//Masi

Tuulenkapina lopulta laski katseensa leiriin ilmestyneeseen Tomutähteen, ja hymy huulillaan tämä laskeutui puhujanpaikalta isän saapuessa juuri oikeaan aikaan. Tämän katse oli väsynyt, vaikka hänestä huokuikin vahva voimakkuus, sekä tahto. Isän sanat yllättivät tuoreen varajohtajan, ja tämä ehkä hämmästyneenä katseli ohi askeltamaan johtajaan, joka haki hiljaisen keskustelupaikan oman pesänsä lähettyviltä, katsahtaen vielä leiriin harmaa naaras kääntyi kohti isäänsä korvat höröllään valmiina kuulemaan. Toivottavasti hänen ajatuksensa eivät olleet kamalia. Naaras asettui lopulta istumaan isänsä lähelle, ja tämän väsyneen sekavasta olotilasta huolimatta naaras yritti keskittyä tämän sanoihin. Se ehkä yllätti hieman naaraan, Tomutähden suunnitelma tulevasta, sekä se, miten Yötaivaan tuhoaminen saisi heille rauhaa. Jollain tasolla naaras mietti mielessään, että toinen olisi niin hajamielinen, ja nyt johtajuuden saatuaan tassuihinsa, hän voisi tehdä mitä vaan. Mutta toisaalta naaras ymmärsi sen, eikä oikein osannut sanoa mitään vastaan, sillä oli itsekin ajautunut kaikenlaisiin tekoihin Tulitähteä päihittäessä. Naaras hieman luimisti korviaan, mutta piti katsettaan isässään, seuraten tämän eleitä sekä tunteita silmissä. Hänet lopulta pelästytti isän viimeiset sanat, ja naaras hieman pörhisti niskavillojaan, katsellessaan sitten kuitenkin rauhallisesti tassujaan, sekä leiriä.

“O-etko valma, e-ä sellainen voishi tuo-a oikeasti -auhan sekä tulvan pe-heellemme? Muut kan-at eivät shanoisi shiitä mitään?” suuri Veritähden varjo seurasi Tuulenkapinan mieltä, kun hän toi ajatuksensa esille. Ei tosin metsän viimeinen ääni sanonut mitään Hallavarjostakaan. Menojaan oli mennyt se kansa. Kyllä Tuulenkapina uskoi, että heillä olisi kyvykyyttä siihen, mutta monenko muun hengen se vaatisi? Tuulenkapina siirsi häntänsä isänsä käpälälle, ja katsoi tätä tiukasti silmiin. >>Jos se vaatii vielä useamman Usvajoen kissan hengen, en tahdo ryhtyä tähän<< naaras nielaisi ankeasti, katsellen kuitenkin isäänsä luottavaisena. >>Autan sinua tämän saavuttamisessa, jos Usvajoki saa lopulta rauhansa, sekä mahdollisuuden elää turvallisesti<< hän sanahti, sillä toivoi kuitenkin voivansa pitää perheensä turvassa, sekä saattavan Tomutähdelle myös rauhan kaikesta siitä piinasta, mitä Yötaivas oli hänelle aiheuttanut. Kyllä hän tiesi jotain ja oli kuullut kaikenlaista, mutta oliko se kaikki Yötaivaalle kostamisen arvoista? Tuulenkapina oli hämillään, mutta ei voinut oikein syyttää toista mistään, sillä oli myös kansansa itse asettanut vaaraan Tulitähteä vastustaessa. Varajohtaja vain toivoi, ettei tekisi väärää liikettä, ja asettaisi rakkaitaan vaaraan enää turhaan.

//Masi
“Tulet vielä olemaan erimieltä itsestäsi. Olit vahva, kun tulit takaisin meidän kanssamme. Vaikka lähdit kaiken jättäen taaksesi, ajat täällä ovat muuttuneet nyt meidän kaikkien palatessa. He ovat varmasti myös huolissaan sinusta, ja välittävät sinusta silti. Olettehan samaa verta”, naaras naukaisi yrittäessään olla kannustava pojalleen. Häntä harmitti, miten apea olo Lasipilvellä olisi kotona, mutta ei hän tahtoisi toisesta luopua. Hohdonkaiku tekisi kaikkensa, jotta voisi parantaa Lasipilven oloa, sekä saada tämän tuntemaan olonsa kodiksi heidän kanssaan.

Kissat olivat saapuneet kokoontumisesta, ja Hohdonkaiku oli kannustanut Lasipilveä myös lähemmäs pesän suuta kuulemaan, mitä kaikkea metsässä olisi tapahtunut. Tämä olisi ainakin Hohdonkaiulle tärkeä paikka, sillä hän ei ollut kartalla metsän asioissa ollenkaan asuttuaan masennuksen pauloissa kaukana muista kansoista. Nyt hän oli kuitenkin saanut ilonsa, sekä rakkautensa takaisin. Tuulenkapinan kertoessa Hohdonkaiku mielenkiinnolla seurasi, kunnes puhe lopulta päättyi ja myös Tomutähti saapui takaisin leiriin. Lasipilvi katseli tätä ehkä tuiman näköisenä, ennen kuin hiljaa tokaisi jotain ohikulkeneesta kissasta. Hohdonkaiku höristi korviaan ja katsahti Lasipilveen hämmentyneenä, tarkastellessaan lopulta Tomutähden askeltamista kohti Tuulenkapinaa, jonka kanssa alkoi keskusteluun johtajan pesän suulla. Harmaa naaras katseli kaksikkoa hetken itsekseen ihmetellen, lopulta kääntäen katseensa Lasipilveen.

“Mitä sinä ihmettelit?” Hohdonkaiku tokaisi nuolaistessaan rintaansa, kuitenkin epämukavan tunteen väreillessä turkillaan. Jokin jonkun olemuksessa sai naaraan hieman varuilleen, joko se oli itse Tomutähti, tai sitten Lasipilvi oli hiljaisella kuiskauksellaan saanut Hohdonkaiun epäilemään jotain. Pyytäjä kuitenkin rauhallisesti tarkkaili leiriä, sekä poikaansa lähettyvillään.

//Aaduska, Aurinkotuuli

Tuulisydän asteli apeana korvat taaksepäin käännettynä Kukkaiselon vierellä takaisin leiriin. Hän ei voinut uskoa, että oli aiheuttanut niin suurta pettymystä tyttärelleen, sekä varmasti koko Myrskyvaahteralle. Kolli huokaisten asteli entisen shamaanin jälkeen leiriin ja katseli väsyneenä leiriä, huomaten myös miten pöllö kohosi lentoon pentutarhan takaa. Äkkiä hänen vaistonsa heräsivät, ja kollin vihreät silmät pysyivät tarkasti pöllössä, varmistaen, ettei tämä ollut vienyt mukanaan ketään. Ei hän kestäisi sitä vielä, jos joku hänen pentunsa kaapattaisiin tähän lisäksi. Kolli kuitenkin lopulta käänsi katseensa äkkinäisesti unesta heränneeseen Haukkapentuun, joka oli pienen lumipeitteen saanut turkilleen maattuaan lumessa. Kolli heräsi äkkiä, ja naukui ehkä pelästyneenä, ettei kaneja voisi syödä. Oranssin valkea kolli kuitenkin asteli rauhallisena toisen luokse ja nuolaisi pari kerta tuon lumista päätä, ennen kuin hännällään kosketti toisen lämmintä poskea.

“Näitkö vain unta Haukkapentu? On myös vaarallista nukahtaa ulos näin pakkasella, voit vilustua”, Tuulisydän lempeästi, mutta huolestuneena naukui toiselle. “Kuulostit hieman pelokkaalta myös, ehkä näit painajaista?” kolli räpäytti vihreitä silmiään ja kehotti pentuaan astelemaan vierellään kohti pentutarhaa. Savupentu oli saapunut haukotellen ulos pentutarhasta katsomaan tilannetta, ja hölmistyneenä kallisti päätään kohti Haukkapentua.

“Olitko sinä jäänyt ulos nukkumaan senkin hiirenaivo?” naaras naurahti ja jäi pesän suulle makoilemaan katselemaan kissoja. Kukkaiselo oli kääntänyt hämmentyneenä katseensa Haukkapentuun, ja seurasi pennun liikehdintää koko matkan. Entinen shamaani ehkä oli aistinut pennusta jotain, tai sitten vain oli väsyneenä hämmentyneempi toisen huudahduksesta.

Haukkapentu oli nukahtanut aukiolle ja heräsi jossain kummallisessa paikassa ja katseli ympärilleen. Siellä oli lunta ja siellä oli kylmä ja sitten hetken katseltuaan Haukkapentu huomasi kaneja jotka olivat ilmeisesti sairaita ja kissat jotka saalistivat niitä. Haukkapentu katseli sivusta sillä ei tajunnut asiaa kunnolla. Sitten hän huomasi kuinka kissat jotka olivat saalistaneet kaneja vievät ne kansalle ja kansan kissat söivät niitä. Hän katseli kauhuissaan kuinka kaikki sairastuivat kun olivat syöneet kaneja. "EI!!Haukkapentu huusi kauhuissaan. "Varokaa kanien aiheuttamia sairauksia". Haukkapentu kuuli äänen sanovan. "Miten"? Hän kysyi seisoen paikallaan. "Kyllä saat sen selville". Kuului taas tuntemattoman kissan ääni ja Haukkapentu heräsi säpsähtäen ja muisti saman tien unensa. "Emme voi syödä kaneja". Haukkapentu naukui hädissään odottaen muiden reaktiota

//Heli

''Isä on tullut takaisin!'', Liekkipentu henkäisi, kun huomasi kokoontumisesta palaavien askeltavan leiriin. Liekkipentu pörhisti häntäänsä innostuneena silmät säihkyen ja katsahti sitten pöllöön vielä leveästi hymyillen. Hän olisi halunnut esitellä uuden ystävänsä isälleen, mutta pelkäsi, että isän linnuntappajan vaistot heräisivät, tämä oli etevä tappamaan lintuja ja siitä Aurinkotuulikin Tuulisydämen parhaiten tuntisi.
''Ole varovainen vihaisten olentojen kanssa, en halua, että sinä loukkaat itsesi'', Liekkipentu naukui, kallistaen häkeltyneenä päätään, kun toinen kertoi susista ja isoista kissoista. Olisiko pöllö nähnyt ilmielävän Veritähden? Liekkipentu räpytteli silmiään suoristaen itsensä. Liekkipentu pienesti hymyili toisen vinoilulle ateriana olemisesta, mutta Liekkipentu vilkaisikin leiriä, joka alkoi kuhista.
''Kuule Fey, luulen, että sinun on parasta lentää nyt. Kissat alkavat heräillä ja tulet nyt nopeammin huomatuksi. Minunkin on mentävä tapaamaan isääni, ja hän kyllä pitää kaltaisistasi, muttei ystävä mielessä'', Liekkipentu painoi korviaan alas. ''En usko osaavani puhua muille eläimille, mutta tulethan sinä ystäväni vielä tapaamaan minua? Voisimme seikkailla ainakin kuun jälkeen, kun minusta tulee oppilas ja pääsen pois tästä leiristäkin joskus'', Liekkipentu kohotti nenäänsä innokkaana ylöspäin.
''Näemmehän me vielä, Fey?'', Liekkipentu naukui, puskien toisen pehmeää peitettä pienellä poskellaan, kurnahtaen pehmeästi.

//Heli

Lasipilvi varovasti vain pysytteli hiljaa ja piti päätään emonsa lämmössä, kuunnellen toisen sanoja sydän murtuneena.
''Tiedän'', Lasipilvi vastasi hiljaa, väräyttäen korviaan, mutta edelleen apeana. Ei hän itsekään halunnut luopua enää toistakertaa emostaan tai sisaruksistaan, kun olisi nyt kaikki kasassa. Mutta menneisyyden möröt eivät jättäneet häntä rauhaan, hän pelkäsi Tomutähteä, mitä kaikkea kolli voisi vielä keksiä, jotta saisi varmuuden siitä, että Lasipilvi pysyisi hiljaa. Olihan soturi pysynytkin, ja hän oli päässyt painajaisistaan eroon, kun hän oli lähtenyt lauman luokse ja aloittanut uuden elämänsä. Mutta nyt kaikki alkaisi uudelleen.
''Olet tärkeä osa Hohdonhämärän ja Yötönkatseen elämää myös, siinä missä minun ja sisaruksienikin. Minä vain hylkäsin heidät ja nyt tekopyhänä olen täällä takaisin. En osaa katsoa heitä edes silmiin'', Lasipilvi huokaisi itsekseen, kykenemättä katsomaan edes emoonsa. Ailakkihäntäkin oli kuollut sillä aikaa, kun Lasipilvi oli ollut poissa. Kanjoniutuakin hänellä oli ikävä, naaras oli hänen ystävänsä!
Tuulenkapina puhui puhujanpaikalla ja Lasipilvi siirtyi hiljaa emonsa perässä pesän suuaukolle kuuntelemaan. Puheen päätyttyä Tomutähti saapui leiriin ja meni heti keskustelemaan Tuulenkapinan kanssa.
''Saikohan hän muka Kaiulta yhdeksän elämäänsä?'', Lasipilvi happamasti, mutta pelokkaan hiljaa kuiskasi itsekseen, saaden emoltaan oudoksuvan katseen (?).

//Heli//

Seuraavan aamun koittaessa Tomutähti vasta palasi elämien haku retkeltään. Hän katseli hetken sisäänkäynnin varjoista, kuinka varapäällikkö nimitti päivän ajaksi erilaisia partioita ja kissat lähtivät tehtävilleen hyvissä mielin. Rauha oli viimein laskeutunut Usvajoen leiriin ja kissoihin, Tomutähden nuolaistessa rintakehäänsä ja astellessa lopulta itsekin leiriin. Tämän silmät olivat selvästi väsyneet, mutta kissat tervehtivät Tomutähteä hymyillen aukiolle, kollin astellessa kohden Tuulenkapinaa, joka siirsi isäänsä katseensa puhujanpaikalta.
Tomutähti ei voisi koskaan kertoa ja olla rehellinen kaikille, etenkään Kuolosta. Siitä, miten hänestä oli tullut yhdeksän elämän päällikkö, mutta hän oli jo tottunut ikänsä aikana erilaisiin vähemmän ja enemmän raskaisiin salaisuuksiin.
''Tuulenkapina, haluan puhua kanssasi. Minulla on eräs toive, jonka todella haluan nyt saattaa toteen, kun viimeinkin olen löytänyt kodin perheelleni'', Tomutähti naukui vakavasti, jokseenkin ennakoimattomasti, että oli vaikeaa tulkita totuutta. Tuulenkapina laskeutui isänsä vierelle ja kaksikko askelsi päällikönpesän edustalle hiljaisuuteen keskustelemaan.
''Tämä tulee yllättäin. Mutta ehkä oletkin kuullut joitakin tarinoita Yötaivaasta ja minusta, ja lähes ainoa syy sille, miksi edes harkitsin kykyjeni käyttöä Tulitähden kaatamisen yhteydessä oli se, että voisin viimeinkin saattaa kostoni Yötaivaalle päätökseen. Tietysti olen lupauksieni mittainen, ja olin luvannut emollesi löytää meille turvallisen kodin, jonka takia se oli toinen syyni'', Tomutähti puhui väsyneenä sekavasti. ''Haluan Usvajoen hyökkäävän Yötaivaaseen ja kostavan Yötaivaalle sen kaiken vääryyden, jota Yötaivas on tehnyt minulle ja perheellemme'', Tomutähti murahti, katsellen tiiviisti Tuulenkapinaa.
''On viimeinkin kostonaika'', Tomutähden silmissä kiilui hetkenajan verenhimo.

//Usvajoki
Tuulenkapina katseli vielä tovin Vaahterakynnen perään, kun kolli poistunut viileän rauhallisesti hänen luotaan kohti Kynsitähteä, jolla oli suuri hoppu poistua kokoontumisesta. Harmaa naaras pyöräytti silmiään tuolla johtajalle, mutta katseli lopulta miten varajohtajat sekä kissat heidän ympäriltään lähtivät kohti omia kansojaan. Tulikettu poistui kunnioittavasti vielä hyvästellen toiset kohti omaa kansaansa, jonka kissoja keräsi kasaan vielä Risatähden keskustellessa Syystähden kanssa. Tuulenkapina huokaisten kohosi tassuilleen ja sai pian Tomutähden luokseen, isän lempeän hännän koskettaessa häntä lavalle. Varajohtaja hieman kohotti kulmiaan isälleen, ja tuuppasikin tätä kevytestä lavallaan saaden kaksikon horjahtamaan. Hän kuitenkin värisytti viiksiään huvittuneena ja kurtisti vain kulmiaan toiselle hymynkaaren pysytellessä suupielessä.

>>Hän sentään ymmärsi minua ja oli hyvillään puolestamme. Toisin kuin Yötaivaan kakara!<< naaras naurahteli toiselle ajatuksenvälityksellä ja katseli sitten vielä punertavan kollin perään, jonka lähettyvillä kuitenkin kulki harmaan vaalea naaras. Ehkä toisen kumppani, tai sitten sisarus. Tuulenkapina lopulta käänsi katseensa takaisin isäänsä, joka olisi halukas lähtemään heti Kuulammelle. Naaras räpäytti silmiään tälle ymmärtäväisenä ja nyökäytti päätään ottaessaan vastaan tämän tehtävän. Tuo vilkaisikin jo kohti Usvajoen kansalaisia, jotka erkaantuivat pian Taivaanliekkien kissoista lähtien jo valmiina tepastelemaan kohti kotia. Tuulenkapina räpäytti vielä silmiään isälleen ja toivotti tälle onnea matkaan, ennen kuin lähti johtamaan Usvajokea kohti kotia. He voisivat nyt asettua lepoon, rauhoittua omaan kansaansa sekä pitää yhtä. Kaikki kääntyisi vielä parempaan päin.

--

Leirissä Tuulenkapina oli herättänyt kissat lempeällä tervehdyksellä, ja saanut näin pian yöuniltaan heräävien kissojen huomion. Mustaraitainen naaras oli loikkinut puhujanpaikalle, jossa hetken koki vilunväristyksiä muistaessaan, miten Tulitähti olisi tässä seissyt, ja mestannut kissojaan. Hän ravisti turkkiaan äkkiä ennen kuin kohottautui ylväämpään asentoon, ja käänsi korvansa kohti kansalaisiaan.

“Tomutähti lähti hakemaan elämiään Kuulammelta. Hän lähetti meidät kotiin lepäämään, ja ke-on teille lyhyeshti kokoontumiseshta”, Tuulenkapina naukui yllättävän rauhallisesti, vaikka alkoikin pikkuhiljaa tuntea pelkoa kansalaisten katseissa olettaen inhoa sekä omituisuutta. Kuitenkin Hohdonkaiun lämmin sininen katse sai hänet rauhoittumaan.

“My-shkyvaahterasha Kipinäntähti on kuollut oman shisarensa tappamana, ja johtoon oli nousshut Hiekkapyörteen jälkeen Hymyraadelma, nykyishin Raadelmatähti. Huurrehaamu on oletettavashti liittoutunut Imperiumin kanssha, ja Raadelmatähti varoitti varomaan häntä. Au-inkotuulesha Punatähti on menehtynyt, ja hänen sheuraajansa Au-ingontähti ei ehtinyt kauaa olemana virashaan, kun Rhisasydän, nykyishin Rhisatähti pelashti heidän lei-insä ketuilta, ja ansaitsi ashemansa johtajana Au-ingontähden kuollessa”, Tuulenkapina naukui vetäen sitten henkeään ja toivoi, että jos ikimaailmassa pääsisi johtajaksi, saisi Kaiulta jotain varjelusta hänen puhumisensa pelastamiseksi. Hän inhosi tätä.

“Hallava-joa ei enää ole, sillä Su-utähti oli neuvotellen yhdishtänyt kansat p-ofetian aikana. He kulkevat nykyään nimellä Shynkkäputous, ja heidän johtajansa on Su-utähti”, hän tokaisi väräyttäen korviaan apeana Hallavarjon tilanteelle, mutta ei hän voinut yksin lähteä toista vastaan, ja kertoa, että se olisi väärin. “Yötaivash on tavannut kettuja rhevii-illään, joten va-oittivat niistä. My-kkysuo on ollut myösh oshana profetiaa ja Rhikkotähti ke-toi itse shulmanneensa Pakkastähden. Impe-iumi on siis voitettu, ja osa shen kissoishta on liittynyt muun muassa Kuutiike-iin", naaras nyökäytti päätään tomerasti kissojen iloitessa Pakkastähden uhan voitosta. Ei enää olisi pelättävää metsän tuhoutumisen puolesta, ellei sieltä paenneet kissat äkkiä kehittäisi jotain uutta suunnitelmaa itselleen.

“Rushkatammessa kaikki on kuulemma ihan hyvin, ja Kuutiike-issä Ve-itähti on siirhtynyt kenraalikshi, kun Mäylätähti, entinen Taskuluoho on ottanut hänen paikkansa johtajana. Myösh uutena tulokkaana Taivaan Liekkien lauma oli saapunut kokoontumiseen Syystähden johdolla, ja ilmoitti haluavan asettua kansaksi. He metsän viimeisen äänen johdolla saivat jäädä, ja kutsuvat itseään nykyisin Taivaanliekikshi”, Tuulenkapina viimeisteli ja väläytti iloisen katseen kohti perhettään, katsellessaan miten innokkaana sekä intoilevana Revontulikukka räpytteli silmiään ja höristi korviaan suuri hymy huulillaan. Ehkä kaikki tästä vielä asettuisi. Tuulenkapina lopulta loikkasi alas päätään nyökäyttäen ja kehotti kokoontumisesta tulleita kissoja lepäämään, sekä muita lähtemään partiointiin. Tuulenkapina itse venytteli käpäliään aukiolla ja Hohdonkaiku saapui tervehtimään tytärtään ylpeänä hymyillen. Lopulta musta raitainen naaras lähti pesään lepäämään pitkän päivän, sekä yön jälkeen.

//Masi
Oranssi pöllönen katseli ihannoiden kissaystäväänsä, joka nautti selvästi uuden olennon tapaamisesta. Feykir myös piti tapaamisesta, hän oli iloinen, miten oli tupsahtanut tällaiseen paikkaan, sekä tavannut näin iloisen sekä mukavan kissan. Eivät kaikki varmasti olleet kivoja, ilma oli varoittanut, ettei tiettyihin paikkoihin kannattanut mennä. Mutta tämä mahtaisi olla hyvä paikka, sekä hyvä kissa. Feykir asetteli taas sulkiaan parempaan asentoon, vilkuillessaan sitten hieman kohti leiriä, ennen kuin nyökytteli päätään villisti.

“Kyllä vain! Feykir pääsee minne vain tahtoo. Veteen ei kannata mennä ei, siellä voi käpäliään uittaa, muttei siellä lentää voi ei”, hän tokaisi nyökytellen päätään, sitten kallistaen päätään Liekkikissalle. “Toiset sudet ovat isoja. Mutta näin myös pieniä. Ehkä niitäkin isoja ja pieniä, kuten kissoja, niin kuin Liekkikissa, ja sitten on myös isoja kissoja!” Feykir tallusti paikallaan pari kertaa hymyillen kissalle lämpimästi. “Ei onneksi ole Feykir mäyrään törmännyt. Vihaisena ainakaan. Kaikki eläimet huonolla päällä tekee pahaa jälkeä. Ei Feykir tahdo sellaista kokeilla kuitenkaan ei. Ilma varoittaa, jos eläin on paha”, tuo vielä nyökäytti pari kertaa päätään, ennen kuin kallisti päätään toiseen suuntaan nappisilmiään räpäyttäen.

“Ehkä osaan! En tiedä en, kokeillut vain sinun kanssa. Ilma minulle puhuu aina, mutta en tiedä kuka muu minulle voi puhua”, pöllö kurahti ja hieman levitti siipiään. Hän tahtoisi kyllä kokeilla tavata muita eläimiä, sekä tutustua näihin. Muttei Feykir oikein tiennyt, kuka olisi ystävä ja kuka ei. Vaikka toinen osaisi puhua hänelle, ei hän ehkä haluaisi tutustua. Liekkikissa oli kuitenkin mukava. Oli Feykir kuullut, miten kissatkin voivat metsästää pöllöjä, mutta ehkä tämä kissa niin pieni, ettei osannut vielä. “En tahdo että vihaiset eläimet suuttuvat ja syövät Feykirin! Jos on minulla mahdollisuus, minä kokeilen, mutta ei Feykir tahdo syödyksi tulla ei”, hän naurahti hieman ja tassutteli lumen päällä huvittuneena.

“Osaako Liekkikissa puhui muille osaako?”

//Masi
Hohdonkaiku oli katsellut miten kokoontumisen partio oli poistunut leiristä. Palautui hiljaisuus leiriin, ja harmaan vaalea naaras katseli leiriä, kun sen kissat alkoivat painua peteihinsä, tai partioon. Siitä oli niin kauan, kun viimeksi naaras oli käynyt täällä, ja nyt hän katseli ympärilleen haltioituneena. Miten kaikki oli joskus ollut hyvin. Miten hän nautti pentutarhan lämmöstä, miten ihanat johtajat olivat olleet. Loimuavatähti oli myös kuollut Tulitähden tempauksissa, ja Hohdonkaiku lähetti rukouksensa Kaiulle suojellakseen Usvajoen entisiä sekä nykyisiä jäseniä. Siniset silmät lopulta painuivat pari kertaa kiinni, ennen kuin naaras huomasi pesään katoava hännän pään. Lasipilvi ei ollut myöskään muiden tavoin päässyt kokoontumiseen. Suurin osa Taivaan liekkien laumasta lähteneet olivat vain jääneet lepäämään. Naaras oli nähnyt Revontulikukan painuvan sisariensa kanssa maaten heille tehtyyn pesään, jotta he voisivat tottua kansan elämään, sekä yhteisöön. Leiristä vastuuseen jätetty naaras lähti nyt hiljaa askeltamaan kohti soturien pesää. Leirissä temmelsi kissoja, joten ei Hohdonkaiku ajatellut, että mikään vaara heitä nyt yllättäisi. Tuo laskeutui hiljaa pesään, kohti ainoana pedillä makaavaa hahmoa, ja tuntiessaan poikansa lämpimän tuoksun, hän asettui istumaan tämän selän taakse, käärien häntänsä toisen ympäri ja alkaen hiljaa sukia poikansa apeana roikkuvia korvia, sekä päälakea. Hetken emo antoi hiljaisuuden pyöriä heidän ympärillään, kun hän vain nautti Lasipilven läsnäolosta, yhteisestä hetkestä, lopulta painaen kuononsa toisen pään viereen ja vain nauttien siitä hetkestä.

“Olen pahoillani, jos tämä ei ollut sinusta oikea valinta”, naaras huokaisi hiljaa kuitenkin pitäen poikaansa lähellään. “Olen kaivannut sinua niin pitkään, ja kun lopulta saavuit laumaan, en voinut uskoa silmiäni. Olin lähes menettänyt kaiken jaksamiseni elämään”, hän tokaisi hiljaa, räpäyttäen sinisiä silmiään. “En enää koskaan tahdo hylätä ketään teistä”, Hohdonkaiku painoi kuonoaan syvemmälle, tuntien kipua sekä rakkautta sisällään. Hän tiesi, ettei Lasipilvi nauttinut olostaan täällä, mutta täällä olisi nyt heidän perheensä. Kaikki yhdessä, heidän ei tarvitsisi murehtia. Lasipilven pennut viettäisivät omaa elämäänsä, tehden ystävyyksiä ehkä Hohdonkaiun toisten pentujen kanssa. Emo pääsisi olemaan mukana esikoistensa elämässä, antaessaan tukea Tuulenkapinalle sekä viettäen aikaansa sekä antaessaan rakkauttaan sekä kannatusta pojalleen. Kaikki voisi kääntyä nyt paremmin päin. Niin hän ainakin oli toivomassa, jos nyt elämä hymyilisi hetken aikaa.

Yleiset säännöt pisteytyksessä:
• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.


Masi: +66ap +220kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
• Verisusi, Aurinkotuulen soturi +1ap +5ap +20kp
• Risatähti, Aurinkotuulen päällikkö +2ap +10ap +40kp
• Riitasointu, Usvajoen soturi +1ap +5ap +20kp
• Apilakarhu, Myrskyvaahteran soturi +2ap +10ap +40kp
• Liekkipentu, Aurinkotuulen pentu +2ap +10ap+40kp
• Hiirenpolku, Myrskyvaahteran parantaja +1ap+5ap+20kp
• Tulitähti, Usvajoen päällikkö +1ap+5ap+20kp
• Lasipilvi, Usvajoen soturi +1ap+5ap+20kp

Heli: +60ap +200kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
• Feykir, pöllö +2ap +10ap +40kp
• Usvapolku, Myrskyvaahteran soturi +2ap +10ap +40kp
• Kukkaiselo, Aurinkotuulen vanhin +2ap +10ap +40kp
• Tulikettu, Aurinkotuulen varapäällikkö +2ap+10ap+40kp
• Tuulenkapina, Usvajoen varapäällikkö +2ap+10ap+40kp

Aaduska: +3ap
• Koivutassu, Aurinkotuulen parantajaoppilas +1ap
• Haukkapentu, Aurinkotuulen pentu +2ap

//Heli//

Liekkipentu puhdisti vielä lunta päältään, sekä hännällään huiski pöllöisen ystävänsä sulista puuterilunta pois. He olivat piiloutuneet hienosti ja Feykirin isot sulkaiset tassut olivat levittäneet lunta vielä lisää heidän päälleen.
Kolikon antaminen pöllölle sai toisen niin hyvälle tuulelle, että Liekkipennunkin kasvoille levisi lempeä ja iloinen hymy, kun hän katseli toisen hauskaa käytöstä kolikon ympärillä, ottaen sen sitten itselleen varmaan talteen.
Ehkäpä Fey-pöllö voisi joskus hänen kanssaan yhdessä lähteä aarrejahtiin?
Liekkipentu seurasi pöllön puheen mukana katseellaan kohti taivasta mietteliäänä.
''Pääsetkö sinä Ilman avulla kulkemaan ihan mihin tahansa haluat?'', Liekkipentu huokaisi haikeasti. Hän tunsi, miten hänen sisällään myrsky pauhasi ja halusi päästä uppoutumaan rantaveteen, pyörittää tassuja rantahiekassa ja auringon tuntea turkillaan, samalla kun vesi hivenen paleltaisi häntä. Mutta hän ei ollut koskaan sitä oikeasti kokenut. Vaikka hänestä siltä tuntuikin.
''Susia?'', Liekkipentu avasi suutaan kummastuneena äimistyksestä. ''Ne ovat kuulemma isompia kuin leirissä käyneet ketut, mutta en itse koskaan ole nähnyt sellaista olentoa'', Liekkipentu ynnäsi, muistellen Kukkaiselon tarinoita, kun aikoinaan olisi susia ollut metsässä häiriköimässä kansoja. Nykyään niitä taisi olla vuorilla.
''Joskus saattaa olla mäyriä. Ne ovat vähän kömpelöitä, mutta raivostuessaan ne saavat tosi pahaa jälkeä aikaan. Mutta Aurinkotuulen murheena ovat toistaiseksi lähimenneisyydessä olleet suuret haukat ja yleisesti aina nuo ketut. Kettuja on todella paljon'', Liekkipentu katseli nyt pöllöä hetken miettimisen jälkeen.
''Osaatko puhua kaikkien eläinten kanssa?'', Liekkipentu heilautti uteliaana häntäänsä.

//Heli//

Seuraavana iltana Myrskyvaahtera lähti muiden kansojen tavoin kokoontumiseen, Apilakarhun illastaessa vielä Usvapolun kanssa. He olivat viettäneet paljon aikaa yhdessä, vaikka paljon pahoja asioita olikin tapahtunut. Apilakarhusta tuntui siltä, että Usvapolku ymmärsi häntä täydellisesti, ja että kaksikko sai aina aikanaa toistensa kasvoille iloisen hymyn. Naaras oli myös yllättänyt kollin siinä, miten tämä oli suhtautunut Apilakarhun isoon pesueeseen ja halunnut osallistua Apilakarhun perheen muodostuvaan arkeen(?).
Kun kaksikko lähti muiden mukana kokoontumiseen Apilakarhun pennut ja kolme oppilasikäistä kasvattipentua katselivat kaksikon lähtöä. Varmasti nämäkin olisivat halunneet päästä kokoontumiseen, olisi Apilakarhu mielellään halunnutkin päästä näille esittelemään kokoontumispaikkaa ja kaikkea, mutta Usvapolku oli onneksi puhunut järkeviä syitä sille, miksei Raadelmatähti ollut näitä valinnut. Tai siis Imperiumista juuri hetki sitten vapautuneita pentuja? Niimpä, pennuille olisi kuitenkin kova väsymys päällä, vaikka oppilasikäiset olisivatkin olleet jo valmiita lähtemään mukaan.
''Odotatko tapaavasi jonkun tietyn kissan kokoontumisessa?'', Apilakarhu kysyi Usvapolulta, kun he lopulta päätyivät kokoontumiseen.

//Heli//

Lasipilvi oli omalla tavallaan todella pettynyt siihen, että oli antanut sisarensa puhua itsensä ympäri, mutta siinä hän istui keskellä Usvajoen leiriä. Sinällään kaikki oli hyvin, nyt hän ehkä oli siellä, mihin kolli kuului, ja saisi edelleen olla emonsa kanssa, sekä sisaruksien kanssa. Lasipilven kintereillä olivat kuitenkin jatkuvasti juoksennelleet Hohdonhämärä ja Yötönkatse, joilta hän oli kuullut Hierakkakallon tappaneen Tuhatapilan, sekä siitä, miten kaksikko oli joutunut veden varaan ja miten Alppiaskel oli ollut sankari. Lasipilvi ei rehellisesti osannut reagoida mihinkään, hän istui vain hiljaa paikoillaan ja kuunteli muun leirin tapahtumia.
Hän oli ollut niin ylpeä itsestään, hänestä oli tullut Taivaan liekkien lauman varapäällikkö! Revontulikukasta, hänen omasta sisarestaan oli tullut päällikkö ja hän oli saanut olla onnellisena emonsa vierellä. Lasipilvi huokaisi hiljaa murtuneena, mutta Tuulenkapinan kulkiessa hänen ohitseen, kun Tomutähti oli nimittänyt kokoontumiseen lähtijät, Lasipilvi nopeasti suoristi itsensä ja väläytti sisarelleen nopean hymyn kannustukseksi matkaan.
Tomutähti ei ollut ottanut Taivaan liekkien lauman kissoja mukaan kokoontumiseen, sillä Lasipilvi, Revontulikukka, heidän sisaruksensa ja emonsa olivat olleet hyvin väsyneitä viime päivistä uudessa ympäristöstä. Kansan vastuu oli jätetty Hohdonkaiulle, joka oli otettu avosylin vastaan kansaan.
Lasipilvi oli hivenen ehkä helpottunut siitä, että Tulitähden ja Hierakkakallon rähinä olivat aiheuttaneet Ailakkihännän kuoleman, sillä Lasipilvi oli pelännyt kohdata kumppaninsa, jonka oli hylännyt ja jättänyt pennut tämän vastuulle. Hän tiesi, miten pahalta se näyttäisi kaikkien silmissä, eikä hän ollut edes uskaltanut esitellä pentuja emolleen, vaikka Tomutähti olikin sen tehnyt. Ihan kuin kiusatakseen Lasipilveä ja saattaakseen Lasipilven eroon emostaan.
Kun kokoontumiseen lähtenyt partio oli poistunut leiristä, Lasipilven ryhti painui taas kasaan ja hän antoi tunnemyräkkänsä valua takaisin, sitä ei enää tarvitsisi peitellä.
Hänen oli ollut pakko valita Taivaan liekkien lauman, eli uuden kotinsa ja asemansa, tai perheensä väliltä. Hän oli valinnut perheensä, emonsa ja sisaruksiensa takia, mutta hän tiesi sen olleen virhe. Suuri, suuri virhe. Hän koki hetkellistä helpotusta siitä, ettei joutuisi kohtaamaan heti isäänsä, mutta hän pelkäsi sitä.
Lasipilvi pidätti turhautunutta itkuaan ja siirtyi hiljaa askeltaen soturienpesään, jossa kiertyi pienelle kerälle pedilleen. Hiljaa häntänsä alta kuunnellen, miten Yötönkatse ja Hohdonhämärä pinkoivat Tomusielun ja Kaikulaulun kanssa aukiolla, nelikon innokkaina jutellessa keskenään. Lasipilvi oli päässyt tästä painajaisesti eroon Kanjoniudun rohkaisemana, miten hän tällä kertaa pääsisi siitä eroon ja saisi vain pidettyä sen onnen, joka hänellä oli lauman luona?
Jaksaisikohan Kanjoniutu pelastaa hänet uudelleen? Lasipilvi hiljaa peitti surullisena kokonaan kasvonsa häntäänsä, korvien painuessa aina vain alemmas.

//Masi, Usvajoki
Mustaraitainen naaras oli rauhallisin mielin seuraavat päivät. Hän oli saanut hoitoa Nokkoskobralta sekä Taimioravalta Tulitähden puraisun jälkeen, mutta hän tunsi voivansa hyvin. Vaikka paikat olivat kipeät taistelusta, parantelusta sekä leirin korjaamisesta, kaikki olisi nyt hyvin. Kansa oli hyväksynyt johtajakseen pelastajansa Tomutähden. Tuulenkapina oli ylpeä sekä iloinen isänsä puolesta. Vaikka hän oli elänyt luopion elämää kauan, sekä saanut siitä mainetta, hän toimisi varmasti ihan hyvänä johtajana kansalleen saatuaan mahdollisuuden. Olihan tuo valinnut varajohtajakseen itse tyttärensä. Siitä naaras oli todella kiitollinen.

Tomutähti halusi kuitenkin lähteä käymään Taivaan Liekkien laumasta. Naaras ei tiennyt mikä tämä paikka oli, sen varmasti isä oli maininnut puhuessaan tyttärelleen silloin metsässä. Hän olisi asunut siellä, sekä emo olisi siellä. Kuitenkaan Tuulenkapina ei uskonut ihan kaikkea, lähtien lopulta kuitenkin isänsä mukaan tervehtimään ja hakemaan perheensä takaisin. Jos siellä olisi ketään. Yllättynyt käänne lopulta oli iso yllätys Tuulenkapinalle. He olivat matkanneet kohti laumaa ja viimein yön turvin he saapuivat lauman luo, jossa itse Lasipilvi hälytti tunkeilijoista. Tuulenkapina suuri hymy huulillaan katseli veljeään, joka oli löytänyt itselleen hyvän paikan jossa olla. Naaras todella näki, miten onnellinen veli oli, kunnes Tomutähti oli saapunut. Tomu suuntasi suoraan Hohdonkaiun luo, joka kyynelet silmissä oli saapunut paikalle kuulemaan tilannetta, kohdaten lopulta kumppaninsa, sekä tyttärensä.

“Tomu”, Hohdonkaiku nyyhkäisi ja tervehti kumppaniaan tunkien kuonoaan tuon poskeen, nähden kuitenkin, miten toinen oli aivan naarmuilla sekä ehkä huonommassa kunnossa, kuin missä tämä oli lähtenyt. “Olen kaivannut sinua, sekä sinua, rakas Tuuleni”, harmaa naaras ihaillen asteli tyttärensä luo antaakseen tälle halauksen. Hetken Tuulenkapina katseli toista epäillen, lopulta antaen itsensä vapaaksi ja halasi emoaan, jonka oli viimeksi nähnyt todella nuorena. Kuitenkin lopulta Tuulenkapina tukeutui Lasipilveen, jonka seurassa hän pääsi nukkumaan. Tuulenkapina myös kertoi Lasipilvelle kyvystään puhua kosketuksen kautta, ehkä pelästyttäen toisen, mutta hän kuitenkin lopulta oli iloinen sisarensa puolesta(?).

Aamu lopulta saapui ja Tomu kehotti perhettään palaamaan kotiin. Revontulikukka oli tutustunut koko aamun isäänsä yhdessä Kaikulaulun sekä Tomusielun kanssa, saaden enemmän tietoa isästään sekä perheestään. Myös pikkusisaret olivat tulleet tutustumaan Tuulenkapinaan, kuten he olivat aiemmin tutustuneet Lasipilveenkin. Revontulikukka kertoi heidän kansansa tapahtumista, sekä Liekkililja oli saapunut myös paikalle tervehtimään ollen hieman apeana.

“Uskon, että olen nähnyt tämän”, hän huokaisi ystävälleen Revontulikukalle seisten tämän vierelle tuon perheen edessä. “Tärkeä liekki lähtee”, hän nielaisi, kuitenkin hymyillen ystävättärelleen. “Olemme kokeneet paljon, mutta uskon, että sinulla ja perheelläsi on paljon elettävää takaisin oikeassa kansassanne”, tuo tokaisi ja katsahti Tomuun sekä Hohdonkaikuun, joka nojasi rakastuneesti kumppaniinsa. Heidän aikansa Usvajoessa oli ollut kauan aikaa sitten, mutta nyt kun Tomu oli kertonut iltasaduksi Usvajoen tapahtumista, he voisivat palata, ja tehdä siitä hienomman paikan kissoille.

“Minä olen ainakin valmis palaamaan. Olen saanut Taivaan Liekkien laumasta tärkeän paikan itselleni, mutta kaipaan kyllä Usvajoen tuomaa tuntua, sekä kaikkea sitä, joka siellä puolella järveä on”, Hohdonkaiku naukui hiljaa katsellessaan sitten vaisusti Lasipilveä, jonka tiesi olevan asiasta hieman apeampana. Tuulenkapina istui veljensä vieressä ja yritti pitää tälle seuraa. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt veljensä käytöstä olla noin kylmä isää kohtaan.

“Minä ainakin haluaisin lähteä”, Revontulikukka naukaisi halatessaan Liekkililjaa vierellään, katsellessaan perhettään. “Vaikka olen kasvanut täällä, olen aina halunnut tavata Tomun, joten en nyt haluaisi jättää perhettäni taas taakse”, hän naukaisi katsellen ihailevasti harmaata kollia, joka oli saapunut perheensä, ehkä enemmän Hohdonkaiun luo, mutta kuitenkin. Revontulikukka olisi valmis. Tuulenkapina hymyillen katseli tilannetta, ja vilkaisi sitten Lasipilveen. Hän kosketti toisen häntää omallaan ja räpäytti silmiään tälle.

>>Olisitko valmis lähtemään minun sekä emon kanssa takaisin? Kaikki paha on nyt voitettu, jos vain tahtoisit palata yhdessä<<, Tuulenkapina yritti houkutella veljeään. >>Jos et tee sitä minun vuokseni, tee se emon sekä sisariesi vuoksi. Me kaikki haluamme sinut kotiin<<, naaras naukaisi ja lopulta Lasipilvikin kertoi olevansa halukas lähtemään(?).

--

Matka Usvajokeen oli ehkä raskas, mutta sentään onnellinen. Tuulenkapina matkasi Lasipilven, Hohdonkaiun sekä muiden sisariensa kera, ottaen menetettyä aikaa kiinni emonsa kanssa sekä tutustuen paremmin sisariinsa. Revontulikukka vaikka oli luopunut paikastaan Taivaan Liekkien lauman johtajana, hän oli halukas lähtemään. Se oli hienoa kuulla, miten naaras oli saanut paikan johtajan, sekä varsinkin saada myös tietää, että Lasipilvi oli saanut paikan varajohtajana. Vaikka oli harmi, että kaksikko joutui tästä äkkiä luopumaan. Perhe saapui takaisin Usvajokeen, ja vaikka sen määrä olikin pieni, he tervehtivät sekä ottivat ilomielin vastaan uuden perheen, joka nostattaisi heidän kansamääräänsä, myös toisi turvallisuuden sekä luotettavuuden tunnetta kohti osittain tuttuja kissoja.