//Jake//

Hiirenpolku oli parhaansa mukaan paikannut hämähäkinseitillä reikäistä Kilpikonnapennun häntää, ja apeana pentu sai luvan mennä emonsa hautajaisiin. Raadelmatähden partio oli palannut aukiolle mukanaan kaikki kaatuneet kissat, ja pieni Kilpikonnapentu yhdessä sisarensa Tulipennun kanssa apeina laahustivat aukiolle. Parantajanpesän ulkopuolella heitä vastassa oli kuitenkin Tarusilmä, joka lohduttavasti ja empaattisesti katseli pikkuisia, mutta selvästi naaraalla oli itselläänkin sydän murtuneena hänen omansa isänsä Apilakarhun kuolemasta.
Kissat olivat kokoontuneet hautajaisiin, jokainen sai pitää puheensa haluamalleen kaatuneelle ystävälle. Huurrehaamun ruumista ei kuitenkaan näkynyt missään. Pilvenlumon ruumis oli kauniisti siistitty haavoista, ja tuon turkille oli ripoteltu erilaisia valkeita kukkia, joita oli löydettä leirin lähettyviltä, mutta ulkopuolelta. Koska Kilpikonnapennun ja Tulipennun vointi oli pitänyt tarkistaa parantajan luona, he eivät olleet yhdessä päässeet valmistelemaan hautajaisia.
Kilpikonnapentu sanattomana, ja edelleen pelokkaana kaikesta tapahtuneesta nojasi sisareensa. Metsänärhi ja Ilvesharha olivat poistuneet leiristä, mutta sisaret tiesivät molemmat varsin hyvin, ettei kenenkään muun uskomuksen mukaan mikään mäyrä heidän emoaan tappanut. Pilvenlumo oli saapunut paikalle, kun Tulipentu oli nämä ennättänyt hakea apuun, kun Metsänärhi oli hyökännyt Kilpikonnakasvon kimppuun, joka oli ollut jumissa piikkihernepensaassa.
Emo oli pelastanut hänet! Ja nyt makasi kuolleena.
Kaksikko oli kuullut Hiirenpolulta, että Tarusilmä nyt huolehtisi kaksikosta uutena kasvattiemona. Mutta se oli käsittämätön idea! Miten kukaan voisi korvata heidän emoaan? Miten he voisivat vain hyväksyä tuosta noin vain, että heidän emo olisikin tulevaisuudessa Tarusilmä! Miksi koko kansa käyttäytyi kuin se olisi normaalia, joku kuolisi, sen tilalle potkaistaisiin toinen kissa hoitamaan ensimmäisen tehtävät ja 'työt', ja kaikki vain jatkuisi. Eikö oikeasti kenenkään hengellä olisi mitään väliä?
Kilpikonnapentu katsoi lähes pelosta, surusta ja vihasta sokeutunein silmin emonsa ruumista, purskahti yllättäen täyteen itkuun, työntyen emonsa pehmeitä kasvoja vasten. Hän painoi poskensa Pilvenlumon poskea vasten ja täristen itki vuolaasti.
Heillä ei ollut isää, eikä enää emoa. Mitä heillä olisi? Toisensa ja typerä Tarusilmä!
Miksei Tarusilmä ollut kuollut? Miksi heidän emonsa oli kuollut!?
Kilpikonnapentu raotti kyynelien täyttämiä silmiään ja katseli Tulipentua, joka istui pääpainuksissa emon ja Kilpikonnapennun äärellä, painaen myös turkkinsa sisartaan ja emoaan vasten (?).
''Tuli mitä tuli, minä en koskaan jätä sinua. Me pidämme aina yhtä, vai mitä?'', Kilpikonnapentu kuiskasi Tulipennulle, vaikka ääni värisi, selvä päättäväisyys paistoi silmistä, kun hän katseli sitä ainoaa, joka hänellä olisi hänen oikeasta perheestään jäljellä.

//Heli

Lasipilvi ei ollut jokseenkaan heti tilanteen tajussa. Hänen oli vaikea ymmärtää sitä, että Tomutähti olisi selvinnyt pudotuksesta ja Taimioravan raportti tilanteesta sai hänen olonsa kurjaksi ja pahoinvoivaksi. Isoisän ja muiden sukulaisten kosto hänen kauttaan olisi kääntynyt takaisin Lasipilven kohtaloksi. Kolli oli paniikissa siitä, että isä muistaisi hänen tempauksensa. Miten Lasipilvi puolustelisi tekoaan? Että hän oli yrittänyt päinvastoin nostaa isäänsä ylös, mutta hänen otteensa oli livennyt ja Tomutähti oli pudonnut? Hän räpytteli hikoillen silmiään pelosta. Mitä jos Taimiorava olisi väärässä, ja Tomutähti muistaisi vallanmainiosti kaiken tapahtuneen ja kostaisi Lasipilvelle heti tilanteen tullen? Kolli nieliskeli ahdinkoaan, kurkussaan olevaa paakkua epätoivoisesti, kunnes muisti, että Tuulenkapina oli antanut hänelle tehtävänkin.
Vapisevien askelin kanssa Lasipilvi vain huolimattomasti nyökytteli Tuulenkapinalle ja lähti valumaan kohti uloskäyntiä, yksin. Riitasointu katseli kollin perään kummastuneena, kun tämä oli niin sekaisin ajatuksistaan, ettei tämä nimennyt ketään mukaansa.
''Revontulikukka, tule mukaani. Mennään auttamaan Lasipilveä etsinnöissä'', soturi naukui toiselle naaraalle, kaksikon lähtiessä nopeasti tilanteesta tajunnan kokonaan kadottaneen Lasipilven perään. Riitasointu oli häkeltynyt yleensä tarkan, lempeän, vaikka hölmön kollin toiminnasta, sillä tilanne voisi kärjistyä todella pahaksi! Pieni pentu oli kadonnut ja Lasipilvi oli omassa kuplassaan kellumassa.
Lupiinisilmää ei kukaan kysynyt mukaan, mutta naaraan johdolla leirissä aloitettiin vielä pennun etsintöjä, josko tämä olisi johonkin piiloutunut leirissä.
--
Riitasointu ei ollut paras paikantamaan vainuja, sillä hän ajatteli enemmän kynsillään, ja Lasipilvi oli niin pihalla koko tilanteesta, että partio joutui luottamaan enemmän Revontulikukan nenään. Mutta naaras olikin jo nopeasti löytänyt Lounapennun ominaistuoksun hajun, vaikkakin haju oli jo leijunut hyvin pitkään pitkin Usvajoen hiekkaista ja kosteaa maastoa, sekä vesisade sai siihen takertumaan monia muita hajuja.
Lasipilvi kompuroi kaikkeen, joka hänen tielleen sattui ja Riitasointu vilkuili toista hämmentyneenä sekavasta ja ahdistuneesta käytöksestä.
''Voisitko sinä keskittyä?'', arpinen naaras sähähti Lasipilvelle, joka pelästyneenä katsoi toista.
''Löysittekö vainun? Taitaa minulla olla verensokerit niin alhaalla, että haistan vain sammakot, kalat ja päästäiset'', Lasipilvi huokaisi, yrittäen suoristaa ryhtinsä.
''Revontulikukka löysi vainun'', Riitasointu pyöritteli kollille silmiään, joka kiirehti kaksikon kiinni ja kohotti nenäänsä itsekin nuuhkiakseen.
''Tuosta alkaa jo Myrskyvaahteran raja, me emme voi jatkaa pidämmellä'', Lasipilvi pian sanoi sisarelleen, joka oli pysähtynyt rajan tuntumaan ja kolmikko vilkuili toisiaan.
''Täällä haisee kyllä Myrskyvaahterankin kissan haju'', Lasipilvi nyt oli palautunut todellisuuteen ja nuuski pensaikkoa, jossa näkyi myös pennun raahaus jälkiä rajan yli.
''Onko hänet kidnapattu?'', Riitasointu kurtisti hämmästyneenä kulmiaan.
''Paras raportoida Tuulenkapinalle heti'', Lasipilvi tuumi nyt murheellisena Loimupennun kohtalosta. Verta ei näkynyt, mutta tuo oli ehkä vastointahtoisesti raahattu Myrskyvaahteraan.
''Pääsemme nuijimaan niitä kaappaajia!'', Riitasoinnun silmät hohkasivat kapinanriemua ja selvästi sotahullu naaras oli riemuissaan tästä käännöksestä, Lasipilven katsoessa toista tuskallisesti.
Kolmikko kuitenkin kiirehti takaisin kohti leiriä.

//Heli, Usvajoen kissat//

Taimiorava oli saanut Tomutähdelle syötettyä helpottavia yrttejä, sekä puhdisti tuon turkin huolellisesti. Mutta kuitenkin hänen yllätyksekseen, kollilla oli lähtökohtaisesti vain mustelmia jäljellä, eikä niinkään vuotavia tai suuria haavoja turkillaan. Kuitenkin suurimmat ruhjeet pohjautuivat päähän ja Taimiorava muisti Nokkoskobran opettaneen, että päähän kohdistuneissa vammoissa pitäisi enemmän tarkailla toisen vointia, antaa levätä, mutta muistaa herätellä tuota yön ylitse. Ulkoapäin ei kuitenkaan näyttänyt suuria vammoja olevan ja Fuuga oli kuitenkin raportoinut toisen saaneen päähänsä kohdistuneita vammoja, ja jonkinlaista muistinmenetystä tai ainakin todellisuuden kadottamista.
Taimiorava kipittikin tuuhea häntä pörröisenä perässään kissojen ohitse Tuulenkapinan luokse raportoidakseen tilanteesta.
''Tuulenkapina'', Taimiorava varovasti kuiskasi toisen takana ja empivästi nyppi tuota hännänpäästä, jotta toinen huomaisi hänet. ''Tämä voi olla hivenen kummallinen tieto. Mutta en löytänyt varsinaisia haavoja tai vammoja Tomutähdestä, hän on saanut päähänsä voimakkaita iskuja ja minun on valvottava hänen vointiaan muutamien päivien ylitse, jotta saan tiedon siitä, onko päähän kohdistunut voimakkaitakin iskuja ja mitä seurauksia niillä on. Vaikuttaa tällä hetkellä kuitenkin, kuten Fuuga kertoi, että Tomutähdellä voi olla harhaisuutta tai ainakin muistinmenetystä, mutta uskon hänen olevan muuten ihan kunnossa. Ainakin tällä hetkellä tilanne näyttää lupaavalta'', naaras selitti vaisusti, mutta pienesti helpottuneena hymyillen, Hohdonkaiunkin kipittäessä kuulemaan kumppaninsa tilanteesta (?).
''Luulen, että pääset hänen kanssaan keskustelemaan aamulla. Kaiku on ollut hänen puolellaan, mutta selvästi hän on menettänyt joitakin Kaiun antamia elämiä'', Taimiorava lisäsi, jolloin Lasipilvi värähti heidän lähellään ja siirsi pelokkaan katseensa muualle. Tai ehkä se katse oli ahdistunut.
''Minulla olisi kyllä muutakin asiaa sinulle, ellen nyt häiritse kovasti'', Taimiorava jatkoi ujosti hymyillen Tuulenkapinalle. ''Nokkoskobran nukuttua pois rauhassa muutama päivä sitten ja hänen hautajaisistaan onkin jo hivenen aikaa. Sain häneltä unen viime yönä, jossa hän muistutti minua kohoamaan kansan uudeksi parantajaksi. Minä en tiedä, kenet valitsisin parantajaoppilaaksi. Mutta, jos ilmoitat tänään Tomutähden tilanteesta kansalle tai Lasipilven raportista pennun suhteen, tiedän, että on hivenen itsekästä kysyä. Mutta-'', Taimiorava hivenen hermostuneena heilutteli korviaan alas ja vältteli varapäällikön katsetta. ''Voisitko samalla kertoa kansalle, että minä toimin nyt parantajana? Nokkoskobran muiston kunniaksi, saisimme asiasta tehtyä virallisen'', parantajaoppilas hymyili ujosti.
Josko jotakin positiivistakin tähän kansaan olisi se, että Taimioravasta tulisi uusi parantaja, vaikka kaikilla olisikin ollut ikävä Nokkoskobraa.

Aurinkokajo, lähde sinä yhdessä Salamataivaan, Ahvenjuovan ja Fasaanitaivaan
//Heli, Aaduska + Myrskyvaahteran kissat//

Usvapolku kietäytyi selvästi uupuneena matkasta ja tiineydestään johtuen tulemasta enää mukaan hakemaan kuolleita kansalaisia, jotka lepäsivät lähellä rajaa. Raadelmatähti kevyesti nyökkäsi hiljaisena, ja pienellä lohduttavalla eleellä laski hetkeksi ymmärtäväisenä häntänsä toisen lavalle, katsahti tätä silmiin ja kääntyi sitten Aurinkokajon partion mukaan.
Ahvenjuova, Fasaanisulka, Salamataivas ja Aurinkokajo jo odottivat päällikköä mukaan tehtävälle, ja ryhmä lähtikin pian Aurinkokajon johdolla kohti Raadelmatähden ohjeistamaa paikkaa, jossa kaatuneet soturit makaisivat.
--
He keräsivät kaatuneet toverinsa; Apilakarhun, Ukkosyön, Liekkiloimun ja Pilvenlumon mukaansa, ja hetkeksi kissat pysähtyivät katsomaan Huurrehaamun murskattua ruumista, jonka näkeminen oli kerrassaan kuvottava näky.
''Pitääkö meidän hänetkin haudata? Miksi?'', Fasaanisulka nyrpisti veljelleen Raadelmatähdelle nenäänsä. Niin, pitäisikö heidän todella haudata kansan petturi ja vihollinen maahan, joka oli tarkoitettu arvostetuille ja kunnioitetuille kissoille? Olisiko siellä paikkaa naaraalle, joka oli tappanut monta? Vihertähden, Kipinäntähden, Apilakarhun, Ukkosyön ja Liekkiloimun? Raadelmatähden leukaperät jännittyivät, kun hän yritti pohtia moraaliutta asialle ja samalla oikeutta.
''Petturi tai vihollinen, hänessä kulki Myrskyvaahteran veri. Hän oli sentään Vihertähden tytär, enkä usko, että Vihertähti kaikista tyttärensä teoista huolimatta olisi halunnut kääntää naaraalle selkäänsä'', Raadelmatähti vastasi toiselle, Fasaanisulan irvistäessä.
''Minusta Huurrehaamua ei pitäisi kunnioittaa mitenkään'', veli lisäsi Raadelmatähdelle.
Ei Raadelmatähdestäkään. Mutta hän oli ihaillut naaraan päämäärällisyyttä ja rohkeutta toimia itsenäisesti. Olla paha ja murhanhimoinen, antaa kostonhimolleen kaikki valta. Se oli ollut voimakasta uhkapeliä, josta kolli piti.
''Haudataan hänet tarpeidenteko paikalle'', Ahvenjuova nälväisi, saaden Salamataivaan viikset värisemään huvittuneena. Raadelmatähti kohautti kevyesti toista kulmaansa, mutta otti naaraan selkäänsä ja Aurinkokajon johdolla kissat lähtivät palaamaan leiriin, kaikki kaatuneet kissat selissään.
He olivat myös tarkistaneet, ettei mäyrää, joka oli Pilvenlumon kimppuun käynyt ja ilmeisesti myös Kilpikonnapennun ja Tulipennun kimppuun, enää näkynyt. Se oli pelästynyt niin voimakkaasti Usvapolkua ja Raadelmatähteä, että käpälänjäljet olivat vieneet kaksijalkalan suuntaan rajalta.
--
Palatessaan leiriin, kissat katsoivat päällikköä epäilevästi, kun tämä kantoi myös Huurrehaamun takaisin leiriin. Huomatessaan kissojen ilmeet, päällikkö seisahtui näiden eteen, luoden tiukan katseensa näihin.
''Huurrehaamu teki myös paljon hyvää Myrskyvaahteran puolesta. En pakota ketään seisomaan hänen rinnallaan tai hautajaisissaan, mutta Vihertähti ei olisi koskaan tyttärelleen kääntänyt selkäänsä. Mikäli kunnioitatte yhden suurimman päällikkömme muistoa, ette tekään käännä selkäänne'', Raadelmatähti hymähti.
Tekopyhää se oli Raadelmatähdeltä. Hän oli yllyttänyt Huurrehaamun tappamaan Vihertähden. Joten käytännössä hän halusi vain varmistaa, että hänen osittainen ystävänsä pääsisi viimeisellä sijallaan lepoon, jonka tuon rohkeus ansaitsisi.
Raadelmatähti ohjeisti omaisia järjestämään hautajaiset, sillä Hiirenpolku oli liian kiireinen ja Hyasinttikatse ei olisi vielä kunnossa, että voisi hoitaa hautajaisia.
Raadelmatähti itse hämärän jo laskeutuessa vei Huurrehaamun suoraan hautapaikalle, piittaamatta virallisista seremonioista, ja alkoi kaivaa toiselle hautaa, joka oli sijoitettuna Vihertähden perheen multakasojen vierelle.
Hän ei halunnut myöskään sotkea Apilakarhun, Liekkiloimun, Ukkosyön tai Pilvenlumon hautajaisia, jonka takia hän halusi vain pian haudata Huurrehaamun ruumiin. Omaisia olisi paljon ja he vihasivat Huurrehaamua, tulisivat aina vihaamaan.
Ja varmasti naaraan haudalle kasvavat kukat kasteltaisiin virtsalla.
Raadelmatähden haudattua naaraan, tämä hetkeksi katseli toisen kumpua ja sulki silmänsä ja pysähtyi hyvästelemään naaraan, ennen kuin hän liittyisi leirissä oleviin hautajaisten seremonioihin ja valvojaisiin.
Raadelmatähti avasi silmänsä ja huokaisten syvään, hän antoi viimeisen katseensa hautakummulle, ennen kuin lähti palaamaan aukiolle tukeakseen niitä kissoja, jotka tarvitsisivat hautajaisia. Sekä saattamaan muiden uskomusten mukaisesti Myrskyvaahteran kaatuneet toverit viimeiselle matkalleen Kaiun luokse.

//Masi, Jake
Tuulenkapina katseli Fuugaa kiitollisena, ja nyökäytti lopulta päätään naaraalle pohtivaisena. Tomutähti olisi kärsinyt pudotuksessa, taistelussa, lumen sisällä ja vielä auringon kierron metsässä, tajuttomuuden rajamailla. Kaiku selvästi tahtoi hänet pitää hengissä, kerran ei kolli ollut menettänyt kaikkia elämiään tapaturmassa. Harmaa naaras oli kiitollinen esi-isilleen ja lopulta hymyili kohti Fuugaa.
”Khiitosh tei-e. Kaikhu valaishkoon po-kunne”, varajohtaja naukui parhaansa mukaan ja vielä laski päätään hyvästien merkiksi. Kansa olisi tuolle harakalle yhden elämän velkaa. Fuuga ansaitsi metsässä paljon mainetta, ja lähes kaikkialla hänet varmasti tunnettiin. Hän olisi vielä suuressa roolissa metsässä loppujen lopuksi. Usvajoki olisi hänelle sekä seuralaiselleen ikuisesti kiitollinen, kun he saivat Tomutähden kotiin. Tämän kohtalo kuitenkin oli muiden kuin heidän tai parantajien käpälissä. Taimiorava tekisi parhaansa yhdessä muiden tietojen kera. Hohdonkaiku oli huolesta soikeana tallustamassa parantajan pesän edustalla kuunnellen pesän ääniä tarkasti. Naarasta ei näyttänyt hätkähdyttävän Fuugan käynti tai tämän kerronta kollin löydöstä, ennemmin hän olisi huolissaan kumppaninsa kohtalosta. He kaikki pelkäisivät pahinta.
Lopulta parantajan pesän edustalta Tuulenkapina hätkähti Kaikulaulun huutoa pentutarhalta, kun hän kertoi Lounapennun kadonneen. Fuuga ja Apollo olivat juuri poistumassa leirissä, ja Tuulenkapinan katse pyörähti pentutarhalta leirin sisäänkäyntiin ja lopulta Lupiinituoksuun, joka oli aterioinut ystäviensä kanssa.
”Lashipi-vi! Joh-a partio etshimään -ounapennun hajua. A-ppiashkel otha mukaashi pa-i shotu-ia ja tutkhikaa leviirin thoinen puo-i”, Tuulenkapina ohjasi järkytyksen jälkeen sotureita, joista Lasipilven partio lähtisi etsimään Lounapennun tuoksua sekä jälkiä, ja Alppiaskel voisi varmistaa reviirin toisen puolen pienen partion kanssa muilta vaaroilta. ”Josh Lupiinituokshu tahtoo mukaan, ottakaa häne-kin”, harmaa naaras naukaisi katsoessaan veljeään terävästi, huolestuneena nuoren pennun puolesta. Kaikki lähtisivät aina seikkailemaan itsenäisesti, mutta heillä olisi muitakin huolia mietittävänään. Tuulenkapina lopulta huokaisi syvään siirtäen katseensa parantajan pesään, kun oli kuullut Alppiaskelen pyytävän Tomusielua sekä Tammipöllöä mukaansa silti odottaen vielä Lasipilven päätöksiä. Miten Tomutähden kävisi? Tulisiko Tuulenkapinasta vielä tämän päätteeksi johtaja, vai huolehtisiko hän Tomutähdestä myöhemmin? Huolen sekä ikävän ja inhon pyörteet heittelivät perhosia usvajokelaisen naaraan vatsassa. Hänen mieleensä palasi Vaahterakynnen lämmittävät sanat, kuitenkin sen lopulta tukahduttaen inho Lasipilven ajatuksien ohittamisesta, ja myös viha itseään kohtaan, miten ei ollut lähtenyt etsimään Tomutähteä aiemmin. Hänellä ei olisi mitään oikeutta johtajuuteen ennen kuin Tomutähti tiedettäisiin kuolleen tai hän luovuttaisi paikkansa tyttärelleen. Harmaan naaraan häntä laski maahan kun hän vajosi ajatuksiinsa.

//Masi, Myrskyvaahtera
Usvapolku saapui leiriin Raadelmatähden perässä tuntiessaan ikävää kipua sekä ahdistusta rinnassaan, kun matka rajalta leiriin olikin ollut yllättävän pitkä, sekä liian nopea kantavalle naaraalle. Hän jäi raskaasti hengittämään johtajan viereen, ennen kuin lopulta turvallisuuden taattua asettui istumaan lähelle pentutarhaa yrittäessään hillitä hengitystään. Pentujen kantaminen vatsassa ei ollut yhtään niin helppoa kuin olisi voinut kuvitella. Näiden kanssa ei voisi tehdä yhtään mitään ennen kuin saapuisivat maailmaan! Usvapolku kuitenkin katseli sitten hämmentyneenä leiriä, joka vastasi johtajalleen rauhallisesti leirin tapahtumista. Emo katsahti hämmentyneenä kohti Hiirenpolun pesää, jossa loukkaantunut Kilpikonnanpentu lepäisi mäyrän hampaiden jälkeen, ja Usvajoesta saapunut pentu lepäisi pian heidän kanssaan pentutarhassa. Kansassa oli tapahtunut aivan liikaa taas yhdeksi käpälälliseksi, ja Usvapolku vain sulki silmänsä pesän edustalla väsyneesti. Hän valvoisi tänään Apilakarhun sekä muiden menetettyjen kansatovereiden rinnalla, ja huomenna toivottavasti koittaisi uudenlainen päivä. Ennen kuin kermansävyinen naaras tajusikaan Raadelmatähti puhui taas hänelle, ja hän kohotti vaitonaisesti onton katseensa johtajaansa, jolle ei kyennyt heti vastaamaan. Ehkä hän uppoutui toisen katseeseen, tai sitten oli vain niin väsynyt sekä sydänsärkynyt, ettei kyennyt vastaamaan ensin. Usvapolku kuitenkin räpäytti silmiään pari kertaa kohdistaen ne maahan ja huokaisi sitten syvään lavat pudoten ryhdin mukana. Ainiin...

“En nyt jaksa Raadelmatähti”, hän sanahti lopulta pidellen kyyneliään katse pysyen maassa. Hän ei nyt jaksanut, ei jaksanut, kuten oli luvannut. Apilakarhu joutuisi palaamaan yksin, hänen sitten lopulta hyvästellessä toinen leirissä. Mutta niin se olisi, ei hän voisi itseään nyt pakottaa kulkemaan maailmanääriin tämän vatsan sekä kaiken kokeman jälkeen. Ehkä hän voisi jäädä leiriin. Naaras lopulta kohotti siniset silmänsä vielä kohti johtajaa, vienon hymyn käväistessä hänen huulillaan. Partio lähtisi ilman häntä.

//Heli//

Tulikettu toivottu Liekkitassun tervetulleeksi Aurinkotuulen maille, kun he astuivat ulos leiristä. Liekkitassu veti keuhkonsa täyteen maailman tuomaa ilmaa, sade oli raikastanut sitä ja jotenkin maailman tuoksut olivat paljon mielenkiintoisempia kuin leirin tunkkaisuus, vaikka he saivatkin olla taivaan alla sielläkin. Liekkitassu sulki silmänsä ja väräytteli viiksiään itsekseen tyytyväisenä, mutta jokin hänen sisimmässään kaipasi jotakin tuoksua, jota Aurinkotuulen maat eivät tuoneet mukana.
Ensimmäisen tehtävänkin mestari antoi; Mitä Liekkitassu haistaisi juuri nyt. Liekkitassu avasi silmänsä ja tarkkaavaisesti nyrpisteli nenäänsä, antaen korviensa kääntyillä ja viiksiensä väristä. Liekehtivä naaras ei olisi halunnut pysyä aloillaan, joka puolella vaikutti olevan paljon kaikenlaista mielenkiintoista. Kaikki näytti, kuulosti ja haisi seikkailulta!
''Risatähti ja Savutassu menivät tuohon suuntaan'', Liekkitassu tuumaili, heilauttaen häntäänsä hajua kohden, johon kaksikko olisi kadonnut. ''Metsästyspartiomme taitaa olla juuri palaamassa, haistan Hallatulen'', Liekkitassu kohotti nenäänsä päinvastaiseen suuntaan päälliköstä ja sisaresta, eikä kauaakaan mennyt, kun Hallatulen johdolla metsästyspartio palasi takaisin. Hallatulen suussa oli tuore kaniini, jonka tuoksu sai Liekkitassun kielen nuolaisemaan suupieltä.
''Maailmassa tuntuu leijuvan jokin kummallinen kostea tuoksu, kissojenhajuja tuntuu täällä olevan todella paljon, mutta toisaalta, leiri on aivan vieressämme'', Liekkitassu virnisti huvittuneena.

//Heli//

''Sade on kuin raikastava suola kaikille tuoksuille. Tämä on ihaanteellinen hetki pyrkiä oppimaan erilaisia hajuja, kun ne ovat nyt voimakkaampia ja sade raikastaa muutenkin luontoa ja ympäristöämme. Vaikka sateella voi olla epämukavaa lähteä sotaan tai metsästämään, on todennäköisempää, että vaikka näkyvyys on huonompi, saisit kuitenkin helpommin jotakin napattua tai vihollisen piiritettyä. Tietysti kohteesi voi myös helpommin haistaa sinut, mutta toisaalta sade tuo niin paljon voimakkaita tuoksuja kaikkialle, että jos tietää mitä etsii, pääsee päämääriinsä paremmin'', Risatähti selitti. Siksi varmaan Surutähtikin oli päässyt niin yllättäen hyökkäämään Hallavarjoon, ja sen ajatteleminen sai Risatähden ruoskamaisen hännänpään nykimään hetkeksi.
''Mutta kun tuulee tai sateen seurauksena myrskyää, hiekka pöllyää täällä todella paljon. Sateen seurauksena joskus hiekka saattaa muodostua mössöksi, jolloin harjoittelut täällä ovat vaikeaa järjestää'', Risatähti tuumaili, kaksikon lopulta rauhassa jatkaen matkaansa ohi Aroaukion, kohti Kaniniittyä, Risatähti kuitenkin pysähtyi ja laskeutui alemmas.
''Nämä ovat nummia, mutta täällä hiirenkorvana alkaa kasvaa korkeaa niittyä. Etenkin täällä, mutta myös muualla Aurinkotuulen rajoilla, sinun tulee olla tarkkana ja katsoa, ettet astu kanien koloihin, voit loukata itsesi tai pahimmillaan jäädä jopa niihin jumiin. Mutta etenkin hiirvenkorvan aikaan, niitä on vaikeaa täällä niityn keskellä nähdä ja jos juoksee kovaa kanien perässä, niihin voi kompuroida pahasti'', Risatähti ohjeisti, lähtien sitten rauhassa kulkemaan ja pitäen suutaan esimerkillisesti auki, maistellen tuoksuja kanien varalta.
''Myöskin niitty on täynnä mitä oudoimpia ötököitä, etenkin punkkeja, joten jos joudut täällä hiirenkorvan aikaan paljonkin metsästämään tai vaeltamaan, voi olla, että joudut sen jälkeen Leijonaliljan ja Koivumyrskyn putsattavaksi punkeista, jos ei sisaresi tai isäsi halua nyppiä niitä parantajien salvojen avulla pois'', Risatähti irvisti, laskeutuen sitten vaanimaan ja kuuntelemaan tarkasti. Mutta näytti siltä, että Kaniniitty olisi tyhjä tänään.
Seuraavaksi olisivat edessä Harmaamaa ja Vanha ukkospolku, ennen kuin he olisivat järven rannalla ja voisivat sitten rauhassa tutustua vielä eri kansojen ominaishajuihin, joiden kanssa he jakaisivat rajojaan.

//Heli, Chabi, Jake, Usvajoen kissat //

Taimiorava oli kiirehtinyt aukiolle ja Fuuga oli auttanut tätä kantamaan Tomutähden raskaasti ja hitaasti hengittävän hahmon parantajienpesään, jossa sitten parantajaoppilas lämpimästi kiitti luopiota avusta ja alkoi mestarinsa Nokkoskobran kanssa tarkastella tarkemmin Tomutähteä. Fuuga itse aisti kyllä voimakasta kipua päälliköstä, mutta oli palannut sen jälkeen heti takaisin aukiolle, sillä varmasti varapäällikkö ja koko kansa haluaisivat vastauksia tapahtuneesta. Etenkin Tomutähden perhe, joka oli kerääntynyt varapäällikön lähettyville ja osa askelsi hermostuneena lähemmäs parantajienpesää, muttei kukaan päässyt sisälle, jotta parantajat saisivat työskennellä rauhassa.
''Löysimme Tomutähden läheltä kokoontumispaikkaa. Hän on ilmeisesti pudonnut vuorilta alas ja oli lumivyörymän mukana kierinyt aina kokoontumispaikan metsikköön asti. Kun kaikki se lumi ja jää on nyt alkanut sulata auringon lämmön seurauksena, löysimme valtavasti verta joka puolelta ja seurasimme vain jälkiä. Tomutähti oli vajonnut johonkin vanhaan ehkä ketunpesään, joka oli kaivettuna puun juurien joukkoon'', Fuuga naukui tarkasti, mutta pyrkien olemaan tyyni, ettei aiheuttaisi hänelle ja Apollolle kuitenkaan mitään ongelmia Usvajoen kanssa. Kieltämättä tunnettu luopio tarvitsi uuden tukiryhmän taakseen, mikäli jotakin pahaa tapahtuisi ja hän ei pärjäisi omillaan.
Siitä hän ei osannut sanoa, haluaisiko hän sellaista tukiverkkoa Usvajoesta, sillä aiemmin hänen verkkonsa oli ollut Salamavuoren heimo. Mutta nyt se oli tuhottu ja juorut kertoivat Tomutähden olevan sen takana. Ei Fuuga kuitenkaan aikonut ystäväänsäkään jättää, jollainen Tomutähti hänelle oli. Yksi monista luopion elämän oppilaista, mutta Apollo oli silti virallinen hänen seuraajansa ja seuralaisensa kaikessa.
''Tietysti autan ystävääni. Toivottavasti hän toipuu ripeästi'', Fuuga hymyili kohteliaasti Tuulenkapinalle, nyökäten sitten kiitoksena syvään ja laskien häntänsä hetkeksi Apollon lavalle sen merkiksi, että he lähtisivät nyt. Fuuga rauhassa askelsi arpisen turkkinsa kanssa pois muiden luota ja lähestyen uloskäyntiä. Hän ei halunnut jäädä riesaksi kuitenkin hänelle vieraalle kansalle, vaikka entuudestaan tuttuja Taivaanliekin kissoja hän saattoikin nähdä kissojen riveistä.
''Tuulenkapina! Lounapentu on kadonnut!'', Kaikulaulu parkaisi pentutarhalta, Sarastuksenpentu pelokkaana hänen vatsansa alla, tassujen juuressa. Kaikulaulun oli pitänyt vahtia Sarastuksenpentua ja Lounapentua, kun Lupiinituoksu olisi aterioimassa vanhojen pyytäjäystäviensä seurassa, sillä seuraavan kuun taittuessa, Lupiinituoksu palaisi tehtäviinsä. Fuuga vilkaisi Apolloa ja katseli emoa kohden, joka oli suuressa paniikissa sattuneesta.
''Meidän on parempi poistua nyt, mutta pidetään silmämme auki'', Fuuga kuiskasi Apollolle ja kaksikko poistui leiristä.

//Heli, Aaduska, Jake, Myrskyvaahteran kissat//

Raadelmatähti ja Usvaputous saapuivat leiriin, mutta heidän helpotukseksi, mutta myös yllätykseksi leirissä ei ollut merkkiäkään mäyristä. Kissat katsoivat pelästyneinä kaksikon raivokasta saapumista, täynnä voimaa ja valmiina taistoon, mutta kaksikko jähmettyikin aukiolle tutkimaan kummastuneina takaisin tuijottavia kummastuneita kasvoja.
''Lähellä Synkkävarjoa makaa tällä hetkellä useita kuolleita Myrskyvaahteran jäseniä. Huurrehaamu hyökkäsi partiomme kimppuun, mutta naaras makaa siellä nyt myös itse kuolleena. Kiirehdimme sieltä tänne, kun keskelle kamppailua eksyi mäyrä, joka pudotti hampaistaan Pilvenlumon ruumiin. Onko mäyrät käyneet leirissä?'', Raadelmatähden häntä huiski puolelta toiselle odottavasti, mutta kissat pudistivat kauhistuneina päitään.
Hiirenpolku tosin näytti selvästi ankarasti miettivän jotakin, muttei vanhempi parantaja sanonut myöskään mitään.
''Salviatassu ja Ukkosyö löysivät Usvajoen pennun, sitä me olemme tutkineet täällä'', Aaveenkuiske lopulta kertoi päällikölle aukion tapahtumista. Raadelmatähti käänsi katseensa Salviatassuun.
''Marjasiipi otti pennun huostaansa, se on nälkäinen, kylmissään ja mahdollisesti sillä on paleltumia tai voimakasta vilustumista, mutta toistaiseksi hänellä taitaa olla jonkinlainen shokkitila päällä, jonka avulla hän on kyennyt selviytymään näinkin pitkään. Nyt hän on lämpimässä Marjasiiven huolehdittavana ja parempi palata pennun tilanteeseen viimeistään aamulla, mikä ei mitään hälyttävää ilmene ennen aamua'', Hiirenpolku raportoi, mutta outo tiukkuus ja synkkyys kasvoillaan.
''Usvajoen pennun? Pentua tulisi myöskin jututtaa siitä, että mitä hän on tehnyt yksinään niin lähellä rajaa'', Raadelmatähti siristi silmiään mietteliäänä.
''Aurinkokajo, lähde sinä yhdessä Salamataivaan, Ahvenjuovan ja Fasaanitaivaan kanssa hakemaan kaatuneet ystävämme läheltä Synkkävarjon rajaa. Apilakarhu, Huurrehaamu, Liekkiloimu, Ukkosyö ja Pilvenlumo saavat tänään hautajaisensa'', Raadelmatähti kääntyi luottokissansa puoleen.
''Metsänärhi on myös loukkaantunut'', Hiirenpolku yllättäen lähestyi Raadelmatähteä, joka jakoi juuri tehtäviä. Päällikkö kääntyi parantajaa kohden jo kyllästyneenä tuon naamasta. ''Hän sanoi taistelleensa yhdessä Pilvenlumon kanssa mäyrää vastaan, joka yritti napata Kilpikonnapennun, jonka häntä on mäyrän hampaiden jäljiltä reikäinen. Pennut ovat jo saaneet hoitoa, mutta he tarvitsevat uuden sijaisemon'', parantajan äänessä oli jokin sävy, joka sai Raadelmatähden pysymään pitkän vaiti. Hän epäili niitä sanoja, kuten Hiirenpolkukin epäili itseään.
''Tarusilmä voinee auttaa'', Raadelmatähti selasi nopeasti sotureita takaataan läpi ja laski häntänsä nuoren naaraan lavalle. Tarusilmä räpäytti ilahtuneena silmiään, samalla räpäytyksen pyyhkiessä epätoivoisia kyyneleitä kasvoilta, kun hänen isänsä Apilakarhu olisi kuollut.
Hiirenpolku epäili tuota, mutta heilautti sanomatta mitään korvaansa ja lähti nuoren neidin kanssa kohti parantajanpesää, jossa kaksi pentua olisi.
''Haluatko sinä Usvapolku tulla kanssamme hakemaan Apilakarhua? Toisaalta ei taida olla hyvä ajatus, että kuljet niin paljon edes-takaisin'', Raadelmatähti katsahti naaraaseen, joka oli aiemmin luvannut hakea Apilakarhun vielä. Raadelmatähti itse liittyi mukaan Aurinkokajon partioon, ja partio odotti vielä Usvapolun vastausta, että haluaisiko viimeisillään oleva naaras lähteä hakemaan kaatunutta kumppaniaan takaisin kotiin.

//Jake, Myrskyvaahteran kissat //

Hiirenpolku ei ollut ennättänyt vielä ratkaista tilannetta poikansa Metsänärhen kanssa, joka seisoi vankkana oven pielessä. Ehkä jopa esteenä, mutta sokea Hiirenpolku oli vain synkkänä ja ankarana suunnannut sokeat silmänsä poikaansa kohden. Ehkä parantaja oli tehnyt virheen, kuten moni olikin jo ennakkoon hänelle sanonut. Metsänärheä ja Ilvesharhaa ei olisi pitänyt ottaa kansaan, he olivat kehittäneet itselleen sellaisia selviytymisentaitoja Imperiumissa, jotka eivät olisi tervetulleita koskaan Myrskyvaahteraan. Metsänärhi tiesi, että Hiirenpolku haistaisi sen veren hajun, johon sekoittui selvästi toisen kissan verta.
Kuitenkin aukiolta alkoi kuulua pian ääntä ja Hiirenpolku kuuli itsensä kutsuttavan. Se huuto sai Metsänärhenkin herpaantumaan tuijotukseltaan parantajanpesässä ja Hiirenpolku askelsi silloin toisen vierelle.
''Ilvesharha, huolehdi, että veljesi pääsee peseytymään järvelle. Minun poikani eivät näyttäydy tuollaisina leirissä. Tutkit tarkemmin haavasi, kun olet puhdistautunut, sillä minä en sotke tassujani paholaisen himoihin enää koskaan'', Hiirenpolku siristi silmiään kaksikolle.
Hän oli saanut Kilpikonnapennun hännän paikattua, sekä haavat puhdistettua että levitettyä salvaa, ja nyt tämä lepäsi siemenien vaikutuksesta tajuttomana sisaruksensa Tulipennun vierellä Hyasinttikatseen vahtiessa näitä hiljaisena (?). Sinihopeinen kolli astui sen jälkeen ulos pesästä ja saapui aukiolle katsomaan tapahtunutta, jossa nuori Salviantassu makasi emonsa syleilyssä ja vieras pentu tärisi maassa kaksikkoa lähellä. Kissat olivat selvästi kantaneet pienen itkevän Salviantassun leiriin.
Hiirenpolku nuuhkaisi Salviantassua kohden, mutta naaras vaikutti olevan kunnossa. Tämän voimat olivat ehtyneet, käytetty äärirajoilleen ja tämä oli voimakkaasti uupunut. Hiirenpolun viikset kutittivat vikisevää pentua, joka haisi voimakkaasti Usvapolun kissalta.
''Hän on sen verran pieni, että tarvitsee ravintoa joltakin emolta. Toistaiseksi hän näyttää olevan kunnossa'', Hiirenpolku heilautti korviaan puhuessaan. Ei ollut verta, kevyttä paleltumaa korvissa ja hännässä, pennun turkki oli pitkään ollut märkä ja kylmä maailma saisi aikaan pahojakin seurauksia. Kuitenkaan nenä ei vuotanut, silmät olivat itkuiset, mutta ne eivät rähmineet.
Marjasiipi tuli tutkimaan kolmen Myrskysielun pennun viereltä löytynyttä pentua.
''Hän voi levätä meidän kanssamme, hän taitaa eniten kaivata lämpöä, lepoa ja ravintoa'', Marjasiipi nuuhkaisi pentua, kunnes nuolaisi tuon likaista turkkia siistimmäksi.
''Älä takerru häneen. Me emme halua kuitenkaan Usvajoen kanssa ongelmia, emmekä epäilyä siitä, että me olisimme varastaneet tämän pennun. Raadelmatähden palatessa, on hyvä kertoa hänelle pennusta ja antaa hänen päättää, mitä me teemme sille'', Hiirenpolku jämäkästi sanoi lempeälle naaraalle, joka hivenen harmistuneena painoi korviaan alas, mutta otti pennun hiljaa kehräten hampaisiinsa ja lähti kulkeutumaan suojaisaan pesään, jossa kietoutui pentujen keskelle ja alkoi pestä Usvajoen pientä pentua.
Salviatassun kertoessa Synkkävarjon rajaa lähellä olleesta taistelusta, Hiirenpolku ei ennättänyt kuitenkaan kaikkea kuulla, kun Raadelmatähti ja Usvaputous saapuivat leiriin selvästi johonkin valmistuneina.

//Aaduska
Yllättävä Haukkatassun ele sai Tuulisydämen kehräämään jopa pienesti. Nuoren kollin painaessa pehmeän sekä lämpimän turkkinsa isäänsä vasten, hän painoi tätä vielä itseään kohden hännällään hymyillen kohottaen hymyään pennustaan kohti maisemaa.

“Kaikki tulee vielä järjestymään Haukkatassu. Vaikka maailma näyttäisi synkältä välillä, se näyttää vielä valonsa meille kaikille”, kolli tokaisi katsoessaan järvistä maisemaa itsekin silmät lumoutuneina. Vaikka pentu kokisi olonsa nyt petetyksi sekä epäonnistuneeksi, hänen oikea aikansa tulisi vielä, ja Haukkatassu kohtaisi vielä maailman vahvempana.

Hetken nautittuaan ajasta poikansa kanssa, Tuulisydän päästi irti Haukkatassusta ja lähti ottamaan askelia kohti Usvajoen rajaa, toivoen voivansa näyttää pojalleen ensin Harmaamaan sekä Vanhan ukkospolun. He sieltä kauempaa voisivat palata sitten lähemmäs kohti leiriä, sekä muita kansojen rajoja. Kuitenkin heidän rajoinaan olisi tärkeimpinä Kuutiikeri sekä Usvajoki, kun Salamavuorta eikä Lumottuapolkua enää olisi. Imperiumistakin oltiin päästy onneksi eroon.

“Muista aina katsella mihin asettelet käpäläsi. Kaneja liikkuu täällä kaikkialla, vaikka erityisesti kaniniityllä koloja löytyy erityisen paljon. Myyrät kuitenkin käyvät siellä usein tarkistamassa mahdollista riistaa, sekä missä kunnossa omat kolommekin ovat. Emme kuitenkaan tahdo venäyttää käpäliämme turhaan, joten pidä katseesi edessäsi minne kuljet, ja välillä katso tassuihisi”, Tuulisydän naukaisi puhuessaan katsellen eteenpäin sitten viimein laskien katseensa maahan väistäen pienen sateen aiheuttaneen kolon. Oranssi kolli hymähti ja sitten katsahti kohti Haukkatassua, josko kolli olisi päässyt mukaan.

//Masi
Usvapolku kuunteli äimistyneenä Raadelmatähden kertomusta Imperiumista, jossa oli kuullut Apilakarhun löytäneen pedonkesyttäjän lahjan. Naaras luimisti korviaan yllättyneenä tällaisesta kyvystä edes, ja vielä että Liekkiloimukin oli saanut sellaisen lahjan. Vaikkei toinen kolli ollutkaan sille ehkä käyttöä löytänyt. Mutta emoa ihmetytti kuitenkin kumppaninsa suurikin salaisuus, josta itse naaras ei ollut kuullut mitään. Ehkä se oli tärkeääkin pitää salassa, olihan asia mahdollisesti hyvinkin pelottava, varsinkin jos suuri karhu tallustaisi vain leiriin. Pelkästään tässä tilanteessa, se tilanne oli kauhistuttava, sekä erittäin pelottava. Usvapolku vieläkin tärisi käpälistään.

“Ei, ei todellakaan kertonut”, naaras huokaisi hiljaa vastauksen Raadelmatähdelle kääntäen katseensa johtajastaan kuolleeseen kumppaniinsa, jonka ruumis oli nyt alkanut viilenemään enemmän. Sydän särkyneenä hän vain rutisti loppuja omasta rakkaastaan itseään vasten, viimein kyeten käpälilleen ollen valmiina lähtemään leiriin kertomaan suru-uutisia. Kuitenkin heitä viivytti vielä äkkinäinen yllätys pensaikosta, kun keskikokoinen mäyrä vyöryi veriselle aukiolle omassa kidassaan jotain karvaista, sekä veristä. Usvapolku puristi hampaansa yhteen ja luimisti korvansa päänsä myötäisiksi, yllättyen lopulta eteensä loikanneesta kollista. Raadelmatähden tuoksu valtasi Usvapolun nenän, sekä tämän pyöristetty selkä ja pörhistyneet karvat nappasivat naaraan huomion. Sinisilmäinen naaras huomasi katselevansa kollin selkää lumoutuneena, kunnes lopulta mäyrä oli kadonnut aukiolta ja Raadelmatähti oli siirtynyt katsomaan tämän tuomisia. Hän ei kyennyt siirtämään silmiään kollista ja hieman nyt suu raollaan hän tarkkaili kollin askelia kohti toista murskattua kehoa, joka kollin hiljaisten sanojen mukaan osoittautui Usvapolun pesätoveriksi, Pilvenlumoksi. Kauhu valtasi naaras kermansävyisen naaraan kehon, ja tämä silmiään räpäytellen tarkkaili taas aukiota ja huokaisi syvään kivusta, sekä surusta. Nyt myös Pilvenlumo? Sinisilmäinen naaras kohtasi lopulta kollin katseen ja hän siirtyi sivuun Apilakarhun ruumiin luota tassunsa veressä.

“Palaan pian hakemaan sinua”, tuo kuiskasi Apilakarhun korvan juureen sitten poistuen paikalta hiljaa, vaikka raskain askelin. Heidän koko kansansa olisi taas murtunut, sekä hajonnut uusiksi palasiksi. Miten kaikkea tällaista voisi sattua niin lyhyeen aikaan? Usvapolku asteli hiljaa Raadelmatähden vierelle pää sekä häntä matalana, kulkien ehkä hitaasti johtajan perässä, joka varmasti tahtoisi juosta leiriin pikimmiten.

Haukkatassu nyökäytti päätään. "Okei". Hän naukui ja lähti Tuulisydämmen kanssa ulos leiristä. Hän tunsi olonsa hiukan yksinäiseksi kun hänen sisarensa ja johtaja eivät kuunnelleet olleenkaan. Onneksi sentään Tuulisydän kuunteli häntä. Hän pohti kun he saapuivat ulos leiristä. Hän tunsi sade pisaroiden kastelevan turkkiaan ja hän pörhisti karvansa. Hän käänsi katseensa heitä ympäröivään maisemaan ja ällistyi ja hänen silmänsä suurenivat hämmästyksestä. "Tämä maisema on mahtava". Hän henkäisi ihastuksissaan. Hän kuunteli tarkasti kun hänen isänsä puhui ja nyökytteli oikeissa kohdissa. Hän katsahti isäänsä kun tämä oli lopettanut ja huomasi toisen katsovan lempeästi häneen. Hän sai pienen hymyn huulilleen ja painautui Tuulisdymmänen turkkiin kiinni(?)

//Masi
“Thomu-ähti!” Tuulenkapina huudahti ehkä pelästyneen yllättyneenä, kun ruskean naaraan selässä roikkui tumman harmaa tutun näköinen kolli. Leiri oli ollut hiljainen mutta myös hämmentynyt siitä, miksei Tomutähti ollut palannut. Muttei Tuulenkapina ollut kyennyt ottamaan koko Usvajokea hallintaansa vain sen takia, ettei johtaja ollut palannut tehtävältä aiemmin. Hän tunsi kuitenkin suurta helpotuksen tunnetta, kun näki kollin sentään omassa turkissaan, vaikka henkihieverissä.

“Nokkoskob-a ja Thaimio-ava!” Tuulenkapina huusi parantajia juostessaan kohti Fuugaa, joka kertoi hänelle millaisessa tilassa heidän johtajansa olisi. Vihersilmäinen naaras katseli Fuugaa huolen pilke silmässään ja kiitollisuuden vivahde hymyssään. Sentään hänet olisi nyt löydetty. Vaeltava harakka vei Tomutähteä kohti parantajien pesään, jonka pedille lopulta laski kollin. Hän ehti nähdä miten Tomutähden silmät avautuivat, mutta sitten taas sulkeutuivat. Hän ehkä palasi tajuttomuuteensa taas. Musta raitainen naaras huokaisi syvään toivoen parantajien voivan auttaa häntä pysymään edes hengissä.

“Mishtä löyshit häne-?” Tuulenkapina naukui hiljaa Fuugalle ohjatessaan itseään hieman suurempaa naarasta pois pesästä tämän edustalle, katsahtaessaan sitten kohti toisen seuralaista. Kissa ei ehkä näyttänyt kansakissaksi sopivalta, mutta selvästi hän olisi Fuugan hyvä ystävä ja kulkisi toisen mukana. “O-en e-ittäin kiitollinen shinulle kun toit häneth ko-iin”, varajohtaja huokaisi epäselvälle puheelleen vilkaistessaan kohti pimeää pesää, ja sitten taas Fuugaa. Häntä todella kiinnosti miten Fuuga olisi löytänyt toisen, ja tiesikin tuoda hänet Usvajokeen. Varmasti sana kiertäisi kansattomienkin keskuudessa, mutta loppujen lopuksi kolli ei ollut kauaa edes vielä heidän johtajanaan.