//Masi
Syystähti asettui istumaan ja huokaisi syvään saadakseen ylimääräisen kutinan turkiltaan pois. Ajatukset juoksivat kilpaa karkuun sekä samaan suuntaan päästäkseen yhteiseen hyvään päätökseen. Kuurasuden läsnäolo lähellä sai kuitenkin hänet hieman rauhoittumaan ja lopulta naaras räpäytti silmiään huokaisten vielä terävästi.

“En uskalla puhua tästä Kivijalan kanssa, sillä tiedän ettei hän ole kanssani samaa mieltä. Mutta en voi päästä ajatuksiani karkuun, enkä tahdo jättää asiaa vain näin. Olet paras mahdollinen apu tähän hätään, sillä uskon sinun ymmärtävän minua hieman”, naaras aloitti tuskaisesti ja hiljaa, sillä ei tahtonut herättää leirissä enempää huomiota.

“Tiedät ja ehkä muistat Vaahterakynnen, ja kuinka kokoontumisessa kerroin, että Usvajoen kynsien kautta on hänen henkensä mahdollisesti viety. En ole päässyt tästä asiasta eteenpäin, olen menettänyt hurjan soturin, ja tiedän että hänelle läheisin kissa oli täällä ollessaan Tuulentähti. Mutta en ymmärrä miten hän olisi voinut tappaa toisen. Mutta en myöskään näe syytä, miksi joku muu olisi hänet voinut tappaa”, Syystähti huokaisi kaikean vain ulos ja pudisteli päätään. “Hänen turkillaan oli merkkejä kamppailusta, joten hän ei vain voinut hukkua kokeillessaan kalastamista tai muuta. Hänet hukutettiin”, Syystähti kiristi hampaitaan yhteen ja hetkeksi hänen oli purtava hampaansa yhteen.

“Tahdon, että teemme asialle jotain. Usvajoki ei ole enää meidän liittolainen saatika ystävä kansa, vaan tahdon viedä sinne selkeän viestin, että tallaista emme katso vain käpälien läpi”, hän ärähti hiljaa ja painoi kynsiään jo hieman routaiseen maahan. Ymmärtäisikö Kuurasusi? Lähtisikö tuo hänen mukaansa tällaiseen? Mitä hän sanoisi Kivijalalle saatika muille, joita saisi mukaansa? Pettäisikö hän Kivijalan vain näin, vai pitäisikö hänen kertoa tuolle kaikesta vielä.

//Heli//

Kuurasusi oli juuri saanut jaettua viimeiset partiot, kun hän kuuli Syystähden kutsuvan häntä liittymään seuraansa. Kuurasusi kohotti yllättyneenä päätään ja lähti ripein askelein kohti päällikköään, seuraten tätä sivummalle aukiolta, jotta he voisivat asettua alas puhumaan. Olisiko Syystähdellä jotakin moitittavaa Kuurasuden työskentelystä? Oliko naaras saattanut kokea Kuurasuden jollain tavalla astuneen tämän varpaille työskentelyllään? Kuurasusi hivenen epävarmasti heilautti häntäänsä, vaikkei hän varsinaisesti pelännytkään Syystähteä, kunnioitti enemmänkin ja halusi tukea tätä.
''Syystähti, miten minä voisin olla avuksesi? Vai onko jotakin mainittavaa, johon minun tulisi tehdä joitakin toivomiasi toimenpiteitä?'', Kuurasusi naukui, Syystähti vaikutti olevan tavallista ärtyneempi, joten ehkä Kuurasusi ei ollutkaan tehnyt mitään huonosti, vaan häneltä oli jäänyt jotakin huomaamatta tai tekemättä.
Kuurasusi istuutui toisen vierelle ja kietoi häntänsä tassujensa päälle, jääden pää hivenen kenossa tarkkailemaan päällikkönsä ilmeitä ja silmiä, jos tämä saisi niistä luettua jotakin, että hän osaisi päätellä mitä keskustelu voisi koskea.

//Masi
Varputassu katseli korvat vasten päätä painuneina tilannetta, kun Terätiikeri oli syöksynyt apuun ja kaatanut Karsiturkin pitkän matkan päähän. Tämä kolli etoi naarasta, ja tuon käytös omaa kumppaniaan kohtaan oli niin sydäntä raastava, ettei nuori edes tiennyt toivoiko toisen kuolevan vai ei. Mutta lopulta Karsiturkin viimeinen hädän huuto kaikui ilmoille ja kolli jäi liikkumattomana makaamaan Terätiikerin käpäliin. Hiljalleen ruskean musta naaras asteli lähemmäs ja saapui Armonhallan vierelle, vaikkei liian lähelle, ettei naaras pelästyisi häntä. Vihreät silmät naaraasta kolleihin liikkuen hän lopulta korjasi kurkkuaan ja heilautteli tummaa häntäänsä.

“Ikävää mitä hänelle piti käydä, mutta jos hän noin aikoi käyttäytyä, ei hän olisi paremmaksi muuttunut”, nuori naaras hiljaa naukaisi ja vilkaisi Armonhallaan pahoitteleva pilke silmissään. Lopulta hänen katseensa kuitenkin valui kohti Terätiikeriä, joka turkki verestä likaisena sekä vihasta pystyssä näytti yhtä komealta kuin ennen nuoren pennun katoamista kansasta. Varputassun piti räpytellä silmiään pariin kertaan saadakseen katseensa irti tästä ja takaisin Armonhallaan. “Onnekasta, että kuulin teidät”, hän huokaisi syvään ja painui kasaan muistellessaan Leopardintassua sekä nyt tätä kohtaamista. Hän vain tahtoisi nähdä perheensä, omat rakkaansa. Sen takia hän oli tullut takaisin.

“Armonhalla!” uuden äänen kuuluessa jostain heidän takaansa Varputassun oli pörhistettävä turkkiaan uuden vaaran varalta. Hän ei enää muistanut kaikkia kissojen ääniä, ja monet olivat varmasti kasvaneetkin niin paljon, etteivät edes enää kuulostaneet tai näyttäneet samalta. Mutta tuttavallisen oloinen nuori naaras lopulta lähestyi heitä, vaikkakin tämän olemus muuttui epäileväisen surulliseksi nähdessään tilanteen. “Mitä täällä on tapahtunut?” tuo henkäisi katsellessaan veressä uitettua Karsiturkkia sekä Terätiikeriä. Varputassu painui taas kasaan tuntemattoman kissan edessä tietämättä pitäisikö hänen sanoa yhtään mitään.

//Masi
Syystähti kohosi käpälilleen ja venytteli kankeat jäsenensä auki. Hän kuunteli vielä hetken lammen veden lotinaa, kunnes huokaisi syvään viileää ilmaa saaden keuhkoihinsa ja sitten avaten silmänsä näkymälle. Vaahterakynsi oli löytynyt tästä lammesta, joka oli kastettu verellä, jota ei olisi tarvinnut vuodattaa. Urhean kollin kohtalo oli saanut Taivaanliekin pienen epävarmuuden rajalle, kun Usvajoen pakolaiset olivat olleet samaan aikaan leirissä. Ei naaras saanut ajatuksistaan pois sitä, että varmasti joku niistä märistä kalansyöjistä olisi tappanut Vaahterakynnen. Ilman mitään syytä. Kyllä Syystähti oli huomannut punaisen kollin viettäneen aikaa Tuulentähden kanssa. Se häntä tässä järsiikin sisältäpäin. Olisiko itse Tuulentähti voinut tappaa toisen noin vain? Heidän ollessaan turvassa leirissä, hänen tarjotessaan apuaan heille? Olisiko siinä kiitollisuuden osoitus? Syystähti vilkaisi kylkensä vierellä makaavaa katanaa, ja lopulta huokaisten lähti askeltamaan takaisin kohti leiriin johtavaa polkua.

Kuurasusi oli ottanut vartijoiden ruhtinaan tehtävän vastaan hyvällä mielellä, ja päällikön mielestä myös onnistunut siinä hyvin. Kuutiikerin kissatkin olivat alkaneet asettua Taivaanliekkiin hänen johdollaan, ja Syystähti uskoi kansan omaavan nyt rauhanomaista yhtenäisyyttä. Kivijalka teki paljon töitä ruhtinaiden sekä soturien kera, vielä huolehtien omasta perheestään. Nähdessään kaksikon noin onnellisena, sai ehkä Syystähden turkin kipristelemään, mutta hän tiesi, että Kivijalka oli sen ansainnut. Hän oli täysin oikeutettu onneensa, ja Syystähti oli iloinen ennen ramman kollin puolesta. Hän oli tullut niin pitkälle. Leiriin päästyään johtaja katseli hetken ympärilleen, kun oppilaat telmivät keskenään, soturit puhuivat päät yhdessä ja muuten ilmapiiri vaikutti rauhanomaiselta. Hymy hiipi Syystähden kasvoille, kunnes tämä huomasi Kuurasuden viehättävän hahmon kissojen seassa. Kylmä tuuli pyyhälsi hänen ylitseen ja kuvajaiset Vaahterakynnestä saivat hänen katseensa kovettumaan, ennen kuin johtaja otti askelia kohti uutta ystäväänsä.

“Kuurasusi? Onko sinulla hetki aikaa puhua kanssani?” kilpikonnaturkkinen naaras naukaisi, vaikka rauhalliseen ääneen, hänen katseessaan oli jotain vaativaa. Naaras tiesi, ettei Kivijalalle tästä välttämättä voisi puhua, eikä kolli olisi hänen puolellaan, mutta ehkä Kuurasusi osaisi kertoa hänelle hieman ajatuksiaan hänen suunnitelmastaan.

//Masi
Belladonnatähden tumman sininen katse pysyi tiukasti Paahdekobrassa, kun tämä käänsi lopulta piittamattoman katseensa häneen. Irvailu sekä turha tiuskiminen ei ollut päällikön mieleen, mutta ei heidän sisarussuhteensa mitään muunlaista kommunikaatiota edes omannutkaan. Tuo huokaisi syvään ja heilautti häntänsä käpäliensä päälle vilkaisten sitten kohti Saarnitassua. Vaikka kolli näytti pieneltä sekä heikolta, hänessä oli emonsa piirteitä, ja Havutähden verta omatessaan myös, voisi tuosta pienestä heittiöstä tulla jopa soturi kansalle.

“Jos Saarnitassu tahtoo ottaa vastaan Myrkkysuon soturin opit, annan hänelle varmasti ajan arvoisen mestarin. Mutta vain, jos itse hän on valmis antamaan kaikkensa Myrkkysuolle”, hän naukui hiljaa ja tarkasti katseli Saarnitassua, sitten kääntäen katseensa Paahdekobraan. “Jos se on sinunkin toiveesi, en voi muuta hänelle tarjota”, tämä lisäsi ja käänsi sitten korvansa kohti pesän suuta, johon Tipuaskel oli saapunut kertomaan Aallonsydämen saapumisesta. Oitis Belladonnatähti nousi käpälilleen korviaan höristäen, sitten vilkaisten vielä taakseen.

“Minun on mentävä. Uskon, että Paahdekobra pärjää täällä itsekseen, jos Saarnitassu tahtoo tulla katsomaan leiriä sekä kertomaan minulle onko valmis ottamaan vastaan Myrkkysuon opit sekä koulutuksen. Saat uuden mestarin heti kun olen varma, että tahdot tätä itsekin”, naaras naukaisi ja vielä Paahdekobralle silmiään räpäyttäen musta raitainen naaras asteli ulos pesästä hieman pelästyttäen pesän suulla istuvan vartijan. Tipuaskel oitis peruutti antaen tilaa ja hännällään heilautti tietä näyttäen kohti Aallonsydäntä sekä tämän mukana olevaa paria kissaa. Heti Belladonnatähden huomion kiinnitti Aallonsydämen suussa oleva ase, joka selvästi oli kuulunut Rikkotähdelle. Naaras laski aseen varovasti maahan käpäliensä eteen syvästi sitten painaen päätään Myrkkysuon uudelle johtajalle.

“Hienoa nähdä sinua, Aallonsydän”, Belladonnatähti saapui paikalle lämpimästi naukuen ja kosketti ruskean naaraan poskea tuttavallisesti, kun toinen siniset silmät hymyillen nyökäytti hänelle päätään takaisin.

“Anteeksi, että tulemme näin yllättäen. Mutta Rikkotähti esitti toiveensa palauttaa tämä löytö takaisin oikealle omistajalleen. Onko Armonhalla leirissä?” Aallonsydän käänteli päätään pohtivasti, mutta Belladonnantähti pudisteli päätään toiselle.

“Hän poistui leiristä hetken aikaa sitten. Uskoisin, että hän pian saapuisi takaisin, mutta lähetän jonkun oitis etsimään hänet. Voitte nauttia tuoresaalista odottaessanne?” johtaja katseli hetkisen pientä partiota, kun entiset Myrkkysuon kissat katselivat vanhoja leiritovereitaan hieman ehkä epävarmasti, mutta silti lämmin tuike silmissään.

“Kiitos Belladonnatähti”, Aallonsydän naukaisi ja nappasi aseen hampaisiinsa siirtyen sitten kohti tuoresaaliskasaa.

“Tipuaskel, käytkö etsimässä Armonhallaa? En uskoisi, että hän olisi kaukana leiristä, mutta en ole myöskään varma mitä hän on lähtenyt tekemään”, naaras tokaisi viestintuojalle, joka lopulta päätään tiukasti nyökäyttäen poistui leiristä tomu pöllyten.

//Heli//

Armonhalla kierähti vatsalleen ja jaloilleen, kun joku syöksyi hänelle avuksi. Karsiturkki kömpi jaloilleen, hivenen horjahdellen vieraan kissan hyökkäyksestä hänen kylkeensä voimakkaasti, ja sähisi häntä huiskien kahta hurjistuneempana. Selvästi kolli olisi niin uskollinen tehtävälleen, ettei antaisi minkään tulla enää tielleen.
''Varpupentu? Pentu, jonka tulisi olla hukkunut ja kuollut'', Karsiturkki murisi uhkaavasti, sivuttaen kokonaan Varputassun sanat.
''Varpupentu, juokse heti leiriin ja varoita muita'', Armonhalla henkäisi, kykenemättä ensin ymmärtämään, että hän tunsi tämän viehättävän nuoren neidin. Karsiturkki rääkäisten kuitenkin syöksyi Varpupentua kohden ja Armonhalla nopeasti kuin käärme luikahti Karsiturkkia vastaan, iskeytyen tuon lapaan ja saaden otteen kollin korvasta. Karsiturkki mäjähti maahan kuonolleen, Armonhallan hypätessä tämän niskaan ja painaen tuota maahan. Karsiturkki sätki ja potki, ja Armonhallan sydän lepatti särkyneenä pelkoa, mutta myös vihaa. Miksi Karsiturkki hyökkäsi hänen kimppuunsa näin? Miksi tämän piti saada Armonhalla hyvällä tai pahalla pois hänen asemastaan varapäällikkönä? Hetken tilannetta näytti siltä, että se oli täysin Armonhallan hallinnassa, kunnes hänen otteensa herpaantui rimpuilevasta soturista ja Karsiturkki pölläytti multaa Armonhallaa kasvoihin. Naaraan ote irtosi säikähtäneenä silmien kirvellessä ja hän yritti pyyhkiä silmiåään, jolloin Karsiturkki ponnisti jaloilleen niin nopeasti, että kaatoi Armonhallan törmäyksellä ja kääntyi tämän päälle.
Armonhalla räpytteli epätoivoisena silmiään puhtaiksi ja ulvahti tuskissaan, kun Karsiturkin kynnet upposivat raastaen hänen kylkiinsä ja rintaansa. Armonhalla sokeana huiski vimmatusti joka puolelle ulvoen kivusta ja Karsiturkin raivosta.
''Päästä irti!'', Armonhalla kuusi raivokkaan murahduksen, jonka hetken luuli kuuluvan Tuskatiikerille, entiselle kumppanilleen, ja tunsi samalla hetkellä jonkin lämpimän nesteen purskahtavan pitkin kasvojaan, sekä Karsiturkin painon katoavan päältään. Karsiturkki ulvoi epätoivoisena tuskasta ja Armonhalla pyyhki silmiään.
Hän näki useamman matkan päässä, selvästi ilmalennon saattelemana Terätiikerin uppottaneensa hampaansa syvälle Karsiturkin kaulaan ja toisen anellessa armoa, yrittäen työntää Terätiikerin leukoja auki, jotta pääsisi irti toisen otteesta. Toisen ääni oli enää pihinää.
Armonhalla katseli kauhuissaan, miten veri virtasi Karsiturkin kaulalta, kun Terätiikerin hampaat upposivat aina vain syvemmälle Karsiturkin lihaan, kun vanhempi kissa yritti rimpuilla irti.
''Terätiikeri, päästä hänet! Päästä hänet'', Armonhalla kauhistuneena huusi, lähtien juoksemaan poikaansa ja kumppaniaan kohti. ''Älä tapa häntä! Et ole sen parempi kuin hän, jos tapat hänet!'', Armonhalla huusi ja katseli Karsiturkin silmiä, jotka olivat täynnä pelkoa, kun tämän voimat eivät riittäneet nuoremman, mutta myös jo isomman Terätiikerin pidättelemiseen. Armonhalla kompuroi askelmissaan verta vuotavana ja huusi Terätiikeriä lopettamaan.
''Jos päästän hänet, hän varmasti vielä tappaa sinut'', Terätiikeri murahti niin, että ääni tuntui tärisyttävän Armonhallaa maan kautta matalana.
''Et ole enää poikani, jos tapat hänet! Tappajaksi en ole sinua tai sisaruksiasi kasvattanut!'', Armonhalla ulvoi ja samalla hetkellä, kun hän oli enää muutaman askeleen päässä, että hän ylettyisi repimään Terätiikerin irti Karsiturkista, Karsiturkin suusta pääsi korvia vihlova huuto, kun Terätiikerin hampaat saavuttivat kaulavaltimon ja räsähtäen veri roiskui tuon poskille, kuonolle ja ylitse Karsiturkin, tahrien molempien turkit ja maan.
Armonhalla jäätyi niille sijoilleen kauhuissaan, kun Karsiturkin pelokkaaksi vääntyneet kasvot tuijottivat häntä nyt lasittuineina ja edelleen kuolemaa peläten. Terätiikeri piti vielä pitkään otteensa Karsiturkissa, ennen kuin hiljaa vapautti tuon hampaistaan ja Karsiturkin hahmo jäi elottomana makaamaan hänen jalkoihinsa.
''En voinut enää katsoa, miten hän tuhoaa sinut'', Terätiikeri matalasti sanoi, oikeuttaen tapponsa tunteilla ja Armonhalla katseli poikaansa, hiljaa tassujensa vapistessa kauhusta, mutta myös halusta oksentaa. Tuon silmät olivat kosteat ja hän vapisi tuijottaessaan Terätiikeriä, vaikkei toisesta olisi hänelle tai Varputassulle mitään uhkaa.

• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmolle, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.
• Kuukauden parhaaksi hahmoksi nimetään kuukaudessa aktiivisin hahmo, eli se hahmo, jolla on eniten rooleja kuukauden aikana.

Masi: +36ap +120kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Armonhalla, Myrkkysuon varapäällikkö +20kp +5ap +1ap
+ Paahdekobra, Myrkkysuon vanhin +40kp +10ap +2ap
+ Leopardintassu, Taivaanliekin oppilas +20kp +5ap +1ap
+ Kuurasusi, Taivaanliekin soturien baronetti +20kp +5ap +1ap
+ Kivijalka, Taivaanliekin varapäällikkö +20kp +5ap +1ap


Heli: +18ap +60kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Varputassu, Myrkkysuon oppilas +40kp +10ap +2ap
+ Belladonnatähti, Myrkkysuon päällikkö +20kp +5ap +1ap
+

Wilma: +1ap
+Pronssipentu, Taivaanliekin pentu 1ap

Voi minkä seikkailun Pronssipentu olikaan ehtinyt kokemaan, kun partio oli poistunut leiristä kohti kuulampea. Matka oli ollut hyvin tapahtumarikas ja naaras oli keksinyt päässään jo tarinan siitä, mitä hän tulisi selittämään sisaruksilleen ja emolleen, kun vain pääsisi takaisin leiriin. Partion kuitenkin tullessa leiriin, ei Pronssipentu pystynyt kuin vain leputtamaan päätään Vääräsydämen turkilla, haukottelemaan ja juuri ja juuri pitämään silmiään auki. Hän tunsi itsensä sisältä päin voimakkaaksi, jonka ajatteli johtuvan parista elämästä, jotka Kaoosharha oli hänelle sekä muutamalla muulle luovuttanut viimeisenä tekona elämässään. Ne toivat pienelle pennulle voimaa, mutta silti ei hän pystynyt melkein estämään sitä, että silmäluomet painoivat eivätkä pienet tassut melkein nousseet enää yhdenkään askeleen verran.
”Minä ainakin kaipaan unta”, naaras mumisi haukotuksen saattelemana, kun Vääräsydän laski vielä nuoren takaisin maahan omille tassuilleen. Hyvällä tuurilla naaraan tassut jaksoivat vielä pienen hetken kannatella kevyttä painoa, kun tuo alkoi laahustamaan kohti pentutarhaa päin.
”Huomenna haluan kuitenkin kertoa kaiken”, jaksoi Pronssipentu vielä lisätä, ehkä osittain omalle isälleen Kivijalalle, mutta yleisesti myös heille, jotka olivat tulleet uteliaana lähemmäs juuri palannutta partiota.

//Masi
Varputassu olisi tahtonut painaa nenänsä syvemmälle Leoparditassun kaulaturkkiin, kun toinen oli hipaissut hänen nenäänsä omallaan jäähyväisten merkiksi. Varputassu oli niin tunteistaan sekaisin, ettei kyennyt kuin säihkyvin silmin toista katsomaan, suuri ilon sekä surun täyttämä hymy huulillaan.
“Minun tulee sinua ikävä”, hän vain sai niiskaistua, ennen kuin täplikäs naaras oli hävinnyt aamuhämärään Pronssipennun ja muiden perään. Kaiken sen koettuaan, oli vaikeaa päästä irti siitä ainoasta tukipilarista, johon oli Varputassu kyennyt tukeutumaan pienen matkansa aikana. Hän oli lähestulkoon kasvanut Leoparditassun kanssa, vaikka oppilasikäisiä he olivatkin. Matka kuitenkin pois tulvivalta järveltä oli päättynyt hänelle huonosti, eikä siinä kohtaa osannut pieni naaras edes uida. Mutta nyt olisi kaikki toisin, hän tosiaan osaisi napata hiiriä ja tietäisi vähän enemmän maailmasta. Kaiken kokemansa jälkeen Kuulammella Kaaosharhan kanssa. Ruskea naaras vilkaisi kohti taivasta, kiittäen hiljaa mielessään vielä kaikkea kokemaansa Taivaanliekin sekä Kaaosharhan kera, sitten lähtien ottamaan askelia kohti askelkiviä, ja lopulta loikki niitä pitkin kohti saarta.

Matka taittui sukkelasti, vaikka naaras joutui korjaamaan lipsuvia käpäliään vähintään joka kolmas loikka. Mutta vesi, sen liplatus, sekä tutut kodin tuoksut saivat hänen karvansa pörhistymään ja ajatukset surraamaan. Hän olisi kotona! Hänen innokkaan matkantekonsa kuitenkin keskeytti epämääräinen huudahdus jostain läheltä. Hän höristi korviaan, otti viimeisen loikan rantahiekkaan ja jähmettyi sitten maistelemaan ilmaa. Olisiko täällä tunkeilijoita? Tai pitäisikö hänen varoa jotain? Kai Myrkkysuo vielä asui täällä? Varovasti naaras lähti ympäristöään tarkkaillen, korvat höröllä tutkimaan aluskasvillisuutta, joka vaihtui metsään rannan sijaan. Ja pian lähempää kuului selviä kamppailun ääniä, jotka eivät varmasti kuuluneet oppilaiden harjoitteluhetkeen. Varputassu lähestyi tilannetta, kuuli mojovan tömähdyksen ja sitten hän huomasi säihkyvät kynnet sekä paljastetut hampaat. Hän ei ensin ollut tunnistaa kissoja, mutta huomasi sitten maassa alivoiman alla makaavan Armonhallan, Rikkotähden tyttären sekä hänen oman isäpuolensa sisaren. Miettimättä enempää kollin taustoja naaras syöksyi kohti rajulta näyttävää tilannetta, ja vuorileijonan veren kohistessa käpälissään hän syöksyi kollin kylkeen niin lujaa kuin vain käpälistään jaksoi ponnistaa. Hänen päänsä kumahti tuon kylkiluihin mojovasti ja törmäyksen voimasta kaksikko lensi turkin ja kynsien sekasortona kauemmas Armonhallasta. Varputassu pyöri lehtien sekä juurakkojen lomassa, kunnes sai itsensä pysähdyksiin ja henkeä raskaasti vetäen hän kohosi kaikille käpälilleen tutkien tilannetta tiukasti.

“Mitä täällä tapahtuu?” hän sai sähistyä raskaiden hengenvetojensa seasta, tunnistaessaan selvän Myrkkysuon hajun kollin turkista. Miksi tämä oli hyökännyt Armonhallan kimppuun? Eikö tämä ollut samasta kansasta? Etäisesti hän muisti Armonhallan olleen läheinen tämän kissan kanssa, mutta ajat pentuna Myrkkysuon vedenläheisellä saarella olivat haalistuneet pienelle naaraalle suuren matkan myötä.

//Heli//

Armonhalla oli Karsiturkin pyynnöstä lähtenyt tämän mukaan keskustelemaan kauemmas leiristä, sillä kolli oli erikseen pyytänyt häntä pitkän hiljaiselon jälkeen keskustelemaan. Kaksikolle oli syntynyt erimielisyyksiä sen jälkeen, kun Belladonnatähti oli pyytänyt häntä kohoamaan rinnalleen johtamaan kansaa, eikä kolli ollut ollut samaa mieltä Armonhallan tai edes päällikön päätöksestä ottaa häntä siihen tehtävään. Armonhallalle se oli kuitenkin ollut lähes unelmien täyttemys, hän saisi jatkaa perheensä tapoja ja arvoja kansan varapäällikkönä, vaikkei hän erityisesti koskaan ollutkaan halunnut pyrkiä erittyisen korkealle. Hän oli aina ajatellut, että päälliköksi tai edes varapäälliköksi joskus tulevaisuudessa tulisi kohoamaan Puronhenki tai Hurmelampi. Mutta kerrankin hän saisi olla jotain ja hänen kumppaninsa, jota hän aidosti ja oikeasti rakasti oli torppaamansa hänen koko uuden mahdollisuutensa. Se tuntui väärältä, mutta hyväsydäminen ja Armonhalla ei koskaan halunnut satuttaa ketään sen pohjalta, että kyseessä olisi mielipide kysymys.
''Oletko-'', Karsiturkki varovasti aloitti, tassujen enemmänkin laahatessa arasti pitkin nurmea, joka oli yön pisaroiden seurauksena kostea. ''Oletko pohtinut meidän välisiä keskustelujamme? Mitä olet ajatellut tulevaisuudestasi tai meidän tulevaisuudestamme?'', Karsiturkki naukui, muttei luonut Armonhallaan suoraan katsetta. Naaras jäi seisomaan hivenen kauemmas ja katseli varovasti Karsiturkin selkää.
Kyllä hän oli asioita miettinyt, mutta oli myös jo aiemmin tehnyt selväksi mielipiteensä asiasta.
''Halusitko siis kysyä minulta vain, olisinko halukas luovuttamaan arvoni sinulle tai jättäytymään siitä kokonaan?'', Armonhalla naukui, korvien luimistuessa pettyneenä, mutta myös turhautuneena.
''Kuten aiemmin puhuimme, emme me voi jatkaa tätä meidän välistä suhdettamme. Olen yrittänyt ja lopulta saanut jonkinlaisen rauhan sen asian kanssa, että sinulla on kaksi omaa ja yksi veljesi pentu, joiden isäpuoleksi olen tahtomattani joutunut. Pitkän työn lopputuloksena, me emme tule toimeen lapsiesi kanssa, mutta me mahdumme samaan tilaan'', Karsiturkki naukui ja heilautti häntäänsä. Armonhalla ei ollut uskoa korviaan siitä, että Karsiturkin mielestä se oli olevinaan isokin työ.
''Jos minä ja pentuni olemme sinulle niin vastenmielisiä, ehkä olet todella oikeassa, että suhteemme on parempi lopettaa'', Armonhalla tiukasti sanahti, vaikkei hän useinkaan menettänyt malttiaan tai halunnut kenellekään kääntää selkäänsä. Mutta ehkä he voisivat Karsiturkin kanssa jatkaa ystävinä, vaikka heidän suhteensa päättyisikin? Olisiko se pelkkää toiveajattelua? Kestäisikö Armonhalla nähdä Karsiturkkia jonkun toisen naaraan kanssa?
''En minä sitä tarkoita! En minä sinusta halua luopua, rakas'', Karsiturkki henkäisi ja käännähti silmät suurina ympäri, tuijottaen Armonhallaa. ''Mutta Paahdekobran tuleminen Myrkkysuohon, muistutti minua siitä, mitä minulla ja meidän välillämme oli kun minä vielä kuuluin Yötaivaan kansaan. Paahdekobran näkeminen muistutti minua siitä, mitä minä oikeasti haluan ja mikä meidän suhteellemme on parasta'', Karsiturkki naukui ja Armonhallan niskakarvat hivenen kohosivat. Karsiturkki puhui heistä kuin itsestään, mitä hän halusi ja ajatteli, mutta Paahdekobran mainitseminen sai Armonhallan enemmänkin huolestuneeksi. Hän oli aistinut Belladonnatähdestä ärtymystä, mutta halua muuttaa tulevaisuutta menneisyydestä, kun Armonhalla oli auttanut muutaman muun kanssa Paahdekobran seuraajineen leiriin. Paahdekobran tassut haisivat vereltä, vaikka tämä olisi tassunsa juuri pessyt, joku oli pielessä siinä naaraassa, vaikkei Armonhalla halunnutkaan ketään tuomita ennakkoon. Se, että Karsiturkki viettäisi niin paljon aikaa Paahdekobran kanssa tai olisi toisen vaikutukselle niin altis, ei kuulostanut Armonhallasta hyvältä. Mutta ei oikeastaan siinä mielessä, että naaras olisi kollista mustasukkainen.
''Olen pahoillani Karsiturkki'', Armonhalla veti syvään henkeä. ''Mutta en aio astua uudelta arvoltani pois, minä suojelen tätä kansaa ja tuen Belladonnatähteä, vaikka kylmän ruumiini ylitse'', Armonhalla naukui tiukasti, Karsiturkin silmien katsoen häntä hetken surullisina.
''Entä me? Meidän pentumme? Meidän tulevaisuutemme?'', Karsiturkki naukui.
Armonhalla vastasi toisen surullisiin silmiin tiukalla tuijotuksellaan.
''Jos et voi minua, perhettäni ja uutta asemaani mahduttamaan tulevaisuuteemme, meillä ei sellaista ole yhdessä'', Armonhalla jatkoi niin tiukasti kuin pystyi, hän ei aikoisi olla tällekin kollille kynnysmattona. Kuten Tuskatiikerille oli ollut.
''Toivon, että olisit tullut järkiisi-'', Karsiturkki puristi silmänsä yhteen. ''Annan sinulle vielä hetken, jotta voit perua sanasi'', Karsiturkki avasi vihaisesti leimuavat silmänsä ja tuijotti haastavasti kansan uutta varapäällikköä.
''En tarvitse hetkeä, Karsiturkki'', Armonhalla yritti olla jämäkkä, mutta ääni muistutti jo enemmän kuiskausta.
Hetken ajan Karsiturkki katseli häntä vihaisesti takaisin, purren hampaitaan yhteen. Armonhalla antoi karvojensa tasoittua syvään hengityksensä myötä ja suoristi sitten ryhtinsä.
''Toivon, että me voimme pysyä ystävinä, oli sitten polkumme minkälaiset tahansa kun kuljemme tulevaisuutemme toisistamme erillään'', varapäällikkö naukui, nyökkäsi sitten sanojensa vahvistukseksi ja käänsi kollille selkänsä, lähtien raskain askelin palaamaan kohti leiriä. Muttei naaras ehtinyt ottamaan montakaan askelta, kun Karsiturkin ääni oli voimakas ja uhkaava.
''En voi sallia sitä! Lupasin, että huolehdin, ettet sinä aio jatkaa varapäällikkönä!'', kolli rääkäisi ja Armonhalla katsahti pelästyneenä lapansa ylitse.
''Kenelle sinä olet sellaista luvannut?'', Armonhalla naukui, mutta Karsiturkki rääkäisten rysähti hänen niskaansa. Armonhalla yritti väistellä toisen hampaita ja kynsiä, hetkeksi onnistuen raapaisemaan toista kuonolle ja pääsemään irti tämän kynsistä ja hampaista. Varapäällikkö pyrähti pakoon, mutta Karsiturkki syöksyi hänen kylkeensä ja naaras lensi kyljelleen, katsoen kauhuissaan, miten kuono veressä Karsiturkki paljasti kyntensä ja hampaansa ja hyökkäsi tämän kimppuun, Armonhallan yrittäessä pidätellä toisen tassuja itsestään kauemmas.

//Heli//

''Belladonnatähti, Aallonsydän on saapunut'', Paahdekobran ja Belladonnatähden keskustelun, tai keskenään nälväilyn tai riitelyn keskeytti varovainen Tipuaskeleen ääni, kun tämä ujosti pisti päänsä pesään.
''Aallonsydänkö?'', kuului parantajanpesällä vartiossa olleen kissan kummastunut naukaisu.
''Hänellä on jotakin kiireellistä asiaa Armonhallalle, mutta Armonhalla ei ole leirissä, eikä edes hänen kumppaninsa Karsiturkki, jotta jompikumpi voisi vastaanottaa Aallonsydämen tuomisen. Tiedätkö sinä missä Armonhalla on tai tuletko tapaamaan Aallonsydäntä?'', Tipuaskel kysyi suu vaahdossa höpöttäen täyttä häkää, kun kerrankin sai sanoilleen tilaa.
''Mitä tuomista Aallonsydämellä on?'', Paahdekobrankin kiinnostus heräsi ja tämä vilkaisi silmät sirillään Saarnitassuun, joka nuolaisi rintaansa mietteliäänä. Aallonsydän oli kuitenkin lähtenyt kansasta heimon mukaan, jonka seurauksena tätä tai Rikkotähteä ei oltu enää pitkään aikaan nähty kokoontumisissa tai Myrkkysuossa. Niin ainakin Paahdekobra uskoi.
''Ehkä Terätiikeri voisi vastaanottaa sen? Tai Käärmeleikki? Tai Simpukkapuro?'', Syysjoutsen ehdotti ovelta.
''Aallonsydän painotti, että hänen tuomisensa kuuluu Armonhallalle'', Tipuaskel puuskahti ja kärsimättömästi paineli maata tassujensa alla, odottaen päällikköään.

//Heli, Wilma//

Arpijalkainen kolli oli vartioimassa aukiolla, kun oli jättänyt Syystähden keskustelemaan Kuurasuden ja Kanjonivuokon kanssa. Hän ennätti viemään aterian Revontulikukalle, jotta tämä ja pennut saisivat syötyä, kunnes hän alkoi kuulla lähestyviä juoksunaskeleita ja korkeudella istuessaan aukiolla, hän havaitsi Vääräsydämen tutun turkin vilahtavan pensaiden lomassa. Kivijalka naukaisi ilmoituksen lähestyvästä partiosta ja laskeutui sitten tassut liukuen vasten puunrunkoa oksistolta alas, tömähtäen taidokkaasti takajalkojensa avulla jokaiselle tassullaan.
Varapäällikkö kiirehti heti vastaanottamaan partiota, joka puuskuttaen, mutta hyväntuulisina saapui takaisin.
''Vääräsydän, Pronssipentu ja Leopardintassu ovat palanneet!'', Kivijalka naukaisi tarkennuksensa ja kissoja alkoi ilmestyä pesistä katsomaan palanneita. Omenatassu kiirehti puskemaan Leopardintassua ja Kivijalka hieroi ylpeänä Pronssipennun korvia nenällään ja kielellään. He olivat kunnossa!
''Varputassu palasi takaisin Myrkkysuohon, saatoimme hänet vastarannalle'', Vääräsydän sai naukaistua välistä, auttaessaan Pronssipennun pois selästään. Kansalaisten joukosta kaikui kaipaavaa huokailua ja vinkaisuja, mutta kaikki ymmärsivät sen, että toinen varmasti oli kaivannutkin jo kotiin ja oman perheensä luokse. Kivijalka vilkaisi Leopardintassua, joka näytti nyt selvästi alakuloiselta Varputassun paluusta kotiin.
''Jaaha Leopardintassu. Mitäpä sanoisit siitä, että hyvien unien jälkeen valvoisin sinun loppuarviointisi? Sinustakin voisi olla jo aika tulla soturi'', Kivijalka hymyili nuorelle oppilaalle, jonka kasvoille kohosi pieni varovainen hymy.
''Uni varmasti meille kaikille maistuisikin tämän matkan jälkeen'', Vääräsydän hymyili, vilkaistuaan Pronssipentua, jonka pienet hampaat ja vaalea kieli paljastuivat suuren haukotuksen seurauksena (?).

//Heli

''Toivon todella, että minun johdollani ja esimerkilläni he voivat luovuttaa itsensä sinulle uskollisiksi ja ottaa johtosi vastaan. En usko, että heistä kukaan varsinaisesti olisi halukas sinua uhmaamaankaan, mutta. Niin, sanoithan sen itsekin'', Kuurasusi hymyili pienesti helpottuneena. Mitä hän turhaan selitteli ja kiersi sanoissaan ympyrää, kun Syystähti oli ymmärtäväisempi ja vaikutti siltä, että hän tiesi jo, mitä edessä olisi. Kuinka tämä olisi jo käynyt kaiken vastaavan läpi elämässään, vaikkei Kuurasusi uskaltanutkaan kysyä lopputulosta asialle.
''Kiitos Syystähti armostasi, pyrin olemaan itse sekä seuraajieni kanssa sanojesi ja valintojesi arvoinen'', Kuurasusi nyökkäsi kohteliaasti toista kohden kuultuaan, että tämä olisi valmis todella antamaan kaikille heille mahdollisuudeen uuteen elämään luonaan. Kuurasudelle se merkitsi paljon, mutta hän oli myös kasvanut ympäristössä, jossa kerran annettiin mahdollisuus sillä hetkellä, kun oli syntynyt ja siihen se jäisi. Jos sen kerran mokaisi, tulisi aina elämään varjoissa.
Kuurasusi uskalsi juuri ja juuri vilkaista kohden Kanjoniutua, kun tämä näytti myöskin iloiselta ainakin Kuurasuden puolesta, ehkä myös Kuutiikerin kissojen puolesta. Mutta Kuurasusi pitäisi tavalla tai toisella siitä huolen, että hän ja hänen seuraajansa toisivat enemmän voimaa ja rohkeutta uudelle kodilleen, turvaa ja uskollisuutta, kuin pelkoa ja kostoa.
Kuurasusi kuitenkin katsahti yllättyneenä Syystähteen, kun päällikkö kertoi ehdotuksensa siitä, että Kuurasusi aloittaisi tehtävänsä vartijoiden ruhtinaana. Kuurasusi osasi yhdistää tehtävän jonkinlaiseksi kenraalin tehtäväksi, joka oli ollut Kuutiikerissä Veritähden tehtävänä, puhua päällikkölle alaisten puolesta, jos nämä eivät itse uskaltaneet puhua päällikölle. Toisaalta Veritähti nyt oli solvannut ja puhunut muutenkin, vaikkei syytä olisi ollutkaan negatiiviselle tai positiiviselle palautteelle.
''Tietysti'', Kuurasusi möläytti tökerösti, räpäyttäen silmiään myöskin ilahtuneena, mutta enemmän yllättyneenä. ''Lupaan omistaa uudelle tehtävälleni kaiken osaamiseni ja olevani avoin uuden oppimiselle. Kiitos luottamuksestasi minuun'', Kuurasuden silmät pehmenivät huomattavasti siitä kaikesta jäykkyydestä. Ehkä hän avasi sydämensä vieraalle liian helposti, mutta se tuntui kantavan hedelmää molemmin puolin hänen ja hänen uuden päällikkönsä välillä.
Pian kuitenkin leirin sisäänkäynniltä alkoi kuulua meteliä, kun Kivijalka naukui partion palanneen. Kuurasusi kohotti uteliaana katseensa kohti sisäänkäyntiä.

//Heli, Wilma//

Leopardintassun ja Pronssipennunkin herättyä unesta, he saattoivat nähdä, että Vääräsydän ja Varputassu odottivat jo Kuulammen edustalla, kun kaksikko mietteliäinä ja peräti harvinaisen vaisuinakin astelivat ulos Kuulammelta. Se kaikki, mitä he olivat nähneet ja nyt myös kokeneet yhdessä oli sekä jotakin uskomatonta, voisiko todella näin tapahtua ja miksi juuri Leoparditassullekin? Hänestä tuntui, että Kaiku uskoi häneen enemmän kuin kukaan olisi koskaan uskonut. Kaaosharhan hahmoa ei ollut enää näkynyt Kuulammella, kun he olivat heränneet, joten Leopardintassu uskoi toisen liittyneen Kaiun riveihin jätettyään elämänsä nuorille tulevaisuuden lupauksille, joiden uskoi pystyvän suojelemaan voimilla kansaansa ja metsää.
''Olemmeko valmiita paluumatkalle? Pronssipentu on varmasti väsynyt, mutta kannan sinua mielelläni selässäni, jotta voit levätä'', Vääräsydän kokeneimpana, mutta nuorena soturina naukui kolmikolle, kumartuen Pronssipennun luokse, joka kiipesi uupuneena soturin lapojen väliin (?) ja katseli nyt korkeammalta kahta oppilasta. ''Kierrämme kotiin Myrkkysuon saaren ohitse. Me emme ui saarelle, mutta saatamme Varputassun vastarannalle, josta hän voi uida tai sitten kahlata kiviä pitkin ylitse järven takaisin kotiin'', Vääräsydän naukui ja Leopardintassu tunsi ikävän kolauksen sydämellään. Hän katsoi surullisin silmin Varputassua, hän oli kiintynyt nuoreen naaraaseen ja olisi halunnut pitää tämän lähellään. Mutta hän ymmärsi,että toinen varmasti kaiken kokemansa jälkeen kaipasi jo kotiin, enemmän kuin mitään muuta. Leopardintassun oli pakotettava hymy kasvoilleen, sekä reippaus sydämeensä, jolla yritti karistaa surua ja vihlovaa tunnetta.
''Lähdetään sitten!'', Leopardintassu naukaisi hymyillen leveästi Varputassulle, nelikon lähtiessä haikeuden täytteisin askelein kulkemaan kohti Myrkkysuota. He laskeutuivat Kuulammen vuoristoiselta maaperältä niittyjen ja metsän joukkoon, kulkien kokoajan järven tuntumassa. Entinen Salamavuoren kissa Värääsydän osasi kertoa, että muut kansat eivät saisi juoksennella toistensa reviireillä vapaasti, vaan kaikkien tulisi kulkea järven rantaa pitkin tai kahden kansan rajalla, josko heidän olisi ylitettävä jonkin kansan rajoja pituussuunnassa.
Lopulta he saapuivat vastarannalle, jossa aamuaurinko oli jo tarttunut veden kimaltavaan pintaan ja valaisi Myrkkysuon saarta keskellä järveä. Saari ei näyttänyt kovinkaan isolta, eikä kovinkaan kotoisalta Leopardintassun mielestä, mutta Varputassun suusta hän saattoi kuulla onnellisen ja jännittyneen huokauksen. Leopardintassu katsahti haikeana ystäväänsä.
''Minun tulee ikävä sinua Varputassu. Toivon, että voin kohdata sinut vielä tulevaisuudessa kokoontumisissa ja voimme kohdata ystävinä'', Leopardintassu puhui hiljaa, surun täyttäessä hänen sydämensä, mutta kyynelien pysyessä piilossa. Hän värisevästi alahuulestaan huolimatta väänsi kasvoilleen leveän hymyn. ''Mutta nyt sinun tulee palata kotiin ja näyttää kansallesi, että olet elossa, ja myös miten hienosti nappaat hiiriä! '', Leopardintassu virnisti leveästi, ja nopeasti hieraisi nenällään toisen nenää, punastuen itsekin toisen lämpöä ja heidän läheisyyttään. Hän naurahti pehmeästi itsekseen.
''Tulehan sitten Leopardintassu!'', Vääräsydän naukui kukkulalta järven tuntumassa jo kauempana heistä, Pronssipentu selässään. ''Pidä itsestäsi huolta Varputassu!'', kolli naukui ja Pronssipentu heilutti toiselle hyvästiksi lämpimästi hymyillen (?)
Leopardintassu katseli vielä hetken Varputassua, ennen kuin joutui väkisin kääntämään toiselle selkänsä ja pinkaisemaan Vääräsydämen ja Pronssipennun perään. Päättyisikö hänen ja Varputassun yhteinen taival, yhteinen seikkailu ja yhteinen elämä tähän?

// Heli

Paahdekobra heilautti korviaan Belladonnatähdelle, kun toinen syytti häntä siitä, että naaraalla oli ollut ja tulisi olemaan pahaolla. Oliko se Paahdekobran vika, että jokin oli mutkalla Belladonnatähden järjen juoksussa?
''Ei sinua ole ennenkään kiinnostanut, vaikka yrittäisit tai tappaisitkin minut koko kansan edessä'', Paahdekobra kohotti toista kulmaansa. Oliko Belladonnatähti alkanut pelätä enemmän, kun hänellä olisi nyt enemmän menetettävää? Paahdekobra heilautti pörröistä häntäänsä itsekseen hymähtäen.
''Tee mitä teet, en ole kiinnostunut siitä, minkä kohtalon annat minulle'', Paahdekobra hymähti. ''Tai edes pojalleni'', hän jatkoi, nuolaisten viimeisen kerran tassuaan ja sillä korvaansa hieraisten. ''Kun saan voimaa takaisin tassuihini, huolehdin siitä, että Synkkävarjo saa kostoni tavalla tai toisella. Havutähti ei jättänyt kansaa tuhottavaksi Veritähden ja tämän seuraajien temppuiluille'', Paahdekobra murahti happamasti.
Saarnitassu seurasi emonsa katsetta ja painoi toista korvaansa taaksepäin, pitäen kuitenkin omat ajatuksensa visusti omanaan.
''Saarnitassusta tulisi silti varmasti hyvä jäsen tänne, jos hän uskoisi edes pienen hetken itseensä. Ehkä sinulla on nimetä hänelle jokin kissa mestariksi?'', Paahdekobra laski leukansa tassulleen ja tarkkaili hetken säpsähtänyttä Saarnitassua, ennen kuin hän liu'utti katseensa Belladonnatähteen piittaamattomasti.
Tietysti Paahdekobra pyrki vaikuttamaan siihen, että saisi turvattua Saarnitassun tulevaisuuden. Mutta Paahdekobra oli aina ollut ylpeä Jaguaarintassusta, ja hän oli suunniltaan siitä, miten kiero hänen oma poikansa oli voinut olla. Puhumattakaan, miten Synkkävarjo oli pettänyt hänet! Jos hän kuitenkin saisi Saarnitassulle sijan Myrkkysuossa ja tämän tulevaisuus olisi turvattu jossakin kansassa, Paahdekobra voisi jättää tämän heikoimman poikansa taakseen ja keskittyä kostoonsa. Ehkä Belladonnatähdellä olisi tilaa ottaa nuorukainen siipensä suojaan tai luottokissojen riveihinsä. Hetkeksi Paahdekobran silmät siristyivät, kun tämän mieleen kohosi idea, jolla hän voisi murskata koko Synkkävarjon, ja hänen vastauksensa siihen voisivat olla Saarnitassu ja Yötaivaan kissat.
''Halusit antaa hänelle mahdollisuuden, Belladonnatähti? Katsotaan onko hänestä sopeutumaan tänne. Jos edes toinen meistä voisi olla hyödyllinen, eikä viedä vain kaikkea ruokaa ja yrttejä'', Paahdekobra murahti, Saarnitassun silmien kuitenkin kirkastuessa ja tämän kääntyessä katsomaan Belladonnatähteä innokkaana.