/ Heli, Wilma - Usvajoen ja Taivaanliekin sota

Riitasoinnun häntä huiski raivokkaasti puolelta toiselle ja niskakarvat olivat kohonneina, kun hän inhosta katseli tuota joukkoa. Kieltämättä hän ei missään vaiheessa ollut pitänyt hyvänä ajatuksena kyseiseen kansaan menoa, mutta nämä kissat kehtasivat marssia heidän leiriinsä ja vaatia ehtoja. Missä rajaa lähellä ollut partio olisi ollut lorvimassa, etteivät he jo aiemmin olleet huomanneet saapuvaa Taivaanliekin partiota, nuo kissat kun tulisivat todella kaukaa! Ja noin isolla määrällä, joten he varmasti olivat pitäneet paljon meteliä hiljaisessa Jokikylässä.
''Sinuna tarkistaisin omat soturisi ennen kuin marssit toiseen kansaan luopioiden ja muiden kansojen entisten jäsenten kanssa'', Riitasointu murisi, luoden tiukan katseen Kuurasuteen, joka sähähti samantien ja paljasteli kynsiään. Riitasointu oli kuitenkin hyvillään siitä, että hän sai Usvajoen silmissä entistäkin enemmän Kuutiikerin entiset jäsenet näyttämään tilanteeseen syyllisemmiltä kuin Tuulentähden, jolla olisi myös epäilyttävä alibi. Päällikkö oli viimeisenä viettänyt eniten aikaa Vaahterakynnen kanssa, ja vaikka tämä olikin täysin syytön kollin kuolemaan, Riitasointu uskottelisi mitä tahansa Usvajoelle ja Taivaanliekille suojellakseen päällikköään. Ja jonkin verran tietysti myös omaa nahkaansa, muttei pelosta vaan sen pohjalta, että tiesi ettei vielä Tuulentähti ymmärtäisi hänen tehneen oikein.
''Kuinka kauan aiot syyttää kansalaisiasi, kun hekin tietävät, että sinä olet Vaahterakynnen kuoleman takana?! Olet viimeinen kissa, joka nähtiin hänen seurassaan!'', Kuurasusi mylvähti raivoissaan ja jännitti valtavat lihaksensa Syystähden vierellä.
Riitasointu vilkaisi sivusilmällään Tuulentähteä ja ehti nähdä Usvajoen kissojen vihaisen ulvonnan Taivaanliekin kissoille, sillä nämä selvästi olivat Riitasoinnun ajatuksen kanssa samaa mieltä, että syyllinen olisi todennäköisemmin Kuurasuden luopioista tai jo aiemmin kansaan tulleista vieraista kuka tahansa. Enemmän he kuin Usvajoen kissoista kukaan tai etenkään heidän päällikkönsä.
''Nyt saa riittää! Usvajoki, häädetään tunkeilijat pois leiristämme!'', Riitasointu rääkäisi ja loikkasi ensimmäisenä alas, saaden Usvajoen kissat nitkahtamaan heti eteenpäin. Väittely saisi riittää, Usvajoki uskoisi syyllisen olevan joku Taivaanliekin sisältä ja Taivaanliekki syyttelisi Usvajokea.
Riitasointu syöksyi nuoren soturin ohitse ja viilsi tämän kumoon, kaataen Leopardinkukan taaksepäin, naaraan rintakehästä roiskahtaessa maahan verta. Kuurasusi kohosi takajaloilleen ja löi tassunsa maahan Riitasoinnun sijasta, mutta loskaa lensi paljon Riitasoinnun päälle. Varapäällikkö pyrähti Taivaanliekin väen tungoksesta ulos, sivaltaen toista soturia kuonolle ja väistäen juuri ajoissa kolmannen hampaat hännästään, kunnes Kuurasusi syöksyi hänen peräänsä ulvoen vihasta. Riitasointu ehti nähdä, että Leopardinkukka pörhisteli karvojaan ja ryhtyi taistoon oikeuden puolesta muiden Taivaanliekin kissojen tavoin.

/Heli, Nuge

Orapihlajatassu ja Hiekkatassu olivat saaneet kerättyä kiitettävän määrän sammalia läpi loskaisen ja jäisen maaperän. Orapihlajatassu asetteli juuri sammalta leukansa alle, näyttäen mallia Hiekkatassulle innoissaan häntä huiskien, vaappuen kuin ankka puolelta toiselle pidellessään sammalia mukanaan niin paljon kuin ikinä saisikaan. Mutta montakaan askelta hän ei ehtinyt ottamaan viiksiään väräyttelevän Hiekkatassun ohitse kohti leiriä ja pesää, kun oksat ja pensaat kahisivat. Orapihlajatassulta putosivat kaikki sammaleet, kun hän kiepsahti ympäri ja välittömästi kynnet ja hampaat paljastettuina, sekä karvat pörhistyneinä hän kääntyi katsomaan pensaiden joukosta hoipertelevaan naaraaseen.
Naaraan ominaistuoksu löyhkäsi Synkkävarjolta, mutta Orapihlajatassun kynnet valuivat heti sisään ja irvistys naamalla muuttui hämmennyksestä raottuneeksi suuksi, kun hän kohtasi Korppisydämen pelokkaat silmät.
''Öh, hei?'', Orapihlajatassu miukaisi, kun Korppisydän huomasi heidät tarkemmin ja selvästikin sanojensa mukaisesti, hän ei ollut tullut vihamielisenä. ''Me olemme Myrskyvaahteran kissoja'', Orapihlajatassu alkoi tuntea suurta huolta, kun hän katseli soturittaren silmiä ja levotonta olemusta.
''Onko Hallavarjon reviirillä tapahtunut jotakin? Ta-tai siis mikä on hätänä? Pitäisikö meidän hakea Hiirenpolku? Tai etsitkö sinä Routanaurua?'', Orapihlajatassu vilkuili satunaisesti empien Hiekkatassuun. Pitäisikö Hiekkatassun pinkaista äkkiä takaisin pesään hakemaan parantaja paikalle. Kyseessä olisi kuitenkin Synkkävarjon kissa, vaikka juuri kiitos Synkkävarjon, Myrskyvaahtera oli pelastunut lumivyöryltä ja totaaliselta nälkäkuolemalta.
Varovasti Orapihlajatassu hivuttautui lähemmäs Hiekkatassua, ettei heidän välimatkansa olisi liian suuri, jos tilanne kärjistyisikin ja heidän pitäisi taistella tai pinkaista pakoon tuli hännän alla. Mutta ollakseen täysin rehellinen, juuri paikalle saapunut naaras ei vaikuttanut uhkaavalta. Orapihlajatassu muisti nähneensä kyseisen naaraan Veritähden ja tämän varapäällikön Valkeaveren rinnalla, yhdessä sen valkomustan vanhan kollin kanssa. Kunnes pian nimi kirkastuikin Orapihlajatassun mieleen.
''Sinähän olet Korppisydän! Synkkävarjon kenraali'', Orapihlajatassu naukaisi oivalluksensa. Kaksi oppilasta varmaan olivat naaraalle tuntemattomia, vaikkakin Orapihlajatassu muistutti ulkonäöltään hälyttävän paljon Raadelmatähteä ja Hiekkatassunkin kiharaturkki kovasti muistutti Myrskysielua.

//Masi, Wilma
Korppisydän haukkoi henkeään lumipyryssä yrittäen astella eteenpäin. Kun Pakkassäde sekä Jaguaarinraivo olivat lähteneet rajalta takaisin kohti Synkkävarjoa, oli Korppisydän vasta hyvän tovin päästä kehdannut astella ulos pienestä kolostaan, johon oli vahingossa pudonnut. Hän oli loukannut vasemman käpälänsä mätkähdyksessä, ja viima sekä kasautuva lumi tekivät kaikesta kulkemisesta hankalaa. Kukaan edes Myrskyvaahteran reviirillä ei ollut kulkenut tai tampannut lunta, kun kaikki olisivat Hallavarjon reviirillä. Korppisydän vilkuili vielä takaisin päin huolestuneena Jaguaarinraivon vainoamisesta. Miten yhtäkkiä heidän tuli mieleen lähteä hänen peräänsä? Kyllä Korppisydämen valinnat olivat huonot, käännytti pois Veritähden tarjouksen ja poistui leiristä. Mutta ei hänen ensimmäisenä ajatuksenaan ollut viedä tietoa Myrskyvaahteralle, mutta nyt se olisi. Naaras yritti löytää matalalumisia polkuja itselleen, mutta kaikesta kävelystä sekä juoksemisesta tuli todella raskasta.

Sitten yhtäkkiä Korppisydän alkoi kuulla keskustelua. Hän höristi korviaan ja kurotteli kaulaansa katsellen pitkälle lumipyryyn, kun valkea harso vain täytti metsää. Ääni oli hiljaista, aika kirkasta, ehkä nuoria kissoja. Olisiko vanhassa leirissä vielä kissoja? Voisiko hän löytää edes Myrskyvaahteran kissoja täältä? Synkkävarjon kissa alkoi lähestyä heitä ja yritti löytää kissojen äänen lähteen. Kuka se olisikaan, hänen olisi löydettävä nuo.

“Hei? Onko siellä ketään?” hän kutsui hiljaa, vaikka kurottelevalla äänellään. Hän ei tahtoisi törmätä Pakkassäteeseen tai Jaguaarinraivoon, ei kehenkään Synkkävarjon kissaan. “Etsin Myrskyvaahteran kissoja, en tule vihamielisesti”, hän yritti huudella ja työntää itseään eteenpäin lumihangessa. Pian jonkun olisi saatava tieto. Ei hän tiennyt koska Veritähti aikoi hyökätä, mutta se olisi hyvin pian. Kun kansa olisi vielä heikko.

//Masi
Usvapolku katseli käpäliään saatuaan itsensä paremmin käpälilleen. Hän vieläkin epäili, voisiko odottaa pentuja näin äkkiä. Hän ymmärsi, että tunne vatsassa oli omituinen, muttei se ollut samanlainen kuin Huurrepeuraa ja sisaria odotellessa. Olisiko se oikeasti totta? Hän katseli hiljaisena Hiirenpolkua, joka työskenteli etäämmällä. Myrskysielu oli lähtenyt oppilaiden kera etsimään sammalta ja uhkaava tuuli alkoi vinkua ulkona. Olisiko leiri kuinka huonossa kunnossa oikeasti? Vaalea naaras yskähti vinkuvan hengityksen kera ja pidätti itseään säpsähtämästä kivuliaalle krampille vatsansuunnilla. Olisiko se oikeasti totta? Pieni puna tuntui lämmittävän hänen korviaan, eivät he olleet suunnitelleet tällaista ollenkaan. Tietäisikö Raadelmatähti? Ymmärtäisikö tämä? Hetkeksi Usvapolku sulki silmänsä, ja pahoitteli käytöstään Apilakarhulle, joka nyt katselisi heitä Kaiusta. Katseli heidän rakkaita lapsiaan, joista jokaiselle odotti kirkas tulevaisuus. He olisivat kaikki niin rakastettuja. Hymy kohosi tämän kasvoille, kun naaras käänsi viimein siniset silmänsä kohti Hiirenpolkua.

“Uskon, että pian voisimme lähteä matkaan. Yrteilläsi varmasti pärjään leiriin asti”, hän huokaisi ja veti keuhkonsa täyteen ilmaa maistellen yrttistä tuoksua. Se lämmitti hänen mieltään, vaikkei hän mikään parantaja intoinen ollutkaan. Aina Hiirenpolun läsnäolo oli tuottanut hänelle hyvää sekä rauhallista mieltä. Hän oli kaikki naaraan perhe, jota hänellä tällä hetkellä olisi. Tietysti omien pentujen lisäksi. Mutta emo sekä isä oli menetetty, ei omia sisaria. Vain Hiirenpolku. Nyt ehkä Raadelmatähti. Hymy koristi naaraan kasvoja, kun tämä jäi tarkkailemaan sinertävää kollia.

//Masi, Wilma
Servaalitassu katseli ynähteleviä pentuja käpäliensä vierellä, Aaveenkuiskeen kehon lopulta valuessa liikkumattomaksi, pesän uppoutuessa hiljaisuuteen. Heikompi pentu alkoi pian vinkua Siniperhon käpälissä, ja vahvempi nuorempi pentu yritti jo käpälöidä kohti Aaveenkuiskeen vatsaa. Mutta ystävällisesti Servaalitassu veti pennun takaisin käpäliinsä. Hän painoi päätään apeana ja katsahti kohti Raadelmatähteä, kun Heinäperho oli myös astellut pesään. Kolli kohotti korviaan emoaan kohden, tarkkaillen tuon kylmiä eleitä ja ehkä hieman epävarmaa katsetta. Mutta tuo tiukasti vaati purasruohoa sekä pentuja itselleen huostaan. Se lämmitti kollia sisältä, vaikka tilanne muuten olikin hieman epävarma, omituinen. Hän vilkaisi Raadelmatähteen, mutta nyökäytti sitten päätään.

“Tahdotko käydä etsimässä pesästä purasruohoa? Muistatko, miltä se näyttää?” kolli kysyi Siniperholta vetäen pientä pentua toisen luota käpäliensä väliin. Aaveenkuiske pitäisi siirtää pesästä ja siivota ympäristö, jotta Heinäperho voi asettua pesään. Pentutarhassa kuitenkin asuisi vielä Niittyleinikkisuo sekä Apilanmyrkky ja tuon hetkittäin syntynyt poika.

“Jos olet aivan varma. Joku varmasti tekee sinulle pedin ja purasruohon pitäisi auttaa piankin. Kiitos, jos otat pienet pennut huostaasi”, Servaalitassu käänsi suuria korviaan kohti emoaan vieno hymy huulillaan. “Meidän tarvitsee saada Aavekuiske pois pesästä, siistiä paikka ja pidämme hänelle hautajaiset tänä iltana”, parantajaoppilas pohti ja vilkaisi sitten Raadelmatähteen hakien vielä hyväksyy suunnitelmaan.

//Masi, voi aloittaa mähinän seuraavassa roolissa
Syystähti hännän liikkeellään ohjeisti Safiirilumoa sekä Helmennaalia jäämään Usvajoen leirin ulkopuolelle, jottei heidän takaansa voisi ketään suurempaa uhkaa saapua tietämättä. Hän ei uskoisi, että Usvajoki varautuisi mihinkään tällaiseen, ja jos ulkona olisi partio, ei se olisi kovin suuri uhka. Mutta jos heitä vastaan kohoaisi tässä vielä toinen kansa, sitten he olisivat pulassa. Kilpikonnakuvioinen naaras asteli leiriin varovaisin askelin, mutta varma sekä hyytävä katse silmissään. Tuulentähti kohosi pesästään silmät leiskuen ja loikkasi puhujankannolleen leirin keskellä. Riitasointu otti paikkaa korkeammalta paikalta leirissä, ja sotureita sekä oppilaita asettautui varovaisesti pesien eteen, uteliaana sekä vihaisena. Taivaanliekin naaras virnisti tyytyväisenä ja seisahtui sitten hyvän matkan päähän Tuulentähden kannosta, asettautuen istumaan rauhallisena, hännällään viitaten kissoja takanaan asettautumaan rauhallisesti hänen taakseen. Ensin, he haluaisivat jutella.

“Mikä on oikeutenne astella Usvajoen leiriin noin suuren partion kanssa?” Tuulentähden vastaavan hyytävä ääni naukui Syystähdelle, tarkkaillen vihreällä katseellaan tuon jokaista partion jäsentä yksitellen. Viha leiskui tuon silmissä, kun toinen kansa uhkaisi heidän kotiaan näin henkilökohtaisesti. Syystähti painoi hieman päätään, mutta piti katseensa koko ajan Usvajoen johtajassa.

“Tahdomme jutella. Emme hyväksy sitä, ettemme saa tietää kuka on surmannut Vaahterakynnen. Olemme keränneet todisteita siitä, miten hän on taistellut kissaa vastaan ennen kuolemaansa. Emmekä voi uskoa itsemurhan mahdollisuuteen”, naaras aloitti tarkkaillen Tuulentähteä, vilkaisten Riitasointuun sekä puhujankannon ympärillä oleviin pariin soturiin. Tuulentähden häntä alkoi heilua puolelta toiselle ja tuon niskakarvat kohosivat pystyyn.

“Miten voit yhä edelleen syyttää Usvajoen kansaa hänen kuolemastaan?! Jos teidän oma kissanne on uponnut lampeen, ei se meidän vikamme ole!” hänen raivonsa kuohui yli ja Syystähti näki Tuulentähden pakottavan itsensä haukkaamaan henkeä. Hänen kasvojenpiirteensä tuntuivat hieman musertuvan kuullessaan Vaahterakynnestä. Kilpikonnakuvioinen irvisti tyytyväisenä reaktioon.

“Hänen kynsiensä sekä käpäliensä välistä löytyi karvaa, kissan karvaa. Emme tunnistaneet pieniä karvatuppoja, voisi olla meidän kissamme, mutta myös teidän kissanne. Hän kuoli silloin, kun olitte luonamme hankkimassa turvaa. Turvaa, Tuulentähti”, Syystähti murisi viimeiset sanansa ja kohosi käpälilleen häntä raivosta heiluen. “Te, tulitte meille hakemaan turvapaikkaa, kun kotinne oli vallattu kaksijalkojen toimesta. Me annoimme teille suojaa, ruokaa sekä apua. Ja te maksatte sen takaisin surmaamalle kissamme! Ilman syytä!” Naaras raivosi ja vastasi Tuulentähden leiskuvaan katseeseen omallaan. Ihan kuin usvajokelaisen silmissä olisi jokin muuttunut, ihan kuin viha olisi myös surua tai jonkinlaista pehmeyttä. Tuulentähden oli pakko räpäyttää silmiään pariin kertaan ja vaihtaa painoa käpälillään. Hiljaisuus täytti leiriä, kun Syystähti vei katsettaan pitkin leirin jäseniä.

“En olisi voinut uskoa, että apua hakeva ystäväkansa voisi maksaa takaisin näin”, hän murisi katsellen sotureita ympärillään. “En olisi voinut uskoa, että maksatte takaisin näin. En olisi voinut uskoa, että joku teistä alentuu näin matalalle tasolle”, hän irvisti hampaidensa välistä ja siirsi sitten katseensa Tuulentähteen. “Aiotko ilmiantaa palkkasoturisi, vai pitääkö meidän savustaa hänet ulos?” Syystähti ivasi ja tarkkaili Tuulentähteä, joka viskasi häntäänsä kovasti takanaan.

“Jos joku meistä on surmannut kyseisen kissan, tahdon hänen kertovan siitä nyt!” Tuulentähti kohotti katseensa sotureihinsa, tarkkaili kissoja edes takaisin ja päätti lopulta kierroksensa Taivaanliekin kissojen yli Riitasointuun. Valuttaen sitten hitaasti katseensa takaisin Syystähteen.

“Jos kukaan ei vastaa, olette täällä turhaan ja voitte poistua samoin tein. En aio vastata kysymyksiinne enää. Olette väärässä paikassa. Olleet koko ajan”, Tuulentähti naukui hyytävän kylmästi, tiukasti pitäen Syystähden liikkeitä silmällä.

// Masi

Rotanpentu yritti hyvin pienillä tassuillaan kurkottaa ylöspäin samalla, kun veti keuhkonsa täyteen viiltävän kylmää pakkasilmaa. Viileys puski päin tuon märkää turkkia, vaikka kolli pystyi ympärillään tuntemaan muutaman muunkin viileän ja kostean turkin, kun taas muutaman suuremman olennon, joista toinen puuskutti taukoamatta ja toinen yritti antaa jonkinlaisia ohjeita, vaikka ei kollia niitä ymmärtänyt tai tiedostanutkaan sen enempää. Ei tuo oikein tiennyt, mihin hänen pitäisi keskittyä, kun välillä jonkun karhea kieli kävi kollin turkkia läpi ja välillä pieni pentu nostettiin niskavilloista takaisin muiden luokse, kun kömpelönä ja tiedostamattomana tipahti pois pehmeältä sammalvuoteelta kaiken kaaoksen keskellä.
Oudoin ääni ympärillä oli vaimea, joka kantautui kauempaa pesän ulkopuolelta, joka sai kollin tuntemaan ainakin olonsa jokseenkin turvattomaksi ja yrittämään hakeutua muiden pienien pallojen ympärille sekä sen vanhemman kissan, joka heilautti suojelunhaluisesti häntäänsä juuri syntyneiden pentujen ympärille.
"Pidän teidät turvassa", Rotanpentu kuuli vaimean murahduksen jostain lähettyviltä ja pystyi melkein mielessään kuvittelemaan kuvan siitä, että jonkun näköinen kolli poistuisi pesästä. Ei kuvitelma kuitenkaan kauaa kestänyt, kun hänen vieressään oleva vanhempi hahmo parkaisi kovaan ääneen viimeisen pennun syntyessä.

Vihervarjo oli vaipunut ajatuksiinsa istuessaan kylmässä maassa, lähellä tuoresaaliskasaa. Hän oli ollut aamuyöstä lähtien raivaamassa lunta muiden sotureiden kanssa, ja naaraan jänteviä lihaksia särki jo toden teolla. Hänen oma uupumuksensa paistoi klaanitovereiden kasvoista, mutta yhteishengellä kaikki jaksoivat puskea toisiaan eteenpäin. Kyllä tästäkin kylmästä ajasta selvittäisiin, kuten kaikkina menneinäkin kuina. Vihervarjo oli kaiken kaikkiaan hyvin ylpeä klaanitovereistaan, sillä kukaan ei jättänyt toista pulaan. Hän ei voinut kuin arvella, että olisiko muissa ei-niin-hyvämaineisissa kansoissa samanlainen meno. Nuori naaras vetäytyi pois ajatustensa virrasta hänen hätkähtäessä klaanitoverin kysymykseen. Vihervarjo kohotti ystävällisen valkean katseensa Kilpikonnakasvoon ja vastasi tämän esittämään kysymykseen: "En ole ehtinyt vielä syömään, ja mielelläni aterioisin kanssasi", tämä naukaisi ystävällisesti häntäänsä heilauttaen. Soturitar nousi korkeille jaloilleen ja nappasi kasasta keskikokoisen linnun, ehkä punatulkun, josta hehkui vielä vähän lämpöä. "Ja soturien pesä käy mainiosti", naaras lisäsi ja lähti kävelemään kohti pesää klaanitoverinsa kanssa. "Klaani on tehnyt töitä aivan myyränä", Vihervarjo hymähti lumimäärää kohti viitaten, ja sotureiden pesälle päästyään pudotti linnun maahan. Ennen suunsa avaamista Vihervarjo joutui hetken selvittelemään kieleensä jääneitä höyheniä. "Sinäkin olet varmaan ollut koko yön hommissa, saitteko kaiken valmiiksi?", hän kysyi, mutta jatkoi pian pehmeästi; "Ja sinunkin tulisi myös nukkua aterioinnin jälkeen". Kuitenkin naaraalta itse pääsi makea haukotus sen sanottuaan, ja se sai Vihervarjon viikset värähtämään huvittuneena. *Paraskin puhuja*.

//Sarahalla//

Kilpikonnakasvo oli juuri saanut autettua muutaman pesän rakentamisessa ja sitä ennen hän oli käynyt muiden mukana metsästämässä. Hänen jalkansa olivat puhki ja hän lysähti istumaan keskelle leiriä. Nälkä murisi hänen vatsassaan. Tulitassu, hänen sisarensa loikoili vanhintenpesän edustalla Hallavarjon entisellä reviirillä ja katseli varautuneena uutta reviiriä. Siitä alkoi pian olla jo useampi päivä, kun Myrskyvaahtera oli tehnyt Hiirenpolun ja Veritähden toimesta Synkkävarjon kanssa yhteistyösopimuksen, jonka ansiosta Synkkävarjo oli auttanut lumen raivaustöissä Myrskyvaahteran leirissä ja kiitos sen, lumen alle vangeiksi jääneet Raadelmatähti ja Usvapolku oltiin saatu pelastettua. Usvapolku oli kuitenkin ollut niin huonossa kunnossa, että loput leiristä palanneet olivat kertoneet tämän jääneen oikealle reviirille Hiirenpolun, Orapihlajatassun ja Synkkävarjon soturin Routanaurun kanssa. Yhteistyösopimus oli myös auttanut siitä, että Myrskyvaahtera saisi nyt oleskella Hallavarjon reviirillä lumen sulaamiseen ja pesien kunnostamiseen asti. Korvauksena avusta, Myrskyvaahteran parantaja Hiirenpolku koulutti Synkkävarjolle uutta parantajaa Siniperhosta, Synkkävarjon aiemman parantajan Saukonsilmän äkillisesti kuoltua.
Paljon oli tapahtunut ja elämä uudessa leirissä oli alkanut yllättävän hyvin, mutta siitä saataisiin kiittää ahkeria nuorukaisia, jotka näkivät paljon aikaa ja vaivaa uuden leirin pystyttämisen kanssa.
Kilpikonnakasvo valui riistakasalle ja nappasi hampaisiinsa kaksi pullea hiirtä, sillä hänen silmiinsä oli osunut Vihervarjo, joka näytti olevan yhtä väsynyt kaiken työskentelyn jäljiltä kuin Kilpikonnakasvo itse.
''Hei Vihervarjo'', naaras varovasti naukui, saavuttuaan Vihervarjon luokse. ''Haluaisitko aterioida seurassani? Vai oletko jo ehtinyt syömään? Olen ihan puhki, vaikka tämä kylmyys saa tassut palelemaan. Ajattelin, että kun muut soturit ovat vielä työn touhuissa ja auttamassa petien ja pesien rakentamisessa, mentäisiinkö pois heidän tieltään syömään valmiiseen soturienpesään? '', Kilpikonnakasvo kysyi.
Hän saattoi tuntea raskaat silmäpussinsa nenällään asti kaikesta valvomisesta ja työskentelystä johtuen, kun yön unet olivat jääneet vähiin.
''Tai oletko ehtinyt jo syömään? Voin häiriköidä jotakuta muutakin, kunhan joku muu saa oman osuutensa valmiiksi'', Kilpikonnakasvo väräytti viiksiään ystävällisesti.

//Wilma, Heli

Raadelmatähti kuunteli hiljaisena pesän ulkopuolella tilannetta Heinäperhon kanssa, mutta päätti sitten lopulta astua pesään katsomaan miten tilanne kehkeytyisi heidän luonaan. Parantajaoppilaat olivat synnyttävän soturin luona, kuten myös Nevaleijona hermostuneena heiluvan häntänsä kanssa.
Raadelmatähti ehti nähdä kuinka tehokkaasti parantajaoppilas kaksikko työskenteli, ja pian syntyi toinenkin pentu, aiempaa terveempi ja terävästi miukuen komentava. Aaveenkuiskeen katse oli kuitenkin hiipunut ja tuo makasi liikkumattomana kyljellään, silmissä tyhjä tuijotus. Nevaleijona suki tiheästi ja taukoamatta Aaveenkuiskeen turkkia, päätä ja selkää, pyytäen tätä toistuvasti katsomaan kahta pentua, joista Siniperhon tassuissa oleva pentukin vaikutti jo virkeämmältä.
Muttei Aaveenkuiske vastannut, eikä reagoinut enää mihinkään. Tämä makasi kaikkensa antaneena ja elottomana pesässä, vaikkei verenvuoto ollutkaan loppunut hänestä.
''Aaveenkuiske?'', Nevaleijona vinkui, ja Raadelmatähti astui taaemmas, kun Heinäperho asteli pesään ja katseli kumppaniaan, joka oli pettänyt häntä Aaveenkuiskeen kanssa ties kuinka monta kuuta. Eikä Nevaleijona välttämättä koskaan olisi jäänyt kiinni siitä, ellei Aaveenkuiske olisi synnyttänyt tälle kaksi pentua. Nevaleijonan ympärillä kaikki tuntui pysähtyvän ja tämä ravisti epätoivoisena Aaveenkuisketta kuin olisi kadottanut järkensä kokonaan, silmien kimaltaessa epätoivosta ja paniikista.
''Antakaa minulle purasruohoa tai mitä teillä onkin, niin minä huolehdin näistä pennuista'', Heinäperho naukui tiukasti, mutta selvästi emollinen ja huolestunut katse silmissään. Raadelmatähti katseli hetken yllättyneenä Orapihlajatassun emoa, mutta nyökkäsi sitten Servaalitassulle ja Siniperholle sen merkiksi, että näin olisi paras tehdä, mikäli naaras todella tarjoutuisi huolehtimaan Nevaleijonan ja Aaveenkuiskeen pennuista.

// Wilma

''Pennut kyllä syntyvät, täällä on synnytys jo hyvin käynnissä'', Siilensuru vastasi hymyillen Sudenliljalle, jonka kumppani oli poikinut jo yhden pennuista, jota Taimiorava pesi parhaillaan. Taimiorava halusi antaa enemmän vastuuta tästä tilanteesta Siilensurulle ja pysytellä kerrankin vain avustamassa oppilastaan, sillä ei menisi enää kauaa siihen, että parantajan arvo olisi Siilensurun tassuissa, kun Taimiorava synnyttäisi hänen ja Metsänärhen pennut ja jäisi pentutarhalle.
Hortensialammelle Taimiorava ojensi oksan purtavaksi, mutta naaras työnsi sen pois. Parantaja asetteli pehmeästi ensimmäisenä syntyneen pennun emon vatsan vierelle ja Siilensuru hihkaisi, kun toinen pennuista syntyi. Taimiorava kurotti Siilensurun ohitse ja tunnusteli tarkasti naaraan vatsaa.
''Hengittele syvään hetki, vielä syntyy yksi'', parantaja naukui, Siilensurun auttaessa toisen pennun kanssa ja asetteli tämän sitten puhtaampana tuoreen emon vierelle.
Taimiorava kuitenkin höristi pelästyynenä korviaan, kun aukiolta kuului huudahduksia Taivaanliekin hyökkäyksestä.
''Sudenlilja, mene ulos pesästä ja suojele pentutarhaa, mitä sitten tuolla ulkona ikinä tapahtuukin!'', Taimiorava henkäisi pelokkaana, kun Hortensialampi tällä kertaa tarttui oksaan, kolmannen pennun synnytyksen alkaessa, muttei tilanne vaikuttanut enää yhtä helpolta ja nopealta kuin kahden aiemmin kohdalla. Naaraalla olisi kuitenkin kaksi kokenutta parantajaa tukenaan.

//Heli, Taivaanliekin sota Usvajoessa

Leopardinkukka kuuli edempää Kuurasuden vahvan äänen, kun tämä ilmoitti huudahduksenlailla, että Taivaanliekki olisi valmiina ja useampi taistelija antoi kannustavan huudahduksensa sen perään. Leopardinkukan tassuja syyhytti, hän ei ollut koskaan aiemmin ollut sodassa, mutta hän oli tuntenut kynsiä turkillaan, yrittänyt taistella kaksijalkaa vastaan ja myös maatilan asukkaita kohden, kunnes oli tavannut Varputassun, Feykirin ja päässyt lopulta kotiin. Hän kykeni kuulemaan ja tuntemaan sydämensä jännittyneen tahdin, kun Syystähden johdolla kissat ylittivät Usvajoen rajan ja lähtivät jännittynein, mutta hiljaisin askelein etenemään kohden reviirin ydintä, josta Usvajoen kissojen ominaislöyhkä tulvi heidän neniinsä vahvempana.
He havaitsivat partion, joka juuri poistui leiristä ja partion karvat kohosivat pystyyn. He kääntyivät heti takaisin leiriin ja Leopardinkukka, kuten myös Taivaanliekin partion jäsenet kykenivät kuulemaan partion kissan huudon, että Taivaanliekki saapuu ja toisen äänen, joka huusi Taivaanliekki hyökkää.
Tulisiko tästä todella sota? Katselisiko Vaahterakynsi nyt heitä Kaiusta? Leopardinkukka pörhisti turkkiaan saadakseen itsensä näyttämään suuremmalta ja kovetti katseensa, ollen varma siitä, että mikäli tilanne kärjistyisi sodaksi, hän olisi valmiina taistelemaan.
Aukiolle heidän astellessa mulkoilevien silmäparien ohitse, Riitasointu oli loikannut pesien edustalta korkeammalle paikalle tarkkailemaan heitä, samalla kun Tuulentähti saapui puhujankivelle (?) tarkkaillen tiiviisti tulijoita. Kuurasusi näytti upottaneen silmänsä tiukasti Usvajoen varapäällikköön, joka arpisesta naamastaan huolimatta, tuijotti yhtä tiukasti Kuurasutta.
Katseet alkoivat kääntyä Syystähden puoleen ja Usvajoen kissat paljastelivat kynsiään, sekä hampaitaan valppaina saapujista.

//Wilma
Servaalitassun unen keskeytti Raadelmatähden uupunut kutsu pesän suulta. Kolli ponkaisi käpälilleen ravistaen pyöreitä korviaan saaden itsensä hereille. Siniperho kolusi ensimmäisenä syvemmälle pesään hakemaan lehtiä sekä keppiä, ja lopulta vastan Servaalitassu tajusi mitä olisi käymässä. Raadelmatähden uupunut kutsu kuitenkin oli myös huolestuttava kollin mielestä. Lopulta kaukaa leiristä kuului Aaveenkuiskauksen parkaisu, ja parantajaoppilas lähti juoksuun Siniperhon perässä.

“Hyvin hoksattu”, kolli puuskutti naaraalle tuon viereltä ennen kuin luikahti pentutarhaan katselemaan kärsivää Aaveenkuiskausta, joka makasi Nevaleijonan käpälissä. Tuon vatsa oli hyvin pyöreä, pyöreämpi kuin vain päivä sitten ja tuon rinta kohosi ja laski älytöntä tahtia.
“Nevaleijona, saa hänet hengittämään rauhallisesti. Sisään ja ulos tasainen rytmi, ei saa panikoitua”, kolli naukaisi terävästi soturille ja kääntyi sitten Siniperhon puoleen. “Varmasti osaat syöttää hänelle lehdet ja anna hänelle keppi lopuksi, kun on hengitys tasaantunut”, kolli tarkkaili Siniperhoa toivoen, ettei tämä alkaisi myös panikoida epäilyttävän tilanteen äärellä. Servaalitassu itse asettui tunnustelemaan Aaveenkuiskauksen vatsaa, varovasti painellen käpäliään pitkin tuon kylkeä, vatsaa sekä lopulta perää, jossa tuntui olevan kova tukossa. Hän luimisti korviaan ja tarkkaili koko Aaveenkuiskauksen kehoa.
“Saammeko käännettyä hänet toiselle kyljelle? Pelkään, että jokin on jumissa ja tämä asento ei ole hyvä hänelle”, kolli naukui ja katseli kahta itseään suurempaa kissaa. “Todella varovasti vain, ja mahdollisimman rennoksi sen jälkeen. Sitten voimme auttaa pentuja tulemaan ulos oikein päin”, kolli pohti ja antoi kahdelle kissalle tilaa, kun Nevaleijona Siniperhon avustuksella käänsivät Aaveenkuiskauksen toiselle kyljelleen(?).

“Kiitos”, hän naukaisi ja heti ryhtyi painelemaan naaraan vatsaa toisen kivuliaasti ähkien edelleen. “Painele tästä Siniperho, siinä on selvä tunne, että jokin on huonosti ja väärin päin”, kolli antoi äkkiä tilaa naaraalle, jotta tuo saisi tunteen epäilyttävästä kohdasta. “Yritän kääntää pentua varovasti painellen vatsaa ja sitten työnnän sitä kohti perää. Se on voinut kääntyä väärinpäin, olla kehittynyt huonosti tai sitten Aaveenkuiskauksen asento oli saanut sen jäämään paikalleen”, hän pohti mietteliäästi ja paineli emon vatsaa mahdollisimman varovasti, vaikka saaden aikaan pennun liikkumisen kanavassa. Sitten hän alkoi työntää sitä kohti perää ja katsahti emoon.

“Nyt ponnista! Ota keppi ja pure sitä, jos tarvitset. Pentu pitää saada ulos heti!” kolli hätisti naarasta saatuaan pennun parempaan asentoon. Hetken Aaveenkuiskaus epäili, varmasti kivun takia, mutta lopulta ponnisti hampaita yhteen purren niin lujaa, että pieni märkä pentu putkahti ulos tämän hännän alta. Servaalitassu hyökkäsi nappaamaan pennun käpäliinsä, avasi märän pussin sen ympäriltä ja alkoi nuolla sen turkkia ja rintaa. Vain pieni sydämensyke tuntui sen rinnassa eikä henki kulkenut kunnolla.

“Nuole sitä kuin viimeistä päivää. Painele sitten varovasti rinnasta tassulla, se pitää saada hengittämään”, Servaalitassu työnsi pennun Siniperhon käpäliin ja katseli sitten Aaveenkuiskausta. “Nyt ponnista vain, kun tuntuu siltä. Loput pennut pitäisi olla hyvässä asennossa”, kolli tokaisi ja tunnusteli naaraan vatsaa edelleen varovasti, jos jotain olisikin vielä huonosti.

// Masi

Sudenliljan ajatukset sekä seurustelu kahden muun kansan soturin kanssa jäi nopeasti kesken, kun Riitasointu kutsui kolmikon luokseen ja jakoi heille jokaiselle samankaltaisen tehtävän. Sudenlilja röyhisti hiukan rintaansa ja venytteli raajojaan, mutta lähti mielellään toteuttamaan toisen määräämää tehtävää. Kolli pääsikin aina vanhustenpesälle asti ja alkoi siistimään mahdollisimman ripein liikkein lunta sen edustalta sekä ympäriltä, vaikka aina vähitellen sitä satoi enemmän vain taivaalta. Kyllä kolli jonkun verran sai asiaa edistettyä, ja pystyisi vielä myöhemminkin tulemaan tekemään sitä uudelleen, varsinkin ajatusten pyöriessä kaikessa muussa. Kun tuo keskittyi kansansa auttamiseen, ei kolli pystynyt samalla keskittymään toisessa kansassa olevaan Savuruoskaan sekä pentuihin. Tietenkään Sudenlilja ei kuitenkaan paljoa pystynyt asioihin vaikuttamaan, koska hätkähti kesken lumen siirtelyn Punakuutamon huutoon, joka sai kollin nostamaan katseensa pentutarhan suuntaan. Hetken tuo siristeli vain silmiään osin hämmentyneenä tietämättä mitä hänen oikeastaan pitäisi tehdä ennen kuin sai tassunsa liikkumaan kohti pentutarhaa. Hortensialampi synnyttäisi? Tummia pilviä nousi vain enemmän kollin mieleen. Eihän tuo ollut edes pystynyt kunnolla katsomaan naarasta silmiin, kun oli rajalta palannut Riitasoinnun kanssa. Miten hän pystyisi nyt olemaan isänä pennuille?
"Onko hän kunnossa?" Sudenlilja murisi Punakuutamolle työntyessään hitaasti ja epäilevästi pentutarhaan parantajien perässä. Kolli vilkaisi ohimennen Riitasointua, ehkä osin etsien toista jonkinlaista tukea, mutta ehkä osin jopa viitaten sillä siihen, että tuo oli ainut, joka tiesi Savuruoskasta ja varsinkin Hortensialammen synnyttäessä, asia ei saisi ikinä levitä kellekään muulle.
"Ovatko pennut turvassa?" Sudenlilja murisi keskellä kaaosta, jossa Hortensialampi yritti ponnistaa järkyttävistä kivuistaan huolimatta parantajien yrittäessä auttaa synnyttävää naarasta. Kolli itse asettui Hortensialammen taakse istumaan, että varmasti näkisi pentunsa, mutta pysyisi kuitenkin pois osaavien tassujen tieltä. Pari kertaa tuo pystyi nuolaisemaan synnyttävän naaraan päänlakea osoittaakseen tukeaan tuolle, vaikka oikeastaan koko ajatus tuntui vain kollin vatsassa ällöttävältä.

// Heli

Helmitassu oli iloinen kansansa päästyä takaisin turvalliselle alueelle, ja vielä iloisempi siitä, että oli saanut osansa siinä tehtävässä. Tuo tunsi kuuluvansa johonkin, varsinkin Utupöllön vierellä, vaikka pelkästään kollin ajattelu sai naaraan jopa punastumaan ja kääntämään palavan katseensa hetkellisesti tassuihinsa. Ehkä heidän välinsä voisi olla sellainen asia, mistä Helmitassu voisi vanhemman kollin kanssa puhua, kunhan vain saataisiin ensin kaikki järjestymään. Paljon oli tapahtunut lyhyessä ajassa, ja Raadelmatähtikin näytti niin väsyneeltä juostessaan parantajanpesälle, että Helmitassu oli jopa toisesta sekä myös varapäälliköstä huolissaan.
"Kyllä kaikki vielä iloksi muuttuu", Helmitassu naukaisi ja koitti vääntää pientä hymyä sisaruksille, jotta voisi kömpelöllä tavalla parantaa kaksikon mieltä heidän omasta emostaan. Naaraasta kuitenkin tuntui, että hän oli ehkä eniten huolissaan johtajaparista Utupöllön sekä Huurrepeuran pystyessä olemaan niin rauhallisina. Tai ainakin kaksikko näytti Helmitassun silmiin rauhallisilta, joka kohotti vielä enemmän Helmitassun arvostusta noita kohtaan.
"Ruoka tosiaan tekisi hyvää", vihersilmä naukaisi, koska pystyi melkein kuulemaan Utupöllön vatsan murinan vierellään. Ei tuo ollut sen enempää syömistä edes miettinyt, vaikka oli muulle kansalle sitä riistaa hakenut niin paljon, että sitä vielä riittäisi kolmikolle sekä niille muutamille, jotka palaisivat Myrskyvaahteran vanhalta reviiriltä.
"Meillä on pedit jo tuolla suunnalla, mutta tehdään myös myöhemmin palaaville. Voit itsekin rakentaa petisi meidän lähettyville", Utupöllö naukaisi rauhallisesti ja heilautti häntäänsä suuntaan, johon kaksikko oli monen muun tapaan rakentanut sammaleista itselleen kelvollisen alustan. Eihän se olisi pysyvä ratkaisu, mutta kelpaisi siihen asti, että kansa pääsissi takaisin omaan leiriinsä. Tai ainakin Helmitassu toivoi, että he pääsisivät vielä takaisin omaan leiriinsä.