//Heli

Lasipilvi hermostuneena heilutteli häntäänsä, mutta kuunteli kuitenkin sisartaan ajatuksissaan.
''Uskotko todella, että Kaiku olisi antanut Tomutähdelle yhdeksän päällikön elämää?'', Lasipilvi kuiskasi epäilevästi. ''Kaiku on varmasti tiennyt päällikkömme aikeista tuhota Yötaivas, ja tuskin kukaan heistä olisi häntä halunnut siinä aikeessa tukea'', Lasipilvi pohti, katsellen sisartaan mietteliäänä.
Hän ei ainakaan itse uskonut sitä, Tomutähti ei koskaan ollut ollut minkäänlainen Kaiun esikuva tai sellainen, jota Kaiun kissat kunnioittavasti ja haluaisivat tukea. Mutta Lasipilvi ei puhunut kuitenkaan ohisuunsa, hän nieliskeli itsekseen hermostuneena.
''Riitasoinnulle ja Taimioravalle?'', Lasipilvi toisti, luimistaen korviaan. ''Ei minusta ole puhumaan kenellekään, en ole uskottava missään määrin'', Lasipilvi kuiskasi levottoman huolestuneena.
''Hienoa, että sinulla on ystäviä, joiden kanssa voit puhua ja haluat kuulla heidän mielipiteitään, mutta he eivät ole minun ystäviäni. Ja me molemmat tiedämme, ettei isämme arvosta itsensä arvostelua. Joten josko he ovat ajatuksiani vastaan, tai jos Tomutähti palaa, Tomutähti saa varmasti kuulla niistä ja raivostuu minulle'', Lasipilvi naukui hiljaa.
''Taitaa olla parempi, että unohdat kaiken, mitä sanoin. Ole vain valppaana, okei?'', Lasipilvi hiljaa otti etäisyyttä sisareeseensa ja katseli toista murehtivin silmin.

//Jake
Ukkosyö maisteli ilmaa katseltuaan ensin hetkisen oppilastaan, joka lopulta alkoi myös maistella heidän ympäristöään. Osa kokoontumisen hajuista selvästi vielä pyöri ilmassa, mutta Ukkosyö ei itsekään osannut sanoa olisiko uhkaa reviirillä. Kolli oli nyökytellyt päätään Salviatassun soturilain kertaukselle, ja oli ylpeä siitä, että naaras muisti tällaiset asiat.

“Kuten esimerkkinä voisimme ottaa, tätini Huurrehaamu kohosi omaa veljeään vastaan, ja lopulta murhasi Kipinäntähden sairauden heikennettyä hänet”, likaisen valkea kolli nielaisi ankeasti, varmasti nuoren Salviatassun jotain muistellessa leirin karmeista tapahtumista. Hän olisi vielä ollut pentu silloin, mutta varmasti sellaiset tapahtumat jäisivät pitkäksi aikaa päähän. “Lopulta hän niin murhanhimoisena tappoi vielä oman isänsä”, Ukkosyö naukaisi katsellessaan kohti järveä, ja lähti sitten häntäänsä heilauttaen kulkemaan kohti järveä, jota pitkin he voisivat tutkia reviiriä. Likaisen valkea kolli kohotti päätään ja maisteli ilmaa olettaessaan Salviatassun seuraavan häntä. Heidän tulisi tutkia järven ranta kunnolla, sekä lopulta Synkkävarjon uudella rajalla varmistua siitä, ettei suuri uusi kansa ylittelisi rajojaan ylväyden noustessa päihinsä. Ukkosyö murahti ajatukselle yhdistyneestä kansasta, jonka kanssa he joutuisivat jakamaan rajojaan. Toisaalta hän toivoi, että kansa pitäisi itsensä kurissa rajojensa kanssa, sillä heillä olisi nyt enemmän tilaa.

Ukkosyö laskeutui järven rantaan asti ja hetken aikaa kokeili hyytävää vettä käpälillään, ennen kuin nuolaisi pari kertaa viileää vettä kielelleen. Sen hyytävä tunne valtasi hänen kehonsa ja kolli jopa hymyili hetkisen, ennen kuin kuitenkin kääntyi katsomaan takaisin kohti Salviatassua.

“Jos tahdot metsästää, pyydä Raadelmatähteä siirtämään sinut metsästäjäoppilaaksi”, kolli murahti katsahtaen kylmästi naarasta silmiin. “Olet soturioppilas, saalistamme sitten vasta, kun muut tehtävät on hoidettu ja sille on aikaa sekä jaksamista”, hän tokaisi kääntyen ympäri jatkaakseen matkaa kohti Synkkävarjon rajaa. “Olet taitava metsästäjä jo nyt, mutta soturintehtävät kuuluvat soturioppilaalle”, hän vielä lisäsi kääntyen sitten katsomaan naarasta. “Käytä hyvää nenääsi ja varmista, että tuo vieraan kissan haju on poistunut mailtamme”, lopulta Ukkosyö lisäsi hieman pehmeämmin jatkaen askeliaan eteenpäin hiljakseen, jotta Salviatassu pääsisi johtoon etsiäkseen hajua, joka kulkisi pitkin rantaa. "Syömme sitten leirissä, kun varmasti jo metsästyspartio on palannut omalta partioltaan ja ruokkinut vanhimmat sekä kuningattaret ensin".

//Masi
Tuulenkapina hieman luimisti korviaan, kun Lasipilvi puhui niin voimakastahtoisesti siitä, miten Tuulenkapinan pitäisi ottaa johtajan asema kansassa. Naaras epäröi ja laski häntänsä taakseen antaen korviensa hieman painua kasaan. Hän luotti isäänsä ja tahtoi saada tämän takaisin, mutta tiesi, ettei voisi koko kansaansa uhrata vain yksiin etsintöihin. Hän tiesi kyllä, että isä löytäisi vielä keinonsa takaisin, mutta siihen voisi mennä aikaa. Mutta jos naaras nyt tekisi itsestään yksimielisesti johtajan, saisiko hän edes elämiään? Tuo huokaisi syvään ja kohotti katseensa sitten veljeensä. Hän asettui hieman lähemmäs toisen kylkeä ja hännällään kosketti toisen lapaa.

>>Emme tuhlaa resurssejamme hänen etsintäänsä. Olemme tarkkana partioissa, mutta emme edes tiedä mistä häntä etsisimme<< tuo aloitti hiljaa mielensä välityksellä. >>Jos hän ei palaa, se on hänen valintansa, ja silloin tiedämme, ettei hän tahtonut mitään muuta kuin tuhota Tulitähden, saada johtajan elämänsä sekä tuhota Yötaivas. Mutta sitten Usvajoki ei tahdo muuta kuin tuhota hänet<< naaras nielaisi ankeasti.

>>Mutta en minä voi saada johtajan elämiäni, jos hän on hengissä? Eihän minusta voi oikeasti tulla johtajaa niin kauan, kuin hän on tuolla jossain?<< Tuulenkapina vinkaisi kääntäen katsettaan apeana kohti käpäliään. Ei hän voisi edes puhua kansalaisilleen kunnolla, ei hän voisi olla edes kykenevä mihinkään? Uskoisiko joku muu häneen kuin Lasipilvi tässä tilanteessa? Harmaa naaras kohotti päätään ja katseli leiriä etsiessään katseellaan Riitasointua sekä Taimioravaa.

>>Olisitko halukas kertomaan tämän saman Riitasoinnulle sekä Taimioravalle? Haluan kuulla muidenkin mielipiteen, en voi tehdä tällaista päätöstä yksin. Vaikka se olisikin oikea valinta, en voi itse vain yksinäni astua hänen ohitseen. Sitten meidän kaikkien on astuttava hänen ohitseen<< naaraan katse oli lopulta viileä sekä päättäväinen, kun hän vilkaisi kohti Lasipilveä. Jos muu kansa olisi sitä mieltä, että he eivät etsi kadonnutta johtajaa, Tuulenkapina ottaisi johtajan paikan. Mutta jos kansa olisi samaa mieltä varajohtajan kanssa, että he odottaisivat että tietäisivät jotain kollin läsnäolosta, edes parantajien kautta, ennen sitä ei tehtäisi mitään kuin toivottavaisi parasta. Tuulenkapina ei voinut tehdä itsenäistä päätöstä kaiken tämän jälkeen.

Haukkatassu katseli päällikköä ja yllättyi hiukan kun sai isänsä mestarikseen. Kun Risatähti oli lopettanut puheensa hän otti tuoresaaliskasasta hiiren ja ryhtyi aterioimaan Savutassun ja Tuulisdämmen kanssa(?). Hänellä ei kuitenkaan ollut nälkä vaan hän halusi kuumeisesti osoittaa, että puhui totta kaneista. "Meidän täytyy varoittaa Risatähteä sillä jos emme tee niin kissat jotka syövät kaneja sairastuvat". Haukkatassu selitti ja otti ensimmäisen haukun hiirestään. Hän halusi tehdä asilalle jotain etsiä vaikka jotain yrttiä siihen, mutta hän ei ollut shamaanin oppilas joten hän ei tiennyt mitään yrteistä ja muista jutuista jotka auttaisivat.

Tomutähden raskas hengitys höyrysi kylmässä pakkasessa. Tuon askel vääntyi eteenpäin, kerta toisensa jälkeen, kehon nytkähdellessä kivuliaasti mukana. Kollin turkki selässä oli muuttunut paakkuraisen karheaksi kuivuneesta verestä, sekä katkennut korva oli sotkenut verestä tämän kasvot. Kolli kompastui lumessa ja kaatui kuonolleen lumeen. Kylmyys nipisteli hänen kehoaan, puski karvoituksen läpi hänen nahkaansa, verenkiertoonsa ja sieluun asti.
Usvajoen päällikkö puhalsi suustaan lunta, puristi kyntensä esille ja repi itsensä jaloilleen horjuvasti, puuskuttaen raskaasti. Maa hoiperteli hänen ympärillään, hän oli saanut kovan iskun päähänsä, mutta myös selkäänsä. Hän oli varmasti käynyt Kuolonmailla, hetken lämpimässä ja sitten palannut taas kylmyyteen.
Kolli ei ollut varma, missä hän oli, kokonaisuuden hahmottaminen oli vaikeaa. Kuin kaikesta olisi puuttunut merkittävä pala. Tämä rauhallisin ja laahaavin askelin vaelsi hitaasti eteenpäin, mutta lopulta kolli lässähti vatsalleen liian uupuneena vaeltamaan. Lumi kuitenkin petti hänen altaan, ja kolli liukui liukkaalla lumella puun juurakoiden välistä osittain puunalle ja osittain sen sisään kaivettuun pesään, kollin raottaessaan silmiään, mutta pään pudotessa etutassujen viereen neulasia ja puun sisäistä suojaavaa lämpöä vasten.

//Heli, Aaduska//

Liekkitassu katseli mestariaan säihkyvin silmin, hän oli saanut mestarikseen kansan varapäällikön! Paljon asioita kokeneen Tuliketun ja varapäällikön kasvoilta laskeutuva hymy tarttui Liekkitassunkiin, jonka pieni sydän värähti, kun Tulikettu arveli, että heistä voisi tulla hyvät ystävät. Liekkitassu kuunteli mestarinsa puhetta, kun tämä nimesi partioihin lähteviä kissoja ja pieni häntä huiskien innostuksesta puolelta toiselle, hän ynnäsi, että pääsisi vielä kiertämään leiriä. Liekkitassu pyörähti perheensä luokse, jossa Tuulisydän, Savutassu ja Haukkatassu olivat jo aloittaneet ateriointia (?).
''Haluan tulla yhtä vahvaksi, viisaaksi ja kunnioitetuksi kuin Tulikettu'', Liekkitassu huokaisi itsekseen haaveilevasti ja valitsi sitten itselleen hiiren. Oppilas ei ollut kovinkaan nälkäinen, hän oli liian innoissaan, ettei meinannut pysyä karvoissaan ja nahoissaan.
''Haukkatassu sai varmaan isämme siksi mestarikseen, ettei kukaan muu soturi jaksaisi kuunnella Haukkatassun sekoiluja'', Liekkitassu väräytteli viiksiään huvittuneena. ''Miksi muuten isä saisi oman lapsensa koulutettavakseen? Vanhimpien mukaan se on vain Salamavuoren heimon perinne, että vanhemmat ja läheiset sukulaiset kouluttavat omat lapsensa'', Liekkitassu kohautti lapojaan, haukaten sitten viileästä hiirestä ensimmäisen palansa.
''Risatähti selvästi näkee enemmän potentiaalia minussa ja Savutassussa, meille hän kuitenkin antoi korkeissa arvoissa olevat kissat mestareiksi'', Liekkitassu röyhisti rintaansa ja katseli säihkyvin silmin Savutassua, joka vaikutti myös olevansa mielissään Risatähden valinnasta.

//Heli

Lasipilvi kuunteli pelosta kimaltavin silmin sisartaan, joka oli ottanut häneen kosketuksen välillä paremman yhteyden, kollin hivenen rauhoittuessa, mutta kuunnellen sisartaan hyvinkin tarkasti.
''Kiitos Tuulenkapina. Olen kaivannut tätä'', kolli heilautti häntäänsä hänen ja varapäällikön välillä, huokaisten nyt rauhallisempana, vaikka Tomutähden haamu piinasikin kiiluvien silmiensä kanssa Lasipilveä edelleen. ''Mutta minusta olisi parempi, että me vain jatkaisimme eteenpäin, emmekä yrittäisi etsiä häntä'', Lasipilvi kuiskasi sanansa, eikä hänen äänensä ollut sen voimakkaampi kuin pienellä hiirellä.
''Tomutähti ei ansaitse meidän huoltamme. Mitä todennäköisimmin hän on lähtenyt muualle, eikä palaa enää koskaan'', Lasipilvi kuiskasi, muttei taaskaan uskaltanut katsoa Tuulenkapinaa silmiin. Hän ei voisi sanoa, että oli yrittänyt tapattaa heidän isänsä. Mutta hänen oli saatava Tuulenkapina kääntämään kasvonsa itseensä, johtamaan heitä ja edustamaan heitä, astumaan Tomutähden ohitse.
''Tomutähti on tehnyt paljon pahaa, ja vaikka hän auttoikin meitä kukistamaan tyrannin, miten me koskaan voisimme luottaa hänenlaiseensa päällikköön, joka juuri halusi tuhota Yötaivaan? Kuka kansa on seuraava? Mitä jos me epäonnistumme?'', Lasipilvi huokaisi ja roikotti päätään. ''Minusta sinun olisi nyt heti tartuttava tähän hetkeen ja tilaisuuteen, astua Tomutähden ohitse päälliköksi'', Lasipilvi sanoi loput tomerasti.

//Heli
Salviatassu huokaisi helpottuneena ettei mestarinsa vaikuttanut olevan liian kärttyinen herätessään. Hän kuitenkin jännittyi tämän pyytäessä luettelemaan soturilain kohdat. Salviatassu alkoi pohtia mielessään soturin velvollisuuksia, kun tajusi mestarinsa jo kiitävän hyvää vauhtia ulos pesästä. Hän kääntyi rivakkaasti ja lähti tämän perään pienet tassunsa tasaiseksi tampatulla maalla sutien. Silmät tiukasti edessään kiitävään hahmoon kiinnittyneinä hän syöksähteli jo hiljalleen sulavan lumen seassa pujotellen lehdettömien puiden ja pensaiden välitse. Märkä lumi paakuntui ikävästi hänen vaaleisiin vatsanaluskarvoihinsa.

Salviatassu oli mielissään lihaksia lämmittävästä liikunnasta. Hän lopulta pääsi alamäessä mestarinsa rinnalle. Hän pohti oliko tämä hidastanut tarkoituksella. Kerättyään ajatuksiaan hieman hän naukui hieman hengästyneenä, "Soturin on pidettävä huolta vanhimmista ja pennuista, metsästettävä kansalle ja vasta sen jälkeen omaan tarpeeseen kuitenkaan haaskaamatta riistaa!" Hän piti pienen tauon ja vilkuili kuunteliko Ukkosyö. Tämä nyökkäsi. Salviatassu jatkoi rohkaistuneena, "Soturin on toteltava Kaiun valitsemaa kansan johtajaa ja tämän valitsemaa varajohtajaa. Soturin ei tule paljastaa kynsiään omaa kansaansa vastaan." Ukkosyö hidasti tahtia ja he yhdessä pomppasivat kaatuneen puun yli ja pysähtyivät hetkeksi. Rantaan ei tainnut olla enää pitkä matka, mutta Salviatassu ei ollut siitä ihan varma sillä oli keskittynyt vain pysymään tahdissa ja kertaamaan soturilakia.

Salviatassu tajusi muutaman hitaan silmänräpäyksen jälkeen Ukkosyön tuijottavan häntä. Hän yritti tulkita mestarinsa katsetta ja päätteli tämän odottavan hänen tekevän jotain. Hän oli avaamassa suutaan jatkaakseen, että havaitessaan toisen kansan pennun pulassa olisi autettava, kun hänellä valkeni. He olivat jo lähteneet kohtalaisen kauas pesästä, nyt ei olisi aika jaaritteluun vaan pitäisi varmistua ettei heitä pääsisi yllättämään pedot tai muut kissat. Salviatassu avasi hieman suutaan ja haisteli ympäristöään suurieleisesti varmistaakseen, että mestarinsa huomaa. Vahvimpana kantautui oravan tuoksu useamman kaninloikan päästä ja hieman lähempää vaiempana tuntui kutkutteleva hiiren tuoksu, ehkä se oli ollut joitain hetkiä sitten lähellä. Hän keskittyi vielä ja yritti pakottaa nälän mielensä taka-alalle etsiäkseen mahdollisia uhkia. Hän hieman säpsähti haistaessaan jonkun toisen kansan kissan, mutta hajujälki vaikutti olevan vanha, ehkä kokoontumisen jäljiltä. Vielä jokin variksenruokaan viittava haju käväisi hänen nenässään, mutta hän päätti jättää sen huomioimatta.

Salviatassu naukui varovasti, "Haistan jonkun tutun kansan kissan vanhan tuoksun, mutta en tunnista sitä. Lisäksi tästä on hetki sitten kulkenut hiiri ja tuollapäin on orava." Osoittaen sitten hännällään voimakkaimman hajun suuntaan. Hän oli ylpeä metsästystaidoistaan ja aikoi ainakin tehdä vaikutuksen jäljittämisellä. "Tuota, sopisiko jos metsästetämme. En ole syönyt vielä mitään, kun arvelin ettei tuoresaaliskasaan ole aamuisin vielä asiaa näin aikaisin hiirenkorvaa." Hän naukui vesi kielellä yrittäen kuulostella oravan tassujen rapinaa heiluttaen vaanimisasennossa takapäätään malttamattomasti

//Masi
Tuulenkapina katseli harmistuneena Lasipilveä, joka kovasti yritti kohottaa päätään, mutta jokin sai hänet kuitenkin koko ajan vetäytymään kuoreensa. Naarasta harmitti, miten hän oli jättänyt veljensä aivan yksin kaiken tämän kanssa. Hän olisi aina piilossa kuoressaan, aina epäileväinen sekä herkkä. Se ei Tuulenkapinan mielestä ollut huono piirre, mutta Lasipilvi näkisi kaiken itsessään toisin. Varajohtaja kuitenkin rakastaisi toista aina täydellä sydämellä, eikä toivo toiselle mitään pahaa. Siksi hän tahtoisikin kuulla toisen ajatukset, jotta voisi auttaa veljeään. Viimein Lasipilven saadessaan sanat suustaan, Tuulenkapina puristi häntäänsä enemmän toisen häntään kiinni ja seisahtui tämän kanssa puhujanpaikan juurelle katsoakseen veljeään kunnolla, yrittäessään katseessaan välittää toiselle rohkaisua. Hän oli todella huolissaan veljestään. Mitä jos Tuulenkapina olisikin kasvanut veljensä kanssa rinta rinnan, auttanut tätä ahdingossa, puhunut tälle enemmän? Naaraasta alkoi tuntua pahalta, että hän oli niin unohtanut veljensä, eikä kyennyt tätä auttamaan lähes mitenkään aiemmin. Nyt Lasipilvi olisi niin syvällä ahdingossaan sekä ajatuksissaan, ettei muureja saataisi purettua.
>>Lasipilvi, vedä henkeä<< naaras tokaisi toiselle räpäyttäessään silmiään tyynesti toiselle, etsiessään tämän katseesta jotain rauhoittavaa. >>Sinä yritit, okei? Lumi on inha asia, se on kylmää ja se liukasta. Te ette voineet tietää ympäristöä siellä, tai Tomutähti varmaan oli ainoa<< naaras huokaisi mielessään veljelleen, pitäen yhä tämän hännästä kiinni. >>Me emme tiedä mitä hänelle tapahtui. Hän on saanut johtajan elämänsä, ja jos hän on selvinnyt, hän palaa. Me selviämme, palaa hän tai ei<< varajohtaja räpäytti silmiään ja hivenen hymyili veljelleen. >>Tärkeintä on että sinä palasi<< naaras huokaisi ja otti askelen lähemmäs halatakseen veljeään, puskeakseen tuon kaulaa sekä maistellakseen tämän tuoksua. >>Minä olen kaivannut sinua kovin. Ja en voisi antaa itselleni anteeksi, jos sinä vahingoittuisit<< Tuulenkapina naukui. >>Olen niin pahoillani, että olet joutunut elämään yksin<< hän lopulta naukaisi katsellen märin silmin veljeään silmiin.

>>Me kuitenkin jatkamme elämää normaalisti, etsien Tomutähteä kuitenkin reviiriltämme. Teemme parhaamme, mutta emme myöskään saa vaipua epätoivoon<< tuo räpäytti nyt silmiään toiselle. >>Olemme vahvoja yhdessä, ja Usvajoki on selvinnyt kaikesta<< hän naurahti hieman ja katseli Lasipilveä. Naaras kuitenkin aina tulisi olemaan tässä veljensä rinnalla, joten nyt ei olisi aika antaa periksi. Yhdessä he selviäisivät kaikesta, yhdessä sisarusten voimalla.

Tulikettu katseli Tuulisydämen perheen poistumista seremonian jälkeen vieno hymy huulillaan. Risatähti oli antanut hänelle oppilaaksi Liekkitassun, jossa selvästi virtasi tahtoa oppia. Itse johtajakin oli ottanut itselleen oppilaan, mikä toisaalta vaikutti hyvältä varajohtajan mielessä. Hän voisi jakaa omia taitojaan, mutta varmasti heidän tuokioissaan olisi hyvä olla joku muukin mukana, joka voisi opettaa niin Risatähdelle kuin oppilaille Aurinkotuulen tapoja. Ei hän epäillyt Risatähteä, mutta uskoi, että tällä olisi kuitenkin hallussaan Hallavarjolle ominaiset tavat ennemmin kuin Aurinkotuuleen soveltuvat taktiikat. Tulikettu kuitenkin kohotti hymyn huulilleen, kissojen vielä jäädessä hänen lähettyvilleen odottamaan ohjeita.

“Aavalaulu voi lähteä pentutarhasta nyt päästyään heti ensimmäiseen partioonsa. Saat mukaasi Hallatulen sekä hänen oppilaansa. Etsikää mahdollisimman paljon riistaa mitä vain voitte löytää, ja mitä jaksatte kantaa”, Tulikettu naukaisi metsästyspartion lähtiessä oitis leiristä. “Tahtoisin yhden partion varmistamaan Kuutiikerin puoleista rajaa. En usko, että siellä olisi mitään hälyttävää, mutta se on nyt hyvä käydä vahvistamassa hajumerkein. Sinne saa lähteä Minkkinaamio oman oppilaansa kanssa, sekä myös Pölyrubiini. Uskon, että pärjäätte kolmisin”, Tulikettu nyökäytti päätään näille, ja antoi partion rauhassa järjestäytyä ennen kuin lähtisivät.

“Viemme uudet oppilaat tutustumaan reviiriin, joten kolme soturia on poissa partioista. Käymme kuitenkin tekemässä olennaista työtä, mutta voisin vielä lähettää Kastanjapoltteen yhdessä Ilveskynnen sekä Synkkäveren kanssa kohti vuoriston rajaa. Olkaa varuillanne villieläinten puolesta. Emme tiedä mitä eläimiä siellä liikkuu tällä hetkellä”, naaras nyökäytti päätään näille ja uskoi, että metsästäjä yhdessä sotureiden kanssa voisi myös tuoda ruokaa kotiin. Jos hiirenkorvan aurinko pian alkaisi houkutella eläimiä esille. “Jos Minkkinaamion partio tulee Kuutiikerin rajalta ylöspäin, lähtekää te vuoristolta alas kohti Myrskyvaahteran rajaa. Eiköhän jokainen nyt arvosta pientä rauhaa, mutta olemme silti tarkkoina rajoista”, hän vielä lisäsi, Kastanjapoltteen ottaessaan vastaan vielä tiedon jyväsen. Oranssi naaras lopulta käänsi katseensa kahteen myyrään, jotka siristelivät silmiään auringossa. Tulikettu hymyili näille ja lopulta ohjeisi näitäkin:

“Käykää te varovasti tutkimassa luolastoja. Sula lumi on voinut paljastaa niitä, ja varmasti myös täyttää niitä vedellä. Tarkastakaa sisään- ja uloskäynnit, siellä voi myös levätä kaneja piilossa kylmyydeltä”, naaras nyökäytti päätään näille ja kaksikko lähti rauhallisesti hiljaa ulos leiristä. Pian syvä hiljaisuus jätti varajohtajan keskellä aukiota, tämän kuitenkin huomatessaan Kukkaiselon pilkistävän viisaiden pesästä kuunnellen tapahtuvia. Tulikettu nyökäytti toiselle päätään, ja Kukkaiselo vastasi pienellä silmien räpäytyksellä. Entinen shamaani kyllä alkoi saavuttaa jo sellaista ikää, että Tulikettu mietti jo hiljaa mielessään, koska hän jäisi Leijonaliljan kanssa kaksin tähän maailmaan.

//Aaduska, Masi
“Ehdit nukkua vielä monia öitä ulkona, kunhan ensin kasvatat turkkisi sekä kovetut kylmälle tuulelle”, Tuulisydän naurahti lämpimästi nuolaistessaan Haukkapennun päätä. He lähtivät Leijonaliljan luota, ja Tuulisydän katseli jo miten Risatähti kohosi puhujanpaikalle, kertoakseen selvästi kansalleen jotain uutta. “Voimme kertoa hänelle, kunhan ensin olemme kuulleet häntä”, kolli naukaisi askeltaen kohti Aavalaulua, joka suki pentujen turkit kuntoon, ennen kuin Risatähti kutsui heidät eteen. Vihreät silmät säihkyen Tuulisydän asettui Aavalaulun vierelle katsomaan pentujen suoria häntiä sekä innokkaita turkkeja, jotka lähes piikkisian lailla jokaisella oli pystyssä. Siinä hetkessä oli jotain hyvää, kuten ehkä Liekkipentu oli sanonut, taivas näytti kirkkaammalta. Ehkä kirkkaampi tulevaisuus oikeasti olisi läsnä pian. Kolli katseli Risatähteä, joka ylväästi nimitti pennut oppilaiksi, ja lopulta antoi näille vielä kunniakkaat mestarit. Hieman Tuulisydän yllättyi saadessaan Haukkatassun oppilaakseen, sillä yleensä vanhemmat eivät saaneet pentujaan koulutettavikseen. Mutta oranssi kolli oli hyvillään tästä kuitenkin. Tuo nyökäytti päätään Risatähdelle pienesti, ja otti sitten askelia kohti Haukkatassua, jonka kanssa voisi koskettaa neniä. Tulikettu samalla oli ottanut askelia kohti Liekkitassua, joka säihkyvin silmin katseli uutta mestariaan.

“Uskon, että meistä tulee hyvät ystävät”, Tulikettu räpäytti violettia silmäpariaan oppilaalleen koskettaessaan tuon nenää sitten vilkaisten kohti Risatähteä sekä Tuulisydän. “Nauttikaa pieni ateria perheen kesken, ja sitten lähdemme partioon”, Tulikettu naukui Risatähden sanat kuultuaan ja katsahti sitten kohti Tuulisydäntä. “Kehitän partiot sillä aikaa”, oranssi naaras nyökäytti päätään vihersilmäiselle kollille, joka ohjasi oppilasikäiset pentunsa kohti riistakasaa. Sieltä löytyisi hieman syötävää näiden vatsantäytteeksi, jotta he voisivat sitten käyttää sen kaiken energian reviirin läpikäymiseen.

“Jos syömme ensin rauhassa, ja sitten ennen partiota voit Haukkatassu kertoa Risatähdelle huolesi, mitä olet mieltä?” kolli käänsi katseensa kohti poikaansa, joka oletettavasti tahtoisi kiivaasti kertoa unestaan johtajalle. Savutassu oli saanut itse mestarikseen Risatähden, ja näytti pomppivan innosta riistakasalle, josta löysi pienen varpusen, jonka tahtoisi jakaa Liekkitassun kanssa. “Olette illasta ihan maanne myyneet”, Tuulisydän hymähti huvittuneena katsellessaan innokkaita pentujaan. Ehkä hän saisi tästä vielä energiaa löytää itsensä, antaakseen itsensä sekä elämänsä pennuilleen.

//Jake
Ukkosyö väräytti korviaan kuullessaan pesään kantautuvan kutsun, ja lopulta pyörähti kyljeltään vatsalleen, ja haukotteli suuresti. Yöllinen kokoontuminen oli ollut taas uuvuttava, ja hänen mielessään vielä kokoontumisen lisäksi pyöri kaikki ajatukset Kipinäntähdestä, emosta sekä myös Ratamovarjosta. Profetiatehtävältä palannut naaras oli ollut uupunut, mutta myös Ukkosyön mielestä etäinen. Eikö naaras enää tahtonut puhua hänelle? Hänellä oli myönnetty uusi oppilas, Salviatassu, mutta se ei tarkoittanut mitään. Ratamovarjo oli tätä paljon vanhempi! Ja olihan kollikin jo silloin hieman nuorempana katsellut oppilastaan lämpimin silmin. Ei hän todellakaan voisi tehdä samaa Salviatassun kanssa. Ukkosyö huokaisi vielä syvään, ennen kuin varovasti nousi Ratamovarjon viereiseltä pediltä venytellen ylös, ja lopulta varoi pesätovereidensa häntiä astellessaan ulos valoon.

Likaisen valkea kolli haukotteli vielä pesän suulla venytellen käpäliään eteenpäin kynsiään hieman paljastellen. Hän halusi saada jokaisen nivelen sekä lihaksen auki, tuntea olonsa taas vetreäksi sekä hyväksi. Tuo ravisti turkkinsa lopulta ja astui sitten kokonaan ulos kääntäen hieman kylmää katsettaan heti pesän vierellä istuvaan Salviatassuun.

“Etkö sinä yhtään sen pidempään saanut nukutuksi?” kolli puuskahti kuitenkin häntäänsä rauhallisesti heilutellen takanaan. Kolli käänsi katseensa oppilaastaan leiriin, jossa osalla yön nukkuneista kissoilla oli tassut täynnä työtä. Moni kokoontumisessa olija kuitenkin nukkui vielä väsymystään pois. Edes Raadelmatähteä ei vielä näkynyt ulkosalla. Ehkä Seittisiipi oli järjestänyt partiot ennen kuin oli itse asettautunut lepäämään. Yönkotka, Salviatassun emo, oli kutsunut Ukkosyön pihalle unistaan, ja varmasti siksi, että nuorella oppilaalla olisi tylsää ja kaipaisi tekemistä. Niin ainakin hän päätteli. Ukkosyö veti keuhkonsa täyteen raikasta ilmaa ja kääntyi sitten kohti oppilastaan.

“Kertasitko soturilain kohtia?” soturi tokaisi suuri silmäiselle oppilaalleen, pienen hymyn väläyttäessään toiselle. “Saat lukea niitä minulle samalla kun juoksemme kohti järven rantaa”, kolli tokaisi toiselle, ennen kuin äkkiä otti jalat alleen ja lähti juoksemaan ulos leiristä odottaen Salviatassun tulevan perässään.

//Heli, Aaduska//

Risatähti seuraavan aamun jo sarastaessa ja hänen saatuaan levättyä itsekin edes hivenen, naaras kutsui kissoja koolle kuulemaan hänen asiaansa. Tämä oli vielä ennen nukkumaanmenoaan katsellut Tuulisydämen pentujen liikehdintää, ja Tulikettu oli kertonut naaraalle, että pennut olisivat lähestymässä kuuden kuun ikää, joka tarkottaisi sitä, että nämä olisivat näinä hetkinä täyttäneet oppilasikään vaaditut kuut. Siksi Risatähti kutsuikin aamun koittaessa Aavalaulun vielä karhealla kielellään sukiessa kolmen pennun pörröistä turkkia tasaiseksi, ennen kuin pennut ehtivät livahtaa hänen hyppysistään puhujankiven juurelle.
Liekkipennun silmät säkenöivät, kuitenkin eniten johtuen siitä, että nyt hän viimein alkaisi olla niin vanha, että pääsisi enemmän liikkeelle ja voisi jopa ehtiä tavata uutta ystäväänsä Feykiriä paremmin!
''Aurinkotuulen kissat, olen kutsunut teidän auringon ensisäteiden sarastaessa kuulemaan minua, sillä edessäni olevat kolme pentua ovat saavuttaneet kuuden kuun ikänsä, jonka seurauksena heistä on määrä tulla Aurinkotuulen kolme uusinta soturioppilasta. Liekkipentu, Haukkapentu ja Savupentu, astukaahan eteenpäin'', Risatähti naukui, loikaten puhujanpaikalta, odottaen kolmikon edessä hetken, kun odotti kaikkien kissojen saavan unirähmät silmistään ja astelevan kuulemaan tapahtumaa.
Tuulisydän näytti poikkeuksen hyvältä sinä aamuna Aavalaulun rinnalla, joka ihailevasti katseli kollin viereltä kollin pentujen ja omien kasvattipentujensa alkavaa seremoniaa.
Liekkipennun innokas pitkähkö häntä huiski puolelta toiselle, ja eriväriset silmät tapittivat Risatähteä. Hän pihisi onnesta ja riemusta, ylpeydestä. Ylpeys oli todella vahvana palona hänen rinnassaan ja tuo röyhistikin rintaansa.
''Tästä päivästä lähtien aina siihen päivään, jona he ovat ansainneet soturinimensä, kutsuttakoon näitä oppilaita Liekkitassuna, Savutassuna ja Haukkatassuna. Liekkitassu, sinun mestarinasi tulee toimimaan Tulikettu, toivon Tuliketun siirtävän kaiken tiedon sinulle, etenkin sisukkuutensa ja rohkeutensa. Haukkatassu, sinun mestarinasi toimii Tuulisydän, toivon Tuulisydämen siirtävän kaiken älykkyytensä ja taitonsa sinulle. Viimeisenä Savutassu, mestarinasi toimin minä-'', Risatähti katseli oppilaita, väläyttäen itsekseen kevyen hymyn kasvoilleen.
Risatähti katseli, miten hänen tuntemansa kaksikko, Tulikettu ja Tuulisydän astelivat lähemmäksi tervehtimään oppilaitaan. Risatähti uskoi, että Auringonsirpale olisi myös halunnut nimittää oppilaille sellaiset mestarit, jotka olisivat näille sukua, jotta suvun ylpeys pysyisi kirkkaina nuorien lupauksien mielessä ja kansan tulevassa tulevaisuudessa. Päällikkö nyökkäsi sitten Tuliketulle sen merkiksi, että tämä voisi alkaa nimittää partioihin lähtijöitä, Risatähden kääntyessä tyynesti Savutassun puoleen.
''Syö ensin ja nauti hetkestä perheesi kanssa, haluan kuitenkin esitellä vielä tänään sinulle reviiriämme. Tulen hakemaan sinua, kun lähdemme kierrokselle'', Risatähti kosketti toisen päälakea hännällään, ja askelsi sitten rauhallisinmielin pois paikalta, Liekkitassun silmien säihkyessä, kun tämä katseli Tulikettua.

Yleiset säännöt pisteytyksessä:
• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.


Masi: +66ap +220kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
• Tomutähti, Usvajoen päällikkö +40kp+10ap+2ap
• Lasipilvi, Usvajoen sturi +80kp+20ap+4ap
• Liekkipentu, Aurinkotuulen pentu +60kp+15ap+3ap
• Risatähti, Aurinkotuulen päällikkö +20kp+5ap+1ap
• Raadelmatähti, Myrskyvaahteran päällikkö +20kp+5ap+1ap


Heli: +60ap +200kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
• Hohdonkaiku, Usvajoen soturi +40kp +10ap +2ap
• Feykir, Kansaton pöllö +20kp+5ap+1ap
• Tuulenkapina, Usvajoen varapäällikkö +60kp +15ap +3ap
• Tuulisydän, Aurinkotuulen soturi +60kp+15ap+3ap
• Revontulikukka, Usvajoen soturi +20kp+5ap+1ap


Aaduska: +4ap
• Haukkapentu, Aurinkotuulen pentu +4ap

Jake: +1ap
• Salviatassu, Myrskyvaahteran oppilas +1ap

// Heli, Ukkosyö,

Oli kokoontumisen jälkeinen auringonnousu ja Salviatassu heräsi aamupartion tehdessä lähtöä leiristä. Hän oli kuunlaskun pimeinä hetkinä kuunnellut kokoontumisesta palanneen päällikön puheen ja jäänyt pohdiskelemaan oppilaiden pesään kuulemaansa kunnes oli huomaamattaan vaipunut takaisin uneen. Leirissä oli vallinnut päällikön puheen levoton ilmapiiri ja monet olivat jääneet pieniin ryhmiin keskustelemaan. Tuskin kukaan ainakaan kokoukseen lähtijöistä olisi vielä tähän aikaan hereillä. Salviatassu vielä väsynein silmin laiskasti kuljetti katsettaan oppilaiden pesällä. Pesä oli tupaten täynnä ja nuorimmat oppilaat, Salviatassu mukaan lukien, joutuivat nukkumaan kylki kyljessä vanhempien oppilaiden vaatiessa tilaa itselleen. Ei siinä että Salviatassu olisi halunnutkaan nukkua esimerkiksi Ilvestassun ja Metsätassun vieressä, sillä he käyttäytyivät erikoisesti ja tuoksuivat oudoilta. Tosin heidän karu ulkomuotonsa sai nuoren naaraan silmissä näyttämään heidät voimakkailta ja paljon kokeneilta, mikä ehkä herätti hänessä pientä ihailua, toisaalta myös sääliä.

Ohdaketassu heräili Salviatassun vieressä ja he sanattomasta sopimuksesta hiippailivat yhdessä aukiolle. He katselivat kaivaten pientä tuoresaaliskasaa, mutta tiesivät ettei olisi asiaa syödä siitä ennenkuin olisi heidän vuoronsa. Niinpä he jäivät kelmeään aamuaurinkoon kuivattelemaan ja vaihtamaan kieliä odotellessa mestareidensa heräämistä. Salviatassu arveli ettei Ukkosyötä kannattaisi vaivata ennen auringonhuippua. Siinä odotellessaan oppilaita ja sotureita heräili pesistään ja aloitteli päivän askareitaan. Salviatassu ja Ohdaketassu olivat selkeästi ilman tekemistä, joten saivat tehtäväksi etsiä kuivaa sammalta pentutarhaan.

Auringonhuipun aikaan Salviatassu tassutteli soturien pesälle ja jäi arasti sen suuaukolle odottamaan, että joku kulkisi ohitse. Hetken päästä suuaukolle ilmestyi hänen emonsa Yönkotka, jota hän tervehti hellästi puskemalla tämän kylkeä. Hän kertoi emolleen tavoittelevansa Ukkosyötä. Yönkotka naukui läksyttävästi, "Salviatassu, ei sinun pitäisi odotella mestarisi lupaa toimia. Leirissä on paljon muutakin tehtävää. Sen kun kysyt joltain vanhemmalta kissalta." Salviatassu vastasi hieman inttäen, "Mutta minä ja Ohdaketassu toimme jo sammalta pentutarhaan. Tahtoisin lähteä metsästämään tai tehdä jotain muuta koulutusta." Yönkotka jatkoi hellin silmin, mutta tiukkaan sävyyn, "Kuules nyt, noin nuoren oppilaan tehtävä on olla leirissä hyödyksi. Ehdit kyllä saada ihan tarpeeksi taistelu-ja metsästyskoulutusta myöhemmin." Hän katsahti kuitenkin taakseen soturipesään ja kutsui Ukkosyötä, minkä jälkeen lähti kävelemään aukiolle ja ohimennen hellästi sipaisten hännällään Salviatassun päätä.

Salviatassu toivoi hartaasti ettei Ukkosyö olisi pahalla päällä kokoontumisen jäljiltä ja huomasi jännittävänsä mestarinsa kohtaamista.