//Masi, Wilma, Nuge
Belladonnatähti havahtui aukiolta karkaavaan huutoon, joka sai päällikön oitis käpälilleen. Hän syöksyi pesän suulle ja katseli aukiota silmät kauhusta ammollaan, kun hän näki kansan hyökkäilevän toisiaan vastaan, seassa kaksi tunnistamatonta nuorukaista. Hetken aikaa Belladonnatähti ei kyennyt ymmärtämään tilannetta, kunnes tajusi Paahdekobran kyttäävän aukiota vanhempien pesän lähettyviltä verta käpälissään. Yötaivasta tuo oli huutanut, eikö ollutkin? Hän oli saastuttanut kansan sisältäpäin ja nyt sai kissat hyökkäämään kansatoveriensa kimppuun. Vihasta loimuten naaras irvisti ja sihahti hampaidensa välistä yrittäen etsiä aukiolta tuttuja hahmoja. Varputassu oli kavennut itsensä ylös oppilaiden pesältä ja jakeli nyt iskuja Jäätassulle sekä Kirsikkatassulle yhdessä Liskotassun kanssa. Piikkihernetassu yritti ottaa selvää hyökätäkö Saarnitassun kimppuun vai ei, kolli näytti epäröivän keskellä kaiken kauhun.

Tyrskysydän oli löytänyt tiensä ulos soturien pesältä ja yhdessä Lummelinnun kanssa he yrittivät häätää Jääkekälettä sekä Virvatulitaivasta irti Akaasiapantterin päältä, joka näytti voivan huonosti vertavuotavana aivan pesän edustalla. Sakaalikuu katseli Maitomerta soturien pesän takana silmät ammollaan. Selvästi epäröivänä, josko sisko olisi kääntynytkin häntä vastaan. Miten äkkiä oli Paahdekobran kätyrit saastuttaneet nuoren heimolaisen mielen? Salamasiipi ilmestyi esiin parantajien pesältä ja syöksyi kauhistuneena kohti Varputassua auttaakseen rakasta sisartaan. Tämän matkan kuitenkin katkaisi edestä Synkkävarjolta löyhkäävä vaalea kissa, jonka Belladonnatähti tunnisti viimein Marraskauhuksi, synkkävarjon soturiksi. Raivosta sihahtaen päällikkö loikkasi alas kiveltä, juoksi läpi aukio ja taklasi Marraskauhun irti Salamasiivestä, joka raivoissaan yritti raapia toisen vatsaa takajaloillaan. Kolli ei painonsa eikä jämäkkyytensä vuoksi liikahtanut, paitsi sitten kun johtaja taklasi toisen kylkeen täydellä vauhdilla. Marraskauhu kaatui käpäliltään ja pyöri tomuisessa maassa, kunnes kampesi itsensä pudistellen käpälilleen.

“Vie kaikki nuorukaiset ketkä saat harjoitusaukiolle. Ota Varputassu mukaasi, jos saatte nuo nuorukaiset kuriin tai häädettyä. Pyrkikää olla tappamatta ketään”, naaras sihahti inhottaneena koko ajatuksesta, että pitäisi pohtia kahteen kertaan olisiko kissa vihollinen vai ei. “Viimeisessä tapauksessa lähdemme saarelta”, Belladonnatähti kurahti vielä hampaidensa välistä, ennen kuin Salamasiipi syöksyi Varputassua sekä Liskotassua auttamaan. Piikkihernetassu oli saanut osakseen ikäviä haavoja, samoin Liskotassu. Ja Varputassu yritti kovasti torjua nuorempien oppilaiden iskuja auttaakseen heitä. Salamasiipi saapui onneksi auttamaan ja he saivat Jäätassun sekä Kirsikkatassun pakenemaan hetkellisesti leirin suojamuurin uumeniin. Siskokset kääntyivät kohti Saarnitassua, painostaen tätä hyökkäämään tai juoksemaan.

Belladonnatähti kääntyi kohti Marraskauhua, joka kynnet esillä syöksyi kasvot vailla tunnetta kohti Myrkkysuon johtajaa. Miten kollit olivat saaneet vihiä tästä Paahdekobran juonesta? Oliko tuolla koko ajan kynsi toisessa kansassa? Tätäkö Paahdekobra oli vain halunnut, ei ollenkaan rauhaa? Vihasta karjahtaen Belladonnatähti kohosi käpälilleen ja iski niin lujaa kuin vain pystyi Marraskauhua päähän, ja kolli horjahti odottamattomana käpälillään pyörien kuperkeikkaa pään lyötyä maahan. Hän sihahti kivun ja kommelluksen keskellä, vähän verta vain valuen tuon suupielestä. Ei kolli jättänyt edes kieltään väliin, tai menettänyt hammasta? Johtaja kääntyi ympäri ja syöksyi toista kohden, kynnet esillä viiltäen tätä poskeen sekä lapaan, työntäen tämän sitten takajalka potkulla kauemmas. Tomuisessa maassa taas pyörien Marraskauhu kohosi vihasta kihisten käpälilleen ja kääntyi katsomaan syvälle Belladonnatähden sinisiin silmiin. Tämän poskissa eikä lavassa näkynyt yhtään mitään. Ei naarmun naarmua johtajan terävistä kynsistä? Miten tuo oli mahdollista? Epäuskoisena naaras kääntyi katsomaan Paahdekobran suuntaan, mutta ei nähnyt naarasta missään. Mitä täällä olisi tapahtumassa?

//Kuolleet Akaasiapantteri

//Heli, Wilma, Myrkkysuon sisällissota //

Paahdekobra oli poikkeuksellisesti sinä päivänä seuraamassa aukiolla leirin tapahtumia, aurinko lämmitti turkkia ja vanhimpana oleskeleva fyysisesti rahnainen naaras makoili vatsa kohti taivasta auringonvalossa, nauttien elämästään. Saarnitassu oli kertonut edeltävän iltana, että Jaguaarinraivo ja Marraskauhu olisivat tulossa tänäiltana suoritettavaan sotaan tueksi. Hän seurasi, miten Terätiikeri, Tyrskysydän ja Varputassu poistuivat leiristä aamupartioon, hän ehti kuulla, miten Terätiikeri kertoi kaksikolle heidän menevän kiertämään reviiriä, jotta paikat ja rajat tulisivat kaksikolle tutummiksi.
Paahdekobra haukotteli makeasti ja tarkkaili Saarnitassua, joka oli ominpäin juuri palannut metsästämästä, Paahdekobra oli mielissään, miten aktiivisesti Saarnitassu osallistui kansan toimintaan.
Sitten Paahdekobra torkahti ihanaan auringon suomaan lämpöön, ja seuraavan kerran hän havahtui hereille, kun aurinko oli jo laskeutumassa ja Aaltokaste tökki häntä varovaisesti syömään kanssaan. Paahdekobra tyytyväisenä toimivasta palvelusta alkoi aterioimaan toisen kansan vanhimman kanssa. Hän oli avoimesti jakanut tietoa niille entisille liittolaisilleen, joiden varapäällikkönä hän oli toiminut Yötaivaan kansassa. Aikomuksestaan pyrkiä valtaan ja aloittaa sota, ja näytti siltä, että ainakin Jääkekäle, Saarnitassu, Virvatulitaival, Hernemyrsky, Papuriutta, Nuppuhiiri, Häkäkarhu, Vuoripuuma, Huomenkuiske, Maitomeri, Hiilisydän, Jäätassu, Kirsikkatassu ja Horsmakettu tukisivat häntä. Belladonnatähti päätyisi alakynteen ja jos ja kun he kaikki pitäisivät yhtä, vallankaappaus olisi lyhyt, mutta antoisa verilöyly.
Kun hän sai aterioitua Aaltokasteen kanssa, hän huomasi Häkäkarhun lorvivan soturienpesän edustalla, selvästi olevan tänä yönä vartiossa ja odottavan Paahdekobran merkkiä.
Kun leiri alkoi hiljentyä, Armonhalla saapui apeana aukiolle, häntä ei oltu nähty Karsiturkin hautajaisten aikana eikä sen jälkeenkään aiemmin leirissä, hän oli kadonnut pitkäksi aikaa, jopa öiksi omiin oloihinsa. Belladonnatähti näytti olevan ja pysyvän pesässään nukkumassa ja Paahdekobra nyökkäsi Häkäkarhulle, joka loi arvioivan katseensa Armonhallaan, joka laahusti leirin aukiolla saaliskasalle syömään. Sota voisi alkaa.
Sisäänkäynniltä kuului tassutusta ja Paahdekobran silmät siristyivät, kun hän tunnisti kaksi rotevaa ja vahvaa nuorukaista. Marraskauhu ja Jaguaarinraivo hiipivät leiriin, siristellen silmiään hekin hämärässä ja Armonhalla kääntyi saaliskasalla valittuaan hiiren hampaisiinsa, ja pysähtyi äimistyneenä juuri surustaan havahtuneena, kun kohtasi Jaguaarinraivon ja Marraskauhun rysänpäältä. Armonhallan suusta putosi hiiri, mutta hän ei ehtinyt huutaa varoitusta, kun Jaguaarinraivo hyökkäsi tämän päälle.
Samaan aikaan soturienpesässä karkasi korvia vihlova kauhunhuuto, joka oli peräisin Paatsamasilmältä, kun kapinalliset olivat hyökänneet tämän ja Tipuaskeleen kimppuun. Paahdekobran kasvoille levisi hymy ja tämä kiepsahti kannoillaan Aaltokasteen kimppuun, joka henkäisi pelästyneenä, mutta iästään huolimatta työnsi Paahdekobran irvistyksessä olevaa naamaa kauemmas itsestään. Paahdekobra iski lujasti toista kaulalle ja ulvahti sitten, Aaltokasteen pudotessa elottomana hänen tassuihinsa.
''Herätkää ja taistelkaa Yötaivaan kissat, tämä saari kuuluu nyt meille!'', Paahdekobran sodanjulisti kaikui aukiolla, ja oppilaidenpesässä kuului heti perään kivuliaita ulvahduksia, kun Jäätassu ja Kirsikkatassu olivat hyökänneet Varputassun kimppuun. Saarnitassu sen sijaan katseli pelokkaana oppilaidenpesän suuaukolla pesään sisälle ja painoi korviaan alaspäin. Vaikka hän oli auttanut sodan järjestämisessä, tämä epäröi hyökätä Myrkkysuon kissojen kimppuun, muttei uskaltanut myöskään kääntää selkäänsä Yötaivaan liittolaisille ja jäsenille.

//Heli//

Terätiikeri kehräsi hyväntuulisena Varputassun sutkautukselle ja loikki tämän luokse, kantaen nappaamaansa aiempaa kalaa suussaan. Pulskalta näytti Varputassunkin nappaama kala.
''Ymmärrän vallan hyvin, jokaisella on oma vahvuutensa riistan suhteen, toiset jaksavat jahdata lintuja, toiset kaloja ja kolmannet hiiriä. Mutta toivoisin sinun keskittyvän myös kalastamiseen, sillä kun tulee kylmää, lumi laskeutuu maahan, silloin myös hiiret ja linnut pysyvät piilossa, rakentavat pesän maan alle tai kiitävät lämpimimmille maille, silloin ainoa Myrkkysuon riista saattaa olla kalat jään alla. Soturit tekevät reiän jäähän ja kalastamme silloinkin, se jos mikä ei ole kovinkaan kummoista kivaa tekemistä, mutta saattaa olla koko lehtikadon ainoa riistan lähteemme'', Terätiikeri muistutti. Varputassu oli kadonnut tulvan aikaan ja hän ei ollut nähnyt miten ankara kylmin ajankohta lehtisateen jälkeen voisi olla Myrkkysuon kissoille.
''Suoriuduit hyvin, mutta osallistu tulevaisuudessa mukaan Käärmeleikin metsästyspartioihin ja pidä kalastamisen taitoa yllä, vaikka alku voi olla kankeaa, tulet huomaamaan, että sitä taitoa tulee koko kansa todella tarvitsemaan sotureiltaan'', Terätiikeri naukui nyt jämäkämmin, nyökkäsi sitten itsekseen ja lähti kulkemaan Varputassun rinnalla kohden takaisin puiden aluskasvillisuutta.
''Seuraavaksi voisit jahdata jotakin puussa elelevää, minä voin ottaa kalasi'', mestari naukui ja istuutui aloilleen, höristellen korviaan ja kuunnellen ympäristöä. Puiden alapuolella tuuli kuiski ja puista laskeutui monipuolisia tuoksuja. Varputassu tuntui saaneen vainun mestariaan nopeammin ja tuon terävöitynyt katse singahti puuhun, jonka oksalla hiljaa huhuili huuhkaja. Se nokki heihin selkäpäin koukkumaisista jaloistaan jotakin, ehkä se oli napannut hiiren. Terätiikeri jäi uteliaana seuraamaan, miten Varputassu lähti viereiseen puuhun kipuamaan, varmoin nostoin ja hiljaa kuin aave. Hiljaa jännitys kohosi Terätiikerin kurkkuun voimakkaina sydämenlyönteinä, kun hän toivoi Varputassun nappaavan tukevan linnun. Kun Varputassu oli tarpeeksi lähellä, viereisen puun oksalla, tämä asetteli tasapainoaan hännällään ja voimaa tassuihinsa, piti katseensa huuhkajassa, ja mittaili tarkasti hyppyetäisyytensä oksaltaan huuhkajan oksalle. Terätiikeri pidätti hengitystään.
Oksa singahti Varputassun loikan myötä, mutta huuhkaja ei ehtinyt paeta, kun oppilas loikkasi sen niskaan ja rusahtavalla näykkäisyllä tappoi linnun nopeasti. Terätiikerin kasvoille kohosi välittömästi ylpeä hymy.
--
Kun kaksikko palasi leiriin, Terätiikeri ei voinut kuin olla todella ylpeä oppilaastaan. Hänen ensimmäinen oppilaansa, jolle kieltämättä Terätiikerin ei paljoa tarvinnut opettaa, mutta samalla hyvä ystävä, joka olisi kaukana kotoaan oppinut monia taitoja! Varputassu kulki kömpelösti suuremman kollin vierellä, suu täynnä hiirien häntiä, kun tämä oli löytänyt kokonaisen hiirien pesän ja napannut neljä hiirtä, kalan ja huuhkajan lisäksi. Kun he veivät ruuat saaliskasaan, Terätiikeri katsahti Varputassuun.
''Et selvästi tarvitse lisää oppitunteja metsästykseen. Ansaitsit täydet pisteet arvioinnistasi, etenkin hiirien osalta, eikä kovinkaan usein huuhkajaa nähdä riistakasassa'', Terätiikeri iski silmää leikkisästi, mutta hän oli vaikuttunut myös toisen kyvykkyydestä oppia nopeasti uusia asioita, kuten kalastamisen. ''Nyt iltapalalle ja sitten nukkumaan, tulen hakemaan sinut ja Tyrskysydämen aamupartioon, kierrämme reviirimme rajat ja tutustutan teille reviirimme paikkoja tarkemmin. Nuku hyvin'', Terätiikeri hymyili oppilaalleen, kunnes lähti sydän lämpimästi lepattaen soturienpesään, pitkän ja monimutkikkaan päivän päätteeksi. Ensin oli ollut tilanne Armonhallan kanssa, sitten Varputassun koulutustuokio ja yhden Karsiturkin hautajaiset näytti olevan pidetyt, aamulla tuon ruumis haudattaisiin. Terätiikeri haukotteli makeasti, kun pääsi omalle pedilleen ja nukahti samantien.
Hän ehti uneksia siitä, että Belladonnatähti ilmoitti hänelle, että häntä ei tarvittaisi enää soturien baronetin tehtäviin, sillä Varputassusta tulisi hänen mestarinsa ja Varputassu saisi hänen arvonsa. Potkien vastarintaa pedillään, hän höyhensi unissaan sammaltaan, kunnes hänen unensa sai käänteen, kun Varputassu kertoi odottavansa hänen pentujaan ja Terätiikeri tunsi olonsa niin onnelliseksi, että unohti alun painajaisensa ja kaikki ongelmansa omassa elämässään.

//Masi
Varputassu antoi käpäliensä uida lämpimässä rantavedessä, kun Terätiikeri oli saapunut hänen vierellään kertomaan taktiikoistaan. Naaras antoi hetken itsensä nauttia lähestyneen kollin tuoksusta, tarkkaillen tuon lihaksia sekä punaista katsetta, aina kun kolli kääntyi katsomaan häneen päin. Toiseen oli niin helppo uppoutua. Vähän samoin tavoin, kuin Leoparditassua kohtaan lopulta. Se oli omituinen, mutta hyvin samankaltainen tunne.

Kalastaminen oli Varputassulle vielä aika outoa, vaikka muu saalistaminen voisikin sujua sen suuremmitta ongelmitta. Naaras katseli vaisusti, vaikka tarkkaavaisesti harmaan kollin taidonnäytettä. Hän oli kertonut kahlaustaktiikasta, mutta totesi ettei se olisi paras aamupartion kannalta. Hyväntuulisena Varputassu väläytti hymyn kasvoilleen, tarkkaillen sitten liikkumattomana, miten Terätiikeri kohotti käpäläänsä vedenpinnan yläpuolelle. Hetken pelkän hiljaisuuden jälkeen joutsen lauloi ja kurki rääkäisi, ja samalla hetkellä Terätiikeri iski pintaa. Yllättyneenä Varputassu horjahti käpälillään taemmas katsoen, miten kala lensi kaaressa rannalle, ja kolli oli sitä haukkaamassa niskaan nopeasti. Suu auki naaras katseli toista ja tarkasteli sitten vettä. Oppisiko hän koskaan kalastamaan kunnolla? Se tuntui äkkiä erikoisen vaikealta. Terätiikerin opastavat sanat saivat tämän kuitenkin nyökäyttämään päätään jämäkästi, ja innokkaana kokeilemaan naaras askelsi takaisin veteen, hieman eri paikkaan kuin missä Terätiikeri väijyä. Hän tunsi käpäliensä uppoavan hiekkaan, muttei kovin syvälle. Varputassu etsi liikehdintää ympäriltään, jääden lopulta hyvälle paikalle hakien tasapainoaan käpälissään. Yksi käpälä ylös vedestä, häntä taakse ja painoa jokaiselle jalalle niin, että saisi iskettyä lujaa sekä nopeasti. Se kaikki tuntui niin omituiselta. Mutta hän löysi asennon, jossa käpälä pysyi liikkumattomana vedenpinnan yläpuolella, eikä suuria varjoja taikka väreitä tuon turkista tai raajoista lähtenyt. Toistaiseksi, kaikki hyvin.

Varputassu antoi itsensä hengitellä rauhassa, tarkastellen silmiä liikuttamalla ympäristöään. Kaloja kävi pinnalla kaukana hänestä, muttei toistaiseksi mitään niin lähellä, että toinen uskaltaisi iskeä. Äkkiä kuitenkin jokin liikahti hänen takanaan. Naaras pystyi tuntemaan veden liikkeen sekä paineen takajaloissaan, ja se sai tuon hännän liikahtamaan epämukavan tunteen hiipiessä ylös selkäpiitä. Naaras yritti parhaansa mukaan pysyä täysin paikoillaan, antaa vain iljettävän tunteen värähdellä ympärillään. Miksi joku kala olisi kiinnostunut hänen takajaloistaan niin paljon? Saapuisi eteen ja näkisi kohtalonsa! Liikehdintä alkoi valua lähemmäs hänen käpäliään, sekä iskuvalmiina olevaa asetta. Ja lopulta Varputassu näki silmäkulmastaan kalan liikkeen vierellään. Se ui puolelta toiselle pienin ja tahdillisin vedoin. Se yritti päästä eteenpäin, mutta jäi koko ajan taemmas tutkimaan, taikka syömään jotain. Varputassu alkoi käydä levottomaksi. Kala alkoi uida lähemmäs hänen isku suuntaansa. Tarkastellen tuon liikehdintää naaras pidätti itseään mahdollisimman pitkään, kunnes näki otuksen uivan lähemmäs pintaa. Se oli niin lähellä käydä nappaamassa happea, mutta Varputassu ei tohtinut odottaa. Mustan ruskea naaras iski pintaa kovaa käpälällään, se heitti vettä ympäriinsä pitkin toisen naamaa sekä aallokkoa, ja kala myös näytti lentävän ylöspäin veden turvastaan. Oppilas ei ollut tähdännyt lyöntiään rantaa kohden, vaan kala lensi täysin ylöspäin. Se sai toisen hetkeksi hämmentyneeksi, mutta hän laski painonsa takajaloilleen, ja kaiken voimansa pisti loikkaan, joka veti hänen painavan turkkinsa ylös vedestä. Varputassu iski hampaansa kalaan, joka raivokkaasti yritti päästä irti hänen otteensa. Äkkiä naaras kahlasi rantaan, painoi kalan maahan pitäen siitä kiinni käpälillään ja iski sen kuoliaaksi. Raskaasti hengittäen, hän istuutui rantahiekkaan antaen häntänsä uida vedessä.

“En tiedä miten kukaan jaksaa odottaa mitään noin kauan”, hän puuskutti pudistellen sitten vettä kasvoiltaan, antaen pisaroiden tippua viiksiltään. “Väijyn mieluummin hiiriä pensaikossa, kun istun pitkin päivää rantahiekassa odottamassa, että joku kutittaa minua takajaloista”, tuo naurahti ja painoi korviaan. Ehkä hän oli onnistunut. Mutta olisiko hänen näytöksensä sitten arvioinnissa tarpeeksi. Hänen varmasti pitäisi myös oppia kalastamaan kansalleen, vaikka se inhottavaa olisikin.

//Heli//

''Tietysti'', Terätiikeri väläytti nopean hymyn ja kiiruhti toisen vierelle.
''Olen opettanut joitakin ihan alkutaipaleella olevia oppilaita kalastamaan siten, että he kahlaavat veteen siihen asti, että kuono pysyy pinnan päällä, tassut ovat hiekassa ja silmät ovat lähes tulkoon pinnan kanssa samalla korkeudella. Sitten he vain odottavat ja nappaavat hampaillaan jotakin, mikä ui lähelle, sillä kaikki kehon osat, jotka ovat veden alla, ovat liian hitaita liikkumaan ja reagoimaan tavalliseen tapaan. On tärkeää oppia veden tuoma hidaste, mutta samalla oppia tarkkailemaan myös veden pintaa ja kuuntelemaan veden mukana tulevia ääniä'', Terätiikeri hymyili hieman huvittuneena itsekseen.
''Ehkä voit sitä joskus halutessasi kokeilla, mutta se vie aikaa ja on enemmänkin ajateltu harjoitukseksi oppia kuuntelemaan ja tuntemaan vesi ympärillä. Sitäpaitsi, taitaa olla tulossa nihkeä ja viileämpi yö, ja me emme halua, että olet aamupartiossa nenä vuotavana, joten me pysymme rannalla'', mestari vilkaisi Varputassuun hyväntuulisena ja jäi sitten punertavat silmät kiiluen tarkkailemaan järven pinnan liikehdintää.
''Kaikki mikä ui tarpeeksi lähellä pintaa tai on tarpeeksi isoja kokoluokaltaan, saavat pinnan väreilemään. Osa riistasta käy pinnalla hakemassa ravintoa tai happea, joten toisinaan on mahdollista nähdä jonkin kurkistavan veden alta. Sokeasti pää edellä ei kannata mennä hyökkimään, koska vedessä voi olla myös jotakin, mitä et halua napata ja etenkin iltaisin on haastavampaa erottaa tummassa vedessä meneviä otuksia'', Terätiikeri naukui hiljaa ja höristeli korviaan.
Hitaasti tämä kohotti oikean tassunsa yli, käänsi sitä hieman sivuttain, piti häntänsä visusti suorana viivana takanaan ja osan painostaan takajaloillaan. Järvi näytti hiljentyneen jonkin verran, mutta vettä pitkin kuului joutsenen laulua kaiempaa vastarannalta ja kurjen rääkäisy korkealta saaren takaa. Samaisella hetkellä jokin rikkoi pinnan ja refleksin omaisesti Terätiikerin valmiiksi esiin nostettu tassu iski kynnet esillä pinnan rikki ja kauhaisi viistomaisesti kalan hänen vierelleen rannalle.
Kala hyppelehti kyljellään ja soturi loikkasi sen kimppuun, laskien tassut sen viereen molemmin puolin, hampaat naksauttaen sen niskaa nopeasti.
''Kalojen ei kannata antaa kauaa olla rannalla, sillä ne ovat liukkaita ja helposti menettää niistä otteen, jos tassuilla hyppää sen päälle.. Useampi tekee hienon kuperkeikan'', soturi värisytti hyväntuulisena viiksiään. Terätiikerin korvat kohosivat, kun hän kuuli sammakon kurnahtavan ja hyppäävän rantakiveltä veteen. Sen takajalkojen takana aaltoili, kun se ui pinnassa rauhallisesti ja samaan aikaan rantakiven veden äärellä pulpahti kala.
''Yritä löytää tassullesi sellainen asento, jossa jaksat kannatella sitä. Turha liikehdintä kyttäyspaikallasi luo helposti varjoja tai ääniä siihen kohtaan vettä, jota väijyt. Ole ääneti ja valpas'', harmaamusta kolli hymähti ja jäi uteliaana seuraamaan Varputassua.

//Masi
Varputassu katseli tyytyväisenä sammalpetejä, jotka hän oli yhdessä Terätiikerin ohjeistuksella punonut kasaan muiden oppilaiden kera. Hän ei ollut koskaan omaa petiä kasannut, vain löytänyt hieman pehmeää maata, jossa asettua aloilleen, ja Taivaanliekissä hän sai valmiin pedin. Mutta ei homma mitenkään vaikeaa ollut, ja Varputassu oli tyytyväinen lopputulokseen. Naaras painoi samalla tarkasti mieleen, mistä Simpukkapuron partio oli löytänyt sammalta, ja että kuivasammal oli aina pakollista. Kyllä tervejärki sanoi, ettei märässä olisi kiva nukkua, mutta kun sammalet käy tarkasti läpi, ei vanhinten petiin voi joutua teräviä tikkuja tai märkää, luuta hyytävää sammalta.

Varputassu asteli Terätiikerin vierellä leirissä, kun kolli kertoi hänelle vielä illan viimeisestä tehtävästä. Kollin sanat saivat Varputassun tassut kutiamaan innostuksesta, ja hänen häntänsä heilua innokkaana tuon perässä. Hän ei oikein ollut varma, miten Myrkkysuon saarella hän osaisi saalistaa, tai mitä uimisesta tai muustakaan tulisi. Vaikka hän oli kasvanut Taivaanliekin seurassa hetken Leoparditassun löydettyä kotiin, ei hän koskaan saanut oikeaa kunnon koulutusta. Hän yrittäisi parhaansa, ja tekisi tietysti Terätiikerin ylpeäksi, jos se olisi mahdollista. Ruskean musta naaras asteli hymyillen kollin vierellä, osittain perässä, kohti rantaa haistellen sekä maistellen ilmaa koko matkan ajan. Hän löysi matkalta pienen päästäisen hajun, ja tahtoisi kokeilla sitä myöhemmin, josko se olisi pesä, mistä löytäisi yllätyksen.

Järven rannalla päästyään Varputassu otti suuren hengenvedon, maistellen järven tuoksuja kielellään, antaen sen täyttää keuhkonsa ja sitten vapautti kaiken jännityksen sekä sammalpetien tunkkaisen olon itsestään. Nyt hänen olisi keskityttävä ja kuunneltava mestariaan, vaikka tuntui hieman hassulta näin vanhana kuunnella ja oppia uutta. Mutta hänen seikkailunsa oli kuitenkin osoittautunut hyväksi, hänellä oli kaksi Kaaosharhan antamaa elämää vahvuutenaan, mitä Varputassu pohti usein, olisiko siitä mitään hyötyä kertoa muille? Ehkä hän pitäisi sen salaisuutena, kunnes tapahtuisi jotain, missä se paljastuisi.

Varputassu asteli Terätiikerin ohi hiekalle ja kasteli tassunsa hieman järviveteen. Se oli suhteellisen lämmintä, mutta silti erikoinen kylmä hyytävä tunne lävisti naaraan, ja sai tämän turkin pystyyn. Hän oli syntynyt tänne, kasvanut täällä, mutta silti vesi ei ollut hänelle iloisin elementti. Vuorileijonan turkki varmasti osoittautuisi huonoksi tässä maastossa, hän pohti itsekseen ja käänsi katseensa Terätiikeriin.

“Näytätkö ensin? En myöskään tiedä, missä olisi paras kalapaikka”, naaras naukaisi räpäyttäen kauniita vihreitä silmiään kohti kollia, sitten siirtäen katseensa veteen tutkiakseen lähistöllä uivaa kansaa. Tuo näki vain pari vilahdusta sätkivistä pyrstöistä, ennen kuin pimeys piilotti saaliin.

//Heli //

Kivijalka kuulosteli Korppisydämen sanoja sekavin tuntein, mutta kasvoilla kivettyminä oleva tyyneys, vaikka hänen sydämensä takoi niin lujaa, että korvat nytkähtelivät säännöllisesti. Synkkävarjo olisi pettänyt antamansa sopimuksen Myrskyvaahteralle, jonka Kivijalkakin muisti kokoontumisesta, jossa Hiirenpolku oli edustanut Myrskyvaahteraa, kun johtajapari oli hautautunut lumen alle. Olisipa jo silloin Syystähti tarjonnut Taivaanliekin apua Myrskyvaahteralle. Kivijalka räpytteli surullisena silmiään.
Mitä Veritähti tällaisella toiminnalla ajoi takaa? Mitä hän halusi?
''Kiitos Korppisydän, kiitos'', Kivijalka hiljaa sai sanottua, samalla kun hänen mielessään kaikui uudelleen ja uudelleen Korppisydämen sanat siitä, että Syystähti olisi jättänyt Taivaanliekin Kivijalalle. ''Ota itsellesi tilaa luotamme ja huolehdimme, että saat täältä uuden kodin, jos olet sitä mieltä vielä huomenna. Nyt sinunkin on syytä käydä lepäämään. Jutellaan myöhemmin Veritähdestä lisää. Taivaanliekki kiittää sinua rohkeudestasi kohdata vaaroja kansamme ulkopuolisena, kun pelastit soturimme ja toit viestin päälliköltämme minulle. Otan sinut tänne ja opastan sinua parhaani mukaan, mikäli tahdot jäädä Taivaanliekkiin'', Kivijalka naukui ja nyökkäsi sitten kohden soturienpesää, ja sen vieressä olevaa saaliskasaa kohden.
Sitten hän nousi ylös ja katseli, miten Leopardinkukka siirrettiin parantajanpesään, jonka edustalla Vääräsydän istui hauteiden peitossa, hämähäkinseitit kutittaen nenää.
''Kanjonivuokko. Kun olet valmis ja uskot, että voit jättää joksikin aikaa Leopardinkukan lepoon pesääsi, haluan, että lähdet kanssani Usvajokeen. Kannan kaatuneet toverimme yksitellen rajalle, josta muutama soturi voi heidät tulla hakemaan. En halua aiheuttaa Tuulentähdelle tunnetta, että yrittäisimme hyökätä uudestaan, joten en ota ketään muuta mukaani kuin sinut. Jos siellä olisi vielä joku, kenet me voisimme pelastaa'', Kivijalka naukui vakavasti. Hänen alahuulensa värisi surusta, miten hän inhosi sotaa ja sotia. Hän ei muuta toivonut kuin rauhaa. Miksei Syystähti voinut kuunnella häntä? Kivijalka ummisti silmänsä. Hän ei kuitenkaan ollut vihainen Syystähdelle, tällä oli paljon voimaa ja taitoja, joita Kivijalalla ei ollut ja joita varapäällikkö ehkei koskaan voisi tarjota tälle kansalle. Hän jäisi kaipaamaan opastaan, edeltäjäänsä ja kansan todellista päällikköä, Syystähteä.
Hän toivoi hiljaisessa mielessään, että hän voisi vielä nähdä Syystähden, kun he saapuisivat Usvajoen reviirille.
''Kanjonivuokko! Näytä minulle, miten voin auttaa. Voin valvoa sisartani koko sen ajan, kun olet poissa. Mutta sinun täytyy kertoa ja näyttää minulle, miten voin auttaa häntä, kun hän herää tai jos hän tuntee kipuja'', Omenamyrsky naukui ja kiirehti niiltä sijoiltaan parantajapesään.

(Jatkuu Usvajoen puolella rooleissa)

//Masi
Korppisydän antoi Leopardinkukan painon poistua selältään, itse huohottaen pitkän matkan tekemisestä. Hänen jäseniään särki, niin koko kansan puolesta, kuin Leopardinkukan vammojen ja oman väsymyksensä seurauksena. Mutta hän olisi nyt täällä, ja naaras olisi turvassa. Kivijalka alkoi tiedustella heti häntä, naaras muisti toisen, Imperiumin sotaan valittu, kuten hän itsekin. Valkean oranssi naaras loi toisella ystävällisen hymyn.

“Minä-”, hän huokaisi ja katseli ympärilleen asettuen istumaan. “Synkkävarjo hyökkäsi Myrskyvaahteraan, joka oli saanut varakodin Hallavarjon leiristä lumivyöryn tuhotessa heidän kotinsa. En halunnut osaa siihen, kieltäydyin Veritähden tarjouksesta ja päätin lähteä. Varoitin Myrskyvaahteran kissoja, mutta en tiedä mitä siellä on nyt tapahtunut”, tuo aloitti huokaisten ja pudistellen päätään. “Yritin päästä sieltä pois, mutta Veritähti pysäytti minut ja ohjasi kohti Usvajokea. Sieltä kuului kamalaa taistelun ääntä, ja Veritähti varoitti minua valitsemastani tiestä. Hän päästi minut menemään, mutta uskon, että hän vaatii minulta vielä jotain myöhemmin. Minun on kohdattava hänet myöhemmin, vahvempana, parempana. Olen niin kiitollinen, että pääsin pois”, hän lopulta antoi lapojensa painua alas pään myötä, tuo hetken roikotti itseään hengittäen täristen.

“Hän kehotti minua auttamaan pakenevia kissoja parhaani mukaan. Hiippailin leiriin Vääräsydämen ja Syystähden juostua ulos, ja löysin Leopardinkukan hädistulkoon hengissä leirin reunamalla. Nappasin hänet mukaani ja lähdin tänne. Kaikista järkevin asia koko päivänä”, hän tokaisi tuhahtaen ja kohotti katseensa Kivijalan etsiviin silmiin. “Tapasin Syystähden, ja hän pyysi minua kertomaan, että Taivaanliekki kuuluu nyt sinulle. Hän ymmärtää virheensä ja pyytää anteeksi kansatoverien kaatumista. Hän ei enää kuulu tänne”, Korppisydän madalsi ääntään puhuen vain Kivijalan korville.

“Sitten saavuin tänne. Onneksi Leopardinkukka vielä hengittää”, naaras huokaisi ja katseli, miten Kanjonivuokko oli juossut pentutarhalta katsomaan Vääräsydäntä, sitten juoksi pesäänsä. Varmasti riittäisi työtä Leopardikukan paikkaamisessa.

“Sen perusteella mitä näin, ja kuka pääsi pakoon, uskon, että tässä on kaikki, ketä sieltä jäi jäljelle. Elleivät he ole raahustamassa matkalla kotiin ruhjeineen. Leiriä en ehtinyt silmäillä, kun huomasin hänet. Toisen sisarukselta näyttävän kissan vierellä”, Korppisydän paineli maata tassujensa alla haikeana katsellen ympärilleen. “Olen pahoillani. Tämä oli paikka, johon tassuni minut ohjasivat, enkä tahtoisi olla missään muualla, jos se sopii teille”, naaras painoi korviaan ja kohtasi Kivijalan katseen varovaisesti.

//Heli, Wilma//

Terätiikeri pisti hiljaisena merkille, istuessaan Varputassun vieressä kuulemassa Belladonnatähden uutisia ja seremoniaa, ettei Armonhalla istunut paikallaan. Naaras oli selvästi poistunut leiristä johonkin muualle, sillä tavallisesti hän ei mistään hinnasta jättäisi välistä yhdenkään uuden kissan seremonioita välistä, hän oli aina kovaan ääneen hurraamassa kaikkia. Kuitenkin hän työnsi naaraan pois mielestään, jopa happamasti häntäänsä nytkäyttäen. Kunnes tämän korvat suoristuivat korkealle, kun hän kuuli saavansa jonkinlaisen idun elämäänsä. Hän saisi kouluttaa Varputassua! Hänen ensimmäinen oma oppilaansa; Varputassu! Terätiikeri laski häkeltyneenä katseensa vierellään istuvaan jo aikuiseen kissaan, joka kuitenkin kärsi vieläkin oppilaan nimestä ja varmasti kaipaisi taidoilleen terästystä.
''Tietysti Belladonnatähti, se on kunnia'', Terätiikeri naukaisi, vaikka samalla oli kuullut, että hän huolehtisi myös Tyrskysydämen kotiuttamisesta. Voisikin olla hyvä ottaa seuraavana päivänä molemmat hänen mukaansa kiertämään aukiota ja leiriä. Äkkiä nuori soturi oli täynnä taas energiaa, suunnitella, huolehtia ja toteuttaa. Vaikkakaan hänen taakkansa kuunnella sotureiden leukojen naksutusta ei olisi vielä ohi. Hän kyllä huolehtisi, että ylimieliset korppikotkat saisivat tuntea hänen turhautumisensa ja kiukkunsa typerillä työtehtävillä, mitä hän ikinä keksisikään näille takaisin keksiä, kun pääsisi jatkamaan työtään soturien baronettina.
Terätiikeri kosketti kuonojaan Varputassun kanssa ja viittosi sitten oppilastaan seuraamaan häntä Tyrskysydämen luokse.
''Tyrskysydän. Olen pahoillani tapahtumien puolesta. Lepää tänään ja syö ruhtinaallisesti kerätäksesi voimia ja kerää hieman ajatuksiasi. Varputassun kanssa valmistelemme sinulle ja sisarellesi, teille, pedit soturienpesään, jotta voitte asettua sinne levolle. Tulen huomenna Varputassun kanssa hakemaan sinua, kun menemme kiertämään rajoja aamupartioon. Pääset hieman muistelemaan minkälaisia maisemia saarella olikaan. Ja mielelläni vaihtaisin kanssasi ajatuksiasi kierroksemme aikana tai sen jälkeen, mikä sinulle sopii parhaiten'', Terätiikeri katseli hetken naarasta, saaden toiselta hieman poissaolevan nyökkäyksen vastaukseksi (?).
Terätiikeri ja Varputassu liittyivät Simpukkapuron nimeämän oppilaspartion seuraan, jotka olivat jo hakeneet sammalia ja alkoivat rakentaa petejä oppilaidenpesään kolmelle uudelle tulokkaalle. Simpukkapuro oli ohjeistanut heitä keräämään niin paljon sammalta, että kahdelle soturille riitti niistä petejä varten rakennustarvikkeet. Terätiikeri näytti Varputassulle, miten sammalia kannetaan leuan alla rintakehää vasten, vaikkakin se näytti olevan jo tuttua naaraalle. Terätiikeri hymyili pienesti ja asetteli sammalia tiukemmin toisiaan vasten kasaan, ja kulki vaappuen oppilaansa edellä sammalta kantaen leukansa alla pesään.
Kun he saivat pedit rakennettua kaksikolle, Terätiikeri muistutti sammalien kuivuuden tärkeydestä, joten heillä meni vielä aikaa siinä, että he nyppivät märkiä sammalia joukosta pois.
''Kuule, on ollut pitkä päivä, mutta nyt kun leirissä on rauhallisempaa. Haluaisin vielä nähdä sinun tämänhetkisen tilanteesi metsästystaidoistasi. Ota tämä tehtävä vakavasti, sillä jos suoriudut hyvin, pidän tätä arviointia loppuarviointinasi ja keskitymme huomisesta alkaen taistelutaitoihin ja verrytämme muistia uimisen suhteen'', Terätiikeri hymähti kohteliaan tyytyväisellä hymyllä. Hän ei epäillyt, ettei paljon seikkailua ja itsestään hyvin huolehtinut oppilas kykenisi suoriutumaan metsästämisestä ilman ongelmia. Mutta mikäli tämä ei onnistuisi, se ei haittaisi, olisihan heillä aikaa harjoitella. Mutta Terätiikerin piti nähdä ja tietää, mikä olisi Varputassun tämän hetkinen tilanne.
''Haluan sinun kokeilevan tänään napata jokin maata pitkin kulkeva, joku puita pitkin kulkeva ja jokin vedessä elävän riistan. En juoksuta sinua pitkin rajojamme, koska me käymme ne tarkemmin yhdessä läpi huomenna aamupartiossa, kuten aiemmin varmasti kuulitkin. Mutta tulehan kanssani vielä kerran rannalle ja näytä minulle miten nappaat kalan, tai mitä sitten löydätkin vedestä'', Terätiikeri hymyili ja asteli lihaksiaan venytellen valmiina uuteen seikkailuun, lähtien rennosti askeltamaan oppilas vierellään kohti rantaa.

//Heli, Dia//

''Kivi?'', Kivijalka kurnahti hiljaa ja väräytti viiksiään, pörhistäen sitten selkäänsä hieman ja istuutuen kumaraan, tarkkaillen hyväntahtoisena kahta pentua. Olisihan sekin tietysti arvonimike ja rooli, olla kivenä kuningatarten pesässä. Kivijalan korvat hyppäsivät ylös yllättyneinä ja myöskin helpottuneina, kun Revontulikukka puhui hänen toiveensa julki ja jälleen, kuten useasti aiemminkin, tämä oli halukas tarjoamaan pennuille kodin. Rakastaa näitä kuin ominaan, vaikka samaa verta he eivät koskaan tulisikaan olemaan. Kivijalan kasvoille kohosi helpottuneen lempeä hymy, hänen katsellessaan kahta pentua.
''En haistanut löytöpaikaltanne kenenkään kissan sellaista hajua, joka olisi ollut siinä ihan hetki sitten'', Kivijalka mietti ääneen hiljaa itsekseen, vaikkakin pennuista rusehtavassa tuntui olevan ankaraa sisua, jolla tämä voisi uida vaikka valtameren halki. Mutta olisiko kuitenkaan mahdollista, että pennut olisivat karanneet jostakin muualta ja voimat loppuneet kyseiseen sijaintiin. Muistivatko nämä edes oikeaa emoaan? Kivijalkaa vihlaisi pienesti rinnasta. Hän oli itse suurperheen kasvatti, jonka vanhemmat olivat adoptoineet kaikki siipiensä suojaan. Ei yksinäisyydessä viihtyvä kolli olisi uskonut, että omien pienokaisten jälkeen, hänelle tulisi käymään jollakin tavalla sama juttu kuin Kettupisaralle ja Aamunkajolle.
''Miettikää rauhassa ajatuksianne. Täällä teillä on perhe, suojaa ja turvaa, ruokaa ja lämpöä. Mutta me emme pakota teitä olemaan täällä, jos kotinne on jossakin muualla. Nyt suosittelisin, että teidän on kuitenkin parempi asettua lepäämään Revontulikukan pehmeän turkin suomaan lämpöön'', Kivijalka hymyili. ''Jos kuitenkin tulette siihen ajatukseen, että olette valmiita jäämään uuteen kotiinne ja uuden perheenne luokse, opetamme teille kansakissan tavat ja opitte ymmärtämään lakimme ja kunnioittamaan niitä, siinä ohella, kun teistä kasvaa vahvoja kansamme tulevaisuuden lupauksia'', Kivijalka katseli pehmeästi ja vilkaisi sitten parantajaa ja kumppaniaan.
''Suokaa anteeksi, olin kuulevinani vartiossa olevan huudon, täytyy poistua aukiolle katsomaan tilannetta'', kolli sanoi, liikahti varovasti jaloilleen, kosketti kumppaninsa poskea nenällään ja poistui pesästä, höristellen korviaan.
Kalmankorppi laskeutui juuri paikaltaan, hän oli pitänyt vahtia leirissä siltä varalta, että Syystähti joukkoineen jo palaisi.
''Vääräsydän saapui, hän tarvitsee parantajaa'', Kalmankorppi naukui ja kiirehti ulos leiristä juostakseen toisen tueksi.
''Kanjonivuokko, Vääräsydän tarvitsee sinua! Hän on palannut'', Kivijalka huusi lapansa ylitse pesään ja ehti ottaa muutaman askeleen eteenpäin, kun pahasti loukkaantunut Vääräsydän ontui verta vuotavana leiriin Kalmankorpin kanssa. Kivijalka katseli kauhistuneena Vääräsydäntä.
''Missä muut ovat?'', Kivijalka naukaisi peräti jo vähän hädissään.
''Syystähti oli viimeinen elossa oleva, jonka näin taistelevan. Yritän huuta perääntymään kanssani, mutta hän jäi taistelemaan Tuulentähteä vastaan. En tiedä selvisikö hän'', Vääräsydän kähisi. Kivijalan veri tuntui seisahtuvan ja hän ei uskaltanut edes vetää henkeä.
''Ovatko kaikki kuolleet?'', hän kuiskasi ja katseli Kanjonivuokon, Kalmankorpin ja Vääräsydämen kulkemista.
Hän käänsi epätoivoisen katseensa sisäänkäynnille. Hänen olisi päästävä Usvajokeen.
Pian kuitenkin leirin sisäänkäynniltä kuului hiljainen ja varovainen, hieman pelokas naukaisu. Vieras kissa kantoi selässään pahoin loukkaantunutta naarasta.
''Leopardinkukka! Se on Leopardinkukka!'', Omenamyrskyn iloinen huuto kaikui aukiolla ja tämä juoksi vieraan kissan luokse, hieroen poskeaan sisarensa poskea vasten. Kivijalka raotti suutaan sanoakseen jotain, mutta osasi vain tuijottaa yllättyneenä Korppisydäntä, jonka lopulta tunnisti kissaksi, joka oli aikoinaan ollut yksi Kaiun valitsema hänen rinnallaan.
''Korppisydän? Olet tullut pitkän matkan'', Kivijalka henkäisi, ja auttoi Korppisydäntä siirtämään Omenamyrskyn selkään Leopardinkukan, jota Omenamyrsky lähti heti siirtämään parantajienpesään. ''Mitä sinä täällä teet? Tai mitä siellä tapahtui?'', Kivijalka änkytti hämmästyneenä, huomaten vielä, että Leopardinkukan kylki kohoili, joten hän selvästi oli elossa.

//Heli//

Leopardinkukan pää keikkui selvästi vahvan soturin lavalla ja hiljaa hänen silmänsä raottuivat. Hän ynähti hiljaa ja erotti metsän kadonneen hänen ympäriltään ja muuttuneen nummimaisemmaksi. Jostakin kantautui puron ääntä. Leopardinkukka haistoi kantajastaan Synkkävarjon tuoksua ja sai varovasti käännettyä verisiä kasvojaan, erottaakseen Korppisydämen häntä kantamasta.
''Kiitos'', hän sanoi käheästi sanottua. Usvajoen sota, Riitasointu ja ne liian monet loukkaantuneet palasivat hänen mieleensä ja hän painoi silmänsä visusti kiinni, ettei joutuisi kohtaamaan mieltään heti. Hän tunsi kipua vatsallaan ja rintakehällään, mutta pahin olotiloista oli silti heikotus, josta hän kärsi menetettyään paljon verta. Oliko hän todella selvinnyt sodasta? Kävyntaika ei ollut. Miten hän kertoisi siitä Omenamyrskylle? Miten hän kertoisi ylipäätänsä kenellekään sodasta? Miten kukaan voisi ymmärtää häntä tai tapahtumia, kun kukaan muu ei ollut siellä.
''Selvisikö ketään muuta?'', Leopardinkukka yskähti verta sylkensä mukana, mutta Korppisydämen surullinen vilkaisu häneen kertoi tarpeeksi. Missä Syystähti olisi? Kai päällikkö oli selvinnyt sodasta? Hän kykeni muistamaan päällikkönsä vain aggressiivisesta kamppailusta Tuulentähteä vastaan. Usvajoen päällikkö oli pitänyt pintansa ehkä liiankin hyvin.
Leopardinkukka helpotuksekseen huomasi, että he Korppisydän seurasi puroa ja he olisivat todella menossa takaisin kohti kotia. Soturin pää notkahti taas ja hän menetti tajuntansa uudemman kerran, jääden velttona makaamaan Korppisydämen selkään, sydän kuitenkin lämmittävästi takoen rinnassa Korppisydämen selkää vasten.

//Dia, Masi
Revontulikukka katseli nuoria pentuja häkeltyneen ihaillen, toivoen näiden nauttivan pesän lämmöstä sekä pelottavuuden sijaan. Nämä alkoivat pikkuhiljaa heräillä yrttien sekä kielenvetojen myötä, ja naaras painautui näitä lähemmäs toivoen lämmön heitä rauhoittavan. Toinen nuorukainen alkoi vain virottuaan heti uhoamaan vanhemmille, selvästi iässä, jossa tunnisti ja ymmärsi erilaisen kodin sekä tapahtumat. Harmaan valkea naaras painoi päänsä käpälilleen pentujen tasolle, varoen lähestymästä näitä liikaa, toisen varsinkin uhkaavana näytellen hampaitaan.

“Olette turvassa, kuten sisaresi sanoi. Olen Revontulikukka, ja te olette Taivaanliekin kansassa. Kumppanini Kivijalka, tämä harmaa kivi tuossa, löysi teidät kylmettyneinä kaukaa mistään suojasta. Ja tässä ystäväni Kanjonivuokko, meidän parantajamme, antoi teille vahvistavia yrttejä, jonka takia suussanne maistuu pahalta. Teidät piti pelastaa, anteeksi ikävä tunkeilu suuhunne”, naaras naukui mahdollisimman rauhoittavasti räpäyttäen sinisiä ystävällisiä silmiään. “Kukaan meistä, eikä kukaan tässä kansassa tahdo teille pahaa. Joku kansan ulkopuolella, voisi tahtoa teille pahaa. Olette suojassa täällä”, tuo naukui ja vilkaisi hymyillen Kivijalan kautta Kanjonivuokkoon. Hän toivoi voivansa vastata Kivijalan kysymykseen, että ehdottomasti tahtoi pitää nuorukaiset omanaan. Mikä ihana yllätys, mikä maaginen löytö olikaan heidän käpäliinsä suotu.

“Jos vain annatte meidän huolehtia teistä, lupaan pitää teistä erikoisen hyvää huolta. En tiedä onko oikea emonne hylännyt teidät, kuollut vai mitä on käynyt, mutta täällä te saatte kaiken ja enemmän, kuin mitä elämä kansan ulkopuolella teille tarjoaisi. Tahdon pitää teidät suojassa, voin opettaa teille meidän tapojamme ja saatte kasvaa vapaassa sekä rauhallisessa ympäristössä. En voisi enempää toivoa, kun saada pitää huolta pienokaisista”, hän huokaisi loppuun ja katsahti varovasti silmäkulmastaan Kivijalkaan, nostamatta päätään, ja liikkumatta jäsentäkään, ettei vain pelästyttäisi nuoria.

//Masi, Nuge, Wilma
Belladonnatähti katseli huolestuneena Terätiikeriä, joka oli huohottaen saapunut leiriin turkki osittain märkänä. Naaras paineli käpälillään maata yrittäessään tulkita jotain tuon katseesta, ennen kuin kolli ennätti hänen luokseen matkallaan pentutarhalle. Johtaja kääntyi kuuntelemaan kollia, tarkkaavainen sekä hieman huolestunut katse silmissään. Mitä tuo oli löytänyt? Ja sitten hyvinkin pian kollin sanat saivat jään rikki, ja Belladonnantähden korvat painuivat päätä vasten tämän kuullessa suru-uutisen. Hän etsi oitis katseellaan Armonhallaa, joka olisi poistunut leiristä, tai löytänyt itselleen rauhaisin pesän, jossa hieman levätä. Mutta myös Rikkotähti? Aamunleijona selvästi oli löytänyt sisäisen pahan itsestään, kapinen pentu sai pelastuksen Myrkkysuossa, ja näin kohteli sitten kasvatti-isäänsä ja kansaansa. Ei yllättänyt.

Mustan harmaa naaras nyökäytti päätään kiitollisena, ja kääntyi leiriä katselemaan.

“Kiitos Terätiikeri, toimit oikein. Hyvä että varmistit heidän olevan turvassa. Varmasti myös saalistuspartio löytää heidät ja ihmettelee pian, mutta tärkein, että he saavat kansasta apua. Akaasiapantteri, Virvatulitaival, tuletteko avuksemme. Meidän on autettava tuttuja”, Belladonnatähti kutsui aukiolla aterioivia sotureita avukseen, ja antoi Terätiikerin ohjata tietä ulos leiristä. Hän vilkaisi vielä taakseen tarkkaillen leiriä, josko Armonhalla olisi noussut uteliaisuuttaan ylös, mutta päätti säästää uutiset lopulta koko kansalle, mitä muuta pakenijat ikinä tiesivätkään.

Pieni partio saapui järven rantaan, jossa heimolaiset olivat kääriytyneet nuorempia ympärille, Tyrskysydämen sekä Lummelinnun sukiessa viimeisiä vesipisaroita itsensä, sekä nuorempien yltä.

“Kaiku teitä siunatkoon, miten selvisitte viileästä vedestä jokainen”, Belladonnantähti tervehti näitä ja painoi päätään niin osaa ottavasti, kuin tervehdyksenäkin. Tyrskysydän painoi päätään astellen nuorempien ohi tervehtimään johtajaa, kiittäen silmänräpäytyksellä Terätiikeriä.

“Emme tienneet minne paeta, tämä tuntui toiselta kodilta, parhaimmalta vaihtoehdolta. Emme me olisi selvinneet yksin erakkoina, ainakaan heti. Jos heimolaiset olisivat vielä jahdanneet ja löytäneet meidät”, naaras huokaisi syvään ja katsahti kahteen tärisevään pentuun. “Mitään ei ole onneksi käynyt. Pelkkää lämpöä ja hieman riistaa, kaikki tuntuvat olevan muuten kunnossa”, tuo nyökäytti päätään pari kertaa ja väistyi nuorukaisten tieltä, kun Belladonnantähti ohjasi sotureita ottamaan nuoremmat kissat selkäänsä matkan helpottamiseksi.

“Olette enemmän kuin tervetulleita. Tahdon kuulla teiltä lisää, vaikka taisin kuulla Terätiikeriltä pää pointit. Palataan leiriin, tule mukaan Terätiikeri”, naaras katsahti kolliin kiitollisin sinisin katsein, vaikka murhe sekä huoli raastoi häntä sisältäpäin. Kohoaisiko heimo vielä suuremmaksi uhaksi heille? Belladonnantähti nosti selkäänsä vielä nuoren Maitotassun, ja partio lähti palaamaan leiriin. Mitä kaikkea voisi heitä odottakaan vielä?

--

Leirissä Belladonnantähti ohjeisti oppilaat heti oppilaidenpesään, vanhemmat voisivat auttaa näille pedit ja ohjeista myös aterioimaan, sekä tutustumaan näihin. He olisivat löytäneet uuden kodin. Nuorukaiset painautuivat toisiinsa kiinni vielä hieman kylmissään, mutta kuitenkin rohkeana kohdaten uudet pesätoverinsa. Varputassu loikki esiin sisarensa luota ja otti Terätiikerin kiinni, jääden tämän rinnalle ihmettelemään asiaa.

“Mitä kaikkea sinä oikein löysit sieltä?” Belladonnantähti kuuli nuoren naaraan ihaillen sanahtavan kollille, loikkien kuitenkin itse kohti puhujankiveä.

“Saapukoot jokainen oman riistansa saalistamaan kykenevä puhujankivelle kokoontumiseen!” naaras kutsui kaikkia, loikkien sitten hieman alemmas ollakseen kaikkien tasolla. Kylmätaika loikki esiin pesästään ja Belladonnantähti ohjeisti tätä käymään oppilaat läpi, jotta nuorukaiset pääsisivät kunnon levolle. Parantaja lähti takaisin pesäänsä, ja loikki sitten oppilaiden pesälle tutkiakseen nuorimmat. Belladonnantähti vilkaisi Tyrskysydämeen sekä Lummelintuun, ja sen jälkeen paikalle saapuviin kansalaisiin, joiden utelias katse kävi heimolaisissa, sekä johtajassa.

“Tänään olemme saaneet kuulla, että heimon valtakausi on vaihtunut, eikä tämän myötä heimo ole enää Myrkkysuolle minkäänlainen ystävä. Rikkotähti on saanut surmansa, kuten myös tunnettu ja ihailtu Aallonsydän, ja heimoa johtaa Rikkotähden ilkeäksi muuttunut poika. Tyrskysydän sekä Lummelintu voivat kertoa meille hieman lisää, mitä kaikkea heimossa oli käynyt. He, sekä kolme nuorta oppilasta ovat paenneet jahtaavia ystäviään karkuun, ja löytäneet takaisin vanhaan kotiin. Jokainen heistä on tervetullut, ja heitä kohdellaan kuin omia perheenjäseniä”, Belladonnantähti käänteli katsettaan kissoissaan, jokaisen hieman värähtäen kuullessaan johtajaparin kohtalosta, sittemmin tutkaillen uusia nuorukaisia ja nyökytellen ehkä tyytyväisenä, tai tyytymättömänä, päitään. Tyrskysydän ravisti turkkiaan hieman epäileväisenä huomiosta, sitten korjaten kurkkuaan.

“Aamunleijonalla oli joku oma suunnitelmansa, enkä tiedä mistä, tai kauanko hän oli sitä suunnitellut. Hän oli saanut käännettyä useita kissoja puolelleen, ja lopulta hän murhasi Rikkotähden oman pesäänsä, sekä Aallonsydämen tämän saapuessa partiosta takaisin. Murhe näytelmä vaihtui meidän takaa-ajoon, kun emme halunneet alentua hänen kynsilleen. Siskomme Pisaratassu jäi heidän vangikseen, mutta toivon hänen selviävän”, Tyrskysydän painoi lapojaan alas ja katseli epätoivoisena kissoja ympärillään. “Tiedän, että tuntuu omituiselta päästää meidät takaisin, kun lähdimme. Mutta heimo ei ole enää kotimme. Ei mitään siihen verrattuna, mitä Myrkkysuo meille meinaa. Tahdomme taistella koko sielumme voimin todistaaksemme, että kuulumme tänne. Ja autamme Leijonaliljan sekä Sitrusvarjon pentuja löytämään myös oman paikkansa täältä, jos hyväksytte meidät riveihinne”, Tyrskysydän aneli ja paineli käpälillään maata. Varputassu Terätiikerin vierellä painoi korviaan apeana.

“Jos kukaan ei vastusta, Tyrskysydän sekä Lummelintu ovat Myrkkysuon uusia sotureita. Terätiikeri sekä Akaasiapantteri pitävät heistä huolta, ohjeistavat tavoillemme ja auttavat kotiutumisessa. Sakaalitassu sekä Maitotassu saavat mestareikseen Käärmeleikin ja Simpukkapuron, jotta voivat suorittaa koulutuksensa loppuun meidän tapojen mukaisesti”, kansa käänteli korviaan, mutta yhtään sanallista vastustusta ei kuulunut. “Siinä tapauksessa, Kaiun voimin sekä suojeluksen kautta, he ovat palanneet kotiinsa, ja aloittavat koulutuksensa mahdollisimman pian!” Belladonnantähti kohosi jaloilleen ja juuri ennen kuin kissat alkoivat perääntyä arkisiin tehtäviinsä, johtaja korjasi vielä kurkkuaan.

“Terätiikeri sai niskoilleen ehkä hieman epäoikeudenmukaisen rangaistuksen. Hän suorittaa vielä soturien toivomia tehtäviä, mutta tahdon antaa Terätiikerin vastuulle Varputassun koulutukseen loppuun panon. Vaikka nuorukainen oli pitkän aikaa poissa, eikä varmasti tiedä kaikkea soturilaista tai taistelutekniikoista, Terätiikeri toimii hänen mestarinaan, kunnes uskoo Varputassun olevan Myrkkysuon soturin arvoinen ansaitakseen soturinimensä”, sinisilmäinen naaras painoi päätään Varputassulle, joka loikkasi innoissaan käpälilleen saaden Salamasiiven suunnalta myös innostuneen sekä ilahtuneen huudahduksen. Sitten kansa alkoi huutaa uusien soturien sekä oppilaiden nimiä, ennen kuin paikallaolijat katosivat omiin tehtäviinsä. Johtaja katsahti Varputassun sekä Terätiikerin suuntaan, ja painoi päätään kollille kiitoksena. Sitten hän toivoi löytävänsä Armonhallan jostain, jotta voisi tukeutua ystäväänsä, ja auttaa tätä omassa surussaan, joka varmasti häneltä jäi vielä kuulematta.

//Masi
Syystähti maisteli lopulta ilmaa, tuntien viimein miten Usvajoen partio oli jättänyt hänet taakseen ja perääntyi takaisin omaan kotiinsa. Naaras ei ollut nähnyt mihin Vääräsydän oli mennyt, olisiko tämä jo matkalla kotiin, vai jäänyt vielä usvajoen kissojen kynsiin. Sentään Syystähti oli selvinnyt paosta, vaikka olikin jättänyt kaiken taakseen. Ja se painoi hänen lapansa, korvansa sekä häntänsä alaspäin. Verta valui pitkin jokaista jäsentä, pitkin katanana terää ja hänen hengityksensä oli rahisevaa. Hän oli menettänyt monta elämää, joka varmasti vei hänen voimiaan, ja myös vieläkin vuotavat haavat voisivat koitua hänen kohtalokseen. Kilpikonnakuvioinen kohotti päätään pensaan takaa kohti taivasta, ja pohti, olisiko koskaan voinut olla samankaltainen päällikkö kuin Kuolontähti. Oliko hän pettänyt naaraan koulutuksen sekä arvot, eikä kyennyt samanlaiseen voimakkuuteen kuten hän. Mutta se kaikki tuntui murentuneen kuitenkin käpäliin, ei Syystähdellä ollut enää voimaa, ei valtaa. Ei hän ollut kykenevä huolehtimaan Taivaanliekistä omine murheineen tai ajatuksineen. Pelkkää verenhimoa, joka oli ylittänyt huolen sekä murheen Risatähdestä. Nummelta tuleva kahiseva ääni sai Syystähden varuilleen, ja hän maisteli ilmaa yllättyne Synkkävarjon sekä Taivaanliekin hajusta. Naaras asteli varovasti esiin ontuen haavojaa, seisahtuen katselemaan Korppisydäntä, joka lopulta pelästyen seisahtui katselemaan Syystähteä.

“Oletko kunnossa? Voinko auttaa sinuakin?” Synkkävarjon kissa naukaisi huolestuneena käännellen päätään, mutta Syystähti vian pudisti päätään.

“Auta hänet kotiin, minne hän kuuluukin. Ja, voisitko kertoa pienen viestin puolestani?” Syystähti naukui varovasti painaen päätään alentuen ahdistukselle sekä pahoinvoinnille. “En aio palata enää. Kivijalka ottaa vastaan Taivaanliekin hallinnan, en ole enää kukaan. En kansan johtaja, en sen jäsen. Unohtakaa minut, ja antakaa anteeksi kansatoverien kaatuminen”, kilpikonnaturkkinen murehti ja katseli sitten Korppisydän anelevin silmin. Synkkävarjon kissa selvästi huomasi pelon ja murheen päällikössä, nyökäyttäen tälle sitten päätään.

“Teen parhaani. Aion auttaa heitä parhaani mukaan. Toivottavasti, löydät sinne, minne polkusi viekään”, Korppisydän pohti hiljaa viimeiset sanansa, tietämättömänä mitä Syystähti tarkoitti. Lopulta hän jatkoi matkaansa, ja jätti naaraan taakseen.

Syystähti kaatui maahan aivan pensaan juureen, katsellen sokeana eteensä. Maailma muuttui veren väriseksi, ja naaraan keho nytkähti viimeisen kerran, ennen kuin hän menetti yhden elämänsä Kaiulle, jättäen Kivijalalle saataviksi kaikki, paitsi kaksi elämää. Niin monta oli turha taistelu saanut hänet menettämään. Niin omat henkensä, kuin kansatoveriensakin. Niin turhaksi, oli hänen johtajakautensa päätynyt. Mikä olikaan hänen tavoitteensa? Ei hän sitä enää muistanut. Saanut vain itselleen kansan Hallavarjon jälkeen, jonka menetti myös Surutähdelle aivan noin vain. Mitään, ei hänellä ollut jäljellä.

//Heli ja Wilma, tiedoksi //

Jaguaarinraivo oli seurannut Veritähden ominaishajua, ja näytti siltä, että tämä oli menossa kohti Myrskyvaahteran leiriä tai Usvajokea tai jonnekin sinne suuntaan. Pian kuitenkin Jaguaarinraivo äkkäsi liikettä Myrkkysuon saarella ja unohti hetkeksi aikeensa palata sotaan edustamaan Synkkävarjoa. Nimittäin pyytäjien partiossa näytti olevan joku erittäin tuttu hahmo, joka sai kollin kiirehtimään välittämättä kansojen rajoista järven tuntumaan ja tarkkailemaan nuorehkoa soturi-ikäistä kollia. Jaguaarinraivo kohotti korviaan ja terävöitti kuuloaan, kun kuuli ryhmän johtajan, Käärmeleikin kutsuvan kyseistä kissaa ''Saarnitassu, mennään täältä yli'', kissa naukui kuuluvasti. Jaguaarinraivo laskeutui samalla sekunnilla kaislikoiden taakse piiloon ja silmät sirillään tarkkaili tilannetta.
Partio oli tulossa järven yli toiselle puolelle loikkimalla kaatuneella puulla, kiviä pitkin ja kahlaten lyhyen matkan. Selvästi Saarnitassun uimataito olisi yhtä huono kuin ennenkin, Jaguaarinraivo päätteli.
''Tuolla on lintuja, mennään sinne nappaamaan niitä Belladonnatähden käskyn mukaan'', Kehäkukkavirta naukui ja loikkasi uimaan ja kahlasi rantaan loppumatkan, kiitäen reviirien tuntumassa Jaguaarinraivon ohitse. Käärmeleikki tarkkaili hetken ympäristöä, kunnes seurasi Ivakyyneleen kanssa Kehäkukkavirtaa, Saarnitassun kahlatessa hitaimpana ja jääden jälkeen. Jaguaarinraivo näki tilaisuutensa tulleen ja loikkasi piilostaan esille, painaen veljensä rantaveteen, saaden toisen pelästymään kunnolla. Jaguaarinraivo painoi vaistomaisesti toisen pään veden alle.
''Mitä sinä saasta teet Myrkkysuossa? Onko Paahdekobrakin siellä?'', Jaguaarinraivo sähisi ja päästi toisen pään takaisin pinnalle, Saarnitassun alkaessa yskiä voimakkaasti.
''Toin meidät sinne turvaan'', Saarnitassu sähisi ja sukelsi äkkiä veden alle, jolloin Jaguaarinraivo menetti otteensa toisesta ja tämä kauempaa nousi rantaan. ''Hyvä että sain tavata sinut, Jaguaarinraivo. Minulla on sinulle ja Marraskauhulle viesti Paahdekobralta'', Saarnitassu hieroi naamaansa.
Jaguaarinraivo siristi silmiään ja koukisteli kynsiään inhon vallassa.
''Me aiomme yllyttää Yötaivaan kissat vastarintaan Myrkkysuossa, ja emo pyrkii sen kansan uudeksi päälliköksi. Sinä ja Marraskauhu voitte olla osana meitä. Liittykää sotaan rinnallemme, niin Paahdekobra antaa erheenne anteeksi ja pääsette korkealle Myrkkysuossa'', Saarnitassu kuiski, mutta jokin toisen kasvoilla kertoi Jaguaarinraivolle, että jokin olisi kuitenkin pielessä. Jaguaarinraivo vilkaisi taakseen, mutta partio huhuili vasta Saarnitassua, joka oli kadonnut.
''Tulee päivä, jolloin Synkkävarjo hallitsee koko metsää. Miksi asettuisimme heikoimpiemme puolelle?'', Jaguaarinraivo murisi.
''Heikompien? Me olemme samaa puolta, me tuemme Synkkävarjoa metsän hallitsemisessa'', Saarnitassu sähähti. Jaguaarinraivo siristi silmiään.
''Minä kerron Marraskauhulle'', Jaguaarinraivo lopulta murahti.
''Lupaatko sinä olla apunamme?'', Saarnitassu henkäisi, mutta jäi sen jälkeen pidättelemään henkeään.
Jaguaarinraivo siristi silmiään, mutta vastauksen sijaan, hän tönäisi Saarnitassun takaisin veteen ja pinkaisi pois rajalta kohti Myrskyvaahteraa.
'*Saarnitassu, mitä sinä vielä siellä räpiköit?! Hyvänen aika, sinähän hukut!'', Kehäkukkavirran nau'unta kuului vielä takana, kun Saarnitassu yskien sai apua kokeneemmalta kissalta apua päästä rantaan. Jaguaarinraivo kiisi takaisin sotaan, miettien veljensä sanoja.