//Masi
Belladonnatähti katseli vihaisena ympärilleen pörhistellen turkkiaan ja heiluttaen häntäänsä puolelta toiselle ruoskanomaisesti. Heimolaiset haukkoivat henkeään Veritähden kissojen vierellä ja Myrkkysuon viimeiset kissat perääntyivät johtajansa vierelle. Naaraan tumman siniset silmät välkkyivät vihan liekkeinä kohti Veritähteä, joka kehtasi vain astella jokaisen kotiin. Aamunleijona katseli epäileväisenä kohti Veritähteä, tuuhea häntä heiluen puolelta toiselle, kun tämä riviläiset asettuivat johtajansa vierelle. Mitä tuokin likainen kirppusäkki heistä tahtoi? Eikö riittänyt että tappoi Rikkotähden ja sen perheen, jonka tunsi. Kissat alkoivat vihaisesti ulvoa vastarintaa tai pohtia, mihin heidän pitäisi mennä. Lopulta Veritähden pinna loppui ja kissoja vyöryi heidän ohitseen. Belladonnatähti sähähti, nappasi ensimmäiseen häntään kiinni, joka suhahti hänen ohitseen ja kiskaisi sekä puri niin lujaa, että sai kissan kirkumaan kivusta ja taittoi lopulta hännänpäätä niin, että se jäi roikkumaan toisen hännästä kissan juostessa karkuun. Terätiikeri naukaisi huolissaan johtajansa viereltä. Belladonnatähti katseli Veritähteä, Aamunleijonaa ja sitten käänsi katseensa Terätiikeriin.
“Kerää kaikki ketkä ovat valmiita lähtemään ja juokse niin kauas saarelta kuin vain pystyt. Ensimmäinen turvapaikkamme olisi Usvajoki. En tiedä mitä voimme tehdä”, hän naukaisi hiljaa ja katseli taistelevia kissoja, Sakaalikuu yksin tuupertuneena Jaguaarinraivon kynsien alla, Varputassu hätäisenä pelastaessaan sisartaan, joka oli saanut ikävän iskun kasvoihinsa. Ja sitten oli vain ne harvat kissat, jotka tahtoivat vielä taistella.

“Paetkaa!” Belladonnatähti karjaisi vielä kutsun, joka herättäisi kissat, ja Terätiikeri voisi kerätä kissat matkaansa. “Uskallatko taistella, vai pakenetko Veritähden kynsien alle? Senkin saastainen luolarotta!” naaras vihaisena ulvoi Aamunleijonalle tuntien kovaa kipua toisella puolen kasvojaan. Kolli virnisti Veritähden viereltä ja syöksyi kohti Belladonnatähteä.

Aamunleijona iski suuren käpälänsä Belladonnatähden korvaan saaden naaraan pään soimaan, mutta johtaja silti iski eteenpäin ja upotti hampaansa kollin rintaan repien karvaa ja yrittäen iskeä hampaitaan läpi lihan. Suurempi kolli iski käpälillään Belladonnatähteä vatsaan yrittäen painaa naarasta pois päältään. Naaraan hampaat kuitenkin alkoivat upota syvemmälle, hän painoi kynsiään tuon leukaan ja toisella käpälällään painoi kollin käpälää alas. Tuon takajalat olivat ylitse kollin ja hän tunsi iskuja vatsassaan, mutta tunsi myös oman vahinkonsa kollin turkilla. Aamunleijona alkoi äristä ja iski lopulta toisella käpälällään naaraan poskeen saaden tämän horjumaan. Belladonnatähden oli nostettava käpälänsä kollin leualta ja sai toisen hyökkäämään ylöspäin. Naaras menetti tasapainonsa, repi hampaansa irti kollin rinnasta ja kaatui taaksepäin, Aamunleijonan hyökätessä nyt naaraan ylle. Kissat tuntuivat hävinneet hänen ympäriltään, joka toisaalta toi helpotusta naaraalle, osa kissoista oli jäänyt Veritähden ryhmän luo, antautuneet jättäen itsensä varjon valtoihin. Belladonnatähti aikoisi taistella, kunnes kissat olisivat paenneet tarpeeksi pitkälle.

“Ihmekös, että oma perheesi ei kyennyt pelastamaan sinua, kun olet kasvanut noin heikoksi. Eivät he olisi tahtoneet nähdä tuollaisen kissan kasvua, parempi vain, että Imperiumi kuoli”, naaras sähisi kollille saaden Aamunleijonan silmät siristymään, mutta myös loimuamaan.
“Ihan kuin sinä tietäisit mitään saastainen vesirotta”, kolli murisi ja iski hampaansa Belladonnatähden kurkkuun raahaten naarasta kaulasta kohti vedenrantaa. “Katsotaan osaatko uida noilla räihnäisillä käpälilläsi mihinkään”, kolli mutisi naaraan turkin alta, samalla kun Belladonnatähti ähkien yritti saada kynsiään kollin turkkiin ja viiltää tätä edes johonkin. Takakäpälillään hän sai iskettyä kollia kylkeen ja yritti etukäpälillään ottaa otetta kollin takaraivosta, mutta hän kohotti vain päätään yrittäen kiskoa naarasta eteenpäin. “Tämä saari on nyt meidän. Sinä et kuulu tänne, saatika tyhmä laumasi”, kolli mutisi ja heitti Belladonnatähden rantahiekalle haukkomaan henkeään. “Muista, että jokainen kissa kuoli takiasi. Eikä sinun kannata haastaa meitä uudelleen”, Aamunleijona ärisi. “Heikkoja, kuten Rikkotähti”, tuo ärisi vielä, viilsi Belladonnatähteä olkaan sekä poskelle ja kääntyi sitten potkaistakseen naaraan pitkälle veteen, antaen tämän heikon kehon valua pinnan alle. Aamunleijona tuijotteli pitkään vettä, ennen kuin kääntyi takaisin kohti leiriä pohtien, mitä Veritähti tahtoisi tehdä hänen kanssaan. Kolli vaikutti ystävälliseltä, muttei hän ymmärtänyt, miksi toinen olisi ottanut hänet kiinnostuksen kohteekseen.

//Ajelehtii Usvajoen rannalle, menettänyt nyt 3 elämää taistelussa, menettää vielä yhden leirissä myrkylle.

//Masi
Sakaalikuu katseli tärisevin käpälin kaikkia niitä kissoja, jotka olivat saapuneet leiriin aivan yllättäen. Hän perääntyi sisartensa kera lähemmäs toisiaan, pelko tärisyttäen heistä kaikkia. Heillä ei suurta koulutusta vielä ollut, hädin tuskin aloittaneet oppilaspolkuaan, kun jo oli suuri sota aloitettu heidän uudessa kodissaan. Maitomeri yritti seistä sisarensa vierellä suojelevasti, kaksikon pyrkiessä pitämään puoliaan. Mutta lopulta keskustelu päättyi sodan aloitukseen, ja suuri kilpikonnakuvioinen kolli syöksyi Sakaalikuuta päin. Maitomeri ehti huutaa jotain kollin korvaan, ennen kuin epäonninen kolli ehti ottaa askelia taaksepäin ja lopulta lensi suuremman soturin käpälän voimasta taaksepäin leirin aukiolle, pitkälle pensaiden alle. Hän yritti haukkoa henkeään saatuaan kovan iskun maahan, vain hämärästi nähden uhkaavan hahmon astelevan häntä kohden.

Sodan äänet olivat puhjenneet leirissä, kissat alkoivat huutaa, sähistä sekä taistella tai paeta, ja Sakaalikuu tunsi syvää pelkoa oman sisarensa puolesta. Minne he menisivät? Tai mihin sisar menisi, kun Sakaalikuu tuntui olevan polkunsa päässä. Kolli yritti hakea voimaa tassuihinsa ja nousta ylös mutta suurempi soturi ehti hänen luokseen ennen. Tuon suuri viikate hampaissa ei näyttänyt kovinkaan lähestyttävältä, ja kolli painoi korviaan alas huolestuneena silmät auki ammottaen pelosta.

“Odota, odota jooko!” kolli mutisi yrittäen saada itsensä kuuluviin haukkoen henkeään kovan ilmalennon kautta. “En ole täältä, enkä kuulu tänne, enkä tiedä minne tahtoisin mennä”, hän yritti sovittaa sanojaan rytmiin itsensä yrittäessä kömpiä ylös korvat painettuina päätä vasten. “Emoni oli Synkkävarjosta, ehkä tiedät hänet. Ehkä minussa olisi teidän vertanne, jotta voisin yrittää taistella kanssanne”, hän tärisi käpälistä hännänpäähän ja yritti pitää itsensä käpälillään, vaikka maata vasten painautuen. “Tahdon kasvaa ja oppia, vaikka sinulta! Keneltä tahansa vahvemmalta. En koskaan tuntenut oloani kodiksi täällä, tahdon vain elää siskoni kanssa jossain, missä olisi hyvä olla!” Sakaalikuun vapiseva ääni oli niin turhautuneen sekä anelevan oloinen, että se sai kollinkin itse potemaan häpeää omasta toimestaan. Muttei hän halunnut kuolla. Eikä hän voinut taistella tätä kissaa vastaan, saatika tahtoisi paeta muiden mukana. Kunhan olisi siellä, missä Maitomeri olisi myös.

//Heli, Myrkkysuo //

Uusi hyökkäysaalto sai Terätiikerin korvissa kohisemaan adrenaaliinin ja hän hyökkäsi ensimmäisen heimolaisen kimppuun, joka pelmahti pensaikosta. Heimolaisia ei ollut montaa, ehkäkin kourallinen linnunmunia, mutta ne olivat kaikki isoja kissoja. Terätiikeri kokosi uudelleen ja uudelleen sotureita kasaan, ja he saivat kahta kissaa lukuunottamatta uudet hyökkääjät saarrettua siten, että näiden takana oli vain leirin seinämää. Heimolaiset vuotivat piirityksen yhteydessä käydyn sotimisen yhteydessä vähintään yhtä paljon kuin Myrkkysuon kissat, joille tämä oli jo toinen sota saman päivän aikana.
Kylmätaian tappanut kissa ja Aamunleijona puuttuivat piiritetyistä, ja jäljellä olevia elossa olevia heimolaisiakin oli enää kymmenen. Myrkkysuon kissat sähisivät ja huiskivat näitä, kunnes aivan äkisti uusi aalto iski leiriin.
Terätiikeri karjaisi pelästyneenä, kun Synkkävarjon löyhkä täytti hänen nenänsä ja hänet kamppasi selälleen maahan uudelleen Jaguaarinraivo, joka pinkoi uudestaan leiriin, mutta nyt mukanaan isompi joukko Synkkävarjon kissoja. Terätiikeri jäi maahan selälleen makaamaan ja tasaamaan kauhistuneena henkeään, hän tuskin koskaan oli kokenut sellaista pelkoa. Hän kuuli Belladonnatähden ulvahduksen tilanteen epäoikeudenmukaisuudesta ja käsittämättömyydestä.
Veritähti kohotti häntänsä pystyyn sen merkiksi, että Synkkävarjon kissat eivät koskisi kehenkään ainakaan toistaiseksi, tämän astellessa soturiensa takaa viimeisempänä leiriin. Heimolaiset vilkuilivat yhtä paljon toisiaan kuin Myrkkysuonkin kissat.
''Hyvää iltaa, Belladonnatähti ja heimolaiset'', Veritähden ääni jyrähti rennosti Myrkkysuon saarella. Terätiikeri hitaasti kohosi tassuilleen ja maata viistäen peruutti kohden Belladonnatähteä ja muita kissoja, jotka olivat luomassa uudelleen riviä sotaa varten. ''Hienosti taisteltu, sisällissodan te kukistitte ja lähes myös heimolaiset, josko emme huomioi näitä muutamaa pintansa pitänyttä heimokissaa. Isovanhempasi olisivat varmasti sinusta tyytyväisiä'', Veritähti katsahti Aamunleijonaan. Terätiikeri epäili olisiko Veritähdellä hajuakaan kyseisen heimokissan isovanhemmista, mutta punainen väri turkissa viesti usein aina sukulaisuutta Veritähden kanssa.
''Mitä te haluatte? Mitä te kaikki haluatte! Häipykää Myrkkysuon mailta!'', Terätiikeri sähisi ja loikkasi päällikkönsä eteen karvat pystyssä, Veritähden pysäyttäessä huvittuneena askeleensa muutaman loikan päähän Terätiikeristä ja Belladonnatähdestä.
''Oikeastaan, aion ilmoittaa teille, että tämä saari, kuuluu jatkossa Synkkävarjolle. Tämä yö on Myrkkysuon viimeinen, mutta saatte itse valita loppunne, mikäli ette koettele hermojani'', Veritähti myhäili, tuon käärmemäiset pupillit tarkkaillen Terätiikerin ohitse Belladonnatähteä. ''Voitte liittyä meihin, paeta henkenne edestä tai kuolla. Valinta on teidän, mutta olkaa nopeita, minä en ole tunnettu kärsivällisyydestä'', Veritähti virnisti puolittain suupieleensä kaarella, paljastaen sitten kyntensä innokkaasti.
''Mihin me muka menisimme?'', Myrkkysuon kissoista joku henkäisi.
''Taistellaan!'', toinen ulvahti.
Terätiikeri tuijotti parhaansa mukaan uhmakkaasti Veritähteä, mutta häntä hirvitti jo ajatus Jaguaarinraivonkaan kohtaamisesta.
''Millä oikeudella te vain kävelette tänne ja jakelette ehdot!'', joku Myrkkysuon kissa murisi.
''Kaiku on eri mieltä tästä!'', takarivistä ulvahti vanhin.
''Nyt näyttäisi siltä, että aikanne loppui'', Veritähti hymähti. ''Jäätähden kanssa oli aikoinaan paljon helpompaa neuvotella asioista'', Veritähti heilautti huvittuneena toista korvaansa.
Terätiikeri vilkaisi Belladonnatähteä epäröiden.
''Tappakaa'', Veritähti virnisti, ja molemmin puolin hänen kehoaan lähti Synkkävarjon kissoja eteenpäin, hyökäten siihen kiinni, joka ensimmäisenä osui heidän katseeseensa. Mutta kauhukseen Terätiikeri huomasi, että myös osa Myrkkysuon kissoista antautui heti Synkkävarjon kissan kohdatessa tai ilmoittaessa liittyvänsä näihin, osa kissoista pinkaisi pakoon ja kaaos valtasi leirin.
Jaguaarinraivo syöksähti eteenpäin ja Terätiikeri ei ehtinyt edes reagoida, kun toinen iskikin hänen ohitseen maahan Sakaalikuun, joka hyppelehti suuremman kissan suurien tassujen välistä parhaansa mukaan kauemmas, kunnes Jaguaarinraivo innokkaasti huitova käpälä osui ja Sakaalikuu kieppuen pitkin maata pyöri selälleen pidemmän matkan päähän. Jaguaarinraivo lähti hitaasti vaanien toista kohden kulkemaan, puristaen tiukemmin viikatetta hampaissaan.
''Mitä me teemme? Mitä me- Belladonnatähti, mitä me teemme?'', Terätiikeri naukaisi hädissään, etsien katseellaan samalla Varputassua, joka näytti taistelevan sisarensa rinnalla.

//Masi
Varputassu ei ollut uskoa silmiään, kun jo uusi tulva kissoja syöksähti leiriin Belladonnatähden sanojen sekä sitä saattaneen hiljaisuuden päätyttyä. Kissat olivat suuria, sekä osa Varputassulle aivan vieraita, mutta Belladonnatähden silmissä näytti syttyvän niin raivokas liekki, että osa kissoista varmasti tunsivat nämä.

“Aamunleijona!” Tyrskysydän kiljahti kauhistuneena, katsellen sisartensa perään, kun vuorileijonat syöksyivät leiriin. Aamunleijonan tuuhea paksu häntä heilui tämän takana uhmakkaasti, kun tuon turkoosin sävyiset silmät tutkailivat veristettyä leiriä uuden taistelun alkaessa hänen ympärillään.

“Mikä otollinen aika löytää paikalle”, hän hymähti tyytyväisenä omaan aikataulutukseensa ja syöksähti sitten raivokkaasti karjuen Belladonnatähteä kohden. Varputassu ei ehtinyt tarkkailla johtajan kamppailua, kun hänen kylkeensä kumahti suuri naaras, joka raivoissaan käpäliään heiluen kynsi Varputassua. Pieni kiljahdus pääsi naaraan suusta, ennen kuin tuo kykeni ottamaan omat tassunsa käyttöön ja iskemään takaisin. >Olen minäkin osa vuorileijonia!< hän yritti kertoa itselleen ja heitti lopulta kissan päältään pitkin leirin aukiota. Käpälilleen päästyään naaras syöksähti hyökkääjää kohden iskien tätä korville ja päälaelle, lähettäen tuon sihisten hetkeksi piiloon leirin pensaikkoihin. Varputassu kääntyi ympäri etsiäkseen ystäviään, ja huomasikin äkkiä Salamasiiven alakynnessä suuren kollin alla. Varputassu oli juosta toisen avuksi, mutta äkkiä parantaja Kylmätaika saapuikin tuota auttamaan ja heitti kollin Varputassun sisaren yltä kauemmas. Kaksin he tempoivat suurta kollia korville, kunnes kuitenkin vahvemman soturin kynnet lävistivät Kylmätaian kaulan ja verta räiskähti Salamasiiven turkille. Kauhusta sekaisin naaras kiljaisi pelästyneenä Kylmätaian kuolemaa ja sai itse kovan iskun kasvoihin. Huutaen kivusta tuo painoi käpälät silmilleen ja painautui maata vasten. Varputassu sähisten syöksyi Salamasiiven avuksi, löi kollia kovasti korville lähettäen tätä askel askeleelta takaisin päin. Mutta vain raivoisa ja uhmakas välke sykki tämän silmissä. Siinä samassa aukiolta kuului kauhistuneita huudahduksia, kun suuri tömäys osui maahan ja hetkeksi kaikki ympärillä hiljenivät. He jäivät katselemaan Aamunleijonaa, jonka kynsistä sekä leuoista valui verta, samalla kun Belladonnatähden keho makasi aukiolla liikkumattomana. Tämän niskasta sekä kyljistä valui verta ja hän ei tuntunut hengittävän. Kuitenkin parin silmänräpäyksen jälkeen naaras raivokkaasti sihisten kohosi käpälilleen ja tuuppasi Aamunleijonan mukanaan maahan leirin aukiolle.

“Minä sentään omistan jotain mitä sinä tuskin koskaan tulet saamaan!” hän karjahti ja iski hampaansa kolliin kaulaan. Varputassu kääntyi takaisin katsomaan sisartaan, joka olisi saatava mahdollisimman pian turvaan. Missä oli Terätiikeri? Mitä heidän tulisi tehdä? Pian tanner järven rannalla tömisi, kun pensaikosta asteli esiin nyt tutumpia kasvoja, jotka löyhkäsivät aivan Synkkävarjolta. Varputaivas sähisi hurjasti ja löi haastanutta kollia vielä kasvoille ennen kuin tuo perääntyi oman ryhmänsä luo. Aamunleijona iski Belladonnatähteä rintaan ja heitti naaraan lopulta yltään maahan. Belladonnatähti yritti saada kynsillään kiinni kollin olkapäistä, mutta ei kyennyt ennen kuin toinen viilsi häntä kaulalle kaksikon sitten erkaantuessa. Yskien verta maahan Belladonnatähden häntä roiski raivokkaasti tämän takana katseen kohotessa Synkkävarjon partion kissoihin.

“Onko tämä jotain suunniteltua sotaa vai mitä Kaiun nimeen metsässä oikein tapahtuu?” naaras ärisi hampaat veressä ja suuressa irvessä, katsellen kauhistuneena omia kansalaisiaan, jotka yrittivät perääntyä yhteen tuomaan toisilleen turvaa. Varputassu kauhistui, miten mitään ei kohta olisi enää tehtävissä. Suolistaisiko Synkkävarjo heidät kaikki tässä ja nyt? Aamunleijona oli kömpinyt käpälilleen ja punertava turkki pörhistyneenä hän katseli ympärilleen kaikkia kissoja. Kolme eri kansaa, taistelemassa, ties ketä vastaan?

//Heli//

Jaguaarinraivo heräsi transsistaan, kun Terätiikeri oli päässyt kauemmas hänestä ja jalat täristen huohotti raskaasti verta vuotavana viikatteen iskuista ja Jaguaarinraivon kynsien viilloista. Kolli käänsi valkean silmänsä kohti Belladonnatähteä ja Paahdekobraa, hänen emonsa maatessa elottomana Myrkkysuon päällikön hampaissa. Jaguaarinraivo naksutteli huvittuneena niskojaan, ei hän oikeastaan ollut uskonutkaan, että Paahdekobra olisi selvinnyt taistosta, mutta olisi toivonut voivansa päättää tuon elämän itse. Belladonnatähden lähes haasteeksi ilmoittamat ehdot saivat Jaguaarinraivon hännän kääntymään ylpeästi pystyyn ja kääntämään katseensa Terätiikeristä kohti Belladonnatähteä innokkaana.
Marraskauhu oli kuitenkin eri mieltä, kun tämä kannusti Jaguaarinraivoa lähtemään mukanaan.
''Mitä sinä puhut? Mehän voitamme vaikka koko tämän kansan kahden?'', soturi murahti veljelleen, verenhimoisten silmiensä loistaessa innokkaina. Marraskauhu loi häneen kuitenkin katseen, jota Jaguaarinraivo ei osannut ollenkaan tulkita ja palautti toiveikkaan katseensa aukiolle, josta Yötaivaan kissoja lähti pakenemaan, hyppelehti Myrkkysuon kissojen yli ja osa painoi häntänsä takajalkojensa väliin, lähestyen kaatuneita tovereitaan.
Jaguaarinraivo puristi hampaissaan viikatetta ja keskitti huomionsa Belladonnatähteen toiveikkaana kaksintaistelusta, mutta hän ei ehtinyt kuin jännittää lihaksensa, kun taivaalta kajahti selvästi sotaa julistava karjahdus. Jaguaarinraivo hypähti juuri ajoissa sivuun, kun pensaat keinahtivat, kun hänelle täysin vieraita kissoja syöksyi sotaan.
''Vuorileijonien heimo, hyökkäykseen!'', suurikokoinen, oudonhajuinen kissa ulvahti selvästi johtajansa tueksi, joka oli aiemmin karauttanut sodan julistuksensa. Jaguaarinraivo painoi tarkasti mieleensä oranssehtavan turkin, joka empimättä syöksyi kaiken taistelun keskelle, selvästi käyttäen hyödykseen entisten Yötaivaan kissojen aloittamaa kapinaa.
Jaguaarinraivo otti askeleen taaksepäin kummastuneena näistä vieraista kissoista ja kun Marraskauhu katosi pensaisiin, Jaguaarinraivo katosi tämän perään.
--
Ennen kuin he astuivatkaan veteen, tuttu haju laskeutui Jaguaarinraivon nenälle ja tämä äkisti pysähtyi veljensä vierellä. Hän kohotti katseensa korkeammalle suurehkon puun oksistolle, jossa roikkui hiljaa keinuen paksu ja tuuhea häntä.
''Joko te väsyitte?'', matala ääni murahti, ja Jaguaarinraivo siristi silmiään, kun pitkät kynnet kiskoivat suurehkon kissan alas oksistolta, kaksikon eteen. Eikö Veritähti luottanut heihin ja oli tullut heitä tarkkailemaan? Jaguaarinraivolla oli kiehua saman tien, kun Veritähti käänsi katseensa kohti leiriä huvittuneena.
''Marraskauhu, kiidä leiriin ja ilmoita Pakkassäteelle ja Valkeaverelle, että me valtaamme tänä yönä Myrkkysuon itsellemme. Käske heidän tuoda haluamansa kissat mukanaan. Ja samalla, kerro meidän saattavan heimolaiset riveihimme'', Veritähti hymähti, lähtien uteliaana askeltamaan lähemmäs leiriä, jossa oli käynnissä jo uusi taistelu. Jaguaarinraivo vilkaisi nopeasti Marraskauhua ja lähti sitten askeltamaan päällikkönsä perässä lähemmäs katselemaan taistelua.
''Mitä heimolaisia?'', Jaguaarinraivo hymähti, Veritähden silmien tarkkaillessa pimeydestä punertavan oranssia kissaa aukiolla. Jaguaarinraivo tunsi vihaa ja kateutta samalla hetkellä, kun hän näki päällikkönsä kiinnostuneen jostakin toisesta ja tämän kyvyistä.
Lavat jännittyneinä hän tarkkaili sivusilmällään päällikkönsä kiiltäviä silmiä ja samalla vierasta heimopäällikköä.

//Heli//

Kivijalka säpsähti hereille, kun jäisen kylmä vesipisara tipahti hänen nenälleen ja hän pörhisteli karvojaan, huomaten kumppaninsa kyljessään kiinni. Vanhimmat olivat jo lähteneet kantamaan kaatuneita tovereitaan uusille lepopaikoilleen ja Kivijalka pehmeästi suki Revontulikukan korvantaustaa, saadakseen naaraan hereille.
''Huomenta kultaseni'', Kivijalka kurnahti hiljaa. ''Menehän pesään, ettet vilustu'', hän jatkoi, kun Revontulikukka räpytteli unisia silmiään, turkki vähintäänkin yhtä nihkeänä kuin Kivijalan. Päällikkö kohosi säryttäville tassuilleen, jotka kaikesta kaatuneiden ystävien kantamisesta kipeinä ja kylmyydestä arkoina. Hänen pitäisi pian päästä liikkeelle, jotta saisi jäsenensä liikkeelle.
--
Kivijalka, Kanjonivuokko ja Korppisydän vaelsivat alkutekijöiksi suoraan Kuulammelle. Alkuun he pitkään miettivät, että kävisivätkö ensin Myrskyvaahteran mailla tarkistamassa näiden tilanteen, mutta lähellä näiden rajaa, he eivät haistaneet vaaraa, joten he uskalsivat jatkaa suoraan Kuulammelle. Kanjonivuokko oli myös varovasti lausunut Kivijalan ajatukset siitä, että miten Raadelmatähti ottaisi heidät vastaan, mikäli Kivijalalla ei olisi päällikkönimeään ja he eivät voisi kohdata kansojen päällikköinä toisiaan. Kivijalka oli ohimennen nähnyt Raadelmatähden Kaiun valitsemassa tehtävässä, eikä oikeastaan koskaan ollut keskustellut tämän kanssa mukavia tai henkeviäkään, eikä tiennyt, olisiko Taivaanliekin ja Usvajoen taistelun jäljet mahdollisesti jo kantautuneet Myrskyvaahterankin tietoon.
Kuulammella Kivijalka huomasi jännittävänsä vähintäänkin yhtä paljon kuin viimeisessä Yötaivaan sodassa, Revontulikukan synnytyksessä tai kohdatessaan ensimmäisen kerran elämässään ketun. Hyvä on, hän oli jännittänyt kaikista eniten Revontulikukan synnytystä ja isäksi tulemista, mutta ei kuka tahansa pääsisi päälliköksikään.
--
Kivitähti poistui Kuulammelta aamu auringon lämmittäessä turkkia, yhdessä Kanjonivuokon ja Korppisydämen kanssa. Kanjonivuokko näytti Kivitähden tavoin rentoutuneen hieman, kun esi-isien kohtaaminen oli mennyt hyvin ja nämä olivat ottaneet uuden päällikön vastaan. Kivitähti oli myös saanut toivoa, että Syystähti olisi yhä elossa, sillä naaras ei ollut mukana hänen seremoniassaan, vaikka itse seremonian hetkellä hän oli pelännyt, että toinen oli liian vihainen, että olisi halunnut osallistua siihen. Mutta puuttuvat elämät olisivat varmasti vielä Syystähdellä.
Kun he lähestyivät Myrskyvaahteran rajaa, Kivitähden piti pyöritellä harteitaan ja lapojaan, sekä tahtomattaan, hänen hampaidensa välistä karkasi haukotus.
''Mikäli sinulle sopii, minä ja Kanjonivuokko tulisimme mielellämme mukanasi tapaamaan Myrskyvaahteran kissoja'', Kivitähti vilkaisi hieman hermostuneena Korppisydäntä. ''Tietysti, jos Myrskyvaahteran kissat näkevät meidät ongelmana, jäämme tänne, jotta sinä pääset puhumaan haluamiesi kissojen kanssa. Mutta luulen, että mikäli ajatuksesi Veritähdestä ja tämän aikeista ovat totta, Myrskyvaahtera voi olla halukas keskustelemaan asiasta ja kuulisin mielelläni heidän näkemyksensä Veritähden aikeista'', Kivitähti heilautti hiljaisesti häntäänsä ja tarkkaili rajan ylitse kohti Myrskyvaahteran maita, jotka vaikuttivat hiljaisilta.

//Masi
Korppisydän katseli ja kuunteli Kivijalkaa rauhallisella olemuksella, ja lopulta hieman korviaan punastuen painaen taakse hän laski katseensa käpäliinsä kollin kehujen äärellä. Oli ilo kuulla, että muiden silmissä hänestä oli johonkin, vaikkei hän itse ymmärtänyt ehkä omaa polkuaan tai tahtoaan. Ehkä Korppisydän voisi isoisänsä jäljissä löytää itselleen oman polun, hänen tukensa myötä, toivoen vain parastaan sisarelleen Synkkävarjon elossa. Naaras vain toivoi, ettei tuolle kävisi pahoin.

Vaalea turkkinen naaras lopulta heilautteli hännänpäätään hieman rauhattomana, katsellen lopulta maata pitkin yli leirin kohti taivasta, jonne Kivijalka oli puhumassa. Tuntui jotenkin hiirenaivoiselta kuvitella, että Veritähden kanssa voisi keskustella läpi vaihtokaupan, joka ei merkitsisi sielun myymistä tai koko metsän kuolemaa. Ehkä kollissa oli sellaista jaloa vaihtokaupan puolta myös ilman pahamaineisia taka-ajatuksia, mutta kuten Myrskyvaahteran avustamisesta pääteltiin, ei kollista löytyisi kovin hyvää puolta kaiken läpikäymisen jälkeen kuitenkaan. Naaras huokaisi hiljaa kollin ajatuksille ja toivoi, että harmaa kolli olisi varma valitsemastaan polusta, eikä Taivaanliekille kävisi samoin.

“Voimme vain toivoa parasta, ja tahdon todella auttaa teitä tai sinua tai yhtään ketään, jotta Veritähti ei tuhoaisi koko metsää mukanaan. Ehkä hänen kanssaan voi neuvotella hyvät kaupat, mutta en usko sen kollin hyväsydämisyyteen ollenkaan. Aina löytyy jokin takareitti, huijaus tai piilevä uhka, jota ei kukaan ehkä löytänyt”, hän mumisi osittain itsekseen, toivoen oikeasti parasta Kivijalan polulle. Lopuksi naaras kuitenkin hieman höristi korviaan ennen kuin Kivijalka lähti astelemaan kohti Revontulikukkaa pentutarhan edustalla.

“Nähdään aamulla, kiitos kaikesta Kivijalka”, hän naukaisi vielä kollille ennen tämän askellusta pois, jääden hetkeksi tuijottamaan surumielistä leiriä. Revontulikukka painoi nenänsä Kivijalan kaulalle kollin saapuessa lähelle, pentujen kurkistellessa uteliaana emon takaa pentutarhan suulta. Kanjonivuokko oli vielä kiertelemässä läpi maassa makaavia ruumiita, ennen kuin hiljaisen nyökkäyksen kera asettui parantajan pesän edustalle kuunnellakseen hoidettavien valituksia, samalla kun kansa kerääntyi suremaan poislähteneitä. Lopulta Korppisydän perääntyi hiljaa surevien kansalaisten seurasta ja asettui itselleen tehtyyn pesään soturien pesän lähettyville viettääkseen yönsä tähtitaivaan alla, josta toivoi emon sekä isoisän seuraavan hänen polkuaan, vaikkakin kaukana oikeasta kodista.

/Heli

''Päihittääkkö?'', Kivijalka hiljaa naukaisi, siirtäen mietteliään katseensa kohti taivasta. Hän kuunteli Korppisydäntä hiljaisena ja käänsi tummapäisen häntänsä vierelleen rennosti, palautten ystävällisen katseensa Korppisydämeen. ''Ehkäpä voisit asettua tänne siksi aikaa, kunnes löydät vastauksen kysymyksillesi? Minä näen sinussa hyvin elinvoimaisen, mutta hyvätahtoisen naaraan, jolle on tärkeää toimia oikein. Ehkä se on jokin piirre teissä kissoissa, jotka polveudette entisestä Varjoklaanista. Teillä on kova kuori ja synkkä ulkonäkö, mutta haluatte palavasti ennen kaikkea tehdä oikein. Syystähti oli.. Tai on, ihan kaltaisesi'', Kivijalka hymyili itsekseen, mutta katseltuaan Korppisydäntä mietteliään ystävällisesti hetken, hän palautti katseensa taivaalle.
''Minä en usko, että meidän tehtävämme on päihittää tai hankkiutua mistään eroon, sellainen ajatus ei tue soturilakia tai Kaiun osoittamaa polkua. Mutta meidän tulee ymmärtää meitä uhkaavia vaaroja ja oltava varovaisia, kun ne ovat asettuneina poluillemme. Veritähti hakee tasa-arvoisia vaihtokauppoja, miten olen tulkinnut hänen sanojaan kokoontumisissa tai miten näin hänen toimivan Kaiun valittujen rinnalla sodassa Imperiumia vastaan. Hän pitää sanansa ja sen jälkeen maailma on hänelle vapaata riistaa. On jotakin, mihin hän pyrkii, on jokin päämäärä, joka hän voisi varmasti saavuttaa myös ilman vihaa ja sotaa'', Kivijalka naukui hiljaisena mietteitään. ''Ja kun sen aika tulee, että hänet on asetettu Taivaanliekin polulle. En aio etsiä keinoa, jolla saisin hänet päihitettyä tai hävitettyä. Etsin keinon, jolla saan hänen kanssaan tehtyä tasa-arvoisen vaihtokaupan, mikäli pystymme keskustelemaan jostakin muusta kuin elämästä tai kuolemasta'', Kivijalka pyöritteli lopuksi hymyillen silmiään. Korppisydän varmaankin olisi oikeassa.
''Oli miten oli, käy nyt lepäämään. Lähdetään huomenna jo varhain kohti Myrskyvaahteraa ja Kuulampea, täältä on niin pitkä matka, että meillä menee kaikki aika matkaamiseen. Nukuhan hyvin, olen varma, että kaikki asiat järjestyvät vielä'', Kivijalka naukui ystävällisesti, kohosi jaloilleen ja lähti kulkemaan päällikönpesän suunnan sijasta kohti pentutarhaa, jonka edustalla Revontulikukka odotti, että päällikkö asettuisi hänen kanssaan valvojaisiin (?).

//Masi
Korppisydän katseli toivottomana Kivijalan paluuta kaikkien ruumiiden jälkeen. Kissat olivat tuoneet ruumiita pikkuhiljaa takaisin kotiin, ja Korppisydän oli turhautuneiden käpäliensä myötä alkanut auttamaan hautajaisten järjestelyissä Revontulikukan sekä parin muun kannustamana. Hän tahtoi olla hyödyksi, kun ei voinut heidän kipuunsa muuten auttaa. Kivijalka palasi surullisena, mutta kuitenkin hyppäsi puhumaan kansalle oitis. Rohkea kolli, kaiken tämän jälkeen. Korppisydän oli asettunut istumaan ja kuulemaan etäämmälle muissa, ei hänellä olisi surettavaa eikä hän oikein osaisikaan varmasti näiden kipuun samaistua ihan samalla tavalla. Itse paennut omasta kodistaan, ehkä tavaten vielä Veritähden muussa taistossa. Naaras nielaisi ja palasi kuuntelemaan Kivijalkaa, kun tämä nimesi uusia sotureita, sekä nimesi heidän pentunsa. Valkean oranssi naaras iloisena hurrasi uusien soturien nimiä, ja lopulta Kivijalka lähestyi häntä. Se yllätti toisen, ja vihersilmäinen naaras kohensi ryhtiään kollin astellessa lähemmäs. Hän nyökäytti päätään johtajalle ja kuunteli sitten tarkasti. Kivijalan kysymys sai Korppisydämen hetkeksi laskemaan katseensa ja pohtimaan mitä tahtoisi.

“En oikein tiedä. En tiedä, ketä tai mitä siellä tahtoisin tarkastaa. Kunhan yritin auttaa, mutta en tiedä oliko se tarpeeksi, tai edes oikea teko. Ehkä Veritähti on teurastanut koko kansan?” hän huokaisi ja paineli maata käpäliensä alla. “Ehkä se voisi olla hyvä tietää miten he voivat, josko voisimme edes mitenkään päihittää Veritähteä vaikka heidän avullaan. En usko, että hän tulee jättämään ketään heikkoa kansaa rauhaan kaiken tämän jälkeen”, tuo mutisi ja tuon niskakarvat kohosivat inhosta kollin veren- ja vallanhimoa kohtaan. Miten tuollainen kissa voisi edes kulkea maanpäällä? Vihersilmäinen kohotti päätään kollia kohden. “Toivottavasti en liikaa tehnyt leirissä, tunsin oloni niin voimattomaksi sekä turhaksi. Tahdoin olla jotenkin avuksi, ja toivon, että voin olla vielä teille jotenkin. En oikein tiedä mihin tässä pitäisi kuulua tai mitä tulevaisuudessa tulee edes käymään. Toivottavasti jotenkin saamme Veritähden pois metsästä se on selvä”, hän huokaisi viimein saatuaan kaiken sanahässäkän oksennettua suustaan. Naaras painoi silmänsä kiinni ja hetken hengitteli vain rauhallista pimenevää illan ilmaa.

//Masi
Belladonnatähti sähähti vihaisesti Paahdekobran kynsien osuessa hänen poskeensa, lävistäessä myös ihoa silmän ympärillä. Kolme ikävän näköistä verta valuvaa haavaa syntyi hänen poskipäälleen, ennen kuin Paahdekobran heikot lihakset antoivat periksi ja tuo lyyhistyi vain maahan Belladonnatähden käpälien väliin.
“Vaikka pelaat likaisesti, tulet silti aina häviämään”, tuo sähähti ja iski hampaansa kiinni Paahdekobran kurkkuun, painaen ne tiukasti kiinni tuntien niin epävarmuutta, mutta myös voitonhimoa sekä suojeluntahtoa kansaansa sekä Saarnitassua kohtaan. Tämä myrkyllinen naaras ei koskaan ollut hänelle oikea sisar, ei sitten enää lapsuusaikojen. Jos hän tahtoi pelata likaisesti voittaakseen jotain itselleen, senkun pelaisi.

“Tavataan seuraavassa elämässä, jos sinulle sellaista annetaan”, Belladonnatähti sähisi hampaidensa välistä kyllästyneenä Paahdekobran uhoamiseen sekä periksiantamattomuuteen. Miksei voinut ottaa vastaan Belladonnatähden apua ja suojaa Myrkkysuossa ja jatkanut elämäänsä nähden Saarnitassun voimistuvan ja kasvavan? Miksi piti heittää se hukkaan, tuhota Myrkkysuo kuten Yötaivaalle oli käynyt ja vielä heittää oma henkensä hukkaan? Ehkei Paahdekobrasta koskaan ollut kansakissaksi. Vain ilkeäksi tuholaiseksi, joka kuhisisi ystäviensä sekä vihollistensa turkeilla.

Myrkystä Belladonnatähti oli kuullut ja ymmärsi, että pienikin viilto tekisi jo ikävää jälkeä. Hänellä olisi sentään päällikön elämät, mutta voisiko nekään pelastaa häntä kaikelta? Ikävä poltto sekä suonia pitkin valuva inhottavuus saivat toisen voimaan pahoin. Mutta hän puristi vain hampaitaan yhteen niin kauan, kunnes veri alkoi valua pitkin hänen leukojaan ja Paahdekobran hengitys tuntui hidastuvan hänen hampaitaan vasten. Lopulta jotain napsahti, ja Belladonnatähti perääntyi äkisti naaraan ruumiin viereltä, kun toisesta valui maahan kaikki elinvoima, tämän kynnet vetäytyivät takaisin tassuihin ja katse lasittui. Belladonnatähti sylkäisi toisen verta suustaan ja katseli sitten kansaa ja kissoja aukiolla.

“Oletteko Myrkkysuon vai Yötaivaan kissoja?! Jos jaksoitte kuunnella häntä, tulette joko makaamaan aukiolla hänen tavoin tai juoksette nyt henkenne edestä!” Naaras raivosi turkkiaan pörhistäen kaksin kerroin katsellen kissoja aukiolla. Kuolleita, Synkkävarjon rääpäleitä. Mistän he edes pääsivät tänne? “Tahdotteko taistella kunnes ei ketään ole jäljellä vai juoksetteko takaisin isänne luo ja kerrotte Paahdekobran kuolleen?” Belladonnatähti murisi hampaidensa välistä kohti Marraskauhua sekä Jaguaarinraivoa. Vaaleampi kolli perääntyi korviaan painellen ja vilkuili Jaguaarinraivoa kohden.
“Ota viikate ja lähdetään, eiköhän tästä ole hyötyä jo”, kolli hiljaa kuiskasi kohti veljeään epävarmana tilanteesta. Yötaivaan kissoja alkoi kerääntyä yhteen heistä, jotka eivät olleet vielä kuolleet tai pahoin haavoittuneet. Myrkkysuo oli kärsinyt pahasti omia vahinkoja, Armonhalla etenkin Belladonnatähdelle suurimpana menetyksenä.
“Juoskaa! Tai kuolkaa!” naaras ryntäsi kohti perääntynyttä Yötaivaan kissojen joukkoa ja iski kyntensä ensimmäiseen turkkiin, joka ei ehtinyt pois alta. Hän sai käpälällisen turkkia kynsiensä väliin ennen kuin Paahdekobran seuraajat pakenivat saaren aluskasvillisuuden pariin. Vihasta kihisten Belladonnatähti kääntyi takaisin kohti aukiota, jossa jokainen vielä taistelutahtoinen voisi kohdata vihaisen päällikön.

//Heli, Dia, Wilma //

Kun Kivijalka pääsi soturien kanssa lähemmäs reviiriä, häntä vastassa olivat jo useat tutut ja rakkaat kasvot. Yhtä autuaan tietämättöminä, ymmällään ja surullisina, miten moni oli kuollut ja makaisi kaatuneena leirissä odottamassa hautajais järjestelyjä. Ja se tieto kivisti kaikista pahiten, ettei Syystähti ollut kenenkään mukana. Kanjonivuokon kauniit silmät katselivat Kivijalkaa ja hetken ajan tuntui, että parantajan silmistä kumpusi hänen oma surunsa. Parantajan vierellä kulkien Kivijalka asteli leiriin, jossa Korppisydän auttoi muita valmistelemaan kaatuneita hautajaisiin, vaikkei tämän todellakaan olisi tarvinnut niin tehdä. Revontulikukka oli tuonut heidän pentunsa katsomaan tilannetta, Tomupennun ja Korppipennun silmät katselivat ammollaan järkyttyneinä ruumiiden määrää. Se oli lohduton näky, mutta pienenkin tulisi nähdä, ettei sodassa olisi järkeä. Kivijalka toivoi koko sydämestään astellessaan kaatuneiden toveriensa ohitse, ettei hänen koskaan tarvitsisi johdattaa kansaansa sotaan. Ei koskaan.
Kanjonivuokon nyökkäyksen kannustamana Kivijalka kohosi puhujanpaikalle, jossa Syystähden sillä hetkellä olisi kuulunut hänen sijastaan olla puhumassa. Hän veti värisevästi henkeä keuhkoihinsa ja katseli järkyttyneitä kasvoja alhaalla, istuutuen hiljaisena alas ja yrittäen pitää kuorensa kasassa.
''Taivaanliekin kissat. Puhuttelen teitä tänä yönä uutena päällikkönänne. Syystähti ei palannut sodasta, enkä löytänyt hänen ruumistaan Usvajoen aukiolta. Voimme kuitenkin olettaa, ettei hän ole tulossa enää luoksemme takaisin. Siksi aionkin seuraavan yön koittaessa vaeltaa Kuulammelle Kanjonivuokon kanssa ja käyn hakemassa päällikön elämäni'', Kivijalka naukui, joutuen korottamaan hieman vaisun äänensä volyymiä, jotta varmasti kaikki kuulisivat. Apeus ei kuitenkaan ollut helppoa peittää äänessä.
''Sodasta selvisivät Leopardinkukka ja Vääräsydän, jotka ovat nyt Kanjonivuokon hoivassa parantajienpesässä. Kaikille muille kaatuneille ystävillemme pidämme tänä yönä valvojaiset ja aamun koitteessa hautaamme heidät'', Kivijalka loi katseensa Kuurasuteen ja moniin tämän rinnalla makaaviin kaatuneisiin ystäviin, joiden turkkit olivat vanhimmat jo silotelleet, joiden ympärille oli aseteltu kukkia ja joiden omaiset olivat aloittamassa hyvästejään. ''Olen pahoillani meidän kaikkien puolesta, ettei tätä sotaa saatu pysäytettyä'', Kivijalka painoi päänsä hiljaisena alas. Hän tuskin koskaan voisi saada anteeksi itseltään sitä, ettei ollut saanut pysäytettyä Syystähteä.
''Tuodakseni jotakin iloa tähän kansaan. Minulla on ilo kertoa, että minun ja Revontulikukan pentujamme voitte kutsua Korppipennuksi ja Tomupennuksi. Kansa jatkaa eteenpäin kaiken tämän surun ja kauheuden jälkeen, ja me vahvistumme päivä päivältä, jonka me näemme viimeistään jälkipolvissamme'', Kivijalka yritti korjata murtunutta ääntään ja ryhtiään. Muutaman kissan yllättyneenä katsahtaessa Revontulikukan puoleen. Kaksikon pennut olivat monelle varmasti yllätys. Mutta iloinen yllätys.
''Saan myös kertoa, että kansallamme on kolme uutta soturia, jotka ovat tehneet tänä yönä kovasti töitä auttaakseen kaatuneita tovereitamme ja murtuneita kaatuneiden läheisiä. Ylitse taitojen, vahvuuden ja taisteluvimman haluan nähdä empatiaa, ymmärrystä ja rohkeutta toimia itsenäisesti kansan hyväksi. Siksi nimeänkin tämän arvioini mukaan sotureiksi valmiit oppilaat: Pronssitassun, Hohdetassun ja Aamutassun sotureiksi'', Kivijalka naukui ja kutsui häntänsä huiskeella omat pentunsa itseään vastaan, kun hän laskeutui arpisen jalkansa kanssa näiden luokse.
''Olen niin ylpeä teistä, miten olette kasvaneet, minkälaisia teistä on tullut'', Kivijalka kuiskasi kolmikolle.
Kivijalka nimesi heidät Pronssililjaksi, Hohdeketuksi ja Aamupisaraksi, kansan huutaessa lempeästi, muttei energisesti kolmikon nimiä. Kansa tarvitsi esimerkkejä siitä, että toivoa olisi, että uusi sukupolvi kantaisi särkyneitäkin sydämiä parempaan tulevaisuuteen.
''Orkideaharha ja Marjapuro ovat siirtyneet pentutarhalle. Tulevan lehtikadon aikaan meillä tulee olemaan paljon nälkäisiä suita, eikä se oli mikään uhkaus. Mutta meidän on oltava tarkkoina siitä, että saamme kaikki suut ruokittua ja riistaa ei haaskata vähääkään. Hyvänä puolena on, että käärmeet eivät valloita metsästysalueitamme kylmän tullen, joten metsästyksemme helpottuu siltä osin'', Kivijalka lopetteli ensimmäistä puhettaan.
Selvästi kissat odottivat jo, kenestä tulisi uudet ruhtinaat ja kenestä varapäällikkö. Ne Kivijalka nimittäisi vasta paluunsa jälkeen.
''Kun poistun aamun sarastaessa leiristä, jätän kansan vastuuden Revontulikukalle'', Kivijalka naukaisi lopuksi. Korppisydämellä ei olisi nyt paikkaa, johon tämä voisi mennä ja Kivijalka halusikin vielä käydä puhumassa tämän kanssa, ennen kuin menisi valvomaan kaatuneiden vierelle.
''Ajatteletko Myrskyvaahteran kansaa? Haluatko käydä tapaamassa heitä tai tarkistamassa tilanteen huomenna, kun matkaamme Kuulammelle?'', Kivijalka kysyi vaisusti, kun kissat alkoivat käpertyä aukiolle valvojaisiin. Oli ollut myös hyvä hetki nimetä kolme uutta soturia, jotka voisivat vahtia aukiota. Kivijalka antoi lopulta ajatuksensa sulkeutua ja hän päätti keskittyä kuulemaan Korppisydäntä.

//Heli//


Paahdekobra ei epäröinyt, vaikka häntä suurempi Belladonnatähti oli loikannut hänen hyökkäyksensä tielle. Paahdekobra antoi kynsiensä valua esiin kesken juoksun ja loikkasi ilmaan, iskien voimiensa takaa Belladonnatähden kasvoja kohden. Päällikkö napakasti sen väisti ja pyyhkäisi niin nopeasti Paahdekobran jalkojensa potkaisulla kumoon, ettei rampa vanhimpana jo liian pitkään laiskotellut naaras ehtinyt siihen reagoida, ja hän pöllytti Myrkkysuon aukiota kieriessään päällikön iskusta kauemmas. Hän yskähti pölyjä keuhkoistaan ja naksautteli leukaansa, joka oli väänähtänyt tömäyksestä, nousten etutassujensa varassa ylös, hyvin rähjäisesti takapää roikkuessa maassa. Kaikki ne voimat, joita hän oli vesiputouksen pudotuksen jälkeen kerännyt pahasti vaurioituneelle alaselälleen ja takajaloilleen oli jo käytetty.
''Olen vain pieni osa sitä vihaa ja raivoa, jota Yötaivaan kissat pitävät sisällään. Luulisi sinun tietävän, kun olit yksi meistä, ennen kuin petit omasi yrittämällä surmata minut kaikkien edessä'', Paahdekobra nakkeli niskojaan, hiljalleen ylpeytensä avulla vetäen takajalkansa selkänsä tueksi alleen. Häntä ei kohonnut edes pakottamalla ylös ylpeyden merkkinä, se roikkui hänen mukanaan kuin ei omistaisi muutakaan elämää tai sisältöä.
''Et pysäytä tätä sotaa tappamalla minut. Myrkkysuo on päättyvällä polulla!'', Paahdekobra julisti. Saarnitassu pidätti hengitystään ja tarkkaili Paahdekobraa Belladonnatähden vierellä. ''Vie vain poikani, vie vain arvoni ja kunniani! Senhän sinä osaat! Varastaa muilta ja ajatella vain itseäsi!'', naaras korotti ääntään ja katseli ympärilleen mesoavasti, osan Myrkkysuon kissan sähähtäessä hänelle vihaisesti ja osa Yötaivaan kissan puolestaan ulvahtaessa kannustukseksi.
''Heikot kuolevat sodassa, mutta unelmia ja kostonhimoa ei voi kesyttää'', Paahdekobra sihahti ja otti sen horjuvan askeleen kohti Belladonnatähteä. Aaltokaste ja Terätiikeri olivat jo ehtineet tehdä pahaa jälkeä Paahdekobraan ennen Belladonnatähden täräyttävää potkaisua, ja hiljaa keinahdellen naaras lähestyi Belladonnatähteä, pitäen katseensa tiukasti Belladonnatähdessä. Kuin päällikkö olisi enää ainoa kohde tai asia, joka sai Paahdekobran pakosta liikkumaan, vaikka vasta syntynyt pentukin konttaisi nilkuttavan, nytkähtelevän ja puolelta toiselle hoippuvan naaraan ohitse.
Tasoitettuaan hengityksensä, Paahdekobra pyyhkäisi äkisi takajalkansa liikkeelle ja syöksyi maan pöllytessä Belladonnatähteä kohden, hyppäämisen sijaan hän rysähti painoillaan Belladonnatähden rintakehää päin, upottaen hampaansa niin korkealle kaulan sivulle kuin vähääkään ylettyi.
Nopealla kiskaisulla päänsä taakse ja eteen, suurempi ja vahvempi päällikkö karisti Paahdekobran niskastaan, Paahdekobran tömähtäessä selälleen toisen etutassujen väliin.
''Sain sellaisen perinnön Jäätähdeltä, jota sinä et koskaan saanut'', Paahdekobra irvisti ja yökkäsi samalla verisesti itsensä päälle. Saarnitassu inhosta hypähti kauemmas.
''Minulla on taitoa valmistaa myrkkyä, jota sinun kansasi pitäisi käyttää sodassa'', Paahdekobra hymyili, paljastaen jälleen kyntensä ja iskiessä nopeasti Belladonnatähteä kohti kasvoja. Myrkyn käyttö oli lopetettu hyvin pian Jäätähden valtakauden päätyttyä ja nuorena soturin alkuna Yötaivaassa Ivakyynel oli toiminut parantajaoppilaana. Sitä ennen Ivakyynel oli ollut Kuutiikerissä Jäätähden ja Ivakyyneleen kanssa samaan aikaan, jolloin Jäätähti oli opettanut hänelle myrkyn valmistamisen ja käytön taistelussa. Yötaivaassa Ivakyynel oli opettanut sen Paahdekobralle.
Raihnaisena, hitaana ja rampana hän tiesi olevansa heikompi kuin Belladonnatähti, kerrassaan säälittävä ja kuvottava mato, joka raadeltaisiin muutamalla pyyhkäisyllä pois päivän järjestyksestä. Mutta olisiko kukaan varma, ettei altistuisi myrkylle?

//Masi
Belladonnatähti heitti Marraskauhun päältään kauemmas leirin suojamuurin lähettyville, puskien itsensä ylös veren valuessa pitkin hänen kylkiään sekä vatsaansa. Marraskauhu oli saanut kaadettua johtajan selälleen sekä vatsalleen saaden pahoja iskuja pitkin hänen turkkiaan, mutta naaras ei halunnut vielä päästää irti elämistään, jotka oli saanut suojellakseen Myrkkysuota. Marraskauhun turkkia oli kaikkialla pitkin hänen käpäliään, mutta verta ei näkynyt missään, eikä kolli näyttänyt kovin väsyneeltäkään. Veritähden juonia, ihan varmasti. Vihasta sihahtaen naaras sylkäisi verta sekä sylkeä maahan, antaen katseensa kääntyä kohti aukiota, jossa Armonhalla makasi suuressa verilammikossa. Miten johtaja ei voinut nähdä rakasta ystäväänsä?
“Armonhalla!” Belladonnatähti rääkäisi tuskasta vihaisena, katsellen tekijää, Jaguaarinraivoa, joka lähestyi Terätiikeriä viikatteellaan, Armonhallan viikatteella. Marraskauhu oli naaraan tajuamisen myötä hiipinyt tämän taakse ja loikkasi pikimmiten johtajan niskaan iskien hampaansa tämän niskakarvaan painaen toisen lopulta käpäliensä alle maahan. Belladonnatähti yritti kynsiä naamaa, karvoja mitä tahansa olkansa yli, mutta ei saanut kuin pari tuppoa irti toisesta. Lopulta Belladonnatähti yritti saada mahdollisimman paljon voimaa takakäpäliinsä, ja heitti itsensä sekä Marraskauhun pään kautta ympäri maahan, niin että Belladonnatähti iskeytyi Marraskauhun vatsalle, kun hän musersi kollin alleen. Synkkävarjon soturin oli älähdettävä yllättävästä käänteestä ja tuon hampaat irtosivat Belladonnatähden turkista. Samaisella sekunnilla naaras kääntyi ottamaan paremman taisteluasennon ja iski Marraskauhua pitkin kasvoja, puolelta toiselle pitkin korvia sekä rintaa. Mutta toinen vain torjui iskut tai ei ottanut osumaa olleenkaan. Vihaisena johtaja iski hampaansa syvälle tuon kurkkuun, nosti kollin ilmaan ja raivon sekä surun tuomalla voimalla hän viskoi kollin kohti puhujankalliota, johon tämä mätkähti kivuliaan näköisesti. Varmaan ottamatta osumaakaan, naaras pohti ennen kuin ehti kääntää katseensa kohti Paahdekobraa, joka syöksyi pitkin aukiota vihaisen näköisenä. Belladonnatähti huohottaen yritti tarkastella, mitä kohti naaras syöksyi, ja näytti siltä, että Saarnitassu ei oikein tiennyt miten osallistua, ja Paahdekobra näytti tuosta ottavan itseensä. Vaistomaisesti naaras vilkaisi vielä ympärilleen, ennen kuin lähti syöksyyn kohti Saarnitassua sekä Paahdekobraa.

Saarnitassusta oli tullut johtajalle hyvinkin läheinen, sillä oli kouluttanut toista nyt muutaman päivän ajan. Kolli oppi nopeasti sekä oli luonteeltaan hyvin vastuuntuntoinen, vaikka emon viha sekä tyhmät suunnitelmat olivat ehkä mädäntäneet tuon aivot. Mutta ehkä hänessä oli jotain vielä pelastamisen arvoista, jos hän kehtasi emoaan uhata näin. Veljiensä silmien edessä vielä miettiä, ketä kohtaan kääntyisi. Belladonnatähti pääsi jaloillaan nopeampaa kuin Paahdekobra, jonka verinen turkki näytti ottaneen jo osumaa joltain taistossa. Harmaan musta naaras kiilasi Saarnitassun eteen ja vastaanotti Paahdekobran raivon.

“Sinua vastaan minun tulisi taistella”, hän sähähti toisella luimistaen korvansa pään myötäisiksi haastaen kohti juoksevaa naarasta poikansa ohi. Jos Saarnitassu kääntyisi häntä vastaan nyt, olisi se hänen virheensä. Mutta ainakin hän voisi hoidella Paahdekobran hengiltä, jos tarve vaatisi. Hänellä oli johtajan elämiä, ei sisarella.

//Heli, Myrkkysuon sota //

Paahdekobra kömpi raivokkaana jaloilleen, mutta tämän takajalat jo horjuivat. Hän ei lopettaisi taistelua näin helpolla, hänellä oli vasta yksi tapettu kissa napattuna mukaansa, mikäli hän kuolisi. Mutta pahasti loukkaantunut ja vaurioitunut luusto takajaloissa, sekä alaselässä eivät ottaneet kunnolla kantaakseen. Hän kohdisti raivokkaat silmänsä Belladonnatähteen, joka ohjeisti oppilaita toimimaan. Samalla hän äkkäsi Saarnitassun, joka oli luikerrellut juuri Salamasiiven ja Varputassun välistä kauemmas kuin aikeissa paeta.
''Saarnitassu, nyt! Näytä uskollisuutesi minulle, jos haluat olla tässä kansassa! Tapetaan yhdessä Belladonnatähti!'', Paahdekobra ulvahti pojalleen, joka oli hyvinkin lähellä Belladonnatähteä. Saarnitassun kasvot valahtivat kauhistuneiksi ja tämän korvat painautuivat taakse. ''Ole ylpeyden aiheeni, kuten veljesi ovat! Katso heitä!'', Paahdekobra ulvahti, ja samalla Saarnitassun katse kulki Marraskauhuun, joka oli juuri taistellut Belladonnatähteä vastaan vahingoittumana, mutta katsahtaessaan Jaguaarinraivoon, jonka takana makasi eloton Armonhalla, Saarnitassun hengitys salpaantui.
''E-Ei tässä näin pitänyt käy-dä'', Saarnitassu änkytti.
''Mitä? Luulitko, että Belladonnatähti vain antaisi meille sen joka meille kuuluu? Tietysti tämä on sotaa, taistele tai sitten hoitelen sinut itse, saat valita!'', Paahdekobra ärjyi, horjahdellen, mutta edelleen uhkaavuutta hehkuen, selkä verisenä ja kasvot verisinä, tämä haastavasti kyyryssä karvat pystyssä lähestyi Saarnitassua, joka laski pelokkaan katseensa.
Paahdekobran kurkusta kohosi uhkaavaa murinaa, samalla kun Saarnitassu perääntyi.
''En, en minä voi. En vo'', Saarnitassu naukui hädissään, katsellen Belladonnatähdestä Paahdekobraan.
''Sitten hoitelen sinut ensin, petturi. Havutähti ja Surutähti kuolisivat häpeästä, jos näkisivät sinut nyt!'', Paahdekobra pilkkasi syytöksiään, samalla kun Jaguaarinraivo iski viikatteella Terätiikeriä kivuliaasti rintakehän sivulle, saaden Terätiikerin ulvaisemaan tuskasta.
Paahdekobra hyökkäsi samaan aikaan Saarnitassun kimppuun, joka sähähti pelokkaasti Paahdekobralle, muttei edelleenkän tiennyt, pitäisikö paeta vai taistella vastaan, vai hyökätä Myrkkysuon kissan kimppuun. Mitä tuo typerä karvapallo oli oikein ajatellut, mitä sota olisi, jos ei taistelua?! Pelkuri!

//Heli, Myrkkysuon sota//

Armonhalla jäi nopeasti suuren Synkkävarjon raivotautisen sarvikuonomaisesti päälle ryntäävän soturin alle. Jaguaarinraivon silmät loistivat välittäen uhkaa ja vaaraa, kun tuo kohosi varapäällikön päälle. Armonhalla peitti nopeasti kasvonsa tassuillaan, kun valtava käpälä raastoi tuon kaulaa kohden ja pian Jaguaarinraivo kohosi takajalkojensa varaan, iskien etutassuillaan, paksuilla ja pitkillä kynsillään oikealta, vasemmalta, oikealta, vasemmalta. Armonhallan etutassuja raastaen, yrittäen saada suojamuurin laskeutumaan ja osumaan kasvoihin tai kaulalle.
Hyvin nopeasti Armonhalla tunnisti Terätiikerin ulvahduksen, kun Armonhallan poikahta singahti Jaguaarinraivon selkään, kiepauttaen tämän kyljen kautta selälleen, Terätiikerin itsensä lennähtäessä Jaguaarinraivon nopean reagoinnin seurauskesta suuren kissan painon alle. Jaguaarinraivon vatsa oli kuitenkin avoimena kohti taivasta, Terätiikerin ollessa vatsa toisen selkää vasten Jaguaarinraivon alla. Armonhalla ponkaisi itsensä heti ylös ja verta vuotavien tassujensa kanssa, loikkasi nyt vuorostaan Jaguaarinraivon päälle, raastaen raivokkaasti ja peloissaan toisen vatsaa. Karvaa lenteli Armonhallan kylkien vierestä maahan, kun hän raapi ja repi toisen turkkia, mutta vaikka hän raastoi toisen vatsaa, pisaraakaan verta ei roiskahtanut tämän naamalle, tassuille tai maahan. Se sai varapäällikön pysähtymään puuskuttaen ja tämä katseli epäuskoisena tassujaan, joissa oli kynnet paljastettuina ja kynnet täynnä nuoremman soturin karvoja. Terätiikeri Jaguaarinraivon alla oli yhtä sanaton ja tämänkin ote heltyi, jolloin Jaguaarinraivo puski eteenpäin ja iskeytyi terävillä hampaillaan Armonhallan kurkkuun kiinni, kaataen varapäällikön kyljelleen painonsa alle.
Armonhalla räpiköi epätoivoissaan, kuolan tunkeutuessa tukkimaan hänen koko suunsa, ja hänen hengityksensä rahistessa epätoivoisena vääntelevien käpälien yrittäessä saada otteen maasta, että hän saisi heitettyä soturin pois kimpustaan, mutta tassut eivät löytäneet pitoa mistään. Terätiikeri ei myöskään luovuttanut, vaan tämä hyökkäsi nappaamaan Jaguaarinraivon korvasta, ja vaikka miten tämä väänsi toista, Jaguaarinraivo ei hievahtanutkaan, näytti enemmänkin virnuilevan pilkallisesti, ihan kuin tuo ei tuntisi kipua ollenkaan.
Rääkäisten voitonriemuisena Paahdekobra tömähti Terätiikerin kimppuun, mitä toipuvista takajaloistaan vaan sai vauhtia ja Terätiikeri menetti otteensa Jaguaarinraivosta, kierien tomuisessa maassa Paahdekobran kanssa. Armonhalla ryki ja pihisi yrittäen saada happea, kun Jaguaarinraivo kohosi kaikille jaloilleen ja kurotti leuoissaan roikkuvan Armonhallan niin korkealle, ettei tämän tassut yltäneet enää maahan.
''Tämä on sinun matkasi päämäärä'', Jaguaarinraivo sihisi Armonhallalle voitonriemuisena. Armonhallan suu alkoi täyttyä verellä ja kuola vaahdota jo vatsahappoja, kun hän äkkäsi jonkin kimaltavan maassa. Hänen kukkasoljeltaan pudonnut viikate! Armonhalla tuijotti Aallonsydämen palauttamaa asetta, jonka Rikkotähti oli lähettänyt tyttärelleen tuotavaksi muutamia päiviä sitten ennen Vuorileijonien heimon luhistumista Aamunleijonan vallan alle.
Armonhalla antoi kehonsa lässähtää veltoksi Jaguaarinraivon leuoissa. Synkkävarjon kollin hymy hyytyi nopeasti ja hetken tämä seisoi Armonhalla hampaissaan, kunnes tyytymättömänä ravisti toista ja pudotti sitten siltä seisomalta varapäällikön maahan. Heti kun varapäällikön tassut kohtasivat maan, tämä syöksyi aseelleen eteenpäin ja nappasi viikatteen varresta, vaikka tämän silmät olivat sumeat ja katse aaltoillen värisi hapenpuutteen seurauksena, keuhkojen vinkuessa epätoivoisesti ilmaa. Hän yritti kiepsahtaa nopeasti ympäri ja iskeä Jaguaarinraivoa, joka oli kuin olikin tullut yllätetyksi. Armonhalla lävisti Jaguaarinraivon rintakehään viikatteella, loikaten horjuvasti kauemmas ja puuskuttaen katsellen toisen rintakehää, jossa viikate töröti pystyssä. Viikate selvästi oli halkaissut karvat, nahan ja oli lihaksessa asti, ellei katkonut suonia ja kerroksia enemmänkin, mutta Jaguaarinraivo seisoi kaikilla jaloillaan ja seurasi Armonhallan epäuskoista silmäparia rintakehäänsä. Rintakehäänsä, jossa koristeli rastin muotoinen syvä, iso ja leveä arpi. Armonhalla pelokkaana kohotti katseensa Jaguaarinraivoon. Hän oli vain kuullut tarinoita tuollaisesta arvesta rintakehässä.
''Mistä sin- sinä olet saanut tuon?'', varapäällikkö kuiskasi, Jaguaarinraivon silmien pilkahtaessa valkeina ja tämän tarttuessa viikatteen varteen, kiskaisten sen helposti ja kivuttoman näköisesti rinnastaan. Armonhallan korvat kohosivat, kun pieni määrä pikimustaa nestettä valui haavasta ja sitten se suhahtaen paloi umpeen.
Jaguaarinraivon ylimielinen virne kohtasi Armonhallan pelokkaan tuijotuksen. Jaguaarinraivo taittoi päänsä taaksepäin ja nopeasti alas, iskien sitten viikatteella voimakkaasti oikealta alhaalta nopeasti vasemmalle ylös, iskien viikatteen suoraan Armonhallaa keskelle päätä, naaraan toisen iskun voimasta kaatuen niiltä jaloiltaan suoraan selälleen, tomuisen maan pöllähtäessä hänen kaatumisensa seurauksena.
Varapäällikkö jäi niille sijoilleen makaamaan, kun veri räiskähti hänen päästään pitkin kasvoja, pelokas tuijotus kasvoillaan. Jaguaarinraivo tarttui viikatteeseen ja repäisi sen irti toisen päästä, räpäyttäen tyytyväisenä silmiään ja katsahtaessaan aukiolle, jossa Terätiikeri heitti Paahdekobran helposti irti itsestään, ja verinen Paahdekobra lennähti sivuun.
''Ei'', hän erotti Terätiikerin huulilta lyhyen sanan, kun tämä katseli maassa makaavaa Armonhallaa, jonka kasvot vuotivat vuolaasti edelleen verta. Jaguaarinraivo heilautti häntäänsä ja leveät lavat naksauttaen, hän itsekseen muristen tyytyväisenä lähti pää kumarassa, viikate hampaidensa välissä lähestymään Terätiikeriä.