// Heli

Helmitassu hymyillen ystävälleen kamppesi itsensä jaloilleen ja lähti seuraamaan hiukan vanhempaa oppilasta pois oppilaidenpesän, johon nuo olivat juuri rakentaneet Helmitassulle pedinalun. Kyllä naaraalla tulisi mukavat oltavat nukkuessaan isossa pesässä muiden ikäistensä kanssa, jotka eivät pelkästään olleet tuon sisaruksia.

"Raadelmatähti saa kyllä olla hyvin ylpeä sinusta, minä ainakin tulen kehumaan sinua", Helmitassu naukaisi ystävälleen hymysuin ja iski vielä silmäänsä. Naaras sai olla hyvin tyytyväinen siitä, että sai juuri omaksi perehdyttäjäkseen Huurretassun. Naaras kuitenkin oli juuri sitä, mitä tuo oli kansassa kaivannut. Tuo oli mukava ja hyväksyi Helmitassun, vaikka vihersilmän elämä ei ollutkaan sitä, mitä jokaiselta kansassa syntyneeltä kissalta odotettiin. Tuolla oli mutkia matkan aikana ollut, mutta loppujen lopuksi vain se merkitsisi, mihin oli loppujen lopuksi päätynyt, eli Helmitassun kohdalla takaisin Myrskyvaahteran seuraan.

"Kaikki näyttää jollain tapaa niin tutulta, mutta silti erilaiselta", naaras henkäisi, kun kaksikko pääsi poistumaan leiristä. Tuo siristeli silmiään ympäri hiukan lumista reviiriä, vaikka auringon kirkas valo pilkotti puiden oksien välistä. Kaikki näytti niin kauniilta, ja lisäsi vain jo valmiiksi suurta hymyä toisen kasvoilla. Voi kun naaraalla oli ollut ikävä kaikkea sitä, minkä hän nyt näki ympärillään. Se kaksijalkalan lähellä oleva maasto, jossa Helmitassu oli perheensä luona asunut, ei ollut lähelläkään näin kaunista ja puhdasta. Hajukin oli täysin erilainen, mihin tuo oli kansattomana monen kuun ajan tottunut.

"Isäni ja hänen isänsä koittivat opettaa meitä metsästämään. Kyllä se jollain tapaa onnistui, mutta täällä se tulee olemaan hyvin erilaista", Helmitassu naukaisi hitaasti kääntäen katseensa takaisin ystäväänsä edelleen hämmentyneenä siitä, että oli päätynyt takaisin Myrskyvaahteran luokse. Tietenkin pieni pisto painoi tuon sydäntä, kun hän mainitsi oman perheensä Huurretassulle. Kaikista eniten vihersilmä olisi toivonut voineensa palata takaisin koko perheensä kanssa, mutta tuo joutui ainakin vielä tyytymään omaan seuraansa. Ehkä hänen isänsä seuraisi naarasta takaisin kotiinsa, kun ymmärtäisi tuon alunperin edes lähteneen. "Siellä kyllä opin hyvin varomaan sitä, mihin astua. Ei siitä ole kauaa kun haavoitin jalkaani osumalla kaksijalkojen jättämään terävään esineeseen", Helmitassu hymähti ja heilautti tassuaan, josta pystyi arven huomaamaan. Ainakin siitä asti Helmitassu on oppinut katsomaan askeleitaan. "Osaan kyllä olla kömpelö", tuo vielä jatkoi hiukan jopa huvittuneena, mutta jatkoi silti ripeitä askeleitaan Huurretassun perässä kohti saalistuspaikkaa. Myrskyvaahteran tulokas pystyi heti maistamaan jo kielensä päällä hiiren heidän lähestyessä. Tuo hiukan siristeli silmiään paikantaakseen pienen olennon, jonka suuntaan sitten heilautti häntäänsä hyvän välimatkan päästä. "Haluatko ensin näyttää taitosi, tuleva soturi?"

//Wilma, Masi
Huurretassu iloisesti räpäytteli silmiään pesän himmeässä valossa, kun Helmitassu oli osittain kehunut häntä. Ylpeästi hän pörhisti rintaansa ja nyökytteli sitten vain päätään ystävälleen.

“Olihan tämä Raadelmatähden arviointikin minulle, mutta tietenkin olen kiltti ja ystävällinen pesätovereilleni”, hän lempeästi tönäisi Helmitassua olkaan omalla olallaan ja katseli sitten heidän aikaan saamaansa petiä. Se kaipaisi virkistystä, jotta Helmitassu varmasti voisi nukkua yönsä hyvin, mutta se oli tarpeeksi hyvä pedin alku, jotta he voisivat jatkaa eteenpäin. Kuten oli oppilas jo ehdottanutkin, he voisivat metsästyksen jälkeen etsiä lisää pesäainesta metsästä. Viimein tyytyväisenä päätään nyökäytettyään Huurretassu kampesi itsensä ulos pesästä ja pudisteli aukiolla ylimääräiset sammalen palaset turkiltaan, kääntäen katseensa Helmitassuun.

“Uskon, että olet jo oiva saalistaja, mutta tietenkin näytän sinulle hieman tapojamme. Ja näytän parhaat saalistuspaikat! Riista alkaa pikkuhiljaa palailla maan pinnalle pesistään, joten uskon että yksi paikka erityisesti kuhisee varsinkin hiiristä!” hän hihkaisi toiselle, vilkaisten sitten kohti Raadelmatähteä joka näytti viimeistelevän ateriaansa Seittisiiven kanssa. Merkitsevästi Huurretassu heilautti häntäänsä mestarilleen, jonka jälkeen Huurretassu katsahti kohti leirin suuta. “Mennään sitten! Raadelmatähti varmasti tulee seuraamaan meitä, mutta minulla tässä on paineet jos jollakin”, hän naurahti hiljaa ja lähti johdattamaan ystäväänsä toistaiseksi lumisen leirin aukion muurista ulos kohti valoisaa metsää. Auringon valo siivilöityi lumisten oksien läpi ja lintujen hyppely puissa sai sieltä täältä lunta putoamaan maahan. Huurretassu veti keuhkonsa täyteen virkistävää ulkoilmaa hidastaen sitten askeliaan odottaakseen Helmitassua antaakseen tälle aikaa sopeutua metsään.

“Metsästittekö te myös metsässä? Vai millaisessa paikassa kasvoit?” hän kysyi toiselta lähtien hitaasti askeltamaan eteenpäin pitäen suutaan varovasti raolla riistanhajujen varalta. Hän tiesi erään hyvän vakituisen hiirenpesän lähellä vuoriston juurta, jossa oli suuria vaahteroita ennen kuin se vaihtui mäntyyn sekä muihin ohuisempiin puihin. “Täällä varmasti tärkeintä on varoa jokaista käpälänaskeltasi, varsinkin kun väijyt saalista. Pienikin oksa voi päästää sellaisen äänen että et edes huomaa kun saalis on juossut silmiesi edestä karkuun”, hän tokaisi kuitenkin rohkaisevaan sävyyn. Metsässä oli omat hankaluutensa, mutta oli täällä myös paljon riistaa siihen nähden. “Lintuja löytyy varmasti myös paljon maantasalta, kun ne alkavat etsiä sulavasta maasta itselleen myös ruokaa, joten pitää olla silmät ja korvat tarkkana kun olet aikeissa saalistaa”, naaras kertoi ajatuksiaan toiselle ja hieman kiihdytti askeliaan päästäkseen vakipaikalle ripeästi. Heillä olisi paljon aikaa, mutta mitä enemmän he nappaisivat varmasti sen parempi! Huurretassu oli niin iloinen saadessaan juosta metsässä lähes vapaasti, vielä uuden ystävänsä kanssa. Helmitassu oli niin ystävällinen ja mukava kissa!

//Heli//

Kilpikonnatassu katseli hetken arasti Usvapolkua silmiin, mutta oppilas vaisusti nyökkäsi ja yritti suoristaa ryhtinsä. Keskittyä olemaan vahva tukipilari siskolleen, eikä pelätä tuon silmien edessä pahinta. Jos hän uskoisi sisarensa voimavaroihin ja kyvykkyyteen toipua tästä, sisar voisi uskoa myös itseensä ja paranisi nopeammin. Oppilaan itsevarmuus valui kuitenkin tassuja pitkin lumiseen maahan, kun lopulta Tulitassu saatiin nostettua pudotuksesta ylös ja tämän takajalat olivat pahasti ruhjeilla, veriset, mutta myös vääntyneet. Ne osoittivat kummallisiin suuntiin ja niissä ei edes varpaat liikkuneet.
Kilpikonnatassu kangistui hetkeksi kauhunsekaisen ilmeen kera, kun Tulitassu pyyhki kyyneleitään ja katseli lapansa ylitse takajalkojaan.
''Toipuuhan hän?'', Kilpikonnatassu kuiskasi Usvapolulle, joka vaikutti olevan myös sanaton. Yönkotka kosketti lohduttavasti loukkaantuneen oppilaan korvaa.
''Voi olla ajankysymys siitä, että ehdimme viemään hänet leiriin. Minusta olisi parasta, että palaat heti takaisin leiriin, Usvapolku ja kantaisit oppilaasi Hiirenpolun tutkittavaksi. Ehkä jotakin on vielä tehtävissä hänen jaloilleen ja ainakin pääsemme varmistamaan, että välitön hengenvaara on ohitse'', Yönkotka naukaisi varapäällikölle, joka vaisusti nyökkäsi (?).
Kilpikonnatassu katsoi, miten sekavassa tilassa olevaa Tulitassua soturit nostivat Usvapolun selkään.
''Kulkekaa varovasti!'', Yönkotka naukui kaksikon perään, huoli näkyen tämänkin silmistä.
Kilpikonnatassu puski sisarensa etutassua, joka roikkui Usvapolun lavan ylitse ja siskokset vaihtoivat tunnesotkuisia katseita. Tulitassu oli itkuinen, mutta hänen ylleen oli langennut shokki, joka esti häntä tuntemasta kipua. Mutta kauhu pysyi nuoren neidin sydämellä, koska hänen takajalkansa eivät liikkuneet.
''Meidän on parasta jatkaa matkaa'', Yönkotka vaisusti naukaisi Kilpikonnatassulle, jonka aikoisi viedä nyt yksin Kuulammelle. Oppilaan pää painui alas, ei matka tuntuisi enää samalta tai edes merkitykselliseltä. Hän olisi halunnut jakaa tärkeän hetken Tulitassun kanssa, kulkea tämän kanssa yhdessä. Yönkotka sympatisoi alakuloista oppilasta ja laski häntänsä Aurinkokajon oppilaan lavalle, lähtien kulkemaan Kilpikonnatassun vierellä kohti Kuulampea.
Selviäisihän Tulitassu?
--
Kuulammella Yönkotka näytti miten yhteys otettaisiin Kaikuun, hän joi vettä ja asettui kerälle, laskien päänsä kivelle. Kilpikonnatassu tekisi sen itsekseen huokaisten perässä. Hän peräti toivoi, ettei Kaiku huolisi häntäkään luokseen, jotta hän ei saisi ennustetta, jotta hän voisi olla Tulitassun rinnalla oppilaana niin kauan, että naaras voisi matkata hänen kanssaan uudelleen yhdessä Kuulammelle. Varovainen haukotus kuitenkin karkasi Kilpikonnatassun hampaiden välistä, vaikka hän yritti taistella unta vastaan. Hän ei halunnut kokea tätä kaikkea ilman Tulitassua, mutta pian nämän pää nuupahti tassun päältä maahan ja uni kaappasi hänet mukaansa.
Kilpikonnatassu kohosi kauhistuneena pintaan, iskien voimakkaasti tassuillaan järven pintaa ja haukkasi happea keuhkoihinsa, samalla kun voimakas yskiminen alkoi. Hän kurotti tassuaan ja kiskaisi itsensä pintaan, jääden sydän takoen makaamaan rantaan, yskien toisinaan vettä ulos keuhkoistaan. Hän haistoi Myrskyvaahteran tuoksun ja varovasti kohosi istumaan, huomaten kaksi vihaisesti tuijottavaa hahmoa vastarannalta.
Kilpikonnatassu tuijotti pelästyneenä takaisin. Toinen hahmoista kantoi toista selässään, mutta molemmat katselivat häntä kohden vihaisina.
*'Tulitassu?'', Kilpikonnatassu kuiskasi selässäolevan hahmon perään. Mutta Tulitassu ja vieras kissa tuijottivat häntä edelleen vihaisesti Usvajoen puolelta. Kilpikonnatassu syöksähti takaisin veteen, voidakseen uida sisarensa luokse, mutta hänen kauhoessaan vettä, sen väri muuttui ja se alkoi liejumaisesti pinttyä oppilaan turkkiin kiinni.
Kilpikonnatassu kauhistuneena palasi takaisin Myrskyvaahteran puolelle ja katseli punertavaa ja veristä vettä, pudistellen järkyttyneenä turkkiaan. Kun hän kohotti katseensa, kissat olivat kadonneet.
''Voi Kilpikonnatassu'', kuului pehmeä kuiskaus, joka sai oppilaan karvat pörhistymään. Tämän luokse askelsi kaunis naaras, jonka ominaistuoksu sai Kilpikonnatassun silmät kostumaan. Emo! ''Muista, että yksinäisyyskin voi olla vahvuus. Sinun ei tarvitse ripustautua muihin elääksesi'', naaras naukaisi häntä kohden juoksevalle Kilpikonnatassulle, joka ei kuitenkaan kuunnellut, vaan päästyään Pilvenlumon luokse, tuon kuvajainen katosi ja Kilpikonnatassu kompastui omiin tassuihinsa naamalleen.
Tömäyttäessään leukansa maahan, Kilpikonnatassu säpsähti Kuulammella hereille, Yönkotkan sukiessa kylkeään, odotellessaan oppilaan heräämistä. Kilpikonnatassun karvat olivat pörröiset ja hän jäi pelokkaana tuijottamaan soturia, joka katseli häntä huolestuneena.
Lopulta kaksikko lähti palaamaan takaisin kohti leiriä.

// Heli

Helmitassu ei voinut kuin vain siristellä vihreitä silmiään, kun kaikki uusi ilmestyi hänen eteensä heti. Tuo hymyili ystävällisesti Orapihlajapennulle, joka kuitenkin meni pian isänsä perässä saamatta vastauksia tuon kysymyksiin, jotka saivat naaraan jopa hiukan hämmentyneenä pörhistämään karvojaan. Tuo oli pelännyt sitä, että häntä pidettäisiin jotenkin outoa. Kollin vastaanotto kuitenkin sai tuon tuntemaan olonsa tervetulleeksi. Ehkä naaras voisi myöhemmin avata elämäänsä kansan ulkopuolella tuolle, sekä myös Huurretassulle, joka esittäytyi pian pennun poistuessa. Tuon mainitessa naaraan silmät, Helmitassu hymyili vain lämpimämmin. Ei tuo osannut odottaa näin mukavaa vastaanottoa.
"Kiitos Huurretassu, hauska tutustua sinuunkin. Ihanaa, että otatte minut niin lämpimästi vastaan", Helmitassu naukui leveästi hymyillen ennen kuin kamppesi itsensä tassuilleen ja lähti seuraamaan oppilasta hyvillä mielin. Tuon katse harhaili pitkin leiriä, joka samaa aikaa näytti juuri siltä, miten Helmitassu oli sen mielessään muistanut. Kuitenkin samaa aikaa se tuntui täysin vieraalta ja mielenkiintoiselta. Kyllä vihersilmä muisti Hiirenpolun eikä tuon nimen muistamisessa ollut vaikeuksia. Naaraan silmät kuitenkin vaeltelivat Huurretassun perheen suuntaan, kun tuo nimesi sisaruksiaan. Tuskin myöskään noiden nimien muistamisessa olisi mitään ongelmia, varsinkaan Ututassun, jonka komeat kasvot saivat tuon vääntelemään hännänpäätään. Ei Helmitassu kuitenkaan kauaa viitsinyt tuijottaa tuota, vaan käänsi katseensa Huurretassun perässä nopeasti parantajanpesän suunnalle. Naaras kurkisti sinne, mutta pystyi melkein turkillaan jo tuntemaan synkän olemuksen leijailevan. Parantajanpesä olisi hyvä muistaa, mutta nopeasti kaksikko oli jo jatkanut vanhimpien suuntaan. Hyvä niin, koska jollain tavalla parantajanpesän tunne saisi tuon jopa huolestumaan. Olisiko jotain käynyt?
Helmitassu kuitenkin työntyi nopeasti ystävättärensä perässä vanhimpien luokse unohtaen melkein kokonaan sen, mitä oli äsken tuntenut. Tuo keräsi pesäaineksia Huurretassun perässä ja koitti kuunnella sekä painaa mieleensä kaikkia nimiä, joita toinen hänelle kertoi. Seittisiipi, Palotyrsky, Ahvenjuova ja Fasaanisulka, siinäpä olisi hänelle muistettavaa. Ahvenjuova ja Fasaaninsulka olisivat kuuroutuvia, joten heiltä Helmitassu ei varmasti tulisi kysymään tarinoita siitä, millaista elämä olisi ollut ennen hänen syntymäänsä. Palotyrsky taas olisi sokeutuva, joka sai naaraan niskakarvat nousemaan. Naaras kipaisi nopeasti vanhemman oppilaan perään kun ilmeisesti juuri nimetty sokeutuva vanhin oli nousemassa mahdollisesti ärtyneenä siitä, että kaksikko oli tullut häiritsemään heidän rauhallisia unia.
Kaksikko jatkoi matkaansa oppilaidenpesälle aina pentutarhan ohitse, joka sai Helmitassun leveän hymyn aina vain loistamaan enemmän. Ehkä vielä myöhemmin tuokin nukkuisi vielä samassa pesässä muiden emojen joukossa ja saisi katsella kun hänen omat jälkeläiset riehuisivat pesän edustalla! Pelkkä ajatuskin sai naaraan onnelliseksi, vaikka tuo mielenkiinnolla seurasi Huurretassua pesämateriaali mukanaan kohti oppilaidenpesää.
"Tässä on tosiaan paljon opeteltavaa", Helmitassu hymähti uudelle ystävättärelleen, mutta laski kuitenkin mukanaan tulleet sammaleet ja muut maahan. Tuo suunnisti omalle pedilleen tyhjää paikkaa, johon alkoi tassuillaan painelemaan keräämiään asioita tiiviisti yhteen, jotta tuo saisi itselleen makuupaikan. "Olet todella kiltti, kun jaksat näyttää minulle kaiken tämän. Raadelmatähti saa olla sinusta hyvin ylpeä", naaras naukui hymyillen Huurretassulle. Helmitassu oli hyvin kiitollinen vanhemmalle, että hän jaksoi kuljettaa vihersilmää ympäri leiriä sekä vielä viedä metsästämään! Heille tulisi olemaan niin hauskaa, ja Helmitassu tulisi olemaan niin iloinen siitä, että oli heti löytänyt ystävän kaikkien joukosta. Häntä ei enää yhtään jännittänyt, vaan naaras oli jopa innoissaan siitä, että saisi tutustua kaikkiin muihin. Jos Huurretassukin olisi noin kiltti ja ihana täysin tuntemattomalle, tuskin ketään muutakaan häntä syrjisi.
"Jatkammeko sitten metsästyksellä? Isäni on minulle opettanut jotain kun olimme vain perheen kesken, mutta ehkä voisit näyttää minulle kansan tapoja metsästää? Ehkä ne toimivat paremmin varsinkin tällaisessa maastossa", Helmitassu naukui Huurretassun suuntaan, kun oli saanut keräämänsä asiat taputeltua tassuillaan kasaan. Kyllä siinä ainakin pedin alku olisi.

//Masi
Usvapolku katseli haltioituneena vuorista maisemaa, joka levittäyti pitkällä heidän eteensä. Niin Aurinkotuulen nummet kuin entiset Lumotunpolun sekä Salamavuoren vuoret näkyivät pitkälle silmänkantamattomiin. Naaras hengitteli myös syvään raikasta vuoristoilmaa, vaikka kylmä tuuli ja lumi saivatkin sekä inhottavan tuntuiseksi. Hän oli kuitenkin kaivannut myös tätä, vaikka elämä vaahteroiden alla olikin omanlaistaan rauhoittavaa. Usvapolku venytteli varovasti jäisiä käpäliään, ollen vielä heiman herkkä Metsänärheltä saamilleen vammoille. Ne paranivat, muttei suuria liikkeitä niiden kanssa vielä uskaltanut tehdä. Varajohtaja vain puolella korvalla kuunteli Yönkotkan selityksiä lentävästä linnusta, kunnes hänen katsettaan kirkasti lumen pölly kahden oppilaan käpälistä. Soturitar kohosi käpälilleen ja asteli Yöntkotkan vierelle vuoriston juureen katsellen kahden oppilaan juoksua. Kunnes korvia vihlova kiljahdus sai kummankin soturin karvat pystyyn. Yönkotka syöksyi oitis eteenpäin jättäen Usvapolun askeltamaan hätääntyneenä hieman hitaammin paikalle katsomaan koloa, joka oli vain ilmestynyt jäähän Tulitassun alle. Kauhistuneena pelästyen Usvapolku henkäisi kylmää ilmaa sisäänpäin ja katseli varovasti ympärilleen jäällä sekä kohti metsää. Olisiko missään mitään, millä saisi toisen pois kolostaan, jos tämän jalat eivät toimisi? Miten pahasti Tulitassu olisi pudonnutkaan? Sinisilmäinen naaras tunsi vierellään tärisevän Kilpikonnatassun ja tuuhealla hännällään hän silitti toisen selkää rauhoittavasti.

“Älä huoli, saamme hänet pois”, Usvapolku huokaisi ja katseli tämän pelokkaita silmiä, nuolaisten vielä toisen korvaa. “Yönkotka, tuolla metsän juurella saattaa olla jotain keppejä joilla voisimme häntä auttaa, käytkö katsomassa?” varajohtaja kysyi ja sai tomeralta naaraalta päännyökkäyksen ennen kuin hän lähti juoksemaan kohti metsänrajaa. Usvapolku kääntyi ja laskeutui Kilpikonnatassun tasalle.
“Tiedän olet pelästynyt, mutta olet myös rohkea. Ja sinun pitää olla rohkea sisaresi puolesta. Älä näytä hänelle, että olet hyppäämässä turkistasi, se voi ahdistaa häntä vielä lisää. Emme tiedä miten pahasti hän on voinut loukkaantua”, tuo hiljaa kertoi nuoremmalle ja veti tämän hännällään lähemmäs itse kurkistaen varovasti koloon särkemättä lisää jäätä kolon ympäriltä.

“Yönkotka hakee jotain, millä saamme sinut ulos. Tunnetko onkalon ympärilläsi?” Usvapolku kutsui Tulitassua ja havitteli omallaan tämän katsetta. Itkuisena nuori naaras yritti katsella ympärilleen, mutta päätyi vain parkumaan pelosta.

“Tiedän että olen jumissa”, hän itki ja Usvapolku painoi korviaan huolestuneena.
“Älä huoli, pian saamme sinut pois”, soturitar jatkoi oppilaalle, ja katsoi miten Yönkotka saapui hyvä näköisen kepin kanssa takaisin. “Sinun täytyy nyt olla vahva nuori soturi ja purra tätä oksaa niin lujaa kuin vain pystyt. Ja nappaa siitä myös kiinni kynsilläsi kun vain pystyt, okei?” Usvapolku kutsui Tulitassua ja Yönkotka samalla laski keppiä alas kohti koloa kiilaten sitä tukevan maan reunalla. Tulitassu näytti epäröivältä kiiltäen itkuisten silmiensa kanssa, mutta lopulta hän iski hampaansa keppiin ja Yönkotka alkoi nostaa sekä vetää keppiä. Tulitassun pelokas sekä kivulia parkuna kuului kaikuvasta onkalosta, kun Usvapolku lähestyi reunaa, veti oksaa, mutta oli varuillaan valmiina ottamaan kiinni myös Tulitassusta. Oksa nousi hieman vääntyen, mutta nuoren oppilaan kynnet sekä hampaat olivat syvällä oksassa, joka veti häntä pois kolosta. Sitten saavutettuaan hyvän korkeuden Usvapolku syöksähti eteenpäin nappaamaan kiinni Tulitassun niskanahasta ja tuo veti tämän kylmälle päälle alkaen oitis nuolemaan nuorta katsellen tämän turkkia naarmuilta. Mutta missään ei näkynyt mitään suuria haavoja. Hänen takajalkansa olivat vain veltot eikä tuolla ollut voimaa nostaa itseään nyt edes istumaan. Oppilaan turkki oli jäästä sekä lumesta märkä sekä taittunut eri suuntaan, mutta ei mitään Tulitassu itki maassa Kilpikonnatassun syöksyen siskonsa vierelle(?). Usvapolku katsahti Yönkotkaan epäillen, mutta siirtyi lähemmäs pitääkseen toista lämpimänä.

“Ei hätää, pian palaamme kotiin ja pääset lämpimään”, Usvapolku naukaisi ollen itsekin nyt tietämätön mitä nuorelle naaraalle tulisi käymään.

//Wilma, Masi
Huurretassu huomasi hermostuneisuuden pyörähtävän vatsassaan, kun takaa-ajo leikin keskeytti Raadelmatähden merkitsevä hännänheilautus. Kermansävyinen naaras nielaisi ikävän palan kurkustaan ja vilkaisi sisariinsa, ennen kuin kipitti tyytyväisenä kuitenkin mestarinsa vierelle, katselemaan uutta tulokasta lähempää. Hän räpäytti silmiään parikertaa ja lopulta hymyili lempeästi tälle kauniille neidille, jonka vihreät silmät saivat hänen vatsassaan lepattamaan perhoset. Mikä erikoinen tunne! Lopulta Raadelmatähden sanat kaikuivat hänen korviinsa ja naaras yllättyneenä suu auki katsahti ylöspäin kohti leveä hymyistä kollia. Loppuarviointi? Tässä ja nyt! Naaraan niskakarvat pörhistyivät hetkeksi ennen kuin tuo sai ne tasoittumaan ja suunsa kiinni, katsellessaan hetken maata hänen sekä Helmentassun välissä. Sitten hän manasi päässään Raadelmatähden tehtävää, >Leiri, peti, reviiri, saalistus<. Sanat tuntuivat pyörivän hänen päässään kun Huurretassu yritti saada niitä siihen järjestykseen missä kolli oli ne juuri sanonut. Lopulta tämä veti kasvoilleen ystävällisen ja innokkaan hymyn, nyökytellen päätään tomerasti mestarilleen. Hän aikoisi tehdä tähän vaikutuksen! Johtaja lopulta antoi heille merkin aloittaa kun olisivat valmiita, ja kun itse oppilas oli avaamassa suutaan Helmentassulle Orapihlajapennun huuto raikasi leirissä ja hänen sanansa jäivät tuulen mukaan. Häkeltyneenä kermansävyinen naaras laski katsettaan pentuun, joka loikki hänen sekä toisen oppilaan ympäri saaden lopulta tämän ystävän naurahtamaan. Huurretassu pudisteli päätään viikset värähdellen ja sitten katseli tätä miten innostuneena tuo kertoi heidän kokemastaan matkasta, ennen kuin kykeni keskittymään Helmitassuun. Mielenkiinnosta toista kohtaan Huurretassun silmät pyöristyivät utealiaasti, kun tämä viehättävä naaras alkoi kertoa omasta matkastaan ja ajatuksistaan. Nuorukaisen mielestä niistä oli kiva kuulla, vaikka tämän ehkä hermostunut katse olikin sitä mieltä, että ei hän olisi tahtonut jakaa niinkään paljoa. Mutta oppilaan häntä heilui innostuneena tämän takana, ja Huurretassu toivoi heidän päivästään, hänen loppuarvioinnistaan tulevan loistava.

“Kiitos Kirppupentu. Tulitte ainakin tutuiksi”, naaras naurahti nuorukaisen perään kun tämän isä Nevaleijona kutsui lopulta Orapihlajapentua mukaansa ja kaksikko katosi heidän jaloistaan. “Olen pahoillani hänestä”, naaras tokaisi hölmösti ja pyöräytti kollin käytökselle silmiään. “Hän on pian oppilas ja ei tule suutaan pitämään kiinni päiviensä päätteeksi, onnea vain siihen matkaan”, tuo naurahti ja katsellessaan Helmitassua kuvitteli ainakin tämän viettävän oppilaiden pesässä hetken. Josko hän itse tänään pääsisi sieltä pois! Huurretassu kuitenkin vielä painoi päätään naaraalle, ja astui askelen verran lähemmäs.
“Tervetuloa minunkin puolestani! Olen Huurretassu, ja on todella kivaa tutustua sinuun Helmitassu. Silmäsi ovat todella ihanan väriset, on pakko sanoa”, hän väräytti viiksiään ehkä nolona, mutta katseli syvälle tämän silmiin tavoitellessaan jonkinlaista tukevaa yhteyttä toiseen oppilaaseen. Toivottavasti Helmitassu tuntisi olonsa rauhalliseksi sekä vastaanotetuksi, eikä hermostuneeksi ja painostetuksi.

“Tuolla noin ovat sisareni Ututassu sekä Kuuratassu. Ja emoni Usvapolku lähti juuri leiristä Yönkotkan sekä Tulitassun ja Kilpikonnatassun kanssa. He ovat sen ikäisiä että matkaavat Kuulammelle saamaan ennustuksensa!” naaras selitti ensin viittoen hännällään kohti takaa-ajoa leikkiviä sisariaan. “Usvapolku on nykyään Raadelmatähden varajohtaja. Hiirenpolun myös ehkä muistat? Hän on minun emoni eno ja hänellä on oppilaanaan Toivontassu, jos tarvitset apua heiltä”, Huurretassu viittoi hännällään kohti parantajien pesää, jossa hiljaisuus makasi kun Hiirenpolku varmasti vain lepäisi pedissään Servaalipennun miukuessa veljeään palaamaan luokseen. Kauanko Hiirenpolku olisi maansa myynyt Metsänärhen tilanteesta? Sen taiston näkeminen sai toisen turkin pörhistymään, mutta hän pinkoi kohti vanhinten pesää ja sen takana olevaa aukkoa, josta löytyi hyväkäyttöistä petiainesta.

“Vanhinten pesässä asuu Seittisiipi, Palotyrsky, Ahvenjuova ja Fasaanisulka. Ja täältä löytyy ihan parasta pesämateriaalia. Niitä käytetään usein pentutarhalle sekä vanhinten vuoteisiin, mutta otetaan täältä sinulle lämmikettä, jotta voit nukkua ensimmäiset yösi paremmin”, naaras räpäytti kirkkaita silmiään ystävälleen ja kurotteli kolosta petiainesta, jonka he voisivat punoa tuon sammalvuoteeseen tuomaan pehmeyttä. Saatuaan käpälällisen pehmeää sammalta sekä sulkia, tuo kurotti kuiskatakseen Helmitassun korvaan: “Ahvenjuova sekä Fasaanisulka ovat kuuroutuvia, he eivät kuule lähes mitään, mutta Palotyrsky kuulee kaiken, kun hän on sokeutunut”. Huurretassu vetäytyi kuiskutuksestaan ja kuuli oitis rämistelyä vanhinten pesästä. Äkkiä hän viittoi Helmitassua seuraamaan itseään ja hän viiksiään väräytellen vältti Palotyrskyn etsivän nenänpään, joka maisteli ilmaa pesän ulkopuolella kuultuaan häiriköintiä.

“Oppilaiden pesä löytyy tästä, ja tuolta toiselta puolelta löytyy lehto. Tarusilmä on juuri saanut kansan uudet taimet, Lasipentu sekä Hiutalepentu ovat kohta neljä kuuta!” hän innoissaan huokaisi ja katseli suurehkoa sekä lämmintä pesää tukevan vaahtera puun juurella. Sitten Huurretassu kääntyi pienemmän vaahteran juurakkoon, jonka ympärille oli luotu oppilaiden pesä. Osa pesistä kohosi pieneen ylämäkeen juurakon päälle, mutta suurinosa pesistä oli juurakon reunoilla. “Täältä löytyy sinulle hyvin tilaa. Ja tuolla nurkassa näyttää olevan vielä vähän sammalta. Voimme aloittaa pienestä pesästä ja etsiä saalistuksen jälkeen sinulle lisää!” naaras hymyili toiselle ja kohotti katsettaan hämärässä pesässä kohti vaaleaa ystäävänsä.

/Heli/

Kilpikonnatassun ja Tulitassun oli määrä lähteä Kuulammelle mestariensa kanssa, mutta Aurinkokajo oli joutunut partioimaan, jonka seurauksena oppilaiden kanssa Kuulammelle lähtivät Tulitassun mestari Usvapolku ja Yönkotka. Kilpikonnatassu olisi tietysti toivonut voivansa kohdata uuden jännittävän ja mielenkiintoisen seikkailun sekä sisarensa, että oman mestarinsa kanssa, mutta Yönkotka vaikutti ihan mukavalta soturilta. Tämä jutteli edellä Usvapolun kanssa ja aina välillä vilkaisi lapansa ylitse, miten nuorukaiset pysyivät rauhallisessa, mutta reippaassa marssissa perässä.
Matka taittui nopeasti ja ketterästi, mutta voimakas tuuli ja toisinaan tuleva lumi puski partiota sivummalle. Joksikin aikaa he asettuivat Kuulammen lähettyvillä vuorilla kallioiden suojaan, sillä oli vielä liian aikaista mennä Kuulammelle sisälle. Tulitassu haukotteli suuri eleisesti sisarensa vierellä, Kilpikonnatassun yrittäessä sukia häntäänsä kuivaksi, sillä se oli laahannut puolet ajasta maassa ja oli kerännyt jäätä, sekä lunta.
Pian ilman halki lensi hohtava lintu, joka rääkäisi kovaan ääneen. Kilpikonnatassun ja Tulitassun silmät laajenivat, Yönkotka työntyi katsomaan ulos heidän suojastaan ja katseli taivaalle häkeltyneenä. Lintu oli pieni, mutta muistutti kotkan poikaista. Se ei ollut huomannut kissoja.
''Lumotunpolun kissat puhuivat valkeasta kotkasta. Olen pitänyt sitä taruna. Sen nappaaminen kuulemma tuo suurta onnea ja hyvää tulevaisuutta kansalle, sekä nappaajalle'', Yönkotka hymyili, vilkaisten Tulitassuun, joka oli seisahtunut soturin vierelle häkeltyneenä. Kilpikonnatassu väräytti viiksiään kummalliselle ajatukselle, miten joku lintu voisi tuoda sellaisia ominaisuuksia? Mutta Tulitassu oli kilpailuhenkinen ja janosi kunniaa, valtaa ja mainetta, hyvää sellaista. Ja tämä jos mikä olisi siihen ratkaisu.
Kotka käänsi taivaalla suuntaa ja leijaili takaisinpäin, iskien siipiään. Yönkotkan vierelle Kilpikonnatassu asettui ihailemaan kotkaa.
Tulitassu kuitenkin hymähti ja pinkaisi lumi pöllyten juoksuun. Yönkotka katseli huvittuneena, kuinka Tulitassu selvästi oli ottanut linnun kohteekseen ja loikkasi kivelle, ja heti pinkoi eteenpäin. Kotka pyrähti korkeammalle, katsellen alaspäin uteliaana kissan hyppelehtyä ja alapuolella juoksemista. Lintu ei vaikuttanut olevan ollenkaan kiinnostunut syömään tai nappaamaan oppilasta, vaan kaarsi taidokkaasti taivaalla ja kiersi Tulitassusta toiseen suuntaan, kajauttaen oman huutonsa taivaalla.
Sen lumoavia sulkia putoili maahan, ne kimalsivat kauniisti.
Kilpikonnatassu alkoi itsekin innostua ajatuksesta kotkan nappaamisesta, vaikkei uskonutkaan sen kykyihin, vaikka minkälainen Kaiun lahja olisikin riistana. Nuorempi sisar pinkaisi myös liikkeelle, tassut pöllyttäen lunta ja into kaikuen hihkaisuna avoimella vuorella.
Mutta pian nuorukaisen tassut tömähtivät maata vasten ja hän kauhistuneena liukui jäisellä lumella, kun Tulitassun hahmo hänen edessään kiljuen putosi lumen läpi johonkin. Kotka taivaalla pelästyi huutoa ja siipiään yhteen iskien, se kaarsi taivaalla muualle.
Kilpikonnatassu sai tassunsa liukumisen pysähtymään juuri ennen putoamista ja jäi kauhistuneena katsomaan pimeyteen, josta kuului kivuliasta avunhuutoa.
Kilpikonnatassu kurotti kaulaansa, nähdäkseen syvemmälle syvään ja ahtaaseen, kokoajan kapenevaan onkaloon, jonka pohjalla hän näki Tulitassun makaavan kyljellään. Yönkotka juoksi pian oppilaan rinnalle ja veti Kilpikonnatassua kauemmas pudotuksesta, oppilaan jähmetyttyä kauhistuneena paikoilleen.
''Tulitassu, kuuletko minua? Pääsetkö itse ylös?'', Yönkotka naukui, mittaillen kapeaa väliä ja pohjalla olevaa oppilasta, joka varovasti sai taitettua päätään.
''En, takajalkani eivät liiku'', nuori miukaisi itkuisena.
Usvapolku kiirehti myös paikalle, Yönkotkan epätoivoisena katsellessa varapäällikköä.
Kovinkaan syvä onkalo ei ollut, tai sitten sen pohjalle oli kertynyt niin paljon lunta ja jäätä, että se oli nostanut rotkomaisen notkahduksen pohjaa korkeammalle. Mutta käytävä Tulitassun luokse oli kapea, eikä Yönkotka yltänyt tassullaan Tulitassuun. Kilpikonnatassu peruutti Usvapolun taakse osittain pelokkaana piiloon ja kokoajan sydämessään toivoi, että yhtäkkiä Tulitassu vain ilmestyisi esille.

//Usvajoki//

Metsänärhen verinen hahmo oli kammennut itsensä tajuttomuuden rajamailta takaisin elävien luokse, ja hän oli päässyt kohoamaan jälleen jaloilleen. Ainakin etujaloilleen, joilla hän veti itseään pidemmälle ja pidemälle, yrittäen alkuun päästä rahisevan hengityksensä kanssa ylittämään Myrskyvaahteran ja Usvajoen välisen rajan. Hän ei kyennyt ajattelemaan selkeästi, mutta eteenpäin hänen oli päästävä. Hän ei ollut tietoinen miten pitkään hän oli ollut tajuttomana pudottuaan lumen mukana kielekkeeltä, mutta kylmä ja jäinen vesisade oli auttanut häntä heräämään.
Jalkoja, selkää, kasvoja ja keuhkoja särki valtavasti, ja kolli muistutti enemmän hirviön alle jäännyttä raatoa. Hän taistelikin hengestään nyt ja kohdisti kaiken jaksamisensa, sekä ajatustyönsä siihen, että hän pääsisi Usvajoen puolelle ja voisi saada sieltä apua haavoihinsa. Ehkä, siis ehkä löytää sieltä uuden kodin. Hän ei kyennyt laskelmoimaan ollenkaan sitä, että mitä hän kertoisi tapahtuneen tai miten hänen kävisi, kun hän pääsisi Usvajokeen. Hän uskoi siihen, että Myrskyvaahteran ja Usvajoen välit tulisivat auttamaan häntä tässä kaikessa.
Hetkeksi hän pysähtyi ja jäi lumeen makaamaan, tasaamaan raskasta hengitystään ja yritti hahmottaa Usvajoen leirin suuntaa, kun hän oli ylittänyt rajan. Varovasti hän raahautui kaatuneen puunrungon luokse, otti hampaillaan kiinni sen oksasta ja kiskoi itsensä jaloilleen, mutta joutui nojaamaan puuhun. Häntä pyörrytti, peräti oksetti, eikä hän tällä kertaa uskaltanut edes katsoa suuria vammojaan. Hänen allaan ja takanaan lumi oli värjäytynyt punaiseksi, ja hänen koko olemuksensa oli todella heikko, sekä horjuva.
Lopulta hän kuitenkin kyyryssä horjuen lähti seuraamaan Usvajoen hajua ja onnistui pääsemään hetki sitten ohitse menneen partion hajujäljelle, seuraten sokeasti tuota hajuvanaa kohden leiriä. Hän ei kunnolla nähnyt enää edes eteensä, eikä hän kyennyt keskyttämään ollenkaan siihen, mikä suunta voisi olla oikea tai väärä. Hänen kehonsa hoippui eteenpäin, mutta mieli ei ollut ollut enää pitkään läsnä.
Usvajoen leirin ulkopuolella kaikui kauhistunut huuto ja kissoista eräs pinkoi takaisin leiriin hakemaan apua, kun Metsänärhi oli nähty.
Metsänärhi kuitenkin kompuroi liukkaalla sammaleella ja heikon tilanteensa takia, tämä kaatui leuka edellä maahan, jääden makaamaan ja silmät tuijottaen uupuneina eteensä. Hänen jäsenensä väreilivät voimakkaasta särystä, mutta tietoisesti kolli ei liikuttanut ollenkaan.
''Taimiorava, Tuulentähti, Riitasointu, tulkaa äkkiä!'', joku sotureista hoputti sisäänkäynnillä ja Riitasointu kiirehti ensimmäisten joukossa paikalle, soturin huudon kuultuaan, jääden hämmästyneenä katsomaan Metsänärhen hahmoa.

//Heli, Wilma //

''Aikamoista!'', nuorukainen henkäisi, kun Helmitassuksi esittäytynyt, aika viehättäväkin neiti kertoi tiivistettynä tarinansa. Orapihlajapennun silmät alkoivat kuitenkin heti säkenöidä uteliaisuudesta. ''Minkälainen ulkomaailma on? Tapasitko kaksijalkoja? Metsästitkö oman riistasi jo noin nuorena? Minkälaista oli elää kansattomana?'', Orapihlajapennun suusta alkoi pulputa innokaita kysymyksiä ja tämä hyppelehtikin Helmitassua lähemmäs, silmät suurentuen uteliaisuudesta.
''Orapihlajapentu, tulehan sieltä!'', Orapihlajapentu hivenen säpsähti, kun kuuli isänsä Nevaleijonan kutsuvan häntä, huvittunut virnistys kasvoillaan. ''Huurretassulla ja Helmitassulla on paljon tekemistä keskenään, eikä heitä sovi häiritä juuri nyt'', suuri kolli naukui kauempaa.
Orapihlajapentu huokaisi pää painuen alemmas.
''Olisimpa minäkin jo oppilas, saisin tehdä jotakin hauskaa edes joskus'', pentu huokaisi. ''Nähdään myöhemmin Kuhmupää ja Helmitassu'', Orapihlajapentu naukaisi, kääntyi sitten kannoillaan ja pinkoi isänsä luokse, joka hymyili vielä kohteliaasti kahdelle nuorelle naaraalle, ennen kuin antoi kaiken huomionsa pojalleen ja lähti tämän kanssa katsomaan Servaalipentua.
Orapihlajapentu kuitenkin piristyi pian Nevaleijonan rinnalla kävellessään ja kuunnellessaan isänsä juttuja partiosta, jossa tämä oli aiemmin ollut. Tuon leveät lavat, voimakkaat jalat ja paksu turkki saivat Orapihlajapennun olemaan ylpeä isästään, tämä näytti niin suurelta ja vahvalta.

// Masi, Heli

Helmitassu tunsi jokaisen sydämensä lyönnin, kun oli kertonut päällikölle isästään ja omista aikeistaan. Tuon hännänpää vääntyili hermostuneena, mutta kun Raadelmatähti toivotti naaraan tervetulleeksi takaisin kotiinsa, ei tuo pystynyt peittämään leveää hymyä kasvoillaan ja innokasta hännän heilautusta. Varmasti tuo oli pettänyt Myrskysielun tilanteeseen, mutta naaras ei pystynyt tällä hetkellä ajatella kuin onnea siitä, että pääsi takaisin kansansa luokse. Tietenkin tuo mielessään edelleen lähetti toiveita, joissa hänen koko perheensä palaisi hänen perässään. Tuo kuitenkin päätti elää päivä kerrallaan ja saada uusia ystäviä, kuten esimerkiksi Huurretassun, jonka Raadelmatähti oli neuvonut opastamaan naarasta, tai Orapihjalapennuksi esittäytyneen kollin, joka tuli pian vanhemman oppilaan perässä myös paikalle. Helmitassu hymyili kaksikolle lämmintä, innoissaan olevaa hymyään, koska ei edes tässä tilanteessa pystynyt peittämään sitä.
"Hauska tutustua teihin molempiin!" Naaras naukaisi ja siristeli silmiään tutkaillen kaksikkoa katseellaan. Katse ei ollut mitenkään ilkeän oloinen, vaikka se muutamaksi sekunniksi pysähtyi pidemmäksi aikaa Huurretassun päässä oleviin sarviin. Hiukan naaras kallisti päätään kummastuneena, mutta sen jälkeen röyhisti rintaansa ja käänsi katseensa muualle. Ei tuo halunnut tehdä naaraalle tukalaa tunnetta tuijotuksellaan.
"Olen Helmitassu", naaras esittäytyi. "Olin ennen täällä pentuna, mutta kun isäni Myrskysielu ja sisareni päättivät lähteä seuraamaan isoisääni, lähdin heidän mukaansa", Helmitassu selitti hiukan hermostuneena siitä, miten kaksikko ottaisi toisen elämäntarinan vastaan. Helmitassu ei kuitenkaan itse mitenkään hävennyt sitä, että päätti seurata perhettään. Naaras rakasti noita, kuten varmasti tulisi rakastamaan myös Myrskyvaahteran kissoja toivoen muodostavansa oman perheen vielä myöhemmin.
"Nyt tosiaan halusin palata, koska kaipasin kansaa ja muitakin sekä haluan seurata unelmiani", tuo selitti hiukan hermostuneena heilauttaen häntäänsä. Mielessään vihersilmä kuitenkin hiukan jopa moitti itseään, koska oli taas kerran hermostuneena ja innoissaan selittänyt heti kaikkea antamatta kaksikolle niin paljoa puheenvuoroa.

//Heli//

Taimiorava oli pitkään hiljaa, katseli vain päällikköä, ennen kuin palautti pehmeän katseensa kahteen pentuun, jotka olivat yhtenä kasana.
''Pentujen selviämisen kannalta sinun tulisi päivittäin käydä täällä useammin, jotta voit imettää heitä. Kansassamme ei ole ketään muuta, joka voi heistä huolehtia'', parantaja muistti hiljaa, asettaen tarkemmin lehtiä pentujen yllä olevien kaislojen päälle ja kääntyi sitten kokonaan päällikkönsä puoleen. ''Minusta meidän ei pitäisi antaa heitä pois. Oletko ajatellut, miten voit kohdata heidät mahdolliset taistelussa tai kokoontumisessa? Et voisi puhua heille, et lähestyä heitä. Eikö heidän olisi parempi olla täällä?'', Taimiorava kysyi.
Hän ei kuitenkaan ollut huomannut, että kuorsaavan Siilensurun kuorsaus oli päättynyt ja tämä varovasti lähestyi kaksikkoa, hännänpää jännittyneenä vääntyillen. Taimiorava säpsähti toista, kun huomasi toisen olevan hereillä pimeässä.
''Miksei Tuulentähti hankkisi itselleen kansasta vain kumppania, jonka kanssa voisi teeskennellä, että pennut ovat heidän yhteiset?'', parantajaoppilas kysyi, Taimioravan räpytellessä hölmistyneenä silmiään. Siilensuru ymmärsi selvästi tilanteen vakavuuden.
''Se voi olla vaikeaa, kolli kuitenkin huomaisi, etteivät pennut olisi oikeasti hänen. Tuskin kukaan haluaa valehdella. Sitä paitsi Riitasoinnulle on vaikeaa valehdella'', Taimiorava rypisti otsaansa.
''No entäpä jos pennut vie johonkin kauas, ettei heihin voisi enää törmätä, ei taistelussa eikä muussakaan?'', parantajaoppilas kuiski ja änki Taimioravan ohitse katsomaan kaksikkoa.
''Ne eivät välttämättä selviäisi pitkää matkaa edes kannettuina, eikä meidän tiedossamme ole mitään paikkaa, johon ne viedä'', Taimiorava tuhahti.
''Kaksijalkalaan heidät voisi ehkä viedä?'', Siilensuru naukaisi, Taimioravan inhosta pörhistäessä turkkiaan.
''Usvajoki tarvitsee pentuja, täytyy olla jokin keino, jolla saamme kansan vakuutettua, ettet ole pettänyt heidän luottamustaan pariutumalla Vaahterakynnen kanssa'', Taimiorava mutisi.
Siilensuru kohautti lapojaan ja ihasteli pentuja itsekseen huokaisten.
''Miten ajattelitte selittää tilanteen Riitasoinnulle?'', Siilensuru hymähti ivallisesti, Taimioravan pudistaessa päätään tietämättä vastausta. Varapäällikkö kaivaisi kyllä totuuden vaikka miten.

Päällikkö kykeni pitäkään pettymystään edes hivenen piilossa, kun Helmitassu kertoi, ettei Myrskysielu olisi tämän mukana, vaan koko muu perhe olisi jossakin maailmalla mieluummin. Oliko varapäällikön tehtävä ollut kuitenkin kunnioitetulla Myrskysielulle ollut liikaa? Hiekkapyörre oli erikseen toivonut voivansa toisen nimittää, vaikka mutkien kautta Raadelmatähdestä olikin tullut tämän seuraaja. Sitä ajatellessaan kolli hetkeksi sulki silmänsä, mutta avasi ne sitten pian.
Huurretassun ääni Usvapolun kanssa lähestyi ja varapäällikkö pian kertoikin aikeistaan matkata Kuulammelle oppilaansa ja Kilpikonnatassun, sekä Yönkotkan kanssa. Raadelmatähti hetken empi toisen lähettämistä matkaan, tällä olisi kuitenkin vielä haavoja, naarmuja ja ruhjeita hoidettavanaan. Mutta Usvapolun olemus vaikutti jo valmiilta matkaan, joten päällikkö myöntyi.
''Tervetuloa takaisin kotiin Myrskyvaahteraan, Helmitassu'', Raadelmatähti palautti katseensa uuteen, tai oikeastaan vanhaan tulokkaaseen, väläyttäen rauhallisen, mutta kohteliaan hymyn nuorelle oppilaalle. Sen sanottuaan kolli kutsui Huurretassua lähemmäs merkittävästi, oppilaan ehkä jo aavistaessa, että loppuarviointi olisi pian tassuilla.
''Oppilaallani Huurretassulla on tänään alkamassa loppuarviointi. Hänen tehtävänään on tutustuttaa sinulle leirimme, valmistella kanssasi sinulle peti, kuljettaa sinut reviiriemme rajat ja saalistaa kanssasi jotakin. Olet ollut vielä silloin pentu, kun Myrskysielu lähti kansastamme, joten vaikka leiri on varmasti sinulle tuttu, ulkopuolinen maailma ja leirissä käytäntömme voivat olla vielä vieraita'', Raadelmatähti naukui ja katsahti ylpeästi Huurretassuun.
Hän halusi Huurretassulle antaa mahdollisuuden näyttää kaiken, aivan kaiken mitä hän osaisi, mitkä tiedot hän tuntisi ja käytännöt osaisi opastaa. Raadelmatähti halusi, että Huurretassusta tulisi yksi Metsänärhen pentujen mestari, jotta varmasti hyvän kasvatuksen ja koulutuksen saanut kissa voisi ohjeistaa Metsänärhen jälkipolvet paremmalle polulle, ettei tämän pennuista tulisi isänsä tai setänsä kaltaisia.
''Aloittakaa, kun olette valmiita'', Raadelmatähti hymyili ja lähti siirtymään kohti saaliskasaa, aterioidakseen isänsä Seittisiiven kanssa siihen asti, että oppilaat poistuisivat leiristä. Hän kuitenkin joutui väistämään, kun Orapihlajapentu kirmasi hänen tassujensa välistä kohti Huurretassua pomppien, kiljuen ja hihkuen.
''Olit niin mahtava viimeksi Kuhmutassu! Olisit yksin voinut rökittää Metsänärhen! Ja me juoksimme kuni kaksi tuulispäätä keskelle taistelua! Olimme tosi nopeita!'', Orapihlajapentu miukui innoissaan, hyppelehtien Helmentassun ja Huurretassun ympärille. Ennen kuin pennun askeleet hidastuivat ja tämä kurtisti kulmiaan Helmentassulle, kurkotti päätään ja nuuhki toista kohden. ''Kuka tämä on?'', Orapihlajapentu kohotti kulmaansa Huurretassua kohti ja osoitti tassullaan Helmentassua.
''Hän haisee hassulle... Minä olen muuten Orapihlajapentu!'', nuorukainen kovensi loppua kohden innokkaana ääntään ja hymyili leveästi Helmentassulle.

//Masi
Usvapolku oli pessyt vielä hieman karheaa turkkiaan, joka oli saanut Metsänärheltä osumia taistelussa edeltävänä päivänä. Hän oli myöskin nukkunut vain hyppysellisen, sillä oli todella huolissaan Hiirenpolusta, joka oli aivan apeana pelkästään maannut tähän päivään saakka. Kyllä varajohtaja oli saanut haavoihinsa hoitoa, mutta silti enon käytös oli hänelle omituista, sekä huolestuttavaa. Myös kansalaisten epäilevät ja vihaiset ajatukset saivat naaraan voimaan hieman huonosti, sillä hän ei tiennyt miten kohdata näitä ilman Raadelmatähden ajatuksia. Lopulta toista kuultuaan Usvapolku kääntyi kohtaamaan johtajan katseen pestyään omaa selkäänsä Metsänärhen osumien puhdistuksen myötä.

“Vaikka se on Hiirenpolulle tuskallista, en tahdo että kansassamme voi käydä noin uudestaan”, naaras hiljaa myöntyi tämän ajatuksiin ja räpäytti silmiään pari kertaa kohti pimeää pesää vierellääån, ennen kuin käänsi sen takaisin kohti Raadelmatähteä. Johtaja oli lopulta kohdannut koko asian kylmän viileästi, vaikka Usvapolku saattoi erottaa tästä huolen kansaansa kohtaan, sekä vihan poikia kohtaan. Ei tämä hänellekään varmasti olisi helppoa. Lopulta johtajan käskiessä varajohtajaansa järjestää partioita Ilvesharhan etsimiseen, sinisilmäinen naaras nyökäytti hymyillen tälle päätään. Äkkiä punertava kolli livahti hänen viereltään kohti leirin suuta, jossa tuttu nuorehko hahmo lähestyi Lumivuokon kera. Hymy kohosi naaraan huulille, kun Usvapolku tunnisti Myrskysielun tyttären. Vaikkei Myrskysielun hahmoa näkynytkään lähimain. Hetken varajohtaja tarkkaili leiriä ja kurkisti vielä pesään, jossa Orapihlajapentu sekä Servaalipentu tarkkailivat Servaalipennun haavoja. Niin innostuneita, vaikka kokivatkin pahoja kokemuksia. Hiirenpolun lamaantunut hahmo näkyi vain varjona jossain pesän reunoilla. Usvapolku huokaisi ja kohosi käpälilleen askeltaen kohti soturien pesää hieman ontuen toista etukäpäläänsä.

“Kävisitkö Aurinkokajo yhdessä Salamataivaan ja Pelonlohdun kanssa kiertämässä Usvajoen viereistä rajaa ja sen lähistöä. Olkaa varuillanne Ilvesharhan sekä Metsänärhen hajun kanssa. Kumpaakaan heistä ei haluta tavata reviirillämme enää”, naaras naukui hiljaa ja merkitsevästi ja antoi partion lähteä leiristä matkalleen. Tuo vielä tarkkaili ympäristöään ja törmäsi Aaveenkuiskeen tuon kulkiessä varajohtajan takaa. “Hei! Ehditkö käymään pienellä partioinnilla Kuuratassun sekä Saniaismeren kanssa? Kiertäkää toinen reuna reviiristämme, kun Aurinkokajon partio tutkii Usvajoen puolta. Jos löydätte Ilvesharhan tai Metsänärhen hajua, paikantakaa haju. Heitä ei kumpaakaan tahdota nähdä enää maillamme”, Usvapolku naukui naaraalle ja toisen mietteliäästi korviaan väräyttäen tämä lopulta nyökäytti päätään ottaen oppilaansa sekä metsästäjän mukaansa ja poistuen leiristä. Usvapolku jäi katselemaan tilannetta Helmeitassun kanssa, ja ei kuullutkaan kun Huurretassu oli astellut hänen luokseen. Pieni naaras nojasi emonsa turkkia vasten ja lopulta kohotti katsettaan emoonsa.

“Minulla on kohta loppuarviointini! Ja Kuulammella käynti oli ihan mahtavaa!” hän hihkaisi ja Usvapolku räpäytti silmiään pari kertaa hämmästyneenä. Hän oli aivan unohtanut! Äkkiä hän nuolaisi pariin kertaan rakastavansi tyttärensä poskea ja kehräten jäi tätä katselemaan.

“Miten siellä meni? Oletko valmis näyttämään Raadelmatähdelle miten hurja soturi olet?” hän kehräsi toiselle. Huurretassu röyhisti rintaansa ja nyökytteli päätään karvatupsujen heiluessa tämän pienten sarvien ympärillä. Miten herttainen hänen tyttärensä olikaan vaikka oli saanut elämäänsä erikoisen lisän.

“Minusta tulee vielä paras soturi katso vain!” hän naukui innoissaan ja lähtikin sitten äkkiä kutsuvan Ututassun luo harjoitellakseen taisteluliikkeitään. Sitten yhtäkkiä Usvapolku tajusi oman oppilaansa Tulitassun sekä tämän siskon Kilpikonnatassun käynnin Kuulammella. He olivat juuri täyttäneet tarpeeksi, jotta voisivat käydä tapaamassa esi-isiä, tai saamassa ennustuksensa. Kohta heitäkin seuraisi loppuarviointi ja nuorukaisista tulisi sotureita. Sitten Usvapolun mieleen tuli Pilvenlumo, kaksikon emo, joka oli kuollut lopulta pelastaessaan pentujaan mäyrältä. Syvä huokaus karkasi tämän kurkusta ja lopulta Usvapolku katseli ympärilleen etsien sekä sisaruksia, sekä vapaaehtoista mukaansa. Lopulta Yönkotka kohosi soturien pesästä ja Usvapolku kutsui tätä hännän heilautuksellaan.

“Lähdetkö kanssani Kuulammelle viemään Tulitassun sekä Kilpikonnatassun saamaan enteensä Kaiulta?” kermansävyinen naaras tokaisi ja sai hyväksyvän nyökkäyksen naaraalta, jonka suunpieleen kohosi vieno hymy. Tuolla ei ollut vielä omaa oppilastaan, joten varmasti naaras viihtyisi matkalla. Varajohtaja lopulta kohosi käpälilleen ja antoi Yönkotkan mennä etsimään oppilaita samalla kun hän lähestyisi Raadelmatähteä. Nopeasti Usvapolku kosketti kollin lapaa hännällään ja hiljaisella äänellä kertoi tuolle suunnitelmansa, johon päällikkö hetken mietinnän jälkeen nyökäytti päätään rauhallisesti(?). Hän turkki viistäen toisen turkkia erkaantui Helmitassun tapaamisesta ja löysi pian katseellaan Yönkotkan, jonka seurassa kaksi oppilasta jo innoissaan pörhistelivät turkkejaan.

“Oletteko valmiita?” Usvapolku naukui silmät kirkkaina.

//Masi
Tuulentähti painoi kiitollisena korviaan parantajalle, ja katseli hetkisen pentuja, ennen kuin Taimiorava nappasi kaksikon suuhunsa ja lähti viemään näitä kohti leiriä. Emon vaistojen herätessä tuo raapaisi kylmää maata allaan toisen viedessä hänen pentunsa, mutta Tuulentähti hyvin tiesi, että tämä oli ainoa vaihtoehto. Hän painoi päänsä kohti kantoa, nakkasi oksan käpälällään kauemmas ja hengitti pariin kertaan syvään viileää sateista ilmaa. Hän nyyhkäisi lopulta ja käpälällään hieraisi poskelleen syntyneet kyynelet ennen kuin kohosi varovasti jaloilleen. Tämä olisi hänen kestettävä, se oli hänen oma virheensä. Kuitenkin epäilys sekä pelko velloivat hänen sisällään kun harmaa naaras lähti askeltamaan kohti matalaa lampea, joka oli järven vastakkaisessa suunnassa. Hän katseli hetken aikaa ympärilleen, mutta lopulta tuon katse vain jäi lammen pintaan jonka reunamalle hänen käpälänsä pysähtyivät. Musertunut sekä surumielinen hahmo katseli häntä vastaan, ja Tuulentähden oli pörhistettävä turkkiaan ja peräännyttävä hetkeksi rauhoitellakseen itseään. Miten hän voisi palata leiriin tämän näköisenä? Tuo murahti itselleen ja säälilleen, vaikka kova ikävä ja suru yhä pitivät hänestä kiinni. Miten hän voisi päästää irti pennuistaan? Miten hän voisi koskaan nauttia elämästä ilman näitä? Tuulentähti istuutui alas lammen reunalle, laski käpälänsä kylmään veteen ja pyyhkäisi sillä naamaansa. Kylmä viima iski heti hänen märkiin kasvoihin, ja lopulta johtaja askelsi käpälillään lampeen pyyhkien koko turkkinsa, kaiken musertuneen kaaoksen turkiltaan, jättäen lampeen vain sekoittunutta vettä, johon uudet sateenpisarat ropisivat. Viimein hän pudisteli turkkiaan ja lähti askeltamaan ilmaa maistellen takaisin kohti leiriä.

Leirin ääniä kuullessaan harmaa raitainen naaras pörhisti vielä turkkiaan, kohotti leukaansa ja yritti saada itsensä näyttämään hyvinvoivalta eikä musertuneelta epäonnistuneelta johtajalta. Hän asteli sisään leiriä ympäröivistä kaisloista ja tervehti sen reunalla juttelevia kissoja sitten suunnaten kohti Taimioravan pesää. Sitten hän voisi keskittyä kansan hyvinvointiin, yrittää käydä metsästämässä jos ei olisi niin kuin suuri mäyrä ilman hajuaistia kaiken kokemansa jälkeen. Mutta ensin hänen oli kohdattava parantajansa, ja mahdollisesti hänen oppilaansa. Tuulentähti pisti päänsä sisään pesään ja ilman ääntäkään hän lähestyi Siilensurun ohi Taimioravaa, joka oli makuulla pesän taaimmaisessa reunassa. Tuo hetken silmäili toista, ennen kuin nyökäytti päätään ja varovasti lähestyi toista naukumatta mitään. Pitäisikö hänen sanoa jotain? Miten hänen pitäisi olla nykyään parantajansa kanssa? Hän luotti naaraaseen, ja aina tahtoisi luottaa tähän. Kuten Riitasointuunkin. Miten hän voisi kertoa varajohtajalleen tästä? Kyynelet alkoivat kohota hänen silmiinsä, mutta vettä valuva naaras ne räpytteli pois ja kohtasi Taimioravan katseen.

// Masi

Naaras seurasi valkeaa nuorta soturia hiukan syvemmälle leiriin vieno hymy kasvoillaan. Eniten tuo oli pelännyt sitä, miten muut ottaisivat entisen kansan kissan uudestaan joukkoihinsa. Olihan tuo oikeastaan kääntänyt selkänsä heille, kun oli loppua perhettään seurannut. Helmitassu kuitenkin vilkuili aina välillä Lumivuokkoa hymyillen toisen lämpimälle vastaanotolle, vaikka keskittyikin tutkimaan tuttua leiriä enemmin kuin kuuntelemaan, mitä naaras kertoi Myrskyvaahteran asioista. Välillä Helmitassu nyökäytti päätään merkiksi siitä, että kuuntelisi tuota, vaikka oikeasti tuon innosta loistavat vihreät silmät vilkuilivat ympärillä olevia kissoja. Hän osasi nimetä monia heistä, joka toi naaraalle jopa kotoisan olon jo heti kättelyssä.
Hänen katseensa kuitenkin lopulta pysähtyi askelmien myötä Raadelmatähteen, joka oli ilmeisesti myös huomannut entisen kansan kissan. Helmitassu painoi päätään kunnioittavasti ja heilautti häntäänsä hiukan jopa hermostuneena, varsinkin kun tuo otti hänen isänsä puheeksi.
"Valitettavasti Myrskysielu jäi vielä muiden kanssa, toivon tosin hartaasti hänenkin liittyvän myöhemmin takaisin", Helmitassu naukui hiljaa ja siristeli osin pahoittelevasti silmiään päällikön suuntaan. Helmitassu ei yhtään ihmetellyt, että hänen isäänsä ikävöitiin, ikävöihän naaraskin tuota ja koko muuta perhettään. Kansakin varmasti ikävöi kollia, olihan tuo tunnettu sekä myös ymmärrettävästi kunnioitettu soturi kansassa. Hiukan se sai myös Helmitassun painamaan korviaan alaspäin, ei naaras ikinä varmasti tulisi olemaan isänsä veroinen soturi.
"Mutta Lumivuokko on oikeassa...haluaisin palata kansan pariin", Helmitassu naukui hiljaa, hiukan hermostuneena asiasta. Hänen sydämensä hakkasi rinnassa, mutta tuo loi silti lämpimän hymyn kahdelle nuorelle soturille, jotka ainakin tuntuivat olevan iloisia Helmitassun takaisin tulosta. Juuri noiden kahden vastaanotto oli se, joka sai naaraan haluamaan takaisin vielä enemmän. Kaikki olisi enää Raadelmatähden tassuissa. Kelpaisiko tuolle Myrskysielun tytär riveihinsä, vai olisiko tuo turhautunut enemmin siihen, että joutui tyytymään ainoastaan Myrskysielun verta omaavaan nuorukaiseen? Hiukan Helmitassu koitti vilkuilla päällikön suuntaan silmiään siristellen, vaikka häntä jopa ahdisti kohdata toisen katse ja päätökset.