//Heli, Owa, Nuge//

Hymyraadelma ja Hiekkapyörre olivat palaamassa takaisin, muiden jo lähdettyä takaisin Hiekkapyörteen määräämänä etukäteen jälkipolvien kanssa. Hymyraadelma ja Hiekkapyörre kiersivät nopeasti ulos Imperiumista Pakkastähden uhittelun jälkeen, Hymyraadelman kylläkin naureskellen Pakkastähden naurettavalle uhkailulle. Hymyraadelma ei pelännyt Imperiumia, koko sakki oli tosi säälittävä. Hiekkapyörre hengähti paikoilleen metsään, Hymyraadelman pysähtyessä ja vilkaistessa toista lapansa ylitse yllättyneenä. Hiekkapyörre hetkeksi nojautui puuta vasten ja tasasi hengitystään.
''Osasin kyllä varautua siihen, että kohtaaminen tulee olemaan jännittävä, mutta samaan aikaan olen todella helpottunut siitä, että jälkipolvet ovat vihdoinkin saatu takaisin kansaan. Eihän tämä kaikki korvaa koskaan Kipinäntähden tai Viherloimun kuolemia, mutta ainakin veimme heidän toiveensa loppuun asti'', Hiekkapyörre hymyili lopuksi vaisusti itsekseen ja vilkaisi vierelleen seisahtunutta Hymykipinää.
''Uskotko siis, että oli oikea päätös antaa Huurrehaamun elää?'', Hymykipinä venytellen kysyi, katsellen toisen luottavaista ja helpottunutta olemusta. Miltä se mahtoi tuntua? Kun kaikki menisi lopulta hyvin? Kun tarina saisi onnellisen lopun? Hiekkapyörrettä kansassa odotti koko kansa johdettavaksi, uskolliset perheenjäsenet, ja useat lapsenlapset? Miten hienoa.
''Se oli Kaiun tahto, on hienoa, että sai minut tunnevyörystä järkiini, vaikka en koskaan aiemmin erityisesti sinusta pitänytkään. Olet pohjimmiltasi todella hyvä soturi Hymykipinä, mahdollisesti olisin tehnyt sinusta myös seuraajani, mutta Seittisiipi on paras ystäväni ja tarvitsen hänen viisauttaan rinnallani johtajana'', Hiekkapyörre hymyili ja nousi jaloilleen, saatuaan hengähdettyä tarpeeksi.
''Vai olisit?'', Hymykipinä hymähti silmiään siristäen mietteliäänä.
Jos Hiekkapyörre tosiaan jatkaisi Myrskyvaahteran johtajana, koko kansa joutuisi vielä varmaan tuhoonsa. Hymyraadelma seurasi rauhallisesti silmät kiiluen hämärässä, uppoutuen Hiekkapyörteen niskaan polttavina.
''Myrskysielua olisin myös ajatellut'', Hiekkapyörre tuumi selkäpäin nuorempaan soturiin, lähtien nyt suuntamaan hymyillen takaisin polulle, kulkeutuakseen kohti Myrskyvaahteraa. Hymyraadelma ei kuitenkaan aikonut päästää Hiekkapyörrettä enää palaamaan takaisin. Kolli itsekseen hymähtäen toisen sanoille otti lumesta tassujensa alle vauhtia ja heittäytyi Hiekkapyörrettä päin, painaen tuon kasvot maahan. Hiekkapyörre yllättyneenä murisi ja rimpuili kollin painon alla.
''Sinä et pilaa Myrskyvaahteraa, kaltaisesi kissa ei koskaan kykene rakentamaan siitä sellaista paikkaa, joksi sen tulee kohota'', Hymyraadelma murisi, mutta nuoren soturin voimat alkoivat myöskin hiipua, kun suurempi kolli rimpuili uudelleen ja uudelleen. Hiekkapyörre sai lopulta käännyttyä ympäri ja potkaisi Hymyraadelman päältään lumeen, kollin kieriessä nopeasti takaisin tassuilleen hengästyneenä. Hiekkapyörre haukkoi henkeään ja kohotti sitten vihaiset, sekä pelokkaat silmänsä Hymyraadelmaan.
''Olitko sinä mukana Huurrehaamun juonessa?'', Hiekkapyörre sihahti, Hymyraadelman kallistaessaan päätään huvittuneena.
''Missä juonessa?'', Hymyraadelma hymyili, pudottautuen hyökkäysasentoon, vaikka hivenen epäilikin jo omia kyvykkyyksiään kyetä kaatamaan Hiekkapyörteen nopeasti, sillä toisella oli kokemusta ja voimaa, sekä kokoa enemmän. Hymy oli kuitenkin Kaiun valitsema kissa ja tämä halusi antaa voimansa loistaa Myrskyvaahterassa vielä, siten, että se ajaisi Myrskyvaahteran etuja.
Hiekkapyörre siristi silmiään, asettuen alemmas valmiina vastaanottamaan toisen iskun.
Hymyn lihakset kuitenkin hitaasti jännittyivät, hän tunsi, miten hänen kehonsa oli aistinut jotakin ympäristössä. Mitä se oli? Hymy yritti paikantaa taistelun hengähdystauosta huolimatta kohdetta sille, mikä sai hänen voimansa kutsumaan itseään luokseen. Kutsumaan kuin kylään, vierailulle, tutustumaan itseensä. Jotakin sellaista, jota hyvältä ystävältä voisi halutessaan lainata. Mutta Hiekkapyörre pinkaisikin pakoon, koska Hymyraadelma vaikutti olevan toisissa ajatuksissa.
''Hitto!'', Hymy kirosi ja pinkaisi toisen perään, lumen pöllytessä molempien askeleissa. Voima hänen sisällään kasvoi, ja pian hänen tassunsa kantoivat suurta voimaa, jotka antoivat aina vain lisää vauhtia hänen pieneen kehoonsa. Hymyraadelma loikkasi kiven päälle ja siitä suoraan Hiekkapyörteen selkään, joka kaatui taas maahan. Hymyraadelma puuskutti tuntien valtavaa verenhimoa ja voimakkuuden tunnetta sisimmässään, paljastaen hampaansa, tämä hetken hurmiossaan upotti hampaansa Hiekkapyörteeseen ja antoi veren roiskua kasvoilleen. Hiekkapyörre ei kuollessaan päästänyt ääntäkään, kun tämän kasvot oli upotettuina lumeen. Hymy päästi toisesta irti, kun hän aisti jonkinlaisen voimakkaan auran lähestyvän, aistivan verta. Hymyraadelma paljasti hampaansa ja kyntensä uudelleen, tuntien suuren auran ympäröivät itseäänkin. Sieltä tuli jotakin voimakasta, jotakin, jonka hänen oma voimansa halusi ottaa haltuunsa.
Hymyraadelma aikoi heti syöksyä kimppuun, kun vain paikantaisi kohteensa. Tuon keho vapisi voimakkuudesta ja verenhimosta, jota hän ei kyennyt pieneen kehoonsa piilottamaan. Hänen silmänsä kiiluivat ja pupillit olivat pienet, kun hän tarkkaili pimeyttä.
''Vaikuttavaa'', kuului tyyni ääni, kun Veritähti astui pimeydestä esiin ja Hymyn pupillit laajenivat, kehon täristessä voimakkaasti liian suuresta voimasta hänen sisällään. Kuitenkin polttava kipu kurkussa ja rintakehässä kohosi piinaavaksi, vaativan tappavaksi ja kuristavaksi. Hymy tunsi poltteen leviävän keuhkoihinsa, sydämeensä ja vatsaansa, saaden nopeasti toisen kiertymään kaksinkerroin ja oksentamaan Veritähden edessä verisestä, voimakkaasti kouristellen ja yskien.
Hymyraadelma haukkoi henkeään hämmentyneenä, jopa säikähtäneenä kehonsa reaktiota, katsellen samalla raivoisasti Veritähteä.
''Mikä sinä olet?'', hän sähähti Veritähdelle, sulkien silmiään, että pääsisi toisen voimasta eroon edes hetkeksi. Ettei hän ottaisi sitä enää. Suljettuaan silmänsä, hänen kehonsa vapautui nopeasti toisen auran pauloista ja se sai Hymyraadelman kaikki lihakset rauhoittumaan, mutta samalla tuntemaan ne raskaiksi ja uupuneiksi.
''Kaikkea, mitä sinä et ole'', Veritähti virnisti lopulta vastaukseksi, Hymyn avatessa silmänsä, mutta sitten Veritähti oli jo kadonnut. Lumessa näkyi vain suuria tassunjälkiä.
---
Hymyn palatessa leiriin itsekin verisenä, haisten kerrassaan vieralta vereltä ja omalta vereltään, selässään Hiekkapyörteen ruumis. Hymy sai heti huomiota itseensä.
''Pakkastähti lähetti peräämme seuraajiaan. Yritimme taistella niitä vastaan, mutta Saukkoluolasta niitä tuli aina vain lisää, kun yritimme paeta. Huurrehaamu sai Pakkastähden mielen muuttumaan, en tiedä, mitä hän kollille sanoi'', Hymy räpäytti hiljaa silmiään, mutta yrittäessään laskea Hiekkapyörre leiriin, tämä heikosti kaatui itse toisen isomman kehon mukana. Hymy oli aivan loppu, hänen kehonsa oli käynyt äärirajoilla, eikä ollut siitä suoriutunut tarpeeksi hyvin. Hän oli väsynyt, uupunut ja heikossa tilassa.
''Hiekkapyörre käski minun johtaa kansaamme, mikäli hän ei selviä, mutta yhdessä Seittisiiven kanssa. Hän olisi halunnut sinut varajohtajakseen, Seittisiipi'', Hymy jatkoi, hiljaa kääntyen vatsalleen ja katsellen uupuneita tassujaan. ''Ennen kuolemaansa, hän ajatteli sinuakin Myrskysielu'', Hymy naukui nuorelle soturille, joka oli Usvaputouksen kanssa tuonut leiriin Raidan, Risan, Lumon ja Liekin.
Vasta kaiken sen sanottuaan, kolli huomasi Myrskysielun apeuden, kun Hiirenpolku istui hiljaisena emojen pesän suulla. Oliko Unipuro synnyttänyt? Hiirenpolku ei näyttänyt iloiselta, mutta näyttikö sokea kolli koskaan iloiselta? Hyasinttikatse ja parantajaoppilas työskentelivät vielä pesässä, kunnes Hiirenpolku lähti askeltamaan kohti Hymyä ja Hiekkapyörrettä, tarkistaakseen toisen tilanteet.
''Ruokaa?'', kuului hiljanen kurnahdus, kun Raita ja Risa säntäsivät Usvaputouksen luota kohti Hiekkapyörteen ruumista, saaden kissojen karvat pörhistymään ja kaikki kaaoksen valtaan, kun pennut upottivat innostuneita hampaansa menehtyneen johtajan lihaan. Hymyn silmien suurentuessa, kun hän aisti sen verenhimon ja nälän kaksikosta.
''Tämän takia ei ollut hyvä ajatus ottaa Imperiumista kissoja'', Hymy murahti, yrittäen päästä jaloilleen ja työntää kahta pentua kauemmas, kaksikon vihaisesti pörhistellen isälleen turkkejaan ja häntiään.

//Heli, Owa + Usvajoki//

Tulitähti ei ollut uskoa tilannetta todeksi, kun majavat lähtivät yhtä nopeasti kuin olivat saaneet löytämänsä puuttuvan poikasen takaisin mukaansa. Johtaja räpytteli sähisten silmiään, samalla kun majavien hampaiden jäljet haihtuivat hitaasti hänen turkiltaan.
''Minä en ole majavaa napannut! Eikä Nokkoskobra'', Taimioravan hätääntynyt ääni kuului pian, kun tämä peloissaan huomasi katseiden häneen ja mestariinsa kääntyvän heitä kohden epäröivästi ja jopa syyttävästi. Selvästi kansa oli jakautunut sellaiseksi, että kokoajan kissat etsivät syyllistä ja halusivat syyn syyttää toisiaan. Tulitähti siristi silmiään, mutta Riitasointu horjuen siirtyi sisarensa luokse.
''Taimiorava on todistetusti Nokkoskobran kanssa ollut koko ajan parantajientehtävissä auttamassa Hohdonhämärää ja Yötönkatsetta. Jokainen on nähnyt heidät kokoajan leirissä, vaikka majavan poikanen on löytynytkin parantajienpesän läheltä'', naaras naukui, selvästi kuitenkin polttavissa tuskissaan.
Tulitähti katseli kaksikkoa, joutuen kuitenkin myöntämään, ettei ollut syytä epäillä kaksikkoa. Eikä johtaja ollut oikeastaan edes ajatellut kaksikkoa syyllisiksi, molemmat olivat uskollisia parantajia ja hoitaneet esimerkillisesti työnsä etenkin viime aikoina, jotka olivat olleet vaikeita enemmän tai vähemmän.
''Haluan sanoa lämpimät kiitokseni Synninveri sinulle, että teit hälytyksen niin nopeasti. Ehdimme näinkin hyvin varautua yllättävään hyökkäykseen, jota kukaan ei osannut odottaa, vaikka se näyttääkin jonkinlaiselta ansalta. Tulemme varmasti pian löytämään syyllisen'', Tulitähti hymähti, Tuhatapilan sukiessa hermostuneena sisarensa Hohdonhämärän päälakea, joka loukkantumisensa takia ei ollut kunnolla kyennyt puolustautumaan parantajienpesässä majavilta. Tulitähti tarkkaili mietteliäänä Tuhatapilaa, kunnes silmät pehmenivät ja hän kääntyi katsomaan muitakin kissoja.
''Kapinanlaulu ja Raadontomu, te teitte myös erinomaista työtä. Vahva taistelijanluonteenne pelasti tänään henkiä. Sekä myös kaikille muille, olette todellisia Usvajoen väkeä. Ette pelänneet suuren uhan edessä auttaa ja tukea toisianne, sekä heikompianne. Olen todella ylpeä teistä kaikista'', johtaja veti hymyillen lempeästi henkeä. ''Kaikki loukkaantuneet siirtykää parantajienpesään paikattavaksi. Pienikin haava voi vaivata näin kylmällä, sekä majavat voivat kantaa ties minkälaisia sairauksia, jonka takia haavat voivat tulehtua todella herkästi. Pidämme tänään myöhemmin vielä hautajaiset kaatuneille ystävillemme, sekä nimitysseremoniat niille puoliverisille, jotka eivät puhtaanveren nimeään ole vielä ansainneet'', Tulitähti antoi ohjeita, kutsuen sitten Hierakkakallon luokseen, kun kääntyi askeltamaan tuota kohden.
Kissojen hurratessa ympärillä voittoa ja kutsuen menehtyneitä nimellä.
Tulitähti kulki Hierakkakallon kanssa parantajienpesän lähistölle, tarkistamaan paikkaa, josta majavanpoikanen oli löytynyt. Maassa makasi hivenen majavan verta, mutta myös erikoisia karvatuppoja. Tulitähti otti nämä tassuihinsa ja haisteli niistä tulevaa tuoksua. Tuhatapila!
''Hierakkakallo. Järjestä partiot kunnostamaan pesiä ja leiriä, sekä välittömästi yksi partio tarkistamaan, sekä merkitsemään rajat majavien takia. Emme halua, että ne ovat pesiytyneet lähemmäs rajojamme tai leiriä'', Tulitähti hymähti ja kallistui sitten tuon puoleen. Tulitähti ojensi lopulta karvatupon varajohtajalle. ''Tuhatapila, hän on pettänyt kansamme. Yrittänyt tapattaa meidät kaikki nappaamalla elävän majavanpoikasen. Hän oli itse vahtivuorossa, joten ei ihme, ettei kukaan ole huomannut poikasen tuomista leiriin. Hoitele hänet Hierakkakallo. Hän voi keksiä mitä tahansa vielä tulevaisuudessa'', Tulitähti hymähti hiljaa, mutta kunnioittaen Hierakkakallolle, antaen tälle salaisen, mutta tärkeän tehtävän.
''Hän on vaaraksi meille ja Usvajoen tulevaisuudelle, hänestä on päästävä eroon niin pian kuin mahdollista. Tee mitä täytyy, ettei mitään vastaavaa enää pääse ikinä tapahtumaan'', Tulitähti kosketti toisen lapaa, lähtien sitten katselemaan leiriä. Valmistellen samalla mielessään puhetta nimityksiä varten.

//Masi, Owa, Usvajoki
Kapinanlaulu katseli mykistyneenä paikaltaan, millainen sekasorto oli iskeytynyt leiriin. Riitasointu ja Taimiorava yrittivät taistella tietään ulos naaraan takana, ja taas Tulitähti oli syöksynyt pentutarhalle, jossa pyöri älytön määrä hurjia isoja majavia. Kaikki olisivat suuressa vaarassa! Raadontomu loikkasi pian esiin Kapinanlaulun näkökenttään ja syöksyikin suoraan tyttärensä viereltä majavan kimppuun, tappaen toisen lähes mykistävällä taidolla. Lopulta harmaa kolli palautui tyttärensä vierelle, ja he jäivät katselemaan Tulitähden tappelua majavia vastaan. Värisilmä nyökäytti kuitenkin päätään isälleen ja räpäytti silmiään tälle kiitollisena, kaksikon sitten syöksähtäessä kohti perääntyviä majavia(?). Kuitenkin ennen kaksikon saapumista majavien luo, Kapinanlaulu ehti nähdä miten yksi majava oli eksynyt pentutarhasta ohi, kohti pyytäjänaarasta, joka oli jäänyt täysin alakynteen keskikokoisen majavan kanssa. Kapinanlaulu pysähtyi ja vaihtoi tassujensa suuntaan Raadontomun ohitse, mutta hän ehti vain näkemään miten pieni pyytäjäoppilas jäi makaamaan liikkumattomana keltaisen pyytäjän alle, jonka ruumis vain kaatui oppilaan päälle, kun majava oli iskenyt hampaansa toisen kalloon. Värisilmä sihahti vihaisena ja lähti sitten muristen kohti majavaa, jonka työnsi pois Ampiaisruskan ruumiin ääreltä, saaden tämän lopulta nakutellen lähtemään muiden perään.

“Jhuokshe piil-oon!” Kapinanlaulu ärisi Siilentassulle, joka lähti viimein tassut maata takoen juoksemaan kohti leirin toista päätyä, jonne majavat eivät olleen ehtineet vielä. Värisilmä käänsi katseensa kohti perääntyviä majavia nähden miten Raadontomu taisteli Alppiaskelen kanssa (?) lähellä leirin sisäänkäyntiä, joka oli täysin myllätty majavien vain myrskyten saapuen leiriin. Kaksikko hyvin onnistui pitämään majavat etäämmällä muista, mutta toinen majavista oli saanut tarpeekseen leikistä ja iski terävät hampaansa Alppiaskelen lapaan tämän ollessa väistämässä toisen hännän heilautuksia. Suuren naaraan huuto raikasi leirissä, kun hän vetäytyi lopulta majavan silmiä raapien maata vasten, ja raahasi itseään kauemmas tilanteesta. Kapinanlaulu auttoi äkkiä Alppiaskelen pentutarhan taa piiloon, syöksyen sitten Raadontomun rinnalle hätistelemään majavia pois.

Viimein jokin vikinä alkoi kuulua parantajantien pesän suunnalta, ja yksi majava tuli sieltä raivolla tömistellen suussaan jotain. Kapinanlaulu ei ehtinyt keskittymään kuin päälleen käyvään majavaan, saaden sen lopulta verisenä perääntymään isänsä ja hänen luotaan. Värisilmä käänsi pikaisesti katseensa ohi kiitävään majavaan, joka selvästi kantoi hampaissaan pienempää majavaa. Leiriin oli siis saatu pieni majava, joka nyt itki hädissään, varmaan, koska oli herännyt oudosta paikasta ärinän ja murinan keskeltä. Naaras tuhahti itsekseen ja varmisti, että loput majavat lähtivät tuon perässä kiitäen ulos leiristä, paitsi tietenkin ne, jotka olivat kuolleet leiriin.

“He etshivät phoikashtaan”, Kapinanlaulu naukaisi hiljaa kääntyen sitten kohti leiriä, nähden Tulitähden lähellä pentutarhaa, sekä Taimioravan pelästyneenä parantajanpesällä(?), josta majava oli löytänyt poikasensa. Riitasointu oli selvästi kärsinyt vakaviakin osumia taistelussa, mutta Kapinanlaulu vain väläytti tälle rohkaisevan hymyn, ennen kuin listasi päässään leirissä tapahtuneet vahingot. Pesiä oli runnottu, kaikkialla oli verta, niin majavien kuin kissojenkin, sekä ruumiita löytyi ainakin pari. Kapinanlaulu huokaisten katsahti isäänsä tarkistellen tämän vammoja.

//Toivottavasti saa vielä lisättyä omat loukkaantumiset helposti xd

//Heli, Usvajoki//

Tulitähti ja Hierakkakallo hajaantuivat, Tulitähti syöksyi emojen ja pentujen pesää kohden, kun taas Hierakkakallo otti sotureita komentoonsa ja he auttoivat oppilaita pääsemään pakoon, sillä majavat raivasit oppilaiden pesää matalaksi hampaat louskuen. Riitasointu oli häkeltynyt siitä, miten isoa tuhoa tämä kaikki voisi saada aikaan. Kyllä hänellä tietysti omat aavistuksensa oli ollut, mutta ei hän silti ollut osannut kuvitella tällaista.
Riitasointu värähti, kun Kapinanlaulu kosketti häntä ja RIitasointu kaiken paniikin ja huudon keskeltä erotti toisen äänen mielessään ehdottavan taistelua. Riitasointu kuitenkin joutui vetäytymään toisen luota, kun kuuli hätääntyneen kiljahduksen takaansa. Riitasointu tunnisti heti äänen kuuluvan Taimioravalle, joka oli jäänyt kahden majavan piirittämäksi. Sisar kiertyi maata vasten ja vinkui hiljaa apua, majavat olivat varmaankin aistineet poikasensa olevan lähellä, sillä Taimiorava ei seissyt kaukana poikasen sijainnista.
''Taimiorava!'', Riitasointu henkäisi, pinkaisten majavia kohtia juuri oikeaan aikaan, kun toinen majavista nappasi Taimioravan lavasta hampaillaan kiinni. Riitasointu onnistui puskemaan koko kehonsa painolla majavan irti parantajaoppilaasta, jonka jälkeen hän alkoi kynsiä hurjasti majavaa kasvoihin, saaden sen perääntymään. Niiden kummallinen säksättävä ja uhitteleva murina, niiden äänet kovenivat ja kun Riitasointu kääntyi katsomaan sisartaan, majavat olivat piirittäneet heidät.
Riitasointu kiepsahteli sähisten ympäri, mutta yksi majavista nappasi hänen hännästään kiinni, jonka seurauksena naaras hyökkäsi kyseisen majavan kimppuun. Sen seurauksena loput majavista hyökkäsivät Riitasoinnun niskaan ja kylkiin, repien tämän turkista tuppoja ja tämän kasvoja. Taimiorava heittäytyi mukaan, upottaen hampaansa erään majavan niskaan, mutta sai lättähännästä kuonolleen, joka keinautti pienen kissan kauemmaksi.
Liljakuiskaus saapui nopeasti kaksikon apuun, repien Riitasoinnun kimpusta majavan Taimioravan avustuksella, joka nyt raivostuneena potkutti takajaloillaan hurjasti majavaa kuonolle, kun kaatui tuon kanssa maahan. Majava ehkä säikähti enemmän Taimioravan nostamaa hurjaa sähinää, murinaa ja uhittelua kuin itse kynsiä ja pieniä tassuja, mutta se perääntyi, samalla kun Riitasointu pääsi taas jaloilleen, vääntäen yhden majavan jaloiltaan selälleen ja upottaen hampaansa tuon kaulavaltimolle, saaden veren lentämään pitkin kasvojaan. Liljakuiskaus vinkui, kun kaksi majavaa olivat hyökänneet hänen kimppuunsa, mutta hyvin pian Aurinkoroihu ja Yötönkolkko saapuivat apuun.
Taimiorava juoksi hädissään sisarensa juokse, joka hiljaa kohosi jaloilleen, päässä pyöriessä kovien iskujen ja suuren verenhukan jäljiltä. Tämä hengitti raskaasti ja Taimiorava kohotti epätoivoisena tassuaan kohti sisarensa kasvoja, joita viisti neljä valtavaa, syvää ja reikäistä arpea, jotka ylettyivät vasemmalla puolella kasvoja, otsalta aina silmien ylitse. Oli ihme, että Riitasoinnun silmät olivat pysyneet ehjinä, mutta myös tämän toinen korvista oli katkennut ja osittain roikkui tämän poskea vasten. Riitasointu voisi vielä sokeutua, Taimiorava oli todella huolissaan siitä, miten vahvoja iskuja kyseinen puoli kasvoista olisi ottanut.
''Riitasointu'', Taimiorava kuiskasi epäuskoisena, mutta Riitasointu pyyhkäisi kasvoiltaan hännällään verta ja hyökkäsi sisarensa ylitse seuraavan majavan kimppuun. Veri virtasi hänen suonissaan ja hän oli valmis taistelemaan.
Taimiorava hetken vapisi aloillaan, kunnes äkkäsi loukkaantuneen Liljakuiskauksen sivummalla ja riensi auttamaan tämän parantajienpesään. Kuunrohdon ruumis makasi keskellä aukiota, joka sai Taimioravan pelkäämään sisarensa puolesta.
Raadontomu syöksyi kulmantakaa, tämä hyökkäsi Kapinanlaulua kohden, mutta kiepsahtikin tuon ohitse suoraan majavan otsaan. Paiskaisten toisen oman painonsa alle, upottaen kyntensä tuon kasvoihin ja selkään, vääntäen tuon päätä niin kauan, että kuului mykistävä naksahdus. Kolli henkeään haukkoen hypähti tyttärensä vierelle ja paljasteli kynsiään.
''Minä taistelen rinnallasi'', hän puuskutti, samalla kun kaksikko katseli, miten majavat hyökkivät pentuja ja emoja kohden, Tulitähden jäätyä yksin näitä puolustamaan. Tulitähti iski vuorotellen pelottomattomasti molemmilla tassuillaan, kunnes majava iski hampaansa tämän kaulaan ja väänsi johtajan maahan. Tulitähti kähisten sähisi maassa, kierien ja pyörien, saadakseen pienemmän majavan otteeseensa, ja lopulta johtaja sai majavan potkaistua molemmilla takajaloillaan irti. Majava tömähti vasten pentutarhaa ja valui verisenä iskun voimasta maahan, mutta se ei kuollut, se kohosi kummallisille tassuilleen ja pakeni, kahden muun majavan vinkaistessa ja peruuttaessa myöskin pentutarhan suulta, mutta hampaitaan väläytellen, empien seuraavaa liikettään.

//Nugetti//

Unipuron kiusallisuus hiljalleen siirtyi pois, kun Myrskysielu ottikin asian vastaan paremmin kuin hyvin. Naaras oli pelännyt parhaan ystävänsä ja tulevien pentujensa isän reaktiota hyvinkin paljon, eikä hän oikeastaan ollut edes omalle isälleen ehtinyt kertoa. 'Ehtinyt'. Se oli enemmänkin tekosyy sanana sille, ettei naaras ollut uskaltanut.
''En olisi ikinä uskonut Huurrehaamusta'', Unipuro hiljaa epäuskoisena pudisteli päätään, puheenaiheen hiljaa kääntyessä Hiekkapyörteeseen ja Huurrehaamuun. Unipurolla oli varmempi tunne kokonaisuudesta, kun hänestä tuntui, että koko soturienpesä olisi siistitty pois murheilta ja hän voisi vetää taas henkeä Myrskysielun vierellä. Olisipa hän vain tiennyt kollin reaktiosta, niin kaikki olisi ollut jo ajat sitten helpompaa. Mutta jokin alitajunnassa sai naaraan pelkäämään toisen reaktioita, vaikkei naaras täysin ymmärtänyt syytä sille. Ei Myrskysielu hänelle ollut mitään pahaa tehnyt koskaan.
''Luulen, että sinun olisi parasta mennä hänen tuekseen. Minun on aika vaihtaa petipaikkana emojenpesään'', Unipuro hiljaa sanoi, heilauttaen korviaan hivenen punastuneena. ''Hän tarvitsee sinua, olet hänen toinen parhaista ystävistään, paras oppilaansa ja tulevien lapsenlapsien isä'', Unipuro puski kumppaninsa poskea omallaan, lähtien sitten hiljalleen askeltamaan kohti soturienpesää, josta juuri vaihdetun petinsä nyhti mukaansa, siirtääkseen sen emojenpesään. Hän halusi tehdä sen vähissä äänin, ettei saisi liikaa huomiota asialle. Jonka takia näki tämän hetken tilaisuutenaan vähin äänin tehdä siirtymänsä.

//Ajatuksena, että kun Myrsky palaa Hiekan ja muiden kanssa Huurteen viemisestä, niin Unipuro on sillä välin synnyttänyt ja menehtynyt synnytykseen ^^' //

//Heli, Nugetti + Myrskyvaahtera + Imperiumi //

Hymyraadelma oli vartiovuorossa yöllä lähimpänä Huurrehaamun pesän sisäänkäyntiä ja hän huvittuneena kuuntelikin toista lähes ivallisesti. Toisen arpisille suupielille kaartui sinä yönä huvittunut virne, joka arpien avulla ylti silmästä silmään, kun hän lopulta vastasi Huurrehaamulle.
''Uhkapelin perussääntö kuitenkin on se, että tasa-arvoisen vaihtokaupan tulee toteutua. Olit hyödyllinen minulle, vaikket päässytkään niihin päämääriin, joita itse havittelit. Yhtälailla minä olin sinulle hyödyllinen, vaikkei sanoillani tulekaan sellaista lopputulosta, jonka olisin halunnut'', kolli kuittasi kevyesti, katsellen miten eräs soturi lähimpänä heitä oli nukahtanut vahtivuorostaan huolimatta. Hymyraadelma tiesi, miten helppoa olisi auttaa Huurrehaamu vapauteen, mutta oman kunniakkaan soturin maineensa takia, tällä kertaa hän ei jaksanut vaivautua sellaiseen. Se olisi liian helppoa, eikä hänellä olisi mitään mielenkiintoista saatavaa enää Huurrehaamun puolesta, jos he kävisivät siitä vaihtokauppamaisen uhkapelin. Hymyraadelma pesikin rauhallisesti tassullaan kasvojaan pyyhkiäkseen virneen kasvoiltaan.
--
Auringon kohotessa seuraavana pakkasaamuna taivaalle, Hymyraadelma ei palellut, eikä kokenut oloaan edes väsyneeksi. Hän oli täynnä intoa päästä Imperiumiin takaisin näkemään Pakkastähden ja muiden ilmeet, kun hän ilmestyisi takaisin. Hymyraadelman sisällä virtasi voima, joka halusi räjähdyksenomaisesti kokea sen kehoa kiihottavan tunteen, jonka Pakkastähden kohtaaminen oli herättänyt hänen veressään ja suonissaan.
Hiekkapyörre kuitenkin saapui aamulla paikalle mukanaan Myrskysielu ja Usvapolku. Uusi johtaja tönäisi maassa uinuvaa soturia tassullaan, joka sai soturin henkäisemään pelästyneenä ja hypähtämään jaloilleen. Hiekkapyörre vilkaisi epäuskoisena toista, kunnes palautti katseensa huvittuneisuuttaan piilottelevaan Hymyraadelmaan.
''Hyvä, että sinä olet ollut valppaana'', Hiekkapyörre myönsi Hymyraadelmalle, joka räpäytti vain silmiään. ''Suunnitelmamme on, että minä, sinä, Usvapolku ja Myrskysielu lähdemme viemään Huurrehaamua ja suoritamme Imperiumin väen kanssa vaihtokaupan Kipinäntähden pennuista, sekä Punatiikerin pennuista'', Hiekkapyörre painotti sanojaan siihen tapaan, että Hymyraadelma näki parhaakseen tällä kertaa olla hieromatta sitä faktaa toisen naamaan, että Punatiikerin ja hänen pentujaan. Hymyraadelma vain nyökkäsi toistamiseen vastaukseksi.
''Seittisiipi on vastuussa leiristä'', Hiekkapyörre kuittasi, kun muitakin kissoja saapui pesän edustalle katsomaan hermostuneina.
''Eikö teitä pitäisi olla enemmän lähtijöitä?'', Unipuro kysyi huolestuneena, jokseenkin pahoinvoivan näköisenä. Hymyraadelma aisti naarasta verenhajua, joka oli voimistunut päivien varrella.
''Emme halua olla uhkaavia, me menemme rauhassa ja teemme reilun vaihtokaupan. Jos meitä lähtee enemmän, emme edusta Myrskyvaahteraa sellaisena kuin Kipinäntähti ja Viherloimu olisivat kansaa johtaessaan halunneet'', Hiekkapyörre sanoi tyttärelleen ja katseli tuota itsekin hieman huolestuneena, kun aisti tyttärensä huonovointisuuden. Unipuro sanoi hiljaa, että mahdollisesti olisi syönyt jotakin pilaantunutta.
Hymyraadelma asteli pesään ja kevyesti tuuppasi Huurrehaamua kohoamaan jaloilleen. Hiekkapyörre mutisi jotakin, että naaraan olisi turha yrittää mitään, jolle Hymyraadelma hivenen huvittuneena hymähti, toimien ensikäpälässä Huurrehaamun vahtijana. Huurrehaamun keho oli täynnä naarmuja ja erilaisia haavoja, joita kissat vangitessaan naaraan olivat aiheuttaneet, mutta tuo oli selvästi puhdistanut oman turkkinsa yön aikana.
Nelikko asettui kulkemaan eri puolilla Huurrehaamua siten, että vangittu kissa oli heidän keskellään ja Hymyraadelma kulki ensimmäisenä, sillä muut eivät tietäisi mihin he olisivat menossa. Hymyraadelma ei ollut varma edes siitä, oliko Huurrehaamu itse kulkenut Imperiumiin asti kertaakaan, mutta matkalaiset pysyttelivät jännittyneinä ja hiljaa. Olisihan sekin mahdollista, että Hymyraadelma arvioisi Huurrehaamun ja Imperiumin välisen suhteen väärin, ja Imperiumi haluaisikin kynsiä naaraan hengiltä.
--
Ryhmä oli yllättynyt, kun he kulkivat kokoontumispaikan lävitse ja pysähtyivät Saukkoluolan edustalle. Vesi oli luolassa jäätynyttä ja Hymyraadelma asetti rauhallisesti tassunsa vasten jäätä, tarkistaakseen sen kestävyyden ja silmiään siristäen, tämä nappasi yllättäen Huurrehaamun niskasta kiinni ja kiskoi tämän mukanaan jäälle, jatkaen toisen kuljettamista muiden edellä. Hiekkapyörteen varmistaessa, että Myrskysielu ja Usvaputous pääsisivät yhtä turvassa yli kuin johtajakin ylitti lampimaisen alueen. Tuskin monellakaan Myrskyvaahteran kissalla olisi kokemusta uimisesta.
Se tuntui oudolta. Olla taas tässä helvetissä, jonka Hymy oli jättänyt taakseen muutama päivä sitten, mutta viettänyt liikaa kuita täällä ansassa. Jäätyään susilauman nappaamaksi, jotka antoivat hänet ja Punatiikerin, Hymyraadelman emon tapettuaan Imperiumille. Pakotettu pariutuminen, pennut, Myrkkysilmän kuolema, Iltahämärän perheen orjana toimiminen ja lopulta pako. Kaikki se valtasi hetkeksi Hymyn mielen, mutta pelon sijaan, se herätti sellaista voimaa ja vihaa hänen sisällään, että päästyään Saukkoluolasta leirin viidakkomaiselle suulle ja astuttuaan sisään, kuljettua suurien kivien välistä tämä pysähtyi. Tämä jäätyi Huurrehaamu osittain edelleen hampaissaan ja muu ryhmä perässään aloilleen.
''Mitä Kuutiikeri tekee täällä?'', Hiekkapyörre henkäisi, koko ryhmän katsoessa Kuutiikerin kissoja, sekä Imperiumin kissoja, jotka kivikasan ympärillä sähisivät, ärisivät ja joiden päällä istui Pakkastähti, sekä Eedensielu. Hiekkapyörre pelkäsi sillä hetkellä, että olisi asettanut kaikki kissat ansaan, nähdessään Veritähden Kuutiikerin kissojen joukossa. Hymy aisti Hiekkapyörteen huolen, jopa hivenen pelkoa, mutta Hymy oli häkeltynyt ja ilahtunut näkemästään.
Saisiko hän mahdollisuuden kokea salaisuuden, kuten Pakkastähdenkin kohdalla? Mikä olisi Veritähden salaisuus?

//Heli

Liekkipentu uskaltautui kohottautumaan lumikasan takaa paremmin esille, tarkkaillakseen sulkakasaa, joka kutsui häntä pölypalloksi. Liekkipentu hieman kummastuneena kallisti päätään ja nyrpisti tittelille nenäänsä, jonka oli saanut sulkakasalta. Liekkipentu pörhisti turkkiaan, kun pöllö yllättäen potkaisi kummallisella tassullaan kimaltavan esineen Liekkipentua kohti. Pentu kiljahtaen loikkasi kieppuvan, pyörivän, kyljelleen kimpoavan esineen perään, lumen pöllytessä tämän pienien tassujen alla. Liekkipentu liukastui nenilleen, mutta kampesi itsensä pian ylös ja säntäsi kolikkomaisen esineen perään, joka kellahti takaisin tasaiselle pyöreälle puolelleen maahan ja Liekkipentu hypähti tassuillaan sen kimppuun.
Hän kurkisti tassujensa väliin, huitoi hetken esinettä, kunnes kohotti kimaltavat silmänsä takaisin kohti sulkaotusta, heilauttaen tälle leveän hymyn kera korviaan. Liekkipennun uteliaisuus oli palannut ja hän nyt rohkeammin askelsi kaksi kertaa ellei peräti kolme kertaa isomman otuksen luokse, taittoi päätään taaksepäin ja nuuhki heidän välissään olevaa ilmaa kummastuneena. Otus ei haissut niiltä linnuilta, joita kansalaiset napsivat niityiltä ja nummilta.
''Minä olen Liekkipentu! Olen kissa'', Liekkipentu nuuski toista hivenen lähemmin, mutta värähteli sitten varovasti aina taaksepäin, kun toisen sulat liikkuivat jännittävästi tuulessa. ''Mikä sinä olet Feykir? Kuka on Ilma?'', Liekkipentu kysyi istuutuen alas, ja vilkuillen toisen taakse ja sivuille, etsien jotakin elollista olentoa, että ymmärtäisi kenelle tämä sulkaolento puhui.
Hän oli myös häkeltynyt siitä, että hieman hassusti puhuva pöllö, osasi matkia hyvinkin kissojen kieltä ja Liekkipentu kykeni ymmärtämään hieman hupsua otusta. Pieni kissanpentu räpytteli uteliaita silmiään ja veti sitten henkeä, kun muisti jotakin ja loikki takaisin lumikasan luokse, johon oli laskenut löytämänsä höyhenen. Tämä nappasi kyseisen tupsun ja laski sen sitten Feykirin kummallisten tassujen juureen.
''Sinä olit pudottanut tämän. Minä löysin sen'', Liekkipentu hymyili ylpeästi, peruuttaen sitten tuon luota hivenen kauemmas, että toinen saisi noukkia oman aarteensa, ettei tuuli veisi sitä mukanaan.

//Heli, Owa, Aurinkotuulesta voimakissojen haku //

Fuuga saapui esi-isien ja muiden voimakissojen seurassa lopulta Aurinkotuulen rajalle. Rajoille hän toistaiseksi pysähtyi, maistellen ilmaa, jokin tuntui vieraalta ja siltä, ettei kaikki olisi kunnossa. Muttei Fuuga osannut sanoa, olisiko hyvä vai paha asia. Naaras heilautti muutaman kerran korviaan, kunnes jatkoi matkalaisten johdattamista Aurinkotuulen leiriin, vaikkei hän ollutkaan koskaan kulkenut lähelläkään Aurinkotuulta. Hänellä oli koko matkan ajan ollut tunne, että Punavirta olisi mukana, että parantajakissa johdattaisi häntä ja sen seurauksena hän löytäisi jokseenkin oikean suunnan. Tottakai hän myös käytti nenäänsä ja muita aistejaan, jotta pysyisi jonkinlaisessa suunnassa, mutta loppujenlopuksi hän ei uskonut itsensä johdattavan heitä niin paljon kuin muut uskoivat.
Leiriin he saapuivat rauhassa aamu varhain, jolloin kuitenkin vartiossa ollut kissa kuulutti saapuneista varoituksen. Fuuga alkoi etsiä rauhanomaisella katseellaan johtajaa, Punatähteä, jonka oli viimeksi nähnyt kokoontumisissa, joita Fuugalla oli tapana tarkkailla salaa. Hän halusi olla perillä kansojen tilanteista, ja tätäkin hetkeä ajatellen, hän oli menneisyydessä ollut hyödyllisen utelias.
''Haluaisimme rauhassa keskustella Punatähden kanssa'', Fuuga naukui kuuluvasti, kun tumma kolli askelsi heitä kohden ja räpäytti rauhallisesti silmiään.
''Olette tunkeutuneet Aurinkotuulen reviirille ja aina leiriin asti. Sanotte tulevanne rauhassa, mutta teitä on aikamoinen armeija. Mitä sinä haluat, Fuuga?'', nuorehko kissa puhutteli Fuugaa, Fuugan yllättyessä toisen jonkinlaisesta suojelemishalusta kansaa ja mahdollisesti Punatähteä kohtaan.
''Kuulampi on tuhottu, ja nämä kolme esi-isää jäivät maan päälle vangeiksi. Heidän mukaansa Kaiku on valinnut profetiaan Pakkastähteä vastaan eri kansoista kissoja ja tässäkin kansassa on kissoja, jotka nöyrästi haluaisimme mukaamme Pakkastähteä ja tämän Imperiumia vastaan'', Fuuga päätti astua suoraan asiaan, välttääkseen turhat ongelmat, kissojen vilkuillessa esi-isiä kiinnostuneina, mutta jokin oli selvästi pielessä. Aurinkotuulessa ei tunnuttu haluavan heitä todellakaan tänne tai sitten Fuuga vain tunne-elämältään reagoi nyt voimakkaammin, kun matkalaiset olivat saaneet niin mukavaa kohtelua Taivaan liekkien lauman luona.
Tumma kissa osoittautui Verisudeksi, kun eräs soturi kutsui häntä ja tuli hänen luokseen raportoidakseen tälle jotakin. Fuuga yritti Verisuden hiljennettyä etsiä katseellaan Punatähteä.
''Mistä me tiedämme voimamme luottaa jäseniämme tällaiseen tehtävään, josta Kaiku ei ole näyttänyt meistä kenellekään yhtäkään unta tai ennettä?'', Verisusi kohotti toista kulmaansa, ja Fuuga siristi itsekin silmiään. Miksi Verisusi puhui kansan puolesta?
''Siitä sinun ei nulikka tarvitse olla huolissasi. Varmasti jokainen, joka pitää Kaiun lahjaa tassuissaan, tunnistaa kyllä itsensä ja haluaa palvella Kaikua, sekä metsää. Ilman jokaisen yhteistyötä, on mahdollista, että metsä on tuhottuna alle kuun päästä'', Arpitähti hymähti, Verisuden ottaessa epäilevän askeleen taaksepäin, kun osittain kimaltava kissa puski lähes tämän iholle puhumaan. ''Tuo neiti tuolla'', Arpitähti nyökkäsi Verisuden ohitse kohti Minkkinaamiota, joka Fuugan silmissä näytti tietoiselta asiasta. Verisusi sen sijaan siristi silmiään, ihan kuin kaksikon välille olisi kohonnut erilainen salamyhkäinen jännite.
Verisusi oli ärtynyt siitä, ettei Minkkinaamio ollut puhunut hänelle mitään tällaista. Fuuga kykeni näkemään sen kollista, vaikka toinen pitikin itsensä kurissa.
''Onko se totta?'', Verisusi murahti Minkkinaamiolle, joka saapui saapujia kohden ja hiljaa nyökkäsi (?).
''Meidän olisi varmaankin parempi puhua Punatähden kanssa'', Fuuga siirteli jälleen silmäparejaan pitkin leiriä.
''Punatähti ei ole juuri nyt tavattavissa'', Verisusi puri hampaitaan yhteen jäykästi sanojensa kanssa.
''Kuka siis teidän leiristänne on tällä hetkellä vastuussa?'', Arpitähti haukotteli kyllästyneenä.
''Auringonsirpale, ja minä'', Verisusi lisäsi itsensä, vaikkei häntä oltu tehtävään valittu. Verisusi oli kuitenkin Auringonsirpaleen lähiomainen, ainoa jäljellä oleva, jonka seurauksena kansa ei pitänyt sitä ihmeellisenä, että siskonsa menettänyt Auringonsirpale ottaisi ainoastaan tukea vastaan veljensä lapsenlapselta.
''Sitten meidän olisi syytä puhua Auringonsirpaleen kanssa'', Arpitähti pyöritteli silmiään tympääntyneenä, kunnes näytti tuonkin silmät pysähtyvän ja tämä mietteliäänä kääntyi tarkkailemaan Verisutta. Ehkä Arpitähti aisti sukulaisuuden?
''Ottakaa hänet. Luotan siihen, että jos Hallavarjon johtaja, Syystähti ja monista muistakin kansoista luotettavia kissoja on mukananne, tehtävän on oltava aito ja tärkeä'', Verisusi nopeasti sanoi, katsomatta kuitenkaan Minkkinaamioon. Ryhmäläiset tervehtivät luokseen astuvaa Minkkinaamiota ilahtuneina.
''Me pelastamme metsän, hyvin päätetty'', Arpitähti taputti muutaman kerran Verisutta lavalle, Verisuden silmien ollessa tyynit ja tunteettomat, vaikka tuon sisintä poltteli ja kirveli toimia näin.
''Kumpa jokin pelastaisi meidätkin'', Verisusi kuiskasi itsekseen, mutta Fuuga ei voinut olla sitä kuulematta, ja hän vilkaisikin kummastuneena vielä toista, ennen kuin seurasi muita seuralaisia ulos leiristä.
Seuraavaksi he suuntaisivat kohti Myrkkysuota ja viimeisenä Myrskyvaahteraan. Fuuga ei tuntenut saaren johtajaa, eikä ollut kohdannut maailmaa saarella kuin horisontista katsoen. Hän oli muutenkin vältellyt paljon järveä, sillä se haisi kuolemalta, eikä hän tiennyt, johtuisiko se Myrkkysuon kissoista vai paholaisen valtaamasta maailmasta.

//Masi
Oli oranssi tornipöllö ottanut tuulen siipiensä alle, viettänyt päiviään lumisissa kuusissa, sekä käynyt ihastelemassa vuoria, ja takaisin taas Järveä. Sen pinta oli niin kaunis sekä välkähtelevä, Feykir aina löysi siitä iloa ystävänsä kera. Ei mikään olisi sen mukavempaa, kuin lentää ylhäällä korkealle auringon pilkottaessa kohti jäätyvää Järveä, jonka pinta vain leikkisästi lainehti kirkkaassa auringon paisteessa. Lumi oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja tuonut mukanaan kylmää, mikä oli pieni huolenaihe tornipöllölle, mutta hän selviäisi kyllä suurella pehkollaan. Sulat olivat onneksi kylmää pitäviä, ja aina voisi löytää jonkun suojaisan paikan, jossa levätä yön yli. Feykir nytkin pudisti sulkapeitteensä lumesta, joka oli pudonnut hänen ylleen yön aikana, lopulta kuitenkin pomppien oksistolta ylös ilmaan antaen tuulen puhdistaa loput. Neiti antoi katseensa valua vuorista lumiselle nummelle, jossa oli näkevinään hieman tummemman kohdan jossain keskellä nummea. Siellä ei ollut niin paljoa lunta, ja pöllö uskoi olevansa kykenevä näkemään liikehdintää tuossa paikassa. Eläisikö sielläkin susia? Vaikka kaukaa jo sudet näkisi, nuo olivat hyvin pieniä. Oranssi pöllö lähti laskeutumaan, yllättyneenä nähden myös jotain kimmeltävää valkean lumen joukosta. Hän teki pari pyörähdystä ilmasta, ja otti hieman etäisyyttä ensin tuohon omituiseen leiriin, laskeutuen lopulta kauemmas sitä ympäröivästä muurista ehkä. Omituisia otuksia, kun petiään tuollaisella suojaisi. Hankkisivat suojaisamman paikan jostain metsästä, kuin kylmältä hyytävältä nummelta. Feykir kuitenkin lopulta loikkasi aidan yli pienesti ystävänsä Tuulen avustuksella, sitten ihaillen kimaltavaa esinettä, joka oli pyöreähkön oloinen, kuitenkin ihan vierasesine pöllölle.

“Katso mitä lumi toi Ilma, hieno esine tuollainen”, pöllö huhuili itsekseen hiljaa jonkin suuremman pesän takana, jota peitti lumikerros. Selvästi kaikkea lunta tässä leirissä ei oltu tallottu, ja näin oranssi pöllö sai pienen suojapaikan muurin sekä pesän välistä. Tuo yritti jaloillana potkia lunta pois esineeltä, yritti käännellä sitä ja ihmetellä mikä se oli, muttei hän ottanut selvää tuollaisesta. Se oli kova sekä kimaltava, mutta muuta siitä hän ei saanut irti. Lopulta äkkiä hänen takaansa kuuluva miukaisu sai Feykirin pomppaamaan ilmaan ja väräyttämään siipiään, kuitenkin sitten vain kallistaen ja kääntäen päätään kohti ääntä. Pieni, oranssin sävyinen kissa oli saapunut hänen taakseen, selvästi turkki aivan pörrössä.

“On hassun näköinen hän, aivan pölypallo!” Feykir huhuili ja hymyili itsekseen katsellessaan pientä kissaa, räpäyttäen tälle hitaasti silmiään. Selvästi nuoren kissan huomion oli niin herättänyt pöllö, mutta myös tuo kimalteleva esine hänen allaan. Feykir otti askelia pois esineen päältä ja potkaisi sen hiljaa kohti kissaa. Hän potkaisi samalla hieman lunta ilmaan, joka lopulta leijaili nuoren kissan päänpäälle. Feykir naurahti itsekseen ja kallisti päätään toiseen suuntaan, ihmetellessään, miten kissa voisi olla noinkaan pieni.

“Hyvin pieni eläin on. Feykir ei ole tuollaista nähnytkään. Ilma oletko sinä, oletko? Omituinen näky tuo”, neiti ihmetteli itsekseen katsellessaan, saisiko kissa tuosta esineestä mitään irti, sillä itse hän ei keksinyt tästä mitään käytännöllistä.

//Masi
Musta naaras siristi silmiään pesän suulle ilmestyneelle kollille, joka käytti aikaa ihmettelyyn sekä ymmärtämättömyyteen. Huurrehaamu oli kääntymässä ympäri, loikkaamassa kohti Hiekkapyörrettä, mutta kolli oli peruuttanut pesän suulle ja yritti shokkimaisessa olotilassaan tehdä hälytystä. Metsästäjä vain virnisti tälle ilkikurisesti ja otti askelia lähemmäs toista.

“Saavuit väärään paikkaan väärään aikaan ystäväni”, naaras virnisti syöksähtäessään kohti Hiekkapyörrettä, mutta kolli syöksähtikin samalla ulos pesästä, ulos yöhön, huutaen hälytystä kissojen korviin. Sinisilmäinen naaras loikkasi sammalverhon takaa ulos pesästä ja kohotti häntänsä ylös kohti taivasta kynsissään sekä suupielissään verta, katsellessaan allaan kissoja, jotka olivat liian hölmistyneitä koko tilanteesta. Ihan kuten Hiekkapyörrekin. Kuitenkin ne pelokkaat nuoret kissat lopulta ottivat Hiekkapyörteen ohjeesta kiinni, ja loikkasivat neljän kera johtajan puhujanpaikalle painimaan mustan naaraan kanssa. Huurrehaamu ei osannut näin täyteen vastaanottoon varautua, joten onnistui vain hädissään raapaisemaan sinne sun tänne, osuen kuitenkin johonkin, muttei tiennyt että kehen. Lopulta alkoi voima loppua käpälistä, kun viimein neljä kissaa saivat naaraan pysymään aloillaan korkealle muiden silmissä. Huurrehaamu vain räpäytti kylmästi silmiään ja virnisti varajohtajalle. Metsästäjä oli yllättynyt tilanteesta, ettei Hiekkapyörre ollut kykeneväinen toimimaan. Vaikka kissat hänen ympärillään huusivat rangaistusta rangaistuksen perään, ei kolli osannut tehdä päätöstä, antaa mitään ohjeita. Huurrehaamun hännänpäät vain vääntyilivät tämän vierellä, kun neljä kissaa kynsin ja hampain pitivät hänestä kiinni. Yllättävää, etteivät ottaneet vastuuta omiin kynsiinsä sinä hetkenä. Neljä kissaa olisivat äkkiä saaneet naaraan kurkun tai vatsan auki tuolla paikalla, mutteivat he elettäkään ottaneet sen asian eteen. Miellyttävää nähdä, että joku sentään odotti kuulevansa Hiekkapyörteen ohjeistusta. Kuitenkin lopulta itse varajohtaja oli askeltamassa häntä kohden kynnet esillä, kunnes Hymykipinä saapui paikalle ja puhui jotain viekoittelevasti Hiekkapyörteelle. Huurrehaamu käänsi kylmiä silmiään kohti kollia ja tuhahti itsekseen, katsahtaen sitten Hiekkapyörteeseen odottavasti. Aivan kuin hän puhuisi niistä pennuista enää. Oikea paikka heillä oli Imperiumin kynsissä. Kuitenkin lopulta Hiekkapyörteen käsky oli vangita naaras nykyisin tyhjään vanhinten pesään. Neljä kissaa alkoivat repiä häntä kohti pesää Hymykipinän lopulta saapuessa viimeisenä heidän seurassaan. Huurrehaamu tungettiin pesään ja sisäänkäynnin edustalle jäi kaksi kissaa, kun kaksi muuta asettuivat sitten pesän sivulle ja taakse, jottei naaras voisi kaivaa tietään ulos pesästä. Huvittuneena tilanteesta Huurrehaamu asettui vain istumaan ja alkoi nuolemaan tassujaan.

“Mahtoi olla aikamoinen puheenvuoro, kun en Hiekkapyörteen kynsistä saanut”, naaras naukaisi tarpeeksi kuuluvasti puheen yltäessä pesän suulle, jossa naaras oletti Hymykipinän olevan. Ehkä kollin tarkoitus oli säästää naaraan henki, tai saada vain pantti vaihtaakseen pennut takaisin, jotka valitettavasti tosin palaisivat kansaan, missä isää ei ollut enää olemassa. Eivät ne pennut olisi koskaan edes saaneet isänsä huomiota. Pelkää kärttyistä jäkätystä vain. Itse metsästäjä oli tehnyt pennuille palveluksen. Saattanut nämä ensi ääriolosuhteisiin, jossa oppisivat elämään, ja lopulta he pääsisivät kotiin, jossa isä ei olisi enää piinaamassa. Metsästäjä poti kuitenkin hieman syyllisyyttä Paatsamajuovaa ajatellessaan, mutta ehkä naaraskin eläisi nyt nautinnollisemman loppuelämän. Huvittuneena koko yölle, Huurrehaamu vain nuoli huuliaan sekä pesi turkkiaan, odotellessaan Hiekkapyörteen seuraavia ohjeita.

//Masi, Usvajoki
Kapinanlaulu hätkähti pesän seinämän toiselta puolen kuuluvaa raavintaa, ennen kuin osasi yhdistää merkin, hiljaisuuden sekä ajankohdan Riitasointuun. Naaras olisi siis pikaisesti käynyt toimittamassa tehtäväänsä, ja oli nyt palannut mahdollisesti majavan kanssa leiriin. Pian alkaisi toiminta. Itse naaras huokaisi syvään pesässään, katseli hetkisen tassujaan ja yritti pitää itsensä kasassa tämän kaiken keskellä. Tämä piti pimittää isältä, pitäisi itse esittää yllättynyttä, ja toivoa vain, että kapinen Tulitähti saisi turpiinsa tässä kohtauksessa. Sen hän ansaitsisi. Toivottavasti vain Raadontomu ei liikaa paijaisi Tulitähteä, toivoen tuon pysyvän kunnossa tapauksessa. Toivottavasti vain Tulitähti saisi nokkiinsa niin paljon, että paraneminen olisi hälyttävästi huomattavissa muiden puhdasveristen silmissä, jotta he yhdistäisivät Tulitähden Kuolon elämiin. Ei naaras koskaan voisi Kaiun tahtoa saada puolelleen. Lopulta pesän ulkopuolelta alkoi kuulua askelia, kuitenkin ennen kenenkään saapumista leiriin saapui ryminällä partio, sekä lopulta kaukaa kuultavat majavat. Kapinanlaulu loikkasi tassuilleen sekä lopulta ulos pesästä, kun Riitasointu lähettyvillä huusi hälytystä, jonka mukana Tulitähti sekä muut leirissä olevat kissat loikkasivat esiin valmiina taistoon.

“Aut-akaa phentuja!” Kapinanlaulu karjaisi välittämättä puheviastaan vilkaistessaan sitten äkkiä leirin päästä päähän, toivoen, ettei kukaan nyt epähuomiossa jäisi majavien hampaisiin. Pari majavaa lähtivät tömistellen ja hampaitaan väläytellen kohti parantajan pesää ja kolmisen kappaletta lähti haahuilemaan Riitasointua sekä johtajia kohden, Kapinanlaulun katsellessa, minne väliin voisi syöksyä. Yksi kissa yhtä majavaa vastaan ei päättyisi hyvin, tarvittaisiin vähintään kaksi pitämään huolta sen hampaista sekä voimakkaasta hännästä. Tilanne näytti äkkiä uhkaavammalta kuin itse Kapinanlaulu olisi osannut ajatella, mutta hän päätti olla mukana parhaansa mukaan. Hän e jättäisi ystäviään pulaan, saati nuoria pentuja tai emoja, vaikka puolet heistä ansaitsivatkin korvillensa Tulitähden aivopesun myötä. Tiikeriraitainen naaras loikki äkkiä Riitasoinnun vierelle ja laski häntänsä äkkiä tämän tassulle.

>Taisteletko minun kanssani?< Kapinanlaulu kysäisi toiselta katsellen kuitenkin suoraan eteenpäin heitä kohden syöksyviä majavia. Hännän liike oli aivan ajatuksen jakava, eikä naaras pitänyt kosketuksessa toista yhtään sen pidempään kuin olisi tarve.

//Usvajoki, majavat hyökkäävät, Heli //

Synninvereksi nimetty naaras kuunteli Tuulenkapinan ajatuksia, ja onnistui nyökyttelemään tälle toisinaan. Toistaiseksi kuitenkin tuon kanssa keskustelu oli kiehtovaa ja jännittävää, uutta ja ihmeellistä, jonka takia tuon puheen kuuleminen mielessä veti Riitasoinnulta enemmän huomiota. Joka sai hänet näyttäytymään hivenen tönkkönä keskustelijana. Kuitenkin tämä havahtui pian hurmioistaan, ja jäi katselemaan hetkeksi toisen kehonkieltä ja silmiä, ennen kuin kykeni taas keskittymään tilanteeseen. Suunnitelmaan, jonka hän oli keksinyt partionsa aikana.
''Aika karu tapa ajatella, mutta olet kyllä täysin oikeutettu ajattelemaan noin'', Riitasointu tuumasi, hivenen huvittuneena kuitenkin. Ei ehkä hän olisi uskonut Kapinanlaulun sanovan jotakin tuollaista oppilaiden kohtalosta, mutta naaraalla oli kyllä oikeus sellaiseen ajatteluun kaiken kokemansa jälkeen. Olihan tämäkin kuitattu jonkinlaiseksi luopioksi, vaikkei naaras ollut sitä. Riitasointu ymmärsi sentään oman tittelinsä, hänhän oli tottunut jo katsomaan jääräpäisyytensä ja mielialojensa ailahtelujen seurauksina verta käpälissään. Myrkyllinen salaisuus maailmalta, eikä hän tietäisi, miten pitkään osaisi milloinkin itseään pitää kurissa. Voisiko hän olla huolissaan siitä, kuka voisi olla seuraava kohde? Tuskin. Ei hän kuitenkaan pohjimmiltaan kokenut olevansa erityisen paha. Vain varjoihin sulautuva ja tilanteiden vanki.
''Totta, keksin kyllä jonkin keinon sen pennun elossa nappaamisen suhteen. Lavastamalla vaikka jonkun 'puhdasverisen''', naaras sylkäisi sanan ulos suustaan kuin se olisi myrkkyä, eli erittäin halveksivasti. ''Se saa ainakin järkyttää Tulitähden maailmaa, vaikka en usko hänen kuitenkaan tekevän puhdasveriselle kissalle mitään. Eri asia on majavat, mutta-'', RIitasointu kallisti hivenen happamasti päätään. ''Teemme vain saman, jonka Tulitähti teki sinulle'', Riitasointu siristi silmiään kostonhimo palaen sydämessään.
''Minusta on parempi, ettei isällesi mainita suunnitelmastamme mitään. Hän tuskin ymmärtäisi sitä tai tarkoitusperiämme'', Riitasointu madalsi hivenen ääntään puhuessaan, ehkä peläten, että se outo kolli kuitenkin olisi ilmestynyt hänen selkänsä taakse ja kuulisi kaiken. ''Ei siis millään pahalla häntä kohtaan. Hän kuitenkin katsoo kansattomin silmin kokonaisuutta, ei Usvajoen jäsenenä, vaikka pyrkiikin sellainen olemaan'', Riitasointu vilkaisi Kapinanlaulua mietteliäänä.
''Mutta jätä kokonaisuus minun huolekseni, ja pidä itsestäsi huolta, kun majavat hyökkäävät. Sinulle ei saa tapahtua mitään, olet meidän oikeuden lähettiläämme ja joukkomme tarvitsevat sinua'', Riitasointu sanoi tiukasti, laskien sitten toisen hännän tassuistaan, hymyillen toiselle ja poistuen rauhallisesti pesästä. Mutta pesänsuulla sulautuen varjoihin, ettei kukaan osaisi epäillä mitään tai edes ehtisi huomata tummaa naarasta, ja tämän tekemää vierailua.
--
Riitasointu oli huomannut aukiolla Tuhatapilan painivan Unikkotassun ja Siilentassun kanssa. Ja kolmikon huomaamatta, Riitasointu oli kerännyt Tuhatapilan karvoja kolmikon painimisen jäljiltä maasta, jonka jälkeen tämä oli livahtanut omille teilleen, palatakseen kohti putousta ja rotkoa. Tämän askeleet olivat siroja, mutta nopeita niinkin pieniksi, samalla kun tällä oli suuri tukko Tuhatapilan karvoja suussaan, niiden kutittaessa hänen nenäänsä.
Naaras ripotteli hiljalleen karvoja puun rungolle, ennen kuin varovasti sen ylitti ja harkitsi pitkään hyvää reittiä kulkeutua majavien pesille. Lopulta päätyen kiertämään rannan kautta eräälle majavien patomalle tasanteelle veteen. Se oli merkillinen näky, mutta eräs majavaemo jätti poikasensa tasanteelle, sukeltaen itse syvyyksiin. Emo ilmestyi, sukelsi ja katosi, ja ilmestyi taas, Riitasoinnun rauhassa odottaessa hämärän laskeutuessa. Muut majavat pyörivät lähempänä patoa rikkomassa jäätä hännillään, että ne voisivat uppoutua veteen nappaamaan kalaa, mutta ilmeisesti majavaemo teki jonkinlaista pesää tasanteen alle.
Kun emo ei pian ilmestynytkään, Riitasointu hiipi kaislikkoihin ja loikkasi sitten tasanteelle, majavanpoikasen vinkaistessa pelästyneenä ja sukeltaen alas tasanteelta. Riitasointu syöksyi eteenpäin niin, että kaikki loput Tuhatapilan karvat lensivät tasanteelle, mutta hän onnistui nappaamaan liukkaasta ja kovasta hännästä poikasta, ja kiskaista tämän veden pinnanalta esille. Riitasointu iski poikasta nopeasti päähän tassullaan, saaden tuon vaikenemaan ja menettämään tajuntansa. Ehkä Riitasointu oli tappaja, mutta poikasta hän ei halunnut tappaa. Sillä hän uskoi saavansa enemmän majavien huomiota, kun ne ymmärtäisivät poikasen olevan elossa mutta kadonnut.
Naaras palasi majavanpoikanen hampaissaan leiriin, mutta jätöspaikan kautta, nyrpistellen nenäänsä. Hän soluttautui varjoihin, odotti, että partiot lähtisivät leiristä ennen kuin hän hivuttautui maalaajan pesän taakse. Riitasointu raapi kolme kertaa tassullaan merkiksi Kapinanlaulun pesän takaseinää, ja jatkoi matkaansa parantajienpesän taakse. Naaras laski hetkeksi majavanpennun alas, kurkisti pesän takaa, mutta aukiolla oli hiljaista. Tämä siirsi varovasti parantajanpesän kiviä ja nuuski pesästä tulevaa ilmaa, havaiten Hohdonhämärän ja Yötönkatseen olevan seinän toisella puolella. Riitasointu asetti poikasen kivien tilalle, ripotteli lehtiä, kaisloja ja muuta materiaalia poikasen päälle lämmikkeeksi, ennen kuin palasi varjoihin. Hänen ajatuksenaan oli, että parantajanpesässä olevat eivät varmasti tietäisi majavasta, mutta että majavat hyökkäisivät Tuhatapilan kimppuun ja kansa osaisi yhdistää Tuhatapilan olevan asian takana, kun tämä olisi piilottanut majavan niin lähelle sisaruksiaan.
Riitasointu aikoi palata takaisin värisilmän/maalaajan pesään, muttei tämä ehtinyt astua vielä pesään, kun leirin rauhan katkaisi soturien partion hätääntynyt huuto. Aiemmin lähtenyt partio, jonka lähtöä naaras oli seurannut oli jo palannut takaisin. Kissat säntäsivät leiriin sähisten ja paniikissa, kun majavat myöryivät näiden perässä äristen ja hampaitaan väläytellen leiriin.
''Majavia! Hälytys!'', Riitasointu pyörähti ympäri ja pinkaisi aukiolle huutaen, soturien juostessa ulos pesästä yllättyneinä, sekä Tulitähden ja Hierakkakallon ilmestyessä johtajanpesästä silmät selällään.

//Helin pöllönen//

Liekkipentu haukotteli makeasti Aavalaulun tassujen juuressa. Hän oli tainnut nukahtaa kesken aterioinnin, muiden pentujen uinuessa vielä isän, Tuulisydämen turkkia vasten. Liekkipentu aivasti, kun pesään sisälle kantautuva kylmyys puri pakkasesta johtuen hänen pieneen nenäänsä. Se sai naaraan kurtistamaan kummastuneena kulmiaan. Aurinkotuulessa oli mukavaa pennun mielestä, vaikkei hän tiennytkään muusta maailmasta vielä paljoa, vaikkakin hänen tassunsa kaipasivat jatkuvasti selittämättömästi veteen. Aavalaulu kertoi, että noin kuu sitten pennut olivat saapuneet Tuulisydämen mukana leiriin, ja että heidän emonsa olisi Punatähti, joka kuoli synnytykseen.
Aavalaulun mielestä aika oli kulunut kovin nopeasti, kun pennut olivat avanneet silmänsä, alkaneet kulkea ja sitten leikkiminenkin oli jo alkanut sujua. Liekkipentu venytteli makeasti, ja yritti hakea uutta lämmintä kohtaa, sillä aamu oli vasta alkamassa, eikä hän vielä haluaisi nousta kylmään päivään. Hän kiertyi pienelle kerälle Aavalaulun rintaa vasten ja painoi kylmän nenänsä tuon turkin upoksiin. Hän ehti ummistaa silmänsä, kun jokin kummallinen ääni kutsui häntä. Aluksi pieni ajatteli, että se olisi osa hänen untaan, mutta pian tämän oli pakko naama nyrpeänä raottaa silmiään ja kohottaa päätään kuunnellakseen. Mikä ääni se oli?
Se kuului hyvin läheltä, jostakin pesän takaa. Liekkipentu pörhisti turkkiaan kylmyydelle, sillä pentuturkki oli ohut ja pehmeä, mikä sai kovassa pakkasessa pennun herkästi paleltumaan. Mutta uteliaisuus voitti uudelleen heränneen entisen johtajan, joka kohosi tassuilleen ja lähti askeltamaan kohti pesän takaseinää, Aavalaulun kiertyessä tiukemmalle kerälle, kun kylmä tuuli puhalsi pesään. Liekkipentu kaivoi hennosti oksia ja lunta sivuun ja kurkisti pesästä ulos sen taakse, jonne oli lumeen ilmestynyt kummallisia jälkiä, vielä kummallisemman äänen kuuluessa nyt hyvinkin läheltä.
Liekkipentu möyri pesästä ulos ja lässähti pesän taakse nenälleen maahan, tuntien jäätävän tuulen turkillaan, saadeen pennun karvat kohoamaan pystyyn. Tämä heilautteli päätään, saadakseen lumen pois kasvoiltaan ja kiiruhti sitten tassut lunta pöllyttäen kummallisten viivajälkien juokse, nuuskien niitä uteliaana. Jokin otus oli kulkenut tästä.
Naaras hyppi toisen askelien päälle ja seurasi vauhdikkaasti pesän takaa leirin poikki kohti sisäänkäyntiä jälkiä, mutta jo sisäänkäynnillä hän huomasi höyhenen. Sellaisen otuksen höyhenen, joita Aavalaulu nyppi riistoistaan pois. Liekkipentu nuuhkaisi höyhentä ja nappasi sen hampaisiinsa, lähtien loikkimaan askelien perässä uteliaana. Hän halusi nähdä, miltä sellainen näyttäisi elävänä.
Liekkipentu piti enemmän kalasta, kerran järveltä metsästäjät olivat tuoneet kalaa, joten pieni pentu ei ollut aikeissa napata pöllöä suupalakseen. Naaras huvittuneena väräytteli viiksiään, tuskin hän edes saisi napattua sitä. Jotakin erikoista ääntä kuului lähistöltä ja Liekkipentu meni matalaksi pienen lumikasan taakse, huomaten kaksijalkaisen siipiotuksen, joka hyppelehti jonkin ympärillä lumessa. Liekkipentu heilutteli korviaan kuunnellakseen tarkemmin, muttei ymmärtänyt tuon sanoja. Niin hän ei puhunut lintua.
Jokin kimaltava lumessa makasi ja lintu vaikutti olevan siitä yhtä hämmästynyt kuin Liekkipentu oli linnusta.
''Mitä sinä löysit?'', Liekkipentu miukui hiljaa, suuret silmät tapittaen kohti lintua, joka pyöräytti päänsä pelottavasti hänen puoleensa yhtä uteliaana ja säikähtäneenä kuin Liekkipentukin (?).

//Chabi, Heli, Aaduska, hoidan tän kaaoksen nyt pois alta//

Verisusi kiirehti aukiolle epätoivo palaen hetken ajan silmissään, kun hän yhtä järkyttyneenä kuin muutkin näkivät Punatähden kylmettyneen ruumiin laskettuna Kukkaiselon eteen. Auringonsirpale oli haettu paikalle, mutta tämä oli jäätynyt aloilleen, kykenemättömänä toimimaan tai puhumaan. Mutta se ei ollut mikään ihme, toisen sisar, joka oli pitkään ollut ainoita asioita, joita varajohtajalla oli ollut, olisi nyt kuollut ja kokonainen kansa jäisi nyt Auringonsirpaleen vastuulle. Pentujen pienuudesta ja punertavasta sävystä kukin osasi päätellä, että Punatähti olisi synnyttänyt ja oletettavasti Tuulisydän olisi pentujen isä. Siksikö Lumotunpolun kohtalo oli ollut niin tärkeää Punatähdelle? Verisusi pudisti hetken päätään ja kiiruhti sitten Auringonsirpaleen vierelle, laskien häntänsä tämän lavalle.
Kukkaiselon ohjeiden mukaisesti tämän oppilas Kilpikonnankuori pinkoi tomu vain tassuista pöllyten kohti soturienpesää, jonka äärellä Aavalaulu venytteli ja kohotti ilahtuneena päätään, kun hän kelpaisi kolmen pennun kasvattiemoksi. Naaras oli silminnähden todella ilahtunut ja auttoikin pentujen siirrossa ja jäi itsekin parantajanpesään katsellen silmät onnesta kimaltaen tapahtumia.
''Kilpikonnakuori, aloita sinä järjestämään hautajaisia'', Verisusi kosketti Punatähden ruumiin luokse palanneen juuri aloittaneen parantajaoppilaan lapaa. ''Kukkaiselo tarkistaa pennut. Karhuntassu, sinä viet ruokaa Tuulisydämelle. Hän levätköön yön yli rauhassa luonamme ja keskustellaan tulevina päivinä siitä, mitä hän aikoo ja tarkemmin tapahtumista'', Verisusi naukui ja sai niillä sanoilla kissat enemmän rauhoittuneemmiksi.
''Auringonsirpale, sinun on parasta hetki vetää henkeä, ennen kuin hautajaisseremonia alkaa'', valkomusta kolli herätteli toista shokinomaisesti jäätyneestä olemuksesta. Punatähden kuolema oli vaikeaa käsitellä Verisuden itsensäkään kanssa, mutta miten vaikeaa se olisi Auringonsirpaleelle?
--
Seuraavat päivät menivät leirissä usvaisesti. Punatähden ruumiin ääreellä oli vietetty yön yli valvojaiset, jonka jälkeen hautajaisseremonia oli parantajien johdolla alkanut. Verisusi oli pyrkinyt tukemaan ja auttamaan Auringonsirpaletta, ja laittanut kollin poissaollessa ajatuksien maailmoissa kansalaisia partioihin ja tehtäville. Tuulisydän oli saanut palautua pentujen ja Aavalaulun kanssa rauhassa, ja oikeastaan Verisusi oli pitänyt huolta siitä, että uusi perhe saisi olla rauhassa. Hän ei tosin tiennyt Tuulisydämen aikeita, mutta Aavalaulu oli arvellut kollin todella oikeasti rakastaneen Punatähteä, ja mahdollisesti toinen haluaisi jäädä Aurinkotuuleen.
Luotettava soturi ehkä tai ei? Siitä ei ollut kauan, kun tämä oli vasta mennyt Myrskyvaahteraan ja vaihtanut maisemaa. Verisusi istuutui aukiolla aterioimaan ja vahti samalla leiriä, kun auringonsäteet tervehtivät turkkia kylmyydestä huolimatta.
Ajat tulisivat olemaan vaikeita, mutta jokainen päivä olisi uusi.

//Masi//

Unipuron kertoessa kumppanilleen odottavan heidän pentujaan, aiemmin vilkas ajatusten liikenne hyytyi täysin Myrskysielun päässä. Kolli räpäytti silmiään tyhjästi, tutkien ensin soturittaren kasvoja vilppiyden perässä, ja tätä löytämättään laski katseensa naaraan vatsaan. Se todella olikin pyöreä, hän katsoi hölmistyneenä. Kuinka tämä oli voinut mennä häneltä ohi? Miksei Unipuro ollut aiemmin hänelle kertonut tästä?
Vaalean soturin ensimmäinen tunnereaktio oli välitön huoli ja lievä paniikki – hänestäkö tulisi isä? Millaisella esimerkillä hänestä saisi vastuullisen vanhemman? Kuitenkin epävarmuus hävisi sitä nopeasti seuraavalle onnenkipinälle, joka tuntui leviävän kollin koko kehon läpi, valaistaen tämän koko olemuksen. Hänestä tulisi isä, ja vielä parhaan ystävänsä Unipuron pennuille. Niin paljon kuin he kummatkin olivat menettäneet, oliko tämä maailmankaikkeuden tapa tasoittaa vaakaa ja suoda valoa heidän elämiinsä näinä pimeinä aikoina?
”Unipuro--”, Myrskysielu yritti saada sanoja suustaan, epävarman hymyn nykien hänen suupieliään. Hänen sanansa eivät kuitenkaan kerenneet ulos, ennen kuin paniikki ja sekasorto levisivät koko Myrskyvaahteran kansan läpi. Kiharaturkkinen kolli astui välittömästi käpälilleen, huomionsa kiinnittyen kohti johtajanpesästä ulosjuossutta Hiekkapyörrettä.
Varajohtaja, tai juuri johtajaksi kohonnut kolli otti tilanteesta hallun, lähettäen kansanpetturiksi paljastuneen Huurrehaamun vangiksi vanhintenpesään tiukan valvonnan alla. Myrskysielun joka jäsen tahtoi kiirehtiä avuksi seisomaan vahtina, mutta toistaiseksi hänelle tärkeintä olisi pitää huolen siitä, että hänen pelästynyt kumppaninsa tuntisi olonsa täysin turvatuksi. Seisoen edelleen koko kehonsa ja karvanpäänsä pituudella potentiaalisen vaaran sekä Unipuron välissä, vaalea soturi käänsi huomionsa taakseensa naaraaseen.
”Kaikki on nyt hyvin, Huurrehaamu on eristetty. Kaikki on hyvin”, Myrskysielu toisti sukiessaan kermanvaalean soturittaren pillastuneita niskavilloja(?). Hän sitten tutki tämän kasvoja, katsoen Unipuroa silmiin.
”Mennäänkö isäsi tueksi? Haluaisin päästä puhumaan hänelle”, kolli kysyi hiljaa. Vaikka hän tunsi rintaansa polttavaa raivoa Kipinäntähden ja etenkin Viherloimun kuolemasta, ja parhaansa mukaan yritti hillitä itseään ja olla hellä myös Unipuron tunteille, soturin joka solu huusi häntä astumaan edes jonkinlaiseen toimeen. Kenties hän voisi selvittää enemmän Hiekkapyörteen ja Hymyraadelman suunnittelemasta vaihdosta, jopa pyytää päästä mukaan, tai kenties häntä kaivattaisiin Huurrehaamua vahtimassa. Ainoa tapa, joten Myrskysielu osasi tämänkaltaisissa tilanteissa toimia, oli yrittää parhaansa mukaan olla avuksi ja tuntea tekevänsä jotain loogisesti käytännöllistä. Silti hänen aivan ensimmäinen huolensa olisi varmistaa, että sekä Unipuro että tämän isä olisivat kunnossa.