//Masi
Syystähti katseli lämpimästi Kuurasutta, joka lopulta lopetti pienen puheensa vakavasti, kuitenkin johtajan itse ymmärtäen tämän tuntemukset. Oli jonkinlainen riski ehkä ottaa pieni entisen Kuutiikerin partio osaksi kansaa, mutta myös Taivaanliekin tapoihin kuului avarakatseisuus, eikä heistä kenenkään tulisi ketään tuomita ensinäkemältä. Oli Syystähdellä omat epäilykset tietysti näitä kissoja kohtaan, mutta jos he tässä kunnossa olisivat tulleet etsimään apua toiselta kansalta, ei hänellä ollut mitään heitä vastaankaan. Naaras tahtoi heitä, kuin kaikkia muitakin, auttaa parhaansa mukaan. Lopulta kilpikonnaturkkinen nyökäytti päätään pariin kertaan pehmeästi, sitten häntäänsä heilauttaen avoimesti kohti muitakin Kuutiikerin kissoja, kuin toivottaen nämä uudestaan tervetulleiksi kansaan.

“Tiedostan riskit, joita entiset seuraajasi voivat salata, mutta uskon kuitenkin syvästi sanoihisi, että sinun johdollasi vähintään heistä varmasti tulee vielä paras versio itsestään esiin, ja he voivat tänne asettua muiden tavoin. Seurassamme on jo niin monen eri kansan kissoja, että uskon heidän vielä löytävän oman paikkansa täällä. Toivon ainakin voivani auttaa heitä, jotka eivät usko löytävänsä omaa paikkaansa”, naaras tokaisi ja katsahti kohti leiriä. Vääräsydämen partio ei ollut vieläkään palannut, mutta tuo uskoi Kuulammen tapahtumassa kestävän kuitenkin oman hetkensä.

“Te olette kaikki tervetulleita Taivaanliekin riveihin, jos se on teidän tahtonne tällä hetkellä, ja sinä sekä seuraajasi pystytte unohtamaan menneet ja yhdistymään Taivaanliekin arvoihin sekä sen kissojen joukkoon. Kasvaminen ja oppiminen voi viedä aikaa, mutta kunhan kaikki tulevat toimeen keskenään, olen valmis ottamaan kaikki teidät tänne”, Syystähti nyökäytti päätään ja hän näki nopealla vilkaisulla, miten Kanjonivuokon hännänpää heilui innostuneesti tuon vierellä. Oranssi silmäinen naaras huokaisi pieni hymy huulillaan ja tarkkaili vielä Kuurasutta.

“Vaikka uskon että ehdotuksellani on hieman negatiivisia vaikutuksia oman kansani kissoihin, uskon, että kuitenkin tämä olisi tärkeä osa niin teidän tervetulolle, kuin Taivaanliekin kasvulle. Kuurasusi, tahtoisitko ryhtyä vartijoiden ruhtinaaksi? Soturiksi, joka seuraa muiden soturien hyvinvointia, tarkkailee partioiden toimintaa sekä raportoi näistä minulle? Kivijalka varapäällikkönä päättää vielä partioista ja keksii toimintaa leirissä, mutta olet kuin pienen käpälän askelen ylempänä muista sotureista. Usvapolku on pyytäjien ruhtinas ja huolehtii heistä, voit mahdollisesti saada häneltä myös neuvoa tehtävän vastaanottamiseen, jos sen tahdot ottaa vastaan”, Syystähti kunnioittavasti nyökäytti päätään toiselle, ja uskoi että naaraasta löytyisi vielä hyvä ystävä sekä liittolainen hänelle. Tuon aikeita hän ei epäillyt, vaikka kyseinen julistaminen voisi lopulta herättää hämmennystä Taivaanliekin kissojen seassa, mutta jokaiseen muutokseen olisi opittava. Heillä ei nyt ollut vartijoiden ruhtinasta, joten joku olisi tähän pitänyt nimetä kuitenkin lähipäivinä Vaahterakynnen pois menon myötä.

//Heli//

Kuurasusi oli Kanjonivuokon tultua hänen luokseen, valunut esiin parantajienpesästä kuuntelemaan Syystähden puhetta. Ja entinen Kuutiikerin päällikkö katseli vakavana Syystähteä, joka kertoi julistaneensa Usvajoen viholliseksi. Kuurasudella olisi varmasti paljon opittavaa, että hän ymmärtäisi uuden kansan suhteet, tavat ja perinteet, mutta ainakin hän viimein voisi olla Kanjonivuokon ja pörröisten oravaystävien luona. Siitä oli niin kauan kuin he olivat voineet olla näin lähekkäin, viettää aikaa yhdessä ja ylipäätänsä, että he olivat nähneet muuallakin kuin kokoontumisessa. Siten, että parantaja oli muiden parantajien kanssa ja Kuurasusi puhujana. Tämä oli varmasti ollut kohtalo, eikä Kaiun tahtokin, että Kuutiikeri tuhoutuisi, Kuurasusi pääsisi elossa koettelemuksensa jälkeen Kanjonivuokon luokse.
Kuurasuden katse kuitenkin tyhjeni, kun hän kuuli, että Kuutiikeri kuuluisi nyt Veritähdelle. Olisi kollin tyttären pitänyt se tietää, että edes hänellä ei olisi valtaa tai voimaa kamppailla isäänsä vastaan. Yksi harha askel oli vaatinut useamman hengen ja kansan tuhoutumisen. Mutta toisen karkoittaminen ehkä oli ollut itsekäs päätös, mutta sillä hetkellä oikea. Kuutiikerissä oli ollut pontenttiaalia muuttua rosvokansasta paremmaksi.
Syystähden lopetettua puheensa, tämä saapuikin hänen ja Kanjonivuokon luokse. Kuurasusi kohotti hiljaisen katseensa Syystähteen kuin pelkkä muisto Veritähden kostosta olisi niellyt hänestä mukanaan kaiken elinvoiman ja halun elää. Häntä hävetti hävitä, hän oli pettänyt kansansa. Miten hän oli koskaan voinutkaan uskoa, että hän olisi voinut olla yhtä turvallinen päällikkö sodassa? Kuutiikeri oli kääntänyt hänelle helposti selkänsä ja astunut suoraan Veritähden riveihin, jättäen taistelun kokeilemattakaan. Kaikki tiesivät, että sillä puolella jolla Veritähti olisi, hän taistelisi vaikka yksin kokonaista kansaa vastaan. Miten Pakkassäteen oli käynyt?
''Kyllä, kiitänkin siitä teitä. Olemme saaneet syödäksemme, turvaa ja aikaa toipua haavoistamme'', Kuurasusi nyökkäsi kohteliaasti Syystähdelle. Kuurasudella ei ollut niin paljoa toipumista, sillä hän oli menettänyt vakavien vammojensa takia elämiä useampia, ja herättyään hän oli ollut jo toipunut vammoistaan. Karsittu niin hyvin kokoon kuin Kaiku elämällään pystyisi.
''Minä toivon mahdollisuutta seuraajieni kanssa jäädä Taivaanliekkiin, tulla kunnioituksenne ja lojaalisuutenne arvoiseksi, mutta ennen kaikkea päästä kaikkien Taivaanliekin kissojen tasoisiksi. Se ei välttämättä ole kovinkaan helppoa alaisieni kohdalla, sillä enemmistö heistä uskoo vielä edelleen Kuoloon Kaiun siasta'', Kuurasusi heilautti paksua häntäänsä ja huokaisi syvään. Miten kauan hän olikaan yrittänyt saada nämä muuttamaan mieltään? ''Haluan olla avoin ja haluan sinun tiedostavan sen riskin, että seuraajani ovat enemmistöltään rosvoja, hajalle revittyjä sieluja, jotka ovat kasvaneet pahuuden sydämessä, Imperiumissa tai Veritähden vallan alla. Mutta he ovat nuoria ja voivat parantua, kun he itse näkevät sen mahdolliseksi ja sen tuomat hyödyt'', Kuurasusi kohotti katseensa takaisin Syystähteen aukion reunoilla olevista seuraajistaan, jotka tarkkailivat päälliköitä kohden.
''Ymmärrän kyllä, jos seuraajani ovat sinulle tai kansalle liian suuri riski otettavaksi'', Kuurasusi vaisusti nyökytteli ja räpäytti sitten silmiään mietteliäänä. ''En pyri olemaan heidän johtajansa, mutta uskon, että minun esimerkilläni soturinasi heistäkin voi tulla Taivaanliekin puoliverisiä, mutta sydämeltään täysiverisiä kansalaisia'', naaras hymyili pienesti itsekseen, ehkä se oli toiveajattelua, mutta hän näki näissä omissa jäsenissään potentiaalia selviytyä pahuuden yli.
''Minun aikani päällikkönä on ohitse. Ei siksi, että Kuutiikeri on tuhoutunut. Enemmänkin siksi, etten koskaan ollut sitä, mitä kansani odotti minulta. Omaan vielä muutamia elämiä, joiden ansiosta selvisin Veritähden verilöylyltä ja tietysti seuraajieni ansiosta. Muttei Kuuratähdelle ole enää käyttöä tässä metsässä, on meidän aikamme kääntää uusi sivu ja astua uuteen elämään, jota me kaikki tarvitsemme'', Kuurasusi puhui nyt vakavammin, mutta sydämestään.
Hän oli syntynyt ja kasvanut Veritähden tyttärenä, jonka tulisi yltää isänsä tasolle kaikessa. Suuri koko ei kuitenkaan tarkoittanut halua tappaa, taistella tai olla metsän kuningatar. Päälliköydestään hän oli ollut ylpeä, pitänytkin siitä, muttei hän ollut osannut johtaa siltikään kansaansa oikeaan suuntaan. Ehkä hän syytti Kuutiikerin tuhosta itseään, mutta totuus oli ollut se, että Veritähti oli ollut ainoa, joka kansaa oli voinut johtaa.

//Masi
Syystähti silmät leimuten juoksi partion johdossa takaisin kohti kotia auringon imelän valon pikkuhiljaa alkaessa valaista heidän polkuaan. Partio oli hiljentynyt alkumatkasta vain keskittymään juoksemiseen, mutta lopulta kodin lähestyessä oli hiljainen supina koko ajan kantautunut Syystähden takaa. Hän ei kuullut sanoja, mutta pohti, puhuisivatko he Kuutiikerin vai Usvajoen tilanteesta. Taivaanliekin johtaja oli tehnyt selväksi, ettei olisi Usvajoella heidän maalleen enää asiaa, ennen kuin Vaahterakynnen kuolemasta tultaisiin puhtaaksi heille. Kuolema olisi korjattava oikeaksi, eikä Syystähti antaisi tässä asiassa periksi. Tuo oli ennen kokoontumisesta lähtemistään vilkaissut vielä kohti puhujienoksistoa, ehkä vihaisena kohti Tuulentähteä, mutta myös arvioivana kohti Risatähteä. Mutta imelästi oli Aurinkotuulen johtaja kertonut, että kaikki olisi hyvin. Tuo puuskahti itsekseen ajatukselle Risatähdestä ja pudisteli päätään saavutettuaan viimeistä nousua ennen laskeutumista leiriin. Mitä siitäkin olisi tullut, jos sen naaraan kanssa olisi vielä leikittävä?

Aurinko hitaasti lämmitti kokoontumisesta saapuvien turkkeja, kun Syystähti laskeutui ensimmäisenä leiriin kohtaamaan Kanjonivuokon, joka oli korvat höröllä odottamassa heitä. Tuo istui rauhallisen näköisenä pienen pesän äärellä, jonka sisällä näytti olevan petejä ja kissoja, selvästi Kuutiikerin väliaikainen pesäke. Hetkeksi oranssi silmäinen naaras tarkkaili parantajaa epäillen, mutta hännällään kehotti tätä tulemaan mukaansa, kun Syystähti askelsi kohti kaatunutta puuta.

“Kaikki sujuivat hyvin täällä. Kaikkien haavat on hoidettu ja riistakasa on täynnä teitä varten”, parantaja kuitenkin tokaisi jo ennen johtajalleen ennen kuin oli Syystähti ehtinyt mitään kysyä.

“Kiitos Kanjonivuokko. Vääräsydän ei ole saapunut vielä?” kilpikonnaturkkinen naaras naukaisi ja parantaja pudisti päätään. Hyväksyvästi johtaja nyökäytti tuolle päätään ja antoi tälle luvan lähteä takaisin, ja Kanjonivuokko loikki hiljaa kohti Kuurasuden pesää haistellen ilmaa tuon ympärillä. Hetkeksi Syystähti siristi silmiään tuolle, ennen kuin katsahti kohti Kivijalan harmaata turkkia, joka asteli kohti pentutarhaa(?). Revontulikukan virkeä sininen silmäpari tervehti kollia ja naaras pyöräytti itsensä tuon kaulan alle nuollen kollin poskea rakastavasti. Kuin he olisivat olleet viikkoja erossa. Vieno hymy käväisi Syystähden huulilla ennen kuin hän loikkasi puhujanpaikalleen ja herätti sitten nukkuvatkin kissat kutsuvalla huudolla.

“Olen kokoontumisessa julistanut Usvajoen viholliseksemme. He eivät myöntäneet karvaakaan Vaahterakynnen kuolemasta, enkä aio olla heidän kanssaa tekemisissä ennen kuin joku heistä ilmiantaa itsensä sekä tekonsa. Emme lähde sotaan heitä vastaan, mutta emme ole ottamassa heitä lämmöllä vastaan enää”, Syystähden katse oli kylmä kissoja tarkkaillessaan, mutta pahoittelevasti tämä vilkaisi vielä kohti Revontulikukkaa. Hän varmasti tuntisi olonsa tukalaksi.

“Muuten kokoontumisessa saimme kuulla, miten Veritähti on nyt koko Synkkävarjon sekä Kuutiikerin reviirin hallitsija, hän johtaa Synkkävarjoa Havutähden kadottua, ja tämä selittää miksi Kuurasusi on täällä osan kansalaistensa kanssa. Tänään kuulemme ovatko he halukkaita jäämään, vai mitä tekemään elämällään. Kohtelemme heitä päätökseen asti kansatovereinamme, ja jos jollain on tähän sanottavaa voi tulla keskustelemaan kanssani”, naaras katseli kissoja tyynesti, ja räpäytti sitten vielä silmiään rauhallisena.

“Pyydän rajapartioita olemaan tarkkana reviirien merkkaamisessa tulevaisuudessa. Emme halua astella yli rajojen tai saada rikkojia puolellemme, joten ottakaa herkästi yhteyttä rajojen tuntumassa oleviin kissoihin ja vaatikaa syytä ylitykseen, jos näin on käynyt. Tiedän, että Taivaanliekin kissat ovat lojaaleja sekä uskollisia kissoja, joten en epäile teistä ketään. En tahdo kuitenkaan muiden kansojen uskovan, että voivat kävellä meidän ylitsemme vain, koska joukossamme on niin monia erikansalaisia”, Syystähti päätti pieneen luottavaiseen nyökkäykseen ja loikkasi sitten paikaltaan astellen kohti Kuuratähteä. Tuo tervehti toista pienellä päännyökkäyksellä ja vilkaisi vielä Kanjonivuokosta kohti toista johtajaa.

“Olette selvästi saaneet levättyä?” tämä kysyi rauhalliseen sävyyn toiselta, tietämättä mitä ehkä odottaa keskustelulta. Avoin hän olisi toisen toiveille, ei hän olisi näitä käännyttämässä enää pois.

//Heli//

Vaalea naaras kuuli hiljaista puhetta viereltään ja tunsi pehmeän kosketuksen lapaansa vasten. Hän raotti vaivalloisesti silmiään, mutta pian ne rävähtivät kokonaan auki ja hän jäi katsomaan hämmentyneenä, sekä valppaana ympäristöä. Se ei näyttänyt millään tavalla tutulta. Saarnitassun ominaistuoksu kuitenkin leijui läheltä vahvana häntä kohden ja Paahdekobra käänsi sumean katseensa poikaansa, jonka silmät laajenivat helpotuksesta ja onnesta, kun tämän emo oli virkonut.
''Hän on herännyt'', vaisu naukaisu kuului pesän suulta ja pian uteliaita neniä ja kasvoja ilmestyi pesän suuaukolle. Paahdekobran sumea katse siristyi, jotta hän saisi tarkennettua katsettaan näihin kissoihin. Hänen sydämensä takoi hermostuneena, hän ei nähnyt kunnolla, eikä hän äkkiä ymmärtänyt ollenkaan sijaintiaan ja tilannettaan. Kissat tulivat lähemmäksi pesään, ohitse ulkopuolella varoittavasti murisevan soturin, joka komensi kaikkia palaamaan pesästä ulos, mutta kissat eivät kuunnelleet nuorempaa pesän vartijaa. Vartioitiinko todella Paahdekobraa?
Hahmojen tullessa lähemmäs, hänen lapaansa kosketti Huomenkuiske, tumman harmaa kolli, jonka kirkkaan siniset silmät tervehtivät häntä. Paahdekobra kohotti kuonoaan ja tervehti toista varovaisella hymyllä.
''Hiilisydän pyysi kertomaan sinulle terveisensä, kun tulet tajuihisi. Hän on tällä hetkellä pentutarhalla pentujemme kanssa'', kultaturkkinen kolli naukui, jota Paahdekobra ei kuitenkaan tunnistanut. Hiilisydämen, tai oikeastaan Hiilitassun hän kykeni kuitenkin muistamaan. Nuori Yötaivaan entinen jäsen oli siis löytänyt kumppanin? Jääorkidea olisi tästä varmasti ylpeä.
''Sisareni tytär, Kylmätaika jätti sinulle nämä. Hän on lähtenyt kokoontumiseen, mutta palaa varmasti jo pian'', Kurkihaave naukui, ja ojensi joitakin siemeniä ja sammalta Paahdekobraa kohden. Naaras kurotti päätään ottamaan nuo vastaan ja lipaisi kielellään siemenet suuhunsa. Kurkihaave hymyili ja istuutui kumppaninsa Huomenkuiskeen vierelle, katsellen Paahdekobraa helpottuneena.
Viereisellä pedillä Karsiturkki kohotti uteliaana päätään, kun kissoja valui lisää pesään ja huomasi entisen toverinsa olevan hereillä. Kollin kasvoille kohosi myöskin hymy, mutta enemmänkin hän näytti siltä, että hän oli voitonriemuinen siitä, että tiesi Paahdekobran vielä heräävään.
Hiljalleen kun usvaisuus ja särky päässä alkoi siirtyä sivuun, Paahdekobra alkoi rauhoittua. Hän oli ilmeisesti Myrkkysuossa, monet entiset Yötaivaan kissat ympärillään.
''Kykeneekö hän jo syömään, että saa voimansa takaisin?'', musta naaras saapui pesään varpunen suussaan. Paahdekobran kasvoille kohosi hymy, kun hän tunnisti Virvatulitaipaleen, joka heilautti hänelle häntäänsä takaisin.
Naaraan perässä tuli tämän partion mukana olleet kaksi vierasta kissaa Paahdekobralle, mutta jotka Kurkihaave esitteli pennuikseen Tipuaskeleeksi ja Salviahelmeksi. Kaksikko tuijottaa tapittivat uteliaina Paahdekobraa ja naaras alkoi uskoa siihen, että Yötaivaan kissat olivat supisseet hänen tulostaan enemmänkin.
''Oletko kylmissäsi? Miten voit? Muistatko sinä mitään?'', Saarnitassu naukui pian Paahdekobran viereltä.
Naaraan kasvoilla kuitenkin silmät pehmenivät ja tämä kurotti päätään nuolaistakseen poikansa korvia. Saarnitassun kurkusta karkasi kuuluva kehräys vastaukseksi.
''Sinäkö meidät tänne asti sait, Myrkkysuohon?'', Paahdekobra hymyili pojalleen, joka nolostuneena painoi korviaan ja nyökkäsi, tuijottaen käpäliään.
''Luulenpa, että kun pysyt vain jaloillasi tai tajuissasi, sinun on parasta keskustella Belladonnatähden kanssa. Hän varmaan haluaa kuulla tapahtuneista sinulta, ja varmaan myös sen, mitä aiot tulevaisuudessa tehdä'', Karsiturkki sanoi kissojen naurun ja kehräyksen lomasta.
''Belladonnatähdellekö?'', Paahdekobra toisti uteliaana.
''Rikkotähti jätti hetki sitten hänelle valtansa ja arvonsa'', Virvatulitaival naukui ja istuutui Paahdekobran pedille, jääden tuon selän taakse makuulle.
Paahdekobra räpäytti mietteliäänä silmiään, mutta tulkitsematon hymy kohosi hänen kasvoilleen.
''Eiköhän hän tule minulle puhumaan, kun hän siihen omaa aikaansa'', naaras vastasi lempeällä äänellään ja kietaisi sitten jo isohkon pentunsa hännällään tiukasti vierelleen.
Karsiturkin silmissä kuitenkin loisti toiveikkuus jostakin ja Paahdekobra kysyisi sitä heti kuin vain kaikki eivät olisi kuulemassa. Jotakin tämä odotti Paahdekobralta. Hiljalleen kissa toisensa perään kiertyi lähemmäs Paahdekobraa, naaraan petiä ja naaraan kylkiä, ja entiset Yötaivaan kissat alkoivat näyttää yhdeltä kasalta. He jatkoivat hiljaista keskustelua, viikset hipoivat toisiaan ja vaisuja kehräyksiä karkaili kenenkin kurkusta. Paahdekobra laski päänsä tassujensa päälle ja kuunteli silmät kiinni, mutta hymy kasvoillaan entisten pesätoveriensa jutusteluja.
Nuori soturi pesän edustalla marssi edes takaisin ja jatkuvasti hermostuneena vilkuili pesään.

// Heli, Masi

Pronssipentu kuljeskeli koko muun partion mukana koittaen pysyä muiden vanhempien kissojen askeleiden perässä, mutta samalla hämmästellä ympärillään olevia asioita, joita vasta pentuiässä oleva naaras sai kokea ensimmäisiä kertoja. Tuon häntä heilui innoissaan puolelta toiselle, kun naaras availi silmiään aina suuremmalle, että ei jäisi näkemättä yhtään mitään. Hänen seikkailunsa oli alkanut, vaikka Pronssipentu ei vielä ollutkaan täyttänyt tarpeeksi, että häntä voisi oppilaaksi kutsua. Hän ei ihan ymmärtänyt matkan tarkoitusta, mutta piti siitä tunteesta, että Kaiku oli huomannut hänet ja lähettänyt tuon matkalle yhdessä parantajanoppilaan, kahden muun oppilaan ja soturin kanssa. Pronssipentu oli heistä kaikista nuorin, joka toi naaraalle omat ongelmansa kipittäessään lumessa aivan uudessa maastossa. Kylmästä tuulesta ja pitkästä matkasta huolimatta ei tuo tuntenut kuin vain ylpeyttä ja intoa.
Partio kuitenkin pysähtyi aikalailla Varputassun hätään, joka antoi kuitenkin nuorimmalle hyvän syyn pitää taukoa, istua takaisin maahan leputtamaan tassujaan ja hengittämään pistävän kylmää ilmaa, joka kuitenkin kuljetti mukanaan erilaisia tuoksuja, mitä naaras ei ollut vielä ikinä edes haistanut leirissä. Pelkkä ajatuskin siitä, että pian tuo saisi opetella metsästämään vapaasti ja puolustaa omaa reviiriään, sai naaraan kasvoille pienen hymyn. Tuon ei tarvisi enää leikkitapella sisarustensa kanssa.
"Kauan hänellä oikein kestää?" Pronssipentu mutisi vilkuillen muita, vaikka nopeasti tuon sanoja seurasi kiljahdus. Pronssipentu hypähti takaisin tassuilleen ja lähti seuraamaan Vääräsydäntä, joka pinkoi ääntä kohti Kaaosharha sekä Leoparditassu perässään (?). Lopun partion perässä Pronssipentu kompuroi eteenpäin taistelutilanteeseen, jossa Yöntassu oli käynyt Varputassun kimppuun. Vääräsydän kuitenkin meni nopeasti väliin hyökäten oppilaan kimppuun.
"Lopeta Yöntassu!" Pronssipentu kiljui hengästyneenä, mutta jännitti silti lihaksensa valmiina puolustautumaan kynnet ojossa, vaikka pentu ei loppujen lopuksi oikeastaan taistelemisesta tiennyt vielä yhtään mitään.

//Masi, Wilma
“Hyvästi Kaaosharha”, Varputassu kuuli Kanjonivuokon miukaisevan surkeasti Kaaosharhan korvaan, ennen kuin partio alkoi lähteä leiristä heti kokoontumispartion perässä. Toisaalta Varputassua epäilytti tällainen tehtävä, lähteä Kuulammelle kolmen tuntemattoman kissan kanssa. Mikä enne hänellä muka olisi saatavanaan? Tuota pelotti hieman, mutta sentään hänellä olisi Leoparditassu. Mutta pitäisikö hänen palata kotiin? Sitä hän pohti ehkä enemmän. Voisiko hän palata, miten hän pystyisi? Olisiko hänellä kuitenkin parempi olla Taivaanliekissä Leoparditassun kanssa? Mutta ajatus Salamatassusta ja perheestä sai tuon karvat pörhistymään ikävästä. Hän tahtoisi kyllä palata perheensä luo niin paljon. Mutta suuri ikävä jäisi Leoparditassua kohtaan.

Partio lähti kulkemaan pienenä ryhmänä Kaaosharhan perässä, kun Vääräsydän piti perää. Pronssipentu oli matkalle erikoinen valinta, mutta ehkä tuossa oli jotain erikoista liittyen myös kahteen oppilaaseen. Näkisivätkö he kaikki saman unen? Vai olisiko heillä kaikilla omansa, jossa kerrottaisiin ehkä heidän tulevaisuudestaan? Innokkuus Kuulammen taiasta sai naaraan korvat nousemaan kohti taivasta, ja hän vilkaisi hymyillen kohti Leoparditassua. Hyvästejä hän ei vielä ollut valmis sanomaan. Matka vaikka taittui hitaasti, oli Pronssipennun seura sekä Kaaosharhan varma mutta myös lempeä ohjaaminen mielekästä. Mitä kaikkea ikinä tapahtuisikaan tänä yönä, hän oli iloinen siitä mitä olisi päässyt kokemaan.

“En malta odottaa mitä Kuulammella on meille”, Varputassu kuiskasi Leoparditassulle ja räpäytti silmiään innostuneesti ystävälleen.

--

Matkaa ei ollut käyty vielä pitkälle, mutta silti kuu oli jo korkealle ja ilma oli viileä. He olivat yrittäneet käyttää puiden suojia sekä tuulen suojaisia reittejä, mutta silti kylmä sekä ikävä tunnelma pörhisti kaikkien turkkia. Varputassu paineli tassuillaan maata, ennen kuin joutui kysymään Kaaosharhaa pysähtymään.

“Minun on aivan pakko käydä tekemässä tarpeeni, olen pahoillani”, tämä miukaisi surkeasti nuolaisten sitten rintaansa pari kertaa. Vääräsydän pyöräytti silmiään huvittuneesti, mutta jäi katselemaan lopulta mihin pensaan suojaan Varputassu oli matkalla. Hiljaisuus täytti yhtäkkiä nuoren naaraan mieltä, ja tämä huokaisi itsekseen saavuttuaan pienen pensaan juurakkoon turvaan tuulta sekä muiden katseita. Olisiko hän sittenkään niin tervetullut Taivaanliekkiin? Varsinkin nyt käytyään täällä. Voisiko hänestä joku tahtoa eroon? Ja juuri ennen kuin Varputassu oli ehtinyt aloittaa tarpeensa hän huomasi terävän oranssin täyteisen katseen tiirailevan itseään toisen pensaan suojista. Hän hätkähti ja pörhisti turkkinsa painautuen kasaan pohtien, tuijottiko tuo häntä suoraan. Mutta sitten se pensas värähti ja kissa asteli esiin. Se oli tuttu hahmo, vaikka pimeässä olikin hankala erottaa. Varputassu oli huomannut kyseisen hahmon Taivaanliekin leirissä, kutsuttu ehkä Yöntassuksi? Hän ei ollut vielä saanut soturinimeään jostain syystä. Mutta nyt tämä selkeästi lähestyi Varputassua, paksu häntä epäileväisesti heiluen puolelta toiselle silmät viiruina tuijottaen Varputassua.

“Sinä olet vain tullut luoksemme ja ansainnut jonkinlaisen suuremman voiman itsellesi”, naaras murisi hänelle ja räpäytti viirusilmiään toiselle astellessaan Varputassun pakoreitin eteen. Nuori kaksivärinen oppilas katseli hätääntyneesti puolelta toiselle kykenemättömänä liikkumaan tai puhumaan. “Kuulin keskustelun johtajien pesässä. Sinä olet mukaan luettu johonkin erityiseen lahjaan jonkun Leoparditassun sekä kaksiverisen pennun kanssa”, tämä murahti turhautuneesti ja paljasteli suuria kynsiään suurissa käpälissään. Yöntassu oli Salamavuoren verta, mutta silti tämä näytti hyvin erilaiselta esimerkiksi sisareensa verrattuna. Yöntassu lähestyi Varputassua ja nuori naaras painautui lähemmäs maata sekä pensaan oksia. “Sinä et ole ansainnut mitään tällaista kohtelua”; Yöntassu murisi ja tämän silmissä välkähti viha, sekä jonkinlainen muu tunne tai elämys, jota ei Varputassu osannut tulkita. Yöntassu ulvahti jonkinlaisella oudolla äänellä ja syöksyi iskemään Varputassu käpälällään päähän. Mutta nuori vikkelä naaras sai jalkansa irti maasta ja syöksyi tuon käpälän alta karkuun kiljahtaen pelokkaasti. Yöntassu loikkasi oitis hänen peräänsä ja sai iskettyä Varputassun maahan takajalkojen päälle hypättyään. Kaksikko iskeytyä roudan kylmentämään maahan, ja Varputassu vain yritti raapia itseään eteenpäin suuremman naaraan alta. Mutta tämän aura oli aivan villiintynyt, eikä nuorempi naaras kyennyt aistimaan tästä enää vilkahdustakaan kansakissaa. Tämän silmissä loisti jonkinlainen outo voima, hän iski kynsiään Varputassun alaselkään ja tuo yritti kiljua apua. Ei muut voineet niin kaukana olla? Sitten Yöntassu otti kiinni myrkkysuolaisen oppilaan niskasta ja heitti tämän altaan kohti pientä aukiota ja sen puita. Varputassu mätkähti maahan kivuliaasti ärähtäen, kohoten kuitenkin äkkiä jaloilleen kun mystisesti häntä lähesty Yöntassu asteli vain hitaasti häntä kohden.

“Yöntassu lopeta mitä sinä yrität?” Varputassu parkaisi ja etsi kissan katseesta jotain ystävällisyyttä tai katumusta, mutta silmät näyttivät vain loistavan vihasta. Sitten Yöntassu otti suuren loikan häntä kohden, mutta tämän lento keskeytyi toisen lentävän hahmon tönäistyä tuon lennosta. Vääräsydän iski itsensä Yöntassun kylkeen ja kaksikko lennähti pyörivänä kissa kasansa toisaalle, jättäen Varputassun tärisemään keskenään aukiolle pienien tuoreiden kynnen jälkien kirvellessä hänen alaselässään sekä jaloissaan. Yrittikö Yöntassu hankkiutua hänestä eroon? Vääräsydän painoi Yöntassun maahan, mutta tämän suuret käpälät iskivät suurella voimalla kollia jalkoihin sekä yritti kurotella tuon naamaa.

//Heli, Wilma//

Kivijalan kanssa Kaaosharha oli käynyt keräämässä kolme nuorta, sekä Vääräsydämen mukaan, joka oli juuri saanut soturinimensä. Kaaosharha tunsi ylpeyttä nuoresta sukulaispojastaan, vaikka olikin ollut riskinä, ettei tästä koskaan tulisi soturia. Tämä oli oppinut elämään vammojensa kanssa, mutta lisää koulutusta soturiudestaan huolimatta tuo tulisi vielä tarvitsemaan.
Pronssipennun, Leopardintassun ja Varputassun istuessa uteliaina varapäällikön ja parantajaoppilaan edessä, Vääräsydämen uteliaana istuessa kolmikon takana, Kaaosharha huomasi palan nousevan kurkkuunsa. Hän oikeasti tekisi tämän? Kuolisi näiden kolmen ja Taivaanliekin puolesta? Eikö ketään pelottanut kuoleman hetkellä? Häntä alkoi epäilyttää koko asia, vaikka tiesikin sen olevan oikein ja yritti tukea itseään viemään sen päätökseen.
Mutta koska Kaaosharha ei löytänytkään sanoja, joilla puhutella kolmikkoa, Kivijalka heilautti häntäänsä.
''Kaiku on puhutellut Kaaosharhaa, ja olemme yhdessä Kanjoniudun ja Syystähden kanssa päättäneet, että teidän kolmen parasta lähteä Kuulammelle yhdessä Kaaosharhan kanssa. Kaiun enne teistä kolmesta voimakkaampina tulee toteutumaan Kaiun kanssa kohtaamisenne aikana'', Kivijalka puhui ympäripyöreästi. ''Vääräsydän lähtee mukaanne turvaamaan matkaanne kumpaankin suuntaanne. Paluumatkalla varmaankin Varputassu haluaa palata takaisin Myrkkysuohon, kotiinsa'', Kivijalka katsahti nuoreen naaraaseen, joka oli hyvin käyttäytynyt heidän luonaan, mutta joka kaipasi selvästi kotiin yli puolenkuun jälkeen.
''Onko tämä meidän enteemme Kaiulta?'', Leopardintassu kysyi, johon Kaaosharha nyökkäsi hymyillen.
''Haemme pesästäni vaellusyrttejä ja sitten lähdemme matkaan'', parantajaoppilas naukui. Hän tiesi, että matkan teko veisi kauan aikaa, mahdollisesti kaksikin vuorokautta nuorien kissojen, peräti yhden pennun kulkemana.
Kivijalkaa kutsuttiin, kun kokoontumispartio alkoi tehdä matkaansa. Kivijalka kyyristyi vielä tyttärensä puoleen ja nuolaisi tämän korvaa.
''Ole varovainen'', hän kuiskasi Pronssipennulle, ennen kuin kiirehti Syystähden perään. Revontulikukka katseli uteliaana tapahtumia soturienpesän edustalla, mutta sen verran rauhallisena, että Kaaosharha uskoi Kivijalan jo kertoneen tälle Pronssipennun mahdollisuudesta saada kaksi esi-isien ja päällikön elämää, jotka voisivat suojella tätä kansaa ja pennun omaa tulevaisuutta.
Kun partio oli saanut syötyä yrtit, Kaaosharha hyvästeli vielä Kanjoniudun pehmeällä puskemisella, vaikka naaras olikin keskittynyt Kuuratähteen, joka katseli Kaaosharhaa jännittyneenä. Monta päällikköä samassa kansassa. Vääräsydän naukaisi lopulta käskyn lähteä ja Kaaosharha hännillä lähti hyväntuulisena, ja pelokkaana kulkemaan nelikon perässä kohti Kuulampea.

//Heli//

Armonhalla piristyi, kun Belladonnatähti otti koppia hänen ajatuksistaan, ehdotuksistaan ja juttelusta. Hän hymyili päällikölleen ja nyökkäsi jämäkästi, kääntyen sitten keräämään kokoontumiseen lähtijät kasaan. Kun kokoontumiseen lähtijät menivät aterioimaan, Käärmeleikin lähettämä partio toi ensimmäisiä paloja mursusta. Armonhalla kiirehti näiden luokse ja pysäytti kaksikon, nuuhkien voimakkaalta tuoksuvaa lihaa. Se näytti sitkeältä, nuoremmille ja vanhuksille siitä ei välttämättä olisi kunnollista syötävää.
''Sen vatsassa on pehmeämpää lihaa'', Yötönkolkko tuntui lukevan varapäällikön ajatukset.
''Säästäkää pehmeä liha nimenomaan pennuille ja vanhuksille, sekä sairaille ja loukkaantuneille. Että he saavat syödäkseen jotakin pehmeää ja helpommin työstettävää, nämä sitkeämmät menevät sotureille ja oppilaille'', Armonhalla pehmeällä ja lempeällä äänellään naukui, ottaen yhden palan itselleen.
Hän lähti kulkemaan pitkin aukiota etsien hyvää syömispaikkaa, mutta huomasikin Karsiturkin astelevan häntä kohden. Kylmätaika oli paikannut kollin kolhut.
''Haluaisitko syödä kanssani?'', Karsiturkki kysyi, päätään kallistaen ja viitaten sanansa mursunlihaan, jota kumpikaan ei koskaan ennen ollut syönyt. Armonhalla väräytti ilahtuneena viiksiään siitä, että kolli oli taas paremmalla tuulella.
''Tietysti, mikäli sinä lähdet sen jälkeen johtamaan partiota saaremme ympäri. Haluan tarkistuttaa, ettei tänne paenneita kissoja ole seurannut ketään vihamielisyydessä rypevä kissa, tai ettei myöskään kukaan ole jäänyt jälkeen'', Armonhalla naukaisi kollille, joka osoitti hymyillen hännällään auringon lämmittämää paikkaa, johon kaksikko asettui aterioimaan.
Ainakin hetkeksi Armonhalla sai ajatuksensa pois Hurmelammesta ja monista kurjista hetkistä hänen viime päivistään.
''Tottakai minä lähden. Siitä onkin aikaa, kun olen saanut johtaa partiota. Saanko itse valita, ketkä lähtevät mukaani?'', Karsiturkki hymyili pitkästä aikaa Armonhallalle.
Tämä selvästi toivoi enemmän tehtäviä ja haasteita itselleen, eikä se ollut ihme, kolli oli jo suhteen alussa kertonut unelmistaan kohota varapäälliköksi ja ajan kanssa päälliköksi. Mutta asiat eivät olleet menneet aivan niin, sillä nyt Armonhalla oli kansan varapäällikkö ja Karsiturkin oma kansa, Yötaivaan kansa oli tuhoutunut.
''Voisin ottaa uusista tulokkaista Paatsamasilmän ja Pantteriroihun, he vaikuttavat vahvoilta sotureilta ja tulisi heillekin reviirimme tutuiksi'', Karsiturkki pohti.
''Eihän he ole vielä päättäneet mitä he aikovat, jäävätkö vai jatkavatko matkaansa? Eikä Belladonnatähti ole antanut kenellekään erityistä lupaa jäädäkään'', Armonhalla varovasti naukui, Karsiturkin heilauttaessa häntäänsä vain naaraalle.
''Tietysti he jäävät! Sitten otan myös Syysjoutsenen ja Herukkatassun'', Karsiturkki hyväntuulisena naukaisi, vaikkakin Armonhalla oli odottanut ärtymystä siitä, että Armonhalla oli yrittänyt varovasti puuttua toisen valintoihin.
Kaksikko alkoi aterioida täyttävää lihanpalaa, ja järsiä sitä hampaillaan. Se oli sitkeää, mutta täytti nopeasti ja omasi vahvemman maun kuin pieni hiiri, tai kala. Mutta se oli kieltämättä hyvää.

//Masi
Belladonnatähti katseli vakavana aukiota, johon oli lopulta Kuutiikerin kissan asettuneet luomaan pesiä itselleen Myrkkysuon kissojen avustuksella. Huoli käristi hänen sisintään, vaikka myös pelko sekä ahdistus ottivat valtaansa, kun sekä Paahdekobra että Kuutiikerin kissoja oli leirissä. Olisiko kaikille varmasti edes tilaa? Armonhallan saavuttuaan hänen vierelleen johtaja kykeni tasoittamaan turkkinsa ja tuo hännällään sipaisi Armonhallan häntää kiitollisena.

“Otan mukaani sinut, Kylmätaian jos hän voi lähteä. Käärmeleikki, Simpukkatassun, Terätiikerin sekä Ivakyynelen. Jos viitsi, kerää heidät kasaan ja ilmoita heille, että lähtevät illan hämärtäessä. Myös tahtoisin partion käymään rajat läpi muiden tulokkaiden, tai sotamatkalaisten varalta. Leiriin jää tarpeeksi sotureita vartioon, mutta en oikein tiedä mitä sieltä voi vielä tulla vastaan”, katseltuaan kissojen hälinää leirissä naaras lopulta käänsi tummaa katsettaan ystäväänsä, jonka katseesta etsi jonkinlaista intoa kaiken surun keskeltä. Tuolla olisi todella hankalaa, mutta tämän äänensävy tehtäviä kysellessä ehkä tavoitteli jotain tekemistä, jotta ei ajatukset aivan lysähtäisi päälle. “Jos sitten varmistat, että tuotu mursun liha on hyvää syötävää, ja jokainen leirissä tänään saa syödä kunnolla vatsansa täyteen. Muista sinäkin syödä kunnolla ennen lähtöä”, Belladonnatähti äkkiä kosketti nenällään Armonhallan korvaa ennen kuin tämä lähti askeltamaan kohti parantajien pesää. Kylmätaika oli varmasti koko yön paahtanut Paahdekobran haavojen parissa. Johtaja hiljaa askelsi pesän edustalla olevien soturien ohi pesään, ja haistoi heti vahvan yrttien sekä veren tuoksun pesässä. Hän huomasi Saarnitassun istuvan lavat lysyssä toisella pesällä Paahdekobran vierellä. Vaikka valkean musta naaras oli aina näyttänyt häijyltä, vahvalta sekä voittamattomalta, nyt hänet nähdessään noin kaltoin kohdeltuna oli Belladonnatähden pakko luimistaa korviaan pelolle. Selviäsikö toinen edes? Hädin tuskin tuon rinta kohoili pesässä maatessaan. Kylmätaika oli juuri laittamassa hämähäkin seittiä yhden haavan päälle, johon oli viimeisen hauteensa juuri asettanut. Parantaja naaras huokaisi syvään ja jäi katselamaan apeana entistä Yötaivaan kissaa. Lopulta Kylmätaika haistoi johtajansa ja kääntyi katsomaan toista. Belladonnatähden katse oli kylmä sekä jämäkkä, mutta tämän asennosta huomasi kyllä huolen naarasta kohtaan.

“En tiedä miten tässä käy. Hänellä on niin paljon ruhjeita ja syviä haavoja, sekä en tiedä miten paljon vettä hän on saattanut niellä”, Kylmätaika huokaisi tassunsa varovasti asettaen Paahdekobran jalan päälle. “Hän vielä hengittää, mutta huonosti. Olen hoitanut kaikki ulkoiset vammat, mutta sisäisistä en tiedä”, tuo lisäsi ja vilkaisi Saarnitassua, jonka pedin vierellä makasi unikonsiemeniä, kun kolli niitä tahtoisi ottaa.

“Oletko kykeneväinen tulemaan kokoontumiseen?” Belladonnatähti naukaisi vain hiljaa ja katseli korviaan epäileväisesti pyörittelevää parantajaa. Tuo selvästi hetken epäili lähtöään, mutta lopulta nyökkäsi.

“Joku voi hakea minut, jos tulee suuri tilanne. Ei matka ole niin pitkä. Hänen tilansa on nyt kuitenkin tasainen. Varmistan vain, että pedin vierellä on hänelle kivunlievittäjää sekä vettä, jos tuo herääkin”, tämä tokaisi ja lähti heti takaisin tehtäviinsä. Belladonnatähti poistui pesästä hiljaa hännänpää värähdellen epämukavasti.

//Heli, Wilma


''En voi tarjota sellaista turvaa ja elämää kansalaisille parantajana tulevaisuudessa, jota Taivaanliekkien kansa tarvitsee. Enkä saa enää kiinni elämästäni, olen riippuvainen kaikenlaisesta, jota kansan ei tarvitse hyväksyä'', Kaaosharha sanoi hiljaa mestarilleen, vaikkakin päällikkö ja varapäällikkö kykenivät kuulemaan hänet. ''On parempi tarjota jotain kuitenkin uuden kansani vuoksi. Vaikka sydämessäni olen aina Salamavuoren kissa, sen viimeinen päällikkö ja yksi viimeisistä taistelijoista, jotka selvisivät elossa. Vaikka sainkin uuden elämän täällä, uuden mahdollisuuden ja olen ikuisesti kiitollinen, en koskaan voi osoittaa sitä taidoilla, jotka eivät ole minua varten'', Kaaosharha huokaisi hiljaa.
''Enkä tarkoita, että sinä olisit tehnyt mitään väärin, Kanjoniutu. Olet ollut kärsivällinen -kärsivällisempi kuin sinun olisi koskaan tarvinnut ollakaan. Kaiku yritti tällä polulla minulle kertoa, että on olemassa yksi oikea teko, joka on suojella niitä, jotka suojelivat minua. Keksiä oma keinoni hyvittää se Taivaanliekille'', Kaaosharhan kasvoille kohosi pieni hymy, sillä hän oli tyytyväinen siitä, että hänen henkinen kärsimyksensä ja riippuvuutensa olisi sanottu ääneen. Oli vaikeaa sitä myöntää itselleen. Edes itselleen.
''Voin lähteä, mikäli minua ei tarvita kokoontumisessa tänä yönä'', Kivijalan neutraali, peräti kivisen kolkko ääni vastasi, tämän räpäyttäessä mietteliäänä ja rauhallisempana nyt silmiään. Kaaosharha ymmärsi, että Kivijalka oli kokenut saman kuin hänkin, ulos savustamisen kotoaan. Kuten myös Syystähtikin. Heillä kolmella oli omanlaisensa yhteys siinä. Mutta Kivijalka oli aina halunnut asettaa kansan itsensä ja itsekkyytensä puolesta, kansan turvallisuuden ja hyvinvoinnin, hän ymmärsi hyvin toisen levottomuuden Varputassusta. Mutta Syystähden sanat Varputassusta ja Leopardintassusta tuntuivat rauhoittaneen varapäällikköä.
''Ehkä olisi Väärätassun aika saada soturinimensä?'', Kaaosharha sanoi hiljaa, pieni toivonkipinä sydämellään. ''Ehkä.. Ehkä hän voisi saattaa meidät Kuulammelle ja takaisin'', parantajaoppilas hymyili toiveikkaasti, mutta varovasti. Väärätassu oli kuitenkin käynyt jo kerran saamassa enteensä Kaiulta.
''Kiitos Syystähti'', Kaaosharha lopulta painoi päänsä päällikölleen kiitollisena tämän sanoista.
Monien kuiden jälkeen Kaaosharhan mieleen palasi Riitasointu. Mitähän naaras mahtaisi tehdä? Kaaosharha oli toivonut, että olisi voinut vielä kerran kohdata naaraan. Vielä yhden kerran, jotta olisi voinut kostaa sisarensa kuoleman, mutta myös ehkä näyttää tälle jotakin? Näyttää millaiseksi Kaaosharha oli lopulta kasvanut ja miten hänen elämänsä päättyisi, vaikka toinen oli manipuloinut häntä. Mutta samalla hän tiesi, ettei hän haluaisi toista nähdä. Naaras oli läpeensä paha. Kunhan hän saisi suojella Taivaanliekkiä Riitasoinnulta.
Hän oli peräti piilotellut Riitasoinnulta, kun Usvajoki oli vieraillut Taivaanliekissä. Mutta sen jälkeen, kun hän oli parantajaoppilaaksi ryhtynyt, hän oli aistinut Riitasoinnussa jotakin, joka oli läpeensä pahaa.

//Heli//

Armonhalla oli juuri palannut veljensä hautajaisten hiljaisesta hetkestä. Hän oli hivenen pyörällä päästään, omissa ajatuksissaan, eikä mikään tuntunut kovinkaan hyvältä. Naaras seisahtui aukiolle, silmät suurina katsomaan tilannetta. Vieraita kissoja kuhisi leirissä vaikka miten paljon! Hetken ajan pelästys näkyi varapäällikön kasvoilta, ennen kuin tämä alkoi höristää korviaan kuunnellakseen Belladonnatähden tehtävien jakoja. Tämä askelsi märässä lumessa päällikkönsä rinnalle ja vaikkei hän kuullutkaan, mitä Belladonnatähti sanoi Terätiikerille, Armonhallan poika nyökkäsi ja lähti askeltamaan Puolukkakyytä kohden.
Armonhalla seurasi, miten hänen viimeisin oppilaansa Puolukkakyy nyökkäsi soturien baronetille ja lähti kohden parantajienpesää.
''Onneksi he ovat nyt turvassa täällä'', Armonhalla kuiskasi, katsellessaan kissoja, joille pyytäjät toivat ruokaa. Kissat olivat kokonaan märkiä kuin uitetut rotat. Terätiikeri ohjeisti nuorempien soturien Tipuaskeleen ja Salviahelmen avulla muutamia sotureita aloittamaan petien kasaamisen. Armonhallan sydäntä vihlaisi nähdä, miten Paahdekobran häntä laahasi maata pitkin, kun tätä kannettiin parantajienpesään ja miten tämän poika Saarnitassu juoksi emonsa perään, nosti tämän hännän lavalleen ja kipitti muiden perässä.
Miten pitkän matkan nuorukainen oli ollut valmis kulkemaan emonsa takia? Saadakseen apua hänelle ja emolleen. Armonhalla sulki surullisena hetkeksi silmänsä. Käärmeliekki tuskin enää koskaan haluaisi auttaa Armonhallaa missään.
''Pitäisikö minun valmistella kansalaisia lähtemään kokoontumiseen? Ketkä sinä haluat mukaasi? Tai voisinko olla jotenkin avuksi näille paenneille tai loukkaantuneille?'', Armonhalla varovasti, tavallistakin hiljaisemmalla ja apealla ääne kysyi Belladonnatähdeltä, pyyhkäisten tassullaan lumista maata hiljaisena. ''Tai haluatko partiota tarkistamaan järveä, ettei Kuutiikerin tai Synkkävarjon kissoja ole jäänyt johonkin? Tai ettei heitä ole seurattu?'', varapäällikkö ehdotti.
Hän yritti kynsin ja hampain pitää mielensä kasassa, ettei olisi purskahtanut itkuun nähtyään muidenkin kärsivän, vaikkakin erilaisten lähtökohtien takia. Oman murheensa keskellä hän huonosti kesti nähdä muiden kärsivän. Hän saattoi jopa aistia Belladonnatähden kärsivän, muttei se tuntunut empaattiselta kärsimykseltä, vaan omalta taistelulta.
Armonhalla ei kuitenkaan ollut pohjimmiltaan kovinkaan huolissaan mahdollisista vakoojista tai paenneiden seuraajista. Hän uskoi, että tiiviit yhteisöt, jotka isoina joukkoina tänne tulivat, olivat pitäneet omansa turvassa. Eikä Veritähti ajatuksena toisaalta häntä pelottanut. Hän ei ollut tavannut kollia itse, nähnyt tämän kertaalleen tai kaksi puhumassa kokoontumisissa. Mutta vaikka tuon maine olikin legendaarinen, Armonhalla sydämessään uskoi, että hyviä kissoja Kaiku tulisi suojelemaan aina. Niin kauan kuin sydämessä olisi jotakin hyvää, Kaiku suojelisi pahuudelta tai antaisi heille voimia kohdata sellainen.

Käärmeleikki siristeli silmiään kauempana tilanteelle, joka oli tuulen lailla puhaltanut kansan leiriin Terätiikerin johdattamana. Naaraan katse oli osin utelias tapahtuneesta, mutta samaa aikaa tuo paineli kynsiään maahan, että ei automaattisesti syöksyisi kenenkään kimppuun. Naaras kaipasi sitä, että saisi purkaa johonkin osittaisen vihansa ja sen tunnemyrskyn, joka oli jo jonkun aikaa kuohunut tuon sisällä, kun Armonhalla oli kertonut totuuden tuon vanhemmista ja sisaruksista. Toivo kuitenkin tunteiden purkaamisesta katosi, kun Belladonnatähti huomasi sivummalla olevan naaraan ja oikeastaan käski tuota seuraamaan partiotaan. Käärmeleikki huokaisi, mutta suoristettuaan selkänsä lähti ripein askelin seuraamaan partionsa vienoja tuoksuja kohti mursun ruumista. Osittain naarasta harmitti se, että hänen tehtävänsä oli valvoa metsästämistä ja kaikkea siihen liittyvää. Hän ei ollut se, joka osallistuisi ensimmäisenä turvaamaan kansaansa. Ajatus ärsytti tuota, mutta naaras päätti vain huiskia häntäänsä vihaisena ja kiihdyttää askeleita, että saisi edes jotain tekemistä.
--
Käärmeleikki saapui nopeasti kuolleen petoeläimen luokse, josta partio repi lihoja irti, aivan kuten Käärmeleikki oli heitä pyytänyt. Naaras kohotti leukaansa tyytyväisesti ja vilkaisi kasaa, johon nuo olivat keränneet erikokoisia paloja sen lihasta. Ajatus mursun syömisestä sai naaraan irvistämään, olihan tuo se sama eläin, joka oli tappanut naaraan oikean isän. Siitä huolimatta eläimessä oli kuitenkin sen verran lihaa, että kansa sekä myös loukkaantuneet saisivat syödäkseen.
"Yötönkolkko ja Salamatassu, alkakaa viemään näitä leiriin. Siellä on nälkäisiä suita ruokittavaksi", naaras naukaisi vahvasti, että vanhempi kissa sekä tuon oppilas ymmärtäisivät tilanteen. Ei olisi kiva saada Belladonnatähden vihaisuutta niskaansa, jos kansa ei saisi syötyä.
"Me muut jatkamme täällä. Palatkaa aina niin monta kertaa takaisin, kunnes emme tarvitse enää kantoapua"

//Masi
Syystähden katse oli harkitseva, mutta silti lämmin ja vastaanottavainen, vaikka Kaaosharhan olemus olikin hermostunut, kun hän aloitti puhettaan läheisille kissoille. Kanjonivuokon katse oli huolestunut, vaikka hieman ärtymystä sekä jopa kyllästyneisyyttä saattoi löytyä tämän katseesta. Tilanne oli silti yhtä äkkiä tullut kaikille, jonka takia se oli jokaisen turkkia kutkuttava. Syystähti piti oranssia katsettaan kollissa, kun tämä alkoi kertoa ajatuksistaan. Äkkiä johtajan katse alkoi vaihtua harkitsevasta yllättyneeksi, sekä tämän kulmat kohosivat ja hännänpää alkoi nyppiä hämmennyksestä. Jakaa elämänsä? Naaras oli aivan unohtanut, että kollilla oli vielä päällikön elämiä jäljellä, eikä hän oikeastaan ollut edes ajatellut niistä olevan haittaa. Mutta jos Kaiku on niin sanonut, ja kolli itse tuntee asian olevan parempi näin, niin ei hän ollut sitä estelemään. Kanjonivuokko taas tuntui värähtävän turkissaan, ja tuon katseessa alkoi palaa suru sekä epäilys asiaa kohtaan. Hänen häntänsä lähestyi Kaaosharhaa ja lopulta se kietoutui kollin selälle varovasti. Syystähti vilkaisi sitten Kivijalkaan, joka kysyi kelle jakaisi elämät. Pian Kaaosharha selitti heille huolellisesti mitä mieltä olisi, ja kenet olisi unissaan nähnyt. Valinnat yllättivät Syystähden, ja hän hetkeksi painoi katsettaan mietteliäänä käpäliinsä. Leopardintassu, Pronssipentu sekä Varputassu? Syystähti vilkaisi kohti Kanjonivuokkoa, joka huokaisi apeana.

“On todella ikävää kuulla, että olet sitä mieltä, että sinun on parempi kulkea toisaalla. Mutta jos Kaiku on myös sinulle näin kertonut, myös näyttänyt kenelle elämäsi jakaa, en voi itse kuin myöntyä valintaasi”, hänen äänensä tärisi hieman ja hän katseli tassujaan sekä sitten Kaaosharhaa. “Tiedäthän, etten ole pettynyt sinuun? Olen surullinen, että lähdet, mutta aika kanssasi on ollut erinomaista. Olet pitänyt Väärätassusta niin hyvää huolta, en olisi kenenkään muun voinut nähdä auttavan häntä yhtään paremmin kuin sinä autoit”, parantaja jatkoi ja lopulta nojasi Kaaosharhaan valkeaa turkkia vasten. “Pidän hänestä aina huolta, ja sinäkin varmasti ohjaat lopulta hänen käpäliään”, tuo rohkaisevasti yritti hymyillä oppilaalleen, vaikka suru loistikin hänen katseessaan. Syystähti vaihtoi painoa käpälillään huomatessaan myös Kivijalan epäileväiset sanat Varputassusta, vaikka tuon oma pentu olisikin saanut jo perimää. Mutta Väärätassun valinta toisaalta olisi ollut enemmän järkevä, vaikka Kaaosharha kertoi Varputassusta olevan enemmän hyötyä kansalle kuin he voisivat arvatakaan vielä. Hiljaisuus hetken pidätti heitä aloillaan, kunnes Syystähti kohotti päätään arvostaen nyökäyttäen päätään Kaaosharhalle.

“Kiitos, että olet tullut jakamaan tämän kanssamme. On erikoista nähdä Kaiun tekevän tallaisia päätöksiä, mutta arvostettavaa, että tahdot jakaa tämän eteenpäin. Mielestäni valinnat ovat hyviä, jos ne Kaiun päätökseen ja sinun arviointikykyysi pohjautuvat. Uskon, että Leopardintassun sekä Varputassun kohtaaminen ei ollut vain sattumaa”, hetkeksi kilpikonnaturkkinen naaras pysähtyi vilkaisten nopeasti Kivijalkaa, sekä Kanjonivuokkoa. “Kivijalka, tahdotko lähteä heidän mukaansa, vai nimetäänkö joku soturi matkaan?” hän kysyi lopulta katsahtaen varajohtajaansa, jonka matka voisi olla raskas, mutta joka olisi johtajan mielestä hyvä valinta. Syystähti tahtoisi pysyä leirissä, hän ei tahtoisi matkata lähelle muita kansoja ennen kokoontumista.

“Kaaosharha, olet ollut tärkeä osa kansaa ja varmasti vaikuttanut niin Väärätassun elämäänkin kuin muiden seuraajiesi, sekä Taivaanliekin kissojen elämään. Olisin toivonut, ettei tämä olisi tiesi päätös, mutta arvostan sitä, miten tahdot sen päättää. Olet arvostettu jäsen riveissämme, emmekä unohda sinua pitkään aikaan”, Syystähti painoi syvään päätään kollille, odottaen vielä muiden arvioita asiasta.

//Masi, Wilma, Owa
Belladonnantähti oli asettunut Armonhallan rinnalle suremaan menetettyjä vahvoja sotureita, ja tunsi miten naaras puristi hänen häntäänsä omallaan. Oli jotenkin helpottavaa tuntea hänen rakkaan ystävänsä läsnäolo, ja myös ehkä Armonhalla haki hänestä tukea sekä jonkinlaista lohtua. Ja vasta sitten hän höristeli korviaan, kun varajohtaja alkoi puhua Käärmeleikille. Sinisilmäinen naaras ei uskaltanut avata suljettu silmiään katsoakseen kohti perheen alkavaa keskustelua, vaan höristeli vain korviaan kuunnellakseen mitä Armonhalla tahtoisi kertoa pennulleen. Johtaja yritti sulautua hiljaisesti hyvästeleviin kissoihin, kuitenkin säpsähtäen hieman yllättyneenä Armonhallan sanoja. Käärmeleikin isä olisi ollut Hurmelampi? Sitä johtaja ei osannut odottaa! Varovasti hän avasi silmiään katsellakseen kahden kollin ruumiita aukiolla, miettien miten Hurmelampi oli aina viettänyt aikaa Ruutimeren kanssa. Oli jotenkin omituista kuulla, että hänellä olisi ollut pentuja. Mutta viimein Armonhallan sanat kollin päätöksestä tekivät järkeä johtajankin mielestä. Hän puristi vastapainoksi Armonhallan häntää, ja huokaisi syvään, mutta hiljaa, perheen vierellä. Kuitenkin lopulta Karsiturkki asteli paikalle omien inhottavien sanojensa kera. Musta valkea naaras käänsi korviaan ärtyneenä, ja oli valmis viuhahtamaan ympäri ja iskemään kollin tiehensä, mutta tämä lopulta itse pystyi lähtemään vaikkakin todella surkeiden sanojensa kera. Belladonnatähti hymähti ärtyneesti ja puristi Armonhallan häntää, lopulta kohottaen katsettaan Terätiikeriin. Kolli oli ottanut heti baronetin hommansa käpäliinsä, ja siitä johtaja oli ylpeä. Hän tovin mietti olisiko parasta olla leirissä vielä, mutta kuitenkin kansa tarvitsisi varmistaa muulta luonnon vihalta, ja hän nyökkäsi päätään kollille kiitollisin silmin, ennen kuin toinen poistui paikalta. Käärmeleikki myös lopulta kohosi käpälilleen ja kertoi kaksikolle lähtevänsä metsästämään, eikä johtaja aikonut toista edes estellä. Jokainen tarvitsisi tässä nyt aikaa, ja kunhan kansa toimisi vielä, olisi kaikki kunnossa. Belladonnatähti painautui lähemmäs Armonhallaa heidän jäätyään kaksin Hurmelammen sekä Ruutimeren viereen.

“Asiat järjestyvät vielä. Olen tässä aina rinnallasi”, naaras vielä tokaisi toiselle, ennen kuin ilta muuttui pimeäksi ja tähdet loistivat taivaalla valvojaisten alkaessa.

--

Seuraavana aamuna oli Armonhalla lähtenyt vanhinten kanssa hautaamaan menetettyjä kansatovereita, kun Belladonnatähti oli jäänyt tarkastamaan aamun partioiden toimintaa sekä selvittämään Kylmätaian kanssa partion vammojen tilannetta. Kylmätaika oli myös kertonut hänelle, että Simpukkatassu ei ollut onnistunut koulutuksessaan niin hyvin kuin kuviteltua, ja naaras uskoi saaneensa jonkinlaisen enteen Kaiulta, ettei naaras olisikaan hyvä parantajaksi. Hän siis oli pohtinut uutta mestari Simpukkatassulle, josta tänään nimittäisi soturioppilaan. Kuitenkin ennen kuin Belladonnatähti edetä aamutoimissaan, oli leiriin ensin astellut Virtatulitaival, joka puhutteli Käärmeleikkiä, mutta ennen kuin he poistuivat partion kanssa, oli leiriin suuntaamassa omituinen haju, joka sai johtajan pörhistämään turkkiaan puhujankiven juurella. Tuon siniset silmät tapittivat leirin sisäänkäyntiä, josta sisään asteli pian Myrkkysuon kissojen kera sekä Kuutiikerin, että Synkkävarjon yllättävä pari. Belladonnatähti oitis paljasti hampaansa, liu’utti kyntensä ylös ja sähisten katseli Saarnitassua, sekä loukkaantunut Paahdekobraa. Hän? Täällä?? Terätiikeri asteli kuitenkin joukon kärjessä häntä kohden, ja Belladonnatähti varovasti laski puolustustaan, kun Paahdekobra näytti hyvinkin huonovointiselta. Kylmätaika syöksyi heti auttamaan kahden oppilaan selässä kannettua naarasta, jonka otti pesäänsä ja lähti etsimään yrttejä tämän hoitoon. Myrkkysuon aukiolla olleet kissat varautuneina asettuivat katselemaan tilannetta, kun Kuutiikerin riutuneen näköiset kissat asettuivat pieneksi kasaksi leirin keskelle. Kastetaivas istui Saarnitassun vierellä häntä varovasti tuon ympärillä, kun kolli odottavaisena istui parantajien pesän ulkopuolella.

“Mitä tämä on?” Belladonnatähti sähähti Terätiikerille, katsellen varautuneena kissoja ympärillään. Hän ei ollut niin aggressiivinen Kuutiikerin kissoja kohtaan, mutta hänen koko olemuksensa roihahti Paahdekobran näkemisestä. Mitä naaras voisi tajuttomana tehdä, muttei hän silti pitänyt toisen näkemisestä omalla maallaan. Jääkekäle asteli pää matalana Kuutiikerin kissojen joukosta ja antoi kaiken voimansa lipua maahan voidakseen kohdata Myrkkysuon johtajan anovasti.

“Kuutiikerin on kukistettu, sitä ei enää ole. Kuuratähti on kuollut ja Veritähti on vallannut maamme”, Jääkekäle toisti uutisensa kuin rannallakin oli tehnyt, ja Belladonnatähden sininen katse hämmästyneenä kirkastui. Hän otti kyntensä takaisin ja tasoitti selkäturkkiaan heilautellen häntäänsä kuitenkin varovasti takanaan. Hänen katseensa tarrasi äkkiä Käärmeleikkiin.

“Käykää repimässä se mursu palasiksi, nämä kaikki tarvitsevat ruokaa heti”, tuo tokaisi tomerasti nuorelle naaraalle, jonka partio oli jo lähtenyt aiemmin leiristä. “Olen pahoillani tapahtuneesta. Terätiikerin partio siis löysi teidät kaikki rannalta?” johtaja kysyi ja vilkaisi baronetistaan kohti Kuutiikerin kissoja. Jääkekäle vain nyökäytti päätään ja vilkaisi taakseen kohti kumppaniaan Paatsamasilmää sekä muita Kuutiikerin kissoja. Mietteliäänä Belladonnatähti heilautteli häntäänsä, ja lopulta ohjasi nämä päänsä nyökkäyksellä kohti saaliskasaa.

“Kylmätaika katsoo vammanne Paahdekobran tutkimisen jälkeen, levätkää, syökää ja peseytykää sillä aikaa. Jos olette halukkaita jäämään, saatte päättää siitä tänä iltana. Terätiikeri, ota oppilaita ja valmistakaa heille paljon pesiä. Jääkekäleelle pentutarhaan”, sinisilmäinen naaras tokaisi baronetilleen ja nyökäytti päätään Jääkekäleelle, jonka silmät kiitollisina loistivat johtajalle. Belladonnatähden huolestunut katse palasi kuitenkin parantajienpesään.

“Haluan yhden vartijan istumaan parantajienpesän vierelle. En luota Paahdekobraan”, tuo sihahti hiljaa Terätiikerille väräyttäen korviaan varautuneena kohti pesää, jossa Kylmätaian juoksentelu näkyi aukiolle asti. Olisiko tuo loukkaantunut miten pahasti, ja mistä syystä? “Mutta antakaa Saarnitassulle myös peti, ruokaa ja tekemistä jos hän sitä tahtoo. Tarvittaessa hän voi jäädä Paahdekobran luo parantajanpesään”, hän vielä lisäsi mietteliäänä ja tiiraili sitten aukiota, jossa soturit vaihtoivat yllättyneitä, mutta myös varautuneita katseita. Osa uskaltaisi lähestyä kissoja, varsinkin oppilaat olivat jo lähteneet Kuutiikerin oppilaiden luo keskustelemaan. Äkkiä Veritähden pelko alkoi kutkutella hänen vatsaansa, ja Belladonnatähti pohti, pitäisikö hänen valmistautua jonkinlaiseen sotaan vielä tulevaisuudessa kansansa turvallisuuden puolesta.

Käärmeleikki tasoitti kielellään turkkiaan ja venytteli leirin reunalla jääden kuitenkin lopulta vain seuraamaan kansansa kissojen tekemisiä. Kissat palailivat partioista, kun taas Hiilisydän pentuineen leikki pentutarhan vieressä jollain sammalpallolla. Pelkästään sen näkeminen sai melkein jopa pienen hymyn naaraan kasvoille, vaikka se vei ajatukset nopeasti ikäviin asioihin, joiden kuulemisesta ei ollut enää kauaakaan. Pelkästään kuningattaren näkeminen pentuineen sai naaraan ajatukset omiin perheasioihin, jotka veivät nopeasti sen pienenkin hymyn pois. Armonhalla oli hautaamassa veljeään muiden klaaninvanhimpien kanssa. Naaras oli käynyt paikalla, mutta tuon ajatukset olivat edelleen hyvin sekaisin, jotka olivat saaneet tuon kääntymään nopeasti pois. Hän ei ikinä kunnolla tuntenut Hurmelampea, hän oli vain etäinen myrkkysuon baronetti, joka varmasti kuitenkin rakasti omaa siskoaan paljon. Enemmän ainakin, mitä tuo tuntui ikinä välittävän tyttärestään. Pelkästään ajatuskin asiasta sai naaraan huokaisemaan, vaikka selkä nopeasti suoristui ja viileä perusilme palautui kasvoille, kun Virvatulitaival palasi leiriin kutsuen naarasta.
"Kävimme Terätiikerin kanssa tarkastamassa mursun tilanteen, se on kuitenkin kuollut. Hän ehdotti, että pyytäjät voisivat käydä repimässä siitä lihat kansalle", Virvatulitaival naukaisi, mutta jäi kuitenkin odottamaan nuoren naaraan valintaa. Käärmeleikki siristeli silmiään ja nyökkäsi hitaasti. Terätiikeri oli antanut hyvän idean, joka sai naaraan etsimään katseellaan kansan muita pyytäjiä.
"Kiitos Virvatulitaival, tehdään niin", Käärmeleikki naukaisi naaraalle. Naaras kutsui keveällä naukaisulla Yötönkolkon sekä Vuoripuuman luokseen heilauttaen häntäänsä kuitenkin juuri leiriin palanneen soturin suuntaan.
"Meidän täytyy mennä repimään mursusta lihat kansan suihin. Ota myös Salamatassu mukaan", Käärmeleikki naukaisi kolmikolle, kun Yötönkolkko kuitenkin lähti etsimään omaa oppilastaan. Naaras itse tutkaili vielä leirin tilannetta katseellaan, vaikka se muuttui hyvin nopeasti. Ensin tuon nenään leijaili vieras haju, jonka omistajat kuitenkin saapuivat leiriin nopeasti. Käärmeleikki siristeli silmiään toisen baronetin suuntaan, joka ilmestyi Myrkkysuon soturin, oppilaan sekä myös Kuutiikerin ja Synkkävarjon kissojen kanssa. Mitä ihmettä oikein tapahtui?
"Menkää repimään mursun lihat, jos täytyy, tehkää useampi kierros. Tarkkailen ensin tämän tilanteen, mutta tulen pian perässänne. Virvatulitaival näyttää sijainnin", Käärmeleikki naukaisi hitaasti silmiään siristellen. Lopulta tuo vielä heilautti vahvasti häntäänsä, joka lopulta sai juuri nimetyn partion liikkumaan, kun naaras itse jäi vielä hetkeksi tutkimaan tilannetta mielenkiinnolla.