//Masi
Huurretähti istuutui alas osittain hymyillen saatuaan Raadelmasiiven pois vanhinten pesästä, vaikka kaikki olisivat varmasti innoissaan kuulemassa hänen tarinastaan. Naaras oli tervehtinyt pesässä oleskelevia vanhimpia, ja poistui sitten Raadelmasiiven perässä leirin hiljaiseen kolkkaan, jossa voisivat keskustella kahden. Kolli oli kysynyt Huurretähdeltä ensin, miten heidän matkansa sujui. Naaras hymyili itsekseen ja katsahti kolliin nyökytellen päätään.

“Matka meni itsessään hyvin. Sekä seremonia erinomaisesti. Se oli ilahduttava kokemus”, hän huokaisi. “Jotain, jota ei varmasti tulee koskaan myöhemmin kokemaan uudelleen”, naaras unelmoi ajatuksistaan Apilakarhusta sekä Hiirenpolusta. Niin surullinen, mutta ilahduttava kokemus. “Eikä matkan aikana sattunut mitään pahaa ainakaan. Siitä tahdoinkin puhua”, johtaja vei katseensa takaisin aukiosta kohti kollia.

“Törmäsimme Tuulentähteen, sekä Belladonnanviiltoon”, naaras madalsi ääntään ja huomasi pienen kurtistuksen kollin kasvoilla(?). Belladonnanviillon mainitseminen varmasti herätti jotain kysymyksiä. Huurretähti paineli maata käpäliensä alla, ja lopulta huokaisi. “Veritähti oli hyökännyt Myrkkysuohon pari päivää sitten. Aikeenaan selvästi vallata koko metsä itselleen”, tuo mutisi, ihan kuin se ei olisi uutta tietoa. “He pakenivat Usvajokeen, johon Tuulentähti otti selviytyjät vastaan, ainakin toistaiseksi. En tiedä montako heitä selvisi”, naaras pohti korviaan väräyttäen ja katsahti kolliin. “He lupasivat auttaa meitä Veritähden hyökkäyksessä. Kerroin heille, miten hän uhkasi hyökätä uudelleen, meidän antautuen tai kuollen”, naaras naukui apeana ja väräytti korviaan. “Mutta Usvajoki sekä se mitä Myrkkysuosta on jäljellä, auttavat meitä”, naaras naukui ja tutki Raadelmasiiven ilmettä.

“Tahtoisin myös kysyä, josko Taivaanliekki olisi myös valmis auttamaan meitä. Nyt, kun hekin ovat valmiita auttamaan. Koko metsä yhdessä Veritähteä vastaan. Meidän pitää vielä kysyä Aurinkotuulen mielipide, jos tahdomme täysin yhdessä koittaa kaataa metsän uhka”, Huurretähti mietti ja väräytti hännänpäätään.

“Tahdon kuulla mielipiteesi, mitä mieltä olet koko asiasta, Veritähdestä, sodasta. Pitäisikö meidän antautua, vai taistella kuolemaan?” naaras pudisteli päätään ja jäi odottamaan avoimin mielin entisen johtajan viisauksia.

//Heli //

Raadelmasiipi oleskeli hämärässä pesässä, kuunnellen Ahvenjuovan hiljaista kuorsausta omassa pedissään pesän nurkassa. Fasaanisulka oli ulkosalla vielä syömässä Saniaismeren kanssa ja Tarusilmällä vaikutti olevan ankara turkin siistiminen käynnissä. Raadelmasiiven luonteen päälle ei soveltunut yhtään olla näin tasottomassa paikassa, jossa hänellä ei ollut enää valtaa. Vaikka hän oli turvallisesti Myrskyvaahteran leirissä, hänestä tuntui siinä yksinäisyydessään, että oli taas oppilas, joka oli kidnapattu Imperiumiin ja jokainen päivä tulisi olemaan mahdolliseen kuolemaan asti yhtä selviytymistä. Vaikka oppilaat toivat hänelle oikeaa ruokaa, hiiriä, oravia ja lintuja, eikä kuolleita kissoja.
Raadelmasiiven ajatukset olivat levällään, Usvapolku synnyttäisi hetkenä minä hyvänsä, mutta naaras oli vahva ja vakuutteli Raadelmasiivelle, että hänet haettaisiin paikalle, kun synnytys käynnistyisi ja että kolli voisi mennä lepäämään. Hänen vammansa eivät olleet vieläkään täysin parantuneet ja hänen piti olla rasittamatta amputoitua jalkaansa, ja keräämästä sen tynkään paleltumaa.
Huurretähden ääni tavoitti Raadelmasiiven korvat ja tämä nousikin heti ylös, kun Tarusilmäkin nytkähti uteliaasti höristelemään korviaan. Raadelmasiipihän ei tänne jäisi keskustelemaan kenenkään kanssa, olisi kaikki vanhat ämmät ja papat kuuntelemassa. Vanhimmaksi joutunut kokenut soturi ei ollut koskaan päällikkönä todella ajatellut vanhintenpesän asukkaita ja piti vanhuksia oikeastaan rasittavina, hän kaipasi tuulta turkillaan ja soturien tuomia haasteita päiväänsä, ja hän oli vasta muutaman yön ollut vanhimpana.
Raadelmasiipi ilmestyi pian pesän ulkopuolelle, tervehtien Huurretähteä rauhallisesti silmiään räpäyttämällä. Hieman huterasti nuokkuen tämä viittosi Huurretähteä siirtymään mukanaan syrjemmälle vanhintenpesän edustalta puhumaan.
''Menikö matkanne hyvin?'', Raadelmasiipi kysyi jonkinlainen velvollisuuden tunteissaan Huurretähdeltä, istuutuen heilahtaen aloilleen ja vakavoituen puhumaan päällikön kanssa.

//Masi
Huurretähti nyökytteli päätään Orapihlajakynnen ajatuksille, ja yllättyikin pian itse miten lähellä Usvapolun synnytys olisi. Naaraan yllättynyt katse seisoikin hetken pentutarhalla, ennen kuin hän kykeni palauttamaan katseensa kolliin vierellään. Häntä jopa yllätti, miten suureksi oli Orapihlajakynsikin kasvanut, muistaen vain pienen riemuisasti leikkivän kollin, joka matkusteli hänen selässään. Johtaja pudisteli päätään punaisia korviaan painaen päälakea vasten, sitten hymyillen varajohtajalleen.

“Tiesin, että tein hyvän valinnan. Kiitos Orapihlajakynsi. Otan Raadelmasiiven mukaani ja lähden juttelemaan hänen kanssaan. Pidätkö pentutarhaa silmällä? Tai pyydä joku herännyt soturi siihen hommaan, ja etsi itsellesi myös unta. Lähden lepäämään juteltuani Raadelmasiiven kanssa, vaikka hän saattaisikin olla hieman äreä ajatuksistani. Sitten on aika lähteä Taivaanliekkiin”, naaras huokaisi ja katseli hetken kollia vierellään, ennen kuin nousi ylös ja hännällään pyyhkäisi lempeästi ystävänsä kylkeä matkallaan. “Kiitos, olet rohkea ja täydellinen valinta johtoparikseni”, hän naukaisi hymyillen ja räpäytti eriväristä silmäpariaan kollille, ennen kuin lähti lähestymään vanhinten pesää, kun Servaaliharha oli pujahtanut tiheikön läpi pentutarhaan.

“Raadelmasiipi?” naaras kutsui pistäen päänsä pimeään pesään pohtien, oliko kolli ehtinyt sisälle asti. “Tahtoisin puhua kanssasi”, naaras naukui ja väräytteli korviaan maistellen ilmaa ja etsien entisen johtajan tuoksua. Ei kai kolli kolmella jalalla pitkälle ehtisi pötkiä?

//Heli//

Orapihlajakynsi punastui pienesti, Huurretähden palattua, kehotettua sotilastaan lepoon ja tervehtiessä tätä nenällään pehmeästi hieraisemalla kollin korvaa. Hetken ajan nuorukainen väräytteli viiksiään ja vilkuili puiden latvoja piilotellakseen päälliköltään punastumisensa, mutta hänen oli myönnettävä, että Huurretähden ominaistuoksu oli varsin viekoitteleva. Orapihlajakynsi istuutuikin päällikönsä kanssa alas ja kuunteli tämän kertomusta, miten paljon nuorukainen olisikaan halunnut kysyä toisen matkalta Kuulammelle, siitä huolimatta, että hän tiesi sen olevan kiellettyä. Hännän päässä tuntui väreily uteliaisuudesta.
Orapihlajakynsi toisti hämmästyneenä ensin Tuulentähden nimen ja sitten Belladonnaviillon nimen, kun Huurretähti kertoi hänen ja Servaaliharhan tavanneen heidät rajalla. Myrkkysuota ei enää ole - lause pyöri hetken ajan hämmästyneen Orapihlajakynnen mielessä ja tämä räpytteli pitkän äimistyneen tuijotuksensa jälkeen useasti silmiään, yrittäessään todella ymmärtää kuulemaansa. Miten Belladonnatähden kaltainen vahva; fyysisesti ja henkisesti, voisi joutua pakenemaan saarelta koko kansansa kanssa? Se tuntui käsittömättömältä.
''Se on hyvä ajatus puhua heidän kanssaan. Usvapolku taitaa poikia pian, synnytys ei ole vielä käynnistynyt, mutta jos saanen varapäällikkönänne alkaa huomaavaisen vinkin arvon neidin äitiä kohtaan, ehkä seuraavina päivinä tai tässä hetkessä hänen kanssaan ei ole asiasta hyvä puhua. Tuskin haluamme järkyttää häntä, kun olisi hyvä keskittyä vastasyntyneisiin. Itseasiassa raporttini olikin, että tarvitaan Servaaliharhaa pentutarhalla pikaisesti'', Orapihlajakynsi värähti Huurretähden hymyillessä tiedustellessa kansan hyvinvointia. Orapihlajakynsi käänteli päätään lapansa ylitse ja Servaaliharha valitsi juuri riistaa kasasta, mutta kuunteli selvästi veljeään ja päällikköään puolella korvalla, sillä jätti riistan nappaamatta ja lähti siirtymään pentutarhaa (?).
''Raadelmasiipi on valvonut pentutarhan ja vanhintenpesän väliä -mitä toki hitailla askeleillaan on ehtinyt, mutta luulen, ettei hän nuku ja varmaan hän olisi vain hieman paremmalla ololla siitä, että saisi puhua jonkun kanssa, sillä hän tuntuu olevan todella hermostunut emostasi. Vaikkakin Usvapolku on kokenut synnyttäjä, tai äiti, tai niin?'', Orapihlajakynsi naukaisi, ja heilautti kiusaantuneena toisen korvansa taaksepäin, ja vilkaisi lempeästi Huurretähteä silmiin. Hän pyyhkäisi kielellään tassuaan ja lempeästi pyyhkäisi sillä sitten Huurretähden viiksiä sulaksi kylmästä tuulesta ja jäisestä vedestä.
''Noin, nyt vain pää pystyyn ja annat Raadelmasiiven tuntea uuden päällikkömme auran vahvuus'', Orapihlajakynsi virnisti leveästi ja katseli ihailevin silmin naarasta ja tämän sarvia, joihin kuun valo ja ympärillä oleva lumi tekivät kirkkaan loisteen.

//Masi
Huurretähti palasi hiljaisuuden vallitessa leiriin samalla kun aamun ensimmäiset kunnon säteet alkoivat valaista uutta päivää. Pimeys vielä valtasi suurimman osan päivästä, mutta pian pimeys kääntyisi valoon hiirenkorvan saapuessa metsään. Servaaliharha toivotti hänelle hyvää yötä, ennen kuin katosi hiljaa hiippaillen omaan pesäänsä varmasti myös lepäämään, kuten oli johtajan tarkoitus aivan pian. Ensin, hän tahtoisi tervehtiä rakasta ystäväänsä. Naaras huokaisi syvään ja lähti tervehtimään Orapihlajakynttä, joka oli hyvin tarkkana rituaali marssistaan.
”Lepo, sotilas!” Huurretähti naukaisi leikkisästi kollille, joka hieman hyppäsi turkissaan (?) kuultuaan johtajan lähestyvän. ”Olette varmasti väsyneet tuohon marssiin, aika lopettaa”, naaras naurahti ja tervehti kollia painaen nenänsä toisen korvaan. Hän hymyillen katseli varajohtajaansa, jonka näkemistä jo ikävöi. Orapihlajakynnestä oli tullut hänelle niin läheinen tuki ja turva, rakkain ystävä, ketä tuo ei tahtoisi menettää. Pieni ilkikurinen kolli oli hänelle hyvin läheinen huvittavan huumorintajunsa sekä keksimiensä juttujen kera. Ehkä heistä yhdessä kasvaisi hyvä johtopari kansalle. Sitä hän toivoi, että Raadelmasiipi teki oikean valinnan Huurretähden, sekä naaras sitten varajohtajansa valinnassa. Vaihtoehtoja oli monia vanhempia sekä kokemuksensa myötä rikkaimpia valintoja, mutta tämä valinta oli Huurretähdelle läheisin. Ja he yhdessä voisivat kasvaa sekä oppia. Eikä kukaan kansassa, eikä Kaiusta, selvästi vastustaneet valintaa.
”Tapasimme rajalla Tuulentähden sekä Belladonnaviillon. Myrkkysuota ei enää ole, Veritähti oli hyökännyt myös sinne”, hän hiljaa ynnäsi tapaamisen aiheen istuutuen alas nuolemaan rintaansa. ”Aion puhua siitä Raadelmasiivelle sekä Usvapolulle, ennen kuin lähden myöhemmin Taivaanliekkiin puhumaan yhteistyöstä. Veritähden uhka koskee siis koko metsää, niin kuin siinä olisi ollut jotain epäilemistä”, hän huokaisi ja katsahti kirkastuvaan taivaaseen. ”Uskon, että leirissä oli kaikki hyvin poissaoloni aikana, herra Orapihlajakynsi?” naaras naukaisi huvittuneena ja katsahti silmäkulmastaan kolliin, antaen pienten peuran sarvien hohtaa himmeässä aamuvalossa.

//Heli, Myrskyvaahtera//

Myrskyvaahtera askelsi vasemmalle tassut suorina edessään, pysähtyi, nuuski maata, maisteli ilmaa, pörhisti häntäänsä, kääntyi niillä jaloillaan ja marssi häntä pystyssä toiseen suuntaan, toistaen tämän liioitellulta vaikuttavan kierroksensa rutiinin. Hän otti hyvin hyvin hyvin vakavasti sen, että Huurrepeura - pian Huurretähti, oli jättänyt kansan vastuun hänelle.
''Kaunis ilta vai? Olet valmiina, vaikka itse Veritähti hyökkäisi jokaisen seuraajansa kanssa?'', Kuurahiiri ilmestyi varjoista esiin, kun Orapihlajakynnen kuono oli juuri enättänyt havaitsemaan hänen läsnäolonsa. Naaras räpäytti hänelle vihreitä silmiään ja hymyili huvittuneena, Orapihlajakynnen kohauttaessa nolostuneena lapojaan.
Soturit istahtivat alas ja jäivät katselemaan uloskäyntiä yön hiljaisuudessa.
''Miltä se tuntuu, kun oma sisar kohoaa koko klaanin päälliköksi?'', Orapihlajakynsi kysyi, vilkaisten Kuurahiiren tuulessa höristeleviä korvia.
''Tuskin paljoa sen ihmeellisemmältä kuin jos oma veli päätyy parantajaksi?'', Kuurahiiri vinoili, mutta pehmensi sitten katsettaan nuorempaansa. ''Koko perhe on hänestä ylpeitä, olisipa vain Apilakarhukin näkemässä mihin juuri hänen tyttärestään olikaan'', Kuurahiiri naukaisi hiljaisena.
''Raadelmasiipi on varmasti hänestä vähintään yhtä paljon ylpeä kuin Apilakarhu nyt olisi'', Orapihlajakynsi vakuutteli, mutta sai naaraalta silmien pyörittelyä.
''En tiedä, millä konstilla hän on taivutellut Usvapolun pitämään itsestään, mutta olen itse sitä mieltä, että kansallemme koittaa viimein parempia aikoja, kun meillä on keskustelutaitoinen nuori päällikkö. Tietysti olen huolissani, sillä Huurrepeuran valtakausi tulee alkamaan, kun koko metsä on peloissaan Veritähdestä'', Kuurahiiri huokaisi syvään.
Orapihlajakynsi pisti merkille, että oli jotakin, miksi Kuurahiiri ei pitänyt rampautuneesta Raadelmasiivestä. Orapihlajakynsi oli Huurrepeuran puheen aikana pistänyt merkille, että entinen päällikkö oli nopeasti valunut vanhintenpesään ja luonut synkän tai peräti vihaisen mulkaisun aukiolle, kun oli kuullut Huurrepeuran aikeista toimia päinvastoin hänen aikeidensa mukaan.
''Älä ole huolissasi! Minä suojelen sinua ja koko Myrskyvaahteraa, jos tai kun Veritähti uskaltaisi tänne hyökätä!'', Orapihlajakynsi virnisti ja pörhisti häntänsä, suoristaen ryhtinsä nousten seisomaan.
Kuurahiiren kasvoille palautui huvittunut hymy, mutta hän tarkkaili Orapihlajakynnen kehonkieltä mietteliäänä.
''Sinussa on jotain samaa kuin Raadelmasiivessä'', Kuurahiiri hymähti, nousten itsekin ylös. Orapihlajakynsi nyrpisti nenäänsä. Hänen teki mieli vastata, että epäilisi toisen kommenttia, sillä Orapihlajakynnellä olisi kuitenkin kaikki jalat tallella.
''Tarkoitat varmasti viehättävän komeaa ulkonäköäni! Kuulehan neiti, jos nyt kuitenkin kaikelta imartelultasi vain ehtisit antaa minun jatkaa tehtävääni vahtia leiriä niin Huurrepeurakin olisi varmasti todella tyytyväinen. Menehän nyt siitä lepäämään, hus'', Orapihlajakynsi tuuppasi naarasta rintaan ja harppoi toisen ohitse jatkamaan kierrostaan.
''Se on ihan hyvä, että osaat piristää meitä, Orapihlajakynsi. Mutta... Missä sinä olit silloin, kun Hiirenpolku kuoli?'', Kuurahiiri naukui niin hiljaa, että taisi itsekin kesken lauseen toivoa, ettei Orapihlajakynsi kuulisi sitä ja ei olisi itse sanonut sitä ääneen.
Orapihlajakynsi pysäytti askeleensa ja nielaisi hiljaa, luoden sitten pirteän katseensa lapansa ylitse Kuurahiireen.
''Olin siellä, missä kaikki muutkin. Noudattamassa päällikön käskyä paeta. Mutta voit olla varma, että mikäli Huurrepeura tai veljeni käskee minua pakenemaan muiden mukana, en enää koskaan käännä selkääni rakkaimmilleni'', Orapihlajakynsi virnisti, yskähtäen sitten ja keskittäen huomionsa marssiinsa, maista, haista, nuuhki!
Kuurahiiri hetken ajan vaisulla ja pehmeällä hymyllä katseli kollia, kunnes hiljaisin elein ja askelin siirtyi soturienpesään lepäämään.

//Masille enemmän tiedoksi
Vaalea kolli oli astellut omissa ajatuksissaan Huurretähden edellä, miettien Hiirenpolkua sekä kaikkea tulevaa. Miten Orapihlajakynnestä oli nyt tullut kansan varapäällikkö, kun sarvipäisestä neidistä sen johtaja. Miten olikaan näin äkkiä päässyt arvot vaihtumaan? Hänkin oli kansan ”parantaja”, vaikkei siltä oikeasti edes tuntunut…
”Kiitos, Servaaliharha”, sanat herättivät nuoren kollin ajatuksistaan, kun Huurretähti naukaisi hiljaa hänen takaansa. Kolli väräytti korviaan taaksepäin kuunnellakseen naaraan sanoja.
”Mistä sinä minua kiittelet? Raadelmat-, Raadelmasiipi antoi sinulle mahdollisuuden ja kuljen vain mukanasi parantajanasi. Kuten aiempinakin kuina aina uudelleen ja uudelleen”, tuo tokaisi ja pudisteli päätään.
”Mutta kiitos, että jaksat”, Huurretähti loikki kollin kiinni. ”Hiirenpolun menetys oli todella suuri isku meille kaikille, ja uskon ja näen, että sinussa on potentiaalia. Sait Hiirenpolulta näyn, joka nyt voi pelastaa meidät ja sinun tuellasi sekä taidoillasi voimme vielä voittaa tämän kaiken”, naaras naukui ja katseli suurikorvaista kollia. Parantaja heilautti vain häntäänsä, pohtiessaan miten erilaista voisi olla, jos Hiirenpolku olisi vielä elossa.
”Mitä mieltä olet Taivaanliekkiin sekä Usvajokeen menemisestä?” johtaja vielä naukui, mutta ennen kuin Servaaliharha ehti vastata, järven rajalla heidän huomionsa herätti Usvajoen partio. Sen johdossa oli Tuulentähti, joku muu Usvajoen kissa sekä hyvin tuntemattomilta näyttäviä kissoja, kunnes he pääsivät lähemmäs. Huurretähti asteli uteliaasti lähemmäs rajaa ja kohotti korvana tervehtiäkseen näitä, kun vaikutti siltä, että partio oli tulossa oitis heitä kohden. Servaaliharha jäi katselemaan hieman pidemmältä silmiään siristellen. Mitä Myrkkysuon kissat tekivät yhdessä Usvajoen kissojen kanssa?
”Huurrepeura!” Tuulentähti naukaisi tervehdyksen ja nyökäytti päätään naaralle, Belladonnatähden, Terätiikerin sekä Hortensialammen saapuessa johtajan takana rajalle.
”Mitä oikein tapahtuu?” Huurretähti naukaisi äimistyneenä katsellen partiota, samalla kun Servaaliharha asteli lähemmäs kuulemaan kiinnostuksen herättyä. Kolli katseli äimistyneenä johtajaansa, joka ei huomannut korjata omaa uutta nimeään.
”Lyhyesti, Veritähti oli hyökännyt Myrkkysuon saarelle, ja kokonaisen verenvuodatusyön jälkeen vain murto-osa meistä pakeni Usvajokeen”, Belladonnatähti murahti hampaidensa välistä, ja Servaaliharha näki selvästi aamuhämärässä tuon poskessa olevan haavan. Parantajat tunnistivat äkkiä pienetkin tuoreet haavat, tai niin hän ainakin pystyi. ”Myrkkysuota ei enää ole”, tämä lisäsi ja Huurretähti painoi päätään katsahtaen pelokkaana Servaaliharhaan. Tuulentähti painoi korviaan myös ja nyökäytti päätään.
”Belladonnanviilto ja loput Myrkkysuon kissa ovat nyt osa Usvajokea. Belladonnaviilto palaa soturiksi, omaten vain yhden tai kaksi johtajan elämää sodan jälkeen”, Tuulentähti ynnäsi pian ja Huurretähti avasi suunsa.
”Veritähti oli hyökännyt Myrskyvaahteraan jo päiviä sitten. Hän uhkasi, että pian meidän on joko antauduttava tai taisteltava ja kuoltava. Hän selvästi tahtoo vallata koko metsän”, tuo nielaisi sanansa ja Servaaliharha asteli eteen.
”Huurretähti”, kolli painotti ja mulkaisi johtajaansa. ”- kävi juuri hakemassa elämänsä Kuulammelta. Raadelmasiipi astui vanhinten pesään menetettyään yhden jalan taistelussa Veritähteä vastaan. Olen Servaaliharha, Hiirenpolun seuraaja, kun hän kuoli myös sodassa”, kolli painoi apeana päätään ja Usvajoen kissat haukkasivat henkeä surullisena.
”Onneksi olkoon johtajanpolusta, Huurretähti”, Tuulentähti ensimmäisenä naukaisi rauhallisesti uudelle johtajalle, johon myrskyvaahteran kissa nyökäytti päätään kiitoksena.
”Tahdon käydä pyytämässä Taivaanliekistä apua liittolaisuuteen tätä sotaa varten. En tiedä vielä Aurinkotuulesta. Toivon, että ehdimme sinne ennen kuin Veritähti. Kivitähti oli käynyt juuri leirissämme Korppisydämen tietäessä parhaiten Veritähden aikeista, hän pakeni johtajaansa”, Huurretähti naukui ja Belladonnanviilto nyökäytti päätään yhtyen ajatukseen.
”Usvajoki taistelee mukananne, sen puolesta, mitä meitä nyt enää on”, Tuulentähti naukui ja katseli partiota, joka huolestuneena selvästi mietti myös tulevaisuuden mahdollisuuksia.
”Kiitos, Tuulentähti, sekä Belladonnanviilto. Olen todella pahoillani teidän puolestanne”, Huurretähti naukaisi kohti Belladonnanviiltoa, joka pudisteli päätään. Servaaliharha painoi myös päätään pohtiessaan Kylmäsydämen kohtaloa, sekä muita Myrkkysuon puolesta kuolleita.
”Niin mekin teidän puolestanne. Ehkä voimme täten kääntää sodan, sekä Veritähden viimein hautaan”, Belladonnaviilto murahti ja katsahti Tuulentähteen.
”Välitämme viestin, kun tiedämme tilanteesta enemmän. Sota varmasti on alkava ennen seuraavaa täysikuuta. Veritähteen ei ole enää mitään luottamista”, Huurretähti naukui ja Usvajoen partio kääntyi takaisin kohti kotia, kuten myös Myrskyvaahteran partio lähti juoksuun palatakseen takaisin kotiin. Servaaliharha johtajansa rinnalla pohti syvästi, miten tällaiseen sotaan voisikaan oikeasti varautua. Josko mitenkään.

//Masi, Myrskyvaahtera
Huurrepeura ei osannut odottaa tai kyennyt lähes edes ymmärtämään, mitä Raadelmatähti oli sanomassa. Hänen sanansa sekä aikeensa tuntuivat hätiköidyiltä ehkä, tai ihan muuten vain sekavilta. Hänestä, nyt päällikkö? Heti kun johtaja oli palannut itse takaisin ja voisi koittaa johtaa joukkonsa takaisin jaloilleen? Hänen sanoissaan oli järkeä, ei tuolta taistelu sujunut enää samalla tavalla kaiken kokemansa jälkeen, mutta ei hän myöskään kuvitellut kollin antavan periksi tällä tavalla. Miten Huurrepeura tulisi nousemaan samankaltaiseen pätevään mahtiin kuin raivokas Raadelmatähti? Kolli oli kohonnut käpälilleen päätöksensä päätteeksi ja Huurrepeura äkkiä syöksähti toisen rinnalle, tukien kollia askeleidensa lomassa, sekä antaen lämpimän halauksen, painaen kuononsa tuon kaulaa sekä leukaa vasten.
”Uskon, että päätös oli vaikea, enkä voi uskoa, että olisi aikani näin. Mutta tiedän, että et ole valmis antamaan periksi. Tulet olemaan kaikkien kissojen taistelutahdon parantaja sodan alkaessa, vaikka vanhinten pesältä kynsisitkin vihollisia”, naaras naukui hiljaa antaen viileän lehtikadon ilman syöksyä sisään pesän suulta. ”Olet tärkeä esikuva kansalle, en tule koskaan olemaan niin hurja sekä pätevä kuin sinä, mutta tiedän mitä tavoitella”, hän hiljaa tokaisi painaen silmänsä kiinni. ”Kiitos, Raadelmatähti. Kaikesta, mitä olet tehnyt kansan puolesta”, naaras otti hieman väliä kolliin, jos yllättävä läheisyys olisi toiselle jopa ahdistavaa tai noloa. ”Pidä huoli Usvapolusta, sekä uusista pikkusisaristani”, hän kehräsi iloinen pilke silmissään. Vaalean kermainen naaras toivoi vain voivansa olla kollin arvoinen johtaja kansalleen, ja saada tukea samalla tavalla päätöstensä puolesta, kuten kolli, sekä edeltäjät olivat.
--
Raadelmasiipi oli asettunut vanhinten pesään ja Usvapolku oli palannut leiriin saatettuaan Kivitähden sekä Korppisydämen ja Kanjonivuokon takaisin reviirin reunalle. Kissat pyörivät epäileväisinä aukiolla, ja lopulta Huurrepeura oli se, joka kutsui kissat koolle. Viimein kaikkien ajatukset suuntautuivat häneen ja epäilykset sekä odotukset olivat suuret.
”Tänään kansamme kohtaa uudenlaisen alun. Puhun johtajankiveltä en enää varapäällikkönä, vain kansan uutena johtajana. Raadelmatähti on antanut tehtävänsä minulle omien päätöksiensä pohjalta, ja palannut suojelemaan kansaansa vanhinten pesältä vielä monien kuiden ajaksi. Raadelmasiipi, ansaitsee kuiden rauhan tulevan sodan jälkeen ja toivon, että kaikesta tästä selviydyttyämme voimme viimein ansaita rauhan”, naaras naukui ja kissojen katseet poukkoilivat Huurrepeurasta aina vanhinten pesän edustalla istuvaan punertavaan kolliin Usvapolun rinnalla.
”Usvapolku jättäytyy pentutarhalle odottamaan hänen sekä Raadelmasiiven pentuja, ja minun on valittava Myrskyvaahteralle uusi varajohtaja ennen kuunhuippua. Kansassa on paljon vanhempia viisaita sekä vahvoja sotureita, mutta uskon että kaikkien soturien, Raadelmasiiven sekä uuden alun toiveella voimme kohdata uhkamme valinnallani yhtä hyvin, kuin toisellakin mahdollisuudella. Esi-isien katseiden alla ja Raadelmasiiven sekä Usvapolun ollessa läsnä, nimitän Myrskyvaahteran uudeksi varajohtaja Orapihlajakynnen!” naaras naukaisi pirteästi ja katsahti kohti entistä oppilastaan, joka jo nyt itsekin on mestari uudelle oppilaalle. Kansa hurrasi hänen valintaansa, vaikka heidän katseissaan saattoi näkyä epäileväisyyttä. Kaksi nuorta johtamassa kansaa kohti tuntematonta.
”Taivaanliekin johtaja Kivitähti kävi kertomassa meille heidän uutisensa sekä ajatuksensa Veritähdestä. Korppisydän oli paennut leiristä ennen Veritähden hyökkäystä, joka oli myös varoittanut meitä, vaikka liian myöhään. Korppisydän uskoo Veritähden tahtovan vallata metsän itselleen, kuten vanhoinakin aikoina, ja olimme yksi ensimmäisistä iskuista. Kuten todettu, Veritähti tahtoo meidän joko antautuvan tai taistelevan heitä vastaan pian, ja uskon, että paras vaihtoehtomme on etsiä muista kansoista tukea tähän sotaan. En tiedä, voiko tämä olla päätös koko metsälle, vai mitä kaikkea me tulemme käymään läpi, mutta tahdon kysyä tukea muilta kansoilta ennen kuin Veritähti hyökkää tänne”, naaras naukaisi topakasti ja katseli kansalaisten pohtivia ilmeitä. Kaikki tulisi päättymään suureen verisotaan, mutta heidän oli parempi etsiä itselleen liittolaisia, kuin koittaa käydä sota yksin läpi ja hävitä kaikki. Ehkä he voisivat jopa karata Veritähden valtaa muualle, mutta minne he voisivat mennä? Naaraan mieleen osui se nuori kettu sekä pöllö, johon Huurrepeura oli pentuna törmännyt, voisiko se pöllö auttaa heitä tässä tehtävässä? Löytää uusi koti, tai varoittaa vaaroista? Tuo pudisti päätään pienesti ja päätti puhua siitä jonkun kanssa myöhemmin.
”Lähden tänä yönä hakemaan elämäni Kuulammelta ja tahdon mukaani Servaaliharhan. Orapihlajakynsi jää johtoon leiristä, ja aamulla palatessani tahdon pohtia suunnitelmaa Taivaanliekin, Aurinkotuulen sekä Usvajoen ja Myrkkysuon pyytämisestä liittolaisuudesta Veritähteä vastaan. Uskon, että meillä on mahdollisuutemme, kunhan käytämme varojamme harkiten sekä etsimme liittolaiset ajoissa. Jos kenelläkään on ideoita, otan kaiken mielelläni vastaan”, naaras lopetti ja loikkasi alas kiveltä tervehtimään Orapihlajakynttä, rakasta ystäväänsä.
--
Matka Kuulammelle oli rankka ja Huurretähti tunsi olonsa sekä epäileväiseksi, mutta myös vahvemmaksi. Hänen saamansa seitsemän elämää esi-isiltä, nähden rakkaita sekä tuntemattomia kissoja, oli tuottanut hänelle niin paljon voimaa myös elämien, sekä tunteiden puolesta. Kaikki Kaiussa tukisivat heitä, vaikka matka olisikin pitkä, sekä rankka tämän myötä. Hän oli saanut nimensä Huurretähti, ja oli oikeasti Myrskyvaahteran johtaja. Sarvipää käänsi katsettaan ylös kohti taivasta, johon hitaasti aamun valkeat säteet väläyttelivät mahdollisuuksia. Servaaliharha asteli rauhallisesti hänen edellään hiljaisuudessaan. Hän oli paikalla myös, mutta erittäin hiljainen, ehkä myös pohti mahdollisuuksia sodasta, tai mietti Hiirenpolkua.

//Heli

Raadelmatähti tarkensi vielä hetkeksi katseensa Korppisydämeen, sitten palautti sen Kivitähteen. Ilmeisesti Veritähden uhka ja tämän vallanhimo olisi ihan todellinen uhka metsälle ja jokaiselle kansalle. Raadelmatähti ummisti hetkeksi silmänsä ja räväytti ne sitten äkisti auki.
''Minusta on parempi, että te poistutte nyt leiristämme ja kansamme reviiriltä. En voi auttaa teitä'', Raadelmatähti tuhahti, Kivitähden luodessa pettyneen katseen Korppisydämeen. Toki, ei pettynyttä katsetta Korppisydäntä koskien vaan Raadelmatähden kieltäytymisestä johtuen.
''Usvapolku, saata heidät ulos leiristämme Kanjonivuokon kera ja lähetä soturi saattamaan heidät rajalle'', Raadelmatähti murahti, jotenkin kuitenkin poissaolevaisesti. Hän häntänsä merkillä teki selväksi, että halusi Huurrepeuran jäävän pesään vielä, kun muut poistuivat.
Hiljaisuuden laskeuduttua pesään, Raadelmatähti huokaisi syvään.
''Varmaan olisi ollut syytä yhtyä heihin ja heidän näkemyksiinsä'', päällikkö hiljaa myönsi olevansa väärässä ja itsekäs ajatellessaan kansaansa. Raadelmatähti ei olisi valmis sotaan tässä kunnossa, kuten Kivitähti oli nöyryyttävästi hänet kyseenalaistanut.
''Huurrepeura, seuraajanani uskon, että aikasi on nyt tullut ottaa minun paikkani päällikkönä. Minun vuoroni on asettua vanhimpien pesään ja jakaa toivoa viisaudestani, jota näinä kuina on hyvin rajallisesti tullut kerättyä-'', päällikkö kohautti haikeasti lapojaan, mutta virnisti huvittuneena Huurrepeuralle. ''Tee päätöksesi olemmeko Kivitähden ja muiden puolella, vai kohtaamme Veritähden keskenämme. Minusta ei ole tekemään enää päätöstä koko kansan puolesta, sillä en pysy edes heidän perässään sodassa'', hän happamasti tuhahti, silmissä poissaoleva tyhjä tuijotus.
''Ilmoita kansalle, että minua puhutellaan jatkossa Raadelmasiipenä ja lähde hakemaan elämäsi, valitse varapäällikkösi ja valmistaudu tulemaan parhaiten katsomallasi tavalla. Sotaa me emme voi välttää, mutta voimme vielä valita kenen puolella sodassa olemme'', hän nielaisi vaisusti ja kohosi sitten huterasti tassuilleen, kylkiluut erottuen heikon ja laihan kehon alta.
Hän oli ehtinyt kuulla Hiirenpolun jättämästä enteestä ja Usvapolku oli nimittänyt sen mukaisesti Huurrepeuran tilalleen. Raadelmatähti rampana olisi enää vain kansansa tiellä. Eikä hän aikoisi säälittävänä ja heikkona kuolla, vaan tulla muistetuksi hurjana päällikkönä, tai edes kohtalaisena sellaisena.
Päällikkö pysyi vaiti ja katseli hetken hämmentynyttä Huurrepeuraa, kunnes virnisti suupieleensä lyhyen hymyn, lähtien hyvin hitaasti ja vaitonaisena hypähdellen poistumaan pesästä.

//Masi
Korppisydän lämpimin mieli kehräsi nähtyään Orapihlajatassun voivan hyvin kaikesta huolimatta, mitä heidän kansa oli näyttänyt kokeneen läpi. Kissat eivät olleet tyytyväisiä heidän saapumiseensa, mutta ehkä he voisivat päätyä hyvään lopputulokseen keskustelussa. Korppisydän puski Orapihlajatassua otsalle ennen kuin hän perääntyi ja kissat antoivat tulijoille tilaa. Kanjonivuokko lähti auttamaan Servaalitassua varmaan myös varmistamaan josko kolli tuntisi olonsa sekä tehtävänsä hyväksi. Kaikkea olisi tapahtunut, ja ehkä Kanjonivuokko kuulisi toiselta kuulumisia. Hiirenpolkua ei vielä näkynyt missään. Korppisydän hyvästeli Orapihlajatassun pienellä nyökkäyksellä ja asteli sitten Kivitähden perässä Raadelmatähden pesään. Kolli ikävän näköisesti nilkutti eteenpäin kolmella jalalla, joka sai Korppisydämen voimaan hieman huonosti. Mitä kaikkea oli näiden kansa joutunutkaan sitten kokemaan, kun johtaja näytti tuolta, ja leiri hyvinkin tyhjältä. Ehkei hän ollut ajoissa ollenkaan. Naaras huokaisi huolestuneena ja asettui sitten Kivitähden viereen johtajien pesään Usvapolun, Huurrepeuran sekä Raadelmatähden kanssa. Hetken uteliaana naaras katseli nuorta sarvipäistä soturitarta, ennen kuin Raadelmatähti irvaili hänelle. Korppisydän pyöräytti silmiään ja painoi päätään, tuntien syvää katumusta lähdettyään kotoaan, ollen ihan turha varoittaessa Myrskyvaahteraa. Vaalea naaras keskittyi kuitenkin pian kaksikon jutusteluun, väläyttäen lämmintä katsettaan Usvapolulle, jonka pyöreä vatsa oli selvästi merkki siirtyä pentutarhaan. Korppisydän myös nyökäytti vaisusti päätään Huurrepeuralle onnitteluina uudesta varajohtaja paikastaan. Sitten hän silmäili Kivitähteä hiljaa.

“Niin kuin Kivitähti sanoi, uskon että Veritähti aikoo hankkia vielä metsän itselleen tavalla tai toisella. En usko, että Kuutiikerin tai tämä olisi hänelle tarpeeksi. Ja tahtoisin jotenkin auttaa metsää, jos meidän on edes mahdollista päästä Veritähdestä”, Korppisydän naukui hiljaa katsellen naaraista takaisin Raadelmatähteen. “Olen syvästi pahoillani Hiirenpolusta ja kaikesta, jonka jouduitte käymään läpi”, hän paineli käpälillään maata allaan heilauttaen sitten hännänpäätään. Toivottavasti he pääsisivät Veritähdestä tavalla tai toisella.

//Masi
Tuulentähti tarkkaili Riitasoinnun uteliasta katsetta, nousten sitten varovaisesti käpälilleen ja häntäänsä heilauttaen ystävälleen tuo poistui leirin sisäänkäynniltä. Harmaa naaras suuntasi tassunsa leirin vierellä kulkevalle joelle, jottei joutuisi kovin pitkälle, mutta tarpeeksi pitkälle muiden kuulevista korvista. Hetken ajateltuaan koko matkaansa Liekkitähden käpälistä isänsä luo ja sitten kansan johtajaksi, naaras hymähtäen kohotti pienen hymyn huulilleen. Johtaja asettui istumaan pienen kiven reunalle ja odotti hiljaa, kunnes Riitasointu saapui vierelleen joen äärelle.

“Muistat ehkä, kun purin oman kieleni poikki, miten en ensin ollut kykenevä puhumaan? Sain lopulta Kaiulta voiman puhua muille kosketuksen kautta. Siitä on niin kauan, mutta muistaakseni siitä kerroin sinulle suunniteltaessamme Tulitähden vallan kaatoa. Se oli yksi lahja Liekkitähdeltä”, naaras naukaisi ja katseli virtaavaa vettä. “Sain häneltä myös voimaa, mutta tämä oli ehkä tärkein pointtini. Tomutähti nousi valtaan ja opin puhumaan kieleni kanssa, kunnes tuli aika nousta johtajaksi. Kaiku ei ensin palauttanut minulle puhekykyäni. Kieleni tulisi vasta korjaantumaan kun liityn Kaikuun, niin kuin kaikkien kissojen vammat katoaisivat”, Tuulentähti piti pienen tauon ja vilkaisi vihreillä silmillään Riitasointuun. “Sain elämäni ja lähdimme kokoontumiseen seuraavan päivänä, ehkä se oli niin. Ja ennen kuin ehdin loikata puuhun törmäsin Aurinkotuulen nuoreen kissaan, Liekkivarjoon. Hänellä oli saman sävyinen silmä kuin Liekkitähdellä. Ja törmättyämme toisiimme kuulin Liekkitähden äänen puhuvan hänestä, ja tuon saman lämpimän silmän tuikkivan minulle, joka unessani puhui minulle. Ja siinä hetkessä Liekkitähden lupasi minulle viimeisen lahjan, palauttaa puhekykyni lähes normaaliksi kielestäni riippumatta”, hän huokaisi ja tunnusteli kieltään suussaan painaessaan katseensa jokeen.

“En tiedä miten se oli mahdollista, näinkö omiani, onko tuo kissa Liekkitähti, osa Liekkitähteä, vai mitä tapahtui. Ehkä se tapahtui jo Kaiussa, mutta kokoontumisessa pystyin puhumaan lähes kuten ennen. Niin kuin nytkin. En ymmärrä sitä itsekään vielä tähän päivään saakka, mutta jos koskaan Liekkitähti on Kaiussa kun minä sinne liityn, ehkä voin kuulla häneltä lisää syistä sitten”, naaras tuhahti ja siirtyi katsomaan Riitasointua. “En oleta, että tämä helpottaa huoliasi Liekkivarjoa kohtaan, mutta minulla on tunne, että hän kuuluu tänne. Toivon, että hän osoittaa luuloni oikeaksi ja pysyy seurassamme. Sekä toivottavasti pennuistakin kasvaa hyviä kansalaisia”, hän lopetti vieno hymy huulillaan pohtien omien pentujensa kohtaloa. Toivottavasti he tuntisivat olonsa hyväksi siellä missä olisivatkaan nyt. Tuulentähti antoi vienon tuulen pörröttää turkkiaan ja odotti rauhallisin mielin Riitasoinnun ajatuksia.

/Heli


Raadelmatähden kurkusta karkasi tyytyväistä kehräystä, kun kissat alkoivat toivottaa häntä tervetulleeksi takaisin ja tulivat vaihtamaan kieliä hänen kanssaan. Huurrepeura ja Helmenapila olivat kasvaneet niin paljon, hän tytärpuolensa ja oma oppilaansa.
''Kuulin Utupöllöltä viimeisellä hänen vierailullaan, että olet nyt kansamme uusi varapäällikkö. Miten uusi työtehtävä on asettunut tassuihisi?'', Raadelmatähti ehti lennokkaasti kysyä Huurrepeuralta, muttei ehtinyt jäädä kuuntelemaan vastausta, kun heikosti hypähtäen eteenpäin, jatkoi matkaansa kohden Usvapolkua. Ehkäpä he voisivat myöhemmin jatkaa asiasta keskustelua. Viikset värisivät kollilla, kun hän näki kieltämättä pyöristyneen, mutta edelleen lumoavan prinsessansa, Usvapolun.
Juuri kun Raadelmatähti oli hyppelehtien päässyt Usvapolun luokse, ja ehti kurottaa toista kohden koskettaakseen neniä tämän kanssa, leiriin saapui joku muukin ja kissojen huomio ilosta muuttui ensin suojeluhaluiseksi ja varoittavaksi murahteluksi, kun kansaan kuulumattomia kissoja tuli leiriin. Raadelmatähti nytkähtäen kääntyi ympäri ja loi leimuavan katseensa tulijoihin, jo henkisesti heti ensimmäisenä ajatuksena oli Veritähti seuraajineen, mutta taaksepäin vetäytyneet hyökkäävät korvat kohosivat nopeasti yllättyneinä, kun leiriin saapuikin Taivaanliekin kissoja.
''Korppisydän!'', Orapihlajakynsi hihkaisi ilahtuneena ja hyppelehti muiden tuimien tuijotuksien ohitse naaraan luokse, tervehtien tätä iloisella puskulla kylkeen, ennen kuin teki tulijoille tilaa. Raadelmatähti aavistuksen epäileväisesti siristi silmiään.
''Sekö oikeuttaa kävelemään toisen kansan leiriin, jos rajalla ei ole partiota?'', Raadelmatähti mutisi, vilkaisten Huurrepeuraa, siltä varalta, että olisiko varapäällikkö tarvittaessa valmiina heti taistelemaan.
''Varmaan on parempi, että istahdamme pesään vaihtamaan kuulumisia'', Raadelmatähti hymähti, tarkkailen Kanjonivuokkoa, joka päällikön yllätykseksi ryhtyikin auttamaan Servaaliharhaa. Raadelmatähti viittasi hännällään sekä Usvapolun, että myös Huurrepeuran mukaansa pesäänsä.
Häepä polttaen korvia, häntä pystyssä Raadelmatähti hitaasti hypähdellen saattoi itsensä ensimmäisenä pesään. Sanattomassa hiljaisuudessa Kivitähden ja Korppisydämen tullessa hänen perässään pesään, kunnes myös Huurrepeura ja Usvapolkukin istuutuivat paikoilleen pesässä.
''Oletko löytänyt uuden kansan petettäväksi Taivaanliekistä?'', Raadelmatähti murahti happamasti, päästyään viimein istuutumaan.
''Sinulla ei ole mitään syytä olla ilkeä Korppisydämelle, hän yritti varoittaa ja auttaa teitä, paljastamalla Veritähden juonen. Siitä huolimatta, että Veritähti hänet karkotti pois'', Kivitähti tiukemmalla äänellä jyrähti hyvinkin nopeasti, kiepsauttaen ärtyneenä häntänsä tassujensa päälle, hännänpään jäädessä nykimään.
''Kyllä minä sen tiedän!'', Myrskyvaahteran päällikkö sähähti ja mulkoili Kivitähteä. ''Antoiko Syystähti teille luvan lähteä noin vain parantaja mukananne säälimään Myrskyvaahteraa?'', Raadelmatähti siristeli silmiään kaksikolle.
''Jos haluat keskustella kansamme päällikön valinnoista, sinun tulee keskustella siitä minun kanssani. Taivaanliekkien kansaa johdan nykyään minä, Kivitähti'', Kivitähti piti ryhtinsä suorassa ja malttinsa kurissa, vaikka hänen äänensä olikin tiukemman sävyinen.
Myrskyvaahteran päällikkö tuijotti silmät sirillään Kivitähteä pitkään, mutta lopulta tämän silmät rauhoittuivat ja tämä itsekseen tuhahtaen käänsi katseensa muualle.
''Emme ehtineet paeta Hallavarjosta tarpeeksi nopeasti, menetimme monia, kun Veritähti hyökkäsi seuraajiensa kanssa ja jahtasi meitä Myrskyvaahteran reviirille asti. Lopulta vaadin taistelua häntä vastaan, jotta kansa ehtisi paeta, mutta Hiirenpolku ei kuunnellut minua'', Raadelmatähti piti katseensa laskemassa hämähäkin kutoamia seittejä vasemmalla ylänurkassa, haluamatta katsoa ketään. ''Minä menetin vain jalan, mutta kansa menetti rakkaita, läheisiä, perheenjäseniä ja me kaikki menetimme Hiirenpolun'', päällikkö ynnäsi hiljaisemmin.
Kivitähti tuntui rauhoittuvan myöskin ja tuo vilkaisi Korppisydäntä vierellään mietteliäänä.
''Oletteko nyt kuitenkin pääseet Veritähdestä?'', Kivitähti kysyi vaisusti, vilkaisten Huurrepeuran ja Usvapolun empiviä katseita. Raadelmatähden suu lukittui, eikä hän aikonutkaan vastata tuohon kysymykseen. Hän ei näyttäisi kansaansa heikossa valossa Taivaanliekin kissoille, jotka voisivat hyötyä siitä tiedosta. ''Hänen aikeensa taitavat koskea koko metsää, mitä olen saanut ymmärtää Korppisydämen sanoista'', Kivitähti jatkoi, kun hiljaisuus venyi todella pitkäksi. Kieltämättä sellaisesta hiljaisuudesta pystyi jo päättelemään, ettei tämä jäisi ainoaksi Myrskyvaahteraa koskevaksi Veritähden aikeeksi. Sen Kivitähti olisi kuitenkin selvästi mieluummin halunnut kuulla suoraan.
''Usvapolulla tulee olemaan kovia aikoja päällikkönä'', Kivitähti nyökkäsi kunnioittavasti naarasta kohden.
''Usvapolku poikii pian, minun varapäällikkönäni on Huurrepeura'', Raadelmatähden sanat olivat tönkköjä ja tämä loi tiukan katseensa Kivitähteen.
''Aiotko jatkaa tämän kansan päällikkönä... Kolmella jalalla? Pysytkö sotilaidesi tahdissa sodassa?'', Kivitähti yritti asetella sanojaan, mutta Raadelmatähden korvat nytkähtivät vihaisina taaksepäin.
''Mistä sodasta sinä luulet puhuvasi?'', Myrskyvaahteran päällikkö sähähti ja käänsi sitten katseensa poispäin, ettei syttyisi ilmiliekkeihin raivosta. Kuka Kivitähti oli häntä arvostelemaan?
Kivitähti painoi vaisusti toista korvaansa alaspäin.
''Tarkoitukseni ei ollut loukata teitä'', Kivitähti naukaisi hiljaa, vilkaisten murheellisena Usvapolkua ja Huurrepeuraa. Mistä lähtien hyväsydäminen kansa oli ollut näin sähäkkä? Kävivätkö kaikki niin kierroksilla Veritähdestä vai oliko kansa muuttuntu vain päällikkönsä mukana? Kivitähti huomasi siinä hetkessä kaipaavansa aikoja Vihertähden valtakaudelta.

//Heli

Riitasointu tarkkaili vielä tovin kohden pentutarhaa, kuunnellen kuitenkin Tuulentähteä ja tämän ajatuksia hänen kysymyksiinsä. Varapäällikkö ei tiennyt olisiko iloinen vai ei Liekkivarjon pennuista, kieltämättä, kansa tarvitsisi uutta sukupolvea tasapainottamaan pentukatoa, joka tuntui olevan yleistä jokaisessa muussa kansassa. Mutta Liekkivarjolla olisi nyt iso vastuu ja monta pentua, jopa Taimioravan tytär. Hetkeksi naaras sulki silmänsä, jotta voisi sulkea pahat ajatukset pois mielestään. Miksi ihmeessä kukaan oli suostunut, että Taimioravan tytär nimettäisiin Basilikapennuksi?
''Varmasti soturit olisivat hyvillään, kun näkevät sinut mukana partioissa. Luot heille kuitenkin uudelaista turvaa ja osoitat vahvuutta, halullasi osallistua tavallisiin arkipäivän askareisiin'', mustavalkea naaras naukui, vaisusti nyökäyttäen päällikkönsä sanojen tueksi.
Riitasointu ei halunnut haastaa päällikkönsä kanssa riitaa, joten hän tyytyi vain nyökkäämään tälle, kun naaras kertoi tunteesta, että Liekkivarjo olisi jäämässä Usvajokeen. Varapäällikkö lisäsi mielessään, että tulisi pitämään silmällä Liekkivarjoa ja tämän jälkipolvea, muttei Tuulentähden tarvitsisi tietää hänen ennakkoluuloistaan.
Yllättäen Tuulentähti vaihtoi kuitenkin puheenaiheen, joka sai Riitasoinnun hämmentyneen silmäparin kohtaamaan päällikön katseen.
''Minä ajattelin, että ehkä esi-isät palauttivat puhekykysi päällikönpolkusi selvittyä heille. Ei ole minun oikeuteni kyseenalaistaa esi-isiemme valintoja, sitä paitsi, sinä olet parasta, mitä tämä kansa on kuihin kokenut'', Riitasointu väläytti arasti hymyn, ja palautti sitten tyynen katseensa aukiolle. ''Olisitko halunnut kertoa minulle siitä? Kieltämättä puhekykysi oli symboli Usvajoelle vapautuneesta diktatuurista'', varapäällikkö hiljaisena kohautti lapojaan sanojensa päätteeksi, mutta päällikkö oli saanut hänen uteliaisuutensa heräämään ja toiveikkaana hän siirsi katseensa päällikköönsä.
Mitä sellaista Tuulentähti oli kohdannut, että Riitasoinnun olisi hyvä tietää? Tai mikäli toinen tulisi toisiin ajatuksiin, mitä sellaista Riitasointu voisi selvittää?

//Masi
Tuulentähti höristi korviaan tyytyväisenä, kun viimein Siilensuru kohotti ääntään pentutarhassa, kertoen kuulevalle kansalle uuden kollin sekä naaraan syntyneen kansaan. Pieni lämmin kehräys kohosi johtajan kurkusta, kun hän vilkaisi Tomusielusta takaisin Riitasointuun.

“Hienoa, että hoidit partiot huolella. En usko, että kaikkien rajojen vahvistamisesta olisi haittaa. Tiedä mitä seuraavaksi saadaan niskoillemme. Voin lähteä mielelläni auringonhuipun partioon”, tuo tuhahti ja heilautti häntänsä kauniisti käpälilleen. Toivottavasti ei lähiaikoina tulisi lisää harmia, ainakaan Taivaanliekin kaltaista yllätystä hyppäisi silmille. Tuulentähti kuunteli Riitasoinnun kaikki uutiset, ja lopulta pohdinnat Tomusielusta, sekä Liekkivarjosta. Hänellä oli kuitenkin erikoinen tunne Liekkivarjosta, varsinkin sen jälkeen, mitä Tuulentähti oli kokenut Liekkitähden kanssa, sekä lopulta itse tuon soturittaren kanssa.

“Vaikka tilanne nyt näyttää karkealta, uskon, että saamme ehkä nähdä kirkkaamman tulevan. Pentuja on paljon, mukaan lukien Basilikapentu, mutta ehkä hän niistä selviää. En tiedä, kenet muut sinne voisi lähettää häntä auttamaankaan, tai ottamaan vaikka Unikkojuovan pennut”, johtaja pohti hiljaa tarkkaillen lähistöllä mahdollisia kuulevia korvia. “Minulla on kuitenkin tunne, että Liekkivarjo on täällä jäädäkseen”, hän tokaisi sitten osittain itsekseen ja osittain suorasanaisesti Riitasoinnulle.

“Mietitkö koskaan, miten sain takaisin kykyni puhua?” hän lopulta töksäytti ystävälleen ja katseli kohti tämän silmiä tutkien tunteita tai ajatuksia tämän mielestä. Ei hän koskaan siitä kellekään kertonut, saatika ole itse ajatellut pitkään aikaan. Tapaaminen Liekkitähden kanssa oli niin erikoinen tilanne. Ja sitten vielä Liekkivarjo. Voisiko Riitasointu kuitenkaan uskoa, että osa Liekkitähteä voisi olla Liekkivarjossa? Sitä hänkin kyllä epäili, mutta jotenkin mahdottomalta se ei vaikuttanut. Miten muuten olisi Tuulentähti saanut lahjan Liekkitähdeltä, kenen kanssa oli aiemmin ollut tekemisissä. Liekkivarjo puhui aivan Liekkitähden tapaan kokoontumisessa, kuitenkin vain yksi silmä auki kohti uutta johtajaa. Jotain erikoista tuossa naaraassa oli, eikä hän välttämättä tullut tänne vain ja ainoastaan Tomusielun perässä.

//Masi
Usvapolku katseli rauhallisena aamuaurinkoa puiden latvojen välistä, kun sen ohuet säteet vielä lämmittivät naaraan harmaata turkkia. Huurrepeura oli hoitanut tänä aamuna partiot, yön yli valvoneet soturit olivat käyneet levolle ja muut kykenevät olivat siirtyneet hautaamaan yön valvojaisia. Usvapolun korviin kaikki tuntui oleva hyvin, mutta lopulta vielä paremmin, kun Myskikonna juoksi leiriin ilosta loikkien huutaen Raadelmatähden palanneen. Usvapolku nousi kömpien jaloilleen suuren vatsansa takia ja katseli, kun edeltä asteli sisään tuntematon kissa, ja pian tämän perässä Tarusilmä sekä Raadelmatähti. Naaraan silmät suuresta ilosta sekä lämmöstä kasvoivat, kun hän näki rakkaan johtajansa astelevan leiriin, ainakin suurimmaksi osaksi hyväkuntoisena, lukuun ottamatta tämän vammaa, joka nyt vaikuttaisi häneen suuresti. Hieman empatian suruisesti, mutta suurella ilolla sekä lämmöllä naaras asteli toisen vierelle ja hiljaa tervehtien painoi lopulta nenän toisen poskea vasten. Iloisesti kehräten hän imi itseensä kollin tuoksua, samalla kun kansalaiset alkoivat kerääntyä lähemmäs tervehtimään päällikköään.

“Tervetuloa takaisin”, Huurrepeura asteli iloisesti hymyillen toista vastaan ja katseli ympärilleen tyytyväisenä. Kaikki olisi kunnossa johtajan paluuta varten, ja koko kansa näytti ihailevan Raadelmatähden näkemistä.

“Olemme kaivanneet sinua”, Usvapolku naukaisi hiljaa kollille ja asettui nojaamaan tämän kylkeä vasten.

Pitkälle ei kissat ehtineet saattaa johtajaa, kun takaa alkoi kuulua hiljaista rapinaa. Varovasti leirin sisäänkäynniltä asteli sisään valkean oranssi naaras, joka paineli korviaan ja pahoitteli oitis astelleensa vain sisään.

“Anteeksi, Usvapolku, Raadelmatähti. Tahtoisin vaihtaa vain pari sanaa”, Korppisydän naukui häpeillen tunkeiluaan. “Emme nähneet ketään rajalla, ja olisimme matkalla kotiin pikimmiten”, naaras asteli sivuun leirin suulta ja kääntyi taakseen antaen Kanjonivuokon sekä Kivitähden astella esille. “Haluaisin kuulla, miten Veritähden kanssa on käynyt”, hän selvästi aukion tapahtumia hiljaa tarkkaillen tokaisi ja painoi sitten lavojaan. Kaikesta näkemästä ei selvästi kovinkaan hyvin voinut käydä. Korppisydän oli pyytänyt Kivitähteä sekä Kanjonivuokkoa mukaansa, varmasti olisi hyvä kansan tietää, että heitä olisi tukemassa toinen kansa. Kaikki leirissä näyttivät yllättyneiltä, niin myös itse Usvapolku. Kanjonivuokko hiljaisuudessa lähti askeltamaan kohti parantajien pesää, omaksi yllätyksekseen kohdaten Servaaliharhan, joka parantaja ystävälle kertoi hiljaa tarinan Hiirenpolusta. Kanjonivuokko lohdutti nuorta uutta parantajaa, ja ryhtyikin heti parantaviin toimenpiteisiin auttaen tätä yrttien kera, sekä jos kollilla olisi jotain kysyttävää. Hänellä olisi auttava käpälä kyllä Taivaanliekissä. Usvapolku vilkaisi kohti Raadelmatähteä, ja Korppisydän varautuneena silmäili yllätettyä kansaa.