//Aaduska, Nuge//

Taimiorava oli tarkoittanut Lokkitassulta kysyä tämän mestarin nimeä, kun oli unohtanut jo tämän mestarin nimen. Parantajaoppilaalle, kun oli tapana todella surkeasti jäädä mieleen vähääkään poikkeamat nimet. Kansalaisilla, kun oli kaksiosaisia nimiä, niin hän muistaisi vähintäänkin sen toisenpuoliskon nimestä ja sitten, kun maiskuttelisi suussaan hetken tavua, hän osaisi sen yhdistää alku- tai loppupäätteeseen. Mutta ilmeisesti kokoontumisesta jännittynyt Koivutassu luuli kysymyksen olevan hänelle, vaikka Taimiorava oli jo aiemmin esitellyt Koivutassun mestarin osoittamalla Leijonaliljaa. Kyllähän Taimiorava Leijonaliljan tunsi.
Hivenen huvittuneena kiusallisuudesta hän heilautti korviaan.
''Jäit vangiksi Imperiumiin? Mitä tapahtui?'', Usvajoen parantajaoppilas kuitenkin henkäisi kauhistuneena. ''Usvajoki ei ottanut oikeastaan osaa eikä arpaa Imperiumin tapahtumiin. Anteeksi, jos kokemuksestasi kyseleminen aiheuttaa ahdistusta tai pahaa oloa, ymmärrän kyllä, mikäli et halua asiasta keskustella kanssani. Toivottavasti nyt sinulla ja kansalaisilla on kaikki hyvin'', Taimiorava naukui, laskien hetkeksi häntänsä toisen lavalle ja silittäen muutaman kerran aidosti pahoillaan toisen kokemuksesta. Taimiorava olisi varmaan saanut sydänkohtauksen, jos olisi itse joutunut vastaavaa kokemaan.
Olihan Usvajoessakin ollut puoliverisiä kohtaan voimakas raivo ja viha, joka vasta oli väistynyt Tuulenkapinan, Riitasoinnun ja Tomutähden myötä, mutta sekin oli jättänyt moniin Usvajoen kissoihin ikuisia ja pysyviä arpia.

Koivutassu nyökytteli Taimioravan puheille. Hän piti kovasti Taimoravasta ja halusi ystävystyä tämän kanssa. "Minun mestarini on Leijonalilja". Koivutassu vastasi Taimioravan kysymykseen. "Mukavaa olla parantajan oppilas. En oppinut melkein mitään soturin urasta ja jäin vangiksi imperiumiin". Koivutassu kertoi Taimioravalle

//Heli, varapäälliköt//

''Olen ehdottomasti samaa mieltä, että jokainen tulee kuulluksi ja nähdyksi, kun tavallinen tallaajakin voi kohota varapäälliköksi ja myöhemmin päälliköksi asti'', Paahdekobra myöntyi Tuliketun aattelle, Vaahterakynnen hivenen heilauttaessaan häntäänsä. Vaahterakynsi oli kuitenkin Lovitähden poika, ja ehkä hän pitikin sitä jokseenkin vähintäänkin kohtuutena, että olisi jonakin päivänä isänsä paikalla päällikkönä Ruskatammessa. Paahdekobra oli kuitenkin samaa mieltä siitä, että mitä enemmän päällikköinä olisi kissoja, jotka eivät olisi sukuaan keskenään, kissojen olisi helpompaa johtaa kansojeen. Nyt erilaiset verisukulaisuudet ajoivat kansoja joko sotaan tai toimimaan yhdessä.
Paahdekobra kuitenkin kallisti häkeltyneenä päätään, kun kuuli miten kummallisesti Tuulenkapina puhui. Tämä siristi silmiään, mutta tuon viikset alkoivat väristä, kun hän ei ymmärtänyt kunnolla, mitä naaras yritti sanoa.
''Mikä sinua vaivaa, miksi puhut noin oudosti?'', Paahdekobra hykersi tuon sanojen päätteeksi, vaikka saikin paheksuvia ilmeitä muilta kissoilta. Yötaivaan varapäällikkö silmittömästi huvitti toisen sönköttäminen. Hän oli kuullut paljon Usvajoen Tuulenkapinasta, ja tässäkö naaras todella olisi? ''Eikö vanhempasi vaivaantuneet opettamaan sinua puhumaan kunnolla?'', Paahdekobra irvaili.
''Kiitoksia, Tuulenkapina. Ruskatammi voi kohtalaisesti, olemme saaneet olla erossa profetiakissoista ja Imperiumin sodasta, mutta riistaa meillä on ollut hyvin vähän. Tietenkään emme ylitä rajoja riistojen perässä, mutta tuntuu kohtuuttomalta, että maaperä johon lintu laskeutuu ja jos sitä ei saa kiinni, sitä ei saa jahdata niin kauan, että sen saisi kiinni. Sillä se lintu saattaa olla useamman päivän ainoa riista, jonka olemme nähneet'', Vaahterakynsi pudisti vaisusti päätään.
Hän jätti kuitenkin lisäämättä Kynsitähden ahneuden ruuan suhteen, sekä Vaahterakynnen oman väsymyksen, kun hän yritti saada kansaa toimimaan yksin, kun päälliköllä ei ollut mielenkiintoa siihen.
''Miten te saitte Tulitähden kukistettua?'', Vaahterakynsi varovasti kysyi, luoden epäröiviä vilkaisuja Kynsitähteä kohden. Ei hän pettäisi parasta ystäväänsä, mutta kansa voisi keksiä vaikka ja mitä hänen ja Kynsitähden selkien takana. Ei kukaan kestäisi jatkuvaa nälkää ja kurjia olosuhteita.

//Aaduska, Nuge/

''Minä ainakin koen ,että parantajat voivat keskustella keskenään mistä tahansa. Emmehän mekään saa asettaa kansaamme varaan puhumisiemme perusteella, mutta meidän täytyy kuitenkin muistaa enemmän työnkuvamme kuin kansamme, johon kuulumme. Ajatella, mikä on moraalisesti oikein'', Taimiorava naukui Koivutassulle hymyillen. ''Esimerkiksi jos päällikkösi Aurinkotuulessa olisi vakavasti loukkaantunut, etkä tietäisi miten häntä olisi parasta hoitaa, minusta voisit hyvin kertoa tilanteesta. Varmasti on kissoja, jotka haluavat käyttää tilaisuutta hyödyksi ja hyökätä kansaanne, kun päällikkönne on heikkona. Mutta parantajien ei pitäisi kertoa niin arkaa tietoa omalle kansalleen toisesta kansasta. Mutta tietysti tällaista tilannetta välttäen, voisit esimerkiksi kertoa muille parantajille, että kansassasi joku on vakavasti loukkaantunut ja pyytäisit meiltä apua ja näkemyksiä, miten me muut hoitaisimme niin vakavasti loukkaantunutta kissaa'', Taimiorava ynnäsi, Koivutassun sitten kysyessä muista parantajista.
''En itseasiassa tunnista kaikkia parantajia tai heidän oppilaitaan, täällä on paljon uusia kasvoja. Tosin Raadelmatähti, Myrskyvaahteran päällikkö puheessaan jo esitteli, että Hiirenpolku ja Hyasinttikatse ovat ottaneet uuden oppilaan, Lumotundran. Hyasinttikatse ei näytä olevan kokoontumisessa, mutta tuo sinihopeinen sokea kolli on Hiirenpolku ja hänen vierellään on hänen oppilaansa Lumotundra'', Taimiorava kohosi takajaloilleen ja epäsopivasti osoitteli kaksikkoa toisella tassullaan.
''Tuo on Nokkoskobra, minun mestarini ja hänen vieressään on Leijonalilja, Koivutassun mestari'', Taimiorava jatkoi hymyillen Nokkoskobralle, kun tuo huomasi oppilaansa osoittelun. ''Surutähti esitteli aiemmin puheessaan Rottataimen ja Saukonsilmän, nuo kaksi ovat Synkkävarjon parantajat, heillä tosiaan on nyt kaksi parantajaa Hallavarjon ja Synkkäputouksen yhdistymisen myötä. Erikoista, tuleekohan heille paljon kinaa?'', Taimiorava väräytti viiksiään pohdinnalleen huvittuneena.
''Myrkkysuon parantajan olen tavannut, kun hän oli oppilas, Ivatassu. Mutta en kyllä tiedä hänen parantajanimeään tai hänen oppilaansa nimeä, voisimme ehkä käydä tervehtimässä hänen oppilastaan?'', Taimiorava kohotti mietteliäänä toista kulmaansa. ''Myrkkysuon päällikkö puhuikin äsken ja esitteli Aamupääskyn, tai nykyisin Myrkkyliljan olevan uusi parantaja heidän kansassaan'', Taimiorava hetken etsi Myrkkyliljaa, kunnes lopulta tunnisti tämän ja osoitti tuota hännällään.
''Sitten on äreä Koitomu, Ruskatammen parantaja ja Kuutiikerin parantajaoppilas Veritassu, johon törmäsin jo aiemmin. Ja mikäs sinun mestarisi nimi olikaan? Kuitenkin, tuo naaras on Taivaanliekin parantaja'', Taimiorava katseli unohtiko jonkun välistä esitellä kaksikolle.

//Myrkkysuon puhe, seuraavaksi Ruskatammi//

Rikkotähti ehkä suhtautui turhankin happamasti kokoontumiseen ja muihin kissoihin, muttei hän ollut syntynyt myöskään siksi, että mielistelisi muita. Hän halusi ylläpitää Myrkkysuon ylpeää asennoitumista kaikkeen, ja siksi kulkikin ryhti ylväänä seuraavaksi puhujaksi, kun Myrkkysuon yksi viholliskansa, Yötaivaan päällikkö astui takaisin riviin puheensa jälkeen. Oli kollin kyllä myönnettävä, että nuori naaras päällikkö oli nopeasti kehittynyt ja omalla tavallaan tehokkaasti ottanut Yötaivaan valtaansa. Usvajoen päällikkö ehkä pisti sen myös merkille, tai sitten muuten vain oli todella kiinnostunut Yötaivaan naarasta, arvioiden ja tarkastellen itseään paljon nuorempaa päällikköä.
''Myrkkysuo on ollut menestyksekäs viimeisinä kuina, kaikista Pakkastähden aikaansaannoksista huolimatta. Pakkastähden toimesta meiltä katosi useita kissoja, kuten varmasti olette huomanneetkin Myrkkysuon vaihtelevista naamoista asian. Olimme Pakkastähdelle jonkinlainen pakkomielteinen kohde pitkään, mutta Kaiun valittua profetiakissat, saimme Pakkastähdelle annettua kostomme. Sain itse kaataa Pakkastähden Kaiun suomin voimin, taistelun oltua kuitenkin viimein tasavertainen, sillä hänellä oli Kuolon kissat turvaamassa maailmaansa'', Rikkotähti hivenen ylimielisesti maalasi itseään jollekin tittelille, mutta vaatimattomasti lopulta tuhahti. Tietysti kuka tahansa haluaisi ottaa kunnian siitä, mikäli olisi sellaisen tyrannin kaatanut sodassa. Kuka ei haluaisi? ''Kuten Koitähti sanoikin, menetimme useita taistelutovereitamme sodassa, joihin kuului myös Myrkkysuosta lähtenyt taistelutoverini Mustikkamyrsky. Toivon, ettei kansat koskaan tule unohtamaan urheasti taistelleita ja urheasti kaatuneita metsän puolustajia'', Rikkotähti puhutteli nyt hivenen ankarampaan sävyyn, mutta painaen hetkeksi myös omaa päätään alaspäin.
''Menetimme Imperiumille monta luotettavaa ja hyvää soturia, ja vaikka näenkin kansojen joukoissa tuttuja kasvoja. Sellaisten kissojen kasvoja, joiden koti on lähtöisin Myrkkysuosta, olen kuitenkin helpottunut siitä, että nämä kissat ovat ymmärtäneet oman paikkansa siltä osin, etteivät he enää kuulu tai ole tervetulleita Myrkkysuohon. He valitsivat polkunsa ja pettivät Myrkkysuon. Minusta onkin lohduttoman väärin nähdä, miten helposti metsän petturit on otettu uusiin kansoihin kuin mitään ei olisi tapahtunut'', Rikkotähti murahti, luoden halveksivan katseen Kuutiikeriin, Veritähden kohottaessaan päätään.
''Älä ala minun päätöksiäni nulikka kovistelemaan'', Veritähti virnisti jälkipolvelleen, vaikka Rikkotähti oli tosissaan ja piti yllään ankaraa ja syyttävää katsetta, vaikka tuo hehkuikin jäätävää kylmyyttä kohden Kuutiikerin kissoja. ''Saattanen vaikka huonolle tuulelle tultaessani päättää, ettei Myrkkysuo ole enää kansa'', Veritähti näpäytti omaan surkean huumorinsa tapaan Rikkotähdelle takaisin, vaikka se oli suora uhkaus siitä, ettei entistä ylipäällikköä vastaan koskaan kannattaisi asettua.
''En minä pelkää, eikä Myrkkysuokaan pelkää. Ei sinua, kuten ei koskaan Pakkastähteäkään tai tämän seuraajia'', Rikkotähti viileästi kommentoi, kääntäen ylimielisesti selkänsä suurelle päällikölle, joka uteliaana toisen käytöksestä jäi pirullisesti taustalle virnistelemään. Rikkotähti uskoi siihen, että lopulta jokainen kuolisi ja jos hän oli kyennyt kaatamaan Pakkastähden, hän voisi jopa asettua Veritähteä vastaan. Kasvaisi tuo sitten vaikka kokonaisen tammen korkuiseksi ja omistaisi miten monta kissaa tahansa. Rikkotähti ei pelännyt.
''Myrkkysuo menetti vanhuudesta johtuvaan sairauteen Tammenlehden, uuden varapäällikkönsä, jonka seurauksena minun uusi varapäällikköni on Hurmelampi. Ainakin siihen asti, että me löydämme vielä Aallonsydämen ja saan kuulla, mitä hänellä oli tapahtunut. Aallonsydän on ainoa kissa, joka edelleen on Myrkkysuolta kateissa'', Rikkotähti puhui tyynesti, vaikka kyseessä oli hänen oma kumppaninsa ja seuraajansa. ''Aamupääsky kohosi myös Voikukkaniityn kuoleman jälkeen uudeksi parantajaksi, ja tästä lähtien hänen parantajanimenään on Myrkkylilja'', Rikkotähti päätti puheensa siten.
Puhe jäi hivenen synkäksi, muttei Rikkotähti halunnut kertoa järven saastumisesta ja siitä, montako hyvää soturia tai kansansa jäsentä he menettivät myrkytykselle. Eikä hän halunnut myöskään kertoa siitä, että Armonhalla olisi saanut pentuja, koska pentujen isä olisi ollut Imperiumin Tuskatiikeri.
Myrkkysuon päällikkö teki tilaa seuraavalle, Kynsitähdelle.

// Kokoontumisen puhe

Koitähti oli kuunnellut uteliaana muiden johtajien puheita, saaden selvyyttä asioihin joihin oli kiinnittänyt huomiota jo aluksi. Paljon oli muuttunut, johtajia oli vaihtunut, kansoja oli yhdistynyt. Ja uusi kissaryhmä oli saanut kansan arvon; Taivaanliekki, joka koostui Koitähden oman kansan jälkipolvista. Ja suurin ja vaikuttavin muutos oli Pakkastähden kukistaminen. Profetiakissat olivat onnistuneet tehtävässään. Kun Surutähti, Hallavarjon ja Synkkäputouksen, tai nykyään Synkkävarjon johtaja astui sivuun, siirtyi Koitähti eteen.
”Yötaivas kiittää metsän kaikkia profetiakissoja onnistuneesta tehtävästään. Metsä on nyt saanut rauhan Pakkastähdeltä” Koitähti aloitti. Yötaivas oli kärsinyt ehkä vähiten Pakkastähdestä verrattuna muiden kansojen tilanteeseen, mutta jatkuvassa valmiustilassa eläminen oli ollut uuvuttavaa.
”Harmiksemme kaikki eivät kuitenkaan palanneet elossa tehtävältään. Soturimme Pohjoisenlaulu oli yksi heistä. Myöskään imperiumin aiemmin kaappaamat Neilikkasydän sekä Kaipausjuuri eivät selvinneet.” Koitähti kertoi, painaen päänsä kuolleiden muistolle. Pian Yötaivaan johtaja kuitenkin jatkoi:
”Onneksi hyviäkin uutisia on. Lumitassusta ja Jäätassusta on tullut sotureita, nimeltään Lumipuuma ja Jääorkidea. Lisäksi meillä on kaksi uutta metsästäjäoppilasta; Savutassu sekä Simpukkatassu. Heidän mestareinaan toimivat Kurkihaave ja Huomenkuiske. Vaahterameri ja Korallisusi saivat pentuja, Okapennun ja Helmipennun. Yötaivas selviää, menetyksistä huolimatta.” Koitähti lopetti puheensa, tehden tilaa seuraavalle. Uudet soturit, oppilaat ja pennut toivat elämää kansan pariin ja Yötaivas kukoisti. Loppu oli kuitenkin lähempänä kuin Yötaivaan kissat osasivat kuvitellakaan.

Koivutassu nyökytteli Taimioravalle ja katseli ympärilleen. "Minustakin on mukava tavata teidät". Koivutassu sanoi Voivatko parantajat kertoa toisilleen kaiken"? Koivutassu kysyi hiukan epävarmasti mestariltaan. "Ketkä muut ovat muuten parantajia"? Koivutassu kysyi vielä

//Aaduska, Nuge//

''Voi ei, en ole kyllä pysynyt enää laskuissa, että monesko kokoontuminen tämä minulle on! Olen ollut yhdessä kokoontumisessa pyytäjäoppilaana ja varmaan kahdessa, ellen kolmessa tai jopa neljässä parantajaoppilaana. Aika menee niin kovin nopeasti'', naaras naurahti pehmeästi Koivutassulle, joka esitti hänelle kysymyksen siitä, kuinka monta kertaa tämä olisi ollut kokoontumisessa pallona takaisin.
''Mutta ilo tavata myös sinut Lokkitassu, toivotan sinulle sekä tietysti sinullekin Koivutassu opettavaisia päiviä ja opastavaa parantajienpolkua elämiinne. Hienoa saada uusia nuoria tuttavuuksia. Tulemme varmasti myöhemmin kuiden kuluessa olemaan yhdessä parantajina ja vastuussa omista kansoistamme, joten on hienoa saada jo nyt tutustua teihin, jotta voimme jakaa yrttitietojamme toisillemme'', Taimiorava hymyili, jaaritellen taas ohisuunsa.
''Tosiaan, minäkin olin aiemmin toisessa arvossa Usvajoessa. Aloitin pyytäjäoppilaana, mutta parantajaoppilaan menehdyttyä, sain mahdollisuuden tutustua parantajakissan tehtäviin ja niin minusta tuli Nokkoskobran uusi oppilas. Oikeastaan minä kiinnostuin jo varhain parantajakissan polusta, sillä isäni Karsiturkki oli hyvin sairas ja menetin sisareni Jasmiinihaukan jo nuorena. Halusin päästä auttamaan'', Taimiorava vaisusti hymyili lopuksi.
''Ja tietysti, olinhan minä todella surkea pyytäjä ja aivan liian pieni, sekä heikko soturiksi!'', hän nauroi makeasti, väräyttäen viiksiään.
''Mutta Usvajoki on ollut hyvä koti, ja Nokkoskobra hyvä mestari. Olen saanut oppia paljon, eikä yrttejäkään ole vaikea löytää, sillä paljon kasvaa veden alla, joten uimataitoa tarvitaan. Minkälainen Taivaanliekkien koti on? Olen kuullut kyllä siitä, sillä Hohdonkaiku ja Lasipilvi sisaruksineen saapuivat sieltä Usvajokeen, mutta kuulisin mielelläni minkälaista on siellä olla parantajakissana'', Taimiorava kääntyi Lokkitassun puoleen uteliaasti hymyillen.

//Kokoontuminen, Nugetti//

Jääsielu kuunteli toisen ympäripyöreätä vastausta, ehkä Clover ei halunnut kertoa kansalaiselle kovinkaan tarkasti sijaintejaan tai maisemia, sillä hän voisi kertoa sattumalta jotakin vaikutusvallastaan joillakin alueilla. Soturi kuitenkin kevyesti vain nyökkäsi vastauksen tälle ja lisäsi mielessään, että jokseenkin sellaisena kolli itsekin näkisi oman polkunsa kokonaisuudessaan maailmalla. Tosin hän ei koskaan tylsyyttään lähtenyt tekemään jotakin uutta, enemmänkin ajatuksena kehittää itseään tai löytää vastauksia johonkin itseään arveluttaviin pohdintoihin, mutta Clover vaikutti muutenkin kukalta, jonka terälehti olisi lähtenyt matkaan tuulen mukana. Joka tipahtelisi toisinaan nurmikkoon tai takertuisi hämähäkin seitteihin sisukkaasti, kunnes uusi tuuli taas antaisi terälehden kulkea eteenpäin. Mutta se ei ollut varsinaista tuomitsemista Jääsielulta, jonkinlainen ynnäys Mustesydämen isästä, jonka elämän prioriteetit ja tavat voisivat joissainmäärin näkyä Mustesydämessäkin. Jota kolli kyllä epäili.
''Niin'', Jääsielu vastasi Lumiapilalle, joka vertasi häntä ja nuorempia kissoja, jotka olivat kohonneet päälliköiksi toisin kuin hän. Kyllähän Jääsielu oli aikoinaan ollut valmis taistelemaan päällikön asemasta Hallavarjossa ja pyrkinyt omalla tavallaan tekemään kaikkensa, ettei Risatähti saisi sitä ennen häntä. Hän oli nähnyt naaraan synkän puolen, sen kaiken pahuuden, jonka pimentämän polun uusi päällikkö oli valmis vaeltamaan saavuttaakseen kaiken haluamansa. Risatähti oli pakkomielteinen ja kunnianhimoinen. Jääsielu tunsi oman arvonsa, joten hän ei Risatähden tavoin tarvinnut ketään häntä nimittään seuraajakseen tai kutsumaan jollakin tittelillä. Hän oli kartanon herran esikoinen. Vaatimattomalta vaikutti herrasmies, joka sisimmässään.. Niin. Jääsielu räpäyttämällä silmiään sammutti oman palonsa sisältään ja siirsi lopultakin katseensa Lumiapilaan.
''Vain ulkopuoliset kissat ovat tarpeeksi älykkäitä tunnistamaan toistensa kyvyt. Siksi minä istun täällä, enkä tuolla nuorten pullistelijoiden kanssa. He haluavat kaikki seuraajakseen kissan, jonka teot vastaavat maineen vertaisina enemmän ihanteita kuin kissoja, joiden älykkyys tai kokemukset vastaisivat parempaa tulevaisuutta kansalle'', Jääsielu hymähti itsekseen, mutta kuitenkin jonkinlainen kohtelias hymy pysyen kasvoillaan. ''Se on sellainen mysteeri, jota kansattomana kasvanut kissa ei tule ymmärtämään, ellei itse pääse tekemään jotakin, joka muuttaa hänen mahdollisuutensa'', Jääsielu kohautti kulmaansa ja vakavoitui sitten taas kuuntelemaan.
Ehkä se oli piikittelyä tai sitten neutraali toteamus, mutta katkeruutta siinä ei ollut. Harva kansattomana syntynyt kissa koskaan pääsisi kohoamaan kansansa päälliköksi, jokainen olisi joko lähes pennusta asti kasvanut tai oli jo syntynyt kansassa. Kuten tämänkin hetkiset päälliköt.
Pitäisi olla mieliksi päällikölle tai olla peräti tuon kasvattama, että olisi niin läheiset suhteet, että tulisi valituksi. Eikä Jääsielun imagolle sopinut sellainen perseily tai perseennuoleskelu. Muut saisivat puhdistaa hänen perseensä. Jääsielu heilautti vakavalla naamallaan korviaan ajatukselleen huvittuneena.
''Etsin vain paikkaa, jossa omalla kuolemallani on jokin merkitys'', Jääsielu lopulta vastasi tyynellä äänellään Cloverille, kun toinen kysyi hänen olostaan kansassa. Kuitenkin Jääsielun silmät kulkivat päälliköistä sen sanottuaan punertavaan päällikköön. Ehkä syy oli se, ettei vaihtoehtoja ollut, kun hänet raahattiin viimeisien heimokissojen pentujen, nuorten aikuisten ja oppilaiden kanssa sinne? Mutta olisi hän voinut mihin tahansa muuallekin mennä kuin Hallavarjoon. Muttei siinä vain ollut mitään järkeä. Olihan Ciel syntynyt Hallavarjossa. Ehkä Jääsielu tosiaan olikin ollut aina vain surkea peilikuvajainen isästään, joka hakenut vain tekosyitä asioille tai keksinyt muita syitä elämälleen, vain koska oli surkeampi. ''Joskus sitä miettii, ettei metsä siihen murene, jos yksi puu kaatuu. Mutta mitä sitten, jos se puu ei koskaan kaadukaan'', kolli hymähti itsekseen, siirtäen toista kulmaansa huvittuneesti kohottaen katseensa takaisin kumppaninsa isään.
He olisivat kuitenkin niin erilaisia, vaikka taustoiltaan hyvinkin samanlaisia, että Jääsielun kasvot rentoutuivat taas vaille tunnetta. Hän olisi kevyesti halunnut tönäistä Mustesydäntä hivenen irti itsestään, sillä sellaisen hellyyden ja läheisyyden esittämisen tällaisessa ympäristössä ei ollut hänen säätyjen ja oppiensa mukainen, mutta hän näki jonkinlaisen syyn, että Myrskysielun ja Lumiapilan seurassa niin ei olisi hyvä tehdä.
Ei erityisesti, että tämä olisi jotenkin pelokas kaksikkoa kohtaan. Se ei pitänyt paikkansa, sillä pelon tunteita hän ei useinkaan käsitellyt ja kielsi kaiken pelkäämisen itseltään, mennen vain eteenpäin tyynenä. Mutta hän oli saanut autettua Mustesydäntä perheensä pariin, jonka takia hän ei nähnyt kovinkaan viisaana sitä, että hän aiheuttaisi ongelmia ja murheita heti ensihetkissä.
''Miksi sinä Myrskysielu asetuit Myrskyvaahteraan?'', Jääsielu heitti keskusteluvuoron Myrskyvaahteran soturille, luomatta taas kuitenkaan kehenkään katsettaansakaan. Myrskyvaahteraan liittymistä Jääsielu ei kyennyt ymmärtäämän juurikaan, mitä hienoa tuossa kansassa olisi? Mutta sitten hän räpäytti silmiään ja siirsi katseensa Myrskysieluun. Ehkä tuokin oli surkeampi peilikuvajainen isästään? Sellaiseen titteliin ei varmasti paljoa vaadittaisi, mutta kuka sen määrittelisi?

//Owa
Hurmelampi oli asettunut muiden varapäälliköiden joukkoon Rikkotähden ohjeistettuaan häntä pysymään erossa Kuutiikerin kissoista, sekä tutustumaan muihin varajohtajiin. Hän oli toisaalta innoissaan tästä, saatuaan levätä pari päivää ja kerättyä omaa vahvuuttaan takaisin, mutta olisi uinti sekä pitkä yö kaukana kotoa myös hieman raskasta vielä hänelle. Varajohtaja oli pitänyt työskentelystä Ruutimeren sekä Pöllönunen kanssa, ja hän jopa uskoi, että voisi vahvistua tässä roolissa ja löytää vielä itselleen osan Myrkkysuon toiminnasta. Hän piti tästä tehtävästä, palvella isänsä rinnalla, ja auttaa kansalaisiaan eteenpäin. Rusehtava kolli oli asettunut muiden vierelle kuunnellen näiden puheita sekä painaen mieleensä kissojen kasvot sekä nimet. Uusia olisi paljon, mutta hän piti näkemästään. Kukin varajohtaja näytti arvolleen sopivalta, sekä varmasti jokainen olisi kansansa uskollinen soturi. Paahdekobra lopulta hänen lähettyviltään huitaisi Hurmelampea hännällään, ja kolli hieman säpsähtäen käänsi katseensa toiseen, joka näytti hännällään heidän taakseen, Syvävirran yritettyään herättää Myrkkysuon kissan huomiota. Hän oli aivan keskittynyt muihin varajohtajiin ettei ollut ehtiä ajatellakaan! Hän hämmästyneenä nyökäytti päätään kiitoksena Paahdekobralle ja sitten pahoitellen vetäytyi heidän joukostaan voidaakseen puhua rakkaan kollin kanssa. Ehkä se herätti kissojen huomiota, mutta Hurmelampi voisi hyvin sanoa toisen olevan hänen ystävänsä. Kyllä kokoontumisissa piti vaihtaa kuulumisia ystävien kanssa.

“Hei Syvävirta”, Hurmelampi naukaisi, ehkä hiljaisesti, mutta myös raskaasti käytyjen tapahtumien takia. Siitä oli jo hetki, kun hän olisi toista nähnyt, ja viimeinen näkeminen ei päättynyt kovinkaan hyvin. “Miten olet voinut?” hän päätti aloittaa toivoen voivansa kuulla toisella menevän hyvin, ainakin paremmin mitä hänellä oli mennyt. Hurmelampi maisteli toisen lämmintä tuoksua, ja antoi itsensä nauttia siitä sekä raikkaasta ilmasta. Imperiumi oli niin tunkkainen sekä ahdistava, ettei siellä melkein kyennyt edes hengittämään. Tämä olisi erinomaista lääkettä, palautuakseen sitten takaisin normaaliin maailmaan.

//Kokoontuminen, Masi//

”Vai sillä lailla”, Lumiapila vastasi lyhyesti mutta mietteliäästi Jääsielulle, kun kolli kertoi Mustesydämen ottopojasta sekä tämän pennuista. Vaalea kolli pohti, mistä hänen tyttärensä olisikaan oppinut olemaan noin perheenläheinen – pois passittaneelta isältään ei varmasti, ja emoaan tuo tuskin enää muistaisikaan. Vaikka takkuturkkinen kulkukissa ei sitä ääneen osaisi sanoa, hän kuitenkin koki suurta huojennusta tumman soturin sanoista. Nyt hän ainakin tietäisi, että se pieni musta pallero jonka hän oli maailmalle ulos potkaissut, olikin tehnyt sinne kotinsa ja löytänyt kaipaamansa yhteisön. Nyt tämä hitaasti ja kenties liian myöhään isäksi oppiva kolli pystyisi lepuuttamaan päätään asian suhteen; häntä ei sittenkään kaivattu missään, hän oli naurahtaa haikeasti, mutta räpäytti vain pohdintojensa usvan silmistään, kääntäen korvansa huomioimaan Jääsielun esittämän kysymyksen.
”Olen kulkenut kaukaisilla kujilla, lähemmillä, likaisilla ja toisilla puhtaammilla. Viimeisimmästä kodistani tahdoin hieman maisemanmuutosta, koska tylsyydekseni tunnen niiltä kujilta jo jokaisen. Tuulahdus jotain uutta vaikutti hupaisalta”, Lumiapila kohautti harteitaan. Hän olisi voinut yksinään puhua vaikka kuinka kauan, mutta sai tunteen ettei Jääsielua niin kauheasti kiinnostaisi kuunnella kujakissan löpinöitä, joten hän ei turhaan henkeään haaskaisi. Niin, koti mikä koti, sellainen hänellä oli vaihtunut liian monta kertaa sellaiseen kiintyäkseen. Kenties ainoa asia mikä teki viimeisimmästä merkittävän olivat mystiset yksilöt, jotka kulkivat hänen kotinsa läpi; etenkin Sumukynsi sekä Jake. Jakekin taisi vanhempaan kolliin kyllästyä, Lumiapila tuumasi synkän huumorillisesti, kun toinen vain katosi lopulta. Tämä pöllö saattoikin olla liian pelottavaa seuraa kevytsydämisille. Kiharaturkkinen kujakissa hymähti ajatuksilleen, ja käänsi korvansa kohti mustanpuhuvaa kollia, joka tuntui hänenkin aisteihinsa huokuvan omanlaista arvokkuuttaan.
”Kerrohan, Jääsielu, mitä sinunlaisesi kolli tekee kansalla? Jos saan näin ulkopuolisen tietämyksellä sanoa, sinä näyttäisit paljon luonnollisemmalta tuolla ylhäällä noiden turkeistaan pullistelevien nuorukaisten jalansijalla”, Lumiapila hymähti, heilauttaen häntäänsä rennosti. Ei häntä niin kovasti uteliaisuus jäytänyt, mutta kerran hänellä oli mahdollisuus saada selville mitä hänen tyttärensä kumppani olisi miehiään. Miten saattoi olla, että tuolla suutaan juoksuttivat heihin nähden puoli-ikäiset kissat, kun Jääsielun kaltainen vakaapäinen soturi istui ilman suurta vaikutusvaltaa? Nämä kansat olivat täynnä kaikenlaista mysteeriä kujakissan mieleen.
Jääsielun viereltä Mustesydän loi isäänsä eräänlaisen katseen, mutta pysyi kuitenkin vaiti. Olikohan Lumiapila ärsyttänyt tytärtään kysymällä tungettelevan kysymyksen tämän kumppanilta? Vaalea kolli vastasi rennolla virneellä; hänkin vain juoksutti syyttä suutaan, sellaiseksi kissaksi hän halusi itsensä nähtävän. Elämä oli helpompaa, kun hänestä ei odotettu tai kuviteltu oikeastaan mitään.

//Masi, varajohtajat
Tuulenkapina katseli hymy suupielissään, mutta silti hieman varautuneena ympärilleen, myös tarkkaillessaan toisia varapäälliköitä. Vaahterakynsi oli selvästi kohonnut myös varajohtajaksi, kuten myös Raadelmatähden puheiden mukaan Seittisiipi toimisi nyt heidän varajohtajaan. Samoin Paahdekobran sanoin oli hienoa nähdä Tulikettu heidän riveissään. Oranssi naaraa oli aina pyörinyt muiden kissojen joukossa, mutta ehkä nyt Risatähti näki hänessä ainesta, kun ei Valkeatähden suvun muita jäseniä vielä ollut saatavilla. Oli se hienoa nähdä muitakin kansan kissoja.
”Risatähti halusi itselleen viisaan aurinkotuulen kissan, eikä Valkeatähden suvun pienimmät sukulaiset ole vielä hyvän ikäisiä”, Tulikettu sanahti kohauttaen olkiaan, mutta samalla myös pörhistäen rinta sekä niskakarvojaan ylpeydestä. Hän olisi aina kuitenkin kiitollinen Risatähdelle tilaisuudesta, sekä mahdollisuudesta auttaa toista. ”Ehkä ihan hyvä että myös välillä tavalliset tallaajat pääsevät näyttämään kasvojaan arvopaikoilla”, tuo vielä lisäsi heilauttaen häntäänsä ja siirtäen lopulta katseensa kohti parantajien joukkiota. Tuulenkapina muisti Tuliketun aina saapuvan yhdessä valkean kissan kanssa. Lumisusi ehkä? Parantaja oli, mutta hänen muistaakseen kansa ilmoitti hänen liittyneen Kaikuun. Harmillisena musta raitainen naaraa väräytti korviaan, ennen kuin siirsi katseensa Vaahterakynteen kuunneltuaan myös Tomutähden kerrontaa Tulitähdestä.
”O-en kiito-inen shiitä, että Tu-itähti on nyt kukishtettu”, naaras nielaisi raskaasti väräytellen hännänpäätään, arvaten, että pian joku kommentoisi hänen puhevikaansa. Hän ei kuitenkaan uskonut, että olisi fiksua toisille varajohtajille alkaa näyttää kykyään puhua myös kosketuksen kautta. Harmaa naaras katseli miten Myrkkysuon uusi varajohtaja poistui Paahdekobran sanahduksen myötä, ja katosi kokoontumispaikan reunamille jonkun kissan kanssa. Tuulenkapina röyhisti kuitenkin rintaansa ja katseli Vaahterakynttä takaisin viileänä. ”Aion pitää Ushvajoen puo-ia pa-emmin kuin ennen. En anna itshenikään a-entua epäoikeutenmukaiseen kohte-uun, niin kuin Tu-itähti teki”, naaras murahti ja sulki sitten suunsa katsahtaessaan muihin varajohtajiin. Oli mielenkiintoista nähdä muita kasvoja, vaikka jollain tapaa Havuhallan läsnäolo oli epäilyttävä, sekä vain uusimman Hehkukuun ottaminen mukaan tuntui vain oudolta. Mutta se oli Veritähden päätös, että Taivaanliekki olisi nyt kansa, ja sen johtaja sekä varajohtaja samalla viivalla heidän kanssaan.
”Miten Rushkatammi voi? Onnitte-ut sinu-e varajohtajan paikashtasi”, Tuulenkapina nyökkäsi päätään kohteliaasti suuremmalle kollille, joka varmasti kyllä ansaitsi myös paikkansa arvoasemassa.

"No minä aloitin soturioppilaana, mutta päädyin sitten shamaanin oppilaaksi ja minun mestarin on Leijonalilja. Mukava tutusta Lokkitassu". Koivutassu lisäsi. Hänestä oli aivan mahtavaa olla parantajan oppilas. " Mikä sinut sai liittymään parantajan oppilaaksi"? Koivutassu kysyi Lokkitassults hymyillen. Hän halusi molemmista parantajaoppilaista Taimoravasta ja Lokkitassults ystänsä

//Kokoontuminen, muut parantajat, Masi, Aaduska, (Owa)//

Lokkitassuksi nimetty nuori kolli vietti hyvän osan saapumisajastaan katsellessaan ympärilleen ihmeissään. Hänen yliutelias mielensä yritti puskea haltijaansa käymään jokaisen uuden kasvon puheille tässä suuressa kissameressä, mutta loppujen lopuksi iäkseen korkea oppilas päätti seurata tutuksi tullutta uutta mestariaan, Viiltoa. Sulkaturkkinen kolli saattoi tuntea itseensä vetämät kummastuneet katseet, sekä hänen koko uutta laumaa tunnuttiin kohdeltavan kuin täysiä muukalaisia, mutta tämä ei haitannut päätään korkealla kantavaa kissaa lainkaan. Lokkitassun silmät harhailivat usein korkealla seisoviin johtajiin, tarkemmin ottaen Rikkotähteen, jonka kolli tunnisti emonsa tarinoista ja kuvauksista – kuinka epätodellinen olikaan tämä tunne, kuinka hän seisoi verisukulaistensa ympäröimänä täytenä ventovieraana. Vino hymy laskeutui kultasilmäisen yrttioppilaan kasvoille, kun hän ajatteli, kuinka turhautunut Kichigain täytykään olla, kykenemättä huutamaan poikansa korviin ohjeita ja määräyksiä tämän jätettyä naaraalta saamansa Kuolon hammas orjansa huostaan kokoontumisen ajaksi. Kuinka vihastunut tämän täytyikään olla tietäessään esikoisensa marssivan vihollistensa nenien alla täysin omien päämääriensä ohjaamana; tieto tästä huvitti entistä erakkoa suunnattomasti.
Lokkitassu seurasi mestariaan kissaryhmän seuraan, joista jokaisesta saattoi haistaa yrttejä. Oliko parantajakissat erotettu tahallaan, vai saattoiko tämä olla vain käytännöllinen päätös heille oleellisen tiedon jakamiseen? Hieman kollia salassa harmitti, ettei hänellä näyttänyt olevan mahdollisuutta päästä nuuhkimaan Rikkotähteä taikka isoisäänsä ja metsän viimeistä ääntä Veritähteä lähempää, mutta hän kohautti tämän ajatuksen mielestään pois. Jos entiseltä nimeltään Shima päättäisi pysyä nyt kansaksi julistetussa Taivaanliekissä, olisi hänellä vielä pitkä matka sopeutuakseen osaksi tätä yhteisöä. Nyt tahdikkaasti toisia parantajia tervehtivän ja hymyilevän yrttioppilaan olisi parasta ottaa tästä tilaisuudesta kaiken irti.
Heti heitä vastassa olikin nuoruudenintoa huokuava naaras, joka esitteli itsensä Taimioravaksi. Myös juuri saapunut oranssinkirjava naaras kertoi nimensä olevan Koivutassu. Sulkaturkkisen kollin mieleen nuo nimet painuivat erikoisuutensa perustein heti; olipa kansakissoilla erikoinen tapa nimetä itsensä, tämä tuumasi uteliaasti.
”Ilo tavata, kaunisnimiset. Nimeni on Lokki, mutta Lokkitassuksikin saatte kutsua”, Lokkitassu esittäytyi säteilevästi hymyillen ja kumarten kohteliaasti mutta kenties ylieleellisesti päätään. Ensimmäisillä vaikutelmilla kun oli kuitenkin väliä, nuori kolli arveli. Hän nosti sitten päänsä, ja kävi istumaan mestarinsa mallia seuraten(?) tämän viereen. Kolli tutki silmillään muitakin parantajaporukassa oleskelevia, ennen kuin palautti huomionsa kahteen naaraaseen.
”Olen asettanut elämäni erakkona sivuun vain muutaman päivää sitten, ja tietysti olen siis vielä ventovieras meikäläisillenikin. Kuulisin erittäin mielelläni kansoistanne lisää, ja tietysti mitä tahansa haluatte itsestännekin jakaa”, Lokkitassu kehräsi, koko olemuksensa säteillen intoa. Hän tunsi olevansa täysin elementissään juuri tässä, tutustumassa eri kulttuurien edustajiin itse täysin vielä sinisilmäisenä ja tiedonnälkäisenä.

"Hei Taimiovara. Kiitos ja hyvää kokoontumisen yötä sinulle myös". Naaras sanoi. Hän piti tuosta toisesta parantajaoppilaasta kovasti. "No minut sai parantajaksi liittymään se, että halusin auttaa klaania ja pidin kauheasti Leijonaliljasta". Koivutassu selitti. "Miksi sinä halusit liitt aprantajaoppilaaksi"? Naaras kysyi. "Joo tämä on ensimmäinen kokoontuminen parantaja oppilaana". Naaras selitti. "Monesko kokoontuminen tämä on sinulla"? Naaras kysyi