//Heli//

Armonhalla oli juuri palannut veljensä hautajaisten hiljaisesta hetkestä. Hän oli hivenen pyörällä päästään, omissa ajatuksissaan, eikä mikään tuntunut kovinkaan hyvältä. Naaras seisahtui aukiolle, silmät suurina katsomaan tilannetta. Vieraita kissoja kuhisi leirissä vaikka miten paljon! Hetken ajan pelästys näkyi varapäällikön kasvoilta, ennen kuin tämä alkoi höristää korviaan kuunnellakseen Belladonnatähden tehtävien jakoja. Tämä askelsi märässä lumessa päällikkönsä rinnalle ja vaikkei hän kuullutkaan, mitä Belladonnatähti sanoi Terätiikerille, Armonhallan poika nyökkäsi ja lähti askeltamaan Puolukkakyytä kohden.
Armonhalla seurasi, miten hänen viimeisin oppilaansa Puolukkakyy nyökkäsi soturien baronetille ja lähti kohden parantajienpesää.
''Onneksi he ovat nyt turvassa täällä'', Armonhalla kuiskasi, katsellessaan kissoja, joille pyytäjät toivat ruokaa. Kissat olivat kokonaan märkiä kuin uitetut rotat. Terätiikeri ohjeisti nuorempien soturien Tipuaskeleen ja Salviahelmen avulla muutamia sotureita aloittamaan petien kasaamisen. Armonhallan sydäntä vihlaisi nähdä, miten Paahdekobran häntä laahasi maata pitkin, kun tätä kannettiin parantajienpesään ja miten tämän poika Saarnitassu juoksi emonsa perään, nosti tämän hännän lavalleen ja kipitti muiden perässä.
Miten pitkän matkan nuorukainen oli ollut valmis kulkemaan emonsa takia? Saadakseen apua hänelle ja emolleen. Armonhalla sulki surullisena hetkeksi silmänsä. Käärmeliekki tuskin enää koskaan haluaisi auttaa Armonhallaa missään.
''Pitäisikö minun valmistella kansalaisia lähtemään kokoontumiseen? Ketkä sinä haluat mukaasi? Tai voisinko olla jotenkin avuksi näille paenneille tai loukkaantuneille?'', Armonhalla varovasti, tavallistakin hiljaisemmalla ja apealla ääne kysyi Belladonnatähdeltä, pyyhkäisten tassullaan lumista maata hiljaisena. ''Tai haluatko partiota tarkistamaan järveä, ettei Kuutiikerin tai Synkkävarjon kissoja ole jäänyt johonkin? Tai ettei heitä ole seurattu?'', varapäällikkö ehdotti.
Hän yritti kynsin ja hampain pitää mielensä kasassa, ettei olisi purskahtanut itkuun nähtyään muidenkin kärsivän, vaikkakin erilaisten lähtökohtien takia. Oman murheensa keskellä hän huonosti kesti nähdä muiden kärsivän. Hän saattoi jopa aistia Belladonnatähden kärsivän, muttei se tuntunut empaattiselta kärsimykseltä, vaan omalta taistelulta.
Armonhalla ei kuitenkaan ollut pohjimmiltaan kovinkaan huolissaan mahdollisista vakoojista tai paenneiden seuraajista. Hän uskoi, että tiiviit yhteisöt, jotka isoina joukkoina tänne tulivat, olivat pitäneet omansa turvassa. Eikä Veritähti ajatuksena toisaalta häntä pelottanut. Hän ei ollut tavannut kollia itse, nähnyt tämän kertaalleen tai kaksi puhumassa kokoontumisissa. Mutta vaikka tuon maine olikin legendaarinen, Armonhalla sydämessään uskoi, että hyviä kissoja Kaiku tulisi suojelemaan aina. Niin kauan kuin sydämessä olisi jotakin hyvää, Kaiku suojelisi pahuudelta tai antaisi heille voimia kohdata sellainen.

Käärmeleikki siristeli silmiään kauempana tilanteelle, joka oli tuulen lailla puhaltanut kansan leiriin Terätiikerin johdattamana. Naaraan katse oli osin utelias tapahtuneesta, mutta samaa aikaa tuo paineli kynsiään maahan, että ei automaattisesti syöksyisi kenenkään kimppuun. Naaras kaipasi sitä, että saisi purkaa johonkin osittaisen vihansa ja sen tunnemyrskyn, joka oli jo jonkun aikaa kuohunut tuon sisällä, kun Armonhalla oli kertonut totuuden tuon vanhemmista ja sisaruksista. Toivo kuitenkin tunteiden purkaamisesta katosi, kun Belladonnatähti huomasi sivummalla olevan naaraan ja oikeastaan käski tuota seuraamaan partiotaan. Käärmeleikki huokaisi, mutta suoristettuaan selkänsä lähti ripein askelin seuraamaan partionsa vienoja tuoksuja kohti mursun ruumista. Osittain naarasta harmitti se, että hänen tehtävänsä oli valvoa metsästämistä ja kaikkea siihen liittyvää. Hän ei ollut se, joka osallistuisi ensimmäisenä turvaamaan kansaansa. Ajatus ärsytti tuota, mutta naaras päätti vain huiskia häntäänsä vihaisena ja kiihdyttää askeleita, että saisi edes jotain tekemistä.
--
Käärmeleikki saapui nopeasti kuolleen petoeläimen luokse, josta partio repi lihoja irti, aivan kuten Käärmeleikki oli heitä pyytänyt. Naaras kohotti leukaansa tyytyväisesti ja vilkaisi kasaa, johon nuo olivat keränneet erikokoisia paloja sen lihasta. Ajatus mursun syömisestä sai naaraan irvistämään, olihan tuo se sama eläin, joka oli tappanut naaraan oikean isän. Siitä huolimatta eläimessä oli kuitenkin sen verran lihaa, että kansa sekä myös loukkaantuneet saisivat syödäkseen.
"Yötönkolkko ja Salamatassu, alkakaa viemään näitä leiriin. Siellä on nälkäisiä suita ruokittavaksi", naaras naukaisi vahvasti, että vanhempi kissa sekä tuon oppilas ymmärtäisivät tilanteen. Ei olisi kiva saada Belladonnatähden vihaisuutta niskaansa, jos kansa ei saisi syötyä.
"Me muut jatkamme täällä. Palatkaa aina niin monta kertaa takaisin, kunnes emme tarvitse enää kantoapua"

//Masi
Syystähden katse oli harkitseva, mutta silti lämmin ja vastaanottavainen, vaikka Kaaosharhan olemus olikin hermostunut, kun hän aloitti puhettaan läheisille kissoille. Kanjonivuokon katse oli huolestunut, vaikka hieman ärtymystä sekä jopa kyllästyneisyyttä saattoi löytyä tämän katseesta. Tilanne oli silti yhtä äkkiä tullut kaikille, jonka takia se oli jokaisen turkkia kutkuttava. Syystähti piti oranssia katsettaan kollissa, kun tämä alkoi kertoa ajatuksistaan. Äkkiä johtajan katse alkoi vaihtua harkitsevasta yllättyneeksi, sekä tämän kulmat kohosivat ja hännänpää alkoi nyppiä hämmennyksestä. Jakaa elämänsä? Naaras oli aivan unohtanut, että kollilla oli vielä päällikön elämiä jäljellä, eikä hän oikeastaan ollut edes ajatellut niistä olevan haittaa. Mutta jos Kaiku on niin sanonut, ja kolli itse tuntee asian olevan parempi näin, niin ei hän ollut sitä estelemään. Kanjonivuokko taas tuntui värähtävän turkissaan, ja tuon katseessa alkoi palaa suru sekä epäilys asiaa kohtaan. Hänen häntänsä lähestyi Kaaosharhaa ja lopulta se kietoutui kollin selälle varovasti. Syystähti vilkaisi sitten Kivijalkaan, joka kysyi kelle jakaisi elämät. Pian Kaaosharha selitti heille huolellisesti mitä mieltä olisi, ja kenet olisi unissaan nähnyt. Valinnat yllättivät Syystähden, ja hän hetkeksi painoi katsettaan mietteliäänä käpäliinsä. Leopardintassu, Pronssipentu sekä Varputassu? Syystähti vilkaisi kohti Kanjonivuokkoa, joka huokaisi apeana.

“On todella ikävää kuulla, että olet sitä mieltä, että sinun on parempi kulkea toisaalla. Mutta jos Kaiku on myös sinulle näin kertonut, myös näyttänyt kenelle elämäsi jakaa, en voi itse kuin myöntyä valintaasi”, hänen äänensä tärisi hieman ja hän katseli tassujaan sekä sitten Kaaosharhaa. “Tiedäthän, etten ole pettynyt sinuun? Olen surullinen, että lähdet, mutta aika kanssasi on ollut erinomaista. Olet pitänyt Väärätassusta niin hyvää huolta, en olisi kenenkään muun voinut nähdä auttavan häntä yhtään paremmin kuin sinä autoit”, parantaja jatkoi ja lopulta nojasi Kaaosharhaan valkeaa turkkia vasten. “Pidän hänestä aina huolta, ja sinäkin varmasti ohjaat lopulta hänen käpäliään”, tuo rohkaisevasti yritti hymyillä oppilaalleen, vaikka suru loistikin hänen katseessaan. Syystähti vaihtoi painoa käpälillään huomatessaan myös Kivijalan epäileväiset sanat Varputassusta, vaikka tuon oma pentu olisikin saanut jo perimää. Mutta Väärätassun valinta toisaalta olisi ollut enemmän järkevä, vaikka Kaaosharha kertoi Varputassusta olevan enemmän hyötyä kansalle kuin he voisivat arvatakaan vielä. Hiljaisuus hetken pidätti heitä aloillaan, kunnes Syystähti kohotti päätään arvostaen nyökäyttäen päätään Kaaosharhalle.

“Kiitos, että olet tullut jakamaan tämän kanssamme. On erikoista nähdä Kaiun tekevän tallaisia päätöksiä, mutta arvostettavaa, että tahdot jakaa tämän eteenpäin. Mielestäni valinnat ovat hyviä, jos ne Kaiun päätökseen ja sinun arviointikykyysi pohjautuvat. Uskon, että Leopardintassun sekä Varputassun kohtaaminen ei ollut vain sattumaa”, hetkeksi kilpikonnaturkkinen naaras pysähtyi vilkaisten nopeasti Kivijalkaa, sekä Kanjonivuokkoa. “Kivijalka, tahdotko lähteä heidän mukaansa, vai nimetäänkö joku soturi matkaan?” hän kysyi lopulta katsahtaen varajohtajaansa, jonka matka voisi olla raskas, mutta joka olisi johtajan mielestä hyvä valinta. Syystähti tahtoisi pysyä leirissä, hän ei tahtoisi matkata lähelle muita kansoja ennen kokoontumista.

“Kaaosharha, olet ollut tärkeä osa kansaa ja varmasti vaikuttanut niin Väärätassun elämäänkin kuin muiden seuraajiesi, sekä Taivaanliekin kissojen elämään. Olisin toivonut, ettei tämä olisi tiesi päätös, mutta arvostan sitä, miten tahdot sen päättää. Olet arvostettu jäsen riveissämme, emmekä unohda sinua pitkään aikaan”, Syystähti painoi syvään päätään kollille, odottaen vielä muiden arvioita asiasta.

//Masi, Wilma, Owa
Belladonnantähti oli asettunut Armonhallan rinnalle suremaan menetettyjä vahvoja sotureita, ja tunsi miten naaras puristi hänen häntäänsä omallaan. Oli jotenkin helpottavaa tuntea hänen rakkaan ystävänsä läsnäolo, ja myös ehkä Armonhalla haki hänestä tukea sekä jonkinlaista lohtua. Ja vasta sitten hän höristeli korviaan, kun varajohtaja alkoi puhua Käärmeleikille. Sinisilmäinen naaras ei uskaltanut avata suljettu silmiään katsoakseen kohti perheen alkavaa keskustelua, vaan höristeli vain korviaan kuunnellakseen mitä Armonhalla tahtoisi kertoa pennulleen. Johtaja yritti sulautua hiljaisesti hyvästeleviin kissoihin, kuitenkin säpsähtäen hieman yllättyneenä Armonhallan sanoja. Käärmeleikin isä olisi ollut Hurmelampi? Sitä johtaja ei osannut odottaa! Varovasti hän avasi silmiään katsellakseen kahden kollin ruumiita aukiolla, miettien miten Hurmelampi oli aina viettänyt aikaa Ruutimeren kanssa. Oli jotenkin omituista kuulla, että hänellä olisi ollut pentuja. Mutta viimein Armonhallan sanat kollin päätöksestä tekivät järkeä johtajankin mielestä. Hän puristi vastapainoksi Armonhallan häntää, ja huokaisi syvään, mutta hiljaa, perheen vierellä. Kuitenkin lopulta Karsiturkki asteli paikalle omien inhottavien sanojensa kera. Musta valkea naaras käänsi korviaan ärtyneenä, ja oli valmis viuhahtamaan ympäri ja iskemään kollin tiehensä, mutta tämä lopulta itse pystyi lähtemään vaikkakin todella surkeiden sanojensa kera. Belladonnatähti hymähti ärtyneesti ja puristi Armonhallan häntää, lopulta kohottaen katsettaan Terätiikeriin. Kolli oli ottanut heti baronetin hommansa käpäliinsä, ja siitä johtaja oli ylpeä. Hän tovin mietti olisiko parasta olla leirissä vielä, mutta kuitenkin kansa tarvitsisi varmistaa muulta luonnon vihalta, ja hän nyökkäsi päätään kollille kiitollisin silmin, ennen kuin toinen poistui paikalta. Käärmeleikki myös lopulta kohosi käpälilleen ja kertoi kaksikolle lähtevänsä metsästämään, eikä johtaja aikonut toista edes estellä. Jokainen tarvitsisi tässä nyt aikaa, ja kunhan kansa toimisi vielä, olisi kaikki kunnossa. Belladonnatähti painautui lähemmäs Armonhallaa heidän jäätyään kaksin Hurmelammen sekä Ruutimeren viereen.

“Asiat järjestyvät vielä. Olen tässä aina rinnallasi”, naaras vielä tokaisi toiselle, ennen kuin ilta muuttui pimeäksi ja tähdet loistivat taivaalla valvojaisten alkaessa.

--

Seuraavana aamuna oli Armonhalla lähtenyt vanhinten kanssa hautaamaan menetettyjä kansatovereita, kun Belladonnatähti oli jäänyt tarkastamaan aamun partioiden toimintaa sekä selvittämään Kylmätaian kanssa partion vammojen tilannetta. Kylmätaika oli myös kertonut hänelle, että Simpukkatassu ei ollut onnistunut koulutuksessaan niin hyvin kuin kuviteltua, ja naaras uskoi saaneensa jonkinlaisen enteen Kaiulta, ettei naaras olisikaan hyvä parantajaksi. Hän siis oli pohtinut uutta mestari Simpukkatassulle, josta tänään nimittäisi soturioppilaan. Kuitenkin ennen kuin Belladonnatähti edetä aamutoimissaan, oli leiriin ensin astellut Virtatulitaival, joka puhutteli Käärmeleikkiä, mutta ennen kuin he poistuivat partion kanssa, oli leiriin suuntaamassa omituinen haju, joka sai johtajan pörhistämään turkkiaan puhujankiven juurella. Tuon siniset silmät tapittivat leirin sisäänkäyntiä, josta sisään asteli pian Myrkkysuon kissojen kera sekä Kuutiikerin, että Synkkävarjon yllättävä pari. Belladonnatähti oitis paljasti hampaansa, liu’utti kyntensä ylös ja sähisten katseli Saarnitassua, sekä loukkaantunut Paahdekobraa. Hän? Täällä?? Terätiikeri asteli kuitenkin joukon kärjessä häntä kohden, ja Belladonnatähti varovasti laski puolustustaan, kun Paahdekobra näytti hyvinkin huonovointiselta. Kylmätaika syöksyi heti auttamaan kahden oppilaan selässä kannettua naarasta, jonka otti pesäänsä ja lähti etsimään yrttejä tämän hoitoon. Myrkkysuon aukiolla olleet kissat varautuneina asettuivat katselemaan tilannetta, kun Kuutiikerin riutuneen näköiset kissat asettuivat pieneksi kasaksi leirin keskelle. Kastetaivas istui Saarnitassun vierellä häntä varovasti tuon ympärillä, kun kolli odottavaisena istui parantajien pesän ulkopuolella.

“Mitä tämä on?” Belladonnatähti sähähti Terätiikerille, katsellen varautuneena kissoja ympärillään. Hän ei ollut niin aggressiivinen Kuutiikerin kissoja kohtaan, mutta hänen koko olemuksensa roihahti Paahdekobran näkemisestä. Mitä naaras voisi tajuttomana tehdä, muttei hän silti pitänyt toisen näkemisestä omalla maallaan. Jääkekäle asteli pää matalana Kuutiikerin kissojen joukosta ja antoi kaiken voimansa lipua maahan voidakseen kohdata Myrkkysuon johtajan anovasti.

“Kuutiikerin on kukistettu, sitä ei enää ole. Kuuratähti on kuollut ja Veritähti on vallannut maamme”, Jääkekäle toisti uutisensa kuin rannallakin oli tehnyt, ja Belladonnatähden sininen katse hämmästyneenä kirkastui. Hän otti kyntensä takaisin ja tasoitti selkäturkkiaan heilautellen häntäänsä kuitenkin varovasti takanaan. Hänen katseensa tarrasi äkkiä Käärmeleikkiin.

“Käykää repimässä se mursu palasiksi, nämä kaikki tarvitsevat ruokaa heti”, tuo tokaisi tomerasti nuorelle naaraalle, jonka partio oli jo lähtenyt aiemmin leiristä. “Olen pahoillani tapahtuneesta. Terätiikerin partio siis löysi teidät kaikki rannalta?” johtaja kysyi ja vilkaisi baronetistaan kohti Kuutiikerin kissoja. Jääkekäle vain nyökäytti päätään ja vilkaisi taakseen kohti kumppaniaan Paatsamasilmää sekä muita Kuutiikerin kissoja. Mietteliäänä Belladonnatähti heilautteli häntäänsä, ja lopulta ohjasi nämä päänsä nyökkäyksellä kohti saaliskasaa.

“Kylmätaika katsoo vammanne Paahdekobran tutkimisen jälkeen, levätkää, syökää ja peseytykää sillä aikaa. Jos olette halukkaita jäämään, saatte päättää siitä tänä iltana. Terätiikeri, ota oppilaita ja valmistakaa heille paljon pesiä. Jääkekäleelle pentutarhaan”, sinisilmäinen naaras tokaisi baronetilleen ja nyökäytti päätään Jääkekäleelle, jonka silmät kiitollisina loistivat johtajalle. Belladonnatähden huolestunut katse palasi kuitenkin parantajienpesään.

“Haluan yhden vartijan istumaan parantajienpesän vierelle. En luota Paahdekobraan”, tuo sihahti hiljaa Terätiikerille väräyttäen korviaan varautuneena kohti pesää, jossa Kylmätaian juoksentelu näkyi aukiolle asti. Olisiko tuo loukkaantunut miten pahasti, ja mistä syystä? “Mutta antakaa Saarnitassulle myös peti, ruokaa ja tekemistä jos hän sitä tahtoo. Tarvittaessa hän voi jäädä Paahdekobran luo parantajanpesään”, hän vielä lisäsi mietteliäänä ja tiiraili sitten aukiota, jossa soturit vaihtoivat yllättyneitä, mutta myös varautuneita katseita. Osa uskaltaisi lähestyä kissoja, varsinkin oppilaat olivat jo lähteneet Kuutiikerin oppilaiden luo keskustelemaan. Äkkiä Veritähden pelko alkoi kutkutella hänen vatsaansa, ja Belladonnatähti pohti, pitäisikö hänen valmistautua jonkinlaiseen sotaan vielä tulevaisuudessa kansansa turvallisuuden puolesta.

Käärmeleikki tasoitti kielellään turkkiaan ja venytteli leirin reunalla jääden kuitenkin lopulta vain seuraamaan kansansa kissojen tekemisiä. Kissat palailivat partioista, kun taas Hiilisydän pentuineen leikki pentutarhan vieressä jollain sammalpallolla. Pelkästään sen näkeminen sai melkein jopa pienen hymyn naaraan kasvoille, vaikka se vei ajatukset nopeasti ikäviin asioihin, joiden kuulemisesta ei ollut enää kauaakaan. Pelkästään kuningattaren näkeminen pentuineen sai naaraan ajatukset omiin perheasioihin, jotka veivät nopeasti sen pienenkin hymyn pois. Armonhalla oli hautaamassa veljeään muiden klaaninvanhimpien kanssa. Naaras oli käynyt paikalla, mutta tuon ajatukset olivat edelleen hyvin sekaisin, jotka olivat saaneet tuon kääntymään nopeasti pois. Hän ei ikinä kunnolla tuntenut Hurmelampea, hän oli vain etäinen myrkkysuon baronetti, joka varmasti kuitenkin rakasti omaa siskoaan paljon. Enemmän ainakin, mitä tuo tuntui ikinä välittävän tyttärestään. Pelkästään ajatuskin asiasta sai naaraan huokaisemaan, vaikka selkä nopeasti suoristui ja viileä perusilme palautui kasvoille, kun Virvatulitaival palasi leiriin kutsuen naarasta.
"Kävimme Terätiikerin kanssa tarkastamassa mursun tilanteen, se on kuitenkin kuollut. Hän ehdotti, että pyytäjät voisivat käydä repimässä siitä lihat kansalle", Virvatulitaival naukaisi, mutta jäi kuitenkin odottamaan nuoren naaraan valintaa. Käärmeleikki siristeli silmiään ja nyökkäsi hitaasti. Terätiikeri oli antanut hyvän idean, joka sai naaraan etsimään katseellaan kansan muita pyytäjiä.
"Kiitos Virvatulitaival, tehdään niin", Käärmeleikki naukaisi naaraalle. Naaras kutsui keveällä naukaisulla Yötönkolkon sekä Vuoripuuman luokseen heilauttaen häntäänsä kuitenkin juuri leiriin palanneen soturin suuntaan.
"Meidän täytyy mennä repimään mursusta lihat kansan suihin. Ota myös Salamatassu mukaan", Käärmeleikki naukaisi kolmikolle, kun Yötönkolkko kuitenkin lähti etsimään omaa oppilastaan. Naaras itse tutkaili vielä leirin tilannetta katseellaan, vaikka se muuttui hyvin nopeasti. Ensin tuon nenään leijaili vieras haju, jonka omistajat kuitenkin saapuivat leiriin nopeasti. Käärmeleikki siristeli silmiään toisen baronetin suuntaan, joka ilmestyi Myrkkysuon soturin, oppilaan sekä myös Kuutiikerin ja Synkkävarjon kissojen kanssa. Mitä ihmettä oikein tapahtui?
"Menkää repimään mursun lihat, jos täytyy, tehkää useampi kierros. Tarkkailen ensin tämän tilanteen, mutta tulen pian perässänne. Virvatulitaival näyttää sijainnin", Käärmeleikki naukaisi hitaasti silmiään siristellen. Lopulta tuo vielä heilautti vahvasti häntäänsä, joka lopulta sai juuri nimetyn partion liikkumaan, kun naaras itse jäi vielä hetkeksi tutkimaan tilannetta mielenkiinnolla.

//Heli, Wilma//

Kivijalka päästi Kaaosharhan ja tämän perässä mietteliäästi askeltavan Kanjoniudun Syystähden pesään, jossa Syystähti istuikin jo ryhdissään ja tervehti heitä kevyellä nyökkäyksellä. Kivijalka tuli viimeisenä pesään ja istuutui päällikön vierelle, kietaisten häntänsä tassujensa päälle. Hänen kivenkova naamansa tuijotti ilmeettömänä kohden parantajaoppilasta, vaikka kolli oli paljon pienempi kuin Syystähti ja Kaaosharha. Kaaosharhaa toisen katse jännitti, ja tämä tassutti hetken ajan hermostuneena maata tassujensa alla.
''Kiitos, että suostuitte kuulemaan minua heti'', Kaaosharha varovasti naukaisi ja loi jokaiseen vuorollaan katseensa. ''Kuten ehkä olettekin huomanneet, parantajakissan polku ei ole minulle ollut sopiva polku. Olen oppinut paljon, mutta Kaiun kissojen ilmestyttyä uniini, olen ymmärtänyt, että en heidän mielestään tai omasta mielestänikään, enkä varmaan myöskään teidän mielestänne ole kykenevä suoriutumaan näistä tehtävistä'', Kaaosharha naukui, Kivijalan vilkaistessa hivenen hämmentyneenä Kanjoniutua, sillä hän ei ollut nähnyt mitään epämääräistä toimintaa Kaaosharhan osalta.
''Kaiku on antanut minulle viimeisen tehtäväni, jonka tarkoituksena on jakaa minun kuusi jäljellä olevaa päällikön elämääni. Minun on heidän mukaansa mentävä Kuulammelle tänä yönä luovuttamaan elämäni sellaisille, jotka voivat huolehtia, puolustaa ja suojella kansaa, sekä koko metsää'', Kaaosharha valutti hiljaa katseensa tassuihinsa, korvien kuumotellessa. Hän halusi olla rehellinen. ''Kansassa ei kuulu olla kahta kissaa, joilla on päällikönarvo ja elämiä. Mutten minä voi myöskään itse hyödyntää elämiäni siten, että Taivaanliekki tai metsä hyötyisi niistä. Aikani on tullut kulkea Kaiun maille, luovutettuani elämäni'', Kaaosharha puhui hiljaa, uskaltamatta vilkaista Kanjoniutua. Olisiko mestari tyytyväinen hänen ratkaisuunsa?
''Keille olet ajatellut luovuttaa elämäsi? Tai kenelle?'', Kivijalka vakavana hiljaisuuden rikkoen kysyi, kun hiljaisuudesta oli tullut pitkä ja piinaava.
''Kansan nuorille. Vaahterakynnen tyttärelle Leopardintassulle, hän selvisi pitkästä matkasta ja palasi takaisin kotiin. Hän on sydämeltään uskollinen aina Taivaanliekille. Sekä sinun tyttärellesi Pronssipennulle, olen nähnyt hänet unissani'', Kaaosharha naukui, mutta huomasi Kivijalan ensin säpsähtävän, mutta pieni kehräys karkasi hänen kurkustaan.
''Viimeiset kaksi elämääni haluan antaa Varputassulle'', Kaaosharha naukui, Kivijalan hännän alkaessa vääntyillä.
''Hän ei ole Taivaanliekin kissa. Miksi haluat tukea Myrkkysuota? Eikö olisi parempi antaa elämiä esimerkiksi Väärätassulle?'', varapäällikkö mutisi, siristäen silmiään kollille.
''Uskon, että Varputassusta on vielä enemmän iloa Taivaanliekille kuin voisitte koskaan uskoa'', kolli vastasi varovasti.
Kivijalka siristi epäilevästi silmiään. Väärätassu oli loukkaantunut ja tämän koulutus oli pahasti kesken, ehkei tämä koskaan toipuisi. ''Huolehdittehan te Väärätassusta, kun minun polkuni hänen luonaan päättyy?'', Kaaosharha heilautti murheellisena korviaan.
Kivijalka kuitenkin vaikutti edelleen pettyneeltä, että monen muun Taivaanliekin kissan sijasta, Myrkkysuon oppilas saisi elämiä.
''Oppilaat ja pennut eivät voi vaeltaa yksin ja vain sinun johdollasi Kuulammelle. Jonkun soturin pitäisi lähteä teidän mukaanne. Kun astut Kaiun valtakuntaan, nuoret eivät välttämättä osaa itse sieltä pois'', Kivijalka hymähti, vilkaisten Syystähteä. Mitäköhän päällikkö tästä ajattelisi?

//Masi
Kanjonivuokko väräytti korviaan unen keskeyttävälle äänelle. Hän murahti jotain kierähtäessään kyljelleen, mutta se kutsui häntä koko ajan, kunnes oli parantajan avattava silmänsä kuullakseen Kaaosharhan kutsuvan häntä. Vai että olisiko hän hereillä? No nyt hän ainakin oli. Vaikka yleensä tuorehko parantaja olisi ystävällinen ja lämmin, oli Kaaosharhan käyttäytyminen alkanut käydä liian pahaksi, sekä ärsyttäväksi. Toinen oli käyttänyt heidän varastojaan tuoksuen ainaisesti siemeniltä ja kissanmintulta, eikä Kanjonivuokko tiennyt mitä tehdä toisen kanssa. Mutta liittyisikö hänen häiritsevä asiansa nyt tuon tilanteeseen? Kyllä Kanjonivuokko tiesi, että entisen Salamavuoren johtajalla oli elämiään jäljellä ja erikoinen polku saattamassa häntä eteenpäin, muttei tuo ottanut toisesta selvää. Mitä hän voisi nyt tahtoa?
“Tietysti”, naaras nuolaisi rintaansa pari kertaa keräten itseään ja lopulta turkistaan pudistellen ylimääräiset pesäainekset hän asteli omalta pieneltä petinurkaltaan parantajan pesän aukiolle tervehtimään Kaaosharhaa. Toisen olemus oli hermostunut ja ehkä vähän epäileväinen, ja Kanjonivuokko kallisti päätään nähdessään suuren valkean kollin noinkin omituisen näköisenä. Yleensä ehkä viimeisiä ylpeyden rippeitään ylläpitäen oli Kaaosharha näyttänyt kookkaalta, vahvalta sekä varmalta kissalta. Mutta nyt siitä ei ollut paljoa jäljellä. Hän päässään mietti mikä kollia painaisi, mutta lähti toisen kanssa pesästä häntäänsä pitäen tämän selällä ehkä lohduttavasti. Kyllä tuosta oli hänelle ystävä tullut, vaikka viime kuut olivatkin olleet mielenkiintoiset. Matka päällikön pesälle aamuhämärässä oli kyllä parantajallekin jo omituista, hermostuttavaa ehkä. Vaikkei asia varmasti häntä niinkään koskenut, mutta voisiko se koskea päällikköä? Tai jotain kansalaista. Väärätassu oli elänyt parantajien pesässä pitkään Kaaosharhan pitäessä tästä huolta, ja naaras tovin mietti josko rampautuneella kollilla olisi kaikki hyvin. Mutta lopulta ajatukset kaikkosivat Kivijalan tervehtiessä heitä parantajien pesän edustalla. Kanjonivuokko vilkaisi vielä Kaaosharhaan, antaen sitten kollin astella pesään ensimmäisenä.

//Masi
Syystähti oli katsellut rauhallisesti leirin menoja illan ajan. Hän oli nimittänyt Leopardintassun oppilaaksi sisariensa rinnalle, antaen tälle mestarikseen Usvatuikkeen. Tulisi Leopardintassusta pyytäjä tai soturi, varmasti Usvatuike pystyisi toista kouluttamaan ahkerasti saadakseen myös omat sisarensa sekä muut oppilaat kiinni. Toiselta oli jäänyt paljon paitsi pienellä, mutta pitkällä seikkailullaan. Samalla kilpikonnaturkkinen naaras oli nimittänyt Sitruunatassun sekä Kermatassun oppilaiksi ja näiden mestareiksi antanut Versohiiren sekä Keskiyönkajahduksen. Pian alkaisi kansa taas parannella itseään ja löytää omaa polkuaan. Taivaanliekki oli kasvanut Syystähden mieleen hyvin ja hän oli ylpeä siitä miten hyvin kansalaiset tulivat toimeen keskenään, vaikka monia kissoja oli alkujaan erikansoista. Ehkä se kuitenkin yhdistäisi heitä myös. Vaikka itse johtaja ei tuntenut oloaan täysin hyväksi täällä, hän uskoi kansalaisiinsa ja jakaisi näille uskoa sekä voimaa niin kauan kuin hänessä henki pihisisi.

Yö oli saapunut ja alkanut taittua jo aamuksi. Taivaanliekin leiri oli hiljainen, Feykir pöllö oli asettunut makuulle oppilaiden pesän viereen, ja tuon vierellä näytti nukkuvan Leopardintassu yhdessä Varputassun kanssa. Syystähti oli kutsunut myös Leopardintassun ikätoveria oppilasnimellään, vaikkei hänellä olisi kansassa mestaria. Tuo varmasti kuitenkin tahtoisi vielä kotiin myöhemmin. Kuitenkaan kukaan ei ollut moksiskaan erikoisesta pöllöstä, joka tuntui ymmärtävän kissoja, ja oli myös tullut Leopardintassun ystäväksi. Syystähti ei voinut kuvitella ystävystyvänsä tuollaisen otuksen kanssa, mutta oli iloinen siitä että tämä oli saattanut kaksikon kotiin. Kivijalan kömpiessä kohti hänen pesäänsä, Syystähti räpäytti toiselle jo avonaisia silmiään. Hän ei ollut kamalasti nukkunut, nähnyt painajaisia matkaamisesta Aurinkotuulen reviirille tai sitten vain unettomasti viettänyt aikaansa pyörien pedillään. Naaras kohotti päätään kollille ja kömpi lopulta istumaan pörhistäen sammalenpaloja turkiltaan. Kivijalka kertoi hänelle vaisusti Kaaosharhan tahtovan puhua heidän kanssaan, naaras kallisti vähän päätään mietteliäänä, mutta nyökäytti lopulta vain päätään, kehottaen Kivijalkaa kutsumaan parantaja kaksikon sisään puunrungon alaiseen pesään, sitten kun he saapuisivat pesän edustalle.

//Heli//

Kuuratähden silmät yllättäen levisivät auki ja tämän keuhkoihin karkasi paljon ilmaa, hänen hengenvetonsa mukana. Kissat hänen allaan ja ympärillään säikähtivät hänen reaktiotaan. Kaksi voimakasta soturia olivat kantamassa mukanaan Kuuratähteä, mutta päällikön pyristellessä nämä päästivät Kuuratähden kompuroimaan alas, päällikön sähistessä ja yskiessä. Missä hän oli, mitä olikaan tapahtunut?
''Me löysimme sinut virrasta. Kiitos Auringonkukansäteen, saimme sinut nostettua rannalle'', Marjapuro naukui ja kosketti varovasti vauhkon Kuuratähden nenää omallaan, saaden päällikön edes hivenen rauhoittumaan.
Silloin hän kykeni muistamaan! Hän oli kompuroinut takajaloillaan liukkaalla jäällä ja märällä lumella, Veritähti oli saanut hänet hampaisiinsa ja sen jälkeen hän oli kohdannut kuolleita kissoja, jotka olivat kertoneet hänen menettävän elämän, sitten toisen, ja hän oli turhautuneena kiertänyt ympyrää heidän aukiollaan, sillä niin nopeasti hän oli menettänyt aina seuraavan, ettei hänen mielensä ehtinyt palata ruumiiseen. Ei ollut kuitenkaan aikaa edes kysyä, että miten hän oli päätynyt veteen.
Hänen haavojaan ei särkenyt, joten hän päätteli Marjapuron antaneen hänelle yrttejä, siemeniä ja hänen kaulansa, selkänsä ja kylkensä olivat tahnan, sekä hämähäkinseitin peitossa. He olivat selvinneet!
''Veritähti valtasi Kuutiikerin'', Dingonveri naukui vaisusti, kun Kuuratähti katseli ympäristöä ja yritti ymmärtää, että missä he olisivat. Hän oli joskus ollut näin kaukana kotoa.
''Puhuit houreissasi Kanjoniudusta, tai sanoit hänen nimensä. Joten me uskoimme, että voisimme yrittää päästä hänen luokseen'', Marjapuro jatkoi, painellen hermostuneena maata tassujensa alla. Kuuratähti heilautti korviaan ja yritti katsella ympäristöä tarkemmin, ja kykeni tunnistamaan lähellä olevan putouksen kuohuntaa.
''Se oli hyvin ajateltu. Taivaanliekeissä saamme varmasti apua'', Kuuratähti naukui, nyökäten.
''Jäämmekö sinne vai aiommeko kohota vielä Veritähteä vastaan? Auttaisikohan Taivaanliekki meitä kukistamaan Veritähden?'', Veisunroihu naukaisi hermostuneena.
''Sota ei koske Taivaanliekkiä!'', Kuuratähti murahti. ''Me emme voi vaatia tai edes pyytää toista kansaa liittymään rinnalle taisteluun, jonka me olemme jo hävinneet ja joka vaarantaisi heidän asemansa metsässä'', naaras sanoi jämäkästi.
''Mutta minä haluan takaisin kotiin!'', Kalmantassu parkaisi.
''Me löydämme uuden kodin. Ja ehkä se on Taivaanliekin luona'', Auringonkukansäde kuiskasi nuorelle oppilaalle. Kuuratähti kääntyi muun ryhmä kanssa katselemaan Taivaanliekin rajoja, mutta samalla kostonhimo paloi hänen rinnassaan.

//Heli//

Terätiikeri oli kiertämässä reviiriä yhdessä Virvatulitaipaleen, Kastetaivaan ja Marmoritassun kanssa. Kastetaivas oli juuri saanut Marmoritassun oppilaakseen ja selitti juuri rajamerkkeistä, pyysi oppilastaan maistelemaan ilmaa ja kyseli tältä osaisiko tämä tunnistaa jo joitakin. Kastetaivaan innokkuus jokseenkin ilahdutti Terätiikerinkin matelevaa mieltä, nuori naaras hohti siniharmaassa turkissaan auringonvalossa ja kulki häntä ylpeänä korkealla, puhuessaan oppilaalleen. He olivat saaneet kierrettyä jo saarta pitkälle, kunnes he saapuivat mursun luokse.
Terätiikeri antoi partiolle merkin jättäytyä kauemmas pensaisiin ja hän itse kiersi lähemmäs katsomaan. Hänen leveät lapansa ja lihaksensa olivat jännittyneinä, kun hän iski mursua lättänä häntään ja loikkasi sitten hampaat irvessä kauemmas. Mutta suuri otus makasi aloillaan, sen kyljessä oli suuri haava kivien nirhaumien aiheuttamana.
''Se on kuollut'', Terätiikeri naukui partiolle, joka askelsi uteliaana lähemmäs. Marmoritassun karvat kohosivat pystyyn, kun hän näki suuren petoeläimen, josta kaikki olivat leirissä nyt eilisestä asti puhuneet lähes taukoamatta. ''Virvatulitaival, kerro sinä Käärmeleikille, että pyytäjät voisivat yrittää tulla repimään mursusta meille lihaa. Ei olisi niin paljon heillä metsästettävää, eikä kaikki syömäkelpoinen tästä pedosta menisi haaskoon'', Terätiikeri hymähti entiselle Yötaivaan kissalle, joka nyökkäsi vakavana ja hyppelehti sitten jo kohden leiriä, ilmoittaakseen Käärmeleikille Terätiikerin idean.
Partio lähti kulkemaan rannan kiviä pitkin ja tarkkailivat järveä ympärillä, se oli tyyni ja oli alkanut sulaa paikoittain. Pian Kastetaivas naukaisi hämmästyneenä, kun hän huomasi rannalla yskivän nuorukaisen, joka sylki vettä keuhkoistaan ja mourusi epätoivoisesti apua. Terätiikeri jännittyi, kun hän haistoi Synkkävarjon kollin ja tuon selässä olevan naaraan turkissa. Kastetaivas ei kuitenkaan jäänyt epäröimään, vaan juoksi heti vieraiden kissojen luokse ja nuuski näitä.
''Paahdekobra on vakavasti loukkaantunut, voimmeko saada teiltä apua?'', Saarnitassun ääni oli surkea, pettynyt, mutta lähes jopa anova. Siitä oli kaikki Synkkävarjon entisen päällikön pojan arvokkuus kaukana. Marmoritassu kipitti uteliaana toisen oppilaan luokse ja Kastetaivas auttoi Saarnitassua ottamalla Paahdekobran selkäänsä, oppilaan lihaksien särkiessä voimakkaasti.
''Me viemme heidät leiriin!'', Kastetaivas naukui Terätiikerille, joka kohotti toista kulmaansa.
Kastetaivaan auttamisenhalu oli kieltämättä ihailtavaa, mutta Terätiikeri oli partionjohtaja!
''Viettekö te myös nuo leiriin?'', Terätiikeri murahti ja heilautti kuonoaan kohden paikalle varovasti askeltavia Kuutiikerin kissoja kohden. Saarnitassu näytti kauhistuneelta ja viimeisillä voimillaankin pörhisti turkkiaa ja asettui emonsa ja Kastetaivaan eteen suojaksi.
''Synkkävarjo tuhosi Kuutiikerin'', Jääkekäle varovasti asetteli sanojaan ja katsahti Terätiikeriin synkästi. ''Kuuratähti on kuollut ja Veritähti on vallannut Kuutiikerin reviirin. Kuutiikeriä ei enää ole'', Jääkekäle painoi päätään, hänen ryhmäläistensä jääden nöyrinä seisomaan toisen taakse.
''Voittiko Veritähti?'', Saarnitassu henkäisi järkyttyneenä.
''Pakenitteko tekin sodasta?'', Terätiikeri hymähti Saarnitassulle.
''Korppisydän kääntyi meitä vastaan ja pudotti Paahdekobran putoukseen! Minä säntäsin pelastamaan hänet ja hän sanoi ennen tajuttoomuuttaan, että ehkä entisten Yötaivaan kissojen luota voisimme löytää uuden elämämme'', Saarnitassu naukui ensin jämäkästi, mutta hiljensi sitten ääntään.
Terätiikeri loi jokaiseen kissaan katseensa. Hän ei kieltämättä olisi halunnut heistä yhtäkään, mutta Kastetaivas suki Saarnitassun korvaa rauhoittavasti ja halusi viedä kaikki rannalta kotiin.
''Katsotaan mitä Belladonnatähti ajattelee tästä'', Terätiikeri murahti.
Kissoja oli niin paljon, yksi ainakin hengenvaarassa, että liiallinen pitkittäminen voisi aiheuttaa Kuutiikerin kissoista halun tapella ja Kastetaivas, eikä nuori Marmoritassu siitä selviäisi. Soturien baronetti nyökkäsi ja lähti johdattamaan koko joukkoa leiriin, jossa Armonhalla oli poissa hautaamassa veljeään vanhinten kanssa.

//Heli, Wilma//

Kansassa oltiin huomattu Kaaosharhan sekava ja poissaoleva käytös. Tämä ei selvinnyt työstään, tämän koko turkki tuoksui jatkuvasti unikonsiemeniltä tai kissanmintulta ja kaikki tehtävät kasaantuivat Kanjoniudulle. Hän tiesi tekevänsä väärin, mutta hän ei saanut enää otetta elämästään. Rakkaimpiensa menettäminen ja arvonsa varapäällikkönä ja päällikkönä olemisesta kaihersivat häntä, eikä hän osannut edes olla uskollinen Taivaanliekille. Hän koki pettäneensä itsensä lisäksi esi-isät, että Taivaanliekin.
Kaamos, eli Kotkantähti, entinen Salamavuoren päällikkö oli ehdottanut hänelle edeltävänä yönä jotakin, joka voisi kääntää vielä sen kaiken kaaoksen toisenlaiseksi. Kaaosharha voisi antaa loput elämänsä niille nuorille, joissa uskoi olevan taitoa suojella ja auttaa kansaansa, enemmän kuin Kaaosharhalla olisi tahtoa tai voimaa siihen. Kaaosharha saisi rauhan sen jälkeen Kaiussa, ja jotta hänet voitaisiin muistaa edes jotakin vähäisestä hyvästä, hän aikoi tarttua siihen. Olihan hän aikoinaan saanut elämänsä Kotkantähdeltä, joka oli arvonsa ja elämänsä hänelle jättänyt Naakkatähden voittaakseen.
Seuraavan aamun valjetessa, olemattomilla yöunilla Kaaosharha odotti aukiolla, että kissat heräisivät. Leopardinpentu oli jatkuvasti käynyt tapaamassa Varputassua, mutta lopulta viettänyt yönsä isänsä Vaahterakynnen haudalla. Kun nuori oppilasikäinen pentu saapui aukiolle parantajaoppilas tervehti tätä kohteliaalla nyökkäyksellä.
Hän oli tehnyt jo päätöksensä siitä, kenelle haluaisi antaa Kotkantähden elämät. Niitä ei ollut jäljellä kuin kuusi, mutta enemmän sekin olisi kuin ei mitään, toisaalta kannalta myös se oli paljon. Eikä kukaan varmasti haluaisi hänen tuhlaavaan niistä yhtäkään enempää yliannostuksiinsa kissanmintun tai muunkaan yrtin kanssa. Kivijalan saavuttua aukiolle, Kaaosharha hypähti jaloilleen.
''Kivijalka, haluaisin puhua sinun, Syystähden ja Kanjoniudun kanssa. Minulla on jotakin todella tärkeää asiaa'', Kaaosharha puhui reippaasti, vaikkakin hänen sydämessään hän koki olevansa säälittävä pelkuri, joka yritti viimein tehdä oikein.
Kivijalka pyyhki väsyneitä silmiään ja katsahti Kaaosharhaan yllättyneenä.
''Menehän sitten herättämään Kanjoniutu ja pyydä hänet Syystähden pesälle, minä käyn herättämässä päällikön'', varapäällikkö naukui ja lähti askeltamaan kummastuneena Syystähden pesää kohden, katsellen kummastuneena vielä lapansa ylitse parantajaoppilaan perään.
''Kanjoniutu? Oletko jo hereillä? Voisitko tulla kanssani puhumaan Syystähden pesään päällikön ja Kivijalan kanssa?'', Kaaosharha naukui varovasti.

Käärmeleikki katseli hetken Terätiikerin perään, kunnes käänsi katseensa takaisin Hurmelammen suunnalta Armonhallaan sekä tuon vieressä olevaan Belladonnatähteen. Ajatuksista ei kunnolla saanut mitään kiinni, kun tunnemyrskyn myötä ne olivat hyvin sekalaiset. Naaras kuitenkin päätti pudistaa päätään toivoen, että myös erilaiset tunteet ja ajatukset vaipuisivat edes hetkeksi jonnekin kauas. Terätiikeri oli hienosti ottanut uuden roolinsa vastaan, josta myös naaras havahtuikin uuteen asemaansa. Ehkä hänellä olisi oikeus miettiä asioita itsekseen, mutta ei perheensä ympärillä pystynyt siihen. Pelkästään Armonhallan katsominen sai naaraan samaa aikaa vihaiseksi, mutta osin tuntemaan myös sääliä veljensä menettänyttä kohtaan. Ei Käärmeleikki tiennyt ollenkaan, mitä hänen pitäisi sanoa tai mitä hän saisi tuntea.
"Menen metsästämään, minun täytyy miettiä asioita", Käärmeleikki naukui hiljaa nousten omille tassuilleen. Hän vilkuili kahta arvovaltaista edessään ja huokaisi hiljaa. "Varmistan, että myös muita pyytäjiä lähtee metsästämään. Tässä tilanteessa on hyvä varmistaa, että meillä riittää riistaa", tuo vielä naukaisi, mutta ei jäänyt sen enempää odottamaan minkäänlaista vastausta kaksikolta. Naaraalle olisi nyt hyvä miettiä asioita itse ja palata sitten asiaan, kun ei enää ollut niin vihainen. Ei Armonhalla ansainnut baronetin vihaa niskoilleen, vaikka olikin valehdellut asiasta. Käärmeleikki ei kuitenkaan pystynyt juuri nyt näkemään mitään muuta. Hän olisi halunnut tuntea Hurmelammen omana isänään ennen kuin tuo menehtyi eikä saada tietää vasta silloin, kun kolli makasi aukiolla naaraan entisen mestarin kanssa kuolleina. Myrkkysuo oli menettänyt kaksi tärkeää soturia päivässä.
Käärmeleikki kuitenkin lähti kaksikon seurasta ja koitti löytää oppilaiden mestareita, joille koitti vinkata siitä, että olisi mahtava saada hautajaisten takia leiriin riistaa. Samalla naaras koitti muistaa varoittaa liikkumasta mursun suunnilla ennen kuin Terätiikerin partio olisi käynyt tarkistamassa sen tilanteen. Kansan ei tarvitse menettää enää yhtään hyvää soturia tai oppilaita. Lopuksi itse naaras heilautti häntäänsä Häkäkarhun suuntaan pyytäen tuota hänen kanssaan metsästämään. Jos Käärmeleikki saisi seuraa kollista, hän voisi jättää ikävät ajatukset myöhemmäksi. Kansa olisi kuitenkin tärkeämpi kuin naaraan katkeroituminen.

//Heli/


''Hukkua?'', Leopardinpentu toisti täysin äimistyneenä. ''Varmasti hän ei ole ollut paras uimari, mutta hän oli aina tarkka siitä, ettei kukaan meistä pienistä menisi yksin lähellekään lampea. Miksi hän itse aiheuttaisi kuolemansa niin?'', Leopardinpentu kuristi kulmiaan. Tietysti tämän sydän halusi itkeä, ja kyllähän se suuria verisiä kyyneleitä vuosikin, mutta samalla viha oli vähintäänkin yhtä vahva. Miten typerä Vaahterakynsi muka olisi voinut olla? Hukkua?! Leopardinpentu ummisti hetkeksi silmänsä todella tiukasti, veti henkeä ja puhalsi keuhkonsa tyhjiksi, yrittäen pysyä sekä rauhallisena, että pitää itkunsa poissa. Hän ei halunnut päällikkönsä edessä purskahtaa itkuun.
Toisaalta hän oli myös jo fyysisesti, että myös henkisesti niin väsynyt matkalta, ettei hän olisi enää jaksanutkaan voimakasta tunnepurkausta.
''Kiitos, kun kerroit minulle, Syystähti. Vietän yön hänen haudallaan hyvästelemässä hänet, kunhan saan hyvästellä vielä Feykirin ensin ja varmistan, että Varpupennulla on kaikki hyvin'', Leopardinpentu suoristi ryhtinsä. Hän oli pohjimmiltaan tottunut olemaan sisaristaan vanhin ja huolehtimaan näistä, eikä hänen itsevarmasta ja rohkeasta katseestaan voinut muuta ajatellakaan.
Leopardipentu nyökytti vielä muutaman kerran itsekseen ja veti rauhassa henkeä pitääkseen itsensä rauhallisena.
Käpytassu pomppi pian heidän mukaansa palaamaan leiriin, suussaan matoja ja yksi hiiri. Pöllö loikoili aukiolla lämpimällä kivellä, mutta vahti ympäristöään aina toinen silmä auki. Pentueiden emot pitivät pentuja piilossa ja tarkkailivat pöllöä vähintäänkin yhtä epäilevästi ja varuillaan. Kävyntassu laski pöllön eteen aurinkoiselle kivelle syötävää, Omenatassun tuodessa vielä jonkinlaisen kummallisen kimaltavan esineen. Se taisi olla kivi, ehkäpä kissankultaa, mutta se kiilsi auringonpaisteessa kauniisti.
Leopardinpentu askelsi uupuneena Feykirin luokse ja puski tuota voimakkaasti poskelle, kevyen kehräyksen karatessa neidin kurkusta.
''Kiitos, kun saatoit meidät kotiin. Toivottavasti saat nyt syötyä vatsasi täyteen ja taivas on sinulle suotuisa. Toivon, että tapaamme vielä Fey'', Leopardinpentu naukui, astuen sivuun, jotta toinen voisi tutkia aarretta ja syödä vatsansa kylläiseksi.
Omenatassu hivenen nyrpisteli nenäänsä, kun hän katseli matoja ja ötököitä, joita Kävyntassu oli tuonut pöllölle.

//Wilma, Heli //

Terätiikeri seurasi Käärmeleikin katsetta ja heilautti häntäänsä vakavan ja viileän naamansa kera Käärmeleikille, kun naaras alkoi dramaattiseksi. Tummalle kollille asiassa ei ollut mitään ihmeellistä, kieltämättä hän oli joskus miettinyt, että miten Terätiikeri sai kissat kansansa jo pienenä säpsähtämään, koska oli niin vahvasti isänsä Tuskatiikerin näköinen. Ehkä se oli myös osa syy, miksi Rikkotähti oli antanut hänelle -tiikeri päätteisen lopputavun nimeensä. Mutta siinä missä Simpukkatassu muistutti myös heidän vanhempiaan, Käärmeleikki oli ollut erikoisen sävyinen heihin nähden. Mutta Terätiikeri oli sitä selittänyt itselleen Armonhallan geeniperimällä. Oli miten oli, vastaus olikin nyt tässä.
''Kukaan muu kuin sisareni ei kykenisi johtamaan rinnallani pyytäjiä ja sotureita tässä kansassa'', Terätiikeri lopulta murahti, hivenen kylmästi tai tylysti siirtäen katseensa Käärmeleikistä Hurmelampeen. Terätiikeri painoi vielä hetkeksi päänsä ja kohosi sitten jaloilleen.
''Tarkistan mursun tilanteen auringonlaskettua Horsmaketun, Unikkoroudan ja Vuoripuuman kanssa, sekä huolehdin itse yön yli vartiosta'', Terätiikeri kääntyi Belladonnatähden puoleen ja luetteli aikeensa kuin olisi jo kauankin tehnyt tehtäväänsä. Hän oli pitkään seurannut Ruutimeren ja Hurmelammen tapaa toimia, ehkei hän osannut kuulostaa innokkaalta, mutta hän oli tarkka, jämäkkä ja varmasti hyvä valinta tehtäväänsä.
Terätiikeri kuitenkin jäi katsomaan hetkeksi Belladonnatähteä, jos tämä haluaisi kieltää asian, vaikkakin Terätiikerin tapa puhua oli kuulostanut enemmän määräykseltä kuin kysymykseltä, että saisiko hän niin tehdä. Belladonnatähti kuitenkin nyökkäsi hänelle vastaukseksi, joten baronetti poistui (?).

//Masi
Syystähti katseli kiitollisena pennun löytymisestä Leopardinpentua, joka kuitenkin äkkiä saisi kohdata myös surunsa isästään. Tämän sisaret vaikuttivat olevan iloisia toisen paluusta, vaikka myös itsekin näyttivät kiertävän aihetta. Se oli varmasti heille raskasta, jokaiselle heistä. Kävyntassu poistui etsimään ruokaa pöllölle, joka näytti hieman epäileväiseltä, vaikka kuitenkin lähes piittaamattomalta ollessaan kissojen seurassa. Ehkä pieni tarjoiltu ateria saisi taas intoa pöllöön, joka voisi poistua heidän leiristään sekä reviiriltään joutumatta riistaksi. Huvittunut viiksien värähdys sai hänet kuitenkin äkkiä vilkaisemaan kohti Kivijalkaa, joka patisti Varpupentua kohti parantajien pesää, ja Omenatassu seurasi uutta tulokasta osittain innostuneena, kysellen aremmalta nuorukaiselta kaikennäköistä. Syystähti painoi päätään kiitollisena varajohtajalleen ja hän asteli sitten jo kasvaneen nuorukaisen luo hännällään ohjaten tätä kohti lammelle johtavaa polkua.

“On suuri ilo nähdä sinut hengissä ja hyvinvoivana takaisin. Olemme kaivanneet sinua paljon”, hän naukaisi ensin yrittäen pitää äänensä niin rauhallisena, kuin lempeänäkin. Saavuttuaan alas johtavalle polulle Syystähti kuitenkin istuutui alas katsellen kohti alempana kimaltavaa lampea. “Isäsi on valitettavasti poistunut keskuudestamme sillä aikaa, kun olit matkalla”, hiljaa ja empaattisesti johtaja sanahti nuoremmalle, kääntäen katsettaan alemmas kohti Leopardinpentua. “Emme tiedä mitä hänelle tapahtui, mutta olemme voineet vain uskotella itsellemme, että hän hukkui”, Syystähti huokaisi ja painoi korviaan pahoittelevasti. “Olen pahoillani Leopardinpentu”, Syystähti vielä lisäsi ja osoitti sitten hännällään kohti lammen sekä metsän välissä olevaa kaistaletta, jonne oli Vaahterakynsi haudattu pienen puun juurakkoon. Siellä lepäsi vielä pari kuihtunutta vaahteran lehteä, jotka oli Omenatassu sekä Kävyntassu löytänyt isänsä haudan koristeeksi. Syystähti siirsi oranssia katsettaan haudalta kohti nuorukaista, joka ei varmasti osannut odottaa matkalta palaamista tällaiseksi. Menettänyt emonsa, nyt myös isänsä.