//Aurinkotuuli, Masi
Tulikettu hymyili huvittuneena, kun Liekkitassu luisui hänen ohitseen liukkaalla maanpinnalla. Onneksi lähettyvillä ei ollut suuria rotkoja, jonne naaras olisi voinut pudota. Tässä säässä pitäisi oppia hallitsemaan käpäliään, ja varmasti useaan otteeseen oppilaat kokisivat Maaemon luomat vaikeudet, ennen kuin oppisivat kaiken. Hänen ajatuksensa keskeytti lopulta kaukaa kantautuva huuto, kun soturi kutsui häntä juostessaan samalla häntä kohti. Tulikettu kääntyi oitis kohtaamaan Ilveskynnen katseen, joka oli täynnä ahdinkoa sekä pelkoa. Oranssi naaras pörhisti hieman niskavillojaan pelätessään leirin puolesta, mutta lopulta hänen katseensa täytti suru, kun Kastanjapolte kertoi leirissä tapahtuneista kauheuksista. Valtava suru sekä kaipuu täytti naaraan violetit silmät, ja hän hädin tuskin katsettaan kohdistaen mihinkään vain tuijotti eteenpäin, ennen kuin hänet herätti Ilveskynnen huuto Tuulisydämestä sekä Haukkatassusta. Oranssin valkea naaras pudisteli päästään ajatuksensa ja katsahti Liekkitassuun.

“Liekkitassu, palaa Tuulisydämen sekä Haukkatassun mukana. Kastanjapolte, lähde etsimään Risatähteä. He lähtivät ennen meitä Harmaamaan suuntaan, veikkaisin, että olisivat lähellä järveä”, Tulikettu naukaisi ääntään pitäen yllättävän vakaana. Varajohtajan katse kääntyi oppilaastaan Kastanjapoltteeseen, ja toisen nyökäyttäessään päätään Tulikettu lähti juoksemaan tassut lujaa iskien maahan kohti leiriä. >>Kukkaiselo!<< hän huusi mielessään sateen paiskatessa itseään nenään estäen kyynelten valumisen poskille ja alas maahan. Hän ei ollut edes ehtinyt sanomaan toiselle mitään ennen tämän poismenoa. >>Voi Kukkaiselo<< hän huokaisi mielessään juostessaan mahdollisimman lujaa kohti leiriä, tassut luistaen sen sisäänkäynnin ohi ja lopulta naaraan palatessa raskaasti hengittäen leiriin tämä kohtasi Leijonaliljan ahdistuneen katseen. Kolli istui märän Kukkaiselon ruumiin äärellä leirin keskustassa, pahalta haisevan kanin hajun nousevan jostain leirin seinämistä. Joku oli varmaan siirtänyt sitä toisaalle.

“Mitä on tapahtunut?” Tulikettu haukkoi henkeään ja saapui katsomaan pientä valkeaa naarasta.

“En tiedä”, Leijonalilja huokaisi ja painoi silmänsä surullisena kiinni. “Hän ehti syömään, ennen kuin menehtyi aivan käpälieni juureen”, kolli naukui surullisena ja katsahti kohti vanhinten pesää, josta Aurinkotäplän apea pää näkyi pimeydestä. Varajohtaja seurasi shamaanin katsetta palauttaen sen lopulta takaisin Kukkaiseloon.

“Sanoit, ettei kukaan saisi syödä kaneja? Onko niitä löydetty monta riistakasasta?” Tulikettu naukaisi ääni surullisen vakaana, katsahtaen kohti riistakasaa. Leijonalilja kohautti olkiaan ja katsahti Hallatulen suuntaan, joka oli leiriin tuonut Kukkaiselon syömän kanin.

“Emme löytäneet kuin pari, muttemme tiedä ovatko muutkin kanit sairaita”, Hallatulen hiljainen ääni vastasi Tuliketulle kollin huomatessa naaraan tuijottavan. Tulikettu nyökäytti metsästäjälle päätään ja hiljaa huokaisi ennen kuin asettui istumaan maahan Leijonaliljaa vastapäätä. Mitä he tekisivät? Jättäisivät vain kanit syömättä, koska joku niistä kantaisi sairautta? Hehän menehtyisivät nälkään hiirenkorvan saralla! Tulikettu repi nurmea kynsiensä alla, ennen kuin uskalsi kääntää katsettaan Kukkaiselon pään suuntaan. Hän näytti niin levolliselta, vaikka hirvittävä kohtaus oli hänet vienyt mennessään.

“Hän nyt matkaa Lumisuden kanssa”, Tulikettu lähes huomaamattaan naukaisi saaden Leijonaliljalta musertavan katseen.

//Masi
Savutassu nyrpisti nenäänsä Risatähden kertoessa, miten toiset ötökät jäisivät ikuisiksi ajoiksi ryömimään maanpinnalle tai sen alle. Tuo kohotteli käpäliään astellessaan eteenpäin ja sitten vasta keskittyi kuuntelemaan uudestaan Risatähteä, sekä ympäristöään. He matkasivat hetken aikaa kohti pahalta haisevaa paikkaa ja nuori naaras aivan ihmeissään katseli eteensä, miten kukaan tahtoisi tällaisen paikan lähettyvillä asua. Uudestaan valkea naaras nyrpisti nenäänsä ja katseli miten pitkälle tumma Harmaamaa jatkuisi eteenpäin kadotakseen horisonttiin. Risatähti kertoi hänelle, miten hiirenkorvana tämä maa muuttuisi kuumaksi käpälien alla. Savutassu asteli hieman lähemmäs ja katseli ensin sen kamalalta haisevaa pintaa, ennen kuin varovasti laski käpälänsä sen päälle, ja kokeili sen pintaa sen nyt ollessa viileä. Hän pudisteli päätään itsekseen katsahtaen sitten mustan valkeaan mestariinsa.

“Toivottavasti en ikinä joudu tänne hiirenkorvana”, naaras mutristi suutaan ja katsahti vielä taakseen kohti inhottavaa maata. Häntä hieman kiinnosti kyllä nähdä hirviöt, ja haastaa niitä jos ne eksyisivät heidän reviirilleen, mutta tuota paikkaa Savutassu ei kaivannut, eikä kyllä halunnutkaan tutustua siihen sen paremmin. Kaukainen osa reviiriä, jossa harvoin käytäisiin, se riitti hänelle. “Oletko koskaan joutunut hirviön kanssa nenäkkäin?” nuori naaras heilautti korviaan kohti mestariaan heidän saapuessaan pian kohti Vanhaa Ukkospolkua. Risatähti kertoi hänelle tien ylittämisestä, ja harjoituksen vuoksi naaras katsoi molempiin suuntiin, vielä höristellen myös korviaan. Lähistöllä ei liikkuisi hirviöitä joita tulisi pelätä. Hän siis nyökäytti päätään mestarilleen ottaen opin vastaan, ja sitten uteliaana hän käänsi silmänsä Risatähteen toisen ohjatessa heitä kohti järveä esittäen samalla kysymystä. Hetkisen Savutassu yritti sisäistää kaikkea mitä naaras hänelle sanoi, mutta lopulta hän ymmärsi, miten voisi käyttää jokaista aistiaan ympäristönsä tutkimiseen. Hän siis kohotti kulmiaan hymyillen ja pysähtyi pian toisen rinnalle, painaen tassunsa maata vasten, huomaten selvän eron kaniniityn sekä tämän maanpinnan välillä. Hän virnisti tyytyväisenä, höristäen sitten korviaan kohti Risatähden osoittamaa multanyppylää kohden. Valkea naaras painautui alemmas lähelle maata, nyt vasta tuntien rapinaa käpäliensä alla. Hän hymyillen kohotti virnettä naamalleen ja räpäytti silmiään ymmärtäväisesti Risatähdelle. Näyttäisikö naaras hänelle miten napattaisiin myyrä? Jos opettaisi, hän varmasti veisi Liekkitassun sekä Haukkatassun nenien eteen ensimmäisen saaliinsa! Varmasti muut olisivat kateellisia!

//Jake//

Raadelmatähti seurasi tyynenä Salviatassun ja pennun puheita, joka oli esittäytynyt Salviatassulle nimellä Lounapentu. Päällikkö seurasi toisen elekieltä, selvästi kaksikko oli jakanut jotakin keskenään, sillä näiden välille oli alkanut jo muodostua jonkinlainen suhde. Salviatassu vaikutti siltä, että oli huolissaan ja halusi ohjeistaa pentua, josta Raadelmatähti tiesi, että jotakin kaksikon välillä oli keskusteltu, jonka tuominen ilmi voisi olla haastavaa. Tai ainakin Salviatassu vaikutti siltä, että hän tiesi jotakin, jonka takia halusi asetella Lounapentua Raadelmatähden edessä käyttäytymään hyvin.
''Mitä teit niin kaukana leiristäsi, pentu? Luuletko, että Myrskyvaahtera antaa sinun vain kävellä pois kaiken sen jälkeen, kun olemme auttaneet sinua? Se, että olet hengissä on tällä hetkellä Myrskyvaahteran ansiota. Ei sinun, eikä etenkään Usvajoen'', Raadelmatähti astui pennun hännänpäälle ja kiskaisi tämän eteensä alleen, tuijottaen toista silmillään tiukasti. Hän päästi otteensa toisen hännästä ja suoristi tympääntyneen ryhtinsä.
Olisihan se pitänyt arvata, että pentu olisi pitänyt jättää kuolemaan. Hyödytön, turha, eikä mitään mielenkiintoista koko ötökänkokoisessa riiviössä. Miksi ihmeessä Ukkosyö oli antanut Salviatassun vaarantaa henkensä ylittämällä rajan ja pelastamalla pennun? Miksi ihmeessä Salviatassu oli sitten katsonut pennun olevan niin huonossa kunnossa, että tämä tarvitsisi apua, jos pentu nyt tomerana marssisi jo omia menojaan pois?
''Lakimme eivät myöskään myönnä pennulle oikeuksia poistua omille teilleen leiristä. Siksikin, jos olet noin vain palaamassa takaisin Usvajokeen, joka on jättänyt sinut juuri heitteille, Myrskyvaahteran tulee saattaa sinut sinne tai sitten ottaa sinut vangikseen, epäiltynä meidän vakoilemisestamme'', Raadelmatähti huvittuneena nuolaisi etukäpälällään päänsä ylitse.
''Ja koko touhuhan alkaa näyttää siltä, että olet jonkinlainen Usvajoen juonittelema ansa meille. Niinkö ahne Tomutähti onkaan, että lähettää jo pennutkin juoniinsa mukaan? Miettinyt varmaan yhdessä muiden kanssa, että miten pilkata Myrskyvaahteraa ja saada meidän huomiomme, laittamalla pennun ihan rajojemme tuntumaan'', Raadelmatähti kohotti huvittuneena päätään, kissojen aukiolla kerääntyessä uteliaina katsomaan tilannetta. Ehkä Raadelmatähti laski leikkiä tai sitten hän oli tosissaan, ja oikein tietoisesti halusi napata riiviön vangiksi Myrskyvaahteralle vain ja ainoastaan pelkästään tuon huonon käytöksen seurauksena. Hänen mieltään oli vaikeaa ulkopuolisen tietää ja sanoa, olihan kolli kasvanut Imperiumissa vankina.
Raadelmatähti virnisti itsekseen.
''Usvajoki taitaa hakea tekosyytä, jotta voi hyökätä meidän keskuuteemme'', Raadelmatähti tarkkaili pentua sittenkin kiinnostuneena. Hän mielellään kynsisi Tomutähdeltä silmät päästä.

//Heli//

Hiirenpolku tarkisti vielä Usvapolun tilannetta, liikaa verta tämä ei ollut menettänyt. Hän oli hyvin helpottunut siitä, että synnytys oli sujunut todella nopeasti. Ehkä stressiaalto oli käynnistänyt synnytykseen lisää vauhtia tai sitten Huurrehämärä oli auttanut tytärtään. Hiirenpolku kiitti hiljaa mielessään sisartaan, kunnes havahtui Usvapolun kysymykseen. Hiirenpolku naurahti toiselle.
''Huomasinhan minä. Mutta minusta vaikuttaa siltä, että mitä oudoin geenimme vuosien edessä jatkaa sukupolvessa vain eteenpäin. Usvapolku-'', Hiirenpolku hymyili pehmeästi. ''Sinä synnyit sokeana pentuna, ja olen käyttänyt näköni sinun silmiisi rituaalien avulla. En ollenkaan ylläty siitä, mikäli Kaiku sotkeutuu vielä enemmänkin ja tulevaisuudessakin siihen, millaisia meistä tulee'', Hiirenpolku hymyili sisarensatyttärelle.
Usvapolku oli ollut voimakas koetus Kaiulta Hiirenpolun moraalille ja syy myös, miksi hän oli menettänyt Lumouksenpolussa parantajan arvonsa, mutta siitä huolimatta, että tämä oli päätynyt Kuolon maille, ja kerrassaan myynyt silmänsä paholaiselle, jotta tämä antaisi Usvapolulle näön, Kaiku ei ollut hylännyt Hiirenpolkua siltikään.
''Katsotaan minkälaiset niistä tulevat'', Hiirenpolku silitti pennun päätä hännällään. ''Ja mitä sieltä on tulossa. Kaiun tahto se varmasti on ja meidän tulee pyrkiä siihen, että autamme häntä hänen elämässään, emmekä luo ennakkoluuloja tai pelkoa. Mitä tahansa se onkin, se tulee varmasti vielä tukemaan Myrskyvaahteran tulevaisuutta'', parantaja pehmeästi siirsi häntänsä takaisin tassujensa päälle.
''Olen nähnyt Lumotussapolussa peurojen vasoilla tuollaisia, kun vasoja on tuotu riistakasaan. Täällä Myrskyvaahteran kissat eivät niitä oikeastaan nappaile, mikä on kummallista. Mutta annetaan Kaiun näyttää, mitä sillä sitten onkaan mielessään. Ellei tämä ole emosi jekku'', Hiirenpolku kohotti katseensa pesän katon raosta kohti taivasta ja hymyili.
''Lepää nyt, Raadelmatähti varmaan tulee sinua vielä tapaamaan. Käyn hakemassa sinulle syötävää, palaan pian'', Hiirenpolku hymyili, lähtien pesästä ja askelsi aukiolle, vaihtaen samalla katseen Raadelmatähden kanssa, jolla oli kuitenkin tassut täynnä töitä. Hiirenpolku valikoi oravan ja pöllön, palaten pesälle, samalla kun hänen lemmikkihiirensä kurkisti hänen päänsä päältä, levitteli etutassujaan ja haukotteli makeasti.
''Sinä se kuorsaat äänekkäästi, sinulta jää kaikki mielenkiintoinen näkemättä'', Hiirenpolku murahti toiselle, joka maiskutteli unisena itsekseen ja kiertyi uudelleen pieneksi tuhisevaksi palloksi. Hiirenpolku laski aterian Usvapolun eteen.

//Usvajoki, Heli//

Vaalea kolli, mutta likaisensävyisellä kuviolla makasi kyljellään. Yllättäen hän veti voimakkaasti henkeä ja tämän silmät rävähtivät apposen auki. Taimiorava henkäisi kauhistuneena, kun pelästyi päällikköään ja kellahti tuon yläpuolelta takamukselleen, kaikki karvat pystyssä. Tämä pidätti hengitystään ja katseli päällikköä, joka kääntyi vatsalleen ja ravisteli särkevää päätään. Taimiorava tiesi heti, että päällikkö oli ollut Kaiun luona ja menettänyt vielä toisen elämänsä. Kaiku tekisi parhaansa pitääkseen kollin hengissä ja valmiina suojelemaan kansaansa.
Tomutähden silmissä oli sumeaa, Taimiorava tuntui jakautuvan kolmeen tai neljään persoonaan. Hän sähähti toiselle voimakkaasti ja väläytti parantajakissalle hampaitaan, jotta toinen pysyisi kauempana hänestä. Taimiorava pelästyneenä peruutti päällikön luota ja vinkaisi hiljaa.
''Ei mitään hätää Tomutähti. Olet parantajanpesässä'', Taimiorava naukui, Tomutähden lihaksien hiljalleen rentoutuessa. Kissa ei selvästi ollut uhka hänelle. Kun viimein huone lopetti kieppumisen ja Taimioravaa oli vain yksi kappale jäljellä, Tomutähti vasta tunnisti, kenen kanssa hän keskusteli.
''Missä Tuulenkapina on?'', Tomutähti huterasti kohosi jaloillee, Taimioravan laskiessa huolestuneena tassunsa toisen tassun päälle, yrittäen sillä eleellä pyytää päällikköä lepäämään.
''Putosit vuorilta taistelupartion mukaisesti, olet menettänyt elämiäsi, ja sinulla taitaa olla jonkinlaista muistinmenetystä'', Taimiorava naukui, Tomutähden huitaistessa toisen tassun pois.
''Olen kunnossa'', Tomutähti murahti, vaikkakin Taimioravan sanat saivat hänelle aikaan ajatuksen. Hän suoristi yllättäen ryhtinsä. ''Putosin vuorilta? Miksi minä olen ollut vuorilla?'', Tomutähti räpäytti vastausta odottavia silmiään parantajalle. Taimiorava katseli suurin ja huolestunein silmin päällikköään.
''Lähditte sotaan Yötaivasta vastaan. Yötaivas on kukistettu, mutta partio palasi kotiin ilman sinua, mutta kertoi sinun pudonneen vuorilta. Muutama päivä sitten Fuuga ja Apollo toivat sinut kotiin'', Taimiorava naukui, Tomutähden istuutuessa pedille ja räpytellessään silmiään, sillä hänen päätään särki niin.
''En muista sellaista'', Tomutähti murahti tympääntyneenä. ''Missä Nokkoskobra on? Sinäkö olet minua hoitanut?'', päällikkö mittaili parantajakissaa.
''Nokkoskobra nukkui pois muutama auringonhuippu sitten. Toimin nyt kansamme parantajana'', Taimioravan ääni oli hiljainen. Tomutähti yritti ymmärtää, miten kauan hän oli ollut poissa tästä maailmasta ja kohosi sitten jaloilleen.
''Minun on parasta löytää Tuulenkapina ja Lasipilvi'', Tomutähti kuitenkin hetken kuluttua murahti ja asteli parantajan ohitse.
''Älä rasita itseäsi liikaa!'', Taimiorava huusi epätoivoisena hitaasti ja horjuen askeltavan päällikön perään, joka toisinaan heilutteli päätään selkeyttääkseen ajatuksiaan.
Aukiolla tuntui aika pysähtyvän, kun Tomutähti astui pesästä ulos. Hän huomasi heti Lasipilven kalpenevat kasvot ja tämä peruutti äkkiä pentujensa luokse aterioimaan kuin ei olisi muka huomannutkaan isänsä tuloa. Violetinsävytteiset päällikön silmät katselivat raivonliekein kohden Lasipilveä.
Jotakin muutakin oli aukiolla juuri tapahtunut, kissat katselivat Konnatarua, jonka kasvoilta vuosi verta.
''Revontulikukka!'', Tomutähti kutsui tytärtään, lähtien horjahdellen askeltamaan lavat ylhäällä toista kohden. Mutta jälleen hänen silmissään vilisi kymmeniä Revontulikukkia ja kolli ravisteli päätään, horjahti sivulle, mutta paljasti kyntensä pitääkseen itsensä pystyssä. ''Missä Tuulenkapina on?'', Tomutähti käheästi puhutteli Revontulikukkaa, huomaten siinä sivussa Hohdonkaiunkin tulevan häntä lähemmäs.
Tomutähden kasvoille levisi helpottunut hymy siitä, että Hohdonkaiku olisi täällä, kolli vaisusti kurnahtaen tyytyväisenä ja ääni matalana painoi poskensa toisen poskea vasten.

//Heli//

Liekkitassu heilutteli vuorotellen tassujaan, sillä niihin kerääntyi kaikkea märkää ja tahmeaa maaperästä, eikä ne olleet nuoren neidin mieleen. Tältä meni joitakin varapäällikön sanoja ohitse, mutta kuuli jotakin liukkaasta pinnasta ja maa-aineesta. Liekkitassu pyristeli turhautuneena takajalkaansa, kunnes Tulikettu oli yllättäen pinkaissut juoksuun. Hetkeksi nyrpeä naama muuttui kummastuneisuudeksi ja sitten oppilas pinkaisi vauhtiin saadakseen mestarinsa kiinni, joka toistaiseksi tuntui mahdottomalta, yritä nyt saada juuri aloittaneena oppilaana monta kuuta soturina ollutta kokenutta kissaa kiinni.
Lopulta Tulikettu pysähtyi ja jäi haistelemaan, Liekkitassu yritti jarruttaa tassujaan, mutta kuten mestari oli aiemmin puhunut tasapainosta ja liukkaasta maaperästä, soturioppilas luisteli epätoivoisena mestarinsa ohitse. Takamus ja kasvot kiikkuen puolelta toiselle, häntä pörhöllään takana, kunnes häntä löysi tasapainon ja vauhti hyytyi. Liekkitassu reippaasti kiirehti Tuliketun vierelle kuuntelemaan tämän sanoja.
Salamavuoren kansa? Liekkitassu maisteli kansan kummallista nimeä suussaan ja kohotti nenänsä kohden vuoria mietteliäänä. Hän ei ollut kuullut pentuna vanhimpien tarinoissa kyseisestä kansasta mitään, ja katseli uteliaana Tulikettua, joka kertoi nyt vuorista.
Tulikettu mainitsi haukat, joiden häätämisestä Liekkitassu taas oli kuullut tarinan. Kun varapäällikkö mainitsi, että kansalla olisi pian kolme uutta haukan pyytäjää, Liekkitassu hymyillen röyhisti tälle rintaansa, ottaen kunnian sanoista sisarustensakin puolesta. Kuitenkaan oppilas ei ennättänyt sanoa mitään, kun lähistöltä kuului hätääntyneitä huutoja.
''Tulikettu!'', Ilveskynnen ääni kutsui varapäällikköä, ja Liekkitassu pörhisti kummastuneena niskakarvojaan. Hän oli ollut niin keskittynyt kuulemaan mestariaan, ettei ollut haistanut tai edes kuullut kahden kissan juoksevan heitä kohden. ''Olemme yrittäneet löytää Risatähteä myöskin, mutta ehkä olemme menneet ristiin. Leirissä tapahtui jotakin kamalaa! Tarvitsemme sinne heti sinut ja Risatähden paikalle'', Ilveskynsi puuskutti voimakkaasti, ahdinkoa ja jopa pelkoa silmissään.
Liekkitassu vilkaisi huolestuneena mestariaan, mutta samalla jonkinlainen into alkoi kuplia hänen sisällään. Olisiko leirissä taistelu? Olivatko haukat hyökänneet leiriin? Mitä tahansa se olisikaan, Liekkitassu olisi valmis tekemään kaikkensa, että pääsisi näyttämään Tuliketulle kaikki vähäisetkin taitonsa. Vaikka ne toistaiseksi taisivatkin olla lähempänä napata koppakuoriainen..
''Kukkaiselo on kuollut syötyään Hallalinnun tuomaa kania. Leijonalilja kielsi syömästä yhtäkään kania, ja meidän on saatava nyt heti kaikki leirin ulkopuolella olevat kissat takaisin leiriin, jotta lisää sairaita kaneja ei pääse keskuuteemme. Emme vielä tiedä, onko monia sairastuneita ja mitä on tapahtumassa, mutta tosiaan, ainakin Kukkaiselo menehtyi hyvin pian ateriointinsa jälkeen'', Kastanjapolte jatkoi.
Liekkitassu räpytteli äimistyneenä silmiään.
''Haukkatassu näki sen'', hän kuiskasi, hyvä jos hiiren piipitystä kovempaa ja katsoi silmät suurina Tulikettua kohden. Ellei Haukkatassu olisi itse myrkyttänyt kaikki kanit riistakasassa?
''Tuolla on Tuulisydän ja Haukkatassu! Menen kertomaan heille'', Ilveskynsi henkäisi, huomatessaan Tuulisydämen ja Haukkatassun muutaman ketunmitan päässä, tulossa heitä kohden, kun huomasivat hekin varmaan kaksikon paniikin.
Risatähteä ja Savutassua ei kuitenkaan näkynyt vielä.
''Ovatkohan he kiertämässä koko leirin? Pitäisikö heitä vastaan lähteä?'', Kastanjapolte kurtisti mietteliäänä kulmiaan. ''Sinun ainakin täytyy tulla jo leiriin Tulikettu, tarvitsemme paniikin keskelle järjen ääntä'', pyytäjä kääntyi murheellisena varapäällikön puoleen.
Liekkitassu vilkaisi mestariaan ja vilkaisi samalla Tuulisydäntä kohden, jonka luokse Ilveskynsi oli juuri saapunut.

Yleiset säännöt pisteytyksessä:
• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.


Masi: +297ap +810kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
• Pääsiäiskissan palkinto: Kuukaudeksi 5ap -bonus
• Pääsiäiskissan palkinto: Kuukaudeksi 10kp -bonus
+ Hiirenpolku, Myrskyvaahteran parantaja +90kp + 30ap +3ap
+ Risatähti, Aurinkotuulen päällikkö +150kp +50ap +5ap
+ Tiikeripentu, Aurinkotuulen pentu +30kp +10ap +1ap
+ Riitasointu, Usvajoen soturi +30kp +10ap +1ap
+ Raadelmatähti, Myrskyvaahteran päällikkö +240kp +80ap +8ap
+ Metsänärhi, Myrskyvaahteran soturi +60kp +20ap +2ap
+ Kilpikonnapentu, Myrskyvaahteran pentu +30kp +10ap +1ap
+ Lasipilvi, Usvajoen soturi +30kp +10ap +1ap
+ Taimiorava, Usvajoen parantaja +30kp +10ap +1ap
+ Liekkitassu, Aurinkotuulen oppilas +30kp +10ap +1ap
+ Fuuga, Luopio +30kp +10ap +1ap
+ Apilakarhu, Myrskyvaahteran soturi +30kp +10ap +1ap
+ Tomutähti, Usvajoen päällikkö +30kp +10ap +1ap


Heli: +253ap +690kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
• Pääsiäiskissan palkinto: Kuukaudeksi 5ap -bonus
• Pääsiäiskissan palkinto: Kuukaudeksi 10kp -bonus
+ Usvapolku, Myrskyvaahteran emo +210kp +70ap +7ap
+ Tuulenkapina, Usvajoen varapäällikkö +150kp +50ap +5ap
+ Savutassu, Aurinkotuulen oppilas +90kp + 30ap +3ap
+ Tulikettu, Aurinkotuulen varapäällikkö +60kp +20ap +2ap
+ Leijonalilja, Aurinkotuulen parantaja +30kp +10ap +1ap
+ Kukkaiselo, Aurinkotuulen vanhin +30kp +10ap +1ap
+ Huurrehaamu, Imperiumin jäsen +30kp +10ap +1ap
+ Ukkosyö, Myrskyvaahteran soturi +30kp +10ap +1ap
+ Tuulisydän, Aurinkotuulen soturi +60kp +20ap +2ap


Aaduska: +3ap
Haukkatassu, Aurinkotuulen oppilas +3ap


Jake: +54ap +90kp
• Pääsiäiskissan palkinto: Kuukaudeksi 5ap -bonus
• Pääsiäiskissan palkinto: Kuukaudeksi 10kp -bonus
+ Lupiinituoksu, Usvajoen emo +30kp +15ap +3ap
+ Salviatassu, Myrskyvaahteran oppilas +50kp +25ap +5ap
+ Tulipentu, Myrskyvaahteran pentu +10kp +5ap +1ap

//Masi, Usvajoen kissat

Kokouksen jälkeen kissat olivat jakautuneina pieniin porukoihin, jossa supistiin viimeaikojen tapahtumista. Lupiinituoksu oli purkauksensa jälkeen jäänyt puhujan paikan juureen itsesäälissä rypien kuvitellen kaikkien puhuvan hänestä pahaa, vaikka todennäköisesti kissoja kiinnosti enemmän Tomutähden tila ja mahdollinen tulevaisuus jos valta vaihtuisi ja Tuulenkapinasta tulisi päällikkö. Lupiinituoksu tulkitsi toisten säälivät katseet tuomitsevina. *Eihän kukaan hyvä emo nyt päästäisi pentujaan jatkuvasti karkailemaan leiristä*, hän täydensi mielessään toisten ajatuksia.
*Kunpa Lounapentulla olisi edes hieman järkeä päässä*, hän pohti surkeana. Ahdistus sai hänen käpälänsä liikkeelle ja hän asteli aukiolla edestakaisin ajatuksiinsa uponneena.

Pian hän tunsi tutun hajun lähellään, joka normaalisti olisi tuonut hänelle iloa ja lohtua, mutta nyt hän kavahti ja kääntyi tulijaa kohti. Konnataru lähestyi häntä rauhallisesti myötätuntoinen katse silmissään.
Lupiinituoksu mieli kävi ylikierroksilla:
*En ansaitse tuota kollia. Olen pettänyt hänet. Hän tietämättään huolehtii petollisesta naaraasta ja pennusta, joka ei ole edes hänen. Voi miksi näin piti tapahtua. Hän on kumppanini ja lisäksi paras ystäväni ja kuinka olen häntä kohdellut.*
Konnataru lähestyessään maukui rauhallisesti:
“Rakkaani ei hätää. Kyllä Lounapentu on kunnossa. Hän on vahvaa tekoa. Hän on sitäpaitsi aivan kohta oppilas, hänen on aikakin oppia toimimaan myös omillaan. Tiedäthän, että hänellä on vahva luonne kuin isällään ja fiksut hoksottimet kuin emollaan. Ei hänellä ole hätää”
*Kuin isällään*, Lupiinituoksu toisti mielessään sanat, jotka jäivät kieppumaan ilmaan inisten kuin hyttysparvi. Hän oli purskahtamaisillaan itkuun ja työnsi terävästi sivuun hännällään Konnatarun hännän, joka oli hakeutumassa hänen lavoilleen. Hänen oli käännettävä katseensa pois Konnatarun lämpimistä silmistä. Lupiinituoksu mietti arkaa Hortensiatassua ja itsepäistä Punatassua ja pohti miksi he eivät muistuttaneet vahvaa isänsä luonnetta. Miksi Punatassu väitti etteivät hän ja Konnataru olleet hänen oikeita vanhempiaan. Hän muisti Kaarnaturkin sanat, jotka pistelivät iholla.
Hän pohti kauhuissaan: *Se johtuu minusta. Olen ansainnut itselleni paikan kuolossa. Minua rangaistaan virheestäni.* Hän käänsi itkuiset silmänsä kumppaniaan kohti. *Satuttaako Kaiku kohta myös Konnatarua.*, hän manaili tuntien yllättävän vihan voiman työtävän hänen kyntensä esille. Sillä aikaa Konnataru oli määrätietoisesti päättänyt yrittävänsä helpottaa kumppaninsa ahdistusta ja yritti rauhoittavasti työntää kuononsa Lupiinituoksun poskea vasten. Yllättävä vihan purkaus sai Lupiinituoksun rääkäisemään: “Mene pois! Häivy luotani! Et voi olla minun kanssani!”

Seuraavassa silmänräpäyksessä hän näki edessään vuolaasti verta vuotavan Konnatarun, joka piteli tuskissaan etutassuillaan kuonoaan ja katseli pelästynein silmin kumppaniaan. Koleaan maahan jäi veriset tassunjäljet kun Lupiinituoksu syöksyi sokeasti leiristä ulos katsahtaen vain ohimennen paikoilleen jäätyneisiin pelokkaisiin pentuihinsa. Hän juoksi leiristä sellaisella vauhdilla, ettei kukaan edes ehtinyt prosessoida tapahtunutta ennenkuin naaras olikin jo näkymättömissä.

//Masi
Salviatassu luimisti korviaan vieläkin hieman häpeissään luvattomasta rajanylityksestä, vaikka Raadelmatähti ei syyttänytkään häntä mistään. Hän oli toiminut näennäisesti oikein, mutta oli silti uhmannut silmää räpäyttämättä kaikkea sitä mitä hänelle pennusta asti oli opetettu. Hän oli luvannut emolleen olevansa kiltti ja kuuliainen ja vannonut oppilaaksi tultuaan tekevänsä parhaansa oppiakseen soturilain tavat. Olisi ollut toisaalta myös soturilain vastaista olla auttamatta pentua. Kaikki hänen vaistonsa ja järki sanoivat, että teko oli oikea.
*Miksi ihmeessä kaiken täytyy olla niin vaikeaa*, hän pohti turhautuneena. Sitten hän maukui vastauksen hiljaisesti Raadelmatähdelle:
“Lupaan etten enään luvatta ylitä rajoja.”

Salviatassu ei ehtinyt vastata kysymykseen pennusta ennenkuin Hiirenpolku tuli keskeyttämään. Hän oli tuntevinaan lämpöä parantajan hymyssä, joka aavemaisesti oli suunnattu suoraan häntä kohti, kuin sokea kolli olisi tiennyt tarkalleen missä Salviatassu seisoi. Hän hymyili takaisin, mutta tajusi heti hölmistyneenä ettei sokea voisi nähdä elettä. Hiirenpolun täytyi kuitenkin kipaista pentutarhaan ja Salviatassu seurasi tätä katseellaan ja jäi ihmettelemään silmät pyöreinä pentutarhasta ulos kannettua siniturkkista pentua. Ensin se suurine silmineen seuraili tarkkaavaisena ympäristöä, mutta pian tämä ryhtyi kiemurtelemaan Marjasiiven otteessa. “Päästä alas! Voin itse kävellä!”, kuului määrätietoinen mauku. Kun pentu huomasi Salviatassun se vastasi toisen tuijotukseen ja saatuaan tassut maahan se säntäsi Salviatassun luokse. Pentu maukui iloisena: “Heiii! Sinä olet se kiva kissa! Minä olen Lounapentu. Mikä sinun nimesi on?”
Salviatassu vastasi ensin takellellen hämmentyneenä toisen valtaisesta energiasta: “He-Hei. Öö. Minä olen Salviatassu. Olen soturioppilas. Hauska tutustua.”
Lounapentu kallisti päätään kummaksuen ja maukui: “Soturioppilas? Olet kyllä tosi pieni. Sisareni ovat kyllä paljon isompia. Ne on myös soturioppilaita ja ihan pian minäkin. Entä kuka tuo on?” Hän käänsi katseensa järkkymättä Raadelmatähden silmiin. Salviatassu häkeltyi jälleen Lounapennun suorasukaisuudesta ja maukui:
“Hän on Raadelmatähti, Myrskyvaahteran päälikkö! Nä-Näyttäisit vähän kunnioitusta!”
Lounapentu ei näyttänyt yhtään välittävän Salviatassun tiukasta äänensävystä vaan jatkoi Raadelmatähden tuijottamista.
Lounapentu maukui kovaan ääneen suoraan Raadelmatähdelle: “Kiitos avusta. Minun täytyy mennä. Olen kiireisellä tehtävällä!” Sen sanottuaan hän kääntyi häntä ja leuka pystyssä kohti leirin uloskäyntiä tassutellen muutaman askeleen kuin olisi itse ollut suurikin päällikkö.

//Masi
Usvapolku tunsi koko kehonsa läpi sykkivän palavan voiman, kivun, mutta helpotuksen, kun lopulta kaikki pennut oli ponnistettu lepäämään hänen kanssaan pedille. Naaras ei voinut ajatuksissakaan sanoin kuvailla sitä tunnetta, mitä oli kokenut koko operaation aikana. Hän oli juuri antanut elämän kolmelle kauniille pennulle, hänen ja Apilakarhun pennuille. Kehräys kumpusi väsyneen naaraan kurkusta, kun tämä viimein kohotti päätään Hiirenpolun hännän sukiessa hänen päälakeaan.
”Kiitos Hiirenpolku”, naaras henkäisi ja katseli kollia hetken ihailevin sekä onnellisin silmin. Vaikkei kolli voinut sitä nähdä, ehkä hän aistisi sen. Usvapolku käänsi sitten katseensa pentuihin, jotka hieman vikisten alkoivat hakeutua emon vatsan ääreen syödäkseen. Hiirenpolku sanoi kaikkien olevan terveitä, ja niin emokin toivoi hartaasti. >>Näetkö Apilakarhu? Kaksi tytärtä, yksi poika!<< Naaras kehräsi ajatuksissaan toivoen kollin voivan nähdä heidän upeat pentunsa. Kermansävyinen naaras tarkkaili pentujen möngerrystä, kunnes tunsi pienen piston vatsaansa vasten. Hän hätkähti hännällään huikaisten mietteliäänä nostellen sitten pentunsa yksitellen emon puhdistettavaksi. Viimeisenä hän nosti Apilakarhun väritystä omaavan naaraan käpäliensä väliin, ja ennen kuin hän ehti nuolaista toisen päälakea Usvapolku henkäisi. Pennun päälaella, korvien välissä tapitti kaksi pientä möykkyä. Naaras kurtisti kulmiaan ja varovasti nuolaisi naaraan päälakea kääntäen sitten päätään Hiirenpolun suuntaan.
”Etkö tuntenut näitä tutkiessasi pentuja?” naaras kysäisi ja käänsi katseensa takaisin pentuun, joka alkoi vikistä nyt malttamattomana. ”Hänen päälaellaan on jotain”, kermansävyinen emo tokaisi ihmetellen, ei mitenkään pelästyneellä tai pelokkaalla äänensävyllä. Hän oli ihmeissään. Olisiko tämä Vihertähden suvun geeneistä peräisin? Möykyt olivat vielä niin epäselviä, ettei naaras kyennyt sanomaan mitä ne olisi. Mutta ehkä ne kasvaisivat ja se selviäisi pennun iän myötä.

//Heli, Jake

Hiirenpolku oli ennättänyt juuri opastaa päällikköä ja tämän uutta, mutta toista oppilasta, kun kuuli pian sisarensatyttären kutsuvan häntä pelokkaana nimeltä. Sokea parantaja lähti heti juoksemaan kohden Usvapolkua, joka oli jäänyt sivummalle pentutarhaaseen.
Marjasiipi kantoi hätääntyneenä Lounapennun ulos pentutarhasta, sillä oli kuullut, että Raadelmatähti ja Salviatassu haluaisivat puhua pennun kanssa, mutta pesässä olisi selvästi käynnistynyt Usvapolun synnytys. Raadelmatähti vaikutti ehkä huolestuneelta, vaikka tuon silmät vain tarkkailivat kohden pimeää pesää, mutta samalla Marjasiiven johdolla koko porukka siirtyi syrjemmälle keskustellakseen keskenään.
Hiirenpolku sen sijaan juoksi suoraan parantajanpesään, josta keräsi mukaansa tarvittavia yrttejä. Palatessaan kuitenkin pesään, Usvapolun synnytys oli ehtinyt jo alkaa ja Hiirenpolku katseli, miten ensimmäinen pentu syntyi temperamenttisen ja paljon kokeneen Usvapolun toimesta itsenäisesti. Hiirenpolku suki rauhoittavasti nuoren emon otsaa ja kannusti tätä, samalla kun asetteli yrttejä ja seurasi toisen tilannetta.
--
''Kolme pentua, kolme tervettä pentua'', Hiirenpolku kehräsi, tutkittuaan kolme pentua. Usvapolun maatessa kyljellään uupuneena. ''Kaksi tytärtä ja yksi poika'', Hiirenpolku huokaisi, ja antoi Usvapolulle yrttejä.
Synnytys ei ollut kivuton, mutta se oli sujunut todella nopeasti nuorelta neidiltä.
''Lepää nyt rauhassa, minä olen tässä tukenasi'', parantaja silitti hännällään toisen päälakea hymyillen.

//Heli//

Risatähti tunsi viileää kaipuuta sydämessään, kun Savutassu kysyi, että kuka hiirenaivo lähtisi sotaan sateella. Risatähti hymyili pienemmälleen kuitenkin, tällä oli ikäisekseen jo monia hyviä pointteja. Mutta Synkkäputous oli saapunut sateessa ja myräkässä, pimeydessä ja hetkenä, jolloin Hallavarjo ei ollut osannut odottaa mitään. Synkkäputouksen kissat olivatkin hiirenaivoja. Mutta sateessa olisi hyviäkin puolia sodassa, vaikkei itse näkisi, pääsisi kuitenkin mahdollisesti liukenemaan riittävän lähelle vihollista, että vihollinenkaan näkisi heitä.
''Toiset ötökät eivät nuku ollenkaan talvella, osa taas paleltuu hengiltä talven tullen. Osa ötököistä ilmenee heti takaisin, kun pienikin valonsäde laskeutuu maaperälle, ja toiset taas ovat täällä aina, mutta kylmältä piilossa'', Risatähti heilautti huvittuneena korviaan.
Risatähti lähti johdattamaan Savutassua kevyen kosketuksen saattelemana kohden Harmaamaata. Sen nimeä ei tarvinnut sinällään selittää, nyt kun maa oli jo sulanut ja kykeni näkemään toisiinsa liimautuneet pienet sorat ja kivet, joita kaksijalat nimittivät asfalteiksi.
''Täällä toisinaan uinuu kaksijalkojen hirviöitä. Mutta lähempänä vasta hiirenkorvaa ja sen aikana, vielä on kaksijaloille liian kylmää tulla käymään järvellä, maatilalla tai metsikössä. Aurinkotuulen reviireillä harvoin on mitään kiinnostavaa kaksijaloille, mutta hyvä on aina ollu valppaana'', Risatähti selitti ja naputti sitten tummaa maata tassunsa alla. ''Tämä maaperä tulee hiirenkorvan aikana ja kovassa auringonpaisteessa todella kuumaksi. Se polttaa tassut todella pahasti, joka on hyvä pitää mielessä. Tätä osaa reviiristä emme kauheasti tarvitse, mutta partiot pitävät tätä aluetta silmällä juurikin hirviöiden varalta'', Risatähti vakavana kertoi, astellen sitten eteenpäin.
Hän oli huomannut Savutassunkin osittaisen pentuturkin olevan märkä ja toisinaan oppilas vaikutti palelevan, jos he pysähtyivät pitkiksi ajoiksi. Eikä päällikkö halunnut heti saattaa oppilastaan sairaaksi.
Viimeisenä kohteenaan ennen järveä oli Vanha ukkospolku.
''Tämä on vaarallinen tumma ja synkkä polku, jossa kulkee kylläkin harvoin kaksijalkoja sekä heidän hirviöitään. Aina, jos joudut sen ylittämään, sinun tulee tarkasti katsoa molempiin suuntiin, ettet jää hirviön hampaisiin. Mutta tänään me emme ylitä tätä rajaa, vaan kuljemme vielä järvelle ja sitten palaamme leiriin, että pääset lämpimään'', Risatähti hymyili helpottavasti ja kaksikko lähti kohden järveä. ''Otetaanpa välikysymys. Tämä oppi on helpompi hahmottaa kaniniityllä, kun siellä on enemmän kaneja. Tänään niitä ei ollut siellä. Muista, että sen lisäksi, että sinulla on haju-,näkö- ja kuuloaistisi, ja tietysti ilmasta hajujen maistaminen, voit myös tuntea ympäristöäsi. Tunnustele käpäliäsi, tunnetko maan tärinää tai huomaatko kasvillisuuden muuttuvan pehmeämmäksi tassuissasi? Olemme vielä aika kaukana järvestä, mutta siltikin jo maa on eri tavalla kostea kuin vaikka liukkaalla Kaniniityllä'', Risatähti opasti toista.
Hän suoristui ryhtiinsä, asetteli tassunsa tarkasti maata vasten ja sulki silmänsä.
Jokin tärisytti maata heidän alapuolellaan. Risatähti raotti silmiään ja huomasi pian pehmeässä maastossa erikoisen pienen multakokkaraisen nyppylän.
''Luulen, että allamme kaivelee myyrä'', Risatähti kuiskasi ja osoitti sitten hännällään kohti multakumpua.

//Heli, Aaduska//

Tiikeripentu haukotteli sinä aamuna voimakkaasti ja työnsi päänsä esiin kasvattiemonsa Kuplameren hännän alta. Vaisusti hän maiskutteli unisena itsekseen, pyyhkäisi silmiään ja nuuski nenä väristen ilmaa ympärillään. Kuplameri nukkui vielä kaikessa rauhassa, joten ilkikurinen hymy hiipi Tiikeripennun kasvoille, kun tämä pujahti ulos pediltä, sitten pesästä ja istuutui mietteliäänä pentutarhan ulkopuolelle.
Leirissä oli poikkeuksellisen hiljaista, Risatähti oli nimittänyt uusia oppilaita ja oppilaat olivat mestariensa kanssa lähteneet matkaan. Tiikeripentu kuitenkin säikähti, kun kuuli kovaa valittavaa huutoa, joka kantautui parantajienpesästä. Ensin pörhistyneet karvat laskeutuivat, kun Tiikeripentu nyrpisti nenäänsä ja kuittasi mielessään, että Leijonalilja ehkä astui jonkin terävän päälle.
Mutta sitten hän pysähtyi ja heilutteli huvittuneena korviaan, keksiessään pienen jäynän niin itseään täynnä olevilla päälliköiden jälkeläisille. Tiikeripentu viiksiään väräytellen hiippaili parantajienpesän edustalle ja kurkisti sisään, mutta ymmärsi vasta silloin, että aiempi huuto olikin tullut vanhintenpesästä ja parantajanpesä olisi tyhjä. Pentu kohautti vihellellen lapojaan ja hyppelehti sisään varastoiden luokse, vilkuillen rauhassa tarjontaa. Hän raotti uteliaana sammalia, jotka kätkivät sisälleen jotakin.
Hän oli yrittänyt löytää jotakin terävää, joita saisi ripotella Savutassun, Liekkitassun ja Haukkatassun vuoteisiin, mutta valitettavasti hän tyytyi sammaliin, jotka pitivät sisällään pahanhajuista tahnaa. Tiikeripentu joutui nyrpistelemään omaa nenäänsä hajulta, mutta hän onnistui juuri ja juuri livahtamaan oppilaidenpesään piiloon, ennen kuin Neilikkatassu ehti nähdä häntä.
Tiikeripentu kikatti itsekseen, kun hän kaatoi hiirensappea pitkin oppilaiden petejä, ensin tarkistaessa kohteenaan olevan oikean oppilaan peti. Hän tuoroi sammalella pedeille hiirensappea parhaansa mukaan, kunnes hän huomasi jotakin erikoista. Tiikeripentu hieroi tassuistaan sapen Haukkatassun pedille ja sotkeentuneen häntänsä hän turoi Liekkitassun pedille, ennen kuin hän kurottui näkemään Savutassun pedin alta pilkistänyttä lehvää uteliaana. Tiikeripentu nuuhkaisi sitä muutaman kerran, mutta pyöritteli sitten silmiään ja viskaisi sen sappeen joukkoon.
Koko oppilaidenpesä löyhkäsi kamalalle, Tiikeripentu värisytti viiksiään huvittuneena ja nopeasti hän sujahti ulos pesästä, törmäten kuitenkin pentutarhan edustalla emoonsa, joka oli niskakarvat pystyssä.
''Missäs olet neiti ollut?'', Kuplameri torui Tiikeripentua, joka katsoi vain suurin ja pehmein silmin, mahdollisimman suloisesti emoaan, joka huokaisi itsekseen.

//Masi
Musta raitainen naaras räpytteli silmiään ja huomatessaan Taimioravan reaktion, hän laski hieman päätään, mutta nyökäytti päätään kuitenkin parantajalle. Niin hän arvasikin, mutta yritti silti valita rauhanomaista parantajaa mukaan. Kuitenkin äkkiä tämän rinnalle toiselle puolelle saapui toinen luottavainen naama, ja Tuulenkapina kohotti katsettaan tähän hymyillen Riitasoinnulle hyvillään. Vihertävät silmät etsivät vielä Hohdonkaiun kissojen joukosta, ja lopulta partio suuntasi leirin sisäänkäyntiä kohti. Varajohtaja ei tiennyt olisiko hänen pitänyt tosissaan odottaa Tomutähteä, mutta jos Lupiinituoksu yksin juoksisi Myrskyvaahteraan, se olisi Usvajoen loppu lähellä taas yhden kerran. Ehkä he mieluummin kokeilisivat rauhanomaista tapaamista, vaikkei Tomutähti ollut heitä lähettämässä.

“Pi-äkää huol-a leirishtä Thaimio-ava shekä Alppiashkel”, varajohtaja naukaisi vielä vilkaistessaan taakseen ja sai päännyökkäyksen molemmilta(?). Kyllä hän voisi luottaa leiriin, ettei siellä mitään tapahtuisi. Viimein Tuulenkapina laski häntänsä Riitasoinnun alaselälle ja he poistuivat leiristä. >>Eikun menoksi<< naaras tokaisi ajatuksistaan Riitasoinnulle ja vielä emoaan kohden hymyillen partio lähti juoksemaan kohti Myrskyvaahteran rajaa.

--

“Emme sit-en olle-kaan paljashtele kynshiämme”, Usvajoen varajohtaja naukaisi kahdelle muulle kissalle mukanaan ennen kuin he ottivat askelensa yli Myrskyvaahteran rajan. Heillä olisi vain rauhanomaiset ajatukset mukanaan, eivätkä he tahtoisi käydä näiden kissojen kimppuun, eikä toivottavasti Myrskyvaahteran kissan kävisi heidän kimppuunsa. Tuulenkapinaa jännitti kuitenkin syvällä sisimmässään. Hän ei ollut koskaan ennen tehnyt mitään tällaista, olihan matka Taivaanliekkiin ollut vähän samankaltainen, muttei oikeastaan. Täältä he hakisivat pennun, ihan oikeasta toisesta kansasta. Silloin he kävivät rauhanomaisella vierailulla Taivaan Liekin laumassa. Naaras nielaisi hiljaa ja piti korvansa tarkkana ja suunsa avoinna hajujen varalta. He kohtaisivat joko ensin partion, tai sisäänkäynnin leiriin. Kummin päin tahansa, Tuulenkapina vain toivoi rauhan olevan mahdollisuus.

//Heli, Usvajoen kissat//

Arpinen naaras katseli Tuulenkapinan kulkua hivenen murheellisena. Hän olisi tahtonut huutaa, että anna mennä Tuulenkapina! Hän oli jo kauan pitänyt Tuulenkapinaa päällikkönään, enemmän kuin koskaan Tulitähteä tai valitettavasti edes Tomutähteä. Hän oli saanut kasvaa Tuulenkapinan roolimallissa, saanut tukea ja taistella toisen rinnalla monissa tilanteissa, majavien kanssa ja Tulitähteä vastaan. Hän yritti hymyillä kannustukseksi varapäällikölle, kun tämä kulki hänen ohitseen parantajienpesälle katsomaan Tomutähden vointia. Mutta varapäällikkö oli selvästi uppoutunut ajatuksiinsa, kuitenkin palattuaan pesästä, tämä oli saanut uutta voimaa toimia.
Tumma naaras röyhisti rintaansa valmiina tehtävälle ja oli jo aikeissa kiirehtiä Tuulenkapinan rinnalle, mutta jäi sitten hämmästyneenä heiluttelemaan häntäänsä, kun kuuli, ketkä lähtisivät tehtävälle Tuulenkapinan mukaan. Riitasointu jännitti leukaperiään ja loi ärtyneen katseensa Taimioravaan, joka näytti kerrassaan pelästyneeltä, kun hänen nimensä mainittiin. Parantajaksi kohonnut sisar pudisti varovasti päätään korvat luimussa, siirteli painoa tassulta tassulle ja vilkuili pesäänsä. Hän oli leirin ainoa parantaja, vailla parantajaoppilasta, ja hän varmasti halusi pysyä leirissä tarkkailemassa Tomutähden tilannetta.
Ehkei Tuulenkapina tietystä syystä halunnut Riitasointua, tai sitten tuon päähän oli pudonnut pähkinä, ja tämä oli vain unohtanut urhean soturinsa listasta. Riitasointu omahyväisesti hymähti ja askelsi sisarensa ohitse Tuulenkapinan rinnalle.
''Taimioravan on parempi jäädä leiriin. Minä lähden mukaanne hänen tilalleen'', arpinen naaras sanoi jämäkästi, mutta hymyili Tuulenkapinalle. Siitä tuntui olevan aikaa, kun naaras oli viimeksi nähnyt toisen kansan kissoja, jos kokoontumista ei laskettu mukaan. Eikä naaras luottanut Raadelmatähteen, kollissa oli jotakin samaa kuin Verisudessa ja Kaaosharhassa oli ollut, ja Riitasointu ei laskisi ystäväänsä kollin kynsiin.