//Masi
Huurrepeura nyökäytti lopulta tyytyväisenä päätään Kuurahiirelle sekä Orapihlajatassulle, kun vihdoin Hiirenpolku oli saanut Nevaleijonan paikoilleen. Kolli oli käyttäytynyt erikoisen aggressiivisesti, mutta ehkä asiat hänen perheessään ei ollut ihan niin hyvin kuin olisi uskonut. Servaalitassu toivotti onnea matkaan emonsa tassujen välistä, selvästi hytisten kylmästä, mutta ehkä myös pelosta. Lopulta sinisilmäinen naaras käänsi katseensa kohti leiriä, sekä siskoaan. Olisi aika lähteä retkelle. Orapihlajatassu oli yhtä innokas, ja Huurrepeura vain pöyräytti silmiään kollille.

“Mennään ensin parantajien pesään. Orapihlajatassu asetteli käpäläsi joka askeleella kahteen kertaan lumelle, jotta voit tuntea, jos se vahingossa pettääkin alta. Mennään niin leirin seinämää pitkin kuin voimme, siellä ei välttämättä ole kamalasti aukkoja ja voimme tukeutua seinään”, valkea naaras pohti astellessaan lumisen leirin sisäänkäynnin luo ja apeana vilkuillen ympärilleen. Kaikkialla oli hiljaista, mikä viestitti siitä, että hukkuneet kissat olisivat lumen alla jossain. Vanhusten päät pilkistelivät parantajien pesän suulta huokaillen kauhistuneena leirin tilanteesta. Voisivatko he löytää edes hukkuneita kissoja? Kuurahiiri asteli siskonsa vierelle ja kosketti tuon turkkia omallaan.

“Löydämme heidät kyllä. Olemme nyt sotureita ja suoriudumme mistä vain”, pienen sisaren sanat toivat lämpöä Huurrepeuran turkille, ja hän innoissaan nyökäytti päätään toiselle.
“Onnea nimestäsi. Sopii sinulle hyvin”, hän sanahti ja nuolaisi Kuurahiiren korvantaustaa ennen kuin he jatkoivat matkaa kohti parantajienpesää. Kun Huurrepeura kohosi valuneelle lumelle, hän tunsi märän lumen heti pakkaantuvan käpäliinsä, ennen kuin se kaikki alkoi tuntua kylmältä käpälissä ja jopa turvallisemmalta pakkaantuessa vasten valunutta lunta. Huurrepeura kuitenkin heilutteli käpäliään inhoten tunnetta turkillaan, mutta kiinnitti sitten katseensa eteen kohti oppilastaan, joka kulkisi edellä hennosti kuin lumihiutale kaiken kasautuneen lumen päällä.

//Masi
Ensiksi Riitasoinnun vain pettynyt sekä epäilevä ääni sai Tuulentähden ihan kavahtamaan turkissaan. Hän, ei ollut vihainen? Mutta kuunnellessaan toista ja kykenemättömänä vastaamaan nousi esiin lopulta vihainen sekä hyvinkin pettynyt varajohtaja, jonka naaras oli olettanut kohtaavansa oitis. Hän painoi korviaan alas ja vaihteli katsettaan maan sekä Riitasoinnun vihaisen katseen välillä. Kunpa isä olisikin voinut olla Usvajoessa, mutta Vaahterakynsi oli kadonnut eikä kolli voinut edes seurata häntä tänne. Eikä Tuulentähti voinut Taivaanliekkiinkään jäädä. Mutta asiat olisi miten ne olisivat. Ja totuus tulisi hyvinkin pian ilmi. Viimeiseksi kaiken murinan jälkeen hän vain nyökytteli päätään silmät sumeana kivusta sekä totuuden pelosta. Hän huokaisi ja kohotti varovasti katsettaan.

“En tahdo laiminlyödä tehtäviäni. En tahdo pettää kansaani en tahdo jättää heitä yhtään sen vähemmälle. Tämän kaiken ei pitänyt tapahtua”, hän hymähti surullisena pudistellen päätään. EI kukaan muu voisi pentujen isä olla... “Anteeksi Riitasointu, anteeksi oikeasti”, surullinen puuskahdus pääsi naaraan hampaiden välistä, kun tuo yritti etsiä Riitasoinnun katseesta jotain anteeksi annon merkkejä. “En koe olevani emo pennuille, en koe voivani antaa heille perhettä. Ei heillä ole täällä perhettä”, Tuulentähti painui uudestaan kasaan. Taimiorava voisi heistä pitää huolta, mutta ei johtaja voinut heille tarjota kuin suojan, kunnes he löytäisivät uuden perheen, jossa heitä rakastettaisiin ilman vihaa, ilman ennakkoluuloja tai oman suvun tuomaa vihaa. Tuulentähti oli ansainnut Riitasoinnun vihan ylleen, mutta voisiko naaras koskaan antaa hänelle sitä anteeksi? Olisiko hän vain varajohtaja hänelle, ei enää ystävä?

“En tahdo kasvattaa pentuja Riitasointu. Ne ovat vain pentuja, joita pidän suojassa Taimioravan kanssa. Mutta en voi tehdä sitä kansalleni, en sinulle en kenellekään. Tulen aina kärsimään virheestäni niin kauan kuin olen elossa, mutta jokaisen yhdeksän elämääni käytän Usvajoen suojeluun sekä sen parhaan puolesta”, hän yritti koota itseään ja saada suustaan vahvempia kuin itkuisia sanoja. Mutta ei hän voinut silti olla varma uskoisiko Riitasointu häntä. “En tarkoituksella pitänyt tätä sinulta. Mutta tiesin, että se on väärin. Todella väärin. Enkä halua silti menettää sinua”, tuo huokaisi hiljaa nyppien petinsä reunaa kynsillään. Kaikista pahinta olisi menettää kaikki ystävänsä, ennen kansaa. “Ymmärrän jos et voi antaa minulle anteeksi”, Tuulentähti sanoi katsahtaen ystäväänsä silmiin. “Mutta tahdon suojella kansaani enemmän kuin mitään. Tahdon johtaa sitä sinun kanssasi”, tuo lisäsi, ja odotti, josko saisi kynsiltä korvilleen vai jonkinlaisen keskinkertaisen vastauksen, että rauha olisi ainakin hetkellisesti saavutettu.

//Heli/

Raadelmatähden silmät lävähtivät auki ja hän haukkasi henkeä viimein, kun hänen keuhkonsa antoivat hänen taas tehdä niin. Hivenen pelästyneenä hänen vierellään oleva hahmo säpsähti ja jättäytyi hänestä kauemmas. Raadelmatähden ympärillä oli kimaltavia turkkeja, kimaltavaa niittyä, nurmea, puita, ja kimaltava taivas. Hän ei ollut moniin kuihin nähnyt Kaiun väkeä ja hetkeksi järkytys puristi hänen kurkkuaan, mutta Punatiikerin kohtelias tuijotus sai pian Myrskyvaahteran päällikön rauhoittumaan.
''Olet menettänyt kaksi elämääsi jäätyäsi lumen alle puristuksiin'', naaras naukaisi hiljaa ja nyökkäsi tälle päätään kohden lampea, jonka ääreen Raadelmatähti istahti Punatiikerin kanssa. Punatiikeri oli hänen kanssaan joutunut Pakkastähden kidnappaamiksi Imperiumiin, jossa heidät oli pakko paritettu ja kaksikko oli saantu kaksi pentua. He olivat Imperiumissa olleet pelkkiä orjia jokainen.
Lammen ääreen istuuduttuaan tämä saattoi nähdä oman hahmonsa puristuksissa lumeen ja kuinka Usvapolku yritti nyppiä, kiskoa, repiä ja kaivaa häntä pois lumesta. Raadelmatähden hännänpää heilahti ilahtuneena, vaikka kasvoille jäi mietteliäs katse.
Pian Raadelmatähden keho lennähti pesän toiseen reunaan Usvapolun kanssa.
''Sinun matkasi ei pääty vielä tähän Raadelmatähti, on aikasi palata takaisin'', Punatiikeri hymyili hänelle.
''Oletko nähnyt Metsänärhen ja Ilvesharhan tekosia? Miksi Kaiku antoi jotakin niin kauheaa tapahtua Myrskyvaahteralle?'', Raadelmatähti kääntyi kuitenkin naaraan puoleen, tuijottaen vihan liekit silmissään.
Punatiikeri siirsi hiljaisen katseensa lampeen Raadelmatähdestä, ihan kuin yrittäisi piiloutua liekehtivältä silmiltä.
''Kaikessa pahassa on myös jotakin hyvää, vaikkei kaikki teot olisikaan anteeksi annettavissa'', Punatiikeri naukui, Raadelmatähden siristäessä silmiään. Hän kuitenkin alkoi menettää tajuntaansa Kaiussa, ja viimeisenä muistikuvana hän säpsähti hereillä, kun hänen silmilleen lävähti kuva Hiekkapyörteen kasvoista, miten kolli tuijotti häntä tähtisilmiensä kera. Raadelmatähti säpsähti niin voimakkaasti, että Usvapolku säpsähti häntä.
Hän haukkasi ilmaa keuhkoihinsa ja kääntyi katsomaan helpottuneena kohden Usvapolkua.
Syyttikö Kaiku ja etenkin Punatiikeri Metsänärhen ja Ilvesharhan teoista Raadelmatähteä? Miksi Kaiku oli näyttänyt hänelle painajaismaisen kuvan Hiekkapyörteestä? Raadelmatähti karisti sen pois mielestään ja kietaisi häntänsä Usvapolun ympärille.
''Olen tässä'', päällikkö kehräsi helpottuneena ja painoi naaraan tiukasti omaan halaukseensa.

//Heli, Wilma, Aaduska //

''On parempi, että kokeneet soturit menevät leiriin'', Nevaleijonan ankara ääni puhutteli Helmitassun ja Huurrepeuran ylitse. Hiirenpolku kurtisti kulmiaan ja tavoitti kuononsa kohden Nevaleijonaa, jotta kolli ymmärtäisi parantajan suuntaavan sanansa tälle. Sokea kun hän oli, hän ei kyennyt tarkalleen katsomaan ketään silmiin, mutta ainakin hän yritti ylläpitää kohteliaita keskustelutapoja ja suunnata kasvonsa toisten kasvoja kohden.
''Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Huurrepeuran ja Helmitassun ajatukset kevyemmistä nuorista on parempi. Ehdotankin, että Huurrepeura, Kuurahiiri ja Orapihlajatassu menevät tutkimaan leiriä. Orapihlajatassu on teistä pienin, nuorin, kevyin, joten hänen on parasta kulkea edellänne, mutta Huurrepeuran ja Kuurahiiren kokemusta te tarvitsette ehdottomasti tutkiessanne leiriä, joten älkää jääkö hänestä kauas'', Hiirenpolku naukui, Nevaleijonan kurkusta kohotessa tyytymätöntä murinaa.
''Luuletko, että annan sinun komennella meitä? Olet parantaja, et päällikkömme! En ikinä anna sinun päättää, että poikani voi joutua tuonne vaaraan, hautautua tai upota lumeen, jäädä uuden tärinän alle'', Nevaleijona murisi.
Parantaja heilautti kuitenkin tälle vain korvaansa.
''Tarvitsemme kokeneempia ja voimakkaampia sotureita rakentamaan tähän leirimme ulkopuolelle väliaikaisia pesiä oppilaille ja sotureille. Vanhimmat ja emot pidämme, sekä kuljetamme parantajienpesään. Ei ole turvallista heitä pidättää poissa leirin suojista'', parantaja pyykäisi murheellisena leukaansa hännällään ja yritti miettiä. ''Nevaleijona voisi johtaa rakennustöitä. Utupöllö ja Helmitassu voivat huolehtia metsästämisestä'', Hiirenpolku nuuhkaisi kohden Helmitassua, jonka rinnalla Utupöllö seisoi.
Kaikki aiemmin napattu riista oli hautautuneena lumen alle syvälle.
''Huurrepeura. Kun kuljemme pitkin leiriä, yritetään muodostaa turvallinen polku lumeen leirin suuaukon päältä parantajienpesään. Pääsemme täältä kiipeämään kyllä, mutta nyt kun leiri on täynnä lunta, ei ole järkevää kaivaa suuaukkoa auki. Parempi kulkea kaiken lumen päällä'', Kuurahiiri asteli sisarensa vierelle ja katseli vakavana kohden leiriä.
''Kun löydätte kadonneita, vahvat soturit auttavat kaivamisessa. Me, jotka nyt alamme rakentaa pesiä, säilökää voimavarojanne, jotta saamme kadonneita kaivettua esiin!'', Nevaleijona naukui ja lähti ohjeistamaan sotureita siitä, mihin kohtaan olisi hyvä tehdä kaksi isoa pesää ja mitä tarvikkeita heidän pitäisi kerätä.
''Ole sitten varovainen'', Heinäperho naukui tiukasti Orapihlajatassulle. ''Ja teet sitten juuri niin kuin Huurrepeura käskee! Et jää nappaamaan lumihiutaleita, etkä pompi mihin sattuu. Lumen alla voi olla vaarallisia onkaloita syntynyt ja-'', Heinäperho jatkoi tiukasti, Orapihlajatassun nyökytellessä tomerasti.
''Pelko pois! Me Kuhmupään kanssa löydämme kyllä Ruohosiilen, sekä Raadelmatähden ja Usvapolun!'', Orapihlajatassu pörhisti innokkaana häntäänsä. Heinäperhon huvittuneena pyöritellessä silmiään, mutta väläyttäessä pehmeän hymyn pojalleen.
''Aurinkokajo, kiipevetään me puuhun ja tarkkaillaan ympäristöä. Sekä leirin tapahtumia, voimme tarvittaessa ehkä voida ohjeistaa heitä. Sekä tietysti emme tiedä, jos lumivyöry on kuulunut muihinkin kansoihin asti, saatamme saada uteliaita silmäpareja'', Marjasiipi naukui kumppanilleen ja lähti kiipeämään puuhun tähystämään kollin kanssa.

// Masi, Heli

Tilanne oli edennyt hyvin nopeasti kaikesta hyvästä siihen, että koko myrskyvaahtera oli tuhoutunut. Tai ei välttämättä tuhoutunut, lumi vain valtasi koko leirin ja kansan kissat olivat joutuneet kesken seremonian pakenemaan tutusta ja turvallisesta. Helmitassu vain siristeli silmiään hämmentyneenä tilanteestaan ja ravisteli turkkiaan, jotta kaikki lumipaakut häviäisivät. Naaraan katse harhaili kaikissa muissa, varsinkin Huurrepeurassa, Utupöllössä sekä Kuurahiiressä. Naaraan katse kohtasi nopeasti Utupöllön, jonka kanssa he olivat kierähtäneet hangessa. Naaras loi tuolle jonkinlaisen hymyn, mitä nyt juuri siinä tilanteessa pystyi ja nojautui hiukan lähemmäs kollia, joka hännällään silitteli nuoremman naaraan selkää. Tilanne oli pelottava kaikella tapaa, varsinkin kun kissat alkoivat pian ymmärtää johtajien jääneen jonnekin. Vaikka Huurrepeura ja Orapihjalatassu koittivat saada tilanteesta jonkinlaista pientä huvia, oli Helmitassu huolissaan uudesta mestaristaan ja tuon kumppanista. Toivottavasti kaksikko ei ollut jäänyt kaiken lumen alle!
Helmitassun leputtaessaan päätään Utupöllön olalla ja etsien jonkinlaista lohtua tuosta tilanteeseen, kansan kissojen keskellä alkoi keskustelu tilanteesta. Mitä tehtäisiin johtajaparin hyväksi?
"Jos muutama pienikokoinen kissa kävisi tarkistamassa tilannetta etäältä ja palaisivat kertomaan tilanteesta?" Helmitassu naukui hiljaa olematta varma edes siitä, kuuntelisiko joku häntä. Naaran häntä vääntelehti hermostuneena, kun tuo tutki etäältä katseellaan lumen alle jäänyttä leiriä. Mihin he nyt voisivat asettua?
"Muut voisivat jäädä tänne vartioimaan pentuja sekä näiden emoja ja mahdollisesti metsästämään jotain, että pärjäisimme ainakin siihen asti, että tiedämme tilanteen", tuo jatkoi ja varovasti yritti katsella muita. Nevaleijona, vanhempi soturi oli hyvin ottanut tilanteen haltuunsa, vaikka Hiirenpolku olikin tuon kanssa erimieltä. Tuskin kaksikkoa kiinnosti paljon nuoremman oppilaan ehdotukset, mutta tuo ei voinut hermostuneena olla vain vieressä hiljaa. Naaras paineli tassujaan maahan ja huokaisi, tuo todella halusi tehdä jotain uuden mestarinsa tai muiden kansan kissojen hyväksi.

//Masi
Usvapolku ei kyennyt kuin tuntemaan suurta pakahtumisen iloa sekä ylpeyttä pennuistaan, jotka seisoivat leirin keskellä ansaitsemassa soturinimiään. Hänen sydämensä pamppaili kovaan tahtiin ja hänen vatsassaan pyöri perhosia, kun Raadelmatähti huusi kansalaisille tuoreiden soturien uudet nimet, ja kansa ryhtyi heitä huutamaan uusilla nimillä. Usvapolku liittyi mukaan suuren rakkauden musertaessa rintaansa. Hänen omat rakkaansa! Lopulta vielä lisää ylpeyttä naaraan olalle toi Raadelmatähden nimetessä vielä Orapihlajatassun Huurrepeuran ensimmäiseksi oppilaaksi. Usvapolku katseli aukion tapahtumia suurin ja kirkkain silmin, vielä vilkaistessa tyytyväisenä kohti johtajaansa. Mikä ihana päivä.

Kuitenkin kaiken sen ilon jälkeen maan alkaessa täristä pelko täytti Usvapolun ajatukset, ja hyvinkin äkkiä koko leiri katosi kaaokseen, kun lunta alkoi valua alas vuorilta leiriin. Kermanvalkea varajohtaja ei kerennyt mitään tekemään, kun Raadelmatähti oli jo ottanut häntä niskasta ja heittänyt alemmas kohti pesäänsä. Usvapolku parkaisi pelosta sekä pienestä kivusta pelmahtaessaan sisään vatukkaverhon taa kiviseen pesään, osittain kollin pedille, osittain ohi. Mutta pian alkoi maantärinä sekä pimeys vallata häntä kaikkialta, kun kollin hahmo äkkiä katosi valkea, mutta pimeän lumen taa. Tuo haukkoi henkeään pesässä kömpiessään pystyyn pudistellen turkiltaan lumen sekä pölyt pesän lattialta, katsellen epäuskoisena miten maa lopulta tasaantui ja pelottava hiljaisuus täytti hänet kaikkialta ympäriltä. Hän ei kuullut mitään kuin oman hengityksensä sekä sydämen tykytyksen korvissaan. Oliko Raadelmatähti kadonnut lumen sekaan vai ehtinyt juosta karkuun lumivyöryä? Mutta sitten hän näki pientä liikettä lumessa aivan pesän suulla. Hädissään naaras syöksyi lähemmäs nähden kuitenkin, miten käpälät lakkasivat saman tien liikkumasta.

“Raadelmatähti!” Usvapolku parkaisi itkun karatessa poskille, ja tuo raivoissaan lähti kauhomaan lunta pois kollin päältä. Hän selvästi tunnisti tuon käpälät, ja koki iloa, että tämä olisi hengissä, jos siis saisi toisen ulos nopeasti. Varajohtaja kauhoi lunta tuon päältä ja ympäriltä, mutta vain vähän kerrallaan kollin turkki tuli näkyviin, kun lunta alkoi pudota pesän päältä lisää vähän koko ajan. Pakokauhu alkoi täyttää Usvapolun kehoa, hänen käpälänsä tärisivät joka vedolla, mutta pikkuhiljaa hän alkoi saada toista näkyviin. Äkkiä tämän rinta sekä hautautunut pää alkoi tulla näkyviin, ja Usvapolku otti tämän käpälistä kiinni yrittäen kiskoa kollia ulos lumesta. Mutta johtaja vain vähäsen liikahti kaiken sen pakkautuneen lumen alla. Naaras parkaisi ikävästi ja hetkeksi jätti velton Raadelmatähden osittain lumen alle, kunnes syöksyi uudella päättäväisyydellä kauhomaan tätä pois lumesta. Hän asettui kollin pään ylle seisomaan kauhoen lunta tämän takaa, jotta saisi lumet ylleen kollin sijasta. Toisen turkki oli jo paakuilla lumesta sekä märästä loskasta, jota tuli samalla paljon alas. Mutta sentään näkyviä ruhjeita hän ei erottanut. Lopulta lunta liikahti niin paljon Raadelmatähden yltä, että naaras otti tätä äkkiä niskasta kiinni ja kiskoi kaikella voimallaan toista irti lumesta. Tuon jalat olivat eri suuntiin osoittamassa lumessa, mutta ne kovan yrityksen jälkeen liikahtivat, ja lopulta Usvapolku lennähti kollin kanssa pesän perälle, saaden toisen kylmän sekä märän kehon vatsansa päälle. Ja kun Raadelmatähden hahmo katosi lumesta, uutta lunta tippui pesään peittäen aukon, jossa johtaja makasi vain hetki sitten. Ikuinen pimeys sekä hiljaisuus valtasivat pesän, kun Usvapolku jäi vain sukimaan kollin korvia toivoen, että tämä heräisi pian mahdollisesta unesta, pään tärähdyksestä tai shokista.

//Masi, Wilma
Huurretassu seurasi turkki väristen innokkaasti pitkin tämän selkää istuessaan sisariensa sekä Helmitassun vierellä aukiolla katsellen Raadelmatähden puhetta. Hän aloitti hankalista asioista, kuten vieläkin kansaa hermostuttavasta Metsänärhestä ja Ilvesharhasta, mutta tämänkin päätteeksi Huurretassu uskoi, että asia olisi ratkaistu ja he voisivat olla rauhassa. Tulitassu nimettiin vanhinten pesään, kunhan olisi toipunut tarpeeksi, ja sitten Helmitassu sai mestarikseen Raadelmatähden! Mestarin koskettaessa uuden oppilaansa nenää Huurretassu tönäisi ystäväänsä lempeästi olallaan toisen olkaan johtajan askellettua takaisin puhujankivelle.

“Aika mahtava juttu! En usko, että Raadelmatähti itse kouluttaisi ihan ketä tahansa”, hän kehräsi hiljaa Helmitassun korvaan, kuitenkin sitten säpsähtäen, kun punertava johtaja kutsuikin omaa entistä oppilastaan sekä tämän sisaria eteen. Kuuratassu ja Ututassu pomppasivat pystyyn ja Huurretassu otti nämä kiinni ryhdistäytyen puhujankiven alla silmät tarkkoina sekä innokkaita kohti Raadelmatähteä, vähän vilkuillen kohti tuon lähellä istuvaa Usvapolkua, jonka silmät loistivat jokaisen oppilaan kohdalla rakkaudesta, ilosta sekä ylpeydestä. Sitten uudet nimet raikuivat aukiolla kaikkien kolmen luvatessa puolustaa omaa kansaansa sekä kunnioittaa soturilakia, ja Huurretassusta tuli Huurrepeura. Hänen häntänsä kohosi korkealla kohti taivasta, samalla kun hänen sisarensa pörhistivät turkkejaan sekä vilkuilivat toisiaan kansa huutaessa heidän nimiään. Usvapolku oli kohonnut käpälilleen ja huusi suurin hymysuin pentujensa uusia nimiä. Myös Huurrepeura näki, ja kuuli, Orapihlajapennun huutamassa hänen nimeään aukiolla emonsa ja veljensä vierellä. Suuri ylpeyden sekä ilon tunne levisi hänen kehoonsa ja Huurrepeura tunsi voittavansa kenet tahansa nuolaistuaan Raadelmatähden lapaa muiden perässä. He olisivat sotureita! Kun Huurrepeura oli aukion keskeltä asettunut takaisin piirin reunalle sisariensa rinnalle ilosta täristen, oli Raadelmatähti nimeämässä uusia oppilaita. Hän innoissaan kuunteli miten Servaalipennusta tuli Hiirepolun oppilas, ja lopulta Orapihlajatassun mestarin nimi kaikui aukiolla jättäen Huurrepeuran aivan jäätyneeksi paikalleen. Hän epäuskoisena käänsi katsettaan sisaristaan kohti Orapihlajatassua ja sitten kohti Raadelmatähteä yllättyneenä, vielä innoissaan mutta myös hyvin hämmentyneenä. Heti, oma oppilas? Heti Orapihlajatassu? Hymy levisi suureksi hänen huulilleen, kun hän katseli Raadelmatähteä, ja lopulta vasta nousi seisomaan, kun Orapihlajatassu asteli hänen luokseen. Hän kosketti innoissaan kollin kanssa neniä ja silmät säihkyen nautti hetkestä, kun kansa huusi oppilaiden nimiä ja hetki tuntui venyvän ikuisuuksiin. Sitten maan täristys käpälien alla sai sydämen hyppäämään naaraan kurkkuun. Kaikkien katse kääntyi ylöspäin kohti vuorenrinnettä, ja pian suuri humina sekä maantärinä voimistui metsässä, ja lunta sekä kiviä alkoi valua leiriin. Raadelmatähti huusi kissoja suojautumaan ja lopulta koko leiri hajaantui juostakseen eri suuntiin suojaan. Huurrepeura nappasi leuansa alla olevan Orapihlajatassun hampaisiinsa ja syöksyi lujaa ulos leiristä, joka yllättävän äkkiä täyttyi lumesta sekä vyöryvistä kivistä. Kissat alkoivat kerääntyä varovasti leirin ulkopuolella kaiken huminan sekä tärinän lakattua, ja he huomasivat, miten kissoja oli parantajien pesällä, mutta myös ulkona leiristä. Olisiko kissoja kuitenkin vielä sisällä? Pelko täytti naaraan vatsaa, kun hän ei nähnyt Raadelmatähteä tai Usvapolkua missään, ja myös huomattiin osan sotureista puuttuvan. Huurrepeura laski huohottaen oppilaansa hampaistaan huomaten tämän lyyhistyvän maahan vatsalleen lumen sekaan, ja tuo hieman huvittuneena väräytti viiksiään. Heinäperho oli onneksi Servaalitassun kanssa ja Hiirenpolku oli myös päässyt ulos leiristä. Naaras lopulta nojautui Hiirenpolun turkkia vasten, kun kolli oli saapunut hänen vierelleen nuuhkiakseen toista. Onneksi toistaiseksi ei kukaan ollut loukkaantunut kuin ehkä pientä käpälän venäytystä lukuun ottamatta. Kuurahiiri oli lopulta kajauttanut Huurrepeuran sanat ulos suustaan, kun ei johtaja paria näkynyt myöskään missään. Epävarmasti naaraan häntä alkoi keinua tämän takana, kunnes Orapihlajatassu jotain mutisi hänen viereltään. Tuore soturi väräytti viiksiään ja pyyhkäisi hännällään lunta mukaansa, jolla sitten pörrötti Orapihlajatassun päätä.

“En tiedä miten olisin kestänyt ilman sinua, jos olisit nyt hautautuneena lumen alla”, tuo tokaisi ivaillen takaisin silti lämmin humoristinen pilke silmissään. Kollissa oli jotain sellaista, joka sai naaraan aina nauramaan sekä erilaiselle iloiselle tuulelle. Vaikka tämän jutut olisivatkin tuon emon mielestä vähän ankaria.

“Ehkä voisin käydä Kuurahiiren kanssa tutkimassa aukiota? En tiedä onko sinne parempi laittaa rotevia sotureita vai keveitä nuoria varmistamaan tilanne? Varmasti vanhukset pärjäävät parantajienpesällä, se ei näytä ajautuneen lumen alle”, naaras kertoi Hiirenpolun viereltä ja tuumaillen silmäili Hiirenpolkua sekä Nevaleijonaa. Tietysti vanhemmalla soturilla olisi kokemusta, mutta Hiirenpolunkin mukaan ei olisi nyt hyvä lähettää partiota. Sitä paitsi, jos kissoja olisi lumen alla he tarvitsisi kyllä äkkiä apua, mutta painavat soturit voisivat tilannetta pahentaa. Naaras heilautti mietteliäänä häntäänsä ja vilkaisi vielä kohti Utupöllöä sekä Helmitassua, varmistuen että hekin olisivat kunnossa.

//Heli, Wilma, Aaduska//

Juuri oppilaaksi nimetty pentu kadotti intonsa, joka muuttui jännitykseksi ja kauhistuneeksi miukaisuksi, kun lumi tulvi leiriin. Hän tunsi Huurrepeuran hampaat niskassaan, kun soturi upotti hampaansa oppilaansa niskaan ja pinkaisi muiden tavoin lumivyöryn alta pois. Orapihlajatassu pidätti hengitystään, kun he juoksivat tulen nopeudella lunta vastaan ja pelmahtivat ulos leiristä Hiirenpolku ja Heinäperho kannoillaan, Heinäperholla suussaan Servaalitassu.
Orapihlajatassu tunsi Huurrepeuran hengityksen niskassaan, kun tämä tasoitti hengitystään ja laski oppilaan jaloilleen (?), mutta Orapihlajatassun tassut olivat kuin hiiren raato, hän valui lunta pitkin vatsalleen ja tapitti silmät selällään. Vatukkapensaat heiluivat ja kivet kierivät leirin seinämiltä alas, kun leiri oli jäänyt lumen alle. Kaiken lumen keskeltä kykeni eroittamaan parantajienpesän, jonka edustalla istui kauhistuneena Kilpikonnatassu, joka värähti taaksepäin, kun lunta liukui hiukan hänen tassuilleen. Muutama vanhus oli juossut pesään turvaan ja he katselivat nuoren oppilaan viereltä järkyttyneinä tapahtumia.
''Kaiku ei pitänyt siitä, että Raadelmatähti nimitti pentuja oppilaiksi!'', Palotyrsky lohduttomasti naukui.
''Ovatko kaikki kunnossa? Korvat, hännät ja jalat tallella?'', Hiirenpolku puuskutti ja nuuhki kissoja läpi.
Utupöllö punastellen kohosi Helmitassun päältä, kun kaksikko oli pinkonut yhdessä pakoon lumivyöryä ja Utupöllö oli kaatunut Helmitassun päälle, ja kaksikko oli kiertinyt nenäkkäin vähän matkan päähän muista. Utupöllön päästyä jaloilleen, tämä auttoi oppilaan jaloilleen ja hännällään pyyhki toisen selkää, tuijotellen omia tassujaan.
''Usvapolkua ja Raadelmatähteä ei näy!'', Kuurahiiren järkyttynyt huuto kantautui puun oksalta, kun tämä oli kiivennyt sinne tähyilemään.
''Ovatko kaikki muut kunnossa?'', Hiirenpolku naukui.
Varjolumous kyhjötti pelästyneenä Toivontassun rinnalla ja suki tämän päälakea, Tarusilmä yritti lohduttaa pentujaan ja Nevaleijona oli tukenut viimeisillään tiineenä olevan Apilanmyrkyn ulos pentutarhalta. Orapihlajatassu säpsähti, kun huomasi Nevaleijonan siristävän silmiään Heinäperholle Apilanmyrkyn viereltä.
''En löydä Ruohosiileä'', Rosmariinikoi askelsi itkuisena Hiirenpolun vierelle, Apilanmyrkyn kumppani ja Rosmariinikoin poika oli kateissa.
''Tarvitsemme partion tarkistamaan leiriä, ja tarvitsemme suojaa tässä viimassa ja pakkasessa pennuille'', Nevaleijona murisi, astellen esiin. Orapihlajatassu katsahti isäänsä peräti ylpeänä, kun näki tämän pyrkivän ottavan vastuuta tilanteessa.
''Emme voi laittaa partiota heti leiriin, meidän täytyy varmistaa, että lumen liike on pysähtynyt ja kuljettava leirissä vain kissa tai kaksi kerrallaan. Lumen alle on voinut muodostua ilmataskuja tai reikiä, joihin kissat voivat pudota ja loukata pahasti'', Hiirenpolku naukui takaisin ja nuuhki Huurrepeuraa, että tämä olisi varmasti kunnossa.
''Kiitos, kun pelastit minut! Olisi sinulle varmasti tullut todella ankeat seuraavat kuusi kuuta, kun minä olisin kuolla kupsahtanut'', Orapihlajatassu naukui reippaasti, vaikka saikin emoltaan pahan katseen sanavalinnastaan. Orapihlajatassu pyyhkäisi nolostuneena tassullaan korviaan.

//Heli, Wilma, Aaduska//

Hiirenpolku oli alle kuu sitten puhunut Raadelmatähden kanssa, ennen Metsänärhen ja Ilvesharhan kaaosta, että tällä ei olisi enää kauaa aikaa toimia Myrskyvaahteran parantajana. Parantajalla oli jo silloin tainnut olla aavistus Toivontassusta ja tämän pennuista, tai ainakin siitä, että tämän polku oli muuttunut, ellei aina niitä polkuja ollutkin naaraalle kaksi. Kun kuitenkin Servaalipentu kertoi olevansa valmis yrittämään, Heinäperhon kurkusta kohosi niin lämmin, ylpeä ja tunnelmaa piristävä kehräys, ettei peräti päällikönkin kasvoille kohosi kevyt hymy. Olikohan Raadelmatähden oma isä ja tämän vanhemmat olleet yhtä ylpeitä Myrkkysilmästä?
''Nimitän teidän puolikuuta etuajassa, jotta Servaalipentu voi jatkaa rauhassa täällä toipumistaan ja vointinsa mukaan osallistua Hiirenpolun harjoituksiin. Valmistautukaa saapumaan aukiolle pian'', Raadelmatähti puhutteli rauhallisesti kolmikkoa, Heinäperhon silmien loistaessa ja tämä alkoi sukia Servaalipennun korvia.
''Pääsenkö minäkin ajoissa oppilaaksi?'', Orapihlajapentu henkäisi.
Ei se ollut ensimmäinen kerta kissojen ja kansojen historiassa, että oppilaaksi voisi päästä jo päivän, pari tai kuun aiemmin kuin olisi täyttänyt 6 kuuta, vaikkei soturilaki sitä toivonutkaan. Raadelmatähti oli kuitenkin salaisesti enemmän kuin aiemmin huolissaan Hiirenpolun jaksamisesta, ja Servaalipennun olisi siksi päästävä jo pian opetettavaksi. Päällikkö pienesti huvittuneena hymähtäen nyökkäsi ja vinkkasi päällään sitten, että he Usvapolun kanssa lähtivät pesästä.
Raadelmatähti kutsui jo kansaa koolle, kun oli vasta matkalla puhujanpaikalle, kissojen uteliaina kerääntyessä kuulemaan. Päällikkö kiri askeleissaan ja kiihdytti askeleensa kevyeen juoksuun, loikaten puhujanpaikalle.
''Myrskyvaahteran kissat. Minulla on teille ensiksi ikäviä uutisia. Usvapolun, Yönkotkan, Tulitassun ja Kilpikonnatassun käytyä Kuulammella, tapahtui ikävä ja valitettava onnettomuus. Tulitassu on loukannut pahasti takajalkansa ja Hiirenpolun tämän hetkisen arvioinnin mukaan, nuorukainen ei välttämättä enää koskaan kuntoudu täysin, joten hän joutuu keskeyttämään polkunsa soturioppilaana. Hänellä on edessään pitkä jakso toipua, ja parantajienpesältä hän siirtyy vanhintenpesään. Vanhintenpesään on myös Saniaismeri ilmoittanut halunsa siirtyä ja kunnioitamme hänen päätöstään kaikkien näiden kuiden uurastuksesta. Mitä tulee Kilpikonnatassuun, Yönkotka valmistelee hänen loppuarviointinsa huomenna'', Raadelmatähti naukui, jotta Aurinkokajo olisi myös tietoinen, että tämän oppilaan arvioinnin suorittaisi toinen soturi, sillä Aurinkokajo oli ollut liian kiireinen partioiden kanssa.
Raadelmatähden ajatukset keskeytyivät hetkeksi, kun Usvapolku istuutui alemmalle kivelle puhujankivellä. Raadelmatähti toivoi, että pian tulisi nimitettäväksi lisää oppilaita, jotta voisi tarjota naaraalle uuden oppilaan. Mutta tänään nimitettävässä olevien oppilaiden mestarit Raadelmatähti oli jo ehtinyt miettiä Huurretassun arvioinnin aikana.
''Olemme myös karkoittaneet Ilvesharhan kansastamme. Emme ota riskejä, että hänen käytöksensä voisi yltyä hänen veljensä tasolle. Toistankin siis vielä kerran, että mikäli havaitsette merkkejä rajoilla Ilvesharhasta tai Metsänärhestä, nämä tulee hätää reviiriltämme'', Raadelmatähti murahti, ja heilautti ilmassa vihaisesti häntäänsä, kissojen nyökytellessä kannustuksensa ajatukselle.
''Kansaamme on myös saapunut Helmitassu, joka on tänään ollut mukana Huurretassun loppuarvioinnissa. Helmitassu on osoittanut uskollisuutensa Myrskyvaahteralle, sekä hänen taitonsa on oppilaille vaaditulla tasolla, jonka takia olenkin päättänyt mahdollistaa hänelle pääsyn takaisin kansaamme. Ilmoitankin, että tänään, kun minun oppilastaani Huurretassusta tulee soturi, jatkan Helmitassun mestarina hänen viimeiset kuunsa, ennen kuin hänestä voi tulla soturi kansallemme'', Raadelmatähti naukui ja käänsi katseensa Helmitassuun, joka istui Huurretassun ja tämän sisarusten rinnalla.
Raadelmatähti laskeutui ja kosketti oppilastaan seremonian mukaisesti. Hän koki sen jonkinlaisena velvollisuutenaan, Myrskysielu oli ollut Raadelmatähdelle ja tämän edeltäjille läheinen ystävä. Tämän tyttären kouluttaminen voisi olla edes pieni kiitos tai palvelus siitä, mitä kaikkea naaraan isä oli kansansa hyväksi tehnyt.
Kansa kutsui Helmitassua oppilasnimellään uudelleen ja Raadelmatähti vetäytyi tämän luota, jääden nyt puhuttelemaan vanhempia oppilaita.
''Huurretassu, Kuuratassu ja Ututassu. Olette osoittaneet olevanne valmiita sotureiksi. Olette osoittaneet uskollisuutenne Myrskyvaahteralle, sekä rohkeutta ja älykkyyttä, joita niin nuoret kuin vanhatkin soturit tarvitsevat polullaan. Tästä hetkestä eteenpäin, teidät tunnetään Huurrepeurana, Kuurahiirenä ja Utupöllönä'', Raadelmatähti naukui, katsellen silmät ylpeydestä omaa oppilastaan. Hän ei voinut olla uteliaana vilkaisematta Usvapolkuun, että mitä mieltä tämä olisi tilanteesta. Naaras kuitenkin huusi kansan mukana, ehkä koviten, jos Orapihlajapennun hihkumista ei mukaan huomioitu, uusien soturien nimiä.
''Poikkeuksellisesti puolikuuta etuajassa haluan nimittää myös kaksi uutta oppilasta kansallemme. Hiirenpolku on toivonut saavansa oppilaakseen Servaalipennun ja Servaalipentu on lupautunut yrittämään parantajienpolkua. Toivontassun siirrttyä pentutarhalle, kansamme tarvitsee parantajaoppilaan'', Raadelmatähti joutui pinnistämään, ettei möläyttäisi koko kansalle sitä, ettei Hiirenpolku eläisi välttämättä enää pitkään, jonka takia hän kiirehti. Mutta hän uskoi, että moni sen kykeni arvaamaan. Taistelu Metsänärhen kanssa oli heikentänyt entisestään vanhaa parantajaa. Heinäperho puski Servaalipentua ja Orapihlajapentua eteenpäin. Kun kaksikko ilmoitti lupaavansa olla uskollisia soturilaille, Raadelmatähden silmät kiilsivät tyytyväisinä.
''Tästä hetkestä tämä kaksikko tunnetaan Servaalitassuna ja Orapihlajatassuna! Heidän mestareinaan toimivat Hiirenpolku ja Huurrepeura!'', Raadelmatähti räpäytti rauhallisesti silmiään, mutta tyytyväisyys täytti hänen sydämensä, kun hän kohtasi Huurrepeuran yllättyneen katseen. Hän kieltämättä oli harkinnut vaihtavansa Orapihlajatassun mestariksi Usvapolun Tulitassun takia, mutta tiesi, ettei kuritonta ja vauhdikasta Orapihlajatassua välttämättä kukaan muu saisi pidettyä yhtä paljon kurissa kuin tämän ystävä, Huurrepeura.
Orapihlajatassu ponkaisi heti jaloilleen ja kipitti Huurrepeuraa vastaan, häntä innokkaana huiskien ja kohosi takajaloilleen, koskettaakseen neniä naaraan kanssa. Tuon pehmoinen pentuturkki värisi ja kihisi innostuksesta. Heinäperho kohotteli ylpeänä leukaansa ja värisytti viiksiään, kun Hiirenpolku kipitti myös paikalle ja kosketti Servaalitassun nenää.
''Kiitos uskollisuudestasi Kaiulle, kaikkien omien unelmiesi ja vailla minkäänlaista itsekkyyttä'', Raadelmatähti kuuli Hiirenpolun kehräävän, tuon lemmikkihiiren huokaistessa helpottuneena ja ihastuneena, kun se katseli parantajan pään päältä uutta oppilasta.
Raadelmatähti joutui kuitenkin pian muiden tavoin pörhistämään turkkiaan, kun jossakin korkealla yläpuolella alkoi kuulua voimakasta huminaa. Maa tärähti tassujen alla ja sokea Hiirenpolku kierähti kyljelleen, pentujen miukastessa hätääntyneinä.
Raadelmatähti ehti nähdä, miten vatukoiden ja korkeiden kivien, sekä kallioiden päältä kohti leiriä vyörysi valtoimenaan märkää ja raskasta lunta. Kuuma auringonpaiste oli saanut lumen sulamaan ja liikkumaan.
''Suojautukaa!'', Raadelmatähti ehti huudahtaa, kissojen pinkaistessa eri suuntiin.
Raadelmatähti kiskaisi Usvapolun alas puhujanpaikan sivussa olevalta kiveltä ja tuuppasi tämän päällikönpesään suojaan juuri ajoissa, kun lumi vyöryi heidän päälleen. Raadelmatähden takajalat jäivät puristukseen lumen alle ja hän ehti kauhuissaan vetämään henkeä, mutta hän hautautui lumen alle, vain etutassut huitoen kohden päällikönpesää, joka oli jäänyt pesästään lumelta suojaksi, mutta samalla pakokeinottomaksi ansaksi.
Raadelmatähti tunsi miten hänen happensa loppui ja sisuskalunsa yrittivät puristua kasaan. Hän ei saanut huudettua Usvapolkua apuun kiskoamaan häntä pois lumesta, kun hänen tajuntansa pimeni. Hän hetken ehti vielä kuulla kauhistuneita kiljaisuja aukiolta, kun kissat pakenivat ulos leiristä, kun koko leiri alkoi tulvia lunta vyörymän seurauksen takia. Ainoastaan parantajienpesä jäi pystyyn, koska se oli leirissä korkeammallta muista pesistä.

//Masi
Valkea kolli nautiskeli hiiriateriastaan, jonka hänen veljensä Orapihlajapentu oli juuri hänelle tuonut. Tuo väräytteli suuria korviaan maatessaan omassa pienessä pesässään yrtintuoksuisessa parantajien pesässä, jossa hän oli viettänyt jo pari päivää. Hänen karhunansaan jäänyttä vihloi niin kylmä kuin muukin kipu sekä epämukava häiriö, mutta nyt hän nautti kuitenkin olostaan perheensä kera. Heinäperho oli saapunut vielä pesään Raadelmatähden kanssa, ja kolli tyytyväisenä väläytti hymyn emolleen. Hän niin kaipasi pentutarhassa makaamista, vaikka itsekseen parantajienpesässä asuminen olikin ollut jokseenkin jopa virkistävää, ja se sai Servaalipennun tuntemaan olonsa jo vanhemmaksi, kuin oppilaaksi! Joka saisi matkata leirissä missä vain milloin vain. Tuo nautiskeli hiirtään mietteliäänä kuitenkin katsellen nyrpeää päällikköä sekä Hiirenpolkua, jonka vierellä Usvapolku näytti vaisulta sekä apealta. Hiirenpolku ensimmäisenä kertoi Raadelmatähdelle miten hänen oma oppilaansa olisi nykyään pentutarhalla, kuten päällikkö oli nähnyt. Itse nuori kolli vaikkei kokemusta elämästä omannutkaan, tiesi myös, ettei Toivotassu ollut parantajaoppilaaksi kovin hyvä. Hän oli viettänyt aikaansa aina muualla, eikä oikein edes vaikuttanut innokkaalta hoitamaan Servaalipennun jalkaa. Mutta oli se silti ikäviä uutisia. Ainakin Hiirenpolun sekä Raadelmatähden naamaa katsoen. Mutta lopulta kun parantaja kertoi uuden oppilaansa unestaan, pennun oli lopetettava hiiren lihan jauhaminen ja silmät pyöristyen hän painoi korviaan ja katseli jokaista keskusteluun osallistunutta kissaa ymmällään. Lihanpala tuntui takertuvan hänen kurkkuunsa, kun Nevaleijonan turkki alkoi pörhistyä ja isän ääni alentui murinaksi. Servaalipentu painoi päätään sekä korviaan katsellen kuitenkin miten iloinen hänen emonsa olisi. Olisiko Orapihlajapentukin? Kolli käänsi katsettaan veljeensä, joka näytti yhtä äimistyneeltä kuin hän itse. Pikaisesti kermanvalkea kolli vilkaisi jalkaansa, joka osittain makasi sammalpeitteen alla kylmä kuitenkin tuivertaessa hänen turkilleen. Tuo pörhisti karvojaan ja ahtautui paremmin peitteen alle kuitenkin varuillaan katsellen kissoja. Usvapolun silmät olivat jännittyneenä kääntyneet kohti Nevaleijonaa, joka lopulta ärähdellen ja tömistellen poistui pesästä. Servaalipentu huolestuneena katsahti veljestään emoonsa sekä vielä näiden taa kohti Tulitassun pesää. Hän oli huolestuneet tunteet jo kehittänyt nuoren epäonnisen onnittemuuden myötä. Hänen koko elämänsä olisi nyt pilalla, kuten Hiirenpolkukin sanoi, että hänen olisi siirryttävä vanhimpiin, eikä voisi jatkaa koulutustaan. Servaalipentu nielaisi vihdoin likaisen palan lihaa kurkustaan ja yskähti pari kertaa sen ilkeälle jälkimaulle. Lopulta kaikki katseet kääntyivät odottavaisina häneen. Kolli varovasti kohotti tumman sinertäviä silmiään kohti emoaan, sitten kohti veljeään, ja vielä takaisin. Heinäperho oli niin innoissaan asiasta. Olisiko Orapihlajapentu yksinäinen, jos hän ottaisikin parantajanpolun eikä liittyisi veljensä kanssa soturioppilaaksi? Mutta söisikö Nevaleijona hänet hengiltä, tai pitäisikö edes poikanaan, jos tuo ottaisi vastaan Hiirenpolun enteen. Mutta eihän myöskään parantajien unia koskaan epäiltäisikään. Miksi Nevaleijona oli niin hyökkäävä? Varovasti Servaalipentu avasi suutaan mutta hetken hiljaisuus kuitenkin painosti vielä kissoja ympärillä.

“O-olen halukas ainakin yrittämään sitä polkua”, kolli vinkaisi sitten yskähtäen pari kertaa, jotta saisi ääntään paremmin kuuluviin. “Jos Hiirenpolku on nähnyt Kaiun asettaman polun minulle, en tahdo heitä suututtaakaan”, tuo tokaisi ja vilkaisi veljeensä vierellään. Usvapolun katse kääntyi lempeästi pennuista kohti Hiirenpolkua sekä Raadelmatähteä. Voisiko hänestä tulla parantaja? Se tunne kutkutti erikoisesti hänen vatsassaan, mutta vieno hymy kuitenkin alkoi levitä kollin kasvoille. Hän tarkkaili sokean parantajan perään pesän pimeään nurkkaan, ennen kuin tämä palasi Tulitassun pedin luo. Eihän se voisi olla niin paha? Sitä paitsi, jos hän alkaisi parantajaksi ja Orapihlajapentu pääsisi joskus johtajaksi, he voisivat yhdessä johtaa kansaa! Se ajatus varsinkin sai hänen silmänsä säihkymään sen myös kääntyessä kohti veljeään. Mitä kaikkea he voisivat yhdessä kokeakaan!

//Wilma, Masi
Huurretassu katseli suurin silmin kohti Helmitassua, joka oli ottanut kohteekseen häneltä karkaavat hiiret. Taisto oli äkkiä ohi, kun solakka oppilas viimeisteli pari karannutta hiirtä, ja lopulta heilautteli iloisena häntäänsä. Huurretassun silmät myös pyöristyivät ilahduksesta, kun hän näki heidän kokonaisen saaliskasansa. Koko leiri varmasti nauttisi illasta vatsat täysinä tällaisen löydön jälkeen! Sinisilmäinen oppilas keräsi hiiret hännistään ja asteli ystävänsä vierelle päätään nyökytellen.
“Tuo oli erittäin mahtavaa. Olet nopea!” hän kertoi toisella hiiret roikkuen suustaan, kuitenkin hymyillen ystävälleen niiden joukosta. Tehtävä oli onnistunut! Äkkiä oppilas vilkuili kohti puita, pensaita sekä lumikinoksia yrittäen löytää pilkahduksen punertavasta turkista. Mutta Raadelmatähteä ei erottanut kasvillisuudesta. Tuo pudisti itsekseen päätään ja lähti sitten askeltamaan eteenpäin vilkaisten vielä Helmitassuun.

“Mennään vain, eiköhän tämä ole tarpeeksi ruokkimaan koko kansa tänä iltana”, hän kehräsi ja räpäytti silmiään tyytyväisenä saalistukseen ystävälleen, lähtien sitten hiljaa askeltamaan leiriin.

Leiriin saavuttuaan kaksikkoa tervehti ensimmäisenä Orapihlajapentu, jonka päätä Huurretassu pörrötti hännällään. Hän oli iloinen nuoren kollin innokkuudesta, vaikka saalis ei oikeastaan ollut sen ihmeellisempi. Oli siinä paljon, mutta selvästi nuoren kollin mieleen todella paljon. Huurretassu laski hiirensä saaliskasaan ja pomppasi sitten varpailleen askelten saapuessa heidän takaansa. Raadelmatähden ominaistuoksu valtasi hänet kaikkialta ja toinen käännähti pikaisesti ympäri painaen päätään johtajalleen, sekä mestarilleen. Mitähän mieltä tuo olisi? Vaalea naaras vilkaisi Helmitassuun, ja sitten korviaan tapittaen ylöspäin hän ihastellen seurasi Raadelmatähden sanoja. Lopulta tuon häntä pörhistyi innokkuudesta ja siniset silmät kääntyivät Helmitassuun. Hänestä tulee soturi!

“Sinä saat mestarin! Ihanaa että Raadelmatähti ottaa sinut kansaan oikeasti”, tuo kehräsi ja painoi nenällään ystävänsä lapaa innokkaana. He eivät ehtisi jakamaan pesää, mutta voisivat sentään nähdä toisiaan päivän askareissa, sekä ehkä Huurretassu saisi opettaa toisella erilaisia liikkeitä. “Minun on nyt mentävä, mutta nähdään hyvin pian! Oli todella mukavaa metsästää kanssasi, odotan jo seuraavaa kertaa”, hän hymyili leveästi ja lempeän iloisella äänellä naukui toiselle poistuen sitten kohti sisariaan, joille kertoi innokkaana turkki pystyssä heidän tulevasta seremoniastaan.

//Heli//

Hiirenpolku kuunteli apeana, mutta nyökytellen Usvapolkua. Parantaja kuitenkin säpsähti, kun Raadelmatähti saapui pesään. Päällikön lapaa koristi edelleen hämähäkinseitti, jolla Hiirenpolku oli paikannut Metsänärhen aiheuttamia ruhjeita. Päällikkö kuitenkin näytti olevan jo kunnossa ja entisellään, leirin tapahtumat olivat kuitenkin saaneet päällikön huomion ja tämä saapui nyt pesään Heinäperhon kanssa. Naaras istuutui Nevaleijonan vierelle ja kaksikko katseli miten Orapihlajapentu levitteli tassujaan ja selitti, miten monta ja isoja hiiriä oppilaat olivat saaneet, Servaalipennun aterioidessa hiirtä mietteliäsilme naamallaan.
''Miksi Toivontassu on asettunut pentutarhalle?'', Raadelmatähti hymähti, katsellen Hiirenpolkua, parantajan tuntiessa toisen epäilevän katseen niskassaan. Hiirenpolku huokaisi hiljaisena ja viittoi Raadelmatähteä istuutumaan hänen ja Usvapolun seuraan.
''Kaiku on näyttänyt minulle, että Toivontassun polku on kääntynyt. Kaiku on valinnut uuden seuraajan minulle ja hän on Servaalipentu'', Hiirenpolku nyökkäsi pentua kohden, tämän perheen kuullessa ohimennen ja heidän kääntyessä hämmentyneinä katsomaan Hiirenpolkua. ''Toivontassu saa pentuja Varjolumouksen kanssa'', Hiirenpolku vastasi vaisusti.
''Mi-mitä? Servaalipennustako parantajaoppilaasi?'', Heinäperho henkäisi ilahtuneena. Nevaleijonan häntä alkoi kuitenkin huiskia puolelta toiselle.
''Tarkoitatko, että vaivainen naarmu hänen jalassaan estää häntä kouluttautumusta soturiksi?'', pentujen isä murisi, Raadelmatähden tarkkaillessa Nevaleijonan jännittyneitä lapoja ja lihaksia.
''En tarkoita, etteikö hänestä voisi tulla hyvä soturi tai pyytäjä. Kunhan hän ei rasita jalkaansa liikaa kahtena seuraavana päivänä, se varmasti paranee kunnolla ja hän voi pyrkiä mihin tahansa'', Hiirenpolku naukui pehmeästi.
''Miten hienoa, jos Kaiku on valinnut sinut seuraavaksi parantajaksi! Minun oman poikani!'', Heinäperho kehräsi ylpeänä, Orapihlajapennun räpytellessä äimistyneenä silmiään.
Nevaleijonan kurkusta sen sijaan kuului vaisua tyytymätöntä murinaa ja tämä siristi silmiään parantajalle.
''Minun pojistani tulee vahvoja taistelijoita, sotureita! Toivottavasti tulevia päälliköitä tälle kansalle'', hän kuoputti vihaisena tomuista maata tassullaan. ''Ei Kaiku voi vaatia häneltä sellaista polkua, jota hän ei halua. Jota me vanhemmat emme hänelle halua'', hän murahteli.
Heinäperho siristi silmiään Nevaleijonalle.
''Se on lahja, että Kaiku on valinnut hänet parantajanpolulle! Ei kohtaloaan vastaan voi taistella!'', Heinäperho murisi kumppanilleen.
''Taistelihan Toivotassukin!'', Nevaleijona sähähti. Raadelmatähden kohottaessa tyytymättömänä häntäänsä, sillä ei hänellä ollut mielenkiintoa kuunnella kaksikon riitelyä, Nevaleijona värähti kuin päällikkö olisi aikeissa huitaista häntä. Nevaleijona sähähti vielä, kääntyi sitten ja poistui pesästä.
''Hienoa, että Kaiku on puhunut sinulle. Mutta kuulisin mielelläni myös Servaalipennun mielipiteen ennen kuin nimitän heidät oppilaiksi'', Raadelmatähti räpäytti silmiään kohti pentua tyynesti.
''Samalla voit kansalle kertoa, että Tulitassu siirtyy vanhintenpesälle. Hän ei kykene enää jatkamaan koulutustaan, eikä suoriudu tehtävistään'', Hiirenpolku murahti ärtyneenä Nevaleijonan sanoista, nousten ylös ja kääntyen hakemaan yrttejä lisää Tulitassulle. Raadelmatähti kääntyi katsomaan hivenen sävähtäen kohden Kilpikonnatassua, joka oli haudannut katseensa unessa olevan sisarensa turkkiin.
''Minä haluaisin arvioida Kilpikonnatassun arvioinnin, Aurinkokajo on ollut todella kiireinen partioissa'', Yönkotka astui Raadelmatähteä kohden ja katseli tassuihinsa. Raadelmatähti vilkaisi kohden tummaa oppilasta.
''Sinä voit suorittaa arvioinnin'', Raadelmatähti hyväksyi, soturin nyökätessä ja palaten Kilpikonnatassun luokse. Raadelmatähti sen jälkeen palautti katseensa Servaalipentuun ja Orapihlajapentuun, odottaen uteliaanakin Servaalipennun vastausta.

/Heli, Wilma/

Päällikkö oli keskusteluistaan huolimatta Seittisiiven kanssa tarkkaillut Huurretassun ja Helmitassun matkaa leirissä. Kolli ei voinut olla huomaamatta Huurretassussa useita sellaisia puolia, jotka olisivat selvästi tulleet hänen emoltaan. Päällikkö siristi itsekseen silmiään, se helpottaisi hänenkin astumistaan vielä tulevaisuudessa Usvapolun rinnalle, muutenkin kuin vain päällikkönä ja varapäällikkönä. Raadelmatähden ei tarvitsisi joka kerta nähdessään Usvapolun aiemmat pentunsa ajatella Apilakarhua. Aterioituaan Seittisiiven kanssa, tämä ei ennättänyt jäädä vaihtamaan aterian jälkeen kieliä kasvatti-isänsä kanssa, vaan hän poistui leiristä.
Kilpikonnatassu ja Yötönkatse kiirehtivät niin rivakasti leiriin, että Raadelmatähti oli saada kaksikon suoraan syliinsä. Tämä sähähti yllättyneenä kaksikon ryntäilyä. Hän vilkaisi hetkeksi lapansa ylitse, kuinka kaksikko kiirehti parantajienpesään. Hän oli aiemmin pistänyt merkille Usvapolun ja Tulitassun paluun aikaisin, ja Tulitassun tilanteen, mutta Hiirenpolku olisi pesässä, joten varmasti tilanne olisi vakaa. Päällikkö uskoi, että ehtisi suorittaa Huurretassun loppuarvioinnin ennen vakavien asioiden kohtaamista, joten hän sulautui tumman oranssissa turkissaan varjoihin, vaikkakin huonosti.
Huurretassun ja Helmitassun ominaistuoksut leijuivat tiiviisti kietoutuneina toisiinsa, joten heitä oli helppoa jäljittää. Mutta päällikkö joutui yllättymään, miten paljon hän oli jo jäänyt jälkeen, sillä hän kaivoi heidän ensimmäisiä nappaamisiaan lehtien alta ja kiihdytti sen jälkeen askeliaan, jotta voisi edes osan auttaa nuoria kantamaan leiriin. Pian hän kuulikin kaksikon rauhallista jutustelua, päällikkö heilautti korviaan ja kipusi ripeästi puuhun. Vaikka se oli lehdetön, lunta oli tullut niin paljon, että vaikka se narskui tassujen alla ja sitä putoili puusta, hän jäi oksien päällä olevien kekojen taakse piiloon.
Hän katseli kaksikon metsästystä, sekä kuunteli Huurretassun ohjeistusta. Hän laski varovasti kaksikon aikaisempia riistoja vierelleen oksalle ja jäi katselemaan, miten neidit keskittyivät metsästämään hiiriä. Tämä siristeli silmiään, kun hän katseli kaksikon yhteistyötä hiiri jahdissa ja joutui tyytyväisenä oppilaansa työskentelystä myöntämään kaksikon toimineen hyvinkin yhteen. Päällikkö kietoi häntänsä tassujensa alle pitääkseen etutassunsa lämpimänä ja antoi kaksikon jatkaa Helmitassun ehdotuksesta kohden leiriä.
Kun kaksikko oli kadonnut hyvän tuulisina näköpiiristä, Raadelmatähti liukui oksaa pitkin lumikasaan riista hampaissaan, oksan painuessa lähemmäs kasaa ja maata hänen ja lumen painon alla. Ettei tämä kaatunut liukumiseltaan, hän jotuui harppomaan muutamia loukkauksia, että säilytti tasapainonsa, ennen kuin tämä kääntyi itsekin palatakseen leiriin.
Hän lähti seuraamaan oppilaiden takana kauempana kohti leiriä, mutta huomasi pian jotakin kummallista tassujensa juuressa. Hän erotti lumessa Helmitassun tassunjäljet, mutta Huurretassun tassunkuvat olivat pyöreät, pienet, kuin oksalla tökittyjä koloja. Raadelmatähti pudotti riistaa suustaan ja otti askeleita pois kaksikon tassunjälkien päältä. Hän oli Imperiumin lähellä nähnyt vastaavia jälkiä, kun Imperiumin kissat olivat jahdanneet peuroja ja muita kummajalkaisia sarvipäitä. Raadelmatähti räpytteli silmiään hämmentyneenä ja kyyristyessään katsomaan tarkemmin kuvioita, ne kuitenkin palautuivat hiljaisina tavallisiksi kissantassunjäljiksi.
Tovin hän tarkkaili jälkiä, mutta kaikki vaikutti taas olevan, kuten ennenkin. Hän räpytteli silmiään, keräsi riistat ja jatkoi jälkiä silmällä pitäen eteenpäin. Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun Raadelmatähti näki outuja asioita, jotka liittyivät Huurretassuun.
Hänen unissaan hän oli Kuulammella käynnin jälkeen, jossa Huurretassu oli saanut enteensä, nähnyt sen jälkeen usein unta, jossa hän luuli jäljittävänsä kadonnutta kissaa, mutta kun hän pääsi aukiolle, pellon reunalle, pensaiden takaa esiin, hän kohtasi aina katseensa korkean peuran kanssa, jonka sarvet ylettyivät todella korkealle.
Ne olivat kuitenkin unia, jotka eivät olleet häntä hermostuttaneet, niissä ei ollut Imperiumin kissojen pahaa läsnäoloa, joten hän uskoi niiden olevan merkki Kaiulta. Jokin enne.
Leiriin päästessään Raadelmatähti kuuli, kuinka innokkaana Orapihlajapentu naukui Huurretassu ja Helmitassulle ihastelevasti.
''Te saitte niitä niin paljon! Mahtavaa Kuhmupää ja Helmitassu!'', pentu haukkoi ihastuksesta. Tämän isä Nevaleijona oli pyytänyt poikaansa hakemaan Servaalipennulle jotakin syötävää.
Kuhmupää? Raadelmatähti jäi hetkeksi katselemaan oppilaita kauempaa, ennen kuin räpäytti silmiään ymmärtäessään, että pitkään Huurretassun päälaella olleet kuhmut olivat puhjenneet ja niistä näytti kasvavan sarvet. Hetkeksi päällikön silmät suurenivat tämän ymmärtäessä mietteitään, kunnes silmät siristyivät kylmiksi ja vakaviksi, joka hänen kasvoillaan oli tyypillinen. Päällikkö askelsi kaksikon taakse, saaden kolmikon hivenen säpsähtämään häntä (?). Orapihlajapentu nappasi äkkiä hiiren ja pinkaisi takaisin kohti parantajanpesää.
''Te saalistitte todella taidokkaasti'', oli laimea kehu kaksikolle, nämä olivat suoriutuneet paljon paremmin. Etenkin Helmitassu, josta Raadelmatähti ei olisi odottanut niin paljoa hyvää tulosta. ''Haluan, että Huurretassu käyt kertomassa sisaruksillesi, että nimitän teistä kaikista kolmesta sotureita tänään. Sekä Helmitassu, sinulle nimitetään mestari. Syökää ja valmistautukaa seremoniaan'', Raadelmatähti naukui hivenen epäselvästi kaksikon ensimmäisiä riistoja suussaan, nyökkäsi sitten juhlavasti tai tiukasti, ja kääntyi riistakasalle viedäkseen ruuat sinne.
Hän jätti oppilaat valmistautumaan, vaihtoi katseita Heinäperhon kanssa, joka oli tullut aukiolle ja nyökkäsi tälle sen merkiksi, että Raadelmatähti nimittäisi myös tämän pennut tänään oppilaiksi. Naaras näytti ilahtuvan ja kutsui päällikköä sitten hännän liikkeellään tulemaan kanssaan parantajienpesään, jossa vaikutti jotakin olevan tekeillä enemmänkin.

// Heli

Kaksikko saapui ripein askelin kohti metsästyspaikkaa, jota Helmitassu tutkaili tyytyväisesti katseellaan. Mikä olisikaan parhain tapa todistaa kuuluvansa johonkin, kuin ruokkia mahdollisimman monien suut. Naaraan silmät oikein kiiluivat innostuksesta, ja hän pystyi juuri ja juuri pitämään itsensä paikallaan, että ei pelästyttäisi kaikkea riistaa kauemmas. Huurretassu oli kuitenkin alkanut heti toimeen Helmitassun kehotuksesta, kun taas nuorempi jäi innoissaan seuraamaan ystävänsä mallia puun rungon takaa. Helmitassun katse oli täynnä ihailua, kun hän katseli vanhemman naaraan metsästämistä ja hiiriä, jotka kuolivat toisen tassuihin vuorotellen. Naaras oli myös samalla hämmentynyt siitä, että ei ollut ennen nähnyt niin täydellistä metsästyspaikkaa. Ilma oli vielä jokseenkin viileä, mutta hiirenkorva oli selkeästi tuloillaan, joka selvästi näkyi riistan määrässä.
Helmitassu ajatteli vain omaa metsästystään kaksijalkalan lähistöllä, missä riistaa oli selkeästi niukemmin. Hän kuitenkin päätti näyttää oppimansa Huurretassun päästäessä yhden otuksen karkaamaan. Helmitassu jännitti lihaksensa, tarkensi katseensa pakkokauhusta juoksevaan otukseen ja muutaman hännänheilautuksen jälkeen loikkasi suuren loikan olennon niskaan, johon painoi hampaansa tappaen sen vain sekunneissa. Hiiri ei osannut odottaa mitään, kun Helmitassu oli jo tappanut ensimmäisen saaliinsa myrskyvaahteran oppilaana. Ylpeys paistoi vihersilmän kasvoilla, mutta adrenaliinin vallassa naaras kiepsahti vain ympäri ja toisti saman liikkeen, jonka ansiosta sai tapettua jopa toisen pulskan paniikissa pyörivän olennon. Sen vierellä oli vielä toinen, joka ajatteli olevansa viisaampi, ja lähti toiseen suuntaan kahta oppilasta pakoon. Helmitassu kuitenkin otti ripeät askeleet hiiren perään ja heilautti sitä tassullaan, jonka ansiosta sai kynsillään lävistettyä sen pienen kehon. Hymy kohosi naaraan kasvoille, kun alue alkoi pikkuhiljaa hiljentyä. Suurinosa oli jäänyt kahden nuorukaisen ansaan, vaikka moni oli varmasti lähtenyt karkuun odottamaan seuraavaa päivää.
"Se oli mahtavaa!" Helmitassu henkäisi silmiään siristellen ja häntäänsä heilautellen puolelta toiselle. Tuo oli tosiaan unohtanut sen, miltä tuntui leikkiä tai metsästää oman ikäistensä kanssa, jotka eivät kuitenkaan olleet naaraalle mitään sukua. Hän oli unohtanut sen, miltä tuntui olla ystävän kanssa.
"Minun ja sinun hiirilläsi Myrskyvaahtera syö hyvin", tuo naukui ylpeästi tarkkaillen katseellaan kaksikon lopullista tilannetta. "Ehkei Raadelmatähti nyt ainakaan kadu, että otti minut kansaansa. Ja siinä samassa hänen on pakko tehdä sinusta soturi", naaras totesi katsellen ylpeästi sarvipäistä ystäväänsä. Huurretassusta tulisi varmasti Myrskyvaahteran yksi mahtavimmista sotureista. "Mennäänkö viemään nämä leiriin?"

//Heli//

Riitasoinnun hännänpää nyppi epäilevästi, hän aisti heti, kun Tuulentähti johdatti hänet pehmeällä elellä pesäänsä, ettei päällikkö aikoisi asiaan puuttua. Ehkä se oli hyvä Taimioravan kannalta, mutta huono kansan osalta! Kaiku voisi rankaista heitä siitä hyvästä, että parantaja olisi saanut pentuja jonkun kanssa. Tulitähdestä selviäminen oli ollut oma haasteensa, mutta Kaiun vihalta he eivät välttämättä selviäisi yhtä helposti! Mutta Riitasoinnun hännänpää hiljalleen pysähtyi ja hänen silmänsä suurenivat, kun hän jäi katsomaan mykistyneenä Tuulentähteä.
Varapäällikkö ei ollut erottaa toisen suusta tulevia sanoja, vaikka lukikin ne tuon itkuisilta kasvoilta ja huulilta. Riitasoinnun silmät kuitenkin siristyivät hiljalleen ja tämän katseli valui maahan, vaikkakin katsoen johonkin tyhjyyteen. Hänen olemuksensa oli jännittynyt, mutta myös kylmä, selvästi hän kieppui jossakin pettymyksen ja vihan tunneaallossa. Mutta sitten hän katsahti Tuulentähteen se sama sähäkkyys silmissään, joka usein viesti naaraan silmistä sen, että jokin asia sai kaiken hänen huomionsa.
''Kuka on pentujen isä, Tuulentähti? '', Riitasointu hymähti, räpäyttämättä silmiään, hän tuijotti Tuulentähteä. ''En ole ennen kuullut, että päällikkö voisi laiminlyödä tehtäviään, olemalla samaan aikaan kuningattarena pennuilleen'', hän mutisi mietteliäänä.
Kuka Usvajoen kolli olisi viettänyt aikaa enemmän Tuulentähden kanssa kuin Riitasointu? Tuulentähdelle Riitasointu oli selvästi vain varapäällikkö, ilmeisesti Taimiorava oli peräti lähempi ystäväkin kuin Riitasointu, sillä tämän kanssa päällikkö oli ollut valmis pitämään salaisuuden. ''Sinun tulisi keskittää päällikön elämäsi suojellaksesi kansaasi, turvataksesi Usvajoen tulevaisuus'', naaras huokaisi ja loi pettyneen katseensa Tuulentähteen.
Hän oli loukkaantunut siitä, että hänen tunteensa Tuulentähteä kohtaan olivat yksipuoliset. Toisaalta mitä hän oli edes odottanut? Vaahterakynsihän oli-. Riitasoinnun silmät syttyivät raivokkaisiin liekkeihin ja hampaat menivät irvistykseen.
''Älä sano, että pentujen isä on Vaahterakynsi?'', matala murina karkasi Riitasoinnun hampaiden välistä ja tämän niskakarvat kohosivat.
Miten Tuulentähti oli saattanut? Päällikkö, jonka sana olisi laki! Päällikkö, jota Riitasointu oli tukenut jo iät ja ajat! Vaahterakynnen kauhunsekainen naama piirtyi Riitasoinnun muistiin, kun hän muisti kollin vetäneen keuhkoihinsa vettä. Varapäällikkö hiljaa antoi karvojensa laskeutua ja käänsi katseensa pettyneenä muualle. Vaahterakynsi ei voisi ainakaan enää tulla vaatimaan pentuja takaisin, eikä Taivaanliekki saisi tietää edes pennuista, koska Vaahterakynsi oli kuollut. Mutta kansa ei suhtautuisi hyvin siihen, että Tuulentähti olisi heidän päällikkönsä kaiken tämän jälkeen.
Pettänyt heidän luottamuksensa Taivaanliekin kissan kanssa, heidän oma päällikkönsä!