Yleiset säännöt pisteytyksessä:
• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.


Masi: +121ap +330kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
• Pääsiäiskissan palkinto: Kuukaudeksi 5ap -bonus
• Pääsiäiskissan palkinto: Kuukaudeksi 10kp -bonus
+ Kaaosharha, Taivaanliekin soturi +30kp +10ap +1ap
+ Vaahterakynsi, Taivaanliekin soturi +90kp + 30ap +3ap
+ Veritähti, Kuutiikerin kenraali +60kp +20ap +2ap
+ Kivijalka, Taivaanliekin varapäällikkö +120kp +40ap +4ap
+ Veritassu, Kuutiikerin parantajaoppilas +30kp +10ap +1ap


Heli: +88ap +240kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
• Pääsiäiskissan palkinto: Kuukaudeksi 5ap -bonus
• Pääsiäiskissan palkinto: Kuukaudeksi 10kp -bonus
+ Pakkassäde, Kuutiikerin soturi +60kp +20ap +2ap
+ Syystähti, Taivaanliekin päällikkö +150kp +50ap +5ap
+ Kanjoniutu, Taivaanliekin parantaja +30kp +10ap +1ap


Chabi: 1ap
+ Kynsitähti, Ruskatammen päällikkö +1ap


Aaduska: 4ap
+ Usvatuike, Taivaanliekin pyytäjien ruhtinas +4ap


Jake: +18ap+30kp
• Pääsiäiskissan palkinto: Kuukaudeksi 5ap -bonus
• Pääsiäiskissan palkinto: Kuukaudeksi 10kp -bonus
+ Lovikuu, Taivaanliekin soturi +30kp+15ap+3ap

//Masi (Kaaosharha)
Lovikuun tassuja poltteli kuin hän olisi kävellyt läpi tulen nuoleman niityn. Vaahterakynsi oli marssittanut heitä armottomasti vain lyhyin hengähdystauoin Taivaanliekin portille saakka. Ymmärtäähän sen kyllä kun hänellä on vastasyntyneet pennut mukanaan, mutta ei kuningatarta imettämään niitä. Onneksi Vaahterakynsi näytti tuntevan kansan päällikön ja heidät otettiin vastaan hyvin vieraanvaraisesti. Lovikuu katseli leirin toimintaa partioiden lähtiessä ilmeisesti käärmejahtiin. Osa hänestä olisi halunnut lähteä mukaan, mutta katseli kuola valuen Ruskatammeen verrattuna valtaisaa tuoresaaliskasaa. Hän kuitenkin malttoi odottaa, että vanhemmat kissat olisivat saaneet asiansa puhuttua ennen kuin valitsi sitten kasasta päästäisen. Riista suorastaan huusi hänen suussaan, että se haluaisi tulla hotkaistuksi kokonaan mahdollisimman nopeasti. Hän otti hetken aikaa keräilläkseen itsehillintänsä rippeet ja vilkuili aukiolle, josko saisi jotain ruokaseuraa. Hän oli kurkkuaan myöten täynnä väsyneitä ja tiuskivia matkatovereitaan ja halusi keskustella sivistyneesti jonkun kanssa. Olihan sentään ensivaikutelmat tärkeitä. Silloin hänen silmiinsä osui päällikölle raporttia antava hulmuavan valkean turkin omaava ylevän oloinen vanhempi kolli. Lovikuu jäi odottamaan pienen matkan päähän ja laski päästäisensä tassujensa eteen katsoen herrasmiestä vihreisiin silmiin. Hän ei kuitenkaan tohtinut häiritä ennen kuin olisi varma ettei tällä olisi tärkeämpää tekemistä.

//Masi
Pakkassäde räpäytti sinisiä silmiään huvittuneena, kun Veritähti kuitenkin vastasi hänelle jotain. Oli mielenkiintoista yrittää keskustella niin paljoa nähneen kissan kanssa, joka mahdollisesti syvällä sisimmässään vain haluaisi hankkiutua seurastaan aina eroon. Veritähti kuitenkin oli niin mielenkiintoinen persoona, niin hyytävä nimi edes miettiä tai sanoa suustaan. Hän oli nähnyt aikoja, ja vielä jatkaisi elämäänsä. Se sai Pakkassäteen miettimään ikuista elämää, sekä mahdollisuuksia, joita se voisi tuoda. Tai myös sitä ikävää, inhoa sekä katumusta. Katuisiko Veritähti elämässään mitään? Naaras suki rauhallisesti käpäläänsä sekä päätään kuunnellessaan kun suuri paholainen vastaisi hänelle. Punainen kolli kuitenkin vain naurahti hänelle sanoessaan Pakkasnaurua paholaiseksi. Hän jopa puhutteli poikaansa soturinimellään, eikä johtajana, joka hänestä oli kohonnut. Eikö Veritähti pitänyt häntä päällikkönä ollenkaan? Kiinnostuneena Pakkassäde antoi itsensä kuunnella toista ja pysäytti peseytymisensä katsellakseen kollia. Naaras oli yllättynyt kollin puheista, ja hän jopa yllättyneen tyytyväisenä tuhahti ja väräytti korviaan räpäyttäessään samalla silmiään. Veritähdellä tosiaan oli paljon näkemyksiä. Ehkä syvällä sisimmässään naaras oli samaa mieltä tämän kanssa, miten säälittävää oli vangita kissoja, mutta samalla hän kyllä ymmärsi Pakkastähteä, tämän oltua tietoinen tulevasta tuhostaan. Pakkassädekään ei vain uskonut sen olevan totta, ja Pakkastähden tekojen olevan hieman ylireagointia. Mutta se olikin totta, ja tuho oli tullut lähempää kuin ajateltua. Ajatukset kuitenkin Imperiumista pian palautuivat Kuutiikeriin, ja puheensa Veritähti virnisti kevyesti, myös tiikeriraitaisen naaraan sitten virnistäen hieman. Hän laski käpälänsä maahan ja tarkkaili leirin kissoja, joissa jokaisessa oli petturien kuvaa tai kansassa kasvaneen kissan pelkoa. Ehkei kuitenkaan kaikki kansassa syntyneet kissat olisi metsässä automaattisesti pelättyjä, mutta varmasti, jos petturit ja pelätyt kissat tuottaisivat lisää Kuolon tavoin kasvatettuja kansalaisia, voisi heissä piileä muille vaaraa. Pakkassäde ei kuitenkaan tiennyt paljoa muiden kansojen elämästä enää, eikä voinut kuvitella pelkäisivätkö muut kansat edes Kuutiikeriä nykypäivänä.

“Kuutiikeri on hyvin erikoinen. Kissoja joka taustasta ja paikasta. Jokainen päättänyt saapua tänne jatkamaan elämäänsä. Se on hyvin mielenkiintoista”, Pakkassäde pohti hiljaa ja näki itsensäkin täällä jatkamassa elämäänsä. Kansassa, jonka kissoja muut kansat katselivat inhoten sekä peläten. Pakkassäde voisi täällä sulautua elämään kansojen joukossa, ja jatkaa kuitenkin itse omien tavoitteidensa sekä ajatustensa perässä. Täällä ei varmasti enää kyseenalaistettaisi mitään. Ehkä muut kansat katselisivat häntä kuten isäänsä, mutta olihan hän nyt paljon kauniimpi kuin ei niin viehättävä isänsä. Kuutiikeri voisi olla hänen ponnahdusalustansa johonkin uuteen seikkailuun. Ei täällä kuitenkaan kansansa pettämistä arvostettu varmasti, mutta ei sitä naaras ollutkaan ajatellut. Lopulta turkoosi katse palautui Veritähteen. Naaras päästi huulilleen veikeän hymyn ja hän jopa naurahti pari kertaa. Ei hän tosiaan ollut siitä yllättynyt, että punainen kolli oli tiennyt Saukkoluolasta. Veritähti näkisi ja kuulisi lähes kaiken metsässä. Ei hän ollut silloin ajatellutkaan tuollaista, että suuri paholainen silloin jo tiesi lähes kaiken heistä. Naaras höristi korviaan lopulta vielä kohti vanhaa kollia, joka jatkoi ajatuksiensa jakamista Pakkasnaurusta, jopa mainiten jotain Pakkassäteestä, jolle naaras hieman kohotti kulmiaan. Kalman katsetta tarkkaillen hän tunsi kylmien väreiden kulkevan kyljistään niskaan ja naaras äkkiä vaihtoi painoaan käpälillään siirtäen katsettaan Veritähden silmistä leiriin.

“Tahdoin seurata häntä sokeasti. Tahdoin löytää sieltä kotini sekä kaiken mitä ei muualta löytynyt. Mutta selvästi se kaikki pitää tehdä itselleen. Luulin Imperiumista löytyvän suuren voiman Sielutähden sekä muun Kuolon avulla. Mutta ehkä muiden virheistä voi oppia niin, ettei toista samaa kohtaloa itselleen”, hän pohti hieman ja heilautti häntäänsä. “Kuitenkin ainoat ystävän tittelin ansaitsevat tahtoivat lähteä tänne, enkä tiennyt mitä muutakaan odottaa maailmalta. Täältä kuitenkin löytyy myös samankaltaisia kissoja, joiden seurassa voisi viihtyä”, naaras katseli leirissä olevien kissojen naamoja, joista ei vieläkään osannut tunnistaa montaa. Ei hän jaksanut nähdä vaivaa tutustuakseen näihin kissoihin, josta monesta ei varmasti olisi edes hyötyä hänen elämässään. Vain Kalmanveren perheellä olisi väliä, sekä ehkä Kuutiikerin johtoportaalla. Pakkassäde käänsi hiljaa katsettaan kohti Veritähden suurta naamaa, ja hän räpäytti silmiään vaitonaisena. “Ehkä voin oppia Kuutiikerissä asian tai pari”, Pakkassäde naukaisi pohtivaisena.

//Masi, Taivaanliekki
Kilpikonnakuvioinen naaras hyvillään kohotti hymyä huulilleen Vaahterakynnen sanottua johtajan omaavan hyvän sydämen. Ehkä hänellä olisi hyvä sydän, tai sitten hän vain tahtoisi kohdella kissoja kuten oli Kuolontähti kohdellut häntä. Ehkei Kuolontähti olisi päästänyt kaikkia tuntemattomia kissoja kansaansa, mutta Syystähti ajatteli myös Taivaanliekin entisiä johtajia, ja heitä, jotka olivat kansaan, tai entiseen laumaan, päässeet asumaat itse myös Syystähden lailla. Tämä olisi avoin koti kaikille, kaikille niille, jotka jaksaisivat matkata niin pitkälle. Kuutiikeri olisi myös vaihtoehto heille jotka tahtoisivat pitää Veritähden kanssa yhtä, ja asua ehkä Kuolon pesässä. Sellainen kuva hänellä oli kollin kansasta, mutta se voisi myös olla hyvä sija muille kissoille, jotka etsivät uusia kotejaan. Miksi Vaahterakynsi oli muuten tullut Taivaanliekkiin, eikä Kuutiikeriin? Naaras ajatteli vain pentujen kannalta lyhyempää matkaa, mutta ei kysynyt sitä suoraan kollilta. Hän oli päättänyt saapua Taivaanliekkiin, ja Syystähti arvosti vahvaa soturia kansassaan, sekä tämän tuomia muita kissoja mukanaan.

“Olen erittäin pahoillani hänen puolestaan”, Syystähti painoi päätään Vaahterakynnelle osoittaessaan osanottonsa Kastekukan muistolle. “Voimme pitää hänelle pienet muistajaiset, jos tahdot?” Syystähti ehdotti, tietäen ettei naaras ollut heillä mukanaan kuin vain muistoissaan. Minkälaisessa ahdingossa Ruskatammi olikaan ollut? Hän kuitenkin hymyili pentujen ihanille nimille, jotka Vaahterakynsi oli hänelle kertonut.

“Lupaan, että he saavat emoaan, kotiaan sekä vahvuuksiaan osoittavat nimet sitten kuin he ovat soturin ikäisiä. Ja tietysti, jos olen silloin johtajana vielä”, naaras tokaisi ja räpäytti silmiään Vaahterakynnelle vilkaistessaan kohti Kivijalkaa. Hänen ajatuksensa kuitenkin keskeytti Kaaosharhan partio, joka toi mukanaan erikoisen, ei niin mukavan, yllätyksen.

“Liekkililja”, Syystähti huokaisi surullisena, kun suuri valkea kolli laski naaraan ruumiin aukiolle, ja kissoja saapui ihmeissään katselemaan murhenäytelmää. Tuuhea turkkinen kolli kertoi pian johtajalle kaiken Rubiinileijonan kera, ja kilpikonnakuvioinen naaras tarkkaili kahta pentua surullisena. He olivat tehneet surullisia menetyksiä, mutta sentään Liekkililjan suku jatkoi kasvuaan. Syystähti huokaisi syvään ja pahoittelevasti Vaahterakynteen katsoen hän liittyi Kaaosharhan seuraan jättäen Vaahterakynnen pentuineen Safiirilumon käpäliin.

“Todella ikävää, että hän ei saanut leirissä apua synnytykseensä. Sekä se, että pennut ovat nyt ihan ilman vanhempia”, Syystähti huokaisi ja katseli liikkumatonta liekkitanssijaa. Niin monia pentuja ilman vanhempiaan. Vaahterakimallekaan ei varmasti enää heräisi huolehtimaan pennuistaan koomaan vaivuttuaan. “Pidämme tänä yönä hautajaiset hänelle. Toivotamme myös tänä yönä Ruskatammen kissat tervetulleiksi uusiksi jäseniksemme, ja nimeämme Vaahterakynnen, sekä Liekkililjan pennut”, johtajan naukui ja kiitollisena nyökkäsi kohti Rubiinileijonaa, joka lähti sitten viemään pentuja kohti pentutarhaa Safiirilumon katsellessa kiinnostuneena näiden perään. Puumavarjo oli jo hetken aikaa osittain huolehtinut Vaahterakimalteen pennuista, mutta kuka huolehtisi näistä kaikista pennuista?

“Kivijalka, voisitko varmistaa että jokainen uusista pienistä sekä isommista jäsenistämme saa oikeasti pedin. Sekä voisitko kysyä ja pohtia, kuka voisi huolehtia niin Liekkililjan pennuista, kuin myös Vaahterakynnen pennuista? Vaahterakimalteen tila on niin huono, ettemme voi luottaa häneen ottamaan pennut hoiviinsa. Ehkä voimme kysyä Nuppunenää antamaan hieman maitoaan heille kaikille, mutta he myös tarvitsevat kaikki huoltajan”, Syystähti naukui hiljaa ja katseli ystäväänsä lämpimin vaikka apein silmin. Kansassa oli taas käynyt niin paljon kaikkea, että olisi hankala pysyä perässä, mitä pitäis enää järjestä.

//Heli, Aaduska//

Kaaosharha lähti johdattamaan partiota, hänen perässään kulkiessa Hopeakani ja Rubiinileijona, Kaaosharhan jättäytyessä enemmän Usvatassun rinnalle, kun oppilaalla oli selvästi hänelle asiaa. Tämä halusi kysyä, mihin he olisivat tarkalleen menossa ja valkea kolli ymmärsi hyvin, että nuoren naaraan elämä olisi saanut pelottavan käänteen, jonka seurauksena oppilas ei välttämättä olisi ajatuksissaan päässyt ihan tilanteen herraksi, että mihin he olisivatkaan menossa. Entinen Salamavuoren päällikkö hymyili pienesti myötätuntoisesti nuorelle naaraalle.
''Menemme tarkistamaan käärmeiden sijaintia putouksen luona, ja sen lähialueilla. Pyrimme kartoittamaan sitä, montako niitä on ja niiden määrää. Ollaan varovaisia, ettei kukaan muu enää päätyisi myrkytyksen kohteeksi'', Kaaosharha tarkensi nuoremmalleen heidän tehtäväänsä.
--
Partio saapui rauhallisin askelin putoukselle, jossa kuitenkin vaikutti olevan hiljaista. Kaaosharha yhdessä Usvatassun ja Rubiinileijonan kanssa tarkkailivat putouksen kiviä, mutta eivät menneen lammen äärelle. Kun taas Hopeakani kierteli ruohikolla varovasti tarkkaillen ympäristöä.
He havaitsivat yhteensä viisi käärmettä erilaisissa piiloissa lämmittelemässä auringon alla kivillä, ja niitä saattaisi olla kivien koloissa enemmänkin. Kaaosharha katseli tilannetta murheellisena. Käärmeistä tosiaan tulisi olemaan haittaa kansalle.
''Niitä on jo nyt näkyvillä hälyttävän paljon. Mahdollisesti koko hiirvenkorvaksi meidän täytyy vältellä tätä aluetta, ellemme keksi jotakin keinoa, jolla pääsemme niistä eroon'', Kaaosharha huokaisi, kun ryhmä kokoontui vähän matkan päähän.
''Niin, niillä voi olla paljon pesiä kivien koloissa ja mahdollisesti poikasiakin vaikka kuinka paljon'', Rubiinileijona naukui mietteensä partiolle ääneen.
''Paras palata leiriin, ja varoittaa Syystähteä tästä. Hänellä ehkä on joitakin ideoita, mitä voimme tälle tilanteelle tehdä'', Hopeakani jatkoi. Kaaosharha huomasi, että Taivaanliekin kissat todella luottivat Syystähteen ja uskoivat, että naaraalla olisi ratkaisu kaikkeen. Kaaosharha oli siitä siksi niin yllättynyt ja pistänyt sen huomioonsa, sillä ei ollut Salamavuoressa koskaan nähnyt vastaavaa. Aina kaikilla oli omat ennakkoluulonsa päällikköön. Syystähti oli tehnyt hyvää työtä näinkin lyhyessä ajassa tai sitten Taivaanliekin kissat olivat jo entuudestaan monia muita kansoja parempia yhteistyönsä puolesta ja ryhmähenkensä osalta.
Juuri, kun partio oli lähtemässä takaisin, Kaaosharhan nenään kuitenkin kohosi jokin haju, jonka hän oli haistanut monia kuita sitten Salamavuoressa. Hän käänteli korviaan, kohotti jopa toisen etutassunsa, kun paikansi hajua ympäristössä.
''Joku tulee meitä kohden'', Rubiinileijona kuiskasi hämmästyneenä.
Oliko joku erakko ylittänyt rajan, tai joku jäänyt jälkeen jostakin kansasta, joka oli joutunut jättämään kotinsa tuhoutumisen myötä?
Kaaosharha veti Usvatassun taakseen, ja asettui ryhmänsä eteen puolustaakseen näitä, mikäli jotakin vaarallista olisi tulossa. Mutta esiin astuikin pian uupunut ja väsynyt kolli, jonka selässä makasi tuttu hahmo ja tämän hampaissa roikkui kaksi pientä otusta.
''Hei'', kolli puhutteli heille hiljaa, Kaaosharhan pidättäessä hengitystään, kun hän tunnisti Naakkatähden, velipuolensa nuoremman pojan, Merivinhan.
''Merivinha?'', Kaaosharha kuiskasi hämmästyneenä, ja laski häntänsä muiden edestä sen merkiksi, että kaikki olisi hyvin ja edessä olisi rauhanomainen keskustelu.
Hän oli nähnyt Merivinhan hyvin pienenä viimeisen kerran. Kolli oli pian sen jälkeen lähtenyt kansasta, kun Naakkatähti oli valinnut seuraajakseen Huuhkajaharhan Merivinhan sijasta, tietysti, koska Merivinha ei ollut esikoinen ja vain päällikön esikoinen voisi jatkaa kansan päällikkönä ja isänsä seuraajana. Kaaosharha oli ollut poikkeus, sillä oli ollut ainoa kolli ja Naakkatähden sukulainen, kun päällikön omat pojat olivat kuolleet.
''Liekkililja kuoli synnyttäessään kaksi pentuamme'', Merivinha laski varovasti ja arvokkaasti Liekkililjan, Taivaanliekien liekkitansijan alas partion nähtäville ja sitte laski suustaan kaksi pentua Kaaosharhan eteen. Kaaosharha nuuski hämmästyneenä kahta juuri syntynyttä vinkuvaa pentua, jotka näyttivät olevan kuitenkin kunnossa. Näky oli pelottava ja häkellyttävä. ''Hänen synnytyksensä käynnistyi yllättäen, kun käärme puri häntä. Hän tuskin olisi voinutkaan selvitä synnytyksestä myrkytyksen alaisena'', kolli pudisti hiljaa päätään.
Kaaosharha nielaisi ja vilkaisi partiota takanaan.
''Haluatko tulla kanssamme leiriin tai tulla Taivaanliekkiin?'', Rubiinileijona askelsi pentujen luokse, ja suki näiden päälakia huolestuneena.
Merivinha kuitenkin pudisti hiljaa päätään.
''Aikani on ohi näissä metsissä. Salamavuori on tuhoutunut näkemäni mukaan, enkä saa muuta kuin pahaa aikaan'', Merivinha vastasi vakavalla, mutta musertuneella äänellä. Kaaosharha olisi halunnut koskettaa serkkuaan, kertoa, että kaikki järjestyisi ja hän olisi tämän tukena ylä - ja alamäissä. Mutta Merivinha otti jo taaksepäin askeleita huomattuaan serkkunsa myötätuntoisen katseen. ''Anteeksi kaikesta Taivaanliekille, emme Liekkililjan kanssa halunneet mitään pahaa. Ei tämän pitänyt päättyä näin'', Merivinha sanoi, sitten kääntyi ja juoksien katosi pimeyteen.
Kaaosharha otti muutaman juoksuaskeleen toisen perään, haluten vaikka anella toista liittymään Taivaanliekkien kansaan. Tämä olisi ainoa hänen elossa oleva sukulainensa, mutta kolli oli jo kadonnut. Kaaosharha katseli häkeltyneenä toisen perään, ennen kuin pentujen itku havahdutti hänet ja hän katseli kahta pentua, ja nielaisi itsekseen.
--
Partio palasi leiriin, Kaaosharhan selässä Liekkililja ja Rubiinileijonan hampaissa kaksi pentua.
Kivijalka ja Syystähti näyttivät yllättyneiltä, kun partio palasi takaisin eikä se ollut mikään ihme.
''Löysimme hänet ja hänen kaksi pentuaan. Käärme oli purrut häntä'', Kaaosharha puhui partion puolesta lyhyesti Syystähdelle Liekkililjan ruumiin laskiessa selästään toisen eteen ja Rubiinileijonan pitäessä suussaan kahta pentua.
''Hänen kumppaninsa, joka ilmeisesti oli kansaton toi hänet luoksemme lähellä putousta'', Rubiinileijona jatkoi, vaikkei Kaaosharha olisi halunnut, että kukaan saisi tietää Merivinhasta.
Hän ei halunut sukulaiselleen mitään pahaa, eikä halunnut kysymyksiä kolliin liittyen vastattavakseen. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti.
''Onko Hehkukuun tilanteessa muutoksia?'', Hopeakani kysyi, katsahtaen Kivijalkaan, mutta väliaikaisesti varapäällikön tehtäviin nimitetty kolli pudisti vaisusti päätään.

//Heli, Jake, Chabi//

''En tiedä, onko Kaiku tarkoittanut näin tapahtuvan'', Kivijalka tuumaili itsekseen, Vaahterakynnen kääntäessä kolliin katseensa, siristäen kevyesti silmiään. Sanoiko Kivijalka, että metsä olisi täynnä vääriä kissoja päällikköinä, jotka toteuttaisivat omia nautintojaan miten tahtoisivat? Halusivat laajentaa reviirejään tai toimia itsekkäästi? Ehkä sekin olisi totta, mutta Vaahterakynsi ei koskaan halunnut antaa parhaasta ja ehkä jopa ainoasta ystävästään Kynsitähdestä sellaista kuvaa. Hän pyrkisi kunnioittamaan ystävänsä muistoa, vaikka se oli ajanut Ruskatammen ahdinkoonsa. Kivijalka kuitenkin oli edelleen mietteliäs, kun Ruskatammen kissat osittain rauhoittuvat, kun Syystähti toivotti heidätkin tervetulleeksi kansaan. Kuten Ruskatammen entiset kissat olivatkin jo havainneet, että kansa oli täynnä myös Yötaivaan ja Salamavuoren, sekä Hallavarjon kissoja, jotka herättivät yllätystä Vaahterakynnessäkin. Miksi Syystähti oli avoin sydäminen kaikille? Eihän naaras edes tuntenut Vaahterakynnen perhettä. Mitä Vaahterakynsi oli tehnyt, että ansaitsisi naaraan hyväksynnän kansaansa? Tietysti Vaahterakynsi oli kiitollinen, mutta hän ei ollut aivan olettanut näin rauhanomaista vastaanottoa.
''Kiitos Syystähti, sinulla on hyvä sydän'', Vaahterakynsi katseli naarasta helpottuneena silmiin puhuessaan tälle. Ei hän osannut sanoa enempää, mutta hän sentään osasi katsoa tätä silmiin puhuessaan. Kaikki oli hetkessä murentunut, ja niinkin lahjakas improvisoiva kolli kuin Vaahterakynsikin oli, hän eleli nyt jonkinlaista tunteiden vuoristorataa. Vaikkei se myrskynä näkynytkään hänestä.
Safiirinlumo tuli hymyillen Ruskatammen entisesten kissojen luokse ja tervehti näitä pehmeällä hymyllä.
''Niin, he eivät ole vielä saaneet nimiään'', Vaahterakynsi ajatteli ääneen, kun Syystähti kysyi kolmen pennun nimeä. Mitkähän nimet Kastekukka olisi kolmelle tyttärelleen halunnut? Pennut olivat tällä hetkellä suunnilleen kahden vuorokauden ikäisiä, eikä Kynsitähtikään ollut heitä ehtinyt nimittää. Tuskin olisi halunnutkaan. Vaahterakynsi olisi halunnut itselleen itsekkäästi pojan, joka olisi voinut kantaa jotakin Kynsitähteä muistuttavaa nimeä, mutta nyt hänellä olisi kolme tytärtä. Eikä hän tiennyt isänä olemisesta tai isäksi tulemisesta mitään.
Toisaalta hän piti jonkinlaista pakokeinoa läsnä. Nyt hän saattaisi perheensä ja sukunsa turvaan, antaisi näille uuden elämän ja toivottavasti pennut saisivat kasvattiemon tästä kansasta. Mutta Vaahterakynsi piti sitä mahdollisuutta auki, että itse pakenisi tilanteen tullen velvollisuuksiaan isänä. Ei häntä sellaiseksi oltu kasvatettu.
''Omenapentu'', Vaahterakynsi aika nopeasti sanoi, laskettuaan korin alas ja piti yhden pennun päällä häntäänsä merkiksi. Hän lisäsi mielessään, että pentu saisi sen nimen Omenaturkin mukaan. ''Kävynpentu'', hän siirsi häntänsä seuraavan päälle. Hänen oman emonsa Käpyhännän mukaan. Ja sitten hän katseli viimeistä pentua. Kastekukan mukaan hän halusi pennun nimetä. Mutta hän katseli Kastekukan turkin mukaisia kuvioita pennun turkissa. ''Leopardinpentu'', hän laski häntänsä lopulta viimeisen tyttärensä hännän päälle. Eläin nimi, kuten Kynsitähdellä oli ollut Kotkanhuuto.
''Toivon näkeväni heidän sen päivän, kun heistä tulee sotureita ja toivon silloin, että Leopardinpennun nimi muistuttaa hänen emoaan Kastekukkaa silloin. Hän on heistä se, joka eniten näyttää Kastekukalta, joka menehtyi synnytyksessä verenhukkaan, kun synnytyksessä ei ollut parantajaa apuna'', Vaahterakynsi kertoi avoimesti Syystähdelle.
Hän halusi olla perheestään avoin ja rehellinen, sillä Syystähti oli heille avoin antamaan mahdollisuuden.
Kivijalka luimisti korviaan, hän tiesi, miltä tuntui menettää kumppani. Pronssilintu oli kuollut hieman ennen, ennen kuin heidän pentunsa olivat syntyneet ja sekä pennut, että naaras oli kuollut. Varapäällikkö käänsi katseensa surullisena taivaalle.
''Voitte hakea tuolta riistaa, valitkaa sen mukaan, mitä mielenne tekee tai kuinka iso nälkä teillä on. Menen valmistelemaan petejä teille, ja tulen sitten hakemaan teidät'', Safiirinlumo hymyili suurehkolle perheelle, osoittaen riistakasaa kohden. Vaahterakynsi kiitti Safiirinlumoa kevyellä nyökkäyksellä.

//nuge, Masi

Usvatassu nyökäytti päätään. "Olen minä". Hän naukui värisevällä äänellä ja katseli kuinka Aamuloikka ja Jänistassu menivät parantajan pesään. Hän lähti loikkimaan sen jälkeen kohti Lumiapilaa hiukan vapisevin jaloin ja kun saapui paikalle ja hän oli päässyt partioon jossa olivat kaaosharha, rubiinileijona ja hopeakani. Hän asteli partion perässä ulos ja tarkkaili ympäristöä visusti. "Mihin meidän pitikään mennä"? Hän kysyi Kaaosharhalta, koska oli ollut omissa ajatuksissa käskyjen jaon ajan ja todella huolissaan Hehkukuusta.

//Nuge, Taivaanliekki
Kanjoniutu oli vaipunut syvään uneen, jossa seikkaili orava ystäviensä sekä Kuurasuden kanssa kaukaisella niityllä, jossa heillä olisi kaikki hyvin, sekä vihdoin yhteistä aikaa. Mutta ruskean naaraan lopulta herätti inhottava kipu korvissa, kun leirin aukiolta saapuva melu sekä huuto herätti hänet. Tiikeriraitainen naaras avasi väsyneenä silmänsä, sekä viimein höristi korviaan kuullakseen aukiolta kantautuvan melun. Äkkiä matkaaja loikkasikin tassuilleen ja nyt täysin vironneena keräsi kamppeensa ja pöllähti aukiolle. Oravat hänen selässään haukottelivat syvään äkkipikaisen herätyksen jälkeen ja viimein kohdistivat myös katseensa aukiolle. Hehkukuu oli juuri viety parantajan pesään ja tilanne aukiolla näytti muutenkin hälyttävältä. Syystähdellä oli kaikki hallinnassa, mutta kissojen mieliä ei voinut hallita heti suoralla toiminnalla. Se vaatisi aikaa. Matkaa syöksähti pesästä aukiolle ja kohti parantajan pesää kuunnellen kaikkea ympärillään, kurkistaen sitten pesään hiljaisuudessaan tassuttaessaan lähettyville. Lokkitassu olisi yksin, Viilto oli kadonnut juuri oleellisella hetkellä.

“Minä voin auttaa”, Kanjoniutu viimein naukaisi niin kuuluvasti, että se kantautui myös johtajan korviin, joka käänsi katsettaan pikaisesti keskustelustaan kohti parantajan pesää. Ruskea raidallinen naaras oli jo kadonnut pimeään pesään ja maisteli nyt sen yrttistä tuoksua, jota Lokkitassu oli innolla pitänyt yllä. Hehkukuun hiljainen hengitys hädin tuskin kaikui pesässä, kun lopulta naaras saapui varastolle etsimään tarvikkeita. Hän oli matkalla kuullut tärkeimmät raportit tapahtumista, ja Hehkukuun vamma sekä tila näytti siltä mitä hän olisikin arvannut. Käärmeenpurema. Naaraan silmät poukkoilivat yrttivarastossa etsiessään käpäliinsä valkea latvaista kasvia, jonka oli saanut entiseltä parantajalta ohjeeksi käyttää, jos itse matkallaan saisi pureman. Sen löytäminen oli kuitenkin vaikeaa, ja lopulta löytäessään oikean yrtin naaras huomasi harmikseen löytävänsä sitä hyvin vähän. Varastoja ei oltu ehditty kartuttamaan vielä lämpimien säiden vasta saapuessa. Missään ei olisi vielä niin hyviä paikkoja löytää yrttejä. Kanjoniutu nappasi kuitenkin kaiken minkä löysi, otti mukaansa hieman hämähäkinseittiä sekä unikonsiemeniä. Vielä kääntyessään lähteäkseen naaras otti vielä hieman takiaisenjuurta matkaansa.

“Yritetään ensin valkolatvaa, hieman haavaan, hieman suun kautta elimistöön. Sitä on hyvin vähän, eikä se varmasti poista kaikkea myrkkyä kehosta”, Kanjoniutu aloitti rauhallisesti saapuessaan takaisin Lokkitassun luo. “Jos hän selkenee, hän saa unikonsiemeniä, mutta hienonnetaan vielä takiaisenjuurta puremakohtaan. Jalka on erittäin turvonnut, ja voi saada vielä tulehduksen”, hän huokaisi ja jauhoi hieman valkolatvaa lipoen sitten sen suustaan haavaan, ja hieman tunkien sitä Hehkukuun suuhun. Naaraan heikot elintoiminnot eivät vaikuttaneet lupaavilta, mutta Kanjoniutu pakotti toisen nielaisemaan yrtin viimeisillä voimillaan. “Pitäisi saada vettä, jotta voimme pitää häntä viileänä. Aikaa ei välttämättä ole paljon”, naaras vielä tuumi katsellessaan ympärilleen, jos pesässä olisi märkää sammalta, mutta jonkun pitäisi sitä hakea heille pian.

//Masi
Syystähti katseli jännittynein lihaksin leirin toimintaa, kun Lumiapilan ohjeistuksien myötä kissat lähtivät leiristä, vain sitä seuratakseen uusia huutoja leirin sisäänkäynniltä. Kilpikonnaturkkinen naaras kohotti niskavillojaan yhä uusien sattumusten myötä, ja valmistui syöksymään leiriä puolustaakseen, mutta saikin lopulta yllättyi vain punertavasta kollista, joka kantoi kolmea pentua korissa mukanaan. Oitis johtajan niskakarvat laskeutuivat alas, kun hän huomasi tutunkin naaman saapuvan leiriin parin muun seuraajan kera. Metsä oli selvästi saanut kokea kovia, jos kissoja saapuisi heidän luokseen näinkin paljon. Oranssi silmäinen naaras nielaisi ja askelsi Kivijalan ohi kohti Ruskatammen kissoja tervehtiäkseen näitä.

“Kaiun kissat ovat selvästi laittamassa järveä aivan uusiksi”, hän huokaisi syvään nyökäyttäessään päätään Vaahterakynnelle sekä tämän seurueelle. “Olette tervetulleita asettumaan luoksemme, Taivaanliekki on aina avoin vastaantulijoille”, Syystähti heilautti häntäänsä ylemmäs ja hymyillen hieman katseli pientä partiota. Oli hassua, miten niin monen kissan tie oli loppujen lopuksi saapunut heidän luokseen, mutta Syystähti oli hyvillään siitä, että nämäkin kissat saisivat uuden sekä mahdollisesti toiveikkaamman kodin täältä. Niin kuin Taivaanliekki oli tehnyt hänelle, ja varmasti monelle monelle muulle ennen häntä.
“Safiirilumo, näyttäisitkö uusille tulokkaille riistakasan, ja varmistaisit, että pennut saavat suojaa pentutarhasta, sekä uudet soturimme omat petinsä valmiiksi?” johtaja kääntyi katsomaan kohti nuorta naarasta, joka toivottavasti kykenisi auttamaan nämä kodiksi kansaan. “Suosittelen teitä asettumaan nyt leiriin ensiksi. Löysimme reviiriltä aiemmin tänään aikaisin heränneitä käärmeitä, ja partiot juuri kartoittavat tilannetta ympäri reviiriä, joten en suosittele kauas leiristä poistumaan toistaiseksi. Varmasti kuitenkin haluatte nauttia ensin riistasta sekä mahdollisesta parantajan hoivasta?” Syystähti kysyvästi katseli Vaahterakynttä, ennen kuin laski katseensa tämän koriin sekä pentuihin. He uinuivat hiljaa toistaiseksi, mutta pian voisivat vaatia myös itse ruokaa.
“Onko nuorukaisilla jo nimet?” hän kysyi vielä hiljaa entiseltä varajohtajalta ja räpäytti lopulta silmiään kollille. “Voisin nimittää teidät ja heidät myös oikeilla nimillään ennen kuun nousua kansamme jäseniksi. Moni asia voi kuitenkin tässä vielä muuttua, jonka takia tahdon odottaa mahdollisimman myöhään”, Syystähti naukaisi hiljaa ja katsahti kohti parantajan pesää, jossa Hehkukuu taistelisi hengestään mahdollisesti tälläkin hetkellä. Kaiku toivottavasti suojelisi hänen polkuaan, ja saattaisi vielä takaisin tähän maailmaan. Itse johtaja ei kuitenkaan voinut mitään epäileväiselle tunteelleen.

//Heli//

Punertava paholainen siirsi tyynin, mutta jokseenkin piillotetun hullun katseensa Pakkassäteeseen, joka häntä lähestyi. Imperiumin katurotta askelsi hennosti sipsuttaen paholaisen luokse, arvostelemaan häntä ja hänen maailmaansa, mutta siihen Veritähti oli jo tottunut. Kaikki hänen suojattinsa halusivat jossakin vaiheessa elämässään kohota häntä vastaan. Olihan se ajantuhlausta, ensin tarjota uutta elämää, valtaa, mainetta ja kunniaa, ja sitten joutua omat kasvattinsa ja suojattinsa itse murentamaan.
Pakkassäde piikitteli kollia, jopa kannusti tätä aterioimaan yhden suojattinsa jälkipolvea, johon Veritähti tylsistyneenä kohotti toista kulmaansa, mutta jätti siihen erityisesti mitään vastaamatta. Mielessään hän kyllä lisäsi, että se lietsoisi aikaan sellaisen kauhun, että vaikka verta päästäisiinkin vuodattamaan ja nauttimaan hetken huvista, lopulta Veritähdellä olisi niin paljon syötävää, että hän söisi itsensä elävältä. Muuten ei saataisi enää järjestystä ja paikkoja siistittyä.
''Eläviä on helpompi solvata kuin kuolleita. Kuolleet kun tullaan unohtamaan nopeammin'', Veritähti lopulta kuittasi toisen ajatukset pentujen kurittamisesta, kenraalin solvaamisesta. Veritähti hymähti kevyesti huvittuneena sen päätteeksi ja nuolaisi suupieltään, asettuen sitten mukavammin auringon paisteeseen. Pakkassäde kuitenkin oli juttu tuulella, eikä aikonutkaan kommenttinsa jälkeen poistua, vaan jättäytyi muutaman askeleen päähän kenraalista. Veritähti sulki silmänsä ja nautti auringosta, mutta oli kääntänyt toisen arpisen korvansa naarasta kohden merkiksi, että vaivautuisi kuulemaan toisen ajatuksia.
''Paholaisen kissoja? Pidätkö sinä Pakkasnaurua paholaisena?'', Veritähti huvittuneena naurahti ja raotti valkeita silmiään Pakkassäteelle. ''Miksi minun tarvitsisi pelätä mitään? Ei minun tarvitse vangita ketään, koska pelkäisin jotakin ja haluan sellaiset karsia pois uhkakuvista. Pakkasnauru oli pienrikollinen, jolla oli itsekäitä ja erittäin säälittävä tekoja niiden puolesta. Todellinen uhkahan Imperiumissa oli Sielutähden tuki, mutta hänen kanssaan me kamppailemmekin vielä vuosia ja vuosia, mikäli Luumarjan näyt hänen tuhostaan eivät pidä paikkansa'', Veritähti kohautti lapojaan ja katseli sitten Kalmanveren perheen perään.
Pakkassäteen väläyttäessä sitä, että Pakkasnauru olisi ollut hänen poikansa, Veritähti kohautti vain lapojaan.
Hän oli oppinut ensimmäisiä lapsiaan nimiltä uudelleen Kuukäpälän opettamana. Mutta nykyään hän sai niin usein kuulla, että joku olisi hänen lapsensa, lapsenlapsensa, serkkunsa tai jotakin muuta sukua, ettei hänellä ollut enää väliä koko asialla.
''Mutta ei, en ole huolissani siitä, mitä kukin tekee. Tämä kansa on täynnä maailman pettureita eri aikakausilta ja tilanteilta, sellainen Kuutiikeri on. Uusi mahdollisuus vahvoille kissoille, se miten mahdollisuuden haluaa käyttää, on yksilön päätettävissä. Ei täältä ponnisteta enää mihinkään suureen loistoon, kun on oman maineensa jo naulannut. Mutta täällä saa jatkaa elämäänsä ja metsä tulee aina muistamaan sen pelon, jonka kukin meistä on aiheuttanut. Täällä ollessaan, kissa ei tule kuolleeksi ja unohdetuksi muissa kansoissa ja metsässä'', Veritähti virnisti kevyesti.
Veritähti ummisti sitten huvittuneena taas silmänsä ja antoi auringon lämmittää kasvojaan.
''Itsevarmana häntä vastaan?'', hän naurahti itsekseen. ''Olin ollut jo kuita perillä siitä, missä hänen majansa sijaitsee ja missä Kuukäpälä, sekä seuraajamme ovat. Olin niinkin perillä, että kuulin kuinka Lakkakallo puhui partio toverilleen Saukkoluolassa alkavasta tehtävästä, että Imperiumi aikoo saapua Kuutiikeriin. Joten en jaksanut itse edes vaivautua saapumaan perille, vaan jäin odottamaan Imperiumin tuloa'', Veritähti hymyili itsekseen tavallista virnettään.
''Halusin vain nähdä, millainen on metsän pelkäämä katurotta, joka ei koskaan kelvannut mihinkään. Pakkasnauru ei vain koskaan ymmärtänyt sitä, että jos hän ei kelpaa mihinkään, ympäristöstä pitää tehdä sellaisia, että kaikki alkavat kaivata sinua. Mutta sinä et toistanut isäsi virheitä. Olisi sääli joutua katsomaan sinunkin viehättävillä kasvoillasi kalman kylmyys ja kuoleman läsnäolo'', Veritähti hymähti, pitäen hetken taas avatut silmänsä naaraassa.

//Heli, Nuge, Jake, Owa Aaduska//

Hehkukuun tilanne kiri nopeasti leirissä ja kissat olivat huolissaan kerääntyneet aukiolle kuuntelemaan Syystähden, Jänistassun, Usvatassun ja Kivijalan keskusteluita. Kivijalka heilutteli häkeltyneenä korviaan oppilaansa valppaudelle mennä suoraan partioon auttamaan käärmeiden olinpaikan tutkimisessa ja mahdollisesti niiden häätämisessä. Kivijalka olisi itse kieltänyt toista lähtemästä, tämän olisi vielä toistaiseksi pysyttävä poissa niin vaaralliselta tehtävältä, sillä he eivät haluaisi, että käärmeet purisivat etenkään kansan tulevaisuutta; nuorta pian kohoavaa soturin alkua!
Mutta Syystähti näki Usvatassussa jo soturin. Kivijalka ehkä turhaan olisi halunnut suojella toista, olihan toinen kuitenkin hänen oppilaansa. Joten kolli pysytteli hiljaa ja kuunteli vain tarkasti.
''Voit mennä Jänistassu emosi luokse parantajienpesään, hän varmasti kaipaa jonkun läheisensä läsnäoloa, kunhan hän tokenee'', Kivijalka sanoi hiljaa pyytäjäoppilaalle, joka kuivasi kyyneleensä, nyökkäsi alahuuli väpättäen ja puskien Usvatassua, tämä lähti kohti parantajienpesää, jossa Hehkukuu olisi hoidettavana parhaillaan. Aamuloikka lähti Jänistassua seuraamaan kiireesti myöskin.
''Lumiapila kerää tuolla ryhmän, joka lähtee käärmeiden luokse. Mene hänen luokseen ja muista olla varovainen'', Kivijalka jatkoi sitten Usvatassulle, jolta oli liukunut ohitse aiempi Syystähden ohjeistus. Eikä sekään mikään ihme ollut, tilanne oli niin kaaottinen, ettei kaikkeen voinut keskittyä. Kivijalka katseli vaisuna oppilaansa perään, kun Usvatassu meni Lumiapilan luokse.
Hän katseli, miten Lumiapila nimitti Pronssilinnun partion tarkistamaan leirin lähimmän ympäristön, jossa mukana olivat Maakobra, Surupilvi ja Susisielu. Sekä käärmeiden sijaintia kartoittamaan Lumiapila nimitti Kaaosharhan partion, jossa mukana olisivat Usvatassu, Rubiinileijona ja Hopeakani.
Syystähden sanat kuitenkin siitä, että Kivijalka toimisi siihen asti varapäällikön tehtävissä, että Hehkukuu toipuisi tai ainakin tämän tilanne selviäisi, että voisiko toinen jatkaa tehtävissä ja miten pahaa jälkiä käärme myrkkyineen ja puremineen olisi voinut aiheuttaa. Kolli oli liian häkeltynyt siitä kunniasta, että hän saisi koskettaa unelmiaan varapäällikkönä, ettei hän osannut kuin katsoa hölmöllä ilmeellä Syystähteä. Lopulta kuitenkin häkellys piilottui turkin sukimisen taakse ja Kivijalka muutaman kerran jämäkästi osasi nyökätä.
Kun partiot lähtivät, hetken ajan vaikutti kaiken olevan kunnossa. Kunnes yllättäen kuului hälytys leirin sisäänkäynnin luota, sekä kovaäänistä puhetta, jolla vieras ääni pyrki rauhoittelemaan Taivaanliekin Päästäiskukkaa, joka oli parkaissut ilmoille hälytyksen. Kivijalka ja Syystähti siirsivät katseensa sisäänkäynnille, josta Päästäiskukan johdolla astelivat sisään Vaahterakynsi, jonka suussa oli kori, jossa uinui kolme pentua, ja tämän mukana oli kaksi nuorempaa, mutta aikuista soturia; Pitkävarjo ja Lovikuu.
''Tulemme rauhassa, emme halua kellekään pahaa'', Vaahterakynsi naukui, hivenen epäselvästi kuitenkin, kun tämän suussa roikkui kyseinen kori. Kivijalka sivusilmällään vilkaisi Syystähteä, mutta palautti katseensa Ruskatammen varapäällikköön.
''Kansaamme on kohdannut nälänhätä, olemme lähes ainoat, jotka selvisimme vaikeuksista ja matkasta luoksenne. Pyydän nöyrästi perheeni puolesta, että me voisimme hakea teiltä riistaa, sekä lämpöä ja jäädä oppimaan tavoillenne, jotta voimme jonakin päivänä olla arvoisianne Taivaanliekin täysverisiä jäseniä'', Vaahterakynsi puhui nöyrästi, joka ei sopinut kollin imagoon. Tai ei ainakaan Kivijalalla koskaan ollut Lovitähden lapsenlapsesta ollut erityisen pyhää kuvaa, vaikkei tämä varsinaisesti koskaan ollut kokoontumisessa ollutkaan kenellekään riesaksi. Päinvastoin, mitä hän muisti kollin puolustaneen Paahdekobralta Tuulenkapinaa.
Kivijalka nielaisi itsekseen ja vilkuili mietteliäänä Syystähteä.
Olisiko kenelläkään aikomustakaan käännyttää näitä takaisin? Tai se olisi aika moraalitonta. Kivijalka oli tullut Yötaivaasta, kun se oli tuhottu. Syystähti Hallavarjosta, kun se oli tuhottu. Ja enemmistö sitten Salamavuoresta, kun se oli tuhoutunut. Kivijalka näki itsensä puolueellisena katsojana.
Mitä ihmettä Kaiku oikein aikoi ja ajatteli, kun antoi niin paljon pahaa tapahtua kissoille?

//Masi, Chabi

Maailma kieppui jälleen tassujen alla. Täytyi painaa maate ettei tuuli veisi mukanaan. Tuuliko äsken näin kovaa? On niin kylmä. Aukiolla pelko ja ahdistus kieppuivat raskaana ilmassa. Kynsi, jonka piti suojella yhdeksän kissan voimin kaikkea tärkeää, olikin repinyt leirin Lovikuun ympäriltä, jolloin kylmä tuuli pääsi puhaltamaan vieden kaiken lämmön. Yritin kohdata kansani kissojen katseita. Ne eivät enää minua nähneet vaan ne katsoivat jonnekkin kauas eteenpäin. Ymmärsin ettei lämpöä ollut enää kuin yhteisessä veressä. Eikö soturilaki meinannut kenellekään enään mitään. Vain kaksi lämmintä kehoa kaiken sen kylmyyden keskellä. Mitä ikinä tapahtuukin tästä eteenpäin on minun yritettävä pitää kiinni näistä viimeisistä kissoista. Kajo näkee, että olen menettänyt kaiken. Se antaa anteeksi, etten voinut noudattaa soturilakia kun ei ole enään mitään mitä puolustaa.

Aikaisemmin ohimennen kuulemani Kynsitähden sanat Vaahterakynnelle palasivat mieleeni. Hän ei ole isäni! Hän ei ole enään myöskään päällikköni. Aiemmin sivuun hätistetyt vihan tunteet palasivat voimakkaana. Yhtäkkiä oloni oli hyvin turta. Käpälät kuljettivat minut Pitkävarjon luokse. Katsoin häntä suoraan silmiin ja maukaisin tasaisesti: “Tule kanssani sisko, meillä ei ole enään ketään muuta. Menen Vaahterakynnen perään. On parempi jakaa tämä kylmä maailma jonkun kanssa.” En kyennyt jäämään kuuntelemaan vastaisiko Pitkävarjo, koska pelkäsin vastauksen olevan kieltävä. Tunsin, että tekisin elämäni suurimman virheen, jos en raahaisi Pitkävarjoa väkisin mukaan, mutta oli vaan tapahtunut liikaa viime päivinä, maailman paino oli nyt liikaa. Keskitin viimeiset tahdonrippeeni pitääkseni tuon oranssinruskean turkin näkyvissä. Jos nyt katselet minua emo sieltä ylhäältä varjele minua ja näytä minulle tie, anna myöskin Pitkävarjon kulkea kanssani.

Usvatassu nielaisi kuullessaan Syystähden vastauksen. "Ei"!! Hän parahti ja hänen jalkansa alkoi vapista. Usvatassu nyökkäsi ja yritti kaikin voimin pysyä pystyssä. Hän ei antaisi Hehkukuun kuolla. Ei vain voisi antaa. Hän huomasi kuinka Aamuloikka saapui paikalle hengästyksissään. "Mitä on tapahtunut"? Tämä kysyi. "Emo sai käärmeen pureman ja Syystähti sanoo, että parantajat yrittävät parhaansa, mutta vain kaiku tietää hänen kohtalonsa". Usvatassu selitti ääni väristen. "Selvä Syystähti". Usvatassu naukaisi. "Kenen partioon menen"? Hän kysyi ääni käheänä. Aamuloikka nyökkäsi. "Okei". Hän sanoi ja kyyristyi Jänistassun vierelle.

//Masi
Pakkassäde oli viettänyt aikaansa Kuutiikerissä lähinnä tutkaillen, sekä maistellen ilmaa. Hän ei oikein piitannut kansalaisuudesta, ja johtajien, tai varajohtajan, johtajana kansa oli ollut hieman jopa surullista naaraan mielestä. Kaikki Imperiumissa oli hoitunut niin hyvin, mutta nyt kun johtajan oli yksi vanha kääkkä, ja suurempi vanhempi ukko istui sivussa, olisi kansa vailla keulakuvaansa. Miksi Veritähti oli antanut asemansa Mäyrätähdelle? Eikö hän jaksanut enää johtaa kansaansa sillä tavalla, oliko hän kyllästynyt valtaan? Pakkassäde huomasi mustien käpäliensä johdattavan itseään kohti tuota punaista paholaista, joka juuri oli kysynyt pennuilta tiesivätkö nämä pentuja syöneestä paholaisesta. Itse soturitar oli juuri ollut kuulo etäisyydellä tästä tapahtuneesta, ennen kuin Kalmanveri oli syöksynyt pelastamaan pentunsa. Olisiko Veritähti joskus syönyt pentuja, tai voisiko tämä oikeasti niin opettaa heille käytöstavoista?

“Olisit voinut hotkaista niistä yhden alas, tekisi elämästämme helpompaa”, Pakkassäde tuhahti astellessaan lähemmäs isoisäänsä, jota kyllä kirkkaan sinisillä silmällään hieman ihaili. Vähintään tämän kalman valkeita silmiä, tuuheaa punaista turkkia sekä käpäliä, jolla kolli voisi juuri nyt tässäkin hetkessä murskata oman pojantyttärensä. Mutta tiesikö Veritähti sitä? Tai oikeastaan, kiinnostaisiko tätä edes. “Vähintään heitä voisi rangaista kenraalimme solvaamisesta”, naaras nuolaisi pari kertaa etutassuaan katsahtaen sitten hieman pää kallellaan kohti suurta kollia, jonka lähettyvillä istui, kuitenkin pitäen hyvän etäisyytensä arvokkaaseen johtajaan, joksi tätä piti ajatella. Pakkassäde ei oikein tiennyt haluaisiko hän jotain Veritähdestä, Kuutiikeristä, tai kenestäkään näistä kissoista. Mutta ainakin hän voisi edes yrittää tehdä isoisästään tuttavaansa. Saman näköisyyttä kun löytyi heistä paljonkin. Vaikka naaras todella toivoi voivansa ollakin noin iso, sekä suureksi ja maineikkaaksi kohonnut legenda.

“Onko se Kuutiikerin tapa, vai Veritähden tapa, ottaa itse kokoamaasi kansaan paholaisen kissoja?” Pakkassäde naukaisi hieman uteliaana, katsellen sitten kuitenkin pitkiä kynsiään. “Seisoit niin itsevarmana omaa poikaasi vastaan, mikä oli ihan kunnioitettava ele. Mutta miksi otit meidät vielä kansaasi? Etkö pelkää mitään haittaa meistä olevan?” hän käänsi käpäläänsä, ja sitten silmät viiruina katsahti suureen kolliin. Hän oli aidosti utelias sitä kohtaan, miksi kolli antoi heidän liittyä kansaansa. Heillä olisi sama uskonnon kohde, mutta eikö Veritähti oikeasti ajatellut heistä mitään haittaa olevan? Ei varmaan tuosta pumpuliperheestä, mutta voisi heillä silti olla yhteyksiä muihin kissoihin? Ei Imperiumista selvinneissä olisi loppupeleissä mitään samaa kansa kissojen kanssa. Olivat osa metsää tuhoavaa Imperiumia, jotka sitten asettuivat elämään onnellista elämää tahtomansa tavoitteet haudattuina. Tai ei Pakkassäde niitä ole unohtanut. Vaikka ehkä Opaalikuiskaus onkin niin hienon sekä kauniin perheensä myötä. Pakkassäde menetti, ja antoi kaiken mennä kynsistään. Hänellä kuitenkin olisi oma itsensä, jonka kanssa voisi vielä kohota ehkä johtamaan metsää isänsä epäonnistumisen jälkeen. Ehkä hänestä tulisi seuraava Veritähti. Ehkä Pakkastähden sukupolvi olisi vain huono kokeilukerta. Itse hänessä voisikin olla potentiaalia.

//Aaduska, Masi
Syystähti kuunteli vaisuna Kivijalan raporttia, ja lopulta myös ehkä yllättyneen innokkaana, hän nyökäytti päätään kiitollisena Kivijalalle. Sää tosiaan oli tehnyt paljon muutoksia viimeaikoina, ja luonto voisi siitä pahemminkin ottaa itseensä myöhemmin vielä. Kilpikonnakuvioinen naaras siirsi lopulta lämpimän katseensa kahteen paikalle saapuneeseen oppilaaseen, joista Usvatassu pian vaati päästä mukaan partioon. Hän hieman yllättyneenä tästä kohotti toista kulmaansa ja käänsi korvaansa kohti pesää, ennen kuin räpäyttäen silmiään katseli leirissä liikkuvia kissoja.

“Hehkukuu valitettavasti sai käärmeen pureman vaaralliseen paikkaan. Lokkitassu pitää hänestä parhaansa mukaan huolta, mutta emme voi tietää miten hänen tilalleen käy”, päällikkö hiljaa naukui oppilaille, nähden miten surkeasti Jänistassu lyyhistyi maahan. Hetkisen naaras vielä katseli Usvatassua, joka tomerasti seisoi käpälillään, vaikka hänen äänensä värisi lausahdustensa mukana. “Jos koet pystyväsi olemaan soturien matkassa, voit mennä. Mutta suosittelen sinulle, sekä sisarellesi lepoa ja aikaa emonne kanssa, kunhan se on mahdollista”, Syystähti hieman itsekin ääni väristen, tai sitten enemmän epävarmana, naukui nuoremmille kissoille kohottaen lopulta katseensa Kivijalkaan. “Parantajat tekevät parhaansa, mutta vain Kaiku tietää hänen kohtalostaan”, johtaja lopulta nielaisi. “Kivijalka toimii sen aikaa Hehkukuun tehtävissä, kunnes hänen tilansa selkenee”, oranssihtavat silmänsä loistaen naaras kuitenkin sanahti ja räpäytti silmiään viileästi kollille edessään. Hän oli toiminut esimerkillisesti, ja Usvatassun tilanteen hoitaen myös hyvin naaras uskoi kolliin paljon. Kivijalassa oli niin ystävänä, kuin varajohtajanakin hyviä puolia. Oikeastaan Syystähti ei tiennyt mitä hän tunsi tässä tilanteessa, mutta jotenkin sekava tilanne sairaan emon sekä eksyneiden nuorien oppilaiden kanssa toi hänelle kuvajaisia mieleen vanhasta kodistaan, jossa kaikki tosin oli aiemmin kadonnut käpälien välistä. Mutta jollain tapaa kuitenkin tilanne toi hänessä esiin samankaltaisia tunteita.

“Emme voi nyt kuin odottaa, ja toivoa, ettei enempää käärmeitä kohoa esiin. Toivottavasti partio saa selkoa niiden tarkemmista olinpaikoista, jotta voimme niitä välttää”, naaras nielaisi huokaisten sitten syvään kääntäessään katseensa oppilaisiin. Jos tilanne tästä vielä muuttuisi pahempaan suuntaan, voitaisiin ainakin se päättää näiden nuorien soturien nimitysmenoihin.