//Heli//

Maa tärisi Rikkotähden ympärillä ja tämän silmä avautui auki kuin salamanikusta, keuhkojen täyttyessä ilmasta. Hän veti ahnaasti henkeä ja väänsi päätään ylös, mutta lysähti nopeasti takaisin kyljelleen. Hän katseli verensävyttämää maata ympärillään, ja samalla pisti merkille, että Sadevirta juoksi hampaissaan Sakaalipentu, sekä Maitopentu hampaissaan. Yksi pennuista makasi vähän matkan päässä Rikkotähdestä, kyljellään ja elottomana, sen kasvot olivat kauhusta vääristyneessä ilmeessä, valkoiset silmät osoittaen eteenpäin. Soturien ulvahduksen kaukuivat vuorilla ja Rikkotähden sumea katse tapitti kissoja, jotka sinkoilivat vuorella elelevän lumipuuman kimppuun ja lentelivät pois kuin kärpäset. Peto kohosi kahdelle tassulleen ja syöksyi sitten kohden Närhenloimua, joka jäi tuon kynsiin, mutta alkoi jadella ärjyen iskuja tuon kasvoihin.
Rikkotähti repi itseään ylös maasta ja puuskutti raskaasti. Hänen rintansa ja kaulansa olivat pahasti raadellut, veri oli paakkuuntunut turkkiin ja jokainen hengenveto puristi häntä kyyristymään.
Mutta mitä kauemmas Sadevirta ja pennut pääsivät, sen nopeammin hän alkoi saada voimiaan takaisin. Rikkotähti syöksähti eteenpäin ja loikkasi Aamunleijonan rinnalla lumipuuman kimppuun. Närhenloimu luikerteli kauemmaksi, Malvahaukan ollessa yltäpäältä veressä ja haukkoen henkeä sivummalla, Närhenloimun ontuessa tämän luokse. He jäivät sivummalle haukkomaan henkeään ja keräämään voimiaan. Rikkotähti ei epäillyt yhtäkään soturiaan, etteivätkö nämä vaikka heittäisi henkeään taistelussa, mutta ilman voimiaan, nämä olivat hyödyttömiä, olisi syytäkin pysähtyä.
Puuma väänsi naamaansa suureen karjahdukseen, Rikkotähden kynsien upotessa tämän kuonoon ja poskeen, hampaiden pureutuessa tämän pyöreään korvaan. Aamunleijona roikkui tämän kyljessä ja raapi tämän syvää haavaa pahemmaksi kuin yrittäen majavana nakertaa puuta katki. Ukkostuuli sai puuman kynsistä kasvoilleen ja lennähti kyljelleen suoraan puuman alapuolelle. Voimiaan kerännyt Närhenloimu pinkaisi heti kokeneemman soturin avuksi ja liukui vauhdikkaasti pitkin maata ja tomua lennättäen toista päin, kaksikon syöksyn lennättämänä liukuessa pois puuman alta.
Puuma heilautti päätään ja Rikkotähti lennähti ilmaan voimakkaasti nykäyksestä, mutta hän kiepsahti ilmassa jaloilleen.
Pienen hetken ajan hän ehti nähdä molemmilla silmillään, ennen kuin kaikki pimeni toisesta silmästä ja Rikkotähti rysähti maahan petoeläimen takana. Kun tuo pääsi eroon suuremmasta Rikkotähdestä, tämä kiepsahti ympäri ja upotti hampaansa Aamunleijonan selkään, puristaen leukojaan yhteen voimakkaasti, muttei Aamunleijona päästänyt irti otettaan, vaikka veri alkoi valua pedon hampaiden välistä maahan (?).
Rikkotähti paljasti uudelleen kyntensä valmiina syöksymään uudelleen kimppuun, ottaen askeleita taaksepäin, jotta välimatka olisi pidempi ja hän saisi kovemman vauhdin. Kuitenkin hänen takajalkansa tassunpohjaa pisti jokin terävä ja tämä vilkaisi taakseen, huomaten hämärässä kiiltävän sirppimäisen muodon. Rikkotähden henki salpaantui hetkeksi, kun hän tunnisti oman viikatteensa, jota hän ei todellakaan ollut tuonut mukaan sotaan. Oliko joku hänen sotureistaan tuonut sen hänelle? Mutta kauhistuneet huudot Aamunleijonan puolesta kaikuivat ilmassa, joten Rikkotähti tarttui tuhon voiman omaavaansa aseeseensa, jonka kaikista vaikutuksista hän ei edes tiennyt.
Sen mahti oli niin valtava, että Rikkotähti oli sen voimalla kukistanut Pakkastähden, myöhemmin Iltatähden, eikä vuoripeto olisi viikatteelle mitään. Mutta jokaisella kerralla hän oli kärsinyt itsekin jollakin tavalla. Kuitenkin kohottaessaan katseensa Aamunleijonaan, hän ei epäillyt hetkeäkään sitä käyttääkseen. Hän ei antaisi poikansa kuolla. Ei taas. Ei kuten Puronhenki oli kuollut.
Rikkotähti painoi leukaansa ja kehoaan kohden maata, viikate hampaissaan ja ampaisi suurilla tassuillaan nopeaan juoksuun. Sydän tuntui lopettamasta lyöntinsä, kun jo vanha päällikkö syöksyi kohden pedon kasvoja ja Aamunleijonaa. Hän tunsi sen ajan olevansa taas nuori päällikkö, Kaiun valitsema kissa, joka kamppaili metsän tulevaisuuden puolesta. Vaikka hän olikin verestä sokeana. Kaksi takajalkaa maassa hän ponnisti korkeaan loikkaan ja huudon saattelemana upotti viikatteensa petoeläimen silmien väliin ja viimeisenä toiveena vain se, että mitä tahansa tapahtuisikin, Kaiku voimallaan säästäisi hänen poikansa ja seuraajansa tuskalta.
Viikate upposi nopeasti tuoreeseen lihaan ja valo täytti kaiken nähtävän, vuoret myrskysivät kuin sotalaiva valtamerellä myrskyllä krakenin kynsissä. Ukkosmyrsky jysähti valon mukana vasten petoeläintä, räjäyttäen voimansa maailmalle nähtäväksi, Rikkotähden maailman pysähtyessä valoon ja korvat tinnittävään meteliin.
--
Rikkotähti makasi jäykkänä maassa kantoa vasten, kun kaikki tomu laskeutui ja silmä kykeni taas näkemään, valoisuus oli hetken ajan vihertävää joka puolella, ennen kuin hän uskalsi alkaa hengittää ja näki petoeläimen makaavan maassa niillä sijoillaan. Sen kasvot olivat muodottomat, veriset ja mössöiset, oli vaikeaa sanoa, missä sen kuono tai silmät olivat olleet. Hiljaa hänen hengityksensä hyörysi, kun päällikkö uskalsi asettaa tassunsa tuekseen ja hän katseli varovasti kissoja ympäristössä.
Närhenloimu pidätti lähistöllä hengitystään edelleen, seisoen maassa makaavan Ukkostuulen yllä kuin suojaamassa tätä. Ukkostuuli katseli Rikkotähteä sanattomana, mutta suu raollaan. Rikkotähti kompuroi heikosti jaloilleen, jokaisen tassun täristessä voimakkaasti kaiken sen voiman ja räjähdyksen seurauksena, korvissa vinkuen edelleen.
Sitten hän huomasi Malvahaukan, joka varovasti päästi irti Aamunleijonan niskasta, jonka Malvahaukka oli kiskonut suojaan heti, kun peto oli päästänyt tästä otteensa, keskittyessään Rikkotähteen. Malvahaukka nuuhkaisi varovasti Aamunleijonaa, joka tuijotti tapettua petoa kasvot ilmeettöminä, mutta silmät sen näköisenä, ettei hän täysin vielä ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut. Samallainen tuijotus eri näköisenä jokaisen muunkin naamalla.
''Ovatko kaikki kunnossa?'', Rikkotähti käheästi sai kysyttyä, mutta sitä seurasi voimakas yskäkohtaus, jolloin kollin rinnalle ja maahan lensi verta.
''Ainakin elossa'', Malvahaukan hiljainen vastaus vastasi.
Rikkotähden kasvoillesi kohosi yskimisestä huolimatta helpottunut hymy, hyvin pehmeä hymy, jollaista tuskin koskaan kukaan oli hänen kasvoillaan nähnyt. Kunnes hän vapisevien jalkojensa saatteleman kaatui kyljelleen ja jäi verisenä maahan makaamaan.
--
''Sinulla on jäljellä enää kolme elämää, Rikkotähti'', tumma kolli asteli hänen luokseen, valkealla merkillä ja istuutui hänen vierelleen. Rikkotähti makasi Kaiun valtakunnassa ja raotti silmiään, katsahtaakseen entiseen Yötaivaan johtajaan, Synkkätähteen. ''Aikasi on lopussa ja sitä ennen sinun tulee päättää, miten tuhoat tai varjelet tuhon voimaa'', Synkkätähti kuiskasi.
Rikkotähti oli Synkkätähdeltä saanut luottamuksen elämän. Sen sanottuaan Yötaivaan entinen päällikkö kohosi jaloilleen ja lähti askeltamaan kauemmas Rikkotähdestä, joka jäi makaamaan niille sijoilleen Kaiun valtakunnassa, ennen kuin Kaiun kimaltavat puut, niityt ja taivas katosivat, ja hän oli palannut pimeään vielä elävään kehoonsa.
Viikate törrötti tuhon voiman seurauksena puun rungossa korkealla kiinni, hiljalleen kadoten kuin sitä koskaan ei olisi ollutkaan taistelussa mukana vaan se nukkuisi edelleen Rikkotähden pesässä piilossa.

//Heli//

Rikkotähti kulki partion mukana, jonka kärjessä varoen kulki Sadevirta. Mukaan heimon päällikkö oli nimittänyt Ukkostuulen, Aamunleijonan, Malvahaukan ja Närhenloimun. Vahvoja ja nuoria sotureita, joista heimon johtaja toivoi tulevan uskollisia hänen pojalleen, Aamunleijonalle. Partio oli epäilemättä muovautunut heimon vahvimmista kissoista, ja nyt partio kulki Sadevirran takana malttamattomina, mutta vaistot valppaina.
''Se majailee tässä lähellä olevassa luolassa'', Sadevirta naukui hiljaa, lumisen usvan ottaessaan partion syleilyynsä.
Mutta ennen kuin he ehtivät edes luolalle asti, he kuulivat korvia vihlovan ja ilmaa leikkaavan karjaisun, jonkalaista ei heistä kukaan ollut ennen kuullut. Rikkotähti yritti muiden partionjäsenten tavoin erottaa hahmoa lumipyryssä, joka loikkasi luolansa pimennosta eteenpäin, kohden jotakin pientä hahmoa.
Kauhistuneita kiljauksia pääsi pienien hahmojen hampaiden väleistä, kun ne yrittivät viipottaa pakoon, mutta niiden lyhyet jalat uppoivat lumeen ja kömpelösti ne putoilivat lumeen. Ärhäkkä rääkäisy kuului pian, kun toisesta suunnasta rääkyen ja huomiota herättäen Sitrusvarjo rääkyen pinkoi paikalle. Pelosta ja kauhusta ei ollut merkkiäkään, kun emonvaistot olivat heränneet ja naaras loikkasi pedon kasvojen edessä kasvoja kohden.
''Liikettä!'', Rikkotähti ärähti partiolle ja työntyi Sadevirran ohitse, juosten ja liukuen rinnettä alas kohden luolaa, sekä kolmea pentua ja Sitrusvarjoa kohden. Yksi Sitrusvarjon pennuista makasi verisenä, kaula raadeltuna pahasti kyljellään, kasvoillaan lasittunut tuijotus kohden partiota. ''Sadevirta, kerää pennut ja palaa leiriin!'', Rikkotähti sähähti, vaikka hetkeksi verinen pentu tassujen juuressa sai kokeneen päällikön potemaan inhoa ja kuvotusta.
Petoeläimen tassujen juuressa seisoi kuitenkin pieni hahmo, Sakaalipentu oli jähmettynyt aloilleen ja tuijotti kuin transsissa petoeläintä, jonka yläpuolella peto ärjyi Sitrusvarjo poskessaan roikkuen ja kuonoa kynsillään raapien. Rikkotähti syöksyi hakemaan pentua pois alta, kun soturit Närhenloimun esimerkillä rynnistivät petoeläimen kimppuun ulvahdellen, muristen ja sähisten.
Rikkotähti ennätti Sakaalipennun luokse, nappasi tämän niskasta, mutta ennen kuin hän ehti kääntyä pois, petoeläin repäisi Sitrusvarjon irti kasvoistaan ja paiskaisi Sitrusvarjon kaksikkoa päin, ja iski voimakkaalla tassullaan Rikkotähteä. Rikkotähti, Sitrusvarjo ja Sakaalipentu lensivät kaaressa lumessa pyörien lähelle vuorien reunamaa.
Rikkotähti pysähtyi niille sijoilleen kyljelleen ja ehti nähdä, miten Sitrusvarjon hahmo lensi suoraan ylitse harjanteen ja katosi. Päällikön oma rintakehä oli kuitenkin suurien haavojen peittämänä ja kun hän ei enää tuntenut kipua, hän oli menettämässä elämiään Kaiun luona.

//Aaduska
Alice oli pitkään tarkkaillut eräälle niitylle asettunutta kissajoukkoa, jonka turkeista nousi iljettävä haju, vaikka nämä yrittivätkin soluttautua niittykukkien joukkoon. Eniten hiekanväristä naarasta kismitti se, että niitty oli aivan hänen kaksijalkalan reviirinsä äärellä, ja täten kuuluisi hänelle. Tuo oli lähettänyt omia kissojaan tarkkailemaan reviiriä sekä aiheuttamaan sinne hämminkiä, mutta vielä kukaan ei tuntunut liikahtavankaan muuton suunnilta. Joten hän päätti taas laittaa omat käpälänsä kehiin ja lähteä itse kyselemään mitähän nuo pahaiset kirpputurkit oikein ajattelivat. Pieni naaras oli ottanut mukaansa Hangenleijonan, sekä Jakobin tuttuja kissoja, joiden naamat olivat arvista rumat sekä lavat yhtä leveät kuin pienen prinsessan pää. Mutta kissat tottelivat häntä, ja se tässä olisi parasta. Hangenleijonan häntä vääntyili puolelta toiselle, kun kolli ohjeisti hänelle missä kissat kulkisivat ja miten he pääsisivät kiertämään huomaamatta näiden leiriin. Alice nyrpisteli nenäänsä vahvan tuoksuisille kukille sekä yrteille, ja lopulta tuoksujen neutralisoituessa hän aisti kissoja, ja ilkikurinen hymy kohosi tuon kasvoille. Olisiko näillä kissoilla mitään heitä vastaan? Tuo paljasteli kynsiään, joissa terävät koirankynnen pidennykset kilahtivat hänen omiaan vasten.

“Eiköhän pidetä hauskaa”, Alice murahti huvittuneena, kuitenkin pelottavan uhkan häilyessä äänessään. Hangenleijona nyökäytti päätään mielekkäästi ja asteli Alicen perässä esiin pensaikoiden suojista suoraan kissojen keskelle, josta kohosi heti pelästyneitä huudahduksia ja näiden karvat kohosivat pystyyn. Alice höristeli korviaan innokkaana vihainen palo silmissään, kun tämä kohtasi savun mustan kollin, joka asettui vähän pyöreän naaraan eteen hampaitaan paljastellen.

“Voi miten suloisia olettekaan”, Alice myhäili ja kosketti käpälällään leukaansa, katsellessaan panikoivia kissoja, jotka selvästi yrittivät katseillaan etsiä myös johtajaansa. “Harmi vain, että olette asettuneet minun reviirilleni, eikä tällainen meno vain voi jatkua”, hän huokaisi ja heilautti häntäänsä yhdentekevästi, katsellen sitten viirusilmin lähestyviä sotureita. Hymy vain kohosi tämän kasvoilla, kun tämä huomasi tumman naaraan pitkillä jaloilla seisovan yhden pesän edestä, josta pilkisteli kaksi hermostunutta korvaparia. Tuo naurahti ilkikurisesti ja samalla häntänsä heilautuksella lähetti sotilaansa töihin, ja kaaos raukesi aukiolle.

Alice loikkasi itse tummaa naarasta kohden, joka ensin väisti ja sitten loikkasi kohti hiekanväristä naarasta, tuupaten tämän kauemmas pesästä. Pieni, mutta ketterä naaras kapusi käpälilleen oitis ja lähti syöksyyn kohti naarasta, jonka kaulalle iski kyntensä samalla kun loikkasi tuon selkään viiltäen tätä ikävästi pitkillä kynsillään. Vihersilmäinen naaras yritti pudistella Alicea niskastaan, iskeä tätä kynsillään, mutta Alice vain viilsi uusia haavoja tämän turkkiin loikaten sitten alas ja katseli, miten tämä mätkähti maahan yskimään verta valuvasta kaulan haavastaan.

“Sirkkapuro!” Pesästä kuuluva kauhistunut miukaisu sai Alicen pään kääntymään kohti vanhaa naarasta, jonka yllättävän kaunis olemus sai hetkeksi pienemmän kaksijalkalan kissan jähmettymään paikoilleen. Kuitenkin kauneudesta huolimatta, tuon sisällä sykkivä viha Alicea kohtaan sai lopulta erakonkin hätkähtämään, kun tämä kynnet edellä lähti syöksymään kohti hiekanväristä naarasta. Alice väisti, antoi kynsillään varovasti varoituksena tuon turkille, kunnes loikki muualle taistelun temmellykseen tiedostaen vanhan naaraan iän.

Taisteluun päästyään Alice huomasi, miten paljon kissoja olikin heidän sotilaidensa kimpussa. Hangenleijona iski monia kissoja kynsillään, kunnes tämä vinkuen lähtivät karkuun joko kokonaan aukiolta, tai vain pesien taa suojiin nuolemaan haavojaan. Jotenkin Alice kuvitteli aukiolla asuvien olevan voitolla, mutta ehkä näiden yhteen pelaaminen ei ollutkaan niin vahvaa. Alicen kissat taas iskivät kynsillään yhtä, potkaisivat toista ystävänsä kimpusta ja sitten yhteistuumin hääsivät kaksi kissaa loikkien heti seuraavien kimppuun. Siitä hän oli ylpeä, miten hyviä taistelijoita he olivatkaan. Äkkiä kuitenkin vain katsellessaan Alice ei huomannut taakseen hiipinyttä kissaa, joka loikkasi hänen niskaansa terävästi ulvaisten. Naaraalla oli kilpikonnasävytteinen turkki ja siniset silmät, sekä tästä hehkusi tuoksu, joka kertoi Alicelle jotain. Naaraassa oli jotain erikoista muihin verrattuna, joka liittyi tämän pyöreään vatsaan tai sitten muuhun sairauteen tai johonkin. Kissa kuitenkin iski Alicen maahan, alkoi lyödä tämän kylkeä kynsillään, kunnes Alice onnistui lyömään toista nenään terävästi ja sai tämän perääntymään. Kissa sähisten pyyhki verta kuonoltaan, syöksyen sitten uuteen hyökkäykseen. Tällä kertaa Alice oli valmis, ja väisti tämän syöksyn, iskien tuota kylkeen ja sitten vielä korville, ennen kuin kääntyi ympäri loikkaamaan tuon niskaan. Mutta kesken lennon hänen kylkeensä iskeytyi suurehko musta kolli. Se sama, jonka hän oli nähnyt kyseisen naaraan edessä aukiolla. Kolli vihasta pörheänä sähisi ja sylki Alicen naamaan, samalla kun antoi kynsillään tuon niskaan. Alice pääsi pienen huvittuneen mrraukaisun ja iski kollia takajaloillaan terävästi vatsanahkaan, joka päästi vihaisen ärähdyksen selvästi kivusta, joka oli saanut tämän vatsanahan nyt vuotamaan. Kolli iski hampaansa Alicen niskaan ja heitti tuon altaan kauemmas, saaden terävän iskun kohdistumaan pienen naaraan päähän. Tärähdys sai tuon näön hetkeksi sumenemaan, sekä hahmotuskyky hävisi, kunnes hän pääsi käpälilleen ja alkoi ravistella päätään selventääkseen näkönsä. Kissojen ulina sekä pelokas sähinä palautti tuon äkkiä takaisin todellisuuteen, ja naaras ehti valmistautua kollin hyökkäykseen. Hän paljasti kaikki kyntensä ja kohtasi viirusilmin kollin katseen, samalla yllättyne tuon suupielessä olevasta oranssista virneestä. Oliko se vain turkkia, vai miten tuon suu olikaan noin leveä? Joka tapauksessa, se sai hänet naurahtamaan ja syöksymään itse kohti kollia.

Härmänraivo otti naaraan vastaan rinnallaan, ja iski hampaansa osittain tämän niskaan, kun pienempi arpirintainen naaras iskeytyi häntä rintaan heittäen kaksikon päällekkäin maahan. Härmänraivo piti kynsiään kiinni tuon olkapäissä, samalla kun iski ja yritti purra läpi naaraan hiekanvärisen turkin. Samalla Alice yritti repiä kollin korvia ja kaulaa, saaden jonkinlaista jälkeä aikaiseksi. Savun musta kolli yritti pitää itseään kasassa, mutta Alicen terävät kynnet saivat tämän tärisemään lopulta kivusta, ja hänen oli heitettävä naaras päältään. Alice kuitenkin sai kiinni kollin korvasta kynnellään, ja repäisi siitä palan irti lentäessään takaisin aukiolle. Härmänraivo keräsi itsensä maasta, pudisteli turkkiaan ja hengitti raskaasti, hännällään hätistäen Niittyleinikkisuota pakenemaan kohti vanhinten pesää. Kuitenkin sinnekin oli jo eksynyt Alicen soturi, ja kauhistuneet huudahdukset raikasivat aukiolla. Hiekanvärinen naaras vain hymyili ilkikurisesti kohti kollia, ja Härmänraivo vihaisena ulvaisun myötä syöksyi taas kohti pienempää naarasta kynnet esillä. Hän tällä kertaa väisti Alicen hyökkäyksen, heittäytyi kohti tuon kylkeä, iski käpälänsä tämän kaulalle ja kynnet tuon kylkeen, mutta silti vain pieni naaras hymyili ja myhäili kollin otteessa.
“Mistä sinä tulet ja miten kehtaat hyökätä leiriimme?!” kolli ulvaisi päin tuon naamaa, mutta hiekanvärinen naaras pyöräytti huokaisten silmiään.

“Jos te asetutte reviirilleni, niin minä pidän huolta siitä, että ette tänne jää”, tämä kirosi Härmänraivolle ja nopeasti iski vapaalla käpälällään kollia kasvoihin, saaden tuon toisen silmän sumenemaan verestä. Härmänraivon oli päästettävä irti pidellen kasvojaan, samalla yrittäen selventää näköään sekä saada tajua tilanteesta. Mutta kaksijalkalassa asuva pieni naaras ei antanut armoa, sitä hän ei tuntenut. Tuo hyökkäsi heti päästyään irti toisen otteesta kohti savun mustaa kollia, iski kyntensä tuon kaulaan ja vielä hampaansa perään toiselle puolen, maistaen tämän veren kielellään ja lopulta repäisten niin lujaa, ettei ääntä ehtinyt kollin kurkusta karata, kun tämä vajosi maahan ja verilammikko alkoi kasvaa tämän alla. Alice päästi irti ettei kaatuisi maahan kollin mukana, ja hymyili nyt aukiolle karvat pystyssä sekä leuka ja rinta toisen veressä.

“Onko täällä muita tämän pakisen kollin veroisia taistelijoita? Tämä reviiri on minun! Ja te poistutte, kuolette tai liitytte joukkooni!” tämä ulvoi voitonmielisesti aukiolla kohottaen häntäänsä ylös taistelevien kissojen keskellä. Jos täällä olisi ketään häntä vastaan taistelevaa enää, olisi Alice valmis ottamaan tästä mittaa. Muuten hän olisi hyvin varma, että tilanne olisi hänelle voittoinen.

//Kuolleet Sirkkapuro, Härmänraivo

//Masi
Sakaalipennun niskakarvat pörhistyivät, kun hän kuuli aukiolla puhetta suuresta pedosta. Erilaiset mielikuvat loikkivat hänen mielessään, kun tuo yritti vääntää kuvia suuresta kissasta, joka voisi pian kiusata heidän heimoaan pitkän aikaan. Jännitys kipristeli tämän käpäliä, kun lopulta Härmäpentu tönäisi hänen lapaansa nenällään. Hän hätkähti ajatuksistaan ja tarkkaili ympäristöään.

“Mitä?” hän tokaisi hiljaa ja katseli, miten Maitopentu näytti huolestuneelta, kun Härmäpentu johti heitä ulos leiristä pienestä pensaan raosta. “Minne me menemme?” tuo tuumasi puoliääneen ja katseli siskoaan, kun Härmäpentu loikki ulos leiristä kohti lumista vuoristoa. Hänen korvansa kääntyilivät ulkona viileässä tuulessa, eteen näki juuri ja juuri pienen lumipyryn vuoksi ja nuoren pennun oli pörhistettävä pentuturkkiaan vasten kylmää, joka äkkiä koski luihin ja ytimiin.
“Tuolla on hajua ja jäljet! Mennään!” Härmäpentu loikki lumessa eteenpäin ja Sakaalipentu katsahti pelokkaaseen Maitopentuun. Keltaturkkinen kolli tuuppasi nenällään siskoa eteenpäin, jotta itse kulkisi jonon viimeisenä. Hän näki juuri ja juuri Härmäpennun hännänpään, kun valkeus tukki joka aistin, sekä silmät eivät tottuneet erilaiseen luontoon. Hän ei koskaan ollut käynyt ulkona! Vilkkaat ajatukset alkoivat käydä hänen mielessään, lumi tarrasi hänen kylkiinsä sekä vatsaansa ja pian nuori kolli kuvitteli iskevänsä petokissaa kuonolle. Hän hihkaisi iloisena ja sai Maitopennulta erikoisen silmäyksen, kun Härmäpentukin oli lopulta pysähtynyt.

“En näe heitä, mutta haju on haihtunut”, Härmäpentu pohti käpälä leualla ja Maitopentu tärisi veljesten välissä.

“En pidä tästä yhtään!” tuo miukaisi ja Sakaalipentu painautui siskoaan vasten.

“Älä huoli! Näytämme sille ja palaamme sitten pesään”, hän tokaisi toiselle ja katseli itsekseen läpi lumipyryn. “Tuollahan on joku luola?” Sakaalipentu tokaisi ja Härmäpentu nyökytteli päätään.

“Sinne siis!” hän naukaisi innokkaana ja lähti loikkimaan pitkin lumen kohti luolaa, joka levittäytyi suurena heidän eteensä. Härmäpentu katseli hetken lumen loppumista harmaaseen kiveen ja maisteli ilmaa häntä korkealle. Sakaalipentu tuuppasi Maitopennun sisälle ja katseli itse ympärilleen ennen kuin pudisteli turkiltaan suurimmat lumet.
“Täällä ainakin on outo haju”, Maitopentu miukui ja värisytti turkkiaan. Sakaalipentu nyökytteli ja lähti pidemmälle tummaan onkaloon. Sitten hyvin matala, korvia vihlova murina alkoi täyttää luolaa, ja lopulta sen voimakas karjaisu, maukaisu jonkinlainen sekoitus niistä, sai jokaisen pennun loikkaamaan ilmaan.

“Siellä se on!” Härmäpentu murisi ja Maitopentu pinkoi tuon taakse. Sakaaalipentu katseli kauempaa miten suuri kyntinen, iso kissapeto asteli varjoista venytellen, hampaat irvessä ja lyhyt turkki pörhistyen valoon. Keltaturkkisen kollin suu loksahti auki, kun sen käpälä oli jo kolme kertaa Maitopennun kokoinen! Härmäpentu pörhisti turkkinsa, paljasti kyntensä ja vaatimattomasti yritti murista suurelle pedolle, jonka silmissä kiilui viha, nälkä sekä häijyys.

Aallonsydän oli huvittuneen seurannut Aamuntassun harjoitustuokiota nuorille, ja tuo lopulta huvittuneena päästi mrau naurahduksen ulos, kun Pisaratassu loikki puuhun turvaan ohjeistavan oppilaan suoritusta. Aamuntassu näytti ärtyneeltä, mutta heilautti yhdentekevästi häntäänsä kääntyen kehumaan Tyrsky- sekä Lummetassua. Harjoitus oli sujunut selvästi hyvin. Rikkotähti oli hänelle kertonut Kuulammen matkasta, ja jonkinlainen pieni pelko myös alkoi kalvaa varajohtajaa, sillä Aamuntassu todellakin ei näyttänyt niin Rikkotähdeltä kuin olisi voinut, ja jos tuo oli Kuulammella saanut jonkinlaisen enteen itsestään, voisi se lopulta johtaa mihin vain. Mutta hän toivoi, että se ei liittyisi mitenkään kollin menneisyyteen, tai tämän tulevaisuuden kasvuun. Aallonsydän kuitenkin oli painanut ne ajatukset muualle, kun Rikkotähti sanoi pentujen isän varmasti olevan ylpeä oppilaista. Naaras painoi vähän korviaan ja hiljaa katsahti osittain kohti kollia, hännänpää heiluen hermoillen.

“Hän varmasti onkin”, naaras sanahti hiljaa, ennen kuin Rikkotähti lähti astelemaan kohti harjoitusaukiota ja kertoi Aamuntassun suoriutuneen hyvin. Sinisilmäinen naaras seurasi vierestä ja hieman tomeralla katseellaan vinkkasi Pisaratassulle, että oli ehkä vähän lähtenyt laukalle harjoituksessa. Lopulta Rikkotähti kysyi vielä häneltä mielipidettä, ja Aallonsydän räpäytti silmiään pari kertaa ilahtuneena.

“Minusta kaikki näytti sujuvan hyvin, vaikka eräs lähtikin leikkisälle laukalle loppua kohden. Mutta uskon, että Aamuntassu on enemmän kuin valmis soturiksi”, tuo nyökytteli päätään tyytyväisenä ja lähti sitten pentujensa kera Rikkotähden sekä Aamuntassun takana kohti leiriä. Tyrskypentu sekä Pisaratassu telmivät matkalla ja Lummetassu kulki emonsa vierellä, saaden pienen nuolaisun päälaelle. Aallonsydämellä oli yllättävän hyvä mieli, vaikkei Rikkotähti vielä tietänytkään kaikkea. Ehkä kohta pitäisi hänelle kertoa hänenkin kuvittelemansa tapahtuma.

Leirissä Leijonalilja istui Koitomun pesällä ja yski epäileväisesti, Sitrusvarjon ollessa pentujen kera pentutarhan lähellä. Rikkotähti kutsui kansaa koolle matkalla ja lopulta kaikki asettuivat odottavaisena kuulemaan johtajaansa. Silmiään empaattisesti räpäyttäen Leijonaliljalle, entinen parantaja nyökäytti päätään pahoittelevasti varajohtajalle, vaikkei tämän tilassa ollut mitään anteeksipyydettävää. Hän oli alkanut voimaan huonosti heidän pentujensa syntymästä, ja Aallonsydän pohtikin mikä voisi olla hänellä hätänä.

Rikkotähti aloitti soturien nimityksellä, ja Aamunleijona, Havujuova sekä Mäyräsydän saivat soturinimensä, jonka jälkeen Hunajatassu, Jänötassu sekä Kajotassu saivat mestarit. Aallonsydän kutsui uusia sotureita sekä oppilaita ylpeänä uusilla nimillä, kunnes leiriin ryntäsi Sadevirran partio hätääntyneenä. Kissat hajaantuivat antaen tilaa partiolle ja Rikkotähti loikkasi näitä vastaan. Aallonsydän seurasi perässä ja kuunteli huolestuneena. Lopulta johtaja valitsi mukaansa partion, joka lähtisi tutkimaan asiaa. Ruskea naaras vain nyökäytti päätään Rikkotähdelle hännällään heilauttaen hyvää matkaa toivoen näiden palaavan takaisin ehjänä. Suuren kissaeläimen pelko vaivasi hänen vatsaansa, ja tuolla oli epäileväinen tunne asiasta. Toivottavasti kaikki sujuisi hyvin. Aallonsydän tervehti aukiolle jääneitä kissoja rauhallisesti ja katseli miten lopulta kaikki joko asettuivat ruokailemaan, oppilaat jakamaan taisteluliikkeitä tai pesiin nukkumaan. Kyllä kaikki järjestyisi vielä.

//Heli//

Kermansävyinen naaras kuunteli huolestuneena aukiolla tapahtumia ja kietoi tiukemmin pentunsa häntänsä suojaan. Leijonalilja oli vähän aikaan sitten alkanut oireilla vahvasti, eikä Koitomu osannut nimetä tämän sairautta, kuten ei myöskään Sitrusvarjo tai kolli itse. Tämän oli toisinaan vaikeaa hengittää, toisinaan rintaa puristi niin että tämä kaatui kävellessään ja se tuntui aina voimistuvan, kun tämä oli perheensä seurassa. Sitrusvarjo oli yrittänyt siivota pentutarhaa huolellisesti, josko kollilla voisi olla astmaa tai siellä leijuisi jokin haju, joka voisi saada toisen oireilemaan. Mutta se saattoi myös vain olla sattumaa, että pentujen läsnäolo sai kollin huonommaksi.
Sitrusvarjo suki mietteisiinsä ja huoleensa uppoutuneena Härmäpennun päälakea.
''Miksi me emme pääse ikinä mukaan mihinkään!'', Härmäpentu työnsi emonsa naamaa kauemmas ja polki vihaisena jalkaansa.
''Pääsette kyllä sitten, kun kasvatte vielä pari kuuta'', naaras pehmeästi naukui, väräyttäen viiksiään.
Maitopentu hymyili vaisusti, kunnes Lumipuuman ääni kutsui Sitrusvarjoa luokseen. Emo vilkaisi tiukasti pentujaan, että pysyisivät paikoillaan, kun hän menisi puhumaan aterian lomaan toisen emon kanssa, mutta Härmäpentu kiskaisi sisaruksensa luokseen.
''Lähdetään me itse nappaamaan se petoeläin!'', Härmäpentu kuiskasi, Maitopennun karvojen kohotessa kauhistuneina ylös.
''Mekö? Emmeme osaa edes taisteluliikkeitä'', Maitopentu miukaisi.
''Närhenloimu on opettanut minulle joitakin liikkeitä, voimme matkalla kerrata niitä. Tulkaa'', Härmäpentu intti ja puski Sakaalipentua lapaan, Maitopennun huolestuneena lähtiessä hiipimään kaksikon perässä ulos leiristä.
''Emmehän me edes tunne reviiriä, emme me tiedä mihin he ovat menneet ja missä se voisi olla'', Maitopentu miukui varovasti.
''Hölmö! Käytetään neniämme ja seurataan soturien hajua!'', Härmäpentu huiskaisi toista hännällä korville ja lähti määrätietoisesti johtamaan kolmikkoa.

//Heli//

Rikkotähden, Aallonsydämen pentuineen ja Aamuntassun palattua leiriin, kolli kohosi rauhallisin askelin puhujankivelle. Hän kutsui kansan koolle, vaikka enemmistö olikin paikalla. Johtaja pisti merkille, että muutamia sotureita oli edelleen rajapartiossa, mutta uutiset, jotka hän saisi kertoa, tavoittaisivat myös puuttujat pian, sillä uutiset saisivat olla hyviä. Kissat siirtelivät hermostuneina tassujaan ja hännät huiskivat jännittyneinä.
''Vuorileijonien kissat, minulla on kunnia saada nimittää ensimmäisiä meille syntyneitä pentuja tänään oppilaiksi, sekä sotureiksi. Ensimmäiset kuut ovat olleet kieltämättä jännittäviä meille, emme tiedä vielä kaikkea reviiristämme, mutta kiitos jo kauemmin vuorilla asuneiden entisten erakoiden, reviirimme on tullut meille kaikille nopeasti tutuksi. Asetumme ja totuttelemme hyödyntämään osaamiamme taitoja, sekä kehittämään uusia taitoja, joilla selviydymme vuoristossa'', Rikkotähti räpäytti silmiään sanojensa päätteeksi ja katseli ylpeydellä kissoja.
''Tänään minulla on ilo nimittää sotureita, Aamuntassu, Havutassu, Mäyrätassu, astukaa eteenpäin'', hän kutsui kolmea oppilaista. Aamuntassu oli osoittanut taitonsa loppuarvioinnissa, jota Rikkotähti ja Aallonsydän olivat valvoneet, tämä oli pitänyt koulutustuokion Aallonsydämen kolmelle pennulle. Havutassun ja Mäyrätassun mestarit olivat aiemmin aamulla aterian merkeissä kertoneet toiveestaan, että heidän oppilaansa olisivat valmiita. ''Heimomme kiittää teidän jokaisen rohkeutta, neuvokkuuttanne sekä uskollisuuttanne. Teissä nuorissa asuu heimomme tulevaisuus ja olette kaikki tänään ansainneet soturinimenne. Tästä hetkestä alkaen tunnemme heidät Aamunleijonana, Havujuovana ja Mäyräsydämenä. Vartioitte tämän yön leiriämme'', Rikkotähti katseli kasvattipoikaansa ylpeydellä. Hän oli halunnut antaa tälle nimen, joka kuvastaisi tämän ulkonäköä, mutta myös sellaista arvoa, jonka vahva kissa voisi ylpeydellä kantaa. Leijona oli sellainen nimi, jonka Rikkotähti olisi mielellään itselleenkin aikoinaan ottanut. Ja kieltämättä, hän oli alusta asti halunnut antaa tälle nimiä, jotka muistuttaisivat Iltatähteä, mutta olisivat käänteisiä, ettei nuorukaisesta tulisi kuin tämän oikea isä.
''Kolme pentua ansaitsevat myös tänään oppilasnimensä; Hunajapentu, Jänöpentu ja Kajopentu, astukaa eteenpäin'', kolli nyökkäsi kolmikolle, kissojen rauhoituttua hurraamasta kolmea uutta soturia. ''Tästä hetkestä alkaen teidät tunnetaan Hunajatassuna, Jänötassuna ja Kajotassuna, mestareinanne toimivat Nuppuhiiri, Liljapilvi ja Jänistaika'', Rikkotähti hymähti kevyellä hymyllä, kosketettuaan jokaista oppilasta, kun oli laskeutunut näiden luokse puhujanpaikalta.
Mestarit askelsivat tervehtimään ensimmäisiä oppilaitaan ja heimo puhkesi hurraamaan kissojen nimiä. Rikkotähti erotti Pisaratassun huutavan riemastuneena Hunajatassun nimeä ja loikkivan sisaruksiensa vierellä innoissaan siitä, että he saisivat lisää pesätovereita. Uusien oppilaiden emon kehräyksen saattoi kuulla kaus, kun naaras istui ylpeänä näiden takana.
Pian kuitenkin leiriin kajahti pelokkaita huudahduksia, ja rajapartio pöllähti kivinmurusia pöllyttäen aukiolle. Innokkaat huudot uusista oppilaista ja sotureista hiipuivat ja kissojen haistaessa partion pelkotuoksua, päät kääntyivät katsomaan tulijoita.
''Olemme löytäneet suuren petoeläimen tassunjälkiä vain pienen matkan päästä leiristämme'', Sadevirta hengästyneenä naukui. Rikkotähti katseli edesmenneen poikansa, Puronhengen kumppania molemmilla silmillään, vaikka vain toisella hän enää näki mitään.
''Minkälainen petoeläin se on?'', Rikkotähti murahti, hivuttautuen partiota vastaan ja kohden, yrittäen pysyä rauhallisena, jottei heimo hermostuisi lisää.
''Suuri kissa. Sillä on polkuanturat ja kaikki!'', Persikkajärvi henkäisi.
''Mitä me teemme?'', Papuriutta hiljaisena naukaisi, askeltaen sisarensa Persikkajärven vierelle ja kosketti tämän korvaa rauhoittavasti.
''Tapetaan se!'', Närhenloimu huudahti, röyhistäen rintaansa.
''Jos me emme tiedä onko se ilves vai mikä se on, meidän pitäisi ensin nähdä se, jotta voimme häätää tai tappaa sen'', Malvahaukka murahti.
''Lähden partion mukana tarkistamaan asiaa. Kukaan ei saa poistua leiristä, ennen kuin me palaamme'', Rikkotähti murahti ja loi katseen Aallonsydämeen, että tämä olisi vastuussa leiristä ja siitä, ettei kukaan poistuisi sieltä. ''Mukaani tulevat Sadevirta, Närhenloimu, Malvahaukka, Aamunleijona ja Ukkostuuli'', Rikkotähti määrätietoisesti nimitti mukaansa vahvoja kissoja, nyökäten sitten Sadevirralle, että tämä voisi näyttää suunnan.

//Heli//

Aallonsydän vaikutti ottaneen uudenlaisen sivun heidän tai siis tietenkin omassa elämässään. Vaikka heidän välillään olikin piilossa selvittämättömiä varjoja, jotka kieltämättä päällikkö halusi keskustella läpi, hän ei kuitenkaan halunnut rikkoa tätä hyvää ilmapiiriä heidän välillään. Aikoinaan Myrkkysuossa varapäällikkönä hän oli peräti halunnut perheestään eroon, jotta olisi voinut keskittyä nostattamaan Myrkkysuon uutteen loistoonsa ja johtaa sitä yhdessä Iltatähden kanssa. Kieltämättä myöskin silloin hän oli halunnut olla suurempaa kuin Pakkastähti ja samalla oli palloillut sen ajatuksensa kanssa, että olisi isänsä puolella, kuten Iltatähtikin oli. Mutta kerta toisensa jälkeen perhe oli voittanut hänet puolelleen, vaikka lopulta hän olikin rikkonut sen täysin.
Aallonsydän kuitenkin vaikutti hyväntuuliselta ajatuksesta, että Aamuntassun loppuarvionti olisi keskittynyt tämän pentujen kouluttamiseen. Rikkotähti väläytti lyhyeksi ajaksi, mutta pehmeän hymyn naaraalle, istuuduttuaan tämän vierelle.
''Kuulammelle matkaaminen taittui nopeasti. Uskon heimon olevan rauhassa, sillä Kaiku ei saapunut tapaamaan minua, mutta toisaalta heillä oli tassut täynnä töitä Aamuntassun enteen kanssa. Hännänpäässäni on kuitenkin kirppu nyppimässä ja minulla on siitä johtuen sellainen tunne, että Aamuntassun enteessä oli jotakin vikaa. Hän ei ole yhtä halukas toimimaan yhdessä, tietysti hän on aina viihtynyt yksin, mutta edes minun seurani ei tunnu kiinnostavan häntä. Ihan kuin hän epäilisi kaikkea'', Rikkotähti puhui hiljaa ja matalasti, tapittaen ainoalla silmällään neljää oppilasta, joita Aamuntassu alkoi ohjeistaa.
Ei Rikkotähdellä ollut kirppua hännässä, mutta tunne sai hänet levottomaksi hännästä asti. Hän ei voinut sille ajatukselle mitään, että jännite Kuolosta ja Iltatähden vaikutuspiiristä vielä tämän kuoltuaankin voisi olla olemassa vaara. Eikä vanhaksi käynyt Rikkotähti välttämättä enää kykenisi suojelemaan kissoja ympärillään enää.
''Pentujesi isä on varmasti ylpeä, he ovat kehittyneet nopeasti'', Rikkotähti hymähti, katsellessaan Tyrskytassun ja Lummetassun mätkimistä, Tyrskytassun antaessa Lummetassulle tomut kasvoille ja pinkaisi täyttä rytinää toisen kimppuun. Rikkotähti kiersi häntänsä tassujensa päälle ja seurasi mietteliäänä Aamuntassun liikkeitä. Päivä päivältä tämä alkoi näyttää enemmän Iltatähdeltä, lihaksikkaat tassut, leveät lavat, ylväs asento aina häntään asti. Ymmärsikö Iltatähti edes miten paljon vaivaa ja hyvää Rikkotähti oli tehnyt tämän jälkeläiselle? Tästä tulisi vielä heimon valtias, voimakas johtaja, jota koko metsä saisi sekä pelätä että rakastaa. Rikkotähti räpäytti silmiään mietteilleen pehmeästi. Ihan kuin Rikkotähti uskoi pienen hetken itsekin olleen, silloin kun oli kukistanut Pakkastähden. Sekä rakastettu kansassaan, että pelätty Imperiumissa. Pienen hetken, hän oli kokenut olleensa sankari.
Aamuntassun johtamat harjoitukset etenivät ja Rikkotähti seurasi mielenkiintoisena Pisaratassun asentoa, kun tämä tuki painoa enemmän takajaloilleen, pörhisti turkkinsa ja sähähti Aamuntassulle. Naaraan silmissä saattoi aistia hermostusta, ehkä jopa pelkoa, mutta niissä leimusi myös taistelutahtoa. Sellaista, jota Rikkotähti oli nähnyt Aallonsydämen silmissä. Hetkeksi päällikön viikset jäivät huvittuneina värisemään, ennen kuin hän yskähti ja korjasi ryhtinsä. Pentujen isä voisi kuitenkin olla kuka tahansa, eikä Rikkotähden pitäisi syöksyä suoraan suhteeseen uudelleen ennen kuin hän tietäisi Aallonsydämen ja toisen kollin tilanteen.
Kun Aamuntassu hyökkäsi Pisaratassua kohden naaras oli selvästi fyysisesti heikompi, mutta vikkelämpi. Taistelun sijasta naaras pinkaisi suuremman Aamuntassun tassujen välistä ja juoksi aina tuon hännän alitse pakoon, Aamuntassun kiepsahtaessa ärtyneenä ja hämmentyneenä ympäri (?). Pisaratassu kikattaen hypähti kivelle, sitten korkeammalle kivelle ja jäi kököttämään puun oksalle, joka törötti kivikon joukosta, itsekseen hihittäen ja kieltä näyttäen Aamuntassulle niin että pienen naaraan viikset värisivät.
Rikkotähti tapitti Pisaratassua, osaamatta oikeastaan reagoida tilanteeseen ja vilkaisi sitten Aallonsydäntä, joka näytti joko pidettelevän nauruaan tai sitten yritti pitää hermonsa kurissa, ettei nolostuisi tyttärensä oikuista.
Rikkotähti hymähti lopulta ja askelsi Aamuntassun luokse, kutsuen oppilaita luokse, mutta Pisaratassu jäi korvat höröllä nököttämään puun oksalle, tulematta alas. Neiti ei tainnut luottaa siihen, ettei Aamuntassu murskaisi häntä alhaalla.
''Kiitos harjoitustuokiosta Aamuntassu. Sinulla on jo taitoa ohjeistaa muita ja antaa heille paloja omista kyvyistäsi, jotta kansalaiset voivat tulla yhtä vahvoiksi kuin sinä. Olen vaikuttunut sinusta ja kyvykkyydestäsi, nimitän sinut soturiksi hämärän laskeutuessa'', Rikkotähti heilautti ylpeän tyytyväisenä häntäänsä, Pisaratassun varovasti laskeutuessa ja katsellessa silmät ilahtuneina Aamuntassua, josta tulisi soturi.
Älykäs, nopea, lahjakas ja kyvykäs myös toimimaan yhteisön hyvinvointia ajatellen. Tai sitten itsekäs ja halusi vain tehdä vaikutuksen, mutta se riittäisi Rikkotähdelle. Mikäli ohjeet ja käskyt voitaisiin täyttää, Rikkotähti ei jäisi moralisoimaan kenenkään motiiveja toimia.
''Haluatko sinä kommentoida vielä koulutustuokiota, Aallonsydän?'', Rikkotähti palautti katseensa varapäällikköönsä, joka myös oli saapunut lähemmäs (?).

//Masi
Aamuntassun mustat käpälät lopulta muuttuivat tummaksi uneksi, jossa välkähti pari kiiltäviä kynsiä, ne samaiset huudahdukset kuten hänen saamassaan enne painajaisessa, sekä tutut silmäparit, joita hän näki myös päivittäin. Kaikki se tuntui olevan niin etäistä, niin omituista. Hän tiesi Rikkotähden katseen. Hän tunnisti turkkinsa värin, mutta mikään muu ei sopinut kuvaan. Ketä ne kissat olivat? Mistä ne tulivat? Miksi hän olisi sitten täällä? Lopulta kiehnättyään levottomassa unessa Aamuntassu heräsi kohottaen varovasti päätään katsellakseen leiriä, josta oli osa partioista lähtenyt ja hiljaisuus pyöri aukiolla lukuunottamatta juoruavia oppilaita ja pentutarhalta kantautuvia kiljahduksia.

Aamuntassu ei ollut vaivautunut tutustumaan muihin oppilaisiin, ja myös Rikkotähden tehtävät ja ajankohdat eivät olleet auttaneet häntä saamaan yhteyttä muihin. Mutta hän pärjäsi todella hyvin ilmankin näitä. Vaikuttivat liian puheliailta muutenkin. Aamuntassu nautti omasta rauhastaan sekä ajatuksistaan, vaikka ajatukset nyt yön jäljiltä olivatkin ehkä enemmän sekaisin, kuin omaksi rauhalliseksi seuraksi. Oranssin tuuhea karvainen kolli nuolaisi pari kertaa rintaansa herätäkseen kunnolla ja venytteli lopulta käpäliään kellahtaessaan kyljelleen. Unet taas saapuivat hänen mieleensä ja Aamuntassu siristi silmiään katsellessaan hämyistä leiriä. Se kissa jonka hän näki siellä oli hyvin tuttu, niin tuttu, että hän lähes pystyi kertomaan tuosta kaiken. Mutta silti kissa oli hyvin etäinen, hän ei ollut sitä tavannut elämänsä aikana. Ja miksi hän oli puhutellut häntä niin? Hän oli Aamuntassu, ei mikään Nokipentu. Ja hänellä olisi Rikkotähti. Ei muita sukulaisia kuin vain Rikkotähti. Kolli tuhahti tyytymättömänä itsekseen ja pudisteli päätään lopulta kohoten käpälilleen ja venytellen kaikkia jäseniään kunnolla. Ehkä se vielä paljastuisi hänelle. Voisiko hän saada mistään mitään tietoa? Aallonsydämen näkeminen sai hänet hetkeksi palaamaan siihen hetkeen kun he saapuivat leiriin, ja naaras oli ainoastaan nähnyt kollin. Vasta hetki sitten kaksikko ei ollut missään väleissä. Ja nyt naaras vähintään katsoi entistä kumppaniaan silmät sokeina ihailusta. Kolli paljasteli kynsiään kivisellä leirin aukiolla ja pohti kuka hänen emonsa olisi. Keneltä hän olisi saanut kirkkaat siniset silmänsä, tai oranssin turkin. Ei hänellä ollut mitään niin punaista mitä Rikkotähdellä. Jotain sukua jos jotain, mutta ei hänen poikansa. Kenen mielestä hän oikeasti olisi? Tuhannet kysymykset pyörivät hänen mielessään, mutta lopulta tuon ajatukset keskeytti tutun kissan näkeminen. Hetkeksi sen sävyn näkeminen sai hänen kyntensä liukumaan ulos, mutta kimakka miukaisu sai hänet hyvin äkkiä takaisin tähän hetkeen.
“Oletko jo valmis Aamuntassu?” Tyrskytassu naukaisi kollille räpyttäen silmiään vähän oudoksuen, mutta silti huolestuneena. “Näytät niin väsyneeltä etten tiedä aiotko nukahtaa käpälillesi vai pelotella meitä sillä”, tuo mutisi takaisin ja vilkaisi kohti oppilaiden ryhmää, jonka luota juuri Närhenloimu poistui. Tyrskytassu pyöräytti silmiään nähtyään Pisaratassun punan tänne asti. Aamuntassu lopulta pudisteli päätään ja räpytteli silmiään herätäkseen unestaan. Ne olivat ihan toisen kissan silmät, kuin sen tumma äänisen kollin.

“Usko tai älä moni kuori lopulta huijaa sinua”, Aamuntassun turkoosit silmät värähtivät haastavasti ja Tyrskytassu kohautti olkiaan katsellen kuitenkin toista mielenkiintoisesti. Ruskea turkkinen naaras lopulta kääntyi kohti sisariaan ja heilautti häntäänsä kollille.

“Jos olet valmis, uskon että me olemme. En tiedä tahtoiko Rikkotähti olla leirissä vai ei, mutta täällä on nyt ainakin tilaa”, Tyrskytassu ehdotti ja Aamuntassun häntä alkoi vääntelehtiä ärsyyntyneenä tämän takana.

“Osaan tehdä omat päätökseni kiitos tarjouksesta”, tämä hyytävästi naukaisi ja mulkaisi Tyrskytassua ennen kuin katsahti leirin läpi kohti Rikkotähteä, ennen kuin lähestyi kolmikkoa oppilaiden pesän edustalla. “Jos nyt olette kaikki hereillä aloitetaanko harjoittelu?” Aamuntassu kysyi hilliten äänensävyään ja hän katseli sisaruksia tiiviisti kuitenkin rauhallisella pilkkeellä silmäkulmassaan. Hunajapennun korvien kohotessa Aamuntassu hillitsi tätä hännällään. “Olet vielä pentu. Saat katsella, mutta suusi sinun pitää pitää kiinni, sekä etäisyytesi harjoitteleviin oppilaisiin. Kohta pääset mukaan, voitte lopuksi harjoitella vaikka keskenänne, mutta tämä harjoitus on vain oppilaille”, Aamuntassun sanat saivat Hunajapennun korvat lopahtamaan, vaikka innokkuus silti piileksi tämän silmissä.

--

Aamuntassu oli ohjannut kolmikon aukiolle jossa oli eniten tilaa eikä heitä häirinnyt keskustelevat vanhukset tai pentutarhan ulina. Päivä oli varmasti jo kohta iltapäivässä, ja väsy painoi huonosti nukkunutta Aamuntassua, mutta hän yritti kehitellä kolmikolle jotain fiksua. Ei hänellä liikaa aikaa ollut annettu miettiä edes tehtäväänsä.

“Olette jo kuitenkin saaneet itse harjoitella aika paljon mestarienne kanssa, joten uskon että hieman haastavammatkin taktiikat eivät ole teille pahaksi”, oranssi kolli pohti ja hän asteli eteenpäin viittoen hännällään Lummetassua astelemaan häntä vastaan. “Aloitetaan taisteluharjoituksista, ja lopetetaan metsästykseen. Lummetassu, tahdon että otat hyökkäävän asennon ja olet valmiina loikkaamaan kimppuuni parhaaksi katsomallasi tavalla”, kolli ohjeisti toista ja nyökäytti tälle päätään merkiksi valmistautua. Hetken aikaa naaras näytti epäileväiseltä tyynien silmiensä takaa, mutta hän otti asennon ja oli valmiina loikkaamaan vihollisensa kimppuun.

“Kun Lummetassu hyökkää, puolustaudun. Tämä tekniikka on ehkä mieleisin minulle. Tietenkin koon vuoksi se voi olla hankalampi pienemmille, mutta keksimme tälle toisen korvaavan. Katsokaa tarkkaan, sitten kerron ja harjoitutan”, hänen katseensa tyynesti kävi läpi jokaisen oppilaan, joiden niskakarvat kohoilivat niin jännityksestä kuin ahdingostakin, mutta Aamuntassu jatkoi. Hän asettautui samankaltaiseen asentoon kuin Lummetassu ja kaksikko alkoi kiertää toisiaan pienessä kehässä. Sitten Aamuntassun hännän merkin jälkeen Lummetassu hyökkäsi; hän syöksyi käpälätä ojossa kohti Aamuntassua, mutta ennen kuin hän olisi ollut hyppäämässä kollin niskaan itse Aamuntassu kohosi takajaloilleen suureksi kuin kallio, ja sai Lummetassun pelästymään sekä panikoimaan yrittäen saada itseään pysähtymään ennen kuin törmäisi kohti Aamuntassun paljastettua vatsaa. Aamuntassu toisen saatua säikäytettyä loikkasi Lummetassun taa ja kävi oitis tämän niskaan kiinni painaen oppilasta maahan niin otteellaan kuin myös painaen tätä selästä toiselle käpälällään. Äkkiä hän kuitenkin päästi irti nuoremmasta, joka haukkoi hetken henkeään ennen kuin kohosi pystyyn maasta.

“Olipa, jännittävää”, Tyrskytassu naukui kuivasti pitäen käpäläänsä leuallaan.

“Vaihtoehtoina tässä tietysti Lummetassulla oli joko juosta ohitseni tai hyökätä kohti vatsaani. Mutta hän pelästyi. Toinen vastustaja saattaa ottaa mahdollisuudesta otteen ja käydä kimppuuni, tai sitten voi käydä näin. Tai jos Lummetassu olisi juossut ohitseni olisin voinut hypätä hänen selkäänsä tai raastaa hänen kylkeään, eikö?” hän kysyi ja Tyrskytassun vilkaisutaan Lummetassuun tämä nyökytteli päätään.

“Eli ideana, on kohota suureksi, näyttää isolta sekä uhkaavalta, ja käyttää hyödyksi mikä tahansa reaktio viholliselta. Vaikka Lummetassu olisi syöksynyt kiinni vatsaani, olisin voinut kynsiä hänen korvansa irti ja riepoitella häntä niskasta”, kolli kohautti olkiaan ja vilkaisi silmiään pyöräyttävää Lummetassua kohti.

“Harjoittele Lummetassu Tyrskytassun kanssa, näytä sinä minulle Pisaratassu miten sinä puolustautuisit”, Aamuntassu tokaisi ja odotti että Lummetassu ja Tyrskytassu pääsivät nenäkkäin, ennen kuin otti taisteluasennon Pisaratassun kanssa. “Hyökkään, ja sinä puolustaudut näyttämälläni tavalla”, tuo vielä toisti ja alkoi kiertää kehää nuoremman naaraan kanssa, ennen kuin yllättäen hän lähti matalaan syöksyyn kohti Pisaratassua. Hän ei ensimmäiseltä kerralta odottanut loistavaa valintaa, mutta hän tahtoi nähdä mikä tapa ensimmäisenä nuorelle naaraalle tulisi mieleen.

//Masi
Aallonsydämen katse oitis kirkastui, kun hän huomasi leiriin johtavan verhon takaa astelevan esiin punaisen suuren kollin, ja tämän perässä synkkänä astelevan oppilaan. Rikkotähden näkeminen sai hänen unen rippeensä kaikkoamaan, ja sinisiä silmiään räpäyttäen hän tervehti johtajaansa, joka häneen katsahdettuaan alkoi puhumaan Aamuntassulle. Ruskea varajohtaja yritti sillä aikaa keskittyä turkkiinsa, vaikka käpäliä syyhyttikin päästä puhumaan Rikkotähdelle, kuulla tämän sanoja ja maistellan tämän tuoksua. Hän oli aivan hurahtanut uudella tavalla kolliin. Hänen, heidän, pennut olivat kasvaneet jo oppilaiksi ja olivat ansainneet jo paljon kokemusta. Tyrskytassu oli löytänyt itsestään vahvan soturinalun, Pisaratassu oli viettänyt pitkiä päiviä harjoitellessa ja Lummetassu hitaasti mutta varmasti alkoi löytää myös omia käpälinsijojaan. Ja kun ei heidänkään kanssaan enää joka päivä nukkunut, oli erilaiset hajut hänen ympärillään koko ajan. Ja silti Rikkotähden tuoksu oli aina se mieluisin löytää. Lopulta suuren kollin askelet kaikuivat naarasta kohden ja varapäällikkö nosti päätään nyökäyttyään ensin syvään toiselle höristäen sitten korviaan tämän ajatuksille. Yllätys, mutta mielenkiinto alkoi sykkiä hänen rinnassaan.
“Huomenta Rikkotähti”, hän aloitti ensin hiljaa unisella äänellään. “Tietenkin se sopii. Uskon, että he voisivat saada hänestä hieman mallia ja tietenkin uusia näkemyksiä omiin koulutuksiinsa”, naaras jatkoi ja nyökytteli päätään pohtiessaan pentujensa mestareita. Lopulta hänen katseensa kohosi takaisin johtajaansa.

“Miten Kuulammella meni?” hän kysyi takaisin ja kallisti hieman päätään ihaillessaan Rikkotähden kasvonpiirteitä, vaikka toista silmää peittikin nyt ikävät arvet. Hän oli silti sama itsensä, mitä oli ollut monia kuitakin sitten. Aallonsydämen sydän tykytti rinnassa ihaillen, vaikka hän ehkä ajattelikin pitävänsä matalaa profiilia tunteidensa kanssa. Kuitenkin sen kolli hänestä kaivaisi pihalle, ihan kuten aina ennenkin.

//Heli/m

Pisaratassu venytteli oppilaiden pedissään vielä hyvin väsyneenä. Lehtohalla oli pitänyt hänelle edellisenä päivänä pitkän, sekä kieltämättä myös raskaan koulutuksen. He olivat kiertäneet rajoja läpi, kuunnelleet ympäristöä, haistelleet ja opetelleet merkitsemään reviiriä. Nuoren kissan tassunpohjia särki vieläkin ja hän oli nukkunut aivan liian pitkään. Naaras pölähti äkkiä ylös pedistään ja ulos pesästä, huomasikin Lehtohallan olevan juttelemassa Valkohallan kanssa ja aterioimassa kaikessa rauhassa.
''Heräsithän sinä'', Lummetassu naukaisi sisarelleen, kantaen suussaan kahta hiirtä ja laskien toisen sisarensa eteen. Kieltämättä Pisaratassun vatsaa jo kouraisikin nälkä. ''Rikkotähti on antanut Aamuntassulle ohjeistukseksi järjestää meidän harjoitustuokiomme tänään, se on kuulemma Aamuntassun loppuarviointi'', Lummetassu kertoi, sillä Pisaratassun kasvoilta varmasti paistoi hämmennys, kun Lehtohalla ei ollut häntä vieläkään tullut puhuttelemaan.
Se kuulosti mielenkiintoiselta, mutta Pisaratassun katsoessa Aamuntassua, nuorukainen näytti sen verran pelottavalta, että Pisaratassua alkoi innostuksen sijasta enemmän hermostuttamaan. Se olisi varmaan myös vaikea tehtävä, vaikka pian Aamuntassu olisikin jo soturi ja alkaisi kouluttaa omaa oppilastaan.
''Minusta tuntuu, että Rikkotähti suosii omaa oppilastaan'', Lummetassu nyrpisti nenäänsä.
''Eikö kaikki mestarit aina suosi omaa oppilastaan?'', Pisaratassu hymyili sisarelleen, joka pyöritteli silmiään tuhahtaen. Pian kaksikon luokse hyppelehti Hunajapentu uteliaana, tästä tulisi pian myös oppilas ja Pisaratassu saisi jakaa pesän hyvän ystävänsä kanssa. Naaras tervehtikin nuorempaa kollia lempeästi silmiään räpsäyttämällä, Hunajapennun puskiessa lempeästi Pisaratassun poskea ja istuutuessa jakamaan tämän kanssa hiiren.
''Kuulin Aamuntassun loppuarvioinnista, jännittääkö teitä?'', Hunajapentu kysyi uteliaana vanhemmilta oppilailta. Pisaratassu hivenen nolostuneena nyökkäsi, mutta Lummetassu ei pitänyt vähänkään vieraampien kanssa juttelusta. Tämä tuntui menevän jonkinlaiseen varovaiseen kuoreen heti, vaikka normaalisti oli todella älykäs ja sisarustensa seurassa puhelias. Lummetassu kohautti vaisusti lapojaan.
''Aamuntassu on selvästi suosiossa'', kuului pian hapan sävy, kun soturienpesästä asteli ulos Närhenloimu, joka oli kuunnellut oppilaita. ''Tai sitten hänen taitonsa ei riitä kenenkään muun kuin vielä pienempien kissojen liiskaamiseen. Kurja juttu teille, että saatte surkeaa opetusta heikolta kissalta, puhumattakaan kun olette ihan polkunne alussa'', Närhenloimu puhui, Pisaratassun luimistaessaan korviaan nyt enemmän huolestuneena.
Lummetassu siristi kiukkuisesti silmiään Närhenloimulle, muttei uskaltanut sanoa mitään takaisin.
''Oletko sitten itse parempi?'', Hunajapentu naukaisi huvittuneena ja kohosi jaloilleen.
''Varmasti kouluttaisin teistä kaikista kolmesta voimakkaita ja vahvoja sotureita tälle kansalle. Uskon teidän kykyihinne paljon enemmän kuin Aamuntassu voisi uskoa, puhumattakaan osaisi teitä opettaa'', Närhenloimu hymyili ylimielisesti, mutta Pisaratassu uskalsi hivenen kohottaa katsettaan toiseen. Tarkoittiko Närhenloimu oikeasti, että tämä uskoisi Pisaratassunkin kykyihin tulla suureksi ja vahvaksi soturiksi?
''Aamuntassu on sentään heimon päällikön poika, eiköhän Rikkotähti ole hänelle opettanut paljon, ja nämä neidit saavat hyvät opit häneltä'', Hunajatassu hymyili kohteliaasti.
''Minussa virtaa sentään Salamaklaanin päälliköiden veri! Olen kulkenut näillä poluilla ja vuorilla jo kauan ennen Rikkotähteä'', Närhenloimu sai nopeasti itsensä näyttämään vakuuttavammalta soturilta, Pisaratassun varovasti hymyillessä kollille.
''Olet varmasti todella taitava soturi'', Pisaratassu varovasti naukaisi, Närhenloimun iskiessä hänelle silmäänsä ja hymyillen hämmästyttävän viehättävästi, ennen kuin kolli poistui partioon. Pisaratassun kasvoille hetkeksi kohosi hämmentynyt puna, Hunajapennun kulmiaan kurtistellessa.

Rikkotähden palattua takaisin leiriin Aamuntassun kanssa, hän oli aistinut jonkin muuttuneen. Johtaja toivoi, että se jokin olisi toisen tulevaisuutta tukeva, josta nuorukainen olisi nyt vain jännittynyt. Hämmentävän paljon toisen ulkonäkö ja olemus alkoi muistuttaa Iltatähteä. Hiljainen, varjoissa oleva ja salakavala. Rikkotähti kuitenkin uskoi kasvattavansa toisen hyvin, tästä jonakin päivänä tulisi vielä hyvä johtaja heimolle. Kevyt hymy kohosi kollin kasvoille, kun hän katseli toista, kun he astuivat takaisin sisälle leiriin.
Kansaan saavuttuaan Sitrusvarjo oli juuri synnyttänyt, Leijonalilja oli ilmoittautunut halukkaaksi apulaisparantajaksi Koitomulle, ja Aallonsydän venytteli aukiolla, ollen yön yli vahdissa. Naaras räpäytti silmiään tervehdykseksi (?).
"Käy lepäämässä ja syömässä, sen jälkeen on sinun loppuarviointisi", Rikkotähti kääntyi vielä Aamuntassun puoleen, ylpeyden näkyessä vanhemman kollin leuan asennosta.
"Loppuarvioinnissasi haluan sinun pitävän yhden harjoittelutuokion oppilaille, saat opettaa heille taitojasi ja jakaa tietoasi. Tulet jonakin päivänä olemaan johtajana, ja silloin sinun on osattava vaikuttaa muihin, sekä ohjeistaa heitä. Jaa taistelua ja metsästystä koskevat parhaat liikkeesi ja esittele se heille, sekä harjoituta heitä", Rikkotähti naukui ja nyökkäsi sitten sen merkiksi, että nuorukainen voisi poistua syömään ja lepäämään.
Rikkotähti lähti lähestymään sillä aikaa kohti Aallonsydäntä, naaraan pestessä unisia kasvojaan (?).
" Huomenta Aallonsydän", Rikkotähti tervehti kevyellä nyökkäyksellä. "Aamuntassun loppuarviointi koostuu harjoitustuokion pitämisestä, ja haluaisin hänen pitävän harjoituksen Lummetassulle, Pisaratassulle ja Tyrskytassulle. Sopiiko se sinulle?", kolli heilautti korviaan, ja istuutui toista vastapäätä.