//Masi
Usvapolku kehräsi hyvänoloisena maatessaan makuualustalla Raadelmasiipi vierellään. Tämä hetki, oli niin taianomainen, kuten kolli sen sanoiksi kuvasikin erinomaisesti. Pennut, olivat aina niin täydellinen kokemus; pieniä, täydellisiä ja upeita olentoja. Millaisia rakkaita pentuja he olivatkaan saaneet itselleen. Usvapolun siniset silmät säihkyivät avautuessaan kohti Raadelmasiipeä, joka asettui makaamaan häntä vastapäätä, suojaten pentuja vanhempien välissä. Nimiä hän ei ollut ehtinyt kyllä miettimään. Niin nopea, niin upea sekä täydellinen hetki. Naaras pudisti rauhallisesti päätään nuolaisten sitten tyttärensä otsaa, joka sai pienen naaraa miukumaan.

“Ehkä tämä kaunis nuorukainen, voisi olla Hiutalepentu? Hieman kuin muistuttaen ajastamme jumissa pesässä”, naaras hymähti humoristisesti ja katsahti kolliin, mitä mieltä hän olisi ideasta. “Tämä rohkea kolli näyttää hieman Karhupennulta. Ehkä hänestä kasvaa hurja soturi”, tuo naukui ja katseli kolmikkoa rakastavin silmin. “Mitä sinä mietit?” naaras tahtoi kysyä ja odottaa rauhallisesti myös rakkaan kumppaninsa ideoita. Molemmat olisivat yhtä tärkeitä, ja naaras tahtoo pennuille nimet, jotka sopivat myös itse entiselle johtajalle.

“Uskon, että leiri pysyy kunnossa hetken, että ehdimme nauttia ajastamme täällä”, tuo vielä kehräsi ja painoi häntänsä Raadelmasiiven poskea vasten, katsellen syvälle kollin silmiin. Mikä rakkaus tuosta löytyikään, mikä ihailevainen kolli hän olisikaan, kun vain pääsisi läpi kylmän kuoren. Raadelmasiipi olisi varmasti rakastava isä pennuille, vaikka ajankohta olisikin ollut huono. Ehkä se toisi lisää raivoa sekä voimaa kollin taistelutahtoon; kunhan hän ei vain tapattaisi itseään tulevassa taistossa.

Servaaliharha oli asettunut pesäänsä synnytyksen päätteeksi, pessen itsensä ja järjestäen yrttivaraston viimeisteltyyn kuntoon. Huoli tulevasta sodasta oli kipeä pala rinnassa, ja kolli vain mietti millaisella varastolla siihen pitäisikään varustautua. Se olisi aivan pian, eivätkä kaikki yrtit vielä näinkään pitkällä viherkorvaa olisi kasvaneet. Hän huokaisi hiljaa, paineli mieleensä yrttikolot, jotka olisivat tyhjillään ja poistui pesästä leirin hälinään. Huurretähti oli hävinnyt ja Orapihlajakynnen tuoksu oli myös mieto. Raadelmasiipi oli ollut ulkona aiemmin, joten varmasti johtajalla oli ollut jotain mielessä, mitä tehdä.

Kolli silmäili leirissä piileviä kissoja ja lähestyi lopulta kauniin valkeaa naarasta.

“Lumivuokko, ehditkö tulemaan kanssani keräämään yrttejä?” kolli kysyi soturittarelta ystävälliseen sävyyn tutkaillen tuon katsetta. Naaras nuolaisi rintaansa pari kertaa hämmentyneenä, nyökäyttäen sitten päätään.

“Totta kai, minne haluaisit mennä?” hän nousi jaloilleen ja lähti askeltamaan parantajan kanssa ulos leiristä. Sitä Servaaliharha ei tiennyt. Hän oli käynyt Hiirenpolun kanssa läpi kaikki maailman yrtit ja yrittänyt niitä löytääkin, mutta kaikkia ei ollut aina löydettävissä. Se oli harmillista.
“Voimme aloittaa järven rannasta. Tiedän mitä tarvitsen, mutta en tiedä onko niitä vielä kaikkia saatavilla. Ja jos vain löydät, nappaa kaikki hämähäkinseitti matkaan”, suurikorvainen kolli naukaisi naaraalle ja yhdessä ja kiristivät tahtia juoksuun, kunnes he saapuivat järven rantaan.

Servaaliharha oli kuvitellut veden tuoksuvan raikkaalta sekä sen hohtavan himmeästi laskevan auringon valossa. Mutta jokin tuntui katalalta rantahiekassa seistessä. Myös Lumivuokko tuntui nyrpistävän nenäänsä tuoksulle.
“Ei ole normaalia, eihän?” naaras tokaisi hiljaa katsellessaan ympärilleen, kun lähes autionhiljainen järvenranta tuntui kuin otokselta jostain epäilyttävästä kauhumaailmasta. Servaaliharha pudisti päätään ja lähti astelemaan pitkin hietikkoa etsien pienen vihertävän pusikon, josta alkaisi etsimään yrttejään. Ruoho tuntui ihan hyvältä käpälissä ja yrttien varret näyttivät olevan ihan hyvässä kunnossa, mutta vesi ei näyttänyt eikä haissut hyvältä. Ehkä se oli ilmasto sen ympärillä, olisiko kaksijalat jättäneet jotain ällöttävää luontoon lähtiessään, vai oliko jotain pahempaa tapahtumassa?

“Kerään nämä täältä, etsi sinä hieman kauempaa metsänrajasta hämähäkinseittiä. Ota niin paljon häntääsi sekä joihinkin oksiin mukaan, mitä vain saat!” kolli ohjeista naarasta, joka mielellään ripeästi poistua haisevan järven rannalta. Servaaliharhan turkilla kutkutti hyvin epäilyttävä tunne.

//Heli

Raadelmasiipi nytkähti istumaan suu raollaan ja katsellen kolmea tervettä pentua Usvapolun vatsan vierellä. Hän tunsi ylpeyttä, mutta samalla myös helpotusta. Hän oli pelännyt, että niin pitkään lumen alla jumissa ollessaan pentujen kehitykseen tai raskauteen olisi vaikuttanut jollakin tavalla huono ilma. Mutta pelko näytti olleen turha ja kolli kurottakin hitaasti Usvapolun ylle ja suki tämän korvaa pitkillä ja vaisuilla vedoilla. Tämä oli sellainen euforinen tunne, oli hienoa elää hetkessä ja olla hiljaa, kuunnella ja katsoa. Tämä oli erilaista kuin aikoinaan Punatiikerin kanssa, kun tämä oli pakotetusti saanut pentuja Raadelmasiiven kanssa ja kaksikosta olikin kasvanut sekopäisiä. Nyt he eivät olleet vankeja, he olivat oikeasti kiinnityneet toisiinsa ja Raadelmasiivestä tuntui, että Usvapolku toi hänessä esiin paljon hyviä asioita, joita hän ei tiennyt hänessä itsessään edes olevan olemassa. Nyt hän olisi isä, yhdelle tyttärelle ja kahdelle pojalle.
''Huurretähti lähti Orapihlajakynnen kanssa puhumaan Kivitähdelle, lupasin vahtia leiriä heidän poissaollessaan.. Mutta, tämä on niin taianomaista'', Raadelmasiipi kuiskasi ja tarkkaili uteliaana tuhisevia lapsiaan rakastamansa naaraan vierellä. Hän halusi niin kovasti suojella ja turvata perheensä, ettei hän ollut koskaan tainnut kokea sellaista voimaa.
''Nimiä? Mitä nimiä olit ajatellut heille?'', Raadelmasiipi säpsähti unelmoinnistaan ja kosketti sitten Usvapolun nenää omallaan, jääden sitten kyljelleen siten, että pennut jäivät kaksikon väliin tuhisemaan ja möngertämään kohden emoaan.

//Masi
Servaaliharha maisteli pesän maitoista ilmaa, kun hän tunnusteli käpäliensä alla Usvapolun vatsaa, joka muljahteli hänen käpäliensä alla pentujen liikkeiden lomassa. Ensimmäinen pentu olisi aivan tuloillaan juuri, eikä kolli vielä kuullut Raadelmasiiven kolmijalkaista hyppelehdintää ulkoa. Ehkä pian, kolli olisi saapumassa Pisamajärven tuella. Usvapolku ärähti hänen käpäliensä alla, ja havitteli keppiä jo hampaillaan.
“Ponnista!” Usvapolun hampaissa keppi värähti, kun naaras ponnisti käpälät yhteen ja antoi ensimmäisen pennun virrata maailmaan. Servaaliharha nappasi pienen naaras pennun hampaisiinsa, repi irti pienen pennun ympäröivän märän pussin ja alkoi nuolla toista voimakkaasti, samalla kun Usvapolku heilautti häntäänsä koskettaakseen pentuaan. Lopulta terävä miukaisu sai emon huokaisemaan syvään, ennen kuin uusi ponnistus pingotti hänen vatsaansa.

“Hienoa työtä! Tuttua hommaa, kerro jos tunnet ikävää kipua”, kolli yritti rauhoitella vanhempaa naarasta, jonka synnytyksessä voisi mennä jotain vikaan suuremmalla todennäköisyydellä, mutta Usvapolku oli myös jo kokenut synnyttäjä, eikä ensikertalainen. Pieni naaras pentu miukuen hakeutui lähemmäs emon vatsaa, ja samaisella hetkellä naaraas vatsa taas pingottui ponnistukseen. Servaaliharha väräytti korviaan pesän edustalla kuuluviin käpälin askeliin, ja Raadelmasiiven tuttu tuoksu täytti pian pesän, ja kolli tervehti entistä johtajaa terävällä päännyökkäyksellä, napaten pienen naaras pennun pois emon käpälistä, kohti isän turvallista vatsaa.

“Pidä hänet lämpimänä”, olivat parantajan nopeat ohjeet, ennen kuin hän otti vastaan toisen pennun Usvapolun hännäntyvestä. Repien irti herkän pussin Servaaliharha tarkkaili pientä kermaista kollia, joka pienen hiljaisuuden jälkeen tervehti maailmaa terävällä nau’ülla, ja parantaja itse hymähti tyytyväisenä.

“Vahvoja pentuja”, tuo naukaisi ja tarjosi pentua sisarensa vierelle. “Naaras ja kolli, yksi olisi vielä”, hän kertoi Raadelmasiivellekin, ja tunnusteli Usvapolun vatsaa.

Useita hetkiä kului ohi, kun emo ei saanut hyvää asentoa viimeiselle ponnistukselle. Servaaliharha yritti auttaa pentua saapumaan oikein päin, yrittäen kääntää kulkusuuntaa vatsassa, ja lopulta tuntui, että se liikahti eteenpäin. Usvapolku ärähti kivuliaan kuuloisesti ja keppi sai vielä viimeisen ponnistuksen, ennen kuin se oli napsahtaa rikki. Kerman vaalea naaras ponnisti kovaa ja antoi koko turkin kohota pystyyn, kun viimeinen isohko pentu puski tiensä maailmaan, kynsien itse pussin rikki ja etsien ilmaa kovien maukujen takaa. Servaaliharha katseli epäuskoisena pienen jämäkän kollin käytöstä, kun hän nuoli sen lämpöiseksi, ennen kuin asetti hänet raskaasti hengittävän emonsa vierelle. Parantaja katseli hetken näkyä epäuskoisena, ennen kuin kokeili vielä taitojensa mukaisesti emon vatsaa, ettei taakse olisi jäänyt mitään huomaamatta. Usvapolun keho tuntui rauhoittuvan, turkki tasoittui ja hengitys muuttui kehräykseksi, kun Raadelmasiipi saapui lähemmäs kumppaniaan kahden pennun kera.
“Isosisko huolehtimaan nuorista pojista”, Usvapolku kehräsi katsahtaen Raadelmasiipeen suuri rakkaus silmissään, kun heidän näköisensä pennut painelivat käpälänsä emon maitoista vatsaa vasten.
“Hyvää työtä, ja onneksi olkoon”, Servaaliharha naukui, jättäen hieman rauhoittavia yrttejä Usvapolulle ja poistui sitten pesästä, vinkaten pesän ulkopuolella istuvalle Pisamajärvelle noutaa vettä, ja jättäen pesän sitten rauhaan. Mikä tunne se olikaan, kun sai auttaa pentuja saapumaan maailmaan, ja kaikki olisikin päättynyt hyvin.

//Heli//

''Huurretähti'', Raadelmasiipi naukaisi karhealla äänellään, heilauttaen sitten pitkää häntäänsä. ''Tässä maailmassa ei ole olemassa turhia sotia. Älä siis murehdi sellaista, että johtaisit klaanimme turhaan sotaan, jossa mahdollisesti menetämme monia. Kaikki sodat ovat oikeutettuja aina jonkun näkökulmasta ja ilman niiden tuomaa raadollisia muutoksia, me kissat, eikä metsä voisi koskaan päästä eteenpäin. Tietysti puhumalla ja neuvottelemalla löytyy nopeammin kompromisseja, joilla voimme jatkaa katkerina eteenpäin tässä maailmassa. Mutta voimalla, hampailla ja kynsillä emme jätä vaihtoehtoja'', Raadelmasiipi hymähti, antaen kynsiensä valua esiin ja sitten taas piiloon.
Varmasti sodatkin loivat katkeria persoonia, mutta ne opettivat Raadelmasiiven kaltaisia raivopäitä puhumista enemmän. Esimerkiksi taisteluiden seurauksena, Raadelmasiipi ei enää jäisi koskaan suden kanssa nenät vastakkain siinä ylimielisessä ajatuksessaan, että vaikka miten itsevarma hän olisikaan, hän ei sutta voisi voittaa.
''Raadelmasiipi, Raadelmasiipi! Usvapolku poikii, tule pian!'', Pisamajärvi juoksi kaksikon luokse hengästyneenä ja luimisti sitten hieman vaivaantuneena korviaan ja kumarsi pahoittelevasti Huurretähdelle.
''Mitä teetkin, Huurretähti. Sinun tulee toimia nopeasti Taivaanliekin ja Aurinkotuulen suhteen. Minä voin ottaa vastuun Myrskyvaahterasta siksi aikaa, sillä mielestäni on parempi, että otat tällaiselle tehtävälle mukaan varapäällikkösi yhdenkään muun soturin sijasta. Hän on ehkä ainoa, joka uskoo ja luottaa sinuun kaikessa täysin, eikä hätiköisi sanomaan omia mielipiteitään neuvotteluissa'', Raadelmasiipi irvisti muka inhosta. ''Olethan hänen oma Kuhmupäänsä'', entinen päällikkö vinoili ja asteli sitten Huurretähden ohitse.
''Noniin Pisarajärvi, anna sitä lapaasi tueksi, että tällainen vanha mäyrä pääsee kiireesti pentutarhalle'', Raadelmasiipi murahti tylyyn tapaansa, nuoremman säpsähtäessä ja nopeasti siirtyessä toisen kylkeen kiinni, ripeästi kaksikko taittoi matkansa pentutarhalle.

//Masi
Usvapolku paineli sammalta käpäliensä alla tuntien ikävää kirvelyä vatsassaan. Hän tunsi hengittävänsä tiheämmin sekä hankalammin, vaikkei suuria kipuja tai huolta ollut. Kermanvalkea naaras tiesi, että pennut olisivat tuloillaan, mutta olisiko nyt jo sen aika? Naaras ärähti kivun iskiessä kylkeen, ja hän heilautti häntäänsä ärtyneenä. Huolestunut pää ilmestyi pesän suulle ja Pisamajärven huolestunut mauku herätti Usvapolun omista kipeistä ajatuksistaan. Kysyikö naaras jotain? Kuitenkin vastausta odottamatta, pää katosi pentutarhan suulta ja askelet raikuivat läpi aukion, kun lopulta Servaaliharha saapui pesään Pisamajärven päätä edeltäen. Kolli heilautti häntäänsä lähellä naaraan nenää ja utelias soturitar painui ulos pesästä, jättäen parantajan sekä naaraan kaksin.

“Sattuuko?” kolli naukaisi ja varovasti paineli Usvapolun suurta vatsaa. Ikävästi ärähtäen Usvapolku antoi selvän vastauksen parantajalle, joka lajitteli pientä lehtinyyttiä pesän lattialle.

“Etsikää vettä, keppi sekä Raadelmasiipi!” Servaaliharha naukaisi tomerasti, kuten Hiirenpolku olisi voinut sanoa, ja kääntyi sitten naaraan puoleen tassullaan pyyhkäisten toisen otsaa. “Kaikki hyvin, tiedät miten tämä toimii”, kolli tokaisi vieno hymy suupielessään, ennen kuin hän valmisteli pesää. Paineli lisää sammalta naaraan ympärille ja lopulta tunnusteli tuon vatsaa, joka ei nyt sattunut niin suuresti. Usvapolun hengitys oli tihentynyt ja hiki oli alkanut kasaantua tämän otsalle. Pisamajärvi toi pian pesään ison tupon kastettua sammalta, sekä Mehiläisväre oli löytänyt hyvän tukevan kepin, jonka toi sisarensa perässä pesään. Kaksikko naukui voimia Usvapolulle, ennen kuin he supatellen astelivat ulos pesästä. Servaaliharha siirsi sammalta lähemmäs naaraan kuonoa, ja kiitollisena sinisilmäinen naaras nuolaisi siitä pari pisaraa kurkustaan alas. Onneksi vesi oli kylmää sekä ihanan virkistävää matkallaan alas.

“Jos sinulla ei ole suuria kipuja, eikä vielä tarvetta ponnistaa. Voimme odottaa Raadelmasiipeä. Pennut tuntuvat olevan hyvin vatsassa, joten hätää en näe, jos sinä voit myös hyvin”, kolli naukui katsellen kohti Usvapolun silmiä, joka lopulta nyökäytti päätään ja painoi sen sammalen reunalle, hengitellen vain tasaisesti ja keskittyen virtaavaan elinvoimaan vatsassaan. Pentuja! Mikä suuri ilo kansalle, sekä hänelle, ja Raadelmasiivelle.

//Masi
Huurretähti tuumaili Raadelmasiiven sanoja ja nyökytteli päätään. Hän ei tahtonut uskoa, että Tuulentähti kykenisi sellaiseen, että nyt lyttäytyisi Veritähden liittolaiseksi ja käyttäisi tämän hyödykseen hyökätäkseen sekä musertaakseen Myrskyvaahteran. Mutta Raadelmasiiven epäilyt eivät olleet turhia. Hän otti toisen sanat itselleen ja pohti, mitä tulisi tehdä, jos näin kävisikin tulevassa sodassa. Naaras toivoi löytävänsä liittolaisia, jotta he voisivat mahdollisimman vahvoina nousta Veritähteä vastaan. Kuten Raadelmasiipi vielä jatkoi, että Myrskyvaahtera on antanut itsensä pois monesti menneisyydessä, eikä enää heidän tulisi antautua ja menettää omaa itsenäisyyttään. Huurretähti oli samaa mieltä ja nyökäytti tomerasti toiselle vastaukseksi.

“Kiitos Raadelmasiipi. En aio menettää Myrskyvaahteraa mistään hinnasta, tiedämme kaikki minkä puolesta taistelemme ja teen selväksi, että emme anna itseämme periksi mistään hinnasta”, naaras naukaisi hiljaa tutkaillen Raadelmasiiven tukevaa katsetta. “Kiitos ajatuksistasi, sekä neuvoista. Tahdon toimia kuitenkin oikein itseni sekä muiden puolesta ja tahdon kuulla ajatuksesi toimista sekä valinnoistani. En tahdo menettää Myrskyvaahteran itsenäisyyttä, en sen rohkeutta tai sen kissojen uskoa. Toivon olevani yhtä hyvä johtaja kuin monet ennen minua”, naaras huokaisi ja katseli maata. “Toivottavasti en johda kansaa turhaan sotaan”, tuo mietti ja heilautti hännänpäätään. Heidän pitää päihittää Veritähti, jotta kansat voisivat selvitä täällä, jos kolli vainoaisi heitä koko ajan, olisi heidän tulevaisuutensa uhassa yhä uudelleen ja uudelleen. Heidän olisi aika päihittää iänikuinen uhka ja näyttää, että kansat pärjäisivät itsekin ilman suurta punaista kollia vainoamassa, tai auttamassa heitä. Miten itse kolli sen ajattelikaan päässään. Naaras pudisteli päätään ja huokaisi.

“Tahdon käydä Taivaanliekissä kysymässä heidän mielipidettään. Jos ja kun Korppisydän puhuu totta, eikä aio itse lähettää vainoavaa partiota heidän tai meidän päälleen tiedon omaksuttuaan. Tahdon tietää, olisivatko he valmiita tukemaan metsää. Samoin Aurinkotuuli”, naaras ajatteli ääneen tietäen, ettei Raadelmasiipi tahtonut Taivaanliekkiin tukeutua. Olisi varmasti metsän sekä kansojen kannalta tärkeämpää taistella yhdessä, jos heihin voisi luottaa. Jos ei, niin kaikki olisi menetyksen partaalla.

Raadelmasiipi kuunteli aukion tapahtumien hiljentymistä ja keskitti sitten huomionsa klaanin uuteen päällikköön Huurretähteen. Naaras vaikutti eri tavalla ylpistyneemmältä, vaikka Raadelmasiiven kaltainen vanhus tiesikin, että keskustelisi edelleen saman kissan kanssa, sen kanssa, jota oli vielä muutama kuu sitten kouluttanut oppilaanaan. Oikeastaan se oli ihan hyvä asia, päällikön tulisikin näyttää jollakin tavalla ylemmältä, kun olisi saanut päälliköille asetetut elämänsä.
Raadelmasiipi lyhyesti räpäytti kohteeliasti silmiään Huurretähdelle vastaukseksi, kun tämä ilmaisi Kuulammen tapahtuneen olleen ilahduttava kokemus. Kyllä vanhus kykeni hyvin muistamaan, miltä tuntui olla jollakin tavalla erityinen ja valittu, vaikka hänen kohtaamisestaan Kaiun kanssa alkoikin olla jo paljon aikaa. Liiaksikin, ehkä jos hän olisi käynyt puhumassa esi-isille aktiivisemmin, ei hän nyt olisi siinä tilanteessa.
Entinen päällikkö terävöitti korviaan ja kuuloaan, kun Huurretähti vihjasi, että jotakin olisi selvästi tapahtunut matkan aikana, vaikkei se olisikaan mitään älyttömän pahaa. Ajatus siitä, että Huurretähti ja Servaaliharha olisivat rajojen tuntumassa kohdanneet Tuulentähden ja Myrkkysuon päällikön tuntui erikoiselta. Mutta niin malttamaton kuin vanhus olikin, hän pyrki kuuntelemaan koko Huurretähden kerronnan.
''Toivotaan, ettei Usvajoki tai Myrkkysuo käytä tilaisuuttaan edukseen ja kehittele jotakin yhteistyötä Veritähden kanssa, jos koko heidän kansansa tulee tietämään tilanteestamme. Tuulentähti on viisas, mutta avomielinen, mikäli hän jakaa tietonsa kaikille Usvajoen klaanilaisille, on mahdollista, etteivät kaikki ole yhtä uskollisesti nousemassa Veritähteä vastaan'', Raadelmasiipi tuumaili, toki aika matalalla ja hiljaisella sävyllä. ''Varmaankin alamme olemaan tilanteessa, koko metsää tarkastellen, että kaikki tulevat tarvitsemaan sekä sodassa, että muutenkin toistensa apua. Uskon, että tiedät kyllä, miten tulet toimimaan oikein. Mikäli et juuri Myrskyvaahteran kissojan takia, varmasti koko metsän'', Raadelmasiipi mietteliään vaisusti naukui.
''Jos ja kun minusta on kiinni, Myrskyvaahtera ei antaudu enää koskaan. Historiassa olemme monesti niin tehneet, meidän reviirimme on annettu pois, koko kansamme on menetetty ja olemme kulkeneet Yötaivaana vieraiden kissojen johtamina. Pidä kiinni itsenäisyydestämme, vaikka se maksaisi joidenkin elämän, kaikki tietävät mahdollisesti kuolevansa hyvän asian puolesta. Veritähti ei ole järkevä syy menettää kaikkea sitä, mitä Myrskyvaahtera on'', Raadelmasiipi räpäytti hiljaisesti silmiään merkikseen tukea Huurretähteä ja Myrskyvaahteraa, vaikkakin vain kolmella jalalla, mutta sitäkin terävimmillä kynsillä ja hampailla.

//Masi
Huurretähti istuutui alas osittain hymyillen saatuaan Raadelmasiiven pois vanhinten pesästä, vaikka kaikki olisivat varmasti innoissaan kuulemassa hänen tarinastaan. Naaras oli tervehtinyt pesässä oleskelevia vanhimpia, ja poistui sitten Raadelmasiiven perässä leirin hiljaiseen kolkkaan, jossa voisivat keskustella kahden. Kolli oli kysynyt Huurretähdeltä ensin, miten heidän matkansa sujui. Naaras hymyili itsekseen ja katsahti kolliin nyökytellen päätään.

“Matka meni itsessään hyvin. Sekä seremonia erinomaisesti. Se oli ilahduttava kokemus”, hän huokaisi. “Jotain, jota ei varmasti tulee koskaan myöhemmin kokemaan uudelleen”, naaras unelmoi ajatuksistaan Apilakarhusta sekä Hiirenpolusta. Niin surullinen, mutta ilahduttava kokemus. “Eikä matkan aikana sattunut mitään pahaa ainakaan. Siitä tahdoinkin puhua”, johtaja vei katseensa takaisin aukiosta kohti kollia.

“Törmäsimme Tuulentähteen, sekä Belladonnanviiltoon”, naaras madalsi ääntään ja huomasi pienen kurtistuksen kollin kasvoilla(?). Belladonnanviillon mainitseminen varmasti herätti jotain kysymyksiä. Huurretähti paineli maata käpäliensä alla, ja lopulta huokaisi. “Veritähti oli hyökännyt Myrkkysuohon pari päivää sitten. Aikeenaan selvästi vallata koko metsä itselleen”, tuo mutisi, ihan kuin se ei olisi uutta tietoa. “He pakenivat Usvajokeen, johon Tuulentähti otti selviytyjät vastaan, ainakin toistaiseksi. En tiedä montako heitä selvisi”, naaras pohti korviaan väräyttäen ja katsahti kolliin. “He lupasivat auttaa meitä Veritähden hyökkäyksessä. Kerroin heille, miten hän uhkasi hyökätä uudelleen, meidän antautuen tai kuollen”, naaras naukui apeana ja väräytti korviaan. “Mutta Usvajoki sekä se mitä Myrkkysuosta on jäljellä, auttavat meitä”, naaras naukui ja tutki Raadelmasiiven ilmettä.

“Tahtoisin myös kysyä, josko Taivaanliekki olisi myös valmis auttamaan meitä. Nyt, kun hekin ovat valmiita auttamaan. Koko metsä yhdessä Veritähteä vastaan. Meidän pitää vielä kysyä Aurinkotuulen mielipide, jos tahdomme täysin yhdessä koittaa kaataa metsän uhka”, Huurretähti mietti ja väräytti hännänpäätään.

“Tahdon kuulla mielipiteesi, mitä mieltä olet koko asiasta, Veritähdestä, sodasta. Pitäisikö meidän antautua, vai taistella kuolemaan?” naaras pudisteli päätään ja jäi odottamaan avoimin mielin entisen johtajan viisauksia.

//Heli //

Raadelmasiipi oleskeli hämärässä pesässä, kuunnellen Ahvenjuovan hiljaista kuorsausta omassa pedissään pesän nurkassa. Fasaanisulka oli ulkosalla vielä syömässä Saniaismeren kanssa ja Tarusilmällä vaikutti olevan ankara turkin siistiminen käynnissä. Raadelmasiiven luonteen päälle ei soveltunut yhtään olla näin tasottomassa paikassa, jossa hänellä ei ollut enää valtaa. Vaikka hän oli turvallisesti Myrskyvaahteran leirissä, hänestä tuntui siinä yksinäisyydessään, että oli taas oppilas, joka oli kidnapattu Imperiumiin ja jokainen päivä tulisi olemaan mahdolliseen kuolemaan asti yhtä selviytymistä. Vaikka oppilaat toivat hänelle oikeaa ruokaa, hiiriä, oravia ja lintuja, eikä kuolleita kissoja.
Raadelmasiiven ajatukset olivat levällään, Usvapolku synnyttäisi hetkenä minä hyvänsä, mutta naaras oli vahva ja vakuutteli Raadelmasiivelle, että hänet haettaisiin paikalle, kun synnytys käynnistyisi ja että kolli voisi mennä lepäämään. Hänen vammansa eivät olleet vieläkään täysin parantuneet ja hänen piti olla rasittamatta amputoitua jalkaansa, ja keräämästä sen tynkään paleltumaa.
Huurretähden ääni tavoitti Raadelmasiiven korvat ja tämä nousikin heti ylös, kun Tarusilmäkin nytkähti uteliaasti höristelemään korviaan. Raadelmasiipihän ei tänne jäisi keskustelemaan kenenkään kanssa, olisi kaikki vanhat ämmät ja papat kuuntelemassa. Vanhimmaksi joutunut kokenut soturi ei ollut koskaan päällikkönä todella ajatellut vanhintenpesän asukkaita ja piti vanhuksia oikeastaan rasittavina, hän kaipasi tuulta turkillaan ja soturien tuomia haasteita päiväänsä, ja hän oli vasta muutaman yön ollut vanhimpana.
Raadelmasiipi ilmestyi pian pesän ulkopuolelle, tervehtien Huurretähteä rauhallisesti silmiään räpäyttämällä. Hieman huterasti nuokkuen tämä viittosi Huurretähteä siirtymään mukanaan syrjemmälle vanhintenpesän edustalta puhumaan.
''Menikö matkanne hyvin?'', Raadelmasiipi kysyi jonkinlainen velvollisuuden tunteissaan Huurretähdeltä, istuutuen heilahtaen aloilleen ja vakavoituen puhumaan päällikön kanssa.

//Masi
Huurretähti nyökytteli päätään Orapihlajakynnen ajatuksille, ja yllättyikin pian itse miten lähellä Usvapolun synnytys olisi. Naaraan yllättynyt katse seisoikin hetken pentutarhalla, ennen kuin hän kykeni palauttamaan katseensa kolliin vierellään. Häntä jopa yllätti, miten suureksi oli Orapihlajakynsikin kasvanut, muistaen vain pienen riemuisasti leikkivän kollin, joka matkusteli hänen selässään. Johtaja pudisteli päätään punaisia korviaan painaen päälakea vasten, sitten hymyillen varajohtajalleen.

“Tiesin, että tein hyvän valinnan. Kiitos Orapihlajakynsi. Otan Raadelmasiiven mukaani ja lähden juttelemaan hänen kanssaan. Pidätkö pentutarhaa silmällä? Tai pyydä joku herännyt soturi siihen hommaan, ja etsi itsellesi myös unta. Lähden lepäämään juteltuani Raadelmasiiven kanssa, vaikka hän saattaisikin olla hieman äreä ajatuksistani. Sitten on aika lähteä Taivaanliekkiin”, naaras huokaisi ja katseli hetken kollia vierellään, ennen kuin nousi ylös ja hännällään pyyhkäisi lempeästi ystävänsä kylkeä matkallaan. “Kiitos, olet rohkea ja täydellinen valinta johtoparikseni”, hän naukaisi hymyillen ja räpäytti eriväristä silmäpariaan kollille, ennen kuin lähti lähestymään vanhinten pesää, kun Servaaliharha oli pujahtanut tiheikön läpi pentutarhaan.

“Raadelmasiipi?” naaras kutsui pistäen päänsä pimeään pesään pohtien, oliko kolli ehtinyt sisälle asti. “Tahtoisin puhua kanssasi”, naaras naukui ja väräytteli korviaan maistellen ilmaa ja etsien entisen johtajan tuoksua. Ei kai kolli kolmella jalalla pitkälle ehtisi pötkiä?

//Heli//

Orapihlajakynsi punastui pienesti, Huurretähden palattua, kehotettua sotilastaan lepoon ja tervehtiessä tätä nenällään pehmeästi hieraisemalla kollin korvaa. Hetken ajan nuorukainen väräytteli viiksiään ja vilkuili puiden latvoja piilotellakseen päälliköltään punastumisensa, mutta hänen oli myönnettävä, että Huurretähden ominaistuoksu oli varsin viekoitteleva. Orapihlajakynsi istuutuikin päällikönsä kanssa alas ja kuunteli tämän kertomusta, miten paljon nuorukainen olisikaan halunnut kysyä toisen matkalta Kuulammelle, siitä huolimatta, että hän tiesi sen olevan kiellettyä. Hännän päässä tuntui väreily uteliaisuudesta.
Orapihlajakynsi toisti hämmästyneenä ensin Tuulentähden nimen ja sitten Belladonnaviillon nimen, kun Huurretähti kertoi hänen ja Servaaliharhan tavanneen heidät rajalla. Myrkkysuota ei enää ole - lause pyöri hetken ajan hämmästyneen Orapihlajakynnen mielessä ja tämä räpytteli pitkän äimistyneen tuijotuksensa jälkeen useasti silmiään, yrittäessään todella ymmärtää kuulemaansa. Miten Belladonnatähden kaltainen vahva; fyysisesti ja henkisesti, voisi joutua pakenemaan saarelta koko kansansa kanssa? Se tuntui käsittömättömältä.
''Se on hyvä ajatus puhua heidän kanssaan. Usvapolku taitaa poikia pian, synnytys ei ole vielä käynnistynyt, mutta jos saanen varapäällikkönänne alkaa huomaavaisen vinkin arvon neidin äitiä kohtaan, ehkä seuraavina päivinä tai tässä hetkessä hänen kanssaan ei ole asiasta hyvä puhua. Tuskin haluamme järkyttää häntä, kun olisi hyvä keskittyä vastasyntyneisiin. Itseasiassa raporttini olikin, että tarvitaan Servaaliharhaa pentutarhalla pikaisesti'', Orapihlajakynsi värähti Huurretähden hymyillessä tiedustellessa kansan hyvinvointia. Orapihlajakynsi käänteli päätään lapansa ylitse ja Servaaliharha valitsi juuri riistaa kasasta, mutta kuunteli selvästi veljeään ja päällikköään puolella korvalla, sillä jätti riistan nappaamatta ja lähti siirtymään pentutarhaa (?).
''Raadelmasiipi on valvonut pentutarhan ja vanhintenpesän väliä -mitä toki hitailla askeleillaan on ehtinyt, mutta luulen, ettei hän nuku ja varmaan hän olisi vain hieman paremmalla ololla siitä, että saisi puhua jonkun kanssa, sillä hän tuntuu olevan todella hermostunut emostasi. Vaikkakin Usvapolku on kokenut synnyttäjä, tai äiti, tai niin?'', Orapihlajakynsi naukaisi, ja heilautti kiusaantuneena toisen korvansa taaksepäin, ja vilkaisi lempeästi Huurretähteä silmiin. Hän pyyhkäisi kielellään tassuaan ja lempeästi pyyhkäisi sillä sitten Huurretähden viiksiä sulaksi kylmästä tuulesta ja jäisestä vedestä.
''Noin, nyt vain pää pystyyn ja annat Raadelmasiiven tuntea uuden päällikkömme auran vahvuus'', Orapihlajakynsi virnisti leveästi ja katseli ihailevin silmin naarasta ja tämän sarvia, joihin kuun valo ja ympärillä oleva lumi tekivät kirkkaan loisteen.

//Masi
Huurretähti palasi hiljaisuuden vallitessa leiriin samalla kun aamun ensimmäiset kunnon säteet alkoivat valaista uutta päivää. Pimeys vielä valtasi suurimman osan päivästä, mutta pian pimeys kääntyisi valoon hiirenkorvan saapuessa metsään. Servaaliharha toivotti hänelle hyvää yötä, ennen kuin katosi hiljaa hiippaillen omaan pesäänsä varmasti myös lepäämään, kuten oli johtajan tarkoitus aivan pian. Ensin, hän tahtoisi tervehtiä rakasta ystäväänsä. Naaras huokaisi syvään ja lähti tervehtimään Orapihlajakynttä, joka oli hyvin tarkkana rituaali marssistaan.
”Lepo, sotilas!” Huurretähti naukaisi leikkisästi kollille, joka hieman hyppäsi turkissaan (?) kuultuaan johtajan lähestyvän. ”Olette varmasti väsyneet tuohon marssiin, aika lopettaa”, naaras naurahti ja tervehti kollia painaen nenänsä toisen korvaan. Hän hymyillen katseli varajohtajaansa, jonka näkemistä jo ikävöi. Orapihlajakynnestä oli tullut hänelle niin läheinen tuki ja turva, rakkain ystävä, ketä tuo ei tahtoisi menettää. Pieni ilkikurinen kolli oli hänelle hyvin läheinen huvittavan huumorintajunsa sekä keksimiensä juttujen kera. Ehkä heistä yhdessä kasvaisi hyvä johtopari kansalle. Sitä hän toivoi, että Raadelmasiipi teki oikean valinnan Huurretähden, sekä naaras sitten varajohtajansa valinnassa. Vaihtoehtoja oli monia vanhempia sekä kokemuksensa myötä rikkaimpia valintoja, mutta tämä valinta oli Huurretähdelle läheisin. Ja he yhdessä voisivat kasvaa sekä oppia. Eikä kukaan kansassa, eikä Kaiusta, selvästi vastustaneet valintaa.
”Tapasimme rajalla Tuulentähden sekä Belladonnaviillon. Myrkkysuota ei enää ole, Veritähti oli hyökännyt myös sinne”, hän hiljaa ynnäsi tapaamisen aiheen istuutuen alas nuolemaan rintaansa. ”Aion puhua siitä Raadelmasiivelle sekä Usvapolulle, ennen kuin lähden myöhemmin Taivaanliekkiin puhumaan yhteistyöstä. Veritähden uhka koskee siis koko metsää, niin kuin siinä olisi ollut jotain epäilemistä”, hän huokaisi ja katsahti kirkastuvaan taivaaseen. ”Uskon, että leirissä oli kaikki hyvin poissaoloni aikana, herra Orapihlajakynsi?” naaras naukaisi huvittuneena ja katsahti silmäkulmastaan kolliin, antaen pienten peuran sarvien hohtaa himmeässä aamuvalossa.

//Heli, Myrskyvaahtera//

Myrskyvaahtera askelsi vasemmalle tassut suorina edessään, pysähtyi, nuuski maata, maisteli ilmaa, pörhisti häntäänsä, kääntyi niillä jaloillaan ja marssi häntä pystyssä toiseen suuntaan, toistaen tämän liioitellulta vaikuttavan kierroksensa rutiinin. Hän otti hyvin hyvin hyvin vakavasti sen, että Huurrepeura - pian Huurretähti, oli jättänyt kansan vastuun hänelle.
''Kaunis ilta vai? Olet valmiina, vaikka itse Veritähti hyökkäisi jokaisen seuraajansa kanssa?'', Kuurahiiri ilmestyi varjoista esiin, kun Orapihlajakynnen kuono oli juuri enättänyt havaitsemaan hänen läsnäolonsa. Naaras räpäytti hänelle vihreitä silmiään ja hymyili huvittuneena, Orapihlajakynnen kohauttaessa nolostuneena lapojaan.
Soturit istahtivat alas ja jäivät katselemaan uloskäyntiä yön hiljaisuudessa.
''Miltä se tuntuu, kun oma sisar kohoaa koko klaanin päälliköksi?'', Orapihlajakynsi kysyi, vilkaisten Kuurahiiren tuulessa höristeleviä korvia.
''Tuskin paljoa sen ihmeellisemmältä kuin jos oma veli päätyy parantajaksi?'', Kuurahiiri vinoili, mutta pehmensi sitten katsettaan nuorempaansa. ''Koko perhe on hänestä ylpeitä, olisipa vain Apilakarhukin näkemässä mihin juuri hänen tyttärestään olikaan'', Kuurahiiri naukaisi hiljaisena.
''Raadelmasiipi on varmasti hänestä vähintään yhtä paljon ylpeä kuin Apilakarhu nyt olisi'', Orapihlajakynsi vakuutteli, mutta sai naaraalta silmien pyörittelyä.
''En tiedä, millä konstilla hän on taivutellut Usvapolun pitämään itsestään, mutta olen itse sitä mieltä, että kansallemme koittaa viimein parempia aikoja, kun meillä on keskustelutaitoinen nuori päällikkö. Tietysti olen huolissani, sillä Huurrepeuran valtakausi tulee alkamaan, kun koko metsä on peloissaan Veritähdestä'', Kuurahiiri huokaisi syvään.
Orapihlajakynsi pisti merkille, että oli jotakin, miksi Kuurahiiri ei pitänyt rampautuneesta Raadelmasiivestä. Orapihlajakynsi oli Huurrepeuran puheen aikana pistänyt merkille, että entinen päällikkö oli nopeasti valunut vanhintenpesään ja luonut synkän tai peräti vihaisen mulkaisun aukiolle, kun oli kuullut Huurrepeuran aikeista toimia päinvastoin hänen aikeidensa mukaan.
''Älä ole huolissasi! Minä suojelen sinua ja koko Myrskyvaahteraa, jos tai kun Veritähti uskaltaisi tänne hyökätä!'', Orapihlajakynsi virnisti ja pörhisti häntänsä, suoristaen ryhtinsä nousten seisomaan.
Kuurahiiren kasvoille palautui huvittunut hymy, mutta hän tarkkaili Orapihlajakynnen kehonkieltä mietteliäänä.
''Sinussa on jotain samaa kuin Raadelmasiivessä'', Kuurahiiri hymähti, nousten itsekin ylös. Orapihlajakynsi nyrpisti nenäänsä. Hänen teki mieli vastata, että epäilisi toisen kommenttia, sillä Orapihlajakynnellä olisi kuitenkin kaikki jalat tallella.
''Tarkoitat varmasti viehättävän komeaa ulkonäköäni! Kuulehan neiti, jos nyt kuitenkin kaikelta imartelultasi vain ehtisit antaa minun jatkaa tehtävääni vahtia leiriä niin Huurrepeurakin olisi varmasti todella tyytyväinen. Menehän nyt siitä lepäämään, hus'', Orapihlajakynsi tuuppasi naarasta rintaan ja harppoi toisen ohitse jatkamaan kierrostaan.
''Se on ihan hyvä, että osaat piristää meitä, Orapihlajakynsi. Mutta... Missä sinä olit silloin, kun Hiirenpolku kuoli?'', Kuurahiiri naukui niin hiljaa, että taisi itsekin kesken lauseen toivoa, ettei Orapihlajakynsi kuulisi sitä ja ei olisi itse sanonut sitä ääneen.
Orapihlajakynsi pysäytti askeleensa ja nielaisi hiljaa, luoden sitten pirteän katseensa lapansa ylitse Kuurahiireen.
''Olin siellä, missä kaikki muutkin. Noudattamassa päällikön käskyä paeta. Mutta voit olla varma, että mikäli Huurrepeura tai veljeni käskee minua pakenemaan muiden mukana, en enää koskaan käännä selkääni rakkaimmilleni'', Orapihlajakynsi virnisti, yskähtäen sitten ja keskittäen huomionsa marssiinsa, maista, haista, nuuhki!
Kuurahiiri hetken ajan vaisulla ja pehmeällä hymyllä katseli kollia, kunnes hiljaisin elein ja askelin siirtyi soturienpesään lepäämään.

//Masille enemmän tiedoksi
Vaalea kolli oli astellut omissa ajatuksissaan Huurretähden edellä, miettien Hiirenpolkua sekä kaikkea tulevaa. Miten Orapihlajakynnestä oli nyt tullut kansan varapäällikkö, kun sarvipäisestä neidistä sen johtaja. Miten olikaan näin äkkiä päässyt arvot vaihtumaan? Hänkin oli kansan ”parantaja”, vaikkei siltä oikeasti edes tuntunut…
”Kiitos, Servaaliharha”, sanat herättivät nuoren kollin ajatuksistaan, kun Huurretähti naukaisi hiljaa hänen takaansa. Kolli väräytti korviaan taaksepäin kuunnellakseen naaraan sanoja.
”Mistä sinä minua kiittelet? Raadelmat-, Raadelmasiipi antoi sinulle mahdollisuuden ja kuljen vain mukanasi parantajanasi. Kuten aiempinakin kuina aina uudelleen ja uudelleen”, tuo tokaisi ja pudisteli päätään.
”Mutta kiitos, että jaksat”, Huurretähti loikki kollin kiinni. ”Hiirenpolun menetys oli todella suuri isku meille kaikille, ja uskon ja näen, että sinussa on potentiaalia. Sait Hiirenpolulta näyn, joka nyt voi pelastaa meidät ja sinun tuellasi sekä taidoillasi voimme vielä voittaa tämän kaiken”, naaras naukui ja katseli suurikorvaista kollia. Parantaja heilautti vain häntäänsä, pohtiessaan miten erilaista voisi olla, jos Hiirenpolku olisi vielä elossa.
”Mitä mieltä olet Taivaanliekkiin sekä Usvajokeen menemisestä?” johtaja vielä naukui, mutta ennen kuin Servaaliharha ehti vastata, järven rajalla heidän huomionsa herätti Usvajoen partio. Sen johdossa oli Tuulentähti, joku muu Usvajoen kissa sekä hyvin tuntemattomilta näyttäviä kissoja, kunnes he pääsivät lähemmäs. Huurretähti asteli uteliaasti lähemmäs rajaa ja kohotti korvana tervehtiäkseen näitä, kun vaikutti siltä, että partio oli tulossa oitis heitä kohden. Servaaliharha jäi katselemaan hieman pidemmältä silmiään siristellen. Mitä Myrkkysuon kissat tekivät yhdessä Usvajoen kissojen kanssa?
”Huurrepeura!” Tuulentähti naukaisi tervehdyksen ja nyökäytti päätään naaralle, Belladonnatähden, Terätiikerin sekä Hortensialammen saapuessa johtajan takana rajalle.
”Mitä oikein tapahtuu?” Huurretähti naukaisi äimistyneenä katsellen partiota, samalla kun Servaaliharha asteli lähemmäs kuulemaan kiinnostuksen herättyä. Kolli katseli äimistyneenä johtajaansa, joka ei huomannut korjata omaa uutta nimeään.
”Lyhyesti, Veritähti oli hyökännyt Myrkkysuon saarelle, ja kokonaisen verenvuodatusyön jälkeen vain murto-osa meistä pakeni Usvajokeen”, Belladonnatähti murahti hampaidensa välistä, ja Servaaliharha näki selvästi aamuhämärässä tuon poskessa olevan haavan. Parantajat tunnistivat äkkiä pienetkin tuoreet haavat, tai niin hän ainakin pystyi. ”Myrkkysuota ei enää ole”, tämä lisäsi ja Huurretähti painoi päätään katsahtaen pelokkaana Servaaliharhaan. Tuulentähti painoi korviaan myös ja nyökäytti päätään.
”Belladonnanviilto ja loput Myrkkysuon kissa ovat nyt osa Usvajokea. Belladonnaviilto palaa soturiksi, omaten vain yhden tai kaksi johtajan elämää sodan jälkeen”, Tuulentähti ynnäsi pian ja Huurretähti avasi suunsa.
”Veritähti oli hyökännyt Myrskyvaahteraan jo päiviä sitten. Hän uhkasi, että pian meidän on joko antauduttava tai taisteltava ja kuoltava. Hän selvästi tahtoo vallata koko metsän”, tuo nielaisi sanansa ja Servaaliharha asteli eteen.
”Huurretähti”, kolli painotti ja mulkaisi johtajaansa. ”- kävi juuri hakemassa elämänsä Kuulammelta. Raadelmasiipi astui vanhinten pesään menetettyään yhden jalan taistelussa Veritähteä vastaan. Olen Servaaliharha, Hiirenpolun seuraaja, kun hän kuoli myös sodassa”, kolli painoi apeana päätään ja Usvajoen kissat haukkasivat henkeä surullisena.
”Onneksi olkoon johtajanpolusta, Huurretähti”, Tuulentähti ensimmäisenä naukaisi rauhallisesti uudelle johtajalle, johon myrskyvaahteran kissa nyökäytti päätään kiitoksena.
”Tahdon käydä pyytämässä Taivaanliekistä apua liittolaisuuteen tätä sotaa varten. En tiedä vielä Aurinkotuulesta. Toivon, että ehdimme sinne ennen kuin Veritähti. Kivitähti oli käynyt juuri leirissämme Korppisydämen tietäessä parhaiten Veritähden aikeista, hän pakeni johtajaansa”, Huurretähti naukui ja Belladonnanviilto nyökäytti päätään yhtyen ajatukseen.
”Usvajoki taistelee mukananne, sen puolesta, mitä meitä nyt enää on”, Tuulentähti naukui ja katseli partiota, joka huolestuneena selvästi mietti myös tulevaisuuden mahdollisuuksia.
”Kiitos, Tuulentähti, sekä Belladonnanviilto. Olen todella pahoillani teidän puolestanne”, Huurretähti naukaisi kohti Belladonnanviiltoa, joka pudisteli päätään. Servaaliharha painoi myös päätään pohtiessaan Kylmäsydämen kohtaloa, sekä muita Myrkkysuon puolesta kuolleita.
”Niin mekin teidän puolestanne. Ehkä voimme täten kääntää sodan, sekä Veritähden viimein hautaan”, Belladonnaviilto murahti ja katsahti Tuulentähteen.
”Välitämme viestin, kun tiedämme tilanteesta enemmän. Sota varmasti on alkava ennen seuraavaa täysikuuta. Veritähteen ei ole enää mitään luottamista”, Huurretähti naukui ja Usvajoen partio kääntyi takaisin kohti kotia, kuten myös Myrskyvaahteran partio lähti juoksuun palatakseen takaisin kotiin. Servaaliharha johtajansa rinnalla pohti syvästi, miten tällaiseen sotaan voisikaan oikeasti varautua. Josko mitenkään.