//Kokoontuminen
Syystähden huulille kaareutui lopulta vieno hymy, kun Veritähti näpäytti muille päälliköille hänen saavansa istuutua alas kansansa kanssa. Kilpikonnakuvioinen naaras nyökäytti päätään syvästi kohti metsän viimeistä ääntä, asettuen sitten istumaan pienelle viimeiselle istumapaikalle Veritähden toiselle puolelle. Muut päälliköt nousisivat rivistä yksi kerrallaan, toinen närkästyneempänä kuin toinen. Syystähti ei ottanut itseensä kissojen vastauksia, selvästi toiset kannattivat uusia tuttavia, toiset eivät. Ei syviä tunteita. Rikkotähden vastauksesta hän yllättyi, mutta kolli oli muutenkin kylmä sekä oman kansansa kissa, eikä välittäisi muista. Eniten häntä lämmitti Tomutähti, sekä yllättyneenä Risatähti. Sydän pamppaillen hän istui paikallaan häntä käpälien päällä kuunnellen johtajia. Tuo väräytteli viiksiään Tomutähden puheelle, sitten mielenkiinnolla seurasi Risatähden vuoroa. Hän apeana kuunteli Risatähden kokemuksia Hallavarjon tuhosta, ja luimisti hieman korviaan nähdessään Surutähden vielä nyppivän väliin. Syystähti kuitenkin pysyi hiljaa, ja lopulta käänsi katsettaan kohti kansalaisiaan, jotka olivat ottaneet osaa muiden joukkoon. Lämmittävää. Lopulta Surutähti kertoi oman näkökulmansa asiasta ja naaras vain tuhahti itsekseen kylmästi pörhistellessään niskakarvojaan. Kuka oikeamielinen johtaja tulisi toisen kansaan vaatimaan yhdistymistä, kun varsin hyvin tiesi, ettei toisen kansan johtaja ollut mailla halmeilla? Raukkamaista, jos ei sotaan tahtonut lähteä, vaan mieluumin käytti hiljaisen hetken hyväksi. Syystähti ajautui ajatuksiinsa, ja kohosi vasta sitten ripeästi tassuilleen, kun Mäyrätähti oli askeltanut takaisin Veritähden vierelle. Syystähti huokaisi syvään kerran ja asteli sitten ylväästi reunamalle katsellakseen kissoja allaan.
“Tänä yönä tahtoisin muistaa menetettyjä kansalaisiamme, muun muassa entistä johtajaa Sarastuksenliljaa, sekä Hopeapantteria ja Lotusturkkia. Nämä kissat ovat kuolleet suojellessaan omiaan, ja muistelemme heidän nimiään pitkään. Sarastuksenlilja johti laumaa pitkään sekä armollisesti ennen Revontulikukkaa, jolta sitten perin lauman, sekä nykyisen kansan”, Syystähti naukui viileästi katsahtaessaan kohti usvajokelaisia, sekä nähdessään kissojen joukossa solakan ruskean kollin kohoavan tassuilleen ehkä hämmästyneenä, mutta myös lämpimästi hymyillen.

“Toivon, että Synkkävarjo kohtelee Hallavarjolaisia arvostuksella sekä kunnioituksella. Toivon, että jokainen teistä voi hyvin, ja löytää paikkansa uudesta suuresta kansastaan. Hallavarjo elää kuitenkin sydämessäni sekä ajatuksissani aina. Teossa on selvästi käytetty vain hyväksi metsän profetian tilannetta, mutta uskon että esi-isät kohtelevat sinua sitten ansaitsemallasi tavalla. Toivottavasti olet ylpeä tekemisistäsi, ja tekojesi aikeet seuraavat sinua hautaan”, hän tuhahti kääntäen vain korviaan kohti Synkkävarjon johtajaa, heilauttaen sitten tyynesti häntäänsä ja katsellessaan kissojaan.

“Uusi Taivaanliekin varajohtaja on Hehkukuu, sekä parantajinamme toimii Viilto, sekä Lokkitassu. Liekkililja, Sarastuksenliljan tytär, on liekkitanssijamme. Taivaanliekki on kiitollinen metsän kansoihin liittymisestä”, hän naukaisi ja lopulta painoi päätään kunnioittaakseen menehtyneitä kissoja, sekä kiittääkseen kuuntelijoita. Kokoontuminen voisi vihdoin olla ohi. “Kokoontuminen on näin tullut päätökseen! Uskon, että johtajat itse keräävät kissansa kasaan ja johtavat teidät kotiin. Kaiku valaiskoon jokaisen polun armollisilla sekä rauhallisilla ajoilla”, Syystähti vielä naukaisi kuuluvasti jokaiselle, perääntyen sitten kohti omaa paikkaansa vilkaisten kuitenkin merkityksellisesti kohti Risatähteä. Hän toivoi voivansa saada puhua toisen kanssa vielä, todella toivoi niin.

// Mäyrätähden puhe. Sori tätä laatua :,D

Taskuruoho hymähti omalta paikaltaan Veritähden vierestä. Klaanikokoontumiset eivät olleet muuttuneet miksikään. Ehkä se oli vain jotakin sentimentaalista hänen luissaan, mutta hän oli melkein ikävöinyt tätä. Kuutiikerin vauhko usko kuoloon, ei ollut vähääkään yhtä hyvää viihdettä, kuin päälliköiden keskeinen draama.
Hän katsoi Veritähden rentoa muotoa, neuvotellen hetken itsensä kanssa tämän kylkeä vasten lepäämisen hyviä ja huonoja puolia.Hän oli huomannut, mitä vanhemmaksi oli tullut, ettei välittänyt enään paljosta. Ehkei se ollut oikea tapa ilmaista asioita, ennemmin hän oli oppinut omat prioriteettinsa, lopettanut niin alituisen vihaisena olemisen. Sen jättämän aukon oli ottanut valtaansa eräänlainen laiska huolimattomuus.
Niin hankalaa kuin olikin ollut jättää syvään pinnan alle pinttynyt aggressiivisuus, ne kaikki hänen kokoamansa suojamuurit, Taskuruoho ei kyennyt sanomaan ikävöivänsä sitä.
Hän ei ollut kiltti, ei hellä luonnostaan, ei koskaan tulisi olemaan, mutta tietynlainen hyväksyntä hänen omia valintojaan ja virheitään, kaikkia huonoja muistojaan kohtaan oli rauhoittava.
Joten hän oli jättänyt taakseen sen osan itsestään, jonka oli pakko olla vahva. Näyttää muille miten kykenevä ja välinpitämätön hän oli. Hän tiesi itse mitä oli, mihin oli kykenevä. Hän ei tarvinnut muiden olevan siitä alituisesti tietoisia. He oppisivat kyllä jos erehtyivät hänen tielleen.
Kokoontuminen eteni hitaasti, Syystähden ja Surutähden käyden sanallista valtataistelua, Surutähden mairean ääneen leuhkiessa ja hurmaamassa kissoja. Rikkotähden hyppiessä hänen kuonolleen tavalla, joka sai Taskuruohon kehräämään huvittuneena. Pennuilla oli otsaa, vielä niin paljon opittavaa. Osa hänestä halusi pienimmänkin syyn upottaa kyntensä tämän lihaan ja katsoa kumpi tulisi vähemmän haavoittuneena yhteenotosta.
Taskkuruoholla ei ollut mitään vihamielisyyttä Rikkotähteä kohtaan, ei oikeastaan. Hän voisi jopa mennä niin pitkälle, että sanoisi pitävänsä tästä, sillä etäisellä tavalla joku piti jostakusta jonka oli tavannut vain muutamaan otteeseen.
Taskuruoho piti haasteista, kävi niihin kiinni silmä kiiluen ja hampaat välkkyen. Hän piti taistelemisesta, ja hän piti siitä, että sai näyttää urputtajille oman paikkansa. Hän tiesi Rikkotähden vahvaksi, miten tämän kunnianhimo toimi. Eikä hän voinut kuin elätellä sitä pientä fantasiaa, että saisi joku päivä otella kollin kanssa. Ystävällisissä merkeissä tai ei.
Kun tuli hänen vuoronsa puhua, Taskuruoho nousi ja käveli hitaasti eteenpäin. Ryhti suorassa, häntä tassujensa päällä, hän antoi kylmän katseen lipua kissoissa alapuolellaan.
“Kutsutte minua tästä lähin Mäyrätähdeksi,” hän aloitti, topakkana ja suoraan asiaan.
Hän tiesi, että hänen pitäisi alkaa kutsumaan itseään myös käsketyllä tavalla. Mutta jostain syystä se ei tullut hänelle luonnostaan. Jokin siinä tuntui väärältä, kun Veritähti oli elossa, hyvissä voimissa ja käytti vielä päällikönimeään. Eräällä tavalla hän koki itsensä edelleen toiseksi komentolinjassa. Se ei häirinnyt häntä, loppujen lopuksi Taskuruoho tiesi tekevänsä päätökset klaanissa. Hänen sanansa olisi laki, kunnes hän toisin päättäisi.
“Imperiumista huolimatta, Kuutiikeri pysyy vahvana.” Taskuruoho naukui vankasti.
hän antoi katseensa kylmetä teräkseksi.
“Kuten moni teistä on jo varmasti huomannut, riveissämme on joitakin tuttuja kasvoja. Haluan tehdä tämän jopa teistä vähä-älyisimmälle selväksi; niin kauan kuin Pakkasäde, Aamupentu, Kalmanveri ja Opaalikuiske noudattavat Kuutiikerin sääntöjä, he ovat minun suojeluksessani ja täysiä Kuutiikerin jäseniä. Jos teillä on tämän kanssa ongelmia, olette tervetulleita ilmaisemaan närkästyksenne minulle henkilökohtaisesti.”
Hän käänsi katseensa myrkkysuon päällikköön.
“Asioiden ympärillä kiertely ja toissijainen piikittely on pentujen ja vanhojen narttujen hommaa. Joten joko sanotte asianne minulle suoraan tai pidätte nätin pikku naamanne supussa.”
Taskuruoho väläytti hampaitaan haasteena, osittain huvittuneena, osittain yllyyttääkseen.
Hän ei aloittaisi mitään kokoontumisen aikana, niin kieroutuneet eivät olleet hänenkään välinpitämättömyys sääntöjä ja kohtuullisuutta kohtaan.
“Asioita sen enempää pitkittämättä, olen ottanut Kuurasuden varapäällikökseni. Uutena parantajaoppilaana toimii Veritassu. En usko että tätä pitää ääneen sanoa, mutta Veritähden siirryttyä kenraaliksi, hän pysyy yhä metsän viimeisenä äänenä, ja kutsutte häntä edelleen hänen ansaitsemallaan päällikkönimellä. Siinä kaikki.” Kynsitähden tavoin, Taskuruoholla ei ollut tapana lörpötellä. Joten hän nyökkäsi ja palasi omalle paikalleen.

//Masi
Usvapolku katseli rauhallisin mielin kohti kokoontumispaikkaan, jonne kissoja oli kerääntynyt taas useita. Hänen mielessään pyöri vielä leiriin jääneet pienet Apilakarhun pennut, mutta hän oli väläyttänyt nuorukaisille lämpimän hymyn, ja luvannut, että he palaisivat vielä. Pienillä varmasti olisi erilaisia ajatuksia sekä pelkoja Imperiumista päästyään, mutta Usvapolku halusi näyttää näille hyvän sekä lämpimän puolen elämästä. Elämästä kansassa, yhdessä rakastavan perheen ympäröimänä. Täällä ei olisi uhkia, joillaisia Imperiumissa olisi ollut. Onneksi kaikki olivat pelastuneet kotiin.
Apilakarhun kysymys lopulta sai naaraan katseen kääntymään kohti tumma pilkullista kollia. Tämä oli kysynyt, josko naaras odottaisi näkevänsä jotakuta kokoontumisessa. Totta puhuen kermansävyinen naaras oli aivan ehtinyt unohtamaan koko kokoontumisen hyvät puolet. Hän saattaisi nähdä isänsä tänään. Vaikkei tiennyt, olisiko se hyvä asia. Usvapolku ei tiennyt mitä mieltä olla Tuulisydämen katoamisesta. Se oli saanut naaraan voimaan huonosti, mutta lopulta hän oli tottunut ajatukseen, että oli menettänyt kaikki muut paitsi Hiirenpolun. Ja nyt hänellä olisi Apilakarhu myös hyvänä ystävänään. Vieno hymy nousi naaraan huulille, kun hän tarkkaili kokoontumiseen saapuneita kissoja.
”En osaa sanoa. En tiedä mitä isälleni tapahtui, mutta olisi yllätys nähdä hänet täällä”, hän naukaisi hiljaa astellessaan kissajoukkoon. Hänellä ei ollut mitään hajua mihin Tuulisydän olisi voinut kadota. Mitä hänelle olisi voinut tapahtua. Mutta selvää ainakin oli, että rajalta löytynyt veri kuului varmasti Punatähdelle, kun hän ei ollut johtanut Aurinkotuulta kokoontumiseen. Sitten myrskyvaahteralainen naaras näki sen. Pilkahduksen oranssia turkkia, sekä parin myrkyn vihreitä silmiä. Kolli istui pienen oranssin valkean naaraan vierellä katsellen myös ympärilleen. Olisiko se Tuulisydän oikeasti? Usvapolku oli seisahtunut paikalleen korvat kääntyneinä kohti kollia. Jonkinlainen ikävä, mutta myös ahdistus sekä pelko ottivat naaraasta otteensa. Mitä hän sanoisi? Tai mitä Tuulisydän sanoisi? Olisiko kolli halukas lähtemään tapaamaan Hiirenpolkua? Usvapolku nielaisten raskaasti heilautti lopulta häntäänsä jääden kuitenkin seisomaan paikoilleen.

//Kokoontuminen, parantajat, Masi, Aaduska//

Lokkitassu siirsi katsettaan Taimioravan sanojen myötä vuorollaan Rikkotähteen, jättimäiseen Veritähteen, sekä Imperiumin jäännösjäseniin sekä Kuutiikerin väkeen. Hän kuunteli tarkaan naaraan sanoja, sillä vaikka Usvajoen parantajaoppilas väittikin tietävänsä vähän, kollille joka tiedonjyvä olisi avulias ja opettavainen. Sulkaturkkia jäi hetken harmittamaan, kun Taimiorava kertoi ettei hänen kannattanut marssia entisten Imperiumilaisten puheille, mutta nyökkäsi kuitenkin ottaessaan opista vaarin. Toivon mukaan hänelle nousisi vielä monta uutta tilaisuutta lähestyä verisukulaisiaan, vaihtaa näiden kanssa kieliä ja jutella.
”Vaikka sanoit ettet tiennyt paljoa, vaikutat minusta oikein tietämykselliseltä ja tarkkaavaiselta neidiltä. Kiitos”, Lokkitassu kallisti päätään kohteliaasti parantajaoppilaalle, edelleen hymyillen.
”Tulkaamme mestarini Viillon kanssa varmasti hyvin toimeen kanssanne tulevaisuudessakin”, tumma kolli naukui kohteliaisuuden, viitaten samalla vierellään istuvaan mestariinsa esitelläkseen naaraan Taimioravalle, jonka nimeä hän uskoi tämän aiemmin utelevan.
Puhujienkivellä nyt puheenvuoro laskeutui Kynsitähdelle, mikä keräsi jälleen kuulijoiden huomiot itseensä. Kuitenkin Ruskatammen johtajan puhe jäi niin humoristisen lyhyeksi, että Lokkitassun piti niellä naurahduksensa. Tuossapa oli vasta mielenkiintoinen hahmo; olikohan kansanjohtajalla syynsä pitää sanansa lyhyinä, vai olikohan tämä kenties Kynsitähden tavanomainen luonne puhutella yleisölle? Kultasilmäinen kolli hymisi viihtyneenä, heilauttaen korviaan, ja siirtäen huomionsa kohti omaan kansaksi julistetun yhteisönsä edustajaan. Olisi mielenkiintoista kuulla, kuinka Syystähti esittelisi itsensä ja entisen lauman, jota oli ollut osallisena vain hieman entistä erakkoa itseään kauemmin, ja etenkin kuinka muut hänen ympärillään olevista kansoista suhtautuisi heihin.
Vielä ennen kuin Syystähti kuitenkin kävi puhumaan, parantajien joukkoon liittyi Lokkitassulle uusi kasvo, äänettä melkein kuin hiipien istumaan täysiarvoisten parantajien joukkoon. Kilpikonnakuvioinen ja soturin rakenteen omaava naaras mulkaisi kylmän lävistävästi Lokkitassuun huomattuaan nuoremman tuijotuksen turkillaan, mutta nopean katseensa mittauksen jälkeen kävi sanatta istumaan, liittymättä kuitenkaan arvotovereidensa keskusteluun. Myrkkyliljan olemus huokui kylmyyttä ja jännittyneisyyttä naaraan istuen selkä suorana ja jäykkänä kuin patsas. Lokkitassu räpäytti uteliaana silmiään, mutta käänsi sitten ei-toivotun katseensa takaisin kohti parantajaoppilaiden ringin osallisia, päätellen ettei hän hymylläänkään saisi tuosta naaraasta itselleen keskustelukumppania. Vielä hän oli kuitenkin utelias kuulemaan Taimioravasta ja Koivutassusta.
”Minkälaista teillä sitten on Aurinkotuulessa, jos saan kysyä?” Lokkitassu naukui Koivutassulle, räpäyttäen kohteliaasti silmiään oranssiturkkiselle naaraalle, tahtoen saattaa tätä takaisin keskusteluun. Olisi mielenkiintoista kuulla minkälaisesta kansasta Pakkastähti oli saanut alkunsa, vaikka sukupolvien välinen aika olisikin saattanut jo muovata kansasta toisenlaisen.
”Ja saanenko olettaa Usvajokilaisten elävän kuin kalat joessa?” Iäkseen korkea kolli kysyi myös Taimioravalta, virnistäen huumorintajuisesti.

//Ruskatammi puhe. Jos tämä ei käy niin joku voi sitten antaa tiivistelmän mitä helekuttia on tapahtunut, koska mulla ei rehellisesti ole mitään hajua mistään mitä täällä on käynyt.

Köysi hänen kaulansa ympärillä tiukkeni. Hän tunsi sen, siinä missä se kutitti hänen kurkkuaan, muistutti häntä sen olemassaolosta joka kerta kun hän nielaisi.
Ei kestäisi enään kauaa.Hän pilaisi asioita, se oli kuin luonnonlaki. Yksi niistä ainoista asioista joihin hän tiesi voivansa luottaa. Väistämättömyys.
Kynsitähti oli, heti ensi hetkestä,ollut tietoinen silmukasta. Nähnyt sen roikkuvan klaanin sisäänkäynnin yläpuolella kuin pahaenteinen pilvi. Tuntenut sen hivelevän hänen selkäänsä. Vakituinen ja raskas, hän näki sen silmäkulmastaan kun teki päätöksiä, kun hän puhui Pitkätassulle, Vaahterakynnelle, Pöllöniskulle.
Hän oli tiennyt, että joku vapaaksi syntynyt, ei olisi koskaan kestänyt. Hänen verensä lauloi seikkailuista ja väkivallasta liikaa kahlitakseen itseään politiikkoihin ja uskontoihin. Silti hän oli kävellyt sitä kohti, pistänyt päänsä silmukasta läpi kuten se röyhkeä paskiainen joka hän oli, haastanut sitä kiristymään.
Ja sitten yhtäkkiä häneen kohdistui odotuksia.Huolia. Kissoja joista hän ei välittänyt tukeutuivat häneen. Sääntöjä, etikettejä, historiaa. Hänen piti olla tietoinen niin paljosta, eikä hän ollut koskaan tuntenut oloaan niin muukalaiseksi omassa kehossaan. Kaikki ne asiat, jotka hän oli tiennyt todeksi, muuttuivat vääriksi, primitiivisiksi, karkeiksi.
Köysi oli tiukentunut ja tiukentunut, ja Kynsitähti oli ollut tietoinen siitä alusta asti, mutta jonkin sortin merkityksetön ylimielisyys sai hänet jättämään päänsä sinne. Vakuutellut itselleen, että hän pystyisi vetäytymään milloin ikinä halusikaan. Että hän voisi lähteä heti kun asiat kävivät kriittisiksi ja tukahduttaviksi.
Mutta täällä hän oli. Leikki ystävällistä tuttavallisuutta tuntemattomien kanssa, jotka peittivät halunsa kyniä hänen nahkansa luiden ympäriltä imelän poliittisuuden taakse. Puhuivat tekemistään hirmuteoista edistyksen nimissä. Oman mielen puutteinen kirjo turkkeja heidän alapuolellaan vain hyväksyen sen kaiken.
Kynsitähti ei ymmärtänyt siitä mitään. Hän oli pohjimmiltaan ulkopuolinen, tulisi aina olemaan. Hän oli joskus viihdyttänyt sitä ajatusta, että hän pystyisi vetämään roolia niin kauan kunnes asiat kävisivät järkeen, ja nyt oli liian myöhäistä tuntea itseään enään typeräksi. Hän ei välittänyt tästä, mistään tästä. Päivä toisensa jälkeen hänen piti ratkoa muiden ongelmia, ja nyt hän kuunteli sellaisten ongelmia, joista ei ollut edes vastuussa.
Hän ei ymmärtänyt miksi hänen piti välittää tästä. Jokainen hänen vieressään seisova kieltäisi avun, kunnes olivat itse pulassa. Ainoa asia johon hän näissä itseään täynnä olevissa kissoissa luotti oli se, ettei pystyisi luottamaan heihin kehenkään.
Ainakin kaduilla, hän oli aina voinut luottaa siihen, että kaikki hänen lähellään halusivat hyötyä hänestä jotenkin. Ja kun hän ei ollut hyödyllinen, hänet jätettiin, tai petettiin.
Mutta täällä, kissat peittivät sen, esittivät parempaa kuin olivat ja katsoivat häntä kieroon syntyperänsä ja taustansa takia. Imelää sontaa. Hän pystyi haistamaan sen, ällöttävän makean tanniinisen painon hänen kurkussaan, hierovan itseään hänen turkkiinsa ja tunkeutuvan sieraimiin. Se turrutti hänen aistinsa ja sai hänen niskakarvansa pystyyn.
Hän ei tiennyt miten klaanikissat sietivät sitä. Tätä tekopyhyyttä ja teeskentelyä.
Se kaikki tuntui niin merkityksettömältä. Monimutkaiselta vain paremmuuden tunteen vuoksi, vaikka se sai heidät vain itsetärkeiksi ja ahdasmielisiksi. He elivät luolassa, johon he huusivat omia mielipiteitään, paasasivat uskonnostaan, ja kaiku vastasi heille saman jutun takaisin vain hiukan vääristyneenä, ja se oli tarpeeksi pikkumaisiin ongelmiin ja sotiin. He olivat kaikki samanlaisia, mutta liian ylpeitä huomaamaan koko asiaa. Koko juttu oli huvittava omalla puuduttavalla tavallaan.
Ainakin kadut olivat rehellisiä siitä ettei kehenkään kannattanut tukeutua. Rehellisiä väkivallasaan ja asukeissaan. Joko selvisit tai et. Siitä ei tehty kenenkään muun ongelmaa.
Koko juttu oli naurettava. Joten hän virnuili ja antoi katseensa ajelehtia. Tehkööt mitä huvittavat, se ei ollut häneltä pois.
Kissat Kynsitähden ympärillä leuhkivat ja uhosivat, haastoivat riitaa keskenään hymyillen ja kehräten. Hän halusi nauraa, laiska virne hänen kasvoillaan nykien ja kohoten.
Ruskatammen vuoron tullessa, Kysnitähti nousi hitaasti ja asteli eteenpäin.
“Ruskatammella menee hyvin,” hän hymähti.
hän tunsi väsymyksen asettuvan luihinsa. Kotipesässä odottava sammalpeti kutsui häntä, silmukka hänen kaulassaan hellitti hieman.
Rehellisesti hän ei ollut perillä asioista. Vaahterakynsi hoiti asiansa tarpeeksi hyvin, ettei Kynsitähden tarvinnut vaivat itseään asioilla. Joten hän toimi kuten aina. Hän heräsi, hän metsästi, hän tarkkaili ja hän nukkui. Pitkätassu oli jäänyt Vaahterakynnen oppeihin, seuraten enoaan vakava ilmeisenä ja kuuliaisena, silmät huonosti peitellyn loiston kiillottamina. Hän ei osannut sanoa oliko huojentunut. Loppujen lopuksi hänen sukunsa kasvatusopit eivät olleet erityisen loistokkaita.
Ennen kokoontumista Vaahterakynsi oli kertonut hänelle klaanin menoista. Kynsitähti oli kävellyt hänen vieressään ja nyökkäillyt hajamielisesti. Etäisesti hän tiesi riistan olevan katoamassa, hänen oma saalisonnensakkin kanssa hän jätti vähemmän raatoja maastoon kun yleensä. Yleistä näreisyyttä lukuunottamatta, hän ei kokenut asian liikuttavan itseään sen enempää. Hän pyydysti oman ruokansa, joten hän söi. Hän ei mennyt kinuamaan muilta näiden saaliita, ei ottanut kasasta mitään muiden tuomaa. Ei ollut hänen ongelmansa, jos Ruskatammi ei osannut saalistaa.
Tästä mikään ei ollut sellaista, jonka hän haluaisi tuoda yleiseen tietoon. Miksi ihmeessä hän myöntäisi klaaninsa olevan heikko? Hän puhuisi Vaahterakynnen kanssa heidän palatessa leiriin, mutta muut päälliköt saivat kaluta kynsiään, jos haluaisivat enempää tietoa hänestä.
Joten Kynsitähti kohautti lapojaan ja palasi paikalleen virnistäen.

//Nugettiraketti//

Jääsielu hivenen yllättyneenä tyyneille kasvoilleen muodosti jonkinlaisen kulmien kohotuksesta johtuvan yllättyneisyyden ilmeen Myrskysielulle. Hyvä on, Jääsielu oli tehnyt ennakko-oletuksen, että Mustesydämen tavoin, Myrskysielullakin olisi kokemusta ulkomaailmasta. Ennakko-oletuksia ei saisi kylläkään tehdä, ellei olisi niin korkeassa arvossa, että pelkkä huomionkin antaminen muille saisi nämä ilahtumaan tai kokemaan itsensä jollakin tavalla merkitykselliseksi. Myrskysielun sanat kuitenkin hiljalleen saivat Jääsielun taas palautumaan vakavaan kuoreensa, kun toinen kertoi emonsa olleen kuitenkin uskollinen, jota Jääsielu epäili. Perhe ei olisi puhdas uskollisuudelle veressään, mutta kaikilla oli omanlaisensa tavoitteet elämässä.
''Olet kerännyt hyvää mainetta Myrskysielu'', Jääsielu lopulta kommentoi nuoremmalleen, vaikka olikin tämän emon päätöksiä mielessään kyseenalaistanut. Kuitenkin Myrskysielu oli kansassaan pidetty nuorukainen ja Jääsielu oli kuullut Hiekkapyörteen myös usein puhuneen kollista. Mutta olihan Myrskysielu selvästi saanut emoltaan enemmän vaikutteita itseensä kuin geenellisesti isältään, jos toinen ulkonäköä ei otettu huomioon. Eihän Jääsielu muistanut kollin emoa, ehkä oli tämän nähnyt joskus jossakin kokoontumisessa, Jääsielu kun oli jo kauan kuulunut metsän asukkaisiin.
Jääsielu oli kevyesti yllättynyt siitä, vaikka tämän kasvot olivatkin tyynit ja tulkitsemattomat, että Myrskysielu halusi hänen kanssaan jatkaa keskustelua ja vastakkaisena kaikuna kuulla Jääsielun saapumisesta kansaan.
''Niin, vaikka olenkin jo useita kuita ollut Synkkävarjossa ja Hallavarjossa, et ole kovinkaan väärässä siinä, että jonkinlaisen ulkopuolisen maailmankatsomus minulla kuitenkin on. Ehkäpä sitä olisi voinut liittyä johonkin muualle aikoinaan, mahdollisesti Myrkkysuossa olisi voinut olla mielenkiintoisempaa'', Jääsielu hymähti, vaikkei hän ollutkaan päätöstä liittyä Synkkävarjoon koskaan tehnyt itse. Heimokissat ja kartanon kissojen sairastuttua, kaikki terveet ja pennut vietiin sinne, missä välit olivat olleet hyvät. Ja silloin Viekastähti ja Ruoskatähti olivat tällaisia kissoja ottaneet vastaan. Mikä ei sinällään ollut ihme, että Ciel oli ollut hyvissä väleissä isänsä kasvattaman jonkinlaisen velipuolensa Ruoskatähden kanssa.
''Saavuin Hallavarjoon jo rääpäleenä, kun kansattomien yhteisöt murenivat suuren sairausaallon alle. Sinä lehtikadon aikana viheryskä murensi suuriakin kissaryhmiä, jättäen vain hylättyjä tukikohtia taakseen. Isäni silloin päätti, että on parempi kaikki terveet ja nuoret lähettää Hallavarjoon, hänen synnyin kansaansa'', Jääsielu kohautti rennosti lapojaan. ''Ainakin me rääpäleet selvisimme parantajien yrteillä ja kansan tuomalla riistalla, mutta menetimme samalla kodin, perheen ja oman elämämme'', Jääsielu tuhahti itsekseen.
Hän olisi itse mieluummin silloin jo kuollut, nyt hänellä ei ollut muuta tehtävää kuin etsiä oikeaa paikkaa ja aikaa kuolla Synkkävarjon puolesta. Säälittävää oman elämänsä velkaisuutta ja siitä syntyvää taakkaa hänen elämänsä tuntui olleen aina.
''Kyllähän sitä joskus toivoisi voivansa potkia tomuja mukulakivikaduilla kartanon liepeillä, käydä vaihtokauppaa erakoiden kanssa ja elää sitä kartanon herran elämää, johon minut kasvatettiin. Mutta ehkä sitten seuraavassa elämässä, mikäli tästä joskus todella jaksan menehtyä'', Jääsielu mustalla huumorillaan huvittuneesti hymähti. Seuraavassa elämässä voisi kuitenkin jatkua hänen huono tuurinsa, joka tarkoittaisi jälleen kansalaisen piinaavaa elämää.
''Mustesydän, olet pitkään ollut hiljaa. Mitä sinä ajattelet?'', Jääsielu hetken kuluttua käänsi katseensa kumppaniinsa.

//Kokoontuminen, parantajat, Nuge, Aaduska//



''En oikeastaan tiedä'', Taimiorava myönsi mietteliäänä, kun Lokkitassu halusi kuulla tarkemmin Imperiumista. ''Tarinat, jotka olen vain kuullut keskittyvät Pakkastähteen. Siihen, miten kaikki sai alkunsa Sädetähden ja Pakkastähden suhteesta, jolloin naaras vielä oli Usvajoen soturi ja karkasi maailmalle Pakkastähden kanssa, joka tuli Aurinkotuulesta. Pakkastähti yritti vallata sekä Myrkkysuon, että myöhemmin Myrskyvaahteran, ja nyt viimeisenä asianaan hän loi Imperiumin. Mutta en oikeastaan koskaan tuntenut kollia, tai muutenkaan tiedä Imperiumista oikein mitään. Usvajoen kissat, kun eivät päässeet osallistumaan sotaan, sillä meillä oli omat murheemme Tulitähden voittamisen kanssa'', Taimiorava naukui mietteliäänä.
''Mutta sen mitä olen nyt puolella korvalla kuunnellut kokoontumista, Rikkotähti ainakin kukisti hänet'', parantajaoppilas heilautti häntäänsä kohti vakavaa ja tyyntä Myrkkysuon päällikköä kohtaan.
''Eipä Pakkastähti yltänyt isänsä tasolle legendana, mutta jos me hetken ajattelemme Veritähden tekoja ylipäällikkönä, metsän suurena herrana.. Ei ole pyrkimyksissään ainakaan Pakkastähti kauas puusta pudonnut. Tosin Pakkastähti kukistettiin ennen kuin hän ehti oikeastaan juurikaan mitään tehdä'', Taimiorava naurahti itsekseen, kohauttaen lapojaan, siirtäen mietteliään katseensa suuren punertavaan Veritähteen.
''Tuolla on ainakin entisiä Imperiumin kissoja juorujen perusteella. Pakkassäde on Pakkastähden ja Sädetähden tytär, sekä Opaalikuiskaus oli yksi pimeyden kapteeneista. Mitä se arvo sitten koskaan tarkoittaakaan'', Taimiorava nyökkäsi kaksikkoa kohden. ''Mutta en usko, että on hyvä ajatus mennä keskustelemaan heidän kanssaan. Kuutiikerin kissoilla on kummallinen mieltymys Imperiumin kissoihin ja jos menet nyt keskustelemaan heidän kokoonpanonsa kanssa, voidaan kansaasi katsoa paheksuvasti. Mutta sitten taas, kyllä varmaan profetiakissoilta saisit tarkempia vastauksia, jos haluat tietää Imperiumista'', Taimiorava summaili mietteliäänä.

Yleiset säännöt pisteytyksessä:
• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.


Masi:
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
• Kokoontumisessa pelatut roolit ovat: 10kp
• Jäätähti, Kuolon päällikkö, sanamäärää vastaan 30kp +1ap
• Risatähti, Aurinkotuulen päällikkö, sanamäärää vastaan 20kp +1ap
• Raadelmatähti, Myrskyvaahteran päällikkö, sanamäärää vastaan 30kp +1ap
• Raadelmatähti, Myrskyvaahteran päällikkö +90kp +3ap +15ap
• Risatähti, Aurinkotuulen päällikkö +60kp+2ap+10ap
• Veritähti, Kuutiikerin kenraali +60kp+2ap+10ap
• Rikkotähti, Myrkkysuon päällikkö +60kp+2ap+10ap
• Surutähti, Synkkävarjon päällikkö +60kp+2ap+10ap
• Tomutähti, Usvajoen päällikkö +60kp+2ap+10ap
• Vaahterakynsi, Ruskatammen varapäällikkö +90kp+3ap+15ap
• Kuurasusi, Kuutiikerin varapäällikkö +30kp+1ap+5ap
• Jääsielu, Synkkävarjon soturi +90kp+3ap+15ap
• Taimiorava, Usvajoen parantajaoppilas +150kp+5ap+25ap
• Paahdekobra, Synkkävarjon kenraali +30kp+1ap+5ap




Heli:
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
• Kokoontumisessa pelatut roolit ovat: 10kp
• Tarinoista kerätyt pisteet haluttu: Savupennulle
• Iltahämärä, Imperiumin amiraali, sanamäärää vastaan 4kp +1ap
• Eedensielu, Imperiumin marsalkan kumppani, sanamäärää vastaan 5kp +1ap
• Pakkassäde, Kuutiikerin soturi, sanamäärää vastaan 16kp +1ap
• Mutakatse, Myrkkysuon soturi, sanamäärää vastaan 4kp +1ap
• Tunturikukka, Salamavuoren soturi, sanamäärää vastaan 10kp +1ap
• Korppisydän, Synkkävarjon soturi, sanamäärää vastaan 10kp +1ap
• Syystähti, Taivaanliekin päällikkö 60kp+2ap+10ap
• Kanjoniutu, Taivaanliekin matkaaja +60kp+2ap+10ap
• Kylmätaika, Myrkkysuon parantajaoppilas +30kp+1ap+5ap
• Tuulenkapina, Usvajoen varapäällikkö +90kp +3ap+15ap
• Hurmelampi, Myrkkysuon varapäällikkö +30kp+1ap+5ap



Nugetti:
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +10kp roolauksesta käytössä.
• Kokoontumisessa pelatut roolit ovat: 10kp
• Tarinoista kerätyt pisteet haluttu: Cloverille
• Hyasinttikatse, Myrskyvaahteran parantaja, sanamäärää vastaan 25kp +1ap
• Myrskysielu, Myrskyvaahteran soturi +40kp+2ap
• Lokkitassu, Taivaanliekin parantajaoppilas +40kp+2ap
• Lumiapila. Taivaanliekin soturien ruhtinas +20kp+1ap

Aaduska:
• Kokoontumisessa pelatut roolit ovat: 10kp
• Koivutassu, Aurinkotuulen parantajaoppilas +60kp+6ap


Owa:
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +10kp roolauksesta käytössä.
• Kokoontumisessa pelatut roolit ovat: 10kp
• Koitähti, Yötaivaan päällikkö +20kp+1ap

//Masi
Harmaan vaalea naaras katseli inhottuneena Paahdekobraa, joka kokoajan pönkitti itseään korkeammalle palkille ja nauriskeli häntä alempiarvoisille, johon nyt selvästi Tuulenkapina kuului. Naaras ei kyennyt enää katsomaan toiseen, joten antoi suurieleisesti itsensä tuhahtaa, pyöräyttää silmiään ja siirtää katseensa kohti johtajia, joiden keskustelua kuunteli ennemmin, kuin ankean Paahdekobran. Kuitenkin Vaahterakynnen kommentti Tuulenkapinasta, sai hänen silmänsä siirtymään takaisin oranssin punaiseen kolliin, joka yhä yritti keskustella Paahdekobran kanssa, ennen kuin valkea naaras lähti muihin keskusteluihin Synkkävarjon kissojen luo. Tuulenkapina painoi lapojaan lopulta alas, saaden myös Tuliketulta myötätuntoisen katseen. Paahdekobra oli inhottava varajohtaja, voisiko Tuulenkapinasta muka oikeasti tulla parempi johtaja kuin hänestä? Hänessä sentään olisi uskottavuutta, toisin kuin Tuulenkapinassa. Naaras huokaisi hiljaa, kuitenkin sitten kohottaen harhautunutta katsettaan kohti Vaahterakynttä, joka hänelle vielä sanoi jotain. Jotenkin kollin sanat osuivat äänenpehmeydellään sekä ajankohdallaan oikeaan paikkaan, ja se sai naaraan hymyilemään vienosti. Ehkei se ollut onnellisuutta tai uskoa sanoja kohtaan, mutta hän piti siitä mitä kolli oli juuri sanonut. Hän huokaisi ehkä hieman helpottuneena, kohentaen ryhtiään ja katsahtaen kohti muita varajohtajia. Tulikettu oli jäänyt kuuntelemaan johtajien puheita, ja muut keskittyivät keskustelemaan keskenään. Tuulenkapina empien laski häntänsä Vaahterakynnen tassun lähelle, niin lähelle, että se kosketti juuri ja juuri kollin toista etutassua. Tuulenkapina katsoi toista varovasti suoraan silmiin.

>>Kiitos Vaahterakynsi<< hän aloitti hiljaa. >>Ehkä tarvitsin jotain tuollaista tähän hetkeen<< hän lempeästi naukaisi kollin mieleen, vetäen sitten hieman häntäänsä kauemmas toisesta antaen kollille hetken sisäistää kuulemaansa. Tuulenkapinan katse oli lämmin sekä varovainen, mutta hän oikeasti oli iloinen kollin sanoista. Hän vain olisi halunnut keskustella tällaisessa seurassa kunnolla, ettei olisi joutunut niin säälittävästi toisen silmutikuksi. Mutta ehkä Vaahterakynsi näki kuitenkin asiat toisin kuin nuori äksyilijä. Tuulenkapina tunsi yllättävää luottamusta kollia kohtaan.

//Masi
“Kaikkea on tapahtunut selvästi maailmalla”, naaras huokaisi ja käänsi katsettaan kohti johtajia, joiden puheissa myös oli merkkiä suuremmistakin mullistuksista. Kanjoniutu ei tiennyt ainuttakaan näistä kissoista, paitsi Rikkotähden, joka oli saapunut muun partion mukana käymään Taivaanliekissä. Mutta muut, sekä kaikki olivat hänelle tuntemattomia. Kanjoniutu käänsi katseensa takaisin Kuurasuteen, joka omalla tavallaan hämmästellen katseli laumalaisia, sekä Syystähteä. Naaras alkoi kuitenkin pian vastata hänen kysymyksiinsä, ja Kanjoniutu ihmetellen sekä hieman peloissaan kuunteli toista, katsellessaan Kuurasutta nenänpäästä tassuihin ja ympäri uudestaan. Hän olisi onneksi kunnossa, se olisi kaikista tärkein asia. Matkaaja myös väläytti pienen hymyn toiselle, ja varsinkin sitten ylpeästi räpäytti silmiään kuullessaan toisen olevan varapäällikkönä.

“Sehän on hienoa Kuurasusi”, naaras naukaisi lämpimästi ja iloisesti, hymyillen katsellessaan punaisen valkeaa naarasta. “Ihanaa kuulla, että tuollainen tapahtuma kuitenkin päätyi paremmin päin”, hän tokaisi ja hymähti Imperiumin vangitsemiselle. Hän ei tiennyt sen uhkia, mutta tärkeintä, että naaras oli selvinnyt sieltä hengissä. Ja vielä löytänyt emonsa. “Olen iloinen, että löysitte myös Kuukäpälän. Ehkä nyt kaikki kääntyy paremmin päin teille”, hän naukaisi hiljaa väräyttäen viiksiään lämpimästi toiselle. Hän oli ylpeä sekä iloinen naaraan koettelemuksista. Hänestä olisi nousut varapäällikkö, mikä mahtaisi tarkoittaa eriasiaa kuin heidän laumassaan, mutta varmasti se olisi tärkeä sekä arvostettu arvo näiden kansojen joukossa. Pian matkaajan laukuista möyri esiin kaksi oravaa, ketkä selvästi olivat tylsistyneet paikallaan istumiseen. Kuura loikkasi hänen päänsä päältä alas Kuurasuden eteen ja innoissaan lähti maistelemaan tämän tuoksua lähemmäs. Kuurasusi näytti hieman järkyttyneeltä äkkinäisestä yllätyksestä, mutta Kanjoniutu vain naurahti ja laskeutui istumaan ottaessaan hännällään kiinni Kanjonista, asettaen tämän sitten hänen tassujensa eteen katselemaan epäileväisenä Kuurasutta.

“Saanen esitellä, Kuuran, sekä Kanjonin”, hän kehräsi hiljaa ja käänsi katsettaan oravien nimien mukaan. Kuura loikki nyt innoissaan Kuurasuden tassuissa, ja Kanjoni vain istui hieman mököttäen matkaajan tassujen välissä. “Tämmöistä on minulle tapahtunut tämän kaiken aikana”, hän huokaisi ja katseli ystäviään, jotka olivat myös toisilleen hyviä ystäviä.

//Kokoontuminen, parantajat, Masi, Aaduska//

Kuunnellen uteliaana Taimioravan sekä Koivutassun keskustelua, Lokkitassu oli asettunut istumaan mukavasti mestarinsa viereen. Tumman kollin huomio kuitenkin lukittui sananvaihtoon täysin, kun Koivutassu otti Imperiumin puheekseen. Lokkitassu tiesi tietenkin itse entisen Pakkastähden Imperiumista kaiken, minkä sisäpuolisena orjana Kichigai osasi pojalleen kertoa ja opettaa, mutta nyt hän saisi ensimmäistä kertaa mahdollisuuden oppia, kuinka kansat suhtautuivat ja mitä he tietäisivät siitä. Molemmat parantajaoppilaat vaikuttivat kuitenkin haikeamielisiltä tai osittain kauhistuneilta aiheesta, tai ainakin näin sulkaturkkinen kolli osasi parhaan tunneluentansa kyvyin päätellä. Lokkitassu siis sopiakseen joukkoon vetäisi dramaattisesti henkeä Taimioravan henkäystä kaiuten, ja laski pahoittelevan sympaattista matkivan katseensa orannsiturkkiseen Aurinkotuulilaiseen.
”Kuinka kauheaa, mitä jouduitkaan kokemaan”, Lokkitassu huokaisi Koivutassun sanoille, nostaen samalla lohduttavaksi tarkoitetun käpälän hetkeksi shamaanioppilaan lavalle Taimioravan hännän viereen(?). Kuitenkaan entinen erakko ei vielä halunnut kunnioittaa pienikokoisemman naaraan tahtoa lopettaa asiasta puhumisen, vaan hän tahtoi oppia kansalaisten suhtautumisesta syntyperäänsä. Lokkitassu kallisti päätään ja hymyili pehmeän kannustavasti Koivutassulle, ennen kuin käänsi uteliaisuutta kiiltävän katseensa sittenkin Taimioravaan, josta hän uskoi voivansa saavuttaa jonkinlaista näkemystä.
”Mistä Imperiumista muuten on kyse? Vaikuttaa siltä, etten ole kuullut moisesta”, tumma kolli painosti varovaisesti, katsellen kahden parantajaoppilaan välillä kysyvästi, kuitenkin hymyillen edelleen kultaisen kohteliaasti.

//Kokoontuminen, Masi//

Myrskysielu oli pysynyt itse kunnioittavan hiljaa Jääsielun ja Lumiapilan keskustellessa, mutta oli silti pitänyt toisen korvistaan sananvaihtoa kohden tyydyttääkseen uteliaisuuttaan. Hän ei oikein itse tiennyt kuinka tai osannut hakea isäänsä minkäänlaista yhteyttä, sekä tietysti hän halusikin pitää kolliin tunnollisen etäisyyden ainakin toistaiseksi. Kuitenkin hän antoi korviensa tottua tämän ääneen ja kirsunsa oppia kulkukissan kummallisen ominaistuoksun, ja jätti mieleensä varautuneen tyynesti tilaa Lumiapilan kasvoille, jos tuo olikin vihdoin päättänyt toivottaa itsensä tervetulleeksi pentujensa elämiin. Niskakarvoissaan hän saattoi tuntea Mustesydämen harhailevan katseen osuen itseensä silloin tällöin, mutta puolisisko ei vaikuttanut oikeastaan kaipaavan veljensä huomiota, joten Myrskysielu antoi tämän vain katsoa ilman painetta. Toisen korvansa sekä katseensa hän piti visusti lukittuna kokoontuneissa johtajissa ja heidän keskustelussaan, imien heidän puheistaan sekä kuulolla olevien kissojen reaktioista kaiken mahdollisen opittavan.
Jääsielun ja Lumiapilan keskustelu tuntui saapuvan päätökseensä, kun Synkkävarjolainen soturi lausui selvästi tyydyttävän vastauksen valkoturkkisen kollin kysymykselle, ulkolaisen osapuolen hymisten itsekseen ja jatkaen rennosti häntänsä liikuttelua. Seuraavaksi Jääsielun huomion saavutti Myrskysielu itse, kollin kysyessä yllättäen hänen alkuperäänsä Myrskyvaahterassa. Kiharaturkkinen soturi räpäytti silmiään hetken miettien, mutta lopulta päätti vastata lievästä hämmennyksestään huolimatta tyynen kohteliaasti vanhemmalleen.
”Synnyin Myrskyvaahteraan, tai siis silloiseen Myrskyklaaniin, ja olen siitä lähtien kansani kasvattama. Ulkopuolisesta isästäni huolimatta, emoni Tuikkusilmä oli klaanilleen uskollinen läpikotaisin, ja juuri klaaninsa hyvinvoinnin vuoksi päätti tuottaa sille jälkeläisiä, keinoin kuin keinoin”, Myrskysielu vastasi rehellisesti ja kertoi alkuperästään hieman kysyttyäkin laajemmin Jääsielulle. Osittain hän sanoillaan tahtoi myös saada aikaan jonkinlaisen reaktion isältään, jospa tuon näkemys tuolle yksinkertaisesta yhdenyön jutusta olisi kasvanut edes osittain kunnioittavaksi, mutta silmäkulmastaan Myrskysielu ei havainnut minkäänlaista muutosta Lumiapilan rennon välinpitämättömältä vaikuttavasta asenteesta. Vaalea soturi kallisti aavistuksen verran päätään, ennen kuin esitti Jääsielulle päässään varovaisesti rakentamansa vastakysymyksen.
”Entäs itsenne? Pahoitteluni jos olen väärinymmärtänyt, mutta aiemmista sanoistanne sain käsityksen, että olette itse melko tietämyksellisiä kansoista ulkopuolisen maailmankatsomuksen suhteen”, Myrskysielu asetteli sanansa kohteliaasti teititellen itseään vanhempaa soturia. Hän ei tahtonut mistään syystä olla loukkaava, etenkin jos hän oli olettanut väärin. Edelleen tietyt sosiaaliset tilanteet tuntuivat olevan Myrskysielulle joissain määrin kömpelöitä, minkä takia hän itse harvoin sanoikaan ensimmäisen sanan keskusteluissa, mutta Jääsielun itse ensin esittämä kysymys vaalealle kollille tuntui omalla tavallaan antamaan luvan tämänkaltaisille vastauteluille toiselta osapuolelta, mistä Myrskysielun oma uteliaisuus oli kiitollinen.

Koivutassu pohti hetken, että mitä sanoisi. Hän ei kovin mieluusti puhuisi ajastaan imperiumissa, mutta jotain hyvää siitä kuitenkin oli seurannut. Hän oli ystävystynyt leijonaliljaan ja päässyt tämän oppilaaksi. "En tiedä, että mitä kertoisin siitä ilman, että minua alkaa ahdistamaan, mutta no ainakin ystävystyin leijonaliljaan kanssa ja pääsin hänen oppilaakseen ja leijonalilja on aivan mahtava mestari". Koivutassu kertoi

//Heli//

''Aika rohkea kannanotto'', Vaahterakynsi kohotti hivenen toista kulmaansa kuullessaan, että mielenilmauksessa Tuulenkapina olisi purrut kielensä tuosta noin poikki. Se vaati varmasti aika vahvaa mielentaistoa, että joku kissa kykenisi sellaisesta suoriutumaan, oli sitten tilanteessa luomassa lisää painetta tai ei. Vaahterakynsi olisi kuitenkin ulkonäölleen, aisteilleen ja itselleen liian altis, että haluaisi vahingoittaa itseään missään määrin.
Paahdekobra vain suuri eleisesti naurahti ja pyöritteli silmiään.
''Olisit purrut hänen kielensä, nyt joudut kärsimään koko loppuelämäsi surkeasta päätöksestäsi ja osoittamaan vielä tulevaisuudessa päällikkönä oman surkeutesi'', Paahdekobra katseli toista tassusta kuonolle ja kohotti hymähtäen leukaansa. ''No, ainakin olet oppinut kantapään kautta oman arvosi, kun olet menettänyt kyvyn olla selkeäkielinen ja fiksu keskustelija. Nyt kun olet menettänyt uskottavuutesi ja kansasi uskottavuuden tulevaisuudessa'', Paahdekobra halveksi, varapäälliköiden mielipiteiden jakautuessa kahteen reunaan.
''Nyt on rauhanaika, Paahdekobra. Älä haasta riitaa toisen kansan varapäällikön kanssa'', Vaahterakynsi neutraalisti kommentoi, saaden Paahdekobralta huvittuneen hännänheilautuksen.
''En minä riitaa haasta, kerroin vain oman mielipiteeni ihan kuin hänkin'', Paahdekobra arvioivasti tuhahti, luoden arvostelevan katseensa Vaahterakynteen. ''Katsoisit sinäkin, minkälaisen kuvan haluat Ruskatammesta antaa seurasi perusteella. Luulisi sinunlaisesi kiiltokuvapojan olevan varsin tietoinen omasta arvostaan ja arvokkuudestaan'', vaalea naaras hymähti, Vaahterakynnen räpäyttäessä silmiään.
Vaahterakynnen oli pidettävä narsistinen päänsä kylmänä. Tietysti hän tunsi oman arvonsa, sekä kykynsä, mutta hän oli jo pitkän aikaa oppinut elämään jonkinlaista kaksoiselämää. Olemaan sellainen persoona, joka oli kuuntelevainen ja löysi sellaisia sanoja, joita muut halusivat kuulla. Ja sitten se, joka halusi tuoda itsensä kuulluksi, ilmi, ymmärretyksi ja antaa raivonsa hohtaa taivaaseen asti, mikäli joku kehtaisikin astua hänen varpailleen egollaan. Paahdekobra oli sellainen, pönkittelijä.
Tai ei ehkä pönkittelijä, ei hän kerskunut itsellään tai varsinaisesti sanonut, että hän itse olisi parempi. Hän oli vain ilkeä. Oliko se oikeutetunpaa, jos ei painaisi muita alas omalla egollaan vaan olisi vain ilkeä?
''Minulle uskottavuuden kertoo pärstäkerroin enemmän kuin sanat'', Vaahterakynsi hymähti, Paahdekobran räpäyttäessä silmiään. ''Uskottavampi päällikkö Tuulenkapinasta tulee kuin sinunlaisestasi hienostelijasta, joka näyttää siltä, että on karannut kotikisulasta hienon ja puhtaan turkkinsa kanssa'', kolli virnisti omahyväisesti, Paahdekobran siristäessään uteliaasti silmiään.
''Tai sitten se kertoo siitä, että taistelussa minä en yritä itsemurhaa enkä jää muiden jalkoihin. Ei kukaan ole ehtinyt iskeä ensin'', Paahdekobra hymyili toiselle myrkyllisesti kuin käärme. Taputtaen sitten Ruskatammen varapäällikön lapaa hännällään ja lähtien tutustumaan Havuhallan muihin seuraajiin, kuten kokoontumisessa olevaan Elokorppiin ja Haihampaaseen (?).
Vaahterakynsi tunsi vahvana sen jännitteen, joka Paahdekobrasta lähti. Mutta silmät pehmeten tämä kääntyi katsomaan Tuulenkapinaa kohden.
''Olet todella viehättävä ja upea tuollaisena, olet rohkea ja Usvajoen uskollisuuden symboli, Tuulenkapina. Älä anna koskaan Paahdekobran kaltaisten kissojen tulla sen tielle'', Vaahterakynsi hymyili aika viehättävien sanojensa päätteeksi Usvajoen varapäällikölle, tarkkaillen tämän silmäparia.

//Masi
Tuulenkapina pörhisti niskavillojaan Paahdekobran irvaileville kommenteille, mutta mulkaisi tätä vain epäarvostavasti kuunnellen sitten Vaahterakynttä. Hän myötätuntoisesti nyökäytteli päätään, vaikkei ymmärtänytkään paljoa lintujen nappaamisesta. Se ei olisi usvajokelaisten parhain tapa saalistaa. Häntä harmitti hieman, ettei Usvajoki eikä Ruskatammi saanut osaa tai arpaa Imperiumin sotaan, mutta ehkä sille oli oma syynsä loppujen lopuksi. Tulitähti oli aiheuttanut kauhua Usvajokeen, ja varmasti myös Ruskatammella olisi omat haasteensa.
”Ikävää kuu-a, että riishta onni ei o-e parhain tei-ä. Toivon tei-e kuitenkin rikashta hiirenkorvan a-kua”, naaras nyökäytti päätään ystävällisesti toiselle varajohtajalle, sitten katsahtaen Paahdekobraan ja kohentaen ryhtiään. Paahdekobra ei tietäisi heidän ongelmistaan, eikä hän olisi arvostelemaan toista tai toisen vammoja. Ei hän varmastikaan niin pahalla katsoisi omaa johtajaansa, jos hänellä olisi joku vika. Tuulenkapina tuhahti, mutta huokaisi sitten syvään kääntäen katseensa Tomutähteen.
”Shaimme yhdessä muiden kanssha jä-jestettyä kapinaa, jossha -opu-ta Tu-itähti shekä Hierakkaka-o jäivät a-akynteen. Opimme matka-a, että Tu-itähti sai e-ämänsä Kuo-osta, ja hänen haavansa mm ku-outuivat umpeen”, hän huokaisi tuntiessaan kipua kaulallaan. ”Kuitenkin pitkän taiste-un jä-keen Tu-itähti kukishtettiin ja Hierakkaka-o pakeni”, hän tuhahti ja heilautti häntäänsä ärtyneesti koko tilanteelle. Paahdekobra ei varmasti jaksaisi kuunnella hänen lässytystään ja toivottavasti vaihtaisi seuraa pian.
”Ennen tätä kaikkea Tu-itähti epäi-i minun usko-isuuttani ja -uotettavuuttani, joten vastustaessani häntä puraisin kie-eni poikki, jotta hän ushkoisi minua” hän mulkaisi Paahdekobraan. ”Mutta shelvästi turhaan. Vashta Tomutähti teki minusta varajohtajansha uudestaan”, naaras nyökäytti päätään vaisusti ja katsahti Vaahterakynteen. Ei varmastikaan suuri sekä ylväs Ruskatammen soturi jaksaisi hänen juttujaan kuunnella. Mutta Tuulenkapina taisteli kansansa puolesta ja aina puolustaisi omiaan.