//Masi
Belladonnanviilto antoi kissojen kerääntyä ympärilleen, kun viimein hiljaisuuden päätteeksi alkoi kissoja ilmestyä matkaltaan kohti kotia. Tumman harmaa naaras oli antanut heidän istua hiljaisuudessa kaksikon palattua leiriin, ja istui kaatuneita arvostaen Riitasoinnun vierellä. Kissojen joukossa kulki muun muassa Taivaanliekkiin saapunut Saarnihalla perheensä kanssa, ja Belladonnanviilto nyökkäsi tyytyväisenä toisen selviytymisestä ripeästi kollille. Isä nyökkäsi päällään tervehdyksen, sekä huomion osoituksen selviytymisestä, ennen kuin saattoi perheensä pentutarhalle, sitten liittyen muiden seuraan Riitasoinnun ympärille.

Soturitar istuskeli vaitonaisen ystävänsä rinnalla Riitasoinnun alkaessa puhua kansalleen, jotka kaikki varmasti huolestuneina sekä surullisina näkivät sodan jättämät vammat. Tuulentähden keho ympyrän keskellä aiheutti hiljaisuutta, mutta myös jonkinlaista rauhaa, sillä sota olisi voitettu. Riitasointu kertoi sodasta sekä lopulta, miten itse nousisi johtajaksi. Belladonnanviilto painoi päänsä hiljaisuudessa lähettäen kunnioittavat rukouksensa Tähtiklaanin kissoille, sitten vilkaisten Riitasointuun, joka viiksiään värisyttäen veti henkeä, ennen kuin naukui sanat Tähtiklaanin katseiden alla.

Tumma naaras ei toden teolla osannut odottaa Riitasoinnun sanoja, jotka valitsivat hänet Usvajoen uudeksi varajohtajaksi. Naaraan henki seisahtui kurkkuun ja hänen oli noustava käpälilleen, tuijottaen kissoja ympärillään, sekä Riitasointua.

“Oletko todella varma?” hän naukui hiljaa pudistellen päätään, sitten täyttäen keuhkonsa ilmalla ja pyöritteli päätään kissoja kohti, jotka hiljaa hurrasivat ainakin suurin osa hänen nimeään. “Tarkoitan, kiitos, Riitasointu”, tuo henkäisi vieläkään tajuamatta suurta asiaa, jota ei todella osannut odottaa. Soturitar oli ollut täysin sujut sen asian kanssa, että olisi täyspäiväinen Usvajoen soturi kaiken loputtua, mutta hän oli oikeastaan iloinen salaa sisältäpäin tästä kunniasta.

“Kiitos, Riitasointu, kiitos ystävät. En uskonut, että saisin tällaista kunniaa enää ja toden teolla tahdoin kuulua Usvajokeen kaiken jälkeen”, hän huokaisi ja katsoi sitten kohti ystäviään. “Myrkkysuota ei enää ole ja olen uskoutunut Usvajoen soturiksi, kuten toivon ystävienikin soluttautuvan. Jos tienne on muualle, ymmärrän sydämenne tarpeet, mutta minä kuulun tänne ja toivon että tekin”, naaras naukui ja painoi päätään. “Aion pitää huolen Usvajoesta kuten omasta perheestäni, ja te olette perheeni. Joten suojelen kotiani viimeisen hengen vetoon saakka”, naaras huokaisi ja katsoi vienosti hymyillen kohti Riitasointua. “Kiitos Riitasointu”, naaras vielä lisäsi ja istui sitten alas antaen pienten hurrausten hiljentyä hiljaiseen supinaan sekä lopulta hiljaisuuteen heidän suriessaan sekä hyvästellessä kaatuneet ystävänsä. Onni sekä lämpö alkoi levitä sinisilmäisen naaraan sisällä hänen istuessaan Riitasoinnun vierellä.

Tuulentähden hahmo lepäsi nyt vuorostaan aukiolla, tämän hahmo oltiin suittu ja aseteltu sen näköiseksi kuin kaikki olisi taas hyvin. Ihan kuin toinen vain nukkuisi kaikessa rauhassa. Riitasointu katseli ympärilleen, lisää kissoja saapui jatkuvasti leiriin. Kaikki klaanit olisivat pian koossa Taivaanliekin leirissä ja osalla oli korvat täysin pystyssä, epävarmuus, ahdistus ja pelko haisivat satunnaisesti eri puolilla aukiota, mutta sitäkin enemmän oli helpotusta ja voitonriemua ilmassa. Riitasointu ei tuntenut aihetta juhlaan, vaikka Veritähti oli voitettu. Hänellä oli vain syyllisyydentunne siitä, että Usvajoki oli lähtenyt sotaan. Varapäällikkö oli vielä tiennyt, että Tuulentähdellä oli enää viimeiset elämät käsillä ja silti he olivat lähteneet sotaan. Heillä olisi voinut olla vielä monia kuita aikaa elää yhdessö klaanin kanssa.

Naaras sulki silmänsä ja katseli murheellisena, kuinka Usvajoen kissoja saapui leiriin Kivitähden ja Kettutähden johdolla. Usvajoen kissat olivat uupuneita, kuten varmasti muutkin ja Riitasointu jätti hetkeksi Tuulentähden ruumiin muiden kaatuneiden tovereiden sekaan, mennäkseen puhumaan klaanilaisten kanssa. Kissojen kasvoilla loisti järkytys, kun he näkivät Tuulentähden elottoman hahmon aukiolla.
Riitasointu kutsui hiljaisesti klaaniaan koolle, jotta voisi puhutella näille. Hän ei seissyt ketään korkeammalla, mutta kissat kerääntyivät hänen ympärilleen kuuntelemaan, myös entiset Myrkkysuon kissat saapuivat kuin he olisivat kaikki olleet aiemmin yhtä kuin koskaan aiemmin ei olisikaan ollut kahta klaania.
''Tuulentähti kuoli Veritähden varapäällikön Pakkassäteen tappamana, pelottomana, mutta jo sodasta aiemmin pahasti loukkaantuneena suojellessaan muita. Marraskauhu yritti pelastaa hänet'', Riitasointu hiljeni, haluamatta kuulostaa katkeralta, vaikka hänestä tuntui, etteivät muut olleet tehneet tarpeeksi auttaakseen Tuulentähteä. Oliko hän itse tehnyt tarpeeksi? Hän oli itse olla kuolla Veritähden hampaissa ilman Belladonnaviiltoa, mutta hänen olisi pitänyt olla Tuulentähden tukena. Kuten Hyeenasydän oli ollut Kettutähden tukena. ''Hänen varapäällikkönään nousen johtamaan teitä. Ja ennen seuraavaa kuunnousua on nimettävä klaanillemme uusi varapäällikkö. Lausun nämä sanat Tähtiklaanin edessä, jotta he voivat kuulla ja hyväksyä valintani'', Riitasointu naukui ja veti hetkeksi niin syvään henkeä, että hänen viiksensä värisivät.
''Belladonnaviilto on Usvajoen uusi varapäällikkö'', Riitasointu korotti ääntään, saaden yllätyksekseen enemmän tyytyväisiä suosionosoituksia kuin vastustavaa murinaa. ''Belladonnaviilto osoitti minulle erityistä rohkeutta sodassa, hän kukisti Veritähden ja hän, jos kuka omaa sellaisia taitoja, joita me tulemme tarvitsemaan matkallamme uudelle reviirille. Missä se sitten ikinä onkaan ja mikä meitä ikinä odottaakaan, en halua jätättää varapäällikön valitsemista myöhemmälle, jotta klaanillamme on turvallinen jatkumo matkalla ja matkan jälkeen'', Riitasointu lopetti seremonian.
''Mikäli haluatte hyvästellä Tuulentähden ja muut kaatuneet ystävämme, voitte tulla valvojaisiin vierelleni. Mutta kuullaan ensin, mikäli Belladonnaviilto haluaa sanoa jotakin'', pieni arpinen naaras lopetti puheensa ja antoi vaisun katseensa kääntyä Belladonnaviiltoon. Vain hetkeä ennen Taivaanliekin leiriin saapumista Belladonnaviilto oli kertonut, ettei aikoisi enää perustaa Myrkkysuota, hän olisi valmis elämään Usvajoessa, jos saisi siihen suostumuksen uudelta päälliköltä. Ehkäpä RIitasointu ei olisi voinut suostumustaan ilmaista enää selvemmin.

//Masi
Belladonnanviilto oli hieman yllättynyt hiljaisen matkan päätteeksi Riitasoinnun avatessa suunsa. Tumma naaras antoi hiljaisuudelle tilaa toisen hiljaisen kysymyksen jälkeen ehkä syystäkin siksi, ettei tiennyt vastausta. Mitä olisi Myrkkysuosta enää jäljellä? Ja Usvajoesta oli tullut kuin toinen koti sen kuun jälkeen, kun Myrkkysuo olisi häädetty. Naaras ei edes tiennyt, paljonko hänellä olisi kissoja jäljellä uuteen Myrkkysuon perustamiseen, tai tahtoisiko kissat sitä.

Kaksikon astellessa eteenpäin Belladonnanviilto oli painanut päänsä pohtiessaan kysymystä, ja viimein mäen päällä hän huokaisi hiljaa.

“En usko, että Myrkkysuosta on enää uuteen nousuun. Jos se sopii sinulle sekä muulle kansalle, jäisin mielelläni Usvajokeen”, naaras hiljaa sanoen katsahti Riitasointuun vierellään, jonka huterat askelet olivat kantaneet Tuulentähden kehoa pitkälle. Pian he olisivat leirissä ja valmiina hautajaisiin, tarjoten Riitasoinnulle myös mahdollisuuden haavojen uudelleen paikkaamiseen. Belladonnanviilto katseli huolestunein silmin pientä naarasta ja toivoi, ettei toista haittaisi hänen jäämisensä kansaan. Se tuntui hänelle vaistomaisesti oikealta, kun hän vielä omasi myös Kaiun itselleen antamia elämiä, joista yksi veti häntä kohden vettä.

Ehkä Belladonnanviillon elämä tulisi jatkua vain tavallisena rivisotilaana ennen vanhimpiin siirtymistä, ellei kuolema häntä ota aiemmin. Naaras pohti Saarnihallan kehittymistä, ja oli ylpeä Paahdekobran pojasta, joka oli löytänyt itselleen kumppanin Usvajoesta, joka varmasti olisi kollille mieluinen elämän jatkamisen paikka. Siksi ehkä Belladonnanviilto haluaisikin jäädä Usvajokeen, kaiken kokemansa jälkeen ja hän tuntee osittaista vastuuntuntoa Usvajoen kehittämisen sekä sen suojelun puolesta. Kaiken sen jälkeen mitä Tuulentähti teki hänelle sekä hänen kissoilleen, tarjoten kodin ja suojaa, uskoi soturitar olevansa jäämässä sinne palauttaakseen kansalle kaiken, jonka oli heiltä saanutkin oman alamäkensä pohjalla.

Marraskauhu liittyi Kivitähden rinnalle kulkemaan kohti Usvajokea. Kivitähti huomasi jokseenkin jännittävänsä toisen klaanin väen tapaamista, etenkin kun täällä olisi paossa Myrskyvaahterankin väkeä ja molempien klaanien johtajat puuttuivat. Orapihlajakynsi juoksi heidät kiinni juuri ennen Usvajoen leiriin saapumista.
''Huurretähti lähetti minut, hän ajatteli, että Myrskyvaahteran Usvapolku ja pennut lähtisivät yhteistyössä helpommin meidän mukaamme, jos meiltäkin olisi joku edustamassa'', nuorena varapäälliköksi kohonnut kolli naukui ja Kivitähti nyökkäsi tälle hyväntahtoisesti. Se oli hyvä ajatus.

Ennen leiriin astumista Orapihlajakynsi näytti siltä, että tätä vaivasi jokin asia ja Kivitähti seisautti vielä partion kuullakseen toista.
''Mitä ajatuksia sinulla on? Onko jokin vialla?'', Kivitähti naukui ja kutsui Savuruoskan, sekä Kettutähden hännällään heidän luokseen.
''Mietin, että pitäisikö meidän mennä tarkistamaan Synkkävarjosta pentujen ja vanhinten tilanne? Tai oikeastaan Terätiikeri puhui siitä Korppisydämelle ja jäin miettimään, että ehkä Pakkassäde seuraajineen ei kiirehdi sinne, jos he ajattelevat, että me kostamme ja haluamme vuorostamme vallata heidän reviirinsä. Niin kuka auttaa leirin heikompia Synkkävarjossa?'', Orapihlajakynsi katseli hiljaisena tassujaan ja nosti sitten aran katseen Kettutähteen ja Kivitähteen. Kolli selvästi mietti, oliko hyvästä pohtia tällaista vihollisista.
''Se voi olla vaarallista, jos soturit ovatkin siellä ja ovat edelleen halukkaita taistelemaan'', Kivitähti vilkaisi epäilevästi Kettutähteä. ''Mutta asia olisi hyvä tarkistaa. Katsotaan Marraskauhun ja Basilikatassun kanssa missä kunnossa Usvajoen leirissä kissat ovat, ja sen jälkeen Marraskauhu lähtee Savuruoskan kanssa tarkastamaan tilannetta. Älkää menkö leiriin ollenkaan, jos siellä on sotureita, mutta jos siellä ei ole ketään, voimme olettaa heidät hylätyiksi ja Marraskauhun avulla voitte kertoa heille tilanteen, ja Savuruoskan turvin tarjota turvaa Taivaanliekistä ennen matkaa uudelle reviirille'', Kivitähti naukui ja heilautti sitten häntäänsä, että he menisivät nyt leiriin.

Leirissä odotusten vastaisesti heidät toivotettiin hurraa huudoin sisälle, kun kissat saapuivat leiriin. Marraskauhu lähti heti kiertämään Myrskyvaahteran pentuja, emoja ja Usvajoen vanhimpia läpi ammattitaitoisesti.
Kivitähti kuuli Kettutähden kehottavan Basilikatassua ottamaan kaikki tärkeimmät yrtit mukaan.
''Tuulentähti valitettavasti menehtyi taistelussa, mutta olemme voittaneet ja kukistaneet Veritähden, sekä tämän seuraajat. Riitasointu on Belladonnaviillon kanssa menossa Taivaanliekkiin Tuulentähden ruumiin kanssa, hänelle järjestetään hautajaiset luonamme Taivaanliekissä. Pyytäisin Riitasoinnun puolesta, että otatte kaiken tärkeimmän mukaanne ja lähdemme yhdessä matkaan. Meitä odottaa tulevaisuus kaukana tästä nykyisistä leiristä'', Kivitähti naukui kuuluvasti.
''Huurretähti voi hyvin, hän on viemässä Raadelmasiipeä Taivaanliekkiin, tämä loukkaantui pahasti. Tarvitseko pentujen kanssa apua?'', Orapihlajakynsi naukui Usvapolulle ja nuuhkaisi tämän pentuja kohden, jotka näyttivät tyytyväisiltä naaraan vatsaa vasten makoillen. Muutkin Myrskyvaahterasta paenneet pennut ja vanhimmat kerääntyivät heidän luokseen hieman epävarmoina, mutta liikuskelivat sen näköisenä, että eivät aikoneet väitellä vastaan.

Riitasointu raotti suutaan häätääkseen Belladonnaviillon pois, mutta sulki kuitenkin suunsa ja antoikin toisen jäädä hänen ja Tuulentähden seuraan. Korppisydämen partio oli valmiina lähtemään ja he kävivät kysymään Belladonnaviiltoa, sekä Riitasointua mukaansa, mutta silloin vielä Riitasointu ei ollut valmis lähtemään, ja hän kuuli Belladonnaviillon hiljaa kertovan Korppisydämelle, että he osasivat Taivaanliekin leiriin itsekin, että tulisivat pian perässä.

Lopulta kipu kehossa oli hellittänyt ja kylmyys oli vallannut Tuulentähden ruumiin, Riitasointu hiljaa nousi jaloilleen. Pieni naaras tökki kuonollaan Tuulentähteä ja yritti saada toisen selkäänsä. Belladonnaviilto kiirehti jaloilleen ja auttoi Riitasointua saamaan selkäänsä Tuulentähden. Kaksikko lähti hiljaisuudessa hitaasti kulkemaan ulos Myrskyvaahteran leiristä, Belladonnaviilto valmiina tukemaan Riitasointua askelmissa ja kantamaan Tuulentähteä.

Matka taittui kaksikolla hitaasti ja ennen kuin Riitasointu huomasikaan, hän nojasi Belladonnaviiltoa vasten, osittain sodassa saadut haavat aukesivat. Aamu aurinko oli saanut vesisateen hellittämään ja Riitasoinnun tumma turkki alkoi lämmetä auringossa, lihaksia poltti, mutta hän koki Tuulentähden kantamisen jonkinlaisena rituaalina hyvästellä tämän, eikä hän ollut valmis pyytämään Belladonnaviiltoa kantamaan päällikköä.

''Oletko jäämässä Usvajokeen kaiken tapahtuneen jälkeen vai aiotko saada Myrkkysuon uudelleen kasaan?'', Riitasointu kysyi, kun he hiljaa kävelivät ylämäkeä pitkin, kohti vuoria ja Taivaanliekkiä. Matkaa ei enää ollut paljoa jäljellä ja hän erottikin puiden varjoihin askeltavat Korppisydämen partion jäsenet, Revontulikukan partion haju oli voimakas aina säännöllisesti, josta Riitasointu päätteli, että pennut ja vanhimmat tarvitsivat satunnaisesti taukoja.

Marraskauhun korvat kohosivat Korppisydämen rinnalta, kun ystävällinen tuttu naaras oli tullut ensin juttelemaan hänelle, ennen kuin Kivitähti kutsui häntä nimeltä lähemmäs, ja jopa mukaan kansojen tehtäviin. Hämmentyneenä valkea kolli katsahti Korppisydämeen, joka rohkaisevasti nyökäytti päätään parantajan suuntaan, oranssin naaraan suunnatessa omiin tehtäviinsä. Kolli vääntäytyi hiljaa käpälilleen ja päätään painaen nyökäytti päätään Kivitähdelle, joka häntä oli puhutellut.

“Mielelläni Kivitähti, jos suonette”, hän vastasi kunnioittavasti itseään vanhemmalle kollille ja hitaasti lähestyi harmaan kollin luokse kerääntyvää pientä partiota. Partiossa oli mukana pieni oranssin valkea naaras, joka pelästyneenä pakeni kauemmas Marraskauhusta suuremman Kettutähden jalkojen taa piiloon. Kolli kurtisti hetkeksi kulmiaan pienen naaraan eleelle, kunnes haistoi toisen turkista parantajien yrttien tuoksut ja alkoi yhdistelemään paloja taistelusta; hänen yrittäessään pelastaa loukkaantunutta naarasta, toinen parantaja oli rynninyt häntä kohden aikeinaan pysäyttää Marraskauhun. Mutta tämä tönäisi toisen sivuun toivomatta keskeytystä, aiheuttaen kissan kaatumisen ja lopulta hän oli lyönyt päänsä ja kuollut tantereella. Kolli painoi korviaan muistaessaan pienemmän valkean hahmon katoavan toisen kissan jaloissa kauemmas tapahtuneesta, ehkä se oli tämä kissa? Ja nuorukainen muisti Marraskauhun.

Tietämättömänä kolli kuitenkin väisti ajatuksen ja päätti pysyä kaukana nuorukaisesta, kunnes tilanne tasaantuisi. Marraskauhu oli otettu Kivitähden tarjoamasta mahdollisuudesta, ja pienen keskustelun käytyään Korppisydämen kanssa kolli oli varma, että tahtoi jättää veljensä sekä sen elämän taakseen ja ryhtyä oikeaksi kansan parantajaksi. Ei vain Veritähden joukkion turvaajaksi, vaan oikeasti parantajaksi, tutkien enteitä ja tarjoten apua johtajalle. Se olisi hänen unelmansa nyt.

//Masi
Belladonnanviilto otti ripeitä askelia takaisin Riitasoinnun rinnalle ja asetti varovasti hännänpäänsä toisen käpälien viereen lohduttavana eleenä.

“Haluatko, että istumme täällä hetken hänen seurassaan? Jos pystyt, voit sitten kantaa hänet Taivaanliekkiin, tai voimme tehdä sen yhdessä”, tumman sinisilmäinen naaras naukui hiljaa ja painoi päätään alemmas nähdäkseen jotain Riitasoinnun katseesta. Riitasoinnun olisi surtava, Tuulentähden menetys oli hänelle todella iso asia, vaikkei sinisilmäinen naaras tietänytkään paljoa kaksikon oikeasta suhteesta. Mutta mitä soturitar tiesi olisi se, ettei hän voisi tätä jättää yksin. Vaikkei leiriin palaisikaan heidän oikea johtajansa tai täysin tuttu kissa, olisi se parempi kuin hätistää Riitasointua eteenpäin. Johtajat olisivat kuitenkin luotettuja hahmoja.

“Jos voitte, Kivitähti, pyytäisin teitä kertomaan tilanteen Usvajoen kissoille? Leirissä on emoja sekä vanhimpia, muutama soturi sekä nuorempi oppilas pitämässä leiriä kunnossa. Tahdon pysyä Riitasoinnun kanssa täällä hetken, hän tarvitsee sitä”, Belladonnanviilto katsahti varovasti naaraasta rinnallaan kohti Kivitähteä sekä Kettutähteä, joiden oli määrä lähteä heidän leiriinsä. Kettutähti ainakin nyökäytti päätään ystävällisesti hämähäkinseitti kääreet lavallaan sekä osittain toisella puolen kasvojaan, johon oli saanut ikävät viillot ylitse silmänsä. Naaras näytti oikealta soturilta, suurien haavojensa kera, ja sen ajattelu sai Belladonnanviillon karvat pystyyn hetkellisesti.

--

Soturittaren hännänpää liikahti Riitasoinnun käpälien juurelta kohti Tuulentähteä, ja varovasti sekä lempeällä eleellä entinen Myrkkysuon johtaja painoi päänsä, kun hännänpää laskeutui Tuulentähden lavalle. Hänen kehonsa oli niin rauhallinen sekä yhä ylpeä, vaikka veri olisikin seisahtunut, sekä naaras nyt katselisi heitä pilvien päältä.

Tumma naaras roikotti päätään hyvästelyn eleenä ja hiljaisuus alkoi pian kerääntyä kaksikon ympärille, kun muut kissat lähettyviltä lähtivät omiin tehtäviinsä. Vain he kaksi, sekä Tuulentähti istuisivat aukiolla, kunnes Riitasointu olisi valmis lähtemään eteenpäin yhdessä Tuulentähden kanssa.

//Heli//

''Taivaanliekki tarjoaa sellaisen mahdollisuuden mielellään, mutta matka reviirillemme on pitkä. Mukanamme on haavoittuneita, jokaisen päällikön täytyy käydä omassa leirissään ennen matkan aloittamista, jotta saamme leireissä olevat pennut ja vanhimmat mukaamme'', Kivitähti ynnäsi mietteliäänä.
''On turvallisempaa, ettei muut klaanit kulje yksinään meidän luoksemme asti'', Leopardinkukka naukui nopeasti, saaden Kivitähdelle vaisun pitkän tuijotuksen. Päällikkö alkoi väsyä nuoren naaraan päälle päsmäröintiin, vaikka tuolla olikin ajatusta asian suhteen.
''Ajattelisin, että jaamme meidän väkeämme johdattamaan edeltä klaaneja Taivaanliekin luokse. Revontulikukka, ota sinä vastuullesi tästä Myrskyvaahtera ja johdata heidät kotiin yhdessä Leopardinkukan ja Punatassun kanssa. Minä menen Kettutähden ja Hyeenasydämen kanssa hakemaan Usvajoen loput väestä, ja autamme heidät ennen pimeää Taivaanliekin leiriin'', Kivitähti ynnäsi ja vilkaisi sitten päätään kallistamalla Kettutähteä, että sopisiko asia hänelle. Kettutähti ei kuitenkaan vaikuttanut olevansa ajatuksesta pahoillaan, joten tällä suunnitelmalla voitaisiin mennä.
''Kaatuneita ystäviämme on paljon, meidän pitäisi pitää heille hautajaiset'', Riitasointu murahti hiljaisella äänellä, mutta pieni naaras ei irrottanutkaan katsettaan Tuulentähdestä.
''Ajattelinkin, että kaikki, jotka kynnelle kykenevät, kantavat omamme edeltä luoksemme. Pidetään heille hautajaiset Taivaanliekissä, lepäämme ja syömme, odotamme pöllöä, hoidamme toisemme kuntoon. Ne kissat, jotka ovat valmiita tähän tehtävään, kerääntykää Korppisydämen luokse, ja hänen johdollaan kuljette yhdessä Taivaanliekkiin kaatuneet mukananne'', Kivitähti heilautti häntäänsä varapäällikkönsä suuntaan.

Terätiikeri oli pahasti haavoittunut taistelussa, mutta oli saanut nopeasti apua parantajilta, ja kaiken rohdon alla, hän hivuttautui Tuulentähteä kohden, aikeenaan kantaa tämän Taivaanliekkiin ja liittyä Korppisydämen partioon. Terätiikeri tökkäsi varovasti päällikön käpälää, jotta saisi toisen nostettua selkäänsä, mutta Riitasointu kiepahti toisen puoleen ja iski salaman nopeasti toisen kauemmas Tuulentähden ruumiista.
''Sinä et häneen koske'', Riitasointu paljasteli kynsiään ja hampaitaan, hännän pörhistyessä suureksi, vaikka ääni oli kurkun haavojen takia käheä ja hiljainen. Terätiikeri vilkaisi kohti päälliköitä, mutta nyökkäsi vain vaisusti ja hivuttautui sitten Kanjonivuokon ruumiin luokse, jonka Kivitähti auttoi toisen selkään.
''Jokainen partio tarvitsee parantajia. Korppitassu ja Servaaliharha voivat lähteä Myrskyvaahteran mukana'', Kivitähti halusi pitää Korppitassun lähellä Revontulikukkaa ja Servaaliharhaan luottaisivat Myrskyvaahteran kissat parhaiten. Kivitähti katsahti murheellisena Basilikatassuun, jonka mestari oli myös kuollut. Sitten hän äkkäsi Korppisydämen luona olevan suuren kollin ja Kivitähti saikin ajatuksen. ''Marraskauhu! Jos haluat uuden elämän klaanien luota uudella reviirillä ja jättää kaiken taaksesi, tule mukaamme hakemaan Usvajoen väki. Tarvitsemme taitojasi matkalla enemmän kuin kenenkään kaunoja'', Kivitähti katseli toista jonkin aikaa sanojensa päätteeksi, räpäytti sitten silmiään ja katseli, miten kissat alkoivat liikuskella.
''Myrskyvaahteran pentuja on lähetetty pakoon Meriklaaniin, joten heitä löydämme myös sieltä'', Orapihlajakynsi lisäsi hiljaa, kun sotureita alkoi mennä kohti tyhjää pentutarhaa.
''Pidä huolta'', Kivitähti kuiskasi Revontulikukalle. Riitasoinnulla ei näyttänyt olevan aiettakaan lähteä hakemaan Usvajoen kissoja vaan tämä edelleen kyhjötti Tuulentähden ruumiin äärelle kyyristyneenä ja Kivitähti vilkaisi Belladonnaviiltoa odottavasti, että lähtisivätkö he hakemaan Usvajoen kissoja.

//Masi
Kettutähti kohotti korviaan yllättyneenä antaen kivun toisessa lonkassaan unohtua taka-alalle.

“Leopardinkukkahan syöksyi pesään antaen perhosten ryöpytä kurkustaan kertoessaan pöllöstä sekä uudesta kodista”, vanha naaras nyökäytti päätään nuorelle naaraalle, joka vaikka olikin ehkä epäarvostavasti saapunut silloin paikalle. Huurretähti ryhtyi nyökkäilemään samaan tahtiin ja näytti olevansa asian puolella.

“Ja Liekkivarjo sai samanlaisen viestin, ehkä kyseiseltä pöllöltä, Usvajoessa. Hän kertoi siitä minulle sekä Tuulentähdelle”, viimeisen sanan sanottuaan Belladonnanviillon ääni hiljeni kuin kuiskaukseksi, kun tämä katsahti Riitasointuun. Naaras oli murenemassa, vaikka hän ulkoapäin näyttikin kivimuurilta. Belladonnanviillon silmissä oli surullinen, mutta toivokas katse uutisen seurauksena.

“Ehkä meidän täytyy odottaa sitä pöllöä? Keräytyä yhteen ja valmistautua matkaan? Kenen maat ovat parhaiten säilyneet?” Kettutähti ehdotti ja katseli päälliköitä.

“En usko, että täällä meille olisi paljoa mitään jäljellä”, Huurretähti mutisi apeasti ja katseli veristä aukiota, sekä siellä makaavia haudattavia ystäviä.

“Ehkä Usvajoen ympäristö, mutta jos se on kauempana matkan teosta, ehkä jossain muualla on enemmän tilaa”, Belladonnanviilto pohti ja kysyvästi katseli Riitasointua. Naaras oli varapäällikkö, ja täten nyt päällikkö. Belladonnanviillon ei pitäisi tehdä päätöksiä toisen puolesta, vaikka naaras kärsikin pahasta shokista.

“Taivaanliekin nummilla on varmasti tilaa jokaiselle saada hieman rauhaa, ruokaa sekä vettä? Meidän lampemme, sekä puro saattaa tarjota meille turvallista vettä, ja ehkä myös yhteyden Tähtiklaaniin, jotta uudet parantajat, sekä päällikkö voivat kokeilla ottaa yhteyttä esi-isiin?” Revontulikukka ehdotti hiljaa ja katseli Kivitähteä pohtien.

“Aurinkotuulea ei enää ole eikä meillä ole enää mitään, minne palata. Leiri turmeltiin ja sekin on täynnä samanlaista verilöylyä. Mielelläni kuljen sinne, missä joku voi jakaa meille maata rauhoittua, hoitaa haavamme ja lähteä yhdessä kohti uutta, jos sellainen luvattu maa on jossain”, Kettutähden lavat lysähtivät ja hän katsahti pahoittelevasti Hyeenasydämeen sekä Punatassuun. Näiden vieressä istuva Leopardinkukka kuin loi heistä yhteisen syvällisen ystävyyspiirin. Se sai vienon hymyn nousemaan oranssin naaraan huulille.

Revontulikukka painoi päätään Kivitähden lapaa vasten katsellessaan ystäväänsä, joka makasi nyt elottomana heidän edessään, yhdessä muiden taistelussa kuolleiden kanssa. Oli suru menettää pitkäaikainen ystävä, joka olisi ollut osallisena Taivaanliekin matkassa, jo hyvin hyvin pitkään. Hän matkaa kuitenkin nyt turvassa Tähtiklaanissa, sekä voi sieltä tassuin auttaa Korppitassua, sekä Kivitähteä. Syvään huokaisten naaras antoi painonsa, lämpönsä jakautua Kivitähden kanssa, kunnes heidän takaansa kuului puheensorinaa ja kaksikko kääntyi kohti muita.

Korppisydän oli astellut jostain kauempaa takaisin kansojen luo ja näytti itsekin hieman taistelua käyneeltä. Tämän turkilla seikkaili naarmuja, joiden veri oli kuivunut kiinni turkkiin jättäen sen rohjoisen sekä sotkuisen näköisiksi. Oranssi naaras asteli hieman surkean näköisenä kohti kissoja, nyökäyttäen päätään tyytyväisenä voitosta Kivitähdelle sekä Revontulikukalle. Nähtyään kuitenkin Marraskauhun kauempana aukiolla, lähti oranssi entinen Synkkävarjon kissa kohti kissaa, jonka kanssa oli kasvanut jonkin aikaa. Ehkä Korppisydän saisi Marraskauhusta tietoja ulos, joita kansat voisivat hyödyntää. Ehkä Marraskauhu haluaisi jättää menneisyyden taakseen ja lähtisi kansojen kera uuteen kotiin.

Kivitähti loikki innoissaan Revontulikukan luokse, joka ilmestyi parantajien mukana ja suki toisen korvantaustoja. Miten helpottunut päällikkö oli nähdessään kumppaninsa voimissaan. Orapihlajakynsi oli törmätä Kivitähteen, kun Myrskyvaahteran nuori varapäällikkö oli huomannut paikoillaan makaavan Raadelmasiiven terävää kiveä vastan, pää verta vuotavana. Orapihlajakynsi naukui veljeään, Servaaliharhaa tulemaan kiireesti katsomaan Raadelmasiipeä, jonka kylki hiljaa kohosi, mutta tämä taisi olla tajuton. Soturit kantoivat kuolleita ystäviään aukiolle, jotta kaikki saisivat viedä mukanaan kotiinsa kaatuneet klaanitoverinsa.

Kivitähti pidätti hengitystä, kun hän huomasi Kanjonivuokon hahmon muiden joukossa, korvat hiljaa painuen alas, päällikkö laski käpälänsä hetkeksi parantajan tassun päälle ja vilkaisi murheellisena Korppitassua. Tällä oli vielä pitkä matka parantajaksi, Kanjonivuokon menetys oli shokki! Revontulikukka saattoi aistia hänen tuskansa, sillä istuutui Kivitähden viereen ja kaksikko toisiinsa nojaten hiljaa kiitti Kanjonivuokkoa kaikesta.
Samaan aikaan heidän takanaan Riitasointu istua nökötti karvat räjähtäneinä eri suuntaan ja tuijotti silmät suurina Tuulentähden elotonta ruumista. Riitasointu selvästi joutui taistelemaan omia kyyneleitään vastaan, päätteli Kivitähti toisen tärisevästä olemuksesta.

Leopardinkukka istuutui Punatassun toiselle puolelle niskaansa takajalalla rapsuttaen. Hän ei pitäisi Hyeenasydämestä kaikesta huolimatta, mutta Punatassu oli mainio veijari.
''Noh, onko Aurinkotuulen nyt aika palata kotiin?'', Hyeenasydän virnuili, vaikka hän koki ajatuksen haikeana, oli heillä ollut ihan mukavaa Taivaanliekin kanssa. Mutta koti olisi aina koti.
''Kotiin? Ettekö ole saaneet pöllön viestiä?'', Kivitähti keskeytti heidät hämmästyneenä. Leopardinkukka käänsi uteliaana katseensa muihin päälliköihin. Oliko kukaan muu saanut viestiä tai tietoa Feykiriltä?
''Ei ole enää kotia. Kaikki kuihtuu, vaikka Veritähti kuolisikin. On parempi aloittaa suunta kohti uutta'', Kivitähti patisti, mutta sai osittain hölmistyneitä katseita. Leopardinkukka vilkaisi murheellisena Kivitähteä, eikai he olleet ainoita, jotka ennustuksesta ja varoituksesta olivat kuulleet? Ehkä parantajat olivat nähneet sen näkynä Tähtiklaanilta?

//Masi
Belladonnanviillon poskea kosketti jokin lämmin, joka sai naaraan korvan värähtämään. Hengitys alkoi kulkea läpi hänen kehonsa ja viimein naaraan siniset silmät aukenivat, hitaasti, mutta täysin ammolleen. Hän veti uudelleen syvään henkeä ja ymmärsi olevansa taas hengissä. Viiltokynnen lämmin tuoksu leijui kaikkialla hänen ympärillään, kunnes se viimein tähtiturkkisen valon myötä hävisi sateeen joukkoon, joka viimein alkoi hieman hiipua.

Äkkiä Belladonnanviillon ympäristön täytti veren haju ja naaras tarkensi katsettaan, huomatessaan makaavansa metsän laidalla kauempana taistelukentästä kuin olisi muistellut. Hän huomasi suuren punaisen hahmon makaavan maassa, viikate maatessa tämän vieressä, kun se oli irrottanut otteensa suuren metsän legendan päästä. Riitasoinnun tuoksu, Usvajoen merkkituoksu sekä veri pyyhkivät hänen ylitseen, kun soturitar käänsi katsettaan naarasta kohden.

“Olet hengissä”, Belladonnanviilto huokaisi syvää kiitollisuuden tunnetta tuntiessaan, ymmärrettyään että toinen olisi selviytynyt. Hänen vammansa olivat vailla parantajaa ja Belladonnanviilto loikkasi jaloilleen tukemaan huteraa varajohtajaa, toivoen todella, että tämä selviytyisi. Kivitähti aukiolla hurrasi yhdessä muiden läsnä olevien kanssa; Huurretähti, Orapihlajakynsi, Kettutähti, Hyeenasydän, Raadelmasiipi ja muita kansojen sotureita, jotka olivat selviytyneet hengissä, eivätkä olleet paenneet, leireissä tai parantajien luona.

“Hakekaa parantajat! Äkkiä!” Naaras huusi yli hurrauksen toivoen, että Riitasoinnusta löytyisi vielä verta, eikä tämä vajoaisi tajuttomuuteen haavojensa seurauksena. “Taistelit hyvin”, Belladonnanviilto naukaisi ystävälleen, johon oli saanut tutustua Usvajoessa. “Anteeksi etten ollut paikalla aiemmin”, häntä jopa nolotti se, miten vähän verta hän oli saanut turkilleen, mutta ymmärsi elämän menetyksen väsymyksen jäsenissään. Kasvoissa oli polttava kynnenviilto, jonka olemassaolon oli naaras unohtanut auttaessaan muita sekä korvaa vihloi kohdasta, josta jotkut oksat selvästi olivat räjähdyksen takia katkaisseet siitä palan. Mutta ne olivat mitäänsanomattomia Riitasointuun tai muihin vakavasti loukkaantuneisiin verrattaen.

Belladonnanviilto asteli yhdessä usvajoen varajohtajan kanssa lähemmäs maahan kadonnut Veritähden kehoa, josta ei ollut enää tunnistettavissa kuin vanhaksi ja arpiseksi muuttunut kasa karvaa. Miten äkkiä elämän ja kirouksen poistuttua oli kolli kadonnut maailmasta. Se oli vihdoin ohi.

“Hienoa työtä”, Kettutähti asteli lähemmäs häntä ja nyökäytti päätään toiselle, itsekin verisenä taistosta Jaguaarinraivon kanssa. Huurretähti asteli lähemmäs Kivitähteä ja tarkasti, että hänen ystävänsä Orapihlajakynsi olisi kunnossa. Paikalta vain puuttui Tuulentähti, joka sai epämiellyttävän tunteen nousemaan esiin. Viimeksi soturitar oli nähnyt johtajan taistelemassa yhdessä Aamunleijonan kanssa, mutta nyt häntä ei näkynyt missään? Tumma naaras vain toivoi, että kaikki olisi hyvin.

Pian aukion laidalta juoksi esiin Korppitassu, Basilikatassu sekä Servaaliharha, ja sekin näky herätti naaraassa hieman pelkoa. Parantaja kollin korvat sekä silmät kohottautuivat yllätyksestä, kun valon ja räjähdyksen lähtökohta olisikin selvinnyt.

“Hän on kuollut”, Servaaliharha naukaisi ja Huurretähti nyökäytti päätään parantajalleen. “Kaiken sen jälkeen, hän on vihdoin kuollut”, parantaja mutisi hiljaa, mutta äkkiä otti tilanteesta katsauksen ja ymmärsi juoksevan soturin sanoista, että Riitasointua sekä muita vakavasti loukkaantuneita tulisi auttaa oitis.

“Korppitassu, ota yrttejä ja hämähäkinseittiä ja aloita hankalasti loukkaantuneista, osaat jo sen verran. Basilikatassulle ilmoittautuvat kaikki, joilla on pieniä vammoja, katkenneita kynsiä tai muuta!” Servaaliharha jakoi ohjeita äkkiä ja kissat alkoivat järjestäytyä tehden tilaa vakavasti loukkaantuneiden ympärille tarjoten kollille tilaa. Pari soturia juoksi vielä kauempaa takaisin tuoden yrttejä ja lopulta pieni partio kantoi lavoillaan Tuulentähteä ja Kanjonivuokkoa. Belladonnanviillon kurkkua kuristi oitis ja hänen teki mieli ulvoa, mutta puri kieltään ja painoi vain korvansa päätään vasten. Eihän hän vain? Oli käännettävä pää pois päin.

Savuruoskan vaalea keho lähti loikkimaan kohti Punatassua, mutta kolli väisti emonsa aikeet tulla tukemaan ja hakemaan turvaa. Savuruoskan olemus huomattavasti lässähti ja hänen katseensa osui myös Tuulentähden kehoon. Ehkä naaras ymmärsi, mitä oli tapahtunut. Saamistaan vammoista huolimatta Punatassu asteli mitään sanomatta Hyeenasydämen vierelle ja istuutui alas katsellen Veritähden kehoa keskellä aukiota sanaa sanomatta.

Marraskauhun väsynyt keho vääntäytyi viimein kaikkien jälkeen aukiolle ja se jäi selvästi kauemmas istumaan, väsyneen oloisena laskeutui makuulle ja huokaili syvään. Kollin katse osui Veritähteen, mutta hän käänsi sen äkkiä pois ymmärtäen kirouksen haihtumisen syyn äkkiä. Hänellä ei ollut uskoa eikä toivoa löytää veljensä taikka muu Synkkävarjon joukkio, vaan hän jäisi tänne ja lopulta voisi ehkä auttaa.

“Eikö hän ollut Synkkävarjon kissa?” Belladonnanviilto naukaisi hiljaa Servaaliharhalle, joka hoiti Riitasointua hänen vieressään.

“Hän suojeli meitä. Pakkassäde tappoi Tuulentähde sekä Kanjonivuokon, mutta Marraskauhu ajoi Pakkassäteen matkoihinsa. Ehkä hän lopulta valitsi puolensa”, kolli tokaisi hiljaa ja ripeästi työn tohinasta, jatkaen haavojen sitomista.

Jaguaarinraivo oli painanut lopulta taistelun uuvuttaman Kettutähden maahan, kuullen takaansa Hyeenasydämen epätoivoisesti kutsuvan päällikköään nimeltä, mutta jääden toisen suuremman soturin painon alle. Jaguaarinraivon kasvoille kohosi kerrassaan voitonriemuinen virne, kun hän katseli Kettutähden verta vuotavia kasvoja, ja hän kohotti tassunsa vasten taivasta tehdäkseen tästä lopun. Minkälainen kunnia häntä odottaisikaan, kun hän saisi olla se, joka tappoi Kettutähden?

Aukion täytti kivulias karjahdus, sekä valo ja maa vyörysi täristen jostakin Jaguaarinraivon takaa, lennättäen tämän Kettutähden ohitse kumoon. Jaguaarinraivo ehti nähdä tomun laskeuduttua Veritähden liikkumattoman hahmon maassa, viikatteen kärki törröttäen päässään. Soturi kampesi heti itsensä jaloilleen ja juoksi päällikkönsä luokse, kauempana makasi kyljellään Belladonnaviilto, Kivitähti, Raadelmasiipi ja Riitasointu. Jaguaarinraivo tuijotti viikatettaan, mikä voima siinä olikaan? Hän seurasi suuraollaan äimistyksessä Belladonnaviillon hahmoa ja mitä pidempään hän katsoi, hitaasti hän saattoi erottaa tähtiturkkisia kissoja toisen vierellä. Tähtiklaanin kissojen varjomaisia mutta kimaltavia hahmoja seisoskeli hurraamassa Veritähdenkin ruumiin luona, mutta ääntä ei kuulunut tähtiturkkisten kissojen suista, vaikka suut avautuivat.

Veritähden viikset väreilivät hiljaa, kun tuon karhea ja pihisevä hengityksensä vielä kuului kurkusta. Jaguaarinraivon tassujen juuressa hän seurasi, miten Veritähden punertava turkki alkoi muodostua täyteen haavoja, kuinka suuri koko kuihtui ja kutistui, minkälainen vanha raato jäi harmaantuneella turkilla makaamaan. Kaikki nämä kuut saadut haavat, olivat nyt tuoreita, kaikki ne kirouksen paikkaamat haavat räjähtivät auki. Ennen kuin soturi edes ymmärsi, Veritähden hengitys oli katkennut ja tämä oli täysin eloton, vailla viimeisiä sanoja.

Samaisella hetkellä Jaguaarinraivon rintaa alkoi polttaa, se salpasi hengityksen hetkeksi ja kolli joutui vääntäytymään alas, pidellen rintaansa. Hän oli oksentaa kivusta. Suu vaahdossa, kipu yllättäen helpotti ja arpi rinnassa oli haihtunut, Jaguaarinraivo tunsi voimakasta uupumasta, niin kuin ei olisi nukkunut milloinkaan, niin kuin olisi taistellut monen kissan edestä. Hän putosi maahan vatsalleen epäuskoisena ja väsyneenä, katsahtaen häntä kohti rynnistävään Kettutähteen, joka paljasti kyntensä ja iski todella kivuliaasti häntä ensin kasvoille, sen jälkeen rintakehälle, kaataen nuoren ja vantteran kollin vuorostaan nyt selälleen. Jaguaarinraivo yritti kohottaa käpäläänsä torjuakseen uuden iskun Kettutähdeltä, mutta hänen tärisevät ja kipeät lihaksensa saivat hänen liikkeistään hitaita. Jaguaainraivo lennähti sivuun, saaden uuden haavan selkäänsä.

''Veritähti on kuollut!'', Kivitähti pian ulvahti, toivuttuaan voimakkaasti iskusta. ''Belladonnaviilto tappoi Veritähden, Veritähti on kuollut!'', Kivitähti hurrasi. Jaguaarinraivo ei ollut uskoa, että hän oli yltä päältä kivuissaan ja veressään, ja horjuvasti usvaisin silmin uupumuksesta hän otti vaisun askeleen taaksepäin. Mitä oli tapahtunut?
''Synkkävarjo, vetäytykää taistelusta!'', Jaguaarinraivo karjaisi, sihahtaen hiljaa Kettutähdelle, joka uhkaavasti hyökkäsi kohti, mutta kuultuaan käskyn perääntyä, tuo näytti hetken painivan soturilain ja kostonhimonsa kanssa. Jaguaarinraivo ei koskaan olisi halunnut paeta taistelua, mutta kirous oli haihtunut ja Veritähti oli kuollut, mitä toivoa heillä enää olisi, kun muut klaanit taistelivat rintarinnan ja heitä olisi paljon enemmän? Yksi kirouksen saanut kissa oli kuitenkin vastannut monta kymmentä kissaa.
Synkkävarjon kissoja alkoi puolin ja toisin paeta Jaguaarinraivon ohitse, vaikkei heitä montaa ollutkaan.

''Belladonnaviilto?'', Riitasoinnun karhea ääni kähisi, kun toinen kurottui nuuskimaan Belladonnaviillon hahmoa. Riitasoinnun kurkku oli suurien hampaan jälkien reikiinnyttämä ja ääni oli enää hentoa, mutta katkerasti Jaguaarinraivo ajatteli, että tuo jäisi henkiin.
Jaguaarinraivo ei ehtinyt jäädä etsimään aukiolta Pakkassädettä tai Marraskauhua, kun Hyeenasydän hyökkäsi Kettutähden takaa ja iski tätä nenälle.
''Häipykää!'', Hyeenasydän murisi.

Kun Jaguaarinraivo juoksi jäljelle jääneiden Synkkävarjon kissojen kanssa pakoon metsään, hän kuuli takaansa kissojen voitonriemuista mouruntaa. Ne juhlivat, että Veritähti oli kuollut.

Pakkassäde syöksyi ohi puskien ja juurakoiden tähdättyään katseensa maassa makaavaan heikkoon johtajaan, jonka henki olisi nyt viimeisen kerran pelissä. Intohimo, verenpauhu sekä sen makeus suupielissään Pakkassäde asettui loikkaan, painoi käpälänsä vatsansa alle ja kaiken sen kirouksen tuoman voiman avulla hän syöksyi niin lujaa, kun käpälistään pääsi ylitse aukio, loikki juurakoiden ohi ja iskeytyi pienelle aukiolle niin lujaa, että kissojen päät hädin tuskin ehtivät kääntyä, saatikka kynsiä nostaa.

Pakkassäde syöksyi kynnet esillä, hampaat irvessä ja turkoosit silmät verenhimosta kirkkaina kohti Tuulentähteä, tämän kaulaa sekä rintaa. Hän iskeytyi hampaillaan kiinni toisen kaulaan, vetäen naaraan heikon kehon mukanaan ja iskien tuon täydellä painolla vasten puunrunkoa, joka makasi maassa sateiden kaatamana. Pakkassäteen takaa kuului kauhistuneita huutoja sekä sihinää, mutta kynnet sekä hampaat upposivat liian helposti heikkoon kaulavaltimoon, kynsien repiessä nahkaa sekä verta pitkin toisen rintaa. Kaikki katosi hänen ympärillään, kun verta purskahti hänen kasvoilleen, kynnet upposivat velttoon nahkaan ja pelästyneet kirkaisut täyttivät ilmaa. Kuin nauru olisi kantautunut läpi kireän sateen, salama iski jossain kaukana ja Pakkassäde lopulta kääntyi velton Tuulentähden ruumiin yltä takaisin päin kohti parantajia, joiden takana nuoret parantajaoppilaat yrittivät piiloutua.

“Onko kukaan teistä yhtä tärkeä tapettavakseni?” hän nauroi verenhimoisena maistellessaan pisaroita suupielistään, samalla kun viiksikarvoista tippui sadeveden puhdistamaa verta. Kirkkaat silmät hyppivät kissasta toiseen, jotka pelokkaina astelivat taaksepäin yrittäessään miettiä seuraavaa pakosuunnitelmaansa. Paikalleen jäätynyt nuori punainen kolli sai Pakkassäteen huomion itseensä ja hän äkkiä teki päätöksensä, syöksähtäen kynnet edellä kohti itseään pienempää kollia. Ennen kuin naaraan kynnet osuivat tähän, häntä itseään vain hieman pienempi naaras oli loikannut kollin eteen iskien kyntensä Pakkassäteen poskeen heidän sitten kieriessä törmäyksen voimasta kohti aukion pensaita.

Pakkassäde iski armottomasti hampaitaan ruskeaan turkkiin, joka vaivalloisesti yritti taistella takaisin. Kanjonivuokon taistelutaidot eivät voineet mitään kokeneelle kenraalille, joka iski uusia teräviä, verta vuotavia haavoja pitkin tuon kylkeä sekä turkkia. Kanjonivuokko ei voinut kuin raapia toisen korvia, iskeä armottomasti poskipäihin sekä rintaan, jättämättä kuitenkaan mitään jälkeä.

“Painuisitte kaikki helvettiin!” Kanjonivuokko ärisi ja iski hampaansa niin lujaa Pakkassäteen poskeen kuin vain koskaan pystyi, mutta sai vastaukseksi vain alistavaa naurua.
“Luulette olevanne niin vahvoja”, Pakkassäde mourusi ja iski sitten kyntensä lujaa Kanjonivuokon kylkeen, heittäen naaraan sen voimasta sivummalle. Punainen naaras salamana oli parantajan vieressä ja vasta potkaisuista huolimatta Kaamosklaanin varajohtaja sai hampaansa iskettyä Kanjonivuokon vatsaan, joka aiheutta suurempaa harmia tämän turkkiin, lihaan sekä koko kehoon, kuin toisen malttamattomat potkut koskaan voisivat edes pentua vahingoittaa.

Yllättäen Pakkassäteen verenhimoisen mylläkän keskeytti kova, vauhdikas tönäisy hänen kylkeensä, joka sai naaraan lentämään monen ketunmitan päähän Kanjonivuokosta.

“Voisit lopettaa tuon verenhimoisen ketun käyttäytymisen ja hoitaisit vain tehtäväsi kuten oli pyydetty!” Marraskauhun vihainen ääni huusi Kanjonivuokon viereltä, joka hetki hetkeltä oli valumassa kuiviin suuresta haavastaan vatsassa.

Marraskauhun katse kävi heikossa kissassa, jonka voisi viimeistellä Veritähden nimeen, mutta mitä Pakkassäde oli saanut aikaan, sai Marraskauhun voimaan pahoin.

//Kuollut Tuulentähti, Kanjonivuokko kuolee vammoihin

Kolli oli seurannut Tuulentähteä ja tämän partiota sivummalle tavoitteenaan etsiä heidät käpäliinsä, sekä viimeistellä. Mutta hetki, jonka Marraskauhu oli nähnyt kauempaa, oli rikkonut jotain hänen sisällään, ja kolli ei kyennyt tuomaan itseään esiin piilostaan aukion reunalta. Vasta kun hän oli pohtimassa lähtöään, ehkä kertoen Jaguaarinraivolle olevansa hukannut partion, hän oli huomannut Pakkassäteen lähestyvän kissoja. Se herätti jonkinlaisen suojelunvaiston, ehkä myös vaistojenvastaisen hädän olla poistumatta paikalta. Hän oli parantaja, vaikka parantaja synkkää puolen metsää, oli hänessä se silti jotain rikkonut saada ensin nähdä perhekohtaaminen, jonka jälkeen armoton soturi oli tappanut kaksi kissaa silmän räpäyksessä.

Marraskauhu ei tahtonut elää niin, se aiheutti suurempaa surua nähdä näiden kissojen kärsivän, kuin se miten Sakaalikuun toiminta sai kissat jatkamaan kuolemaansa Marraskauhun ympärillä. Siinä ei ollut mitään järkeä, eikä Marraskauhu halunnut olla osa sitä. Joten hän asettui suojelevaisesti heikon naaraan eteen ja laski päänsä valmiina hyökkäykseen kohti Pakkassädettä, joka alkoi nauraa ilkikurisesti, sekä hämmentyneenä.

“Sinä, suojelet heitä nyt?” naaras mourusi ja viskasi häntäänsä piiskan lailla takanaan. “Voi miten iloisesti voin kertoa uutisesta Veritähdelle”, naaras yllytti, siristi silmänsä viiruiksi ja lähti syöksyyn kohti Marraskauhua.

Kolli oli saanut taistelukoulutusta, mutta ei se vetäisi vertojaan Pakkassäteen käymälle sodankäynnille. Heidän molempien rinnassa paloi Veritähden kirous, miten se toimisi heidän kahdenkeskisessä taistossansa? Marraskauhu ponnisti vauhtia jaloillaan ja painoi itsensä lähemmäs maata, antaen Pakkassäteen syöksähti ylitseen ja ponkaisi saman tien jaloilleen korkealle, saaden naaraan lentämään ilman halki. Kirouksen tuomalla vahvuudella Marraskauhu polkaisi takajaloillaan vauhtiaan ja hyökkäsi ilman halki kohti Pakkassäteen vatsaa, joka oli lentämässä ilman halki kohti aukion toista reunaa. Naaraan kynnet ottivat osumaa kollin korviin, mutta hän veti toisen oman voimansa alle ilmalennon jälkeen saaden ilman karkaamaan selvästi toisen keuhkoista. Parantaja iski hampaansa Pakkassäteen leukaan ja yritti pitää toista paikoillaan maassa, mutta tämän potkut tekivät kipeää, vaikkeivat jälkiä jättäneet Marraskauhun vatsaan. Pian Pakkassäde sai Marraskauhun osittain pois päältään ja kiepautti itsensä vapaaksi, iskien täydellä voimalla kollin rintaa vasten, saaden tämän kohoamaan kahdelle käpälälle. Kaksikko jakeli painavia, viheliäitä iskuja toisilleen pitkin korvia, leukoja sekä rintaa, saaden lentämään ilmaa sekä korvan palasia. Mutta verta ei näkynyt. Kuten kirouksen oli tarkoitus heitä suojellakin.
--
Kun kaksikko oli paininut väsymykseen sateen voimasta aukiolla, jostain kaukaa kuului suuri pamahdus. Valo levisi pitkin aukiota, pitkin metsää ja lopulta salama iski toisaalta, aiheuttaen suuren järähdyksen ympäristössä. Kissat painautuivat maahan, ja samaan aikaan Pakkassäteen sekä Marraskauhun rintaa alkoi polttaa, kärähtäneen haju levisi ilmaan ja kaksikko katseli hätääntyneenä omia rintojaan.
Pakkassäteen karva alkoi haihtua arven ympäriltä ja tämän käpälistä puuttui selvästi karvaa. Marraskauhu kipeänä haukkoi henkeään, mutta ymmärsi, miltä kipu tuntui. >Se kirous!< hän ärähti itselleen mielessään, ja yllättyneen Pakkassäteen heikkouden hän otti äkkiä omiin kynsiinsä. Marraskauhu heittäytyi henkeään haukkoen kohti Pakkassädettä, iski tämän poskeen syvän arven ja kaatoi naaraan aukiolle.

Pelästyneen varajohtajan kauhistuneet huudahdukset lensivät ilmaan, kun Marraskauhun valkeille kasvoille purskahti verta. Pakkassäteen rintaan oli avautunut pieni verta vuotava purema, jonka veri oli värjännyt parantajan kasvot. Hän jatkoi iskujen jakoa pitkin naaraan korvia, joka vain hätääntyneenä, pelokkaana sekä selvästi uupuneena ei kyennyt taistelemaan nuorempaa sotilasta vastaan. Pakkassäteen potkut tuntuivat suurempina kivun iskuina pitkin Marraskauhun vatsaa ja tämän oli lopulta loikattava pois varajohtaja yltä.

“Jos tämä on sitä mitä kuvittelen, uskon, että sinun on parasta poistua”, Marraskauhu sähisi vihaisena pörhistäen sateen tallomia karvojaan kaksinkertaiseksi uhaten Pakkassädettä uudella taistelulla. Tuon kirkkaan turkooseista silmistä oli nyt kadonnut verenhimo, ja käpäliään katsoen kauhistuneena naaras vilkuili ympärilleen, ennen kuin pötki pitkälle pakoon jättäen pensaikot heilumaan taakseen. Uupuneena Marraskauhun oli lysähdettävä mutaan, antaen sen värjätä aluskarvansa, uppoutuen täysin kohtaloon, jonka olisi itselleen tarjonnut.