//Nuge
Usvapolku räpytteli silmiään hämmentyneenä, kohotettuaan päätään käpäliltään unen haihtuessa tiehensä. Hiljaisessa pesässä kävi vain tuuli ja naaras kuuli pelkästään oman hengityksensä, sekä sammalen rapinan käpäliensä alla. Hän huolestuneena vilkaisi kohti vatsaansa, ja peitti sen hännällään. Hiirenpolku vaikutti hyvin huolestuneelta, hänen olemuksensa oli jopa pelokas unessa, jossa entinen parantaja oli saapunut hänen luokseen antamaan varoituksen Veritähdestä. Usvapolku ei ollut yllättynyt, että tuon sodan jälkeen Veritähti tahtoisi lisää. Mutta Myrkkysuo myös oli mainittu? Hallavarjoa ei enää ollut, ja Veritähti oli vallannut Kuutiikerin. Seuraavaksi he, sekä Myrkkysuo? Huolestuneena hännänpää vääntyillen kermanvalkea naaras kohosi käpälilleen ja asteli ulos pesästä, jossa oli hetki sitten ollut jumissa lumen alla yhdessä Raadelmatähden kanssa. Pennut hänen vatsassaan vääntyilivät ikävästi, kun naaras asteli katselemaan leiriä, jossa tohina leirin siivouksesta oli vauhdissa. Huurrepeura oli palannut Servaaliharhan sekä Orapihlajatassun kanssa, ja partio oli selvästi vielä unilla palattuaan Kuulammelta. Myrskysielu ohjaili partioita ulos leiristä sekä loppuja siivoamaan ja mietteliäänä Usvapolku väräytti korviaan. Pitäisikö hänen keskustella kollin kanssa uhasta? Varmasti Servaaliharha myös ymmärtäisi Hiirenpolun huolen ja antaisi heille neuvoja, vaikkei kokenut parantaja vielä ollutkaan. Suru Hiirenpolun kuolemasta sai Usvapolun huokaisemaan syvään, ennen kuin turkkiaan pudistellen hän laskeutui alas leiriin Myrskysielun rinnalle.

“Hei, tahtoisin jutella sinun ja Servaaliharhan kanssa pian. Onko sinulla aikaa?” naaras naukaisi uteliaana kollille, joka varmasti oli pohtinut laittaa itsensä johonkin partioon. Nyt väliaikainen johtaja toivoi, että kollilta löytyisi aikaa. Kerran Hiirenpolku sanoi Raadelmatähden aikakauden päättyneen, pitäisi hänen tästäkin kertoa parantajalle, ja omalle varajohtajalleen. Hän ei voisi itse johtaa kansaa, vaikka Hiirenpolku olisikin niin toivonut nuorena, mutta ennuste olikin viitannut Myrskysieluun. Usvapolku ymmärsi, että aiemmin häntä olisi voinut harmittaa tämä, mutta nyt hänestä tuntui vain paremmalta, ettei olisi itse kansan johdossa, varsinkaan kun pennut syntyisivät pian. Mutta häntä silti huoletti Veritähden uhka ja miten koko kansa selviäisi tästä. Heidän tulisi lähettää varoituksia, ja löytää apua muilta kansoilta. Mutta olisiko heitä pian enää paljoa jäljellä kohoamaan Veritähteä vastaan? Usvapolku jäi odottamaan Myrskysielun vastausta hieman huolestunut pilke silmäkulmassaan.

//Heli//

Myrskyvaahteraan laskeutui hiljaisuus, kun partio oli lähtenyt Kuulammelle hakemaan oppilaille ennustuksiaan ja Usvapolku oli syvässä unessa kaiken rasituksen, pelon, kaaoksen ja Myrskyvaahteraa kohdanneiden ongelmien uuvuttamana. Usvapolun uneen saapui sinä yönä kuitenkin sinihopeinen vierailija, joka istuutui tämän viereen päälliköidenpesässä ja varovasti kosketti vaaleanpunaisella nenällään toisen korvaa, saaden Usvapolun säpsähtämään unessa hereille.
''Hei'', Hiirenpolku hiljaa kuiskasi, vaikka kukaan ei heitä voisi kuullakaan, kun he olivat unessa. ''Minulla on sinulle viesti Kaiulta'', Hiirenpolku jatkoi ja Usvapolku kohosi pedillään istumaan, pelästyksen väistyessä huoleksi ja iloisuuden nähdessään parantajan haihtuessa ymmärrykseksi, että tämä olisi unta.
''Tuon sinulle Kaiulta varoituksen, joka kertoo, että koko metsä saa puilleen ruskansävyt, jolloin vesi värjäytyy taas punaiseksi. Usvapolku. Voi Usvapolku. Olet saavuttanut niin paljon, mutta ymmärthän sinä, ettet voi johtaa kansaa, kun tulet poikimaan pian? Voi Usvapolku'', Hiirenpolku huokaili, selvästi tällä oli vain vähän aikaa käytettävissä Usvapolun luokse vierailulle.
''Raadelmatähden aikakausi on loppunut ja kansan pitää saada itselleen päällikkö, joka voi johtaa teitä kaikkia, myös sinun ja Raadelmatähden pentuja, jotka syntyvät ennen ennusteen toteutumista. Mutta sinun on keksittävä keino, jolla pystyt varoittamaan koko metsää tulevasta sodasta, joka ei tule olemaan vain Myrskyvaahteran sota. Se yltää koko metsään, jossa Hallavarjo, Kuutiikeri, Myrkkysuo ja Myrskyvaahtera ovat vasta alkusävel sodalle'', Hiirenpolku naukui epätoivoisesti.
''Olin varma, että sinä johdat Myrskyvaahteraa, kun sain enteen sinun syntymäsi aikoihin, että yksinäisenä syntyvä pentu ja erilaisena pysyvä oppilas johtaa Myrskyvaahteran loistoonsa. Luulin sen tarkoittavan sinua ja sinun sokeuttasi nuorena, mutta nyt olen varma, että se tarkoittikin Myrskysielua'', Hiirenpolku pudisteli päätään.
Sitten esi-isä säpsähti kuin olisi kuullut jotakin tai jonkun kutsuvan itseään.
''Aikamme on lopussa, Usvapolku. Luo ratkaisuja ja kuljeta viestiäni metsässä, jotta ehditte ajoissa pysäyttämään Veritähden ennen kuin hänen toisella valtakaudellaan onnistuu tuhoamaan koko metsän ja painamaan sen reviirit, kissat ja perineet valtansa alle'', Hiirenpolku naukui hädissään. ''Esi-isät ovat tukenanne, kun kansat ovat valmiita suojelemaan metsää yhdessä'', Hiirenpolku naukui nopeasti, mutta sitten tämän kasvoille levisi kauhu ja Hiirenpolku haihtui yhtä nopeasti kuin uni oli alkanutkin.

//Masi

Tuulentähti katseli Kivijalkaa hämmentyneenä, kuullessaan miten Syystähti ei enää palaisi. Oliko naaras kuollut? Vai oliko hän päättänyt paeta kaiken tämän jälkeen? Oliko naaras viimein ymmärtänyt vääryytensä siitä, ketä syytti ja minkä takia. Mitä Taivaanliekissä, tai ennemmin johtajan päässä oli käynyt, johtaa kansansa vapaaehtoiset turhaan sotaan? Naaras räpäytti vihreitä silmiään Kivijalalle, joka nosti Kuurasuden ruumiin ensimmäisenä selkäänsä. Kanjonivuokko oli lähtenyt juoksuun hakemaan apua kansatoveriensa pelastamiseksi. Tuulentähti heilautti häntäänsä Riitasoinnulle toivoen toisen pitävän suunsa hetken aikaa kiinni. Vaikka tuolla oli omat pointtinsa, tähän hetken ei vaadittu vihaa taikka solvauksia. Tuulentähti arvosti Kivijalan viisautta, ja ei ymmärtänyt miten Syystähti ei sitä nähnyt, saatika arvostanut. Ehkä naaras halusi vain verta.

“Tärkeintä, että Taivaanliekki näkee paremman huomisen johtajansa kera. Mitä ikinä Syystähdelle on käynyt, toivon, että hän ymmärtää mitä on tehnyt eikä pidä itseään hyvänä johtajana kansalleen. Toivon, että hänen taistonsa Vaahterakynnen kuoleman ratkaisusta on vihdoin saanut jonkun päätöksen. Tämän hän on aiheuttanut sillä, että etsi ratkaisua yhteen mysteeriin”, hiljaisena Tuulentähti naukui, ennen kuin Kivijalka katosi leiristä Kuurasusi lavoillaan. Hetken johtaja katseli toivottaman suurta määrää verta sekä ruumiita, jotka odottivat hautajaisiaan.

“Pidä pari soturia ulkona katsomassa hänen toimintaansa. En usko, että mitään tulee enää tapahtumaan. Uskon Kivijalan arvoihin sekä harkintakykyyn”, naaras mumisi lähestyessään Riitasointua. “Varmistamme että he ovat lähteneet reviiriltä, ja sitten hautaamme ystävämme, suremme tätä turhan taiston sekä menetyksen päivää”, Tuulentähti huokaisi ja asettui istumaan lähemmäs varajohtajaansa. Ehkä huominen olisi parempi. Ehkä vielä kohta, paremmat ja lämpöisemmät päivät suuntautuisivat heille.

//Heli, Usvajoki //

Kivijalka kohotti surullisen katseensa Tuulentähteen, yrittäen olla välittämättä Riitasoinnun ankarasta ja riitaa haastavasta uhkaavasta mulkoilusta. Tuleva kansan päällikkö räpytteli vetisiä silmiään, jotta olisi jokseenkin edes varteenotettava keskustelukumppani tai kansansa edustaja Tuulentähden rinnalla. Että hän voisi jotenkin kantaa sen vastuun tapahtumista, jota Syystähti ei ollut valmis kantamaan. Hän piti päänsä alempana, vaikka hänen pitkä ja solakka kehonsa oli korkea, osoittaakseen kunnioituksensa itseään kokeneemmalle päällikölle.
''Emme ole Syystähden viestin tuojia, hän ei-'', Kivijalan suu tuntui kuivalta ja hän räpytellen siirsi katseensa Tuulentähden jalkoihin, pystymättä kohtaamaan Usvajoen päällikön katsetta. Ajattelisiko Tuulentähti, että Syystähden tahto tappaa ja vahingoittaa näitä olisi myös Kivijalan tahto? ''Syystähti ei ole palannut, eikä aiokaan palata'', Kivijalan suusta karkasi kummallinen suhahdus, kun tämä turhautuneena puri kieleensä.
''Olen pahoillani, etten saanut häntä estettyä. Vaikka en odota teiltä anteeksiantoa epäonnistumiselleni tai sodassa osallisena olleille Taivaanliekin väelle. Mutta haluan sinun tietävän'', Kivijalka palautti surullisen katseensa Tuulentähteen. ''Minä en halunnut sotaa ja olen ikuisesti teille siitä pahoillani, etten saanut tätä estettyä. Minun olisi pitänyt tehdä jotain'', Kivijalka räpytteli vetistäviä silmiään ja hän pudisti sitten jämäkästi päätään.
''Pidän Taivaanliekin kissat poissa, meillä ei ole ollut eikä tulisi ollakaan oikeutta astua tassullamme reviirillenne. Kuljetan kaikki kaatuneet läheiseni, ystäväni ja kansalaiseni kotiin. Kanjonivuokko pyytää Taivaanliekin muutamaa soturia odottamaan kauempana rajaltanne, johon vien kaatuneet ystävämme yksitellen'', Kivijalan ääni hiljeni ja tämä katseli jälleen veristä aukiota.
''Kanjonivuokko, valitse kolme soturiamme leiristä ja pyydä heitä saapumaan tännepäin. Kannan kaatuneet heidän luokseen ja palaan yksin hakemaan aina uuden kaatuneen'', Kivijalka heilautti häntäänsä sen merkiksi, että parantaja voisi lähteä paluumatkalle. Selvästi leirissä ei olisi ketään Taivaanliekin kissaa, jonka parantaja voisi enää pelastaa.
Kivijalka hiljaisena lähti askeltamaan Kuurasuden suurta kehoa kohden, erottaen teräviä ja pitkiä kynnen raapimia aukkoja toisen turkilla. Arpijalkainen kolli vääntäytyi suuren ja leveä lapaisen naaraan alle, nopeasti nytkäytti itsensä jaloilleen niin, että Kuurasuden ruumin pomppasi tämän selässä paremmin roikkumaan Kivijalan kylkiä pitkin.
''Minusta ei ole väliä sillä, kuka ymmärtää virheen ja kuka ei. Sillä jokaisessa virheessä on oma oikeutensa'', Kivijalka hiljaa sanoi, vilkaisten Tuulentähteä lapansa ylitse. ''Mutta sota on aina väärin, oli perusteet mitkä tahansa'', hän jatkoi hiljaa, saaden Riitasoinnulta hiljaista murinaa.
''Jos haluat saada raatonne pois täältä, sinuna en leikkisi jotakin sankaria tai rauhanturvaajaa!'', Riitasointu ärähti, pörhistäen häntäänsä. Kivijalka kuitenkin antoi toisen uhon leijua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kun hän vaisuin askelin lähti viemään ensimmäistä kaatunutta toveriaan kohti rajaa ja sen yli odottamaan soturien saapumista. Hiljaisena hän pyysi Kaiulta ja Kuurasudelta anteeksi naaraan kohtaloa.

//Masi
Tuulentähti katseli Riitasointua ihailevasti, ja nyökäytti toiselle päätään hänen sanojensa päätteeksi. Johtaja ei olisi voinut olla kiitollisempi varajohtaja valinnastaa, ystävästään, joka piti hänet pinnalla ja taistelisi hänen rinnallaan aina tarpeen tullessa. Harmaan musta naaras kohosi väristen jaloilleen, vilkaisi Taimioravaan ja alkoi sitten astella ulos pesästä.

“Kiitos Riitasointu. En voisi olla kiitollisempi siitä, että minulla on sinut. Sinun viisaat ajatuksesi, vahvat taistelutaidot sekä Usvajoen uskollisuus”, naaras naukaisi vielä saavuttuaan Riitasoinnun vierellä, nuolaisi tuon korvaa ja asteli sitten ulos pesästä. Hetken aikaa naaras vain katseli hiljaisuudessa kaatuneita, sitä veren määrää, joka peitti heidän leirinsä lattiaa. Montako sadetta vaadittaisiin, että kaikki veri olisi huuhtoutunut pois? Huokaisten naaras asteli varovasti ruumiiden väleissä, tarkkaili niin jaloillaan seisovia, huolestuneita sekä kärsineitä katseita. Kissat etsivät ystäviään erottivat Usvajoen kaatuneet Taivaanliekin kissoista, ja lopulta käänsivät katsettaan kohti johtajaansa, joka asteli kohti puhujanpaikkaansa. Siilensuru astui esiin pentutarhalta, ja nyökäytti päätään kohti Tuulentähteä merkittävästi, josta päällikkö itse päätteli, että Taimioravan tytär olisi löytänyt kodin. Hymy kohosi johtajan kasvoille.

“Usvajoen kissat, ystävät, rakkaat”, hän aloitti hiljaa saaden kaikkien huomion, kissojen hakeutuessa lähemmäs tukien toisiaan, varoen astumasta vereen tai kaatuneisiin. Vihersilmäisen naaraan katse oli tuskainen, mutta rauhoittunut. “Olemme taistelleet kotimme sekä kansamme puolesta, meidän kunniamme sekä ylpeyden pitämiseksi. Taivaanliekki marssi tänne omien suunnitelmiensa pohjalta, kuvitellen, että voisi kaataa meidät kotiimme. Olen ylpeä siitä, miten kaikki ovat taistelleet. Vaikka tämä oli ehkä turha taistelu, uskon, että he oppivat miten käyttäytyä. En tahdo olla enää tekemisissä Taivaanliekin kanssa, en julista heitä vihollisiksi, mutta emme ole liittolaisia”, hän naukui ja katseli kaatuneita kissoja. Toivottavasti joku saapuisi hakemaan ruumiit, eikä Riitasoinnun tarvitsisi heittää heitä jokeen tai muuallekaan.

“Koen syvää surua kaatuneiden puolesta, ja pidämme heille tänään suuret hautajaiset, kun olemme korjanneet haavamme ja saaneet leirin jotenkin siistiin kuntoon. Suremme Opaalikuiskausta, Hohdonhämärää, Simpukkaloimua, Korallisutta, Unikkojuovaa...” Tuulentähti oli hetken syvässä sekä painavassa hiljaisuudessa. “Sekä Taimioravaa. Hän menehtyi omaan pesäänsä taistelunpäätteeksi, ja Metsänärhi ei kuulu enää joukkoomme. Hänestä on hankkiuduttu eroon”, johtaja kohotti päätään ja antoi kissojen painaa päänsä kuolleiden muistolle, sekä yllätykselle parantajan kohtalosta.

“Siilensuru lähtee hakemaan parantajan tittelin hyväksynnän Kaiulta heti, kun tuntee olevansa valmis hoidettuaan kansatoverimme kuntoon ja ollen itse myös tarpeeksi vahva matkaan. Me siivoamme leirin, korjaamme rikotut rakenteet ja metsästämme täytettä vatsalle. Olemme selvinneet, ja olen ylpeä jokaisesta”, Tuulentähti naukaisi iloisesti loppuun, ja asteli sitten alas kannolta nojautuen hieman Riitasointuun.

“Menen hetkeksi parantajanpesään, tarvitsen Siilensurulta hieman yrttejä, vaikka Kaiku korjasikin suurimmat vammani”, naaras huokaisi ystävänsä korvaan ja vaappui sitten pesään, istuen alas Taimioravan ruumiin äärelle.

--

Siilensuru oli antanut hänelle hieman voiteita kipeisiin kohtiin turkilla, samalla kun Riitasointu johti aukiolla kaatuneiden asettelua. He pitäisivät hautajaiset auringon laskiessa, ja Taivaanliekin kissat olivat siirretty pois kukittamasta aukiota leirin reunamille. Siilensuru tuli ja meni pesässä, hoiteli pesään tulleita kissoja ja kävi aukiolla heitä auttamassa. Tuulentähti oli kuullut, että Liekkivarjo oli ottanut sekä kaatuneen Unikkojuovan pennut, sekä Taimioravan tyttären, Basilikapennun, omakseen. Tämä sai Tuulentähden sydämen lämpimäksi. Lopulta leirin aukiolla alkoi kuulua hälinää, kissojen sähinä nousi johtajan korvaan, ja lopulta hän kuuli Riitasoinnun puhuvan jonkun kanssa kovempaan ääneen. Naaras nousi jaloilleen ja lähti askeltamaan kohti aukiota, siristäen silmiään nähdessään Kivijalan sekä Kanjonivuokon leirin sisäänkäynnin läheisyydessä. Ymmärrettävää, että pienissä määrin saapuivat, Kivijalka näytti niin surkealta muutenkin, ettei heistä voisi toiseen hyökkäyspartioon olla. Tuulentähti kohensi ryhtiään ja yritti näyttää siltä, että olisi parhaansa toipunut, vaikka väsymys sekä kolotus iskikin hänen jäseniinsä.

“Hei Kivijalka. Oletan, että olette saapuneet Syystähden viestin tuojana ja ruumiiden hakijana?” hän katseli kaksikkoa astellen lähemmäs leirin keskustaa. Hän hännällään viittoi kissoja rauhoittumaan ja tasoittamaan turkkinsa, vaikka syystä näiden hampaat olivatkin irvessä ja silmät viiruina. “En kuullut aivan kaikkea pesää, mitä olet juuri Riitasoinnun kanssa puhunut. Olette vapaita viemään ystävänne kotiin, ja tämän jälkeen kukaan teistä ei aseta käpäläänsäkään meidän maallemme. Syystähti vei teidät niin syvään päätyyn, ettemme tahdo olla kanssanne enää tekemisissä. Emme, kunnes olette ymmärtäneet virheenne”, Tuulentähti naukui vakaana ja totisena. Hän ei halunnut vihaa Kivijalkaa kohtaan, kolli oli ihailtavan matkan käynyt ja aika kunnioitettu muiden Imperiumin sodan kissojen mukana, mutta Taivaanliekki ei ollut heille enää ystävä. Tuulentähti asettui istumaan Riitasoinnun sekä Kivijalan väliin ja odotti tyynesti vastausta.

//Masi, Nuge
Usvapolku katseli huolestunein silmin Hiirenpolun liikkumatonta ruumista, jonka Servaalitassu oli koristellut yrtein. Kykenevät soturit olivat löytäneet ja pelastaneet löydetyt muut ruumiit, ja kaikki oli saatu leiriin yhteiseen muistotilaisuuteen. Kaikkia ei kuitenkaan saatu pelastettua, joten he eläisivät vain muistoissa. Ei ole mitään järkeä lähteä Hallavarjon leiriin etsimään kaatuneita, kun he voisivat itse kuolla matkalla.

Kermanvalkea naaras kohotti katseensa leiriin juosseeseen Utupöllöön toivon kirkastaen tämän katseen. Uutisia Raadelmatähdestä näinkin äkkiä, kertoisi heille kovasti tulevasta. Se mitä kuitenkin kolli lopulta kertoi, ei tuonut heille kovin paljoa toivoa. Veritähti suunnittelisi uutta sotaa? Tietysti, hän haluaa kaiken reviirin itselleen. Huolestunein katsein ja painetuin korvin Usvapolku katsahti Myrskysieluun, jonka Raadelmatähti tahtoo nimetä väliaikaiseksi johtajaksi, kun Usvapolku ottaisi johdon kansasta. Toivottavasti hänen rakas johtajansa palaisi vielä, ja ottaisi kansan johtoonsa takaisin. Ei voisi toivoa kuin parasta.

“Otan siis Myrskysielun varajohtajakseni siksi aikaa, että tiedämme enemmän Raadelmatähdestä. Meidän pitää nyt keskittyä leirin kunnostukseen ja kissojen vahvistamiseen, ja sitten etsiä apua tähän tilanteeseen. Jos Veritähti aikoo koko metsää taas haalia itselleen, en tiedä miten paljon voimme etsiä apua muilta kansoilta. En tahdo uutta sotaa, samankaltaista, kuin mitä tästä tuli”, hän huokaisi syvään painaen katseensa Hiirenpolkuun ja muihin. Sentään he saisivat paljon uusia sotureita, kaikki olivat näyttäneet taitonsa ja Raadelmatähtikin oli sitä mieltä Helmentassusta. Vieno hymy kohosi naaraan huulille tämän katsahtaessa Huurrepeuraan.

“Lähtekää te käymään Kuulammella. Servaalitassun on saatava tietää Kaiulta mitä tulee tapahtumaan, sekä hakemaan oma parantajannimensä, vaikkakin yksinään”, hän katsahti harmistuneena oppilaaseen. “Mukaasi ota Orapihlajatassu sekä Helmentassu näkemään unensa. En tiedä onko tässä muita kenet tulisi ottaa mukaan”, naaras vilkaisi Myrskysieluun pohtien tämän tytärtä Hiekkatassua. “Ota mukaasi vielä Toivonkipinä, jos matkalla tulee ongelmia. Palatkaa mahdollisimman pian, mutta pitäkää huolta haavoistanne. Jos Servaalitassu on valmis kansan haavojen hoidon suhteen, voitte lähteä heti”, Usvapolku käskytti ja katsoi miten vaitonaisena Servaalitassu nousi ylös mestarinsa viereltä. Hän katseli ympärilleen leirissä tiedottomana, josko oli hoitanut kaikkia tai unohtanut jopa jotain. Mutta lopulta nyökäytti päätään ja painoi sen vielä viimeisen kunnianosoituksen merkiksi kaatuneille ystävilleen.

“Utupöllö palaa Raadelmatähden luo, jos hänellä tulee jotain kerrottavaa. Ja lähetämme jonkun sinne, jos leirissä sattuu jotain. Tällä hetkellä menemme hänen suunnitelmensa mukaan. Ja toivomme, että Veritähti ei saavu ennen täyttä kuuta”, Usvapolku nielaisi ja katsahti Myrskysieluun toivoen, että kollilla olisi ideoita jatkon suhteen.

//Heli, Wilma, Nuge/

''Minä ilmoittaudun mielelläni auttamaan pesien rakentamisessa. Varmaan pentutarhasta olisi hyvä aloittaa, että saamme mahdollisimman nopeasti pennuille ja kuningattarille suojaa? Vanhimmat pärjäävät vielä hetken parantajanpesässä ja jos jaan muutaman ryhmän vaikka työstämään sotureiden pesään, oppilaita on sen verran vähemmän, että ehkä yhden yön tai kaksikin he pärjäävät soturienpesässä?'', Nevaleijona hiljaa ehdotti. Orapihlajatassu katseli isäpuoltaan hiljaisena, tuon turkki oli edelleen veressä sodasta, mutta kansa tarvitsisi vahvoja sotureita ja sitä kolli oli. Usvapolun hetken tarkkaillessa toista ajatuksiinsa uppoutuneena, tämä hiljaa nyökkäsi luvan toiselle (?).
Toivonkipinä, Tuulenkukka ja Vihervarjo siirtyivät Nevaleijonan avuksi kunnostamaan pentutarhaa. Samalla kun Maissihäntä, Päivänkatse, Kuurahiiri, Ohdakesiipi ja Varjolumous rakensivat parhaansa mukaan soturienpesän raunioita takaisin kasaan. Pisamatassu yritti viihdyttää pelokkaita Niittyleinikkisuon pentuja, jotka hiljalleen alkoivat riehua hänen kanssaan sammalpallon kimpussa.
Heinäperho, Helmentassu ja Myrskysielu palasivat ehkäpä jopa odotettua nopeammin, Heinäperhon kertoessa, että Utupöllö olisi jäänyt odottamaan Raadelmatähden heräämistä kaksijalkalaan. Orapihlajatassu kuunteli vaitonaisena Hiirenpolun hahmon vierellä, että Raadelmatähti olisi kuitenkin päässyt heti kaksijalan hoitoon ja ilmeisesti takajalan tynkä tältä poistettaisiin kokonaan. Orapihlajatassu kuuli, miten hiljaa Saniaismeri mutisi, että miten Raadelmatähti kykenisi sen jälkeen enää johtamaan heitä. Fasaanisulan kuitenkin tullessa lähemmäksi, Saniaismeri sulki suunsa ja kulki Ahvenjuova vierellään kohti parantajanpesää lepäämään, heti kun he olivat hyvästelleet Hiirenpolun pehmeillä kosketuksilla.
Orapihlajatassu katseli vaikeana Servaalitassun tuskaa mestarinsa menettämisestä.
''Sanothan jos voin sinulle olla jotenkin avuksi?'', Orapihlajatassu kuiskasi hiljaa veljelleen. Hän ei ollut itse juurikaan tuntenut Hiirenpolkua, mutta ei tämä paha kissa ollut koskaan ollut.
--
Juuri kun Hiirenpolun hautajaisseremonia oli alkamassa, leiriin juoksi turkki pörhöllään Utupöllö. Tuon nopeus oli vertaansa vailla!
''Raadelmatähti on herännyt ja alkaa hiljalleen aloittaa toipumisensa, mutta matka tulee olemaan hänellä pitkä'', Utupöllö puuskutti ja Orapihlajatassu hivuttautui uteliaana lähemmäs kuulemaan, kun kolli puhui Usvapolulle, joka oli juuri aloittamassa parantajan hautajaisia. ''Hän käski kertoa, että hänen mukaansa hänen oppilaansa Helmentassu on valmis soturiksi, kunhan käy Kuulammella ja sitten, että Veritähti kuulemma uhkasi tulla täydenkuun aikaan uuteen sotaan. Hän pyysi sinua valmistautumaan sotaan ja tulevissa haasteissa, sekä ongelmissa turvautumaan Myrskysieluun, Huurrepeuraan ja Hiirenpolkuun...'', Utupöllö kohotti pelästyneen katseensa Hiirenpolun elottomaan hahmoon, joka makasi kyljellään aukiolla valmiina seremoniaansa, että päällikkö valvoisi yön tämän rinnalla.
''Hän pyysi sinua harkitsemaan ottamaan itsellesi varapäällikkö ainakin siihen asti, että Raadelmatähti voi palata ja hän ehdotti varapäälliköksesi Myrskysielua... Voi ei, kuka hänet tappoi'', Utupöllö ei kuitenkaan saanut enää ajatuksiaan kasaan takaisin Raadelmatähteen, vaan lähestyi surullisena parantajan luokse.

//Heli, Wilma, Nuge//

Raadelmatähti säpsähti hereille valoa sisälle nelikulmaiseen pesään suovan lasisen kehikon alta. Hän kohotti tokkuraisen päänsä, ja hänen korvissaan humisi kuin hän seisoisi Aurinkotuulen kaniniityllä, jossa tuuli puski pienemmän kissan kumoon. Hän heilautti kummastuneena päätään ja haisteli ilmaa, jossa oli aistittavissa jonkinlaista sairaan kissan löyhkää. Se sai samantien päällikön karvat pörhistymään ja yrittämään kömpiä jaloilleen, mutta vasen takatassu ei varannut yhtään painoa ja Raadelmatähti tippui kyljelleen, sähähtäen hengen keskeyttämästä kivusta, jääden pidättämään hengitystään hiljaisena, kun kipu vihlaisi häntä tajuntaan asti.
Kun kipu hiljaa hiipui, hän käänsi jumissa olevaa päätään, ja tunsi miten niskat naksahtivat, niin jumissa ne olivat. Hänen rähmäiset silmänsä levisivät, kun hän katsahti katseensa alaruumiiseensa, johon oli kiedottu vaaleaa paksua hämähäkinseittiä monin kerroin. Tarkemmin haisteltuaan, se ei ollut nähnytkään hämähäkinseittiä, eikä hän ollut eläessään nähnyt sellaista ennen. Hän sai taitettua hampaansa karvojensa ja kääreen väliin, yrittäen nypätä sitä pois, mutta samantien kipu vihlaisi häntä ja hän jäi silmät kiinni hiljaa murisemaan aloilleen. Hän vapautti harson hampaidensa välistä ja hiljaa se sumeus silmissä alkoi väistyä ja näkö kirkastua. Kauhukseen hän näki, että hänen kyljensä vieressä harson alla ei maannut hänen takajalkansa. Hän haistoi vahvan veren, mutta ainoa asia, joka lepäsi harson vierellä ja osittain sen alla, oli hänen häntänsä. Samassa hänen mieleensä syöksähti kammottava kipu ennen shokkitilaa, kun Veritähti oli riuhtaissut hänet ilmaan.
Hänen sydämensä alkoi takoi villisti ja hän kierähti kokonaan selälleen, tarkastellen yhtä takajalkaansa ja häntäänsä. Miten, miten hän voisi johtaa Myrskyvaahteraa kolmella jalalla? Miten, miksi juuri hän?
''Raadelmatähti, oletko hereillä?'', hiljainen soturin ääni kuiskasi lasien takaa. Raadelmatähden korvat hyppäsivät pystyyn ja hän käänsi katseensa syvennykseen yläpuolellaan, jota vasten lasinen seinä esti häntä pääsemästä ulos. ''Me toimme sinut Heinäperhon ja Helmitassun kanssa kaksijalan hoidettavaksi. Servaalitassu ei pystynyt tekemään mitään takajalallesi, se olisi voinut joutua kuolioon, siitä oli vain jäljellä tynkä. Hei, oletko tajuissasi?'', Utupöllön ääni keskeytyi ja hän raapi hiljaa lasia.
Kaksijalkalaan? Raadelmatähti kääntyi kyljelleen ja katseli pesää jossa hän oli, seiniä ja aika avoimelta näyttävä huone, jossa näytti makoilevan pitkäjalkainen kissa, joka näytti nukkuvan. Kissalla oli rumat arvet selässään ja se oli vanhempi kuin Raadelmatähti koskaan voisi uskoa elävänsäkään, silti se näytti kotikissaksi aika karskilta. Raadelmatähti varovasti nojasi kaiken painonsa etutassuilleen ja kurottautui lasista seinää vasten, nojaten päänsä syvennykseen, ettei hänen tarvitsisi niin paljoa kannatella itseään.
''Jep, täällä olen'', Raadelmatähden karhea ääni vastasi ja hänen kielensä koskettaessa huulia, ne olivat kurkkua myöden aivan karheat janosta. ''Taidan joutua olemaan tällä aika pitkään'', päällikkö yritti korjata epäilyksensä ja huolensa huoneessa olevasta vieraasta kollista.
''Varmaan ainakin seuraavan kuunkierron yli, saat kaksijalkojen lääkettä, jonka pitää saada vaikuttaa jonkin aikaa, ettei haavasi koe tulehdusta. Tulemme säännöllisesti tapaamaan sinua, onko sinulla jotakin ohjetta, jonka haluat minun välittävän kansallesi?'', Utupöllö naukui. Raadelmatähti erotti toisen ääriviivat varjona lasia vasten ja rehellinen ollakseen, hän olisi halunnut pyytää Utupöllöä löytämään hänelle pakokeinon tai jäämään koko ajaksi hänen seuraansa. Mutta kansa tarvitsisi vaikeina aikoina heitä kaikkia.
''Veritähti uhkasi hyökätä uudelleen täyden kuun aikaan. Jos se tieto ei ole tavoittanut Usvapolkua, kerro se hänelle ja ilmoita hänelle myös, että minun oppilaani Helmentassu on valmis soturiksi, kunhan hän vierailee Kuulammella. Ja-'', Raadelmatähti empi. ''Sen aikaa, kun minä olen poissa, kerro Usvapolulle, että haluan hänen tukeutuvan Myrskysieluun ja Huurrepeuraan, sekä tietysti Hiirenpolkuun. Niin kauan kuin Usvapolku joutuu yksin johtamaan kansaa, pyydä häntä nimittämään väliaikaisesti omaksi varapäällikökseen Myrskysielun, kunnes minä pääsen palaamaan takaisin'', Raadelmatähti vilkaisi takajalkaansa.
Miten hän voisi kohdata Veritähden täydenkuun sodassa? Hän ei pysyisi jaloillaan, hän ei pystyisi juoksemaan, ei edes nappaamaan omaa riistaansa. Utupöllö oli hiljaa lasin toisella puolella.
''Minä välitän tiedon Usvapolulle. Ota rauhassa, me palaamme tänne säännöllisesti ja viemme viestiti kansalle'', Utupöllö naukui kannustavasti, Raadelmatähden sulkiessa silmänsä musertuneena ja häpeissään, kunnellen miten toisen tassun askeleet kantautuivat aina kauemmas ja hiljaisemmiksi.
''Raadelmatähtikö?'', karhea, mutta hyväntuulinen ääni kysyi, saaden nuoremman kissan säpsähtämään. Raadelmatähden pää putosi tasanteelta ja hän jäi hänelle jätettyyn pehmeään petiin hieromaan leukaansa, joka oli karheaa seinää vasten laahautunut alas. ''Veritähdenkö sinä sait kimppuusi? Miksi?'', kermansävyinen vanhus uteli, venytellen makeasti ja harmaantunut kuono kääntyen häntä kohti.
''Mitä se kaltaisellesi kotikissalle kuuluu?'', Raadelmatähti sähähti, muristen varoittavasti.
''Noh, rauhoituhan mörrömöykky. Olen Kurjenlaulu, olin aikoinani Varjoklaanin varapäällikkö, varmaan ainakin kaksisataa kuuta sitten. Johdatin saattajasi loppuun asti perille ja huolehdin, että kaksijalka otti sinut sisälle tänne. Mutta ei suinkaan, et otaksu kaltaiseltasi suurelta päälliköltä kiitosta, voi ei ei, ajanhukkaa sellainen'', Kurjenlaulu hymyili, väräyttäen viiksiään.
Raadelmatähti vain tuhahti.
''Veritähti on hyvä kissa sydämessään ja tällä kaikella on varmasti jonkinlainen tarkoitus'', Kurjenlaulu hymyili itsekseen, katsellen tyhjyyteen. Raadelmatähden vihainen katse iskeytyi toisen turkkiin.
''Pilkkaatko sinä minun tilannettani?'', päällikkö murahti ja paljasteli kynsiään. ''Jos olisit hiirenverran lähempänä, saisit saman kohtalon, jonka-'', hän uhosi tilanteestaan huolimatta.
''Voi älä huoli poikaseni, Veritähti on hoitanut jo kohdallani tilanteesi'', Kurjenlaulu kurnahti ja loikkasi Raadelmatähden ylitse ikkunan äärelle, katsellen syvennyksessä ikkunasta ulos. Raadelmatähti mittaili toisen syviä arpia tämän selässä ja heilautti vaitonaisempana nyt toista korvaansa. ''Jaa, kurja sää taitaa olla tulossa? Onkohan Kaikukin jo huomannut Veritähden aikeet?'', Kurjenlaulu naukui itsekseen.
''Mitkä aikeet? Mistä sinä hänet edes tunnet, vanhus?'', Raadelmatähti murahti.
Kurjenlaulu kehräsi karheasti.
''Voin olla vanhempi kuin sinä, mutta kyllä sinäkin kohta pääset nauttimaan vanhintenpesään viimeisiä päiviäsi. Veritähti oli ja on minun paras ystäväni, olin hänen varapäällikkönsä, kun hänestä ensimmäisen kerran sellainen tuli tämän auringon ja kuun alla'', Kurjenlaulu hymyili pehmeästi.
Raadelmatähti vaikeni ja katseli leppoisasti olevaa kollia, joka naksutteli niskojaan hyväntuulisena.
''Pidätkö enemmän rastaista vai hiiristä? Voisin käydä aamulla nappaamassa jotakin herkullista meille'', Kurjenlaulu naukui katsomattakaan Raadelmatähteen.
Hetken heidän välilleen laskeutui pitkä hiljaisuus. Tuoko vanha höpöttäjä väitti todella olevansa paras ystävä jollekin sellaiselle, joka ei ymmärtäisi edes parhaan ystävän käsitystä.
''Hiiren'', Raadelmatähti vastasi hiljaa, laskien päänsä etutassujensa päälle. Kurjenlaulu jäi hiljaa itsekseen hyräilemään ja katselemaan ulos ikkunasta, jolloin kaikessa rauhallisuudessa apean, äreän ja häpeissään olevan Raadelmatähden silmät nuupahtivat kiinni.

//Heli, Usvajoki //

Kanjonivuokon saatua opastettua Omenamyrskyä, huolehdittua salvat ja voiteet Leopardinkukan turkille, sekä hämähäkin seitin asettelun ja ohjeistettua juottamaan Leopardinkukkaa tuon herättyä, ja näytettyä mitä siemeniä tai yrttejä soturi voisi antaa naaraalle, kaksikko oli lähtenyt. Vääräsydän oli käynyt myös kerälle ahdistuneena ja kankeana parantajanpesään, hauteiden rauhoittaessa hänen haavojaan ja siemenien auttaessa tätä nukahtamaan. Kansasta vastuun Kivijalka oli jättänyt Revontulikukalle, jolle kolli oli käynyt nopeasti kertomassa, että lähtisi vielä käymään Usvajoen luona etsimässä kaatuneita ystäviään. Kivijalka ei halunnut sotaa ja halusi päästä kohtaamaan sen aiheuttamat kauheudet, mutta samalla hän toivoi vielä voivansa kohdata Syystähden. Olisiko päällikkö aivan varma, että jättäisi kansan Kivijalalle? Huijaisiko Korppisydän häntä? Synkkävarjon kissat olisivat juonikkaita ja Kivijalan mielessä myös kävi, että Korppisydän saattaisi olla Veritähden vakooja. Tuskin ketään Veritähti olisi päästänyt elossa lähtemään, kun olisi jäänyt kiinni petturuudesta. Mutta miksi Korppisydän kertoisi silloin avoimesti, että saattaisi olla vielä velkaa Veritähdelle? Kivijalka nielaisi murheellisena. Syystähti oli luottanut Kuurasuteen ja tämän seuraajiin, Kivijalkaa epäilytti, mutta hän aikoisi tutustua Korppisydämeen kunnolla. Kyllä tuo näyttäisi todelliset sulkansa ajallaan.
Heidän saavuttuaan Usvajoen rajalle, he eivät olleet koko matkan aikana tavanneet ketään Taivaanliekin kissaa, joka yrittäisi päästä takaisin kotiin. Tulos näytti toivottomalta. Välillä Kivijalka väläytti huolestuneen, osittain jopa pelästyneen katseen Kanjoniutuun, kun he löysivät matkalta jostakin verta, mutta se paljastui aina Leopardinkukan vereksi. Kun he astuivat rajan ylitse, Kivijalka asettui kulkemaan etummaisena, haluamatta että heidän ainoa parantajansa voisi tällä matkalla vaaraantua.
Voimakas veren ja kuolenan haju löyhkäsi hämärässä, kun he lähestyivät Usvajoen leiriä. Ei ollut epäilystäkään, että missä leiri sijaitsisi. Kivijalka kykeni vain toivomaan, että Tuulentähti voisi suhtautua häneen rauhallisemmin, kun hän tulisi vain parantajan kanssa ja toiseksi, että Kivijalka olisi Revontulikukan kumppani. Kivijalka vain toivoi, että Tuulentähti tietäisi, ettei hän olisi paha kissa, vaikka hänen kivimäisen ilmeetön naamansa voisi tulkitsemattomuudeltaan aiheuttaa eriäviä mielipiteitä.
Hän seisahtui ennen leiriä ja veti jännittyneenä ilman väristessä henkeä, ennen kuin suoristi hieman ryhtiään ja lähti varovasti leiriin. Synkkä varjo oli laskeutunut Usvajoen leiriin ja saman tien oppilas rääkäisi hälytyksen, kun Kivijalka ja Kanjonivuokko astuivat sisäänkäynnille. Kivijalka kiirehti nopeasti leiriin sisään näkyviin, ennen kuin kaikki aaltona vyöryäisivät taas päälle. Usvajoen varapäällikkö oli pompannut heti jaloilleen ja pienestä kehostaan huolimatta, tuo oli verinen, mutta käytännössä täysin vahingoittumaton. Tuon silmät olivat viiruina ja kohdennettuina kahteen saapujaan, hännän pörhistyessä ja kynsien ollessa kiiltävän terävinä esillä.
''Rauhaa, me emme tulleet taistelemaan!'', Kivijalka henkäisi, nähdessä sekä pelästyneitä ja vihaisia kissoja katselemassa häntä. ''Minä ja Kanjonivuokko olemme kahden liikkeellä, vain me kaksi. Emmekä me halua sotaa'', Kivijalka toisteli itseään, alkaen hermostua ja painoi korviaan varuillaan alaspäin, kun murinaa alkoi kuulua uhkaavasti joka puolella.
''Minä tulin hakemaan kaatuneet ystäväni ja-'', Kivijalka etsi epätoivoisena katseellaan Syystähden hahmoa, mutta tätä ei näkynyt missään. Korppisydän oli siis puhunut totta. ''ja tulevan kansani haudattavaksi omaan maahamme'', hän jatkoi vaikeasti, pystymättä täysin ymmärtämään sitä kamaluutta ympärillään. Niin monia kuolleita.
''Sinäkö olet kansan uusi päällikkö? Pakeniko Syystähti koko metsästä? Tappoi meitä teidän kustannuksellanne ja maineellanne, ja pakenee? Sinä et ole tainnut hakea vielä henkiäsi Kaiulta? '', Riitasointu ilkkui riitaa haastavasti.
''Olen pahoillani, etten pystynyt estämään tätä kaikkea. Olen niin pahoillani. Minä yritin estää häntä ja Kuurasutta, etteivät he johtaisi vapaaehtoisia sotaan'', Kivijalka räpytteli silmiään, ettei hän sortuisi kyynelehtimään Riitasoinnun polttavan katseen alla. ''Minä olen niin pahoillani'', hänen äänensä särkyi ja hän painoi häpeissään katseensa maahan, antaen kehonsa painua surulliseen kumaraan.
''Ovat Taivaanliekin haisevat ruumiit kamala koriste Jokikylässä. Mieluusti hävittäisin koko kansanne koko metsästä, mutta valitettavasti siitä en päätä minä'', Riitasointu murisi, rapina parantajanpesässä kertoi Tuulentähden kuunnelleen ja Riitasointu sulki nopeasti suunsa. Kivijalka kohotti varovaisen katseensa Tuulentähteen. Antaisiko tämä hänen viedä kaatuneet Taivaanliekin kissat pois? Vai joutuisiko Kivijalka taistelemaan siitä hyvästä, että hän saisi Kanjonivuokon turvaan täältä. Kanjonivuokko näytti hänen sivullaan tähyilevän kaatuneita tovereita, mutta Kivijalka kykeni pelkästään toisen kehonkielestä lukemaan, ettei olisi mitään enää tehtävissä.

//Koko Myrskyvaahtera
Usvapolku painoi korvansa alas katsellessaan, miten Raadelmatähteä lähdettiin viemään kohti kaksijalkalaan. Hän oli painanut poskensa kiinni toiseen ja kuiskannut hänelle hyvää matkaa, toivoen, että kaikki tulisi kääntymään vielä paremmin. Usvapolun olisi pidettävä kansasta huolta, kunnes johtaja saataisiin takaisin. Kuitenkin jokin ikävä tunnelma kutitti hänen vatsassaan. Leiriin pian Raadelmatähden lähdön jälkeen palasi Orapihlajatassu, perässään Huurrepeura, sekä Hiirenpolku. Varajohtaja loikkasi heti jaloilleen huomaten kuitenkin äkkiä kivun vatsassaan liian nopean liikkeen kera. Sitten syöksyen itkien kohti Huurrepeuraa, joka laski Hiirenpolun kehon leirin aukiolle.

“Ei!” Usvapolku parkaisi rikkonaisena, lähes liukuen Hiirenpolun kyljen viereen. Kollin kasvoilla makasi vieläkin hymy, joka sai hänet näyttämään tyytyväiseltä temppuunsa.
“Hän maksoi kovan hinnan. Mutta niin maksoi hänen vastustajansakin”, Huurrepeura naukui hiljaa suruisella äänellään. Mestari kehotti oppilastaan näyttämään hammasta, joka oli lähes yhtä iso kuin pieni parantaja. Servaalitassu saapui paikalle luimistellen korviaan, kolli ei varmasti ollut osannut odottaa, ettei enää saisi mestariaan takaisin. Pieni kolli asettui Hiirenpolun vierelle ja päästi pitkän tuskaisen huokauksen tuon turkkiin painaen nenänsä.

“Miten tulen pärjäämään nyt Hiirenpolku? En kerennyt kaikkea oppia sinulta vielä, miten minusta voi vielä tulla parantaja?” hän uikutti hiljaa ja Usvapolku painoi oman poskensa Hiirenpolun poskea vasten. Hän tulee kaipaamaan rakasta enoaan, niin paljon. Miten paljon, kolli olikaan hänelle koskaan tehnyt? Miten paljon Usvapolku tarvitsisikaan rohkeaa sekä viisasta pientä parantajaa.
“Voi Tuulisydän, Huurrehämärä. Pitäkää hänestä huolta, ottakaa hänet vastaan lämmöllä, ja näyttäkää hänelle kaikki parhaat saalistuspaikat. Siellä, missä hän näkee uudelleen”, naaras maukui hiljaa ja värähti, kun Servaalitassu kohosi Hiirenpolun viereltä.

“Parasta sekoittaa hautajaisyrtit. Sitten, en tiedä”, kolli lohduttomasti katsahti kohti varajohtajaansa. Hetkeen Usvapolku ei halunnut tiedostaa nuoren kollin avunpyyntöä, mutta lopulta käänsi päänsä tätä kohden.

“Auta kansaasi parhaasi mukaan. Tiedät yrtit, tiedät salvat. Ole rohkea. Kun kaikki on kunnossa ja Hiirenpolku saatettu lepoon, uskon, että sinä sekä veljesi voitte lähteä Kuulammelle ansaitsemaan enteenne, Servaalitassu nimensä, Huurrepeuran, Utupöllön sekä Helmentassun mukaan, jos kellään ei ole suuria vammoja. Olette ansainneet soturi-, sekä parantajanimenne. Kansamme tarvitsee parantajan. Sekä uusia vahvoja sotureja. Me pidämme täällä leiriä turvassa, etsimme kaikki kuolleet ketä voimme vain noutaa, ja pidämme suuret hautajaiset jokaiselle. Sitten, siivoamme kotimme, ja rakennamme uudelleen, odottaen täyttä kuuta”, naaras naukui vahvemmin joka sanalla, antaen kipunsa laantua rinnassa. Se oli tukalaa, mutta hänen oli autettava kansaansa. Vaikka moni lähti partioon Raadelmatähden viemiseksi, oli heitä leirissä tarpeeksi, jotta voitaisiin paikantaa kaikki, ketä olisi jäljellä. He tarvitsisivat parantajan, ja nämä soturit ovat ansainneet nimensä.

//Masi
Huurrepeura katseli tuhotuin katsein aluetta, jossa oli käyty taistelu. Verta oli kaikkialla, kissojen karvatuppoja siellä sun täällä, ja naaras ei edes kyennyt ajattelemaan mitä kaikkea Hallavarjon leirissä olisi jäljellä. Hän ei ollut nähnyt niin monia naamoja, missä lienee olivat piilossa, taikka kuolleet. Harmaa naaras huokaisi syvään, sarviensa pään päällä kutkutessa ikävästi. Jossain rapsahti, ja naaras sanoitti huulillaan Orapihlajatassua olemaan varovainen. Kolli oli kyllä taistellut hyvin, tehnyt parhaansa kansansa eteen, ja auttanut vielä kissoja pakenemaan, sekä nyt täällä. Huurrepeura tunsi kyljessään ikävät viiltoarvet, kun Pakkassäde oli lähettänyt hänet kotimatkalle verta roiskuen kyljestä. Hieman karvatuppoja puuttui, oli hän iskenyt myös punamustaa naarasta, mutta tämän haavoista ei tuntunut tulevan mitään edes ulos. Mielenkiintoista.

Huurrepeura katseli raskain sydämin aukiota, jossa harmaa kolli makasi hyvin hiljaa. Missään ei näkynyt kissoja, ikävä tuuli vihelsi korvissa ja kaikki tuntui enteilevän pahaa. Mutta missään ei ollut ketään, pelkästään kolli maassa vierellään omituinen esine. Kaksikko lähestyi varovasti Hiirenpolun pahasti runneltua kehoa, ja Huurrepeura ei kyennyt pidättämään surullista parkaisuaan nähdessään kollin liikkumattoman kyljen. Sentään koko kansaa ei ollut menetetty, mutta Hiirenpolku oli joutunut kärsimään. Kolli oli koko hänen perheelleen tärkeä, etenkin Usvapolulle! Miten emo tulisi selviämään, kun Raadelmatähti vietäisiin, sekä Hiirenpolku? Oli hänellä aina pentunsa, oma perhe tukena. Mutta jopa hänen sydäntään särki nähdä kolli näin.

Naaras lähestyi varovasti Hiirenpolkua ja nuolaisi tuon elotonta korvaa. Erikoinen hammas pidätti hänen huomionsa, ja naaras hännällään heilautti Orapihlajatassua ottamaan sen mukaansa.

“En tiedä onko sillä oikeasti väliä, mutta jos Veritähti päättää syöksyä leiriin täyden kuun aikaan, on meillä jotain millä pitää häntä pilkkana”, naaras murisi surullisesti, sitten ujuttaen Hiirenpolun selkäänsä. Kollin keho oli jo kylmä, niin lumesta, kuin taistelusta ja hengen siirtymisestä Kaiun valtakuntaan. “Kiitos, että suojelit meitä omalla hengelläsi. Kiitos, että elit näin monia kuita auttaen kansaa parhaasi mukaan. Kiitos, että pelastit meidät Hiirenpolku”, naaras painoi poskensa kollin roikkuvaa poskea vasten kuiskaten rukouksensa ylöspäin. Sitten kaksikko lähti kulkemaan vaitonaisena takaisin kohti leiriä.

//Heli//

Siilensuru henkäisi pelästyneenä, kun hän näki Unikkojuovan hahmon kuolleena pesässä. Sitten Liekkivarjon, joka hyssytteli Unikkojuovan pentuja vatsaansa vasten. Liekkivarjo oli väkisin painanut surumielisesti korvansa alas ja katseli varovaisena Siilensurua, jonka hampaissa roikkui pentu.
''Onko Unikkojuova kuollut?'', parantajaoppilas kuiskasi, laskiessaan vierasta pentua Liekkivarjon vierelle. Kuningatar tarkkaili pullean vatsansa viereltä vierasta vastasyntynyttä, joka tomerasti aina välillä miukaisi.
''Oletko pessyt tuon juuri?'', Liekkivarjo nuuhkaisi kummastuneena märkää pentua, joka näytti enemmänkin siltä, että se oli juuri dipattu kylmään veteen.
Siilensuru tarkkaili hetken Unikkojuovaa, ottaen tämän mukaansa ja varovasti raahaten aukiolle surkeana. Kun Tuulentähti poistui Riitasoinnun rinnalla parantajienpesästä, Siilensuru loi Tuulentähteen surullisen katseen. Pentutarha kuhisi pentuja, vailla emoa. Sitten parantaja palasi pesään Liekkivarjon tutkiessa uutta pentua kummastuneena.
''Voisitkohan sinä, ehkä-'', Siilensuru katseli surullisena ja kyynelien täytteisin silmin pientä vastasyntynyttä naaras pentua.
''Ottaa Unikkojuovan pennut? Tietysti. Mutta tulen kasvattamaan ne minun ja Tomusielun yhteisinä kuin Unikkojuovaa ei koskaan olisikaan ollut'', Liekkivarjo sanoi äkisti hyvinkin jämäkästi, saaden Siilensurun hieman säpsähtämään. ''Mutta kenen tämä pentu oikeasti on?'', Liekkivarjo heilautti korviaan.
''Hän on-!'', Siilensuru aloitti närkästyneenä, lähes huutaen, kunnes tukki suunsa. ''Emme me tiedä, me löysimme Tuulentähden kanssa hänet yltäpäältä verestä leirin ulkopuolelta taistelun päätyttyä'', Siilensuru katsahti maahan. ''Voitko huolehtia hänestä kuin.. kuin hänkin olisi teidän omanne?'', Siilensuru kuiskasi loput, kyyneleen kierien pitkin tuon kuonon sivua.
Liekkivarjo loi vaisun katseensa Siilensuruun ja sitten laski katseensa vaativasti miukaisevaan pentuun, jonka varovasti kuningatar siirsi lähemmäs vatsaansa, toisen alkaessa imeä maitoa vaativasti.
''Mikä hänen nimensä on?'', Liekkivarjo kysyi, kiertäen pehmeän häntänsä kolmen pennun ympärille, vatsaansa vasten. Antaen Siilensurun rauhassa kerätä itseään tunnemyrskyltään, pitäen katseensa kolmessa arvokkaassa kultakimpaleessaan.
''Hän on.. Hänen nimensä on.. En minä tiedä'', Siilensuru naukui hiljaa ja askeli vielä lähemmäs katselemaan pentuja, pyyhkien kyyneleitään, kun alkoi olla helpottunut siitä, ettei Liekkivarjo kysellyt enempää pennun vanhemmista tai emosta.
''Sinä voit nimetä hänet, sinähän hänet löysit'', Liekkivarjo sanoi pehmeästi.
''Hän on.. Hän on Basilikapentu'', Siilensuru kuiskasi. Liekkivarjo heilautti hieman kummastuneena toista korvaansa, mutta hymyili parantajaoppilaalle sitten.
''Ensi kerralla pyydän Tuulentähden nimeämään, jos sinä löydät hänen kanssaan jonkun pennun. Olisi pitänyt tietää, että nyt tyttäreni sai parantajateemaisen nimen. Kiitos nyt kuitenkin Siilensuru'', Liekkivarjo väräytti viiksiään, Siilensurun ujosti hymyillessä ja katsellessa Basilikapentua surullisena, mutta myös helpottuneen haaveilevasti. Jos Siilensuru saisi nimetä muutkin, kohta Liekkivarjon pennut olisivat Basilikapentu, Yrttipentu ja Kissanminttupentu. Kuningatar pyöräytti huvittuneena silmiään, kunnes Tuulentähden kutsuhuuto saapua kuulolle kajahti aukiolla.
''Kerro minulle mitä hän sanoi'', Liekkivarjo pyysi parantajaoppilasta, joka poistui pesästä. Siilensuru nyökkäsi syvään Tuulentähdelle sen merkiksi, että Basilikapennulla olisi nyt oma perhe.

//Heli//

Riitasoinnun hoideltua Metsänärhi, tämä oli palannut seuraamaan parantajanpesän tilannetta. Kun hän saapui pesään Siilensurun ja hänen sisarensa pennun lähdettyä pesästä, hänen silmänsä suurenivat yllättyneinä, kun Tuulentähti otti hänet niin lähelleen, että varapäällikkö uppoutui toisen ominaistuoksuunsa. Hän räpytteli muutaman kerran hiljalleen katseensa pehmentyessä silmiään ja laski sitten varovasti leukansa Tuulentähden pehmeän turkin sekaan, vaikka siihen sekoittui verta ja takkuja.
''Taistelit uskomattomasti, Tuulentähti'', Riitasointu hiljaa sanoi. Hän tuskin koskaan oli saanut läheisyyttä keneltäkään, puhumattakaan, kun luonteenpiirteitä jaettiin, hänen kohdalleen tunteiden purkautuminen oli annettu, mutta jätetty niistä avoimena pidettävä keskusteluntaito pois. Mustavalkea naaras huokaisi hiljaa, nyt helpottuneena, että Tuulentähti tosiaan oli siinä, kunnes toinen päästi hänestä irti ja Riitasointu suoristi pienen kehonsa ryhdin.
Mutta koko tilanteesta huolimatta, hän ei ollut pahoillaan Vaahterakynnen murhasta. Eikä edes tuntenut huonoa omatuntoa, hän oli tehnyt sen suojellakseen Tuulentähteä. Hän oli siinä onnistunut vallankin hyvin ja kaikenlisäksi, hän saisi nyt Usvajoen vihaamaan Syystähteä ja Taivaanliekkiä.
''Olet oikeassa, Syystähden tulee joutua tästä vielä vastuuseen. Mutta mitä olen Kivijalkaa arvioinut varapäälliköiden keskuudessa kokoontumisissa, hän vaikuttaa ihan älykkäältä kissalta, joka on kaukana riidanhaluisesta tai taistelutahtoisesta. Toisaalta, hän ei edes ollut sodassa, joten ehkei Taivaanliekki täysin yksimielisesti hyökännyt'', Riitasointu mutisi osittain itsekseen, katsellen poissaolevasta sisarensa ruumista. ''Olen varma, että joku heidät hakee, nuo kaikki kaatuneet. Me olemme heidät saaneet kaadettua niille sijoilleen. Mutta älä huoli, minä huolehdin, että ruumiit ovat poissa sotkemasta leiriämme huomisiltaan mennessä. Nyt kansamme kaipaa sinun sanojasi, sinun tukeasi ja rohkeuttasi'', Riitasointu palautti katseensa Tuulentähteen.
''Etenkin Siilensuru, joka on nyt kansan uusi parantaja ja hänen tulee lähteä Kuulammelle puhumaan .. Taimioravan kanssa'', Riitasoinnun ääni hiljeni ja hiljaa varapäällikkö kohosi jaloilleen. ''Haluan olla sisareni tyttären elämässä, mutta pidän Taimioravan salaisuuden niiden kaun häneltä piilossa kunnes katson, että hän voi pitää sen omana tietonaan. Taimiorava oli kissa, jonka tytär ansaitsee tietää oikean emonsa'', Riitasointu räpytteli vaikeasti silmiään, loi sitten surullisen katseensa Tuulentähteen, väläyttäen varovaisen hymyn ja poistuen hiljaisena pesästä, katsellen pesän edustalta mietteliäänä aukiota.
Tämä kansa todella tarvitsisi Tuulentähdeltä puhetta. Sanoja. Toivoa.
''Me voitimme'', hän kuiskasi hiljaa, muttei kaiken menetyksen keskellä tämä tuntunut voitolta yhtään.

//Heli, Wilma//

Utupöllö ja Helmitassu olisivat menossa saattamaan Heinäperhoa ja Raadelmatähteä kohti kaksijalkaa. Orapihlajatassu oli siitä mielissään, että hänkin sai tehtävän yhdessä mestarinsa kanssa, kansan varapäälliköltä. Nuori oppilas kadotti pelottavan taistelun hetkeksi mielestään ja röyhisti rintaansa mielissään siitä, että saisi tehdä jotakin jännittävää, olla vakoaja!
''Ei hätää Usvapolku, me olemme varovaisia'', oppilas vakuutti ja hilpaisi sitten Huurrepeuran perään, ettei toinen saisi yksin tutkia koko sota-alueen läpi varjoissa hiipien. Orapihlajatassu ja Huurrepeura kulkivat hyvin hiljaa, ja hiljalleen Orapihlajatassunkin epävarmuus siitä, mikä taistelualueella odottaisi, lisääntyi. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan, välillä sydän hyppäsi kurkkuun, kun jossakin löyhkäsi vahvasti Synkkävarjon kissalta. Mutta näytti siltä, että nuo kissat olivat pitäneet enemmänkin reviiriä pilkkanaan ja käyneet pitämässä rajaa vessanaan ennen lähtöään. Toisinaan Huurrepeura muodosti huulilleen sanan ''hiljaa'', kun jossakin rapsahti jotakin.
Mutta kun he lopulta pääsivät paikalle, josta he olivat henkensä edestä lähteneet, vahva ja kammottava verenhaju sai Orapihlajatassun turkin pörhistymään. Synkkävarjon kissoista ei näkynyt jälkeäkään enää, he olivat voittaneet tämän kerran ja Orapihlajatassu oli varma siitä, että ne tulisivat vielä takaisin. Sen verran naurunalaisia Myrskyvaahtera olisi Veritähdelle tämän jälkeen, että Myrskyvaahtera vielä pyyhittäisiin pois kartalta, jos Raadelmatähti ei saisi voimiaan pian takaisin. Ajatus tuntui kuitenkin toivottomalta. Tulisiko Usvapolusta nyt uusi päällikkö?
''Tu-tuolla'', Orapihlajatassu kuiskasi ja joutui yskähtämään, sillä hänen äänensä oli käheytynyt hiljaisuudesta ja hengityksen pidättämisestä.
Taisteluaukiolla makasi sinihopeinen ja osittain valkea kissa kyljellään, niin pahasti runneltuna koko keholtaan, että Orapihlajatassun korvat putosivat järkytyksestä päätä vasten ja suuraottui kauhistuneena. Olisivatko he kaikki täällä yhtä elottomina, mikäli he eivät olisi paenneet? Huurrepeura ja Orapihlajatassu tarkkailivat varautuneina pensaan suojasta Hiirenpolun elotonta hahmoa, joka makasi jonkin kimaltelevan asian vierellä.
Pitkään tuijotettuaan lamaantuneena parantajan runneltua hahmoa, Orapihlajatassu lähti hiipimään lähemmäs. Säpsähti, kun varikset kahahtivat puun oksalta lentoon ja raakkuivat. Mutta Synkkävarjon kissoja ei ollut enää lähistöllä, monta kertaa hän pysähtyi askeleissaan maata vasten, maisteli ilmaa, pyöritteli korviaan ja tähyili joka suuntaan. Lopulta päästyään Hiirenpolun vierelle, oli Huurrepeura ollut jo hänen kannoillaan ja katseli yhtä lohduttomasti Hiirenpolun hahmoa (?).
''Mi-mikä tuo on?'', Orapihlajatassu irvisti ja osoitti kimaltelevaa teräväpäistä asiaa maassa, tökäten sitä hännällään ällötyksen vallassa. ''Onko se hammas?'', oppilas irvisti.
Millä tai kenellä olisi noin valtavat hampaat? Oliko tänne eksynyt joku susi paikalle kesken taistelun, tai karhu? Sitten Orapihlajatassu ymmärsi sen, kun näki joka puolella punertavia karvatuppoja.
''Hiirenpolun kuolema maksoi Veritähdelle yhden hampaan'', Orapihlajatassu henkäisi ja vilkaisi Huurrepeuraa, sitten pientä parantajaa. Parantaja näytti näin läheltä katsottuna todella vanhalta, kauempaa olisi voinut luulla, että aukiolla makasi juuri oppilaaksi nimetty pentu. Levollisesti silmät kiinni ja suupielessä pehmeä hymy. Sellaisena Orapihlajatassu halusi hänet muistaa, ja sellaisena toinen oli kuollut. Ei Orapihlajatassu ollut Hiirenpolkua tuntenut kunnolla koskaan. Mutta arvosti sitä, että joku niin pieni ja kaiken lisäksi täysin sokea oli suojellut kansaa, jopa kuolemallaan.

//Masi
Tuulentähti kuunteli, miten räminä leirissä hiljeni, kun Riitasointu juoksi Metsänärhen perässä ulos. Sentään saastainen Imperiumin kissa oli nyt vihdoin häädetty leiristä, eikä tästä olisi heille enää harmia. Pienet epäilykset pennun tulevaisuudesta saivat Tuulentähden hännän vääntyilemään, mutta hän uskoi toisen hyvyyteen, Taimioravan sekä oman polkunsa puolesta.

“Pentu on vietävä pian pentutarhaan. Minun pitää myös tarkistuttaa teidät, ja sitten koko kansa”, Siilensuru naukaisi ja nappasi pennun hampaisiinsa, Tuulentähden pysäyttäen tämän kannoillaan.

“Älä kerro kellekään kenen pentu on”, johtajan katse oli tiukka, ja se osoittautui myös pesän suulle asettuneeseen Riitasointuun. “Hänet löydettiin leirin ulkopuolelta, emme tiedä kenen pentu on. Pese hänet hyvin ja anna vain kuningattarelle, joka odottaa itse pentuja. Liekkivarjo on varmaan paras vaihtoehtomme, ellei Unikkojuovakin. Pohdi vaihtoehtoja, ja anna pentu heidän huostaansa kasvattaen tuon omanaan. Heidän ei pidä tietää, kenen pentu on”, johtaja tokaisi ja katseli totisena Siilensurua, joka hiljaisena nyökäytti päätään johtajalleen ymmärrettyään tuon huolen. Naaras katosi pesästä, ja Tuulentähti kutsui Riitasointua hännällään lähemmäs. Kun soturi asteli hiljaisuuden täyttelemänä pesään, painoi Tuulentähti kehonsa tuota vasten ja nojasi pieneen naaraaseen, häntänsä käärien tuon ympärille.

“Sentään en menettänyt sinua”, tuo henkäisi raskaasti ja painoi silmiään kiinni. Liikaa menetetty kuitenkin. Vain jonkun kapisen kollin murhasta. Miten Syystähti kuvittelikaan tämän olevan jokseenkin hyvä idea, hyökätä Usvajokeen tuolla tavalla? Ja jättivät vielä ruumiinsa tänne.

“Meidän on kerättä kaikki kuolleet. Taivaanliekin yhteen kasaan, en tiedä tahtooko kukaan niitä hakea kotiin, mutta emme halua haudata heitä vieraalle maalle ennen kuin joku on tehnyt liikkeensä. Ja sitten omamme, jos saimme uhreja”, hän naukui surullisena ja katseli Taimioravan pientä liikkumatonta ruumista. Miten surullinen loppu, koko päivälle. Taimioravan ei pitänyt kärsiä tällä tavalla. Hänen pitää elää rauhallinen elämä parantajanpolun toisella puolen. Mutta mikä Kaiussa kertoi tämän olevan hänen kohtalonsa? Pieni kyynel virtasi alas johtajan poskea, kun hän huokaisi syvään. Kyllä he tästä vielä selviäisit.