Lounatassun mielestä oli suorastaan mahtavaa, että vihdoin jotain tapahtuu. Hän oli ollut innoissaan kokoontumiseen lähtemisestä, mutta lopulta kokoontuminen oli kaikin puolin aika tylsä tapahtuma. Hänen mielestään kaikki kissat siellä oli aivan samanlaisia kuin Usvajoen kissat. Paitsi ehkä Salviatassu. Hän vaikutti mukavalta. Pahinta oli kuitenkin olla koko matka hänen äkäisen emonsa katseen alla. Lounatassu on pannut merkille, ettei Lupiinituoksu ole ollut ollenkaan oma itsensä hänen pienen Myrskyvaahteran seikkailun jälkeen. Hän ei ole nähnyt Konnatarun puhuvan Lupiinituoksulle lähes yhtään sen jälkeen. Jossain mielensä perukoilla Lounatassu tiesi, että ei ollut hänen parhaita tempauksiaan lähteä yksin retkelle etsimään "oikeaa isäänsä", mutta hän kieltäytyi kokemasta asiasta minkäänlaista katumusta. Kokoontumisessa Lounatassu sai kuulla Yötaivaan tuhosta ja oli päättänyt laittaa etsinnät tauolle. Hän pelkäsi mestarinsa varoituksia, että jos kikkailisi liikaa voisi soturiksi pääseminen viivästyä aivan turhaan.

Nyt Lounatassu oli jännittynyt ja täynnä virittäytynyttä energiaa, valmis ponnahtamaan kynnet ojossa nopeammin kuin koskaan aiemmin, jos vain pääsisi tarpeeksi lähelle hyökkäävää kaksijalkaa. Hän epäili, että yhdellä napakalla syöksyllä kaksijalka luovuttaisi silkasta pelosta joutua niin hurjan otuksen kanssa vastakkain. Tätä varten oli tehty taisteluharjoituksia muiden oppilaiden kanssa. Hänen tunnelmiaan latisti hieman, että hän joutui jälleen emonsa kanssa samaan partioon. Konnatarukin liittyi joukkoon, mutta pysytteli edelleen etäällä Lupiinituoksusta. Näiden kahden katseet kohtasivat hetkeksi, mutta he jatkoivat matkaa eri puolilla joukkoa. Joukko kulki hitaasti suojasta suojaan jonossa. Lounatassu säntäili joukon hännillä ympäriinsä yrittäessään etsiä kohtaa, josta näkisi ympäriltä pauhavat taistelut.

//Masi, Aaduska
Savutassu katseli erittäin yllättyneenä Liekkitassusta hehkuavaa raivoa nuorempaa oppilasta kohtaan. Oli täysin totta, ettei varmasti kukaan heistä pitäisi tuosta nuoresta niljakkeesta, mutta Liekkitassu juuri uhkasi tappaa tämän? Hämmentyneenä sekä yllättyneenä Savutassu vain katseli, miten lopulta Tiikeritassu juoksi emonsa jalkoihin ja Kuplameri alkoi pitää toiselle puhuttelua. Ei tuo pieni aivoinen hiiri koskaan varmasti oppisi. Kuplameri parkaa. Valkea naaras katseli hetken epäuskoisena Liekkitassun perään, ennen kuin kolmikko poistui pesästä ulkosalle, jossa oli paljon parempi olla kuin sisällä pesässä. He eivät varmaan koskaan saisi inhottavaa hajua pois pesästä. Ärtynyt katse kävi soturien pesään päin, mutta naaras asettui alas nuolemaan rintaansa, ennen kuin Kuplameri saapui Tiikeritassun kanssa heidän luokseen. Empaattisen surkea punertava katse kohosi Tiikeritassusta kohti Kuplamerta, joka loppujen lopuksi purskahti itkuun Tiikeritassun vain juostessa paikalta. Tuosta kissasta ei hevillä soturia tule, sen naaras jo tiesi. Kuka sitten häneen saisi rottinkia, siihen ei osannut oppilas vastata. Hän kuitenkin kohosi pian käpälilleen ja asteli Kuplameren rinnalle painautuen tähän kiinni.

“Hänen pitää pian olla vastuussa omista teoistaan, eikä hän sitä opi kuin elämällä. Pian hän saa joltain niin pahasti korvilleen että ottaa vihdoin jostain opikseen”, tuo yritti lohduttaa toista samalla hännällään silittäen tämän selkää. “Joku päivä hän vielä oppii ja osoittaa kunnioitusta sekä arvostusta kansatovereitaan kohtaan. Jokaisen on kuitenkin käytävä oma polkunsa. Olet hänelle erittäin hyvä emo, ja vielä varmasti joku päivä hänkin ymmärtää sen mitä teet hänen vuokseen”, Savutassu vielä kosketti toisen poskea nenällään ja sai Kuplamereltä hennon kiitollisen katseen. Savutassu lopulta otti askelen pois toisesta ja hymyili tälle vielä lämpimästi, ei häntä haitannut nuorukaisen solvailu. Osoitti vain itsestään ettei hänestä miksikään muuhun ollut kuin suunsa aukomiseen. Vielä hän ajaisi itsensä ongelmiin, eikä varmasti lähikuina tulisi emoaan tekemään ylpeäksi. Mutta Savutassu toivoi että joku päivä myös Kuplameri voisi olla toisesta ylpeä. Se vain tuntui nyt mahdottomuudelta. Kuplameren poistuttua käänsi punasilmäinen naaras katseensa Liekkitassuun sekä Haukkatassuun.

“Mistähän Risatähti puhuu isän kanssa?” tuo naukaisi ja siirtyi nyt Liekkitassun viereen sukiakseen toisen pörhennettyjä niskakarvoja paikoilleen. Tuo oli ehkä menettänyt malttinsa, muttei sentään oikeasti tehnyt aikeita tappaakseen Tiikeritassua. Ehkä toinen myös kokisi oman kohtalonsa pilkkojensa myötä joku päivä, mutta ei Liekkitassun pitänyt olla sen toteuttaja. Olikohan sisarella jotain muuta mielenpäällä niin, että hän olisi hermostuksissaan ja stressin alaisena heikkohermoisempi? Savutassu yritti höristellä korviaan kohti puhuvia kissoja, miettien miten heidän koulutuksensa etenisi. Jos he keskustelisivat heidän loppuarvioinneistaan?

//Masi
Tuulenkapina katseli hermostuneena leiriä, kun Tomutähti viimein antoi kissoille käskyä lähteä sotaan. Heidän tulisi jokaisen tutkia omaa aluettaan leirin ulkopuolella, ja lopulta hyökätä kohti lähestyjää muiden liittyessä sitten partioon. Se oli kyllä naaraan mielestä jo hyvä idea, mutta jos joku herpaantuisi tai ei huomaisi lähestyjää, olisi äkkiä vaara tilanne leirissä. Harmaan vaalea naaras katseli Taimioravaa, joka loikki pesäänsä valmistelemaan yrttejään oppilaansa kanssa, ja sitten kohti Riitasointua, joka saapui varajohtajan vierelle. Tomutähden suunnitelmasta löytyisi aukko, jolla naaras saisi kansansa pelastettua. Tomutähti ei tällä hetkellä ajatellut kuin kostoa sekä verta. Hänen olisi pelastettava kansa. Tuulenkapina nyökäytti päätään Riitasoinnulle, ennen kuin rohkea naaras poistui leiristä muiden soturien mukana. Itse varajohtaja jäi varmistamaan, että oppilaat olisivat valmiina leirin keskus ympyrän ulommaisella kehällä, kun vanhimmat, emot sekä pennut olisivat sisällä suojelemassa läheisiään. Harmaa naaras nyökäytti päätään vanhimmille toivoen voivansa jakaa näille lohtua pelastuksesta. Heidät olisi vain saatava pois hiljaisesta välistä. Kun kaksijalat myös huomaisivat taistelevan kissa joukon omiensa kanssa, he lähtisivät auttamaan, tai niin ainakin Tuulenkapina uskoi, sillä kissatkin tekisivät niin. Hän huokaisi syvään ja katseli puhujanpaikalla istuvaa kollia. Hänen verenvuotonsa oli tyrehtynyt hyytyneiksi paakuiksi hänen turkillaan, sekä hänen kasvoiltaan loisti kosto sekä viha kaksijalkoja kohtaan. Hän huoletti, josko kolli oikeasti ajaisi koko kansan lopulta tuhoon. Mutta hän yrittäisi parhaansa, vaikka pettäisikin isänsä toisaalta samalla. Hän kuitenkaan ei jättäisi kansalaisiaan kuolemaan leiriin, vaan tarjoaisi näille paikkaa jonnekin suojaisampaan.

Tuulenkapina viimein käännähti ympäri kuullessaan Riitasoinnun huudon kauempaa leiristä, ja oitis leirin pensaikosta lähti liikkeelle kissoja kohti ääntä. Tuulenkapina räpäytti vihreitä silmiään kohti isäänsä, joka myös itse lähti loikkien pois leiristä(?). Leirin suorasta läheisyydestä ei kuulunut askelia eikä kaksijalkojen tai koirien hajuja saapunut leiriin. Olisi varmasti nyt hyvä hetki lähteä. Tuulenkapina kävi vielä leirin muurin toisella puolella katselemassa ympäristöä, ja hän huomasi pian pienen partion iskemässä pelästynyttä kaksijalkaa hyvän matkan päässä. Heillä olisi suojainen reitti joen vartta rantaan sekä sieltä kohti kokoontumispaikkaa.

“Taimiorava!” Tuulenkapina huudahti leiriin päästyään ja keräsi vanhimmat sekä pennut pakopaikan uloskäynnille. “Johda sinä heitä kohti järven rantaa. Siilensuru pitää perää ja minä saatan teitä tovin matkaa. Sitten liityn taisteluun. Pitäkää yhtä, oppilaat pystyvät suojelemaan suurimmalta uhalta, mutta lähetä joku hakemaan minua tai muuta jos tulee paha tilanne. Jos törmäätte toisen kansan partioon, kertokaa kaksijalkojen hyökkäyksestä ja että olette matkalla kokoontumispaikalle”, Tuulenkapina tomerasti katseli nuorta parantajaa, ja räpäytti tälle sitten toivon pilkkeen kera silmiään. Tämän oli pakko onnistua. “Mennään nyt äkkiä!” hän patisti ryhmän liikkeelle ja pieni partio liukeni leiristä varjoisana jonona, kulkien joen varren pensaiden sekä puiden lomassa, toisella puolen leiriä käytävään taisteluun nähden. Jono kulki hiljaa ja vikkelästi, ja Tuulenkapinan käpäliä syyhysi, kun uusi hälytys kaikui jostain.
“Vauhtia! Minä lähden nyt takaisin”, Tuulenkapina sihahti Taimioravalle, jonka huolestunut katse jäi vielä varajohtajan mieleen. Tämä voisi joko onnistua, tai se voisi mennä todella pahasti pieleen.

Tuulenkapina juoksi niin ripeästi kuin vain kykeni kohti toista hälytystä, kun Harakkakynsi oli huomannut koiran sekä kaksijalan lähestyvän toiselta reunalta. Varajohtaja lähti juoksemaan heitä kohden, huomaten taistelussa myös Revontulikukan sekä Tomusielun. Hän pisti käpäliinsä vauhtia ja paljasti jo kyntensä, lopulta syöksyen suurella voimalla irrallaan riehuvan koiran kylkeen. Se vinkuen lähti kierimään nurmikolla Tuulenkapinan jäädessä seisomaan partion vierelle katsellen sen kampeamista tassuilleen.
“Hyökkikää kohti kaksijalkaa! Sen on pakko perääntyä, kun ei koirakaan voi pysyä pystyssä!” hän sähisi näille ja itse lähti kynsimään koiran kasvoja sekä jalkoja. Sen kamalan hajuinen hengitys ympäröi naaraan, mutta hän parhaansa mukaan yritti väistellä sen hampaita sekä käpäliä, kun samalla jätti omia kynnen jälkiään koiraan. Se äkkiä alkoi ontua, ja kaksijalan kova huuto kaikui ilmassa, kun hän käänsi katseensa kohti partiota. Revontulikukka oli sen jalassa kiinni ja Harakkakynsi yritti kynsiä sitä kaikkialle minne vain kykeni. Äkkiä se heilautti jotain kädessään kohti Revontulikukkaa, ja osuikin toista ikävän näköisesti päähän. Naaras päästi irti ja lennähti maahan kylki hitaasti kohoillen. Jostain kauempaa alkoi kuulua käpälien askelia, mutta Tuulenkapina ei kerennyt tunnistamaan olisiko se kissojen vai koirien. Hän sähähtäen viilsi koiraa vielä kasvoihin, kun se epäröiden tarkkaili kaksijalkaansa sekä kissajoukkoa. Viimein se vinkuen lähti kaksijalan taa piiloon ja juoksemaan takaisin jotain kaksijalkojen hirviötä kohden. Voisiko sieltä pian tulla lisää? Harakkakynsi oli nyt kaksijalan ylemmäs jalassa kiinni ja yritti pitää itseään parhaansa mukaan siinä kiinni, kun se heilutteli jalkaansa kiroten samalla ääneen. Tuulenkapina syöksähti hengästyneenä Revontulikukan vierelle ja suki tämän kasvoja nopeasti. Naaras ärähtäen virkosi, räpytteli silmiään ja kampesi äkkiä jaloilleen. Hänen päässään lähellä vasenta korvaa oli verinen vana, ja Tuulenkapina uskoi kaksijalan osuneen häntä kovalla esineellään päähän.

“Jos alat voida pahoin palaa lähelle leiriä”, hän sanahti sisarelleen ja lopulta lähti itse hyökkimään kohti kaksijalkaa, joka alkoi jäädä kissapartiolle alakynteen. Se ärisi ja murisi, yritti heilutella kaikkia jalkojaan, kunnes lopulta lähti vihaisena jalkojaan heilutellen juoksemaan koiran perään.

“Palaan toisen partion luo! Harakkakynsi, jää sinä vahtimaan vanhaan paikkaasi, Revontulikukka jää tähän lähelle myös”, varajohtaja ohjeisti, ja Revontulikukka hieman huterin askelin lähti sisarensa mukaan, ennen kuin jättäytyi pieneen pensaan varjoon, josta näki hyvin Harakkakynnen olinpaikan. Tuulenkapina lähti syöksymään kohti toisen partion ääniä, jossa selvästi oli vähän suurempia ongelmia.

//Masi
Leijonalilja uppoutui Sitrusvarjon katseeseen, kun tämä alkoi kertoa hänelle auttavaisuudestaan. Itse aurinkotuulen shamaani naurahti viiksiään väräyttäen pohtiessaan, olisiko Kaiku lopulta voinut antaa näyn Koivumyrskylle. Toisaalta ei kolli uskonut siihen, hän oli saanut jo enteen Kuulammella, muttei arvioinut sitä oikein tarpeeksi ajoissa. Tuo heilautti häntäänsä tympääntyneenä, mutta katseli silti parantaja ystäväänsä ja nyökytteli päätään. Hän oli hieman yllättynyt ehkä Sitrusvarjon taustoista, mutta oli mielenkiinnolla kuulemassa naaraasta enemmän. Hän istuutui alas rajojen reunamalle ja korvat höröllä kuunteli lähistön ääniä, samalla kun tarkkaili Sitrusvarjoa. Lopulta Leijonalilja räpäytti silmiään ja kallisti hieman päätään.

“Olet kulkenut siis pitkän matkan”, hän hymyili toiselle kuitenkin lempeästi. “Hienoa kuitenkin, että olet löytänyt tuollaisen tavan, jolla kuitenkin auttaa kansaasi tehtävässäsi”, hän tokaisi ja heilautti hännänpäätään kohti palloa, jonka naaras laittoi takaisin laukkuunsa. Hän ei ennen ollut nähnyt mitään tuollaista, mikä saattaisi olla Kaiun voimien luomaa. Olihan hänelläkin pala jotain yliluonnollista, amuletti, joka näytti kissojen auraa, mahdollista kuoleman läheisyyttä. Muttei hän uskonut, että voisi muunlaisiakin voimia löytyä. Hän hymyillen räpäytti silmiään ja käpälilleen kammettuaan hän asteli vielä lähemmäs toista ja häntänsä laittoi kiitollisena tämän selälle. Naaraan yrtin tuoksuinen ominaishaju täytti Leijonaliljan nenän, ja hetken aikaa hänen oli vaikea löytää sanoja.

“Olen suuresti kiitollinen tuomastasi avusta. Lupaan kertoa, miten lopulta käy”, hän huokaisi ja pohti partiota, jonka Risatähti pian lähettäisi matkaan. “Toivottavasti myös näemme tulevaisuudessa, olen samaa mieltä sanojesi kanssa”, hän naukaisi ja räpäytti silmiään toiselle katsellessaan tämän punaruskeita kauniita silmiä. Taas Leijonalilja tunsi itsensä olevan jossain muualla, kuin keskellä rajoja yhdessä toisen kansan parantajakissan kanssa. Hän äkkiä kosketti Sitrusvarjon korvaa nenällään, ja vetäytyi sitten oman rajansa puolelle. “Toivottavasti kansassanne on myös kaikki hyvin, Surutähden ja tapahtumien myötä”, hän sanahti vielä huolehtivaisesti toiselle katseensa käydessä tummassa metsässä. “Kunnes tapaamme jälleen, Sitrusvarjo”, Leijonalilja räpäytti violettia silmäpariaan ja hymyillen vielä toiselle, hän lopulta kääntyi ja lähti askeltamaan takaisin kohti omia nummiaan. Äkkiä se kaikki tuntui niin tyhjältä sekä yksinäiseltä ymmärtäväisen naaraan poistuttua. Kuin kylmä sekä viileä tuuli olisi ympäröinyt hänet, vaikka lämmin ilta-aurinko olikin vasta laskemassa. Leijonalilja ei saanut tunteistaan kiinni, vaan lähti pikimmiten juoksemaan takaisin leiriin auttaakseen Koivumyrskyä yrttien laittamisessa. Väsy puudutti hänen käpäliään, sekä ajatukset laukkasivat koko hänen matkansa ajan, mutta nyt hänen olisi keskityttävä pelastamaan kansatoverinsa.

//Masi
Oranssin valkea naaras väräytti korviaan kohti johtajaansa, kun tämä viimein sanahti itsekin voivansa lähteä hänen sijaansa. Varajohtaja oli yllättänyt, sillä ei olisi edes ajatellut johtajan itse olevan se, joka lähtisi matkalle. Olisi tietysti tärkeää, että johtaja pysyisi leirissä, mutta nyt Tulikettu ei oikein tiennyt miten reagoida asiaan. Kuitenkin naaras lopulta nyökäytti päätään ja katseli Risatähteä tämän päätöstä tukevien ajatusten jälkeen. Hän oli otettu tästä, ja pieni hymy jäikin hänen kasvoilleen vielä hetkeksi. Tietysti Risatähti tahtoisi lähettää vahvat ja luotettavat soturit partiolle oppilaiden kanssa. Leiriin kuitenkin jäisi sitten itse johtaja, sekä monta muuta hyvää soturia sekä oppilaita. Ei Tulikettu voinut näin äkkiä pohtia ainakaan toista soturia itsensä tilalle. Hetken aikaa soturittaren katse kierteli leirissä, mutta hän lopulta käänsi sen takaisin katsoakseen johtajaansa.

“Lähden kyllä mielelläni Tuulisydämen mukaan. Tahdoin vain kuulla ajatuksesi tämän takana”, hän naukaisi nyökäyttäen hymyillen toiselle päätään kunnioittavasti. Jos vielä Risatähti tekisi päätöksen vaihtaa heidän paikkojaan, ymmärtäisi Tulikettu senkin. Mutta ehkä hänen tehtävänsä olisi nyt lähteä tälle matkalle. “Voit kyllä varmaan tulla kanssamme Kuulammelle asti? En tiedä tarvitseeko sinun vaihtaa kieliä esi-isien kanssa, mutta pääset näkemään miten oppilaat siellä käyttäytyvät”, varajohtaja väräytti viiksiään huvittuneena jo tietäen, miten innoissaan nuorukaiset olisivat kuullessaan. Kuitenkin tämän katse sitten siirtyi Tuulisydämeen, ja kolli nyökäytti hänelle tyytyväisenä päätään ottaessaan mielellään kokeneen soturin rinnalleen matkaamaan. Kyllä he yhdessä selviäisivät hyvinkin.

“Lupaan pitää huolen nuorukaisista ja palata yrttien kanssa, yhdessä Tuulisydämen kera. Kaikki kääntyy vielä paremmin päin, kun vain lähdemme tälle matkalle varmoin mielin”, varajohtaja vielä pohti ja jäi sitten tarkkailemaan Risatähden katsetta, sekä eleitä. Päällikkö olisi erittäin huolissaan kansasta. Niin kuin hän jo pohti, ei tiedetty leviäisikö sairaus ilman kanin syömistä. Olisi varmempi siten lähettää kissat pian matkaan, jotta myös sairaat tultaisiin pelastamaan.

//Heli

Tomutähti tunsi tyttärensä lämmön vierellään ja loi tähän mielensä järkkyneen piirroksen kasvoillaan. Se oli tuijotus, aavemainen tuijotus. Vesi joissa värisi, jotakin pahaa oli todella lähellä ja Tomutähden oli ravisteltava kerta toisensa jälkeen päätään mielessään, että sai itsensä kohoamaan jaloilleen.
''Ja me suojelemme heidän muistojaan'', Tomutähti vastasi Tuulenkapinalle, nyt nousten tämän rinnalla ylös. Kuin pieni hetki surua ja istumista olisi voinut korjata ketään kuntoon, kuten ei nytkään Tomutähdenkään tapauksessa, tässä kuitenkin paloi taistelutahto ja veri kuohusi kuumana suonissa.
''Vanhimmat, pennut, emot, oppilaat ja parantajat, te taistelette leirissä! Soturit, muodostetaan ympyrä, ja asetutaan leirin eri pensaisiin ja lähdetään hyökkäämään jokainen suunnastamme. Ympyrää ei saa rikkoa! Kaikki, valmistautukaa sotaan!'', Tomutähti ulvahti komentonsa.
''Se soturi, joka ympyrässä ensimmäisenä havaitsee kaksijalan tai koiran, tekee hälytyksen. Ne leirissä olevat, jotka ovat valmiita heti taistelemaan tulevat rinnallenne ja puskemme ryhmänä yhdessä kaksijalan tai koiran pois! Emme anna armoa!'', Tomutähti jatkoi, kohottuen täyteen pituuteensa.
Taimioravan käpälät tutisivat pelosta ja huolesta, Riitasoinnun puolestaan jännityksestä.
Tomutähti ei ollut kuullut Tuulenkapinan aikeita, joita tämä oli puhunut vanhimmille ja muille tämän luokse kerääntyneille kissoille. Eikä päälliköllä käynyt mielessäkään, että joku voisi pettää hänen suunnitelmansa ja paeta, jolloin suunnitelma ei enää toimisi.
''Mikäli kaikki menee hyvin, leirissä olijoiden ei tarvitse taistella. Kerää nyt yrttejä ja ole valmiina'', Riitasointu yritti ravisuttaa Taimioravaa tähän todellisuuteen. ''Hei, jos et ole hereillä, kuka korjaa, jos menetän vasemmankin korvani?'', Riitasointu tiuskaisi, saaden kauhistuneen katseen pikkusisareltaan ja Taimiorava heti pinkaisi pesäänsä Siilensuru perässään karvat pystyssä.
''Soturit, asettukaa paikoillenne ja askeltakaa niin kauan eteenpäin, että löydätte hyvän piilon, josta tarkkailla ympäristöä!'', Tomutähti ulvaisi komennon.
Kissat vilkuilivat epävarmoina Tuulenkapinaan ja Tomutähteen.
''LIIKKEELLE! Vai haluatteko kaikki kuolla tänne!?'', Tomutähti karjaisi, saaden soturit unohtamaan Tuulenkapinan aikeet ja pinkoivat äkkiä muodostamaan ympyrää. Riitasointu katseli sotureita hetken ja kääntyi sitten Tuulenkapinan puoleen.
''Minä teen ilmoituksen, että näen kaksijalan. Kun Tomutähti poistuu leiristä auttamaan minua kaksijalkojen kanssa, viet heidät suojaan. Toteuta suunnitelmasi, että edes osa meistä selviää hengissä'', Riitasointu katsoi tiukasti Tuulenkapinaa silmiin, joka oli hermostunut ja jännittynyt, kuten Riitasointukin. ''Ymmärsitkö? Sinä esität olevasi Tomutähden nimeämä taustajoukko, mutta kun Tomutähti poistuu leiristä tukemaan minua, sinä keräät kissat ja te pakenette suunnitelmasi mukaan'', Riitasointu tiuskaisi, katsellen Tuulenkapinan lumoavia silmiä.
''Riitasointu, paikallesi siitä! Lähtekää puskemaan eteenpäin'', Tomutähti huudahti ja istuutui puhujanpaikalle, kuuntelemaan ja tarkkailemaan ensimmäistä hälytystä odottaen. Riitasointu löysi pian paikkansa ympyrästä ja lähti muiden soturien kanssa askeltamaan omaa suuntaansa pitkin.

//Heli, Aaduska

Liekkitassu oli pistänyt merkille, että Tuulisydän, Tulikettu ja Risatähti vaikuttivat puhuvan jostakin vakavasta keskenään, sekä kolmikko aina välillä vilkuili heitä. Savutassu ja Haukkatassu eivät olleet heti huomanneet kolmen aikuisen kissan vilkuilua heitä kohden, mutta Liekkitassu uskoi, että ehkä mestarit puhuisivat heidän tulevasta matkastaan Kuulammelle. He olisivat pian sotureita, ja heidän pitäisi jo päästä näkemään tulevaisuuden enteensä, sekä päästä viimeiseen arviointiinsa. Savutassun sanat kuitenkin poksauttivat Liekkitassun unelmoinnit.
''Sitten kun pääsemme yöksi Kuulammelle kuulemaan Kaiulta enteemme, voisimme silloiseksi yöksi piilottaa kalan. Sitä paitsi nyt Kobraniva on soturi, ja hän nukkuu soturien kanssa'', Liekkitassu värisytti huvittuneena viiksiään, samalla tehden pesän suulla tilaa, kun Tiikeritassu saapui. Oppilas kuitenkin pysähtyi pian, nenä ja naama täysin nyrpistyneinä oksettavasta löyhkästä.
''Hyh, no jopas jotakin! Kenet te olette oikein suututtaneet?'', Tiikeritassun huvittunut ääni yritti naukua, mutta nenän nyrpistely ja etoava löyhkä saivat äänen ivallisuuden katoamaan kokonaan. Tuska olisi jaettu.
''Tämä on Kobranivan tekosia, ja katso, hän pääsi noin vain soturiksi, tästä tempustaan huolimatta!'', Liekkitassu marisi edelleen, Tiikeritassun kääntäessä katseensa Liekkitassuun yllättyneenä.
''Kobranivanko?'', yksi nuorimmista oppilaista kysyi hämmästyneenä. Liekkitassu tarkensi katsettaan toiseen oppilaaseen, Tiikeritassu ei vaikuttanut oikeasti yllättyneeltä tai hämmästyneeltä, enemmänkin huvittuneelta.
''Sinun kaverisihan se kalannaama on, oletteko olleet yhdessä juonimassa?'', Liekkitassu murisi. Tiikeritassu kurtisti kulmiaan.
''En minä tarvitse kavereita auttamaan, jos haluaisin tehdä jekkuja kellekään. Olen pärjännyt tähänkin asti aivan yksin, kun te muut ongitte kultaisia hiiriä karvaisista ja leveistä persuksistanne'', Tiikeritassu näpäytti takaisin, Liekkitassun hämmentyneenä tapittaessa toista. ''En ehkä ole samanlainen kuin te, mutten ole myöskään samanlainen kuin Kobraniva'', tiikeriturkkinen kivahti Liekkitassulle, joka oli nyt piilottanut hämmennyksensä, kun joku hänelle tykitti täysillä heti vastaan.
''Et ole ainakaan osoittanut itseäsimitenkään poikkeavaksi taustoihisi nähden, senkin Imperiumin niljake'', Liekkitassu sähähti.
Tiikeritassu astui Liekkitassun eteen ja kohottautui täyteen mittaansa. Vaikka tämä oli pienempi kuin Liekkitassu, tämän kohottaessa leukansa ylpeästi, tämä ylsi tuijottamaan toista suoraan silmiin.
''En yhtään ihmettele, että emosi kuoli synnyttäessään teitä. Olit hänelle niin häpeäksi, ettei hän kestänyt olla elossa sinun seurassasi'', Tiikeritassu pilkkasi, saaden Liekkitassun kiljahtamaan vihasta ja puskemaan Tiikeritassun taaksepäin. Liekkitassu loikkasi taaksepäin liukuvan Tiikeritassun perään, mutta Tiikeritassu purskahti nauramaan, kääntyi ympäri ja pinkaisi pakoon, nauraen makeasti ja voitonriemuisena, kun hitaampi Liekkitassu ei saanut häntä kiinni.
''Miten voit olla Aurinkotuulen kissa, kun et saisi noilla jaloilla kiinni edes koppakuoriaista?'', Tiikeritassu ivasi. ''Räpyläjalkainen sorsa, et saa kiinni!'', Tiikeritassu nauroi ja Liekkitassu pysähtyi, niskakarvat raivosta pystyssä.
Liekkitassu puuskutti ja painoi korviaan vihaisena taaksepäin ja sulki silmänsä.
''Tapan sinut vielä'', hän itsekseen murisi, kun raotti toista, punertavaa silmäänsä. Silmien sulkeminen ei rauhoittanut hänen mieltään vaan päinvastoi sai hänet suuremman raivon valtaan, joka ei antaisi armoa.
Liekkitassu kääntyi, kun Kuplameri kiirehti Tiikeritassun luokse, nappasi tätä niskasta ja laski tämän eteensä, pitäen tiukan kurinpidon silmiään pyörittelevälle Tiikeritassulle. Liekkitassu oppilaidenpesän ohitse kulkiessaan ja silmät hehkuen raivosta vain murahti, ''Nukutaan ulkona varjossa, täällä on tarpeeksi lämmintä siihen'', hän tömistellen istuutui varjoihin.
Hän vilkaisi leveitä tassujaan ja varpaitaan, jotka kieltämättä muistuttivat räpylöitä. Samanlaiset hän oli huomannut Tuulenkapinalla kokoontumisessa. Liekkitassu kohotti raivoisan katseensa, kun Kuplameri oli raahannut Savutassun, Haukkatassun ja Liekkitassun luokse Tiikeritassun.
''Pyydä anteeksi heiltä ja opi olemaan kunnioittava, sekä nöyrä'', Kuplameri mourusi niskakarvat pystyssä.
Tiikeritassu loi katseensa kolmikkoon, hetken Liekkitassu jopa ehti innostua, saada katsoa toisen nöyryytys ja kuulla anteeksipyyntö, vaikkei mikään muuttuisikaan.
Tiikeritassu oli vakavana, mutta pian ilkikurisuus palasi hänen kasvoilleen ja hän näytti kieltä Liekkitassulle.
''Tiikeritassu!'', Kuplameri rääkäisi vihaisena, muta tiikerikuvioinen riiviö luikerteli Kuplameren tassujen juurelta karkuun ja pinkaisi kikattaen aukion poikki, ulos leiristä. ''Olen niin pahoillani hänen käytöksestään teille kaikille kolmelle'', Kuplameri parkaisi, Liekkitassun jopa tuntiessa sympatiaa naarasta kohtaan. Kuplameri oli hyvää hyvyyttään tarjoutunut Tiikeritassun kasvattiemoksi ja se oli ollut varmasti kyseenalaistettava päätös.
''Ei se sinun syysi ole, Kuplameri'', Liekkitassu vastasi hiljaa naaraalle.
''Hänellä vain ei ole...mitään'', Kuplameri huokaisi. ''En pyydä teitä ymmärtämään häntä, hänen tulisi oppia kansan tavoille ja kunnioittaa kaikkia, eikä kohdella näin'', Kuplameri huokaisi ja levitti tassujaan surkeana.
Liekkitassu painoi toista korvaansa alas vaivaantuneena.
''Rakastan häntä silti aina kuin omaani, vaikka mitä tapahtuisi. Mutta jos hän edes pienen murusen voisi joskus osoittaa kansan hyväksi, yhteisömme hyväksi, käyttäytyä edes osittain niinkuin te tai muut oppilaat. Edes pieni hetki, kun saisin olla ylpeä tai kertoa, että katsokaa, tuossa on tyttäreni'', Kuplameri pillahti itkuun, Liekkitassun avuttomana vilkaistessa Savutassua ja Haukkatassua.
Ja Liekkitassu oli kaikenlisäksi ajatellut tappavansa sen riiviön siitä hyvästä, että toinen oli saanut hänet tuntemaan häpeää.
''Anteeksi kovasti, ei minun kuuluisi teille näin puhutella. Teistä tulee vielä hienoja sotureita Aurinkotuulelle'', Kuplameri pyyhki kyyneleitään ja hymyili pehmeästi kolmikolle.
''Ei se mitään'', Liekkitassu sai vaivoin sanottua.

//Heli//

Sitrusvarjo askelsi reippaasti kohti rajoja Aurinkotuulen parantaja rinnallaan. Oli kummallista kävellä tällaisella reviirillä, jossa ei ollut puita, puiden tuomia varjoja tai muutakaan, mihin piiloutua. Parantajaoppilas kuitenkin tummat tassut siististi askeltaen kulki tasaisella maalla, haistaen kaneja jokaisessa suunnassa. Leijonalilja kuitenkin seisahtui vielä rajoille, ja ehkä entinen Salamavuoren kissa oli jopa hivenen iloinen siitä, että kolli halusi vielä puhua hänen kanssaan. Tahtomattaan Leijonaliljasta oli Karibun ja Naakkatähden jälkeen tullut uudenlainen pakkomielle Sitrusvarjolle.
Ei naaraalla ollut iloa tai halua auttaa toisen kansaa, pelkästään auttamisen ilosta. Vaan ainoastaan siksi, että oli huomannut jotakin mielenkiintoista jo aiemmissa kokoontumisissa ja hänen pakkomielteinen himonsa ja halunsa tutustua tähän kolliin ei ollut sammunut. Edes parantajuus tai eri kansoihin kuuluminen ei saanut Sitrusvarjon sisintä sammumaan.
''Tietysti, meillä parantajilla kun on omat lakimme auttaa toisiamme'', Sitrusvarjo viehättävän pehmeästi vastasi ja väläytti toiselle ystävällisen hymyn. ''Luulen kyllä, että Kaiku olisi lopulta kyllästynyt ja näyttänyt oppilaallesi, Koivumyrskylle sen minkä minä näin. Luulen, että minulle näytettiin sellainen vain koetellakseen sitä, olenko todellinen parantaja vai kuitenkin soturi, joka ajattelee vain itseään ja omaa kansaansa'', Sitrusvarjo naurahti.
Leijonalilja oli kuitenkin utelias. Sitrusvarjo heilautti häntäänsä ja tarkkaili toisen silmiä, kun kolli kysyi näyn lähdettä tai sen antajaa. Kevyt ärtyneisyys toisen uteliaisuudesta ei kuitenkaan välittynyt naaraan kasvoille asti, vaan hymy palautui nopeasti tämän kasvoille.
''En ole koskaan tavannut Kaiun kissoja, jos sitä yrität kysyä'', Sitrusvarjo avoimesta vastasi. ''En ole syntynyt kansaan, enkä usko, että kyse on uskostani tai uskomuksistani. En ole heidän mielestään heidän arvoisensa'', Sitrusvarjo kohautti pehmeästi lapojaan.
''Mutta ollessani vielä Salamavuoren soturina, löysin ennustuspalloni Kuutiikerin Aavesuolta ja se toimii jonkinlaisena lähtenää Kaiun ja minun välillä'', Sitrusvarjo kaivoi pienestä pussukastaan ennustuspallonsa jälleen ja piteli sitä tassuissaan, istuessaan. ''En erityisesti voi kysyä siltä asioista, mutta se näyttää jotakin, josta voi olla hyötyä muille. Salamavuoressa se näytti minulle Salamavuoren tuhon, mutta tulkitsin sen väärin. En halunnut erehtyä tekemään vastaava virhettä, joten kiirehdin puhumaan kanssasi näkemästäni yrtistä'', Sitrusvarjo huokaisi ja palautti ennustuspallon takaisin piiloonsa.
''Toivottavasti kansasi pelastuu, Leijonalilja. Sekä toivottavasti me vielä saamme tilaisuuden tavata, meillä voisi olla paljon opittavaa toisistamme'', Sitrusvarjo kuiskasi, katsellen kollin silmiä ja räpäyttäen pehmeästi omiaan, hivenen viekkaita silmiään, mutta samalla lempeästi kimaltavia.

//Heli


Risatähti oli yllättynyt, ettei Tulikettu ollut alkuun halukas lähtemään. Hetken jopa entinen Hallavarjon varapäällikkö ehti epäillä omaa päätöstään, vaikka pitikin tyyneyden kasvoillaan ja oli valmis vastaanottamaan myös kielteisiä asioita.
''Muistutan, että lähetän vaaralliselle tehtävälle entisen Lumotunpolun päällikön, sekä kolme oppilasta. Valitsin sinut mukaan tehtävälle, sillä vaikka Tuulisydän on taustojensa takia montaa muuta soturia vahvempi ja kokeneempi, kolmen toisistaan eroavan oppilaan vahtiminen ja puhumattakaan arviointi ole enää yksinkertaista. Mikäli jotakin matkalla sattuu, tiedän, että voin luottaa sinuun Tulikettu ja siksi halusin nimittää sinut partionjohtajaksi'', Risatähti kertoi rauhallisesti päätöksensä taustalla olleita ajatuksia.
''Myöskin te kaksi olette kokeneempia ja vahvimpia sotureitamme, ja mikä tärkeintä, toistaiseksi täysin terveitä. Me emme tiedä kaikkea kanisairaudesta, emme esimerkiksi sitä, voiko se tarttua tai levitä ilman, että on syönyt kaniinia. En rehellisesti haluaisi teidän kummankaan kykyjä hukata siihen, että sinäkään Tulikettu jäisit leiriin ja sairastuisit, pahimmillaan kuolisit. Ja mikäli partiolla sillä välin tulisi vaikeuksia matkalla, voisi olla, ettei Aurinkotuuli saisi koskaan vastayrttejä'', Risatähti hiljaisena siirsi katseensa kohti taivasta, kevyt huoli kuvastuen silmistään.
''Mutta olen asialle avoin, Tulikettu. Jos haluat jäädä, valitse soturi, jonka katsot olevan itsesi tasoinen ja lähetämme hänet sinun sijastasi'', Risatähti palautti hiljaisen katseensa Tulikettuun. ''Tarvitsemme sellaisen kissan, joka on valmis toimimaan yhteistyössä Tuulisydämen kanssa. Tuulisydän on kokenut kulkija vuorilla ja saa tarvittaessa pentunsa kuriin, joten hän voi myös toimia ryhmänjohtajana. Mutta jos hänelle tapahtuu jotakin, he ovat niin kaukana kotoa, ettei Kaiku ole kuulemassa heitä ja opastamassa kolmea oppilasta'', päällikkö jatkoi.
''Muistutan vielä, että vaikka he pian ovat sotureita, ja kasvavat varmasti tämän ensimmäisen suuren tehtävänsä myötä, he ovat vielä oppilaita'', Risatähti pehmeämmin naukui, ja hymyili itsekseen, tukien Tuulisydämen sanoja.
''Mikäli epäröit, minäkin voin lähteä puolestasi'', Risatähti hetken hiljaisuuden jälkeen yllättäen sanoi Tuliketulle.
Korviaan heilutellen parantajakissan pesästä oli pullahtanut aukiolle iltaisen auringonvaloon Tiikeritassu, joka oli ollut katsomassa vakavasti sairasta kolmikkoa. Tämä korviaan uteliaana heilutellen ja tarkasti kuunnellen oli salakuunnellut kolmen kokeneen kissan puheita, mutta kipitti nopeasti heidän ohitseen ja pysähtyi oppilaidenpesän suulla, nyrpistäen nenäänsä sen löyhkälle.

//Masi
Tulikettu väräytti korviaan kuullessaan nimensä johtajan suusta. Oranssi naaras oli asettunut makuulle kuitenkin tarkasti kuunnellen leirin ääniä, hetkisen kuitenkin nauttien pienestä viileästä makuuhetkestä. Naaras kampesi jaloilleen ja kohtasikin pian Tuulisydämen katseen, kun kolli asteli häntä kohden, ja kaksikko sitten lähestyi Risatähteä. Violetti silmäinen naaras etsi Risatähden kasvoilta tietoa ja tulevasta, ja toisaalta hän saattoi arvata asian liittyvän jotenkin kaneihin sekä kansan sairauteen. Äkkiä johtaja kertoikin asiasta suoraan sen ytimeen, ja Tulikettu huomasi Tuulisydämen vierellään jännittyvän, ehkä ilosta. Kollin katse kuitenkin oli rauhallinen sekä tyytyväinen nyt kuullessaan johtajan sanat. Varajohtaja itse kuitenkin väräytti korviaan kuullessaan lopulta Risatähden suunnitelman. Johtaja aikoi lähettää varajohtajansa myös tälle partiolle? Hetkisen Tulikettu vaikutti epävarmalta idealle, mutta kuitenkin ymmärsi, jos Risatähti tahtoi ennusteen saaneen nuorukaisen lähettää matkalle, olisi hyvä sinne pistää koko samanikäinen poppoo isänsä kera. Olihan Tuulisydän hyvä sekä luotettava soturi.

“Oletko varma, että tahdot myös minut tälle matkalle?” Tulikettu pakotti itsensä kysymään, vaikka hänen katseensa oli täysin ymmärtävä sekä lämmin johtajaansa kohtaan. “En tarkoita, ettetkö sinä tai kansa täällä pärjää ilman minua. Tahdon vain, että olet varma tästä, suurehkosta, asiasta”, naaras naukaisi ja heilautti hännänpäätään odottavaisena. Tuulisydän katsahti varajohtajaan ja vilkaisi sitten pieneen koplaan, joka asteli vastenmielisen näköisinä pesään lepäämään. Vihreät silmät kolli käänsi johtajaansa nyökäyttäen itse hyväksyen partion, sekä koko suunnitelman.

“On varmaan hyvä koko matkalla arvioida heitä. Eiköhän tämä tuo esiin meissä kuin heissäkin erityisiä taitoja”, Tuulisydän naukaisi ja katsoi luottavaisena kohti varajohtajaansa. “He saavat heti toden tuntua käpäliensä alle, eivätkä voi itseään enää pitää vain riehuvina oppilaina tämän jälkeen. Jos Haukkatassun enneuni on ollut myös totta, tämä on hänen tehtävänsä. Ja olen iloinen siitä, että tahdot lähettää sisaretkin mukaan. Emmeköhän me selviä kolmesta nuoresta soturista seuranamme”, Tuulisydän kehräsi lopulta ja hymyili Tuliketulle. Toisen hymy tarttui varajohtajaan ja Tulikettu räpäytti silmiään iloisena tulevalle matkaseuralleen. Siitä olisikin aikaa, kun edes Tulikettu olisi käynyt Kuulammella. Nuoret soturinalut saisivat toden teolla palan suurta todellisuutta, samalla kuin taianomaista erikoisuutta. Naaras vain toivoi, että matka tulisi sujumaan hyvin, kaikin puolin.

//Masi
Leijonalilja huomasi Risatähden kasvoilla välähtävän ehkä epäilyksen, mutta kolli hyvin ymmärsi sen, sillä ei itsekään uskonut mihinkään tähän ensiaskeleilta. Jokin kuitenkin myös Sitrusvarjon näyssä sai lisää uskoa kansan pelastamiseen, ja kerran kaksi kissaa olivat saman kasvin nähneet, pakko sen on olla hyvä johonkin. Violetti silmäinen kolli nyökäytti päätään johtajalleen, ja hän naukaisi vielä ennen lähtöään uniselle Koivumyrskylle, että tämä voisi alkaa järjestää jo matkayrttejä partiolle. Leijonalilja tahtoisi käydä saattamassa ensin Sitrusvarjon. Kaksikko lähti hyvillä mielin leiristä, ja punertava kolli huokaisi lopulta syvään saavuttaessaan aamu-usvaista nummea, sekä heidän laskeutuessaan kohti järveä.

“Kiitos Sitrusvarjo, kun jaoit näkysi kanssani”, hän tokaisi toiselle pian matkan alussa. “En tiedä olisinko koskaan voinut pelastaa kansaani ilman toisen parantajan näkemystä”, tuo huokaisi ja heilautteli hännänpäätään arvuuttelevasti matkatessaan tasaisten käpälänaskelten tahtiin. Oli helpottavaa nyt tietää, että he voisivat parantua kanien riivaamasta sairaudesta, mutta koska he voisivat sitten palautua takaisin normaaliin? Pitäisikö kasvia ottaa reilusti, kasvaisiko sitä enää myöhempinä vuodenaikoina, tai edes ensi vuonna? Kysymykset pyörivät kollin päässä, kunnes hän nielaisi ja vilkaisi kohti matkalaistaan.

“Tiedätkö sinä, keneltä näkysi sait?” kolli lopulta naukaisi hiljaa, ja katseli tumman puhuvaa mutta keltaista naarasta, josta ei täysin hehkunut tähtiturkkisten esi-isien läsnäolo. Vaikkei kaikista parantajistakaan aina sellainen aura tuntunut, mutta Leijonalilja ei jotenkaan voinut edes itsestään sanoa samaa. Tuo siirsi kuitenkin lopulta violetin katseensa eteenpäin, ja jättäisi vastaamisen Sitrusvarjolle, jos toinen tahtoisi hänen omituiseen kysymykseensä vastata.

//Heli, Aaduska//

Aukiolla Risatähti pysähtyi, kun hän kuuli Leijonaliljan kutsuvan häntä. Päällikkö uteliaana ja toiveikkaana kääntyi kuulemaan parantajakissan sanoja, ja kuunteli tätä tarkkaavaisena. Olisi siis mahdollista, että he löytäisivät pelastuksen kanisairautta vastaan, ja Risatähti kuljettikin meitteliään katseensa Sitrusvarjoon, joka oli Aurinkotuulen parantajakaksikon mukana tullut kuuntelemaan. Ehkä se voisi olla ansa, mutta mitä muutakaan he voisivat kuin yrittää?
''Vuorilla kasvava kasvi? Lumessa?'', päällikkö kurtisti kulmiaan epäröivästi, mutta Leijonalilja vaikutti vakuuttuneelta. Risatähden silmiin pisti kolme toisilleen ärtyneenä supattavaa oppilasta, Tuulisydämen kolmikko ja naaras räpäytti mietteliäänä silmiään, kun Haukkatassun kertomat asiat palautuivat hänen mieleensä.
''Tietysti, käy saattamassa Sitrusvarjo. Aamulla lähetän partion, joka saa sinulta vaellusyrtit ja tarkat ohjeet ympäristöstä ja kasvista'', Risatähti tuumi ääneen ja siirtyi sitten pois Sitrusvarjon ja Leijonaliljan tieltä, kun kaksikko lähti selvästi molemmat toiveikkaampina kohti leirin uloskäyntiä.
''Tulikettu ja Tuulisydän!'', Risatähti kutsui kaksikkoa ja istuutui näiden seuraan. ''Leijonalilja tietää mistä löydämme vastalääkkeen. Lähetän huomenna partion etsimään vastalääkettä, Leijonaliljan antamien kuvauksien ja ohjeiden mukaisesti. Haluan, että partioon teidän kahden lisäksi lähtevät Liekkitassu, Haukkatassu ja Savutassu. Arvioikaa heidät samalla matkan aikana, sillä matka saattaa olla pitkä ja kun palaatte, he ovat kanssanne Aurinkotuulen sankareita ja ansaitsevat soturinimensä'', Risatähti hymähti ja katseli kaksikkoa tarkasti.
''Heidät pitäisi saattaa myös Kuulammella saamaan tulevaisuuden enteensä, ehkä he näkevät jotakin yrtistä?'', päällikkö ehdotti.

//Heli, Chabi, Jake//

Raadelmatähti venytteli aukiolla, aamun ensimmäisten sarastuksien laskeuduttua aukiolle puiden välistä. Vaikutti siltä, että hiirenkorvan aika olisi kohta jäämässä taakse, mutta vielä ei pitäisi asiasta musertua. Päällikkö palautti unisen katseensa häntä kohden askeltavaan Usvapolkuun ja tervehti tätä kohteliaalla nyökkäyksellä aamun kosteuden joukossa. Hän heilautti korvaansa tämän lauseelle, että oli pahoillaan pentujensa käytöksestä.
''Vaikka oletkin heidän emonsa, heidän pitää itse oppia ja pahoitella omaa käytöstään. He ovat siinä rajalla, että kohta he ovat itse vastuussa omasta elämästään'', päällikkö vastasi rauhallisesti, heilauttaen kosteassa maassa häntäänsä, istuessaan Usvapolun vierellä.
''Seittisiiven tilanne on ailahteleva'', Raadelmatähti yllättäen totesi isästään ja kansan nykyisestä varapäälliköstä, muttei päällikön kasvoilta ollut luettavissa tunnetta. ''Ajattelin arvioida tänään Salviatassun ja hänen sisaruksensa Ohdaketassun, joka on Seittisiiven oppilas. Mahdollisesti tänään saisimme viettää kahden uuden soturin seremonioita ja mahdollisesti myös sinun pentujesi seremonioita oppilaiksi, ellei vanhimmilla ole pahaa sanottavaa heidän tassunjäljistään'', Raadelmatähti jatkoi, mutta pilke silmäkulmassaan loppua kohden.
''Pennuillesi on määrättynä tälle päivälle paljon työtä, siksi ajattelinkin kysyä, tulisitko Seittisiiven sijasta arvioimaan Ohdaketassua ja Salviatassua kanssani?'', päällikkö palautti nyt katseensa Usvapolkuun, enemmän jo itsekin heränneenä tulevaan päivään.
Kokoontumisen takia Salviatassun ja Ohdaketassun arvioinnit olivat viivästyneet, sekä Seittisiiven hyvinvoinnin seurauksena. Tietysti Usvajoesta karannut pentu ei ollut edes auttanut ajan järjestämistä arviointiin ja se olisi pian jo hyvinkin myöhäistä, joten olisi hyvä hetki tarttua nyt tilanteeseen.

Yleiset säännöt pisteytyksessä:
• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.

Masi: +48ap +160kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Tomutähti, Usvajoen päällikkö +60kp+15ap+3ap
+ Risatähti, Aurinkotuulen päällikkö +20kp+5ap+1ap
+ Raadelmatähti, Myrskyvaahteran päällikkö +40kp+10ap+2ap
+ Lasipilvi, Usvajoen soturi +20kp+5ap+1ap
+ Liekkitassu, Aurinkotuulen oppilas +20kp+5ap+1ap


Heli: +72ap +240kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Tuulenkapina, Usvajoen varapäällikkö +40kp+10ap+2ap
+ Tuulisydän, Aurinkotuulen soturi +20kp+5ap+1ap
+ Leijonalilja, Aurinkotuulen parantaja +40kp+10ap+2ap
+ Huurrepentu, Myrskyvaahteran pentu +60kp+15ap+3ap
+ Usvapolku, Myrskyvaahteran soturi +40kp+10ap+2ap
+ Hohdonkaiku, Usvajoen pyytäjä +20kp+5ap+1ap
+ Savutassu, Aurinkotuulen oppilas +20kp+5ap+1ap

//Masi
Usvapolku huokaisi syvään huomaten rauhan tavoittavan pesän, ja katseli sitten hännässään roikkuvaa amulettia, jossa näkyi ketun naaman kuvajainen. Hän ei ennen ollut edes huomannut Apilakarhulla samanlaista korua, mutta se näytti jokseenkin erityiseltä, kuin sillä oikeasti olisi syviäkin voimia. Sinisilmäinen naaras katseli hetkisen jokaista uinuvaa pentuaan, ennen kuin varovasti asetti pienestä ketjusta roikkuvan korun Huurrepennun käpälään, jotta pentu saisi itse keksiä sille lopulta tekemistä. Usvapolku vain pohti mielessään, voisiko tästä “lahjasta” koitua harmia nuorelle pennulle? Hän huokaisi hiljaa ja poistui pesästä pienen hymyn väläytettyään muille emoille takaisin aukiolle. Naaras äkkiä huomasi miten Naalitassu sekä Apilatassu olivat heränneet harjoittelemaan omia taisteluliikkeitään aukiolle odottaen jo selvästi innoissaan mestariensa uusia ajatuksia tälle päivää. Raadelmatähti näytti vielä pohtivan aukiolla jotain(?), joten Usvapolku lähestyi toista varovasti.

“Olen pahoillani pennuista”, hän huokaisi hiljaa saavuttuaan lähemmäs toista, ja katseli sitten mielenkiintoisena ympäriinsä etsien sitä otusta, joka korun toi. “Katosiko se orava tai muu pikku otus jonnekin? Siltä sait tuon korun, eikö niin?” Usvapolku mietti ja lopulta hänen katseensa jäi kollin korvasta roikkuvaan värikkääseen koruun, laskeutuen sitten kohti kollin silmiä. Ei hän kauaa toista pidättelisi, olisi johtajalla tärkeämpääkin tekemistä varmasti tälle päivälle. Ja levätäkin hänen pitäisi jossain kohtaa.