//Heli//

Armonhalla kierähti vatsalleen ja jaloilleen, kun joku syöksyi hänelle avuksi. Karsiturkki kömpi jaloilleen, hivenen horjahdellen vieraan kissan hyökkäyksestä hänen kylkeensä voimakkaasti, ja sähisi häntä huiskien kahta hurjistuneempana. Selvästi kolli olisi niin uskollinen tehtävälleen, ettei antaisi minkään tulla enää tielleen.
''Varpupentu? Pentu, jonka tulisi olla hukkunut ja kuollut'', Karsiturkki murisi uhkaavasti, sivuttaen kokonaan Varputassun sanat.
''Varpupentu, juokse heti leiriin ja varoita muita'', Armonhalla henkäisi, kykenemättä ensin ymmärtämään, että hän tunsi tämän viehättävän nuoren neidin. Karsiturkki rääkäisten kuitenkin syöksyi Varpupentua kohden ja Armonhalla nopeasti kuin käärme luikahti Karsiturkkia vastaan, iskeytyen tuon lapaan ja saaden otteen kollin korvasta. Karsiturkki mäjähti maahan kuonolleen, Armonhallan hypätessä tämän niskaan ja painaen tuota maahan. Karsiturkki sätki ja potki, ja Armonhallan sydän lepatti särkyneenä pelkoa, mutta myös vihaa. Miksi Karsiturkki hyökkäsi hänen kimppuunsa näin? Miksi tämän piti saada Armonhalla hyvällä tai pahalla pois hänen asemastaan varapäällikkönä? Hetken tilannetta näytti siltä, että se oli täysin Armonhallan hallinnassa, kunnes hänen otteensa herpaantui rimpuilevasta soturista ja Karsiturkki pölläytti multaa Armonhallaa kasvoihin. Naaraan ote irtosi säikähtäneenä silmien kirvellessä ja hän yritti pyyhkiä silmiåään, jolloin Karsiturkki ponnisti jaloilleen niin nopeasti, että kaatoi Armonhallan törmäyksellä ja kääntyi tämän päälle.
Armonhalla räpytteli epätoivoisena silmiään puhtaiksi ja ulvahti tuskissaan, kun Karsiturkin kynnet upposivat raastaen hänen kylkiinsä ja rintaansa. Armonhalla sokeana huiski vimmatusti joka puolelle ulvoen kivusta ja Karsiturkin raivosta.
''Päästä irti!'', Armonhalla kuusi raivokkaan murahduksen, jonka hetken luuli kuuluvan Tuskatiikerille, entiselle kumppanilleen, ja tunsi samalla hetkellä jonkin lämpimän nesteen purskahtavan pitkin kasvojaan, sekä Karsiturkin painon katoavan päältään. Karsiturkki ulvoi epätoivoisena tuskasta ja Armonhalla pyyhki silmiään.
Hän näki useamman matkan päässä, selvästi ilmalennon saattelemana Terätiikerin uppottaneensa hampaansa syvälle Karsiturkin kaulaan ja toisen anellessa armoa, yrittäen työntää Terätiikerin leukoja auki, jotta pääsisi irti toisen otteesta. Toisen ääni oli enää pihinää.
Armonhalla katseli kauhuissaan, miten veri virtasi Karsiturkin kaulalta, kun Terätiikerin hampaat upposivat aina vain syvemmälle Karsiturkin lihaan, kun vanhempi kissa yritti rimpuilla irti.
''Terätiikeri, päästä hänet! Päästä hänet'', Armonhalla kauhistuneena huusi, lähtien juoksemaan poikaansa ja kumppaniaan kohti. ''Älä tapa häntä! Et ole sen parempi kuin hän, jos tapat hänet!'', Armonhalla huusi ja katseli Karsiturkin silmiä, jotka olivat täynnä pelkoa, kun tämän voimat eivät riittäneet nuoremman, mutta myös jo isomman Terätiikerin pidättelemiseen. Armonhalla kompuroi askelmissaan verta vuotavana ja huusi Terätiikeriä lopettamaan.
''Jos päästän hänet, hän varmasti vielä tappaa sinut'', Terätiikeri murahti niin, että ääni tuntui tärisyttävän Armonhallaa maan kautta matalana.
''Et ole enää poikani, jos tapat hänet! Tappajaksi en ole sinua tai sisaruksiasi kasvattanut!'', Armonhalla ulvoi ja samalla hetkellä, kun hän oli enää muutaman askeleen päässä, että hän ylettyisi repimään Terätiikerin irti Karsiturkista, Karsiturkin suusta pääsi korvia vihlova huuto, kun Terätiikerin hampaat saavuttivat kaulavaltimon ja räsähtäen veri roiskui tuon poskille, kuonolle ja ylitse Karsiturkin, tahrien molempien turkit ja maan.
Armonhalla jäätyi niille sijoilleen kauhuissaan, kun Karsiturkin pelokkaaksi vääntyneet kasvot tuijottivat häntä nyt lasittuineina ja edelleen kuolemaa peläten. Terätiikeri piti vielä pitkään otteensa Karsiturkissa, ennen kuin hiljaa vapautti tuon hampaistaan ja Karsiturkin hahmo jäi elottomana makaamaan hänen jalkoihinsa.
''En voinut enää katsoa, miten hän tuhoaa sinut'', Terätiikeri matalasti sanoi, oikeuttaen tapponsa tunteilla ja Armonhalla katseli poikaansa, hiljaa tassujensa vapistessa kauhusta, mutta myös halusta oksentaa. Tuon silmät olivat kosteat ja hän vapisi tuijottaessaan Terätiikeriä, vaikkei toisesta olisi hänelle tai Varputassulle mitään uhkaa.

Voi minkä seikkailun Pronssipentu olikaan ehtinyt kokemaan, kun partio oli poistunut leiristä kohti kuulampea. Matka oli ollut hyvin tapahtumarikas ja naaras oli keksinyt päässään jo tarinan siitä, mitä hän tulisi selittämään sisaruksilleen ja emolleen, kun vain pääsisi takaisin leiriin. Partion kuitenkin tullessa leiriin, ei Pronssipentu pystynyt kuin vain leputtamaan päätään Vääräsydämen turkilla, haukottelemaan ja juuri ja juuri pitämään silmiään auki. Hän tunsi itsensä sisältä päin voimakkaaksi, jonka ajatteli johtuvan parista elämästä, jotka Kaoosharha oli hänelle sekä muutamalla muulle luovuttanut viimeisenä tekona elämässään. Ne toivat pienelle pennulle voimaa, mutta silti ei hän pystynyt melkein estämään sitä, että silmäluomet painoivat eivätkä pienet tassut melkein nousseet enää yhdenkään askeleen verran.
”Minä ainakin kaipaan unta”, naaras mumisi haukotuksen saattelemana, kun Vääräsydän laski vielä nuoren takaisin maahan omille tassuilleen. Hyvällä tuurilla naaraan tassut jaksoivat vielä pienen hetken kannatella kevyttä painoa, kun tuo alkoi laahustamaan kohti pentutarhaa päin.
”Huomenna haluan kuitenkin kertoa kaiken”, jaksoi Pronssipentu vielä lisätä, ehkä osittain omalle isälleen Kivijalalle, mutta yleisesti myös heille, jotka olivat tulleet uteliaana lähemmäs juuri palannutta partiota.

//Masi
Varputassu olisi tahtonut painaa nenänsä syvemmälle Leoparditassun kaulaturkkiin, kun toinen oli hipaissut hänen nenäänsä omallaan jäähyväisten merkiksi. Varputassu oli niin tunteistaan sekaisin, ettei kyennyt kuin säihkyvin silmin toista katsomaan, suuri ilon sekä surun täyttämä hymy huulillaan.
“Minun tulee sinua ikävä”, hän vain sai niiskaistua, ennen kuin täplikäs naaras oli hävinnyt aamuhämärään Pronssipennun ja muiden perään. Kaiken sen koettuaan, oli vaikeaa päästä irti siitä ainoasta tukipilarista, johon oli Varputassu kyennyt tukeutumaan pienen matkansa aikana. Hän oli lähestulkoon kasvanut Leoparditassun kanssa, vaikka oppilasikäisiä he olivatkin. Matka kuitenkin pois tulvivalta järveltä oli päättynyt hänelle huonosti, eikä siinä kohtaa osannut pieni naaras edes uida. Mutta nyt olisi kaikki toisin, hän tosiaan osaisi napata hiiriä ja tietäisi vähän enemmän maailmasta. Kaiken kokemansa jälkeen Kuulammella Kaaosharhan kanssa. Ruskea naaras vilkaisi kohti taivasta, kiittäen hiljaa mielessään vielä kaikkea kokemaansa Taivaanliekin sekä Kaaosharhan kera, sitten lähtien ottamaan askelia kohti askelkiviä, ja lopulta loikki niitä pitkin kohti saarta.

Matka taittui sukkelasti, vaikka naaras joutui korjaamaan lipsuvia käpäliään vähintään joka kolmas loikka. Mutta vesi, sen liplatus, sekä tutut kodin tuoksut saivat hänen karvansa pörhistymään ja ajatukset surraamaan. Hän olisi kotona! Hänen innokkaan matkantekonsa kuitenkin keskeytti epämääräinen huudahdus jostain läheltä. Hän höristi korviaan, otti viimeisen loikan rantahiekkaan ja jähmettyi sitten maistelemaan ilmaa. Olisiko täällä tunkeilijoita? Tai pitäisikö hänen varoa jotain? Kai Myrkkysuo vielä asui täällä? Varovasti naaras lähti ympäristöään tarkkaillen, korvat höröllä tutkimaan aluskasvillisuutta, joka vaihtui metsään rannan sijaan. Ja pian lähempää kuului selviä kamppailun ääniä, jotka eivät varmasti kuuluneet oppilaiden harjoitteluhetkeen. Varputassu lähestyi tilannetta, kuuli mojovan tömähdyksen ja sitten hän huomasi säihkyvät kynnet sekä paljastetut hampaat. Hän ei ensin ollut tunnistaa kissoja, mutta huomasi sitten maassa alivoiman alla makaavan Armonhallan, Rikkotähden tyttären sekä hänen oman isäpuolensa sisaren. Miettimättä enempää kollin taustoja naaras syöksyi kohti rajulta näyttävää tilannetta, ja vuorileijonan veren kohistessa käpälissään hän syöksyi kollin kylkeen niin lujaa kuin vain käpälistään jaksoi ponnistaa. Hänen päänsä kumahti tuon kylkiluihin mojovasti ja törmäyksen voimasta kaksikko lensi turkin ja kynsien sekasortona kauemmas Armonhallasta. Varputassu pyöri lehtien sekä juurakkojen lomassa, kunnes sai itsensä pysähdyksiin ja henkeä raskaasti vetäen hän kohosi kaikille käpälilleen tutkien tilannetta tiukasti.

“Mitä täällä tapahtuu?” hän sai sähistyä raskaiden hengenvetojensa seasta, tunnistaessaan selvän Myrkkysuon hajun kollin turkista. Miksi tämä oli hyökännyt Armonhallan kimppuun? Eikö tämä ollut samasta kansasta? Etäisesti hän muisti Armonhallan olleen läheinen tämän kissan kanssa, mutta ajat pentuna Myrkkysuon vedenläheisellä saarella olivat haalistuneet pienelle naaraalle suuren matkan myötä.

//Heli//

Armonhalla oli Karsiturkin pyynnöstä lähtenyt tämän mukaan keskustelemaan kauemmas leiristä, sillä kolli oli erikseen pyytänyt häntä pitkän hiljaiselon jälkeen keskustelemaan. Kaksikolle oli syntynyt erimielisyyksiä sen jälkeen, kun Belladonnatähti oli pyytänyt häntä kohoamaan rinnalleen johtamaan kansaa, eikä kolli ollut ollut samaa mieltä Armonhallan tai edes päällikön päätöksestä ottaa häntä siihen tehtävään. Armonhallalle se oli kuitenkin ollut lähes unelmien täyttemys, hän saisi jatkaa perheensä tapoja ja arvoja kansan varapäällikkönä, vaikkei hän erityisesti koskaan ollutkaan halunnut pyrkiä erittyisen korkealle. Hän oli aina ajatellut, että päälliköksi tai edes varapäälliköksi joskus tulevaisuudessa tulisi kohoamaan Puronhenki tai Hurmelampi. Mutta kerrankin hän saisi olla jotain ja hänen kumppaninsa, jota hän aidosti ja oikeasti rakasti oli torppaamansa hänen koko uuden mahdollisuutensa. Se tuntui väärältä, mutta hyväsydäminen ja Armonhalla ei koskaan halunnut satuttaa ketään sen pohjalta, että kyseessä olisi mielipide kysymys.
''Oletko-'', Karsiturkki varovasti aloitti, tassujen enemmänkin laahatessa arasti pitkin nurmea, joka oli yön pisaroiden seurauksena kostea. ''Oletko pohtinut meidän välisiä keskustelujamme? Mitä olet ajatellut tulevaisuudestasi tai meidän tulevaisuudestamme?'', Karsiturkki naukui, muttei luonut Armonhallaan suoraan katsetta. Naaras jäi seisomaan hivenen kauemmas ja katseli varovasti Karsiturkin selkää.
Kyllä hän oli asioita miettinyt, mutta oli myös jo aiemmin tehnyt selväksi mielipiteensä asiasta.
''Halusitko siis kysyä minulta vain, olisinko halukas luovuttamaan arvoni sinulle tai jättäytymään siitä kokonaan?'', Armonhalla naukui, korvien luimistuessa pettyneenä, mutta myös turhautuneena.
''Kuten aiemmin puhuimme, emme me voi jatkaa tätä meidän välistä suhdettamme. Olen yrittänyt ja lopulta saanut jonkinlaisen rauhan sen asian kanssa, että sinulla on kaksi omaa ja yksi veljesi pentu, joiden isäpuoleksi olen tahtomattani joutunut. Pitkän työn lopputuloksena, me emme tule toimeen lapsiesi kanssa, mutta me mahdumme samaan tilaan'', Karsiturkki naukui ja heilautti häntäänsä. Armonhalla ei ollut uskoa korviaan siitä, että Karsiturkin mielestä se oli olevinaan isokin työ.
''Jos minä ja pentuni olemme sinulle niin vastenmielisiä, ehkä olet todella oikeassa, että suhteemme on parempi lopettaa'', Armonhalla tiukasti sanahti, vaikkei hän useinkaan menettänyt malttiaan tai halunnut kenellekään kääntää selkäänsä. Mutta ehkä he voisivat Karsiturkin kanssa jatkaa ystävinä, vaikka heidän suhteensa päättyisikin? Olisiko se pelkkää toiveajattelua? Kestäisikö Armonhalla nähdä Karsiturkkia jonkun toisen naaraan kanssa?
''En minä sitä tarkoita! En minä sinusta halua luopua, rakas'', Karsiturkki henkäisi ja käännähti silmät suurina ympäri, tuijottaen Armonhallaa. ''Mutta Paahdekobran tuleminen Myrkkysuohon, muistutti minua siitä, mitä minulla ja meidän välillämme oli kun minä vielä kuuluin Yötaivaan kansaan. Paahdekobran näkeminen muistutti minua siitä, mitä minä oikeasti haluan ja mikä meidän suhteellemme on parasta'', Karsiturkki naukui ja Armonhallan niskakarvat hivenen kohosivat. Karsiturkki puhui heistä kuin itsestään, mitä hän halusi ja ajatteli, mutta Paahdekobran mainitseminen sai Armonhallan enemmänkin huolestuneeksi. Hän oli aistinut Belladonnatähdestä ärtymystä, mutta halua muuttaa tulevaisuutta menneisyydestä, kun Armonhalla oli auttanut muutaman muun kanssa Paahdekobran seuraajineen leiriin. Paahdekobran tassut haisivat vereltä, vaikka tämä olisi tassunsa juuri pessyt, joku oli pielessä siinä naaraassa, vaikkei Armonhalla halunnutkaan ketään tuomita ennakkoon. Se, että Karsiturkki viettäisi niin paljon aikaa Paahdekobran kanssa tai olisi toisen vaikutukselle niin altis, ei kuulostanut Armonhallasta hyvältä. Mutta ei oikeastaan siinä mielessä, että naaras olisi kollista mustasukkainen.
''Olen pahoillani Karsiturkki'', Armonhalla veti syvään henkeä. ''Mutta en aio astua uudelta arvoltani pois, minä suojelen tätä kansaa ja tuen Belladonnatähteä, vaikka kylmän ruumiini ylitse'', Armonhalla naukui tiukasti, Karsiturkin silmien katsoen häntä hetken surullisina.
''Entä me? Meidän pentumme? Meidän tulevaisuutemme?'', Karsiturkki naukui.
Armonhalla vastasi toisen surullisiin silmiin tiukalla tuijotuksellaan.
''Jos et voi minua, perhettäni ja uutta asemaani mahduttamaan tulevaisuuteemme, meillä ei sellaista ole yhdessä'', Armonhalla jatkoi niin tiukasti kuin pystyi, hän ei aikoisi olla tällekin kollille kynnysmattona. Kuten Tuskatiikerille oli ollut.
''Toivon, että olisit tullut järkiisi-'', Karsiturkki puristi silmänsä yhteen. ''Annan sinulle vielä hetken, jotta voit perua sanasi'', Karsiturkki avasi vihaisesti leimuavat silmänsä ja tuijotti haastavasti kansan uutta varapäällikköä.
''En tarvitse hetkeä, Karsiturkki'', Armonhalla yritti olla jämäkkä, mutta ääni muistutti jo enemmän kuiskausta.
Hetken ajan Karsiturkki katseli häntä vihaisesti takaisin, purren hampaitaan yhteen. Armonhalla antoi karvojensa tasoittua syvään hengityksensä myötä ja suoristi sitten ryhtinsä.
''Toivon, että me voimme pysyä ystävinä, oli sitten polkumme minkälaiset tahansa kun kuljemme tulevaisuutemme toisistamme erillään'', varapäällikkö naukui, nyökkäsi sitten sanojensa vahvistukseksi ja käänsi kollille selkänsä, lähtien raskain askelin palaamaan kohti leiriä. Muttei naaras ehtinyt ottamaan montakaan askelta, kun Karsiturkin ääni oli voimakas ja uhkaava.
''En voi sallia sitä! Lupasin, että huolehdin, ettet sinä aio jatkaa varapäällikkönä!'', kolli rääkäisi ja Armonhalla katsahti pelästyneenä lapansa ylitse.
''Kenelle sinä olet sellaista luvannut?'', Armonhalla naukui, mutta Karsiturkki rääkäisten rysähti hänen niskaansa. Armonhalla yritti väistellä toisen hampaita ja kynsiä, hetkeksi onnistuen raapaisemaan toista kuonolle ja pääsemään irti tämän kynsistä ja hampaista. Varapäällikkö pyrähti pakoon, mutta Karsiturkki syöksyi hänen kylkeensä ja naaras lensi kyljelleen, katsoen kauhuissaan, miten kuono veressä Karsiturkki paljasti kyntensä ja hampaansa ja hyökkäsi tämän kimppuun, Armonhallan yrittäessä pidätellä toisen tassuja itsestään kauemmas.

//Heli//

''Belladonnatähti, Aallonsydän on saapunut'', Paahdekobran ja Belladonnatähden keskustelun, tai keskenään nälväilyn tai riitelyn keskeytti varovainen Tipuaskeleen ääni, kun tämä ujosti pisti päänsä pesään.
''Aallonsydänkö?'', kuului parantajanpesällä vartiossa olleen kissan kummastunut naukaisu.
''Hänellä on jotakin kiireellistä asiaa Armonhallalle, mutta Armonhalla ei ole leirissä, eikä edes hänen kumppaninsa Karsiturkki, jotta jompikumpi voisi vastaanottaa Aallonsydämen tuomisen. Tiedätkö sinä missä Armonhalla on tai tuletko tapaamaan Aallonsydäntä?'', Tipuaskel kysyi suu vaahdossa höpöttäen täyttä häkää, kun kerrankin sai sanoilleen tilaa.
''Mitä tuomista Aallonsydämellä on?'', Paahdekobrankin kiinnostus heräsi ja tämä vilkaisi silmät sirillään Saarnitassuun, joka nuolaisi rintaansa mietteliäänä. Aallonsydän oli kuitenkin lähtenyt kansasta heimon mukaan, jonka seurauksena tätä tai Rikkotähteä ei oltu enää pitkään aikaan nähty kokoontumisissa tai Myrkkysuossa. Niin ainakin Paahdekobra uskoi.
''Ehkä Terätiikeri voisi vastaanottaa sen? Tai Käärmeleikki? Tai Simpukkapuro?'', Syysjoutsen ehdotti ovelta.
''Aallonsydän painotti, että hänen tuomisensa kuuluu Armonhallalle'', Tipuaskel puuskahti ja kärsimättömästi paineli maata tassujensa alla, odottaen päällikköään.

//Heli, Wilma//

Arpijalkainen kolli oli vartioimassa aukiolla, kun oli jättänyt Syystähden keskustelemaan Kuurasuden ja Kanjonivuokon kanssa. Hän ennätti viemään aterian Revontulikukalle, jotta tämä ja pennut saisivat syötyä, kunnes hän alkoi kuulla lähestyviä juoksunaskeleita ja korkeudella istuessaan aukiolla, hän havaitsi Vääräsydämen tutun turkin vilahtavan pensaiden lomassa. Kivijalka naukaisi ilmoituksen lähestyvästä partiosta ja laskeutui sitten tassut liukuen vasten puunrunkoa oksistolta alas, tömähtäen taidokkaasti takajalkojensa avulla jokaiselle tassullaan.
Varapäällikkö kiirehti heti vastaanottamaan partiota, joka puuskuttaen, mutta hyväntuulisina saapui takaisin.
''Vääräsydän, Pronssipentu ja Leopardintassu ovat palanneet!'', Kivijalka naukaisi tarkennuksensa ja kissoja alkoi ilmestyä pesistä katsomaan palanneita. Omenatassu kiirehti puskemaan Leopardintassua ja Kivijalka hieroi ylpeänä Pronssipennun korvia nenällään ja kielellään. He olivat kunnossa!
''Varputassu palasi takaisin Myrkkysuohon, saatoimme hänet vastarannalle'', Vääräsydän sai naukaistua välistä, auttaessaan Pronssipennun pois selästään. Kansalaisten joukosta kaikui kaipaavaa huokailua ja vinkaisuja, mutta kaikki ymmärsivät sen, että toinen varmasti oli kaivannutkin jo kotiin ja oman perheensä luokse. Kivijalka vilkaisi Leopardintassua, joka näytti nyt selvästi alakuloiselta Varputassun paluusta kotiin.
''Jaaha Leopardintassu. Mitäpä sanoisit siitä, että hyvien unien jälkeen valvoisin sinun loppuarviointisi? Sinustakin voisi olla jo aika tulla soturi'', Kivijalka hymyili nuorelle oppilaalle, jonka kasvoille kohosi pieni varovainen hymy.
''Uni varmasti meille kaikille maistuisikin tämän matkan jälkeen'', Vääräsydän hymyili, vilkaistuaan Pronssipentua, jonka pienet hampaat ja vaalea kieli paljastuivat suuren haukotuksen seurauksena (?).

//Heli

''Toivon todella, että minun johdollani ja esimerkilläni he voivat luovuttaa itsensä sinulle uskollisiksi ja ottaa johtosi vastaan. En usko, että heistä kukaan varsinaisesti olisi halukas sinua uhmaamaankaan, mutta. Niin, sanoithan sen itsekin'', Kuurasusi hymyili pienesti helpottuneena. Mitä hän turhaan selitteli ja kiersi sanoissaan ympyrää, kun Syystähti oli ymmärtäväisempi ja vaikutti siltä, että hän tiesi jo, mitä edessä olisi. Kuinka tämä olisi jo käynyt kaiken vastaavan läpi elämässään, vaikkei Kuurasusi uskaltanutkaan kysyä lopputulosta asialle.
''Kiitos Syystähti armostasi, pyrin olemaan itse sekä seuraajieni kanssa sanojesi ja valintojesi arvoinen'', Kuurasusi nyökkäsi kohteliaasti toista kohden kuultuaan, että tämä olisi valmis todella antamaan kaikille heille mahdollisuudeen uuteen elämään luonaan. Kuurasudelle se merkitsi paljon, mutta hän oli myös kasvanut ympäristössä, jossa kerran annettiin mahdollisuus sillä hetkellä, kun oli syntynyt ja siihen se jäisi. Jos sen kerran mokaisi, tulisi aina elämään varjoissa.
Kuurasusi uskalsi juuri ja juuri vilkaista kohden Kanjoniutua, kun tämä näytti myöskin iloiselta ainakin Kuurasuden puolesta, ehkä myös Kuutiikerin kissojen puolesta. Mutta Kuurasusi pitäisi tavalla tai toisella siitä huolen, että hän ja hänen seuraajansa toisivat enemmän voimaa ja rohkeutta uudelle kodilleen, turvaa ja uskollisuutta, kuin pelkoa ja kostoa.
Kuurasusi kuitenkin katsahti yllättyneenä Syystähteen, kun päällikkö kertoi ehdotuksensa siitä, että Kuurasusi aloittaisi tehtävänsä vartijoiden ruhtinaana. Kuurasusi osasi yhdistää tehtävän jonkinlaiseksi kenraalin tehtäväksi, joka oli ollut Kuutiikerissä Veritähden tehtävänä, puhua päällikkölle alaisten puolesta, jos nämä eivät itse uskaltaneet puhua päällikölle. Toisaalta Veritähti nyt oli solvannut ja puhunut muutenkin, vaikkei syytä olisi ollutkaan negatiiviselle tai positiiviselle palautteelle.
''Tietysti'', Kuurasusi möläytti tökerösti, räpäyttäen silmiään myöskin ilahtuneena, mutta enemmän yllättyneenä. ''Lupaan omistaa uudelle tehtävälleni kaiken osaamiseni ja olevani avoin uuden oppimiselle. Kiitos luottamuksestasi minuun'', Kuurasuden silmät pehmenivät huomattavasti siitä kaikesta jäykkyydestä. Ehkä hän avasi sydämensä vieraalle liian helposti, mutta se tuntui kantavan hedelmää molemmin puolin hänen ja hänen uuden päällikkönsä välillä.
Pian kuitenkin leirin sisäänkäynniltä alkoi kuulua meteliä, kun Kivijalka naukui partion palanneen. Kuurasusi kohotti uteliaana katseensa kohti sisäänkäyntiä.

//Heli, Wilma//

Leopardintassun ja Pronssipennunkin herättyä unesta, he saattoivat nähdä, että Vääräsydän ja Varputassu odottivat jo Kuulammen edustalla, kun kaksikko mietteliäinä ja peräti harvinaisen vaisuinakin astelivat ulos Kuulammelta. Se kaikki, mitä he olivat nähneet ja nyt myös kokeneet yhdessä oli sekä jotakin uskomatonta, voisiko todella näin tapahtua ja miksi juuri Leoparditassullekin? Hänestä tuntui, että Kaiku uskoi häneen enemmän kuin kukaan olisi koskaan uskonut. Kaaosharhan hahmoa ei ollut enää näkynyt Kuulammella, kun he olivat heränneet, joten Leopardintassu uskoi toisen liittyneen Kaiun riveihin jätettyään elämänsä nuorille tulevaisuuden lupauksille, joiden uskoi pystyvän suojelemaan voimilla kansaansa ja metsää.
''Olemmeko valmiita paluumatkalle? Pronssipentu on varmasti väsynyt, mutta kannan sinua mielelläni selässäni, jotta voit levätä'', Vääräsydän kokeneimpana, mutta nuorena soturina naukui kolmikolle, kumartuen Pronssipennun luokse, joka kiipesi uupuneena soturin lapojen väliin (?) ja katseli nyt korkeammalta kahta oppilasta. ''Kierrämme kotiin Myrkkysuon saaren ohitse. Me emme ui saarelle, mutta saatamme Varputassun vastarannalle, josta hän voi uida tai sitten kahlata kiviä pitkin ylitse järven takaisin kotiin'', Vääräsydän naukui ja Leopardintassu tunsi ikävän kolauksen sydämellään. Hän katsoi surullisin silmin Varputassua, hän oli kiintynyt nuoreen naaraaseen ja olisi halunnut pitää tämän lähellään. Mutta hän ymmärsi,että toinen varmasti kaiken kokemansa jälkeen kaipasi jo kotiin, enemmän kuin mitään muuta. Leopardintassun oli pakotettava hymy kasvoilleen, sekä reippaus sydämeensä, jolla yritti karistaa surua ja vihlovaa tunnetta.
''Lähdetään sitten!'', Leopardintassu naukaisi hymyillen leveästi Varputassulle, nelikon lähtiessä haikeuden täytteisin askelein kulkemaan kohti Myrkkysuota. He laskeutuivat Kuulammen vuoristoiselta maaperältä niittyjen ja metsän joukkoon, kulkien kokoajan järven tuntumassa. Entinen Salamavuoren kissa Värääsydän osasi kertoa, että muut kansat eivät saisi juoksennella toistensa reviireillä vapaasti, vaan kaikkien tulisi kulkea järven rantaa pitkin tai kahden kansan rajalla, josko heidän olisi ylitettävä jonkin kansan rajoja pituussuunnassa.
Lopulta he saapuivat vastarannalle, jossa aamuaurinko oli jo tarttunut veden kimaltavaan pintaan ja valaisi Myrkkysuon saarta keskellä järveä. Saari ei näyttänyt kovinkaan isolta, eikä kovinkaan kotoisalta Leopardintassun mielestä, mutta Varputassun suusta hän saattoi kuulla onnellisen ja jännittyneen huokauksen. Leopardintassu katsahti haikeana ystäväänsä.
''Minun tulee ikävä sinua Varputassu. Toivon, että voin kohdata sinut vielä tulevaisuudessa kokoontumisissa ja voimme kohdata ystävinä'', Leopardintassu puhui hiljaa, surun täyttäessä hänen sydämensä, mutta kyynelien pysyessä piilossa. Hän värisevästi alahuulestaan huolimatta väänsi kasvoilleen leveän hymyn. ''Mutta nyt sinun tulee palata kotiin ja näyttää kansallesi, että olet elossa, ja myös miten hienosti nappaat hiiriä! '', Leopardintassu virnisti leveästi, ja nopeasti hieraisi nenällään toisen nenää, punastuen itsekin toisen lämpöä ja heidän läheisyyttään. Hän naurahti pehmeästi itsekseen.
''Tulehan sitten Leopardintassu!'', Vääräsydän naukui kukkulalta järven tuntumassa jo kauempana heistä, Pronssipentu selässään. ''Pidä itsestäsi huolta Varputassu!'', kolli naukui ja Pronssipentu heilutti toiselle hyvästiksi lämpimästi hymyillen (?)
Leopardintassu katseli vielä hetken Varputassua, ennen kuin joutui väkisin kääntämään toiselle selkänsä ja pinkaisemaan Vääräsydämen ja Pronssipennun perään. Päättyisikö hänen ja Varputassun yhteinen taival, yhteinen seikkailu ja yhteinen elämä tähän?

// Heli

Paahdekobra heilautti korviaan Belladonnatähdelle, kun toinen syytti häntä siitä, että naaraalla oli ollut ja tulisi olemaan pahaolla. Oliko se Paahdekobran vika, että jokin oli mutkalla Belladonnatähden järjen juoksussa?
''Ei sinua ole ennenkään kiinnostanut, vaikka yrittäisit tai tappaisitkin minut koko kansan edessä'', Paahdekobra kohotti toista kulmaansa. Oliko Belladonnatähti alkanut pelätä enemmän, kun hänellä olisi nyt enemmän menetettävää? Paahdekobra heilautti pörröistä häntäänsä itsekseen hymähtäen.
''Tee mitä teet, en ole kiinnostunut siitä, minkä kohtalon annat minulle'', Paahdekobra hymähti. ''Tai edes pojalleni'', hän jatkoi, nuolaisten viimeisen kerran tassuaan ja sillä korvaansa hieraisten. ''Kun saan voimaa takaisin tassuihini, huolehdin siitä, että Synkkävarjo saa kostoni tavalla tai toisella. Havutähti ei jättänyt kansaa tuhottavaksi Veritähden ja tämän seuraajien temppuiluille'', Paahdekobra murahti happamasti.
Saarnitassu seurasi emonsa katsetta ja painoi toista korvaansa taaksepäin, pitäen kuitenkin omat ajatuksensa visusti omanaan.
''Saarnitassusta tulisi silti varmasti hyvä jäsen tänne, jos hän uskoisi edes pienen hetken itseensä. Ehkä sinulla on nimetä hänelle jokin kissa mestariksi?'', Paahdekobra laski leukansa tassulleen ja tarkkaili hetken säpsähtänyttä Saarnitassua, ennen kuin hän liu'utti katseensa Belladonnatähteen piittaamattomasti.
Tietysti Paahdekobra pyrki vaikuttamaan siihen, että saisi turvattua Saarnitassun tulevaisuuden. Mutta Paahdekobra oli aina ollut ylpeä Jaguaarintassusta, ja hän oli suunniltaan siitä, miten kiero hänen oma poikansa oli voinut olla. Puhumattakaan, miten Synkkävarjo oli pettänyt hänet! Jos hän kuitenkin saisi Saarnitassulle sijan Myrkkysuossa ja tämän tulevaisuus olisi turvattu jossakin kansassa, Paahdekobra voisi jättää tämän heikoimman poikansa taakseen ja keskittyä kostoonsa. Ehkä Belladonnatähdellä olisi tilaa ottaa nuorukainen siipensä suojaan tai luottokissojen riveihinsä. Hetkeksi Paahdekobran silmät siristyivät, kun tämän mieleen kohosi idea, jolla hän voisi murskata koko Synkkävarjon, ja hänen vastauksensa siihen voisivat olla Saarnitassu ja Yötaivaan kissat.
''Halusit antaa hänelle mahdollisuuden, Belladonnatähti? Katsotaan onko hänestä sopeutumaan tänne. Jos edes toinen meistä voisi olla hyödyllinen, eikä viedä vain kaikkea ruokaa ja yrttejä'', Paahdekobra murahti, Saarnitassun silmien kuitenkin kirkastuessa ja tämän kääntyessä katsomaan Belladonnatähteä innokkaana.

//Masi
Belladonnantähti puuskahti vihastuneena Paahdekobran sanoille, samalla luimistaen korviaan ja siristäen silmiään toiselle. Sitäkö hän oikeasti ajatteli yhä toisesta, että tahtoisi vain tappaa sisarensa? Harmaa naaras ei voinut uskoa korviaan, että Paahdekobra olisi yhä sitä mieltä, ei yhtään olisi mieli muuttunut vuosien varrella. Jotenkin toisella olisi omia pentuja, mutta ajatteli vain sitä päivää Yötaivaassa. Ehkä Belladonnatähden taka-ajatukset oli lopulta saada tappaa Paahdekobra, jotta saisi tuon kynsistä varapäällikön paikan, mutta ei näin ollut kuitenkaan päässyt käymään. Ja oli naaras lopulta katunut tekoaan. Varmasti Paahdekobra oli ollut parempi vaihtoehto kaikkien mielestä, mutta olisiko Belladonnatähdestä koskaan voinut tulla sisarensa seuraajaa? Olisiko heidän suhteensa vain niin kirottu, ettei sitä millään voinut pelastaa? Vihaisena johtaja heilautteli hännänpäätään pesän reunalla, vihainen katse porautuessa Paahdekobran silmiin. Mitä tuohon voisi sanoa?

Lopulta naaras sulki sinisen katseensa, veti syvään henkeä, veti kyntensä myös sisään ja avasi lopulta silmänsä katsahtaen ensin pelokkaalta vaikuttavaan Saarnitassuun.

“Jos olisin tahtonut tappaa sinut, olisin kai tehnyt sen jo, enkä ottanut sinua tänne kitumaan. Surkeampi tapa kuolla täällä kituen”, tämä puuskahti ja heilautti häntäänsä ärtyneenä. “Tein kuten kuvittelin että olisit sinäkin mahdollisesti tehnyt, auttanut omaasi hädän äärellä. Olit sentään siinä kunnossa, että jopa kala olisi sinut voinut tappaa”, naaras sanahti kuivasti ja vilkaisi äkkiä pesän suulle. “Olihan sinulla myös kokonainen armeija mukanasi, joka olisi sitten minut perannut. En usko, että pääsisin helpolla, jos he saisivat tietää, että itse hankkiuduin sinusta eroon. Luontoäiti hoitakoon sen puolestani”, Belladonnantähti murahti ja kohosi käpälilleen.

“On hienoa kuulla, että olit valmis kuolemaan kansan vuoksi. Kai olisimme voineet lopulta olla hyvä duo, jos vaikka oikeat vanhempamme olisivat kasvattaneet meidät, tai edes olleet kunnolla mukana elämässämme. Mutten kyllä enää ihmettelekään miksi olimme kaikki niin erilaisia”, johtaja alkoi pohtia Viiltokynnen sukujuuria ja Jäätähden olemusta Paahdekobrassa. Ehkä hän oli vain niin kilpailuhenkinen silloin, tai sitten oikea kateus sekä viha paikasta oli saanut Belladonnatähden aivan sekaisin. Mutta nyt hän olisi kasvanut.

“Älä huoli, vaikken sinua tappaisi en tapa myöskään poikaasi. Jos muut mukanasi tulleet tahtovat jäädä tänne, saat sinäkin sekä poikasi. Jos pystytte elämään kansassani”, naaras sanahti hiljaa ja vilkaisi Saarnitassuun, joka näytti kyllä hyvin koulutetulta sekä hienolta kissalta. Ei ehkä kuitenkaan niin hyvin kasvatettuna Paahdekobran kierojen ajatuksien alla. Mutta ei Belladonnatähti sellaiseen liittyisi. Hän eläisi hyvin ilman pentuja, Armonhalla rinnallaan.

“Kerro sitten kun tiedät, mitä tahdot tehdä. Saat koska vain lähteä kitumaan toisaalle, tai voit jäädä Myrkkysuohon elämään kivuliaan elämäsi loppuun asti poikasi rinnalla. En ole kuitenkaan johtaja, joka pakottaa kärsivän kissan pois hoidon ääreltä, mutta olen valmis suojelemaan kansaani sinulta, jos et tahdo tehdä yhteistyötä”, tuima sininen katse palautui Paahdekobraan ja Belladonnantähti pohti, yrittäisikö toisaalta Paahdekobra tai jopa Saarnitassu tappaa häntä itseään. Jos ei kerran kuvaelma toisinpäin olisi enää mahdollinen hänen kannaltaan. Ei Belladonnatähti koskaan tahtoisi tappaa Paahdekobraa, vaikka hänelle voisikin antaa korvilleen. Nuoruuden ajat oli eletty, ja Belladonnatähden mieltä vahvisti päällikön elämät sekä hänen ympärillään olevien kissojen viisaudet. Hän ymmärsi kyllä todella hyvin, miten hiirenaivoinen oli ollut, sekä kateudesta sokea siinä hetkessä Yötaivaan leirin aukiolla. Onneksi Viiltokynsi ei sentään nähnyt kyseistä tilannetta, vaan sai kuulla vain kaikesta itse tyttäreltään lopulta. Varmasti olisi naaras vetänyt kumpaakin korville, jos olisi eletty yhdessä perheenä. Suru emon menetyksestä sai tämän kääntämään katseensa muualle, kun johtaja vielä odotti Paahdekobran ajatuksia.

//Masi, Wilma
Varputassu oli tärissen lopulta istunut Kaaosharhan parsittamana, kun parantajaoppilas oli hänen pienet naarmunsa saanut paikattua Yötassun iskujen jäljiltä. Suuri vuorileijona naaras oli lopulta kadonnut yön pimeyteen, ja nuori naaras vain pohti väijyisikö toinen heitä vielä paluumatkalla, vai oliko Kaaosharhan vankat sanat saaneet toisen pötkimään oikeasti pakoon. Niin hän ainakin toivoi. Varputassu ei koskaan enää tahtoisi nähdä kyseistä kissaa. Lopulta oli matka jatkunut Kuulammelle, ja Myrkkysuon nuorukainen vähän innostuneena tarkkaili lammella myös uneksivia Synkkävarjon kissoja, joita oli aika paljon, selvästi oppilaita myös saamassa uniaan. Se sai kaksivärisen naaraan hieman apeaksi, sillä tiesi että vaikka Leopardintassu oli päässyt osittain takaisin koulutukseensa, olisi Varputassu hyvin myöhässä omassaan, eikä saisi omaa soturinimeään varmasti vielä moneen kuuhun. Voisiko hän edes palata kotiin enää? Otettaisiinko häntä edes vastaan. Apeus alkoi painaa nuoren naaraan lapoja, mutta tämä yritti saada itsensä näyttämään paremmalta hakiessaan Leopardintassun turkista tukea sekä lämpöä itseensä. Näkisikö hän toista myöskään enää? Lopulta pienen puheen jälkeen Kaaosharha ohjasi kolmikon lammen äärelle, ja nelikko viimein vaipui yhdessä Kaiun uneen, jossa Kaaosharha jakaisi heille elämänsä. Viimeisen kerran vielä Varputassu katsahti suureen vuorileijona sukulaiseensa, ennen kuin pyörähti pimeyteen ennen tähtimaisemaan saapumistaan.

--

Oli todella omituista päästä tällaiseen pyhään paikkaan, Varputassu huomasi heti ensimmäisenä pidättelevänsä hengitystään, sillä ei tiennyt pitäisikö tassut häntä pystyssä hämyisällä maalla, tai voisiko joku pieni tuulahdus kaataa hänet jopa kumoon. Tuo räpytteli silmiään hämmentyneenä tukeutuen Leopardintassun turkkiin, ennen kuin alkoi käymään tähtiturkkisten esi-isien kasvoja läpi hitaasti. Kaaosharha kertoi aikeistaan muille, ja tuon jälkeen Varputassun oli jäätävä katsomaan Kaaosharhaa, joka aloitti elämien annon Pronssipennusta. Kun nuoren pennun turkki alkoi loistaa, huomasi Varputassu Kaaosharhan turkin alkavan hohtaa enemmän läpinäkyvänä. Suru alkoi puskea heti nuoren naaraan silmiin, kun tämä ei voinut uskoa, etteikö kolli enää olisi tulossa heidän kanssaan takaisin. Mutta eläisi hän yhä Kaiussa muiden sukulaistensa kera. Kun Leopardintassu lähti hänen viereltään, käänsi Varputassu katseensa takaisin kissajoukkoon, jossa kohtasi vihreän katseensa todella tutun vihreän katseen kanssa. Hänen henkensä seisahtui ja sydän alkoi tykyttää lujaa rinnassa, kun Kielosydämen lämmin rakastava katse kävi tytärtään läpi, tämän silmien sekä turkin hohtaessa samalla. Ja tuon rinnalla istuivat Ruutimeri sekä Hurmelampi. Ruutimeri, sekä Hurmelampi? Pelko kouraisi naaraan vatsaa, eikä hän huomannut, kun Leopardintassu palasi takaisin ja Varputassun oli otettava askelensa kohti haalistunutta Kaaosharhaa. Voisiko hänellä olla ketään enää odottamassa häntä takaisin Myrkkysuohon? Kuitenkin varovasti naaras katsahti ylöspäin kohti rohkaisevaa kollia, joka painoi kuononsa hänen lapaansa ennen kuin elämät ryöppysivät hänen turkilleen, lihaksiin sekä raajoihin. Varputassu veti happea äkkiä sisäänpäin, kun tuon oli äänille pörhisteltävä turkkiaan, kun suojelun vimma sai hänen kyntensäkin valumaan ulos, ja lopulta niiden päätyttyä tuli epäluuloinen olo hänen ajatuksiinsa, joka kuitenkin lopulta rauhoittuessa sai rauhallisen tunteen leviämään naaraan käpäliin. Tuo räpäytti silmiään pari kertaa sitten kohottaen katsettaan kohti Kaaosharhaa, joka nyt oli enää vain läpinäkyvä, tähdissä hohtava turkki. Kyynelet täyttivät Varputassun silmät, kun tämä vilkuili vielä äkkiä ympärilleen.

“En tule koskaan unohtamaan sinua. Enkä koskaan aio unohtaa Leopardintassua tai sitä, mitä olemme yhdessä kokeneet”, hän parkaisi ja kääntyi katsomaan kohti ystäväänsä, kun lopulta kaikki ympärillä alkoi haalistua. Hän yritti löytää vielä kissojen joukosta emoaan sekä isäänsä, mutta lopulta näki vain rakkauden täyttämät vihreät silmät, ennen kuin Varputassu vaipui pimeyteen. >>Seuraamme sinua aina, rakas tyttäreni<< oli ääni, jonka naaras kuuli päässään, ennen kuin tämän oli avattava silmänsä kylmällä kivetyksellä maatessaan. Se sai vilun väristyksen pörhistämään tuon turkkia, samalla kun hän haukotellen kohosi istumaan ja alkoi vilkuilla ympärilleen. Hän huomasi vain Pronssipennun sekä Leopardintassun, muttei löytänyt Kaaosharhaa mistään. Tilanteen tajuaminen sai nuorukaisen hetkeksi pelästymään, mutta lopulta hän vain painoi korviaan ja vilkaisi Vääräsydämeen. Sentään kolli olisi heidän mukanaan. Varputassun vihreä katse lopulta valui Pronssipennusta Leopardintassuun, ja Myrkkysuon naaras pakokauhun herätessä vatsassaan kohosi käpälilleen.

“Minun on pakko palata heti kotiin”, tuo parkaisi hiljaa katsoen epäuskoisena Leopardintassua. “Näin... näin-”, hän yritti saada ilmaa kulkemaan keuhkoissaan, kunnes Vääräsydämen rauhoittava häntä kietaisi naaraan selän ympäri yrittäen rauhoitella sekä hiljentää toista.

“Puhutaan Kuulammen ulkopuolella”, kolli ohjeisti ja varmisti, että kukin nuorista pääsi käpälilleen ja ulos Kuulammelle johtavalta polulta. Varputassun silmät täyttyivät kyynelistä, kun hän muisteli tähtirivissä istuvia hahmoja. Olisihan Salamatassu edes odottamassa häntä? Olisiko hän jo soturi?

//Heli, Wilma//

Yöntassun lähdettyä ja Kaaosharhan autettua Varputassua tämän haavojen kanssa, partio jatkoi matkaansa mietteliäinä. Lopulta he olivat päässeet Kuulammelle asti ja Kaaosharha kääntyi vielä puhuttelemaan koko partiota, ennen kuin he joisivat Kuulammen vedestä ja astuisivat Kaiun valtakuntaan.
''Vääräsydän, huolehdi, että nämä kolme sinua nuorempaa pääsevät turvallisesti kotiin. Varputassu Myrkkysuohon ja Pronssipentu, sekä Leopardintassu takaisin Taivaanliekkiin'', Kaaosharha katsahti sukulaispoikaansa. Vääräsydän oli nähnyt paljon maailmaa jo pentuna, joten hän osaisi johdattaa heidät Myrkkysuon saarelle vievien pikkukivien äärelle, jotta Varputassu varmasti pääsisi takaisin kotiinsa.
''Saat minun sanani siitä'', Vääräsydän hiljaa vastasi, painoi kuonosa Kaaosharhan turkkiin ja hetken ajan he nauttivat toistensa lämmöstä, sekä ominaistuoksuista. Vuorileijonat eivät olleet koskaan olleet erityisen tunteikkaita, mutta Vääräsydänkin ymmärsi, ettei Kaaosharha enää palaisi tältä matkalta takaisin.
''Minä uskon, että Yöntassu oli Vaahterakynnen kuoleman takana. Hän on uskollinen kansalleen, ja hänen syynsä toisen tappoon on voinut olla läheisyys Tuulentähden kanssa. Yöntassulle ovat aina olleet arvokkaita oma kansa, jopa soturilain ylitse. Kuten varmasti äskenkin huomasitte, hän on mitä tahansa valmis tekemään yltiömäisen raivonsa vallassa kansansa puolesta tai ainakin uskoessaan toimivansa kansansa puolesta. Kun palaatte kotiin, kertokaa tapahtuneesta Syystähdelle'', Kaaosharha naukui ja katsahti Leopardintassuun, joka katseli vihaisena omia tassujaan.
Naaraan oli selvästi vaikeaa kuulla, että hänen isällään olisi ollut uusi kumppani. Mutta tuon nostaessa katseensa tämä oli yhtä mieltä siitä, että Yöntassu olisi hyvinkin voinut tappaa hänen isänsä, ja viha petturia kohtaan loisti nuorukaisen silmistä. Kaaosharha ei halunnut lietsoa vihaa entistä Salamavuoren kissaa kohtaan, mutta vaikka toinen oli vasta oppilas, tällä oli voimaa kuin vuorileijonassa ja varmasti voittaisi Ruskatammesta tulleen oravan. Sitä ei kuitenkaan ollut sopivaa sanoa ääneen.
''Mennäänhän sitten'', Kaaosharha naukui, mutta kun he pääsivät Kuulammelle, he huomasivat Synkkävarjon kissojen olevan myös paikalla. Muutama kissa oli vartiossa ja tarkkaili Taivaanliekin saapujia, mutta rauhallisesti kaikki nyökkäsivät toisilleen tervehdyksen. Mikäli nuo kammotukset aikoisivat jotakin heidän uniensa aikana, Vääräsydän olisi yksin montaa mestaria ja vahtijaa vastaan. Kaaosharha ei kuitenkaan halunnut uskoa, että Kuulammen maaperällä, vaikkakin Imperiumi sen aikoinaan oli hajoittanut, kansalaiset tulisivat riehumaan keskenään.
Kaaosharha näytti esimerkkiä juomalla lammesta ja asettuen sitten kerälle. Vääräsydän tarkkaili murheellisena sukulaistaan ja sitten nuorempia, jotka käpertyivät Kaaosharhan ympärille.
--
Kuulampi katosi pian heidän ympäriltään ja nuorukaiset, sekä mukaanlukien Kaaosharha havahtuivat Kaiun valtakunnasta. Maailma oli kirkas ja täynnä tähtiturkkisia kissoja, jotka katselivat heidän tuloaan hymyillen. Kaamoksena viimeiseksi tunnettu Kotkantähti istui aloillaan ja katseli Kaaosharhaa surullisena, mutta myös selvästi tätä kaivaten.
''Hyvät esi-isät. Sain aikoinani Kotkantähden elämät, jotta voisin suojella Salamavuoren kansaa Naakkatähdeltä. Naakkatähti on kukistettu, mutta kansa joutui lähtemään omalta reviiriltään ja olen kulkenut kuita parantajakissan polkua Taivaanliekissä. Me kaikki olemme kuitenkin nähneet, ettei polku ollut minua varten ja ennen kuin tuhlaan elämäni itsekkäisiin päätöksiin, olen puhunut kanssanne unissani ja halunnut saattaa saamani elämät näille kolmelle nuorelle, jotta he voivat turvata oman kansansa ja metsän tulevaisuutta'', Kaaosharha naukui ja Kaiun esi-isät asettuivat heidät ympäröiden katselemaan lempeinä tilannetta. Päätös oli oikea, Kaaosharha muuten tuhlaisi elämänsä yrttien yliannostuksiin, eikä se palvelisi ketään muuta kuin hänen addiktiotaan.
''Pronssipentu, astu sinä ensin eteen'', Kaaosharha naukui ja katsahti pentuun, joka veti itseään rohkaistaakseen henkeä (?) ja astui parantajaoppilaan luokse. Sen pienen hetken ajan Kaaosharhan turkki kimalsi taas puhtaan valkea, hyvin suittuna ja hänen selkänsä ollessa ryhdissä, hän näytti arvokkaalta Salamavuoren päälliköltä. ''Olen valinnut teille jokaiselle kaksi elämääni jaettavaksi. Niiden voima ravistaa teidän mieltänne, mutta myös antaa fyysisen kuormituksen. Valmistautukaa jokainen siihen, että tunteet ja kivut eivät teitä tule tappamaan, mutta niitä on haastavaa kohdata ja vastaanottaa'', Kaaosharha naukui, ja painoi päänsä sitten pitkäksi aikaa Pronssipennun lapaa vasten kyyristien nurmikon tasolle asti. Kivijalka saisi olla tyttärestään ylpeä.
''Näillä elämillä haluan antaa sinulle, Pronssipentu, oikeudenmukaisuutta ja itsevarmuutta. Käytä näitä suojellaksesi Taivaanliekkiä, rakkaimpiasi, mutta kunnioitaaksesi soturilakia ja pyrkien sen sallimissa ja kieltämissä rajoissa löytämään tasapainoa elämääsi, sekä kansasi keskuudessa'', Kaaosharha naukui, astui sitten taaksepäin ja katseli, miten ensin lämmin ja sydäntä rohkaistava itsevarmuus ryöppysi Pronssipentuun, joka väisti kaiken kivun ja loi uskoa parempaan huomiseen. Oikeudenmukaisuus oli tunne, joka halusi auttaa ja ymmärtää, mutta kohdata takaiskut ja ongelmat realistisesti. Pronssipentu selvisi positiivisesti vahvistavista tunteista hyvin ja pennun häntä kohosi korkeammalle ylpeästi (?).
Kaaosharha kutsui sen jälkeen Leopardintassun luokseen, joka askelsi reippaasti Pronssipennun paluumatkan ohitse Kaaosharhan eteen. Leopardintassun katse oli kuitenkin pysähtynyt Vaahterakynteen, joka katseli silmät suurina uteliaisuudesta, sekä yllätyksestä sivummalla, että hänen kadonnut tyttärensä olisi palannut ja nyt hänen edessään saamassa kaksi päälliköille tarkoitettua elämää.
''Sinulle, Leopardintassu olen valinnut kaksi elämää, jotka tukisivat sinun nykyisiä vahvuuksiasi. Olet aina ollut halukas auttamaan ja suojelemaan heikompiasi, mutta tarvitset fyysistä vahvuutta ja voimaa, jotta voit olla sanojesi mittainen soturi tulevaisuudessa. Siksi valitsemani elämät sinulle ovat voimakkuus ja ylpeys. Anna näiden elämien korostaa sinun aatteitasi, haluasi auttaa ja suojella. Kiusauksien ja ikävien tilanteidenkin keskellä, sinun on oltava ylpeä omasta päätöksestäsi ja uskomuksistasi'', Kaaosharha painoi päänsä oppilaan lapaa vasten, astuen sitten taaksepäin.
Leopardintassun korvat painuivat äkkiä alas, kun hän kuuli ilkeitä sanoja ympäriltään, pilkkaa ja kiusaa, mutta ylpeyden tunne voimisti hänen itseluottamustaan, ja tämän korvat kohosivat itsevarmoina nopeasti ylös, ja hän pörhisti häntäänsä sen merkiksi, ettei kuuntelisi muiden ennakkoluuloja. Voima taas sai hänen lihaksensa särkemään ja oppilas vääntyi nurmelle kaksin kerroin, kunnes lihakset, tassut ja jalat alkoivat rauhoittua, ja ne tuntuivat olevan tulessa sen seurauksena, että hän olisi valmis taisteluun.
Viimeisenä Kaaosharha kutsui Varputassun luokseen, kun Leopardintassu palasi Pronssipennun vierelle.
''Varputassu. Toivon, että sinun ja Leopardintassun ansiosta kansojemme välillä saadan pidettyä rauhaa. Jokainen kansa metsässä tulisi haluta ennen kaikkea metsään rauhaa ja tasapainoa, vaikka olisimme eri kansoissa ja vaikka sydämemme kulkisivat yhdessä. Olet kokenut pitkän matkan yhdessä Leopardintassun kanssa ja toivon sen pitävät teidän aina läheisinä toisillenne, vaikkei kuitenkaan soturilakia rikkoen. Haluankin tukea nykyistä hyvää sydäntäsi seuraavilla elämillä, jotka ovat päätöksenteko ja suojeleminen. Olet pian soturi, eikä sinun kuulu ja tarvitse kyseenalaistamatta muita hyväksyä heidän päätöksiään, eikä ole sinun vuorosi jäädä muiden suojeltavaksi. Olet kokenut paljon vaikeita asioita, kuten kadottanut perheesi, kotisi ja matkannut pitkän matkan, jota pennun ei kuuluisi kokea. Mutta traumojen ja pelkojen sijasta, niiden tulee vahvistaa sinua ja näyttää Myrkkysuolle, kuten olet meillekin näyttänyt, miten arvokas olet'', Kaaosharha hymyili, painoi sitten päänsä toisen lapaa vasten ja astui viimeisen kerran taakse.
Myrkkysuon kissoja seisoi Vaahteerakynnen vierellä katselemassa ylpeinä, mutta myös henkeään haukkoen tilannetta. Ruutimeri katsoi vakana Hurmelammen ja Kielosydämen välissä tyttärensä elämin saantia. Varputassu kuuli ympärillään uhkaavia kaksijalkojen huutoja ja raakkuvien korppien pelottavia huutoja, jotka olisivat ennen saaneet tämän menemään piiloon, mutta sen sijaan tämä päättäväisesti paljasteli kynsiään ja pörhisteli turkkiaan ollen valmiina suojelemaan miltä tahansa uhalta itseään ja kansalaisia (?). Äänien haihduttua päätöksenteko valui naaraalle kuin lämmittämänä henkenä. Se loi epävarmuutta, eikä antanut suoraa vastausta, mutta se antoi suoraan näkökulmia, jotka auttaisivat valitsemaan vähemmän pahan tai oikean hyvän.
Kun nuorukaiset olivat palanneet takaisin riviin, jokaisen turkin kimaltaessa kuin päälliköillä, Kaaosharha hymyili helpottuneena ja tyytyväisenä. Tämän turkki oli jokaisella elämällä alkanut hohtaa läpikuultavasti.
''Tervetuloa Kaiun valtakunnalle, Kaaosharha. Tervetuloa kotiin'', Haukkatähden ääni naukui Kotkantähden viereltä ja Salamavuoren entiset päälliköt tulivat hieromaan neniä Kaaosharhan kanssa.
''Kulkekaa matka varovasti, mutta ennen kaikkea yhdessä'', Vaahterakynsi naukui viimeisenä kolmikolle, ennen kuin uni haihtui ja Kuulammella makasi enää vain kolmikko, sekä Vääräsydän piti tarkasti vahtia. Kaaosharhan hahmo oli kadonnut.

//Heli, Wilma//

Kaaosharha pörhisti valkeaa turkkiaan ja kiirehti muiden perässä katsomaan mistä olisi kysymys. Kollin silmät laajentuivat hämmästyksestä, kun hän kuuli Yöntassun raivon ja vihan kohdistuvan Varputassuun, mutta Vääräsydän, joka oli toipunut hyvin vammoistaan syöksähti Yöntassun kimppuun. Vuorileijona ja kookas Yöntassu kierivät maassa, kunnes Vääräsydän sai painettua toisen maata vasten, Yöntassun hiljalleen rauhoittuessa keräämään voimiaan.
''Valinta oli Kaiun, ei meidän kansamme, ei minun tai sinun, Yöntassu'', Kaaosharha lähes huusi järkyttyneenä siitä, että toinen oli valmis tappamaan Varputassun, jotta saisi itsekkäästi kerättyä itselleen elämät Kaaosharhalta. Tai oikeastaan Kotkantähden saamat elämät. Yöntassu kuitenkin pörhisti raivokkaana häntäänsä ja kerättyään voimiaan tarpeeksi, tämä hypähti ylös ja Vääräsydän menetti otteensa oppilaasta (?). Yöntassu ei tuntunut ymmärtävän puhetta, tämä vyörysi kuin raivopäinen villisikalauma kohti Varputassua.
''Lopeta!'', Leopardintassu sähähti, loikaten Yöntassun korvaan kiinni, kiskoakseen toista maahan. Kaaosharha puski vihaisena sokeana raivosta Leoparditassuun keskittyneen Yöntassun vatsan alta kyljelleen tomuiseen ja lumiseen maahan, ja löi isot tassunsa tuon kaulalle ja alaselkään.
''Ei kansalainen käyttäydy tai taistele noin. Sinuna lopettaisin tuon säälittävän yrityksesi, en koskaan antaisi elämiäni sinulle'', Kaaosharha murisi Yöntassulle, joka sähähti takaisin vihaisesti (?), mutta pitkän tuijotuksen jälkeen, näytti siltä, että raivo alkoi laantua. Yöntassu tuntui olevan peräti jopa ihmeissään siitä, mitä olisi tapahtunut. ''Häivy, ennen kuin ilmoitamme sinusta Taivaanliekkiin ja sinut revitään siellä peräti Vaahterakynnen murhaajanakin. Olet vaaraksi kaikille. Häivy!'', Kaaosharha rääkäisi ja potkaisi toisen kauemmas, karvojen kohotessa pystyyn ja kulmien ollessa kurtussa.
Yöntassu pyörähti vikkelästi jaloilleen ja itsekseen muristen tämä kääntyi, mutta vaikutti olevan sekavassa mielentilassa (?)
''Oletteko kaikki kunnossa?'', Kaaosharha kääntyi katsomaan kissoja ympärillään, keskittyen etenkin Varputassuun. Kaaosharha osaisi tätä tarvittaessa auttaa, mutta olisiko heillä nyt aikaa siihen? Mutta miten loukkaantuneena toinen selviäisi Myrkkysuohon asti?

//Heli//

Vaalea naaras käänsi pörröiset korvansa Belladonnatähteä kohden, sekä tummentuneet silmänsä lukemaan Belladonnatähden elehdintää. Sisar oli joko todella levoton tai sitten yritti peitellä todellisia ajatuksiaan. Paahdekobra kuitenkin palautti katseensa tassuihinsa, sulki silmänsä ja alkoi sukia etutassuaan, jonka avulla pesi korviaan kuunnellessaan toisen alustavaa keskustelun avausta. Mitähän naaras oli ajatellut siitä, että entiset Yötaivaan jäsenet edelleen olivat läheisiä Paahdekobralle? Sen ajatteleminen antoi kevyttä hilpeyttä Paahdekobran sydämeen, vaikkakin toinen oli pyytänyt kaikkia muita poistumaan, paitsi Saarnitassua.
Oppilas seurasikin kaksikon tilannetta utelian ja toiveikkain silmin. Saarnitassu oli selvästi perinnyt isänsä silmät.
''Miksi sinä kyselet itsestäänselviä asioita? Näethän sinä, että vaikka olenkin levännyt, alustavasti syönyt, jokseenkin juonutkin, saanut parantajalta yrttejä ja turkkini ehostusta, olen sen verran huonossa kunnossa, että helposti sinä minut saat hengiltä'', Paahdekobra käänsi tiukan katseensa Belladonnatähteen. ''Sitähän sinä minusta haluat. Irroittaa pääni, murskata luuni ja syöttää jätökseni pojalleni. Sinä vihaat minua koko sydämestäsi, enkä ymmärrä ollenkaan, miksi olet edes päästänyt Saarnitassun ja minut tänne'', Paahdekobra tarkkaili sanojensa jälkeen hetken Belladonnatähteä, happamasti sitten murahti itsekseen, kun liiallinen puuskaisu sai kyljen kihelmöimään kivusta.
''Älä huoli, en ole voimissani ja olen helposti tapettavanasi tässä pesässä. Sitähän sinä todellisuudessa kysyit?'', naaras naukaisi ja jatkoi sitten tassuillaan korviensa pesua.
Saarnitassu tuijotti emoaan ensin kauhuissaan, mutta pian kauhistuneet silmäparit siirtyivät Belladonnatähteen. Paahdekobra kykeni lukemaan poikansa ajatukset siitä, aikoisiko Belladonnatähti todella niin toimia.
''Ei ollut minun vikani, että kohosin sinua ennen varapäälliköksi Yötaivaassa. En ehkä ollut sinulle ihanteellinen sisar vaihtoehto, mutten myöskään saanut sitä itse valita, kuten et sinäkään, mutta sentään ajoin aina Yötaivaan etua sen elinaikana aikana ja olin valmis kuolemaan sen kansan puolesta. Sinä jäit uimaan omaan katkeruuteesi, kun et päässyt minua ennen varapäälliköksi tai päälliköksi Yötaivaassa'', Paahdekobra murahti. ''Olisimme olleet hyvä duo, Yötaivas olisi ollut vahva meidän tassuissamme'', Paahdekobra huokaisi syvään, hetkeksi lämmin katse pysähtyen Paahdekobran silmille kuin tämä ajattelisi seisovansa Yötaivaan puhujanpaikalla Belladonnatähden rinnalla.
''Ongelmaksi vain tuli se, että sinä halusit tappaa minut'', Paahdekobra kohautti lapojaan ja se ylpeys, sekä lempeys silmistä vaihtui katkeruudeksi.
Jäätähti ja Ivakyynel olivat tukeneet Paahdekobraa koko matkan ajan Yötaivaan varapäälliköksi, hän oli oppinut myrkyn voiman ja taidon luoda, sekä hyödyntää sitä. Hänessä oltiin nähty potenttiaalia Synkkävarjossakin asti. Mutta Belladonnatähti oli aina ollut liian kilpailuhenkinen myöntääkseen sitä.

//Masi
Belladonnatähti katseli hetken mietteliäänä Armonhallaa, ennen kuin hännänpää hermostuneena vääntyillen hän kääntyi kohti parantajien pesää. Yötaivaan entiset kissat sekä Paahdekobran seuraajat olivat käyneet tervehtimässä herännyttä naarasta, ja oli johtajan jossain kohtaa pakko käydä kohtaamassa sisarensa, toivoen saavansa tältä jotain vastausta mitä hän aikoisi tehdä. Belladonnatähti ei pitänyt ajatuksesta, että voisi pitää vihamielisen sisarensa kansassaan, mutta voisiko tämä olla kasvanut? Kuten ehkä oli myös itse tummasilmäinen naaras kasvanut lopulta Viiltokynnen sekä Rikkotähden seurassa. Emon kaipuu vihlaisi häntä rinnassa, mutta tuo muisti tämän kuvajaiset Kaiussa, ja lähti lopulta varmemmin askeltamaan kohti pesää. Hän pään nyökkäyksellä päästi vartiossa olevan soturin matkoihinsa ja asteli sitten pesään yllättyen suuresta määrästä kissoja, joka vain jutusteli Paahdekobran ympärillä. Hetken äimistyksen jälkeen Belladonnatähti korjasi kurkkuaan ja sai kissojen päät kääntymään itseensä, hiljaisuuden lopulta asettuessa pesään.

“Tahtoisin jutella Paahdekobran kanssa. Pyytäisin muita poistumaan hetkeksi”, ystävällisesti hän yritti sanoa ja katseli kissoja ympärillään, jotka lopulta hiljalleen hyvästelivät levolla olevan Paahdekobran sitten askeltaen pois pesästä. Saarnitassuun katseensa osuttua johtaja nyökäytti tuolle päätään ja hännällään vielä elehti tälle, että toinen voisi jäädä pesään. Ei nuorukaisesta haittaa voisi olla. Mustan valkea naaras asteli pienelle aukiolle pesässä, ja asettui lopulta hännänmitan päähän Paahdekobran pesästä erään toisen vapaan pedin viereen istumaan, hetken tuijotellen ympäri pesää, kunnes tuon oli pakko siirtyä katsomaan sisartaan, sekä tuon saamia haavoja.

“Kylmätaika onneksi on saanut suurimman osan haavoistasi kuntoon?” naaras kysyi pieni kysymyksen vivahde äänessään. Ainakin tämän haavat olivat näyttäneet paremmalta, mutta voisi tuo vielä voida huonommin mitä ei ulos asti näkynyt. “Olet saanut myös levättyä, ja syötyä?” hän yritti aloittaa tavanomaisilla kysymyksillä tietääkseen millaisessa kunnossa naaras olisi. Lopulta hänen katseensa siirtyi tuon silmiin, ja hetkeksi Belladonnatähti palasi aikaan, kun hän haastoi nuorta kunnianhimoista sisartaan Yötaivaan aukiolla, ennen kuin Belladonnanviilto syöksyi ulos leiristä eikä enää koskaan palannut. Mutta se näky haihtui pian hieman pimeämpään pesään, ja naaras joutui räpäyttämään silmiään vilkaisten samalla Saarnitassua.