//Heli, pieni aika skippi//

Raadelmatähti hypähti vaisusti jälleen kerran eteenpäin ja Kurjenlaulu hänen rinnallaan haukotteli makeasti, ottaen yhden askeleen eteenpäin ja antaen Raadelmatähden jälleen hypähtää eteenpäin, ottaen tukea kyljellään hänen kyljestään. Siitä oli vierähtänyt ehkä suunnilleen ikuisuus, kun hän oli hävinnyt Veritähdelle sodassa ja menettänyt vasemman takajalkansa. Jäljelle jäänyt nysä oli kaksijalkojen toimesta amputoitu kokonaan ja vihdoinkin, kun kaksijalat olivat antaneet hänen kuljeskella jo ulkona ja sisällä miten hän tahtoi, hän päätti käyttää ainoaa valttikorttiaan, Kurkisydäntä ja ottaa tämän saattajakseen takaisin Myrskyvaahteraan. Tai oikeastaan hän oli lähtenyt aamuvarhain nytkähdellen ja hypähdellen pois kaksijalkojen pihasta, ja Kurjenlaulu oli aikansa aukonut hänelle leukojaan, kunnes oli päättänyt lähteä saattamaan päällikköä kotiinsa.
''Ajattele, jos olisit koko tämän matkan juurakoiden seassa möyrinyt itsesi Myrskyvaahteraan, yksin'', Kurjenlaulu naukui pilkkaavan leikkisästi.
''Sinusta ainakin huomaa, että olet syntynyt Synkkäklaanissa'', Raadelmatähti murahti.
''Ehkä, mutta sentään olemme jo ylittäneet kansasi rajan ja täällä haisee niin pahalta, että oravatkin pyörtyy'', Kurjenlaulu haukotteli sanojensa päätteeksi. Taivas oli vielä kirkas, vaikka metsään alkoi nousta kosteuden seurauksena sumua. Raadelmatähti huiskautti toista hännällään hännälle kipakasti.
''Pitäisit kuonosi kiinni, jos todella haluat änkeä mukaani'', päällikkö murahti.
''Enhän minä halunnut, mutta edes Pimeyden metsä ei antaisi minulle anteeksi, jos päästäisin ramman kulkemaan yksin kaikkien petoeläinten ja Veritähden keskellä yksinään. Sitäpaitsi, minä rehellisesti toivoin, että tämä matka olisi ollut jollakin tavalla jännittävä. Ehkä olisit voinut olla syöttini kohdata Veritähden uudelleen'', Kurjenlaulu hekotti.
''Sinä taisit olla minun turvani, ettei hän ilmiintynyt, selvästi hän välttelee sinua. Vaikka niin hyviä ystäviä olettekin olevinanne'', Raadelmatähti sähähti kipeästi, kun horjahti ja Kurjenlaulu nappasi tätä niskasta kiinni ja kiskaisi kolmelle jalalleen takaisin.
''Joo joo, eipä sinuakaan paljoa ole leirissä kaivattu, kun ei kukaan ole sinua tullut tapaamaan. Tulet olemaan aikamoinen riippakivi heille'', Kurkisydän tiuskaisi takaisin, mutta räpytteli sitten nopeasti lempeämmin silmiään. ''Mutta ihan totta, kaikella kunnioituksella arvon Raadelmatähti. Mitä kansasi päällikkönä aiot tehdä enää kansasi hyväksi? Et saa napattua enää edes omaa riistaasi'', erakko puhutteli toista nyt vakavammin.
''Minä tapan vielä Veritähden, odotapahan vain'', Raadelmatähti murahti ja tönäisi voimiensa takaa Kurkisydämen sivuun, hypähdellen hitaasti eteenpäin nyt tasaisella maaperällä. Kurjenlaulu ravisteli turkkiaan ja loikkasi sitten toisen kiinni.
''Aivan, ja minä syön kaksijalkoja välipalaksi'', hän pyöritteli hymyillen silmiään, mutta katseli silti surumielisen säälivästi päällikköä, kun päällikön silmä vältti.
''Oletko tietoinen, että Usvajoen päällikkönä on kissa, jolta katkaistiin kieli, kun hän oli varapäällikkö ja Kaiku palautti hänen puhekykynsä ja kielensä? Entä Taivaanliekin varapäällikkö, pahasti rampautui ja kykenee juoksemaan sun muuta'', Raadelmatähti käänsi päänsä lapansa ylitse ja sähisi toiselle.
Kurjenlaulu mutristi hieman suutaan.
''Niin, Kivijalalla kuitenkin oli tallella jalka, jota kuntouttaa'', Kurjenlaulu mumisi, kunnes pian ensimmäinen partio saapui jo heitä vastaan, kun partio oli tekemässä lähtöä leiristä.
''Raadelmatähti! Menkää heti ilmoittamaan Huurrepeuralle ja Usvapolulle'', Tarusilmä naukaisi lapansa ylitse Myskikonnalle, joka riemun kiljahduksin pinkaisi takaisin leiriin, huutaen jo leirissä Raadelmatähden palanneen. Raadelmatähti röyhisti rintaansa ja tunsi suurta ylpeyttä olemisesta taas kotona. Sitten hän muisti Kurjenlaulu vieressään.
''Mitä, odotatko kiitosta vai juhla-ateriaa? Lähde laputtamaan siitä'', Raadelmatähti murahti.
''Syö hiirenpapanoita poika. Kyllähän minun pitää nähdä, miten tyttöni jakselee'', Kurjenlaulu naurahti ja harppoi jo edeltä leiriin, huhuillen Heinäperhoa ja vähät välitti soturien mulkoilusta, ja ilmeisesti Heinäperho tunnistikin Kurjenlaulun äänen, sillä naaras kiljaisi niin riemuissaan pentutarhalta, kun kolli sinne ilmestyi.
Raadelmatähti lähti vaisusti hyppelehtien etenemään kohden leiriä, tuntien turhautuneen pistoksen sydämellään, kun sai empiviä ja sääliviä katseita sotureiltaan.
''Miten Usvapolku voi?'', Raadelmatähti kysäisi Tarusilmältä, joka säpsähti säälin transsistaan ja alkoi innoissaan pauhata pennuista, joiden syntymistä koko kansa odotti innolla. Raadelmatähti säpsähti ajatukselle pennuista, mutta pian hänen silmänsä pehmenivät, kun hän pääsi leiriin ja sai katsella sitä hiljaa puuskuttaen väsyneenä matkasta.

//Heli, Wilma//

''Helmenapila, onnea!'', Orapihlajakynsi naukuen harppoi naaraan luokse, joka sai hänen kanssaan samaan aikaan soturinimensä. ''Pääsemmekin sitten yöksi kyttäämään leiriä'', juuri nimetty soturi röyhisti ylpeästi rintaansa Helmenapilalle, joka hymyili hänelle ystävällisesti, kunnes Utupöllö saapui onnittelemaan rakastavin silmin naarasta ja Orapihlajakynsi varovasti askelsi kaksikon luota pois, jättäen kyyhkyläiset keskenään kiehnäämään. Oranssikuvioinen kolli harppoikin entisen mestarinsa luokse ja virnisti tälle niin leveästi, että suupieli käytännössä yhdistyi molemmin puolin poskia.
''Kuhmupäästä kansamme päällikkö! Kuka olisikaan uskonut, että minun mestaristani tulisi vielä tämän kansan pomo? Et sitten jaksa jäkättää minua partioon joka aamu'', Orapihlajakynsi vinoili ja puski sitten varovasti toista lavalle päällään, astuen taaksepäin ja katsellen toista kunnioittavasti, mutta samalla hän koki nyt naaraan edessä seisoessaan erilaista saman arvoisuutta, kun he molemmat olisivat sotureita. ''Jouduitko paljonkin lahjomaan Usvapolkua, että hän suostui pitämään nimitysseremoniani?'', Orapihlajakynsi väräytti viiksiään.
''Mitä ne nuoret soturit siellä lorvii, vartioon siitä!'', Fasaanisulka tiuskaisi ja loi kritisoivan mulkaisun Orapihlajakynteen. Orapihlajakynsi muisti äkisi enteestään Hiekkapyörteen sanat, kun tämä oli puhunut Raadelmatähdestä ja Orapihlajakynnen isoisästä. Hän tiesi Fasaanisulan olevan Raadelmatähden veli ja tämä ei varmasti arvostanut sitä, että Raadelmatähti antaisi nuoremmilleen vastuuta päälliköntehtävistä, ja ohitti jopa älykkään vanhimpienpesässä olevan veljensä.
''Tietysti, menossa ollaan'', Orapihlajakynsi mutisi, mutta väläytti lempeän hymyn vielä Huurrepeuralle, ennen kuin pinkaisi omalle paikalleen vartioon. Fasaanisulka pyöritteli silmiään itsekseen ja harppoi sitten kohden Hiirenpolun ruumista, jättääkseen hyvästinsä.

//Heli//

Arpinen varapäällikkö havahtui ajatuksistaan ja siirsi katseensa päällikköönsä, kun Tuulentähti saapui hänen vierelleen avaten keskustelua. Varapäällikkö nyökkäsi kevyesti Tuulentähdelle, kun päällikkö totesi Kivijalan poistuneet leiristä.
''Varmistimme, ettei hän tai hänen seuraajansa jääneet rajallemme. Vahvistamme myös kyseistä rajaa seuraavien päivien aikana ja tarkkailemme kaiken varalta. Kyseinen kaistale reviirimme palasta on tällä hetkellä hyvin lievän ominaishajumme peitossa, sillä niin moni Taivaanliekin joukko talloi saniaiset, kaislat ja kaiken muun ominaishajunsa alle'', Riitasointu ynnäsi aikeensa partioiden aknssa päällikölleen.
Mutta jätti mainitsematta sen yksityiskohdan, että rajalle haisisi vähän jokaisen kansan kissa, sillä Taivaanliekki kuhisi entisiä Ruskatammen, Yötaivaan ja Kuutiikerin kissoja. Varapäällikkö nuolaisi rintaansa ja palautti sitten katseensa uudelleen päällikköönsä, kun tämä pisti merkille Tomusielun oudon käyttäytymisen aukiolla. Riitasointukin siristi mietteliäänä silmiään, heilauttaen ainoaa korvaansa uteliaan huvittuneena, kun Tomusielun perässä aukiolle lensi linnun raato. Pian Siilensuru jo kiirehtikin pesään ja pesän äänet vaikuttivat nopeasti rauhoittuvan.
Riitasointu huomasi ajattelevansa, että niin paljon kuin hän haluaisikin saavuttaa elämässään, emoksi hän ei haluaisi ryhtyä. Vaisusti hän nyrpisti nenäänsä koko ajatukselle.
''Naaras ja kolli! Naaras ja kolli!'', Siilensurun ääni kuului pian pesästä.
''Se tapahtui äkkiä'', varapäällikkö hymähti ja vilkaisi Tomusielua, joka pysytteli sivussa, menemättä enää pesään. ''Mitä teemme tuolle? Kaksi naarasta, joista toinen on kuollut ja toinenko aikoo nyt huolehtia kaikista näistä pennuista? Oletko varma, että Liekkivarjo ei pakkaa kamppeitaan ja vie kaikkia pentuja mukanaan takaisin Aurinkotuuleen? Tai siis kyllähän hän osaa uida, sen hän todisti matkallaan minun ja Sudenliljan mukana leiriin, mutta...Kaiken sen jälkeen, mitä olemme viime aikoina saaneet kokea muiden kansojen kanssa. Oletko varma, että on hyvä luottaa Liekkivarjolle myös Tomusielun muut pennut?'', Riitasointu mutisi hiljaa ja vilkuili myös hapannaamaista Tomusielua.
''Tietysti pennut tarvitsevat enemmän emoa tässä tilanteessa kuin isää'', Riitasointu kohautti hiljaa lapojaan ja tarkkaili pentutarhan suuntaan, jossa kuului Siilensurun iloinen kehräys ja Liekkivarjon hiljaa tasaantuva hengitys. Selvästi tunnemyrsky oli käynnistänyt synnytyksen.
Hetken Riitasointu meinasi ehdottaa päällikölleen, että he voisivat ehkä osallistua aktiivisemmin Liekkivarjon ja pentujen elämään, ettei tämä kokisi oloaan ulkopuoliseksi ja päättäisi pian karata pentujen kanssa muualle. Mutta eikö sellainen jatkuvan tarkkailun ja tungettelun kanssa eläminen ajaisi hänet varmasti pois? Eikä Riitasointu ainakaan halunnut lapsenvahdiksi.

//Masi
Tuulentähti kuunteli vaitonaisena leirissä tapahtuvaa kissojen siirtoa, kun viimein Kivijalka poistui viimeisten ruumiiden kanssa hiljaa, eikä enää palannut sanomaan mitään. Ehkä parempi niin, hän saisi kasattua itsensä ja kansansa ja ehkä seuraavassa kokoontumisessa Kivijalan kanssa yhteenotto olisi rauhallisempaa kuin Syystähden kanssa oli ollut. Erikoinen tilanne, mutta ehkä molemmat kansat tästä parantuisivat vielä. Siilensuru oli poistunut pentutarhalta apeana ja pian tämän jälkeen Tomusielu pakeni sieltä myös turkki aivan pörhössä. Tuulentähti katseli uteliaana pikkusisarensa poistumista paikalta. Oliko Liekkivarjon kanssa jotain ongelmia? Unikkojuova oli kuollut taistossa, Tomusielun Usvajoen kumppani, ja nyt hänen pentunsa mahtaisivat olla Liekkivarjon käpälissä. Siilensuru oli selvästi heitä ollut katsomassa. Mutta nyt kolli pöllähti itsekseen tuimasti tuhisten aukiolle linnunraato perässään ja pian koko pentutarha alkoi parkua ikävästi. Tuulentähti kohosi käpälilleen kannoltaan ja katseli huolestuneena kohti aukiolle palannutta Riitasointua, ja sitten Siilensurun pesää. Hän tahtoisi pitää nimitykset tänä iltana kaiken päätteeksi, mutta pennut olisi saatava ensin suojaan. Harmaa naaras loikkasi alas hieman jäseniään varoen ja syöksähti Siilensurun perään.

“En tiedä mitä teit pentutarhalla, mutta ehkä sinun olisi mentävä takaisin. Kuulostaa jotenkin siltä, että Liekkivarjon oma synnytys olisi käynnistynyt”, naaras naukui varovasti katsellen naaraan kehonkieltä. Parantaja varovasti heilautti häntäänsä sitten nyökäyttäen kuitenkin päätään vaitonaisena.

“Käyn katsomassa. Ehkä uudet pennut tuovat vielä lisää hyvää tähän päivään”, Siilensuru naukaisi, nappasi tarvitsevansa yrtit ja poistui Tuulentähden perästä. Hetken johtaja katseli naaraan perään, vilkaisten sitten kohti aukiolla makaavia ruumiita. Kylmänväristys kävi läpi hänen selkäpiin ja vihersilmäinen naaras lähti astelemaan lopulta kohti Riitasointua pienellä mättäällään.

“Kivijalka selvästi sai hommansa tehtyä?” hän naukaisi ensin hiljaa asettuen sitten istumaan toisen vierelle. “Tomusielu sai selvästi hieman nokkiinsa tuolla”, hän pohti heti perään hiljaa pikkusisartensa tulevaisuutta. Oliko Liekkivarjon ottaminen kansaan virhe? Jos heidän välilleen nyt syntyisi jokin riita. Liekkivarjolla olisi varmasti kuitenkin Unikkojuovankin pennut. Tulisiko heistä koskaan perhe? Kipu iski häneen yllättäen, ja Tuulentähti alkoi pohtia omia pentujaan. Olisiko heillä oikea rakastava perhe? Olisiko heistä mihinkään, kuten olisiko näistäkään pennuista?

//Masi, Wilma, Myrskyvaahtera
Usvapolku asteli takaisin leiriin Myrskysielun sekä Servaaliharhan kanssa. Naaras oli nähnyt Hiirenpolun unessaan, joka oli lopulta kertonut hänelle Myrskyvaahteran seuraavasta johtajasta, hän ei itse voisi pentujensa tähden johtaa kansaa yhtään sen enempää. Kipeät supistukset jo tuntuivat ahdistavan häntä päivä päivältä enemmän. Myrskysielu asteli takaisin pentujensa pariin ja Servaaliharha saapui Hiirenpolun kehon äärelle lyyhistyen taas olkapäistään alas surren menetettyä mestariaan. Usvapolku etsi katseellaan Huurrepeuraa, joka harmillisen näköisenä katseli kohti Orapihlajatassua. Naaras häntänsä heilautuksella yritti saada tyttärensä huomion, joka lopulta herätti sarvipäisen naaraan huomion ja tuo laukkasi emonsa rinnalle, kun kaksikko asteli kohti päällikön pesää.

“Minulle on sinulle hieman asiaa, joka tulee varmasti suurena yllätyksenä”, emo naukaisi lämmin sävy äänessään, ja räpäytti sinistä silmäpariaan kauniille tyttärelleen. Huurrepeuran silmät olivat uteliaan yllättyneet, ja hän vilkaisi vielä olkansa yli kohti oppilastaan.

“Mitä on tapahtunut?” hän naukaisi, kuin kuvitellen uuden sodan käyneen jossain lähimaastossa. Mutta todellisuus olisi erilainen. Usvapolku asettui istumaan päällikön pesän suulle katselemaan alas kohti kansaansa, ja sitten kohti Huurrepeuraa.

“Hiirenpolku ilmestyi minulle unessa. Hän kertoi minulle Kaiun ennustuksen Myrskyvaahteran tulevaisuudesta. Ja sinä liityt siihen”, hän naukaisi hiljaa yrittäen olla herättämättä vielä kansan huomiota suuremmin. “Huurrepeura, sinusta on määrä tulla seuraava Myrskyvaahteran johtaja minun jälkeeni”, naaras tokaisi lopulta ja räpäyttäen silmiään hän katseli Huurrepeuran yllättynyttä ilmettä. Tuon korvat painuivat hieman taakse ja tämän silmissä näkyi hieman pelkoa sekä epätietoisuutta. “Varmasti tämä on erittäin huono hetki erikoiselle tiedolle, mutta sinusta on määrä tulla seuraajani, vaikka Veritähden sota onkin ovella. Meillä on muut kansat tukenamme, ja tahdonkin alkaa levittämään sanaa Veritähden suunnitelmista mahdollisimman pian. Ehkä saamme Taivaanliekin, Aurinkotuulen sekä Usvajoen mukaan. Voimme myös yrittää Myrkkysuota, jos saamme sinne ketään uimaan kykenevää tai etsimään reitin jalkaisin”, hän mutisi ja Huurrepeura painoi käpälänsä emonsa käpälän päälle.

“Oletko täysin varma, että voin ottaa tällaisen vastuun? Orapihlajatassu on valmis soturiksi, mutta olenko minä muka tähän oikea kissa? Eikö Hiirenpolku voinut valita Myrskysielua?” Huurrepeuran kauniisti pään taakse kaareutuvat sarvet toivat hänen olemukseensa jonkinlaista taikuutta, sekä kauneutta yhä enemmän. Usvapolku pudisteli päätään.
“Hän tarkoitti sinua. Kuten sanoit Orapihlajatassu on valmis soturiksi, nimeän hänet Hiirenpolun seremonian päätteeksi, kuten Servaaliharhasta kansan oikea parantaja. Sitten kerron odottavani pentuja, ja Raadelmatähden kanssa yhteisellä päätöksellä nimeämme sinut sijaistavaksi johtajaksi”, Usvapolku vilkaisi vatsaansa ja Huurrepeuran silmät säkenöivät erilaisella innolla, kun hän ymmärsi odottavansa pikkusisaruksia.

“Mutta miten tulen onnistumaan? Eikö Myrskysielu tosiaan voi ottaa tätä itselleen, hän on sentään varajohtaja?” Usvapolku pudisteli päätään.

“Sinä pystyt tähän. Sinä ja te nuoret olette kuitenkin kansan tulevaisuus. On teidän tärkeää ottaa tassuihinne jo kansa ja laittaa se Veritähden jälkeen hyvään kuntoon. Olemme kokeneet vaikka ja mitä, mutta jos pian Veritähdelle saadaan osoitettua ettei koko ajan tarvitse kettuilla, ehkä saisimme vähemmän taisteluja tiellemme”, hän huokaisi pohtiessaan lumivyöryä sekä Veritähden ilkeitä juonia. “Sinusta tulee hyvä johtaja, varsinkin jos Hiirenpolkukin niin sanoo”, naaras naukaisi ja katsoi hymyillen kohti tytärtään. Huolestuneen oloisena nuori naaras nyökkäsi, veti syvään henkeä ja sitten kohensi ryhtinsä.

“Selvä, jos te kerran sanotte niin”, hän hymyili ja loikki sitten alas rinteeltä kohti sisariaan kertoakseen hiljaisuudessa erikoiset uutisensa. Usvapolku hetken katseli alas kohti kansaa, sitten kohoten käpälilleen ikävän supistuksen puristaessa vatsaansa.

“Myrskyvaahteran kissat, on aikamme suunnata katseemme kohti kaatuneita ystäviämme, ja surra heitä tänä kauniina yönä antaen heille rauhanomaisen matkan kohti Kaikua, sekä ikuisen elämän muistoissamme”, Usvapolku painoi päätään ja katseli surullisena Hiirenpolkua. “Tulemme viettämään yömme heidän vierellään surren ja aamulla haudaten heidät metsään, saadakseen rauhallisen levon kaukana kansan murheista. Mutta ennen kuin voimme siirtyä tähän, minulla on muutama nimitys asia edessä”, naaras huokaisi syvään ja kehotti kansaa saapumaan kuulemaan lähemmäs puhujankiveä.

“Hiirenpolun kuoltua, meidän on saatava kansallemme uusi parantaja, ja Servaalitassu oli jo niin pitkällä koulutuksessaan, että hänestä on aika tulla Myrskyvaahteran oikea parantaja. Hän on käynyt Kuulammella Huurrepeuran sekä muiden oppilaiden kanssa, ja ansainnut siellä parantajannimensä, sekä tittelinsä. Tästä päivästä alkaen, Servaaliharha on Myrskyvaahteran uusi parantaja!” Naaras naukaisi hurraten jo hänen nimeään, ja muut kansalaiset ryhtyivät tähän innoissaan juhlien uutta parantajaa. Hänestä tulisi varmasti hyvä seuraaja Hiirenpolulle.

“Seuraavaksi pyytäisin Orapihlajatassua sekä Helmentassua astumaan eteen. Helmentassu on osoittanut kykynsä saavuttuaan kansaan ennen isäänsä sekä sisartaan, ja on valmis ansaitsemaan soturinimensä käytyään Kuulammella Orapihlajatassun sekä Huurrepeuran kanssa. Pyydän esi-isiä kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Helmentassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä kansaa, jopa henkesi uhalla?” Usvapolku väräytti korviaan ja katseli ihaillen nuorta naarasta, joka oli löytänyt Utupöllöstä itselleen kumppanin.

“Lupaan!” naaras naukaisi hymyillen.

“Siinä tapauksessa, Kaiun voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Helmentassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Helmenapilana! Kaiku kunnioittaa sinun jaloutta sekä nopeutta, ja hyväksymme sinut Myrskyvaahteran täydeksi soturiksi!” Usvapolku laskeutui alemmas koskettamaan naaraan päätä kuten johtajat tekivät, ja kansa alkoi hurrata tämän uutta nimeä.

“Orapihlajatassu! Olet saavuttanut myös 12 kuun iän ja olet ehdottomasti valmis soturiksi kaiken tapahtuman myötä, olet osoittanut taitosi vahvuudessa sekä urheudessa, ja käytyäsi Kuulammella mestarisi on sitä mieltä, että olet valmis soturiksi. Astu eteen”, hän naukui nuorelle kollille, joka hyvi innoissaan näytti astelevan lähemmäs rintaansa röyhistäen.
“Pyydän esi-isiä kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Orapihlajatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä kansaa, jopa henkesi uhalla?” Usvapolku virnisti huvittuneen lämpimästi, ja räpäytti silmiään kollille.

“Lupaan!” Orapihlajatassu naukaisi vahvalla äänellään ja sai Huurrepeuran korvat värähtämään taaksepäin, ehkä tunteellisuudesta, tai ylpeydestä. Ken tietäisi.

“Siinä tapauksessa, Kaiun voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Orapihlajatassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Orapihlajakyntenä! Kaiku kunnioittaa sinun vahvuutta sekä suojelunhalua, ja hyväksymme sinut Myrskyvaahteran täydeksi soturiksi!” Usvapolku astui lähemmäs koskettaakseen tuoreen soturin päätä, ja tuon nuolaistua hänen olkaansa kansa alkoi huutamaan hänen nimeään, sitten molempien. Myös Servaaliharhan. Tämä hetki oli se, mikä toi Usvapolulle suurta lämpöä. Kansan yhteinen ilo sekä juhlinta. Mikä täydellinen hetki.

“Ilokseni tahdon vielä nimittää Myrskysielun oppilaaksi Mehiläistassun sekä Helmenapilalle heti oman oppilaan Pisamatassun koulutuksen loppuun viemisessä. Utupöllöstä tulee myös Hiekkatassun mestari”, naaras naukaisi ja katseli poikaansa iloisella hymyllä, uusien mestarien käydessä koskettamassa neniä oppilaidensa kanssa. Usvapolku lopulta vaimensi onnittelut hännän heilautuksella ja huokaisi.

“Vielä yksi asia. Hiirenpolku kertoi minun odottaneen pentuja ennen kuin hän poistui luotamme Kaiun riveihin. Ja päivät ovat vieneet minua vain lähemmäs synnytystä, enkä usko, että enää pitkään pystyisin johtamaan Raadelmatähden sijasta. Olemme siis tulleet päätökseen, että Huurrepeura olisi seuraava Myrskyvaahteran johtaja, kunnes Raadelmatähti palaa”, naaras naukui ja nyökäytti päätään kohti Huurrepeuraa. Nuori naaras hieman epävarmasti painoi päätään, mutta sai kuitenkin kannustavia huutoja, vaikka epävarmoja ilmeitä myös vanhemmilta. “Tahtoisin siirtyä pentutarhalle odottamaan pentuja, tunnen oloni hieman huonoksi, joten pyydän Huurrepeuraa ottamaan heti vastuun tehtävistäni. Häntä auttaa Myrskysielu, kuten hän auttoi minuakin”, Usvapolku nyökäytti päätään ja kansa supisi vielä kannustavina tai epäileväisinä esimerkiksi Raadelmatähden voinnista.

“Nyt sanomme hyvästit menetetyille kansatovereille, iloitsemme uusia alkuja, ja annamme tuoreiden soturien vahtia meitä tänä yönä. Huomenna, kansan asioista huolehtii Huurrepeura sekä Myrskysielu ja minä siirryn pentutarhalle odottamaan pentuja. Toivomme Raadelmatähden palautuvan pian, jotta voimme paremmin keksiä suunnitelmia Veritähden kukistamiseksi. Ottakaamme tästä hyvä ja rauhallinen yö, huolehtikaa toisistanne ja iloitkaa pienistä asioista. Olen erittäin ylpeä meistä kaikista”, naaras naukaisi ja siirtyi hiljaa Hiirenpolun vierelle, asettuen istumaan toisen vierelle maistellen tuon yrttien tuoksuista turkkia.

//Heli ? //

Tomusielu saapui lopulta pentutarhalle, kun Liekkivarjo oli juuri saanut kolme pentua nukkumaan vierelleen. Hänen vatsassaan kiemurteli ja hän tunsi kivuliaita polttoja pitkin kehoaan, selvästi kehon lämpötila oli myös kohonnut.
''Unikkojuovan ruumis oli aukiolla'', Tomusielun ääni värähteli. Liekkivarjo kohotti katseensa kumppaniinsa hiljaisena, yrittäen tulkita, että minkälaisella empatialla hänen pitäisi yrittää kohdata toisen tunne-elämää. Sillä hän ei ollut tuntenut Unikkojuovaa kohtaan muuta kuin katkeruutta, kateutta ja palavaa vihaa. ''Ovatko pentuni--?'', Tomusielu asteli lähemmäs ja henkäisi helpotuksesta, kun nämä Liekkivarjon vierellä kolme nukkuvaa pentua.
''Pentumme ovat kunnossa. Pyysin Siilensurua ilmoittamaan, että minä tarjouduin uudeksi emoksi Unikkojuovan ja sinun pennuillesi'', Liekkivarjo kehräsi, mutta juuri kun hän meinasi kurottautua koskettamaan Tomusielun kanssa kuonoja, soturi vetäytyikin vihainen ilme kasvoillaan kauemmas.
''Miksi sinä niin hänelle sanoit? Sinullahan on kohta omatkin pentusi ja yksi niistä onkin tainnut jo syntyä'', Tomusielu siristi silmiään Basilikapennulle. Liekkivarjo kiepsautti häntänsä kaikkien kolmen pennun ympärille suojelevasti toisen äkillistä mielialan vaihdosta vastaan.
''Unikkojuovaa ei ole, pennut tarvitsevat hyvät vanhemmat, joita me olemme. Sitä paitsi, nämä pennut joita minä odotan, ovat myös sinun pentujasi. Sinun ja meidän yhteisen tulevaisuutemme takia minä tähän kansaan saavuin'', Liekkivarjo murahti. Hänellä oli jo pienestä karvapallosta asti ollut todella huono kärsivällisyys ja lyhyt pinna, eikä hän pitänyt tällä hetkellä Tomusielun asenteesta yhtään.
''Minunko? Tiesin, että tulisit sotkemaan asioita. Olisit pysynyt Aurinkotuulessa johon sinä kuulut, pentujesi tai pentujemme kanssa! Minulla oli kaikki hyvin Unikkojuovan kanssa, synnytit sitten kenen tahansa pennut'', Tomusielu murisi ja mulkoili Liekkivarjoa.
Hetkeksi Liekkivarjon suuraottui äimistyksestä, kunnes verestävän punainen silmä alkoi kiilua kasvavasta raivosta.
''Häivy siitä arvostelemasta minua tai omia valintojasi! Ei ole minun vikani, että olet epäonnistunut kaikessa! Häivy minun ja pentujeni elämästä senkin itsekeskeinen sammakkoaivo'', Liekkivarjo huusi niin, että pennut heräsivät ja alkoivat maukua.
''Minä en pentujani sinulle jätä, ne eivät ole sinun!'', Tomusielu nopeasti kyyristyi nappaamaan toisen Unikkojuovan pennuista, jolloin Liekkivarjo raivoisasti ulvahtaen iski kynsillään Tomusielua kuonoon, ponkaisi takajaloillaan vauhtia ja syöksähti karvat taivasta tavoittelevasti pystyssä. Pentu kierähti Tomusielun otteista ja hurjistunut naaras paiskaisi Tomusielun pesän seinää päin, jääden sivuttain kollin ja pentujen väliin, kaikki karvat pystyssä ja suupielistä kuolaa valuen.
Tomusielu sähähti voimakkaasti takaisin ja pitkään he mulkoilivat toisiaan.
''Et merkinnyt minulle mitään. Et yhtään mitään'', Tomusielu lopulta tasapaksulla ja kylmällä äänellä sähähti.
'Ulos!'', Liekkivarjo syöksähti toista kohden, Tomusielun loikatessa nopeasti sivuun ja sännätessä pesästä ulos. Liekkivarjo potkaisi pesästä vihaisena ulos linnun raadon Tomusielun perään ja ulvoi vihaisena niin että pesä raikui.
Nopeasti kuitenkin vihainen ulvonta muuttui vaikeroinniksi ja ähkien Liekkivarjo vetäytyi pentujen viereiselle pedille, kun hänen synnytyksensä käynnistyi.

//Heli

Riitasointu nyökkäsi vaisusti Tuulentähdelle, kun tämä oli kehottanut häntä nimeämään muutaman soturin seuraamaan Kivijalan tekemistä aukiolla. Miten yksi kerrallaan tuleva päällikkö kantoi leiristä kaatuneita kansalaisiaan ulos ja tovin kuluttua aina palasi takaisin hakemaan uuden selkäänsä. Riitasointu kaiken viileytensä alla joutui puremaan hampaitaan yhteen, sekä suuttumuksesta, että murhenäytelmän seuraamisesta. Häneltä ei herunut minkäänlaista sympatiaa Taivaanliekkiä tai Kivijalkaa kohtaan, Taivaanliekki olisi nyt varmasti heidän vihollisensa, iankaikkisesti. Etenkin, kun se olisi vielä tulevaisuudessa Riitasoinnusta kiinni.
Varapäällikkö nimesi Okapisaran ja Kaskihaukan mukanaan saattamaan viimeisen kerran Kivijalan ulos leiristä ja reviiriltä, kun tämä kantoi viimeistä kissaa rajan ylitse. Riitasointu oli jo rajalle mentäessä valmistautunut naljailemaan, valmiina iskemään viiltävästi sanoillaan, mutta Kivijalka ei pysähtynyt enää puhumaan. Eikä pyytämään anteeksikaan. Kieltämättä anomista Riitasointu olisi mielellään vielä seurannut, muttei anteeksi koskaan toinen olisi saanutkaan.
Osittaisena pettymyksenä, Kivijalkaa vastaan tuli sotureita, jotka auttoivat päällikköään kantamaan viimeisen kissan takaisin kotiin. Kivijalka näytti tavallistakin väsyneemmältä ja kivimäisten kasvojensa puolesta paljon vanhemmalta, kokeneemmalta, mutta myös iäkkäältä. Hetken ajan Riitasointu mietti, voisiko nyt hyökätä ja kostaa vielä väsyneelle Kivijalalle sisarensa kuoleman, mutta tyytyi tuntemaan tuulen poskivilloissaan ja katselemaan ontuvaa harmaata päällikköä, joka kulki kansalaistensa perässä viimeisenä pois Usvajoesta.
''Nimeä Punakuutamo mukaasi vielä tovin kuluttua partio, joka saa tarkistaa tämän kohdan reviiristä matkansa aikana kahdesti. Ensimmäisenä aamulla Kaskihaukka, sinun nimeämäsi partio saa tulla tähän metsästämään ja vahvistamaan hajuamme. Emme halua, että edes ohitse juokseva hiiri kuvittelisi, että hajumme kuuluu sekoittua Taivaanliekin kanssa'', Riitasointu sylkäisi sanojensa päätteeksi halveksivasti ja kääntyi sitten kannoillaan vihainen kiilu silmissään, takaisin kohti leiriä.
Kaskihaukka ja Punakuutamo eivät puhuneet mitään paluumatkan aikana, seurasivat vain varapäällikköä leiriin ja menivät nimeämään ne kissat, jotka lähtisivät heidän mukanaan partioimaan.
Riitasointu puolestaan kiipesi kallion sammaleiselle mättäälle, ja jäi kuivunut veri yllään katselemaan aukiota. Silmät nopeasti siristyen, kun hän huomasi Siilensurun itkuisena poistuvan pentutarhalta kohti parantajienpesää.

//Nugea ei ole tavoitettu, jonka seurauksena muokkauksena Hiirenpolku ennusti unen kohdistuvan Huurrepeuraan //


Orapihlajatassu seurasi vaisusti istuutuen alas leirin tapahtumia. Vanhimmat valmistelivat Hiirenpolun valvojaisia ja hautajaisia varten toisen runnottua kehoa, soturit kunnostivat parhaansa mukaan pesiä ja Orapihlajatassu näki emonsa Heinäperhon hiljaisena sukimassa Aaveenkuiskeen ja Nevaleijonan pentuja. Orapihlajatassusta tuntui käsittömältä, ettei Nevaleijona olisi luonut suhteen Aaveenkuiskauksen kanssa, kun hänellä ja Heinäperholla oli ollut vaikeaa parisuhteessa. Siitä huolimatta, Aaveenkuiskeen kuoltua Synkkävarjon hyökkäyksessä, Heinäperho nyt istui surullisen Nevaleijonan vierellä ja näytti ottavan kaksikon pennut omikseen.
Orapihlajatassu höristi korviaan, kun kuuli Heinäperhon hiljaa kyselevän pentujen nimiä.
''Sinä voit päättää heille nimet'', Nevaleijonan särkynyt ääni vastasi ja tämä katseli maahan kahden pennun ohitse. Heinäperho ei värähtänytkään toisen kylmyyttä pentuja kohtaan, vaan katseli lämpimin silmin kaksikkoa.
''Sitten pentujen uutena emona nimeän heidät Kanttarellipennuksi.. ja Mutapennuksi'', naaras naukaisi.
Nevaleijona hieman värähti transsistaan ja yritti tavoitella emon lämpimiä Heinäperhon silmiä.
''Olisitko todella valmis rakentamaan kanssani perheen uudelleen ja toimimaan heidän emonaan, kaiken jälkeen?'', Nevaleijona kysyi. Orapihlajatassu kykeni kuuntelemaan kaksikkoa sanattomana, huulet yhteen muurautuneena, haluamatta reagoida. Haluten toisaalta Heinäperhon kieltäytyvän, mutta naaras nuolaisi pehmeästi Nevaleijonan poskea ja tarkensi sitten rakkauden täytteiset silmänsä Kanttarellipentuun ja Mutapentuun.
''Meidän pitää kertoa Raadelmatähdelle pentujemme nimet, kun hän palaa, jotta koko kansa tietää kutsua heitä heidän oikeilla nimillä'', Heinäperho kehräsi. Orapihlajatassu nielaisi epämukavasti ja seurasi katseellaan Usvapolkua.

//Nuge
Usvapolku räpytteli silmiään hämmentyneenä, kohotettuaan päätään käpäliltään unen haihtuessa tiehensä. Hiljaisessa pesässä kävi vain tuuli ja naaras kuuli pelkästään oman hengityksensä, sekä sammalen rapinan käpäliensä alla. Hän huolestuneena vilkaisi kohti vatsaansa, ja peitti sen hännällään. Hiirenpolku vaikutti hyvin huolestuneelta, hänen olemuksensa oli jopa pelokas unessa, jossa entinen parantaja oli saapunut hänen luokseen antamaan varoituksen Veritähdestä. Usvapolku ei ollut yllättynyt, että tuon sodan jälkeen Veritähti tahtoisi lisää. Mutta Myrkkysuo myös oli mainittu? Hallavarjoa ei enää ollut, ja Veritähti oli vallannut Kuutiikerin. Seuraavaksi he, sekä Myrkkysuo? Huolestuneena hännänpää vääntyillen kermanvalkea naaras kohosi käpälilleen ja asteli ulos pesästä, jossa oli hetki sitten ollut jumissa lumen alla yhdessä Raadelmatähden kanssa. Pennut hänen vatsassaan vääntyilivät ikävästi, kun naaras asteli katselemaan leiriä, jossa tohina leirin siivouksesta oli vauhdissa. Huurrepeura oli palannut Servaaliharhan sekä Orapihlajatassun kanssa, ja partio oli selvästi vielä unilla palattuaan Kuulammelta. Myrskysielu ohjaili partioita ulos leiristä sekä loppuja siivoamaan ja mietteliäänä Usvapolku väräytti korviaan. Pitäisikö hänen keskustella kollin kanssa uhasta? Varmasti Servaaliharha myös ymmärtäisi Hiirenpolun huolen ja antaisi heille neuvoja, vaikkei kokenut parantaja vielä ollutkaan. Suru Hiirenpolun kuolemasta sai Usvapolun huokaisemaan syvään, ennen kuin turkkiaan pudistellen hän laskeutui alas leiriin Myrskysielun rinnalle.

“Hei, tahtoisin jutella sinun ja Servaaliharhan kanssa pian. Onko sinulla aikaa?” naaras naukaisi uteliaana kollille, joka varmasti oli pohtinut laittaa itsensä johonkin partioon. Nyt väliaikainen johtaja toivoi, että kollilta löytyisi aikaa. Kerran Hiirenpolku sanoi Raadelmatähden aikakauden päättyneen, pitäisi hänen tästäkin kertoa parantajalle, ja omalle varajohtajalleen. Hän ei voisi itse johtaa kansaa, vaikka Hiirenpolku olisikin niin toivonut nuorena, mutta ennuste olikin viitannut Myrskysieluun. Usvapolku ymmärsi, että aiemmin häntä olisi voinut harmittaa tämä, mutta nyt hänestä tuntui vain paremmalta, ettei olisi itse kansan johdossa, varsinkaan kun pennut syntyisivät pian. Mutta häntä silti huoletti Veritähden uhka ja miten koko kansa selviäisi tästä. Heidän tulisi lähettää varoituksia, ja löytää apua muilta kansoilta. Mutta olisiko heitä pian enää paljoa jäljellä kohoamaan Veritähteä vastaan? Usvapolku jäi odottamaan Myrskysielun vastausta hieman huolestunut pilke silmäkulmassaan.

//Heli//

Myrskyvaahteraan laskeutui hiljaisuus, kun partio oli lähtenyt Kuulammelle hakemaan oppilaille ennustuksiaan ja Usvapolku oli syvässä unessa kaiken rasituksen, pelon, kaaoksen ja Myrskyvaahteraa kohdanneiden ongelmien uuvuttamana. Usvapolun uneen saapui sinä yönä kuitenkin sinihopeinen vierailija, joka istuutui tämän viereen päälliköidenpesässä ja varovasti kosketti vaaleanpunaisella nenällään toisen korvaa, saaden Usvapolun säpsähtämään unessa hereille.
''Hei'', Hiirenpolku hiljaa kuiskasi, vaikka kukaan ei heitä voisi kuullakaan, kun he olivat unessa. ''Minulla on sinulle viesti Kaiulta'', Hiirenpolku jatkoi ja Usvapolku kohosi pedillään istumaan, pelästyksen väistyessä huoleksi ja iloisuuden nähdessään parantajan haihtuessa ymmärrykseksi, että tämä olisi unta.
''Tuon sinulle Kaiulta varoituksen, joka kertoo, että koko metsä saa puilleen ruskansävyt, jolloin vesi värjäytyy taas punaiseksi. Usvapolku. Voi Usvapolku. Olet saavuttanut niin paljon, mutta ymmärthän sinä, ettet voi johtaa kansaa, kun tulet poikimaan pian? Voi Usvapolku'', Hiirenpolku huokaili, selvästi tällä oli vain vähän aikaa käytettävissä Usvapolun luokse vierailulle.
''Raadelmatähden aikakausi on loppunut ja kansan pitää saada itselleen päällikkö, joka voi johtaa teitä kaikkia, myös sinun ja Raadelmatähden pentuja, jotka syntyvät ennen ennusteen toteutumista. Mutta sinun on keksittävä keino, jolla pystyt varoittamaan koko metsää tulevasta sodasta, joka ei tule olemaan vain Myrskyvaahteran sota. Se yltää koko metsään, jossa Hallavarjo, Kuutiikeri, Myrkkysuo ja Myrskyvaahtera ovat vasta alkusävel sodalle'', Hiirenpolku naukui epätoivoisesti.
''Olin varma, että sinä johdat Myrskyvaahteraa, kun sain enteen sinun syntymäsi aikoihin, että yksinäisenä syntyvä pentu ja erilaisena pysyvä oppilas johtaa Myrskyvaahteran loistoonsa. Luulin sen tarkoittavan sinua ja sinun sokeuttasi nuorena, mutta nyt olen varma, että se tarkoittikin Myrskysielua'', Hiirenpolku pudisteli päätään.
Sitten esi-isä säpsähti kuin olisi kuullut jotakin tai jonkun kutsuvan itseään.
''Aikamme on lopussa, Usvapolku. Luo ratkaisuja ja kuljeta viestiäni metsässä, jotta ehditte ajoissa pysäyttämään Veritähden ennen kuin hänen toisella valtakaudellaan onnistuu tuhoamaan koko metsän ja painamaan sen reviirit, kissat ja perineet valtansa alle'', Hiirenpolku naukui hädissään. ''Esi-isät ovat tukenanne, kun kansat ovat valmiita suojelemaan metsää yhdessä'', Hiirenpolku naukui nopeasti, mutta sitten tämän kasvoille levisi kauhu ja Hiirenpolku haihtui yhtä nopeasti kuin uni oli alkanutkin.

//Masi

Tuulentähti katseli Kivijalkaa hämmentyneenä, kuullessaan miten Syystähti ei enää palaisi. Oliko naaras kuollut? Vai oliko hän päättänyt paeta kaiken tämän jälkeen? Oliko naaras viimein ymmärtänyt vääryytensä siitä, ketä syytti ja minkä takia. Mitä Taivaanliekissä, tai ennemmin johtajan päässä oli käynyt, johtaa kansansa vapaaehtoiset turhaan sotaan? Naaras räpäytti vihreitä silmiään Kivijalalle, joka nosti Kuurasuden ruumiin ensimmäisenä selkäänsä. Kanjonivuokko oli lähtenyt juoksuun hakemaan apua kansatoveriensa pelastamiseksi. Tuulentähti heilautti häntäänsä Riitasoinnulle toivoen toisen pitävän suunsa hetken aikaa kiinni. Vaikka tuolla oli omat pointtinsa, tähän hetken ei vaadittu vihaa taikka solvauksia. Tuulentähti arvosti Kivijalan viisautta, ja ei ymmärtänyt miten Syystähti ei sitä nähnyt, saatika arvostanut. Ehkä naaras halusi vain verta.

“Tärkeintä, että Taivaanliekki näkee paremman huomisen johtajansa kera. Mitä ikinä Syystähdelle on käynyt, toivon, että hän ymmärtää mitä on tehnyt eikä pidä itseään hyvänä johtajana kansalleen. Toivon, että hänen taistonsa Vaahterakynnen kuoleman ratkaisusta on vihdoin saanut jonkun päätöksen. Tämän hän on aiheuttanut sillä, että etsi ratkaisua yhteen mysteeriin”, hiljaisena Tuulentähti naukui, ennen kuin Kivijalka katosi leiristä Kuurasusi lavoillaan. Hetken johtaja katseli toivottaman suurta määrää verta sekä ruumiita, jotka odottivat hautajaisiaan.

“Pidä pari soturia ulkona katsomassa hänen toimintaansa. En usko, että mitään tulee enää tapahtumaan. Uskon Kivijalan arvoihin sekä harkintakykyyn”, naaras mumisi lähestyessään Riitasointua. “Varmistamme että he ovat lähteneet reviiriltä, ja sitten hautaamme ystävämme, suremme tätä turhan taiston sekä menetyksen päivää”, Tuulentähti huokaisi ja asettui istumaan lähemmäs varajohtajaansa. Ehkä huominen olisi parempi. Ehkä vielä kohta, paremmat ja lämpöisemmät päivät suuntautuisivat heille.

//Heli, Usvajoki //

Kivijalka kohotti surullisen katseensa Tuulentähteen, yrittäen olla välittämättä Riitasoinnun ankarasta ja riitaa haastavasta uhkaavasta mulkoilusta. Tuleva kansan päällikkö räpytteli vetisiä silmiään, jotta olisi jokseenkin edes varteenotettava keskustelukumppani tai kansansa edustaja Tuulentähden rinnalla. Että hän voisi jotenkin kantaa sen vastuun tapahtumista, jota Syystähti ei ollut valmis kantamaan. Hän piti päänsä alempana, vaikka hänen pitkä ja solakka kehonsa oli korkea, osoittaakseen kunnioituksensa itseään kokeneemmalle päällikölle.
''Emme ole Syystähden viestin tuojia, hän ei-'', Kivijalan suu tuntui kuivalta ja hän räpytellen siirsi katseensa Tuulentähden jalkoihin, pystymättä kohtaamaan Usvajoen päällikön katsetta. Ajattelisiko Tuulentähti, että Syystähden tahto tappaa ja vahingoittaa näitä olisi myös Kivijalan tahto? ''Syystähti ei ole palannut, eikä aiokaan palata'', Kivijalan suusta karkasi kummallinen suhahdus, kun tämä turhautuneena puri kieleensä.
''Olen pahoillani, etten saanut häntä estettyä. Vaikka en odota teiltä anteeksiantoa epäonnistumiselleni tai sodassa osallisena olleille Taivaanliekin väelle. Mutta haluan sinun tietävän'', Kivijalka palautti surullisen katseensa Tuulentähteen. ''Minä en halunnut sotaa ja olen ikuisesti teille siitä pahoillani, etten saanut tätä estettyä. Minun olisi pitänyt tehdä jotain'', Kivijalka räpytteli vetistäviä silmiään ja hän pudisti sitten jämäkästi päätään.
''Pidän Taivaanliekin kissat poissa, meillä ei ole ollut eikä tulisi ollakaan oikeutta astua tassullamme reviirillenne. Kuljetan kaikki kaatuneet läheiseni, ystäväni ja kansalaiseni kotiin. Kanjonivuokko pyytää Taivaanliekin muutamaa soturia odottamaan kauempana rajaltanne, johon vien kaatuneet ystävämme yksitellen'', Kivijalan ääni hiljeni ja tämä katseli jälleen veristä aukiota.
''Kanjonivuokko, valitse kolme soturiamme leiristä ja pyydä heitä saapumaan tännepäin. Kannan kaatuneet heidän luokseen ja palaan yksin hakemaan aina uuden kaatuneen'', Kivijalka heilautti häntäänsä sen merkiksi, että parantaja voisi lähteä paluumatkalle. Selvästi leirissä ei olisi ketään Taivaanliekin kissaa, jonka parantaja voisi enää pelastaa.
Kivijalka hiljaisena lähti askeltamaan Kuurasuden suurta kehoa kohden, erottaen teräviä ja pitkiä kynnen raapimia aukkoja toisen turkilla. Arpijalkainen kolli vääntäytyi suuren ja leveä lapaisen naaraan alle, nopeasti nytkäytti itsensä jaloilleen niin, että Kuurasuden ruumin pomppasi tämän selässä paremmin roikkumaan Kivijalan kylkiä pitkin.
''Minusta ei ole väliä sillä, kuka ymmärtää virheen ja kuka ei. Sillä jokaisessa virheessä on oma oikeutensa'', Kivijalka hiljaa sanoi, vilkaisten Tuulentähteä lapansa ylitse. ''Mutta sota on aina väärin, oli perusteet mitkä tahansa'', hän jatkoi hiljaa, saaden Riitasoinnulta hiljaista murinaa.
''Jos haluat saada raatonne pois täältä, sinuna en leikkisi jotakin sankaria tai rauhanturvaajaa!'', Riitasointu ärähti, pörhistäen häntäänsä. Kivijalka kuitenkin antoi toisen uhon leijua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kun hän vaisuin askelin lähti viemään ensimmäistä kaatunutta toveriaan kohti rajaa ja sen yli odottamaan soturien saapumista. Hiljaisena hän pyysi Kaiulta ja Kuurasudelta anteeksi naaraan kohtaloa.

//Masi
Tuulentähti katseli Riitasointua ihailevasti, ja nyökäytti toiselle päätään hänen sanojensa päätteeksi. Johtaja ei olisi voinut olla kiitollisempi varajohtaja valinnastaa, ystävästään, joka piti hänet pinnalla ja taistelisi hänen rinnallaan aina tarpeen tullessa. Harmaan musta naaras kohosi väristen jaloilleen, vilkaisi Taimioravaan ja alkoi sitten astella ulos pesästä.

“Kiitos Riitasointu. En voisi olla kiitollisempi siitä, että minulla on sinut. Sinun viisaat ajatuksesi, vahvat taistelutaidot sekä Usvajoen uskollisuus”, naaras naukaisi vielä saavuttuaan Riitasoinnun vierellä, nuolaisi tuon korvaa ja asteli sitten ulos pesästä. Hetken aikaa naaras vain katseli hiljaisuudessa kaatuneita, sitä veren määrää, joka peitti heidän leirinsä lattiaa. Montako sadetta vaadittaisiin, että kaikki veri olisi huuhtoutunut pois? Huokaisten naaras asteli varovasti ruumiiden väleissä, tarkkaili niin jaloillaan seisovia, huolestuneita sekä kärsineitä katseita. Kissat etsivät ystäviään erottivat Usvajoen kaatuneet Taivaanliekin kissoista, ja lopulta käänsivät katsettaan kohti johtajaansa, joka asteli kohti puhujanpaikkaansa. Siilensuru astui esiin pentutarhalta, ja nyökäytti päätään kohti Tuulentähteä merkittävästi, josta päällikkö itse päätteli, että Taimioravan tytär olisi löytänyt kodin. Hymy kohosi johtajan kasvoille.

“Usvajoen kissat, ystävät, rakkaat”, hän aloitti hiljaa saaden kaikkien huomion, kissojen hakeutuessa lähemmäs tukien toisiaan, varoen astumasta vereen tai kaatuneisiin. Vihersilmäisen naaraan katse oli tuskainen, mutta rauhoittunut. “Olemme taistelleet kotimme sekä kansamme puolesta, meidän kunniamme sekä ylpeyden pitämiseksi. Taivaanliekki marssi tänne omien suunnitelmiensa pohjalta, kuvitellen, että voisi kaataa meidät kotiimme. Olen ylpeä siitä, miten kaikki ovat taistelleet. Vaikka tämä oli ehkä turha taistelu, uskon, että he oppivat miten käyttäytyä. En tahdo olla enää tekemisissä Taivaanliekin kanssa, en julista heitä vihollisiksi, mutta emme ole liittolaisia”, hän naukui ja katseli kaatuneita kissoja. Toivottavasti joku saapuisi hakemaan ruumiit, eikä Riitasoinnun tarvitsisi heittää heitä jokeen tai muuallekaan.

“Koen syvää surua kaatuneiden puolesta, ja pidämme heille tänään suuret hautajaiset, kun olemme korjanneet haavamme ja saaneet leirin jotenkin siistiin kuntoon. Suremme Opaalikuiskausta, Hohdonhämärää, Simpukkaloimua, Korallisutta, Unikkojuovaa...” Tuulentähti oli hetken syvässä sekä painavassa hiljaisuudessa. “Sekä Taimioravaa. Hän menehtyi omaan pesäänsä taistelunpäätteeksi, ja Metsänärhi ei kuulu enää joukkoomme. Hänestä on hankkiuduttu eroon”, johtaja kohotti päätään ja antoi kissojen painaa päänsä kuolleiden muistolle, sekä yllätykselle parantajan kohtalosta.

“Siilensuru lähtee hakemaan parantajan tittelin hyväksynnän Kaiulta heti, kun tuntee olevansa valmis hoidettuaan kansatoverimme kuntoon ja ollen itse myös tarpeeksi vahva matkaan. Me siivoamme leirin, korjaamme rikotut rakenteet ja metsästämme täytettä vatsalle. Olemme selvinneet, ja olen ylpeä jokaisesta”, Tuulentähti naukaisi iloisesti loppuun, ja asteli sitten alas kannolta nojautuen hieman Riitasointuun.

“Menen hetkeksi parantajanpesään, tarvitsen Siilensurulta hieman yrttejä, vaikka Kaiku korjasikin suurimmat vammani”, naaras huokaisi ystävänsä korvaan ja vaappui sitten pesään, istuen alas Taimioravan ruumiin äärelle.

--

Siilensuru oli antanut hänelle hieman voiteita kipeisiin kohtiin turkilla, samalla kun Riitasointu johti aukiolla kaatuneiden asettelua. He pitäisivät hautajaiset auringon laskiessa, ja Taivaanliekin kissat olivat siirretty pois kukittamasta aukiota leirin reunamille. Siilensuru tuli ja meni pesässä, hoiteli pesään tulleita kissoja ja kävi aukiolla heitä auttamassa. Tuulentähti oli kuullut, että Liekkivarjo oli ottanut sekä kaatuneen Unikkojuovan pennut, sekä Taimioravan tyttären, Basilikapennun, omakseen. Tämä sai Tuulentähden sydämen lämpimäksi. Lopulta leirin aukiolla alkoi kuulua hälinää, kissojen sähinä nousi johtajan korvaan, ja lopulta hän kuuli Riitasoinnun puhuvan jonkun kanssa kovempaan ääneen. Naaras nousi jaloilleen ja lähti askeltamaan kohti aukiota, siristäen silmiään nähdessään Kivijalan sekä Kanjonivuokon leirin sisäänkäynnin läheisyydessä. Ymmärrettävää, että pienissä määrin saapuivat, Kivijalka näytti niin surkealta muutenkin, ettei heistä voisi toiseen hyökkäyspartioon olla. Tuulentähti kohensi ryhtiään ja yritti näyttää siltä, että olisi parhaansa toipunut, vaikka väsymys sekä kolotus iskikin hänen jäseniinsä.

“Hei Kivijalka. Oletan, että olette saapuneet Syystähden viestin tuojana ja ruumiiden hakijana?” hän katseli kaksikkoa astellen lähemmäs leirin keskustaa. Hän hännällään viittoi kissoja rauhoittumaan ja tasoittamaan turkkinsa, vaikka syystä näiden hampaat olivatkin irvessä ja silmät viiruina. “En kuullut aivan kaikkea pesää, mitä olet juuri Riitasoinnun kanssa puhunut. Olette vapaita viemään ystävänne kotiin, ja tämän jälkeen kukaan teistä ei aseta käpäläänsäkään meidän maallemme. Syystähti vei teidät niin syvään päätyyn, ettemme tahdo olla kanssanne enää tekemisissä. Emme, kunnes olette ymmärtäneet virheenne”, Tuulentähti naukui vakaana ja totisena. Hän ei halunnut vihaa Kivijalkaa kohtaan, kolli oli ihailtavan matkan käynyt ja aika kunnioitettu muiden Imperiumin sodan kissojen mukana, mutta Taivaanliekki ei ollut heille enää ystävä. Tuulentähti asettui istumaan Riitasoinnun sekä Kivijalan väliin ja odotti tyynesti vastausta.

//Masi, Nuge
Usvapolku katseli huolestunein silmin Hiirenpolun liikkumatonta ruumista, jonka Servaalitassu oli koristellut yrtein. Kykenevät soturit olivat löytäneet ja pelastaneet löydetyt muut ruumiit, ja kaikki oli saatu leiriin yhteiseen muistotilaisuuteen. Kaikkia ei kuitenkaan saatu pelastettua, joten he eläisivät vain muistoissa. Ei ole mitään järkeä lähteä Hallavarjon leiriin etsimään kaatuneita, kun he voisivat itse kuolla matkalla.

Kermanvalkea naaras kohotti katseensa leiriin juosseeseen Utupöllöön toivon kirkastaen tämän katseen. Uutisia Raadelmatähdestä näinkin äkkiä, kertoisi heille kovasti tulevasta. Se mitä kuitenkin kolli lopulta kertoi, ei tuonut heille kovin paljoa toivoa. Veritähti suunnittelisi uutta sotaa? Tietysti, hän haluaa kaiken reviirin itselleen. Huolestunein katsein ja painetuin korvin Usvapolku katsahti Myrskysieluun, jonka Raadelmatähti tahtoo nimetä väliaikaiseksi johtajaksi, kun Usvapolku ottaisi johdon kansasta. Toivottavasti hänen rakas johtajansa palaisi vielä, ja ottaisi kansan johtoonsa takaisin. Ei voisi toivoa kuin parasta.

“Otan siis Myrskysielun varajohtajakseni siksi aikaa, että tiedämme enemmän Raadelmatähdestä. Meidän pitää nyt keskittyä leirin kunnostukseen ja kissojen vahvistamiseen, ja sitten etsiä apua tähän tilanteeseen. Jos Veritähti aikoo koko metsää taas haalia itselleen, en tiedä miten paljon voimme etsiä apua muilta kansoilta. En tahdo uutta sotaa, samankaltaista, kuin mitä tästä tuli”, hän huokaisi syvään painaen katseensa Hiirenpolkuun ja muihin. Sentään he saisivat paljon uusia sotureita, kaikki olivat näyttäneet taitonsa ja Raadelmatähtikin oli sitä mieltä Helmentassusta. Vieno hymy kohosi naaraan huulille tämän katsahtaessa Huurrepeuraan.

“Lähtekää te käymään Kuulammella. Servaalitassun on saatava tietää Kaiulta mitä tulee tapahtumaan, sekä hakemaan oma parantajannimensä, vaikkakin yksinään”, hän katsahti harmistuneena oppilaaseen. “Mukaasi ota Orapihlajatassu sekä Helmentassu näkemään unensa. En tiedä onko tässä muita kenet tulisi ottaa mukaan”, naaras vilkaisi Myrskysieluun pohtien tämän tytärtä Hiekkatassua. “Ota mukaasi vielä Toivonkipinä, jos matkalla tulee ongelmia. Palatkaa mahdollisimman pian, mutta pitäkää huolta haavoistanne. Jos Servaalitassu on valmis kansan haavojen hoidon suhteen, voitte lähteä heti”, Usvapolku käskytti ja katsoi miten vaitonaisena Servaalitassu nousi ylös mestarinsa viereltä. Hän katseli ympärilleen leirissä tiedottomana, josko oli hoitanut kaikkia tai unohtanut jopa jotain. Mutta lopulta nyökäytti päätään ja painoi sen vielä viimeisen kunnianosoituksen merkiksi kaatuneille ystävilleen.

“Utupöllö palaa Raadelmatähden luo, jos hänellä tulee jotain kerrottavaa. Ja lähetämme jonkun sinne, jos leirissä sattuu jotain. Tällä hetkellä menemme hänen suunnitelmensa mukaan. Ja toivomme, että Veritähti ei saavu ennen täyttä kuuta”, Usvapolku nielaisi ja katsahti Myrskysieluun toivoen, että kollilla olisi ideoita jatkon suhteen.

//Heli, Wilma, Nuge/

''Minä ilmoittaudun mielelläni auttamaan pesien rakentamisessa. Varmaan pentutarhasta olisi hyvä aloittaa, että saamme mahdollisimman nopeasti pennuille ja kuningattarille suojaa? Vanhimmat pärjäävät vielä hetken parantajanpesässä ja jos jaan muutaman ryhmän vaikka työstämään sotureiden pesään, oppilaita on sen verran vähemmän, että ehkä yhden yön tai kaksikin he pärjäävät soturienpesässä?'', Nevaleijona hiljaa ehdotti. Orapihlajatassu katseli isäpuoltaan hiljaisena, tuon turkki oli edelleen veressä sodasta, mutta kansa tarvitsisi vahvoja sotureita ja sitä kolli oli. Usvapolun hetken tarkkaillessa toista ajatuksiinsa uppoutuneena, tämä hiljaa nyökkäsi luvan toiselle (?).
Toivonkipinä, Tuulenkukka ja Vihervarjo siirtyivät Nevaleijonan avuksi kunnostamaan pentutarhaa. Samalla kun Maissihäntä, Päivänkatse, Kuurahiiri, Ohdakesiipi ja Varjolumous rakensivat parhaansa mukaan soturienpesän raunioita takaisin kasaan. Pisamatassu yritti viihdyttää pelokkaita Niittyleinikkisuon pentuja, jotka hiljalleen alkoivat riehua hänen kanssaan sammalpallon kimpussa.
Heinäperho, Helmentassu ja Myrskysielu palasivat ehkäpä jopa odotettua nopeammin, Heinäperhon kertoessa, että Utupöllö olisi jäänyt odottamaan Raadelmatähden heräämistä kaksijalkalaan. Orapihlajatassu kuunteli vaitonaisena Hiirenpolun hahmon vierellä, että Raadelmatähti olisi kuitenkin päässyt heti kaksijalan hoitoon ja ilmeisesti takajalan tynkä tältä poistettaisiin kokonaan. Orapihlajatassu kuuli, miten hiljaa Saniaismeri mutisi, että miten Raadelmatähti kykenisi sen jälkeen enää johtamaan heitä. Fasaanisulan kuitenkin tullessa lähemmäksi, Saniaismeri sulki suunsa ja kulki Ahvenjuova vierellään kohti parantajanpesää lepäämään, heti kun he olivat hyvästelleet Hiirenpolun pehmeillä kosketuksilla.
Orapihlajatassu katseli vaikeana Servaalitassun tuskaa mestarinsa menettämisestä.
''Sanothan jos voin sinulle olla jotenkin avuksi?'', Orapihlajatassu kuiskasi hiljaa veljelleen. Hän ei ollut itse juurikaan tuntenut Hiirenpolkua, mutta ei tämä paha kissa ollut koskaan ollut.
--
Juuri kun Hiirenpolun hautajaisseremonia oli alkamassa, leiriin juoksi turkki pörhöllään Utupöllö. Tuon nopeus oli vertaansa vailla!
''Raadelmatähti on herännyt ja alkaa hiljalleen aloittaa toipumisensa, mutta matka tulee olemaan hänellä pitkä'', Utupöllö puuskutti ja Orapihlajatassu hivuttautui uteliaana lähemmäs kuulemaan, kun kolli puhui Usvapolulle, joka oli juuri aloittamassa parantajan hautajaisia. ''Hän käski kertoa, että hänen mukaansa hänen oppilaansa Helmentassu on valmis soturiksi, kunhan käy Kuulammella ja sitten, että Veritähti kuulemma uhkasi tulla täydenkuun aikaan uuteen sotaan. Hän pyysi sinua valmistautumaan sotaan ja tulevissa haasteissa, sekä ongelmissa turvautumaan Myrskysieluun, Huurrepeuraan ja Hiirenpolkuun...'', Utupöllö kohotti pelästyneen katseensa Hiirenpolun elottomaan hahmoon, joka makasi kyljellään aukiolla valmiina seremoniaansa, että päällikkö valvoisi yön tämän rinnalla.
''Hän pyysi sinua harkitsemaan ottamaan itsellesi varapäällikkö ainakin siihen asti, että Raadelmatähti voi palata ja hän ehdotti varapäälliköksesi Myrskysielua... Voi ei, kuka hänet tappoi'', Utupöllö ei kuitenkaan saanut enää ajatuksiaan kasaan takaisin Raadelmatähteen, vaan lähestyi surullisena parantajan luokse.