//Heli

Raadelmatähti tarkensi vielä hetkeksi katseensa Korppisydämeen, sitten palautti sen Kivitähteen. Ilmeisesti Veritähden uhka ja tämän vallanhimo olisi ihan todellinen uhka metsälle ja jokaiselle kansalle. Raadelmatähti ummisti hetkeksi silmänsä ja räväytti ne sitten äkisti auki.
''Minusta on parempi, että te poistutte nyt leiristämme ja kansamme reviiriltä. En voi auttaa teitä'', Raadelmatähti tuhahti, Kivitähden luodessa pettyneen katseen Korppisydämeen. Toki, ei pettynyttä katsetta Korppisydäntä koskien vaan Raadelmatähden kieltäytymisestä johtuen.
''Usvapolku, saata heidät ulos leiristämme Kanjonivuokon kera ja lähetä soturi saattamaan heidät rajalle'', Raadelmatähti murahti, jotenkin kuitenkin poissaolevaisesti. Hän häntänsä merkillä teki selväksi, että halusi Huurrepeuran jäävän pesään vielä, kun muut poistuivat.
Hiljaisuuden laskeuduttua pesään, Raadelmatähti huokaisi syvään.
''Varmaan olisi ollut syytä yhtyä heihin ja heidän näkemyksiinsä'', päällikkö hiljaa myönsi olevansa väärässä ja itsekäs ajatellessaan kansaansa. Raadelmatähti ei olisi valmis sotaan tässä kunnossa, kuten Kivitähti oli nöyryyttävästi hänet kyseenalaistanut.
''Huurrepeura, seuraajanani uskon, että aikasi on nyt tullut ottaa minun paikkani päällikkönä. Minun vuoroni on asettua vanhimpien pesään ja jakaa toivoa viisaudestani, jota näinä kuina on hyvin rajallisesti tullut kerättyä-'', päällikkö kohautti haikeasti lapojaan, mutta virnisti huvittuneena Huurrepeuralle. ''Tee päätöksesi olemmeko Kivitähden ja muiden puolella, vai kohtaamme Veritähden keskenämme. Minusta ei ole tekemään enää päätöstä koko kansan puolesta, sillä en pysy edes heidän perässään sodassa'', hän happamasti tuhahti, silmissä poissaoleva tyhjä tuijotus.
''Ilmoita kansalle, että minua puhutellaan jatkossa Raadelmasiipenä ja lähde hakemaan elämäsi, valitse varapäällikkösi ja valmistaudu tulemaan parhaiten katsomallasi tavalla. Sotaa me emme voi välttää, mutta voimme vielä valita kenen puolella sodassa olemme'', hän nielaisi vaisusti ja kohosi sitten huterasti tassuilleen, kylkiluut erottuen heikon ja laihan kehon alta.
Hän oli ehtinyt kuulla Hiirenpolun jättämästä enteestä ja Usvapolku oli nimittänyt sen mukaisesti Huurrepeuran tilalleen. Raadelmatähti rampana olisi enää vain kansansa tiellä. Eikä hän aikoisi säälittävänä ja heikkona kuolla, vaan tulla muistetuksi hurjana päällikkönä, tai edes kohtalaisena sellaisena.
Päällikkö pysyi vaiti ja katseli hetken hämmentynyttä Huurrepeuraa, kunnes virnisti suupieleensä lyhyen hymyn, lähtien hyvin hitaasti ja vaitonaisena hypähdellen poistumaan pesästä.

//Masi
Korppisydän lämpimin mieli kehräsi nähtyään Orapihlajatassun voivan hyvin kaikesta huolimatta, mitä heidän kansa oli näyttänyt kokeneen läpi. Kissat eivät olleet tyytyväisiä heidän saapumiseensa, mutta ehkä he voisivat päätyä hyvään lopputulokseen keskustelussa. Korppisydän puski Orapihlajatassua otsalle ennen kuin hän perääntyi ja kissat antoivat tulijoille tilaa. Kanjonivuokko lähti auttamaan Servaalitassua varmaan myös varmistamaan josko kolli tuntisi olonsa sekä tehtävänsä hyväksi. Kaikkea olisi tapahtunut, ja ehkä Kanjonivuokko kuulisi toiselta kuulumisia. Hiirenpolkua ei vielä näkynyt missään. Korppisydän hyvästeli Orapihlajatassun pienellä nyökkäyksellä ja asteli sitten Kivitähden perässä Raadelmatähden pesään. Kolli ikävän näköisesti nilkutti eteenpäin kolmella jalalla, joka sai Korppisydämen voimaan hieman huonosti. Mitä kaikkea oli näiden kansa joutunutkaan sitten kokemaan, kun johtaja näytti tuolta, ja leiri hyvinkin tyhjältä. Ehkei hän ollut ajoissa ollenkaan. Naaras huokaisi huolestuneena ja asettui sitten Kivitähden viereen johtajien pesään Usvapolun, Huurrepeuran sekä Raadelmatähden kanssa. Hetken uteliaana naaras katseli nuorta sarvipäistä soturitarta, ennen kuin Raadelmatähti irvaili hänelle. Korppisydän pyöräytti silmiään ja painoi päätään, tuntien syvää katumusta lähdettyään kotoaan, ollen ihan turha varoittaessa Myrskyvaahteraa. Vaalea naaras keskittyi kuitenkin pian kaksikon jutusteluun, väläyttäen lämmintä katsettaan Usvapolulle, jonka pyöreä vatsa oli selvästi merkki siirtyä pentutarhaan. Korppisydän myös nyökäytti vaisusti päätään Huurrepeuralle onnitteluina uudesta varajohtaja paikastaan. Sitten hän silmäili Kivitähteä hiljaa.

“Niin kuin Kivitähti sanoi, uskon että Veritähti aikoo hankkia vielä metsän itselleen tavalla tai toisella. En usko, että Kuutiikerin tai tämä olisi hänelle tarpeeksi. Ja tahtoisin jotenkin auttaa metsää, jos meidän on edes mahdollista päästä Veritähdestä”, Korppisydän naukui hiljaa katsellen naaraista takaisin Raadelmatähteen. “Olen syvästi pahoillani Hiirenpolusta ja kaikesta, jonka jouduitte käymään läpi”, hän paineli käpälillään maata allaan heilauttaen sitten hännänpäätään. Toivottavasti he pääsisivät Veritähdestä tavalla tai toisella.

//Masi
Tuulentähti tarkkaili Riitasoinnun uteliasta katsetta, nousten sitten varovaisesti käpälilleen ja häntäänsä heilauttaen ystävälleen tuo poistui leirin sisäänkäynniltä. Harmaa naaras suuntasi tassunsa leirin vierellä kulkevalle joelle, jottei joutuisi kovin pitkälle, mutta tarpeeksi pitkälle muiden kuulevista korvista. Hetken ajateltuaan koko matkaansa Liekkitähden käpälistä isänsä luo ja sitten kansan johtajaksi, naaras hymähtäen kohotti pienen hymyn huulilleen. Johtaja asettui istumaan pienen kiven reunalle ja odotti hiljaa, kunnes Riitasointu saapui vierelleen joen äärelle.

“Muistat ehkä, kun purin oman kieleni poikki, miten en ensin ollut kykenevä puhumaan? Sain lopulta Kaiulta voiman puhua muille kosketuksen kautta. Siitä on niin kauan, mutta muistaakseni siitä kerroin sinulle suunniteltaessamme Tulitähden vallan kaatoa. Se oli yksi lahja Liekkitähdeltä”, naaras naukaisi ja katseli virtaavaa vettä. “Sain häneltä myös voimaa, mutta tämä oli ehkä tärkein pointtini. Tomutähti nousi valtaan ja opin puhumaan kieleni kanssa, kunnes tuli aika nousta johtajaksi. Kaiku ei ensin palauttanut minulle puhekykyäni. Kieleni tulisi vasta korjaantumaan kun liityn Kaikuun, niin kuin kaikkien kissojen vammat katoaisivat”, Tuulentähti piti pienen tauon ja vilkaisi vihreillä silmillään Riitasointuun. “Sain elämäni ja lähdimme kokoontumiseen seuraavan päivänä, ehkä se oli niin. Ja ennen kuin ehdin loikata puuhun törmäsin Aurinkotuulen nuoreen kissaan, Liekkivarjoon. Hänellä oli saman sävyinen silmä kuin Liekkitähdellä. Ja törmättyämme toisiimme kuulin Liekkitähden äänen puhuvan hänestä, ja tuon saman lämpimän silmän tuikkivan minulle, joka unessani puhui minulle. Ja siinä hetkessä Liekkitähden lupasi minulle viimeisen lahjan, palauttaa puhekykyni lähes normaaliksi kielestäni riippumatta”, hän huokaisi ja tunnusteli kieltään suussaan painaessaan katseensa jokeen.

“En tiedä miten se oli mahdollista, näinkö omiani, onko tuo kissa Liekkitähti, osa Liekkitähteä, vai mitä tapahtui. Ehkä se tapahtui jo Kaiussa, mutta kokoontumisessa pystyin puhumaan lähes kuten ennen. Niin kuin nytkin. En ymmärrä sitä itsekään vielä tähän päivään saakka, mutta jos koskaan Liekkitähti on Kaiussa kun minä sinne liityn, ehkä voin kuulla häneltä lisää syistä sitten”, naaras tuhahti ja siirtyi katsomaan Riitasointua. “En oleta, että tämä helpottaa huoliasi Liekkivarjoa kohtaan, mutta minulla on tunne, että hän kuuluu tänne. Toivon, että hän osoittaa luuloni oikeaksi ja pysyy seurassamme. Sekä toivottavasti pennuistakin kasvaa hyviä kansalaisia”, hän lopetti vieno hymy huulillaan pohtien omien pentujensa kohtaloa. Toivottavasti he tuntisivat olonsa hyväksi siellä missä olisivatkaan nyt. Tuulentähti antoi vienon tuulen pörröttää turkkiaan ja odotti rauhallisin mielin Riitasoinnun ajatuksia.

/Heli


Raadelmatähden kurkusta karkasi tyytyväistä kehräystä, kun kissat alkoivat toivottaa häntä tervetulleeksi takaisin ja tulivat vaihtamaan kieliä hänen kanssaan. Huurrepeura ja Helmenapila olivat kasvaneet niin paljon, hän tytärpuolensa ja oma oppilaansa.
''Kuulin Utupöllöltä viimeisellä hänen vierailullaan, että olet nyt kansamme uusi varapäällikkö. Miten uusi työtehtävä on asettunut tassuihisi?'', Raadelmatähti ehti lennokkaasti kysyä Huurrepeuralta, muttei ehtinyt jäädä kuuntelemaan vastausta, kun heikosti hypähtäen eteenpäin, jatkoi matkaansa kohden Usvapolkua. Ehkäpä he voisivat myöhemmin jatkaa asiasta keskustelua. Viikset värisivät kollilla, kun hän näki kieltämättä pyöristyneen, mutta edelleen lumoavan prinsessansa, Usvapolun.
Juuri kun Raadelmatähti oli hyppelehtien päässyt Usvapolun luokse, ja ehti kurottaa toista kohden koskettaakseen neniä tämän kanssa, leiriin saapui joku muukin ja kissojen huomio ilosta muuttui ensin suojeluhaluiseksi ja varoittavaksi murahteluksi, kun kansaan kuulumattomia kissoja tuli leiriin. Raadelmatähti nytkähtäen kääntyi ympäri ja loi leimuavan katseensa tulijoihin, jo henkisesti heti ensimmäisenä ajatuksena oli Veritähti seuraajineen, mutta taaksepäin vetäytyneet hyökkäävät korvat kohosivat nopeasti yllättyneinä, kun leiriin saapuikin Taivaanliekin kissoja.
''Korppisydän!'', Orapihlajakynsi hihkaisi ilahtuneena ja hyppelehti muiden tuimien tuijotuksien ohitse naaraan luokse, tervehtien tätä iloisella puskulla kylkeen, ennen kuin teki tulijoille tilaa. Raadelmatähti aavistuksen epäileväisesti siristi silmiään.
''Sekö oikeuttaa kävelemään toisen kansan leiriin, jos rajalla ei ole partiota?'', Raadelmatähti mutisi, vilkaisten Huurrepeuraa, siltä varalta, että olisiko varapäällikkö tarvittaessa valmiina heti taistelemaan.
''Varmaan on parempi, että istahdamme pesään vaihtamaan kuulumisia'', Raadelmatähti hymähti, tarkkailen Kanjonivuokkoa, joka päällikön yllätykseksi ryhtyikin auttamaan Servaaliharhaa. Raadelmatähti viittasi hännällään sekä Usvapolun, että myös Huurrepeuran mukaansa pesäänsä.
Häepä polttaen korvia, häntä pystyssä Raadelmatähti hitaasti hypähdellen saattoi itsensä ensimmäisenä pesään. Sanattomassa hiljaisuudessa Kivitähden ja Korppisydämen tullessa hänen perässään pesään, kunnes myös Huurrepeura ja Usvapolkukin istuutuivat paikoilleen pesässä.
''Oletko löytänyt uuden kansan petettäväksi Taivaanliekistä?'', Raadelmatähti murahti happamasti, päästyään viimein istuutumaan.
''Sinulla ei ole mitään syytä olla ilkeä Korppisydämelle, hän yritti varoittaa ja auttaa teitä, paljastamalla Veritähden juonen. Siitä huolimatta, että Veritähti hänet karkotti pois'', Kivitähti tiukemmalla äänellä jyrähti hyvinkin nopeasti, kiepsauttaen ärtyneenä häntänsä tassujensa päälle, hännänpään jäädessä nykimään.
''Kyllä minä sen tiedän!'', Myrskyvaahteran päällikkö sähähti ja mulkoili Kivitähteä. ''Antoiko Syystähti teille luvan lähteä noin vain parantaja mukananne säälimään Myrskyvaahteraa?'', Raadelmatähti siristeli silmiään kaksikolle.
''Jos haluat keskustella kansamme päällikön valinnoista, sinun tulee keskustella siitä minun kanssani. Taivaanliekkien kansaa johdan nykyään minä, Kivitähti'', Kivitähti piti ryhtinsä suorassa ja malttinsa kurissa, vaikka hänen äänensä olikin tiukemman sävyinen.
Myrskyvaahteran päällikkö tuijotti silmät sirillään Kivitähteä pitkään, mutta lopulta tämän silmät rauhoittuivat ja tämä itsekseen tuhahtaen käänsi katseensa muualle.
''Emme ehtineet paeta Hallavarjosta tarpeeksi nopeasti, menetimme monia, kun Veritähti hyökkäsi seuraajiensa kanssa ja jahtasi meitä Myrskyvaahteran reviirille asti. Lopulta vaadin taistelua häntä vastaan, jotta kansa ehtisi paeta, mutta Hiirenpolku ei kuunnellut minua'', Raadelmatähti piti katseensa laskemassa hämähäkin kutoamia seittejä vasemmalla ylänurkassa, haluamatta katsoa ketään. ''Minä menetin vain jalan, mutta kansa menetti rakkaita, läheisiä, perheenjäseniä ja me kaikki menetimme Hiirenpolun'', päällikkö ynnäsi hiljaisemmin.
Kivitähti tuntui rauhoittuvan myöskin ja tuo vilkaisi Korppisydäntä vierellään mietteliäänä.
''Oletteko nyt kuitenkin pääseet Veritähdestä?'', Kivitähti kysyi vaisusti, vilkaisten Huurrepeuran ja Usvapolun empiviä katseita. Raadelmatähden suu lukittui, eikä hän aikonutkaan vastata tuohon kysymykseen. Hän ei näyttäisi kansaansa heikossa valossa Taivaanliekin kissoille, jotka voisivat hyötyä siitä tiedosta. ''Hänen aikeensa taitavat koskea koko metsää, mitä olen saanut ymmärtää Korppisydämen sanoista'', Kivitähti jatkoi, kun hiljaisuus venyi todella pitkäksi. Kieltämättä sellaisesta hiljaisuudesta pystyi jo päättelemään, ettei tämä jäisi ainoaksi Myrskyvaahteraa koskevaksi Veritähden aikeeksi. Sen Kivitähti olisi kuitenkin selvästi mieluummin halunnut kuulla suoraan.
''Usvapolulla tulee olemaan kovia aikoja päällikkönä'', Kivitähti nyökkäsi kunnioittavasti naarasta kohden.
''Usvapolku poikii pian, minun varapäällikkönäni on Huurrepeura'', Raadelmatähden sanat olivat tönkköjä ja tämä loi tiukan katseensa Kivitähteen.
''Aiotko jatkaa tämän kansan päällikkönä... Kolmella jalalla? Pysytkö sotilaidesi tahdissa sodassa?'', Kivitähti yritti asetella sanojaan, mutta Raadelmatähden korvat nytkähtivät vihaisina taaksepäin.
''Mistä sodasta sinä luulet puhuvasi?'', Myrskyvaahteran päällikkö sähähti ja käänsi sitten katseensa poispäin, ettei syttyisi ilmiliekkeihin raivosta. Kuka Kivitähti oli häntä arvostelemaan?
Kivitähti painoi vaisusti toista korvaansa alaspäin.
''Tarkoitukseni ei ollut loukata teitä'', Kivitähti naukaisi hiljaa, vilkaisten murheellisena Usvapolkua ja Huurrepeuraa. Mistä lähtien hyväsydäminen kansa oli ollut näin sähäkkä? Kävivätkö kaikki niin kierroksilla Veritähdestä vai oliko kansa muuttuntu vain päällikkönsä mukana? Kivitähti huomasi siinä hetkessä kaipaavansa aikoja Vihertähden valtakaudelta.

//Heli

Riitasointu tarkkaili vielä tovin kohden pentutarhaa, kuunnellen kuitenkin Tuulentähteä ja tämän ajatuksia hänen kysymyksiinsä. Varapäällikkö ei tiennyt olisiko iloinen vai ei Liekkivarjon pennuista, kieltämättä, kansa tarvitsisi uutta sukupolvea tasapainottamaan pentukatoa, joka tuntui olevan yleistä jokaisessa muussa kansassa. Mutta Liekkivarjolla olisi nyt iso vastuu ja monta pentua, jopa Taimioravan tytär. Hetkeksi naaras sulki silmänsä, jotta voisi sulkea pahat ajatukset pois mielestään. Miksi ihmeessä kukaan oli suostunut, että Taimioravan tytär nimettäisiin Basilikapennuksi?
''Varmasti soturit olisivat hyvillään, kun näkevät sinut mukana partioissa. Luot heille kuitenkin uudelaista turvaa ja osoitat vahvuutta, halullasi osallistua tavallisiin arkipäivän askareisiin'', mustavalkea naaras naukui, vaisusti nyökäyttäen päällikkönsä sanojen tueksi.
Riitasointu ei halunnut haastaa päällikkönsä kanssa riitaa, joten hän tyytyi vain nyökkäämään tälle, kun naaras kertoi tunteesta, että Liekkivarjo olisi jäämässä Usvajokeen. Varapäällikkö lisäsi mielessään, että tulisi pitämään silmällä Liekkivarjoa ja tämän jälkipolvea, muttei Tuulentähden tarvitsisi tietää hänen ennakkoluuloistaan.
Yllättäen Tuulentähti vaihtoi kuitenkin puheenaiheen, joka sai Riitasoinnun hämmentyneen silmäparin kohtaamaan päällikön katseen.
''Minä ajattelin, että ehkä esi-isät palauttivat puhekykysi päällikönpolkusi selvittyä heille. Ei ole minun oikeuteni kyseenalaistaa esi-isiemme valintoja, sitä paitsi, sinä olet parasta, mitä tämä kansa on kuihin kokenut'', Riitasointu väläytti arasti hymyn, ja palautti sitten tyynen katseensa aukiolle. ''Olisitko halunnut kertoa minulle siitä? Kieltämättä puhekykysi oli symboli Usvajoelle vapautuneesta diktatuurista'', varapäällikkö hiljaisena kohautti lapojaan sanojensa päätteeksi, mutta päällikkö oli saanut hänen uteliaisuutensa heräämään ja toiveikkaana hän siirsi katseensa päällikköönsä.
Mitä sellaista Tuulentähti oli kohdannut, että Riitasoinnun olisi hyvä tietää? Tai mikäli toinen tulisi toisiin ajatuksiin, mitä sellaista Riitasointu voisi selvittää?

//Masi
Tuulentähti höristi korviaan tyytyväisenä, kun viimein Siilensuru kohotti ääntään pentutarhassa, kertoen kuulevalle kansalle uuden kollin sekä naaraan syntyneen kansaan. Pieni lämmin kehräys kohosi johtajan kurkusta, kun hän vilkaisi Tomusielusta takaisin Riitasointuun.

“Hienoa, että hoidit partiot huolella. En usko, että kaikkien rajojen vahvistamisesta olisi haittaa. Tiedä mitä seuraavaksi saadaan niskoillemme. Voin lähteä mielelläni auringonhuipun partioon”, tuo tuhahti ja heilautti häntänsä kauniisti käpälilleen. Toivottavasti ei lähiaikoina tulisi lisää harmia, ainakaan Taivaanliekin kaltaista yllätystä hyppäisi silmille. Tuulentähti kuunteli Riitasoinnun kaikki uutiset, ja lopulta pohdinnat Tomusielusta, sekä Liekkivarjosta. Hänellä oli kuitenkin erikoinen tunne Liekkivarjosta, varsinkin sen jälkeen, mitä Tuulentähti oli kokenut Liekkitähden kanssa, sekä lopulta itse tuon soturittaren kanssa.

“Vaikka tilanne nyt näyttää karkealta, uskon, että saamme ehkä nähdä kirkkaamman tulevan. Pentuja on paljon, mukaan lukien Basilikapentu, mutta ehkä hän niistä selviää. En tiedä, kenet muut sinne voisi lähettää häntä auttamaankaan, tai ottamaan vaikka Unikkojuovan pennut”, johtaja pohti hiljaa tarkkaillen lähistöllä mahdollisia kuulevia korvia. “Minulla on kuitenkin tunne, että Liekkivarjo on täällä jäädäkseen”, hän tokaisi sitten osittain itsekseen ja osittain suorasanaisesti Riitasoinnulle.

“Mietitkö koskaan, miten sain takaisin kykyni puhua?” hän lopulta töksäytti ystävälleen ja katseli kohti tämän silmiä tutkien tunteita tai ajatuksia tämän mielestä. Ei hän koskaan siitä kellekään kertonut, saatika ole itse ajatellut pitkään aikaan. Tapaaminen Liekkitähden kanssa oli niin erikoinen tilanne. Ja sitten vielä Liekkivarjo. Voisiko Riitasointu kuitenkaan uskoa, että osa Liekkitähteä voisi olla Liekkivarjossa? Sitä hänkin kyllä epäili, mutta jotenkin mahdottomalta se ei vaikuttanut. Miten muuten olisi Tuulentähti saanut lahjan Liekkitähdeltä, kenen kanssa oli aiemmin ollut tekemisissä. Liekkivarjo puhui aivan Liekkitähden tapaan kokoontumisessa, kuitenkin vain yksi silmä auki kohti uutta johtajaa. Jotain erikoista tuossa naaraassa oli, eikä hän välttämättä tullut tänne vain ja ainoastaan Tomusielun perässä.

//Masi
Usvapolku katseli rauhallisena aamuaurinkoa puiden latvojen välistä, kun sen ohuet säteet vielä lämmittivät naaraan harmaata turkkia. Huurrepeura oli hoitanut tänä aamuna partiot, yön yli valvoneet soturit olivat käyneet levolle ja muut kykenevät olivat siirtyneet hautaamaan yön valvojaisia. Usvapolun korviin kaikki tuntui oleva hyvin, mutta lopulta vielä paremmin, kun Myskikonna juoksi leiriin ilosta loikkien huutaen Raadelmatähden palanneen. Usvapolku nousi kömpien jaloilleen suuren vatsansa takia ja katseli, kun edeltä asteli sisään tuntematon kissa, ja pian tämän perässä Tarusilmä sekä Raadelmatähti. Naaraan silmät suuresta ilosta sekä lämmöstä kasvoivat, kun hän näki rakkaan johtajansa astelevan leiriin, ainakin suurimmaksi osaksi hyväkuntoisena, lukuun ottamatta tämän vammaa, joka nyt vaikuttaisi häneen suuresti. Hieman empatian suruisesti, mutta suurella ilolla sekä lämmöllä naaras asteli toisen vierelle ja hiljaa tervehtien painoi lopulta nenän toisen poskea vasten. Iloisesti kehräten hän imi itseensä kollin tuoksua, samalla kun kansalaiset alkoivat kerääntyä lähemmäs tervehtimään päällikköään.

“Tervetuloa takaisin”, Huurrepeura asteli iloisesti hymyillen toista vastaan ja katseli ympärilleen tyytyväisenä. Kaikki olisi kunnossa johtajan paluuta varten, ja koko kansa näytti ihailevan Raadelmatähden näkemistä.

“Olemme kaivanneet sinua”, Usvapolku naukaisi hiljaa kollille ja asettui nojaamaan tämän kylkeä vasten.

Pitkälle ei kissat ehtineet saattaa johtajaa, kun takaa alkoi kuulua hiljaista rapinaa. Varovasti leirin sisäänkäynniltä asteli sisään valkean oranssi naaras, joka paineli korviaan ja pahoitteli oitis astelleensa vain sisään.

“Anteeksi, Usvapolku, Raadelmatähti. Tahtoisin vaihtaa vain pari sanaa”, Korppisydän naukui häpeillen tunkeiluaan. “Emme nähneet ketään rajalla, ja olisimme matkalla kotiin pikimmiten”, naaras asteli sivuun leirin suulta ja kääntyi taakseen antaen Kanjonivuokon sekä Kivitähden astella esille. “Haluaisin kuulla, miten Veritähden kanssa on käynyt”, hän selvästi aukion tapahtumia hiljaa tarkkaillen tokaisi ja painoi sitten lavojaan. Kaikesta näkemästä ei selvästi kovinkaan hyvin voinut käydä. Korppisydän oli pyytänyt Kivitähteä sekä Kanjonivuokkoa mukaansa, varmasti olisi hyvä kansan tietää, että heitä olisi tukemassa toinen kansa. Kaikki leirissä näyttivät yllättyneiltä, niin myös itse Usvapolku. Kanjonivuokko hiljaisuudessa lähti askeltamaan kohti parantajien pesää, omaksi yllätyksekseen kohdaten Servaaliharhan, joka parantaja ystävälle kertoi hiljaa tarinan Hiirenpolusta. Kanjonivuokko lohdutti nuorta uutta parantajaa, ja ryhtyikin heti parantaviin toimenpiteisiin auttaen tätä yrttien kera, sekä jos kollilla olisi jotain kysyttävää. Hänellä olisi auttava käpälä kyllä Taivaanliekissä. Usvapolku vilkaisi kohti Raadelmatähteä, ja Korppisydän varautuneena silmäili yllätettyä kansaa.

//Heli, pieni aika skippi//

Raadelmatähti hypähti vaisusti jälleen kerran eteenpäin ja Kurjenlaulu hänen rinnallaan haukotteli makeasti, ottaen yhden askeleen eteenpäin ja antaen Raadelmatähden jälleen hypähtää eteenpäin, ottaen tukea kyljellään hänen kyljestään. Siitä oli vierähtänyt ehkä suunnilleen ikuisuus, kun hän oli hävinnyt Veritähdelle sodassa ja menettänyt vasemman takajalkansa. Jäljelle jäänyt nysä oli kaksijalkojen toimesta amputoitu kokonaan ja vihdoinkin, kun kaksijalat olivat antaneet hänen kuljeskella jo ulkona ja sisällä miten hän tahtoi, hän päätti käyttää ainoaa valttikorttiaan, Kurkisydäntä ja ottaa tämän saattajakseen takaisin Myrskyvaahteraan. Tai oikeastaan hän oli lähtenyt aamuvarhain nytkähdellen ja hypähdellen pois kaksijalkojen pihasta, ja Kurjenlaulu oli aikansa aukonut hänelle leukojaan, kunnes oli päättänyt lähteä saattamaan päällikköä kotiinsa.
''Ajattele, jos olisit koko tämän matkan juurakoiden seassa möyrinyt itsesi Myrskyvaahteraan, yksin'', Kurjenlaulu naukui pilkkaavan leikkisästi.
''Sinusta ainakin huomaa, että olet syntynyt Synkkäklaanissa'', Raadelmatähti murahti.
''Ehkä, mutta sentään olemme jo ylittäneet kansasi rajan ja täällä haisee niin pahalta, että oravatkin pyörtyy'', Kurjenlaulu haukotteli sanojensa päätteeksi. Taivas oli vielä kirkas, vaikka metsään alkoi nousta kosteuden seurauksena sumua. Raadelmatähti huiskautti toista hännällään hännälle kipakasti.
''Pitäisit kuonosi kiinni, jos todella haluat änkeä mukaani'', päällikkö murahti.
''Enhän minä halunnut, mutta edes Pimeyden metsä ei antaisi minulle anteeksi, jos päästäisin ramman kulkemaan yksin kaikkien petoeläinten ja Veritähden keskellä yksinään. Sitäpaitsi, minä rehellisesti toivoin, että tämä matka olisi ollut jollakin tavalla jännittävä. Ehkä olisit voinut olla syöttini kohdata Veritähden uudelleen'', Kurjenlaulu hekotti.
''Sinä taisit olla minun turvani, ettei hän ilmiintynyt, selvästi hän välttelee sinua. Vaikka niin hyviä ystäviä olettekin olevinanne'', Raadelmatähti sähähti kipeästi, kun horjahti ja Kurjenlaulu nappasi tätä niskasta kiinni ja kiskaisi kolmelle jalalleen takaisin.
''Joo joo, eipä sinuakaan paljoa ole leirissä kaivattu, kun ei kukaan ole sinua tullut tapaamaan. Tulet olemaan aikamoinen riippakivi heille'', Kurkisydän tiuskaisi takaisin, mutta räpytteli sitten nopeasti lempeämmin silmiään. ''Mutta ihan totta, kaikella kunnioituksella arvon Raadelmatähti. Mitä kansasi päällikkönä aiot tehdä enää kansasi hyväksi? Et saa napattua enää edes omaa riistaasi'', erakko puhutteli toista nyt vakavammin.
''Minä tapan vielä Veritähden, odotapahan vain'', Raadelmatähti murahti ja tönäisi voimiensa takaa Kurkisydämen sivuun, hypähdellen hitaasti eteenpäin nyt tasaisella maaperällä. Kurjenlaulu ravisteli turkkiaan ja loikkasi sitten toisen kiinni.
''Aivan, ja minä syön kaksijalkoja välipalaksi'', hän pyöritteli hymyillen silmiään, mutta katseli silti surumielisen säälivästi päällikköä, kun päällikön silmä vältti.
''Oletko tietoinen, että Usvajoen päällikkönä on kissa, jolta katkaistiin kieli, kun hän oli varapäällikkö ja Kaiku palautti hänen puhekykynsä ja kielensä? Entä Taivaanliekin varapäällikkö, pahasti rampautui ja kykenee juoksemaan sun muuta'', Raadelmatähti käänsi päänsä lapansa ylitse ja sähisi toiselle.
Kurjenlaulu mutristi hieman suutaan.
''Niin, Kivijalalla kuitenkin oli tallella jalka, jota kuntouttaa'', Kurjenlaulu mumisi, kunnes pian ensimmäinen partio saapui jo heitä vastaan, kun partio oli tekemässä lähtöä leiristä.
''Raadelmatähti! Menkää heti ilmoittamaan Huurrepeuralle ja Usvapolulle'', Tarusilmä naukaisi lapansa ylitse Myskikonnalle, joka riemun kiljahduksin pinkaisi takaisin leiriin, huutaen jo leirissä Raadelmatähden palanneen. Raadelmatähti röyhisti rintaansa ja tunsi suurta ylpeyttä olemisesta taas kotona. Sitten hän muisti Kurjenlaulu vieressään.
''Mitä, odotatko kiitosta vai juhla-ateriaa? Lähde laputtamaan siitä'', Raadelmatähti murahti.
''Syö hiirenpapanoita poika. Kyllähän minun pitää nähdä, miten tyttöni jakselee'', Kurjenlaulu naurahti ja harppoi jo edeltä leiriin, huhuillen Heinäperhoa ja vähät välitti soturien mulkoilusta, ja ilmeisesti Heinäperho tunnistikin Kurjenlaulun äänen, sillä naaras kiljaisi niin riemuissaan pentutarhalta, kun kolli sinne ilmestyi.
Raadelmatähti lähti vaisusti hyppelehtien etenemään kohden leiriä, tuntien turhautuneen pistoksen sydämellään, kun sai empiviä ja sääliviä katseita sotureiltaan.
''Miten Usvapolku voi?'', Raadelmatähti kysäisi Tarusilmältä, joka säpsähti säälin transsistaan ja alkoi innoissaan pauhata pennuista, joiden syntymistä koko kansa odotti innolla. Raadelmatähti säpsähti ajatukselle pennuista, mutta pian hänen silmänsä pehmenivät, kun hän pääsi leiriin ja sai katsella sitä hiljaa puuskuttaen väsyneenä matkasta.

//Heli, Wilma//

''Helmenapila, onnea!'', Orapihlajakynsi naukuen harppoi naaraan luokse, joka sai hänen kanssaan samaan aikaan soturinimensä. ''Pääsemmekin sitten yöksi kyttäämään leiriä'', juuri nimetty soturi röyhisti ylpeästi rintaansa Helmenapilalle, joka hymyili hänelle ystävällisesti, kunnes Utupöllö saapui onnittelemaan rakastavin silmin naarasta ja Orapihlajakynsi varovasti askelsi kaksikon luota pois, jättäen kyyhkyläiset keskenään kiehnäämään. Oranssikuvioinen kolli harppoikin entisen mestarinsa luokse ja virnisti tälle niin leveästi, että suupieli käytännössä yhdistyi molemmin puolin poskia.
''Kuhmupäästä kansamme päällikkö! Kuka olisikaan uskonut, että minun mestaristani tulisi vielä tämän kansan pomo? Et sitten jaksa jäkättää minua partioon joka aamu'', Orapihlajakynsi vinoili ja puski sitten varovasti toista lavalle päällään, astuen taaksepäin ja katsellen toista kunnioittavasti, mutta samalla hän koki nyt naaraan edessä seisoessaan erilaista saman arvoisuutta, kun he molemmat olisivat sotureita. ''Jouduitko paljonkin lahjomaan Usvapolkua, että hän suostui pitämään nimitysseremoniani?'', Orapihlajakynsi väräytti viiksiään.
''Mitä ne nuoret soturit siellä lorvii, vartioon siitä!'', Fasaanisulka tiuskaisi ja loi kritisoivan mulkaisun Orapihlajakynteen. Orapihlajakynsi muisti äkisi enteestään Hiekkapyörteen sanat, kun tämä oli puhunut Raadelmatähdestä ja Orapihlajakynnen isoisästä. Hän tiesi Fasaanisulan olevan Raadelmatähden veli ja tämä ei varmasti arvostanut sitä, että Raadelmatähti antaisi nuoremmilleen vastuuta päälliköntehtävistä, ja ohitti jopa älykkään vanhimpienpesässä olevan veljensä.
''Tietysti, menossa ollaan'', Orapihlajakynsi mutisi, mutta väläytti lempeän hymyn vielä Huurrepeuralle, ennen kuin pinkaisi omalle paikalleen vartioon. Fasaanisulka pyöritteli silmiään itsekseen ja harppoi sitten kohden Hiirenpolun ruumista, jättääkseen hyvästinsä.

//Heli//

Arpinen varapäällikkö havahtui ajatuksistaan ja siirsi katseensa päällikköönsä, kun Tuulentähti saapui hänen vierelleen avaten keskustelua. Varapäällikkö nyökkäsi kevyesti Tuulentähdelle, kun päällikkö totesi Kivijalan poistuneet leiristä.
''Varmistimme, ettei hän tai hänen seuraajansa jääneet rajallemme. Vahvistamme myös kyseistä rajaa seuraavien päivien aikana ja tarkkailemme kaiken varalta. Kyseinen kaistale reviirimme palasta on tällä hetkellä hyvin lievän ominaishajumme peitossa, sillä niin moni Taivaanliekin joukko talloi saniaiset, kaislat ja kaiken muun ominaishajunsa alle'', Riitasointu ynnäsi aikeensa partioiden aknssa päällikölleen.
Mutta jätti mainitsematta sen yksityiskohdan, että rajalle haisisi vähän jokaisen kansan kissa, sillä Taivaanliekki kuhisi entisiä Ruskatammen, Yötaivaan ja Kuutiikerin kissoja. Varapäällikkö nuolaisi rintaansa ja palautti sitten katseensa uudelleen päällikköönsä, kun tämä pisti merkille Tomusielun oudon käyttäytymisen aukiolla. Riitasointukin siristi mietteliäänä silmiään, heilauttaen ainoaa korvaansa uteliaan huvittuneena, kun Tomusielun perässä aukiolle lensi linnun raato. Pian Siilensuru jo kiirehtikin pesään ja pesän äänet vaikuttivat nopeasti rauhoittuvan.
Riitasointu huomasi ajattelevansa, että niin paljon kuin hän haluaisikin saavuttaa elämässään, emoksi hän ei haluaisi ryhtyä. Vaisusti hän nyrpisti nenäänsä koko ajatukselle.
''Naaras ja kolli! Naaras ja kolli!'', Siilensurun ääni kuului pian pesästä.
''Se tapahtui äkkiä'', varapäällikkö hymähti ja vilkaisi Tomusielua, joka pysytteli sivussa, menemättä enää pesään. ''Mitä teemme tuolle? Kaksi naarasta, joista toinen on kuollut ja toinenko aikoo nyt huolehtia kaikista näistä pennuista? Oletko varma, että Liekkivarjo ei pakkaa kamppeitaan ja vie kaikkia pentuja mukanaan takaisin Aurinkotuuleen? Tai siis kyllähän hän osaa uida, sen hän todisti matkallaan minun ja Sudenliljan mukana leiriin, mutta...Kaiken sen jälkeen, mitä olemme viime aikoina saaneet kokea muiden kansojen kanssa. Oletko varma, että on hyvä luottaa Liekkivarjolle myös Tomusielun muut pennut?'', Riitasointu mutisi hiljaa ja vilkuili myös hapannaamaista Tomusielua.
''Tietysti pennut tarvitsevat enemmän emoa tässä tilanteessa kuin isää'', Riitasointu kohautti hiljaa lapojaan ja tarkkaili pentutarhan suuntaan, jossa kuului Siilensurun iloinen kehräys ja Liekkivarjon hiljaa tasaantuva hengitys. Selvästi tunnemyrsky oli käynnistänyt synnytyksen.
Hetken Riitasointu meinasi ehdottaa päällikölleen, että he voisivat ehkä osallistua aktiivisemmin Liekkivarjon ja pentujen elämään, ettei tämä kokisi oloaan ulkopuoliseksi ja päättäisi pian karata pentujen kanssa muualle. Mutta eikö sellainen jatkuvan tarkkailun ja tungettelun kanssa eläminen ajaisi hänet varmasti pois? Eikä Riitasointu ainakaan halunnut lapsenvahdiksi.

//Masi
Tuulentähti kuunteli vaitonaisena leirissä tapahtuvaa kissojen siirtoa, kun viimein Kivijalka poistui viimeisten ruumiiden kanssa hiljaa, eikä enää palannut sanomaan mitään. Ehkä parempi niin, hän saisi kasattua itsensä ja kansansa ja ehkä seuraavassa kokoontumisessa Kivijalan kanssa yhteenotto olisi rauhallisempaa kuin Syystähden kanssa oli ollut. Erikoinen tilanne, mutta ehkä molemmat kansat tästä parantuisivat vielä. Siilensuru oli poistunut pentutarhalta apeana ja pian tämän jälkeen Tomusielu pakeni sieltä myös turkki aivan pörhössä. Tuulentähti katseli uteliaana pikkusisarensa poistumista paikalta. Oliko Liekkivarjon kanssa jotain ongelmia? Unikkojuova oli kuollut taistossa, Tomusielun Usvajoen kumppani, ja nyt hänen pentunsa mahtaisivat olla Liekkivarjon käpälissä. Siilensuru oli selvästi heitä ollut katsomassa. Mutta nyt kolli pöllähti itsekseen tuimasti tuhisten aukiolle linnunraato perässään ja pian koko pentutarha alkoi parkua ikävästi. Tuulentähti kohosi käpälilleen kannoltaan ja katseli huolestuneena kohti aukiolle palannutta Riitasointua, ja sitten Siilensurun pesää. Hän tahtoisi pitää nimitykset tänä iltana kaiken päätteeksi, mutta pennut olisi saatava ensin suojaan. Harmaa naaras loikkasi alas hieman jäseniään varoen ja syöksähti Siilensurun perään.

“En tiedä mitä teit pentutarhalla, mutta ehkä sinun olisi mentävä takaisin. Kuulostaa jotenkin siltä, että Liekkivarjon oma synnytys olisi käynnistynyt”, naaras naukui varovasti katsellen naaraan kehonkieltä. Parantaja varovasti heilautti häntäänsä sitten nyökäyttäen kuitenkin päätään vaitonaisena.

“Käyn katsomassa. Ehkä uudet pennut tuovat vielä lisää hyvää tähän päivään”, Siilensuru naukaisi, nappasi tarvitsevansa yrtit ja poistui Tuulentähden perästä. Hetken johtaja katseli naaraan perään, vilkaisten sitten kohti aukiolla makaavia ruumiita. Kylmänväristys kävi läpi hänen selkäpiin ja vihersilmäinen naaras lähti astelemaan lopulta kohti Riitasointua pienellä mättäällään.

“Kivijalka selvästi sai hommansa tehtyä?” hän naukaisi ensin hiljaa asettuen sitten istumaan toisen vierelle. “Tomusielu sai selvästi hieman nokkiinsa tuolla”, hän pohti heti perään hiljaa pikkusisartensa tulevaisuutta. Oliko Liekkivarjon ottaminen kansaan virhe? Jos heidän välilleen nyt syntyisi jokin riita. Liekkivarjolla olisi varmasti kuitenkin Unikkojuovankin pennut. Tulisiko heistä koskaan perhe? Kipu iski häneen yllättäen, ja Tuulentähti alkoi pohtia omia pentujaan. Olisiko heillä oikea rakastava perhe? Olisiko heistä mihinkään, kuten olisiko näistäkään pennuista?

//Masi, Wilma, Myrskyvaahtera
Usvapolku asteli takaisin leiriin Myrskysielun sekä Servaaliharhan kanssa. Naaras oli nähnyt Hiirenpolun unessaan, joka oli lopulta kertonut hänelle Myrskyvaahteran seuraavasta johtajasta, hän ei itse voisi pentujensa tähden johtaa kansaa yhtään sen enempää. Kipeät supistukset jo tuntuivat ahdistavan häntä päivä päivältä enemmän. Myrskysielu asteli takaisin pentujensa pariin ja Servaaliharha saapui Hiirenpolun kehon äärelle lyyhistyen taas olkapäistään alas surren menetettyä mestariaan. Usvapolku etsi katseellaan Huurrepeuraa, joka harmillisen näköisenä katseli kohti Orapihlajatassua. Naaras häntänsä heilautuksella yritti saada tyttärensä huomion, joka lopulta herätti sarvipäisen naaraan huomion ja tuo laukkasi emonsa rinnalle, kun kaksikko asteli kohti päällikön pesää.

“Minulle on sinulle hieman asiaa, joka tulee varmasti suurena yllätyksenä”, emo naukaisi lämmin sävy äänessään, ja räpäytti sinistä silmäpariaan kauniille tyttärelleen. Huurrepeuran silmät olivat uteliaan yllättyneet, ja hän vilkaisi vielä olkansa yli kohti oppilastaan.

“Mitä on tapahtunut?” hän naukaisi, kuin kuvitellen uuden sodan käyneen jossain lähimaastossa. Mutta todellisuus olisi erilainen. Usvapolku asettui istumaan päällikön pesän suulle katselemaan alas kohti kansaansa, ja sitten kohti Huurrepeuraa.

“Hiirenpolku ilmestyi minulle unessa. Hän kertoi minulle Kaiun ennustuksen Myrskyvaahteran tulevaisuudesta. Ja sinä liityt siihen”, hän naukaisi hiljaa yrittäen olla herättämättä vielä kansan huomiota suuremmin. “Huurrepeura, sinusta on määrä tulla seuraava Myrskyvaahteran johtaja minun jälkeeni”, naaras tokaisi lopulta ja räpäyttäen silmiään hän katseli Huurrepeuran yllättynyttä ilmettä. Tuon korvat painuivat hieman taakse ja tämän silmissä näkyi hieman pelkoa sekä epätietoisuutta. “Varmasti tämä on erittäin huono hetki erikoiselle tiedolle, mutta sinusta on määrä tulla seuraajani, vaikka Veritähden sota onkin ovella. Meillä on muut kansat tukenamme, ja tahdonkin alkaa levittämään sanaa Veritähden suunnitelmista mahdollisimman pian. Ehkä saamme Taivaanliekin, Aurinkotuulen sekä Usvajoen mukaan. Voimme myös yrittää Myrkkysuota, jos saamme sinne ketään uimaan kykenevää tai etsimään reitin jalkaisin”, hän mutisi ja Huurrepeura painoi käpälänsä emonsa käpälän päälle.

“Oletko täysin varma, että voin ottaa tällaisen vastuun? Orapihlajatassu on valmis soturiksi, mutta olenko minä muka tähän oikea kissa? Eikö Hiirenpolku voinut valita Myrskysielua?” Huurrepeuran kauniisti pään taakse kaareutuvat sarvet toivat hänen olemukseensa jonkinlaista taikuutta, sekä kauneutta yhä enemmän. Usvapolku pudisteli päätään.
“Hän tarkoitti sinua. Kuten sanoit Orapihlajatassu on valmis soturiksi, nimeän hänet Hiirenpolun seremonian päätteeksi, kuten Servaaliharhasta kansan oikea parantaja. Sitten kerron odottavani pentuja, ja Raadelmatähden kanssa yhteisellä päätöksellä nimeämme sinut sijaistavaksi johtajaksi”, Usvapolku vilkaisi vatsaansa ja Huurrepeuran silmät säkenöivät erilaisella innolla, kun hän ymmärsi odottavansa pikkusisaruksia.

“Mutta miten tulen onnistumaan? Eikö Myrskysielu tosiaan voi ottaa tätä itselleen, hän on sentään varajohtaja?” Usvapolku pudisteli päätään.

“Sinä pystyt tähän. Sinä ja te nuoret olette kuitenkin kansan tulevaisuus. On teidän tärkeää ottaa tassuihinne jo kansa ja laittaa se Veritähden jälkeen hyvään kuntoon. Olemme kokeneet vaikka ja mitä, mutta jos pian Veritähdelle saadaan osoitettua ettei koko ajan tarvitse kettuilla, ehkä saisimme vähemmän taisteluja tiellemme”, hän huokaisi pohtiessaan lumivyöryä sekä Veritähden ilkeitä juonia. “Sinusta tulee hyvä johtaja, varsinkin jos Hiirenpolkukin niin sanoo”, naaras naukaisi ja katsoi hymyillen kohti tytärtään. Huolestuneen oloisena nuori naaras nyökkäsi, veti syvään henkeä ja sitten kohensi ryhtinsä.

“Selvä, jos te kerran sanotte niin”, hän hymyili ja loikki sitten alas rinteeltä kohti sisariaan kertoakseen hiljaisuudessa erikoiset uutisensa. Usvapolku hetken katseli alas kohti kansaa, sitten kohoten käpälilleen ikävän supistuksen puristaessa vatsaansa.

“Myrskyvaahteran kissat, on aikamme suunnata katseemme kohti kaatuneita ystäviämme, ja surra heitä tänä kauniina yönä antaen heille rauhanomaisen matkan kohti Kaikua, sekä ikuisen elämän muistoissamme”, Usvapolku painoi päätään ja katseli surullisena Hiirenpolkua. “Tulemme viettämään yömme heidän vierellään surren ja aamulla haudaten heidät metsään, saadakseen rauhallisen levon kaukana kansan murheista. Mutta ennen kuin voimme siirtyä tähän, minulla on muutama nimitys asia edessä”, naaras huokaisi syvään ja kehotti kansaa saapumaan kuulemaan lähemmäs puhujankiveä.

“Hiirenpolun kuoltua, meidän on saatava kansallemme uusi parantaja, ja Servaalitassu oli jo niin pitkällä koulutuksessaan, että hänestä on aika tulla Myrskyvaahteran oikea parantaja. Hän on käynyt Kuulammella Huurrepeuran sekä muiden oppilaiden kanssa, ja ansainnut siellä parantajannimensä, sekä tittelinsä. Tästä päivästä alkaen, Servaaliharha on Myrskyvaahteran uusi parantaja!” Naaras naukaisi hurraten jo hänen nimeään, ja muut kansalaiset ryhtyivät tähän innoissaan juhlien uutta parantajaa. Hänestä tulisi varmasti hyvä seuraaja Hiirenpolulle.

“Seuraavaksi pyytäisin Orapihlajatassua sekä Helmentassua astumaan eteen. Helmentassu on osoittanut kykynsä saavuttuaan kansaan ennen isäänsä sekä sisartaan, ja on valmis ansaitsemaan soturinimensä käytyään Kuulammella Orapihlajatassun sekä Huurrepeuran kanssa. Pyydän esi-isiä kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Helmentassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä kansaa, jopa henkesi uhalla?” Usvapolku väräytti korviaan ja katseli ihaillen nuorta naarasta, joka oli löytänyt Utupöllöstä itselleen kumppanin.

“Lupaan!” naaras naukaisi hymyillen.

“Siinä tapauksessa, Kaiun voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Helmentassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Helmenapilana! Kaiku kunnioittaa sinun jaloutta sekä nopeutta, ja hyväksymme sinut Myrskyvaahteran täydeksi soturiksi!” Usvapolku laskeutui alemmas koskettamaan naaraan päätä kuten johtajat tekivät, ja kansa alkoi hurrata tämän uutta nimeä.

“Orapihlajatassu! Olet saavuttanut myös 12 kuun iän ja olet ehdottomasti valmis soturiksi kaiken tapahtuman myötä, olet osoittanut taitosi vahvuudessa sekä urheudessa, ja käytyäsi Kuulammella mestarisi on sitä mieltä, että olet valmis soturiksi. Astu eteen”, hän naukui nuorelle kollille, joka hyvi innoissaan näytti astelevan lähemmäs rintaansa röyhistäen.
“Pyydän esi-isiä kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Orapihlajatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä kansaa, jopa henkesi uhalla?” Usvapolku virnisti huvittuneen lämpimästi, ja räpäytti silmiään kollille.

“Lupaan!” Orapihlajatassu naukaisi vahvalla äänellään ja sai Huurrepeuran korvat värähtämään taaksepäin, ehkä tunteellisuudesta, tai ylpeydestä. Ken tietäisi.

“Siinä tapauksessa, Kaiun voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Orapihlajatassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Orapihlajakyntenä! Kaiku kunnioittaa sinun vahvuutta sekä suojelunhalua, ja hyväksymme sinut Myrskyvaahteran täydeksi soturiksi!” Usvapolku astui lähemmäs koskettaakseen tuoreen soturin päätä, ja tuon nuolaistua hänen olkaansa kansa alkoi huutamaan hänen nimeään, sitten molempien. Myös Servaaliharhan. Tämä hetki oli se, mikä toi Usvapolulle suurta lämpöä. Kansan yhteinen ilo sekä juhlinta. Mikä täydellinen hetki.

“Ilokseni tahdon vielä nimittää Myrskysielun oppilaaksi Mehiläistassun sekä Helmenapilalle heti oman oppilaan Pisamatassun koulutuksen loppuun viemisessä. Utupöllöstä tulee myös Hiekkatassun mestari”, naaras naukaisi ja katseli poikaansa iloisella hymyllä, uusien mestarien käydessä koskettamassa neniä oppilaidensa kanssa. Usvapolku lopulta vaimensi onnittelut hännän heilautuksella ja huokaisi.

“Vielä yksi asia. Hiirenpolku kertoi minun odottaneen pentuja ennen kuin hän poistui luotamme Kaiun riveihin. Ja päivät ovat vieneet minua vain lähemmäs synnytystä, enkä usko, että enää pitkään pystyisin johtamaan Raadelmatähden sijasta. Olemme siis tulleet päätökseen, että Huurrepeura olisi seuraava Myrskyvaahteran johtaja, kunnes Raadelmatähti palaa”, naaras naukui ja nyökäytti päätään kohti Huurrepeuraa. Nuori naaras hieman epävarmasti painoi päätään, mutta sai kuitenkin kannustavia huutoja, vaikka epävarmoja ilmeitä myös vanhemmilta. “Tahtoisin siirtyä pentutarhalle odottamaan pentuja, tunnen oloni hieman huonoksi, joten pyydän Huurrepeuraa ottamaan heti vastuun tehtävistäni. Häntä auttaa Myrskysielu, kuten hän auttoi minuakin”, Usvapolku nyökäytti päätään ja kansa supisi vielä kannustavina tai epäileväisinä esimerkiksi Raadelmatähden voinnista.

“Nyt sanomme hyvästit menetetyille kansatovereille, iloitsemme uusia alkuja, ja annamme tuoreiden soturien vahtia meitä tänä yönä. Huomenna, kansan asioista huolehtii Huurrepeura sekä Myrskysielu ja minä siirryn pentutarhalle odottamaan pentuja. Toivomme Raadelmatähden palautuvan pian, jotta voimme paremmin keksiä suunnitelmia Veritähden kukistamiseksi. Ottakaamme tästä hyvä ja rauhallinen yö, huolehtikaa toisistanne ja iloitkaa pienistä asioista. Olen erittäin ylpeä meistä kaikista”, naaras naukaisi ja siirtyi hiljaa Hiirenpolun vierelle, asettuen istumaan toisen vierelle maistellen tuon yrttien tuoksuista turkkia.

//Heli ? //

Tomusielu saapui lopulta pentutarhalle, kun Liekkivarjo oli juuri saanut kolme pentua nukkumaan vierelleen. Hänen vatsassaan kiemurteli ja hän tunsi kivuliaita polttoja pitkin kehoaan, selvästi kehon lämpötila oli myös kohonnut.
''Unikkojuovan ruumis oli aukiolla'', Tomusielun ääni värähteli. Liekkivarjo kohotti katseensa kumppaniinsa hiljaisena, yrittäen tulkita, että minkälaisella empatialla hänen pitäisi yrittää kohdata toisen tunne-elämää. Sillä hän ei ollut tuntenut Unikkojuovaa kohtaan muuta kuin katkeruutta, kateutta ja palavaa vihaa. ''Ovatko pentuni--?'', Tomusielu asteli lähemmäs ja henkäisi helpotuksesta, kun nämä Liekkivarjon vierellä kolme nukkuvaa pentua.
''Pentumme ovat kunnossa. Pyysin Siilensurua ilmoittamaan, että minä tarjouduin uudeksi emoksi Unikkojuovan ja sinun pennuillesi'', Liekkivarjo kehräsi, mutta juuri kun hän meinasi kurottautua koskettamaan Tomusielun kanssa kuonoja, soturi vetäytyikin vihainen ilme kasvoillaan kauemmas.
''Miksi sinä niin hänelle sanoit? Sinullahan on kohta omatkin pentusi ja yksi niistä onkin tainnut jo syntyä'', Tomusielu siristi silmiään Basilikapennulle. Liekkivarjo kiepsautti häntänsä kaikkien kolmen pennun ympärille suojelevasti toisen äkillistä mielialan vaihdosta vastaan.
''Unikkojuovaa ei ole, pennut tarvitsevat hyvät vanhemmat, joita me olemme. Sitä paitsi, nämä pennut joita minä odotan, ovat myös sinun pentujasi. Sinun ja meidän yhteisen tulevaisuutemme takia minä tähän kansaan saavuin'', Liekkivarjo murahti. Hänellä oli jo pienestä karvapallosta asti ollut todella huono kärsivällisyys ja lyhyt pinna, eikä hän pitänyt tällä hetkellä Tomusielun asenteesta yhtään.
''Minunko? Tiesin, että tulisit sotkemaan asioita. Olisit pysynyt Aurinkotuulessa johon sinä kuulut, pentujesi tai pentujemme kanssa! Minulla oli kaikki hyvin Unikkojuovan kanssa, synnytit sitten kenen tahansa pennut'', Tomusielu murisi ja mulkoili Liekkivarjoa.
Hetkeksi Liekkivarjon suuraottui äimistyksestä, kunnes verestävän punainen silmä alkoi kiilua kasvavasta raivosta.
''Häivy siitä arvostelemasta minua tai omia valintojasi! Ei ole minun vikani, että olet epäonnistunut kaikessa! Häivy minun ja pentujeni elämästä senkin itsekeskeinen sammakkoaivo'', Liekkivarjo huusi niin, että pennut heräsivät ja alkoivat maukua.
''Minä en pentujani sinulle jätä, ne eivät ole sinun!'', Tomusielu nopeasti kyyristyi nappaamaan toisen Unikkojuovan pennuista, jolloin Liekkivarjo raivoisasti ulvahtaen iski kynsillään Tomusielua kuonoon, ponkaisi takajaloillaan vauhtia ja syöksähti karvat taivasta tavoittelevasti pystyssä. Pentu kierähti Tomusielun otteista ja hurjistunut naaras paiskaisi Tomusielun pesän seinää päin, jääden sivuttain kollin ja pentujen väliin, kaikki karvat pystyssä ja suupielistä kuolaa valuen.
Tomusielu sähähti voimakkaasti takaisin ja pitkään he mulkoilivat toisiaan.
''Et merkinnyt minulle mitään. Et yhtään mitään'', Tomusielu lopulta tasapaksulla ja kylmällä äänellä sähähti.
'Ulos!'', Liekkivarjo syöksähti toista kohden, Tomusielun loikatessa nopeasti sivuun ja sännätessä pesästä ulos. Liekkivarjo potkaisi pesästä vihaisena ulos linnun raadon Tomusielun perään ja ulvoi vihaisena niin että pesä raikui.
Nopeasti kuitenkin vihainen ulvonta muuttui vaikeroinniksi ja ähkien Liekkivarjo vetäytyi pentujen viereiselle pedille, kun hänen synnytyksensä käynnistyi.

//Heli

Riitasointu nyökkäsi vaisusti Tuulentähdelle, kun tämä oli kehottanut häntä nimeämään muutaman soturin seuraamaan Kivijalan tekemistä aukiolla. Miten yksi kerrallaan tuleva päällikkö kantoi leiristä kaatuneita kansalaisiaan ulos ja tovin kuluttua aina palasi takaisin hakemaan uuden selkäänsä. Riitasointu kaiken viileytensä alla joutui puremaan hampaitaan yhteen, sekä suuttumuksesta, että murhenäytelmän seuraamisesta. Häneltä ei herunut minkäänlaista sympatiaa Taivaanliekkiä tai Kivijalkaa kohtaan, Taivaanliekki olisi nyt varmasti heidän vihollisensa, iankaikkisesti. Etenkin, kun se olisi vielä tulevaisuudessa Riitasoinnusta kiinni.
Varapäällikkö nimesi Okapisaran ja Kaskihaukan mukanaan saattamaan viimeisen kerran Kivijalan ulos leiristä ja reviiriltä, kun tämä kantoi viimeistä kissaa rajan ylitse. Riitasointu oli jo rajalle mentäessä valmistautunut naljailemaan, valmiina iskemään viiltävästi sanoillaan, mutta Kivijalka ei pysähtynyt enää puhumaan. Eikä pyytämään anteeksikaan. Kieltämättä anomista Riitasointu olisi mielellään vielä seurannut, muttei anteeksi koskaan toinen olisi saanutkaan.
Osittaisena pettymyksenä, Kivijalkaa vastaan tuli sotureita, jotka auttoivat päällikköään kantamaan viimeisen kissan takaisin kotiin. Kivijalka näytti tavallistakin väsyneemmältä ja kivimäisten kasvojensa puolesta paljon vanhemmalta, kokeneemmalta, mutta myös iäkkäältä. Hetken ajan Riitasointu mietti, voisiko nyt hyökätä ja kostaa vielä väsyneelle Kivijalalle sisarensa kuoleman, mutta tyytyi tuntemaan tuulen poskivilloissaan ja katselemaan ontuvaa harmaata päällikköä, joka kulki kansalaistensa perässä viimeisenä pois Usvajoesta.
''Nimeä Punakuutamo mukaasi vielä tovin kuluttua partio, joka saa tarkistaa tämän kohdan reviiristä matkansa aikana kahdesti. Ensimmäisenä aamulla Kaskihaukka, sinun nimeämäsi partio saa tulla tähän metsästämään ja vahvistamaan hajuamme. Emme halua, että edes ohitse juokseva hiiri kuvittelisi, että hajumme kuuluu sekoittua Taivaanliekin kanssa'', Riitasointu sylkäisi sanojensa päätteeksi halveksivasti ja kääntyi sitten kannoillaan vihainen kiilu silmissään, takaisin kohti leiriä.
Kaskihaukka ja Punakuutamo eivät puhuneet mitään paluumatkan aikana, seurasivat vain varapäällikköä leiriin ja menivät nimeämään ne kissat, jotka lähtisivät heidän mukanaan partioimaan.
Riitasointu puolestaan kiipesi kallion sammaleiselle mättäälle, ja jäi kuivunut veri yllään katselemaan aukiota. Silmät nopeasti siristyen, kun hän huomasi Siilensurun itkuisena poistuvan pentutarhalta kohti parantajienpesää.

//Nugea ei ole tavoitettu, jonka seurauksena muokkauksena Hiirenpolku ennusti unen kohdistuvan Huurrepeuraan //


Orapihlajatassu seurasi vaisusti istuutuen alas leirin tapahtumia. Vanhimmat valmistelivat Hiirenpolun valvojaisia ja hautajaisia varten toisen runnottua kehoa, soturit kunnostivat parhaansa mukaan pesiä ja Orapihlajatassu näki emonsa Heinäperhon hiljaisena sukimassa Aaveenkuiskeen ja Nevaleijonan pentuja. Orapihlajatassusta tuntui käsittömältä, ettei Nevaleijona olisi luonut suhteen Aaveenkuiskauksen kanssa, kun hänellä ja Heinäperholla oli ollut vaikeaa parisuhteessa. Siitä huolimatta, Aaveenkuiskeen kuoltua Synkkävarjon hyökkäyksessä, Heinäperho nyt istui surullisen Nevaleijonan vierellä ja näytti ottavan kaksikon pennut omikseen.
Orapihlajatassu höristi korviaan, kun kuuli Heinäperhon hiljaa kyselevän pentujen nimiä.
''Sinä voit päättää heille nimet'', Nevaleijonan särkynyt ääni vastasi ja tämä katseli maahan kahden pennun ohitse. Heinäperho ei värähtänytkään toisen kylmyyttä pentuja kohtaan, vaan katseli lämpimin silmin kaksikkoa.
''Sitten pentujen uutena emona nimeän heidät Kanttarellipennuksi.. ja Mutapennuksi'', naaras naukaisi.
Nevaleijona hieman värähti transsistaan ja yritti tavoitella emon lämpimiä Heinäperhon silmiä.
''Olisitko todella valmis rakentamaan kanssani perheen uudelleen ja toimimaan heidän emonaan, kaiken jälkeen?'', Nevaleijona kysyi. Orapihlajatassu kykeni kuuntelemaan kaksikkoa sanattomana, huulet yhteen muurautuneena, haluamatta reagoida. Haluten toisaalta Heinäperhon kieltäytyvän, mutta naaras nuolaisi pehmeästi Nevaleijonan poskea ja tarkensi sitten rakkauden täytteiset silmänsä Kanttarellipentuun ja Mutapentuun.
''Meidän pitää kertoa Raadelmatähdelle pentujemme nimet, kun hän palaa, jotta koko kansa tietää kutsua heitä heidän oikeilla nimillä'', Heinäperho kehräsi. Orapihlajatassu nielaisi epämukavasti ja seurasi katseellaan Usvapolkua.