//Masi, Wilma
Varputassu oli tärissen lopulta istunut Kaaosharhan parsittamana, kun parantajaoppilas oli hänen pienet naarmunsa saanut paikattua Yötassun iskujen jäljiltä. Suuri vuorileijona naaras oli lopulta kadonnut yön pimeyteen, ja nuori naaras vain pohti väijyisikö toinen heitä vielä paluumatkalla, vai oliko Kaaosharhan vankat sanat saaneet toisen pötkimään oikeasti pakoon. Niin hän ainakin toivoi. Varputassu ei koskaan enää tahtoisi nähdä kyseistä kissaa. Lopulta oli matka jatkunut Kuulammelle, ja Myrkkysuon nuorukainen vähän innostuneena tarkkaili lammella myös uneksivia Synkkävarjon kissoja, joita oli aika paljon, selvästi oppilaita myös saamassa uniaan. Se sai kaksivärisen naaraan hieman apeaksi, sillä tiesi että vaikka Leopardintassu oli päässyt osittain takaisin koulutukseensa, olisi Varputassu hyvin myöhässä omassaan, eikä saisi omaa soturinimeään varmasti vielä moneen kuuhun. Voisiko hän edes palata kotiin enää? Otettaisiinko häntä edes vastaan. Apeus alkoi painaa nuoren naaraan lapoja, mutta tämä yritti saada itsensä näyttämään paremmalta hakiessaan Leopardintassun turkista tukea sekä lämpöä itseensä. Näkisikö hän toista myöskään enää? Lopulta pienen puheen jälkeen Kaaosharha ohjasi kolmikon lammen äärelle, ja nelikko viimein vaipui yhdessä Kaiun uneen, jossa Kaaosharha jakaisi heille elämänsä. Viimeisen kerran vielä Varputassu katsahti suureen vuorileijona sukulaiseensa, ennen kuin pyörähti pimeyteen ennen tähtimaisemaan saapumistaan.

--

Oli todella omituista päästä tällaiseen pyhään paikkaan, Varputassu huomasi heti ensimmäisenä pidättelevänsä hengitystään, sillä ei tiennyt pitäisikö tassut häntä pystyssä hämyisällä maalla, tai voisiko joku pieni tuulahdus kaataa hänet jopa kumoon. Tuo räpytteli silmiään hämmentyneenä tukeutuen Leopardintassun turkkiin, ennen kuin alkoi käymään tähtiturkkisten esi-isien kasvoja läpi hitaasti. Kaaosharha kertoi aikeistaan muille, ja tuon jälkeen Varputassun oli jäätävä katsomaan Kaaosharhaa, joka aloitti elämien annon Pronssipennusta. Kun nuoren pennun turkki alkoi loistaa, huomasi Varputassu Kaaosharhan turkin alkavan hohtaa enemmän läpinäkyvänä. Suru alkoi puskea heti nuoren naaraan silmiin, kun tämä ei voinut uskoa, etteikö kolli enää olisi tulossa heidän kanssaan takaisin. Mutta eläisi hän yhä Kaiussa muiden sukulaistensa kera. Kun Leopardintassu lähti hänen viereltään, käänsi Varputassu katseensa takaisin kissajoukkoon, jossa kohtasi vihreän katseensa todella tutun vihreän katseen kanssa. Hänen henkensä seisahtui ja sydän alkoi tykyttää lujaa rinnassa, kun Kielosydämen lämmin rakastava katse kävi tytärtään läpi, tämän silmien sekä turkin hohtaessa samalla. Ja tuon rinnalla istuivat Ruutimeri sekä Hurmelampi. Ruutimeri, sekä Hurmelampi? Pelko kouraisi naaraan vatsaa, eikä hän huomannut, kun Leopardintassu palasi takaisin ja Varputassun oli otettava askelensa kohti haalistunutta Kaaosharhaa. Voisiko hänellä olla ketään enää odottamassa häntä takaisin Myrkkysuohon? Kuitenkin varovasti naaras katsahti ylöspäin kohti rohkaisevaa kollia, joka painoi kuononsa hänen lapaansa ennen kuin elämät ryöppysivät hänen turkilleen, lihaksiin sekä raajoihin. Varputassu veti happea äkkiä sisäänpäin, kun tuon oli äänille pörhisteltävä turkkiaan, kun suojelun vimma sai hänen kyntensäkin valumaan ulos, ja lopulta niiden päätyttyä tuli epäluuloinen olo hänen ajatuksiinsa, joka kuitenkin lopulta rauhoittuessa sai rauhallisen tunteen leviämään naaraan käpäliin. Tuo räpäytti silmiään pari kertaa sitten kohottaen katsettaan kohti Kaaosharhaa, joka nyt oli enää vain läpinäkyvä, tähdissä hohtava turkki. Kyynelet täyttivät Varputassun silmät, kun tämä vilkuili vielä äkkiä ympärilleen.

“En tule koskaan unohtamaan sinua. Enkä koskaan aio unohtaa Leopardintassua tai sitä, mitä olemme yhdessä kokeneet”, hän parkaisi ja kääntyi katsomaan kohti ystäväänsä, kun lopulta kaikki ympärillä alkoi haalistua. Hän yritti löytää vielä kissojen joukosta emoaan sekä isäänsä, mutta lopulta näki vain rakkauden täyttämät vihreät silmät, ennen kuin Varputassu vaipui pimeyteen. >>Seuraamme sinua aina, rakas tyttäreni<< oli ääni, jonka naaras kuuli päässään, ennen kuin tämän oli avattava silmänsä kylmällä kivetyksellä maatessaan. Se sai vilun väristyksen pörhistämään tuon turkkia, samalla kun hän haukotellen kohosi istumaan ja alkoi vilkuilla ympärilleen. Hän huomasi vain Pronssipennun sekä Leopardintassun, muttei löytänyt Kaaosharhaa mistään. Tilanteen tajuaminen sai nuorukaisen hetkeksi pelästymään, mutta lopulta hän vain painoi korviaan ja vilkaisi Vääräsydämeen. Sentään kolli olisi heidän mukanaan. Varputassun vihreä katse lopulta valui Pronssipennusta Leopardintassuun, ja Myrkkysuon naaras pakokauhun herätessä vatsassaan kohosi käpälilleen.

“Minun on pakko palata heti kotiin”, tuo parkaisi hiljaa katsoen epäuskoisena Leopardintassua. “Näin... näin-”, hän yritti saada ilmaa kulkemaan keuhkoissaan, kunnes Vääräsydämen rauhoittava häntä kietaisi naaraan selän ympäri yrittäen rauhoitella sekä hiljentää toista.

“Puhutaan Kuulammen ulkopuolella”, kolli ohjeisti ja varmisti, että kukin nuorista pääsi käpälilleen ja ulos Kuulammelle johtavalta polulta. Varputassun silmät täyttyivät kyynelistä, kun hän muisteli tähtirivissä istuvia hahmoja. Olisihan Salamatassu edes odottamassa häntä? Olisiko hän jo soturi?

//Heli, Wilma//

Yöntassun lähdettyä ja Kaaosharhan autettua Varputassua tämän haavojen kanssa, partio jatkoi matkaansa mietteliäinä. Lopulta he olivat päässeet Kuulammelle asti ja Kaaosharha kääntyi vielä puhuttelemaan koko partiota, ennen kuin he joisivat Kuulammen vedestä ja astuisivat Kaiun valtakuntaan.
''Vääräsydän, huolehdi, että nämä kolme sinua nuorempaa pääsevät turvallisesti kotiin. Varputassu Myrkkysuohon ja Pronssipentu, sekä Leopardintassu takaisin Taivaanliekkiin'', Kaaosharha katsahti sukulaispoikaansa. Vääräsydän oli nähnyt paljon maailmaa jo pentuna, joten hän osaisi johdattaa heidät Myrkkysuon saarelle vievien pikkukivien äärelle, jotta Varputassu varmasti pääsisi takaisin kotiinsa.
''Saat minun sanani siitä'', Vääräsydän hiljaa vastasi, painoi kuonosa Kaaosharhan turkkiin ja hetken ajan he nauttivat toistensa lämmöstä, sekä ominaistuoksuista. Vuorileijonat eivät olleet koskaan olleet erityisen tunteikkaita, mutta Vääräsydänkin ymmärsi, ettei Kaaosharha enää palaisi tältä matkalta takaisin.
''Minä uskon, että Yöntassu oli Vaahterakynnen kuoleman takana. Hän on uskollinen kansalleen, ja hänen syynsä toisen tappoon on voinut olla läheisyys Tuulentähden kanssa. Yöntassulle ovat aina olleet arvokkaita oma kansa, jopa soturilain ylitse. Kuten varmasti äskenkin huomasitte, hän on mitä tahansa valmis tekemään yltiömäisen raivonsa vallassa kansansa puolesta tai ainakin uskoessaan toimivansa kansansa puolesta. Kun palaatte kotiin, kertokaa tapahtuneesta Syystähdelle'', Kaaosharha naukui ja katsahti Leopardintassuun, joka katseli vihaisena omia tassujaan.
Naaraan oli selvästi vaikeaa kuulla, että hänen isällään olisi ollut uusi kumppani. Mutta tuon nostaessa katseensa tämä oli yhtä mieltä siitä, että Yöntassu olisi hyvinkin voinut tappaa hänen isänsä, ja viha petturia kohtaan loisti nuorukaisen silmistä. Kaaosharha ei halunnut lietsoa vihaa entistä Salamavuoren kissaa kohtaan, mutta vaikka toinen oli vasta oppilas, tällä oli voimaa kuin vuorileijonassa ja varmasti voittaisi Ruskatammesta tulleen oravan. Sitä ei kuitenkaan ollut sopivaa sanoa ääneen.
''Mennäänhän sitten'', Kaaosharha naukui, mutta kun he pääsivät Kuulammelle, he huomasivat Synkkävarjon kissojen olevan myös paikalla. Muutama kissa oli vartiossa ja tarkkaili Taivaanliekin saapujia, mutta rauhallisesti kaikki nyökkäsivät toisilleen tervehdyksen. Mikäli nuo kammotukset aikoisivat jotakin heidän uniensa aikana, Vääräsydän olisi yksin montaa mestaria ja vahtijaa vastaan. Kaaosharha ei kuitenkaan halunnut uskoa, että Kuulammen maaperällä, vaikkakin Imperiumi sen aikoinaan oli hajoittanut, kansalaiset tulisivat riehumaan keskenään.
Kaaosharha näytti esimerkkiä juomalla lammesta ja asettuen sitten kerälle. Vääräsydän tarkkaili murheellisena sukulaistaan ja sitten nuorempia, jotka käpertyivät Kaaosharhan ympärille.
--
Kuulampi katosi pian heidän ympäriltään ja nuorukaiset, sekä mukaanlukien Kaaosharha havahtuivat Kaiun valtakunnasta. Maailma oli kirkas ja täynnä tähtiturkkisia kissoja, jotka katselivat heidän tuloaan hymyillen. Kaamoksena viimeiseksi tunnettu Kotkantähti istui aloillaan ja katseli Kaaosharhaa surullisena, mutta myös selvästi tätä kaivaten.
''Hyvät esi-isät. Sain aikoinani Kotkantähden elämät, jotta voisin suojella Salamavuoren kansaa Naakkatähdeltä. Naakkatähti on kukistettu, mutta kansa joutui lähtemään omalta reviiriltään ja olen kulkenut kuita parantajakissan polkua Taivaanliekissä. Me kaikki olemme kuitenkin nähneet, ettei polku ollut minua varten ja ennen kuin tuhlaan elämäni itsekkäisiin päätöksiin, olen puhunut kanssanne unissani ja halunnut saattaa saamani elämät näille kolmelle nuorelle, jotta he voivat turvata oman kansansa ja metsän tulevaisuutta'', Kaaosharha naukui ja Kaiun esi-isät asettuivat heidät ympäröiden katselemaan lempeinä tilannetta. Päätös oli oikea, Kaaosharha muuten tuhlaisi elämänsä yrttien yliannostuksiin, eikä se palvelisi ketään muuta kuin hänen addiktiotaan.
''Pronssipentu, astu sinä ensin eteen'', Kaaosharha naukui ja katsahti pentuun, joka veti itseään rohkaistaakseen henkeä (?) ja astui parantajaoppilaan luokse. Sen pienen hetken ajan Kaaosharhan turkki kimalsi taas puhtaan valkea, hyvin suittuna ja hänen selkänsä ollessa ryhdissä, hän näytti arvokkaalta Salamavuoren päälliköltä. ''Olen valinnut teille jokaiselle kaksi elämääni jaettavaksi. Niiden voima ravistaa teidän mieltänne, mutta myös antaa fyysisen kuormituksen. Valmistautukaa jokainen siihen, että tunteet ja kivut eivät teitä tule tappamaan, mutta niitä on haastavaa kohdata ja vastaanottaa'', Kaaosharha naukui, ja painoi päänsä sitten pitkäksi aikaa Pronssipennun lapaa vasten kyyristien nurmikon tasolle asti. Kivijalka saisi olla tyttärestään ylpeä.
''Näillä elämillä haluan antaa sinulle, Pronssipentu, oikeudenmukaisuutta ja itsevarmuutta. Käytä näitä suojellaksesi Taivaanliekkiä, rakkaimpiasi, mutta kunnioitaaksesi soturilakia ja pyrkien sen sallimissa ja kieltämissä rajoissa löytämään tasapainoa elämääsi, sekä kansasi keskuudessa'', Kaaosharha naukui, astui sitten taaksepäin ja katseli, miten ensin lämmin ja sydäntä rohkaistava itsevarmuus ryöppysi Pronssipentuun, joka väisti kaiken kivun ja loi uskoa parempaan huomiseen. Oikeudenmukaisuus oli tunne, joka halusi auttaa ja ymmärtää, mutta kohdata takaiskut ja ongelmat realistisesti. Pronssipentu selvisi positiivisesti vahvistavista tunteista hyvin ja pennun häntä kohosi korkeammalle ylpeästi (?).
Kaaosharha kutsui sen jälkeen Leopardintassun luokseen, joka askelsi reippaasti Pronssipennun paluumatkan ohitse Kaaosharhan eteen. Leopardintassun katse oli kuitenkin pysähtynyt Vaahterakynteen, joka katseli silmät suurina uteliaisuudesta, sekä yllätyksestä sivummalla, että hänen kadonnut tyttärensä olisi palannut ja nyt hänen edessään saamassa kaksi päälliköille tarkoitettua elämää.
''Sinulle, Leopardintassu olen valinnut kaksi elämää, jotka tukisivat sinun nykyisiä vahvuuksiasi. Olet aina ollut halukas auttamaan ja suojelemaan heikompiasi, mutta tarvitset fyysistä vahvuutta ja voimaa, jotta voit olla sanojesi mittainen soturi tulevaisuudessa. Siksi valitsemani elämät sinulle ovat voimakkuus ja ylpeys. Anna näiden elämien korostaa sinun aatteitasi, haluasi auttaa ja suojella. Kiusauksien ja ikävien tilanteidenkin keskellä, sinun on oltava ylpeä omasta päätöksestäsi ja uskomuksistasi'', Kaaosharha painoi päänsä oppilaan lapaa vasten, astuen sitten taaksepäin.
Leopardintassun korvat painuivat äkkiä alas, kun hän kuuli ilkeitä sanoja ympäriltään, pilkkaa ja kiusaa, mutta ylpeyden tunne voimisti hänen itseluottamustaan, ja tämän korvat kohosivat itsevarmoina nopeasti ylös, ja hän pörhisti häntäänsä sen merkiksi, ettei kuuntelisi muiden ennakkoluuloja. Voima taas sai hänen lihaksensa särkemään ja oppilas vääntyi nurmelle kaksin kerroin, kunnes lihakset, tassut ja jalat alkoivat rauhoittua, ja ne tuntuivat olevan tulessa sen seurauksena, että hän olisi valmis taisteluun.
Viimeisenä Kaaosharha kutsui Varputassun luokseen, kun Leopardintassu palasi Pronssipennun vierelle.
''Varputassu. Toivon, että sinun ja Leopardintassun ansiosta kansojemme välillä saadan pidettyä rauhaa. Jokainen kansa metsässä tulisi haluta ennen kaikkea metsään rauhaa ja tasapainoa, vaikka olisimme eri kansoissa ja vaikka sydämemme kulkisivat yhdessä. Olet kokenut pitkän matkan yhdessä Leopardintassun kanssa ja toivon sen pitävät teidän aina läheisinä toisillenne, vaikkei kuitenkaan soturilakia rikkoen. Haluankin tukea nykyistä hyvää sydäntäsi seuraavilla elämillä, jotka ovat päätöksenteko ja suojeleminen. Olet pian soturi, eikä sinun kuulu ja tarvitse kyseenalaistamatta muita hyväksyä heidän päätöksiään, eikä ole sinun vuorosi jäädä muiden suojeltavaksi. Olet kokenut paljon vaikeita asioita, kuten kadottanut perheesi, kotisi ja matkannut pitkän matkan, jota pennun ei kuuluisi kokea. Mutta traumojen ja pelkojen sijasta, niiden tulee vahvistaa sinua ja näyttää Myrkkysuolle, kuten olet meillekin näyttänyt, miten arvokas olet'', Kaaosharha hymyili, painoi sitten päänsä toisen lapaa vasten ja astui viimeisen kerran taakse.
Myrkkysuon kissoja seisoi Vaahteerakynnen vierellä katselemassa ylpeinä, mutta myös henkeään haukkoen tilannetta. Ruutimeri katsoi vakana Hurmelammen ja Kielosydämen välissä tyttärensä elämin saantia. Varputassu kuuli ympärillään uhkaavia kaksijalkojen huutoja ja raakkuvien korppien pelottavia huutoja, jotka olisivat ennen saaneet tämän menemään piiloon, mutta sen sijaan tämä päättäväisesti paljasteli kynsiään ja pörhisteli turkkiaan ollen valmiina suojelemaan miltä tahansa uhalta itseään ja kansalaisia (?). Äänien haihduttua päätöksenteko valui naaraalle kuin lämmittämänä henkenä. Se loi epävarmuutta, eikä antanut suoraa vastausta, mutta se antoi suoraan näkökulmia, jotka auttaisivat valitsemaan vähemmän pahan tai oikean hyvän.
Kun nuorukaiset olivat palanneet takaisin riviin, jokaisen turkin kimaltaessa kuin päälliköillä, Kaaosharha hymyili helpottuneena ja tyytyväisenä. Tämän turkki oli jokaisella elämällä alkanut hohtaa läpikuultavasti.
''Tervetuloa Kaiun valtakunnalle, Kaaosharha. Tervetuloa kotiin'', Haukkatähden ääni naukui Kotkantähden viereltä ja Salamavuoren entiset päälliköt tulivat hieromaan neniä Kaaosharhan kanssa.
''Kulkekaa matka varovasti, mutta ennen kaikkea yhdessä'', Vaahterakynsi naukui viimeisenä kolmikolle, ennen kuin uni haihtui ja Kuulammella makasi enää vain kolmikko, sekä Vääräsydän piti tarkasti vahtia. Kaaosharhan hahmo oli kadonnut.

//Heli, Wilma//

Kaaosharha pörhisti valkeaa turkkiaan ja kiirehti muiden perässä katsomaan mistä olisi kysymys. Kollin silmät laajentuivat hämmästyksestä, kun hän kuuli Yöntassun raivon ja vihan kohdistuvan Varputassuun, mutta Vääräsydän, joka oli toipunut hyvin vammoistaan syöksähti Yöntassun kimppuun. Vuorileijona ja kookas Yöntassu kierivät maassa, kunnes Vääräsydän sai painettua toisen maata vasten, Yöntassun hiljalleen rauhoittuessa keräämään voimiaan.
''Valinta oli Kaiun, ei meidän kansamme, ei minun tai sinun, Yöntassu'', Kaaosharha lähes huusi järkyttyneenä siitä, että toinen oli valmis tappamaan Varputassun, jotta saisi itsekkäästi kerättyä itselleen elämät Kaaosharhalta. Tai oikeastaan Kotkantähden saamat elämät. Yöntassu kuitenkin pörhisti raivokkaana häntäänsä ja kerättyään voimiaan tarpeeksi, tämä hypähti ylös ja Vääräsydän menetti otteensa oppilaasta (?). Yöntassu ei tuntunut ymmärtävän puhetta, tämä vyörysi kuin raivopäinen villisikalauma kohti Varputassua.
''Lopeta!'', Leopardintassu sähähti, loikaten Yöntassun korvaan kiinni, kiskoakseen toista maahan. Kaaosharha puski vihaisena sokeana raivosta Leoparditassuun keskittyneen Yöntassun vatsan alta kyljelleen tomuiseen ja lumiseen maahan, ja löi isot tassunsa tuon kaulalle ja alaselkään.
''Ei kansalainen käyttäydy tai taistele noin. Sinuna lopettaisin tuon säälittävän yrityksesi, en koskaan antaisi elämiäni sinulle'', Kaaosharha murisi Yöntassulle, joka sähähti takaisin vihaisesti (?), mutta pitkän tuijotuksen jälkeen, näytti siltä, että raivo alkoi laantua. Yöntassu tuntui olevan peräti jopa ihmeissään siitä, mitä olisi tapahtunut. ''Häivy, ennen kuin ilmoitamme sinusta Taivaanliekkiin ja sinut revitään siellä peräti Vaahterakynnen murhaajanakin. Olet vaaraksi kaikille. Häivy!'', Kaaosharha rääkäisi ja potkaisi toisen kauemmas, karvojen kohotessa pystyyn ja kulmien ollessa kurtussa.
Yöntassu pyörähti vikkelästi jaloilleen ja itsekseen muristen tämä kääntyi, mutta vaikutti olevan sekavassa mielentilassa (?)
''Oletteko kaikki kunnossa?'', Kaaosharha kääntyi katsomaan kissoja ympärillään, keskittyen etenkin Varputassuun. Kaaosharha osaisi tätä tarvittaessa auttaa, mutta olisiko heillä nyt aikaa siihen? Mutta miten loukkaantuneena toinen selviäisi Myrkkysuohon asti?

//Heli//

Vaalea naaras käänsi pörröiset korvansa Belladonnatähteä kohden, sekä tummentuneet silmänsä lukemaan Belladonnatähden elehdintää. Sisar oli joko todella levoton tai sitten yritti peitellä todellisia ajatuksiaan. Paahdekobra kuitenkin palautti katseensa tassuihinsa, sulki silmänsä ja alkoi sukia etutassuaan, jonka avulla pesi korviaan kuunnellessaan toisen alustavaa keskustelun avausta. Mitähän naaras oli ajatellut siitä, että entiset Yötaivaan jäsenet edelleen olivat läheisiä Paahdekobralle? Sen ajatteleminen antoi kevyttä hilpeyttä Paahdekobran sydämeen, vaikkakin toinen oli pyytänyt kaikkia muita poistumaan, paitsi Saarnitassua.
Oppilas seurasikin kaksikon tilannetta utelian ja toiveikkain silmin. Saarnitassu oli selvästi perinnyt isänsä silmät.
''Miksi sinä kyselet itsestäänselviä asioita? Näethän sinä, että vaikka olenkin levännyt, alustavasti syönyt, jokseenkin juonutkin, saanut parantajalta yrttejä ja turkkini ehostusta, olen sen verran huonossa kunnossa, että helposti sinä minut saat hengiltä'', Paahdekobra käänsi tiukan katseensa Belladonnatähteen. ''Sitähän sinä minusta haluat. Irroittaa pääni, murskata luuni ja syöttää jätökseni pojalleni. Sinä vihaat minua koko sydämestäsi, enkä ymmärrä ollenkaan, miksi olet edes päästänyt Saarnitassun ja minut tänne'', Paahdekobra tarkkaili sanojensa jälkeen hetken Belladonnatähteä, happamasti sitten murahti itsekseen, kun liiallinen puuskaisu sai kyljen kihelmöimään kivusta.
''Älä huoli, en ole voimissani ja olen helposti tapettavanasi tässä pesässä. Sitähän sinä todellisuudessa kysyit?'', naaras naukaisi ja jatkoi sitten tassuillaan korviensa pesua.
Saarnitassu tuijotti emoaan ensin kauhuissaan, mutta pian kauhistuneet silmäparit siirtyivät Belladonnatähteen. Paahdekobra kykeni lukemaan poikansa ajatukset siitä, aikoisiko Belladonnatähti todella niin toimia.
''Ei ollut minun vikani, että kohosin sinua ennen varapäälliköksi Yötaivaassa. En ehkä ollut sinulle ihanteellinen sisar vaihtoehto, mutten myöskään saanut sitä itse valita, kuten et sinäkään, mutta sentään ajoin aina Yötaivaan etua sen elinaikana aikana ja olin valmis kuolemaan sen kansan puolesta. Sinä jäit uimaan omaan katkeruuteesi, kun et päässyt minua ennen varapäälliköksi tai päälliköksi Yötaivaassa'', Paahdekobra murahti. ''Olisimme olleet hyvä duo, Yötaivas olisi ollut vahva meidän tassuissamme'', Paahdekobra huokaisi syvään, hetkeksi lämmin katse pysähtyen Paahdekobran silmille kuin tämä ajattelisi seisovansa Yötaivaan puhujanpaikalla Belladonnatähden rinnalla.
''Ongelmaksi vain tuli se, että sinä halusit tappaa minut'', Paahdekobra kohautti lapojaan ja se ylpeys, sekä lempeys silmistä vaihtui katkeruudeksi.
Jäätähti ja Ivakyynel olivat tukeneet Paahdekobraa koko matkan ajan Yötaivaan varapäälliköksi, hän oli oppinut myrkyn voiman ja taidon luoda, sekä hyödyntää sitä. Hänessä oltiin nähty potenttiaalia Synkkävarjossakin asti. Mutta Belladonnatähti oli aina ollut liian kilpailuhenkinen myöntääkseen sitä.

//Masi
Belladonnatähti katseli hetken mietteliäänä Armonhallaa, ennen kuin hännänpää hermostuneena vääntyillen hän kääntyi kohti parantajien pesää. Yötaivaan entiset kissat sekä Paahdekobran seuraajat olivat käyneet tervehtimässä herännyttä naarasta, ja oli johtajan jossain kohtaa pakko käydä kohtaamassa sisarensa, toivoen saavansa tältä jotain vastausta mitä hän aikoisi tehdä. Belladonnatähti ei pitänyt ajatuksesta, että voisi pitää vihamielisen sisarensa kansassaan, mutta voisiko tämä olla kasvanut? Kuten ehkä oli myös itse tummasilmäinen naaras kasvanut lopulta Viiltokynnen sekä Rikkotähden seurassa. Emon kaipuu vihlaisi häntä rinnassa, mutta tuo muisti tämän kuvajaiset Kaiussa, ja lähti lopulta varmemmin askeltamaan kohti pesää. Hän pään nyökkäyksellä päästi vartiossa olevan soturin matkoihinsa ja asteli sitten pesään yllättyen suuresta määrästä kissoja, joka vain jutusteli Paahdekobran ympärillä. Hetken äimistyksen jälkeen Belladonnatähti korjasi kurkkuaan ja sai kissojen päät kääntymään itseensä, hiljaisuuden lopulta asettuessa pesään.

“Tahtoisin jutella Paahdekobran kanssa. Pyytäisin muita poistumaan hetkeksi”, ystävällisesti hän yritti sanoa ja katseli kissoja ympärillään, jotka lopulta hiljalleen hyvästelivät levolla olevan Paahdekobran sitten askeltaen pois pesästä. Saarnitassuun katseensa osuttua johtaja nyökäytti tuolle päätään ja hännällään vielä elehti tälle, että toinen voisi jäädä pesään. Ei nuorukaisesta haittaa voisi olla. Mustan valkea naaras asteli pienelle aukiolle pesässä, ja asettui lopulta hännänmitan päähän Paahdekobran pesästä erään toisen vapaan pedin viereen istumaan, hetken tuijotellen ympäri pesää, kunnes tuon oli pakko siirtyä katsomaan sisartaan, sekä tuon saamia haavoja.

“Kylmätaika onneksi on saanut suurimman osan haavoistasi kuntoon?” naaras kysyi pieni kysymyksen vivahde äänessään. Ainakin tämän haavat olivat näyttäneet paremmalta, mutta voisi tuo vielä voida huonommin mitä ei ulos asti näkynyt. “Olet saanut myös levättyä, ja syötyä?” hän yritti aloittaa tavanomaisilla kysymyksillä tietääkseen millaisessa kunnossa naaras olisi. Lopulta hänen katseensa siirtyi tuon silmiin, ja hetkeksi Belladonnatähti palasi aikaan, kun hän haastoi nuorta kunnianhimoista sisartaan Yötaivaan aukiolla, ennen kuin Belladonnanviilto syöksyi ulos leiristä eikä enää koskaan palannut. Mutta se näky haihtui pian hieman pimeämpään pesään, ja naaras joutui räpäyttämään silmiään vilkaisten samalla Saarnitassua.

//Masi
Syystähti katseli lämpimästi Kuurasutta, joka lopulta lopetti pienen puheensa vakavasti, kuitenkin johtajan itse ymmärtäen tämän tuntemukset. Oli jonkinlainen riski ehkä ottaa pieni entisen Kuutiikerin partio osaksi kansaa, mutta myös Taivaanliekin tapoihin kuului avarakatseisuus, eikä heistä kenenkään tulisi ketään tuomita ensinäkemältä. Oli Syystähdellä omat epäilykset tietysti näitä kissoja kohtaan, mutta jos he tässä kunnossa olisivat tulleet etsimään apua toiselta kansalta, ei hänellä ollut mitään heitä vastaankaan. Naaras tahtoi heitä, kuin kaikkia muitakin, auttaa parhaansa mukaan. Lopulta kilpikonnaturkkinen nyökäytti päätään pariin kertaan pehmeästi, sitten häntäänsä heilauttaen avoimesti kohti muitakin Kuutiikerin kissoja, kuin toivottaen nämä uudestaan tervetulleiksi kansaan.

“Tiedostan riskit, joita entiset seuraajasi voivat salata, mutta uskon kuitenkin syvästi sanoihisi, että sinun johdollasi vähintään heistä varmasti tulee vielä paras versio itsestään esiin, ja he voivat tänne asettua muiden tavoin. Seurassamme on jo niin monen eri kansan kissoja, että uskon heidän vielä löytävän oman paikkansa täällä. Toivon ainakin voivani auttaa heitä, jotka eivät usko löytävänsä omaa paikkaansa”, naaras tokaisi ja katsahti kohti leiriä. Vääräsydämen partio ei ollut vieläkään palannut, mutta tuo uskoi Kuulammen tapahtumassa kestävän kuitenkin oman hetkensä.

“Te olette kaikki tervetulleita Taivaanliekin riveihin, jos se on teidän tahtonne tällä hetkellä, ja sinä sekä seuraajasi pystytte unohtamaan menneet ja yhdistymään Taivaanliekin arvoihin sekä sen kissojen joukkoon. Kasvaminen ja oppiminen voi viedä aikaa, mutta kunhan kaikki tulevat toimeen keskenään, olen valmis ottamaan kaikki teidät tänne”, Syystähti nyökäytti päätään ja hän näki nopealla vilkaisulla, miten Kanjonivuokon hännänpää heilui innostuneesti tuon vierellä. Oranssi silmäinen naaras huokaisi pieni hymy huulillaan ja tarkkaili vielä Kuurasutta.

“Vaikka uskon että ehdotuksellani on hieman negatiivisia vaikutuksia oman kansani kissoihin, uskon, että kuitenkin tämä olisi tärkeä osa niin teidän tervetulolle, kuin Taivaanliekin kasvulle. Kuurasusi, tahtoisitko ryhtyä vartijoiden ruhtinaaksi? Soturiksi, joka seuraa muiden soturien hyvinvointia, tarkkailee partioiden toimintaa sekä raportoi näistä minulle? Kivijalka varapäällikkönä päättää vielä partioista ja keksii toimintaa leirissä, mutta olet kuin pienen käpälän askelen ylempänä muista sotureista. Usvapolku on pyytäjien ruhtinas ja huolehtii heistä, voit mahdollisesti saada häneltä myös neuvoa tehtävän vastaanottamiseen, jos sen tahdot ottaa vastaan”, Syystähti kunnioittavasti nyökäytti päätään toiselle, ja uskoi että naaraasta löytyisi vielä hyvä ystävä sekä liittolainen hänelle. Tuon aikeita hän ei epäillyt, vaikka kyseinen julistaminen voisi lopulta herättää hämmennystä Taivaanliekin kissojen seassa, mutta jokaiseen muutokseen olisi opittava. Heillä ei nyt ollut vartijoiden ruhtinasta, joten joku olisi tähän pitänyt nimetä kuitenkin lähipäivinä Vaahterakynnen pois menon myötä.

//Heli//

Kuurasusi oli Kanjonivuokon tultua hänen luokseen, valunut esiin parantajienpesästä kuuntelemaan Syystähden puhetta. Ja entinen Kuutiikerin päällikkö katseli vakavana Syystähteä, joka kertoi julistaneensa Usvajoen viholliseksi. Kuurasudella olisi varmasti paljon opittavaa, että hän ymmärtäisi uuden kansan suhteet, tavat ja perinteet, mutta ainakin hän viimein voisi olla Kanjonivuokon ja pörröisten oravaystävien luona. Siitä oli niin kauan kuin he olivat voineet olla näin lähekkäin, viettää aikaa yhdessä ja ylipäätänsä, että he olivat nähneet muuallakin kuin kokoontumisessa. Siten, että parantaja oli muiden parantajien kanssa ja Kuurasusi puhujana. Tämä oli varmasti ollut kohtalo, eikä Kaiun tahtokin, että Kuutiikeri tuhoutuisi, Kuurasusi pääsisi elossa koettelemuksensa jälkeen Kanjonivuokon luokse.
Kuurasuden katse kuitenkin tyhjeni, kun hän kuuli, että Kuutiikeri kuuluisi nyt Veritähdelle. Olisi kollin tyttären pitänyt se tietää, että edes hänellä ei olisi valtaa tai voimaa kamppailla isäänsä vastaan. Yksi harha askel oli vaatinut useamman hengen ja kansan tuhoutumisen. Mutta toisen karkoittaminen ehkä oli ollut itsekäs päätös, mutta sillä hetkellä oikea. Kuutiikerissä oli ollut pontenttiaalia muuttua rosvokansasta paremmaksi.
Syystähden lopetettua puheensa, tämä saapuikin hänen ja Kanjonivuokon luokse. Kuurasusi kohotti hiljaisen katseensa Syystähteen kuin pelkkä muisto Veritähden kostosta olisi niellyt hänestä mukanaan kaiken elinvoiman ja halun elää. Häntä hävetti hävitä, hän oli pettänyt kansansa. Miten hän oli koskaan voinutkaan uskoa, että hän olisi voinut olla yhtä turvallinen päällikkö sodassa? Kuutiikeri oli kääntänyt hänelle helposti selkänsä ja astunut suoraan Veritähden riveihin, jättäen taistelun kokeilemattakaan. Kaikki tiesivät, että sillä puolella jolla Veritähti olisi, hän taistelisi vaikka yksin kokonaista kansaa vastaan. Miten Pakkassäteen oli käynyt?
''Kyllä, kiitänkin siitä teitä. Olemme saaneet syödäksemme, turvaa ja aikaa toipua haavoistamme'', Kuurasusi nyökkäsi kohteliaasti Syystähdelle. Kuurasudella ei ollut niin paljoa toipumista, sillä hän oli menettänyt vakavien vammojensa takia elämiä useampia, ja herättyään hän oli ollut jo toipunut vammoistaan. Karsittu niin hyvin kokoon kuin Kaiku elämällään pystyisi.
''Minä toivon mahdollisuutta seuraajieni kanssa jäädä Taivaanliekkiin, tulla kunnioituksenne ja lojaalisuutenne arvoiseksi, mutta ennen kaikkea päästä kaikkien Taivaanliekin kissojen tasoisiksi. Se ei välttämättä ole kovinkaan helppoa alaisieni kohdalla, sillä enemmistö heistä uskoo vielä edelleen Kuoloon Kaiun siasta'', Kuurasusi heilautti paksua häntäänsä ja huokaisi syvään. Miten kauan hän olikaan yrittänyt saada nämä muuttamaan mieltään? ''Haluan olla avoin ja haluan sinun tiedostavan sen riskin, että seuraajani ovat enemmistöltään rosvoja, hajalle revittyjä sieluja, jotka ovat kasvaneet pahuuden sydämessä, Imperiumissa tai Veritähden vallan alla. Mutta he ovat nuoria ja voivat parantua, kun he itse näkevät sen mahdolliseksi ja sen tuomat hyödyt'', Kuurasusi kohotti katseensa takaisin Syystähteen aukion reunoilla olevista seuraajistaan, jotka tarkkailivat päälliköitä kohden.
''Ymmärrän kyllä, jos seuraajani ovat sinulle tai kansalle liian suuri riski otettavaksi'', Kuurasusi vaisusti nyökytteli ja räpäytti sitten silmiään mietteliäänä. ''En pyri olemaan heidän johtajansa, mutta uskon, että minun esimerkilläni soturinasi heistäkin voi tulla Taivaanliekin puoliverisiä, mutta sydämeltään täysiverisiä kansalaisia'', naaras hymyili pienesti itsekseen, ehkä se oli toiveajattelua, mutta hän näki näissä omissa jäsenissään potentiaalia selviytyä pahuuden yli.
''Minun aikani päällikkönä on ohitse. Ei siksi, että Kuutiikeri on tuhoutunut. Enemmänkin siksi, etten koskaan ollut sitä, mitä kansani odotti minulta. Omaan vielä muutamia elämiä, joiden ansiosta selvisin Veritähden verilöylyltä ja tietysti seuraajieni ansiosta. Muttei Kuuratähdelle ole enää käyttöä tässä metsässä, on meidän aikamme kääntää uusi sivu ja astua uuteen elämään, jota me kaikki tarvitsemme'', Kuurasusi puhui nyt vakavammin, mutta sydämestään.
Hän oli syntynyt ja kasvanut Veritähden tyttärenä, jonka tulisi yltää isänsä tasolle kaikessa. Suuri koko ei kuitenkaan tarkoittanut halua tappaa, taistella tai olla metsän kuningatar. Päälliköydestään hän oli ollut ylpeä, pitänytkin siitä, muttei hän ollut osannut johtaa siltikään kansaansa oikeaan suuntaan. Ehkä hän syytti Kuutiikerin tuhosta itseään, mutta totuus oli ollut se, että Veritähti oli ollut ainoa, joka kansaa oli voinut johtaa.

//Masi
Syystähti silmät leimuten juoksi partion johdossa takaisin kohti kotia auringon imelän valon pikkuhiljaa alkaessa valaista heidän polkuaan. Partio oli hiljentynyt alkumatkasta vain keskittymään juoksemiseen, mutta lopulta kodin lähestyessä oli hiljainen supina koko ajan kantautunut Syystähden takaa. Hän ei kuullut sanoja, mutta pohti, puhuisivatko he Kuutiikerin vai Usvajoen tilanteesta. Taivaanliekin johtaja oli tehnyt selväksi, ettei olisi Usvajoella heidän maalleen enää asiaa, ennen kuin Vaahterakynnen kuolemasta tultaisiin puhtaaksi heille. Kuolema olisi korjattava oikeaksi, eikä Syystähti antaisi tässä asiassa periksi. Tuo oli ennen kokoontumisesta lähtemistään vilkaissut vielä kohti puhujienoksistoa, ehkä vihaisena kohti Tuulentähteä, mutta myös arvioivana kohti Risatähteä. Mutta imelästi oli Aurinkotuulen johtaja kertonut, että kaikki olisi hyvin. Tuo puuskahti itsekseen ajatukselle Risatähdestä ja pudisteli päätään saavutettuaan viimeistä nousua ennen laskeutumista leiriin. Mitä siitäkin olisi tullut, jos sen naaraan kanssa olisi vielä leikittävä?

Aurinko hitaasti lämmitti kokoontumisesta saapuvien turkkeja, kun Syystähti laskeutui ensimmäisenä leiriin kohtaamaan Kanjonivuokon, joka oli korvat höröllä odottamassa heitä. Tuo istui rauhallisen näköisenä pienen pesän äärellä, jonka sisällä näytti olevan petejä ja kissoja, selvästi Kuutiikerin väliaikainen pesäke. Hetkeksi oranssi silmäinen naaras tarkkaili parantajaa epäillen, mutta hännällään kehotti tätä tulemaan mukaansa, kun Syystähti askelsi kohti kaatunutta puuta.

“Kaikki sujuivat hyvin täällä. Kaikkien haavat on hoidettu ja riistakasa on täynnä teitä varten”, parantaja kuitenkin tokaisi jo ennen johtajalleen ennen kuin oli Syystähti ehtinyt mitään kysyä.

“Kiitos Kanjonivuokko. Vääräsydän ei ole saapunut vielä?” kilpikonnaturkkinen naaras naukaisi ja parantaja pudisti päätään. Hyväksyvästi johtaja nyökäytti tuolle päätään ja antoi tälle luvan lähteä takaisin, ja Kanjonivuokko loikki hiljaa kohti Kuurasuden pesää haistellen ilmaa tuon ympärillä. Hetkeksi Syystähti siristi silmiään tuolle, ennen kuin katsahti kohti Kivijalan harmaata turkkia, joka asteli kohti pentutarhaa(?). Revontulikukan virkeä sininen silmäpari tervehti kollia ja naaras pyöräytti itsensä tuon kaulan alle nuollen kollin poskea rakastavasti. Kuin he olisivat olleet viikkoja erossa. Vieno hymy käväisi Syystähden huulilla ennen kuin hän loikkasi puhujanpaikalleen ja herätti sitten nukkuvatkin kissat kutsuvalla huudolla.

“Olen kokoontumisessa julistanut Usvajoen viholliseksemme. He eivät myöntäneet karvaakaan Vaahterakynnen kuolemasta, enkä aio olla heidän kanssaa tekemisissä ennen kuin joku heistä ilmiantaa itsensä sekä tekonsa. Emme lähde sotaan heitä vastaan, mutta emme ole ottamassa heitä lämmöllä vastaan enää”, Syystähden katse oli kylmä kissoja tarkkaillessaan, mutta pahoittelevasti tämä vilkaisi vielä kohti Revontulikukkaa. Hän varmasti tuntisi olonsa tukalaksi.

“Muuten kokoontumisessa saimme kuulla, miten Veritähti on nyt koko Synkkävarjon sekä Kuutiikerin reviirin hallitsija, hän johtaa Synkkävarjoa Havutähden kadottua, ja tämä selittää miksi Kuurasusi on täällä osan kansalaistensa kanssa. Tänään kuulemme ovatko he halukkaita jäämään, vai mitä tekemään elämällään. Kohtelemme heitä päätökseen asti kansatovereinamme, ja jos jollain on tähän sanottavaa voi tulla keskustelemaan kanssani”, naaras katseli kissoja tyynesti, ja räpäytti sitten vielä silmiään rauhallisena.

“Pyydän rajapartioita olemaan tarkkana reviirien merkkaamisessa tulevaisuudessa. Emme halua astella yli rajojen tai saada rikkojia puolellemme, joten ottakaa herkästi yhteyttä rajojen tuntumassa oleviin kissoihin ja vaatikaa syytä ylitykseen, jos näin on käynyt. Tiedän, että Taivaanliekin kissat ovat lojaaleja sekä uskollisia kissoja, joten en epäile teistä ketään. En tahdo kuitenkaan muiden kansojen uskovan, että voivat kävellä meidän ylitsemme vain, koska joukossamme on niin monia erikansalaisia”, Syystähti päätti pieneen luottavaiseen nyökkäykseen ja loikkasi sitten paikaltaan astellen kohti Kuuratähteä. Tuo tervehti toista pienellä päännyökkäyksellä ja vilkaisi vielä Kanjonivuokosta kohti toista johtajaa.

“Olette selvästi saaneet levättyä?” tämä kysyi rauhalliseen sävyyn toiselta, tietämättä mitä ehkä odottaa keskustelulta. Avoin hän olisi toisen toiveille, ei hän olisi näitä käännyttämässä enää pois.

//Heli//

Vaalea naaras kuuli hiljaista puhetta viereltään ja tunsi pehmeän kosketuksen lapaansa vasten. Hän raotti vaivalloisesti silmiään, mutta pian ne rävähtivät kokonaan auki ja hän jäi katsomaan hämmentyneenä, sekä valppaana ympäristöä. Se ei näyttänyt millään tavalla tutulta. Saarnitassun ominaistuoksu kuitenkin leijui läheltä vahvana häntä kohden ja Paahdekobra käänsi sumean katseensa poikaansa, jonka silmät laajenivat helpotuksesta ja onnesta, kun tämän emo oli virkonut.
''Hän on herännyt'', vaisu naukaisu kuului pesän suulta ja pian uteliaita neniä ja kasvoja ilmestyi pesän suuaukolle. Paahdekobran sumea katse siristyi, jotta hän saisi tarkennettua katsettaan näihin kissoihin. Hänen sydämensä takoi hermostuneena, hän ei nähnyt kunnolla, eikä hän äkkiä ymmärtänyt ollenkaan sijaintiaan ja tilannettaan. Kissat tulivat lähemmäksi pesään, ohitse ulkopuolella varoittavasti murisevan soturin, joka komensi kaikkia palaamaan pesästä ulos, mutta kissat eivät kuunnelleet nuorempaa pesän vartijaa. Vartioitiinko todella Paahdekobraa?
Hahmojen tullessa lähemmäs, hänen lapaansa kosketti Huomenkuiske, tumman harmaa kolli, jonka kirkkaan siniset silmät tervehtivät häntä. Paahdekobra kohotti kuonoaan ja tervehti toista varovaisella hymyllä.
''Hiilisydän pyysi kertomaan sinulle terveisensä, kun tulet tajuihisi. Hän on tällä hetkellä pentutarhalla pentujemme kanssa'', kultaturkkinen kolli naukui, jota Paahdekobra ei kuitenkaan tunnistanut. Hiilisydämen, tai oikeastaan Hiilitassun hän kykeni kuitenkin muistamaan. Nuori Yötaivaan entinen jäsen oli siis löytänyt kumppanin? Jääorkidea olisi tästä varmasti ylpeä.
''Sisareni tytär, Kylmätaika jätti sinulle nämä. Hän on lähtenyt kokoontumiseen, mutta palaa varmasti jo pian'', Kurkihaave naukui, ja ojensi joitakin siemeniä ja sammalta Paahdekobraa kohden. Naaras kurotti päätään ottamaan nuo vastaan ja lipaisi kielellään siemenet suuhunsa. Kurkihaave hymyili ja istuutui kumppaninsa Huomenkuiskeen vierelle, katsellen Paahdekobraa helpottuneena.
Viereisellä pedillä Karsiturkki kohotti uteliaana päätään, kun kissoja valui lisää pesään ja huomasi entisen toverinsa olevan hereillä. Kollin kasvoille kohosi myöskin hymy, mutta enemmänkin hän näytti siltä, että hän oli voitonriemuinen siitä, että tiesi Paahdekobran vielä heräävään.
Hiljalleen kun usvaisuus ja särky päässä alkoi siirtyä sivuun, Paahdekobra alkoi rauhoittua. Hän oli ilmeisesti Myrkkysuossa, monet entiset Yötaivaan kissat ympärillään.
''Kykeneekö hän jo syömään, että saa voimansa takaisin?'', musta naaras saapui pesään varpunen suussaan. Paahdekobran kasvoille kohosi hymy, kun hän tunnisti Virvatulitaipaleen, joka heilautti hänelle häntäänsä takaisin.
Naaraan perässä tuli tämän partion mukana olleet kaksi vierasta kissaa Paahdekobralle, mutta jotka Kurkihaave esitteli pennuikseen Tipuaskeleeksi ja Salviahelmeksi. Kaksikko tuijottaa tapittivat uteliaina Paahdekobraa ja naaras alkoi uskoa siihen, että Yötaivaan kissat olivat supisseet hänen tulostaan enemmänkin.
''Oletko kylmissäsi? Miten voit? Muistatko sinä mitään?'', Saarnitassu naukui pian Paahdekobran viereltä.
Naaraan kasvoilla kuitenkin silmät pehmenivät ja tämä kurotti päätään nuolaistakseen poikansa korvia. Saarnitassun kurkusta karkasi kuuluva kehräys vastaukseksi.
''Sinäkö meidät tänne asti sait, Myrkkysuohon?'', Paahdekobra hymyili pojalleen, joka nolostuneena painoi korviaan ja nyökkäsi, tuijottaen käpäliään.
''Luulenpa, että kun pysyt vain jaloillasi tai tajuissasi, sinun on parasta keskustella Belladonnatähden kanssa. Hän varmaan haluaa kuulla tapahtuneista sinulta, ja varmaan myös sen, mitä aiot tulevaisuudessa tehdä'', Karsiturkki sanoi kissojen naurun ja kehräyksen lomasta.
''Belladonnatähdellekö?'', Paahdekobra toisti uteliaana.
''Rikkotähti jätti hetki sitten hänelle valtansa ja arvonsa'', Virvatulitaival naukui ja istuutui Paahdekobran pedille, jääden tuon selän taakse makuulle.
Paahdekobra räpäytti mietteliäänä silmiään, mutta tulkitsematon hymy kohosi hänen kasvoilleen.
''Eiköhän hän tule minulle puhumaan, kun hän siihen omaa aikaansa'', naaras vastasi lempeällä äänellään ja kietaisi sitten jo isohkon pentunsa hännällään tiukasti vierelleen.
Karsiturkin silmissä kuitenkin loisti toiveikkuus jostakin ja Paahdekobra kysyisi sitä heti kuin vain kaikki eivät olisi kuulemassa. Jotakin tämä odotti Paahdekobralta. Hiljalleen kissa toisensa perään kiertyi lähemmäs Paahdekobraa, naaraan petiä ja naaraan kylkiä, ja entiset Yötaivaan kissat alkoivat näyttää yhdeltä kasalta. He jatkoivat hiljaista keskustelua, viikset hipoivat toisiaan ja vaisuja kehräyksiä karkaili kenenkin kurkusta. Paahdekobra laski päänsä tassujensa päälle ja kuunteli silmät kiinni, mutta hymy kasvoillaan entisten pesätoveriensa jutusteluja.
Nuori soturi pesän edustalla marssi edes takaisin ja jatkuvasti hermostuneena vilkuili pesään.

// Heli, Masi

Pronssipentu kuljeskeli koko muun partion mukana koittaen pysyä muiden vanhempien kissojen askeleiden perässä, mutta samalla hämmästellä ympärillään olevia asioita, joita vasta pentuiässä oleva naaras sai kokea ensimmäisiä kertoja. Tuon häntä heilui innoissaan puolelta toiselle, kun naaras availi silmiään aina suuremmalle, että ei jäisi näkemättä yhtään mitään. Hänen seikkailunsa oli alkanut, vaikka Pronssipentu ei vielä ollutkaan täyttänyt tarpeeksi, että häntä voisi oppilaaksi kutsua. Hän ei ihan ymmärtänyt matkan tarkoitusta, mutta piti siitä tunteesta, että Kaiku oli huomannut hänet ja lähettänyt tuon matkalle yhdessä parantajanoppilaan, kahden muun oppilaan ja soturin kanssa. Pronssipentu oli heistä kaikista nuorin, joka toi naaraalle omat ongelmansa kipittäessään lumessa aivan uudessa maastossa. Kylmästä tuulesta ja pitkästä matkasta huolimatta ei tuo tuntenut kuin vain ylpeyttä ja intoa.
Partio kuitenkin pysähtyi aikalailla Varputassun hätään, joka antoi kuitenkin nuorimmalle hyvän syyn pitää taukoa, istua takaisin maahan leputtamaan tassujaan ja hengittämään pistävän kylmää ilmaa, joka kuitenkin kuljetti mukanaan erilaisia tuoksuja, mitä naaras ei ollut vielä ikinä edes haistanut leirissä. Pelkkä ajatuskin siitä, että pian tuo saisi opetella metsästämään vapaasti ja puolustaa omaa reviiriään, sai naaraan kasvoille pienen hymyn. Tuon ei tarvisi enää leikkitapella sisarustensa kanssa.
"Kauan hänellä oikein kestää?" Pronssipentu mutisi vilkuillen muita, vaikka nopeasti tuon sanoja seurasi kiljahdus. Pronssipentu hypähti takaisin tassuilleen ja lähti seuraamaan Vääräsydäntä, joka pinkoi ääntä kohti Kaaosharha sekä Leoparditassu perässään (?). Lopun partion perässä Pronssipentu kompuroi eteenpäin taistelutilanteeseen, jossa Yöntassu oli käynyt Varputassun kimppuun. Vääräsydän kuitenkin meni nopeasti väliin hyökäten oppilaan kimppuun.
"Lopeta Yöntassu!" Pronssipentu kiljui hengästyneenä, mutta jännitti silti lihaksensa valmiina puolustautumaan kynnet ojossa, vaikka pentu ei loppujen lopuksi oikeastaan taistelemisesta tiennyt vielä yhtään mitään.

//Masi, Wilma
“Hyvästi Kaaosharha”, Varputassu kuuli Kanjonivuokon miukaisevan surkeasti Kaaosharhan korvaan, ennen kuin partio alkoi lähteä leiristä heti kokoontumispartion perässä. Toisaalta Varputassua epäilytti tällainen tehtävä, lähteä Kuulammelle kolmen tuntemattoman kissan kanssa. Mikä enne hänellä muka olisi saatavanaan? Tuota pelotti hieman, mutta sentään hänellä olisi Leoparditassu. Mutta pitäisikö hänen palata kotiin? Sitä hän pohti ehkä enemmän. Voisiko hän palata, miten hän pystyisi? Olisiko hänellä kuitenkin parempi olla Taivaanliekissä Leoparditassun kanssa? Mutta ajatus Salamatassusta ja perheestä sai tuon karvat pörhistymään ikävästä. Hän tahtoisi kyllä palata perheensä luo niin paljon. Mutta suuri ikävä jäisi Leoparditassua kohtaan.

Partio lähti kulkemaan pienenä ryhmänä Kaaosharhan perässä, kun Vääräsydän piti perää. Pronssipentu oli matkalle erikoinen valinta, mutta ehkä tuossa oli jotain erikoista liittyen myös kahteen oppilaaseen. Näkisivätkö he kaikki saman unen? Vai olisiko heillä kaikilla omansa, jossa kerrottaisiin ehkä heidän tulevaisuudestaan? Innokkuus Kuulammen taiasta sai naaraan korvat nousemaan kohti taivasta, ja hän vilkaisi hymyillen kohti Leoparditassua. Hyvästejä hän ei vielä ollut valmis sanomaan. Matka vaikka taittui hitaasti, oli Pronssipennun seura sekä Kaaosharhan varma mutta myös lempeä ohjaaminen mielekästä. Mitä kaikkea ikinä tapahtuisikaan tänä yönä, hän oli iloinen siitä mitä olisi päässyt kokemaan.

“En malta odottaa mitä Kuulammella on meille”, Varputassu kuiskasi Leoparditassulle ja räpäytti silmiään innostuneesti ystävälleen.

--

Matkaa ei ollut käyty vielä pitkälle, mutta silti kuu oli jo korkealle ja ilma oli viileä. He olivat yrittäneet käyttää puiden suojia sekä tuulen suojaisia reittejä, mutta silti kylmä sekä ikävä tunnelma pörhisti kaikkien turkkia. Varputassu paineli tassuillaan maata, ennen kuin joutui kysymään Kaaosharhaa pysähtymään.

“Minun on aivan pakko käydä tekemässä tarpeeni, olen pahoillani”, tämä miukaisi surkeasti nuolaisten sitten rintaansa pari kertaa. Vääräsydän pyöräytti silmiään huvittuneesti, mutta jäi katselemaan lopulta mihin pensaan suojaan Varputassu oli matkalla. Hiljaisuus täytti yhtäkkiä nuoren naaraan mieltä, ja tämä huokaisi itsekseen saavuttuaan pienen pensaan juurakkoon turvaan tuulta sekä muiden katseita. Olisiko hän sittenkään niin tervetullut Taivaanliekkiin? Varsinkin nyt käytyään täällä. Voisiko hänestä joku tahtoa eroon? Ja juuri ennen kuin Varputassu oli ehtinyt aloittaa tarpeensa hän huomasi terävän oranssin täyteisen katseen tiirailevan itseään toisen pensaan suojista. Hän hätkähti ja pörhisti turkkinsa painautuen kasaan pohtien, tuijottiko tuo häntä suoraan. Mutta sitten se pensas värähti ja kissa asteli esiin. Se oli tuttu hahmo, vaikka pimeässä olikin hankala erottaa. Varputassu oli huomannut kyseisen hahmon Taivaanliekin leirissä, kutsuttu ehkä Yöntassuksi? Hän ei ollut vielä saanut soturinimeään jostain syystä. Mutta nyt tämä selkeästi lähestyi Varputassua, paksu häntä epäileväisesti heiluen puolelta toiselle silmät viiruina tuijottaen Varputassua.

“Sinä olet vain tullut luoksemme ja ansainnut jonkinlaisen suuremman voiman itsellesi”, naaras murisi hänelle ja räpäytti viirusilmiään toiselle astellessaan Varputassun pakoreitin eteen. Nuori kaksivärinen oppilas katseli hätääntyneesti puolelta toiselle kykenemättömänä liikkumaan tai puhumaan. “Kuulin keskustelun johtajien pesässä. Sinä olet mukaan luettu johonkin erityiseen lahjaan jonkun Leoparditassun sekä kaksiverisen pennun kanssa”, tämä murahti turhautuneesti ja paljasteli suuria kynsiään suurissa käpälissään. Yöntassu oli Salamavuoren verta, mutta silti tämä näytti hyvin erilaiselta esimerkiksi sisareensa verrattuna. Yöntassu lähestyi Varputassua ja nuori naaras painautui lähemmäs maata sekä pensaan oksia. “Sinä et ole ansainnut mitään tällaista kohtelua”; Yöntassu murisi ja tämän silmissä välkähti viha, sekä jonkinlainen muu tunne tai elämys, jota ei Varputassu osannut tulkita. Yöntassu ulvahti jonkinlaisella oudolla äänellä ja syöksyi iskemään Varputassu käpälällään päähän. Mutta nuori vikkelä naaras sai jalkansa irti maasta ja syöksyi tuon käpälän alta karkuun kiljahtaen pelokkaasti. Yöntassu loikkasi oitis hänen peräänsä ja sai iskettyä Varputassun maahan takajalkojen päälle hypättyään. Kaksikko iskeytyä roudan kylmentämään maahan, ja Varputassu vain yritti raapia itseään eteenpäin suuremman naaraan alta. Mutta tämän aura oli aivan villiintynyt, eikä nuorempi naaras kyennyt aistimaan tästä enää vilkahdustakaan kansakissaa. Tämän silmissä loisti jonkinlainen outo voima, hän iski kynsiään Varputassun alaselkään ja tuo yritti kiljua apua. Ei muut voineet niin kaukana olla? Sitten Yöntassu otti kiinni myrkkysuolaisen oppilaan niskasta ja heitti tämän altaan kohti pientä aukiota ja sen puita. Varputassu mätkähti maahan kivuliaasti ärähtäen, kohoten kuitenkin äkkiä jaloilleen kun mystisesti häntä lähesty Yöntassu asteli vain hitaasti häntä kohden.

“Yöntassu lopeta mitä sinä yrität?” Varputassu parkaisi ja etsi kissan katseesta jotain ystävällisyyttä tai katumusta, mutta silmät näyttivät vain loistavan vihasta. Sitten Yöntassu otti suuren loikan häntä kohden, mutta tämän lento keskeytyi toisen lentävän hahmon tönäistyä tuon lennosta. Vääräsydän iski itsensä Yöntassun kylkeen ja kaksikko lennähti pyörivänä kissa kasansa toisaalle, jättäen Varputassun tärisemään keskenään aukiolle pienien tuoreiden kynnen jälkien kirvellessä hänen alaselässään sekä jaloissaan. Yrittikö Yöntassu hankkiutua hänestä eroon? Vääräsydän painoi Yöntassun maahan, mutta tämän suuret käpälät iskivät suurella voimalla kollia jalkoihin sekä yritti kurotella tuon naamaa.

//Heli, Wilma//

Kivijalan kanssa Kaaosharha oli käynyt keräämässä kolme nuorta, sekä Vääräsydämen mukaan, joka oli juuri saanut soturinimensä. Kaaosharha tunsi ylpeyttä nuoresta sukulaispojastaan, vaikka olikin ollut riskinä, ettei tästä koskaan tulisi soturia. Tämä oli oppinut elämään vammojensa kanssa, mutta lisää koulutusta soturiudestaan huolimatta tuo tulisi vielä tarvitsemaan.
Pronssipennun, Leopardintassun ja Varputassun istuessa uteliaina varapäällikön ja parantajaoppilaan edessä, Vääräsydämen uteliaana istuessa kolmikon takana, Kaaosharha huomasi palan nousevan kurkkuunsa. Hän oikeasti tekisi tämän? Kuolisi näiden kolmen ja Taivaanliekin puolesta? Eikö ketään pelottanut kuoleman hetkellä? Häntä alkoi epäilyttää koko asia, vaikka tiesikin sen olevan oikein ja yritti tukea itseään viemään sen päätökseen.
Mutta koska Kaaosharha ei löytänytkään sanoja, joilla puhutella kolmikkoa, Kivijalka heilautti häntäänsä.
''Kaiku on puhutellut Kaaosharhaa, ja olemme yhdessä Kanjoniudun ja Syystähden kanssa päättäneet, että teidän kolmen parasta lähteä Kuulammelle yhdessä Kaaosharhan kanssa. Kaiun enne teistä kolmesta voimakkaampina tulee toteutumaan Kaiun kanssa kohtaamisenne aikana'', Kivijalka puhui ympäripyöreästi. ''Vääräsydän lähtee mukaanne turvaamaan matkaanne kumpaankin suuntaanne. Paluumatkalla varmaankin Varputassu haluaa palata takaisin Myrkkysuohon, kotiinsa'', Kivijalka katsahti nuoreen naaraaseen, joka oli hyvin käyttäytynyt heidän luonaan, mutta joka kaipasi selvästi kotiin yli puolenkuun jälkeen.
''Onko tämä meidän enteemme Kaiulta?'', Leopardintassu kysyi, johon Kaaosharha nyökkäsi hymyillen.
''Haemme pesästäni vaellusyrttejä ja sitten lähdemme matkaan'', parantajaoppilas naukui. Hän tiesi, että matkan teko veisi kauan aikaa, mahdollisesti kaksikin vuorokautta nuorien kissojen, peräti yhden pennun kulkemana.
Kivijalkaa kutsuttiin, kun kokoontumispartio alkoi tehdä matkaansa. Kivijalka kyyristyi vielä tyttärensä puoleen ja nuolaisi tämän korvaa.
''Ole varovainen'', hän kuiskasi Pronssipennulle, ennen kuin kiirehti Syystähden perään. Revontulikukka katseli uteliaana tapahtumia soturienpesän edustalla, mutta sen verran rauhallisena, että Kaaosharha uskoi Kivijalan jo kertoneen tälle Pronssipennun mahdollisuudesta saada kaksi esi-isien ja päällikön elämää, jotka voisivat suojella tätä kansaa ja pennun omaa tulevaisuutta.
Kun partio oli saanut syötyä yrtit, Kaaosharha hyvästeli vielä Kanjoniudun pehmeällä puskemisella, vaikka naaras olikin keskittynyt Kuuratähteen, joka katseli Kaaosharhaa jännittyneenä. Monta päällikköä samassa kansassa. Vääräsydän naukaisi lopulta käskyn lähteä ja Kaaosharha hännillä lähti hyväntuulisena, ja pelokkaana kulkemaan nelikon perässä kohti Kuulampea.

//Heli//

Armonhalla piristyi, kun Belladonnatähti otti koppia hänen ajatuksistaan, ehdotuksistaan ja juttelusta. Hän hymyili päällikölleen ja nyökkäsi jämäkästi, kääntyen sitten keräämään kokoontumiseen lähtijät kasaan. Kun kokoontumiseen lähtijät menivät aterioimaan, Käärmeleikin lähettämä partio toi ensimmäisiä paloja mursusta. Armonhalla kiirehti näiden luokse ja pysäytti kaksikon, nuuhkien voimakkaalta tuoksuvaa lihaa. Se näytti sitkeältä, nuoremmille ja vanhuksille siitä ei välttämättä olisi kunnollista syötävää.
''Sen vatsassa on pehmeämpää lihaa'', Yötönkolkko tuntui lukevan varapäällikön ajatukset.
''Säästäkää pehmeä liha nimenomaan pennuille ja vanhuksille, sekä sairaille ja loukkaantuneille. Että he saavat syödäkseen jotakin pehmeää ja helpommin työstettävää, nämä sitkeämmät menevät sotureille ja oppilaille'', Armonhalla pehmeällä ja lempeällä äänellään naukui, ottaen yhden palan itselleen.
Hän lähti kulkemaan pitkin aukiota etsien hyvää syömispaikkaa, mutta huomasikin Karsiturkin astelevan häntä kohden. Kylmätaika oli paikannut kollin kolhut.
''Haluaisitko syödä kanssani?'', Karsiturkki kysyi, päätään kallistaen ja viitaten sanansa mursunlihaan, jota kumpikaan ei koskaan ennen ollut syönyt. Armonhalla väräytti ilahtuneena viiksiään siitä, että kolli oli taas paremmalla tuulella.
''Tietysti, mikäli sinä lähdet sen jälkeen johtamaan partiota saaremme ympäri. Haluan tarkistuttaa, ettei tänne paenneita kissoja ole seurannut ketään vihamielisyydessä rypevä kissa, tai ettei myöskään kukaan ole jäänyt jälkeen'', Armonhalla naukaisi kollille, joka osoitti hymyillen hännällään auringon lämmittämää paikkaa, johon kaksikko asettui aterioimaan.
Ainakin hetkeksi Armonhalla sai ajatuksensa pois Hurmelammesta ja monista kurjista hetkistä hänen viime päivistään.
''Tottakai minä lähden. Siitä onkin aikaa, kun olen saanut johtaa partiota. Saanko itse valita, ketkä lähtevät mukaani?'', Karsiturkki hymyili pitkästä aikaa Armonhallalle.
Tämä selvästi toivoi enemmän tehtäviä ja haasteita itselleen, eikä se ollut ihme, kolli oli jo suhteen alussa kertonut unelmistaan kohota varapäälliköksi ja ajan kanssa päälliköksi. Mutta asiat eivät olleet menneet aivan niin, sillä nyt Armonhalla oli kansan varapäällikkö ja Karsiturkin oma kansa, Yötaivaan kansa oli tuhoutunut.
''Voisin ottaa uusista tulokkaista Paatsamasilmän ja Pantteriroihun, he vaikuttavat vahvoilta sotureilta ja tulisi heillekin reviirimme tutuiksi'', Karsiturkki pohti.
''Eihän he ole vielä päättäneet mitä he aikovat, jäävätkö vai jatkavatko matkaansa? Eikä Belladonnatähti ole antanut kenellekään erityistä lupaa jäädäkään'', Armonhalla varovasti naukui, Karsiturkin heilauttaessa häntäänsä vain naaraalle.
''Tietysti he jäävät! Sitten otan myös Syysjoutsenen ja Herukkatassun'', Karsiturkki hyväntuulisena naukaisi, vaikkakin Armonhalla oli odottanut ärtymystä siitä, että Armonhalla oli yrittänyt varovasti puuttua toisen valintoihin.
Kaksikko alkoi aterioida täyttävää lihanpalaa, ja järsiä sitä hampaillaan. Se oli sitkeää, mutta täytti nopeasti ja omasi vahvemman maun kuin pieni hiiri, tai kala. Mutta se oli kieltämättä hyvää.

//Masi
Belladonnatähti katseli vakavana aukiota, johon oli lopulta Kuutiikerin kissan asettuneet luomaan pesiä itselleen Myrkkysuon kissojen avustuksella. Huoli käristi hänen sisintään, vaikka myös pelko sekä ahdistus ottivat valtaansa, kun sekä Paahdekobra että Kuutiikerin kissoja oli leirissä. Olisiko kaikille varmasti edes tilaa? Armonhallan saavuttuaan hänen vierelleen johtaja kykeni tasoittamaan turkkinsa ja tuo hännällään sipaisi Armonhallan häntää kiitollisena.

“Otan mukaani sinut, Kylmätaian jos hän voi lähteä. Käärmeleikki, Simpukkatassun, Terätiikerin sekä Ivakyynelen. Jos viitsi, kerää heidät kasaan ja ilmoita heille, että lähtevät illan hämärtäessä. Myös tahtoisin partion käymään rajat läpi muiden tulokkaiden, tai sotamatkalaisten varalta. Leiriin jää tarpeeksi sotureita vartioon, mutta en oikein tiedä mitä sieltä voi vielä tulla vastaan”, katseltuaan kissojen hälinää leirissä naaras lopulta käänsi tummaa katsettaan ystäväänsä, jonka katseesta etsi jonkinlaista intoa kaiken surun keskeltä. Tuolla olisi todella hankalaa, mutta tämän äänensävy tehtäviä kysellessä ehkä tavoitteli jotain tekemistä, jotta ei ajatukset aivan lysähtäisi päälle. “Jos sitten varmistat, että tuotu mursun liha on hyvää syötävää, ja jokainen leirissä tänään saa syödä kunnolla vatsansa täyteen. Muista sinäkin syödä kunnolla ennen lähtöä”, Belladonnatähti äkkiä kosketti nenällään Armonhallan korvaa ennen kuin tämä lähti askeltamaan kohti parantajien pesää. Kylmätaika oli varmasti koko yön paahtanut Paahdekobran haavojen parissa. Johtaja hiljaa askelsi pesän edustalla olevien soturien ohi pesään, ja haistoi heti vahvan yrttien sekä veren tuoksun pesässä. Hän huomasi Saarnitassun istuvan lavat lysyssä toisella pesällä Paahdekobran vierellä. Vaikka valkean musta naaras oli aina näyttänyt häijyltä, vahvalta sekä voittamattomalta, nyt hänet nähdessään noin kaltoin kohdeltuna oli Belladonnatähden pakko luimistaa korviaan pelolle. Selviäsikö toinen edes? Hädin tuskin tuon rinta kohoili pesässä maatessaan. Kylmätaika oli juuri laittamassa hämähäkin seittiä yhden haavan päälle, johon oli viimeisen hauteensa juuri asettanut. Parantaja naaras huokaisi syvään ja jäi katselamaan apeana entistä Yötaivaan kissaa. Lopulta Kylmätaika haistoi johtajansa ja kääntyi katsomaan toista. Belladonnatähden katse oli kylmä sekä jämäkkä, mutta tämän asennosta huomasi kyllä huolen naarasta kohtaan.

“En tiedä miten tässä käy. Hänellä on niin paljon ruhjeita ja syviä haavoja, sekä en tiedä miten paljon vettä hän on saattanut niellä”, Kylmätaika huokaisi tassunsa varovasti asettaen Paahdekobran jalan päälle. “Hän vielä hengittää, mutta huonosti. Olen hoitanut kaikki ulkoiset vammat, mutta sisäisistä en tiedä”, tuo lisäsi ja vilkaisi Saarnitassua, jonka pedin vierellä makasi unikonsiemeniä, kun kolli niitä tahtoisi ottaa.

“Oletko kykeneväinen tulemaan kokoontumiseen?” Belladonnatähti naukaisi vain hiljaa ja katseli korviaan epäileväisesti pyörittelevää parantajaa. Tuo selvästi hetken epäili lähtöään, mutta lopulta nyökkäsi.

“Joku voi hakea minut, jos tulee suuri tilanne. Ei matka ole niin pitkä. Hänen tilansa on nyt kuitenkin tasainen. Varmistan vain, että pedin vierellä on hänelle kivunlievittäjää sekä vettä, jos tuo herääkin”, tämä tokaisi ja lähti heti takaisin tehtäviinsä. Belladonnatähti poistui pesästä hiljaa hännänpää värähdellen epämukavasti.

//Heli, Wilma


''En voi tarjota sellaista turvaa ja elämää kansalaisille parantajana tulevaisuudessa, jota Taivaanliekkien kansa tarvitsee. Enkä saa enää kiinni elämästäni, olen riippuvainen kaikenlaisesta, jota kansan ei tarvitse hyväksyä'', Kaaosharha sanoi hiljaa mestarilleen, vaikkakin päällikkö ja varapäällikkö kykenivät kuulemaan hänet. ''On parempi tarjota jotain kuitenkin uuden kansani vuoksi. Vaikka sydämessäni olen aina Salamavuoren kissa, sen viimeinen päällikkö ja yksi viimeisistä taistelijoista, jotka selvisivät elossa. Vaikka sainkin uuden elämän täällä, uuden mahdollisuuden ja olen ikuisesti kiitollinen, en koskaan voi osoittaa sitä taidoilla, jotka eivät ole minua varten'', Kaaosharha huokaisi hiljaa.
''Enkä tarkoita, että sinä olisit tehnyt mitään väärin, Kanjoniutu. Olet ollut kärsivällinen -kärsivällisempi kuin sinun olisi koskaan tarvinnut ollakaan. Kaiku yritti tällä polulla minulle kertoa, että on olemassa yksi oikea teko, joka on suojella niitä, jotka suojelivat minua. Keksiä oma keinoni hyvittää se Taivaanliekille'', Kaaosharhan kasvoille kohosi pieni hymy, sillä hän oli tyytyväinen siitä, että hänen henkinen kärsimyksensä ja riippuvuutensa olisi sanottu ääneen. Oli vaikeaa sitä myöntää itselleen. Edes itselleen.
''Voin lähteä, mikäli minua ei tarvita kokoontumisessa tänä yönä'', Kivijalan neutraali, peräti kivisen kolkko ääni vastasi, tämän räpäyttäessä mietteliäänä ja rauhallisempana nyt silmiään. Kaaosharha ymmärsi, että Kivijalka oli kokenut saman kuin hänkin, ulos savustamisen kotoaan. Kuten myös Syystähtikin. Heillä kolmella oli omanlaisensa yhteys siinä. Mutta Kivijalka oli aina halunnut asettaa kansan itsensä ja itsekkyytensä puolesta, kansan turvallisuuden ja hyvinvoinnin, hän ymmärsi hyvin toisen levottomuuden Varputassusta. Mutta Syystähden sanat Varputassusta ja Leopardintassusta tuntuivat rauhoittaneen varapäällikköä.
''Ehkä olisi Väärätassun aika saada soturinimensä?'', Kaaosharha sanoi hiljaa, pieni toivonkipinä sydämellään. ''Ehkä.. Ehkä hän voisi saattaa meidät Kuulammelle ja takaisin'', parantajaoppilas hymyili toiveikkaasti, mutta varovasti. Väärätassu oli kuitenkin käynyt jo kerran saamassa enteensä Kaiulta.
''Kiitos Syystähti'', Kaaosharha lopulta painoi päänsä päällikölleen kiitollisena tämän sanoista.
Monien kuiden jälkeen Kaaosharhan mieleen palasi Riitasointu. Mitähän naaras mahtaisi tehdä? Kaaosharha oli toivonut, että olisi voinut vielä kerran kohdata naaraan. Vielä yhden kerran, jotta olisi voinut kostaa sisarensa kuoleman, mutta myös ehkä näyttää tälle jotakin? Näyttää millaiseksi Kaaosharha oli lopulta kasvanut ja miten hänen elämänsä päättyisi, vaikka toinen oli manipuloinut häntä. Mutta samalla hän tiesi, ettei hän haluaisi toista nähdä. Naaras oli läpeensä paha. Kunhan hän saisi suojella Taivaanliekkiä Riitasoinnulta.
Hän oli peräti piilotellut Riitasoinnulta, kun Usvajoki oli vieraillut Taivaanliekissä. Mutta sen jälkeen, kun hän oli parantajaoppilaaksi ryhtynyt, hän oli aistinut Riitasoinnussa jotakin, joka oli läpeensä pahaa.