//Masi
Saga ei ollut nukkunut hetkeen. Hän ei saanut karistettua mielestään eikä päästään hyökkäävien kissojen kuvia, emonsa kuolemaa, raakaa taistelua. Se kaikki yhä pyöri hänen päässään, sekä mielessään. Hän ei voinut uskoa, että ei kyennyt enää näkemään sitä kissaa, joka oli vaikuttanut mielenkiintoiselta. Miksi häneltä riistettiin nyt kaikki? Saga oli kääriytynyt pieneksi keräksi lumiseen kuoppaan, jonka oli löytänyt kaukaa kissojen reviirien ulottumattomista. Hän ei tiennyt ollenkaan missä olisi, mutta tähän aikaan kaikkialla olisi lunta, sekä harvakseen riistaa. Tuon turkin alta näkyi hentoiset kylkikuut, eikä hänen turkkinsa kiiltänyt ollenkaan niin kuin sen olisi pitänyt. Kaikki oli huvennut käpälien välistä. Kuitenkin hän joskus löysi paikan, jossa saisi nukuttua. Ilman häiriötä, ilman unia. Jopa oikeat yöunet. Mutta nyt hänen korvissaan kuului omituista mutinaa ja luonnonääniä, ja naaras väräytteli korviaan, vaikka pitikin vielä unisena silmiään kiinni. Lopulta hänet hätkäytti hereille kovempi nyppäisy hännässä, ja naaras räväytti silmänsä auki ja kohotti häntäänsä nähdäkseen, pureskelisiko hiiri hänen häntäänsä, vai joku vain hänen mielessään halusi herättää toisen. Lunta putosi hänen päänsä yläpuolelta pensaikosta, kun naaras kohotti päätään ja tarkkaili häntäänsä, jonka edessä huomasi jonkin sorttisen vaalean oravan. Naaras kurtisti kulmiaan ja hännällään kumautti tuota päähän, joka sai toisen horjahtamaan vatsalleen puuterilumeen(?). Saga vain murahti ja laski häntänsä maahan, pudisteli päästään lumet ja räpäytteli nyt silmiään nähdäkseen oravan poikasen paremmin.

“Oliko tuo nyt kovin kivasti tehty, kun nypit vieraan hännästä karvoja itsellesi?” tuo hieman humoristisesti tokaisi toiselle, vain laskien päänsä tassujensa päälle. Hänen vatsansa ei edes kurissut, vaikka hänen nenänsä edessä voisi olla mahdollista riistaa. Kuitenkin, myös kissat näkivät hänen petona, eikä ystävänä. Joten varmasti tämäkin karkaisi pian matkoihinsa. Saga vain katseli toista ja hönki tuota kohden huuruavaa ilmaa, jonka kylmä toi mukanaan. Tuo kyllä näytti hassulta, yhtä pörheältä sekä pehmeältä kuin itse naaraan häntä, mitä pieni orava varmaankin luuli pesän pehmusteeksi. Yllättävää sinänsä, hänen häntänsä olikin erittäin pehmeä, ja itse naaraskin nautti sen päällä nukkumisesta.

//Heli (Saga?)//

Hiljainen rouskutus oksalla katkesi, kun Spiron rusehtaviin silmiin osui jotakin pörheää lumessa oksien varjoista. Tämä pudotti kävyn ja kohotti jo toisen tassunsa kohti selkäänsä, vetääkseen esille hakaneulansa, jolla voisi iskeä tarvittaessa hänet syötäväksi aikonutta jättihampaista otusta kuonoon. Hän pudottautui takajalkojensa ja polviensa varaan, pörhisti häntäänsä, höristi korviaan ja vaikeni. Otus oli liikkumatta.
Spiro kurkisti tarkemmin oksalta alas, nuuskuttaen ilmaa tummalla nenällään ja rypisti kummastuneena otsaansa. Erikoinen otus, mutta jättihampaan haju siellä leijui. Tämä pyörähti vasten runkoa ja tassut jäätä pitkin luistaen tämä valui puunrunkoa pitkin lumiseen maahan, tullen sen verran vauhdilla puuta pitkin alas, että pöllähti takamus edellä hangen pinnasta läpi syvemmälle lumeen.
''No voi perhanan terhopäät'', kuului hentoa kiromista, kun liito-orava kauhoi itsensä takaisin hangen pinnalle. Mikä otus se siellä pusikossa lymysi?
Liito-orava pomppi pitkin hankea kahdella tassullaan ja luisteli puolet matkastaan heiluttaen etutassujaan puolin ja toisin säilyttääkseen tasapainonsa. Jättihampaan häntä se siinä. Spiroksi nimetty orava kiersi kummastuneena häntää, eikä hän erottanut pensaassa nukkuvaa muuta palaa ketusta, vaan ainoastaan tuon pehmeän hännän.
Spiro hieraisi käpälällään muutaman kerran häntää vasemmalle ja sitten oikealle, miten pehmeä se olikaan. Hän kohotti häntää silmäparinsa eteen mietteliäänä, hyvin raskas häntä, mutta mahdollinen mukava lämmike pesään, josko hän sellaisen jaksaisi rakennuttaa itselleen.
Tämä nyppäsi muutaman karvan irti ja pyöritteli niitä sormissaan mietteliäänä, kunnes häntä nytkähti irti hänen käpälistään. Spiro kääntyi ympäri ja pidätti hengitystään, kun hän katseli kiiluvaa silmäparia pensaikossa.
''Heh'', oli ainoa säälittävä pihahdus, joka ilman vedettyä henkäystäkään karkasi hänen suustaan, kun hän katseli kettua, joka heilautteli lunta päänsä päältä ja haki silmissään tarkennusta oravaan, joka oli tullut nyppimään hänen häntäänsä.

//Heli

Kuun kuluttua ja erään aamun sarastaessa kaksijalka oli jälleen lähtenyt ja sytyttänyt kissoille kylmän talvipäivän takia takan, jonka ääreltä Tsume oli Aallonsydämen herättänyt (?) Belladonna oli ajatellut, että Aallonsydän voisi enemmän tykätä jostakin riistasta edes joskus, eikä aina vain kaksijalkojen kotikisuruuasta, etenkin kun Aallonsydämen haava oli jo umpeutunut arveksi, eikä särky ollut enää kuin tilapäistä, mikäli siihen pääsi kylmää. Hajusta Tsume oli päätellyt, että kaksijalan lääkkeitä Aallonsydämelle ei enää ruuassa olisi, joten hän oli suostunut Belladonnan ilahduttavaan ajatukseen. Ikkunalta Tsume oli ottanut tyttärensä tuoman riistan ja laskikin pyöreän pöllön Aallonsydämen eteen sohvalle, jonka päältä oli toisen herättänyt (?)
He jatkoivat rauhallista jutustelua, Tsumen makoillessa selällään, vatsa kohti tulta, antaen sen lämmittää itseään, puoliksi silmät sulkeutuneina.
''Kyllä minä sinne varmasti tulenkin, aina riesaksi asti. En vain haluaisi hylätä Belladonnaa, hän on minulle todella rakas, enkä tiedä, olisiko hän halukas aloittamaan elämäänsä Myrkkysuossa. En haluaisi jättää häntä'', Tsume oli miettinyt yönyli heidän keskustelujaan Rikkotähdestä ja kaikesta, ja nyt hän oli saanut omaa rohkeuttaan kerättyä kasaan. Hän ei empinyt enää niin paljoa, mutta Belladonnaviilto suretti häntä. Hän oli viimeinkin löytänyt tyttärensä, eikä haluaisi hylätä tätä taas. Muttei hän voisi toisaalta toista pakottaakaan, ja kuinka monta kuuta Tsumella enää olisi aikaa omassa elämässään? Haluaisiko hän aina elää näin?
''Olet toipunut hyvin tämän kuun aikana, Aallonsydän. Me voimme palata kotiin, kun sinä vain itse haluat palata'', Tsume vakuutteli toiselle hymyillen.
Tsumelle kyllä tulisi ikävä vanhaa miestäkin, joka oli ottanut hänet sisälle lämpimään ja huolehtinut Aallonsydämestäkin. Ajatus lähdötä oli samalla jotakin sellaista, mitä hän oli jo kauan odottanut, muttei kuitenkaan ollut koskaan saanut aikaan, mutta samalla se tuntui pelottavalta ja tunteita herättävältä. Tsume halusi myös kovasti päästä tapaamaan sisarensa, Aallonsydämen emon Mutakatseen, olihan Aallonsydän sentään hänen oma sisarensatytär!
''Sinun kanssasi jutteleminen muistuttaa minua kovasti Mutakatseesta, hän on kasvattanut sinusta hyvin kypsän ja viisaan nuoren neidin, Aallonsydän'', Tsume hymyili toiselle, raottaen hieman silmiään, kunnes antoi niiden taas painua kiinni ja hän nautti takkatulen lämmöstä turkillaan.

//Mäyrien hyökkäys Taivaan liekkien laumaan //

Lasipilvi oli peloissaan alkavasta kaaoksesta, tämä kiipesi hivenen korkeammalle ja pidätti hengitystään, keho väristen pelosta, kun suuria mäyriä vyöryi leiriin. Miksi? Miksi niitä tuli? Lasipilven kohtaama kauhu paljastui selkeästi hänen kasvoiltaan, samalla kun urheasti Puumavarjo hyökkäsi ensimmäisen mäyrän kuonoon kiinni ja muutkin taistelijat toimivat Sarastuksenliljan ohjeiden mukaisesti. Lasipilvi oli kuitenkin peloissaan, hän ei meinannut saada kehoaan toimimaan, mutta lopulta hän muisti sentään hengittää.
Liekkililjan huudot saivat Lasipilven entistäkin pelokkaammaksi, jos toinen oli jotakin vastaavaa ennustaa, miksi tämä ei ollut tehnyt aiemmin mitään? Miksei tämä ollut kertonut, että lauma olisi voinut varautua tällaisen kaaoksen keskellä? Ehkä tämä olikin puhunut Sarastuksenliljalle, Lasipilvi oli kuitenkin vielä aika uusi laumassa, mutta häntä pelotti. Hän jopa ajatteli, jos hän nyt pakenisi, mutta nähdessään emonsa pyytäjien ruhtinaana urheasti heittäytyvän mukaan taistoon, Lasipilvikin uskalsi kerätä rohkeutensa.
Lasipilvi kannusti vartijoita tukemaan pyytäjiä, sekoittumaan pyytäjien ryhmiin, sillä kaikki he tiesivät, että vartijat osasivat enemmän taistella kuin pyytäjät, jonka seurauksena Lasipilvi loikkasi erään mäyrän niskaan, jota Hohdonkaiun partio yritti hätistää kauemmas pentutarhalta (?).
Lasipilvi huusi ja sitten hän olikin jo mäyrän selässä, aiheuttaen mäyrälle häiriötä ja saaden otuksen kahdelle tassulle, huitoen ilmaa, kun tämä ei yltänyt Lasipilveen. Mäyrä käänsi suunnakseen toisen suunnaan ja lähti valtavalla nopeudella Lasipilvi selässään juoksemaan päättömästi eteensä katsomatta, yrittäen vain saada vartijoiden ruhtinaan selästään. Lasipilvi piti henkensä edestä kiinni, tuntien miten sydän takoi rinnassa, kunnes mäyrä väisteli Puumavarjon ryhmää ja loikkasi puuta päin voimakkaan ja äkillisen väistöliikkeensä seurauksena.
Lasipilvi lensi kaaressa Puumavarjon jalkoihin, mutta hän kohosi pelästyneenä nopeasti jaloilleen, hyppelehti ympärilleen, tunnustellen olisiko jokin paikka hajonnut, mutta toistaiseksi verta vuotavat haavat olivat vain naarmuja puusta. Mäyrä sen sijaan räpiköi epätoivoisesti puuhun takertuneena maata tassuilleen, jolloin Puumavarjon komennuksesta partio hyökkäsi mäyrän kimppuun. Lasipilvi ei voinut kuin ihailla naaraan kyvykkyyttä ottaa tilannetta partionsa kanssa haltuun.
Hohdonkaiun ryhmä hätisteli seuraavaa mäyrää, ja Lasipilven tasattua hengityksensä, tämä kiirehti takaisin emonsa tueksi.
Lasipilvi yhdessä kahden muun pyytäjän kanssa heittäytyi mäyrän tassuihin painoksi hampaillaan, jolloin Hohdonkaiku sai iskeä vimmatusti mäyrää kasvoihin, saaden mäyrän kiljahdellen perääntymään (?)
Mutta missä Sarastuksenlilja oli? Lasipilvi kohosi tassuilleen ja yritti nähdä lauman johtajaa, mutta lauman keskuudessa vallitsi niin totaallinen kaaos, ettei hän kyennyt keskittymään kuin emoonsa, ja tuon ryhmän auttamiseen, johon oli itsekin nyt ryhmäläiseksi itsensä ängennyt.

//Voimakissat & Kuulammen kunnostus//

Kaiun valitsemat profetiakissat palasivat lopulta Kuulammelle, sinne, mistä kaikki oli saanut alkunsa jossainmäärin. Fuuga ei tiennyt, mitä heidän pitäisi tarkalleen tehdä ja jotenkin hän toivoi, että kaikki olisi itsellään korjautunut sillä välin, kun he olivat päihittäneet Pakkastähden. Mutta kuten arvata saattoikin, Kuulampi oli tuhottuna heidän edessään ja myrkky virtasi Kuulammen säihkyvässä vedessä. Arpitähti ja muut esi-isät asettuivat eräänlaiseen heistä alkavaan piiriin Kuulammen ympärille ja yksitellen kissat siirtyivät heidän vierilleen, siten että he piirittivät Kuulammen kokonaisuudessaan, kissojen vilkuillessa kummastuneina Arpitähteä, Taivaspentua ja Päiväntähteä.
''Haluan, että teistä jokainen keskittyy ajattelemaan teille kaikista onnellisinta tai kauneinta muistoa, jonka olette saaneet elämänne aikana kohdata. Myös jokin kaunis asia käy. Sulkekaa silmänne'', Arpitähti naukui ja istuutui alas, kohottaen tassunsa molempiin suuntiin vierelleen, Fuugan tarttuessa tuon toiseen tassuun ja ojentaen Syystähdelle toisen omansa, kissojen ringin tiivistyessä nyt.
Hiljalleen jokainen sulki silmänsä ja ajatteli sitten, mitä ajattelikin, mutta monien silmät aukenivat sitä mukaan, kun Kuulammella alkoi välkehtiä.
''Pitäkää silmänne kiinni ja keskittykää, voimanne aukenevat ja ne muovaavat kaiken kasaan'', Arpitähti murahti, voimien tosiaan puhdistaessa yhdistettynä vettä ja hiljainen kaiku villitsi Kuulammella, kun kivet kohosivat paikoilleen ja kasvillisuus puhkesi kukkaansa. Myrkky vetäytyi Kuulammelta, se sakeni ja lopulta haihtui, kuten pahuuskin oli haihtunut.
Fuuga koki olonsa nopeasti hyvinkin kevyeksi ja heikoksi, samassa kun Kuulammen pinta alkoi hohtaa. Arpitähti päästi yllättäen hänen tassustaan irti ja tuo oli kehdannut myöskin avata jo ennen muita silmänsä.
''Punavirta, kuuletko meitä?'', Arpitähti kurnahti hiljaa.
''On aika palata takaisin kotiin. Te teitte sen!'', Punavirran ääni hihkaisi ja se kaikui Kuulammen pinnassa värähdellen. Fuuga heilautti hämmästyneenä korviaan. Siinäkö se oli ollut?
''Taivaspentu ja Päiväntähti, meidän on parasta palata kotiin tai saatamme kadota tähän maailmaan, jos jäämme hetkeksikään pidemmäksi aikaa kuljeksimaan tänne'', Arpitähti kääntyi kaksikkoa kohden, Arpitähden sitten hyvästellessä profetiakissat ja sukeltaen lampeen, jättäen jälkeensä vain tähtistä pölyä lammen pintaan.
Fuuga jäi suu raollaan maistelemaan kummastuneena ilmaa.
Kissat olivat selvästi hänen ympärillään uupuneita, heidän voimansa olivat kuluneet Kuulammen korjaamiseen ja Kaiun porttien avaamiseen.
''Olemmeko nyt vapaita lähtemään pois?'', Hymyraadelma tuhahti, ollen selvästi ärtynyt voimansa menettämisestä.
Fuuga kääntyi katsomaan nuorta johtajaksi kohonnutta kissaa, mutta hymyili sitten kevyesti itsekseen.
''Joo, lähdetään kaikki kotiin'', Fuuga hymyili, Rikkotähden huokaistessaan itsekseen, ehkä helpottuneena.

//Masi
Aallonsydän katseli haikeasti Viiltokynttä, joka pähkäili, olisiko Rikkotähti pohjimmiltaan ollut hyvä kissa, joka näytti naaraan suvulle, mikä olisi pentujen oikea arvo. Se toisaalta kuulosti hieman ankaralta, suvun jokainen johtaja naaras oli jättänyt pentunsa asemansa takia. Mutta ehkä toisaalta tässä tapahtumaketjussa olisi puolensa. Ehkä Viiltokynsi olisi oppinutkin näkemään jonkin toisen kannan elämässä. Tai ehkä Viiltokynsi olisi vain säästynyt kaikelta Pakkastähden hulinalta lähdettyään Myrkkysuosta. Eihän tuon pennut kärsineet, ainakaan tiedettävästi, tuossa kommelluksessa mitään. He oikeastaan päätyivät parempaan kansaan, nauttimaan elämästä sekä sen tarjoamista iloista. Ehkä he olivat pelastuneet, Tsumen lailla. Aallonsydän väräytti viiksiään Tsumen mukana, ja katseli sitten ikkunalasin toisella puolen kyhjöttävää mustavalkeaa kissaa, joka tällä hetkellä pesi turkkiaan ja väräytteli korviaan kuunnellakseen ympäristöään, sekä osittain ikkunan läpi saapuvaa keskustelua. Belladonnanviilto kääntyi tarkastelemaan häntä tuijottavia kissoja, ja lopulta pörhisti turkkinsa ja asettui vain ylväästi istumaan ikkunalaudalle katsellessaan maailmaa.

“Ehkä sinä vielä pääset Myrkkysuohon. Enkä tarkoita vain minun aikanani. En ymmärrä, mikä Rikkotähdellä enää voisi olla sinua vastaan. Hän sai kostonsa, jos hän jotain sellaista haaveili. Hän on johtajana, haluten näyttäytyä parempana kuin vain Pakkastähden poikana. Siitä tittelistä hän ei koskaan ole pitänyt”, naaras mutisi ja väräytti korviaan kohti rätisevää tulta. “En edes tiedä mitä kaikkea siellä on nyt tapahtunut. Voi olla, että kansa on ihan rikki revitty, ja heikoilla jäillä. Ehkä Pakkastähti on surmannut jo koko kansan, tai kissat ovat voittaneet hänen katalan armeijansa. Haluaisin niin päästä sen näkemään. Ja palaamaan sinne, sinun kanssasi”, tuo huokaisi ja käänsi katseensa musta valkeaan naaraaseen. Hän hymyillen katseli toista ja lopulta veti keuhkonsa täyteen ilmaa hiljalleen sen vapauttaen. Hän tuhahti Viiltokynnen sanahduksella, että olisi mukava puhua jonkun kanssa, joka ymmärtää.

“On mukavaa puhua sinun kanssasi, Viiltokynsi. Emme silloin saaneet ehkä paljoa aikaa, mutta nyt on ehkä parempikin puhua, vaikka kohtasimme näin hassulla tavalla”, hän tuhahti ja räpäytti silmiään lämpimästi toiselle. “Ehkä Myrkkysuosta on tullut omalla tavallaan niin kylmä paikka. Tai kun Rikkotähti nousi johtoon, en tiedä oliko se hän, vai kaikki ne sattumat sitten kansamme sisällä, jotka kylmensivät ilmaa. Kissoja menehtyi, loukkaantui ja katosi, omalla tavallaan kaikki jotenkin samaan aikaan, ja sitten vielä koko Pakkastähden juttu päälle”, tuo huokaisi ja tämän käpälät jo syyhysivät päästä laukkaamaan kotiin, uimaan sen turvaan, nähdä rakkaansa ja nauttia elossa olemisesta. Mutta olka oli vielä sen verran kipeä, ettei naaras uskaltanut laskea edes koko painoaan sille. Joten olisi vielä levättävä. Aallonsydän huokaisi ja painoi päänsä tassuilleen. Tuon silmät hetkisen tarkkailivat Tsumea, mutta siitä ne liukuivat tuleen. Hän täysin uppoutui sen liekkeihin ajatellen vain, koska ja miten pääsisi kotiin.

//Liekkien lauma
Sarastuksenlilja kohosi tassuilleen pesänsä edustalla, maistellessaan ilmaa sekä tunnustellessaan auringon ohuiden säteiden osumista turkilleen. Oli kulunut pari aamun nousua siitä, kun Kaiun kissat olivat käyneet heidän luonaan hakemassa pari nuorukaista sotaan. Keisarinna oli hieman huolissaan näistä, mutta uskoi heidän selviytyvän kuitenkin tapahtuneesta. Nuori Viilto oli ottanut entisen parantajan pesän haltuunsa, ja nyt mielekkäästi etsiskeli yrttejä, ja tuo oli hoitanut veljensäkin kuntoon. Viilto oli taitava nuori kissa. Lasipilvi sekä Hohdonkaiku olivat ottaneet menetettyä aikaa kiinni yhdessä, ja Liekkililja oli viettänyt aikaansa järven luona. Ehkä liekit puhuivat hänelle jotain, mitä naaras ei vielä voinut oikein ymmärtää. Jokin kuitenkin kutitteli ruskean naaraan turkkia erikoisesti, eikä hän voinut oikein ymmärtää mikä häntä vaivasi. Naaras loikkasi alas leiriin ja lähti tassuttelemaan tuttua reittiä kohti loivasti nousevaa mäkeä vuoren reunamalle, josta näki alas leiriin, sekä Järvelle. Hän oli kuullut veden solinaa jossain vuoriston lähellä, muttei hän ollut uskaltanut sinne. Liekkililja oli mahtanut käydä siellä, muttei kertonut ainakaan emolleen olisiko löytänyt sieltä jotain. Yhtäkkiä kuitenkin erikoinen töminä alkoi lähestyä. Sarastuksenlilja höristi korviaan sekä painoi kaikki tassunsa tasaisesti maahan, kun töminä alkoi lähestyi. Se tuntui läheltä, mutta oli silti niin kaukana, ettei sitä kuullut. Tuo käänteli päätään ja maisteli ilmaa voimakkaasti, herättäen huomiota leirissä. Hohdonkaiku oli kääntänyt katseensa kohti keisarinnaa, joka nyt levottomana pyöri vuoriston päällä. Lopulta Sarastuksenlilja juoksi nopeasti, sekä ketterästi sokeaksi naaraaksi, alas vuorelta leiriin ja veti keuhkonsa täyteen ilmaa.

“Mäyriä! Mäyrät ovat saapumassa tänne!” hän karjaisi saaden kissat hermostuneina heräämään tassuillene sekä loikkimaan esiin pesistään. Nuorimmat pennut vietiin oitis piiloon keisarinnan pesään kaatuneen puun lähelle ja joku soturi jäi heitä suojelemaan sinne. Hopeapantteri saapui lähelle Sarastuksenliljaa sekä Hohdonkaikua, kun kissat olivat kääntyneet kohti vuoren reunamaa, josta keisarinna juuri saapui alas. Hyvinkin pian rivi mäyriä ilmestyi vuoren päälle, nenät maistellessa ilmaa ruoan varalta, sekä ilmeet raivokkaina, selvästi uupuneena sekä väsyneinä matkasta.

“Suojelkaa nuoria sekä hyökätkää ryhmissä! Älkää jättäkö ketään yksin!” Sarastuksenlilja huusi kissoille Liekkililjan viimein saapuessa hätääntyneenä paikalle järven luota.

“Tämä on se! Tämän olen nähnyt liekeistä! Uhka on saapunut, liekit ovat ennustaneet mäyrien hyökkäyksen!” naaras sopersi hätääntyneenä, kun pari mäyrää lähti astelemaan tömistellen leiriin, rikkoen jokaisen oksan sekä pensaa matkaltaan. Nyt ei auttanut kuin hyökätä. Liekkililja pakeni pitämään huolta pennuista, jättäen emonsa muiden kissojen rinnalle. Jos tässä olisi naaraan kohtalo, hän olisi valmis.

Syystähti yritti katseellaan etsiä omia kissojaan, nähden miten Saukonsilmä piti omia puoliaan taistelussa, selviten selvästi hyvin vähillä vammoilla(?). Johtaja oli ylpeä siitä, miten hyvin korppikallo oli onnistunut pitämään puoliaan. Parantajille ei annettu täyteläistä koulutusta taisteluun, mutta tarpeeksi, jotta tarpeen tullen nämä pystyisivät puolustamaan itseään sekä hieman muita. Saukonsilmällä kuitenkin oli oma voimansa, joka toi etua tämän taistoon. Itse kilpikonnakuvioinen naaras oli lähtenyt etsimään muita kansatovereitaan, joita Hallavarjosta oli kaapattu. Alppikuusi sekä Oravahäntä olisivat varmasti vielä jossain täällä. Johtaja oli menettänyt elämänsä sekä saanut pahoja vammoja Opaalikuiskaukselta taistelussa, mutta naaras itseään jäällään suojaten puski eteenpäin, pian nähden Fuugan johtavan partiota ulos jostain pesästä. Pieni partio poistui luolasta, samaan aikaan kun kaikki hänen ympärillään alkoi täristä sekä sortua yhä enemmän. Syystähti piti puoliaan väistellessään päälleen käyviä kissoja, joita sinkoili vielä jostain, varmasti itse yrittäessään päästä karkuun. Monet alkoivat pikkuhiljaa juosta karkuun, katosta sortui suuriakin kiviä taistelukentälle, mikä hätisti vähintään nyt kissoja ulospäin luolastosta. Syystähti loikki kiinni Kivijalan, jonka näki taistelukentällä vetäytyvän kohti luolaston alkua, ja poistuikin vikkelästi auttamaan luolan suulle enemmän loukkaantuneita. Kaiun kissat pitivät sortuvia kiviä vahvasti ylhäällä, jotta kaikki saataisiin ulos. Se oli sydäntä piinaava tilanne, kun millä hetkellä hyvänsä katsota pamahtaisi alas kivi, joka murskaisi suurenkin kissan. Lopulta luolasto sortui kaikkien kissojen hypähtäessä kauemmas luolan suulta, kohti muuta ryhmää, jonka luo Fuuga pian saapui. Rikkotähti lopulta kertoi Fuugalle, miten Pakkastähti oli kukistettu, ja Syystähti iloisena tapahtuneesta kohotti häntäänsä ja katsahti Saukonsilmään, jonka kanssa olisi aika palata kotiin. Kuitenkin Arpitähti kertoi pian, että heidän olisi käytävä ensin Kuulammella palauttamassa voimansa Kaiulle, ja pelastamassa Kuulampi. Jotenkin Syystähti oli kuvitellut, että Pakkastähden sekä pahan tuhoaminen korjaisi kaiken. Mutta niin se ei selvästi ollut. Kilpikonnaturkkinen naaras vain nyökäytti päätän hyväksyen asian ja lähti lopulta muiden perässä kohti Kuulampea.

//Aurinkotuulen & Hallavarjon kissojen palautus kansoihin, Aaduska & Heli//

Fuuga juoksi läpi lumisateen, veden ja liukkauden Aurinkotuulen ja Hallavarjon kissat perässään, johdattaen näitä jo pitkään vankeina olleet kissat kotiin. Fuuga ei kuitenkaan joussut Aurinkotuulen leiriin asti, vaan kansan rajalla hyvästeli Koivutassun, Leijonaliljan ja Leijonaliljan sisaren.
''Kaikkea hyvää teille, viekää terveisiä johtajallenne, että voimakissat palaavat pian takaisin kotiin. Tärkeintä saada nyt sodan uhrit turvaan, ettei teille käy pahemmin'', Fuuga naukui kolmikolle, kunnes Oravanhännän kanssa jatkoi matkaansa kohti Hallavarjoa, jonka rajalla kuitenkin oli erikoinen löyhkä. Oravahäntä kuitenkin oli niin vakuuttunein mielin siitä, että pääsisi pian kotiin, joten Fuuga hyvästeli toisen Hallavarjon rajalla, omien empimyksiensä kanssa, kunnes hän kohotti katseensa taivaalle ja katseli, miten pölyistä mursketta kohosi tuulen mukana taivaalle.
Fuuga kauhistuneena pinkaisi juoksuun, palatakseen mahdollisimman pian takaisin Imperiumiin.
--
Päästessään takaisin Imperiumin edustalle, joka puolella oli kivisen vuoren sortumasta johtuvaa mursketta, pölyä ja lohkareita. Saukkoluolan suuaukko oli painunut umpeen ja kissoja yski, ja osa kakoi pölystä johtuen ulkopuolella, mutta monet olivat myös jääneet sisälle jumiin. Fuuga haukkoi lopulta henkeään, kun hän huomasi Arpitähden, Päiväntähden ja Taivaspennun vielä pitelevän pientä reikää seinässä avoinna, jotta loukkaantuneet, mutta viimeiset kissat pääsivät Syystähden ja Kivijalan avustuksilla (?) ulos.
''Mitä tapahtui? Missä Pakkastähti ja tämän seuraajat ovat?'', Fuuga naukui, juosten kissojen luokse. Hymyraadelma heilautti päätään kohti Kalmanverta, pientä pentua ja Opaalikuisketta, sekä Pakkassädettä, joka oli taistellut Revontulikukan kanssa, jonka ulos sortuneesta Imperiumista olivat Kalmanveri ja Opaalikuiske auttaneet ulos.
''Pakkastähti on kuollut'', Rikkotähti hymähti, Fuugan epäröiden katsoessa toista ja kurtistaessa kulmiaan.
Ilmeisesti osa olisi jo paennut, osa jäänyt vuoren sisälle ansaan, ja loput olisivat tässä.
''Tapetaan heidät, Imperiumin kissojen kuuluu kuolla'', Hymyraadelma sähähti Kalmanverta ja tuon vieressä olevia kissoja kohtaan, Veritähden kuitenkin pyyhkäistessä hännällään lunta sihisijän päälle. Hymyraadelma sylkäisi lunta maastaan.
''Profetiakissojen on kokoonnuttava vielä Kuulammelle, meidän on saatava se kunnostettua voimillamme, sekä rauhan merkiksi myös luovutettava voimanne heille'', Arpitähti naukui, kissojen vilkuillessa esi-isiin osa ymmärtäväisinä, osa järkyttyneinä.
''Miksi he antavat jotakin, jos he haluavat sen takaisin?'', Hymyraadelma ähkäisi, eikä hän suinkaan ollut ainut, joka ei olisi halunnut antaa saamaansa voimaa takaisin.
''Koska jokainen meistä kissoista on kykenevä elämään rauhassa omilla taidoilla ja kyvyillämme'', Veritähti naurahti halveksivasti. Fuuga oli myös harmistunut ajatuksesta, että hän menettäisi voimansa.
''Mutta entäpä nuo ja noiden voimat?'', Fuuga mutisi Arpitähdelle, joka kohotti hivenen kummastuneena kulmiaan.
''Ei heistä ole hätää enää, Pakkastähti rikkoi Sielutähdelle antamansa lupauksen. Imperiumi on tuhottu ja Sielutähti on varmasti kerännyt voimansa takaisin'', Arpitähti hymyili rauhallisesti itsekseen.
Kalmanveri erotti vielä häntänsä kykenevän menevän näkymättömäksi, mutta lietsomatta enempää tilannetta, tämä pysyi hiljaa ja suojeli pentua tassujensa takana.
''Hmh, Kuutiikeri kutsuu. On aika palata kotiin'', Veritähti haukotteli itsekseen, Arpitähden hiljaa katsellessa poikaansa.
Veritähti enempää keskustelematta kääntyi lähteäkseen, mutta lopulta pysähtyi varjojen reunalla ja kääntyi katsomaan lapansa ylitse entisiin Imperiumin kissoihin. Hän ei sanonut mitään, vaihtoi vain tyynin katseensa Kalmanveren seurueen hämmentyneisiin katseisiin, eikä Kalmanveri jäänyt epäröimään enempää. Hän otti Aamunpennun hampaisiinsa, kosketti Pakkassäteen ja Opaalikuiskauksen lapaa, ja juoksi Veritähden nopeasti kiinni, enempää kyseenalaistamatta suostuen isoisoisänsä kevyeeseen kehotukseen aloittaa uusi elämä. Etenkin kun Kuutiikeri saattaisi olla ainoa paikka, jossa se olisi mahdollista.
''Lähdetään sitten Kuulammelle'', Fuuga huokaisi uupuneena, kun Arpitähti odottavaisesti tuijotti häntä.

//Masi
Oranssin valkea kolli yritti kohota tassuilleen, mutta onnistuminen vaati pari yritystä, ennen kuin kolli kampesi itsensä, huterasti, tassuilleen. Kalmanveri oli yrittänyt auttaa putoavan kiven alle jääneitä prinsessoja, mutta Opaalikuiskaus näki miten Kalmanverestä kumpusi surullisuus pelastamattomien naaraiden takia. Itse kapteeni nielaisi surunsa ja vaikka apeana katselikin pesää, jonne Kärppäkynsi oli jäänyt vangiksi, sekä Preerialintua, joka makasi kuolleena aukiolla. Sentään pieni Aamupentu oli selviytynyt, ja Kalmanveri piti hänestä nyt huolta. Turkoosisilmäinen kolli otti askelia kumppaninsa perässä pois Imperiumin sortuvasta kaaoksesta, kääntyen kuitenkin vielä katsomaan taakseen. Hän ei nähnyt enää veljeään missään, vaikka pyörremyrskyt juuri äskettäin olivat repineet luolastoa sekä kissoja riekaleiksi. Se saattoi vain tarkoittaa että joko kolli oli kuollut, tai löytänyt toisen vastustajan jonka voisi voittaa ilman voimiaan. Opaalikuiskaus huokaisi syvään, lähtien sitten mahdollisimman nopeasti Kalmanveren perässä ulos rymisevästä luolasta. Heillä ei olisi paikkaa minne mennä, eikä kissoja joita seurata. Koko luolaston sortuessa varmasti suurin osa kissoista murenisi, niin Pakkastähti kuin hänen ryhmänsä sekä muitakin kissoja. Itse kolli oli nyt vain hyvillään, että oli saanut itsensä, sekä kumppaninsa pois paikalta. Se oli hänelle tärkeintä. Kalmanverta hän ei haluaisi menettää. Tuon turkoosi katse seurasi Kalmanverta heidän päästyään lumiseen ulkoilmaan, jonne luolaston ryminä ei kuulunut niin korvia huumaavana. Kolli katseli hetkisen ympärilleen sitä kaikkea ihmettä, joka peitti maata, sekä avasi heille uuden maailman Imperiumin jälkeen. Aamupentu vikisi itsekseen kylmästä, sekä nälästä, ja kolli asteli hieman lähemmäs antaakseen pennulle pari lämmittävää nuolaisua. Opaalikuiskaus kohotti sitten katseensa kumppaniinsa, jonka poskea kosketti nenällään itsekin väristen kylmästä, sekä kivusta.

“Onko meidän nyt parasta etsiä joku paikka missä levätä, vai suoraan suunnata kuonomme jonnekin, missä ei Imperiumia ole?” kolli huokaisi hiljaa vetäen häntänsä kylkeensä kiinni, katsellen sitten taas kaikkea sitä eteensä levittyvää luontoa edessään.

Yleiset säännöt pisteytyksessä:
• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.


Masi: +ap +kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
• Jake, Kansaton +1ap +5ap +20kp
• Apilakarhu, Myrskyvaahteran soturi +1ap +5ap +20kp
• Kaaosharha, Salamavuoren heimo +1ap +5ap +20kp
• Fuuga, Luopio +3ap +15ap +60kp
• Veritähti, Kuutiikerin johtaja +3ap +15ap +60kp
• Taiji, Susilauman betauros +1ap +5ap +20kp
• Arpitähti, Kaiku +1ap +5ap +20kp
• Kivijalka, Yötaivas +1ap +5ap +20kp
• Hymyraadelma, Myrskyvaahtera +1ap +5ap +20kp
• Kalmanveri, Imperiumi +1ap +5ap+20kp
• Rikkotähti, Myrkkysuo +1ap+5ap+20kp


Heli: +54ap +180kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
• Sarastuksenlilja, Taivaan liekkien lauma +1ap +5ap +20kp
• Naakkatähti, Salamavuoren heimo +1ap +5ap +20kp
• Härmäntassu, Imperiumin kapteeni +1ap +5ap +20kp
• Huurrehaamu, Imperiumin sotilas +1ap +5ap +20kp
• Eedensielu, Imperiumin marsalkan kumppani +2ap +10ap +40kp
• Syystähti, Kansaton +2ap +10ap +40kp
• Korppisydän, Synkkävarjo +1ap +5ap +20kp


Nugetti +1ap +15kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +10kp roolauksesta käytössä.
• 5kp lisä kaikkiin rooleihin
• Kichigai, Kansaton +1ap +15kp

Aaduska +1ap
• Ei kerääntyneitä kokemuspisteitä koskevia palkintoja
• Koivutassu, Aurinkotuuli +1ap

Kuolleet hahmot: Pakkastähti, Korppipila, Ben

Rikkotähti puski muiden taistelijoiden tavoin polkuaan eteenpäin taistelevien kissojen keskellä, kunnes hänen eteensä astui lihaksikas ja tumma kolli. Rikkotähden oli hetken räpyteltävä silmiään epäuskon hälventämiseksi, sillä hänen edessään seisoi Myrkkysuosta kadonnut pentu, joka oli jo kasvanut aikuiseksi soturiksi. Korppipentu, nykyisin Korppipila sähähti sedälleen ja kynnet esillä hyökkäsi entisen johtajansa kimppuun. Rikkotähti ja Korppipila paiskautuivat lumeen, molempien vihaisina raapiessa toisiaan, kunnes yllättäen jokin nappasi Rikkotähteä niskasta ja alkoi iskeä tätä tassuilla kasvoihin. Rikkotähti karjahti ja potkaisi Korppipilan irti itsestään, sekä repi niskansa irti Benin hampaista, viiltäen toista kasvoihin ja painaen toisen raivokkaasti lumeen. Rikkotähti jakeli vihaisena iskuja Beniin, toisen veren roiskuessa lumeen ja hänen päälleen, kunnes pian pelästynyt naukaisu rikkoi Rikkotähden huomion. Tämän silmät laajenivat, kun tämä huomasi Armonhallan kantamassa kahta pentua ja kipittävän kovaa vauhtia isäänsä kohden.
''Armonhalla!'', Rikkotähti henkäisi, huomatessaan nyt vasta, että Korppipilan eloton hahmo makasi kalliota vasten, kollin lyötyä lentonsa seurauksena pahasti päänsä.
''Isä'', Armonhalla vinkaisi, asettaen kreivin eteen kaksi pentua. Armonhalla oli alle kuussa laihtunut paljon ja näytti muutenkin huonovointiselta. ''Meidät pakkoparitettiin noiden kissojen kanssa'', Armonhalla itki hiljaa, Rikkotähden siirtäessä henkeään pidätellen katseensa kahteen pentuun. ''Yksi niistä kuoli'', Armonhalla kuiskasi.
''Missä Hurmelampi on?'', Rikkotähti murahti, Armonhallan räpäyttäessään kyyneleiden täytteisiä silmiään.
Armonhalla nyökkäsi Rikkotähden sivulle ja Hurmelampi juoksikin jo heitä kohden, verta turkillaan.
''Sain heidät pelastettua, Kaaospentu menehtyi'', Armonhalla kuiskasi Hurmelammelle, Rikkotähden siristäessä silmiään.
''Mitä sinä aiot tehdä Imperiumin paholaisten veren sotkemilla kakaroilla, Armonhalla? Oletko menettänyt järkesi?'', Rikkotähti murisi, Armonhallan räpytellessä hämmästyneenä silmiä.
''Isä, ne ovat vasta pentuja ja niissä virtaa meidän sukumme veri! Sinä voit kieltää heidät, te voitte kieltää heidät, mutta minä en jätä koskaan omiani pulaan'', Armonhalla henkäisi järkyttyneenä isänsä ajatuksesta hylätä pennut varmaan kuolemaan.
''Teidän on parasta paeta täältä, katto ja seinämät ovat romahtamassa'', Rikkotähti murahti kaksikolle, huomattuaan Pakkastähden hahmon, joka oli juuri sukeltanut Saukkoluolan veteen. Aikoiko Pakkastähti paeta?
''Minun täytyy löytää vielä Teräpentu ja Simpukkapentu'', Armonhalla kuiskasi, vilkaisten vaisusti veljeään, samalla kun kaksikon isä pörhisti turkkiaan ja pinkaisi Pakkastähden perään, vaikkei kaksikko ollutkaan huomannut Pakkastähden katoamista.
--
Rikkotähti oli pinkonut Pakkastähden perään, loikannut Saukkoluolan veteen ja sukeltanut tuon kadonneen hännänpään perään. Oli Rikkotähden onni, että hän oli vesikansasta, hän ui kuin saukko veden alla, suuret tassut kauhoessa välimatkaa jatkuvasti kiinni. Rikkotähti kyllä luotti siihen, että olisi kyennyt voittamaan Pakkastähden vaikka vedenalla, mutta Myrkkysuon kreivi oli kiinnostunut näkemään, mihin kolli yritti mennä. Miksi toinen halusi jättää laumansa pulaan hädän hetkellä? Pakkastähden sukellusretki päättyi ja tämä kohosi pinnalle, eikä toinen ollut huomannut perässä kauempana uivaa Rikkotähteä, joka oli silmiään pyöritellyt veden alla isänsä hitaasta uimatahdista.
Rikkotähti odotti hetken, ennen kuin varovasti kohotti päänsä vedenpinnalle. Luola, johon Pakkastähti oli kohonnut, oli synkkä ja pimeä. Rikkotähti painoi häntänsä asettaan vasten ja varovasti askelsi luolassa, jossa ei ollut käytäviä. Vaisu valo tervehti luolan katosta ja katto tärähteli siihen malliin, että heidän yläpuolellaan taisteltaisiin vieläkin elämästä ja kuolemasta. Kreivi yritti löytää pimeydestä Pakkastähteä, mutta pian tuo olikin jo huomannut Rikkotähden ja hiipinyt varjon pimeyteen piiloihin.
''Sinäkö minua seurasit?'', Pakkastähden ääni murisi Rikkotähdelle, joka käänsi valpastuneena päänsä toisen ääntä kohden, vaikkei tämän silmät olleet vielä tottuneet pimeään, jotta hän olisi erottanut isänsä.
''Ketä sitten odotit?'', Rikkotähti sähähti.
''Punertavaa kissaa, sitä kissaa, joka aikoo tappaa minut, jonka Voikukkaniitty ennusti'', Pakkastähden ääni kulki pimeydessä ympäriinsä, Rikkotähden vakavoituessa. Pakkastähti siis tiesi punertavasta kissasta? Miten? Eihän edes kaikki Kaiunkaan valitsemat kissat olleet tienneet. Pian Rikkotähti ymmärsi, Iltahämärän olisi ollut pakko kertoa isälleen.
''Hienoa, että osasit pelätä kaikki nämä kuut minua'', Rikkotähti naurahti, antaen häntänsä silittää asettaan. Pakkastähti purskahti ivalliseen nauruun.
''Sinäkö?'', Pakkastähti nauroi ja astui esille varjoista, suupielet nykien huvittuneisuudesta. Rikkotähti tunsi punertavan kissan läsnäolon jälleen vierellään, kun hän kosketti asettaan hännällään. ''Olen monta kertaa aikonut murskata sinut kuin ötökän, mutta Kaiku suojelee sinua, annettuaan sinulle johtajan elämiäsi. Olet heikko ja kerrassaan kunniaton poika, Rikkotähti. Sinä kuvotat minua'', Pakkastähti sylkäisi Rikkotähteä kohden, Rikkotähden rauhassa vain kohottaessa leukaansa.
''Minä sentään saavutin sen, mitä sinä et koskaan saanut'', Rikkotähti hymähti, Pakkastähden kallistaessaan yllättyneenä päätään.
''Mitä muka? Epäonnelisen perheen, joka hylkää sinut, joka ei tarvitse sinua?'', Rikkotähti tiesi, että Pakkastähti pitäisi häntä aina pilkkanaan.
''Myrkkysuon johtajuuden'', Rikkotähti kohotti huvittuneen ylimielisesti toista kulmaansa ja heilautti korvaansa, saaden Pakkastähden ärähtämään ja syöksymään häntä kohden.
Rikkotähti oli heti valmiina, Pakkastähden ollessa ilmassa ja jo monta kertaa isänsä kohdanneena, tälle hävinneenä ja monesti tämän erilaiset kyvyt ja liikkeet nähneenä, Rikkotähti veti hännällään aseensa esille, upotti sen kahvaan hampaansa ja kohotti viikatteen ilmoille. Hän kohosi kahdelle tassulleen ja iski viikatteelle ilmaa ja hetkesi jäi pidättämään hengitystään, kun korvissa vislasi repivä ja veren soliseva roiskinta. Hiljaa kreivi siirsi katseensa selkänsä taakse Pakkastähteen, joka piti tassuja kaulallaan ja raapivasti yritti hengittää.
Tuo sylki verta ja silmät pelon omaisesti levinneinä katseli Rikkotähteä, joka hampaat irvessä ja viikate kaulassaan lähestyi toista.
''Mik-ä tu-uo on?'', Pakkastähti oksensi suustaan verta ja katseli viikatetta Rikkotähden hampaissa.
''Punaisen kissan luoma kohtalo sinulle'', Rikkotähti sähähti ja kohotti aseensa kohti luolan kattoa ja iski sillä Pakkastähteä päähän, saadan aikaan suuren valoilmiön.
Maailma tuntui tärisevän, kun Kaiun voima kohtasi Kuolon ja Rikkotähti vetäytyi aseensa luota kauemmas, katsellen miten katto hänen yllään alkoi murentua ja taistelun äänet hävisivät, kun kissat kauhuissaan alkoivat paeta. Rikkotähti ei kuitenkaan asettaan halunnut hylätä, Pakkastähti oli eloton ja kun Rikkotähti repi viikatteen mukaansa lähteäkseen sortuvasta Imperiumista, ase oli uponnut niin syvälle Pakkastähden otsaan, että sen voimasta toisen pää irtosi.
Rikkotähti repi itsensä ylös rikkoutuneesta luolan katosta, heittäen Pakkastähden pään Imperiumin aukiolle, saaden Imperiumin jäsenet pelästymään ja vetäytymään kauemmas. Imperiumi kuitenkin jatkoi sortumistaan.
''Vetäytykää! Kaikki ulos täältä!'', Rikkotähti ulvahti ja lähti juoksemaan Veritähden seurassa ulos Saukkoluolasta.

//Heli//
Kuolleet kissat: Kärppäkynsi, Preerialintu, Neilikkasydän

Pyörremyrskyt olivat aiheuttaneet seinämien sortumista, ja suuria kiviä putoili maahan. Kalmanveri seisahtui huolestuneena katsomaan, miten yksi suuri kivi putosi Imperiumin prinsessojen pesän päälle. Pennut ja naaraat rääkäisivät kauhuissaan, mutta kaikki sotilaat olivat niin keskellä taistelua, ettei kukaan ehtinyt mennä auttamaan. Kalmanveri pidätti hengitystään, kun huomasi, miten Preerialintu ja tämän hampaissa oleva Aamunpentu kompuroi ulos pesästä, kasvoihin kohdistuneen suuren vamman vuotaessa verta ja naaraan hoiperrellessa kohti Opaalikuisketta ja Kalmanverta. Kalmanveri pinkaisi toisen luokse, ottaen Aamunpennun hampaisiinsa, samalla kun Preerialintu kaatui kuolleena maahan. Kalmanveri unohti hetkeksi hengähtää, hänen lapsenlapsensa sätkiessä ilmassa ja vinkuessa nälkäänsä.
Kalmanveri laski pennun hampaistaan ja painoi tämän itkevän hahmon vatsaansa vasten, kunnes kauhukseen huomasi tutut kasvot pesässä kivikkojen alle murskautuneena.
''Kärppäkynsi'', naaras kuiskasi, kyynelien tulviessa hänen silmäänsä, kun hänen toinenkin oma pentunsa makasi suuren lohkareen alla kuolleena. Neilikkasydän ei myöskään ollut sen onnekkaampi, sillä myöskin tämän kidnapatun naaraan ruumis makasi murskautuneena pesässä, mutta tämän pentu tai kumppani eivät olleet pesässä. Kalmanveri vapisi, katsellen avuttomana lapsenlastaan vatsaansa vasten, painaen korviaan päänsä myötäisesti. Hän oli menettänyt nyt molemmat omat pentunsa, mutta sentään hänellä olisi vielä Opaalikuiskaus ja Aamunpentu.
''Meidän on paras paeta, tämä paikka romahtaa, eikä aikaa ole paljon'', Kalmanveri kääntyi kumppaninsa puoleen, nostaen Aamunpennun hampaisiinsa. Hän ei jättäisi Aamunpentua, eikä myöskään Opaalikuisketta. Hän katsoi epätoivoisena kohti Eedensielua, joka kamppaili puhujanpaikalla Myrkkysuon Mustikkamyrskyä vastaan, kaksikon horjahdellessa uhkaavasti puolin ja toisin. Eedensielulla ei ollut pimeyden soturien tavoin voimaa tassuissaan, kun taas pienemmällä ja kokenemattomalla Mustikkamyrskyllä oli. Kalmanveren empi, hän halusi auttaa ystäväänsä, mutta hän ei halunnut menettää perhettään.
Pakkassäde kamppaili Taivaan liekkien lauman Revontulikukan kanssa ja Kalmanveri katseli tuota myöskin, haluten auttaa tämänkin turvaan, mutta hän tiesi, että Pakkassäde jos joku ei suostuisi lähtemään niin helposti. Lopulta Kalmanveri kääntyi pentu hampaissaan ja väistellen putoavia kiviä, he pakenivat Opaalikuiskauksen ja Aamunpennun kanssa Imperiumista, vailla tietoa tulevasta (?)

Koivutassu seurasi järkyttyneenä Fuuga nimistä kissaa. Hän oli nähnyt monen kissan kuolevan imperiumissa ja oli varmaan vain hyvää onnea, että hän pääsi sieltä elävänä pois. Kun hän saapui ulos hän huomasi aukiolla taistelvat kissat ja meni mahdollisimman etäälle taistelusta.

//Aaduska, Heli//
Kuolleet: Roviosielu, Tervaleijona, Kurpitsaturkki, Nimetön, Uhri, Elia, Härmämyrsky, Kaaospentu, Tiikerinhäpeä

Veritähti oli kuullut avunhuutoja luolistosta, josta oli aiemmin hakenut Kuukäpälän mukanaan pois, jossa itsekin oli viettänyt aikaansa. Vallankumous oli iskenyt ja sota aukiolla leiskui hurjana, punertavan paholaisen suunnistaessa kohti orjien ja vankien pesää, kuultuaan avunhuutoja.
Punertava suuri kolli seisahtui hetkeksi aloilleen, kun katseli, miten kyljellään ja verisenä makaava Imperiumin kissa piteli pientä pentua tassujensa välissä ja hiljaa työnsi pentua kohti Iltahämärää, joka oli saapunut kuolleen poikansa luokse.
''Pidä hänestä huolta, olet ainoa, joka hänellä on enää elossa'', Härmämyrsky kuiskasi isälleen, antaen oman pentunsa Tiikeripennun kohtalon Iltahämärän tassuihin. ''Imperiumi kukistuu, älä jätä häntä ja itseäsi tuhoon, lupaa minulle se'', Härmämyrsky kuiski itkien, ennen kuin tuon kivut voittivat halun elää ja kolli päästi kivuliaan viimeisen rohinansa ulos keuhkoistaan, ennen kuin pää putosi maata vasten. Tiikeripentu vikisten painautui Iltahämärää vasten. Pentu oli vielä niin pieni, ettei sen näkökyky ollut edes kunnolla hahmottunut ja sen pieni värisevä vaaleanpunainen nenä etsi ravinnonlähdettä. Veritähti oli elämänsä aikana nähnyt vastaavaa paljon, etenkin kuolemia.
Vain vähän loitommalla hysteerisen raivon ja epätoivon alla itki Tiikerinhäpeä, joka yritti saada pentunsa takaisin elämään. Kaaospentu oli jäänyt Imperiumin seinämästä pudonneen lohkareen alle, ja pennusta ei pilkistänyt kiven alta mitään muuta kuin pieni karvainen häntä. Kaksi Tiikerinhäpeän ja Hurmelammen pentua itkivät ja vinkuivat hyvin vuolaasti, pelokkaina ja nälkäisinä, Tiikerinhäpeän kuitenkin purkaessa raivonsa pentunsa kuolemasta Hymyraadelmaan, jonka pyörremyrsky oli saanut aikaan naaraan isän kuoleman, että lohkareen putoamisen. Hymyraadelma paiskautui naaraan kanssa taisteluun ja Veritähti katseli hiljaisin silmin, miten Armonhalla juoksi hädissään kahden pennun luokse, vinkumalla kutsuen pennut luokseen.
Veritähti seurasi Hymyraadelman ja Tiikerinhäpeän raivokasta taistelua, jossa naaras iski vimmatusti tassuillaan, vailla pelkoa, mutta täynnä vihaa kollia kohden kynsiään ja hampaitaan. Hymyraadelma kuitenkin lopulta kukisti naaraan, repäisemällä tuon kasvot auki kynsillään ja porautuessaan hampaillaan tuon kaulaan. Oliko se väärin? Hymyraadelma oli puolustanut itseään pahalta Imperiumin kissalta, vaikka Imperiumin kissalla olikin pentuja? Veritähti ei ollut paras kissa puhumaan oikeasta ja väärästä, hän näki vain ympärillään paljon verta ja kuolemaa, joka sai hänen silmänsä hetkeksi hehkumaan himosta.
Avunhuudot kuitenkin havahduttivat sodassa jopa turhaksi jääneen kollin, joka jatkoi ripeästi matkaansa kohti orjien ja vankien pesää. Pesän edustalla jo makasi yksi orjista, Nimetön nimeltään, jonka valkeat silmät tervehtivät pesään astuvaa Kuolemaa. Näky pesässä oli kuitenkin lohduton, Roviosielu makasi kahden Aurinkotuulen surevan kissan äärellä kuolleena, kuten myös Tervaleijona, Kurpitsaturkin taistellessa omasta hengestään Elian kanssa. Uhriksi nimetty orja kääntyi yllättyneenä Veritähteä kohden, mutta selvästi tehtävän saaneena, mahdollisesti vankien hävittämisen tehtävällä, pelottomasti ja vailla pienintäkään empimistä tehtävälleen, Uhri hyökkäsi kohti suurempaa Veritähteä. Punertava kolli kiepautti toisen voimakkaalla etukäpälän iskulla maahan ja lävisti tuon kallon pitkillä kulmahampaillaan, heittäen tämän sitten pois tieltään.
Veritähti ei kuitenkaan ehtinyt Kurpitsaturkin ja Elian väliin, kun Kurpitsaturkin oli orja saanut jo hengiltä, vaikkakin Aurinkotuulen parantaja yrittikin vielä tuon ruumiin äärellä toista saada virkoamaan (?) Niin voimakastahtoinen ja etenkin oikeudenpuolesta taisteleva kolli oli kuitenkin jo siirtynyt Kaiun valtakuntaan, sekin oli Veritähdellä tuttu näky.
Elian huomatessa Veritähden, tuo pörhisti niskakarvojaan, empi hetken huomatessaan Uhrin elottoman ruumiin liimautuneena seinäävasten, josta tuo hiljalleen valui luolan lattiaa kohden. Raivostunut Elia paljasti hampaansa ja aikoi myöskin hyökätä Koivutassun ja Leijonaliljan, sekä Roihutaivaan ohitse Veritähden kimppuun, mutta jälleen kerran Veritähti syöksähti eteenpäin ja murskasi orjan hampaisiinsa.
Veritähti pudisti toisen hengiltä, ravistamalla päätään vimmatusti ja heittämällä tuon orjatoverinsa ruumiin vierelle yhtä kuolleena.
''Meidän on varmasti parasta palata takaisin kotiin, johon te kuulutte'', Veritähti hymähti, kolmen Aurinkotuulen ja yhden Hallavarjon kissan katsoessa häntä. Pian kuitenkin aiemmalta kissojen kotiin saattamisen matkalta paikalle askelsi Fuuga, joka työntyi Veritähden ohitse tervehtimään Leijonaliljaa, Roihutaivasta, Koivutassua ja Oravahäntää.
''Minä voin saattaa teidät kotiin, tulkaahan, pidetään kiirettä, ennen kuin joku muu Pakkastähden seuraaja huomaa teidät ja voi yrittää estää paluunne. Aukiolla on käynnissä suuri taistelu, pitäkää toisistanne huolta, että pääsemme heidän leiristään ulos'', Fuuga naukui, Veritähden peruuttaessa itsekseen silmiään pyöritellen pesästä ja katsellen, miten Fuuga johdatti nelikon mukanaan ulos Imperiumista lumen vain pöllytessä kissojen tassujen alla.
Kaatuneet toverit heidän piti jättää pesään, sillä he eivät nämä selässään olisi koskaan ehtineet paeta ajoissa.