//Heli, Masi

Lovikuu kyhnötti piilossa leirin sisäänkäynnillä ja vaihteli levottomasti asentoa. Vartiopaikakseen hän oli sinä yönä valinnut pehmeältä näyttäneen sammaleisen painanteen, mutta hänen epäonnekseen se olikin osoittautunut pistävien punamuurahaisten pesäksi. Uudessa leirissä oli vielä paljon oppimista. Hän oli alakuloinen sillä taaskaan häntä ei ollut valittu kokoontumiseen. Hän ei kuitenkaan halunnut kinuta mukaan. Olisihan se ollut hänen mielestään jo lähes säälittävää. Pitkävarjo onnistui kuitenkin jotenkin taas pääsemään Vaahterakynnen mukaan. Lovikuu pakotti itsensä ajattelemaan asiaa positiiviselta kannalta. Olihan hän saanut tärkeän tehtävän vartioida leiriä silloin kun suurin osa sotureista oli kokoontumisessa tai saattamassa emoja pentuineen juomaan putoukselle.

Kokoontumisesta palanneet virtasivat sisään jokseenkin väsähtäneinä. Lovikuu arveli, että kokoontumispaikalle lienee kovin pitkä matka. Hän ei tuntenut olevansa vielä oikein kartalla missä päin Taivaanliekin kansan leiri oli suhteessa muihin. Rauhallisen yön jälkeen Lovikuu havaitsi nyt leirissä levottomuutta. Hänen serkkunsa ja näiden kasvattiäiti Versohiiri hätäilivät minkä kerkesivät. Vaahterakynsi näytti siltä kuin olisi nielaissut kävyn. Lovikuun tarkemmin katsellessa hän tajusi ettei yhtä serkuista ei edes näkynyt leirissä.

Kivijalka ja Versohiiri puhuivat keskenään, mutta Lovikuu päätti pistää väliin arveten heidän puheenaiheensa. "Hei! Olen ollut alkuyön vartiossa, mutta olen vielä tarmoa täynnä. Haluan ilmoittautua partioon etsimään serkkuani."

//Heli

Routapentu nyökkäsi todella jämäkästi ja voimakkaasti, kun toinen maaritteli, että hänestä olisi tullut loistava varapäällikkö. Routapentu puhalsikin puusta laskeutuneen lehden lavaltaan ja katseli toista tarkasti, kyllä hänestä tulisi vielä varapäällikkö, se olisi vasta alkua kaikelle! Ja itseasiassa hän piti tästä naaraasta, tässä oli jotakin kiehtovaa ja potentiaalia hyväksi seuraajaksi, ja salaiseksi mestariksi.
''Minusta varmasti tulee jotakin suurta. Pidä vain huoli, ettei kaksijalat nappaa sinua, niitä kuulemma on paljon liikkeellä näissä metsissä. Niin, ja tietysti Veritähti myös etsii varmaankin liittolaisia. Uusi päällikkömme heitti hänet juuri pihalle, tai oikeastaan, Veritähti itse lähti'', Routapentu kurtisti itsekseen kulmiaan, mutta leikkisästi kuitenkin kertoi vakavistakin tiedoista. Hän uskoi, että niistä voisi olla hyötyä tälle naaraalle. ''Jos sinulla ei ole aikaa päihittää Veritähteä, niin tule kertomaan minulle, jos hän nyppäisee karvankin sinusta. Näytän hänelle sitten miten kunnon metsän ylipäällikkö taistelee!'', Routapentu kiersi ylpeänä häntänsä kaarelle.
Hän ei pelännyt kollia, mutta epäili sitä, miten pitkään Kuuratähti voisi toimia näin.
Routapentu hymyili ilahtuneena, kun toinen tarjosi kauppana saada olla reviirillä, josko opastaisi toista.
''Kyllä se minulle sopii vallanmainiosti, Varjo. Saan lähiaikoina oppilasnimeni, joten pääsen paremmin leiristä tapaamaan sinua'', Routapentu ei ollut pysyä nahoissaan, kun muisti sen, että olisi pian oppilas. Mutta sitten hän seurasi Varjon silmäparia ja vilkuilua, ja havaitsi Opaalikuiskauksen olevan tulossa takaisin. Kun hän kääntyi hyvästelläkseen Varjon, tämä oli kadonnut jo metsän pimeyteen.
Routapentu kääntyi äkkiä ympäri, etsi kohdan, jossa oli nyppinyt maata, johon hänen isänsä oli hänet jättänyt istumaan ja hän istahti paikalleen, huokaisten syvään, mutta nyt innokkaampana. Hänellä olisi salainenmestari! Ja hänestä tulisi vielä metsän valtias!

//Heli//

Kun partio palasi kokoontumisesta takaisin, Syystähden hivenen vaikuttaessa kummalliselta varapäällikön mielestä, nämä ehtivät saapua aukiolle. Kaikki vaikutti ensin olevan hyvin, lammelle lähtenyt partio oli juuri hivenen ennen heitä palanneet ja vanhimmille oppilaat kiirehtivät viemään vettä. Kuitenkin kun pennut ja emot alkoivat saapuvien kissojen tervehtimisien jälkeen mennä paikoilleen, tarkistaakseen pentunsa ja aterioidakseen näiden kanssa, ennen kuin menisivät nukkumaan, Kivijalkaa ja Syystähteä kohtaan kiirehti itkukurkussa eräs naaras.
Vaahterakynsi istui lähes lasittuinen silmin Kävynpennun ja Omenapennun luona, kun Versohiiri tuli häntä koipien välissä päällikön ja varapäällikön luokse.
''Syystähti. Minä en löydä mistään Leopardinpentua'', Versohiiri vinkaisi sydän särkyneenä. ''Hän lähti kyllä lammelta kanssamme, mutta hänen sisaruksensa huomasivat hänen katoamisensa vasta leirissä ja minä autoin oppilaita kantamaan vettä leiriin. Miten vastuuton emo voinkaan olla?'', Versohiiri vinkui silmät ummessa.
''Älä syytä itseäsi liikaa Versohiiri, pennut ovat uteliaita ja ripeitä, hetkeksi kun sulkee silmänsä--'', Kivijalka rauhoitteli ja silitti toisen selkää hännällään.
''Pitäisikö meidän lähettää partio? On tulossa varmaankin lämmin yö, mutta miten kauas Leopardinpentu ehtii ennen aamua hukkaamaan itsensä..'', Kivijalka pohti mietteliäänä ja kääntyi katsomaan Syystähteä, odottaen päällikön päätöstä asialle.

//Masi
Punainen naaras huomasi tarkkailevansa lopulta Kuuratähden kuntoa, kun myös naaras oli kärsinyt pieniä kolhuja pienen pesän kamppailussa. Vaikka se tuntui niin oudolta nyt ajatella edes, tuollaisen jälkeen olisi palattava tavanomaisiin tehtäviin, huomasi kuitenkin Pakkassäde myös kärsivänsä pienistä nirhaumista turkillaan. Daaliahallalla oli myös ollut voimaa. Turkoosi silmäinen naaras räpäytti silmiään pariin kertaan, ja kohotti viimein katseensa kohti johtajansa silmiä, ja nähdessään tämän hymyn, myös vieno hymy kohosi varajohtajan kasvoille. Hän huomasi ihannoivansa Kuuratähteä, tai siltä se hänen mielessään vaikutti. Naaras oli vahva, sekä valmis muuttamaan omaa sekä kansansa polkua. Hän oli sekä kaunis, mutta myös älykäs. Kaikki mitä kissassa olisi hyvä olla. Tuo tuhahti itsekseen ja kuunteli sitten tarkkaavaisesta tätä ja hänen suunnitelmaansa. Se toisaalta yllätti entisen Imperiumin kissan. Mutta myös hän tiesi, että olisi lähes ainoa tästä kansasta, joka osaisi ohjata heidät edes lähelle heidän uutta olinpaikkaansa. Äkkiä pieni epäilys sekä pelko alkoi kaihertaa naaraan sisällä, mutta hän yritti antaa sen olla, ja keskittyä johtajansa suunnitelmaan. Olisi tässä vielä aikaa ja paljon tehtävää ennen sitä. Pakkassäde nyökäytti päätään ja korjasi kurkkuaan.

“Tähän on pistettävä kyllä paljon aikaa, sekä sulattelua ja suunnittelua. Varmasti moni täällä saattaa myös epäillä suunnitelmaa, sekä minua, mutta tahdon saada tämän onnistumaan hyvin ilman takaiskuja”, hän naukaisi hiljaa ja katseli käpäliään. “Suunnitelma kyllä varmasti on hyvä, ja se tulee onnistumaan, kunhan löydämme oikeat kissat sekä saamme luotua suhteita heihin”, hän lopulta naukaisi ja kohtasi vienosti hymyillen Kuuratähden katseen. Kuitenkin pian synkempi varjo saapui heidän seuraansa, ja Pakkassäde piilotti hymynsä ja katseli tilannetta hiljaa näiden varjossa. Keskustelu tyttären sekä isän välillä alkoi kärjistyä, ja Pakkassäde tunsi halun poistua turkistaan seuraamasta tätä, kunnes Veritähden jäätävän kylmä katse oli lävistää hänetkin, vaikkei häneen katsonutkaan. Punainen naaras luimisti korviaan ja katseli Kuuratähteä vaitonaisena. Hän olisi oikeasti karkoittanut, tai ehkä ennemmin häätänyt kansastaan? Monet tunteet kävivät läpi hänen mielessään, eikä oikein Pakkassäde saanut mistään kiinni. Oli rohkeaa Kuuratähdeltä tehdä noin, mutta miten lopulta heille kävisi? Tulisiko Veritähdestä piinaava vihollinen, kuten Pakkastähti oli ollut kansoille? Tulisiko kansa kääntymään Kuuratähteä vastaan tämän jälkeen? Hän oli kansan johtaja, ja hänen sanansa olisi laki tietysti, mutta kissoilla saisi olla mielipiteitä. Suuri punainen paholainen poistui leiristä, ja jätti jälkeensä hiljaisuutta. Pakkassäde vaitonaisena katseli Kuuratähteä, ja räpäytti silmiään. Pitäisikö hänen sanoa jotain, vai olla vain hiljaa? Vaikkei Veritähti ollutkaan mikään kaikkien kansojen valtias enää, hänellä oli silti voimia sekä mahdollisuuksia mitä ei muilla kissoilla ollut. Punaista naarasta jopa hieman hermostutti.

“Miten tahdot, että etenemme? Tämän päivän kanssa, tarkoitan”, hän tokaisi hyvin hiljaa ja vilkaisi kohti Luumarjaa, joka oli saanut tyttärensä aukiolle, ja oli jo alkanut valmistelemaan tämän hautajaisia.

//Heli//

''Aivan'', Kuuratähti huomasi jopa tyytyväisenä hymyilevänsä, kun Pakkassäde oli ymmärtänyt hänen ajatuksiensa juuret ja otti koppia niistä heti. Hänestä tuntui, että hänen yhteistyönsä Pakkassäteen kanssa voisi tuoda parempaa kukoistusta Kuutiikerille, jos he jo nyt ymmärtäisivät näin hyvin toisiaan. Ja olivat valmiita toimimaan yhdessä, sekä toisiaan turvaten, sillä heidän aikeitaan ei oltu aiemminkaan katsottu hyvällä ja he varmasti tulisivat herättämään vielä paljon lisää keskustelua kansassa, ehkä koko metsässä.
''Haluan sinun johtavan partiomme sinne. Valitsemme voimakkaita ja kestäviä kissoja mukaamme, mutta emme niin paljoa, että vaikutamme uhkaavilta. Sinä tiedät heidän kotinsa, reviirinsä, ansat, tavat ja vaarat, toisin kuin moni muu täällä. Mutta ennen kuin alamme tätä toteuttaa, meidän on parasta laatia tarkempi suunnitelma ja jutella koko partion kanssa, joiden kanssa me lähdemme johtaminasi Imperiumiin'', Kuuratähti naukui, värähtäen kivusta takajalassaan. ''Sitä ennen syödään ja levätään, tarkkaillaan leiriä. Meidän on luotava suhteita ja opittava tuntemaan kansalaisemme paremmin, jotta voimme luoda paremman tulevaisuuden ja pystyä luottamaan kansaamme. En aio toimia kuten aiemmat päälliköt, kansa ei myöskään luota minun kykyihini samoin kuin Veritähteen tai Taskuruohoon'', suurehko naaras hymähti, mutta jätti lisäämättä, että Pakkassäteellä olisi varmasti sama ongelma.
Imperiumin marsalkan tytär, joka tulisi johdattamaan heidät takaisin Imperiumiin ja he auttaisivat noita kissoja. Sitä olisi varmasti myös vaikeaa sulattaa.
''Mihin tarvitset lisää armeijaa?'', Veritähti oli jo jonkin ajan istunut sivummalla kuuntelemassa, eikä päällikkö ollut huomannut aavemaista hahmoa varjoissa, ennen kuin punertava, tytärtään aina kritisoiva painajainen oli astunut esille uteliaana.
Kuuratähti siristi silmiään.
''Kuulitko aiemmat sanani? Jos sinulla on vielä jotakin sanottavaa tai haluat asetella kissoja minua vastaan lisää, ole hyvä ja lähde kansasta. Se on viimeinen varoitukseni sinulle ja kaikille, toista kertaa en ole armollinen'', Kuuratähti puuskahti, käännyttyään katsomaan isäänsä.
''Kuka kansaasi sitten suojelee, jos minä lähden?'', omahyväisyys loisti Veritähden kasvoilta.
''Me emme tarvitse sinua, heillä on nyt minut! Pilaat ainoastaan kaiken, mitä yritän kovalla työllä täällä rakentaa. Heidän tulisi luottaa toisiinsa ja itseensä, uskoa esi-isiin, eikä aina kääntyä sinun puoleesi'', Kuuratähti murahti, Veritähden räpäyttäessä huvittuneena silmiään.
''Olisitko sinä muka kykenevä taistelemaan omaa isääsi vastaan? Kun ei kukaan muukaan ole?'', Veritähti naurahti, mutta Kuuratähti tuijotti haastavasti takaisin.
''Lähde täältä Veritähti, Kuutiikeri ei tarvitse kaltaistasi mieliemme ja kansamme saastuttajaa'', punavalkea naaras ärisi matalasti.
Veritähden nauru katosi silmistä ja hiljalleen ne jäätyivät kuin olisivat aina olleet kasoja kiviä.
Kuuratähti tunsi kylmäähikeä otsallaan, mutta ei aikonut perua sanojaan. Hän ja Pakkassäde eivät koskaan voisi ansaita kansan luottamusta ja tavoitteitaan, jos kansalaiset sokeina seuraisivat aina Veritähteä.
Lopulta paholaisen kasvoille kaareutui virnistys.
''Kohdatkaamme täten seuraavan kerran toisemme vihollisina, Kuuratähti'', Veritähti loi uhkaavan varjon silmistään Kuuratähdelle, Kuutiikerin päällikön tuntiessa värähtelyn sisimmässään. Mutta kolli kääntyi ympäri ja kissojen pelokkaina, huolestuneina ja epäröivinä katsellessa arpinen kolli käveli vain pois.
''Se joka seuraa häntä, on myös tuomittuna ikuisesti Kuutiikerin viholliseksi!'', Kuuratähti ulvahti toisen perään.

//Masi
Punainen naaras lopulta palasi takaisin maanpinnalle, hän veti keuhkoihinsa parantajan pesän yrtintuoksuista ilmaa ja räpäytteli sitten silmiään käpäliensä veriselle kuvalle. Hän luimisti korviaan ja lopulta käänteli katsettaan pesässä, kun Kuuratähti myös sanahti hänelle kiitoksensa, jotka Pakkassäde hädin tuskin kuuli. Äkkiä turkoosisilmäinen naaras pudisteli päätään, kohosi hitaasti käpälilleen ja käänsi katseensa vielä hämäränä kohti johtajaansa, laskien tälle päätään. Varmasti häntä nyt odottaisi jokin omituinen rangaistus tai ehkä karkotus kansasta. Varajohtaja huokaisi ja nyökäytti päätään kuitenkin Kuuratähden ajatuksille.

“Kaikenlaisia puolia nuoristakin voi paljastua”, Pakkassäde naukaisi hiljaa kuitenkin äänestään puuttuen mitään tunnetta. Hän ei saanut itseään tuntemaan mitään näitä kohtaan, edes itseään kohtaan. Hän vain odotti rauhattomana Kuuratähden rangaistusta. Veri hänen käpälissään oli värjännyt hieman lattiaa, mutta hän sai pyyhittyä kaiken irtoavan maahan, lopun jääden värjäämään tassujaan. Varmasti hänen leukansakin sekä rinta olisi värjättynä hieman erilaisella punaisella kuin oma turkkinsa, mutta varmasti vielä jokainen tekisi omat valintansa sekä päätöksensä lopulta. Pakkassäde vielä ennen kuin poistuisi Kuuratähden perässä kävi parantajan pesän joella ja pesi hieman itseään, ennen kuin kykenisi kohtaamaan yhtään ketään. Kuuratähti oli mennyt hänen ohitseen jo kertomaan kansalleen tapahtunutta, ja Luumarja sekä Vadelmaperhonen saapuivatkin äkkiä pesään hyvästelemään pentujaan. Suru sekä viha valtasivat nyt Pakkassäteen, ja hän puristi hampaitaan yhteen samalla kun tarkkaili lainehtivaa veden pintaa. Moneenko kertaan hän onnistuisi tässä? Vahingossa tappamaan jonkun? Ensiksi hänen oma veljensä täysin sokeana, nyt oma kansatoverinsa. Tuo kynsillään viilsi veden pintaa ennen kuin hiljaa päätään painaen vanhemmille kissoille asteli pesästä ulos korvat ylhäällä kuunnellakseen Kuuratähteä, sekä pelottomana kohdaten kissojen katseita. Hän vilkaisi kohti Veritähteä ajattelematta mitään, mutta lopulta asettui Kuuratähden vierelle kuulemaan hänen sanojaan. Toivottavasti tällaiselta vältyttäisiin tulevassa. Kuuratähden sanat olivat pian päättyneet, ja Pakkassäde hätkähti taas toisen kutsulle lähtien seuraamaan toista odottaen hermostuneena, mistä naaras tahtoisi puhua. Hän kuitenkin tarkkaavaisesti katseli toisen eleitä sekä odotti tulevaansa yrittäen näyttää rauhalliselta itseltään, vaikka se olikin hieman hankalaa. Kuitenkin lopulta johtajan sanat saivat Pakkassäteen yllättymään täydellisesti. Hän hetken katseli toista aivan hämmentyneenä, mutta lopulta Pakkassäde räpäytti silmiään pari kertaa ja nyökäytti päätään lopulta saatuaan ajatuksensa kasaan.

“Se voisi olla ihan hyvä idea. Saataisiin se kaikki kitkettyä pois, ja oikeasti tarjota heille paikka jossa kasvaa sekä kehittää itseään hyvässä ympäristössä”, naaras naukaisi lopulta ääni kuitenkin yllättyneenä väristen. Hän korjasi kurkkuaan luimistaen hieman korviaan, mutta kohtasi kuitenkin Kuuratähden katseen. “Tahdomme kuitenkin ottaa kansaamme jokaisen kissan, jotta he voisivat korjata oman polkunsa ja saada mahdollisuuden elämään”, Pakkassäde sanahti viimeiseksi ja nyökäytti vielä kunnioittavasti päätään Kuuratähden aatteille. Oli hän itsekin saanut mahdollisuuden muiden kissojen tavoin, ja jopa itselleenkin oli saanut jo paremman polun muovattua, kuin mahdollisesti mitä Imperiumin jäänteissä olisi saanut aikaan. Hän oli kiitollinen Veritähdelle tällaisesta mahdollisuudesta. Ja nyt kiitollinen Kuuratähdelle mahdollisuudesta kansan varajohtajana.

//Masi
Umbra kynnellään siirteli maassa makaavia lehtiä sekä ruohon korsia, katsellessaan samalla kuitenkin vihreät silmät kimmeltäen pientä nuorukaista hänen edessään. Hän kurnahti tyytyväisen huvittuneena nuorukaisen viehättävälle kommentille, nyökäyttäen tälle sitten syvään päätään. Niin kuin pieni kolli olisi koko kansan johtaja ja jotain sinne päin. Mutta Umbra päätti nyt leikkiä mukana, sillä tietäisi, kuka tämä pienokainen olisi. Ja hänet hän tahtoisi. Kuitenkin nuoren pennut suuret puheet tekivät Umbraan vaikutuksen, vaikka hänen sanomansa pian saivat naaraan toviksi hiljaiseksi. Sangen oma tytär ei kunnioittanut isäänsä pätkääkään? Häpesi vain? Pieni viha alkoi kiehua naaraan sisällä, mutta Umbra kätki sen häntänsä heilautuksiin. Ehkä hänen pitäisi näyttää tuolle lapsenlapselleen miten asiat olisivat. Jos ei Sange ollut sukunsa kunnioittamisessa onnistunut, ehkä Umbran pitäisi näyttää näille. Kyllä Routapennusta vielä tulisi jotain kumpaakin parempaa sitten!

“Voi miten kamalaa! Sinusta olisi tullut aivan loistava varapäällikkö, vaikka olemmekin tunteneet niin vähän aikaa. Varmasti, olisit ajanut kansan parempaan suuntaan”, tuo nyt hymyillen naukui kollille ja räpäytti silmiään pariin kertaan toista vielä silmäillessään tyytyväisenä. “Eiköhän tulevat kuu vielä hohda turkillasi ylväästi ja saa sinut kasvamaan vahvaksi metsän valtiaaksi”, naaras hännällään hipaisi lempeästi nuoren pennun leuan alustaa toisen kohottaessa leukaansa itselleen ylpeästi. Sitten taas pennun mielenkiintoiset puheet saivat Umbran uppoutumaan pieneen kuplaansa kuunnellessaan toista ja miettien heidän mahdollista elämäänsä yhdessä.

“Oi kuule, elämä ei minkään kissana on aika mainiota! Ei tarvitse välittää muista, saa syödä ja nukkua missä tahtoo ja elämä on aika värikästä. Mutta onhan tämä välillä vähän yksinäistä, mutta nyt onneksi tapasin sinut!” naaras kurnahti ja räpäytti silmiään pari kertaa toiselle, ennen kuin kallisti päätään. “Mutta olen kanssasi samaa mieltä, me kunnioitamme niitä jotka kunnioittavat meitä myös. Niin sen pitäisi toimia”, naaras nyökytteli päätään. “Ehkä jonain päivänä sinusta tulee jotain suurta, ja minä voisin olla rinnallasi siellä”, Umbra katseli käpäliään hetkisen, ennen kuin höristi korviaan leirin suunnalta kuuluvalle metelille.

“Kuule Routapentu, jos minä asustelen tässä reviirisi reunamilla pari päivää, jotta voimme tutustua toisiimme, mitä sanot? Tahdon antaa sinulle kaikki neuvoni, jotta sinusta voi kasvaa suuri ja rohkea metsän valtias vielä joku päivä”, Umbra kehräsi ja vihreät silmät säihkyen hän tarkkaili toista, sekä samalla vilkuili toisen taakse kohti pusikoiden reunamia, josko Opaalikuiskaus palaisi pian. Umbra tahtoisi pysyä muilta piilossa, kunnes saisi napattua Routapennun hiljakseen mukaansa.

//Heli//

Kuuratähti tasasi hengitystään, vaikka hänen katseensa olikin pinttynyt varapäällikköönsä ja tuon edessä makaavaan Daaliahallaan. Päällikön aikoinaan kouluttama oppilas, nyt jo soturi, makasi kangistuneena ja liikkumattomana aloillaan. Hän aavisti sen jo kysymättäkin, että nuorukainen oli kuollut, sillä Pakkassäde vaikutti yhtä järkyttyneeltä tilanteeseen. Tai ainakin olevansa jonkinlaisessa transsissa, jossa kävisi joitakin kipeitä päätöksiä ja mahdollisesti myös tekoja läpi.
''Kiitos, että tulit'', Kuuratähti sai jonkinlaisen kiitoksen väännettyä valkeiden hampaidensa takaa ulos kurkustaan, samalla kun hän kohosi tassuilleen ja suoristeli ryhtiään. Hän oli kolhassut kylkensä pudotessaan kaksikon ansaan, ja samalla saanut nirhauman takajalkaansa, ja valkea turkki oli tomusta likainen.
Hän ei tiennyt, miten hänen tulisi menetellä tai edes ajatella siitä, että Pakkassäde oli tappanut toisen kissan. Veritassu oli sentään kuollut oman raivonsa uhrina, yrittäessään työntää ja repiä isoa kiveä kuoppaan pudonneen Kuuratähden päälle, mutta oli luiskahtanut ja pudonnut itse, jäänyt kiven murskaamaksi, samalla kun päällikkö oli onnistunut kiipeämään ylös.
''En olisi koskaan arvannutkaan, miten verenhimoisia näinkin nuoret kissat voisivat olla. He olivat täysin uskomuksilleen sokeita'', Kuuratähti huokaisi. Olisihan hänen se pitänyt arvata! Hän oli pahamaineisen kansan päällikkö nyt! Sellaisen kansan, joka antoi luopioille, pettureille ja jopa tappajille uusia mahdollisuuksia, tottakai hänen olisi pitänyt osata varautua pahimpiin mahdollisiin asioihin. Mutta hänen oma entinen oppilaansa? Olisi niinkin valmis tappamaan päällikkönsä ja entisen mestarinsa? Miten himouskovaisia Kuololle osa olisikaan voinut olla?
Kissoja oli kerääntynyt parantajienpesän edustalle, kuultuaan kovaa meteliä ja kauhu levisi usean kasvoille, etenkin Luumarjan ja Vadelmaperhosen, joista Vadelmaperhonen oli hetki sitten kumppaninsa seuraksi siirtynyt vanhintenpesään.
Kuuratähti hivuttautui Pakkassäteen ohitse ja kosketti tuota ohimennessään vielä hännällä lavalle, ennen kuin oli itse valmiina vastaamaan kissojen sanoihin ja katseisiin. Ottamaan vastuun tapahtuneesta.
''Nämä kaksi nuorta kissaa yrittivät tappaa minut. Heidän uskonsa Kuololle meni niin pitkälle, että he olivat valmiita uhraamaan minut ja Pakkassäteen'', Kuuratähti naukui kaikille, Luumarjan horjuvin askelien saattelemana istuutuessa Daaliahallan ruumiin vierelle, kietoen tyttärensä tassuilleen ja sukien murheellisena tämän korvien taustoja. Kuuratähti ei kykenyt kuulemaan, mitä nuorukaisen isä kuiskaili tyttärelleen.
''Mikäli tässä kansassa on muitakin, jotka eivät halua vastaanottaa muutoksia tai halua minun johtavan heitä, kehotan tällaisia kissoja nyt poistumaan! Annan viimeisen armon lauseeni ja se on tämä mahdollisuus poistua Kuutiikeristä lopullisesti. En halua omaan kansaani vihaa, sotaa ja taakakseni enempää kuolemia, ellei se ole välttämätöntä'', Kuuratähti murisi, katsellen ankarasti kissoja ympärillään.
Kuutiikerin kissat vilkuilivat toisiinsa, Veritähden silmien kiiltäessä uteliaina sivummalla. Mutta kukaan ei astunut esiin eikä lähtenyt leiristä.
''Tästä alkaa Kuutiikerin voimakkaimmat ja kunniakkaimmat pitkät ajan jaksot, enkä anna kenenkään astua tielleni, kun pyrin sellaisen meille muovaamaan! Joten viimeisen kerran, se joka minua vastustaa sydämessään ja uskomuksiani, olkoon hyvä ja lähteköön! En tarvitse Kuutiikerin pettureita riveihini'', Kuuratähti siristi silmiään, kissojen vilkuillessa epävarmoina toisiinsa.
''Vadelmaperhonen, meidän on syytä alkaa heille valmistella hautajaisia'', Luumarja oli saanut kerättyä itsensä, oli jälleen vakava ja mietteliäs vanhus, ja kutsui kumppaniaan rinnalleen, jotta he voisivat pennuilleen järjestää hautajaiset. Kuuratähden mielestä kaksikko ei olisi ansainnut hautajaisia, eikä tulla haudatuiksi Kuutiikerin maaperälle, mutta kuita sitten nämäkin nuoret olivat olleet vahvoja ja kunnioitettuja Kuutiikerin kissoja.
''Pakkassäde'', Kuuratähti kääntyi varapäällikkönsä puoleen, lähtien johdattamaan tätä muualle. ''Kuulit, mitä kissat puhuivat kokoontumisessa. Minusta voisi olla hyvä ajatus, että yritämme etsiä ennen muita Imperiumin loput kissat ja kehottaa heitä liittymään meihin. Heitä ei varmasti ole montaa ja vaikka se voikin olla riski turvallisuudellemme tässä kansassa, en näe syytä, miksi emme auttaisi kaltaisiamme kissoja uuden elämän luo'', Kuuratähti puhui hiljempaa.
Hän ei oikeastaan halunnut jutella varapäällikön kanssa Daaliahallan tai Veritassun kuolemasta, vaikka soturit kulkivatkin heidän ohitseen ja menivät auttamaan Luumarjaa sekä Vadelmaperhosta. Pakkassäde oli osoittanut uskollisuutensa ja aikeidensa olevan hyviä, vaikka teoilla voisikin olla järkyttäviä seurauksia. Kuuratähdellä oli tunne, että hän voisi luottaa tähän naaraaseen, vaikka hän tiesikin, että Veritähti oli usuttanut Pakkassäteen luokseen. Hän tiesi, että hänen isänsä aikoisi jotakin ja siinä näytelmässä olisivat varmasti mukana niin Kuuratähti kuin Pakkassädekin.

Yleiset säännöt pisteytyksessä:
• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.

Masi: +36ap +120kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Kuuratähti, Kuutiikerin päällikkö +40kp+10ap+2ap
+ Leopardipentu, Taivaanliekin pentu +40kp+10ap+2ap
+ Routapentu, Kuutiikerin pentu +40kp+10ap+2ap

Heli: +48ap +160kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Syystähti, Taivaanliekin päällikkö +40kp+10ap+2ap
+ Opaalikuiskaus, Kuutiikerin soturi +20kp+5ap+1ap
+ Yönpentu, Taivaanliekin pentu +20kp+5ap+1ap
+ Umbra, Imperiumin marsalkka +20kp+5ap+1ap
+ Pakkassäde, Kuutiikerin varapäällikkö +40kp+10ap+2ap
+ Daaliahalla, Kuutiikerin soturi +20kp+5ap+1ap

//Masi


Daaliahalla oli painanut rintansa haavaa niin kovaa kuin suinkin pystyi, jotta vain olisi saanut itsensä takaisin jalkeille. Verta oli vuotanut pesän lattialle, mutta hänen vihansa paloi yhä vahvempana, eikä hän tahtonut jättää tehtävää kesken. Valkea naaras oli kohonnut tassuilleen, ja huomatessaan Kuuratähden loikkaavan kolosta, hän syöksähti eteenpäin saadakseen Veritassusta kiinni, mutta naaras oli itse pudonnut kiven edellä koloon, ja ikävän rusahduksen sekä verisen hajun levittyä pesään Daaliahalla kykeni vasta katsomaan alas järkyttynein silmin. Verta oli roiskunut ympäriinsä koloa sekä kiveä, ja ainoa asia, jonka hän kykeni näkemään sisarestaan oli tämän hännänpää. Kyynelet alkoivat täyttää soturittaren silmiä, mutta samalla hänen kyntensä repivät jälkiä pesän lattiaan. Tuo salamannopeasti kääntyi ympäri kohti Kuuratähteä, joka oli onnistunut selviämään kiven alta. Hänen se piti sinne kuolla!

“Sinä et ikinä tule olemaan kunnon päällikkö kansallemme!” Daaliahalla raivosi kohti uutta johtajaa, ja loikkasi kynnet esillä tätä kohden, mutta hänet keskeytti taas Pakkassäde. “Sinä et ikinä tule olemaan yhtään mitään!” naaras karjui uudelle varajohtajalle ja kynsi tämän turkkia kaikkialta mistä vain kykeni saamaan kiinni. Pakkassäteen loikan voimasta oli kaksikko ajautunut päin parantajan pesän petejä, ja kynsien sekä turkkien viuhuessa myös pesän pedit saivat nokkiinsa niiden murentuessa kaksikon painin alla. Daaliahalla oli saamassa ylivoimaa, kun hänen hampaansa olivat syvällä punaisen naaraan lavassa ja kynsillään hän piti kiinni toisen käpälistä, mutta silti imperiumin rakkile kykeni saamaan otteen hänen niskastaan. Pakkassäde kääntyi vauhdilla ympäri, heittäen Daaliahalla myös kyljelleen, ja lopulta Pakkassäteen alle. Isompi naaras oli taas saanut otteen. Kirosanat sekä ikuiset kiroukset lentelivät nuoremman naaraan suusta, kun epäonnistunut suunnitelma alkoi käydä toteen. Kukaan näistä Kaiun ihailijoista ei tulisi kuolemaan, ja Kuutiikeri painuisi ikuiseen huonoon valoon Kaiun johtajan mukana. Daaliahalla viimein iski hampaansa lujasti kiinni Pakkassäteen esillä olevaan käpälään, ja varajohtajan huuto täytti pesän. Sitä ei kuitenkaan pitkään kestänyt, kun vihainen varajohtaja oli iskemässä omat hampaansa kiinni nuorempaan soturiin.

Mikään ei pidättänyt hänen leimuavia turkooseja silmiään, kun hänen hampaansa upposivat liiankin helposti Daaliahallan kaulaan, tuon terävät kynnet porautuivat yhä syvemmälle punaraitaisen naaraan jäseniin, ja lopulta hiljaisuus laskeutui pesään. Pakkassäteen korvissa kohisi adrenaliini, ja veren maku täytti hänen suutaan, mutta hän oli kykenemätön irrottamaan otettaan. Vihan pauloissa hän ei ollut huomannut edes ajan kuluvan, Daaliahalla makasi vain liikkumattomana varajohtajan kynsissä, kun tämä lopulta kohotti päänsä epäuskoisena nuoremman naaraan kaulasta. Hän ravisteli käpäläänsä saadakseen toisen terävät hampaat irti itsestään, ja lopulta musta raitainen naaras kompuroi taaksepäin istuutuen lopulta murennetulle pedille katselemaan valkean turkin muuttumista punaiseksi. Pakkassäde nuolaisi huuliaan epäuskoisena, ja äkkiä toisella kivuttomalla käpälällään hän pyyhkäisi suupielistään putoavat veripisarat. Mitä hän oli taas mennyt tekemään?

//Heli//

Kuuratähti sai aseteltua tassujaan siten, että sai hiottua hyppyvoimaansa kolossa. Hän kuuli Pakkassäteen äänen ja oli huomannut Daaliahallan kadonneen, sekä kiven pudotuksen estetyksi, mutta Veritassu sylkäisi ylhäällä kohden Pakkassädettä. Parantajaoppilas loikkasi vasten kiveä ja alkoi roikkua sen kyljessä, saadakseen kiven putoamaan. Maa reunalla kiven alla mureni helposti ison kiven painosta ja Kuuratähti nopeasti kyyristyi sen verran, mitä kaivetussa onkalossa mahtui ja loikkasi. Hän upotti kyntensä seinämää vasten ja repi itseään ylös ja ehti juuri ajoissa pujahtaa ulos luolasta, hänen ja Veritassujen selkien hangatessa yhteen.
Samaisella hetkellä Veritassun pelokas huudahdus kaikui Kuuratähden takana ja kun tämä ylhäällä kiepsahti ympäri, hän huomasi itse tönäisseensä selällään Veritassua ja kiveä, jonka seurauksena kaksikko oli pudonnut. Tai kokoajanhan nuo olivat olleet liikkumassa kohden onkaloa. Kuuratähti jäi viileänä mutta vaisuna tuijottamaan kaivetun onkalon pohjalle, jonka seinämiin oli räiskähtänyt verta ja jonka pohjalla makasi kivi, joka oli murskannut mukana pudonneen Veritassun.
Daaliahalla oli yrittänyt ehtiä Veritassun nappaamaan pois kiveltä, mutta tämäkin seisoi nyt liikkumattomana onkalon reunalla ja katseli jäätynein silmin sisarensa hännänpäätä, joka erottui kiven alta (?). Kuuratähti veti syvään henkeä rauhoittuakseen, Pakkassäde oli saapunut juuri oikeaan aikaan paikalle. Mutta Daaliahalla kääntyi nyt niskakarvat kohonneina Pakkassädettä ja Kuuratähteä kohden ja ennen kuin päällikkö ehti sanoa tai vastata mitään, kaksikko oli joutunut uuteen kamppailuun (?)
Kuuratähti olisi itse halunnut hoidella Daaliahallan, mutta Pakkassäde vaikutti nyt olevan raivopäisen Daaliahallan kohteena. Kuuratähti joutu kohottamaan toista etutassuaan, sillä se oli nyrjähtänyt pudotuksessa ja säteili kipua, ja hän hypähti kaksikon tieltä pois, kun nämä vääntelehtivät maassa. (?)
Samassa jokin punainen sattui hänen silmäpariinsa ja hän huomasi Veritähden istuutuvan parantajienpesän eteen ja räpäyttävän rauhallisena, mutta uteliaana silmiään, katsellen tapahtumia kevyt virne suupielessään. Oliko Veritähti suunnitellut tämän? Kuuratähden oli purtava hampaitaan yhteen, kun hän seuraili isänsä katsetta.

//Masi
Pakkassäde laskeutui puhujanpaikalta yllättävän rento sekä miellyttävä tunne turkillaan. Hän oli johtanut kokoontumisen partion takaisin kotiin, ja hän äkkiä leiriin päästyään tunsi jopa olonsa hyväksi, sekä miellyttäväksi. Se oli omituista, olisiko tämä yhtäkkinen vallan askelen saavuttaminen tuonut hänelle erilaisia ajatuksia? Tai olisiko se vain Veritähden, sekä Kuurasuden hyväksyntä? Turkoosi silmäinen naaras vain räpäytti silmiään nukkumaan aikoville kissoille, huomaten, miten Opaalikuiskaus poistui vielä leiristä. Äkkiä kuitenkin varapäällikön ajautui kohti Veritähteä, jonka kuvitteli katselevan parantajanpesää kohden. Kuurasusi oli saapunut leiriin jossain vaiheessa, mutta tämä oli kadonnut heti jonnekin. Pakkassäde maisteli ilmaa ja huomasi lopulta parantajanpesältä tulevaa puhetta, sekä vilahduksia. Hetken vielä leiriä katseltuaan lähti varajohtaja kulkeutumaan hiljaa kohti pesää, josta tuleva puhe alkoi pikkuhiljaa kantautua kovempana. Daaliahallan sekä Veritassun yllättävä virnuileva nauru tervehti häntä lopulta pesän suulla, ja Pakkassäde painautui pesän vierustaa vasten kuunnellessaan ja ihmetellessään tapahtumaa. Äkkiä raahautuvan kiven ääni herätti hänen kummastuneisuutensa, ja Pakkassäde astui pesään huomaten sisarusparin suuren kiven vierellä, jota Daaliahalla näytti pyörittävän kohti koloa maassa. Vain lyhyen sekunnin ajassa Pakkassäde oli kuitenkin huomannut myös jotain liikettä kolossa, joka näytti syvältä, sekä tarpeeksi isolta kiven mahduttua sinne, kuin murskaamaan jonkun.
Äkkiä musta raitaisen naaraan herätti Veritassun huuto, joka sai Daaliahallan korvat luimistumaan ja hännän huiskimaan. Sitten naaras tönäisi kiveä, ja suuri virne kohosi tämän kasvoille. Alhaalta kolosta kuului äkkiä pelokas huuto, ja Pakkassäde enempää ajattelematta syöksähti kohti kiveä, joka sai sen pyörähtämään reunalla huterasti pidättäen sen kuitenkin putoamasta vain hädintuskin. Pakkassäteen syöksy veti myös mukanaan Daaliahallan, joka vihaisena äristen iski kynsiään ja hampaitaan punaisen naaraan turkkiin.
“Älä tule keskeyttämään tärkeää tehtävää senkin imperiumin likainen käärme!” Daaliahalla huusi vihaisena saaden vuotavia haavoja Pakkassäteen turkkiin, kun tämä samalla yritti pitää Daaliahallaa maassa, vilkuillessaan kohti Veritassua sekä koloa.
“Kuurasusi?!” Pakkassäde huudahti kauhistuneena kaksikon toiminnalle. “Mitä te perhanan kakarat edes kuvittelitte?” varajohtaja murisi ja iski hampaansa Daaliahallan rintaan, saaden tämän hetkeksi hiljenemään ja lopulta rimpuilemaan kauemmas henkeään haukkoen, kun Pakkassäde käänsi katseensa kivestä Veritassuun, sekä koloon. Tuon turkoosit silmät paloivat vihaisena liekkinä, eikä naaras edes huomannut verisiä haavojaan, jotka tiputtelivat hiljaa verta lattialle hänen eteensä.

//Masi
Syystähden rintaa puristi, kun hän näki Risatähden turkin yö toisensa jälkeen katoavan pensaikon joukkoon, ja pysyvän poissa aina kunnes seuraavaan yöhön. Ei heillä olisi enää mitään mahdollisuutta! Kaikki tuntui hajoavan käsiin, juuri niin kuin Syystähti oli toivonut ettei vain ikinä kävisi. Tässä hänellä olisi elämä, jota seurata. Mutta hän oli valinnut jonkun toisen polun, jota ei selvästi olisi pitänyt ottaa. Kaikki Hallavarjon jälkeen oli ollut vain virhe. Oli ollut virhe lähteä koko profetiaan. Muistikuvat kaksikosta järven rannalla Syystähden kertoessa voimistaan sumun tyylisesti leijui hänen päässään. Se olisi kaikki nyt ohitse.

Kilpikonnaturkkinen naaras kaivoi kynsiään maahan, mutta kun Kivijalka lopulta saapui pieneen piiloon, naaraan piti vetää kyntensä äkkiä takaisin ja korjata ilmeensä. Vaikka kyllä toinen varmasti näkisi hänessä jotain outoa. Naaras räpäytti pari kertaa silmiään varapäällikölleen, ja äkkiä asteli tämän ohitse enempää kolliin katsomatta ulos kohti partiotaan.

“Kiitos, kun keräsit partion”, hän kuitenkin naukui takaisin päin vierelleen kiiruhtavalle kollille. ”Ja pahoittelut tästä, tarvitsin vain hetken aikaa”, ruskea naaras mutisi lopuksi katsellen sitten kohti partiotaan, joka jo odotti kotiin pääsyä viileän illan päätteeksi. Heidän pitäisi kiirehtiä, että kissat pääsisivät nukkumaan, ja ettei kotona kissat huolestuivat turhaan. Olisi hän vain tuhlannut heidän aikaansa.

“Mennään sitten!” naaras kajautti hymyillen kissoilleen, lähtien johdattamaan näitä pois kokoontumispaikalta kohti kotia. Hetken ruskea silmäinen naaras etsi katseellaan Kivijalkaa, jolle kuitenkin viittosi saapumaan hänen rinnalleen. Johtajasta tuntui kuitenkin hieman pahalta puhua kollille niin tylysti. Muttei hän voisi myöskään tunteitaan tuolle paljastaa. Ehkä hänen pitäisi nyt valita, mikä olisi tärkeintä, kuten Risatähti oli sanonut. Hän jo ensi yönä tapaisi naaraan kaksijalkojen maatilalla, jonka sijaintia tuo myös etsi matkallaan, paikantaen tämän hieman etäämmällä nummien piilossa. Katse lopulta hiljaa liikkui takaisin eteen, ja Syystähti hiljaa ilmekään värähtämättä katseli auringon nousua, joka kohosi heidän edessään vuorien takaa.

//Heli

Routapentu tarkkaili kummalliselta haisevaa naarasta, jossa oli jotakin samaa hajua kuin Kalmanveressä ja Opaalikuiskauksessa. Mutta uteliaisuus voitti nuorukaisen ja tämä vain itsevarmasti tai peräti röyhkeästi istuutui alas ja kuunteli toista korvat tarkasti pystyssä. Routapennun kasvoille kohosi itsevarma ja ylpeä hymy.
''Olet kyllä sen verran viehättävänoloinen, Varjo, että annan sinun jäädä elävänä reviirilleni. Tosin tämä on vasta alkua, olin tänään jopa varapäällikköehdokkaana, kunnes typerä Opaalikuiskaus -isäni, raahasi minut pois sieltä. Kansani menetti tänään paljon'', Routapentu pyöritteli silmiään. ''Mutta aion vielä tulla koko metsän valtiaaksi, suuremmaksi kuin sukuni aloittaja, Veritähti, ja saavuttaa enemmäin kuin typerät vanhempani, tai koko sukuni on koskaan tehnyt. Näen sen kyllä muiden kansalaisten kasvoista, että he pitävät minua jo valmiiksi uhkana, sillä näytän aivan emoni isältä, joka oli suuri profetiakissa aikoinaan. Sangen nimeä ei vain jostakaan syystä sovi sanoa ääneen emoni kuullen, hän piti isäänsä surkimuksena'', Routapentu kohotti ylpeästi leukaansa, joka oli kiellettyä Kuutiikerissä, sillä se tarkoitti toisen kissan haastamista taisteluun. Muttei säännöt tai normit koskaan olleet Routapentua pidätelleet. Puhuessaan emonsa ajatuksia Sangesta tämä mutisi ne halveksien selvästi emonsa mielipidettä.
''Mutta älä ole huolissasi Varjo, salaisuudet maistuvat minulle vallanmainiosti! Eihän minua isäni kuitenkaan uskoisi, hänhän näkee minussa vain kieroituneen Imperiumin jälkipolven, jonka pitäisi kunnioittaa muita. Miksi kunnioittaa muita, jos he eivät kunnioita minua?'', Routapentu tuhahti loppuun, mutta huvittunut virnistys kaareutui toiselle suupielelle.
''Kerrohan, miltä maailma näyttää sinun näkökulmastasi? Ei minkään kissana? En ole ennen tavannut sellaista kissaa. Kaikki haluavat kuulua johonkin, enkä oikein ymmärrä sitäkään. Miksi kuulua sellaisiin ja kunnioittaa sellaisia, jotka eivät ole arvoisiasi?'', Routapentu kurtisti kulmiaan, mutta tarkkaili sitten Varjoa taas uteliaampana.
''Ehkäpä voisit opettaa minulle joitakin ei-minkään-kansan -kissanaolon taitoja? Mikäli oppisin jotakin suurempaa, voisin katsoa sinulle saavutettuani metsän herruuden jonkin mairean tittelin rinnaltani ja mahdollista taittaa isältäni hännän, että oppisi hänkin olemaan'', Routapentu kohotti ylpeästi häntänsä pystyyn.

//heli//

Leopardinpentu ei ehtinyt väistää Yönpentua, vaan toisen painosta Leopardintassu liukastui kivellä ja plumpsahti veden pinnan alle. Nopeasti täplikkään naaraan pää kuitenkin ilmestyi pintaan ja tämä sylkäisi vettä suustaan, pudistaen päätään ja vettä korvistaan. Huvittunut hymy kohosi pennun kasvoille ja tämä pörhisti häntäänsä, kiiveten uudelleen kivelle ja loikkasi nyt vuorostaan kohden Yönpentua, muttei osunut pikkuisempaan neitiin, joka ehti sukeltaa kuin kala pinnan alle. Hetken ajan pentu pyöri ympyrää pinnalla, yrittäen löytää Yönpentua, kunnes Puumavarjo oli kohottanut korvansa ylös.
''Meidän on aika palata takaisin leiriin, kokoontumisen partio on saapumassa ja vettä on vietävä vielä leiriin jääneille! Nyt kaikki ylös vedestä'', naaras komensi, oppilaiden lähtiessä jo kuljettamaan vettä vauhdikkaasti leiriin. Pian Yönpennun ilmestyttyä pinnalle kuulemaan Puumavarjon komennon, Leopardinpentu vielä napautti toista hännällä otsalle leikkisästi, mutta Puumavarjon tuima tuijjotus sai Leopardinpentuun ja Yönpentuunkin vauhtia.
Orkideapentu kiilasi nopeasti Yönpennun rinnalle ja Leopardinpentu jättäytyi suosiolla taaemmas kulkemaan, sillä hän ei pitänyt Orkideapennusta.
Leopardinpennun ohitse kuitenkin sujahti kaunis perhonen, joka sai pennun huomion. Huomaamattaan hän jäi aina vain enemmän ja enemmän jälkeen muista pennuista ja kissoista, lähtien liian uteliaana ja innokkaana jahtamaan perhosta. Tämä kompastui kaislikkoihin, mutta nopeasti kohosi takajaloilleen. Perhonen oli kuitenkin jo kadonnut, mutta jokin kurnahti pennun tassujen välissä. Leopardinpentu kurtisti kulmiaan sammakolle, joita oli nähnyt riistakasassa ennen. Hän loikkasi tuota kohden, mutta sammakko kurnahtaen hyppelehti ojasta ylös ja Leopardinpentu pinkaisi märillä tassuillaan tuon perään hämärässä kiljahdellen riemastuneena.
Sammakko loikki pian erään kaksijalkojen aidan alitse ja Leopardinpentu sukelsi sen perään, saaden sen puristettua tassujen alle. Häntä huiskien innokkaasti puolelta toiselle, tämä kohotti sen jälkeen voitonriemuisen katseensa ylös, mutta kauhu levisi yhtä nopeasti tämän kasvoille. Kukaan ei ollut missään, ja hän käänteli hätääntyneenä päätään, pyöri ympyrää ja yritti etsiä muita, mutta pelko väpätti jo sydämessä. Hän piti sammakkoa suussaan, sillä haluaisi näyttää sen Kävynpennulle ja Omenapennulle. Naaras kipitti tahmealla maalla, turkki liimautuneena lihaksiin asti kiinni märkyydestä ja yön kosteudesta, kunnes hän törmäsi johonkin kummalliseen.
Otus rääkäisi kovaanääneen ja pinkaisi kahdella hassulla jalallaan, jotka olivat täynnä varpaita juoksuun. Leopardinpentu sylkäisi pelästyneenä sammakon suustaan ja pinkaisi toiseen suuntaan, sydän kurkussaan, mutta pienestä kopista rääkäykset yltyivät ja häntä kohden kopin suunnalta lähti pinkomaan vihainen kukko. Leopardinpentu kiepsahti ympäri ja lähti pinkomaan keskemmälle kaksijalan maatilan pesää, kompuroiden tassuihinsa ja naukuen hädissään apua. Kaksijalan pesän ovi lennähti auki samalla hetkellä, kun ulkona olevat pienet pyöreät auringot syttyivät. Kanat ja kukko jäivät aitaukseen kiljumaan kissanpennulle, ja Leopardinpentu jämähti pelokkaana maata vasten, kun huomasi kahdella tassulla kulkevan kaksijalan, joka seisoi oviaukossa ja katseli häntä.
Tassut ja korvat pelosta täristen, kaksijalka otti tassullaan Leopardinpennun kynsiinsä ja nosti aivan kasvojensa eteen. Leopardinpentu yritti iskeä sitä pitkälle kuonolle, mutta sai vain kummallisen murahduksen kaksijalalta, joka kantoi pennun pesäänsä. Pesässä ei kuitenkaan odottanut mikään lämmin ja pehmeä kotikisun nukkumapesä, kuten vanhimmat olivat kertoneet, vaan kylmä ja kaltereita sisältävä häkki. Leopardinpentu yritti hätääntyneenä järsiä häkkiä, mutta sai kipeän näpäytyksen kaksijalalta nenälleen.
Leopardinpentu yritti ahtautua yhden häkin kulmaan ja kyhjötti karvat pörhöllään siellä, katsellen miten kaksijalka yllättäen otti jonkin tumman asian käteensä ja nosti sitten kasvojensa vierelle, alkaen puhua itsekseen. Leopardinpentu kyhjötti pelokkaana häkissä ja yritti paikantaa jotakin pakoreittiä, mutta hän ei millään mahtunut ulos edes häkistä!