//Aaduska + Muut parantajat//

''Minä olen Usvajoen parantajaoppilas, Taimiorava! Hyvää kokoontumisyötä sinullekin vain Koivutassu'', Taimiorava hymyili pehmeästi toiselle parantajaoppilaalle, joka oli selvästi aloittanut ihan hetki sitten tehtävänsä, tai siten naaras päätteli toisen nimestä, Taimioravan kuitenkin ollen jo ansainnut oman parantajakissan nimensä.
''Mikä sinut ohjasi parantajanpolulle? Oletko päässyt tutustumaan erilaisiin yrtteihin tai toimenpiteisiin? '', Taimiorava kallisti uteliaana päätään, haluten tehdä Koivutassusta ystävänsä, siinä missä hän koki Leijonaliljankin olevan. Mielellään Usvajoen nuori parantajan alku jutteli kaikille ja halusi tutustua näihin.
Nokkoskobra istui ringissä muiden parantajien kanssa rauhallisesti keskustellen, mutta aivan Taimioravan takana, ja pienemmällä parantajalla oli mestarinsa läsnäolosta turvallinen olo.
Naaras yritti ohimennen vilkuilla Riitasointua, omaa sisartaan, mutta naaras näytti löytäneen keskustelukumppanin itselleen Kielosydämestä ja Ruutimerestä. Tai sitten naaras vain sattui istumaan kaksikon lähistöllä kuuntelemassa kokoontumista.
''onko tämä sinun ensimmäinen kokoontumisesi?'', Taimiorava kysyi Koivutassulta.

//Nugetti/

Jääsielu oli tyyni kuin jäinen vuori, kuunnellen kuitenkin kohteliaasti Myrskysielun kerrontaa. Ei toisen tilanne niinkään hänelle kuulunut, ei hän rehellisesti niiksikään ollut kollista, mutta hän tiesi, miten tärkeä henkilö Myrskysielu olisi Mustesydämelle, joten noudatti kartanossa oppimaansa etikettisäännöstöä. Ryhti hyvänä ja toisinaan kevyesti nyökäten tämä kuunteli ja antoi Mustesydämelle tilaa keskustella Myrskysielun kanssa. Jääsielu heilautti hiljaisesti korvaansa kuultuaan Unipuron kuolleen, ollen kuitenkin pahoillaan kohteliaisuuksien määrissä Myrskysielun menetyksestä.
Jääsielu painoi kuitenkin mieleensä kolmen pennun nimet, että osaisi tulevaisuudessa etsiä Myrskysielua tai Unipuroa muistuttavia nuoria kissoja kokoontumisessa, ja muistaisi jokseenkin näiden nimetkin suunniltaan oikein. Myrskysielusta olisi tullut isä, Jääsielu väläytti hivenen myötätuntoisen, mutta kannustavan hymyn siiihen elämän ikuiselle tehtävälle.
Jääsielu hivenen kohotti kulmiaan kuultuaan setänimityksen, jota hän ei kuitenkaan varsinaisesti olisi, sillä ei ollut kollin veli, mutta kai sen tittelin hän voisi jokseenkin niellä, vaikkakin se sai hänet tuntemaan itsensä jo todella vanhaksi. Eikai hän kovinkaan vanha ollut? Jääsielu kuristi mietteilleen kulmiaan.
Kun kuitenkin ventovieras kissa lähestyi heitä, Jääsielun keho jännittyi ja hän oli valmis astumaan Mustesydämen ja vieraan kollin väliin. Ei hän tiennyt paljoa Mustesydämen elämästä vapaudessa, maailmassa jossa ei ollut kansoja, mutta pohtivainen, kun kolli oli, tämä osasi yhdistää asioita nopeammin kuin ne sanottiin ilmi. Jonkinlainen sukulainen oli kyseessä ulkonäöstä päätellen, joten Jääsielu korjasi ryhtinsä ja jättäytyi vain kuuntelijaksi.
Kissalla oli yrttiensekoitteinen ominaistuoksu, jonka Jääsielu pisti nopeasti merkille. Parantajien kaltainen löyhkä piinasi kollia, muttei kuitenkaan se sama haju. Kolli räpäytti vain rauhallisesti silmiään, yrittäen arvioida toisen nopeita liikkeitä ja asennetta, kummallista puhetapaa ja jonkinlaista otetta. Sellaista otetta, kun joku saapui pesään ja otti tilanteen itselleen, vaikuttaen muihin. Kollilla, jonka nimeksi hän kuuli Clover tai oikeastaan Lumiapila, oli sellainen taipumus Mustesydämeen, ja jokseenkin myös Myrskysieluun. Oli vaikeaa arvioida Myrskysielun osuutta, sillä Mustesydämen veli oli asteen verran kuitenkin vieras vielä Jääsielulle.
Lumiapilan kysyessä Mustesydämen pennuista, Jääsielu pisti merkille toisen vaivaantuneisuuden, jopa jossainmäärin kiertelyn. Ei tietenkään, ei vielä. Eli ei nyt ja katsotaan huomenna tai tulevaisuudessa tilannetta uudelleen? Jääsielu hymähti itsekseen.
''Ei tyttärelläsi olisi aikaa omille pennuilleen, kun minun poikani ovat mieltäneet hänet emokseen. Tai mielsivät, Seittikynsi menehtyi jo kuita sitten, mutta Lukkikynsi pitää Mustesydäntä kuin omana emonaan'', Jääsielu järkeili tyynesti tilannetta. ''Lukkikynsi ja hänen kumppaninsa Revontulisusi saivat juuri kolme pentua, jonka seurauksena Mustesydän ei saa enää aamuisin nukkua tarpeeksi pitkään, kun hänen puolikkaat mutta kuin omat lapsenlapsensa pyörivät hänen kimpussaan'', Jääsielu kohautti rennosti lapojaan.
Tumma kolli kuunteli Surutähden puhetta, joka kuvaili järkevästi tilannetta. Sellaisena tilannetta, jollaisena osittain Jääsielukin tilanteen olisi voinut tulkita. Mutta ei Risatähti ollut seuraajiaan tarkoituksella surmansuuhun juoksuttanut. Jääsielu ei tainnut olla tarpeeksi uskollinen millekään, ei isänä perheelleen, eikä kansalaisena kansalleen. Hän vilkaisi mietteliäänä vielä Mustesydämeen, jonka olemus vaikutti vieläkin jännityneeltä, muttei ollut Jääsielun tapaista ravistella toisen toiveita, ajatuksia ja unelmia ulos toisesta.
Naaras puhuisi kyllä, mikäli heidän suhteensa olisi kannustava ja turvallinen, kun olo olisi hyvä, uskaltaisi puhua mistä tahansa. Oliko Jääsielu turvallinen ja hyvä? Hyvä missä?
''Minkälaisilla kujilla olet kulkenut?'', Jääsielu esitti tyynen ja kohteliaan kysymyksen Mustesydämen isälle, muttei luonut kolliin katsetta puhutellessaan tätä. Ehkä se oli jokin alitajuinen asia, ettei kolli nähnyt naaraan isää tuijotuksen arvoisena tai sitten se johtui siitä, että Jääsielu oli liian keskittynyt tulkitsemaan Surutähden ja Veritähden välistä yhteyttä.

Koivutassu yllättyi kun yksi psrantajista todennäköisesti oppilas kysyi hänen nimeään. "Olen Koivutassu". Koivutassu vastasi hymyillen Usvajoen parantajaoppilaalle. "Kuka sinä olet"? Koivutassu kysyi vielä istuuduttuaan

//Kokoontuminen, Masi//

Vaalean soturin saavuttua kokoontumiseen kansansa mukana, hän välittömästi päätti tällä kertaa istuutua jonnekin yksinään. Vaikka kolli oli jo niellyt suuren osan kumppaninsa menetyksen surustaan ja asettunut takaisin töihinsä täysin voimin, häntä tuntui seuraavan eräänlainen jokapäiväinen uupumus, jota edes hänen kurinalainen mielensä ei pystynyt karistamaan. Myrskysielu oli viettänyt nykyisin eniten aikaa pentujensa ohella Marjasiiven sekä Usvapolun kanssa, joiden ystävällisyydestä kolli koki erittäin suuren avun yksinäisyyttä vastaan, vaikka hän tietoisesti käyttikin suurimman osan energiastaan kutsumalla itsensä mukaan niin moneen partioon kuin pystyi, päästäkseen pois leiristä. Kiharaturkkinen soturi tiesi, että nyt hänellä oli elämässään kohoamassa aika, jolloin hänen tulisi tehdä sen minkä oli epäonnistunut tekemään oman emonsa sekä välillä myös edesmenneen kumppaninsa Unipuron kohdalla, ja asettaa itsensä sekä tunteensa sivulle ja omistaa elämänsä täysin pennuilleen. Valmistautuessaan kokemaan tämän muutoksen tai kasvun itsessään, Myrskysielu oli huomannut itsensä kypsyvän jo sielussaan melkein yhtä järkähtämättömän tyyneksi kuin ulkokuorensa – ja osana tätä, hänestä oli kehittynyt jotenkin vieläkin itsenäisempi sekä vakaa. Hän ei kaivannut kenenkään seuraa yksin istuessaan, mutta ei myöskään karttaisi kenenkään katsetta, joka hänen omaansa hakisi.
Ja pian hänen huomiotaan jo kysyttiinkin, kahden tutun Hallavarjolaisen lähestyessä kollia. Myrskysielu käänsi katseensa kohti itseään tervehtinyttä Jääsielua sekä tämän takaa hieman empivästi esiin astuvaa puolisiskoaan, Mustesydäntä.
”Hyvää iltaa myös teille, Jääsielu, Mustesydän. Totta kai, istukaa vain”, Myrskysielu vastasi kohteliaisiin sanoihin samalla arvostuksen äänensävyllä. Vaikka kolli ei tiennyt Jääsielusta paljoa mitään, mutta hän osasi kunnioittaa soturin arvokkuuden ja viisauden auraa. Myöskään sisarestaan hän tiesi valitettavan vähän, tai ennemminkin tuolle ei ollut itsestään ennen jakanut, mutta kaiken tapahtuneen jälkeen Myrskysielu loi Mustesydämeen katseen, joka kiitti toista tämän läsnäolosta ja toivotti pelkkää hyvää naaraalle, joka oli veljensä kylmyyttäkin vastaan tarjonnut yksinään lämpöä. Vaalea kolli oli melkein häpeissään, kuinka sokea oli ollut, ja kuinka oli melkein käännyttänyt yhden harvasta perheenjäsenistään pois.
”Totuudenmukaisesti, tämä kuu on ollut monelle yksi elämiemme vaikein, ja niin se on ollut minullekin”, Myrskysielu vastasi Jääsielulle rehellisesti, mutta rauhallisin ilmein. Hänellä ei olisi mitään syytä käyttäytyä vetääntyvän kylmästi siskonsa kumppania kohtaan.
”Mutta olen iloinen, että olen kuitenkin tässä ja saan nähdä teidät”, soturi jatkoi, räpäyttäen kohteliaasti silmiään katsoessaan kaksikon välillä. ”Kuinka te olette voineet?”
Mustesydän näytti viimein rentoutuvan Jääsielun vierellä, aiemman ujouden nähtävästi sulavan pois kuullessaan veljensä ottavan heidät näinkin suosiollisesti vastaan. Tummanpuhuva pyytäjä vilkaisi kumppaniaan hieman taas empien Myrskysielun kysymystä, ja nojasi hetkeksi tämän lapaa vasten, ennen kuin vastasi.
”Paljon on tapahtunut myös meille, mutta uskon että saat kuulla siitä enemmän Surutähdeltä”, Mustesydän lopulta vastasi, hymyillen hieman epämukavasti, mutta iloisena puhutellessaan veljeään. Hetken päästä naaras kuitenkin näytti huomaavan jotain, ja vilkuiltuaan kolmikon ympärille yllättyneen näköisenä, hän naukui kysymyksen, joka sai Myrskysielun sydämen taas hetken aikaa painavaksi.
”Eikö Unipuro olekaan mukanasi tällä kertaa? Harmi, olisi ollut hyvä nähdä häntäkin”, Mustesydän pohti ääneen, räpytellen silmiään ihmettelevästi.
”Unipuro on liittynyt isänsä Hiekkapyörteen kanssa Kaiun joukkoon. Olkoon heidän polkunsa levollinen”, Myrskysielu kertoi, ilmeensä värähtämättä kysymykseltä. Hän oli jollakin tasolla osannut odottaa joutuvansa puhumaan tästä siskolleen. Vaalea soturi jätti tarkoituksella yksityiskohdat kertomatta kunnioittaakseen elämänsä rakkauden yksityisyyttä. Mustesydän haukkoi hennosti henkeään ja katsahti Jääsieluun huonojen uutisten kauhistuttamana. Musta naaras kumarsi hieman päätään, ja osoitti nöyrän pahoittelevasti osanottonsa puoliveljelleen Jääsielun kanssa(?), jonka Myrskysielu otti vastaan nyökkäämällä kiitollisesti.
”Unipuro kuitenkin jätti minulle rakkautensa kolmen pennun muodossa. He ovat kaikki terveitä, ja kasvavat nopeasti kasvattiemonsa Marjasiiven hoivassa”, Myrskysielu jatkoi, tahtoen piristää tunnelmaa. Hento ylpeyden hymy ja pehmeä ilme nousi kollin silmiin, kun hän kertoi jälkeläisistään Jääsielulle ja Mustesydämelle. ”Heidän nimensä ovat Hiekkapentu, Hallapentu ja Helmipentu.”
Mustesydän nosti katseensa kiharaturkkiseen soturiin yllättyneenä, antaen sitten ilon levitä ilmeekseen nähtyään ensin veljensäkin vaikuttavan siirtyvän suru-uutisten ohi sulavasti.
”Minustako on tullut täti?” Mustesydän visersi iloisesti, siirtäen sitten katseensa kumppaniinsa. Naaraan äänensävyssä ja ilmeessä oli jotakin uutta ja hieman salaperäistä, jonka Myrskysielu kuitenkin arvasi liittyvän pentuihin – tietysti kolli ei voinutkaan tietää juuri kuinka paljon hänen puolisiskonsa haaveilikaan omista pienoisistaan kumppaninsa kanssa.
”Paljon onnea isyydestä. Odotan innolla, että saan tavata veljenlapseni täällä jonakin päivänä”, Mustesydän naukui Jääsielun viereltä, johon oli nojautunut ja käärinyt häntänsä kumppaninsa hännän ympärillä.
”Tulen kertomaan heille tädistään Mustesydämestä ja sedästään Jääsielusta”, Myrskysielu vastasi hymyillen rauhallisesti. Sanoillaan hän tahtoi pääosin jatkaa keskustelua kevytmielisesti, mutta myös vakuuttaa molemmalle Hallavarjolaiselle, että Myrskyvaahteran soturi näki heidät molemmat nyt osana perhettään.

Jokaisen uuden johtajan päästyä esittämään itsensä uudella nimellään, ja johtajien käytyä keskustelua Taivaan liekkien lauman kohtalosta, kissojen seassa löytyi tarkkaavaisten kuuntelijoiden lisäksi paljon puheskelevia ja keskenään supisevia kissoja. Selvästi aiheesta oli kohonnut kiistanaihe monille, mutta sekä Myrskysielu että Mustesydän jatkoivat rauhallisena puheiden etenemistä. Seuraavaksi Raadelmatähden kerrottua Myrskyvaahteran tilanne, sekä vuorostaan seuraavien kertovan omien kansojensa kuulumiset, Surutähti otti puheenvuoron. Myrskysielu kuunteli tyynen laskelmallisesti nyt uuden ja yhdistyneen Synkkävarjon johtajan puhetta mielenkiinnolla, luoden katseen siskopuoleensa sekä tämän kumppaniin nyt tietävästi; tätä he olivat tarkoittaneet. Kuitenkin ennen kuin Koitähti ehti aloittaa puhumisensa, Myrskysielun huomio särkyi lähestyvän kollin sanoilla.
”Muste, täällähän sinäkin olet!” Kuului Myrskysielulle vieraan kollin huudahdus etäältä, jonne vaalea soturi käänsi heti huomionsa. Täydeksi shokikseen, tummaa pyytäjänaarasta kohden loikki virnukasvoinen kopio Myrskyvaahteralaisesta – kiharaturkkinen soturi tiesi välittömästi kuka tuo muukalainen oli, mutta hänen yllättyneisyytensä hukutti hänen sanansa hetkellisesti.
”Clover? Mitä sinä täällä teet?” Mustesydän henkäisi yhtä yllättyneenä kuin velipuolensa. Naaras vilkaisi nopeasti Jääsieluun, ennen kuin nousi käpälilleen ja astui muutaman askeleen lähemmäs kiharaturkkista isäänsä, joka istahti itsensä joukkoon kutsuneena alas tyttärensä eteen.
”Saat kutsua minua tämän kerran Lumiapilaksi; liityin Taivaan liekkien laumaan vähän aikaa sitten. Tai no, Taivaanliekkiinkö? No, eipä sillä kai mitään väliä. Minulle kun tuli näetkös tylsää yksin kujillani, kun viimeisin seuralaisenikin näytti minut jättävän, joten päätin piipahtaa tyttäreni maille lomailemaan!” Clover kertoi kevytmielisesti, nuolaisten takkuisia rintakarvojaan selvästi vaikuttamattomana kokoontumisen tärkeydestä. Myrskysielu oli myös noussut seisomaan, ja katsoi silmät pyöreänä kissaa, jonka pystyi tunnistamaan yksin isäkseen, josta oli saanut kuulla vain taruja emoltaan sekä myöhemmin Mustesydämeltä.
”Nimeni on nykyisin Mustesydän”, korjasi tumma naaras, joka hieman vaivaantuneesti vilkuili kumppaninsa sekä äimistyneen puoliveljensä välillä.
”Mukava tietysti nähdä sinua, vaikken oikeastaan odottanut enää koskaan näkevänikään. Tuota, tässä on minun kumppanini, Jääsielu, ja tuossa on--”, Mustesydän yritti esitellä kollit isälleen, joka kuitenkin oli vihdoin nähnyt Myrskysielun, ja kiilasi suuremmin välittämättä tyttärensä sanojen väliin.
”Hetki, joko minun silmäni ovat edelleen kissanmintun huurtamat, tai sinä et olekaan peilikuvani”, Clover naukaisi, tunkien kuononsa mykistyneen Myrskysielun naamaan tungettelevasti tutkien. Varmennettuaan itselleen, että hänen edessään tosiaan seisoi näköisensä, mutta hieman itseään suurempi sekä huomattavasti lihaksekkaampi sekä nuorempi versio itsestään, rennonoloisesti virnuileva kolli päästi suustaan tietävän muminan.
”Jaaaaha, löytyypä minulla täältä metsästä esikoisia. Iästäsi päätellen taidat olla Tuikkusilmän aikaansaannos. Kukapas sinä olet nimeltäsi?” Clover naukui huolettomasti, selvästi joko ollen liian lyhytkatseinen huomatakseen poikansa äimistyneisyyttä, tai todennäköisemmin vain ollen tästä välinpitämätön.
”Lumiapila, tässä on minun puoliveljeni Myrskysielu”, Mustesydän pakotti itsensä lumenvalkeiden kollien väliin, peitellen melko selkeää ärtymystään isänsä käytöstä kohtaan. ”Hän on Myrskyvaahteran soturi.”
Clover mittasi poikansa katseellaan, ennen kuin käänsi huomionsa takaisin tyttäreensä. Myrskysielu ei kuullut, mitä uutta tyhjänpanttista hänen isänsä alkoi Mustesydämelle taas sanomaan, vaan keskittyi oman malttinsa ja itsensä kokoamiseen. Sen tehtyään ja otettuaan hetken henkitauon, kiharaturkkinen kolli astui isänsä eteen tyynenkylmästi.
”Mukava viimein tavata, Lumiapila. Olen kuullut sinusta paljon”, Myrskysielu naukaisi kohteliaasti, itsekin nyt mittaillen katseellaan vanhempaa kollia. Tämä sai Cloverin huomion palaamaan takaisin esikoiseensa, tämän nyt nähtävästi ottaen poikaansa vakavavemmin kun tuo oli löytänyt äänensä.
”Samoin, samoin. Jos nyt oikein muistan, Raadelmatähtönen tai kuka olikaan johtajasi taisi mainita jotakin pennuista”, Clover naukui kysyvästi, nyt olemuksensa selkeästi rauhoittuneempana sekä silmänsä tuikkien täynnä ajatuksia, joita kumpikaan tämän jälkeläisistä ei kyennyt arvaamaan.
”Kyllä, olet heidän isoisänsä. Et kuitenkaan saa heitä vielä nähdä, sillä he ovat liian nuoria osallistumaan kokoontumisiin sekä kuulut nyt Taivaanliekkiin”, Myrskysielu vastasi nyökäten, istuutuen takaisin alas. Clover vaikeni hetkeksi, aiemmin virnuilevan kollin näyttävän katoavan ajatuksiinsa, ja mumisi sitten henkensä alta jotain toisten kuuloetäisyyden ulkopuolella.
Mustesydän näytti rauhoittuvan, kun hänen isänsä ja tuon pojan välinen diskurssi vaikutti siviilimmältä kuin hän olisi osannut odottaa. Naaras loi varmistavan hymyn Jääsieluun, joka oli pysynyt vetäytyneenä verisukulaisten keskustelusta(?), ja kävi jälleen istumaan kumppaninsa viereen, tämän kylkeen painautuen hellästi. Lumiapilaksi esittäytynyt vanhempi kolli näytti lukevan tunnelman, ja istuutui itsekin kumppaniparin sekä poikansa väliin, käärien tuuhean mutta kihartuvantakkuisen häntänsä käpäliensä verhoksi. Hetken he saivat kuunnella johtajien puheita rauhassa, kunnes Clover pyöräytti äkillisesti päänsä kohti tytärtään, kuin tajuttuaan jotakin.
”Hetkinen, onko sinullakin jo rääpäleitä?” Clover kysyi silmät pyöreinä, kuin juuri tajuttuaan kuinka iäkkääksi olikaan poikamies kasvanut. Mustesydän punastui äkillisestä kysymyksestä, ja yskäisi vaivaantuneena kohti käpäliään, silmiensä myös porautuen tassuihinsa.
”E-ei, tietenkään. Siis ei vielä”, Mustesydän takelteli, vältellen sekä isänsä utelevaa että Jääsielun tyyntä(?) silmäparia, lopulta päättäen hautaamaan päänsä kumppaninsa lapaan. Myrskysielu räpäytti lievän huvittuneena silmiään, muttei sanonut mitään, eikä puolisiskonsa vuoksi kehdannut tuota liikaa tuijottaakaan. Clover vaikutti hetken pohtivan jotakin, mutta lopulta tyytyväisenä saamaansa vastaukseen käänsi katseensa ylös kohti puhujanpaikkaa, jossa johtajat olivat edelleen äänessä.
Kuinka kummallinen kokoontuminen, kuinka Myrskysielulle maailmaamuuttava kuu olikaan nyt loppumassa. Niin pitkään hän oli sekä karttanut ajattelemasta isäänsä, josta hänen emonsa oli maalannut paholaisen kuvan, ja josta hän oli myöhemmin oppinut lisää puolisiskoltaan, ja jäänyt hämmentyneeksi mitä tuosta ajatella. Nyt hän oli isänsä kohdannut, ja vaikka kohtaaminen saattaisikin jäädä lyhyeksi, tämä olisi jälleen yksi sokkelo hänen mielessään saatu kartoille.

//Synkkävarjon puhe, seuraavaksi Yötaivas//

Surutähti jäseniään venytellen asteli näyttämöllä edemmäs ja katseli huvittuneena kissojen paheksuvia katseita. Ei hän ollut koskaan piitannut muiden mielipiteistä, hän tiesi mitä hän tekisi ja kuka hän olisi, ei kukaan mahtaisi hänelle yhtään mitään tässä maailmassa. Hän oli sentään Surutähti, Synkkävarjon päällikkö!
''Oikaistaanpa tuon penikan sanat'', Surutähti naurahti ja katseli hurmaavin silmin kissoja. ''Synkkäputous ei hyökännyt Hallavarjoon, vaan me saavuimme rauhanomaisesti neuvottelemaan asioista. Ihanteenani on ollut jo useita kuita saattaa Synkkäputous ja Hallavarjo yhdeksi ja suureksi kansaksi, kuten se aikoinaan Veritähden, sekä Sielutähden johdolla on ollut'', Surutähti kääntyi Veritähden puoleen, ehkä jopa toivoen jonkinlaista ylpeää ja tyytyväistä reaktiota Veritähdeltä. Kolli kuitenkin kiinnostuneena oli kohottanut päätään ja kuunteli tarkemmin Surutähden sanoja. Ehkä toinen oli ylpeä hänen kyvyistään tai yllättynyt niistä? Totuus, mitä Surutähti ei kuitenkaan tiennyt, oli se, ettei Veritähti muistanut niitä aikoja ja oli siksi halukas kuuntelemaan tarkemmin sekopään sanoja.
''Ollakseni ilman omahyväisyyttä rehellinen, enemmistö Hallavarjon kissoista kannatti ajatusta. Painotan vielä kerran, että enemmistö vapaaehtoista kannatti ajatustani, haluten yhdistää Hallavarjon ja Synkkäputouksen. Palata niihin aikoihin ja hienoihin hetkiin, joita loistokas Synkkäklaani oli'', Surutähti hymyili. ''Me annoimme mahdollisuuden poistua, mutta Risatähti itse johti muutamia seuraajiaan taisteluun meitä vastaan. Onko se siis minun syyni, että jos rauhanomainen keskustelu halutaan vääntää sodaksi, että tottakai käsken kansaani puolustautumaan?'', Surutähti heilautti häntäänsä, Risatähden kihistessä raivosta tuon takana.
''Ei, en ole Hallavarjoa tuhonnut. Me olemme yhdistyneet ja olemme alkaneet kulkea nimellä Synkkävarjo. Ja kuten joukoistamme voitte huomata, enemmistö Hallavarjon kissoista on täysin hyvinvoivia ja samoin Synkkäputouksen kissat. Kansassamme ei ole kiistaa kenenkään taustoista ja olemme ylpeitä siitä, että rauha on laskeutunut ja voimme vihdoinkin olla sitä, mitä me aina olemme olleetkin'', Surutähti räpäytti silmiään, kissojen vilkaistessa mm. Jääsielua ja Mustesydäntä.
''Yhdistymisen myötä kansallamme on nyt kaksi parantajaa, Rottataimi ja Saukonsilmä, he toimivat molemmat täysivaltaisina parantajina ja tarvittaessa yhdessä. Synkkävarjon reviiriä ulettuu koko Synkkäputouksen rajoille, että myös Hallavarjon rajoille'', Surutähti tarkensi asioita.
''Nyt nauttikaamme tästä hohtavasta kuusta ja rauhanajasta, jonka tämä yö meille sallii'', Surutähti kohotti kulmiaan ja hymyili leveästi, siirtyen sitten arvokkaasti askeltaen takaisin paikoilleen, Veritähden seuratessa toisen jokaista elettä mielenkiintoisena.

//Aurinkotuulen puhe, seuraavaksi Synkkävarjo//

Risatähti oli kerrannut Tuliketun kanssa ennen kokoontumiseen tuloa tapahtumia, joita Aurinkotuulessa oli ollut, osittain myös siksi, ettei kutsuisi nyt ketään kissaa väärällä nimellä. Kaikki oli naaraalla lähtenyt hyvin käyntiin Aurinkotuulessa, mutta paljon olisi vielä tehtävänä ja opittavana aina toimintatavoista alkaen.
''Aurinkotuuli koki menetyksen, kun Auringonsirpale ja Verisusi halusivat pelastaa kaksi pentua, jotka olivat päätyneet kettujen nappaamiksi. Molemmat saivat surmansa kettujen hyökkäyksessä, ja ketut hyökkäsivät leiriimme asti. Valitettavasti Auringonsirpale tarkennettuna menehtyi hyvin pian tästä saamiinsa vammoihin, sillä mitään ei ollut enää tehtävissä. Autoin Aurinkotuulta häätämään ketut, jonka seurauksena Auringonsirpale nimitti minut kansalleen uudeksi päälliköksi'', Risatähti hivenen sekavasti kerraten viimeaikaisia tapahtumia puhui kaikille.
''Minä puolestani selvisin ihmeenkaupalla Synkkäputouksen hyökkäyksestä, kun Surutähti seuraajiensa johdolla hyökkäsi Hallavarjoon. Kaiun on täytynyt tukea ja ohjeistaa minua, sillä sattumankaupalla järven vesi kuljetti minut Aurinkotuuleen, jossa Leijonalilja on vammojani parhaansa mukaan hoitanut. Tulikettu on myös ollut minun suurena tukenani ja apunani, olen nimittänyt hänestä varapäällikköni ja me pyrimme rauhanomaisesti johtamaan Aurinkotuulta'', Risatähti loi myrkyllisiä katseita Surutähteen, joka vain tuhahti ja heilautti ylimielisesti häntäänsä.
''En minä mihinkään hyökännyt, tulin rauhanomaisesti neuvottelemaan'', Surutähti tuhahti Risatähdelle, joka sähähti toiselle vihaisena, kaksikon saadessa aikaan levottomuutta kokoontumiseen.
''Fuuga auttoi Imperiumissa vankeina olleita Aurinkotuulen kissoja takaisin kotiin, joten Kukkaiselo on palautunut takaisin vanhimpien tehtäviin, sillä olemme saaneet tosiaan Leijonaliljan takaisin. Leijonalilja valitsi parantajaoppilaakseen Koivutassun'', Risatähti nyökkäsi parantajakissoja kohden, kun oli saanut itsensä rauhoitettua edes hivenen.
Hän palasi sen jälkeen paikoilleen, sillä vaikka hän olisi halunnut vääntää Surutähdeltä niskat nurin, sylkeä tuon päälle ja repiä tuon silmät päästä, hänen raivonsa ollessa hänen sisimmissään aivan mieletön, hän ei voinut tehdä niin. Hän ei voisi edustaa Aurinkotuulta niin huonolla käytöksellä ja armottomuudella. Mutta hän lupasi itselleen, että vielä sen aika tulisi. Tulisi kuten hänen isoisälleen Ruoskatähdelle ja Tiikerintähdelle.
Risatähti nuolaisi levottomana huuliaan.

//Usvajoen puhe, seuraavaksi Aurinkotuuli//

Tomutähti astui Raadelmatähden jälkeen eteen ja katseli rauhallisilla silmillään kansalaisia, jotka katselivat häntä arvelevasti. Kolli ei aikonut millään tavalla puolustaa luopionmainettaan, sillä totuus olisi se, että hänen pahat tekonsa olisivat jääneet kuitenkin useammalta huomaamatta. Hän oli toiminut Umbran laumassa kauan sitten, ihan samalla tavalla kuin Kynsitähti, joka nyt myös olisi päällikkönä. Se oli jollakin tavalla kiehtovaa ja hämmentävää, mutta samalla Tomutähti oli pyrkinyt auttamaan Usvajokea parhaansa mukaan, osittain kyllä niillä taka-ajatuksilla, jotka oli luvannut Hohdonkaiulle Taivaanliekeistä lähdettyään. Sarastuksenliljan kuolema vaivasi häntä yhä ja katsellessaan Syystähteä, se palasi aina hänen mieleensä.
''Usvajoella on ollut vähintäänkin yhtä mielenkiintoisia kuita. Tulitähti on menehtynyt ja se on enemmän kuin kunniani kertoa, emme toivo edesmenneelle päälliköllemme minkäänlaista kunnianosoitusta tai surua keneltäkään. Tulitähti peitti kansamme ahdingon hyvin, mutta hänen valtakautensa aikana Usvajoki koki suurta rotu ja veri lajittelua, jonka mukaan mm. puoliverisiä kissoja karkotettiin, vainottiin ja tapettiin useita'', Tomutähti puhui osittain ympäripyöreästi, eikä edes vedonnut Tulitähden kuolintapaan sen enempää.
''Usvajoki on ollut edesmenneen päällikkönsä sekä myös varapäällikkönsä kanssa niin suuressa ahdingossa, ettemme olleet saaneet edes Kaiulta mitään merkkiä. Emmekä täten tulleet edes valituiksi Kaiun tehtävälle, mutta Usvajoki haluaa kiittää myös kaikki niitä kissoja, jotka tehtävän rohkeasti suorittivat'', Tomutähti nyökkäsi päälliköiden puoleen, jotka profetiakissoina olivat Taivaanliekin kansan mukaan olleet.
''Nyt kun Tulitähti on kukistettu, suurinosa puoliverisistä perheenjäsenistämme ovat voineet palata takaisin kotiinsa Usvajokeen, jonka myötä mm. suojapaikkaa perheelleni antaneille Taivaanliekin kissoille olen kiitollinen. Myönnän, että olen myös vastaanottanut erään Imperiumista paenneen naaraan kansaamme, hän ei ole monien muiden tehnyt pahojatekoja, eikä toiminut Imperiumissa omantahtonsa mukaisesti. Pyrin tällä esimerkillä vain sanomaan, että mikäli Imperiumista selviytyneitä Pakkastähden seuraajia löytyy vielä, olkaa varovaisia ja tarkkoja sen suhteen, kenelle on syytä tarjota turvapaikkaa omasta kansastanne'', Tomutähti nyökkäsi ja palasi sitten omalle sijalleen, Risatähden vetäessä itsekseen henkeä ja rauhoittuakseen, ennen kuin astelisi puhumaan.

//Myrskyvaahteran puhe, seuraavana Usvajoki//

''Iltaa jokaiselle. Olen hakenut yhdeksän elämääni Kuulammelta, ja nykyään minua kutsutaan Raadelmatähdeksi. Kansamme on kohtannut monia epämiellyttäviä asioita kuluneiden kuiden aikana. Mutta ehkä merkittävimpinä asioina kerrottavana on, mitä kaikkea Imperiumi sai meidän kansassamme aikaan'', Raadelmatähti aloitti ensimmäisenä päällikkönä kokoontumisessa. Hän uskoi, että varmasti monia kiinnostaisi se, miten hän olisi yllättäen kohonnut päälliköksi, etenkin kun oli ollut vankina Imperiumissa lähes koko lapsuutensa.
''Kansassamme eleli pitkään petturi, johon me kaikki luotimme kuin ystäväämme. Hän kuitenkin levitti kansaamme sairauden, joka sairastutti pahasti Kipinäntähden, emmekä me osanneet epäillä häntä ollenkaan kaiken tämän takana olijaksi. Hän toimi Imperiumin avustuksella ja myöskin antoi nyt edesmenneen päällikkömme Kipinäntähden pennun Imperiumiin, jotta hän voisi kohota johtamaan itse Myrskyklaania, ja varmasti ajatuksena oli joissainmäärin sitten tehdä yhteistyötä Imperiumin kanssa'', päällikkö hymähti. ''Huurrehaamu jäi kiinni teoistaan, kun hän oli päättänyt tappaa Kipinäntähden pois hänen tieltään, sillä kuten viime kokoontumisesta varmasti enemmistö muistaa, me luotimme Kipinäntähden sisareen uskollisesti ja hänestä oli jo valittu kissa, joka huolehtii kansastamme Kipinäntähden sairauden aikana. Hiekkapyörre yllätti Huurrehaamun, kun naaras oli tappanut päällikkömme pesäänsä, sekä myös Viherloimun'', Raadelmatähti avasi tilannetta tarkasti.
''Hiekkapyörteen päätöksellä, hänen kohottuaan päälliköksemme hän halusi vaihdattaa Huurrehaamun kaapattuihin pentuihin Imperiumissa. Minä olin päässyt vain vähän ennen tätä kaikkea tapahtumaa Imperiumista pakoon Hopeapantterin ja hänen tiiminsä avustuksella, kuten myös Punatiikeri. Pentujen vaihtaminen sujui alkuun hyvin, mutta Imperiumi yllättäen hyökkäsikin minun ja Hiekkapyörteen kimppuun, kun olimme viimeisiä lähtijöitä Imperiumissa. Hiekkapyörre nimitti minut täten seuraajakseen viimeisillä sanoillaan. Lumotundra, Apilakarhu ja Liekkiloimu voivat nyt perheidensä kanssa hyvin, ollen kaikki taas minun tavoin turvallisesti Myrskyvaahterassa'', Raadelmatähti hymähti ja räpäytti sitten silmiään.
''Toivonkin, että jos joku kansa piilottelee Huurrehaamua nyt kun Imperiumi on murskattu, että hänen suojelunsa päättyisi, mikäli hän on selvinnyt elossa Imperiumin tuhosta'', kolli murahti, vaikka tiesikin, ettei hän uutena päällikkönä juurikaan saisi vaikutettua muiden päälliköiden päätöksiin ja tekoihin.
''Lumotundra on aloittanut Hyasinttikatseen ja Hiirenpolun parantajaoppilaana, sekä kaksi nuorta kissaa ovat äskettäin nimitetty oppilaiksi, heidän nimensä ovat Salviatassu ja Ohdaketassu. Myöskin soturimme Myrskysielu sai kumppaninsa Unipuron kanssa kolme tervettä pentua, pennut tunnetaan nimillä: Hiekkapentu, Hallapentu ja Helmipentu'', Raadelmatähti loi katseensa Myrskysieluun.
''Kansamme voi tällä hetkellä kylmyydestä huolimatta todella hyvin ja haluan kiittää kaikkia niitä tovereita, joiden kanssa sain taistella Imperiumia vastaan ja kohdata pahuuden yhdessä. Me teimme sen, metsämme on pelastettu'', Raadelmatähti hymyili jopa ylimielisesti, ennen kuin kevyesti nyökättyään peruutti takaisin paikalleen tehden tilaa seuraavalle.

//Varapäälliköt,Owa, Heli,

Paahdekobra istuskeli puhujanpaikan alapuolella muiden varapäälliköiden seurassa, hiljaa vielä puhuessa näiden kanssa, vaikka kokoontuminen oli jo alkanut. Hän istui ylväänä Haihampaan vierellä ja katseli muuttuneita kasvoja varapäälliköissäkin. Vaihtuvuutta oli tapahtunut paljon kuluneen kuunkierron aikana, mikä tuntui Paahdekobrasta käsittämättömältä. Jostakin taaempaa kuului hentoa huhuilua kuin joku pelkäisi kaikkien kuulevan hänet, ja Paahdekobra vilkaisikin lapansa ylitse kohti Yötaivaan kissaa, joka yritti saada Myrkkysuon varapäällikön huomion. Yötaivaan varapäällikkö huitaisi Hurmelampea lavalle.
''Syvävirralla on sinulle asiaa'', Paahdekobra murahti toiselle, heilauttaen häntäänsä taaksepäin. Alkuun hän oli uskonut, että Syvävirta yritti saada oman kansansa varapäällikön huomion, joten naaras siristikin hivenen epäilevästi silmiään sille, että tällä olikin asiaa Myrkkysuon varapäällikölle, mutta kohauttaen lapojaan keskittyi takaisin keskusteluun.
''Miltä nyt tuntuu olla takaisin oikeiden työtehtävien äärellä, jotka sinulle kuuluvat?'', Vaahterakynsi kysyi, katsellessaan Tuulenkapinaa, joka oli saanut varapäällikön tehtävänsä takaisin. Paahdekobra arvioiden mulkoili kauempana olevaa Kuurasutta. Paahdekobra olisi mielellään halunnut nähdä mikä Veritähden tytär olisi olevinaan, mutta toinen oli jäänyt keskustelemaan jonkun Taivaan liekkien lauman kissan kanssa.
Tulikettu, Seittisiipi ja Hehkukuu olivat myös uusia kasvoja varapäälliköiden keskuudessa.
''Olinkin jo ihmetellyt, miksei sinua oltu valittu varapäälliköksi'', Paahdekobra hymähti Tuliketulle. Hän oli jo kauan katsellut kokenutta soturia sillä mielellä, että näki tuossa jotakin fiksua varapäällikkö ainesta rauhallisuuden ja tietämyksen takia. Mutta keskittyi sitten kuuntelemaan Vaahterakynnen ja Tuulenkapinan keskustelua, mitä ihmettä Usvajoessa oli tapahtunut?

//Parantajat, Heli, Aaduska, Owa, Nugetti

Taimiorava ripeästi oli kipittänyt suurella innostuksella mestarinsa Nokkoskobran kanssa parantajien luokse, jossa oli myöskin paljon uusia nenänpäitä. Nokkoskobra tottuneesti istuutui vanhempien parantajien kanssa keskustelemaan löytämistään uusista kasveista, ja jakamaan yrttitietoa toisilleen. Taimiorava puolestaan katseli uteliaana parantajaoppilaita, joita ei tuntenut kunnolla.
''No mutta, sinähän olet Kylmätassu! Olit soturioppilaana viime kokoontumisessa!'', Taimiorava yllättyneenä hihkaisi, kun huomasi Kylmätaian saapuvan parantajia kohden ehkä hivenen varautuneena, olisihan tämä uusi parantajaoppilas.
''Mutta keitäs te olette?'', Taimiorava katsoi hivenen alemmas kahta pahuudelta haisevaa kissaa kohden, jotka olivat vielä hyvin nuoria.
''Olen Veritassu, Kuutiikerin parantajaoppilas'', Kuutiikerin parantajaoppilas puhui innokkaammalle jotenkin kylmästi. Se ei ollut erityisen piittaamaton tai tyly sävy, mutta jokin siinä häiritsi Taimioravaa, joka jäi katsomaan, kun Kuutiikerin oppilas askelsi mestarinsa vierellä parantajien luokse, joiden joukkoon oli myös kohonnut Myrkkylilja, entiseltään nimeltään Aamupääsky. Synkkävarjolla näytti myös olevan kaksi parantaa Saukkosilmä ja Rottataimi, mistä se sitten ikinä johtuikaan, mutta molemmat olivat arvostettuja parantajia jo. Hiirenpolku vuorostaan kertoi vanhemmille kissoille jokseenkin väsyneellä äänellä löytämästään marjapaikasta, joka oli kaksijalkojen puutarhassa.
''Hei Leijonalilja, olet saanut oppilaan itsellesi? Kukas se tämä on?'', Taimiorava hymyili, kun katseli toisen oppilasta, kun kaksikko saapui myös parantajien luokse. Heidän takanaan saapuessa juuri uuden kansan Taivaanliekin tuntematon parantaja ja tämän oppilas. ''Hyvää iltaa! Minä olen Usvajoen parantajaoppilas, Taimiorava! Keitäs te olette?'', Taimiorava räpytteli innokkaana silmiään, tervehtiessään kahta vierasta parantajakissaa.

//Taivaanliekin kansaksi tulo neuvottelu //

Veritähti oli asettunut tuttuun mukavaan asentoonsa Mäyrätähden vierellä, pitäen toista etutassua toisen päällä ja leukaansa tassujensa päällä, pitäen silmiään väsyneesti kiinni. Hän kuunteli hyvinkin rauhallisena tapahtumia, ja ulkopuolisen silmin näytti siltä, ettei kokoontumisessa nimetty viimeinen ääni edes jaksanut keskittyä koko kokoontumiseen.
Hän raotti toista silmäänsä, kun kuuli Surutähden mairean ja ylimielisen naurahduksen, osittaisen tuhahduksen Syystähdelle, joka oli kuitenkin rohkeasti halunnut kohottaa Taivaan liekkien lauman uudeksi kansaksi, Taivaanliekiksi. Kissat olivat pitkään hiljaa, Risatähden katsellessa yllättyneenä Syystähteä. Ehkä naaras oli yllättynyt siitä, miten hyvin Kaiku olisi kohdellut kaksikkoa kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.
''Äänestetään sitten'', Veritähti murahti, avaten nyt molemmat silmänsä ja kohottaessaan päänsä tassujensa päältä.
''Onko se sen vaivan arvoista?'', Surutähti tuhahti Kuutiikerin entiselle päällikölle. ''Emmehän me voi hyväksyä uutta kansaa keskuuteemme. Järvellä ei ole riittävästi tilaa heille, kylmyys on ajanut riistan kauemmaksi ja sen lisäksi, olemme juuri päässeet eroon Imperiumista. Miksi me haluamme taakaksemme yhden kansan lisää?'', Surutähti tuhahti, pyöritellen silmiään koko ajatukselle.
''Haluan vastauksianne, en ajatuksia asian puolesta tai vastaan'', Veritähti murahti Surutähdelle, saaden Surutähden kevyesti siristämään silmiään, mutta suoristamaan sitten ryhtinsä ja vaikenemaan. Veritähti ei muistanut tätä naarasta kunnolla, mutta hän oli aistinut, että naaraalla oli jonkinlainen luottamuksen ja kunnioituksen välinen suhde Veritähteen, vaikka naaras oli enemmän tai vähemmän erikoinen.
Raadelmatähti katseli rauhallisesti Syystähteä kohden, vaikka oli edelleen ärtynyt siitä, miten Surutähden oli pakko kiilata hänen ylitseen asiasta. Sellainen ei todellakaan sopinut Myrskyvaahteran päällikölle, hänestä saisi todella helposti elämän ikuisen vihollisen ihan pienilläkin asioilla.
''Vastaukseni on kieltävä'', Raadelmatähti kuitenkin sanoi. ''Kuten Surutähti sanoi, olemme juuri päässeet eroon Imperiumista ja Pakkastähdestä, sen tuomista vaikeuksista. Haluan säilyttää rauhan Taivaan liekkien lauman kanssa, ja siksi en halua heidän asettuvan kansaksi. He ovat hyvä yhteisö, ja arvelen, että heidän tulemisen kansaksi rikkoisi sen rauhan ja sen kaiken hyvän, joka kansojen ja heidän laumansa välillä on rakennettu'', Raadelmatähti puhui rauhallisesti. Ei hänellä toisaalta ollut mitään sitä vastaankaan, että yhteisöstä tulisi kansa, mutta käytyään Taivaan liekkien laumassa, hänestä se oli niin erottuva ja hyvä yhteisö, ettei hän halunnut uudistaa kyseistä yhteisöä ja saattaa heitä kansojen keskuuteen pilaamaan itseään.
''Minä haluan tukea heidän alkuaan kansaksi, Usvajoki vastaa tähän asiaan myöntävästi'', Tomutähti vastasi lyhyesti, enempää puolustelematta näkökulmaansa. Hän hymyili itsekseen, mutta samalla viestittäen hymynsä tueksi Syystähdelle. Tietysti Usvajoen päällikkö halusi kannustaa näiden tuloa metsään, omaa toista kotiaan. Hermostuneet Taivaan liekkien lauman kissat hivenen rentoutuivat, kun Tomutähti oli heidän puolellaan, vaikkei varsinaisesti Raadelmatähtikään ollut heitä vastaan.
''Olen puolueellinen vastaaja tässä keskustelussa'', Risatähti myönsi hiljaa itselleen kuiskaten, katsellen Syystähteä, mutta naaraan olemus oli tyyni. Hän olisi halunnut koskettaa Syystähteä, kietoa häntänsä tämän häntään, nuuskia toisen ominaistuoksua ja painaa päänsä toisen poskea vasten. Kuitenkin Tulikettu pisti hänen silmiinsä varapäälliköiden joukossa. Hetkeksi Risatähti huokaisi syvään ja sulki silmänsä. Hän ei ollut varma, mitä Aurinkotuuli ajattelisi hänen päätöksestään. Katsoisiko se hänestä epäpätevän päällikön, jos hän olisi Syystähden puolella, kuten hänen sydämensä käski häntä? Tekisikö se hänestä epäluotettavan Aurinkotuulen jäsenen? ''Aurinkotuuli on aina halunnut tukea uusia kansoja, emmekä me tälläkään kertaa käännytä ketään kansaksi aikovaa takaisin. Aurinkotuuli vastaa myöntävästi'', Risatähti vakavasti puhui, avaten itsevarmasti silmänsä. Ehkä se oli vain tekosyy sanoa kyllä rakkaudelle, mutta hän uskoi siihen, että myös Valkeatähti, Punatähti, Okatähti, Yöntähti tai Kuutähti olisivat aikoinaan sanoneet kyllä. Kuten he sanoivat Yötaivaan, Myrkkysuon, Lumotunpolun, Ruskatammen, Salamavuoren ja Kuutiikerinkin kohdalla. Risatähti ei kuitenkaan erottanut Tuliketun kasvoja ja tunteita, mitä varapäällikkö ajatteli asiasta?
''Vastaukseni on ehdoton ei'', Surutähti tuhahti omahyväisesti, katsellen häijysti silmät ilkkuen Syystähteä.
''Yötaivas vastaa myöntävästi Taivaanliekkien kansalle'', Koitähti katsahti Yötaivaan sukulaisiin Taivaan liekkien lauman kissojen joukoissa, mutta hänkin oli hyvinkin tyyni ja rauhallinen muuten, selvästi kypsynyt jo vahvaksi päälliköksi nuoresta iästään huolimatta.
''Ei'', Rikkotähti tuhahti räpäyttämättä silmiään. Vastaus tuli nopeasti ja jyrkästi, eikä tällä ollut mitään aikomustakaan perustella ajatuksiaan, vaikka osa kissoista hätkähtikin toisen tunnekylmyyttä ja päättäväisyyttä. Ehkä jopa sitä, miten toinen niin tiukasti ja nopeasti teki niin ankaran päätöksen. Rikkotähti sai paheksuvia katseita turkilleen kylmyydestään, vaikka hän oli yksi ainoista, joka oli tervehtinyt ainoastaan Syystähteä saavuttuaan puhujanpaikalle. Raadelmatähti ajattelikin, että Rikkotähteä varjosti jossain määrin Imperiumin tapahtumat ja pakkomielteisyys hallita metsää pääsemällä ensin kansoihin käsiksi tai kansaksi, ja tuo ei ollut kohdata mitään vastaavaa enää uudelleen. Vaikkei Raadelmatähti uskonutkaan, että Syystähdellä olisi vastaavia aikomuksia. Profetiakissoilla itsellään oli vahva tuntuma Taivaan liekkien toiminnasta, kun olivat itse yöpyneet lauman luona. Eikö se hyväntahtoisuus merkinnyt Myrkkysuon päällikölle mitään?
Kynsitähden vuorontullessa, tämä rennosti ja piittaamattomasti itsekseen tuhahtaen kohautti vain lapojaan. Sen kukin voisi haluamallaan tavalla tulkita, ja vaikka kissat odottivat hetken, että Ruskatammen päällikkö tarkentaisi vastaustaan, vuoron oli lopulta siirryttävä Taskuruoholle, joka nykyään tunnettiin nimellä Mäyrätähti, sillä lapsellisesti Kynsitähti vain virnisti vastausta odottaville.
''Te selviätte mikäli olette selviäksenne kansana. Sitä mahdollisuutta ei pitäisi kieltää heti ensikättelyssä keneltäkään tai miltään'', Mäyrätähti otti tyynellä kantansa asiasta, tilanteen ollessa hyvin epäselvä lopputuloksiltaan.
Veritähti katsahti hetkeksi Surutähden tyttäreeseen arpisten kasvojensa alta ja tuhahti itsekseen.
''Asia on sillä sitten päätetty, ole hyvä Hymy, aloitahan kokoontuminen'', Veritähti murahti, Raadelmatähden niskakarvojen suuttumuksesta pörhistyessä, kun toinen kehtasi puhutella häntä alistavasti orjanimellä.
''Mikä on päätetty? Päälliköiden mielipiteet ja vastaukset eivät selvittäneet lopputulosta?'', Raadelmatähti murahti takaisin, Veritähden räpäyttäessään rauhallisesti silmiään.
''Minusta tilanne näyttää selvästi siltä, että Syystähden tulee istuutua rauhassa alas ja ottaa mukavampi asento, kuten suosittelen myös hänen klaaninsa tekevän, jotta Syystähti jaksaa viimeisenä puhua oman klaaninsa kuulumisista'', Veritähti ylimielisen huvittuneesti hymähti ja laski sitten leukansa takaisin tassujensa päälle.
Päälliköt vilkuilivat hivenen toisiaan, sillä äänestystilanne oli käytännössä mennyt tasan ja vaikka viimeinen ääni saikin oikeuden päättää lopputuloksesta, kaikki eivät olleet todellakaan tyytyväisiä viimeisen äänen tavasta ilmaista oma näkemyksensä asiaan. Surutähti siristi hetkeksi silmiään, mutta sitten utelias kiilu palasi hänen silmiinsä ja hän oli hyvinkin mielissään katsomassa, mitä tulevaisuus toisi tullessaan.
''Tästä yöstä lähtien, järvellä elelee jälleen yhdeksän kansaa'', Veritähti virnisti itsekseen päätökselleen.

//Taivaanliekin kansaksi asettumisen puolesta ja vastaan neuvottelu alkaa//

Syystähti katseli rauhallisesti kissoja sekä päälliköitä edessään, lopulta heilauttaen häntäänsä astuessaan hieman eteenpäin. Surutähti oli ottanut kaikki uudet kasvot heti esiin, ja myös itse Syystähden, sillä tiesi ettei toinen voisi edustaa Hallavarjoa enää.
”Hienoa tavata teidät, ja Kaiku valaiskoon polkujanne Raadelmatähti, Tomutähti ja Risatähti”, naaras aloitti arvostaen muita antaen katseensa kiertää johtajissa, hetken pidempään silmäillessään ylpeänä Risatähteä. ”Minä olen Syystähti, entisen Hallavarjon johtaja, nykyisesti Taivaan Liekkien lauman johtaja! Päädyin Pakkastähden päihittämisen jälkeen Taivaan Liekkien laumaan”, tämä nielaisi ja vilkaisi kylmästi kohti Surutähteä. ”Uskon, että jollain toisella kissalla on enemmän sanottavaa Hallavarjosta”, hän nielaisi apeana, kohottaen kuitenkin päätään kohti laumalaisiaan.
”Saavun kokoontumiseen rauhallisin mielin yhdessä laumani kanssa. Olemme matkanneet kaukaa peltojen takaa Taivaan Liekkien laumasta, jossa osa profetiakissoista on käynyt. Heidän laumastaan liittyi voimakissoja mukaan tehtävälle, tämä voi varmistaa moni tässäkin kokoontumisessa oleva. Nyt sen uutena johtajana, sekä kissamäärän kasvettua, haluaisin tuoda Taivaan Liekkien lauman kansaksi muiden keskuuteen”, hän ylväästi sanahti katsellen kissoja allaan, huomaten tutun Opaalikuiskauksen turkin, joka vain painoi lapojaan alas turhautuneisuudestaan. Hassua nähdä hänenkin asettuneen kansojen keskuuteen.
”Esitänkin siis teille johtajille, sekä metsän viimeiselle äänelle: haluan tehdä Taivaan Liekkien laumasta kansan, Taivaanliekin, joka uskoo samoihin esi-isiin, osallistuu kokoontumisiin sekä arvostaa samaa lakia”, Syystähti kääntyi ympäri katsellen nyt johtajia silmäparista toiseen. Hän tiesi, että osa ei pitäisi tästä, mutta ei heistä haittaakaan olisi. He olisivat kaukana, ja tarjoisivat varmasti turvapaikan kissoille, ken sitä tarvitsisi. He olisivat erilainen hyvä tahtoinen kansa joka ei turhaan sotaa etsisi. ”Toimisin kansan johtajana, opettaisin heille kansojen tapoja, sekä rohkaisisin kansojen tapojen tielle. Olen jo ansainnut yhdeksän elämääni Kaiulta, ja kaikilla niillä elämillä tahdon puolustaa sekä kasvattaa kansaani. Haluan johdattaa sen kansakissojen tielle, jossa voimme oppia toisiltamme”, Syystähti rauhallisesti heilautti häntäänsä toivoen ettei kukaan kynsisi häntä tässä ja nyt hengiltä. Hän tiesi, että kansasta tulisi loistava sekä lämmin syli kaikille sitä tarvitseville. Se olisi turvapaikka nykyisille sen laumalaisille, sekä mahdollinen tuleva koti uusille. Hän tahtoisi edes yrittää. Hän kun oli saanut mahdollisuuden johtajuuteen, olisi surullista päästää se menemään näin äkkiä, varsinkin kun lauman sisäiset muutokset kokivat suuria vaihtoja. Syystähti halusi suojella sitä, kerran he olivat hänetkin ottaneet avosylin vastaan.

//Nugetti//

Jääsielu ja Mustesydän olivatkin viime kokoontumisessa tavanneet Mustesydämen veljen, Myrskysielun, joka kuului Myrskyvaahteraan ja toimi siellä soturina. He olivat myös tuolloin tavanneet tämän kumppanin, Unipuron, joka oli ollut Hiekkapyörteen tytär. Jääsielu kulki rauhallisin mielin Kuutiikerin ja Myrkkysuon kissojen ohitse kohti Myrskyvaahteraa, johdattaen mukanaan Mustesydäntä.
Hetkeksi he pysähtyivät katsomaan Taivaan liekkien lauman jäseniä, vaikka heille ryhmä olikin vieras, eivätkä nämä tienneet tuntemattomasta kissaryhmästä juurikaan mitään. Jotakin tuttua oli kuitenkin heidän ominaistuoksussaan, jonka takia taustoiltaan kansaton pari olikin hivenen utelias vilkaisemaan kissoja, muttei Jääsielun silmiin kukaan näyttänyt tutulta. Ehkä jotenkin alitajunnassaan hän toivoi näkevänsä vanhoja kartanon jäseniä, mutta hän alkoi pikkuhiljaa uskoa ja myöntää, ettei siltä ajalta kissoja tuskin olisi enää elossa. Jääsielu huomasikin lähistöllä hiljaisena yksin istuvan kollin, joka katseli päälliköidenpuhetta, jotka juuri kävivät samaa kysymästä läpi, jota Jääsielu oli ajatellut. Että keitä nämä vieraat kissat olisivat ja mikä heidän ryhmänsä tarkoitus olisi.
''Iltaa Myrskysielu'', Jääsielu lähestyi Mustesydämen kanssa kollia, joka yksin hiljaisena seurasi päälliköiden tilanteiden kehittymistä (?). ''Saammeko liittyä seuraasi tässäkin kokoontumisessa?'', Hallavarjon kokenut soturi kysyi rauhallisesti, tiedostaen, miten tärkeää se Mustesydämelle olisi, mutta joka ehkä olisi hivenen liian arka kuitenkaan sitä itse kysymään (?). Mustesydän kun ei kuitenkaan halunnut olla kenellekään vaivaksi.
''Miten olet voinut kuluneen kuun?'', Jääsielu istuutui kumppaninsa kanssa naaraan veljen vierelle ja loi kohteliaan katseen Myrskysieluun.

//Kokoontuminen alkaa//

''Kaikkien kansojen kissat, minulla on kunnia saada toivottaa teidät tänään tervetulleiksi kansojen kokoontumiseen! Kokoontuminen voi nyt alkaa-'', Raadelmatähti oli itsevarmasti aloittanut, astuen eteenpäin kertoakseen Myrskyvaahteran kuulumisia avauspuheensa jälkeen, mutta Surutähti työntyikin eteenpäin.
''Haluaisin kuulla selvyyden sille, keitä ovat nämä vieraat kissat tässä kokoontumisessa. Emmehän me halua jakaa kansattomille kansojemme tietoja?'', Surutähti puhui Raadelmatähden päälle, saaden Myrskyvaahteran päälliköltä happaman murahduksen.
''Kasvot ovat päälliköidenkin osalta vaihtuneet paljon, joten minäkin kuulisin mielelläni, että mitä kansaa Risasydän, Tomu, ja Syystähti edustavat'', Rikkotähti hymähti kevyesti, muttei luonut kehenkään katsettaan kuin kukaan ei olisi hänen katseensa arvoinen. Raadelmatähteäkin oli kieltämättä uteliaisuuttaan kiinnostanut se, että miten Risasydän ja Syystähti olisivat samaanaikaan puhujanpaikalla, kun toinen olisi Hallavarjon päällikkö ja toinen varapäällikkö.
''Risatähti'', Risatähti murahti toiselle. ''Olen ansainnut päällikön yhdeksän elämääni ja kuljen nimellä Risatähti, edustan Aurinkotuulen kansaa'', Risatähti tiukasti puhutteli Surutähteä, saaden Surutähden kasvoille huvittuneen hymyn ja haastavan toisen kulman kohautuksen.
''Olen Usvajoen päällikkö, Tomutähti'', vanhempi kolli tyynesti vastasi Rikkotähden arvioivaan mulkoiluun. Raadelmatähti olisi oikein mielellään myös itsensä esitellyt, mutta ilmeisesti kissat tiesivät, että mistä kansasta hän olisi, eikä heitä täten kiinnostaisi kuulla uuden johtajan esittelyä. Toisin kuin, että heidän keskuudessaan todella olisi kaksi Hallavarjon arvovaltaista kissaa, sekä luopio kolli, jota Raadelmatähti ei ollut aiemmin edes nimeltä tiennyt.
Raadelmatähti seurasi muutamien muiden päälliköiden katseita kohti Syystähteä, odottaen uteliaana tuon vastausta, vaikka kissat tuntuivat enemmän odottavan jonkinlaista selitystä sille, miksi Risatähti olisi Aurinkotuulen päällikkönä. Ehkä he halusivat tietää, olisiko Aurinkotuulen uusi päällikkö pettänyt Syystähden. Raadelmatähti muiden tavoin ei osannut odottakaan, että Hallavarjo olisi tuhottu, toisin kuin Syystähti, joka uteliaasti silmät myrkyllisesti kiiluen tarkkaili tytärtään.

//Heli//

''Syystähti?'', Kuurasusi räpäytti hämmästyneenä silmiään ja kohotti katseensa puhujanpaikalle, jossa Syystähtikin istui. Hän oli hyvin hämmentynyt kokoonpanosta, päälliköistä. Kuka edusti ja mitä kansaa tällä hetkellä? Kuutiikerin varapäällikkö painoi toista korvaansa alaspäin mietteliäänä.
''Niin'', Kuurasusi havahtui takaisin hänen ja Kanjoniudun keskusteluun, naaras kysellessä hänen jaksamisestaan tai voinnistaan. Taivaan liekkien laumasta olisi siis tulossa kansa? Se tuntui käsittämättömältä, jotenkaan Kuurasusi ei ollut pitänyt sitä niin isona pahana rikkeenä, että hän oli kiintynyt ja viettänyt aikaa vieraan laumalaisen kanssa, jota tuskin kukaan tulisi koskaan tuntemaan, ettei heillä olisi riskiä jäädä kiinni. Mutta miten nyt, kun matkaaja kuuluisikin laumaan, josta saattaisi tulla kansa? Kuurasusi oli epäröivä asian suhteen, mutta muistutti itseään, että loppujenlopuksi Veritähti päättäisi asiasta, vaikka kaikki saisivat äänestää ja tuskimpa Veritähti haluaisi uutta laumaa kansaksi. Olisi johtaja kuka tahansa. Ehkä se oli Kuurasuden kevyttä toiveajattelua, mutta hän ei uskonut, että heidän suhteensa toimisi niin hyvin kuin aiemmin, mikäli molemmat olisivat eri kansoissa. Säännöt olisivat merkittävemmät.
''Imperiumi hyökkäsi Kuutiikeriin, ja vangitsi kaikki punertavat kissat, minut mukaanlukien. Imperiumissa kuitenkin lähes tulkoon me marsimme vain ulos Veritähden johdolla, eli minulla ei ollut oikeastaan siellä hätää ja samalla me löysimme emoni, Kuukäpälän'', Kuurasusi pienesti hymyili, puhuen hiljaisella äänellä, sillä muitakin Kuutiikerin kissoja kulki toisinaan lähistöllä. ''Kun palasimme takaisin kotiin, uudeksi johtajaksi Veritähti nimittä Taskuruohon, nykyään Mäyrätähti nimeltään ja hän valitsi minut varapäällikökseen'', Kuurasusi väräytti kevyellä ylpeydellä viiksiään.
Kuurasudella olisi nyt enemmän vastuuta ja myöskin toiminnassa valtaa, joka tarkottaisi sitä, että hänen olisi oltava esille Kuutiikerin toiminnassa, ettei hän voisi niin helposti vain kadota viettämään öitään Kanjoniudun kanssa. Se harmitti häntä, vaikka naaras pitikin rennonolemuksensa läsnä.
Kuurasusi otti hämmästyneen askeleen taaksepäin, kun havahtui siihen, että Kanjoniudun matkaajanlaukusta oli möyrinyt esiin vaalea orava, joka hypähti maahan ja hyppelehti nenällään nuuskien Kuurasutta kohden. Kuurasusi huomasi vasta sitten toisenkin oravan Kuurasuden selällä tapittamassa häntä ja hivenen kysyvä katse kasvoillaan tämä vilkaisi Kanjoniutua.