//Myrkkysuo, Taivaanliekki kokoontumisessa
Syystähti loikkasi alas puhujanpaikalta kissojen siirtyessä onnittelemaan uusia sotureita. Omenamyrskystä, Huuhkajakynnestä, Orkideaharhasta ja Kävyntaiasta oli tullut sotureita, ja naaras oli myös nimennyt Kaaosharhan kasvatin Vääräsydämen soturiksi, vaikkei ehkä kollin nimi ollut liian häntä kuvaava. Kuitenkin hän oli näyttänyt parantuvan hyvin ja osoittanut voivansa hetken jatkaa koulutustaan, mutta ansaitsi kuitenkin nimensä veljensä rinnalla. Samalla hän oli kertonut Kaaosharhan tahdosta mennä Kuulammelle parin nuoremman oppilaan kanssa, ja Vääräsydän saisi lähteä näiden mukaan. Ei tuo kuitenkaan suurempia yksityiskohtia tahtonut kertoa, nyökkäsi vain syvästi Kaaosharhalle, samalla kun Kanjonivuokko nojasi tuon lapaa vasten surumielisen näköisenä. Lopulta hän oli nimittänyt kokoontumisen lähtijöiksi Kivijalan, Usvatuikkeen, Kanjonivuokon, Pitkävarjon, Susisielun sekä Orkideaharhan. He lähtisivät hyvin pian kokoontumiseen. Kilpikonnaturkkinen naaras näki puunrungolta laskeuduttuaan aukion reunalla lymyävän Yöntassun, jonka paksu häntä heilui ärtyneenä puolelta toiselle. Hetken johtaja pohti mikä olisi toisen mielenpäällä, mutta hänen ajatuksensa keskeytyivät, kun leiriin pamahti pienen partion kera Kuutiikerin kissoja. Syystähden karvat kohosivat hänen selkäänsä pitkin ylös ja tuo kohtasi Kuuratähden soturiensa rinnalla leirin keskellä. Hurrailu haihtui hiljaisuudeksi, ja Taivaanliekin johtaja pörhisteli karvojaan silmiensä siristyessä kohti punavalkeaa johtajaa, joka näytti hyvin lyödyltä, veriseltä, mutta kuitenkin paikatulta. Tämän mukana vain oli pari kissaa. Mitä he tekisivät täällä? Kaikilla olisi haavoja sekä verta turkeillaan, mutta olisivatko nämä tulossa sodasta, vai sotaan heitä vastaan? Heidän leiriinsä? Mutta äkkiä Kanjonivuokon huudahdus sai Syystähden vilkaisemaan kohti parantajaansa, joka juoksi pesäänsä hakemaan yrttejä ja hämähäkin seittiä, ja tuo heittäytyi oitis huolestunein silmin Kuuratähden lavan alle tueksi, vaikkei roteva naaras näyttänyt edes kamalan huonovointiselta. Ehkä hän oli menettänyt elämiään, sillä mistään ei enää valunut verta, ja osa tuon saamista haavoista näytti kyllä parantuneen, jos ne olivat edes äsken saatuja. Syystähti siristi silmiään parantajalle, mutta katseli kuitenkin vaitonaisena partiota. Joku oli paikannut jo heidän haavojaan, mutta tämä ei vakuuttanut Syystähteä.

“Kultajänis, Maakobra, etsikää heille petiainesta sekä hakekaa vettä. En usko, että heistä on uhkaa”, naaras naukaisi ja heilautti häntäänsä sotureille, jotka oitis lähtivät etsimään materiaaleja. Millä asialla tahansa nämä olivatkin, olisivat he alakynnessä leirissä, vaikka kokoontumisen partio lähtisi nyt heti.

“Tahdon jäädä leiriin katsomaan heidän peräänsä!” Kanjonivuokko vaati tomerasti ja Syystähti heilautti pariin kertaan pohtivasti häntäänsä. Eihän parantajalla aina ollut tarvetta kokoontumisessa, muttei kyllä partio näyttänyt hätää kärsivältä enää. Mutta Kaaosharhakaan ei olisi tulossa. Kuitenkin tuo lopulta nyökäytti päätään epäileväisesti, sillä näki, miten naaras katseli ruhjeista Kuuratähteä. Tämän kerran.

“Meidän on lähdettävä kokoontumiseen. En aio mainita teistä vielä mitään. Saan siellä varmasti kuulla mitä on käynyt”, hän huolestuneena katseli naarasta, kuitenkin haluamatta kysellä enempää tämän tai Kuutiikerin kohtalosta. “Maakobra, olet vastuussa. Katso ettei kukaan näistä yritä mitään, ja auta Kanjonivuokkoa parhaasi mukaan. Lähetä heti viestintuoja, jos jotain käy”, naaras vilkaisi kohti naarasta, joka nyökäytti päätään viileästi. Hetkeksi vielä Syystähti vilkaisi kohti Kuuratähteä ja tutkaili tämän katsetta, kuitenkin sitten kutsuen kokoontumisen partiota mukaansa.

--

Matka aukiolle taittui äkkiä tuulen ollessa suotuisa ja partion omatessa voimaa tassuissaan. Aurinko oli laskemassa kohti horisonttia, kun järven pinta alkoi kimallella heidän edessään. Kissojen hahmoja näytti liikkuvan vasten sen hohdokasta pintaa, ja Syystähti ajatteli jo monien olevan perillä kokoontumispaikalla. Mutteivat he myöhässä olleet, vaikka ehkä yksi viimeisimmistä. Naaras lähti nopeaan syöksyyn alas laskeutuvaa nummen reunaa, ja hänen nenäänsä lehahti lähellä korkeaa ruohikkoa Myrkkysuon kissojen kalaisa sekä vetinen haju. Hän nyrpisti nenäänsä, hidasti ennen ruohikkoa ja vilkaisi vielä taakseen kohti partiota.

“Emme tahdo mainita mitään Kuuratähdestä tai muista”, tuo tokaisi kaikille, ennen kuin hiljaisuudessa asteli syvään ruohikkoon ilmestyen sitten aukiolle sen täyteläisen kissameren joukkoon. Kaikki kansat tuntuivat olevan paikalla, ja Myrkkysuon kissoja valui vielä ruohosta aukiolle, joten ajoitus oli aika sopiva. Syystähti lähti Kivijalan vierellä kohti puhujanpaikkaa, jossa naaras loikkasi kollin viereltä puuhun jääden katselemaan kissoja allaan, sekä tervehtien kissoja vaitonaisesti nyökkäyksellä. Tämän katse jäi hetkeksi epäileväisesti Tuulentähteen, ennen kuin kilpikonnaturkkinen otti paikkansa puun toiselta reunalta jättäen Veritähdelle tilaa vierelleen. Belladonnaviiltona tunteneen Myrkkysuon varajohtajan näki naaras myös loikkaavan puuhun, joten hän ajatteli jotain Rikkotähdelle sattuneen. Myös Myrkkysuon kisosjen joukosta tuntui puuttuvan kissoja, Armonhallan asettuessa myös juurakkoon muiden varajohtajien vierelle. Näitä uutisia hän odottaisi mielenkiinnolla.

//Usvajoki, Synkkävarjo saapuneet kokoontumiseen
Tuulentähti koki olonsa hyvin epätukalaksi astellessaan kohti kokoontumispaikkaa mukanaan Taimiorava, Harakkakynsi, Yötönkatse, Esikkotassu sekä Sademetsätassu. Riitasointu oli poistunut heidän keskustelustaan aika kylmän viileästi, kerrottuaan hänelle vielä, että tietäisi miten hankkiutua pennuista eroon. Harmaa naaras roikotti päätään antaen kanssamatkustavien pohtia mikä olisi ollut käydyn keskustelun aihe. Riitasointu oli lähtenyt Sudenliljan kanssa parantajien pesään, ennen kuin kokoontumispartio oli lähtenyt, joten Tuulentähti ei tiennyt mitään, mitä naaras olisi pohtinut mielessään. Jotenkin heidän keskustelunsa oli saanut johtajan pohtimaan myös ystävänsä tunteita omasta perheestään. Hänen pentunsa eivät koskaan tulisi tuntemaan omaa oikeaa paikkaansa, ja olihan se harmi. Mutta ei naaras halunnut pettää kansaansa, ei enää enempää. Päätökset olisi tehty, eikä pentuja enää olisi hänen palattuaan takaisin leiriin. Syvä kylmä kaipuu sekä viilto hänen sisällään sai tämän silmät siristymään, mutta ei hän enää voisi takaisinkaan kääntyä. >Selviämme tästä?< Riitasoinnun sanat olivat jotenkin ehkä epäileväisiä, mutta Tuulentähti vain toivoi, että tuo pitäisi häntä edes jonkinlaisena ystävänään enää.

Taimioravan turkki välähti hänen rinnallaan ja Tuulentähti kohotti katsettaan hämmentyneenä, sitten kohentaen ryhtiään ja vilkaisten taakseen kohti partiota. He olisivat pian kokoontumispaikalla. Olisi aika miettiä pitäisikö heidän edes kertoa Metsänärhen tilanteesta heidän leirissään. Siilensuru oli jäänyt leiriin monien soturien kera, jos kollin tila muuttuisi suuntaan tai toiseen yllättäen. Mutta olisiko heillä muuta kerrottavaa? Hän olisi nyt johtaja Tomutähden suojeltuaan kansaa kaksijaloilta. Jotenkin kuitenkin kaikki tuntui niin arvottomalta mainita. Mutta ehkä muiden kansojen puheiden myötä Tuulentähti myös saisi jotain kerrottua. Edessään hän huomasi turkkien vilahtavan korkean ruohon sekaan, ja Synkkävarjon tuoksu täytti naaraan nenää. Myös Aurinkotuulen tutuhko tuoksu leijui ilmassa, ja tuo veikkaisi jo kahden kyseisen kansan olevan paikalla. Myös jossain kauempana oli naaras näkevinään partio laskeutuvan Kuulammen takaa tuovalta polulta. Ehkä Taivaanliekki? Naaras mietti pitäisikö näitä odottaa, mutta hän päätti johdattaa partionsa vain vikkelästi suurehkolle aukiolle, joka alkoi tulvia kissoista. Nopeasti Tuulentähti vilkaisi Taimioravaan surumielisin silmin, mutta lähti sitten askeltamaan hitaasti, mutta varmasti, kohti puhujanpuuta, jossa jo Risatähti sekä Hiirenpolku yllättävästi, istuivat odottamassa. Veritähti oli myös matkalla aukiota pitkin kohti puuta. Tuulentähti loikkasi ennen suurta kollia puuhun ja tervehti jo paikalla olevia hiljaisella naukaisulla, asettuen sitten turkkiaan pörhistäen omalle paikalleen, yrittäen tukea itseään käpälän ja kynnen jälkiin, jotka olivat puussa edeltäviltä johtajilta. Tomutähden kaipuu alkoi vallata Tuulentähteä kaikkien muidenkin surullisten tunteiden joukossa.

// Aurinkotuuli & Myrskyvaahtera ovat saapuneet kansojen kokoontumiseen //

Risatähden johdolla Aurinkotuuli saapui ensimmäisenä kokoontumispaikalle. Tuntui erikoiselta nähdä aukio vielä niin autiona, peräti aavemaisena kuunvalon hämärässä. Risatähti ohjeisti häntänsä merkillä perässään askeltavia kissoja asettumaan haluamilleen paikoilleen odottamaan muiden kansojen saapumista. Päällikkö nyökkäsi vielä hymyillen Tuliketulle, ennen kuin kohosi puhujanpaikalle odottamaan muita. Maaperä oli kylmä, kuten myös puhujanpaikka, ja hän asetteli häntänsä etutassujensa alle pitääkseen tassunsa lämpimämpinä. Hän ei ollut osannut aavistaa miten ajoissa he olisivatkaan.
Kuitenkin hyvinkin pian lisää kissoja laskeutui kansojen kokoontumiseen saapuneina. Risatähti katseli, miten puhujanpaikkaa kohden saapui kaksi kissaa. Naaras tarkensi katsettaan kaksikkoon, katseli miten nuorempi naaras ohjeisti vanhan kollin askeleita puhujanpaikkaa pitkin ja antoi yrteiltä tuoksuvan kissan ottaa hänestä lavallaan tukea. Risatähti tarkasteli katseensa sokeaan parantajaan, joka nenänpää väreillen hiljalleen hivuttautui Myrskyvaahteran päällikön paikalle.
Uteliaisuus kieltämättä poltteli Risatähden sisimässä, kihelmöi tassuja saada tietää. Nuori naaras palasi muiden Myrskyvaahteran kissojen luo ja sokea kissa hiljalleen käänsi päänsä kohden Risatähteä.
''Hyvää iltaa Risatähti, Aurinkotuuli olikin tänään jo ajoissa'', Hiirenpolku naukui, sokeat ja arpiset kasvot ja silmät kohdistuivat Risatähteen, joka sai kasvoihin tottumattoman päällikön hivenen sävähtämään.
''Iltaa Hiirenpolku'', naaras naukaisi toiselle kohteliaasti. Tuntui siltä kuin sokea kissa olisi nähnyt hänet ja kyennyt näkemään jokaisen liikahduksenkin naaraassa.

• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmolle, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.
• Kuukauden parhaaksi hahmoksi nimetään kuukaudessa aktiivisin hahmo, eli se hahmo, jolla on eniten rooleja kuukauden aikana.
• Kaikki roolit kokoontumisissa ovat 10kp.

Masi: +12ap +60kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Hiirenpolku, Myrskyvaahteran parantaja +30kp +5ap +1ap
+ Taimiorava, Usvajoen parantaja +30kp +5ap +1ap


Heli: +6ap +30kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Kanjonivuokko, Taivaanliekin parantaja +30kp +5ap +1ap

Aaduska: +10kp +1ap
+ Koivumyrsky, Aurinkotuulen parantaja +10kp +1ap

Koivumyrsky asteli kohti paikkaa jossa parantajat kokoontuivat ja hän nukahti oitis ja heräsi jossain tuntemattomassa paikassa. Koivumyrskyä puistatti aluksi kunnes hän huomasi kuinka hänen eteensä avautui violetin ja sinisen sävyinen taivas. Hän ihasteli sitä hetken kunnes huomasi Aurinkotuulen nummet kaukaisuudessa. Hän siristi silmiään kun näki kissan juoksevan nummilla. Kissa oli tiikerikuvioinen. Hänellä kesti hetki muistaa kuka kissa se oli, mutta muisti. "Tuo näyttää aivan kohtalontassulta". Hän henkäisi ja katseli juoksevaa kissaa. Hän tajusi yhtäkkiä mitä kaiku oli näyttänyt hänelle. "Kohtalontassu on uusi oppilaani". Hän naukui ja näky alkoi haalistua ympäriltä. Hän räväytti silmänsä auki ja katsoi iloisena muita parantajia. ¨Tiedän oppilaani¨. Hän mietti ja ja lähti kohti Aurinkotuulen leiriä.

Kanjonivuokko oli huolissaan leiriinsä jättämästä Kaaosharhasta. Kolli oli taas huonossa kunnossa, ei oma itsensä, aivan sekaisin jostain. Parantaja naaras ei voinut kuin uskoa, ettei kollin oikea polku ollut myöskään parantajan, saati olisiko sellaista oikeaa polkua hänellä enää edes edessä. Ruskea turkkinen huokaisi raskaasti, ja tervehti lopulta Saukonsilmää hännänheilautuksella, jonka oli nähnyt edellä lähellä polkua kohti Kuulampea. Hetkisen ajan Taivaanliekin kissa katseli ympärilleen pohtien, olisiko Myrkkysuon tai Kuutiikerin parantajat missä. Mutta he yhdessä Saukonsilmän kanssa jo siirtyivät kohti lampea, ja onneksi ei heidän kauaa tarvinnut odottaa, kun Hiirenpolku saapui yhdessä Taimioravan sekä Koivumyrskyn kanssa. Iloisesti Kanjonivuokko tervehti ystäviään, vaikka loikin surkealta näyttävään Hiirenpolkuun huolehtivaisen katseen. Myös lopulta paikalle pinkoi Myrkkysuon edustajana Kylmätaian oppilas Simpukkatassu. Selvästi leirissä heillä tapahtunut jotain, kun kokeneempi parantaja lähetti nuorukaisen sijastaan. Kanjonivuokko kuitenkin tervehti tätäkin iloisesti. Viimein parantajat laskeutuivat kohti Kuulampea kuitenkin epäillen muiden edustajien saapumista. Kaikenlaista oli selvästi tekeillä kansojen keskuudessa. Ruskea tiikeriraitainen naaras asettui Taimioravan ja Simpukkatassun väliin ja lopulta muidenkin rauhoittuessa hän kosketti veden pintaan syöksyen Kaiun taianomaiseen uneen.

--

Kanjonivuokko oli yllättynyt, kun heräsikin tutussa ympäristössä. Hän istui lammelle johtavan polun vierellä, katsellen miten taivaalla lipui pari hentoista pilven hattaraa kirkkaan auringon edessä. Se täplitti lammen sekä peltojen pintaa, ja loi viekkaita varjoja vastakkaiseen metsään. Vuorien viileys pörhisti hänen turkkiaan, mutta naaras ei antanut itsensä vain nauttia tilanteesta. Jonkin takia hänet oli tuotu tänne. Niinpä heti ajatuksen iskiessä hän huomasi lammen äärelle askeltavan kollin, jonka tutun turkin näkemisestä tuntui olevan iäisyys. Se oli Vaahterakynsi, ilmiselvästi. Kanjonivuokko oli nousta ylös ja syöksyä tämän luokse kysyäkseen mitä hänelle kävi, mutta ennen häntä toisen vierelle ilmestyi kauniin harmaa naaras, joka sitoi häntänsä kollin häntään. Tuulentähti? Niin kuin kaksikko oli ollut jo Taivaanliekin leirissä erottamattomat, tilanne sai kuitenkin naaraan voimaan pahoin. Viittaisiko Kaiku nyt tapahtuneeseen virheeseen, vai oliko se Tuulentähti joka oli hankkiutunut Vaahterakynnestä eroon? Mutta ennen kuin mitään ehti lammen äärellä tapahtua, pilvi siirtyi auringon valon eteen ja kaikki pimeni hetkellisesti, ennen kuin Kanjonivuokko uskalsi räpytellä silmiään. Ensin tuo pelästyi olevansa veden alla, kuten oli voinut Vaahterakynnen olettaa kuolleen, mutta hän avasikin silmänsä tuulisella nummella. Aurinkotuulen reviiriä? Miten se tähän nyt liittyisi? Hetkisen Kanjonivuokko räpytteli silmiään ja pyöritteli päätään etsien jotain merkkiä unestaan. Kunnes hänen ohitseen kirmasi kaksi oppilaan ikäistä nuorukaista. Toinen punainen harmailla merkeillä, ja toinen harmaa punaisilla merkeillä. Taivaanliekin parantaja siristi silmiään ja tarkkaili kaksikkoa, kun aika tuntui hidastuvan heitä seuratessaan. Toisella selvästi oli Vaahterakynnen kaltainen katse sekä olemus, kun taas toinen omasi siron emonsa kehon sekä värityksen. Eihän Tuulentähti olisi voinut saada Vaahterakynnen pentuja? Miten kaksikko näyttäisi niin kahdelta juuri näkemältään kissalta? Kun Kanjonivuokko äkkiä käänsi katsettaan toisaalle hänen silmäkulmaansa ilmestyi punainen hahmo, joka sai tämän sydämen jättämään lyönnin välistä. Katsettaan tarkentaen sekä varovasti kääntyen kohti hahmoa, hän huomasi kollin kasvoilla vienon hymyn, joka seurasi kahta telmivää kissaa.

“Vaahterakynsi?” Kanjonivuokko henkäisi hiljaa ja kollin silmät kääntyivät häntä kohden, mutta tuo ei sanonut mitään. Uni alkoi haalistua, telmivät kissat hukkuivat nurmikkoon ja Vaahterakynnen hahmo haalistui taivaalle. Ja lopulta Kanjonivuokko avasi silmänsä Kuulammella Taimioravan viereltä.

Hetken aikaa naaras keräili itseään saamastaan unesta, kohosi istualteen ja nuolaisi käpäläänsä, jolla pari kertaa pesi kasvojaan. Sitten hän käänsi hieman epäileväisen sekä hermostuneenkin katseen kohti Taimioravaa. Voisiko hän kysyä toiselta oman johtajansa yksityiselämästä? Tietäisikö edes Taimiorava? Tietäisikö heidän kansansa? Vai olisiko Tuulentähden mahdolliset pennut kuolleet, jonka takia Vaahterakynsikin oli siellä? Mutta hän selvästi näki Aurinkotuulen nummet. Miten ihmeessä kaksikon kaltaiset pennut olisivat siellä! Tuo tuhahti itsekseen ja polki irtokiviä tassujensa alla, odottaen ystävällisesti muiden parantajien unien päättymistä. Hiirenpolku toisaalta oli jo kadonnut paikalta, mikä oli tuon mielestä kummallista.

Parantajien kokoontuminen - Taimioravan enneuni

/Wilma/

Taimiorava kävi kerälle lähelle Kanjoniutua, päästäen ilmoille kovaäänisen haukotuksen. Tuulentähden pennut olivat pitäneet häntä pitkin aiempaa iltaa, yötä, aamua ja päivää hereillä. Parantaja tuorui kasvojaan ennen kuin antoi Kaiun kaapata hänet mukaansa näyttämään hänelle enteensä. Vaikkakaan Taimiorava ei ollut oman parantajaseremoniansa jälkeen kohdannut kertaakaan Kaiun väkeä. Hänen enteensä olivat olleet mitä erikoisempia painajaisia, joilla oli tuntunut olevan suora yhteys kuolleiden valtakuntaan. Viimeksi hän oli nähnyt suuren portin järven pinnalla, vanhalla reviirillä ja hän oli onnistunut raottamaan porttia, jonka seurauksena kuolemalta haiseva naaras oli vapautunut elävien paratiisiin. Taimiorava oli kuullut myöhemmin kokoontumisissa Umbrasta ja kuullut tuosta tarkkoja kuvailuja, joten hän tiesi, että toinen oli muiden mielestä kuin kuolleista herännyt.
Vaikutti siltä, että Kuololla oli joitakin käsittelemättömiä asioita, mutta Taimiorava ei tiennyt tai voinut ymmärtää, miksi hänen uteliaisuutensa oli jatkuvasti hyväksikäytettynä unien välityksellä. Häntä pelotti ja kuvotti, ei hän halunnut olla mikään paha kissa. Pelottavat unet ja Kuolon kissojen jatkuva kohtaaminen aiheutti sen, että naaras jopa harkitsi toisinaan lopettavansa parantajana toimimisen. Muttei hän kylläkään osannut juurikaan taistella, hiiren hän ehkä kukistaisi. Muttei hän tosiaan ollut yhtä taita pyytäjä mitä Jasmiinihaukka oli ollut, eikä yhtä vahva soturi kuin Riitasointu oli.
Taimiorava istui unessaan jälleen tukevan ja ison lumpeenlehden päällä. Järven vesi hänen ympärillään näytti mutaisemmalta kuin koskaan naaras oli nähnyt. Mutta sen pohjasta pilkotti hahmon ääriviivat. Taimiorava jähmettyi kauhusta, näytti siltä, että pohjan kasvillisuuteen kietoutunut hahmo olisi hukkunut. Se ei liikkunut tai pyristellyt vastaan. Pitkään parantaja vain tuijotti hahmoa, mutta vaikka järven vesi oli mutaista ja likaista, hänen ympäristönsä näytti muuten kirkkaalta. Ehkä tällä kertaa Kaiku olisi tosiaan antanut tämän unen hänelle. Hän erotti kauniin kimmaltavan kuun paistavan taivaalla ja loistavan järven pintaan klooninsa, juuri sille alueelle, jossa hahmo alkoi saada tarkempaa muotoa järven pohjasta.
Kuka kissa tulisi hukkumaan? Sekö oli Kaun ennustus hänelle? Miksi joku tulisi hukkumaan Usvajoessa? He olivat taitavia uimareita! Taimiorava lopulta keräsi rohkeutensa, ja hyppäsi mutaisaan veteen, sukeltaen pelottomattomasti kohden tuntematonta hahmoa. Hahmon molemmat valkeat etutassut olivat kohottuneina kohden pintaa kuin kissa yrittäisi päästä liejusta eroon, mutta oli joutunut kuitenkin kohtaamaan loppunsa. Taimiorava kiersi ruumiin ympäri ja haluamatta repiä kasvillisuutta irti toisen takajaloista, tämä alkoi hyppiä parhaansa mukaan liejun päällä, jotta toisen naaraan keho pääsi vapaaksi. Pian toisen hahmo alkoikin liejun mukana kohota pintaan ja hiljalleen vesi tuntui kirkastuvan heidän ympärillään.
Taimiorava upotti hampaansa mustavalkean naaraan niskaan ja lähti uimaan kohden pintaa. Hän vilkaisi toisen kasvoja, mutta pelästyneenä päästi toisesta irti, kun tuon jäänsiniset silmät varoittamatta aukesivat. Taimiorava pelästyneenä polkaisi itsensä pintaan ja alkoi vuolaasti yskiä. Hän kiskaisi itsensä takaisin lumpeen päälle, samalla kun hänen takanaan järven pintaan kohosi mustavalkea naaras, joka veti keuhkonsa täyteen ilmaa. Vierasta naarasta kauhuissaan parantaja katsoessaan näki voimaannuttavan ja voitonriemuisen hymyn tuon tuntemattoman kasvoilla, jonka kuolemanlöyhkä oli pistävä ja kouraisi parantajan vatsassa asti.
''Kuka sinä olet?'', Taimiorava yski, mutta tiesi jo, että tämä olisi Kuolon valtakunnan ansa hänelle taas.
Naaras kissa kallisti katseensa parantajaan, kun oli itsekin kohonnut toiselle lumpeelle ja loi vain häijyn hymyn parantajalle. Pelokas Taimiorava säpsähti sen hymyn saattelemana hereille Kuulammella.
Mitä hän oli jälleen mennyt tekemään? Ja miten!

Parantajien kokoontuminen - Enne

Hiirenpolku oli jättänyt oppilaansa leiriin, hän halusi kulkea tällä kertaa yksin edustamassa Myrskyvaahteraa. Etenkin, kun hän halusi saada ajatuksensa jonnekin muualle Myrskyvaahteran tilanteesta ja kaikenlisäksi Servaalipentu kaipasi jotakuta parantajataitoista vahtimaan itseään. Riiviö osasi innostua Orapihlajapennun kanssa telmimään tai yrittämään karata levosta, vaikka hänen jalkansa toipuisikin, se tarvitsisi myös lepoa. Servaalipennulla olisi vielä Orapihlajapennun tavoin mahdollisuudet vaikka ja mihin, mutta jotta se mahdollisuus säilyisi, olisi tuon pysyttävä muutama auringonlasku vielä pedissä toipilaana.
Hiirenpolku saapui Myrskyvaahteran ja Usvajoen rajalle, huomaten jo Taimioravan selällään kuorsaamassa kannon päällä. Synkkävarjo oli kiertänyt toista kautta Kuulammelle, Taivaanliekin parantajan kanssa, kun taas Hiirenpolun ja Taimioravan kuuluisi ottaa vielä mukaansa Koivumyrsky. Taimioravan suupielestä valui kuolaa, ei Hiirenpolku nähnyt sitä, mutta kuuli tipahduksen.
''Iltaa'', Hiirenpolun vanha ääni naukaisi karheasti, väsymys ja suru saivat äänen raskaammaksi. Taimioravan karvat pörhistyivät ja tämä hyppäsi korkealle pelästyneenä, kunnes huomasi sokean Myrskyvaahteran parantajan edessään.
''Hupsista, taisin torkahtaa. Olet todella hidas löntystäjä'', Taimiorava naurahti pehmeästi ja loikkasi alas vanhan parantajan vierellä, jatkaen matkaansa rajojen tuntumassa kohti Aurinkotuulta.
Koivumyrskyn liityttyä heidän matkaansa, he jatkoivat matkaansa kohti Kuulampea ja ennen kuin he Kuulammen lammen äärelle laskeutuivat, muut parantajat saapuivat heidän joukkoonsa sisäänkäynnillä. Hiirenpolku kohteliaasti tervehti jokaista, mutta hakeutui kuitenkin mielekkäästi omiin oloihinsa. Häntä hermostutti, niinkin vanhaksi kissaksi ja kokeneeksi parantajaksi, häntä kuitenkin hermostutti.
--
Kuulammelle päästyään Hiirenpolku vetäytyi vaisusti askeltaen omiin oloihinsa, hörppäsi Kuulammen vettä ja valmistautui jo kohtaamaan Kaiun enteen, unen tai peräti painajaisen. Hänen uskonsa oli aina ollut horjuvaa, mutta hän tukeutui ja kunnioitti aina esi-isiä. Hyviä, sekä huonoja. Hän toivoi sydämessään saavansa jonkin merkin Tuulisydämestä tai Hyasinttikatseesta, miten kaksikon matkat olisivat menneet. Hiirenpolku kaipasi Lumottuapolkua ja läheisiään, mutta kaikki tuntuivat aina vain vievän hänet kauemmas alkuperäisyydestä.
Hänen edessään kuitenkin aukeni näky, jossa musta naaras, oransseilla raidoilla pesi kehräten itsekseen pentuja vierellään. Hiirenpolun niskakarvat kohosivat, kun hän huomasi Toivontassun, hänen oman oppilaansa pitävän vierellään pentuja. Tuttu ominaistuoksu leijui Hiirenpolun nenään ja tämä käänsi tavallisesti sokean, mutta nyt näkevät silmänsä vierelleen istahtaneeseen Kipinäntähteen.
''Toivontassun kohtalo on muuttunut, kuten kenen tahansa kohtalon suunta voi muuttua'', Kipinäntähti naukaisi, Hiirenpolun varovasti silittäen toisen häntää kuin vaalien kollin muistoa.
''Hän ei ole ollut kovinkaan hyvä oppimaan parantajantaitoja. Hänen sydämensä kuuluu muualle'', Hiirenpolku nyökkäsi vaisusti, järkytyksen jo muuttuessa ymmärrykseksi.
Kipinäntähti nyökkäsi hiljaisena, mutta päällikön kuvajainen rikkoutui nopeasti, kun kaksi pentua kiljahdellen ja huudahdellen pinkoivat Kipinäntähden läpi, jättäen tuon turkin sävyt leijumaan usvamaisena pilvenä. Hiirenpolku seurasi katsellaan Orapihlajapentua ja Servaalipentua, ja kevyt hymy kohosikin hänen kasvoilleen, hänen lähtiessään kaksikkoa seuraamaan.
Nauru raikui nurmikkoisella niityllä, jonka johdattelemana Hiirenpolku ei huomannut aistia ympäristöään, sillä nyt hän näki, hän ei osannut olla valppaana. Samalla hetkellä hänen takajalkansa ympärille napsahti karhunansa. HIirenpolku pelästyneenä pomppasi eteenpäin, mutta vaikkei hän tuntenutkaan kipua, hän pelästyi todella, kun hänen takajalkansa jäi karhunansan hampaisiin.
Hiirenpolku tahtoi huutaa kahden pennun perään, että olisivat varuillaan, mutta Orapihlajapennun pomppiessa eteenpäin ansat poksahtelivat aina tuon ympärillä, juuri niissä kohdissa, joissa pentu vain hetki sitten oli ollut. Servaalipentu sen sijaan oli jäänyt jälkeen, tuon suuret korvat olivat kääntyneinä Hiirenpolkua kohden ja hetken ajan parantaja, sekä pentu katselivat toisiaan.
Hiirenpolku tunsi pitkästä aikaa palavaa halua suojella jotakuta, kun hän katsoi pentua silmiin. Pentu lähti kipittämään häntä kohden, mutta ennen kuin parantaja ehti pennulle sanoa mitään tai kuulla tämän sanoja, Hiirenpolun uni alkoi kieppua ja tämä havahtui jälleen pimeydessä Kuulammella.
Hänen pitäisi jutella asiasta Toivontassun kanssa. Ehkä Kaiku haluaisikin vain mustamaalata Toivontassua, eikä tämä oikeasti haluaisikaan vaihtaa asemaansa. Hiirenpolku hyvästeli parantajat Kuulammella, vaikka enemmistö näistä vielä nukkuikin, ennen kuin itse poistui jo matkatakseen kotiin, vaikkakin tovin taas kompuroiden, kun oli unessa tottunut näkemään.