//Usvajoki, Synkkävarjo saapuneet kokoontumiseen
Tuulentähti koki olonsa hyvin epätukalaksi astellessaan kohti kokoontumispaikkaa mukanaan Taimiorava, Harakkakynsi, Yötönkatse, Esikkotassu sekä Sademetsätassu. Riitasointu oli poistunut heidän keskustelustaan aika kylmän viileästi, kerrottuaan hänelle vielä, että tietäisi miten hankkiutua pennuista eroon. Harmaa naaras roikotti päätään antaen kanssamatkustavien pohtia mikä olisi ollut käydyn keskustelun aihe. Riitasointu oli lähtenyt Sudenliljan kanssa parantajien pesään, ennen kuin kokoontumispartio oli lähtenyt, joten Tuulentähti ei tiennyt mitään, mitä naaras olisi pohtinut mielessään. Jotenkin heidän keskustelunsa oli saanut johtajan pohtimaan myös ystävänsä tunteita omasta perheestään. Hänen pentunsa eivät koskaan tulisi tuntemaan omaa oikeaa paikkaansa, ja olihan se harmi. Mutta ei naaras halunnut pettää kansaansa, ei enää enempää. Päätökset olisi tehty, eikä pentuja enää olisi hänen palattuaan takaisin leiriin. Syvä kylmä kaipuu sekä viilto hänen sisällään sai tämän silmät siristymään, mutta ei hän enää voisi takaisinkaan kääntyä. >Selviämme tästä?< Riitasoinnun sanat olivat jotenkin ehkä epäileväisiä, mutta Tuulentähti vain toivoi, että tuo pitäisi häntä edes jonkinlaisena ystävänään enää.

Taimioravan turkki välähti hänen rinnallaan ja Tuulentähti kohotti katsettaan hämmentyneenä, sitten kohentaen ryhtiään ja vilkaisten taakseen kohti partiota. He olisivat pian kokoontumispaikalla. Olisi aika miettiä pitäisikö heidän edes kertoa Metsänärhen tilanteesta heidän leirissään. Siilensuru oli jäänyt leiriin monien soturien kera, jos kollin tila muuttuisi suuntaan tai toiseen yllättäen. Mutta olisiko heillä muuta kerrottavaa? Hän olisi nyt johtaja Tomutähden suojeltuaan kansaa kaksijaloilta. Jotenkin kuitenkin kaikki tuntui niin arvottomalta mainita. Mutta ehkä muiden kansojen puheiden myötä Tuulentähti myös saisi jotain kerrottua. Edessään hän huomasi turkkien vilahtavan korkean ruohon sekaan, ja Synkkävarjon tuoksu täytti naaraan nenää. Myös Aurinkotuulen tutuhko tuoksu leijui ilmassa, ja tuo veikkaisi jo kahden kyseisen kansan olevan paikalla. Myös jossain kauempana oli naaras näkevinään partio laskeutuvan Kuulammen takaa tuovalta polulta. Ehkä Taivaanliekki? Naaras mietti pitäisikö näitä odottaa, mutta hän päätti johdattaa partionsa vain vikkelästi suurehkolle aukiolle, joka alkoi tulvia kissoista. Nopeasti Tuulentähti vilkaisi Taimioravaan surumielisin silmin, mutta lähti sitten askeltamaan hitaasti, mutta varmasti, kohti puhujanpuuta, jossa jo Risatähti sekä Hiirenpolku yllättävästi, istuivat odottamassa. Veritähti oli myös matkalla aukiota pitkin kohti puuta. Tuulentähti loikkasi ennen suurta kollia puuhun ja tervehti jo paikalla olevia hiljaisella naukaisulla, asettuen sitten turkkiaan pörhistäen omalle paikalleen, yrittäen tukea itseään käpälän ja kynnen jälkiin, jotka olivat puussa edeltäviltä johtajilta. Tomutähden kaipuu alkoi vallata Tuulentähteä kaikkien muidenkin surullisten tunteiden joukossa.

// Aurinkotuuli & Myrskyvaahtera ovat saapuneet kansojen kokoontumiseen //

Risatähden johdolla Aurinkotuuli saapui ensimmäisenä kokoontumispaikalle. Tuntui erikoiselta nähdä aukio vielä niin autiona, peräti aavemaisena kuunvalon hämärässä. Risatähti ohjeisti häntänsä merkillä perässään askeltavia kissoja asettumaan haluamilleen paikoilleen odottamaan muiden kansojen saapumista. Päällikkö nyökkäsi vielä hymyillen Tuliketulle, ennen kuin kohosi puhujanpaikalle odottamaan muita. Maaperä oli kylmä, kuten myös puhujanpaikka, ja hän asetteli häntänsä etutassujensa alle pitääkseen tassunsa lämpimämpinä. Hän ei ollut osannut aavistaa miten ajoissa he olisivatkaan.
Kuitenkin hyvinkin pian lisää kissoja laskeutui kansojen kokoontumiseen saapuneina. Risatähti katseli, miten puhujanpaikkaa kohden saapui kaksi kissaa. Naaras tarkensi katsettaan kaksikkoon, katseli miten nuorempi naaras ohjeisti vanhan kollin askeleita puhujanpaikkaa pitkin ja antoi yrteiltä tuoksuvan kissan ottaa hänestä lavallaan tukea. Risatähti tarkasteli katseensa sokeaan parantajaan, joka nenänpää väreillen hiljalleen hivuttautui Myrskyvaahteran päällikön paikalle.
Uteliaisuus kieltämättä poltteli Risatähden sisimässä, kihelmöi tassuja saada tietää. Nuori naaras palasi muiden Myrskyvaahteran kissojen luo ja sokea kissa hiljalleen käänsi päänsä kohden Risatähteä.
''Hyvää iltaa Risatähti, Aurinkotuuli olikin tänään jo ajoissa'', Hiirenpolku naukui, sokeat ja arpiset kasvot ja silmät kohdistuivat Risatähteen, joka sai kasvoihin tottumattoman päällikön hivenen sävähtämään.
''Iltaa Hiirenpolku'', naaras naukaisi toiselle kohteliaasti. Tuntui siltä kuin sokea kissa olisi nähnyt hänet ja kyennyt näkemään jokaisen liikahduksenkin naaraassa.

• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmolle, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.
• Kuukauden parhaaksi hahmoksi nimetään kuukaudessa aktiivisin hahmo, eli se hahmo, jolla on eniten rooleja kuukauden aikana.
• Kaikki roolit kokoontumisissa ovat 10kp.

Masi: +12ap +60kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Hiirenpolku, Myrskyvaahteran parantaja +30kp +5ap +1ap
+ Taimiorava, Usvajoen parantaja +30kp +5ap +1ap


Heli: +6ap +30kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Kanjonivuokko, Taivaanliekin parantaja +30kp +5ap +1ap

Aaduska: +10kp +1ap
+ Koivumyrsky, Aurinkotuulen parantaja +10kp +1ap

Koivumyrsky asteli kohti paikkaa jossa parantajat kokoontuivat ja hän nukahti oitis ja heräsi jossain tuntemattomassa paikassa. Koivumyrskyä puistatti aluksi kunnes hän huomasi kuinka hänen eteensä avautui violetin ja sinisen sävyinen taivas. Hän ihasteli sitä hetken kunnes huomasi Aurinkotuulen nummet kaukaisuudessa. Hän siristi silmiään kun näki kissan juoksevan nummilla. Kissa oli tiikerikuvioinen. Hänellä kesti hetki muistaa kuka kissa se oli, mutta muisti. "Tuo näyttää aivan kohtalontassulta". Hän henkäisi ja katseli juoksevaa kissaa. Hän tajusi yhtäkkiä mitä kaiku oli näyttänyt hänelle. "Kohtalontassu on uusi oppilaani". Hän naukui ja näky alkoi haalistua ympäriltä. Hän räväytti silmänsä auki ja katsoi iloisena muita parantajia. ¨Tiedän oppilaani¨. Hän mietti ja ja lähti kohti Aurinkotuulen leiriä.

Kanjonivuokko oli huolissaan leiriinsä jättämästä Kaaosharhasta. Kolli oli taas huonossa kunnossa, ei oma itsensä, aivan sekaisin jostain. Parantaja naaras ei voinut kuin uskoa, ettei kollin oikea polku ollut myöskään parantajan, saati olisiko sellaista oikeaa polkua hänellä enää edes edessä. Ruskea turkkinen huokaisi raskaasti, ja tervehti lopulta Saukonsilmää hännänheilautuksella, jonka oli nähnyt edellä lähellä polkua kohti Kuulampea. Hetkisen ajan Taivaanliekin kissa katseli ympärilleen pohtien, olisiko Myrkkysuon tai Kuutiikerin parantajat missä. Mutta he yhdessä Saukonsilmän kanssa jo siirtyivät kohti lampea, ja onneksi ei heidän kauaa tarvinnut odottaa, kun Hiirenpolku saapui yhdessä Taimioravan sekä Koivumyrskyn kanssa. Iloisesti Kanjonivuokko tervehti ystäviään, vaikka loikin surkealta näyttävään Hiirenpolkuun huolehtivaisen katseen. Myös lopulta paikalle pinkoi Myrkkysuon edustajana Kylmätaian oppilas Simpukkatassu. Selvästi leirissä heillä tapahtunut jotain, kun kokeneempi parantaja lähetti nuorukaisen sijastaan. Kanjonivuokko kuitenkin tervehti tätäkin iloisesti. Viimein parantajat laskeutuivat kohti Kuulampea kuitenkin epäillen muiden edustajien saapumista. Kaikenlaista oli selvästi tekeillä kansojen keskuudessa. Ruskea tiikeriraitainen naaras asettui Taimioravan ja Simpukkatassun väliin ja lopulta muidenkin rauhoittuessa hän kosketti veden pintaan syöksyen Kaiun taianomaiseen uneen.

--

Kanjonivuokko oli yllättynyt, kun heräsikin tutussa ympäristössä. Hän istui lammelle johtavan polun vierellä, katsellen miten taivaalla lipui pari hentoista pilven hattaraa kirkkaan auringon edessä. Se täplitti lammen sekä peltojen pintaa, ja loi viekkaita varjoja vastakkaiseen metsään. Vuorien viileys pörhisti hänen turkkiaan, mutta naaras ei antanut itsensä vain nauttia tilanteesta. Jonkin takia hänet oli tuotu tänne. Niinpä heti ajatuksen iskiessä hän huomasi lammen äärelle askeltavan kollin, jonka tutun turkin näkemisestä tuntui olevan iäisyys. Se oli Vaahterakynsi, ilmiselvästi. Kanjonivuokko oli nousta ylös ja syöksyä tämän luokse kysyäkseen mitä hänelle kävi, mutta ennen häntä toisen vierelle ilmestyi kauniin harmaa naaras, joka sitoi häntänsä kollin häntään. Tuulentähti? Niin kuin kaksikko oli ollut jo Taivaanliekin leirissä erottamattomat, tilanne sai kuitenkin naaraan voimaan pahoin. Viittaisiko Kaiku nyt tapahtuneeseen virheeseen, vai oliko se Tuulentähti joka oli hankkiutunut Vaahterakynnestä eroon? Mutta ennen kuin mitään ehti lammen äärellä tapahtua, pilvi siirtyi auringon valon eteen ja kaikki pimeni hetkellisesti, ennen kuin Kanjonivuokko uskalsi räpytellä silmiään. Ensin tuo pelästyi olevansa veden alla, kuten oli voinut Vaahterakynnen olettaa kuolleen, mutta hän avasikin silmänsä tuulisella nummella. Aurinkotuulen reviiriä? Miten se tähän nyt liittyisi? Hetkisen Kanjonivuokko räpytteli silmiään ja pyöritteli päätään etsien jotain merkkiä unestaan. Kunnes hänen ohitseen kirmasi kaksi oppilaan ikäistä nuorukaista. Toinen punainen harmailla merkeillä, ja toinen harmaa punaisilla merkeillä. Taivaanliekin parantaja siristi silmiään ja tarkkaili kaksikkoa, kun aika tuntui hidastuvan heitä seuratessaan. Toisella selvästi oli Vaahterakynnen kaltainen katse sekä olemus, kun taas toinen omasi siron emonsa kehon sekä värityksen. Eihän Tuulentähti olisi voinut saada Vaahterakynnen pentuja? Miten kaksikko näyttäisi niin kahdelta juuri näkemältään kissalta? Kun Kanjonivuokko äkkiä käänsi katsettaan toisaalle hänen silmäkulmaansa ilmestyi punainen hahmo, joka sai tämän sydämen jättämään lyönnin välistä. Katsettaan tarkentaen sekä varovasti kääntyen kohti hahmoa, hän huomasi kollin kasvoilla vienon hymyn, joka seurasi kahta telmivää kissaa.

“Vaahterakynsi?” Kanjonivuokko henkäisi hiljaa ja kollin silmät kääntyivät häntä kohden, mutta tuo ei sanonut mitään. Uni alkoi haalistua, telmivät kissat hukkuivat nurmikkoon ja Vaahterakynnen hahmo haalistui taivaalle. Ja lopulta Kanjonivuokko avasi silmänsä Kuulammella Taimioravan viereltä.

Hetken aikaa naaras keräili itseään saamastaan unesta, kohosi istualteen ja nuolaisi käpäläänsä, jolla pari kertaa pesi kasvojaan. Sitten hän käänsi hieman epäileväisen sekä hermostuneenkin katseen kohti Taimioravaa. Voisiko hän kysyä toiselta oman johtajansa yksityiselämästä? Tietäisikö edes Taimiorava? Tietäisikö heidän kansansa? Vai olisiko Tuulentähden mahdolliset pennut kuolleet, jonka takia Vaahterakynsikin oli siellä? Mutta hän selvästi näki Aurinkotuulen nummet. Miten ihmeessä kaksikon kaltaiset pennut olisivat siellä! Tuo tuhahti itsekseen ja polki irtokiviä tassujensa alla, odottaen ystävällisesti muiden parantajien unien päättymistä. Hiirenpolku toisaalta oli jo kadonnut paikalta, mikä oli tuon mielestä kummallista.

Parantajien kokoontuminen - Taimioravan enneuni

/Wilma/

Taimiorava kävi kerälle lähelle Kanjoniutua, päästäen ilmoille kovaäänisen haukotuksen. Tuulentähden pennut olivat pitäneet häntä pitkin aiempaa iltaa, yötä, aamua ja päivää hereillä. Parantaja tuorui kasvojaan ennen kuin antoi Kaiun kaapata hänet mukaansa näyttämään hänelle enteensä. Vaikkakaan Taimiorava ei ollut oman parantajaseremoniansa jälkeen kohdannut kertaakaan Kaiun väkeä. Hänen enteensä olivat olleet mitä erikoisempia painajaisia, joilla oli tuntunut olevan suora yhteys kuolleiden valtakuntaan. Viimeksi hän oli nähnyt suuren portin järven pinnalla, vanhalla reviirillä ja hän oli onnistunut raottamaan porttia, jonka seurauksena kuolemalta haiseva naaras oli vapautunut elävien paratiisiin. Taimiorava oli kuullut myöhemmin kokoontumisissa Umbrasta ja kuullut tuosta tarkkoja kuvailuja, joten hän tiesi, että toinen oli muiden mielestä kuin kuolleista herännyt.
Vaikutti siltä, että Kuololla oli joitakin käsittelemättömiä asioita, mutta Taimiorava ei tiennyt tai voinut ymmärtää, miksi hänen uteliaisuutensa oli jatkuvasti hyväksikäytettynä unien välityksellä. Häntä pelotti ja kuvotti, ei hän halunnut olla mikään paha kissa. Pelottavat unet ja Kuolon kissojen jatkuva kohtaaminen aiheutti sen, että naaras jopa harkitsi toisinaan lopettavansa parantajana toimimisen. Muttei hän kylläkään osannut juurikaan taistella, hiiren hän ehkä kukistaisi. Muttei hän tosiaan ollut yhtä taita pyytäjä mitä Jasmiinihaukka oli ollut, eikä yhtä vahva soturi kuin Riitasointu oli.
Taimiorava istui unessaan jälleen tukevan ja ison lumpeenlehden päällä. Järven vesi hänen ympärillään näytti mutaisemmalta kuin koskaan naaras oli nähnyt. Mutta sen pohjasta pilkotti hahmon ääriviivat. Taimiorava jähmettyi kauhusta, näytti siltä, että pohjan kasvillisuuteen kietoutunut hahmo olisi hukkunut. Se ei liikkunut tai pyristellyt vastaan. Pitkään parantaja vain tuijotti hahmoa, mutta vaikka järven vesi oli mutaista ja likaista, hänen ympäristönsä näytti muuten kirkkaalta. Ehkä tällä kertaa Kaiku olisi tosiaan antanut tämän unen hänelle. Hän erotti kauniin kimmaltavan kuun paistavan taivaalla ja loistavan järven pintaan klooninsa, juuri sille alueelle, jossa hahmo alkoi saada tarkempaa muotoa järven pohjasta.
Kuka kissa tulisi hukkumaan? Sekö oli Kaun ennustus hänelle? Miksi joku tulisi hukkumaan Usvajoessa? He olivat taitavia uimareita! Taimiorava lopulta keräsi rohkeutensa, ja hyppäsi mutaisaan veteen, sukeltaen pelottomattomasti kohden tuntematonta hahmoa. Hahmon molemmat valkeat etutassut olivat kohottuneina kohden pintaa kuin kissa yrittäisi päästä liejusta eroon, mutta oli joutunut kuitenkin kohtaamaan loppunsa. Taimiorava kiersi ruumiin ympäri ja haluamatta repiä kasvillisuutta irti toisen takajaloista, tämä alkoi hyppiä parhaansa mukaan liejun päällä, jotta toisen naaraan keho pääsi vapaaksi. Pian toisen hahmo alkoikin liejun mukana kohota pintaan ja hiljalleen vesi tuntui kirkastuvan heidän ympärillään.
Taimiorava upotti hampaansa mustavalkean naaraan niskaan ja lähti uimaan kohden pintaa. Hän vilkaisi toisen kasvoja, mutta pelästyneenä päästi toisesta irti, kun tuon jäänsiniset silmät varoittamatta aukesivat. Taimiorava pelästyneenä polkaisi itsensä pintaan ja alkoi vuolaasti yskiä. Hän kiskaisi itsensä takaisin lumpeen päälle, samalla kun hänen takanaan järven pintaan kohosi mustavalkea naaras, joka veti keuhkonsa täyteen ilmaa. Vierasta naarasta kauhuissaan parantaja katsoessaan näki voimaannuttavan ja voitonriemuisen hymyn tuon tuntemattoman kasvoilla, jonka kuolemanlöyhkä oli pistävä ja kouraisi parantajan vatsassa asti.
''Kuka sinä olet?'', Taimiorava yski, mutta tiesi jo, että tämä olisi Kuolon valtakunnan ansa hänelle taas.
Naaras kissa kallisti katseensa parantajaan, kun oli itsekin kohonnut toiselle lumpeelle ja loi vain häijyn hymyn parantajalle. Pelokas Taimiorava säpsähti sen hymyn saattelemana hereille Kuulammella.
Mitä hän oli jälleen mennyt tekemään? Ja miten!

Parantajien kokoontuminen - Enne

Hiirenpolku oli jättänyt oppilaansa leiriin, hän halusi kulkea tällä kertaa yksin edustamassa Myrskyvaahteraa. Etenkin, kun hän halusi saada ajatuksensa jonnekin muualle Myrskyvaahteran tilanteesta ja kaikenlisäksi Servaalipentu kaipasi jotakuta parantajataitoista vahtimaan itseään. Riiviö osasi innostua Orapihlajapennun kanssa telmimään tai yrittämään karata levosta, vaikka hänen jalkansa toipuisikin, se tarvitsisi myös lepoa. Servaalipennulla olisi vielä Orapihlajapennun tavoin mahdollisuudet vaikka ja mihin, mutta jotta se mahdollisuus säilyisi, olisi tuon pysyttävä muutama auringonlasku vielä pedissä toipilaana.
Hiirenpolku saapui Myrskyvaahteran ja Usvajoen rajalle, huomaten jo Taimioravan selällään kuorsaamassa kannon päällä. Synkkävarjo oli kiertänyt toista kautta Kuulammelle, Taivaanliekin parantajan kanssa, kun taas Hiirenpolun ja Taimioravan kuuluisi ottaa vielä mukaansa Koivumyrsky. Taimioravan suupielestä valui kuolaa, ei Hiirenpolku nähnyt sitä, mutta kuuli tipahduksen.
''Iltaa'', Hiirenpolun vanha ääni naukaisi karheasti, väsymys ja suru saivat äänen raskaammaksi. Taimioravan karvat pörhistyivät ja tämä hyppäsi korkealle pelästyneenä, kunnes huomasi sokean Myrskyvaahteran parantajan edessään.
''Hupsista, taisin torkahtaa. Olet todella hidas löntystäjä'', Taimiorava naurahti pehmeästi ja loikkasi alas vanhan parantajan vierellä, jatkaen matkaansa rajojen tuntumassa kohti Aurinkotuulta.
Koivumyrskyn liityttyä heidän matkaansa, he jatkoivat matkaansa kohti Kuulampea ja ennen kuin he Kuulammen lammen äärelle laskeutuivat, muut parantajat saapuivat heidän joukkoonsa sisäänkäynnillä. Hiirenpolku kohteliaasti tervehti jokaista, mutta hakeutui kuitenkin mielekkäästi omiin oloihinsa. Häntä hermostutti, niinkin vanhaksi kissaksi ja kokeneeksi parantajaksi, häntä kuitenkin hermostutti.
--
Kuulammelle päästyään Hiirenpolku vetäytyi vaisusti askeltaen omiin oloihinsa, hörppäsi Kuulammen vettä ja valmistautui jo kohtaamaan Kaiun enteen, unen tai peräti painajaisen. Hänen uskonsa oli aina ollut horjuvaa, mutta hän tukeutui ja kunnioitti aina esi-isiä. Hyviä, sekä huonoja. Hän toivoi sydämessään saavansa jonkin merkin Tuulisydämestä tai Hyasinttikatseesta, miten kaksikon matkat olisivat menneet. Hiirenpolku kaipasi Lumottuapolkua ja läheisiään, mutta kaikki tuntuivat aina vain vievän hänet kauemmas alkuperäisyydestä.
Hänen edessään kuitenkin aukeni näky, jossa musta naaras, oransseilla raidoilla pesi kehräten itsekseen pentuja vierellään. Hiirenpolun niskakarvat kohosivat, kun hän huomasi Toivontassun, hänen oman oppilaansa pitävän vierellään pentuja. Tuttu ominaistuoksu leijui Hiirenpolun nenään ja tämä käänsi tavallisesti sokean, mutta nyt näkevät silmänsä vierelleen istahtaneeseen Kipinäntähteen.
''Toivontassun kohtalo on muuttunut, kuten kenen tahansa kohtalon suunta voi muuttua'', Kipinäntähti naukaisi, Hiirenpolun varovasti silittäen toisen häntää kuin vaalien kollin muistoa.
''Hän ei ole ollut kovinkaan hyvä oppimaan parantajantaitoja. Hänen sydämensä kuuluu muualle'', Hiirenpolku nyökkäsi vaisusti, järkytyksen jo muuttuessa ymmärrykseksi.
Kipinäntähti nyökkäsi hiljaisena, mutta päällikön kuvajainen rikkoutui nopeasti, kun kaksi pentua kiljahdellen ja huudahdellen pinkoivat Kipinäntähden läpi, jättäen tuon turkin sävyt leijumaan usvamaisena pilvenä. Hiirenpolku seurasi katsellaan Orapihlajapentua ja Servaalipentua, ja kevyt hymy kohosikin hänen kasvoilleen, hänen lähtiessään kaksikkoa seuraamaan.
Nauru raikui nurmikkoisella niityllä, jonka johdattelemana Hiirenpolku ei huomannut aistia ympäristöään, sillä nyt hän näki, hän ei osannut olla valppaana. Samalla hetkellä hänen takajalkansa ympärille napsahti karhunansa. HIirenpolku pelästyneenä pomppasi eteenpäin, mutta vaikkei hän tuntenutkaan kipua, hän pelästyi todella, kun hänen takajalkansa jäi karhunansan hampaisiin.
Hiirenpolku tahtoi huutaa kahden pennun perään, että olisivat varuillaan, mutta Orapihlajapennun pomppiessa eteenpäin ansat poksahtelivat aina tuon ympärillä, juuri niissä kohdissa, joissa pentu vain hetki sitten oli ollut. Servaalipentu sen sijaan oli jäänyt jälkeen, tuon suuret korvat olivat kääntyneinä Hiirenpolkua kohden ja hetken ajan parantaja, sekä pentu katselivat toisiaan.
Hiirenpolku tunsi pitkästä aikaa palavaa halua suojella jotakuta, kun hän katsoi pentua silmiin. Pentu lähti kipittämään häntä kohden, mutta ennen kuin parantaja ehti pennulle sanoa mitään tai kuulla tämän sanoja, Hiirenpolun uni alkoi kieppua ja tämä havahtui jälleen pimeydessä Kuulammella.
Hänen pitäisi jutella asiasta Toivontassun kanssa. Ehkä Kaiku haluaisikin vain mustamaalata Toivontassua, eikä tämä oikeasti haluaisikaan vaihtaa asemaansa. Hiirenpolku hyvästeli parantajat Kuulammella, vaikka enemmistö näistä vielä nukkuikin, ennen kuin itse poistui jo matkatakseen kotiin, vaikkakin tovin taas kompuroiden, kun oli unessa tottunut näkemään.

• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.
• Kaikki roolit kokoontumisissa ovat 10kp

Heli: +12ap +40kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto, tarinoissa ja rooleissa käytössä +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Tuulentähti, Usvajoen päällikkö 45kp +20kp +5ap +1ap


Owa +8kp +1ap
• Ei käytössään pelaajapalkintoja tai lisiä.
+ Simpukkatassu, Myrkkysuon parantajaoppilas +8kp +1ap

Matka Kuulammelle oli lopulta ollut uuvuttava, naaraan käpäliä särki sekä saatuihin haavoihin sattui, mutta Hiirenpolku vakuutti hänen olevan kunnossa. Pian hän kuitenkin tapaisi Kaiun, sekä voisi levätä unen ajan ennen matkaa takaisin. Raadelmatähti oli jäänyt vartioimaan lammen polkua ja Tuulenkapina kiitollisena nyökäytti tuolle päätään, ennen kuin hän itse Hiirenpolun, Usvapolun sekä Myrskyvaahteran oppilaiden kanssa laskeutui lammelle. Hiirenpolku sekä Tuulenkapina ottivat toisen puolen lammesta itselleen, ja Usvapolku jäi oppilaiden kanssa polun puoleiselle reunalle. Hän neuvoi oppilaita asettumaan lammen vierelle ja yritti vastata näiden innokkaisiin kysymyksiin. Harmaan naaraan ajatukset keskeytti Hiirenpolun kehotus asettua aloilleen. Tuulenkapina ei ollut ollenkaan varma tästä. Hänestä voisi kohota Usvajoen uusi johtaja isänsä jälkeen, mutta tulisiko hänestä hyvä johtaja? Ottaisiko Kaiku hänet vastaan, tai olisiko Usvajoki jo siirtynyt eteenpäin? Hiirenpolku näytti siltä, että hän tulisi mukaan, mutta olisiko se hänen velvollisuutensa? Tuulenkapina kuitenkin lopulta asettui makuulle lammen reunalle, ja vilkaisi kiitollisena myös Hiirenpolkua kohti, vaikkei kolli välttämättä sitä näkisikään. Viimein ajatuksensa sivuuttaen harmaa naaras laski nenänpäänsä lammen kylmälle pinnalle, lipaisi vain hieman vettä, ja laski päänsä käpälilleen.

--

Harmaa raitainen naaras upposi kylmään viileään uneen ja antoi sen viedä itseään syvemmälle ja syvemmälle. Tila tuntui olevan loppumaton ja uni syveni yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes vihdoin alkoi ympäristö muodostua hänen eteensä. Tumman sinertävä maasto alkoi näyttää itseään ja Tuulenkapina väräytti korviaan. Hän tarkensi katsettaan etsiäkseen ympäriltään hahmoja, mutta tila näytti hiljaiselta. Ruoho alkoi kutittaa hänen käpäliään, ja naaras huomasi kivun kadonneen. Vaikka kylkeään vilkaistuaan hän huomasi arven karvojensa seassa. Kaikki olisi kuin ennallaan, mutta täällä vain vallitsisi rauha. Naaras lopulta käänsi katsettaan takaisin kohti muodostuvaa ympäristöä, ja sitten huomasi tähtiturkkien saapuvan kauempaa kohti häntä. Ja viimein naaras aisti myös Hiirenpolun lähettyvillään. Sinertävä kolli oli saapunut esiin pensaikkojen joukosta ja Tuulenkapina katseli tämän tummia silmiä. Pystyisikö kolli näkemään täällä? Hymy toisen kasvoilla kertoi hänelle vastauksen, ja Tuulenkapina käänsi myös katseensa takaisin eteen hymy huulillaan. Hän oli iloinen, että toinen olisi saapunut hänen mukanaan. Sitten kissojen hahmot alkoivat yhä terävimpinä ilmestyä hänen eteensä. Pala alkoi koostua hänen kurkkuunsa, kun ensimmäinen kissa asteli hänen eteensä.

“Tervetuloa Tuulenkapina. Olemme odottaneet sinua innolla”, kollin tumma ääni täytti hänen korvansa, ja tuon lämpimät kasvot alkoivat tuntua tutulta, vaikkei Tuulenkapina heti tätä voinut tunnistaa. Yötaivaan haju alkoi kuitenkin irrota tämän turkilta, ja äkkiä naaras nielaisi palan kurkustaan kivuliaasti.

“Olen Varistähti, Yötaivaan johtaja ennen Koitähteä. Olen saapunut antamaan sinulle elämän, jota tarvitset tielläsi. Kaikesta huolimatta, pidämme toistemme puolia erimielisyyksistä riippumatta. Tällä elämällä annan sinulle taidon opastaa nuorempiasi, vanhempiasi sekä ystäviäsi. Sitä taitoa tulet tarvitsemaan loppu elämäsi”, kolli päätti ja astui lähemmäs koskettamaan naaraan otsaa. Tuulenkapinan turkki kohosi pystyyn ja jonkinlainen vahvuuden sekä viisauden voima pyrähti hänen sydämeensä. Tuo kohotti häntäänsä ja puristi käpälillään maata. Se taito tuntui löytävän tiensä hänen käpäliinsä. Sitä hän tarvitsisi. Tuskin osasi ohjata itseään läpi synkkien aikojen. Silmät tuikkien Varistähti perääntyi ja Tuulenkapina räpäytti tälle hyvin kiitollisena silmiään.

Tämän jälkeen eteen asteli kaunis ruskea turkkinen naaras, joka oli usvajokelaiselle myös jokseenkin tuttu. Hänen ulkonäkönsä selvästi periytyi tämän kauniilta emolta sekä komealta isältä. “Tervetuloa Tuulenkapina”, hänen kaunis äänensä sai kyynelet kohoamaan toisen silmiin, ja tuo painoi päätään hänelle. Sarastuksenlilja kohotti hännällään tämän päätä, ja tervehti toista suurella hymyllä. “Tällä elämällä annan sinulle kestävyyttä. Tulet johtajaan kansaasi vielä monta kuuta, ja tarvitset kaiken vahvuuden mitä voit vain saada. Muista kuitenkin myös levätä, sekä pitää huoli itsestäsi kansasi lisäksi”, hän kehräsi toiselle ja painoi sitten nenänsä Tuulenkapinan otsalle. Harmaan naaraan turkki kohosi vähän pystyyn, tämän korvat ponnahtivat kohti taivasta ja lihakset saivat vahvuutta. Henki kulki paremmin ja yhtäkkiä Tuulenkapina huomasi henkäisevänsä pidätettyään hengitystään. Sarastuksenlilja perääntyi hymyillen tälle, ja naaras valmistautui ottamaan vastaan seuraavan esi-isän. Sekin valinta yllätti hänet erityisellä tavalla. Rusehtava tutunoloinen kissa maistui myös Yötaivaalta, ja kolli tervehti häntä kunnioittavalla nyökkäyksellä. Tuulenkapina teki samoin, ja kohtasi tämän katseen avoimesti.

“Olen Okapolku, Yötaivaan soturi. Tervetuloa Kaiun maille saamaan ansaitsemasi arvon”, kollin ääni oli lämmin, sekä vastaanottava. Tuulenkapina oli hyvin yllättynyt miten vastaanottavainen tunne täällä olisi. Mahdollisesti hänen koko perheensä olisi myös täällä?

“Tällä elämällä annan sinulle rohkeutta, johda kansaasi vahvalla rohkeudella sekä päättäväisyydellä, ja näytä muille, millainen voima teissä piilee. Rohkeus tarkoittaa niin vahvuutta kuten myös rohkeutta esimerkiksi anteeksiantoon sekä virheiden myöntämiseen”, Okapolku naukui omalla vahvalla äänellään ja painoi sitten nenänsä tämän otsalle. Tuulenkapina värähti hennosta kivusta, joka kuitenkin lopulta alkoi kasvaa ja kasvaa yhä enemmän. Tuon häntä kipristyi rullalle ja hampaitaan yhteen painaen hän painoi silmiään kiinni. Sitten kipu heikkeni ja Okapolku perääntyi, ja Tuulenkapina avasi silmänsä tuntiessaan vahvempana katselevan maailmaa. Naaras vilkaisi kohti Hiirenpolkua, sitten kuitenkin kohdaten hyvin tutun sekä kunnioitetun hahmon.

“Tervetuloa, Tuulenkapina”, Loimuavatähden tuttu lämmin ääni tervehti häntä, ja Tuulenkapina hymyili suuresti painaen päätään Tulitähden edeltäjälle. “Suuri ilo tavata sinut täällä”, hänen tumma turkki oli täynnä pigmenttiä, jota se oli menettänyt vanhuuden ottaessa valtaa naaraasta. Hän näytti taas niin eläväiseltä, sekä onnelliselta. “Tulin antamaan sinulle elämän, jolla pystyt ohjaamaan kansaasi sekä muita paremmin. Jokaisen edun ajaminen on tärkeää, ja uskon, että sinä varsinkin tulet sen ymmärtämään sekä ottamaan hyvin osaksi itseäsi. Tällä elämällä annan sinulle siis enemmän viisautta auttaa jokaista hädässä, ja auttamaan yksilöitä kohtaamaan omat ongelmansa kanssasi. Tulet ajamaan jokaisen etua paremmin heidän ansaitsemallaan tavalla”, Loimuavatähti lopetti ja kosketti nenällään tämän otsaa, Tuulenkapinan vastaanottaessa tunneryöppyisän elämän. Se suretti, voimisti sekä heikensi häntä, tämän käpälät tärisivät hänen allaan ja turkki pörhistyi vihasta. Kaikki kuitenkin loppui rauhalliseen tunteeseen, ja Loimuavatähden poistuttua Tuulenkapina huokaisi syvään. Kiitollinen pilke silmissään hän kuitenkin hyvästeli toisen, ja eteen asteli nyt tuttu hahmo.

“Tuulenkapina”, naaras huokaisi ja asteli lähemmäs tervehtien häntä lämpimällä hymyllä. Riitasoinnun haju hehkui Hunajasydämestä, ja Tuulenkapinan mieleen palasi hänen hyvä ystävänsä. Olisiko Hunajasydämellä tyttärelleen jotain viestiä? Kuitenkin tuo nuorehko naaras vain asteli kirkassilmäisesti lähemmäs ja katseli Tuulenkapinaa suoraan silmiin. “Tällä elämällä annan sinulle luottamusta. Kaiken näkemäsi jälkeen on varmasti hankalaa kehittää uusia luotettavia suhteita, mutta kansasi on se, johon sinun tulee tärkeimpänä luottaa. Avaa siis muurisi, ja anna luottamuksen kasvaa”, Hunajasydän lopetti ja äkkiä kosketti Tuulenkapinan otsaa, saaden kylmän aallon lävistämään hänet. Se oli kylmä sekä pistävä, alkoi kuin kalvaa häntä sisältä, kunnes se avasi ovensa lämmölle, ja turkki laantui pörhistymisen jälkeen. Lämmin aalto otti syleilyynsä, ja Hunajasydämen lähdettyä jonkinlainen rauha jäi hänen sisälleen. Lämmin hymy kasvoillaan tuo hyvästeli toisen seuraavan kissan tieltä. Seuraava kissa oli hänelle tuntematon, mutta se näytti naaraan silmissä hyvin paljon Liekkitähdeltä. Tuulenkapina kallisti päätään tälle, mutta kuitenkin painoi päätään hänelle tervehdykseksi.

“Hei Tuulenkapina. Olet selvästi saavuttanut paljon elämässäsi, ja tavannut oman emoni toisenlaisessa maailmassa”, tuo naukui tietävästi, ja usvajokelainen hämmentyi tämän tietämyksestä.

“Oletko Taivaanliekki?” Tuulenkapina naukui yllättävän hiljaiseen ääneen, mutta sai kuitenkin päännyökkäyksen hyvin kauniilta naaraalta.

“Tervetuloa Kaiun maille. Olen Hohdonkaiun emonemo. Tulenhenki on tyttäreni, ja sinä siis lapsenlapsenlapseni.”

“Ja Liekkitähti on isoisoisoemoni”, hän henkäisi ihailevaisesti ja silmät kirkastuen otti vastaan kaiken Taivaanliekin kauneudesta sekä aurasta.

“Tulin antamaan sinulle rakkauden elämän. Vaikket usko kaipaavasi rakkautta kansan johtajana, kuitenkin sinun tulee välittää kansalaisistasi, ystävistäsi sekä perheestäsi. Rakkautta tarvitaan muuhunkin kuin romantiikkaan, joten kohtaa rakkautta kaipaavat lämpimällä vastaanottavuudelle, ja anna heille mahdollisuus siihen. Jokainen ansaitsee joskus lämpöä sekä rakkauden mahdollisuuden, sinä myös”, Taivaanliekki naukui taianomaisesti ja kosketti sitten Tuulenkapinan otsaa. Kivun aalto lävisti toisen turkin, saaden karvat nousemaan pystyyn sekä kynnet porautumaan maahan. Naaraan hengitys seisahtui hetkeksi, sydän tuntui halkeavan, kunnes lämpö alkoi korjata sitä. Kipu kuitenkaan ei laantunut, se vaan kasvoi ja kasvoi, kunnes Taivaanliekki päästi irti ja Tuulenkapina kykeni hengittämään. Rauha levisi hänen ympärilleen kun Kaiun valtakunta hoiti hänet kuntoon, mutta silti kipu jäi sykkimään hänen sydämeensä. Voisiko hän koskaan tuntea oikeaa rakkautta? Kaunis naaras asteli lopulta tähtiturkkisten kissojen riviin ja sitten sieltä saapui hyvinkin yllättävä hahmo. Tuulenkapina oli puhjeta suoraan itkuun, kun veli asteli pienesti loikkien hänen eteensä. Harmaa naaras painautui Lasipilven turkkiin kiinni ja nyyhki pari kertaa suruaan toisen menettämisestä niin yllättäen.

“Kaikki on hyvin Tuulenkapina. Tärkeintä on, että sinä olet nyt täällä”, Lasipilvi naukui pientä surua omissa silmissään, mutta kuitenkin turkki sekä silmät tuikkien suuremmin kuin koskaan. Ehkä veli voisi olla vihdoin onnellinen, vaikkei voisi olla sisarensa rinnalla enää. Naaras nyökäytti päätään uskomattomana, mutta kuitenkin onnellisena veljensä näkemisestä. “Tulin antamaan sinulle elämän, jolla voit muuttaa monien elämää. Tällä elämällä tulet saamaan heikompien kunnioittamisen taidon. Kaikki eivät sitä osaa, eikä välttämättä ymmärrä, mutta minä tiedän, että sinä jo tiedät siitä jotain. Mutta tämän jälkeen tulet vielä enemmän kiinnittämään siihen huomiota, sekä tiedän, että et tule pettämään minua. Heikompia löytyy aina, ja heitä pitäisi yhtälailla kunnioittaa kuin vahvimpiakin. Jokaisella on omat parhaat puolensa, eikä heikkoutta saisi pitää mitenkään vähättelevänä, tai aliarvoisena. Korjaa heidän tilanteensa, Tuulenkapina”, Lasipilvi naukui viisaita sanoja, joita ei Tuulenkapina uskonut voivansa kuulla. Hän ei edes uskonut voivansa kuulla Lasipilveä enää. Kolli kosketti sisarensa otsaa ja omituinen tunne täytti Tuulenkapinan turkin. Se kuin värähteli, ehkä jännittyneeseen tapaan, vähän kuitenkin sähköisesti. Se sai hänen häntänsä kipristymään sekä heilumaan, korvat luimistumaan, mutta taas valpastumaan. Ja kun Lasipilvi päästi irti, voima sekä vahvuus kohotti Tuulenkapinaa koko pituuteensa. Lasipilvi hymyili yhä hänen edessään.

“Olen niin ylpeä sinusta, ja uskon, että tulet johtamaan Usvajokea erinomaisesti hyvin pitkään”, tuo sanahti vielä sisarelleen siirtyen sitten sivuun, muttei kuitenkaan takaisin muiden tähtiturkkisten joukkoon. Joukosta saapui seuraava tärkeä hahmo naaraalle, ja hymy kasvoi entisestään hänen kasvoillaan. Hohdonkaiun kevyt askel lähestyi Tuulenkapinaa, ja tämä kurnahti iloisen tervehdyksen tyttärelleen, Tuulenkapinan myös miukaistessa ikävänsä emolleen. He hieraisivat neniä yhteen, ja sitten Hohdonkaiku korjasi kurkkuaan tarkkaillessaan tytärtään.

“Toiseksi viimeisenä elämänä annan sinulle ylpeyttä. Ole ylpeä siitä mistä tulet, kenen kanssa jaat elämäsi, sekä minkä kansan johtajaksi kohoat. Ole ylpeä itsestäsi, ystävistäsi, sekä kansastasi. Jaa sitä muille herkeämättä, äläkä jätä ketään pohtimaan”, emo naukui ja kosketti tyttärensä otsaa, saaden kylmän väreet kulkemaan pitkin naaraan turkkia. Ylpeyden tunne oli vahvistava, mutta myös hieman syövyttävä. Siihen voi hukkua, tai sillä voi vahvistua. Hymy kohosi Tuulenkapinan kasvoille kun Hohdonkaiku perääntyi poikansa rinnalle, ja aukko viimeiselle elämän antajalle jäi tyhjäksi. Harmaa naaras katseli hetken ihmetellen ympärilleen etsien viimeistä elämän antajaa. Olisiko esi-isä hukkunut? Tai saisiko hän vain kahdeksan elämää? Mutta sitten Hohdonkaiun katsetta seuraten Tuulenkapina huomasi viimeisen hahmon lähestyvän, joka hänet yllätti täysin. Kissan turkin sävy oli saanut vahvan sävytteen takaisin, turkilla olevat arvet olivat erittäin vahvasti erotettavissa, ja muutenkin hän näytti suurin piirtein siltä, kuin viimeisillä hetkillään. Kissat yleensä Kaikuun päästessään saisivat vammansa korjatuksi, ja kaikki muutenkin näyttivät terveiltä sekä vahvoilta. Mutta hänen isänsä näytti juuri siltä, kuin kuollessaan. Tomutähti asteli hitaasti, arvokkain askelin, ja ylpeyden pilke silmissään kohti tytärtään. Hetken hiljaisuus seisoi heidän välillään, kun Tuulenkapina tuijotti toista ihmeissään.

“Älä huoli, olivat muutkin ihmeissään”, kolli tuhahti ja vilkaisi kohti Hohdonkaikua. Tuulenkapina tuhahti huvittuneesti ja painoi sitten päänsä isänsä turkkiin. Tuttu tuoksu oli rauhoittava ja toi hänen mieleen hyvät muistot, mutta lopulta Tomutähti työnsi naarasta taaksepäin menojen jatkumiseksi.

“Olen antamassa sinulle viimeistä elämääsi. Tämän jälkeen kohoat uudeksi Usvajoen päälliköksi, ja vastuullasi on mahdollisimman pian nimittää uusi varajohtaja. Et voi viivästyttää sitä enempää kuin on pakko”, hän muistutti lempeästi, vaikka tiukkuutta äänessään. “Tällä elämällä annan sinulle merkityksellisyyttä. Älä koskaan unohda että teoillasi sekä omilla valinnoillasi on suuri merkitys jokaisen elämään. Jokaisessa taistelussa, jokaisessa valinnassa, jokaisessa hetkessä sinulla on suuri merkityksellisyys. Se tuo vahvuutta, mutta älä anna sen viedä mennessään”, kolli naukaisi ja sitten kosketti tyttärensä otsaa. Vahvuuden tunne lävisti hänet heti, korvat ponnahtivat pystyyn ja kynnet porautuivat maahan, hänen lihaksensa jännittyivät. Tunne oli henkeä salpaava, niin erilainen mitä naaras oli koskaan itse kokenut. Hän jopa koki palan kaksijalkojen taistelusta, sen vahvuuden sekä päättäväisyyden voittaa sodan. Se olisi pitänyt voittaa. Ei paeta.

Naaras huokaisi lopulta ja roikotti hetken päätään kun Tomutähti perääntyi. Kaikki oli hetken vain hiljaa, kunnes hän alkoi kuulla maan taputusta. Tuo kohotti päätään kohti ääntä ja näki miten Lasipilven askelsi paikallaan, ilosta lähes jo hyppien.

“Tästä hetkestä lähtien vanhaa elämääsi ei enää ole. Olet saanut Kaiun yhdeksän elämää, joilla tulet ohjaamaan sekä johtamaan kansaasi kuiden ajan. Pidä ylpeydestäsi kiinni ja jaa heille viisautesi sekä rakkautesi. Tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Tuulentähtenä, Usvajoen uutena johtajana sekä suojelijana”, Tomutähti viimeisteli kaikuvan tumman äänensä kanssa ja sai Tuulentähden pidättämään hengitystään sekä katsomaan tätä epäuskoisena. Tämän arpinen keho yllätti hänet vielä uudestaan, kunnes Lasipilvi loikkasi takajaloilleen ja alkoi huutamaan hänen uutta nimeään. Pian muut Kaiun kissat liittyivät joukkoon, ja Tuulentähti kääntyi katsomaan veljeään nolostuneena, räpäyttäen tälle kuitenkin onnellisena silmiään.
“Tuulentähti! Tuulentähti!” Kaikui kaikkialla hänen ympärillään. Uusi johtaja oli myös näkevinään sekä kuulevinaan Hiirenpolun huutavan hänen nimeään. Hän oli unohtanut aivan toisen kansan parantajan läsnäolon. Kuitenkin hurrausten jälkeen maailma ei alkanut haihtua, vaan Lasipilvi askelsi häntä kohden Hohdonkaiun sekä Tomutähden luota.

“Pidä huoli sisaristasi, Revontulikukasta sekä muista. Muista myös pitää välejäsi Taivaanliekin kanssa! He tulevat aina olemaan erittäin lähellä Usvajokea, vaikkei fyysisesti, aina vähintään henkisesti”, kolli naukaisi hymyillen. “Olen todella ylpeä sinusta, rakas sisareni”, Lasipilven hellyyttävä ääni viimein henkäisi ja painoi kasvonsa sisarensa turkkiin. Tuulentähti painoi oman päänsä Lasipilven turkkiin ja veti itseensä viimeisetkin rippeet kollin tutusta tuoksusta.

“Tulen aina miettimään sinua”, Tuulentähti naukaisi uudenlaisella vahvuudella äänessään, ja sitten maailma sekä Lasipilvi hänen edessään alkoi haihtua. Kaiun maiden tähtisyys haihtui, syvä tummuus tuli tilalle, ja sitten kylmyys kohtasi hänen vatsansa.

--

Tuulentähti henkäisi itsensä hereillä, ja maistoi oitis Hiirenpolun sekä Myrskyvaahteran tuoksun lisäksi Usvajoen, sekä palan Taivaanliekkiä. Hänen silmänsä räpsähtivät auki ja Tuulentähti loikkasi käpälilleen kolauttaen lähes päänsä Riitasoinnun leukaan.
“Riitasointu!” hän kiljaisi ja loikkasi toista vasten kaataen heidät molemmat maahan Hiirenpolun taakse. Tuulentähti ei voinut hillitä itseään, hän oli niin iloinen saadessaan nähdä ystävänsä, tukijansa, perheensä jäsenen! Kyynelet alkoivat täyttää hänen silmiään kun tuo viimein nosti päätään Riitasoinnun turkista katsellen tämän väsyneitä sekä raskaita silmiä, tuntiessaan sitten myös kivun turkillaan. Hän irvistäen kohosi ylös mustan valkean naaraan päältä, ja pahoittelevin katsein tarkkaili lopulta ympäristöään. Usvapolku kohtasi hänen katseensa lämpimästi, ja Tuulentähti tunnisti Usvajoen sekä Taivaanliekin oppilaita myös Kuulammen äärellä. Oliko Riitasointu saapunut yhdessä Taivaanliekin oppilaiden kanssa?
“Miten saitte ajatuksen tulla Kuulammelle?” hän ei voinut uskoa, että oppilaita olisi nyt lähdetty tuomaan lammelle saamaan ennustuksiaan. Ja vielä Riitasointu? Yhtäkkiä harmaa naaras kohotti päätään ja katseli ympärilleen kohti Kuulammelle johtavaa polkua. Tuo tunnisti pari turkkia, muttei nähnyt kissoja kokonaan. Hän kuitenkin korjasi kurkkuaan sekä katsahti merkitsevästi Usvapolkuun sekä Hiirenpolkuun.

“Minä, Tuulentähti, Usvajoen johtaja, nimitän usvajoen uuden varajohtajan täällä esi-isien hyväksyvien katseiden alla. Tämä asia on odottanut liian pitkään yhdessä johtajan elämien saannin kanssa, joten toivon, että esi-isämme hyväksyvät valintani täällä. Uusi usvajoen varajohtaja on Riitasointu!” Tuulentähti oitis naukaisi vahvat sekä iloiset sanansa lammen kaikuvalla alueelle katsahtaen sitten lämpimän onnellisesti kohti ystäväänsä, rakasta ystäväänsä, joka oli saapunut ja löytänyt hänet. Vaikka maailmaa olisi ollut hyvin paljon etsittäväksi löytääkseen hukkuneen ystävänsä. Viimein naaras kuitenkin kohotti toista käpäläänsä maasta antaakseen kylkensä hieman levätä jännityksestä. Arvet tekivät kipeää oikeassa maailmassa Kaiussa käynnin jälkeenkin.



2360 sanaa

Simpukkatassu vaelsi veljensä Terätassun rinnalla Kuulammen polkua ylöspäin. Kansojen kissoilla oli tapana vaeltaa ennen sotureiksi nousuaan lammelle, saamaan ennustuksensa tulevasta. Simpukkatassu värisi odottavaisesta jännityksestä, nuori kolli odotti esi-isiensä tapaamista uteliaisuudella. Kukakohan hänen luokseen saapuisi?
Edessäpäin nuorien veljesten mestarit pysähtyivät odottamaan pensaan juurelle.
"Oletko valmis? Kuulampi on tämän pensaikon takana." Simpukkatassun mestari Hurmelampi kysyi.
"Olen valmis." Simpukkatassu naukaisi, yllätyksekseen melko varman kuuloisesti.
Mestari hymyili hieman ja viittoi hännällään, että Simpukkatassu voisi mennä edeltä. Nuori oppilas astui pensaikkoon, puskien tämän läpi.
"Wau!" Kolli henkäisi, tullessaan lammen aukiolle.
Pensas rapisi Terätassun ja mestarien tullessa perässä.
"Menemme lammen rantaan ja teemme niinkuin olen neuvonut jo aiemmin. Muistatko vielä?" Hurmelampi naukui.
Simpukkatassu nyökkäsi ja seurasi mestariaan veden ääreen. Oppilas kumartui lipomaan hieman lammen vettä, asettuen sitten mahdollisimman rennosti makaamaan. Simpukkatassu sulki silmänsä ja ei mennyt kauaakaan, kun tajunta hämärtyi ja unimaailma nielaisi hänet mukanaan.

Simpukkatassu avasi silmänsä ja säpsähti hieman säikähdyksestä, kun erotti toisen kissan siluetin edessään. Kolli ei ollut odottanut edessään seisovan jonkun.
"Ei ollut tarkoitus pelästyttää nuori Simpukkatassu" Kissa naukaisi lempeästi.
Simpukkatassu nousi ylös. Hän ei tunnistanut edessään seisovaa ruskeaturkkista naarasta. Oliko tuo Myrkkysuon soturi, joka oli elänyt ennen hänen syntymäänsä?
"Hei" Simpukkatassu tervehti kumartaen hieman kohteliaisuuden eleenä, miettien uskaltaisiko kysyä toisen henkilöllisyyttä suoraan. Naaras kuitenkin tuntui kuin lukevan hänen ajatuksiaan, sillä seuraavaksi naaras lausui;
"Tosiaan, liityin Kaiun maille ennen syntymääsi, joten ymmärrettävästi et tunnista minua. Olen Voikukkaniitty, kansamme edesmennyt parantaja."
Parantaja? Simpukkatassu oli odottanut tapaavansa sotureita, soturiksi hän oli kouluttautumassakin.
"Kuinka sinä olet täällä? Tai siis minähän olen soturi, luulin että.." Simpukkatassu töksäytti hämillään, sulkien sitten suunsa. Ei hän halunnut olla epäkunnioittava.
"Anteeksi, en tarkoittanut kuulostaa.." Oppilas pahoitteli.
Parantaja ei ollut kuitenkaan pahastunut.
"Ymmärrän ihmetyksesi. Tähän on kuitenkin selitys. Tulin tänne, koska meillä, parantaja esi-isilläsi on sinulle pyyntö. Toivomme, että otat sen vakavasti ja että harkitset asiaa." Voikukkaniitty selitti, saaden Simpukkatassun vieläkin hämmentyneemmäksi. Hänenkö pitäisi toteuttaa Kaiun tahto? Mitä hän voisi muka tehdä esi-isien hyväksi, hän aivan tavallinen soturioppilas. Olisiko kyseessä kenties jonkinlainen viesti, joka hänen täytyisi johtajalleen toimittaa? Mutta miksi he luottivat juuri häneen? Paitsi jos kyse oli.. Simpukkatassulla välähti.
"Haluatte minun ryhtyvän seuraajaksenne"
Voikukkaniitty nyökkäsi.
"Olemme nähneet tulevaisuutesi parantajana. Olemme nähneet sinun palvelevan kansaasi parantamalla, hoitamalla sairaita ja loukkaantuneita. Olemme nähneet hyvän sydämesi ja potentiaalisi tehtävään. Se voi kuulostaa pelottavalta. Hyppääminen toiselle polulle tutulta. Mutta toivomme, että päätät astua polullemme. Sinulla on meidän täysi siunauksemme ryhtyä parantajaoppilaaksi. Lupaathan harkita asiaa?"
Parantajaoppilaaksi ryhtyminen? Entä hänen polkunsa soturina? Simpukkatassu oli aina kuvitellut palvelevansa kansaansa yhdessä veljensä kanssa sotureina. Taistellen rinta rinnan Terätassun kanssa. Ja entäpä perhe? Kumppani?Mutta samaan aikaan kolli tiesi, mitä hänen olisi tehtävä. Mikä hänen nähty tulevaisuutensa olisi.
"Lupaan" Simpukkatassu naukaisi.

Yleiset säännöt pisteytyksessä:
• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.
• Kaikki roolit kokoontumisissa ovat 10kp


Heli: +62ap +6kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp tarinoissa ja rooleissa käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin ja tarinoihin
+ Belladonnatähti, Myrkkysuon päällikkö +62kp+5ap+1ap

Belladonnanviilto katseli hermostuneena käpäliään, ennen kuin laski päänsä tassuilleen vilkuillessaan vielä ympärillään olevia kissoja. Kaikki oppilaat olivat asettuneet lammen reunalle makuulle Armonhallan ohjeistuksesta ja Hurmelampi sekä Sadevirta tarkkailivat lammelle johtavaa polkua vartiossa. Hymy kohosi vielä harmaan naaraan kasvoille, kun hän vilkaisi Armonhallaan, joka oli nukahtanut ensimmäisenä näyttäessään esimerkkiä oppilaille, ja torkahti vahingossa lammen pintaa kosketettuaan. Oppilaat olivat kaikki innoissaan kääriytyneet odottamaan uniaan lammen äärelle, ja nyt jokaisen viikset värisivät omissa unissaan. Vieläkin Belladonnanviiltoa hermostutti Rikkotähden puheet, eikä hän oikeasti ollut varma, mitä tulisi kohtaamaan. Lopulta suuren huokauksen kera varajohtaja kosketti pintaa, nuolaisi vielä vettä ja laski sitten päänsä takaisin käpälilleen. Syvä, kylmä sekä odottamaton uni veti hänet puoleensa Kaiun valituille maille.

--

Soturitar heräsi inhottavaan tunteeseen turkillaan. Hänestä tuntui kuin olisi nukkunut pitkän yön huonosti, ja keräsi itsensä istumaan käpälällään pyyhkäistessään naamaansa. Ilma oli viileää, mutta silti vastaanottava, ruoho käpälien alla oli pehmeää, ja viileä vire turkilla herätti hänet lopulta. Äkkiä hän huomasi tähtikuvioisen taivaan loistavan kirkkaana edessään, ja ruohon käpälien alla säteilevän pienesti. Sitten hän haistoi ystävänsä.

“Armonhalla!” naukaisi Belladonnanviilto yllättyneenä, kun vaalea naaras asteli jostain itsekin väsyneenä näköisenä lähemmäs, kuitenkin jääden pienen matkan päähän erittäin iloinen hymy huulillaan. Varajohtaja oli hämillään ja katseli toista epäröivänä, kunnes hänen silmänkulmassaan alkoi näkyä liikettä, ja naaras kiepsahti sihahtaen ympäri. Hänen eteensä oli nyt ilmestynyt kymmenittäin tähtiturkkisia kissoja, joista kaikki katselivat häntä uteliain sekä lämpimin silmin. Belladonnanviilto luimisti korviaan yllättyneenä, ja veti kyntensä sisään katsellessaan kissojen saapuvan yhä lähemmäs itseään. Kaiun esi-isiä? Hänen päänsä kääntyi puolelta toiselle, kun Armonhallankin ympärystä täyttyi tähtiturkkisista kissoista, heidän joukossaan muun muassa Puronhenki sekä Syvävirta. Naaraan katse lämpeni ja hän hymyili ikävöiden kahta kollia kohden. Sitten hänen edestään astui esiin kissoja, joiden turkkeja hän osittain tunnisti. Belladonnanviillon kurkkuun juuttui palanen.

“Tervetuloa Kaiun valtakuntaan, Belladonnanviilto”, tutun kollin lämmin sinertävä katse tervehti häntä, kun toinen kumarsi päätään nyökäten naaraalle. Äkkiä mustan valkea naaras teki samoin, painoi syvään päätään ja nielaisi palan liikkeelle.

“Kiitos, Synkkätähti. On kunnia nähdä sinut täällä”, hän naukaisi hyvin hiljaa hämmentyneenä, sekä omituisen tunteen omatessa tassuissaan. Tulisiko oikeasti tapahtumaan se, mitä hän ajatteli? Synkkätähden turkin takaa Belladonnanviilto oli tunnistavinaan muun muassa Sädetähden, sekä Koitähden! Synkkätähti otti kuitenkin äkkiä askelen lähemmäs naarasta, ja sinisilmäinen vaistomaisesti painoi päätään toisen lähestyessä.

“Olet saapunut vastaanottamaan meiltä jotain, mikä koko elämäsi suunnan. Mutta jonka on määrä tapahtua nyt, vaikka kansanne näkee haastavia päiviä”, Synkkätähden ääni kaikui hänen ympärillään, ja tuo oli kuulevinaan Armonhallan henkäisevän odottavaisena jostain hänen takaansa. Miten hän oli päässyt tänne?
“Tällä elämällä, annan sinulle luottamusta. Muista luottaa itseesi, sekä kissoihin ympärilläsi, mutta muista uskoa älyysi, äläkä vain sokeana luottaa”, musta kolli naukui ennen kuin räpäytti silmänsä kiinni ja kosketti Belladonnaviillon otsaa. >>Päällikön elämä!<< naaras henkäisi itsekseen yllättyneenä, ja olikin sitten syvän kivun sekä pisteliäisyyden vallassa. Hänen häntänsä käpristyi toisen jalan ympärille ja tuo joutui puremaan hampaitaan yhteen pysyäkseen paikoillaan. Sitten ote heltyi, kipu laimeni ja naaras henkäisi katsoakseen arpirintaista kollia silmiin. Niissä loisti ylpeys sekä rohkeus. Entinen Yötaivaan kansalainen hymyili toiselle vastaanottavasti, ja kohensi sitten itsensä parempaan ryhtiin. Sinisilmäinen kolli perääntyi ja eteen asteli hyvinkin tuttu naaras, jota Belladonnanviilto tervehti suurella kunnioituksella.

“Koitähti”, hän naukaisi toiselle kumartaessaan, ja rusehtavan naaraan häntä kohotti hänen leukaa.

“Vaikka emme kohdanneet koskaan paremmissa väleissä, olen saanut seurata polkuasi. Olet tullut pitkän matkan, ja sinulla on vielä paljon edessäsi. Koko pentueenne oli vahva sekä inspiroiva, jatka samaan malliin uudella polullasi”, viimeinen Yötaivaan päällikkö naukui ja laskeutui koskettamaan musta valkean soturittaren otsaa. “Tällä elämällä annan sinulle periksiantamattomuutta. Johda kansaasi samoin tavoin kuin sinua edeltäneet johtajat, pidä siitä huolta, älä anna kansalaistesi edessä periksi, älä edes itsellesi periksi. Muista tavoitella paljon, mutta elää lakien mukaan. Tulet vielä osoittamaan taitosi sekä vahvuutesi itsellesi, sekä koko metsälle”, Koitähti kaikuen sanoi ja painoi sitten nenänsä paremmin hänen otsaansa. Vahvuus alkoi kohottaa Belladonnanviillon jalkoja ja hän kohensi itseään parempaan ryhtiin sekä pituuteen Koitähden nenän alla. Hänen teki mieli ravistaa turkkinsa, paljastaa kyntensä ja pinkaista eteenpäin, mutta jättäytyi vain seisomaan vahvemman oloisena. Äkkiä pieni kipu rinnassa sai hänet henkäisemään, ennen kuin ruskea naaras perääntyi hänen edestään hymyillen takaisin tähtiturkkisten kissojen riviin. Musta valkea varajohtaja yritti vain hymyillä, ja kääntyikin katsomaan kohti Armonhallaa, jonka silmät tuikkivat ystäväänsä tarkkaillessa veljensä viereltä. Hän näytti niin onnelliselta. Belladonnanviillon sydän oli pakahtua. Sitten hänen eteensä asteli uusi hahmo. Sinisilmäisen soturittaren leuka loksahti auki, kun hän tunnisti tämän tunnetun naaraan edessään, valmiina antamaan hänelle yhden johtajan elämistään! Sädetähden lämmin sekä oikeudenmukainen katse tarkkaili Belladonnanviiltoa, ja hän lopulta iloisesti hymyillen räpäytti toiselle silmiään.

“Tervetuloa johtajan elämäsi ensimmäiseen askeleeseen. Tämän päivän jälkeen et ole enää oma vanha itsesi, vaan uudesti syntynyt johtaja kansallesi”, naaraan sanat saivat Belladonnanviillon turkin väreilemään sekä silmät tuikkimaan. Hän ei voinut uskoa tämän olevan todellista. Pian kuitenkin turkoosi silmäinen naaras astui eteenpäin ja räpäytti silmiään. “Tällä elämällä annan sinulle vastuullisuutta. Koko kansasta tulee sinun vastuusi, ja sinun pitää pitää heistä huolta. Et ole enää vain vastuussa itsestäsi, mutta kaikista sinun alapuolellasi. Muista pitää kaikki turvassa, sekä huomioida heidän tarpeensa”, suurehko naaras naukui ja kosketti sitten Belladonnanviillon päätä, jonka myötä soturitar jäykisti lihaksensa sekä pörhisti turkkinsa. Jokaisesta kissasta lähettyvillä tuli suojelevainen tunne, ja Belladonnanviilto hieman paljasti hampaitaan halutessaan pitää heistä huolta. Myös jonkinlainen kylmä kuori alkoi tehdä tuloaan naaraan turkille, ja lopulta hän huokaisi syvään vienon hymyn kaareutuessa huulilleen, kun Sädetähti perääntyi hänen luotaan hymyillen lämpimästi. “Pidä heistä hyvin huolta, ja he pitävät sinusta huolta”, tuo naukui vielä ennen kuin poistui tähtien sekaan. Belladonnanviilto vilkaisi vankkoihin tassuihinsa, ennen kuin veti syvään henkeä ja kohtasi seuraavan kissan katseen, joka sai hänen häntänsä putoamaan.

“Sumuhalla”, naaras henkäisi ja sai sisareltaan lempeän, mutta kaipaavan katseen.
“Hei Belladonnanviilto”, tuo naukaisi haikeasti ja painoi poskensa siskonsa poskea vasten. Pelko sekä huoli alkoi kohota naaraan kasvoille, ja tuo puski veljeään kovasti, ennen kuin tämä irtautui sisarestaan. Hymy kuitenkin oli kadonnut molempien kasvoilta.

“Olen antamassa sinulle elämän, jolla saat anteeksi antamisen taidon. Sinun tulee kyetä antamaan anteeksi itsellesi, jotta voit myös antaa anteeksi muille samalla tavalla. Kunnioita sekä arvosta kansatovereitasi, ja muista antaa anteeksi, vaikka joku asia painaisikin sinua vielä pitkään. Jokaisen jolle annat anteeksi, tulee olemaan hankalampi nousta sinun päällesi, sekä päihittää sinua, jos he eivät ole antaneet edes anteeksi itselleen”, kauan sitten kadonnut veli naukui sisarelleen, ennen kuin saapui koskettamaan naaraan otsaa. Yhtä aikaa kipu sekä voima täyttivät hänen sisimpänsä, Belladonnanviilto tunsi tärisevänsä, sekä lopulta voivansa huutaa tai kaataa vaikka puun. Kipu oli repiä hänet kahtia, mutta kuitenkin voima olisi tahtonut puskea eteenpäin, ja voittaa sen pahemman olon. Viimeinen asia jota hän tunsi ennen otteen koskettamista, oli sisäinen rauha, sekä lämpö. Toisen kyljet kohoilivat voimakkaasti hetken aikaa, kun Sumuhallan jälkeen oli jo astellut esiin seuraava kissa.

“Hei rakas tyttäreni”, lämmin sekä vanha ääni kohtasi varajohtajan, kun viimein naaras kohotti päätään erittäin yllättyneenä.

“Varistähti?” hän henkäisi ja kohotti häntäänsä sekä korviaan, kohdatessaan vihdoin ja viimein oikean isänsä. Siniset silmät täyttyivät ilosta sekä surusta samaan aikaan, mutta kollin keltaisiin silmiin katsominen tuntui täyttävän hänet uudestaan sisältäpäin. Kolli asteli hymyillen lähemmäs ja nuolaisi naaraan otsaa pari kertaa. “Niin pitkään on pitänyt vain katsoa vierestä, ja miettiä olisiko tehnyt väärän valinnan. Mutta täällä tänään, voin ylpeästi sanoa olleeni oikeassa ja tehneeni hyvän valinnan”, kolli pohti ja väräytti korviaan taakseen, sitten kohottaen päätään Belladonnanviillon ylle.

“Tällä elämällä annan sinulle rakkautta. Se ei ole ollut vahvuutesi, mutta tällä saat voimaa sekä kykyä rakastaa enemmän. Vaikka rakastat vain perhettäsi sekä ystäviäsi, koko kansa tulee olemaan perheesi tämän jälkeen. Rakasta jokaista heistä oikein, sekä läheisiäsi vielä enemmän. Sekä muista se sanoa ääneen, ennen kuin on liian myöhäistä”, Varistähti naukaisi ja kosketti Belladonnanviillon otsaa, saaden naaraan henkäisemään ääneen. Tuon häntä kipristyi kerälle lähelle selkää, ja hän puri hampaitaan sekä painoi silmiään kovemmin kiinni. Teki niin kipeää! Hänen sydämensä oli pakahtua, rinta revetä sekä turkki riistää päältä. Teki kipeää, oli niin lämmintä, sekä loi syvää pelkoa. Mutta elämän tuomat aallot olivat lämpimiä, ja pikkuhiljaa kipu hellitti, eikä naaraan tehnyt enää mieli kaatua käpäliltään. Se oli sen sijaan voimistanut, luonut lisää mahdollisuuksia, sekä vahvuutta. Sinisilmäinen naaras tarkkaili maata, vilkaisi kohti Armonhallaa ja täyteläisin silmin hymyili tälle. Ennen kuin kohotti katsettaan kohtaamaan hyvin tutut käpälät. Ei voisi olla!

“Viiltokynsi!” epäröimättä naaras loikkasi emoaan kohden, jonka rintaan painautui kyynelet silmissään ajattelematta seremoniaa tai sen kunnioittamista. Hän oli niin ikävöinyt emoaan, ei koskaan saanut sanoa hyvästi, eikä miettiä yhtään päivää ilman häntä. Ja täällä hän nyt olisi. Viiltokynnen kurkusta kohosi lämmin kehräys, mutta arvostavasti naaras puski toisen irti itsestään asettaen takaisin paikoilleen. Hänen silmistään kuitenkin loisti suuri rakkaus, sekä kaipuu tytärtään kohtaan.

“Tervetuloa Belladonnanviilto”, emo vielä naukaisi lämpimällä äänellään, ja heilautti häntäänsä rauhallisesti takanaan. Jokin tuntui olevan soturittaren mielestä vinossa, muttei hän voinut ymmärtää mikä. Eikö he saisi näyttää kaipuutaan sekä kipuaan täällä? Vai eikö Viiltokynsi tuntenut samanlaista enää mitä tytär oli emonsa tunteista ymmärtänyt saarella? Tai ehkä Belladonnanviilto oli niin hukassa ajatuksissa, ettei kyennyt ymmärtämään tätäkään. “Olen erittäin iloinen sekä onnellinen nähdessäni sinut täällä. Polkusi on kulkenut pitkän matkan, ja vihdoin olet sen äärellä, mistä oletkin jo haaveillut. Tämän elämän jälkeen entistä elämääsi ei ole, ja pääset ottamaan kansasi vastaan uutena itsenäsi”, Viiltokynsi naukui ääni kaikuen tyhjyyden tilassa, ja sinisilmäinen naaras hieman epäröiden katseli ympärilleen. Hän saisi vain kuusi elämää? Mutta sitten jo Viiltokynsi painoi kuononsa hänen otsaansa.

“Tällä elämällä annan sinulle taidon, joka jokaisen Myrkkysuon kansalaisen tulee omata. Vaikka olet syntynyt vuoristoon, tarvitset vedessä kulkijan kyvyn. Tällä elämällä annan sinulle yhteyden veteen, sen ymmärtämisen taidon sekä mahdollisuuden kehittyä nopeasti; veden sielun. Jotta kansasi voi myös luottaa sinuun, tulee sinun hallita sille omainen taito. Olet heille luotettava sekä vahva johtaja, joten opeta myös nuorempia näille tavoille. Pidä itsestäsi, sekä heistä kaikista huoli. Ole heille heidän arvoisensa johtaja”, ja kuin veden solina olisi täyttänyt Viiltokynnen sanojen jälkeen maailman. Belladonnanviilto oli näkevinään veden aaltoilua ympärillään, kuuli sen huminan sekä laineet, ymmärsi sen liikkuvan ympärillään. Hän hetken aikaa leijui jossain tuntemattomassa tilassa, kunnes käpälillään vaistomaisin liikkein puski itseään ylös ja kohosi viimein pinnalle, kohtaamaan Viiltokynnen sinisen katseen.

“Tervehdin sinua uudella nimelläsi, Belladonnatähti. Vanhaa elämääsi ei enää ole. Olet saanut johtajan kuusi elämää, joilla johdat Myrkkysuota uuteen kukoistukseen sen suojelijana. Rikkotähden polku ei enää palaa metsään, muttei hän myöskään voi entisistä elämistään luopua valitsemallaan polulla. Puolusta kansaasi siis hyvin; pidä huolta sekä nuorista että vanhoista; kunnioita esi-isiäsi ja soturilain perinteitä; elä jokainen elämäsi ylpeästi ja arvokkaasti, Belladonnatähti”, Viiltokynnen emon rakastava ääni kaikui tähtiturkkisten kissojen tilassa, ja Armonhalla mukaan lukien, kaikki kissat alkoivat huutaa hänen nimeään. Emon katse kuitenkin lepäsi yhä tyttäressään, eikä uni ollut hiipumassa.

“Näytät siinä paljon paremmalta, kuin isäsi ehti koskaan näyttää”, tuo hykersi ja Varistähti tämän takaa ryhtyi uuteen voimakkaaseen huutoon kuin osoittaakseen mieltään, ja sitten mustan valkea naaras upposi tyhjyyteen, jättäen tähtiturkkiset kissat taakseen, kuullen vain huutoa perässään.

--

Ja viimein naaras putosi takaisin kylmälle kivelle, veden äänen täyttäessä korvansa, sekä heräilevien oppilaiden äänten kohottaessa itseään takaisin todellisuuteen. Soturitar kohosi silmiään räpytellen tassuilleen istumaan, ja hän katseli vähän hämmentyneenä ympärilleen. Oliko äskeinen uni ollut täyttä totta? Sinisilmäinen myrkkysuolainen katsahti Armonhallaan vierellään kuin etsiäkseen tämän katseesta vastausta. Ja nyt myös istumaan nousseen ystävättären kasvoilta saattoi Belladonnanviilto ymmärtää, että se kaikki oli totta, sekä naaras oli ollut siellä mukana. Ystävä kohosi käpälilleen ja saapui puskemaan naarasta lapaan, auttaen tämän sitten käpälilleen.

“Onneksi olkoon, Belladonnatähti”, Armonhalla naukaisi hiljaa antaen yllätyksen säilyä kuitenkin muille, vain heidän kahden ollessa tietoinen yhdessä koetusta matkasta. Belladonnatähti sitten ymmärsi, ettei voisi olla kiitollisempi mistään muusta. Hän oli löytänyt kodin, saanut perheen sekä voisi nyt sitä ylpeästi johtaa arvokkaan edeltäjän jälkeen. Siniset silmät ylös kohti taivasta kohottaen uusi Myrkkysuon johtaja hymyili taivaalle ja kuiskasi vielä mielessään kiitoksensa, sekä ikävänsä edesmenneelle perheelleen. He kuitenkin suojelisivat häntä nyt johtajan elämien muodossa.

1887 sanaa

Yleiset säännöt pisteytyksessä:
• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.
• Kaikki roolit kokoontumisissa ovat 10kp


Masi: +96ap +464kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp tarinoissa ja rooleissa käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin ja tarinoihin
+ Raadelmatähti, Myrskyvaahteran johtaja +90kp+15ap+3ap
+ Rikkotähti, Myrkkysuon johtaja +60kp+10ap+2ap
+ Liekkitassu, Aurinkotuulen oppilas +90kp+15ap+3ap
+ Risatähti, Aurinkotuulen johtaja +90kp+15ap+3ap
+ Kivijalka, Taivaanliekin varapäällikkö +60kp+10ap+2ap
+ Kuuratähti, Kuutiikerin johtaja +44kp+10ap+2ap
+ Sitrusvarjo, Synkkävarjon parantajaoppilas +30kp+5ap+1ap


Heli: +90ap +450kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp tarinoissa ja rooleissa käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Tuulenkapina, Usvajoen varapäällikkö +90kp+15ap+3ap
+ Tulikettu, Aurinkotuulen varapäällikkö +60kp+10ap+2ap
+ Savutassu, Aurinkotuulen oppilas +90kp+15ap+3ap
+ Korppisydän, Synkkävarjon soturi +60kp+10ap+2ap
+ Belladonnanviilto, Myrkkysuon varapäällikkö +90kp+15ap+3ap
+ Syystähti, Taivaanliekin johtaja +60kp+10ap+2ap

//Kuuratähden elämien tarina //

Kuurasuden vaivuttua Kuulammella uneen, tätä oltiin jo Kaiun toimesta odottamassa. Kuurasusi ei voinut uskoakaan, että häntä olisi oikeasti vastassa Kaiun väki. Hän oli jopa pelännyt matkata Kuulammelle, sillä hän ei ollut varma, olisiko ollut koskaan kuitenkaan Kaiun arvoinen, vaikka oli yrittänyt kovasta kuorestaan ja ennakkoluuloista Veritähden tyttärenä eroon. Hänen eteensä asteli kuitenkin useita aivan vieraita kissoja, mutta Kuurasusi vastasi näiden katseisiin rennosti, mutta kohteliaasti.
''Tervetuloa Kaiun valtakuntaan Kuurasusi. Uskomme sinun olevan uuden suunnan ja toivon tuoja Kuutiikeriin. Oletko valmis saamaan yhdeksän elämääsi?'', vieras kolli mustalla turkilla ja valkeilla merkeillä kysyi. Kuurasusi vastasi tähän nopealla, mutta arvokkaalla nyökkäyksellä, mittailen toisen lihaksikkaita jalkoja, mutta istuutuen esi-isien seuraan.
''Tällä hengellä annan sinulle viisautta. Käytä sitä ymmärtääksesi Kuutiikerin kissojen eroavaisuuksia muista kansoista ja toisistaan, älä usko kehenkään aliarvioivasti'', tumma kolli naukui ja koskettikin sitten jo Kuurasutta antaakseen tälle tämän ensimmäisen elämän. Kuurasusi ei rehellisesti ollut itseään pitänyt erityisen tyhmänä, mutta ehkä turhankin ankara naaras piti kovaa kuria itselleen ja pisti muut roskiin turhankin helposti. Voima virtasi hänen sisälleen, avaten hänen silmiään ja saaden ne hetkeksi hehkumaan, kunnes hän suoristautui, jopa nauttien siitä kivuliaasta poltteesta, joka hänet oli vallannut.
Synkkätähden, Veritähden yhden ensimmäisen pojan annettua Kuurasudelle tämän ensimmäisen elämän, tämän perässä asteli Arpitähti, joka olikin Kuurasudelle jo tuttu kasvo. Hän oli nähnyt isänsäisän viimeisen profetian alkaessa, kun esi-isät olivat voimakissojen kanssa hakeneet kaikki koolle ja valmiina sotaan.
Arpitähden huvittuneesti nykivä suupieli mittaili vaaleaa kissaa korvista häntään, Kuurasusi lähes pystyi lukemaan toisen ajatukset siitä, että Veritähti voitaisiin ehkäpä selättää Kuurasuden rinnalla.
''Tällä hengellä annan sinulle voimakkuutta. Käytä sitä fyysisesti että myös henkisestä, elämä ei ole yhtä onnea'', Arpitähden matala ääni naukui arvokkaasti, ainakin tällä kertaa. Vahvistava henki toi poltetta aina tassunpohjiin asti, mutta Kuurasutta sekin lämmitti. Fyysinen kipu tuntui hänestä miellyttävemmältä kuin henkinen riivaus.
Seuraavaksi elämän antajaksi esittäytyi Yölintu, joka antoi hänelle uskoa Kaikuun, jota vanhan entisen parantajan mukaan naaras tulisi tarvitsemaan, sillä matka Kuutiikerin kanssa voisi tulla olemaan pitkä ja vaikea etenkin uskonnon takia. Kuurasusi ymmärsi sen vallan hyvin. Neljäntenä elämänä hänen eteensä saapui Raivotähti, hänen oma tätinsä, jota naaras ei myöskään koskaan ollut ennen tavannut, ja naaras antoi hänelle neljäntenä henkenä päämäärällisyyttä.
Viidentenä hänen luokseen saapui Lakkasiipi, joka oli kuollut vain vähän ennen oppilasseremoniaansa, syötyään parantajienpesässä jotakin myrkyllistä, jonka kuolemasta oli Kuurasutta syytetty. Nuoren kissan näkeminen oli sydäntä riipaisevaa, Kuurasusi oli niin pitkään toivonut voivansa päästä tämän nuoren mestariksi. Lakkasiipi antoi elämällään ylpeyttä Kuurasudelle ja se toi lämpimän ja tyytyväisen tunteen, johon hän oli aina pyrkinyt, mutta jonka saavuttaminen oli vaikeaa.
Kuudentena elämänä hän sai Korppivarjolta uskollisuutta, sekä seitsemäntenä Korpinkyyneleeltä, Veritähden ensimmäiseltä kumppanilta rakkautta. Rakkauden elämä toi hänelle heti kaipuun Kanjoniutua kohtaan, mutta samalla vahvisti hänen sidettään Kuutiikeriin ja rakkautta omaa kansaansa kohtaan.
Kahdeksantena elämänä hänen eteensä asteli hänen isoäitinsä Kotkansulka, joka antoi tasa-arvoa, yhteen piirteeseen vahvuutta, johon Kuurasusi oli aina pyrkinyt.
Viimeisenä yhdeksäntenä henkenä hänen eteensä astui tuntematon kolli, jonka turkki tuoksui Taivaanliekin kansalta.
''Olen Lotusturkki. Kansassasi ei ole yhtään kuollutta päällikköä, joka olisi voinut antaa sinulle viimeisen henkesi ja tervehtiä sinua uudella nimelläsi. Joten minä sain tämän kunnian'', Lotusturkki naurahti itsekseen, mutta omanlainen ylpeys pysyi tämän kasvoilla, vaikka ne olivatkin kohteliaat Kuurasutta kohtaan. ''Tällä hengellä annan sinulle onnellisuutta. Käytä sitä kansasi johtamisessa parempaan huomiseen, sekä itsesi löytämiseen, jaa onnellisuutta muille'', Lotusturkki naukui ja kosketuksen myötä, viimeinen henki virtasi Kuurasuteen.
Kuurasusi ähkäisi kaiken kokemansa päätteeksi, mutta piti hyvin itsensä kasassa. Hän ei tuntenut olevansa enää heikko, viallinen tai aliarvostettu, muiden katseisiin tuomittu. Hän oli vahva ja ylväs päällikkö, jolla olisi visio siitä, miten kansaa tulisi johtaa ja mitkä pyrkimykset hänellä olisi kansansa hyväksi.
''Tervehdin sinua uudella nimelläsi, Kuuratähti. Vanhaa elämääsi ei enää ole. Olet saanut päällikön yhdeksän henkeä, ja Kaiku nimittää sinut Kuutiikerin suojelijaksi. Puolusta sitä hyvin; pidä huolta sekä nuorista että vanhoista;kunnioita esi-isiäsi ja soturilaki; elä jokainen elämäsi ylpeästi ja arvokkaasti'', Lotusturkki naukui, Kaiun väen alkaessa hurrata Kuuratähden nimeä.
''Pidä huolta Kanjonivuokosta, nyt kun minä en ole enää sisareni rinnalla. Älä tee hänelle pahaa tai aiheuta hänelle pahaa, en antaisi sitä koskaan sinulle tai kansallesi anteeksi'', Lotusturkki kuiskasi Kuuratähdelle, ennen kuin Kuuratähti heräsi. Hän haistoi vielä Lotusturkin ominaistuoksun ja maisteli mielessään Kanjoniudun nimeä, kun Lotusturkki oli puhunut tästä Kanjonivuokkona.
Kuuratähti sulki vielä hetkeksi silmänsä, jolloin hymy kaareutui hänen kasvoilleen, kun hän ajatteli naarasta.


Sanamäärä: 695

//Heli

Risatähti huomasi olevansa jännittynyt, ennen niin tutun ja turvallisen Syystähden seurassa, sillä nyt he olisivat viholliskansojen päälliköitä. Jotenkin entisen oman päällikkönsä kohtaaminen tuntui osittain vaikealta, Risatähti oli aina pyrkinyt palvelemaan johtajaansa hyvin, mutta nyt toisen katsominen pitäisi olla kuin katsoisi kaltaistaan. Jotenkin hänelle tuli olo, että hän olisi toiminut väärin tai olisi jollakin tavalla nyt väärin koko tilanteessa. Kuut olivat muuttaneet Syystähden ominaistuoksua varjoisista tuoksuista lähemmäs raikasta vettä ja synkkä turkki näytti hohtavalta kuin se olisi kylpenyt paljon auringonvalossa.
Syystähden läsnäolo ja kosketus turkilla kuitenkin sai Risatähdenkin unohtamaan kivuliaat arvomaailmat ja kansat, ja hän yritti imeä toisen jo karannutta tutumpaa ominaistuoksua nenällään. Hetkeksi hän ummisti silmänsä ja nautti toisen läsnäolosta, ennen kuin joutui irrottamaan, mikäli kuitenkin joku näkisi heidät.
Kun Syystähti avasi suunsa, Risatähti painoi hivenen toista korvaansa. Hän jokseenkin pelkäsi sitä, mitä Syystähti sanoisi. Kevyt lämmin isku paiskautui hänen sydämelleen, ja ravisti Risatähden sisintä, saaden jopa silmät pehmenemään ja katsomaan kilpikonnakuvioista kaunotarta edessään. Ne olivat vahvoja sanoja -rakastaa toista yhä. Risatähti painoi hiljaa päänsä ja nyökkäsi vaisusti.
''Toivon aina, että tulisi aamu, jolloin voisin taas herätä kanssasi samasta pesästä. Lähtisimme järvelle juomaan ja paluu matkalla kaiken sen riehumisen ja pelleilemisen jälkeen menisimme yhdessä metsästämään. Puhuisimme kaikesta yhdessä'', Risatähti huokaisi ja palautti pehmeän katseensa Syystähteen. ''Tietäisitkin vain, kuinka paljon kaipaan sinua ja Hallavarjoa'', mustavalkea naaras kuiskasi, antaen korviensa painua vasten päätä surullisina.
Mutta nyt heillä olisi toisistaan eroavat polut, toimia päällikköinä eri kansoille. Ehkä, jos vain ehkä, kun Aurinkotuuli ja Taivaanliekki olisivat turvattuja kaikilta uhilta ja kansat kasvaisivat, he voisivat jättää paikkansa ja lähteä yhdessä? Risatähti lähes ehdotti sen ääneen, mutta tunsi samalla sellaista poltetta sielussaan, että hän tiesi, ettei voisi tehdä niin. Hän olisi valmis kuolemaan kansansa puolesta, etenkin sukunsa puolesta. Ruoskatähti tuskin koskaan antaisi hänelle anteeksi sitä, jos naaras lähtisi muualle, noin vain. Ruoskatähti oli kaatunut sodassa, mutta ylpeys oli kantanut vanhaa rampaa loppuun asti, vaikka tämä oli menettänyt paljon rakkaita.
Puhujanpaikalla käväisi varjo, joka ontui toisinaan toista takajalkaansa. Kivijalka oli tainnut tulla tarkistamaan Syystähden tilannetta, mutta ei löytänyt päällikköä mistään.
''Sinua taidetaan etsiä'', Risatähti kuiskasi, seuraten nyt vakavana varjoa, joka kulki heidänkin piilonsa ohitse. Kivijalka vaikutti huolestuneelta. ''Emme me voi aina vain odottaa seuraaviin kokoontumisiin, Syystähti. Me erkaannumme toisistamme näin'', mustavalkea katsahti kellertävillä, mutta vakavan surullisina silmillä naaraaseen, jonka oli mieltänyt kumppanikseen jo kuita.
''Kun olet valmis, tule tapaamaan minua kaksijalkalan maatilan lähettyville. En valitettavasti osaa kuljettaa omia jalkojani Taivaanliekkien rajoille asti, mutta oletan maatilan olevan jossakin matkanne varrella'', Risatähti väräytti hivenen huvittuneena tai kiusaantuneena viiksiään. ''Ehkä voimme alkaa siellä tavata, tai sitten meidän on aika tehdä päätöksemme siitä, mikä on meille tärkeintä'', mustavalkea naaras kuiskasi. Kivijalan askeleet lähestyivät, joten Risatähti nuolaisi pehmeästi vielä Syystähden poskea, ennen kuin tuon ohitse katosi puhujankiven varjoihin ja suuntasi kohden Aurinkotuulta, samalla kun Kivijalka laskeutui puhujankiven toiselta puolelta Syystähden luokse. Huomaamatta Risatähteä ollenkaan.
''Syystähti? Onko kaikki hyvin? Oletko saanut auringonpistoksen, kun siirryit valolta pakoon tänne viileään?'', Kivijalka naukui, tullen päällikkönsä luokse ja nuuskien tuota kohden huolestuneena. ''Olen kasannut partion, Taivaanliekki on valmis palaamaan kotiin'', Risatähti kuuli vielä Kivijalan sanovan.