//Heli, Wilma, Aaduska//

Hiirenpolku oli alle kuu sitten puhunut Raadelmatähden kanssa, ennen Metsänärhen ja Ilvesharhan kaaosta, että tällä ei olisi enää kauaa aikaa toimia Myrskyvaahteran parantajana. Parantajalla oli jo silloin tainnut olla aavistus Toivontassusta ja tämän pennuista, tai ainakin siitä, että tämän polku oli muuttunut, ellei aina niitä polkuja ollutkin naaraalle kaksi. Kun kuitenkin Servaalipentu kertoi olevansa valmis yrittämään, Heinäperhon kurkusta kohosi niin lämmin, ylpeä ja tunnelmaa piristävä kehräys, ettei peräti päällikönkin kasvoille kohosi kevyt hymy. Olikohan Raadelmatähden oma isä ja tämän vanhemmat olleet yhtä ylpeitä Myrkkysilmästä?
''Nimitän teidän puolikuuta etuajassa, jotta Servaalipentu voi jatkaa rauhassa täällä toipumistaan ja vointinsa mukaan osallistua Hiirenpolun harjoituksiin. Valmistautukaa saapumaan aukiolle pian'', Raadelmatähti puhutteli rauhallisesti kolmikkoa, Heinäperhon silmien loistaessa ja tämä alkoi sukia Servaalipennun korvia.
''Pääsenkö minäkin ajoissa oppilaaksi?'', Orapihlajapentu henkäisi.
Ei se ollut ensimmäinen kerta kissojen ja kansojen historiassa, että oppilaaksi voisi päästä jo päivän, pari tai kuun aiemmin kuin olisi täyttänyt 6 kuuta, vaikkei soturilaki sitä toivonutkaan. Raadelmatähti oli kuitenkin salaisesti enemmän kuin aiemmin huolissaan Hiirenpolun jaksamisesta, ja Servaalipennun olisi siksi päästävä jo pian opetettavaksi. Päällikkö pienesti huvittuneena hymähtäen nyökkäsi ja vinkkasi päällään sitten, että he Usvapolun kanssa lähtivät pesästä.
Raadelmatähti kutsui jo kansaa koolle, kun oli vasta matkalla puhujanpaikalle, kissojen uteliaina kerääntyessä kuulemaan. Päällikkö kiri askeleissaan ja kiihdytti askeleensa kevyeen juoksuun, loikaten puhujanpaikalle.
''Myrskyvaahteran kissat. Minulla on teille ensiksi ikäviä uutisia. Usvapolun, Yönkotkan, Tulitassun ja Kilpikonnatassun käytyä Kuulammella, tapahtui ikävä ja valitettava onnettomuus. Tulitassu on loukannut pahasti takajalkansa ja Hiirenpolun tämän hetkisen arvioinnin mukaan, nuorukainen ei välttämättä enää koskaan kuntoudu täysin, joten hän joutuu keskeyttämään polkunsa soturioppilaana. Hänellä on edessään pitkä jakso toipua, ja parantajienpesältä hän siirtyy vanhintenpesään. Vanhintenpesään on myös Saniaismeri ilmoittanut halunsa siirtyä ja kunnioitamme hänen päätöstään kaikkien näiden kuiden uurastuksesta. Mitä tulee Kilpikonnatassuun, Yönkotka valmistelee hänen loppuarviointinsa huomenna'', Raadelmatähti naukui, jotta Aurinkokajo olisi myös tietoinen, että tämän oppilaan arvioinnin suorittaisi toinen soturi, sillä Aurinkokajo oli ollut liian kiireinen partioiden kanssa.
Raadelmatähden ajatukset keskeytyivät hetkeksi, kun Usvapolku istuutui alemmalle kivelle puhujankivellä. Raadelmatähti toivoi, että pian tulisi nimitettäväksi lisää oppilaita, jotta voisi tarjota naaraalle uuden oppilaan. Mutta tänään nimitettävässä olevien oppilaiden mestarit Raadelmatähti oli jo ehtinyt miettiä Huurretassun arvioinnin aikana.
''Olemme myös karkoittaneet Ilvesharhan kansastamme. Emme ota riskejä, että hänen käytöksensä voisi yltyä hänen veljensä tasolle. Toistankin siis vielä kerran, että mikäli havaitsette merkkejä rajoilla Ilvesharhasta tai Metsänärhestä, nämä tulee hätää reviiriltämme'', Raadelmatähti murahti, ja heilautti ilmassa vihaisesti häntäänsä, kissojen nyökytellessä kannustuksensa ajatukselle.
''Kansaamme on myös saapunut Helmitassu, joka on tänään ollut mukana Huurretassun loppuarvioinnissa. Helmitassu on osoittanut uskollisuutensa Myrskyvaahteralle, sekä hänen taitonsa on oppilaille vaaditulla tasolla, jonka takia olenkin päättänyt mahdollistaa hänelle pääsyn takaisin kansaamme. Ilmoitankin, että tänään, kun minun oppilastaani Huurretassusta tulee soturi, jatkan Helmitassun mestarina hänen viimeiset kuunsa, ennen kuin hänestä voi tulla soturi kansallemme'', Raadelmatähti naukui ja käänsi katseensa Helmitassuun, joka istui Huurretassun ja tämän sisarusten rinnalla.
Raadelmatähti laskeutui ja kosketti oppilastaan seremonian mukaisesti. Hän koki sen jonkinlaisena velvollisuutenaan, Myrskysielu oli ollut Raadelmatähdelle ja tämän edeltäjille läheinen ystävä. Tämän tyttären kouluttaminen voisi olla edes pieni kiitos tai palvelus siitä, mitä kaikkea naaraan isä oli kansansa hyväksi tehnyt.
Kansa kutsui Helmitassua oppilasnimellään uudelleen ja Raadelmatähti vetäytyi tämän luota, jääden nyt puhuttelemaan vanhempia oppilaita.
''Huurretassu, Kuuratassu ja Ututassu. Olette osoittaneet olevanne valmiita sotureiksi. Olette osoittaneet uskollisuutenne Myrskyvaahteralle, sekä rohkeutta ja älykkyyttä, joita niin nuoret kuin vanhatkin soturit tarvitsevat polullaan. Tästä hetkestä eteenpäin, teidät tunnetään Huurrepeurana, Kuurahiirenä ja Utupöllönä'', Raadelmatähti naukui, katsellen silmät ylpeydestä omaa oppilastaan. Hän ei voinut olla uteliaana vilkaisematta Usvapolkuun, että mitä mieltä tämä olisi tilanteesta. Naaras kuitenkin huusi kansan mukana, ehkä koviten, jos Orapihlajapennun hihkumista ei mukaan huomioitu, uusien soturien nimiä.
''Poikkeuksellisesti puolikuuta etuajassa haluan nimittää myös kaksi uutta oppilasta kansallemme. Hiirenpolku on toivonut saavansa oppilaakseen Servaalipennun ja Servaalipentu on lupautunut yrittämään parantajienpolkua. Toivontassun siirrttyä pentutarhalle, kansamme tarvitsee parantajaoppilaan'', Raadelmatähti joutui pinnistämään, ettei möläyttäisi koko kansalle sitä, ettei Hiirenpolku eläisi välttämättä enää pitkään, jonka takia hän kiirehti. Mutta hän uskoi, että moni sen kykeni arvaamaan. Taistelu Metsänärhen kanssa oli heikentänyt entisestään vanhaa parantajaa. Heinäperho puski Servaalipentua ja Orapihlajapentua eteenpäin. Kun kaksikko ilmoitti lupaavansa olla uskollisia soturilaille, Raadelmatähden silmät kiilsivät tyytyväisinä.
''Tästä hetkestä tämä kaksikko tunnetaan Servaalitassuna ja Orapihlajatassuna! Heidän mestareinaan toimivat Hiirenpolku ja Huurrepeura!'', Raadelmatähti räpäytti rauhallisesti silmiään, mutta tyytyväisyys täytti hänen sydämensä, kun hän kohtasi Huurrepeuran yllättyneen katseen. Hän kieltämättä oli harkinnut vaihtavansa Orapihlajatassun mestariksi Usvapolun Tulitassun takia, mutta tiesi, ettei kuritonta ja vauhdikasta Orapihlajatassua välttämättä kukaan muu saisi pidettyä yhtä paljon kurissa kuin tämän ystävä, Huurrepeura.
Orapihlajatassu ponkaisi heti jaloilleen ja kipitti Huurrepeuraa vastaan, häntä innokkaana huiskien ja kohosi takajaloilleen, koskettaakseen neniä naaraan kanssa. Tuon pehmoinen pentuturkki värisi ja kihisi innostuksesta. Heinäperho kohotteli ylpeänä leukaansa ja värisytti viiksiään, kun Hiirenpolku kipitti myös paikalle ja kosketti Servaalitassun nenää.
''Kiitos uskollisuudestasi Kaiulle, kaikkien omien unelmiesi ja vailla minkäänlaista itsekkyyttä'', Raadelmatähti kuuli Hiirenpolun kehräävän, tuon lemmikkihiiren huokaistessa helpottuneena ja ihastuneena, kun se katseli parantajan pään päältä uutta oppilasta.
Raadelmatähti joutui kuitenkin pian muiden tavoin pörhistämään turkkiaan, kun jossakin korkealla yläpuolella alkoi kuulua voimakasta huminaa. Maa tärähti tassujen alla ja sokea Hiirenpolku kierähti kyljelleen, pentujen miukastessa hätääntyneinä.
Raadelmatähti ehti nähdä, miten vatukoiden ja korkeiden kivien, sekä kallioiden päältä kohti leiriä vyörysi valtoimenaan märkää ja raskasta lunta. Kuuma auringonpaiste oli saanut lumen sulamaan ja liikkumaan.
''Suojautukaa!'', Raadelmatähti ehti huudahtaa, kissojen pinkaistessa eri suuntiin.
Raadelmatähti kiskaisi Usvapolun alas puhujanpaikan sivussa olevalta kiveltä ja tuuppasi tämän päällikönpesään suojaan juuri ajoissa, kun lumi vyöryi heidän päälleen. Raadelmatähden takajalat jäivät puristukseen lumen alle ja hän ehti kauhuissaan vetämään henkeä, mutta hän hautautui lumen alle, vain etutassut huitoen kohden päällikönpesää, joka oli jäänyt pesästään lumelta suojaksi, mutta samalla pakokeinottomaksi ansaksi.
Raadelmatähti tunsi miten hänen happensa loppui ja sisuskalunsa yrittivät puristua kasaan. Hän ei saanut huudettua Usvapolkua apuun kiskoamaan häntä pois lumesta, kun hänen tajuntansa pimeni. Hän hetken ehti vielä kuulla kauhistuneita kiljaisuja aukiolta, kun kissat pakenivat ulos leiristä, kun koko leiri alkoi tulvia lunta vyörymän seurauksen takia. Ainoastaan parantajienpesä jäi pystyyn, koska se oli leirissä korkeammallta muista pesistä.

//Masi
Valkea kolli nautiskeli hiiriateriastaan, jonka hänen veljensä Orapihlajapentu oli juuri hänelle tuonut. Tuo väräytteli suuria korviaan maatessaan omassa pienessä pesässään yrtintuoksuisessa parantajien pesässä, jossa hän oli viettänyt jo pari päivää. Hänen karhunansaan jäänyttä vihloi niin kylmä kuin muukin kipu sekä epämukava häiriö, mutta nyt hän nautti kuitenkin olostaan perheensä kera. Heinäperho oli saapunut vielä pesään Raadelmatähden kanssa, ja kolli tyytyväisenä väläytti hymyn emolleen. Hän niin kaipasi pentutarhassa makaamista, vaikka itsekseen parantajienpesässä asuminen olikin ollut jokseenkin jopa virkistävää, ja se sai Servaalipennun tuntemaan olonsa jo vanhemmaksi, kuin oppilaaksi! Joka saisi matkata leirissä missä vain milloin vain. Tuo nautiskeli hiirtään mietteliäänä kuitenkin katsellen nyrpeää päällikköä sekä Hiirenpolkua, jonka vierellä Usvapolku näytti vaisulta sekä apealta. Hiirenpolku ensimmäisenä kertoi Raadelmatähdelle miten hänen oma oppilaansa olisi nykyään pentutarhalla, kuten päällikkö oli nähnyt. Itse nuori kolli vaikkei kokemusta elämästä omannutkaan, tiesi myös, ettei Toivotassu ollut parantajaoppilaaksi kovin hyvä. Hän oli viettänyt aikaansa aina muualla, eikä oikein edes vaikuttanut innokkaalta hoitamaan Servaalipennun jalkaa. Mutta oli se silti ikäviä uutisia. Ainakin Hiirenpolun sekä Raadelmatähden naamaa katsoen. Mutta lopulta kun parantaja kertoi uuden oppilaansa unestaan, pennun oli lopetettava hiiren lihan jauhaminen ja silmät pyöristyen hän painoi korviaan ja katseli jokaista keskusteluun osallistunutta kissaa ymmällään. Lihanpala tuntui takertuvan hänen kurkkuunsa, kun Nevaleijonan turkki alkoi pörhistyä ja isän ääni alentui murinaksi. Servaalipentu painoi päätään sekä korviaan katsellen kuitenkin miten iloinen hänen emonsa olisi. Olisiko Orapihlajapentukin? Kolli käänsi katsettaan veljeensä, joka näytti yhtä äimistyneeltä kuin hän itse. Pikaisesti kermanvalkea kolli vilkaisi jalkaansa, joka osittain makasi sammalpeitteen alla kylmä kuitenkin tuivertaessa hänen turkilleen. Tuo pörhisti karvojaan ja ahtautui paremmin peitteen alle kuitenkin varuillaan katsellen kissoja. Usvapolun silmät olivat jännittyneenä kääntyneet kohti Nevaleijonaa, joka lopulta ärähdellen ja tömistellen poistui pesästä. Servaalipentu huolestuneena katsahti veljestään emoonsa sekä vielä näiden taa kohti Tulitassun pesää. Hän oli huolestuneet tunteet jo kehittänyt nuoren epäonnisen onnittemuuden myötä. Hänen koko elämänsä olisi nyt pilalla, kuten Hiirenpolkukin sanoi, että hänen olisi siirryttävä vanhimpiin, eikä voisi jatkaa koulutustaan. Servaalipentu nielaisi vihdoin likaisen palan lihaa kurkustaan ja yskähti pari kertaa sen ilkeälle jälkimaulle. Lopulta kaikki katseet kääntyivät odottavaisina häneen. Kolli varovasti kohotti tumman sinertäviä silmiään kohti emoaan, sitten kohti veljeään, ja vielä takaisin. Heinäperho oli niin innoissaan asiasta. Olisiko Orapihlajapentu yksinäinen, jos hän ottaisikin parantajanpolun eikä liittyisi veljensä kanssa soturioppilaaksi? Mutta söisikö Nevaleijona hänet hengiltä, tai pitäisikö edes poikanaan, jos tuo ottaisi vastaan Hiirenpolun enteen. Mutta eihän myöskään parantajien unia koskaan epäiltäisikään. Miksi Nevaleijona oli niin hyökkäävä? Varovasti Servaalipentu avasi suutaan mutta hetken hiljaisuus kuitenkin painosti vielä kissoja ympärillä.

“O-olen halukas ainakin yrittämään sitä polkua”, kolli vinkaisi sitten yskähtäen pari kertaa, jotta saisi ääntään paremmin kuuluviin. “Jos Hiirenpolku on nähnyt Kaiun asettaman polun minulle, en tahdo heitä suututtaakaan”, tuo tokaisi ja vilkaisi veljeensä vierellään. Usvapolun katse kääntyi lempeästi pennuista kohti Hiirenpolkua sekä Raadelmatähteä. Voisiko hänestä tulla parantaja? Se tunne kutkutti erikoisesti hänen vatsassaan, mutta vieno hymy kuitenkin alkoi levitä kollin kasvoille. Hän tarkkaili sokean parantajan perään pesän pimeään nurkkaan, ennen kuin tämä palasi Tulitassun pedin luo. Eihän se voisi olla niin paha? Sitä paitsi, jos hän alkaisi parantajaksi ja Orapihlajapentu pääsisi joskus johtajaksi, he voisivat yhdessä johtaa kansaa! Se ajatus varsinkin sai hänen silmänsä säihkymään sen myös kääntyessä kohti veljeään. Mitä kaikkea he voisivat yhdessä kokeakaan!

//Wilma, Masi
Huurretassu katseli suurin silmin kohti Helmitassua, joka oli ottanut kohteekseen häneltä karkaavat hiiret. Taisto oli äkkiä ohi, kun solakka oppilas viimeisteli pari karannutta hiirtä, ja lopulta heilautteli iloisena häntäänsä. Huurretassun silmät myös pyöristyivät ilahduksesta, kun hän näki heidän kokonaisen saaliskasansa. Koko leiri varmasti nauttisi illasta vatsat täysinä tällaisen löydön jälkeen! Sinisilmäinen oppilas keräsi hiiret hännistään ja asteli ystävänsä vierelle päätään nyökytellen.
“Tuo oli erittäin mahtavaa. Olet nopea!” hän kertoi toisella hiiret roikkuen suustaan, kuitenkin hymyillen ystävälleen niiden joukosta. Tehtävä oli onnistunut! Äkkiä oppilas vilkuili kohti puita, pensaita sekä lumikinoksia yrittäen löytää pilkahduksen punertavasta turkista. Mutta Raadelmatähteä ei erottanut kasvillisuudesta. Tuo pudisti itsekseen päätään ja lähti sitten askeltamaan eteenpäin vilkaisten vielä Helmitassuun.

“Mennään vain, eiköhän tämä ole tarpeeksi ruokkimaan koko kansa tänä iltana”, hän kehräsi ja räpäytti silmiään tyytyväisenä saalistukseen ystävälleen, lähtien sitten hiljaa askeltamaan leiriin.

Leiriin saavuttuaan kaksikkoa tervehti ensimmäisenä Orapihlajapentu, jonka päätä Huurretassu pörrötti hännällään. Hän oli iloinen nuoren kollin innokkuudesta, vaikka saalis ei oikeastaan ollut sen ihmeellisempi. Oli siinä paljon, mutta selvästi nuoren kollin mieleen todella paljon. Huurretassu laski hiirensä saaliskasaan ja pomppasi sitten varpailleen askelten saapuessa heidän takaansa. Raadelmatähden ominaistuoksu valtasi hänet kaikkialta ja toinen käännähti pikaisesti ympäri painaen päätään johtajalleen, sekä mestarilleen. Mitähän mieltä tuo olisi? Vaalea naaras vilkaisi Helmitassuun, ja sitten korviaan tapittaen ylöspäin hän ihastellen seurasi Raadelmatähden sanoja. Lopulta tuon häntä pörhistyi innokkuudesta ja siniset silmät kääntyivät Helmitassuun. Hänestä tulee soturi!

“Sinä saat mestarin! Ihanaa että Raadelmatähti ottaa sinut kansaan oikeasti”, tuo kehräsi ja painoi nenällään ystävänsä lapaa innokkaana. He eivät ehtisi jakamaan pesää, mutta voisivat sentään nähdä toisiaan päivän askareissa, sekä ehkä Huurretassu saisi opettaa toisella erilaisia liikkeitä. “Minun on nyt mentävä, mutta nähdään hyvin pian! Oli todella mukavaa metsästää kanssasi, odotan jo seuraavaa kertaa”, hän hymyili leveästi ja lempeän iloisella äänellä naukui toiselle poistuen sitten kohti sisariaan, joille kertoi innokkaana turkki pystyssä heidän tulevasta seremoniastaan.

//Heli//

Hiirenpolku kuunteli apeana, mutta nyökytellen Usvapolkua. Parantaja kuitenkin säpsähti, kun Raadelmatähti saapui pesään. Päällikön lapaa koristi edelleen hämähäkinseitti, jolla Hiirenpolku oli paikannut Metsänärhen aiheuttamia ruhjeita. Päällikkö kuitenkin näytti olevan jo kunnossa ja entisellään, leirin tapahtumat olivat kuitenkin saaneet päällikön huomion ja tämä saapui nyt pesään Heinäperhon kanssa. Naaras istuutui Nevaleijonan vierelle ja kaksikko katseli miten Orapihlajapentu levitteli tassujaan ja selitti, miten monta ja isoja hiiriä oppilaat olivat saaneet, Servaalipennun aterioidessa hiirtä mietteliäsilme naamallaan.
''Miksi Toivontassu on asettunut pentutarhalle?'', Raadelmatähti hymähti, katsellen Hiirenpolkua, parantajan tuntiessa toisen epäilevän katseen niskassaan. Hiirenpolku huokaisi hiljaisena ja viittoi Raadelmatähteä istuutumaan hänen ja Usvapolun seuraan.
''Kaiku on näyttänyt minulle, että Toivontassun polku on kääntynyt. Kaiku on valinnut uuden seuraajan minulle ja hän on Servaalipentu'', Hiirenpolku nyökkäsi pentua kohden, tämän perheen kuullessa ohimennen ja heidän kääntyessä hämmentyneinä katsomaan Hiirenpolkua. ''Toivontassu saa pentuja Varjolumouksen kanssa'', Hiirenpolku vastasi vaisusti.
''Mi-mitä? Servaalipennustako parantajaoppilaasi?'', Heinäperho henkäisi ilahtuneena. Nevaleijonan häntä alkoi kuitenkin huiskia puolelta toiselle.
''Tarkoitatko, että vaivainen naarmu hänen jalassaan estää häntä kouluttautumusta soturiksi?'', pentujen isä murisi, Raadelmatähden tarkkaillessa Nevaleijonan jännittyneitä lapoja ja lihaksia.
''En tarkoita, etteikö hänestä voisi tulla hyvä soturi tai pyytäjä. Kunhan hän ei rasita jalkaansa liikaa kahtena seuraavana päivänä, se varmasti paranee kunnolla ja hän voi pyrkiä mihin tahansa'', Hiirenpolku naukui pehmeästi.
''Miten hienoa, jos Kaiku on valinnut sinut seuraavaksi parantajaksi! Minun oman poikani!'', Heinäperho kehräsi ylpeänä, Orapihlajapennun räpytellessä äimistyneenä silmiään.
Nevaleijonan kurkusta sen sijaan kuului vaisua tyytymätöntä murinaa ja tämä siristi silmiään parantajalle.
''Minun pojistani tulee vahvoja taistelijoita, sotureita! Toivottavasti tulevia päälliköitä tälle kansalle'', hän kuoputti vihaisena tomuista maata tassullaan. ''Ei Kaiku voi vaatia häneltä sellaista polkua, jota hän ei halua. Jota me vanhemmat emme hänelle halua'', hän murahteli.
Heinäperho siristi silmiään Nevaleijonalle.
''Se on lahja, että Kaiku on valinnut hänet parantajanpolulle! Ei kohtaloaan vastaan voi taistella!'', Heinäperho murisi kumppanilleen.
''Taistelihan Toivotassukin!'', Nevaleijona sähähti. Raadelmatähden kohottaessa tyytymättömänä häntäänsä, sillä ei hänellä ollut mielenkiintoa kuunnella kaksikon riitelyä, Nevaleijona värähti kuin päällikkö olisi aikeissa huitaista häntä. Nevaleijona sähähti vielä, kääntyi sitten ja poistui pesästä.
''Hienoa, että Kaiku on puhunut sinulle. Mutta kuulisin mielelläni myös Servaalipennun mielipiteen ennen kuin nimitän heidät oppilaiksi'', Raadelmatähti räpäytti silmiään kohti pentua tyynesti.
''Samalla voit kansalle kertoa, että Tulitassu siirtyy vanhintenpesälle. Hän ei kykene enää jatkamaan koulutustaan, eikä suoriudu tehtävistään'', Hiirenpolku murahti ärtyneenä Nevaleijonan sanoista, nousten ylös ja kääntyen hakemaan yrttejä lisää Tulitassulle. Raadelmatähti kääntyi katsomaan hivenen sävähtäen kohden Kilpikonnatassua, joka oli haudannut katseensa unessa olevan sisarensa turkkiin.
''Minä haluaisin arvioida Kilpikonnatassun arvioinnin, Aurinkokajo on ollut todella kiireinen partioissa'', Yönkotka astui Raadelmatähteä kohden ja katseli tassuihinsa. Raadelmatähti vilkaisi kohden tummaa oppilasta.
''Sinä voit suorittaa arvioinnin'', Raadelmatähti hyväksyi, soturin nyökätessä ja palaten Kilpikonnatassun luokse. Raadelmatähti sen jälkeen palautti katseensa Servaalipentuun ja Orapihlajapentuun, odottaen uteliaanakin Servaalipennun vastausta.

/Heli, Wilma/

Päällikkö oli keskusteluistaan huolimatta Seittisiiven kanssa tarkkaillut Huurretassun ja Helmitassun matkaa leirissä. Kolli ei voinut olla huomaamatta Huurretassussa useita sellaisia puolia, jotka olisivat selvästi tulleet hänen emoltaan. Päällikkö siristi itsekseen silmiään, se helpottaisi hänenkin astumistaan vielä tulevaisuudessa Usvapolun rinnalle, muutenkin kuin vain päällikkönä ja varapäällikkönä. Raadelmatähden ei tarvitsisi joka kerta nähdessään Usvapolun aiemmat pentunsa ajatella Apilakarhua. Aterioituaan Seittisiiven kanssa, tämä ei ennättänyt jäädä vaihtamaan aterian jälkeen kieliä kasvatti-isänsä kanssa, vaan hän poistui leiristä.
Kilpikonnatassu ja Yötönkatse kiirehtivät niin rivakasti leiriin, että Raadelmatähti oli saada kaksikon suoraan syliinsä. Tämä sähähti yllättyneenä kaksikon ryntäilyä. Hän vilkaisi hetkeksi lapansa ylitse, kuinka kaksikko kiirehti parantajienpesään. Hän oli aiemmin pistänyt merkille Usvapolun ja Tulitassun paluun aikaisin, ja Tulitassun tilanteen, mutta Hiirenpolku olisi pesässä, joten varmasti tilanne olisi vakaa. Päällikkö uskoi, että ehtisi suorittaa Huurretassun loppuarvioinnin ennen vakavien asioiden kohtaamista, joten hän sulautui tumman oranssissa turkissaan varjoihin, vaikkakin huonosti.
Huurretassun ja Helmitassun ominaistuoksut leijuivat tiiviisti kietoutuneina toisiinsa, joten heitä oli helppoa jäljittää. Mutta päällikkö joutui yllättymään, miten paljon hän oli jo jäänyt jälkeen, sillä hän kaivoi heidän ensimmäisiä nappaamisiaan lehtien alta ja kiihdytti sen jälkeen askeliaan, jotta voisi edes osan auttaa nuoria kantamaan leiriin. Pian hän kuulikin kaksikon rauhallista jutustelua, päällikkö heilautti korviaan ja kipusi ripeästi puuhun. Vaikka se oli lehdetön, lunta oli tullut niin paljon, että vaikka se narskui tassujen alla ja sitä putoili puusta, hän jäi oksien päällä olevien kekojen taakse piiloon.
Hän katseli kaksikon metsästystä, sekä kuunteli Huurretassun ohjeistusta. Hän laski varovasti kaksikon aikaisempia riistoja vierelleen oksalle ja jäi katselemaan, miten neidit keskittyivät metsästämään hiiriä. Tämä siristeli silmiään, kun hän katseli kaksikon yhteistyötä hiiri jahdissa ja joutui tyytyväisenä oppilaansa työskentelystä myöntämään kaksikon toimineen hyvinkin yhteen. Päällikkö kietoi häntänsä tassujensa alle pitääkseen etutassunsa lämpimänä ja antoi kaksikon jatkaa Helmitassun ehdotuksesta kohden leiriä.
Kun kaksikko oli kadonnut hyvän tuulisina näköpiiristä, Raadelmatähti liukui oksaa pitkin lumikasaan riista hampaissaan, oksan painuessa lähemmäs kasaa ja maata hänen ja lumen painon alla. Ettei tämä kaatunut liukumiseltaan, hän jotuui harppomaan muutamia loukkauksia, että säilytti tasapainonsa, ennen kuin tämä kääntyi itsekin palatakseen leiriin.
Hän lähti seuraamaan oppilaiden takana kauempana kohti leiriä, mutta huomasi pian jotakin kummallista tassujensa juuressa. Hän erotti lumessa Helmitassun tassunjäljet, mutta Huurretassun tassunkuvat olivat pyöreät, pienet, kuin oksalla tökittyjä koloja. Raadelmatähti pudotti riistaa suustaan ja otti askeleita pois kaksikon tassunjälkien päältä. Hän oli Imperiumin lähellä nähnyt vastaavia jälkiä, kun Imperiumin kissat olivat jahdanneet peuroja ja muita kummajalkaisia sarvipäitä. Raadelmatähti räpytteli silmiään hämmentyneenä ja kyyristyessään katsomaan tarkemmin kuvioita, ne kuitenkin palautuivat hiljaisina tavallisiksi kissantassunjäljiksi.
Tovin hän tarkkaili jälkiä, mutta kaikki vaikutti taas olevan, kuten ennenkin. Hän räpytteli silmiään, keräsi riistat ja jatkoi jälkiä silmällä pitäen eteenpäin. Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun Raadelmatähti näki outuja asioita, jotka liittyivät Huurretassuun.
Hänen unissaan hän oli Kuulammella käynnin jälkeen, jossa Huurretassu oli saanut enteensä, nähnyt sen jälkeen usein unta, jossa hän luuli jäljittävänsä kadonnutta kissaa, mutta kun hän pääsi aukiolle, pellon reunalle, pensaiden takaa esiin, hän kohtasi aina katseensa korkean peuran kanssa, jonka sarvet ylettyivät todella korkealle.
Ne olivat kuitenkin unia, jotka eivät olleet häntä hermostuttaneet, niissä ei ollut Imperiumin kissojen pahaa läsnäoloa, joten hän uskoi niiden olevan merkki Kaiulta. Jokin enne.
Leiriin päästessään Raadelmatähti kuuli, kuinka innokkaana Orapihlajapentu naukui Huurretassu ja Helmitassulle ihastelevasti.
''Te saitte niitä niin paljon! Mahtavaa Kuhmupää ja Helmitassu!'', pentu haukkoi ihastuksesta. Tämän isä Nevaleijona oli pyytänyt poikaansa hakemaan Servaalipennulle jotakin syötävää.
Kuhmupää? Raadelmatähti jäi hetkeksi katselemaan oppilaita kauempaa, ennen kuin räpäytti silmiään ymmärtäessään, että pitkään Huurretassun päälaella olleet kuhmut olivat puhjenneet ja niistä näytti kasvavan sarvet. Hetkeksi päällikön silmät suurenivat tämän ymmärtäessä mietteitään, kunnes silmät siristyivät kylmiksi ja vakaviksi, joka hänen kasvoillaan oli tyypillinen. Päällikkö askelsi kaksikon taakse, saaden kolmikon hivenen säpsähtämään häntä (?). Orapihlajapentu nappasi äkkiä hiiren ja pinkaisi takaisin kohti parantajanpesää.
''Te saalistitte todella taidokkaasti'', oli laimea kehu kaksikolle, nämä olivat suoriutuneet paljon paremmin. Etenkin Helmitassu, josta Raadelmatähti ei olisi odottanut niin paljoa hyvää tulosta. ''Haluan, että Huurretassu käyt kertomassa sisaruksillesi, että nimitän teistä kaikista kolmesta sotureita tänään. Sekä Helmitassu, sinulle nimitetään mestari. Syökää ja valmistautukaa seremoniaan'', Raadelmatähti naukui hivenen epäselvästi kaksikon ensimmäisiä riistoja suussaan, nyökkäsi sitten juhlavasti tai tiukasti, ja kääntyi riistakasalle viedäkseen ruuat sinne.
Hän jätti oppilaat valmistautumaan, vaihtoi katseita Heinäperhon kanssa, joka oli tullut aukiolle ja nyökkäsi tälle sen merkiksi, että Raadelmatähti nimittäisi myös tämän pennut tänään oppilaiksi. Naaras näytti ilahtuvan ja kutsui päällikköä sitten hännän liikkeellään tulemaan kanssaan parantajienpesään, jossa vaikutti jotakin olevan tekeillä enemmänkin.

// Heli

Kaksikko saapui ripein askelin kohti metsästyspaikkaa, jota Helmitassu tutkaili tyytyväisesti katseellaan. Mikä olisikaan parhain tapa todistaa kuuluvansa johonkin, kuin ruokkia mahdollisimman monien suut. Naaraan silmät oikein kiiluivat innostuksesta, ja hän pystyi juuri ja juuri pitämään itsensä paikallaan, että ei pelästyttäisi kaikkea riistaa kauemmas. Huurretassu oli kuitenkin alkanut heti toimeen Helmitassun kehotuksesta, kun taas nuorempi jäi innoissaan seuraamaan ystävänsä mallia puun rungon takaa. Helmitassun katse oli täynnä ihailua, kun hän katseli vanhemman naaraan metsästämistä ja hiiriä, jotka kuolivat toisen tassuihin vuorotellen. Naaras oli myös samalla hämmentynyt siitä, että ei ollut ennen nähnyt niin täydellistä metsästyspaikkaa. Ilma oli vielä jokseenkin viileä, mutta hiirenkorva oli selkeästi tuloillaan, joka selvästi näkyi riistan määrässä.
Helmitassu ajatteli vain omaa metsästystään kaksijalkalan lähistöllä, missä riistaa oli selkeästi niukemmin. Hän kuitenkin päätti näyttää oppimansa Huurretassun päästäessä yhden otuksen karkaamaan. Helmitassu jännitti lihaksensa, tarkensi katseensa pakkokauhusta juoksevaan otukseen ja muutaman hännänheilautuksen jälkeen loikkasi suuren loikan olennon niskaan, johon painoi hampaansa tappaen sen vain sekunneissa. Hiiri ei osannut odottaa mitään, kun Helmitassu oli jo tappanut ensimmäisen saaliinsa myrskyvaahteran oppilaana. Ylpeys paistoi vihersilmän kasvoilla, mutta adrenaliinin vallassa naaras kiepsahti vain ympäri ja toisti saman liikkeen, jonka ansiosta sai tapettua jopa toisen pulskan paniikissa pyörivän olennon. Sen vierellä oli vielä toinen, joka ajatteli olevansa viisaampi, ja lähti toiseen suuntaan kahta oppilasta pakoon. Helmitassu kuitenkin otti ripeät askeleet hiiren perään ja heilautti sitä tassullaan, jonka ansiosta sai kynsillään lävistettyä sen pienen kehon. Hymy kohosi naaraan kasvoille, kun alue alkoi pikkuhiljaa hiljentyä. Suurinosa oli jäänyt kahden nuorukaisen ansaan, vaikka moni oli varmasti lähtenyt karkuun odottamaan seuraavaa päivää.
"Se oli mahtavaa!" Helmitassu henkäisi silmiään siristellen ja häntäänsä heilautellen puolelta toiselle. Tuo oli tosiaan unohtanut sen, miltä tuntui leikkiä tai metsästää oman ikäistensä kanssa, jotka eivät kuitenkaan olleet naaraalle mitään sukua. Hän oli unohtanut sen, miltä tuntui olla ystävän kanssa.
"Minun ja sinun hiirilläsi Myrskyvaahtera syö hyvin", tuo naukui ylpeästi tarkkaillen katseellaan kaksikon lopullista tilannetta. "Ehkei Raadelmatähti nyt ainakaan kadu, että otti minut kansaansa. Ja siinä samassa hänen on pakko tehdä sinusta soturi", naaras totesi katsellen ylpeästi sarvipäistä ystäväänsä. Huurretassusta tulisi varmasti Myrskyvaahteran yksi mahtavimmista sotureista. "Mennäänkö viemään nämä leiriin?"

//Heli//

Riitasoinnun hännänpää nyppi epäilevästi, hän aisti heti, kun Tuulentähti johdatti hänet pehmeällä elellä pesäänsä, ettei päällikkö aikoisi asiaan puuttua. Ehkä se oli hyvä Taimioravan kannalta, mutta huono kansan osalta! Kaiku voisi rankaista heitä siitä hyvästä, että parantaja olisi saanut pentuja jonkun kanssa. Tulitähdestä selviäminen oli ollut oma haasteensa, mutta Kaiun vihalta he eivät välttämättä selviäisi yhtä helposti! Mutta Riitasoinnun hännänpää hiljalleen pysähtyi ja hänen silmänsä suurenivat, kun hän jäi katsomaan mykistyneenä Tuulentähteä.
Varapäällikkö ei ollut erottaa toisen suusta tulevia sanoja, vaikka lukikin ne tuon itkuisilta kasvoilta ja huulilta. Riitasoinnun silmät kuitenkin siristyivät hiljalleen ja tämän katseli valui maahan, vaikkakin katsoen johonkin tyhjyyteen. Hänen olemuksensa oli jännittynyt, mutta myös kylmä, selvästi hän kieppui jossakin pettymyksen ja vihan tunneaallossa. Mutta sitten hän katsahti Tuulentähteen se sama sähäkkyys silmissään, joka usein viesti naaraan silmistä sen, että jokin asia sai kaiken hänen huomionsa.
''Kuka on pentujen isä, Tuulentähti? '', Riitasointu hymähti, räpäyttämättä silmiään, hän tuijotti Tuulentähteä. ''En ole ennen kuullut, että päällikkö voisi laiminlyödä tehtäviään, olemalla samaan aikaan kuningattarena pennuilleen'', hän mutisi mietteliäänä.
Kuka Usvajoen kolli olisi viettänyt aikaa enemmän Tuulentähden kanssa kuin Riitasointu? Tuulentähdelle Riitasointu oli selvästi vain varapäällikkö, ilmeisesti Taimiorava oli peräti lähempi ystäväkin kuin Riitasointu, sillä tämän kanssa päällikkö oli ollut valmis pitämään salaisuuden. ''Sinun tulisi keskittää päällikön elämäsi suojellaksesi kansaasi, turvataksesi Usvajoen tulevaisuus'', naaras huokaisi ja loi pettyneen katseensa Tuulentähteen.
Hän oli loukkaantunut siitä, että hänen tunteensa Tuulentähteä kohtaan olivat yksipuoliset. Toisaalta mitä hän oli edes odottanut? Vaahterakynsihän oli-. Riitasoinnun silmät syttyivät raivokkaisiin liekkeihin ja hampaat menivät irvistykseen.
''Älä sano, että pentujen isä on Vaahterakynsi?'', matala murina karkasi Riitasoinnun hampaiden välistä ja tämän niskakarvat kohosivat.
Miten Tuulentähti oli saattanut? Päällikkö, jonka sana olisi laki! Päällikkö, jota Riitasointu oli tukenut jo iät ja ajat! Vaahterakynnen kauhunsekainen naama piirtyi Riitasoinnun muistiin, kun hän muisti kollin vetäneen keuhkoihinsa vettä. Varapäällikkö hiljaa antoi karvojensa laskeutua ja käänsi katseensa pettyneenä muualle. Vaahterakynsi ei voisi ainakaan enää tulla vaatimaan pentuja takaisin, eikä Taivaanliekki saisi tietää edes pennuista, koska Vaahterakynsi oli kuollut. Mutta kansa ei suhtautuisi hyvin siihen, että Tuulentähti olisi heidän päällikkönsä kaiken tämän jälkeen.
Pettänyt heidän luottamuksensa Taivaanliekin kissan kanssa, heidän oma päällikkönsä!

//Masi
Tuulentähti kuunteli rauhallisesti miten Aurinkoroihu kertoi hänelle koonnin Myrskyvaahteran rajalta, ja lopulta kertoi kollin voivan poistua syömään ja valmistautua muihin tehtäviin. Olisi hyvä kuulla, ettei rajalla olisi enää muuta, mutta jos Metsänärhi näytti noin pahalta, mitä siellä oli oikeasti käynyt? Joku pentu olisi kuollut, ja kolli näytti tuolta? Entä missä tuon veli sitten olisi. Pieni huoli alkoi kalvaa naaraan mahaa kun hän tarkkaili huolestuneena parantajien pesän suuntaan, kunnes kohosi käpälilleen ja lähti askeltamaan kohti pesäänsä. Kuitenkin äkkiä hänen vierelleen saapui Riitasointu häntä huolesta nyppien parantajien pesältä. Pieni pelko kohosi hänen kurkkuunsa, mutta tuo yritti kuunnella toista rauhallisesti, kunnes hänen pelkonsa toteutui aivan hänen silmiensä edessä. Riitasointu oli nähnyt pennut! Ilma takertui hänen kurkkuunsa ja Tuulentähden silmissä välkähti pelko sekä epävarmuus. Mutta Riitasointu katseli aukiota, varmaan varmistaakseen ettei kukaan heitä kuulisi. Tuulentähti äkkiä käänsi katseensa toisaalle ja heilautteli häntäänsä ahdistuneena takanaan. Miten hänen tulisi kertoa toiselle? Lopulta naaras nielaisi kovan palan kurkustaan hengen alkaessa kiertää taas normaalisti. Miksi olisi Riitasoinnun käytävä pesässä ja löydettävä heidät nyt! Johtaja alkoi kalvaa maata käpäliensä alla kynsillään, kunnes hän asteli tomerasti Riitasoinnun nenän alta ohi kohti pesäänsä hännällään vetäen toista mukanaan. Ei kai tässä olisi muita vaihtoehtoja. Hän vilkaisi huolestuneena vihertävillä silmillään taakseen kohti seuraavaa naaraasta, kun tuo lopulta laskeutui kannon alle omaan maanalaiseen pesäänsä, jossa ei varmasti olisi muita silmiä, muita kuuntelijoita. Varmaan olisi parasta kertoa kaikille, jos pennut jäisivät kansaan. Mutta jokin kertoi johtajalle, ettei niin tulisi käymään. Harmaa naaras istuutui pedilleen ja odotti että Riitasointu pääsisi istumaan myös, tuntien jo miten tämän kyselevä katse tapittaisi häntä tiukasti odottaen vastausta. Odottaisiko Riitasointu hänen vastaustaan? Tuo kerran oletti pentujen emon olevan Taimiorava! Muttei hän voisi sellaista koskaan tehdä. Ei Taimiorava.

“Riitasointu”, Tuulentähti aloitti hiljaa katsellen käpäliään, jotka nätisti oli asetettuna pedin reunamalle. “Pennut eivät ole Taimioravan”, hän huokaisi ja kohotti varovasti katsettaan pikkuhiljaa. Hänen epätoivoinen katseensa kohosi maasta kohti Riitasoinnun silmiä, eikä hän voinut olla pitämättä suoraa naamaa tai piilottaa tunteitaan. Kyynelet kohosivat hänen silmiinsä ja oitis hänen piti haukata happea suunsa kautta, kun sanat sekä ilma jäivät hänen kurkkuunsa kiinni. “En ole puhunut totta sinulle. Tai koko kansalle. Olen piilotellut tätä asiaa, jota ei olisi edes pitänyt tapahtua”, viimeiset sanat jäivät vain kuiskaukseksi ilmaan, kun Tuulentähden pää putosi rintaan ja kyyneliä putosi maahan. Eiköhän Riitasointu voinut jo arvata.

“Pennut ovat minun, Riitasointu”, tämä parkaisi. “Minä olen rikkonut joka ikistä lakia tässä metsässä”, hän ynähti ja painoi kärsien korvansa päätään vasten sulkien silmänsä voidakseen välttää pettyneen ystävänsä polttavan katseen. Pitäisikö Riitasointu häntä enää edes ystävänään, kun hän ei voinut toiselle asiaa kertoa niin kuin se olisi. Varmasti naaras olisi häntä vihannut myös, mutta olisiko tuo myös auttanut ystäväänsä ennen pentujen tuloa? Varmasti hän vähemmän auttaisi häntä nyt, kun Tuulentähti oli ensin pidätellyt totuutta toiselta.

“Olen pahoillani Riitasointu”, harmaa naaras painui kasaan olkien pudotessa alas ja jokaisen ryhdin sekä ylpeyden rippeen irrotessa hänen turkiltaan. Pelkkä petturi loppujen lopuksi kansalleen.

//Masi
Varapäällikkö varovasti silitteli Tulitassun selkää, kun naaras oli saanut vihdoin unen päästä kiinni kaiken kokemansa shokin ja kivun jäljiltä. Hiirenpolku oli yrittänyt hoitaa toista parhaansa mukaan, mutta tällä hetkellä kaikki näytti niin epäselvältä. Hiirenpolku oli saapunut äsken takaisin Toivontassun luota, ja toisen olemus oli kireä sekä vaisu. Mutta lopulta hän kertoi siskontyttärelleen mitä miettisi. Hieman yllättyneenä tuo siirsi sinisen katseensa kolliin, ja lopetti hännällään silittämisen Tulitassun selkää ja istui hiljaa Hiirenpolun vierellä, hieman jopa kehollaan kallistuen toista kohden turkin koskettaessa enonsa turkkia.

“Kerron Raadelmatähdelle”, hän naukui hiljaa ja siirsi katseensa kollista pesän suulle, josta hyvinkin äkkiä Kilpikonnatassu juoksi sisään. Heidän matkansa oli ollut lyhyt, tai sitten he olivat olleet nopeita. Aika olisi myös voinut juosta parantajan pesässä, jossa myös Orapihlajapentu sekä Servaalipentu olivat emonsa hellässä huovassa pesän toisella puolen. Usvapolku huokaisi ja painoi päätään apeana, kun Hiirenpolku alkoi kertoa nuorelle naaraalle sisarensa vointia. Lopulta myös Yönkotka ilmestyi ja kertoi tahtovansa loppuarvioinnin Kilpikonnatassulle, Usvapolku yllättyneenä räpäytti silmiään ja vilkaisi lopulta hieman tuomitsevasti soturiin. Ehkä olisi vielä aikaista, vasta tuo olisi käynyt Kuulammella ja nyt Tulitassu makaisi parantajanpesässä. Mutta hän sitten laski katseensa ja surullisena kosketti Tulitassun selkää taas hännällään.

“Hän varmasti tulee toipumaan parhaalla mahdollisella tavalla sinun tuellasi. Emme vielä tiedä hänen tulevaisuudestaan mitään. Parempi mennä päivä kerrallaan”, Usvapolku yritti rauhallisesti kertoa Kilpikonnatassulle tämän katseessa huolta sekä murhetta, mutta myös tukea oppilasta kohtaan. Ehkä vielä joku päivä kaksikko voisi jollain tapaa viettää yhdessä päiviään. Paremmalla tavalla kuin nyt. Varapäällikkö lopulta päästi ilmoille suuren haukotuksen ja painoi sitten päätään apeana.

//Wilma, Masi
Huurretassu katseli iloisena silmät säihkyen Helmitassua ja heilautti häntäänsä punastuneena, kun ystävä vielä kehujen lisäksi iski hänelle silmäänsä. Tuo väräytteli viiksiään ja naurahti lopulta hiljaa tyytyväisenä heidän yllättävään hyvään yhteyteen. Vielä hän vilkaisi toista silmäkulmastaan, ennen kuin hidasti vauhtiaan lähestyvän saalispaikan juurella. Hän höristeli korviaan ja maisteli ilmaa tuntien tuoreen riistan juoksua joka suunnalla. Paikka olisi aivan loistava, ja he voisivat tuoda paljonkin riistaa takaisin leiriin! Huurretassu katseli miten Helmitassu kertoi loukkaavansa käpälänsä kaksijalan esineeseen, ja kivun empatia loisti tuon kasvoilta, kunnes lopulta Helmitassu piristi tunnelmaa kertomalla olevansa kömpelö. Se sai toisen viikset värisemään ja Huurretassu lopulta nyökytteli päätään.

“Täällä on paljon hiiriä sekä päästäisiä, joten ole varuillasi jos jokin lähteekin minua karkuun suoraan sinua kohden. En ole käynyt tässä hiirenkorvan alkaessa lämmittää maata, joten pesä voi tulvia riistalla”, hän supatti hiljaa toisen viereltä ja sitten häntäänsä hiljaisuuden merkiksi heilauttaen lähti saalistusasennossa askeltamaan lähemmäs kohti pensaanalta kumpuavaa hiiren ylivoimaista tuoksua. Maa tärisi hiirien leikkiessä hänen käpäliensä alla, ja oksat alkoivat väristä, kun hiirulaiset pistivät nokkansa ylös pensaanalta. Huurretassu näki pensaan toiselta laidalta miten yksi pinkaisi ruohikolle tutkimaan syötävää, kun toisen pää vielä keikkui pensaan oksien välissä. Huurretassu jännitti takajalkojaan ja tarkkaili pensaan alimpia oksia niiden värähtelyn varalta, ennen kuin lopulta loikkasi eteenpäin, kynnet esillä ja suu pienesti raollaan. Hän iski kyntensä kiinni pensaan alla olevaan hiireen, se vinkaisi kivuliaasti lopulta kuollen naaraan kynsiin, ja sen viereltä loikkasi eteenpäin toinen, johon Huurretassu iski hampaansa sen lentäessä hänen naamansa edestä. Mutta ruohikolla ollut hiiri pinkaisi oitis eteenpäin kohti toista oppilasta, joka piileskeli puun rungon takana, oletettavasti valmiina kuten Huurretassu oli kehottanut. Hiirulaisten vinkuna pensaan alla sai sen tärisemään, ja lopulta niitä pinkoi runsain määrin ruohikossa eteenpäin. Huurretassu tiputti suustaan ja kynsistään hiiret ja loikkasi heti muiden jo pikkuisen pulskistuneiden perään kynsien maata, ruohoa sekä lopulta parin hiiren turkkia. Ne vinkuen juoksivat eri suuntiin ja Huurretassu iski käpälänsä lujaa kahden hiiren selkään, tappaen ne sitten nopeilla puraisuilla, jääden sitten hengästyneenä katsomaan takaisin kohti pensasta, johon oli tiputtanut aiemmat hiirensä.

//Heli, Wilma //

Varapäällikkö oli lähtenut kiertämään Tomusielun ja Aurinkoroihun kanssa rajoja, kaksi kokenutta soturia ja vahvaa sellaista kulkivat pienen varapäällikön takana. Kolmikko nuuski ilmaa ja maisteli pensaikkoa, Metsänärhi oli valuttanut valkeaan lumeen paljonkin verta ja tämän matkan teko leirin lähelle asti oli selvästi ollut todella vaivalloista. Merkkejä ei kuitenkaan näkynyt siitä, että tätä olisi seurattu ja partio pyörähti aina Myrskyvaahteran rajan tuntumassa.
''Uskotko todella sen mitä Metsänärhi sanoi?'', Aurinkoroihun matala, mutta tyyni ääni kysyi, kun tämä seisahtui varapäällikön vierelle katselemaan rajoja. Verta oli paljon rajallakin, ihan kuin Metsänärheä olisi jahdattu.
''Minä voin uskoa mitä tahansa Raadelmatähdestä ja Myrskyvaahteran kissoista'', Riitasointu murahti toiselle. ''Eiväthän he olisi halunneet enää palauttaa Lounatuulta kaan, kun he löysivät tämän pentuna harhailemasta rajan ylittäneenä'', varapäällikkö muistutti, Aurinkoroihun hymähtäessä mietteliäänä.
''Ei jälkeäkään Myrskyvaahteran kissoista heidän rajansa tuntumassa'', Tomusielu naukui ja laskeutui puusta alas muun partion luokse.
''Palataan leiriin, täällä on rauhallista'', Riitasointu myöntyi, ja lähti johdattamaan kaksikkoa mukanaan kohden leiriä takaisin.
''Ehkä meidän silti pitäisi tätä osaa haravoida nyt tiheämmin. Etenkin, jos Metsänärhi jää pidemmäksikin aikaa, Myrskyvaahtera voi haluta hänet vaikka takaisin'', Aurinkoroihun viisas ääni naukui.
''Mitä sitten ikinä tapahtuikin, toivottavasti emme joudu häntä suojelemaan'', Riitasointu murahti, Tomusielun mulkaistessa varapäällikköä. Tomusielukin oli tullut Taivaanliekkien kansasta, eikä ollut puhdasverinen, jonka takia hän koki Metsänärhen tilanteen koskettavan itseään enemmänkin. Kuitenkaan kaksikko ei alkanut nälviä toisiaan, vaan marssivat takaisin leiriin.
Ei Riitasoinnulle ollut sillä väliä olisiko joku puhdasverinen. Mutta Metsänärhi oli ennen ollut Imperiumissa ja olisi vielä Raadelmatähden poika, epäilykset kalvasivat häntä. Hän lähti askeltamaan leirin poikki mennäkseen parantajienpesään, samalla kun Aurinkoroihu huomasi Tuulentähden ja meni kertomaan tälle, ettei ollut jälkeäkään Myrskyvaahteren kissoista tai muutenkaan mitään oikeastaan tapahtunut rajoilla.
Riitasoinnun astuessa pesään, Metsänärhi oli yrteistä jo turrutettu uneen. Tämän vammoissa oli haisevia yrttejä ja seoksia, ja Taimiorava istui tämän vieressä, nyppien tassuistaan irti kynsiin kietoutunutta ylimääräistä seittiä. Siilensuru paineli sammalta mukavasti Metsänärhen pään alle ja tarkkaili kollia mietteliäänä.
''Mikä tilanne teillä täällä on?'', Riitasointu naukaisi, ja huomasi Taimioravan säikähtävän häntä. Taimioravan korvista toinen oli epävarmasti taaksepäin, kun tämä suoristautui tervehtiäkseen siskoaan.
''Hy-hyvin! Hän lepää nyt, vaikka puhelikin sekavia. Eiköhän hän tuosta selviydy'', naaras hymyili. ''Haenpa valmiiksi hänelle märkää sammalta, mene sinä vaikka syömään jotakin'', Taimiorava lisäsi hymyillen ja kääntyi kannoillaan, poistuen pesän sivulla olevasta onkalosta varastoilleen. Siilensurua joku oppilas kutsui pesän ulkopuolella ja tämä kipitti katsomaan, kuinka ontuen Esikkotassu roikotti etutassuaan. Siihen oli takertunut piikki ja oppilas huusi kovaanääneen, kun Siilensuru nyppäsi sen irti. Hän tarkasti oppilaan tassuja, kun Riitasointu istuutui Metsänärhen vierelle ja tarkkaili kollia.
''Toivottavasti sinä puhut totta, etkä yritä käyttää Usvajokea eduksesi'', Riitasointu mutisi toiselle itsekseen, kunnes hänen korviinsa kantautui kiljahdus. Se oli hyvin hento, pieni ja heiveröinen huudahdus. Naaras pörhistyi ja loi katsettaan läpi tyhjiin peteihin.
''Kömpelys, miten sinä nyt sinne joudut?'', topakka pienen kissan ääni supatti tiukasti. Riitasointu höristi hämmentyneenä korviaan ja jatkoi matkaansa pesää pidemmälle, huomaten erään pedin päällä suuria ja neulasten täyttämiä oksia, sekä sammalta. Sen kolosta kurkotti pentu pedin ulkopuolelle, ja ulkopuolella nokallaan makasi pienempi naaras pentu. Tämä nousi tökerösti istumaan ja pyyhkäisi nenäänsä.
Kaksikko kohotti hitaasti katseensa varapäällikköön, joka sanattomana tuijotti pentuja takaisin.
Naaras pentu kääntyi nopeasti ympäri ja yritti raapimalla päästä takaisin petiin, veljensä viereen piiloon, mutta tämän kynnet vain liukuivat ja tämä kellahti takamukselleen Riitasoinnun eteen. Varapäällikkö joutui tuuppaamaan itseään, että nappasi pennun hampaisiinsa ja nosti tämän veljensä vierelle petiin. Hän jäi hämmentyneenä katsomaan kaksikkoa, jotka katosivat oksien ja neulasten alle.
Pennut tuoksuivat Usvajoelta ja parantajien yrteiltä, koko pesältä. Keiden pentuja nämä olivat?
Taimioravan hyräily sai Riitasoinnun liikkeelle ja hän poistui ripeästi pesästä. Olivatko ne todella Taimioravan pentuja? Salasiko hänen sisarensa tällaista? Riitasointu vilkaisi lapansa ylitse pesään ärtyneenä, mtuta myös huolestuneena. Soturinlain vastaista, ja hän ei katsoisi sitä edes omalta sisareltaan! Hänen oli heti puhuttava Tuulentähden kanssa, ja naaras loikkasikin nopein askelein eteenpäin, kulkien aukion poikki kohden Tuulentähteä, pitkä häntä nyppien.
''Tuulentähti, ehditkö puhua hetken kanssani?'', Riitasointu naukui hiljaisesti, siristellen silmiään ympärilleen, ettei kukaan kuuntelisi heitä. ''Taimioravalla on pentuja parantajienpesässä. Hän on tainnut rikkoa soturilakia ja Kaiulle antamaansa valaa..'', Riitasoinnun ääni alkoi muuttua jännittyneeksi murinaksi, kun tämä istuutui Tuulentähden vierelle ja puhui todella hiljaa. Hän ei kuitenkaan halunnut, että koko kansa kuulisi hänen sisarensa tekosista.

//Heli//

Kilpikonnatassun ja Yönkotkan palattua leiriin, Kilpikonnatassu kiiruhti aukion poikki tervehtimättä edes Huurretassua ja hänelle tuntematonta toista oppilasta, jotka olivat juuri matkaamassa ulos. Hän kiihdytti askeleitaan ja rymisteli parantajienpesään sisään, jossa Hiirenpolku istui Tulitassun vierellä. Naaraan takajalat olivat täynnä mustelmia, ja ne eivät liikahtaneetkaan. Hiirenpolku oli levittänyt niihin salvaa, käärinyt hämähäkinseittiä ja yritti liikutella vielä nuoren oppilaan takajalkoja, mutta edes naaraan häntä ei heilahtanut. Se makasi pedissä kuin pudonnut linnun sulka.
''Hänellä on kovia kipuja, pudotus on vaurioittanut hänen hermostoaan ja alaraajojaan'', Hiirenpolun synkkä ääni kertoi, vaikka Kilpikonnatassu oli hetken luullut, ettei vanha sokea parantaja ollut edes huomannut häntä.
''Toipuuko hän?'', Kilpikonnatassun arka ääni kysyi, kun hän istuutui Tulitassun viereen, jonka kasvot tuoksuivat voimakkaasti yrteille. Tämä nukkui tasaisesti, mutta tuon korvat nykivät jatkuvasti ja etutassut polkivat maata kipukohtauksien voimistuessa.
''Pelkään pahoin, ettei Tulitassusta voi koskaan tulla soturia'', Hiirenpolku huokaisi raskaasti.
Kilpikonnatassun sydän jätti lyönnin välistä ja tämä jäi suurin, kauhistunein silmin katsomaan siskoaan. Ei. Ei!
''Entä metsästäjä? Tai parantaja?'', Kilpikonnatassu kysyi toiveikkaasti, Hiirenpolun luimistaessa korviaan.
''Hän ei kykene nousemaan jaloilleen, ei taistelemaan, ei juoksemaan. Hän voi raahata itseään, mutta etutassujen työ on silloin kannatella häntä, jolloin hän ei voi napata niillä mitään, puolustautua tai iskeä, edes kantaa marjoja'', Hiirenpolku vastasi hiljaa.
Usvapolun hahmon Kilpikonnatassu erotti vasta myöhemmin, kun naaras liikahti painaessaan surullisena päätään alas (?) Kilpikonnatassu puristi tuskaisena silmänsä yhteen.
''En anna hänen menettää toivoa, kyllä hänellä täytyy olla mahdollisuus jotakin muuta tehdä kuin vain liittyä vanhimpiin'', oppilas sihisi.
''Toivotaan niin, toistaiseksi tulevaisuus näyttää pahalta'', parantaja kuiskasi, Yönkotkan saapuessa myös pesään. Hän oli tainnut kuunnella hetken pesän ulkopuolella.
''Suorita Kilpikonnatassu loppuarviointisi huomenna, minä valvon sen. Sen jälkeen voit vetäytyä Tulitassua tukemaan hänen polkunsa kanssa'', Yönkotka naukui varovasti, Kilpikonnatassun värähtäessä.
Miten soturi pystyi vain ajattelemaan Kilpikonnatassun velvollisuuksia kansassa tai sitä, että hänestä pitäisi tulla pian jo soturi?! Hän halusi tulla soturiksi yhdessä Tulitassun kanssa! Kilpikonnatassu ei kuitenkaan sanonut mitään, painautui vain sisarensa kylkeen kiinni ja laski päänsä tämän selälle, ummistaen silmänsä.
Kaiku oli näyttänyt hänen tulevaisuudekseen verisen veden ja vihaisen Tulitassun. Hän tekisi kaikkensa, ettei Tulitassun tulevaisuus murskaantuisi. Heistä tulisi vielä sotureita!

//Heli//

''Hiirenpolku, voisimmeko me hetken puhua'', Toivontassu naukui hiljaa parantajienpesän suuaukolta. Parantaja käänsi korvansa tätä kohden, laski hetkeksi häntänsä Usvapolun lavalle ja kohosi sitten Tulitassun viereltä, kulkien varovasti Servaalipennun ja Orapihlajapennun ohitse, jotka makasivat parantajienpesässä yhdessä, Heinäperhon sukiessa varovasti Servaalipennun päälakea. Kolmikko oli Servaalipennun loukkaantumisen jälkeen jääneet parantajienpesään asustelemaan, vaikka Servaalipentu olikin toipunut hyvin. Mahdollisesti tälle jäisi karhunansasta vain ruma arpi jalkaan, muttei se hidastaisi tätä.
Kun Hiirenpolku kykeni aistimaan Toivontassun hermostuneisuuden, tämä kykeni jo arvaamaan mistä olisi kyse. Hiirenpolku istuutui oppilaansa kanssa sivummalle.
''Minä tuota..'', Toivontassu polki maata tassujensa alla, levittäen voimakasta pelkotuoksua. Hiirenpolun kääntäessä sokean katseensa kohden Toivontassua. Tätä hän oli jo ehtinyt pelätäkkin, mitä jos hänen saamansa uni oli totisinta totta. ''En usko, että parantajanpolku on minua varten'', Toivontassu naukaisi.
Hiirenpolku siirsi päänsä suunnan kohti aukiota ja pysytteli hiljaa.
Kyllähän se totta oli, Toivontassua kiinnosti enemmän riehua ja leikkiä muiden oppilaiden kanssa kuin keskittyä opettelemaan yrttejä. Tämä oli enemmän kiinnostunut harjoittelemaan taisteluliikkeitä Varjolumouksen kanssa kuin ottamaan vastuuta vanhimpien punkkien poistamisesta tai pentujen nuhasta.
''En ole se parantaja, jonka sinä tai Kaiku halusitte minusta tulevan. Olen ymmärtänyt, että minun paikkani olisi pyytäjänä'', Toivontassu katseli Hiirenpolkua pelokkaana siitä, mitä mestari hänelle sanoisi.
''Tiedän'', Hiirenpolku naukaisi hiljaa, johon Toivontassu säpsähti. ''Tulet saamaan pian pentuja, et voisikaan jatkaa petoksesi jälkeen enää parantajaoppilaana'', kollin ääni oli kireä.
''Miten sinä sen tiedät?'', Toivontassu kuiskasi.
''Kuka niiden isä on?'', parantaja haastoi heti oppilaansa, kääntäen vihaisesti kaareutuneet kulmansa tuota kohden.
Toivontassu painoi korviaan pelokkaana.
''Varjolumous'', Toivontassu kuiskasi varovasti. Hiirenpolku heilautti vastaukseksi häntäänsä.
''Minä puhun asiasta Usvapolun ja Raadelmatähden kanssa, sinun ei tarvitse enää tulla pesääni kuin vain sairaana'', Hiirenpolku murahti, nousi ylös ja kääntyi takaisin mennäkseen pesäänsä. Toivontassu ummisti surullisena, mutta samalla helpottuneena silmiään. Hiirenpolku istuutui vihaisena pesässään Usvapolun vierelle.
''Toivontassu ei jatka enää oppilaanani, hän haluaa siirtyä pyytäjäoppilaaksi. Oli vain ajankysymys, että hän uskalsi siitä minulle kertoa'', parantaja mutisi Usvapolulle. ''Sain hänestä näyn Kuulammella, tein virheen ja Kaikukin arvioi hänet väärin. Hänen ei koskaan pitänyt päätyä parantajaksi'', Hiirenpolku murahti.

//Heli/

Metsänärhen maailma kieppui, hän oli hyvin sekavassa tilassa. Hänestä tuntui, että pään nostaessaan se yritti jysähtää takaisin alas. Soturit auttoivat hänet erään selkään ja yrittivät liikuttaa häntä heti kohti leiriä. Soturi oli varma, että hän näki kolme Tuulentähteä kuononsa edessä.
''Älkää menkö sinne. Raadelmatähti-'', Metsänärhi ähki, mutta kuiva kurkku sai hänet yskimään voimakkaasti. Riitasointu jäi silmät sirillään katsomaan Metsänärheä, sekä uteliaana, muttei Riitasointu varmaan myöskään Myrskyvaahteran päälliköstä erikoisesti pitänyt. Riitasointu luotti vain omaan kansaansa ja asetti kansansa aina etusijalle muista katsottuna.
''Myrskyvaahtera voi hyvin, tai se on turvassa. Mutta Raadelmatähti halusi minusta ja veljestäni eroon. Hän lavasti meidät syyllisiksi erään pennun katoamiseen, jonka me löysimme kuolleena'', Metsänärhi alkoi taas yskiä. ''Olemme syyttömiä'', Metsänärhi sai niin voimakkaan yskäkohtauksen, että tämän suupieliä pitkin alkoi valua tämän omaa verta aina keuhkoista asti.
''Rauhoituhan, me menemme nyt'', Taimiorava miukaisi nopeasti ja lähti kipittämään soturia kantavien kissojen rinnalla kohden pesäänsä, mutta loi vielä hermostuneen katseensa Tuulentähteen, josko joku näkisi tämän pennut pesässä, vaikka ne olivatkin hyvin piilossa.
Riitasointu jäi hetkeksi katselemaan silmät sirillään Metsänärhen ja muiden perään, ennen kuin kokosi ryhmäsä ja lähti kiertämään reviiriä, etenkin lähellä Myrskyvaahteraa kulkevaa rajaa. Ilvesharha voisi olla myös jossakin lähistöllä, jos Metsänärhen sanoihin oli luottaminen.

//Masi
Tuulentähti katseli pieniä karvaisia myttyjä kaislojen sekä lehtien alla, huokaisten lopulta syvää. Miten pahan tilanteen hän olikaan kehittänyt tällaisella virheellä? Hitaasti hän kohotti katsettaan Taimioravaan, joka kertoi hänen voivan kohdata heitä taistelussa joku päivä, elleivät pennut jäisi Usvajokeen. Se olisi hänelle ainakin tarpeellinen kipu sitten lopulta, virheestä kärsien mahdollisesti koko elämänsä loppuun saakka. Hän istuutui alas pesän vierelle ja luimisti lopulta korviaan, kun Siilensuru oli hiljaa astellut heidän luokseen, kuitenkin Taimioravan tavoin ehdottaen jotain ratkaisua. Siitä harmaa johtaja oli tyytyväinen, ja painoikin päätään hitaasti kohti käpäliään. Ei kansassa olisi ketään sellaista, ketä hän voisi edes kuvitella pentujen isäksi. Ei kukaan olisi koskaan heidän oikea isänsä, kuin Vaahterakynsi. Hän itsekseen pudisteli päätään ennen kuin höristeli korviaan parantajien keskustelulle. Riitasoinnulle olisi asia hankalin tuoda esiin... Kaksijalkalan maininta sai hänetkin pörhistämään turkkinsa inhosta, ei ikinä! Sitten hän mulkaisi Siilensurua tuon ivallisen kommentin jälkeen.

“En tiedä”, naaras sihahti takaisin ja häntänsä kääri varovasti piilotettujen pentujen ylle, huokaisten lopulta apeasti. “Riitasointu ainakin keksisi ratkaisun, vaikkei se olisi mahtavin ratkaisu”, tuo tokaisi hiljaa ja katsahti Taimioravaan. “En tiedä voiko pennut jäädä tänne”, hän lopulta kertoi totuuden itselleen hiljaa, kunnes leirin aukiolta kohosi hälyttäviä huutoja. Tuulentähti hetken empi aikeitaan lähteä pesästä, mutta lopulta lähti kompuroimaan Taimioravan perässä pois pesästä kohti aukiota, sekä leirin suuta, jonne oli Riitasointu jo poistunut. Mitä oli tapahtumassa? Johtaja katseli hetken hälyttävästi ympärilleen, kunnes lähti tutkimaan kauhistunutta tilannetta leirin ulkopuolella. Maassa makasi tutun näköinen todella riutunut sekä loukkaantunut soturi.

“Metsänärhi?” Tuulentähti kurtisti kulmiaan katsellessaan Myrskyvaahteran soturia. Olisiko Myrskyvaahterassa joku hätänä? Miksi kolli oli noin loukkaantunut? “Saatteko hänet leiriin? Hän tarvitsee apua heti. Riitasointu, lähetä pari kissaa tutkimaan reitti mistä Metsänärhi tuli. Emme tiedä onko Myrskyvaahterassa kaikki hyvin vai onko kolli itsenään täällä saakka”, tuo katsahti ystäväänsä tuntien kovan kylmän kouraisun vatsassaan. Miten hän voisikaan kertoa Riitasoinnulle? Pienesti hän painoi korviaan ennen kuin kääntyi takaisin leiriin katsomaan selviäisikö kolli vammoistaan Taimioravan hoidossa.