//Heli//

Veritassu oli katsellut epätoivoisena kohti torakkaa, jonka Routapentu oli napannut osoittaakseen oman kyvykkyytensä varapäällikkönä. Kansa tiesi, että Kalmanveren ja Opaalikuiskauksen pennuista voisi tulla jotakin suurta vielä kansassa, vaikkakaan ei pentua otettaisikaan varapäälliköksi. Toivottavasti ei ainakaan. Kaksikon pennut olivat kuin rauhan ja yhteistyön merkki Imperiumin ja Kuutiikerin välille. Mutta Routapennun ulkonäkö tulisi aina muistuttamaan kaikkia metsässä asuvia kissoja siitä, että tämä olisi Sangen perillinen, profetiakissan perillinen, joka oli kääntänyt kuitenkin selkänsä Kaiulle ja mahdollisesti kaatunut suuressa sodassa.
''Kuolo ei ole mielissään tästä'', Veritassu kuiskasi sisarelleen, edelleen ne kylmät silmät ympärillään. ''Se näytti minulle, että Kuolo kuihtuu, jos Kuurasusi kohoaa päälliköksi asti'', Veritassu kuiskasi, ravistellen vielä päätään hetkellisen enteensä jäljiltä. Se kovettuisi ja kuihtuisi kuin koppakuoriainen, ja olisi pian unohdettu esi-isien rykelmä.
''Meidän täytyy ottaa käyttöömme maanalainen vankilamme, jota olemme rakentaneet hiljalleen parantajienpesän alle, kallion tunneleihin. Millä tahansa tavalla, meidän on houkuteltava Kuurasusi sinne ansaan ja yritettävä luoda häneen vielä uskoa Kuolosta, tai pahimmillaa, voimme joutua surmaamaan hänet'', Veritassu supatti sisarelleen Daaliahallalle, jonkinlaista itsevarmuutta äänessään.
''Mutta odotetaan siihen asti, että uusi varapäällikkö on valittu. Sinun pitäisi asettua ehdokkaaksi, voisimme yhdessä turvata tämän kansan tulevaisuuden. Ja jos Kuurasusi ei usko puhettamme, silloin sinä kohoat hänen tilalleen ja saamme tämän kansan jälleen vahvaksi'', Veritassu kääntyi nyt kunnolla sisarensa puoleen ja katsoi tätä ylpeydestä palavin silmin. ''Daalihalla. Ryhdy ehdokkaaksi ja kun varapäällikön seremonia on ohitse, sinun tulee johdattaa Kuurasusi hänen tyrmäänsä'', Veritassu naukui ja katsoi sisartaan tiukasti suoraan silmiin.
''Hän luottaa sinuun, olet hänen entinen oppilaansa'', Veritassu tarkensi, että miksi juuri Daaliahallan olisi mahdollisesti käännyttävä päällikköä vastaan. Hän saattoi jo nähdä sisarensa puhujanpaikalla, johtamassa kansaa ja tunsi sydämessään ylpeää lepatusta.

//Heli, Sarahalla//

Routapentu oli kuunnellut uteliaana kansan tapahtumia emonsa viereltä. Hän oli jo ehtinyt toivoa mielessään, että saisi vihdoinkin näiltä kissoilta kunnioitusta ja voisi saada oppilasnimensä sekä arvonsa kuun ajoissa pentuetovereistaan viisveisaten. Mutta pyörittelikin sitten silmiään Luumarjalle ja koko tilanteelle.
''Sinusta tulisi hyvä varapäällikkö. Voisit pyrkiä Kuurasuden seuraajaksi'', Kalmanveri naukui Opaalikuiskaukselle ja Routapentu kohotti kulmiaan ylöspäin, katsellessaan vanhempiaan, jotka juttelivat hiljaa ylempänä. Opaalikuiskausko? Routapentu rypisti otsaansa, kunnes hänen korvansa pomppasivat innokkaina ylös ja tämä pörhisti innokkaana häntäänsä, viilettäen jo omia menojaan pitkin aukiota.
''En voi uskoa tätä! Kuurasusi ajaa meidät tuhoon! Kuulitko mitä mestarisi sanoi, Daaliahalla!?'', Veritassun ääni kantautui parantajanpesän lähistöltä, Routapennun kulkiessa ohi. Pentu pysähtyi katsahtamaan pesän pimeyteen yllättyneenä parantajaoppilaan tunteenpurkauksesta, kun tuon sisar näytti yhtä happamalta tämän vierellä (?) Routapentu kohautti lapojaan ja nuuski ilmaa päämäärätietoisesti, hän huomasikin pian jotakin tummaa vähän matkan päässä. Routapentu pudottautui alas ja omahyväinen virne kietoutui tämän kasvoille, kun tämä loikkasi ilmaan ja murskasi pientä kiveä muistuttaneen torakan hampaissaan.
Routapentu kohotti päänsä ja häntänsä ylpeänä, ja suuntasi sitten rennot, ja ylpeän reippaasti askeleensa kohti Kuurasutta, joka oli istuutunut Pakkassäteen seuraan syömään.
Routapentu marssi kaksikon luokse ja laski torakan Kuurasuden eteen, uuden päällikön huomatessa pennun saapumisen hetken kuluttua. Kuurasusi kallisti hivenen hölmistyneenä päätään ja mittaili pientä torakkaa Routapennun edessä, heilauttaen hivenen kiusaantuneena korviaan pennulle.
''Minä, Routapentu ilmoitan olevani yksi Kuutiikerin tulevista varapäällikkö ehdokkaista!'', pentu naukui, röyhistäen rintaansa. Kuurasusi räpytteli hetken yllättyneitä silmiään, ennen kuin se kylmyys palasi tämän kasvoille.
''Routapentu!'', Kalmanveri henkäisi jossakin kauempana ja epätoivoisena tökki Opaalikuiskausta ja maata tassuillaan.
''Hyvä Routapentu!'', Sinipentu hurrasi häpeävältä näyttävän emon viereltä, ääni iloisesti kiljahdellen.
''Routapentu, vain soturit voivat kohota varapäälliköiksi ja sellaiset soturit, joilla on ollut koulutettavanaan ainakin yksi oppilas. Sinä et ole vielä oppilaan ikäinen'', Kuurasusi heilautti korviaan kevyesti kiusaantuneena tilanteesta. Routapentu raotti ärtyneenä silmiään ja hymähti kovaanääneen.
''Se ei ole minun vikani, että Taskuruoho oli niin sokea, ettei huomannut minussa piileviä kykyjä ja ei nimittänyt minua nopeammin soturiksi! Olisit määritellyt kriteerisi tarkemmin, ennen ilmoitustasi'', Routapentu koppavasti ja edelleen itsepintaisesti intti.
''Eivät ne ole minun kriteereitäni vaan Kaiun, joka on määrännyt meille noudatettavaksi soturilain'', Kuurasusi mutisi jo kyllästyneenä rääpäleelle.
''Minä en usko Kaikuun, joten nuo hölynpölyt eivät koske minua! Olen ehdokas!'', Routapentu sihisi takaisin, mutta piti edelleen jääräpäisesti pintansa.
''Anteeksi Kuurasusi, anteeksi todella paljon, tule tänne sieltä senkin niljake'', Kalmanveri ehti naukua, kun häntä koipienvälissä oli jälleen nappaamassa poikaansa pois tilanteesta, johon tämä oli itsensä sotkenut. Mutta Veritähti oli herännyt uteliaana paikalle ja työnsi naaraan turhankin voimakkaasti sivuun, edes aikomatta hillitä voimiaan.
''Halusit antaa kaikille tasa-arvoisen mahdollisuuden osoittaa taitonsa? Enkö minä ole kasvattanut sinusta sanojesimittaista neitiä?'', Veritähti halveksi koko kansan edessä Kuurasutta, tuijottaen haastavasti ja ylimielisen virneen kanssa Kuurasutta. Kuurasusi puri voimakkaasti hampaitaan yhteen, kiehuen raivosta. ''Sinähän olet nyt päällikkö ja sinun sanasi on kansan laki'', Veritähti hymähti huvittuneena.
Routapentu kohotti ylpeästi leukaansa, Kuurasuden hännän nykiessä ja lihaksien ollessa jännityneitä.
''Minä en vastaa siitä, jos menetät henkesi mittelöissä'', Kuurasusi siristi silmiään Routapennulle, joka halveksivasti naurahti.
''Jos sinä tietäisit kuka minun isoisäni on, et epäilisi taitojani!'', Routapentu ylpeästi heitti bensaa liekkeihin ja häntä pystyssä askelsi Veritähden tassujen alta kohti riistakasaa. Kuurasusi pudisteli turkkiaan tasoittaakseen raivonsa. Yleensä hän sieti hyvinkin pentuja, koppaviakin ja jääräpäisiä, mutta Veritähteä hän ei sietänyt! Kuurasuden silmissä paloi vielä pitkään raivo, kun hän asettui takaisin aterioimaan Pakkassäteen kanssa ja Veritähti huvittuneena valikoi itselleen myös syötävää.
Veritassu ja Daaliahalla askelsivat aukiolle päin, Veritassun katsellessa murskattua koppakuoriaista vähän matkan päässä Kuurasudesta ja Pakkassäteen aterioista. Hänen sisällään kaihersi jokin ja hetkeksi hänen silmänsä levisivät kuin tämä olisi saanut Kuololta näyn.

//Heli + Kuutiikeri


Kuurasusi kohotti ajatuksissaan olevan katseensa Pakkassäteeseen, ja ehkä jopa Kuurasusi näytti viileistä kasvoistaan huolimatta hivenen yllättyneeltä. Hän heilautti toista korvaansa ja jättikin mitään ottamatta riistakasasta. Veritähti tarkkaili tytärtään uteliaana, kun isä aisti selvästi nuorella neidillä olevan jotakin sellaista tietoa yllään, jota Veritähti olisi osannut odottaa, mutta jonka aika ei ollut koittanut vielä. Kuurasusi istuutui alas ja tarkensi katsettaan Pakkassäteeseen.
''Onko jotakin tapahtunut?'', varapäällikkö vastasi arvolleen sopivalla tavalla punertavalle naaraalle, tarkkaillen toista tyynempänä nyt. ''Mikäli se voi hetken odottaa, minun on puhuteltava ensin kansaa. Voni aterioida sen jälkeen seurassasi, mikäli vielä silloin haluat puhua kanssani'', Kuurasusi hivenen tylysti sekä hyväksyi että kieltäytyi ateriaseurasta. Kun kuitenkin Pakkassäde näytti siltä, että hänen asiansa voisi odottaa, Kuurasusi kajautti aukiolle kutsuhuudon.
Naaraan suuret askeleet kuljettivat häntä pitkin puhujanpaikkaa, ja lopulta hän oli kohonnut kissojen yläpuolella, osan siristellessä silmiään auringonvalossa erottaakseen varapäällikön liekehtivänpunaisen turkin.
''Minulla on teille kaikille ikäviä uutisia viime yöstä'', Kuurasusi ilmoitti, kissojen vilkuillessa toisiaan uteliaina ja osa huolestuneina. ''Mäyrätähti on päättänyt jatkaa elämäänsä ulkopuolella Kuutiikeristä. Tällä hetkellä meidän tilanteemme on siis se, että päällikkömme käänsi meille mahdollisuuden aloittaa uuden aikakauden minun johdollani'', Kuurasusi puhui viileästi ja tyynenä, kohtasi pelottomana ja tunteettomana haastaviakin katseita, kun varmasti moni entinen luopio näkisi tässä tilaisuutensa kaataa elämetön päällikkö ja kohota tämän paikalle.
Veritähti katseli ilmeettömänä tytärtään, eikä sanonut mitään. Kuurasusi ei voinut olla ajattelematta, että olisiko Veritähti voinut tietää Mäyrätähden aikeista.
''Tästä hetkestä lähtien, mikäli me kohtaamme Mäyrätähteä, häntä kutsuttakoon jälleen Taskuruohona, enkä pitäisi häntä muutenkaan millään tavalla meille uhkana. Taskuruoho johti meitä hetken, mutta hyvin, vailla esi-isien elämien siunausta'', Kuurasusi kohotti hetkeksi katseensa taivaalle kuin hyvästellen ja pyytäen esi-isiään valaisemaan Taskuruohon polkua, jotta tämä löytäisi sen, mitä tämä ikinä olisikaan ollut etsimässä.
''Milloin aiot hakea elämäsi Kuololta?'', Luumarja huusi väliin, Kuurasuden kohdatessa vanhan kissan katseen viileydellä.
''Kuten aiemmin sanoin, pidän huolen siitä, että kansassamme tulevat paremmat päivät ja löydämme omanlaisemme rauhan uskomuksiemme välillä. Aion olla meille kaikille ensimmäinen esimerkki siitä, ettei Kuolo ole ainoa oikea vastaus, muttei se myöskään ole väärä vastaus. Kaiku on vieraillut minun unissani ja aion myös kulkea heidän osoittamaansa tietä, vaeltaa Kuulammelle hakemaan elämäni'', Kuurasusi heilautti tuuheaa häntäänsä, saaden osakseen halveksivia sihahduksia ja järkyttyneitä huudahduksia, mutta osa myös näytti toiveikkaalta. Kuurasusi ei kuitenkaan piitannut muiden mielipiteistä.
''Häpäiset vielä Kuutiikerin! Me olemme aina olleet uskollisia Kuololle!'', Luumarja huusi järkyttyneenä, Veritassun juostessa isänsä vierelle rauhoitellakseen tätä.
''Väärin! Me olemme olleet uskollisia voimalle ja niille, jotka kantavat meitä vahvoina eteenpäin! Me olemme olleet uskollisia Kuololle, Kaiulle, mutta heitäkin enemmän ajatukselle, että Veritähti suojelee kansaamme! Haluan meidän kaikkien muistavan sen, että uskomme mihin tahansa, me olemme kansa, joka pitää keskenään yhtä! Me olemme kaikki yksin ja yhdessä vahvoja, uskoimme mihin tahansa!'', Kuurasusi korotti ääntään hälinän ylitse, saaden osittaista rauhaa aukiolle, vaikka epäilevät katseet eivät sammuneet.
''Kenet valitset varapäälliköksesi? '', Utukorento varovasti uteli, pitäen pentujaan vierellään.
Kuurasusi räpäytti silmiään ja katseli kissoja aukiolla.
''Haluan antaa oppiemme ja seremonioitamme kunnioittaen mahdollisuuden kaikille, kuten minullakin aikoinaan oli. Asemasta kiinnostuneet voivat osoittaa taitonsa mittelyillä tai halutessaan vaikka myös metsästämällä jotakin. En ole ennättänyt luomaan kehenkään sellaista suhdetta, että voisin kiintymyksen pohjalta jonkun teistä nimetä ja siksi haluankin tarjota avoimesta sitä mahdollisuutta kaikille'', Kuurasusi naukui, kissojen katsellessa nyt enemmän piristyneenä toisiinsa ja aloittaen valmistelut.
''Olen aukiolla iltaan asti katselemassa tapahtumia, kanssani saa tulla keskustelemaan ja aukiolla on lupa mitellä, vuodattamatta kenenkään henkeä'', Kuurasusi naukui kuuluvasti, katsoen hetken puhujanpaikalta Pakkassädettä, laskeutuen puhujanpaikalta ja askeltaen rauhassa naaraan luokse, ottaen nyt riistakasasta itselleen syötävää ja kutsuen tätä asettumaan aukiolle seuraansa.
Hän halusi ensin valita varapäällikön ja vasta sitten lähteä hakemaan elämiään.

//Heli, Aaduska//

Aamun sarastaessa, Kivijalka oli auttanut vanhimpia ja Hehkukuun läheisiä kantamaan Hehkukuun ruumiin haudattavaksi. Vielä hetken aamun ensisäteiden aikoihin varapäällikkö oli viimeisen kerran hyvästellyt edeltäjänsä, ennen kuin palasi leiriin, tuntien puristusta sydämellään. Hän oli lyhyessä ajassa menettänyt paljon, mutta samalla saanut sellaisen mahdollisuuden, josta oli aina vain voinut uneksia. Kivijalka heilautti murheellisena viiksiään, mutta korjasi sitten ryhtinsä ja kutsui sotureita kerääntymään lähistölle, jotta hän voisi nimittää alkavalle päivälle partioita.
''Käärmeiden tilannetta on hyvä pitää silmällä ja on parempi, ettei enää oppilaat tai hitaasti kulkevat vanhimmat, taikka emot astu pois leiristä. Toistaiseksi tarkkailemme käärmeitä ja heidän asuttamaansa aluetta, samalla kun pyrimme kartoittamaan suunnitelmaamme siitä, mitä me tulemme tulevaisuudessa tekemään niiden kanssa'', Kivijalka naukui, eivätkä kaikki soturit olleet tyytyväisiä siihen, että he tyytyisivät toistaiseksi tarkkailuun. Muttei Syystähti ollut antanut varapäällikölle vielä tarkempaa suunnitelmaa käärmeiden varalle, joten uskollinen varapäällikkö toimi naaraan antamien ohjeiden mukaisesti.
''Käärmeiden luokse lähtevät partioimaan Surupilven johdolla Maakobra, Susisielu, sekä Vaahterakynsi, esitelkää samalla Vaahterakynnelle reviiriämme, jotta hän pääsee palaamaan soturintehtäviinsä uudessa kodissaan'', Kivijalka naukui, mutta saikin hämmennyksekseen Vaahterakynneltä silmien siristyksen.
Kivijalka korjasi hermostuneesti nykivää häntäänsä ja ryhtiään, kun hän katseli Vaahterakynttä, joka asettoi partion mukaan, jotka lähtisivät pian. Oliko Kivijalka juuri tahtomattaan painanut kokeneemman Ruskatammen varapäällikön alleen? Kolli luimisti toista korvaansa.
''Syystähti tulee pian nimittämään pyytäjille uuden ruhtinaan, mutta tälle päivälle nimitän kolme pyytäjäpartiota. Ensimmäisessä partiossa ovat Aamuloikka, Fasaaniniitty ja Jänistassu. Toisessa Lohilisko, Kaikutassu. Viimeisessä partiossa ovat Sinisilmä, Usvatassu ja Keskiyöntassu'', Kivijalka nimitti oppilaansa tarkoituksella mukaan, vaikka tämä oli soturioppilas. Oppilas oli osoittanut erityistä lahjakkuutta metsästäjien ja pyytäjien taidoissa nappaamalla pöllön. Kivijalka toivoi, että Syystähti olisi painanut sen erityisesti mieleensä, kun pohtisi uutta pyytäjien ruhtinasta, vaikkakin Jänistassu ja Aamuloikka olivat myös todella taitavia.
''Toiseen rajapartioon lähtevät Päästäiskukan johdolla Pitkävarjo, Lovikuu ja Kaaosharha, esitelkää uusille tulokkaillemme myös reviiriämme samalla'', Kivijalka kannusti kissoja, Päästäiskukan hermostuneena tassuttaessaan maata, kun kuuli olevansa partionjohtaja. ''Viimeisessä partiossa ovat Hopeakani, Mansikkakoi ja Rubiinileijona'', Kivijalka nyökkäsi sen merkiksi, että työt oli jaettu.
Hän yritti myös kehittää Aamuloikalle, Usvatassulle ja Jänistassulle puuhaa, jotta heidän olisi helpompi työstää tunteitaan Hehkukuun kuolemasta, kun heillä olisi muiden tukea ja seuraa ympärillään. Kivijalka kuitenkin kuuli rapinaa Syystähden pesältä ja näytti siltä, että naaras oli vielä kutsumassa kansaa kuulemaan seremonioita (?).

Usvatassu ja Jänistassu tarkkailivat leiriä järkyttyneenä. Usvatassu painautui Jänistassun kylkeen ja kun kuuli Kivijalan sanat he molemmat nyökkäsivät vaitonaisina. Kun Syystähti kutsui kansan koolle Usvatassu ja Jänistassu istuivat mahdollisimman reunaan ja kuuntelivat hiljaa sanomatta mitään uutisia. Ja he kävivät hakemassa jotain kaunista Hehkukuun vierelle. Hän laittoi niitä kun Syystähti tuli heidän luokseen sanomaan sanansa. Kun Syystähti ilmoitti Kivijalan olevan uusi varapäällikkö hän hurrasi pienesti, mutta painoi taas päänsä Hehkukuun vielä lämpimään turkkiin. Usvatassu nyyhki hiljaa Jänistassun ja Aamuloikan vieressä ja kummatkin painoivat turkkinsa kiinni hänen turkkiin. ^Hehkukuu jos vaellat kaiussa tuletko uniini ja näenkö sinua koskaan^

Yleiset säännöt pisteytyksessä:
• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.


Masi: +24ap +80kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Kivijalka, Taivaanliekin varapäällikkö +40kp +10ap +2ap
+ Veritähti, Kuutiikerin kenraali +20kp +5ap +1ap
+ Kaaosharha, Taivaanliekin soturi +20kp +5ap +1ap


Heli: +18ap +60kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Pakkassäde, Kuutiikerin soturi +20kp + 5ap +1ap
+ Syystähti, Taivaanliekin päällikkö +40kp +10ap +2ap

//Masi
Pakkassäde tuhahti huvittuneena ja väräytti viiksiään, ennen kuin lopulta nuolaisi käpäläänsä ja sukaisi sillä korvaansa. Keskusteli kyllä oli mielenkiintoista, ei Pakkassäde oikein tiennyt mitä olisi pitänyt edes odottaa. Mutta vanhalla kollilla kyllä olisi mielipiteitä asioihin. Vähintään viisauksia, joita omista lapsistaan osasi kertoa. Oli jotenkin outoa puhua niin paljon käyneen kissan kanssa, tuntui edes jotenkin omituiselta elää nyt kansassa, jossa tämä suuri Veritähti sijaitsi. Ehkä siksi he paistattelivatkin auringonsäteissä, koska Veritähti olisi muiden kansojen silmissä heidän suuri suojelijansa. Vaikka suuri punainen paholainen voisi myös kansalaisensa hylätä aivan yllättäen. Ei sitä koskaan tietäisi, mitä toisen päässä pyörisi. Musta raitainen naaras lopulta väräytti korvaansa kohti isoisäänsä ja hitaasti käänsi katsettaan tähän toisen puhuessa. Hän huvittuneesti virnisti itsekseen, kun Veritähti katse oli kääntynyt Kuurasuteen, samalla tämän puhuessa hänelle omasta isästään, joka mokasi metsän valtauksen. Niin se kyllä oli. Kaikki oli kaatunut käpälille ihan täysin. Naaras huvittuneesti nauroi mielessään pohtien kuitenkin, mitä kaikkea olisi voinut käydä, mitä kaikkea he olisivatkaan voineet ansaita.

Mutteivat ansainneet. Pakkasnauru kuoli kuten hänen kohtalonsa oli, ja nyt Pakkassäde oli valinnut polkunsa täällä. Ei hänen pitäisi enää miettiä sitä vanhaa mennyttä, tai ehkä jopa Veritähden sanojen mukaan ei käyttää aikaansa vanhoihin ystäviinsä. Opaalikuiskaus ja Kalmanveri viettivät täydellistä perhe elämää. Siihen ei Pakkassäde sopeutunut. Lopulta turkoosi katse kääntyi takaisin Veritähteen, joka nyt sulki silmänsä ja nauttisi auringosta. Olisi varmasti nyt soturittaren aika poistua. Hän oli saanut vihjettä tutustua Kuurasuteen, jos hänen elämänsä alkaisi uudestaan täällä. Ei siitä varmaan harmiakaan olisi. Naaras kohautti olkiaan itsekseen ja mietteliäästi käänsi katseensa riistakasalle saapuvaan naaraaseen. Ehkä hän voisi kokeilla.

“Kiitos Veritähti”, Pakkassäde naukaisi hiljaa ja jätti suuren vanhuksen omaan rauhaansa, ettei häiritsisi tätä enempää nuorilla tyhmillä ajatuksillaan. Turkoosi katse oli kiivaasti seurannut Kuurasutta koko matkan, ja viimein Pakkassäde loikki toisen takaa tämän seuraan juuri ennen kuin varajohtaja saisi itselleen syötävää.

“Hei Kuurasusi”, Pakkassäde naukaisi ja katseli hetken riistakasaa, ennen kuin kohotti katsettaan toiseen. “Voisinko liittyä ruokailuseuraanne?” tämä kevyesti kysyi ja käänsi korviaan uteliaasti kohti punertavaa naarasta, odottaen tältä myös mahdollista kieltävää vastausta.

//Masi, Aaduska, Taivaanliekki
Syystähti hymyillen katseli Kivijalan perään, joka poistui leiristä vielä kahden oppilaan kanssa. Huomenna he kuitenkin olisivat jo sotureita. Itse johtaja oli näistä ylpeä, nuoret oppilaat olivat kulkeneet pitkän matkan ja kun eteen vielä sattui tällainen tapaturma juuri ennen seremoniaa, se kuitenkin pistäisi. Mutta johtaja uskoi, että vielä päästyään soturien pesään valvojaistensa jälkeen, olisi Usvatassu sekä Jänistassu hurjia sotureita. Kilpikonnakuvioinen naaras asettui istumaan lähelle leirin keskustaa Kivijalan kadotessa oppilaiden kanssa. Hän kohotti katsettaan kohti himmenevää taivasta, ja lopulta uppoutui täysin ajatuksiinsa.

Jokin hänen sisällään pisti sydämeen, ja naaras siristi silmiään kohti taivaalle ilmestyviä tähtiä. Hänen hymynsä putosi kasvoilta ja naaras jäi hiljaa istumaan tuijottamaan ylöspäin. Hänen sydämensä kaipasi erästä, ja johtaja naaras kyllä tiesi kuka se olisi. Hänen hännänpäänsä kierähti käpälien päälle, ja suuri huokaus karkasi hänen keuhkoistaan. Hän olisi menettänyt varajohtajansa, ja hänen suurin murheensa oli kuitenkin hänen rakkaimpansa. Syystähden sydän kaipasi Risatähden luo. Hän tahtoisi tavata toisen, niin kuin he olivat sopineet. Niin paljon oli kuitenkin tapahtunut. Ehtisikö hän? Voisivatko he enää koskaan tavata toisiaan? Tuon rinnassa pamppaileva sydän otti omanlaisia loikkiaan, ja sai lopulta jopa naaraan ummistamaan silmänsä ikävälle, joka kaihersi häntä sisältäpäin. Vaikkei Risatähti olisi hänen vierellään, hän silti kaipasi toista. Vaikka silloin kuita aiemmin Hallavarjon varajohtajana, hän tunsi toisen rakkauden kovana toisen lähellä. Tunne oli kuitenkin vain vahvistunut siitä, sillä naaras kaipasi häntä nytkin. Hän oli ymmärtänyt tunteistaan, ettei kaikki ollut ihan normaalia hänen tuntemassaan rakkaudessa. Mutta ei hän silloin kiinnittänyt siihen huomiota. Silloin se kaikki oli vain unelmaa, kun hän sai olla toisen lähettyvillä. Mutta nyt heidät olisi erotettu, ja ikuinen raja viiltäisi heidän välilleen syvät arvet. Syystähti huokaisi, laski päänsä rintaansa ja varovasti avasi silmiään. Hän vain tahtoisi saada Risatähden luokseen. Voisiko hän olla yhtä yötä pois leiristä? Herättäisikö se ajatuksia? Naaras kohotti hiljaa päätään, kun viimein parantajien pesältä näkyi liikettä. Kanjonivuokko varovasti Lokkitassun kanssa kantoi Hehkukuun ruumista aukiolle. Se tuoksui laventelille ja mintulle, ja se sai vienon hymyn johtajan huulille. Parantajat jättivät hänet rauhalliseen asentoon aukiolle lähellä Syystähteä, ja toivat vielä omia koristeita sekä yrttejä naaraan lähelle, ennen kuin vetäytyivät hieman kauemmas. Ja ei kulunut aikaakaan kun Kivijalka saapui oppilaiden kanssa takaisin. Syystähti katseli näitä pitkältä, ja vaitonaisena odotti, että he pääsisivät lähelle. Tämä olisi raskas yö heille. Vankka soturi puhutteli hiljaa oppilaita, kun nämä laskivat kukkaset Hehkukuun ruumiille, ja Jänistassu musertuneen näköisenä lopulta romahti emonsa vatsan vierelle nenä tämän turkissa.

“Kaiku on ottanut hänet vastaan, ja hän kulkee nyt ikuisen vehreyden nummilla. Hän ei tule koskaan unohtamaan teitä, ja varmasti valaisee polkuanne”, Syystähti lisäsi Kivijalan jälkeen ja hymyili vienosti kahdelle oppilaalle. Sitten naaras katseellaan vilkaisi leiriä, ja kohotti korviaan. “Halukkaat ovat tervetulleita nyt hyvästelemään rakkaan ystävämme. Aamun sarastaessa hautaamme hänet”, Syystähti kajautti aukion kissoille, lopulta laskien katseensa rauhallisesti Hehkukuuhun.

“Entä kenestä tulee varajohtaja?” Surupilven katkeran oloinen ääni naukui lopulta jostain johtajan takaa, ja tuo käänsi katsettaan äkkiä kohti toista. Niin, aivan. Syystähden oli pitänyt miettiä vaihtoehtoaan eikä unelmoida Risatähdestä. Oranssi katse siirtyi Surupilvestä kohti taivasta, kun Syystähti veti keuhkonsa täyteen viileää ilmaa ja ummisti silmänsä. >>Toivottavasti Kaiku hyväksyy valintani<<, hän naukui toivoa ja lopulta kohosi käpälilleen katsellen hieman alaspäin kohti Hehkukuun ruumista.

“Lausun nämä sanat Hehkukuun ruumiin edessä, jotta hänen henkensä voisi kuulla ja hyväksyä valintani”, Syystähti aloitti voimakkaalla äänellä toivoen ikuista rauhaa samalla entisen seuraajansa sielulle. “Kivijalka on Taivaanliekin uusi varajohtaja!” tiukka syksynsävyinen katse kohosi lopulta rakkaaseen ystäväänsä, joka oli tunnollisesti hoitanut tehtäviä ja osoittanut Syystähdelle vahvuutensa soturien tehtävissä. Hän tahtoi antaa tälle mahdollisuuden, sillä ei myöskään kyennyt keksimään muista sotureista samankaltaista kilpailijaa arvolle. Lopulta vieno hymyn kaarre kohosi hänen suupieleensä ja naaras nyökäytti päätään toiselle. Kansa alkoi kutsumaan Kivijalan nimeä, ennen kuin hiljaisuus laskeutui Hehkukuun valvojaisiin.

//Heli, Aaduska//

Kivijalka hämmästyneenä heilautti korviaan taaksepäin, kun Syystähti puhutteli häntä ja jopa kiitti häntä. Hän ei koskaan ollut saanut kiitosta toiminnastaan Yötaivaassa, vaikka oli raapijana aina pyrkinyt auttamaan kaikkia. Hänellä oli ollut paljon aikaa raapijoidenpesässä opetella jokaisen arvon omaavan kissan taitoja ja tehtäviä, kuulla ja nähdä paljon ja lopulta koulia itseään. Oli viimeinkin tullut päivä, jolloin hänen kokemuksellaan oli hyötyä. Hän vastasi varovasti päällikön hymyyn.
''Kiitos, että olet antanut minulle mahdollisuuden tehdä asioita ja toimia sellaisissa arvoissa, joihin olen aikoinani kouluttautunut ja joista olen unelmoinut'', Kivijalka kumarsi Syystähdelle, ja kutsui sitten Jänistassun ja Usvatassun luokseen.
He olivat saaneet tehtäväkseen kerätä Hehkukuun haudalle jotakin kaunista. Hän rauhassa piti häntäänsä oppilaansa lavalla rauhoittavana eleenä. Kivijalka oli Usvatassusta samalla ylpeä, tästä tulisi seuraavana aamuna uusi soturi kansalle, mutta Syystähti oli toiminut oikein. Olis ivaikeaa juhlistaa omaa suoritusta ja saavutusta, kun emo olisi juuri kuollut ja oli Kivijalallakin ikävä Hehkukuuta, vaikka häntä olikin toisinaan ärsyttänyt naaraan ohjaileva puhuminen.
Kivijalka tottuneesti keräsi kukkia, jotka hiirenkorvan aika oli nostattanut mullasta esiin, mutta samalla ei lähtenyt oppilaiden kanssa kauas, etteivät hekin päätyisi käärmeiden luokse.
Pian kissat palasivatkin aukiolle, Pronssilinnun muisto keräilijänä kirvellessä Kivijalan sydämellä, kun tämä laski Hehkukuun vierelle kukkia kahden oppilaan kanssa.
''Vaikka Hehkukuu vaeltaakin Kaiun luona, muistakaa, että hän katselee teitä aina ja on aina tukenanne'', Kivijalka hiljaa naukui Jänistassulle ja Usvatassulle, samalla kun hämäryys valtasi aukiota ja valvojaiset olivat alkamassa.

//Taivaanliekki, Masi
Syystähti hitaasti kohti puhujankantoaan astellessaan kuunteli Kivijalkaa tarkkaavaisesti, ja nyökäytti tälle vielä päätään vieno hymy huulillaan. Oli hienoa kuulla, että jokainen pentu saisi kuitenkin emon johon tukeutua, vaikka useampien pentujen isä tai edes muu sukulainen olisi paikalla heidän polkuaan auttamassa. Johtaja vain toivoi, että jokainen näistä pennuista voisi kasvaa vahvoiksi sekä rohkeiksi sotureiksi. Jokainen kun heistä olisi omanlaisensa, sekä erilaisista paikoista saapuneet. Taivaanliekki kuitenkin oli avoin jokaiselle kissalle, eikä Syystähti nähnyt syytä pentuja karkoittaa kansansa luota.

“Kiitos Kivijalka. Minä toivon samaa”, oranssi silmäinen naaras seisahtui kaatuneen puun juurelle ja katsahti vielä hymyillen kohti hyvää ystäväänsä. Hänellä oli onnea, että kansasta löytyisi hyvinkin ystävällisiä sekä luotettavia kissoja. Toivottavasti Syystähti olisi heille myös hyvä johtaja. “Toivon tosiaan, että pian alkaa rauhallisemmat ajat, eikä kansaamme tai muita koetella näin ankeilla asioilla”, hän huokaisi vielä, ennen kuin häntäänsä toisen olalla käyttäen loikkasi puhujanpaikalle.

“Jokainen tarpeeksi vanha omaa kansaansa puolustaakseen saapukoon Puhujankannon alle kuulemaan!” Syystähti kutsui kissoja aukion laidoilta puhujankannon alle. Hiljaisesti, mutta kuitenkin uteliaina kissat saapuivat pieneen kehään johtajansa eteen odottaen rauhattomina kansan uutisia. Kilpikonnaturkkinen naaras toivoi Kaiulta voimaa löytää oikeat sanat.

“Viimeinen kuu on koetellut Taivaanliekkiä monella tapaa. Mutta olen ylpeä siitä, miten olemme tämän kestäneet, ja miten jokainen meistä on kehittynyt, sekä vahvistunut”, hän heilautti häntäänsä hieman hymyillen kissoilleen, joista jokaista silmäili pieni pilke silmissään. “Minulla on ilo johtaa näin upeaa kansaa, ja toivon, että pystymme pysymään tällaisina pitkään”, hän huokaisi ja painoi sitten hieman korviaan kun keräsi rohkeutta kertoa kansalleen.

“Minulla on niin huonoja, kuin hyviäkin asioita teille tänään kerrottavaksi. Uskon, että pitäisi aloittaa huonoista uutisista”, tuo räpäytti silmiään katsoessaan ystäviään surumielisesti. “Parantajat kertoivat minulle juuri, että Hehkukuu ei ole selvinnyt saamastaan käärmeenpuremasta. Hänen henkensä on matkannut Kaikuun esi-isiemme luokse viime yönä”, Syystähti painoi päätään ja antoi kissoille pienen hetken ymmärtää menetys, sekä kunnioittaa menetettyä kansatoveria. “Pidämme hänen valvojaisensa tänä yönä! Jokainen siihen halukas voi viettää hänen kanssaan viimeiset hetket, ennen kuin aamun sarastaessa hautaamme hänet lepoon”, naaras hitaasti nyökäytti päätään, ennen kuin hännällään osoitti kohti parantajien pesää, josta Kanjonivuokon hermostunut katse tarkkaili johtajaansa.

“Jatkamme rauhallisesti hyvien uutisten kanssa. Kanjoniutu on löytänyt kutsumuksensa parantajan polulta. Hän on käynyt tervehtimässä esi-isiään Lokkitassun kanssa, ja on myös saanut siunauksensa parantajan polulle. Hänet tunnetaan tästä lähin Kanjonivuokkona, uutena parantajanamme!” johtaja naukaisi nyt hieman iloisemmin ja räpäytti tyytyväisenä silmiään parantajalleen, jonka nimeä kansatoverit huusivat, vaikka suru silti piti heitä otteessaan. Se oli kuitenkin ilmoitettava asia, kuten olisi myös Hehkukuun seuraajan valintakin vielä edessä.

“En nimeä vielä uutta varajohtajaa itselleni. Haluan miettiä päätöstäni iltaan asti, ja nimeän uuden varajohtajan Hehkukuun valvojaisten äärellä. Valmistautukaamme siis rauhassa illan valvojaisiin”, tuo tokaisi katsellessaan kansalaisiaan rauhallisesti, lämmin ele silmissään. Hänen pitäisi valita uusi varajohtaja ennen kuunhuippua, ja niin hän tekisikin. Mutta hänen tulisi silti vielä miettiä valintaansa hetken. “Huomenna sitten uuden päivän sarastaessa, tahdon nimittää kaksi oppilasta sotureiksi! Olen kuullut heidän mestareiltaan vain hyvää, ja uskon, että nimitysmenoille on oikea hetki huomenna. Kuitenkin minulla on myös nimitettävää vielä nyt”, naaras naukaisi ja käänsi katseensa kohti pentutarhaa, jonka edustalla moni emo istui pienten pentujensa kera. Syystähden katse laskeutui pentutarhalta kohti Vaahterakynttä.

“Vaahterakynsi on saapunut Ruskatammesta perheensä kanssa jatkamaan elämäänsä täällä. Otamme heidän perheensä lämpimästi vastaan, kuten olemme ottaneet myös Salamavuoren selviytyjät. Vaahterakynsi kantoi mukanaan omia pentujaan, jotka kipeästi tarvitsevat vielä hoitoa muiden pentujen tavoin. Näiden pentujen kasvattiemoksi on lupautunut Versohiiri. Olemme hänelle kiitollisia pentujen hoitamisesta”, Syystähti nyökäytti syvään päätään naaraalle, ja myös kohti muita emoja, jotka ovat ottaneet tehtäväkseen huolehtia kansan muista nuorukaisista. “Nämä pennut tunnetaan nimillä Omenapentu, Leopardinpentu sekä Kävynpentu. He aloittavat soturikoulutuksensa kuuden kuun iässä, kuten myös muut uudet pentumme; Huuhkajapentu, Keskiyönpentu, Orkideapentu sekä Yönpentu. Taivaanliekki on onnellinen näin monista uusista pennuista, ja maltan tuskin odottaa heidän soturiuransa alkua. Ennen sitä kuitenkin pidämme heistä huolta parhaamme mukaan, ja suojelemme emoja sekä heidän pikkuisiaan”, Syystähti kohotti häntäänsä korkealle ja silmät loistaen katseli kansatovereitaan, joista suurin osa näytti myös iloaan uusista kansalaisista. Taivaanliekki jatkaisi kasvuaan, ja toivottaisi nämä sekä muut uudet pennut vielä uskollisiksi kansatovereiksi sen ajan tullessa. Syystähti oli hyvin iloinen saadessaan pentutarhan täyteen. Se takaisi kansan hyvän kasvun, sekä vahvuuden.

“Valmistautukaamme sitten Hehkukuun valvojaisiin, parantajat tuovat pian hänet taivaan alle voidaksemme sanoa hänelle viimeiset hyvästit. Emme järjestä partioita tälle yölle, uskon, että rauha on läsnä tänään. Jokainen ottakoon itselleen tarpeellisen levon, sekä ruokaa. Huomenna on uusi päivä vielä vahvempana kuin edellinen!” Syystähti päätti kokoontumisen ja loikkasi alas puhujankannolta antaen kissojen vetäytyä omiin oloihinsa heidän odottaessaan parantajia. Kanjonivuokko perääntyi heti pesäänsä oppilaansa kanssa, jotta Hehkukuu olisi mahdollisimman pian valmis. Syystähti kutsui Kivijalkaa hännän eleellään luokseen.

“Jos viitsisit, voisit käydä Usvatassun sekä Jänistassun kanssa leirin ulkopuolella etsimässä jotain kaunista Hehkukuun haudalle. Tekisi heille varmaan hyvää hetken aikaa olla leiristä poissa, ennen kuin aukio on valmis valvojaisiin”, Syystähti pohti ja odotti osittain myös Kivijalan mielipidettä. Nuorukaisilla olisi myös huomenna pitkä päivä. Ei johtaja ajatellut onneksi nimitysmenoja järjestää heti aamun sarastaessa. He voisivat hyvin odottaa myöhempään iltapäivään, kun uusien soturien pitäisi myös vahtia leiriä yön yli.
“Ja kiitos, kun olet hoitanut kaikkea näin nopealla varoituksella. Olet vastuullinen kissa, ja minulle luotettava ystävä”, syksyn värisiä silmiään räpäyttäen Syystähti väläytti Kivijalalle onnellisen sekä lämpimän hymyn.

//Heli, Aaduska//

Kivijalka värähti, häntä kylmäsi, kun hän kuuli, että Hehkukuu olisi menehtynyt. Naaras ei ollut selvinnyt yöstä, miten Usvatassu kestäisi sen? Tai tämän muu perhe. Olisiko nyt huono hetki nimittää Usvatassu ja Jänistassu heille uusille arvoille? Kivijalan mielestä asia ei kyllä voisi odottaakaan ja hän hiljaa huokaisi, kohotti kuitenkin hivenen ilahtuneena korviaan, kun kuuli Kanjoniudun, nykyisin Kanjonivuokon saaneen Kaiun hyväksynnän.
Tai tietysti he olisivat vain sanojen ja uskomusten varassa. Kivijalka hymyili pienesti toiselle kannustukseksi, hän ei kyenyt antamaan täyttä iloa toisen puolesta, sillä kansan tilanne ja Hehkukuun kuolema vaikuttivat vanhempaan kolliin voimakkaammin kuin hän olisi voinut odottaakaan.
''Safiirilumo toimii Liekkililjan ja Merivinhan pentujen kasvattiemona. Uskoakseni Kaaosharha haluaa tukea pentujen tulevaisuutta, kun he ovat samaa perhettä. Ja Versohiiri toimii Vaahterakynnen ja Kastekukan kasvattiemona'', Syystähden pyytäessä Kivijalkaa kertomaan pentujen kasvattiemot, Kivijalka vastasi ripeästi toiselle.
Mutta kenet Syystähti nimittäisi Hehkukuun tilalle varapäälliköksi, naaraan kuoltua? Kivijalka katseli mietteliäänä leiriä. Ehkä Vaahterakynsi olisi hyvä valinta, kolli oli toiminut Ruskatammen varapäällikkönä jo kauan. Tai sitten Kaaosharha, tämä oli ennättänyt hetkeksi jopa kohota Salamavuoren päälliköksi ja tästä kohosi sellainen aura, joka päälliköillä turkillaan lepäsi. Ehkä se johtui elämistä? Kivijalka katseli mietteliäänä kissoja.
Lumiapila ja Lohilisko olivat taas todella kokeneita kissoja. Kivijalka ymmärsi nopeasti, että vaikka hänellä ja Syystähdellä oli erityinen suhde, kun he olivat yhdessä olleet profetiakissoja, se ei kuitenkaan merkitsisi paljoa mitään muiden taitojen rinnalla. Mutta Kivijalka itsekin yllättyi siitä, se ei oikeastaan haitannut häntä. Hän hyväksyisi kenet tahansa näistä kissoista Syystähden seuraajaksi, hänen sisarensa löytämään entiseen heimoon. Kivijalka oli saanut koskettaa jo unelmiaan, hän oli saanut toimia varapäällikön tehtävissä ja näyttää kaikilla, että vaikka hänen takajalkansa olisi rampautunut, hän oli onnistunut koulimaan siitä ihan kelvollisen jalan. Hän ei ollut heikko ja rampa kansan vanhus, vaan arvokas taistelija ja älykäs soturi kansalle.
Kivijalka tietysti tunsi tassujensa pohjissa jännitystä siitä, että ehkä olisi pieni mahdollisuus, että Syystähti nimeäisikin hänet väliaikaisesta varapäälliköstä kansan uudeksi varapäälliköksi. Muttei Kivijalka halunnut liikaa innostua, kansassa oli paljon kokeneempiakin kissoja.
''Sinulla on paljon kerrottavaa kansalle, toviottavasti pian Taivaanliekki saa rauhallisempia tuulia keskuuteensa'', kolli pienellä kannustuksella naukaisi Syystähdelle ja myös Kanjonivuokolle, vaikka hänen palattuaan ajatuksistaan, hänen mieltään ja sydäntää alkoi varjostaa Hehkukuun kuolema.

//Masi
Syystähti vastaanotti Kanjoniudun katseen, kun tämä saapui vaitonaisena pesästä korviaan alaspäin painaen. Hän lähestyi johtajaansa raskain askelin ja yritti vältellä kissojen katsetta, ennen kuin pääsisi johtajansa luokse. Ruskea matkaaja huokaisi raskaasti ja Syystähti räpäytti silmiään tälle, kuin kertoen tälle että kakistaisi sanansa ulos. Naaras olisi palannut oppilaansa kanssa Kuulammelta vain pari auringonhetkeä sitten, ja väsymys näkyi tämän silmissä apeuden myötä. Kanjoniutu lopulta nosti katseensa johtajaansa ja heilautti häntäänsä maata pitkin.

“Hehkukuu ei selvinnyt yöstä. Hänen pulssinsa oli matala jo ennen lähtöämme, mutta nyt sitä ei ole ollenkaan”, Kanjoniutu huokaisi ja painoi päänsä surien menetettyä kansatoveria. Syystähti painoi korviaan hieman ja käänsi sitten katseensa Kivijalkaan, joka oli saapunut kuulemaan asiaa. Tämän katse oli hetken kysyvä, josko kolli oli kuullut uutiset, mutta sitten hän käänsi sen takaisin parantajaansa.

“Kiitos Kanjoniutu, teit parhaasi hänen kanssaan. Olemme todella kiitollisia, että meillä on joku, joka omaa yrttien taidon käpälissään. Ohjaat vielä Lokkitassun polkua parhaasi mukaan. Kiitos”, Syystähti naukaisi hiljaa ja kosketti hännällään Kanjoniudun lapaa lohduttavasti. Ruskea silmäinen naaras kuitenkin vain huokaisi ja nyökäytti päätään.

“Sain Kuulammella parantajanimeni”, hän kohotti lopulta katsettaan kohti johtajaansa, sekä tämän luottokissaa. Hetken Syystähti näytti yllättyneeltä, mutta sitten pienen hymyn kera nyökäytti tälle päätään.
“Anna kuulua”, tuo väräytti viiksiään ja sai jopa uudelta parantajalta vienoisen hymyn.

“Olen nykyisin Kanjonivuokko, minut hyväksyttiin parantajanpolulle”, hän huokaisi iloiset uutiset rinnastaan ja kohotti korviaan kuullakseen sekä nähdäkseen niin Syystähden kuin Kivijalankin reaktiot. Syystähti oli ylpeä ystävästään, ja oli enemmän kuin iloinen voidakseen toimia yhdessä Kanjonivuokon kera kansan hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.

“Kaiku valaiskoon polkusi, sekä parantajien oppien tulevan uniisi. Sinusta tulee vielä hyvä parantaja kansallemme”, Syystähti tervehti uutta parantajaa syvään kumartaen, ennen kuin kääntyi Kivijalan puoleen. “Tulemme tänään järjestämään Usvatassun soturiseremonian, sekä hänen emonsa hautajaiset. Pitää myös nimittää Kanjonivuokko kansallemme, ja kertoa uusista pennuista”, Syystähti huokaisi ja katseli leiriä, joka oli kokenut monia muutoksia lyhyen ajan sisään. “Pennut ovat varmaan saaneet emot itselleen? Heistäkin voisin kertoa, jos kerrot minulle muutokset”, johtaja räpäytti silmiään kollille ja hymyili lämpimästi. Hän myös tietäisi, kenestä sitten tekisi seuraajansa. Syystähti vilkaisi nopeasti kohti Kanjonivuokkoa, joka lähti Syystähden eleestä takaisin pesälleen valmistelemaan Hehkukuuta.

//Heli

Veritähti ylimielisesti huvittuneena naurahti Pakkassäteelle.
''En usko, että kukaan tänne ensimmäisenä suosikki kansanaan on saapunut. He eivät kelpaa muualle, eivätkä he saa missään muualla sellaista suojelua kuin täällä. Toistaiseksi Pakkasnauru on ollut ainoa, joka jaksoi yrittää meidän viihdykkeekseemme tehdä jotakin, epäonnistuen siinä. Muut kansat sotivat keskenään ja me vain nautimme täällä auringonpaisteesta'', Veritähti kohautti lapojaan. Enemmistö Kuutiikerin kissoista olisi varmasti liittynyt Kuutiikeriin myös siksi, että Veritähti olisi kansassa. Heidän ei tarvinnut pelätä sitä, että aiemman kansan väki tulisi kostoretkelle ja haluaisi kukistaa heidät. Punertavalle kollille se oli kuitenkin saman tekevää ja loppujenlopuksi hän vain arvaili, ei hän tiennyt, mitä kissat halusivat, mutta taisteluiden tullen tai ongelmien tullessa, he odottivat ja luottivat aina Veritähteen.
Veritähti katseli Pakkassädettä harktisevan pohtiva ilme kasvoillaan, kun kuunteli jopa tämän sokeaa sinisilmäisyyttä. Kun kissa olisi ylpeä jostakin, hän haluaisi pitää siitä kynsin ja hampain kiinni, ja olla mieliksi, tekoihin katsomatta. Veritähti murahti itsekseen, mutta se oli samalla vastaus nuorelle neidille siitä, että Veritähti kuuntelisi toista. Ainakin tämän kerran, varmaankin osittaisesta säälistä.
''Olet kunnianhimoinen ja kaipaat maailman antavan sinulle kunnioitusta, vaikka se tarkoittaisi pelkoa'', Veritähti hymähti, siirtäen katseensa Kuurasuteen, joka puhui Mäyrätähden kanssa ja antoi partionsa raporttia. ''Tuhlaat aikaasi Imperiumin ystäviesi ja menneiden ajattelun kanssa. Jos haluat maailman tuntevan sinut sinuna, eikä Pakkasnaurun tyttärenä, joka muuten mokasi metsän valtauksen ja suhteensa esi-isiin-'', Veritähti kohautti lapojaan.
''Se mitä sinun täytyy oppia, on tunnistamaan itsesi ja sinun haluamasi tarpeet. Olet omaksunut Imperiumin kissan tavoitteet ja kieroutuneen mielen, mutta se ei tuota sinulle sellaisia asioita, joita oikeasti haluat. Mitä kauemmin roikut pelkästään asioissa, jotka muistuttavat sinua Imperiumista, tulet jäämään pelkäksi Pakkasnaurun varjoksi'', Veritähti murahti matalalla äänellään ja ryhdistäytyi sitten, heilauttaen paksua häntäänsä huvittuneena.
''Jos koet, että kotisi on täällä, Kuutiikerissä. Tutustu Kuurasuteen. Hänestä voi olla kaltaisellesi kissalle hyötyä tulevaisuudessa'', Veritähti siristi silmiään itsekseen, mutta johdatteli Pakkassäteen katseen Kuurasuteen, joka poistui päällikön luota ja lähti saaliskasalle hakemaan jotakin syötävää. Veritähti sulki auringossa silmänsä ja pyrki parhaansa mukaan imemään valon ja lämmön synkkään turkkiinsa.
Ei Veritähti sanonut, mitä hyötyä hänen tyttärestään voisi Pakkassäteelle olla. Mutta eiköhän Pakkassäde itse keksisi elämälleen sisältöä, jos ymmärtäisi, mitä todella haluaisi.

//Heli//

''Tietysti Syystähti'', Kivijalka nyökkäsi kunnioittavasti päällikölleen, joka antoi hänelle tehtävän ja vastuuta. Se tuntui arpijalkaisen kollin sydämessä hyvältä, lämmitti sydäntä Pronssilinnun kuoleman jälkeen ja sai jopa tulevaisuuden suhteen toiveikkaan hymyn hänen yleensä niin vakaville kasvoilleen. Ainakin väliaikaiseksi varapäälliköksi nimetty kolli viittoili sotureita luokseen, siirryttyään päällikön suunnalta sivummalle.
''Ruskatammesta saapuneet kissat, asettukaa rauhassa syömään. Taivaanliekin varijat ja pyytäjät järjestävät teille pedit pesiinne. Surupilvi, Maakobra, Susisielu ja Päästäiskukka, kerätkää sammalta ja muovatkaa uusille jäsenillemme petejä. Kerätkää sammalta myös kuningatartenpesän edustalle, jotta sinne saadaan kaksi ottoemon paikkaa lisättyä'', Kivijalan ohjeistus keskeytyi, kun Safiirinlumo kipitti siroin, mutta ripein askelin varapäällikön luokse violetinoranssit silmät häntä arasti tutkien.
''Minä haluaisin auttaa Liekkililjan pentuja'', Safiirinlumo kuiskasi toisen korvanjuuressa ja katseli anovasti suurilla silmillään. ''Nuppunenä suostui ravitsemaan heitä alkuun, mutta jos sinulle vain sopisi-'', Safiirinlumo kärsimättömästi ja hermostuneena paineli maata tassujensa alla. Kivijalka hymyili tälle kannustukseksi.
''Pyydä Puumavarjoa auttamaan sinua petien laitossa pesään, etsin vielä Vaahterakynnen pennuille emoehdokkaan'', Kivijalka taputti nuoren naaraan lapaa hännällään ja naaraan silmät kirkastuivat, kun tämä kipitti vauhdikkaasti kahden hiljaa vinkuvan pennun luokse, Puumavarjon ottaessa vastaan Päästäiskukan tuomia sammalia pesään Safiirinlumon pyynnöstä.
Kivijalka ei tuntenut vielä naaraita tässä kansassa kovinkaan hyvin, mutta hänen katseensa kohtasi Versohiiren kanssa, jota Kivijalka lähti lähestymään. Lempeä naaras kertoi hänelle, että häneltä saattaisi vielä tulla maitoa hänen omien pentujensa jälkeen, kunhan parantajalta saisi maidontuotantoa lisääviä siemeniä. Kivijalka pyysikin kohteliaasti naarasta ottamaan vastuun Vaahterakynnen pennuista ja naaras pehmeästi kehräten suostui, lähtien sitten lempeästi Vaahterakynnen luokse, jutellakseen tämän kanssa pennuista ja hänen roolistaan auttajaksi kollin pentujen kanssa.
Vaahterakynsi näytti epäilevältä, mutta antoi Versohiiren nuuskia pentujaan ja tehdä näihin tuttavuutta. Kivijalka veti helpottuneena itsekseen henkeä ja istuutui alas katselemaan leiriä.
Järjestys ja järjestyksen laatiminen tuntui todella miellyttävältä väliaikaisen varapäällikön sydämellä. Vaikkakin uusi huoli nousi hänen rintaansa, kun hän huomasi parantajakissan poistuvan pesästä ja lähtevän askeltamaan Syystähteä kohti, murheellinen katse silmissään (?) Olisiko Hehkukuun vointi romahtanut?
Kivijalka nousi jaloilleen ja varovasti lähti lähestymään Syystähteä ja Kanjoniutua.

//Jake//

Kaaosharha oli uppoutunut ajatuksiinsa, hän katseli kulkiessaan kohden saaliskasaa vielä velipuolensa Naakkatähden pojan pentuja kohden. Kaaosharha saattoi muistaa Merivinhan, pentujen isän varhaisikänsä seikkailuista, leikeistä ja yksistä ihannoimistaan henkilöistä. Mutta sitten kolli oli kadonnut. Syystähden kysyessä aukiolla mahdollista henkilöä, joka voisi huolehtia pennuista, Kaaosharha sulki murheellisena hetkeksi vihreät silmänsä. Hän olisi halunnut ilmoittautua siihen, mutta Salvianpääsky oli kuollut vain hetki sitten sen jälkeen, kun he olivat matkalta saapuneet Taivaanliekkiin. Matka oli ollut liian raskas loukkaantuneelle naaraalle, vaikka perille asti he olivatkin selviytyneet.
Kolli olisi halunnut auttaa Merivinhan pentuja, adoptoida nämä omikseen, mutta pennut tarvitsisivat nyt enemmän kasvattiemoa kuin isää. Valkea kolli apeana huokaisi ja tuijotti pitkään saaliskasaa, valikoiden kottaraisen ja lähti askeltamaan kauemmas kasan luota. Kuitenkin hänen kääntyessään, hän lähes törmäsi vieraaseen kissaan, jonka hän oli nähnyt aiemmin saapuvan leiriin Vaahterakynnen johdattamana.
Kaaosharha mittaili nuorempaa soturia silmillään ja räpäytti sitten niitä väsyneesti, mutta kohteliaana tervehdyksenä.
''Nuorukainen. Näytätte siltä kuin haluaisitte kertoa tai sanoa minulle jotakin? Olisinko voinut olla avuksesi? Nimeni on Kaaosharha, olen Taivaanliekin vartija''. Kaaosharha laski kottaraisen alas suustaan ennen kuin puhui. Otti sitten linnun taas suuhunsa, nyökkäsi hivenen syrjemmälle ja lähti nuoremman kanssa istumaan auringonvaloon, kevyellä eleellä pyytäen tätä liittymään seuraansa aterialle. Etteivät kollit nyt kuitenkaan riistakasan äärellä istuisi koko päivää ja tukkisi muiden pääsyä ateriaa valitsemaan.
Kaaosharha istuutui alas, sulki hetkeksi hymyillen silmänsä nauttien auringonvalosta ja laskeutui sitten haukkaamaan kottaraisesta palasen.