//Heli//

’’Kun hän herää, haluan olla ensimmäisenä hänen rinnallaan. Safiirinlumo ei kestä tätä, ja on valmis hylkäämään hänet’’, Kaaosharha sanoi hiljaa vielä Kanjonivuokolle pesässä, kun tämä kertoi, miten valkea soturi voisi auttaa parhaiten Keskiyöntassua. ’’En halua Safiirinlumon murskaavan veljenpoikaani. Olen valmis ottamaan hänet huolehdittavakseni ja opastamaan häntä kuin omaa poikaani. Aikoinani itsekin loukkaannuin suden aiheuttamien vammojen seurauksena pahasti, mutta toivuin. Varmasti toipuu Keskiyöntassukin, kunhan hän saa apuasi ja kertomaasi lepoa. Ehkei hänestä jää kovinkaan komea, kuten ei minustakaan, mutta me selviämme’’, Kaaosharha naukui, räpäyttäen nyt rauhallisempana ja luottavaisena silmiään.
Tuttu tuoksu kuitenkin parantajanpesässä pisti hänen nenäänsä ja hän havaitsikin kissanminttua eräässä varaston nurkassa. Se oli samanlainen pieni määrä, jota Salamavuorella kolli oli löytänyt ja käyttänyt turhankin paljon omaksi edukseen.
Ajatukset ja juttelu parantajanpesässä keskeytyivät, kun aukiolta alkoi kuulua ääniä. Kanjonivuokon seurassa Kaaosharha astui pesästä ulos, ja järkytys oli vaikeaa piilottaa kasvoilta, kun he näkivät monia tuttuja Usvajoen kissoja, pahasti loukkaantuneina. Revontulikukka oli juuri kertomassa tapahtumista. Tomutähtikin olisi kuollut!
Taimiorava alkoi Kanjonivuokon tuomien yrttien ja kaislojen avulla huolehtimaan pahiten loukkaantunutta isäänsä, Kaarnaturkkia.
’’Voisitko Kanjonivuokon oppilaana hakea lisää näitä pesästä?’’, Taimiorava naukaisi Kaaosharhalle, joka säpsähti hämmennyksestä Usvajoen parantajaa. Valkea kolli tarkkaili hetken kaisloja Taimioravan heilutellessa niitä, pian soturi nyökkäsi hivenen kiusaantuneena, mutta palasi Kanjonivuokon pesään hakemaan niitä. Ei ollut tarvetta ja aikaa oikaista Usvajoen parantajan ajatusta, että hän olisi uusi oppilas.
Kaaosharha pysähtyi pesässä kissanmintun äärelle hetkeksi ja veti sen ominaistuoksua keuhkoihinsa. Ehkä, siis ehkä, hän voisikin olla Kanjonivuokon uusi parantajaoppilas. Valkea kolli nappasi pian lisää kaisloja ja palasi aukiolle, jakaen niitä Taimioravalle.
Kivijalka alkoi vieressä jakamaan ohjeita, pyytäjät saivat tehdä vuoteita ja huolehtia, että ruokaa riittäisi kaikille. Sotureista luotiin kaksi partiota, joihin kuului myös oppilaita ja he lähtivät leiristä hakemaan lisää sammalta. Kivijalka jäi tarkkailemaan mietteliäänä leiriä ja Kaaosharha tunsi toisen kummastuneen tuijotuksen nahoissaan, kun Taimiorava otti Kaaosharhaa tassuista kiinni ja näytti, miten kaisloja aseteltaisiin.

//Masi, Taivaanliekki
Revontulikukka höristi korviaan pian paikalle juoksevan partion suuntaan, ja hän kääntyi sisartensa viereltä tervehtimään Kivijalkaa. Iloinen hymy levisi tämän väsyneille kasvoille, kun hän myös tervehti nyökkäyksellä muita Taivaanliekin uusia jäseniä. Paljon olisi muuttunut metsässä, sekä Taivaanliekissä. Pian Riitasoinnun partio saapui heidän takaataan, ja harmaan vaalea naaras tervehti näitä huojentuneella hymyllä. Kaikki olisivat paikalla, paitsi Tuulenkapina. Kaikki, ketkä pystyttiin pelastamaan. Taimiorava pian parkaisi heidän syynsä ja Kivijalka lähti johtamaan heitä kohti leiriä. Emot nappasivat väsyneet pennut kantoon ja Riitasoinnun partio auttoi loppuja loukkaantuneita laskeutumaan varovasti. Pian tutussa leirissä alkoi uusi hälinä, kun Kanjonivuokko saapui parantajien pesältä yllättynein katsein Kaaosharhan kanssa. Parantaja naaras supatti jotain kollille, ja he perääntyivät takaisin pesään. Revontulikukka oletti toisten hakevan tarpeita. Loukkaantuneet jäivät helpottuneita makaamaan leirin keskellä, ja pennut patistettiin oitis kohti lämmintä maidontuoksuista pesää voidakseen levätä pitkän taivalluksen jälkeen. Sinisilmäinen naaras laski lopulta katseensa Kivijalkaan, kutsuen myös Riitasointua mukaansa. Ehkä Syystähti saapuisi pian myös.

“Kaksijalat päättivät vallata koko reviirin. Suurin osa vanhimmista sekä taistelukyvyttömistä pakenivat kokoontumispaikalle, mistä sitten lähdimme viimein matkaan. Menetimme monia, mutta suurimpana menetimme kotimme, hetkellisesti”, Revontulikukka naukui lopulta lysähtäen maahan väsyneenä istumaan katsahtaen kohti Riitasointua. “Tuulenkapinan olinpaikasta emme tiedä, mutta hautasimme Tomutähden muiden soturien kera ennen lähtöä”, hän tokaisi kollille ja kohotti katsettaan tämän tuttuihin silmiin. “Tämä oli ainoa paikka, jonne voimme kuvitella saapuvamme”, naaras lopulta huokaisi ja heilautti hännänpäätään. Silloin kaatuneen puun alta saapui kilpikonnaturkkinen naaras, jonka korvat sekä silmät olivat tarkkana seuraamassa koko tilannetta. Hän pian huomasi varajohtajansa muiden seassa, ja saapui hiljaa paikalle. Pelkästään tämän katse sai Revontulikukan painamaan päätään ja kertomaan saman uudestaan johtajalle. Syystähti painoi korviaan ja pahoitteli kaksikolle tilannetta, tarjoten tietysti yöpaikkaa leirissä.

“Olette tietysti tänne tervetulleita. Kaksijalat ovat ikävä ongelma, ja voitte yöpyä täällä niin kauan kuin parhaaksi näette”, tuo nyökäytti päätään Revontulikukalle sekä Riitasoinnulle. Kanjonivuokko oli saapunut pesästä tarjoamaan Taimioravalle tarpeita, sekä auttamaan loukkaantuneiden hoidossa. Syystähden synkkä katse palasi pian aukiolta kohti varajohtajaansa.
“Tehkää niin monta petiä kuin vain pystytte, ja oppilaat voivat hakea lisää sammalia. Jokainen kykenevä lähtee metsästämään”, johtaja naukui hiljaa ja katsahti sitten takaisin kohti Revontulikukkaa. “On hienoa nähdä teitä taas, vaikka tilanne onkin ikävä. Tehkää kuitenkin oma kotinne tänne, ja yöpykää rauhallisin mielin. Teemme parhaamme jotta voimme auttaa rakentamaan pesiä ja auttamaan loukkaantuneita”, johtaja vielä lisäsi vanhalle ystävälle, ja Revontulikukka kiitollisena ummisti silmänsä Syystähdelle. Kilpikonnakuvioinen naaras sitten sanahti Kivijalalle lähtevänsä metsästämään sekä hakemaan myös sammalia, ja naaras poistui nopeasti korviaan hieman painaen alas. Ei väsynyt soturitar ehtinyt ajattelemaan muuta, kun lopulta painoi päätään sekä hartioitaan katsahtaen Riitasointuun. Olisiko Tuulenkapina kunnossa? Ja miten kauan heidän pitäisi yöpyä täällä?

//Masi
Umbra höristi korviaan, kun kuuli aluskasvillisuuden ryminän jostain kauempaa, ennen kuin hiljaisin askelin esiin asteli tuttu Kuutiikerin pentu, jonka näkeminen sai naaraan viikset värisemään, samalla kun hymyn kohoamaan kasvoille. Siitä olikin jo hetki, kun hän oli viimeksi Routapennun nähnyt, mutta onneksi ei seuraavaa kertaa tarvinnut kauan odottaa. Hänen pitäisi pian palata, ja tässä olisi tilaisuus. Naaras heilautti häntäänsä nuorelle kollille, joka huterasti, mutta vahvatahtoisesti kiipesi hieman alemmalle oksalle kertomaan Varjolle uudet uutiset. Imperiumin marsalkan katse säkenöi, kun hän kuuli toisesta tulleen oppilaan.

“Voi miten hienoa, onnittelut Routatassu!” hän kurnahti toiselle tyytyväisenä ja räpäytti tälle vihertäviä silmiään. Naaras laski päänsä käpälilleen ja katseli korvat tarkkana nuorta kollia, jonka viimeksi suittu sekä siisti turkki nyt oli vähän täynnä lehtiä sekä oksanpalasia. Huvittunut hymy pysyi toisen kasvoilla, kun tämä lopulta huokaisi apeasti kuullessaan nuorukaisen mestari valinnasta.

“Miten ikävää! Eivät selvästi tiedä kuka sinusta on tulossa, kun antavat vaikka kokeneen niin silti hitaan eikä vahvimman mestarin sinulle”, tuo pudisteli päätään ja lopulta häntänsä laski toisen lavalle hymyillen. “Onneksi sinulla on minut, tulet oppimaan aivan kaiken minulta ennemmin kuin häneltä”, tuo räpäytti silmiään viekkaina höristellen sitten korviaan ympäristön äänille. Hetken hän tarkkaili liikkuvaa aliskasvillisuutta, kunnes hiljaisuuteen tyytyväinen naaras kohosi käpälilleen ja vinkkasi kollia loikkaamaan alas. Toisen perässä vanhempi naaras katseli vielä ympärilleen ennen kuin kietoi häntänsä Routatassun selän päälle ja lähti tätä johdattamaan kohti suon laitaa, sekä polkua kohti Imperiumia.

“Voisin opettaa sinulle tänään huomaamatonta liikkumista sekä opettaa sinulle muusta maailmasta minun silmin, miltä kuulostaa?” Varjo naukaisi kujeilevasti ja tarkkaili vielä taakseen, ennen kuin pyrähti tarpeeksi hitaaseen juoksuun, jotta Routatassu pysyisi perässä, ellei jopa edellä. Hän tahtoisi vielä kollin mahdollisimman kauas leirin tuntumasta, sekä huomaavista kissoista, sillä oli kuullut Routatassun seremonian jälkeen miten Kuuratähti kuvitteli kävelevänsä Imperiumiin ja yhdistävänsä lauman kansaan. Se sai hieman naaraan kynsiä valumaan ulos, mutta hän pidätteli kuorta yllään voidakseen huijata Routatassua tulemaan mukanaan.

“Tärkeintä liikkuessani on maistella kaikkia hajuja, sekä olla tarkka mahdollisista muista kissoista ympärillä. Hajuja voi olla paljon, mutta niitä oppiessa pian onnistuu tunnistamaan pienestäkin eroavat hajut, minkä kansan kissa, koska on viimeksi ollut paikalla, ja sen semmoista”, Varjo väisti sivuun eteen saapunutta kiveä, ja jatkoi matkaansa höristellen korviaan. “Tulet vielä maistamaan useita eri hajuja, joten ota kaikista niistä kiinni ja yritä luoda sille yhteys, mistä muistat hajun. Tulet tarvitsemaan niitä tulevaisuudessa”, naaras hymyili kollille, ja jatkoi matkaansa kohti Kuutiikerin rajaa. Se alkoi lähestyä äkkiä, ja ennen rajan ylittämistä hän pysähtyi vielä uudestaan haistelemaan sekä tarkkailemaan ympäristöään.

“Tänään pääset jo näkemään mitä reviirin toiselta puolelta löytyy. Oletko valmis, Hurja Routatassu?” Varjo räpäytti viekkaita silmiään kollille, ja otti itse pari askelta rajan yli kuitenkin katsellen nuorukaista himokkain silmin. Jos hän vain olisi niin uhmakas, että lähtisi hänen mukaansa, olisi Varjolla hyvä mahdollisuus saada pentu Imperiumiin, sekä koko Imperiumi vielä lähtemään ennen Kuuratähden saapumista.

//Chabi, Jake, Heli//

Kivijalan partio ei ollut löytänyt toivotusti Leopardinpentua. Tämän jäljet katosivat lähelle jokia, mutta sen verran he olivat saaneet reviiriä käytyä läpi, että he tiesivät toisen lähteneen omasta tahdostaan seikkailemaan kauemmas muusta ryhmästä, joka oli ollut palaamassa kotiin. Varapäällikkö askelsi muiden takana ja toivetta elättäen hän vielä katseli ympäristöä, mutta Leopardinpennusta ei näkynyt merkkiäkään. Vaahterakynnen huoli ja suru oli vaihtunut ärtymykseen ja raivoon siitä, että tytär olisi ollut vastuuntunnoton ja mahdollisesti hänelle olisi voinut tapahtua mitä tahansa. Pian kuitenkin partion korviin alkoi kantautua puhetta ja korvat kääntyivät hämmentyneinä kohti järveä, josta pian ilmestyikin isopäinen joukko kissoja.
Usvajoen haju tulvahti äkkiä kissojen neniin ja karvat alkoivat pörhistyä, etenkin Ruskatammen kissoissa, jotka eivät olleet tietoisia Usvajoen ja Taivaanliekin läheisistä väleistä. Kivijalka loikkasi näiden eteen ja nosti häntänsä sivulleen sen merkiksi, ettei hätää olisi.
’’Revontulikukka!’’, Kivijalka huusi, kun tunnisti tutun naaraan hahmon. Naaras oli ennen Syystähteä johtanut Taivaanliekkiä. Kivijalka heilautti häntäänsä taas, nyt sen merkiksi, että partio juoksisi Usvajoen kissat kiinni. Revontulikukan johtama iso määrä kissoja pysähtyi, kun tämä kuuli nimeään kutsuttavan ja pian Kivijalan partio saapuikin jo toisen luokse.
’’Olette kaukana kotoa ja näytätte-’’, Kivijalka päätti lauseensa, kun huomasi surullisia, itkuisia, pelokkaita ja loukkaantuneita kissoja. Oliko koko Usvajoen kansa täällä? Kolli ei erottanut Tomutähteä tai Tuulenkapinaa, mutta huoli heräsi hänen sisällään.
Pian pensaat taittuivat ja loputkin Usvajoen soturit saapuivat Riitasoinnun johdolla.
’’Mitä on tapahtunut?’’, Vaahterakynnen ärtymys oli pian tiessään ja hän näytti etsivän jotakin korvaparia ryhmästä.
’’Kaksijalat hyökkäsivät’’, Taimiorava vaikeroi.
’’Tulkaahan, saatamme teidät leiriimme. Tarvitsette hoitoa ja apua’’, Kivijalka naukui pehmeästi, asettuen Revontulikukan rinnalle kulkemaan ja johdattaen partionsa kanssa Usvajoen kissoja.

//Heli//

Routatassu! Routatassu! Routatassu nautti saamastaan huomiosta ja istuikin pää korkealle, hartiat leveinä, mutta jäykkinä sisarustensa rinnalla. Hän kieltämättä oli hivenen pettynyt mestariinsa, hän oli toivonut jotakin voimakasta ja vahvaa mestariaan, mutta enemmistön onneksi, hän oli osannut peittää pettymyksensä. Olisihan hänellä kuitenkin salaa kaksi mestaria, Umbra vielä Kuukäpälän lisäksi. Valkomusta kolli heilautti korviaan, kun kuuli Kuuratähden laskeutuneen puhujanpaikalta ja pysähtyneen hymyillen Pakkassäteen luokse, kun tiikerikuvioinen naaras saapui rauhallisena tämän luokse.
’’Se on hyvä ajatus. Uskon kuitenkin, että Aamuntassun uskonnon kohteena on Kuolo, kuten enemmistöllä täällä olevista on. Kieltämättä pyrin heitä käännyttämään mieluummin Kaiun puoleen, mutta jokainen tehköön sen omasta tahdostaan’’, Kuuratähti huokaisi lopulta. ’’Mutta se ei tapahdu hetkessä, päätös kasvaa paremmaksi persoonaksi kuin aina kylvää vihaa. Joka tapauksessa, voit mennä oppilaasi kanssa purolle ja hakea parantajilta yrttejä. Niiden avulla vaivutte uneen, pääset katsomaan hänen harjoitustaan kohdata pelkonsa, mikäli haluat. Voit myös jäädä hereille ja lähettää oppilaasi yksin. Siinä on mahdollisuus, ettei Aamuntassu herää koskaan, jos hän ei voita suurinta pelkoaan’’, Kuuratähti heilautti vaisusti häntäänsä ja lähti sitten kulkeutumaan Pakkassäteen kanssa kohti saaliskasaa, jutellen jo Imperiumiin lähdöstä.
Routatassu kurtisti itsekseen mietteliäänä kulmiaan ja kohosi sitten jaloilleen, lähtien onnittelevien kissojen seasta katoamaan kohti varjoja.
Hän hivuttautui nopeasti ulos leiristä, kiertäen tarpeidenteon kautta ja kiihdyttäen jatkuvasti askeleitaan, jotka toistaiseksi olivat vielä pennunomaisesti kevyet. Hän halusi heti päästä kertomaan Varjolle! Varjo olisi varmasti ylpeä, kun saisi nyt salaisena mestarina olla ihan oikea mestari oppilaalle. Tai siis oikealle oppilaalle. Routatassu liukui märkää maata pitkin, sihahtaen säikähtäneenä märän nurmikon ja suon kastamana, kun hän pyörähti märällä nurmella ympäri ja lennähti pensaikkoon.
Hän kieri vihaisena rääkäisten, kun heittelehti kuperkeikkoja alas kivikossa ja lopulta plumpsahti nokka edellä pienen ja kapean puron pohjaa vasten. Päätään ja tassujaan ärtyneenä heilutellen oppilas nousi jaloilleen, korjasi ryhtinsä, toivoi ettei kukaan nähnyt ja loikki puron kivikoilla ylittäen sen.
Nyt hän oli tullut paikalle, jossa hän oli viimeksi Varjon nähnyt, kun hänen isänsä oli aamulla hänet tänne jättänyt.
’’Varjo?’’, Routatassu kuiskasi, nuuhkien pensaikkoja.
Pian hänen silmiinsä osuikin toisen hiljainen merkki, oksalta roikkuva hännänpää (?). Routatassu kohotti katseensa korkealle puuhun ja huomasi Varjon istuvan siellä, silmät kiiluen pimeydessä.
’’Minusta tehtiin oppilas! Sain mestarin, mutta valitettavasti hän on Kuukäpälä. Yksi leirin vanhimmista naaraista’’, Routatassu kertoi heti, kun pääsi kipuamaan vaivalloisesti alkeellisilla taidoillaan Varjon vierelle, katsellen tuota kuitenkin ihannoiden. ’’Mutta onneksi myös sinä olet salainen mestarini. Voisitko opettaa minulle jotakin, jolla saisin vakuutettua Kuuratähden ja Pakkassäteen puolelleni ja he antaisivat minulle jonkun vahvemman mestarin kuin Kuukäpälä?’’, Routatassu naukui, selvästi pettyneenä mestaristaan, vaikka vanhempiensa mieliksi olikin osannut piilottaa sen.

//Masi, Usvajoki + Taivaanliekki
Revontulikukka hyvin murheellisena katseli ympärillään niiskuttavia sekä valittavia kansatovereitaan, joista vain hädin tuskin osa oli selvinnyt pakomatkasta kotoa. Riitasointu saapui takaisin kokoontumispaikalle Tomutähden sekä muiden ruumiiden kera, ja nuori soturitar ei voinut uskoa silmiään. Miten näin olisi päässyt käymään! Hän keräsi itsensä istualtaan ja painoi murheellisena päätään Taimioravalle. Hän ymmärsi naaraan tuskan sekä voimattomuuden tässä tilanteessa. Revontulikukka asetti itsensä oppilaansa vierelle ja alkoi nuolla tämän turkkia, jotta voinen voisi virrota pian pitkälle matkalle. Olisiko Lounatassu kunnossa? Hänen iskunsa olisi näyttänyt pahalta, eikä hän voinut olla täysissä järjissään. Heidän ainoa toivonsa olisi vain matkustaa Taivaanliekkiin, jossa he voisivat saada apua. Harmaa naaras tarkkaili Riitasointua, ja lopulta nyökäytti päätään hänelle myöntyvästi.

“Tulemme aina muistamaan heitä rukouksissamme, emmekä tule heitä unohtamaan. Tuulenkapina löytyy, varmasti”, hän naukaisi katsellessaan toista ja vilkaisi sitten ympärilleen kerääntyneihin kissoihin. “Lähdetään saman tien. Pidetään lämpö tassuissamme ja taitamme pian matkan heidän vuorilleen. Siellä meitä odottaa lämpö sekä lepo, vihdoin”, tuo katseli Punakuutamoa sekä parantajia, ja nosti lopulta varovasti Lounatassun niskaansa, jotta toinen voisi nauttia matkasta kunnes keräisi voimaa käpäliinsä. Pieni kansa partio keräsi joukkonsa, kaikki auttoivat toisiaan ja lopulta he hyvästien jälkeen jättivät Riitasoinnun muutamien soturien kera kokoontumispaikalle hyvästelemään kuolleet toverinsa. Vielä pian he näkisivät toisensa, ja vielä uuden paremman tulevaisuuden kera.

--

Revontulikukka katseli partion perältä vanhinten sekä pentujen ja emojen kulkua, kun hiljaisuudessa partio teki matkaansa hänen neuvomaansa suuntaan. Onneksi hänellä sentään oli tukenaan sisarensa, Tomusielu johti partiota parantajien rinnalla ja Kaikulaulu yritti kertoa innokkaalle Sarastuksentassulle kaiken Taivaanliekistä sekä matkasta sinne sekä takaisin. Loukkaantuneita on oli yllättävän paljon, ja se hieman hidasti heitä, mutta ei heillä ollut nyt kiirettä juosta ketään karkuun. Kunhan he pääsisivät vain turvassa kohti kansaa, joka voisi heitä suojella hetken aikaa. Naaras huokaisi nuolaistessaan pienen hetken jälkeen Lounatassun poskea selässään. Millainen tulevaisuus Usvajoelle tulisi olemaan? Lopulta Revontulikukka huomasi Tomusielun innostuvan, sekä maailman muuttuneen tutummaksi. Tutuksi, millaista se oli ollut aina nuoruus vuosista alkaen. Hymy alkoi kohota soturittaren huulille ja hän pinkaisi partion perältä sisariensa rinnalle, ja kolmikko kirmasi partion edellä kohti vuoria sekä lopulta pienelle kukkulalle, josta näkisi alas leiriin sekä lammelle.

“Olemme saapuneet!” Kaikulaulu henkäisi tyytyväisenä takana olevalle partiolleen, ja Usvajoen kansapartio lopulta kerääntyi kukkulan päälle katselemaan kissoja alapuolellaan, joiden huolestuneet sekä jopa pelokkaat katseet kääntyivät vihaiseksi sihinäksi. Olivat he loppujen lopuksi tunkeutuneet toisen kansan reviirille.

//Masi
Kanjonivuokko huokaisi syvään katsellessaan miten Safiirilumo poistui rymistellen pesästä. Hän painoi korviaan äkkipikaiselle naaraalle, ja tiesi, ettei tuon käytös auttanut pojan paranemisessa. Eikä hän kyllä ymmärtänytkään, mistä toinen noin pahasti oli nokkiinsa ottanut. Kaikki näytti pahemmalta kuin mitä se olisi vain turvotuksen myötä, ja kolli voisi vielä hyvinkin parantua. Mutta Kanjonivuokko lopulta käpäliensä sijaan katsahti Kaaosharhaan, kun hän oli oppilaan saanut rauhallisesti hengittämään vinkuvan hengityksen jälkeen.

“Hänellä on koko elämä edessään, on onnekasta että hän on nuori. Vaikka jo pienempi määrä myrkkyä voi olla haitallisempi, hänellä on kuitenkin suurempi mahdollisuus vielä kuntoutua”, parantaja huokaisi ja laski häntänsä kollin hitaasti kohoilevan kyljen päälle. Tämän jalkaan oli laitettu kaislojen alle käärittyjä salvoja, jotka pääsisivät tämän turkille alla luustoon sekä lihaksiin. Ikävä venäytys ei asettunut mukavasti lepäämään kollin takana, vaan kaislat pitivät sitä vielä ikävästi aseteltuna toiseen jalkaan verrattuna. Mutta kuten Kivijalasta jo nähtiin, paljon voisi saavuttaa harjoittelulla. “Annan hänelle kaikkea mahdollista mitä hän voikaan tarvita, mutta myös osa hänen selviytymisestään on Kaiun hallinnassa. Hän voi olla hyvin uninen sekä tajuttomanakin pari auringonnousua, mutta se kertoo vain siitä että hän yrittää parantua. Lepo on myös paras lääke”, tuo huokaisi ja tarkkaili nyt kollia. Tämän kasvot näyttivät kuitenkin inhottavimmilta kuin koko jalka. Kanjonivuokko ei voisi kuin vaihtaa kääreitä, joita oli nyt asetellut kollin kasvoille, ja toivoa että nämä muiden kipulääkkeiden avulla helpottaisivat hänen oloaan. Naaras katsahti takaisi kohti Keskiyöntassun veljeä ja silmäili Kaaosharhaa. Kolli oli selvästi varsin poissa tolaltaan, sekä jopa hermostunut.

“Voit pitää hänelle seuraa, ja se onkin erittäin toivottavaa. Jos hän on tajuttomana, voi hän silti kuulla meidät. Ja on tärkeää viileän tullen pitää hänet lämpimänä, ja yrittää saada jotain nestettä alas lääkkeidenkin mukana”, hän ehdotti tuuhea turkkiselle kollille ja hymyili lämpimästi. Toivottavasti vain Keskiyöntassun veli Huuhkajatassu toipuisi veljensä tapaturmasta.

/Heli//


Keskiyöntassu kun tuotiin leiriin, Kaaosharha pysäytti partionsa ja katseli järkyttyneenä, miten sukulaispoika vietiin kohti parantajanpesää. Tuon leuka oli vääntynyt, sekä toinen takajalka. Se löi vasten Kaaosharhaa niin lujaa, että hän huomasi pidättävänsä epätoivoisena henkeään. Hän oli Salamavuoren kohtalon jälkeen uskonut Taivaanliekin olevan hyvä ja turvallinen paikka, mutta nyt nähtyään jo toisen tapauksen käärmeiden jälkeen, hän huomasi olevansa kauhistunut. Ei suinkaan itsensä puolesta, mutta Keskiyöntassun näkemisen jälkeen, se veti sanattomaksi. Jos hän kohtaisi enää koskaan Merivinhan, mitä hän kertoisi veljensä pojalle? Kaaosharha ei ollut mukana suojelemassa tätä ja Keskiyöntassu heti ensimmäisinä hetkinään oppilaana olisi kadottanut jo koko tulevaisuutensa onnettomuuden seurauksena.
’’Menkää te ilman minua’’, Kaaosharha komensi partiota, joka vilkuili toisiaan kummastuneena, ennen kuin valkea kolli kiirehti parantajienpesään seuraamaan Safiirinlumoa, Huuhkajatassua ja Kanjonivuokkoa. Safiirinlumo hoki jatkuvasti, ettei hänen pojalleen olisi tapahtunut mitään, ettei hän tiennyt missä oli tai kuka pedissä vakavasti loukkaantuneena makasi. Kaaosharhan saavuttua pesään, Huuhkajatassu kääntyi ympäri ja juoksi setänsä turkkiin kiinni, purskahtaen itkuun. Kaaosharha piteli nuorukaisen kasvoja rintaansa vasten ja hiljaa sydämen surusta hakatessa rinnassa silitti tämän selkää hännällään.
Keskiyöntassun kasvot olivat pahasti vääntyneet, myrkky sai ne turpoamaan, etenkin leuan.
’’Minun on sanottava se Syystähdelle, ettei tämä kissa ole poikani Keskiyöntassu’’, Safiirinlumo Kanjonivuokon rauhoittavista yrteistä ja siemenistä riippumatta sähisi. Naaras lähti lampsimaan ulos pesästä kohden Syystähteä, selvästi halumatta enää leikkiä emoa rampautuneelle nuorukaiselle.
’’Mitä luulet, saatko hänet vielä kuntoon tai onko hänellä enää mahdollisuutta kasvaa soturiksi?’’, Kaaosharha kysyi hiljaa Kanjonivuokolta, Huuhkajatassu edelleen syleilyssään. Kaaosharhan olisi heti alusta pitäen pitänyt ottaa pojat huollettavakseen, eikä antaa kenenkään ulkopuolisen sekoittua mukaan heidän sukuunsa. Hänen olisi pitänyt vaatia päästä Keskiyöntassun mestariksi, jotta olisi nytkin ollut paikalla, kun nuorukainen olisi setäänsä ja perhettään tarvinnut.
Syvät itsesyytökset raapivat hänen rintaansa, eikä muisto Riitasoinnusta ja tuon lupaamista pennuista helpottanut oloa.
’’Voisinpa auttaa häntä jotenkin’’, Kaaosharha huokaisi, katsellen itkuisen Huuhkajatassun kanssa Keskiyöntassun hahmoa.

Syystähti katseli miten partiot pian poistuivat paikalta osa oppilaidensa kera, ja johtaja jäi silmäilemään kohti parantajien pesää. Kansa oli kokenut pienen järkytyksen ehkä, kun sekä Kanjonivuokon oppilas sekä vartijoiden ruhtinas Lumiapila, tai Clover, olivat päättäneet lähteä kansasta. Ehkä heillä oli omat syynsä, ja tietysti Taivaanliekki oli avoin omanelämänsä kulkijoille. Se vain jäi ihmetyttämään johtajaa, miten tällaista oli nyt yhtäkkiä käynyt. Kuitenkin kilpikonnakuvioisen naaraan katse oli jäänyt lepäämään Kanjonivuokkoon sekä Kaaosharhaan, jotka olivat jutelleet keskenään ennen partioiden lähtöä. Nyt parantajakissa askelsi takaisin pesäänsä häntä laahaten hieman apeana maata. Kenet toinen ottaisi uudeksi oppilaakseen? Syystähden askelmat olivat johtaneet hänet kohti pentutarhaa sekä oppilaiden pesää, josta kuului sekä innokkaiden, mutta väsyneiden oppilaiden puhelua, sekä huolestuneiden kuningatarten naukua. Taivaanliekin johtaja toivoi jonkinlaisen vastauksen kehkeytyvän Leopardinpennun katoamisesta. Omituista, miten toinen oli partiosta poistunut niin äkkiä. Huomaamatta kyllä kukin pentu sekä oppilas oli valmis katoamaan kuin tuhka tuuleen. Osa omasi erittäin hyvän sellaisen taidon. Naaras huokaisi itsekseen ja lähti kulkemaan kohti kaatunutta puuta, sekä omaa pesäänsä. Onneksi hänellä oli ympärillään näin lämmin sekä luotettava perhe. Kivijalka hänen rinnallaan sekä kansa täynnä hienoja arvostettuja sotureita. Vaikka kukin heistä oli omista lähtökohdistaan. Vieno hymy kohosi lopulta hänen kasvoilleen, vaikka sen äkkiä keskeytti kamalat huudot leirin suulta. Toinen partio oli saapunut mukanaan loukkaantunut Keskiyöntassu, jonka vointi ei näyttänyt hyvältä.

“Käärme puri häntä!” Fasaaniniitty parkaisi laskien oppilaan äkkiä Kanjonivuokon eteen, joka oli syöksynyt pesästään kuullessaan parkaisut leirin suulta. Hän juoksi pikaisesti takaisin pesäänsä ja palasi sitten yrttien kanssa, yrittäen saada oppilaan jalan pakettiin, jonka jälkeen keskittyi tämän muihin kehon osien vointiin. Naaraan katse oli hieman järkyttynyt nuorukaisen tapauksesta, ja Safiirilumo oli pistänyt päänsä ulos pesästään saapuen sitten itkien kohti kasvattipoikaansa. Fasaaniniitty katseli huolestuneena omaa kasvattitytärtään, joka oli tarjoutunut näillekin pennuille emonsa mukaan suojelijaksi. Mutta lopulta hänen katseensa oli lasittunut, kun tuo katseli vääristynyttä poikaansa.

“Tu-tuleeko hän kuntoon?” Safiirilumo naukaisi hyvin hiljaa ja siirsi katseensa Kanjonivuokkoon. Parantaja katseli oppilasta järkyttyneenä, ja huokaisi lopulta vain Kaiun tietävän. Hän teki kaiken mitä kykeni, mutta myrkky voisi päästä leviämään pitkällekin ja aiheuttavan pahaakin taakkaa nuorelle. Vasta nimetty oppilas, ja jo elämä kääntynyt toiseen suuntaan. Syystähti asteli paikalle huolestuneena ja laski häntänsä kollin selälle.

“Hän levätköön Kanjonivuokon pesässä, ja hän tekee parhaansa kollin voinnin eteen. Hän on nuori, mutta pienikin määrä myrkkyä nuorelle kissalle on pahaksi. Sentään häntä on purtu jalkaan, mikä ei ole yhtä paha kuin muualle kehoon, lähempänä elintärkeitä osio”, johtaja mietti ja laski lempeän katseensa Safiirilumoon. “Voit levätä hänen vierellään parantajanpesässä, ja ole sinä se joka kertoo Huuhkajatassulle. Hänkin tulee varmasti olemaan yhtä pelästynyt veljensä voinnista”, naaras vielä ohjeista, ennen kuin Fasaaniniitty otti kollin kantoon ja vei tämän parantajan kera pesään lepäämään. Safiirilumo vain jäi katselemaan näiden perään epäuskoinen katse silmissään.

“Hän ei näyttänyt enää pennultani. Siltä, minkä tiesin tänä aamuna”, hän sopersi ja Syystähti kurtisti kulmiaan. Kolli oli hänen silmissään näyttänyt ihan samalta kuin ennenkin, vaikka hänen kasvoillaan ei ollut ilmeitä eikä hänen jalksana näyttänyt hyvä kuntoiselta. Mutta ehkä emon silmissä asia oli erilainen.

“Pyydä Kanjonivuokolta jotain shokkiin, ja käy lepäämään Safiirilumo”, johtaja ohjeista ja sai lopulta nuoren naaraan astelemaan perässä pesään.

//Masi
Pakkassäde oli kuunnellut Kuuratähden puhetta mielenkiinnolla, ja nyökyttelikin päätään onnitellessaan samalla uusia oppilaita. Hän mielessään pohti, millainen matka Kuulammelle tulisi olemaan. Hän ei ollut itse siellä ennen käynyt, ei Pakkastähden kanssa eikä muutenkaan eksynyt tänne. Mutta hän varmasti saisi parantajilta ohjeita, ja Kuuratähti voisi opastaa. Ei hän ollut ennen edes esi-isiään tavannut. Punainen naaras käänsi kuitenkin lopulta katseensa johtajaansa, joka puhui Imperiumiin menemisestä. Turkoosi silmäinen naaras nyökäytti päätään syvään, ja hymyillen lopulta siirsi katseensa Kalmanvereen sekä Opaalikuiskaukseen. Hänen onnekseen kaksikko näytti tyytyväiseltä, ja Pakkassäde tiesi voivansa tehdä jotain hyvää heidän kaltaisilleen kissoille. Vaikka sieltä ei monikaan olisi halukas liittymään, olisivat he edes tarjonneet parempaa vaihtoehtoa, kuin muun metsän silmätikkuna. Hän oli myös tyytyväinen siihen, että Kuuratähti oli hänet ottanut mukaansa ja luottanut naaraaseen niin, että pääsisi hän myös mukaan suunnittelemaan. Pakkassäde lopulta lähestyi Kuuratähteä tämän laskeutuessa puhujanpaikaltaan.

“Kuuratähti, mitä mieltä olet jos huomenna matkaamme Aamuntassun kanssa Kuulammelle? Voisimme tämän päivän käyttää sitten lepäämiseen, oppilaat saavat käydä ulkona ja voimme vielä suunnitella matkaa Imperiumiin”, soturitar naukaisi etsien katseellaan Kuuratähden silmistä osittaisia vastauksia hänen kysymykseensä. “Tarvitsen myös sitten sinulta tai parantajilta ohjeita matkalle”, lopulta hän pudotti katseensa ja silmäili tassujaan, samalla kun nyhti ruohoa toisella käpälällään altaan. Tuntui oudolta pyytää apua tällaiseen asiaan, mutta hän kuitenkin toivoi ystävänsä voivan auttaa häntä tässäkin. Kuuratähden puoleen hän kääntyisi murheellisissa sekä tietämättömissä asioissaan.

Yleiset säännöt pisteytyksessä:
• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.

Masi: +36ap +120kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Kuuratähti, Kuutiikerin päällikkö +60kp+15ap+3ap
+ Kivijalka, Taivaanliekin varapäällikkö+40kp+10ap+2ap
+ Routapentu, Kuutiikerin pentu +20kp+5ap+1ap

Heli: +48ap +160kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Syystähti, Taivaanliekin päällikkö +20kp+5ap+1ap
+ Opaalikuiskaus, Kuutiikerin soturi +20kp+5ap+1ap
+ Umbra, Imperiumin marsalkka +20kp+5ap+1ap
+ Pakkassäde, Kuutiikerin varapäällikkö +40kp+10ap+2ap

Jake: +1ap
• Ei käytössä pelaajapalkintoja
+ Lovikuu, Taivaanliekin soturi +1ap

//Heli, Kuutiikerin kissat


Kuuratähti oli juuri kutsunut kansaa koolle, kun Routapentu ja Opaalikuiskaus askelsivat leiriin.
’’Ainakin metsän paras päällikkö!’’, Routatassu vastasi Opaalikuiskaukselle, häntä pystyssä ja hymy korvasta korvaan, ollen selvästi jo valmis siirtymään eteenpäin vähän turhankin paljon. Kuuratähti pyöritteli itsekseen huvittuneena silmiään, nuorukaisella olisi vielä paljon opittavaa, mutta onneksi hän oli osannut toiselle jo ennakkoon valita hyvän mestarin, jolla riittäisi ymmärrystä ja mielenkiintoa ylläpitää vaikeammankin riesan tai siis oppilaan koulutusta.
Veritassun ja Daaliahallan hautajaiset oli heti yöllä vietetty, ja vaikka Kuuratähti olikin seremonioiden mukaisesti ollut mukana hautajaisissa ja kuunnellut Luumarjan puheita Kuolosta, sekä piilotettuja syyllistyksiä päällikköä kohtaan, oli päälliköstä tuntunut aivan väärältä olla edes mukana niissä. Kaksikkohan oli yrittänyt surmata hänet! Hän kuitenkin aisti Luumarjan raivon niskanahoissaan edelleen, vaikkakin Vadelmaperhonen, kaksikon emo oli osannut sentään pyytää kaksikon puolesta anteeksi. Vadelmaperhonen oli jo raivopäisestä ja syväuskovasta kumppanistaan osannut varmasti aavistaa, että pentuihin tulisi myös geenejä, jotka olivat pakkomielteisiä Kuolosta.
’’Haluan ensiksi ilmoittaa vielä yleisesti kaikille, ettei Veritähti ole enää Kuutiikerin kenraalina, eikä hän ole enää koskaan tervetullut kansaamme. Mikäli näette hänet reviirillämme, käännyttäkää hänet pois’’, päällikkö aloitti, mutta sai aikaan halveksivaa naurua turkilleen.
’’Miten kukaan saa hänet käännytettyä pois? Kantaako ajattelit?’’, hihitti Degunlumo, Luumarjankin viiksien väristessä sekä Marjapuron räkättäessä parantajanpesän edustalla vedet silmissä. Kuuratähti kohotti kuitenkin ylpeästi vain leukaansa.
’’Pakkassäde tulee seuraavien päivien aikana ottamaan yhteyttä esi-isiimme Aamuntassun kanssa, sillä on hänen oppilaansa aika saada ennustus Kuololta. Parantajat pyydänkin teitä valmistautumaan sitä varten jo valmiiksi’’, Kuuratähti nyökkäsi, miettien omaa matkaansa Kuolon valtakuntaan, jossa hän oli ollut jonkin aikaa jumissa, kokien painajaisensa uudelleen ja uudelleen, jotta hän osasi sen ratkaista.
’’Degunlumo ja Ruiskyy ovat saaneet kolme tervettä ja kaunista pentua, pentuja kutsutaan seuraavilla nimillä; Mistelipentu, Kaamospentu ja Hernepentu! Vadelmaperhonen kertoi minulle myös illalla, että hän haluaa nyt jättäytyä pyytäjäntehtävistään ja siirtyä ansaitsemalleen vanhuuden rauhaan, Luumarjan ja muiden vanhinten seuraan. Myönnän hänelle tämän, hän on ansainnut monien kuiden uurastuksiensa jälkeen ajan siirtyä vanhimpiin’’, Kuuratähti hymyili naaraalle, joka kehräsi Luumarjan rinnalla ja tämän kumppani suki toisen korvia.
’’Minulla on myös ilo kutsua eteeni tänään Sinipentu, Routapentu ja Lakkapentu, on heidän aikansa tulla kansamme uusiksi soturioppilaiksi, samalla kun Kalmanveri palaa soturintehtäviinsä’’, Kuuratähti hymyili yleisölle, joka oli nyt unohtanut aiemmat ongelmat ja ristiriidat ja keskittyivät seremoniaan.
’’Lakkapentu, Sinipentu ja Routapentu ovat saavuttaneet kuuden kuun iät, ja he ovat nyt valmiita soturioppilaiden koulutukseen. Tästä päivästä aina siihen päivään, jona he ovat ansainneet soturinimensä, kutsuttakoon heitä Sinitassuna, Routatassuna ja Lakkatassuna! Mestareinanne tulevat olevaan Täpläsiili, Kuukäpälä ja Degunlumo, Kuuratähti kutsui kolme mestaria paikalle, katsellen tyytyväisenä sitä ajatusta, että hän voisi antaa ongelmallisen Routatassun emonsa käsittelyyn! Hän kunnioitti vielä kolme soturia, ennen kuin kansa alkoi hurrata kolmen oppilaan uusia arvoja ja nimiä.
Hivenen huolestuneena Kuuratähti tarkkaili Routatassua, joka näytti tavallistakin ylpeämmältä itsestään. Voisiko tuo nuorukainen koskaan omaksua mitään oppia itseensä? Ei naaras epäillyt emonsa kykyjä, mutta Routatassua kyllä.
’’Viimeisenä uutisena, kokoontumisessa kansat aikovat tarkistuttaa Imperiumin tilanteen ja tapattaa sen entiset jäsenet, sellaisen kuvan ainakin sain ja olen huolissani heistä. Imperiumi on kaltaisemme paikka, meillä on myös useita jäseniä jo sodan loputtua sieltä. Olemme siis siinä käsityksessä, että varsinaista lopullista tuhoa ei ole tapahtunut, mutta Imperiumin kissat ovat vaarassa joutua pyyhityiksi kartalta. Emme tiedä heidän tilanteestaan tarkasti, mutta Pakkassäteen kanssa me aiomme suunnitella suunnitelman, sekä matkareitin, jonka avulla voimme vähin äänin kulkea Imperiumiin ja tarjota kaikille siellä halukkaille pääsyä kansaamme’’, Kuuratähti naukui, saaden totaallisen hiljaisuuden leirille.
Pian kuitenkin Karmanveri ja monet muut Imperiumista tulleet kissat alkoivat hurrata, ja pian Kuutiikerinkin alkuperäiseen väestöön kuuluvien kissojen kohosi hymy. Kuuratähti huomasi itsekin hymyilevänsä.
’’Menemme Pakkassäteen ja muutamien muiden soturien kanssa tulevina päivinä tapaamaan Imperiumin kissoja ja heidän uutta johtajaansa. Painotan vielä, että pyrimme rauhaan heidän kanssaan, sekä auttamaan heitä’’, Kuuratähti naukui lopuksi, ennen kuin laskeutui puhujanpaikalta ja katseli Routatassua vielä, joka näytti mietteliäältä.

//Masi
Opaalikuiskaus saapui hiljaiselle aukiolle, jossa Routapentu yllättäen vain istui nypläten ruohoa tassujensa alla. Hetken epäileväisenä kolli katseli ympärilleen etsien ansaa tai seuraavaa silmäparia, mutta lopulta lähestyi Routapentua odottavaisena, mitä pentu keksisi seuraavaksi. Oranssin valkea kolli asettui nuorukaisen rinnalle istumaan, ja kääri häntänsä heidän väliinsä vain hädin tuskin koskettaen pennun omaa.

“Mitä uskot, voidaanko sinusta tehdä uskollinen oppilas, joka vahvasti tekee joka päivä töitä kansansa parhaimman eteen?” Opaalikuiskaus naukaisi ja katseli pienen puron solinaa, kun se vielä vähän tähän vuodenaikaan virtaisi. Pian saapuisi lehtisade sekä lehtikato, eikä mikään virta kulkisi sen vertaa. Turkoosi katse laskeutui poikaan, ja soturi jopa hymyili pienesti. Hän oli yllättynyt, että nuorukainen jopa oli viettänyt hetkensä paikallaan, miettien asioita. Voisi hänen oppilaskaudestaan tulla hankala, mutta hän varmasti myös tekisi töitä, vaikka hänen ajatusmaailmansa sekä toimintatapansa olivatkin hieman erikoisia. Isä vain toivoi, että voisi olla hyvä esihahmo pojalleen, ja vielä olla ylpeä tästä jonain päivänä. Ylpeämpi, kuin mitä hän nyt voisi olla. “Lähdetään sitten vain leiriin, jos olet jotain oppinut täällä istuessasi”, tuo tokaisi ja kohosi jaloilleen siirtäen katsettaan kohti poikaansa, joka varmasti pinkaisisi hänenkin ohitseen äkkiä leiriin seuraamaan Kuuratähden menoja, tai ärsyttämään emoaan.

//Heli, Jake, Chabi//

Kivijalka nyökkäsi sen merkiksi, että voisi lähteä tehtävälle Pitkävarjon ja Lovikuun kanssa. Kuitenkin Syystähden mentyä puhumaan Vaahterakynnen kanssa, tämä vastasi haluavansa mieluummin lähteä mukaan kuin vain jäädä leiriin odottamaan. Kivijalka kykeni ymmärtämään sen, ja kutsuikin Vaahterakynnen omaan partioonsa. Olisi varmasti mukavampaa pentunsa kadottaneelle isälle työskennellä yhdessä muiden sukulaistensa kanssa. Enempää aikailematta partio lähti leiristä liikkeelle, arpijalkaisen Kivijalan pitäessä ryhmän kärkeä.
Syystähden ohjeiden mukaisesti Kivijalka johdatti ryhmänsä kohti lampea.
’’Ollaan sitten varuillamme myös käärmeiden osalta. Niitä oli nähty toistaiseksi vain putouksella, mutta silmät, korvat ja nenät auki!’’, hän huudahti muille, viitoten sitten hännällään merkin levittäytyä tutkimaan. Pentujen ja emojen, sekä oppilaiden tuoksuja oli kaikkialla pitkin lammen ympärystää. Kivijalka maisteli ilmaa, nuuhki varpuja ja sammalia, mutta Leopardinpennun tuoksua oli ihan kaikkialla lampea ympäröivissä kivissä.
Vaahterakynsi yritti huhuilla Leopardinpentua, mutta vastausta ei kuulunut, kuten ei myöskään pentua missään näkynyt. Tilanne tuntui toivottomalta, kunnes Vaahterakynnen ehdotuksesta, he päättivät laajentaa etsintöjään sekä lammen pohjaa, kivien koloja ja ympäristöä tutkien. Kivijalka hyppelehti kiveltä toiselle, muttei havainnut mitään kissaa muistuttavaa lammessa tai sen pohjan.
Vaahterakynsi tutki ympäristön pensaikkoja selvästi keskittynyt ilme kasvoillaan Lovikuun kanssa, heidän palatessaan lähiympäristöön, ja mennen taas heidän tulosuuntaansa takaisin.
’’Hän on lähtenyt lammelta muiden mukana’’, Vaahterakynsi yllättäen ilmoitti, Kivijalan ja Pitkävarjon myös siirtyessä pois lammelta, palaten heidän tulosuuntaansa, pyörien ympäristössä ja nuuskien, sekä ilmaa maistellen.

//Masi, Jake
Syystähti katseli epäuskoisena vastaan ryntäävää Versohiirtä, ja hetken aikaa päällikkö toivoi vain tapahtumatonta päivää, sekä rauhallista lepoa. Mutta asiat kuitenkin leirissä olivat toisin. Äkkiä alkoi työnraskaus sekä uupumus painaa naaraan käpäliä, ja hän hiljaa vain huokaisten veti vienon hymyn kasvoilleen nyökäyttäen samaistumisensa Kivijalan sanoihin.

“Älä huoli Versohiiri. Lähetämme partion etsimään häntä, mutta uskon hänen myös löytävän kotiin jos hän on jonnekin itsekseen lähtenyt. Varmistamme kuitenkin lammen läheisyyden ja etsimme häntä rajapartioilla”, Syystähti naukaisi ruskeita silmiään rohkaisevasti räpäyttäen emolle. Hän kyllä ymmärsi tämän kauhistuneisuuden, mutta ei heillä olisi tehtävissä kuin toivoa parasta. Johtaja vilkaisi Kivijalkaan sekä tämän ohi Vaahterakynteen ja tuon perheeseen. Pian Lovikuu saapui hiljaa toiset keskeyttäen paikalle ja tarjoutui etsimään. Johtaja nyökäytti nuorelle kollille kiitollisena päätään ja hymyillen vilkaisi Kivijalkaan.

“Lähdetkö sitten Kivijalka yhdessä Lovikuun sekä Pitkävarjon kanssa tutkimaan lammen ympäristöä? Lumiapila voi ottaa rajapartioon mukaansa Kaaosharhan sekä Nuppunenän ja Surupilvi voi ottaa toiseen partioon Usvatuikkeen sekä Sinisilmän. Rajapartiot tekevät normaalit toimet samalla, mutta ovat varuillaan Leopardinpennun tuoksun myötä. Ja jos te löydätte mitään lammen ääreltä, raportoikaa löydetyt jäljet tai muut rajapartioille”, Syystähti naukui Kivijalalle, toivoen tämän jälkeen lähettää rajapartiot myös ohjeiden kera liikkeelle.

“Versohiiri, älä mieti nyt tätä liikaa, rauhoitu pesään muiden pentujen kera ja nauttikaa vähän riistaa sekä lepoa. Leopardinpentu löytyy kyllä”, Syystähti kosketti naaraan poskea nenällään ennen kuin asteli tyrmistyneenä Vaahterakynnen luo.

“Lähetämme pian partiot etsimään Leopardinpentua”, hän hennosti aloitti järkyttyneelle isälle. “Olisitko tahtonut lähteä mukaan, vai jäätkö mieluummin leiriin?” johtaja kysyi ilman painostusta äänessään antaen kollin itse päättää, mikä hänen laitansa olisi. Syystähti toivoi tämän löytävän itselleen rauhoittavimman vaihtoehdon.