//Ruskatammen saapuminen kokoontumiseen //

Vaahterakynsi oli koonnut lähtijät, sillä Kynsitähti ei ollut erityisen kiinnostunut edes lähtemään kokoontumiseen. Vaahterakynsi oli muutenkin pistänyt merkille, ettei Kynsitähti tuntunut olevan mistään kiinnostunut, mikäli huoletti nuorta varapäällikkö sillä mittapuulla, että hän kuitenkin halusi Ruskatammen olevan muiden kansojen tavoin edustava. Kastekukan kanssa Vaahterakynsi oli kasannut lähtijät, valinnut kansasta kissoista lähtijöiksi Koitomun, Kastekukan, Terälehdenlumon, Pitkävarjon, Omenaturkin ja Syväsurman. He olivat halunneet kasata ryhmän, jossa olisi paljon kissoja erilaisista arvoista, jotta he olisivat kattava kokoonpano ja tietysti Vaahterakynsi suosi sisarensatytärtä Pitkävarjoa.
Kynsitähden Vaahterakynsi oli myös saanut houkuteltua mukaan kevyellä sarkastisella huumorilla, mutta samalla imartelulla, vaikkakin Vaahterakynsi epäili sitä, että oliko se ollut kovinkaan hyvä ajatus. Sillä heidän saapuessaan kokoontumispaikalle, hän kohtasi Kynsitähden rennon olemuksen, päällikön haukotellessa itsekseen, kun Vaahterakynsi jakoi Ruskatammen kansalaisille ohjeita siitä, miten käyttäytyä kokoontumisessa.
Ruskatammen kissat hajaantuivat, Kynsitähden rennosti askeltaessa puhujanpaikkaa kohden. Vaahterakynsi tuskastuneena huokaisi, kun ymmärsi Ruskatammen olevan viimeinen kansa ja selvästi he olivat muihin nähden jo myöhässä.
''Pidä huolta itsestäsi ja katso Pitkävarjon, sekä Omenaturkin perään. Minun on mentävä varapäälliköiden tapaamiseen'', Vaahterakynsi kuiskasi hiljaa Kastekukalle, koskettaen hännällään tämän häntää, ennen kuin sitten keräsi sen karismaattisen itsevarmuutensa, kohotti päätään ylpeämmin ylös ja häntänsä kaaressa ylös, askeltaen kissojen valtamereen ja siirtyen varapäälliköiden luokse.
Varapäälliköiden joukossa oli paljon vieraita neniä ja Vaahterakynsi luonnehti kasvoilleen piittaamattoman ilmeen, vaikka olikin utelias kuulemaan varapäälliköiden näkemyksiä kaikkeen tapahtuneeseen. Etenkin, kun Ruskatammesta Kaiku ei ollut valikoinut yhtäkään voimakissaa, joka myös oli ajanut Vaahterakynnen pohtimaan Kaiun ajatuksia Ruskatammen osalta.

//Usvajoen saapuminen kokoontumiseen//

Tomutähti ei ollut erityisen tyytyväinen siitä, että Lasipilvi oli muiden mukana päättänyt tulla myös Usvajokeen, vaikkakin Tomutähti aistikin Tuulenkapinan vaikuttaneen suurinosin kollin lopulliseen suostumukseen. Tomutähti olisi mielellään kyllä jättänyt pelkuripoikansa lauman luokse, hänelle olisi muutenkin riittänyt, että vain Hohdonkaiku olisi lähtenyt heidän mukaansa, mutta olihan se ollut miellyttävä yllätys, että Hohdonkaiku oli saanut heille vielä toisen pentueen. Tomutähti hymyili pitkästä aikaa itsekseen, kun hän johti Tuulenkapina rinnallaan kokoontumiseen kissat.
''Tästä tulee hienoa. Ollaan avoimia tapahtumista, jos niin tahdotte. Usvajoella ei ole mitään pelättävää enää ja me haluamme mielellämme näyttää sen kaikille, että pääsimme diktaattorista eroon'', Tomutähti hymyili seuraajilleen, laskien ylpeästi häntänsä Tuulenkapinan lavalle.
Tomutähti ei ollut valinnut Usvajoesta lähtijöitä montakaan, sillä halusi enemmistön pysyvän leirissä, ehkä osittain Hierakkakallon varalta. Toinen oli päässyt karkuun, eikä ollut takeita siitä, mitä tämä voisi vielä keksiä Usvajoen päänmenoksi, etenkään jos kolli olisi yhtä pakkomielteinen kuin Tomutähti. Yöntaivas oli juuri laskeutumassa muiden kansojen kissojen joukkoon ja Tomutähti nuolaisi mietteliäänä suupieltään, muttei puhunut sen enempää.
Nyökkäsi vain merkiksi kissoille, että nämä voisivat liittyä muiden seuraan.
Hän jonkin aikaa katseli, miten hänen ja Tuulenkapinan valitsemat kissat; Nokkoskobra ja Taimiorava kiirehtivät parantajien joukkoon, Taimioravan huiskiessa innoissaan häntäänsä puolelta toiselle. Kun taas tiukasti mukana tukemassa Tuulenkapinaa olleet Alppiaskel ja Riitasointu liittyivät kissojen valtamereen rauhallisemmin. Tomutähden ja Tuulenkapinan tiet erkanivat, kun Tuulenkapina askelsi varapäälliköitä kohden, kun taas naaraan isä päälliköiden puhujanpaikalle.
Kollin silmät kiiluivat, kun hän huomasi Yötaivaan päällikön, Koitähden.
''Iltaa'', Tomutähti hymähti muille päälliköille, saaden osalta hyvinkin happamia vilkaisuja turkilleen, mutta myös kohteliaita nyökkäyksiä, sillä kaikki eivät tunteneet häntä ulkonäöltä.
Tomutähti asettui Risatähden ja Raadelmatähden väliin, katsellen hyvin levollisin mielin päälliköitä.

//Yötaivaan saapuminen
Kylmätaika oli yksi valituista mukaan kansojen täyden kuun kokoontumiseen. Oli pitkä aika siitä, kun viimeksi oli kokoonnuttu, vaikka se olikin yksi kuu sitten käyty. Kaikkea kuitenkin oli metsässä tapahtunut, ja nyt Kylmätaika tunsi voivansa nauttia kokoontumisesta. Tutustua uusiin naamoihin, kuulla kansoista, sekä kaikesta, mitä metsässä oli tapahtunut näinä kauheina kuina. Koitähti oli valinnut mukaansa hänen lisäkseen Paahdekobran, Ivakyynelen, Karsiturkin, Syvävirran, Kettupisaran, Kivijalan sekä Pronssilinnun. Tällä kertaa Kettupisara olisi mukana, vaikka kuuluikin oikeasti vanhimpiin, sekä itse Kylmätaika osallistui parantajaoppilaana. Hän oli tahtonut Ivakyynelen oppilaaksi jo hetken aikaa, ja kun viimein oli tullut tilaisuus, naaras oli päässyt mukaan parantajan tielle oppiakseen sen, mitä hänen emonsa oli oppinut. Kylmätaika laskeutui alas mäkeä kohti kokoontumispaikkaa, kun Koitähti varmisti vielä kaikkien olevan mukana, sitten sujahtaen heinikon sekaan sekä lopulta pöllähtäen kokoontumisalueelle. Kissoja oli jo monia, ja osa vaikutti äkkiä katsahtaen ehkä varautuneilta, tai sitten muuten vain omituisilta. Kissojen pitäisi olla rauhallisia, sekä nauttia tästä illasta? Ehkä kuitenkin Pakkastähden kaikki hirvitykset vielä loikkivat kissojen mielessä, eivätkä kaikki olleet palautuneet normaaliin elämään. Kylmätaika päätti astella Ivakyynelen rinnalla, ja he päätyivätkin lopulta parantajien joukkoon, jossa Kylmätaika sai tutustua muun muassa Hiirenpolkuun, Lumotundraan, Leijonaliljaan, Koivutassuun sekä Veritassuun ja Myrkkyliljaan. Tai ainakin hän sai kuulla heidän nimensä. He olivat jo paikalle ehtineet parantajat, mutta silti nuorehko naaras oli valmis tutustumaan näihin sekä keräämään näiltä tietoa polulleen, vaikka Ivakyynel toimikin hänen oikeana mestarinaan. Koitähti loikki muiden johtajien vierelle kohti puhujanpaikkaa, ja asettui lopulta Rikkotähden lähettyville, katsellen kuitenkin ylväänä kylmänä itsenään kansoja, tervehtien myös matkallaan muita johtajia.

//Synkkävarjon saapuminen kokoontumiseen//

Havuhallan, Haihampaan, Rottataimen, Saukonsilmän, Elokorpin, Korppisydämen, Jääsielun ja Mustesydämen Surutähti oli nimittänyt mukaansa. Hän oli tarkoituksenmukaisesti halunnut valita mukaan myös Hallavarjon kissoja, jotta yllätys kansoille olisi suurempi. Häijy, viekas ja ilkkuva naaras tarkkaili hetken ajan kokoontumispaikkaa, jossa kuhisi jo paljon väkeä. Hän erotti paljon mielenkiintoisia kissoja kansojen keskuudessa.
Surutähti ei ohjeistanut kissoja mitenkään, hän vain heilautti häntäänsä sen merkiksi, että nämä voisivat laskeutua muiden kansojen seuraan. Miksi hän kieltäisi näitä puhumasta mistään tai ohjeistaisi näitä? Kyllä kissat tietäisivät, että jos puhuisivat ohisuunsa, näiden päät tulisivat koristamaan Synkkävarjon aukiota seuraavaan täydenkuuhun asti. Surutähti suoristi ryhtinsä ja omahyväisesti askelsi kissojen sekaan, aistien polttavia silmäpareja turkillaan, mutta Surutähti pysähtyi yllättäen erään kollin eteen.
Tämän katse kulki alas tassuihin, arvioivasti ja narsistisesti ylös, tämä kallisti päätään ja kuristi huvittuneena kulmiaan, pilkaten koko kehonkielellään kohdettaan.
''Sen suden kirppu niskassa, mikä sattuma'', Surutähti virnisti, tunnistaessaan susilauman alfan selässä olleen Opaalin. Siitä oli jo kuita, Opaali oli kasvanut isoksi kissaksi, ja Imperiumin katti oli päätynyt johonkin ryhmään. Tuon lähettyvillä oli sen verran Kuutiikerin kissoja, ettei Surutähden ollut vaikeaa tulkita. Kuitenkin omalla tavallaan naaraan kasvoille pilkan sijasta kaareutui innokas silmästä silmään tarkastelu Opaalin kanssa, ja kasvoille kohosi hetkeksi jopa flirttaileva hymy, kunnes suurehko kilpikonnakuvioinen naaras heilautti paksua häntäänsä ja lähti kohoamaan muiden johtajien seuraan. Viekkaat, mutta suuret silmät räpsähtäen viehättävästi, kun hän hyväntuulisesti veti henkeä ja katseli tarjontaa ympärillään.
Surutähti kohotti huvittuneena toista kulmaansa, jopa haastavasti, kun hän aisti voimakasta vihaa kohoavan kahdesta suunnasta. Surutähti räpytteli jopa leikkimielisen iloisesti hetken silmiään, kun huomasi Risasydämen ja Syystähden johtajien riveissä.
''Mitä hurmaavinta iltaa jokaiselle'', Surutähti ylimielinen hymy kasvoillaan kehräsi, astellen arvoakaan antamatta Risatähden ja Syystähden ohitse, istuutuen omalle paikalleen. Hänen silmänsä katselivat viimeistä ääntä, Veritähteä, joka oli tylysti vain hymähtänyt Surutähdelle.
Mikään ei kuitenkaan häirinnyt tai pilannut Surutähden leppoisaa, riemukasta, voitokasta ja ylpeää olemusta. Tämä naurahti itsekseen ja katseli silmät kiiluen muun arvoisia kissoja, sekä etenkin poikaansa Havuhallaa ja kenraaliaan Haihammasta, jotka liittyivät varapäälliköiden seuraan.

//Masi
Kanjoniutu oli mielenkiintoisin mielin lähdössä tähän kokoontumiseen, josta Syystähti oli heille kertonut. Hän jotenkin tuntui muistavan tuon, josko Lasipilvi tai itse Kuurasusi olisi hänelle siitä kertonut, mutta asia oli hänelle silti aika uusi. Matka vaikka oli pitkä, se ei ollut liian pitkä konkari matkaajalle, joten Kanjoniutu selvisi tästä ilman suurempia tapahtumia, ehkä jopa auttaen nuorempia kokemattomampia kissoja. Lauma pääsi hyvin perille, ja Kanjoniudun mielenkiinto heräsi vielä enemmän, kun hän tiesi nyt varmasti, että paikalle voisi myös eksyä Kuurasusi. Tuon hännänpää alkoi kipristellä levottomasti, ja lopulta oravat hänen selässään alkoivat pyöriä ympyrää sekä leikkiä rallia pyöriessään niin Kanjoniudun päässä, hännässä kuin myös laukuissa. Lopulta naaras ravisti turkkiaan voimakkaammin, jotta kaksi rauhoittuisi. Hän huokaisi syvään katsellessaan Kuuraksi nimenneen oravan moniväristä turkkia, sekä sen innokkuutta juosta Kanjonin kanssa. Ruskea tiikeriraitainen naaras oli niin keskittynyt oraviinsa, että oli aivan antaa ohi mennä suuren punaisen kissan marssivan puhujanpaikalle muiden johtajien joukkoon toisen ystävänsä kera. Ja sitten se tuttu ääni, sekä tuoksu yllättivät Kanjoniudun. Hän kääntyi ripeästi ympäri kohti äänenlähdettä, ja silmät suurina sekä suu auki hän tervehti suurella hymyllä Kuurasutta, joka nyt ilmielävänä oli tullut hänen eteensä. Innokkuutensa myötä Kanjoniutu olisi halunnut halata tätä ihanaa naarasta, muttei hän uskonut sen olevan täällä mahdollista. Hän vain pyöri innokkaasti toisen kerran ympäri ja lopulta suuresti hymyillen hän katseli toista, antaen oravien tulla tutkimaan seuralaista.

“Hei Kuurasusi”, hän lopulta vain huokaisi ihannoiden ja käänsi sitten katsettaan kohti Syystähteä. “Uudeksi johtajaksemme kohosi Syystähti, ja hän halusi tuoda laumamme, tai varmaankin nykyisin uuden kansamme tähän kokoontumiseen”, tuo tokaisi kuin pilvilinnassa oleskelisi. Hän aivan unohti missä oli, ja ketä saattaisi olla ympärillä. Hänen oli vain niin ihanaa nähdä Kuurasusi! “En tiennyt olisitko sinä täällä, mutta selvästi tämä oli hyvä yö saapua paikalle”, Kanjoniutu lopulta lämpimästi naukaisi ja räpäytteli silmiään iloisena, sekä innokkaana. Hän oli niin ikävöinyt tätä naarasta! “Miten sinä voit? Saavuit varmaan kansasi mukana tänne?” matkaaja heti kysyi toiselta perään, ollen hieman epävarma, olisiko tämä nyt asia, mistä puhua täällä.

//Myrkkysuon saapuminen kokoontumiseen//

Rikkotähti seisahtui vielä hetkeksi vetämään henkeä Hurmelammen vierellä, katsoen jo paikalle saapuneita kissoja ja mitä erikoisempaa joukkiota puhujanpaikalla. Rikkotähti antoi katseensa lipua vieraissa kasvoissa, joista kaksi oli ärsyttävän tuttuja viimeiseltä tehtävältä. Rikkotähden hännäpää vääntyili, viestien lievästä ärtymyksestä, kunnes hän siirsi katseensa Hurmelampeen, joka oli hivenen vielä heikossa tilassa, sillä pitkittynyt ravinnonpuute oli saanut tämän näyttämään hoikalta ja olihan kolli myös ollut pahassa kunnossa (?).
''Älkää puhuko noille kissoille mitä sylki suuhun tuo, vaan noudattakaa puheeni tuomaa esimerkkiä. Myrkkysuo ei hiiskukaan minkäänlaisista heikkouksistaan, eikä siitä, että olimme järven myrkytyksen seurauksena loukussa. Me puhumme vain menestyksestämme, emme vaikeuksista'', Rikkotähti tiukensi olemustaan ja loi katseensa läpi jokaiseen mukaansa valinneeseen kissaan.
Kissat, jotka hän oli nimennyt mukaan, olivat Hurmelampi, Myrkkylilja, Ruutimeri, Kielosydän ja Pöllönuni. Hän ei ollut valinnut montaa kissaa mukaan, mutta katsellessaan saapuneita kissoja, hän hivenen katui sitä päätöstä, että he tulivat niin pienellä kissamäärällä verrattaessa muihin kansoihin.
''Hurmelampi, pysyttele erossa Kuutiikerin kissoista. Siellä näyttäisi olevan Imperiumin pettureita. Miten Kuutiikeri ei saa pidettyä omaa kunniaansa kurissa?'', Rikkotähti loput murisi itsekseen, siristäen silmiään Opaalikuiskaukselle ja Pakkassäteelle, jotka olivat jo löytäneet muista kissoista jonkinlaista keskusteluseuraa itselleen. ''Ole varuillasi, yritä tutustua toisiin varapäälliköihin. Olet vielä nuori, ja kun jonakin päivänä kohoat tilalleni, on hyvä, että sinulla on suhteita tuleviin johtajiin jo olemassa'', Rikkotähti hipaisi hännällään poikansa lapaa, ennen kuin Myrkkysuon kissat levittäytyivät muiden joukkoon.
Rikkotähti loikkasi kalliolle, vaihtoi katsekontakteja kissojen kanssa, mutta ainoastaan hän tervehti Syystähteä, kevyellä silmien räpäytyksellä, istuutuen sitten jo tottuneesti kärsimään Mäyrätähden ja Veritähden toiselle puolelle. Hän piti katseensa suunnattuna muihin kissoihin, eikä aikonutkaan puhua muille päälliköille. Hänen olemuksensa oli ylväs, mutta myrkyllisen hapan, ehkä ylimielinen jopa, muttei varsinaisesti ilkkuva.
Hän ei luottaisi näihin kissoihin enää.

//Kuutiikeri saapuu kokoontumiseen, Heli//

Veritähti askelsi kokoontumispaikalle Mäyrätähden johdattamana, hän ei ollut erityisesti paluunsa jälkeen puuttunut enää mihinkään, vaan oli pyrkinyt keskittymään Kuukäpälään. Elämäänsä, jota oli jahdannut monet vuodet. Musta korppi leijaili toisinaan hänen maailmassaan, eikä hän tiennyt, olisiko se aito vai mielen luomaa harhaa, vääristymää. Veritähti katseli kertyneitä kissoja ja kuunteli muiden tavoin Mäyrätähden ohjeita.
Kuutiikerin kissat herättäisivät varmasti paljon huomiota, mutta hehän rakastivat huomiota, etenkin kun heillä ei olisi syytä olla huolissaan tai pelätä muita. Olihan heillä Veritähti. Punertava kolli omahyväisesti virnisteli, kun loi huvittuneen katseen kahteen Imperiumin kissaan, Pakkassäteeseen ja Opaalikuiskaukseen, jotka varmasti herättäisivät valtavasti paheksuntaa. Veritähti piti kovasti sen takia seuraajastaan Mäyrätähdestä, joka tiesi riskit ja valitsi silti kaksikon mukaan kokoontumiseen.
Kuutiikerissä oli otettu kaksikko, sekä Kalmanveri ja Aamunpentu hyvin vastaan, sillä kaikki yhdisti samanlaiset uskomukset.
Pakkassäteen, Mäyrätähden, Veritähden ja Opaalikuiskauksen lisäksi, heidän mukanaan olivat Veritassu, Kuurasusi, Fanalokatassu, Kuukäpälä, Daaliatassu ja Hierakkakallo, joka oli vasta hetki sitten saapunut kansan luokse. Veritähti oli aistinut tästä Usvajoen kissan ominaistuoksua, mutta hän tiesi Mäyrätähden kieroilevan mielen ja halun aiheuttaakin jonkin sorttista pahennusta, jos sitä sellaiseksi voisi kuvailla, joten Hierakkakallon ottaminen mukaan olisi yhtälailla happamia ilmeitä aiheuttavaa. Vaikkeivät Kuutiikerin kissat tietäneet toisen taustoja, eikä se oikeastaan Veritähteäkään kiinnostanut.
Mäyrätähden jaettua ohjeensa, tämä yhdessä Veritähden kanssa askelsi muiden kalliolla olevien päälliköiden luokse, kaksikon asettuessa toiseen reunaan.
Veritähti pisti merkille muuttuneet kasvot, muttei erityisesti laskenut painoarvoa mihinkään. Hän rauhallisesti istuutui Mäyrätähden vierelle ja räpäytti tyynisti kylmiä silmiään, katsellen, miten kissat alkoivat jakaantua muiden keskuuteen. Kuurasuden kuitenkin varapäälliköiden sijasta siirtyessä vieraan kissan luokse, Veritähden katsellessa tyttärensä kehonkieltä kykenemättömänä sitä kuitenkaan tulkitsemaan.
''Kanjoniutu? Mi-mitä sinä täällä teet?'', Kuurasusi oli saapunut hämmästyneenä tutun naaraan luokse, silmissään yllättynyt, ehkä hivenen pelästynyt pilke, mutta samalla lämmin ja selvästi kaipaava olemus kutsuessa Kanjoniutua lähemmäs häntä.

//Taivaanliekki, Masi
Syystähti ei ollut montaa auringonnousua ehtinyt olemaan laumassa, kunnes Revontulikukka oli jo poistunut Tomutähden sekä muun perheensä kanssa heidän keskuudestaan. Laumasta jäi pieni, sekä ehkä tuntematon naaraalle, mutta hän halusi alkaa kunnostamaan sitä, sekä pitämään sitä sellaisena paikkana, joksi Sarastuksenlilja sitä oli alkanut rakentaa. Hän oli tutustunut Liekkililjaan, ja kysynytkin tältä oppeja sekä vahvistusta arvonsa nousuun, ja tämä näytti olevan esi-isille hyväksyttävä asia. Syystähti oli myös nähnyt unen, vaikkei voinut olla aivan varma siitä, että se olisi esi-isiltä. Mutta se oli lupaavan näköinen, joten Syystähti nimitti itsensä seuraavaksi johtajaksi. Kissoja ei ollut montaa, mutta he uskoivat naaraan vahvuuteen sekä kyvykkyyteen, joten antoivat entisen johtajan kohota uudeksi johtajaksi. Nyt laumalla olisi johtaja, jolla oli yhdeksän elämää, vaikka Syystähdellä enää jäljellä olis kahdeksan. Täyden kuun yö oli lähenemässä, ja naaras olikin lähestynyt Liekkililjaa asiassa, kysellen, mitä mieltä lauma olisi tällaisesta tapahtumasta. Hän piti Taivaan Liekkien lauman kansasta, sekä toivoisi sen olevan jonkinlaisessa yhteydessä muiden kansojen kanssa. Matka olisi pitkä, mutta se toisi heille jotain yhteen kuuluvuutta, eikä heitä pidettäisi vain jonain ventovieraana riesakansana kaukana muista. Syystähti halusi myös osittain nousta kertomaan Surutähdelle, ettei luovuttaisi. Liekkililja ei tiennyt miten asiaan reagoida, mutta Syystähti oli kutsunut laumansa koolle ja nimittänyt itselleen varajohtajan, näiden uutisten myötä.

“Nimittäisin täten uudeksi oikeaksi käpäläkseni Hehkukuun! Nuoret pentusi ovat kasvaneet sen verran, ja olen nähnyt kyvykkyytesi sekä luonteesi, ja luotan sinuun seuraajanani”, lauma iloisesti onnitteli soturitarta, ja he hyväksyivät myös Syystähden päätöksen. “Haluaisin toisena asiana kertoa teille kokoontumisista. Kansojen kissat kokoontuvat joka puoli kuu tapaamaan aselevon vallitessa. Jaamme täällä kuulumisia sekä tietoja metsän vaaroista, sekä kansojen tilanteista. Taivaan Liekkien lauma on kaunis sekä etäinen kansoista. Haluaisinkin tänä yönä tehdä laumastanne kansan. Taivaanliekin kansan. Olen kohonnut johtajaksenne yhdeksän elämän kera, ja jotta tämä voisi olla jatkuvaa, pitää lauman olla kansa. Johtaja saa tällöin yhdeksän elämäänsä esi-isiltä, sekä parantajat käyvät Kuulamme vaihtamassa kieliä esi-isien kanssa joka puoli kuu. Jos joku vastustaa tätä, toivon teidän puhuvan nyt!” Syystähti kertoi ideastaan kansalle, ja lopulta saadessaan vain tyhjää, hän nimitti seuraajat kokoontumiseen, ja lauma lähti heti liikkellee, toivoen saavansa hyvän vastaanoton kokoontumisessa. Veritähden pitäisi vieläkin olla metsän viimeinen ääni, josta hän täten päättäisi ratkaisevana.

--

Lauma saapui pitkän matkan jälkeen ajoissa paikalle, laskeutuen kohti kokoontumispaikkaa vähäisin rivein. Syystähti oli ohjeistanut kissoja olemaan yhdessä, sekä paljastamatta mitään itselleen henkilökohtaista. Vaikka täällä tehtäisiin ystäviä, ei tarkoitus ollut paljastaa itsestään sekä kansastaan kaikkea. Lähes kaikille tämä oli ensimmäinen tällainen, ja naaras toivoi sen menevän hyvin. Hänen mukaansa naaras oli ottanut Liekkililjan, Hehkukuun, Usvatassun, Viillon, Lokkitassun, Kanjoniudun sekä Lumiapilan. Lokkitassu sekä Lumiapila olivat hetki sitten saapuneet laumaan, mutta naaras mielissään otti nämä mukaansa tapaamaan kansalaisia. Kanjoniutu pääsisi näkemään kissoja, sekä Liekkililja näkemään kansalaisuuden piirteet. He voisivat loistaa uudessa keilavalossa. Syystähti asteli kokoontumispaikalle rauhallisesti nähden sekä aistien Myrskyvaahteran sekä Aurinkotuulen olevan läsnä. Naaras ohjeisti kissoja seuraamaan, ja näin tuntematon lauma asteli kahden kansa näköpiiriin. Syystähti hetken katseli kissoja, kunnes aivan seisahtui nähdessään puhujanpaikalla sekä tutun Raadelmatähden, myös Risasydämen. Hänen kaikki eleensä jäätyivät, silmät lukkiutuivat toiseen, ja kaikki ajantaju sekä tilanne katosivat hänen ympäriltään. Hän näki vain tuon, epäuskoisen näyn, jota naaras ei koskaan olisi uskonut enää näkevänsä. Lähes itku alkoi valua tuon poskea pitkin alas, ennen kuin Liekkililja asteli johtajansa vierelle kysyäkseen olisiko kaikki hyvin. Syystähti vetäytyi Risasydämestä ja nyökäytti päätään.

“Menkää tekemään ystäviä, nauttikaa illasta. Hehkukuu, pyydän sinua saapumaan puhujankiven alle muiden varajohtajien luo. Sekä Viilto ja Lokkitassu, voitte kokoontua muiden parantajien luo keskustelemaan. Ja muutenkin, nauttikaa vain olostanne, sekä oppikaa”, Syystähti äkkiä naukui ennen kuin nopeasti loikki kohti puhujanpaikkaa ja loikki ylös istumapaikalle, tervehtiäkseen Raadelmatähteä, sekä ihanan tuoksuista, sekä näköistä, Risasydäntä.

“Hyvää iltaa”, hän tervehti yrittäessään pidätellä kehräystä kurkussaan, kun tervehti tasa-arvoisesti kumpaakin johtajaa. Heillä olisi paljon puhuttavaa Risasydämen kanssa.

//Heli, Aurinkotuulen saapuminen kokoontumiseen //

Risatähti oli keskustellut paljon Tuliketun kanssa ja saanut toiselta myös hyviä vinkkejä siitä, ketkä kissat voisi olla hyvä ajatus ottaa mukaan kokoontumiseen. Risatähti oli kuitenkin lopulta joutunut pyytämään heidän jatkavan keskustelua vasta seuraavana päivänä, päivää ennen kokoontumista, sillä naaraan saamat arvet ja vammat Synkkävarjon hyökkäyksessä olivat särkeneet liikaa ja hän oli tarvinnut Leijonaliljan hoitoa kasvojensa arpiin. Risatähti oli Tuliketun seurassa ja jonkinlaisen jopa vahdinnan tai tuen alla matkannut Kuulammelle, jossa hän oli kohdannut esi-isät. Vaikka matka sinne ei ollut pettymys, siellä odottamattomat esi-isät olivat olleet. Risatähti kuitenkin oli pysynyt tyypillisen olemuksensa mukaisesti vakavana.
Tulikettu oli avannut hänen kanssaan keskustelua Hallavarjon tuhosta, jonka suhteen Risatähti halusi olla avoin.
''Surutähti hyökkäsi seuraajiensa kanssa Hallavarjoon, Hallavarjo oli heikommassa tilanteessa, vailla päällikköään. Surutähti näki tilaisuutensa tulleen, kun profetiakissat ja esi-isät tulivat hakemaan Syystähden mukaansa, uskon heidän käyneen vasta sen jälkeen Synkkäputouksessa. Synkkäputouksessa Surutähti näki Syystähden olevan poissa, joten hänellä oli oiva hetki hyökätä meidän keskuuteemme'', Risatähti huokaisi hiljaa, hyppelehtien sitten liukkaita kiviä pitkin alas vuorilla, suunnaten Tuliketun kanssa kohti Aurinkotuulta, kohti uutta kotia.
''Petyin Hallavarjon kansaan, enemmistö halusi asettua Surutähden aatteen puolelle. Tuntuu todella pahalta sanoa se ääneen, Hallavarjo petti itsensä. Surutähden aatteena oli yhdistää Hallavarjo ja Synkkäputous, tehdä niistä yksi yhteinen kansa, joka se aikoinaan oli, eivätkä Hallavarjon kissat juurikaan edes vastustaneet sitä'', Risatähti hymähti. ''Minä vastustin, henkeni kaupalla, sekä sisareni tytär Jadehämärä. Synkkäputouksen kissat heittivät menehtyneiden ruumiit järveen, luulin itsekin kuolleeni, mutta virkosin kylmästä vedestä. Olin ainoa vastustaja ja kapinoitsija, joka selvisi elossa'', Risatähti kulki järven jokea pitkin, heilauttaen häntäänsä takanaan.
''En anna minkään enää koskaan murskata minua, sukuni ylpeyttä ja mainetta, enkä uutta kotiani. Voit olla huoleti Tulikettu'', Risatähti pysähtyi ja katsahti naaraaseen suoraan tätä silmiin takanaan. ''Olen huolissani Syystähdestä, mutta Kaiku auttoi minua selviytymään, enkä voi sulkea enää tätä polkua, johon se minut ohjeisti'', naaras katseli pitkään Tuliketun silmiä. Ne muistuttivat kovasti Syystähdestä, Tuliketussa oli jotakin samaa, jotakin väärinymmärrettyä ja halveksittua. Jotain, mikä sai Risatähden kiinnostuksen heräämään. Risatähti hymyili hivenen itsekseen, kunnes Tulikettu rinnallaan palasi leiriin.
--
Kokoontumiseen saapunut Aurinkotuuli havaitsi, että ainoastaan Myrskyvaahteran kissat olivat heitä ennen saapuneet. Risatähti katseli yllättyneenä Raadelmatähteä, joka istui puhujanpaikalla. Tuntui pelottavalta ajatukselta, ettei Kipinäntähti enää johtaisi Myrskyvaahteraa. Risatähti oli ohjeistanut Aurinkotuulen kissoja välttelemään parhaansa mukaan Hallavarjon ja Synkkäputouksen kissoja, sekä tukemaan toisiaan. Tämä kokoontuminen tulisi olemaan vaarallisen outo.
Risatähti oli valinnut mukaansa: Tuliketun, Leijonaliljan, Koivutassun, Minkkinaamion, Tuulisydämen, Kukkaiselon sekä Sudenkorentosiiven. He olivat yhdessä Tuliketun kanssa pohtineet heidän vaihtoehtojaan lähtijöistä, ja Risatähden oli myönnettävä, että Tuliketusta oli ollut asian suhteen suurta apua, sillä hän tunsi Risatähteä paremmin kaikki Aurinkotuulen kissat.
Risatähti kohteliaasti nyökkäsi vain Raadelmatähdelle ja istuutui tuon viereen, mutta pitäen oman kuorensa kokoista etäisyyttä toiseen. Raadelmatähden vastaus nyökkäykselle oli vain kevyt virne, jota hänen kasvojensa arvet venyttivät entisestään.

//Myrskyvaahteran kokoontumiseen saapuminen//

Raadelmatähti oli kutsunut kansalaiset koolle leirissä, kohottuaan puhujanpaikalle. Aamulla hän oli käynyt partioimassa, syönyt varapäällikkönsä Seittisiiven ja luottokissansa Aurinkokajon kanssa. Hän oli pyrkinyt työskentelemään soturintavoin ensimmäisinä päivinään, jotta saisi paremman kokonaiskuvan kansansa tilanteesta, jotta tulevaisuudessa sen johtaminen olisi helpomaa.
''Olen valinnut seuraavat kissat lähtemään mukanani kokoontumiseen'', Raadelmatähti kajautti kutsuhuudon jälkeen, kissojen uteliaana kerääntyessä kuulemaan päällikönsä nimeämiä kissoja. ''Seittisiipi, Myrskysielu, Aurinkokajo, Hiirenpolku, Lumotundra, Usvapolku, Apilakarhu, Ratamovarjo ja Ukkosyö. Kerääntykää ryhmäksi leirin suuaukolle, lähdemme heti'', Raadelmatähti kuuluvasti puhui, katsellen hetken leiriin jääviä kissoja.
''Myrskyvaahterasta poissaoloni ajan vastuussa tulee olemaan Pilvenlumo sekä Pikkupyy'', Raadelmatähti nimesi kaksi nuorta kissaa ottamaan vastuun leiriin jäävästä kansasta siksi ajaksi, kun poistuisi varapäällikkönsä kanssa kokoontumiseen.
Kolli laskeutui puhujanpaikalta ja kiirehti ryhmän kärkeen Seittisiiven rinnalle, antaen kommennon lähteä liikkeelle.
--
Myrskyvaahtera saapui kokoontumiseen ensimmäisenä, Raadelmatähti ohjeisti kissoja levittäytymään, jotta kaikki halukkaat saisivat tutustua muihin kansoihin ja niiden jäseniin, olisihan kuitenkin rauhanaikaa olla kokoontumisessa täydenkuun alla. Raadelmatähti askelsi rauhallisesti puhujanpaikalle odottamaan muiden tuloa, kiertäen häntänsä tassujensa päälle ja suoristaen ryhtinsä. Hän oli pyrkinyt valikoimaan sellaisen joukon mukaansa, joka edustaisi mahdollisimman hyvin Myrskyvaahteraa, jonka takia mm. ei ollut valinnut Metsätassua ja Ilvestassua mukaan. Hän myös halusi näyttää kaikille kansoille, että Apilakarhu ja Lumotundra voisivat hyvin, sekä tietysti hän itse.
Omalla mielenkiinnollaan hän odotti myös muiden voimakissojen näkemistä vaikean tehtävän jälkeen. Kollin kasvoille kohosi itsevarma hymy, kun hän katseli Myrskyvaahteran kissoja.

//Kuolevat: Kichigai//


Vihollisten valuessa Imperiumin sydämeen joka suunnasta, leopardikuvioinen orja jättäytyi sihisten puhujankiven varjoon, jonka päällä hänen herransa sekä ensimmäinen prioriteettinsa seisoi kumppaninsa vieressä käskyjä ulvoen. Kichigain polttavansävyiset silmät kimpoilivat verenhimoisina etsien itselleen kohdetta, mutta naaraan jäsenet käskivät häntä kuitenkin pysymään aloillaan ja turvaamaan Pakkastähden selustan kaikilta marsalkan elämää uhkaavilta kirppukasoilta, eikä hän uskaltanut jättäytyä mestaristaan kauas. Pian hänen huomioonsa osui haaleanoranssi lyhyt kissa, jonka silmät olivat jämähtyneet Imperiumin marsalkkaan vakaan järjestelmällisesti, kollin rynnistäen kissajoukkion läpi kummallinen kilpi ympärillään itseään varjellen. Kichigai siristi silmiään ja pudottautui adrenaliinin komentamana matalaksi, valmiina laukaisemaan itsensä varjoista heti tuon typeryksen astuttua hänen ulottuvuuteensa – mikä parasta, Kaiun orjan täysi huomio Pakkastähteen teki tästä melkein kokonaan sokean kohteensa orjalle. Riemustunut virne nyki tumman naaraan suupieliä, hänen koko kehonsa valmistellessa itseään kamppailuun.
Kaarrettuaan häntänsä päähän kiedotun teräaseen valmiusasentoon, Kichigai syöksyi akrobaattisen notkealla kierteellä yllättyneen Hyasinttikatseen niskaan. Entinen sirkuskissa hyödynsi vihollisensa joka äimistyneenä viettämän sekunnin pureutumalla koko leukansa voimin tämän niskaan, ja kiertäen ohuen häntänsä kollin kehon ympäri siten, että hännänpään terä uppoutui suoraan pienemmän kissan herkkään vatsaan, kun tämä mätkähti maahan leopardikuvioisen orjan alla. Kichigai ei antanut tuskasta ärähtäneelle parantajalle lainkaan aikaa taikka armoa, kynsillään alkaen heti viiltämään pitkiä juovia vihollisensa selkään.

Hyasinttikatseella kesti muutama kipeäksi käynyt sekunti löytääkseen taas voimansa jouduttuaan yllätyshyökkäyksen kohteeksi. Haaleanoranssi parantaja yritti potkaista itsensä kaikin fyysisin voiminsa avulla selälleen, mutta mätkähti luisen naaraan yllättävän vastavoiman takia kyljelleen. Tämä olisi kuitenkin tarpeeksi hellyttääkseen painonsa alle puristuneen teräaseen otteen, josta Hyasinttikatse sai potkaistua vastustajansa hännän pois altansa. Kaksikon pyristellen ja kieppuen toistensa ympärillä, kynsien repien turkkia ja kurottaen toistensa kasvoja, he painivat täysin fyysisin voiminensa kunnes Kichigain ote kollin lavasta viimein väsyi. Heti päästyään repeytymään irti kullanruskeasta orjasta, Hyasinttikatse käytti Kaiulta saamaansa luomisen voimaa luodakseen heidän välilleen seinän, jotta pääsisi takaisin jaloilleen. Myös Kichigai käytti haaleasti näkyvää kilpeä hyväkseen, potkaisten itsensä etäälle vihollisestaan ja asettuen jälleen taisteluvalmiusasentoon, naaraan hännän kiemurrellessa korkealla ilmassa käärmeen tavoin.
Hyasinttikatse haukkoi hetken henkeä, ja kohotti sitten katseensa jälleen alkuperäisen kohteensa perään, mutta joutui pettymään nähdessään naarasorjan takana olevan puhujanpaikan seisoen tyhjänä. Myrskyvaahteran apulaisparanaja murisi turhautuneena; hän oli menettänyt tilaisuutensa hyökätä suoraan Pakkastähden kimppuun, kuten oli alusta asti suunnitellut tekevänsä. Sylkäisten raivonsa verenä taistelutantereelle, haaleanoranssi kolli laski sitten kipinöivän katseensa takaisin vastustajaansa, jonka kasvoilla lepäsi mielipuolisen verenhimoinen virne tämän lipaisten halkiviilletyllä kielellään veren poskeltaan.
”Pois tieltäni, käärme! Niinkö pahastiko tahdoit vertani maistaa, ettet edes ole huomannut puolustavasi tyhjää?” Hyasinttikatse korotti ääntään sähisten. Hänellä ei olisi aikaa haaskata tuollaisen pirun kanssa, kollin tehtävä olisi johdattaa Kuolon kätyrit hautoihinsa, eikä hänen edessään naurava saasta ollut hänelle muuta kuin aivopesty orja.
”Minun herrani ei kaipaa puolustamista sinunlaisiltasi heikoilta lampailta. Et pääse edes nääntyneen orjan ohitse – Pakkastähden olisi nöyryyttävää joutua huomioimaan kaltaisesi sotilas”, Kichigai räkätti, silmänsä kuvastaen sekä huumaavaa ihailua marsalkkaa kohden sekä ennenaikaista voitonriemua.
Hyasinttikatse tuhahti väheksyvästi, kääntäen turhautuneena katseensa taistelun parissa sähiseviin kissajoukkoihin, hakien Pakkastähteä. Tuo orja ei olisi hänen aikansa arvoista, ja tämän puheet olivat tarkoitettu vain harhauttaakseen hänet päämäärältään.

”Narri”, kuiskasi virnuileva Kichigai henkensä alta, ja laukaisi itsensä täyttä vauhtia huomionsa herpaantuneen parantajan kimppuun. Hyasinttikatse yritti jälleen reagoida, mutta sirkuskissa oli käpälistään ja reaktiossaan nopeampi, naaraan ensin kierähtäen tämän alle, sivaltaen kollin jo ennestään haavoittaman vatsan syvästi. Väistäen myös haaleanoranssin kissan hätääntyneet käpälän huitaisut, Pakkastähden orja läimäisi tämän pään voimakkaasti vasten kovaa kalliopintaa, saaden tämän koko pään huimaamaan yhdellä sulavalla liikkeellä. Kichigai naurahti säälivästi, tuntemattaan kuitenkaan muuta kuin riemun huumaa, ja asetti jälleen koko painonsa Hyasinttikatseen päälle, painaen parantajan johdonmukaisesti maata vasten. Hyasinttikatse räpytteli silmiään päätään huimaavalta aivotärähdykseltä kärsivänä, tuskin enää kuullen korviensa huminalta sodan ääniä ja ponnistellen yrittäen palauttaa jäseniinsä voimaa, mutta turhaan. Leopardikuvioinen orja kumartui hykerrellen parantajan korvanjuureen, käpälillään painellen lisää verta toisen selkään aiemmin viiltämistään haavoista.
”Olet sata kuuta liian nuori asettumaan Pakkastähden vastustajaksi”, Kichigai kehräsi matalasti, ottaen rumien palovammojen arvittaman tassunsa ja piirrellen kynnellään hennosti Hyasinttikatseen kasvoille kuvioita. ”Jos olisit fiksu, kaltaisesi sokea rukoilija olisi pitänyt vain pysyä kansassasi ja elää polvillasi. Sen sijaan päätit heittää henkesi ja taistella sodassa, jota ette koskaan olisi voittaneet. Missä Kaiku on nyt, kun siihen uskovat teurastetaan?”
Kichigai nautti tästä liikaa, melkein mielipuolisen paljon. Orja tiesi haaskaavansa aikaa, ja mielensä kulmissa oleva ääni käskikin häntä saattamaan tämä yhteenotto loppuun ja löytämään tiensä herransa luokse, varmistumaan tämän hyvinvoinnista. Kuitenkin hetken vielä sadistinen naaras antaisi itsensä leikkiä ruoallaan – leopardikuvioinen naaras asetti koko painonsa Hyasinttikatseen alaselälle, haistaen heti tämän selästä sekä vatsasta ryöppyävän veren. Kolli saisi menehtyä verenhukkaan, hitaasti kituen, niin olisi parasta. Kichigai naurahti parantajan henkäisemälle kivun ärähdykselle, ennen kuin päätti vihdoin viimeistellä vastustajansa. Jälleen naaras kumartui kuiskaamaan Hyasinttikatseen korvanjuureen.
”Saat kohdata kuolemasi samoin kuin jumalasi: sokeana”, hän sihisi viihtyneenä, ennen kuin upotti kollin kasvoilla aiemmin kuvioita piirrelleen kyntensä tämän vasemman silmän viereen, ja kaiversi julmasti suoran viillon Hyasinttikatseen kasvojen läpi, ainoalla sivalluksella puhkien kollin molemmat eriväriset silmät.
Tuskasta raivostunut kolli ulvoi hurjistuneena, mutta oli verenhukan heikentämänä liian heikko pyristelläkseen Kichigain otteesta mihinkään, lopulta lyyhistyen voimattomana naaraan alla. Leopardikuvioinen orja hykersi verenhimosta huumaantuneena hetken, mutta lopulta astui parantajan päältä itseensä tyytyväisenä, nuoleskellen tämän verellä kastamaansa käpälää. Nyt olisi ainakin yksi Kaiun voimakissoista pois pelistä, tuskin haavoittunut naaras tuumasi, itsekin nyt nousten takaraajoilleen ja vilkuillen ympärilleen etsiäkseen herraansa sekä uutta vastustajaa. Pian tämäkin sota olisi ohi, ja hän olisi Pakkastähden kanssa juhlistamassa jälleen kerran voittoaan.
Kuitenkin voitonriemu oli lyhytikäinen, Kichigain katseen kiinnittyen puhujanpaikalla huomiota hakevaan hahmoon; tai sittenkin, mitä tuo punavalkoinen kissa roikotti leuoistaan. Pakkastähden kehostaan revitty pää roikkui verta valuen tämän pojaksi, Rikkotähdeksi tunnistaman kissan suusta, ja samassa naarasorja tunsi koko verenkiertonsa hyytyvän kuin puro pakkasessa. Enää Kichigai ei kyennyt ajattelemaan tai tuntemaan mitään muuta kuin sokaisevaa raivoa, joka kupli tämän kurkusta hurjistuneena rääkäisynä.

Hyasinttikatse höristi kituvasti korviaan, huimauksensa seassa pystyen juuri ja juuri kiinnittymään sotahuutoon, joka varmasti kuului Kichigaille. Parantaja tiesi voimiensa ja tajuntansa hiipuvan vauhdilla, ja riippumatta siitä, mikä oli saanut tuon pirun sekä niin monet muut raivostumaan yhtenäisesti, kollilla oli tehtävänsä ja vain vähän aikaa saattaa se loppuun. Hyasinttikatse puristi hampaitaan pysyäkseen äänettä kammetessaan itsensä vaivalloisesti jaloilleen. Heti hänen vatsastaan purskahti liikehdinnän myötä lisää kuumaa verta, ja myös hänen koko kasvonsa oli punaisen peittämään, mutta kolli tiesi joutuvansa liikkua nyt nopeasti. Keräten itseensä kaiken voiman, jonka Kaiku oli hänelle suonut, Hyasinttikatse loi mielikuvituksensa avuin terävän keihään: pienen, mutta luun läpi viiltävän terävän. Juuri kuin Kichigai laskeutui takaisin neljälle raajalleen, oletettavasti syöksyäkseen kohti mikä tahansa oli hänet saanut raivostumaan, Hyasinttikatse lennätti keihään suoraan orjan selän läpi, ulos tämän rinnasta ja tuhoten tämän sydämen. Haaleanoranssi voimakissa pakotti itsensä seisomaan vielä sen ajaksi, että varmasti kuuli herkillä korvillaan Kichigain kehon, tai ruumiin, mätkähtävän velttona taistelutantereelle.
Näin haaleanoranssin parantajan voimat olisi käytetty, ja hän pystyi enää toivomaan hänen toveriensa suoriutuneen itseään paremmin. Tuskan ja pettymyksen tuntein, Hyasinttikatse antoi itsensäkin käydä maahan lepäämään, tajuntansa hiljalleen menettäneenä. Jonkin ajan päästä hän saattoi haistaa ystävänsä Fuugan ominaistuoksun, jonka päällä hän tuntui ihmeellisesti kelluvan pimeyteen.


//Sanamäärä: 1106, pisteet Cloverille//

//Nimitysseremoniat, elämienhaku //

Hymyraadelma oli seuraavan aamun valjetessa kohonnut puhujanpaikalle, kutsuen kansalaisia kuulemaan. Usvapolku ja Apila olivat seuraavanakin aamuna menneet yhdessä aterioimaan, Apilan kolmen oppilasikäisen pennun tullessa mukaan aterioimaan heidän kanssaan ja suut kävivät jatkuvasti puheripulista johtuen. Raita ja Risa olivat olleet erillä tavalla varautuneita Hiirenpolun suunnalla, mutta kissat kerääntyivät kuulemaan, kaikkien ollessa paikalla niin varhain aamulla, ettei partiot olleet ehtineet vielä lähteä.
''Olen saanut Hiirenpolulta kuulla, että Topaasijoutsen on kadonnut. Kuitenkin Topaasijoutsenen kanssa parantajaoppilaaksi olisi halunnut ryhtyä Imperiumista vapautettu Lumo, jonka oppilaakseen on myöntänyt Hiirenpolku. Hänestä Lumossa on sellaisia asioita, joita parantajaoppilaassa on hyvä olla. Topaasijoutsen on voinut omasta tahdostaan haluta lähteä kansastamme, mutta kaiken varalta on syytä, että Seittisiipi nimeää partion, joka pyrkii löytämään Topaasijoutsenen'', Hiirenpolku nyökytteli itsekseen kuunnellessaan uuden johtajan sanoja. ''Siihen asti, että Lumo saa itselleen parantajakissan nimen, annan hänelle hänen soturinimensä, jonka hänen vanhempansa olisivat halunneet Ukkosyön mukaan hänelle antaa (?). '', Hymyraadelma naukui, ja loikkasi alas puhujanpaikalta, aukiolla olevien kissojen eteen, Lumon kiirehtiessä häntä vastaanottamaan.
''Haluan myös samalla tavalla nimetä Apilan ja Liekin, Ukkosyö on kertonut teidänkin osaltanne vanhempienne toivomat nimet, jotka Kipinäntähti ennen kuolemaansa toivoi voivansa antaa teille'', arpinaamainen johtaja kutsui kaksikon myös sisarensa viereen.
''Minä Hymyraadelma, Myrskyvaahteran johtaja, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa näihin oppilaisiin. He ovat opiskelleet kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja on heidän vuoronsa ansaita soturinimensä. Matkanne on ollut todella kuoppaisa ja pitkä, olette saaneet monipuolista kokemusta ja toivon, että se toimii teidän polkunne kantavina tekijöinä tulevaisuudessa. Niimpä, Lumo, Apila ja Liekki, lupaatteko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä kansaa, jopa henkenne uhalla?'', Hymyraadelma vaihtoi kolmikon katseita, kolmikon hivenen huvittuneina vaihtaessa keskenään katseita, kunnes he yhteen ääneen rauhassa vastasivat.
''Lupaamme''.
''Siinä tapauksessa Kaiun voimien kautta, annan teille soturinimenne. Lumotassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan nimellä Lumotundra, Apilatassu Apilakarhuna ja Liekkitassu Liekkiloimuna. Kaiku kunnioittaa teidät kokemuksianne, erilaisia voimavarojanne sekä kestävyyttänne, hyväksymme teidät Myrskyvaahteran täysiksi sotureiksi. Tai siis yhden parantajaoppilaaksi?'', Hymyraadelma virnisti lopuksi Lumotundralle, Apilakarhun silmien syttyessä, kun hän kuuli uuden nimensä.
''Ilmoitusluontoisina asioina, myöskin Myrskysielu ja synnytyksessä menehtynyt Unipuro ovat saaneet kolme tervettä pentua: Hiekkapennun, Hallapennun sekä Helmipennun. Imperiumissa Lumotundra sai kaksi pentua, jotka hän tulee hoitamaan kasvattiemon kanssa työtehtäviensä ohella, pennut ovat nimiltään: Varjopentu ja Lumipentu. Eilen mukaamme saapunut Apilakarhu on myös Imperiumissa saanut pentuja, jotka tunnetaan nimillä: Apilanpentu ja Naalinpentu'', kolli kertoi täydestä pentutarhasta, saaden kansalaiset sekä vaikenemaan kuolleesta Unipurosta, mutta samalla olemaan iloisia siitä, miten paljon pieniä pentuja olisi.
''Viimeisenä nimitysseremonian aiheena ovat Raita ja Risa, jotka ovat jo soturi-ikäisiä, mutta ovat aloittaneet soturikoulutuksensa Hiirenpolun ohjaamina. Sen seurauksena Lumotundra on Hyasinttikatseen oppilas, jotta Hyasinttikatse voi keskittyä hänen kouluttamiseensa ja Hiirenpolku kahden poikansa kouluttamiseen. Koska meillä on aina ollut kansassamme kaksiosaisia nimiä, tästä hetkestä lähtien tunnemme heidät nimillä Metsätassu ja Ilvestassu, kuten Hiirenpolku on heidän nimikseen toivonut'', Hymyraadelma katseli kolmikkoa kohden, Hiirenpolun tyytyväisen ylpeästi katsellessa kahta pentuaan. Selvästi tuotakin lämmitti se, että Hymyraadelma nimesi parantajan kahden pennun isäksi, etenkin kun Hymyraadelma itse olisi näiden isä. ''Apilakarhun mukana tulleiden kolmen oppilasikäisen nuoren kissan mestareiksi olen valinnut seuraavasti: Pelontassun mestari on Salamataivas, Aaveentassun mestari on Apilakarhu ja Tarutassun mestari on Liekkiloimu. Hekin tulevat kulkemaan kuut ylitse määrätyn soturioppilaan iän, sillä haluamme varmistaa, että Imperiumissa kasvaneet nuoret omaksuvat Myrskyvaahteran koulutuksen hyvin'', Hymyraadelma selvensi, mutta kolmikko näytti vain innokkailta.
''Minä lähden nyt matkaamaan Kuulammelle, jonka eilen kunnostimme Kaiun valitsemien kissojen kanssa. Seittisiipi on vastuussa leirin toiminnasta ja täällä tapahtuvista asioista poissaoloni ajan'', Hymyraadelma hymyili kaikille.
--
Poistuttuaan leiristä, tämä ei kuitenkaan suunnannut heti Kuulampea kohden, vaan pysähtyi järven tuntumassa Myrskyvaahteran reviirillä. Tämä katseli suuren kuvotuksen vallassa Topaasijoutsenen osittain syötyä ruumista, sillä hän oli paljastanut Metsätassun ja Ilvestassun itseteossaan syömässä Topaasijoutsensa, sillä välin, kun muut ryhmässä olleet olivat metsästäneet tuliaisia kansalaisille. Hymyraadelma oli antanut ympärikorvien ongelmakakaroille tapahtuneesta, muttei ollut varma, saisiko kaksi kannibaalia lopetettua himonsa tähän.
Tämän kerran hän kuitenkin kiersi painavia kiviä Topaasijoutsenen ruumiseen, josta oli jäljellä enemmistöltään vain luita ja upotti sen järveen, ennen kuin hän suuntasi kohti Kuulampea.
Hän tiedosti tekonsa olevan väärä, mutta jokin hänessä tällä kertaa halusi uskoa, että Hiirenpolku saisi pojat kuriin. Mutta kyllähän Hymyraadelma olisi mielellään itsekin nuo kaksi tappanut, se hetki ei vain olisi vielä, sillä hetki ei olisi tasa-arvoisen vaihtokaupan mukainen.
--
Kuulammella Hymyraadelma huomasi ensimmäisen kerran vasta jännittävänsä sitä, olisiko kukaan häntä vastassa. Hän haistoi myös Risasydämen ominaistuoksun, vaikka haju olikin hänelle vieras, eikä hän tuntenut Risasydäntä, mutta tiesi, että jossakin kansassa olisi mahdollisesti myöskin uusi johtaja.
Hän asettui tuon vanhalle paikalle, joka oli kylläkin jo kylmennyt ja sulki silmänsä hörpättyään ensin Kuulammen vedestä.
''Voit jo avata silmäsi'', kuului hivenen huvittunut naurahdus, ja Hymyraadelma raotti toista silmäänsä, kirkkaan tähtien tuikkeen vallitessa ympäristöä. Hymyraadelma kohotti väsyneen katseensa Viherloimuun (?), joka tervehti häntä hymyillen. ''Taistelit todella urheasti paholaisia vastaan Imperiumissa'', Viherloimu sanoi, samalla kun Hymyraadelma kohosi jaloilleen.
''Luulin, ettei Kaiku näe tekemisiämme Imperiumissa. Sehän on niin vahvasti Kuolon kissojen hallinnassa'', Hymyraadelma tuumasi, Viherloimun väräyttäessään viiksiään.
''Olet siinä kyllä oikeassa, mutta sodan me näimme. Emme valitettavasti orjuutta sisältävää aikaasi, jotta olisimme voineet olla tukenasi'', Viherloimu huokaisi, Hymyraadelman katsellessa, miten Kaiun kissat lähestyivät häntä. Se selittäisi paljon, miksi Kaiku oli häntä vastassa eikä Kuolo. He eivät tienneet kaikkea. Hymyraadelma tervehti Kipinäntähteä, joka saapui rauhassa askeltaen myöskin Hymyraadelman luokse. Eikö Hiekkapyörre ollut saapunut tänne kertomaan, mitä hänelle oli tapahtunut? Sekin oli tapahtunut niin lähellä Kuoloa Imperiumissa, etteivätkö kissat olleet nähneet Hiekkapyörteenkään kuolemaa?
''Näytät yllättyneeltä'', Kipinäntähti tyynesti huomasi kevyen levottomuuden Hymyraadelmassa.
''Eikö Hiekkapyörre ole kanssasi täällä?'', Hymyraadelma kysyi toiselta, Kipinäntähden hiljaa pudistaen päätään.
''Epäilemme hänen joutuneen kadotukseen, mahdollisesti hänen uskonsa oli horjuva'', Unipuro naukui kauempaa, juosten heidän luokseen. ''Tiedätkö sinä miten hän kuoli?'', Unipuro kysyi Hymyraadelmalta.
Hymyraadelma vakavoitti itsensä ja nyökkäsi hiljaa.
''Imperiumin kissat tappoivat hänet. Yritimme paeta, mutta hän jäi minusta jälkeen. Imperiumin kissat muuttivat mielensä vaihtokaupasta'', Hymyraadelma valehteli, mutta uskottavasti, Unipuron painaessa surullisena päätään alas.
''Pitäisikö meidän aloittaa?'', Pihlapilvi naukui hiljaa, astellen poikansa Hymyraadelman luokse. Hymyraadelma tunsi poltteen sydämessään, olisiko emo ylpeä hänestä? Pihlapilvi kuitenkin hymyili hänelle ja painoi pian poskensa poikansa poskea vasten, Hymyraadelman sulkiessa silmänsä ja imien emonsa ominaistuoksua. Hymyraadelma olisi halunnut huutaa, että minä tein sen emo, tapoin sen sinua kunnioittamattoman kollin, sen, joka petti sinut ja meidät! Mutta hän vain katseli emoaan onnellisena.
''Haluan antaa sinulle ensimmäisen elämäsi, ja se on taito rakastaa'', emo naukui pojalleen, Hymyraadelman pyörättäessään silmiään, sillä ei ollut jokseenkaan siitä kovinkaan yllättynyt, muttei ehkä myöskään kovinkaan otettukaan. Ehkä se kuitenkin tekisi hänestä tasapainoisemman ja vahvemman johtajan, vaikka hän kaipasikin vahvempaa voimaansa takaisin. Elämä oli lämmin ja loi Hymyraadelmalle mielikuvan pentutarhasta, jossa hän makasi sisaruksiensa vierellä emonsa vatsaa vasten.
''Minä annan sinulle oikeudenmukaisuutta toisella elämälläsi'', Viherloimu hymyili hänelle, koskettaen neniä vastakkain, Hymyraadelman kokiessa lämpimän aallon siitäkin, joka halusi kohottaa leukansa ylös ja olla varma siitä, mikä olisi totta. Se sai hänet huokaisemaan tyytyväisesti.
''Taito johtaa on kolmas elämäsi'', Punatiikeri yllättäen saapui Hymyraadelman takaa hänen puheilleen ja kosketti neniä jonkinlaisen kumppaninsa kanssa. Kyseinen elämä antoi jonkinlaista uutta itsevarmuutta ja voimaa sanoihin, jotka hänen suustaan pääsisivät ulos, sekä ideoille. Hänelle tuli ajatusrikas tunne.
Seuraavaksi, neljänneksi elämäksi Hymyraadelma sai suojelemisen Unipurolta, viidenneksi vapautta Usvaputoukselta, kuudenneksi luottamusta Oravanloikalta, seitsemänneksi jokaisen edun edistämisen Liekkimarjalta ja kahdeksanneksi Tarutaivaalta tasa-arvoisuutta.
Viimeisenä hänen eteensä asteli Kipinäntähti, johon Hymyraadelma kohotti hiljaisena katseensa. Hän ei ollut eirtyisen hyvin kollia koskaan tuntenut, mutta tämän isän tarinoita Hymyraadelma oli mielellään kuunnellut pentuna. Mutta Hymyraadelma olisi kuitenkin Kipinäntähden veljen poika, eikä Kipinäntähti vaikuttanut kovinkaan epäröivältä Hymyraadelman suhteen, vaikka olikin vakava.
''Saimme pelastettua pentusi ja nimesin heidät ennen lähtöäni tänne Lumotundraksi, Liekkiloimuksi ja Apilakarhuksi, Ukkosyö kertoi, että ne nimet olivat sellaisia, joita olitte Paatsamajuovan kanssa ennen kuolemianne pohtineet heille'', Hymyraadelma yllättäen itsevarmasti sanoi, saaden Kipinäntähdeltä pienen hymyn.
''Hienoa kuulla. Viimeisenä elämänäsi annan sinulle johdonmukaisuutta. Jotta muistat, ettei kaikki aina ole vain leikkiä ja pelejä, hupia ja naurua'', Kipinäntähti räpäytti hyväntahtoisesti silmiään, kunnes kosketti neniä Hymyraadelman kanssa. Viimeinen elämä ei nyt varsinaisesti tukkinut Hymyraadelman halua nauraa, mutta se sai hänelle uudenlaista ryhtiä elämään.
''Tervehdin sinua nyt uudella nimelläsi, Raadelmatähti'', Kipinäntähti puhui, mutta kaikki muu meni häneltä ohi. Hän jäi maistelemaan nimeään mielessään, Hymytähti kieltämättä ei ehkä olisi ollut kovinkaan uskottava johtajanimi. Vaikka raadelma viittasikin hänen kasvoihinsa, hymy olisi voinut viitata myöskin siihen lapselliseen puoleen hänessä, josta hän juuri puhui Kipinäntähden kanssa.
Kaiun väki alkoi kutsua häntä uudella nimellään, samalla kun hiljalleen Raadelmatähti heräsi Kuulammella.

Elämien haku tarina, mukana Tulikettu

Risasydän oli valinnut mukaansa Kuulammelle lähtijäksi Tuliketun, ja poikkeuksen omaisesti jättänyt kansasta vastuun Tuulisydämelle. Hän oli saanut kuulla kyllä siitä, että joidenkin mukaan hänen olisi tullut valita seuraajakseen Tuulisydän, joka oli kokenut johtaja Lumottupolusta, mutta Risasydän näki, että kolli olisi myös jonkinlaisella opinnontiellä vielä Aurinkotuulessa, ja hän halusi nimenomaan Tuliketun siksi, että saisi tältä henkilökohtaista oppia Aurinkotuulen kissana. Ehkä toisaalta Risasydän näki myös Tuulisydämen jonkinlaisena uhkana, mutta se johtui enemmän hänen Hallavarjon kissalle tyypillisestä ajatusmaailmasta, eikä niinkään kollin käytöksestä. Kolli ei ollut millään tavalla ollut epäilyttävä tai huonokäytöksinen, toisinaan kuitenkin sekä Risasydän että Tuulisydän aiheuttivat kansalaisissa huvittuneita vilkaisuja, kun he omille kansoilleen tyypillisesti toimivat joissakin tilanteissa. Vaikka ihan pyytämisessä, nappasivat sellaisia riistoja, joita Aurinkotuulen kissat eivät olleet tottuneet syömään tai kun he yrittivät napata jäniksiä, se oli hivenen kömpelöä katsottavaa.
Risasydämen ja Tuliketun tiet erkanivat, kun Risasydän kulkeutui Kuulammelle. Kansaan palannut Minkkinaamio oli kertonut, että tehtävälle lähteneet kissat olivat päättäneet matkansa siihen, että he olivat kunnostaneet Kuulammen ja palauttaneet voimansa takaisin esi-isille, sekä maailmaan eksyneet esi-isät olivat palanneet takaisin kotiinsa pilvien luokse. Risasydän oli huomannut kiintyneensä myöskin Tulikettuun, mutta ajatus siitä, että Kuulammella hän voisi olla jollakin tavalla vielä lähellä Syystähteä, joka olisi päivää ennen siellä ollut lämmitti myöskin hänen sydäntään. Hän ei ollut nähnyt tai kuullut Syystähdestä mitään, ja vaikka hän oli huolissaan, samaan aikaan hän pohti, pitäisikö hänen antaa asian jo olla.
Kuulampi oli yhtä kaunis kuin Risasydän sen muistikin olleen, hän oli siellä viimeksi käynyt, kun Kuolontähti oli menehtynyt Hallavarjolaisten kanssa.
Risasydän nukahti nopeasti Kuulammella, ja avattuaan silmänsä tätä vastassa seisoi Punavirta, joka säpsähti yllättyneenä, kun Risasydän oli saapunut hänen eteensä. Risasydän kohosi nopeasti uteliaana jaloilleen ja katseli entistä Usvajoen parantajaa, joka kuitenkin näytti ilahtumisen sijasta hyvinkin kiusaantuneelta.
''Mitä sinä täällä teet, Risasydän?'', Punavirta kuiskasi, vilkuillen ympärilleen ihan kuin tämä pelkäisi, että muut näkisivät heidät.
''Olen seurannut Kaiun antamia merkkejä ja olen päätynyt Aurinkotuulen johtajaksi. Ilmeisesti Hallavarjon oli tarkoituskin tuhoutua, koska halusitte säilyttää minut hengissä siitä sodasta ja johdattaa Aurinkotuuleen'', Risasydän arvuutteli, mutta heilutteli häntäänsä hivenen hämmentyneenä Punavirran olemuksesta.
''Siten metsässä on rauhallisinta, että kaikki päätyy alkuperäisille paikoilleen. Tekikö Auringonsirpale sinusta johtajan?'', Punavirta kuiski vaivaantuneena. Risasydän siristi nyt epäilevästi silmiään. ''Kaiun väki ei koskaan hyväksynyt Auringonsirpaletta johtajaksi, eikä antanut hänelle elämiä. Me emme myöskään ole sinua hyväksyneet johtajaksi'', Punavirta tassutti hermostuneena maata tassujensa alla, ja vältteli Risasydämen katsetta, Risasydämen hengityksen muuttuessa tiheämmäksi vihasta ja sydämessä syttyessä raivoikas polte.
''Mitä sinä tarkoitat?'', Risasydän pidätteli jokaista karvaansa myöden raivoaan, mutta sähinää ja murinaa kurkustaan hän ei saanut kontrolloitua.
''Emme me voi antaa johtajan valtuuksia ja elämiä kissalle, joka on kunnianhimonsa takia valmis tappamaan omat sisaruksensakin'', Punavirta murahti hiljaa, katsellen toista todella synkin silmin. Risasydän väläytti toiselle turhautuneena hampaitaan. Hän oli vain halunnut raivata tieltään pois kaikki, jotka voisivat vahingoittaa Hallavarjoa tai Syystähteä, mutta tietysti Punavirran kaltainen mukapyhimys ei asiaa näkisi niin!
''Sinäkö olet paraskin kissa sanomaan? Oman veljesi kanssa pariuduit?'', Risasydän sähähti takaisin Punavirralle, joka otti pelästyneitä askeleita kauemmas Risasydämestä.
''Tämä uni on parasta päättää tähän'', Punavirta mutisi, Risasydämen ympäristön alkaessa sumeutua ja värähdellä.
''Tule takaisin senkin kaksinaamainen petturi!'', Risasydän rääkäisi ja hyppäsi synkkyyteen kohti Punavirtaa, mutta sen sijaan hän putosi ja paiskautui vasten pehmeää nurmea.
Risasydän kömpi jaloilleen raivokkaana, mutta kohottaessaan katseensa, punainen taivas, mutta rehevä kasvillisuus saivat naaraan turkin pörröisyyden olemaan enemmän hämmennystä.
''Eikö emoni lämmennyt sinulle, Risasydän?'', eräällä oksalla makasi suurehko naaras, tummin merkein valkealla pohjalla, nuolaisten suupieltään. Risasydän huomasi nielaisevansa hermostuneisuudesta, kun hän katseli Jäätähteä. ''Minä näen sinussa potenttiaalia hyväksi johtajaksi. Olisitko sinä valmis kääntämään uskomuksesi Kuoloon, jos Kuolon väki tarjoaisi sinulle elämät Kaiun sijasta?'', Jäätähti virnisti, laskeutuen puusta.
Risasydän pidätti hengitystään yllättyneenä, silmät nyt kirkkaampina.
''Eikö Sielutähti päätä tällaisistä?'', Risasydän kysyi, Jäätähden purskahtaessa nauruun ja saapuessa Kuolon muiden kissojen kanssa hänen luokseen.
''Minä johdan täällä nyt'', Jäätähti hymähti ylimielisesti.
''Olisin valmis uskomaan Kuoloon. Aurinkotuuli tarvitsee johtajan, joka on valmis puolustamaan kansaansa oman henkensä uhalla, enkä voi olla sellainen johtaja, ilman johtajan elämiä'', Risasydän Jäätähden yllätykseksi myöntyi helposti ajatukselle. Jäätähti hymyili itsekseen, kutsuen sitten Kuolon kissoja heidän luokseen lähemmäs, rumien kissojen naamojen tullessa aina vain lähemmäs.
''Tällä elämällä annan sinulle ylpeyttä'', Mutaturkki puhutteli Risasydäntä, askeltaen tämän luokse. Risasydän vastaanotti toisen kosketuksen, mutta kaiken kivun sijasta, hän koki voimistavaa tunnetta, joka lämmitti hänen sydäntään ja sai hänet röyhistämään rintansa.
''Tällä elämällä annan sinulle kostonhimoa, haluan, että sinä olet kykenevä toimimaan niiden voimakkaiden tunteidesi mukaisesti'', Punamyrsky asteli Mutaturkin jälkeen Risasydämen luokse, kostonhimon kirvellessä silmissä asti raivoisina aaltoina Risasydämen sisällä. Se sai hänet koukistamaan kynsiään ja väläyttämään hampaitaan.
Seuraavina eläminä hänen eteensä saapuivat Hiiliturkki antamaan oikeudenmukaisuuden elämän, Rapakäpälä kestävyyttä, Sumuliekiltä uskollisuutta, Tuliruoskalta päämäärällisyyttä, Varjokuiskeelta taitoa kuunnella ja Verentähdeltä itsevarmuutta.
Viimeisenä hänen eteensä astui Jäätähti, Risasydämen ollessa alempana haukkomassa henkeään voimakkaiden tunneaaltojen, sekä fyysisen kivun seurauksena. Risasydän kohotti katseensa kohti Jäätähteä, joka virnisti kevyesti.
''Sielutähdellä oli aina tapana antaa johtajille ikuisen elämän kirouksen, joka nyt viime aikoina on osoittautunut, ettei sekään ole ikuista, kuten ei Sielutähtikään ollut. Annan sinulle nyt kuoleman varjeluksen viimeisenä elämänäsi, sen tarkoituksena on, että mikäli kohtaat varman kuoleman, mikä voisi viedä jokaisen elämäsi, kuolleen varjelus huolehtii siitä, että sen kerran, sinä et menehdy. Minä en kuitenkaan aio sinua vahtia, kuten Sielutähdellä oli tapana ikuisen elämän kirouksen kanssa'', Jäätähti hymähti, Risasydämen tuntiessa, miten hänen kehonsa Jäätähden antaman elämän nimissä halvaantui ja hän romahti kasvoilleen maahan.
Elämä, pikemminkin kirouksen Jäätähti sinetöi raapaisemalla syvän loven Risasydämen etutassuun, kun toisen keho oli halvaantunut.
''Tervehdimme sinua nyt uudella nimelläsi, Risatähti. Käytä elämiäsi siten, että ne palvelevat sinun ja kansasi etuja'', Jäätähti hymyili ja Risatähti räväytti silmänsä auki Kuulammella. Hetken ajan hän vain makasi paikoillaan, tuntien miten veri alkoi virrata taas kehossa, uskaltamatta liikkua, mutta hiljalleen hän veti syvään henkeä ja kohosi jaloilleen, poistuen Kuulammelta.

//Sielutähden ja Pakkastähden joutuminen kadotukseen//

Jäätähti askelsi hiljaa, ei niin hiljaa kuin hiiri, tappajan askeleet kykeni aistimaan maaperässä, hänen askeliensa myötä. Sokeat silmät olivat arpien peittäminä sulkeutuneina, ja hän katseli ympäristöään mielensä silmillä. Hän oli jo aistinut jonkin aikaa, ettei Sielutähden suunnitelmat tälläkään kertaa toimineet sen paremmin kuin ne aiemminkaan yritetyt. Oliko se sinällään mikään ihme? Jäätähti tuhahti huvittuneena itsekseen, kun hän tarraantui tuhkaiseen palaneeseen puuhun ja kiskaisi itsensä sen oksalle kuuntelemaan maailmaa. Yhä useammat kissat saapuivat kadotuksen ja Kaiun sijasta Kuoloon, monia tuttuja ja vieraita neniä oli tullut tavattua, ja vaikka Jäätähti aikoinaan olikin ollut pelätty Myrkkysuon kreivitär, yhä useampi oli unohtanut hänet. Hän ymmärsi siinä määrin Sielutähteä, tämäkään ei halunnut maailman unohtavan häntä ja siksi aina kerta toisensa jälkeen tämä kehitteli suunnitelmia, uusia voimia ja mahdollisuuksia, jotta usko häneen säilyisi. Se oli ideana hyvinkin toimiva ja Jäätähti oli päättänyt hyödyntää sitä, kunhan vain saisi työnnettyä oman maineensa tuhonneen Sielutähden ensin tieltään. Ei Kuolossa voisi olla kahta johtajahahmoa. Jäätähti nuolaisi suupieltään, kun hän odotti ja kevyellä hyväntuulisella hymyllä tarkkaili punertavaa kollia, jonka arpinen ja mustaraitainen turkki oli ilmestynyt pimeyteen.
Tämä oli kohonnut horjuen jaloilleen, haukkonut henkeään, pidellyt hetken päätään ja kaulaansa, pyörinyt ympäriinsä epäuskoisena. Pakkastähti oli saapunut Kuolon valtakuntaan, eikä tämä voinut uskoa sitä todeksi. Kukapa olisikaan voinut? Sielutähtihän oli antanut hänelle niin raskauttavan kirouksen, ettei minkään pitäisi kyetä häntä vastustamaan. Minkään tai kenenkään olisi pitänyt pystyä tappamaan häntä. Jäätähti nuolaisi uudelleen huuliaan, samalla tavalla hän oli ajatellut, hän oli saanut Veritähdeltä ikuisuuden elämän kirouksen ja täällä hän istui palaneen puun oksalla. Miten? Oliko se uskon kysymys vai vahvemman voiman tuhoa? Pakkastähti ei kuitenkaan enää koskaan pääsisi ärsyttämään olemassaolollaan Jäätähteä, eikä kostonhimoa oltu pimeydessä saatu nieltyä.
''Sielutähti! Tule esiin! Sinun täytyy palauttaa minut takaisin, työni on yhä kesken ja Imperiumi sortuu, jos en ole sen mukana! Sielutähti!'', Pakkastähti raivoten huusi pimeydessä, Jäätähden huvittuneena heilauttaessaan häntäänsä. Miten oli mahdollista, ettei Kuoloon uskova kolli tiennyt, miten tämä pääsisi Sielutähden luokse? Miten pimeydessä tulisi kulkea? Miten tulisi kulkea maailmassa, jossa ei olisi virallisia paikkoja tai mitään virallista nähtävää punertavan taivaan, palaneiden puiden ja pimeyden lisäksi? Jäätähti oli kuvitellut päivittäin, miten kohtaisi poikansa Kuolossa ja viimeinkin hänen jalkansa olivat löytäneet oikean suunnan johon kulkea.
''Sielutähti ei kuule sinua'', Jäätähti lopulta avasi keskustelun, loikaten alas oksalta ja lähestyen korvan verran pienempää Pakkastähteä, joka kääntyi emonsa puoleen, jopa pelästynyt katse silmissään. ''Olet yhtä kuollut kuin elämä täällä'', kokenut entinen Myrkkysuon johtaja omahyväisesti virnuili Pakkastähdelle, joka sävähti emoaan kauemmas.
''Mitä tämä on? Olenko minä Kuolon valtakunnassa?'', Pakkastähti väläytteli hampaitaan ja hiljalleen turhautuminen ja epäusko alkoi valua kollin sieluun asti. ''Miten se on mahdollista?'', Pakkastähti änkytti epäuskoisena ja pudisti päätään, pamauttaen sitten maata tassunsa alla turhautuneena, haluamatta uskoa koko asiaa.
Kolli käänsi emolleen selkänsä, ja lähti kulkemaan pimeyteen, huutaen yhä Sielutähteä uudelleen ja uudelleen. Jäätähti ärtyneenä toisen piittaamattomuudesta alkoi kuvitella toisen eteen rotkoa, Kaiun ja Kuolon välistä maailmaa, jonka ylittäminen oli kerrassaan mahdotonta. Jonka ylittäminen tarkoitti todennäköisemmin ikuista kadotusta, kukaan kissa Kuolossa ei olisi tarpeeksi hyvä Kaikuun ja päinvastoin, Kaiun väki ei ollut tarpeeksi pahaa joutuakseen tänne.
Pakkastähti pysähtyi rotkon reunalle ja kurkisti alas, jossa hohti mystisyys, utumainen verho, joka kimalsi kuin Kaiun tähtiturkkiset kissat.
''Minun on päästä täältä pois, maailmani odottaa minua vielä. Kerro minulle, miten pääsen sinne'', Pakkastähti ärisi Jäätähdelle. Jäätähti heilautti mietteliäästi toista korvaansa, ja suoristi sitten vaanivasta asennosta ryhtinsä, luoden omasta aurastaan hyvin rauhallisen. Ajatukset juoksivat kuin tikittävä aikapommi hänen päässään, hän saisi viattoman kostonsa! Perhesuhteet tai verisuhteet eivät olleet erityisesti koskaan piitanneet insestistä syntynyttä Jäätähteä ja hän asettuikin poikansa viereen.
''Etkö ihmetellyt, miksei täällä ole ketään? Sielutähti komensi kissoja lähtemään elävien maailmaan tukemaan Imperiumia. Siksi ehkä sinustakin on tullut heikompi, kun kuolleet vaeltavat taas elävien luona'', Jäätähti vakuuttavasti naukui, katsellen rotkoon.
''Lähtikö Sielutähtikin?'', Pakkastähti räpäytti silmiään, johon Jäätähti pudisti päätään.
''En ainakaan nähnyt hänen lähtevän. Mutta Imperiumi varmasti on voitonpuolella kuolleiden tuella, hehän tukevat sinua ja Imperiumia aina'', Jäätähti nuolaisi tassuaan ja tuoroi rähmiviä arpisia kasvojaan ja silmiään.
''Niin. Miten minä voin liittyä heidän mukaansa?'', Pakkastähti ei jaksanut turhia jutella, hän halusi vastauksia. Jäätähti nyökkäsi kohti puunrunkoa, joka oli aikoinaan siirretty rotkon ylle, kun osa Kuolon kissoista oli yrittänyt ylittää rotkoa puun avulla, mutta yhdenkään loikka ei ollut tarpeeksi pitkä ja kadotus oli odottanut näitä typeriä olentoja.
Pakkastähti seurasi Jäätähteä rungolle, eikä tuo osannut olla ollenkaan varuillaan. Tämä oli niin tottunut auktoriteettiinsä ja siihen, että tämä varmasti uskoi voivansa piestä Jäätähdenkin helposti uudelleen.
''Sinun on oltava rohkea, jos haluat päästä takaisin'', Jäätähti naukui tyynesti, istuutuen rungolle ja Pakkastähden pysähtyessä hänen viereensä. Jäätähti suuntasi kuononsa alaspäin.
''Tämä pudotus vie sinut takaisin elävien maailmaan, niin kauan kuin utumaiset pilvet sen pohjalla kimaltavat, niin kauan portti on auki Sielutähden avaamana'', Jäätähti käänsi nyt nenänsä Pakkastähteä kohden, aistien mielensäsilmillä kylmää hikeä Pakkastähden otsalla, kun tämä katseli rotkon pohjaa.
''Älä kuuntele häntä Pakkastähti!'', pian Kuolossa jyrähti voimakas ääni, joka sai Pakkastähden värähtämään Jäätähden vierellä. Jäätähti hymyili vain huvittuneena itsekseen, kun punamusta Sielutähti asteli esiin pimeydestä ja siirsi arpisen ruman naamansa kaksikkoa kohden. ''Se vie ikuiseen kadotukseen!'', Kuolon johtaja huusi, Pakkastähden silmien suurentuessa ja tämän katsoessa emoonsa.
''Yrititkö sinä tappaa minut?'', Pakkastähti henkäisi ja astui kauemmas emonsa luota.
''Hänhän tässä yrittää sinut tappaa. Jos jäät tänne, olet ikuisesti kuollut'', Jäätähti viileästi vastasi ja alkoi pestä rintakehäänsä. Pakkastähti siristi silmiään ja vilkaisi lapansa ylitse Sielutähteen. ''Hän halusi sinun häviävän, jotta sinä voit vuorostasi olla täällä pimeydessä johtajana ja Sielutähti voisi itse tulla viimeisenä elävien maailmaan ottamaan sinun paikkasi, ja sen kaiken, jonka olet kovalla työllä luonut Imperiumin kanssa. Olette niin lähellä valloittaa koko metsän, haluatko todella antaa sen kaiken Sielutähdelle?'', Jäätähti käänsi kasvonsa Pakkastähden puoleen, punertavan tiikerin painaessa toista korvaansa empivästi alas.
''Hän valehtelee! Kaiun voimat olivat vahvempia tällä kertaa, tuhon viikatetta ei voi kukaan voittaa!'', Sielutähti huusi, lähestyen nyt heitä. Pakkastähti painoi kyntensä vasten puuta. ''Sinä tapoit emosi, miksi ihmeessä hän haluaisi sinulle mitään hyvää?! Tule pois sieltä Pakkastähti! Me voimme vielä Kuolosta kehitellä yhteisen suunnitelman ja saattaa sinut takaisin!'', Sielutähti yritti, Pakkastähden asettuessa puunrungolle matalaksi, empien ja hikoillen kahden vaikutusvaltaisen kissan keskustelun välissä.
''Olet minun poikani, ja en ole enää pimeisiin kuihin ajatellut mitään pahaa sinusta. Sielutähti on kertonut sinun saavutuksistasi ja olen ollut todella ylpeä sinusta poikani. Olen tuntenut suunnatonta vihaa itseäni kohtaan, etten koskaan valinnut sinua seuraajakseni. Nyt on sinun tilaisuutesi palata, ja minä suojelen sinun matkaasi Kuolosta omin tassuin'', Jäätähti laski pehmeästi häntänsä Pakkastähden lavalle, kollin kurtistaessa kulmiaan, ja katsoessaan emoaan.
''Niinkö?'', Pakkastähti kuiskasi, Jäätähden kohottaessa ylpeästi kaulaansa, virnistäen toiselle.
Pakkastähti virnisti emolleen takaisin.
''Pakkastähti, tule nyt pois sieltä!'', Sielutähti huusi ja lähti juoksemaan heitä kohden, tassujen osuessa jo puun pintaan, kun suuri kolli asettui myös puunrungolle.
''Et ole mikään pelkuri, mene, Pakkastähti!'', Jäätähti ärähti ja juuri ennen, ennen kuin Sielutähti ehti ottaa Pakkastähdestä kiinni, Pakkastähti ponnisti takajaloillaan ja hyppäsi. Jäätähti heittäytyi Sielutähden alitse puunrungolla, Kuolon johtajan hipoessa vain ilmaa ja Jäätähden noustessa toisen alta, huomattavasti suurempi Sielutähti horjahti ja vaikka tämän kynnet hipoivatkin Jäätähteä ja puunrunkoa, tämän paino sai toisen putoamaan puunrungolta Pakkastähden perään.
Jäätähden hampaidenvälistä pääsi kauhua kylväävä nauru, kun tämä hysteerisena kurkisti alas puunrungolta ja hykersi, silmien täyttyessä voitonriemuisista kyyneleistä.
''Typerykset!'', naaras ulvoi kaksikon perään, nauraen vuolaasti, mutta sai pian painautua säikähtäneenä puunrunkoa vasten, kun kadotuksen usvaisten pilvien tähtipöly räjähti suureksi valoksi, joka leikkasi Kuolon punaista taivasta ja mustaa maailmaa. Se sai rotkon reunamat sortumaan ja rungon värisemään. Jäätähti loikkasi kolmella suurella loikalla pois rungolta ja havahtui, että useat Kuolon kissat, elleivät perätin kaikki olleet tulleet katsomaan, mahdollisesti Sielutähden johtamina tapahtumaa.
Jäätähti seurasi eturintamassa tapahtumaa, miten valo sai pimeyden väistymään, miten kuolleet puut kohosivat eläviksi ja korkeiksi, miten riista pinkoi pitkin Kuolon valtakuntaa ja kukat alkoivat kasvaa. Elämää kuiskiva viima täytti Kuolon valtakunnan, joka oli peräisin kadotuksesta.
Kuolon väki hurrasi, Jäätähden pidättäessä henkeään hämmästyksestä. Synkät havupuut kohosivat elävinä ja punertava taivas jatkoi kulkuaan, mutta pimeys oli kadonnut ja se ikuinen kuivuus ja nälkä. Kuolon kissat eivät saaneet tähtiturkkeja, mutta he olivat saaneet uudenlaisen vapauden kuolemaansa, jossa Sielutähti ei enää määrännyt.
''Ja teistä jokainen näki, että se olin minä, joka Sielutähden voitti'', Jäätähti yllättäen korotti omahyväisesti ääntään, kissojan vaietessa. ''Että tiedätte sitten, ettette astu uuden johtajanne varpaille, sillä tästä hetkestä lähtien, täällä hallitsen minä!'', Jäätähti virnisti leveästi, kissojen ottaessa muutamia empiviä askelia taaksepäin, muttei kukaan sitä halunnut kyseenalaistaakaan.
Jäätähti suoristui ja kohottautui täyteen mittaansa, tyytyväisesti valkea silmäpari hohkaessa sokeina ja suupieleen kaartuessa viaton, mutta voitokas hymy.
''Menkää syömään'', Jäätähti pehmeämmin hymähti, Kuolon kissojen purskahtaessa taas riemuun ja näiden lähtiessä metsästämään elävään Kuolon valtakuntaan.

Oranssin valkea naaras karjahti pienesti pienen tumman kollin syöksyessä hänen päälleen jostain. Naaraan tassut palaen tulesta hän yritti raapia toista sekä hakata toista pois päältään, mutta pieni kolli oli tiukasti kiinni hänessä, ja vasta kun kaksikko pysähtyi tomuavana lumikasana, Härmäntassun loikkasi irti naaraasta. Pieni oppilas ei ollut Korppisydäntä kovin paljoa pienempi, mutta pienempi silti, sekä hieman heikompi voimassa. Korppisydän sihahti toiselle ilkeästä yllätyksestä ja heilautteli häntäänsä takanaan, jonka päässä myös loimusi tuli. Härmäntassu vain naurahti ilkikurisesti ja pudisteli päätään.

“Mitä sinä siinä nyt ihmettelet?” Korppisydän sähähti toiselle saaden Härmäntassun katseen osumaan suoraan hänen sieluunsa kollin avatessa suunsa.

“En olisi uskonut saavani vastaan voimatonta kissaa. Miten Kaiku nyt tuollain sekoitti kissansa? Kissoja, kenellä ei ole voimia ollenkaan”, hän naureskeli ja otti edes takaisin askelia Korppisydämen edessä, naaraan hännän valahtaessa maahan sekä katseen ihmetellen pysyessä kollissa.

“Mitä sinä selität?” tuo tuhahti ja katsahti tassuihinsa, joissa ei palanut tuli. Naaras otti pari askelta taaksepäin nähden selvästi maassa sekä lumessa palon jälkiä, mutta mistä palo olisi tullut?

“Voi kurjuus, joudun taistelemaan ihan voimatonta kissaa vastaan. Selvästi helppo voitto”, kolli nauroi ilkikurisesti lopulta syöksyen naaraan rintaa päin, saaden Korppisydämen pelästymään hyökkäystä. Hän otti kollin iskun vastaan, Härmäntassun iskiessä kyntensä sekä hampaansa naaraan rintaan purren sekä repien mahdollisimman voimakkaasti. Kollin erityinen aura hehkui Korppisydämen ympärillä, eikä hän voinut olla ajattelematta sitä. Miten toinen voisi olla näin koneellinen, mutta silti elossa? Naaras sihisten puri lopulta kollin vasenta korvaa, ja sai toisen rääkyen perääntymään, niin vauhdilla, että kollin korvasta jäi palanen Korppisydämen hampaisiin. Naaras äkkiä sylkäisi pahalta maistuvan korvan maahan katsellen sitten haastavasti nuorta kollia. Hän tunsi miten rinnastaan valui verta tassujensa väliin, mutta toisen tulinen katse pysyi silti kollissa, joka nyt pyöri naaraan edessä väräytellen verta valuvaa korvaansa. Lopulta itse naaras otti terävän loikan eteenpäin, sai kollin hätkähtämään sekä väistämään, tämän lopulta kaartaessa takaisin ja syöksyen kollin kylkeen, saaden tämän lennähtämään ja kierimään kauemmas. Korppisydän ei antanut armoa, vaan syöksyi toisen päälle ja alkoi repiä sekä kynsiä tämän kylkeä, Härmäntassun huutaessaan naaraan alla. Viimein kynsistä sekä tassuista alkoi syntyä liekkejä, ja naaras iski ne kollin kylkeen, toisen karjuessa ja yrittäessään raapia naaraan tassuja. Tuo lopulta sai niin teräviä osumia sekä pureman Korppisydämen tassuun, että tämän oli peräännyttävä ja nuolaistava haavojaan pariin otteeseen. Härmäntassu kömpi pystyyn häntäänsä heilauttaen verta valuvan kylkensä eteen, sitten siristäen silmiään hän tuijotti suoraan Korppisydämen silmiin. Naaras ei kuitenkaan halunnut enää odottaa uusia hämyjä, vaan syöksyi kollia kohti ja sai toisen juoksemaan itseään jopa karkuun. Luolassa raikui suurten pyörremyrskyjen huuto, ja lopulta näiden hiljentyessä Härmäntassu jopa seisahtui takaisin paikoillaan ja syöksyikin Korppisydäntä kohti. Tämä kynsillään huitoi naaraan kasvoja, kaulaa sekä vatsaa, lopulta näiden kieriessä uudestaan lumen ja tomun kasana kohti luolan reunamia. Korppisydän antoi itsensä kerätä voimaa sekä lopulta pääsi ilmoille huudon, jonka myötä hänen tassunsa sekä häntänsä pyrähtivät suurempaan liekkiin kuin aiemmin, ja naaras onnistui polttamaan Härmäntassun tassuja, vatsaa sekä kaulaa, jonka ympärillä naaraan häntä oli. Härmäntassu nyt uudestaan raivon sekä kivun vallassa karjuen yritti päästä pois naaraan otteesta, ja syöksyi oitis lumikasaan vuoratakseen itsensä jäähdyttävällä vedellä. Hän loi viimeisen ilkeän katseen naaraaseen ja lähti sitten juoksemaan karkuun kohti luolan pimeitä nurkkia. Korppisydän kääntyi raskaasti hengitellen takaisin kohti ryhmänsä laskeutumispaikkaa, ja huomasi miten Revontulikukka kamppaili hankalasti erään punaisen naaraan kanssa.



527 sanaa, pisteet Savulle