//Heli, Jake, vastaus Tuulentähden elämätarinaan (tarina-osio)//

Riitasointu ehti haukotella juuri sillä hetkellä, kun Tuulenkapia pomppasi ylös ja lähes kolautti päänsä mustavalkean naaraan leukaan. Riitasointu oli täysin yllätetty ja tämä kaatuikin naaraan painon alle helposti, hetken ajan hirveästi räpiköiden pakoon, mutta sitten rauhottuen hän suki muutaman kerran helpottuneena Tuulenkapinan korvantaustoja. Ennen kuin toinen vääntäytyi hänestä irti ja päästi hänet nousemaan. Hiirenpolku kulki kaksikon ohitse, pyyhkien hännällään tomuja Tuulenkapinan turkista ja poistui Kuulammelta ulos itsekseen hykertäen.
’’Minä halusin päästä tarkistamaan Usvajoen maat, joten Taivaanliekissä Kivijalka keksi lähettää meidät samalla tänne tuomaan oppilaita. Vaahterakynsi ja Lovikuu ovat mukanani myös. Revontulikukan johdolla me menimme kahdessa ryhmässä Taivaanliekkiin, yritimme etsiä sinua kaikkialta paon jälkeen.. Näin miten Tomutähti kuoli, mutta en ehtinyt löytää enää sinua’’, Riitasointu painoi päänsä.
’’Hautasimme kaatuneet toverimme aamuyöllä kokoontumispaikan lähelle, ennen kuin ryhmäni kanssa lähdimme Revontulikukan ryhmän perään. Taivaanliekki on auttanut meitä muutaman vuorokauden aikana todella paljon, me vahvistumme, ja olemme jatkuvasti yrittäneet löytää sinua’’, Riitasointu naukui, Tuulenkapinan katsoessa häntä myötätuntoisesti (?).
Jonka jälkeen naaras yllättäen kuuluvalla äänellään ilmoitti uuden nimensä, Tuulentähti ja teki Usvapolun, Hiirenpolun ja oppilaiden edessä Riitasoinnusta uuden varapäällikkönsä. Äimistyneenä pienikokoinen naaras räpytteli silmiään, eikä osannut sanoa mitään.
’’Tuulentähti? Se nimi on kuin tehty sinulle’’, Riitasointu sai huokaistua helpottuneena siitä, että Kaiulla olisi ollut heille vastaus. Oppilaat lähtivät jo valumaan ulos Kuulammelta, Riitasoinnun häkeltyneenä ja kyllä myöskin onnellisena rakkaan ystävänsä ja päällikkönsä löytymisestä, ja uudesta arvostaan, että hän kompuroi omiin jalkoihinsa jatkuvasti, kehräten itsekseen. Painajainen olisi viimein ohi!
Pesän ulkopuolella seisoivat Raadelmatähti, Lovikuu ja Vaahterakynsi, Vaahterakynnen katsoessa lämpimästi Tuulenkapinaa. Sellaisella ilmeellä, jota Riitasointu ei ollut nähnyt kuvottavan kollin naamalla kertaakaan koko aikana, kun oli tämän tuntenut.
’’Tuulentähti!’’, Vaahterakynsi naukaisi ensimmäisenä kunnioitusta osoittaen, Raadelmatähden hymyillessä kohteliaasti ja Lovikuun hivenen vaisummin kutsuessa Usvajoen päällikkö uudella nimellä (?).
’’Onnea polullesi Tuulentähti, löydät varmasti kansasi luokse yhdessä Riitasoinnun ja Taivaanliekkien kissojen kanssa? Minä, Usvapolku ja Hiirenpolku palaamme takaisin Myrskyvaahteraan. Valaiskoon Kaiku polkuasi’’, Raadelmatähti naukui, ja niiden sanojen jälkeen Myrskyvaahtera lähti Kuulammelta ripein askelin.
’’Olisiko aika meidänkin lähteä?’’, Riitasointu hymyillen kysyi.

//Heli, Sara, Aaduska//

’’Kuutiikeri ei aikonut tänään saapua tänne vihamielisenä, eikä aiheuttaen ongelmia teistä kenellekään’’, valkean pohjavärin omaava suuri naaras lopulta avasi suunsa, katsellessaan Routatassun pientä hahmoa, joka oli mennyt kerälle Umbran kuonon vierelle ja varovasti hieroi neniä Umbran kanssa. Umbran henki tuntui haihtuvan omaa tahtiaan ja vaikka tämän katse oli jo lähes lasittunut, tuo vaikutti hourailevan pimeyttä kohti. Kuuratähti halusi kuitenkin kantaa myös oman vastuunsa Umbran toiveesta, että kaikkea tätä ei jouduttaisi sammuttamaan.
’’Imperiumin kissat, viime kokoontumisessa kansat toivoivat pääsevänsä teistä eroon. Nyt haluankin tarjota teille kaikille avoimesti mahdollisuutta liittyä Kuutiikeriin, jossa on jo muutamia teidän perheenjäseniänne ja ystäviänne mukana! Me emme halua teidän joutuvan sotaan, emmekä jättää teitä pulaan, mutta emme me myöskään aio teitä Kuutiikerin pakottaa’’, Kuuratähti naukui, katsellen huolestuneena Imperiumin kissoja, jotka hämmentyneinä vilkuilivat toisiaan.
’’Mikäli haluatte jatkaa Imperiumin tulevaisuutta, pyydän teitä, että lähdette Saukkoluolasta ja etsitte uuden reviirin. Täällä teidät tullaan tappamaan, ja teitä on sen verran vähän, ettei se ole metsän kansoille suurikaan vastus’’, naaras katseli surullisena kissoja, jotka alkoivat vetäytyä kauemmas omiin ryhmiinsä keskustelemaan.
’’Hahtuvaroiske on seuraaja Umbralle, minä seuraan Hahtuvaroisketta!’’, joku kissoista jämäkästi huusi, ja Kuuratähti katsahti Hahtuvaroiskeeseen, joka oli aikoinaan ollut Kuutiikerissä.
’’Kaikki, jotka haluavat seurata Hahtuvaroisketta, seuratkaa! On Imperiumin aika lähteä, ja etsiä uusi suunta tulevaisuudelle’’, Hahtuvaroiskeen vierelle kohonnut parantaja, Valveaamu naukui. Kuuratähti katsoi miten kissat hyvästelivät Umbran hiljaisina, joko sanoin tai kosketuksin, ennen kuin Hahtuvaroisketta ja Valveaamua seuraten kissoja alkoi jakaantua.
Sammakkokasvo, Härmänraivo, Niittyleinikkisuo, Ruotokallo, Tuulenkukka, Sipulipentu, Myskipentu lähtivät seuraamaan hyvästeltyään Umbran, Valveaamua ja Hahtuvaroisketta. Kuuratähti hiljaisella hymyllä toivotti ryhmälle onnea tulevaisuuteen.
Jonkin aikaa osa Imperiumin kissoista katseli lähteneiden perään, mutta he päättivät lopulta jäädä ja Kuuratähti katseli ilahtuneena kissojen lukumäärää, joiden silmät paistoivat päättäväisinä ja he halusivat muutoksen elämäänsä.
Myös tuttuja kasvoja, jotka olivat aikoinaan Kuutiikeristä lähteneet tukemaan Imperiumia seisoi riveissä. Jääkekäle, Kuraruusu, Räntäperho, Paatsamasilmä, Dingonveri, Auringonkukansäde, Kalmanpentu, Valankirous ja Kobra. Kuuratähti seisahtui hymyillen helpottuneena katsomaan ryhmää Pakkassäteen vierellä.
Mutta murhe ei ollut vielä ohitse, Umbra houraili viimeisiään, ja myös Kalmanveri tulisi haudata. Kuuratähti halusi osoittaa kunnioituksensa ja osallistua Umbran hautajaisiin uusien jäsenien rinnalla. Jotta he kaikki voisivat haudata menneisyytensä Umbran mukana ja aloittaa oman, sekä uuden tulevaisuutensa.

//Jake, Heli//

Riitasoinnun, Vaahterakynnen ja Lovikuun johtama ryhmä oli kierrellyt myös Usvajoen tuhottua reviiriä läpi varautuneina. Missään ei ollut enää merkkiäkään kaksijaloista, ja kaikki vaikutti olevan nyt rauhallisempaa. Riitasointu oli oppilaansa kanssa yrittänyt etsiä Tuulenkapinaa, mutta toistaiseksi hajut olivat muutamassa yössä jo sekoittuneet niin pahasti toisiinsa, ja kaksijalan vahva löyhkä piilotti myös alleen kaikkea tuttua ja turvallista. Pettyneinä siihen, etteivät he olleet löytäneet mitään, he suuntasivat kohden Kuulampea suorinta mahdollista tietä. Riitasointu oli ollut toiveikas vielä lähdön alussa, että voisi löytää jotakin merkkiä Tuulenkapinasta, mutta tulokset olivat negatiivisia. Ehkä kaksijalat olivat napanneet tämän? Soturi oli laskeutunut omiin ajatuksiinsa loppu matkaksi.
Kuulammen edustalle heidän päästessään, yllättäen Kuulampea vartioi Myrskyvaahteran päällikkö, Raadelmatähti, joka suoristautui seisomaan, kun huomasi Usvajoen ja Taivaanliekin sekottaisen partion saapuvan.
’’Te olette elossa vielä?’’, Raadelmatähti kohotti toista kulmaansa, mutta näytti yllättävänkin tyytyväiseltä heidät nähdessään. ’’Tuulenkapina on sisällä’’, Myrskyvaahteran päällikkö jatkoi, ennen kuin Riitasointu ehti kysyä mitään. Soturin silmät kirkastuivat, huoli väistyi alta ja tämä nopealla hännän liikkeellä käski kaikki oppilaat seuraamaan häntä, Lovikuun ja Vaahterakynnen jäädessä ulkopuolelle odottamaan Raadelmatähden seuraan (?).
Kuulammella leveä hymy levisi Riitasoinnun kasvoille, kun tämä erotti Tuulenkapinan rauhallisen hahmon olevan unessa, Hiirenpolun rinnalla. Usvapolun vielä ohjeistaessa muutamaa oppilasta unen saannin kanssa. Riitasointu hiljaa kurnahti tervehdyksen ja vaihtoi lempeää katsettaan yllättyneen Usvapolun kanssa, ennen kuin he laskeutuivat veden äärelle. Usvapolun kertomasta mallista oppilaat hörppäsivät vettä ja asettuivat pienille pörröisille kerille.
Keskiyöntassu kellahti selälleen, Helmentassu tämän kylkeen kiinni, Kuikkatassu vähän matkan päähän ja Koivutassu nukahti heti. Lounatassu, Helmitassu ja Okatassu pysyttelivät hivenen erossa muista, ja kaksi Usvajoen oppilasta asettuivat viimeisinä nappaamaan unen päästä kiinni.
Riitasointu istuutui Tuulenkapinan vierelle ja katseli tätä tarkkaan, mutta ikävöiden ja lempeästi, helpottuneena. Hän tuijotti toista, ihan kuin toinen voisi hetkenä minä hyvänsä kadota.

//Heli, Jake//

Usvajoella koittaessa ensimmäinen aamu Taivaanliekkien luona, Riitasointu hieroi uupuneita silmiään. Vasta kun hän työntyi ulos pesästä, hän ymmärsikin, ettei aamu ollut vielä edes tullut. Ilta oli laskeutunut, yö olisi alkamassa. Hän oli ajatellut saaneensa levättyä todella hyvin, mutta totuus olikin toinen. Hän oli liian levoton nukkuakseen, kun hän ei tiennyt Tuulenkapinan kohtalosta. Pesästä astuessaan ulos ja heilutellen kylmiä jäseniään, tämä huomasi Vaahterakynnen saapuvan leiriin kahden tyttärensä kanssa. Riitasointu pisti merkille, että Kävyntassun turkilla oli verta vuotavia haavoja, mutta Omenatassu näytti voivan hyvin, vaikkakin oli todella tomuinen. Molemmat oppilaat olivat todella väsyneitä ja Vaahterakynsi määräsi Kävyntassun parantajan luokse.
’’Olitteko muka harjoittelemassa?’’, Riitasointu pisti nenänsä väliin, katsellen epäilevästi pelokasta Kävyntassua, joka äkkiä lähti kiirehtimään isänsä tyytymättömän tuijotuksen alta parantajienpesää kohden.
’’Se ei varsinaisesti kuulu Usvajoen kissalle, mutta kyllä, me olimme harjoittelemassa. Huolehdin siitä, että heistä tulee tämän kansan vahvimpia sotureita’’, Vaahterakynsi hymähti ylimielisesti ja pelkällä mulkaisullaan painoi häntä kyseenalaistavan Riitasoinnun alapuolelleen, ainakin egonsa alapuolelle. Riitasointu katseli perheen menoa omiin oloihinsa ja tuhahti sitten itsekseen, lähtien lähestymään Kivijalkaa ja Revontulikukkaa, jotka turhankin tuttavallisen lämpimissä väleissä makasivat puhujanpaikalla, juttelemassa ja katselemassa taivaalle.
’’Miten kauan täältä kulkee Kuulammelle asti? Minun pitäisi viedä oppilaani sinne ansaitsemaan enteensä Kaiulta’’, Riitasointu naukui kaksikolle, toistaiseksi nyt ainoalle varapäällikölle, sekä kokeneelle soturille.
’’Jos lähdette heti, olette huomisiltana perillä, suunnilleen’’, Kivijalka yllättyneenä vastasi. Hän ei kyseenalaistanut toisen ajatusta nyt jo lähteä vaeltamaan, sillä Riitasoinnun kasvoilta varmasti kuvastui huoli Tuulenkapinasta.
’’Sitten on parempi lähteä heti’’, Riitasointu hymähti takaisin. ’’Huolehdi sinä kaikista, palaamme oppilaani kanssa niin pian kuin mahdollista, takaisin’’, soturi naukui Revontulikukalle.
Kivijalka ja Revontulikukka vilkaisivat toisiaan huolestuneina, mutta molemmat tiesivät, ettei Riitasoinnulle kannattaisi vastaankaan sanoa.
’’Lovikuu voi tulla mukaasi Taivaanliekin oppilaiden kanssa, tehkää matka yhdessä. Maamme ovat vieraat sinulle ja oppilaallesi, ja mikäli haluatte käydä katsomassa Usvajoen maita sotureiden kesken, voisitte ehkä saada vihjeitä Tuulenkapinasta’’, Kivijalka naukui kuitenkin pian, Riitasoinnun vilkaistessa toista lapansa ylitse, mutta vaisusti nyökäten.
’’Lovikuu, Keskiyöntassu ja Helmentassu, lähdette mukaan Kuulammelle kulkemaan yhdessä Riitasoinnun ja Okatassun kanssa’’, Kivijalka naukui, sillä kahden oppilaan tulisi päästä Kuulammelle saamaan enteensä Kaiulta, joten Lovikuu olisi hyvä lisä ryhmälle.
’’Myös Lounatassun ja Helmitassun pitäisi lähteä Usvajoesta’’, Revontulikukka naukaisi pian, kun itsekin muisti asian (?).
’’Emme voi lähettää Usvajoesta kaikkia vahvimpia ja kokeneimpia sotureita matkaan. He voivat tulla mukaan, mutta sinun on parempi jäädä tänne edustamaan Usvajokea, Revontulikukka, vaikka oletkin Lounatassun mestari’’, Riitasointu naukui jämäkästi, vilkaisten epäilevästi Kivijalkaa.
’’Ottakaa vielä mukaanne Vaahterakynsi’’, Kivijalka katsahti soturien ruhtinaaseen, joka tyynen ylpeästi askelsi paikalle ja katsahti Riitasoinnun silmiin, ennen kuin tyytyväisenä katsahti Lovikuuhun, jonka kanssa saisi kulkea matkan. Hetken ajan Riitasointu joutui pidättelemään inhon tunteitaan, ennen kuin tämä nyökkäsi ja lähti keräämään Usvajoen kolmea oppilasta. Kivijalka ja Revontulikukka toivottivat partiolle onnea matkaan, ja pian Vaahterakynnen johdolla he lähtivät leiristä.

Yleiset säännöt pisteytyksessä:
• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.

Masi: +60ap +200kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Kaaosharha, Taivaanliekin parantajaoppilas +40kp+10ap+2ap
+ Routatassu, Kuutiikerin oppilas +60kp+15ap+3ap
+ Kivijalka, Taivaanliekin varapäällikkö +20kp+5ap+1ap
+ Kalmanveri, Kuutiikerin emo +20kp+5ap+1ap
+ Kuuratähti, Kuutiikerin päällikkö +40kp+10ap+2ap
+ Vaahterakynsi, Taivaanliekin soturien ruhtinas +20kp+5ap+1ap

Heli: +60ap +200kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Pakkassäde, Kuutiikerin varapäällikkö +40kp+10ap+2ap
+ Syystähti, Taivaanliekin päällikkö +20kp+5ap+1ap
+ Kanjonivuokko, Taivaanliekin parantaja +20kp+5ap+1ap
+ Revontulikukka, Usvajoen soturi +40kp+10ap+2ap
+ Umbra, Imperiumin marsalkka +60kp+15ap+3ap
+ Opaalikuiskaus, Kuutiikerin soturi +20kp+5ap+1ap

//Sara, Masi, Aaduska
Umbra yski parhaansa mukaan vettä ulos keuhkoistaan, antaen päänsä vain maata maassa kylmää kiveä vasten. Hänen silmissään pyöri utu sekä usva, eikä hän täysin tunnistanut hahmoja ympärillään, vaikka tutut tuoksut täyttivätkin hänen nenänsä. Seasta kuitenkin löytyi myös uhkaavia tuoksuja, kuten sen saman kansan tuoksu, kuin Routatassun turkilla oli.

“Anna hänet tänne!” Umbra äkkiä karjaisi yrittäessään raahautua eteenpäin kohti kollia vienyttä emoa, joka hätääntyneenä antoi Routatassua kohti Umbraa. Marsalkka joutui kuitenkin äkkinäisen huudon myötä yskimään, ja samalla kakoi suustaan verta eteensä. Kipua hän ei tuntenut, vai oliko se liikaa kipua, ettei hän tunnistanut enää muuta? Kellertävä naaras huokaisi lopulta yrittäessään etsiä hämärällä katseellaan oman poikansa näköistä lapsenlastaan. “Voi Routatassu”, loukkaantunut naaras lopulta kähisi nähdessään harmaan valkean hahmon edessään, tunnistaen haikeasti tuon vihreät silmät. “Olen pahoillani, ei tämän näin pitänyt mennä”, Umbra vielä lisäsi haikeasti ja yski taas verta eteensä. Äkkiä Kuutiikerin tuoksu alkoi levitä yhä enemmän hänen ympärilleen, ja se sai naaraan niskakarvat pystyyn. Silti valmiina puolustamaan omaansa, vaikka olisikin uudestaan kuoleman partaalla. Oranssin kollin turkki kuitenkin askelsi jostain hänen näkökenttänsä reunalta kohti jokea, ja lopulta tämä lysähti tassut vedessä parkaisten surkeasti istumaan katsellakseen joen toiselle törmälle. Oliko se rakkile narttu kuollut myös? Imperiumin marsalkka vain tuhahti ja piti pikkuhiljaa kirkastuvaa katsettaan Routatassussa.

“Kasva urheaksi kissaksi, joohan?” hän murahti nuorukaiselle ja vilkaisi sitten kohti vierellään olevaa Hahtuvaroisketta sekä tuon takana tarkkailevaa Härmänraivoa. “Pitäkää Imperiumista hyvää huolta. Kaiken tämän tulee vielä elää, älkää tuottako pettymystä ja tappako pahuuden liekkiä, jonka olen tänne tuonut”, hän hyrisi huvittuneena lopulta karheaksi muuttuneella äänellään. Jokin kuitenkin pian veti naaraan huomion nuoremman vaalean kissan ohi kohti pimeydestä astelevaa vaaleaa kissaa kohden. Umbra siristi silmiään pohtiessaan näkikö harhoja, vai olisiko tämä kissa hakemassa häntä kohti Kuoloa, taas kerran. Mutta sen hahmo vain vahvistui, ja lopulta se näytti liian tutulta, sekä mahdottomalta ollakseen totta.

“Sange?” emon heikko sekä vapiseva ääni lopulta kurnahti kuin itsekseen katsellessaan kohti pitkään kaipaamiaan vihreitä silmiä. Hänen kehonsa kuitenkin alkoi pian pettää, sillä veren sekä kalman haju valtasi nyt hänenkin nenänsä eikä hänellä ollut voimaa pidellä päätään edes ylhäällä. Kyynelet alkoivat täyttää hänen katsettaan. Jos hän näki oikein, miksi heidän aikansa olisi nyt? Kun hän makaisi kuolemanpedillään. Umbra olisi vain tahtonut löytää oman poikansa sekä viettää tämän kanssa vihdoin aikaa! Oksan täyttämää koloa hänen kyljessään alkoi nyt särkeä toden teolla, sekä kipu alkoi huumata hänen päätään. Naaras henkäisi myös kipeästi, rahisevan äänen päästessä vain ulos.

//Heli//



Kolli katseli, miten Safiirinlumo ramppasi edes ja takas Syystähden pesän edustalla, ja odotti voivansa jutella päällikön kanssa. Kivijalka oli toiselle käynyt sanomassa, että Syystähti oli lähtenyt metsästämään ja tätä voisi naaras joutua odottamaan jonkin aikaa, mutta Safiirinlumo tuntui olevan jonkinlaisessa shokkitilassa. Tämä hoki vain, ettei Keskiyöntassu olisi hänen pentunsa ja tuon nimi tulisi muuttaa, sillä vammautumisen ja loukkaantumisen yhteydessä, hänen oikea poikansa olisi kuollut. Vaahterakynsi olisi itse ollut valmis antamaan mitä tahansa, että joku toisi Leopardintassun takaisin kotiin, vaikka tämä olisi pahasti loukkaantunut tai vammautunut. Kolli käänsi vihaisena katseensa naaraasta muualle.
Kivijalka istui rauhallisena puhujanpaikalla, mutta tarkkaili sieltä leiriä. Revontulikukka sai apua Taimioravalta, kun tuo sai Kaaosharhalta yrttejä ja pian Usvajoen soturi nousikin Kivijalan rinnalle, ja kaksikko katseli, miten Usvajoen kissat saatettiin eri puolille leiriä, eri pesiin, joihin Kivijalan nimeämät kissat veivät sammalta pedeiksi. Tilanne näytti rauhoittuvan nopeasti ja lopulta Taimiorava oppilaansa kanssa seisahtui Kaaosharhan ja Kanjoniudun kanssa juttelemaan, kukin hyvin väsyneen näköisinä.
Revontulikukka näytti viihtyvän Kivijalan seurassa, Vaahterakynnen mielestä kivikasvoinen kolli näytti jopa nauravan toisen kansan soturittaren kanssa. Entinen Ruskatammen varapäällikkö siristi näylle silmiään, mutta kääntyi sitten Kävyntassun ja Omenatassun puoleen, jotka vaisuina huokaillen istuivat lähellä oppilaidenpesää. Heillä oli varmasti ikävä sisartaan, joka oli kadonnut ja jonka katoamiselle ei ollut löytynyt selitystä tai merkkejä. Partiot kuitenkin pitivät aistit valppaina nuoren kissan varalta, mutta tuloksia ei ollut löytynyt tai edes johtolankaa. Vaahterakynsi seisahtui kahden tyttärensä luokse ja katseli näitä hetken mietteliäänä. Kaksikko alkoi kasvaa nopeasti, mutta näiden keho ei ollut vielä voimakas ja lihaksikas, ja se asia tulisi mahdollisimman pian korjata, jotta nämä olisivat vahvempia, mikäli epäonni piinaisi koko perhettä. Mikäli nämä joutuisivat pulaan, kuten soturien baronetti uskoi Leopardintassulle käyneen, he pystyisivät pitämään puoliaan ja olisivat pelottomia.
’’Nouskaahan sitten ylös, haluan opettaa teitä taistelemaan ja suojelemaan itseänne, ettei teille kahdelle tapahdu mitään yhtä pahaa kuin sisarellenne. Tulkaahan’’, kolli jämäkästi komensi kahta pientä oppilasta, jotka loivat toisiinsa hämmentyneet, mutta myös innokkaat katseet. Päättäväisyys tulla vahvaksi soturiksi loisti Omenatassun silmistä, mutta ei niinkään Kävyntassun silmistä. Kaksikko kuitenkin kuuliaisina lähti seuraamaan isäänsä ulos leiristä, kohden harjoittelupaikkaa, eikä kumpikaan olisi osannut aavistaakaan, miten raa’aksi harjoittelu voisi päättyä.

//Heli, Aaduska, Sara//

Kuuratähti ehti Pakkassäteen ja Opaalikuiskauksen johdolla, monien sotureiden kanssa saapua Saukkoluolan edustalle, heidän jätettyä taakseen kokoontumispaikan. Ryhmä Kuutiikerin kissoja kuitenkin seisahtui paikoilleen, kun he saivat katsoa korkeammalla tasangolla lähellä reunaa kolme hahmoa. Opaalikuiskaus kutsui kumppaniaan ja lähti vuoren rinnettä pitkin kipuamaan parhaansa mukaan, Kuuratähden pidättäessä hengitystään, kun hän näki suuren naaras kissan pitelevän Routapentua ja Kalmanveren lähtevän estämään noiden loikkaa toiselle puolelle rotkoa, jossa tulvisi hyytävä vesi ja se kulkisi suoraan Saukkoluolaan ja sen alta ties minne.
Opaalikuiskaus ei ehtinyt kuitenkaan kiivetä kovinkaan korkealle, kun Kuuratähti ja muut saivat nähdä, miten Kalmanveri, Umbra ja Routatassu putosivat.
’’Etsikää heidät, kiertäkää rotkoon ja tutkikaa vesi!’’, Kuuratähti ulvahti ja sai viimeinkin omat jalkansa liikkeelle. Saukkoluolasta oli noussut myös tasangolle vieraita kissoja, jotka katsoivat kauhuissaan, miten Kuuratähdelle vieras Imperiumin kissa oli pudonnut.
’’Umbra putosi! Kerääntykää etsimään häntä!’’, joku naaras kissa naukui Imperiumin kissoille, joita yllättäen tuli aina vain lisää ja lisää piiloistaan esille.
Kuuratähti pysähtyi kohtaamaan ilmeisesti jonkinlaisen johtajakissan, jonka hän tunnisti Kuutiikerin entiseksi pesätoverikseen, Hahtuvaroiskeeksi, joka oli kasvanut Kuutiikerissä. He eivät kuitenkaan vaihtaneet sanaakaan, vaan yhteistuumin Kuutiikeri ja Imperiumi yritti päästä auttamaan pudonneita rotkosta.
’’Umbra on täällä!’’, joku huusi Saukkoluolasta ja kissat kiirehtivät tarkistamaan tämän vointia. Kuuratähti ehti nähdä, että tällä oli edelleen hampaissaan Routatassu, joka yski voimakkaasti, mutta viimeisilläänkin voimillaan oli Imperiumin kissa pyrkinyt pitämään Routatassun nenää pinnalla. Kuuratähti katseli, miten suuri naaras vedettiin rantaan ja eräs emo taputteli oppilaan selkää, saadakseen tämän yskimään voimakkaammin, jotta kaikki vesi tulisi ulos keuhkoista.
’’Hän elää’’, Imperiumin parantajakissa kuiskasi, nuuskiessaan Umbraa. ’’Mutta hän sai pudotuksessa-’’, parantajakissa painoi päätään ja vasta silloin Kuuratähti huomasi, että Umbran vatsaan oli porautunut läpi suuri oksa, jossa tämä oli vain hetki aiemmin roikkunut Routatassun kanssa ennen pudotusta.
Kuuratähti kääntyi vaisusti ja kiirehti Pakkassäteen ja Opaalikuiskauksen luokse, jotka seisovat pudotuksen lähellä. Näky oli lohduton, kun Kalmanveren kauhunsekaiset kasvot välittyivät hänen kuolleilta kasvoiltaan, kun naaraan keho oli paiskautunut kivikkoon veden sijasta. Tuon hahmo makasi yltä päältä veressä ja kyljellään, täysin elottomana.
Kuuratähdellä ei ollut sanoja sanottavana, tämä vain uskomatta tätä kaikkea todeksi katseli Kalmanveren hahmoa kivikossa.

//Heli//

Routatassu kiirehti Varjon rinnalla pitkin ja poikin, yli reviirinsä ja seurasi aina Imperiumin raunioille asti. Hän heilautti häkeltyneenä korviaan, kun kuuli hänen sukunsa olevan arvostettu Imperiumissa. Mutta nuorukainen oli uskonut Imperiumin luhistuneen, vaikkakin vastikään oli saatu kuulla, että Imperiumissa sykkisi edelleen elämää pienellä kissamäärällä ja kaikki kansat haluaisivat näistä eroon. Jonka takia Kuuratähti oli halunnut olla valppaana ja aikoisi pian yhdistää Kuutiikerin ja Imperiumin kissat, jotta nämä saisivat suojaa, suojelua ja uuden alun elämälleen. Routatassu seisahtui mietteliäänä Varjon vierelle, mutta innokas hymy kasvoillaan.
’’Sinäkö olet siis Imperiumin jäsen myös, kun toit minut tänne?’’, Routatassu kysyi, mutta heidän keskusteltunsa keskeytyi pian, kun takaa alkoi kuulua puuskutusta ja huutoa. Varjon silmiä seuraten Routatassukin kääntyi ympäri, ja näki miten hänen emonsa, Kalmanveri juoksi heitä kohden.
’’Pysähtykää! Routatassu, mitä sinä teet täällä, takaisin kotiin sieltä!’’, Kalmanveri huusi, mutta tuon silmät suurenivat hämmennyksestä, kun hän huomasi Varjon, jonka vierellä Routatassu seisoi. Routatassu ei ehtinyt laskea edes kahteen, kun Varjo oli napannut hänet niskanahasta hampaisiinsa ja kääntyi kannoillaan. Kalmanveri henkäisi ja pinkaisi jälleen perään, Routatassun yrittäessä pitää häntänsä lähellä vatsaansa, sillä suuret Varjon loikat, askeleet ja pomput saivat hänet heilumaan toisen hampaissa. Oppilas ei ymmärtänyt mitä oli tapahtumassa. Miksi Varjo vei hänet kauemmas emosta?
Hän saattoi erottaa Kalmanveren vaativan huudon luolissa, kun tämä käski kaksikkoa pysähtymään, mutta Varjo ei hidastanut tahtia, eikä Kalmanveri antanut periksi myöskään. He pöllähtivät pian Saukkoluolan yläpuolella olevalle tasanteelle, Varjon yllättäen pysähtyessä. Heidän edessään odotti vuoria katkova rotko. Routatassun silmät suurenivat ja tämä unohti hengittää kauhusta. Kalmanveri saapui pian myös tasanteelle, kynnet paljastettuina.
’’Vapauta poikani Umbra!’’, Kalmanveri huusi niin kovaa kuin keuhkoistaan jaksoi, ja sai puuskutukseltaan huudettua. Routatassu hämmentyneenä antoi katseensa lipua Varjoon, jota emo oli kutsunut Umbraksi. Umbrasta Routatassu oli kuullut vanhinten tarinoissa, kun hän oli halunnut kuulla Imperiumin ja sukunsa historiasta. Umbra oli tekeytynyt Myrskyvaahteran entisen päällikön tyttäreksi ja napannut vallan Myrskyvaahterasta, ja myöhemmin kuollut parantajakissan marjojen seurauksena. Mutta nyt Umbra olisi ilmi elävänä hänen edessään, Routatassu suussaan.
Umbra hymähti, kevyesti virnisti ja kääntyi sitten aikeenaan paeta vaikka maailman ääriin. Kalmanveri rynnisti heti perään. Routatassu ehti nähdä, että Kalmanveri kompastui häntäänsä ja lennähti kohden Umbraa, jolloin myös Umbran loikka meni nurin, ja pian otettaan Routapennusta hellittämättä kolmikko lensi rotkoa kohden.
Voimakkaan parkaisun saattelemana Kalmanveri putosi kyljelleen lohkarelle, kun taas Umbra sai kiinni seinämästä törröttävästä puun oksasta. Henkeään haukkoen Kalmanveri kääntyi katsomaan alas, ja vain vähän matkan päässä Umbra ja Routatassu roikkuivat ilmassa, Umbran muutaman kynnen varassa ja matalan murinan uhkauksessa.
’’Umbra, ojenna tassusi! Autan teidät ylös!’’, Kalmanveri naukui, yrittäen saada vääntäydyttyä kiven reunan ylitse, ja ojentaa tassuaan. Routatassu katseli emonsa verisiä polkuanturoita, mutta Umbra päästi vihaisen sähähdyksen ja huitaisi voimakkaasti tassun sivuun, haluamatta apua Kalmanvereltä. Ehkä tuolla pyöri myös mielessään, että ei haluaisi antaa Routatassua Kalmanverelle ja antaisi pennun pudota itsensä mukana.
Umbran pois työntäminen oli niin voimakas, että se pudotti Kalmanveren, mutta sai myös Umbran otteen lipeämään puusta, ja koko kolmikko vyöryi rotkon jokeen, suoraan kuolemaansa.

//Masi
Kun Varjo viimeisen loikan jälkeen nappasi Routatassua niskasta ja kiskoi väsähtäneen nuoren oppilaan ylös kielekkeelle, hän huokaisi syvään katsellessaan sisäänkäyntiä, sekä aukiota ennen luolaan laskeutumista. Tämä oli se paikka, jossa Iltatähti oli teurastettu Imperiumin sotilaiden mukaan. Hän hetken tuumasi vihreän katseen kera paikkaa, ennen kuin hännällään veti Routatassua puoleensa.

“Saukkoluolaan on ennen päässyt veden kautta vuoren juurelta, mutta sodan jälkeen koko paikka sortui, ja enää sisään on vain pari käyntiä. Täältä pääsemme luoliin, ja sitä kautta pelastettuun Saukkoluolan osaan, jossa elämä yhä jatkuu”, hän myhäili ja asteli hieman kauemmas kielekkeen reunalta. “Imperiumi yhä kukoistaa, ja voin kertoa sinulle, että suvustasi ollaan erittäin ylpeitä”, hän väräytti viiksiään ja katsahti nuoreen oppilaaseen, oman poikansa tyttärenpoikaan. Miten iloinen hän olikaan saadessaan nuorukaisen tänne! Olisipa vain hänenkin poikansa näkemässä tämän kaiken. Kova ikävä kolisi hänen sisällään, ja Umbra huokaisi syvään astellessaan lähemmäs luolan sisäänkäyntiä.

“Olet hyvin voimakas nuorukainen, lupaan että pian saat lepoa, sekä hieman ruokaa vatsaasi”, Varjo käänsi kuitenkin katsettaan takaisin kohti oppilasta, ja lämpimästi räpäytti hänelle silmiään. Hän vain tahtoi pitää toisen turvassa, sekä vahvana kuten hänen oman poikansakin. Millaiset mahdollisuudet Imperiumille olisikaan, jos Routatassu pääsisi Imperiumiin sisälle ja vielä saisi käpäliinsä marsalkan mahdollisuudet? Voi hän katselisi toista innolla sitten Kuolon porttien toiselta puolen. Jonne hän varmasti joutuisi vielä myöhemmin uudestaan. Toivottavasti nyt nähden kumppaninsa vihdoin ja viimein kaikkien pitkien kuiden jälkeen.

//Masi
Opaalikuiskaus katseli apeana käpäliään rinnassa kovaa sykkien hänen hermostunut sydämensä. Kolli oli äskettäin nähnyt Kuuratähden juoksevan leiristä hakemaan Pakkassädettä, joka ohjaisi heidät yhdessä muiden kanssa kohti Imperiumia. Oranssin kollin mielessä vain kävi Kalmanveren matka, sekä myös mihin Routatassu olisi itsensä saattanut. Miten kukaan Imperiumin kissa olisi heidän reviirilleen saapunut? Ja miksi ihmeessä heidän poikansa perässä?! Opaalikuiskaus paljasti itsekseen hampaitaan, mutta korjasi sitten ryhtinsä sekä ilmeensä, kun johtaja varajohtajan kera saapui vihdoin leiriin. Kollin turkoosit silmät kohtasivat Pakkassäteen omat viileän tarkkaavaiset.

“Ei siellä ollut mitään merkkejä kamppailusta. Enkä osaa ollenkaan yhdistää sitä hajua kehenkään tuntemaani kissaan. Kuin Routatassu olisi vain lähtenyt sen mukaan”, kolli puuskahti ja kohosi käpälilleen häntäänsä villisti heilutellen takanaan. “Emme yhtään tiedä mitä siellä voi odottaa. Odotin jo kaiken pahan kuolleen siellä, eikä enää minkään voivan kynnellään koskettaa meitä, mutta sitten se paha koskee poikaani”, hän urahti ja katsahti Kuuratähteen. “Lähdetään vain pikimmiten. Kalmanveri voi päästä hyvinkin pitkälle ennen meitä, emmekä yhtään tiedä mitä siellä odottaa”, kollin katse lopulta lipui pohtivaiseen varajohtajaan, jonka musta hännänpää heilui puolelta toiselle mietteliäänä. Ehkä Pakkassäde olisi jollain tapaa innoissaan, tai vähintään utelias sitä kohtaan, kuka Imperiumissa enää voisi olla edes hengissä, tai kykeneväinen tällaiseen. Hyvä jos sinne ketään olisi enää jäänyt henkiin, varsinkin loppujen Rikkotähden tuhotöiden jälkeen. Mutta Opaalikuiskauksen vatsassa silti velloi huoli, sekä pelko niin poikansa kuin kumppaninsakin puolesta. Kalmanveri todella voisi päästä hyvinkin pitkälle, ennen kuin partio olisi edes matkalla. Ja mitä hän siellä voisi kohdatakaan.

//Heli, Aaduska//

Aukiolle oli juuri saapunut Opaalikuiskaus, jonka paniikki näkyi kasvoilla. Pakkassäde oli vain hetki sitten lähtenyt oppilaansa kanssa kohden arviointia, joten Kuuratähti kutsui Marjapuron luokseen, jonka kanssa he vetäytyivät Opaalikuiskauksen ja muun partion luota. Kaksikko kiirehti nopeasti kohti Pakkassäteen ja Aamuntassun olinpaikkaa, sillä nyt olisi jo se hetki, kun Kuuratähden tulisi Pakkassäteen rinnalla kulkea Imperiumiin ja pyytää kissoja liittymään heihin, paremman tulevaisuuden ja elämän prioriteetillä. He voisivat vielä pelastaa ja korjata kaiken, ennen kuin mitään pahaa ehtisi tapahtua Imperiumin kanssa.
’’Pakkassäde!’’, Kuuratähti huusi jo kauempaa, ja veti pienesti helpottuneena henkeä, ettei Pakkassäde ollut katselemassa Aamuntassun unta. Marjapuro seisahtui pian heidän vierelleen raskaasti puuskuttaen, sillä parantajakissa ei ollut tottunut juoksemaan henkensä edestä, pysyäkseen Kuuratähden perässä. ’’Tarvitsemme sinua leirissä, Marjapuro suorittaa Aamuntassun valvomisen loppuun! Opaalikuiskaus on ilmoittanut, että Imperiumin kissa on tunkeutunut reviirillemme ja on lähtenyt reviiriltämme mukanaan Routatassu. Meidän on kiirehdittävä nopeasti Imperiumiin, ettei mitään peruuttamatonta tai pahaa ehdi tapahtua. Me kuitenkin vain haluamme auttaa heitä’’, Kuuratähti naukui nopeasti, varapäällikön hivenen hermostuneena ja samaan aikaan hämmentyneenä juostessa päällikkönsä rinnalle, ja kaksikon kaartaessa takaisin leiriin, jossa soturit jo odottivat heitä.
’’Osaatko sanoa, kenet Imperiumin kissan Routatassu olisi rajalla kohdannut? Oliko siellä verta tai kamppailun jälkiä?’’, Kuuratähti naukui Opaalikuiskaukselle, kun pääsi takaisin tämän luokse, nyt Pakkassäde rinnallaan.

//Aaduska
Pakkassäde oli saanut käytyä ruokailun yhteydessä läpi suunnitelmaa Imperiumin kohtaamisesta Kuuratähden kanssa. Kaikki kuulosti jo ihan toimivalta, ja Pakkassäteellä oli kutittava tunne käpälissään odotuksien myötä. Tulisiko siitä rauhaisi kohtaaminen, kuten Kuuratähti toivoi? Vai tulisiko siitä jotain verisempää? Naaras nielaisi vaikeasti, ennen kuin askelsi pois parantajien pesästä, jossa käyminen tuotti hänelle yhä kylmiä väreitä, sekä kamalia ajatuksia. Mitä hirveyksiä siellä oli käytykään läpi. Ivakyynel oli kuitenkin saanut siivottua pesää hyvin, ja se alkoi näyttää jo uuden aikakauden pesältä.

Varajohtaja askelsi yrttinyytin kanssa kohti oppilaiden pesää, ja kutsui Aamuntassua saapumaan luokseen. Heidän olisi käytävä purolla saamassa Aamuntassun uni, ennen kuin he lähtisivät kohti Imperiumia. Se oli ainakin Kuuratähden tahto. Ei sinne pitäisi olla niin suuri kiire. Nuorehko punakeltainen kolli saapui pian käpäliään venytellen ihmettelemään mestarinsa toiveita, ja Pakkassäde työnsi tälle yrttinyyttiä.

“Lähdemme purolle vastaanottamaan enteesi Kuololta. Tai niin uskon tapahtuvan, sillä varmaan omaat vielä uskon Kuoloon ennemmin kuin Kaikuun”, naaras hieman kohotti toista kulmaansa kollille varmistuakseen asiasta. “Ota yrtit mukaasi, matkaamme ensin purolle, ja sitten syömme yrtit joiden myötä matkaamme Kuolon valtakuntaan”, Pakkassäde sanoi Kuuratähden sanoja muistellen, ja ripeästi lähti häntäänsä heilauttaen vauhdittaakseen vitkuttelua.

Matka purolle ei ollut pitkä, hän oli reviirillä nähnyt sekä kuullut monesti kissojen kulkevan kahden kiven välistä maan alle, jossa oppilaita arvioitaisiin. Nyt itse hänkin pääsisi tämän kokemaan oman oppilaansa kanssa. Uteliaisuus, sekä into kutkutteli hänen käpäliään. Lopulta kaksikko lähestyi puron vartta, joka alkoi laskeutua maan alle kivien välistä. Pakkassäde seisahtui hetkeksi luolan edustalle, ja katsahti oppilaaseensa.

“Olet ehkä kuullut arvioinnista muilta? Syömme yrtit luolassa puron äärellä, ja pian vaivumme uneen. Tulet kohtaamaan pelkosi, joka sinun tulee voittaa päästäksesi soturiksi. Minä olen sinun mukanasi siellä. Ja jos koen, että et ole kykeneväinen voittamaan pelkoasi, voin lopettaa arvioinnin”, naaras naukui ja pohti, pitäisikö hänen sanoa Aamuntassun voivan myös kuolla unessa. Mutta hän päätti jättää sen tällä kertaa.

“Mennään”, tuo hymyili vienosti toiselle ja laskeutui pimeään luolaan, varovasti kulkien alaspäin, kunnes puron solina muuttui tasaiseksi samoin kuin maa käpälien alla. Pakkassäde asettui makuulle kohtaan jossa pystyi pistämään maate, ja antoi myös tilaa Aamuntassulle. Sitten hän avasi nyyttinsä, nyrpistellen söi yrtit ja laski päänsä tassuilleen.

“Onnea matkaan”, hän vielä räpäytti turkoosia silmäpariaan oppilaalleen, ennen kuin kaksikko painui uneen.

//Heli//

Routatassu kohotti leukaansa, ainakin Varjo ymmärsi häntä oikein hyvin ja vaikutti aidosti siltä, että tämä halusi häntä tukea ja hänen parastaan. Tavoitteet tuntuivat olevan yhteiset ja Routatassu maisteli ja nuuhki ilmaa, yritti olla valppaana ja ennen kaikkea tehdä nopealla oppimisella vaikutuksen mestariinsa Varjoon, vaikkakin epäviralliseen mestariinsa. Hän otti korvansa taakse talteen kaikki toisen ohjeet, olla näkymätön ja huomaamaton kuin varjot. Kuin Varjo itse! Vasta oppilaaksi nimetty Routatassu hetkeksi pysähtyi, kun Varjo ylitti rajan ja kannusti oppilasta, että tämä pääsisi nyt jo näkemään maailman.
Vailla moraalia ja ymmärrystä siitä, että maailman valloittaminen ei ehkä olisi realistinen unelma, Routatassu seurasi pelottomasti Varjoa yli Kuutiikerin ja tuntemattoman rajan.
Hän heilautti häntäänsä ja jatkoi Varjon rinnalla kulkua, nyt tuntien kutinaa tassujensa pohjissa. Hän olisi jossakin, josta kukaan tuskin tietäisi paljoa. Miten hän pääsisikään leirissä myöhemmin kerskailemaan sisaruksilleen! Hymy levisi hänen kasvoilleen, kunnes hän äkkäsi, ettei voisi varmaankaan kertoa mitään, sillä muuten hän paljastaisi toisen salaisen mestarinsa. Jostakin kaukaa takaa kuului hentoa huutoa, mutta Routatassu odotti partion olevan Kuutiikeristä liikkeellä ja etsivän jotakin riistaa. Ei juuri ja juuri pennun iän ja kokoluokan ylittänyt nuorukainen voinutkaan osata ajatella, että siellä rajojen sisäpuolella hänen katoamisensa olisi jo huomattu ja hänen vanhempansa huusivat hänen nimeään.
He suuntasivat kohti vuoria, kohti kokoontumispaikkaa.
’’Haluan näyttää sinulle paikan, josta sukusi on peräisin’’, Varjo kertoi (?), kun he lähestyivät Saukkoluolan tuntumaa. ’’Joudumme kuitenkin kiertämään, sillä Saukkoluola on sortunut’’, Varjo jatkoi ja pysähtyi vuoren rinteelle, katselemaan kohti korkeuksia. Routatassu seisahtui tämän viereen uteliaana. Hän halusi tietää, mistä hänen isoisänsä Sange olisi peräisin! Mutta kiipeäminen vuorille sai hetkeksi Routatassun pidättämään hengitystään, ennen kuin tämän ilme tiukentui ja tämä lähti kynnet esillä hyppelehtimään ylöspäin.

//Heli//

Seremonian oltua ohitse, Kalmanveri oli aikeissa mennä onnittelemaan myös Routatassua, hänen onniteltuaan Sinitassua ja Lakkatassua, mutta Routatassua ei vain näkynyt missään. Emon kasvoille alkoi levitä huoli, kun hän etsittyään toista tuli siihen tulokseen, että oppilas ei olisi leirissä. Etenkin kun tämän mestari olisi vielä leirissä, joten Kuukäpälä ei ollut häntä vielä vienyt mihinkään. Kalmanveri kuljettikin raskaat ja huolestuneet tassunsa kumppaninsa Opaalikuiskauksen luokse.
’’Oletko nähnyt Routapentua, pelkään, että hän on heti lähtenyt omille teilleen. Eihän oppilasta koskekaan enää pennun säännöt, mutta hän ei ole vielä käynyt ulkopuolella leiristä, joten hänelle voi sattua jotakin’’, Kalmanveri naukui hiljaa kumppanilleen. ’’En haluaisi tehdä siitä numeroa, että hän joutuu taas ikävään valoon, etenkin kun hän on päässyt oppilaaksi. Ehdotankin siis, että menemme yhdessä, salaa ja hiljaa etsimään häntä ja tuomme hänet takaisin leiriin. Jos nyt ilmoitamme hänen kadonneen ja Kuuratähti on muutenkin jo raivoissaan pojastamme, hän tuskin innostuisi asiasta lisää’’, Kalmanveren hermostuneisuus näkyi selvästi tämän kasvoilta. Ennen niin jämäkkä, älykäs ja kylmä naaras oli pehmentynyt paljon, kun Imperiumi oli vaihtunut Kuutiikeriksi ja hän oli saanut kollin kanssa toisen pentueen.
Opaalikuiskaus nyökkäsi olevansa samaa mieltä ja kaksikko lähti rauhallisina poistumaan leiristä, näyttäen siltä, että he aikoisivat ehkä lähteä metsästämään ja syömään koko perheen kanssa saavuttuaan. He hymyilivät muille, jotka kulkivat heitä vastaan ja jokseenkin Kalmanverellä oli syyllinen ja rikollinen olo, kun he lopulta pääsivät ulos leiristä.
Vanhemmat alkoivat nopeasti etsiä leirin ulkopuolella Routatassun hajujälkeä, ja he onnistuivatkin jäljittämään toista aina sinne asti, johon Opaalikuiskaus oli nuorukaisen aiemmin jättänyt puhuttelunsa jälkeen. Kalmanveren ja Opaalikuiskauksen neniin kantautui kuitenkin vaarallinen haju, sekä etäisesti tuttu.
’’Täällä on ollut Imperiumin kissa’’, Kalmanveri kuiskasi, kohoten takajaloilleen ja nuuhkien ilmaa nyt jo todella hermostuneena. Hän ei osannut nimetä, kuka olisi tuo vieras kissa, mutta tuo toinen oli selvästi saanut Routatassun houkuteltua mukaansa. Kaksikko kiirehti aina rajoille asti, siinä toivossa, että saisivat nämä vielä kiinni rajojen sisäpuolella, mutta Routatassu oli vieraan kanssa ylittänyt rajan.
’’Hän voi olla pahassa vaarassa’’, Kalmanveri huokaisi, kaihoisasti katsellen koti tuntematonta. ’’Minä lähden heti heidän peräänsä, mene sinä ilmoittamaan Kuuratähdelle ja Pakkassäteelle tästä. Reviirillämme on ollut Imperiumin tunkeutuja jo useamman päivän ja nyt tällä on mukanaan Routatassu. Voimme olettaa, että he ovat matkalla takaisin Saukkoluolalle’’, Kalmanveri naukui, mutta enempää odottamatta tämä syöksyi jo rajan yli poikansa perään.