//Masi
Tuulentähti kuunteli rauhallisesti miten Aurinkoroihu kertoi hänelle koonnin Myrskyvaahteran rajalta, ja lopulta kertoi kollin voivan poistua syömään ja valmistautua muihin tehtäviin. Olisi hyvä kuulla, ettei rajalla olisi enää muuta, mutta jos Metsänärhi näytti noin pahalta, mitä siellä oli oikeasti käynyt? Joku pentu olisi kuollut, ja kolli näytti tuolta? Entä missä tuon veli sitten olisi. Pieni huoli alkoi kalvaa naaraan mahaa kun hän tarkkaili huolestuneena parantajien pesän suuntaan, kunnes kohosi käpälilleen ja lähti askeltamaan kohti pesäänsä. Kuitenkin äkkiä hänen vierelleen saapui Riitasointu häntä huolesta nyppien parantajien pesältä. Pieni pelko kohosi hänen kurkkuunsa, mutta tuo yritti kuunnella toista rauhallisesti, kunnes hänen pelkonsa toteutui aivan hänen silmiensä edessä. Riitasointu oli nähnyt pennut! Ilma takertui hänen kurkkuunsa ja Tuulentähden silmissä välkähti pelko sekä epävarmuus. Mutta Riitasointu katseli aukiota, varmaan varmistaakseen ettei kukaan heitä kuulisi. Tuulentähti äkkiä käänsi katseensa toisaalle ja heilautteli häntäänsä ahdistuneena takanaan. Miten hänen tulisi kertoa toiselle? Lopulta naaras nielaisi kovan palan kurkustaan hengen alkaessa kiertää taas normaalisti. Miksi olisi Riitasoinnun käytävä pesässä ja löydettävä heidät nyt! Johtaja alkoi kalvaa maata käpäliensä alla kynsillään, kunnes hän asteli tomerasti Riitasoinnun nenän alta ohi kohti pesäänsä hännällään vetäen toista mukanaan. Ei kai tässä olisi muita vaihtoehtoja. Hän vilkaisi huolestuneena vihertävillä silmillään taakseen kohti seuraavaa naaraasta, kun tuo lopulta laskeutui kannon alle omaan maanalaiseen pesäänsä, jossa ei varmasti olisi muita silmiä, muita kuuntelijoita. Varmaan olisi parasta kertoa kaikille, jos pennut jäisivät kansaan. Mutta jokin kertoi johtajalle, ettei niin tulisi käymään. Harmaa naaras istuutui pedilleen ja odotti että Riitasointu pääsisi istumaan myös, tuntien jo miten tämän kyselevä katse tapittaisi häntä tiukasti odottaen vastausta. Odottaisiko Riitasointu hänen vastaustaan? Tuo kerran oletti pentujen emon olevan Taimiorava! Muttei hän voisi sellaista koskaan tehdä. Ei Taimiorava.

“Riitasointu”, Tuulentähti aloitti hiljaa katsellen käpäliään, jotka nätisti oli asetettuna pedin reunamalle. “Pennut eivät ole Taimioravan”, hän huokaisi ja kohotti varovasti katsettaan pikkuhiljaa. Hänen epätoivoinen katseensa kohosi maasta kohti Riitasoinnun silmiä, eikä hän voinut olla pitämättä suoraa naamaa tai piilottaa tunteitaan. Kyynelet kohosivat hänen silmiinsä ja oitis hänen piti haukata happea suunsa kautta, kun sanat sekä ilma jäivät hänen kurkkuunsa kiinni. “En ole puhunut totta sinulle. Tai koko kansalle. Olen piilotellut tätä asiaa, jota ei olisi edes pitänyt tapahtua”, viimeiset sanat jäivät vain kuiskaukseksi ilmaan, kun Tuulentähden pää putosi rintaan ja kyyneliä putosi maahan. Eiköhän Riitasointu voinut jo arvata.

“Pennut ovat minun, Riitasointu”, tämä parkaisi. “Minä olen rikkonut joka ikistä lakia tässä metsässä”, hän ynähti ja painoi kärsien korvansa päätään vasten sulkien silmänsä voidakseen välttää pettyneen ystävänsä polttavan katseen. Pitäisikö Riitasointu häntä enää edes ystävänään, kun hän ei voinut toiselle asiaa kertoa niin kuin se olisi. Varmasti naaras olisi häntä vihannut myös, mutta olisiko tuo myös auttanut ystäväänsä ennen pentujen tuloa? Varmasti hän vähemmän auttaisi häntä nyt, kun Tuulentähti oli ensin pidätellyt totuutta toiselta.

“Olen pahoillani Riitasointu”, harmaa naaras painui kasaan olkien pudotessa alas ja jokaisen ryhdin sekä ylpeyden rippeen irrotessa hänen turkiltaan. Pelkkä petturi loppujen lopuksi kansalleen.

//Masi
Varapäällikkö varovasti silitteli Tulitassun selkää, kun naaras oli saanut vihdoin unen päästä kiinni kaiken kokemansa shokin ja kivun jäljiltä. Hiirenpolku oli yrittänyt hoitaa toista parhaansa mukaan, mutta tällä hetkellä kaikki näytti niin epäselvältä. Hiirenpolku oli saapunut äsken takaisin Toivontassun luota, ja toisen olemus oli kireä sekä vaisu. Mutta lopulta hän kertoi siskontyttärelleen mitä miettisi. Hieman yllättyneenä tuo siirsi sinisen katseensa kolliin, ja lopetti hännällään silittämisen Tulitassun selkää ja istui hiljaa Hiirenpolun vierellä, hieman jopa kehollaan kallistuen toista kohden turkin koskettaessa enonsa turkkia.

“Kerron Raadelmatähdelle”, hän naukui hiljaa ja siirsi katseensa kollista pesän suulle, josta hyvinkin äkkiä Kilpikonnatassu juoksi sisään. Heidän matkansa oli ollut lyhyt, tai sitten he olivat olleet nopeita. Aika olisi myös voinut juosta parantajan pesässä, jossa myös Orapihlajapentu sekä Servaalipentu olivat emonsa hellässä huovassa pesän toisella puolen. Usvapolku huokaisi ja painoi päätään apeana, kun Hiirenpolku alkoi kertoa nuorelle naaraalle sisarensa vointia. Lopulta myös Yönkotka ilmestyi ja kertoi tahtovansa loppuarvioinnin Kilpikonnatassulle, Usvapolku yllättyneenä räpäytti silmiään ja vilkaisi lopulta hieman tuomitsevasti soturiin. Ehkä olisi vielä aikaista, vasta tuo olisi käynyt Kuulammella ja nyt Tulitassu makaisi parantajanpesässä. Mutta hän sitten laski katseensa ja surullisena kosketti Tulitassun selkää taas hännällään.

“Hän varmasti tulee toipumaan parhaalla mahdollisella tavalla sinun tuellasi. Emme vielä tiedä hänen tulevaisuudestaan mitään. Parempi mennä päivä kerrallaan”, Usvapolku yritti rauhallisesti kertoa Kilpikonnatassulle tämän katseessa huolta sekä murhetta, mutta myös tukea oppilasta kohtaan. Ehkä vielä joku päivä kaksikko voisi jollain tapaa viettää yhdessä päiviään. Paremmalla tavalla kuin nyt. Varapäällikkö lopulta päästi ilmoille suuren haukotuksen ja painoi sitten päätään apeana.

//Wilma, Masi
Huurretassu katseli iloisena silmät säihkyen Helmitassua ja heilautti häntäänsä punastuneena, kun ystävä vielä kehujen lisäksi iski hänelle silmäänsä. Tuo väräytteli viiksiään ja naurahti lopulta hiljaa tyytyväisenä heidän yllättävään hyvään yhteyteen. Vielä hän vilkaisi toista silmäkulmastaan, ennen kuin hidasti vauhtiaan lähestyvän saalispaikan juurella. Hän höristeli korviaan ja maisteli ilmaa tuntien tuoreen riistan juoksua joka suunnalla. Paikka olisi aivan loistava, ja he voisivat tuoda paljonkin riistaa takaisin leiriin! Huurretassu katseli miten Helmitassu kertoi loukkaavansa käpälänsä kaksijalan esineeseen, ja kivun empatia loisti tuon kasvoilta, kunnes lopulta Helmitassu piristi tunnelmaa kertomalla olevansa kömpelö. Se sai toisen viikset värisemään ja Huurretassu lopulta nyökytteli päätään.

“Täällä on paljon hiiriä sekä päästäisiä, joten ole varuillasi jos jokin lähteekin minua karkuun suoraan sinua kohden. En ole käynyt tässä hiirenkorvan alkaessa lämmittää maata, joten pesä voi tulvia riistalla”, hän supatti hiljaa toisen viereltä ja sitten häntäänsä hiljaisuuden merkiksi heilauttaen lähti saalistusasennossa askeltamaan lähemmäs kohti pensaanalta kumpuavaa hiiren ylivoimaista tuoksua. Maa tärisi hiirien leikkiessä hänen käpäliensä alla, ja oksat alkoivat väristä, kun hiirulaiset pistivät nokkansa ylös pensaanalta. Huurretassu näki pensaan toiselta laidalta miten yksi pinkaisi ruohikolle tutkimaan syötävää, kun toisen pää vielä keikkui pensaan oksien välissä. Huurretassu jännitti takajalkojaan ja tarkkaili pensaan alimpia oksia niiden värähtelyn varalta, ennen kuin lopulta loikkasi eteenpäin, kynnet esillä ja suu pienesti raollaan. Hän iski kyntensä kiinni pensaan alla olevaan hiireen, se vinkaisi kivuliaasti lopulta kuollen naaraan kynsiin, ja sen viereltä loikkasi eteenpäin toinen, johon Huurretassu iski hampaansa sen lentäessä hänen naamansa edestä. Mutta ruohikolla ollut hiiri pinkaisi oitis eteenpäin kohti toista oppilasta, joka piileskeli puun rungon takana, oletettavasti valmiina kuten Huurretassu oli kehottanut. Hiirulaisten vinkuna pensaan alla sai sen tärisemään, ja lopulta niitä pinkoi runsain määrin ruohikossa eteenpäin. Huurretassu tiputti suustaan ja kynsistään hiiret ja loikkasi heti muiden jo pikkuisen pulskistuneiden perään kynsien maata, ruohoa sekä lopulta parin hiiren turkkia. Ne vinkuen juoksivat eri suuntiin ja Huurretassu iski käpälänsä lujaa kahden hiiren selkään, tappaen ne sitten nopeilla puraisuilla, jääden sitten hengästyneenä katsomaan takaisin kohti pensasta, johon oli tiputtanut aiemmat hiirensä.

//Heli, Wilma //

Varapäällikkö oli lähtenut kiertämään Tomusielun ja Aurinkoroihun kanssa rajoja, kaksi kokenutta soturia ja vahvaa sellaista kulkivat pienen varapäällikön takana. Kolmikko nuuski ilmaa ja maisteli pensaikkoa, Metsänärhi oli valuttanut valkeaan lumeen paljonkin verta ja tämän matkan teko leirin lähelle asti oli selvästi ollut todella vaivalloista. Merkkejä ei kuitenkaan näkynyt siitä, että tätä olisi seurattu ja partio pyörähti aina Myrskyvaahteran rajan tuntumassa.
''Uskotko todella sen mitä Metsänärhi sanoi?'', Aurinkoroihun matala, mutta tyyni ääni kysyi, kun tämä seisahtui varapäällikön vierelle katselemaan rajoja. Verta oli paljon rajallakin, ihan kuin Metsänärheä olisi jahdattu.
''Minä voin uskoa mitä tahansa Raadelmatähdestä ja Myrskyvaahteran kissoista'', Riitasointu murahti toiselle. ''Eiväthän he olisi halunneet enää palauttaa Lounatuulta kaan, kun he löysivät tämän pentuna harhailemasta rajan ylittäneenä'', varapäällikkö muistutti, Aurinkoroihun hymähtäessä mietteliäänä.
''Ei jälkeäkään Myrskyvaahteran kissoista heidän rajansa tuntumassa'', Tomusielu naukui ja laskeutui puusta alas muun partion luokse.
''Palataan leiriin, täällä on rauhallista'', Riitasointu myöntyi, ja lähti johdattamaan kaksikkoa mukanaan kohden leiriä takaisin.
''Ehkä meidän silti pitäisi tätä osaa haravoida nyt tiheämmin. Etenkin, jos Metsänärhi jää pidemmäksikin aikaa, Myrskyvaahtera voi haluta hänet vaikka takaisin'', Aurinkoroihun viisas ääni naukui.
''Mitä sitten ikinä tapahtuikin, toivottavasti emme joudu häntä suojelemaan'', Riitasointu murahti, Tomusielun mulkaistessa varapäällikköä. Tomusielukin oli tullut Taivaanliekkien kansasta, eikä ollut puhdasverinen, jonka takia hän koki Metsänärhen tilanteen koskettavan itseään enemmänkin. Kuitenkaan kaksikko ei alkanut nälviä toisiaan, vaan marssivat takaisin leiriin.
Ei Riitasoinnulle ollut sillä väliä olisiko joku puhdasverinen. Mutta Metsänärhi oli ennen ollut Imperiumissa ja olisi vielä Raadelmatähden poika, epäilykset kalvasivat häntä. Hän lähti askeltamaan leirin poikki mennäkseen parantajienpesään, samalla kun Aurinkoroihu huomasi Tuulentähden ja meni kertomaan tälle, ettei ollut jälkeäkään Myrskyvaahteren kissoista tai muutenkaan mitään oikeastaan tapahtunut rajoilla.
Riitasoinnun astuessa pesään, Metsänärhi oli yrteistä jo turrutettu uneen. Tämän vammoissa oli haisevia yrttejä ja seoksia, ja Taimiorava istui tämän vieressä, nyppien tassuistaan irti kynsiin kietoutunutta ylimääräistä seittiä. Siilensuru paineli sammalta mukavasti Metsänärhen pään alle ja tarkkaili kollia mietteliäänä.
''Mikä tilanne teillä täällä on?'', Riitasointu naukaisi, ja huomasi Taimioravan säikähtävän häntä. Taimioravan korvista toinen oli epävarmasti taaksepäin, kun tämä suoristautui tervehtiäkseen siskoaan.
''Hy-hyvin! Hän lepää nyt, vaikka puhelikin sekavia. Eiköhän hän tuosta selviydy'', naaras hymyili. ''Haenpa valmiiksi hänelle märkää sammalta, mene sinä vaikka syömään jotakin'', Taimiorava lisäsi hymyillen ja kääntyi kannoillaan, poistuen pesän sivulla olevasta onkalosta varastoilleen. Siilensurua joku oppilas kutsui pesän ulkopuolella ja tämä kipitti katsomaan, kuinka ontuen Esikkotassu roikotti etutassuaan. Siihen oli takertunut piikki ja oppilas huusi kovaanääneen, kun Siilensuru nyppäsi sen irti. Hän tarkasti oppilaan tassuja, kun Riitasointu istuutui Metsänärhen vierelle ja tarkkaili kollia.
''Toivottavasti sinä puhut totta, etkä yritä käyttää Usvajokea eduksesi'', Riitasointu mutisi toiselle itsekseen, kunnes hänen korviinsa kantautui kiljahdus. Se oli hyvin hento, pieni ja heiveröinen huudahdus. Naaras pörhistyi ja loi katsettaan läpi tyhjiin peteihin.
''Kömpelys, miten sinä nyt sinne joudut?'', topakka pienen kissan ääni supatti tiukasti. Riitasointu höristi hämmentyneenä korviaan ja jatkoi matkaansa pesää pidemmälle, huomaten erään pedin päällä suuria ja neulasten täyttämiä oksia, sekä sammalta. Sen kolosta kurkotti pentu pedin ulkopuolelle, ja ulkopuolella nokallaan makasi pienempi naaras pentu. Tämä nousi tökerösti istumaan ja pyyhkäisi nenäänsä.
Kaksikko kohotti hitaasti katseensa varapäällikköön, joka sanattomana tuijotti pentuja takaisin.
Naaras pentu kääntyi nopeasti ympäri ja yritti raapimalla päästä takaisin petiin, veljensä viereen piiloon, mutta tämän kynnet vain liukuivat ja tämä kellahti takamukselleen Riitasoinnun eteen. Varapäällikkö joutui tuuppaamaan itseään, että nappasi pennun hampaisiinsa ja nosti tämän veljensä vierelle petiin. Hän jäi hämmentyneenä katsomaan kaksikkoa, jotka katosivat oksien ja neulasten alle.
Pennut tuoksuivat Usvajoelta ja parantajien yrteiltä, koko pesältä. Keiden pentuja nämä olivat?
Taimioravan hyräily sai Riitasoinnun liikkeelle ja hän poistui ripeästi pesästä. Olivatko ne todella Taimioravan pentuja? Salasiko hänen sisarensa tällaista? Riitasointu vilkaisi lapansa ylitse pesään ärtyneenä, mtuta myös huolestuneena. Soturinlain vastaista, ja hän ei katsoisi sitä edes omalta sisareltaan! Hänen oli heti puhuttava Tuulentähden kanssa, ja naaras loikkasikin nopein askelein eteenpäin, kulkien aukion poikki kohden Tuulentähteä, pitkä häntä nyppien.
''Tuulentähti, ehditkö puhua hetken kanssani?'', Riitasointu naukui hiljaisesti, siristellen silmiään ympärilleen, ettei kukaan kuuntelisi heitä. ''Taimioravalla on pentuja parantajienpesässä. Hän on tainnut rikkoa soturilakia ja Kaiulle antamaansa valaa..'', Riitasoinnun ääni alkoi muuttua jännittyneeksi murinaksi, kun tämä istuutui Tuulentähden vierelle ja puhui todella hiljaa. Hän ei kuitenkaan halunnut, että koko kansa kuulisi hänen sisarensa tekosista.

//Heli//

Kilpikonnatassun ja Yönkotkan palattua leiriin, Kilpikonnatassu kiiruhti aukion poikki tervehtimättä edes Huurretassua ja hänelle tuntematonta toista oppilasta, jotka olivat juuri matkaamassa ulos. Hän kiihdytti askeleitaan ja rymisteli parantajienpesään sisään, jossa Hiirenpolku istui Tulitassun vierellä. Naaraan takajalat olivat täynnä mustelmia, ja ne eivät liikahtaneetkaan. Hiirenpolku oli levittänyt niihin salvaa, käärinyt hämähäkinseittiä ja yritti liikutella vielä nuoren oppilaan takajalkoja, mutta edes naaraan häntä ei heilahtanut. Se makasi pedissä kuin pudonnut linnun sulka.
''Hänellä on kovia kipuja, pudotus on vaurioittanut hänen hermostoaan ja alaraajojaan'', Hiirenpolun synkkä ääni kertoi, vaikka Kilpikonnatassu oli hetken luullut, ettei vanha sokea parantaja ollut edes huomannut häntä.
''Toipuuko hän?'', Kilpikonnatassun arka ääni kysyi, kun hän istuutui Tulitassun viereen, jonka kasvot tuoksuivat voimakkaasti yrteille. Tämä nukkui tasaisesti, mutta tuon korvat nykivät jatkuvasti ja etutassut polkivat maata kipukohtauksien voimistuessa.
''Pelkään pahoin, ettei Tulitassusta voi koskaan tulla soturia'', Hiirenpolku huokaisi raskaasti.
Kilpikonnatassun sydän jätti lyönnin välistä ja tämä jäi suurin, kauhistunein silmin katsomaan siskoaan. Ei. Ei!
''Entä metsästäjä? Tai parantaja?'', Kilpikonnatassu kysyi toiveikkaasti, Hiirenpolun luimistaessa korviaan.
''Hän ei kykene nousemaan jaloilleen, ei taistelemaan, ei juoksemaan. Hän voi raahata itseään, mutta etutassujen työ on silloin kannatella häntä, jolloin hän ei voi napata niillä mitään, puolustautua tai iskeä, edes kantaa marjoja'', Hiirenpolku vastasi hiljaa.
Usvapolun hahmon Kilpikonnatassu erotti vasta myöhemmin, kun naaras liikahti painaessaan surullisena päätään alas (?) Kilpikonnatassu puristi tuskaisena silmänsä yhteen.
''En anna hänen menettää toivoa, kyllä hänellä täytyy olla mahdollisuus jotakin muuta tehdä kuin vain liittyä vanhimpiin'', oppilas sihisi.
''Toivotaan niin, toistaiseksi tulevaisuus näyttää pahalta'', parantaja kuiskasi, Yönkotkan saapuessa myös pesään. Hän oli tainnut kuunnella hetken pesän ulkopuolella.
''Suorita Kilpikonnatassu loppuarviointisi huomenna, minä valvon sen. Sen jälkeen voit vetäytyä Tulitassua tukemaan hänen polkunsa kanssa'', Yönkotka naukui varovasti, Kilpikonnatassun värähtäessä.
Miten soturi pystyi vain ajattelemaan Kilpikonnatassun velvollisuuksia kansassa tai sitä, että hänestä pitäisi tulla pian jo soturi?! Hän halusi tulla soturiksi yhdessä Tulitassun kanssa! Kilpikonnatassu ei kuitenkaan sanonut mitään, painautui vain sisarensa kylkeen kiinni ja laski päänsä tämän selälle, ummistaen silmänsä.
Kaiku oli näyttänyt hänen tulevaisuudekseen verisen veden ja vihaisen Tulitassun. Hän tekisi kaikkensa, ettei Tulitassun tulevaisuus murskaantuisi. Heistä tulisi vielä sotureita!

//Heli//

''Hiirenpolku, voisimmeko me hetken puhua'', Toivontassu naukui hiljaa parantajienpesän suuaukolta. Parantaja käänsi korvansa tätä kohden, laski hetkeksi häntänsä Usvapolun lavalle ja kohosi sitten Tulitassun viereltä, kulkien varovasti Servaalipennun ja Orapihlajapennun ohitse, jotka makasivat parantajienpesässä yhdessä, Heinäperhon sukiessa varovasti Servaalipennun päälakea. Kolmikko oli Servaalipennun loukkaantumisen jälkeen jääneet parantajienpesään asustelemaan, vaikka Servaalipentu olikin toipunut hyvin. Mahdollisesti tälle jäisi karhunansasta vain ruma arpi jalkaan, muttei se hidastaisi tätä.
Kun Hiirenpolku kykeni aistimaan Toivontassun hermostuneisuuden, tämä kykeni jo arvaamaan mistä olisi kyse. Hiirenpolku istuutui oppilaansa kanssa sivummalle.
''Minä tuota..'', Toivontassu polki maata tassujensa alla, levittäen voimakasta pelkotuoksua. Hiirenpolun kääntäessä sokean katseensa kohden Toivontassua. Tätä hän oli jo ehtinyt pelätäkkin, mitä jos hänen saamansa uni oli totisinta totta. ''En usko, että parantajanpolku on minua varten'', Toivontassu naukaisi.
Hiirenpolku siirsi päänsä suunnan kohti aukiota ja pysytteli hiljaa.
Kyllähän se totta oli, Toivontassua kiinnosti enemmän riehua ja leikkiä muiden oppilaiden kanssa kuin keskittyä opettelemaan yrttejä. Tämä oli enemmän kiinnostunut harjoittelemaan taisteluliikkeitä Varjolumouksen kanssa kuin ottamaan vastuuta vanhimpien punkkien poistamisesta tai pentujen nuhasta.
''En ole se parantaja, jonka sinä tai Kaiku halusitte minusta tulevan. Olen ymmärtänyt, että minun paikkani olisi pyytäjänä'', Toivontassu katseli Hiirenpolkua pelokkaana siitä, mitä mestari hänelle sanoisi.
''Tiedän'', Hiirenpolku naukaisi hiljaa, johon Toivontassu säpsähti. ''Tulet saamaan pian pentuja, et voisikaan jatkaa petoksesi jälkeen enää parantajaoppilaana'', kollin ääni oli kireä.
''Miten sinä sen tiedät?'', Toivontassu kuiskasi.
''Kuka niiden isä on?'', parantaja haastoi heti oppilaansa, kääntäen vihaisesti kaareutuneet kulmansa tuota kohden.
Toivontassu painoi korviaan pelokkaana.
''Varjolumous'', Toivontassu kuiskasi varovasti. Hiirenpolku heilautti vastaukseksi häntäänsä.
''Minä puhun asiasta Usvapolun ja Raadelmatähden kanssa, sinun ei tarvitse enää tulla pesääni kuin vain sairaana'', Hiirenpolku murahti, nousi ylös ja kääntyi takaisin mennäkseen pesäänsä. Toivontassu ummisti surullisena, mutta samalla helpottuneena silmiään. Hiirenpolku istuutui vihaisena pesässään Usvapolun vierelle.
''Toivontassu ei jatka enää oppilaanani, hän haluaa siirtyä pyytäjäoppilaaksi. Oli vain ajankysymys, että hän uskalsi siitä minulle kertoa'', parantaja mutisi Usvapolulle. ''Sain hänestä näyn Kuulammella, tein virheen ja Kaikukin arvioi hänet väärin. Hänen ei koskaan pitänyt päätyä parantajaksi'', Hiirenpolku murahti.

//Heli/

Metsänärhen maailma kieppui, hän oli hyvin sekavassa tilassa. Hänestä tuntui, että pään nostaessaan se yritti jysähtää takaisin alas. Soturit auttoivat hänet erään selkään ja yrittivät liikuttaa häntä heti kohti leiriä. Soturi oli varma, että hän näki kolme Tuulentähteä kuononsa edessä.
''Älkää menkö sinne. Raadelmatähti-'', Metsänärhi ähki, mutta kuiva kurkku sai hänet yskimään voimakkaasti. Riitasointu jäi silmät sirillään katsomaan Metsänärheä, sekä uteliaana, muttei Riitasointu varmaan myöskään Myrskyvaahteran päälliköstä erikoisesti pitänyt. Riitasointu luotti vain omaan kansaansa ja asetti kansansa aina etusijalle muista katsottuna.
''Myrskyvaahtera voi hyvin, tai se on turvassa. Mutta Raadelmatähti halusi minusta ja veljestäni eroon. Hän lavasti meidät syyllisiksi erään pennun katoamiseen, jonka me löysimme kuolleena'', Metsänärhi alkoi taas yskiä. ''Olemme syyttömiä'', Metsänärhi sai niin voimakkaan yskäkohtauksen, että tämän suupieliä pitkin alkoi valua tämän omaa verta aina keuhkoista asti.
''Rauhoituhan, me menemme nyt'', Taimiorava miukaisi nopeasti ja lähti kipittämään soturia kantavien kissojen rinnalla kohden pesäänsä, mutta loi vielä hermostuneen katseensa Tuulentähteen, josko joku näkisi tämän pennut pesässä, vaikka ne olivatkin hyvin piilossa.
Riitasointu jäi hetkeksi katselemaan silmät sirillään Metsänärhen ja muiden perään, ennen kuin kokosi ryhmäsä ja lähti kiertämään reviiriä, etenkin lähellä Myrskyvaahteraa kulkevaa rajaa. Ilvesharha voisi olla myös jossakin lähistöllä, jos Metsänärhen sanoihin oli luottaminen.

//Masi
Tuulentähti katseli pieniä karvaisia myttyjä kaislojen sekä lehtien alla, huokaisten lopulta syvää. Miten pahan tilanteen hän olikaan kehittänyt tällaisella virheellä? Hitaasti hän kohotti katsettaan Taimioravaan, joka kertoi hänen voivan kohdata heitä taistelussa joku päivä, elleivät pennut jäisi Usvajokeen. Se olisi hänelle ainakin tarpeellinen kipu sitten lopulta, virheestä kärsien mahdollisesti koko elämänsä loppuun saakka. Hän istuutui alas pesän vierelle ja luimisti lopulta korviaan, kun Siilensuru oli hiljaa astellut heidän luokseen, kuitenkin Taimioravan tavoin ehdottaen jotain ratkaisua. Siitä harmaa johtaja oli tyytyväinen, ja painoikin päätään hitaasti kohti käpäliään. Ei kansassa olisi ketään sellaista, ketä hän voisi edes kuvitella pentujen isäksi. Ei kukaan olisi koskaan heidän oikea isänsä, kuin Vaahterakynsi. Hän itsekseen pudisteli päätään ennen kuin höristeli korviaan parantajien keskustelulle. Riitasoinnulle olisi asia hankalin tuoda esiin... Kaksijalkalan maininta sai hänetkin pörhistämään turkkinsa inhosta, ei ikinä! Sitten hän mulkaisi Siilensurua tuon ivallisen kommentin jälkeen.

“En tiedä”, naaras sihahti takaisin ja häntänsä kääri varovasti piilotettujen pentujen ylle, huokaisten lopulta apeasti. “Riitasointu ainakin keksisi ratkaisun, vaikkei se olisi mahtavin ratkaisu”, tuo tokaisi hiljaa ja katsahti Taimioravaan. “En tiedä voiko pennut jäädä tänne”, hän lopulta kertoi totuuden itselleen hiljaa, kunnes leirin aukiolta kohosi hälyttäviä huutoja. Tuulentähti hetken empi aikeitaan lähteä pesästä, mutta lopulta lähti kompuroimaan Taimioravan perässä pois pesästä kohti aukiota, sekä leirin suuta, jonne oli Riitasointu jo poistunut. Mitä oli tapahtumassa? Johtaja katseli hetken hälyttävästi ympärilleen, kunnes lähti tutkimaan kauhistunutta tilannetta leirin ulkopuolella. Maassa makasi tutun näköinen todella riutunut sekä loukkaantunut soturi.

“Metsänärhi?” Tuulentähti kurtisti kulmiaan katsellessaan Myrskyvaahteran soturia. Olisiko Myrskyvaahterassa joku hätänä? Miksi kolli oli noin loukkaantunut? “Saatteko hänet leiriin? Hän tarvitsee apua heti. Riitasointu, lähetä pari kissaa tutkimaan reitti mistä Metsänärhi tuli. Emme tiedä onko Myrskyvaahterassa kaikki hyvin vai onko kolli itsenään täällä saakka”, tuo katsahti ystäväänsä tuntien kovan kylmän kouraisun vatsassaan. Miten hän voisikaan kertoa Riitasoinnulle? Pienesti hän painoi korviaan ennen kuin kääntyi takaisin leiriin katsomaan selviäisikö kolli vammoistaan Taimioravan hoidossa.

// Heli

Helmitassu hymyillen ystävälleen kamppesi itsensä jaloilleen ja lähti seuraamaan hiukan vanhempaa oppilasta pois oppilaidenpesän, johon nuo olivat juuri rakentaneet Helmitassulle pedinalun. Kyllä naaraalla tulisi mukavat oltavat nukkuessaan isossa pesässä muiden ikäistensä kanssa, jotka eivät pelkästään olleet tuon sisaruksia.

"Raadelmatähti saa kyllä olla hyvin ylpeä sinusta, minä ainakin tulen kehumaan sinua", Helmitassu naukaisi ystävälleen hymysuin ja iski vielä silmäänsä. Naaras sai olla hyvin tyytyväinen siitä, että sai juuri omaksi perehdyttäjäkseen Huurretassun. Naaras kuitenkin oli juuri sitä, mitä tuo oli kansassa kaivannut. Tuo oli mukava ja hyväksyi Helmitassun, vaikka vihersilmän elämä ei ollutkaan sitä, mitä jokaiselta kansassa syntyneeltä kissalta odotettiin. Tuolla oli mutkia matkan aikana ollut, mutta loppujen lopuksi vain se merkitsisi, mihin oli loppujen lopuksi päätynyt, eli Helmitassun kohdalla takaisin Myrskyvaahteran seuraan.

"Kaikki näyttää jollain tapaa niin tutulta, mutta silti erilaiselta", naaras henkäisi, kun kaksikko pääsi poistumaan leiristä. Tuo siristeli silmiään ympäri hiukan lumista reviiriä, vaikka auringon kirkas valo pilkotti puiden oksien välistä. Kaikki näytti niin kauniilta, ja lisäsi vain jo valmiiksi suurta hymyä toisen kasvoilla. Voi kun naaraalla oli ollut ikävä kaikkea sitä, minkä hän nyt näki ympärillään. Se kaksijalkalan lähellä oleva maasto, jossa Helmitassu oli perheensä luona asunut, ei ollut lähelläkään näin kaunista ja puhdasta. Hajukin oli täysin erilainen, mihin tuo oli kansattomana monen kuun ajan tottunut.

"Isäni ja hänen isänsä koittivat opettaa meitä metsästämään. Kyllä se jollain tapaa onnistui, mutta täällä se tulee olemaan hyvin erilaista", Helmitassu naukaisi hitaasti kääntäen katseensa takaisin ystäväänsä edelleen hämmentyneenä siitä, että oli päätynyt takaisin Myrskyvaahteran luokse. Tietenkin pieni pisto painoi tuon sydäntä, kun hän mainitsi oman perheensä Huurretassulle. Kaikista eniten vihersilmä olisi toivonut voineensa palata takaisin koko perheensä kanssa, mutta tuo joutui ainakin vielä tyytymään omaan seuraansa. Ehkä hänen isänsä seuraisi naarasta takaisin kotiinsa, kun ymmärtäisi tuon alunperin edes lähteneen. "Siellä kyllä opin hyvin varomaan sitä, mihin astua. Ei siitä ole kauaa kun haavoitin jalkaani osumalla kaksijalkojen jättämään terävään esineeseen", Helmitassu hymähti ja heilautti tassuaan, josta pystyi arven huomaamaan. Ainakin siitä asti Helmitassu on oppinut katsomaan askeleitaan. "Osaan kyllä olla kömpelö", tuo vielä jatkoi hiukan jopa huvittuneena, mutta jatkoi silti ripeitä askeleitaan Huurretassun perässä kohti saalistuspaikkaa. Myrskyvaahteran tulokas pystyi heti maistamaan jo kielensä päällä hiiren heidän lähestyessä. Tuo hiukan siristeli silmiään paikantaakseen pienen olennon, jonka suuntaan sitten heilautti häntäänsä hyvän välimatkan päästä. "Haluatko ensin näyttää taitosi, tuleva soturi?"

//Wilma, Masi
Huurretassu iloisesti räpäytteli silmiään pesän himmeässä valossa, kun Helmitassu oli osittain kehunut häntä. Ylpeästi hän pörhisti rintaansa ja nyökytteli sitten vain päätään ystävälleen.

“Olihan tämä Raadelmatähden arviointikin minulle, mutta tietenkin olen kiltti ja ystävällinen pesätovereilleni”, hän lempeästi tönäisi Helmitassua olkaan omalla olallaan ja katseli sitten heidän aikaan saamaansa petiä. Se kaipaisi virkistystä, jotta Helmitassu varmasti voisi nukkua yönsä hyvin, mutta se oli tarpeeksi hyvä pedin alku, jotta he voisivat jatkaa eteenpäin. Kuten oli oppilas jo ehdottanutkin, he voisivat metsästyksen jälkeen etsiä lisää pesäainesta metsästä. Viimein tyytyväisenä päätään nyökäytettyään Huurretassu kampesi itsensä ulos pesästä ja pudisteli aukiolla ylimääräiset sammalen palaset turkiltaan, kääntäen katseensa Helmitassuun.

“Uskon, että olet jo oiva saalistaja, mutta tietenkin näytän sinulle hieman tapojamme. Ja näytän parhaat saalistuspaikat! Riista alkaa pikkuhiljaa palailla maan pinnalle pesistään, joten uskon että yksi paikka erityisesti kuhisee varsinkin hiiristä!” hän hihkaisi toiselle, vilkaisten sitten kohti Raadelmatähteä joka näytti viimeistelevän ateriaansa Seittisiiven kanssa. Merkitsevästi Huurretassu heilautti häntäänsä mestarilleen, jonka jälkeen Huurretassu katsahti kohti leirin suuta. “Mennään sitten! Raadelmatähti varmasti tulee seuraamaan meitä, mutta minulla tässä on paineet jos jollakin”, hän naurahti hiljaa ja lähti johdattamaan ystäväänsä toistaiseksi lumisen leirin aukion muurista ulos kohti valoisaa metsää. Auringon valo siivilöityi lumisten oksien läpi ja lintujen hyppely puissa sai sieltä täältä lunta putoamaan maahan. Huurretassu veti keuhkonsa täyteen virkistävää ulkoilmaa hidastaen sitten askeliaan odottaakseen Helmitassua antaakseen tälle aikaa sopeutua metsään.

“Metsästittekö te myös metsässä? Vai millaisessa paikassa kasvoit?” hän kysyi toiselta lähtien hitaasti askeltamaan eteenpäin pitäen suutaan varovasti raolla riistanhajujen varalta. Hän tiesi erään hyvän vakituisen hiirenpesän lähellä vuoriston juurta, jossa oli suuria vaahteroita ennen kuin se vaihtui mäntyyn sekä muihin ohuisempiin puihin. “Täällä varmasti tärkeintä on varoa jokaista käpälänaskeltasi, varsinkin kun väijyt saalista. Pienikin oksa voi päästää sellaisen äänen että et edes huomaa kun saalis on juossut silmiesi edestä karkuun”, hän tokaisi kuitenkin rohkaisevaan sävyyn. Metsässä oli omat hankaluutensa, mutta oli täällä myös paljon riistaa siihen nähden. “Lintuja löytyy varmasti myös paljon maantasalta, kun ne alkavat etsiä sulavasta maasta itselleen myös ruokaa, joten pitää olla silmät ja korvat tarkkana kun olet aikeissa saalistaa”, naaras kertoi ajatuksiaan toiselle ja hieman kiihdytti askeliaan päästäkseen vakipaikalle ripeästi. Heillä olisi paljon aikaa, mutta mitä enemmän he nappaisivat varmasti sen parempi! Huurretassu oli niin iloinen saadessaan juosta metsässä lähes vapaasti, vielä uuden ystävänsä kanssa. Helmitassu oli niin ystävällinen ja mukava kissa!

//Heli//

Kilpikonnatassu katseli hetken arasti Usvapolkua silmiin, mutta oppilas vaisusti nyökkäsi ja yritti suoristaa ryhtinsä. Keskittyä olemaan vahva tukipilari siskolleen, eikä pelätä tuon silmien edessä pahinta. Jos hän uskoisi sisarensa voimavaroihin ja kyvykkyyteen toipua tästä, sisar voisi uskoa myös itseensä ja paranisi nopeammin. Oppilaan itsevarmuus valui kuitenkin tassuja pitkin lumiseen maahan, kun lopulta Tulitassu saatiin nostettua pudotuksesta ylös ja tämän takajalat olivat pahasti ruhjeilla, veriset, mutta myös vääntyneet. Ne osoittivat kummallisiin suuntiin ja niissä ei edes varpaat liikkuneet.
Kilpikonnatassu kangistui hetkeksi kauhunsekaisen ilmeen kera, kun Tulitassu pyyhki kyyneleitään ja katseli lapansa ylitse takajalkojaan.
''Toipuuhan hän?'', Kilpikonnatassu kuiskasi Usvapolulle, joka vaikutti olevan myös sanaton. Yönkotka kosketti lohduttavasti loukkaantuneen oppilaan korvaa.
''Voi olla ajankysymys siitä, että ehdimme viemään hänet leiriin. Minusta olisi parasta, että palaat heti takaisin leiriin, Usvapolku ja kantaisit oppilaasi Hiirenpolun tutkittavaksi. Ehkä jotakin on vielä tehtävissä hänen jaloilleen ja ainakin pääsemme varmistamaan, että välitön hengenvaara on ohitse'', Yönkotka naukaisi varapäällikölle, joka vaisusti nyökkäsi (?).
Kilpikonnatassu katsoi, miten sekavassa tilassa olevaa Tulitassua soturit nostivat Usvapolun selkään.
''Kulkekaa varovasti!'', Yönkotka naukui kaksikon perään, huoli näkyen tämänkin silmistä.
Kilpikonnatassu puski sisarensa etutassua, joka roikkui Usvapolun lavan ylitse ja siskokset vaihtoivat tunnesotkuisia katseita. Tulitassu oli itkuinen, mutta hänen ylleen oli langennut shokki, joka esti häntä tuntemasta kipua. Mutta kauhu pysyi nuoren neidin sydämellä, koska hänen takajalkansa eivät liikkuneet.
''Meidän on parasta jatkaa matkaa'', Yönkotka vaisusti naukaisi Kilpikonnatassulle, jonka aikoisi viedä nyt yksin Kuulammelle. Oppilaan pää painui alas, ei matka tuntuisi enää samalta tai edes merkitykselliseltä. Hän olisi halunnut jakaa tärkeän hetken Tulitassun kanssa, kulkea tämän kanssa yhdessä. Yönkotka sympatisoi alakuloista oppilasta ja laski häntänsä Aurinkokajon oppilaan lavalle, lähtien kulkemaan Kilpikonnatassun vierellä kohti Kuulampea.
Selviäisihän Tulitassu?
--
Kuulammella Yönkotka näytti miten yhteys otettaisiin Kaikuun, hän joi vettä ja asettui kerälle, laskien päänsä kivelle. Kilpikonnatassu tekisi sen itsekseen huokaisten perässä. Hän peräti toivoi, ettei Kaiku huolisi häntäkään luokseen, jotta hän ei saisi ennustetta, jotta hän voisi olla Tulitassun rinnalla oppilaana niin kauan, että naaras voisi matkata hänen kanssaan uudelleen yhdessä Kuulammelle. Varovainen haukotus kuitenkin karkasi Kilpikonnatassun hampaiden välistä, vaikka hän yritti taistella unta vastaan. Hän ei halunnut kokea tätä kaikkea ilman Tulitassua, mutta pian nämän pää nuupahti tassun päältä maahan ja uni kaappasi hänet mukaansa.
Kilpikonnatassu kohosi kauhistuneena pintaan, iskien voimakkaasti tassuillaan järven pintaa ja haukkasi happea keuhkoihinsa, samalla kun voimakas yskiminen alkoi. Hän kurotti tassuaan ja kiskaisi itsensä pintaan, jääden sydän takoen makaamaan rantaan, yskien toisinaan vettä ulos keuhkoistaan. Hän haistoi Myrskyvaahteran tuoksun ja varovasti kohosi istumaan, huomaten kaksi vihaisesti tuijottavaa hahmoa vastarannalta.
Kilpikonnatassu tuijotti pelästyneenä takaisin. Toinen hahmoista kantoi toista selässään, mutta molemmat katselivat häntä kohden vihaisina.
*'Tulitassu?'', Kilpikonnatassu kuiskasi selässäolevan hahmon perään. Mutta Tulitassu ja vieras kissa tuijottivat häntä edelleen vihaisesti Usvajoen puolelta. Kilpikonnatassu syöksähti takaisin veteen, voidakseen uida sisarensa luokse, mutta hänen kauhoessaan vettä, sen väri muuttui ja se alkoi liejumaisesti pinttyä oppilaan turkkiin kiinni.
Kilpikonnatassu kauhistuneena palasi takaisin Myrskyvaahteran puolelle ja katseli punertavaa ja veristä vettä, pudistellen järkyttyneenä turkkiaan. Kun hän kohotti katseensa, kissat olivat kadonneet.
''Voi Kilpikonnatassu'', kuului pehmeä kuiskaus, joka sai oppilaan karvat pörhistymään. Tämän luokse askelsi kaunis naaras, jonka ominaistuoksu sai Kilpikonnatassun silmät kostumaan. Emo! ''Muista, että yksinäisyyskin voi olla vahvuus. Sinun ei tarvitse ripustautua muihin elääksesi'', naaras naukaisi häntä kohden juoksevalle Kilpikonnatassulle, joka ei kuitenkaan kuunnellut, vaan päästyään Pilvenlumon luokse, tuon kuvajainen katosi ja Kilpikonnatassu kompastui omiin tassuihinsa naamalleen.
Tömäyttäessään leukansa maahan, Kilpikonnatassu säpsähti Kuulammella hereille, Yönkotkan sukiessa kylkeään, odotellessaan oppilaan heräämistä. Kilpikonnatassun karvat olivat pörröiset ja hän jäi pelokkaana tuijottamaan soturia, joka katseli häntä huolestuneena.
Lopulta kaksikko lähti palaamaan takaisin kohti leiriä.

• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.
• Kuukauden parhaaksi hahmoksi nimetään kuukaudessa aktiivisin hahmo, eli se hahmo, jolla on eniten rooleja kuukauden aikana.


Masi: +48ap + 160kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
- Raadelmatähti, Myrskyvaahteran päällikkö +40kp +10ap +2ap
- Kilpikonnatassu, Myrskyvaahteran oppilas +20kp +5ap +1ap
- Metsänärhi, Luopio +20kp +5ap +1ap
- Orapihlajapentu, Myrskyvaahteran pentu +20kp +5ap +1ap
- Taimiorava, Usvajoen parantaja +60kp +15ap +3ap

Heli +30ap +100kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
- Usvapolku, Myrskyvaahteran varapäällikkö +40kp +10ap +2ap
- Huurretassu, Myrskyvaahteran oppilas +20kp +5ap +1ap
- Tuulentähti, Usvajoen päällikkö +40kp +10ap +2ap

Wilma +3ap
- Helmitassu, Myrskyvaahteran oppilas +3ap

// Heli

Helmitassu ei voinut kuin vain siristellä vihreitä silmiään, kun kaikki uusi ilmestyi hänen eteensä heti. Tuo hymyili ystävällisesti Orapihlajapennulle, joka kuitenkin meni pian isänsä perässä saamatta vastauksia tuon kysymyksiin, jotka saivat naaraan jopa hiukan hämmentyneenä pörhistämään karvojaan. Tuo oli pelännyt sitä, että häntä pidettäisiin jotenkin outoa. Kollin vastaanotto kuitenkin sai tuon tuntemaan olonsa tervetulleeksi. Ehkä naaras voisi myöhemmin avata elämäänsä kansan ulkopuolella tuolle, sekä myös Huurretassulle, joka esittäytyi pian pennun poistuessa. Tuon mainitessa naaraan silmät, Helmitassu hymyili vain lämpimämmin. Ei tuo osannut odottaa näin mukavaa vastaanottoa.
"Kiitos Huurretassu, hauska tutustua sinuunkin. Ihanaa, että otatte minut niin lämpimästi vastaan", Helmitassu naukui leveästi hymyillen ennen kuin kamppesi itsensä tassuilleen ja lähti seuraamaan oppilasta hyvillä mielin. Tuon katse harhaili pitkin leiriä, joka samaa aikaa näytti juuri siltä, miten Helmitassu oli sen mielessään muistanut. Kuitenkin samaa aikaa se tuntui täysin vieraalta ja mielenkiintoiselta. Kyllä vihersilmä muisti Hiirenpolun eikä tuon nimen muistamisessa ollut vaikeuksia. Naaraan silmät kuitenkin vaeltelivat Huurretassun perheen suuntaan, kun tuo nimesi sisaruksiaan. Tuskin myöskään noiden nimien muistamisessa olisi mitään ongelmia, varsinkaan Ututassun, jonka komeat kasvot saivat tuon vääntelemään hännänpäätään. Ei Helmitassu kuitenkaan kauaa viitsinyt tuijottaa tuota, vaan käänsi katseensa Huurretassun perässä nopeasti parantajanpesän suunnalle. Naaras kurkisti sinne, mutta pystyi melkein turkillaan jo tuntemaan synkän olemuksen leijailevan. Parantajanpesä olisi hyvä muistaa, mutta nopeasti kaksikko oli jo jatkanut vanhimpien suuntaan. Hyvä niin, koska jollain tavalla parantajanpesän tunne saisi tuon jopa huolestumaan. Olisiko jotain käynyt?
Helmitassu kuitenkin työntyi nopeasti ystävättärensä perässä vanhimpien luokse unohtaen melkein kokonaan sen, mitä oli äsken tuntenut. Tuo keräsi pesäaineksia Huurretassun perässä ja koitti kuunnella sekä painaa mieleensä kaikkia nimiä, joita toinen hänelle kertoi. Seittisiipi, Palotyrsky, Ahvenjuova ja Fasaanisulka, siinäpä olisi hänelle muistettavaa. Ahvenjuova ja Fasaaninsulka olisivat kuuroutuvia, joten heiltä Helmitassu ei varmasti tulisi kysymään tarinoita siitä, millaista elämä olisi ollut ennen hänen syntymäänsä. Palotyrsky taas olisi sokeutuva, joka sai naaraan niskakarvat nousemaan. Naaras kipaisi nopeasti vanhemman oppilaan perään kun ilmeisesti juuri nimetty sokeutuva vanhin oli nousemassa mahdollisesti ärtyneenä siitä, että kaksikko oli tullut häiritsemään heidän rauhallisia unia.
Kaksikko jatkoi matkaansa oppilaidenpesälle aina pentutarhan ohitse, joka sai Helmitassun leveän hymyn aina vain loistamaan enemmän. Ehkä vielä myöhemmin tuokin nukkuisi vielä samassa pesässä muiden emojen joukossa ja saisi katsella kun hänen omat jälkeläiset riehuisivat pesän edustalla! Pelkkä ajatuskin sai naaraan onnelliseksi, vaikka tuo mielenkiinnolla seurasi Huurretassua pesämateriaali mukanaan kohti oppilaidenpesää.
"Tässä on tosiaan paljon opeteltavaa", Helmitassu hymähti uudelle ystävättärelleen, mutta laski kuitenkin mukanaan tulleet sammaleet ja muut maahan. Tuo suunnisti omalle pedilleen tyhjää paikkaa, johon alkoi tassuillaan painelemaan keräämiään asioita tiiviisti yhteen, jotta tuo saisi itselleen makuupaikan. "Olet todella kiltti, kun jaksat näyttää minulle kaiken tämän. Raadelmatähti saa olla sinusta hyvin ylpeä", naaras naukui hymyillen Huurretassulle. Helmitassu oli hyvin kiitollinen vanhemmalle, että hän jaksoi kuljettaa vihersilmää ympäri leiriä sekä vielä viedä metsästämään! Heille tulisi olemaan niin hauskaa, ja Helmitassu tulisi olemaan niin iloinen siitä, että oli heti löytänyt ystävän kaikkien joukosta. Häntä ei enää yhtään jännittänyt, vaan naaras oli jopa innoissaan siitä, että saisi tutustua kaikkiin muihin. Jos Huurretassukin olisi noin kiltti ja ihana täysin tuntemattomalle, tuskin ketään muutakaan häntä syrjisi.
"Jatkammeko sitten metsästyksellä? Isäni on minulle opettanut jotain kun olimme vain perheen kesken, mutta ehkä voisit näyttää minulle kansan tapoja metsästää? Ehkä ne toimivat paremmin varsinkin tällaisessa maastossa", Helmitassu naukui Huurretassun suuntaan, kun oli saanut keräämänsä asiat taputeltua tassuillaan kasaan. Kyllä siinä ainakin pedin alku olisi.

//Masi
Usvapolku katseli haltioituneena vuorista maisemaa, joka levittäyti pitkällä heidän eteensä. Niin Aurinkotuulen nummet kuin entiset Lumotunpolun sekä Salamavuoren vuoret näkyivät pitkälle silmänkantamattomiin. Naaras hengitteli myös syvään raikasta vuoristoilmaa, vaikka kylmä tuuli ja lumi saivatkin sekä inhottavan tuntuiseksi. Hän oli kuitenkin kaivannut myös tätä, vaikka elämä vaahteroiden alla olikin omanlaistaan rauhoittavaa. Usvapolku venytteli varovasti jäisiä käpäliään, ollen vielä heiman herkkä Metsänärheltä saamilleen vammoille. Ne paranivat, muttei suuria liikkeitä niiden kanssa vielä uskaltanut tehdä. Varajohtaja vain puolella korvalla kuunteli Yönkotkan selityksiä lentävästä linnusta, kunnes hänen katsettaan kirkasti lumen pölly kahden oppilaan käpälistä. Soturitar kohosi käpälilleen ja asteli Yöntkotkan vierelle vuoriston juureen katsellen kahden oppilaan juoksua. Kunnes korvia vihlova kiljahdus sai kummankin soturin karvat pystyyn. Yönkotka syöksyi oitis eteenpäin jättäen Usvapolun askeltamaan hätääntyneenä hieman hitaammin paikalle katsomaan koloa, joka oli vain ilmestynyt jäähän Tulitassun alle. Kauhistuneena pelästyen Usvapolku henkäisi kylmää ilmaa sisäänpäin ja katseli varovasti ympärilleen jäällä sekä kohti metsää. Olisiko missään mitään, millä saisi toisen pois kolostaan, jos tämän jalat eivät toimisi? Miten pahasti Tulitassu olisi pudonnutkaan? Sinisilmäinen naaras tunsi vierellään tärisevän Kilpikonnatassun ja tuuhealla hännällään hän silitti toisen selkää rauhoittavasti.

“Älä huoli, saamme hänet pois”, Usvapolku huokaisi ja katseli tämän pelokkaita silmiä, nuolaisten vielä toisen korvaa. “Yönkotka, tuolla metsän juurella saattaa olla jotain keppejä joilla voisimme häntä auttaa, käytkö katsomassa?” varajohtaja kysyi ja sai tomeralta naaraalta päännyökkäyksen ennen kuin hän lähti juoksemaan kohti metsänrajaa. Usvapolku kääntyi ja laskeutui Kilpikonnatassun tasalle.
“Tiedän olet pelästynyt, mutta olet myös rohkea. Ja sinun pitää olla rohkea sisaresi puolesta. Älä näytä hänelle, että olet hyppäämässä turkistasi, se voi ahdistaa häntä vielä lisää. Emme tiedä miten pahasti hän on voinut loukkaantua”, tuo hiljaa kertoi nuoremmalle ja veti tämän hännällään lähemmäs itse kurkistaen varovasti koloon särkemättä lisää jäätä kolon ympäriltä.

“Yönkotka hakee jotain, millä saamme sinut ulos. Tunnetko onkalon ympärilläsi?” Usvapolku kutsui Tulitassua ja havitteli omallaan tämän katsetta. Itkuisena nuori naaras yritti katsella ympärilleen, mutta päätyi vain parkumaan pelosta.

“Tiedän että olen jumissa”, hän itki ja Usvapolku painoi korviaan huolestuneena.
“Älä huoli, pian saamme sinut pois”, soturitar jatkoi oppilaalle, ja katsoi miten Yönkotka saapui hyvä näköisen kepin kanssa takaisin. “Sinun täytyy nyt olla vahva nuori soturi ja purra tätä oksaa niin lujaa kuin vain pystyt. Ja nappaa siitä myös kiinni kynsilläsi kun vain pystyt, okei?” Usvapolku kutsui Tulitassua ja Yönkotka samalla laski keppiä alas kohti koloa kiilaten sitä tukevan maan reunalla. Tulitassu näytti epäröivältä kiiltäen itkuisten silmiensa kanssa, mutta lopulta hän iski hampaansa keppiin ja Yönkotka alkoi nostaa sekä vetää keppiä. Tulitassun pelokas sekä kivulia parkuna kuului kaikuvasta onkalosta, kun Usvapolku lähestyi reunaa, veti oksaa, mutta oli varuillaan valmiina ottamaan kiinni myös Tulitassusta. Oksa nousi hieman vääntyen, mutta nuoren oppilaan kynnet sekä hampaat olivat syvällä oksassa, joka veti häntä pois kolosta. Sitten saavutettuaan hyvän korkeuden Usvapolku syöksähti eteenpäin nappaamaan kiinni Tulitassun niskanahasta ja tuo veti tämän kylmälle päälle alkaen oitis nuolemaan nuorta katsellen tämän turkkia naarmuilta. Mutta missään ei näkynyt mitään suuria haavoja. Hänen takajalkansa olivat vain veltot eikä tuolla ollut voimaa nostaa itseään nyt edes istumaan. Oppilaan turkki oli jäästä sekä lumesta märkä sekä taittunut eri suuntaan, mutta ei mitään Tulitassu itki maassa Kilpikonnatassun syöksyen siskonsa vierelle(?). Usvapolku katsahti Yönkotkaan epäillen, mutta siirtyi lähemmäs pitääkseen toista lämpimänä.

“Ei hätää, pian palaamme kotiin ja pääset lämpimään”, Usvapolku naukaisi ollen itsekin nyt tietämätön mitä nuorelle naaraalle tulisi käymään.

//Wilma, Masi
Huurretassu huomasi hermostuneisuuden pyörähtävän vatsassaan, kun takaa-ajo leikin keskeytti Raadelmatähden merkitsevä hännänheilautus. Kermansävyinen naaras nielaisi ikävän palan kurkustaan ja vilkaisi sisariinsa, ennen kuin kipitti tyytyväisenä kuitenkin mestarinsa vierelle, katselemaan uutta tulokasta lähempää. Hän räpäytti silmiään parikertaa ja lopulta hymyili lempeästi tälle kauniille neidille, jonka vihreät silmät saivat hänen vatsassaan lepattamaan perhoset. Mikä erikoinen tunne! Lopulta Raadelmatähden sanat kaikuivat hänen korviinsa ja naaras yllättyneenä suu auki katsahti ylöspäin kohti leveä hymyistä kollia. Loppuarviointi? Tässä ja nyt! Naaraan niskakarvat pörhistyivät hetkeksi ennen kuin tuo sai ne tasoittumaan ja suunsa kiinni, katsellessaan hetken maata hänen sekä Helmentassun välissä. Sitten hän manasi päässään Raadelmatähden tehtävää, >Leiri, peti, reviiri, saalistus<. Sanat tuntuivat pyörivän hänen päässään kun Huurretassu yritti saada niitä siihen järjestykseen missä kolli oli ne juuri sanonut. Lopulta tämä veti kasvoilleen ystävällisen ja innokkaan hymyn, nyökytellen päätään tomerasti mestarilleen. Hän aikoisi tehdä tähän vaikutuksen! Johtaja lopulta antoi heille merkin aloittaa kun olisivat valmiita, ja kun itse oppilas oli avaamassa suutaan Helmentassulle Orapihlajapennun huuto raikasi leirissä ja hänen sanansa jäivät tuulen mukaan. Häkeltyneenä kermansävyinen naaras laski katsettaan pentuun, joka loikki hänen sekä toisen oppilaan ympäri saaden lopulta tämän ystävän naurahtamaan. Huurretassu pudisteli päätään viikset värähdellen ja sitten katseli tätä miten innostuneena tuo kertoi heidän kokemastaan matkasta, ennen kuin kykeni keskittymään Helmitassuun. Mielenkiinnosta toista kohtaan Huurretassun silmät pyöristyivät utealiaasti, kun tämä viehättävä naaras alkoi kertoa omasta matkastaan ja ajatuksistaan. Nuorukaisen mielestä niistä oli kiva kuulla, vaikka tämän ehkä hermostunut katse olikin sitä mieltä, että ei hän olisi tahtonut jakaa niinkään paljoa. Mutta oppilaan häntä heilui innostuneena tämän takana, ja Huurretassu toivoi heidän päivästään, hänen loppuarvioinnistaan tulevan loistava.

“Kiitos Kirppupentu. Tulitte ainakin tutuiksi”, naaras naurahti nuorukaisen perään kun tämän isä Nevaleijona kutsui lopulta Orapihlajapentua mukaansa ja kaksikko katosi heidän jaloistaan. “Olen pahoillani hänestä”, naaras tokaisi hölmösti ja pyöräytti kollin käytökselle silmiään. “Hän on pian oppilas ja ei tule suutaan pitämään kiinni päiviensä päätteeksi, onnea vain siihen matkaan”, tuo naurahti ja katsellessaan Helmitassua kuvitteli ainakin tämän viettävän oppilaiden pesässä hetken. Josko hän itse tänään pääsisi sieltä pois! Huurretassu kuitenkin vielä painoi päätään naaraalle, ja astui askelen verran lähemmäs.
“Tervetuloa minunkin puolestani! Olen Huurretassu, ja on todella kivaa tutustua sinuun Helmitassu. Silmäsi ovat todella ihanan väriset, on pakko sanoa”, hän väräytti viiksiään ehkä nolona, mutta katseli syvälle tämän silmiin tavoitellessaan jonkinlaista tukevaa yhteyttä toiseen oppilaaseen. Toivottavasti Helmitassu tuntisi olonsa rauhalliseksi sekä vastaanotetuksi, eikä hermostuneeksi ja painostetuksi.

“Tuolla noin ovat sisareni Ututassu sekä Kuuratassu. Ja emoni Usvapolku lähti juuri leiristä Yönkotkan sekä Tulitassun ja Kilpikonnatassun kanssa. He ovat sen ikäisiä että matkaavat Kuulammelle saamaan ennustuksensa!” naaras selitti ensin viittoen hännällään kohti takaa-ajoa leikkiviä sisariaan. “Usvapolku on nykyään Raadelmatähden varajohtaja. Hiirenpolun myös ehkä muistat? Hän on minun emoni eno ja hänellä on oppilaanaan Toivontassu, jos tarvitset apua heiltä”, Huurretassu viittoi hännällään kohti parantajien pesää, jossa hiljaisuus makasi kun Hiirenpolku varmasti vain lepäisi pedissään Servaalipennun miukuessa veljeään palaamaan luokseen. Kauanko Hiirenpolku olisi maansa myynyt Metsänärhen tilanteesta? Sen taiston näkeminen sai toisen turkin pörhistymään, mutta hän pinkoi kohti vanhinten pesää ja sen takana olevaa aukkoa, josta löytyi hyväkäyttöistä petiainesta.

“Vanhinten pesässä asuu Seittisiipi, Palotyrsky, Ahvenjuova ja Fasaanisulka. Ja täältä löytyy ihan parasta pesämateriaalia. Niitä käytetään usein pentutarhalle sekä vanhinten vuoteisiin, mutta otetaan täältä sinulle lämmikettä, jotta voit nukkua ensimmäiset yösi paremmin”, naaras räpäytti kirkkaita silmiään ystävälleen ja kurotteli kolosta petiainesta, jonka he voisivat punoa tuon sammalvuoteeseen tuomaan pehmeyttä. Saatuaan käpälällisen pehmeää sammalta sekä sulkia, tuo kurotti kuiskatakseen Helmitassun korvaan: “Ahvenjuova sekä Fasaanisulka ovat kuuroutuvia, he eivät kuule lähes mitään, mutta Palotyrsky kuulee kaiken, kun hän on sokeutunut”. Huurretassu vetäytyi kuiskutuksestaan ja kuuli oitis rämistelyä vanhinten pesästä. Äkkiä hän viittoi Helmitassua seuraamaan itseään ja hän viiksiään väräytellen vältti Palotyrskyn etsivän nenänpään, joka maisteli ilmaa pesän ulkopuolella kuultuaan häiriköintiä.

“Oppilaiden pesä löytyy tästä, ja tuolta toiselta puolelta löytyy lehto. Tarusilmä on juuri saanut kansan uudet taimet, Lasipentu sekä Hiutalepentu ovat kohta neljä kuuta!” hän innoissaan huokaisi ja katseli suurehkoa sekä lämmintä pesää tukevan vaahtera puun juurella. Sitten Huurretassu kääntyi pienemmän vaahteran juurakkoon, jonka ympärille oli luotu oppilaiden pesä. Osa pesistä kohosi pieneen ylämäkeen juurakon päälle, mutta suurinosa pesistä oli juurakon reunoilla. “Täältä löytyy sinulle hyvin tilaa. Ja tuolla nurkassa näyttää olevan vielä vähän sammalta. Voimme aloittaa pienestä pesästä ja etsiä saalistuksen jälkeen sinulle lisää!” naaras hymyili toiselle ja kohotti katsettaan hämärässä pesässä kohti vaaleaa ystäävänsä.