Huurrepentu mätkähti takamukselleen maahan pidellen toisella etutassullaan nenäänsä, kun Raadelmatähti oli häntä kipeästi lyönyt hännällään. Toisen katse ei värähtänytkään toisen saarnaamisesta, vaikka tämän korvat olikin hieman painuneina alaspäin niin kipeästä iskusta, kuin myös toisen kovasta puhuttelusta. Usvapolku kollin vierellä näytti hieman kärsivältä kovasta puhuttelusta, mutta tottahan se oli. Heidän pitäisi oppia kunnioitusta vielä, ennen kuin heistä voisi edes tulla oppilaita. Lopulta kun kolli lopetti, ja sisaret alentuivat ottamaan opikseen, laski Huurrepentu käpälänsä alas ja röyhisti rintaansa. Vaikka seikkailu olikin tullut turvallisesti päätökseen, he pääsisivät ensi kerralla vasta oppilaina uusille seikkailuille. Ja sitä ei Huurrepentu tahtonut pitkittää.

“Teemme parhaamme!” Huurrepentu miukaisi suoristaen häntänsä tuuheaksi tikuksi ja tämä syöksyikin äkkiä paikalta kohti tuoresaaliskasaa, nappasi mukaansa itseään hieman suuremman varpusen ja lähti hölkäten kohti vanhinten pesää, jossa tämän hetken ainoa Palotyrsky kohotti korviaan saapuvalle ryminälle. Huurrepentu oli kaatua käpälillään linnun kanssa, mutta sai sen lopulta naaraan pedille, kun toinen kehräsi pienen pennun käytökselle huvittuneena.

“Kiitos paljon kultaseni. Tällaista aamupalaa en olekaan hetkeen saanut”, Palotyrsky naukui ehkä hieman kovaa, eikä Huurrepentu ymmärtänyt miksi, mutta tämä vain röyhisti rintaansa ja toivotti hyvää ruokailua, ennen kuin poistui pesästä juosten sisariaan kohden. Pienen naaraan sisällä kuitenkin pisteli omituinen tunne siitä, miten Palotyrsky oli ensin häntä katsonut. Kuin jokin ihan kummajainen olisi saapunut toisen pesään. Oliko se vain niin yllättynyt pennun tuomasta ruoasta? Naaras räpytteli silmiään Kuurapennulle, kun lopulta saapui näiden luo. Utupentu päästi haukotuksen emonsa jalkojen välistä, ja lopulta Usvapolku patistelikin pahoittelevin katsein kohti Raadelmatähteä pentujaan takaisin pentutarhaan.

“Jos ensin nukutte hieman huomenna sitten teillä onkin paljon puuhaa”, emo huokaisi ja lähti itsekin väsyneenä tallaisesta pesään pentujen perässä. Ehkä hän pystyisi vielä pakenemaan paikalta pentujen nukahdettua, mutta Huurrepennun iloinen hyppeli ei oikein vakuuttanut emoa. Kuitenkin pieni harmaa naaraskin asettui lämpöiselle pedille Utupennun kylkeen, kun Kuurapentu myös löysi paikkansa pediltä, ja kolmikko nukahti äkkiä.

//Masi
Savutassu kuunteli korvat tarkkana Liekkitassun puheita, ja leiriin saavuttuaan hänen käpäliään painoi jo väsymys, vaikka kiukku toisen oppilaan teoista ottikin taas tulta alleen. Missä tosiaan he nukkuisivat edes tämän yön? Se kapinen kanin jätös, kun kehtasikin noin turmella heidän petinsä! Valkean naaraan viikset kuitenkin värähtelivät hieman, kun Liekkitassu mainitsi kalasta toisen vuoteesta.

“Pitää vain napata sellainen kala, jonka haju ei jää kuin hänen vuoteeseensa. Minä en tahdo sitä haistella koko yötä!” hän tokaisi asetuttuaan leiriin kuuntelemaan Risatähden kerrontaa vielä kokoontumisesta. Kuitenkin yllättyneenä tämän päätteeksi naaras kutsui Tiikeripennun sekä Kobrantassun eteensä. Naaraan punaiset silmät välkähtivät inhosta, kun Risatähti mahdollisesti aikoi toisesta tosiaan tehdä jo soturin! Mutta ensin Tiikeripennusta tehtiin oppilas, ja Karhunlupauksen huvittava reaktio sai Savutassunkin hykertämään sisarensa vierellä.

“Onnea vain hänelle! Miten tuosta villistä pennusta saataisiin edes tunnollinen soturi”, hän sopersi hiljaa ja katseli kissoja lähempänä puhujanpaikkaa huvittuneena. Sitten kuitenkin Kobrantassusta tuli Kobraniva, ja Savutassu suurieleisestä pyöräytti silmiään suuren huokauksen kera. Ei hän edes viitsinyt huutaa toisen nimeä, niin inhottava pesätoveri hän oli ollut.

“Nyt varmasti jos viemme jonkun haisevan paiseen hänen uuteen petiinsä hän tulee saamaan korvilleen pesässä”, tuo murisi ja lähti askeltamaan kohti oppilaiden pesää, jossa kolme petiä haisi aivan hiirensapelta yhden ollessa täysin puhdas sekä siististi kasassa. “Tiikeritassu saa kyllä oman petinsä metsästää, nämä on pakko heittää pois jottei kukaan vain kuole tänne pesään tänään”, Savutassu marisi pesän suuaukolle äkkiä perääntyen kuitenkin takaisin yökätäkseen inhottavalle katkulle. “Millä tuo koskaan saadaan puhtaaksi?” hän siristeli silmiään kohti Kobranivaa, joka alkoi etsiä paikkaa loppu yön valvomiseensa. Savutassun teki mieli käydä kynsimässä toiselta korvat päästä.

//Masi
Leijonaliljan katse kääntyi hämärästä pesästä vaalenevaa taivasta kohden, kun äkkiä viimeisetkin valonrippeet pesän suulta peitti kissan hahmo. Violetit silmät piristyivät hieman, kun kolli näki oppilaansa saapuvan kokoontumisen partion mukana, mutta oli tällä seurassaan myös toinen kissa. Tuuhea turkkinen keltamusta naaras saapui pesään lempein katsein, mutta se sai silti Leijonaliljan hieman varuilleen. Shamaani äkkiä kertoi Koivumyrskylle tämän voivan mennä lepäämään, ja hän selvittelisi asian tämän kissan kanssa. Yrteiltä tuoksuva kissa esitteli pian itsensä Sitrusvarjoksi, Synkkävarjon parantajaoppilaaksi, vaikka ikäisekseen oli hyvin vanha sellaiseksi. Mutta kansojen yhdistyminen sekä hajoaminen ja kaikki muu sekasorto saisi kissoja vaihtamaan alaa koska tahansa. Ei se väärin ollut. Tämä kantoi mukanaan jonkinlaista palloa, jonka tarkoitus piankin selvisi kollille. Äkkiä Leijonaliljan silmät suurenivat nähdessään saman kasvin, jonka oli nähnyt unessaan. Hänen ajatuksensa olivat saaneet painettua kuvajaisen kasvista keskellä lumivuoria unholaan, sillä kolli oli päätellyt kasvilla olevan ihan toinen tarkoitus. Tai ei ainakaan tähän hätään sopiva ratkaisu, koska se löytyisi keskeltä lumivuoria kaukana kansasta. Tuon oranssin sävyinen turkki alkoi väreillä äkkiä, kun kolli otti askelen lähemmäs ennustepallo, sekä Sitrusvarjoa.

“Tuo on aivan sama kasvi, jonka näin kokoontumisyönä unessani. En uskonut sen liittyvän mihinkään, varsinkaan tähän”, hän henkäisi ja asettui istumaan katsoessaan nukkuvia kissoja ympärillään. “Miksi Kaiku antaisi sellaisen näyn, missä kasvi löytyy keskeltä lumivuoria pikaisen hädän keskellä?” hän tuhahti ja katseli sitten palloa, jonka kuvajainen pian alkoi himmetä. “Kiitos Sitrusvarjo, että tulit kertomaan tästä. Vaikka silti epäilykset eivät väistyneetkään”, hän tokaisi ankeasti ja räpytteli silmiään toivottamalle tilanteelle. Kuka edes lähtisi etsimään tätä kasvia? Löytäisikö sitä kukaan muu, kuin parantaja itse? Tai Sitrusvarjo. Sitrusvarjo saattaisi tietää myös vuoret, sillä hänen turkkinsa sekä kehonrakenteensa vaikutti Salamavuoren kissoille omaisilta. Leijonalilja kuitenkin räpäytti silmiään vienon hymyn saapuessa huulilleen.
“Kerron tästä Risatähdelle, ja lähetämme mahdollisimman pian partion etsimään kasvia. Toivon vain samalla, ettei sillä aikaa useampi kissa sairastu. Kerron heille tuovan mahdollisimman paljon sitä, jos joku muu kansa kokee samanlaisen sairauden”, tuo huokaisi ja hännällään viittoi Sitrusvarjoa askeltamaan ulos pesästä hänen edellään. Jokin ehkä helpottava tunne oli vallannut kuitenkin Leijonaliljan käpälät, kun Sitrusvarjo oli saapunut hänen luokseen puhumaan. Vaikkei naaras suoraan puhutellut Kaiun enteestä, oli tuon sanat sekä läheisyys Leijonaliljalle mieluinen. Mitähän hänen päässään liikkuisi? Tietysti Kaiku tahtoisi heidät pelastaa. Tai yrittää ainakin. Mutta miksei sitten Leijonalilja uskonut näiden enteeseen ja lähtenyt aiemmin etsimään tyhmää kasvia vuoristosta? Kolli pyöräytti itselleen silmiään ja asteli naaraan perässä aukiolle, jossa Risatähti piti vielä puhettaan, ja nimitti lopulta Kobranivan uudeksi soturiksi. Leijonalilja hurrasi toisen uutta nimeä muiden kansalaisten seurassa, sitten lähtien askeltamaan kohti johtajaansa parantajaoppilaan kanssa.

“Risatähti!” Leijonalilja kutsui johtajaansa, jolta toivottavasti löytäisi vielä jaksamista pitkän yön jälkeen keskustella shamaaninsa kanssa. “Sitrusvarjo on nähnyt vastauksen sairaudelle esi-isiltä. Tietynlainen kasvi, joka kasvaa vuoristossa lumen sekä luolien syvyyksissä. Se on ainoa mahdollisuutemme yrittää pelastaa sairaat ystävämme”, violetti silmäpari tarkkaili musta valkeaa naarasta, joka voisi kehittää suunnitelman yrttien löytämiseksi. Hänellä sekä Sitrusvarjolla olisi vielä näkemys kasvista, joten varmasti myös partiolle kuvaaminen voisi auttaa sen löytämisessä. Ehkä häntä sekä Koivumyrskyä itsekin tarvittaisiin leirissä enemmän. Leijonaliljan häntä alkoi keinua hänen takanaan hieman hermostuneena siitä, olisiko tässä oikeasti vastaus. Mutta ehkä Kaiku lähetti näyn myös toiselle kissalle juuri sen takia, että sairaus saataisiin kuriin ennen pikaista leviämistä. Mutta miksei Leijonalilja suostunut uskomaan siihen ensi näkemältä?
“Jos myös sallit, saattaisin Sitrusvarjon omille rajoilleen kun hän on valmis poistumaan”, parantaja nyökäytti päätään vielä kunnioittavasti johtajalleen, sillä tällä olisi lopulta kuitenkin valta päättää asioista.

//Masi

Tuulenkapina oli jäänyt leiriin katselemaan haikeana, miten hänen ydinperheensä poistui leiristä, ja jätti hänet muiden kansalaisten kanssa odottamaan vastausta. Moni kokoontumisesta saapunut käpertyi pistämään silmänsä kiinni, mutta vaikka varajohtajan käpäliä painoi väsymys, ei hän voinut silmiään sulkea. Äkkiä lähistöllä alkoi kuulua enemmän ääniä, maa värähteli hirviöiden möngertäessä märässä maassa sateen jälkeen, ja lopulta Tuulenkapina häntä ahdistuksesta vääntyillen siirteli katsettaan leirissä. Miten he saisivat kaikki turvallisesti pois? Olisiko se edes mahdollista, jos kaksijalat hyökkäisivät leiriin tai muuten vain löytäisivät yksittäiset partioivat kissat? Tuo huokaisi apeana miettiessään vaihtoehtoja, kunnes lopulta kovien äänien laukoessa ilmaa leirin suulle ilmestyi pinnallisten hetkien jälkeen verta vuotava harmaa kolli.
“Tomutähti!” Tuulenkapina parkaisi ja juoksi isäänsä kohden, jonka turkki oli yltä päältä verestä, tämän haavat olivat auenneet ja tuon silmissä paistoi viha, sekä suru. Äkkiä myös naaraan korvat painuivat päätä vasten, kun hän kuuli miten kaksijalat olivat saaneet Alppiaskelen, sekä Lasipilven ja Hohdonkaiun. Vaalean naaraan häntä valahti maahan ja hän katseli epätoivoisin silmin isäänsä, joka heti vannoi vihaa sekä kostoa kaksijaloille. Hohdonkaiku, olisi kuollut? Ja Lasipilvi! Kyynelet alkoivat täyttää naaraan silmiä, kun hän viimein höristi korviaan hieman kuullakseen kansatovereidensa huolestuneet naukaisut. Äkkiä naaraan vihreissä silmissä välkkyi vain pelokkaiden kansatoverien katseet sekä huolestuneet maukaisut täyttivät korvia. Hän huomasi pyörivässä maailmassaan myös riutuneen Tomutähden yksin varjoissa, muttei kyennyt käpäliään liikuttamaan ketään kohden. Hän ei kerennyt hyvästellä emoaan, eikä veljeään. Lasipilvi olisi lähtenyt ihan yksin tietämättä, miten Tuulenkapina häntä kaipaisi. Itkuiset kasvonsa naaras käänsi kohti pilviharsoista taivasta, ja nielaisi ikävöivän parkaisunsa takaisin. Taimioravan kuiskaus varapäällikön viereltä lopulta herätti tämän, ja tuo laski katseensa parantajaan, pyrkien luomaan kasvoilleen rauhallisen sekä päättäväisen katseen. Tomutähti varmasti taistelisi viimeiseen henkeensä Usvajoen kissojen sekä maiden puolesta, mutta Tuulenkapina kyllä tiesi, jos niillä olisi aseita sekä ansoja ja hirviöitä, etteivät he voisi voittaa.

“Eivät tietenkään emot shaati pennut taishtele. Jokainen, joka on kykenevä shekä halukas taishtoon niin siihen ryhtyy, mutta vanhimmat shekä nuorimmat pennut on shaatettava shuojaan, samoin kuin te parantajat. Emme tahdo maitamme jättää, mutta emme voi tännekään jäädä. Tänään meidän on lähesh pakko etshiä toinen paikka, jossha viettää yömme”, tumma raitainen naaras käänsi katseensa Taimioravasta Riitasointuun sekä sitten vanhimpiin. “Taimiorava kerää teille yrttejä kantoon, ja jokainen kantaa niin paljon kuin jakshaa. Oppilaat myösh, pari soturia lähtee shaattamaan pientä partiota kohti järveä, shekä kokoontumishpaikkaa. Shieltä voimme edetä, josh siellä ei ole ketään. Jonkun on kuitenkin käytävä tarkishtamassa enshin onko siellä turvallista. Ehkä kakshijalat ovat vain tulossha tännepäin”, Tuulenkapina huokaisi ja pyyhkäisi päästään ajatuksen heikon partion johdattamisesta suoraan veriseen ansaan.

“Unikkojuova, Revontulikukka shekä Konnataru auttavat partiota, ja vanhemmat shoturit ovat vashtuussha kokoontumishpaikan turvallisuudesta. Loput halukkaat taishtelevat, kunnesh voimme olla varmoja voitoshta tai häviöshtä”, varajohtaja katseli kissoja ympärillään, ja lopulta nyökkäyksen kera hän lähti askeltamaan kohti Tomutähteä. Ennen isänsä saavuttamista naaraan jalat alkoivat täristä, ja hän lopulta kompuroi verisen johtajan vierelle, painaen itseään tämän vertavuotavaa lapaa vasten. Naaras vain sulki silmänsä, ja antoi itsensä nojata isänsä lämmintä kehoa vasten.

“He shuojelevat meitä silti, eikö niin?” Tuulenkapina viittasi menetettyyn Hohdonkaikuun sekä Lasipilveen, Alppiaskelen kohtalosta tietämättömänä. Voisi myös hänen henkensä lopulta siunata heitä, mutta jos naaras olisi kuitenkin hengissä vielä jossain, varajohtaja toivoi Kaiun suojelevan hänen polkuaan. Kyynelet alkoivat taas täyttää tuon katsetta, ja hän lopulta puristi silmänsä kiinni kerien häntänsä käpälilleen. Yhä lähempää alkoi kuulua kaksijalkojen melua, ja lopulta koirienkin haukku alkoi lähestyä äkkiä. Heillä ei olisi paljoa aikaa. Heidän olisi vähintään harhautettava kaksijalkojen partiota, jotta heidän partionsa pääsisi piilossa turvaan. Tuulenkapina huokaisi ja lopulta katsahti isäänsä, toivoen tämän kykenevän kuitenkin fiksuihin päätöksiin.

//Heli//

''Hohdon-'', Tomutähti sai soperrettua särkyneellä äänellään, kunnes koirat loksauttivat leukansa aivan hänen ja Hohdonkaiun vieressä. Usvajoen päällikkö ei epäröinyt enää, hän ei juossut pelosta, vaan siitä, ettei halunnut rikkoa rakkaimpansa viimeistä toivetta. Voimakkaan raivon ja adrenaliinin seurauksena kolli ei tuntenut lapansa kipua, vaikka se vuoti verta niin nopeista liikkeistä. Hänen korvansa ohitse sivalsi jokin pieni asia, joka oli kuin saate sanat kovalle pamaukselle, joka halkoi ilmaa.
Tomutähti syöksyi pensaikosta toiseen, silmät raivosta leimuten ja hän lopulta ylitti vaivattomalla loikalla puron ja heittäytyi kaislikoiden alle. Koirat, jotka olivat hänen perässään jäivät puron toiselle puolelle, ne nuuskivat maata, ilmaa ja pyörivät ympyrää, kunnes niiden korvat kohosivat, kun kaksijalka, joka oli jäänyt niistä jälkeen, kutsui heitä. Usvajoen päällikkö tasasi hetken hengitystään, ennen kuin kohosi takaisin jaloilleen ja kiirehti takaisin leiriin.
Kissat kiepsahtivat heti katsomaan verta vuotavaa päällikköä, joka tuli aivan yksin takaisin.
''Kaksijalkoja on paljon, siellä on paljon ansoja, koiria tai hirviöitä, joihin he nappaavat kissoja. Lasipilvi kuoli ansaan, kaksijalat nappasivat Alppiaskeleen ja itseasiassa me näimme niiden saaneen myös Surutähden'', Tomutähti suu vaahdossa sopersi, kun Tuulenkapina oli kiirehtinyt hänen luokseen. ''Ne tappoivat myös Hohdonkaiun'', suurena päällikkönä itseään pitävä Tomutähti ulvahti, ääni särkyen kuin pienellä pennulla, mutta naama raivosta leiskuen ja hampaat purren näyttävästi toisiaan.
Riitasointu katsoi järkyttyneenä sivummalta ja kissat laskivat päitään surusta alemmas, osan supattaessa alkavan paniikin kourissa, että mitä tulisi tehdä.
''Me häädämme ne'', Tomutähti murisi ja sähisi itsekseen. ''Me tapamme ne kaikki!'', kolli karjahti, saaden kissat pelokkaina vilkuilemaan toisiaan.
''Mutta olet itsekin loukkaantunut, Tomutähti?'', Taimiorava kiirehti paikalle, aikeenaan rauhoitella kollia, mutta kolli oli selvästi jo päätöksensä tehnyt.
''Kaiku on luottanut henkensä minulle ja minä olen valmis suojelemaan kansaani, kotiani ja tätä metsää niiltä hirviöiltä!'', Tomutähti ärähti parantajalle, joka nyökytteli pelokkaana.
''Entäs kaikki jotka eivät voi taistella? Mihin me menemme suojaan?'', eräs vanhin naukui, Tomutähden leiskuvien silmien kääntyessä tämän puoleen.
''Mitä kohtaa sinä et ymmärtänyt! Me kaikki taistelemme!'', Tomutähti ärähti toista kohden ja ontui sitten syrjemmälle varjoihin, istuutuen hetkeksi alas, jotta saisi luotua suunnitelman. Mutta sen sijaan, tämä upotti raivoissaan pitkät kyntensä syvälle maahan ja antoi kyyneliensä valua pitkin kasvoja, mutta edelleen kasvoillaan raivoa täynnä oleva irvistys.
''Hohdonhämärä pentuineen ei voi taistella'', Kaarnaturkki, Riitasoinnun ja Taimioravan isä askelsi paikalle, katsahtaen Tuulenkapinaan mietteliäänä. Riitasointu seurasi isänsä katsetta kohti naarasta, joka itki vuolaasti, kun oli kuullut isänsä Lasipilven kuolleen.
''Iso osa oppilaistammekin on vasta nimetty, eivät hekään pysty vielä taistelemaan'', Mustikkakäpälä naukui hiljaa Kaarnaturkin viereltä, istuutuen pesätoverinsa vierelle. Riitasointu katseli kahta vanhinta, sekä näiden lisäksi näiden seuraan kävelee Lumojäätä.
''Tomutähti ei nyt ajattele järkevästi'', Lumojää kuiskasi. ''Mutta minä olen taistelemaan jälkipolvieni tulevaisuuden hyväksi'', naaras hymyili katsellessaan Harakkakynnen perhettä.
''Mitä meidän pitäisi tehdä, Tuulenkapina?'', Taimiorava kuiskasi murheellisena varapäällikkölle.
Riitasointu oli valmis sotaan, mutta kuten ilmi oli jo käynyt, kaikki eivät olisi.

//Heli//

Raadelmatähti oli enemmän ärtynyt kuin huvittunut ja happamasti vastasikin katseellaan Usvapolun huvittuneisiin nyppiviin hymyihin. Kolli ei ollut itse pentuna karkaillut, ja silti oli oppilaana joutunut toisen nuoren kissan takia virran vietäväksi ja sudet olivat tappaneet sen seurauksena hänen emonsa. Päällikkö kiskaisikin häntänsä ja läimäisi sillä turhankin kipeästi Huurrepentua nenälle, kun tämä yritti napata hänen häntäänsä.
''Teidän tulee oppia kunnioittamaan soturilakia, emoanne ja teitä vanhempia, sekä viisaampia kissoja. Ei niitä kuitata sillä, ettei nyt sattunut mitään. Huomioikaa, että teitä nuoremmat pennut tulevat kunnioittamaan teitä vanhempina ja viisaampina, ja ottavat teiltä käytös- sekä roolimalleja, ja he eivät välttämättä olisi yhtä onnekkaita kuin te olitte'', Raadelmatähti lähes varoittavana murisi matalalla äänellään, kaventaen silmiään syyttävänä viiruiksi.
''Olette käyttäytyneet kuin uskoisitte jo olevanne oppilaita, ja vastuuttoman surkeita oppilaita olettekin leikkineet. Haluan teidän oppivan kunnioitusta, jonka seurauksena viimeisen kuunne ennen kuin teistä tulisi nimittää oppilaita, te saatte hoitaa vanhimpia. Poistattaa parantajien ohjeiden mukaisesti punkkeja heidän turkeistaan ja kun oppilaat tuovat sammalia leiriin, saatte vaihtaa heidän vuoteensa tuoreisiin sammaliin, unohtamatta, että teidän tulee viedä heille ruokaa saaliskasasta ennen kuin syötte itse'', Raadelmatähti naukui tiukasti.
''Katsotaan sitten kuun kuluttua, oletteko oppineet kunnioitusta. Mikäli näin on, nimitän teistä oikeita oppilaita. Mikäli minulla on vielä silloin syytä epäillä teitä, toimin aivan kuin emonne sanoi ja saatte odottaa pidempään seremoniaanne'', Raadelmatähti loi jokaiseen pentuun tiukan katseen, Utupennun luimistaessaan surkeana korviaan ja Kuurapennun varovasti nyökätessä nyt nöyrempänä.
Raadelmatähti tiesi, että Seittisiipi haluaisi puhua hänen kanssaan, mutta hänen olisi myös hoidettava Salviatassun arviointi. Kokoontumisessa nuorukainen oli käyttäytynyt hyvin, mutta vielä pitäisi arvioida hänen taitonsa ennen seremoniaa.

//Masi
Hohdonkaiku oli kauhuissaan kaksijalkojen teoista, jotka selvästi aikoivat nyt vallata koko heidän reviirinsä! Emo huolestuneena katseli kaikkialla kulkevia pystykulkijoita, joiden koirien löyhkä levisi jo pitkälle. Jopa Alppiaskel, suurehko kissa oli peloissaan, sekä hämmentynyt tästä tilanteesta. Miten he voisivat noin monta kaksijalkaa johdattaa kauas pois heidän reviiriltään? Kissat lopulta erkanivat Tomutähden käskystä, ja Hohdonkaiku kadotti niin ajantajun, kuin jokaisen kissan ympäriltään. Naaras oli itse päässyt kaksijalkojen kohteesta pois, päätynyt piiloon pieneen pensaaseen, mutta hän karmeasti näki, miten kaksijalat olivat saaneet Alppiaskelen kiinni, ja tätä siirrettiin jonnekin suureen pesään kaksijalkojen hirviön sisälle. Pelko tärisytti naaraan jalkoja, sekä tämän silmät alkoivat kostua. Mitä jos jokainen kansan kissa vietäisiin tuolla tavoin pois? Ilmaa äkkiä halkaisi kauhistuttava huuto, ja Hohdonkaiun sydän oli pysähtyä. Se oli hänen rakas poikansa! Ajattelematta naaras pinkaisi kohti ääntä, juoksi niin kovaa adrenaliinin sekä tuulen sumentaessa kuulonsa. Hän saavutti äänen lähdettä, ja näki jo kauempaa, miten kollin vääntynyt ruumis valui verta ansasta, ja tämän lähellä seisoi Tomutähti odottaen juoksevia koiria saapuvan luokseen. Emon sydän oli revetä kauhusta, pelosta sekä kivusta. Hänen rakas poikansa! Hohdonkaiku lopulta kiihdytti vain vauhtiaan jatkaessaan matkaansa ja nyt vihan sekä suojeluvaiston voimaannuttamana hän juoksi kohti kaksijalkaa. Tomutähden olisi päästävä turvaan, ja varoitettava kansaa. Heistä moni olisi väsynyt kokoontumisen yön jälkeen, mutta kaikkien olisi päästävä turvaan. Hohdonkaiku iski kyntensä kaksijalan käteen, jossa tämä piti outoa pitkää keppiä, samalla kun tämän koira yritti saada heiluvasta naaraasta otetta. Kuitenkin harmaa naaras polkaisi takajaloillaan koiraa kynnet esillä kasvoihin, ja tämä ulisten alkoi pyöriä kaksijalan ympärillä saaden toisen huutamaan jotain koiralleen. Hohdonkaiun ote lipesi lopulta heiluvasta kaksikosta, ja tämä nyt turkkiaan pörhistellen pysähtyi kaksijalan ja Tomutähden väliin häntä vihaisesti huiskien takanaan, pelottomana valmiina kohtaamaan kaksijalan.

“Varoita kansaa! Vie se turvaan! Olet sen johtaja, pidä heidät turvassa!” Hohdonkaiku naukui ääni värähtämättä kollille, ja vilkaisi tätä kohden lapansa yli. Heidän katseen kohdatessa kuitenkin etäinen kova ääni jyrähti ilmassa, ja Hohdonkaiku tunsi ajan pysähtyvän. Lasipilven eloton ruumis oli kiinni ansassa vain pienen matkan päässä, ja sen näky sai naaraan voimaan huonosti. Mutta lopulta hänen sydämeensä iski niin kova kipu, että hän uskoi räjähtävänsä. Siniset silmät suunnattuna kohti Tomutähteä, tuo viimeisen kerran katsoi tätä silmiin, ihaili tuon turkkia sekä lihaksia, ja lopulta viimeisen kerran hymyili tälle rakastavasti, ennen kuin hänen käpälänsä pettivät alta ja veren haju täytti ilman. Kipu oli yhtäkkiä olematon, mutta kaikki hänen ympärillään näytti niin sumealta, sekä vieraalta. Kuin Lasipilven tuoksu olisi saapunut hänen ympärilleen, vaikka hän tiesi kollin olevan jo Kaiussa suojelemassa sisartaan. Äkkiä koko skenaario Tomutähdestä kohtaamassa kaksijalkaa tuntui epätodelliselta, ja Hohdonkaiku valui epätietoisuuteen, jossa hänen käpälänsä ohjattaisiin Kaiun riveihin.

//Masi
Huurrepentu laukkasi aukiolle häntä pörhössä sen hassun näköisen oravan perässä, joka lopulta kuitenkin katosi ylös kohti puhujanpaikkaa, missä Raadelmatähti oli seisomassa.
“O-ou”, miukaisi Utupentu joka luimisti korviaan hereillä olevan kissamäärän vuoksi. Huurrepentu kuitenkin silmät loistaen katseli kohti oravaa, Raadelmatähteä sekä lopulta Usvapolkua, joka huolestuneena saapui huiskimaan pentujen ympärille.
“Minne Kaiun nimeen te olitte lähteneet?” Usvapolku naukaisi huolestuneena kaapaten Utupennun käpäliensä väliin alkaessaan nuolla kollin sekalaista turkkia, samalla kun Kuurapentu pyöräytti silmiään emon huolehtivaisuudelle.
“Me näimme ketun!” Huurrepentu hihkui emolleen, jonka silmät suurenivat pelosta, huolesta sekä yllättyneisyydestä.
“Te siis mitä!” Hän sihahti näille katsellen jokaista silmät pyöreinä.
“Ei se meitä syönyt, kuten varmaan näet”, Kuurapentu puuskahti ja huiski pörhistyneellä hännällään maata, ennen kuin tämän katse kohosi ylös kohti Raadelmatähteä, joka oli saapunut Usvapolun vierelle. Emo pienesti pelästyi Raadelmatähden hännän kosketusta, ja Huurrepentu vain silmät iloisen pyöreinä katseli kaksikkoa, kun he vaihtoivat kummastuneita katseita, sekä lopulta emon katse laskeutui sarvipäiseen tyttäreensä. Jonkinlainen tunne välähti Usvapolun silmissä, mutta Huurrepentu ei osannut lukea olisiko se surua, tai ehkä uteliaisuutta. Hän vain heilautteli häntäänsä hyvillä mielin, sillä koko yön seikkailu oli ollut ihan loistava!
“Kyllä te tiedätte, ettei pennut saa poistua leiristä yksikseen. Varsinkaan metsään, yöllä!” Usvapolku turhautuneena naukui katraalleen kaapattuaan ensin Raadelmatähdeltä korun, jota tämä oli ojentanut emolle. Siinä olleet ketun kasvot jäivät pelokkaana Usvapolun mieleen, kun tämä katseli pentujaan huolesta soikeana. “Ette varmasti tule pääsemään ensi kuuna oppilaiksi tuosta hyvästä”, hän puuskahti vielä ja pyöräyttäen silmiään hän vilkaisi kohti Raadelmatähteä, ehkä ennemminkin huvittuneena.
“Mutta se oli niin kivaa”, Huurrepentu huokaisi ja asettui lopulta istumaan emonsa viereen, joka nyt nuolaisi niin Huurrepennun sekä Kuurapennunkin otsaa. Kuitenkin jonkinlainen ehkä vaivaantunut ilmapiiri kuitenkin pyöri perheen ympärillä, varsinkin kun Usvapolku piti hännässään korua, joka kuului selvästi Huurrepennulle. Usvapolku ei voinut uskoa, että pentu olisi voinut periä tai saada jotenkin isänsä taidon? Tai ehkä kyvyn. Olisiko se siunaus, vai piina? Huurrepentu tapitti kuitenkin aivan tyytyväisenä Raadelmatähteä ja lopulta loikkasi pian tämän hännän kimppuun kuin ei olisi koskaan edes poistunut leiristä, tai niin kuin se ei olisi edes paha teko. Emoa hieman kuitenkin mietitytti, olisiko Huurrepennun tuleva elämä olemaan helppo.

//Heli, jatkuu kokoontumisen keskustelujen jälkeen //

Tuliketun johdolla kissat saapuivat ripeästi leiriin, Risatähden otettua lähteneen partion puolessavälissä matkaa kiinni ja asettuessa Tuliketun rinnalle kulkemaan. Liekkitassu haukotteli jo makeasti, halukkaana menemään nukkumaan, kulkiessaan isänsä perässä, mutta sisarustensa Savutassun ja Haukkatassun välissä kohti aukiota. Risatähti kohosi nopeasti puhujanpaikalle Tuliketun seuraksi, kaksikon kertoessa kokoontumisen tapahtumista, samalla kun Aurinkotuulen mukana tullut Synkkävarjon parantajaoppilaan suunnatessa Koivumyrskyn seurassa parantajienpesään. Liekkitassu kurtisti kummalliselle naaraalle kulmiaan, mutta jättäytyi sisarustensa seuraan, aikeenaan mennä nukkumaan. Kobrantassu oli sukimassa turkkiaan, juuri päättäneenä ateriansa.
Liekkitassun turkin poltti raivo, kun tämä astui pesään ja huomasi, ettei Kobrantassu ollut vaivautunut edes anteeksipyynnöksi siivoamaan aiheuttamaansa sotkua! Kolmen oppilaan pedit olivat edelleen riekaleina ja sotkettuina, Savutassun lehvää oli rikottu ja hiirensapen löyhkä oli varmasti jo pinttynyt oppilaidenpesään.
Liekkitassun silmät kapenivat viivoiksi raivosta ja kiukusta, ja hänen teki mieli kääntyä heti ympäri ja nuijia Kobrantassu. Mutta kuten Savutassu oli jo kokoontumisessa maininnut, että ruusunpiikit olisivat hyvä idea, mikäli he eivät ensin onnistuisi pistelemään niillä liikaa itseensä.
Ajatus kuvottavasta kalojen hajuista, tai joka ainakin Savutassun mielestä oli jokseenkin kuvottava haju, sai Liekkitassulle ajatuksen.
''Kobrantassusta varmaan tehdään oppilas vielä, jos emme kerro hänen teoistaan hänen mestarilleen tai varapäällikölle. Risatähti tuskin kuuntelee kuitenkaan! Tai sitten voimme kostaa ja yrittää napata kalan, ja piilottaa sen hänen vuoteeseensa'', Liekkitassu nyrpisti nenäänsä.
Parantajienpesästä pian kuitenkin laskeutui Tiikeripentu, joka näytti jälleen kerran siltä, että olisi kehittänyt jonkinlaisen juonen päässään. Tiikeripennun luokseen kuitenkin hyvin pian komensi Kobrantassu, jolle Kobrantassu alkoi vihaisena tilittää jotakin, muttei Liekkitassu kuullut, mistä olisi kyse. Imperiumin kissat, pyh!
''Minusta meidän ei kyllä kuuluisi siivota tätä sotkua, emmehän me ole sitä edes aiheuttaneet!'', Liekkitassu polki vihaisena tassuaan maahan, kunnes kohotti yllättyneenä korvansa, kun Risatähti kutsui Kobrantassun ja Tiikeripennun puhujanpaikan edustalle. Kauhistuneena Kuplameri yritti vielä juosta Tiikeripennun perässä, siistiäkseen tämän turkkia, mutta pentu kiemurteli tiensä vapaaksi.
Liekkitassu, Savutassu ja Haukkatassu jäivät katsomaan, kuinka Risatähti kutsui heti Tiikeripennun luokseen.
''Tiikeripentu on saavuttanut kuuden kuun iän, ja hän on valmis soturioppilaan koulutukseen. Tästä päivästä aina siihen päivään, jona hän on ansainnut soturinimensä, kutsuttakoon tätä oppilasta Tiikeritassuna. Sinun mestarisi tulee olemaan Karhunlupaus. Toivon, että Karhunlupaus siirtää kaiken tiedon sinulle'', Risatähti naukui, Karhunlupauksen tullessa selvästi happaman paikalle.
''Hän ei olisi halunnut olla Tiikeritassun mestari! Kukapa haluaisi?'', Liekkitassu kuiskaisi Savutassulle ja päästi suustaan huvittuneen 'mrau' -äänen.
Kun Karhunlupausta oli kehuttu omissa taidoissaan, tämä kosketti vielä neniä Tiikeritassun kanssa ja oppilas istuutui mestarinsa viereen. Mutta sen sijaan, että tällä olisi ollut uteliaisuutta, riemua ja intoa, tällä näytti olevan vain ylimielistä itsevarmuutta koko turkki täynnä. Sellaisia kaikki Imperiumin kissat tuntuivat olevan!
Seuraavaksi Risatähti kutsui Kobrantassun eteensä.
''Pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Kobrantassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä kansaa, jopa henkesi uhalla?'', Risatähti katsahti tyynenä kohti Kobrantassua, joka röyhisti rintaansa ja suoristi selkänsä.
''Lupaan!', oppilas vastasi järkähtämättä.
''Epäilen kyllä'', Liekkitassu mutisi itsekseen.
'' Siinä tapauksessa, Kaiun voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Kobrantassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Kobranivana. Kaiku kunnioittaa nopeuttasi, rohkeuttasi ja pelottomuuttasi, ja hyväksymme sinut Aurinkotuulen täydeksi soturiksi'', Risatähti naukui kuuluvasti, kissojen alkaessa kutsua Tiikeritassua ja Kobranivaa uusilla nimillä.
Liekkitassu puri hampaitaan ärtyneenä yhteen, samalla kun kissat menivät onnittelemaan Imperiumin kaksikkoa ja joku muistutti Kobranivaa valvomisesta.

//Heli, Aurinkotuulen ennuste//

Kokoontumisen päätyttyä ja saatuaan luvan Korppisydämeltäkin lähteä Aurinkotuuleen puhumaan Leijonaliljan, kansan parantajan kanssa, naaras oli nyt saapunut leiriin. Aurinkotuulen kissat eivät vaikuttaneet olevan kovinkaan huolissaan toisen kansan parantajan saapumisesta tai vierailusta, mutta osa katseli häntä happamana. Ehkä jotkut olivatkin hänet aikoinaan nähneet Salamavuoren riveissä ja nyt puolestaan hänen turkissaan leimui Synkkävarjon ominaistuoksu, että ehkä osa osasi olla epävarma häntä kohtaan ja pitää häntä epäluotettavana. Sitrusvarjo ei kuitenkaan näistä välittänyt, vaan sai Tuliketulta ohjeen, että missä suunnassa olisi parantajienpesä ja Sitrusvarjo seurasikin Koivumyrskyä pesälle, josta löysikin pian Leijonaliljan muutaman sairaan kissan seurasta.
Tulikettu oli kohonnut puhujanpaikalle, mutta Sitrusvarjo antoi toiseen puheen mennä ohitse, sillä todennäköisesti hän kuulisi myös Korppisydämen kerronnan kotosalla. Ja olihan parantajaoppilas ollut mukana kokoontumisessa, joten hän kyllä tietäisi, mitä kokoontumisessa oli puhuttu. Pesässä olevat sairaat kissat, kuten myös Leijonalilja kohtasivat hänen lempeän katseensa yllättyneinä.
Rehellinen itselleen ollakseen, ei Sitrusvarjolla ollut suurtakaan aikomusta pelastaa Aurinkotuulta tai auttaa ylipäätäänsä edes parantajana muita kansoja, hyvä jos muita kissoja. Mutta nyt hän vakaasti uskoi, että Kuolo olisi antanut hänelle tämän enteen, tämän lahjan. Sillä hän saisi mahdollisesti sen varoihin rakennettua luottamuksen toiseen parantajaan ja luotua tämän kanssa sellaisen ystävyyden tai ainakin luottamuksensuhteen, että ehkä saisi edes yhden kissan käännytettyä uskossaan. Sitrusvarjo kaivoi lempeänä esille ennustuspallonsa pussukastaan ja lähestyi sitten Leijonaliljaa pehmeällä hymyllä.
''Hei, Leijonalilja. Olen Synkkävarjon parantajaoppilas, Sitrusvarjo. Risatähti kertoi kokoontumisessa osittain tilanteestanne. Toivoin kokoontumisessa tapaavani sinut, jotta voisin jutella kanssani, sillä olen saanut esi-isiltämme ennusteen, jonka uskon nyt tapahtumistanne kuulleena kuuluvan teille'', naaras naukui lempeästi, pitäen kuitenkin välimatkaa korkea arvoisempaansa ja asetti sitten ennustuspallonsa tuon eteen. ''Esi-isät ovat näyttäneet minulle yrtin, joka kasvaa kaukana vuoristossa ja sen luolien uumenissa'', Sitrusvarjo naukui ja kosketti palloaan, kissojen odottaessa hetken, että pallon sisällä kaiken usvan keskeltä muodostui kuvajainen kauniista kasvista.
''Olen nähnyt palasia teistä, sekä kaneista, ja uskon tämän olevan se kasvi, joka voi parantaa sairaat kissat'', Sitrusvarjo naukui, mutta se mitä parantajat eivät huomanneet, oli tuijottava katse hämärästä, kun Mandariinipennun itkevän ja Tammipennun vaikeroivan hahmojen takana istui Tiikeripentu tarkasti kuuntelemassa.

//Heli, Usvajokeen kaksijalkojen hyökkäys, Lasipilven kuolema//

Lasipilvi seurasi luottavaisinmielin nyt isäänsä ja emoaan, rinnallaan vielä vankka ja voimakas soturi, Alppiaskel. Kolli uskoi, että Tomutähti oli menettänyt muistinsa Yötaivaan sodan tapahtumista, sillä kaksikon välinen suhde oli vaikuttanut kuitenkin normaalilta. Lasipilvi tietysti oli enemmän yrittänyt olla isälleen mieliksi, ettei varmasti pahat ajatukset ja muistot tulvisivat toisen mieleen, kolli kuitenkin tiesi,ettei isänsä voimaa ja raivoa voisi voittaa. Ja mikäli tuo muistaisi, että vaikka Paahdekobra olikin saanut kollin vuoren rinteeltä alas melkein putoamaan, Lasipilvi ei ollut nostanut tätä, vaan oli iskenyt tuon alas vuorelta. Lasipilvi puri hampaitaan yhteen ja jatkoi ripeästi matkaansa muun partion mukana.
Kissat piiloutuivat saniaisten joukkoon, kun voimakas kaksijalkojen haju pellahti heidän edessään, mutta hämärässä he eivät heti erottaneet kiiltäviä asioita kaksijalkojen käpälissä. Lasipilvi kuitenkin pisti merkille, että kaksijalat virittelivät joitakin ansoja maahan, yksi niistä kyyristyi sen eteen,osoitti sitä koiralle ja selitti jotakin, vaikkakaan soturi ei uskonut, että koira ymmärtäisi kaksijalan kieltä. Eihän sitä voisi kukaan ymmärtää!
''Ne aikovat napata jotakin, katsokaa noita häkkejä'', Tomutähti murahti, Lasipilvenkin nyt huomatessa häkit.
Yksi kaksijalka kapusi hirviön taakse, juuri siitä suunnasta, jossa kissat piilottelivat. Ja partio näki, miten suuren pressun alla avoimessa hirviön takalavassa oli kymmenittäin suuria, pieniä ja keskikokoisia rautaisia tai metallisia häkkejä.
Osassa häkeistä makasi ja osassa istui erilaisia hahmoja.
''Häkit ovat täynnä kissoja!'', Lasipilvi henkäisi, hänen karvojensa hypätessä pystyyn.
Tomutähdenkin yleensä viisaat ja tyynet silmät olivat levinneet tuijotukseen.
''Ne ovat napanneet Surutähden'', Tomutähti murisi, tunnistaessaan Synkkävarjon päällikön yhdessä häkissä.
Pian heidän takanaan naksahti oksa ja kissat kääntyivät ympäri, jolloin samantien pamahti maahan aivan heidän edessään niin, että maan tomu ja kuivuneet lehdet jatkuvasta kuumuudesta lennähtivät.
''Juoskaa! Älkää juosko suoraan leiriin, ne eivät saa tulla perässämme sinne!'', Tomutähti ärähti ja kääntyi kannoillaan, heittäytäen saniaisten ali, niiden repiessä hänen turkkiaan, suoraan kaksijalkojen aukiolle. Koirat alkoivat haukkua ja repivät kaksijalkoja Tomutähden suuntaan, mutta Lasipilvi ehti nähdä, miten suurilla loikilla, vaikkakin loukkaantunut lapa sai kollin huteraksi loikillaan, päällikkö pääsi turvaan aina uudelleen ja uudelleen.
Lasipilvi oli jämähtänyt paikoilleen lähes pelosta, mutta Hohdonkaiku ehti tuupata hänet liikkeelle.
Hän kadotti kuitenkin hyvin pian Alppiaskeleen, jonka vihaisen ulvahduksen hän ehti kuulla. Lasipilven oli pian pysähdyttävä, sillä hän ymmärsi, ettei kaksijalat tai koirat olleet lähteneet hänen peräänsä, mutta muut olisivat jääneet vaaraan. Hetken hän empi, hänen edessään olisi turvallisuutta ja matka kohti leiriä, mutta emo palasi hänen mieleensä, joten kolli kääntyi takaisin sydän hakatessa pelosta hänen kurkussaan.
Päästessään takaisin, hän näki, miten kaksijalat nostivat velttoa Alppiaskelta kohti hirviötä. Lasipilvi erotti kuitenkin suuren naaraan kyljen kohoavan, mutta tuo ei ollut tajuissaan (?). Lasipilvi yritti löytää emoaan, mutta sen sijaan koirat huomasivat hänet ja nyt irti kaksijaloista lähtivät juoksemaan häntä kohden. Lasipilvi kääntyi kannoillaan.
''Lasipilvi, tänne!', hän kuuli Tomutähden äänen puiden varjoista. Lasipilvi kääntyi uudelleen ja suuntasi nyt hädissään kohden isäänsä,hän olisi ainakin löytänyt yhden eloonjääneen ja turvaan selviytyneen. Helpotus paisui hänen sydämessään, kunnes lähemmäs päästessään, hän huomasi, miten Tomutähden kasvoille kohosi leveä virne. Lasipilvi ei ehtinyt reagoida siihen mitenkään, kun hän juoksi suoraan hänen ja isän välissä olevaan karhunansaan.
Hän parkaisi taivaalle kivuliaan tuskanhuutoonsa, kun hampaat iskivät läpi hänen kyljistään ja haukkasi kissan kitaansa, vääntäen leukojensa mukana Lasipilven epäluonnolliseen asentoon. Kolli kuoli nopeasti, mutta tämän lasittunut katse jäi tuijottamaan kohden Tomutähteä, joka oli saanut kostonsa.
Ilmassa kuului edelleen koirien ulvontaa ja kaksijalkojen aseiden pamahduksia. Tomutähti yritti epätoivoisena löytää Alppiaskelta ja Hohdonkaikua, joiden kohtalosta päällikkö ei ollut varma, eikä tämä aikoisi jättää kumppaniaan tänne. Kaksijalka kuitenkin osoitti kohden Tomutähteä aseellaan, koiran haukkuessa suuvahdoten tuon rinnalla ja Tomutähti jäi tuijottamaan pelottomana silmä silmästä koiraa, tietämättömänä kaksijalan aseen voimasta.

//Heli, Usvajoen kaksijalkojen hyökkäys alkaa//

Tomutähti venytteli kankeita lihaksiaan, kun partio oli saapunut kokoontumisesta ja hän istuutuikin uteliaana kuulemaan kokoontumisen tapahtumia tyttärensä Tuulenkapinan kertomana kumppaninsa Hohdonkaiun viereen. Hivenen nykyinen Usvajoen päällikkö oli huolissaan siitä, miten moni päällikkö ja varapäällikkö olisi vaihtunut, vaikkei ollutkaan yllättynyt siitä, että yksi näistä olisi jälleen Rikkotähden seuraaja. Kolli ei tainnut olla tyytyväinen kehenkään muuhun kuin itseensä, mutta Usvajoen päällikön silmät sirityivät, kun hän kuuli Myrkkysuon myös tietävän Yötaivaan tuhosta ja että Usvajoki olisi ollut sen takana. Olivatkohan kansalaiset kokoontumisessa uskoneet Tomutähdenkin kuolleen siinä, ettei tämä siksi ollut paikalla? Kolli puri hampaitaan yhteen ärtyneenä, mutta kuunteli kärsivällisesti kaksijalkoja koskevasta varoituksesta. Niitä oli nähty ainakin Aurinkotuulen reviirien lähellä, ne voisivat myös siis pian olla Usvajoen riesana.
Tomutähti itsekseen huokaillen nojautui Hohdonkaiun lapaa vasten ja nautti toisen ominaistuoksusta, hivenen kyllä ihmetellen Tuulenkapinan äkillisesti parempaa puhetapaa. Oliko esi-isät antaneet tälle uuden kyvyn? Mikä tietysti olisi hienoa, mutta Tomutähti uteliaana halusi kuulla suoran vastauksen Tuulenkapinalta.
''Hälytys, havaitsimme kaksijalkoja tulemassa Aurinkotuulen rajojen ylitse meidän puolellemme reviiriä!', Tomusielu naukui kuuluvasti, selvästi juoksuttaen oman partionsa tulen nopeudella leiriin, tehtyään havaintonsa. Tuulenkapinan puhe keskeytyi, mutta vaikutti siltä, että tämä oli muutenkin jo päässyt loppuun sanoissaan. Kauhun pystyi lukemaan kissojen ominaistuoksusta ja kasvoille piirtyneistä ilmeistä, vaikka osa väläyttelikin vihaisina hampaitaan ja kynsiään.
''Kertokaa tarkalleen, mitä te näitte'', Tomutähti komensi poikaansa, askeltaen kumppaninsa kanssa tämän partion luokse. Tomusielu suoristi ryhtinsä isänsä edessä ja otti nyt puheensa tärkeänä tehtäväkseen.
''Niitä on ainakin neljä, niillä on koiria mukanaan ja ne tutkivat maastoamme. Selvästi ne levittävät joitakin ansoja pitkin reviiriämme, tutkivat vesistöjämme ja ne siirtelevät suurta hirviötä mukanaan'', Tomusielu vastasi tarkasti, Tomutähden mietteliäänä vaihtaessa katseita paikalle laskeutuneen Tuulenkapinan kanssa.
''Hirviöthän kulkevat vain Ukkospoluilla!'', Riitasointu sähähti Tomusielulle kuin nuori soturi olisi täys tollo.
''Epäiletkö mitä me näimme? Se on isompi hirviö, jossa on pesä hirviön käpälien päällä, josta ne ottivat ansoja ja koirat'', Tomusielu murahti vanhemmalle soturille, jonka kasvoilta nyt paistoi hämmennys.
''Kuinka pian he mahtavat olla leirissämme?'', Taimiorava naukui murheellisena, patistaen jo Siilensurua hakemaan yrttejä valmiiksi, josko loukkaantuneita kohta alkaisi ilmaantua.
''Lähden tarkistamaan tilannetta, otan mukaani Alppiaskeleen ja Lasipilven, sekä Hohdonkaiun. Arvioimme tilanteen ja kun palaamme, teemme Tuulenkapinan kanssa suunnitelman siitä, miten saamme kansalaisiamme turvaan mahdolliselta taistelulta'', Tomutähti jämäkästi ilmoitti oman kuntonsa pyyhkäistessä sivuun. ''Soturit pesien edustalle suojaamaan, kaikki muut pesiin turvaan odottamaan paluutamme! Tuulenkapina, sinä kohoat tähystämään ja tarkkailet ympäristöä. Hyvänä tuurinamme voi olla,etteivät kaksijalat löydä leiriimme, jos onnistumme pelkästään harhauttamaan koiria'', Tomutähti ksoketti tyttärensä lapaa ja lähti sitten johtamaan ryhmää ripeästi ulos leiristä.
Riitasointu tunsi jo taistelunintonsa tassuissaan, mutta asettui vartioon parantajienpesän edustalle, haluten suojella sisartaan, Taimioravaa.

//Heli, Myrskyvaahtera palannut kokoontumisesta//

Raadelmatähti oli leiriin palattuaan ehtinyt kertoa kansalleen kokoontumisen tapahtumista. Kuten yllättävästä tiedosta, että Yötaivas ja Ruskatammi olisivat tuhoutuneet, miten moni uusi päällikkö tai varapäällikkö oli jälleen aloittanut uudessa asemassaan, sekä unohtamatta miten paljon kaksijaloista oli tehty havaintoja. Raadelmatähti puhui rauhallisella, hivenen kokoontumisesta väsyneellä äänellä kansalleen, kunnes hänen puheensa keskeytyi, kun leiriin juoksi kolme pentua kiljahdellen jahdaten oravaa.
Kissat paljastelivat yllättyneinä kynsiään ja muutama yritti napata oravan, joka henkensä edestä pinkoi karkuun, häntä niin pörröisenä, ettei päällikkö ollut koskaan yhdelläkään kissalla vastaava nähnyt. Orava onnistui juuri ja juuri väistämään Toivonpennun syöksymisen tätä kohden ja kierähti selkänsä kautta kohti puhujanpaikkaa, loikaten kaaressa Raadelmatähteä kohden. Päällikkö vaistomaisesti meinasi avata kitansa ja paljastaa kyntensä, mutta huomasikin oravan kaulassa jonkinlaisen korun esineellä, jonka oli kerran aiemminkin nähnyt.
''Mää haluaisin ilmoittaa ennen meikäläisen ateriointia, että esi-isät ovat langettaneet uuden haltijan uudelle amuletille'', orava puuskutti, Raadelmatähden katsellessa toisen kummallisia tassuja, joissa meni ylimääräinen nahka kohden kylkiä. ''Tämä kuuluu Huurrepennulle'', orava heitti kipeästi amuletin päällikölle ja pomppi jo kauemmas karkuun, Raadelmatähden kauhaistessa amuletin tassuunsa ja yrittäessä paikantaa oravaa, joka oli jo kadonnut johonkin.
Kansalaiset eivät olleet keskittyneet oravan sanoihin, eihän oravat yleensä puhuneet kissojenkieltä, ja alkoivat enemmänkin olla keskittyneitä kolmen pennun tarinaan, Usvapolun matkatessa jo näiden luokse (?). Raadelmatähti päätti kokoontumisen, vaikkei juuri kukaan enää piitannutkaan kokoontumisessa kerätyistä tiedoista ja laskeutui kohden Usvapolkua ja tuon kolmea pentua.
''Se orava pudotti tällaisen ja sanoi sen kuuluvan Huurrepennulle'', Raadelmatähti hiljaa kuiskasi, koskettaen hännällään Usvapolun lapaa, saadakseen naaraan huomion ja ojensi pedonkesyttäjän korua pentujen emolle. Amuletissa oli ketunkasvot selvästi, ihan kuin Raadelmatähden omistamassa -tai varastamassa korussa oli karhu.
Raadelmatähti vaihtoi merkitseviä katseita Usvapolun kanssa, mutta palautti sitten katseensa Apilakarhun kolmeen riesaan.

Kermansävyinen naaras pisti kirkkaana loistavat silmänsä ulos täyden kuun valoon, suu pyöreäksi muotoutuneena katsellen aukiota, jossa eriväriset valo ilmiöt pomppivat ympäriinsä. Huurrepentu pinkoi vauhdilla ylös pentutarhan mäestä ja heilutteli villisti pientä pörheää häntäänsä takanaan, samalla kun katseli ylöspäin leirin rotkon reunoja myöden. Kaikki näytti niin suurelta! Ja aivan pian oppilasikäinen naaras pääsisi tutkimaan metsän sekä leirin salaisuuksia vielä paremmin! Pennun päälaelle kasvaneet pienikokoiset sarvet hohtivat myös kuunvalossa, kun lopulta hänen perässään hiljaa niiskuttaen saapui Utupentu, joka katseli itse hieman pelokkaampan ympärilleen.
“Onko tämä oikeasti hyvä ajatus?” Nuori kolli kysyi sisareltaan, joka vain tuuppaisi toista takamukselleen leikkisästi.
“Miksei olisi! Täysi kuu valaisee metsää ja kaikki ovat ulkona kokoontumisessa tai nukkumassa!” Huurrepentu hihkui hiljaa katsellessaan samalla miten Kuurapentu asteli pesästä hiljaa turkki pörheänä jännityksestä.
“Mennään nyt sitten ennen kuin kukaan näkee”, Utupentu murahti hiljaa ja lähti kohti pentutarhan takaan kohoavaa rinnettä, josta löytyisi loiva tie ylös. Kuurapentu oli sen löytänyt sekä muovannut sitä sellaiseksi, että he pystyisivät sitä kiipeämään hiljaa sekä salakavalasti ulos leiristä. Huurrepentua jännitti kovasti, mutta myös uteliaisuus sekä into paloi hänen rinnassaan. Mitä he löytäisivätkään ulkomaailmasta! Hänen pienet sarvensa meinasivat vain jäädä koko matkan ajan kiinni johonkin rinteen kasvillisuuteen, ja sisarien vuorotellen piti auttaa häntä pääsemään eteenpäin. Se hieman harmistutti nuorta pentua, mutta hän jatkoi innoissaan matkaansa, kunnes Utupentu kohosi käpälilleen ensimmäisenä, sitten Huurrepentu ja lopulta Kuurapentu kömpi ylös käpälilleen.

“Katsokaa miten hieno!” Kuurapentu henkäisi kohti leiriä, ja kolmikko nojautui rotkon reunamalle katsomaan kimaltavaa leiriä, joka erottui kuuvalon valaisemana pimeästi metsiköstä. >>Onneksi asun metsässä!<< Huurrepentu hihkui mielessään ennen kuin perääntyi reunalta ja lähti pomppimaan kohti aluskasvillisuutta pian kahden muun seuratessa perässä.
“Mitä me oikein etsimme?” Kuurapentu naukaisi katsellessaan ja maistellessaan jokaista juurakkoa sekä pensaikkoa, Utupennun pelästyessä heidän tekemiään lehtien sekä oksien ääniä. Kolli kuitenkin pian otti vauhtia ja pinkaisi kaksikon edelle pöllähtäen pian pienesti kiljahtaen pienelle aukiolle. Kuurapentu juoksi seuraavaksi toisen perään ja lopulta Huurrepentu seurasi perässä jääden sarvistaan taas kiinni pensaaseen. Hän pyristeli päätään raivokkaasti kunnes päästi pensaasta läpi, ja pöllähti aukiolle sisariensa turkkeihin iskeytyen.
“Onko tämä harjoitusaukio!” Huurrepentu henkäisi saatuaan kunnon kuvajaisen piirtymään aukiosta, kun hän räpytteli silmiään osittaisessa pimeydessä. Utupentu kohosi äkkiä jaloilleen ja katseli silmät suurina aukiota, jossa he voisivat vain kuun päästä itse harjoitella. Kuurapentu lopulta alkoi maistella ilmaa ja loikkasi sitten pois aukiolta vievään juurakkoon, josta pian pisti päänsä esiin ja heilutteli käpäläänsä muita seuraamaan. Huurrepentu ja Utupentu poistuivat aukiolta ja juoksivat hetken aikaa Kuurapennun perässä pitkin valmiiksi tallattuja polkuja, kunnes Huurrepentu kompastui käpäliinsä ja samalla veti pyörteeseen kanssaan Utupennun, jotka pian kolahtivat erään puun juuriin. Kuurapentu hidasti askeltaan ja palasi kohti sisariaan nuuskien näitä läpi ja tarkkaillessaan toisten virkoamista. Huurrepentu repi päänsä irti juurikon välistä, johon sarvet olivat jääneet jumiin, mutta Utupentu pysyi hetken aikaa hiljaisena sekä liikkumattomana.

“Utupentu!” Kuurapentu miukui surkeana yrittäessään samalla nuolla veljensä päätä sekä kylkeä saadakseen tämän virkoamaan. Huurrepentu painoi korviaan surkeana tajutessaan mitä oli veljelleen tehnyt. Äkkiä kuitenkin heidän takaansa alkoi kuulua hiljaista murinaa, ja Huurrepentu kääntyi pikaisesti ympäri kohtaamaan pimeässä hohtavat keltaiset silmät. Se ei näyttänyt ensin miltään eläimeltä, mutta lopulta naaras tunnisti lähestyvän hahmon kissaksi, jonka turkki oli aivan revitty sekä rähjäinen. Kermansävyinen naaras pelästyi tätä kauheasti, ja parkaisi keuhkojensa pohjalta saakka, saaden lopulta Utupennunkin heräämään ja kaksikon kääntymään katselemaan pelottavaa kissaa.
“Ei olekaan pitkään aikaan näkynyt näin helppoa makupalaa”, kissa murisi syvältä kurkustaan iso, leveä hymy huulillaan. Millainen kissa söisi toisia kissoja?! Äkkiä Huurrepentu huomasi tuon turkin saapuneen kuun valoon, ja tunnisti tuon perästä vain lyhyen hännän, sekä karkean laikullisen turkin. Ei tämä olisi kissa! Ainakaan sellainen, mitä itse Huurrepentu tietäisi. Sarvipäinen naaras pakitti sisariensa päälle, ja kolmikko hytisi puun juurakossa silmät suurina pelosta, ennen kuin taivaan halki iski salama, ja sai kaikkien katseet kääntymään ylöspäin.

Siinä samalla sekunnilla jostain pentujen takaa aluskasvillisuudesta syöksyi oranssin punertava turkki, joka veti keltasilmäisen eläimen mukanaan syvälle pimeyteen. Niiden ärinä sekä murina sai pennut kasaantumaan uudestaan kasaan, ja kolmikko kököttikin nyt kylki kyljessä pienen juurakon alla, juuri ja juuri piilossa kirkkaalta kuulta. Taistelevien eläinten äänet alkoivat pikku hiljaa vaieta, ja Huurrepentu höristelikin korviaan ihmetellen, mikä heidät oli pelastanut. Siitäkään eläimestä ei lähtenyt minkäänlainen, ainakaan Myrskyvaahteran kaltainen, tuoksu. Pelko piti pentuja otteessaan pitkään, kun uudestaan pensaikkojen välistä asteli esiin nyt enempi oranssi silmäinen silmäpari. Se tuijotti pitkään kirkkaina säihkyvin silmin pentuja, ennen kuin se maata viistäen asteli kuunvaloon, jääden nyt tuijottamaan pentuja korvat hieman eteenpäin suunnattuina. Sillä oli suippo kuono, sekä räikeä oranssin punainen turkki. Huurrepentu kallisti päätään, ja eläin kallisti päätään hänen mukanaan.

“Onko se kettu?” Utupentu miukaisi todella hiljaa Kuurapennun takaa, ja kaikkien silmät nyt tutkivat innokkaina tätä petoeläintä. Heidän yllätyksekseen kettu äkkiä avasi hieman suutaan paljastaen terävät, mutta kirkkaina, hohtavat hampaansa.
“Tuo ilves ei enää pelottele teitä”, kettu kuiskasi heille ja kaikki pennuista henkäisivät syvään viileää ilmaa keuhkonsa täyteen.
“Se puhuu!”
“Mutta se on kettu!”
“Miksi ymmärrämme sitä?!” kaikki pennut henkäisivät samaan aikaan ja lopulta kettu kellahti kyljelleen nauraen omaan hassuun tyyliinsä, saaden lopulta Huurrepennun myös nauramaan. “Mutta se on ihan hassu”, naaras hihkaisi ja ensimmäisenä kolmikosta lähti lähestymään kettua, joka nyt rauhoittui paikalleen ja katseli kissaa hymy huulillaan, säihkyvin silmin. “Se on ihan ystävällinen”, Huurrepentu tokaisi.

“Kai se muuten olisi jo popsinut meidät suihinsa”, Kuurapentu tokaisi kuitenkin naivisti takaata päin ja Huurrepentu vain pyöräytti silmiään. Kuitenkin sen jälkeen kettu kohosi jaloilleen ja perääntyi pentujen luota, kuitenkin kirkkaina säihkyviä silmiään pitäen näissä. Jokin sen hymyssä oli puoleensa vetävää, ja Huurrepentu olisi halunnut viettää aikaa sen kanssa. Mutta kettu lopulta katosi pimeyteen ja kolmikko jäi turkit pörheinä seisomaan aukiolle.
“Minne se meni?” Utupentu miukui Kuurapennun takaa ja lopulta askelsi esiin piilostaan.
“Ehkä sen oli aika palata nukkumaan”, Huurrepentu pohti ja lopulta Kuurapentu tönäisi tätä takaa päin.
“Niin kuin meidänkin pitäisi”, tuo mutisi häntä vieläkin pörheänä kauhistuttavasta seikkailusta. Mutta Huurrepentu, eikä kukaan näistä, tiennyt enää mistä suunnasta olivat tulleet. Vaikka kuu alkoi painua pian alaspäin, oli pimeys heidän ympärillään hukuttava.

--

Saga juoksi karkuun kutsun perässä, joka oli saavuttanut hänen korvansa, tai ehkä aistinsa. Jokin oli nyt aivan toisin, ja hän innoissaan yritti löytää sen paikan, jossa suuri karhu uinuisi. Viimein hän pöllähti aukiolle, jossa he olivat asuneet yhdessä Uni karhun kanssa. Saga oli käyttänyt taas aikaansa kissojen tutkimiseen ja hänen uteliaisuutensa oli vain kasvanut, kun hän vihdoin sai tavata nuoret kissanpoikaset. Hänen sydämensä hakkasi rinnassa, kun tuo asteli Unen luo ja taputteli tämän käpälää herättääkseen toisen. Suuren karhun silmä rävähti auki, ja sen kita aukesi kammottavaan haukotukseen, kun se vääntäytyi käpälilleen.

“Näin sen pennun! Ja pelastin sen vihaiselta ilvekseltä!” hän hihkui toiselle ja karhu vain röhisi huvittuneena. Hänen katseensa kuitenkin lipui lopulta täyteen kuuhun taivaalla, ja karhun ilme vakavoitui. Jostain sivummalta Saga kuuli myös Spiron heränneen metakkaan, ja astelevan lähemmäs unisena ihmettelemään. Äkkiä Uni käänsi katseensa takaisin Sagaan, jonka turkki hohti kauniina pimeydessä. Kuin jostain pimeydestä, Sagan päähän saapui ääni, joka kutsui häntä luokseen. Ensin tuo höristeli korviaan ja katseli ympärilleen, mutta äkkiä Uni karhun käpälä kohotti hänen leukaansa itseään kohde, ja Saga ymmärsi karhun puhuvan hänelle.

“Olet kuullut minun tehtävästäni amuletin haltijan suojelijana. Olet osoittanut mielenkiintoa kissoja kohtaan, ja olet vihdoin tavannut sen kissan, jonka kaltaista minä olen myös suojellut. Tässä kissassa on sama potentiaali, ja tahdon antaa sinulle mahdollisuuden”, Uni puhui taianomaisesti kettunaaraalle, ja tämä uteliain silmin katseli takaisin kohti Unen silmää. Äkkiä tämän toisesta käpälästä ojentautui amuletti esiin säihkyvään kuuvaloon, ja riipuksen Uni asetti pian Sagan päälaelle.

“Jos olet valmis uhraamaan henkesi tämän pennun suojelijaksi, tässä on mahdollisuutesi. Jos vannot suojelevasi tätä pikkuista, pitämään hänet turvassa ja tottelemaan hänen kutsuaan, tulet ainiaan olemaan sidottu tähän amulettiin, joka kuuluu sille lahjan saaneelle pennulle”, Unen silmä porautui syvälle Sagan sieluun ja hän tunsi hengityksensä salpaantuvan. Hänellä olisi mahdollisuus elää kuten Uni! Pitää huolta kissasta, saada tähän yhteys. Se, mitä hän olisi aina halunnutkin! Saga ajattelematta sen enempää nyökäytti päätään niin, että amuletti irtautui hänen otsastaan ja kolahti lopulta siihen takaisin. Ja iskun hetkellä Uni sulki silmänsä, antoi kuunvalon säkenöidä amuletista, ja siinä hetkessä Saga tunsi itsensä irtaantuvan kehostaan. Kuin sielu olisi irroitettu elävästä ruumiista, lähetetty valoon ja saatettu toisenlaiseen elämään. Hänen suustaan pääsi hieman kauhistunut, mutta myös jännittynyt henkäys, ja lopulta tuon hännänpää alkoi vääntyillä, kun hän kallisti päätään ylöspäin tuntiessaan amuletin kohdalla päässä turkkia kipristävää säkenöintiä. Karhun örinä pian sai hänet palautumaan maan pinnalle ja Saga räpytteli silmiään kummastuneena. Amuletti, jota Uni piti käpälässään, nyt väreili oranssin sekä punaisen sävyissä, ja sen kohdatessa Sagan silmät, hän huomasi siitä heijastuvasta kuvajaisesta hänen omien silmien värinsä sulautuvan värimaailmaan.

“Olenko nyt osa amulettia?” Saga hiljaa henkäisi, ja Uni nyökäytti päätään ojentaessaan riipusta kohti Spiroa, joka otti sen vastaan hieman mukisten itsekseen. Orava ei ollut itse kovin tyytyväinen tällaiseen samaan lopputulokseen, mutta tämä oli se mitä Saga tahtoi. Hän tahtoi olla kissojen kanssa tekemisissä, ja sen sarvipään kohtaaminen tuntui oikealta. Ehkä Uni myös tiesi sen, olihan amuletti nyt yhdistetty yhteen kissaan? Viimein Uni kömpi takaisin untenmailleen ja vielä heilautti käpäläänsä kohti Spiroa, joka rääkäisi kauhistuneena. Saga puhkesi nauramaan ja kaksikko lähti supisten takaisin kohti paikkaa, jossa kettuneiti pelasti nuorukaiset, jotta Spiro voisi Unen sanojen mukaisesti saattaa pennut leiriin, ja antaa sarvipääkissalle amuletti, jossa nyt olisi Sagan henki yhteydessä.
//Sagasta tulee suojelija Huurrepennulle, eikä Saga ole enää oikea hahmo pelattavissa roolipelissä. Masi voi jatkaa sit tästä vaikka Raadelmalla jos nää pöllähtää leiriin samaan aikaan? :D

//Heli//

''Se on hyvä ajatus, Leijonalilja'', Risatähti naukui hetken katselemisensa jälkeen. Pentujen kunto näytti huonolta ja näiden emo istui järkyttyneenä pesän suuaukolla, odottaen lupaa tulla sisään, mutta pysytellen kauempana itkuisena. Kuplameri yritti lohduttaa tätä, samalla kun vanhin asettui levolle saatuaan juoduksi sammalta.
''Mitä te oikein suunnittelitte?'', Kuplameri jupisi Tiikeripennulle, joka istui kasvattiemonsa vieressä. Pentu piti katseensa viileänä ja tyynenä, kun hän katseli kohden kahta serkkuaan ja vanhusta. Risatähti vilkaisi toista kulmiensa alta, mutta tuo päällikölle tuntematon riiviö ei näyttänyt kovinkaan suurta myötuntoa.
''Tammipentu halusi maistaa kania, joten Aurinkotäplä auttoi meitä metsästämään sellaisen'', Tiikeripentu kohautti lapojaan.
''Miten sinä sitten olet tuossa kunnossa ja muut oksentelevat, ja voivat huonosti?'', Kuplameri tarkensi katsettaan hyvinvoivaan tyttäreeseensä.
''En minä syönyt. Ensimmäisen haukkauksen jälkeen Aurinkotäplä oksensi ja Tammipentu, eikä Mandariinipentu tehnyt minulle tilaa aterioida'', pian oppilasikäinen naaras vastasi ja vastasi emonsa tuijotukseen.
''Voi kulta-pieni, sinulle olisi voinut käydä todella pahasti'', Kuplameri huokaisi ja alkoi sukia Tiikeripennun korvia.
Risatähti siristi pennulle itsekseen silmiään.
''Me lähdemme nyt kokoontumiseen, lähetä nopea Ilveskynsi hakemaan meitä kokoontumisesta, mikäli jotakin tapahtuu sillä aikaa'', Risatähti kuittasi Leijonaliljalle ja kutsui sitten häntänsä heilautuksella Tuliketun ja Tuulisydämen vierellään, kolmikon poistuessa pesästä ja kiirehtien kokoontumiseen lähtijöiden kärkeen johtamaan näitä kokoontumiseen.
Risatähteä jäi kuitenkin jopa suututtamaan Tiikeripennun käytös muita pentuja kohtaan, kuinka tämä pesi tassunsa kaikesta. Olisiko se muka totta? Risatähti nyökkäsi Tuulisydämelle, että tämä voisi johtaa ja hän jättäytyi itse Tuliketun rinnalle juoksemaan.
''Saanko kysyä sinulta jotakin, Tulikettu?'', Risatähti puuskutti.
''Olen kuullut pentujen katoamisesta asti, että Tiikeripennulla on varmasti jonkinlaisia jekkuja tai ongelmia aina matkassaan. Mitä sinä tiedät siitä pennusta? En havainnut hänessä pienintäkään empatian merkkiä pesässä, enkä ole nähnyt yhdessäkään Aurinkotuulen kissassa sellaista käytösmallia'', päällikkö piti hetken katseensa Tulikettuun, mutta siirsi sen sitten katsomaan Tuulisydämen selkää.

(Varmaan kokoontumisessa vastailee? Tarina-osiossa -> )