//Dia, Masi
Revontulikukka katseli nuoria pentuja häkeltyneen ihaillen, toivoen näiden nauttivan pesän lämmöstä sekä pelottavuuden sijaan. Nämä alkoivat pikkuhiljaa heräillä yrttien sekä kielenvetojen myötä, ja naaras painautui näitä lähemmäs toivoen lämmön heitä rauhoittavan. Toinen nuorukainen alkoi vain virottuaan heti uhoamaan vanhemmille, selvästi iässä, jossa tunnisti ja ymmärsi erilaisen kodin sekä tapahtumat. Harmaan valkea naaras painoi päänsä käpälilleen pentujen tasolle, varoen lähestymästä näitä liikaa, toisen varsinkin uhkaavana näytellen hampaitaan.

“Olette turvassa, kuten sisaresi sanoi. Olen Revontulikukka, ja te olette Taivaanliekin kansassa. Kumppanini Kivijalka, tämä harmaa kivi tuossa, löysi teidät kylmettyneinä kaukaa mistään suojasta. Ja tässä ystäväni Kanjonivuokko, meidän parantajamme, antoi teille vahvistavia yrttejä, jonka takia suussanne maistuu pahalta. Teidät piti pelastaa, anteeksi ikävä tunkeilu suuhunne”, naaras naukui mahdollisimman rauhoittavasti räpäyttäen sinisiä ystävällisiä silmiään. “Kukaan meistä, eikä kukaan tässä kansassa tahdo teille pahaa. Joku kansan ulkopuolella, voisi tahtoa teille pahaa. Olette suojassa täällä”, tuo naukui ja vilkaisi hymyillen Kivijalan kautta Kanjonivuokkoon. Hän toivoi voivansa vastata Kivijalan kysymykseen, että ehdottomasti tahtoi pitää nuorukaiset omanaan. Mikä ihana yllätys, mikä maaginen löytö olikaan heidän käpäliinsä suotu.

“Jos vain annatte meidän huolehtia teistä, lupaan pitää teistä erikoisen hyvää huolta. En tiedä onko oikea emonne hylännyt teidät, kuollut vai mitä on käynyt, mutta täällä te saatte kaiken ja enemmän, kuin mitä elämä kansan ulkopuolella teille tarjoaisi. Tahdon pitää teidät suojassa, voin opettaa teille meidän tapojamme ja saatte kasvaa vapaassa sekä rauhallisessa ympäristössä. En voisi enempää toivoa, kun saada pitää huolta pienokaisista”, hän huokaisi loppuun ja katsahti varovasti silmäkulmastaan Kivijalkaan, nostamatta päätään, ja liikkumatta jäsentäkään, ettei vain pelästyttäisi nuoria.

//Masi, Nuge, Wilma
Belladonnatähti katseli huolestuneena Terätiikeriä, joka oli huohottaen saapunut leiriin turkki osittain märkänä. Naaras paineli käpälillään maata yrittäessään tulkita jotain tuon katseesta, ennen kuin kolli ennätti hänen luokseen matkallaan pentutarhalle. Johtaja kääntyi kuuntelemaan kollia, tarkkaavainen sekä hieman huolestunut katse silmissään. Mitä tuo oli löytänyt? Ja sitten hyvinkin pian kollin sanat saivat jään rikki, ja Belladonnantähden korvat painuivat päätä vasten tämän kuullessa suru-uutisen. Hän etsi oitis katseellaan Armonhallaa, joka olisi poistunut leiristä, tai löytänyt itselleen rauhaisin pesän, jossa hieman levätä. Mutta myös Rikkotähti? Aamunleijona selvästi oli löytänyt sisäisen pahan itsestään, kapinen pentu sai pelastuksen Myrkkysuossa, ja näin kohteli sitten kasvatti-isäänsä ja kansaansa. Ei yllättänyt.

Mustan harmaa naaras nyökäytti päätään kiitollisena, ja kääntyi leiriä katselemaan.

“Kiitos Terätiikeri, toimit oikein. Hyvä että varmistit heidän olevan turvassa. Varmasti myös saalistuspartio löytää heidät ja ihmettelee pian, mutta tärkein, että he saavat kansasta apua. Akaasiapantteri, Virvatulitaival, tuletteko avuksemme. Meidän on autettava tuttuja”, Belladonnatähti kutsui aukiolla aterioivia sotureita avukseen, ja antoi Terätiikerin ohjata tietä ulos leiristä. Hän vilkaisi vielä taakseen tarkkaillen leiriä, josko Armonhalla olisi noussut uteliaisuuttaan ylös, mutta päätti säästää uutiset lopulta koko kansalle, mitä muuta pakenijat ikinä tiesivätkään.

Pieni partio saapui järven rantaan, jossa heimolaiset olivat kääriytyneet nuorempia ympärille, Tyrskysydämen sekä Lummelinnun sukiessa viimeisiä vesipisaroita itsensä, sekä nuorempien yltä.

“Kaiku teitä siunatkoon, miten selvisitte viileästä vedestä jokainen”, Belladonnantähti tervehti näitä ja painoi päätään niin osaa ottavasti, kuin tervehdyksenäkin. Tyrskysydän painoi päätään astellen nuorempien ohi tervehtimään johtajaa, kiittäen silmänräpäytyksellä Terätiikeriä.

“Emme tienneet minne paeta, tämä tuntui toiselta kodilta, parhaimmalta vaihtoehdolta. Emme me olisi selvinneet yksin erakkoina, ainakaan heti. Jos heimolaiset olisivat vielä jahdanneet ja löytäneet meidät”, naaras huokaisi syvään ja katsahti kahteen tärisevään pentuun. “Mitään ei ole onneksi käynyt. Pelkkää lämpöä ja hieman riistaa, kaikki tuntuvat olevan muuten kunnossa”, tuo nyökäytti päätään pari kertaa ja väistyi nuorukaisten tieltä, kun Belladonnantähti ohjasi sotureita ottamaan nuoremmat kissat selkäänsä matkan helpottamiseksi.

“Olette enemmän kuin tervetulleita. Tahdon kuulla teiltä lisää, vaikka taisin kuulla Terätiikeriltä pää pointit. Palataan leiriin, tule mukaan Terätiikeri”, naaras katsahti kolliin kiitollisin sinisin katsein, vaikka murhe sekä huoli raastoi häntä sisältäpäin. Kohoaisiko heimo vielä suuremmaksi uhaksi heille? Belladonnantähti nosti selkäänsä vielä nuoren Maitotassun, ja partio lähti palaamaan leiriin. Mitä kaikkea voisi heitä odottakaan vielä?

--

Leirissä Belladonnantähti ohjeisti oppilaat heti oppilaidenpesään, vanhemmat voisivat auttaa näille pedit ja ohjeista myös aterioimaan, sekä tutustumaan näihin. He olisivat löytäneet uuden kodin. Nuorukaiset painautuivat toisiinsa kiinni vielä hieman kylmissään, mutta kuitenkin rohkeana kohdaten uudet pesätoverinsa. Varputassu loikki esiin sisarensa luota ja otti Terätiikerin kiinni, jääden tämän rinnalle ihmettelemään asiaa.

“Mitä kaikkea sinä oikein löysit sieltä?” Belladonnantähti kuuli nuoren naaraan ihaillen sanahtavan kollille, loikkien kuitenkin itse kohti puhujankiveä.

“Saapukoot jokainen oman riistansa saalistamaan kykenevä puhujankivelle kokoontumiseen!” naaras kutsui kaikkia, loikkien sitten hieman alemmas ollakseen kaikkien tasolla. Kylmätaika loikki esiin pesästään ja Belladonnantähti ohjeisti tätä käymään oppilaat läpi, jotta nuorukaiset pääsisivät kunnon levolle. Parantaja lähti takaisin pesäänsä, ja loikki sitten oppilaiden pesälle tutkiakseen nuorimmat. Belladonnantähti vilkaisi Tyrskysydämeen sekä Lummelintuun, ja sen jälkeen paikalle saapuviin kansalaisiin, joiden utelias katse kävi heimolaisissa, sekä johtajassa.

“Tänään olemme saaneet kuulla, että heimon valtakausi on vaihtunut, eikä tämän myötä heimo ole enää Myrkkysuolle minkäänlainen ystävä. Rikkotähti on saanut surmansa, kuten myös tunnettu ja ihailtu Aallonsydän, ja heimoa johtaa Rikkotähden ilkeäksi muuttunut poika. Tyrskysydän sekä Lummelintu voivat kertoa meille hieman lisää, mitä kaikkea heimossa oli käynyt. He, sekä kolme nuorta oppilasta ovat paenneet jahtaavia ystäviään karkuun, ja löytäneet takaisin vanhaan kotiin. Jokainen heistä on tervetullut, ja heitä kohdellaan kuin omia perheenjäseniä”, Belladonnantähti käänteli katsettaan kissoissaan, jokaisen hieman värähtäen kuullessaan johtajaparin kohtalosta, sittemmin tutkaillen uusia nuorukaisia ja nyökytellen ehkä tyytyväisenä, tai tyytymättömänä, päitään. Tyrskysydän ravisti turkkiaan hieman epäileväisenä huomiosta, sitten korjaten kurkkuaan.

“Aamunleijonalla oli joku oma suunnitelmansa, enkä tiedä mistä, tai kauanko hän oli sitä suunnitellut. Hän oli saanut käännettyä useita kissoja puolelleen, ja lopulta hän murhasi Rikkotähden oman pesäänsä, sekä Aallonsydämen tämän saapuessa partiosta takaisin. Murhe näytelmä vaihtui meidän takaa-ajoon, kun emme halunneet alentua hänen kynsilleen. Siskomme Pisaratassu jäi heidän vangikseen, mutta toivon hänen selviävän”, Tyrskysydän painoi lapojaan alas ja katseli epätoivoisena kissoja ympärillään. “Tiedän, että tuntuu omituiselta päästää meidät takaisin, kun lähdimme. Mutta heimo ei ole enää kotimme. Ei mitään siihen verrattuna, mitä Myrkkysuo meille meinaa. Tahdomme taistella koko sielumme voimin todistaaksemme, että kuulumme tänne. Ja autamme Leijonaliljan sekä Sitrusvarjon pentuja löytämään myös oman paikkansa täältä, jos hyväksytte meidät riveihinne”, Tyrskysydän aneli ja paineli käpälillään maata. Varputassu Terätiikerin vierellä painoi korviaan apeana.

“Jos kukaan ei vastusta, Tyrskysydän sekä Lummelintu ovat Myrkkysuon uusia sotureita. Terätiikeri sekä Akaasiapantteri pitävät heistä huolta, ohjeistavat tavoillemme ja auttavat kotiutumisessa. Sakaalitassu sekä Maitotassu saavat mestareikseen Käärmeleikin ja Simpukkapuron, jotta voivat suorittaa koulutuksensa loppuun meidän tapojen mukaisesti”, kansa käänteli korviaan, mutta yhtään sanallista vastustusta ei kuulunut. “Siinä tapauksessa, Kaiun voimin sekä suojeluksen kautta, he ovat palanneet kotiinsa, ja aloittavat koulutuksensa mahdollisimman pian!” Belladonnantähti kohosi jaloilleen ja juuri ennen kuin kissat alkoivat perääntyä arkisiin tehtäviinsä, johtaja korjasi vielä kurkkuaan.

“Terätiikeri sai niskoilleen ehkä hieman epäoikeudenmukaisen rangaistuksen. Hän suorittaa vielä soturien toivomia tehtäviä, mutta tahdon antaa Terätiikerin vastuulle Varputassun koulutukseen loppuun panon. Vaikka nuorukainen oli pitkän aikaa poissa, eikä varmasti tiedä kaikkea soturilaista tai taistelutekniikoista, Terätiikeri toimii hänen mestarinaan, kunnes uskoo Varputassun olevan Myrkkysuon soturin arvoinen ansaitakseen soturinimensä”, sinisilmäinen naaras painoi päätään Varputassulle, joka loikkasi innoissaan käpälilleen saaden Salamasiiven suunnalta myös innostuneen sekä ilahtuneen huudahduksen. Sitten kansa alkoi huutaa uusien soturien sekä oppilaiden nimiä, ennen kuin paikallaolijat katosivat omiin tehtäviinsä. Johtaja katsahti Varputassun sekä Terätiikerin suuntaan, ja painoi päätään kollille kiitoksena. Sitten hän toivoi löytävänsä Armonhallan jostain, jotta voisi tukeutua ystäväänsä, ja auttaa tätä omassa surussaan, joka varmasti häneltä jäi vielä kuulematta.

//Masi
Syystähti maisteli lopulta ilmaa, tuntien viimein miten Usvajoen partio oli jättänyt hänet taakseen ja perääntyi takaisin omaan kotiinsa. Naaras ei ollut nähnyt mihin Vääräsydän oli mennyt, olisiko tämä jo matkalla kotiin, vai jäänyt vielä usvajoen kissojen kynsiin. Sentään Syystähti oli selvinnyt paosta, vaikka olikin jättänyt kaiken taakseen. Ja se painoi hänen lapansa, korvansa sekä häntänsä alaspäin. Verta valui pitkin jokaista jäsentä, pitkin katanana terää ja hänen hengityksensä oli rahisevaa. Hän oli menettänyt monta elämää, joka varmasti vei hänen voimiaan, ja myös vieläkin vuotavat haavat voisivat koitua hänen kohtalokseen. Kilpikonnakuvioinen kohotti päätään pensaan takaa kohti taivasta, ja pohti, olisiko koskaan voinut olla samankaltainen päällikkö kuin Kuolontähti. Oliko hän pettänyt naaraan koulutuksen sekä arvot, eikä kyennyt samanlaiseen voimakkuuteen kuten hän. Mutta se kaikki tuntui murentuneen kuitenkin käpäliin, ei Syystähdellä ollut enää voimaa, ei valtaa. Ei hän ollut kykenevä huolehtimaan Taivaanliekistä omine murheineen tai ajatuksineen. Pelkkää verenhimoa, joka oli ylittänyt huolen sekä murheen Risatähdestä. Nummelta tuleva kahiseva ääni sai Syystähden varuilleen, ja hän maisteli ilmaa yllättyne Synkkävarjon sekä Taivaanliekin hajusta. Naaras asteli varovasti esiin ontuen haavojaa, seisahtuen katselemaan Korppisydäntä, joka lopulta pelästyen seisahtui katselemaan Syystähteä.

“Oletko kunnossa? Voinko auttaa sinuakin?” Synkkävarjon kissa naukaisi huolestuneena käännellen päätään, mutta Syystähti vian pudisti päätään.

“Auta hänet kotiin, minne hän kuuluukin. Ja, voisitko kertoa pienen viestin puolestani?” Syystähti naukui varovasti painaen päätään alentuen ahdistukselle sekä pahoinvoinnille. “En aio palata enää. Kivijalka ottaa vastaan Taivaanliekin hallinnan, en ole enää kukaan. En kansan johtaja, en sen jäsen. Unohtakaa minut, ja antakaa anteeksi kansatoverien kaatuminen”, kilpikonnaturkkinen murehti ja katseli sitten Korppisydän anelevin silmin. Synkkävarjon kissa selvästi huomasi pelon ja murheen päällikössä, nyökäyttäen tälle sitten päätään.

“Teen parhaani. Aion auttaa heitä parhaani mukaan. Toivottavasti, löydät sinne, minne polkusi viekään”, Korppisydän pohti hiljaa viimeiset sanansa, tietämättömänä mitä Syystähti tarkoitti. Lopulta hän jatkoi matkaansa, ja jätti naaraan taakseen.

Syystähti kaatui maahan aivan pensaan juureen, katsellen sokeana eteensä. Maailma muuttui veren väriseksi, ja naaraan keho nytkähti viimeisen kerran, ennen kuin hän menetti yhden elämänsä Kaiulle, jättäen Kivijalalle saataviksi kaikki, paitsi kaksi elämää. Niin monta oli turha taistelu saanut hänet menettämään. Niin omat henkensä, kuin kansatoveriensakin. Niin turhaksi, oli hänen johtajakautensa päätynyt. Mikä olikaan hänen tavoitteensa? Ei hän sitä enää muistanut. Saanut vain itselleen kansan Hallavarjon jälkeen, jonka menetti myös Surutähdelle aivan noin vain. Mitään, ei hänellä ollut jäljellä.

//Heli ja Wilma, tiedoksi //

Jaguaarinraivo oli seurannut Veritähden ominaishajua, ja näytti siltä, että tämä oli menossa kohti Myrskyvaahteran leiriä tai Usvajokea tai jonnekin sinne suuntaan. Pian kuitenkin Jaguaarinraivo äkkäsi liikettä Myrkkysuon saarella ja unohti hetkeksi aikeensa palata sotaan edustamaan Synkkävarjoa. Nimittäin pyytäjien partiossa näytti olevan joku erittäin tuttu hahmo, joka sai kollin kiirehtimään välittämättä kansojen rajoista järven tuntumaan ja tarkkailemaan nuorehkoa soturi-ikäistä kollia. Jaguaarinraivo kohotti korviaan ja terävöitti kuuloaan, kun kuuli ryhmän johtajan, Käärmeleikin kutsuvan kyseistä kissaa ''Saarnitassu, mennään täältä yli'', kissa naukui kuuluvasti. Jaguaarinraivo laskeutui samalla sekunnilla kaislikoiden taakse piiloon ja silmät sirillään tarkkaili tilannetta.
Partio oli tulossa järven yli toiselle puolelle loikkimalla kaatuneella puulla, kiviä pitkin ja kahlaten lyhyen matkan. Selvästi Saarnitassun uimataito olisi yhtä huono kuin ennenkin, Jaguaarinraivo päätteli.
''Tuolla on lintuja, mennään sinne nappaamaan niitä Belladonnatähden käskyn mukaan'', Kehäkukkavirta naukui ja loikkasi uimaan ja kahlasi rantaan loppumatkan, kiitäen reviirien tuntumassa Jaguaarinraivon ohitse. Käärmeleikki tarkkaili hetken ympäristöä, kunnes seurasi Ivakyyneleen kanssa Kehäkukkavirtaa, Saarnitassun kahlatessa hitaimpana ja jääden jälkeen. Jaguaarinraivo näki tilaisuutensa tulleen ja loikkasi piilostaan esille, painaen veljensä rantaveteen, saaden toisen pelästymään kunnolla. Jaguaarinraivo painoi vaistomaisesti toisen pään veden alle.
''Mitä sinä saasta teet Myrkkysuossa? Onko Paahdekobrakin siellä?'', Jaguaarinraivo sähisi ja päästi toisen pään takaisin pinnalle, Saarnitassun alkaessa yskiä voimakkaasti.
''Toin meidät sinne turvaan'', Saarnitassu sähisi ja sukelsi äkkiä veden alle, jolloin Jaguaarinraivo menetti otteensa toisesta ja tämä kauempaa nousi rantaan. ''Hyvä että sain tavata sinut, Jaguaarinraivo. Minulla on sinulle ja Marraskauhulle viesti Paahdekobralta'', Saarnitassu hieroi naamaansa.
Jaguaarinraivo siristi silmiään ja koukisteli kynsiään inhon vallassa.
''Me aiomme yllyttää Yötaivaan kissat vastarintaan Myrkkysuossa, ja emo pyrkii sen kansan uudeksi päälliköksi. Sinä ja Marraskauhu voitte olla osana meitä. Liittykää sotaan rinnallemme, niin Paahdekobra antaa erheenne anteeksi ja pääsette korkealle Myrkkysuossa'', Saarnitassu kuiski, mutta jokin toisen kasvoilla kertoi Jaguaarinraivolle, että jokin olisi kuitenkin pielessä. Jaguaarinraivo vilkaisi taakseen, mutta partio huhuili vasta Saarnitassua, joka oli kadonnut.
''Tulee päivä, jolloin Synkkävarjo hallitsee koko metsää. Miksi asettuisimme heikoimpiemme puolelle?'', Jaguaarinraivo murisi.
''Heikompien? Me olemme samaa puolta, me tuemme Synkkävarjoa metsän hallitsemisessa'', Saarnitassu sähähti. Jaguaarinraivo siristi silmiään.
''Minä kerron Marraskauhulle'', Jaguaarinraivo lopulta murahti.
''Lupaatko sinä olla apunamme?'', Saarnitassu henkäisi, mutta jäi sen jälkeen pidättelemään henkeään.
Jaguaarinraivo siristi silmiään, mutta vastauksen sijaan, hän tönäisi Saarnitassun takaisin veteen ja pinkaisi pois rajalta kohti Myrskyvaahteraa.
'*Saarnitassu, mitä sinä vielä siellä räpiköit?! Hyvänen aika, sinähän hukut!'', Kehäkukkavirran nau'unta kuului vielä takana, kun Saarnitassu yskien sai apua kokeneemmalta kissalta apua päästä rantaan. Jaguaarinraivo kiisi takaisin sotaan, miettien veljensä sanoja.

//Heli //

Terätiikeri oli määrätty vartioimaan rantaa, ja siellä leveä lapainen, harmaa raidallinen punaisin silmin istua nökötti. Kaiken tapahtunan valossa Belladonnatähti oli laittanut Terätiikerin suorittamaan oppilaiden tehtäviä sillä aikaa, kun hänen veljensä Simpukkapuro saisi leikkiä soturien baronettia. Kaikki sen takia, että Terätiikeri oli tehnyt uratyön, suojellut omaa emoaan varman kuoleman edessä. Ensi kerralla hän muistaisi paeta ja jättää muut oman onnensa nojaan, kolli sätti itseään mielessään, vaikka olemus oli tyyni ja rauhallinen.
Hän tiesi Pantteriroihun vain pilailevan hänen kustannuksellaan, nyt kun hän olisi oppilas, hän joutuisi tekemään kaikki likaiset työt ja myös ne turhatkin, kuten istua nököttää turhaan vartioimassa rantavettä. Hetken Terätiikeri oli varma, että veden mukana oli rantautumassa vielä elossa oleva ja voimakkaasti räpiköivä jänis, mutta tarkemmin katsottuna hän havaitsikin uimassa olevan iso joukko jäniksiä. Hän kohosi tassuilleen ja heilautti korviaan epäuskoisena, lähtien kohti rantaa.
Kun hän ymmärsi, että hän ei todellakaan vastaanottanut räpiköiviä jäniksiä, vaan entisiä Myrkkysuon kissoja, jotka olivat selvästi aivan lopussa, hän kahlasi rantaan ja kiskoi ensimmäisten joukossa olevan Tyrskysydämen rantaan. Kolli jäi rantahiekkaan puuskuttamaan voimakkaasti ja vilkuili suu raollaan puuskuttamisesta lapansa ylitse muihin.
''Minä autan heitä, mistä on kyse?'', Terätiikeri naukui ja kahlasi pidemmälle rantaan, kiskoen nyt veden kevittäminä kaksi oppilasta Maitotassun ja Sakaalitassun rantaan. Lummelintu kahlasi vapisevin tassuin sillä aikaa hänen ohitseen ja lysähti Tyrskysydämen vierelle rantaan.
''Aamunleijona tappoi Rikkotähden ja Aallonsydämen, hän on vallannut heimon ja me pakenimme tänne. Hän olisi tappanut meidätkin'', Lummelinnun puuskuttava ääni hiljaa kertoi, silmissä kauhoisa ja pelokas katse. Terätiikeri luimisti korviaan epävarmana siitä, miten tällaisiin uutisiin pitäisi suhtautua.
''Oliko mukananne vielä joku? Uinko etsimään puuttuvia?'', Terätiikeri naukui, Maitotassun köhiessä vettä keuhkoistaan.
''Pisaratassu ei ehtinyt paeta mukaamme, hän jäi kiinni. Tässä pitäisi olla kaikki'', Lummelintu kuiskasi.
Terätiikeri katseli uupunutta väkeä.
''Levätkää tässä hetken, mutta yrittäkää jaksaa siirtyä pois vedestä pois, jotta turkkinne kuivuaa. Käyn hakemassa Belladonnatähden ja muutamia sotureita tukemaan teidät leiriin. Onko teistä jollakin vammoja, tarvitaanko parantajaa?'', Terätiikeri ei kuitenkaan saanut keneltäkään vastausta, joten hän kiirehti heti leiriin, jossa hälytti Belladonnatähden. Armonhalla ei ollut leirissä, muttei Terätiikeri olisi toista halunnut hälyttääkään tehtävälle. Eihän Terätiikeri olisi enää hänen poikansa.
''Belladonnatähti, joukko entisiä heimolaisia rantautui juuri rannalle. Rikkotähti ja Aallonsydän ovat tapettu Aamuleijonan toimesta ja paenneet etsivät turvaa täältä'', Terätiikeri vauhdilla loikkasi Belladonnatähden kiinni, joka oli juuri kävelemässä kohti pentutarhaa, ehkä mennäkseen katsomaan Puolukkakyytä, jonka pitäisi pian poikia. Belladonnatähti mittaili hetken Terätiikerin hämmentynyttä ja huolestunutta naamaa. ''Kissoilla ei näyttänyt olevan hengenhätää, mutta tarvitsemme varmasti sotureita saattamaan heidät leiriin, sillä he ovat liian väsyneitä kävelläkseen tänne asti. Siellä ovat ainakin Rikkotähden ja Aallonsydämen lapset Tyrskysydän ja Lummelintu'', Terätiikeri piti äänensä hiljaisena, vaikka puhuikin tiheään. Hän sulki sitten suunsa, sillä ei voinut oppilaana määrätä sotureita mukaansa.

Pieni valkeanmusta naaras pärskähti tuntiessaan tasaiseen tahtiin lämmittävät nuolaisut, sekä voimakkaiden yrttien hajut. Avatessaan silmät, pentu huomasi kauhukseen olevansa vieraassa pesässä, kolmen täysikasvuisen kissan tuijotellessa heitä. Kollin naama oli tuttu, sillä hän oli tullut auttamaan sisaruksia ollessaan metsässä avuttomina.
"Hyi tämä on pahaa!", Korppipentu kiljaisi tuntiessaan lehdet suussaan. Hetken päästä Tomupentu avasi silmänsä ja painoi ruskean turkkinsa täristen Korppipentua vasten.
"Keitä he ovat ja miksi suussani maistuu pahalta?", naaras vinkaisi vihaisesti pörhistäen karvojaan. Vaikka Tomupentu oli sisaruksista nuorin, hän oli aina ollut heistä kahdesta äkkipikaisempi. Ruskea pentu ponnahti jaloilleen ja seisahtui Korppipennun eteen, horjahtelevin askelin.
"Koskettekin häneen niin", pieni pentu uhkasi, joka varmasti täysikasvuisista kissoista ei tuntunut uhkaavalta. Korppipentua lämmitti sisarensa uskollisuus häntä kohtaan. Korppipentu laski tuuhean häntänsä Tomupennun lavoille.
"Tomupentu, sinun pitää antaa heidän kertoa nimensä, ei voi olla noin töykeä", vanhempi sisaruksista naukaisi lempeästi, "He pelastivat meidät."

/Heli, Dia

Kanjonivuokko oli onneksi heti valmiina auttamaan, muu kansa ei ollut leirissä huomaamassa Kivijalan saapumista tai käynnissä olevia tapahtumia pentujen kanssa.
''Kaiun valitsema muutos polulleni'', Kivijalka hiljaa hymyillen vastasi Kanjonivuokolle, kun tämä arveli pentujen viimeisten hetkien olleen tassuilla, mikäli Kivijalka ei olisi sattunut paikalle ja löytänyt heitä. Miten pentujen olisikaan käynyt, jos joku muu olisi heidät löytänyt? Vaikka joku kansaton kissa?
Kivijalka tarkkaili uteliaana yrttejä, jotka parantaja toi. Ne tulisi parantajan ohjeen mukaan rouskuttaa mössöksi ja saattaa pentujen suuhun. Revontulikukka aloitti heti työskentelyn Kanjonivuokon ohjeiden mukaan ja auttoi punertavanrusehtavaa naaraspentua saamaan tahnaa suuhunsa, vaikka pentu vaikutti lähes tajuttomalta. Molempien pentujen kurkusta kohosi hiljaista kehräystä eli tajunnanrajamaat alkoivat palailla heille, kun kaksikko pääsi Kivijalan ja Revontulikukan väliin petiin lämpimään.
''Minä kasvattaisin nämä kaksi mielelläni meidän ominamme, ellei Kukkaseni ole erityisen vastahakoinen ajatukselleni?'', Kivijalka loi hieman nolostuneen katseen Revontulikukkaan, mutta heilauttaen sitten korviaan alkoi pureskella parantajan antamia yrttejä mössöksi ja varovasti mössöä sai vaalean pennun hampaiden väliin, jolloin pennun nielu nielaisi mössöä alas. Kivijalka yritti olla todella varovainen, ettei änkisi liikaa yrttien sekaista mössöä pennun suuhun, ettei vain tämä tukehtuisi.
''Emme tiedä heidän oikeita vanhempiaan, mutta en myöskään halua, että he joutuvat sukuratsauksen kohteeksi, kun kasvatamme heidät ominamme. Vaikka Taivaanliekissä ollaan yllättävänkin suvaitsevaisia puoliverisiä tai kansattomia kohtaan, haluan heille taata parhaan mahdollisen turvallisuuden elämässään, kun kansamme ja muut kansat uskovat heidän olevan minun ja Revontulikukan pentuja'', Kivijalka hiljaa puhui.
Oli totta, että Taivaanliekissä kuhisi Usvajoen ja etenkin nyt Kuutiikerin kissoja, mutta kun kansa olisi sodassa Usvajokea vastaan, voisi Syystähti ja muut alkaa tiukentamaan otettaan puoliverisiä tai kansattomia kohtaan. Kuten epäilyksiä oli jo Revontulikukkaankin kohdistettua Vaahterakynnen kuoleman johtavien tekijöiden seurauksena. Kivijalka halusi antaa pennuille turvaa, perheen ja lämpöä, antaa näille mahdollisuuden uuteen elämään, vaikkei ehkä koskaan saisikaan tietää, minkälainen se aiempi elämä oli ollut.
''Mitä ajattelet Revontulikukka? Voisiko tämä olla sinun, minun ja Kanjonivuokon salaisuus?'', Kivijalka heilautti häntäänsä, samalla puhuen mössöiset yrtit suussaan hivenen epäselvästi. Kun hän oli kolmannen kerran juottamassa pennulle yrttimössöä, pentu pärskähti ja avasi silmänsä (?).

//Masi, Dia

“Voi miten pieniä he ovat”, Kanjonivuokko kuuli Revontulikukan henkäisevän pesässä, ennen kuin parantaja asteli sisään ja ummisti silmiään totutellessaan pimeään. Kivijalka oli saapunut leiriin kaksi pentua hampaissaan, ja heti pyytänyt parantajaa saapumaan katsomaan varmasti pentujen tilannetta. Ruskea naaras laski yrtit hampaistaan ja lähestyi rakastavaisia varovasti katse pysyen pennuissa.
“Voi he ovat ainakin ihan jäässä”, tuo henkäisi ja katsahti Kivijalkaan. “Olit onnekas, kun löysit heidän juuri tällä hetkellä. Pienellä ei varmasti ollut montaa hengenvetoa enää itsessään”, Kanjonivuoko henkäisi ja kääntyi katsomaan yrttejään. Hän nappasi pari kakkaran lehteä sekä laventelia Revontulikukan vierelle varovasti sitten kurottaen nuuhkien kaksikkoa.

“Jos saatte syötyä lehdet tahnaksi ja saisitte ne pentujen kurkusta alas olisi todella mahtavaa. Uskon, että vähäinenkin määrä tahnaa suussa jo saavat he nielaisemaan tai jopa jo vaikutuksen alkamaan, kun he ovat niin nuoria”, naaras pohti ja katseli Kivijalkaa. “Mitä haluat tehdä heidän kanssaan?” utelias kysymys vain tupsahti ulos parantajan suusta, ja tämä jopa hieman nolona luimisti korviaan äkkiä omituiselle kysymykselleen.

//Diamella & Heli //

Kivijalka syöksyi eteenpäin pensaan takaa, mutta jäätyi karvat pörhöllään siltä seisomalta, kun huomasikin edessään kaksi kissanpentua. Lumi oli takertunut märkänä pentujen turkkiin ja paakkumaisesti painautunut heidän ihoaan vasten. Kivijalan karvat laskeutuivat ja kynnet valuivat takaisin, kun hän yritti ymmärtää näkemäänsä. Kaksi pentua hylättynä ei-kenenkään-maalle? Vaaleampi pennuista menetti tajuntansa tästä maailmasta, eikä ruskeakaan pentu ollut sen paremmin voimissaan tai enää tässä maailmassa. Mitä Kivijalan pitäisi tehdä tällaisessa tilanteessa?
Varapäällikkö kohotti kuononsa ja maisteli ilmaa, mutta hän ei erottanut lumen peittämässä maailmassa pentujen lisäksi vieraita hajuja, paitsi tietysti vain hetki sitten aiemmin kulkeneen vahvan Taivaanliekin partion tuoksun. Hän puri hampaitaan murheellisena yhteen, hän olisi halunnut juosta Syystähden ja partion vielä kiinni, vakuuttaa nämä kääntymään sodasta takaisin, mutta katsellessaan pentuja, hän tiesi, että Kaiku olisi tehnyt hänen puolestaan jo päätöksen hänen polulleen.
Varovaisesti hän otti muutaman askeleen lähemmäs ja viikset väristen nuuski tajutonta vaaleaa pentua, ja sitten rusehtavaa. Molemmilla kulki hengitys, mutta selvästi rusehtavalla naaraspennulla sydämen syke oli jo hyvin alhainen. Kolli nuolaisi varovasti pentujen kylmiä korvia, josta hän tiesi hypotermian olevan todella lähellä kumpaakin. Enempää jahkailematta hän otti pennut hampaisiinsa ja oli helpottuntu siitä, että nämä olivat vielä pieniä, jotta hän kykenisi kantamaan heistä molemmat. Toisaalta hän oli hampaat irvessä raahannut omaa kolmikkoaankin pois pahanteosta kuita sitten, mutta varmaankin vanhimpienpesässä viimeistään hän joutuisi vielä vaihtamaan nimensä Irvileuaksi, kun naama vääntyisi jatkuvasti kannettavien pentujen painon takia.
Kivijalka kiirehti takaisin leiriin, toisinaan luistellen jäällä ja toisinaan kompuroiden loskassa, mutta rampajalkainen kokenut soturi piti tasapainonsa. Matka sujui hiljaisesti, toisinaan hän vilkuili vielä lapansa ylitse, mikäli pentujen vanhemmat ilmestyisivät tai tämä paljastuisikin ansaksi, mutta lopulta hän hyväksyi sen ajatuksen, että joku oli hylännyt nämä kaksi. Mutta nyt he saisivat uuden perheen, lämpöä ja rakkautta.
Varapäällikön saavuttua odotettua nopeammin leiriin, Revontulikukka laskeutui puhujanpaikalta vartiosta alas ja tuli hänen luokseen hämmästynyt ilme kasvoillaan, mutta kun naaraan katse osui kahteen pentuun, molemmat työnsivät kysymykset ja ajatukset Syystähden partiosta sivuun.
''Löysin heidät Syystähden partion sijasta ei-kenenkään-maalta. Hengitys kuuluu, mutta pulssi on jo heikko. Auta minua lämmittämään heidät ja huolehtimaan heistä'', Kivijalka epäselvästi mumisi karvojen joukosta, astellen sitten jo kohti pentutarhaa. Hän pysähtyi vilkaisemaan Revontulikukkaa, mutta naaras kipitti hänen vierelleen ja työntyi edeltä pesään.
''Kanjonivuokko, tule pentutarhalle!'', Kivijalka naukaisi jälleen epäselvän käskyn, joka kuitenkin oli enemmän pyyntö parantajalle, joka oli juuri saapunut aukiolle huolestuneena. Kivijalka ei voinut olla pohtimatta sitä, että oliko Kuurasusi hyvästellyt parhaan ystävänsä ennen lähtöään sotaan. Vai olisiko Kuurasusi niin varma heidän voitostaan? Kanjonivuokko kuitenkin näytti ryhdistyvän tunteidensa ylitse, kun huomasi Kivijalan hampaissa roikkuvat pennut.
Varapäällikkö asteli Revontulikukan vierelle pesään ja laski pennut tämän vatsan vierelle, kiertyen Revontulikukan kanssa yhteiselle tiukalle kerälle, jossa kaksi pentua oli heidän välissään, samalla sukien vaaleamman pennun turkkia saadakseen tämän lämpeämään nopeammin. (?)

// Masi

Tuntematon naaras nelisti rivakasti pois oman klaaninsa reviiriltä, kantaen kahta piskuista pentua hampaissaan. Matka ei edennyt naaraan toivomalla tavalla pentujen kiemurrellessa tyytymättömyyttään. Kaksi pientä pentua olivat siinä iässä, että he olisivat kuuluneet pentutarhaan kuningattaren hoivaamaksi, ei kanniskeltavaksi ympäri metsää kylmän viiman lävistäessä heidän turkkejaan. Vanhempi pennuista pystyi ottamaan muutamia askelia itsenäisesti ja tiiviisti seurasi vanhempaa naarasta kohti tuntematonta päämäärää. Lumi ja pakkanen pureutuivat kuitenkin pian pennun pieniin tassuihin, joka sai sen naukumaan tuskasta. Silloin vanhempi kissa kääntyi kannoiltaan ja poimi valkeamustan pennun hampaisiinsa. Matka edistyi hitaammin ja vaikeammin, naaraan tasapainotellessa kahta pentua leukojensa välissä. Maistellessaan ilmaa, aikuinen naaras alkoi tuntea oman klaaninsa hajujen hälvenneen, joka sai hänet huokaisemaan helpotuksesta.
"Tarpeeksi kaukana, jolloin tarpeeksi lähellä", tämä mietti itsekseen ja muutaman ketunloikan tarpoi hangessa, ennenkuin laski pennut maahan. Ruskea, pennuista nuorempi naaras alkoi välittömästi huutamaan osuessaan kylmään lumeen. Vanhempi naaras kavahti huutoa ja käänsi päänsä toisaalle. Suru vihlaisi soturia, mutta hän oli päätöksen tehnyt, poistuessaan leiristä pennut hampaissaan. Valkomusta pentu kietoi itsensä pienemmän pennun ympärille ja he hakivat toisistaan lämpöä, ankarassa pakkasessa.
"Teillä on aina toisenne", naaras naukui hiljaa lauseen, joka oli osoitettu enemmän hänelle itselleen. Omatunto kalvasi häntä. Hiljaa soturi hengitti pentujen tuoksua ja nuolaisi kumpaisenkin korvantaustaa.
"Antakaa anteeksi", tämä naukui ääni väristen. Kuin aavistaen, naaras nosti päätänsä ja raotti suutaan maistellakseen ilmaa. Tämä tunnisti vieraan kissan hajun ja loikkasi jaloilleen. Hän oli toivonut enemmän aikaa, mutta turhaan. Tuntematon naaras oli valinnut paikan tarkoituksella, sillä lähellä oli muutaman päivän vanha ketunläjä, jonka tarpeeksi voimakas haju pystyisi peittämään pentujen synnyinklaanin hajun. Yksitellen naaras pyöritteli pentuja kuvottavassa hajussa, joka sai hänen itsensä lisäksi pentujen naamat vääntelehtimään inhosta.
"Nyt on aika", hän naukaisi ja katsoi kumpaistakin. "Emo rakastaa teitä, aina."
Naaras loikkasi jaloilleen ja katosi metsään. Raskas tunne varjosti soturia, tämän juostessa kohti oman klaaninsa reviiriä. Hän ei saisi koskaan tätä anteeksi, naaras tiesi sen.
----------------------------------
Valkomusta pentu availi ja sulki silmiään yrittäen hahmottaa ympäristöään. Tämä ei selkeästi ollut lämmin pesä, missä hän oli ollut. Kaksikkoa ympäröivä valkea pumpuli oli uutta ja vierasta. Kylmä kirveli tassuja ja viima riepotteli turkkia ankarasti. Molemmat pennuista itkivät hätäänsä, sillä emon haju oli kaikonnut tiehensä.
"Auttakaa!", valkomusta pentu kiljui hädissään ja tunsi tummanruskean pennun liikkeiden hidastuvan. Kylmä alkoi saavuttaa heitä. Pian, odottamatta, tumma kissa loikkasi kaksikon eteen, selkeästi kuullen heidän hätähuutonsa. Valkomusta pentu yritti pörhistää vaistomaisesti turkkiaan mahdollista vihollista vastaan, mutta väsymys ja kylmyys saivat otteen hänestä. Enää ei olisi kaksikon tassuissa, mitä tulisi tapahtumaan. Pimeys alkoi ympäröidä heitä. Olisiko tämä heidän loppunsa?

//Heli, Diamella

Kivijalka katsahti murheellisin silmin Revontulikukkaan, joka onneksi halusi olla hänen tukenaan ja auttaa jotenkin, jos kolli vain osaisi kertoa miten.
''Haluan, että huolehdit kansasta sen ajan, kun minä olen poissa. Haluan mennä katsomaan heidän matkaansa sotaan, toivon, että saisin heidät vielä kiinni ja voisin vielä kääntää heidän mielipiteensä toisin, mutta uskon, ettei heillä ole mitään mielenkiintoa kuunnella minua. Pelkään pahoin, että ajatuksesi tämän kuulustelun päättymisestä on oikea'', Kivijalka huokaisi, mutta päättäväisyys palasi hänen kasvoilleen.
''Minä en juokse taisteluun, enkä aio taistella. Mutta jos näen omiemme kaatuvan, yritän saada heidät turvaan. Syystähti ei ottanut parantajaakaan mukaan ja matka takaisin Taivaanliekkien kansaan on pitkä. Mikäli Leopardinkukka tai joku muu nuorista kuolee Kuurasuden ja Syystähden itsekkään päätöksen takia, en anna heidän jäädä vieraalle maalle makaamaan ja hiljaa kuolevan. Mutta sotaan en osallistu, minä en tue sitä päätöstä'', Kivijalka osittain toisti itseään ja kohtasi sitten Revontulikukan katseen.
Hän kurotti koskettamaan tuon nenää ja kääntyi sitten kohti leirin uloskäyntiä. Hän ei viipyisi kauaa, mutta hän toivoi, että jos saisi partion vielä kiinni, he eivät menisikään.
Kivijalan aie kuitenkin näyttäytyi turhana, sillä hän ei saavuttanut enää partiota. Kissat olivat kiirehtineet omalta reviiriltä kuin tuulen mukana viuhuva lehti. Varapäällikkö katseli synkin silmin Taivaanliekin korkeilta kiviltä kauemmas metsään, johon suuntaan partion haju katosi puiden väliin. He olivat ehtineet jo todella kauas vahvojen ja terveiden soturien kanssa, toisin kuin Kivijalka täysin itse olisi.
Hänen korviinsa kuitenkin pian kantautui tiukka, mutta vaisun väsynyt miukaisu, niin kirkas, mutta niin hento, että se sai Kivijalan heti höristämään korviaan ja paikantamaan pentumaisen naukaisun äänen lähdettä. Oliko joku pennuista lähtenyt omille teilleen ja eksynyt? Kivijalan sydämessä väpätti huoli, kun hän ajatteli omia pentujaan, vaikka he olivatkin jo oppilaita. Varapäällikkö laskeutui kiviltä ja lähti hitaasti lähes vaanien etsimään naukaisujen lähdettä, joka tuntui kantautuvan alkumetsästä, joka ei kuulunut kenenkään rajalle.

//Masi
Revontulikukka katseli apeana partion perään, joka pian lähti leiristä aamun valon kajastaessa läpi vuorien huippujen. Vaikka päivä olikin kaunis, olisi sen päättyminen varmasti aivan erilainen. Naaras maisteli Kivijalan lämmintä tuoksua hänen päänsä kosketettuaan hänen omaansa, lopulta irtautuen katselemaan partion perään. Naaras oli huolissaan niin Syystähden käyttäytymisestä, kuin myös Kivijalan. Hän ei varmasti antaisi tällaista anteeksi johtajalle, niin omituista käytöstä. Mutta tekisikö Kivijalka jotain?
“Tahdotko tehdä jotain? Voisinko auttaa?” hän katseli rauhattomana leiriin jääneitä, muun muassa heidän omia pentujaan, jotka jakoivat taisteluliikkeitä keskenään. Kaikki olivat kasvaneet niin pienessä silmänräpäyksessä, miten aika voisikaan loikkia niin äkkiä? Naaras huokaisi lopulta käärien häntänsä käpäliensä päälle. “Tämä ei tule päättymään hyvin, eikö niin?” hän vielä lisäsi tarkkaillessaan käpäliään, ennen kuin varovasti kohotti katsettaan seuraten Kivijalan tuuheaa turkkia ylös tämän komeisiin kasvoihin saakka. Sentään heillä olisi toisensa, heillä olisi paikkansa kansassa. Ellei Kivijalka nyt ajatellut lähteä mihinkään päättömään tekoon. Revontulikukkaa huolestutti Taivaanliekin kohtalo siinä mielessä, että kuka tänne tulisi palaamaan. Olisiko taistelupartiosta lopulta mitään jäljellä? Palaisiko sieltä kukaan? Kivijalka voisi heitä johtaa, mutta olisiko tällä henkistä vahvuutta siihen tuollaisen jälkeen? Mitä muut kansat sitten heistä ajattelisivat? Naaras huokaisi syvään painaen korviaan odottaen auringon valon nousemista lämmittääkseen heidän turkkejaan.

//Masi, Wilma, Chabi
Belladonnatähti katseli kissoja lämpimin silmin, ja nyökäytteli näille päätään. Olisi hienoa kuitenkin saada kollille hänen näköisensä loppu, hyvä ateria läheisille seurassa ystävien.

“Saatte jäädä Myrkkysuohon, jos se on jotain mitä tahdotte tällä hetkellä. Saarnitassu lähtee metsästämään pienen partion kanssa, ja pyydän jotakuta pitämään silmällä hänen taitojaan, jotta voimme tehdä hänestä oikean oppilaan. Paahdekobra, paranet Kylmätaian ajatusten mukaan ja saat sitten asettua mihin haluat, sotureiden joukkoon tai vanhintenpesään, päätös on sinun. Kerätkää läheiset paikalle, valmistelkaa Karsiturkki ja pyytäkää vain apua tarpeiden keräykseen. Varputassu ja Salamasiipi voivat varmasti auttaa, sekä muut oppilaat tai toimettomat soturit”, mustan harmaa naaras naukaisi räpäyttäen tumman sinisiä silmiään, sitten kääntyen pois heidän luota etsien katseellaan Käärmeleikkiä.

“Käärmeleikki! Ota mukaasi Saarnitassu sekä Ivakyynel ja Kehäkukkavirta, käykää metsästämässä lintuja. Niitä ei varmasti löydy saareltamme yllinkyllin, joten teidän on käytävä järven toisella puolella etsimässä. Varokaa kansojen rajoja, älkää jääkö nappaamisesta kiinni ja pitäkää varanne. Kukaan ei myöskään saa hukkua matkalla”, naaras katseli tarkkaavaisesti pyytäjien baronettia, sitten pyytäen vielä toista lähemmäs astellen lähemmäs. “Pidä myös silmällä Saarnitassun metsästystaitoja, hänestä pitäisi tulla oikea Myrkkysuon oppilas, joten pidä hieman silmällä mitä hän jo osaa. Auttakaa tarvittaessa, tietysti”, naaras naukaisi hiljaa toiselle oman tehtävänsä ja sitten lähetti partion matkaan. Johtaja kääntyi katsomaan kohti Varputassua, joka katseli haikeana pentutarhan suuntaan, jonne Terätiikeri hävisi.

“Te saatte auttaa hautajaisjärjestelyissä, jos vaaditaan. Salamasiipi voi näyttää reviiriä Varputassulle, jos teidän on poistuttava leiristä. Voimme jutella matkastasi myöhemmin Varputassu, mutta tervetuloa kotiin”, Belladonnatähti nyökäytti päätään nuorelle naaraalle, joka iloisesti hymyillen nyökäytti päätään painaen sitten oman päänsä sisarensa olalle. Sentään hän oli vihdoin löytänyt kotiin. Belladonnatähti kääntyi takaisin kohti Paahdekobraa ja Karsiturkkia, jonka ruumiin ympärille oli kerääntynyt paljon entisiä Yötaivaan kissoja, sekä Karsiturkin läheisiä. Toivottavasti tästä seuraisi vain rauhallisia päiviä, eikä tämän myötä nousisi esiin mitään kurjaa.

//Masi, Taivaanliekki
Syystähti kohosi viimein jaloilleen ja asteli leirin sisäänkäynnin lähettyville.

“Taivaanliekin kissat! Aika on tullut lähteä kohti Usvajokea. Kaikki ilmoittautuneet saapukoot paikalle nyt, ja lähdemme vaatimaan vastauksia. Leiriin jäävät saavat tehtävänsä Kivijalalta hänen toiveidensa mukaisesti”, naaras naukui tarkkaillen sitten paikalle saapuvia kissoja, jotka ryhtyivät laittamaan itseään valmiiksi. Venytykseen kohoavat selät ja viimeiset nuolaisut käpäliin, joissa terävät kynnet odottivat. Ja he olisivat valmiita. “Me palaamme mahdollisimman pian. Olen kiitollinen mukaan lähtijöille, ja kiitos myös leiriin jääville. Tulemme kertomaan lopputuloksen viimeistään illan suussa”, johtaja nyökäytti lopuksi päätään ja katseli vielä leiriin jäävien kissojen ilmeitä, ennen kuin käänsi näille selkänsä ja asteli ulos leiristä kohti mäkeä ja lopulta kohti muita kansoja. Jos joku lakkaisi häntä seuraamasta, se olisi täysin ymmärrettävää. Jos koskaan tulisi hetki, että Syystähti seisoisi tässä yksin, niin olisi sitten käytävä. Tämä hänen oli tehtävänsä

Matka muiden kansojen luo vei hetken aikaa, mutta ryhmä liikkui vauhdikkaasti, vaikka loppumatkasta hidastaen pikkuhiljaa. Olisi heidän jotain voimia säästettävä, eikä muiden kansojen rajoilla kannattanut hirveän vauhdikkaasti liikkua. Vaikka suurena ryhmänä liikkuminen olikin jo yllättävän epäilyttävää. He kuitenkin luikkisivat vain rajoja pitkin kohti Usvajokea, järven rannalla voisi käyttää vedenrajaa ja sitten he olisivatkin jo lähellä. Usvajoen tuoksu alkoi valua yli Aurinkotuulen rajan hajun ja Syystähti vilkaisi vierellään Kuurasuteen.

“Olemmeko valmiita?” hän naukaisi hieman ääntään korottaen, jotta ryhmäkin kuulisi. “Aion puhua Tuulentähden kanssa, mutta tahdon kaikkien olevan valmiita taistoon”, hän naukui lopuksi ja räpäyttäen silmiään suuntasi askelensa kohti Usvajoen rajaa, ylittäen sen tuoksun ja saaden tervehdyksen sen kalaisan soisesta hajusta. Irvistettyään nenäänsä Syystähti johti partiota eteenpäin kohti leiriä, toivoen saavansa pian tervehdyksen joltain kansalaiselta.

//Seuraavat roolit voidaan laittaa Usvaan!

//Heli//

''Voi, ei meidän takiamme tarvitse'', Paahdekobra hiljaa sanoi ja vilkaisi yllättyneenä Belladonnatähteä, joka tarjoutui voivansa tehdä jotakin heidän hyväkseen. Mutta Saarnitassu varovasti nyppäsi emoaan hännästä ja loi varovaisen katseen Belladonnatähteen.
''Niin tai aivan, jos siitä ei olisi sinulle lainkaan liiaksi vaivaa, onkohan mahdollista Saarnitassun aloittaa koulutusta tai osallistua jonkinlaisiin oppilaiden tehtäviin? Minähän se kivi jalassa olen nuorelle kissalle ja tulen varmaan jäämäänkin vanhitenpesään, mikäli saamme jäädä Myrkkysuohon'', Paahdekobra naukui varovasti tunnustellen Belladonnatähden ajatuksia siitä, että olisiko tämä kallistunut ollenkaan siihen suuntaan, että edes Saarnitassu saisi jäädä. ''Saarnitassu on ehtinyt opetella uimista, alustavia taistelutaitoja ja metsästämistä Synkkävarjossa, mutta opittavaa riittää vielä varmasti paljon, että hän omaksuu Myrkkysuon tavat toimia erilaisissa tilanteissa. Vaikka kalat eivät pääsekään karkuun ja ensimmäiseen vesilätäkköön hän ei huku'', naaras tuumaili, Saarnitassun varovasti hymyillessä innokkaana Belladonnatähdelle.
''Karsiturkki piti kimaltavista kivistä ja linnuista ruokana'', Kurkihaave pian hiljaa kuiskasi, istuutuessaan Saarnitassun toiselle puolelle ja painaessaan päänsä Karsiturkin leukaa vasten hyvästellen tämän omalla tavallaan.
''Ehkä voisimme valmistella hänelle sellaiset hautajaiset, että saisimme kiviä kerättyä, mutta lintuja pitäisi kyllä käydä hakemassa järven toiselta puolelta. Se voisi olla kaunis juhla-ateria Armonhallallekin ja muille Karsiturkin omaisille, että saisivat syödä Karsiturkin muistolle hänen lempiriistaansa'', vanha Aaltokaste naukui, yskien pian sanojensa jatkoksi ja pörhisti turkkiaan kylmässä. Paahdekobra oli salaa kuitenkin mielissään siitä, että Karsiturkin kuolema ja uhkarohkea yritys kaataa Armonhalla, ja astua tämän tilalle, tehdäkseen Myrkkysuosta uuden Yötaivaan, olisi nyt ajamassa tämän ystäviä ja Yötaivaan entisiä kissoja lähemmäs toisiaan.
''Mikäli Belladonnatähti antaa luvan, minä lähden mielelläni metsästämään!'', Saarnitassu ilmoitti, hypähtäen jaloilleen innokkaana.