• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.


Masi: +12ap +40kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Leopardinpentu, Taivaanliekin pentu +20kp +5ap +1ap
+ Sitrusvarjo, Heimon emo +20kp +5ap +1ap


Heli: +18ap +60kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Härmänraivo, Lauman varapäällikkö +20kp +5ap +1ap
+ Varpupentu, Myrkkysuon pentu +20kp +5ap +1ap
+ Leijonalilja, Heimon parantaja +20kp +5ap +1ap

//Aada
Päivät olivat sujuneet ahkeran rakentamisen merkeissä, ja Härmänraivo tuhahti näylle uudesta leiristä, erilaisista pesistä sekä vehreydestä, joka paistoi vielä valkean maiseman alta. Lunta oli satanut pieni kerros, mutta silti heidän uuden reviirin ympäristö oli niin vehreä, että se yhä paistoi valkean peitteen alta. Niittyleinikkisuo oli ollut aivan innoissaan lumesta, ja yritti saada Härmänraivoa leikkimään, mutta kolli mieluumin piti kiinni tehtävistään rakentaa pesiä Hahtuvaroiskeen ohjeiden mukaisesti. Naaras oli alkanut roikkumaan hänen vierellään eikä tumma turkkista kollia liikaa lopulta haitannut toisen läsnäolo. Vaikka se välillä oli kovan kuoren omaavalle kollille inhottavaa tai jopa ärsyttävää, oli toisesta pikkuhiljaa tullut hänelle läheisempi.

Niittyleinikkisuon jättäessä viimeistelemään pesien pehmusteita nuorimmaisten kanssa Härmänraivo asteli kohti Hahtuvaroisketta ja tuon pesää. Hän pisti päänsä sisään ja kutsui toista, odottaen uuden lauman johtajan astelevan ulos keskustellakseen kollin kanssa.

“Pesät ovat muodostuneet hienosti, jokaiselle ryhmälle löytyy oma pesä, ja niissä kaikissa alkaa olla myös pehmusteet kunnossa. Tietysti parannettavaa löytyy toistaiseksi heikkojen pesien katoista tai reunoista, mutta niitä voidaan jatkaa ajan myötä”, kolli tokaisi toiselle ja vilkaisi leiristi kohti tämän silmiä ennen kuin laski sen takaisin leiriin. “Onko jotain muuta tehtävää vielä näiden lisäksi? Miten asetamme rajamme?” kolli kysäisi tiiviin kysymyksen tarkkaillen nyt johtajaansa viileästi kylmien silmiensä takaa.

Sitrusvarjo oli helpottunut, kun viimein Leijonalilja saapui. Tämä vaikutti kauempaa katsottuna ensin alakuloiselta, jännittyneeltä, mutta pian jännitys vaihtui iloksi.
''Olemme tarkkailleet tässä saarta, näyttää siltä, että vuorilta kissoja saattoi Myrkkysuon takaisin kotiin. Haluaisin käydä katsomassa, keitä nuo kissat ovat, jotka jäivät vuorille'', Sitrusvarjo nyökkäsi ja lähti johdattamaan Leijonaliljaa sivummalle kallioiden piiloihin, josta pian pisti haukotteleva hahmo päänsä esiin. ''Tässä on perheeni, ja tässä on Leijonalilja. Olkaa hänelle ystävällisiä, hän ansaitsee kaiken lämmön'', Sitrusvarjo kehräsi, nuorempien ja vanhempien kissojen möyriessä nukkumapaikoiltaan tutkimaan uutta tulokasta.
''Tässä ovat Närhenloimu, Persikkajärvi ja Nuppuhiiri, nuorimmaiseni'', Sitrusvarjo esitteli kolmikon, jotka olivat juuri saaneet soturinimensä. Nuppuhiiren nuuhkiessa uteliaana Leijonaliljaa, Persikkajärven hymyillessä ystävällisesti, mutta Närhenloimun ollessa uppoutuneena omiin ajatuksiinsa.
''Sitten ovat vanhimmat pentuni Hirvikanjoni ja Papuriutta'', Papuriutta askelsi heti tervehtimään kevyellä puskemisella Leijonaliljaa, kun taas Hirvikanjoni oli aavemaisen vaisu ja katseli vain parantajaa.
''Sekä lapsenlapseni-'', Sitrusvarjo aikoi juuri esitellä Papuriutan pentuja, kunnes Hirvikanjoni suuntasi katseensa kohti nummia.
''Partio juoksee tännepäin, taitaa olla parempi lähteä jo'', Hirvikanjoni naukaisi tiukasti, ja Sitrusvarjo seurasi tyttärensä katsetta ja tunnisti Aurinkotuulen hämmentyneen partion etsimässä Leijonaliljan ominaistuoksua.
''Kiirehditään sitten, ehdimme ennen aamua jo kauas'', Sitrusvarjo naukui ja lähti johdattamaan Leijonalilja rinnallaan kissoja kaksijalan tuntumasta kohti vuoria, kiertäen Kuutiikeriä ja Aurinkotuulta, sekä mahdollisia muita reviirejä, etteivät he tulisi katsottuina uhaksi muiden kansojen toimesta.

//Voit roolia heidät heimoon asti, Helitintti//

//Masi
Leijonalilja oli lopulta saanut yrtit käpälistään alas ja huokaisten katseli pesän hämärää ilmapiiriä. Kaikki sairastuneet olivat käpertyneet peteihin ja alkoivat pikkuhiljaa hengittää, sekä liikehtiä kuin normaali kissa. Yrtti oli oikeasti auttanut. Muttei kolli silti sen vaikuttavuuteen jaksanut uskoa. Mitä jos sairaus tulisi uudestaan? Mitä jos yrtti ei enää tepsisi tietyn annostuksen jälkeen? Kolli tuhahtaen latoi ylijääneet yrtit tyhjään koloon yrttiseinässä, ja katsahti sitten pedilleen väsähtäneeseen Koivumyrskyyn. Kaikki alkoi tuntui niin epämiellyttävältä täällä. Vaikkei hänen oppilaassaan saati Aurinkotuulessa olisi mitään vikaa, oli jokin kuitenkin muuttunut. Joko hänen mielihalunsa, tai kohtalonsa. Leijonalilja asteli ulos parantajien pesästä ja tarkkaili hiljaista kuun valaisemaa aukiota. Muistotilaisuuden jälkeen oli Tuulisydämen kolmikko asettunut nukkumaan aukiolle, ja shamaani vain hetken katseli toisia. Varmasti vahvoiksi sotureiksi kasvavia. Vaikka karu kohtalo olisikin edessä. Tuo tuhahti itsekseen ja asetti askelensa kohti vanhinten pesää. Siihen sen eteen, oli hänen oma isoemon hahmon saanut Kukkaiselo kuollut sairauden alkaessa hänen käpäliinsä. Kipu sekä suru valtasi kollin kasvot, kun hän puski sen muurin läpi ja katsahti pesän pimeyteen, jossa Aurinkotäplän rahiseva hengitys kertoi tämän parantumisesta, sekä lopulta hänen oman sisarensa lämmin ominaistuoksu valtasi hänen nenänsä. Toinen oli sairastunut nivelrikkoon ja joutui vanhinten pesään sairauden alussa, lopulta itsekin sairastuen, lievästi kuitenkin. Siitä kolli oli iloinen, vaikkei varmasti toisen elämä kummoinen tulisi enää olemaan. Hän askelsi toisen pedille ja painoi nenänsä tämän kaulaa vasten. Hän hiljaa kuiskasi tälle, miten tulisi toista kaipaamaan, ja sitten hiiren hiljaisin askelin poistui pesästä, kohti tarpeiden teko paikkaa, sekä reikää muurissa. Yön vartijat olisivat leirin sisäänkäynnillä, eivätkä näkisi punertavan oranssin kollin poistumista leiristä, Aurinkotuulen riveistä. Häntä odottaisi aivan toisenlainen tarina muualla.

--

Leijonalilja oli jättänyt kaiken hiljaa taakseen, eikä koennut tarvetta palata. Kaikki olisi tehty mitä hän olisi pystynyt, ja nyt toisenlainen tietämättömyyden mielikuva kiilsi hänen edessään. Sitrusvarjo istui rajalla ja odotti silmät kiiluen toisen näkyvistä. Shamaani kiristi tahtiaan ja lopulta jarrutti juuri sen verran, ettei kaataisi naarasta kumoon vauhdillaan. Hän painoi kuitenkin ikävöiden päänsä toisen kaulaa vasten, ja lopulta kehräten räpäytti tälle silmiään odottavaisena.

“Kiitos, että odotit”, hän naukaisi ja katseli ympärilleen, ettei heitä vain tarkkailtaisi. “Tiedätkö, minne suuntaan lähtisimme?” hän kysyi toiselta, naaraan turkilta samalla nousten monia erilaisia hajuja. Olikohan tuo saanut koko perheensä mukaan? Ja missähän he olisivat? Yön pimeys jatkuisi vielä hetken, ennen kuin valo alkaisi täyttää taivasta aamun saapuessa. Heillä olisi hyvin aikaa poistua paikalta, eikä kukaan heitä enää sen jälkeen näkisi täällä.

//Heli//

Leopardinpentu oli varma, että nyt hän oli pudonnut sellaisen mäyrän pesään tai ketun, joista Kurjenlaulu oli häntä varoittanut. Mutta tämä siivekäs mäyrä puhui kummallisia, saaden enemmän nuoren pennun pelon ja säikähdyksen väistymään uteliaisuudeksi. Ensin hauottuaan henkeään tarpeeksi, tämä kurkisti pesästä korvat höröllä ja tarkkaili mäyrää.
''Ette kai te pennut kiusaa Feykiriä?'', kuului huvittunut kehräys, kun oranssikeltainen kolli askelsi aidan alta heitä kohden. Tuon iän harmaantunut turkki kiilsi auringossa, kun tämä lähestyi kolmikkoa.
''Kurjenlaulu!'', Leopardinpentu hihkaisi ja kompuroi ylös, mutta pyllähtikin pesästä ulos oksalle, jossa pöllökin oli, saaden oksan keikkumaan, mutta sen vankka runko pysyi. Leopardinpentu heilutteli päätään ja korviaan ja hymyili sitten leveästi pöllölle.
''Leopardinpentu, voi, mitä oletkaan taas keksinyt'', Kurjenlaulu kehräsi viikset väristen ja istuutui sitten Varpupennun vierelle. ''Kukas sinä olet? Myrkkysuostako?'', vanha kissa nuuski toisen ominaistuoksua. Suuret arvet selässään vaivaten, Kurjenlaulu istui enemmän kyyryssä kuin niin korkea ja ylväs kissa istuisikaan normaalisti. Ei Kurjenlaulu ollut enää elänyt metsässä Myrkkysuon aikaan, mutta hän muisti kotikisun, joka oli tuoksunut samalta. Hän ei ollutkaan nähnyt sitä kotikisua aikoihin.
''Löysimme mäyrän, Kurjenlaulu katso! Mäyrä!'', Leopardinpentu naukui innokkaana ja osoitti Feytä, Kurjenlaulun säpsähtäessä ja tuijottaessaan pöllöä.
''Vai mäyrän? No jopas!'', Kurjenlaulu yskähti.
''Voisimme pyytää sitä lentämään ja katselemaan maailmaa, ja kertomaan, missä meidän kotimme on! Voisimme päästä Varpupennun kanssa takaisin kotiin!'', Leopardinpentu hihkui, Kurjenlaulun kallistaessaan päätään.
''Mäyrät eivät yleensä lennä..'', Kurjenlaulu mumisi hiljaa mietteliäänä ja huvittuneena, mutta päätti antaa asian olla.
''Herra Mäyrä. Minä olen Leopardinpentu ja tuo pienempi on Varpupentu, ja koska tämä ei olekaan vapaana oleva salainen tukikohta kahdelle maatilan salaiselle agentille, eikä myöskään Kurjenlaulun kotipesä, niin me poistumme. Mutta haluaisimme samalla kysyä sinulta, koska sinulla on noin isot ja komeat siivet, että voisitko ohjeistaa meitä salaisia agentteja, jotta löytäisimme takaisin kotiimme. Tai edes Taivaanliekkien kansaan. Sen ei pitäisi olla kovinkaan kaukana..'', Leopardinpentu rapsutti korvaansa mietteliäänä.
''Sinne on silti noin nuorille kissoille aikamoinen matka'', Kurjenlaulu pyöritteli silmiään huvittuneena.
''Minulla ei taida olla mitään tarjota vastapalveluksi... mutta ainakin voisimme luvata, että me emme sen jälkeen yrittäisi murtautua pesääsi'', Leopardinpentu hihkaisi lopuksi.

//Masi
Varputassu tunsi vihdoin levänneensä jotenkin hyvin kaikenlaisten tapahtumien jälkeen hänen polullaan. Ensin oli paettava Myrkkysuosta, siellä sattuneiden tapahtumien takia, ja sitten lopulta hänet oli heitetty tänne, ennen kuin hän oli tavannut Leopardinpennun. Toisen silmät välkkyivät hänen mielessään vielä ennen kuin hän heräsi, ja lopulta aamun sarastaessa hän uppoutui niihin uudestaan hymyillen ystävälleen iloisesti. Varpupentu oli katsellut aamun tuomien valojen myötä ulos pienestä kolosta, jota Leopardinpentu oli tutkinut innokkaasti vanhemman kollin Kurjenlaulun oppien mukaisesti. Hänellä tuntui oleva suuri suunnitelma. Vaikka Varpupentu tunsi olonsa hieman epäileväiseksi ajatukselle lähteä täältä. Hän tahtoi kyllä kotiin! Ei se siitä ollut kiinni. Mutta häntä pelotti lähteä täältä. He hädin tuskin olivat oppilaan ikäisiä vielä! Mitä jos he eksyisivät, tai muuten vaan kohtaisivat jotain vaaraa, jolle he eivät voisi mitään? Kuitenkin tuo uteliaana kuunteli ystävänsä ajatuksia, ja nyökkäili tasaisesti. Sitten Leopardinpentu olikin jo pinkaissut itsensä ladon ulkopuolelle, ja naaras jäi katselamaan heinikkoon hetkeksi apeana. Mutta kun naaras lopulta kutsui häntäkin ulos, oli Varpupennun uskallettava poistua lämmöstä ja pehmeydestä. Tuo varovasti pisti nenänsä ulos, ja lopulta työnsi kokonaan itsensä nurmiselle pihalle, luimistaen korviaan ja tarkkaillen ympäristöään herkeämättä. Lopulta kuopan tuntuessa tarpeeksi ikävältä, hän kohosi kunnolla käpälilleen ja asettui ystävänsä vierelle. Maailmaa oli niin loputtomasti heidän edessään, eikä Varpupentu tunnistanut lopulta mitään ympäriltään.

Heidän seikkaillessaan varovasti tilalla, Varpupentu alkoi tuntea oloaan hieman paremmaksi nähdessään jopa ympärilleen, ja voiden lähes turvallisin mielin kulkea vältellen kaksijalkoja, sekä muita vaarallisia olentoja. Leopardinpentu pian erään puun juurella oli halukas kiipeämään sinne ja etsimään Kurjenlaulua, vaikka Myrkkysuon pennulla olikin vähän huono tunne tästä suunnitelmasta. Äkkiä Leopardinpentu pomppi puuhun, ja sitten putosi koloon, jättäen kaksivärisen naaraan yksin puun juurelle.

“Leopardinpentu?” hän miukaisi surkeasti katsellen korvat liimaantuneina päätä vasten ylös kohti pesää. Oliko siellä Kurjenlaulu? Minne Leopardinpentu putosi? Ei kestänyt kauaakaan, kun lopulta höyhenet alkoivat pöllytä pesästä ja Varpupennun oli peruutettava puun juurelta pienessä kasassa, välttääkseen suuret siivet, jotka peruuttivat pesästä oksalle. Hassun värinen lintu pudisteli päätään sekä availi siipiään mutistessaan jotain itselleen.

“Ei saa nukkua edes yksin ei, hassu kissa putosi varoittamatta viereeni. Liekö tahtoo nukkua kanssani, oi ei”; suuri siipinen ja iso silmäinen lintu röyhisteli sulkiaan oksalla ja lopulta Leopardinpennun pää kohosi kolosta pelästyneenä, mutta uteliaana(?). “Mitä noin pieni kissa puussa tekee? Osaa hädin tuskin kiivetä noin pieni kissa”, oranssin värinen lintu mutisi ylhäältä oksistolta, ja nyt Varpupentu oli lähestynyt puuta katsellen kauhistuneena Leopardinpentua.
“Tule äkkiä alas sieltä!” hän kiljahti ja pöllön suuret silmät siirtyivät alas kohti kissan ystävää.
“Ai kaksi teitä onkin! Oi miksei ystävä tuuli voinut varoittaa etten nukkuisi lähellä pikkukissoja”, hän voivotteli oksalta ja pudisteli päätään. Ei pöllö kuitenkaan vihaiselta näyttänyt, vaikka puhuikin ihan oudosta. Varpupentu kurtisti tälle vain kulmiaan, tarkkaillen sitten kauhistuneena ystäväänsä puussa.

• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.


Masi: +20ap +6kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Leopardinpentu, Taivaanliekin pentu +20kp +5ap +1ap

Heli: +12ap +40kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Härmänraivo, Lauman varapäällikkö +20kp +5ap +1ap
+ Varpupentu, Myrkkysuon pentu +20kp +5ap +1ap


Aaduska +1ap
• Ei käytössään pelaajapalkintoja tai lisiä.
+ Hahtuvaroiske, Lauman päällikkö +1ap

Hahtuvaroiske seurasi tapahtumia sivusta ja huomasi Hämäräraivon tulleen luokseen ja sen jälkeen Valveaamun. Hahtuvaroiske oli hiukan hämmästynyt kun osa kissoista halusi seurata häntä niin ei saanut sanaa suustaan. Hän lopulta lähti johdattamaan muita ulos luolasta ja kun he saapuivat pitkän matkan päästä uuteen kotiinsa hän kajautti. "Olkoon tämä Hahtuvanlaumalle uusi koti"! Sitten hän tarkkaili muiden ilmeitä ennen kuin jatkoi. "Aloitetaan pesien rakentamisella. "Hämäräraivo vastaatko sinä siitä ja Valveaamu tarkastatko onk0 kellekään tullut haavoja tai sairauksia matkalla"? Hän ohjeisti kunnes istui alas ja tarkkaili kissoijen toimintaa

//Heli//

’’Mitäs tuosta’’, Leopardinpentu kehräsi Varpupennulle, jonka kanssa hän alkoi jakaa metsästämään hiirtä. Tyytyväinen kurina ja maiskutus kuului heinien sekaan rakentuneesta tukikohdasta, jonka rakennelmasta Leopardinpentu oli todella ylpeä. Myöskin Varpupentu vaikutti olevan vaikuttunut suojaisasta kansakissan ympäristöön kuuluvasta heinäpesästä. Leopardinpentu haukotteli leveästi, venytti etutassujaan ja kiertyi sitten tiukalle kerälle tampatulle paikalleen, puhaltaen heiniä sivummalle, etteivät ne kutittaisivat hänen nenäänsä. Hetken ajan hän katseli Varpupentua, joka vaikutti olevan myöskin uupunut, mutta sulki sitten silmänsä. Jossakin vaiheessa he molemmat kurkkasivat vilkaisemaan toisiaan samaan aikaan, ennen kuin hetken kuluttua pienestä pesästä alkoi kuulua tasaista hengitystä unen saattelemana.
--
Seuraavana aamuna, kun kaksikko oli herännyt, Leopardinpentu taittoi pesässä heiniä pois edestä jälleen, Varpupennun uteliaana katsellessa toisen pennun touhuja. Heinien takaa paljastui pieni kissan tai kanin kaivama kolo, joka vei ladon alle. Ladon puolelta kykeni näkemään toisella puolella olevan vihreän nurmen. Kurjenlaulu oli hänelle näyttänyt tämän reitin, miten kolli kulki ladon aitauksista toiseen, ladosta ulos pihalle ja joka paikkaan. Kaksijalat tuntuivat pitävän vanhasta kollista, eivätkä estäneet tai napanneet tätä, kun Kurjenlaulu kulki maatilalla.
’’Kaksijalat liikkuvat aamulla ja päivällä, ne jättävät koirat yöksi ulos vahtimaan. Siksi meidän on löydettävä jokin sopiva hetki, jolloin pääsemme kauemmas maatilalta. Ensiksi täytyy lähteä sellaiseen aikaan ulos, että kaksijalat ovat hereillä, ja päästä maatilalta pois ennen yötä. Sillä kaksijalat eivät nappaa kissoja maatilalla, mutta voivat haluta tulla tervehtimään meitä. Mutta koirat nappaavat kiinni ja voimme päästä hengestämme, jos olemme liian pitkään ulkona’’, Leopardinpentu selitti täydellisesti Kurjenlaulun oppien mukaisesti.
’’Olen käynyt tässä ulkopuolella muutaman kerran, mutta en ole kovinkaan pitkälle vielä mennyt. en halua kuitenkaan hukata itseäni, ulkona tulee nopeasti kylmä hämärässä’’, Leopardinpentu mutristi huuliaan. ’’Toisaalta en edes tiedä, mihin suuntaan tulisi lähteä. Haluaisin palata takaisin kotiin Taivaanliekkien luokse, tiedän, ettei maatilalta ole pitkä matka sinne ja siihen suuntaan on helpoin kulkea pakomatkaa ajatellen. Mutta en silti tiedä, mihin suuntaan mennä’’, Leopardinpentu huokaisi, mutta kurkisti sitten ladon seinustan alitse kuopasta, potkaisi takajaloillaan vauhtia ja puski itsensä ulkopuolelle.
Hän seisahtui maistelemaan ilmaa, kuten oli soturien nähnyt tekevän. Ulkona oli paljon outoja hajuja.
’’Tule vain, Varpupentu’’, Leopardinpentu huikkasi koloon, astellen hivenen taaksepäin, tunnustelen pehmeää maata tassujensa alla, sekä auringon lämpöä turkillaan.
Pian Varpupennun nenänpää kurkisti varovasti alta ja hän jäi hetkeksi koloon, tarkkaillen tarkasti silmät siristettyinä ja korvat luimussa ympäristöä (?), mutta kaikki vaikutti rauhalliselta, joten tämä uskalsi tulla Leopardinpennun rinnalle.
’’Kierrellään vähän paikkoja, saamme kyllä liikkua täällä, kunhan et hyökkää kaksijalkojen kimppuun, etteivät ne suutu meille. Vältellään niitä’’, Taivaanliekin pentu naukaisi ja lähti varovaisin askelin etenemään, katsellen jatkuvasti ympäristöään.
Pian hän kuitenkin lampaiden aitauksen lähellä pysähtyi, tämän korvat hyppäsivät korkealle ja tämän nenä seurasi kummallista hajua aidan vieressä olevaa puuta pitkin. Puun kyljessä oli suuri kolo, josta kuului tasaista kuorsausta. Leopardinpentu vilkaisi Varpupentua, joka höristeli myös korviaan uteliaana. Kaksijalat eivät nukkuneet puussa. Olisiko Kurjenlaulu ylhäällä?
’’Käyn katsomassa, onko siellä Kurjenlaulu. Hän voisi opastaa meitä maatilalla’’, Leopardinpentu naukui hiljaa ja horjuvasti, mutta päättäväisesti hän lähti kiipeämään puuta pitkin, Varpupennun epäröivästi tarkkaillessa toisen pennun nousua puunrunkoa pitkin. Kun Leopardinpentu pääsi aukon juurelle, tämä nojasi liikaa puuta vasten, ja onkalon seinämät pettivät hänen tassujensa alla ja tämä putosi pesään, kiljaisten pelästyneenä, mutta kiljaisi myös kuorsannut olento. Joka ei ollut Kurjenlaulu!
Leopardinpennun karvat kohosivat kauhusta, kun hän oli kompuroinut itsensä pöllön nokkaa vasten oman nenänsä. Leopardinpentu yritti saada äänensä kurkustaan, että hän huutaisi Varpupennun apuun, mutta korvat painuivat kauhusta taakse ja hän osasi vain pidättää hengitystään, pöllön kurtistellessaan kulmiaan pennulle. (?)

//Aaduska, lauma
Härmänraivo seurasi järkyttyneenä, mutta silti kylmän kuorensa sisältä Saukkoluolan tapahtumia hiljaisena varjona muiden kissojen takana. Hän oli kuullut luolastoissa juoksevat askelet, ja oli lähtenyt tutkimaan asiaa, mutta siihen olikin pian tullut vastaus. Umbra, heidän nykyinen, jo nyt jokseenkin entinen marsalkka, oli löytänyt itselleen pennun ja selvästi tuon pennun vihainen emo oli lähtenyt juoksemaan heidän peräänsä. Ja nyt heitä kumpaakaan ei enää olisi. Pentu ainoana vaikeroi Umbran edessä, eikä Härmänraivo ymmärtänyt mitä tekemistä tuolla pennulla olisi Umbran kanssa. Tai miksi olisi Umbra edes tuosta kiinnostunut. Kun Kuutiikerin kissoja alkoi saapua luolaan, Härmänraivo askelsi paremmin esille, asettuen Hahtuvaroiskeen vierelle katsellen epäluuloisena näitä kissoja. Sitten Kuutiikerin johtaja antoi heille suuria sanoja, joiden mukaan he voisivat liittyä heihin tai omaksi parhaakseen poistua metsästä. Kolli tuhahti pyöräyttäen silmiään ja vilkaisi Hahtuvaroiskeeseen sekä tuon rinnalle saapuneeseen Valveaamuun. Kissat pian alkoivat osoittaa mieltään ja suurinosa tahtoi jopa seurata Hahtuvaroisketta. Siitä Härmänraivo oli ihmeissään, mutta hän mielellään lähti pois näiden mukana, eikä liittyä mihinkään kansaan jatkamaan minimaalista elämää. Kissat hyvästelivät Umbran, katselivat harmistuneina pitkään heitä palvellutta luolastoa ja lopulta poistuivat luolastoista metsään, seuraten Valveaamua sekä Hahtuvaroisketta.

--

Härmänraivon silmissä matka oli pitkä, mutta siihen saattoi vaikuttaa hidas tahti, sekä kaarteleva johtaja. Harmaa kolli pudisteli pääätän itsekseen huokaillen ja katseli kissojen vanaa, joka heitä kuitenkin seuraisi. Olisi heidän löydettävä joku paikka, missä voisivat jatkaa omaa elämäänsä. Kunhan ei Hahtuvaroiske nyt vain keksisi mitään urbaania muutosta. Härmänraivo oli valmis palvomaan Kuoloa sekä jatkamaan Pakkastähden aloittamaa legendaa. Lopulta pieneksi jäänyt Imperiumin jäännökset saapuivat soiselle sekä kuusiselle alueella, ja matkallaan he olivat ohittaneet monien mielestä kauniin kukkaniityn. Härmänraivon mielestä se oli vain turhaa lääniä, ja ainoastaan siitä olisi hyötyä parantajille. Kolli viimein istahti alas Hahtuvaroiskeen käskettyä ryhmää lepäämään pienellä aukealla katsellessaan itse ympärilleen. Kolli alkoi nuolla rintaturkkiaan tarkkaillen kuitenkin tiukasti entisiä Imperiumin jäseniä. Äkkiä hänen rinnalleen varjoista asteli kilpikonnakuvioinen naaras, joka syvään huokaisten asettui istumaan Härmänraivon vierelle. Kolli keskeytti turkkinsa pesemisen ja kohotti katsettaan naaraaseen, jonka sininen katse oli rauhallinen, sekä kohtelias. Itse kolli taas katseli tätä alta kulmiensa ja hieman ivallisesti. Kuitenkin naaras lopulta kurnahti ystävällisen tervehdyksen ja katseli Härmänraivon kera laumalaisia.

“Aikamoinen paikka eikö?” Niittyleinikkisuo tokaisi ja nuolaisi pari kertaa rintaansa. Härmänraivo räpäytti silmiään toista kohden ja kohautti olkiaan jatkaen olkansa pesua.

“En nyt kehuisi. Pidin enemmän luolasta”, harmaa kolli tuhahti takaisin ja vilkaistuaan naarasta hän jatkoi peseytymistä.

“Minusta uusi tulevaisuus voisi alkaa lopulta täällä. Saukkoluolassa ei ollut kuin huonoa onnea, ainakin tapahtumista lukien”, sinisilmäinen pohti ja katseli Hahtuvaroisketta, joka selvästi oli löytänyt itselleen vähintään hyvän paikan asettua. Niittyleinikkisuo tahtoi tiukasti istua Härmänraivon lähettyvillä, ja kolli pohti ihmeissään miksi toinen jaksaisi vaivautua. Ei hän itse menisi kenellekään puhumaan jos tylsää olisi. Mutta selvästi Niittyleinikkisuo tahtoisi yrittää saada kollista jotain irti. Kaksikko jäi vain hiljaiseksi istumaan leirin kaltaiselle aukiolle, odottaessaan seuraavia ohjeita, tai käskyjä. Lopulta Niittyleinikkisuon lämmin tuoksu alkoi kutkutella Härmänraivon nenää, eikä häntä enää haitannut toisen läsnäolo.

//Masi
Varpupentu ensin pelästyi uuden kissan ilmestymistä heinikon joukosta, mutta lopulta hän alkoi tunnistaa metsän tuoksuja tuon turkilta, joka ei ollut samaa heinän tuoksua kuin muista kissoista lähti. Toinen oli kääriytynyt kerälle tiukasti itsensä ympärille, ja varuillaan katseli esiin noussutta pentua, joka pyörähti hänen ympäri ja palasi sitten “piilopaikkaansa”. Varpupentu kurotteli hetken päästä kaulaansa ja maisteli ilmaa naaraan jälkeen, ja hitaasti sekä hiljaisesti hän kohosi käpälilleen sitten hiipien kohti toisen naaraan piiloa. Omituisen tottunut jo tähän elämään, ja kuka oli Kurjenlaulu? Varpupentu vielä vilkuili ympärilleen ennen kuin pisti nenänsä toisen piiloon ja säikähti Leopardinpennun innokkuutta pesän suulla. Kaksivärinen naaras pöllähti takamukselleen, ennen kuin Leopardinpentu pakitti pesäänsä ja antoi tilaa Varpupennullekin. Korviaan hieman kasaan painaen tuo kuitenkin äkkiä sujahti pesään ja huokaisi lopulta sydämen tykyttäessä rinnassaan. Kaikki oli niin pelottavaa uudessa paikassa! Vihersilmäinen naaras otti toisen puoleisen nurkan pesästä, painoi itsensä käpäliensä päälle ja kääri tuuheahkon hännänpäänsä vierelleen, katsellen sitten kotoisan oloista pesää silmät tuikkien.

“Teitkö tämän itse?” pieni hymy alkoi kaareutua tuon kasvoille, ja pelko väistyä. Hiiren tuoksukin lämmitti hänen nenäänsä, sekä lopulta sai vatsan kurnimaan. Tuo väräytti korviaan nolona, ja katsahti sitten Leopardinpentuun kuitenkin uteliaana. “Olen Varpupentu, Myrkkysuosta!” hän kohotti hieman leukaansa, mutta piti äänensä hiljaisena. “Enkä kyllä tiedä miksi olen täällä, enkä tahtoisi olla”, hän huokaisi kaivatessaan kotoisaa veden tuoksua kotona, missä isä olisi pitämässä heistä huolta.

“Kiitos että päästit pesääsi. Tuolla oli pelottavampaa”, hän tuumasi lopulta ja alkoi tarkkailla Leopardinpennun turkkia paremmin, ollessaan tyytyväinen löytäessään kaltaisensa seuraa näinkin oudosta paikasta. Voisivatko he yhdessä koskaan päästä täältä pois?

Yleiset säännöt pisteytyksessä:
• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.


Masi: +6ap +20kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Leopardinpentu, Taivaanliekin pentu+20kp +5ap +1ap

Heli: +6ap +20kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Varpupentu, Myrkkysuon pentu+20kp +5ap +1ap

//Heli//

Leopardinpentu taittoi pieniä heinäkasan heiniä silmiensä edestä pois ja tarkkaili piilostaan uutta tulokasta, jonka kaksijalka oli laskenut heinien joukkoon. Tuo näytti pelokkaalta, itkuiselta, mutta myös metsäkissan tuoksu leijui tämän ympärillä. Leopardinpentu puski varovasti nenänsä esiin heinien joukosta ja nuuski ilmaa, mutta ei tunnistanut kansan tuoksua, joka pennun turkissa leijaili. Hivenen tuo kurtisti mietteliäänä korviaan, kun muut pennut nukkuivat kasassa yhden hereillä olevan emon lähellä. Naaras ystävällisesti puhutteli uutta tulokasta.
’’Hei’’, Leopardinpentu kuiskasi ja pisti päänsä nyt kokonaan esille heinäkasasta. Tämä kurotti kaulaansa, jotta saisi nuuskittua uutta tulokasta, mutta samalla yritti pysyä toisesta kauempana. Pian kuitenkin Leopardinpennun kasvoille levisi leveä hymy. ’’Haluatko tulla salaiseen piilopaikkaani nukkumaan? Kurjenlaulu opetti minua nappaamaan hiiren, voisin jakaa syötävää kanssasi’’, Leopardinpentu kurnahti, astellen varovasti toisen ympäri, tarkkaillen, mutta uteliaana.
Sitten hän hyppäsi takaisin heinäkasaan, möyri heinien keskelle lämpimään ja kiertyi kerälle hiirensä luokse, jääden odottamaan uuden tukikohdan jäsenen saapumista.
Kotvasen kuluttua Varpupennun nenänpää kurkisti heinien ja viljojen joukkoon muodostuneeseen pesään.
Leopardinpentu tunki päänsä pian takaisin suuaukolle.
''Ainiin, minä olen muuten Leopardinpentu! Olen Taivaanliekistä, kuka sinä olet?'', Leopardinpentu hihkaisi ja peruutti sitten hivenen kömpelösti, että toinen sai enemmän tilaa tulla pieneen heinäluolaan, jossa oli jo tamppaantunut Leopardinpennun makuupaikka. Hivenen heinät kutittivat korvia, nenää ja kylkiä, mutta muuten siellä oli suojaisaa ja lämmintä, sekä rauhaa. Että Leopardinpentu inhosi maatilan pentuja, jotka änkivät jokaiseen paikkaan ja salainen maja olisi vain tarkoitettu erityisille sotureille, jota kastia uusi tulokas vaikutti edustavan. Leopardinpennun kasvoilla lepäsi leveä hymy, kun hän katseli niin sanotusti kaltaistaan neitiä.

//Masi
Varpupentu oli jossain kohtaa menettänyt tajunsa, ja viimein hän heräsi kylmään sekä hyytävään kyytiin. Jostain tuli niin paljon ilmaa, että kastuneet vatsakarvat oikein jääsivät nuorta pentua, kun tämä lopulta kohotti päätään ja keräsi itsensä pieneksi keräksi. Hän ei tunnistanut hajuja ympärillään, ei tuntenut mitään kovan lattian sekä läpinäkyvien seinien lomasta, eikä kyennyt muistamaan miten oli tähän joutunut. Ainoa asia mikä hänen mielessään oli, oli kohonnut vesi vatsakarvoissa, sekä suuret partiot ylittämässä vettä. Se oli niin hurjaa! Salamapennun kanssa he olivat pohtineet kumpi on kovempi uimaan, mutta Kurkihaave oli vain hyrissyt itsekseen, ja sitten pentuja oli kannettu yli veden. Mutta hän muisti vain harottavat muistikuvat aamulta, missä hän olisi nyt? Ja kauan aikaa oli kulunut? Äkkiä hirviön oli rävähti auki hänen edessään ja Varpupentu kiljaisi painautuen tuuhean häntänsä alle sulkien vihreät silmänsä ja painaen korvansa luimuun. Omituiset kaksijalkojen äänet kaikuivat hänen ympärillään silti, ja äkkiä joku otti kiinni hänen ympärillään olevasta laatikosta ja nosti hänet ulos valoon. Himmeä kuutamo hohti taivaalla, ja Varpupentu vikisi yrittäessään tunnistaa jotain ympäriltään. Vain tyhjyyttä tuntematonta, eikä vilaustakaan valosta. Myrkkysuon pentu vaipui pieneen vikinään, kun kaksijalka avasi isoja ovia, ja lopulta toi hänet sisälle johonkin lämpimään. Hän hätääntyneenä räpytteli silmiään tottuessaan paikan himmeään valaistukseen, ja lopulta suurilla hanskoillaan kaksijalka nosti pennun ulos häkistä. Se hetken tarkkaili Varpupentua, mutta naaras yritti vain painautua niin pieneksi, että se päästäisi hänet pois. Lopulta tuhahtaen ja jotain öristen kaksijalka avasi toisen oven, laski hänet pehmeään kasaan ja sitten rymisten poistui. Muttei naaras kehdannut avata silmiään. Vasta houkutteleva maidon tuoksu, lämmin sekä pehmeä alunen ja tuttu kissojen tuoksu sai hänet vilkaisemaan häntänsä takaan paikkaa, johon hänet oli laitettu. Siellä tuoksui monia kissoja, oli maitoa sekä ihan pieniä kissoja aistittavissa. Mutta kaikki hajut kuitenkin nuorelle pennulle ihan tuntemattomia. Hän höristi vähän korviaan, kuitenkin laskematta otettaan hännästään saati kerästään, ja vain tutkaili hiljaista neliönmuotoista paikkaa. Olisiko tämä jokin kaksijalkojen pesä? Vai samanlainen pesä kuin pentutarha? Ennen kuin se tulvi! Varpupentu niiskautti nenäänsä vapisten hieman kylmyydestä, yrittäen huomaamattomasti kaivautua syvemmälle heinään. Mutta sitten joku kissa kohotti päätään kerältään, ja tarkkaili pimeää, kunnes tuon katse osui Varpupentuun. Pieni pentu jähmettyi ihan paikoilleen, kunnes tuo kissa tönäisi viereltään toisen kissan hereille, ja he supattivat jotain keskenään. Heidän katseissaan ei kuitenkaan ollut vihamielisyyttä, mitä nuori pentu huomasi himmeän valon keskeltä niin kauas. Eivätkä he tehneet eleitä noustakseen kohti Varpupentua. Näiden lähellä oli pieni kasa pentuja, jotka olivat toistensa päälle asettuneet nukkumaan. Tämän oli pakko olla joku pentutarha.

“Lepää vain pikkuinen. Ei kukaan täällä tee sinulle pahaa”, toinen naaraista naukaisi lopulta hiljaa, muttei Varpupentu kauhean kokemuksensa jälkeen ollut kykenevä rauhoittumaan vielä. Lämpö ja heinät teki tehtävänsä, ei ollut niin kylmä, mutta oli silti inhottava olla, ikävä kotiin sekä pelko vatsassa, mitä vielä voisi tapahtua.

Yleiset säännöt pisteytyksessä:
• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.


Masi: +6ap +20kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Leopardinpentu, Taivaanliekin pentu+20kp +5ap +1ap