//Dia
Kanjonivuokko paineli alas sammalpesän reunaa, pohtien kauanko Aurinkotuulen kissoilla kestäisi parantua. Tiikeriruusu, joka oli pahimmassa tilanteessa, oli saanut hyvää hoitoa, sekä näytti parantuvan hyvin, mutta hänen pitäisi pysyä pois taistelutilanteista sekä raskaista partioista vielä tovin. Korppitassu oli ollut erinomainen oppilas kaiken tämän keskellä; naaras oli saanut oppia yrteistä sekä niiden laittamisesta ja alkoi pikkuhiljaa muistamaan koko yrttivaraston järjestyksen, vaikkei kaikkia yrttejä yksinään. Kanjonivuokko oli tyytyväinen saamastaan avusta. Aurinkotuulen parantaja oli hävinnyt taisteluntiimellyksessä, parantajaoppilas kuollut ilmeisesti. Ja Kanjonivuokko oli nyt johdossa heidän auttamisestaan. Ja mielellään sen tekisikin. Parantaja vilkaisi taakseen kohti oppilastaan ja lähestyi naarasta hiljaa, varoen Tiikeriruusun pesää.

“Haluatko lähteä syömään, tai keräämään yrttejä ja harjoittelemaan muiden oppilaiden kanssa? Täällä on kaikki aika hyvin kunnossa, hienoa työtä siivouksessa”, Kanjonivuokko kehui oppilastaan, joka ahkerasti oli omaksunut parantajanpesän toimet. Hän olisi pian valmis kulkemaan Kuulammelle, kunhan parantajien kokoontumiset voitaisiin järjestää. Uhkaava sota sekä epämuodollisuudet olivat kohonneet metsään, eikä Kanjonivuokko tiennyt, olisiko se turvallista matkata Kuulammelle kaiken Veritähden aiheuttaman uhan takia. He voisivat kuitenkin täällä keksiä tekemistä, toivoa Tähtiklaanilta tukea sekä vielä toivoa voivansa nähdä paremmat päivät tuota pikaa. Kanjonivuokko sai sentään olla ylpeä oppilaastaan, joka teki parhaansa urallaan voidakseen olla paras oppilas kansassa.

//Masi
Huurretähti seurasi Kermakettua ja tämän oppilasta Taivaanliekin leiriin, jokaisen askelen lisätessä hermostuneisuutta. Vaikka Tähtiklaanin elämät olisivat hänelle tuomassa uskoa sekä voimaa, oli kuitenkin tällaiset suuret asiat, jotka vain hänen vastuullaan, hermostuttavia sekä vaativia. Mitä jos Kivitähti ei tahtoisikaan ollenkaan antaa apuaan heille? Mitä jos kaikki kääntyisi vain heidän sekä Usvajoen avun varaan? Mitä jos Myrskyvaahtera taistelisi yksin, ja häviäisi? Kermakettu vei heidät kuitenkin pian Kivitähden pesälle, jonne Huurretähti loikkasi Orapihlajakynnen perässä ja yllättyi näkemästään. Hänen suunsa jäi hieman avonaiseksi, kun hän näki Kettutähden myös istuvan pesässä. Epäröimättä hetkeäkään enempää naaras painoi päänsä matalalle kunnioittaakseen vanhempia johtajiaan.

“Kiitos Kivitähti, kun otit meidät vastaan. Olen äärimmäisen pahoillani, että saavun näin Raadelmasiiven perässä kysymään apuanne uudestaan. Olen pahoillani hänen suomistaan sanoista teille leirissämme, käännyttäen teidät oitis takaisin. En kuitenkaan ollut samaa mieltä, miksi olen täällä”, hän aloitti ensin tarjoten pahoittelunsa Kivitähdelle, joka koki häpeällisenkin lähdön Myrskyvaahterasta vain päiviä sitten.

“Olen Huurretähti, äärimmäisen suuri kunnia puhua kaikkien teidän kanssanne täällä”, hän huokaisi värisevin äänin ja sai Kettutähdeltä onnittelut sekä tervehdyksen. Miten naaras olisi täällä? Olisiko selvästi kaikki muutkin Aurinkotuulen kissat? Oliko Veritähti käynyt myös siellä? “Orapihlajakynsi on varajohtajani, kun Raadelmasiipi astui alas virastaan ymmärtäen, ettei voi johtaa Myrskyvaahteraa suureen sotaan tilassaan, kun on, vaikka kuinka tahtoisi. Tähtiklaani on tarjonnut minulle elämät ja tittelin Myrskyvaahteran suojelijana. Tärkeimpänä tehtäväni pidän kansan suojelua Veritähden sodalta”, hän heilautteli hännänpäätään käpälillään hermostuneena.

“Tulin pyytämään uudestaan apuanne, kun tunnen, ettei tästä taistelusta tule mitään hyvää. Veritähden armeija on hävytön ja suuri, eikä vain meidän tai Usvajoen tarjoama apu varmasti ole riittävästi. En tiedä mitä sodasta odottaa, koko tuhoa vai jotain pakokeinoa. Mutta jos olette valmiita tarjoamaan apuanne, tahtoisin sitä pyytää”, naaras painoi korviaan ja Kettutähti painoi myös päätään ymmärtäväisenä.

“Veritähti ajoi meidät reviiriltämme pois. Olin heikkona hetken, menetin elämiä kansan puolesta, mutta Kivitähti tarjosi meille paikkaa. Tahdon johtaa Aurinkotuulen vielä pois täältä, uuteen uskoon sekä toivoon. Joten taistelemme Kivitähden rinnalla. Jos Kivitähti tahtoo taistella yhdessä teidän kanssanne, luoden tästä suuren sodan jokaisen kansan välillä, on myös Aurinkotuuli siinä mukana. Minä tahdon pelastaa jokaisen metsän kansan, myös sen, jonka Veritähti nyt on syöksenyt tuleen”, Kettutähden voimakkaat sanat saivat Huurretähden sävähtämään ja vilkaisemaan toiveikkaana kohti Orapihlajakynttä. Mutta päätös olisi Kivitähden.

“Usvajoki on tietoinen tilanteesta, Myrkkysuo on myös ajettu pois reviiriltään, ja tapasimme heidät rajalla. Belladonnanviilto on yhdessä Tuulentähden leirissä ja he ovat myös mukana sodassa, tukemassa meitä sekä antamassa oman vastaiskunsa heidän kotinsa tuhoamisessa. Aamunleijonan vuori kansa oli myös mukana Myrkkysuon hyökkäyksessä”, naaras naukaisi hiljaa ja painoi katseensa hetkeksi maahan.

“Veritähden vallanhimo on siis oikea uhka koko metsän hyvinvoinnille”, Korppisydän naukaisi ja tämän käpälä korun kilahtaessa painoa käpälillään vaihtaen, naaras pudisteli vielä päätään.

//Dia, Masi
Punatassu käveli partion kera hiljaa aina huokaisten, kun maisteli ensin pitkin ilmaa nenä kohti taivasta ja pyöritteli sitten silmiään nuoren oppilaan mestarin intoa hihkuville sanoille. Tuota ei Punatassu kestänyt. Mutta eipä hän saanut tärkeintä opetusta Tiikeriruusulta tämän ollessa rampana parantajan uomassa. Kolli heilautteli tuuheaa häntäänsä takanaan pohtiessaan askeliensa mittaa Sydäntassua, joka ei olisi enää täällä hänen kanssaan pitämässä partioita tai oppimassa taistelemaan. Se sai hetkeksi kollin aivan toiseen maailmaan, eikä hän huomannut, kun partio pysähtyi lähelle rajaa, jossa Myrskyvaahteran kissoja odotti. Punatassu oli törmätä Tunturitassun perään, mutta väisti näppärästi oppilaan toiselle puolelle vain pyyhkäisten turkillaan toisen turkkia. Tunturitassu väläytti hänelle varoittavan ja jopa hämmentyneen katseen, kun Punatassu hiljaa pahoitteli ja jäi kuuntelemaan. Outo oksapäinen johtaja näytti hölmöltä, eikä kolli ymmärtänyt miten kaikki olisi nyt Veritähden käpälissä, kerta lähes kaikki johtajat olisivat täällä tapaamassa Kivitähteä.

Kermakettu lähti kuitenkin viemään kaksikkoa leiriin oppilaansa kanssa ja Punatassu jäi kolmisin Leopardinkukan sekä Tomutassun kanssa. Punatassu lähti askeltamaan Leopardinkukan perässä rajalla, ja heidän merkkailtuaan palaset reviiriä kysyi soturi naaras kollilta erikoisen kysymyksen. Kolli pudisti päätään ihmetyksissään ja siristi jopa silmiään. Missä hän olisi vapaaehtoisesti tavannut Taivaanliekin kissan, kun edes kokoontumisia ei ehditty järjestämään ennen kuin Veritähti hyökkäsi Aurinkotuuleen.

“Kuvittelet omiasi”, hän tuhahti. “En ollut edes päässyt kokoontumisiin, ennen kuin Veritähti hyökkäsi”, tämä tokaisi tomerasti ja väräytti korviaan ärsyyntyneenä. Mitä naaras yritti saada häntä ajattelemaan? “Jos löydät yhdentekeväisyyksiä, olen kyllä mielenkiinnolla kuulemassa. En tunne oikeaa isääni ja emo ei kerro mitään”, tämä potkaisi käpyä maassa, juuri ennen kuin suurehko pöllö laskeutui oksalle lähistölle, ja Leopardinkukka meni tästä aivan sekaisin. Omituisesti epäillen Punatassu höristi korviaan ja katseli epäuskoisena soturia, samalla kun Tomutassukin saattoi sävähtää pöllön näkemistä tällä tavoin(?). >Tähtiklaani minua auta< kolli ivasi pyöräyttäen silmiään. Mihin kaninkoloon Kettutähti oli heidät tuonut, kun kissat olivat ystäviä pöllöille?

“Leopardi, oi Leopardi”, pöllö hyppelehti jaloillaan oksalla ja laskeutui sitten parin siiveniskun kera maahan lähemmäs naarasta. “Uutisia ilma tuo, ei hyviä ollenkaan oi ei”, pöllön sanat olivat niin höpön höttöä, ettei Punatassu kyennyt keskittymään. Hän tönäisi Tomutassua olalle ja heilautti päätään kohti pientä kivikasaa, jonka suurimpana ja korkeimpana kivenä oli tasainen kallionkivi, pari hännänmittaa maan yläpuolelta.

“Kisataanko, kuka ensimmäisenä kiven päällä?” hän ivasi Tomutassulle räpäyttäen silmiään oppilaalle haastavasti.

--

Feykir pudisteli siipiään lähellä maata samalla pyörittäen päätään.

“Kertonut olen jo toiselle kissalle, en Varvulle, en löytänyt. Mutta ystävälle, kuten sinulle”, Feykir tapitti Leopardinkukkaan pyöreillä tummilla silmillään. “Metsä voi huonosti ja voi vielä huonommin pian. Ilma ei ole hyvää, ei vesi enää juotavaa eikä mikään enää parannu takaisin”, hän huokaisi ja pöyhi siipiään hetken. “Olen sen nähnyt, eikä se muutu paremmaksi. On löydettävä toinen paikka”, hän nyökäytti päätään ja katseli ympärilleen. “Pahaa enemmän kuin hyvää, voi ei ole hyväksi teille”, tunturipöllön sanat olivat hätäisiä, mutta painottavia. “Etsin teille tien, ystävä kertoo eteenpäin, kerro sinäkin, ja pidä huoli, että pysyt hengissä”, Feykirin katse oli terävä, mutta lämmin. Hän välitti näistä kissoista, joita oli tavannut matkansa aikana. Varpu, Leopardi. Liekki, Savu sekä Haukka. Heidän pitäisi vain pitää huoli myös omista ystävistään. “Aikaa ei paljon ole, ilma ei ole tyytyväinen, eikä vesi teitä ruoki. Pian aika on, täytyy nopea olla minun täytyy. On mentävä, pidä huoli, älä luota maahan”, Feykir vielä kertoi Leopardille, ennen kuin kosketti nokallaan toisen korvaa ja lähti suurin siivin iskuin ilmaan lentäen pois kissojen katseilta. Olisi Feykirin tehtävä löytää kissoille uusi paikka, jonne saapua asumaan, kun vanha metsä jäisi maatumaan sekä voimaan huonosti.

//Heli

Kivitähteä hermostutti yllättävänkin paljon, miten Kettutähti ja Korppisydän pystyisivät olemaan samassa tilassa. Ei hän uskonut tappelua syntyvän, mutta hän jännitti, miten Kettutähti suhtautuisi siihen, että entinen Veritähden armeijan jäsen olisi nyt Kivitähden varapäällikkönä ja olisi heille arvokkaan tietolähde.
Kun he astuivat hänen pesäänsä ja asettuivat puhumaan, tunnelma oli jännittynyt. Huomio kääntyi nopeasti Korppisydämeen ja Kivitähti yritti pysyä rauhallisena, kuunnellen vakavoituneena keskustelua. Ehkä olisi parempi, että Korppisydän saisi itse sanoittaa tilannetta, eikä hän puuttuisi siihen. Puolustelu voisi näyttää Kettutähdestä epäilyttävältä.
''Ajattelisiko Veritähti onneaan missään tilanteessa? Minusta tuntuu, että hän on enemmänkin pakkomielteinen'', Kivitähti hiljaa sanoi, vilkaisten Kettutähdestä Korppisydämeen.
''Ymmärrän halunne taistella'', Kivitähti myönsi. ''Mutta yritin antaa apumme Myrskyvaahteralle ja Raadelmatähti teki erittäin selväksi meille, etteivät he halua meitä tai ketään muutakaan taistelemaan rinnallaan'', Kivitähti muistutti Korppisydäntä nöyryyttävästä tilanteesta. ''En usko myöskään, että Usvajoen väki haluaisi taistella Taivaanliekin rinnalla'', hän jatkoi hiljaisena.
''Mutta olen kyllä valmis tukemaan Aurinkotuulta, olemme mukananne ja apunanne taistelussa'', Kivitähti jämäkästi veti mutkat suoriksi ja katsahti Kettutähteen. ''Teidän eikä meidän kannata lähteä taisteluun yksin''.
''Kivitähti! Huurretähti ja Orapihlajakynsi ovat saapuneet, heillä on kuulemma kiireellistä asiaa sinulle ja he ovat saapuneet tännne sinun toiveestasi'', Kermaketun ääni keskeytti pesässä keskustelijat. Kivitähti säpsähti ja jäi silmät uteliaan suurina katsomaan pesän suuaukkoa.
''Pyydä heidät sisään!'', Kivitähden ääni vastasi ja pian johtajat kohtasivat uteliain ja synkin katsein toisensa. Kivitähti olisi heti halunnut kysyä, että missä Raadelmatähdelle olisi, mitä olisi tapahtunut. Mutta hän piti itsensä hiljaisena ja kolmikko jäi odottamaan, mitä asiaa kaksikolla olisi. Orapihlajakynsi istuutui Huurretähden vierelle ja tervehti kaikkia pesässä olijoita nyökkäyksellä.

//Heli, Diamella//

Kaksi naksahdusta kuului aivan korvan juuresta ja naaras käänsi päänsä alas vilkaisten Aurinkotuulen oppilasta, jonka punertavan tai oranssehtavan ruskea turkki tuikki auringon valosta kylläisenä. Oppilas ilmoitti hänen mestarinsa lähettäneensä hänet oma-aloitteisesti Taivaanliekin partion mukaan, jotta nuorukainen ylläpitäisi taitojaan ja jatkaisi kehittymistään, vaikka hänen mestarinsa olisikin toipilaana jonkin aikaa. Leopardinkukasta tuntui hetken ajan kollia katsellessaan, että hän olisi katsellut omaa isäänsä todella nuorena ja hetkeksi hän jäi lievästi suuraollaan tuijottamaan Aurinkotuulen kissaa.
''Tietysti voit tulla mukaan, no tuoltahan Tunturitassu ja Tomutassukin tulevat. Mennäänhän sitten!'', Kermakettu naukui ja lähti heti liikkeelle, kun heidän omat oppilaansa saapuivat.
''Olen Leopardinkukka, tuo on Kermakettu ja tässä on hänen oppilaansa Tunturitassu, ja Tomutassu on minun oppilaani'', Leopardinkukka sai pörhistettyä karvojaan, kun he alkoivat askeltaa kohden reviirin rajoja Aurinkotuulen oppilaalle. ''Milläs nimellä me sinua puhuttelemme?'', naaras jatkoi Punatassulle, jonka nimeä tuskin oli koskaan kuullutkaan tai jos oli, hän ei ollut pistänyt sitä ylös korvansa taakse.
Nuorukainen esittäytyi Punatassuksi lievästi sellaiseen sävyyn kuin sillä ei pahemmin mitään väliä olisi, vaikka tiimiläisten nimet olisivat olleet Pölykarva, Sammakonokka, Kalanpyrstöpää ja niin edelleen. Leopardinkukka jättäytyi tämän jälkeen omaan oppilaansa rinnalle kulkemaan ja esitteli samalla reviiriä kertomalla missä suunnassa olisi ei kenenkään maa.
''Voitte haistaa täällä kaksijalkojen maatilan eläinten löyhkää. Käyttäkää neniänne, emme mene rajan yli, vaikka vastassamme ei olekaan toista klaania, mutta huonolla tuurilla kaksijalkoja ja heidän outoja eläimiään voimme kohdata. Se ei kuitenkaan olisi turvallista. Noh, nenät kohti taivasta'', Kermakettu naukui ja suuri eleisesti nuuhki ilmaa. Tunturitassu nyrpisti haistelun jälkeen äkkiä nenänsä ja peitti kasvonsa.
''Haisevatko lehtimetsälle kaksijalkojen eläimet ja hiiren raadoille?'', Tunturitassu nurisi.
Leopardinkukka oli aikeissa sanoa, että oliko nyt hauska jekku Kermaketulta saada oppilaat nuuhkimaan lehmien löyhkää, mutta nuuhki sitten itsekin ja totta tosiaan.
''Täällä on Myrskyvaahteran kissoja! Tarkistetaan tilanne heti. Pysytte minun ja Kermaketun vierellä, turkit pörheiksi, mennään!'', Leopardinkukka pörhisti omansa malliksi ja kääntyi kannoillaan, lähtien ulvahtaen kohti hajua, Kermakettu kolme kertaa suurempana paksun ja pitkän turkkinsa ansiosta, korvat vihaisesti taaksepäin kallistettuina ja hampaat irvessä.


Partio seisahtui rajalle, jonka äärellä seisoi kaksi Myrskyvaahteran kissaa. Tunturitassu sähähti todella säälittävästi, yrittäessään olla uhkaava jokainen karva eri suuntaan sojottaen.
''Huurrepeura, Orapihlajakynsi, mitä te haluatte!?'', Kermakettu tunnisti heti kaksikon, selvästi enemmän kokoontumisissa käyneenä ja Leopardinkukka siristi silmiään kaksikolle, yrittäen painaa näiden naamat mieleensä. Huurrepeuralla oli kaksi pajun oksaa päässään ja Orapihlajakynsi muistutti väritykseltään Myrskyvaahteran päällikköä, Raadelmatähteä.
''Voitte puhutella häntä Huurretähtenä, arvon Taivaanliekin soturit! Olemme tulleet puhumaan Kivitähden toiveesta hänen kanssaan uudelleen'', Orapihlajakynsi naukui uuden päällikön viereltä. Leopardikynnen turkki hiljaa tasoittui, hän ei tuota kollia ja naarasta juurikaan tiennyt tai ollut kuullut heistä mitään, mutta pahasisuinen Raadelmatähti ei ollut paikalla, joten varsinaista uhkaa ei ehkä kaksikosta olisi.
''Kaksinko kuljette?'', Leopardinkukka murahti, Huurretähden rauhanomaisesti nyökätessä.
''Minä ja Tunturitassu johdatamme heidät leiriin, jatkakaa te partiointia ja vahvistakaa tämä raja'', Kermakettu naukaisi Leopardinkukalle, joka vilkaisi epäilevästi Tunturitassua, mutta antoi päällepäsmärin kävellä tämän kerran ylitseen. Hän seurasi kahden oppilaan kanssa tarkasti päällikön ja Orapihlajakynnen kulkua Kermaketun ja Tunturitassun seurassa, ja näytti sitten oppilaille hajumerkin jättämisen rajalle. Toki, hajusta tulisi erikoinen, sillä Punatassu tuoksui tietysti Aurinkotuulen kissalta.
Kolmikko jatkoi reviirin rajaa pitkin kulkua, kaksijalkojen lehmien löyhkän jäädessä taakse.
''Minusta tuntuu, ihan kuin olisin tavannut sinut joskus aiemmin, Punatassu. Olemmeko tavanneet aiemmin jossakin?'', Leopardinkukka asetteli sanojaan varovasti, vilkaisten toista lapansa ylitse.
Samaisella hetkellä, kun hän olisi voinut puhua tuon nuorukaisen kanssa, muka tuttavallisesti, haluten ravistaa tästä tiedon, että miten tämä näytti ihan hänen isältään, ilmaa halkoi kovat siipien lyönnit, kun pöllö laskeutui oksalle tarkkailemaan heitä.
''Feykir!'', Leopardinkukka kohotti korvansa pystöön uteliaana. Olisiko tuo todella Feykir? Olisiko tämä nähnyt Varputassua?

//Masi
Korppisydän oli astellut aamun sarastaessa kohti Kivitähden pesää, jonne kolli oli tehnyt oman petinsä lisäksi Kettutähdelle pedin, jolle naaras kykeni asettumaan levolle edellisen illan myötä. Aurinkotuuli oli saapunut loukkaantuneina sekä päihitettyinä Taivaanliekin leiriin, kun heillä ei enää omaa reviiriä ollut. Korppisydän oli jokseenkin kummastunut siitä, että Veritähti oli päästänyt kissat näin vähällä, vaikka kuolleita he olivatkin taakseen jättäneet, ei siitä ollut epäselvyyttä. Valkean oranssi naaras hiljaa naukui tervehdyksen, ennen kuin asteli pesään, jossa Kivitähti istui omalla pedillään(?) selvästi jo näyttäen valmiina päivään, kun taas Kettutähden oranssi turkki makasi vielä pedillä, pää käpälillä ja silmät puoliksi auki. Pohtiko hän jotain, vai oliko naaras herättänyt toisen? Kettutähti kuitenkin avasi violettia silmäpariaan ja kohotti päätään huokauksen myötä.

“Tahdoitte, että tulen kanssanne keskustelemaan?” Korppisydän kysyi vielä varmistuksen, kun oli saanut Revontulikukalta kehotuksen saapua johtajansa pesään. Ja kansan tuoreena varajohtajana, Korppisydän tunsi suurta lämpöä ja luottoa Kivitähden arviointikykyyn, ottaen myös entisen Synkkävarjon kissan mukaan keskusteluun. Hetken Kettutähti näytti epäileväiseltä, selvästi ehkä tunnistaen Korppisydämen. Ainakin puheet voimien omaavista kissoista suuressa sodassa Imperiumia vastaan oli antanut jokaiselle osallistujalle hieman mainetta. Naaras kuitenkin käänsi päänsä Kivitähden puoleen.

“Kerran Korppisydän on osa teitä nykyään, uskon, että hän on tietoinen Veritähden suunnitelmista?” Kettutähti naukui hiljaa ja sai suoraan Korppisydämeltä vastauksen.

“Kyllä. Pakenin entisestä kodistani, kun ymmärsin Veritähden suunnitelmat suuresta sodasta ja hänen kasaamastaan armeijasta. Hän aikoo hyökätä Myrskyvaahteraan aivan parin yön päästä, se oli hänen suunnitelmansa. En tiennytkään, että hän aikoi samaa myös Aurinkotuuleen”, Korppisydän pahoittelevasti painoi päätään räpäyttäen samalla silmäpariaan, asettuen osittain Kivitähden viereen, muttei kuitenkaan liian lähelle kumpaakaan johtajaa.

“En olisi uskonut, että Veritähti aikoisi yhä uudestaan kokeilla vallata metsää. Ehkä hän tahtoi kokeilla onneaan, tai siis onnistua jossain, kerran hän odottaisi Myrskyvaahteraan hyökkäystä. Vaihtoehtomme olisi liittyä, tai paeta. Ja varmasti ymmärrätte, kumman suosimme”, Kettutähti yskäisi ikävästi kyljet rahisten, pudistellen sitten päätään. Tuore johtaja oli selvästi menettänyt elämiä jo taistossa, mutta hän näytti muuten voivan suhteellisen hyvin.

Hetken Korppisydän tuumasi Kivitähden ajatuksia, yrittäen sitten tökkiä jäätä kepillä.

“Mitä luulet Kivitähti? Suuntaammeko taistoon Aurinkotuulen kissojen kera? Metsän kansat vähenevät suuresti, jos Veritähti jatkaa samaa rataa. Meidän on jotenkin pelastettava itsemme, tai edes osa toisistamme”, Korppisydän paineli pesän lattiaa käpälillään ja pohti, olisiko heillä kohta enää ollenkaan kansoja, jos Veritähden armeija valtaisi koko metsän. Mitä elämä olisi sitten? Pönkitettynä Veritähden katalien kissojen kynsissä. Ja mitä kävisi pettureille, jotka olisivat paenneet? Korppisydän nielaisi kovan palan kurkustaan ja katsahti Kettutähteen, joka yritti kohottautua istumaan, hankalasti, mutta onnistuen.

“Jos minusta on kiinni, taistelen, oli sota mikä hyvänsä. Risatähti menehtyi tuntemattomista syistä reviirillä, siksi minä olen tässä, Kettutähtenä. Tahdon pelastaa Aurinkotuulen, miten se nyt olisikaan mahdollista. Tahdon, että metsässä yhä on kansoja, edes aikojen alusta alkaen neljä”, naaras toi ajatuksensa selvästi esiin säihkyvin violetein silmin ja katseli Kivitähteä odottavasti.

//Masi
Punatassu katseli leiriä läpi siristetyin silmin ja asteli ulos parantajanpesältä, jossa Tiikeriruusu vielä makasi. Hänen mestarinsa oli haavoittunut pahasti sodan aikana, ja tulisi lepäämään muutaman hyvän päivän. Mutta vaikka naaras olisi pesässä toipilaana, ei se hänen teräviä sanojaan lakkauttanut. Tiikeriruusu oli kehottanut oppilasta lähtemään partioon tutustumaan reviiriin varmuuden vuoksi. Kolli oli vienyt toiselle pientä purtavaa, itse jättänyt syömättä tietysti, ja nyt pohti pitäisikö hänen lähteä oikeasti kissojen mukaan. Hän huokaisi ärtyneenä ajatellen, mitä Sydäntassu oli käynyt läpi sodassa, ja nyt hänen pitäisi yksin yrittää pohtia elämää. Savuruoska oli käynyt myös parantajien pesällä eilen, mutta nyt ilmeisesti uneksi vielä jossain. Varmasti emonkin mielellä oli koko sota pahaksi.

Punainen kolli köyristi selkänsä venytykseen ja päästi ilmoille suuren haukotuksen, ennen kuin naksautti niskansa ja lähti ärtyneenä hännänpää heiluen kohti leirin suun läheisyydessä istuvaa naarasta kohden.

“Hei”, hän naukaisi hiljaa lähestyen toista. “Oletko partioon lähdössä? Mestarini pyysi, jos pääsisin mukaan tutustumaan reviiriin”, tuo naukui kulmiensa alta leoparditurkkista naarasta katsellen. Tämän turkilla seikkaili ihannoitavia arpia, mutta ei kolli sen enempää kiinnostunut ollut toisen kuvioista tai mielipiteistä tai muustakaan. Pitäisi vain päästä ulos, vähän juosta ja kerätä ajatukset. Jos Tiikeriruusu tulisi kuntoon kolli voisi saada sitä hyvää taistelukoulutustakin. Punatassu painoi korviaan hieman odottaen vastausta, toivoen, ettei ärsyttäisi toista kuitenkaan turkistaan. Hän tahtoi päästä ulos tästä kapisesta leiristä.

//Heli, Diamella //

Sen yön aikana Leopardinkukka ei saanut paljoa nukuttua, hän tiesi, että sota olisi pian täällä ja hänen vastuullaan oleva oppilas, Kivitähden tytär, Tomutassu olisi vasta ihan alussa koulutuksessaan. Miten nuori naaras pärjäisi taistelussa, jos sellaiseen tämän olisi pakollista osallistua tai jos toinen vähintäänkin yhtä kapinallisena kuin mitä Leopardinkukka oli tai oli ollut, änkisi sinne väkisin mukaan? Leopardinkukka ajatteli menetettyä isäänsä ja sisartaan, jotka jättivät suuret arvet hänen ja muun perheen sydämiin. Voisiko hän todella taistella Usvajoen rinnalla Veritähteä vastaan, kaiken sen jälkeen, mitä Riitasointu hänelle sanoi tai mitä Usvajoki hänen perheelleen aiheutti? Miten he hävisivät sodan Syystähden johdolla Usvajoessa? Kaikkiko se pitäisi antaa anteeksi ja pystyä taistelemaan Veritähteä vastaan, tuosta vaan?
Kivitähti oli tehnyt pedin Kettutähdelle omaan pesäänsä ja kaksikko sai siellä rauhassa puhua läpi yön, sekä Aurinkotuulen päällikkö sai lepoa. Muut loukkaantuneet olivat Kanjonivuokon pesässä, parantajan hoidettavana, samalla kun Korppitassu saisi kallisarvoista opetusta heti vaikeiden työtehtävien äärellä.
Maukas ja leveä haukotus säpsäytti transsista hereillä Leopardinkukan, kun Kermakettu heräsi.
''Oletko jo pitkäänkin ollut hereillä? Olisiko aikamme käydä jo herättämässä Tunturitassu ja Tomutassu ja lähteä kierrokselle?'', Kermakettu hieroi etutassullaan unisia silmiään. Ihan kuin mitään ei koskaan olisi tapahtunutkaan, ihan kuin lauma epätoivoisia Aurinkotuulen kissoja ei koskaan olisi tupsahtanutkaan leiriin, kesken uusien oppilaiden juhlinnan. Leopardinkukka nyrpisti nenäänsä.
''Ajattelitko, että lähdemme tyhjin vatsoin heti partioon?'', Leopardinkukka naksutteli niskojaan ja väänsi kehonsa ihan mutkalle pitkään venytykseen. Hyvä, jos hän oli nukkunut pisaraakaan, mutta silti hänellä oli yllättävän tehokas olotila.
''On hyvä omaksua kurinalaisuutta, aina ei voi ajatella ruoka edellä. Etenkin lehtikadon aikaan, oppilaidenkin on hyvä muistaa, että he eivät enää ole ensimmäisiä ruokittavia suita, vaikka miten kova nälkä olisi'', Kermakettu hyväntuulisena naukui ja Leopardinkukka pyöritteli silmiään.
Kermakettu halusi siis heti ottaa luulot pois oppilaista, kun taas Leopardinkukka olisi mielellään jättänyt kuulematta ne tulevat aamun ininät ja kiukuttelut nälkäisenä. Mestarikaksikko siirtyi leirin uloskäyntiä kohden, katsellen mietteliäänä oppilaidenpesää kohden. Kermakettu olisi halunnut heti mennä herättämään oppilaat, mutta Leopardinkukka jarrutteli häntä. Kyllä kaksikko saapuisi varmasti pian, olisihan heille annettava mahdollisuus. Leopardinkukka tervehti ystävällisellä nyökkäyksellä Lumifasaania, joka oli ollut heti mukana Taivaanliekin kissojen metsästyspartiossa. Aurinkotuulen kissat näyttivät pelokkailta, toisin kuin Usvajoen kissat, kun nämä olivat olleet heidän huolenaan leirissä. Usvajoen kissat olivat vaikuttaneet todella kylmiltä ja ylimielisiltä heti alusta alkaen. Leopardinkukan pitäisi ihan todella jo yrittää päästä irti Usvajoen aiheuttamista traumoista.

//Heli, Diamella//

Tiikeriruusu kylpi jonkinlaisessa usvassa, kun hän satunnaisesti kadotti maan tassujensa alta, vaikka olikin vahvassa päällikkönsä tuessa, eikä kaatunut. Hänen violetti silmäparinsa vaelsi usvan keskellä ja lopulta he pääsivät uomaan, jossa muut Aurinkotuulen kissat odottivatkin jo heitä. Miten surkeassa kunnossa nämä olivatkaan rähjäisillä, verisillä ja repaleisilla turkeillaan! Tiikeriruusu kuuli Kettutähden kannustavan kissoja matkaan ja Auringonpimennys tuli tukemaan päällikkönsä kulkua toiselta puolelta. Tiikeriruusu kuuli Tammihaukan järkyttyneen henkäisyn, kun hänen ystävänsä näki hänen katkenneen häntänsä, pienen jäljellä olevan töpön vain tilalla.
''Minä autan sinua'', Tammihaukka naukaisi lapsuudenystävälleen ja kaksikko lähti muiden vanavedessä kohti Taivaanliekin leiriä, jossa jo kaukaa kuulosti siltä, että siellä juhlittiin tänä yönä jotakin. Mikä yllätys olisikaan, kun Aurinkotuulen kissat saapuisivat sinne ja he näkisivät tai kuulisivat Veritähden hyökkäyksestä. Tiikeriruusun maailmasta katosi välillä värejä, mutta hän oli jonkinlaisessa shokkitilassa tai sitten pakkanen oli purrut hänen haavoihinsa niin vahvasta, että verenvuoto oli tyrehtynyt, sillä hän ei tuntenut enää kipua, kun hän askelsi Tammihaukan vierellä sisäänkäynnille.
''Oletteko varma, että tämä on hyvä ajatus?'', hän kuuli Lumifasaanin kuiskaavan. Hän ei ollut varma vastasiko kukaan siihen kannustavia sanoja, mutta varsinaisesti pelkoa Tiikeriruusu ei tuntenut, kun hän muiden mukana astui aukiolle. Kauhistuneita huutoja kaikui heti aukiolla, kun kissat huomasivat heidät kaiken juhlinnan keskeltä ja Tiikeriruusu erotti, miten Kivitähti nuoremman oppilaan painon alla, kieli vielä oppilaan poskella jähmettyi niille sijoilleen, ja hiljaa kääntyi kylkensä kautta silmät suurina kohtaamaan aukiolle saapuneet kissat.
''Kettutähti! Mitä-'', Kivitähti ehti henkäistä, kun nousi jo jaloilleen ja laskeutui välittömästi paikaltaan vastaanottamaan Aurinkotuulen kissoja.
''Veritähti'', Tiikeriruusu sähähti, Kivitähden korvien painuessa taaksepäin järkytyksestä. ''Hän hyökkäsi, valtasi koko Aurinkotuulen reviirin. Me emme ehtineet varautua ollenkaan'', Tiikeriruusu sähisi, alkaen tuntea, miten hänen haavansa olivat leirin lämpimämmässä ilmassa alkaneet jälleen vuotaa verta vuolaasti.
''Kaikki loukkaantuneet heti Kanjonivuokon pesään!'', Kivitähti naukui, vaikka saikin osalta kissoista pahoja katseita siitä, että neuvottelematta tai puhumatta ensin klaaninsa kanssa, hän alkoi toimia muiden hyväksi. Tiikeriruusu lysähti Tammihaukan lapoja vasten ja valui kohden maata, jolloin Tammihaukan tueksi ilmestyi arpinen Taivaanliekin soturi, Leopardinkukka, joka auttoi toista saattamaan tajuttomaksi katoavan naaraan Kanjonivuokon pesään.
''Kettutähti, tarvitsetko sinä hoitoa? Ovatko kaikki tässä, vai lähetänkö vielä etsintäpartion?'', Kivitähti nuuhki ensin varuillaan Kettutähteä, mutta hyvinkin nopeasti lähestyi toista, koskettaen varovasti kuin anteeksipyytäen toisen päällikön lapaa. Ihan kuin olisi juuri varmistanut, että toinen varmasti oli siinä. ''Meidän pitää puhua niin pian kuin olotilasi vain sallii. Metsässä on tapahtunut paljon pahaa'', Kivitähti kuiskasi jotakin, muttei Tiikeriruusu enää kuullut sitä.

//Masi, Diamella, täyttö rooli lähinnä


Kanjonivuokko oli saanut nauttia lämpimästä päivästä nuoren uuden oppilaan Korppitassun kanssa, tuon säihkyvistä sinisistä silmistä sekä periksiantamattomasta luonteesta. Vanha parantaja ei ollut kuvitellutkaan, miten hauskaa olisi lopulta nauttia nuoren oppilaan seurasta, joka tuntui värisevän irti turkistaan, kuin haavan lehti. He eivät olleet ehtineet kovin pitkälle, kuin vain tutkimaan pesää sekä haistelemaan yrttejä, kunnes nuoren Korppitassun oli päästävä näkemään vanhempiaan. Mikä into sekä rakkaus, Kanjonivuokko oli hieman kateellinen, ja nyökättyään päätään nuorelle ilopillerille, hän jäi painelemaan maata käpäliensä alla pesän suulle. Korppitassu pinkoi vanhempiaan kohden ja loikkasi Kivitähden niskaan kaataen kummatkin maahan, johon reaktiona parantaja naurahti vienosti. Naaraan ajatukset kuitenkin harhailivatkin kohti Kuurasutta. Miten naaraan keho oli tuotu takaisin Usvajoesta, ja kaikkien menetettyjen kissojen hautajaiset oli pidetty kerralla. Kanjonivuokko olisi tahtonut painaa kuononsa syvälle naaraan turkkiin ja parkua koko yön, muttei hän tiennyt olisiko se soveliasta. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt heistä. Ei kukaan tietänyt, miten Kanjonivuokko tunsi suurta punaista naarasta kohtaan. Vain hän, sekä toinen. Kanjonivuokko painoi ruskean päänsä ja huokaisi syvään ajatellessaan aikaa naaraan kanssa. Miten vähän se olikaan, verrattuna siihen miten nopeasti hän menetti toisen. Ehkä hän näkisi Kuurasuden vielä Kaiussa? Kai naaras oli sinne päässyt? Kanjonivuokko pudisteli päätään ja väräytteli hännänpäätään. Suru oli vieläkin kova rinnassa, vaikka siitä olikin jo aikaa. Jo aikaa, miten Kivitähdestä tuli kansan johtaja Syystähden kadottua, ja miten nopeasti Korppitassu sekä tämän sisko olivat sopeutuneet kansaan, ja nyt jo oppilaita. Hitaasti naaras kohotti katsettaan kohti johtaja paria ja vieno hymy kohosi tämän kasvoille, kun Revontulikukan katse osui häneen. Miten hän olikaan onnekas näistä ystävistä, sekä kansasta, jossa hän olikaan. Vaikka olikin menettänyt elämänsä parhaan palan, elämänsä rakkauden.

// MASI //

Tomutassu vilkaisi viimeisen kerran Korppitassun perään, ennenkuin kääntyi kuuntelemaan Leopardikukan ohjeistusta. Oppilas nyökkäsi kunnioittavasti mestarilleen, joka oli näyttänyt, miten sammalta saisi mahdollisimman paljon kannettua kerralla oppilaiden pesälle. Tomutassu ei todellakaan ollut puheliaimmasta päästä, paitsi jos kyseessä oli Korppitassu. Sisar oli ainoa, kelle hän jutteli enemmän kuin mielellään, mutta muiden seurassa Tomutassu tyytyi tarkkailijan rooliin. Ruskeaturkkinen naaras nyökkäsi Leopardikukan viimeiselle kehotukselle ja nousi jaloilleen, Tunturitassun tavoin.
"Selvä, nähdään aamulla", naaras naukaisi ja nyökkäsi kunnioittavasti, ennen kuin pyörähti kannoillaan. Tunturitassu tömisteli hänen peräänsä oppilaiden pesään, sammalta hampaissaan.
"Nukkuisimmeko vierekkäin?", tämä ehdotti innokkaasti ja tiputti sammaltukon Tomutassun sammaleiden viereen. Vaistomaisesti Tomutassu vetäisi oman kasansa kauemmaksi kasvot inhosta vääristyen.
"Ei kiitos", naaras naukaisi viileästi ja alkoi muovata sammaleesta itselleen makuualustaa. Tunturitassu ei toisen oppilaan viileydestä säikähtänyt, vaan valmisti oman makuualustansa kauemmaksi.
"Kuten haluat, jos kuitenkin muutat mielesi, varaan sinulle paikkaa", tämä naukaisi hyväntuulisesti ja pujahti pesästä ulos. Jokin tuossa kissassa toi Tomutassun mieleen hänen sisarensa Korppitassun. Olisipa hänen sisarensa täällä. Tomutassulle oli tullut yllätyksenä, että hänen sisarensa haluaisi parantajaksi. Näin jälkeen päin ajateltuna, se oli todella selkeää. Jos pistää merkille, kuinka kiinnostunut valkea naaras oli yrteistä, leikkimielisten taisteluiden sijaan. Mutta silti.. heidän piti yhdessä kouluttautua sotureiksi, sisarukset vastaan maailma. Tomutassu havahtui ajatuksistaan, huomatessaan pienen hiiren mätkähtäessä eteensä.
"En usko, että ruoasta kieltäydyt", Tunturitassu naukaisi lempeästi ja askelsi muutaman askeleen kauemmaksi ruokaillaakseen muiden oppilaiden seurassa. "Saat liittyä seuraan, jos haluat", tämä huikkasi lapansa yli, ennen kuin upotti hampaansa päästäiseen.
"Kiitos", Tomutassu naukaisi töksähtävästi, sillä oli yllättynyt toisen oppilaan ystävällisyydestä, siitäkin huolimatta, miten töykeä Tomutassu oli häntä kohtaan ollut. Naaras ei kokenut todellakaan halua osallistua muiden kanssa ruokailuun, joten hän tyytyi kääntämään selkänsä, ennen kuin puraisi aliravitusta hiirestään palan. Huomasi, kuinka routa oli tehnyt tehtävänsä riistaeläinten suhteen.

// MASI & HELI //

Korppitassu ei pystynyt hillitsemään iloaan, kuullessaan isänsä osoittavansa hänelle paikan parantajaoppilaana, Kanjonivuokon opissa. Naaras paineli tassuillaan maata, hännänpään nykiessä pienieleisesti. Korppitassun uuden nimen kuullessaan, käänsi hän hailakan siniset silmänsä kohti Kanjonivuokkoa ja loikki sulavasti tämän eteen. Pienempi naaras nuolaisi parantajan päälakea ja siirtyi tämän viereen istumaan, seuraamaan seremonian loppua. Korppitassu etsi nuoremman sisarensa käsiinsä ja nuolaisi tämän päätä pikaisesti.
"Onneksi olkoon Tomutassu", Korppitassu naukaisi kehräten.
"Kiitos, onneksi olkoon myös sinulle", Tomutassu naukaisi ärsyyntyneenä, painellen tassullaan nuolaisusta sekoittuneita otsakarvojaan.
"En voi vieläkään uskoa että valitsin parantajan polun, soturin polun sijasta. Kai sinulla on höyheniä aivojesi tilalla", ruskea soturioppilas jatkoi lempeämmällä äänensävyllä ja puski sisarensa lapaa. Korppitassu nosti päätänsä, huomatessaan Kanjonivuokon viittoilevan hännällään.
"Täytyy mennä, nähdään myöhemmin", Korppitassu sanoi ja kosketti hellästi kuonollaan Tomutassun omaa, ennen kuin loikki mestarinsa luo, joka halusi esitellä hieman paikkoja. Katsottuaan muutaman kohdan Kanjonivuokon pesässä, Korppitassu paineli tassujaan maata vasten.
"Voi Kanjonivuokko, minä räjähdän, jos en saa käydä näkemässä vanhempiani. Tulen ihan juuri, sopiiko se sinulle?", pieni valkea naaras kysyi kärsimättömästi, johon Kanjonivuokko nyökkäsi naurahtaen. (?) Korppitassu juoksi aukion poikki Kivitähden, sekä Revontulikukan luokse, joilla selkeästi oli hellä hetki meneillään. Korppitassu juoksi loppumatkan, ennen kuin ponnisti valtavaan loikkaan, kohti Kivitähteä. Korppitassu näki, että hänen isänsä oli kyllä kuullut tyttärensä tulon, mutta antanut varmasti rakkauttaan pentunsa yllättää tämän. Pian valkea naaras oli kumossa isänsä kanssa maassa, Revontulikukan lempeästi nauraessa vieressä. (?)
"Anteeksi isä, en malttanut olla tulematta teidän luoksenne. Olen niin onnellinen uudesta tehtävästäni parantajaoppilaana", Korppitassu naukui ja nuoli isänsä poskea kovaan ääneen kehräten.
"Lupaan tehdä valtavasti töitä, ette tule pettymään", oppilas jatkoi hukuttaen emonsa Leopardikukan nuolaisuihin.
"Sain Kanjonivuokolta luvan tulla näkemään teitä, ennen kuin hän jatkaa esittelykierrostaan", Korppitassu naukui, painaen nöyrästi päätään maata kohti. Vaikka Kivitähti oli hänen isänsä, oli myös hän klaanin päällikkö, jota kohtaan naaras tunsi syvää kunnioitusta.

//Masi
Kettutähden päässä pyöri niin lujaa, ettei hän saanut edes maasta kiinni kynsillään. Kynsiä aristi, päätä huippasi, kylkiä jomotti ja rinnassa tuntui ammottava tulinen aukko. Hän hädin tuskin sai itsensä hengittämään jonkinlaisella rytmillä, samalla kun korvissa soi, joku joko huutaen, tai hänen omat ajatuksensa vain hulluna huutona. Lopulta naaras yritti väräytellä korviaan ja räpytellä silmiään, kun viileä lumi alkoi puuduttaa jokaista kipua, jonka kehosta saattoi löytää. Hän oli menettänyt elämän, ehkä kaksikin. Mutta kipu oli silti uskomaton.
Pikkuhiljaa oranssi naaras alkoi tuntea Tiikeriruusun äänen sekä ominaistuoksun ympäröivän itsensä, kun naaras selvästi yritti repiä häntä pidemmälle lunta pitkin. Kaikki hajut ympärillä olivat outoja, ja Kettutähti ärähti hieman kivuliaasti, saaden Tiikeriruusun irrottamaan otteensa ja asettumaan kuulemaan päällikköään. Kettutähti huokaisi, veti syvään ilmaa keuhkoihinsa ja varovasti asetti käpäliä alleen, tuntien lumen, maan sekä ilman kaikkialla ympärillään. Pikkuhiljaa vaistot alkaisivat palata, kaiken tämän jälkeen. Hän räpäytteli violetteja silmiään ja onnistui tarkentamaan katseensa huolestuneeseen soturittareen, jonka hännänpää tuntui värjäävän vielä maan punaiseksi, vaikka haitta olisi jo puolittunut. Viimein Kettutähti räväytti silmänsä auki ja loikkasi käpälilleen, ravistaen turkkinsa tuntien energian asettuvan jokaisen karvanpäähän.
”Olemme hengissä?” hän henkäisi ja katseli maata allaan, maistellen ilmaa, tuntien miten Aurinkotuulen tuoksu olisi hieman kauempana. Heidät oli selvästi säästetty jollain tapaa. Miksi? Naaras tunnisti joitain Veritähden sanoja aivan korvansa juuressa, miten maailmassa olisi suurempia uhkia, ja miten heidän olisi parempi yhdistyä. Muttei naaras uskonut siihen. Kansoja oli aina ollut monta. Ja niin se aina tulisi olemaan. Kettutähti ravisti turkkinsa vielä kertaalleen sitten tutkaillen Tiikeriruusun läpi.
”Oletko kunnossa? Voitko matkustaa?” hän katseli naaraan surullista hännänpäätä ja loi pahoittelevan katseen soturittareen. Hänellä sentään olisi henkensä, jotka pitäisivät hänestä huolta jonkin verran, mutta Tiikeriruusulla olisi vain yksi mahdollisuus, ja nyt hän eläisi puolikkaan hännän kanssa. Pian jostain hieman kauempaa alkoi kuulu käpälien töminää pitkin maata, ja kaksi nuorta soturia ilmestyi näkyviin. Lumifasaani sekä Kettukarva tervehtivät kaksikkoa huolestunein katsein ja selittivät, missä osa kansasta olisi. Menetettyjä olisi varmasti monia, eikä naaras voinut uskoa, miten paljon olisikaan voitu menettää. Vaikka tarkoituksena oli lopulta vain juosta sekä pelastaa itsensä. Ei kunniallisin tapa, muttei hän jäisi Veritähden sekä Synkkävarjon kynsiin kitumaan. Hän irvisti vihaisesti ja huokaisi sitten, antaen karvojensa tasaantua.
”Meidän on päästävä muiden luo, ota tukea Tiikeriruusu, matkaamme yhdessä”, Kettutähti loi kiitollisen katseen naaraaseen ja nojasi tuon kylkeen, jos verenhukka olisi aiheuttanut hänellekin hieman pahoinvointia.

//Masi
Punatassu kiihdytti askeliaan ja hoputti myös Savuruoskaa hyppimään Tammihaukan sekä muiden kissojen välissä, kun Pakkassäteen raivokas joukko synkkävarjon kissoja oli lähtenyt hyökkäämään heidän peräänsä leiristä. Kaikki muut äänet olivat vaienneet kollin korvista, kun jalkojen töminä nummea vasten ja kivuliaiden haavojen aiheuttamat ulinat täyttivät oppilaan korvat. Raivokkaasti hakkaava sydän tykytti kollin rinnassa, kun hän yritti ymmärtää miten Sydäntassun ruumis olisi vain jäänyt leirin aukiolle lepäämään, muidenkin kaatuneiden kera. Kollin teki mieli kääntyä ympäri ja iskeä Synkkävarjon kapisia koiria kuonolle, mutta heidän oli käsketty paeta, vaikkei Kettutähdestä tai Tiikeriruususta kuulunut mitään. Savuruoskan hengitys oli pinnallista ja pian partion oli pysähdyttävä hyvän matkan päähän Aurinkotuulen hajurajasta.
”Olemmeko tarpeeksi pitkällä? Eiväthän he tänne asti tule kynsimään”, Tammihaukan hengästynyt sekä huolestunut ääni kaikui ensin Punatassun korviin, kun kolli sai käpälänsä seisahtumaan. Viha kuohui hänen sisällään, viha Sydäntassun kohtalon takia mutta myös huoli emonsa kunnosta huolestutti toista. Tunteiden pyörremyrsky oli inhottava tunne oppilaan sisällä, ja hän vain jäi tuijottamaan vanhempia kissoja, kun nämä haistelivat ympäristöä sekä selvästi pohtivat seuraavaa liikettä.
”Meidän… On päästävä… Taivaanliekkiin”, Savuruoska sai ähkäistyä kivuliaiden hengitysten välistä samalla kun Kinuskihäntä tuli tukemaan naarasta. Kinuskihännän pennut painautuivat toisiinsa kiinni ja Tammihaukka asteli nuolaisemaan Lumifasaanin korvaa.
”Älkää huoliko. Löydämme vielä tiemme”, Kinuskihännän entinen mestari yritti rohkaista entistä oppilastaan.
”Mutta entä Kettutähti? Tai Tiikeriruusu? He olivat ainoat, joiden en nähnyt pakenevan. Muuta voivat selvästi olla jo pidemmällä, tai toisaalla”, Kinuskihäntä pohti ja yritti nuollen lohduttaa Savuruoskan hoippuvaa päätä sekä olemusta. Toinen oli kärsinyt kovan iskun päähän, ja voi selvästi hyvin huonosti. Punatassu asteli emonsa vierelle ja tuki toista lämmittäen tämän kylkeä, odotellessa soturien päätöksiä.
”Voimme lähteä etsimään rajan pintaan?” Kettukarva ehdotti lopulta sisarusten tarkkaillen toisiaan haavojen varalta. Kummatkin olisivat selvinneet aika vähällä, ja voisivat auttaa vielä rajalta viimeiset matkaan.
”Kuulostaa hyvältä”, Tammihaukan huolestunut katse osui Savuruoskaan, ja kolli asettautui naaraan toiselle puolelle. ”Matkaamme tuonne pieneen uomaan, näette sen tuolla, kohti vuoria? Taivaanliekki on tuolla vuoren juurella, sinne on jonkin verran matkaa, muttei tolkuttomasti. Odotamme uomassa teitä, sekä niitä, ketkä löydätte. Mutta älkää vain missään nimessä astuko käpälillänne entiselle reviirille. Emme halua menettää enempää kuin on pakko”, kolli huokaisi syvään ja katsahti Kinuskihäntään, joka nuolaisi hyvästit ja kertoi onnea matkaan tyttärilleen, ennen kuin ripeä kaksikko lähti laukkaan läpi nummen, ja partio jatkoi nyt hitaammin matkaansa kohti uomaa, jossa odottaisivat muita.

//Diamella, Heli //

Leopardinkukka oli juuri kulkemassa Kivitähden ja Revontulikukan puhujanpaikan ohitse, kun kuuli päällikkönsä huokaisevan syvään.
''Kiitos Revontulikukka, että olet rinnallani, kaikkien näiden kuiden jälkeen'', hän kuuli päällikön sanovan ja huomasi kollin nuolaisevan kumppaninsa poskea pehmeästi, kääntäen sitten katseensa kohti tähtiä kuin odottaen jotakin ennettä.
Leopardinkukalla oli mennyt monia kuita, että hän oli alkanut toipua Usvajoessa käydystä sodasta. Riitasoinnun sanat ja uhkaukset hänen isänsä tappajasta pyörivät hänen mielessään ja saapuivat toisinaan hänen uniinsa. Mutta nyt, kun naaras oli taas voimissaan ja niin paljon kuin hän olisikin halunnut kostaa Usvajoelle edelleen isänsä kuoleman, Kivitähti oli kuitenkin tehnyt hänestä tyttärensä Tomutassun mestarin. Leopardinkukka oli tästä todella otettu ja mielissään, hänen oma oppilaansa!
Naaras saapuikin Tomutassun luokse, jonka ympärillä oli muitakin oppilaita, jotka onnittelivat toisiaan ja juttelivat mestariensa kanssa.
''Arvon uudet ja nuoret oppilaat, ensimmäisenä tehtävänänne teidän tulisi tehdä itsellenne nukkumapaikat oppilaiden pesään. Tarvitsette sammalta pehmykkeeksi, mutta tällä hetkellä sammal on lumen ja jään alla, eikä kukaan halua märässä pedissä nukkua, joten olemme varastoineet puhdasta sammalta soturienpesään. Tulkaahan hakemaan sieltä itsellenne tarpeeksi sammalta, näytän teille miten kannatte sammalta mahdollisimman paljon kerralla'', Leopardinkukka heilautti häntäänsä Tomutassulle ja Tunturitassulle, joista Tunturitassu pinkaisi innokkaana naaraan perään.
''Suosittelen teitä syömään ennen nukkumaanmenoa, sillä te kaksi tulette minun ja Kermaketun kanssa aamulla tutustumaan reviiriimme, kierrämme rajat ja lähdetään todellakin leirin ulkopuolelle'', Leopardinkukka hymyili, seisahtuen soturienpesässä suuren sammalkasan eteen.
Nuori mestari näytti kaksikolle, miten nämä saisivat mahdollisimman paljon sammalta kannettua kerralla leukansa alla rintaansa vasten. Tunturitassulta se sujui aika kömpelösti, muttei nyt ensimmäisinä sekunteina oppilaana pitäisikin olla jo mestari kaikessa. Kolmikko palasi oppilaidenpesään, jossa Kotkatassu opasti kaksikkoa tekemään sammalpedeistä mahdollisimman muhkeat.
''Huolehtikaa, ettemme Kermaketun kanssa joudu teitä aamulla odottamaan teitä'', Leopardinkukka kuittasi tiukemmin ja poistui sitten oppilaidenpesästä, mennen riistakasalta valitsemaan itselleen kevyttä syötävää ennen kuin alkaisi nukkua soturienpesässä.