//Heli//

Tomutähti katseli peräti jopa ylpeänä tytärtään puhujanpaikalla ja tunsi jonkinlaisen voiman omissa tassuissaan katsellessaan jälkipolveaan puhumassa. Hänelle tuli tunne, että hän oli itse nuoremman tiellä. Kivi ja naaras sen yllä, se tuntui enemmän oikealta ja oikeutetulta. Kolli oli sitä kyllä jo pitkään miettinyt, etenkin kun oli jo saanut kostonsa. Tuulenkapinan puhuessa tämä katseli itsekseen rauhassa kansalaisia ja aukiota, hän olisi valmis kyllä luopumaan kansasta. Hän tiesi sen totuuden sydämessään, ettei kansassa mikään koskaan tulisi kuitenkaan menemään hänen oman itsensä ylitse, paitsi Tuulenkapina ja Hohdonkaiku. Mutta käytännössä kolli ei koskaan ollutkaan muuttunut, hän oli vain hetkeksi unohtanut itsensä. Tomutähti huokaisi itsekseen ja havahtui, kun Tuulenkapina oli saapunut hänen vierelleen ja kosketti häntä puhuakseen.
''Kiittämään?'', Tomutähti hymähti huvittuneena, kun naaras kertoi, että Myrskyvaahtera odotti kiitosta Usvajoelta. Olihan se toisaalta ymmärrettävää, pääasia, että toinen kansa oli pelastanut eikä vaikka hävittänyt Lounatassua.
''Kiitä heitä kokoontumisessa kaikkien kansojen edessä. Muista pehmeä hymy ja lempeät silmät'', Tomutähti huvittuneena naurahti. ''Se saa varmasti Raadelmatähden ja Myrskyvaahteran väen hämmentyneeksi, mutta samalla muut kansat luulevat, että Myrskyvaahtera on pehmojen kotikylä. Raadelmatähti tuskin arvostaa sellaista mainetta, mutta saapahan kolli omille nenilleen'', Tomutähti naurahti käheästi ja saikin pian yskänpuuskan, mutta heiluttelemalla päätään hän tokeni siitä pian. Hän oli tainnut hengittää pölyä puun alla maatessaan.
''Ja tottakai, ota Lounatassu mukaasi. Hierokaamme sitä täysin Myrskyvaahteran kissojen naamoille, miten rakas Lounatassu meille onkaan, että sai heti oppilasnimensäkin, kun pääsi kotiin'', Tomutähti väräytti viiksiään leikkisästi. ''Mutta parempi nyt pitää matalaa profiilia Yötaivaan sodasta sekä minun voinnistani. Mikäli muut kansat sitä ihmettelevät, etsivät vastauksia tai muuta, kerro, että me havaitsimme Yötaivaan kissoja reviirimme lähellä ja otin mukaani partion selvittelemään heidän tilannettaan vuorilla. Voit kertoa, että Yötaivas on tuhoutunut ja että myrsky puski Usvajoen kissoja vuorelta alas, mutta älä kerro sodasta''. Tomutähti katsoi nyt tarkasti tytärtään silmiin. ''Me emme halua muita kansoja kimppuumme, kun emme ole täysissä voimissamme'', kolli nyökkäsi itsekseen ja katsahti kohden puhujanpaikkaa.
Tai koska päällikkö ei olisi voinnissaan ja valmiina taistelemaan viimeisillä elämillään, hän vain tuhlaisi niitä.
''Lähtekäähän sitten, ettette ole viimeisiä'', Tomutähti hymyili naaraalle.

//Masi
Tuulisydän kiristeli hampaitaan koko matkan ajan leiriin. Tilanne oli pahempi pentujen osalta, kuin alttiin vanhimman, mutta jokainen heistä kaipaisi hoitoa, sekä huolenpitoa. Tuulisydäntä ärsytti nuorten pentujen ilkikuriset ideat, ja se mitä tästä nyt koituisi koko kansalle. Partio saapui leiriin kesken Risatähden puheen, ja Karhunlupaus Sadehämärän kanssa kantoi pennut heti Leijonaliljan pesään hoitoon. Soturi vain kuuli Leijonaliljan kauhistuneet huudahdukset pentujen voinnista, ennen kuin itse kolli saattoi Aurinkotäplän myös pesään. Hänen vointinsa näytti olevan parempi kuin pennuille, mutta kuitenkin soturia huoletti vanhimman kunto tämän kaiken myötä.

“Syökää nyt nämä ja oksentakaa tuohon kuoppaan”, Leijonaliljan kireä ääni kehotti pentuja nielaisemaan jotain pienen kuopan äärellä. Mandariinipentu näytti hädin tuskin siltä, että pysyisi edes pystyasennossa maatessaan maassa vatsallaan. Mutta kuitenkin nuori pentu pian oksensi sisarensa rinnalla, ja heidän kehonsa jäivät heikkoina täristen makaamaan toisiaan vasten. Leijonaliljan häntä näytti huiskivan puolelta toiselle, vaikka tämän kasvoilla lepäsikin tuiman päättäväinen katse. Tietenkin parantaja tahtoisi pelastaa nuoret keinolla millä hyvänsä.

“Miten Aurinkotäplä voi?” oranssin punertava kolli naukaisi lopulta saatuaan pienet pennut makaamaan pedilleen, ja kun Aurinkotäplä oli myös saatettu lepäämään makuualuselle. Vanhin vain heilautti käpäläänsä muristen, mutta shamaani näytti huolestuneelta toisesta. Hän kuunteli tämän keuhkojen sekä tunnusteli vatsaa, ja lopulta pohtivaisena vain tyrkkäsi toiselle vetisen sammalen. “Juo hyvin, ja kerro heti, jos tulee pahempaa huonovointisuutta”, Leijonalilja räpäytti terävästi violettia silmäpariaan vanhukselle, joka pienesti hymyillen nielaisi sammalesta vettä ja sitten painoi päänsä sammalelle levätäkseen vatsanpurujaan pois. Tuulisydän katseli vanhuksen viereltä shamaania, ja tämän pelokkaan sekainen katse sai soturinkin huolestuneeksi. Risatähden askeltaessa pesään Leijonalilja kääntyi tätä kohti vilkaistuaan ensin kohti kahta nuorimmaista.

“Pyydän jäädä leiriin tänä yönä Risatähti. En tiedä miten pahasti pennut ovat sairastuneet, ja tahdon pitää heitä tarkasti silmällä tänään”, kolli naukui hiljaa johtajalleen katsellen tuon silmäparia huolestuneena. Tämän hännänpääkin nyki, ja oranssin valkea soturi pohti, olisiko hänen mielenpäällään jotain muuta.

Tuulenkapina tuhahti itsekseen pitäessään kuitenkin viileän katseensa Myrskyvaahteran johtajassa. Kuvottava nuori. Hän heilautti häntäänsä käpälillään rauhallisesti kuitenkin painaen sitten päätään kiitoksena, sekä kunnioituksen eleenä toiselle.

“Ushvajo-i oshoittaa kiitokshensa Myrshkyvaah-era-e. O-en iloinen shiitä e-ä sheikkaileva pentu löytyi theidän -ajoilthanne eikä mui-en", Tuulenkapina katsoi neutraalein ilmein Raadelmatähteä, ennen kuin kohosi käpälilleen, kun Lounapentu oli Riitasoinnulla. “Väli-än vieshtin häne-e”, varajohtaja lopuksi sanahti ja räpyätti silmiään vielä tälle ennen kuin kääntyi ryhmänsä kanssa lähteäkseen leiristä Myrskyvaahteran sotureiden saattamana. Hänen turkkiaan kipristeli Lounapennun ajattelemattomuus lähteä seikkailemaan noin vain. Sai aikaan aivan turhan kohtaamisen toisen kansan kanssa, jonka olisi voinut välttää. Hiljaisuudessa partio saapui rajalle, jossa Myrskyvaahteran kissat jättivät heidät ylittämään rajan omalle maalleen. Usvajoen varajohtaja kääntyi vielä nyökkäämään päätään kiitoksena sekä ystävällisyyden merkkinä partiolle, ennen kuin he nostattivat vauhtia ja Alppiaskel oli myös ottanut Lounapennun hampaisiinsa, jotta he pääsisivät tämän päivän aikana vielä takaisin kotiin. Tuulenkapina tunsi väsymystä tassuissaan, mutta tiesi, ettei voisi vielä levätä.

--

Leiriin päästyään huolestuneet sekä ilahtuneet huudahdukset täyttivät ilmaa, kun Alppiaskel laski suustaan myös väsyneen pennun odottamaan mahdollista parantajan huomiota, sekä emonsa hoivaa. Ehkä nyt Lupiinituoksu pitäisi huolta pojastaan vähän paremmin. Itse ensimmäisenä Tuulenkapina kuitenkin kohotit katsettaan Tomutähteen, joka lähes ryntäsi alas puhujanpaikalta ja saapui koskettamaan kuonoja tyttärensä kanssa. Naaras kuuli emonsa kivahtavan kumppanilleen jostain hieman kauempaa. Hento kehräys karkasi naaraan kurkusta, kun hän väräytteli viiksiään Hohdonkaiun huolenpidolle loukkaantuneesta kollista. Kuitenkin äkkiä naaraan silmät suurenivat hämmästyksestä, millaista tehtävää kolli antoi hänelle. Puhua kokoontumisessa! Hermostuneisuus sekä pelko kärvähti naaraan turkille, ja hänen häntänsä alkoi nykiä tämän takana. Uskoiko Tomutähti, että mikään kansa kuuntelisi häntä siellä? Hädin tuskin Raadelmatähti jaksoi keskittyä hänen puheeseensa. Mutta Tuulenkapina vain vaitonaisesti nyökäytti päätään kollille.

“Tie-yshti ishä”, Tuulenkapina naukaisi hiljaa ja räpäytti silmiään toiselle yrittäen pitää rennon sekä iloisen katseen kasvoillaan. Kuitenkin pelko kaihersi häntä sisällä koko ajan. Nielaisten ja taakseen kohti partiotaan katsellen hän lopulta lähti kulkemaan kohti puhujanpaikkaa, josta Tomutähti oli hetkittäin puhunut. Hänen tuoksunsa vielä pyöri puhujanpaikan äärellä, kuten myös tutuhkon naaraan, joka oli tuomita Usvajoki tuhoon. Tulitähden käpälän kuvat myös heijastuivat Tuulenkapinan alla kivellä. Mutta olisi siellä myös Liekkitähden voima. Syvään huokaisten harmaa naaras kohotti päätään kansalleen ja tavoitteli heidän korviaan.

“Lounapen-u löytyi ehjä-ä Myrshkyvaahterashta. Häne- oli löydetty -ajalta ja viety lei-iin sotulilain mukaisehsti, joshta olin kiitollinen”, Tuulenkapina aloitti ja heilautti sitten häntäänsä kohti Lounapentua, joka näytti siltä kuin olisi käynyt vain pienelle retkellä. Naaras tuhahti tämän pienelle ajatusmaailmalle, pitäen kuitenkin tarkkaavaisen katseensa pennun silmissä. “Thomutäh-en antamilla val-uuksilla tahtoishin nimi-ää Lounapennun oppilaakshi ennen kokoontumishta. Shaapuisithko tänne Lounapen-u", varajohtaja vieno hymy huulillaan kutsui oppilasta, joka hiljalleen pomppi puhujanpaikan eteen.

“Lounapen-u on saavuthanut kuu-en kuun iän, ja hän on valmish sotulioppilaan koulutuksheen. Täshtä päiväshtä aina shiihen päivään, jona hän on anshainnut sotulinimensä, kutsu-akhoon tätä oppilasta Lounatasshukshi. Shinun meshtarinasi tu-ee olemaan Levontulikukka! Toivon, että Levontulikukka shiirtää kaiken tietonsha shinulle”, Tuulenkapina päätti ja näki yllättyneen pikkusisaren silmistä, miten iloinen hän oli asiasta. Vaalea naaras asteli lähemmäs oppilasta, ja kohotti vielä katseensa isosiskoonsa. Tuulenkapina vain nyökäytti päätään Revontulikukalle iloisesti, ja katsoi miten kaksikko kosketti neniä. Varajohtajan häntä heilahteli tämän takana rauhallisesti, kun hän katseli lopulta miten kaksikko siirtyi sivummalle. Äkkiä myös naaras loikkasi alas puhujanpaikalta, ja lähestyi Hohdonkaikua, joka saapui tytärtään vastaan nuolaistakseen tämän poskea ylpeästi.

“Olen iloinen, että tehtävä sujui hyvin”, naaras kehräsi tyttärelleen, ja Tuulenkapina vain vastasi tämän hymyyn myös päännyökkäyksellä. “Tomutähti nimitti kokoontumiseen mukaasi Taimioravan, Alppiaskelen, Riitasoinnun, Revontulikukan, Lupiinituoksun sekä varmasti tahtoisi mukaan myös Lounatassun”, emo kertasi varajohtajalle, joka ei ollut paikalla kuulemassa tapahtunutta.

“Jäät shiis Thomutäh-en sheuraan?” Tuulenkapina kysyi emoltaan ja tuo nyökäytti päätään.

“On varmaan parempi niin, ettei hän itseään täällä vielä saa hengiltä”, naaras kurnahti huvittuneesti, ja hän nuolaisi vielä Tuulenakapinaan poskea. Itse varajohtaja painoi päänsä vain emonsa päätä vasten, ja lopulta kirkkain silmin katseli kissoja, jotka olivat alkaneet valmistautua lähtöön.

“Khäyn vie-ä ishän luona”, tumma raitainen naaras naukaisi emolleen, ja poistui sulavasti tämän luota kohti parantajien pesää, jonka edustalla Siilensuru oli saanut valmiiksi isän paikkauksen. Tuulenkapina paikalle astuessaan kehräsi hennosti huvittunut pilke silmäkulmassaan katsellessaan isäänsä. Naaras askelsi tarpeeksi lähelle Tomutähteä ja laski häntänsä tuon tassun viereen, niin, että se kosketti kollin käpälää.

>>Raadelmatähti käski vielä sanoa sinulle, että Myrskyvaahtera odottaa kiitosta Usvajoelta<< naaras huokaisi toiselle tarkastellessaan samalla hiljaa tämän haavoja, sekä lopulta silmiä.

“Valmaan voin myösh ottaa Lounatasshun mukaan kokoontumisheen?” hän kysäisi sitten perään, ettei alkaisi näyttää siltä että kolli puhuisi vain itsekseen. Vieno hymy lepäsi naaraan huulilla, vaikka katseessa olikin pieni huoli isästä, sekä toisenlainen huoli Myrskyvaahteran suhteen.

Yleiset säännöt pisteytyksessä:
• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.

Masi: +42ap +140kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Riitasointu, Usvajoen soturi +20kp+5ap+1ap
+ Liekkitassu, Aurinkotuulen oppilas +20kp+5ap+1ap
+ Tiikeripentu, Aurinkotuulen pentu +40kp+10ap+2ap
+ Risatähti, Aurinkotuulen päällikkö +40kp+10ap+2ap
+ Raadelmatähti, Myrskyvaahteran päällikkö +20kp+5ap+1ap
+ Tomutähti, Usvajoen päällikkö +20kp+5ap+1ap

Heli: +30ap +100kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Tuulenkapina, Usvajoen varapäällikkö +40kp+10ap+2ap
+ Tulikettu, Aurinkotuulen varapäällikkö +20kp+5ap+1ap
+ Leijonalilja, Aurinkotuulen parantaja +20kp+5ap+1ap
+ Hohdonkaiku, Usvajoen pyytäjä +20kp+5ap+1ap

Aaduska: +1ap
+ Haukkatassu, Aurinkotuulen oppilas +1ap

//Heli//

Tomutähti oli aterioituaan Hohdonkaiun kanssa siirtynyt naaraan tukemana puhujanpaikalle, ilmoittaakseen kokoontumiseen lähtijät.
''Usvajoen kissat, haluan nyt kaikille teille tiedoksi kertoa, että minä en aio osallistua tämän yön kokoontumiseen'', Tomutähti naukui, vaikkakin Hohdonkaiku oli joutunut hänelle vääntämään sen rautalangasta, että pelkästään hänen äkillinen liikkeensä oli saanut yhden haavoista vuotamaan, ettei olisi hyvä ajatus lähteä kokoontumiseen. Vaikkakin poisjääminen raivostutti kollia. ''Kun Tuulenkapina palaa, hän johtaa tänä yönä teidät kokoontumiseen. Hänen mukaansa saavat lähteä: Taimiorava, Riitasointu, Alppiaskel, Revontulikukka, Lupiinituoksu ja-'', Tomutähti keskeytti, kun partio yllättäen saapui leiriin, mukanaan Lounapentu.
Tomutähti laskeutui puhujanpaikalta ja kiirehti hivenen klinkaten Tuulenkapinan luokse, painaen piittaamatta partion tuomasta tiedosta kuononsa tyttärensä kuonoa vasten.
''Hienoa nähdä, että selvisitte ja saitte riiviönkin mukaanne'', Tomutähti hymyili. ''Ilmoitin juuri sinun mukaasi kokoontumiseen lähtijät, sinä olet tänä yönä Usvajoen puhujana'', Tomutähti hivenen turhautuneena huokaisi, istuutuen alas ja nuolaisten muutaman kerran rintakehänsä auennutta haavaa. ''Lounapennusta tulisi myös tehdä oppilas, harva saa Usvajoen ja Myrskyvaahteran kissat puhumaan keskenään'', Tomutähti katseli pennun menoja virnuillen ja katsahti Tuulenkapinaan.
''Kertoisitko kansalle miten tehtävänne meni ja nimittäisitkö sen jälkeen Lounapennun oppilaaksi? Olen nimittänyt jo aiemmin Sudenliljan, Unikkojuovan, Simpukkaloimun, ja Savunielun uusiksi sotureiksi ja pyytäjiksi'', Tomutähti katseli tyytyväisenä ja ylpeästi tytärtään. ''Lounapennun mestariksi sopisi Revontulikukka parhaiten'', Tomutähti vinkkasi silmäänsä, mutta heti käännyttyään tyttärensä puolesta, tämän oli pakko purra täysillä hampaitaan yhteen ja ontuen ja varovasti askeltaa parantajienpesän edustalle, johon kiirehti Siilensuru peittämään päällikön auennutta haavaa.

//Heli, Jake/

Raadelmatähti kallisti nopeasti päätään kuullessaan Tuulenkapinan tavan puhua, heilauttaen huvittuneena korviaan ja viikset alkoivat väristä tuon kasvoilla. Mutta häijyjä sanoja ei kuultu häneltä, vaan mielenkiintoisena tuo jäi kuuntelemaan toisen epäselviä sanoja, mutta jokin paistaessa tuon silmissä, ehkä ilkikurisuus tai häijyys. Kolli ei kuitenkaan sanonut siihen mitään.
''Usvajoki saisi osoittaa kiitollisuuttaan Myrskyvaahteralle siitä, että me otimme Lounapennun suojaamme ja huolehdimme hänestä, kuten soturilain mukaan tuleekin toimia. Ystävällisyyttämme ja haluamme auttaa ilman suojaa jäänyttä pentua ei kuitenkaan pidä pitää itsestäänselvyytenä, Tuulenkapina'', Raadelmatähti puhui ankarasti, hän ei arvostanut naaraan kykemättömyyttä edes nöyrästi kiittää Myrskyvaahteraa siitä, ettei Usvajoen karvapallo ollut menehtynyt.
Raadelmatähti työnsi etutassullaan Lounapennun jaloilleen, jolloin pentu sai lähteä Myrskyvaahteran päällikön seurasta ja heti kun toinen pääsi Usvajoen partion luokse, Riitasointu otti tiukasti pennun vierelleen pitkällä ja ruoskamaisella hännällään, tuijottaen silmät vihasta sirillään ympäristöään.
''Välitä Tomutähdelle, että Myrskyvaahtera jää odottamaan hänen kiitostaan'', Raadelmatähti heilautti häntäänsä sen merkiksi, että muutama Myrskyvaahteran soturi asettui Tuulenkapinan ryhmän eripuolille ja lähti saattamaan näitä ulos leiristä. Raadelmatähti jäi silmät kiiluen katsomaan Usvajoen kissojen perään, jotka saatettiin pois. Raadelmatähti hymähti itsekseen tyytyväisenä, mutta jokin oli piilossa tuon silmissä.
--
Raadelmatähti oli noussut puhujanpaikalle pian tapahtuneen jälkeen, kun soturit palasivat saattomatkaltaan. Hän oli nimittänyt uudeksi soturiksi Aurinkokajon kouluttaman Limekirpun ja uudeksi metsästäjäksi Ruohosiilen. Kaksikon jälkeen kolli kutsui luokseen Hallapennun, Helmipennun ja Hiekkapennun, joista oli määrä tulla nyt jo oppilaita. Aika oli tuntunut lentävän, sillä ei siitä tosiaan tuntunut olevan kauan, kun Myrskysielun kumppani, pentujen emo, Unipuro oli kuollut. Mutta oli siitä sitten kuitenkin jo kulunut kuusi kuuta.
''Hallapentu, Hiekkapentu ja Helmipentu ovat saavuttaneet kuuden kuun iän ja he ovat valmiita aloittamaan oppilaan koulutuksen. Tästä päivästä lähtien, aina siihen päivään asti, jona he ovat ansainneet soturinimensä, kutsuttakoon heitä Hallatassuna, Hiekkatassuna ja Helmitassuna. Heidän mestareinaan toimivat Ahvenjuova, Metsänärhi ja Palotyrsky!'', Raadelmatähden ilmoitettua mestarit, osa kissoista oli selvästi närkästynyt, että tällä kertaa Metsänärhi oli saanut oman oppilaan. Viime kerralla Ilvesharha oli saanut oppilaansa, eivätkä veljekset olleet kovinkaan suosittuja oudon käytöksensä ja taistojensa takia.
''Tänä yönä on kansojen kokoontuminen ja minun mukaani sinne lähtevät Seittisiipi, Hiirenpolku, Hyasinttikatse, Myrskysielu, Aurinkokajo ja Salviatassu'', Raadelmatähti ilmoitti lopuksi ja laskeutui sitten puhujanpaikalta. Hän kääntyi oppilaansa puoleen.
''Kokoontumisen jälkeen seuraavana aamuna pidämme sinun loppuarviointisi, ole valmiina'', Raadelmatähti virnisti, ennen kuin asteli toisen ohitse kohden Seittisiipeä, että voisi aterioida tämän kanssa vielä ennen, ennen kuin heidän pitäisi lähteä.

//Heli, Aurinkotuulen kissat//

''Valitettavasti pennut eivät ole nyt paikalla katoamisensa seurauksena, mutta koska on mahdollista, että ehdimme lähteä ennen kokoontumiseen kuin heidät löydetään, haluankin ilmoittaa, että on Kuplameren aika siirtyä takaisin metsästäjientehtäviin. Sen tarkoittaessa sitä, että Tiikeripennusta on aika tulla kansallemme uusi soturioppilas. Pidämme hänen nimitysseremoniansa huomenna'', Risatähti puhui puhujanpaikalla, rauhoitellakseen kansalaisia ja etenkin Kuplamerta, ja Mandariinipennun sekä Tammipennun emoa, jotka olivat huolesta suunniltaan. Risatähti ei kuitenkaan voinut uskoa, että mitään pahaa olisi tapahtunut. Pennut nyt jatkuvasti lähtivät omille teilleen, niinhän Risatähtikin oli pentuna tehnyt, mennyt Hallamyrskyn ja Haamuenkelin kanssa metsiin rakentamaan ansoja.
Vain vähän ennen tietoa Tiikeripennun nimitysseremonian siirrosta, Risatähti oli ehtinyt nimittää Neilikkakorennon ja Sadehämärän kansan uusiksi metsästäjiksi, ja sitäkin ennen Tulikettu oli kertonut pyytäjille kaneista, jota koko kansa oli halunnut tulla kuulemaan.
''Ilmoitankin nyt vielä kokoontumiseen lähtijät, me lähdemme hämärän laskeuduttua. Mukaani lähtevät Tulikettu, Leijonalilja, Koivumyrsky, Tuulisydän, Haukkatassu, Savutassu ja Liekkitassu. Mikäli siis kanien ja sairastapauksien tilanne näyttää siltä, ettei meidän tarvitse jättää kumpaakaan parantajaamme leiriin'', Risatähti naukui, mutta keskeytti hetkeksi, kun kuuli ensin oppilaidenpesän edustalta meteliä. Mutta samaisella hetkellä Tuulisydämen partio juoksi leiriin ja kissat siirtyivät pois partion tieltä.
''Tarvitsemme heti parantajaa!'', Karhunlupaus huusi, kantaen Sadehämärän kanssa Tammipentua ja Mandariinipentua Leijonaliljan pesään. Risatähti katsoi jäätyneenä tilannetta, kun soturit auttoivat Aurinkotäplää taluttanutta Tuulisydäntä saattamaan pesään vanhimman. Tiikeripentu kiirehti pois polttavista katseista ja kiirehti parantajienpesään, Risatähden siristäessä silmiään.
Päällikkö laskeutui puhujanpaikalta ja viittosi hännällään Tuliketulle, että päällikkö kävisi tarkistamassa tilannetta ennen lähtöä kokoontumiseen. Risatähdellä oli nyt paha tunne tästä sairaudesta.

//Heli

Tiikeripentu pinkoi henkensä edestä, tomun pöllytessä kuivalta maalta hänen taakseen ja heinikkojen taittuessa hänen edestään. Hän puuskutti raskaasti, ja kauhukuvat juoksivat hänen silmissään edelleen. Tiikeripentu kuitenkin törmäsi pian johonkin ja kellahti selälleen törmäyksestä, hän ei ollut pitänyt ollenkaan valppauttaan yllä, sillä hän oli lähtenyt niin kovaa juoksemaan ja hakemaan apua kuin vain koskaan ehtisi ja jaksaisi juosta.
''Tiikeripentu?'', matalampi ääni hymähti ja Tiikeripentu tunnisti Karhunlupauksen. ''Olemmekin etsineet teitä karkulaisia'', kolli murahti uudelleen. Tiikeripentu nielaisi ja kömpi ylös, katsahtaen myös Sadehämärään, joka katseli vielä sinne nummelle, jossa he olivat olleet aloittamassa kanin ateriointia.
''Meillä on kiire, Aurinkotäplän johdolla me aloimme syödä-'', Tiikeripentu puuskutti. Hän yritti kovasti ja hikoillen päättää, mitä hän aikoisi sanoa. ''Tulkaa nyt, Aurinkotäplällä ei ole kaikki hyvin'', Tiikeripentu lopulta sähähti ja kiepsahti ympäri, lähtien pinkomaan takaisin kohden ateriapaikkaa, Sadehämärän ollessa aivan pennun rinnalla.
Sairas kani, jonka sairautta pennut ja vanhin eivät olleet tienneet makasi maassa pitkälti jo syötynä. Voimakkaan oksennuksenlöyhkä leijui lähistöllä ja Aurinkotäplä makasi kyljellään, vaikeasti ja raskaasti hengittäen. Tammipentu näytti kalpealta, mutta tuokin piteli vatsaansa ja vinkui hiljaa tuskissaan. Mandariinipentu oksensi vuolaasti ja hoiperrellen yritti pysyä pystyssä.
''Mistä on kyse?'', Tiikeripentu kääntyi katsomaan kohti Tuulisydäntä.
''Meidän on saatava heidät pian leiriin, ettemme menetä heitä kaikkia'', Karhunlupaus henkäisi. Aurinkotäplä vääntelehti ja vanhaksi kissaksi näytti siltä, että hänellä olisi 'vain' voimakkaita vatsanpuruja. Kahden pennun tilanne näytti kuitenkin sitäkin pahemmalta ja itkuinen Mandariinipentu kellahti kyljelleen voimakkaan oksentamisen jälkeen. Tiikeripentu katseli kolmea kissaa ja sitten taas partion kissoja.

//Heli, Aaduska//

Liekkitassu seurasi ärtyneenä jo itsekin koko tilanteelle ja Risatähden, sekä muiden vähääkään aikuisten kissojen suhtautumiselle koko asiaan. Hän puuskahti itsekseen ja seurasi sisaruksiaan, mutta kaikki pysähtyivät, kun ennen oppilaidenpesään astumista heidän edessään hihitti eräs oppilas. Kobrantassu vakavoitui kuitenkin nopeasti, kun huomasi kolmikon saapuneen.
''Olette tainneet suututtaa jonkun?'', Kobrantassu virnuili ja Liekkitassu yhdessä Savutassun ja Haukkatassun kanssa katsahti oppilaidenpesään, josta kantautui kammottava ja oksettava löyhkä. Liekkitassun niskakarvat pörhistyivät raivosta ja hän työntyi oppilaidenpesään, huomatakseen kauhukseen, miten joku oli sotkenut heidän kolmen pedit hiirensapella. Liekkitassu irvisti ja katsoi raivonvallassa kohti Kobrantassua, jonka viikset värisivät vieläkin.
''Miksi sinä olet näin tehnyt, Kobrantassu?'', Liekkitassu rääkäisi ja työntyi Savutassun ja Haukkatassun ohitse suoraan Kobrantassun kimppuun. Entinen Imperiumin kissa rääkäisten lensi kumoon, mutta kiepsahti äkkiä tassuilleen ja päästi kovaäänistä murinaa varoituksena Liekkitassulle.
''En se minä ole ollut!'', Kobrantassu kivahti.
''Niinkö? Muuten vain sinun petisi on ainoa, jota ei ole sotkettu!'', Liekkitassu rääkäisi raivoissaan takaisin.
''Ei minulla ole mitään syytä haastaa riitaa johtajien räkänokkien kanssa'', Kobrantassu sylkäisi Liekkitassua kohden, Liekkitassun väläyttäessä hampaitaan ja paljastaessa kyntensä.
''Minun ei tarvitse kuunnella Imperiumin petturin puheita!'', Liekkitassu ulvaisi ja syöksyi kohden Kobrantassua, Kobrantassunkin paljastaessa kyntensä. Liekkitassu tunsi jonkin voimakkaan ja peräti jopa kostonhimoisen poltteen rinnassaan, eikä hän osannut sanoa sille tunteelle kieltoa.

//Masi
Tuulisydän luimisti korviaan päästyään ulos shamaanien pesästä, kuultuaan jo heti uuden kriisin valtaavan leiriä. Kolli ehti hiljaa katselemaan ensin pentujensa perään, jotka astelivat kukin apeina kohti riistakasaa jättämään Savutassun nappaaman myyrän sinne. Kolli oli hyvin ylpeä nuoren naaraan onnekkuudesta, tai jopa taidosta. Kustakin heistä tulisi vielä loistavia sotureita. Haukkatassun uni vain vaivasi häntä. Olisiko se oikeasti totta? Oliko nuori oppilas saanut Kaiulta näyn? Ehkä jopa omalta emoltaan? Tuo nielaisi hiljaa ja käänsi lopulta myrkyn vihreän katseensa Risatähteen, joka käski kasata partion etsimään pentuja. Hän nyökäytti päätään tomerasti.

“Oletan siis, että he ovat Aurinkotäplän seurassa, jos hänkään ei ole leirissä”, Tuulisydän pohti ääneen Risatähden rinnalta, ennen kuin katseli leiriä miettiessään mukaansa otettavia kissoja. Oranssin valkea kolli poistui kohti soturien pesää ja pyysi mukaansa Karhunlupauksen sekä Sadehämärän. Suurehko kolli pystyisi auttamaan Aurinkotäplän kanssa, jos viisaimmalla olisi jotain hätänä, sekä nuori pyytäjä pystyisi heidät helpommin löytämään. Näin ainakin kolli ajatteli. Kullakin heistä kuitenkin olisi tarkka katse.

“Lähdemme näin, lähetän jonkun hakemaan lisäapua, jos se on tarpeen”, Tuulisydän naukaisi vielä kuuluvasti Risatähdelle sekä kuningattarille, joiden olisi nyt tärkeää pitää vain toisilleen seuraa. Tuulisydän poistui pian leiristä, ja antoi heti leirin suulla käskyn paikantaa hajuja. He levittäytyivät leiriä ympäröivälle alueelle, ja pian Karhunlupaus haistoi pentujen hajun sekoittuneena kanien hajuun. Partio kerääntyi ja Sadehämärä kertoi äkkiä haistavansa viisaimman. He olivat siis yhdessä, kuten Tuulisydän oli toivonut.
“Ehkä Tiikeripennulla on ollut oma hullu juonensa, ja lopulta he ovat törmänneet Aurinkotäplään”, kolli pohti huoli äänessään, kunnes partio lähti Sadehämärän nenän johtaessa heitä kohti nummea. Suuntaan, jonne pentujen ei pitäisi koskaan poistua, ainakaan ilman soturia. Huolestunut kanin haju heidän matkassaan ei antanut Tuulisydämelle toivon kipinöitä.

“Pidetään kiirettä, jos kanin haju on heidän mukanaan, he mahdollisesti kantavat sitä. Enkä tiedä, tietääkö heistä kukaan ettei niitä pidä syödä”, Tuulisydän otti oitis pidempiä askeleita, ja lopulta partio kiihdytti vauhtiaan laskeutuessaan kohti nummea. Soturi kuvitteli näkevänsä pienen painauman pohjalla eri turkkien sävyjä, muttei ollut niin pitkältä varma.

“Ovatkohan he tuolla?” Karhunlupaus samaan aikaan tokaisi ja Sadehämärä kiinnitti oitis katseensa painaumaan.

“Mennään katsomaan, haju ainakin on vielä vahva tässä”, hän naukaisi ja partio kiihdytti vauhtiaan löytääkseen tietämättömät mahdollisimman pian.

Tulikettu nyökäytti päätään Risatähdelle, ennen kuin toinen poistui hänen edellään pesästä. Tuulisydän vielä vilkaisi varajohtajaan, ennen kuin itse asteli ulos pesästä, vasta viimeisenä naaraan astellessa aukiolle. Kaikki tuntui tilanteeseen nähden olevan hyvin, mutta kuitenkin jonkinlainen huoli sekä pelko velloi ilmassa. Kuningattaret saapuivat huolissaan Risatähden luo ilmoittamaan kadonneista pennuista, ja tämä sai huolestuneet silmät kääntymään Risatähteen, joka kuitenkin äkkiä kehotti Tuulisydäntä kasaamaan partion ja etsimään heidät. Oranssi naaras käänsi katseensa täten oppilaisiin, kun Savutassu häntä Haukkatassun olalla johdatti tätä riistakasan luo. Kolli näytti hieman apealta, varmasti johtajan hieman kylmästä vastaanotosta. Mutta ei kukaan oikeasti voinut uskoa, että vasta oppilasnimensä saanut kolli saisi enteen Kaiulta? Valkotassuinen naaras saapui riistakasalle, jonne myös samalla Savutassu laski nappaamansa myyrän. Tuliketun kasvoille kohosi vieno hymy, ja hän asettui kasan toiselle reunalle istumaan käärien häntänsä käpäliensä päälle.

“Käydään hieman juomassa, ja keksitään sitten jotain tekemistä”, Savutassu yritti lohduttaa veljeään, katsahtaen pikaisesti Tulikettuun, mutta sitten poistuen veljensä sekä siskonsa kanssa paikalta hiljakseen. Näidenkin ensimmäinen kierros reviirilä oli jäänyt hieman puutteelliseksi. Mutta heillä olisi kuitenkin koko elämä edessään. Ehkä näitä nuorukaisia odottaisi vielä jotain suurempaa, kuin vain leirissä istuminen sekä tavanomaiset soturin askareet. Violetti silmäinen naaras huomasi hymyilevänsä näiden perään, ennen kuin Hallatuli saapui takaisin leiriin. Tulikettu oitis viittoi kollia saapumaan luokseen.

“Kaikki kanit ovat nyt valmiita haudattavaksi?” varajohtaja naukaisi toiselle, kollin kuitenkin ihmetellessä seuraillen leiriä. Hän nyökäytti lopulta pari kertaa päätään toiselle saapuessaan tämän vierelle.

“Pennut hukassa?” hän tokaisi ihmetellen, ja katseli Risatähteä sekä kuningattaria. Tulikettu nyökäytti päätään ja katseli sitten toista pohtivaisena. “Kuulin jotain ääniä matkallani kanikasalle, mutta en kuitenkaan nähnyt ketään. Ehkä pennut olivat keksineet käydä ulkona ilman lupaa”, tuo pohti kohauttaessaan olkiaan, kuitenkin katsellen vaitonaisena miten Tuulisydän keräsi kasaan partion ja lähti leiristä.

“Jos Tiikeripentu on liitetty asiaan varmasti ovat lähteneet suurellekin seikkailulle”, Tulikettu naurahti hieman, katsellen sitten kuitenkin aukiolle jääneitä kissoja. “Viitsitkö muuten kertoa vielä muillekin pyytäjille, että kaneja ei nyt napata, eikä niitä todellakaan pidä syödä? Jos joltain on jäänyt kuulematta”, oranssi naaras tokaisi pyytäjälle, joka räpäytti silmiään, mutta sitten nyökäytti päätään.

“Kerron kaikille kun he tulevat vastaan. Varmaan joku partio on vielä ulkona”, tuo pohti, mutta lopulta poistui toisen seurasta jättäen Tuliketun vartioimaan riistakasaa, jota komisti nyt ainakin Savutassun nappaama myyrä.

//Aaduska
Leijonalilja katseli tilannetta hieman hämillään, kuitenkin ollen huolissaan kansalaistensa turvallisuudesta. Jos mystinen sairaus leviäisi äkkiä leirissä, ei heillä olisi tarvittavia yrttejä tai edes tietoutta syntyneestä hädästä, johon he eivät tällöin voisi reagoida. Turhautuminen sekä huoli alkoi sykkiä syvällä kollin tajunnassa, toivoen, josko Koivumyrsky olisi saanut jotain tietoa Kuulammella, muutakin kuin nimensä. Sitten kuitenkin punertava kolli muisti oman unensa, joka varmasti olisi hänen ainoa oljenkortensa kansansa pelastamiseksi.

Haukkatassun änkytys saamastaan unesta uudestaan vei kollin huomion nuorempaan, joka selvästi oli saanut Kaiun huomion saadessaan unen. Oli erittäin omituista, jos oikeasti nuori oppilasikäinen kolli olisi saanut oikean enteen esi-isiltä, ihan vain nukkuessaan ulkona lumikasassa. Leijonaliljan katse lentelehti oppilaista johtajaansa, sekä sitten apeasti käpäliinsä. Olisiko Haukkatassun uni ihan totta? Pian kuitenkin pesästä poistui oppilaat johtajan sekä varajohtajan perässä, ja Leijonalilja jäi yksin ajatustensa kanssa pohtimaan asiaa. Ehkä hänen olisi pitänyt kertoa Risatähdelle Kuulammen unestaan, mutta voisiko se olla ratkaisu tähän asiaan, vai johonkin toiseen? Kolli murahti itsekseen kääntyessään katsomaan Koivumyrskyä. “Ethän saanut Kuulammella mitään ennettä enää seremoniasi jälkeen?” hän kysyi toiselta suoraan tuijottaen tätä silmiin hännän viuhkiessa puolelta toiselle. Jos hän ei kertoisi unestaan Risatähdelle, hän mahdollisesti voisi vielä tapattaa kissoja ennen kuin ehtisi pelastaa heitä. “Minä näin unen jostain kasvista, joka kasvaisi syvällä vuoristossa, missä on kesälläkin vielä lunta. Mutta en tiedä viittaako Kaiku nyt tämän sairauden pelastavaan kasviin, vai onko metsään tulossa toinen hätä”, kolli huokaisi ja nuolaisi pari kertaa rintaansa. Aukiolla alkoi kuulua hälinää, kun kauhistuneet emot kertoivat pentujensa karanneen. Leijonalilja pyöräytti violettia silmäpariaan turhautuneena, kääntäen sitten kuitenkin pohtivan katseensa oppilaaseensa.

//Masi
Tuulenkapina väräytti häntäänsä ärtyneenä Myrskyvaahteralaisten vastaanoton myötä, mutta hän pakotti itsensä huokaisemaan syvään, sekä lopulta asettumaan istumaan leirin sisään aukon lähettyville ryhmänsä kärjessä. Hän ymmärsi Raadelmatähden ärsyyntyneet sanat, mutta ilkeys tuli kollilta itseltään. Sitä ei Tuulenkapina ymmärtänyt. Naaras heilautti häntäänsä ryhmälleen, että rauhoittuisivat sekä asettuisivat hänen kanssaan keskustelemaan, eikä tarkkailemaan vihollisia hyökkäysvalmiina. Varajohtaja ei edes halunnut katsoa taakseen kohti Riitasointua, toivoen vain toisen pystyvän pitämän itsensä kurissa. Tuulenkapina katseli leiriä hetken aikaa räpäyttäen sitten silmiään kohti Raadelmatähteä.

“O-en pahoi-ani Rhaadelmatähti päivän-e häiritshemiseshtä näin, mu-a pennushtamme o-et vää-ässhä”, Tuulenkapina piti vienon hymyn huulillaan sekä tyynen viileän katseen silmissään katsellessaan suoraan kohti Myrskyvaahteran päällikköä. Onneksi sentään pentu oli kunnossa, vaikka tuo kapinen nuori syytti heitä pennun hylkäämisestä. “Shaavumme kuite-kin rauhallishissa me-keissä hakemaan Lounapennun takaishin ko-iin. Hän oli päät-änyt läh-eä omille sheikkailuilleen, mi-en pennun ei pitäishi”, Tuulenkapina pudisti päätään yrittäessään saada tuimaa katsekontaktia tottelemattomaan pentuun, mutta palautti kuitenkin katseensa johtajaan, jonka kanssa kuitenkin keskustelisi. Hän ei tahtonut saapua tänne vihamielisissä merkeissä, eikä epäkunnioittaen. Mutta hän ei myöskään tahtonut pitkittää tätä asiaa. Pentu olisi saatava kotiin, eivätkä he nähneet partioita joilta kysyä apua. Kai kissat voisivat rauhallisissa merkeissä saapua keskustelemaan? Ei hänellä ainakaan ollut pahoja mielessä, ja näiden kissojen tuoksu kulkeutuisi metsän läpi johdattaen vain leiriin. Naaras kurtisti hieman nenäänsä kissojen tuoksulle, kuitenkin rauhallisesti tarkkaillen Raadelmatähden vierellä olevia kissoja. Tuulenkapina tahtoi hoitaa tämän rauhallisesti, mutta jos Raadelmatähti itse tahtoi hoitaa asian eritavalla, sen hän saakoon. Musta raitainen naaras heilautti hännänpäätään odottavaisena pitäen aistinsa tarkkoina seuratessaan Myrskyvaahteran johtajan eleitä.

//Aaduska, Heli//

Risatähti seurasi pesän tapahtumia ja odotti, kuinka Tuulisydän toi parantajille tutkittavaksi yhden kaneista. Pian pesään myöskin saapuivat kolme oppilasta; Haukkatassu, Liekkitassu ja Savutassu. Savutassulla oli hampaissaan heidän tänään nappaamansa riista, joka sai Risatähden kasvoille kevyen ylpeän hymyn jälleen, kun hän katseli, miten hänen oppilaansa toi parantajille riistaa. Haukkatassu pian askelsi Risatähden eteen, tassut tutisten ja puhe änkyttäen tavuja.
Risatähti kurtisti kulmiaan, kun Haukkatassu jankutti siitä saamastaan unesta.
Palkinnonko Haukkatassu toivoi saavansa lietsomastaan hysteriasta ja saamastaan unesta? Se uni oli varmaankin sattuma, sillä miksi Kaiku puhuttelisi oppilaan kautta, eikä parantajien tai etenkään päällikön kautta. Raivo ja kevyt turhautuminen alkoi tehdä pesäänsä Risatähden sydämelle ja hän oli varma, että kykeni aistimaan Ruoskatähden läsnäolon.
''Se oli mielenkiintoinen sattuma'', Risatähti siristi silmiään Haukkatassulle. Ellei Haukkatassu itse halunnut hankkiutua jostakin eroon tai saada jotakin kunniaa siitä, että olisi myrkyttänyt kaneja ja nyt aikoisi pelastaa kansan niiltä? Pitikö Haukkatassu häntä pilkkanaan? Päällikkö analysoi jonkin aikaa nuorta ankaralla tuijotuksellaan. Olisiko Haukkatassu niinkään älykäs? Hän oli vasta nimetty oppilas.
''Tulikettu, varmista aukiolla, ettei kukaan tuo kaneja ja ohjeista parhaasi mukaan kaikki pyytäjiä olla syömättä kaneja'', päällikkö astui oppilaiden ohitse, puhutellen varapäällikköään. ''Leijonalilja tule puhumaan minulle, mikäli tapauksia alkaa ilmetä lisää'', Risatähti astui pesästä ulos, luottaen parantajan arviointikykyyn.
Mutta päästessään aukiolle, päällikön luokse pinkoi Kuplameri kauhuissaan Pähkinäaarteen kanssa.
''Tiikeripentu, Mandariinipentu ja Tammipentu ovat kadonneet!'', Kuplameri naukui hädissään, Risatähden heilauttaessa häntäänsä.
''Ja te olette tutkineet koko leirin?'', hän tarkensi pelonsekaisissa tiloissa olevalta kaksikolta.
''Kyllä, he eivät olleet edes Aurinkotäplän luona!'', Pähkinäaarre naukui.
''Tuulisydän kokoa partio mukaasi ja lähde etsimään heitä'', Risatähti naukaisi luottokissalleen, samalla kun Tulikettu saapui kollin perässä pesästä ulos aikeenaan mennä vahtimaan riistakasaa ja raportoimaan pyytäjille tapahtuneesta (?)

//Heli, Aaduska//

Selvittyään ehjin nahoin pikku kepposestaan liikaakin ylistetyille päällikköparin kolmelle karvapallolle ja Kuplameren epäilevästä tuijotuksesta, Tiikeripentu katseli nyt kulmat kurtussa, miten soturit kantoivat suuria ja pulleita kaneja pois. Miksi ihmeessä soturit veivät riistaa pois leiristä? Pentu kurtisti kulmiaan, vaikka naaras olikin jo lähestymässä näinä hetkinä oppilaanikää ja kokoluokkaa.
''Hei Tiikeripentu! Leikitäänkö?'', Mandariinipennun, Tiikeripennun serkku naukui pian kannon takaa ilmestyen. Tiikeripentu pyöritteli silmiään toiselle, mutta röyhisti sitten ylpeästi rintaansa.
''Minulla on edessä tärkeä seikkailu ja tehtävä. En ennätä nyt leikkiä kanssasi'', Tiikeripentu astui toisen ohitse ylpeänä, Mandariinipennun silmien säihkyessä ihailusta.
''Minkälainen tehtävä? Voisinko olla apulaisesi?'', Mandariinipentu hihkui, Tiikeripennun tökätessä häntänsä toisen suuhun hiljentääkseen tämän.
''Kuono kiinni paviaani!'', Tiikeripentu naukaisi, kun Kuplameri kummastuneena kulki heidän ohitseen Mandariinipennun emon kanssa. ''Saat olla avustajani, jos olet hiljaa ja tottelet minua'', Tiikeripentu vapautti toisen pelästyneen suun hännästään. Pian Mandariinipennun silmät kirkastuivat taas.
''Minäkin haluan olla apulainen!'', Tammipentu hiljaa ja rauhallisesti askelsi paikalle, puhuen tyyninä, mutta jonkinlainen innokkuus loisti hänestäkin.
Tiikeripentu tervehti kollia ilahtuneella hymyllä, ja sitten häijy ja salaperäinen katse palasi pennun silmiin.
''Selvä, tulkaahan sitten tutkimusmatkailijat! Tehtävänämme on selvittää, miksi soturit kantavat kaikki kanit pois. Minulla ainakin on nälkä ja minä en aio suostua siihen, että muut syövät minunkin ruokani jossain muualla!'', Tiikeripentu naukui jämäkästi, Tammipennun kallistaen mietteliäänä päätään.
''Mikä vääryys, että soturit aikovat syödä kaiken itse!'', Mandariinipentu henkäisi.
''Minusta näytti siltä, että riistaa viedään pois. Ehkä siinä on jotakin vikaa?'', Tammipentu naukui, saaden Tiikeripennulta vihaisen mulkaisun.
''Sinun ajatuksissasi on vikaa, senkin höyhenpää! Haluatko sinä olla mukana seikkailussa vai et?'', Tiikeripentu tiuskaisi, Tammipennun nopeasti nyökätessä ja kaksikko lähti seuraamaan vanhempaa Tiikeripentua ruohikon joukossa hiipien, mennen ulos leiristä, ja seuraten hermostunutta Hallatulta, joka kantoi kaneja pois.
Mandariinipentu ei kuitenkaan osannut olla hiljaa.
''Jos saamme varastettua yhden kanin, voimme kutsua myös Päivänsädepennun ja Lehmuspennun syömään kanssamme! Ehkä myös Haukkatassun, Liekkitassun ja Savutassun'', Mandariinipentu naukui innokkaana.
''Ei ikinä niitä kolmea!'', Tiikeripentu sähähti hiljaa.
''Miksei?'', Mandariinipentu närkästyneenä rääkäisi, Hallatulen kääntyessä äänen kuullessaan ympäri. Tammipentu oli loikannut naaraiden päälle ja painoi nämä itsensä mukaanlukien kiven taakse. Hetken pyytäjä katseli ympäristöä, mutta lapojaan kohauttaen heitti syrjään kanin, muiden kanien joukkoon ja ne aiottaisiin ilmeisesti haudata pian. Hallatuli kuitenkin kääntyi ja askelsi takaisin leiriin.
''Tilaisuutemme on nyt!'', Tiikeripentu naukui ja pinkaisi Tammipolun päältään tuupaten sivuun kanien luokse. Hän kutsui kaksikkoa kantamaan yhtä kania etutassuista ja Tiikeripentu upotti hampaansa tuon kanin takajalkaan, ja kolmikko alkoi kovalla vauhdilla raahata yhtä pientä kania mukanaan heinikkoon piiloon.
Mandariinipentu kompuroi jatkuvasti ja lopulta tämä menetti tasapainonsa ja koko kolmikko kaatui kanin kanssa vielä leirin ulkopuolella.
''Ette kai te yritä varastaa riistaa leiristä?'', kuului pian Aurinkotäplän ääni, kun vanhin oli vasta saapunut leiriin ja ilmeisesti hänen silmissään näytti siltä, että pennut raahasivat kania ulos eikä sisälle.
''Öömmh-'', Mandariinipentu vilkuili pelokkaana Tiikeripentua ja Tammipentua. Tammipentu kompuroi tassuilleen ja Tiikeripentu röyhisti nopeasti rintansa.
''Sinusta on kaikille tuleville lupauksille harmeja Tiikeripentu. Oletko saattanut ystäväsi pahantekoon?'', vanha kolli hykersi katsellessaan Tiikeripentua, joka räpytteli huvittuneena silmiään.
''Me halusimme syödä yhdessä, tämä on viimeinen yöni pentutarhalla, ennen kuin minusta tulee oppilas. Mutta emme saa leirissä rauhaa syödä kania, kun oppilaat vievät ne kaikki'', Tiikeripentu naukui.
Mandariinipentu ja Tammipentu vaihtoivat nopeasti hämmästyneitä katseita siitä, miten sulava valehtelija Tiikeripentu oli,mutta nyökyttelivät sitten ystävänsä tueksi päitään.
''Vai niin'', vanhin hymyili. ''Voisin liittyä seuraanne, tuskin jaksatte tuota kaikkea yksin'', Aurinkotäplä astui lähemmäs ja nosti kanin hampaisiinsa, lähtien sitten johdattamaan heinikon joukkoon kohti järveä kolmea pentua, jotka sinkoilivat innoissaan vanhuksen ympärillä.