//Wilma
Servaalitassun unen keskeytti Raadelmatähden uupunut kutsu pesän suulta. Kolli ponkaisi käpälilleen ravistaen pyöreitä korviaan saaden itsensä hereille. Siniperho kolusi ensimmäisenä syvemmälle pesään hakemaan lehtiä sekä keppiä, ja lopulta vastan Servaalitassu tajusi mitä olisi käymässä. Raadelmatähden uupunut kutsu kuitenkin oli myös huolestuttava kollin mielestä. Lopulta kaukaa leiristä kuului Aaveenkuiskauksen parkaisu, ja parantajaoppilas lähti juoksuun Siniperhon perässä.

“Hyvin hoksattu”, kolli puuskutti naaraalle tuon viereltä ennen kuin luikahti pentutarhaan katselemaan kärsivää Aaveenkuiskausta, joka makasi Nevaleijonan käpälissä. Tuon vatsa oli hyvin pyöreä, pyöreämpi kuin vain päivä sitten ja tuon rinta kohosi ja laski älytöntä tahtia.
“Nevaleijona, saa hänet hengittämään rauhallisesti. Sisään ja ulos tasainen rytmi, ei saa panikoitua”, kolli naukaisi terävästi soturille ja kääntyi sitten Siniperhon puoleen. “Varmasti osaat syöttää hänelle lehdet ja anna hänelle keppi lopuksi, kun on hengitys tasaantunut”, kolli tarkkaili Siniperhoa toivoen, ettei tämä alkaisi myös panikoida epäilyttävän tilanteen äärellä. Servaalitassu itse asettui tunnustelemaan Aaveenkuiskauksen vatsaa, varovasti painellen käpäliään pitkin tuon kylkeä, vatsaa sekä lopulta perää, jossa tuntui olevan kova tukossa. Hän luimisti korviaan ja tarkkaili koko Aaveenkuiskauksen kehoa.
“Saammeko käännettyä hänet toiselle kyljelle? Pelkään, että jokin on jumissa ja tämä asento ei ole hyvä hänelle”, kolli naukui ja katseli kahta itseään suurempaa kissaa. “Todella varovasti vain, ja mahdollisimman rennoksi sen jälkeen. Sitten voimme auttaa pentuja tulemaan ulos oikein päin”, kolli pohti ja antoi kahdelle kissalle tilaa, kun Nevaleijona Siniperhon avustuksella käänsivät Aaveenkuiskauksen toiselle kyljelleen(?).

“Kiitos”, hän naukaisi ja heti ryhtyi painelemaan naaraan vatsaa toisen kivuliaasti ähkien edelleen. “Painele tästä Siniperho, siinä on selvä tunne, että jokin on huonosti ja väärin päin”, kolli antoi äkkiä tilaa naaraalle, jotta tuo saisi tunteen epäilyttävästä kohdasta. “Yritän kääntää pentua varovasti painellen vatsaa ja sitten työnnän sitä kohti perää. Se on voinut kääntyä väärinpäin, olla kehittynyt huonosti tai sitten Aaveenkuiskauksen asento oli saanut sen jäämään paikalleen”, hän pohti mietteliäästi ja paineli emon vatsaa mahdollisimman varovasti, vaikka saaden aikaan pennun liikkumisen kanavassa. Sitten hän alkoi työntää sitä kohti perää ja katsahti emoon.

“Nyt ponnista! Ota keppi ja pure sitä, jos tarvitset. Pentu pitää saada ulos heti!” kolli hätisti naarasta saatuaan pennun parempaan asentoon. Hetken Aaveenkuiskaus epäili, varmasti kivun takia, mutta lopulta ponnisti hampaita yhteen purren niin lujaa, että pieni märkä pentu putkahti ulos tämän hännän alta. Servaalitassu hyökkäsi nappaamaan pennun käpäliinsä, avasi märän pussin sen ympäriltä ja alkoi nuolla sen turkkia ja rintaa. Vain pieni sydämensyke tuntui sen rinnassa eikä henki kulkenut kunnolla.

“Nuole sitä kuin viimeistä päivää. Painele sitten varovasti rinnasta tassulla, se pitää saada hengittämään”, Servaalitassu työnsi pennun Siniperhon käpäliin ja katseli sitten Aaveenkuiskausta. “Nyt ponnista vain, kun tuntuu siltä. Loput pennut pitäisi olla hyvässä asennossa”, kolli tokaisi ja tunnusteli naaraan vatsaa edelleen varovasti, jos jotain olisikin vielä huonosti.

// Masi

Sudenliljan ajatukset sekä seurustelu kahden muun kansan soturin kanssa jäi nopeasti kesken, kun Riitasointu kutsui kolmikon luokseen ja jakoi heille jokaiselle samankaltaisen tehtävän. Sudenlilja röyhisti hiukan rintaansa ja venytteli raajojaan, mutta lähti mielellään toteuttamaan toisen määräämää tehtävää. Kolli pääsikin aina vanhustenpesälle asti ja alkoi siistimään mahdollisimman ripein liikkein lunta sen edustalta sekä ympäriltä, vaikka aina vähitellen sitä satoi enemmän vain taivaalta. Kyllä kolli jonkun verran sai asiaa edistettyä, ja pystyisi vielä myöhemminkin tulemaan tekemään sitä uudelleen, varsinkin ajatusten pyöriessä kaikessa muussa. Kun tuo keskittyi kansansa auttamiseen, ei kolli pystynyt samalla keskittymään toisessa kansassa olevaan Savuruoskaan sekä pentuihin. Tietenkään Sudenlilja ei kuitenkaan paljoa pystynyt asioihin vaikuttamaan, koska hätkähti kesken lumen siirtelyn Punakuutamon huutoon, joka sai kollin nostamaan katseensa pentutarhan suuntaan. Hetken tuo siristeli vain silmiään osin hämmentyneenä tietämättä mitä hänen oikeastaan pitäisi tehdä ennen kuin sai tassunsa liikkumaan kohti pentutarhaa. Hortensialampi synnyttäisi? Tummia pilviä nousi vain enemmän kollin mieleen. Eihän tuo ollut edes pystynyt kunnolla katsomaan naarasta silmiin, kun oli rajalta palannut Riitasoinnun kanssa. Miten hän pystyisi nyt olemaan isänä pennuille?
"Onko hän kunnossa?" Sudenlilja murisi Punakuutamolle työntyessään hitaasti ja epäilevästi pentutarhaan parantajien perässä. Kolli vilkaisi ohimennen Riitasointua, ehkä osin etsien toista jonkinlaista tukea, mutta ehkä osin jopa viitaten sillä siihen, että tuo oli ainut, joka tiesi Savuruoskasta ja varsinkin Hortensialammen synnyttäessä, asia ei saisi ikinä levitä kellekään muulle.
"Ovatko pennut turvassa?" Sudenlilja murisi keskellä kaaosta, jossa Hortensialampi yritti ponnistaa järkyttävistä kivuistaan huolimatta parantajien yrittäessä auttaa synnyttävää naarasta. Kolli itse asettui Hortensialammen taakse istumaan, että varmasti näkisi pentunsa, mutta pysyisi kuitenkin pois osaavien tassujen tieltä. Pari kertaa tuo pystyi nuolaisemaan synnyttävän naaraan päänlakea osoittaakseen tukeaan tuolle, vaikka oikeastaan koko ajatus tuntui vain kollin vatsassa ällöttävältä.

// Heli

Helmitassu oli iloinen kansansa päästyä takaisin turvalliselle alueelle, ja vielä iloisempi siitä, että oli saanut osansa siinä tehtävässä. Tuo tunsi kuuluvansa johonkin, varsinkin Utupöllön vierellä, vaikka pelkästään kollin ajattelu sai naaraan jopa punastumaan ja kääntämään palavan katseensa hetkellisesti tassuihinsa. Ehkä heidän välinsä voisi olla sellainen asia, mistä Helmitassu voisi vanhemman kollin kanssa puhua, kunhan vain saataisiin ensin kaikki järjestymään. Paljon oli tapahtunut lyhyessä ajassa, ja Raadelmatähtikin näytti niin väsyneeltä juostessaan parantajanpesälle, että Helmitassu oli jopa toisesta sekä myös varapäälliköstä huolissaan.
"Kyllä kaikki vielä iloksi muuttuu", Helmitassu naukaisi ja koitti vääntää pientä hymyä sisaruksille, jotta voisi kömpelöllä tavalla parantaa kaksikon mieltä heidän omasta emostaan. Naaraasta kuitenkin tuntui, että hän oli ehkä eniten huolissaan johtajaparista Utupöllön sekä Huurrepeuran pystyessä olemaan niin rauhallisina. Tai ainakin kaksikko näytti Helmitassun silmiin rauhallisilta, joka kohotti vielä enemmän Helmitassun arvostusta noita kohtaan.
"Ruoka tosiaan tekisi hyvää", vihersilmä naukaisi, koska pystyi melkein kuulemaan Utupöllön vatsan murinan vierellään. Ei tuo ollut sen enempää syömistä edes miettinyt, vaikka oli muulle kansalle sitä riistaa hakenut niin paljon, että sitä vielä riittäisi kolmikolle sekä niille muutamille, jotka palaisivat Myrskyvaahteran vanhalta reviiriltä.
"Meillä on pedit jo tuolla suunnalla, mutta tehdään myös myöhemmin palaaville. Voit itsekin rakentaa petisi meidän lähettyville", Utupöllö naukaisi rauhallisesti ja heilautti häntäänsä suuntaan, johon kaksikko oli monen muun tapaan rakentanut sammaleista itselleen kelvollisen alustan. Eihän se olisi pysyvä ratkaisu, mutta kelpaisi siihen asti, että kansa pääsissi takaisin omaan leiriinsä. Tai ainakin Helmitassu toivoi, että he pääsisivät vielä takaisin omaan leiriinsä.

// Masi, Heli

Siniperho säpsähti hereille Raadelmatähden ilmestyessä Hallavarjon leirin parantajanpesään, johon Siniperho oli työntynyt lepäämään. Hetken naaraalla meni aikaa, että hän pystyi prosessoimaan edes päällikön edessään sekä kaiken, mitä lyhyessä ajassa oli tapahtunut. Hetken naaras joutui siristelemään sinisiä silmiään, että pystyi niitä edes hiukan kauemmin pitämään auki. Väsymys painoi edelleen tuota, koska ei tuntenut oloaan kauhean turvalliseksi Hallavarjon leirissä Myrskyvaahteran kissojen kynsissä, ja näin ollen naaras oikeastaan joutui nukkumaan toinen silmän auki. Ei tuo oloaan kauhean turvalliseksi varmasti Synkkävarjossakaan tuntisi, mutta ajatteli itsellään olevan hiukan enemmän arvoa siellä.
"Aaveenkuiskaus synnyttää?" Siniperho naukui hitaasti takaisin, ihan kuin koittaisi kahta sanaa prosessoida päässään ja saada itsensä liikkeelle. Nimi oli vieras naaraalle, mutta puhe synnyttämisestä, vielä Siniperhon ensimmäisestä synnyttämisestä parantajana, naaras pystyi kamppeamaan itsensä tassuilleen ja koittamaan muistaa, mitä hänelle oli synnyttämisetä opetettu. Hän nappasi mukaansa muutaman vadelman lehden sekä myös sivummalta löytynee kepin, että Aaveenkuiskaus voisi sitä samalla purra, kun ponnistaisi, ja lähti sitten ripein askelin kohti pentutarhaa Servaalitassu mukanaan (?).
"Mikä tilanne täällä on?"

//Wilma//

Riitasointu katseli synkkä tuijotus kasvoilleen sisarensa Taimioravan taapertamisessa lumessa, joka alkoi muistuttaa seinämää joka puolella, sillä lunta oli satanut yöstä alkaen jatkuvalla tahdilla. Varapäällikkö pörhisti märkää ja lumista turkkiaan, ja naukui sitten riistakasan luona oleville Sudenliljalle, Oksamyrskylle ja Punakuutamolle, että tulisivat hänen luokseen kuuntelemaan.
''Ehdotan, että aloitamme leirissä lumen työntämisen suurempiin kasoihin. Leirissä on vaikeuksia kulkea ja niin kauan kuin meillä ei ole edes polkuja tuupattuna pesiin kulkuväyliksi, kohta pesät alkavat tukkiutua lumesta. Ehdotankin, että teemme useampia isoja lumikasoja pesien väleihin, johon työnnämme parhaamme mukaan lunta ja huolehdimme myös pesien suuaukkojen päältä lunta pois, ettei se kaikki romahda kissojen niskaan. Pahimmillaan paljon lunta ja etenkin märkää sellaista, voi aiheuttaa suurempaakin vahinkoa, jos se sattuu putoamaan kissaa päähän tai niskaan. Pennut saattavat hautautua raskaaseen lumeen kokonaan'', varapäällikkö selosti rauhallisesti juuri kokoamalleen partiolle.
''Mene sinä Sudenlilja aloittamaan vanhintenpesästä, Punakuutamo menee pentutarhalle ja Oksamyrsky aloittaa soturienpesän edustalta ja jatkaa opppilaiden pesälle. Minä työstän parantajien ja päällikön pesän, kun saatte teille määrättyihin pesiin polun, palatkaa aukiolle ja työskennellään tässä keskellä yhdessä'', hän jakoi ohjeistuksia, haluten samalla päästä itse pitämään silmällä Taimioravaa ja Metsänärheä, jotka olivat herättäneet hänessä epäilyksiä. Taimioravan vierailua Tuulentähden luona hän vielä selvittelisi sisareltaan, mikäli ei sitä aiemmin saisi selville.
Partio hajaantui työskentelemään pitkin leiriä, Riitasoinnun kohotessa parantajienpesälle ensin, sillä sinne todennäköisesti matkaavilla kissoilla olisi enemmän vaikeuksia päästä kuin päällikönpesään menevillä. Riitasointu puski parhaansa mukaan etutassuillaan lunta edellään parantajanpesän taakse, ja siisti pesän suuaukkoa hännällään, sekä tassuillaan lumesta.
Hänen työnsä kuitenkin keskeytyi, kun hän kuuli Punakuutamon huudon.
''Sudenlilja, Hortensialampi poikii! '', Punakuutamon ääni sai koko kansan havahtumaan, tai ainakin ne, jotka olivat vielä leirissä, eivätkä partioissa muualla. Riitasointu joutui äkkiä hypähtämään sivuun, kun Taimiorava ja Siilensuru pinkaisivat juuri muodostuneelle polulle ja Taimiorava hyppelehti vaivalloisesti edellä juoksevan Siilensurun tassunjäljissä kohti pentutarhaa.
Riitasointu yritti tavoittaa Sudenliljan kasvoja, jotta voisi näkeä veljensä tunne-elämää. Miten tuo ottaisi vastaan sen, että hänellä olisi nyt perhettä kahdessa kansassa? Molemmissa kansoissa häntä rakastava naaras ja pennut?

//Heli

Taimiorava räpytteli häkeltyneen helpottuneena kyyneleitä silmistään.
''Kiitos ymmärryksestä ja tuestasi Tuulentähti. Olen iloinen, että juuri sinä kohosit kansan päälliköksi ja voimme viimein elellä Usvajoelle hyviä, sekä rauhallisia aikoja, ilman jatkuvaa sotaa tai pelkoa päällikön seuraavista aikeista'', Taimiorava kehräsi varovaisena, viitaten sanansa Tomutähden tahtoon taistella kaksijalkoja vastaan, mutta myös Tulitähden vainoon puoliverisiä kohtaan.
''Minä lupaan ilmoittaa sinulle, kun aikani on siirtyä, mutta täytän myös antamasi tehtävän Siilensurun seurassa'', Taimiorava naukui hymyillen. Hänen olisikin parasta laittaa töppösiinsä vauhtia, jotta he ehtisivät turvallisesti Kuulammelle ennen pentujen syntymää tai ennen kuin hän olisi viimeisillään, eikä voisi enää vaeltaa niin pitkää matkaa, jolloin Siilensurun seremonia viivästyisi.
Tuulentähti vaikutti tyytyväiseltä lopputulokseen, joten lämpimän hymyn kanssa parantaja poistui pesästä ja lähti askeltamaan kasvavassa lumihangessa kohden omaa pesäänsä, joutuen pienen kokonsa takia puskemaan rinnallaan lunta edellään. Taimioravalla olisi heti puhuttavaa Siilensurun kanssa, mutta hän halusi varmistaa, että myös Metsänärhi olisi paikalla kuulemassa tilanteen. Taimiorava toivoi, että tulevat pennut olisivat ainakin kannustava side kansalaisten silmissä, jotta nämä pystyisivät tutustumaan paremmin Metsänärheen ja oppisivat luottamaan tähän. Kuten Taimioravakin teki.

//Wilma
Huurrepeura katseli uupuneita kissoja, jotka hajaantuivat pian valmiiksi saaduille pedeille nauttimaan saalista, sekä siistimään itseään. Huurrepeura oli tyytyväinen, että tilanne oli vihdoin alkanut rauhoittua, ja vaikka Raadelmatähtikin oli niin uupuneen näköinen, kansa vielä varmasti toipuisi. Kermanvalkea naaras nyökäytti päätään iloisesti veljelleen sekä Helmitassulle ja istuutui näiden seuraan alas leirin reunamalle.

“Kaikki ovat tässä hetkessä ihan hyvässä kunnossa uskomuksieni mukaan. Kukaan ei ole pahasti loukkaantunut, vain Raadelmatähti uupunut ja Usvapolku jäi Hiirenpolun, Orapihlajatassun sekä Routanaurun kera vanhaan leiriin, kunnes emoni on valmis kävelemään. Hän koki vähän enemmän vahinkoa kuin Raadelmatähti, mahdollisesti päällikön elämien takia”, hän pohti hiljaa ääneen katsellessaan, miten oli kolli asettunut levolle leirin aukiolle. “Mutta tärkein että kaikki ovat nyt tässä, on löydetty sekä parempaan menossa”, hän huokaisi ja nuolaisi käpälällään korvaansa, osuen myös päänsä päällä oleviin pieniin sarviin. Se sai hänet tuhahtamaan unohtaessaan pienen oikkunsa. Olisikohan Kirpputassu jo ikävöinyt häntä? Ainakin mestarilla oli ikävä oppilastaan, olisiko sellainen suhde normaali?

“Oletteko te saaneet jo ruokaa sekä omat pedit? Voisin tehdä itselleni sekä vanhassa leirissä oleville pedit ellei niitä ole jo saatu valmiiksi”, Huurrepeura pohti ääneen kääntäen mietteliään sekä uteliaan katseensa sitten Utupöllöön ja Helmitassuun. Helmitassu oli niin viehättävän kaunis, ja Utupöllö näytti enemmän kuin paremmin nauttivan hänen seurastaan. Siitä naaras oli hyvillään, hännänpää vääntelehtien iloisesti uusille aluille.

//Masi
Tuulentähti nyökytteli päätään Metsänärhen seikkailulle, ollen kuitenkin hieman vaivaantunut siitä miten kolli saattoi kulkea yksikseen kertomatta kellekään, tai edes kysymättä lupaa Taimioravalta saisiko poistua. Joka voisi kysyä vielä lupaa Tuulentähdeltä. Harmaa naaras ei ollut päättänyt olisiko Metsänärhestä heille hyvä soturi, voisiko kolli oikeasti jäädä. Mutta ehkä hänet voitaisiin nimetä soturiksi, kerran Taimiorava oli niin läheiseksi kasvanut toisen kanssa. Ei hänestä siinä kohtaa voisi suuresti harmia olla, eihän? Jos kolli välittäisi yhtään kumppanistaan sekä pennuistaan. Tuulentähti laski vihertävän katseensa Taimioravaan hymyillen vienosti.

Naaras nojautui hieman paremmin ystävänsä turkkia vasten toisen äänensävyn särkyessä puheensa päätteeksi. Jos hän olisi sitä mieltä, että Siilensuru olisi valmis ja oppilaankin ottamaan, olisi Tuulentähden tuota uskottava. Kansa olisi hyvissä tassuissa, ei Taimiorava olisi menossa minnekään. Tuulentähti kääri häntänsä toisen ympärille.

“Et ole itsekäs. Arvostan, että kerroit minulle, ja tiedän miten paljon kansan etusija merkitsee sinulle. Olet meille arvokas jäsen, enkä tahdo luopua sinusta, oli sinulla pentuja tai ei”, hän naukaisi ja huokaisi sitten viileästi. Jos Kaiku olisi jo kääntänyt katseensa myös Siilensuruun, ehkä nähden Taimioravan virheen, olisi tästä sitten tulossa uusi kansan parantaja. “Tehtäväsi on kertoa tästä Siilensurulle, ja vielä kysyä häneltä onko hän itse tähän valmis. Käytte Kuulammella, jotta Siilensuru voi ottaa vastaan parantajan arvonsa”, Tuulentähti naukui ja katseli ystäväänsä rauhallisin silmin. “Ja kerro minulle, kun tahdot siirtyä pentutarhaan. Teemme sinulle pedin ja pidämme siitä hyvää huolta”, hän kehräsi tietäen nyt, miten monta emoa tarhassa olisikaan. Usvajoki alkaisi kukoistamaan vihdoin.

//Heli, Wilma//

Raadelmatähti säpsähti hereille yllättäen, huomaten nukahtaneensa Hallavarjon aukiolle. Hän ei ollut kokenut mukavaksi siirtyä Hallavarjon päällikönpesään, joka hänen laskelmiensa mukaan oli viimeisenä kuulunut Syystähdelle. Muttei hän tarkoituksella ollut aikonut jäädä nukkumaan aukiollekaan. Illan kosteus ja varovainen lumisade saivat unisen päällikön kääntelemään korviaan, yrittäen samalla ymmärtää, mihin hän oli säpsähtänyt.
Pian pentutarhalta kuului kivuliasta ulinaa ja mouruntaa, joka sai päällikön hypähtämään jaloilleen ja kiirehtimään katsomaan, että olisiko jonkun kimppuun käyty. Olisiko Synkkävarjon kissat hiipineet leiriin ja hyökänneet emojen ja pentujen kimppuun? Niin ala-arvoista se olisi, että kuulostaisi ihan kyseisen kansan kissoilta.
Hyvin laiha päällikkö työntyi pesän hämärään ja törmäsi Nevaleijonaan, joka suki lohduttomasti Aaveenkuiskauksen päälakea, naaraan mouruessa kivuliaasti.
''Luulen, että jotakin on vialla. Aaveenkuiskauksen synnytys on käynnistynyt, mutta kaikki ei mene nyt ihan niin kuin pitäisi'', Nevaleijona murahti Raadelmatähdelle, selvästi itsekin tuskissaan siitä, ettei osannut auttaa. Raadelmatähti hetkeksi jäi hölmistyneenä tuijottamaan, että Heinäperhon kumppani, Orapihlajatassun isä pitelisi toista naarasta niin läheisesti, kunnes Aaveenkuiskauksen hampaiden välistä karkasi uusi uupunut parkaisu.
''Minä haen Servaalitassun ja Siniperhon'', Raadelmatähti tarjoutui ja kiepsahti kohden parantajienpesää, jossa kaksi oppilasta olisivat, ainakin menneet levolle sinne aiemmin.
''Servaalitassu, Siniperho. Teitä tarvitaan nyt, Aaveenkuiskaus synnyttää, mutta jokin vaikuttaa menneen pahasti pieleen'', päällikkö puuskutti. Hän ei selvästi ollut vieläkään täysin voimissaan, sillä nopea reagointi ja juokseminen sai hänet uupumaan.

//Nuge//

''Luulen, että Laikkujoutsen toimii sokean parantajan silminä enemmän kuin muuten apulaisena. Vaikka Hiirenpolku vaikuttaakin siltä, että hän näkee kaiken, luulen sen olevan osittain Laikkujoutsenen ansiota. Onhan Hiirenpolku ollut monia kuita jo täysin sokea'', Orapihlajatassu ehti supattaa Hiekkatassulle, ennen kuin Myrskysielun huomio laskeutui heihin ja tämä jakoi heille ohjeen sammalpetien työstämisestä, tai ensin sammalien hakemisesta. Se ei kuulunut Orapihlajatassun suosikkitehtäviin, mutta Hiekkatassu tuntui olevan mielissään siitä, että saisi tekemistä.
Hiekkatassu ja Orapihlajatassu askelsivat Routanaurun ohitse, Myrskysielun ohjeistamaan suuntaan. Kuitenkin suunnasta Orapihlajatassu poikkesi hiljalleen vasemmalle metsää lähemmäs, joka kohosi Myrskyvaahteran ja Hallavarjon reviirien välissä, joutuen hieman kauemmas kuin mistä Myrskysielu oli heitä ohjeistanut etsimään sammalta.
''Varmasti paikasta, josta isäsi käski meitä alkaa sammalta etsimään, me joutuisimme kaivamaan sammalta läpi yön. Lumivyöry on räjähdysmäisestä turmellut leirin ulkopuoleltakin kaiken alleen. Mutta tässä metsän alussa jo löytyy sammalmättäitä, joita aurinko on ehtinyt sulattamaan esille. Voivat ne silti olla heti käytössä vähän ikävän märkiä'', Orapihlajatassu nyrpisti nenäänsä, mutta huiski sitten hännällään merkiksi Hiekkatassua tulemaan katsomaan hänen osoittamaansa sammalmätästä.
Orapihlajatassu varoi käyttämästä kynsiään, ettei silppuisi sammalta enemmän kuin keräisi. Hän saikin hiljalleen kerättyä aika kauniita paloja, mutta virnisti leikkisästi sitten Hiekkatassua kohden.
''Olen tainnut käyttäytyä liian hyvin, sillä en ole joutunut vaihtamaan vanhimpien makuualusia. Kertaalleen uudelle kuningattarelle olen tehnyt pedin, sekä tietysti itselleni, kun siirrtyin pentutarhalta oppilaidenpesään. Mutta olen hieman hidas tässä touhussa, kokemuksen puutetta'', hän vinoili, asetellen samalla uuden isohkon palan kasansa päälle. Hän ei halunnut liikaa ohjeistaa Hiekkatassua, sillä olihan toinen häntä vanhempi oppilas, eikä Orapihlajatassu ollut varma, miten hyvin toinen osaisi jo oppilaiden tehtäviä. Ettei Hiekkatassu ärsyyntyisi häneen, jos Orapihlajatassu alkaisi leikkiä mestaria toiselle. Orapihlajatassu ei ainakaan itse pitänyt sellaisesta käytöksestä.
Seuraavan palan kohdalla Orapihlajatassu jäi ravistamaan sitä tassullaan ilmaan, että siihen tarketunutta lunta tippuisi siitä pois. Kissan lämmön alla se kastuisi vain lisää, ja kastelisi myös pedillä nukkujan.
''Kuka sinun mestarisi olikaan, silloin kun olit vielä täällä? Tai ennen kuin päätitte lähteä? Tai-'', Orapihlajatassu mutristi suunsa. Miten hän saisi asian kysyttyä ilman, että kuulostaisi ikävältä. Hän vilkaisi Hiekkatassua, ettei vain loukannut toista huonosti asetetulla kysymyksellään. Orapihlajatassulla oli sellainen tunne, että ehkä joku naaraan mestarin hänelle oli maininnutkin, mutta jotenkin hän ei nyt keksinyt nimeä ollenkaan. ''Tulitteko hyvin toimeen? Sanoit aiemmin, että minä ja Kuh- Huurrepeura kuulostamme sellaisilta, että tulemme hyvin toimeen. Luulen, että Huurrepeuralla on enemmän kestämistä minun kanssani'', Orapihlajatassu väristi viiksiään huvittuneena.
Ehkä muutaman kerran Huurrepeura oli joutunut kiskaisemaan oppilastaan hännästä, jottei tämä syöksyisi päätä pahkaa mäyrän pesään, joen pohjaan tai pöllön ulosteeseen. Mutta maailma oli kiinnostava paikka, ja kaikkea piti päästä tutkimaan heti!

//Nugettiraketti//

Routanauru antoi katseensa hitaasti lipua Myrskysieluun, reviirille tunkeutuneeseen entiseen Myrskyvaahteran kissaan, joka oli raahannut mukanaan tyttärensä. Kieltämättä Routanaurulla kävi muuttuneessa tilanteessa mielessä, että hän saattaisi olla alakynnessä, mikäli Myrskyvaahteran kissat haluaisivat hänestä päästä eroon. Veritähteä tuskin nuo houkat halusivat kuitenkaan suututtaa. Ja kieltämättä, hän ei itsekään halunnut omaa päällikköään kimppuunsa.
''Sinä tarvitset lepoa pitkän matkan jälkeen'', Routanauru vastasi viileästi ja nuolaisten tassuaan pyyhkäisi korvaansa. ''Minä lepään aamulla, kun te olette kaikki hereillä. Olen Synkkävarjon kissa, olen tottunut pimeään'', Routanauru lisäsi lyhyesti ja käänsi sitten katseensa pois itselleen vieraasta kissasta ja tarkkaili Orapihlajatassun ja Hiekkatassun kulkua.
''Enkä aio uhmata päällikköni antamaa tehtävää minulle, enkä suosittele teitäkään ryhtymään sellaiseen'', Routanauru nyt kireämmin jatkoi, heilauttaen sitten häntäänsä sen merkiksi, että Myrskysielu voisi asettua pesään lepäämään.
Sivusilmällä luodessaan vielä katseen Myrskysieluun, tuo vaikutti kuitenkin levottomalta eikä oikeastaan väsyneeltä, vaikka keho kaipaisikin varmasti yöllistä palautumista.
''Jos haluat olla hyödyksi, Myrskyvaahteran rajat ovat tältä päivältä kokonaan vahvistamatta ja niihin sekoittuu nyt Synkkävarjon hajua. Ehkä rajojen kiertäminen voinee olla mieleen palauttamisen kannalta hyvä asia sinullekin, mikäli aiot jäädä tänne tällä kertaa'', Routanauru asiallisoitui ehdotuksessaan hetkeksi, kunnes halveksiva sävy palasi takaisin, ettei menisi kuitenkaan liian tuttavalliseksi.
Sen jälkeen hän ei sanonut mitään, suoristi ryhtiään ja asetteli häntänsä tassujensa päälle, jääden vakava tuijotus kasvoillaan katselemaan leiriä.

//Masi//

Hiekkatassu oli iloinen kuinka avomieliseltä hänen uusi ystävänsä vaikutti. Heillä molemmilla tuntui olevan paljon uteliaisuutta toisiaan kohtaan, mikä auttoi kermansävyistä naarasta uskaltamaan vastaamaan tämän kysymyksiin jo hieman syvemmin. Hän koki myös helpottuneisuutta, kun Orapihlajatassu lupasi esitellä hänet muille oppilaille sekä myös mestarilleen, jota kohtaan kollin käyttämä lempinimi sai neidin epäonnistuneesti pidättämään huvittunutta naurahdusta.
“Kuulostaa siltä, että tulet hyvin toimeen mestarisi kanssa”, Hiekkatassu hymyili kannustavasti, toivoen että punertavasilmäinen kolli jatkaisi itsensä ja Huurrepeuran suhteesta kertomista. Tämä aihe oli nähtävästi saanut oppilaan innostumaan, kun sen sijaan kolli vaikutti jostain syystä jännittävän jotain muuta jota Hiekkatassu oli sanonut – neiti halusi tietysti pysyä ystävänsä mukavuusalueella.
Kun Hiirenpolun lemmikki-apulainen nimeltä Laikkujoutsen tuli esiin sokean parantajan karvojen seasta, Hiekkatassu katsoi äimistyneenä kahden eri lajin yksilön vuorovaikutusta. Hän ei kyllä olisi koskaan osannut kuvitella, että kissa pystyisi olemaan ystäviä etenkään hiiren kanssa, mutta toisaalta jos kukaan sellaiseen pystyisi niin se olisi viisautta huokuava parantaja. Hiekkatassu ei kuitenkaan osannut auttaa mieleensä nousseita kysymyksiä; tarkoittiko tämä, ettei Hiirenpolku enää syönyt hiiriä, vai oliko Laikkujoutsen sen kanssa jotenkin sujut? Miten he pystyivät keskustella, jos ollenkaan? Miten hiirestä voisi olla kenellekään apua muussa muodossa kuin ruokana? Ja tarkoittiko tämä, että hän oli itse popsinut yhtä älykkäitä ja yhteistyökumppanuuteen kykeneviä otuksia kuin tuo hiiri näytti olevan?
Hiekkatassun ajatuslitania katkesi, kun Orapihlajatassu tuli lähelle kuiskaamaan hänen korvaansa jotain. Kieltämättä äkillinen läheisyys sai neidin viikset värähtämään ja poskienpäät hieman polttelemaan, mutta hän sai silti jotenkin kuunneltua kollin viestin.
“Kiitos varoituksesta. Onpa… kummallinen näky”, Hiekkatassu yritti löytää sanoja, jotka olisivat tarpeeksi kohteliaita. “Voisin kuvitella, että noin pienenä apurina Laikkujoutsenesta voisi olla apua yltää koloihin… tai jotain? Ei ehkä kaikista tavanomaisin hiiri kelpaisi parantajan apuriksi!”
Kun Hiirenpolku äkisti korotti hieman ääntään ja mainitsi Hiekkatassun sekä Orapihlajatassun nimeltä, tiikerikuvioinen naaras luuli hetkelliseksi pelästyksekseen, että sokea kolli oli kuullut heidän keskustelunsa tai paheksunut hänen kyseenalaistamastaan lemmikkiään. Kuitenkin hän sai rentoutua, kun tajusi Hiirenpolun yksinkertaisesti antavan Myrskysielun kautta oppilaille tehtävää.
Hiekkatassu loikkasi jo heti jaloilleen ajatuksesta, että hän saisi vihdoin jonkin teknisesti kansaansa hyödyttävän tehtävän. Etenkin oppilasta innosti ajatus, että hän saisi olla Orapihlajatassun kanssa kahdestaan ja jatkaa juttelua ilman mitään keskeytystä. Hiekkatassu kuunteli isänsä ohjeet puolella korvalla, vilkaisten aina vähän väliä uuteen ystäväänsä hymyillen, mutta lopulta vaalea soturi päästi heidät menemään.
Hiekkatassu seurasi Orapihlajatassua(?), edeten varovasti lumen läpi, ollen onneksi tarpeeksi kevytpainoinen ettei hän uponnut liian syvälle hankeen. Nyt he voisivat jatkaa jutteluaan vapaasti!
“Luuletko, että joudumme kaivamaan sammaleita syvältä lumen alta?” Kermansävyinen naaras heitti melko tyhmän kysymyksen, jotta vain saisi pallon pyörimään taas luontevasti. Hän muistutti itseään nyt varomaan Orapihlajatassulle epämukavaa aihetta, vaikkei ollut edes varma mikä se mahtoi olla, ja tietoisesti päätti antaa kollin johtaa keskustelua hiukan enemmän – ainakin kunnes neiti saisi selvitettyä, mistä aiheista tämän olisi kivaa jatkaa juttelua.

//Heli, Masi//

Myrskysielu seurasi kärsivällisesti vierestä, kun Hiirenpolku arvioi Usvapolun voinnin ja päivitti tälle tilanteen. Veden juominen vaikutti virkistävän kermansävyistä naarasta jo jonkin verran, tämän alkaen hiljalleen liikehtimään ja puhumaan enemmän, sekä tietenkin esittäen kysymyksiä pennuistaan. Itsekin vanhempana Myrskysielu ymmärsi varapäällikön huolen, mikä tuntui soturille vain hieman huvittavan kummalliselta – sekä se, että hän oli itsekin päätynyt isäksi, ja myös ajatus siitä, että hän oli nähnyt Usvapolun kasvavan aivan pienestä karvakasasta soturi-ikäisen jälkeläisen emoksi. Nuorempana hän oli pohtinut, miltä tuntuisi alkaa vanhentua, ja nyt kiharaturkkinen kolli painoi vastauksesi mieleensä kylkiensä välissä sykkivän lämmön. Myrskysielu kumartui hieman lähemmäksi, kun Usvapolku esitti hänen suuntaansakin kysymyksen.
“Siellä on Hiekkatassu, tyttäreni jos nimi on kerennyt tulla hieman vieraaksi”, Myrskysielu vastasi naaraan hymyyn hillitysti omallaan. “Pahoitteluni hänen puolestaan, hän vaikuttaa syventyneen täysin keskusteluunsa Orapihlajatassun kanssa.”
Vaalea soturi vilkaisi tyttäreensä, jota olisi muutoin tökännyt ja osoittamaan kohteliaita käytöstapoja etenkin varapäällikköään kohtaan, mutta tällä kertaa antoi asian olla. Hän tiesi, että Usvapolku ymmärtäisi, ja isänä hän oli iloinen neidin rohkeudesta ystävystyä uuden tuttavansa kanssa. Jokin tämän avoimesta innokkuudesta muistutti häntä pentujensa rakkaasta emosta, joka oli aikoinaan lähestynyt häntä kollin kehittymättömistä keskustelutaidoista huolimatta. Myrskysielu käänsi huomionsa takaisin Usvapolkuun, joka vaikutti soturin helpotukseksi yhtä iloiselta nähdä häntä kuin Hiirenpolkukin oli.
“Ja sinua myös. Vaikka minun oli vaikea pysyä Myrskyvaahterasta etäällä, tiesin voivani luottaa teidän kahden kyvykkäisiin käpäliin”, Myrskysielu nyökkäsi sanojensa painoksi. “Vaikka kieltämättä uudelleentapaamisemme olisi voinut tapahtua paremmissa olosuhteissa.”
Hiirenpolun jatkettuaan varapäällikön kunnon tutkimista, sokea kolli esitti hiljaa epäilyksen, joka osui myös tarpeeksi lähelle kumartuneen Myrskysielun korviin. Usvapolkuko odottaisi mahdollisesti pentuja, vaikka tämä toimi kansan varapäällikkönä? Kiharaturkkinen soturi tukahdutti huolella yllättyneisyyden sekä kaiken muunkin reaktion, joka olisi viitannut hänen edes kuulleen parantajan kuiskauksia. Tämä olisi yksin Usvapolun ja parantajan välinen asia, kunnes heistä kumpikaan tahtoisi avata sen niinsanottuun julkisuuteen; sitä odottaen Myrskysielu kunnioittaisi asian hienovaraisuutta ja pitäisi suunsa kiinni.
Vaalea soturi nosti katseensa Hiirenpolkuun, kun tämä ohjeisti häntä panemaan oppilaat töihin. Myrskysielu nyökkäsi ja nousi pois Usvapolun viereltä, vilauttaen vielä naaraalle kohteliaan hymyn ennen kuin kääntyi nuorempien puoleen. Hän pitäisi tätä parantajan vihjeenä antaa heille hieman yksityisyyttä, tai näin kollin parantunut mutta edelleen hieman jäykkä tilannetaju otti ohjeen vastaan. Hiekkatassu ja Orapihlajatassu olivat havahtuneet keskustelustaan Hiirenpolun korotettuun ääneen(?), joten onneksi Myrskysielun ei tarvitsisi potea kiusallisuutta mennä keskeyttämään kaksikon puheita.
“Kuten varmasti kuulitte, joudumme vielä odottamaan täällä kunnes Usvapolku saa kerättyä voimansa, joten tarvitsemme siis lisää sammalia. Hiekkatassu, pysy Orapihlajatassun lähellä ja seuraa hänen esimerkkiä”, vaalea soturi ohjeisti tytärtään, joka nyökkäsi kuuliaisesti ja vilkaisi innokkaasti uuteen ystäväänsä. Myrskysielu johdatti oppilaat pesän suuaukolle(?), ja osoitti heille tassullaan suunnan, jossa tiesi entisen Hallavarjon reviirin olevan.
“Etsikää tuosta suunnasta, mutta älkää menkö liian kauas kuuloetäisyydeltä. Kerätkää mieluummin kerralla tarpeellisen määrän, ja yrittäkää saada tuotua niin paljon kerralla kuin mahdollista. Mitä vähemmän joudutte kävelemään edestakaisin tässä säässä, sen parempi”, Myrskysielu ohjeisti. “Pitäkää myös silmänne auki siltä varalta, jos näette ketään joko oman kansamme tai Synkkävarjon kissaa tulemassa tarkistamaan miten meillä sujuu.”
Viimeiset sanansa hän suuntasi ennemminkin Orapihlajatassulle, joka osaisi erottaa kansantoverin ja Synkkävarjolaisen jo näköetäisyydeltä, jottei heidän tarvitsisi päästää ketään liian lähelle. Hän ei sitä ääneen sanonut Routanaurun kuullen, mutta hän tietysti halusi oppilaiden harjoittavan järkevää epäluuloa toisen kansan kissoja kohtaan, vaikka he olivatkin tarjoutuneet auttamaan heitä katastrofisen lumivyöryn jälkeen. Myrskysielu uskoi voivansa luottaa Orapihlajatassun varautuneisuuteen Synkkävarjolaisten suhteen, ainakin päätellen reaktiosta jonka oranssinkirjava oppilas oli antanut isä-tytär kaksikolle alunperin. Vaikka hän tietysti uskoi tyttärensä kykyihin ja tiesi tämän olevan älykäs, nuorella neidillä olisi kieltämättä vielä oppimisen tarvetta muihin kansoihin suhtautumiseen kanssa – luottavaisuus ei ollut itsessään huono luonteenpiirre, mutta kansoilla olisi soturin mielestä aina syytä harjoittaa varovaisuutta toisiaan kohtaan, vaikka kuinka hyväntahtoisilta heidän toimensa välillä vaikuttaisivat. Koskaan he eivät voisi rauhallisin mielin uskoa diplomatian voimaan; jokaisen oma etu olisi aina loppupeleissä heidän prioriteettinsa.
Orapihlajatassun johdolla oppilaat lähtivät Myrskysielun osoittamaan suuntaan(?), ja soturi itse asettui istumaan parantajanpesän sisäänkäynnin toiselle puolelle, peilaten vartioon ohjeistettua Routanaurua. Hän halusi itse olla tavoitettavissa, jos mitään sattuisi oppilaille tai sisälle jääneille tovereille. Kieltämättä tämä olisi hyvä hetki avata jonkinlainen keskustelu likaisenvaalean kollin kanssa, ja kenties se olisi paljon helpompaa Myrskysielua sosiaalisemmalle kissalle, mutta toistaiseksi hän jäi istumaan selkä suorana ja seuraamaan oppilaiden etenemistä. Sivusilmästään hän tutki Synkkävarjon soturia, ja oli läheltä katsottuna yhtä vakuuttunut tämän fyysisestä kyvykkyydestä kuin oli etäältä yrittänyt määrittää tapaamisen yhteydessä. Kyseessä oli hyväkuntoinen ja varmasti taisteluvalmis soturi, eikä kahden kansan väliaikainen yhteistyö saanut Myrskysielua puntaroimaan mielessään Synkkävarjon voimavaroja heihin nähden. Todennäköisesti Routanauru olisi ainakin yksi hyväkuntoisista sotureista, kun tämä oli luotettu yksinään jäämään heille vahdiksi – Orapihlajatassua lukuun ottamatta – mutta oli vaikea arvioida kuinka luotettavasti tämä edustaisi Synkkävarjon muita sotureita. Toisaalta entisestä Synkkäputouksesta pohjautuneet kissat olivat aina olleet tunnettu heidän suurikokoisuudesta ja voimastaan, ja muserretun Hallavarjon joukkojen kanssa yhdistyminen olisi vain voimistanut heidän joukkojaan. Myrskysielun kansantoverit olisivat siis Veritähden aikomuksista riippuen joko Routanaurun kaltaisten sotureiden ympäröimänä täysin suojattuja tai sitten heidän armoilla. Kiharaturkkinen soturi tunsi kireyttä vatsansa pohjalla, hänen ajatuksiensa ojentuvan kohti Helmitassua, Raadelmatähteä, Seittisiipeä, Huurrepeuraa, ja kaikkia muita, joiden luokse halusi palata mahdollisimman pian.
Lopulta Myrskysielu päätti avata suunsa, vaikka piti katseensa ja korvansa kohti tyttärensä ja Orapihlajatassun suuntaa. Hän päätteli, ettei hänen vierellään pesän suun toisella puolella istuva soturi ollut puheliaammasta päästä, joten jätti katsekontaktin kaltaiset painostavat sosiaaliset eleet pois tarpeettomina.
“Kun Orapihlajatassu ja Hiekkatassu palaavat, voin jatkaa vahtia yön puoleenväliin, jos tahdot siitä jatkaa itse aamuun”, Myrskysielu ehdotti asiallisesti, mutta piti sanoissaan silti hyvän määrän painoa. Jopa Routanauru tuuhealla turkillaan hyötyisi yövuoron puolittamisesta, kun jäinen tuuli muuttuisi vain yhä kylmemmäksi yön synkkyydessä. Sitä paitsi vaalea soturi tiesi että joutuisi valvomaan joka tapauksessa; tietenkään hän ei pystyisi nukkumaan tässä tilanteessa. Kiharaturkkinen kolli ei oddottanut Routanaurulta minkäänlaista suullista vastausta, vaan oletti nuoremman soturin lopulta päättävän toiminnallaan.

//Heli, Nuge

''Lähes tulkoon kaikki ovat kunnossa. Oppilaani Siniperho ja Servaalitassu ovat heidän mukanaan Hallavarjon reviirillä. Raadelmatähti tietysti heikossa kunnossa fyysisesti, mutta sinua paremmassa kunnossa. Uskon sen johtuvan hänen päällikön elämistään'', Hiirenpolku vastasi Usvapolulle varovasti hymyillen, tarkkaillen toisen kehon reagointia, mistäen merkille myllertävän vatsan.
''Huurrepeura on myös siellä. On jonkin verran paljon ehtinyt tapahtua sen aikana, kun olen pyrkinyt toimimaan kansan jonkinlaisena päällikön ja parantajan sekamelskana, mutta me voimme nyt ihan hyvin. Koko leiri hautautui lumivyöryssä, mutta kokoontumisessa saimme tehtyä yhteistyöstämme sopimuksen Veritähden kanssa ja kiitos hänen, sekä hänen seuraajiensa, saimme teidät lumen alta pois'', Hiirenpolku vaisusti kehräsi.
Sitten Hiirenpolku antoi Myrskysielun ja Usvapolun jatkaa keskusteluitaan, samalla kun hän vielä tunnusteli mietteliäänä Usvapolkua. Naaras hohkasi erikoista lämpöä, mutta Hiirenpolulle kohosi epäilys siitä, että välttämättä se ei olisi kuumetta.
''Voi olla, että kehosi lämpötila nyt heittelee kylmän ilman ja lumen alla olleen kuuman, sekä tunkkaisen ilman välillä... Mutta myös tiineenä olevilla kissoilla kohoaa lämpötila'', hän vaiensi ääntään, osittain itsekseen kuiskien Usvapolulle. ''Olisiko se mahdollista, että sinä odottaisit pentuja?'', Hiirenpolku nuuski toisen lämpöä hohkaavia korvia ja astui sitten hieman taaksepäin.
''Lähettäisitkö Myrskysielu Orapihlajatassun ja Hiekkatassun hakemaan sammalia, jotta saisimme enemmän tänne pesäpaikkoja rakennettua. Tuon jörönkin Synkkävarjolaisen olisi hyvä päästä pitkäkseen ennen kuin joutuu vartioimaan koko yön'', Hiirenpolku tuumaili sitten kovempaan ääneen, vaikka varmaankin oppilaat hänet kuulivatkin. Orapihlajatassu kuitenkin tietäisi mistä sammalta löytyisi ja rehellisesti, Hiirenpolku halusi pitää Myrskysielun siellä, missä olisi myös Routanauru ja lepäävä Usvapolku. Liikaa hän ei kuitenkaan toisen kansan kissoihin luottaisi.

//Masi, Nuge
Usvapolku väristeli viiksiään varovasti paikallaan kiittäen Hiirenpolkua vetisestä sammalesta pienellä hymyllä. Naaras kurotti nuollakseen pari märkää pisaraa sen massasta, saaden pienen viileyden tunteen alas kurkustaan. Se helpotti jo heti, kaikki ei tuntunut niin tunkkaiselta, ja naaraan oli kurotettava juodakseen hieman lisää. Hän varmasti tarvitsisi sekä vettä että riistaa voidakseen jotenkuten paremmin, mutta tähän asti olo oli aika siedettävä. Veden myötä olotila tuntui tasoittuvan, katse terävöityi hetki hetkeltä, ja hän kykeni hengittämään pikkuisen paremmin. Viimein Usvapolku painoi päänsä takaisin pesän reunalle ja tarkkaili katseellaan kiharaturkkista Myrskysielua, sekä sitten Hiirenpolkua. Omituinen näky, mutta todella lämmittävä.

“En usko, että suuria kipuja on. Vatsaani hieman aristaa, ja keuhkoni ovat täynnä tunkkaista ilmaa”, hän huokaisi vastauksen Hiirenpolun hiljaiseen kysymykseen ja yritti saada henkensä kulkemaan paremmin. “Ehkä hieman kuumetta, jos veikata pitäisi”, naaras tokaisi ja nielaisi sitten veden alas kurkustaan. Hännänpää vääntelehtien hän heilautti sen vierelleen vatsansa juureen, varovasti venytellen käpäliään yksi kerrallaan. Tämän katse siirtyi viimein takana istuvista oppilaista Hiirenpolkuun, toivoen samalla, että kaikki olisi hyvin Hallavarjon leirissä.

“Ovatko kaikki muut kunnossa? Ja Huurrepeura on heidän kanssaan?” naaras tokaisi ja yskähti pienesti. Huolissaan hän olisi rakkaista pennuistaan, mutta varmasti nuo pärjäisivät niin omien soturien kuin myös toistensakin ja Raadelmatähden kanssa. Usvapolku tahtoi myös nähdä Raadelmatähden niin suuresti, mutta selvästi matkan tekoon menisi vielä pieni tovi. “Ja kuka sinulla on mukanasi Myrskysielu?” tuo hymyillen siirsi katseensa kolliin. “On todella mukava nähdä sinua vihdoin”, hän hymyillen naukaisi tyytyväisenä katsellessaan hyväkuntoista kollia ihaillen. Hänen paluutaan varmasti innolla juhlittaisiin kansassa.