakin erilainen kuin Myrskyvaahtera eikä naaras tuntenut olevansa kotona, mutta kyllä se tulisi toimimaan väliaikaisena kotina. Kunhan ympärillä olisivat ne tärkeimmät.
”Kilpikonnakasvo!” Naaras naukaisi, kun toinen ilmestyi Hallavarjon leirin suuntaan mukanaan muita kansan kissoja. Helmitassu otti ripeitä askeleita toisen luo perässään Utupöllö, josta oli oikeastaan koko seikkailun ajan hakenut lohtua ja turvaa.
”Löysitte perille”, Helmitassu huokaisi jopa helpottuneena, vaikka tiesi vielä puolet kansansa muista kissoista olevan entisen leirin luona. ”Entä Usvapolku ja Raadelmatähti?” Utupöllö naukaisi, jos partion johtaja tietäisi jotain lisää kollin emosta sekä kansan päälliköstä. Helmitassu vilkaisi itse kollia mahdollisimman rauhallisesti, olihan tuo varmasti huolissaan omasta emostaan, vaikka osasi loistavasti olla nuoremman naaraan tukena ja lohduttaa tuota oikeastaan pelkästään olemuksellaan.
”Meidän on parempi alkaa kunnostaa leiriä ja saalistamaan, koska tämä paikka tulee olemaan kohta täynnä nälkäisiä kansalaisia”