//Masi
Musta valkea naaras yritti kohota käpälilleen ja ravisteli vettä turkiltaan, vaikka yhä jokainen hengenveto teki kipeää keuhkoissa ja kylmä viima viilsi hänen märkää turkkiaan. Hätääntyneenä naaras katseli ympärillään olevia kissoja, kun Hurmelampi sekä Karsiturkki olivat saaneet hänet rantaan pois veden sekä sortuvan jään alueelta. Belladonnatähti lopulta tarkkaili ympäristöään ettei muut kissat olisi vaarassa, ja kuunteli samalla Terätiikerin ajatuksia. Olisiko kukaan kissa koskaan elämänsä aikana nähnyt tuollaista otusta? Vaikka Aaltokaste siitä tiesikin. Pohtien naaras katseli miten Häkäkarhu lähti viemään Ruutimerta leiriin, ja johtaja käänsi katseensa omaan märkään turkkiinsa. Hän venytteli käpäliään ja tunnusteli kynsiään osuttuaan otukseen, ja huomasi että yksi kynsistä oli jopa irronnut osumassa. Hän nuolaisi sitä pari kertaa, mutta päätti jättää huolensa myöhemmäksi.
Karsiturkki oli ehdottanut mursun huomion viemistä ja Terätiikeri ehdotti Hurmelampea tehtävään, mutta äkkiä Armonhalla pisti väliin että olisi toista nopeampi. Sekä tuon veli sekä Armonhallan johtaja käänsi katsettaan toiseen yllättyneitä, sekä huolestuneina. Mutta oitis myös Karsiturkki pudisteli päätään idealle. Belladonnatähti käänsi katsettaan veteen, jonka pinta oli rauhoittunut vaikka mursun liikkeitä pystyi kuulemaan sekä hieman näkemään jään läpi. Koko idea mursun häätämisessä tuntui liian hankalalta. Mutta oli heidän jotain pakko tehdä. Kuten todettua, eivät he voineet antaa sen jäädä ja mahdollisesti tuoda muita mukanaan. Mutta ei johtaja tahdonnut riskeerata lisää henkiä. Sitten kuitenkin häntäänsä pörhistäen lähti varajohtaja rannasta käpälät viuhuen kohti jäänpintaan.

“Armonhalla!” Belladonnatähti karjaisi rannalta kohoten käpälilleen katsoakseen toisen perään samalla kun Karsiturkki kutsui kumppaniaan. Myrkkysuon kissa sihahti hampaidensa välistä ja pidätti hännällään Hurmelampea rinnallaan syöksymästä toisen perään. “Hän ajaa mursun tännepäin, jokainen valmistautuu hyökkäykseen heti kun se on heikoimmillaan”, johtaja ohjeisti kissoja ja näki pienen partion paljastavan kynsiään ja valmistautuvan rannalla, vähän jopa ottaen enemmän tilaa rannalla vastaanottamaan vihollisen. Belladonnatähti katseli niskakarvat kohoillen Armonhallan lentoa, kun tämä ensin syöksyi järven toista rantaa, sitten lensi ilmaan mursun hypätessä ja lopulta juoksi toisen selän kautta takaisin kohti rantaa. Naaras valmistautui rannalla ottaen paikkaansa kohti Armonhallan juoksusuuntaa, ja lopulta odotti hiljaa hengittämättä kun naaras syöksyi rannalle, ja sai osuman vielä mursun hännästä. Sitten Karsiturkki ulvoi mursulle takaisin ja hännän liikkeellä Belladonnatähti ulvaisi vielä hyökkäyskutsun partiolle. Tuo kärjessä syöksyi kohti mursun kivistä turkkia, sen yrittäessä möyriä kohti Armonhallaa. Karsiturkki, Hurmelampi sekä Terätiikeri syöksyivät aivan hänen takanaan kohti vesiolentoa. Belladonnatähti loikkasi ensimmäisenä kohti mursun niskaa, kun tämän pää sekä hampaat olivat osoittaneet toiseen suuntaan. Hän huomasi Hurmelammen syöksyvän sen häntään kiinni, repien ja kynsien sen eviä ja toivoen voivansa aiheuttaa jotain vahinkoa. Johtaja naaraan kynsiessä sen niskaa, korvia, jotain mistä vain saisi kiinni ja kynsiään läpi, hän toivoi saavansa vahinkoa joka haittaisi olentoa. Se voisi jättää Armonhallan rauhaan, jotta tuo pääsisi karkuun ja keskittyisi soturien viuhuviin kynsiin. Musta valkea turkki pörhistettynä hän puri ja yritti iskeä hampaitaan kaikkialle missä olisi vain vähän pehmeämpää lihaa. Hänen kyntensä liukuivat tuon turkilla välillä, mutta hän pysyi toistaiseksi mursun niskassa. Kuitenkin äkkiä hänen takaansa kuuluva pelokas karjahdus päättyi veden molskahdukseen ja Belladonnatähden oli käännettävä huomionsa mursun perään. Hurmelammen hahmo oli kadonnut olennon rikkinäisestä hännästä, eikä tämän pää kohonnut vedestä pintaan.

“Armonhalla juokse karkuun, älä jää sen alle! Hyökätkää sen eripuolilta ja varokaa hampaita!” Belladonnatähti karjui mursun niskan päältä ennen kuin pitkin sen selkää hän juoksi alas lammen jäälle ja loikkasi aukkoon, josta kolli oli pudonnut. Hänen pelokseen naaras oli törmätä mataliin kiviin vasta sukellettuaan ja silmiään räpytellen kylmässä vedessä hän huomasi Hurmelammen ajautuvan hahmon pienen punaisen lammikon keskellä. Kollin hahmo lepäsi jään pintaa vasten, tämän silmät olivat auki ja hänen päästää korvien välistä valui verta veteen. >Ei!< naaras huusi mielessään ja ui yhtä sulavasti kuin nuori myrkkysuon oppilas kollin luo, lähtien vetämään tätä perässään kohti pintaa, mistä pääsisi turvaan. Naaras äristen pääsi kohoamaan jään reunalle ennen kuin se alkoi pettää hänen sekä Hurmelammen painon alla. Tuo veti märkää ja painavaa soturia kohti rantaa, samalla kun tarkkaili herkemättä mursua, joka ei onneksi ollut huomannut loukkaantunutta soturia vedessä. >Se voidaan vielä päihittää, kunhan kukaan muu ei enää loukkaannu!< hän totesi mielessään ja asetti lopulta Hurmelammen rannikon nurmelle yrittäen painella tämän rintaa saadakseen vettä pois. Mutta vesi vaikka pulppusi tuon suupielestä, hänen silmänsä eivät värähtäneet. Belladonnatähti katseli murheen murtamana kollin kehoa, jonka lämpö oli heti karannut tämän sukellettuaan hyytävään veteen viimeistä kertaa.

• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.


Masi: +18ap +60kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Kaaosharha, Taivaanliekin parantajaoppilas +20kp +5ap +1ap
+ Kivijalka, Taivaanliekin varapäällikkö +40kp +10ap +2ap


Heli: +18ap +60kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Revontulikukka, Taivaanliekin emo +40kp +10ap +2ap
+ Kanjonivuokko, Taivaanliekin parantaja +20kp +5ap +1ap

//Masi, Wilma
Revontulikukan täytti lämmin kehräys, kun hän oli saanut suittua pentujen päälaet tasaisiksi, juuri ennen kuin Kivijalan tuttu komean harmaa turkki ilmestyi sisään pesään, ja pennut alkoivat miukua keskenään jotain isän turkista tai muusta yhtä shokeeraavasta. Nämä olivat juuri syöneet ja saaneet pesun, joten kaiken tulisi olla hyvin. Ehkä he olivat myös iloisia isänsä näkemisestä. Revontulikukka tervehti Kivijalkaa viiksien väristyksellä ja tuikkivalla sinisellä katseella, kun kolli kutsui häntä prinsessakseen. Hänen sydämen sykki nopeasti, mutta erittäin lämpimästi, kun kaikki tuntui olevan jotenkin omalla paikallaan. Vaikka ensin Revontulikukka oli poistunut omasta oikeasta kodistaan, oli sinne palaaminen lopulta oikea asia tehdä. Vielä Kivijalan rinnalle jäädessään. Täällä hän on syntynyt, tänne hän on jäävä. Kyllä Hohdonkaiku sekä Tomutähti hänet vielä täältäkin löytäisivät. Hetkeksi emo sulki silmänsä kiinni, mutta sitten häntäänsä ojensi koskettaakseen kollin häntää omallaan pentuihin laskiessaan katsettaan.

“En voi sanoin kuvailla miten onnellinen itse olen tällä hetkellä”, hänen naukunsa oli vain hiljainen kuiskaus, mutta katse Kivijalkaan välitti saman viestin, vaikkei kolli olisi sitä kuullutkaan. “Olen päässyt vasta alkuun. Tahdon sinunkin olevan tässä mukana, vaikka oletkin kiireinen”, emo kehräsi kumppanilleen ja laski sitten häntänsä pienen miukuvan vaaleanharmaan naaraan selälle, jonka turkilla näkyi jo varmasti iän myötä tummuvia taitoja. “Häntä mietin Hohdonpennuksi. Hän näyttää Hohdonkaiulta piirteiltään”, tuo tokaisi ja katsahti sitten odottavasti Kivijalkaan. “Mutta en vielä muihin ole päässyt. Muistuttaako joku heistä sinusta jostakusta, tai tuleeko heistä joku nimi oitis mieleen?” Revontulikukka kysyi ja nopeasti nuolaisi rauhattomasti liikkuvia pentuja, jotka lopulta alkoivat asettua suureksi keräksi toisilleen myhäillen hiljaa. Kaikki heistä olivat tavallaan kauniita, ja jokaisesta heistä varmasti kasvaisi erinomaisia kissoja kansalleen. Varsinkin tuollaisen esimerkin ollessa heidän isänsä. Rakastunut katse pennuista kohosi Kivijalkaan, jonka vastausta Revontulikukka odotti avoimesti sekä ihailevasti.

//Heli//

’’Syystähti, älkää olko murheissanne pentujen ja Leopardinpennun jaksamisesta. Taivaanliekin nuoret ovat vahvaa tekoa ja suuret menetykset lähentävät usein sisaruksia keskenään’’, Kivijalka yritti vakavoitua päällikön ja parantajan seuraan, vaikka hän sisimmässään puhkui intoa kolmesta jälkipolvestaan. Hän toivoi, että Kettupisara ja Aamunkajo olisivat kerääntyneet katsomaan heitä Kaiusta. ’’Kansa tukee heitä, heillä on ystäviä ja ennen kaikkea toisensa tukena. Sekä loistava kasvattiemo, Versohiiri ei ehkä koskaan tule olemaan heidän oikea emonsa, mutta hyvä vanhempi hänkin on heille ollut’’, Kivijalka rauhoitteli, yrittäen hymyillä pientä kannustusta.
Kyse ei ollut siitä, ettei Kivijalka surisi Vaahterakynttä. Mutta hän ei halunnut kaikkien uivan surussa, vaikka Vaahterakynnen kuolema olikin ollut shokeeraava yllätys. Vahva, ylpeä ja urhea kolli oli yllättäen poissa heidän kaikkien keskuudesta.
’’Parasta mitä me voimme tehdä Vaahterakynnen muistolle, sekä kunnioittaaksemme hänen muistoaan, sekä perhettä, on ratkaista tämä. Saada oikea kissa vastuuseen teostaan’’, Kivijalka hiljensi ääntään, mutta puhui tiukasti. Kuitenkin pian pentutarhalta kantautuvat miukaisut saivat Kivijalan korvat nyppimään ja hännän heilahtelemaan kärsimättömänä.
’’Minun taitaa olla parasta palata nyt perheeni pariin’’, hän hivenen tönkösti ilmoitti kesken vakavan keskustelun, sillä ei malttanut enää pysyä aloillaan. Kivijalka kohteliaasti nyökkäsi päällikölle ja parantajalle, ja poistui sitten ripeästi kohti pentutarhaa, jossa kuului miukaisujen lisäksi kehräystä.
’’Voi prinsessani, miten onnellisen miehen minusta teitkään’’, Kivijalka kurnahti Revontulikukalle ja istuutui tuota vastapäätä, ihaillen kolmea pentua, jotka komensivat varmaankin tiukoilla miukaisuilla toisiaan . ’’Oletko ennättänyt jo pohtia täällä heille nimiä?’’, varapäällikkö kysyi, katsellen pää kallellaan kumppaniaan ja kolmea pentua. Hän ei olisi koskaan voinut uskoakaan, että hänestä voisi tulla näin onnekas. Saada oma perhe.

//Masi
Kanjonivuokko katseli murheellisin silmin taakseen parantajien pesään, kun hän oli poistunut Kaaosharhan luota tarvitsemiensa yrttien kanssa. Naaras oli huomannut kollin sekavuuden harvoina päivinä, mutta tänään hän taas huomasi toisen oudon käytöksen, joka oli jopa hälyttävää. Hän oli tiennyt tehneensä hyvän valinnan tehdessään kollista oppilaansa, mutta ehkei kuitenkaan ura lopulta ollut kutsumus kollille. Hän näytti nauttivan enemmän yrteistä kuin koulutuksen tuomasta uudenlaisesta elämästä, sekä mahdollisuuksista. Hiljaa huokaisten kuitenkin ruskea naaras tassutteli läpi rauhallisen aukion kohti pentutarhaa, jonka ulkopuolella Kivijalka jakoi iloisena ajatuksiaan lähteville partioille. Kolli oli vasta hetki sitten innoissaan hurrannut aukiolla uusien pentujen syntymää, ja koko kansa tuntui tästä rauhoittuvan, vaikka silti Syystähden hermostunut tepastelu leirissä ei auttanut vähän varpaillaan olevia kissoja. Syyllistä ei vielä löydetty Vaahterakynnen tapaturmaan, ja kaikki tuntuivat olevan muutoinkin vähän hermostuneita viime päivien tapahtumista, mutta edes tällainen ilon tapahtuma toisi vähän iloa muidenkin mieliin. Hymyillen varajohtajalle Kanjonivuokko astui pesään ja kuuli Kivijalan tulevan perässään. Revontulikukka nyt rauhallisin mielin suki kolmea pientä pentua vatsansa vierellä. Naaraan vatsa näytti olevan nyt hieman pienempi kuin ennen pentuja, mutta silti parantaja oli vähän huolissaan toisen maidon tuotannosta.

“Mahdat voida jo paremmin?” Kanjonivuokko kysyi tuoreelta emolta, jonka kehonkieli kertoi vahvasti siitä että paniikki sekä pelko oli haihtunut turkilta. Revontulikukka nyökkäsi rennosti ja tuikkivin silmin katseli Kivijalkaa, joka asettui hänen toiselle puolelleen.

“En ole kauniimpia pentuja nähnyt eläissäni”, tuore emo huokaisi ja kosketti Kivijalan tassuja hännällään. Kaksi tytärtä, yksi poika. Taivaanliekin uusimmat tulokkaat. Kanjonivuokko hymyili iloisesti ja kehräten antoi Revontulikukalle pari yrttikäärettä.

“Tässä toisessa on kurkkuyrtin lehtiä, se parantaa maidontuotantoasi, josta olen hieman huolissani. Muista syödä kunnolla, ja juoda myös. Kivijalka huolehtii siitä”, parantaja katsahti terävästi kolliin, joka varmasti tahtoisi rakkaansa voivan hyvin. “Sitten tässä toisessa on hieman pajun kaarnaa, timjamia sekä voikukan juurta. Pajun kaarna auttaa kipuihin, voikukan juuri toimii unikonsiemenen tavoin, mutten voi antaa sinulle unikonsiemeniä pentujesi takia. Ja ota timjamia vain jos tunnet olevasi vielä shokkitilassa”, Kanjonivuokko siirsi toisen yrttipussin sivummalle jättäen kurkkuyrtin lehdet lähemmäs emoa.

“Kiitos Kanjonivuokko”, Revontulikukka kehräsi ja painoi päätään parantajalle, joka tyytyväisenä hymyili vanhemmille.

“Kertokaa sitten minulle tai Syystähdelle suoraan kun tiedätte näiden nuorukaisten nimet. Vielä suuret onnittelut perheen lisäyksestä”, ruskea naaras nousi käpälilleen ja hymyillen vielä näille poistui tuo sitten pesästä katseen suuntautuessa suoraan kilpikonnaturkkiseen hermostuneeseen kissaan. Naaras huokaisi syvään ja piti pientä timjamin vartta kynsiensä välissä lähtien sitten kohti johtajaansa.

“Jos et rauhoitu täytän tuoresaaliisi timjamilla”, hän tokaisi tälle Syystähden kääntyessä kannoillaan terävästi katsahtaen parantajaan kylmästi. Se oli yllättävä käänne Syystähdessä. Ennen naaras oli ollut lämmin Taivaanliekin kissoille ja ottanut nämä vastaan joko viileydellä tai vähintään pienellä hymyllä. Nyt hän ei nähnyt minkäänlaista lämpöä tämän katseessa. Oranssi silmäinen naaras huokaisi syvään ja istuutui alas Kanjonivuokon viereen, parantajan ojentaessa timjamia toiselle. “Ota nyt tämä. Ja syö vaikka jotain, kun sitä ei vielä ole täytetty yrteillä”, Kanjonivuokko kehotti ja Syystähti korviaan väräyttäen pureskeli pienen yrtin varren sitten rentoutuen aloillaan.

“En vain tiedä miten Vaahterakynnen pennun pärjäävät, ja Leopardinpentua ei ole vieläkään löytynyt. Miten hänelle tulisi kertoa tällaisesta kun hän löytyy? Jos hän löytyy”, tuo tokaisi murheellisen hiljaa ja katseli aukiolla nököttäviä oppilaita. Kanjonivuokko oli hiljaa toisen rinnalla ja katsahti nuorukaisiin, joiden innokkuudesta oli kuollut palanen Vaahterakynnen mukana. Ehkä he kuitenkin voisivat vielä kerätä itsensä ja saada samanlaisen innokkuutensa vielä takaisin joku päivä. Parantaja myös toivoi Leopardinpennun vielä löytynyt. Oppilaiden pesästä silloin samaan aikaan asteli ulos Yöntassu, jonka paksuhko häntä värähteli toisen eleiden mukana vakaasti. Hänestä oli kasvanut roteva kissanalku jo nuorella iällä, ja Kanjonivuokko toista ihmetellessään huomasi tämän muista eroavat piirteet. Olisiko salamavuorten kissojen jälkeläinen kissa kuitenkaan? Hän näytti niin erilaiselta. Tämän kasvoilla kuitenkin lepäsi lämmin ilme kun tuo lähestyi mestariaan, jonka kanssa kaksikko lopulta poistui leiristä. Maakobra kuitenkin oli salamavuoren nuorukaiselle hyvä mestari, opettamaan vanhoja tapoja ja myös tukemaan tämän kasvua. Syystähden katse oli myös seurannut naarasta. Kuitenkin tuon ilme oli täysin tunteeton. Miettisikö johtaja kuitenkin samaa nuorukaisesta? Taivaanliekin tulevaisuus voisi näyttää hyvin erilaiselta vielä joku päivä, kun heitä ei enää lopulta olisi. Kanjonivuokon ajatuksiin palasi samalla Kaaosharhasta huoli. Löytyisikö Taivaanliekille vielä uusi parantajaoppilas, jos Kaaosharha ei olisikaan sopiva tälle tielle?

//Heli, Wilma //

Kaaosharha oli nauttinut selvästi liikaa unikonsiemeniä ja kissanminttua, hänen tajunnan tasonsa oli hyvin ailahtelevainen. Hän yritti keskittyä muiden edessä, mutta se oli hyvin vaikeaa. Kanjonivuokon ilmeestä tämä aavistikin jotain, ehkä tarkkanenäinen parantaja haistoikin jonkin olevan vinossa, kuten kissanmintun voimakkaan tuoksun Kaaosharhan turkilta. Ei Kaaosharha sitä sinällään epäillyt, ettei kokenut parantaja olisi jo pidemmän aikaan huomannut jonkin olevan vinossa hänen oppilaassaan.
Yllättäen Revontulikukka Kivijalan vierellä kouristi voimakkaasti, niin vahvasti, että painui kasaan maata kohden ja hengitys alkoi takkuilla. Voimakas sihahdus pääsi hänen hampaidensa välistä. Kaaosharha räpäytti punertavia silmiään pitääkseen ne kosteina, ja tarkensi katsettaan rauhallisena naaraaseen.
’’Pennutko? Nytkö ne syntyvät? Kivijalka, auta sinä minua saamaan Revontulikukkaa pentutarhalla. Kaaosharha hae yrttejä pesästämme’’, Kanjonivuokko komensi. Jonkin ajan Kaaosharha tuijotti usvaisesti mestariaan silmiin, ennen kuin kömpelösti nousi ylös ja lähti hoipertelevasti kulkemaan kohden parantajienpesää.
Kanjonivuokko katseli ärtyneenä ja huolestuneena hänen peräänsä (?), Kaaosharha kykeni tuntemaan mestarinsa vihaisen silmäparin niskanahoissaan asti. Tai ehkä enemmänkin turhautuneen ja pettyneen. Sihisevä Revontulikukka vietiin pesään varapäällikön ja parantajan toimesta ja Kaaosharha saapui parantajienpesään.
Tämä kompastui kiveen pesän suulla ja lennähti kuonolleen rämisten. Hiljaa hän raotti silmiään, katseli aistiherkkänä ympäristöään, unohtaen hetkeksi pitää suutaan kiinni, kuolan sotkiessa hänen leukaansa. Hän pyyhkäisi horjuvasti leukansa ja meni yrttivarastoa kohden.
>>Olet todella sekavassa tilassa Kaaosharha<<, ääni hänen takaansa sai Kaaosharhan rääkäisemään ja pudottamaan yrtit tassuistaan. Hän oli kerännyt vain lisää kissanminttua itselleen varastosta, ehtinyt jo unohtaa Revontulikukan. Hän huojuen tuijotti pesän suulla seisovaa Kaamosta, Kotkantähteä, jonka surullinen hahmo katseli häntä. >>En antanut elämiäni sinulle, jotta voin sekoittaa pääsi yrteillä ja tapattaa itseäsi uudelleen, ja aina uudelleen yrttien yliannostuksiin<<, Kaamos puhui vakavasti.
’’Painu sinä siitä muualle moralisoimaan, minä tiedän kyllä mitä minä olen tekemässä’’, Kaaosharha sähisi ja osoitti toista vihaisena tassullaan.
>>Jos et voi lopettaa riippuvuuttasi, tekisit edes oikein ja jakaisit elämäsi sellaisille nuorille, jotka oikeasti voivat muuttaa maailmaamme. Jotka oikeasti ovat valmiita käyttämään niitä kansansa eduksi, eikä itsensä pakkomielteiden kohteina<<, Kaamos puhui tiukasti ja vakavana, mutta voimakas suru ja pettymys välittyi hänen silmistään.
Kaaosharha sylkäisi toista kohden.
’’Pysy erossa elämästäni Kotkantähti! Salamavuorta ei enää ole, enkä tarvitse sinua’’, Kaaosharha sähisi ja kääntyi takaisin keräämään tassuihinsa kissanminttua. Painoi ne vasten kasvojaan ja hiljaa kehräten nautti jokaisen tuoksun jyvän nenäänsä.
Kaamoksen kuvajainen rikkoutui, kun naaras kissa astui tämän lävitse pesään.
’’Siinäkö sinä vielä seisot, Revontulikukka ehti jo synnyttämään, eikä yrttejä näy missään!’’, Kanjonivuokko puuskahti, Kaaosharhan sylkäistessä kissanminttua lattialle ja pudottaessa loput tassuistaan pelästyneenä. Hän näki silmillään kaksi tai peräti kolme mestariaan rinnatusten, mulkoilemassa häntä.
Oliko Kanjonivuokko kuullut hänen harhaisuutensa? Mitä väliä silläkään enää olisi?
’’Kaaosharha, mene lepäämään. Minä hoidan tämän. Tule aamulla katsomaan pentuja ja tarkistamaan niiden tilanne, jotta tulet oppineeksi pentujen tarkastuksen tärkeyden’’, Kanjonivuokko hivenen pehmensi ääntään, huomattuaan Kaaosharhan sekavuuden.
Kaaosharhan korvat hivenen nolostuksesta punertuivat ja suuri kolli painoi päätään alaspäin. Kanjonivuokko keräsi tarvitsemansa yrtit ja siemenet ja palasi pentutarhalle. Kaaosharha katseli hiljaisena pesästä ulos, kuullen Kivijalan voitonriemuisen huudahduksen.
’’Kaksi tytärtä ja poika! Me saimme kolme pentua!’’, varapäällikkö huusi riemuaan ja Taivaanliekin ilahtuneet kissat hurrasivat. Kaaosharha ummisti silmänsä musertuneena itsekseen, kuullen hiljaista yskimistä Väärätassun pedistä, kun tämä alkoi heräillä. Nuorukainen oli toipunut jo hyvin ja voisi ehkä palata pian koulutukseensa.
Kaamoksen sanat jäivät kuitenkin kummittelemaan Kaaosharhan mieleen, kun hän raotti silmiään ja katseli Väärätassun hitaasti kohoilevaa kylkeä.

//Heli//

’’En minäkään voisi rehellisesti kuvitella, että Tuulentähti haluaisi meille mitään pahaa. Puhumattakaan Vaahterakynnelle, he vaikuttivat todella läheisiltä’’, Kivijalka puhui todella hiljaa Revontulikukalle, pitäen samalla silmällä parantajia ja Syystähteä. Parantaja kaksikko alkoi valmistella Vaahterakynnen ruumista hautajaisia varten, Kaaosharhan vaikuttaessa olevan hivenen sekava. Tämän tasapaino oli toisinaan huojuvaa ja tuon ajatukset eivät tuntuneet pysyvän kasassa, että tämä olisi voinut kunnolla keskittyä mestarinsa antamiin ohjeisiin.
’’Minulla on huono tunne tästä. Mikäli Susisielu löytää todisteita Usvajokea vastaan tai edes todisteita, jotka viittaavat heihin, mitä tahansa voi tapahtua. Tietysti toivon enemmän sitä, että syyllinen olisi joku Usvajoesta kuin omistamme.. Mutta Taivaanliekillä ja Usvajoella on hyvä yhteys ollut keskenään, olemme voineet tukea toisiamme ja elää rauhassa tietäen, että voimme auttaa toisiamme’’, Kivijalka istuutui murheellisena alas.
’’Hänen kynsissään on joitakin karvoja’’, Kaaosharha yllättäen sanoi, puhuen mestarinsa ohjeistuksen päälle, selvästi kykenemättä keskittymään ja ajatukset aivan muualla.
Kivijalka vilkaisi jännittyneenä Revontulikukkaan ja työntyi Syystähden rinnalle katsomaan parantajaoppilaan löytöä. Kaaosharha irrotti kynsistä ja tassujen välistä tummaa karvaa. Kivijalka vaisusti nuuhki sitä, mutta hän erotti vain lammen pohjamudan löyhkän, sekä vesistöistä peräisin olevan hajun.
Vaikutti siltä, etteivät muutkaan saaneet karvoista hajua ongittua.
’’Se voi olla sattumaakin’’, Kaaosharha kohautti hiljaa lapojaan. Kaaosharhan käänneltyä tassuja ja kynsiä, hän löysi myös oranssia karvaa. Kivijalka hermostuneena huomasi nielaisevansa ja vaihtavansa murheellisia katseita Revontulikukan kanssa. Ei mahdollisesti Tuulentähden karvojen löytyminen tai ainakin oikeiden värien löytyminen tarkoittaisi sitä, että tämä olisi edelleenkään mitään pahaa tehnyt. Kaksikko oli ollut paljon yhdessä, ne olisivat vaikka voineet päätyä polkuanturoihin puristuksiin, jos kaksikko oli vaihtanut kieliä ja tuppo irronnut, ja Vaahterakynsi olisi kävellyt tupon yli.
’’Epäiltyjen kohteena voisivat olla oranssit tai kermansävyiset, sekä tummat kissa. Sekä Usvajoesta ja Taivaanliekistä, ellei Susisielu tuo jotakin merkittävää mukanaan’’, Kaaosharha tuumaili, kääntyi sitten auttamaan Kanjonivuokkoa.
Kivijalka toivoi sydämestään, että Susisielu toisi jotakin todisteita, jotka johtaisivat kyllä mieluummin Usvajokeen, mutta samalla pois Revontulikukan sisaresta ja tuon läheisistä. Kivijalka hermostuneena kietoi häntänsä Revontulikukan hännän ympärille ja tarkkaili leirin suuta.

//Masi
Revontulikukka katseli epäuskoisena aukion täyttävää surua, kun Vaahterakynnen uitettu hahmo oli tuotu lammesta tänne, Susisielun hermostuneena kertoen tapahtumaa. Vaalean harmaa naaras katseli leiriä hämillään ja yritti saada selvää kissojen sanoista, katsellessaan edestakaisin Syystähteä, Susisielua sekä lopulta Vaahterakynnen pentuja. Miten pienet oli jätetty nyt aivan yksin? Entinen usvajoen kissa painautui pienempään kasaan Kivijalan taa, ja painoi hieman korviaankin alas. Eihän Tuulentähti olisi voinut toista surmata tuolla tavalla? Kuten Susisielu sanoi, oli Revontulikukka samaa mieltä, että he olivat läheisiä, eikä varmasti uusi johtaja sellaiseen tekoon kyennyt. Mutta olisi syyllinen silti usvajoesta? Voisiko nämä kissat syyttää häntä tästä? Revontulikukka oli syntynyt Taivaanliekkiin, mutta jättänyt vanhan kotinsa hetkeksi taakseen sillä oli palannut Usvajokeen muun perheensä kanssa. Mutta nytkin hänen käpälänsä kulkivat täällä, eikä hän parempaa kotia voisi kuvitella. Syystähti näytti myös hämmentyneeltä sekä pohtivalta puunrungon päällä, katsellen epäuskoisena valtaa ottanutta murhenäytelmää.

“Susisielu, palaa lammelle parin muun soturin kanssa. Tutkikaa ympäristö, jäljittäkää kaikki hajut mitä voitte ja etsikää pieniäkin vihjeitä liittyen hänen viimeisiin hetkiinsä. Jotain on siellä tapahtunut, oli se sitten vahinko tai tarkoituksellinen”, Syystähti hiljaa naukui kohti kollia, joka nyökäytti päätään vakavana ja hännän heilautuksen myötä tuo poistui leiristä Keskiyönkajahduksen sekä Aamuloikan kera. Syystähti näytti silti, että toivoisi löytävän jonkinlaisen vastauksen tähän, johon ei liittynyt Usvajoki. Johtajan oranssi katse kääntyi hiljaa kohti Kivijalkaa ja Revontulikukkaa, mutta sitten tuo loikkasi alas Vaahterakynnen ruumista kohden. Harmaa emo katseli surullisena, miten johtaja lähestyi pentuja ja kumpaakin kosketti varovasti hännällään selkään, sitten pyytäen Kanjonivuokkoa sekä Kaaosharhaa lähemmäs. Ehkä he valmistelisivat kollin ruumiin sillä aikaa, kun partio etsisi vielä merkkejä tapahtuneesta. Revontulikukka otti askelen eteenpäin nojaten sitten pienesti täristen kumppaniinsa.

“En usko, että se oli Tuulentähti. Mutten voi myöskään syyttää ketään muuta”, hän hiljaa naukui Kivijalalle ja huokaisi lopulta syvään. Niin suuri kivenmurikka tuntui kasvaneen hänen rintaansa, eikä oikein mikään ratkaisu tuntunut sopivalta tähän mysteeriin. Mutta aika vielä heille kertoisi, mitä olisi voinut tapahtua.

Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.


Masi: +48ap +160kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Taimiorava, Usvajoen parantaja +40kp +10ap +2ap
+ Routatassu, Kuutiikerin oppilas +40kp +10ap +2ap
+ Riitasointu, Usvajoen varapäällikkö +20kp +5ap +1ap
+ Vaahterakynsi, Taivaanliekin soturien ruhtinas +20kp +5ap +1ap
+ Kuuratähti, Kuutiikerin päällikkö +20kp +5ap +1ap
+ Kivijalka, Taivaanliekin varapäällikkö +20kp +5ap +1ap


Heli: +24ap +80kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Tuulentähti, Usvajoen päällikkö +60kp +15ap +3ap
+ Syystähti, Taivaanliekin päällikkö +20kp +5ap +1ap


Sarahalla +1ap
• Ei käytössään pelaajapalkintoja tai lisiä.
+ Sange, Synkkävarjon varapäällikkö +1ap

//Heli//

Varapäällikön silmät suurenivat hämmennyksestä, sitten kauhusta, lopulta vaihtuen epämieluiseen jännitykseen. Epäilykset alkoivat levitä heti leirissä, kun Syystähti kyseli, kuka olisi viimeisenä nähnyt Vaahterakynnen. Kivijalka painoi päätään mietteliäänä alemmas, katsellen Kanjonivuokon tutkimusta Vaahterakynnen hahmon äärellä, Kaaosharhan nuuhkiessa hiljaisena soturien ruhtinasta.
’’Minä näin hänen viimeksi lähtevän Tuulentähden kanssa keskustelemaan ulos leiristä’’, Kivijalka mietti. Hän oli loikoillut Revontulikukan kanssa aukion kivellä ja seuraillut leirin toimintaa. ’’Samana iltana Tuulentähti oli mennyt puhumaan Taimioravalle parantajienpesään, ja tänä aamuna he jo lähtivätkin’’, varapäällikkö räpäytti mietteliäänä silmiään.
’’En ole nähnyt vartioni aikana Vaahterakynnen palaavan leiriin sen jälkeen, kun hän lähti Tuulentähden kanssa’’, varapäällikkö täsmensi ja vilkaisi Revontulikukkaa, josko naaras muistaisi jotakin tarkemmin.
’’Eikai se silti tarkoita, että Tuulentähti olisi tehnyt mitään näin hirveää’’, Kaaosharha naukaisi hämmentyneenä.
’’Paljon myös muita sotureita meni yksin ja pareittain, sekä partioissa viime päivien aikana leiristä ulos ja sisään. Sekä Usvajoen kissoja, että Taivaanliekin kissoja’’, Kivijalka myönsi. Oli vaikeaa olla osoittamatta suoraan ketään muuta kuin Tuulentähteä. Tuulentähti voisi olla viimeinen, joka olisi kollin elossa nähnyt, vaikkei olisikaan tälle tehnyt mitään.
’’Minusta heidän välinsä näyttivät lämpimiltä viime aikoina. En voi uskoa, että Tuulentähti olisi tehnyt mitään’’, Susisielu naukaisi, mutta silmät olivat sirillään epäileväisinä.
’’Hän on kuitenkin toisesta kansasta, voiko toisen kansan kissaan luottaa kuitenkaan!’’, Omenatassu huudahti niskakarvat pystyssä.
Kivijalka asettui hivenen suojelevasti Revontulikukan eteen, sillä tunnelma kiristyi kiristymistään ja hän ei halunnut, että hänen kumppaninsa voisi saada siitä osuutta. Olihan tämä hetken ollut Usvajoessa.

Kun Kuutiikerin kissat saapuivat leiriin ja heti seuraavana päivänä Routatassun, Lakkatassun ja Sinitassun mestarit kiirehtivät saattamaan nämä purolle kohtaamaan enteensä, sekä viimeiseen arviointiinsa. Kuuratähti huomasi jännittävänsä kolmikon puolesta, etenkin itsekeskeisen Routatassun. Jostakin syystä hän jopa toivoi, että toinen epäonnistuisi ja täten saisi kovan näpäytyksen ohimolleen ja egolleen. Muttei päällikkö silti erityisesti mitään pahaa kenellekään toivonut, etenkin kun pennut kykenivät pysymään tehtävissään ja innokkaina, vaikka juuri hetki sitten vielä Routatassu oli ollut Umbran nappaaman ja sitten näiden emokin oli menehtynyt. Opaalikuiskauksella riittäisi töitä pesueensa kanssa, unohtamatta itseään, että saisi pidettyä perheensä kasassa.
Kuuratähti nimitti sinä aamuna Herukkatassusta ja Kuikkatassusta oppilaita, ja antoi kaksikolle mestarit, jotka tulivat Imperiumista. Kuutiikerin väki tuntui ottaneen hyvin vastaan uudet jäsenet, vaikka ennakkoluuloja olikin.
Kuuratähti veti raikasta ilmaa keuhkoihinsa, pakkasen nipistellessä kuonolla ja jäi hymyillen tarkkailemaan leiriä.

//Masi, Taivaanliekki
Syystähti katseli lempeä hymy huulillaan Usvajoen kissojen poistumista, ja huusi viimeiset hyvästit näiden perään, ennen kuin tanner hiljeni ja Taivaanliekin leiriin jäi vain kasa heidän omia kissojaan. Miten oudolta näyttikään taas leiri, jossa olisi tarpeeksi tilaa kaikille, kuin vähän muillekin jakaa. Kilpikonnaturkkinen naaras hymyillen kääntyi kansalaistensa puoleen ja kutsui heitä luokseen keveällä nau’ulla.

“Minulla on pari asiaa, jotka tahdon julkaista teille kaikille yhteisesti. Ensinnäkin olen kiitollinen kaikille siitä, millaisen työn teitte Usvajoen kissoja kohtaan. En nähnyt ainuttakaan väärin käyttäytyvää kasvoa, joka kertoo minulle siitä, että olette uskollisia niin minulle kuin kansatovereillenekin, ettekä hae turhaa riitaa. Olen siis erittäin ylpeä teistä, sekä kiitollinen, miten hyvin pystyimme ottamaan pulassa olevan ystäväkansan luoksemme”, hän painoi hieman päätään kansalaisilleen, kun näiden keskeltä kohosi lämminhenkinen supatus.

“Ensimmäisenä tärkeänä asiana, Revontulikukka, Usvajoen soturi, sitä ennen vielä Taivaanliekin vanha soturi, on päättänyt jäädä oikeaan kotiinsa! Hänestä sekä Kivijalasta on tullut kumppaneita, ja olemme saaneet jakaa tiedon, että he odottavat pentuja”, Syystähden lämmin sekä iloitseva katse kääntyi kohti pentutarhaa, jonne Revontulikukka oli nyt muuttanut Usvajoen lähdön jälkeen. “Tervetuloa kotiin, Revontulikukka”, naaras painoi päätään itse naaraalle, joka oli ollut tuleva Taivaanliekin johtaja, mutta päätti seurata perhettään Usvajokeen jättäen paikkansa Syystähdelle. Syystähti vannoi itselleen kohtelevansa toista kuin arvoistaan, sekä suojelevan näiden kahden pentuja oman henkensä uhalla. Syystähti oli myös niin iloinen Kivijalan puolesta, vaikka kolli oli kärsinyt monenlaista.

“Toisena iloisena uutisena Kanjonivuokko on saanut uuden oppilaan. Kaaosharha on ilmoittanut tahtovansa ryhtyä hänen oppilaakseen, ja kansan uudeksi parantajaoppilaaksi. Toivon suurta onnea sekä menestystä heidän polulleen, ja kaksikko käy Kuulammella seuraavan parantajien kokoontumisen yhteydessä vielä hyväksyttämässä valintansa Kaiulle”, Syystähden ruskea katse nyt lipui kohti parantajien pesää, jossa rintarinnan istui Kaaosharha sekä Kanjonivuokko, jotka hymyilivät toisilleen iloisesti. Sitten Syystähden korvat painuivat hieman alas.

“Tähän liittyen, minulla on vielä toisenlainen uutinen. Keskiyöntassu, oli saanut kohtalollisen osuman eräässä käärmepartiossa, ja hän on ollut nyt parantajien hoivissa pitkään. Alkaa kuitenkin näyttää siltä, että kolli palautaa hitaasti, vaikkei täysin varmasti. Hän toivottavasti pääsee jatkamaan vielä soturinkoulutustaan, mutta ei vielä hetkeen. Safiirilumo, hänen kasvattiemonsa on vaatinut kollin mahdollisen vammautumisen myötä kollin nimen vaihtamista. Kissan nimen vaihtaminen ei ole yleistä, eikä sitä pidä tehdä harkitsematta, mutta hänen toiveitaan kunnioittaen Keskiyöntassu saa uuden nimen”, naaras huokaisi ja katsahti epäileväisesti epävakaaseen Safiirilumoon, sekä lopulta kohti huolestuneita parantajia.

“Kaiun henget, te tunnette meidät jokaisen nimeltä. Nyt pyydän teitä ottamaan pois nimen tältä kissalta, jonka näette silmissänne. Hänen kohtalonsa on kääntynyt ikävän tapaturman myötä, ja kansanjohtajalle suoduin vlatuuksi ja soturiesi-isieni luvalla annan tälle oppilaalle uuden nimen. Tästä hetkestä lähtien hänet tunnetaan Väärätassuna, kunnes hän ansaitsee soturinimensä”, Syystähti katsahti kohti taivasta ja sulki hetkeksi silmänsä, kun hän kuuli yllättyneitä, inhokkaita sekä epäileväisiä huokaisuja yleisön joukosta. Lopulta hiljaisuus laskeutui ja naaras laski surumielisen katseensa. Hän toivoi kollin voivan ansaita itselleen uuden paremman nimen vielä myöhemmin. Tämä olisi väärin kollille, mutta oli Syystähden myös kuunneltava tämän kasvatti-emoa, joka oli nyt löytänyt uudenlaisen shokin virittämän epävakaan ajatusmaailman. Hän ei ollut itse tähän tyytyväinen, mutta toivottavasti saisi myöhemmin todistaa kollin kykevän ansaitsemaan uuden nimen itselleen.

“Kanjonivuokko tulee kertomaan minulle heti kun hän on valmis jatkamaan koulutustaan”, Syystähti lopulta tokaisi kohti parantajaa, ja sitten korjasi kurkkuaan.

“Pyytäisin lopuksi Keskiyöntassua sekä Helmentassua astumaan eteenpäin!” hän kajautti uudenlaisella innolla kansalleen, ja kaksi hämmentynyttä oppilasta askelsivat eteen kuulemaan päällikön sanat.

“Minä, Syystähti, pyydän esi-isiä kääntämään katseensa näihin kahteen oppilaaseen. He ovat opiskelleet ahkerasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja on heidän vuoronsa tulla sotureiksi”, oppilaiden silmät kirkastuivat äkkiä ja Syystähden katse pehmeni näitä katsoessaan. “Keskiyöntassu, Helmentassu. Lupaatteko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä kansaa jopa henkenne uhalla?” Syystähti katseli kahta nuorta, jotka vilkaisivat toisiinsa ja sitten kajauttivat yhtaikaan “Lupaan!”

“Siinä tapauksessa Kaiun voimien kautta annan teille soturinimenne! Tästä hetkestä lähtien teidät tunnetaan Keskiyönkajahduksena sekä Helmennaalina! Kaiku kunnioittaa teidän rohkeutta, lempeyttä sekä älykkyyttää, ja hyväksymme teidät Taivaanliekin täysiksi sotureiksi!” johtaja päätti laskeutumalla alemmas nuolaisemaan uusien soturien otsaa, samalla kun he nuolaisivat hänen lapaansa. Ja sitten kaikki ryhtyivät suureen huuraamiseen uusien sotureiden nimiä huutaen kohti taivasta.

“Odottakaa! Auttakaa!” äkkiä pelokas ja hätääntynyt huuto keskeytti ilonpidon, kun Susisielu juoksi paikalle hengästyneenä, selässään jotain märkää. Syystähti yritti saada kiinni siitä, mitä kollilla oli selässään, ja lopulta hän henkäisi pelästyneenä, kun tämä laski märän soturin ruumiin aukiolle Susisielun painaen korviaan ja katsellen ympärilleen vihaisena. “Löysin hänet lammesta, hän on selvästi hukkunut”, tuo tokaisi lopulta hiljaa katsahtaen kohti Syystähteä, joka vilkuili äkkiä kansalaisiaan, joiden seasta juoksi esiin nuoret oppilaat, Omenatassu sekä Kävyntassu, jotka uikuttivat surkeasti yrittäessään saada isäänsä hereille.

“Kuka on viimeksi nähnyt Vaahterakynnen leirissä?” Syystähti naukaisi tomerasti ja katseli kissojaan, hakien myös Kivijalan katsetta. Kanjonivuokko oli juossut oitis Kaaosharhan viereltä tutkimaan Vaahterakynnen turkkia, sekä käyden läpi mitään todisteita tämän kuolemasta. Oliko kolli voinut vain hukkua?

//Masi, seuraavassa roolissa voi sitten tehdä jo lähtöä
Tuulentähden päässä pyöri niin Taimioravan kuin Vaahterakynnenkin sanat, vaikka tämä oli asettunut aterioimaan kansalaisten kanssa. Kaarnaturkki oli innoissaan vääntäytynyt aukiolle nauttimaan seurasta, sekä nuorimmaisten temmellyksestä vielä, kun he saivat myös seuraa Taivaanliekin pennuista sekä oppilaista. Taimiorava oli käynyt onnittelemassa Revontulikukkaa sekä Kivijalkaa, ja kaksikko näytti nyt vielä enemmän rakastuneemmalta, kuin hetki sitten oli Tuulentähti nähnyt heidät. Sana alkoi levitä, ja Revontulikukan sisaret myös olivat saapunet viettämään viimeisiä hetkiä sisarensa kanssa. Myös vieno hymy kaareutui itse naaraan huulille, ja kun heidän katseensa Kivijalan kanssa kohtasi, hymyili johtaja Taivaanliekin varajohtajalle lämpimästi. Varmasti heidän tulevaisuutensa Taivaanliekissä olisi onnellinen.

Niin johtaja ainakin toivoi. Kissat alkoivat pikkuhiljaa vetäytyä unille, ja Tuulentähti oli oman turkkinsa pesun jälkeen alkanut etsimään leiristä Vaahterakynttä. Hän oli luvannut toiselle vielä tapaavansa tämän, vaikka varmasti monen silmät olisivat hänen turkillaan, varsinkin Riitasoinnun. Mutta naaras oli vain vilahtanut leirissä osittain märän turkin kera. Ei johtaja siihen sen enempää ajatusta antanut, Vaahterakynnen näkeminen oli nyt hänen prioriteettinsä. Riitasointu varmasti olisi tympeä hänelle pitemmän aikaa koko tämän turhuuden myötä. Mutta kollia ei näkynyt missään. Taivaanliekin vartijat olivat asettuneet tarkkailemaan yöllistä hiljaista leiriä, ja Tuulenatähti viimein antoi periksi. Kolli olisi kadonnut johonkin. Naaras ankeana asteli kohti Syystähden pesää ja hiljaisena tervehti toista, ennen kuin asteli vielä hereillä olevan johtajan luo.

“Olette palaamassa kotiin, eikö niin?” Syystähti tiesi Tuulentähden ajatukset, ja lämpimin silmin tarkkaili toista. Harmaa naaras nyökäytti päätään ja räpäytti silmiään kiitollisena ystävälleen.

“Kiitos kaikesta avusta, jota olemme teiltä saaneet. Usvajoki tulee muistamaan tämän, ja voitte vapaasti saapua meiltä hakemaan apua, jos tunnette sen oikeaksi”, naaras naukui toiselle ja Syystähti painoi päätään kunnioittavasti.

“Niin kauan kuin me johdamme, uskon, että kansat tulevat olemaan lähes yhtä”, Syystähti naurahti lämpimästi ja sai Tuulentähdeltä myös tyytyväisen hymyn. Se olisi totta. Taivaanliekki olisi osa heitä, ja Usvajoki osa Taivaanliekkiä. Vaikka he kaksi olisivatkin ainoat jotka sitä ajattelivat.

“Lähdemme aamun sarastaessa, olen kertonut vain pienelle ryhmälle asiasta, ja en usko, että koko Taivaanliekki on saanut sitä tietoa. Mutta aamulla lähdemme heti kun vain olemme valmiita”, usvajokilainen tokaisi. “Pahoittelut vielä siitä, että olemme asuneet täällä niin kauan, vaikka koti meitä odottaakin jo valmiina”, Tuulentähti huokaisi, mutta Syystähti vain pudisti päätään.
“Ymmärrän hyvin, välillä on hankala palata. Kunhan kaikki on siellä hyvin ja olette varmoja kaksijalkojen poistumisesta, sitten on oikea hetki palata. Tärkeää myös, että olet saanut parantua rauhassa”, Syystähti vilkaisi kohti Tuulentähden selässä sekä kyljissä olevia arpia, jotka olivat saaneet hyvin parannella heidän aikanaan Taivaanliekissä. Tuulentähti nyökäytti päätään vain pariin kertaan, ja poistui sitten hiljaa toivottaen toiselle hyvää yötä. Ehkä vielä kotiin palaaminen tuntuisi oikealta sekä hyvältä sinne päästyään. Mutta ei johtaja silti kyennyt saamaan Vaahterakynttä mielestään. Hän hetkeksi jäi istumaan aukiolle käärien häntänsä vatsansa ympärille, tarkkaillen tähtistä taivasta ja kuunnellen lammen hiljaisia ääniä, sekä oppilaiden supatusta pesästä. Täällä elämä olisi voinut olla niin rauhallista sekä mukavaa. Muttei hän myöksään voinut vain hylätä Usvajokea, vaikka Vaahterakynsi niin toivoikin. Hän tiesi, ettei kolli voisi lähteä heidän mukaansa, eikä Tuulentähti vain yhtäkkiä luovuttaa elämiään Riitasoinnulle. Ehkä elämän oli tarkoitus mennä näin. Ehkä heidän ei kuulunutkaan koskaan olla yhdessä, tai kuulua yhteen. Ehkä se oli vain suuri virhe tai koettelemus, joka hänen piti ylittää. Mutta mihin hän kompastui. >>Emo, isä. Antakaa anteeksi<< hän kurahti surullisena painaen silmänsä kiinni kuono silti kohden taivasta. >>Toivottavasti et sinäkään Lasipilvi minua kiroa Kuoloon tämän takia<< naaras huokaisi surkeasti ja painoi sitten päänsä alas. Kaikki sieltä katselisivat ja tietäisivät hänen pahat tekonsa. Olisiko hän enää oikeutettu Usvajoen johtaja? Tuulentähti ei enää osannut odottaa mitään tulevalta, ja asteli apeana kohti pientä Usvajoen porukkaa, jonka reunamalle hän asettui nukkumaan. Ei edes Riitasointu olisi lämmittämässä tällä hetkellä, eikä hän varmaan toista rinnalleen ansaitsisikaan.

//Heli//

Vaahterakynsi oli käärmeissään, Riitasointu oli vakoillut heitä. Hän katseli edessään piilossa olevaa Usvajoen varapäällikköä, joka vaikutti siltä, että tämä oli täysin unohtanut tarkistaa selustansa, ettei kukaan huomaisi häntä. Vaahterakynsipä olikin huomannut, häneltä harvoin mikään jäi huomaamatta! Riitasointu suoristautui ja oli silti paljon pienempi kuin soturien ruhtinas, joka irvisti varapäällikölle väläyttäen hampaitaan toiselle.
''Halusin vain varmistaa, ettet yritä erottaa Usvajokea ja Tuulentähteä. Seurasi on ollut hänelle haitallista'', Riitasointu murahti ja astui ylimielisesti Vaahterakynnen ohitse. Kollin kulmat laskeutuivat raivosta ja silmät siristyivät. Hän kiersi Riitasoinnun eteen uudelleen, nyt hyökkävämmin, saaden varapäällikönkin niskakarvat kohoamaan.
''Minä en tule minkään tai kenenkään väliin! Meillä on edessä yhteinen, hyvä, rakastava ja lämmin tulevaisuus! Ei hänen onnellisuutensa oli kiinni siitä, miten Usvajoki voi. Ei hän tarvitse kansaansa, hän tarvitsee rakastavan perheen ja rakastavia ystäviä ympärilleen, eikä Usvajoessa hänellä sitä ole'', Vaahterakynsi murisi.
''Kansa tarvitsee häntä enemmän kuin koskaan!'', Riitasointu sähähti takaisin. ''Sitä paitsi minä olen siellä'', naaras murisi.
''Sinä?'', Vaahterakynsi hölmistyneenä naukaisi, vetäen vihaiset kyntensä piiloonsa ja räpäytti hämmentyneenä silmiään. Riitasoinnun kasvoilta ehkä kykeni erottamaan punastusta, mutta silmät pysyivät viiruina suuttumuksesta. ''Oletko sinä kiintynyt häneen?'', Vaahterakynsi piikitteli.
''Olemme jakaneet paljon yhdessä, kukistaneet Tulitähden ja pelastaneet kansamme, olemme lyömätön parivaljakko. Usvajoki tarvitsee meitä'', Riitasointu polkaisi maata vihaisena ja työntyi soturin ohitse.
''Riitasointu. Olisit hyvilläsi, minähän kannustin Tuulentähteä antamaan päällikön arvon sinulle. Sinua ei estäisi enää mikään kansan johtamisessa'', Vaahterakynsi naukaisi naaraan perään, joka käänsi vihaisen katseensa lapansa ylitse kolliin. ''Sinulla jos jollakin on hyvät mahdollisuudet johtaa Usvajokea todella hyvin. Olet voimakas soturi, sinulla on voimakas tahto toimia kansasi puolesta, eikä sinulla ole perhettä, jonka tunnesiteet hiertäisivät sinua. Antaisit Tuulentähden olla onnellinen minun kanssani'', Vaahterakynsi huokaisi, astuen sovittelevasti eteenpäin.
''Hän ei koskaan voisi olla onnellinen sinun kanssasi! Sinä tuhoat hänet, senkin iilimato'', Riitasointu murisi, Vaahterakynnen yllättyneenä räpytellessään silmiään. Ehkä hänen sanansa toisen perhettömyydestä olivat loukanneet enemmän kuin oli tarkoitus. Tarkoitus oli osoittaa ne naaraan vahvuuksiksi. Vaahterakynsi oli tottunut siihen, että hän oli karismaattinen ja osasi helposti puhua kissat pökerryksiin. Riitasointu oli kuitenkin jääräpäinen.
''Ei hän sinusta tule koskaan välittämään, jos sitä toivot, vaikka hän lähtisikin kanssasi!'', Vaahterakynsi kivahti lopulta takaisin, kun keskustelu ei edennyt hänen toivomallaan tavalla. Vaahterakynsi ylimielisesti käänsi pienemmälle naaraalle selkänsä ja lähti harppomaan lammenreunaa pitkin, aikeenaan käydä kävelyllä, ennen kuin palaisi leiriin, jotta olisi rauhallisempi.
Hänen takaansa kuului kuitenkin vihainen rääkäisy ja Vaahterakynsi ehti katsahtaa taakseen, ja nähdä, miten raivon vallassa Riitasointu hyökkäsi hänen kimppuunsa. Pieneydestään huolimatta naaras oli todella vahva. Vaahterakynsi tunsi kynsien iskut kyljissään ja kuonollaan, ja hän onnistui taittamaan päänsä siten, että sai Riitasoinnun hampaisiinsa ja revittyä tuon irti itsestään.
Hän heitti ajattelemattomasti sähisevän Riitasoinnun lampeen ja horjahtaen sivulleen jäi haukkomaan henkeä. Hänen kylkensä ja kuononsa vuotivat voimakkaasti verta. Entinen Ruskatammen varapäällikkö haukkoi henkeään, mutta kun hengitys tasaantui, eikä Riitasoinnun hahmoa näkynyt, Vaahterakynnen omatunto alkoi kolkuttaa häntä. Miksei naaras jo noussut pintaan?
Vaahterakynsi loikkasi ensimmäiselle kivelle, jonka hän lammella erotti pinnan yläpuolella ja alkoi tähyillä rantavedestä syvemmälle. Eikai lammessa ollut käärmeitä? Oliko naaras lyönyt päänsä? Oliko tämä voinut ajelehtia jo kauemmas putouksiin? Vaahterakynsi oli ymmällään.
Pian hänen takaansa vedestä nousi kissa, joka tönäisi hänet alas kiveltä ja Vaahterakynsi pelästyneenä veti keuhkonsa täyteen vettä. Hän yritti päästä pinnalle mahdollisimman nopeasti, yskiäkseen vedet ulos keuhkoistaan, mutta jokin oli takertunut hänen selkäänsä ja raapi hänen kylkiään jälleen.
Kolli erotti lammen synkässä vedessä Riitasoinnun kiiluvat silmät, ennen kuin hän menetti tajuntansa.
Vaahterakynsi oli tehnyt elämänsä virheen, kun oli unohtanut, että hän kamppailisi vedessä Usvajoen kissaa vastaan. Lopulta ainoa hahmo, joka pinnalle kohosi oli Riitasointu.

//Heli//

Riitasointu jäi hetkeksi vielä kuuntelemaan parantajienpesän ulkopuolelle, muttei erottanut kunnolla Taimioravan sanoja, joten hän lähti reippaasti poistumaan kohti sotureita ja Usvajoen muita jäseniä, jotka olivat kerääntyneet juttelemaan Riitasoinnun partion jäsenten kanssa heidän matkastaan. Varapäällikkö naukaisi kutsuvansa kissoja kuuntelemaan häntä, kissojen muodostaessa pienen ympyrän hänen ympärilleen, häntien uteliaina vääntyillen ja väpättäen.
''Lähdemme huomenna takaisin kotiimme. Syödään tänään hyvin ja menkää ajoissa levolle, matkamme tulee olemaan rauhallinen, mutta pitkä. Soturit ovat jo päivien aikana kulkeneet useasti matkaa edestakaisin, mutta huomenna mukanamme ovat myös vanhimmat, sekä pennut, joten matka tulee taittaa yhteisöämme ajatellen'', Riitasointu naukui, hivenen kuitenkin hiljaa, etteivät Taivaanliekin kissat kuulisivat heidän aikeitaan. Riitasointu ei halunnut, että heistä joku yrittäisi estää heidän lähtöään, tai puhumattakaan vaatisivat heitä tekemään viimeisenä yönä Taivaanliekin hyväksi jotakin, kun Usvajoen kissat tarvitsisivat lepoa ennen pitkää matkaa.
Kissat kehräsivät innokkaina ja kerääntyivät perheidensä kanssa aterioimaan ja vaihtamaan kieliä, jakamaan Riitasoinnun viestiä eteenpäin.
Riitasointua kuitenkin kalvoi se mitä hän oli kuullut. Tuulentähteä ei haitannut heidän velkaantumisensa Taivaanliekille, tuskin haittasi edes se, että Myrskyvaahtera oli häntä auttanut. Riitasointua puistatti, hän oli asiasta huolissaan ja ei ollut innokas auttamaan Taivaanliekkiä.
Pian kuitenkin varapäällikkö huomasi, että joku oli häntä kuunnellut, kun hän havaitsi Vaahterakynnen silmien siristymisen ja tuijotuksen omalla turkillaan.
Riitasointu siristi entiselle Ruskatammen varapäällikölle silmiä takaisin, että hän inhosi tuota kollia, joka oli aivopessyt Tuulentähden kokonaan! Mustavalkean naaraan leveät ja terävät kynnet paljastuivat, kun hän katseli, miten Tuulentähti poistui parantajienpesästä ja Vaahterakynsi kiirehti nopeasti tuon perään. Riitasointu odotti, että viimeisetkin hänen kuulijansa löysivät itselleen puheen jälkeisen paikan asettua, ja kiirehti sitten itsekin seuraamaan kaksikkoa.
Kieltämättä ei ollut reilua, että Riitasointu salakuuntelisi omaa päällikköään ja toisen kansan kissaa, joka hakeutui jatkuvasti Tuulentähden rinnalle. Lähes syrjäyttäen Riitasoinnun kokonaan. Se oli kyllä totta, Riitasointu koki tehneensä kovasti töitä koko Usvajoen puolesta, heidän reviirinsä puolesta ja myös etsi kynsin ja hampain Tuulentähteä. Mutta miksi Vaahterakynnen kaltainen liero sai kaiken kunnian, huomion ja tarkalleen kaiken? Riitasointu taittoi piikkihernepensaan oksaa pois edestään ja asettui pienelle tilalle makuulleen, pieneksi kiveksi ja tarkkaili vähän matkan päässä olevaa kaksikkoa.
''Oletteko palaamassa kotiin? Kuulin sen Riitasoinnulta'', Vaahterakynsi supatti, tämän ääni kuulosti ankaralta. Tuulentähden surullinen katse tuntui vaeltavan jossakin kauempana.
''Entä me? Sinä ja minä, entä meidän tulevaisuutemme?'', Vaahterakynnen ääni kuitenkin muuttui surulliseksi ja tämä yritti saada Tuulentähden surullisiin silmiin katsekontaktia. ''Etkö vain voisi jättää Usvajokea? Riitasointu olisi varmasti Usvajoelle hyvä päällikkö, tiedät sen. Me olemme onnellisia täällä. Sinä, minä, pentuni, meidän tuleva perheemme..'', Vaahterakynsi särkyneenä naukui, mutta kollinkin katse vetäytyi lopulta katsomaan surkeana muualle.
''En tiedä, mitä tekisin, Vaahterakynsi, minä en tiedä'', Tuulentähti hiljaa vastasi, katsomatta toiseen.
''Minä en voi seurata sinua, en voi hylätä Lovikuuta, Omenatassua, Pitkävarjoa ja Käpytassua. He ovat jo menettäneet Koitomun, Omenaturkin ja Kynsitähden, olen heille ainoa vanhempi ja turva, joka heistä oikeasti välittää'', Vaahterakynsi nousi jaloilleen surullisena, kuten myös Tuulentähti.
Tuulentähti painoi hivenen korviaan, kunnes kuuli jonkun Usvajoen kissan kutsuvan häntä.
''Nähdään vielä'', Vaahterakynsi kuiskasi Tuulentähden perään, kun naaras vaisusti nyökkäsi ja kiirehti kansalaisensa luokse (?). Riitasointu siristi silmiään mietteliäänä. Vaahterakynsi yritti todella erottaa Tuulentähden, ei vain Riitasoinnusta, vaan myös Usvajoesta! Miten tekopyhä niljake! Riitasoinnun sisällä kiehusi, eikä hän sen seurauksena huomannut ollenkaan hänen ylleen laskeutunutta varjoa.
''Mitä sinä täällä teet?'', Vaahterakynsi ärähti, Riitasoinnun yllättyneenä siirtäessään katseensa kolliin.