Haukkapentu heräsi pentutarhassa Savupennun vieressä pentutarhassa ja ei saanut enää unta niinpä nuori kolli meni ulos pentutarhasta kompastellen hiukan jalkoihinsa. Kolli huomasi vanhusten pesän edustalla istuvan Kukkaiselon ja meni tämän luokse. Kolli halusi palavasti kuulla tarinaan jossa hänen emonsa Punatähti olisi mukana. Kun kolli saapui vanhusten pesälle hän asteli ylväästi pää pystyssä Kukkaiselon luokse ja yritti näyttää yhtä isolta kun kaikki muutkin. "Hei voisitko kertoa minulle tarinan jossa Punatähti on mukana"? Kolli kysyi innoissaan ja istui alas

//Jatkuu Verisuden roolista//

Risasydän oli saapunut juuri Aurinkotuulen leiriin, jossa kissat etsivät kuumeisesti kadonnutta Auringonsirpaletta, sekä Verisutta, jotta he voisivat päättää, mitä loukkaantuneelle Risasydämelle tehtäisiin. Tämä oli avoimesta kansalaisille, lähtökohtaisesti Leijonaliljalle, joka tarkisti hänen vammojan (?) puhunut Hallavarjon kokemasta tuhosta, kun Surutähti oli hyökännyt, mutta myös muut olivat lähettyville istuutuneet hämmästyneinä kuuntelemaan. Risasydän oli hyvin murjotun ja kärsineennäköinen, ja naaras räpäyttikin vaisusti silmiään. Hänellä ei ollut mitään salattavaa, hän tarvitsi apua ja halusi löytää jonkinlaisen paikan, johon edes hetkeksi asettua. Joko se oli Kaiun valitsema tie, että hän päätyisi Aurinkotuuleen tai sitten se oli hänen sukunsa kannalta ainoa paikka, johon hän koki voivansa mennä. Olihan tämä kuitenkin ollut aina ja olisi edelleen hänen setänsä muovaamaa kokonaisuutta, jossa nytkin Valkeatähden poika olisi johtajana.
Kuitenkin leirin täytti pian kova askelien töminä ja Auringonsirpale juosten liukui ja sitten romahti tassuilleen aivan Risasydämen viereen. Tällä oli syviä haavoja ympäri kehoaan, tämä puuskutti raskaasti ja päästi hiljaa irti kahdesta pennusta.
''Auringonsirpale, mitä on tapahtunut?'', kissat heti säikähtäneinä lähes yhteen ääneen huusivat, kun he kiirehtivät Auringonsirpaleen luokse. Leijonalilja vilkaisi pahoittelevasti Risasydäntä, kun poistui kriittisemmässä tilassa olevan Auringonsirpaleen luokse. Kuitenkin tuttu löyhkä valui pian ensimmäisten joukossa Risasydämen nenään ja tämä hyppäsi jaloilleen, kohottaen kuonoaan leirin suuaukolle.
''Onko teillä kettu ongelma?'', Risasydän hiljaa kysyi, vilkaisten Koivutassua, joka kantoi yrttejä mestarilleen (?).
''Toitko sinä Auringonsirpale kettuja leiriimme! Mitä sinä oikein ajattelit?!'', yksi soturi huudahti kauhistuneena ja aukiolla alkoi levitä paniikki ja shokki. Risasydän seurasi maassa makaavaa johtajaa, joka oli niin uupunut pakomatkastaan, ettei tämä kyennyt edes vastaamaan, vaan vapisevien jalkojensa päälle yritti kohota heikosti. Montako elämää tämä oli mahtanut jo menettää?
''Lähtikö Verisusi sinun mukaasi siihen hulluun ideaasi? Mitä ihmettä sinä ajattelit!'', toinen soturi ulvoi, ja kissojen vihaiset, sekä syyttävät katseet kääntyivät kahteen pentuun, sekä Auringonsirpaleeseen.
Leijonaliljakin vedettiin väkisin pois Auringonsirpaleen luota auttamasta, sillä kansalaiset olivat niin vihaisia, etteivät halunneet parantajankaan auttavan johtajaansa.
''Rauhoittukaahan'', entinen varajohtaja murahti, saaden vihaisia, sekä yllättyneitä katseita turkilleen. ''Viekää nyt pennut, Auringonsirpale, sekä parantajat pesäänsä, sotureita eteen vartioimaan. Oppilaat, vanhimmat ja pennut emoineen emojen pesään, soturit puolustamaan sitä'', Risasydän ohjeisti tottuneesti. Ensiksi kissat tuijottivat häntä häkeltyneinä hänen röyhkeydestään alkaa heitä komentamaan, mutta sitten yksi, kohta toinen, lopulta kolmas ja pian kaikki alkoivat liikkua.
Risasydän heilautti ruoskamaista häntäänsä ja katseli, miten pentutarhan lähellä yksi pentu nappasi pöllöisen ystävänsä mukaansa, ja kiskaisi tämän mukanaan lumikasaan piiloon, johon kaksikko jäi tapittamaan tapahtumia. (XD?)
Risasydän jännitti lihaksensa ja asettui suuaukon vierelle lumeen piiloon, ollen valmiina heti hyökkäämään, kun näkisi liikettä. Hänen yllätyksekseen kuitenkin leiriin juoksi kaksi kettua, jotka rikkoivat suurien kokojensa takia paljon ympäristöä ja naaras kettu kulki kasvot veressä leirissä. Siltä oli puhjennut toinen silmä, mutta jotakin he etsivät selvästi. Kettu alkoi nuuskia lunta, jossa Risasydän oli piilossa, jolloin entinen Hallavarjon varajohtaja ärjäisten syöksyi esiin ja upotti kyntensä ketun kasvoihin ja alkoi raastamaan tuon kuonoa, silmiä ja poskia, saaden verta tihkumaan ympäri leiriä. Uros kettu oli jo pidemmällä leirissä ja yritti päästä pentutarhaan, mutta soturit piirittivät sen ja hyökkäsivät samaan aikaan jalkoihin, selkään ja kylkiin, häätäen nopeasti ketun kannoillaan.
Naaras kettu perääntyi Risasydämen luota, äristen ja sylkien toista kohden, mutta uroksen alkaessa vetäytyä hiljaa vinkuen, naaras teki samoin.
Monet kissat loukkaantuivat, mutta kuolleita ei ollut montakaan ja Risasydän katseli veristä leiriä huolestuneena, mutta Risasydäntä ohjeistettiin pian menemään parantajienpesään, sillä kuulemma Auringonsirpale yritti kutsua häntä. Leijonalilja tuli Hallavarjon kissaa vastaan pesään astuttaessa, ja tämä hiljaa vakavana ja surullisena pudisti päätään.
Risasydän katseli henkeään haukkovaa ja vaikeroivaa Auringonsirpaletta.
''Hän menetti paljon verta'', Leijonalilja kuiskasi (?), Risasydän uskoessa, että Auringonsirpale joko haluaisi hänelle sanoa, että tämä saisi tai ei saisi jäädä kansaan. Kuitenkin Auringonsirpale yllätti hänet.
''Haluan, että sinä, Risasydän kohoat minun seuraajakseni. Minulla ei ole suvustani enää ketään muuta niin läheistä jäljellä kuin serkkuni, eli sinä. Ja tämä kansa on ollut aina sukumme ylpeyden aihe, enkä voi antaa sen murentua näiden jääräpäisten kissojen mukana'', kolli sihahti uupuneena, Leijonaliljan pyyhkiessä vielä verta tuon suupielestä, jota tulvi toisen murskaantuneista keuhkoista ja kaulasta asti suuhun.
Risasydän oli vaiti, hän ei kyennyt sisäistämään tapahtunutta, Auringonsirpaleen silmät tuijottivat häntä pitkään takaisin. Mutta ennen kuin Risasydän edes ymmärsi, kauanko hän oli ollut hiljaa ja kauanko toinen oli joutunut odottamaan hänen vastaustaan, Leijonalilja kurkotti heidän väliinsä ja painoi Auringonsirpaleen silmät kiinni.
Risasydän tunsi kolauksen sydämessään, muttei nähnyt jokseenkaan oikeutettua itselleen näyttää tunteita tällaisessa tilanteessa, mutta silmiään hän räpytteli peittääkseen sen tuskan silmistään.
''En tuota pettymystä'', Risasydän kuiskasi, säpsähtäessään hiljaa, kun huomasi useiden soturien tulleen katselemaan parantajienpesän ovesta tilannetta.
Se oli ollut selvästi Kaiun määräämä kohtalo hänelle. Mutta entä Syystähti? Risasydän sulki hiljaa silmänsä ja painoi korvansa alas.

//Chabi, Aurinkotuulen väki//
Pätkässä kuolevat: Auringonsirpale & Verisusi

Verisusi oli asemissa, he tarkkailivat Auringonsirpaleen kanssa kettujen pesää eri puolilta pesän ulkomaailmaa. He olivat edeltävänä päivänä, kun Leijonalilja, tämän sisar ja Koivutassu olivat palanneet kansaan äänestäneet, pitäisikö Aurinkotuulen pelastaa kaksi nuorta kissaa, pentu ja oppilasikäinen nuorukainen, jotka partio oli nähnyt kettujen vievän pesäänsä pelastaa vai ei. Kansa oli ollut sitä mieltä, että he eivät pelastaisi kahta kissaa sillä pelolla, että pennut olisivat Imperiumista ja ne voisivat aiheuttaa paljon tulevaisuudessa pahaa kansalle. Verisusi ja Auringonsirpale olivat olleet ainokaisten joukossa, jotka olivat äänestäneet pentujen pelastamisen puolesta, vaikka kaksi kuolaavaa kettua ei vaikuttanutkaan hyvältä ajatukselta lähteä kaksistaan haastamaan. Kuitenkaan kummankaan mielestä ei olisi oikein jättää kahta kissaa pulaan, vaikka pennut olisivatkin Imperiumista. Verisusi lipoi jännittyneenä suupieliään, hän oli jopa lähettänyt Kaikuun pienen toiveen siitä, että Punatähti, Valkeatähti ja Kolibriunelma suojelisivat heitä tällä tehtävällä.
Auringonsirpaleen merkkinä Verisudelle rynnätä pesään saman aikaisesti oli erään pensaan oksistosta pudottaa lunta. Merkin nähtyään Verisusi lähti pinkomaan kohti pesää, samaan aikaan, kun Auringonsirpale juoksi toisesta suunnasta. Suunnitelma ei ehkä mikään paras ollut, mutta heidän ajatuksenaan ei ollut taistella kettuja vastaan, vaan pelastaa pennut ja paeta paikalta, jotta myöhemmin isomman partion kanssa voitaisiin häätää ketut. Ketut eivät kuitenkaan olleet kokonaan Aurinkotuulen reviirillä, vaan pikemminkin rajan tuntumassa, jonka takia myöskään Aurinkotuulen kissat eivät olleet halunneet puuttua asiaan.
Kansa ei tietänyt kaksikon aikomuksista, mutta Verisusi oli myös siksi todella huolissaan tehtävästä, sillä oli ollut mukana Auringonsirpaleen matkalla Kuulammelle, ennen kuin lampi oli tuhottu ja yhteys menetetty esi-isään. Verisusi siis tiesi, ettei esi-isät olleet antaneet Auringonsirpaleelle tämän johtajan elämiä, eikä hän voinut ymmärtää syytä sille. Auringonsirpale oli kuitenkin valittu Punatähden toimesta varajohtajaksi, ja kaikki vastoinkäymiset olivat saaneet Auringonsirpaleen vetäytymään pesäänsä pitkiksi ajoiksi.
Pesään rynnätessään yksi kettu rääkäisi pelästyneenä ja Verisusi kauhukseen huomasi, että pesässä oli pahasti loukkaantunut pentu ja oppilas, mutta myös ketunpoikasia. Verisusi häkeltyi tästä, samalla kun toinen kettu ilmestyi Auringonsirpaleen tulleesta suunnasta pesän ulkopuolelle, yrittäen huitoa heitä ulkopuolelta tassullaan. Pesässä alkoi hirveä meteli, Auringonsirpaleen napatessa pennun ja oppilaan hampaisiinsa, Verisuden yrittäessä pitää emokettua kauempana Auringonsirpaleesta, joka yritti poistua pesästä siitä suunnasta, josta Verisusi oli pesään tullut.
Naaras kettu kuitenkin väisti Verisuden iskut ja upotti hampaansa tuon kaulaan, painaen pesän seinää vasten, Verisuden rimpuillessa ja huitoessa tassuillaan. Uroskettu kiersi pesän ja pesän suulla hyökkäsi Auringonsirpaleen kimppuun, johtajan menettäessä otteensa kahdesta pennusta ja lentäessä urosketun kanssa pesän ulkopuolelle tappelemaan.
Verisusi huusi kauhistuneena kadottamansa johtajan nimeä, menettäen samalla itse verta naaras ketun hampaiden voimasta, mutta lopulta Verisusi sai iskettyä itsensä irti ketusta, huitaisemalla tätä vasemman silmän ylitse ja veren virratessa seinää pitkin.
Kolli ponkaisi jaloilleen ja juoksi ulos kettujenpesästä, sydän takoessa hänen rinnassaan pelosta ja jännityksestä. Pesän edustalla Verisusi näki, miten Auringonsirpale ja uros kettu kamppailivat verisesti, ketun kasvojen ja kylkien ollessa veressä, kun hurjistunut johtaja roikkui tämän selässä. Lopulta kettu kuitenkin sai heitettyä toisen irti itsestään ja Auringonsirpale jäi maahan kauemmas haukkomaan henkeään ja räpyttelemään silmiään päähän kohdistuneen iskun seurauksena. Auringonsirpale pudisti päätään ja räpytteli silmiään pitääkseen elämäänsä kasassa, kunnes hoiperrellen ja horjuen kohosi tassuilleen.
''Auringonsirpale juokse!'', Verisusi huusi, kun huomasi uros ketun kääntyneen takaisin koti johtajaa. Auringonsirpale oli sen verran sekavassa tilassa, että hoiperteli verisenä kohti kahta pienempää kissaa ja asettui näiden eteen suojellakseen näitä, paljastaen hampaansa ja kyntensä.
Verisusi pinkaisi juoksuun ja hyppäsi pesän edustalta uros ketun selkään, alkaen raastaa tämän selkää. Auringonsirpale ahmaisi hampaisiinsa pennut ja Verisuden huutojen pakottamana johtaja lähti juoksemaan kohti leiriä, sekä saadakseen pennut turvaan, että hakeakseen apua.
Verisuden ote heltyi, hänenkin voimien alkaessa hiipua runsaan verenvuodon seurauksena ja kettu onnistui kääntämään päänsä kollin puoleen ja repäisemään tämän irti selästään. Verisusi paiskautui kivikkoon pesän edustalla, hänen tassunsa nyki, kun hän kitui saamistaan vammoista, ja kivikon terävien kivien lävistäessä hänen turkkinsa. Verisusi katseli viimeisillä voimillaan, miten Auringonsirpale juoksi sekavasti takaisin Aurinkotuulen rajojen ylitse ja kiisi kohti leiriä. Verisuden voimat eivät riittäneet enää kuin suuta raottamaan, mutta ääntä ei tullut, kun hän yritti huutaa johtajalle, että ketut olisivat lähteneet johtajan perään!
Hiljaa tämän hengitys salpaantui ja silmät jäivät katsomaan sokeina ja kuolleina Auringonsirpaleen, sekä kettujen katoavien hahmojen perään.

//Masi
Usvapolku pörhisti turkkiaan purevalle kylmyydelle, ennen kuin kääntyi Myrskysielun viereltä kohti leirin sisäänkäyntiä, tarkastellakseen katse värähtämättä sodasta palaavia. Heidän olisi saatava pian kuulla, kuka voittaisi, ja saataisiinko kissat takaisin ehjänä. Huurrehaamun paluuta ei kukaan odottanut, eikä itse kermansävyinen naaraskaan uskonut, että toinen tulisi koskaan palaamaan kansaan. Tuo tuhahti itsekseen ärtyneenä asialle, ennen kuin säikähti hieman hiljaa heidän selkänsä taa astellutta Hiirenpolkua, joka ihmetteli minne Topaasijoutsen oli kadonnut. Usvapolku luimisti korviaan enolleen ja tuhahtaen ärtyneenä hän silmäili leiriä, ennen kuin palautti katseensa vielä Myrskysielun kautta parantajaan.

“En usko, että olisimme huomanneet häntä, jos hän erittäin aikaisin olisi kadonnut. Saatoin kuulla jotain leiristä poistuvia ääniä aiemmin aamulla, mutta en oikein usko että se olisi ollut hän”, tuo pohti ääneen katsellessaan kohti leirin sisäänkäyntiä, joka pian alkoi suhista ja esiin asteli tuttu Apilatassu, sekä tuon perässä Fuuga. Usvapolku kääntyi oitis heitä kohden hymy suin ja loikki kaksikkoa vastaan katsellessaan kiitollisena Fuugaa, sekä Apilaa, joka olisi nyt palannut kotiin sisariensa luokse.

“Kiitos Fuuga. Kansa on kiitollinen suomastasi suojeluksesta. Kaiku siunatkoon polkuasi sekä sotaan lähteneitä!” naaras naukaisi Fuugalle ennen kuin toinen poistui yhtä nopeasti kuin oli saapunutkin. Hiirenpolku oli saapunut tutkimaan pentuja, ja Lumo sekä Liekki myös olivat astelleet tervehtimään veljeään.

“Miten voit Apilatassu? Tai kutsummeko sinua Apilaksi vielä, ennen kuin Hymyraadelma saapuu nimittämään teidät kunnolla?” naaras tervehti toista lämpimällä hymyllä ja antoi Hiirenpolulle tilaa työskennellä. Pennut kuitenkin näyttivät ihan hyvin voivilta sekä leikkisiltä jopa. “Varo ettet saa kuonoosi heiltä”, Usvapolku leikkisästi tokaisi enolleen ja kosketti tuon lapaa rauhallisesti osoittaakseen huvittuneisuutensa. “Voisin myös uskoa, että haluat nauttia lämmintä riistaa sekä sisariesi seuraa hetken? Varmistamme, että sinulle löytyy pesä pentujesi läheltä tänä yönä”, naaras nyökäytti päätään toiselle ollen yllättävän iloinen siitä, että toinenkin olisi palannut. Sentään kolmikko oli selvinnyt tästä kaikesta yhdessä.

//Masi
Tunturipöllö katseli hölmistyneenä kissanpennun perään, joka loikki ensin esiin lumikasan takaa, ja sitten hyökkäsi kohti pyöreää kimaltavaa esinettä, jonka pöllötär itse oli huitaissut toista kohti. Miten tuollainen otus saisi niin paljon iloa esineestä? Kyllä Feykir tykkäsi kimaltavista esineistä, oi tosi paljonkin! Mutta olisiko se tuon esineen liike, vai sen kimaltavuus, mikä sai kissanpennun pään ihan pyörälle. Pöllö innostuneena hykersi itsekseen katsellen hymyillen kissanpentua, joka loikki pian takaisin kohti häntä ja katseli toista ylöspäin niskaansa taittaen. Oranssin valkea pöllö vain kallisti päätään ensin toiseen suuntaan, ja sitten toiseen, taitellen itseään puolelta toiselle vetreämmin kuin kissa. Tuo pieni oranssihtava kissa esittäytyi Liekki kissaksi. Tai Liekkipennuksi, mikä nimi se olikaan, mutta Liekki kissa hän sanoi olevansa. Feykir hykersi uudelleen ja pörhisti samalla sulkiaan tassutellessaan lumessa iloisena tehdessään uuden ystävän.

“Feykir on pöllö, kaunis tunturipöllö!” hän hihkaisi ja levitti siipiään varovasti, ettei huitaisisi tätä kissaa saati pelästyttäisi toista ihan kuoliaaksi. “Ilma ystäväni on, ystävätär ohjaava, katso häntä!” tuo tokaisi ja löi siivillään ilmaa saaden pöllyävän lumikerroksen nousemaan ilmaan, joka sitten teki pieniä pyörteitä ennen kuin hiutaleet rauhallisesti valuivat takaisin maahan, osittain myös Liekkikissan päälle.
“Liekkikissa kaunis kissa, kuin tuo esinekin kaunis. Onko sinun esine?” hän tokaisi kallistaen nyt päätään oikealle ihmetellessään kolikkoa, ennen kuin kissa ehti tuomaan hänen eteensä höyhenen. Feykir tökkäsi sitä ensin nokallaan, ennen kuin nosti sen nokkaansa ja otti pienen loikan lähemmäs Liekkikissaa, asettaen sulan tuon päänpäälle, joka keikkui siinä hieman huolestuttavasti. Naaras nopeasti korjasi sitä ja se hieman paremmin pysyi Liekkikissan pään päällä korvan takana, ellei tuo heittäisi äkkiä vauhdikasta volttia ilmassa.

“Sinun sulka! Minun sulkani ei ole tuollainen ei”, hän pudisti päätään pörhistäen sulkiaan ja röyhistäen rintaansa. Hänen sulkansa olisi kauniita, ja ilma pitäisi niistä huolta, ihan varmasti. Pöllö oli myös huomannut kissan pään päällä korvassa heiluvan kirkkaan korun, joka oli samaista kimaltavaa ainetta kuin kolikko, jonka kanssa kissa juuri leikki. “Mistä tuo koru? Mistä tuollainen säihkyvä koru kissan korvaan?” hän kyseli ja kallisti päätään nyt vasemmalle tarkastellessaan kissaa edessään pyöreillä silmillään.

Yleiset säännöt pisteytyksessä:
• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.


Masi: +98ap +360kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
• Unipuro, Myrskyvaahtera +3ap+15ap+60kp
• Hiekkapyörre, Myrskyvaahtera +1ap +5ap+20kp
• Verisusi, Aurinkotuuli +1ap+5ap+20kp
• Liekkipentu, Aurinkotuuli +2ap+10ap+40kp
• Riitasointu, Usvajoki +2ap+10ap+40kp
• Fuuga, Luopio +2ap+10ap+40kp
• Hymyraadelma, Myrskyvaahtera +2ap+10ap+40kp
• Tulitähti, Usvajoki +2ap+10ap+40kp
• Hiirenpolku, Myrskyvaahtera +2ap+10ap+40kp
• Apilakarhu, Myrskyvaahtera +1ap+5ap+20kp


Nugetti +3ap +45kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +10kp roolauksesta käytössä.
• 5kp lisä kaikkiin rooleihin
• Myrskysielu, Myrskyvaahtera +3ap +45kp


Heli: +60ap +200kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
• Kipinäntähti/Huurrehaamu, Myrskyvaahtera +2ap +10ap +40kp
• Ukkosyö, Myrskyvaahtera +1ap+5ap+20kp
• Kapinanlaulu, Usvajoki +4ap+20ap+80kp
• Feykir, Kansaton +1ap+5ap+20kp
• Usvapolku, Myrskyvaahtera +2ap+10ap+40kp

//Heli, Nuge//

Fuugan avustuksella Apilakarhu viiden pennun kanssa selviytyi Myrskyvaahteraan. Hän toimi kuin robotti, hän oli jonkinlaisessa shokissa, eikä kyennyt kunnolla hahmottamaan tilannettaan. Hän antoi Fuugan opastaa heitä, kolmen vanhemman pennun istuessa Apilakarhun selässä, samalla kun Fuuga kantoi kahta nuorempaa. Pennut itkivät emoaan, Apilakarhu puolestaan ei osannut sanoa ajatuksiaan Lupiinikettua kohtaan. Hän oli pahoillaan tämän kuolemasta, mutta katsoessaan tuon pentuja ja Apilakarhun kanssa saatuja pentuja, Apilakarhu tiesi nyt oman paikkansa maailmassa. Pienestä kaapatusta pennusta oli tullut suurperheen isä ja hän halusi suojella näitä pentuja kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Fuuga auttoi heitä pääsemään Myrskyvaahteran leiriin, jossa kissat kohottivat yllättyneitä katseita loukkaantuneeseen Apilakarhuun, sekä itkeviin pentuihin, tietysti myös Fuugaan, joka taas saapui paikalle, itsekin yltäpäältä veressä, muttei loukkaantuneena.
''Hei'', Apilakarhu hiljaa kuiskasi kansalaisille, laskien selästään kolme pentua, siirtäen katsettaan sisaruksiinsa. Lumotundra oli myös saanut pentuja ja pennut näyttivät ilahtuneilta, kun entisen orjan veli tuli omien pentujensa kanssa. ''Pääsin irti Imperiumin kahleista, ja nöyrästi haluaisin palata kotiin perheeni kanssa'', kolli sanoi hiljaa, vetäen hännällään viisi pentua itseään lähelle, pyyhkien hännällään pienempien pentujen kyyneleitä näiden kasvoilta.
''Sota on edelleen kesken, mutta hyökkäyksemme on edennyt hyvin. Sivulliset, joita tämä sota ei koske, oli saatava turvaan ja siksi saavuin luoksenne jälleen, jotta Apilakarhu perheineen pääsi tänne'', Fuuga naukui, katsoen Myrskysielua ja Usvaputousta, jotka olivat päävastuussa kansasta Hymyraadelman ja Seittisiiven ollessa muualla.
''Minun on valitettavasti palatta takaisin, näiden pentujen emo on kuollut ja pennut tarvitsevat huolenpitoa jonkun naaraan toimesta. Toivottavasti hän on tervetullut takaisin kotiin, minun on nyt todellakin pakko mennä'', Fuuga nöyrästi kumarsi, pyytäen anteeksi ja kääntyen kannoillaan, pinkoen sitten takaisin kohti kokoontumispaikkaa ja Saukkoluolaa.
Apilakarhu painoi hiljaisena korviaan alas ja suuri kolli räpäytti arasti silmiään, Hiirenpolun keskeyttäessä keskustelunsa Myrskysielun ja Usvaputouksen kanssa, tullen nuuskimaan viittä pentua, tarkistaakseen näiden vointia nenänpää väristen ja pentujen läimiessä tuon kutittavia viiksiä kauemmas.
''Käyttäytykäähän nyt'', Apilakarhu hiljaa hymyili.

//Nuge, Heli//

Hiljaa, niin hiljaa. Sokea kissa oli noussut jo varhain ylös, aistien levottomuutta ympäristössä. Jokin narskutti hampaitaan, jokin valehteli olemassaolonsa tarkoituksesta lähistöllä. Hiirenpolku havahtui unien valtakunnista pesässään, mutta maailma oli edelleen pimeä, aivan kuten se oli eilenkin ollut ennen nukahtamista. Parantaja pyyhkäisi toisella etutassulla väsyneitä kasvojaan, ja huomasi vaisusti jopa itsekseen hymyilevänsä. Pieni lämpö rintakehässä kaipasi Hyasinttikatsetta, joka oli lähtenyt suurelle matkalle jälleen. Tämä väräytti kaipaavasti tummia korviaan, kyllä hän oli aistinut omaavansa jonkinlaista tunnetta toista parantajakissaa kohtaan, ja vaikka Hiirenpolku olikin monin tavoin rikkonut Kaiun mahtia ja näiden suomia lakeja, tässä hän oli. Menettänyt teoistaan paljon, mutta hän uskoi olevansa oikealla polulla kaikesta huolimatta.
Verenhaju oli voimakas ja sai Hiirenpolun kunnolla hereille, tuon olemus synkkeni ja tämä kohottautui istumaan pedillään. Järsimisen ja kuolaava lotina lähistöllä eivät tuottaneet erehdystä asialle. Hiirenpolun kuoleman hiljainen nouseminen ja kuoleman omainen koko pieni olemus tarkkaili mielensä sisäisillä silmillään ympäristöä. Hän teki tarkkaa analysointia ympäristöstään, ja siksi oli oppinut olemaan ääneti kuin hiiri. Hännän alta jokin pieni olento tökki värisevällä nenällään päivänvaloa parantajan hännän alta, ja Hiirenpolku siirsi häntänsä Laikkujoutsenen tieltä, pienen lemmikkihiirensä päältä, joka hampaitaan haukotuksessaan kolautteli yhteen, ennen kuin uppoutui parantajan turkkiin ja kiipesi tuon lavalle.
Se oli hermostunut, Hiirenpolku tunsi toisen värisevän kehon ja hiljaa varautuneesti, jännittyneesti värisevät viikset poskeaan vasten. Jokin oli pielessä ja pahasti.
Hiirenpolku raotti suutaan ja laskeutui pediltään parantajanpesän lattialle, hiiren hiljaa naputtaessa hampaitaan Hiirenpolun korvan juuressa. Jotakin tahmeaa oli lattialla, Hiirenpolku pyöritti hiljaa varpaitaan liejussa, mutta kohottaessaan tassunsa kuononsa alle, tämä haistoi veren rautaisan löyhkän. Pennut eivät olleet pesässä.
''Topaasijoutsen?'', Hiirenpolku murahti, mutta vastausta ei kuulunut. Hiirenpolku vaisusti nielaisi pakottaakseen löyhkässä oksennuksenhimonsa takaisin vatsanpohjalle. Mitä ihmettä Raita ja Risa olisivat ensimmäisenä yönään keksineet? Olisiko Topaasijoutsen kunnossa?
Hiirenpolku puri hampaitaan yhteen, mihin kaksikko olisi voinut viedä parantajaoppilaan? Aikoisivatko nämä syödä tämänkin? Vai olisiko Topaasijoutsen kyennyt johonkin? Hiirenpolku empi, pitäisikö hänen juosta hakemaan partioista apua? Puhua Myrskysielun ja Usvaputouksen kanssa? Pestä pesänsä ja piilottaa pentujen aiheuttamat kaaokset? Mitä hänen tulisi tehdä? Hän painoi murheellisen mietteliäänä poskensa hiireä vasten, ennen kuin vakavoitui ja lähti ulos pesästä, siivottuaan sen vähäisen tahmean veren pesän lattialta ja Topaasijoutsenen vuoteesta.
''Huomenta Usvaputous ja Myrskysielu'', Hiirenpolku oli hiljaa kuin aave ilmestynyt kaksikon taakse, mutta pehmeällä äänellään puhutteli kaksikkoa, suunnaten kuononsa kohti Usvaputouksen hengityksen suuntaa, jotta ei tuijottelisi vääriin suuntiin ainakaan kokonaan. ''Topaasijoutsen on tainnut herätä aikaisin tänään, en ole nähnyt häntä. Oletteko te huomanneet hänen lähtönsä?'', Hiirenpolku heilautti vaisusti, mutta ystävällisesti korviaan sanojensa päätteeksi.

//Nuge
Kermansävyinen naaras katseli lämmin hymy huulillaan kiharaturkkista luottamuskissa pariaan partion poistuttua leiristä. Naaras otti pari askelta lähemmäs käheältä kuulostavaa kollia, nyökäyttäen tälle sitten kevyesti, mutta lämpimästi päätään.
”Totta kai Myrskysielu. Aamu on hyvä aloittaa aamupalalla”, naaras naukaisi ja vilkaisi kohti kirkastuvaa taivasta. Päivä nousisi pian valloilleen ja kansan olisi aloitettava normaalit arkitoimensa. Partiot kävisivät rajoilla, oppilaita koulutettaisiin, sekä riistaa pyydettäisiin mahdollisuuksien mukaan. Kylmä oli tehnyt tehtävänsä hätyyttämällä suurimman osan helposta riistasta kauemmas heidän mailtaan, mutta pian viherkorva saapuisi lämmittelemään heidän turkkejaan, sekä täysiä vatsojaan. Usvapolku kääntyi kohti riistakasaa laskien kuitenkin katseensa Myrskysieluun varmistaen, että kolli tulisi hänen mukanaan ja voisi hyvin. Soturitar nappasi riistakasasta pienen loukkuun jääneen oravan, ja antoi kollin valita oman palansa ennen kuin siirtyi hieman etäämmälle riistakasasta aterioimaan. Kermansävyinen naaras asettui makuulle huurteiselle leiriaukiolle, pitäen katsettaan hetkisen kollissa, ennen kuin haukkasi palan ruoastaan.
”Saitko levättyä ollenkaan viime yönä? Työskentelyparinasi voisin suositella sinulle tänään leirissä tapahtuvia aktiviteetteja, kuten partioiden suunnittelua sekä leirissä vahtimista”, Usvapolku naukaisi hiljaa katsellen kollia, joka varmasti vietti koko yönsä valvoen Unipuron sekä Hiekkapyörteen haudoilla. ”Minä voin ottaa osaa partioihin sekä muuhun. Voisin ehkä käydä Lumon ja Liekin kanssa kierroksen reviirillä? Uskoisin, että he pian haluaisivat palata uralleen harjoittelemaan ja saamaan koulutuksensa päätökseen”, hän pohti ja haukkasi sitten palan ateriastaan. Ei hän voisi suurempaa kollia pakottaa jäämään leiriin, mutta naaras piti sitä suunnitelmaa ehkä tällä hetkellä parempana kollille, kuin partioon laittamista, jossa hän voisi harhautua ajatuksineen pois oikeasta päämäärästä, tai pahimmillaan olla huomaamatta jotain uhkaa. Jos Myrskysielu tahtoisi, Usvapolku tekisi kuten kolli häntä käskyttäisi, mutta myös antaisi kollille oman oikeuden itsestään päättää mitä kykenee tekemään. Heidän pitäisi huolehtia leiristä yhdessä, mikä tuntui naaraasta hieman hassulta. Kaksi nuorehkoa kissaa vahtimassa leiriä, kun vanha johtaja pari olisi vain pari päivää sitten kuollut. Usvapolku pudisti kylmänväreet vain turkiltaan pois, keskittyen hetkeksi ateriaansa antaen ajatuksien hiljentyä päässään.
”Eikä minua haittaa ollenkaan, jos esimerkiksi haluaisit viettää aikaa pentujesi kanssa”, tuo vilkaisi kohti erivärisilmäistä kollia, väläyttäen tälle lempeän hymyn. Kolmikko tarvitsisi isäänsä nyt paljon, ja varmasti Myrskysielu tarvitsisi heitä.

//Heli//

Turrat jäsenet johtivat vaalean kollin askel askeleelta kohti leiriaukiota, hänen ajatuksetta seuraten kuolleen kumppaninsa ruumista, joka kannettiin ja asetettiin tämän vainaana toimitetun isänsä kehon viereen. Myrskysielun silmät tuijottivat tuskan ja muistojen lasittamina Unipuroa ja Hiekkapyörrettä, kahta hänelle maailman tärkeintä hahmoa, jotka lepäsivät veressään järkähtämättöminä. Kiharaturkkinen soturi tiedosti etäisesti ympärillään käyvät tapahtumat ja puheet, pääosin Hymyraadelman äänen, mutta kaikki elämänvoima oli jäänyt hyytyneenä emojen pesään, jossa tämän elämänsä valo oli juuri tukahdutettu. Käyden kylmettyneenä ja täysin ilmeettä alas maahan parhaan ystävänsä ja rakkaansa, sekä mestarinsa ja isähahmonsa seuraan, Myrskysielun mieli teki parhaansa varjellakseen kollia kivulta, täyttäen tämän näön kauniilla kuvilla sekä muistoilla. Kuitenkaan edes silmiään sulkemalla ei tuo hirvittävä kuva katoaisi polttamasta itseään soturin silmäluomien sisäpuolelle. Vaalea kolli oli yhden ainoan päivän aikana menettänyt kaiken, kaikki lähimmät ystävänsä – ensin Viherloimun, sitten Unipuron ja nyt vielä Hiekkapyörteen. Koko maailma tuntui nyt kylmemmältä, tyhjemmältä, ja itse maa tuntui menettävän vankkuutensa.
Hän yritti käydä hitaasti mielessään läpi päivän tapahtumia, askel askeleelta, aivan kuin yrittäen löytää syytä tai varoitusta tälle kaikelle. Olisiko näin käynyt, jos Myrskysielu olisi tajunnut huolestua enemmän Unipuron pahoinvoinnista ennen kuin hän oli lähtenyt saattamaan vaihtokauppaa? Olisiko Hiekkapyörre tapettu Imperiumissa, jos hän olisi jäänyt entisen mestarinsa ja Hymyraadelman kanssa jälkeen, antanut Usvapolun toimittaa yksin Imperiumista pelastetut kissat takaisin leiriin? Olivatko nuo pennut, joiden yli vaalea kolli oli tunteetta astunut vielä pentutarhassa, koituneet yksin emonsa kohtaloksi? Kyyneleet puristuivat pakosta soturin lujasti kiinnipuristetuista silmistä. Haukkoen äkisti ohentuneelta tuntuvaa happea, Myrskysielu hautasi kuononsa Unipuron pehmeään kaulaan. Jos hän pystyisi antamaan oman elämänsä kummallekaan rakkaistaan, ei päätös olisi kaivannut epäröinnin varjoakaan. Mitä hän tekisi, ja miksi enää vaivautuisi tekemään yhtään mitään? Kuka huolisi pennuista, joita Myrskysielu tuskin kykeni edes kutsumaan omikseen? Ei hän yksin pystyisi herätä aamulla, löytää motivaatiota tyhjästä ja jatkaa elämäänsä, kun elämisenarvoiset sielut olisivat nyt vaeltaneet Kaikuun lepoon.
Kiharaturkkinen soturi veti syvään henkeä, Unipuron turkista valuvan verenhajun tukkien tämän aistit kivuliaasti. Etäisesti hän tunnisti Usvapolun osoittavan myötätuntonsa, sekä kuuli uudet askeleet lähestyvän itseään, ennen kuin myötätuntoinen ääni kutsui kollia takaisin ulos mielensä sokkeloista.
”Minä ja Topaasijoutsen alamme järjestämään heille hautajaisia. Sinulla on aamuun saakka aikaa heidän kanssaan”, Hyasinttikatse kertoi, nyökäten ensin kohteliaasti Usvapolulle ja asettaen häntänsä vaalean kollin selälle lohdullisesti. Parantaja kumarsi päätään kunnioittavasti Kaikuun liittyneille vainajille, ja kertoi pehmeästi surevalle soturille: ”Pentusi ovat kaikki terveellisiä. Marjasiipi on suostunut pitämään heistä huolen.”
Myrskysielu nieli palan kurkustaan, ja nosti päätään sen verran, että kiittäisi Hyasinttikatsetta vaimeasti. Tuleva yö olisi kenties pisin, jonka soturi oli elämässään kokenut, hänen jääden vartijaksi perheensä luokse.

Seuraavana aamuna, Myrskysielu oli kantanut ja auttanut saattamaan ruumiit hautoihinsa parantajien kanssa. Valvottuaan koko yön, kolli oli edelleen turtana käärinyt itsensä pentujensa ympärille aamun ensivaloissa, Marjasiiven levätessä Yönkotkan vieressä. Vaalea soturi katsoi äänettä kolmea pientä, kahta naarasta ja yhtä kollia, hitaasti ymmärtäen ja hyväksyen uuden roolinsa näiden möykkyjen isänä, vaikka hänen tunteensa edelleen lepäsivät jossain etäällä kylmettyneinä. Myrskysielu ei koskaan ollut kuvitellut elämäänsä ilman parasta ystäväänsä, Unipuroa, mutta kaiken epävarmuuden keskelläkin hän oli jo varma uudesta tarkoituksestaan – hän varjelisi näitä pentuja viimeiseen henkeensä saakka aivan kuten näiden emo olisi tehnyt, opettaisi kaiken Hiekkapyörteeltä oppimansa eteenpäin, ja tukisi sekä perhettään että koko kansaansa samalla vankkuudella ja viisaudella kuten edesmennyt Viherloimu. Vaikka soturi oli yhden päivän aikana menettänyt kaikkensa, hän käänsi katseensa kohti seuraavaa aamua päämäärällä, että hän elämällään ja teoillaan kunnioittaisi sekä kantaisi eteenpäin vainajien muistoa ja heidän elämiään.
Kuultuaan leirin aukiolta kantautuvaa liikehdinnän sekä kantavan puheen, Myrskysielu käänsi hitaan valpastuneena huomionsa pesän ulkopuolen tapahtumiin. Hänen katseensa löysi Fuugan, Verikuun profetiasta tunnetun kissan, sekä tämän takana suuremman joukon vieraita. Uteliaisuuden sekä lievän hälyttyneisyyden herättämänä, kiharaturkkinen soturi nousi varovasti pentujensa ympäriltä, ja askelsi ulos pesästä tyynen laskelmoivasti tapahtumia seuraten. Fuugaa seurastava punaisen arpinen kolli osoitti vuorollaan Hymyraadelmaan, Seittisiipeen, Hyasinttikatseeseen ja Ratamovarjoon ilmoittaakseen neljän Vaahterakyläläisen kuuluvan Kaiun rakentamaan partioon. Myrskysielu näki Hyasinttikatseen nyökkäävän jo tietävältä vaikuttaen, ja parantajan käännyttyä ensin hyvästelemään Hiirenpolun, tämä liittyi Fuugan seuraan kasvoillaan lämmin hymy naarasta kohden. Kaksikon kiharaturkkinen kolli muisti matkanneen yhdessä edellisen Kuolonvastaisen sodan aikanakin.
Vaalea soturi nosti päänsä Hymyraadelman kertovan laittavansa hänet sekä Usvapolun vastuuseen Myrskyvaahteran kansasta johtajakaksikon poissaolon aikana. Hän nyökkäsi rauhallisen vakavasti, osittain kokien olonsa nöyrän kiitolliseksi, mutta tietäen myös järjellään olevansa jääneistä sotureista kokeneimpien joukossa; kuinka nopeasti hänestä olikaan tullut yksi kansansa vanhimpia kissoja, hän pohti apeasti. Myrskysielu katsoi paikaltaan partion lähtevän kohti Imperiumia, kollin polttavasti tahtoen juosta perään kostamaan Hiekkapyörteen kuoleman, mutta lopulta hän päätti kuunnella järkensä ääntä ja pysyä aloillaan. Toivottavasti nuo neljä palaisivat elossa kansansa pariin – heillä ei ollut varaa menettää enää yhtäkään henkeä.
Myrskysielu käänsi katseensa Usvapolkuun, vastasi tämän nyökkäykseen kohteliaasti, ja pyysi soturittaren sitten lähemmäs luoksensa, jotta voisi säästää käheää ääntään puhutellessaan toista vastuuseen jätettyä hahmoa.
”Voimme järjestää partiot kunhan enemmistö on herännyt”, kiharaturkkinen kolli lausui tyynesti ensin selvitettyään hieman kurkkuaan. ”Tahtoisitko syödä kanssani aamiaista sillä välin?”
Vaalea soturi räpäytti silmiään kohteliaasti. Vaikka hän kuinka olisi halunnut kadota pentutarhaan pikkuistensa luokse ja antaa menetyksen surun pyyhkiä ylitseen, hänen velvollisuudentunteensa oli liian voimakas kärsinyttä kansaansa kohtaan. Myös nyt kun kaikki kollin läheisimmät ystävät olisivat menneet häntä edeltä Kaiun maille, olisi kenties korkea aika kylviä uusia suhteita ja luottamusta.

//Masi
Harmaa raidallinen naaras asteli pesästään haukotellen Tulitähden kutsun kuultuaan, varovasti kuitenkin laskien painoaan toiselle tassulleen, jonka lavasti majava oli saanut otteen vain päivää aiemmin. Majavien hyökkäys oli vaatinut veronsa Usvajoessa, mutta nyt sentään kissat voisivat luottaa toisiinsa paremmin, etenkin heihin puoliverisiksi leimattuihin. Kapinanlaulu uskoi tietävänsä, että nyt vähintään Riitasointu saisi oman nimensä takaisin. Kuitenkin keltaisen naaraan alkaessa puhettaan itse värisilmä yllättyi asiasta, ja astui eteen niin Riitasoinnun sekä Raadontomun kera. Naaraan yllättynyt katse kävi kummassakin, ennen kuin hän käänsi katseensa Tulitähteen, joka Riitasoinnusta siirtyi häneen. Tuulenkapinaan! Naaras oli saanut nimensä takaisin! Tuon harmaan raidallisille kasvoilleen kohosi lämmin hymy, kun hän painoi päätään Tulitähden hännän kosketuksen alla ja lopulta käänsi katseensa kohti isäänsä, tämän keskustellessa Tulitähden kanssa. Naaras tuhahti huvittuneena kollille, mutta oli todella iloinen siitä, että kolli olisi heidän keskuudessaan vielä. Vaikkei se ollut mitenkään itsestään selvää. Tuulenkapina lopulta painautui Raadontomun turkkiin kiinni, kun kansa hurrasi heidän kaikkien nimiään, Tuulenkapinan myös saadessaan oikeutensa siirtyä soturin tehtäviin parannuttuaan. Raadontomun huvittuneen tuhahduksen jälkeen tuon tytär tuuppasi isäänsä hännällään pyöräyttäen tälle samalla silmiään.

“Shentään shaimme kunniamme thakaisin”, hän naukaisi hiljaa ankean puhetapansa kera. “Vaikkha tu-kin palashia menetetthiinkin”, hän tuhahti vielä ja kääntyi sitten katsomaan kohti Taimioravaa. Hän painoi päätään kiitollisena innokkaalle naaraalle, vaikka painoikin hieman korviaan tämän liian innokkaasti hihkuessa heidän suunnitelmansa toimivuutta keskellä aukiota. Tuulenkapina vain nyökäytti päätään vienon hymyn kera ja oli astelemassa lopulta Riitasoinnun sekä Taimioravan kera kohti riistakasaa, pysähtyen kuitenkin hetkeksi aukiolle kääntyen katsomaan kohti Raadontomua. Hieman ehkä pelästyneenä Tuulenkapina räpäytti silmiään isänsä katsellessa jo häntä, mutta vain räpäytti tälle silmiään uudestaan lämpimämmin, voidakseen pyyhkiä epäilyttävän tunteen niskastaan. Lopulta naaras kääntyi ja askelsi kohti riistakasaa. Raadontomu oli varmasti kuullut Taimioravan hihkumisesta jotain, ja ei uusi soturitar olisi ollenkaan yllättynyt jos luopio kolli olisi hieman epäileväinen Riitasoinnun suunnitelmasta. Se oli nopea tempoinen ja jopa hieman yllättävä suunnitelma, mutta se toimi heidän kunnian ansaitsemiseen. Kaikessa voisi olla hyvät ja huonot puolensa, mutta heidän olisi saatava Tulitähti ahdinkoon, sekä kansa hylkäämään hänet. Naaras nappasi itselleen pienen hiiren kasasta, vaikkei hänellä Raadontomun katseen vaihdon jälkeen ollut mitään intoa syödä. Jokin Raadontomussa oli saanut Tuulenkapinan empimään itseään sekä juuri tapahtunutta majavahyökkäystä, mutta naaras yritti olla positiivinen uudesta nimestään, sekä paluusta soturin tehtäviin. Voisiko joku vielä kuitenkin mennä pieleen? Vaikka hän oli saanut melkein kaiken hylkäämänsä takaisin?

//Masi, Nuge, Owa
Usvapolku oli saapunut hiljaa leiriin yhdessä Myrskysielun, sekä pelastettujen pentujen kanssa, katsellen näitä ehkä hieman epäileväisesti, mutta silti huolehtivaisesti. Naaras ei halunnut jättää nuoria pulaan tällä matkalla, ja vaikka he olivat saaneet mukaansa Lumotassun sekä Liekkitassun, Usvapolkua huoletti ettei Apilatassu ollut tullut heidän mukanaan. Oliko kolli kiintynyt tuohon perheeseen jossa oli, vai vain niin hyväsydäminen, ettei kolli halunnut jättää pentujaan, kuten oli sanonut. Usvapolku pudisti lopulta vain päätään väläyttäen hymyn Liekkitassulle sekä Lumotassulle, joita odottaisi leirissä kuitenkin yllätys. Pieni partio saapui hiljaisena leiriin, Usvapolun aistiessa ilmassa hermostuneisuutta, sekä apeutta. Oliko jotain tapahtunut heidän poissa ollessaan? Kansalaiset jotka odottivat partiota aukiolla käänsivät heti katseensa palanneisiin kissoihin, ja ehkä mielenkiinnolla tarkkailivat ainakin Punatiikerin pentuja, kun lämpimiä katseita palautui Liekkiin sekä Lumoon. Kansa oli kaivannut nuoria lämpimiä kissoja, ja he olivat nyt palanneet, tosin heikossa kunnossa, eikä omina itsenään.

“Ottakaa jotain syötävää heti jos tarvitsette”, Usvapolku kehotti kahta nuorukaista katsellen sitten nuorempien suuntaan, vilkaistessaan myös pikaisesti Myrskysielua. Pitäisikö heidän vain istua näiden kanssa kunnes Hymykipinä ja Hiekkapyörre palaisivat?

Aikaa ei kulunut kauaa kun lopulta Hymykipinä palasi, mutta yksinään. Kolli kantoi mukanaan veristä Hiekkapyörrettä, joka selvästi oli hävinnyt kamppailun paluumatkalla. Usvapolku luimisti korviaan ja painautui kasaan, kansa oli menettänyt lähipäivinä kaksi johtajaansa, sekä muita arvostettuja jäseniä. Ei Myrskyvaahtera näin voisi jatkaa elämäänsä. Tuulisydänkin oli kadonnut, ja Usvapolku tunsi olevansa hukassa. Onneksi hänellä oli Hiirenpolku, mutta muuten aivan yksin. Kuten nämä Kipinäntähdenkin pennut. Yllättyneenä lopulta kermansävyinen naaras pomppasi hieman turkissaan, kun kaksi nuorta kissaa lähtivät pinkomaan hänen tassujensa juurelta kohti Hiekkapyörteen ruumista. Soturitar huokaisi häkeltyneenä ja vilkuili kansalaisia näiden ollessa yhtä pelästyneitä kuin itse soturitarkin. Lopulta pelokkaiden kansalaisten joukosta kohosi hysterisointia, sekä jopa pelkoa pentuja kohtaan. Itse Usvapolku vain istui paikallaan ja käänsi katseensa Hiirenpolkuun, joka lopulta sanoi Myrskyvaahteran auttavan jokaista pentua. Vieno hymy kohosi naaraan kasvoille, kun hän näki enonsa toimivan kunniakkaasti, vaikka lopulta hänen ja uuden johtajan välille kohosikin inhottavan näköinen sanakahakka, Hiirenpolun ollessa aivan toisenlaisessa valossa kansalaisten edessä. Lopulta Hiirenpolun poistuessa pentujen kera, Usvapolku kohosi myös tassuilleen, mutta pelästyneenä jäi seisomaan paikalleen, kun Hymyraadelma nimitti itsensä uudelleen, ja sitten huomattiin Unipuron ruumiin kannettavan aukiolle. Kermansävyinen naaras käänsi katseensa Myrskysieluun luimistaen korviaan, äkkiä vetäen häntänsä surullisena aivan itseensä kiinni. Unipuron ruumis kannettiin Hiekkapyörteen ruumiin vierelle, ja Topaasijoutsen oitis lähti Hymyraadelman kehottamana järjestämään arvokkaita hautajaisia isälle sekä tyttärelle. Usvapolku peruutti pari askelta ja saapui Myrskysielun luokse laskien häntänsä tämän tassulle ja väläyttäen toiselle välittävän lempeän katseen. Kolli varmasti olisi poissa tolaltaan, sekä surullinen kaiken tämän keskellä. Entinen Lumottupolkulainen toivoi voivansa olla toisen tukena, vaikka urhea soturi varmasti pärjäisi itsekin. Pienen hiljaisen eleensä jälkeen Usvapolku lopulta lähti kohti parantajan pesää ja hiljaa asteli sisään kutsuen enoaan.

“Hiirenpolku, voinko olla avuksi?” naaras naukaisi hiljaa ja kohtasi toisen nuoren pennun katseen, jolle räpäytti silmiään ystävällisesti, jotta toinen voisi kokea naaraan ystävälliseksi sekä turvalliseksi tulokkaaksi.

-

Seuraavana auringonnousuna kermansävyinen naaras oli sukimassa turkkiaan kuitenkin samalla tarkkaillen kansatovereitaan varauksellisesta, joko voidakseen auttaa näitä, tai olla muuten vain perillä kansan tilanteesta. Hän oli halukas olemaan avuksi uudelle kodilleen, jossa tunsi olonsa jo yllättävän rauhalliseksi, sekä levolliseksi. Myrskyvaahteran ajatusmaailma sekä ympäristö olivat Usvapolulle jo hyviä asioita, eikä naaras pelännyt enää sitä. Hän vain oli enemmänkin pohtiva sekä empivä kansalaisia kohtaan, joka ei ehkä ollut vielä kovin hyväksyvä pakenevaa naarasta kohtaan. Usvapolku kuitenkin lopulta kohotti katseensa yllättyneenä, kun leiriin asteli suurikin partio, jonka mukana oli johtajia muun muassa Rikkotähti sekä Syystähti. Naaras oli erittäin hämillään tästä, ja kohotti lopulta katsettaan kohti Hymyraadelmaa, joka kutsuttaessa asteli paikalle ja puhutteli partion johtajaa, Fuugaksi kutsuttua naarasta. Usvapolku kuunteli rauhallisesti sekä mielenkiintoisena, hymyillen lopulta lempeästi katsellessaan kissoja. Hän oli iloinen, että vihdoin olisi joku joka lähtisi sotaan pimeyden paholaista vastaan. Pakkastähti oli aiheuttanut jo liikaa hysteriaa metsään, ja Usvapolku oli valmis kuulemaan, että kolli olisi päihitetty. Tuon katse harhaili kohti Hiirenpolkua, joka varmasti kuulisi asian ja olisi itse naaraan kanssa samaa mieltä, ainakin osittain. Hän varmasti halusi Pakkastähden pois tästä maailmasta yhtälailla. Imperiumista oli tullut Usvapolun vihollinen sinä päivänä, kun se hyökkäsi Lumottupolkuun. Jos kolli nyt kukistettaisiin, Usvapolku voisi huokaista tuntemansa tuskan puristuksen vihdoin sydämeltään. Hän ei enää koskaan haluaisi nähdä tai kuulla siitä kollista mitään. Lopulta Hymyraadelma nimitti Myrskysielun sekä Usvapolun johtoon kansasta, ja kermansävyinen naaras asteli lähemmäs vaaleaa kollia nyökäyttäen päätään arvostavasti nuorelle kollille. He varmasti pystyisivät yhdessä pitämään kansan kunnossa siihen asti, että ryhmä palaisi. Myrskyvaahterasta poistuisi paljon kissoja, ja he voisivat jäädä alakynteen helposti, mutta heillä olisi sentään urheita sotureita rinnallaan, jos jotain pahaa sattuisi tällä aikaa. Usvapolku naukaisi onnen toivotukset matkalle, ennen kuin ryhmä poistui Myrskyvaahteran leiristä.

//Heli + Usvajoen kissat//

Seuraavan aamun koittaessa majavien hyökkäyksen jälkeen, Tulitähti oli noussut varhain hereille ja kutsuikin jo kissoja kokoontumaan aukiolle. Oli juhlaseremonian aika. Kaatuneet kansalaiset oli yöllä vielä kevyessä sateessa haudattu, ja kunnioitettu heidän muistoaan, myös Tulitähti oli ollut mukana näiden seremonioissa, jotka Taimiorava ja Nokkoskobra olivat järjestäneet. Kansa oli hyvinkin huolestunut vielä, vaikka majavat oli saatu varmistettua, että ne olivat nyt poissa reviiriltä, sekä rajat vahvistettua. Partioilla oli kuitenkin edessä paljon työtä, kun pesät tulisi kunnostaa uudelleen. Etenkin kylmyys ja sade piti kissoja öisin hereillä, ja nämä olivat jo valmiiksi todella uupuneita.
''Haluan näissä auringon tämän hetken ensisäteissä nimittää viimeisetkin puoliveriset kissat oikeille nimilleen. Kapinanlaulu, Raadontomu ja Synninveri. Olkaatteen hyvä ja astukaa koko kansan nähtäville eteen'', Tulitähti kutsui kolmikkoa, vaikka tunsikin jonkinlaista ylimielistä halveksivaa olemusta vieläkin Raadontomua kohtaan. Toisaalta hän oli hyvin mielissään siitä, että oli saanut osoittaa olevansa oikeassa ja se kissa, joka todella johtaisi täällä. Kansassa ei kellään muulla olisi enää valtaa, Tulitähti oli onnistunut yhdistämään kansalaisia, tai sellaisena hän piti aikeitaan.
''Nämä kissat varoittivat kansaa hyökkäyksestä, suojelivat pienempiään ja ansiokkaasti taistellen osoittivat olevansa aitoja Usvajoen puhdasverisiä kissoja. Siksi haluankin myöntää heille heidän oikeat nimensä takaisin. Kapinanlaulu, tästä päivästä lähtien, olet osoittanut näiden kahden muun kissan tavoin Usvajoen tarvitsevan sinua, olet osoittanut olevasi Usvajoen puhdasverinen kissa, ja siksi me kutsumme sinua vertaisenamme. Tästä päivästä lähtien, sinua tullaan kutsumaan jälleen Tuulenkapinana. Ja kun olet valmis, voit palata soturien tehtäviin'', Tulitähti laski hetkeksi naaraalle puhutellessaan häntänsä tämän lavalle.
''Synninveri, pahasta suustasi huolimatta, viime yönä olit ensimmäinen, joka huomasi majavat ja teit hälytyksen. Olet nuori soturi, mutta Tuulenkapinan tavoin älykäs. Siksi olet sinäkin ansainnut vanhan nimesi uudelleen lavoillesi, osoittamalla puhdasverisyytesi ja uskollisuutesi kansalle. Tästä päivästä lähtien, me kutsumme sinua jälleen Riitasointuna, kuten vanhempasi ovat sinut nimenneet'', Tulitähti hivenen huvittuneena hymyili, kun oli käyttänyt häntänsä myös toisen naaraan lavalla. Riitasointu röyhisti ylpeänä rintaansa, vaikka tuon kasvoja oli paikattu huolella parantajanpesässä, kasvojen ollessa yrttisoseiden ja hämähäkinseitin peitossa. Kuitenkin yksi ylpeyttä tihkuva silmä erottui kaiken mössön alta.
Viimeisenä Tulitähti asteli isomman Raadontomun luokse, joka katseli synkän punertavien silmiensä kanssa johtajaa.
''En rehellisesti ole varma, miksi sinä olet halunnut jäädä keskuuteemme. Mutta metsässä kaikuneet huhut sinun petturuudestasi Yötaivaassa ja entisen Umbran lauman liittolaisena ei ole osoittautunut Usvajoessa paikkansa pitäväksi. Jonka seurauksena tänään annan sinulle nimesi lisäksi soturin arvon, jonka olet uskollisuudellasi ja kyvykkyydelläsi osoittanut'', Tulitähti hymyili toiselle, mutta kevyesti johtajan ärsytykseksi, vanhempi kolli ei reagoinut tilanteeseen kyllästynyttä katsetta enempää. ''Tästä hetkestä lähtien me kutsumme sinua-'', Tulitähti aloitti juhlavasti ja kurtisti sitten kulmiaan.
Millä nimellä Raadontomua olikaan kutsuttu? Tomuksi? Luopio Tomuksi? Tulitähti puraisi kieltään kulmien kurtistuessa.
''Yötaivaassa nimeni oli Tomusielu. Mutta kiitos vain Tulitähti, pidän mieluummin sinun antamasi nimen lavoillani. Tämä on uusi elämäni ja siksi kannan mielelläni Raadontomun nimeä elämäni viimeiseen hengenvetoon asti'', vanhempi kolli räpäytti rauhallisesti silmiään, Tulitähden kohottaessaan kummastuneena toista korvaansa, mutta heilautti sitten korviaan huvittuneena.
''Jos sinä niin haluat, Raadontomu'', Tulitähti huvittuneena, mutta tyytyväisenä siitä, että toinen antoi jonkinlaisen kunnian Tulitähdelle.
Kissat alkoivat hurrata kolmikon nimeä, Tulitähden huvittuneena poistuessa aukiolta riistakasan äärelle, valikoimaan jotakin tuoretta syötävää ja katsellen kolmea kissaa itsekseen tyytyväisenä.
''Me teimme sen, me teimme sen'', Riitasointu kohotti leukaansa, mutta kuiski hiljaa Tuulenkapinalle.
Raadontomu siirsi mietteliään katseensa kaksikkoon.
''Yksi taistelu'', Raadontomu huvittuneena tuhahti. ''Sitä paitsi, sinä menetit melkein pääsi ja sinä sait melkein majavan repimään lapasi'', kolli tuhahti kaksikolle, mutta oli kyllä silti tyytyväinen siitä, että tytärtään kohtaan koskeva piina olisi ohi. Ja tietysti myös toisen tyttärensätyttären piinakin olisi ohi. Raadontomulle itsellään ei olisi niinkään väliä, hän olisi kuitenkin vain luopio. Ei kukaan ja samalla painajaisissa nukkuva iän kangistama raato. Tai pelkkä tomu.
Riitasointu mulkaisi vanhempaa kollia.
''Me voitimme ja osoitimme uskollisuutemme. Seuraavaksi me kaadamme Tulitähden'', Riitasointu leveä ylpeyden ja kunnianhimon kiilu silmissään virnisti, kun kissat olivat palanneet heidän ympäriltään omiin tehtäviinsä. Raadontomu haukotteli vain itsekseen toisen sanojen päälle, Taimioravan pinkaistessa kaksikon luokse innostuneena ja onnitteli Tuulenkapinaa ja Riitasointua silmät kimaltaen onnesta.
Raadontomun mieleen tuli hetkeksi Hohdonkaiku, kun hän katseli niitä kimaltavia silmiä, joka sai kollin itsekseen murahtamaan ja kääntymään kolmikon luota.
''En olisi ikinä uskonut, että tässä käy näinkin hyvin. Ei saisi olla tietysti iloinen, toteutitte kauhean suunnitelman, mutta olen kyllä niin helpottunut. Olette minulle todella rakkaita'', Taimiorava huokaisi, Raadontomun pysähtyessä paikoilleen ja vilkaistessaan silmiään siristäen mietteliäänä Tuulenkapinaa ja Riitasointua.
''Joojoo, mennään syömään jotakin. Täytyy meidän juhlistaa myös Tuulenkapinan uutta arvoa'', Riitasointu työnsi pomppivan ja kikattavan sisarensa sivuun, astellen kohti riistakasaa, josta Tulitähti oli siirtynyt jo Hierakkakallon luokse.
>>Kauhean suunnitelman?<<, Raadontomu hymähti mielessään, katsellessaan kolmikon selkiä. Mihin Tuulenkapina olisi muka sotkeutunut?

//Heli, Owa, Nuge, Chabi, EE + Myrskyvaahtera//

Seuraavan aamun sarastaessa Fuuga johdatti kissat mukanaan Myrskyvaahteraan. Ehkä se myöskin oli vain Fuugan kuvitelmaa, mutta ainakin hän koki enemmän kuuluvansa kissojen joukkoon Punavirran merkin ja järven puhdistamisen jälkeen. Kissat ylittivät järven tuntumassa rajoja, kunnes he olivat edenneet aina Myrskyvaahteran rajojen sisäpuolelle. Aamu oli niin varhaisessa vaiheessa, ettei partiota ollut vielä liikkeellä, jonka seurauksena Fuuga johdattikin omatoimisesti perhonen oppaanaan kissat Myrskyvaahteran leiriin. Heitä oli jo niin paljon, että he varmasti vaikuttivat uhkaavilta.
Leiriin päästessään, aukiolla haukotteli muutamia sotureita valikoimassa riistaa syötäväksi, mutta huomatessaan tulijat, nämä hälyttivät nopeasti koko leirin hereille. Heitä ei oltu selvästi sinne odotettu, kuten muutamassa muussa kansassa Kaiun lähettiläitä oli osattu jossainmäärin odotella.
''Haluamme puhua Kipinäntähden kanssa, olemme Kaiun asialla'', Fuuga naukui kuuluvasti, mutta usean ryhmäläisen yllätykseksi, johtajanpesästä astui Kipinäntähden ja Hiekkapyörteen sijasta Hymyraadelma, joka tervehti rauhallisesti haukottelemalla tulijoita, Seittisiiven askeltaessa poikansa vierelle puhujanpaikalle kuuntelemaan tulokkaiden sanoja.
''Kaiku on ottanut heidät luokseen pari auringonlaskua sitten. Olen Hiekkapyörteen valitsemana seuraava kansamme johtaja'', Hymyraadelma rauhallisesti esittäytyi, askeltaen uteliaasti ja salamyhkäisesti silmät tuikkien kissojen luokse. Fuuga vilkaisi hieman yllättyneenä nuorempaa kollia, jonka oli nähnyt aikoinaan susilauman hyökkäyksen kohteen uhriksi jääneen ja aina Imperiumiin vaihdosta asti.
''Olemme tulleet hakemaan Kaiun valitsemia voimakissoja joukostanne mukaamme. Imperiumi oli myrkyttänyt järven ja tuhonnut Kuulammen, jonka seurauksena on ehdottoman tärkeää saada kaadettua Pakkastähden valta ja koko Imperiumi, ennen kuin heidän valtansa ulettuu kaikkialle'', Fuuga selitti Hymyraadelmalle, jonka arpinen naama kuvotti itseasiassa luopiota. Hymyraadelma kuitenkin hymähti kevyesti.
''Kävimme vaihdattamassa keskuudestamme Huurrehaamun Imperiumin nappaamiin Myrskyvaahteran kissoihin. Joten emme usko meidän olevan ainoita, jotka ovat kidnappauksien kohteeksi joutuneet. On varmasti täten myös tärkeää saada metsän kansojen jäseniä pelastettua?'', Hymyraadelma kohotti toista kulmaansa Fuugalle, joka hiljaa nyökkäsi.
''Teitä onkin täällä aika monta, jonka tassuissa on erilaisia voimia Kaiun saattamina'', Arpitähti tuumasi, maistellen ilmaa, samalla kun Myrskyvaahteran kissojen katseet uteliaina kulkivat esi-isissä ja ryhmäläisissä. Hymyraadelma oli vakuuttuneempi tehtävästä, kun tunnisti johtajiakin riveissä, kuten Syystähden ja Rikkotähden.
Hymyraadelma oli jo tunnistanut voimansa kutsuvan muutamien kissojen kohdalla ja hän mielenkiinnolla yrittikin aistia erilaisia kyvykkyyksiä kissoissa, muttei aikonut liiakseen tuhlata voimiaan, joita oli saanut kerättyä parin päivän aikana. Ryhmä oli todella vahva ja se tekikin nuoren johtajan todella uteliaaksi tulevasta.
''Hyasinttikatse'', Fuuga henkäisi hymyillen, kun näki entisen profetiakissan, ystävänsä parantajienpesän lähistöllä, kun Arpitähti oli osoittanut, että kollilla olisi myös jonkinlainen voima. Fuuga oli toivonut, että olisi saanut myös Naakkatähden heidän mukaansa, mutta Salamavuoresta ei kukaan ollut Ruskatammen tavoin maininnutkaan. Miksei Kaiku uskonut niihin kansoihin tai kansojen jäseniin? ''Tuo naaras'', Arpitähti nyökkäsi kohti Ratamovarjoa, joka oli ilmeisesti nimetty lähtemään partioon, mutta naaras vilkaisi empivästi vierellään olevaa kollia, valuen sitten Hyasinttikatseen kanssa ryhmän luokse (?).
''Sekä teidän mielenkiintoinen johtajaparinne, vaikka sen te kaksi varmasti tiesittekin jo toisistanne'', Arpitähti hymyili, Hymyraadelman kuitenkin yllättyessä positiivisesti ja katsahtaessa isäänsä, hänen kasvoilleen kuitenkin kaareutuessa tyytyväinen hymy.
Hymyraadelma tiedosti kyllä oman osuutensa, mutta oli yllättävää päästä taistoon isänsä kanssa.
''Myrskysielu ja Usvaputous, te kaksi olette vastuussa kansasta siihen asti, että palaamme'', Hymyraadelma kääntyi kaksikkoa kohden, väläyttäen hivenen huvittuneen hymyn arpiensa takaa. ''Jos palaamme''.
Fuuga uskoi Myrskyvaahteran tietävän Imperiumista monia enemmän, Myrkkysuon tavoin, jonka takia kissat lähtivätkin niin helposti heidän mukaansa liittyen kissojen seuraan. Viimein koko ryhmä olisi koossa ja he voisivat valmistautua sotaan!
''Lähdemme heti kohti Saukkoluolaa ja hyökkäämme sellaisena hetkenä, jolloin meidän tuloamme ei voida aavistaa'', Fuuga kuuluvasti ja juhlavasti naukui, koskettaen hyväntuulisena Hyasinttikatseen lapaa omallaan, kun ystävä Kaikuklaanista olisi jälleen yhdistämässä voimansa Fuugan kanssa.
Myrskyvaahteran kissat jäivät mietteliäinä katsomaan tilanetta, Hiirenpolun heilutellessa kahdella tassulla seisoen toista tassuaan hyvästiksi ryhmäläisille, mutta lämmin ja kaipaava hymy kasvoillaan.

''Heidät on luotu tappajiksi, he syövät kissoja, koska heidät on koulutettu siihen'', Hymy mutisi halveksivasti, kun kaksi pentua yritti tuon tassujen välistä päästä takaisin ruumiin luokse. ''Ovatko tällaiset pennut todella tervetulleita tähän kansaan? Heissä ehkä on Hiekkapyörteen suvun verta, mutta nyt he yrittävät syödä oman isoisänsä?'', Hymy murisi, pentujen kurtistaessa kulmiaan ja vetäytyen hivenen hämmentyneen kiusaantuneina kauemmas Hymyn luota. Myrskyvaahteran kissat olivat pelästyneitä, hyvin säikähtäneitä tilanteeseen. Hiirenpolku haistoi vahvasti pelkoa, kauhua ja epäuskoa kahta pentua kohtaan, jotka olisivat ainakin väitetysti Punatiikerin pentuja, Hiekkapyörteen tyttären pentuja. Kuka sitten halusikin uskoa ja ketä. Hiirenpolku askelsi hiljaisena Hiekkapyörteen ruumiin vierelle, hyvästelläkseen johtajan, ja vain puolittain kuunteli kissojen hysterisointia.
''Ovatko he voineet osallistua hirmutekoihin?'', joku kysyi, Raidan ja Risan perääntyessä muristen toisiaan vasten, ja pörhistellessään niskakarvojaan ja häntiään.
''Silloin kun minua pidettiin vankina ja orjana, kuten heitäkin, meille ei annettu muuta ruokaa kuin kuolleita ruumiita. Minä ja Punatiikeri laihduimme paljon, sillä etsimme marjoja ja varastimme satunaisia jyrsijöitä saaliskasoista. Mutta nämä pennut söivät monien muiden tavoin ystäviään, läheisiään ja ketä tahansa, kuka oli kuollut ja heille heitetty'', Hymy loi halveksivan mulkaisun kaksikkoon.
''He ovat selvästi kaltoinkohdeltuja, eivätkä sopeudu meidän yhteiskuntaamme!'', joku huusi kissojen keskuudesta ja hyvin pian kissat alkoivatkin metelöiden pinkoa kaksikkoa kohden, jotta pääsisivät näistä eroon. Hymy räpäytti vain tyynesti ja väsyneesti silmiään, mutta Hiirenpolku aisti tuosta kollista, että tämä tarkoituksella halusi noista pennuista eroon. Parantaja ei kyennyt ymmärtämään sitä. Tai sitten se johtui vain siitä, että hänen oma näkökantansa ja -kulmansa olisi hyvin erilainen uuteen johtajaan verrattuna.
''Myrskyvaahtera auttaa jokaista pentua hädässä'', Hiirenpolku korotti ääntään, astuen Hiekkapyörteen ruumiin ylitse ja asettuen Hymyn, muiden kissojen ja pentujen väliin, kietaisten mustan hännänpäänsä kahden pennun taakse. ''Hiekkapyörteen ja Punatiikerin kunniaksi, meidän tulee etsiä heille kasvattiemo, joka ruokkii ja huolehtii heistä. Valita myöhemmin mestarit, jotka kouluttavat heistä Myrskyvaahteran kissoja. Koska sellaisia me olemme. Me opetamme toisiamme'', Hiirenpolku hymyili, tuon sokeiden silmien kulkiessa kissasta kissaan.
''Kannibaaleja me emme hoida! Muuten tulevaisuutemme näyttää samalta kuin Umbran valtakauden aikaan!'', vanhempi kissa rääkäisi vihaisena.
''Se naaras, joka heidän emokseen alkaa, tulee varmasti syödyksi'', eräs pyytäjä henkäisi. Eikä kukaan halunnut asettua huolehtimaan pennuista.
Hiirenpolku käänsi päätään kahta pentua kohtaan.
''Kansa on puhunut, Hiirenpolku. Heidän taustansa huomioiden, he ovat vaarallisia, eivätkä sovellu tähän yhteiskuntaan'', Hymy kevyen rauhallisesti tokaisi toiselle. Hiirenpolku kuristi kulmiaan ja heilautti häntäänsä.
''Aivan'', Hiirenpolku murahti. ''Ihan kuten sinäkin johtajaksemme. Olet ollut useita kuita poissa, vangittuna ja nyt Hiekkapyörre teki noin hätiköidyn päätöksen. Varmasti sinulla on kykyä, aistin sinusta Kaiun loistoa-'', Hiirenpolku murahti, Hymyn vetäytyessä nyt ärtyneenä täyteen mittaansa.
''Etkö sinä usko minuun? Tai luota? Hän halusi, että minä johdan kansaa, koska olen tällä hetkellä ainoa, joka tuntee koko Imperiumin ja tarvittaessa olen ainoa, joka kykenee kansaa suojelemaan suunnitelmieni ja tietojeni varjolla'', Hymy pörhisti hivenen hännänpäätään, Hiirenpolun tuhahtaessa.
''Älä huoli Hymykipinä, minä hoidan nämä pennut, koska minä luotan heihinkin ja heidän kykyihinsä enemmän kuin sinuun tai kehenkään Myrskyvaahterassa syntyneeseen kissaan'', parantaja sähähti kuuluvasti, saaden paljon älämölöä ja vihaa niskoilleen. ''Pidä se mielessäsi onnekas karvamato'', Hiirenpolku sylkäisi Hymyä kohden, uuden johtajan pitäessä tiukasti itsensä kurissa, ettei nylkisi parantajaa.
Hiirenpolku kuitenkin pehmeästi hymyillen kutsui kaksi pentua mukaansa seuraamaan kohti parantajanpesää. Hänen viereltään Raita meinasi vielä napata Hiekkapyörteen lihaan hampaansa, mutta sokea kissa napautti tätä nenälle, jota vain hölmönä sokeana kissana pitävä pentu ei osannut odottaa ja kiirehti askeliensa kanssa kipittämään veljensä ja uuden kasvatti-isänsä perään.
''Karvamato?'', Hymyn suupieleen kohosi kevyt hymy. ''Tästä päivästä lähtien haluan, että minua kutsutaan Hymyraadelmaksi. Se kuvastaa minua enemmän näillä kasvoilla kuin Hymykipinä. Hyasinttikatse ja Topaasijoutsen, järjestäkää te hautajaiset Hiekkapyörteelle ja Unipurolle'', kolli hiljensi loppua kohden ääntään, kun huomasi Unipuron ruumista kannettavan tämän isän viereen.