//Hymyraadelman ja Lakkakallon välinen taistelu//
//Roolissa kuolevat kissat: Lakkakallo, Romeo, Verentassu//

Hymyraadelma oli kiinnittänyt katseeseensa Pakkastähden, joka seisoi kumppaninsa vierellä jonkinlaisella puhujanpaikalla ja kaksikko lietsoi pimeyden sotureita sotaan. Hymyraadelma oli jo pakomatkansa aikana saanut kokea Pakkastähden omaavan voiman nahoissaan ja halusi päästä maistamaan sitä uudelleen. Tämä syöksähteli ja väisteli muita kissoja, mutta lopulta vanha veteraani nappasi hänen takajalastaan kiinni ja pysäytti Hymyraadelman aikeet. Hymyraadelma kiepsahti sähähtäen ympäri ja potkaisi toista verisesti kasvoihin, syöksyen sitten lumipallona toisen kimppuun. Nuorempi kolli oli nopea liikkeissään, ja vanha veteraani ei ehtinyt kuin yrittää torjua nuoremman kynsiä ja hampaita. Veteraani hautautui nopeasti lumeen ja vereen, kun raivoissaan oleva Hymyraadelma repi tuon kasvoja.
Lopulta tämä päästi veteraanista irti ja puuskutti hetken ajan tasaten hengitystään, hän oli menettänyt täysin hallintansa ja kontrollinsa tilanteesta. Kuitenkin tyytyväinen virne kohosi tuon suupieleen, kun tämä astui kuolleen veteraanin päältä ja siirsi katseensa takaisin kohti puhujankiveä, muttei siellä enää ollut Eedensielua tai Pakkastähteä, nämä olivat liittyneet lopulta mukaan taisteluun. Hymyraadelma turhautuneena murahti ja yritti paikansaa Pakkastähdettä, mutta sen sijaan yllättävän voimakas tuulinen aalto tarttui häneen ja paiskasi mukanaan kauemmas maahan. Hymyraadelman päässä pyöri, mutta tämä hyppäsi nopeasti tassuilleen, pudisteli turkkiaan ja yritti ymmärtää, mitä oli juuri tapahtunut.
Hänen eteensä astuikin pian yksi pimeyden sotureista.
''Menisit pois tieltäni, en halua tuhlata aikaani johonkin kaltaiseesi kissaan!'', Hymyraadelma sähähti Lakkakallolle, joka huvittuneena pyyhkäisi tassullaan poskeaan. Lakkakallo oli ennestään Hymyraadelmalle tuttu, tämä oli usein toiminut orjien vartijana pesän edustalla, Hymyraadelman ollessa pesässä. Lakkakallo oli myös ollut se kissa, jonka kimppuun Hopeapantteri oli käynyt ja Hymyraadelma kykeni erottamaan toisen turkissa suuren arven takaraivon tuntumassa, johon tämä oli saanut Hopeapantterin kanssa käydyssä kamppailussa osuman.
''Ei sinunkaltaisesi orja voisi koskaan päihittää edes minua'', Lakkakallo tuhahti omahyväisesti, Hymyraadelman siristäessään silmiään ja kohotessaan pystyyn täyteen mittaansa, puristaen tassujensa alla lunta suuttuneena. Se oli mielenkiintoinen haaste ja Hymyraadelma halusi tarttua siihen ihan vain siksi, että saisi pyyhittyä tuon kasvoilta omahyväisen hymyn.
Hymyraadelmalta ei ollut myöskään jäänyt huomaamatta Huurrehaamu, joka kamppaili Imperiumin puolella tassut takoen kovasti kenenkin turkkia milloinkin. Hymyraadelma kohtasi Lakkakallon katseen, tuntien jotakin myrskyisää sisimmässään. Hän kyllä näkisi mitä se olisi ja siksi hän kääntyi ympäri ja alkoi takajalkojensa välistä kaivaa lunta Lakkakallon päälle, huvittuneesti nauraen, Lakkakallon sähähtäen ja hyppiessä sivuun.
''Lopeta pelleily pentu ja anna minun tappaa sinut!'', Lakkakallo kajautti ilmoille, syöksyen lentävän lumen alta Hymyraadelmaa kohden, kollin kuitenkin saadessa pian lumen alta paljastuneita kiviä kasvoilleen, joka sai kollin kohottamaan tassunsa kasvojensa suojaksi.
Hymyraadelma kääntyi ympäri ja loikkasi kohti Lakkakalloa, upottaen hampaansa tuon turkkiin, vääntäen tämän helposti painonsa alle lumeen ja repien tuon turkkia. Lakkakallo ei kuitenkaan ollut moksiskaan, tämä nauroi ja potkaisi kollin kyljelleen päältään, upottaen hampaansa tuon kaulalle. Hymyraadelma oli ymmällään, sylkien samalla toisen paksua karvaa suustaan.
''Turkkiani ei ole läpäissyt yhdetkään hampaat koskaan'', Lakkakallon omahyväinen kihisevä ääni kuiski Hymyraadelman korvan juuressa. Hymyraadelma tunsi polttavan kivun kaulallaan, mutta katseli haltioituneena Lakkakallon piikikästä turkkia, joka pörhistyi kuin siilen piikit. Ne eivät olleet terävät, mutta läpäisemättömät paksuudeltaan.
Hymyraadelma puristi tassuaan lumeen ja painoi häntänsä maahan, huiskauttaen pian lunta molemmista suunnista Lakkakalloa silmiin, tämän saadessa samalla maaperän tomua kasvoihinsa, jonka seurauksena Imperiumin pimeyden soturi päästi irti ja haukkoi henkeään, kun tuon silmiä poltti kovasti. Hymyraadelma kierähti alta pois ja pudisti turkkiaan, kaulalta roiskuvan veren pinttyen maahan.
Hymyraadelma oli ehkä lähtenyt soitellen sotaan, hän ei ollut ajatellut, että hänellä olisi voinut olla tarvetta esi-isien elämille, mutta jos tilanne olisi jatkuvasti näin kinkkinen, hän olisi saattanut arvioida sen väärin. Lakkakallo tuoroi kasvojaan tassuihinsa ja vetisin silmin vihaisesti sähisi Hymyraadelmalle, kun erotti taas kiusanhenkisen kollin edessään.
Lakkakallo ei säästellyt raivoaan, vaan paiskasi häntänsä maata vasten, pyörähti häntä maassa ympäri ja Hymyraadelma joutui heittäytymään lumeen sivuun, kun valtava pyörremyrsky sinkoutui häntä kohden. Hymyraadelma kohotti päänsä lumesta ja katseli ihailevasti, miten pyörremyrsky murskaantui vasten kallioista seinämää, keräten paljon lunta sisäänsä ja saaden kallion seinämän värähtelemään, ja kiviä halkeamaan. Lakkakallo puuskutti ja väläytti hampaitaan.
Hymyraadelma vaihtoi katseita toisen kanssa, omien silmiensä hehkuessa lievän punaisina, kun tämä loikkasi takaisin Lakkakallon eteen. Lakkakallo pyörähti samaan aikaan häntänsä kanssa maassa, kun Hymyraadelmakin ja kaksi valtavaa pyörremyrskyä lähti liikkeelle. Lakkakallo haukkasi ilmaa hampaillaan, kun tuo katsoi silmät sirillään sekä raivoissaan että kauhuissaan, kun hänen oma voimansa kääntyi häntä vastaan. Pyörremyrskyt kaksikon välillä yrittivät jyrätä toisiaan, Hymyraadelman purressa hampaitaan yhteen ja Lakkakallon otsan hikoillessa.
Pian ne keräsivät niin kovasti painetta sisälleen, sekä massaa, että ne muotoutuivat yhteen. Lakkakallo heittäytyi Hymyraadelman tavoin sivuun, kun voima alkoi imeä kaikkea ympärillään ja pienen oppilaan pelästynyt huuto kaikui ilmoille, kun valtavaksi kohonnut pyörremyrsky oli ahmaissut tämän kitaansa.
''Verentassu!'', Lakkakallo kuiskasi sanattomana, kun tumma oppilas oli pian vain kasa verta ja muruja, kun tuon keho murskaantui voimakkaassa pyörteessä. Lakkakallo kuitenkin vihansa voimasta ehti Hymyraadelmaa nopeammin reagoida, ja tämä loi nopeasti uuden pyörremyrskyn, joka iskeytyi suuremman kylkeen, saaden pyörremyrskyn kohden Hymyraadelmaa. Hymyraadelma tunsi, miten myrsky janosi häntä ja kolli upotti kyntensä epätoivoisena lumen sekaan, alle oksien ja korsien, tuntien, miten myrsky repi hänen turkkiaan ja aiheutti kirveleviä naarmuja hänen kehoonsa.
''Täällä orja!'', Lakkakallo huusi ja yllättäen syöksyi Hymyraadelmaa kohden, paiskaten tämän maahan ja alkaen takoa toisen arpisia kasvoja. Hymyraadelma yritti pistää toiselle vastaan, mutta muisti nopeasti, että tuskin pyörremyrsky imauksesta huolimatta satuttaisi Lakkakalloa samalla tavalla, kun tuo muodostaisi vain turkistaan siilimäisen kerän.
Pyörremyrskyn yrittäessä repiä kaksikkoa sisälleen ja Hymyraadelman uidessa omassa veressään, tämä yllättäen tyytyi taisteluliikkeeseen, joka oli yksi ensimmäisistä joka hänelle oli koskaan opetettu. Tämä potkaisi takajaloillaan Lakkakallon irti itsestään ja kierähti alta pois, heittäytyen kauemmas maahan, yrittäen pitää mistä tahansa kiinni.
Lakkakallon kauhistunut huuto täytti hetkeksi aukion, kun pyörremyrsky yllättäen imaisi hänet. Hymyraadelman tassujen ote lipsui myöskin ja myrsky nostatti hänetkin ilmaan, Hymyraadelman rääkäistessä.
Valtavat hampaat kuitenkin purentuivat pian hänen niskaansa ja kiskoi mukanaan kallionseinämää vasten, painaen tuon alleen piiloon. Hymyraadelma piteli silmiään kiinni, valmistautuen kuolemaansa, kunnes pyörremyrsky pamahti valtavan paineen alla jälleen vasten seinämää, jättäen putoilevia verisiä hiutaleita jälkeensä.
Hymyraadelma uskalsi avata silmänsä ja kohotti päätään ylöspäin, huomatakseen vain punertavan turkin ja ylimielisen hymyn. Hymyraadelma sähähtäen työntyi toisen suojasta pois ja pudisteli turkkiaan, katsellen Veritähteä.
Veritähden selästä Hymyraadelma kykeni erottamaan lihakset, luut ja valtavasti verta. Mutta hetken ajan Veritähden silmät hehkuivat valkeina ja haava lähti polttamaan itseään umpeen.
''Olisin selvinnyt tästä itsekin!'', Hymyraadelma murisi, jopa häpeissään siitä, että Veritähden oli ollut pakko liittyä taisteluun.
''En minä sitä epäilytkään'', Veritähti virnisti itsekseen, pudistaen irtokarvaa turkistaan, ennen kuin astui Hymyraadelman ylitse, etsimään seuraavaa kohdettaan. Hymyraadelma rypisti otsaansa ja istuutui uupuneena hetkeksi alas, vetääkseen henkeä.

//Kalmanveren ja Kivijalan välinen taistelu//

''Pois tieltä rampa!', Hymyraadelma sähähti, puskien Kivijalasta ohitse, kun oli havainnut Pakkastähden liikehdinnän. Kivijalka horjahti toisen voimakkuudesta, muutenkaan hän ei ollut ollenkaan valpastunut siihen ja siirsikin nyt katseensa toisen häviävään takaraivoon. Kivijalka mutristi huuliaan ja katseli, miten sekä Rikkotähti, Hymyraadelma että Veritähti olivat uteliaita Pakkastähden liikkeistä. Kuka tahansa varmasti halusi kaataa juuri Pakkastähden, joka armotta jakeli käskyjä pimeyden sotureille.
''Oletko eksynyt?'', kuului kikattava ääni Kivijalan takaa, kun tämä käänsi katseensa, muttei kyennyt erottamaan mitään. Kuka puhui hänelle? ''Et taida haluta taistella ollenkaan?'', naaraan ääni hykersi, tuon arvioidessa selvästi jo kauempaa heikolta näyttävää vihollistaan. Kivijalka nuolaisi hermostuneena suupieliään ja kääntyili katsomaan ympärilleen, muttei erottanut hänelle puhuvaa Imperiumin kissaa missään.
Pian aivan Kivijalan kasvojen edestä, pimeys muutti muotoaan, kun valkean kissan kasvot olivat hänen edessään. Kivijalka ei ehtinyt väistää toista, kun naaraan kynnet iskivät häntä salamannopeasti korvalle, ja kylkeen. Kivijalka sähähti ja hypähti kauemmas, aikoen iskeä etutassuillaan naarasta, mutta tämä oli pian taas kadonnut. Kolli puri turhautuneena hampaitaan yhteen.
''Mikä hätänä? Olen kaatanut jo useita kissoja tässä sodassa ja tarkkaillut sinun askeleitasi, kuljet pelolla. Et ole koskaan tappanut tai edes vahingoittanut ketään. Näen sen sinusta, et ole ollut soturi moneen kuuhun'', naaras pilkkasi, Kivijalan painaessaan vihaisena korviaan alas ja pörhistäen häntäänsä.
''Ei soturin tehtävänä ole tappaa'', Kivijalka murahti, saaden huvittunutta naurua vastaukseksi ja siinä ohella terävät iskut lapaansa, sekä leukaansa, joka sai Kivijalan romahtamaan selälleen. Iskut olivat nopeita ja ne tulivat suunnista, joista Kivijalka ei osannut aavistaa tai edes odottaa iskuja olevan tulossa. Kivijalka kömpesi kylkensä kautta takaisin jaloilleen, painoi hetken leukaansa tassullaan ja katseli, miten veri valui hänen varpaissaan.
''Mikä sinun tehtäväsi sitten on?'', naaras naukui huvittuneena, Kivijalka kykeni aistimaan toisen hengityksen korvansa juuressa, mutta jälleen liian myöhään hän reagoi tähän ja sai voimakkaan iskun arpiseen takajalkaansa, joka sai kollin murahtamaan. Kivijalka pyörähti ympäri, huitoi tassuilleen tyhjyyttä ja iski hulluna kaikkeen ympärillään, haluten löytää sen katoilevan naaraan. Mutta jo pian raapijan voimat olivat lopussa ja tämä puuskuttaen painoi päänsä alas.
''Minä autan muita saamaan sellaisia esineitä ja asioita, joita he tarvitsevat puolustaessaan leiriämme ja perheitämme, kansaamme'', Kivijalka murahti ja kohotti päänsä. Naaras huokaisi huvittuneena.
''Ompa säälittävää joutua sinunlaistasi kissaa vastaan, se ei minun kapteenin arvolleni ole kovinkaan mielekästä'', naaras tuhahti. Kivijalkaa kerrassaan raivostutti toisen yltäkylläinen tapa puhua muista alistavasti. Kivijalka sulki silmänsä, muttei erottanut naarasta ympäristössään, vaan sai jälleen kovan iskun poskelleen. Toinen kulki vailla ääntä, kuin tuulikaan ei olisi koskenut tämän turkkia, tämä ei ehtinyt haistaa naarasta, tämä oli kaikin tavoin mauton ja hajuton. Kivijalka kuitenkin pysyi pysähtyneenä, hän keksi lopulta, miten hän näkisi tuon naaraan.
''Alkoiko sinua pelottaa se, että olet kuolemasi edessä? Voi älä sure, voit myös paeta takaisin sinne mistä tulitkin. Ja usko pois, olet ensimmäinen, kenet päästäisin pois kynsistäni'', naaras ilkkui ja jäi myös lähistölle odottamaan.
''En aio paeta'', Kivijalka hymyili itsekseen.
Hän kuvitteli hetken lämpöä, maukkaita tuoksuja ilmassa, tassuissa kutittelevia kukkia ja samassa hän tunsi taas iskun lavassaan, muttei sekään enää rikkonut Kivijalan keskittymistä. Yksi kosketus ja Kivijalka sai toisen kaapattua mukaansa maailmaan, josta toisella ei olisi pakotietä.
Kivijalka avasi silmänsä, kun naaras henkäisi hämmästyneenä, niskakarvat kohotessa. Kivijalka katseli vähän matkan päässä ympärilleen katselevaa naarasta, jonka niskakarvat olivat kohonneet korkeiksi. Naaras ei ollut kovinkaan iso, pohjaväriltään valkea ja tuolla oli mustia kuvioita, sekä raitoja selässään. Kummallisen punertavat silmien ympärykset ja pian naaras kääntyikin katsomaan Kivijalkaa, säpsähtäen, kun ymmärsi toisen näkevän hänet.
''Mitä sinä teit? Missä me olemme!'', naaras rääkäisi, Kivijalan kohottaessaan katseensa ympärilleen nyt itsekin.
''Olemme Yötaivaan vuorilla. Hiirenkorvan aika on kovin miellyttävä'', Kivijalka hymyili naaraalle, lähtien askeltamaan kiviä pitkin tähyilläkseen vuorilta alas. Naaras jäi jälkeen, hän ei uskaltanut liikkua, hän ei ymmärtänyt, mistä olisi kyse.
''Missä kaikki muut ovat?'', naaras sihisi, koskettaen vuoria ja ympäristössään kaikkea, mutta saaden vain perhosia liikehtimään itseään päin.
''Mikä sinun nimesi on?'', Kivijalka naukui Imperiumille naaraalle, joka osasi pitää Kivijalankin varuillaan.
Naaras siristi silmiään ja paljastaen kyntensä puhumisen sijaan, syöksyi päistikkaa kohti Kivijalkaa. Yllättynyt Kivijalka otti vastaan toisen iskun, mutta liukastui naaraas mukanaan vuorelta. Kaksikko putosi toisistaan kiinni pitäen, huiskien ja sähisten, kunnes yllättäen jotakin pumpulimaisen pehmeää ja usvaista pehmensi heidän laskuaan, ja kaksikko putosi pilven läpi heinäkasaan.
Kalmanveri sähisten sylki heinää suustaan ja pörhisteli turkkiaan, hyppelehtien ulos heinäkasasta ja niskakarvat tällä kohosivat pian taas, kun he olivat päätyneet yllättäen kaksijalan ladon lähelle. Kivijalka kohotti päänsä heinäkasasta ja kauhoi itsensä naaraan vierelle.
''Olen Kalmanveri'', naaras murahti toiselle, mittaillen kollia epäröivästi.
''Olen Kivijalka, Yötaivaan soturi, tervettuloa minun mieleeni. Älä ärsytä minua liiaksi tai saattaa olla, että ensi kerralla en ajattele pehmeitä pilviä tai heinäkasoja'', Kivijalka naurahtaen huiskaisi hännällään Kalmanverta, ja asteli tuon ohitse, puhdistaen turkkiaan. Kääntäen selän viholliselleen, jolle tämä ei todellakaan sopinut.
Kalmanveri sähähtäen loikkasi toisen selkään, paiskasi tämän maahan ja alkoi raastaa kollin kylkiä, veren roiskuessa ladon seinille asti. Kivijalka rääkyi säikähtäneenä kivusta. Samassa ladon ovi lensi auki, esiin juoksi kolme suurta koiraa, jotka huomatessaan Kalmanveri vain nauroi.
''Minua et pelota millään koirilla! Tämä on jotakin hallusinaatiota kaikki!'', Kalmanveri upotti hampaansa nauraen Kivijalan niskaan, mutta samassa koirat iskivät hampaansa Kalmanvereen. Yksi niskaan, toinen häntään ja kolmas etutassuihin, ne alkoivat kiskoa ja repiä naarasta, joka pelästyneenä räkyi ja yritti etutassuilleen iskeä koiria kuonoihin.
Kivijalka kohosi naarasta mulkoillen tassuilleen, puhdisti hännällään turkkiaan liasta ja vaikka tunsikin poltetta kehossaan, hän samalla kevyellä tyytyväisyydellään katseli, miten naaraan verta läikkyi maahan, kun koirat aikoivat raadella tämän. Meteli oli korvia huumaava, Kalmanveri rääkyi tuskissaan, samalla kun yksi koirista nappasi tuon kasvot hampaisiinsa ja repi tuon leukoihin asti ikäviä haavoja.
Kivijalka kuitenkin pelästyi mielikuvituksensa laatua ja pian koirat katosivat, Kalmanveri putosi maahan kasvoilleen henkeään haukkoen, samalla kun kolme pientä heinäsirkkaa potkivat kissan kylkiä sirkuttaen. Kivijalka asteli yltäpäältä verisen naaraan luokse, katseli, miten tuo yski ja kakoi verta, joka loi pelokkaan katseensa kolliin.
''Minä en ole kuin sinä'', Kivijalka purren hampaitaan sanoi, Kalmanveren ontuen toisesta kauemmas, mutta kompastui pian eteen yllättäen tulleeseen oksaan. Kalmanveri makasi oksan ja ladon seinän välissä, yrittäen päästä kauemmas Kivijalasta. ''Minä en tapa sinua, enkä perhettäsi, enkä ketään'', Kivijalka mutisi katsellen naarasta, joka sylki verta sivulleen.
''Etpä tietenkään, haluat nöyryyttää kaikkia, kun rampa voi kyetä voittamaan jonkun!'', Kalmanveri ilkkui, kontaten oksien alta Kivijalan vierelle. Tuon olemus oli kerrassaan säälittävä, naaras vuoti paljon verta ja tämä ontui puolin ja toisin.
Kivijalka tuhahti.
''Sinun on paras hakea kumppanisi ja paeta Imperiumista, Kalmanveri. Opaalikuiskaus ei voi paljoa sen paremmin kuin sinäkään'', Kivijalka murahti, Kalmanveren korvien kohotessa korkealle. Kalmanveri ei alkuun uskonut Kaiun valitsemaa kissaa, mutta kun Kivijalan luoma maailma hiljalleen sortui ympäriltä, ja he palautuivat takaisin Saukkoluolaan, Kalmanveri haukkoen henkeään ontuen juoksi kohti Opaalikuisketta, joka makasi maassa myös tuskissaan.
''Opaalikuiskaus? Kuuletko minua?'', Kalmanveri naukui epätoivoisesti.
Kivijalka hiljaa räpäytti silmiään ja katseli kaksikkoa, saaden pian seuraavan Imperiumin kissan kimppuunsa omaan valtakuntaansa.

//Leijona-aaveen, Rosvon ja Kuisketaivaan kuolema//

Fuuga oli muiden ryhmäläisten kanssa tullut Taivaspennun ohjeistuksen ja tuen mukana alas katosta, kasvillisuuteen ja oksistoihin kietoutuneina. Matka alas ja sotaan ei ollut kovinkaan helppo, mutta Taivaspentu oli huolehtinut koko ryhmänsä laskeutumisesta. Fuuga oli poveltaan napannut aseensa hampaidensa väliin ja oli valmiina taistoon. Hän oli jättänyt Apollon pois tästä kamppailusta, toinen ei ollut vielä valmis sotaan. Ei sillä, ettei kolli olisi osannut puolustaa itseään, vaan sillä, ettei palovammat ja muut loukkaantumiset kaksijalkalassa olleet vielä auttaneet toista pääsemään täysiin voimiinsa. Fuuga väläyttäen hampaitaan katanan tupen ollessa suussa takahampaiden varassa, tämä syöksyi kallion seinämältä alas. Hän loikkasi ensimmäisen Imperiumin kissan kimppuun, johon upotti katanansa ja kierähti tuon kanssa maahan painimaan.
Katana upposi kissan selkään ja sai harmaan kollin kohoamaan tassuilleen karjahtaen kivusta, ja yrittäen iskeä Fuugaa kasvoihin. Fuuga tömähti vasten kollin vatsaa, kaatoi tämän mukanaan ja repäisi katanan kollin toiselta puolelta ulos, saaden katanasta haavoja suupieliinsä, mutta ollessaan liian adrenaliinista huumautunut taistelusta, että olisi kyennyt keskittymään kipuun liiaksi.
''Leijona-aave, nyt!'', kuului naaras kissan huudahdus, ja Fuuga kiepsahti katsomaan naarasta kohden, kun Kuisketaivas kynnet edellä hyökkäsi luopion kimppuun. Fuuga vastaanotti toisen hyökkäyksen, mutta samalla ilmalennosta Leijona-aave iskeytyi naaraan selkään, uppoutui suuren luopion niskan päälle ja alkoi repiä tämän turkkia. Fuuga sähähti ja repäisi itsensä irti Kuisketaivaasta, heittäytyen kylkensä kautta katanan luokse, jonka oli törmäyksessä pudottanut ja viilsi poskensa ylitse Leijona-aavetta aseellaan kuonolle.
Leijona-aave sähähti ja sävähti kauemmas Fuugasta, mutta Kuisketaivaan kanssa he saivat nopeasti Fuugan ahdisteltua nurkkaan. Fuuga puuskutti raskaasti, pörhisti niskakarvojaan ja yritti hakea jotakin suuntaa, josta iskeä katanalla. Kuitenkin Imperiumin sotilaita kerääntyi jatkuvasti enemmän ja enemmän hänen lähistölleen ja pian Leijona-aaven karjahduksen komentamana, viisi paikalle kerääntynyttä Imperiumin kissaa hyökkäsivät hänen ja Kuisketaivaan mukana Fuugaa kohden. Fuuga pamautti tassuillaan maata, jolloin kostea maa puhkesi kukoistukseensa. Fuuga ei osannut ollenkaan käyttää voimaansa, hän ei ollut opetellut sitä, sillä ei ollut sitä koskaan tiedostanut.
Sen sijaan, että hän olisi aiheuttanut jonkinlaisen Punavirran kiusaksi antaman kukkameren tai vaikka lentäviä voikukan tupsumyrskyjä, Fuuga kasvatti silmienräpäyksessä suuren punertavan kielon, joka nappasi tuulessa soivien kellojensa sisään Fuugan. Kielo kääntyi ja vääntyi, upotti hyvään tuoksuunsa ja suojaisuuteensa Fuugan, joka hiljaa pudotti hämmennyksestä aseensa, ja heilutteli korviaan.
Imperiumin kissat ensin säikähtäneinä olivat sähähtäneet ja väistäneet, mutta kun heidän eteensä ilmestyi kasvi, joka kohosi Fuugan suojaksi, Imperiumin kissat purskahtivat nauramaan ja hyökkäsivät kasvin kimppuun. Iskut eivät vahingoittaneet Fuugaa, joka oli turvassa kielon sydämen äärellä. Hän ei tarkalleen tiennyt mitä ulkopuolella tapahtui, mutta pian myrskynlailla jokin kaatoi Fuugaa ahdistelleet kissat.
Hiljaisuuden laskeutuessa, Fuuga aisti tutun ominaistuoksun saapuneen kasvin ulkopuolelle. Fuuga hiljaa antoi voimansa pehmetä ja kasvi hiljaa avautui tiukasta nupustaan, Fuugan työntäessä huvittuneena kasvonsa esille. Huvittuneisuus kuitenkin katosi nopeasti, ja ärtymys tuli tilalle, kun hän ymmärsi tulleensa kahden punertavasävytteisen kissan pelastamaksi.
''Ajattelinkin, että jäätkö nukkumaan tuonne. Ai että, aina teitä nuoria täytyy pelastaa'', Arpitähti kehräsi itsekseen, naksautellen niskojaan ja lapojaan, Fuugan nyrpistäessään nenäänsä tälle.
''Tapaamme taas tutuissa merkeissä'', Veritähti sen sijaan korkeammalta naaraalle hymähti. Fuuga nappasi hampaisiinsa katananansa ja hypähti tuhahtaen ulos piilostaan.
''Et ole kovin voimakas voimakissaksi'', Arpitähti tuhahti luopiolle arvioivasti.
''Ehkä en, mutta minä sentään puhdistin järven'', Fuuga puuskahti ja upotti sitten katanan Leijona-aaveen kaulasta läpi, kun tämä vielä kitui maassa.
''Onko partionne laskeutunut? Päiväntähden ryhmä on päässyt läpi'', Veritähti hymähti, Fuugan vain jämäkästi nyökätessä, Arpitähden kadottua jo takaisin taisteluun, vaikkei esi-isä erityisesti tuntunutkaan kamppailevan. Fuuga seurasi toisen väistelyä ja härnäävää pinkomista kissojen ohitse. Saisiko esi-isä edes tehtyä kunnolla vahinkoa?
''Fuuga! Auta!'', pian hänet tunnistanut nuori soturi harppoi Fuugan luokse, laskien kumppaninsa hahmon Fuugan tassujen eteen.
''Mitä minä voisin hänelle tehdä?'', Fuuga sähähti ensiksi, katsellen, miten hänen tassujensa juuressa oleva naaras oli jo laskeutumassa tuonpuoleiseen.
''Sinähän paransit kissoja?'', epätoivoinen kuiskaus pääsi kollin suusta ja Fuuga siirsi musertuneen katseensa nuoreen kolliin, jonka tassujen ympärillä pyöri isopäinen perhe, jotka olivat peloissaan ja hämmentyneitä. ''Pelasta hänet'', kolli intti hiljaa.
Fuuga pian räpäytti silmiään ja tunnisti kollin yhdeksi Myrskyvaahteran vangituista pennuista.
''Apilakarhu? Mitä sinä täällä vielä teet? Eikö Myrskyvaahteran kissat tulleet hakemaan sinua ja sisaruksiasi takaisin kotiin?'', Fuuga räpytteli silmiään kollille, joka painoi korviaan alaspäin.
''En voinut jättää heitä tänne. Auta nyt Lupiinikettua, ole kiltti'', Apilakarhu vinkaisi hiljaa, Fuugan siirtäessä naaraaseen surulliset kasvonsa.
''Hän on jo kuollut'', Veritähti murahti, katsellessa Imperiumiin jääneen kollin ja tuon kumppanin pentuja, joita viisi kappaletta tipsutteli Apilakarhun ympärillä ja Lupiiniketun, hännät pörheinä ja kynnet esillä sähisten. ''Jos haluat suojella heitä, sinun on parasta lähteä täältä heti'', Veritähti murahti Apilakarhulle, joka veti empien hännällään pentuja luokseen.
''Mihin minä muka menisin?'', tuo kuiskasi, Fuugan katsellessa kahta pentua, jotka hetki sitten vasta olivat syntyneetkin, jotka eivät olleet montaa päivää vanhoja.
''Sinne, missä kotisi on'', Fuuga kuiskasi kollille, joka vaisusti siirsi katseensa kohti Imperiumin leirin toista puolta, kohti Saukkoluolaa.
Apilakarhu vilkaisi kohti Huurrehaamua, joka oli Apilakarhun tavoin antanut uskollisuutensa Imperiumille, kohonnut kollin tavoin siellä sotilaaksi ja nyt taisteli yhteiskunnan puolesta. Apilakarhun ainoa syy jäämiselle oli kuitenkin ollut pennut ja Lupiinikettu, enempää ajattelematta rakkauden ja ystävyyden välillä, hän ei halunnut jättää perhettään pulaan. Apilakarhu nieli kyyneliään Lupiinikettua katsellessaan, mutta lopulta veti henkeä ja nyökkäsi.
''Minä tulen mukaasi'', Fuuga yllättäen sanoi toiselle, napaten pienet Naalinpennun ja Apilapennun hampaisiinsa. Apilakarhu ja Fuuga pääsivät sodan ylitse Veritähden suojellessa näitä, ja viittä pentua, jotka yrittivät kaksikon mukana pysytellä, osa aikuisten kissojen hampaissa, ja Aaveentassun juostessa Apilakarhun ja Fuugan välissä.
Fuuga ei ollut varma, olisiko hyvä idea poistua. Mutta hän ei halunnut epätoivoisen kollin joutuvan yksin viemään pentuja turvaan,voisi olla, että pennut tapettaisiin Imperiumissa ja yksin kolli voisi joutua valitsemaan rakkaimmat pennut, ja jättämään osan kuolemaan, koska ei saisi kaikkia kovassa pakkaessa Myrskyvaahteraan asti.
Kaksikko lähti kiirehtien kohti Myrskyvaahteraa, Fuugan katanan roikkuessa tämän kyljellä.

Oranssin valkea kapteeni hieroi nenäänsä pikaisesti Kalmanveren kanssa yhteen(?), ennen kuin Imperiumiin syöksyneet kissat pääsisivät heihin käsiksi.

“Lupaa, että tapaamme vähintään Imperiumin ulkopuolella kaiken tämän jälkeen. Pidä itsestäsi huoli, rakkaani”, Opaalikuiskaus kuiskasi äkkiä rakkaalle kumppanilleen, ennen kuin lähti Eedensielun käskyn kautta tuon ryhmään hyökkäämään kohti ensimmäisenä Saukkoluolaan saapuneita kissoja. Ryhmässä oli hänen lisäkseen Viikate sekä Sange itse Eedensielu mukaan luettuna, ja Opaalikuiskaus uskoi, että ryhmä oli vahva pitämään eturintamaa sotilaiden kanssa. Murahtelua ja huutoa kuului jo kaikkialta hänen ympäriltään, mutta Opaalikuiskaus päätti hetkisen pysähtyä katselemaan kissoja edessään, joita kohden pitäisi pian syöksyä kynnet ja hampaat esillä. Hänen pitkä häntänsä alkoi heilua raivokkaasti takanaan, kun kuristajahäntä halusi päästä jo töihin, mutta kolli päätti ensin keskittyä näkemäänsä naaraaseen, joka oli lyönyt erään Imperiumin sotilaan pään itse luomaansa jäähän. Kobraksi kutsuttu sotilas nousi pian sähisten ylös naaraan tassujen alta ja kaksikko päätyi raivokkaasti painimaan maassa muiden alkaessa sotia heidän ympärillään. Opaalikuiskaus maisteli naaraasta tulevaa tuoksua, alkoi kuvitella tämän korvia sekä häntää ja lopulta sai karvansa hieman kasvamaan sekä muuttamaan väriään, antaen kuiskaajan voimansa ottaa valtaa tuosta naaraasta, muuttuen tämän kaksoisolennoksi. Muunnos ei ollut tarkka, hän ei näyttänyt tismalleen samalta, mutta omasi tuon piirteitä, ja voisi vähintään hämmentää naarasta, ellei muuta. Lopulta Opaalikuiskaus pinkaisi vauhtiin ja iskeytyi tuon naaraan kylkeen pimeästä sivusta lennättäen itsensä sekä naaraan taistelemaan sivummalle. Kobra syöksyi hieman loukkaantuneena uudestaan taistoon ja hävisi Opaalikuiskauksen näköpiiristä.

Turkoosi silmäinen kolli iski kyntensä naaraan kylkeen ja hampaansa tämän lapaan, saaden Syystähden raivosta parkaisemaan ja potkimaan Opaalikuiskauksen mahaa. Kolli kuitenkin myhäillen vain painoi hampaitaan syvemmälle naaraaseen, hännän etsiessä tasapainoa, mutta samalla myös naaraan kurkkua. Opaalikuiskaus ei tiennyt naaraan voimasta paljoa, ennen kuin vasta saadessaan jotain kylmää sekä terävää vatsaansa. Jäinen pilari oli noussut esiin Syystähden kyljen vierestä ja lennättänyt Opaalikuiskauksen irti johtajasta, kuitenkin palkinnokseen saaden toisen turkkia hampaidensa väliin. Imperiumin kapteeni sylki hallavarjolta haisevan naaraan turkin suustaan ja kohosi neljälle tassulleen kohtaamaan toisen, kun naaraskin oli kohonnut tassuilleen, nyt hyvin vihainen katse kasvoillaan. Tämän kasvoille kuitenkin kohosi pian hämmentynyt ilme, kun päätään kääntäessään Opaalikuiskauksenkin pää kääntyi samaan suuntaan. Häntä kuin tuijotti takaisin oma itsensä.

“Mikä ikinä oletkaan voit painua sen kanssa oitis pois täältä!” Syystähti karjahti toiselle saaden Opaalikuiskauksen vain nauramaan ilkikurisena. Hän ei voisi kauaa viettää aikaansa Syystähden kaksoisolentona, mutta tarpeeksi kauan huijatakseen naarasta ja saaden tuon hämmentymään kaiken taiston keskellä. Syystähti pian lähti syöksymään Opaalikuiskausta kohden, loikaten korkealle ilmaan ja iskeytyen kollin niskan päälle kynnet esillä. Opaalikuiskaus oli kohottanut kuitenkin häntänsä valmiiksi, ja otti jo iskun pitkältä vastaan, ennen kuin Syystähti oli laskeutunut kollin päälle. Kapteeni pelästyi lopulta kuitenkin niin naaraan painavuutta, kuin myös tämän kylmän kovia tassuja, jotka painoivat hänen lapojaan alaspäin voimakkaan alastulon seurauksena. Kylmät ja kovat tassut iskeytyi kollin lihaksiin, myös tämän kynnet sekä hampaat kävivät käsiksi kollin selkään sekä niskaan. Se tuntui ikävältä, mutta kollilla oli suunnitelma. Kipu sai kuitenkin Opaalikuiskauksen ärähtämään tuskasta, ennen kuin hänen kuristajahäntänsä pääsi käsiksi naaraan kaulaan. Syystähti alkoi viimein kakoa pelokkaana Opaalikuiskauksen päällä, kynnet silti kiinni hänen lihassaan. Naaraan tassut hakivat pakokeinoa tilanteesta, jäinen hile putoili Opaalikuiskauksen sivusilmien kohdalta alas ja viimein kuiskaaja kaatui kyljelleen tiputtaen Syystähden päältään maahan. Naaras selvästi etsi itselleen tietä pois kollin otteesta, muttei hän saanut tassujaan tai iskujaan osumaan toiseen. Opaalikuiskaus virnisti tälle, lopulta nähden, miten henki jätti naaraan kehon, ja kapteeni päästi häntänsä irti liikkumattomasta kissasta.

Oli ehkä virhe kääntää viholliselle selkä, varsinkin, kun Opaalikuiskaus ei tiennyt, että kissa oli kansan johtaja, ja näin ollen saanut yhdeksän henkeään. Syystähti pinkaisi alta aikayksikön ylös tassuilleen ja kohti Opaalikuiskauksen käännettyä selkää. Naaras loikkasi ilmaan ja iski tassuillaan kiinni Imperiumin kapteenin lihaan, raapien raivoissaan tämän turkkia kynsillään, lopulta iskien jäiset hampaansa tämän häntään. Opaalikuiskauksen kivulias huuto raikui Imperiumin luolissa, kun hän kääntyi katsomaan Syystähteä, joka virnuili nyt kollin häntä suussaan toiselle. Äkkiä kapteenin kuiskaajan ulkomuoto haihtui Opaalin omaksi kehoksi ja väreiksi, ja tämä turkoosit silmät raivosta loimuten löi Syystähteä käpälällään kasvoihin uudestaan sekä uudestaan. Veristä jälkeä ei kolli saanut naaraan kasvoihin, mutta lopulta niin kovaa jomotusta, että Syystähden oli päästettävä irti sekä haettava uutta taisteluasemaa. Hän ei ollut saanut purtua kollin häntää poikki, mutta pahannäköinen jälki tuolla oli häntänsä loppupäässä.

“Osaatteko te kurjat kissat koskaan poistua hyvän sään aikana?!” Opaalikuiskaus ärisi Syystähdelle naaraan vain kallistaessa päätään kollille haastavasti. Opaalikuiskaus otti pari vauhdikasta loikkaa, Syystähden äkkiä lyödessä kuitenkin käpälänsä maahan. Se loi hänen eteensä kolme jäistä pilaria, jotka ilmestyivät vain Imperiumin lattiasta Opaalikuiskauksen eteen. Kolli pelästyneenä karjahti kesken loikkiensa, kyeten vain hädin tuskin väistämään ensimmäisen pilarin, kuitenkin lopulta täysillä juosten toista pilaria päin. Se sai hänet liiskaantumaan pään taittuessa vasemmalle ja koko muun kehon seuratessa jäiseen esineeseen. Jokin kollin oikeassa olassa rusahti ikävästi, ja hän ärähti kivusta, joka valtasi hänen kehonsa. Myös hänen päätään särki pudottuaan maahan kylmän pilarin viereen, veren kohistessa korvissa sekä tunnottomuuden vallatessa hänen oikean kehon puoliskonsa. Opaalikuiskaus jäi raskaasti hengittämään pilarin viereen.

Syystähti askelsi lopulta itsepuolustuksen pilarien myötä lähemmäs Opaalikuiskausta, kuitenkin oman matkan päässään. Hän katseli toisen oikeaa ulkomuotoa ja piti tätä silmällä, sekä muita ympäriltään mahdollisesti tulevia kissoja. Sota oli kuitenkin täysin vauhdissa heidän lennettyään sivummalle taistelemaan keskenään.

“Osaatteko te Kuolon häijyt kissat koskaan valita oikeaa puoltanne”, Syystähti sylkäisi takaisin toiselle ja poistui sitten paikalta itsekin varoen hieman askeliaan Opaalikuiskauksen hyökkäysten myötä. Syystähti oli menettänyt yhden elämän, mutta vahingoittanut myös Imperiumin kissaa pahasti. Hän ei tuosta enää nousisi taistelemaan muita vastaan, jos pakenemaan edes pääsisi. Maatessaan jäisen pilarin luona, Opaalikuiskaus tunsi olonsa hyödyttömäksi, sekä epäonnistuneeksi.

//Syystähti on menettänyt yhden elämän, ei muita uhreja

//Imperiumin kissat
Sinertävän tumma naaras sihahti vihoissaan huomatessaan äkkiä leirin täyttyneen Kaiun valitsemista kissoista, mukanaan suuri punainen Veritähti, sekä kolme kiiltävä turkkista kissaa. Olivatko nämä Kaiun valitsemia kissoja? Läpikuultavia kissoja olisi vain kolme, mutta olivatko nämä muut sitten Sielutähden tavoin saaneet voimikseen jotain? Ainakin tuo yksi oranssin valkea kissa näytti palavan tassuistaan lähtien. Eedensielu sihahti turhautuneena katsahtaen kohti Pakkastähteä, loikaten sitten itse alemmas syöksyäkseen taistoon.

“Viikate, Opaalikuiskaus, Sange! Tulkaa kanssani!” naaras karjaisi käskynsä kissoille ja väläytti hännän eleellään epäröivän Huurrehaamun syöksyvän mukaan. Musta kaksihäntäinen naaras oli saapunut Imperiumiin vasta edellisenä päivänä, mutta pääsisi nyt näyttämään todellisen uskonsa taistossa. Hänellä oli oltava soturillista koulutusta, vaikka eilen saavuttuaan oli näyttänyt pyytäjän taitonsa metsästämällä uudelle kodilleen ruokaa. Tumma sinertävä naaras vilkaisi vielä ylemmäs kohti kumppaniaan, räpäyttäen tuolle silmiään.

“Tuskatiikeri, Leijona-aave, Härmäntassu, Väretassu ja Pakkassäde, hoidelkaa tuo katosta lentänyt ryhmä!” Eedensielu karjaisi vielä äkkiä ennen kuin räpäytti silmiään myös pojalleen, joka voisi kuolemattomuudellaan hoidella tuon roskasakin. Sen ryhmän kissoissa näytti olevan nuoria jäseniä, joten se voisi olla ryhmälle helppo kohde, vaikka Väretassu sekä Härmäntassu eivät olleet saaneet täydellistä sotilaankoulutusta vielä. He voisivat kuitenkin näyttää taitonsa, sekä vähintään harhauttaa kissoja, kunnes vanhemmat sotilaat pääsisivät mukaan taistoon. Eedensielu lopulta loikkasi alimmilta kiviltä alas ryhmänsä luo ja katsahtaessaan vielä kaikkiin, nyökäytti lopulta päätään Viikatteelle.

“Näyttäkää mistä Imperiumi on tehty!” naaras karjaisi ennen kuin Imperiumin partio syöksyi kohti Saukkoluolasta ensimmäiseksi saapunutta ryhmää.

//Lammesta hyökkäys//

Arpitähti sukelsi ensimmäisenä, vetäen suurilla tassuillaan itseään vedessä, kimaltava turkki johdattaen muita seuraamaan. Pian kuitenkin erikoinen punertavasävy ohitti hänet, Arpitähti siristi kilpailuhenkisenä hetkeksi silmiään, mutta voimakkaat uimarin tassut vetivät Myrkkysuon johtajan nopeasti Synkkäklaanin entisen johtajan ohitse. Arpitähti tunsi kuitenkin pian nyppäyksen hännässään ja vilkaistessaan taakseen, Hymyraadelma oli upottanut hampaansa Kaiun kissan osittain eläväiseen ja osittain pelkkään tähtiturkin pölyyn. Arpitähti lopulta nousi vedestä ja kiskaisi mukaansa lammen pinnalle Hymyraadelman, mäiskäisten tuon päähän lumpeen, piilottaakseen toisen yökkäilevän hahmon lumpeenlehden alle. Muiden lammesta nousijoiden ylle aseteltiin myös kasvillisuutta, sekä osa nosti vain nenänsä pinnalle, korviensa lisäksi, jääden tarkasti kuuntelemaan ja odottamaan hyökkäyskäskyä. Arpitähti tiedosti kyllä, ettei kaikki olisi mestareita uimaan ja ryhmä olikin hienosti tukenut toisiaan, vaikka hän kuulikin Rikkotähdeltä kevyen pilkan Hymyraadelmalle. Tai oikeastaan huomasi toisen viiksien värisevän lammen vettä vasten, kun tuo pidätteli omahyväistä virnuiluaan.
Pian kuitenkin Päiväntähden ryhmä lähti hyökkäykseen, johon Arpitähti puski päänsä esiin kasvillisuuden joukosta ja ponnisti lammen seinämästä vauhtia takajaloillaan ja loikkasi veden pinnan rikkoutuessa esiin. Hän upotti hampaansa ensimmäiseen kissaan lammen reunalla ja paiskautui tuon mukana maahan. Kissat pyörivät tomussa, lian takertuessa Arpitähden tähtiturkin joukkoon, sen ollessa märkä.
''Auttakaa Päiväntähden ryhmää puskemaan läpi! Täysillä päälle vaan!'', Arpitähti ulvoi, kun tämä paiskasi vihollisensa maahan. Kuitenkin Imperiumin kissoja lenteli pitkin luolaston maata ja seiniä, kun Veritähti rynni Syystähden lailla eturintamassa raivaten tietä muulle ryhmälle.
Pakkastähti oli häkeltyneenä ilmestynyt Eedensielun kanssa pesästään puhujanpaikan ääreltä ja loikkasikin puhujanpaikalle niskakarvat raivosti pörhistyen. Arpitähti oli unohtanut itsensä katselemaan tovin lumoutuneena poikansa voimakkuutta, kun vartiossa olleet sotilaat oli hetkessä kukistettu ja samassa korkeuksista kuului kolmannen aallon huuto, kun Taivaspennun ryhmä syöksyi kissojen niskaan.
''Pimeyden soturit! Hajaantukaa! Orjat, sotilaat ja kaikki, jotka ovat kynnelle kykenevät, hyökkäykseen! Kaikki tai ei mitään Imperiumin tulevaisuuden puolesta! Käyttäkää voimaanne, jonka Sielutähti on teille antanut! Me emme petä Kuoloa!'', Pakkastähti paloi uskoa alamaisiinsa, Arpitähden kuunnellessa toisen uhoa. Arpitähden korvat kuitenkin jähmettyivät kuulemalleen, sekä tämä veti epäuskoisena henkeä.
''Sielutähti'', tuo sihahti, samassa kun viikate viuhahti tämän vierestä ja iskeytyi vihollisen päähän, saaden räjähdyksen aikaan. Arpitähti sähähtäen vetäytyi sivuun, Rikkotähden astuessa tämän ohitse ja kiskaistessa viikatteensa takaisin itselleen.
''Silmät auki'', Myrkkysuon kissa murahti Arpitähdelle, pitäen nyt kiiluvaisen silmäparinsa Pakkastähdessä, joka hampaat irvessä seisoi puhujanpaikalle. Tuon luokse pääsy ei olisi helppoa, Imperiumin kissoja oli paljon, mutta Rikkotähdellä oli yksi tavoite.

//Taivaspennun ryhmä, sota
Korppisydän katseli epäileväisenä tassujensa alle kohti pimeää luolastoa, sekä viidakkoista laskeutumista, jota jo Taivaspentu sekä Revontulikukka olivat lähteneet tutkimaan. Revontulikukka, se Liekkien lauman naaras omasi ilmaa käpälissään, jonka myötä hän lähes vain pystyi hyppimään itsekseen alas ilman kiipeämistä. Lopulta kaksikko kuiskasi alempaa, että olisi turvallista laskeutua. Korppisydän lähti ensimmäisenä ja varovasti asetteli käpäliään viidakkoisille juurille sekä koloille kalliossa, päästen lopulta pienelle alustalle, joka oli oksien sekä sammalen peitossa. Niin omituista. Oranssin valkea naaras näki Revontulikukan tutkivan matkaa alas, sekä ympäristöään lähes leijuen ilmassa. Ehkä hänen ei kannattaisi noin innokkaasti voimaansa käyttää. Ainakin hän olisi hyvä pelastaja, kun pääsisi voimakkaasti liitäen paikalle kaataen kaikki kissat tieltään. Synkkäputouksen kissa naurahti itsekseen hiljaa ja katseli, miten muu ryhmä selviytyi alemmas ja yhä alemmas matkallaan. Ainakin nuori soturi oli iloinen siitä, että Fuuga olisi heidän mukanaan, vaikkei pienen Taivaspennun kokemus oikein vakuuttanut vielä Korppisydäntä. Mutta ehkä hän oli jopa itse naarasta vanhempi, joten ei tuo halunnut ainakaan alkaa solvata toista.

Ryhmä pääsi lopulta niin lähelle, että olisi vain valmiina loikkaamaan alas kissojen päälle, kun Päiväntähden ryhmä lopulta pääsisi hyökkäämään Saukkoluolasta. Sen hetken mitä he saivat tarkkailla Imperiumin kissoja, kaikki vaikuttivat niin kauhistuneilta sekä inhottavilta, ettei Korppisydän oikein halunnut kynsillään noihin koskea. Tämä olisi nuoren naaraan ensimmäinen sota, ja varmasti tässä tulisi hoideltua vihollisia, ehkä yhdessä muiden kanssa, mutta kuitenkin. Hänen tassuissaan syyhysi jo tulen voima, kun hän vilkaisi viimeisen kerran korppikoruaan, ennen kuin suuren Päiväntähden jylhä huuto täytti Imperiumin luolan, ja Taivaspennun johdolla he raivokkaasti ulvoen loikkasivat alas katosta lytistäen alleen pari vartiossa ollutta kissaa. Korppisydän pörhisti oitis karvansa, paljasti kyntensä sekä antoi häntänsä heilua villinä takanaan, kun tuli alkoi leimuta hänen tassuistaan. Tänään he saisivat tuntea Kaiun poltteen turkillaan!

//Päiväntähden ryhmä, Imperiumi, sota

Kilpikonnakuvioinen naaras tunsi olonsa lievästi tukalaksi Veritähden ryhmän mukana. Tai siis Päiväntähden ryhmässä, johon suuri Veritähti oli juuri liittynyt. Hallavarjon johtaja oli hieman epäileväinen, miten suuri kolli oli ensinnäkään tiennyt heistä, saati saanut idean liittyä mukaan. Olisiko hänelle jotain muita voimia, kuin vain Kuolon kuolemattomuutta sekä vihaa Imperiumin kakaroita kohtaan? Syystähti oli hämmentynyt tilanteesta, mutta seurasi vaitonaisena ihaillen Päiväntähteä, joka johdatti heidät Saukkoluolan edustalle. Ryhmässä toisaalta oli hieman vanhempia kissoja, kuten Veritähti, Päiväntähti sekä Seittisiipi. Mutta itse johtaja oli iloinen Saukonsilmän seurasta ryhmässään. Myös aiemmin matkalla kilpikonnakuvioinen naaras oli pohtinut olisiko ainoa johtaja Kaiun valitsemassa tehtävässä, mutta lopulta oli jopa yllättynyt, mutta myös ilahtunut, että Rikkotähti olisi heidän mukanaan. Hallavarjolainen oli toista tervehtinyt nämä noudettuaan Myrkkysuosta, muttei hän kuitenkaan olettanut kollilta suuria keskusteluja, olihan tuo ylpeä sekä itsenäinen kolli. Hänen kommenttinsa tosin Pakkastähden päihittämisestä oli Syystähden korviin itsepäinen sekä välinpitämätön koko suunnitelmaa kohtaan, mutta ehkä hän onnistuisi siinä kaiken muun sekasorron keskellä.

Syystähti nuolaisi pari kertaa rintaansa katsellessaan samalla miten hänen tassunsa säkenöivät jo jään alkaessa muotoutua hänen tassujensa alle. Lopulta hiljaisuuden jälkeen Päiväntähti löi tassunsa maahan ja nyökkäyksen myötä ryhmä lähti syöksymään kohti Imperiumin luolaa. Adrenaliini alkoi kasautua johtajan elimistöön, vaikka häntä pelotti sekä huolestutti koko stoa suunnitelma. Mutta se olisi tehtävä päihittääkseen koko metsän uhka. Se olisi tärkeintä, saada metsään rauha. Sitten hän voisi miettiä henkilökohtaisia asioitaan. Kuten Kuolontähti oli ohjeistanut. Ryhmä valui suurena voimakkaana massana maata pitkin kohti Saukkoluolaa, jonne he lopulta sujahtivat ja pöllähtivät vauhdilla, sekä yllättäen vastustajansa tummaan Imperiumin leiriin. Sen koosta sekä ilmastosta yllättyneenä Syystähti huokaisi syvään huomaamattaan heidän reittinsä reunamilla olleita vartioissa olevia sotilaita, jotka suoraan jäivät ryhmän tassujen alle kitumaan sekä ihmettelemään saapumista. Lopulta he pääsivät leirin sydämeen, lammen viereen, ja Päiväntähden sekä Veritähden kohotessa suurina ryhmän rinnalla, päästi Kaiun suuri johtaja ilmoille sotahuudon, joka kaikui Imperiumin luolastoa pitkin korkealle ylös kattoon asti, josta Syystähti oli jo näkevinään kissojen pudottautuvan alaspäin, etsien paikkaa tassuilleen, sekä lopulta päästen loikkaamaan sieltä muiden kimppuun.

“Koko metsän puolesta!” Syystähti karjahti loikatessaan heti kohti vastaan juoksevaa sotilasta, joka turkista päätellen olisi jo ansainnut taakseen monia kuita, sekä arpia senkin puolesta. Syystähti iski mustaa kollia jäisellä käpälällään voimakkaasti ohimolle, ja samalla loi kollin kellahtavalle puolelle jäisen alustan, johon Imperiumin kissa löi päänsä. Ensin naaras pelästyi omaa toimintaansa, mutta palautui lopulta pinnalle tietäen, että täältä olisi päästävä kotiin, maksoi se mitä maksoi.

//Heli, Owa, Nuge, Chabi, EE //

Kissat olivat kalastaneet järvestä ruokaa, sekä metsästäneet riistaa, odottaen hämärän tuloa. He olivat aterioineet ja levänneet, keränneet voimiaan tulevaa iskuaan varten ja toistaiseksi leiriytyneet kokoontumispaikalle. Kuun ollessa hieman ylitse puolikkaan taivaalla, kissat kerääntyivät Fuugan ympärille, joka oli Hymyraadelman kerronnan perusteella hahmotellut Imperiumin sisustaa, jotta hän voisi esitellä esi-isien avustuksella tehdyn suunnitelman. Heidän piti hyökätä tasavahvoissa aalloissa, valita vastustajansa ja kaataa nämä parhaansa mukaan, maksaisi se mitä tahansa. Siksi olikin tärkeää luottaa Kaiun arvostelukykyyn ja päätökseen valita juuri kaikki nämä kissat, jotka nyt istuivat ympyrässä Fuugan ja maahan piirrettyjen kuvioiden ympärillä.
''Kiitos Hymyraadelmalle tarkasti analysoinnista Imperiumin sisätiloista, ja kolmesta hyökkäyssuunnasta, sekä myös esi-isille avusta suunnittelun kanssa. Olemme viimeinkin valmiita esittelemään kokonaisuuden'', Fuuga aloitti ja veti sitten syvään henkeä, tassullaa tökkien käpyjä lähemmäs toisiaan. ''Hyökkäämme kolmessa ryhmässä, suurina hyökyaaltoina. Tuemme toisiamme, jotta kaikki pääsevät hyökkäämään, mutta sen jälkeen meillä kaikilla on yksi ja yhteinen tavoite. Me pelastamme metsän, vaikka se maksaisi oman henkemme! Meidän tulee luottaa kykyihimme, sekä Kaiun määrittelemiin kohtaloihimme'', Fuuga naukui jämäkästi kissoille, yskähtäen sitten kevyesti.
''Esi-isät ehdottivat, että he huolehtivat jokaisesta ryhmästä, vaikka ryhmät toimivat itsenäisinä. Nimeämme kolme ryhmäämme siis heidän mukaansa'', naaras tarkensi, Arpitähden haukotellessa itsekseen, saaden ärtyneitä katseita muilta.
''Päiväntähden huolehtima ryhmä iskee suoraan täältä maantasolta, syöksyen Saukkoluolaan ja siitä leiriin. Ei hiippailua, voimat esille ja täysillä päälle! Kun kuulemme tämän ryhmän taiston, kaksi muuta ryhmää odotuspaikoiltaan hyökkäävät taisteluun mukaan. Päiväntähden ryhmässä ovat Mustikkamyrsky, Syystähti, Seittisiipi ja Saukonsilmä'', Fuuga osoitti kissoja kannustavalla kunnioituksella hännällään, kissojen siirtyessä Päiväntähden vierelle. ''Odotettavissa on tavallisia rivisotilaita, he huomaavat teidät ensiksi ja haluavat kaataa teidät, jonka takia on tärkeää tulla niin suurella voimalla sisälle leiriin kuin mahdollista. Valitkaa kohteenne, Kuolon voimakissat ja Pakkastähden uskollisimmat seuraajat ja käykää päälle. Imperiumi kaatuu, kun sen merkittävät jäsenet kaatuvat'', Fuuga muistutti, ja asetteli sitten linnun sulkia maassa olevan kuvion yläreunaan. Fuuga ei ollut valinnut tai päättänyt kuka olisi missäkin ryhmässä, vaan esi-isät olivat keskenään kissojen voimien mukaan pohtineet parhaita ryhmiä.
''Hymyraadelman mukaan Salamavuoren reviirin läheltä on mahdollista päästä katosta alas kiipeämällä Imperiumiin sisälle, ilmeisesti jotkin pennut ovat tehneet niin aikoinaan. Jonka takia katosta laskeutuminen luolaan ja iskeminen kissojen niskaan on toisen ryhmän tehtävä. Ryhmä on Taivaspennun huolehdittavissa, ja hänen ryhmässään mukana ovat Pohjoisenlaulu, Korppisydän, Ratamovarjo, Revontulikukka, sekä minä. Toisilla on paremmat kiipeilytaidot kuin toisilla, jonka takia on tärkeää pitää yhtä, jotta kaikki pääsevät Imperiumiin sisälle. Me laskeudumme korkeuksiin valmiiksi ja alapuolella Päiväntähden ryhmän sodanhuudon kuullessamme, me iskemme kiinni'', Fuuga kohottaen leukaansa hymyili leveästi innokkaasti. Vaikka hän olisikin halunnut taistella Hyasinttikatseen rinnalla.
''Kolmas ryhmämme on Arpitähden ryhmä, te sukellatte Saukkoluolasta ja uitte suoraan heidän leirinsä lampeen. Ottakaa mukaanne lumpeita, jotta saatte niitä aseteltua osittain yllenne, jotta olette valmiita hyökkäämään, kun sotahuudon kuulette. Olette meitä nopeammin yllättämässä hyökkäyksessä, joten pitäkää samalla huolta Päiväntähden ryhmästä, että he pääsevät läpi, mikäli tulee ongelmia'', Fuuga naukui, Arpitähden huokaistessa syvään.
''Miksi minä joudun aina tällaiseen hommaan? Haisemaan kalalta'', entinen Synkkäputouksen johtaja huokaisi, Fuugan pyöritellessä silmiään. Hymyraadelma puri hampaitaan vaisusti yhteen, ollessaan tyytymätön myöskin siihen, että heikolla uimataidolla saisi sukeltaa itsensä hengiltä. Muttei avannut suutaan, sillä hän ei aikoisi olla heikko.
''Kertauksena Arpitähden ryhmässä ovat Hymyraadelma, Rikkotähti, Kivijalka, Minkkinaamio ja Hyasinttikatse. Pitäkää huolta toisistanne, ketään ei jätetä tunneleihin hukkumaan'', Fuuga murahti, sillä ei tiennyt, miten vakavasti Arpitähti ottaisi asiakseen huolehtia ryhmästään.
''Luolissa on usein ilmataskuja, selviämme varmasti'', Rikkotähti hymähti, Fuugan nyökätessä vaisusti. Oli turha lähteä kiistelemään koko ikänsä uineen ja sukeltaneen kissan kanssa.
''Tehtävät ja ryhmät ovat jaettu! Liikettä! Metsä voittakoon!'', Fuuga huudahti kannustavasti, eri arvoisten ja kansalaisten kissojen omalla tavallaan kannustaessa toisiaan huudollaan tai eleillään.
''Mitä tahansa tuleekin. Minä tapan Pakkastähden'', Rikkotähti kuitenkin astui innokkaan Fuugan tielle. Naaras hieman kummastuneena katsoi kylmän kollin silmiä. Fuuga kuristi kulmiaan.
''Jos ehdit ensin'', Hymyraadelma virnisti. ''Meillä monilla on hänen kanssaan ratkottavana erilaisia velkoja'', kolli virnuili.
''Jos kukaan astuu tielleni, saa matkata Pakkastähden kanssa tuonpuoleiseen'', Rikkotähti kääntyi nuoremman puoleen, saaden Hymyraadelman hivenen huvittuneen hämmästyneenä virnistämään. Vaikkei Rikkotähdelle se ollut mikään vitsi.
Fuuga vilkaisi esi-isiä, mutta nämä vain tyynesti siirtyivät omien ryhmiensä luokse.
Fuuga ei uskonut, että Rikkotähti olisi se kissa, joka kykenisi kaatamaan Pakkastähden. Mutta ymmärsi omalla tavallaan toisen tuskan ja piinan. Tottakai tämä halusi kostaa isälleen kaiken.
''Jos ehdit ensin'', toistui kuitenkin pimeydestä, saaden Hymyraadelman kiepsahtamaan sähähtäen ympäri, kun tilannetta huvittuneena silmät tuikkien pimeydestä seurannut Veritähti asteli kissojen puoleen. Fuuga sävähti kauemmas, pörhistäen niskakarvojaan.
Arpitähden lihaksien jännittyessä Fuugan vierellä ja naaras huomasi punaruskean kollin pidättävän hengitystään.
''Mihin ryhmään astun?'', Veritähti tyynesti hymähti Fuugalle.
''Päiväntähden'', Arpitähti vastasi matalasti kuin tuon jokainen verisolu olisi hyytynyt yhtä nimeä varten. Veritähti ilahtuneena siirsi sinivalkeat silmänsä maine cooniin, entiseen Hallavarjon johtajaan. Hyvään ystäväänsä omilta Hallavarjon johtajakaudeltaan.
''Onko tämä hyvä ajatus?'', Fuuga kuiskasi, vilkaistessaan Arpitähteä.
''Ei tietenkään'', Arpitähti murahti naaraalle, pitäen kimaltavia vihreitä silmiään nuorimmassa pojassaan. Fuuga aisti jonkinlaista huolta ja pelkoa. Muttei pelko ollut hirviön pelkoa, sitä mitä monet muut kokivat Veritähden ilmestyessä. Se oli empatian omasta pelkoa.
''Liikkeelle sitten!'', Fuuga jämäkästi polkaisi tassullaan maata, lähtien juoksemaan Taivaspennun ryhmän mukana, Arpitähden kutsuessaan voimakkaalla äänellään omaa ryhmäänsä luokseen ja heidän sukeltaessa punaruskean kollin perään Saukkoluolan viileään veteen. Lumi ja jää olivat väistyneet sateen tieltä, jonka seurauksena lampi oli auki. Fuuga kuunteli hetken sitä ylpeyttä, joka Arpitähden äänestä oli kuulunut, se soi vielä pitkään naaraan korvissa, kun he kiipesivät vuorelle ja tukivat ryhmänsä kanssa toisiaan.

//Owa, Heli//

Taiji ja Achilles olivat lähteneet viemään kaksijalkojen pentua takaisin leiriin, mutta leirin suulla heidät oli jo huomattu kaksijalkojen koirien toimesta, jotka vapaina syöksyivät heitä kohden. Achilles ei ollut vielä täysissä voimissaan, että kykenisi pakenemaan tarpeeksi nopeasti, etenkin kun kaksijalat pian juoksivat koiriensa mukana, tassuissaan erilaisia aseita, sekä tulta. Taiji empien uhkatilanteessa murisi varoittavasti koirille ja kaksijaloille, mutta ne lähestyivät nopeasti. Achilles lasku itkevän kaksijalan pennun selästään ja puski sitä kuonollaan eteenpäin.
''Pakene Taiji'', Achilles murahti, hampaat välkkyen esillä ja korvat painuneina taakse, valmistautuen syöksymään ensimmäisen kimppuun, joka yrittäisi heihin kajota. Taiji hämmentyneenä siirsi katseensa alfaan.
''Minä en voi jättää sinua! Kutsun koko lauman paikalle'', Taiji murahti toiselle epäuskoisena, Achilleksen kääntyessä nyt hänen eteensä.
''Käsken sinua lauman alfana perääntymään. Aiotko kyseenalaistaa alfasi käskyä? Me emme tule selviämään tästä molemmat, eikä laumaa tapateta kaksijalkojen toimesta'', Achilles murisi, kohottautuen mustan sutensa täyteen kokoon, väläyttäen vastustavalle Taijille hampaitaan. Taiji laski hiljaa häntäänsä ja päätään, murahdellen, mutta lopulta kääntyen lähteäkseen. Mutta hänen aikeenaan ei ollut paeta, vaan hakea lähistöllä odottavat Pistes ja muut apuun, jotta he ehtisivät pelastaa Achilleksen isommalla joukolla.
Hän pinkaisi juoksuun, tassujen hakatessa maata vasten, samalla kun kaksijalkojen huuto ja Achilleksen sekä koirien murina yltyi, kun ne pääsivät Achilleksen luokse. Taiji ei uskaltanut katsoa taakseen, hän loikkasi pensaiden ylitse ja loikki puiden välistä kohti kohtaamispaikkaa, johon pöllähti nopeasti läähättäen. Susien kasvot kääntyivät häntä kohden.
''Tarvitsemme apua Achilleksen kanssa. Kaksijalat ja koirat hyökkäsivät, kun näkivät meidät. Niillä on tulta ja tassuja pidempiä asioita käpälissään. Achilles tarvitsee apua, hän lähetti minut hakemaan meidät kaikki sinne'', Taiji komensi joukkoa liikkeelle, susien vilkaistessa hätääntyneinä toisiinsa, kun suunnitelma oli mennyt täysin pilalle. Umi oli ollut oikeassa, ettei kaksijalkojen kanssa kannattaisi olla missään tekemisissä. Ryhmä lähti Taijin perään, kaikki ne, jotka kykenisivät vähääkään taistelemaan sillä koko lauman luokse olisi liian pitkä matka, että he voisivat hakea lisää susia avukseen. Etenkin, kun ulvonta ei kantaisi kovassa tuulessa ja sateisessa myrskyssä lauman luokse asti.
Sudet pääsivät katsomaan kuitenkin murheellista näkyä mäestä, kun kaksijalkojen leirin aukiolla kaksijalat olivat jo alkaneet vetäytyä, kiskoessaan koiriaan mukanaan. Maassa oli paljon verta sekä kyljellään makaava kuollut alfa. Tämän punertavat silmät olivat hiipuneet ja Taijin kurkusta pääsi säälittävä vinkaisu, kun tämä juoksi mäkeä alas. Koirat kääntyivät haukkumaan susia kohden, kaksijalkojen kuitenkin vetäessä ne mukanaan takaisin kohti leiriään, vaikka ne olivat huomanneet susilauman.
Taijin silmät kimalsivat, kun tämä katseli tassujensa juuressa olevaa Achillesta, jonka turkki oli pahasti revitty ja se oli myös täynnä palovammoja. Valtava reikä ammotti susilauman alfan kyljessä. Taiji vinkui hiljaa, väläyttäen hampaitaan ja kohottaen raivostuneen katseensa kohti kaksijalkoja ja koiria.
''Tapan teidät kaikki'', hän murisi, lähtien liikkeelle.
Fenrir kuitenkin pyyhkäisi Taijin eteen muristen tälle vakavasti.
''Emme voi nyt hyökätä heidän kimppuunsa, me kaikki kuolisimme turhaan'', deltta murisi Taijille, jonka silmät siristyivät, mutta uhma pitkän tuijotuksen jälkeen laantui. Hän käänsi katseensa Achillekseen, jonka luokse muut sudet olivat saapuneet.
''Olet oikeassa'', Taiji kuiskasi hiljaa, katsellen kimaltavin silmin alfan ruumista. ''Meidän on syytä pian palata takaisin Achilleksen kanssa lauman luokse. Emme tiedä miten pian kaksijalat tulevat vahvempina kimppuumme, jos jäämme vähääkään pidemmäksi aikaa'', betauros kiroten murisi, Fenririn laskiessa lohduttavasti hetkeksi tuon kyljelle häntänsä, ennen kuin meni auttamaan alfan ruumiin kantamista takaisin lauman luokse vuorille.
Miten susilauman nyt kävisi? Taiji puristi hetkeksi surullisena silmänsä kiinni, tietäen, että edessä olisi vaikeita päiviä, kun olisi ratkaistava alfan arvo Thalian osalta. Thalia ei ollut alfasukuinen, eikä hän odottanut Achilleksen pentuja. Achilleksen velikin, Haides olisi loogisempi valinta uudeksi alfaksi kuin Thalia. Thaliasta oli kuitenkin tullut ja Taijin ystävä. Hän lähti palaamaan leiriin Pistes vierellään, omien silmiensä uidessa usvaisina surusta ja vihasta.
Leiriin päästessään Umi odotti aukiolla kahden vieraan suden pennun kanssa, mutta koko lauma haukkoi henkeään ja juoksi Achillesta kantavan ryhmän luokse, ryhmän laskiessa alfansa aukiolle. Umi tuijotti mustaturkkisen alfan turkkia epäuskoisena, lopulta hiljaa vingusta kohoten varovaiseen ulvontaan. Johon Taiji ja muutkin yhtyivät.
Toivottavasti Pohjola kuulisi heidät ja saattaisi Achilleksen mailleen hyvään lepoon.

[b]Pakkastähti - Imperiumin marsalkka & Veritähti - Kuutiikerin johtaja[/b]

[i]//Imperiumi, Myrskyvaahtera & Kuutiikeri //[/i]

Pakkastähti ehkä ensimmäistä kertaa pudotti kaiken itsevarmuutensa syvälle Imperiumin maan sisään ja suu raollaan, raivon välittyessä liekkeinä hänen silmistään. Mikä kaaos! Tämä ei osannut sanoa mitään, hän vain katseli sanattomana kohti Veritähteä, joka oli ryhmänsä kärjessä pysähtynyt ja heilautteli korviaan kiinnostuneen uteliaasti kohti Myrskyvaahteran kissoja, joista Hymyraadelma piti hampaissaan Kipinäntähden sisarta. Veritähti ei tosiaan muistanut jokaisen kissan nimeä, mutta Hymyn hän tunnisti, ennen matkaa uudelle reviirille tuo oli pentuna tullut kovistelemaan Veritähteä, kunnes Myrkkysilmä oli raahannut pennun takaisin omiensa luokse. Eikä tuo nuoreksi aikuiseksi kasvanut kissa osoittanut nytkään pelkoa, ei edes jännitystä, ihan kuin tältä puuttuisi jokin inhimillinen piirre järjestelmästään. Niin, Veritähtihän oli täydellinen, hänellä oli monenlaisia tunteita, joita hän ei vain osannut nimetä.
''Kichigai, piiritä Myrskyvaahteran kissat sotilaiden kanssa! Sange, kerää ryhmä portille! Kukaan ei poistu täältä'', Pakkastähden ärähdys kuitenkin lopulta rikkoi jokaisen mietteet ja sen jännitteen, joka oli saanut osan sotilaista ja kissoista pidättämään hengitystään. Veritähti heilautti uteliaana viiksiään ja käänsi sinivalkeat silmänsä poikansa puoleen. Kieltämättä Veritähti ei muistanut omaavansa noinkin kummallisen näköistä olentoa jälkipolvissaan, mutta Kuukäpälä oli ennättänyt petrata hänen muistiaan pesässä, kun he olivat kerranneet tilannettaan maailmassa. Tämä oli samaan aikaan hyvin nöyryyttävää Veritähdelle, suostua nyt vapaaehtoisesti jonkin vangiksi ja vielä halvan kopionsa. Mikä Pakkastähti oli olevinaan?
''Luuletteko te, että voitte noin vain kävellä täältä ulos? Ettekö te tunne Kuolon mahtia ja voimaa?'', Pakkastähti loikkasi puhujanpaikaltaan alas Eedensielun viereltä, kohottaen ylpeästi leukaansa ja häntäänsä, osittain haastavasti vaatien Kuutiikerin ja kaikkien kissojen huomiota itseensä, vaanien kuin tiikeri lihakset jännittyneinä ja turkki pörheänä lisäämässä uhkaavuutta. Veritähti laskelmoi rauhallisesti toisen kynsien määrää ja askelin arvokasta askeltamista, Kuutiikerin kissojen ollessa sekä uteliaita, että asettuen hämmentyneinä Veritähden taakse. Kuutiikerin väki ei kuitenkaan ollut kovinkaan pelokas, mutta hermostusta oli aistittavissa.
''Olemme nähneet jo ennustamisentaidon, mitä muuta Sielutähti on teille antanut? Me kyllä näkisimme mielellämme'', Luumarja pian sanoi kuitenkin, saaden Pakkastähden hämmästyneenä kohoamaan ylemmäs ja katselemaan vanhaa kissaa jopa ärtyneenä. Veritähti hivenen huvittuneena väräytti viiksiään ja yskähti itsekseen peittääkseen hymyään Kuoloon uskovista seuraajistaan.
''Tekö kuolisitte mielellänne?'', Pakkastähti kohotti toista kulmaansa, Pimeyden soturien vilkuillessa ilkkuvasti ja voitonriemuisesti toisiaan, häijyjä virneitä ollen luola täynnä, mutta Härmäntassu ja Väretassu vilkaisivat vaisusti toisiaan (?).
''He uskovat Kuoloon, Kuutiikerin kissat uskovat paholaiseen ja hänen luomaansa tulevaan parempaan tulevaisuuteen, ja jotain sinnepäin'', Veritähti hymähti lopulta, istuutuen rauhassa alas ja nuolaistessa rintakehänsä punertavaa karvoitusta, Pakkastähden irvistäessä hämmentyneenä ja ärtyneenä tuota.
''Sielutähti tuskin arvostaisi Imperiumin väkeä, mikäli minua tai pentujani satuttaisitte. Olen sentään hänen veljensä'', Luumarja näpäytti nenäkkäästi, mutta ilman edes uskoa siihen, että joku kajoaisi heihin, Pakkastähden siristäessä silmiään. Sielutähti ei koskaan ollut mistään veljestä puhunut ja marsalkka vilkaisikin lapansa ylitse Eedensielua ärtyneen hämmentynyt irvistys kasvoillaan edelleen. Nyt marsalkka ei tosiaan ollut enää kärryillä tästä asiasta. Mistä Pakkastähti voisi tietää, pilailisivatko nämä kissat? Miten hän voisi päästää punertavan kissan ulos Imperiumista, etenkin jos ketään toista ei ollut löytynyt, joka voisi vastata Myrkkysuon saamaa ennustetta? Mutta voisiko hän ottaa sen riskin, että hän saattaisi todellakin tappaa Sielutähden veljen? Punertavaa turkkia Pakkastähti empien mittaili Luumarjasta tämän pentuihin, pentujen silmien tuikkiessa uteliaina. He halusivat nähdä voimia, usko Kuoloon oli ilmeisesti ainakin aitoa. Hän ei aistinut mitään teennäistä näissä kissoissa.
''Voitte te aina yrittää lähteä'', Pakkastähti lopulta hymähti haastavasti, antaen hännällään merkin, että jokaisen liikahtaneen Imperiumin kissat tulisivat kaatamaan alamaisilleen, ja katseli tiiviisti Kuutiikerin kissoja silmät kiiluen.
''Sepä mukavaa'', Veritähti kohosi tassuilleen, raksauttaen niskojaan ja lähti liikuttamaan leijonan korkuista kehoaan kohti Saukkoluolan veden suuntaa, kohti Myrskyvaahteran kissoja. Leijona-aave syöksähti toista kohden sivulta, kuten marsalkka oli käskenyt, tähdäten kynsillään ja hampaillaan Veritähden selkään, mutta marsalkka huiskaisi ruoskamaisella hännällään tuon kasvoja, saaden Leijona-aaveen romahtamaan tassuilleen maahan, tuon kasvojen uidessa veressä.
''Uh, pahoittelen'', Luumarja naukaisi Leijona-aavelle pentujensa ja muiden Kuutiikerin kissojen kanssa loikkien tuon vapisevan kivuliaan kehon ylitse Veritähden perään. Leijona-aave hampaitaan purren kohosi ylös, kun Pakkastähti askelsi tuon vierelle hivenen mykistyneenä.
Ei Myrskyvaahteran kissojen edessä Pakkastähti voisi näyttää heikkouttaan. Mitä menetettävää itseasiassa Pakkastähdellä olisi? Sielutähti suojelisi hänen henkeään? Mikään ei voisi pysäyttää Pakkastähteä. Hän oli sen saattanut unohtaa sen osuuden itsestään, oltuaan pitkään vain Saukkoluolassa piilossa, kun muut olivat hoidelleet Imperiumin asioita maailmalla.
Veritähden seisahtuessa Sangen ja tämän seurassa olevien sotilaiden eteen, aikoakseen kehottaa näitä kevyellä hymyllään ensin väistymään tai sitten astelisi näiden kuolleiden ruumiiden ylitse, Pakkastähti paljasti kyntensä ja kiihdytti sotahuutonsa karauttaen ilmoille askeleensa juoksuksi. Hän lensi luodin nopeudella kohti Kuutiikerin kissoja, totaallisesti pelkuuruutensa, mutta myös malttinsa menettäneenä ja hampaat paljastettuina tuo ehti nähdä vilauksen Veritähdestä, joka kääntyi vähintäänkin suuresta koostaan huolimatta ympäri. Joka heittäytyi Luumarjan ja muiden Kuutiikerin kissojen ylle, kohosi takajaloilleen ja iski ilmaa. Valtavan voimakas suhahdus kuului Pakkastähden korvien yläpuolelta, kun Pakkastähti putosi juuri ajoissa jaloilleen maahan, ennen kuin Veritähden kynnet repivät häntä. Pakkastähti ärähtäen syöksähti toisen etutassuun kynsillään kiinni, kiepsautti itsensä ylemmäs ja upotti hampaansa Veritähden kasvoihin, alkaen kynsiä tuon paksua turkkia ja kasvoja. Pakkastähti oli varma, että Veritähti olisi punertava kissa ja hän halusi voittaa tuon ennen! Hän halusi muuttaa kohtalonsa!
Veritähti horjahti ylitse Kuutiikerin kissojen, heilautti päätään sivuille ja lopulta huvittuneella naurulla suuri kissa leikki Pakkastähdellä kuin hiirellä. Tämä heittäytyi kuperkeikkana maata vasten, jättäen murskaavan painonsa alle Pakkastähden, jonka keuhkoista pakeni kaikki ilma. Pakkastähti haukkasi henkeä, mutta tunsi suunnatonta kipua ja tuskaa luissaan asti. Tämä ei kyennyt liikkumaan, säälittävästi marsalkan hengitys kihisi keuhkoissa, ruhisten ja rahisten, luiden ollessa murskana ja tämän tajunnan ollessa lähellä kadota.
Kunnes hän aisti silmiensä edessä Kuutiikerin Luumarjan vierellä tumman hahmon, punertavamustan olennon, joka huvittuneena virnistäen räpäytti silmiään ja katosi. Hetken ajan Pakkastähti ehti pelätä, että Sielutähti jättäisi hänet kitumaan ja kuolemaan, kunnes kipu katosi. Se hiljaa ompeli ja kasvatti hänen kehonsa kuntoon, ja Pakkastähti pääsi kääntymään kyljelleen. Kuutiikerin kissat henkäisivät ihastuksesta nähdessään Pimeyden voiman, mutta Pakkastähti ei ehtinyt olemaan kauaa parrasvaloissa, kun Veritähti oli kohonnut hänen ylleen. Pakkastähti siirsi hitaasti katseensa toisen kasvoihin, jotka paloivat itsestään kiinni, jokainen naarmu ja karvan pudotettu tuppo oli unohdettu. Pakkastähden silmät suurenivat epäuskosta, Veritähden silmien kimaltaessa hetken valkeina ja arven rintakehässä vuotaen verta, ennen kuin tuo raotti veristä suutaan ja upotti hampaansa maassa ähkivän Pakkastähden kaulalle.
Pakkastähti ähkäisi, tämän käpälät kiertyivät suuriin hampaisiin, leuhkoihin ja kasvoihin, hän yritti kierien ja räpiköiden päästä ulos Veritähden kidasta, kun valtavat hampaat loksauttivat leuat lukkoon. Pakkastähden kasvojen väri valkeni ja sinertyi, veren karatessa kasvoilta. Hän kieri maassa, ja pöllytti maata, yrittäen väkisin päästä jommallekummalle kyljelleen, jotta vääntäytyisi Veritähden alle ja saisi toisen horjumaan, mutta se oli mahdotonta.
''Lakkaahan räpiköimästä torakka'', Veritähden ääni oli Pakkastähden hetkeksi kangistava, se oli kuin kuiskaus tuonpuoleisesta.
''Päästä irti'', Pakkastähti sähisi ja sylki, yrittäen saada happea, tuntien, miten hänen oma verensä virtasi. Hän ei kuolisi, hän ei tosiaan kuolisi näin. Kuutiikerin kissat saivat Veritähdeltä käskyn lähteä kevyellä hännän heilautuksella, Sangen kissojen väläytellessään hampaitaan, mutta Pakkastähden tilanteesta johtuen, nuo astuivat sivuun ja Luumarjan kiitellessä kohteliaasti, tämä johdatti Kuutiikerin kissat ulos Saukkoluolasta. Pentujen kiljahdellessa innostuneina Saukkoluolan jäällä. Pakkastähti yski ja suu vaahtosi, muttei hän kyennyt edes katseellaan komentamaan ketään, käskeä mitään. Hän päätti yrittää kamppailla loppuun asti, hän vääntelehti ja ähisi, mutta Veritähti pysyi liikkumattomana.
''Hiekkapyörre! Mikä sinun asiasi on tänne?'', Veritähden ääni huhuili matalalla sävyllä, tuon kohotessa ylös yllättäen, saaden Pakkastähden ähisemään ja roikkumaan puolikuolleena toisen suussa. Myrskyvaahteran varajohtaja luimisti arvioivasti korviaan, mutta metsän viimeisen äänen edessä onnistui pitämään jonkinlaisen murusen itsestään kasassa. Hiekkapyörre kuitenkin ymmärsi heidän olevan samalla puolella.
''Haluamme vaihdattaa Kipinäntähden ja Paatsamajuovan, sekä Punatiikerin, minun tyttäreni pennut tähän Imperiumin liittolaiseen!'', Hiekkapyörre kuuluvalla äänellä ilmoitti, suoristaen ryhtinsä ja Veritähti hiljalleen silmät kääntyen sinisiksi, räpäytti niitä ja kallisti päätään.
''Mitä ne pennut täällä tekevät? Ovatko ne punaisia turkiltaan?'', entinen ylipäällikkö hymähti, Hiekkapyörteen pudistaessaan päätään.
''Tämä kissa toi Kipinäntähden pennut tänne orjiksi, kun taas Punatiikeri oli täällä vankina Hymyn kanssa ja Punatiikerin paettua ulkopuolisen kissan avustuksella takaisin kotiin, hänen pentunsa jäivät tänne vangeiksi'', Hiekkapyörre jatkoi tiukasti, mutta hermostuneesti.
Veritähti nyökytti hiljaa mietteliäänä.
''Hmh? Kuunteletko sinä edes?'', Veritähti hymähti hampaissaan olevalle Pakkastähdelle, joka ui toisen syljessä ja omassa veressään, roikkuen ilmassa ja lopetettuaan liikkumisensa. ''Mitä meidän kuuluisi tehdä tällaisen tarjouksen kanssa?'', Veritähti tyynesti kysyi, mutta koska Pakkastähdestä ei enää kuulunut vastaustakaan, Veritähti heilutteli toista hymähtäen itsekseen. Joko hiiri oli eloton? Olipa tylsä leikki.
''Hän taitaa olla kuollut'', Hiekkapyörre kuiskasi.
''Voi sentään'', Veritähti sylkäisi toisen suustaan itsekseen huokaisten, Imperiumin kissojen tuijottaessa vihanliekit silmissään, mutta empien Veritähteä ja maassa makavaa kuolleelta näyttävää Pakkastähteä, jonka silmät tuijottivat valkeina takaisin.
>>Älä tuhlaa aikaasi tähän!<<, kuului Pakkastähden päässä pimeydestä karjaus, jonka seurauksena hän jäykistyi ja kiskaisi keuhkot täyteen ilmaa, kompuroiden jaloilleen ja hetken vain syvään hengittäen. Se oli ollut Sielutähden käsky. Jotakin oli tulossa, Pakkastähti taittoi niskojaan, antaen kuolon lahjansa imeyttää hiljalleen esille kaivertuneet luut ja lihakset nahan alle piiloon.
''Hakekaa ne pennut'', Pakkastähti yskähti, hiljalleen suoristaen ryhtiään. Imperiumin kissat vilkuilivat äimistyneinä toisiaan, kunnes alkoivat liikahdella vauhdilla.
Kolme Kipinäntähteä jo aikuisiksi kasvanutta, karulta näyttävää nuorukaista saatettiin Myrskyvaahteran kissojen luokse vastahakoisesti, sekä kaksi oppilasikää muistuttavaa aliravittua kissaa kummastuneina askelsivat orjien saattamana Myrskyvaahteran luokse.
Hiekkapyörre veti henkeä, kun katseli kissoja.
''Olen pahoillani, mutten voi lähteä ilman pentujani'', Apilakarhu kuiskasi, vilkaisten taakseen Lupiinikettuun ja tämän seurassa istuvien pieniä pentuja kohden. Hiekkapyörre mykistyi hämmennyksestä.
''Vie kaikki mukanasi, kunhan lähdette täältä'', Pakkastähti murahti, suoristaen ryhtinsä ja sukien muutaman kerran rintaansa. ''Minulla ei ole aikaa ylimääräistä tuhlata sitä kaltaisienne kuolevaisten kanssa'', marsalkka tuhahti, mutta Apilakarhu hiljaa päätään pudistaen, palasi Imperiumissa olevan perheensä luokse. Hiekkapyörre tuijotti kuitenkin mykistyneenä kahta Kipinäntähden pentua, Liekkipentua ja Lumopentua, jotka olivat jo nuoria sotureita, sekä kahta Punatiikerin pentua, Hymyraadelman päästäessä kasvoiltaan kärsivän ilmeen.
''Eedensielu, keksi sinä tälle neidille jotakin tekemistä'', Pakkastähti kiskaisi Huurrehaamun kauemmas Myrskyvaahteran kissoista ja työnsi uuden jäsenen kohti puhujanpaikkaa, mutta selvästi piittaamattomana täysin vaihtokaupasta.
''Myrskysielu ja Usvapolku, ottakaa heidät ja lähtekää edeltä leiriin, me tulemme Hymykipinän kanssa pian perässänne. Haluan varmistaa, ettei kukaan tule seuraamaan meitä tai tämä ole mikään ansa, menkää edeltä'', Hiekkapyörre kuiskasi Myrskysielulle ja Usvapolulle, kaksikon lähtiessä Raidan, Risan, Lumon ja Liekin kanssa pois Imperiumista, Apilakarhun katsellessa vaisuna Lupiiniketun viereltä noiden poistumista, silmät kimaltaen.
''Lähtisit sinäkin Kuutiikerin väen mukaan, ennen kun joudun käyttämään sinuun todellisia voimiani'', Pakkastähti ylimielisesti tuhahti Veritähdelle, askeltaen tuon ohitse.
''Hui, miten jännittävää'', Veritähti virnuili punaiselle tiikerille, joka väläytti toiselle hampaitaan. Punaisella kuolemalla ei kuitenkaan ollut epäilystäkään siitä, miten tulisi käymään.
Pelkkää sisäsiittoisten kissojen räkäistä sakkia oli koko Imperiumi, mitä vastusta heistä olisi Veritähdelle? Hän olisi mielellään jäänyt taistelemaan Imperiumiin, katsonut mitä tarjottavaa kissoilla olisi. Etenkin nyt, kun hänen ei tarvitsisi enää kohdata Kuukäpälän katsetta, joka muistutti häntä jonkinlaisesta omatunnosta ja armollisuudesta.
''Häipykää, ennen kuin muutan mieleni!'', Pakkastähden karjahdus sai Hiekkapyörteen kiskaisemaan Hymyn mukaansa, Hymyn oltua jo tovin jonkinlaisessa omassa harmoniassaan. Veritähti oli aistinut sen nuoresta kissasta ja tuon hehkuvista silmistä, että Kaiun valitut olisivat täyttä totta. Ja oikeastaan Veritähti oli liian utelias, joten halusi ottaa siitä selvää.
''Kuten haluatte, teidän torakkaisuutenne. On sääli, miten suuresti aliarvioit seuraajiasi, käytät heidät hyödyttömiin tehtäviin ja menetät vain otteesi joukostasi'', Veritähti hymähti, katsellen nuoria kissoja ympärillään.
''Minä en sentään aio hävitä tätä sotaa, kuten sinä hävisit omasi'', Pakkastähti murahti.
''Niin, sinä haluat valmistautua ja valmistaa heitä kaikkeen?'', Veritähti tuumasi huvittuneena. ''Siksi sinä et koskaan tulekaan minun tavoin valtaamaan koko metsää'', punertava kolli virnuili, saaden Pakkastähden kimppaantumaan ja viskaisemaan tuota kohden kiven käpälänsä juuresta.
''Pala helvetissä! Tappakaa hänet!'', Pakkastähti karjui, Veritähden räpytellessä silmiään.
''Helvetissä ei ole tulta, ellet sinä pelkää sitä, poikaseni'', Veritähti hymyili, pitäen kiinni hännällään kivestä, joka ei ollut osunut häneen. ''Valitettavasti aikanne käy nopeammin kuin uskottekaan vähiin. Mutta minulla on ilo ottaa kaltaisianne kissoja Kuutiikeriin ja kasvattaa teidät ominani'', Veritähti hymyili, Imperiumin kissoista osan ollessa valmiina puolustamaan marsalkkaa, osan pidättäytyessä uteliaina kuuntelemaan, ja osan sylkiessä sähinöitään Veritähdelle.
Pakkastähti ei osannut muuta sanoa tai tehdä kuin irvistellä ja väläytellä hampaitaan.
Veritähti itsekseen hykerrellen lähti rauhallisesti askeltamaan pois Imperiumista.
''Mikä iso egoinen hölmö. Nyt kansoissa alkaa kiertää huhu Imperiumin sijainnista ja siitä, että minä olen helposti voitettavissa'', Pakkastähden kasvoille alkoi kaareutua hymyä, kun Veritähti oli kadonnut. ''Mitä se tarkoittakaan meille? Että Kaiun kissat ovat nopeammin täällä kuin koskaan. Se tarkoittaa, että koko metsä on pian meidän tuhottavissamme ja sen jälkeen vallattavissamme! Kaiku tuo meille ruokaa suoraan kotiimme! Sotilaat ja soturit, kapteenit ja upseerit, pian me saamme syödä niin paljon kuin ikinä haluamme! Pian on Kuolon vallankumouksen ja loistokauden aika! Vapauttakaa sisäiset petonne, olemme näytelleet täydellisesti ja voimme pian hallita kaikkea!'', Pakkastähti nauroi.
''Metsä kutsuu häntä'', Pakkastähti kuiskasi Eedensielulle, nyökäten Veritähden lähtösuuntaa kohden. ''Mikä pitää hänet elossa, jos metsää ei enää ole? Jos se kaikki on meidän? Ei mene kauaakaan, kun meidän voimamme ovat mahtavampia kuin hänen kuolemattomuutensa. Hän kuihtuu nopeasti metsän mukana ja Imperiumi elää ikuisesti'', Pakkastähden silmät kiiluivat ja kasvoille levisi leveä virne.

//Reaktio Imperiumin tilanteeseen//

Leopardikuvioinen naaras asteli puoliharppauksin ulos kylmän luolan koteloimasta luolakäytävästä pääluolaan, hälyttyneenä etäällä kuulemastaan sekamelskasta. Orjan leuoista roikkui lihaisa kala, jota neiti oli ollut juuri noutamassa herralleen aamiaiseksi riistakasasta, mutta hänen huomionsa oli nyt kiinnittynyt Kuutiikerin liikkuvaan joukkioon, etenkin keulassa rauhallisesti askeltavaan Veritähteen. Näky historiallisen ylijohtajan täydestä seisomamitasta sai jopa mielipuolisen sirkuskissan niskavillan kihelmöimään, mutta melkein täysin ihailun ja innon takia. Kichigai näki Kalmanveren sekä Härmäntassun yrittävän ensin mitättömästi pysäyttää Kuutiikerin johtajaa, ja sitten seurasi harmaan kissan luikkivan marsalkkaparin helmoihin häntä koipien välissä. Näky sai arpisen orjan melkein kehräämään huvittuneisuuttaan; hän oli nähnyt monia sirkustemppuja, mutta tämä olisi jokaista viihdyttävämpää – mikä säälittävä kasa kirppuja, ja vieläpä niinkin typerä että edes yritti asettautua Veritähden tielle. Vaikka kyseinen kolli olikin vanhempi kuin kasa ulkona maatuvia luita, kansanjohtaja oli legenda, josta jopa Kichigain kaltainen sirkusfriikki oli kasvanut tuntemaan kuulemistaan tarinoista. Vain ja yksin Pakkastähden suora käsky saisi neidin edes harkitsemaan tuon hirviön tielle astumista.
Saatuaan tarpeekseen etäällä seuraamisesta, ja kuullen luolan ulkoa sisäänpäin lähestyvät vieraat askeleet, Kichigai mateli käärmemäisesti täysin äänettä Imperiumin väen takaa, asettuen marsalkkaparin taakse kuin varjo. Leopardikuvioinen orja laski Pakkastähdelle noutamansa kalan sanatta viereensä, ja asettui itseensä lainkaan huomiota herättämättä valmiiksi vastaanottamaan herraltaan mahdollisia käskyjä.
Kipinäsilmäinen naaras kiinnitti uteliaan katseensa uusiin tulokkaisiin, joista yksi iski hänelle heti silmään. Arpinaama, tämä sylki mielessään, poraten silmillään Hymyyn – orja joka pakeni, kiittämätön katti johon Pakkastähti oli kaivertanut merkkinsä. Ärtymys ja mustasukkaisuus sapettivat mielipuolisesti herraansa päähänpinttyneen orjan kurkkua. Mitäköhän asiaa Myrskyvaahteran pikkupataljoonalla oli astua Imperiumin sydämeen?

//Masi
Sinimusta naaras asteli hälinän kohotessa leirissä ulos marsalkan pesästä ja väräytti korviaan kohti hälinää, jonka selvästi oli aiheuttanut itse liikehtivä Kuutiikerin joukkio. Naaras kohotti niskavillojaan ärtymyksestä, katsahtaen kohti Pakkastähteä, joka seisoisi hänen vierellään(?). Nuori savunmusta kolli pinkoi pian leiriin ärtymyksestä puhisten vilkaistessaan kohti marsalkkaparia, ja luimistaen näille korviaan. Jokin oli selvästi pennyt pieleen. Eedensielu murahti vihoissaan ja käänsi katsettaan kohti Härmäntassun suuntaa nähden Kalmanveren myös kulman lähellä yllättyneenä ehkä. Veritähdellä olisi oma tahtonsa kun hän sille linjalle lähtisi.

“Aiotaanko heidän vain antaa lähteä?” naaras urahti ja huomasi pian, miten nuori kolli kiipesi hieman lähemmäs marsalkka paria kumartaen syvästi ennen kuin kohotti silmiään heitä kohden.

“Suuret pahoittelut suuri marsalkka. Yritimme saada heistä tietoa, mutta he vain lopulta lähtivät itse! He sanoivat kyllä, että ovat Kuolon puolella, ja se ennuste kuulostaa Kaiun heiniltä”, Härmäntassu haukkoi henkeään ja katsahti kohti Kuutiikerin joukkoa, samalla kun huomasi leirin sisäänkäynnillä jonkin muun partion. Eedensielun huomion herätti sama, ja naaras käänsi katseensa kohti kissa joukkoa, josta oli erottivinaan erään orjan.

“Hymy”, naaras sihahti hampaidensa välistä ja katsahti kohti Pakkastähteä. Miten tällainen tilanne olikaan yllättänyt Imperiumin! “Varmasti onkin Kaiun heiniä se ennuste, mutta olisi heidät silti hyvä pitää vankeina eikä päästää menemään noin vain”, marsalkan kumppani urahti Härmäntassulle, joka vetäytyi alemmas. Ei heillä kahlitsemisen voimia ollut, miten se olisi mahdollista! Härmäntassu jätti nyt mainitsematta, miten Kaiulla voisi myös olla voimakissoja.

“Pakkastähti mitä nyt teemme?” Eedensielu huokaisi kylmästi katsellen kahta ryhmää, jotka kulkisivat Imperiumissa ilman suurintakaan huolenaihetta tai murhetta.

//Masi, Nuge
Musta naaras heräsi lopulta pesän edustalta kuuluvaan puheeseen, kun selvästi Hiekkapyörre oli pohtinut päivän suunnitelmia, ja lopulta saapunut johtopäätökseen, että he lähtisivät pienessä partiossa kohti Imperiumia, ettei varmasti tilanne näyttänyt uhkaavalta. Pesässä vielä Huurrehaamu venytteli käpäliään, nuolaisi pari kertaa kipeämpiä haavojaan ja kohosi sitten vasta tassuilleen, kun Hymykipinä tuli häntä noutamaan. Naaras tuhahti itsekseen ja antoi itsensä venytellä ensin kunnolla, ennen kuin asteli kollin perässä häntä iloisesti heiluen takanaan ulos muiden katseiden alle. Onnekseen Myrskyvaahtera näytti jo nyt epämukavalta paikalta, ja varmasti kissat velloisivat menetyksissään kauan, aiheuttaen heikkoutta. Musta naaras vilkaisi ensimmäisenä kohti Hiekkapyörrettä, sekä sitten kahta kissaa tämän mukaaan, jotka selvästi lähtisivät häntä kuljettamaan. Toinen, joka eläisi pahoinvoivan kumppanin kanssa, sekä toinen, joka olisi menettänyt molemmat vanhempansa äskettäin. Surullista.

Huurrehaamu lähti kuitenkin ilman vastoinkäymisiä, sekä sanoja, ryhmän mukaan, kun kaikki kissat lopulta asettuivat hänen ympärilleen. Se olisi jo hieman surullista, mutta eivätpä he halunneet hänen ensinnäkään lähtevän karkuun, saati keksivän mitään muuta erikoista. Itse Imperiumiin asti naaras ei ollut kävellyt, joten mielenkiinnolla seurasi Hymyn polkua, joka lopulta päättyi jäiselle vesialueelle, jonka toiselta puolen alkaisi viidakkoinen leiri. Musta naaras tuhahti näiden oleskelupaikalle, kuitenkin äkkiä joutuen Hymykipinän hampaiden uhriksi, kun kolli otti häntä niskasta kiinni.

“Olisi minulle riittänyt että tuuppaat minut ensimmäisenä jäällekin”, naaras urahti hankalasta asennostaan, kun itseään hieman pienempi kolli piti häntä niskasta kiinni ja talutti jään yli, kunnes seisahtui Hiekkapyörteen haukatessaan henkeään Kuutiikerin väen vuoksi. Sinisilmäinen naaras yritti saada selkoa leiristä, jossa pyöri Imperiumin kissoja, sekä oletettavasti Kuutiikerin kissoja. Lauma näytti astelevan heitä kohden, ja Huurrehaamu alkoi heilautella häntäänsä ärtyneenä seisoessaan rannalla odotellen suuren Veritähden astelevan heitä kohden.

//Owa, Heli + Kuutiikerin vangitut kissat //



Härmäntassun asettaessa kysymyksensä Karmanvirneelle, naaras pudisti hivenen kiusaantuneena päätään ja kohautti lapojaan. Mitä se sitten ikinä tarkoittikaan. Veritähti oli hyvinkin piittaamaton tilanteeseen ja oli enemmänkin turhautunut siitä, että Kuukäpälä oli jätetty pesään ja hän joutuisi poistumaan hyväntuoksuisen naaraansa luota. Mutta punertava kissa asetteli suuria susimaisen petoeläimen tassujaan ja piti kehoaan löysästi matalalla. Ei oikeastaan sillä, ettei hän haluaisi tulla huomatuksi; Sehän olisi aivan mahdotonta. Mutta niin tunnettu kuin hänen naamaansa olikin, hän ei turhaan jaksaisi tänään kohottaa käpäläänsä, pimeyden peittäessä hänen mieltään, kun hän muiden seuraan asettui aloilleen. Kaksi nuorta kissaa? Niitäkö kaikki muut vangit olivat niin kovasti pelänneet? Veritähti tuhahti itsekseen hivenen huvittuneena, kallistaessaan jykevää leukaansa alaspäin tähyilläkseen kahta kissaa arpisten silmiensä takaa.
''Ompa mukavaa viimeinkin päästä tänne, nähdä nämä kissat'', Luumarja puheli, katsellen ympärilleen, arvioiden luolan kattoa ja astuen mietteissään verilätäkössä kahlaten johtajansa vierelle. Tämän pennut loikkivat perässä hännät huiskien innokkaina, muutaman Kuutiikerin soturin valuessa hivenen varautuneempina perheen perässä.
Ainakaan johtaja ei voinut olla eri mieltä siitä, ettei olisi erehtynyt Sielutähteä ja Kuoloa koskevaa uskontoa kohtaan. Ainakin Luumarjan perheelle se kävisi tänään enemmän eduksi, toisin kuin Kuutiikerin niille sotureille, jotka olivat toisista kansoista karanneita luopioita, jotka uskoivat vain omien kynsiensä voimaan. Mikäs Veritähti sitten itse oli?
''Ennusteen? Olemmeko kuulleet?'', Veripentu mumisi mietteliäänä sisarensa viereltä, mutta yhtä uteliaana kahta oppilasta kohtaan kuin muutkin pennut.
''Ei veljeni Sielutähti ole ainakaan lähettänyt minkäänlaista merkkiä sellaisesta'', Luumarja kurtisti kulmiaan, vilkaistessa kohti Härmäntassua, joka tuumaili ilmeillään Veritähteä korvista häntään. Veritähti kevyesti heilautti paksua häntäänsä, sen osuessa lätäkköön ja loiskauttaessa Luumarjan päälle vettä, saaden vanhimman tuhahtaen pörhistämään turkkiaan.
''Varmasti ainoa ennuste, joka punaista kissaa voisi koskea, voisi olla minä'', Veritähden äänestä kohosi omahyväisyyttä, mutta kuitenkin vaatimattomasti tämä kohautti lapojaan. ''Kuka muu metsässä kantaisi punaisen paholaisen nimeä'', Veritähti venytteli mielissään itsekseen lihaksiaan, saaden kuitenkin Kuutiikerin väen enemmän huvittuneiksi.
''Epäilemättä teidän mahtipontisuuttanne, Veritähti. En usko, että he ovat etsimässä metsän valtaajaa rinnalleen, johon sinut on luotu. Minusta tämä haiskahtaa Kaiun löyhkältä'', Luumarja huokaisi lopulta raskaasti, Veripennun räpytellessään silmiään uteliaana, kun toinen oppilas ilmeisesti luki Kuutiikerin kahden soturin ajatuksia, saaden näiden silmät hehkumaan ja olemuksen pehmenemään kertaheitolla.
Veritähti tuhahti itsekseen. Olisiko kukaan kyllin vahva, että voisi olla häntä mahtavampi punainen kissa? Mikä nöyryytys se olisikaan. Mutta samalla kiinnostava haaste, mielellään Veritähti ottaisi siitä itse selvää, nyt kun olisi löytänyt Kuun ja voisi marssia tuon kanssa takaisin kotiin. Niin ja tietysti kansalaistensa kanssa, johtaja vilkaisi kulmansa alta innokkaita pentuja, jotka vapaaehtoisesti halusivat kokea mielensä luennan Väretassun tekemänä. Luumarja asteli myös uteliaana lähemmäksi, eikä kukaan kamppaillut millään tavalla vastaan, ollen vain innostuneita Väretassun kyvykkyydestä.
''Onko tuo jokin lahja Kuololta?'', Veripentu henkäisi ihaillen, kun Väretassu oli lukenut hänenkin ajatuksensa ja joutunut hieman kulmiaan kurtistaen toteamaan Härmäntassulle, ettei pennulla, tämän perheellä, tai muillakaan Kuutiikerin kissoilla olisi pienintäkään varmaa tietoa punertavasta kissasta. Mutta että kaikki luottivat johtajaansa, muttei yhtä paljon Veritähteen kuin Kuoloon. (?)
''Miksi Sielutähti ei ole meitä kohdellut näin?'', hieman haikeasti Dingonpentu naukui, vilkuillen Luumarjaan, joka myös oli harmistunut.
''Ehkä tämä tehtävä ei kuulu meille. Mutta koskaan ei pidä suuren johtajan luottamusta epäillä'', Luumarja näpäytti toista nenälle ja katseli sitten itsekin ihailevasti kahta oppilasta. Mikä voima näillä olikaan tassuissaan!
''Ovatko kaikki Imperiumissa tällaisia? Vau'', Veripentu henkäisi ihastuneena sisarensa Daaliapennun viereltä, joka räpytteli myös silmiään innostuneena.
''Kansalaisistani ei ole teille pienintäkään murhetta'', Veritähti hiljensi kissoja heilauttamalla häntäänsä noiden nenien edessä, Luumarjan kerätessä omat ja muutkin Kuutiikerin pennut luokseen, johtajaansa mulkoillen vaisusti. ''Kuutiikeri on uskollinen Kuololle ja Sielutähdelle. Kuutiikeri on luotu Sielutähden toiveesta koota kissoja, jotka voivat aloittaa elämänsä uudessa valtakunnassa, jos seinät kaatuvat toisissa kansoissa heidän päälleen'', Veritähden tyyni ääni hymähti.
Kyllä Veritähti oli tiennyt mihin Sielutähti oli sillä pyrkinyt. Saamaan rauhan Veritähden kanssa, jotta Veritähti toimisi muualla johtajana ja pysyisi poissa Sielutähden valtauksien tieltä. Mutta olisiko Veritähti aina johtajana? Punertava paholainen hymyili hetken itsekseen, ennen kuin räpäytti virneen silmistään.
''Mutta tuollaisella ennustuksella on lähteenä varmaankin jokin sellainen kohde kuin Kaiku'', Veritähti pyöritteli mietteliäänä kynsiään silmiensä edessä. ''Olettehan tekin varmasti kohdanneet kaltaisianne, mutta Kaiun valitsemia kissoja? Olisiko se niin outoa, että Kaiku suojelisi omia lapsiaan, kuten aina ja suunnittelisi parasta aikaa polkua päästä teidän luoksenne, jotta kaltaisenne voivat taistella kanssanne?'', Veritähti nuolaisi kynsiään huvittuneena, niihin tarttuneen aiemmin menehtyneen soturin veren haihtuessa hänen kielellään, saaden hetkeksi aavemaiset silmät hohkaamaan.
''Turhaan te kuulustelette kissoja, ellei se oli teidän uskollisuutenne ja voimienne harjoittelua varten suunniteltu. Luulisi Pakkastähdenkin tietävän, että Kaiku lähettää kyllä punaisen kissan seuraajineen luoksenne. Minusta teitä kahta pidetään epäilyttävinä tai Pakkastähden silmissä vähäpätöisinä, kerta olette näin turhan tehtävän saaneet'', Kuutiikerin johtaja kohautti lapojaan, kohoten sitten ylös, väläyttäen kertaalleen valkeita silmiään Väretassulle ja Härmäntassulle. ''Älkää turhaan vaivautuko tuhlaamaan kuolleeseen ruumiini voimianne. Ikuisuudella ei ole tarjota teille ajatuksia, eikä vertakaan. Kuten olettaisin Pakkastähden ja Tuskatiikerin teille jo näyttäneen ikuisella elämällään'', Veritähti hymähti huvittuneena, pyyhkäisten sitten häntänsä ylös, käskynomaisesti Kuutiikerin kissojen kohotessa vastentahtoisesti ylös.
''Lähdetäänhän sitten kotiin'', Veritähti naurahtaen lähti askelemaan luolan suuaukkoa kohden, jonka poistumistien edessä Kalmanveri seisoi, purren epäilevästi hampaitaan yhteen. ''Sinä ihastuttava kultaseni varmasti näyttäisit minulle reitin takaisin rakkaimpani luokse, jotta saan hänet mukanani kotiin?'', Veritähti kohotti kulmiaan Kalmanverelle, joka vilkaisi empien kohti kahta oppilasta.
''Tietysti teidän löyhkäävä paholaisuutenne'', Kalmanveri mutisi, ottaen muutamia empiviä askeleita taaemmas, mutta Veritähti pyyhkäisi naaraan ohitse, liiskaten Kalmanveren luolansuun pieleen, naaran pörhistellessä turkkiaan. Kuutiikerin kissojen kummarrellessa kiitoksiaan kokemuksesta kolmikolle ja poistuen toisilleen jupisten Veritähden perään. He olisivat mielellään jääneet Imperiumiin hengailemaan.
''Pitää hakea Pakkastähti'', Kalmanveri sihisi epäröivästi, lihakset jännittyneinä. ''Vangithan karkaavat?'', Kalmanveri kohotti toista kulmaansa, katsellen miten luolan käytävällä Luumarja itsekseen hyräillen muun ryhmän kanssa tipsutti omia menojaan.
''Karkaavatko? Hehän omasta tahdostaan poistuvat?'', Lakkakallo tuumasi, suussaan riistaa, jota oli lähtenyt hakemaan riistakasalta hänelle ja kumppanilleen, kun vahdin vaihto oli suoritettu orjien ja vankienpesän edustalla.
''Turpa kiinni'', Kalmanveri sihahti kollille. Lakkakallo nyrpisti toiselle huvittuneena nenäänsä.
''Härmäntassu, hae Pakkastähti ja Eedensielu aukiolle. Jos epäilyksesi pitävät paikkansa, Veritähti voi olla se punainen kissa ja silloin marsalkka voi olla vaarassa!'', Karmanveri sähähti ja pinkaisi ryhmän perään keksiäkseen jonkun keinon pysäyttääkseen omahyväiset vangit.
''Kuukäpälä kultaseni, lähdetäänhän kotiin'', Veritähden mairea ääni kuului orjien pesästä ja Kalmanveren saapuessa lähistöllä, Kuutiikerin kissat olivat jo siirtymässä aukiolle, samalla kun Veritähti ja Kuukäpälä lähtivät rauhallisinmielin askeltamaan muun ryhmän perään. Kalmanveri sähähtäen hypähti kauemmas, kun Veritähteä vastustava sotilas oli murskattu maahan, tämän naaman ollessa vääntyneenä täysin luonnottomaksi. Kalmanveri pörhisteli turkkiaan ja pinkaisi aukiolle hätääntyneenä. Hän saisi ainakin itse turpiinsa Pakkastähdeltä!