//Masi
Kettutähti väräytteli korviaan katsellessaan kissoja, jotka olivat levittäytyneet Marraskauhun taa. Heitä tosiaan oli paljon, mutta suurinosa heistä olisi huonommassa kunnossa kuin tavalliset kansan vanhimmat tai emot sekä pennut. Se huolestutti johtajaa hieman, mutta hän myös ymmärsi Marraskauhun puheen jälkeen Riitasoinnun huolen ja nyökytteli päätään. Hän oli asettunut istumaan hieman kauemmas Usvajoesta, nähdäkseen Kivitähden sekä Synkkävarjon partion. Huurretähti katseli Kivitähteä tämän lähettyviltä ja yhtyi kollin sanoihin nyökytellen sarvipäätään toisen sanojen päätteeksi. Marraskauhu myös selvästi painoi päätään hyväksyen Kivitähden ehdotuksen ja asteli pois kissojen luota kohti parantajien pesää. Ehkä kollin oli ymmärrettävä ensin velvollisuutensa parantajien keskuudessa, ja sitten vasta auttaakseen vanhoja ystäviään, jos he ystäviä edes olivat kollille.

Kettutähti nousi jaloilleen ja varoi hieman raavittua oikeaa lonkkaa, mutta asteli keveän oloisesti Kivitähden sekä Riitasoinnun väliin, katsoen harmaata kollia ylemmäs kohti kiveä ja sitten Riitasointua, joka mutisi hiljaa Belladonnanviillolle. Tumman harmaa naaras vilkaisi sen jälkeen Kettutähteä ja nyökäytti päätään johtajalleen, ollen samaa mieltä tuon sanoihin, joita Kettutähti ei ehtinyt kuulla.

“Ehdotan samaa”, Kettutähti aloitti hiljaa mietteliäänä, mutta katseli sitten viimeisiä Aurinkotuulen kissoja ja Synkkävarjon partiota. “Aurinkotuulta ei ole enää tässä paikassa ja muita kansalaisia on selvästi enemmän. En tiedä onko Aurinkotuulelle paikkaa uudessa metsässä, mutta meidän on hyödynnettävä sitä mitä on jäljellä. En ota pahakseni, jos johdan nämä kissat uudelle reviirille, kunnes saamme Tähtiklaanilta uutta tietoa”, naaras naukui ja katseli päälliköitä ja sitten Hyeenasydäntä. “Tahdon nimetä Hyeenasydämen tämänhetkiseksi varajohtajakseni kaatuneiden ystäviemme sekä toivottavasti Tähtiklaaninkin katseiden alla, ainakin siihen saakka, kunnes tiedämme enemmän uudella reviirillä. Kunnioitamme Auringonpimennyksen työtä, mutta hänen katoamisensa tarvitsee seuraajan”, naaras naukui kuuluvasti sanomansa jälkeen ja hymyillen katseli naarasta, joka oli auttanut häntä pitkän matkan Veritähden ensimmäisestä hyökkäyksestä saakka.



“Ehdotan myös Kettutähteä, jos se sopii muille”, Huurretähti lopulta hymyillen naukui, mutta kohosi sitten äkkiä käpälilleen. “Anteeksi jos nyt keskeytän, mutta aiheeseen liittyen on minulla myös kerrottavaa”, naaras korjasi kurkkuaan ja heilautti sitten häntäänsä. “Hiirenpolku oli puhunut Raadelmasiiven kautta tämän ollessaan tajuton, ettei Tähtiklaani enää kulje näillä taivailla. He ovat matkanneet uudelle reviirillemme, jonne pöllön on meidät määrä ohjeistaa”, hän naukui katsellen Kivitähteä, sitten muita johtajia ja emoaan. “Uskon, että kansoissa on kissoja, jotka tietävät tästä pöllöstä enemmän kuin me tällä hetkellä, mutta hän on meidän ainoa toivomme, ja meidän tulee odottaa häntä, ja sitten lähteä matkaan”, Huurretähti lopetti hieman huolestunut katse kasvoillaan, pohtien kauanko pöllöllä kestäisi palata. Toivottavasti kissojen joukosta löytyy heitä, jotka tiesivät pöllön. Ainakin Usvajoen joukosta pyöreän mahansa kanssa Varputaivas juoksi kirkkain silmin kohti Leopardinkukkaa, työntäen nenänsä tuon poskeen ja tapittaen tätä, kuin kaksikko tietäisi jotain.

''Ei ikinä'', Riitasointu murisi, vaikkakin ääni käheänä ja hänen äänensä ei juurikaan ollut kuuluva. Ei ikinä Tuulentähden tappaneita kissoja otettaisi tänne. ''Pennuissakin kasvaa katkeruutta ja kaunaa, kun emot opettavat heidät Veritähden ja Kuolon tavoille omien saamiensa oppiensa mukaan. Tulee päivä, jolloin he haluavat ottaa kaiken sen takaisin, jonka Veritähti seuraajineen menetti'', tumma naaras murisi ja mulkoili Aamunleijonaa, joka oli sentään verta vuotavana Tuulentähden käsittelyn jälkeen.
''Olen eri mieltä. Ympäristö vaikuttaa siihen, minkälaisia näistä pennuista ja nuorista tulee, ja voimme tukea heitä oikeaan suuntaan. Minusta heille on annettava mahdollisuus'', rauhallisesti aukiolla kaikuva Kivitähden ääni puhutteli Riitasoinnun yläpuolelta. Riitasointu loi verestä kuivuneet kasvonsa vihaisesti mulkoilemaan Kivitähteä. ''En ehkä ajattelisi, että laittaisimme Marraskauhun vastuulle Synkkävarjon kissojen järjestyksen, vaikka hän itse sitä tarjoaa, että voisi toimia heidän johtajanaan ja oppaanaan. Me kaikki tarvitsemme hänen oppejaan ja hänen taitojaan, muut parantajamme ovat vielä koulutuksensa puolimatkassa ja Marraskauhu on ainoa, kenellä on kaikki parantajalta vaadittava taito'', Kivitähti puhui kunnioittavasti parantajalle.
''Emme myöskään tarvitse tänne lisää kissoja huolehdittavaksi, menisivät kaksijalkalaan etsimään apuaä'', Riitasointu murisi, saaden jopa omilta sotureiltaan järkyttyneitä katseita sanojensa johdosta.
''Tulisiko meidän päälliköiden äänestää? Ehdotan, että Aamuleijona ja Närhenloimu ovat Savuruoskan valvonnassa, kuten soturi itse ehdotti. Mutta nämä kissat, uusi Synkkävarjo tarvitsee päällikön, jonka Tähtiklaani on jo aiemmin nimennyt, jotta saamme heidän hyväksynnän ja varmasti parhaan mahdollisen tulevaisuuden Veritähden entisille seuraajille. Täten, että joukossamme on vain yksi kissa, joka voi näyttää päällikkönä oikean suunnan vielä senkin jälkeen, miten paljon hän on Veritähdelle ja tämän seuraajille menettänyt. Ehdotan, että nimitämme Kettutähden johtamaan Synkkävarjon kissoja siihen asti, kunnes tapaamme taas Tähtiklaanin ja he voivat hyväksyä hänet uudeksi Synkkävarjon päälliköksi'', Kivitähti katsahti arpiseen oranssiturkkiseen naaraaseen.
Kivitähti olisi voinut ehdottaa myös Belladonnaviiltoa, mutta hän ajatteli, ettei naaras olisi valmis astumaan kaiken menettämänsä jälkeen johtamaan näitä kissoja, ilman jonkinlaista kostoa. Piina, jotta Veritähden koko suku oli Myrkkysuolle ja Belladonnaviillolle aiheuttanut oli niin pikään jatkunutta. Kivitähti oli myös kuullut, että Riitasointu oli nimittänyt tämän varapäälliköksi Usvajoelle.

Riitasointu raotti suutaan väittääkseen vastaan, mutta hiljaa tuon kasvoille laskeutui tuima tuijotus ja tämä jäi katselemaan Kettutähteä mietteliäänä.
''En epäilisi Usvajoen turvallisuutta, kun nämä kissat ovat samassa leirissä ja kulkevat mukanamme, jos Kettutähti johtaa heitä'', Usvajoen uusi päällikkö hiljaa mutisi, hiljaisesti sivusilmällään vilkaistessaan Belladonnaviiltoa.

//Masi
Savuruoska asteli leiriin pieni pentu miukuen suussaan suojaa sekä ruokaa, jota hän aivan pian saisi. Kissat aukiolla käänsivät oitis katseensa suurehkoon partioon, joka oli ollut sekä valkealle naaraalle, ja ehkä Marraskauhullekin, oikea yllätys, miten moni kissa tahtoi lähteä uuteen alkuun. Naaras vain toivoi, että he voisivat selittää sen. Marraskauhu kehotti kissoja astumaan leiriin sisään ja levittäytymään muurin eteen, ottamatta askelta lähemmäs aukiota, jotteivat kissat saisivat väärää kuvaa. Marraskauhu näytti heitä pitävän hyvin ruodussa, kun kerran itsekin oli vanha Synkkävarjon kissa ja tuntisi ainakin suurimman osan heistä. Aamunleijona katseli verisenä sekä huohottavana kohti Savuruoskaa, ja naaras tunsi syyllisyyden piston, kun he eivät auttaneet haavoittuneita aiemmin.

“Päälliköt!” Savuruoska avasi suunsa ja painoi päätään Kettutähden kiinnostuneena astellessa lähemmäs itse lähettämäänsä kissaa.

“Minä, sekä varmasti moni muu vaatii selityksen näin suurelle joukolle, Savuruoska, Marraskauhu”, Kettutähden voimakas ääni naukui varautuneena, mutta neutraalisti katsoen kahta johtavaa kissaa. Marraskauhu oli nyökännyt päätään Kivitähden kysymykselle, mutta tarjosi Savuruoskalle tilaa puhua.

“Synkkävarjon leirissä ei ollut sodassa taistelleita kuin Aamunleijona sekä Närhenloimu, jotka viimeisenä liittyivät joukkoon. He ovat vakavasti loukkaantuneita ja voin itse pitää huolen siitä, että he pysyvät ruodussa, jos olemme siitä epäileväisiä”, hän naukui hengästyneenä katsoen pientä pentua jaloissaan. “Emot sekä pennut eivät selvästi ole saaneet samanlaista huolenpitoa kuin meidän kansoissamme ja he jos ketkä, ovat valmiita uuteen parempaan alkuun. Muut liittyneet kissat tahtovat päästä mädäntyvästä metsästä lähemmäs ystäviään, sukulaisiaan tai kohti sitä mahdollisuutta, jossa aloittaa uusi elämä puhtaalta maalta yhdessä muiden kanssa. Heillä ei ole enää Veritähteä tai ketään muutakaan, jota seurata”, Savuruoska yritti puhua oikeutta kissoille, jotka olivat oikeasti halukkaita uuteen alkuun. Hän siirtyi pennun kanssa lähemmäs Aamunleijonaa, kollin tarkkaillessa häntä mielenkiintoisesti.

“Uskon, Kivitähti, Kettutähti ja muut päälliköt, että nämä kissat osoittavat itsensä vielä vahvoiksi sekä uskollisiksi kissoiksi, kun saavat tarpeellisen hoidon, sekä oikeat klaanikissat ympärilleen, jotka heihinkin luottavat ja tuovat uskoa sekä iloa heidän elämiinsä. Veritähteä ei enää ole väijymässä tai käännyttämässä kissoja puolelleen, joten vain meidän uskomme sekä toimemme heitä kohtaan voi parantaa heidän tapojaan, sekä saada heistä Tähtiklaaniin uskovia vahvoja yhteiskunnan jäseniä”, Marraskauhu naukui katsellen kohti Riitasointua.

“Vaikka en kyennyt pelastamaan sodassa kuolleita kissoja, tajusin, miten tärkeää on pelastaa enemmin kuin yrittää pahaa. Olin veljeni varjossa kasvanut Veritähden uskoon ja saanut hänet mieleeni, mutta ymmärsinkin lopuksi, miten tärkeää on olla osana kansoja ja saada sieltä tukea ja turvaa, kuin vain pahamielisiltä kissoilta. Vaikkeivat nämä kissat olekaan pelastaneet tai häätäneet sodassa taistelleita kissoja osoittaakseen uskonsa tai puolensa, he ansaitsevat alun. Niin minä pyysin. He tulivat mukaani, jotka olivat valmiita jättämään Synkkävarjon sekä Veritähden taakseen, aloittaakseen uuden alun”, Marraskauhu viimeisteli ja painoi päätään päälliköille, Kettutähden mietteliäänä katsellessa kissoja. Servaaliharha oli saapunut pesältä kuullessaan hälinää ja asteli kohti loukkaantuneita kissoja, tarkastaen ensin emot sekä pennut ja lähetti nämä sitten kohti pentutarhaa kysymättä päälliköiltä. Ei varmastikaan pennuista tai emoista olisi suurta huolta johtajille. Enemmin sotureista, tai vanhimmista.

“Pyydän, antakaa heillekin mahdollisuus, kuten minullekin. Miten tahansa kansat lopulta jakautuvat, noin toimia heidän parantajanaan sekä sellaisena johtajana, joka ohjaa heitä parempaan alkuun ja tukee heitä uudessa elinympäristössään oikeasti tukevien sekä luotettavien kissojen kanssa asuessaan”, valkea kolli naukui ja lopetti sitten katsellen taakseen kohti perheitä, jotka nyökyttelivät päätään painaessaan lapojaan sekä päitään alaspäin toivoen myös saavansa uuden alun, sen, minkä perässä he olivat lähteneet entisestä kodista.

Huurretähti oli rauhassa kuunnellut Kivitähden puhetta leiristä sekä sen ympäristöstä, ja nuori naaras itse ainakin ymmärsi tämän huolen sekä oli tämän sanojen takana. Naaras nyökytteli päätään Myrskyvaahteran kissojen kanssa istuessaan, mutta hänen huomionsa pian herätti naaraan luo tassuttava Usvapolku.

“Voimmeko puhua hetken?” emon katse oli lämmin sekä kysyvä, arvostava nuorta johtajaa kohtaan, mikä Huurretähteä hieman hermostutti. Usvapolku oli hänen emonsa! Ei mikään sadan kuun kunnioitettava johtaja. Naaras heilautti häntäänsä Orapihlajakynnelle merkiksi, että kaksikko siirtyisi hieman sivummalle hetkeksi ja sitten kuonollaan emonsa poskea sipaisten kaksikko tassutti leirin muurin viereen, kauemmas muista.

“Raadelmasiipi pyysi minua puhumaan kanssasi”, emo naukui ja katseli kauniin tyttärensä kasvoja. “Ensiksi, hienoa miten suoriuduit sodasta. Ja olen kiitollinen, että olet turvassa. Raadelmasiipi paranee kyllä. Tärkeintä, että te olette kunnossa”, emo nuolaisi pentunsa poskea ja asettui sitten kunnioittavammin istumaan toisen viereen. “Raadelmasiipi sai näyn tai ehkä enteen Hiirenpolulta, kun oli tajuton, hän käski tulla heti kertomaan sinulle, jotta joku päällikkö tietäisi”, kermanvalkea naaras naukui ja sai Huurretähden kirkkaat silmät loistamaan Hiirenpolun mainitsemisesta.

“Hiirenpolku kertoi hänelle, että kansojen pitäisi odottaa pöllöä. Pöllö näyttäisi meille tien uudelle reviirille, eikä meidän kannata lähteä haahuilemaan itseksemme. Pöllö on siihen vastaus”, Usvapolku kertoi tyttärelleen katsoen tätä huolestuneena, mutta hyväntoivoisena. Huurretähden turkilla karvat alkoivat kohoilla hetkellisesti, mutta hän ymmärsi kyllä, jos asia tulisi suoraan Tähtiklaanilta. “Mutta Tähtiklaani ei enää kulje täällä hopeahännässä, vaan uudella reviirillä odottamassa meitä. En siis usko, että Riitasointu tai parantajat saisivat heihin yhteyttä”, Usvapolku naukui lopulta ja Huurretähti nyökytteli päätään.

“Jos se viesti tulee Hiirenpolulta, uskon häntä. En tiedä siitä pöllöstä, mutta varmasti Taivaanliekin Leopardinkukka tietää siitä jotain. Kerron päälliköille heti, niin osaamme varautua”, naaras naukui emolleen ja käänsi sitten katsettaan kohti leirin suuta, johon ilmestyi Marraskauhu Savuruoskan sekä Synkkävarjon kissojen kera.

Kivitähti kiersi hiljaisena ympärilleen katsellen puhujanpaikalle ja kutsui klaaneja kuulemaan. Hän oli jonkin aikaa korkeudelta seurannut kissojen liikehdintää ja asiat tuntuivat olevan aika selvillä kaikilla, mutta Kivitähti lopulta kuitenkin kutsui hetkeksi kaikkia kuulemaan.
''Kaikki metsän klaanit, ystävät, me selvisimme. Olemme kukistaneet Veritähden ja häätäneet hänen seuraajansa, he ovat hävinneet ja haluankin kiittää teitä kaikkia siitä, että sain taistella rinnallanne. Tarvitsemme ennen matkalle lähtöä hieman aikaa, kerätkää voimianne, hyvästelkää kaatuneet toverimme ja syökää hyvin. Aurinko alkaa jo lämmittää turkkiamme, joten toivoisin, että ensisijaisesti petipaikat löytyvät kaikille loukkaantuneille, pennuille, kuningattarille ja oppilaille, soturit voivat tilan täytteessä nukkua yönsä myös pesien ulkopuolella leirissä'', Kivitähti asetteli hyvin harkiten sanojaan. ''Parantajat löytyvät Korppitassun pesästä, jos jollakin ilmenee heidän apunsa tarvetta. Tarjoan omaa pesääni kaikille päälliköille ja varapäälliköille nukkumapaikaksi, yhteiseksi sellaiseksi. Luotan siihen, että varapäälliköt saavat aamulla yhteistuumin hoidettua omien klaaniensa partiot järjestettyä, mutta koska reviiri on monille vieras, Korppisydän jakaa alueet, jossa eri klaanit pääsevät metsästämään omat taitonsa katsoen edukseen'', Kivitähti nuolaisi sen jälkeen rintaansa ja katseli aukiota, joka oli täynnä uupuneita kissoja.
''En kiellä ketään poistumasta leiristä, en johda teitä kaikkia, kaikilla teillä on oma päällikkönne. Mutta pyydän yhteistyötänne siinä, että mikäli haluatte poistua reviirillemme omin nokkinenne, ottakaa mukaanne joku Taivaanliekin soturi tai liittykää aamulla rajapartioon, jotta maisemat ja rajat tulevat tutuiksi Meitä on paljon, mutta emme halua hukata tai menettää enää ketään meistä. Viimeiset eloonjääneet Veritähden seuraajatkin saattavat haluta kostoa ja on parempi pysyä turvassa tai vähintäänkin olla liikkumatta yksin'', Kivitähti huomasi vasta sitten, että Marraskauhu ja Savuruoska palasivat ja leiriin kohosi kauhistuneita huutoja, kun Synkkävarjon kissoja saapui heidän johdollaan paljon. Todella paljon leiriin.
Kivitähti ei ensimmäiseltä silmäykseltä osannut sanoa mitään vaan tuijotti epäuskoisena langan laihoja kuningattaria, vasta syntyneitä pentuja, loukkaantuneita sotureita, heitä oli niin paljon.
''Rauhoittukaa, rauhoittukaa, karvat, kynnet ja korvat alas!'', Orapihlajakynsi naukui tiukasti kissoille, kun murinaa alkoi kuulua joka puolelta ja hän yritti ehtiä väliin, ettei taistelupuhkeaisi aukiolla. Riitasointu mulkaisi lapansa ylitse kohti Synkkävarjon kissoja, eikä näyttänyt tekevän elettäkään, että estäisi Usvajoen väkeä listimästä jokaisen henkeä Tuulentähden muistolle.
''Marraskauhu, keitä kaikkia mukanasi on? Näinkö moni on valmis aloittamaan uuden elämän mukanamme muualla, vaikka riveissäsi on Veritähden uskollisimpiakin seuraajia'', Kivitähti lopulta sai kakaistua ulos. Oliko ollut sittenkin virhe laittaa Marraskauhu tähän tehtävälle? Nytkö alkaisi uusi kosto Synkkävarjolta, täällä Taivaanliekin leirin sisäpuolelta käsin? Kivitähti sai lopulta pidettyä kasvonsa tyyninä, vaikka kylmähiki yritti jo puskea hänen otsalleen.

''Niin, Hiirenpolun näin ja hän todella jaksoi olla nenäkäs minua kohtaan. Mutta hän puhui pöllöstä, jota kaikkien klaanien pitäisi odottaa ennen matkalle lähtemistä'', Raadelmasiipi yritti pysyä paikoillaan, kun parantaja tuli tarkastamaan hänen haavojensa tilannetta ja hänen vointiaan. ''Taidat olla oikeassa siitä, ettei ehkä sota ollut minulle tarkoitettu paikka. Veritähteäkin kai olisi voinut nimittää jonkinlaiseksi mäyräksi'', Raadelmasiipi vinoili hieman pehmeämmin kumppanilleen.
''Milloinhan mahdan päästä täältä olemaan perheeni kanssa? Matkasta tulee meille pitkä ja hidas, mutta tuskin olen ainoa rampa, jota joudutaan odottamaan satunnaisesti, että pysyn perässä'', hän murahti parantajaa kohden. Eipä hän ainakaan aikoisi helpoksi tehdä aikomusta jättää itseään vieraaseen leiriin, vaikka matka voisi olla hänen kunnolleen mahdoton.

Raadelmasiipi pyysi Usvapolkua kertomaan Hiirenpolun sanoista Huurretähdelle, jotta edes yksi päällikkö tietäisi, että Tähtiklaani ei enää vaeltanut täällä ja heidän tulisi odottaa pöllön saapumista, joka johdattaisi heidät uudelle reviirille. Ei olisi tarkoituksenmukaista lähteä näin isolla joukolla pyörimään ympyrää metsiin.
Raadelmasiipi sai kipuihinsa jotakin rauhoittavaa ja väsyttävää Servaaliharhalta, ja parantaja pyysikin Usvapolkua jättämään Raadelmasiiven rauhassa nukkumaan, ja keskittymään pentuihin siksi aikaa, kun kolli olisi lääkkeiden vaikutuksen alla untenmailla. Eikä sitä tarvinnut Raadelmasiiveltä kahdesti käskeä, kun vanhin oli jo syvässä unessa.

//Masi
Punatassu katseli Leopardinkukkaa kulmiensa alta antaen häntänsä nykiä vierellään edelleen huiskien kiviä. Tuulentähti aseteltiin aukiolle ja Usvajoen kissat saavuttuaan kerääntyivät heidän ympärilleen peittäen harmaan naaraan turkin. Kolli sulki punaiset silmänsä ja huokaisi syvään antaen vihan kiristää rintaansa. Kun Leopardinkukka kertoi hänelle, miten Vaahterakynsi oli kuollut, se pisti kylmänväreet kulkemaan läpi kollin selkärangan, kun hän ajatteli joutuvansa kylmän veden ympäröimäksi. Mikä kauhea tapa kuolla.

Hän ajattelemattaan käänsi katseensa kohti taivasta ja antoi nousevan auringon lämmittää kaulaansa. Jos isä olisi heitä katsomassa taivaalta, olisiko tuo onnellinen pentujen löytäessä toisensa? Entä Tuulentähti? Ajatteliko hän edes heitä, tai mitä tuo sanoisi Sydäntassulle? Punatassun kynnet iskeytyivät kiveen ja hän sihahti hampaidensa välistä ajatellessaan uudelleen sisarensa kuolemaa. Hänen silmiään alkoi kirvellä.

“Jos Riitasointu on se, joka isäni tappoi, hän saa toimistaan varmasti kärsiä. Kärsiäkö sitten Tuulentähden varjossa tai omien tekojensa tunteissa, mutta varmasti saa kärsiä”, kolli nurisi Leopardinkukan jälkeen ja katseli tummaa naarasta, joka juuri nimitti uuden varajohtajan hurrauksista päätellen. “Oli miten oli, olin vain virhe kahden kansa välillä enkä nyt kuulu mihinkään. Miten lohduttavaa. Mihin sitten olisinkaan syntynyt olisi se ollut ongelma. Ja kun Sydäntassukin kuoli, niin kaikki on yhä enemmän väärässä kuin alun perin”, hän mutisi antaen niskakarvojensa aaltoilla sodan muistojen lävistäessä hänet. Kolli laski leukansa rintaan ja alkoi hengittää pinnallisesti yrittäen pitää tunteitaan sisällä.

“Anteeksi, isäsi puolesta. Isämme puolesta. Sekä siitä, miten jouduit tappelemaan Riitasointua vastaan”, hän piti pienen tauon. “Nyt meitä on sentään kaksi niin tekemässä”, kolli tokaisi ja viimein pysäytti häntänsä käpäliensä juureen antaen hengityksensä rauhassa tasaantua.

//Masi
"Raadelmasiipi!” Usvapolku henkäisi helpottuneena, kun viimein Raadelmasiipi heräsi kääröjensä alta salva lähes peittäen kollin turkin. Hän oli saanut niin pahoja vammoja Veritähden kanssa taistelusta, että oli lähestulkoon kuollut. Sitä kermanvalkea naaras oli pelännyt pahiten matkallaan Usvajoesta kotiin ja vihdoin sai antaa sydämensä rauhoittua, kun kolli äkkiä heräsi.

Ajattelematta naaras painoi kovaa nenänsä sekä poskensa kollin poskea vasten ja kehräsi hiljaa tuntien tämän tuoksun sekä turkin itseään vasten.
“Totta kai selvisin, mutta sinä? Näytät kuin olisit käynyt mäyrän pesässä tasaisesti joka päivä!” hän tuhahti ja nuoli kollin otsalta karvoja kasaan. “Mitä sinä ajattelit rakkaani?” hän naukui huolestuneen ja katseli kumppaniaan silmät huolesta pyöreinä. “Ja mitä pöllöä? Näit Hiirenpolun?” naaraan silmät yllättäen syttyivät tämän enon nimen kuulemisesta ja ilo alkoi tykytellä tuon rinnassa.

“Ota rauhassa ensin senkin hiirenaivo, sait pahoja vammoja”, Usvapolku oli mennä itsensä edelle ja työnsi märkää sammalta kohti Raadelmasiipeä asettuen sitten tuon viereen sukien tämän korvantaustoja sekä niskaa. “Kerro jos tarvitset mitään, nyt annat kaikkien tehdä kaiken puolestasi, kunnes Servaaliharha toisin sanoo”, naaras tomerasti käski kollia vihdoin antamaan muiden hoitaa itseään ja toivoi, että niin voisi tapahtua kerrankin. Hän oli niin ylpeä kollin rohkeudesta sekä vahvuudesta, mutta pelkäsi koko sydämensä pohjasta saavuttuaan leiriin ja nähden kollin kehon makaavan aukiolla, vaikka erossa muista, jotka olivat kuolleet. Hän näytti silti siltä, että voisi siirtyä Tähtiklaaniin koska vain, mutta hänet olikin osoitettu vääräksi.

Raadelmasiipi istui hiljaisena tähtitaivaan alla ja seurasi vaisuna tähtiturkkisten kissojen temmellystä kimaltavalla nurmella. Hänen silmiinsä pisti pieni, todella pieni, sinihopeinen kolli, joka kirkkaan sinisin silmin askelsi hänen luokseen.
''Hei Hiirenpolku. Olenko tullut matkani päähän?'', Raadelmasiipi kysyi, heilauttaen pitkää häntäänsä ja seuraten entisen Myrskyvaahteran parantajan saapumista luokseen.
''Sinäkö? Matkasi päähänkö? Luuletko, että antaisin rakkaan Usvapolkuseni kasvattaa ipanoitasi yksinään. Höpsis'', Hiirenpolku nenäkkäästi pilkkasi, Raadelmasiiven kurnahtaessa huvittuneena.
''Pahoittelen muka kohteliaasti sitä häpeää, etten saanut kostettua Veritähdelle kuolemaasi'', Raadelmasiipi vakavoitui ja katsahti tummakorvaiseen parantajaan, joka ei luonut häneen katsettakaan.
''Se ei ollut Tähtiklaanin tahto, Raadelmasiipi. Rikkotähti jätti jälkeensä vaarallisen aseen, jota käytti aikoinaan tehtävällään ja oli tarkoituskin, että Myrkkysuon todellinen perijä saa sen tassuihinsa. Heidän sukunsa on meitäkin enemmän saanut vuodesta toiseen kokea piinaa Veritähden suvusta'', parantaja puhui kuin se oli itsestäänselvää. Raadelmasiipi ei ollut aivan kartalla mistä toinen puhui.
''Veritähtikö on kuollut, jollakin Rikkotähden taikasauvalla?'', Raadelmasiipi murahti tympeästi.
''Minulla on sinulle viesti, jonka kerrot kansoille. Tähtiklaani ei enää vaella metsän Hopeahännässä, vaan olemme löytäneet uuden reviirin jaettavaksi meille kaikille. Älkää jääkö odottamaan meidän merkkiämme, vaan voimme nyt puhua ainoastaan niiden kautta, jotka ovat vähällä kuolla. Toivoin kyllä, että olisin saanut kunnian puhua jonkun muun kanssa, mutta aina emme mekään saa valita'', Hiirenpolku pilkkasi, ilmeisesti pilkallaan hän maksoi kaksikon välisiä kalavelkoja tasoihin. ''Odottakaa pöllöä, pöllö näyttää teille tien'', Hiirenpolku naukui ja Raadelmasiiven ympäriltä ruoho katosi ja hetken ajan hänen silmissään pyöri vain kirkkaita tähtiä, ennen kuin hän veti niin syvään henkeä, että oli lyödä nenänsä törmäyksestä Usvapolkua vasten.
Naaras oli selvinnyt!
''Pitää odottaa pöllöä, Hiirenpolku sanoi, että kaikkien klaanien on odotettava pöllöä'', Raadelmasiipi naukui ennen kuin edes ymmärsi, että mitä oli sanonut. Ehkä Hiirenpolku vielä ohjaili häntä, koska ajatteli, ettei Raadelmasiipi kuitenkaan kertoisi klaaneille viestiä. ''Mutta prinsessani, miten sinä olet siinä? Äh-'', Raadelmasiipi sähähti ja tunsi pistävää kipua otsallaan, joka särytti koko päätä ja hän painoi vaisusti poskensa takaisin sammalpedille. Hekö olivat Taivaanliekin luona?

Punatassun sanat eivät olleet niitä, joita Leopardinkukka olisi ensimmäisenä ajatellut. Hän oli enemmän ajatellut, että sodan raakuus oli murskannut jotakin Punatassun kaltaisesta nuorukaisesta, mutta että tämän oikeat vanhemmat olisivat selvinneet sodassa. Leopardinkukka oli unohtanut hengittämisen täysin, koska oli jollakin tavalla niin hämmentynyt uutisista. Hän ensin vähän hörähti, ennen kuin veti henkeä ja tökkäsi sitten Punatassua lapaan.
''Minun isäni olisi sinun isäsi ja olisi saanut Usvajoen päällikön kanssa pentuja? Eikai sentään'', Leopardinkukka virnuili, mutta Punatassun mulkaisu sai hänet vakavoitumaan ja hän seurasi nuoremman katsetta Tuulentähteen, joka kannettiin leiriin sisälle.
''Se kyllä selittäisi sen, miksi isäni...'', Leopardinkukka vilkaisi Punatassua pahoittelevasti. ''Isämme joutui murhan kohteeksi lammessa, joku sai tietää hänen ja Tuulentähden suhteesta ja hankkiutui Vaahterakynnestä eroon hukuttamalla tämän. Taivaanliekissä pääteltiin, että hänet tappoi Usvajoen taitava uimari, koska hänet oli hukutettu kietomalla hänet jumiin lammen pohjaan'', Leopardinkukan ääni hiljeni ja tämä ei enää luonut katsetta Punatassuun. Hän jäi hetkeksi tuntemaan sitä vihaa ja raivoa, jota oli tuntenut sodassa, kun Synkkävarjon kissojen sijasta, hän oli halunnut taistella Riitasointua vastaan.
''On ikävää, ettei Savuruoska ole oikea emosi, hän vaikuttaa aidosti rakastavan sinua kuin omaansa'', Leopardinkukka rikkoi ajatuksensa sanomalla jotakin kauniimpaa. ''Kun hyökkäsimme Usvajokeen kostamaan Vaahterakynnen kuolemaa, jonka hävisimme täysin, olin kuolla Riitasoinnun kynsissä. Hän kertoi silloin minulle, että tekisi saman kuin isälleni. Myöhemmin hän tunnusti minulle, että hän oli se, joka tappoi Vaahterakynnen'', Leopardinkukka sähähti itsekseen happamasti.
''Hän varmaan toimitti teidätkin pois, ettei Tuulentähteä yhdistettäisi enempää Vaahterakynteen ja tämän kuolemaan. En osaa muilla tavoin ymmärtää, miksi hän kajoaisi päällikkönsä kumppaniin kuin sen, ettei Tähtiklaani olisi hyväksynyt heidän suhdettaan ja Riitasointu pelkäsi Vaahterakynnen vievän varapäällikön arvonsa. Isämme aikoinaan toimi myös Ruskaklaanin varapäällikkönä, hänellä oli paljon hyviä taitoja ja ominaisuuksia varapäälliköksi'', Leopardinkukka nurisi.
''Nyt Riitasoinnulla on kaikki, hänestä tulee päällikkö, kun emosi kuoli. Kuinkahan kauan hän jaksaa esittää surevaa? Hän varmaan oikeasti nauttii siitä, että hänestä tulee viimeinkin päällikkö, eikä kukaan epäile häntä mistään, kun hän on ollut niin lojaali Tuulentähdelle'', naaras tuhahti, luoden halveksivia mulkaisuja kohti leiriä. Vaikkakin hän tunsi jonkinlaisen piston sydämessään siitä, että oli niin sanonut, hän oli kuitenkin nähnyt Riitasoinnun silmissä sellaista tuskaa, jota oli itse tuntenut Kävyntaian ja Vaahterakynnen kuoltua.

//Masi
Punatassu katseli kulmiensa alta leiriin saapuvia kissoja ja oli hieman toisessa maailmassa, huiskiessaan hännällään ruohoa sekä kiviä pitkin maata vierellään. Leopardinkukka oli pitänyt hänelle seuraa kaksikon istuessa vartiossa, mutta aikaa ei ollut kollilla vastata naaraan kysymykseen, kun naaras oli lähtenyt uusiin tehtäviin. Punatassu ymmärsi, että hänen pitäisi ehkä myös tehdä töitä ja auttaa, mutta oli niin lamaantunut sekä poissa tolaltaan kuulemistaan uutisista, ettei tiennyt mitä, tai mitenkä hänen tulisi palata takaisin tehtäviin. Hänen turkkiaan poltti parantajilta saadut salvat vammoihin, mutta sydäntä kuitenkin pusersi eniten.

Tuulentähden sanat olivat jääneet kuin pysähtynyt aika rullaamaan hänen päähänsä, eikä kolli oikein osannut ymmärtää mikä olisi oikein. Hyeenasydän oli sanonut, että Riitasointu olisi hänen emonsa, mutta voisiko Tuulentähti valehdella siitä? Savuruoska ei onneksi ollut leirissä eikä kollin tarvinnut tätä katsella voidakseen pahemmin. Mutta tilanne oli erittäin outo. Kun Leopardinkukka oli nyt oikeasti hänen puolisisarensa, pohti jääräpäinen kolli pitäisikö hänen avautua toiselle. Kun viimein naaras asteli takaisin hänen viereensä Riitasoinnun saapuessa aukiolle Tuulentähden kanssa, oli oppilaan katse nauliutunut hänen niin sanottuun emoonsa. Usvajoen johtaja, oli hänen emonsa? Katse oli lasitettu, hyvin mitäänsanomaton, mutta tunne sen takana pohjaton.

“Hän sanoi, että Vaahterakynsi oli isäni. Ja että hän oli emoni”, kolli lopulta naukaisi hyvin hiljaa lähes tajuamattaan läpi huuliensa, pitäen katsettaan harmaassa naaraassa, jonka turkkia alkoi Belladonnanviilto siistimään Riitasoinnun (?) avulla. “Niin hän sanoi ennen kuin kuoli silmieni edessä”, Punatassun oli painettava kyntensä maahan muistellessaan Pakkassäteen kuolettavaa hyökkäystä kuin tyhjästä ja hänen häntänsä heitteli kiviä pitkin maata.

//Masi
Korppisydän oli kulkenut yhdessä Huurretähden kanssa, sekä muiden loukkaantuneiden kissojen kera kohti Taivaanliekkiä. Heidän hajujälkensä varmasti osaisi ohjastaa loppuja partioita myös saapumaan paikalle, vaikka heidän käpäliään uuvuttaisikin kaiken sen taistelun jäljiltä. Huurretähden lavat tuntuivat olevan kulahtaneet alas, varmasti huolissaan perheestään sekä oli naaras myös lähettänyt varajohtajansa toisaalle hakemaan nimenomaan Usvapolkua pentuineen Usvajoesta.

Revontulikukka oli lähtenyt ennen Korppisydäntä ja Huurretähteä viemään Myrskyvaahteran kissoja kohti leiriä ensimmäisenä. He, joita ei tarvittu kantamaan loukkaantuneita sekä tekemään jo valmisteluja loukkaantuneiden varalta. Korppisydän oli ilahtunut, ettei Taivaanliekki ollut kokenut suurta tappiota, ainakaan toistaiseksi kissojen luvusta päätellen.

“Voitko hyvin?” Korppisydän oli kysynyt Huurretähdeltä pohtien, olisiko tuore päällikkö menettänyt päällikön elämiään sodassa. Hänen selässään makasi hankalasti hengittävä(?) Raadelmasiipi, ja Korppisydän uskoi Huurretähden voivan hieman heikosti koko taistelun jälkeen, ja vielä nähden ottoisänsä tuollaisena. Naaraan sininen silmä vilkaisi kulman alta kohti oranssin valkeaa naarasta ja lopulta hän painoi sarvista päätään nyökkäyksen eleenä ystävälliselle varajohtajalle.

“Kiitos, kyllä. Olen vain huolissani. Miten äkkiä tämä kaikki paisui näin suureksi ja miten äkkiä myös Kaiku on lähtenyt metsästä, kerta se kuihtuu jo kasaan?” hän huokaisi ja katseli tassujaan astellessaan eteenpäin. “Miten sainkaan elämäni vielä, ehkei se kaikki paha yltänyt vielä Kuulammelle saakka”, naaras pohti ja Korppisydän nyökkäsi päällään heidän lähestyessä kohti leiriä.

“Kaikki varmasti muuttuu vielä parempaan. Kunhan saamme kaikki loukkaantuneet parannettua ja tiedon siitä mihin tulevaisuudessa lähdetään, ehkä se kaikki vielä kääntyy hyvinpäin”, Korppisydän pohti. “En usko, että samanlainen pahaonni on yltänyt Taivaanliekkiin saakka, ehkei se yllä sinne pian. Mutta vaaraa siitä voi olla. Toivottavasti parantajat pystyvät olemaan yhteydessä Kaikuun Taivaanliekin puron kautta, kuulin siitä paljon puhetta aikanani, kun sain asettua tänne”, naaras pohti ja katseli eteenpäin kohti leirin muureja.

Huurretähden lavoilla Raadelmasiiven haavat olivat värjänneet Huurretähdenkin turkkia punaiseksi, ja Korppisydän heilautteli häntäänsä leirin edustalla vartioivalle parille, joka lähti auttamaan kissoja kohti leiriä. Korppisydän nyökäytti päätään kiitollisena Leopardinkukalle ja varmisti, että jokainen kissa pääsisi turvallisesti leiriin, Servaaliharhan sekä Korppitassun hoitoon, ja lähti sitten varmistamaan, että tarpeeksi sotureita sekä oppilaita työskentelisi uusien petien teossa.

Belladonnanviilto asteli leiriin Riitasoinnun sekä Tuulentähden kanssa, ja kaksikko asettui keskellä aukiota Korppisydämen ohjaamana, johon he laskivat Tuulentähden ja jäivät kaksin odottamaan auringon nousua, kaatuneiden valmisteluja sekä viimeisiä hyvästejä. Belladonnanviilto vaikutti hyvinvoivalta sekä vahvalta, mutta Riitasoinnun haavoja kävi Servaaliharha oitis läpi lopettaen niiden uuden avautuneen vuodon pikaisesti. Varajohtaja oli mielissään siitä, miten hyvin kansat toimivat keskenään yhteisen uhan alla ja toivoi todella, että myös matka sujuisi yhtä mutkitta.

Leopardinkukka oli Revontulikukan partion mukana saapunut leiriin perille ja hän alkoi ottaa muita vastaan leirissä. Hän ohjasi Myrskyvaahterasta saapuneita kohti soturienpesää, samalla kun Servaaliharha ja Korppitassu kävivät heitä vielä lävitse. Jonka jälkeen hän huitoi Punatassua tulemaan kanssaan istumaan leirin suuaukolle tarkkailemaan ja seurailemaan, milloin seuraavat saapuisivat.
''Tapahtuiko sodassa jotain? Vaikutat olevasi jollakin tavalla erilainen?'', Leopardinkukka tarkisti nuoremmaltaan ja samassa hetkessä jo erottikin puiden varjoista Korppisydämen partion saapuvan. Soturi kiirehti tukemaan niitä kaatuneiden kantajia, jotka horjuivat askelmissaan lopen uupuneina. Matka kantaa kaatuneita ystäviä oli sekä henkisesti, että fyysisesti raskas.
''Haudataan heidät tänne, mutta viedään kaikki ensin leiriin, jotta heidät voidaan puhdistaa ja asetella viimeiselle levolle, sekä hyvästellä'', Leopardinkukka naukui ja katsahti Hyeenasydämeen, joka etsi katseellaan jo Kettutähteä huolestuneena.
''Riitasointu ja Belladonnaviilto tulevat tuolta, käyn ilmoittamassa Servaaliharhalle, että tarkistaisi heidät ensitilassa'', Hyeenasydän mumisi itsekseen ja kiirehti takaisin leiriin.

Kaatuneet saatiin leiriin, sekä Riitasointu ja Belladonnaviilto myös, Leopardinkukka palasi vartiointipaikalle Punatassun vierelle.
''Olisipa mieluummin Riitasointu kuollut kuin Tuulentähti. Usvajoelle tulee kamalia aikoja tuon hullun johdolla'', Leopardinkukka marisi itsekseen ja sulki sitten suunsa, kun oli unohtanut Punatassun istuvan vieressään. Toinen oli tavallistakin hiljaisempi. Vielä he odottaisivat vartiossa Kivitähden paluuta.

//Heli, Dia //

''Tomutassu, Punatassu! Tulkaa, palataan leiriin senkin vätykset'', Hyeenasydän huuteli kaksikolle, kun saapui kivien päälle. Hyeenasydän oli pahimmilta vammoiltaan selvinnyt, mutta hänen piti edelleen Kanjonivuokon mukaan ottaa rauhassa. Se ei ollut hänen tyyppiään ja tässä hän taas oli omilla teillään, sotkeutumassa muiden kissojen asioihin. ''Leopardinkukka palasi jo leiriin, oli niin sekaisin siitä pöllöstä'', Hyeenasydän virnuili kaksikolle.
Oppilaat eivät varmaankaan erityisesti hänestä pitäneet, mutta tyytyivät kohtaloonsa lähteä palaamaan takaisin leiriin Hyeenasydämen kanssa. Leiriin päästessään, siellä vasta tapahtumaa riittikin. Myrskyklaanin kissoja oli ilmestynyt vielä yksi lisää.
Hyeenasydän kuitenkin astui Punatassun hännän päälle, pysäyttäen toisen kiireen siihen paikkaan. Nuorempi sähähti ja huitaisi toista päästämään irti (?), ja Hyeenasydän istuutuikin alas, juonikas ja pilkkaava katse kasvoillaan.
''En voinut olla kuulematta, kun kerroit, ettet tiedä vanhemmistasi mitään Leopardinkukalle, kun hän niin kovasti ihmetteli, miten olet niin tutunnäköinen. Minulla on kertoa sinulle salaisuus vanhemmistasi, jos haluat kuulla. Olen ollut sinä yönä paikalla, kun emosi toi sinut Savuruoskalle'', Hyeenasydän irvaili. Miksi ihmeessä Savuruoska oli ottanut nämä pennut omaksi riesakseen. Se mitä Hyeenasydämellä oli selvittämättä, oli edelleen se, että miksi Savuruoska oli halunnut auttaa Riitasointua pentujen piilottamisessa Aurinkotuuleen. Hyeenasydän olisi voinut antaa paljon enemmän ystävälleen ja tämän tulevaisuudelle, jos tämä ei olisi pettänyt Aurinkotuulta näillä pennuilla, joiden taakse kätkeytyi niin paljon salaisuuksia. Aina Taivaanliekin mystisesti kissan kuolemasta asti.
Punatassu näytti siltä, että aikoi irvailla takaisin terävällä kielellään, mutta Hyeenasydän keskeytti hänet.
''Jos haluat kuulla, en voi kertoa sitä sinulle tässä, sillä seinilläkin on korvat. Seuraa minua parantajanpesään, jos haluat tietää totuuden, minun täytyy käydä noukkimassa yrttini'', Hyeenasydän asteli toisen ohi, hännästä vain tynkä korkealla. Hän katseli, että parantaja ja parantajaoppilas poistuivat pesästä Nevaleijonan luokse.
Hyeenasydän ehti jo ajatella, ettei Punatassua ehkä kiinnostaisikaan kuulla totuutta, kun hän sai rauhassa syödä yrttinsä ennen kuin aukiolla meteli nousi niin korkeaksi, että Punatassu ilmestyi myös pesään.
''Sinä olet puoliksi Taivaanliekin kissa ja puoliksi Usvajoen kissa. Taivaanliekki ja Usvajoki päätyivät pahaan riitaan, kun Taivaanliekin varapäällikkö Vaahterakynsi tapettiin hukuttamalla täällä sijaitsevaan lampeen. Vaahterakynnellä oli kuitenkin suhde erään Usvajoen kissan kanssa, joka alkoi hänelle odottaa pentuja. Ilmeisesti joku klaanin sisältä ei voinut hyväksyä tällaista syrjähyppyä korkeaan arvoon kohoavalta Usvajoen naaraalta, joten isäsi murhattiin siitä hyvästä'', Hyeenasydän supisi hiljaa. ''Tiedoksesi, että olet aivan isäsi näköinen, yhtä typerä luonnekin. Vaahterakynsi on myös Leopardinkukan isä, siksi hän luuli tuntevansa sinut'', Hyeenasydän irvaili.
Pitkään kaksikko oli hiljaa, Hyeenasydämen päättäessä yrttiensä syöminen ja irvistäessään niiden kitkeryydelle, jonka aikana Punatassu sai arpoa kuulemaansa. Uskoa tai olla uskomatta.
''Tapasin sinut ensi kerran, kun emosi toi sinut Usvajoen ja Aurinkotuulen väliselle rajalle, jossa Savuruoska oli häntä vastassa. Hän halusi auttaa ja piilottaa teidät pennut, etteivät Vaahterakynnen kuolemasta katkerat Taivaanliekin kissat satuttaisivat teitä, eikä totuudesta järkyttyneet Usvajoen kissat häätäisivät teitä pois emonne mukana. Usvajoen varapäällikkö luovutti teidät veljensä kanssa Savuruoskalle, oikea emosi on siis Riitasointu Usvajoesta'', Hyeenasydän kallisti uteliaana päätään, tutkien nuoren kollin reaktiota.
Ei kuitenkaan Hyeenasydänkään kaikkea tiennyt, vaikka niin uskoikin ja uskotteli Punatassullekin. Muttei hänen keksimänsä, kuulemansa ja yhteen kokomansa totuus lopulta kovinkaan kaukana ollut siitä oikeasta. Vaikkei Hyeenasydän olisi osannut kuvitellakaan, että nuorukaisen väitetty emo, olisi halunnut pahaa itse pennuille ja Vaahterakynnelle.
''Ah, mutta kutsutaanko meitä aukiolla kuuntelemaan. Mitä asiaa päälliköillä meille kaikille voisi olla?'', Hyeenasydän kohautti hyväntuulisena lapojaan ja lähti siirtymään pesän suuaukkoa kohden.

//Heli//

Leopardinkukka ehti tuntea ystävänsä kosketuksen, kunnes hänen ylleen laskeutui muutama irronnut sulka ja Feykirin oli jo aika mennä. Naaras jäi suu raolleen katsomaan äimistyneenä Feykirin lähtöä. Älä luota maahan? Leopardinkukka ei epäröinyt hetkeäkään pöllön viisautta, mitä tämä näkikään korkealta, mitä he maassa kiinni olevat eivät nähneet, eivätkä voisi koskaan ymmärtääkään. Mutta mihin pitäisi mennä? Leopardinkukan hiljainen naukaisu jäi vailla vastausta ja tämä räpytteli hetken hämmentyneenä silmiään.
''Sinäkö olet myös lämmennyt tuolle pöllölle?'', ivallinen sävy katkaisi Leopardinkukan ajatukset, ja naaras pörhisti jo niskaansa, mutta tunnisti tulijaksi Hyeenasydämen. Hyeenasydän oli entiseltä nimeltään Tiikerisydän, joka oli pelastautunut Aurinkotuulen sodasta Synkkävarjoa vastaan juuri ja juuri, väitetysti oli auttanut Kettutähden sieltä elossa pakoon ja näin ollen, soturi oli menettänyt pitkän palan häntäänsä. Ei tuon arpinen naamakaan kaunis ollut.
''Mitä sinä haluat?'', Leopardinkukka murahti toiselle.
''Olen tavannut tuon pöllön aikoinani Savuruoskan kanssa, se opasti meitä silloin löytämään yrttejä'', Hyeenasydän muina kissoina sanoi, katsellen vielä taivaalle horisonttiin hiljaa katoavan Feykirin hahmon perään. Leopardinkukka kurtisti kulmiaan, Hyeenasydänkö tiesi pöllön?
''Ja? Mitä minä sillä tiedolla teen?'', Leopardinkukka tiuskaisi. Hän ei luottanut toiseen sitten alkuunkaan, tässä oli jotakin sellaista, joka varoitti hänen koko olemustaan.
''Minusta sinun pitäisi kiirehtiä kertomaan tästä päälliköllesi. Minä voin käydä tarkistamassa kumpi oppilaista kiipesi ensin kivelle ja saattaa heidät leiriin'', Hyeenasydän ynnäsi, kääntäen jo selkänsä Taivaanliekin soturille. Leopardinkukka olisi halunnut sanoa jotakin nenäkästä takaisin, mutta Aurinkotuulen kapinen soturi ei piitannut vähääkään. Niimpä Leopardinkukka päätti toisen kerran jäädä päällepäsmärin alle asian suhteen ja kiirehtiä viemään Feykirin viestiä leiriin Kivitähdelle ja Kettutähdelle.
Leiriin päästessään Leopardinkukka pöllähti päällikön pesään vauhdilla ja kompuroi oranssivalkeaan ja tummaan turkkiin, saaden aikaiseksi sähinää. Nuorehko kolli sähähtäen jäi pyörimään Leopardinkukan kanssa ja lopulta he olivat lattialla rämäpäin kuonot melkein vastakkain, kollin kurkusta kuuluessa murinaa yllätyshyökkäyksen johdosta. Murina kuitenkin katkesi, kun oranssit silmät kohtasivat säikähtäneen Leopardinkukan silmäparin.
Myrskyvaahtera?! Leopardinkukka pomppasi äkkiä nolostuneena jaloilleen ja auttoi Raadelmatähden näköisen kissan ylös, mutta nopeasti tämän karvat tasaantuivat, kun hän äkkäsi tämän kissan olevan ainakin puolet nuorempi kuin Raadelmatähti.
''A-Anteeksi'', Leopardinkukka sopersi.
''Monestiko minun täytyy sinua muistuttaa siitä, että pesään saapuessa pyydetään aina lupa, Leoapardinkukka?'', Kivitähti murahti ankarasti, Kettutähteä tuntui enemmän Leopardinkukan kaaottisuus huvittavan. ''Ilmoita asiasi Revontulikukalle ja palaan siihen, kun on sen aika. Kuten näet, pesässä on vieraita'', Kivitähti jatkoi ankarasti, syyttävällä tuijotuksella.
''Ei, ei kun minulla on tärkeää asiaa. Todella tärkeää, kun-'', Leopardinkukka naukui nopeasti, vilkaistessa korvat punottaen Myrskyklaanin Huurretähteä ja Orapihlajakynttä, joista kolli suki turkkiaan nenä nyrpyllään puhtaaksi.
''Leopardinkukka, keskustelemme asiasta myöhemmin'', Kivitähti keskeytti hänet jämäkästi.
''Ei kun sain viestinviejältä tiedon, että metsä on tuhoutumassa ja vain pöllö voi saattaa meidät pois turvallisemmalle reviirille. Tämä pöllö opasti minua ja Varputaivasta takaisin kotiin, hän on todella viisas ja hän kertoi, ettei maahan voi nyt luottaa ja vesi ei ole juotavaa, eikä ilma ole hyvää. Jotakin pahaa on tulossa ja meidän on mentävä pian'', asiat tulivat sammakkoina samaa tahtia kuin sylki suuhun saapui ulos naaraan suusta.
Kivitähti yskähti itsekseen ja vilkaisi Kettutähteä ja näytti hetken pohtivan, että mitä naaraalle sanoisi.
''Kiitos huolenpidostasi, Leopardinkukka. Mutta haluan sinun poistuvan nyt tästä päällikönpesästä'', Kivitähti lopulta vastasi naaraalle, joka hetken jäi suu raollaan katsomaan päällikköä. Eikö tämä uskonut häntä?! Mutta vilkaistessaan muita pesässä olijoita, Kivitähdestä varmasti tuntui kiusalliselta, että hänen soturinsa tunkeutui pesään ja alkoi vaahdota pöllöstä. Leopardinkukka hiljaa sulki suunsa ja nyökkäsi, poistuen vähin äänin pesästä, tuntien korviensa punoituksen.
''Palatakseni aiheeseemme. Me autamme teitä, olemme tukenanne sodassa. Onko tiedossanne, milloin Veritähti saattaa hyökätä luoksenne? Miten pian meidän olisi syytä olla siellä?'', Leopardinkukka kuuli Kivitähden matalan äänen puhuvan. Vihaisena häntä nykien Leopardinkukka potkaisi lehtiä tassullaan.
''Onko Huurretähti vielä täällä!?'', leirin suuaukolta kuului ulvahdus ja kissoja alkoi kerääntyä suuaukolle hätääntyneinä vastaanottamaan tulijaa. Leopardinkukka kurottautui näkemään Tunturitassun ylitse saapujaa.
''Olen Nevaleijona. Raadelmasiipi lähetti minut viemään pentuja ja emoja Usvajokeen, kun Synkkävarjo hyökkäsi leiriimme. Mutta pakomatkamme epäonnistui ja vastoin Raadelmasiiven käskyä, pääsin pakoon Synkkävarjon kissoilta ja tulin etsimään Huurretähteä. Onko hän vielä täällä?'', suuri kolli, kasvot ja kyljet verisinä naukui.
''Hän on Kivitähden pesässä, minä haen hänet!'', Leopardinkukka henkäisi ja rymisteli ajattelemattomasti takaisin pesään.
''Leopardinkukka!'', Kivitähti ärähti nyt tosissaan, kun naaras pelmahti jälleen kysymättä pesään.
''Nevaleijona etsii aukiolla Huurretähteä, Synkkävarjo on hyökännyt!'', Leopardinkukka henkäisi, katsoen suoraan Huurretähteä, vilkaisematta omaa päällikköään, jonka vihaiset karvat laskeutuivat, kun tuon silmät levisivät järkytyksestä.