• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmolle, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.
• Kuukauden parhaaksi hahmoksi nimetään kuukaudessa aktiivisin hahmo, eli se hahmo, jolla on eniten rooleja kuukauden aikana.

Masi: +42ap +140kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Hiirenpolku, Myrskyvaahteran parantaja +40kp +10ap +2ap
+ Kilpikonnatassu, Myrskyvaahteran oppilas +20kp +5ap +1ap
+ Riitasointu, Usvajoen varapäällikkö +40kp +10ap +2ap
+ Raadelmatähti, Myrskyvaahteran päällikkö +20kp +5ap +1ap
+ Orapihlajatassu, Myrskyvaahteran oppilas +20kp +5ap +1ap

Heli: +12ap +40kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Huurrepeura, Myrskyvaahteran soturi +20kp +5ap +1ap
+ Tuulentähti, Usvajoen päällikkö +20kp +5ap +1ap

Wilma: +3ap
+ Helmitassu, Myrskyvaahteran oppilas +1ap
+ Sudenlilja, Usvajoen soturi +2ap

// Masi, Heli

Sudenlilja oli seurannut vain hiljaisin askelin varapäällikköä parantajien pesään, joka oli ehdottanut hyödyntämään Tuulentähden puhetta kansalleen pentujen salakuljettamiseen. Ketään tuskin tulisi kiinnittämään kahteen ripeään soturiin sen enempää huomiota, koska Taivaanliekin syytökset Vaahterakynnen kuolemasta sekä välien menettämisestä aiheuttaisi enemmän keskustelunaihetta leirissä, kuin kahden sisaren lähteminen leiristä. Tietenkin kahden pennun näkeminen voisi olla kummallinen tilanne, mutta Sudenlilja halusi suojella noita, varsinkin kun sai pienen hetken katsoa heitä oikein kunnolla Taimioravan ilmestyen heidän perässään. Ne olivat niin pieniä ja viattomia, joka sai kollin kasvoille ihan pienen hymyn, ennen kuin hän otti toisen niistä varovasti hampaisiinsa. Kaksikko saisi hyvän kodin Aurinkotuulessa, Savuruoskan rakkauden alla. Savuruoska olisi varmasti onnellinen ideasta, tai näin Sudenlilja halusi ajatella. Harmi vain, että pennut eivät viraallisesti olleet kaksikon.
"Tuskin ketään meitä kaipaa pienen hetken", kolli naukui hiljaa vilkaisten Taimioravaa, ennen kuin lähti Riitasoinnun perässä ripein askelin pesästä pois, leirin reunamia pitkin ja lopulta sieltäkin ulos asti. Kolli vilkaisi taakseen, mutta ketään ei tuntunut kaksikon ripeitä askelia seuraavan kohti rajan tuntumaa. Kaikki olisivat varmasti väsyneitä kokoontumisesta, vaikka ei kauaa menisi siihen, että aamun ensimmäiset partiot lähtisivät leiristä. Sudenlilja oli kuitenkin oppinut jollain tavalla ymmärtämään niiden liikkeitä, olihan hän itsekin partioiva soturi, mutta myös tapaillut Savuruoskaa rajan tuntumassa, ilman kenenkään huomaamista. Tai olihan Riitasointu tiennyt asiasta, mutta Sudenlilja pystyi vain toivomaan sisartaan seuratessa, että tuo ei kertoisi kenellekään asiasta. Sen myötä kolli voisi menettää kaiken omassa kansassaan.
"Jos saan kysyä, kenen pennut nämä edes ovat?" Kolli kysyi hiljaa vilkaisten naarasta nopeasti, mutta kuitenkin johdattaen kaksikkoa täysin samaa reittiä, jota hän oli jo useamman kerran kulkenut. "En kuitenkaan ole edes huomannut, että sinä odottaisit pentuja", tuo huomautti rauhallisesti ja heilautti häntäänsä. Tietenkin Sudenliljalla oli ollut niin paljon mietittävää ja asioita omassa elämässään; Savuruoska, omat soturilliset tehtävänsä, Hortensialampi ja heidän syntyvät pentunsa.
"Tietenkin ymmärrän, jos et halua sitä kertoa"

//Heli/m

Usvapolku ja Raadelmatähti olivat kiertyneet tiiviiksi yhteiseksi keräksi päällikönpesässä, jonka jokaista pakotietä peitti raskas lumi. Usvapolun ansiosta Raadelmatähti ei ollut murskaantunut lumipölyksi kaiken sen raskaan lumen alle, vaikkakin hän oli menettänyt puristuksissa päällikönelämiään. Päällikkö oli samaan aikaan nyt vahvana, mutta nälkä vaivasi hänen vatsaansa vähintäänkin yhtä paljon kuin Usvapolun. Ilma hyöryistyi pesässä ja satunnaisesti päällikkö säpsähti hereille, kun ympäriltä suli lunta. Onnekseen heidän ei tarvinnut pelätä katon romahtamista, sillä se oli vankka päällikönpesän kallioinen katto. Mutta miten syvällä lumen alla koko pesä ja sen sisäänkäynnit olisivat? Sitä he eivät tienneet.
Raadelmatähti raotti silmiään, kun kuuli veden ääntä, kun lunta suli sisäänkäynniltä ja se tiputteli pisaroitaan märkään lumeen. Hän varovasti erkani Usvapolusta ja yritti paikantaa sulavaa kohtaa lumisesta seinämästä. Mutta näytti siltä, että aurink osulatti varovasti kaiken lumen pintaa maantasolla ja hiljalleen vesi valui kalliota pitkin pesään. Raadelmatähti asettui kuitenkin juomaan ja litkimään kylmää, mutta raikasta vettä, väräytellen viiksiään ja venytellessään jäykästi.
Mitenhän pitkään he olisivat täällä? Kokoontuminen oli varmasti jo mennyt ohi. Välillä he olivat kuulleet kissojen ääniä, mutta he eivät osanneet sanoa kuulivatko muut heitä lumen alta. Raadelmatähti huokaisi syvään.

//Kokoontumisesta paluu
Tuulentähti vakavana saapui takaisin leiriin vihaisen mutinan täyttäessä pientä kokoontumisen partiota. Syystähden syytökset olivat syvälle hakattu johtajan rintaan, ja tämä epäileväisenä katseli jopa omia käpäliään. Miten hän olisi koskaan voinut tehdä mitään sellaista Vaahterakynnelle? Väittikö Syystähti tällaista, koska he olivat olleet silminnähden läheisiä, vai miksi ihmeessä heidän ystävänsä olisi näin rajusti kääntänyt turkkinsa heille? Tuulentähti ei voinut syyttää ketään tästä tilanteesta paitsi itseään, vaikka tiesikin ettei koskaan voisi kynnelläänkään vahingoittaa kollia. Syvä suru sekä kaipuu riistivät hänen rintaansa, kunnes naaras lopulta pudisteli turkkinsa leirin aukiolla kissojen jo alkaessa saartaa häntä kuullakseen kokoontumisesta. Syvään huokaisten naaras loikkasi kannon päälle ja kutsui kissoja lähemmäs hännän heilautuksella. Hetkeksi hän jäi katselemaan aukiota, kun ei löytänyt Riitasointua, mutta päätti lopulta antaa toisen mennä menojaan. Hän oli niin pettänyt ystävänsä kuin koko kansansakin. Ja selvästi toisella olisi jo suunnitelmia jatkaa elämäänsä.

“Kokoontuminen oli ehkä erikoinen, vaikka toisaalta ei kovin yllättävä vuodenaikaan nähden. Myrskyvaahtera oli joutunut lumivyörymän kohteeksi, ja heidän leirinsä on lumen alla. Raadelmatähti sekä Usvapolku molemmat ovat hautautuneet lumen alle, mahdollisesti hengissä. Synkkävarjo tarjoutui auttamaan Myrskyvaahteraa vaatien kuitenkin vastapalveluksena uuden parantajaoppilaan opettamista. Veritähti on siirtynyt Synkkävarjon johtajaksi Havutähden pysyessä kadonneena, ja Saukonsilmä on mystisesti kuollut, jonka myötä Synkkävarjo on ilman parantajaa”, Tuulentähti yritti kerätä ajatuksiaan Syystähden vihan takaa ja kertoi rauhallisesti kansalaisille, joiden hännänpäät yhä nykivät vihamielisesti. Voisivatko he epäillä omaa johtajaansa? “Veritähti on myös kukistanut Kuutiikerin, ja nykyään Synkkävarjon, Hallavarjon sekä Kuutiikerin reviirit ovat heidän aluettaan. Veritähti varoitti rajanylityksistä, että kyllä jokainen napataan. Pyydän siis jokaista välttämään erityisesti heidän rajojaan. Emme tahdo taistella heitä vastaan tällä hetkellä”, naaras madalsi ääntään pienen pelon kynsiessä sisältäpäin. Veritähti voisi tuhota vain minkä kansan tahansa tällä hetkellä. Pienellä kynnen liikkeellä. Miten tuollaisen suuren murhanhimoisen johtajan voisi rauhoittaa? Voisiko ollenkaan. Olisiko koko metsä vielä vaarassa?

“Myrkkysuo oli karannut järveltä tulvaa ylös vuorille, ja Rikkotähti on päättänyt jättää arvonsa Belladonnatähdelle. Naaras siis johtaa kansaa nykyään uutena varajohtajanaan Armonhalla. He ovat päässeet takaisin saarelle tulvan laskeuduttua. Taivaanliekki saapui taas kokoontumiseen kertoakseen vain syytöksiä Usvajokea, tai minua kohtaan. Joku on oletettavasti murhannut Vaahterakynnen, ja Syystähti hyvin selväksi teki, etteivät he ole meidän ystäviään enää”, Tuulentähti huokaisi lopulta kivuliaasti ja pudisteli päätään, kissojen joukosta kohoten pientä murinaa sekä vastahakoisia ulvahduksia.

“He eivät kertoneet muuta kuin epäilleen meidän tappaneen heidän soturinsa, jota minä kyllä en usko. Mutta jos joku täällä kehtaa tunnustaa tuollaisen teon, pyydän häntä tulemaan heti pesääni kertomaan tapahtuneesta”, naaraan katse kääntyi viiltäväksi, kun hän tarkkaili kissoja, joiden hännät ja korvat vääntyilivät maassa heidän supattaessaan keskenään Vaahterakynnen murhasta. Tuulentähden häntä alkoi nykiä myös tuon takana.

“Jos kukaan täällä kuulee mitään tapahtuneesta tai tietää muita kansan pettäviä toimia, pyydän kertomaan siitä minulle heti. En tahdo kenenkään kansan vihaa niskaani siitä, että olemme häiriköineet, rikkoneet rajoja tai soturilakia muiden kansojen reviirillä muiden kissojen kanssa”, hän murahti hampaidensa välistä katsellen kissoja surullisen kivuliaalla, mutta terävällä katseella. “Usvajoki kasvaa vahvaksi, itsenäiseksi sekä luottamuksenarvoiseksi, eikä koskaan tule alistumaan toisen kansan tahdon alle”, hän ulvahti ja kissojen korvat kohosivat innokkaita pystyyn pienten hurrausten kohotessa näiden suusta. Lopulta Tuulentähti laskeutui kannolta ja heilautti häntäänsä näille. “Levätkää ja syökää, aamupartion tulee lähteä hetken päästä ja tarkistaa kaikki rajat huolella. Emme tiedä vieläkään mitään Ilvesharhasta”, Tuulentähti kommentoi läheisimmille sotureille, ennen kuin aukion täytti hiljainen supina, kun kissat painuivat syömään tai nukkuman tai vain toistensa seuraan. Johtajan häntä valahti maahan, kun hän vilkaisi kohti parantajien pesää, mutta hän lopulta sukelsi oman pesänsä pimeyteen asettuen viileälle sekä piikikkäälle pedilleen pieneksi keräksi yrittäen unohtaa kokoontumisessa yllensä saadun vihan sekä Vaahterakynnen poissaolon kivuliaat kynnet.

//Masi, Wilma
Huurrepeura oli vieläkin hermostunut kokoontumisen päättymisestä, sekä yleisesti koko kansan tilanteesta. Hän rauhallisesti oli auttanut Hiirenpolun alas puusta ja kohti leiriä, samalla kun muiden kansojen kissat hiljalleen kerääntyivät omiksi ryhmikseen ja poistuivat aukiolta. Vaikka koko kokoontuminen oli ollut ehkä lyhyt, oli siellä noussut paljon asiaan muun muassa Veritähden kertoessa miten Kuutiikerin reviiri nykyään kuuluisi heille. Kylmänväreet kävivät naaraan turkkia pitkin ylös kohti niskaa, kun hän ajattelikin mitä kaikkea Veritähti tahtoikaan hyötyä heidän auttamisestaan. Jokin ei tuntunut oikealta, muttei Huurrepeura tiennyt mitä se olisikaan edes voinut olla. Hiirenpolku teki parhaaksi näkemällänsä tavalla, ja siihen nuori soturitar oli ihan tyytyväinen. Heidän olisi päästä johonkin jossa kerätä viimeisetkin voimansa ja keksiä miten ja kuinka nopeasti he saisivat Raadelmatähden sekä Usvapolun pois luolasta.

Palattuaan leiriin Hiirenpolku oli heti kertomassa kaikille kuuleville tilanteesta. Vaalea naaras katseli murheellisena takaisin kohti isosetäänsä, ja lopulta astui suojelevasti tuon eteen mulkaisten Nevaleijonaa tämän aiheettomasta kommentista.

“Sinä olisit johtanut meidät sotaan muiden kansojen kanssa! Minusta on parempi löytää apua pienellä vastapalveluksella kuin miettiä kuolemmeko tähän lumeen, sairauteen vai sotaan”, naaras tiuskaisi takaisin heilauttaen häntäänsä puolelta toiselle vihaisena. Hän lopulta vilkaisi pahoittelevasti kohti Heinäperhoa, ja kääntyi kohti Hiirenpolkua. “Minä olen idean puolella. Ei meillä ole mitään järkeä yrittää löytää täältä palaakaan riistaa tai yksin tonkia lunta käpälällinen kerrallaan. Synkkävarjosta saamme apua juuri siksi aikaa, kun tarvitsemme, ja sen jälkeen he ovat tavalliseen tapaan viholliskansamme kuten muutkin kansat”, Huurrepeura katseli kissoja ympärillään ja jätti katseensa lopuksi Hiirenpolkuun. Hänen mielestään kolli oli tehnyt oikein kertoessaan tilanteesta. Lumivyöryt voisivat muitakin kansoja ihan yhtä hyvin haitata tällä hetkellä. Hän ainakin olisi valmis taistelemaan suojasta ennemmin kuin tyytyä johonkin sairaspesäkkeeseen joka mahdollisesti voisi suojella heitä.

“Sitäpaitsi, jos kukaan meistä ei keksi ideaa, miten kaivaa varovainen tunneli johtajan pesään, ehkä joku Synkkävarjosta osaa auttaa. Veritähti vähintäänkin omalla koollaan”, naaras lisäsi lopuksi hiljaisemmin katsellen sitten lämpimämmin kissoja ympärillään, löytäen Kuurahiiren katseesta luottavaisuutta sekä myöntymistä.

//Kilpikonnatassun loppuarviointi //

Yönkatse oli vienyt Kilpikonnatassun kauemmas lähes murskautuneesta leiristä. Hän oli tarjoutunut suorittamaan Kilpikonnatassun loppuarvioinnin, sillä naaraan mestari Aurinkokajo oli jatkuvasti tarkkailemassa, sekä muissa tehtävissä kunnostamassa leiriä. Yönkatseella ei ollut vielä ollut omaa oppilasta, mutta Raadelmatähti oli antanut tälle erikoisluvan ennen lumivyöryä arvioida Kilpikonnatassun eteneminen. Hän oli jo vieraillut Kuulammella Yönkatseen, Usvapolun ja Tulitassun kanssa, mutta käynti Kuulammella oli eskaloitunut painajaiseksi, kun Tulitassu oli pudonnut pehmeä lumen läpi kuilumaiseen luolaan. Oppilas ei ollut osoittanut juurikaan minkäänlaisia toipumisen merkkejä, mutta tämä oli elossa ja Kilpikonnatassu olisi halunnut jättäytyä vielä arvioinnistaan, sekä muistakin, jotta voisi jonakin päivänä sisarensa rinnalla kohota soturiksi. Vaikkakin parantaja oli epäileväinen.
''Tehtävänäsi on tänään pyytää riistaa Hopeajoen vartta. Merkitse reviirimme Usvajoen rajojen kanssa ja yritä vielä paluumatkalla napata jotakin'', Yönkatse seisautti oppilaan vierelleen ja kertoi ohjeistuksensa. Kilpikonnatassu loi epäilevän ja nyrpeän katseensa Hopeajokeen.
''Emmehän me pidä kalasta'', oppilas valitti.
''Löytyy sen varrelta muutakin kuin vain kalaa'', Yönkatse huvittuneena väräytti viiksiään oppilaalle.
''Mutta kaikki riistahan on lähes kokonaan kadonnut lumivyöryn järistyksen takia'', Kilpikonnatassu mutisi. ''Miksi minun tulevana soturina pitäisi juuri metsästää?'', hän marmatti. Kieltämättä oppilas oli pahalla tuulella, ja osittain se johtui siitä, ettei voisi jakaa tätä hetkeä sisarensa kanssa vaan joutuisi koluamaan sen läpi yksin.
Yönkatse tiesi sen kyllä, hän oli ollut paikalla näkemässä miten kovasti Kilpikonnatassu kärsi ja yritti olla sisarensa tukena.
''Soturin tulee ajatella kansansa parasta ja asettaa kansansa etusijalle, ei omia halujaan sen edelle'', soturi muistutti.
Kilpikonnatassu huokaisi syvään, mutta myöntyi kohtaloonsa. Yönkatse loi häneen vielä pitkän katseen, kunnes antoi toiselle hymyllään ja kannustavasti tuikkivillaan silmillään merkin oppilaalle aloittaa viimeinen tehtävänsä oppilaana. Vaikkakin naaras oli skeptinen siitä, että palaisiko Raadelmatähti koskaan nimittämään häntä soturiksi.
--
Oppilas kulki joen vartta pitkin, vesi oli alkanut sulaa, jään laineillessa sen mukana ja lumen kieppuessa vedessä ennen kuin suli sen sekaan. Kilpikonnatassu potki irtonaisia kiviä veteen ja huokaili itsekseen. Hän ei ollut vielä kunnolla päättänyt haluaisiko epäonnistua arvioinnissaan, vai antaisiko sille kaikkensa. Kuitenkin hänen potkaisemansa kipi osui edempänä johonkin ja se jokin kiljahti kiukkuisena. Kilpikonnatassun kuullessa kiljahduksen, tämä pinkaisi heti katsomaan mihin oli osunut. Hän pysähtyi kuitenkin äkkiä, kun näki yhden hiiren makaamassa kyljellään ja toisen hiiren sen ympärillä nuuskimassa sen päälakea pelästyneenä. Kivi oli kolauttanut hiireltä tajun kankaalle.
Kilpikonnatassu loikkasi vikkelästi kuin kärppä pitkin lunta esiin, ja syöksyi jaloillaan olevan hiiren kimppuun. Sen naaras liiskasi helposti, upotti hampaansa sen niskaan ja väänsi tuolta niskat nurin. Hän myös tajuttoman otuksen katkaisi niskoistaan ja hetkeksi sulki silmänsä kiittäkseen Kaikua.
Hän uskoi tumpelon kiven osuman olleen merkki Kaiulta, että tämä olisi hänen kohtalonsa ja hänen tulisi ottaa todesta haasteensa päästä soturiksi. Naaras päätti kantaa molemmat hiiret mukanaan, sillä pelkäsi niiden jäävän Yönkatseelta huomaamatta tai sitten niiden ehtivät jäätyä maahan kiinni.
Usvajoen rajalla oli hiljaista, ja naaras merkitsikin kahteen pensaaseen hajumerkkinsä. Hetken hän antoi katseensa kulkea rajaa pitkin, mutta rauha pysyi yllä. Ei merkkiäkään Metsänärhestä tai Ilvesharhasta, eikä muistakaan tunkeilijoista tai petoeläimistä. Hän lähti matkaamaan kohden leiriä.
Kuitenkaan hän ei paluumatkansa aikana enää löytänyt mitään, Helmitassun ja Utupöllön partio oli työskennellyt niin tehokkaasti, ettei mitään ollut enää jäljellä. Kuitenkin hän tavoitti pian palaavan partion ominaistuoksun ja kiihdytti askeleitaan, jotta pääsisi äkkiä paikalle kuuntelemaan kokoontumisesta tuotavat kuulumiset. Juuri ennen ennen kuin naaras ehti Hiirenpolun, Huurrepeuran ja muiden saapuneiden luokse, Yönkatse pyrähti hänen ohitseen ja pysäytti hänet. Kolli mittaili naarasta tiukasti, mutta hitaasti tuon ilme pehmeni, samalla kun oppilaan sydän hakkasi hermostuneena rinnassa.
''Ei kovinkaan hyviä saaliita, eikä kovinkaan kummoisia taidonnäytteitä'', Yönkatse lausui hitaasti. Kilpikonnatassun korvat luimistuivat ärtymyksestä.
''Olisit lähettänyt minut pensashiirien kodin lähelle! Täällä ei kuhise mitään!'', oppilas tiuskaisi.
''Siihen nähden suoriuduitkin hyvin, sekä tarkastit tarkasti rajat. Voin suositella sinua soturiksi. Vie nuo ruuat parantajienpesälle vanhimmille ja kuningattarille, sitten voit tulla kuulemaan Hiirenpolkua ja muita'', Yönkatse myöntyi lopulta, muttei vaikuttanut täysin vakuuttuneelta Kilpikonnatassusta.
Oppilas tomerasti nyökkäsi ja hilpaisikin niiltä sijoiltaan kohden Tulitassua, vanhimpia, kuningattaria ja pentuja, antaakseen hiirensä näille.

//Heli, Myrskyvaahteran kansa //

Parantaja kulki Huurrepeuran vierellä pois kokoontumisesta. Vähin ja hiljaisin äänin Hiirenpolku oli laskeutunut soturin avustamana puhujanpaikalta sen jälkeen, kun Syystähti oli käytännössä ilmoittanut julistavansa vihan ja jonkinlaisen sodan Usvajoen kanssa, ja Veritähti oli kuitannut kokoontumisen loppuneen. Hiirenpolkua tilanne harmitti, hän ei toivonut sotaa kenellekään. Mutta hän uskoi myös, että he olisivat sentään hyvissä väleissä Usvajoen kanssa. Olihan Raadelmatähti pelastanut Tuulentähden, vaikkakin Myrskyvaahteran vaikeuksien keskellä oli vaikeaa uskoa, että Veritähti olisi se, joka haluaisi auttaa. Hiirenpolku kyllä kuitenkin tiedosti toisella olevan oma tassu kurassa ja Synkkävarjon kaipaavan apua, niin rehellisesti ja avoimesta kuin suuri kolli sen olikin voinut esittää.
Kun he saapuivat lumen murskaamaan leirin porteille, sen ulkopuolelle oli jo rakennettu kaksi heikkoa pesää, jossa oppilaat makasivat kekona ja soturit vähintäänkin yhtä tiivisti toisessa.
''Kuulkaa kaikki'', Hiirenpolku naukui ja käänsi kuononsa Huurrepeuraa kohden hivenen murheellisena. ''Synkkävarjo tarjoutui auttamaan meitä lumen kanssa. He tarjoutuivat antamaan meille leposijan Hallavarjon reviiriltä, sekä auttamaan lumen raivaamisessa. Vastapalveluksi he toivoivat meidän auttavan heitä kouluttamaan uuden parantajaoppilaan, sillä Saukonsilmä on kuollut'', Hiirenpolun suusta vain ryöppysi kaikki kerralla, kissojen vielä vasta möyriessä häntä kohden lumessa hampaat kalisten.
''Haluaisin nyt kuulla teidän ajatuksianne heidän tarjouksestaan'', Hiirenpolku naukui.
''Sinäkö kerroit heille tilanteemme?! Oletko järjiltäsi!?'', Nevaleijona ilmestyi vartiointipaikaltaan esiin, karvat pörhistyneinä ja raivo leiskuen silmissään.
''Kerroin'', Hiirenpolku yritti piilottaa säikähdystään vaihtamalla painoa tassultaan toiselle.
''Emme me tarvitse muiden apua!'', Nevaleijona murisi vihaisena.
''Minusta me tarvitsemme'', Hiirenpolku sanoi hiljaa takaisin, korvat luimistuen ärtymyksestä. ''Mutta haluan kuulla kaikkien ajatuksia asiasta. Olen valmis ottamaan Synkkävarjon oppilaan koulutettavaksi sitä tarjousta vastaan, että saamme turvallisen väliaikaisen leirin, sekä apua lumen raivaamisen kanssa. Pesät on rakennettu, mutta me sairastumme, kun lumi sulaa ja ne täyttyvät vedestä. Ruokaa on vähän, koska riista on paennut lumivyöryn tultua..'', Hiirenpolku naukui vakavana.
''Ei koskaan olisi pitänyt antaa parantajalle oikeutta johtaa meitä, ei edes Kaiun nimeen! Hän haluaa vain yhdistää kansoja keskenään, jotta rauha säilyisi! Muttei itsneäisyydellä ole väliä!'', Nevaleijona mourusi kovaanääneen. ''Kaltaisesi ansaitsisi saada selkäänsä'', Nevaleijona murisi.
''Sitten olisimme päällikön ja varapäällikön lisäksi vailla parantajaa! Rauhoitu nyt!'', Heinäperho tiuskaisi kollille.

//Wilma, Heli //

Riitasointu oli muuttanut suunnitelmaansa Sudenliljan kanssa. He olivat osallistuneet kokoontumiseen, vaikka alkuperäinen ajatus oli ollut se, että kokoontumisen aikana he vievät pennut Aurinkotuuleen. Sudenlilja ei kuitenkaan ollut varma siitä, näkisikö Savuruoskaa jo kokoontumisessa vai ei, jonka seurauksena se mahdollisuus oli pitänyt varmistaa. Arpinaamainen varapäällikkö istui ylväänä muiden varapäälliköiden joukossa, myöskin muutama kenraali heidän seurassaan. Usvajoen varapäällikkö oli varmasti kooltaan pienimpiä varapäälliköitä koskaan, mutta silti naaras istui koko kokoontumisen ajan ryhdissä ja ylväänä.
Tuo tuijotti jokaista päällikköä vuorollaan näiden puhuessa, mutta Syystähden astuessa viimeisenä eteen ja aloittaessa heti jonkinlaisen riidan haastamisen Tuulentähden kanssa, Riitasoinnun hännänpää alkoi nykiä. Kuitenkaan ei siitä, että heitä syytettiin, vaan enemmänkin siitä, että Tuulentähti näytti niinkin avoimesti tunteensa Vaahterakynnen kuoleman noustessa esiin. Miten hän saattoi käytännössä juuri kertoa kaikille kansoille avoimena kirjana tunteensa? Usvajoki murahteli kauhistuneina ja raivoissaan, kun heitä ja heidän päällikköään syytettiin asiasta, jota he eivät olleet tehneet.
''Omienne joukossa on petturi!'', joku huusi Syystähdelle.
''Katsokaa omienne perään ennen kuin syyttelette meitä!'', toinen ulvoi vihoissaan.
Riitasointu käänsi peräti uteliaana katseensa Kivijalkaan, jonka silmät katselivat huolissaan ympäristöä ja muita kissoja.
''Yötaivaan, Taivaanliekin, Salamavuoren, kaikkien kansojen kissoja! Ei niitä voi yhdistää samaksi kansaksi!'', kolmas kissa ulvoi pilkaten. Syystähti kuitenkin aloitti kotiin paluun ensimmäisten joukossa ja Kivijalka keräsi joukon äkkiä kokoon seuraamaan päällikköä. Riitasointu tuhahti ylimielisesti ramman perään.
''Kokoontuminen on päättynyt'', Veritähti tyynellä ja kuuluvalla äänellä lopulta ilmoitti, ja kissat alkoivat hajaantua. Riitasointu koki kuitenkin enemmän mielihyvää siitä, että oli tehnyt niinkin hirvittävän teon, mutta katsoi sen olleen palvelus Tuulentähdelle ja Usvajoen tulevaisuudelle. Ja Tuulentähden ottaessa vihat niskoilleen. Ei Riitasointu osannut tuntea pahaaoloa siitä, sillä se muistuttaisi Tuulentähteä siitä, mihin tämä oikeasti kuuluisi ja ketkä olisivat hänen perhettään. Usvajoki olisi! Ei Taivaanliekki, joka julisti heidät juuri vihollisiksi!
Muttei Riitasointu tietysti mitään pahaa toivonut Tuulentähdelle, vaikka toinen kaipailisikin kovempaa herättelyä.
--
Kun Usvajoki palasi leiriin, hännät vihaisina huiskien ja mutinan kuuluessa joka puolelta, leirissä oltiin vielä hereillä. Ehkä Riitasointu olisi voinut peitellä Vaahterakynnen kuoleman paremmin? Riitasointu työnsi toisen murhan helposti mielestään ja lähti sitten Sudenliljan kanssa kohden parantajienpesää. Varapäällikkö tarkkaili, ettei muut seuraisivat heidän liikehdintäänsä, mutta vaikutti siltä, että kissat alkoivat tiuhaan tahtiin kiiruhtaa kuulemaan Tuulentähteä. Tuon olemuksesta aisti vieläkin järkytyksen kokoontumisessa tapahtuneesta, joten se herätti varmasti kaikkien uteliaisuuden.
''Luulen, että joudumme odottamaan aivan liian pitkään kissojen menoa nukkumaan'', Riitasointu murahti, kun he pääsivät pesään, ja tarkkaili aukiolla olevia kissoja. Hännät huiskivat järkyttyneinä ja vihaisina, miten heitä voitiin syyttää niin suoraan Vaahterakynnen kuolemasta.
''Meidän on parasta käyttää juuri tätä huomiota eduksemme ja vietävä pennut-'', Riitasointu kääntyi kohti Sudenliljaa, kun hänen takaansa kuului kauhistunut henkäys.
''Viedä pennut?'', Taimiorava vinkaisi silmät suurina. ''Mu-mutta. Miten te niistä tiedätte?'', Taimiorava vinkaisi, katsoen sisaruksiinsa kauhistuneena.
''Olen kuullut jo kaiken Taimiorava. Älä tee tästä itsellesi vaikeampaa ja pysy sivussa. Tiedät itsekin, että pentujen vienti kansasta on parempi vaihtoehto kuin niiden pitäminen'', varapäällikkö murahti tiukasti sisarelleen, jonka silmät täyttyivät surusta. Hän oli selvästi ehtinyt kiintyä kaksikkoon.
Pitkän hiljaisuuden jälkeen parantaja kuitenkin nyökkäsi ja kohotti päänsä kaksikkoon.
''Toivottavasti olet keksinyt heille turvallisen paikan, missä se ikinä onkin'', parantaja sai sanottua käheästi ja hiljaa. Riitasointu huokaisi itsekseen ja astui toisen ohitse kohti pentuja, jatkaen matkaansa parantajanpesän perälle. Hän tarttui toiseen pentuun, heti rimpuilun aloittavaan kolliin ja Sudenlilja naaraaseen, joka kökötti jäykkänä ja pelokkaana toisen hampaissa.
Taimiorava kosketti vielä kumpaakin pentua hyvästiksi nenällään näiden nenälle.
''Ottakaa suuhunne näitä yrttejä myös. Minä hankaan niitä vielä pentuihin, niin kukaan ei haista teitä'', Taimiorava kuiskasi vaisusti, selvästi sydän rikottuna. Hän otti kissanminttua ja tuoroi niiden hajun alle pentuja, joista varmasti tulisi pian energisiä mintun takia tai päinvastoin todella levottomia ja unisia. Riitasointu ja Sudenlilja odottivat niin kauan, että Taimiorava sai pennut tuorottua kissanminttuun ja ängettyä niiden turkkeihin, sekä soturin ja varapäällikön suun täyteen kissanminttua, että pennut olivat yrttitukon seassa piilossa kummankin hampaissa.
Sitten parantaja astui sivuun. Riitasointu opasti heidät ripeästi, varjoissa ja helposti leirin pimennossa ulos aukiolta. He kulkivat tarpeidenteko paikan kautta ja kiersivät helposti pentutarhan, sillä kaikki kuuntelivat Tuulentähteä. Kun he pääsivät ulos leiristä, Riitasointu jättäytyi Sudenliljan rinnalle kulkemaan, jotta kolli voisi opastaa heitä. Samalla niiskuttaen nenäänsä yrttien ja kissanmintun takia.

// Masi, Heli

Sudenlilja oli ollut ruokailemassa Hortensialammen kanssa, vaikka Riitasointu olikin kaksikon keskeyttänyt ja kertonut tärkeästä tehtävästä, joka herätti molempien huomion hetkessä. Kolli oli melkein heti noussut käpälilleen, kuullessaan vielä pääsevänsä kokoontumiseen ja koskettanut Hortensialammen nenänpäätä sekä vielä muistuttanut siitä, että haluaisi olla paikalla kun pennut päättäisivät syntyä. Kaiken jälkeen kolli oli seurannut ripein askelin varapäällikköä, joka oli kuitenkin kaksikon johdottanut parantajienpesään. Hetken kollilla meni tottua valoon, mutta tuo oli löytänyt itsensä pesän syrjäiseltä sivulta, jossa oli semmoinen yllätys, mitä tuo ei ollut itse mitenkään voinut arvata. Kaksi pentua saivat kollin kasvot muuttumaan hämmentyneeksi, varsinkin vielä sen jälkeen, kun hänen ottosiskonsa oli alkanut kyselemään erilaisia kysymyksiä, jotka olivat saaneet kollin niskakarvat pystyyn. Eikö Sudenlilja osannutkaan pitää salaisuuttaan niin hyvin? Ketkä muut siitä tietäisivät?
"Meidän on parasta lähteä kokoontumiseen", kolli oli murahtanut, mutta sen enempää Riitasointua odottamatta lähtenyt pesästä muiden perään. Ainakin se liike oli antanut tuolle aikaa ajatella.
---
Kokoontuminen meni rauhallisesti, vaikka Syystähti syyttikin Usvajokea oman soturinsa murhaamisesta. Sudenlilja ei kuitenkaan kauheasti pystynyt asiaa miettimään, koska aivan muut asiat pyörivät toisen päässä. Tuntemattomat pennut parantajanpesästä, Riitasoinnun kysymyksen ja kaiken lisäksi vielä Savuruoska Aurinkotuulessa, jonka pelkkä nimi sai kollin sydämen laukkaamaan enemmän kuin se uutinen, että kollin oma kumppani voisi mahdollisesti olla synnyttämässä kaksikon pentuja. Mihin kaikkeen Sudenlilja olikaan itsensä tunkenut? Koko ajatus siitä sai hänet huokaisemaan, vaikka hän tiesikin joutuvansa vielä kohtaamaan Riitasoinnun. Ei kolli voinut ajatella toisen reaktiota asioihin, mutta Sudenlilja tiesi, että hänen pitäisi miettiä kahden pennun tulevaisuutta. Sekä myös Savuruoskaa, joka tuntui olleen niin murtunut, kun tuo oli kertonut keskenmenosta kollille viimeksi, kun he olivat tavanneet. Savuruoska rakasti pentuja, tai ainakin näin Sudenlilja halusi ajatella. Ja kuinka paljon kolli olisikin halunnut naaraan kanssa pentuja, joka olisi voinut muuttaa hänen itsensä tulevaisuuden. Sitä ei enää tulisi tapahtumaan, odottihan Hortensialampi kollille itselleen pentuja Usvajoessa. Enää Sudenlilja ei voisi kääntää selkäänsä omalle kansalleen, mutta voisi silti koittaa toteuttaa Savuruoskan toiveita.
Lopulta tuo päätti nousta tassuilleen, kun muut kansat alkoivat poistua kokoontumisesta (?). Tuo etsi katseellaan Riitasoinnun, jonka luokse otti ripeitä askeleita varmistaen samalla, että ketään lähistöllä ei olisi kuuntelemassa.
"Hänen nimensä on Savuruoska", Sudenlilja melkein kuiski toiselle. "Siis sen naaraan siellä Aurinkotuulessa", tuo vielä lisäsi, vaikka pelkkä ajatus sai tuon kasvoille jonkinlaisen tyytyväisen virnistyksen.
"Tiedän, että hän ottaisi ne kaksi pentua ja kasvattaisi ne omassa kansassaan, rakastaen niitä aivan kuin he olisivat hänen omiaan", kolli totesi vilkaisten Riitasointua, vaikka ehkä jotenkin tunsi häpeää paljastaessaan asioita. Ei hän ollut kertonut heidän suhteestaan eikä siitä, että Savuruoska oli menettänyt omat pentunsa. Tuo kuitenkin tiesi itse sen, että toinen noista asioista näkyisi pelkästään kollin silmissä toisen kansan naaraasta puhuessaan.
"Kun palaamme leiriin ja kaikki kokoontumisessa olevat menevät lepäämään, mutta muut eivät ole vielä nousseet, voimme kuljettaa pennut rajalle häntä vastaan. Meidän piti muutenkin tavata, jos emme näkisi toisiamme kokoontumisessa (?)"

//Heli, Wilma//

Riitasointu sai hiljalleen raivonsa kuriin ja tuijotti kivikasvoisena Tuulentähteä. Hän ei pitänyt kissojen itsesäälin katsomisesta, muttei hän voisi siitä moittiakaan Tuulentähteä. Ravistella ja vaatia ryhdistäytymään. Hän osasi ryhdistäytyä tarvittaessa, kuten puoliveristen syrjinnän aikana. Mutta voisiko Riitasointu luottaa siihen, että Tuulentähti pääsisi tällaisista yli ja voisi vielä jatkaa päällikkönä, kansansa arvoisena. Hän räpäytti hiljaisena lopulta silmiään ja jonkin aikaa he vain tuijottivat toisiaan.
''Minä..'', Riitasointu painoi hivenen päätään ja yritti pitää niskakarvansa alhaalla, ettei sanoisi tuntevansa tällä hetkellä voimakasta inhoa rakasta kissaa kohtaan. ''Minä olisin antanut mitä tahansa, että olisin saanut edes tutustua omiin vanhempiini. Vaikka kasvattiperheeni onkin ollut kunnioittava ja rakastava omalla tavallaan, en koskaan saanut tietää, kuka minä todella olen'', Riitasointu kuiskasi.
Hän ei uskonut, että Tuulentähti välttämättä edes tietäisi hänen lapsuuttaan. Kissat olivat jonkin verran häneltä yrittäneet siitä kysyä, kun Tulitähti oli saanut kuulla Riitasoinnun puoliverisyydestä. Tai verettömyydestä. Mutta enemmistö kansassa oli siihen asti uskonut hänen olevan oikea sisar Jasmiinihaukalle ja Taimioravalle.
''En haluaisi katsoa, että sinä toimit samoin kuin minun oikea perheeni teki minulle'', Riitasointu madalsi ääntään. ''Mutta en rehellisesti kykene enää koskaan kohtaamaan katsettasi ilman inhoa tai vihaa, jos kansa saisi tietää totuuden. Puhumattakaan, kun pennut kasvavat ja alkaisivat kutsua sinua emokseen'', tumma naaras kohotti katseensa Tuulentähteen. Riitasointu oli ollut vahinko, olivatko Tuulentähdenkin pennut vahinkoja vai olivatko he oikeasti kahden rakastuneen kissan jälkipolvea?
''Ystävänäsi-'', naaras veti henkeä. Se tuntui liian vahvalta sanalta. Eihän ystävä jättänyt kertomatta vaikeitakaan asioita tai salaisuuksia toiselle? ''Varapäällikkönäsi, voit luottaa siihen, että minä löydän pennuillesi toisen perheen. Tiedän, mitä tehdä'', Riitasointu korjasi sanojaan ja pysäytti katseensa Tuulentähteen. Hän oli nähnyt Sudenliljan useasti rajalla vieraan Aurinkotuulen kissan kanssa. Hän uskoi, että sillä suhteella he voisivat saada pennut Aurinkotuuleen. Varmasti he eivät kysyisi Tuulentähden sisarelta Revontulikukalta apua Taivaanliekeistä, sillä totuus voisi paljastua Vaahterakynnestä ja Tuulentähdestä, kun pennut kasvaisivat ja alkaisivat enemmän muistuttaa vanhempiaan ulkonäöllisesti. Aurinkotuulessa heitä ei tunnistettaisi, vaikka heidän taitonsa olisivatkin vääränlaisia alkuun.
''Nimitä kissat kokoontumiseen ja lähde heidän kanssaan. Minä tulen ... perässä'', naaras kohautti varovasti lapojaan hiljaisen lauseensa päätteeksi.
Kieltämättä sekin kävi hänen mielessään, ettei pentujen hukuttaminen olisi vaikeaa. Mutta Riitasointukin oli saanut elää, yrittää löytää paikkansa ja tässä hän oli, Usvajoen varapäällikkönä! Vaikka hänen tassunsa olisivatkin veriset, eikä hän piitannut Vaahterakynnen pentujen tulevaisuudesta, hengestäkään. Mutta Tuulentähti-. ''Pyyhi kasvosi ja vedä henkeä, me selviämme tästä'', Riitasointu suoristautui, katsahti hetkeksi merkitsevästi Tuulentähteen, ennen kuin poistui pesästä.
--
Ulos astuessaan Riitasointu oli törmätä Taimioravaan, jonka korvat olivat höröllä ja tämä oli selvästi kauhistuneena kuullut heidän keskustelunsa. Parantaja ei kuitenkaan sanonut mitään sisarelleen, vaan katseli tätä kauhistuneena. Mitä asiaa sitten parantaja olikaan ollut aikeissa mennä puhumaan päällikön kanssa, tämä varovasti peruutti pois ja kiirehti pois varapäällikön tieltä.
Aukiolla arpinaamainen naaras lähti epäröimättä kohden Sudenliljaa, joka oli juuri päättämässä ateriansa kumppaninsa vierellä. Riitasointu ei aikonut kertoa aavistuksestaan Sudenliljan uskottomuudesta Tuulentähdelle tai muillekaan, mutta että Riitasointu pitäisi veljensä puolesta salaisuuden, tämä saisi luvan auttaa häntä. Ja oikeastaan Riitasointu tiesi, että veli auttaisi häntä. Hän luotti Sudenliljaan enemmän kuin hölmöön Taimioravaan. Eikä sitä luottamusta tarvinnut ansaita kiristyksillä.
''Sudenlilja. Minulla on meille erikoinen tehtävä'', Riitasointu naukui vakavasti.
''Juuri nytkö? Tuulentähti on kohonnut puhujanpaikalle ja kertoo varmasti pian lähtijät'', Hortensialampi marisi varapäällikköä mulkoillen.
''Nyt. Sudenlilja ja minä menemme myös kokoontumiseen, joten ota sinä rauhassa ja muista levätä, etteivät pentunne synny ennen kuin niiden isä on paikalla'', varapäällikön ääni oli tyly, vaikkei hän varsinaisen pahasti sanonutkaan. Hortensialampi kohautti huvittuneempana lapojaan.
''Tiesinhän minä, että sinä pääset kokoontumiseen. Olet tehnyt selvästi vaikutuksen Tuulentähteen, kuten Riitasointukin'', Hortsensialampi kehräsi. Riitasoinnun hännän nyppimisestä Sudenlilja kuitenkin päätteli, että tehtävä vaatisi aikaa ja heidän olisi kiirehdittävä, joten kolli kohosi tassuilleen ja he lähti seuraamaan varapäällikköä parantajanpesään.
--
Parantajienpesässä Riitasointu askelsi Sudenliljan edellä, joka siristeli hämärässä varapäällikön tavoin silmiään, yrittäen ymmärtää miten parantajienpesä liittyisi mitenkään mihinkään. Hän asteli koko petikäytävän toiseen päähän asti, josta hiljalleen alkoi kantautua unista kuorsausta, mutta hiljaista. Siilensurukaan ei ollut pesässä.
Pedin ääreltä Riitasointu kurotti ja nosti oksia, kaisloja ja sammalta pois kahden nukkuvan pennun päältä. Riitasointu loi merkitsevän katseensa Sudenliljaan. Varmasti mielessään täynnä useita kysymyksiä.
''Tehtävämme on viedä tämä kaksikko sille Aurinkotuulen naaraalle, jota olet rajalla tapaillut. Hänen vatsastaan päätellen hän on tai oli tiineenä. En kysy, miten olette tutustuneet tai onko hän sinulle enemmänkin merkittävä'', sisar kohautti lapojaan ja palautti vakavan katseensa pentuihin. ''Mutta sitä suhdetta hyödyntäen, me viemme nämä pennut pois Usvajoesta. Annamme nämä pennut sille naaraalle'', Riitasointu madalsi ääntään.
Ei hän odottanut, että kolli alkaisi vältellä hänen kanssaan. Ehkä Riitasointu olisi selityksen velkaa pennuista, muttei Tuulentähti ollut tilivelvollinen Sudenliljalle eikä Sudenlilja Riitasoinnulle. Siksi Riitasointu ei ollut kertonut edes Tuulentähdelle, että Sudenlilja liittyisi tähän pentujen uuteen perheeseen jollakin tavalla.
Kollilla oli tuttavuus toisessa kansassa ja pennut piti saada pois Usvajoesta. Pennut piti saada sinne, jossa niistä huolehdittaisiin ja jossa ne saisivat rakkautta.
''Sano suoraan ajatuksesi, mutta älä valehtele. En jaksa enää lisää valheita'', Riitasointu veti syvään henkeä. Ei moittivasti Sudenliljaa kohtaan, hän kaipasi nyt mieluiten rehellisyyttä. Mutta jos sitä ei olisi tarjolla, salaisuudet kelpaisivat, kunhan hänen ei tarvitsisi joutua keskelle valheita taas.

//Heli, Wilma, Aaduska//

Pienen partion saatua kaksi polkua aikaan, Hiirenpolku askelsi varovasti, mutta samalla ripeästi pienen kokonsa ansiosta sisäänkäynnille takaisin, jonka luokse oli jo palannut useita kissoja. Nevaleijonalla oli uusien pesien rakentaminen täysillä hallussaan ja hoidossaan, oppilaidenpesä alkoi jo muodostua. Pennut, emot, Servaalitassu ja vanhimmat olivat turvassa parantajienpesässä leirissä sen korkeuden ansiosta, sekä Utupöllö ja Helmitassu palasivat leiriin suussaan riistaa jonkin verran (?).
Kissat kerääntyivät kuulemaan heitä, kun Huurrepeura, Hiirenpolku ja Orapihlajatassu saapuivat muiden luokse.
''Löysimme heistä jokaisen. Raadelmatähti ja Usvapolku ovat jääneet ansaan päällikönpesään, emme tiedä heidän vointiaan, mutta he puhuivat siellä'', Huurrepeura naukui jännittyneenä ympärilleen kokoontuneille kissoille (?).
''Ja Ruohosiili on kuollut'', Orapihlajatassu kuiskasi, vaikka se herätti toistaiseksi vain parkaisun Ruohosiilen emolta, ei niinkään tämän kumppanilta, joka istahti Nevaleijonan vierelle kuuntelemaan.
''Kansojen kokoontuminen on tänä yönä, meidän täytyy aloittaa kaivuuta varten tehtävienjako, kun kansa saadaan ruokittua ja sateelta, sekä tuulelta suojaan'', Nevaleijona naukui. ''Mutta meidän on myös saatava kissoja edustamaan kokoontumiseen'', hän naukui ja Hiirenpolku vaisusti nyökkäsi tälle.
Orapihlajatassu kohotti hiljaisena katseensa. Miten kansa voisi edustaa itseään ilman päällikköä vai varapäällikköä? Entä Ruohosiili? Tietysti tuon ruumista olisi vaikeaa saada toiselta puolelta leiriä, kun tuon alla oli vielä märkää ja liikkuvaa lunta, mutta entä hautajaiset? Valvojaiset?
''Ehdotan edustavani Raadelmatähteä'', Nevaleijona naukui, saaden lämpimän katseen Ruohosiilen kumppanilta, ja osa sotureista nyökytteli mietteliäänä.
Hiirenpolun olemus oli kuitenkin vakava.
''Emme voi nimittää sinua toimimaan väliaikaisesti varapäällikkönä tai päällikkömme sijaisena, sillä meillä on elossa olevakin varapäällikkö'', Hiirenpolku naukui, ja Nevaleijonan ärtymyksen Hiirenpolun jatkuvasta väittelystä otti tuota varmasti polttomerkkeinä tunteisiin. Orapihlajatassu seurasi hermostuneena isänsä kiristyvää katsetta. Kyllä varmasti hänen isänsä voisi johtaa heitä! Raadelmatähti olisi varmasti valinnasta mielissään!
''Ehdotan, että sinä jäät vastuuseen leiristä. Rakennatte pesät loppuun, aloitatte suunnittelemaan tunneleiden kaivamista päällikönpesään, siten että saatte tuettua kaivamisenne, ettei lumi sorru lisää pesään tai päällenne'', Hiirenpolku naukui, Nevaleijonan murahtaessa muutaman kerran tyytymättömänä. ''Parantaja meillä on kuitenkin sama. En välttämättä ole johtaja-ainesta, enkä vakuuttavin edustaja meistä kaikista, mutta väitän olevani tähän hetkeen paras puhumaan muille kansoille parantajana'', Hiirenpolku naukui varovasti, yrittäen asetella tarkasti sanojaan.
''Se on hyvä ajatus. Parantaja on kuin toinen päällikkö toisenlaisissa tehtävissä'', Heinäperho naukui. Orapihlajatassu arveli, että emon sanat olivat nyt niin myönteisiä, koska tämän toinen pojista tulisi olemaan vielä parantaja.
''Lähetämmekö oikeasti sokean kissan edustamaan meitä? En voi uskoa tätä'', Nevaleijona murisi. ''Hän kompuroi naamalleen yrittäessään päästä puhujanpaikalle. Sellainen ei vakuta ketään! Muut kansat näkevät meidät heikkoina ja voivat hyökätä heti kimppuumme, kun meitä johtaa sokea kömpelö vanhus!'', Orapihlajatassun häntäkarvat hiljalleen pörhistyivät ahdistuneina isänsä sanoista ja hän yritti käpertyä pieneksi kuoreensa piiloon.
''Huurrepeura voi auttaa häntä pääsemään kivelle. On ennenkin ollut sokeita kissoja puhujanpaikalla'', Utupöllö naukaisi, katsahtaen hymyillen sisareensa.
Hiirenpolun korvat kuitenkin nytkähtivät.
''Voin olla sokea ja voin olla vanha'', Hiirenpolku pörhisti häntäänsä ja astui Nevaleijonaa kohden. ''Mutta minä olen jo silloin ollut tämän kansan parantajana, kun sinä itkit vielä emosi jaloissa, kun olit saanut neulasen tassuusi'', Hiirenpolku murisi, Nevaleijonan siristäessä silmiään.
''Ota mukaasi sitten edes vahvoja kissoja. Minulla on pesiä rakennettavana ja tunneleita suunniteltavana'', Nevaleijona sähähti, sylkäisi ainakin kolme kertaa pienemmän parantajan jalkoihin ja kääntyi vihaisena ympäri.
Hiirenpolku jäi hetkeksi niille sijoilleen kulmat rypyssä, yrittäen laantua raivostaan.
''Huurrepeura, Orapihlajatassu, Aurinkokajo, Seittisiipi, Helmitassu ja Servaalitassu lähtevät mukaamme'', Hiirenpolku sai jämäkästi sanottua. Orapihlajatassun sydämen valtasi innokkuus. Hän pääsisi veljensä kanssa kokoontumiseen, jo nyt!
''Haen heti Seittisiiven ja Servaalitassun!'', Orapihlajatassu naukaisi ja juoksi polkua pitkin parantajienpesään kertomaan uutiset.
''Syökää silti ennen. Pitäkää yhtä matkallanne Huurrepeura ja Hiirenpolku, kansa tarvitsee nyt hyvää yhteistyötä'', Marjasiipi kehräsi huvittuneena innokkaasta Orapihlajatassusta.
Utupöllö huokaisi leikkisän haikeasti, että hänen sisarensa ja Helmitassu pääsisivät kokoontumiseen, mutta hän ei.
''Pitäkää huoli, ettette saa Myrskyvaahteraa näyttämään säälittävältä ja heikolta! Emme kaipaa muita kansoja kimppuumme'', Apilanmyrkky tiuskaisi sähähtäen kaksikolle, ja kääntyi sitten mennäkseen auttamaan Nevaleijonaa, vaikka emon pitäisikin pian siirtyä jo asettumaan aloilleen, sillä pennut syntyisivät pian.
Hiirenpolku kosketti varovasti Huurrepeuran häntää omallaan ja lähti sitten hakemaan lintua Utupöllön ja Helmitassun tekemästä kasasta.

(Piti nopeuttaa vähän, että nämäkin pääsevät sinne kokoontumiseen. Pahoitteluni siitä :,D )

//Heli, Wilma, Aaduska//


Orapihlajatassu häntä pystyssä ylpeänä, mutta samalla pitäen korvansa takana emonsa komennon kuunnella tarkasti Huurrepeuraa. Hänen omaa mestariaan! Hän asetteli varovasti alkuun tassujaan eteenpäin hyvinkin varovasti, tuntien kevyen painonsa alla lumen liikahtelua, kun raskas lumi asettui edelleen paikoilleen. Ahtautuen jokaiseen koloon, kilen alle ja väliin. Mutta hiljalleen jännittynyt sydän ja tunne rinnassa helpottui, ja ryhmä alkoi edetä rauhallisesti kohti parantajienpesää. Hiirenpolun kuono oli uloskäynniltä suunnattuna kohden ryhmää, vaikka vanha parantaja olikin sokea, tämän nenänpää väreili, ihan kuin hän voisi aistia ryhmän liikkeet.
Reippaammin askelin partio saapui parantajienpesän edustalle, jättäen jälkeensä turvallisen polun, johon isommat soturit olivat talloneet tasaisen kerroksen lunta poluksi. Orapihlajatassu seisahtui häntäänsä tyytyväisenä huiskien parantajienpesän edustalle ja katsahti pesään, pistääkseen merkille, että kaikki näyttivät olevan kunnossa. Tosin karvat pörröisinä osoittamassa jokaiseen ilmansuuntaan.
''He ovat kunnossa. Käyn kertomassa asiasta Hiirenpolulle ja ohjeistan hänen lisäkseen pennut, emot ja parantajaoppilaan pesälle. Jatkakaa te varovasti Ruohosiilen, Raadelmatähden ja Usvapolun etsintöjä'', Kuurahiiri naukaisi, kosketti varovasti Huurrepeuran lapaa, loi huolestuneen ja merkitsevän katseensa sisareensa, ennen kuin lähti polkua pitkin takaisin.
Orapihlajatassu erotti Kuurahiiren äänen, kun tämä kertoi rauhallisesti, mutta iloisesti hänen ympärilleen kerääntyneille kissoille tilanteen.
''Näin Usvapolun viimeiseksi puhujanpaikalla. Ehkä hän on hautautunut sinne tai päässyt pakoon päällikönpesään'', Palotyrsky istuutui parantajanpesän edustalle ja katsahti kaksikkoon. Orapihlajatassu ja Huurrepeuran toisen kehotuksesta lähtivät leirin reunoja pitkin suuntaamaan hiljalleen keskemmälle aukiota. Oppilas asteli varovasti kylki edellä, koskettaen lunta, sitten astuen sen päälle uudelleen isommalla painolla ja hiljalleen he edistyivät lähelle päällikönpesän kohdalle. Tai oikeastaan ainoastaan puhujanpaikan kivenkulma törrötti lumesta, kaikki sen ympäriltä oli hautautunut lumen alle paksusti.
Orapihlajatassu kokeili astua eteenpäin, mutta lumi lähtikin hänen tassujensa alta liikkeelle. Hän äkkiä sai kiskaistua itsensä takajaloilleen ja he jäivät Huurrepeuran kanssa katsomaan, miten lumen mukana liukui eloton, mutta tuttu turkki.
''Ruohosiili'', Orapihlajatassun karvat kohosivat pystyyn, kun Ruohosiilen ruumis pysähtyi aukion toiseen reunaan. Tuo oli liiskatun näköinen, hän oli varmasti jäänyt pahasti lumen ja kiven väliin puristuksiin. Näytti siltä, että kolli olisi ollut menossa kohden pentutarhaa, auttaakseen kumppaniaan ja pentujaan, jotka Nevaleijona oli saanut turvaan. Orapihlajatassu tunsi ylpeyttä isästään. Mutta varovaisen epäilevä ja kipeä tunne vihlaisi hänen rintaansa. Jos Ruohosiili olisi löytänyt perheensä, olisiko tämä ehtinyt näiden mukana pesästä pois? Vai olisiko koko perhe hautautuneena?
Orapihlajatassu höristi korviaan.
''Kuulen puhetta!'', oppilas henkäisi. Hän unohti varoa ja loikkasi puhujankiven ainoalle näkyvälle reunalle, katsellen silmät kiiluen sen ympärystää, yrittäen paikantaa ääntä.
''Raadelmatähti! Usvapolku! Me olemme täällä!'', Orapihlajatassu naukui, höristellen korviaan.
Orapihlajatassu ei kuitenkaan saanut vastausta ja hän kohtasi Hiirenpolun sokean katseen, kun kolli oli varovasti tassuillaan lipsuen saapunut Huurrepeuran taakse.
''He eivät kuule meitä! He ovat elossa! He ovat jääneet lumen alle päällikönpesään'', Orapihlajatassu naukui. Inho ja kauhu kohosi hänen kurkkuunsa, kun hän ajatteli miltä tuntuisi olla jumissa pesässä.
''He ovat turvassa, mutta vailla ruokaa. Toivottavasti ehjinä'', Hiirenpolku naukui vakavana, höristellen myös korviaan, kun erotti Raadelmatähden matalemman äänen ja Usvapolun pehmeän sävyn, vaikkei sanoista saanutkaan selvää. ''Tulkaa, meidän on parasta suunnitella koko kansan läsnäollessa tehtäväämme heidän pelastukseksi'', Hiirenpolku naukui vakavana, ja kääntyi varovasti, mutta hoiperrellen kulkeakseen polkua pitkin takaisin.
Nyt heillä oli kaksi polkua, suora polku parantajienpesään ja toinen polku puhujankivelle. Orapihlajatassu jäi siltikin surullisena katselemaan Ruohosiilen elotonta hahmoa.

Helmitassu hymyili ujosti, kun lopulta Hiirenpolku oli saanut Nevaleijonan kielen kuriin ja ottanut johtajan roolin kaikessa. Hän oli myös jotenkin tyytyväinen siitä, että vaikka hän oli uusi ja nuori, myös hänen mielipiteensä otettiin huomioon, ja vielä loppujen lopuksi naaras sai omasta mielestään ihan mukavan tehtävän, vaikka tilanne olikin kaoottinen. Tuo etsi vihreillä suurillaan silmillään lohtua Utupöllöstä, joka naaraan katseen huomattua kietoi häntänsä tuon hännälle ja antoi Helmitassulle enemmän tilaa painautua kollin lämpimään turkkiin. Tuo tunsi vatsassaan jonkinlaista kutinaa aina kollia katsoessaan, vaikka koitti kovinkin keskittyä tärkeimpään. Kansa oli kaaoksessa, ja heidän tehtävänsä oli metsästää lisää riistaa, jotta edes tyhjät vatsat täyttyisivät. Hiukan naarasta harmitti ajatus siitä, että juuri hänen ja Huurrepeuran saaneet hiiret olivat hautautuneet lumen alle ja työ olisi tehtävä uudelleen. Tuo kuitenkin pudisteli ikävän ajatuksen nopeasti pois ja katsahti ystävättärensä perään, joka veljensä sekä oppilaansa kanssa lähti lähestymään tuota kaaosta.
"Onnea", Helmitassu kuiskasi Utupöllön sisarusten perään, joista nopeassa ajassa oli tullut tuolle tärkeitä. Olihan Huurrepeura, kuten myös Orapihlajatassu ottaneet hänet hyvin vastaan. Jos jotain tapahtuisi, tulisi naaras ikävöimään noita valtavasti.
"Eiköhän mennä", Utupöllö kuiskasi nuoremman korvaan ja haki omalla katseellaan toisen kauniin vihreitä silmiä, joissa loisti huoli kaikesta tapahtuneesta. Helmitassu kuitenkin nyökkäsi, kapusi ripeästi tassuilleen ja lähti Utupöllön perään ripein askelin. Varmasti kolli tietäisi parhaimmat maastot metsästää, varsinkin nyt kansa tarvitsisi sitä riistaa, ja kaksikko varmasti saisi metsästää koko päivän. Ei se oikeastaan haitannut naarasta, koska ei Helmitassu pystynyt vain istumaan paikallaan tekemättä mitään. Perheen jäätyä kaksijalkalaan, ei hänellä ollut muuta kuin kansansa. Muutenkin Helmitassu saisi viettää aikaa Utupöllön kanssa, jonka siniset silmät saivat vatsassa lepattamaan perhoset.

• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmolle, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.
• Kuukauden parhaaksi hahmoksi nimetään kuukaudessa aktiivisin hahmo, eli se hahmo, jolla on eniten rooleja kuukauden aikana.

Masi: +72ap +240kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Kilpikonnatassu, Myrskyvaahteran oppilas +40kp +10ap +2ap
+ Metsänärhi, Usvajoen soturi +20kp +5ap +1ap
+ Hiirenpolku, Myrskyvaahteran parantaja +60kp +15ap +3ap
+ Riitasointu, Usvajoen varapäällikkö +40kp +10ap +2ap
+ Raadelmatähti, Myrskyvaahteran päällikkö +60kp +15ap +3ap
+ Orapihlajatassu, Myrskyvaahteran oppilas +20kp +5ap +1ap

Heli: +72ap +240kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Huurretassu, Myrskyvaahteran oppilas +100kp +25ap +5ap
+ Tuulentähti, Usvajoen päällikkö +60kp +15ap +3ap
+ Usvapolku, Myrskyvaahteran varapäällikkö +60kp +15ap +3ap
+ Servaalipentu, Myrskyvaahteran pentu+20kp +5ap +1ap

Wilma: +3ap
+ Helmitassu, Myrskyvaahteran oppilas +3ap

//Masi
Usvapolku oli väsynyt kaikesta kaivamisesta sekä Raadelmatähden lämmittämisestä, että oli pelästyä turkistaan, kun kolli viimein säpsähti hereille. Pieni kiljahdus karkasi tämän kurkusta ja tämä luimisti korvansa pörhistäen turkkiaan varautuneena äkillisesti herätyksestä. Mutta ymmärtäessään että Raadelmatähti oli päässyt takaisin elävien kirjoihin mahdolliselta elämänä menetys matkaltaan, mutta Usvapolku ei kyennyt muuta pohtimaan kuin että onneksi kolli olisi hereillä, eikä hänelle käynyt mitään. Toisen häntä hänen ympärillään sekä toisen lämmin kehräys sai hymyn nousemaan vaalean naaraan kasvoille, ja hän painautui lähemmäs pian lämpiävää Raadelmatähden turkkia. Kehräys täytti hetkellisesti pienen pesän ja kun lopulta Usvapolku kohotti päätään kollin turkilta, hän yritti saada pimeässä jotain merkkiä siitä olisi tämä loukkaantunut.

“Oletko loukkaantunut? Sattuuko sinua johonkin? Yritin kaivaa sinut mahdollisimman varovasti tuolta, mutta lumi on kuitenkin aika painavaa”, naaras huokaisi ja katseli kollin kasvoja lähellä omaansa yrittäen löytää jotain merkkiä kivusta tai muusta. Mutta jos kolli oli menettänyt elämiä, hän olisi oletettavasti täysin kunnossa. Huoli kuitenkin täytti varajohtajan mieltä eikä hän voinut irrottaa katsettaan Raadelmatähden hehkuvasta punaisesta katseesta. Lämpö sekä kollin turkin tunne omalla oli mieltä rauhoittavaa, sekä se sai naaraan sydämen tykyttämään erityisellä tavalla. Hymy kohosi tämän kasvoille, vaikkei tilanteessa loppujen lopuksi olisi mitään hyvää. Paitsi kollin seura tässä lumiansassa, mutta ansassa he silti olisivat, eikä tietoa olisiko kansalaiset kunnossa. Monet tunteet pyörivät hänen mielessään, eikä tuon sydän voinut lopettaa tykyttämästä ollessaan näin lähellä kollia. Puna alkoi lämmittää hänen korviaan, ja Usvapolku painoi lopulta vähän korviaan alas pitäen yhä katsettaan Raadelmatähdessä.