Nuge, Heli //

Hiirenpolku säpsähti ajatuksistaan Huurrepeuran viereltä, Orapihlajatassun kääntyessä katsomaan pesän ulkopuolelle valppaana, korvat pystyssä, kun tämä kuuli vieraan äänen ja Routanaurun kurkusta kohonneen varoittavan murinan. Hiirenpolku ehti jo miettiä mielessään, ettei kai Myrskyvaahteralle pitäisi koitua ongelmia muista tunkeilijoista, heidän leirinsä olisi kuitenkin käytännössä tuhoutunut. Vai oliko Veritähti lähettänyt tänne jonkun ryhmän suorittamaan hyökkäyksen? Mutta Routanaurukin olisi täällä? Hiirenpolku pisti päänsä ulos välittömästi pesästä ja yllättyi todella, kun haistoi tutun ominaistuoksun leijailevan.
''Myrskysielu? Myrskysieluko? Aistinko minä todella oikein?'', parantajan hiljainen ääni kysyi, kun tämä astui kokonaan pesästä ulos, kylmän tervehtiessä hänen viiksiään. Routanaurusta Hiirenpolku aisti, ettei tämä tunnistanut tulijaa tai itseasiassa tulijoita, muttei aikoisi myöskään vastata vaan olisi valmiina taistelemaan. Siksihän täällä olisi, valmiina auttamaan leiriin jääneitä ja saattamaan nämä väliaikaiselle Hallavarjon entiselle reviirille.
Hiirenpolku aisti, ettei Myrskysielun seurassa oli nuorempi naaras kissa, eikä tämä heti ollut uskoa todeksi, että Myrskysielun tytär olisi tämän mukana.
''Tulkaa pesään sieltä, olette varmasti vaeltaneet pitkän matkan tullaksenne tänne lumen hautaamalle leirillemme'', parantaja hymyili, tilanne ei vaikuttanut uhkaavalta ja kansa varmasti riemastuisi nähdessään Myrskysielun ja tämän tyttären, mikäli nämä haluaisivat tulla heidän kanssaan uudelle väliaikaiselle reviirille. Hiirenpolku peruutti takaisin pesään, jossa nyökkäsi hymyillen Orapihlajatassulle, että nuorukainen voisi rentouttaa lapansa ja laskea pörhistyneen turkkinsa. Nuorella lähes soturi-ikäisellä kissalla tuskin olisi mitään ajatustakaan siitä, keitä nämä vierailijat olisivat.
Hiirenpolku tarjosi Myurskysielulle ja tämän tyttärelle hetki sitten pyydettyjä hiiriä, joita Synkkävarjon kissat olivat heille pyytäneet. Samalla hän tarkisti, ettei kumpikaan olisi sairastunut matkallaan tai palelluttanut korviaan, häntäänsä tai tassujaan, mutta kaksikko vaikutti olevan kunnossa, vaikkakin jonkinlaisissa tunnekuohuissa. Minkä tietysti vanha parantaja ymmärsi täysin.
''Myrskyvaahteran leiri on hautautunut lumen alle, kuten ehkä saatoittekin nähdä'', Hiirenpolun korvat heilahtivat huvittuneena itsekseen, sillä hänelle tieto ei ollut itsestään selvä, vaikka kylmyyttä pystyi tuntemaan nyt joka puolella, eikä joka pesän ominaistuoksut leijailleet aukiolla, kun niihin oli jyrissyt lunta sisään. Hajut olivat sekaisin Synkkävarjon ja Myrskyvaahteran kissojen kanssa. ''Raadelmatähti ja Usvapolku jäivät lumen alle jumiin ja ehdin toimia väliaikaisesti johtotehtävissä, kun johtoparimme oli loukussa'', Hiirenpolku viittilöi vaisusti Usvapolkua kohti sanoillaan.
''Päädyimme tekemään yhteistyötä Synkkävarjon kanssa siinä, että saamme majoittua Hallavarjon reviirille siksi aikaa, että saamme tämän kaiken lumen pois leiristämme ja pääsemme kunnostamaan pesiämme. Sekä saimme heiltä raivausapua, jotta johtoparimme saimme pelastettua. Älkää siis välittäkö happamasta Routanaurusta, hän on Veritähden jättämä soturi meidän suojaksemme. Sokea parantaja, nuori oppilas ja tajuton varapäällikkö eivät ole kovinkaan kummoinen vastus kenellekään, hiirikin saattaisi antaa meille kuonoomme'', Hiirenpolku kehräsi huvittuneena, vaikkakin sokeanakin pienikokoinen Hiirenpolku oli ollut hurjapäinen taistelija peloistaan huolimatta.
Orapihlajatassun tuiman tuijotuksen parantaja kykeni tuntemaan turkillaan.
''Orapihlajatassu tietysti varmasti pönkittäisi yksikäänkin Routanaurun tai uhat, jotka meitä yrittäisikään uhkailla'', Hiirenpolku yskähti, saaden oppilaalta tyytyväisen kehräyksen.
''Joka tapauksessa, me olemme myös matkaamassa Hallavarjon entiselle reviirille, joka siis nykyään kuuluu Synkkävarjolle. Mutta odotamme, että Usvapolku tokenee ja pääsemme aloittamaan matkamme. Vaikkei matka olekaan pitkä, uskon Usvapolun tokenevan pian, hän on kärsinyt eniten hapenpuutteesta ja aliravittuna olemisesta, mutta hän virkistyy tässä hiljalleen ja vaikuttaa muuten olevan kunnossa. Enkä näe viisaaksi lähteä siirtämään häntä tajuttomassa tilassa kylmässä ja vaikea kulkuisessa maastossa, joka meistä enemmistölle on vierasta'', Hiirenpolku irvisti itsekseen.
''Mutta miten te kaksi tänne päädyitte? Löysitte vielä takaisin kotiin'', parantaja kehräsi sydän lähes pakahtuen. ''Helmitassu niin ilahtuu, hän on tällä hetkellä Raadelmatähden oppilas ja hänet nimitetään pian soturiksi. Miten hänkin ilahtuu, ja Raadelmatähti varmasti myös, kun yksi kansamme kunnioitetuin soturi on palannut'', parantaja jatkoi hyväntuulisesti.
''Ovatko he sanoneet palaavansa? Älä innostu liikaa, vaan anna heidänkin puhua'', Orapihlajatassu hiljaa mutisi, tarkkaillen edelleen varovaisuus läsnä olemuksessaan kaksikkoa, joita ei ollut koskaan ennen nähnytkään, mutta kuullut heistä kyllä Helmitassun paluun aikana.
Hiirenpolku ei kuitenkaan ollut kuulevinaankaan oppilaan varoituksia yli-innokkuudesta. Hänestä oli vain ollut ajankysymys, että Myrskysielu palaisi vielä kotiin.

// Heli

Siniperho asteli rauhallisin askelin muiden Myrskyvaahteran kissojen kanssa entisen Hallavarjon leiriin, vaikka tuon mitään sanomaton katse tutki tarkasti ympäristöä ja ajatukset laukkasivat kaikessa tapahtuneessa. Ei siitä ollut kauaa, kun naaras oli edes nimitetty parantajaksi päällikön toimesta, ja pelkästään siihen tottumiseen tulisi varmasti menevään vielä jonkun aikaa. Sen jälkeen hän oli päätynyt Myrskyvaahteraan ja oikeastaan liittynyt hetkellisesti siihen kansaan, että saisi vanhemmalta parantajalta koulutuksensa. Uuden mestarin lisäksi naaras oli vielä joutunut matkustamaan entisen Hallavarjon leiriin yhdessä Servaalitassun kanssa, jota yritti välillä vilkuilla ehkä osin arvostelevaan tapaan. Hiirenpolku oli jäänyt vielä Usvapolun tueksi Myrskyvaahteraan, ja naaraan pitäisi nyt oppia mahdollisimman paljon nuoremmalta kollilta, että voisi ehkä joskus palata omaan kansaansa. Tai jos sitäkään voisi sanoa omaksi kansaksi. Eihän siitä ollut kauaa, kun Synkkävarjo oli repinyt Kuutiikerin halki ja naaras oli päättänyt jäädä eloon eli liittyä Synkkävarjoon.
"Lepo tekisi varmasti myös minulle ihan hyvää", Siniperho naukaisi hiljaa, koska ei oikeastaan tiennyt edes mitä itse tehdä. Tuskin väsyneet Myrskyvaahtera kissat luottaisivat pienikokoiseen muukalaiseen, jos Siniperho yrittäisi itse heitä auttaa. Olihan Veritähti itse avustanut Siniperhon väliaikaisesti kansaan ja kertonut sopimuksesta toisen kansan kanssa, mutta ei se varmastikaan auttanut kissojen mielipiteeseen hänestä. Muutenkin Servaalitassu oli ainut, jonka nimen naaras varmasti muistaisi leirissä olevista ja kaikista vaihtoehdoista hän tunsi edes jotenkin olonsa rauhallisemmaksi kollin seurassa. Oli tuo kuitenkin ainakin ihan päällepäin näyttävästi ottanut naaraan ihan hyvin vastaan.

// Heli

Helmitassu nojasi poskellaan kevyesti Utupöllön lapaan ja siristeli silmiään Hallavarjon reviirille, joka hitaasti alkoi näyttämään jo aikaisempaa paremmalta. Tietenkin naaras tunsi nenässään pistävän tuoksun, joka ei kuulunut Myrskyvaahteran kissalle, ja oli jäänyt leijailemaan sen jälkeen, kun leiri oli joskus aikoinaan tyhjentynyt. Helmitassu ei tuntenut sitä tarinaa, ja hän oli muutenkin aivan liian väsynyt keskittyäkseen sellaiseen. Hän oli yhdessä Utupöllön kanssa saanut tärkeän tehtävän kunnostaa leiriä ja metsästää, ja naaras oli tosiaan tehnyt asian eteen mahdollisimman paljon, että pystyisi pysäyttämään huolensa muista kansan kissoista. Kilpikonnakasvo oli aiemmin johdattanut jo osan porukasta, mutta kaikkien onneksi myös loppu porukka tuntui hitaasti vaeltavan leirin suunnille. Pieni hymy kohosi pienikokoisen naaraan kasvoille, kun hän vastaanotti Huurrepeuran sekä päällikön muiden laahustaessa perässä.
"Ei onneksi ollut mitään ongelmia, ja olemme pyrkineet ruokkimaan nälkäiset ja rakentaa petejä mahdollisimman monelle", Helmitassu naukaisi pää pystyssä, vaikka sanoja lopulta saattoi suuri haukotus. Vasta pysähdyttyään naaras pystyi huomaamaan kuinka väsynyt oli. Samaa aikaa hän pystyi myös rentoutumaan, koska huomasi muiden kansalaisten olevan myös kunnossa. Myös Raadelmatähden, vaikka hän oli varmasti suurimman pelästyksen kokenut yhdessä Usvapolun kanssa.
"Oletteko te kunnossa? Mihin Huurrepeura jäi?" Utupöllö naukaisi Helmitassun viereltä, kun oli tutkinut katseellaan leiriin laahustaneet kansalaiset. Kollin sanojen jälkeen naaras itsekin havainnoi varapäällikön, parantajan sekä Orapihlajatassun jääneen jonnekin.

//Masi
Tuulentähti suki turkkiaan etsiessään ajatuksiaan, ennen kuin Taimioravan lämmin ääni naukui pyyntöä astua sisään. Johtaja kohosi istumaan pediltään ja ravisti turkkinsa ylimääräisestä sammalmurusta, tervehtien sitten ystäväänsä iloisella nyökkäyksellä. Taimiorava sekä Riitasointu olivat molemmat todella läheisiä Tuulentähdelle, ja hän oli iloinen näiden tuomasta turvasta sekä avusta. Usvajoki oli saanut todella hyvän parantajan sekä taidokkaan soturin riveihinsä, ei hän voinut sitä kieltää. Harmaa naaras antoi ystävänsä ensin päättää lauseensa ennen kuin tunki itse omia sanojaan väliin. Oli hyvä kuulla, että Liekkivarjo olisi asettunut, ja olisikin hyvä, jos Usvajoki saisi pian lisää pentuja. Hän vain toivoi, että toinen olisi varma paikastaan ja tulisi vielä asettumaan kaiken keskellä heidän joukkoonsa. Kuitenkin epävarma tunne kaikista uusista kissoista kutitteli hänen turkkiaan. Taimiorava jatkoi parantajan pesän täyttymisestä ja Tuulentähden oli hetkeksi painettava katseensa tassuihinsa. Metsänärhi vaikutti hyvältä ja vahvalta soturilta, hyvältä lisältä heidän joukkoonsa, mutta miten ihmeessä hän oli niin kärsineenä löytynyt Myrskyvaahteran läheiseltä rajalta? Samoin kuin miten kolli oli nyt löytänyt Opaalikuiskauksen jostain heidän reviiriltään? Vaikkei mitään oikeita syytteitä tuota vastaan ollut, Tuulentähti ei pitänyt kollia ympäröivästä aurasta.

“Miksi Metsänärhi oli ylipäätään yksin ulkona vasta parantuneiden vammojensa kanssa?” Tuulentähti mutisi hampaidensa välistä lopulta, ennen kuin kohotti katsettaan takaisin ystäväänsä. Taimioravan olemus lässähti, mikä ei ollut parantajalle usein tyypillistä. Tuulentähti huolestui ja kuunteli tarkkaan toisen sanoja, alkaen peläten pikkuhiljaa pahinta. Hän hieman luimisti korviaan epävarmana tulevasta, ja lopulta Taimioravan kertoen hänen sekä Metsänärhen suhteesta, Tuulentähti hännänpää alkoi nykiä epävarmana. Hänen katseensa pyöri ympäri Taimioravaa, pitkin tämän pyöristynyttä vatsaa sekä tärisevää kehoa. Voi Taimiorava! Hetkeen ei Tuulentähti saanut sanoja suustaan, mutta hän nousi lopulta ylös ja asteli ystävänsä viereen asettuen tuon kyljen viereen istumaan jakaen lämpöään toiselle. Tilanne oli siis niinkin paha. Miten olikaan, että Usvajoen pääjohtohahmot olisivat näin hyviä rikkomaan lakia? Naaraan oli pakko vetää syvään henkeä pohtiessaan omia pentujaan, jotka nyt olisivat toisaalla.

“Taimiorava”, hän aloitti hiljaa, jottei kukaan ulkopuolinen voisi saada sanoista tarkkaa selvää. “Tahdotko sinä pitää nämä pennut?” oli ehkä tärkein Tuulentähden kysymys. Ei ollut koskaan hänen edessään ollut tilannetta, jossa parantaja olisi rakastanut ja saanut lopulta pentuja. Mutta tässä olisi Taimioravalla hänen silmissään pari vaihtoehtoa; pitää pennut ja jättää arvonsa, tai antaa pentunsa pois jatkaen tehtäväänsä parantajana. Varmasti Kaiku ei hyväksyisi näistä kumpaakaan, Taimiorava oli jo rikkonut lakia, hänellä oli tunteita sekä kumppanuussuhde, vielä toisen kansan kissan kanssa, joka ei toistaiseksi ollut hyväksytty Usvajoen soturi. Mitä heidän eteensä vielä heitettäisiinkään? Tuulentähden vihertävä katse yritti tavoitella Taimioravan silmiä, mutta hän nojasi ystäväänsä yrittäen tuoda tälle turvaa hädän keskellä. Ei hän olisi tässä yksin. Tuulentähti auttaisi häntä kyllä, vaikkei vaihtoehtoja olisikaan kovin montaa.

//Wilma
Servaalitassu katseli epäileväisesti peräänsä, kun hänen oli jätettävä sekä mestarinsa että veljensä Myrskyvaahteran vanhaan leiriin pienen partion poistuessa lopulta kohti Hallavarjon reviiriä, ja väliaikaista leiriä. Parantajaoppilaalla oli ikävä tunne käpälissä koko matkan ajan, oliko se sitten uupumus vai männyn neulaset lumen päällä, jotka kaivautuivat syvälle polkuanturoihin. Hän vihasi jo sitä tunnetta. Kauanko heidän pitäisi olla Hallavarjon leirissä? Kai lumi pian sulaisi, ja he aloittaisivat kaivuutyöt heti kun olisivat vain parantuneet tarpeeksi? Yhtäkkiä kermanvalkea kolli käänsi katseensa vierellään kulkevaan Siniperhoon. Hänet oli käsketty Servaalitassun mukaan, he varmasti pystyisivät pitää huolta Hallavarjossa mahdollisista loukkaantuneista, oli niin Veritähti sanonut. Oliko Siniperho oppinut mitään? Miten hän oppisi lisää? Voisiko Servaalitassu auttaa häntä ollenkaan? Suuri korvainen kolli tunsi olevan itsekin hieman syväjäässä omissa opeissaan, tietysti hän ymmärsi hauteet sekä voiteet, tiesi suurimman osan yrteistä ja niiden käyttötavoista, mutta jotenkin hänen uskonsa itseen ei ollut niin hyvä kuin ehkä pitäisi. Oliko Siniperholla sellaista uskoa itseensä? Arpi vasemmassa takajalassa alkoi vihloa hieman ennen leiriin pääsyä, ja huomattuaan miten hyvä tilanne siellä olikaan kolli huokaisi syvään ja hänen mielensä rauhoittui hetkeksi.

“Menen heti katsomaan parantajan pesän mahdollisuuksia. Tahdon myös levätä hetken. Voit tulla mukaani, jos tahdot, mutta nauti vaikka riistaa tai etsivä sopiva peti levolle, jos sinusta niin tuntuu. Kaikki on nyt ihan hyvällä mallilla, niin teemme rutiinitarkastukset hetken päästä, kun olen saanut levättyä”, Servaalitassu sai sanottua jotenkin itselleenkin yllättävällä varmuudella, ja nyökättyään päätään Siniperholle hän poistui kohti tyhjällään ammottavaa pesää, jonka ulkopuolelle jo valui yrttien laimea tuoksu. Täällä ei varmasti olisi mitään mitä käyttää, mutta ehkä he saisivat Myrskyvaahterasta tarpeelliset lopulta. Raadelmatähti ei selvästi tarvinnut välitöntä hoitoakaan johtajan elämien ansiosta. Usvapolun henki olisi vielä vaakalaudalla, mutta oppilas uskoi mestarinsa pitävän hänestä erityisen hyvää huolta. Hiirenpolkua miettiessään hymy levisi hänen kasvoilleen, ja kun kolli löysi itselleen vanhan parantajanpesän pedin hän asettui makuulle ja alkoi sukia turkistaan ylimääräisiä lumipalloja pois. Toivottavasti Orapihlajatassu olisi myös kunnossa. Hän kaipasi veljensä läsnäoloa jo yllättävän paljon.

//Wilma, Masi
Huurrepeura katseli Hallavarjon leiriä hieman ikävä tunne turkillaan, mutta tiesi olevansa kuitenkin turvassa omiensa joukossa. Heidän seurassaan oli Raadelmatähti sekä muut Myrskyvaahteran rohkeat ja urheat soturit. Kaikki olivat selvinneet lumivyöryn aiheuttamasta tuskasta, vaikkakin kukin hieman omalla tavallaan. Usvapolku olisi vielä Hiirenpolun sekä hänen oman oppilaansa kanssa heidän vanhassa leirissään, koska Usvapolku oli joutunut niin heikkoon kuntoon. Kaipuu emon vierelle oli suuri, mutta hänen oli nyt jaksettava. Raadelmatähti oli juuri antanut hänelle Usvapolun varapäällikön tehtävät, joista oli toinen yllättänyt. Kirkas hymy kuitenkin kohosi hänen kasvoilleen nyökäyttäessään päätään johtajalleen ja kääntäen sitten kirkkaan sinisen katseensa veljeensä sekä uuteen ystäväänsä Helmitassuun.

“Olette selvinneet selvästi ilman ongelmia?” naaras asteli hieman kauemmas Raadelmatähdestä, joka jäi vielä keskustelemaan väljästi Veritähden kanssa. Suuren punaisen kollin läsnäolo oli aika ahdistava, mutta hän oli nyt enemmän onnellinen päästessään takaisin leiriin, päästessään takaisin läheistensä luo. “Riistaa on löytynyt ja suurin piirtein kaikilla on jo pedit?” hän yritti etsiä leiristä kohteita, joita he olivat ehtineet jo korjata. “Miten te voitte?” hän vielä kysyi perään ja katseli uteliaasti niin omaa veljeään kuin Helmitassuakin. Kaikille tämä varmasti oli vähän erikoinen kokemus, ellei jopa traumatisoiva. Helmitassu oli juuri päässyt Myrskyvaahteraan ja jo heti jonkinlainen katastrofi otti valtaa kaikesta. Huurrepeura uskoi kuitenkin, että kaikki kääntyisi vielä hyvin päin, kunhan he vain pitäisivät yhtä.

//Masi, Heli//

Tuttujen maisemien ja tuoksujen tarjoama huojennus ei kestänyt kauaa, kun Myrskysielu lähestyi Myrskyvaahteran leiriä, Hiekkatassu loikkien paksun lumikerroksen läpi hänen kannoillaan. Kiharaturkkisen soturin hälytyskellot alkoivat soida, kun vieraat hajut alkoivat täyttämään ilman, eikä leiriä näkynyt vaikka kolli olisi osannut paikan päälle suunnistaa sokeana. Melkein kaikki oli lumen peittämää. Kollin aistit saivat hänet hyvissä ajuin varuilleen, ja hän sanatta viittoi tyttärelleenkin etenemään hiljempaa. Hiekkatassu älysi hidastaa liikkeensä ja höristää korvansa, mutta neiti oli todennäköisesti ollut liian nuori lähtiessään osatakseen erottaa Myrskyvaahteran ominaistuoksun seasta Synkkävarjon hajua, mikä olisi hälyttänyt kenet tahansa. Myrskysielun suurin huoli oli kansansa lisäksi heti tyttäressään, Helmitassussa, jonka uudelleennäkemistä hän oli rauhattomana odottanut.
Kun kaksikko pääsivät leirin rajoille, tai missä aukion olisi pitänyt olla, Myrskysielu erotti juuri ja juuri likaisenvaalean kissan, joka näytti seisovan lumenpeitteisen parantajanpesän ulkopuolella. Soturi ei tunnistanut toista kollia, ja epäluulo Synkkävarjon hyökkäyksestä voimistui ennestään. Kiitos Myrskysielun oman lumenvalkean turkin, hän pystyi piiloutumaan tehokkaasti ja puntaroida, miten hänen kannattaisi edetä. Hiekkatassu oli isänsä mallia seuraten pysähtynyt vaanimis-asentoon, muttei itse ollut nähnyt lumihangen takaa vierasta soturia.
Myrskysielu tarkkaili hetken ympäristöään, muttei havainnut Synkkävarjon soturin lisäksi ketään muuta, mikä laajensi hänen vaihtoehtojaan jonkin verran. Looginen ajattelu viittaisi siihen, että Synkkävarjo oli kaapannut Myrskyvaahteran leirin ja jättäneet yhden kissan vartioimaan. Tuo kolli näytti voimakkaalta ja hyvinkin taistelukyvykkäältä, mutta Myrskysielu olisi kenties pystynyt yllätyshyökkäyksen edulla saada yläkäsi. Muttei hän tietysti yksin ollut, eikä hän voisi jättää Hiekkatassun turvallisuutta mahdollisuuksien varaan heittämällä itseään riskikkääseen tilanteeseen. Tällä kertaa järkevin lähesetymistapa olisi todennäköisimmin lähestyä likaisenvaaleaa soturia maltillisesti, ja tiedustella etäisyydessä. Ellei hän ollut pahasti erehtynyt, tuo kolli oli kuitenkin yksin, eikä väijytys ollut todennäköistä. Mutta tuon käytös pisti kuitenkin Myrskysielun silmiin kummallisena – miksi hän istui parantajanpesän ulkopuolella? Tässä kylmässä voisi kuvitella, että hän ainakin kävelisi leiriä ympäri tai jotain. Kiire tuolla ei ainakaan vanhemman soturin silmiin näyttänyt olevan.
Pohdittuaan vielä hetken ja varmistettuaan, ettei hän nähnyt muuta liikehdintää, kiharaturkkinen kolli viittoi Hiekkatassua jäämään paikoilleen. Kermansävyinen naaras vaikutti hämmentyneeltä, mutta nyökkäsi kuitenkin tottelevaisesti. Myrskysielu lähestyi vierasta kollia ensin vielä pysyen lumen seassa piilossa, kunnes oli hyvän matkan päässä tyttärestään, ja seisoi sitten suorille jaloille. Hän salli soturin huomata itsensä(?), ennen kuin otti rauhallisia askelia tätä kohti.
“Päivää. Nimeni on Myrskysielu, olen Myrskyvaahteran soturi”, valkea kolli esittäytyi tyynenomaisesti, mutta varautuneesti, ja tarpeeksi äänekkäästi tullakseen sekä vieraan että tyttärensä kuulluksi. “Kertoisitko minulle, mitä täällä on tapahtunut? Missä on Raadelmatähti, ja mitä teet reviirillämme?”
Myrskysielu pysähtyi muutaman ketunharppauksen päähän toisesta. Hän pisti merkille, kuinka näin syvän lumen läpi kahlaaminen osoitti omat hankaluutensa, puhumattakaan miltä tässä tuntuisi taistella. Kolli toivoi, ettei joutuisi saamaan siitä selvää, mutta luonnollisesti koko tilanne sai hänet kantamaan jännitystä lihaksissaan. Toivon mukaan yksittäinen Synkkävarjon soturi ei osoittautuisi liian neuvotteluhaluttomaksi. Hieman vielä lähemmäs päästyään olisi Myrskysielu tavanomaisesti huomannut kansantovereidensa voimistuneen tuoksun, mutta soturin huomiota söi parhaallaan mahdollinen uhka, ja eri tilanteet, jotka tästä voisi seurata.

//Heli//

Taimiorava oli tarkistanut Liekkivarjon tilanteen, vaikka nuori naaras olikin tuntunut todella huolestuneelta, peräti stressaantuneelta. Hän oli arvioinut toiselle olevan tulossa kaksi pentua, ja tiineyden olevan niin pitkällä, että tämän olisi paras heti siirtyä pentutarhaalle. Ikävää siitä teki vain se, että ainoa pesässä oleva paikka pedille oli Tomusielun toisen kumppanin vieressä ja kyseinen naaras sätti heitä kokoajan, kun Taimiorava teki Liekkivarjolle petiä. Liekkvarjo kuitenkin antoi toisen kiukuttelun valua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja käpertyi itsekseen kehräten kerälle pedille. Naaras vaikutti todella väsyneeltä matkaamisesta ja Taimiorava vakuutti toiselle, että tämä saisi tulla parantajaa koska tahansa häiriköimään, ja jos Unikkojuovasta olisi liikaa harmia, Liekkivarjo voisi majoittua parantajienpesään. Unikkojuova synnyttäisi hetkenä milloin tahansa, ja tällekin Taimiorava oli arvioinut kahta pentua.
Parantaja jätti nopeasti nukahtaneen Liekkivarjon nukkumaan ja poistui pesästä, mennäkseen puhumaan päällikkönsä kanssa, mutta huomasikin olevansa tiukassa Riitasoinnun tuijotuksessa. Naaras oli esitellyt Liekkivarjolle paikkoja ja tämän silmät siristyksessä tuijotti pitkin leiriä, kohdistaen äreän mulkoilunsa myös sisareensa Taimioravaan. Parantaja loikki ripeästi Tuulentähden pesälle ja naukaisi varovaisen tervehdyksensä, saaden luvan astua pesään sisälle (?)
''Iltaa Tuulentähti'', Taimiorava kehräsi. ''Halusin tulla kertomaan, että Liekkivarjo on siirtynyt suoraan pentutarhalle, sillä hänen laskettu päivänsä on todella pian. Hänestä tulee varmasti kansalle hyvä lisä'', parantaja naukui hymyillen ja istuutui vasta innokkaiden sanojensa päätteeksi alas.
''Minun pesäni alkaa täyttyä aika isoon tahtiin. Metsänärhi on arviointini mukaan myös valmis aloittamaan soturien tehtävissä, vaikkakin Opaalikuiskauksen kantaminen leiriin sai joitakin pintahaavoja aukeamaan. Sanoisin kuitenkin, että hän on valmis aloittamaan soturintehtävissä, mikäli hänet haluat ottaa riveihisi. Opaalikuiskaus puolestaan on vakavien vammojen peitossa ja pahasti uupunut, mutta katsotaan, kun hän heräilee ja pääsen keskustelemaan hänen kanssaan, että mitä ajatuksia hänellä on olla täällä tai ylipäätänsä siitä, mitä hänelle on tapahtunut'', parantaja selosti hyväntuulisena. Kansaan oli äkkiä tullut paljon ulkopuolisia jäseniä ja vaikka yleensä kansa suhtautui uusiin tulokkaisiin skeptisesti, tällä kertaa tuntui siltä, ettei Usvajoen kissat olleet enää yllättyneitä tulijoista, kun tulijoita oli äkkiä todella monta.
''Minulla olisi kuitenkni eräs asia myös tunnustettavana sinulle ja pelkään sen rikkovan paljon asioita'', Taimioravan ääni alkoi väristä ja hänen piti vetää syvään henkeä, että hän saisi sen sanottua. ''Huomasin äkkiä olevani vastaavassa tilanteessa kuin sinä muutama kuu sitten'', hän huomasi änkyttävänsä ja yrittävän jotenkin pohjustaa asiaansa.
''Minulla on tai olen tai meillä on.. Minun ja Metsänärhen välit ovat lämmenneet ja meillä on jonkinlainen kumppanuussuhde'', Taimiorava yskäisi asiansa, heilauttaen hermostuneena korviaan ja pystymättä katsomaan Tuulentähteen. Kelpaisiko tälle parantaja, joka olisi tehtäviensä ohella rakastunut ja saisi pentuja pian kollin kanssa?
''Minä odotan hänen pentujaan'', Taimiorava kuiskasi ääni kadonneena täysin, sydän tykyttäen kurkussa.

//Heli, Wilma, Nuge//

Raadelmatähti jätti Huurrepeuran koottavaksi lähtijät ja palasi vielä kerran parantajienpesään Orapihlajatassun kanssa, Routanaurun istuessa tympääntyneenä jatkotehtävästään pesän ulkopuolella viileässä tuulessa.
''Minä lähden muiden kanssa jo edeltä Hallavarjon reviirille. Orapihlajatassu ja Routanauru jäävät sinun ja Usvapolun tueksi. Lähettäkää Routanauru hakemaan apua, jos sitä tarvitsette paluumatkallanne'', Raadelmatähden ääni oli viileä, mutta hän ei voinut olla huolestumatta, kun hän näki Usvapolun pedillä kyljellään. Tuo näytti hengittävän, mutta nälkiintyminen oli tehnyt tästäkin heikon.
''Ei hätää Raadelmatähti, kyllä me pärjäämme ja me palaamme, kun vain Usvapolku pysyy jaloillaan. Olemme varmaan viimeistään ennen seuraavaa hämärää Hallavarjon leirissä. Lähtekää nyt, kansa tarvitsee sinua ja Huurrepeuraa. Ja pidä hänestä huolta'', Hiirenpolun ääni hiljeni. Raadelmatähti tiesi kyllä, että Usvapolku oli Hiirenpolun sisaren tytär ja Huurrepeura sisaren tyttären tytär, eikä muuta elossa olevaa verellisiä sukulaisia pitäisi enää olla elossakaan. Raadelmatähti nyökkäsi vaisusti ja kurottui vielä hieromaan hiljaa kuonoaan Usvapolun poskea vasten, kun hän irrottautui toisesta, hän antoi katseensa vielä väliaikaisesti hyvästellä naaraan, ennen kuin hän suoristautui ja poistui pesästä.
Pesän ulkopuolella Veritähti juuri lopetti puhumasta Routanaurulle viimeisiä ohjeistuksia ja ilmoitti sitten ryhmälle lähdöstä.
Raadelmatähti katsahti vielä hetkeksi katsomaan lapansa ylitse murskattua leiriä. Hänellä oli pahatunne tulevasta.
--
Hallavarjon reviirille päästessään, näytti siltä, että Helmitassun ja Utupöllön johdolla muun muassa Kilpikonnakasvo partionsa kanssa olivat keränneet paljon riistaa. Raadelmatähden nähdessään kissoja alkoi täydennetyistä pesistä saapua tervehtimään häntä ja kissojen kasvot muuttuivat osittain huolestuneiksi ja osittain helpottuneiksi.
''Usvapolku, Hiirenpolku ja Orapihlajatassu saapuvat myöhemmin, kunhan Usvapolun jalat kantavat'', Raadelmatähti sai sanottua. ''Siihen asti, että saamme varapäällikkömme takaisin leiriin, Huurrepeura tekee väliaikaisesti Usvapolun tehtäviä. Järjestää partioita ja Utupöllön ja Helmitassun onkin siksi hyvä saattaa hänet ajantasalle leirin tilanteesta'', Raadelmatähti naukui, ja katseli epämukavan synkkää leiriä. Kunnostustöitä ei oltu jouduttu paljoa tekemään, hieman lisätty oksia, sammalta ja vaihdettu uusia petejä. Riistaa oli paljon ja pentuja kirmasi jo aukiolla kiljahdellen riemusta.
''Näyttää siltä, että täällä on kaikki hyvin'', Veritähti hymähti Raadelmatähden takaa. ''Vaikka nyt asetuttekin tänne, yrittäkää levätä ja toipua. Muttei tämä maaperä kuulu teille, vaikka metsästättekin sen tuomaa riistaa. Mikäli havaitsen teidän merkitsevänne Hallavarjon rajoja omiksenne, katson sen yrityksenä vallata meidän maitamme'', Veritähti tiukasti lisäsi loppuun, Raadelmatähden nyrpistäessä nenäänsä. Kuka haluaisikaan tällaista reviiriä omakseen?
''Meistä saattaa olla vaivaa tässä sopimuksessa, muttemme me kaipaa sotaa'', Raadelmatähti lisäsi vain mielessään, että mielellään hän kyllä kynsisi Veritähden naaman uuteen irveeseen, mutta toistaiseksi hänenkin tulisi levätä.
Veritähti loi nopean, muka kohteliaan ivallisen hymyn ja antoi sitten seuraajilleen kommennon palata Synkkävarjoon.

//Heli, Wilma//

Leiri saatiin raivattua lumesta ja päällikköpari oli pelastettu lumen alta. Veritähden leiriin saapuneet Synkkävarjon jäsenet olivat saaneet pyydystettyä saalista viimeisille leirissä oleville kissoille, ja vahva tuoreen riistanhaju hautui leirissä. Synkkävarjolaiset eivät kuitenkaan olleet löytäneet leirin romahtamisen ja kaiken lumen joukosta mitään riistaa Myrskyvaahteran reviiriltä, joten he olivat pyytäneet myös Hallavarjon puolelta. Routanauru oli juuri viemässä riistaa Usvapolulle ja muille Hiirenpolun pesässä oleville kissoille.
Veritähti saapui lopulta Raadelmatähden luokse, jonka kanssa juttelemaan olivat Huurrepeura ja Orapihlajatassu palanneet omalta erilliseltä metsästysretkeltään. Vaikutti siltä, että Huurrepeura oli juuri parhaillaan kertomassa Raadelmatähdelle Myrskyvaahteran nykyistä tilannetta, tai oikeastaan hetkiä aiempia tilanteita, kuten siitä, että Hiirenpolku oli toistaiseksi johtanut heitä, ja suostunut tekemään yhteistyötä Synkkävarjon kanssa sillä sopimuksella, että Hiirenpolku kouluttaisi Siniperhosta Synkkävarjolle uuden parantajan, mikäli Synkkävarjo auttaisi Raadelmatähden ja Usvapolun pelastamisessa, sekä tarjouksena oli myös väliaikainen majoitus Hallavarjon entiselle reviirille.
''Olemme täällä valmiita ja olisi parasta saada teistä viimeisetkin uudelle reviirillenne'', Veritähti puhutteli heti päällikköä kohden, Raadelmatähden kasvoilla levätessä jonkinlainen happamuus, vaikka Veritähden silmissä toisen olisi syytä olla enemmänkin kiitollinen. Mutta lumen alla oleskelu näytti siltä kuin se olisi sata kuuta vanhentanut Raadelmatähteä, niin likainen ja tomuinen toisen turkki oli ja kylkiluut erotettavissa karvojen alta.
''Usvapolku ei taida olla vielä herännyt ja valmiina lähtöön'', Raadelmatähti vastasi väsyneellä äänellään ja loi vaisun katseensa kohti parantajanpesää, joka oli leirissä ainoa ehjä paikka.
''Ehdottaisin, että siirtäisimme kaikki mahdolliset uudelle reviirillenne, jotta pääsette sinne asettumaan. Sitä paitsi, uusi reviiri, uusi tilanne, saa kansan helposti levottomaksi ja hätiköimään, kun ketään johtohahmoa ei ole heidän luonaan Hallavarjon reviirillä'', Veritähti huomautti, silmissä erikoinen kiille.
Raadelmatähti loi häneen synkän katseen ja lähes kykeni pitämään Veritähteä katseellaan aloillaan, Veritähden kyetessä tulkitsemaan toista siltä osin, että Raadelmatähti arvioi selvästi tilanteen luotettavuutta ja uuden reviirin tuomaa turvaa.
''Taidat olla oikeassa. Muttei Usvapolkua voi jättää tänne yksin, eikä häntä voi alkaa tuossa tilassa siirtämäänkään'', Raadelmatähti murahti, pistäen merkille, että lähes kaikki Myrskyvaahteran jäsenet olivat jo väliaikaisella reviirillä, kaukana leiristä.
''Ehdotan, että lähetämme sinut, Huurrepeuran, Orapihlajatassun, Servaalitassun ja Siniperhon matkaan. Hiirenpolku ja Usvapolku voivat tulla soturini turvalla myöhemmin perässä. Kansanne Hallavarjon reviirillä tarvitsee myös parantajaa, ja varmasti kaksi oppilasta kykenee toimimaan alustavasti yhdessä Hiirenpolun ollessa täällä'', punertava kolli tarkkaili leiriä mietteliäänä.
''Jättäisin parantajani ja varapäällikköni sinun kissojesi armoille?'', Raadelmatähti murisi hyvin hiljaa ja irvisti Veritähdelle.
''Voin jätättää myös vain yhden soturin heidän luokseen, Routanaurun. Ehkä et koe siten tilannetta yhtä uhkaavaksi omiesi puolesta? Ajattelin enemmän matkaa siltä osin, jos Usvapolku ei kykene täysin vaeltamaan omilla voimillaan matkaa ja lumessa kahlaaminen sokean kanssa, ei ole sen helpompaa. Mutta miten katsot parhaaksi'', Veritähti pyöräytti huvittuneena hännänpäätään.
Raadelmatähdestä oli aistittavissa, että tämä haluaisi itse huolehtia kaksikon paluun takaisin leiriin. Muttei ollut sellaisissa voimissa, että kykenisi puolustamaan edes itseään, jonka takia hän ei varmasti ehdottanut myöskään Huurrepeuran jäämistä pois omasta ryhmästään.
''Minä voin jäädä!'', Orapihlajatassu, josta olisi määrä tulla todella pian soturi pörhisti turkkiaan ja hymyili leveän reippaasti. Veritähti kuljetti katseensa Raadelmatähden sävyiseen kissaan ja Raadelmatähti antoi hetken itselleen aikaa miettiä, arvioiden Huurrepeuran ajatuksia asialle.
''Olkoon. Routanauru, Hiirenpolku, Usvapolku ja Orapihlajatassu tulevat perässä'', Raadelmatähti kohosi heikosti jaloilleen, kaikki arvokkuus jääden lumen alle, hän kutsui viimeisiä Myrskyvaahteran kissoja luokseen.
''Me saatamme teidät ja palaamme sitten omaan leiriimme. Tarkastamme vain samalla, miten Hallavarjon reviirillä on edistytty ja tarvitaanko siellä apua'', Veritähti ympäripyöreän kohteliaasti muotoili.
''Emme me tarvitse paapomista, kiitoksia vain'', Myrskyvaahteran päällikkö sähähti takaisin.

//Heli//

Aurinkotuulesta vasta Usvajoen leiriin saapunut naaras tarkkaili uteliaana, mutta myös jännittyneenä uuden mahdollisen päällikkönsä elekieltä parhaansa mukaan. Hän toivoi uutta mahdollisuutta kumppaninsa luota Usvajoesta, mutta voisiko hän täyttää Tuulentähden toiveet ja osoittaa vielä uskollisuutensa Usvajoen kansalle? Ainakin hänellä olisi taitoa ja jo jonkinlaista elämänkokemusta soturina, vaikkakin kanien perässä juoksemisesta.
''Kiitos Tuulentähti. Uskon, että perheeni Aurinkotuulessa on jokainen löytänyt uudenlaisen elämänsä. Enkä anna verisukulaisteni tulla uskollisuuteni tielle, kun olen viimein päättänyt aloittaa oman elämäni'', Liekkivarjo naukui tiukasti loppua kohden, ehkä vakuuttaakseen Tuulentähden, mutta haluten tuoda myös rehelliset ajatuksensa esille uudelle päällikölleen.
''Tietysti. On parempi antaa Taimioravan arvioida tilanteeni'', Liekkivarjo varovasti uskalsi hymyillä, Tuulentähden sanat antoivat hänelle toivoa tulevaisuudesta, sekä hänen omastaan että hänen pennuistaan. Pian Riitasointu asteli pesään kuultuaan omaan nimeään kutsuttavan. Riitasointu kuunteli päällikkönsä ohjeistuksen ja nyökkäsi rauhallisesti, luoden sitten jäätävän katseen jälleen Liekkivarjoon ja poistui pesästä. Liekkivarjo kohosi ripeästi tassuilleen, sillä uskoi toisen tuijotuksen viittaavan siihen, että ilman suurempia sanoja soturin tulisi seurata tätä. Liekkivarjo vielä kumarsi Tuulentähdelle ja poistui ripeästi Riitasoinnun perässä pesästä.
--
Kun Riitasointu oli näyttänyt Liekkivarjolle leiriä, vaikkakin vaikuttaen kireältä siitä, että Liekkivarjo oli saanut luvan jäädä leiriin. Liekkivarjo kiitti varapäällikköä kierroksesta, kun varapäällikkö jätti tämän parantajan pesän edustalle antaen tämän jatkaa siitä eteenpäin omillaan.
Liekkivarjo varovaisesti astui Taimioravan pesään. Hän ei tiennyt mitä odottaa, sillä hän ei ollut kertaakaan käynyt Koivumyrskyn luona Aurinkotuulessa. Liekkivarjo arasti naukaisi tervehdyksen pesän suulla ja astui pesään sisään, ja hän huomasi jännittävänsä Taimioravan kohtaamista enemmän kuin Tuulentähden tapaamista.

//Masi
Tuulentähden katse pyöri tasaisesti läpi Liekkivarjoa, jonka turkki hohti erilailla kuin tavallisen soturin, ja toisen vatsa oli selvästi pyöreämpi kuin olettaisi Aurinkotuulen kissalla olevan. Myös ehkä naaraan nenää häiritsi hänen karvallaan pyörivä maidon tuoksu, josta oli hän kuitenkin vakavasti tahtonut päästä eroon. Ehkä se oli Liekkivarjon oma Aurinkotuulen sekä emomainen ominaistuoksu. Naaras räpäytti kuitenkin silmiään lämpimästi toiselle ja nyökäytti päätään pariin kertaan. Oli ehkä erikoista kuulla Tomusielun, hänen omaa sukuaan, sekaantuneen tällaiseen omankin perheensä kera, mutta ei Tuulentähti tuominnut. Ei hän voisi tuomita. Ehkä ennemmin pienen hymyn loi johtajan kasvoille kuulla Liekkivarjon kokeilusta uida. Hänen käpälänsä oli selvästi sellaiseen jopa sopivat, mutta erikoista silti kuulla Aurinkotuulen lämmittelijän kokeilla jotain sellaista. Ehkä tässä pesueessa muutenkin olisi jotain erikoista. Ei Tuulentähti voinut unohtaa kohtaamistaan Liekkitähden kanssa kokoontumisessa. Kylmänväreet kulkivat pitkin hänen kylkiään, ennen kuin Tuulentähti huokaisi syvään ja räpäytti silmiään pariin kertaan.

“Olen otettu siitä, että olet päättänyt kuunkin hiljaisuuden jälkeen löytää oman polkusi ja seurata sitä, omien ajatuksiesi myötä. En voisi kieltäytyä kaltaisestasi soturista riveissäni. Mutta olen ehkä hieman huolissani perheesi tilanteesta niin täällä, kuin Aurinkotuulessa”, hän naukaisi rauhallisesti ja lämpimästi Liekkivarjoa katsellen.

“Jos tämä on sitä mitä haluat, otan sinut riveihini Taimioravan tarkastuksen kautta. Jos pystyt jatkamaan vielä soturina, Riitasointu huolehtii sinusta oivallisen soturin, mutta jos sinun on parempi heti mennä pentutarhaan, teemme sinulle sinne pedin ja huolehdimme tarpeistasi parhaamme mukaan, kunnes olet valmis jatkamaan tehtävissäsi”, Tuulentähti nyökäytti tuolle päätään. “Toivon kuitenkin, että päätöksesi on pysyvä sekä tarkasti loppuun ajateltu. En tahdo vihaista Risatähteä tai perhettäsi niskavillojani pitkin leiriini tällaisen takia. Ymmärrän päätöksesi, enkä näe syytä häätää sinua leiristämme. Olet tervetullut, jos olet halukas jäämään sekä oppimaan”, tuo lisäsi vielä vieno hymy huulillaan ja heilautti hännänpäätään. Oli iloista kuulla, että heidän rivinsä saisivat lisäystä kaiken mahdollisen jälkeen, mutta huoletti häntä hieman Liekkivarjon sekä Tomusielun tilanne. Nyt johtaja tietäisi tästä, mutta tietäisikö Tomusielun perhe? Hän pitäisi salaisuuden, emon ei tarvinnut kertoa pentujensa isää. Tuulentähti nielaisi palan kurkustaan ja käänsi katseensa kohti pesän suuta.

“Riitasointu?” hän kutsui rakasta ystäväänsä sekä varajohtajaansa. “Voitko saattaa Liekkivarjon pienen leirin esittelyn jälkeen Taimioravan puheille kun hänellä on aikaa. Tahdon että Taimiorava tekee päätöksen Liekkivarjon voinnista, ja sen jälkeen päätämme tuleeko hänestä Usvajoen soturi vai kuningatar”, tuo lisäsi yhteenvedon keskustelusta paikalle kurkistavalle varajohtajalleen, jonka jälkeen nyökäytti päätään sekä Riitasoinnulle sekä Liekkivarjolle.

“Tervetuloa Usvajokeen”, hän naukaisi vielä ennen kuin hännän heilautuksella antoi näille merkin lähteä.

//Heli//

Metsänärhi oli kantanut Opaalikuiskauksen hänen pesäänsä seuraavana potilaana ja Siilensuru jo pyöri yrttivaraston äärellä keräilemässä yrttejä hauteisiin, joita parantaja oli häntä pyytänyt tekemään. Metsänärhen auenneet haavat tulisi paikata, ja Taimiorava kuuli Harakkakynnen marisevan pedissään, että varmasti Metsänärhi oli tarkoituksella rehkinyt niin paljon, että haavat aukeaisivat ja tämän olisi jäätävä vielä Usvajokeen. Osa kansalaisista ei ollut kovinkaan avomielinen uusista tulokkaista, mutta se oli varmasti osa seurausta Tulitähden valtakauden tapahtumista, jossa vain puhdasveriset olivat saaneet parempaa kohtelua. Taimiorava pörhisti inhosta karvojaan, mutta pudisteli sitten turkkinsa sileäksi ja Siilensurun kanssa alkoi tutkia Opaalikuiskauksen vammoja.
''Mitä metsässä on tapahtunut, kun Kuutiikerin kissa on tässä kunnossa meidän maillamme?'', Siilensuru naukui mietteliäänä, Taimioravan levittäessä hauteita toisen turkille puhdistamisen jälkeen. Taimiorava osasi jo vastata siihen ilman tarkempaa tietoa, että Kuutiikerissä oltiin tapeteltu, mutta kenen kanssa vai omiensa kanssa? Oliko Opaalikuiskaus tehnyt jotakin ja tämä oli ajettu pois.
''Riitasointu lupasi ilmoittaa Opaalikuiskauksesta Tuulentähdelle'', Metsänärhi naukui, kun he olivat saaneet Opaalikuiskauksen parsittua kokoon, ja autettua varovasti soturin suupielestä vettä sisälle.
''Hae jotakin saaliskasasta hänelle Siilensuru'', parantaja ohjeisti seuraajaansa, joka näytti helpottuneelta, että saisi jotakin muutakin tekemistä välillä kuin auttaa jatkuvasti loukkaantuneita kissoja. Taimiorava puolestaan kääntyi Metsänärhen puoleen ja alkoi pohdintojensa keskellä puhdistaa tämän turkkia. Veri oli jo kuivunut ja tyrehtynyt uudelleen avautuneista haavoista.
''Et tuota menoa pääse koskaan palaamaan soturien tehtäviin'', Taimiorava mumisi toiselle tassut täynnä salvamaista tahnaa, jota tämä levitti varovasti toisen haavoille, ennen kuin alkoi kietoa hämähäkinseittiä, mutta samalla työskennellessään tämän hampaiden välistä karkasi syvä huokaus.
''Olet ollut kovin mietteliäs viime aikoina. Vaivaako sinua jokin, Taimiorava?'', Metsänärhi kysyi ja katseli parantajaa rauhallisin silmin.
Taimiorava hivenen säpsähti kysymystä. Hän oli jo jonkin aikaa tiennyt, että hän oli rikkonut pahalla tavalla Kaiun antamia lakeja parantajalle ja peräti myös soturilakiin kirjoitettua tahtoa, vietettyään niin tiiviisti Metsänärhen kanssa aikaa.
''Minä olen huomannut eräänlaisia huolestuttavia muutoksia'', parantaja varovasti aloitti, saatuaan viimeisen hämähäkinseitin aseteltua Metsänärhen turkille, tämä jäi katselemaan pääkallellaan lopputulosta. Metsänärhi heilautti korviaan ja tarkkaili parantajaa, selvästi yrittäen ymmärtää sitä, mitä Taimiorava tarkoitti.
''Minkälaisia huolestuttavia muutoksia?'', kolli kysyi vilpittömästi, vaikkakin tuon hännänpää nyki halusta tietää mitä parantaja tarkottaisi, mutta myös tuo tuntui jännittyvän. Olisiko kolli todella jo nyt niin huolissaan Taimioravasta tai itsestään, ehkä Usvajoesta? Taimiorava veti niin syvään henkeä, että viikset värähtivät.
''Minä odotan meille pentuja, Metsänärhi'', Taimiorava sai lauseen ulos suustaan, mutta ääni ei ollut hiiren vinkausta kovempi ja huolestuneet suuret silmänsä kääntäen kolliin, Taimiorava katseli hermostuneena toisen reaktiota. Soturin jännitys katosi ja tämä katseli yllättyneenä Taimioravaa, silmät pentumaisen suurina ja yllättyneinä.
''Mutta-'', Metsänärhi sai hiljaa yskästyä suustaan.
''Minä olen parantaja, etkä sinäkään vielä varsinainen Usvajoen soturi'', Taimiorava kuiskasi, ja painoi päänsä alas. Metsänärhen katse seurasi toisen katsetta pyöristyneelle vatsalle. ''Siilensuru olisi jo tarpeeksi pätevä jatkamaan minun tassunjäljissäni parantajana, mutten tiedä antaisiko Tuulentähti minulle lupaa siirtyä kuningatarten pesään'', Taimiorava kuiskasi.
''Jos Tuulentähti antoi Riitasoinnunkin viedä pentunsa pois ja jatkaa varapäällikkönä, kyllä hänellä on jonkinlainen keino varmasti meillekin'', Metsänärhi yllättäen sanoi päättäväisemmin. Taimioravan karvat kohosivat pystyyn.
''Riitasoinnun?'', hän kuiskasi pystymättä ymmärtämään, ne pienet pennut olivat olleet Tuulentähden.
''Nyt ymmärrän, miksi pennut olivat pesässäsi piilossa ja halusit kovasti suojella niitä, sekä sisartasi. Näin hänet ja Sudenliljan vievän ne pois leiristä, ja lähdin uteliaana seuraamaan heitä. Tiesin miten tärkeät ne pennut ovat sinulle, ja he veivät heidät Aurinkotuulen maille. Tosin sitten löysinkin jo Opaalikuiskauksen, mutta kuitenkin'', Metsänärhi naukui, Taimioravan pidättäessä hengitystään. Hän halusi korjata kollin arvion tilanteesta, että ne olivat Tuulentähden pentuja eivätkä Riitasoinnun, mutta hän olisi uskollinen ja lojaali päällikölleen, vaikkei voisikaan olla uskollinen soturilaille ja Kaiulle joka käänteessä.
''Ai'', oli ainoa hämmentynyt vastaus, jonka parantaja sai ulos suustaan.
''Mene puhumaan Tuulentähdelle, kyllä kaikki selviää. Hän on hyvä päällikkö ja hän ei omiaan jätä pulaan, ja kuten sanoitkin, ei kansamme jää pulaan vaikka polkusi saisi uuden käänteen uuden arvon myötä. Meillä on Siilensuru'', Metsänärhi hymyili. Taimiorava varovasti nyökytti katsellen tassujaan, mutta kaksikko sulki suunsa, kun Siilensuru palasi pesään mukanaan hiiriä Opaalikuiskaukselle, Taimioravalle ja Metsänärhelle, sekä myös itselleen. Valiten itselleen sen pulleimman hiiren ja maiskutellen onnellisena, sekä kovaäänisesti ruokansa kimpussa. Taimiorava katseli toista hymyillen ja jollakin tavalla haikeasti. Olisiko hän valmis luopumaan parantajantehtävästään ja Siilensurusta, hän rakasti auttaa muita. Mutta hän rakasti myös pentuja.

//Heli//

Orapihlajatassu säpsähtäen kääntyi ympäri, kun Huurrepeura saapui hänen luokseen lintu suussaan. Mestari nuuhki ilmaa valppaana, tämä oli varmasti haistanut Metsänärhen olleen vain hetki sitten heidän puolellaan reviirillä ja selvästi valpastuneena tämä yritti selvittää hajun lähdettä.
''Taisin eksyä'', Orapihlajatassu naukaisi mestarilleen harmistuneena ja katseli tassujaan edelleen korvat kuumina polttaen. Huurrepeura loi mietteliään katseensa häneen ja vaisusti muistutti toista siitä, että oli pyytänyt tätä seuraamaan, miten lintu tulisi napata, kun mestari oli lintua alkanut nappaamaan. Orapihlajatassu pyysi tältä vaisusti anteeksi.
''Tapasitko täällä jonkun? '', Huurrepeura kysyi, havattuaan kovan tuulen mukana hajun levineen ja pyrkivän katoamaan heidän läheltään. Orapihlajatassu ei ollut varma mitä hänen tulisi vastata, miten Huurrepeura tulkitsisi sen, että Metsänärhi oli astellut heidän puolelleen reviiriä ja jutellut Orapihlajatassulle? Ei hän oppilas varsinaisesti ollut halunnut toisen kanssa puhua, tämä oli syystä karkotettu kansasta ja tämän tekojen takana oli paljon pahoja asioita. Mutta samalla nuorukaista kiinnosti kovasti toisen elämä ja poltti halu voida tavata isäänsä vielä. Tulisiko Metsänärhi vielä uudestaan tapaamaan häntä?
''Täällä oli jonkun kansattoman kissan haju. En kuullut komentoasi seurata linnun nappaamista, kun haistoin vieraan kissan hajua ja halusin hiipiä katsomaan, olisiko meidän maillamme tunkeilija'', Orapihlajatassu naukui hiljaa, varovasti tarkkaillen mestarinsa ehkä hivenen jopa huolestunutta katsetta. ''Pitäisikö meidän ilmoittaa tunkeilijasta Hiirenpolulle? En löytänyt ketään, mutta kuulin askelia, että joku pakeni Usvajoen puolelle'', Orapihlajatassu jatkoi varoen sanojaan. Huurrepeura näytti mietteliäältä ja ehkä pohti sitä, että jos siellä olisi ollut Metsänärhi tai Ilvesharha, mitä Hiirenpolku asialle tekisi.
''Minä selvitän asiaa ja teen ilmoitukset, nyt on parasta että nappaat jotakin, jotta pääsemme palaamaan leiriin'', naaras suoristi ryhtiään ja hivenen tiukemmin antoi komennuksen oppilaalleen.
Ja oikeastaan Orapihlajatassu oli vain helpottunut, että he pääsisivät kyseisestä paikasta pois.
Orapihlajatassu onnistui nappaamaan kaksi hiirtä, joiden nappaaminen tuntui rauhoittavan Huurrepeuraa ja saamaan mestarin tyytyväisemmäksi, samalla kun tuo oli napannut vielä yhden oravan. Kun kaksikko oli jo lähellä leiriä, heidän seuraansa liittyi Routanauru, joka oli lähetetty kaivuutöiden päätyttyä metsästämään myöskin, ja tämä roikotti hampaissaan rastasta ja hiirtä. Orapihlajatassu ja Huurrepeura saivat toiselta tilannekatsauksen, että Raadelmatähti halusi puhua Huurrepeuran kanssa.
Leiriin saavuttuaan Huurrepeura suunnisti kohden Raadelmatähteä ja Orapihlajatassu mestarinsa ohjeistuksen mukaan ripeästi harppoi kohti parantajienpesää, johon vei hiljalleen heräävälle Usvapolulle hiirensä. Hiirenpolku jakoi ohjeita kahdelle oppilaalleen, jotka tekivät hauteita Usvapolun ruhjeille ja varapäällikkö näytti virkoavan. Parantaja kiitti Orapihlajatassua tuomistaan hiiristä ja oppilas vetäytyi sitten vaisuna pois pesästä. Hän olisi halunnut jutella Servaalitassun kanssa Metsänärhestä, mutta veli oli selvästi kiireinen uuden tehtävänsä myötä.

//Wilma//

''Siellä oli kaivuutyöt käynnissä, kun meidät hätisteltiin kiireellä lähtemään. Tulimme varovaisina ja rauhassa parhaan jaksamisemme mukaan'', naaras varovasti vastasi Helmitassulle, joka tiedusteli päällikköparin tilannetta. ''Tilanne ei kuitenkaan vaikuttanut lohduttomalta leirissä, joten varmasti kuulemme heistä pian'', nuori soturi naukui hivenen arasti. Hän samalla sanoillaan viittasi siihen, että hän ei itse ollut halunnut pitää kiirettä, koska hänen mukanaan oli paljon huonokuntoisia kulkijoita, sekä niin pieniä, jotka tarvitsivat kantoapua, jotta matka taittuisi paremmin.
''Mutta tottakai, ne jotka ovat eniten väsyneet, he voivat levätä suojassa ja kunnostaa noita.. pesiä?'', Kilpikonnakasvo katseli Utupöllön katselemaan suuntaan. Hallavarjon entinen leiri näytti hylätyltä, mutta pesät olivat ihan okei, joskin oksia voisi asetella tuulensuojaksi uudelleen, sillä kuuset olivat tiputelleet neulasiaan. Seinät kuitenkin pesissä olivat ihan hyvän oloisia, joskin ehkä mutaa tai savea niitä tukemaan voisi laittaa. Kilpikonnakasvo huokaisi itsekseen.
''Minä voin lähteä metsästämään, oletteko jo miettineet metsästäjien partiota ja kuka ohjaa leirin kunnostusta? '', Kilpikonnakasvo uteli varovasti, haluamatta liikaa tungeksia Utupöllön tai Helmitassun varpaille. Heille oli tämä tehtävä annettu isona projektina ja kansa saisi kiittää vielä heitä. Kilpikonnakasvo puolestaan olisi halunnut asettua sisarensa vierelle ja huolehtia tästä, mutta hänen olisi ensin täytettävä velvollisuutensa kansalaisena, joten hän ottaisi kaksikon ohjeet mielellään vastaan.