//Masi
Korppisydän oli astellut aamun sarastaessa kohti Kivitähden pesää, jonne kolli oli tehnyt oman petinsä lisäksi Kettutähdelle pedin, jolle naaras kykeni asettumaan levolle edellisen illan myötä. Aurinkotuuli oli saapunut loukkaantuneina sekä päihitettyinä Taivaanliekin leiriin, kun heillä ei enää omaa reviiriä ollut. Korppisydän oli jokseenkin kummastunut siitä, että Veritähti oli päästänyt kissat näin vähällä, vaikka kuolleita he olivatkin taakseen jättäneet, ei siitä ollut epäselvyyttä. Valkean oranssi naaras hiljaa naukui tervehdyksen, ennen kuin asteli pesään, jossa Kivitähti istui omalla pedillään(?) selvästi jo näyttäen valmiina päivään, kun taas Kettutähden oranssi turkki makasi vielä pedillä, pää käpälillä ja silmät puoliksi auki. Pohtiko hän jotain, vai oliko naaras herättänyt toisen? Kettutähti kuitenkin avasi violettia silmäpariaan ja kohotti päätään huokauksen myötä.

“Tahdoitte, että tulen kanssanne keskustelemaan?” Korppisydän kysyi vielä varmistuksen, kun oli saanut Revontulikukalta kehotuksen saapua johtajansa pesään. Ja kansan tuoreena varajohtajana, Korppisydän tunsi suurta lämpöä ja luottoa Kivitähden arviointikykyyn, ottaen myös entisen Synkkävarjon kissan mukaan keskusteluun. Hetken Kettutähti näytti epäileväiseltä, selvästi ehkä tunnistaen Korppisydämen. Ainakin puheet voimien omaavista kissoista suuressa sodassa Imperiumia vastaan oli antanut jokaiselle osallistujalle hieman mainetta. Naaras kuitenkin käänsi päänsä Kivitähden puoleen.

“Kerran Korppisydän on osa teitä nykyään, uskon, että hän on tietoinen Veritähden suunnitelmista?” Kettutähti naukui hiljaa ja sai suoraan Korppisydämeltä vastauksen.

“Kyllä. Pakenin entisestä kodistani, kun ymmärsin Veritähden suunnitelmat suuresta sodasta ja hänen kasaamastaan armeijasta. Hän aikoo hyökätä Myrskyvaahteraan aivan parin yön päästä, se oli hänen suunnitelmansa. En tiennytkään, että hän aikoi samaa myös Aurinkotuuleen”, Korppisydän pahoittelevasti painoi päätään räpäyttäen samalla silmäpariaan, asettuen osittain Kivitähden viereen, muttei kuitenkaan liian lähelle kumpaakaan johtajaa.

“En olisi uskonut, että Veritähti aikoisi yhä uudestaan kokeilla vallata metsää. Ehkä hän tahtoi kokeilla onneaan, tai siis onnistua jossain, kerran hän odottaisi Myrskyvaahteraan hyökkäystä. Vaihtoehtomme olisi liittyä, tai paeta. Ja varmasti ymmärrätte, kumman suosimme”, Kettutähti yskäisi ikävästi kyljet rahisten, pudistellen sitten päätään. Tuore johtaja oli selvästi menettänyt elämiä jo taistossa, mutta hän näytti muuten voivan suhteellisen hyvin.

Hetken Korppisydän tuumasi Kivitähden ajatuksia, yrittäen sitten tökkiä jäätä kepillä.

“Mitä luulet Kivitähti? Suuntaammeko taistoon Aurinkotuulen kissojen kera? Metsän kansat vähenevät suuresti, jos Veritähti jatkaa samaa rataa. Meidän on jotenkin pelastettava itsemme, tai edes osa toisistamme”, Korppisydän paineli pesän lattiaa käpälillään ja pohti, olisiko heillä kohta enää ollenkaan kansoja, jos Veritähden armeija valtaisi koko metsän. Mitä elämä olisi sitten? Pönkitettynä Veritähden katalien kissojen kynsissä. Ja mitä kävisi pettureille, jotka olisivat paenneet? Korppisydän nielaisi kovan palan kurkustaan ja katsahti Kettutähteen, joka yritti kohottautua istumaan, hankalasti, mutta onnistuen.

“Jos minusta on kiinni, taistelen, oli sota mikä hyvänsä. Risatähti menehtyi tuntemattomista syistä reviirillä, siksi minä olen tässä, Kettutähtenä. Tahdon pelastaa Aurinkotuulen, miten se nyt olisikaan mahdollista. Tahdon, että metsässä yhä on kansoja, edes aikojen alusta alkaen neljä”, naaras toi ajatuksensa selvästi esiin säihkyvin violetein silmin ja katseli Kivitähteä odottavasti.

//Masi
Punatassu katseli leiriä läpi siristetyin silmin ja asteli ulos parantajanpesältä, jossa Tiikeriruusu vielä makasi. Hänen mestarinsa oli haavoittunut pahasti sodan aikana, ja tulisi lepäämään muutaman hyvän päivän. Mutta vaikka naaras olisi pesässä toipilaana, ei se hänen teräviä sanojaan lakkauttanut. Tiikeriruusu oli kehottanut oppilasta lähtemään partioon tutustumaan reviiriin varmuuden vuoksi. Kolli oli vienyt toiselle pientä purtavaa, itse jättänyt syömättä tietysti, ja nyt pohti pitäisikö hänen lähteä oikeasti kissojen mukaan. Hän huokaisi ärtyneenä ajatellen, mitä Sydäntassu oli käynyt läpi sodassa, ja nyt hänen pitäisi yksin yrittää pohtia elämää. Savuruoska oli käynyt myös parantajien pesällä eilen, mutta nyt ilmeisesti uneksi vielä jossain. Varmasti emonkin mielellä oli koko sota pahaksi.

Punainen kolli köyristi selkänsä venytykseen ja päästi ilmoille suuren haukotuksen, ennen kuin naksautti niskansa ja lähti ärtyneenä hännänpää heiluen kohti leirin suun läheisyydessä istuvaa naarasta kohden.

“Hei”, hän naukaisi hiljaa lähestyen toista. “Oletko partioon lähdössä? Mestarini pyysi, jos pääsisin mukaan tutustumaan reviiriin”, tuo naukui kulmiensa alta leoparditurkkista naarasta katsellen. Tämän turkilla seikkaili ihannoitavia arpia, mutta ei kolli sen enempää kiinnostunut ollut toisen kuvioista tai mielipiteistä tai muustakaan. Pitäisi vain päästä ulos, vähän juosta ja kerätä ajatukset. Jos Tiikeriruusu tulisi kuntoon kolli voisi saada sitä hyvää taistelukoulutustakin. Punatassu painoi korviaan hieman odottaen vastausta, toivoen, ettei ärsyttäisi toista kuitenkaan turkistaan. Hän tahtoi päästä ulos tästä kapisesta leiristä.

//Heli, Diamella //

Sen yön aikana Leopardinkukka ei saanut paljoa nukuttua, hän tiesi, että sota olisi pian täällä ja hänen vastuullaan oleva oppilas, Kivitähden tytär, Tomutassu olisi vasta ihan alussa koulutuksessaan. Miten nuori naaras pärjäisi taistelussa, jos sellaiseen tämän olisi pakollista osallistua tai jos toinen vähintäänkin yhtä kapinallisena kuin mitä Leopardinkukka oli tai oli ollut, änkisi sinne väkisin mukaan? Leopardinkukka ajatteli menetettyä isäänsä ja sisartaan, jotka jättivät suuret arvet hänen ja muun perheen sydämiin. Voisiko hän todella taistella Usvajoen rinnalla Veritähteä vastaan, kaiken sen jälkeen, mitä Riitasointu hänelle sanoi tai mitä Usvajoki hänen perheelleen aiheutti? Miten he hävisivät sodan Syystähden johdolla Usvajoessa? Kaikkiko se pitäisi antaa anteeksi ja pystyä taistelemaan Veritähteä vastaan, tuosta vaan?
Kivitähti oli tehnyt pedin Kettutähdelle omaan pesäänsä ja kaksikko sai siellä rauhassa puhua läpi yön, sekä Aurinkotuulen päällikkö sai lepoa. Muut loukkaantuneet olivat Kanjonivuokon pesässä, parantajan hoidettavana, samalla kun Korppitassu saisi kallisarvoista opetusta heti vaikeiden työtehtävien äärellä.
Maukas ja leveä haukotus säpsäytti transsista hereillä Leopardinkukan, kun Kermakettu heräsi.
''Oletko jo pitkäänkin ollut hereillä? Olisiko aikamme käydä jo herättämässä Tunturitassu ja Tomutassu ja lähteä kierrokselle?'', Kermakettu hieroi etutassullaan unisia silmiään. Ihan kuin mitään ei koskaan olisi tapahtunutkaan, ihan kuin lauma epätoivoisia Aurinkotuulen kissoja ei koskaan olisi tupsahtanutkaan leiriin, kesken uusien oppilaiden juhlinnan. Leopardinkukka nyrpisti nenäänsä.
''Ajattelitko, että lähdemme tyhjin vatsoin heti partioon?'', Leopardinkukka naksutteli niskojaan ja väänsi kehonsa ihan mutkalle pitkään venytykseen. Hyvä, jos hän oli nukkunut pisaraakaan, mutta silti hänellä oli yllättävän tehokas olotila.
''On hyvä omaksua kurinalaisuutta, aina ei voi ajatella ruoka edellä. Etenkin lehtikadon aikaan, oppilaidenkin on hyvä muistaa, että he eivät enää ole ensimmäisiä ruokittavia suita, vaikka miten kova nälkä olisi'', Kermakettu hyväntuulisena naukui ja Leopardinkukka pyöritteli silmiään.
Kermakettu halusi siis heti ottaa luulot pois oppilaista, kun taas Leopardinkukka olisi mielellään jättänyt kuulematta ne tulevat aamun ininät ja kiukuttelut nälkäisenä. Mestarikaksikko siirtyi leirin uloskäyntiä kohden, katsellen mietteliäänä oppilaidenpesää kohden. Kermakettu olisi halunnut heti mennä herättämään oppilaat, mutta Leopardinkukka jarrutteli häntä. Kyllä kaksikko saapuisi varmasti pian, olisihan heille annettava mahdollisuus. Leopardinkukka tervehti ystävällisellä nyökkäyksellä Lumifasaania, joka oli ollut heti mukana Taivaanliekin kissojen metsästyspartiossa. Aurinkotuulen kissat näyttivät pelokkailta, toisin kuin Usvajoen kissat, kun nämä olivat olleet heidän huolenaan leirissä. Usvajoen kissat olivat vaikuttaneet todella kylmiltä ja ylimielisiltä heti alusta alkaen. Leopardinkukan pitäisi ihan todella jo yrittää päästä irti Usvajoen aiheuttamista traumoista.

//Heli, Diamella//

Tiikeriruusu kylpi jonkinlaisessa usvassa, kun hän satunnaisesti kadotti maan tassujensa alta, vaikka olikin vahvassa päällikkönsä tuessa, eikä kaatunut. Hänen violetti silmäparinsa vaelsi usvan keskellä ja lopulta he pääsivät uomaan, jossa muut Aurinkotuulen kissat odottivatkin jo heitä. Miten surkeassa kunnossa nämä olivatkaan rähjäisillä, verisillä ja repaleisilla turkeillaan! Tiikeriruusu kuuli Kettutähden kannustavan kissoja matkaan ja Auringonpimennys tuli tukemaan päällikkönsä kulkua toiselta puolelta. Tiikeriruusu kuuli Tammihaukan järkyttyneen henkäisyn, kun hänen ystävänsä näki hänen katkenneen häntänsä, pienen jäljellä olevan töpön vain tilalla.
''Minä autan sinua'', Tammihaukka naukaisi lapsuudenystävälleen ja kaksikko lähti muiden vanavedessä kohti Taivaanliekin leiriä, jossa jo kaukaa kuulosti siltä, että siellä juhlittiin tänä yönä jotakin. Mikä yllätys olisikaan, kun Aurinkotuulen kissat saapuisivat sinne ja he näkisivät tai kuulisivat Veritähden hyökkäyksestä. Tiikeriruusun maailmasta katosi välillä värejä, mutta hän oli jonkinlaisessa shokkitilassa tai sitten pakkanen oli purrut hänen haavoihinsa niin vahvasta, että verenvuoto oli tyrehtynyt, sillä hän ei tuntenut enää kipua, kun hän askelsi Tammihaukan vierellä sisäänkäynnille.
''Oletteko varma, että tämä on hyvä ajatus?'', hän kuuli Lumifasaanin kuiskaavan. Hän ei ollut varma vastasiko kukaan siihen kannustavia sanoja, mutta varsinaisesti pelkoa Tiikeriruusu ei tuntenut, kun hän muiden mukana astui aukiolle. Kauhistuneita huutoja kaikui heti aukiolla, kun kissat huomasivat heidät kaiken juhlinnan keskeltä ja Tiikeriruusu erotti, miten Kivitähti nuoremman oppilaan painon alla, kieli vielä oppilaan poskella jähmettyi niille sijoilleen, ja hiljaa kääntyi kylkensä kautta silmät suurina kohtaamaan aukiolle saapuneet kissat.
''Kettutähti! Mitä-'', Kivitähti ehti henkäistä, kun nousi jo jaloilleen ja laskeutui välittömästi paikaltaan vastaanottamaan Aurinkotuulen kissoja.
''Veritähti'', Tiikeriruusu sähähti, Kivitähden korvien painuessa taaksepäin järkytyksestä. ''Hän hyökkäsi, valtasi koko Aurinkotuulen reviirin. Me emme ehtineet varautua ollenkaan'', Tiikeriruusu sähisi, alkaen tuntea, miten hänen haavansa olivat leirin lämpimämmässä ilmassa alkaneet jälleen vuotaa verta vuolaasti.
''Kaikki loukkaantuneet heti Kanjonivuokon pesään!'', Kivitähti naukui, vaikka saikin osalta kissoista pahoja katseita siitä, että neuvottelematta tai puhumatta ensin klaaninsa kanssa, hän alkoi toimia muiden hyväksi. Tiikeriruusu lysähti Tammihaukan lapoja vasten ja valui kohden maata, jolloin Tammihaukan tueksi ilmestyi arpinen Taivaanliekin soturi, Leopardinkukka, joka auttoi toista saattamaan tajuttomaksi katoavan naaraan Kanjonivuokon pesään.
''Kettutähti, tarvitsetko sinä hoitoa? Ovatko kaikki tässä, vai lähetänkö vielä etsintäpartion?'', Kivitähti nuuhki ensin varuillaan Kettutähteä, mutta hyvinkin nopeasti lähestyi toista, koskettaen varovasti kuin anteeksipyytäen toisen päällikön lapaa. Ihan kuin olisi juuri varmistanut, että toinen varmasti oli siinä. ''Meidän pitää puhua niin pian kuin olotilasi vain sallii. Metsässä on tapahtunut paljon pahaa'', Kivitähti kuiskasi jotakin, muttei Tiikeriruusu enää kuullut sitä.

//Masi, Diamella, täyttö rooli lähinnä


Kanjonivuokko oli saanut nauttia lämpimästä päivästä nuoren uuden oppilaan Korppitassun kanssa, tuon säihkyvistä sinisistä silmistä sekä periksiantamattomasta luonteesta. Vanha parantaja ei ollut kuvitellutkaan, miten hauskaa olisi lopulta nauttia nuoren oppilaan seurasta, joka tuntui värisevän irti turkistaan, kuin haavan lehti. He eivät olleet ehtineet kovin pitkälle, kuin vain tutkimaan pesää sekä haistelemaan yrttejä, kunnes nuoren Korppitassun oli päästävä näkemään vanhempiaan. Mikä into sekä rakkaus, Kanjonivuokko oli hieman kateellinen, ja nyökättyään päätään nuorelle ilopillerille, hän jäi painelemaan maata käpäliensä alla pesän suulle. Korppitassu pinkoi vanhempiaan kohden ja loikkasi Kivitähden niskaan kaataen kummatkin maahan, johon reaktiona parantaja naurahti vienosti. Naaraan ajatukset kuitenkin harhailivatkin kohti Kuurasutta. Miten naaraan keho oli tuotu takaisin Usvajoesta, ja kaikkien menetettyjen kissojen hautajaiset oli pidetty kerralla. Kanjonivuokko olisi tahtonut painaa kuononsa syvälle naaraan turkkiin ja parkua koko yön, muttei hän tiennyt olisiko se soveliasta. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt heistä. Ei kukaan tietänyt, miten Kanjonivuokko tunsi suurta punaista naarasta kohtaan. Vain hän, sekä toinen. Kanjonivuokko painoi ruskean päänsä ja huokaisi syvään ajatellessaan aikaa naaraan kanssa. Miten vähän se olikaan, verrattuna siihen miten nopeasti hän menetti toisen. Ehkä hän näkisi Kuurasuden vielä Kaiussa? Kai naaras oli sinne päässyt? Kanjonivuokko pudisteli päätään ja väräytteli hännänpäätään. Suru oli vieläkin kova rinnassa, vaikka siitä olikin jo aikaa. Jo aikaa, miten Kivitähdestä tuli kansan johtaja Syystähden kadottua, ja miten nopeasti Korppitassu sekä tämän sisko olivat sopeutuneet kansaan, ja nyt jo oppilaita. Hitaasti naaras kohotti katsettaan kohti johtaja paria ja vieno hymy kohosi tämän kasvoille, kun Revontulikukan katse osui häneen. Miten hän olikaan onnekas näistä ystävistä, sekä kansasta, jossa hän olikaan. Vaikka olikin menettänyt elämänsä parhaan palan, elämänsä rakkauden.

// MASI //

Tomutassu vilkaisi viimeisen kerran Korppitassun perään, ennenkuin kääntyi kuuntelemaan Leopardikukan ohjeistusta. Oppilas nyökkäsi kunnioittavasti mestarilleen, joka oli näyttänyt, miten sammalta saisi mahdollisimman paljon kannettua kerralla oppilaiden pesälle. Tomutassu ei todellakaan ollut puheliaimmasta päästä, paitsi jos kyseessä oli Korppitassu. Sisar oli ainoa, kelle hän jutteli enemmän kuin mielellään, mutta muiden seurassa Tomutassu tyytyi tarkkailijan rooliin. Ruskeaturkkinen naaras nyökkäsi Leopardikukan viimeiselle kehotukselle ja nousi jaloilleen, Tunturitassun tavoin.
"Selvä, nähdään aamulla", naaras naukaisi ja nyökkäsi kunnioittavasti, ennen kuin pyörähti kannoillaan. Tunturitassu tömisteli hänen peräänsä oppilaiden pesään, sammalta hampaissaan.
"Nukkuisimmeko vierekkäin?", tämä ehdotti innokkaasti ja tiputti sammaltukon Tomutassun sammaleiden viereen. Vaistomaisesti Tomutassu vetäisi oman kasansa kauemmaksi kasvot inhosta vääristyen.
"Ei kiitos", naaras naukaisi viileästi ja alkoi muovata sammaleesta itselleen makuualustaa. Tunturitassu ei toisen oppilaan viileydestä säikähtänyt, vaan valmisti oman makuualustansa kauemmaksi.
"Kuten haluat, jos kuitenkin muutat mielesi, varaan sinulle paikkaa", tämä naukaisi hyväntuulisesti ja pujahti pesästä ulos. Jokin tuossa kissassa toi Tomutassun mieleen hänen sisarensa Korppitassun. Olisipa hänen sisarensa täällä. Tomutassulle oli tullut yllätyksenä, että hänen sisarensa haluaisi parantajaksi. Näin jälkeen päin ajateltuna, se oli todella selkeää. Jos pistää merkille, kuinka kiinnostunut valkea naaras oli yrteistä, leikkimielisten taisteluiden sijaan. Mutta silti.. heidän piti yhdessä kouluttautua sotureiksi, sisarukset vastaan maailma. Tomutassu havahtui ajatuksistaan, huomatessaan pienen hiiren mätkähtäessä eteensä.
"En usko, että ruoasta kieltäydyt", Tunturitassu naukaisi lempeästi ja askelsi muutaman askeleen kauemmaksi ruokaillaakseen muiden oppilaiden seurassa. "Saat liittyä seuraan, jos haluat", tämä huikkasi lapansa yli, ennen kuin upotti hampaansa päästäiseen.
"Kiitos", Tomutassu naukaisi töksähtävästi, sillä oli yllättynyt toisen oppilaan ystävällisyydestä, siitäkin huolimatta, miten töykeä Tomutassu oli häntä kohtaan ollut. Naaras ei kokenut todellakaan halua osallistua muiden kanssa ruokailuun, joten hän tyytyi kääntämään selkänsä, ennen kuin puraisi aliravitusta hiirestään palan. Huomasi, kuinka routa oli tehnyt tehtävänsä riistaeläinten suhteen.

// MASI & HELI //

Korppitassu ei pystynyt hillitsemään iloaan, kuullessaan isänsä osoittavansa hänelle paikan parantajaoppilaana, Kanjonivuokon opissa. Naaras paineli tassuillaan maata, hännänpään nykiessä pienieleisesti. Korppitassun uuden nimen kuullessaan, käänsi hän hailakan siniset silmänsä kohti Kanjonivuokkoa ja loikki sulavasti tämän eteen. Pienempi naaras nuolaisi parantajan päälakea ja siirtyi tämän viereen istumaan, seuraamaan seremonian loppua. Korppitassu etsi nuoremman sisarensa käsiinsä ja nuolaisi tämän päätä pikaisesti.
"Onneksi olkoon Tomutassu", Korppitassu naukaisi kehräten.
"Kiitos, onneksi olkoon myös sinulle", Tomutassu naukaisi ärsyyntyneenä, painellen tassullaan nuolaisusta sekoittuneita otsakarvojaan.
"En voi vieläkään uskoa että valitsin parantajan polun, soturin polun sijasta. Kai sinulla on höyheniä aivojesi tilalla", ruskea soturioppilas jatkoi lempeämmällä äänensävyllä ja puski sisarensa lapaa. Korppitassu nosti päätänsä, huomatessaan Kanjonivuokon viittoilevan hännällään.
"Täytyy mennä, nähdään myöhemmin", Korppitassu sanoi ja kosketti hellästi kuonollaan Tomutassun omaa, ennen kuin loikki mestarinsa luo, joka halusi esitellä hieman paikkoja. Katsottuaan muutaman kohdan Kanjonivuokon pesässä, Korppitassu paineli tassujaan maata vasten.
"Voi Kanjonivuokko, minä räjähdän, jos en saa käydä näkemässä vanhempiani. Tulen ihan juuri, sopiiko se sinulle?", pieni valkea naaras kysyi kärsimättömästi, johon Kanjonivuokko nyökkäsi naurahtaen. (?) Korppitassu juoksi aukion poikki Kivitähden, sekä Revontulikukan luokse, joilla selkeästi oli hellä hetki meneillään. Korppitassu juoksi loppumatkan, ennen kuin ponnisti valtavaan loikkaan, kohti Kivitähteä. Korppitassu näki, että hänen isänsä oli kyllä kuullut tyttärensä tulon, mutta antanut varmasti rakkauttaan pentunsa yllättää tämän. Pian valkea naaras oli kumossa isänsä kanssa maassa, Revontulikukan lempeästi nauraessa vieressä. (?)
"Anteeksi isä, en malttanut olla tulematta teidän luoksenne. Olen niin onnellinen uudesta tehtävästäni parantajaoppilaana", Korppitassu naukui ja nuoli isänsä poskea kovaan ääneen kehräten.
"Lupaan tehdä valtavasti töitä, ette tule pettymään", oppilas jatkoi hukuttaen emonsa Leopardikukan nuolaisuihin.
"Sain Kanjonivuokolta luvan tulla näkemään teitä, ennen kuin hän jatkaa esittelykierrostaan", Korppitassu naukui, painaen nöyrästi päätään maata kohti. Vaikka Kivitähti oli hänen isänsä, oli myös hän klaanin päällikkö, jota kohtaan naaras tunsi syvää kunnioitusta.

//Masi
Kettutähden päässä pyöri niin lujaa, ettei hän saanut edes maasta kiinni kynsillään. Kynsiä aristi, päätä huippasi, kylkiä jomotti ja rinnassa tuntui ammottava tulinen aukko. Hän hädin tuskin sai itsensä hengittämään jonkinlaisella rytmillä, samalla kun korvissa soi, joku joko huutaen, tai hänen omat ajatuksensa vain hulluna huutona. Lopulta naaras yritti väräytellä korviaan ja räpytellä silmiään, kun viileä lumi alkoi puuduttaa jokaista kipua, jonka kehosta saattoi löytää. Hän oli menettänyt elämän, ehkä kaksikin. Mutta kipu oli silti uskomaton.
Pikkuhiljaa oranssi naaras alkoi tuntea Tiikeriruusun äänen sekä ominaistuoksun ympäröivän itsensä, kun naaras selvästi yritti repiä häntä pidemmälle lunta pitkin. Kaikki hajut ympärillä olivat outoja, ja Kettutähti ärähti hieman kivuliaasti, saaden Tiikeriruusun irrottamaan otteensa ja asettumaan kuulemaan päällikköään. Kettutähti huokaisi, veti syvään ilmaa keuhkoihinsa ja varovasti asetti käpäliä alleen, tuntien lumen, maan sekä ilman kaikkialla ympärillään. Pikkuhiljaa vaistot alkaisivat palata, kaiken tämän jälkeen. Hän räpäytteli violetteja silmiään ja onnistui tarkentamaan katseensa huolestuneeseen soturittareen, jonka hännänpää tuntui värjäävän vielä maan punaiseksi, vaikka haitta olisi jo puolittunut. Viimein Kettutähti räväytti silmänsä auki ja loikkasi käpälilleen, ravistaen turkkinsa tuntien energian asettuvan jokaisen karvanpäähän.
”Olemme hengissä?” hän henkäisi ja katseli maata allaan, maistellen ilmaa, tuntien miten Aurinkotuulen tuoksu olisi hieman kauempana. Heidät oli selvästi säästetty jollain tapaa. Miksi? Naaras tunnisti joitain Veritähden sanoja aivan korvansa juuressa, miten maailmassa olisi suurempia uhkia, ja miten heidän olisi parempi yhdistyä. Muttei naaras uskonut siihen. Kansoja oli aina ollut monta. Ja niin se aina tulisi olemaan. Kettutähti ravisti turkkinsa vielä kertaalleen sitten tutkaillen Tiikeriruusun läpi.
”Oletko kunnossa? Voitko matkustaa?” hän katseli naaraan surullista hännänpäätä ja loi pahoittelevan katseen soturittareen. Hänellä sentään olisi henkensä, jotka pitäisivät hänestä huolta jonkin verran, mutta Tiikeriruusulla olisi vain yksi mahdollisuus, ja nyt hän eläisi puolikkaan hännän kanssa. Pian jostain hieman kauempaa alkoi kuulu käpälien töminää pitkin maata, ja kaksi nuorta soturia ilmestyi näkyviin. Lumifasaani sekä Kettukarva tervehtivät kaksikkoa huolestunein katsein ja selittivät, missä osa kansasta olisi. Menetettyjä olisi varmasti monia, eikä naaras voinut uskoa, miten paljon olisikaan voitu menettää. Vaikka tarkoituksena oli lopulta vain juosta sekä pelastaa itsensä. Ei kunniallisin tapa, muttei hän jäisi Veritähden sekä Synkkävarjon kynsiin kitumaan. Hän irvisti vihaisesti ja huokaisi sitten, antaen karvojensa tasaantua.
”Meidän on päästävä muiden luo, ota tukea Tiikeriruusu, matkaamme yhdessä”, Kettutähti loi kiitollisen katseen naaraaseen ja nojasi tuon kylkeen, jos verenhukka olisi aiheuttanut hänellekin hieman pahoinvointia.

//Masi
Punatassu kiihdytti askeliaan ja hoputti myös Savuruoskaa hyppimään Tammihaukan sekä muiden kissojen välissä, kun Pakkassäteen raivokas joukko synkkävarjon kissoja oli lähtenyt hyökkäämään heidän peräänsä leiristä. Kaikki muut äänet olivat vaienneet kollin korvista, kun jalkojen töminä nummea vasten ja kivuliaiden haavojen aiheuttamat ulinat täyttivät oppilaan korvat. Raivokkaasti hakkaava sydän tykytti kollin rinnassa, kun hän yritti ymmärtää miten Sydäntassun ruumis olisi vain jäänyt leirin aukiolle lepäämään, muidenkin kaatuneiden kera. Kollin teki mieli kääntyä ympäri ja iskeä Synkkävarjon kapisia koiria kuonolle, mutta heidän oli käsketty paeta, vaikkei Kettutähdestä tai Tiikeriruususta kuulunut mitään. Savuruoskan hengitys oli pinnallista ja pian partion oli pysähdyttävä hyvän matkan päähän Aurinkotuulen hajurajasta.
”Olemmeko tarpeeksi pitkällä? Eiväthän he tänne asti tule kynsimään”, Tammihaukan hengästynyt sekä huolestunut ääni kaikui ensin Punatassun korviin, kun kolli sai käpälänsä seisahtumaan. Viha kuohui hänen sisällään, viha Sydäntassun kohtalon takia mutta myös huoli emonsa kunnosta huolestutti toista. Tunteiden pyörremyrsky oli inhottava tunne oppilaan sisällä, ja hän vain jäi tuijottamaan vanhempia kissoja, kun nämä haistelivat ympäristöä sekä selvästi pohtivat seuraavaa liikettä.
”Meidän… On päästävä… Taivaanliekkiin”, Savuruoska sai ähkäistyä kivuliaiden hengitysten välistä samalla kun Kinuskihäntä tuli tukemaan naarasta. Kinuskihännän pennut painautuivat toisiinsa kiinni ja Tammihaukka asteli nuolaisemaan Lumifasaanin korvaa.
”Älkää huoliko. Löydämme vielä tiemme”, Kinuskihännän entinen mestari yritti rohkaista entistä oppilastaan.
”Mutta entä Kettutähti? Tai Tiikeriruusu? He olivat ainoat, joiden en nähnyt pakenevan. Muuta voivat selvästi olla jo pidemmällä, tai toisaalla”, Kinuskihäntä pohti ja yritti nuollen lohduttaa Savuruoskan hoippuvaa päätä sekä olemusta. Toinen oli kärsinyt kovan iskun päähän, ja voi selvästi hyvin huonosti. Punatassu asteli emonsa vierelle ja tuki toista lämmittäen tämän kylkeä, odotellessa soturien päätöksiä.
”Voimme lähteä etsimään rajan pintaan?” Kettukarva ehdotti lopulta sisarusten tarkkaillen toisiaan haavojen varalta. Kummatkin olisivat selvinneet aika vähällä, ja voisivat auttaa vielä rajalta viimeiset matkaan.
”Kuulostaa hyvältä”, Tammihaukan huolestunut katse osui Savuruoskaan, ja kolli asettautui naaraan toiselle puolelle. ”Matkaamme tuonne pieneen uomaan, näette sen tuolla, kohti vuoria? Taivaanliekki on tuolla vuoren juurella, sinne on jonkin verran matkaa, muttei tolkuttomasti. Odotamme uomassa teitä, sekä niitä, ketkä löydätte. Mutta älkää vain missään nimessä astuko käpälillänne entiselle reviirille. Emme halua menettää enempää kuin on pakko”, kolli huokaisi syvään ja katsahti Kinuskihäntään, joka nuolaisi hyvästit ja kertoi onnea matkaan tyttärilleen, ennen kuin ripeä kaksikko lähti laukkaan läpi nummen, ja partio jatkoi nyt hitaammin matkaansa kohti uomaa, jossa odottaisivat muita.

//Diamella, Heli //

Leopardinkukka oli juuri kulkemassa Kivitähden ja Revontulikukan puhujanpaikan ohitse, kun kuuli päällikkönsä huokaisevan syvään.
''Kiitos Revontulikukka, että olet rinnallani, kaikkien näiden kuiden jälkeen'', hän kuuli päällikön sanovan ja huomasi kollin nuolaisevan kumppaninsa poskea pehmeästi, kääntäen sitten katseensa kohti tähtiä kuin odottaen jotakin ennettä.
Leopardinkukalla oli mennyt monia kuita, että hän oli alkanut toipua Usvajoessa käydystä sodasta. Riitasoinnun sanat ja uhkaukset hänen isänsä tappajasta pyörivät hänen mielessään ja saapuivat toisinaan hänen uniinsa. Mutta nyt, kun naaras oli taas voimissaan ja niin paljon kuin hän olisikin halunnut kostaa Usvajoelle edelleen isänsä kuoleman, Kivitähti oli kuitenkin tehnyt hänestä tyttärensä Tomutassun mestarin. Leopardinkukka oli tästä todella otettu ja mielissään, hänen oma oppilaansa!
Naaras saapuikin Tomutassun luokse, jonka ympärillä oli muitakin oppilaita, jotka onnittelivat toisiaan ja juttelivat mestariensa kanssa.
''Arvon uudet ja nuoret oppilaat, ensimmäisenä tehtävänänne teidän tulisi tehdä itsellenne nukkumapaikat oppilaiden pesään. Tarvitsette sammalta pehmykkeeksi, mutta tällä hetkellä sammal on lumen ja jään alla, eikä kukaan halua märässä pedissä nukkua, joten olemme varastoineet puhdasta sammalta soturienpesään. Tulkaahan hakemaan sieltä itsellenne tarpeeksi sammalta, näytän teille miten kannatte sammalta mahdollisimman paljon kerralla'', Leopardinkukka heilautti häntäänsä Tomutassulle ja Tunturitassulle, joista Tunturitassu pinkaisi innokkaana naaraan perään.
''Suosittelen teitä syömään ennen nukkumaanmenoa, sillä te kaksi tulette minun ja Kermaketun kanssa aamulla tutustumaan reviiriimme, kierrämme rajat ja lähdetään todellakin leirin ulkopuolelle'', Leopardinkukka hymyili, seisahtuen soturienpesässä suuren sammalkasan eteen.
Nuori mestari näytti kaksikolle, miten nämä saisivat mahdollisimman paljon sammalta kannettua kerralla leukansa alla rintaansa vasten. Tunturitassulta se sujui aika kömpelösti, muttei nyt ensimmäisinä sekunteina oppilaana pitäisikin olla jo mestari kaikessa. Kolmikko palasi oppilaidenpesään, jossa Kotkatassu opasti kaksikkoa tekemään sammalpedeistä mahdollisimman muhkeat.
''Huolehtikaa, ettemme Kermaketun kanssa joudu teitä aamulla odottamaan teitä'', Leopardinkukka kuittasi tiukemmin ja poistui sitten oppilaidenpesästä, mennen riistakasalta valitsemaan itselleen kevyttä syötävää ennen kuin alkaisi nukkua soturienpesässä.

//Masi
Revontulikukka asteli hiljaa kokoontumisen päätteeksi kohti puhujan paikkaa, katsellen, miten ylpeästi sekä ilahtuneita heidän oppilaansa asettuivat mestariensa vierelle, ja alkoivat kysellä sekä pohtia tulevien päivien aktiviteetteja. Heillä olisi vielä aikaa käydä ulkona, mutta naaras ei tiennyt, noudattaisivatko he Kivitähden sanoja, vai lähtisivätkö kuitenkin käymään ulkona. Kanjonivuokko tuntui ottavan Korppitassun huostaansa lämpimästi ja alkoi esitellä naaraalle pesää sekä sen ympäristöä. Revontulikukka oli ylpeä pennuista, joista oli tullut heille kuin omat. Hiljaa hymyillen naaras asteli kohti Kivitähteä, jonka luota Korppisydän oli pomppimassa pois. Hän oli kuin kuulevinaan naaraan kiittävän Kivitähteä mahdollisuudesta kansan varajohtajana, joka lämmitti myös Revontulikukan sydäntä. Entinen Synkkävarjon naaras olisi saanut uuden alun sekä kodin, jossa ei toivottavasti niin pelokkaana joutuisi elämään. Harmaa naaras loikkasi Kivitähden vierelle painaen kehonsa kollin pehmeää turkkia vasten.

“Teit hyviä valintoja tänään”, naaras naukui rohkaisevasti ja haisteli hymyillen rakkaansa ominaistuoksua. “Korppisydän varmasti asettuu, ja pennut löytävät oman polkunsa hyvien mestarien kera”, hän huokaisi ilahtuneena ja katseli sitten Kivitähden pään muotoja vasten taivasta. “Ehkä tulevaisuus vaikuttaa pimeältä, mutta tällä hetkellä meillä on hyvin lämmin sekä valoisa hetki”, naaras kehräsi ja painoi nenänsä kollin leukaa vasten.

//Heli ((pieni autohittaus) , Diamella//

Kivitähti hengitti hiljaisena puhujanpaikalla ja katseli alaspäin kansalaisia. Hän oli juuri palannut takaisin leiriin saatuaan päällikön elämänsä, ne elämät, joita Syystähdellä ei kadotessaan ollut mukanaan. Toisaalta se vahvisti hänen uskomuksensa, että Syystähti oli elossa, sillä hän oli saanut vajavaisen määrän elämiä. Se helpotti hänen oloaan, mutta samalla hänestä tuntui väärältä ryhtyä päälliköksi, kun Syystähti olisi tuolla jossakin. Mutta huolisiko kansa häntä takaisin?
''Kanjonivuokko kertoi minulle, että hän sai enteen tulevasta oppilastaan, kun hän matkasi kanssani Kuulammelle. Minulla on ilo, onnia ja kunnia kertoa, että nuoresta tyttärestäni, Korppitassusta on Kaiku valinnut Taivaanliekin kansalle uuden parantajaoppilaan, Kanjonivuokon jatkajan'', Kivitähti tunsi palavaa ylpeyttä rinnassaan, vaikka hänellä olikin Revontulikukan kanssa salaisuus Tomupennusta ja Korppitassusta.
''Poikkesimme myös puhumassa varapäällikköni Korppisydämen ja parantajan, Kanjonivuokon kanssa puhumassa Myrskyvaahteran kissoille, siinä toivossa, että saisimme kuulla heidän kohtalonsa Veritähden kynsissä ja mahdollisesti voisimme alkaa hioa jonkinlaista yhteistyötä. Veritähti oli ilmeisesti heittänyt heille jo ilmoille uhkauksen ja aikeensa hyökätä Myrskyvaahteraan, pyyhkiä kansan kuin monet muut'', Kivitähti veti hieman ääni väristen henkeä sisään ja Taivaanliekin kissat vilkuilivat toisiaan pelokkaina. ''Raadelmatähti ei kuitenkaan suostunut yhteistyöhön, emmekä me väkisin sitä heille tarjoa. En, en halua johdattaa meitä heti uuteen sotaan, olemme toipilaita suurista menetyksistämme ja henkilökohtaisesti itse toivon, ettei Taivaanliekki joutuisi kohtaamaan enää yhtäkään sotaa'', Kivitähti räpytteli kimaltelevia silmiään, mutta keräsi itsensä nopeasti.
Seuraavaksi puheessaa hän nimesi uusiksi Taivaanliekin oppilaiksi Tomutassun, jonka mestariksi hän nimesi Leopardinkukan. Hän halusi toiselle tyttärelleen sellaisen mestarin, joka olisi kokenut monenlaisia ongelmia, vaikeuksia ja haasteita. Leopardinkukka oli kadonnut pentuna, matkannut pitkät matkan takaisin kotiin, tätä varjelisi entisen Salamavuoren päällikön kaksi elämää, sekä tällä olisi tuore kokemus Usvajoessa käydystä sodasta, myös tämä oli menettänyt perheestään monia. Temperamenttisen luonteen omaavalle Tomutassulle Leopardinkukka saattaisi olla tasapainottava mestari, joka löytäisi paljon potenttiaaleja nuorukaisesta. Kivitähti oli samalla surullinen siitä, että Pronssilintu oli kadonnut vain vähän aikaa sitten ja joutui nimittämään tyttärensä oppilaalle uuden mestarin, jatkossa Tunturitassun mestarina toimisi Kermakettu, kunnes Pronssilintu palaisi. Ainakin niin päällikkö halusi uskoa.
''Levätkää ja syökää hyvin, kiitos, että olitte tänä yönä kuulemassa'', Kivitähti hymyili hiljaisena ja jäi istuskelemaan joksikin aikaa puhujanpaikalle omiin mietteihinsä laskeutuneena, muutama iän tuoma vaaleampi karva kuonolla väristessä nenän nuuhkiessa tuulen tuomaa kylmää ilmaa ja tuoksuja.

//Masi
Belladonnatähti katseli vihaisena ympärilleen pörhistellen turkkiaan ja heiluttaen häntäänsä puolelta toiselle ruoskanomaisesti. Heimolaiset haukkoivat henkeään Veritähden kissojen vierellä ja Myrkkysuon viimeiset kissat perääntyivät johtajansa vierelle. Naaraan tumman siniset silmät välkkyivät vihan liekkeinä kohti Veritähteä, joka kehtasi vain astella jokaisen kotiin. Aamunleijona katseli epäileväisenä kohti Veritähteä, tuuhea häntä heiluen puolelta toiselle, kun tämä riviläiset asettuivat johtajansa vierelle. Mitä tuokin likainen kirppusäkki heistä tahtoi? Eikö riittänyt että tappoi Rikkotähden ja sen perheen, jonka tunsi. Kissat alkoivat vihaisesti ulvoa vastarintaa tai pohtia, mihin heidän pitäisi mennä. Lopulta Veritähden pinna loppui ja kissoja vyöryi heidän ohitseen. Belladonnatähti sähähti, nappasi ensimmäiseen häntään kiinni, joka suhahti hänen ohitseen ja kiskaisi sekä puri niin lujaa, että sai kissan kirkumaan kivusta ja taittoi lopulta hännänpäätä niin, että se jäi roikkumaan toisen hännästä kissan juostessa karkuun. Terätiikeri naukaisi huolissaan johtajansa viereltä. Belladonnatähti katseli Veritähteä, Aamunleijonaa ja sitten käänsi katseensa Terätiikeriin.
“Kerää kaikki ketkä ovat valmiita lähtemään ja juokse niin kauas saarelta kuin vain pystyt. Ensimmäinen turvapaikkamme olisi Usvajoki. En tiedä mitä voimme tehdä”, hän naukaisi hiljaa ja katseli taistelevia kissoja, Sakaalikuu yksin tuupertuneena Jaguaarinraivon kynsien alla, Varputassu hätäisenä pelastaessaan sisartaan, joka oli saanut ikävän iskun kasvoihinsa. Ja sitten oli vain ne harvat kissat, jotka tahtoivat vielä taistella.

“Paetkaa!” Belladonnatähti karjaisi vielä kutsun, joka herättäisi kissat, ja Terätiikeri voisi kerätä kissat matkaansa. “Uskallatko taistella, vai pakenetko Veritähden kynsien alle? Senkin saastainen luolarotta!” naaras vihaisena ulvoi Aamunleijonalle tuntien kovaa kipua toisella puolen kasvojaan. Kolli virnisti Veritähden viereltä ja syöksyi kohti Belladonnatähteä.

Aamunleijona iski suuren käpälänsä Belladonnatähden korvaan saaden naaraan pään soimaan, mutta johtaja silti iski eteenpäin ja upotti hampaansa kollin rintaan repien karvaa ja yrittäen iskeä hampaitaan läpi lihan. Suurempi kolli iski käpälillään Belladonnatähteä vatsaan yrittäen painaa naarasta pois päältään. Naaraan hampaat kuitenkin alkoivat upota syvemmälle, hän painoi kynsiään tuon leukaan ja toisella käpälällään painoi kollin käpälää alas. Tuon takajalat olivat ylitse kollin ja hän tunsi iskuja vatsassaan, mutta tunsi myös oman vahinkonsa kollin turkilla. Aamunleijona alkoi äristä ja iski lopulta toisella käpälällään naaraan poskeen saaden tämän horjumaan. Belladonnatähden oli nostettava käpälänsä kollin leualta ja sai toisen hyökkäämään ylöspäin. Naaras menetti tasapainonsa, repi hampaansa irti kollin rinnasta ja kaatui taaksepäin, Aamunleijonan hyökätessä nyt naaraan ylle. Kissat tuntuivat hävinneet hänen ympäriltään, joka toisaalta toi helpotusta naaraalle, osa kissoista oli jäänyt Veritähden ryhmän luo, antautuneet jättäen itsensä varjon valtoihin. Belladonnatähti aikoisi taistella, kunnes kissat olisivat paenneet tarpeeksi pitkälle.

“Ihmekös, että oma perheesi ei kyennyt pelastamaan sinua, kun olet kasvanut noin heikoksi. Eivät he olisi tahtoneet nähdä tuollaisen kissan kasvua, parempi vain, että Imperiumi kuoli”, naaras sähisi kollille saaden Aamunleijonan silmät siristymään, mutta myös loimuamaan.
“Ihan kuin sinä tietäisit mitään saastainen vesirotta”, kolli murisi ja iski hampaansa Belladonnatähden kurkkuun raahaten naarasta kaulasta kohti vedenrantaa. “Katsotaan osaatko uida noilla räihnäisillä käpälilläsi mihinkään”, kolli mutisi naaraan turkin alta, samalla kun Belladonnatähti ähkien yritti saada kynsiään kollin turkkiin ja viiltää tätä edes johonkin. Takakäpälillään hän sai iskettyä kollia kylkeen ja yritti etukäpälillään ottaa otetta kollin takaraivosta, mutta hän kohotti vain päätään yrittäen kiskoa naarasta eteenpäin. “Tämä saari on nyt meidän. Sinä et kuulu tänne, saatika tyhmä laumasi”, kolli mutisi ja heitti Belladonnatähden rantahiekalle haukkomaan henkeään. “Muista, että jokainen kissa kuoli takiasi. Eikä sinun kannata haastaa meitä uudelleen”, Aamunleijona ärisi. “Heikkoja, kuten Rikkotähti”, tuo ärisi vielä, viilsi Belladonnatähteä olkaan sekä poskelle ja kääntyi sitten potkaistakseen naaraan pitkälle veteen, antaen tämän heikon kehon valua pinnan alle. Aamunleijona tuijotteli pitkään vettä, ennen kuin kääntyi takaisin kohti leiriä pohtien, mitä Veritähti tahtoisi tehdä hänen kanssaan. Kolli vaikutti ystävälliseltä, muttei hän ymmärtänyt, miksi toinen olisi ottanut hänet kiinnostuksen kohteekseen.

//Ajelehtii Usvajoen rannalle, menettänyt nyt 3 elämää taistelussa, menettää vielä yhden leirissä myrkylle.

//Masi
Sakaalikuu katseli tärisevin käpälin kaikkia niitä kissoja, jotka olivat saapuneet leiriin aivan yllättäen. Hän perääntyi sisartensa kera lähemmäs toisiaan, pelko tärisyttäen heistä kaikkia. Heillä ei suurta koulutusta vielä ollut, hädin tuskin aloittaneet oppilaspolkuaan, kun jo oli suuri sota aloitettu heidän uudessa kodissaan. Maitomeri yritti seistä sisarensa vierellä suojelevasti, kaksikon pyrkiessä pitämään puoliaan. Mutta lopulta keskustelu päättyi sodan aloitukseen, ja suuri kilpikonnakuvioinen kolli syöksyi Sakaalikuuta päin. Maitomeri ehti huutaa jotain kollin korvaan, ennen kuin epäonninen kolli ehti ottaa askelia taaksepäin ja lopulta lensi suuremman soturin käpälän voimasta taaksepäin leirin aukiolle, pitkälle pensaiden alle. Hän yritti haukkoa henkeään saatuaan kovan iskun maahan, vain hämärästi nähden uhkaavan hahmon astelevan häntä kohden.

Sodan äänet olivat puhjenneet leirissä, kissat alkoivat huutaa, sähistä sekä taistella tai paeta, ja Sakaalikuu tunsi syvää pelkoa oman sisarensa puolesta. Minne he menisivät? Tai mihin sisar menisi, kun Sakaalikuu tuntui olevan polkunsa päässä. Kolli yritti hakea voimaa tassuihinsa ja nousta ylös mutta suurempi soturi ehti hänen luokseen ennen. Tuon suuri viikate hampaissa ei näyttänyt kovinkaan lähestyttävältä, ja kolli painoi korviaan alas huolestuneena silmät auki ammottaen pelosta.

“Odota, odota jooko!” kolli mutisi yrittäen saada itsensä kuuluviin haukkoen henkeään kovan ilmalennon kautta. “En ole täältä, enkä kuulu tänne, enkä tiedä minne tahtoisin mennä”, hän yritti sovittaa sanojaan rytmiin itsensä yrittäessä kömpiä ylös korvat painettuina päätä vasten. “Emoni oli Synkkävarjosta, ehkä tiedät hänet. Ehkä minussa olisi teidän vertanne, jotta voisin yrittää taistella kanssanne”, hän tärisi käpälistä hännänpäähän ja yritti pitää itsensä käpälillään, vaikka maata vasten painautuen. “Tahdon kasvaa ja oppia, vaikka sinulta! Keneltä tahansa vahvemmalta. En koskaan tuntenut oloani kodiksi täällä, tahdon vain elää siskoni kanssa jossain, missä olisi hyvä olla!” Sakaalikuun vapiseva ääni oli niin turhautuneen sekä anelevan oloinen, että se sai kollinkin itse potemaan häpeää omasta toimestaan. Muttei hän halunnut kuolla. Eikä hän voinut taistella tätä kissaa vastaan, saatika tahtoisi paeta muiden mukana. Kunhan olisi siellä, missä Maitomeri olisi myös.

//Heli, Myrkkysuo //

Uusi hyökkäysaalto sai Terätiikerin korvissa kohisemaan adrenaaliinin ja hän hyökkäsi ensimmäisen heimolaisen kimppuun, joka pelmahti pensaikosta. Heimolaisia ei ollut montaa, ehkäkin kourallinen linnunmunia, mutta ne olivat kaikki isoja kissoja. Terätiikeri kokosi uudelleen ja uudelleen sotureita kasaan, ja he saivat kahta kissaa lukuunottamatta uudet hyökkääjät saarrettua siten, että näiden takana oli vain leirin seinämää. Heimolaiset vuotivat piirityksen yhteydessä käydyn sotimisen yhteydessä vähintään yhtä paljon kuin Myrkkysuon kissat, joille tämä oli jo toinen sota saman päivän aikana.
Kylmätaian tappanut kissa ja Aamunleijona puuttuivat piiritetyistä, ja jäljellä olevia elossa olevia heimolaisiakin oli enää kymmenen. Myrkkysuon kissat sähisivät ja huiskivat näitä, kunnes aivan äkisti uusi aalto iski leiriin.
Terätiikeri karjaisi pelästyneenä, kun Synkkävarjon löyhkä täytti hänen nenänsä ja hänet kamppasi selälleen maahan uudelleen Jaguaarinraivo, joka pinkoi uudestaan leiriin, mutta nyt mukanaan isompi joukko Synkkävarjon kissoja. Terätiikeri jäi maahan selälleen makaamaan ja tasaamaan kauhistuneena henkeään, hän tuskin koskaan oli kokenut sellaista pelkoa. Hän kuuli Belladonnatähden ulvahduksen tilanteen epäoikeudenmukaisuudesta ja käsittämättömyydestä.
Veritähti kohotti häntänsä pystyyn sen merkiksi, että Synkkävarjon kissat eivät koskisi kehenkään ainakaan toistaiseksi, tämän astellessa soturiensa takaa viimeisempänä leiriin. Heimolaiset vilkuilivat yhtä paljon toisiaan kuin Myrkkysuonkin kissat.
''Hyvää iltaa, Belladonnatähti ja heimolaiset'', Veritähden ääni jyrähti rennosti Myrkkysuon saarella. Terätiikeri hitaasti kohosi tassuilleen ja maata viistäen peruutti kohden Belladonnatähteä ja muita kissoja, jotka olivat luomassa uudelleen riviä sotaa varten. ''Hienosti taisteltu, sisällissodan te kukistitte ja lähes myös heimolaiset, josko emme huomioi näitä muutamaa pintansa pitänyttä heimokissaa. Isovanhempasi olisivat varmasti sinusta tyytyväisiä'', Veritähti katsahti Aamunleijonaan. Terätiikeri epäili olisiko Veritähdellä hajuakaan kyseisen heimokissan isovanhemmista, mutta punainen väri turkissa viesti usein aina sukulaisuutta Veritähden kanssa.
''Mitä te haluatte? Mitä te kaikki haluatte! Häipykää Myrkkysuon mailta!'', Terätiikeri sähisi ja loikkasi päällikkönsä eteen karvat pystyssä, Veritähden pysäyttäessä huvittuneena askeleensa muutaman loikan päähän Terätiikeristä ja Belladonnatähdestä.
''Oikeastaan, aion ilmoittaa teille, että tämä saari, kuuluu jatkossa Synkkävarjolle. Tämä yö on Myrkkysuon viimeinen, mutta saatte itse valita loppunne, mikäli ette koettele hermojani'', Veritähti myhäili, tuon käärmemäiset pupillit tarkkaillen Terätiikerin ohitse Belladonnatähteä. ''Voitte liittyä meihin, paeta henkenne edestä tai kuolla. Valinta on teidän, mutta olkaa nopeita, minä en ole tunnettu kärsivällisyydestä'', Veritähti virnisti puolittain suupieleensä kaarella, paljastaen sitten kyntensä innokkaasti.
''Mihin me muka menisimme?'', Myrkkysuon kissoista joku henkäisi.
''Taistellaan!'', toinen ulvahti.
Terätiikeri tuijotti parhaansa mukaan uhmakkaasti Veritähteä, mutta häntä hirvitti jo ajatus Jaguaarinraivonkaan kohtaamisesta.
''Millä oikeudella te vain kävelette tänne ja jakelette ehdot!'', joku Myrkkysuon kissa murisi.
''Kaiku on eri mieltä tästä!'', takarivistä ulvahti vanhin.
''Nyt näyttäisi siltä, että aikanne loppui'', Veritähti hymähti. ''Jäätähden kanssa oli aikoinaan paljon helpompaa neuvotella asioista'', Veritähti heilautti huvittuneena toista korvaansa.
Terätiikeri vilkaisi Belladonnatähteä epäröiden.
''Tappakaa'', Veritähti virnisti, ja molemmin puolin hänen kehoaan lähti Synkkävarjon kissoja eteenpäin, hyökäten siihen kiinni, joka ensimmäisenä osui heidän katseeseensa. Mutta kauhukseen Terätiikeri huomasi, että myös osa Myrkkysuon kissoista antautui heti Synkkävarjon kissan kohdatessa tai ilmoittaessa liittyvänsä näihin, osa kissoista pinkaisi pakoon ja kaaos valtasi leirin.
Jaguaarinraivo syöksähti eteenpäin ja Terätiikeri ei ehtinyt edes reagoida, kun toinen iskikin hänen ohitseen maahan Sakaalikuun, joka hyppelehti suuremman kissan suurien tassujen välistä parhaansa mukaan kauemmas, kunnes Jaguaarinraivo innokkaasti huitova käpälä osui ja Sakaalikuu kieppuen pitkin maata pyöri selälleen pidemmän matkan päähän. Jaguaarinraivo lähti hitaasti vaanien toista kohden kulkemaan, puristaen tiukemmin viikatetta hampaissaan.
''Mitä me teemme? Mitä me- Belladonnatähti, mitä me teemme?'', Terätiikeri naukaisi hädissään, etsien katseellaan samalla Varputassua, joka näytti taistelevan sisarensa rinnalla.