Haukkatassu tarkkaili Risatähteä ja Tulikettua jotka olivat liekkitassun ja Savutassun kanssa. Kun hän kuuli Liekkitassun sanat ja näki häijyn huvittuneen pilkkeen tämän silmissä hän kimmastui ja nousi ylös karvat pystyssä ja lihakset jännittyneenä. Hän katsoi suoraan Risatähden silmiin(?). "Kukaan ei voi syödä kaneja. Näin unen jossa kissat sairastuivat kun söivät kaneja ja saivat tartunnan sairaista kaneista. Sinun pitää varoittaa muitakin kansoja". Hän naukui ja haukkoi pienesti henkeä kun muisti kamalan unensa. "Muuten kaikki sairastuvat ja saattavat ehkä kuollakkin". Haukkatassu naukui jo hiukan hiljaisemmin

//Heli
Salviatassu luuli aistivansa häivähdyksen hätäännystä Ukkosyön äänessä tämän käskiessä häntä palaamaan takaisin rajan takaa. Hän tunsi sydämensä tykyttelevän vimmatusti hänen kuunellessaan metsän ääniä. *Ainakaan mestari ei kuulostanut kovin vihaiselta*, hän pohti hieman helpottuneena. Nyt oli kuitenkin heti päästävä pois rajalta ennenkuin partio huomaisi heidät. Hän otti hampaillaan hellästi kiinni pennun niskasta niin kuin oli nähnyt emojen tekevän. Salviatassun pienellä keholla ei pennun nostamisesta meinannut tulla mitään. Kylmät väristykset kävivät hänen kehossaan. Ehtisikö hän tarpeeksi kauas ettei rajapartio ehtisi nähdä heitä edes rajan tuolla puolen. Varmasti hänen ja pennun hajua on jäänyt rajan väärälle puolelle. Salviatassu raahasi pentua parhaansa mukaan, mutta raja tuntui olevan niin kamalan kaukana. Hän mielessään kuvitteli kuinka minä hetkenä hyvänsä terävät kynnet painautuisivat hänen lapoihinsa ja hyvällä tuurilla kaikki olisi ohi yhdessä punaisessa hetkessä. Hän puuskutti raskaasti. Pennun niskakarvat suussa oli vaikea hengittää, mutta tuoksussa oli jotain joka valoi askel askeleelta voimaa hänen tassuihinsa. *Tämä pentu kuolee jos en saa sitä pian pesän lämpöön.*, hän toisti ajatusta mantrana ja ylitti lopulta rajan.

Salviatassu heräsi ajatuksistaan vasta kun Ukkosyö näpäytti hännällään hänen otsaansa ja hän tajusi laskea pennun maahan. Hän olikin edennyt jo monta ketunmittaa rajalta kohti leiriä ja tajusi hämärästi, että Ukkosyö oli yrittänyt kutsua häntä nimeltä. Pennun silmät olivat painuneet kiinni ja sen hengitys oli lähes huomaamatonta. Jokin vaisto sai hänet nuolemaan pitkin rivakoin nuolasuin pennun selkää. "Ei hätää, tulet kyllä kuntoon, ei hätää" hän toisteli nuolasuiden välissä ehkä lähinnä itseään rauhoitellakseen. Hetken päästä hän tunsi pennun hengityksen tasaantuvan ja sen kehon hieman lämpenevän. "Pentu pitää viedä leiriin! Parantaja voi antaa jotain yrttejä!" hän maukui epätoivoisesti Ukkosyölle. Pentu availi silmiään ja näytti yrittävän sanoa jotain. Salviatassu painoi korvansa lähemmäs tämän kuonoa ja kuuli lopen uupunein hiljaisin naukaisuin: "Täytyy varoittaa... Usvajoki... Usvajoki. Hyökkää... Yötaivaaseen... Haluaa tuhota..." Pentu painoi taas silmät kiinni ja ei tuntunut enää jaksavan puhua enempää. Hän kääntyi Ukkosyötä kohden ja toisti pennun sanat. Salviatassu nuolaisi pentua vielä muutaman kerran ja sanoi sitten Ukkosyölle: "Meidän täytyy pelastaa pentu. Se selviää jos viemme sen leiriin. Voisitko kantaa sen?"

Salviatassun mielessä muotoutui kysymys:*Miten ihmeessä pentu oli päätynyt lähtemään tälläiselle matkalle varoittaakseen toisen heimojen kissoja. Ja voisiko todella toinen kansa hyökätä näin räikeästi toisen kimppuun. Eihän se tekisi kenestäkään yhtään sen parempaa kuin imperiumi.*

//Masi
Kermansävyinen naaras nautti saadessaan metsän raikasta tuoretta tuoksua, ollessaan pesän vankina hetken aikaa. Eniten häntä vain väsytti, ehkä tämän kaiken kokeminen, Apilakarhun vanhemmat pennut, sekä nyt tämä. Se veisi häneltä varmasti oudokseltaan voimia. Usvapolku kuitenkin tahtoi pitää voimaa käpälissään, ja oli ihan tyytyväinen kävelystä, saadessaan puiden oksia sekä lunta ja kiviä käpäliensä alle. Ei mikään kuitenkaan voittanut metsän tuntua käpälien alla. Sinisilmäinen naaras siirsi katsettaan vierellä kulkevaan päällikköön, hieman kohottaen huulilleen punastunutta hymyä. Raadelmatähti oli kyllä myös herrasmies, kuten Apilakarhu. Ehkä vähän hermostuneena Usvapolku suoristi katseensa lopulta takaisin kohti kauempana odottavaa järveä.

“Vaikka pienen matkan tekisimmekin, emmeköhän myös takaisin pärjää. Tosiaan soturintehtävistä jääminen tuntuu käpälissä, mutta ehkä kaikki vahvuus palaa sitten takaisin, kunhan pennuista pääsen eroon”, naaras naurahti viiksiään väräyttäen ja räpäytti kollille silmiään. Myös varmasti herra päällikkö auttaisi naaraan kotiin, jos matkalla tapahtuisikin jotain. “Kunhan saan pienen maistiaisen raikasta viileää vettä, olen valmis palaamaan. En tosiaan halua kertoa leirissä mihin häntäni hukkasin”, Usvapolku tokaisi huvittuneena ja heilautteli häntäänsä Raadelmatähden vierellä iloisena. Oliko se kävely metsässä joka piristäisi näin paljon, vai olisiko Raadelmatähden totinen seura niin erilaista Apilakarhun seurasta, että olo olisi aivan kuin pienellä pennulla konsanaan? Usvapolku hymyillen itsekseen jäi tarkkailemaan taas metsää ympärillään, kunnes päällikkö kysyi häneltä naaraan ymmärryksen mukaan pennuista. Ehkä hieman yllättyneenä tästä, hän luimisti korviaan punastuen ja häntäänsä heilautti samalla vatsansa vierelle tunnustellakseen pentujaan. Onnellinen hymy kuitenkin lopulta kiiri hänen kasvoilleen.

“Hiirenpolku sanoi viimeksi, että hän uskoo heidän saapuvan seuraavan kuun aikana”, naaras naukaisi räpytellessään silmiään ja lopulta kohdaten Raadelmatähden katseen. Jokin toisessa nyt veti häntä puoleensa, ja Usvapolku yrittikin päästä karkuun vangitsevaa katsetta, kunnes oli kompastua jäiseen oksaan, ja horjahti käpälillään.

//Heli//

Raadelmatähti pyöräytti kevyesti itsekseen silmiään Usvapolun suloisuudelle, alkaen matkata toisen rinnalla ulos leiristä. Usvapolun kuitenkin puhuessa, Raadelmatähti havaitsi jotakin kimaltavaa uloskäynnillä, joka näytti siltä, että se olisi hetki sitten pudonnut mahdollisesti Liekkiloimulta tai Apilakarhulta. Raadelmatähti astui Usvapolulle kevyesti hymyillen esineen ohitse, kietaisi kuitenkin huomaamattomasti sen häntäänsä ja piteli sitä häntänsä sisällä. Kyllä utelias harakka kaiken kimaltavan keräisi taskuunsa, ainakin aina sen jälkeen, kun oli medaljongin löytänyt ja ymmärtänyt, että pienissäkin esineissä voisi piiletä suuria voimia, joita kissat eivät koskaan tulisi saamaan itse.
''Varmaankin hän ajatteli, ettei tosiaan ole hyvä ajatus mennä kauas. Ettet sinä väsy--'', Raadelmatähti muotoili improvisoiden sanojaan, ja vasta sillä hetkellä hahmottaen sen, miten Usvapolun tuuhea turkki piti allaan jotakin päällikön mieltä raskauttavaa. ''Mutta raikas vesi varmasti piristää mieltä, jospa istuudutaan hetkeksi järven rannalla nauttimaan auringon lämmöstä ja veden raikkaudesta? Onhan maailma kylmä, tuulee ja puut ripauttelevat lunta, ettei nyt sentään liian pitkäksi aikaa jäädä palelluttamaan häntiämme ulos'', Raadelmatähti hymyili kohteliaasti, astellen sitten toisen vierellä kohden järven rantaa.
Kuitenkin päällikön mieltä ärsytti, hän oli jopa katkera siitä, että hänen aikeensa olisivat tuhoon tuomitut. Miten hän ei aiemmin ollut tajunnut liikuttaa eväänsäkään Usvapolkua kohden? Miten Apilakarhun kaltainen, tylsä, tavallinen ja ärsyttävä otus oli ehtinyt häntä ennen? Raadelmatähti ei suostunut jäämään missään asiassa toiseksi, mutta tällä kertaa näytti siltä, että Usvapolku odottaisi mahdollisesti kaiken huipuksi Apilakarhun pentuja.
''Taidat olla jo aika pitkällä'', Raadelmatähti viattomasti kysyi, viitaten sanansa pentuihin, mutta piti kasvoillaan hymyä, joka viesti kohteliasta uteliaisuutta.

//Heli//

Apilakarhu ja Liekkiloimu olivat päällikön antamien ohjeiden mukaisesti pyrkineet löytämään ja paikantamaan Salviatassun, että myös tämän mestarin Ukkosyön. Mutta sen sijaan Apilakarhu oli kiinnittänyt nenällään huomion kummalliseen hajuun, joka leijaili pitkin Myrskyvaahteran rajojen tuntumaa. Haju vaikutti siltä, että se olisi tarkoituksella kuin puskettu heidän puoleensa, yli rajan.
''Haistatko sinäkin tämän Imperiumin kuoleman hajun?'', suurehko Apilakarhu kysyi, pitäen lumen valkeassa maailmassa silmiään, Liekkiloimun tylsistyneenä haukotellen ja askeltaessa veljensä vierelle. Tämä olisi halunnut mieluummin löytää Ukkosyön ja puhua tämän kanssa kuin joutua seuraamaan karhumaista veljeään.
Liekkiloimukin kuitenkin vakavoitui.
''Kyllä, en voi unohtaa tuota painajaisomaista hajua'', Liekkiloimu väläytti hampaitaan sen jälkeen, kun oli maistellut ilmaa. Apilakarhu otti muutaman askeleen kauemmas ja kiersi sitten katseellaan pitkin ympäristöä mietteliäänä.
Jotenkin Apilakarhulle tuli tunne, että Raadelmatähti olisi sittenkin tarkoituksella halunnut heidät sinne. Olihan päällikkö maininnut, että oli ollut haistavinaan Huurrehaamun, ja siksi halusi, että kollit tarkistaisivat alueen, ennen kuin sinne sattuisi päätymään vaikka jokin oppilas.
''Parasta merkata reviiri'', Liekkiloimu tuhahti, Apilakarhun palauttaessaan katseensa veljeensä, joka merkitsi Myrskyvaahteran rajaa. ''Eivätpähän eksy toistamiseen tännepäin'', Liekkiloimu tuhahti ja merkitsi pensaikkoa lähistöllä, Apilakarhun hymähtäessä itsekseen.
Hänen nenäänsä kantautui kuitenkin lähistöltä myös Ukkosyön haju, jota kolli aikoikin lähteä etsimään hajun kantamasta suunnasta, kunnes Liekkiloimu räpiköi äkkiä pensaasta kauemmas, karvat pystyssä, hampaat ja kynnet paljastettuina, selvästi valmiina taisteluun.
(Ole hyvä Heli, siitä sitten vaan päästämään kaksikon päiviltä + Ukkosboe paikalle)

//Masi
Usvapolku katseli rauhallisin silmin pentuja edessään, kun Apilakarhun nuorimmaiset pennut pommittaisivat häntä kysymyksillä päivästä toiseen. Pian koittaisi se päivä, kun kaksikko pääsisi oppilaiksi, ja pommittamaan mestareitaan kysymyksillään. Se toisi hetkeksi Usvapolulle rauhaa, kunnes heidän omat pentunsa syntyisivät, ja sama toistuisi uudelleen. Naaras hykersi hetken itsekseen ja piti häntäänsä jo pullistuneen vatsansa vierelle, kohottaen lopulta transsistaan päätään kohdatakseen Raadelmatähden veikeän hymyn lähettyvillään. Hetken ajan kermansävyinen naaras oli hämmentynyt kollin lähestyessä häntä, mutta lopulta hän tervehti toista kirkkain sinisin silmin sekä iloisella maukaisulla. Raadelmatähden asia ehkä yllätti hieman naarasta, mutta tämä hymyillen vilkaisi Marjasiipeen ja nyökäytti päätään hyväksyvästi. Pennuille sijaisemoksi ryhtynyt naaras silmäili vielä hetken kaksikon perään, kun he syöksyivät pesään Marjasiiven kasvattipentujen luo, ja alkoivat pinkoa sammalpallon perässä pesän reunasta toiseen reunaan. Naaras kurnahti huvittuneena lämpimällä emollisella rakkaudella, ja nousi sitten käpälilleen korvat käännettyinä kohti Raadelmatähteä. Usvapolku oli huomannut miten Apilakarhu ja Liekkiloimu olivat lähteneet partiossa hetki sitten, ja jopa hieman ilahtuneena hän räpäytti silmiään päällikölleen.

“Miten ajattelevaista”, hän kurnahti ja heilautti häntäänsä tyytyväisenä. “Lähden mielelläni. Käpälien venyttely ei tekisi yhtään pahaa, kunhan et aio juoksuttaa minua koko reviirin läpi”, naaras tokaisi ja lähti johtajansa rinnalla varovasti ensin käpäliään tunnustellen astelemaan kohti leirin suuta. Hän ei tiennyt miten viileältä ja hieman sarkastiselta vaikuttava kolli ottaisi lämmintä huumoria, mutta naaras ajatteli sen olevan vain lämmintä vitsiä. Hän kuitenkin sisimmässään tiesi Raadelmatähden olevan ihan hyvä kolli, viisas sekä ajattelevainen, vaikka kylmältä sekä riutuneelta hänen ulkokuorensa näyttikin. Usvapolku metsään saavuttuaan ensin katseli ihaillen pikkuhiljaa lehdillä täyttyvää taivasta, sitten laskien katseensa kolliin.

“Oliko sinulla, tai Apilakarhulla, jotain suuntaa missä voisimme käydä? En haluaisi välttämättä partioiden tielle astua”, naaras pohti hiljaa antaen katseensa lopulta valua Raadelmatähdestä kohti säihkyvää järveä, jonka pintaan pikkuhiljaa yhä enemmän lämpöä tuova aurinko heitti säteitään.

//Heli, Owa//

Tomutähden silmät raottuivat, hän voi pahoin. Hän oli saanut voimakkaan päävamman tai ainakin iskun päähänsä pudotuksessa, mutta myös hänen kylkiään poltteli. Jälleen tuon silmät painuivat kiinni ja maailmankuva alkoi vääristyä, kokonaisuus oli yhtä mössöä. Hän oli tajuissaan ja jälleen poissa maailmasta.
Keinahteleva liike sai kollin pian havahtumaan jälleen ja raottamaan silmiään, jotka painoivat aivan liikaa. Hän haistoi tutun tuoksun ja kohotti vähäisillä voimillaan päätään nähdäkseen, mitä olisi tapahtumassa. Fuuga käänsi lapansa viereltä päätään kohden häntä ja nuorempi kissa nuuski varovasti kollin kasvoja.
Tomutähti antoi silmiensä kääntyä pitkin ympäristöä, hän tunnisti jo Usvajoen leirin sisäänkäynnin, sekä Fuugan ja tämän seuralaiseksi kotikisun hajun perusteella.
Tomutähti erotti leiriin saavuttuaan yllättyneitä ja pelästyneitä katseita, etenkin poikansa Lasipilven, joka pidätti kerassaan hengitystään ja tämän silmät olivat suuret kauhusta.
Tomutähden pää painautui alas Fuugan kylkeä vasten.
Hän kuuli kuitenkin Fuugan kertovan varmaankin Tuulenkapinalle, että he olivat löytäneet Tomutähden ja antaneet tälle ensiapua parhaan taitonsa mukaisesti, sekä lievittääkseen kollin kipuja yrteillä. Apolloksi Fuuga esitteli seuraajansa.
''Hän harhailee paljon, eikä ole kunnolla tässä maailmassa. Hän tarvitsee pian parantajan apua'', Fuuga selitti, Taimioravan ja Nokkoskobran kiirehtiessä paikalle. Matka jatkui, Tomutähti haistoi nenässään yrttejä. Fuuga kantoi hänet parantajienpesään, mutta Tomutähden liukuessa naaraan selästä pedille, tämän maailma pimeni jälleen.
Hän ehti tuntea pehmeän pedin, mutta sen jälkeen kaikki pimeni.

//Heli, Aaduska//

Risatähti laskeutui lopulta omalta paikaltaan kuulemasta Tuliketun valintoja partioihin. Hivenen entinen Hallavarjon varapäällikkö oli helpottunut siitä, ettei itse ollut joutunut sentään Aurinkotuulen varapäällikön työtä käymään läpi. Kaikki oli aikamoista mysteeriä partioiden ja puhumattakaan kissojen nimien osalta, mutta hän oppi joka päivä uuden kansansa tavoille ja oli ollut jo pitkään valmis antamaan koko sydämensä uudelle kodilleen ja perheelleen. Vaikkakin Syystähti palasi ajoittain hänen mieleensä ja polttava kaipuu oli kuin myrkkyä sydämessä. Pahinta olivat unet, kun hän näki koskettavansa jälleen Syystähteä, halaavan tätä ja sitten aamun sarastaessa, Syystähti oli kadonnut.
Risatähti kuitenkin lähti askeltamaan Tuliketun vierellä, kasvoillaan kevyt kohtelias tyyneys oppilaiden luokse.
Päällikkö katseli, miten Liekkitassu pyöritteli silmiään isälleen, mutta nähdessään Tuliketun, nuori naaras suoristi ryhtinsä ja askelsi ripeästi mestarinsa luokse, valmiina päivän haasteisiin. Tai siis reviirin kierrokselle.
''Olemmeko me valmiita lähtöön Savutassu?'', Risatähti huhuili omaa oppilastaan, tervehtien samalla Tuulisydäntä kevyellä nyökkäyksellä, ollen juuri hivenen huvittuneena kuulemassa Haukkatassun tahtoa kohota päälliköksi.
''Oikeastaan Haukkatassulla on sinulle asiaa! '', Liekkitassu hihkaisi Tuliketun viereltä, hivenen häijyn huvittunut pilke silmissään. Risatähti kummastuneena palautti katseensa naarasta Haukkatassuun ja sitten Tuulisydämeeseen.
''Hmh?'', Risatähti kohotti toista kulmaansa ja heilautti toista korvaansa odottaen saavansa joltakin vastauksen siihen, mitä Liekkitassu olisi tarkoittanut. Mitä asiaa pienillä pennuilla, jotka olivat juuri kohonneet oppilaiksi voisi olla? Haluaisiko Haukkatassu sittenkin metsästäjäoppilaaksi?

//Heli//

Raadelmatähti oli sinä aamuna ollut mukana partiossa, jossa olivat olleet mukana myös Salamataivas ja Ahvenjuova. He olivat rauhassa olleet osittain vahvistamassa rajojen hajuja, mutta lähtökohtaisesti auttamassa metsästäjiä keräämään enemmän riistakasaan. Nyt, kun riistaa taas riitti ja metsästäjien partiot tarvitsivat apua. Päällikkö seisahtui suussaan mehevä hiiri kuuntelemaan, kun hänen kuonoonsa hiirestä huolimatta oli noussut jokin ajatuksia kutkuttava hajujälki. Päällikkö tyynein silmin tutkaili ympäristöä, hän tunnisti kyllä helposti Huurrehaamun tuoksun, jota oli joutunut haistelemaan enemmän kuin tarpeeksi. Tai saanut. Ei sillä ollut kollille niinkään väliä, ihan viehättävä naarashan oli ollut.
Salamataivas ja Ahvenjuova kohottivat päitään kohti päällikköä hermostuneina, kun huomasivat toisen pohdiskelevan katseen.
''Mitä sinä haistat? Onko jossakin jokin petoeläin?'', Ahvenjuova kysyi Raadelmatähdeltä, joka hiljaa painoi vain kieltävästi silmiään kiinni. Alkaen sitten kuitenkin johdattaa kaksikkoa mukanaan takaisin leiriin. Ahvenjuova ja Salamataivas eivät puhuneet enää innokkaina päällikkönsä takana, vaan hermostuneisuus piinasi heitä siitä, mitä nuorehko päällikkö oli havainnut, mitä he eivät olleet.
--
Leiriin päästessään Raadelmatähti kiirehti kohden Seittisiipeä, joka oli ennättänyt tehdä viimeiset partiot sille päivälle. Raadelmatähti pysähtyi kuulemaan viimeisen partion nimiä, jossa olisivat mukana Apilakarhu, Liekkiloimu ja Ukkosyö. Apilakarhu ja Liekkiloimu nousivat ylös ja olivat valmiita jo lähtemään tehtävälle tarkistamaan rajoja, kun päällikkö askelsi heidän luokseen, kasvoillaan kevyt hyväntuulinen hymy, vaikka päällikön sisällä pauhasi uteliaisuus siitä, voisiko hänen nenänsä pitää paikkansa.
''Haistoimme aiemmassa partiossa Ukkosyön ja Salviatassun, he ovat harjoittelemassa teidän partioimalla alueella, joten voitte ottaa heidät sieltä mukaanne'', Raadelmatähti tarkensi, Liekkiloimun vankasti nyökätessä, Apilakarhun silmien kuitenkin pyöriessä rakastuneessa usvassa, kun tämä katseli Usvapolkua itsekseen huokaisten. Raadelmatähti ärtyneenä kurtisti kulmiaan ja seurasi soturin katsetta Usvapolkuun, joka oli pentutarhan edustalla Apilakarhun pentulauman kanssa, pentujen esittäessä hirveät määrät kysymyksiä nuorelle naaraalle.
''Haistoin myös siinä lähistöllä Huurrehaamun hajujäljen'', Raadelmatähti puhui hiljaa, matalasti ja varoittavasti, Liekkiloimun säpsähtäessä.
''Onko hän tullut takaisin?'', Liekkiloimu murahti, Apilakarhun siirtäessä nyt asialle tarkennetun katseensa päällikköön.
''Me tarkistamme asian, ja raportoimme Ukkosyön ja Salviantassun kanssa löydöksemme'', Apilakarhu nyökkäsi korkeammalleen jämäkästi, kääntyen sitten Liekkiloimun kanssa kohden leirin uloskäyntiä. Raadelmatähti katseli kaksikon selkien katoamista ja kuunteli sitten, miten Apilanpentu esitti toisia pahempia kysymyksiä Usvapolulle. Apilanpentu oli hyvin älykäs ja yleisesti kaikesta kiinnostunut, aina siitä, miksi lehti leijaili tuulessa oikealle ja vasemmalle, mutta miksi karvatuppo suhahti tuulen mukana pitkiä matkoja. Raadelmatähti hymähti itsekseen ja päätti yrittää lähteä pelastamaan Usvapolkua pentujen kyselytulvalta.
''Hei, Usvapolku'', Raadelmatähti naukaisi karhealla äänellään, Apilanpennun ja Naalinpennun siirtäessä yllättyneet katseet päällikköön. ''He ovat jo melkein oppilasikäisiä, Marjasiipi voisi vahtia heitä hetken, josko lähtisit sillä välin minun kanssani kävelylle?'', Raadelmatähti kohotti hymyillen toista kulmaansa, Marjasiiven silmien laajentuessa ja naaraan huokaistessa syvään, mutta lopulta naaras hymyili pehmeästi.
''Menkää vain, eiköhän tämä viisikko yhdessä keksi sammalpallosta tarpeeksi tekemistä hetkeksi'', Marjasiipi hymyili ja kävi hakemassa kolmelle kasvattipennulleen ja kahdelle Apilakarhun pennulle sammalpallon pentutarhan pesän seinustalta. Raadelmatähti räpäytti itsekseen huvittuneena silmiään ja palautti katseensa Usvapolkuun.
Raadelmatähdellä ei erikseen ollut mitään erityistä ajatusta siitä, mistä hän haluaisi Usvapolkua jututtaa. Ehkä Tuulisydämestä voisi kysyä jotakin? Toisaalta normaalikissa, joku muu kuin Raadelmatähti itse, ei ehkä pitäisi henkilökohtaisten asioiden penkomisesta. Kokoontumisesta yleensä, oliko Raadelmatähti näyttänyt naaraan mielestä hyvältä muiden päälliköiden keskellä? Raadelmatähti hymähti itsekseen huvittuneena.
''Apilakarhu ajatteli, että voisit kaivata kävelyä piristykseksi'', Raadelmatähti lopulta tarkensi, jotta naaraalla olisi mukava tai edes osittain sellainen olo, että voisi lähteäkin päällikön kanssa kävelylle. Ja samalla päällikkö itse toivoi, ettei Apilakarhun kanssa joutuisi tulevaisuudessa keskustelemaan tästä valheesta.

Yleiset säännöt pisteytyksessä:
• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.


Masi: +30ap +100kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
• Lasipilvi, Usvajoen soturi +40kp +10ap +2ap
• Tomutähti, Usvajoen päällikkö +20kp+5ap+1ap
• Liekkitassu, Aurinkotuulen soturioppilas +20kp+5ap+1ap
• Risatähti, Aurinkotuulen päällikkö +20kp+5ap+1ap

Heli: +55ap +180kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
• Huurrehaamu, Imperiumin amiraalin kumppani +20kp +5ap +1ap
• Tuulisydän, Aurinkotuulen soturi +40kp +10ap +2ap
• Ukkosyö, Myrskyvaahteran soturi +60kp +15ap +3ap
• Tuulenkapina, Usvajoen varapäällikkö +40kp +10ap +2ap
• Tulikettu, Aurinkotuulen varapäällikkö +20kp +5ap +2ap


Aaduska: +2ap
• Haukkapentu, Aurinkotuulen pentu +2ap

Jake: +2ap
• Salviatassu, Myrskyvaahteran oppilas +2ap

Haukkatassu mulkoili Liekkitassua ja sähähti tälle. Jos joskus kohoan päälliköksi kaikki kunnioittavat ja kuuntelevat minua. Haukkatassu mietti puristaen kynsillään maata. Kuullessaan isänsä vastauksen hän söi loput hiirestään ja nousi ja nielaisi viimeisen palan ja lähti kulkemaan kohti Risatähteä, mutta kääntyi takaisin ja alkoi hetken epäröimään. Voisiko hän noin vain mennä puhumaan klaaninsa päällikölle. Hän lähti takaisin kohti isänsäänsä sillä hänellä oli tälle asiaa. "Tuulisydän, Minä haluan jonakin päivänä nousta kansan johtajaksi" Hän naukui ja mietti, että kaikki ehkä kuuntelisivat häntä vakavissaan silloin.

//Masi
Musta kaksihäntäinen naaras heilautti hännänpäänsä kaarelle venytellessään käpäliään pesänsä ulkopuolella. Tuo oli poistunut pennun vikinän täyteisestä pesästä itsekseen murahdellen, sillä ei jaksanut kuunnella tuollaista säälittävää vikinää enää yhtään enempää. Huurrehaamu oli lopultakin saanut pentunsa, jota oli kantanut mukanaan jo liian pitkältä tuntuvan ajan. Hän ei tiennyt millainen hänen suunnitelmansa tulisi olemaan, mutta se oli päivänselvää, ettei hän tuosta pennusta huolehtisi ainakaan. Iltahämärä oli käynyt heitä katsomassa ja kutsunut pentua Nokipennuksi, mikä ei oikeastaan ollut Huurrehaamulle mieluinen nimi, muttei hän pennusta sen enempää muutenkaan välittänyt. Tuo puuskahtaen lähti itsekseen marssimaan ulos Imperiumin jonkinlaisesta leiristä, pohtiessaan seuraavia askeliaan. Hän oli tietoinen siitä, että itse olisi selviytynyt hengissä, mutta niin olivat selvinneet hengissä myös Kipinäntähden kakarat. He olivat paenneet Imperiumin sodan aikaan, ja Huurrehaamu ei voinut kuin siristellä silmiään ajatukselle, että likaiset kakarat eläisivät vielä elämäänsä tavallisesti Myrskyvaahterassa. Ylimielisesti sinisiä silmiään siintäen kohti horisonttia, hän lopulta jopa hymyili hieman nähdessään miten aurinko alkoi valua pian kohti taivaanrantaa, ja pimeys valtaisi maan. Matkaa hänellä olisi Myrskyvaahteran reviirille, mutta ainakin hänellä olisi aikaa tarkkailla ympäristöään, seurata partioita sekä lopulta pistää tehtävänsä toteutukseen.

Huurrehaamu oli niin katkeroitunut koko kansalle, koko hänen perheelleen, ettei nähnyt vain kohteenaan kuin ne kapiset kakarat, sekä Kipinäntähden suvunhaaran. Niissä pennuissa ei ollut mitään hyvää, joka ikinen niistä oli pilannut Huurrehaamun menestymisen mahdollisuutta, ja varmaan siksi se vihanhallintaongelmainen nuori sai hänen paikkansa johtajana, kun oli saanut jonkun kapisen kirkuvan kakaran. Naaras puuskahti voimakkaasti ajatukselle pennuista, muistellessaan kokemaansa tuskaa, jonka oli käynyt läpi pentua saadessaan. Aivan turhaa, muut alistetut vangit sekä heikot sotilaat voisivat saada pentuja sitten arvostetumpien kissojen kanssa, jos niille oli tarvetta. Kuitenkin naaraan suunnitelmana oli vain saada Iltahämärän pää sekaisin, ja varmasti kolli olisi nyt hieman pulassa yksin pentunsa kanssa. Ei hänellä ketään muutakaan enää olisi. Musta naaras lähestyi lopulta rajaa ja katseli ympärilleen saapuessaan hieman tuntemattomasta suunnasta rajalle. Yötaivaan kansan rajojen tuoksut lipuivat ylempää vuorelta kohti Myrskyvaahteran rajoja. Ehkä hän voisi piiloutua Yötaivaan hajuun, ja yllättää lopulta yksin jääneet kakarat. Naaras hymyili itsekseen hieman virnuillen, ja kävi Yötaivaan kansa rajojen puolella kierimässä ummehtuneissa hajumerkeissä. Oli hieman omituista kyllä, että kansan hajumerkkejä ei oltu vahvistettu. Olisiko näille käynyt jotain? Naaras itsekseen tuhahtaen vain siisti turkkinsa lopulta ja lähti etsimään itselleen vaanimispaikkaa uhrejaan odottaessaan.

//Aaduska, Masi
Tuulisydän puuskahti ja vilkaisi tuimasti Liekkitassuun, joka rintaansa röyhistellen nyt painoi veljeään alemmas, koska oli saanut mestarikseen oman isänsä. Oranssi kolli ei tiennyt minkä takia Haukkatassu oli saanut isänsä mestarikseen, mutta siinä ei ollut mitään huonoa hänen mielestään.

“Ehkä Risatähti vain ajatteli, että Haukkatassu saa hyvän lähtöruudun kuuntelemalla omaa isäänsä, joka on nähnyt maailmaa monesta näkökulmasta”, kolli sanahti ja katsahti ylpeästi Haukkatassuun. Hän oli ylpeä myös tyttäristään, mutta Liekkitassun sanat nyt kuulostivat erittäin inhottavilta ainakin isän korvaan. “Kaikissa teistä on potentiaalia, ja eihän sillä loppujen lopuksi ole mitään merkitystä kenet saa mestarikseen, ellei aio tehdä siitä hyötyä ja oppia mahdollisimman paljon”, kolli tokaisi puraistuaan riistastaan suupalan. “Myöskin on tärkeää oppia muilta, ei aina voi oppia vain omalta mestariltaan. Se takaa varmasti monipuolisen taustan”, Tuulisydän jatkoi vielä nyökäyttäen päätään, mutta huomasi miten Savutassu oli liian innosta sekä ylpeydestä pyöreä, että vain kiehnäsi Liekkitassun kanssa saatuaan hädin tuskin mitään alas kurkustaan. Kolli pudisteli päätään hiljaa itsekseen ja asettui sitten takaisin hiljaisuuteen ruokailemaan poikansa vierellä.

“Älä huoli, voimme kertoa Risatähdelle äkkiä ennen kuin lähdemme tutkimaan reviiriä”, kolli naukaisi pojalleen hännällään koskettaen tämän lapaa siirtäen sitten katsettaan kohti rauhallista leiriä.

Savutassu Liekkitassun rinnalla katseli säihkyvin silmin kohti Tulikettua, joka oli jakanut partiot lähtemään leiristä sovituin ajankohdin, ja myös Risatähteä, joka oli asettunut tutkimaan myös leiriä omalta paikaltaan(?).

“Katsotaan kumpi oppii paremmin! Onneksi Risatähti tekee päätökset puolestamme, sillä en olisi voinut osata itse valita mestariaan!” Savutassu huokaisi haikeasti katsettaan käännellessään oranssista naaraasta kohti musta valkeaa mestariaan, ihaillen huokaillen suupalojensa välistä. Ei nuori naaras kuin napsinut riistaansa, liian innokkaana oikeasti rauhoittuakseen aterioimaan.

//Jake
Likaisen valkea kolli hymähti hieman itsekseen Salviatassun sanoille, nyökäyttäessään vain toiselle hieman päätään. Olisi mukava kuulla, ettei kaikki tuomitsisi kissoja yhden väärän polun valinneen myötä. Ei heidän koko sukunsa ollut paha, tai se sukupolvi. Vaikka Kipinäntähdellä oli vihanhallinta ongelmia, ei kolli ollut aiheuttanut kansassa mitään pahaa huonon puolensa myötä. Päiväntuuli oli tehnyt hoitovirheen, ja nyt Huurrehaamu muuten vain menettänyt järkensä. Eihän se alaspäinkään heihin polveutuisi? Ei ainakaan Ukkosyön nuoremmat sisaret olleet vielä paljastaneet pahoja piirteitään, joten Ukkosyö uskoi sen johtuvan vain kasvatuksesta, sekä Huurrehaamun kokemasta pahasta kohtelusta.

Kaksikko jatkoi matkaansa Salviatassun seuraten tarkasti hajujälkeä, joka johti heidät oli pienesti syötyjen marjojen. Kolli kurtisti kulmiaan näylle, sillä ihmetteli kovin, miksi kissa söisi marjoja, jos riistaakin olisi tarjolla. Tähän aikaan riista alkaisi palata heidän käpäliinsä, eikä tarvitsisi enää nähdä nälkää. Matka kuitenkin saisi pian vastauksia. Synkkävarjon raja alkoi lähestyä, mutta myös hajujälki alkoi olla vahvempi askel askelelta. Hänen oppilaansa löysi pieniä käpälänjälkiä maasta, ja lopulta Ukkosyö siristi silmiään katsellessaan epäileväisenä ympärilleen. Mistä olisi pentu eksynyt näin kauas? Eihän heiltä leiristä voinut ketään karata, ainakaan kolli ei tunnistanut hajua Myrskyvaahteran kissaksi. Lopulta kaksikko saapui kansojen rajoille, ja Ukkosyö otti valppaan asennon höristellessään korviaan. Salviatassu huomasi toisen puolen rajaa puun juurakossa makaavan pennun, ja mestari ei voinut kuin epäillen tarkastella ympäristöään. Mistä pentu olisi tullut? Miksi se olisi täällä? Olisiko joku synkkävarjolainen asialla? Nuori naaras pinkaisi enempiä miettimättä kohti pentua, ja kolli murahti toista tulemaan takaisin, mutta naaras saavutti pennun nopeammin. Hän oli selvästi toisen puolen rajaa, ja olisi syytösten paikka, jos heidät saataisiin tässä kiinni. Soturilaki kuitenkin loppujen lopuksi käski pelastamaan pennut, oli se mistä kansasta tahansa. He eivät voisi pientä jättää tänne.

Ukkosyö tarkasteli silmät viiruina rajoja ja maisteli ilmaa koko ajan. Hän kuuli Salviatassun kertovan pennun olevan hengissä, mikä olisi hyvä tässä kohtaa. Ei soturi kuitenkaan voinut antaa periksi tunteesta, että jokin olisi huonosti. Minä hetkenä hyvänsä voisi jostain loikata esiin Synkkävarjon partio ja repiä Salviatassun palasiksi.

“Ota se mukaasi ja tule pois sieltä!” Ukkosyö sihahti pian takaisin naaraalle, ja toivoi että toinen pääsisi ajoissa pois vihollisten kynsistä, jos jostain loikkaisi esiin pahuus. “Leirissä voimme tutkia häntä enemmän emme kuitenkaan voi jättää häntä nyt tänne”, kolli murahti perään tiukasti tarkkaillen mäntymentsän rajaa.

//Heli

Salviatassun häntä laskeutui ponnettomasti maahan ja hän luimisti korviaan pahoillaan kuulemastaan. Hän ei ollut ennen osannut yhdistää näihin ikäviin tapahtumiin Ukkosyötä. Hän seurasi kollin jäljessä järven rantaan pohtien mitä haluaisi tälle sanoa. “Et ole tätisi kaltainen”, Salviatassu aloitti varovasti, “Minä ja varmasti muu kansa luottaa sinuun. Ei olisi reilua tuomita sinua sukulaistesi takia, koska sinulla ei ollut heidän tekoihinsa osaa eikä arpaa.” Hän ryhdistäytyi hieman ja otti johdon askeltaen jälleen reippaasti ja hieman varmemmin jäljittäen reittiä, jota vieras kissa oli kulkenut. Hän pakotti nälkänsä mielen taka-alalle ja pyrki keskittymään tähän hetkeen. Hän tajusi ettei osannut oikein vastata Ukkosyön tokaisuun metsästäjäoppilaaksi siirtymisestä. Hän oli aina kuvitellut seuraavansa vanhempien tassunjäljissä soturin polkua. Lämpö kuitenkin täytti Salviatassun rinnan Ukkosyön kehuessa hänen metsästystaitojaan.

Hajujäljet kulki hyvin kummallista reittiä mutkitellen ja kaarelleen vailla selkeätä kulkusuuntaa. “Ehkä tämä kissa oli eksyksissä”, Salviatassu maukui seisahtuen huomatessaan jotain erikoista maassa. Hän nuuhki varovaisesti pientä kasaa puoliksi pureskeltuja marjoja. Hän tunnisti ettei ne ollut kissanruuaksi kelpaavia marjoja, etenkään kun niiden maku on hirvittävän karvas. Onneksi ne ei olleet kovin myrkyllisiä. Löydöstään kummastuneena Salviatassu jatkoi tassutteluaan rivakammin hajujälkien perässä. Hän tajusi näiden hajujälkien jo olevan tuoreempia. *On siis mahdollista, että kissa on vielä alueella*,hän mietti. Pian hän teki uuden havainnon. Pehmeään hiekkaan oli painunut pikkuriikkisiä pennun tassunjälkiä. Hän osoitti niitä Ukkosyölle sai uutta puhtia arvatessaan, että vastassa saattaisikin olla apua kaipaava eksynyt pentu. Salviatassu kiihdytti jälleen askeleitaan ja hänen huolensa kasvoi kasvamistaan heidän edetessään yhä lähemmäs Synkkävarjon rajaa.

Aivan rajan tuntumassa tassutellessaan Salviatassu havaitsi toisen puolen rajaa pienen värisevän karvamytyn käpertyneenä puun juurakkoon. Hän tiesi rikkovansa soturilakia ylittäessään luvatta toisen kansan rajan, mutta pienen henki voisi olla viiksenkarvan varassa. Hän kuuli Ukkosyön murahtavan takaansa äänekkäästi, mutta syöksyi kuitenkin pennun luo. Tämä oli koonsa perusteella oppilasikää lähestyvä pentu, mutta ei selkeästi vielä pärjäisi itsekseen. Salviatassu tökki kuonollaan karvamyttyä yrittäessään päätellä mistä kansasta tämä oli tullut. Pentu selkeästi oli uuvuksissa ja nälissään eikä vaikuttanut jaksavan kuin tuijottaa sumein katsein Salviatassua. Hetken päästä hän hajusta arveli tämän olevan Usvajoesta. “Kaikki on hyvin me autamme sinua” hän lohdutti pentua lipaisten kerran tämän korviaan. “Hän on elossa!”, Salviatassu maukaisi äänekkäästi, “Hän on ehkä Usvajoesta!” Salviatassu käänsi katseensa mestariaan kohden ja nyt vasta alkoi todenteolla pelätä, mitä tämä ajattelisi tästä tilanteesta.