//Usvajoki + Taivaanliekki (Heli) //

Sota oli täydessä käynnissä, mutta saanut nopean käänteen, joka ei niinkään ollut Taivaanliekille edullinen. Leopardinkukka puuskutti, tuntien kipua pitkin tärisevää kehoaan, kun haavat selässä, kyljissä ja lavoilla kirvelivät kovasti. Hän kohotti vihan ja raivon täytteisen katseensa eteenpäin, tuntien kuinka joku tai jokin seisoi hänen vierellään, mutta kannustamisesta ei ollut tietoakaan. Hän oli varma, että kykeni haistamaan isänsä Vaahterakynnen ominaishajun vierellään kuiskaamassa, että pitäisi antaa olla, että tämä ei olisi kaiken verenvuodattamisen arvoista. Kuinka tämä sota olisi väärin ja Kaiun tahtoa vastaan. Mutta tuuli ulvoi Usvajoen leirissä ja se saattoi todellakin olla vain tuuli, joka käski perääntyä sodasta.
Kuurasuden uho oli lopulta hiipunut äänettömäksi ja suurikokoinen maine coon naaras makasi Usvajoen aukiolla liikkumattomana, mutta edelleen vihainen irve kasvoillaan. Hän oli lopulta menehtynyt Riitasoinnun vuodatettua hänestä liikaa verta.
Syystähden mukaan olivat lähteneet Kuurasusi, Leopardinkukka, Kävyntaika, Mansikkakoi, Dingonveri, Vääräsydän, ja Koivusointu. Tasatessaan hengitystään, hän näki Dingonveren taistelemassa raivopäisenä Sudenliljan kanssa, Mansikkakoin makaamassa elottomana leirin toisella laidalla yltä päältä verisenä. Vääräsydämen tassujen juureen kaatui juuri Korallisusi, kun taas Koivusointu näytti kamppailevan viimeisiään Metsänärhen kanssa, joka oli myös pahasti loukkaantunut.
Se mihin lopulta Leopardinkukan katse kokonaan pysähtyi oli hänen oma sisarensa Kävyntaika, kun Riitasointu piti tämän paksujen ja pitkien kynsiensä varassa maata vasten, ja repi tuon turkkia niin että veri roiskui Usvajoen varapäällikön kasvoille.
''Ei, lopeta! Päästä hänet!'', Leopardinkukka ulvoi ja pinkoi Usvajoen varapäällikkö ja sisartaan kohden, heittäytyen pienemmän naaraan kimppuun. Riitasointu väisti kuitenkin Leopardinkukan kynnet ja hampaat helposti, luikerrelen kuin minkki lumessa, eikä Leopardinkukka saanut mustavalkeasta turkista karvaakaan katkaistua. Hän kyyristyi sisarensa ylle ja kutsui tätä nimeltä, mutta Kävyntaian keho ei liikahtanutkaan, eivätkä silmät reagoineet enää. Tämä oli kuollut. Leopardinkukan silmissä välkähti suruakin enemmän viha ja tämä kohotti katseensa Riitasointuun, joka halpamaisesti ja halveksivasti katsahti nuorempaan soturiin.
''Sinuna kehottaisin päällikköäsi korjaamaan joukkonne luut ja lähtemään täältä, ennen kuin koko kansaanne odottaa sukupuutto'', Riitasointu virnuili ja paljasteli kynsiään, nyt katseessaan ainoastaan Leopardinkukka.
''Sinä saat maksaa teoistasi'', Leopardinkukka murisi ja syöksyi Riitasoinnun kimppuun, mutta jälleen ketterä ja nopeampi Riitasointu kiepautti itsensä Leopardikukan tassujen välistä, ja ennen kuin nuori soturi ehti huomata, varapäällikkö oli upottanut hampaansa toisen lapaan ja puski tämän kumoon. Leopardinkukka sähähtäen nousi heti takajaloilleen ja yritti iskeä Riitasointua tuon rumaan ja arpiseen naamaan, mutta varapäällikkö tyrkkäsi kaikin voimin suuremman soturin kumoon ja hyökkäsi nyt vuorostaan tämän avonaisen vastan kimppuun. Leopardinkukka yritti potkia parhaansa mukaan Riitasoinnun kauemmas, mutta tuon armottomat kynnet raastoivat Leopardinkukan rintaa ja vatsaan syvän viillon.
Leopardinkukka sai lopulta jämäkästi työnnettyä ja potkaistua toista kauemmas itsestään, Riitasoinnun jäädessä huvittuneena kiertämään häntä.
Soturi puuskutti ja kompuroi vatsalleen, pitäen sen nyt visusti maata vasten suojassa, tuntien miten pikkukivet repivät haavoja syvemmiksi. Riitasointu hyökkäili muka leikkisästi, Leopardikukan sähähtäen ja huiskien vain ilmaa. Varapäällikkö oli selvästi kokenut taistelija ja tämä tilanne muistutti Leoaprdinkukkaa ihan siitä kuin nuoremmat oppilaat leikkivät saaliillaan, ennen kuin mestari tulisi kieltämään sen ja opastaisi Kaiun kunnioittamiseen jokaisesta riistasta. Lopulta Riitasointu syöksähti Leopardikukan ylitse, viiltäen tätä poskipäihin molemmin puolin ja verta roiskui naaraan silmille. Ennen kuin hän ehti ymmärtää, Riitasointu syöksyi jo toisesta suunnasta ja tuskaisesti kipu vihlaisi niskasta aina päälaen ylitse otsalle asti, jättäen Leopardinkukan makaamaan naamalleen märkään maahan. Hänen päässään pyöri ja poltti kuin hän olisi jäänyt hirviön alle. Uudelleen ja uudelleen Riitasointu iski hänet ympäri maahan, kumoon poskelleen, lyöden hänet maahan takaraivo edellä, sitten leuka kolahtaen maahan niin että kipu lävisti hampaita. Hän maistoi suussaan veren ja kaiken veren seasta mitä hän kykeni näkemään, oli Riitasoinnun tummat kasvot, kun tämä kyyristyi hänen eteensä.
''Haluatko tietää, kuka isäsi tappoi?'', Riitasointu hymähti hyvin hyvin hiljaa Leopardinkukalle, saaden naaraan sähähtämään ja juuri ja juuri hän jaksoi palajastaa kyntensä, mutta tassu vain laiskasti nytkähti, ei enää edes kohonnut huitaisemaan toista. ''Jos tästä selviät, kohtaa minut uudelleen ja kerron sinulle, kuka isäsi murhasi'', Riitasointu irvisti ja potkaisi sitten voimakkaasti takajalallaan Leopardinkukkaa päähän, saaden naaraan menettämään tajuntansa.

//Synkkävarjon ja Myrskyvaahteran sota - Masi, Nuge, Wilma, Sara
Punamusta naaras käänteli korviaan kuullakseen liikkeitä leirissä, sekä sen lähiympäristössä. Marraskauhu sekä Siniperho lähtivät poistumaan kohti Synkkävarjon reviiriä, ja Pakkassäde käänsi hetkeksi katseensa heidän peräänsä, nähdäkseen Marraskauhun suunnitelman. Ehkä kolli palaisi vielä takaisin. Jaguaarinraivo keskustelu Tuhkamurheen kanssa suunnitelmasta, ja lopulta lopputulos oli yhteinen hyökkäys eri suunnista, ajaakseen väsyneet muuttajat ahtaalle. Virnistys kohosi Pakkassäteen kasvoille, kun kohoava voima loi adrenaliinin juoksua käpälistä korviin ja läpi koko kehon. Pian olisi aika.

“Tehdään heistä täysin silppua”, naaras urahti hampaidensa välistä ennen kuin Jaguaarinraivo syöksyi eteenpäin pian Pakkassäde rinnallaan. Muu partio tuntui lähtevän liikkeelle kollin liikkeiden perässä, ja pian he irtaantuivat toisistaan piirittäen koko väliaikaisen leirin. Pakkassäde ei nähnyt taikka kuullut muista, yritti nähdä kauempaa muita kissoja leirin ympärillä, kunnes lopulta hännän pään vilahdus läpi muurin kertoi, että joku olisi syöksynyt sisään. Yllättyneet huudot sekä epäilyt alkoivat täyttää ilmaa, ja Pakkassäde päätti loikata läpi iskien kyntensä läpi muurin ja ensimmäiseen kissaan, joka sattui istumaan leirin muurin vieressä. Kissan yllättynyt huudahdus yltyi lopulta murinaan, kun Pakkassäde iski kyntensä syvälle tuon kissan selkään, iskien samalla hampaansa tämän niskaan. Hän riepotteli vanhemman kissan päätä puolelta toiselle, yrittäen pitää silmissään toisen kynsiä, jottei tämä pääsisi osumaan. Vaikkei hän tiennytkään vielä, miten Veritähden lahja toimisi haavojen suhteen. Samoin tavoin, kuin ristiarven kanssa? Turkoosi silmäinen ei nähnyt armoa kissan tappamisen suhteen, hän painoi kynsiään yhä syvemmälle, repi tämän lihaa sekä turkkia irti selkärangasta, ja lopulta painoi koko painollaan kissan lyttyyn maahan hampaillaan repien suuren palan turkkia tuon niskasta. Sitten hän repi kyntensä vahvalla voimalla erilleen ja sai kissan henkäisemään viimeisen kerran vuotaessaan kuiviin suurien haavojensa myötä.

“Palotyrsky!” nuorempi kissa parkaisi jostain kauempaa, ja Pakkassäteen kasvoille kohosi veikeä virnistys, kun hän painoi vielä käpälänsä kuolleen kissan pään päälle. >Repikää kaikki palasiksi! Se on kuolema, tai antautuminen!< naaras nauroi mielessään katsellen, miten paniikki valtasi hajanaisen leirin, kun Synkkävarjon voimakissat parin muun soturin kera yltyivät veriseen sotaan.

//Kuolleet: Palotyrsky

//Nuge
Usvapolku katseli huolestunein pyörein silmin Orapihlajatassua sekä Hiirenpolkua, joka sekunneissa kehitti suunnitelman poistua Myrskyvaahteran tuhoutuneesta leiristä yhdessä Myrskysielun ja Orapihlajatassun kera. Varapäällikkö jäisi tänne vielä levolle yhdessä Hiekkatassun kanssa, josta naaras oli ihan mielissään. Hetki hiljaisuudessa, yhdessä viehkeän nuorukaisen kera, jonka naaras on viimeksi nähnyt ihan pentuna. Se toi hänen mieleensä Huurrepeuran ja tämän pentueen. Ja nyt uuden pentueen? Valkea naaras katsahti pyöreähköön vatsaansa, joka todellakin kertoi pentueesta. Olisiko ne kaikki huonon olon tunteet johtuneet tästä? Tästä onnettomuudesta? Tai onni onnettomuudessa ainakin hänen mielestään. Yhteinen aika Raadelmatähden kanssa toi hänelle suuren hymyn kasvoille, eikä Usvapolku voinut peittää iloaan yhteisestä perheestä.

“Kiirehtikää, mulla olkaa myös varovaisia. Emme tiedä mikä siellä odottaa”, hän huokaisi ja katseli sitten poistuvan partion perään. Viileys saapui pesään, kun kolme kissaa katosivat ulos yrttisestä suojasta. Helmitassun läsnäolo kuitenkin toi turvaa, vaikka jo vanhaksi kasvavalle varapäällikölle.

“Olitko ehtinyt syödä mitään? Varmasti tuolta löytyy vielä pala hiirtä, jos tahdot vähän välipalaa. Uskon, että olemme täysin turvassa tässä, varsinkin kun Routanauru vielä ulkona. Ota vähän ruokaa ja tule viereen nukkumaan, jos tahdot”, naaras naukui pehmeästi ja räpäytti sinistä silmäpariaan nuorelle, painaen sitten päänsä käpälilleen suunnaten katseensa kuitenkin ulos sammalverhon läpi, tutkien maailmaa kaukaa pesän uumenista.

//Masi
Korppisydän ei tiennyt olisiko nyt suunnannut käpälänsä takaisin Synkkävarjoon, kohti Hallavarjon leiriä, jossa Myrskyvaahteran kissat yöpyisivät, pitäisikö hänen pysytellä lähistöllä vai vain juosta henkensä edestä. Hiljaisesti hän ainakin lähti poistumaan pois Myrskyvaahteran oikean leirin lähettyviltä, jottei Routanauru huomaisi häntä, ainakaan heti. Tiedä sitten mitä kolli ajattelisi hänen matkastaan, saisiko edes oppilaat tiedon perille ohi Routanaurun ja tämän korvien? Korppisydän oli uponnut ajatuksiinsa jättäen ympäristön tarkkailun huomiotta, ja yllättyikin pian suuren suurista punaisista käpälistä edessään. Suuri punainen johtaja oli loikannut hänen eteensä metsän varjoista ja tervehti häntä nyt piinaavan valkealla katseellaan, uteliaasti tutkaillen Korppisydäntä. Naaras raskaasti henkäisten otti muutaman taka-askelen ja kaatui lopulta takamukselleen pitäen varovasti irti hangesta loukannutta käpäläänsä. Tuolta kollilta hän ei juosten pääsisi karkuun. Ei tällä käpälällä, eikä kissojen suuren kokoeron takia. Veritähti ottaisi hänet heti kiinni, tallaisi vain suurien käpäliensä alle. Oranssin valkea naaras nielaisi raskaasti, pitäen kuitenkin katseensa johtajassaan, jos häntä siksi edes kutsuisi enää.

“Ööh, hei Veritähti. Ihan totta puhut”, hän tuumasi ja räpäytti silmiään. “En ajatellut tulla näin pitkälle, tahdoin päästä leiristä, selvittää ajatuksia. Ja nyt loukkasin käpälänikin”, hän urahti ja heilautti etukäpäläänsä harmissaan. Olisiko tässä loppu? “En tiedä olisiko tarjoamasi lahja ollut minulle oikea valinta”, hän yritti viedä keskustelua takaisin siihen, miksi poistui leiristä. “En usko, että olen niin syväverinen Synkkävarjolainen, että pystyisin ottamaan sen vastaan”, hän huokaisi ja painoi päätään laskien samalla katseensa maahan. Miten hän voisi päästä tästä pois? Päästäisikö Veritähti hänet vain pälkähästä? Repisikö hän tuon turkin irti ja ripustaisi koristeeksi Hallavarjon rajalle, jättäen hänet vuotamaan kuiviin? Mitä tapahtuisi? “En tiedä kuulunko riveihisi enää, tai onko minussa mitään hyvää teidän vahvoihin sotilaisiin verrattuna”, hän sanahti viimein ja pudisteli päätään istuessaan takamuksellaan vähintäänkin entisen johtajansa edessä. Mihin tahansa hän tästä menisikään sitten.

• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmolle, vaikka pelaten niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.
• Kuukauden parhaaksi hahmoksi nimetään kuukaudessa aktiivisin hahmo, eli se hahmo, jolla on eniten rooleja kuukauden aikana.

Masi: +108ap +360kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Hiirenpolku, Myrskyvaahteran parantaja +20kp +5ap +1ap
+ Taimiorava, Usvajoen parantaja +40kp +10ap +2ap
+ Raadelmatähti, Myrskyvaahteran päällikkö +60kp +15ap +3ap
+ Veritähti, Synkkävarjon päällikkö +20kp +5ap +1ap
+ Orapihlajakynsi, Myrskyvaahteran soturi +80kp +20ap +4ap
+ Kilpikonnakasvo, Myrskyvaahteran soturi +40kp +10ap +2ap
+ Riitasointu, Usvajoen varapäällikkö +60kp +15ap +3ap
+ Routanauru, Synkkävarjon soturi +20kp +5ap +1ap
+ Leopardinkukka, Synkkävarjon soturi +20kp +5ap +1ap


Heli: +84ap +280kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Usvapolku, Myrskyvaahteran varapäällikkö +60kp +15ap +3ap
+ Tuulentähti, Usvajoen päällikkö +60kp +15ap +3ap
+ Servaalitassu, Myrskyvaahteran parantajaoppilas +40kp +10ap +2ap
+ Huurrepeura, Usvajoen soturi +40kp +10ap +2ap
+ Syystähti, Taivaanliekin päällikkö +40kp +10ap +2ap
+ Korppisydän, Synkkävarjon kenraali +40kp +10ap +2ap


Nuge: +14ap +80kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Myrskysielu, Myrskyvaahteran soturi +40kp +10ap +2ap
+ Hiekkatassu, Myrskyvaahteran oppilas +40kp +10ap +2ap


Wilma: +7ap
+ Siniperho, Synkkävarjon parantaja +2ap
+ Helmitassu, Myrskyvaahteran oppilas +2ap
+ Sudenlilja, Usvajoen soturi +2ap
+ Rotanpentu, Usvajoen pentu +1ap


Sarahalla: +1ap
+ Vihervarjo, Myrskyvaahteran oppilas +1ap

//Heli//

Veritähti seurasi hajuaistinsa ja nenänsä sijasta enemmänkin tunnettaan, sekä kuulemiaan huhuja Korppisydämen aikeista. Hän oli poistunut vaivihkaa suuresta kehostaan huolimatta Synkkävarjon leiristä ja vaelsi suurin, mutta rauhallisin askelmin kohden Myrskyvaahteraa. Jos Korppisydän olisi yhtään niin älykäs kuin Korppivarjo oli aikoinaan ollut -siitähän Veritähti vanhan edesmenneen ystävänsä parhaiten muistikin - tämä ei olisi missään nimessä ensitöikseen juossut Hallavarjon entiseen leiriin varoittamaan Myrskyvaahteran kissoja.
Hetkeksi hän pysähtyi lähelle Usvajoen rajaa, kun Usvajoen leiristä alkoi kantautua kovaäänistä mittelöintiä. Uteliaisuus kieltämättä heräsi hänessä, mutta ensin hänen olisi päästävä näkemään Korppisydämen aikeita. Taivaanliekin kissojen löyhkä leijaili hänen nenäänsä ja hän jopa pysähtyi uudemman kerran katselemaan kohden Usvajoen rajaa, kun hän tunnisti Taivaanliekin kissojen hajujen joukosta Syystähden ominaistuoksun. Metelöinti jatkui, mutta Veritähti lopulta siirtyi kauemmas Usvajoen rajasta.
Veden ja lumen alta hän kykeni lopulta Myrskyvaahteran rajalla, jossa rajan omaavan kansan ominaishaju oli vaisuuntunut näiden poissaolon seurauksena, hän kykeni erottumaan Korppisydämen tuoreemman tuoksun. Punertava kolli lähti seuraamaan lähes sulanneita tassunjälkiä vaahterapuiden alla, kohottaen toisinaan tupsupäisiä korvia kuunnellakseen ympäristöään ja lopulta hän erottikin puhetta. Hän oli jo lähes Myrskyvaahteran leirissä, kun hän äkkäsi leirin lähistöltä liikettä, kun tumma hahmo hyvästeli kaksi pienempää hahmoa, jotka katosivat Myrskyvaahteran leiriin.
Veritähden silmät siristyivät, kun hän tunnisti Korppisydämen ja samalla tämän suupieleen karkasi huvittunut virnistys.
Päällikkö seurasi hetken ajan Korppisydämen varovaista poistumista, varmaankin Routanaurun varalta, kunnes punertava kolli lähti kiertämään metsikössä Korppisydämen edelle.
Hyökkäämisen sijaan, päällikkö loikkasi piilostaan esille Korppisydämen eteen, naaraan matkan katketen Veritähden kohtaamiseen.
''Pitkä matka iltakävelylle vai mitä tuumit, Korppisydän?'', punertava kolli räpäytti uteliaasti silmiään ja tarkensi katseensa kenraaliinsa, antaen silmiensä tiukalla tuijotuksella kaiken huomionsa kyseiselle naaraalle.

Syystähti kääntyi hätäisenä vilkaisemaan kohti huutavaa Kuurasutta, joka ulvoi Riitasoinnun perään. Kilpikonnaturkkisen niskavillat alkoivat kohota raivosta pystyyn, kun hän näki toisen kehnon kunnon, lopulta nähden miten suuri naaras kaatui kumoon maahan veren tahriessa maata kaikkialla tuon ympärillä. Riitasoinnun askelet alkoivat tulla häntä kohden, mutta raivokas Leopardinkukka hyökkäsi tuon eteen pysäyttäen tämän matkan. Ja ennen kuin itse Syystähti pääsi vauhtiin auttaakseen nuorta soturia, paino hänen niskansa päällä sai naaraan pään sekä koko etukehon kaatumaan maahan lyöden ikävästi leuan maahan. Tuulentähti oli kohonnut käpälilleen elämien menetyksen jälkeen ja nyt repi sekä kynsi tämän turkkia, iskien hampaansa hänen korviinsa ja repien kaikkea mahdollista voimillaan, jotka oli kerännyt takaisin.

“Sinä senkin”, Syystähti murisi lumen sekä maan läpi niskassaan olevalle päällikölle. Hän yritti keikauttaa takamustaan niin, että saisi vihollisen alas selästään, mutta mitään ei tapahtunut, joten Syystähti päätti vain kaatua kyljelleen kaikella painolla, joka hänestä vain löytyi. Hän sai Tuulentähden mukanaan maahan, mutta tunsi ikävän terävän piston itse omassa kyljessään, samalla kun Tuulentähti ulvaisi kivusta kaksikon kaatuessa maahan.

“Älä kuvittelekaan, että meitä kaatuisi enemmän kuin teitä”, Syystähden katse kävi maassa makaavissa kissoissa aukiolla, ennen kuin hän kohosi käpälilleen verta valuvan kylkensä kanssa. Tuulentähti näytti taas pahoinvoivalta liikkumattomien käpäliensä kanssa, kun tämän rinta vain kohoili terävien hengenvetojen myötä. Syystähti painoi päällikön kaulaa syvemmälle lumeen ja tuon kaulan vierestä kohoavaa terävää kivenmurikkaa vasten, jotta enemmän verta purskahti esiin Tuulentähden kaulasta, ennen kuin hengenvedot lopulta pysähtyivät. “Typerä taktiikka”, hän sihahti kääntyessään, ontuen toista kehonpuoltaan vamman puolesta. Kummallakaan ei olisi paljoa mahdollisuuksia jäljellä, mutta toistaiseksi Syystähti olisi voitolla.

“Taistelkaa kansanne puolesta! Näytämme vielä, ettei meidän kanssa leikitä!” Syystähti karjaisi kovaan ääneen aukiolle saaden hetkeksi jokaisen kynnen huitaisun pysähtymään, kunnes taistelu yltyi kissojen voimaantuneiden taisteluhuutojen täyttäessä areenaa. Syystähti näki sivusilmällään, miten oranssi kehnosti seisova kolli yritti kovasti taistella Taivaanliekin soturia vastaan estäen näiden pääsyn parantajien pesään, mutta tuon heikot käpälät pian antoivat periksi ja Taivaanliekin soturi repi tuon vanhatkin arvet rikki ja lopulta jätti kollin vuotamaan kuiviin pesän edustalle. Mutta taas ennen kuin Syystähti ehti ottaa lisää askelia taisteluun oli Tuulentähti viuhahtanut hänen leukansa alta nopeasti toiselle puolelle. Vain katse ehti vilkaista päällikön hännän perään, ennen kuin Syystähden piti yskäistä verta suustaan etukäpälien hieman antaen periksi. Hänen kaulastaan valui verta ja suussa maistui sama, kun sitten irvistäen naaras kääntyi katsomaan kohti Tuulentähteä, joka häntä viuhtoen seisoi nyt Syystähden vasemmalla puolella.

“Ihan kuin kuvittelit meidän antavan periksi. Emme koskaan”, hän sihahti raivokas viha silmissään ja lähti uuteen syöksyyn. Nyt Tuulentähti juoksi Syystähden takaa, iski tuon lapaa kynsillään, saapui oikealle puolelle ja liukui tuon vatsan ali jättäen syvät arvet Syystähden vatsaan sekä kylkeen. Taivaanliekin johtajan eleet olivat hidastuneet alikynteen jäämisestä ja hän vain yritti napata Tuulentähteä kiinni kynsillään tai miekallaan, mutta mikään ei tuntunut osuvan. Viimein Syystähti heilautti häntäänsä miekan yrittäessä osua Tuulentähteen, mutta Usvajoen päällikkö ennalta-arvaamatta loikkasi kohti Syystähden häntään, puraisi sitä täydellä voimalla saaden otteen sekä hännänpään putoamaan maahan. Syystähti karjahtaen loikki kauemmas Tuulentähdestä, jättäen miekan usvajokelaisen armoille. Voitonilo silmissään harmaa naaras nosti miekan hampaisiinsa ja alkoi lähestyä Taivaanliekin johtajaa.

“Et tule ikinä voittamaan!” Syystähti karjahti ja lähti syöksyyn, kynnet esillä, kohosi kahdelle käpälälleen ja iski Tuulentähteä voimalla kasvoihin. Vaikka Tuulentähti yritti miekallaan osua Syystähteen, osui toisen naaraan kynnet hänen kasvoihinsa hyvin ikävästi. Terävä kipu täytti hänen koko kasvonsa, vaikka vastarintaa tuntui miekan kärjessäkin. Oli veto vedettävä loppuun askelten istten haparoiden taaksepäin, ja Tuulentähden oli vielä sylkäistävä miekka suustaan lumiseen maahan pyyhkiessään käpälillään kasvojaan. Verta tippuili maahan miekan ympärille, ja vasta hetken päästä harmaa naaras oli valmis näkemään tekemänsä tuhon. Syystähden vatsasta pursusi verta valkeaan hankeen, tuon kaulasta valui yhä edelleen verta ja tämän jokainen jäsen nytki epäluonnollisesti, silmien pyörähtäessä taakse ja tämän kehon lopulta jäädessä maahan makaamaan. >Ei kai hän vielä kuollut? Montako elämää tuolla olisi jäljellä? < Tuulentähti oli vain onnistunut miettimään kuulematta taisteluntohinaa ympärillään adrenaliinin kohistessa korvissa lamaannuttavasti.


//Opaalikuiskaus kuollut

//Heli, Nuge //

Orapihlajatassu pörhisti häntäänsä, kun Korppisydän hypähti heitä kohden, mutta toistaiseksi pysyi aloillaan. Korppisydämen huoli näytti täysin aidolta ja aiheelliselta, etenkin pelko Routanaurusta sai Orapihlajatassun vilkaisemaan sivusilmällään Hiekkatassuun.
''Me viemme sanan Hiirenpolulle ja Usvapolulle. Luulen, että on parempi, että sinä kierrät rajoiltamme kohti Usvajokea. Silloin voit piiloutua hyvin kahden kansan hajumerkkeihin, etkä paljastu yhtä helposti kuin avoimella maalla. Tuskimpa sinua halutaan kuitenkaan nähdä Synkkävarjossa tai myöskään tukemassa meitä täällä tai Hallavarjossa. Mitä ikinä Veritähti armeijansa kanssa aikookin, he varmasti ovat valmiita tulemaan tänne asti, joten on sinun henkesi kannalta parempi, ettet jää myöskään tänne'', Orapihlajatassu naukui hiljaa ja keräili ripeästi pudonneita sammaleita.
''Kiitos varoituksesta Korppisydän, tulemme muistamaan sinut'', nuori pian soturiksi kohoava oppilas naukui, vaikka hänestä tuntui ristiriitaiselta luottaa toisen kansan kissaan. Hätä oli kuitenkin aito. Olisi varmasti ollut ajankohtaista kysyä, paljonko Synkkävarjon kissoja heitä olisi vastassa sodassa, mutta toisaalta, Veritähdestä itsestään olisi jo liikaa vaivaa heille.
Orapihlajatassu keräsi sammaleet ja ei jäänyt odottamaan Korppisydämen lähtöä sen enempää, vaan kiirehti Hiekkatassu rinnallaan takaisin kohden leiriä. Hän tunsi jo voiman virtaavan tassuissaan, valmiina seikkailuun ja sotaan!
--
''Meidän on parasta kiirehtiä, mutta samalla olla liikaa herättämättä epäilyksiä Routanaurussa. Tulehan'', Orapihlajatassu hidasti askeleensa ripeään ravaamiseen, pää ja keho keukkuen sammaleiden painosta. Routanauru katseli pilkkaavan huvittuneena kahden oppilaan ankkamaista ripeää vaappumista sammaleiden täytteisillä kantamuksillaan, mutta tuhahti sitten itsekseen ja jäi katselemaan leiriä, silmien alla vahvat silmäpussit unen puutteesta.
Kun oppilaat pääsivät pesään, Orapihlajatassu vain dumppasi sammaleet kasaksi pesän reunaan.
''Tapasimme Korppisydämen'', hän kuiskasi, kun änki Myrskysielun, Usvapolun ja Hiirenpolun seuraan, joista Hiirenpolku ei luonut sokeaa katsettakaan oppilaaseen, pitäen kasvonsa suunnattuina Usvapolkuun, jonka ruhjeita paikkaili rauhallisena. ''Korppisydän kertoi, että on paennut Synkkävarjosta tullakseen varoittamaan meitä, sillä hän on kuullut Veritähden aikeet hyökätä Hallavarjoon, jossa Myrskyvaahteran kissat ovat. Hänen aikeistaan sen enempää tietämättä, pelkään pahoin, että Kuutiikerin valtaaminen oli vasta hänen suunnitelmiensa alkua'', Orapihlajatassu naukui.
''Korppisydän on hyvä kissa, ottaisin hänen viestinsä huomioon. Hän varmasti on toiminut toisinaan päälliköidensä käskyjen alaisena, mutta paha kissa hän ei ole '', Hiirenpolku vastasi yhtä hiljaisesti Routanaurun varalta kuin Orapihlajatassu kertoi asiasta. ''Ilmoitamme Routanaurulle, että minä, Orapihlajatassu ja Myrskysielu lähdemme käymään Hallavarjossa sillä ajatuksella, että minä tarvitsen mukaani kaksi soturia, jotta pääsen perille tarkistamaan leirissä olevien loukkaantuneiden ja oppilaideni tilanteen'', Hiirenpolku naukui.
''Hiekkatassu, sinä jäät Usvapolun kanssa tänne, yhdessä Routanaurun kanssa. Pidämme huolta siitä, ettei hän kuule aikeistamme ja lähestyvästä uhasta, mutta jos tilanne kärjistyy täällä pahaksi, te kaksi pakenette leiristä, ettekä jää taistelemaan'', Hiirenpolku naukui ja katsahti merkitsevästi Usvapolkuun. Tuon pyöreä vatsa saattaisi tietää pentuja, eikä tiineenä oleva naaras voisi riskeerata tulevien pentujensa elämää taistelulla, Orapihlajatassu tuumasi.
''Lähdemme heti, ei näytetä kuitenkaan huoltamme tai paniikkia Routanaurulle'', Hiirenpolku kuiskasi ja keräsi muutamia yrttejä suuhunsa, ennen kuin lähti hiljaisesti poistumaan pesästä. Orapihlajatassu loi kaihoisan katseen Hiekkatassuun, mutta kansa voisi tarvita nyt pelastusta, joten olisi kiire.

// Heli

Kolmikko oli siirtynyt syrjempään syömään, vaikka ei Helmitassu kauaa ehtinyt siitä sen enempää nauttia, kun tuo hotki ruokansa nopeilla haukuilla tajuamatta edes, kuinka nälkäinen oli. Lopuksi tuo vielä nuolaisi huuliaan ja haukotteli kevyesti ennen kuin käänsi kirkkaat silmänsä sekä hymynsä seuralaistensa suuntaan. Tuo vilkuili aina välillä Utupöllöä, mutta varoi tietenkin kollin omaa katsetta, koska pystyi melkein lyömään tassustaan vetoa, että välillä tuntisi kollin lämpimän katseen turkillaan. Ei siinä mitään vikaa ollut, mutta kolli sai naaraan tuntemaan itsensä osin varautuneeksi, jonka takia oli välillä vaikea keskittyä jopa mahtavan ystävän Huurrepeuran seuraan.
"Se teki tosiaan hyvää", Helmitassu naukaisi hymyillen. Ei tuo kauaa ehtinyt miettimään täyttynyttä vatsaansa, kun huomasi Marraskauhun ilmestyneen leiriin parantajanoppilaan perään. Sivusilmällä Helmitassu oli huomannut parantajien sekä päällikön kadonneen pentutarhaan kolmikon töiden lomassa, mutta vasta nyt pystyi havaitsemaan asian Huurrepeuran kysymyksen myötä paremmin.
"Tai miksi tuo on ilmestynyt tänne?" Helmitassu naukui hiljaa toisen kysymyksen, kun vilkuili Siniperhon sekä Marraskauhun suuntaan osin hämmentyneenä. Ei naaras tuntenut kumpaakaan, mutta mitä hän nyt lyhyessä ajassa oli kuullut Synkkävarjosta, oli se osin ristiriitaista ja aiheutti Helmitassulle kylmiä väreitä. Hän oli iloinen heidän avustaan Myrskyvaahteran kokiessa lumivyöryjä, mutta silti jokin noissa sai Helmitassun olemaan hiukan jopa varpaillaan. "Mitäköhän he suunnittelevat?"

//Wilma, Masi
Huurrepeura katseli tuikkivin silmin Helmitassua, joka kertoi heidän petiensä olevan leirin reunaman suunnalla. Naaras nyökkäsi innoissaan päätään ja silmäili, olisiko paikalla oppilaita tai sammalta, josta voisi napata matkaan itselleen.

“Jos nappaamme palan tuoresaalista, ja asetumme hetkeksi alas? Voimme sitten jatkaa touhuja, kun selviää tilanne pentutarhassakin”, sarvipäinen naaras kohti ja asteli hellästi Utupöllön turkkia koskettaen toisten ohi kohti tuoresaaliskasaa. Hän silmäili matkallaan sammalta, mutta ei näyttänyt löytävän, joko kätköä tai sitten ei riittävästi oltu vielä haettu. Ehkä hän hakisi omansa, jotta voisi näprätä itselleen pian pesän. Tuoresaaliskasa näytti hieman vaisulta, mutta olisi siellä kolmikolle jaettavaksi esimerkiksi pullea hiiri tai yksi lintu.

“Mitä teille maistuisi? Tarjonta ei ole suuri. En kaipaa suurta välipalaa, mutta pieni lämmin puraisu tekisi todella hyvää”, hän pohti ääneen ja vilkaisi odottavaisesti kaksikkoon. Ehkä he ehtisivät pienen hetken jotain maistella, ennen kuin pitäisi ryhtyä hommiin.

--

Kun kolmikko oli löytänyt itselleen paikan syödä ja asettua aloilleen, oli Huurrepeura silmäillyt tuikkivin silmin ruokailevaa kaksikkoa. Utupöllö näytti iloiselta, ja Helmitassu oli niin kaunis, sekä selvästi Utupöllöä ihaileva. Hän oli iloinen kummankin puolesta. Viimeisteltyään omaa suupalaansa Huurrepeura kohosi istumaan venytelläkseen etutassujaan, antaen selkänsä venyä korkeaan venytykseen ja tassujen liukua pitkälle eteen. Turkki pitäisi siistiä kunnolla, ja sitten varmaan kysyä tehtävää Raadelmatähdeltä. Mutta ennen kuin ehti Huurrepeura edes kysyä jatkokysymyksiä kaksikolle, oli leiriin tupsahtanut Synkkävarjon kolli, Marrastassuksi ehkä kutsuttu. Hän etsi Siniperhoa. Huolestuneena naaraan katse valui pentutarhalle, jossa parantajakaksikko oli auttamassa poikivaa Aaveenkuiskausta. Mutta olisiko kaikki jo hyvin? Miksi Siniperho vaadittiin takaisin kotiin? Huurrepeura kohosi istumaan ja katseli rauhattomana tilannetta, odottaen Raadelmatähden valumista pesästä.

“Mitähän siellä on tapahtunut?” hän hiljaa kysyi Helmitassulta kääntämättä katsettaan Marrastassusta.

//Masi, Wilma


Korppisydän hätääntyneenä katseli edessään kahta oppilasta, joiden sammalsaalis näytti pahoinvoivalta. Märkä ja kylmyys kiteytyisi niihin heti, ja varmasti saisi jonkun kipeäksi. Minne ikinä menossakaan, Korppisydän toivoi, että joku voisi häntä auttaa. Nuorukainen kolli alkoi pian kysellä ja ihmetellä kysymyksien kera, ja valkean oranssi naaras pian pudisteli päätään toiselle.

“Ei Routanaurua, ei vain Routanaurua. En tiedä tietääkö hän, mutta pitäkää suunne kiinni, kunnes olette vain omienne luona”, hän huohotti koukistaen kipeytynyttä käpäläänsä. “Juoskaa äkkiä varoittamaan ketä tahansa, Synkkävarjo aikoo hyökätä Hallavarjon leiriin!” hän ähkäisi sanat suustaan äkkiä antaen oman pakokauhunsa kuvastua nuoriin. “Älä sano sanaakaan Routanaurulle, en tiedä ehdinkö Hallavarjoon varoittamaan. Loukkasin käpäläni”, hän sihahti itselleen vihaisena katsahtaen taakseen. Matkaa ei olisi paljoa, mutta ne väsymättömät Veritähden ritarit olisivat siellä varmasti sekunneissa, kun vain pääsisivät takaisin leiriin varoittamaan. Mitä hänen tulisi tehdä?

“Olen Korppisydän, kyllä. Jos joku kysyy miksi teen näin, kuulin Veritähden suunnitelman ja karkasin pian pelon takia. Ja he jahtasivat minua, vain Kaiun takia olen ehkä turvassa”, hän huohotti raskaasti silmät kauhusta sekaisin. “He aikovat hyökätä varmasti pian, kun tietävät että karkasin tiedon kera, juoskaa! Varoittakaa ketä tahansa!” Korppisydän lisäsi vielä loikaten oppilaita kohden saadakseen nuo liikkeelle, pelosta tai muuten vain paikallaan jämähtäneenä.

//Usvan ja Taivaan sota//

Riitasoinnun huomio herpaantui, kun hän huomasi Tuulentähden ja Syystähden kamppailun. Näytti siltä, että alkuun aseestaan huolimatta Syystähti oli alakynnessä Tuulentähteä vastaan, mutta kilpikonnakuvioinen naaras löysi pian lisää voimaa taistella Usvajoen päällikköä vastaan. Varapäällikkö painoi korvansa taaksepäin ja oli valmiina syöksymään päällikkönsä tueksi välittämättä taistelun reiluudesta, samalla kun hän näki, miten Tuulentähden hahmo nytkähti liikkumattomaksi Syystähden voiman alla.
Varapäällikkö ehti loikata kahden Taivaanliekin soturin välistä, katseessaan ainoastaan päälliköiden välinen taistelu, mutta hänkin oli vain yhden kissan silmissä kohteenä. Kuurasusi ennätti hyökätä hänen kylkeensä ja Riitasointu pienen kehonsa kanssa murskaantui Kuurasuden suuren ruhon ja painon alle. Varapäällikkö läiskähti ilmasta kyljelleen loskaan ja Kuurasusi upotti koko lennon aikana kaiken painonsa häijyn varapäällikön päälle, hampaat kaulan sivulle ja suuret tassunsa päin kasvoja ja kylkeä. Loskaa läiskähti Riitasoinnun kasvoille ja ympärillä, ja hän yritti riuhtoa itseään vapaaksi suuremman Kuurasuden otteesta, mutta toisen voima piti paljon pienemmän arpinaamaisen naaraan maassa.
''Jos se ei ollut Tuulentähti, joka tappoi Vaahterakynnen, se olit varmasti sinä. Sinä tapoit minun sotureitani Salamavuoren reviirillä monia kuita sitten'', Kuurasuden uhkaava murina kaikui Riitasoinnun korvissa. Riitasointu taittoi vikkelästi päänsä alas ja äkkiä sivulle, nähden Kuurasuden raivosta liekehtivän vasemman silmän. Salaman nopeasti Riitasointu upotti hampaansa Kuurasuden kasvoihin, suoraan soturien ruhtinaan vasempaan silmään, jolloin kaikki paino ja voima katosi hänen ympäriltään, kun Kuurasusi ulvahtaen hypähti taaksepäin kahdelle tassulleen, hurjistunut varapäällikkö roikkuen kasvoissaan.
Kuurasusi kompuroi loskassa ja kellahti selälleen vetiseen lumeen, Riitasoinnun sinkoutuessa irti toisesta äkillisen liikkeen seurauksena ja varapäällikkö kieppui ilmassa Kuurasuden yläpuolella, kunnes tämän häntä löysi tasapainoa ja värähdellen Riitasointu kääntyi ilmassa ja putosi loskaan tassut maata vasten, mutta liukuen eri suuntiin. Kömpelösti ja varovasti hän kohosi takaisin jaloilleen ja tunsi suussaan jotakin pyöreää, märkää ja rautaisen makuista. Varapäällikkö sylkäisi sen ripeästi suustaan ja jäi inhon ja yökötyksen tunteen puristaessa katsomaan Kuurasuden silmää, joka makasi maassa hänen tassujensa juuressa.
Kuurasusi makasi selällään ja piteli tassuillaan kasvojaan vasemmalta puolelta, kunnes tuon oikea ja ainoa silmä kohdistui Riitasointuun. Riitasoinnun kasvoillesi levisi pian hurjistunut ja uhkaava tuijotus, eikä Kuurasusi ehtinyt nähdä hänen järkytystään ja kuvotustaan kasvoilta. Kuurasusi kääntyi kylkensä kautta jaloilleen ja Riitasointu jäi muristen, mutta kuvotuksen puristaessa kurkkuaan tuijottamaan suurta naarasta, jonka vasemman silmän tilalla oli paljon verta ja verinen kuoppa vailla silmää.
Kuurasudencc ylpeästä asennosta huolimatta, tämä nytkähti eteenpäin varsin heikosti, samalla kun kostea ilma sai tämän veren juoksemaan pitkin kasvoja nopeasti. Riitasointu arveli toisen lopun koituvan verenhukkaan, sillä Kuurasuden nytkähtely eteenpäin uhkaavasti häntä kohden alkoi mennä aina vain horjuvammaksi, eikä Riitasointu nähnyt enää syytä edes keskittyä tällaiseen kamppailuun.
Varapäällikön keskittäessä katseensa päälliköihin, Kuurasusi huomasi toisen jo lopettaneen mielenkiintonsa Kuurasuteen.
''Riitasointu, vihollisesi on täällä!'', Kuurasusi ulvahti ja syöksyi voimalla eteenpäin, veren räiskyessä hänen kasvoiltaan maahan lumeen. Kuurasuden iso ruho syöksyi Riitasointua kohti, mutta varapäällikkö nopeasti puski itsensä toista kohden ja loikkasi korkeammalle kuin soturien ruhtinas, viiltäen Kuurasutta kasvoja pitkin pitkän haavan, Kuurasuden korvan repeytyessä irti ja naaraan rojahtaessa maahan Riitasoinnun takana.
Riitasointu tunsi äkisti kivistystä kyljellään ja havahtui vasta maahan pudotessaan Kuurasuden osuneen häneen, ja viiltäen tämän rintakehältä kylkeen juovikkaat verta vuotavat haavat. Haavat ei kuitenkaan olleet lävistäviä, mutta ruma arpi niistä varmasti jäisi. Kuurasuden hahmo kuitenkin makasi maassa, lumen värjäytyessä punertavaksi ja vaikka tuo edelleen sadatteli varapäällikölle, tuon hahmo ei enää liikahtanutkaan. Suu ulvoi kirouksia Riitasoinnulle, mutta varapäällikkö hymähtäen kääntyi ja lähti liikkeelle päälliköitä kohden.
''Riitasointu, tule takaisin! Minä en ole kuollut vielä! Et ole voittanut tätä taistoa!'', Kuurasusi käheästi ulvoi, mutta tästä liikkui enää runsaan verenhukan seurauksena suu, silmien ollessa jo kuolon sokaisemia ja kehon lihaksien liikkumattomia. Riitasointu jätti Kuurasuden kuolemaan verenhukkaan, keskittäen matkansa kohti päälliköitä, mutta hänen matkansa tulisi keskeytymään vielä uudelleen, kun nuori Leopardinkukka näki tilanteen ja käski lihaksensa liikkeelle pysäyttääkseen Riitasoinnun matkan.

//Heli, Wilma (vedin nyt Siniperhon pesälle, kun Korppisydän ilmestyi Myrskyvaahteran leiriin, eikä Hallavarjon leiriin) //

Siniperhon palattua purasruohon kanssa, Heinäperho varovasti hivuttautui vapaalle pedille Servaalitassun ohitse ja samalla kun uusi kuningatar nautti purasruohoa, sekä Nevaleijona suri kuollutta salarakastaan parantajaoppilas siirsi Nevaleijonan ja tämän kumppanin syntyneet pennut Heinäperhon vierelle. Raadelmatähti seurasi hiljaisena tilannetta, heidän pitäisi valmistautua vielä pitämään hautajaisiakin. Juuri kun näytti siltä, että kaikesta kaaoksesta huolimatta tilanne rauhoittuisi, uusia kaaoksia syntyi.
''Nimeä haluaisi kissat, varmaankin vanhimpia auttamaan hautajaisten valmisteluissa. Soturit ovat niin uupuneita kaiken työn jälkeen tai edelleen työtehtäviensä parissa, että heistä tuskin liukenee tällä hetkellä ketään avuksenne'', Raadelmatähti vastasi Servaalitassulle, joka puhui hautajaisista hänelle. Raadelmatähti loi vielä viimeisen vilkaisun Nevaleijonaan, Aaveenkuiskeeseen ja Heinäperhoon, sekä pentuihin uuden kuningattaren vierellä. ''Nevaleijona ilmoittakoon pentujen nimet minulle, kun hän.. on valmis'', Raadelmatähti vaisusti muotoili jokseenkin asialliseksi lauseensa, ennen kuin vaisulla nyökkäyksellä itsekseen poistui pesästä aukiolle.
Raadelmatähti istuutui uupuneena vieläkin viileälle mättäälle aukiolle ja yritti pitää silmiään auki vahtiakseen leiriä, mutta voimat eivät olleet vieläkään palautuneet lihaksiin täysin, ja hänen leukansa notkahti vasten rintaa, samalla kun silmät lurpsahtivat kiinni, ja hiljaa hengitys tuhisten heikolta näyttävä päällikkö nukahti istuvalteen uudelleen.

//Sarahalla//

Kilpikonnakasvo suki muutaman kerran rintaansa, istuuduttuaan Vihervarjon seuraan soturien pesään aterioimaan. Soturi kykeni tuntemaan tassuissaan vapinaa ja uupumusta, sekä hänen mielensä oli jo täysin valmis menemään nukkumaan ja nukkumaan kaiken uupumuksen pois vähintäänkin karhujen talviunien mittaisilla unilla. Mutta hän yritti vielä räpytellä väsymystään pois silmistään ja keskittyä aterioimaan, sekä keskustelemaan Vihervarjon kanssa, joka oli suostunut istuutumaan Kilpikonnakasvon seuraan.
Kilpikonnakasvo nyhti linnusta irti sulkia, jottei hänen olisi tuskallisen takkuisaa yrittää syödä lintua, kun sulat sotkeutuisivat viiksiin ja nieluun.
''Saimme aikalailla kaiken valmiiksi, nyt voimme jäädä odottamaan hyvin mielen Myrskyvaahteran leiristä viimeisiä saapuvia kissoja. Tosin luulen, että unet jäävät lyhyeen, sillä parantajakissat varmasti kaipaavat vielä lisää yrttejä ja marjoja varastoihinsa, jos tähän aikaan kuusta mitään on oikeastaan löydettävissä'', Kilpikonnakasvo heilautti korviaan. Ei hän ollut parantaja, eikä ymmärtänyt kasveista juuri mitään, puhumattakaan niiden kukkimisajoista. Lopultakin hän sai linnun sulat nypittyä ja hän haukkasi lämmintä ateriaansa tyytyväisenä, saalis oli vielä tuore, eikä lumen ja kuoleman kylmettämä.
''Mutta uni kyllä ehdottomasti tulisi tarpeen'', hän mumisi suu täynnä riistaa Vihervarjolle.
''Mitä olet mieltä tästä väliaikaisesta muutoksesta, että saimme apua Synkkävarjolta ja saamme elellä jonkin aikaa heidän reviirillään?'', Kilpikonnakasvo hiljensi ääntään kysyessään sitä Vihervarjolta. Lähellä olevassa pentutarhaalla oli juuri synnytys käynnissä, eikä hän halunnut, että paikalla oleva Synkkävarjon parantajakissa kuulisi Kilpikonnavarjon aloittamaa puheenaihetta.

//Sota
Syystähti avasi silmänsä varovasti hämärässä maastossa, veristä kaulaansa tarkkaillen epäileväisenä. Hän oli oikeasti saanut menettää elämänsä ensimmäisenä? Vaaleat hahmot liukuivat hänen ympärillään ja viimein kissa, jonka hän tunnisti johtajanelämä seremoniastaan, asteli lähemmäs, kosketti hänen otsaansa ja lausui sanat, jotka lähettivät hänet takaisin maanpäälle.

Kilpikonnakuvioinen päällikkö henkäisi syvään, haukkoi viileää ilmaa keuhkoihinsa ja yritti vetää itsensä käpälilleen. Maassa oli verilammikko hänen vuotamastaan haavasta, ja hänen luotaan kääntyivät veriset käpälän askelet, kun vielä harmaa päällikkö tarkkaili lähellä kaatuneita kissoja, sekä sotaa. Syystähti puri hampaitaan yhteen, kohosi käpälilleen, etsi miekan häntänsä jatkeeksi ja uhkaavasti lähestyi Tuulentähteä.

“Virheesi, oli kääntää selkäsi”, naaras sihahti lopulta aivan johtajan takaa ja löi tämän suurella käpälällään maahan. Isku päähän sai Tuulentähden horjumaaan ennen kuin tämä kaatui kyljelleen, sitten yrittäen epätoivoisesti käpälöidä itseään käpälilleen. Hän vain pääsi kauemmas suuresta soturista, kun tuo lähestyi häntä miekka käpälässään. Tuulentähden katseessa oli pelkoa, mutta samalla taistelutahto vain liekehti yhä enemmän ja periksiantamattomuus näkyi tämän kasvoille. Hän yritti kynsillään repiä Syystähteä, mutta osumat olivat vain heikkoja. Hännällään Syystähti viilsi ilmaa, antoi miekan iskeytyä Tuulentähden vatsalle ja veti sen irti saaden veren roiskumaan. Sähisten arpi alkoi kuurautua, kylmyyden imeytyessä Usvajoen kissan turkkiin, arpeen sekä kehoon. Tuulentähti vaikeroi paikallaan, repi itsensä tassuilleen ja syöksyi ajattelematta Syystähden kimppuun. Hän iski toiselle arven poskelle, ennen kuin Syystähti ehti lyödä pienen naaraan takaisin maahan. Taivaanliekin kissa painoi käpälällään toista olasta pysymään paikallaan, Tuulentähden ähkien ja sähisten paikallaan.

“Vaikka voittaisitte tänään, ette voita oikeasti koskaan”, Syystähti murisi viiltäen salamannopeasti kynnellään toiselle leuan alle verta vuotavan pitkän haavan. Tuulentähden kehonkieli alkoi muuttua epävarmaksi, hän sätki sekä yritti saada itselleen voimaa nousta pystyyn toisen käpälän alta, mutta kun Syystähti perääntyi verta vuotavan kehon luota, se nytkähtki liikkumattomaksi. Menettäisi elämän, kuten kilpikonnakuvioinenkin teki.