/Heli/

Kilpikonnatassun ja Tulitassun oli määrä lähteä Kuulammelle mestariensa kanssa, mutta Aurinkokajo oli joutunut partioimaan, jonka seurauksena oppilaiden kanssa Kuulammelle lähtivät Tulitassun mestari Usvapolku ja Yönkotka. Kilpikonnatassu olisi tietysti toivonut voivansa kohdata uuden jännittävän ja mielenkiintoisen seikkailun sekä sisarensa, että oman mestarinsa kanssa, mutta Yönkotka vaikutti ihan mukavalta soturilta. Tämä jutteli edellä Usvapolun kanssa ja aina välillä vilkaisi lapansa ylitse, miten nuorukaiset pysyivät rauhallisessa, mutta reippaassa marssissa perässä.
Matka taittui nopeasti ja ketterästi, mutta voimakas tuuli ja toisinaan tuleva lumi puski partiota sivummalle. Joksikin aikaa he asettuivat Kuulammen lähettyvillä vuorilla kallioiden suojaan, sillä oli vielä liian aikaista mennä Kuulammelle sisälle. Tulitassu haukotteli suuri eleisesti sisarensa vierellä, Kilpikonnatassun yrittäessä sukia häntäänsä kuivaksi, sillä se oli laahannut puolet ajasta maassa ja oli kerännyt jäätä, sekä lunta.
Pian ilman halki lensi hohtava lintu, joka rääkäisi kovaan ääneen. Kilpikonnatassun ja Tulitassun silmät laajenivat, Yönkotka työntyi katsomaan ulos heidän suojastaan ja katseli taivaalle häkeltyneenä. Lintu oli pieni, mutta muistutti kotkan poikaista. Se ei ollut huomannut kissoja.
''Lumotunpolun kissat puhuivat valkeasta kotkasta. Olen pitänyt sitä taruna. Sen nappaaminen kuulemma tuo suurta onnea ja hyvää tulevaisuutta kansalle, sekä nappaajalle'', Yönkotka hymyili, vilkaisten Tulitassuun, joka oli seisahtunut soturin vierelle häkeltyneenä. Kilpikonnatassu väräytti viiksiään kummalliselle ajatukselle, miten joku lintu voisi tuoda sellaisia ominaisuuksia? Mutta Tulitassu oli kilpailuhenkinen ja janosi kunniaa, valtaa ja mainetta, hyvää sellaista. Ja tämä jos mikä olisi siihen ratkaisu.
Kotka käänsi taivaalla suuntaa ja leijaili takaisinpäin, iskien siipiään. Yönkotkan vierelle Kilpikonnatassu asettui ihailemaan kotkaa.
Tulitassu kuitenkin hymähti ja pinkaisi lumi pöllyten juoksuun. Yönkotka katseli huvittuneena, kuinka Tulitassu selvästi oli ottanut linnun kohteekseen ja loikkasi kivelle, ja heti pinkoi eteenpäin. Kotka pyrähti korkeammalle, katsellen alaspäin uteliaana kissan hyppelehtyä ja alapuolella juoksemista. Lintu ei vaikuttanut olevan ollenkaan kiinnostunut syömään tai nappaamaan oppilasta, vaan kaarsi taidokkaasti taivaalla ja kiersi Tulitassusta toiseen suuntaan, kajauttaen oman huutonsa taivaalla.
Sen lumoavia sulkia putoili maahan, ne kimalsivat kauniisti.
Kilpikonnatassu alkoi itsekin innostua ajatuksesta kotkan nappaamisesta, vaikkei uskonutkaan sen kykyihin, vaikka minkälainen Kaiun lahja olisikin riistana. Nuorempi sisar pinkaisi myös liikkeelle, tassut pöllyttäen lunta ja into kaikuen hihkaisuna avoimella vuorella.
Mutta pian nuorukaisen tassut tömähtivät maata vasten ja hän kauhistuneena liukui jäisellä lumella, kun Tulitassun hahmo hänen edessään kiljuen putosi lumen läpi johonkin. Kotka taivaalla pelästyi huutoa ja siipiään yhteen iskien, se kaarsi taivaalla muualle.
Kilpikonnatassu sai tassunsa liukumisen pysähtymään juuri ennen putoamista ja jäi kauhistuneena katsomaan pimeyteen, josta kuului kivuliasta avunhuutoa.
Kilpikonnatassu kurotti kaulaansa, nähdäkseen syvemmälle syvään ja ahtaaseen, kokoajan kapenevaan onkaloon, jonka pohjalla hän näki Tulitassun makaavan kyljellään. Yönkotka juoksi pian oppilaan rinnalle ja veti Kilpikonnatassua kauemmas pudotuksesta, oppilaan jähmetyttyä kauhistuneena paikoilleen.
''Tulitassu, kuuletko minua? Pääsetkö itse ylös?'', Yönkotka naukui, mittaillen kapeaa väliä ja pohjalla olevaa oppilasta, joka varovasti sai taitettua päätään.
''En, takajalkani eivät liiku'', nuori miukaisi itkuisena.
Usvapolku kiirehti myös paikalle, Yönkotkan epätoivoisena katsellessa varapäällikköä.
Kovinkaan syvä onkalo ei ollut, tai sitten sen pohjalle oli kertynyt niin paljon lunta ja jäätä, että se oli nostanut rotkomaisen notkahduksen pohjaa korkeammalle. Mutta käytävä Tulitassun luokse oli kapea, eikä Yönkotka yltänyt tassullaan Tulitassuun. Kilpikonnatassu peruutti Usvapolun taakse osittain pelokkaana piiloon ja kokoajan sydämessään toivoi, että yhtäkkiä Tulitassu vain ilmestyisi esille.

//Usvajoki//

Metsänärhen verinen hahmo oli kammennut itsensä tajuttomuuden rajamailta takaisin elävien luokse, ja hän oli päässyt kohoamaan jälleen jaloilleen. Ainakin etujaloilleen, joilla hän veti itseään pidemmälle ja pidemälle, yrittäen alkuun päästä rahisevan hengityksensä kanssa ylittämään Myrskyvaahteran ja Usvajoen välisen rajan. Hän ei kyennyt ajattelemaan selkeästi, mutta eteenpäin hänen oli päästävä. Hän ei ollut tietoinen miten pitkään hän oli ollut tajuttomana pudottuaan lumen mukana kielekkeeltä, mutta kylmä ja jäinen vesisade oli auttanut häntä heräämään.
Jalkoja, selkää, kasvoja ja keuhkoja särki valtavasti, ja kolli muistutti enemmän hirviön alle jäännyttä raatoa. Hän taistelikin hengestään nyt ja kohdisti kaiken jaksamisensa, sekä ajatustyönsä siihen, että hän pääsisi Usvajoen puolelle ja voisi saada sieltä apua haavoihinsa. Ehkä, siis ehkä löytää sieltä uuden kodin. Hän ei kyennyt laskelmoimaan ollenkaan sitä, että mitä hän kertoisi tapahtuneen tai miten hänen kävisi, kun hän pääsisi Usvajokeen. Hän uskoi siihen, että Myrskyvaahteran ja Usvajoen välit tulisivat auttamaan häntä tässä kaikessa.
Hetkeksi hän pysähtyi ja jäi lumeen makaamaan, tasaamaan raskasta hengitystään ja yritti hahmottaa Usvajoen leirin suuntaa, kun hän oli ylittänyt rajan. Varovasti hän raahautui kaatuneen puunrungon luokse, otti hampaillaan kiinni sen oksasta ja kiskoi itsensä jaloilleen, mutta joutui nojaamaan puuhun. Häntä pyörrytti, peräti oksetti, eikä hän tällä kertaa uskaltanut edes katsoa suuria vammojaan. Hänen allaan ja takanaan lumi oli värjäytynyt punaiseksi, ja hänen koko olemuksensa oli todella heikko, sekä horjuva.
Lopulta hän kuitenkin kyyryssä horjuen lähti seuraamaan Usvajoen hajua ja onnistui pääsemään hetki sitten ohitse menneen partion hajujäljelle, seuraten sokeasti tuota hajuvanaa kohden leiriä. Hän ei kunnolla nähnyt enää edes eteensä, eikä hän kyennyt keskyttämään ollenkaan siihen, mikä suunta voisi olla oikea tai väärä. Hänen kehonsa hoippui eteenpäin, mutta mieli ei ollut ollut enää pitkään läsnä.
Usvajoen leirin ulkopuolella kaikui kauhistunut huuto ja kissoista eräs pinkoi takaisin leiriin hakemaan apua, kun Metsänärhi oli nähty.
Metsänärhi kuitenkin kompuroi liukkaalla sammaleella ja heikon tilanteensa takia, tämä kaatui leuka edellä maahan, jääden makaamaan ja silmät tuijottaen uupuneina eteensä. Hänen jäsenensä väreilivät voimakkaasta särystä, mutta tietoisesti kolli ei liikuttanut ollenkaan.
''Taimiorava, Tuulentähti, Riitasointu, tulkaa äkkiä!'', joku sotureista hoputti sisäänkäynnillä ja Riitasointu kiirehti ensimmäisten joukossa paikalle, soturin huudon kuultuaan, jääden hämmästyneenä katsomaan Metsänärhen hahmoa.

//Heli, Wilma //

''Aikamoista!'', nuorukainen henkäisi, kun Helmitassuksi esittäytynyt, aika viehättäväkin neiti kertoi tiivistettynä tarinansa. Orapihlajapennun silmät alkoivat kuitenkin heti säkenöidä uteliaisuudesta. ''Minkälainen ulkomaailma on? Tapasitko kaksijalkoja? Metsästitkö oman riistasi jo noin nuorena? Minkälaista oli elää kansattomana?'', Orapihlajapennun suusta alkoi pulputa innokaita kysymyksiä ja tämä hyppelehtikin Helmitassua lähemmäs, silmät suurentuen uteliaisuudesta.
''Orapihlajapentu, tulehan sieltä!'', Orapihlajapentu hivenen säpsähti, kun kuuli isänsä Nevaleijonan kutsuvan häntä, huvittunut virnistys kasvoillaan. ''Huurretassulla ja Helmitassulla on paljon tekemistä keskenään, eikä heitä sovi häiritä juuri nyt'', suuri kolli naukui kauempaa.
Orapihlajapentu huokaisi pää painuen alemmas.
''Olisimpa minäkin jo oppilas, saisin tehdä jotakin hauskaa edes joskus'', pentu huokaisi. ''Nähdään myöhemmin Kuhmupää ja Helmitassu'', Orapihlajapentu naukaisi, kääntyi sitten kannoillaan ja pinkoi isänsä luokse, joka hymyili vielä kohteliaasti kahdelle nuorelle naaraalle, ennen kuin antoi kaiken huomionsa pojalleen ja lähti tämän kanssa katsomaan Servaalipentua.
Orapihlajapentu kuitenkin piristyi pian Nevaleijonan rinnalla kävellessään ja kuunnellessaan isänsä juttuja partiosta, jossa tämä oli aiemmin ollut. Tuon leveät lavat, voimakkaat jalat ja paksu turkki saivat Orapihlajapennun olemaan ylpeä isästään, tämä näytti niin suurelta ja vahvalta.

// Masi, Heli

Helmitassu tunsi jokaisen sydämensä lyönnin, kun oli kertonut päällikölle isästään ja omista aikeistaan. Tuon hännänpää vääntyili hermostuneena, mutta kun Raadelmatähti toivotti naaraan tervetulleeksi takaisin kotiinsa, ei tuo pystynyt peittämään leveää hymyä kasvoillaan ja innokasta hännän heilautusta. Varmasti tuo oli pettänyt Myrskysielun tilanteeseen, mutta naaras ei pystynyt tällä hetkellä ajatella kuin onnea siitä, että pääsi takaisin kansansa luokse. Tietenkin tuo mielessään edelleen lähetti toiveita, joissa hänen koko perheensä palaisi hänen perässään. Tuo kuitenkin päätti elää päivä kerrallaan ja saada uusia ystäviä, kuten esimerkiksi Huurretassun, jonka Raadelmatähti oli neuvonut opastamaan naarasta, tai Orapihjalapennuksi esittäytyneen kollin, joka tuli pian vanhemman oppilaan perässä myös paikalle. Helmitassu hymyili kaksikolle lämmintä, innoissaan olevaa hymyään, koska ei edes tässä tilanteessa pystynyt peittämään sitä.
"Hauska tutustua teihin molempiin!" Naaras naukaisi ja siristeli silmiään tutkaillen kaksikkoa katseellaan. Katse ei ollut mitenkään ilkeän oloinen, vaikka se muutamaksi sekunniksi pysähtyi pidemmäksi aikaa Huurretassun päässä oleviin sarviin. Hiukan naaras kallisti päätään kummastuneena, mutta sen jälkeen röyhisti rintaansa ja käänsi katseensa muualle. Ei tuo halunnut tehdä naaraalle tukalaa tunnetta tuijotuksellaan.
"Olen Helmitassu", naaras esittäytyi. "Olin ennen täällä pentuna, mutta kun isäni Myrskysielu ja sisareni päättivät lähteä seuraamaan isoisääni, lähdin heidän mukaansa", Helmitassu selitti hiukan hermostuneena siitä, miten kaksikko ottaisi toisen elämäntarinan vastaan. Helmitassu ei kuitenkaan itse mitenkään hävennyt sitä, että päätti seurata perhettään. Naaras rakasti noita, kuten varmasti tulisi rakastamaan myös Myrskyvaahteran kissoja toivoen muodostavansa oman perheen vielä myöhemmin.
"Nyt tosiaan halusin palata, koska kaipasin kansaa ja muitakin sekä haluan seurata unelmiani", tuo selitti hiukan hermostuneena heilauttaen häntäänsä. Mielessään vihersilmä kuitenkin hiukan jopa moitti itseään, koska oli taas kerran hermostuneena ja innoissaan selittänyt heti kaikkea antamatta kaksikolle niin paljoa puheenvuoroa.

//Heli//

Taimiorava oli pitkään hiljaa, katseli vain päällikköä, ennen kuin palautti pehmeän katseensa kahteen pentuun, jotka olivat yhtenä kasana.
''Pentujen selviämisen kannalta sinun tulisi päivittäin käydä täällä useammin, jotta voit imettää heitä. Kansassamme ei ole ketään muuta, joka voi heistä huolehtia'', parantaja muistti hiljaa, asettaen tarkemmin lehtiä pentujen yllä olevien kaislojen päälle ja kääntyi sitten kokonaan päällikkönsä puoleen. ''Minusta meidän ei pitäisi antaa heitä pois. Oletko ajatellut, miten voit kohdata heidät mahdolliset taistelussa tai kokoontumisessa? Et voisi puhua heille, et lähestyä heitä. Eikö heidän olisi parempi olla täällä?'', Taimiorava kysyi.
Hän ei kuitenkaan ollut huomannut, että kuorsaavan Siilensurun kuorsaus oli päättynyt ja tämä varovasti lähestyi kaksikkoa, hännänpää jännittyneenä vääntyillen. Taimiorava säpsähti toista, kun huomasi toisen olevan hereillä pimeässä.
''Miksei Tuulentähti hankkisi itselleen kansasta vain kumppania, jonka kanssa voisi teeskennellä, että pennut ovat heidän yhteiset?'', parantajaoppilas kysyi, Taimioravan räpytellessä hölmistyneenä silmiään. Siilensuru ymmärsi selvästi tilanteen vakavuuden.
''Se voi olla vaikeaa, kolli kuitenkin huomaisi, etteivät pennut olisi oikeasti hänen. Tuskin kukaan haluaa valehdella. Sitä paitsi Riitasoinnulle on vaikeaa valehdella'', Taimiorava rypisti otsaansa.
''No entäpä jos pennut vie johonkin kauas, ettei heihin voisi enää törmätä, ei taistelussa eikä muussakaan?'', parantajaoppilas kuiski ja änki Taimioravan ohitse katsomaan kaksikkoa.
''Ne eivät välttämättä selviäisi pitkää matkaa edes kannettuina, eikä meidän tiedossamme ole mitään paikkaa, johon ne viedä'', Taimiorava tuhahti.
''Kaksijalkalaan heidät voisi ehkä viedä?'', Siilensuru naukaisi, Taimioravan inhosta pörhistäessä turkkiaan.
''Usvajoki tarvitsee pentuja, täytyy olla jokin keino, jolla saamme kansan vakuutettua, ettet ole pettänyt heidän luottamustaan pariutumalla Vaahterakynnen kanssa'', Taimiorava mutisi.
Siilensuru kohautti lapojaan ja ihasteli pentuja itsekseen huokaisten.
''Miten ajattelitte selittää tilanteen Riitasoinnulle?'', Siilensuru hymähti ivallisesti, Taimioravan pudistaessa päätään tietämättä vastausta. Varapäällikkö kaivaisi kyllä totuuden vaikka miten.

Päällikkö kykeni pitäkään pettymystään edes hivenen piilossa, kun Helmitassu kertoi, ettei Myrskysielu olisi tämän mukana, vaan koko muu perhe olisi jossakin maailmalla mieluummin. Oliko varapäällikön tehtävä ollut kuitenkin kunnioitetulla Myrskysielulle ollut liikaa? Hiekkapyörre oli erikseen toivonut voivansa toisen nimittää, vaikka mutkien kautta Raadelmatähdestä olikin tullut tämän seuraaja. Sitä ajatellessaan kolli hetkeksi sulki silmänsä, mutta avasi ne sitten pian.
Huurretassun ääni Usvapolun kanssa lähestyi ja varapäällikkö pian kertoikin aikeistaan matkata Kuulammelle oppilaansa ja Kilpikonnatassun, sekä Yönkotkan kanssa. Raadelmatähti hetken empi toisen lähettämistä matkaan, tällä olisi kuitenkin vielä haavoja, naarmuja ja ruhjeita hoidettavanaan. Mutta Usvapolun olemus vaikutti jo valmiilta matkaan, joten päällikkö myöntyi.
''Tervetuloa takaisin kotiin Myrskyvaahteraan, Helmitassu'', Raadelmatähti palautti katseensa uuteen, tai oikeastaan vanhaan tulokkaaseen, väläyttäen rauhallisen, mutta kohteliaan hymyn nuorelle oppilaalle. Sen sanottuaan kolli kutsui Huurretassua lähemmäs merkittävästi, oppilaan ehkä jo aavistaessa, että loppuarviointi olisi pian tassuilla.
''Oppilaallani Huurretassulla on tänään alkamassa loppuarviointi. Hänen tehtävänään on tutustuttaa sinulle leirimme, valmistella kanssasi sinulle peti, kuljettaa sinut reviiriemme rajat ja saalistaa kanssasi jotakin. Olet ollut vielä silloin pentu, kun Myrskysielu lähti kansastamme, joten vaikka leiri on varmasti sinulle tuttu, ulkopuolinen maailma ja leirissä käytäntömme voivat olla vielä vieraita'', Raadelmatähti naukui ja katsahti ylpeästi Huurretassuun.
Hän halusi Huurretassulle antaa mahdollisuuden näyttää kaiken, aivan kaiken mitä hän osaisi, mitkä tiedot hän tuntisi ja käytännöt osaisi opastaa. Raadelmatähti halusi, että Huurretassusta tulisi yksi Metsänärhen pentujen mestari, jotta varmasti hyvän kasvatuksen ja koulutuksen saanut kissa voisi ohjeistaa Metsänärhen jälkipolvet paremmalle polulle, ettei tämän pennuista tulisi isänsä tai setänsä kaltaisia.
''Aloittakaa, kun olette valmiita'', Raadelmatähti hymyili ja lähti siirtymään kohti saaliskasaa, aterioidakseen isänsä Seittisiiven kanssa siihen asti, että oppilaat poistuisivat leiristä. Hän kuitenkin joutui väistämään, kun Orapihlajapentu kirmasi hänen tassujensa välistä kohti Huurretassua pomppien, kiljuen ja hihkuen.
''Olit niin mahtava viimeksi Kuhmutassu! Olisit yksin voinut rökittää Metsänärhen! Ja me juoksimme kuni kaksi tuulispäätä keskelle taistelua! Olimme tosi nopeita!'', Orapihlajapentu miukui innoissaan, hyppelehtien Helmentassun ja Huurretassun ympärille. Ennen kuin pennun askeleet hidastuivat ja tämä kurtisti kulmiaan Helmentassulle, kurkotti päätään ja nuuhki toista kohden. ''Kuka tämä on?'', Orapihlajapentu kohotti kulmaansa Huurretassua kohti ja osoitti tassullaan Helmentassua.
''Hän haisee hassulle... Minä olen muuten Orapihlajapentu!'', nuorukainen kovensi loppua kohden innokkaana ääntään ja hymyili leveästi Helmentassulle.

//Masi
Usvapolku oli pessyt vielä hieman karheaa turkkiaan, joka oli saanut Metsänärheltä osumia taistelussa edeltävänä päivänä. Hän oli myöskin nukkunut vain hyppysellisen, sillä oli todella huolissaan Hiirenpolusta, joka oli aivan apeana pelkästään maannut tähän päivään saakka. Kyllä varajohtaja oli saanut haavoihinsa hoitoa, mutta silti enon käytös oli hänelle omituista, sekä huolestuttavaa. Myös kansalaisten epäilevät ja vihaiset ajatukset saivat naaraan voimaan hieman huonosti, sillä hän ei tiennyt miten kohdata näitä ilman Raadelmatähden ajatuksia. Lopulta toista kuultuaan Usvapolku kääntyi kohtaamaan johtajan katseen pestyään omaa selkäänsä Metsänärhen osumien puhdistuksen myötä.

“Vaikka se on Hiirenpolulle tuskallista, en tahdo että kansassamme voi käydä noin uudestaan”, naaras hiljaa myöntyi tämän ajatuksiin ja räpäytti silmiään pari kertaa kohti pimeää pesää vierellääån, ennen kuin käänsi sen takaisin kohti Raadelmatähteä. Johtaja oli lopulta kohdannut koko asian kylmän viileästi, vaikka Usvapolku saattoi erottaa tästä huolen kansaansa kohtaan, sekä vihan poikia kohtaan. Ei tämä hänellekään varmasti olisi helppoa. Lopulta johtajan käskiessä varajohtajaansa järjestää partioita Ilvesharhan etsimiseen, sinisilmäinen naaras nyökäytti hymyillen tälle päätään. Äkkiä punertava kolli livahti hänen viereltään kohti leirin suuta, jossa tuttu nuorehko hahmo lähestyi Lumivuokon kera. Hymy kohosi naaraan huulille, kun Usvapolku tunnisti Myrskysielun tyttären. Vaikkei Myrskysielun hahmoa näkynytkään lähimain. Hetken varajohtaja tarkkaili leiriä ja kurkisti vielä pesään, jossa Orapihlajapentu sekä Servaalipentu tarkkailivat Servaalipennun haavoja. Niin innostuneita, vaikka kokivatkin pahoja kokemuksia. Hiirenpolun lamaantunut hahmo näkyi vain varjona jossain pesän reunoilla. Usvapolku huokaisi ja kohosi käpälilleen askeltaen kohti soturien pesää hieman ontuen toista etukäpäläänsä.

“Kävisitkö Aurinkokajo yhdessä Salamataivaan ja Pelonlohdun kanssa kiertämässä Usvajoen viereistä rajaa ja sen lähistöä. Olkaa varuillanne Ilvesharhan sekä Metsänärhen hajun kanssa. Kumpaakaan heistä ei haluta tavata reviirillämme enää”, naaras naukui hiljaa ja merkitsevästi ja antoi partion lähteä leiristä matkalleen. Tuo vielä tarkkaili ympäristöään ja törmäsi Aaveenkuiskeen tuon kulkiessä varajohtajan takaa. “Hei! Ehditkö käymään pienellä partioinnilla Kuuratassun sekä Saniaismeren kanssa? Kiertäkää toinen reuna reviiristämme, kun Aurinkokajon partio tutkii Usvajoen puolta. Jos löydätte Ilvesharhan tai Metsänärhen hajua, paikantakaa haju. Heitä ei kumpaakaan tahdota nähdä enää maillamme”, Usvapolku naukui naaraalle ja toisen mietteliäästi korviaan väräyttäen tämä lopulta nyökäytti päätään ottaen oppilaansa sekä metsästäjän mukaansa ja poistuen leiristä. Usvapolku jäi katselemaan tilannetta Helmeitassun kanssa, ja ei kuullutkaan kun Huurretassu oli astellut hänen luokseen. Pieni naaras nojasi emonsa turkkia vasten ja lopulta kohotti katsettaan emoonsa.

“Minulla on kohta loppuarviointini! Ja Kuulammella käynti oli ihan mahtavaa!” hän hihkaisi ja Usvapolku räpäytti silmiään pari kertaa hämmästyneenä. Hän oli aivan unohtanut! Äkkiä hän nuolaisi pariin kertaan rakastavansi tyttärensä poskea ja kehräten jäi tätä katselemaan.

“Miten siellä meni? Oletko valmis näyttämään Raadelmatähdelle miten hurja soturi olet?” hän kehräsi toiselle. Huurretassu röyhisti rintaansa ja nyökytteli päätään karvatupsujen heiluessa tämän pienten sarvien ympärillä. Miten herttainen hänen tyttärensä olikaan vaikka oli saanut elämäänsä erikoisen lisän.

“Minusta tulee vielä paras soturi katso vain!” hän naukui innoissaan ja lähtikin sitten äkkiä kutsuvan Ututassun luo harjoitellakseen taisteluliikkeitään. Sitten yhtäkkiä Usvapolku tajusi oman oppilaansa Tulitassun sekä tämän siskon Kilpikonnatassun käynnin Kuulammella. He olivat juuri täyttäneet tarpeeksi, jotta voisivat käydä tapaamassa esi-isiä, tai saamassa ennustuksensa. Kohta heitäkin seuraisi loppuarviointi ja nuorukaisista tulisi sotureita. Sitten Usvapolun mieleen tuli Pilvenlumo, kaksikon emo, joka oli kuollut lopulta pelastaessaan pentujaan mäyrältä. Syvä huokaus karkasi tämän kurkusta ja lopulta Usvapolku katseli ympärilleen etsien sekä sisaruksia, sekä vapaaehtoista mukaansa. Lopulta Yönkotka kohosi soturien pesästä ja Usvapolku kutsui tätä hännän heilautuksellaan.

“Lähdetkö kanssani Kuulammelle viemään Tulitassun sekä Kilpikonnatassun saamaan enteensä Kaiulta?” kermansävyinen naaras tokaisi ja sai hyväksyvän nyökkäyksen naaraalta, jonka suunpieleen kohosi vieno hymy. Tuolla ei ollut vielä omaa oppilastaan, joten varmasti naaras viihtyisi matkalla. Varajohtaja lopulta kohosi käpälilleen ja antoi Yönkotkan mennä etsimään oppilaita samalla kun hän lähestyisi Raadelmatähteä. Nopeasti Usvapolku kosketti kollin lapaa hännällään ja hiljaisella äänellä kertoi tuolle suunnitelmansa, johon päällikkö hetken mietinnän jälkeen nyökäytti päätään rauhallisesti(?). Hän turkki viistäen toisen turkkia erkaantui Helmitassun tapaamisesta ja löysi pian katseellaan Yönkotkan, jonka seurassa kaksi oppilasta jo innoissaan pörhistelivät turkkejaan.

“Oletteko valmiita?” Usvapolku naukui silmät kirkkaina.

//Masi
Tuulentähti painoi kiitollisena korviaan parantajalle, ja katseli hetkisen pentuja, ennen kuin Taimiorava nappasi kaksikon suuhunsa ja lähti viemään näitä kohti leiriä. Emon vaistojen herätessä tuo raapaisi kylmää maata allaan toisen viedessä hänen pentunsa, mutta Tuulentähti hyvin tiesi, että tämä oli ainoa vaihtoehto. Hän painoi päänsä kohti kantoa, nakkasi oksan käpälällään kauemmas ja hengitti pariin kertaan syvään viileää sateista ilmaa. Hän nyyhkäisi lopulta ja käpälällään hieraisi poskelleen syntyneet kyynelet ennen kuin kohosi varovasti jaloilleen. Tämä olisi hänen kestettävä, se oli hänen oma virheensä. Kuitenkin epäilys sekä pelko velloivat hänen sisällään kun harmaa naaras lähti askeltamaan kohti matalaa lampea, joka oli järven vastakkaisessa suunnassa. Hän katseli hetken aikaa ympärilleen, mutta lopulta tuon katse vain jäi lammen pintaan jonka reunamalle hänen käpälänsä pysähtyivät. Musertunut sekä surumielinen hahmo katseli häntä vastaan, ja Tuulentähden oli pörhistettävä turkkiaan ja peräännyttävä hetkeksi rauhoitellakseen itseään. Miten hän voisi palata leiriin tämän näköisenä? Tuo murahti itselleen ja säälilleen, vaikka kova ikävä ja suru yhä pitivät hänestä kiinni. Miten hän voisi päästää irti pennuistaan? Miten hän voisi koskaan nauttia elämästä ilman näitä? Tuulentähti istuutui alas lammen reunalle, laski käpälänsä kylmään veteen ja pyyhkäisi sillä naamaansa. Kylmä viima iski heti hänen märkiin kasvoihin, ja lopulta johtaja askelsi käpälillään lampeen pyyhkien koko turkkinsa, kaiken musertuneen kaaoksen turkiltaan, jättäen lampeen vain sekoittunutta vettä, johon uudet sateenpisarat ropisivat. Viimein hän pudisteli turkkiaan ja lähti askeltamaan ilmaa maistellen takaisin kohti leiriä.

Leirin ääniä kuullessaan harmaa raitainen naaras pörhisti vielä turkkiaan, kohotti leukaansa ja yritti saada itsensä näyttämään hyvinvoivalta eikä musertuneelta epäonnistuneelta johtajalta. Hän asteli sisään leiriä ympäröivistä kaisloista ja tervehti sen reunalla juttelevia kissoja sitten suunnaten kohti Taimioravan pesää. Sitten hän voisi keskittyä kansan hyvinvointiin, yrittää käydä metsästämässä jos ei olisi niin kuin suuri mäyrä ilman hajuaistia kaiken kokemansa jälkeen. Mutta ensin hänen oli kohdattava parantajansa, ja mahdollisesti hänen oppilaansa. Tuulentähti pisti päänsä sisään pesään ja ilman ääntäkään hän lähestyi Siilensurun ohi Taimioravaa, joka oli makuulla pesän taaimmaisessa reunassa. Tuo hetken silmäili toista, ennen kuin nyökäytti päätään ja varovasti lähestyi toista naukumatta mitään. Pitäisikö hänen sanoa jotain? Miten hänen pitäisi olla nykyään parantajansa kanssa? Hän luotti naaraaseen, ja aina tahtoisi luottaa tähän. Kuten Riitasointuunkin. Miten hän voisi kertoa varajohtajalleen tästä? Kyynelet alkoivat kohota hänen silmiinsä, mutta vettä valuva naaras ne räpytteli pois ja kohtasi Taimioravan katseen.

// Masi

Naaras seurasi valkeaa nuorta soturia hiukan syvemmälle leiriin vieno hymy kasvoillaan. Eniten tuo oli pelännyt sitä, miten muut ottaisivat entisen kansan kissan uudestaan joukkoihinsa. Olihan tuo oikeastaan kääntänyt selkänsä heille, kun oli loppua perhettään seurannut. Helmitassu kuitenkin vilkuili aina välillä Lumivuokkoa hymyillen toisen lämpimälle vastaanotolle, vaikka keskittyikin tutkimaan tuttua leiriä enemmin kuin kuuntelemaan, mitä naaras kertoi Myrskyvaahteran asioista. Välillä Helmitassu nyökäytti päätään merkiksi siitä, että kuuntelisi tuota, vaikka oikeasti tuon innosta loistavat vihreät silmät vilkuilivat ympärillä olevia kissoja. Hän osasi nimetä monia heistä, joka toi naaraalle jopa kotoisan olon jo heti kättelyssä.
Hänen katseensa kuitenkin lopulta pysähtyi askelmien myötä Raadelmatähteen, joka oli ilmeisesti myös huomannut entisen kansan kissan. Helmitassu painoi päätään kunnioittavasti ja heilautti häntäänsä hiukan jopa hermostuneena, varsinkin kun tuo otti hänen isänsä puheeksi.
"Valitettavasti Myrskysielu jäi vielä muiden kanssa, toivon tosin hartaasti hänenkin liittyvän myöhemmin takaisin", Helmitassu naukui hiljaa ja siristeli osin pahoittelevasti silmiään päällikön suuntaan. Helmitassu ei yhtään ihmetellyt, että hänen isäänsä ikävöitiin, ikävöihän naaraskin tuota ja koko muuta perhettään. Kansakin varmasti ikävöi kollia, olihan tuo tunnettu sekä myös ymmärrettävästi kunnioitettu soturi kansassa. Hiukan se sai myös Helmitassun painamaan korviaan alaspäin, ei naaras ikinä varmasti tulisi olemaan isänsä veroinen soturi.
"Mutta Lumivuokko on oikeassa...haluaisin palata kansan pariin", Helmitassu naukui hiljaa, hiukan hermostuneena asiasta. Hänen sydämensä hakkasi rinnassa, mutta tuo loi silti lämpimän hymyn kahdelle nuorelle soturille, jotka ainakin tuntuivat olevan iloisia Helmitassun takaisin tulosta. Juuri noiden kahden vastaanotto oli se, joka sai naaraan haluamaan takaisin vielä enemmän. Kaikki olisi enää Raadelmatähden tassuissa. Kelpaisiko tuolle Myrskysielun tytär riveihinsä, vai olisiko tuo turhautunut enemmin siihen, että joutui tyytymään ainoastaan Myrskysielun verta omaavaan nuorukaiseen? Hiukan Helmitassu koitti vilkuilla päällikön suuntaan silmiään siristellen, vaikka häntä jopa ahdisti kohdata toisen katse ja päätökset.

Tuulentähden synnytettyä kaksi pentua, yhden pojan ja yhden tyttären, Taimiorava lysähti helpotuksesta huokaisten takamukselleen ja pyyhkäisi otsaansa hymyillen. Kaikki oli sujunut kuitenkin yllättävän hyvin, mutta tulevaisuus olisikin sitten eri asia. Tuulentähden kiittäessä parantajaa, tämä väläytti toiselle lempeän hymyn. Mutta, mitä he käytännössä tekisivät näille pennuille? Tuulentähti näytti samalta kuin Taimiorava, ettei päällikölläkään olisi mitään suunnitelmaa tälle. Mutta päällikön ilmeestä parantaja kykeni päättelemään, ettei tämä voisi myöskään pentuja pitää ja tämä ymmärtäisi sen.
Tai ehkä kansa ei olisi niinkään pahoillaan, että päällikkö huolehtisi pennuistaan, mutta kun kaikki tietäisivät Tuulentähden läheiset välit Vaahterakynnen kanssa. Kansa tietäisi, ettei pennut olisi puhdasverisiä Usvajoen kissoja. Taimiorava painoi hivenen murheellisena päätään.
''Minä voisin viedä heidät pesääni ja tarkistuttaa heidät. Yritän keksiä heille sinne piilon, jossa he voivat aluksi olla, kunnes tiedät, mitä me teemme heidän kanssaan'', Taimiorava hiljaa kuiskasi. Se oli varmasti huono idea, mutta muutakaan ei ollut. Kansassa ei ollut muita imettäviä naaraita kuin Tuulentähti, joten tämän olisi salaa hoidettava pentujaan, jotka nyt pyörivät jo hänen vierellään juomassa.
''Mutta ratkaisu on keksittävä todella pian'', parantaja huokaisi arasti.
''Käy uimassa lammessa ja pese itsesi huolellisesti, vesi on kylmää, joten älä vilustuta itseäsi pahasti. Tule sen jälkeen käymään pesässäni'', Taimiorava tiukensi otettaan tulevaan salaiseen tehtäväänsä ja nappasi pennut suuhunsa. Hänen pitäisi kiertää parantajienpesään kaislojen joukosta, jottei kukaan huomaisi hänen lähtöään ja tuloaan leiriin.
Siilensurulle tässä olisi kyllä selittelemistä, mutta parantajaoppilas oli luetettava nuorukainen. Puhumattakaan soturilain mukainen halutessaan aina auttaa heikompiaan. Määrätietoisesti parantaja lähti rämpimään vedessä ja kaislojen joukossa, karvat pörhistyen veden kylmyydestä ja pienten miukuessa tympääntyneinä. Taimiorava yritti hyssytellä ja tämän korvat liimautuivat kauhusta päätä vasten, mitä jos joku kuulisi, mitä jos joku näkisi, mitä hän sitten sanoisi?
Hän kuitenkin onnistui livahtamaan takaisin pesään takakautta ja repi kaisloja rikki pesästä, että pääsi tunkeutumaan pesään. Ennen pesään ahtautumista, hän tarkisti, ettei pesässä olisi ketään ylimääräistä, ainoastaan kuorsaava Siilensuru, joka oli ilmeisesti sotkunsa saanut siivottua pesän lattialta.
Taimiorava hiipi tämän ohitse kaislaisen pesän loppuosaan, jossa asetteli pennut pehmeälle pedille ja varovasti ripotteli sammalta, sekä kaisloja näiden päälle, etteivät ne tuoksuisi heti kenenkään nenään piilosta. Pennut rauhoittuivat nopeasti tuhinaansa, kun saivat olla makaamassa.
Sydän sulanneena parantaja painoi leukansa petiä vasten ja huokaisten syvään katseli kaksikkoa ihannoiden. Mitä sankareita näistä voisikaan tulla, jos he löytäisivät vain näiden tulevaisuuden turvaavan ratkaisun.

//Masi
Synkkyys täytti johtajan katsetta, samalla kun kivun aallot tunkivat hänen lävitseen ja oksa hampaissa taittui joka puraisulla. Tuon pää makasi kantoa vasten ja hän yritti mahdollisimman rennosti maata maan sekä kannon välissä, löytääkseen jonkinlaisen rauhan voidakseen auttaa pentuja syntymään vaivatta. Hän kuitenkin tahtoisi saada nämä terveet pennut, eikä menettää heitä vielä uusien omien virheidensä myötä. Tuulentähti ärähti kivuliaan aallon väristellessä itseään ja painoi kynsiään osittain jäiseen maahan. Taimioravan sanat lämmittivät hieman hänen ajatuksiaan tapahtumasta, mutta silti epämukava tunne sekä inhottava tykytys rinnassa saivat naaraan voimaan huonosti. Mitä parantaja oikeasti ajattelisi johtajastaan, joka oli pettänyt kansansa pahimmalla tavalla? Tuon vihertävät silmät kääntyivät hetkeksi kohti toista, kunnes suuri ponnistuksen mukana tullut kipu käski hänen purra oksaa. Tuulentähti painoi kynsiään maahan, päätään kantoa vasten ja antoi oksan vääntyä hampaissaan yrittäessään pitää itseään huutamasta. Ensimmäinen puski jo läpi, ja kun pentu saapui maailmaan sen pieni vinkaisu sai johtajan värähtämään ja tarkkaillemaan ympäristöä huolestuneena. Jos lähettyvillä olisi yhtään tarkkakorvaisempia kissoja, tässäkin voisi käydä huonosti. Tuulentähti kuitenkin antoi Taimioravan huolehtia pennusta, katsoa voiko se hyvin ja lopulta asetti nuorukaisen emon vatsaa vasten. Pentu oli kolli, jolla oli punainen turkki kuten isällään. Mutta sitä koristi emon harmaat raidat. Johtaja laski hetkeksi oksan suustaan ja antoi itsensä katsella pentua haltioissaan, kunnes seuraava kivun aalto sai hänet puremaan hampaitaan yhteen ennen kuin ehti napata kepin hampaisiinsa ennen seuraavaa kivun aaltoa.

Hetken aikaa Tuulentähti pohti, jäisikö mitään jäljelle tällaisen kivun ja kärsimyksen jälkeen. Voisiko pennut vielä kuolla? Voisiko jotain vielä tapahtua, ettei mitään jäisi tästä jäljelle? Syvä pettymys ja suru valtasi hänen turkkinsa, samalla kun viileä ilma kutitteli hänen jäseniään samalla kun polttava kipu kuristi hänen vatsaansa. Toinen pentu yritti vielä saapua maailmaan, mutta ikävä tunne silti yritti päästä läpi naaraan ajatuksissa. Hän huokaisi vasten oksaa, puri sitä lujasti ja ponnisti antaen vauhtia toiselle pennulle. Sehän olisi viimeinen? Kipu iski häneen kuin kolmen käpälän kynnet ja Tuulentähden piti purra oksaa lujaa ollakseen oikeasti huutamatta. Sitten yhtäkkiä kaikki helpotti, ajatukset lakkasi laukkaamasta ja kuumotus alkoi vaihtua viileyteen. Lopulta naaras päästi irti oksasta, makasi päätään raskaasti kantoa vasten ja haukkoi viileää ulkoilmaa, kun suuria sadepisaroita alkoi valua taivaalta. Taimiorava oli laskenut kummatkin pennut hänen vatsaansa vasten, ja ne miukuivat surkeasti yrittäessään saada maitoa emoltaan. Tietynlainen rakkauden lämpö alkoi nousta Tuulentähden rinnassa, vaikka tässä asiassa ei mitään hyvää olisikaan. Oli kuitenkin todella ihanaa nähdä kaksi hänen omaa sukuaan, yksi punainen yksi vaalean harmaa kuten hän itsekin. Lopulta varovasti naaras nuolaisi kumpaakin pentua pariin kertaan rauhoitellakseen näitä. Sitten hän kohotti katsettaan korviaan painaen kohti Taimioravaa. Ensin hän ei osannut sanoa mitään, painoi katsettaan kohti pentuja, mutta sitten katsahti toiseen uudestaan.

“Kiitos, Taimiorava”, Tuulentähti huokaisi ja katseli parantajaa hetken ennen kuin painoi katsettaan pahoillaan kohti maata näiden välissä. Nyt hänen olisi tehtävä valinta pentujen kohtalon osalta. Hän ei niitä voisi pitää. Ei ainakaan ominaan. Ja katsoa heidän kasvavan toisen kanssa? Tuhoaisi hänen sydäntään vielä lisää.

//Heli//

Parantaja hyppäsi lähes kattoon pelästyksestä, kun Tuulentähden tiukka ja selvästi hätää kärsivä nenänpää ilmestyi pesän suuaukolle, ja pyysi Taimioravalta apua. Päällikkö kuitenkin katosi saman tien ja Taimiorava hetken ajan karvat pörhöllään veti syvään henkeä, taputteli rintaansa ja komensi sitten säikähtäneen Siilensurun korjaamaan pudottamiensa kukkien aiheuttaman sotkun. Parantaja itse kiirehti heti päällikön perään, voimakas haju leijui vielä hetken Tuulentähden perässä, kun tämä oli lähtenyt. Taimioravalla oli jo tovin ollut omat aavistuksensa siitä, mistä olisi kyse ja mihin pahimmillaan, tai ehkä parhaimmillaan voisi johtaa.
Tämä möyri leirin reunakiviltä ulos leiristä, seuraten visusti Tuulentähden ominaistuoksua ja erottaen jo toisen tuskaisia murahduksia, jotka kuitenkin olivat hiljaisia, mutta saattaisivat lähistöllä olevien korviin kantautua.
Taimioravan hännänpää pörhistyi, kun tämä ymmärsi Tuulentähden synnytyksen olevan alkamassa, tai oikeastaan jo ponnistusvaiheen ollessa käynnissä. Parantaja istuutui Tuulentähden vierelle ja katseli hetken ajan kauhistuneena tilannetta, vaikka hän olikin osannut jo arvata jotakin tällaista olevan tulossa. Hän oli kuitenkin hivenen toivonut olevansa väärässä, vaikka uusien pentujen tulo kansassa olisi aina hyvä juttu tulevaisuutta katsoen. Mutta koko kansa tietäisi Tuulentähden ja Vaahterakynnen lämpimät välit, ja ne jos mitkä aiheuttaisivat pahennusta Tuulentähden kyvykkyydelle johtaa Usvajokea. Taimioravaa huolestutti, mutta pentuja ei voinut enää peruuttaakaan.
''Yritetään olla hiljaa, minä tuen sinua Tuulentähti'', Taimiorava silitti toisen selkää, ja äkkäsi sitten oksan sivummalla, nappasi sen ja ojensi sen Tuulentähdelle. ''Pure tätä'', parantaja nyökkäsi oksaa tarkoittaen.
''Asetu itsellesi hyvään asentoon ja voimme aloittaa'', parantaja naukui, nyppien muutamia oksia heidän suojakseen piilottamaan heitä suoralta näköyhteydeltä. Muutama Myrskyvaahteran puiden havuinen oksa oli irronnut kovissa myrkyissä ja pudonnut Usvajoen puolelle, Taimiorava asetteli niitä kannon ja heidän ylitseen, jotta he saisivat hivenen piilopaikkaa.
Tuulentähden otsalle kohosi epätoivoisia hikipisaroita ja hampaat porautuivat oksaan, ääni pysyi piilossa aika hyvinkin oksan ansiosta.

//Heli, Wilma//

''Minusta Ilvesharha tulee karkottaa kansastamme myös. On vaarallista pitää hänet täällä, kun Metsänärhen todellinen luonne paljastui. On vaarallista sekä Ilvesharhan itsensä kannalta, että mahdollisesti kansamme kannalta'', Raadelmatähti puhui Usvapolulle seuraavana aamuna, kun Metsänärhen katoaminen oli huomattu, muttei Raadelmatähti ollut erikseen siitä tehnyt ilmoitusta kansalle. Kansa odotti vastauksia, mutta Raadelmatähti ei aikonut niitä antaa. Hän ei halunnut joutua kohtaamaan ajatusta siitä, että nämä oikeasta olisivat hänen poikiaan ja ettei ennakkoluulot kohtaisi myös Raadelmatähteä itseään. Hänen kaikkea sanomaansa ja tekemäänsä voitaisiin alkaa tarkastella eri tavalla. Heinäperho oli sitä paitsi jo aloittanut tarinansa siitä, mitä oli tapahtunut ja pitäisi kyllä huolen siitä, että kaikki vihaisivat Metsänärheä, kuten kuuluisikin.
Hiirenpolku oli ollut apea, mutta tämä oli selvinnyt vakavasti vammoistaan. Toistaiseksi vanha parantaja vain makasi, nukkui ja makasi, tätä ei huvittanut syödä, eikä yrittää elää. Hän poti suurta pahaaoloa siitä, että hän oli vaarantanut koko kansan. Heinäperhon kuollelle pennulle, Laikkupennulle oli edeltävänä iltana vielä järjestetty hautajaiset. Kissat olivat vihaisia ja allapäin, vaativat vastauksia ja Ilvesharha kuulisi myös kunniansa.
''Minä en ole nähnyt Ilvesharhaa enää'', Orapihlajapennun varovainen ääni kuului parantajienpesästä.
''Meidän niin tulee antaa hänelle opetus, kunhan vain jalkani tästä tokenee!'', Servaalipentu mourusi vihaisena takaisin.
Raadelmatähti tarkkaili leiriä nyt mietteliäänä. Itseasiassa se oli totta, Ilvesharhaa ei ollut näkynyt enää leirissä. Mitä Seittisiipikin tästä kaikesta ajattelisi?
''Muodosta partio rajoille tarkkailemaan ja selvittämään, onko Ilvesharha jo paennut omatoimisesti. Mikäli ei ole, hänet on karkoitettu Myrskyvaahterasta koko hänen loppuiäkseen'', Raadelmatähti nyökkäsi Usvapolulle jämäkästi, ennen kuin leirin suuaukolta alkoi kuulua riemun kiljahduksia. Lumivuokko oli kohdannut jonkun kissan ja saapui nyt pidemmälle leiriin nuorukaisen kanssa.
Nuorukaisen keho oli jo vankempi, mutta Raadelmatähti tarkensi silmäpariaan, kun tunnisti tutun hahmon. Hän laskeutui parantajienpesän edustalta Usvapolun viereltä ja lähestyi Lumivuokkoa ja tämän mukana tulevaa Helmitassua.
''Huomenta'', Raadelmatähti hymähti ja seisahtui katsomaan hivenen peräti ilahtuneena Helmitassua tarkkaillen. ''Onko Myrskysielu mukanasi?'', toive heräsi Raadelmatähden sisällä ja sen saattoi aistia toisen kaulalla olevasta medaljongista, jonka sisällä kuin revontulet taivaalle kirkastui innokkuus värinä.
''Helmitassu haluaa palata takaisin kansaan, eikö olekin mahtavaa!'', Lumivuokko hihkaisi kuitenkin piittaamatta päällikön sanoista, ja Raadelmatähden silmät hivenen ärtyneenä siristyivät.
Olisiko Raadelmatähden varapäällikkö tämän tyttären mukana vai ei? Miksi yhtäkkiä neiti halusi palata, mutta Myrskysielu ei?
''Tervetuloa kotiin Helmitassu!'', Varjolumous naukui yllättyneenä, juosten toisen luokse.

• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.


Masi: +47ap +160kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Metsänärhi, Myrskyvaahteran soturi +60kp +15ap +3ap
+ Hiirenpolku, Myrskyvaahteran parantaja +20kp +5ap +1ap
+ Tiikeriruusu, Aurinkotuulen soturi +20kp +5ap +1ap
+ Raadelmatähti, Myrskyvaahteran päällikkö +20kp +5ap +1ap
+ Riitasointu, Usvajoen varapäällikkö +20kp +5ap +1ap
+ Liekkivarjo, Aurinkotuulen soturi +20kp +5ap +1ap

Heli: +54ap +180kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Huurretassu, Myrskyvaahteran oppilas +40kp +10ap +2ap
+ Savuruoska, Aurinkotuulen soturi +40kp +10ap +2ap
+ Tuulentähti, Usvajoen päällikkö +40kp +10ap +2ap
+ Usvapolku, Myrskyvaahteran varapäällikkö +60kp +15ap +3ap

Wilma: + 4ap
• Ei pelaajapalkintoja
+ Kohtalo, Aurinkotuulen parantajaoppilas +3ap
+ Helmitassu, Myrskyvaahteran oppilas +1ap

//Masi, pennut
Tuulentähti kohosi käpälilleen ähkäisten itsekseen ja poistui lopulta pesästä hennon auringon valon lävistäessä pilvistöä yläpuolella. Naaras silmäili hetken taivasta ja lopulta laski katseensa leiriin, huomaten miten hiljaista aukiolla oli. Riitasointu oli varmasti järjestänyt partiot naaraan nukuttua hetken, ei hän ollut ajatellut nukahtaa, mutta lopulta voimat olivat ehtyneet ja uni oli saapunut. Ehkä hän tarvitsi sitä nyt. Hiljaista supatusta kuului pentutarhalta sekä vanhintenpesältä, kun joku hoiti vanhinten punkkeja ja emot paimensivat leikkiviä pentujaan. Pian uusia oppilaita saataisiin taas nimetä. Sekä uusi soturi. Vieno hymy kohosi tämän kasvoille, miten pian he voisivat kasvaa siitä mitä oli tapahtunut kaksijalkojen hyökätessä. Pian he olisivat taas oma itsensä. Lopulta kouraisu hänen vatsassaan sai Tuulentähden varuilleen. Se ei ollut samaa kuin nälkä, tai muu pahoinvointi. Tuulentähti käärsi hännän vatsansa ympärille ja kiirehti parantajien pesään.

“Taimiorava! Tarvitsen sinua”, naaras sihahti ja poistui sitten pesän suulta leirin varjoihin varoen herättämättä liikaa huomiota. Tämä ei tuntunut normaalilta. Tämä ei tuntunut oikealta. Mitä tapahtuisi? Eihän Riitasointu ollut leirissä? Pelko sekä ahdistus alkoi herätellä hänen niskavillojaan ja johtaja tajusi jättäneensä helmensä makuusijansa alle. Nyt hän ei voisi edes rauhoittua Liekkitähden helmen avulla. Mitä jos Taimiorava mestaisi hänet tekemästään virheestä? Tai Kaiku ottaisi hänen elämänsä pois?! Korviaan luimistellen Tuulentähti etsi tien leirin suojamuurista ulos ja odotteli Taimioravaa, joka varmasti oli kuullut hänet ja haistoi johtajansa tuoksun leiristä pois. Hitaasti naaras istuutui alas ja vilkaisi pullistuneeseen harmaaseen vatsaansa. Uusi kouraisi sai hänet värähtämään ja sulkemaan silmänsä. >>Näkisikö Vaahterakynsi koskaan heitä? Saako hän edes koskaan tietää?<< Tuulentähti ei tienynt edes mitä tehdä, jos pentuja selviäisi hengissä. Voisiko hän edes itse katsoa heitä, huolehtia heistä? Epävarmuus ja katumus sykähtelivät hänen turkkinsa alla. Sitten voimakkaampi kouraisi sai naaraan maata vasten irvistäen kivusta, sekä pelosta. Hän ei voisi huutaa, ei yhtään näin lähellä leiriä. Pitäisikö hänen juosta kansan rajojen ulkopuolelle ja toivoa parasta? Mitä sitten kertoa kansalle? Riitasoinnulle? Kyynelet täyttivät hänen kärsivät kasvonsa samalla kun addrenaliini alkoi pauhata korvissa.