//Heli

''Ja sinua varmasti kaivataan jo takaisin Myrkkysuohon, he ovat ilman sinua pahassa pulassa siellä'', Viiltokynsi entiseltä nimeltään oleva naaras hykersi Aallonsydämelle, kun toinen alkoi lämmetä ajatukselle, että hän tosiaan alkaisi jo olla kunnossa muutaman kuun levon jälkeen ja voisi palata takaisin kotiin.
''Tulethan Belladonnaviilto? Haluan näyttää sinulle kansan, jossa sain kasvaa ja olla varapäällikkönä. Se on osa sinuakin, ja kun tapaan sisareni Mustekatseen, haluan ehdottomasti esitellä sinut hänelle'', Viiltokynsi kääntyi katsomaan Belladonnaviiltoa, joka oli asettunut ovimatolle lähelle ovea ja raotteli uniensa päätteeksi silmiään kaksikolle (?)
Belladonnaviilto lupasi harkita asiaa, ollen toistaiseksi hivenen epäileväinen, mutta samalla utelias, kuitenkin liian väsynyt keskustelemaan asiasta siihen hetkeen enempää (?).
Lopulta kolmikko päätti nukkua viimeisen yönsä kaksijalkalassa, Belladonnaviillonkin siirryttyä keinutuolissa olevien pehmeiden tyynyjen keskelle nukkumaan (?).
--
Seuraavana aamuna Tsume oli noussut jo varhain, hän oli poistunut pesästä ja käynyt hakemassa joitakin yrttejä, jotka helpottaisivat heitä matkalla. Hän ei yrteistä tai parantajuudesta tiennyt paljoa, mutta aikoinaan oltuaan pentujen pelastusoperaatiossa sisarensa, Sädetähden ja Kivihännän kanssa, hän oli saanut oppia paljon yrteistä, Kivihännän loukkaantumisen myötä.
Hän oli laatinut jonkinlaiset vaellusyrtit heille, jotta he kaikki jaksaisivat matkan takaisin. Mahdollisesti myös siksi, että Belladonnaviilto ja Tsume jaksaisivat kulkea vielä takaisin kaksijalkalaan, jos he eivät voisi jäädä Myrkkysuohon.
Tsume herätteli kaksikon pehmeällä kurnahtelulla, ja asetteli ruokakippojen lähelle yrttikasat jokaiselle, kutsuen kaksikkoa syömään, jotta he voisivat lähteä.
Kaksijalka oli yöllä saapunut takaisin pesään, mutta mennyt samoin tein lepäämään, eikä tämä ollut pedistään vieläkään jaksanut nousta. Tsumen tulisi vanhaa miestä ikävä.

//Heli//

Taiji aikoi liittyä Haideksen rinnalle taisteluun, kun tuo oli kohdistanut huomionsa Sumukadotukseen, mutta Haides kääntyi ympäri kohti Taijia ärtyneenä.
''Taiji, Kiara ja pennut juoksivat pois sodasta johonkin turvaan. Meitä ei ole enää paljoa jäljellä ja näyttää siltä, että tämä sota jää susilauman viimeisten joukkoon. Etsi eloonjääneet ja vetäydy heidän kanssaan pois näiltä vuorilta. Susilauman kohtalo ja tulevaisuus elää teissä'', Haides murahti, Taijin painaessa toista korvaansa alas.
''Mutta Pistes ja sinä kukistitte jo kissojen päällikön?'', Taiji ynähti hämmästyneenä Haideksen ajatuksesta vetäytyä sodasta. Ehkä Haideksella oli Achilleksen tavoin jonkinlaista luontaista kyvykkyyttä toimia johtajana.
''He kukistivat juuri Thalian! Meitä on enää vähän elossa, Taiji! Susilauman tulevaisuus on taattava jollakin tavalla'', Haides murahti, kääntyen sitten katsomaan viimeisiä elossa olevia Salamavuoren kissoja, joiden joukossa lumivyörystä oli myös näiden varapäällikkö selvinnyt, joka kiipesi erään soturin tukemana takaisin vuorille. ''Heitä voi tulla lisää vielä, meitä ei ole enää enempää'', Haides murahti Taijille.
Taiji tiesi, että hänen lähtönsä pois paikalta ristisi alfasuvun päätökseen, mutta lopultakin nuorempi käänsi katseensa pitkin vuoria, huomaten jokapuolella kaatuneita susia ja kissoja. Niiden kaikkien keskellä hän huomasi vain Pisteksen (?) kauhistuneet kasvot, kun tämä puski hiljaa Umia (?). Oliko edes muita jäljellä kuin Haides, Taiji ja Pistes, sekä sodasta Kiaran johdolla paenneet pennut?
Haides ei kuitenkaan aikonut enää jutella, hän hyökkäsi pelottomattomasti kohti Sumukadotusta, jolloin Taiji juoksi Pistesin luokse.
''Kiitos Pohjolan, että olet kunnossa. Haides käski meidän kerätä kaikki elossa olevat ja vetäytyä sodasta'', Taiji hiljaa painoi päänsä Pistesin poskea vasten ynähtäen. ''Mutta täällä ei ole enää muita kuin me. Kiara on kolmen pennun kanssa päässyt pakoon, voimme yrittää löytää vielä heidät'', Taiji haukahti vaisusti, kykenemättä reagoimaan Umin kuolleeseen hahmoon edessään. Hiljaa hän painoi kuitenkin emonsa silmät kiinni kuonollaan. Hänellä oli liikaa adrenaliinia veressä, että hän olisi kyennyt paremmin pysähtymään asian äärelle.
Kissat olivat huomanneet saman, että he olivat enää viimeisiä, jotka eivät olleet taistelussa mukana ja elossa.
''Tule'', Taiji murahti ja hypähtäen Umin ruumiin ylitse tämä lähti johdattamaan Pistesiä alas vuorilta, kohti maailmaa, jossa he eivät ainakaan olisi turvassa, kohti maailmaa, jossa ei olisi enää susilaumaa.

Kuolevat: Thalia, Raul, Sasha, Fenrir
Aiemmin sodasta pakeni: Ikari
Sodasta paenneet kansattomiksi: Lua, Alma, Nuvem ja Kiara

Susilauma mureni Kaaosharhan ympärillä, kissat taistelivat parhaansa mukaan, vaikka Naakkatähteä ei enää näkynytkään missään. Kaaosharha lipoi huuliaan ja katseli tassuissaan makaavaa Umin ruumista, ennen kuin kohotti katseensa nähdäkseen, miten eräs naaras susi oli juossut pentujen joukkoon ja ulvahdellen komensi nämä mukaansa. Ilmeisesti susilauman alfa oli käskenyt naarasta hakemaan pennut ja pakenemaan. Salamavuoren kissat eivät kuitenkaan ehtineet estämäänkään neljän suden pakoa, sillä heillä oli täysi työ omissa kamppailuissaan. Kaaosharhaa vaitonaisena katsoi, miten Lua, Alma ja Nuvem pakenivat Kiaran johtamina pois lauman luota, Kiaran vuotaessa verta kylmään lumeen. Kiara oli ilmeisesti lauman toinen parantajasusi ja saattaisi myöskin olla sudenpennuille ainoa oikea tuki ja turva tulevaisuudessa, sillä myös pennut olivat naarmuilla ja haavoilla.
Salamavuoresta oli kaikki otettu mukaan sotaan, kaikki, jotka vähänkään kykenivät kohoamaan takajaloilleen ja taistelemaan. Kamomillatassu ja Karppitassukin olivat mukana sodassa, sekä Sitrusvarjo oli mukana, vaikka tuolla oli pieniä pentuja, jotka odottivat leirissä huolissaan emonsa paluuta. Naaras hyökkäsi pelottomattomasti Raulin kimppuun ja vuorileijonien ominaisella liikkeellä ja taisteluvoimalla kiepautti nuoren suden kyljelleen lumeen, ja kohoten takajaloilleen alkoi iskeä suurilla tassuillaan sutta kasvoihin, kylkiin ja kaulalle. Raulin sisarus, Sasha hyökkäsi tämän jälkeen Sitrusvarjon kimppuun, heittäen naaraan sivulleen. Sitrusvarjo oli kuitenkin täynnä adrenaliiniä, hänen silmänsä hohkasivat punaisina, kun hän upotti hampaansa Sashan kaulaan ja väänsi väkisin toisen painonsa alle, ja murskasi nuoren suden. Sitrusvarjo hyppäsi jaloilleen ja karjui uhmakkaasti, saaden Fenririn ulvomaan takaisin ja hyökkäämään Sitrusvarjon kimppuun. Kaaosharha aikoi juosta Sitrusvarjon avuksi, sillä ei uskonut, että noin suuresta sudesta naaras selviäisi yksin.
Kuitenkaan Kaaosharha ei ennättänyt naaraan luokse, kun hänen tiensä katkaisi susilauman alfanaaras. Sivusilmällä Kaaosharha huomasi, että Sumukadotus kamppaili alfauroksen kanssa hyvin tasaväkisesti, kokenut parantaja ja entinen soturi oli yllättävän vahva vastustaja alfaurokselle. Kaaosharha hetken ihaili kollia, ennen kuni Thalia hyökkäsi häntä kohden ja Kaaosharhan oli pyörähdettävä tuon kuonon alitse vatsan alle piiloon. Hän raastoi toisen vatsaa, susinaaraan ärähtäessä ja kiepsahtaessa ympäri, ehtien napata Kaaosharhaa niskasta ja paiskata tämän voimakkaasti lumeen.
Kaaosharhan keuhkoista karkasi kaikki ilma ja tämän silmät pyörivät päässää, samalla kun rintakehää puristi voimakas kipu törmäyksestä. Kaaosharha oli aiemmin taistellut hurjapäistä Taijia vastaan, ja hävinnyt tuon taistelun, saaden ikuisia arpia keholleen. Thalian huomion oli kuitenkin saanut toinen kissa, Sitrusvarjo, joka oli onnistunut väistämään Fenririn iskun ja Fenririn keho lävistyi väistön seurauksena puun oksistoon.
Kaaosharha hyökkäsi alfanaaraan selkään ja upotti kyntensä tämän selkään, Thalian yrittäessä pyristellä toisen otteesta ja hyppelehtien heittää kissaa selästään. Kaaosharha repi toisen turkkia minkä ennätti, mutta lopulta Thalia oli päätynyt liian lähelle jyrkännettä, ja hyppelehtiessään lumi tassujen alla pakkaantui alas, ja pian kaksikko joutui lumivyörymään. Kaaosharha rääkäisi kauhistuneena, yrittäen tassuilleen löytää jotakin josta ottaa kiinni, mutta joka puolella oli lunta ja hän jäi lumeen puristuksiin, Thalian kieriessä lumen mukana ja myöskin kadotessa pian lumeen Kaaosharhan silmistä.
Kaaosharha oli varma, että hän kuolisi näin, hautautuneena lumeen, hapen loppuessa, hänen ollessa jumissa ja kykenemätön pelastamaan itseään.
Pian kuitenkin Kaaosharhan luopuessa jo toivosta suuret tassut kauhoivat häntä esiin ja Kaaosharha haukkasi raikasta ilmaa ahneena. Kaaosharha katsahti yllättyneenä Naakkatähden kumppaniin, Sitrusvarjoon, joka verta vuotavana katseli häntä vakavana, mutta tarttui sitten toisen niskaan, ja osittain kaivaen toisen tassuja vapaaksi, osittain kiskoen toista niskasta, Sitrusvarjo sai Kaaosharhan nostettua lumesta. Kaaosharha ei nähnyt enää Thaliaa, ja hetken hän vain kyhjötti aloillaan, raskaasti vieläkin hengittäen pelästyksensä johdosta, sekä rintakehänstä saamista vammoista.
Sitrusvarjo kiipesi takaisin seuraavalle vuoren nyppylälle ja jäi reunalle tarkkailemaan tilannetta.
''Oletko nähnyt Naakkatähteä?'', Sitrusvarjo naukui Kaaosharhalle, Kaaosharhan kuitenkin pudistaessa päätään.

//Kuolleet: Naakkatähti
Naakkatähti urahtaen kampesi itsensä pystyyn ravistaen lunta naamaltaan sekä turkiltaan. Valkea sysi oli heittänyt hänet selästään pois, ja tuon hampaat saivat ikävät pistävät haavat hänen niskaansa. Ruhtinas kuitenkin katseli kissojen toimintaa hymyillen, nähden kuitenkin omiensa myös kaatuvan. Sudet saivat paljon aikaan, mutta myös Salamavuoren kissat tekisivät oman osansa susien kaatamisessa. Eräät kaksi sutta pian kiinnittävät oranssiin kolliin huomionsa, ja likaisenvalkea uros sekä vaalea narttu lähtivät pian rinnakkain juosten kohti Salamavuoren johtajaa. Naakkatähti kampesi itsensä jäntevästi jaloilleen ja tuijotti susia silmästä silmään. Vaalea naaras hidasti tahtiaan nähdessään kollin katseen, mutta likaisen valkea uros jatkoi matkaansa hampaitaan paljastellen ja lopulta kohtasi Naakkatähden. Suuri oranssi kolli kohosi äkkiä takatassuilleen ja terävillä kynsillään hän tervehti Haidesta, jonka naamaan raapaisi ikävän näköiset vuotavat kynnen jäljet. Uros karjahti kivusta, lyöden lopulta kollin käpälällään maahan, jonka perässä iski hampaansa tuon kylkeen. Haides painoi käpälänsä Naakkatähden kaulalle repien hampaillaan kollin kylkeä. Kivusta karjuen ruhtinas yritti rimpuilla vapaaksi, kuitenkin Haideksen hampaiden lopulta lävistäessä lihaa sen verran, että kolli jähmettyi kuolleeksi hetkeksi. Haides päästi irti virnistäen naama omassa veressään sekä Naakkatähden veressä, perääntyen sitten kohti Pistestä. Kuitenkin henkensä menetettyään Naakkatähti henkäisi ilmaa keuhkoihinsa kohoten sitten tassuilleen ja lähtien juoksuun kohti urosta. Pistes haukahti varoituksen Haidekselle, joka ennätti ottaa askelen sivuun, kun Pistes syöksähti Naakkatähteä vastaan. Kolli kynsillään pelästyi törmäystä, jossa vaalea naaras nappasi kollin kaulasta kiinni, kun itse kollin kynnet saivat otteen vain naaraan kaulasta. Pistes ravisteli kollia suussaan, yrittäen saada tämän irrottamaan otteensa. Ruhtinas ärisi sekä karjui vihoissaan ja kivuissaan, kunnes Pistes heitti oranssin kollin hampaistaan kohti puita. Naakkatähden kynnet repäisivät matkallaan naaraan kaulasta karvaa, muttei aiheuttanut kuitenkaan pahasti vuotavia haavoja. Betanaaras hengästyneenä katseli ympärillään kissoja, nähden lopulta miten valkea Umi jähmettyi paikalleen valkeaan lumeen, kun tutun näköinen valkea kolli seisoi toisen ruumiin äärellä kasvot veressä. Viha roihahti naaraan sisällä, kun tämä vihan ja surun voimilla päästi ilmoille ulvaisun, syöksyen sitten kohti puiden lomassa näkyvää oranssia kollia. Pistes ilman armoa iski hampaansa kollin kaulaan, ravisteli tätä raivokkaasti sekä lopulta heitti maahan, asettaen suuren tassunsa suurehkon kollin kyljelle. Naakkatähden hengitys rahisi tämän tuskissaan yrittäessään päästä pakoon, mutta lopulta betanaaraan voima vei voiton. Naakkatähti menetti lisää elämiään, ja lopulta Pistes repäisi hampaillaan Naakkatähden kaulaan syvän haavan, joka alkoi pulputa verta valkeaan lumeen, sekä valkean naaraan turkille. Tuo vielä otti kollin hampaisiinsa ja viskoi tämän leirin aukiolle, jotta jokainen kissa pystyisi näkemään, miten heidän oletettu johtajansa vuotaisi kuiviin. Naakkatähti yritti viimeisillä voimillaan vetää ilmaa keuhkoihinsa, mutta ei hän kyennyt onnistumaan tässä. Tuo menetti lisää elämiään, kunnes viimeisen elämän herättäessä hänet henkiin hänen silmänsä täyttyivät suuresta aidosta pelosta, sekä ihmetyksestä. Miten hän olisi täällä? Ja miksi hän tekisi kuolemaa? Kuolo sekä Kolibrintähti oli ottanut kollista niin suuren vallan, ettei hänellä ollut muistikuvia koko viimeisen päivän suunnittelusta tai itse hyökkäyksestä ollenkaan. Hän yritti päästä tassuilleen päästäkseen pois tästä tilanteesta, mutta hänen voimansa olisi loppu, ja kaulan haava vuoti koko ajan verta lumelle, Naakkatähden hengityksen hankaloituessa.

>>Kaiku pelasta minut!<< Naakkatähti ulvoi päänsä sisällä, ennen kuin hänen silmänsä lasittuivat järkytyksen sekä pelonkuvajaiset silmissään, päätyen jonnekin Kaiun sekä Kuolon välimaailmaan tapaamaan isoisäänsä. Hän oli päätynyt Kaiun valitsemasta profetiakissasta Kuolon hallitsemaan kätyriin, ja nyt lopulta hävinnyt taistelunsa kansansa puolesta. Salamavuoren johtaja menehtyi betanaaraan kynsiin, ja nyt Pistes vain tarkkaili toisen oranssia jähmettyvää ruumista vihoissaan, lopulta katseensa kääntyessä varovasti kohti Umia. Hän ei voinut uskoa, miten jotkin katalat kissat olisivat voineet surmata Umin. He eivät koskaan saisi tätä anteeksi.

//Masi
Aallonsydän hymähti tyytyväisenä ja antoi silmiensä levätä tulen loimuavissa liekeissä, ennen kuin laski katsettaan kohti sisälle asti tullutta Belladonnanviiltoa. Nuori naaras oli kuun aikana seikkaillut kaksijalkalassa, mutta lopulta myös uskaltautunut Viiltokynnen kaksijalan kotiin nukkumaan. Itse myrkkysuon soturitarkin oli alkanut nauttimaan sisätilojen lämmöstä sekä pehmeistä turkeista. Hänhän oli ihan pehmennyt täällä! Kuitenkin Viiltokynsi pian ehdotti, että voisi olla aika siirtyä takaisin kansojen pariin.

”Niin, aika on kulunut nopeasti täällä kanssanne”, hän tuhahti haukotellen sitten pienesti. Täyden kuun kokoontumisen mahtaisi olla kyseisenä yönä, ja Aallonsydän kuumeisesti pohti mitä kansoille kuului. Ehkä pian olisi aika palata kotiin. ”Kuulostaako liian aikaiselta, jos me hyvien unien jälkeen matkataan kotiin?” hän naukaisi ja pienesti hymyillen käänsi katseensa Viiltokynteen. Hän pääsisi kotiin perheensä luo, ja Viiltokynsi pääsisi näkemään sisartaan. Aikaa tosiaan oli kulunut paljon. ”Ehkä Belladonnanviiltokin on halumassa mukaan kanssasi”, tuo tokaisi ja kääri häntänsä vierelleen mukavasti. Aallonsydän olisi valmis palaamaan vammojensa hoidon jälkeen. Hän olisi valmis palaamaan soturin arkeen, tuoden vielä kotiin ihanan sekä mahtavan soturin. Naaraan korvia alkoi polttaa Viiltokynnen kehu, ja tuo painoi korviaan hieman arvostaen kuitenkin toisen kommenttia.

”Emo on onneksi myös erittäin hyvätahtoinen sekä ihana naaras. Hyvässä seurassa hän kasvanut, kuten myös sinä olet Viiltokynsi”, naaras naukaisi hempeästi ja räpäytti tuolle silmiään. Tietäisi ainakin mistä perinyt tämmöiset piirteet. Ehkä tosiaan huomenna olisi hyvä päivä lähteä takaisin. Nauttia ulkomaailmasta, ja matkata näiden kissojen kanssa kotiin. Eiköhän Rikkotähti antaisi heidän palata? Viiltokynsi näytti voivan toimia normaalisti, varsinkin jos hänelle annettaisiin mahdollisuus kuntouttaa itseään. Vesi tekisi varmasti ihmeitä. Aallonsydän hymyili lämpimästi ja lopulta silmät alkoivat lepsua kiinni.

//Owa, Heli, susilauma ja Salamavuoren väki //
//Kansattomaksi:
Kuolleet: Routahaukka, Kanttarellihiillos, Unikkoaalto, Umi, Koirankirous

Umi haukkoi henkeään aukiolla pelästyneenä, kun aivan yllättäen kesken Haideksen ja Thalian kumppanuusseremonian valtava määrä kissoja oli vierinyt leiriin. Sotahuutoja oli kuulunut jo kauempaa, mutta susilauman väki oli ajatellut, että lähistöllä saattaisi olla esimerkiksi Imperiumin kissoja, josko nämä vielä haluaisivat keskustella heidän kanssaan. Tai mitä turhaan kukaan olisi ajatellut mitään, ei käynyt järkeen, että kukaan haluaisi tai uskaltaisi vastustaa susia! Thalian ja Haideksen seremonia keskeytettiin, kun kissoja alkoi hyökkäillä erilaisten hahmojen kimppuun.
Umi jäi ällistyneenä katsomaan, miten yksi Salamavuoren suuri kissa haukahteli ja lähti juoksemaan yhdessä omegan, jonka nimi oli Ikari kanssa pois sodasta. Umi siristi hämmästyneenä silmiään ja aikoi juosta Koirankirouksen ja Ikarin perään, mutta hän ei samaan hetkeen huomannut suojella omaa selustaansa ja yllättäen ja täysin ilman varoitusta, hänen kimppuunsa iskeytyi Salamavuoren johtajakissa.
Umi lennähti kyljelleen, kissa kimpussaan. Hänen verensä lensi lumelle, hiutaleiden maassa värjäytyessä punaisiksi. Umi upotti hampaansa johtajan niskaan ja heitti tämän irti itsestään, kompuroiden sitten sivummalle haukkoen henkeään. Taiji oli kuitenkin huomannut myös Ikarin ja Koirankirouksen pakoyrityksen, ja kukistettuaan hännässään roikkuneen Kanttarellihiilloksen, kääntymällä ympäri ja painaen tämän maahan.
Umi yritti juosta yrttivarastolleen, jotta voisi auttaa loukkaantuneita susia.
''Pistes, kaadetaan me tuo!'', Haides ulvahti betanaaraalle, osoittaen kuonoaan kohti Naakkatähteä, Salamavuoren johtajaa. Umi onnistui kompuroimaan yrttivarastoilleen, mutta hamstrattuaan suunsa täyteen yrttejä ja käännyttyään ympäri, tämä katseli epäuskoisena, miten paljon maassa kitui jo susia, mutta myös makasi kuolleita kissoja.
Pian Umin pesän edustalle asettui kaksi Salamavuoren soturia, turkit pörheinä ja hampaat irvessä, murinan kaikuessa kurkusta.
Umi ehti nähdä, että Taiji oli kukistanut Koirankirouksen, mutta että omega oli päässyt karkuun.
''En halua taistella teidän kanssanne, olen vain parantajasusi'', Umi murisi kaksikolle, mutta ilmeisesti hän vaikutti liian uhkaavalta ja kissat sähisten iskivät häntä kohden tassuillaan. Umi loikkasi kaksikon ylitse, mutta Unikkoaalto ehti pureutua hänen kylkeensä ja repiä kynsillään tämän turkkia riekaleiksi. Umin keräämät yrtit levisivät aukiolle ja naaras susi ulvahti kivusta, kääntyen ympäri ja upottaen hampaansa toisen kasvoihin, repäisten suussaan rimpuleivan kissan irti itsestään. Unikkoaallon ollessa pulassa Routahaukka iskeytyi uudelleen kiinni Umin kylkeen, samaiseen kohtaan, josta vastaa oli revitty kyljen puolelta jo auki Unikkoaallon toimesta.
Umi päästi irti Unikkoaallosta, mutta soturi jäi kituen vetämään viimeisiä henkäyksiään ennen kuin tämän kehonliike pysähtyi.
Umi horjahti jälleen maahan, Routahaukan repiessä hänen kylkeään. Umin pelastukseksi Taiji oli kuitenkin ehtinyt heidän luokseen ja napaten niskasta Routahaukan hampaisiinsa, tämä paiskoi toista lumeen voimakkaasti, lopulta heittäen tuon vuoren rinnettä kohden. Routahaukka jäi elottomana makaamaan niille sijoilleen.
Umi vinkui hiljaa ja yritti kohota jaloilleen, Taijin koskettaessa kuonollaan vaisusti vinkaisten toisen kuonoa. Umi selviäisi kyllä, vaikka tilanne näyttikin pahalta.
''Mene auttamaan Echoa, hän on alakynnessä'', Umi vinkaisi Taijille, joka kohotti katseensa vanhempaan urokseen, nyökäten sitten emolleen nopeasti ja kääntyen jatkamaan taistelua. Taiji oli peloton, ja Umi katseli kasvatuksensa lopputulosta vakuuttuuneena, sekä ylpeänä.
Umi kuitenkin huomasi pian valkean kollin, jonka leualta vatsaan asti kulki pitkä, sekä syvä arpi. Tuo kolli oli se, jonka Taiji oli lähes ehtinyt tappamaan ennen kansattoman tuloa väliin. Umi kompuroi heikosti jaloilleen ja yritti kerätä yrttejä ympäriltään, mutta valkea kissa oli peloton ja tarkkaili valmiiksi pahasti loukkaantunutta parantajasutta. Kunnes se lähti salamannopeudella liikkeelle ja hyökkäsi Umin kylkeen kuin viimeisenä kaksijalan nuolena. Umi kohosi takajaloilleen ulvaistessaan tuskasta, kun Kaaosharhan kynnet ja hampaat lävistivät hänen kylkensä, ja kissan kohotessa myöskin takajaloilleen, horjuttaen Umin kumoon.
Umi tunsi viiltävää kipua, joka salpautti hengityksen, ja viimeisenä asiana mitä hän näki, oli kasvoja lähestyvä maa, kun hän kaatui. Kaaosharha päästi vasta hetken kuluttua irti, knu hän ymmärsi valkean suden kuolleen. Kaaosharha nuolaisi suupielestään toisen verta ja yritti sitten paikantaa Naakkatähden sijaintia.
Murheekseen tämä kuitenkin huomasi, että susista olisi vasta yksi kaadettu, mutta Koirankirous olisi auttanut kyllä yhden myös pakoon. Varapäällikkö jännitti lihaksensa. Häviäisikö Salamavuori?

Yleiset säännöt pisteytyksessä:
• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.


Masi: +54ap +180kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
• Fuuga, Luopio +2ap+10ap+40kp
• Lasipilvi, Usvajoen soturi +2ap+10ap+40kp
• Tsume, Kotikisu +1ap+5ap+20kp
• Spiro, Liito-orava +2ap+10ap+40kp
• Taiji, Susilauman betauros +1ap+5ap+20kp
• Tomutähti, Usvajoen päällikkö +1ap+5ap+20kp



Heli: +54ap +180kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
• Opaalikuiskaus, Kuutiikerin soturi +1ap+5ap+20kp
• Syystähti, Taivaanliekin päällikkö +2ap+10ap+40kp
• Sarastuksenlilja, Taivaan liekkien lauman päällikkö +1ap+5ap+20kp
• Aallonsydän, Kadonnut +1ap+5ap+20kp
• Saga, Erakko +1ap+5ap+20kp
• Pistes, Susilauman betanaaras +1ap+5ap+20kp
• Revontulikukka, Taivaan liekkien lauman päällikkö +1ap+5ap+20kp
• Naakkatähti, Salamavuoren heimon päällikkö +1ap+5ap+20kp

//Salamavuoren kissat, susilauma
Naakkatähti kohosi puhujanpaikalle röyhistäessään leijonanharjaansa asettaessaan samalla tiukan sekä itsevarma katseen kissoihinsa.
”Salamavuoren kissat! Olen saanut uneeni näyn, jossa vuorien herruus odottaa meitä!” Hän aloitti kunnianhimoisesti heilautellessaan häntäänsä muistellessaan tummaa unta, jossa hän seisoi vuorien päällä heimolaisten iloitessa taustalla. Vaikka siinä oli myös häivähdys punaista, ei Naakkatähti ajatustensa läpi tajunnut merkkejä. ”Tässä unessa, haastoimme muut vuorilla asuvat sotaan, jotta voisimme napata koko jylhien vuorien herruuden. Siksipä tänään hämärä aamuna, Salamavuori lähtee sotaan häätämään muut vuorilla asujat!” Kolli naukaisi voimakkaasti kissojen katseiden tummuessa taustalla. Sumukadotus muun muassa oli saapunut pesästään kuulemaan tapahtumia oppilaansa kanssa, ja asettikin häntänsä Salviapääskyn selän päälle huolissaan. Tämä ei voisi johtaa muuhun kuin veren vuodatukseen.
”Tahdon mukaani kaikki kynnelle kykenevät taistelijat, parantajat saapuvat lähelle rajaa varastojen kanssa, jotta loukkaantuneet saavat välitöntä apua. Mutta Salamavuoren kissat voivat haastaa kenet tahansa, ja suuret vuorileijonat varmasti vievät voiton!” hiljaista kannatusta kuului kissojen joukosta, mutta suurimmaksi osaksi kaikki olivat hämmentyneitä. Naakkatähti kuitenkin vain villisti heilautteli häntäänsä ja käänsi katseensa Kaaosharhaan.
”Varapäällikköni kerää kaikki kissat mukaan, ja lähdemme oitis parantajienkin ollessa valmiina. Syökää hieman, teroittakaa kyntenne sekä valmistautukaa! Tänään Salamavuoresta tulee vuorien ruhtinas!” hän karjui mielensä perukoilla Kolibrintähden hurratessa mielipuolisesti idealle enemmän kuin hänen kansalaisensa. Naakkatähti loikkasi alaa kiveltään astellen jo valmiina kohti leirin suuta.
--
Sumukadotus oli asettautunut eräiden kivien väliin juuri rajan tuntumaan oppilaansa sekä yrttiensä kanssa. Naakkatähti oli johtanut ritareita kohti rajaa, kun Kaaosharha oli auttanut parantajia. Mukana olivat kaikki kissat, jotka olivat kykeneviä taistelemaan. Vain emoja sekä pentuja jäi leiriin, sekä nuorimmat oppilaat, mutta yhtään vanhemmille oppilaille tämä oli vain harjoitusta. Susien löyhkä iskeytyi pian kohti kissojen kasvoja, kun he jatkoivat marssimistaan kohti Lumotunpolun leiriä. Sen lähettyviltä he oletettavasti löytäisivät muut vuorien asukkaat. Kissojen turkkeja kuumotti pelko sekä hämmennys, mutta he seurasivat johtajaansa olettaen tämän olevan oikeassa. Pimeä pilvi peitti pian Naakkatähden viimeisetkin ajatukset, ja oranssi kolli ulvaisi ilmoille kamalan sotahuudon, jonka myötä hän lähti syöksymään kohti pensaikkoja ilmestyen pian susilauman leiriin. Hänen kasvoillaan lepäsi kunnianhimoinen ja kylmä virne, kun hän silmäili suuria vastustajiaan kehottaen vielä kissojaan hyökkäämään, ennen kuin itse loikkasi kohti valkeaa pienempää naarasta kynnet esillä sekä silmät verenhimoisina loistaen. (Umi)
”Tänään vuoret kuuluvat meille!” hän karjui kohti suden naamaa kynsillään ensimmäisenä repien toisen turkkia ilkeästi.

//Heli//

Spiro oli hetken pyörällä päästään, kohoten polviensa avulla takamukselleen istumaan vastaltaan. Hän kuuluvasti aivasti puuterilunta kasvoiltaan ja nenästään, heilautteli korvistaan lunta ja hetken ajan silmät pyörivät hänen päässään, kun yllättäen häntä olikin hyökännyt hänen kimppuunsa. Hän ei ollut osannut odottaa muista ja orava kohosikin nopeasti takaisin jaloilleen, väräytellen nenänpäätään, kun kettu kyseenalaisti hänen häntänsä nyppimisen. Nuuskis, nuuskis, hän haisteli ilmaa kaksikon välissä. Kettu ei tainnut aikoa häntä siltikään vielä syödä, se oli naaras, petohampainen kyllä, mutta aika nuori ja pieni vielä.
''Mää vai? Häntääsi nyppäilin? No en maar-'', Spiro sopersi, hieraisten niskaansa ja potkaistessa toisen karvatuppoja takajalallaan hivenen kauemmas. ''Tässä näin mää vaa irtokarvoja kärräsin pessää varten'', toinen yskähti, suoristaen selkäänsä, mutta nuolaisi sitten etukäpäläänsä ja nyppi maasta ketun karvatuppoja tassuihinsa.
''Tietysti neiti Kettunen saa ne takaisin jos niikseen tulleepi'', liito-orava hymyili ja märällä tassullaan asetteli karvoja takaisin tuon häntään kuin liimaten niitä ja taputti sitten muutaman kerran häntää, ennen kuin kääntyi viikset väristen takaisin neiti Kettusen puoleen.
''Mutta mitäpä neiti Kettunen täällä uinuupi? Ekkö nää oo huomannu, että on pilvet sellaisessa asetelmassa, että kohta pyryttää ja sitte oot kalju, iha niiko mun vaarini. Se on paha, tosi paha juttu, kun alkaa pyryttää nii palijo, että viä kaik tupsukkeet mennessöön'', Spiro pudisti päätään ja laittoi käpälät jämäkästi lantioilleen, ja nyökäytti perään muutaman kerran. ''Neiti Kettusen olisi hyvä mennä omaan pessään siitä ennen myräkkee, hmh hmh'', hän jämäkästi nyökkäili uudelleen.
''Mutta miksi niin apea on neiti Kettunen? Onko vatsa tyhjä vai löiki jänes nokkaan? Ne on pirulaisia ne töpöhäntäset Väinöt j Väiskit, perhana sentään, yrittivät munkin terhot pölliä, kun mää roudasin niitä puusta toiseen ja pari putosi maahan. Ihme pirulaisia, eihä ne ees syö terhoja! Hmph!'', orava tuhahti, puhaltaen viimeisiä lumihiutaleita nenänsä päältä ja sukien sitten etukäpälällään otsansa karvoja taaksepäin.
Sitten orava alkoi kaivaa selästään pussukkaansa ja kaivoi esiin sieltä varpuja, joissa oli vielä syksyltä joitakin marjoja killumassa. Hän taittoi pienen varvun oksan suuhunsa ja asetteli sen mietteliäänä suunsa pieleen, pyöritellen sitä kielellään, ottaen tukea ketun hännästä ja näytti hyvinkin mietteliäältä.
''Säähän haiset hivenen kisumirreiltä'', orava tokaisi itsekseen kummastuneena.

Kilpikonnakuvioisen naaraan matka kesti pari päivää. Hän tiesi minne mennä, mutta hän ei pitänyt mitään kiirettä. Ei mihinkään olisi mitään kiirettä. Hänellä ei olisi mitään enää missä olla, mitään kiirettä, tai velvollisuuksia mihinkään. Hiljaa huokaisten ilmaan huurretta Syystähti kohotti katsettaan kohti vuoria. Näitä kohden he olivat Fuugan partion kanssa matkanneet, ja tuo uskoi, että olisi lähellä Taivaan liekkien laumaa. Hän maisteli ilmaa ja aisti ilmassa heidän tuoksunsa, muttei tuo nähnyt tai kuullut ketään. Ehkeivät he partioineet rajojaan niin tarkasti kuin kansalaiset tekivät. Ehkei heillä ollut haitaksi muita kissoja, etenkään kansalaisia. Tuhahtaen itsekseen naaras lähti uupuneen askeltamaan kohti vuoristoja, lopulta törmäten Hohdonkaiun sekä Lasipilven partioon. Onneksi naamoja, kenet Syystähti oli tavannut, ja uskoi olevan hyviä kissoja. Naaras tervehti näitä uupuneena, sekä hieman riutuneena, partion kuitenkin johdattaessa hänet leiriinsä.

“Miksi olet näin kaukana?” kysyi Hohdonkaiku lopulta, tukien Syystähteä matkallaan mäyrien runnomaan leiriin. Suurin osa kissoista oli työntouhussa korjatessaan pesää, ja Syystähti apeana katseli näidenkin kokemia suuria muutoksia. Keisarinnan pesästä asteli esiin tuttu Revontulikukka, joka saapui tervehtimään profetia ystäväänsä Syystähteä, kertoakseen myös menetyksistä.

“Olen hyvin pahoillani kaikesta tapahtuneesta”, entinen Hallavarjon johtaja pahoitteli kaikille, ja saikin Revontulikukalta sekä muilta lähettyvillä olevilta kissoilta kiitoksia ja päännyökytyksiä. Heilläkin oli siis laumassaan pahoja tapahtumia läsnä, kuten kaikilla kansoilla tuntui olevan tällä hetkellä. Syystähti otettiin kuitenkin avoimin tassuin leiriin, hänelle tarjottiin ruokaa sekä lämpimää petiä muiden vartijoiden luota. Syystähti otti tässä kohtaa kaiken avun vastaan, vaikka tuntui kamalalta, sekä epäoikeutetulta vain kulkeutua toisen leiriin oman tuhouduttuaan ja jäädä riesaksi. Kuitenkin naaras kertoi heille kaiken omasta matkastaan ja hänet otettiin myötätunnolla vastaan kaiken kuultuaan. Syystähti kertoi heidän voivan kutsua itseään Syyssudeksi, saatuaan luvan jäädä heidän luokseen. Ei hän voisi elää toisten joukossa johtajana, ja arvosti Revontulikukan ystävällisyyttä ottaa toinen joukkoihinsa. Naaras oli otettu tästä, eikä häntä haitannut alentua Revontulikukan käskyn alle. Hän oli nuori sekä pätevä naaras, ja varmasti syystä valittu jatkamaan Sarastuksenliljan perintöä. Taivaan liekkien lauma oli erilainen, sekä yllättävän hyvä paikka. Sen kissat olivat mukavia, rehtejä sekä luotettavan näköisiä. Syyssusi nautti olostaan, ja vaipuikin lopulta uneen täydellä vatsalla, hoidetulla turkilla sekä ystäviä ympärillään. Hän kaipasi Hallavarjoa, ikävöi Risasydäntä ja ei voinut uskoa mitä kaikkea hänen kansansa oli käynyt läpi. Mutta Syyssusi silloin vannoi, että hän palaisi vielä, ja löytäisi tiensä Surutähden yläpuolelle.

//Taivaan liekkien lauma + Usvajoki//

Tomutähti ei ollut suunnitellut asioita kovinkaan pitkälle tai mitään. Hän oli toiminut vaistojensa varassa, vaikka ei ollutkaan pitänyt siitä kaikesta, miten tiet olivat lähtneeet kulkemaan muutaman harmittomalta tuntuneen suunnitelman mukaan. Katsellessaan kuitenkin muutaman päivän kuluttua vaitonaisena leiriä Tuulenkapinan viereltä, jonka oli nimittänyt seuraajakseen, kun kissat olivat olleet sitä mieltä, että Tulitähden kaataneesta kissasta tai karkottaneesta kissasta tulisi heille pätevä päällikkö. Se oli kiinnostava ajatus, mutta Raadontomu, nykyiseltä nimeltään Tomutähti oli sen vastaanottanut mielellään. Tai ehkä vähän ristiriitaisesti, nyt hänellä olisi oma kansa, oma turvapaikka, jonka varalle hänellä oli kaksi peruskiveä vieritettävänään.
''Haluaisin käydä Taivaan liekkien laumassa nyt, kun täällä on kaikki hyvin'', Tomutähti sinä aamuna sanoi Tuulenkapinalle, joka heilautti kummastuneena isälleen korviaan (?) Hohdonkaiku oli pyörinyt paljon kollin mielessä ja kyllä hänelläkin oli jonkinlaisia tunteita, etenkin omaa rakastaan kohtaan, joka olisi jo monta kuuta ollut Taivaan liekkien laumassa ihan toisella puolella maailmaa kuin Tomutähti. Hän oli vakuutellut palaavansa, kunhan saisi vain jonkin sellaisen paikan heille järjestettyä, johon he voisivat yhdessä lähteä. ''Haluan tuoda emosi takaisin Usvajokeen, nyt kun se on turvallista'', Tomutähti puhui osittain itsekseen, mutta Tuulenkapina kykeni ymmärtämään isänsä tunneälykkyyttä. Tai sen älyttömyyttä. Kansojen kokoontuminen oli lähestymässä, Tulitähti oli hoideltu seuraajiensa kanssa, hautajaiset pidettä kaikille menehtyneille ja silti Tomutähden mielessä pyöri Taivaan liekkien lauma, sekä Hohdonkaiku.
Tuulenkapina kuitenkin kannusti isäänsä lähtemään, jonka seurauksena kaksikko sopi seuraavana päivänä matkaavansa yhdessä parantajan valmistelevien yrttien voimalla kohti Taivaan liekkien laumaa. Vain kahden, jotteivät he herättäisi suurta pelkoa laumassa, jonka tilanteesta Tomutähti ei osannut sanoa mitään. Miten lauma voisi kaikkien näiden kuiden jälkeen? Kun Umbra oli tuhottu ja Pakkastähden Imperiumi oli vasta ollut aluillaan, jo silloin Tomutähti oli sieltä joutunut lähtemään.
--
Matka taittui menneitä muistellessa. Tuulenkapina ei muistanut emostaan kovastikaan, joten Tomutähti mielellään kertoi Hohdonkaiusta, samalla kun he taittoivat matkaa. Putouksen kohina kuitenkin sai Tomutähdenkin vaikenemaan, tämä kohotti korviaan ja pehmeä hymy levisi tämän kasvoille, kun kylmyydestä ja lumimyrskystä huolimatta, lauman ominaistuoksu tuulahti hänen nenäänsä.
Tomutähti huomaamattaan kiristi askeliensa väliä, kun hän Tuulenkapinan kiriessä isäänsä uteliaasti liukuen mäkeä pitkin alas Tomutähden esimerkin nähtyään. Kuitenkin niinkin lähellä leiriä oli rauhallista, yö alkoi painaa jo vasten kasvoja, joten kissat olivat varmasti jo vetäytyneet lepäämään. Tomutähti pisti kuitenkin merkin sille, että ympäristö oli hivenen muuttunut, erilaisia korjauksia oli selvästi tehty. Hän kohotti mietteliäänä kaisloista tehtyä aidantapaista palaa leirin suuaukolla tassuihinsa ja vilkaisi mietteliäänä Tuulenkapinaa, se näytti hyvinkin vahvasti Usvajoen kissan tekosilta. Se vahvisti kollin ajatuksia Hohdonkaiusta.
''Hälytys! Tunkeilijoita!'', haukotus yläpuolella keskeytyi, kun aukiolla kajahti hälytyshuuto. Kissat hyppäsivät ulos pesästään ja Tomutähti jo tottuneesti veti Tuulenkapinan taakseen, joka jäi hänen isänvaistolleen ominaiseksi sen jälkeen, mitä kauheuksia tytär joutui Tulitähden valtakauden aikana kohtaamaan.
Kuitenkin kaksikon yllätykseksi heidän yläpuoleltaan vartija loikkasi alas, mutta tämän huolestunut, pelästynyt ja jopa hivenen vihamielinen katse pyyhkiytyi äimistykseksi.
''Tuulenkapina!'', Lasipilvi henkäisi, vilkaisten kyllä myöskin Tomutähteä, muttei yhtä lämpimästi.
''Tomu! Olet palannut!'', Puumavarjo naukui ja juoksi tervehtimään vanhaa ystäväänsä, Tomutähden kuitenkin pyyhkäistessä naaraan ylitse tyynellä katseellaan. Hän etsi vain jotakin tiettyä.
''Kuka on Tuulenkapina?'', mutisi kummastunut ja hapan kolli Lasipilven viereltä.
''Tuulenkapina, tämä tässä on Tomusielu'', Lasipilvi naukui, Tomutähden kuitenkin luomatta katsettakaan tuohon. Vaan tuon silmiin levisi aaltomaisena suuri tyytyväisyys, jonkinlainen omahyväinen omistamisentarve ja ylpeys, kun hän huomasi pyytäjien seuraavan hänelle rakasta naarasta, Hohdonkaikua. Tämäkö oli kohonnut pyytäjien ruhtinaaksi?
''Nyt minulla on lupaamani turvapaikka, jossa voimme elää rauhassa'', Tomutähti työntyi Lasipilven ja Puumavarjon, sekä Tomusielun ohitse tylysti ja askelsi kenestäkään muusta piittaamatta Hohdonkaiun luokse. Tämän silmät tarkkailivat ainoastaan tätä naarasta, kasvojen ollessa helpotuksesta ja onnesta pehmeinä. ''Voimme palata takaisin kotiisi, nyt meidän kotiimme, Usvajokeen'', Tomutähti jatkoi käsittämättömällä rauhallisella olemuksellaan, häneen tulviessa jonkinlaista mielihyvä hormonia pelkästään kumppaninsa ominaistuoksun kohdatessaan.
''Olen kohonnut Usvajoen päälliköksi ja tyttäremme, Tuulenkapina toimii varapäällikkönäni'', Tomutähti asettui Hohdonkaiusta hivenen sivummalle, jotta tämä saisi huomata heidän tyttärensä olevan myös mukana. Lasipilvi säpsähtäen siirsi katseensa emosta Tomuun ja askelsi emonsa vierelle hivenen huolestuneisuudesta korvat luimussa.
''Mutta meillä on kaikki hyvin täällä'', Lasipilvi hiljaa kuiskasi, Tomutähden kuitenkin sivuttaessa tuon kokonaan, kohottaen sitten päätään, kun hänelle vieras naaras tuli johtajanpesästä ulos.
''Missä Sarastuksenlilja on?'', se tuli omanlaisellaan omistautumisella ulos kollin suusta ja tämän rauhallisuus pakkautui hermostuneisuudeksi. Missä hänen keisarinnansa oli, jolle oli vannonut uskollisuutensa puolustaa tuon perskarvojakin, jos tilanne niin sallisi, mutta jolta oli luvan saatuaan luopunut työtehtävästään ja paennut Imperiumia. Vasta sen hahmotettuaan, ettei Sarastuksenlilja ollut enää laumassa, tämä alkoi tarkemmin katsoa ympärilleen ja huomasi, ettei hän tuntenut enemmistön kasvoja enää ollenkaan.
Nopeasti vaieten hän asettui paremmin kumppaninsa vierelle, turkkien koskettaessa toisia.

//Taivaan liekkien lauma + Heli//

Siitä oli vain muutama auringon kohoamisen ja laskemisen hetki, mutta lauma oli hyvin pelokkaan oloinen. Hopeapantteri, sekä Sarastuksenlilja olivat menehtyneet mäyrien hyökkäyksessä, eikä kukaan muukaan ollut selvinnyt erilaisilta arvilta. Toisilla arvet olivat henkisiä, toisilla fyysisiä. Lasipilvi istui hiljaisena leirin laitamilla, ja suki emonsa turkkia lohduttaakseen tätä. Monilla oli todella turvaton olo, mutta liekkitanssijaksi valittu Sarastuksenliljan tytär oli kaksi päivää tutkinut heidän esi-isiensä unia ja hämmästyttävintä oli ollut se, että tämä oli kertonut Kaiun esi-isien vaeltaneen hänen luonaan puhumassa.
Lopulta kuitenkin tämä oli saanut esi-isiin yhteyden ja saamansa ennustuksen seurauksena, tämä oli ehdottanut kansalle, että nämä tekisivät Revontulikukasta uuden johtajan laumalle. (?)
Jokainen muukin ehdokas oltiin valmiita ottamaan huomioon, mutta lauma oli hyvinkin vakuuttunut nuoreesta neidistä, joka oli ollut mukana profetiakissojenkin matkalla. Lauma oli mielellään kuunnellut tämän kerrontaa sodasta, jossa he olivat kukistaneet Pakkastähden ja vaikka Lasipilveä kiinnostikin, tämä oli jättänyt kyselemästä Usvajoen tilanteesta tai Usvajoesta valituista kissoista.
Seuraavat päivät olivat kulkeneet Revontulikukan johdolla leirin kunnostamisen parissa, Lasipilven tukiessa parhaansa mukaan emoja, jotka yrittivät saada pentutarhaa kuntoon, sekä opastamalla oppijoita tekemään kaisloista yhteen kietomalla vankempia pesiä. Hän oli huomannut, etteä Taivaan liekkien laumassa häntä enää pidettykään kummajaisena, vaan Usvajoesta opitut keinot olivat hyvinkin tervetulleita.
Seuraavana aamuna jo tottuneesti valmiina työskentelyyn tämä alkoi jo muodostaa emonsa kanssa soturien ja pyytäjien ruhtinaina erilaisia partioita työtehtävilleen, kunnes Revontulikukka oli keskeyttänyt heidän sen aamun toimet ja halunnut nimettää itselleen seuraajan.
Lasipilvi oli häkeltynyt, kun kuuli oman nimensä uuden johtajan suusta. Tämä halusi Lasipilvestä itselleen varajohtajan! Lasipilven emo nipisti häntä hännästä, jotta Lasipilvi oli osannut mennä muiden eteen, Revontulikukan puhujanpaikan alle ja vastaanottaa tämän seremonian. Lasipilvestä tuntui siltä, että hän oli viimeinkin kotona, emonsa luona, mutta myös sisarustensa luona. Unohtamatta, että hänellä oli arvoa ja jokin merkitys laumassa!
Sen päivän aikana Lasipilvi työskenteli entistäkin ahkerammin leveä ja onnellinen hymy kasvoillaan. Hän myöskin vastaanotti yllättyneenä emonsa partion mukana Syystähden, joka oli kulkenut takaisin profetiasodan jälkeen Taivaan liekkien lauman luokse. Naaras oli hyvin murtuneen oloinen, mutta oli Revontulikukalle avoimesti kertonut Hallavarjon tuhosta, ja laumalaiset ottivatkin kokeneen Hallavarjon entisen johtajan mielellään luokseen, vaikkakin laumalaiset kutsuivat häntä nyt nimellä Syyssusi.

//Owa, Heli//

Susien ollessa aukiolla selittämättömässä tilanteessa, surtuaan ensin alfaansa, lopulta alfan veli Haides, jonka kasvoilta näki, miten murtunut tämä oli veljensä kuolemasta, nousi veljensä viereltä ylös. Susilauma oli nyt viallinen, kukaan ei ollut varma, miten heidän tulisi toimia. Ottaisiko Thalia johdon, vaikkei hän ollutkaan alfasukuinen, ehkä sittenkin Haides, joka olisi nyt kuolleen Achilleksen alfasukuinen veli vai olisiko betaparin aika kohota valtaan laumassa. Taijista sekin ajatus tuntui kiehtovalta, mutta katsellessaan murtunutta Thaliaa, Taiji ei kyennyt ajattelemaan itseään alfana. Se tuntui jonkinlaiselta loukkaukselta Thaliaa kohtaan, ja ihan kuin hyvän ystävänsä Achilleksen muistoa uros haluaisi myöskin loukata.
''Minun on aika astua alfan asemaan'', Haides yllättäen huokaisi, saaden susilauman jäsenet vilkuilemaan toisiinsa. ''On paras saattaa Achilleksen työ loppuun alfana. Olenhan ainoa alfasukuinen tässä laumassa'', Haides hymähti, siirtäen katseensa kohti alfanpesää, samalla kun Taiji mielessään lisäsi, että ennenkuin toisin päätettäisiin alfasukuisuudesta.
Umi hiljaisena istui ja katseli tilannetta, mutta emo ei selvästi aikonut puuttua tilanteeseen mitenkään.
''Entä Thalia?'', Taiji hiljaa murahti Haidekselle, joka heilautti rauhallisesti häntäänsä ja katsahti naarasta kohden.
''Kyllä Thalia voi pysytellä vierelläni alfanaaraana'', Haides rauhallisesti tokaisi, Taijin vilkaistessa parhaan ystävänsä kumppania vailla ilmettä kasvoillaan. ''Jonakin päivänä sitten meidän pennuistamme tulee laumamme alfoja. Niin Achilles olisi halunnut omille pennuilleen tapahtuvan, jos hän olisi ennättänyt saada pentuja ennen kuolemaansa'', Haides räpäytti silmiään puhuessaan, mutta hänen silmistään puuttui kuitenkin empatia.
Hän oli kauan ollut veljensä varjossa ja nyt hän saisi ottaa kirsikat kakun päältä itselleen. Taiji ei ollut varma, pitäisikö se hyväksyä. Hän vilkaisikin epäilevästi kumppaniinsa.
Hyväksyisikö Pistes tai Thalia itse tällaista? Lennosta kumppanin vaihto vain ja elettäisiin taas kuin ennenkin? Taiji ei luottanut Haidekseen ja tuon kykyihin.

//Laumalaiset
Revontulikukka ihmeissään katseli, miten Kuulammen säiky, sekä elo kissojen turkkeihin palautui, kun voimat puhdistivat lammen. Äkkiä se keveys sekä mahdollisuus katosi naaraan kehosta, ja hän hetkeksi lysähti kasaan, ennen kuin korjasi itsensä muiden kissojen rinnalla. Hän katseli hymyillen kohti Fuugaa sekä tähtiturkkisia kissoja, joiden olisi nyt aika palata takaisin omaan maailmaansa. Harmaa naaras katseli apeasti kohti Taivaspentua, joka viimeisenä väläytti apean surullisen hymynsä kohti naarasta, ennen kuin sukelsi lampeen Arpitähden sekä Päiväntähden rinnalla. Oli surullista nähdä heidän lähtevän, mutta he varmasti katselisivat heitä, sekä keksisivät pilaa heitä kohtaan vielä taivaastakin. Nyt Revontulikukka suki turkkinsa sekä apeasti katseli muita ryhmäläisiä, ennen kuin sanoi viimeiset hyvästit ystävilleen sekä Fuugalle, ennen kuin lähti laukkaamaan kohti kotiaan yrittäessään tuntea tuulta vielä tassuissaan. Se tuntui turkilla, sekä voimakkaasti veren kiertäessä hänen kehossaan hän tunsi pystyvänsä kaikkeen, mutta lopulta hän tiesi ja ymmärsi, ettei omannut enää voimaa käpälissään. Tuo huokaisten kuitenkin jatkoi matkaansa toivoessaan pääsevänsä perille ennen auringonlaskua.

Matka oli pitempi yksinään, mutta paluu matka kotiin tuntui aina lyhyeltä. Hymy huulillaan naaras oli tehnyt matkaansa välillä nopeammin välillä vähän hitaammin. Hän jopa ehti nappaamaan itselleen hiiren matkan varrella, ja ylpeästi söi sen pysähdyttyään peltojen väliin. Lopulta hän jatkoi matkaa, ja näkikin jo koti kukkulan häämöttävän lähistöllä. Revontulikukka ajatteli, että paluu kotiin olisi rauhallinen sekä iloinen, mutta naaraan päästessä vuoristolle, hän haistoi heti mäyrät. Tuo pelästyen pörhisti turkkinsa ja tassut vuoren rinteessä sutien hän kohosi kukkulan päälle ja katsahti alas leiriin, jossa viuhui kynsien sekä mäyrien pyörremyrsky. Hän kiljahti pelästyneenä syöksyen sitten kohti leiriä tassut viuhuen rinteessä. Hän väisti ison mäyrän kömmellyksen taaksepäin ja sitten puolelta toiselle loikkien hän pääsi Hohdonkaiun sekä Lasipilven ryhmän lähettyville.

“Olen palannut, mutta mitä täällä tapahtuu!” naaras kiljahti väistäessään Hohdonkaiun loikkaa alas mäyrän kasvoilta, kun se itkien ja vinkuen yritti pudistella kasvoistaan verta, sekä etsiä pakoreittiä. Mäyriä oli monta, mutta jokainen ryhmä oli yhdessä saanut vähintään vahingoitettua niitä hyvin, joten suurin osa kissoista oli turvassa. Harmikseen Revontulikukka ehti erottaa Lotusturkin liikkumattoman ruumiin lähellä kaatunutta puuta, mutta tämä varmasti vaati omat veronsa. Naaras ei myöskään nähnyt missään Hopeapantteria, joka sai hänen sydämensä jättämään lyönnin välistä. Lopulta kuitenkin Lasipilvi pakitti Hohdonkaiun sekä pikkusisarensa vierelle katsellen huolestuneena leiriä.

“En ole nähnyt Sarastuksenliljaa hetkeen missään”, tuon huolestunut äänensävy herätti Revontulikukan vaistot, ja naaras lähti oitis loikkimaan pitkin leiriä, nähden ystävänsä Liekkililjan taistelemassa yhden ryhmän kanssa, ja lopulta hän huomasi alempana järven luona ruskean hahmon, joka maisteli ilmaa häntä rauhallisesti heiluen takanaan, mäyrän pyöriessä hänen ympärillään. Miten he olivat tuonne joutuneet aivan kaksin! Revontulikukka lähti syöksymään kohti järveä, ja onnistui heittäytymään mäyrän kasvoihin juuri ennen kuin se iski Sarastuksenliljaa päähän takaa tassullaan. Mäyrä karjuen otti horjuvia askelia käpälillään ennen kuin yritti lyödä Revontulikukkaa. Naaras huomasi olkansa olevan vielä arka, mutta Kuulammen koitos oli parantanut ainakin hänen haavojaan hieman. Siksi naaras kykeni juoksemaan kotiin. Nyt Revontulikukka kuitenkin loikkasi alas pyörivän mäyrän kasvoilta ja asteli Sarastuksenliljaan kiinni.

“Olen palannut!” hän henkäisi keisarinnalle, joka kuitenkin turkissaan näytti päätään nyökkäävän. Harmaa naaras ei ollut huomannut, miten toisen kaulassa sekä rinnassa oli selvästi jo loukkaantumisen jälkiä. Hän oli ottanut osumaa varmaan tältä mäyrältä jo aiemmin. Ja nyt hän oli sokeana yrittänyt päihittää sen yksinään. Ehkä yrittäen auttaa kansaa johdattamalla yhden pois muiden joukosta, muttei Revontulikukka ymmärtänyt tätä. Mäyrä lähti taas syöksyyn heitä kohden ja Sarastuksenlilja loikkasikin yllättäen ennen soturia mäyrän kimppuun. Keisarinna ryömi mäyrän kasvoja pitkin ylös, raapi sen nenää sekä silmiä, puri sen korvia, ja lopulta myös Revontulikukka loikkasi eteen iskien mäyrän tassuja ja väistellen sen suurta kehoa. Yllättäen se viekas mäyrä kaatuikin kyljelleen ja iski päänsä alas maahan, lytäten Sarastuksenliljan oman päänsä sekä maan väliin.

“Ei!” Revontulikukka huusi väistäen tomun takaa mäyrän pyörähdyksen, kun se kömpi takaisin jaloilleen ja lähti pötkimään kohti metsää kasvot veressä, sekä niskassaan Sarastuksenliljan verta. Keisarinna köhisi hankalasti murskaantuneiden kylkiluiden takaa ja katseli sokein silmin kohti Revontulikukkaa. Nuori naaras yritti ottaa toisen niskasta kiinni ja raahata kohti leiriä, mutta Keisarinna käski hänen lopettaa raivokkaalla hännän heilautuksella.

“Viilto! Lasipilvi! Auttakaa!” Revontulikukka itki, mutta Sarastuksenlilja vain katseli vieno hymy huulillaan kohti nuorta soturia. Ihan kuin hänen katseestaan sekä huuliensa välistä olisi kuullut, miten ylpeä naaras oli hänestä, sekä miten lauma jäisi hyviin käpäliin. Nuori naaras ei ymmärtänyt tätä. Hän uskoi, että toinen vielä selviäisi tästä, olihan hän lauman Keisarinna! Kai nyt esi-isät auttaisivat häntä! Kuten Arpitähti sekä Päiväntähti! He olivat suuria johtajia, jotka nyt osaisivat kulkea tänne maalle!
“Älä mene, minä pyydän älä mene nyt”, Revontulikukka paineli maata tassujensa alla, mutta hymähtäen lopulta Sarastuksenliljan keho hiljeni, rinta lakkasi pumppaamasta, ja veri vain valui hänen hiljaisen kehonsa alla. Revontulikukka itki hiljaa ääneti hännänpään vääntyillessä hänen takanaan, katsellessaan vain sanattomana, ottamatta huomioon leiristä kantautuvat äänet, miten hänen Keisarinnansa oli poistunut heidän keskuudestaan.

//Masi, Owa
Pístes huomasi saapuvansa Taijin kutsun myötä paikalle liian myöhään. Vaalea naaras jäi hetkeksi kauemmas muista nähdessään vain miten musta alfa makasi kyljellään maassa. Hänen kehonsa ei kohoillut, eikä ilmassa kyllä maistunut hänen eloaan enää. Kaksijalat olivat murhanneet heidän alfansa. Pistes vinkaisi hiljaa ja katseli Taijia, joka yritti kovasti lähteä kaksijalkoja kohti kostamaan tätä. Onneksi Fenrir oli mukana, ja auttoi Taijin pois siltä tieltä. He yhdessä saivat Achilleksen ruumiin turvalliselle selälle, jotta hän pärjäisi koko matkan lauman luo takaisin. Betanaaras yritti olla Taijin rinnalla, ohjata tätä eteenpäin, vaikka uroon silmät sekä ajatukset olisivat aivan muualla. Hän olisi murtunut Achilleksen poismenosta, totta kai olisi. Naaras uskoi, että Achilles oli käskenyt Taijia perääntymään, muttei hän voinut tietää. Voi olla, että hän pyysi myös apua. Mutta he joutuivat sinne kaksin, ja siinä kohtaa olisi kohtalo varmasti lähellä. Pístes piti häntäänsä Taijin hännän lähellä, kunnes he pääsivät lauman luo, ja Achilleksen tumma keho aiheutti heti kauhistusta, sekä pelkoa. Umi kuitenkin ryhtyi pian varovaiseen ulvontaan, johon Taiji sekä muu lauma pian ryhtyi. Myös pienet pennut Umin vierellä, vaikkeivat nämä näyttäneet mistään tietävän mitään. Pístes hetkeksi uppoutui katselemaan pentuja, ennen kuin itsekin ryhtyi ulvontaan sureakseen alfaansa. Lopulta valkea tundrasusi käänsi katsettaan kohti Thaliaa, joka olisi alfan kumppanina jonkinlaisessa vastuussa laumasta. Vaikkei heillä ollut pentuja yhdessä, eikä Thalia oikeasti ollut alfa sukua täysin itse, niin eikö hän olisi seuraava, joka ainakin osittaisessa lauman johdossa olisi? Ellei sitten Umi ottaisi koppia asiasta, miten tällaista nyt hoidettaisiinkaan. Pístes askelsi Taijin vierelle ja asettui kumppaninsa rinnalle seisomaan tukevasti, katsahtaen tähän huolissaan.