//Heli//

Rikkotähden, Aallonsydämen pentuineen ja Aamuntassun palattua leiriin, kolli kohosi rauhallisin askelin puhujankivelle. Hän kutsui kansan koolle, vaikka enemmistö olikin paikalla. Johtaja pisti merkille, että muutamia sotureita oli edelleen rajapartiossa, mutta uutiset, jotka hän saisi kertoa, tavoittaisivat myös puuttujat pian, sillä uutiset saisivat olla hyviä. Kissat siirtelivät hermostuneina tassujaan ja hännät huiskivat jännittyneinä.
''Vuorileijonien kissat, minulla on kunnia saada nimittää ensimmäisiä meille syntyneitä pentuja tänään oppilaiksi, sekä sotureiksi. Ensimmäiset kuut ovat olleet kieltämättä jännittäviä meille, emme tiedä vielä kaikkea reviiristämme, mutta kiitos jo kauemmin vuorilla asuneiden entisten erakoiden, reviirimme on tullut meille kaikille nopeasti tutuksi. Asetumme ja totuttelemme hyödyntämään osaamiamme taitoja, sekä kehittämään uusia taitoja, joilla selviydymme vuoristossa'', Rikkotähti räpäytti silmiään sanojensa päätteeksi ja katseli ylpeydellä kissoja.
''Tänään minulla on ilo nimittää sotureita, Aamuntassu, Havutassu, Mäyrätassu, astukaa eteenpäin'', hän kutsui kolmea oppilaista. Aamuntassu oli osoittanut taitonsa loppuarvioinnissa, jota Rikkotähti ja Aallonsydän olivat valvoneet, tämä oli pitänyt koulutustuokion Aallonsydämen kolmelle pennulle. Havutassun ja Mäyrätassun mestarit olivat aiemmin aamulla aterian merkeissä kertoneet toiveestaan, että heidän oppilaansa olisivat valmiita. ''Heimomme kiittää teidän jokaisen rohkeutta, neuvokkuuttanne sekä uskollisuuttanne. Teissä nuorissa asuu heimomme tulevaisuus ja olette kaikki tänään ansainneet soturinimenne. Tästä hetkestä alkaen tunnemme heidät Aamunleijonana, Havujuovana ja Mäyräsydämenä. Vartioitte tämän yön leiriämme'', Rikkotähti katseli kasvattipoikaansa ylpeydellä. Hän oli halunnut antaa tälle nimen, joka kuvastaisi tämän ulkonäköä, mutta myös sellaista arvoa, jonka vahva kissa voisi ylpeydellä kantaa. Leijona oli sellainen nimi, jonka Rikkotähti olisi mielellään itselleenkin aikoinaan ottanut. Ja kieltämättä, hän oli alusta asti halunnut antaa tälle nimiä, jotka muistuttaisivat Iltatähteä, mutta olisivat käänteisiä, ettei nuorukaisesta tulisi kuin tämän oikea isä.
''Kolme pentua ansaitsevat myös tänään oppilasnimensä; Hunajapentu, Jänöpentu ja Kajopentu, astukaa eteenpäin'', kolli nyökkäsi kolmikolle, kissojen rauhoituttua hurraamasta kolmea uutta soturia. ''Tästä hetkestä alkaen teidät tunnetaan Hunajatassuna, Jänötassuna ja Kajotassuna, mestareinanne toimivat Nuppuhiiri, Liljapilvi ja Jänistaika'', Rikkotähti hymähti kevyellä hymyllä, kosketettuaan jokaista oppilasta, kun oli laskeutunut näiden luokse puhujanpaikalta.
Mestarit askelsivat tervehtimään ensimmäisiä oppilaitaan ja heimo puhkesi hurraamaan kissojen nimiä. Rikkotähti erotti Pisaratassun huutavan riemastuneena Hunajatassun nimeä ja loikkivan sisaruksiensa vierellä innoissaan siitä, että he saisivat lisää pesätovereita. Uusien oppilaiden emon kehräyksen saattoi kuulla kaus, kun naaras istui ylpeänä näiden takana.
Pian kuitenkin leiriin kajahti pelokkaita huudahduksia, ja rajapartio pöllähti kivinmurusia pöllyttäen aukiolle. Innokkaat huudot uusista oppilaista ja sotureista hiipuivat ja kissojen haistaessa partion pelkotuoksua, päät kääntyivät katsomaan tulijoita.
''Olemme löytäneet suuren petoeläimen tassunjälkiä vain pienen matkan päästä leiristämme'', Sadevirta hengästyneenä naukui. Rikkotähti katseli edesmenneen poikansa, Puronhengen kumppania molemmilla silmillään, vaikka vain toisella hän enää näki mitään.
''Minkälainen petoeläin se on?'', Rikkotähti murahti, hivuttautuen partiota vastaan ja kohden, yrittäen pysyä rauhallisena, jottei heimo hermostuisi lisää.
''Suuri kissa. Sillä on polkuanturat ja kaikki!'', Persikkajärvi henkäisi.
''Mitä me teemme?'', Papuriutta hiljaisena naukaisi, askeltaen sisarensa Persikkajärven vierelle ja kosketti tämän korvaa rauhoittavasti.
''Tapetaan se!'', Närhenloimu huudahti, röyhistäen rintaansa.
''Jos me emme tiedä onko se ilves vai mikä se on, meidän pitäisi ensin nähdä se, jotta voimme häätää tai tappaa sen'', Malvahaukka murahti.
''Lähden partion mukana tarkistamaan asiaa. Kukaan ei saa poistua leiristä, ennen kuin me palaamme'', Rikkotähti murahti ja loi katseen Aallonsydämeen, että tämä olisi vastuussa leiristä ja siitä, ettei kukaan poistuisi sieltä. ''Mukaani tulevat Sadevirta, Närhenloimu, Malvahaukka, Aamunleijona ja Ukkostuuli'', Rikkotähti määrätietoisesti nimitti mukaansa vahvoja kissoja, nyökäten sitten Sadevirralle, että tämä voisi näyttää suunnan.

//Heli//

Aallonsydän vaikutti ottaneen uudenlaisen sivun heidän tai siis tietenkin omassa elämässään. Vaikka heidän välillään olikin piilossa selvittämättömiä varjoja, jotka kieltämättä päällikkö halusi keskustella läpi, hän ei kuitenkaan halunnut rikkoa tätä hyvää ilmapiiriä heidän välillään. Aikoinaan Myrkkysuossa varapäällikkönä hän oli peräti halunnut perheestään eroon, jotta olisi voinut keskittyä nostattamaan Myrkkysuon uutteen loistoonsa ja johtaa sitä yhdessä Iltatähden kanssa. Kieltämättä myöskin silloin hän oli halunnut olla suurempaa kuin Pakkastähti ja samalla oli palloillut sen ajatuksensa kanssa, että olisi isänsä puolella, kuten Iltatähtikin oli. Mutta kerta toisensa jälkeen perhe oli voittanut hänet puolelleen, vaikka lopulta hän olikin rikkonut sen täysin.
Aallonsydän kuitenkin vaikutti hyväntuuliselta ajatuksesta, että Aamuntassun loppuarvionti olisi keskittynyt tämän pentujen kouluttamiseen. Rikkotähti väläytti lyhyeksi ajaksi, mutta pehmeän hymyn naaraalle, istuuduttuaan tämän vierelle.
''Kuulammelle matkaaminen taittui nopeasti. Uskon heimon olevan rauhassa, sillä Kaiku ei saapunut tapaamaan minua, mutta toisaalta heillä oli tassut täynnä töitä Aamuntassun enteen kanssa. Hännänpäässäni on kuitenkin kirppu nyppimässä ja minulla on siitä johtuen sellainen tunne, että Aamuntassun enteessä oli jotakin vikaa. Hän ei ole yhtä halukas toimimaan yhdessä, tietysti hän on aina viihtynyt yksin, mutta edes minun seurani ei tunnu kiinnostavan häntä. Ihan kuin hän epäilisi kaikkea'', Rikkotähti puhui hiljaa ja matalasti, tapittaen ainoalla silmällään neljää oppilasta, joita Aamuntassu alkoi ohjeistaa.
Ei Rikkotähdellä ollut kirppua hännässä, mutta tunne sai hänet levottomaksi hännästä asti. Hän ei voinut sille ajatukselle mitään, että jännite Kuolosta ja Iltatähden vaikutuspiiristä vielä tämän kuoltuaankin voisi olla olemassa vaara. Eikä vanhaksi käynyt Rikkotähti välttämättä enää kykenisi suojelemaan kissoja ympärillään enää.
''Pentujesi isä on varmasti ylpeä, he ovat kehittyneet nopeasti'', Rikkotähti hymähti, katsellessaan Tyrskytassun ja Lummetassun mätkimistä, Tyrskytassun antaessa Lummetassulle tomut kasvoille ja pinkaisi täyttä rytinää toisen kimppuun. Rikkotähti kiersi häntänsä tassujensa päälle ja seurasi mietteliäänä Aamuntassun liikkeitä. Päivä päivältä tämä alkoi näyttää enemmän Iltatähdeltä, lihaksikkaat tassut, leveät lavat, ylväs asento aina häntään asti. Ymmärsikö Iltatähti edes miten paljon vaivaa ja hyvää Rikkotähti oli tehnyt tämän jälkeläiselle? Tästä tulisi vielä heimon valtias, voimakas johtaja, jota koko metsä saisi sekä pelätä että rakastaa. Rikkotähti räpäytti silmiään mietteilleen pehmeästi. Ihan kuin Rikkotähti uskoi pienen hetken itsekin olleen, silloin kun oli kukistanut Pakkastähden. Sekä rakastettu kansassaan, että pelätty Imperiumissa. Pienen hetken, hän oli kokenut olleensa sankari.
Aamuntassun johtamat harjoitukset etenivät ja Rikkotähti seurasi mielenkiintoisena Pisaratassun asentoa, kun tämä tuki painoa enemmän takajaloilleen, pörhisti turkkinsa ja sähähti Aamuntassulle. Naaraan silmissä saattoi aistia hermostusta, ehkä jopa pelkoa, mutta niissä leimusi myös taistelutahtoa. Sellaista, jota Rikkotähti oli nähnyt Aallonsydämen silmissä. Hetkeksi päällikön viikset jäivät huvittuneina värisemään, ennen kuin hän yskähti ja korjasi ryhtinsä. Pentujen isä voisi kuitenkin olla kuka tahansa, eikä Rikkotähden pitäisi syöksyä suoraan suhteeseen uudelleen ennen kuin hän tietäisi Aallonsydämen ja toisen kollin tilanteen.
Kun Aamuntassu hyökkäsi Pisaratassua kohden naaras oli selvästi fyysisesti heikompi, mutta vikkelämpi. Taistelun sijasta naaras pinkaisi suuremman Aamuntassun tassujen välistä ja juoksi aina tuon hännän alitse pakoon, Aamuntassun kiepsahtaessa ärtyneenä ja hämmentyneenä ympäri (?). Pisaratassu kikattaen hypähti kivelle, sitten korkeammalle kivelle ja jäi kököttämään puun oksalle, joka törötti kivikon joukosta, itsekseen hihittäen ja kieltä näyttäen Aamuntassulle niin että pienen naaraan viikset värisivät.
Rikkotähti tapitti Pisaratassua, osaamatta oikeastaan reagoida tilanteeseen ja vilkaisi sitten Aallonsydäntä, joka näytti joko pidettelevän nauruaan tai sitten yritti pitää hermonsa kurissa, ettei nolostuisi tyttärensä oikuista.
Rikkotähti hymähti lopulta ja askelsi Aamuntassun luokse, kutsuen oppilaita luokse, mutta Pisaratassu jäi korvat höröllä nököttämään puun oksalle, tulematta alas. Neiti ei tainnut luottaa siihen, ettei Aamuntassu murskaisi häntä alhaalla.
''Kiitos harjoitustuokiosta Aamuntassu. Sinulla on jo taitoa ohjeistaa muita ja antaa heille paloja omista kyvyistäsi, jotta kansalaiset voivat tulla yhtä vahvoiksi kuin sinä. Olen vaikuttunut sinusta ja kyvykkyydestäsi, nimitän sinut soturiksi hämärän laskeutuessa'', Rikkotähti heilautti ylpeän tyytyväisenä häntäänsä, Pisaratassun varovasti laskeutuessa ja katsellessa silmät ilahtuneina Aamuntassua, josta tulisi soturi.
Älykäs, nopea, lahjakas ja kyvykäs myös toimimaan yhteisön hyvinvointia ajatellen. Tai sitten itsekäs ja halusi vain tehdä vaikutuksen, mutta se riittäisi Rikkotähdelle. Mikäli ohjeet ja käskyt voitaisiin täyttää, Rikkotähti ei jäisi moralisoimaan kenenkään motiiveja toimia.
''Haluatko sinä kommentoida vielä koulutustuokiota, Aallonsydän?'', Rikkotähti palautti katseensa varapäällikköönsä, joka myös oli saapunut lähemmäs (?).

• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.
• Kuukauden parhaaksi hahmoksi nimetään kuukaudessa aktiivisin hahmo, eli se hahmo, jolla on eniten rooleja kuukauden aikana.


Masi: +12ap + 40kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
- Pisaratassu, Heimon oppilas +20kp +5ap +1ap
- Rikkotähti, Heimon päällikkö +20kp +5ap +1ap


Heli +12ap +40kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
- Aamuntassu, Heimon oppilas +20kp +5ap +1ap
- Aallonsydän, Heimon varapäällikkö +20kp +5ap +1ap

//Masi
Aamuntassun mustat käpälät lopulta muuttuivat tummaksi uneksi, jossa välkähti pari kiiltäviä kynsiä, ne samaiset huudahdukset kuten hänen saamassaan enne painajaisessa, sekä tutut silmäparit, joita hän näki myös päivittäin. Kaikki se tuntui olevan niin etäistä, niin omituista. Hän tiesi Rikkotähden katseen. Hän tunnisti turkkinsa värin, mutta mikään muu ei sopinut kuvaan. Ketä ne kissat olivat? Mistä ne tulivat? Miksi hän olisi sitten täällä? Lopulta kiehnättyään levottomassa unessa Aamuntassu heräsi kohottaen varovasti päätään katsellakseen leiriä, josta oli osa partioista lähtenyt ja hiljaisuus pyöri aukiolla lukuunottamatta juoruavia oppilaita ja pentutarhalta kantautuvia kiljahduksia.

Aamuntassu ei ollut vaivautunut tutustumaan muihin oppilaisiin, ja myös Rikkotähden tehtävät ja ajankohdat eivät olleet auttaneet häntä saamaan yhteyttä muihin. Mutta hän pärjäsi todella hyvin ilmankin näitä. Vaikuttivat liian puheliailta muutenkin. Aamuntassu nautti omasta rauhastaan sekä ajatuksistaan, vaikka ajatukset nyt yön jäljiltä olivatkin ehkä enemmän sekaisin, kuin omaksi rauhalliseksi seuraksi. Oranssin tuuhea karvainen kolli nuolaisi pari kertaa rintaansa herätäkseen kunnolla ja venytteli lopulta käpäliään kellahtaessaan kyljelleen. Unet taas saapuivat hänen mieleensä ja Aamuntassu siristi silmiään katsellessaan hämyistä leiriä. Se kissa jonka hän näki siellä oli hyvin tuttu, niin tuttu, että hän lähes pystyi kertomaan tuosta kaiken. Mutta silti kissa oli hyvin etäinen, hän ei ollut sitä tavannut elämänsä aikana. Ja miksi hän oli puhutellut häntä niin? Hän oli Aamuntassu, ei mikään Nokipentu. Ja hänellä olisi Rikkotähti. Ei muita sukulaisia kuin vain Rikkotähti. Kolli tuhahti tyytymättömänä itsekseen ja pudisteli päätään lopulta kohoten käpälilleen ja venytellen kaikkia jäseniään kunnolla. Ehkä se vielä paljastuisi hänelle. Voisiko hän saada mistään mitään tietoa? Aallonsydämen näkeminen sai hänet hetkeksi palaamaan siihen hetkeen kun he saapuivat leiriin, ja naaras oli ainoastaan nähnyt kollin. Vasta hetki sitten kaksikko ei ollut missään väleissä. Ja nyt naaras vähintään katsoi entistä kumppaniaan silmät sokeina ihailusta. Kolli paljasteli kynsiään kivisellä leirin aukiolla ja pohti kuka hänen emonsa olisi. Keneltä hän olisi saanut kirkkaat siniset silmänsä, tai oranssin turkin. Ei hänellä ollut mitään niin punaista mitä Rikkotähdellä. Jotain sukua jos jotain, mutta ei hänen poikansa. Kenen mielestä hän oikeasti olisi? Tuhannet kysymykset pyörivät hänen mielessään, mutta lopulta tuon ajatukset keskeytti tutun kissan näkeminen. Hetkeksi sen sävyn näkeminen sai hänen kyntensä liukumaan ulos, mutta kimakka miukaisu sai hänet hyvin äkkiä takaisin tähän hetkeen.
“Oletko jo valmis Aamuntassu?” Tyrskytassu naukaisi kollille räpyttäen silmiään vähän oudoksuen, mutta silti huolestuneena. “Näytät niin väsyneeltä etten tiedä aiotko nukahtaa käpälillesi vai pelotella meitä sillä”, tuo mutisi takaisin ja vilkaisi kohti oppilaiden ryhmää, jonka luota juuri Närhenloimu poistui. Tyrskytassu pyöräytti silmiään nähtyään Pisaratassun punan tänne asti. Aamuntassu lopulta pudisteli päätään ja räpytteli silmiään herätäkseen unestaan. Ne olivat ihan toisen kissan silmät, kuin sen tumma äänisen kollin.

“Usko tai älä moni kuori lopulta huijaa sinua”, Aamuntassun turkoosit silmät värähtivät haastavasti ja Tyrskytassu kohautti olkiaan katsellen kuitenkin toista mielenkiintoisesti. Ruskea turkkinen naaras lopulta kääntyi kohti sisariaan ja heilautti häntäänsä kollille.

“Jos olet valmis, uskon että me olemme. En tiedä tahtoiko Rikkotähti olla leirissä vai ei, mutta täällä on nyt ainakin tilaa”, Tyrskytassu ehdotti ja Aamuntassun häntä alkoi vääntelehtiä ärsyyntyneenä tämän takana.

“Osaan tehdä omat päätökseni kiitos tarjouksesta”, tämä hyytävästi naukaisi ja mulkaisi Tyrskytassua ennen kuin katsahti leirin läpi kohti Rikkotähteä, ennen kuin lähestyi kolmikkoa oppilaiden pesän edustalla. “Jos nyt olette kaikki hereillä aloitetaanko harjoittelu?” Aamuntassu kysyi hilliten äänensävyään ja hän katseli sisaruksia tiiviisti kuitenkin rauhallisella pilkkeellä silmäkulmassaan. Hunajapennun korvien kohotessa Aamuntassu hillitsi tätä hännällään. “Olet vielä pentu. Saat katsella, mutta suusi sinun pitää pitää kiinni, sekä etäisyytesi harjoitteleviin oppilaisiin. Kohta pääset mukaan, voitte lopuksi harjoitella vaikka keskenänne, mutta tämä harjoitus on vain oppilaille”, Aamuntassun sanat saivat Hunajapennun korvat lopahtamaan, vaikka innokkuus silti piileksi tämän silmissä.

--

Aamuntassu oli ohjannut kolmikon aukiolle jossa oli eniten tilaa eikä heitä häirinnyt keskustelevat vanhukset tai pentutarhan ulina. Päivä oli varmasti jo kohta iltapäivässä, ja väsy painoi huonosti nukkunutta Aamuntassua, mutta hän yritti kehitellä kolmikolle jotain fiksua. Ei hänellä liikaa aikaa ollut annettu miettiä edes tehtäväänsä.

“Olette jo kuitenkin saaneet itse harjoitella aika paljon mestarienne kanssa, joten uskon että hieman haastavammatkin taktiikat eivät ole teille pahaksi”, oranssi kolli pohti ja hän asteli eteenpäin viittoen hännällään Lummetassua astelemaan häntä vastaan. “Aloitetaan taisteluharjoituksista, ja lopetetaan metsästykseen. Lummetassu, tahdon että otat hyökkäävän asennon ja olet valmiina loikkaamaan kimppuuni parhaaksi katsomallasi tavalla”, kolli ohjeisti toista ja nyökäytti tälle päätään merkiksi valmistautua. Hetken aikaa naaras näytti epäileväiseltä tyynien silmiensä takaa, mutta hän otti asennon ja oli valmiina loikkaamaan vihollisensa kimppuun.

“Kun Lummetassu hyökkää, puolustaudun. Tämä tekniikka on ehkä mieleisin minulle. Tietenkin koon vuoksi se voi olla hankalampi pienemmille, mutta keksimme tälle toisen korvaavan. Katsokaa tarkkaan, sitten kerron ja harjoitutan”, hänen katseensa tyynesti kävi läpi jokaisen oppilaan, joiden niskakarvat kohoilivat niin jännityksestä kuin ahdingostakin, mutta Aamuntassu jatkoi. Hän asettautui samankaltaiseen asentoon kuin Lummetassu ja kaksikko alkoi kiertää toisiaan pienessä kehässä. Sitten Aamuntassun hännän merkin jälkeen Lummetassu hyökkäsi; hän syöksyi käpälätä ojossa kohti Aamuntassua, mutta ennen kuin hän olisi ollut hyppäämässä kollin niskaan itse Aamuntassu kohosi takajaloilleen suureksi kuin kallio, ja sai Lummetassun pelästymään sekä panikoimaan yrittäen saada itseään pysähtymään ennen kuin törmäisi kohti Aamuntassun paljastettua vatsaa. Aamuntassu toisen saatua säikäytettyä loikkasi Lummetassun taa ja kävi oitis tämän niskaan kiinni painaen oppilasta maahan niin otteellaan kuin myös painaen tätä selästä toiselle käpälällään. Äkkiä hän kuitenkin päästi irti nuoremmasta, joka haukkoi hetken henkeään ennen kuin kohosi pystyyn maasta.

“Olipa, jännittävää”, Tyrskytassu naukui kuivasti pitäen käpäläänsä leuallaan.

“Vaihtoehtoina tässä tietysti Lummetassulla oli joko juosta ohitseni tai hyökätä kohti vatsaani. Mutta hän pelästyi. Toinen vastustaja saattaa ottaa mahdollisuudesta otteen ja käydä kimppuuni, tai sitten voi käydä näin. Tai jos Lummetassu olisi juossut ohitseni olisin voinut hypätä hänen selkäänsä tai raastaa hänen kylkeään, eikö?” hän kysyi ja Tyrskytassun vilkaisutaan Lummetassuun tämä nyökytteli päätään.

“Eli ideana, on kohota suureksi, näyttää isolta sekä uhkaavalta, ja käyttää hyödyksi mikä tahansa reaktio viholliselta. Vaikka Lummetassu olisi syöksynyt kiinni vatsaani, olisin voinut kynsiä hänen korvansa irti ja riepoitella häntä niskasta”, kolli kohautti olkiaan ja vilkaisi silmiään pyöräyttävää Lummetassua kohti.

“Harjoittele Lummetassu Tyrskytassun kanssa, näytä sinä minulle Pisaratassu miten sinä puolustautuisit”, Aamuntassu tokaisi ja odotti että Lummetassu ja Tyrskytassu pääsivät nenäkkäin, ennen kuin otti taisteluasennon Pisaratassun kanssa. “Hyökkään, ja sinä puolustaudut näyttämälläni tavalla”, tuo vielä toisti ja alkoi kiertää kehää nuoremman naaraan kanssa, ennen kuin yllättäen hän lähti matalaan syöksyyn kohti Pisaratassua. Hän ei ensimmäiseltä kerralta odottanut loistavaa valintaa, mutta hän tahtoi nähdä mikä tapa ensimmäisenä nuorelle naaraalle tulisi mieleen.

//Masi
Aallonsydämen katse oitis kirkastui, kun hän huomasi leiriin johtavan verhon takaa astelevan esiin punaisen suuren kollin, ja tämän perässä synkkänä astelevan oppilaan. Rikkotähden näkeminen sai hänen unen rippeensä kaikkoamaan, ja sinisiä silmiään räpäyttäen hän tervehti johtajaansa, joka häneen katsahdettuaan alkoi puhumaan Aamuntassulle. Ruskea varajohtaja yritti sillä aikaa keskittyä turkkiinsa, vaikka käpäliä syyhyttikin päästä puhumaan Rikkotähdelle, kuulla tämän sanoja ja maistellan tämän tuoksua. Hän oli aivan hurahtanut uudella tavalla kolliin. Hänen, heidän, pennut olivat kasvaneet jo oppilaiksi ja olivat ansainneet jo paljon kokemusta. Tyrskytassu oli löytänyt itsestään vahvan soturinalun, Pisaratassu oli viettänyt pitkiä päiviä harjoitellessa ja Lummetassu hitaasti mutta varmasti alkoi löytää myös omia käpälinsijojaan. Ja kun ei heidänkään kanssaan enää joka päivä nukkunut, oli erilaiset hajut hänen ympärillään koko ajan. Ja silti Rikkotähden tuoksu oli aina se mieluisin löytää. Lopulta suuren kollin askelet kaikuivat naarasta kohden ja varapäällikkö nosti päätään nyökäyttyään ensin syvään toiselle höristäen sitten korviaan tämän ajatuksille. Yllätys, mutta mielenkiinto alkoi sykkiä hänen rinnassaan.
“Huomenta Rikkotähti”, hän aloitti ensin hiljaa unisella äänellään. “Tietenkin se sopii. Uskon, että he voisivat saada hänestä hieman mallia ja tietenkin uusia näkemyksiä omiin koulutuksiinsa”, naaras jatkoi ja nyökytteli päätään pohtiessaan pentujensa mestareita. Lopulta hänen katseensa kohosi takaisin johtajaansa.

“Miten Kuulammella meni?” hän kysyi takaisin ja kallisti hieman päätään ihaillessaan Rikkotähden kasvonpiirteitä, vaikka toista silmää peittikin nyt ikävät arvet. Hän oli silti sama itsensä, mitä oli ollut monia kuitakin sitten. Aallonsydämen sydän tykytti rinnassa ihaillen, vaikka hän ehkä ajattelikin pitävänsä matalaa profiilia tunteidensa kanssa. Kuitenkin sen kolli hänestä kaivaisi pihalle, ihan kuten aina ennenkin.

//Heli/m

Pisaratassu venytteli oppilaiden pedissään vielä hyvin väsyneenä. Lehtohalla oli pitänyt hänelle edellisenä päivänä pitkän, sekä kieltämättä myös raskaan koulutuksen. He olivat kiertäneet rajoja läpi, kuunnelleet ympäristöä, haistelleet ja opetelleet merkitsemään reviiriä. Nuoren kissan tassunpohjia särki vieläkin ja hän oli nukkunut aivan liian pitkään. Naaras pölähti äkkiä ylös pedistään ja ulos pesästä, huomasikin Lehtohallan olevan juttelemassa Valkohallan kanssa ja aterioimassa kaikessa rauhassa.
''Heräsithän sinä'', Lummetassu naukaisi sisarelleen, kantaen suussaan kahta hiirtä ja laskien toisen sisarensa eteen. Kieltämättä Pisaratassun vatsaa jo kouraisikin nälkä. ''Rikkotähti on antanut Aamuntassulle ohjeistukseksi järjestää meidän harjoitustuokiomme tänään, se on kuulemma Aamuntassun loppuarviointi'', Lummetassu kertoi, sillä Pisaratassun kasvoilta varmasti paistoi hämmennys, kun Lehtohalla ei ollut häntä vieläkään tullut puhuttelemaan.
Se kuulosti mielenkiintoiselta, mutta Pisaratassun katsoessa Aamuntassua, nuorukainen näytti sen verran pelottavalta, että Pisaratassua alkoi innostuksen sijasta enemmän hermostuttamaan. Se olisi varmaan myös vaikea tehtävä, vaikka pian Aamuntassu olisikin jo soturi ja alkaisi kouluttaa omaa oppilastaan.
''Minusta tuntuu, että Rikkotähti suosii omaa oppilastaan'', Lummetassu nyrpisti nenäänsä.
''Eikö kaikki mestarit aina suosi omaa oppilastaan?'', Pisaratassu hymyili sisarelleen, joka pyöritteli silmiään tuhahtaen. Pian kaksikon luokse hyppelehti Hunajapentu uteliaana, tästä tulisi pian myös oppilas ja Pisaratassu saisi jakaa pesän hyvän ystävänsä kanssa. Naaras tervehtikin nuorempaa kollia lempeästi silmiään räpsäyttämällä, Hunajapennun puskiessa lempeästi Pisaratassun poskea ja istuutuessa jakamaan tämän kanssa hiiren.
''Kuulin Aamuntassun loppuarvioinnista, jännittääkö teitä?'', Hunajapentu kysyi uteliaana vanhemmilta oppilailta. Pisaratassu hivenen nolostuneena nyökkäsi, mutta Lummetassu ei pitänyt vähänkään vieraampien kanssa juttelusta. Tämä tuntui menevän jonkinlaiseen varovaiseen kuoreen heti, vaikka normaalisti oli todella älykäs ja sisarustensa seurassa puhelias. Lummetassu kohautti vaisusti lapojaan.
''Aamuntassu on selvästi suosiossa'', kuului pian hapan sävy, kun soturienpesästä asteli ulos Närhenloimu, joka oli kuunnellut oppilaita. ''Tai sitten hänen taitonsa ei riitä kenenkään muun kuin vielä pienempien kissojen liiskaamiseen. Kurja juttu teille, että saatte surkeaa opetusta heikolta kissalta, puhumattakaan kun olette ihan polkunne alussa'', Närhenloimu puhui, Pisaratassun luimistaessaan korviaan nyt enemmän huolestuneena.
Lummetassu siristi kiukkuisesti silmiään Närhenloimulle, muttei uskaltanut sanoa mitään takaisin.
''Oletko sitten itse parempi?'', Hunajapentu naukaisi huvittuneena ja kohosi jaloilleen.
''Varmasti kouluttaisin teistä kaikista kolmesta voimakkaita ja vahvoja sotureita tälle kansalle. Uskon teidän kykyihinne paljon enemmän kuin Aamuntassu voisi uskoa, puhumattakaan osaisi teitä opettaa'', Närhenloimu hymyili ylimielisesti, mutta Pisaratassu uskalsi hivenen kohottaa katsettaan toiseen. Tarkoittiko Närhenloimu oikeasti, että tämä uskoisi Pisaratassunkin kykyihin tulla suureksi ja vahvaksi soturiksi?
''Aamuntassu on sentään heimon päällikön poika, eiköhän Rikkotähti ole hänelle opettanut paljon, ja nämä neidit saavat hyvät opit häneltä'', Hunajatassu hymyili kohteliaasti.
''Minussa virtaa sentään Salamaklaanin päälliköiden veri! Olen kulkenut näillä poluilla ja vuorilla jo kauan ennen Rikkotähteä'', Närhenloimu sai nopeasti itsensä näyttämään vakuuttavammalta soturilta, Pisaratassun varovasti hymyillessä kollille.
''Olet varmasti todella taitava soturi'', Pisaratassu varovasti naukaisi, Närhenloimun iskiessä hänelle silmäänsä ja hymyillen hämmästyttävän viehättävästi, ennen kuin kolli poistui partioon. Pisaratassun kasvoille hetkeksi kohosi hämmentynyt puna, Hunajapennun kulmiaan kurtistellessa.

Rikkotähden palattua takaisin leiriin Aamuntassun kanssa, hän oli aistinut jonkin muuttuneen. Johtaja toivoi, että se jokin olisi toisen tulevaisuutta tukeva, josta nuorukainen olisi nyt vain jännittynyt. Hämmentävän paljon toisen ulkonäkö ja olemus alkoi muistuttaa Iltatähteä. Hiljainen, varjoissa oleva ja salakavala. Rikkotähti kuitenkin uskoi kasvattavansa toisen hyvin, tästä jonakin päivänä tulisi vielä hyvä johtaja heimolle. Kevyt hymy kohosi kollin kasvoille, kun hän katseli toista, kun he astuivat takaisin sisälle leiriin.
Kansaan saavuttuaan Sitrusvarjo oli juuri synnyttänyt, Leijonalilja oli ilmoittautunut halukkaaksi apulaisparantajaksi Koitomulle, ja Aallonsydän venytteli aukiolla, ollen yön yli vahdissa. Naaras räpäytti silmiään tervehdykseksi (?).
"Käy lepäämässä ja syömässä, sen jälkeen on sinun loppuarviointisi", Rikkotähti kääntyi vielä Aamuntassun puoleen, ylpeyden näkyessä vanhemman kollin leuan asennosta.
"Loppuarvioinnissasi haluan sinun pitävän yhden harjoittelutuokion oppilaille, saat opettaa heille taitojasi ja jakaa tietoasi. Tulet jonakin päivänä olemaan johtajana, ja silloin sinun on osattava vaikuttaa muihin, sekä ohjeistaa heitä. Jaa taistelua ja metsästystä koskevat parhaat liikkeesi ja esittele se heille, sekä harjoituta heitä", Rikkotähti naukui ja nyökkäsi sitten sen merkiksi, että nuorukainen voisi poistua syömään ja lepäämään.
Rikkotähti lähti lähestymään sillä aikaa kohti Aallonsydäntä, naaraan pestessä unisia kasvojaan (?).
" Huomenta Aallonsydän", Rikkotähti tervehti kevyellä nyökkäyksellä. "Aamuntassun loppuarviointi koostuu harjoitustuokion pitämisestä, ja haluaisin hänen pitävän harjoituksen Lummetassulle, Pisaratassulle ja Tyrskytassulle. Sopiiko se sinulle?", kolli heilautti korviaan, ja istuutui toista vastapäätä.

• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.


Masi: +12ap +40kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Leopardinpentu, Taivaanliekin pentu +20kp +5ap +1ap
+ Rikkotähti, Heimon päällikkö +20kp +5ap +1ap


Heli: +30ap +100kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Aallonsydän, Heimon varapäällikkö +20kp +5ap +1ap
+ Aamuntassu, Heimon oppilas +20kp +5ap +1ap
+ Varpupentu, Myrkkysuon pentu +40kp +10ap +2ap
+ Leijonalilja, Heimon parantaja +20kp +5ap +1ap

//Kuulammen uni
Aamuntassu kulki vakain käpälin askelin isänsä rinnalla, osittain perässä, lumen halki kohti Kuulampea, josta tämä oli muutamaa päivää aiemmin hänelle kertonutkin. Oranssin sävyinen kolli ei tiennyt mitä odottaa tällaiselta, mahdollisuudelta? Hän ei ollut tullut edes ajatelleeksi minkäänlaista uskoa, vain kasvatettu hiljaiselossa, jossa on kuitenkin puhuttu esi-isistä. Kuten äsken isä oli myös maininnut. Aamuntassu katseli tämän rotevaa kehoa sekä ylvästä askellusta, kun he lopulta pääsivät osittain tampatulle polulle, josta he laskeutuisivat lammen ääreen. Oppilas oli toisaalta innoissaan, toisaalta vähän epävarma tästä. Hän näkisi enteen? Pitäisikö hänen osata tulkita sitä, vai pitäisikö hänen vain pitää se itselleen, kunnes tietäisi sen tapahtuneen? Vai voisiko sen jakaa... Kolli pudisti päätään vienosti ja säihkyvin silmin tarkkaili viileää lampea, jonka omituisen puhdas tuoksu pöllähti heidän turkkien yli laskeutuessaan Kuulammen äärelle. Aamuntassun musta häntä keinui harkiten puolelta toiselle kun hän vilkuili kaikki pienen vuoren upotuksen reunamat sekä pensaikot läpi. Voisiko tällaisessa niin sanotussa pyhässä paikassa myös piileä vihollisia? Olisiko se sallittua? Hän tiesi kyllä soturilaista ja ymmärsi Kaiun sekä Kuolon merkityksen kissoille, muttei ollut koskaan itse minkään suunnan uskosta ajatellut. Olisiko tämä nimenomaan Kaiun kohtaamispaikka? Vai voisiko täältä löytyä myös ikuinen pimeys. Rikkotähti asettui Kuulammen äärelle ja katseellaan ohjeista poikaansa tekemään samoin. Varovasti pitkäjalkainen ja tuuhea turkkinen kolli asettui lammen pinnan viereen, ja lopulta makuulleen Rikkotähden hännän ohjeiden mukaan. Siirtyisikö isä näkemään myös unia? Vai tulisiko tämän vain vahtia poikaansa? Äkkiä kuitenkin kiven pintaa koskiessaan kaikki epäilys sekä pelko jopa haihtui hänen käpälistään. Lammen rauhallinen väreily sai toisen rauhoittumaan ja jopa hetkeksi unohtamaan missä itse oli. Mutta sitten Rikkotähti patisti häntä lipaisemaan pintaa, ja antamaan unelle vallan. Ehkä he näkisivät vielä tämän jälkeen? Voisiko tällaiseen uneen vain jäädä, ja kuolla pois? Tuhannet kysymykset pyörivät totisen kollin mielenpäällä, ennen kuin hän sammui kylmää kiveä vasten vain kosketettuaan lammen kylmää pintaa.

--

Paikka johon Aamuntassu upposi oli hänelle tuntematon. Kylmä tuuli kävi hänen oranssiin turkkiinsa ja tämän piti kamppailla pysyäkseen pystyssä, pystyäkseen pitämään itsensä kasassa. Äkkiä jostain pimeydestä hänen takaansa kohosi esiin puita se vuoristo, jonka muotoja kolli saattoi tunnistaa. Mutta aikaa todelliseen aivoriiheen ei ollut, sillä kissojen kamalat taisteluäänet saivat hänet pyörähtämään ympäri ja kohtaamaan kielekkeen juurella taistelevat kissat. Äkkiä kollin kynnet liukuivat ulos ja tämän taistelutahto heräsi, toisen oitis lähtiessä syöksymään kissoja kohti. Vaikka paikka oli tuntematon, jonkinlainen vetovoima ehkä kävi hänen käpäliinsä käsiksi. Musta kaksihäntäinen kissa taisteli suurta punaista olentoa vastaan, ja mustan naaraan painuttua maahan kieleke mureni Aamuntassun sekä kissojen välistä. Kuvajainen katosi ja Aamuntassu oli hidastettava juoksuaan ettei putoaisi kielekkeeltä alas tuntemattomaan pimeyteen. Hämmentyneenä kolli katseli ympärilleen kuullen uudenlaista taistelua, ja nyt hän näki lähempää kahden toisen hahmon taistelevan. Tuo lähti juoksemaan näitä kohden, tuntien sitten kuitenkin kyljessään suuren voimakkaan puskun. Hän kierähti kylkensä kautta pari kertaa ympäri kielekkeen reunamalle, ja yrittäessään nousta ylös kolli näki samaisen punaisen hahmon loikkaavan häntä kohti käpälä ojossa ja yksi silmä loistaen valkeana pimeydessä. Aamuntassu henkäisi kauhistuneena yrittäessään kömpiä pystyyn, mutta pian valkea valo katkaisi tapahtuneet ja kolli putosi takaisin samalle paikalle, jossa heräsi ensin.

Tuon kylkeä särki pyöriminen ja terävien kynsien osuma haamuili hänen rinnassaan. Olisi tuo kissa voinut tappaa hänet? Samainen taistelun ääni kantautui jostain ja nyt odottamatta kolli lähti nopeaan juoksuun kohti sitä, missä kaksihäntäinen naaras oli jäämässä alakynteen. Sen kirkkaan sinertävä katse osui Aamuntassuun ja se lähes anoi vapautta, anoi häntä syöksymään apuun ja pelastamaan. Tai ehkä se kertoi pelastamaan itsensä. Oranssin sävyinen oppilas kuitenkin singahti ilman halki ja syöksyi punaisen kissan hahmon läpi, kun kuvajainen vaihtui seuraavaan. Hän tunsi ahdinkoa kurkussaan ja hengitystään yrittäen tasata kolli näki toisen oranssin mustan kissan hahmon, jota hän ei ensin nähnyt. Se kohosi korkealle punaisen kissan ylle ja viilsi tätä hidastetusti kasvoille, saaden karjahduksen nousemaan ilmaan. Sitten oranssin kissan katse osui häneen, ja jokin tuttu välähti kuvajaisen silmissä. Valo välkähti ilmassa ja Aamuntassu tunsi taas uuden osuman kyljessään kieriessään tuntemattomalla maalla. Kieleke lähestyi häntä ja tuo ymmärsi nyt mitä tehdä. Aamuntassu otti maasta vielä lisä vauhtia kierimiseensä ja lopulta tuulen tuntiessaan turkillaan hän otti kynsillään kiinni kielekkeestä ja kaikella voimallaan kiskaisi itseään ylöspäin kohoten pudotuksesta ylös punaista kollia vastaan. Sen yksisilmäinen tuijotus oli tuttu ja maailma hidastui heidän ympärillään, kun käpälä ojossa kolli katsoi tilannetta uusin silmin. Hän tunsi jotain tuttua voimaa, jotain kotoista tässä tilanteessa, mitä hän ei kuitenkaan koskaan ennen ollut nähnyt. Ilmalento kesti kauan, kunnes sitten Aamuntassulle annettiin tarpeeksi nähtävää ja punainen kissa iski häntä kaulaan lähettäen pienen kollin maata pitkin kielekkeen reunaa myöden kauemmas. Sitten se katosi savuna ilmaan ja Aamuntassu jäi maahan makaamaan henkeä vetäen raskaasti. Äkkiä hänen ympärilleen ilmestyi sammalta sekä lämmin häntä, johon kiertyä. Lämmin kieli suki hänen päälakeaan ja kolli kuuli tuimia ääniä ympäriltään. Kuvajainen haihtui ja lämmin oranssi silmäpari kannusti häntä jatkamaan matkaa. Oranssi kissa näytti hänelle miten liikkua, ja he katosivat pensaikkoihin. Sitten viimein itse Aamuntassu makasi verisessä lammikossa katsellen pientä oranssin mustaa hahmoa, jota nostettiin kielekkeeltä punaisen hahmon toimesta. Kärsimys korvensi hänen sisuskalujaan, vaikkei hän tuntenut mitään sidettä tähän tapahtumaan.

Se kaikki kuitenkin katosi ja Aamuntassu laskeutui usvan peittämään osaan unimaailmaa. Hänen ympäriltään tuntui kuuluvan kissojen askelia, mutta ei nähnyt, haistanut tai tunnistanut mitään ympäriltään. Pelko alkoi pikkuhiljaa ottaa valtaa viileästä kollista. Kipu hänen rinnassaan oli liian todentuntuista, vaikka kovasti rintakarvojaan sukiessaan kolli ei nähnyt tai tuntenut mitään. Ehkä se oli juuri sitä, mistä Rikkotähti kertoi, ettei kaikki olisi niin kuin ajattelisi. Äkkiä hänen vierelleen oli ilmestynyt suuri tuuhea turkkinen kolli, jonka turkinväri, turkin tuntu sekä olemus vaikutti tutulta. Sen oranssin vihertävä katse laskeutui kolliin, ja pieni omahyväinen hymy kohosi tämän suupieleen.

“En olisi uskonut löytäväni sinua täältä”, kissan usvamainen pelottava ääni kaikui hänen ympärillään, ja Aamuntassu otti askelen poispäin kollista korviaan luimistaen. “Olet selvästi niin vanha ansaitaksesi enteesi”, kissa hymähti. “Mutta edes Kuulammen toiveet eivät estäneet pääsyäsi luokseni”, kissa naurahti pelottavasti ja Aamuntassu pudisteli päätään epätoivoisena.

“Missä minä olen? Mitä minä juuri näin?” kolli lopulta henkäisi ja heilautteli tuuheaa mustaa häntäänsä epäileväisenä kissan suhteen. Siinä oli jotain hyvin tuttua, muttei mitään tuttua samaan aikaan.

“Olet saapunut isäsi luo, Nokipentuni”, tuon tumma ääni täytti hänet kaikkialta ja silmän räpäytyksessä se oranssi kissa oli hävinnyt. Pyörre imaisi kollin mukaansa ja yksinäisen parkaisun myötä Aamuntassu tunsi kiveä allaan sekä kylmän viileän ilmavirran korvissaan.

--

Kolli äkkiä painoi korviaan vasten päätään ja räpytteli lopulta silmiään, siristellen niitä yrittäessään tottua yllättävään kirkkaaseen valoon lammesta. Hän oli aivan eri asennossa kuin uneen upotessaan, ja ehkä hieman nolostuneena tuo kohosi istumaan nuollen rintaansa sekä kylkiään, tajuten myös haamumaisen kivun vielä sykkivän rinnassaan. Hän etsi itsestään arpia tai muita merkkejä koetusta kamppailusta sekä verilammikosta makaamisesta, mutta kaikki oli täällä hyvin. Kaikki se tukahduttava löyhkä ja kissojen taisteluhuudot olivat kadonneet. Ja kun lopulta kolli kohotti katsettaan isäänsä, hänen henkensä salpautui uudestaan. Hän tunnisti arven suunnan, sen saman hohtavan yhden silmän, jonka hän kohtasi omituisessa unessaan. Oliko hän nähnyt jotain Rikkotähden menneisyydestä? Jotain, missä hän oli saanut arpensa sekä menettänyt toisen silmänsä? Tuon turkki alkoi kohota niskasta omituisen tunteen vallatessa itsensä. Mitä hän oli nähnyt? Oliko se totta? Ja miksi se omituinen kissa oli kutsunut häntä Nokipennuksi? Isän luo? Tuo tuhahti tyytymättömänä ja kohosi käpälilleen pörhistäen turkkiaan tympääntyneenä omituisesta elämyksestä.

“Oliko tämä tässä?” hän sanahti hiljaa ja katseli Rikkotähdeen tulkitsemattomalla ilmeellä. Hän ottaisi selvää mistä tuo kissa oli, miksi hän kutsui kollia eri nimellä, ja miksi se loppujen lopuksi oli tuntunut tutulta. Jokin tässä koko jutussa oli mätää. Eikä se ollut se, että hän vieläkin tunsi vihlontaa rinnassaan, vaan se kaikki valo, omituinen oksalla roikkuva kissa ja ne kaikki huudot. Niissä oli jotain tuttua, mitä hän ei itse vain muistanut tietävänsä.

//Masi, heimo
Aallonsydän katseli lämpimin silmin Leijonaliljan sekä Sitrusvarjon perhettä, joka saapui partion mukana luolaan herättäen paljon katseita. Ruskea naaras lähti Rikkotähteä vastaan ja pyrki seisomaan tämän sekä pertion lähettyvillä, kuullen ja ollen mukana keskustelussa. Hän pyrki välittämään lämpimällä sinisellä katseellaan, että ei hänestä olisi haittaa näistä kissoista. Toistaiseksi heimo olisi pieni, ja ei lisäkäpälät lisää haittaisi, varsinkin jos nämäkin kissat etsivät itse uutta kotia. Aallonsydän nyökäytti päätään lopulta punaiselle yksisilmäiselle kollille, ennen kuin tämä myöntymisensä jälkeen lähestyi varajohtajaansa.

Vieläkin Aallonsydän oli hieman ihmeissään kollin valinnasta, mutta oli kiitollinen, että oli saanut toisen mahdollisuuden. Pennut olivat evänneet häneltä paljon, mutta viimein pesästä päästyään naaras tunsi syvää innokkuutta päästä takaisin soturin tehtäviin ja auttaa uutta heimoaan. Hänen rakkaansa leikkivät uudessa leirissä innoissaan ja alkoivat jopa ottaa harjoitustuokioitaan vakavasti, joka sai emon sydämen sykkimään ylpeydestä. Kyllä vielä heistä oivia heimolaisia kasvaisi. Aallonsydän ainakin tahtoi nuorille opettaa soturilain sekä kansojen tavat, vaikkeivat he koskaan tulisi enää kansojen joukkoon liittymäänkään. Vaikkei voisi pennuista tietää. He saisivat valita oman polkunsa. Sen Aallonsydän oli päättänyt.

Rikkotähden turkin sekä ominaistuoksun täyttäessä naaraan pään tuo huomaamattaan pidätti hengitystään. Kolli kertoi hänelle matkastaan oppilaansa kanssa Kuulammelle, joka sai pienen nipistyksen aikaan hänen vatsassaan. Mutta naaraan katse oli loppuun asti tyyni sekä lämmin, vaikka hän ehkä tahtoikn näyttää tunteitaan asiaan. Aamuntassu oli niin erikoinen tapaus, vienyt vain Rikkotähden sydämen sekä egon mennessään. Kolli ei muuta tuntunut huomaavan lopulta kuin uuden oppilaansa, jonkinlaisen ottopennun. Poika oli vahva sekä järkähtymätön kuten varmasti kasvattimestari, mutta jotain outoa tuossa oli. Ei Rikkotähti vain voinut sellaista itselleen taikoa. Mistä, ja kenen pentu se oli? Mutta kaikki ne ajatukset lopulta Aallonsydän unohti kun Rikkotähden turkki kosketti häntä ja tämän sanat saivat naaraan korvat painumaan kuumotuksesta päätä vasten, ennen kuin kylmän lämmin tuulahdus oli hävinnyt hänen edestään. Sinisilmäinen naaras räpytteli silmiään ihmetellen ja vasta sitten pörhisti turkkiaan ottaen tavanomaisempaa kartalla olevaa ilmettään sekä vastaanottavuuttaan. Olisiko Rikkotähti hempeilemässä hänelle? Vieno hymynkaarre nousi tuon kasvoille ja naaras pudisti itselleen hieman päätään. Hetki heidän tarkkaillessa vain toisiaan oli tuntunut pieneltä iäisyydeltä, siitä löytyi se kaikki lämpö ja kitka mitä he olivat kokeneet matkalla sekä lopulta miten he olivat yhteen kasvaneet. Suuri lämpö täytti naaraan rintaa, kun tämä kääntyi Sitrusvarjon perheen puoleen.

“Näytän teille parantajan pesän, sekä voin laittaa oppilaat keräämään sammalta teille pedeiksi. Varmasti teistäkin löytyy sammalenmetsästäjiä?” hän katseli suurta perhettä, josta löytyi lähes jokaikäistä kissaa. “Ja tietysti emolle on pentutarhaan varattu pesä, jos se on tarpeen”, Aallonsydän asettui kulkemaan Sitrusvarjon vierelle näyttäen näille parantajan pesän, jossa vain pienet yrttivarastot olivat kertyneet. Pentutarhasta pisti esiin Ruskasade, joka tervehti tulokkaita iloisesti. Lopulta naaras näytti muille vielä oppilaiden pesän, jonne Tyrskytassu oli pyrähtänyt sisään turkki pörhöllä, ja lopulta soturien pesä, jonne pian tulisikin ahdasta.

“Ja jos tarvitsette apua vielä jossain kertokaa vain minulle. Lähetän heti metsästyspartion ja hoputan oppilaita etsimään kuivaa sammalta. Ottakaa heti vaikka syötävää saaliskasasta, sieltä löytyy varmasti jokaiselle purtavaa”, Aallonsydän lämpimästi tarkkaili koko perhettä oman hännän heiluessa ilahtuneena takanaan.

//Masi
Varpupentu oli hieman huolissaan matkanteosta, sillä valkeaa lumea oli kaikkialla ja se teki kaikesta vähänkään tutusta todella erinäköistä. Feykir oli vastannut Leopardinpennulle ennen lähtöä, että muistaa jotain sellaista, pienempää järveä, joka oli metsän siimeksessä. Ehkä pöllölintu siis oikeasti tietäisi mihin he menisivät. Mutta samalla myös innokkaasta matkasta nuoren naaraan turkkia sekä vatsaa kihelmöi tunne, mitne hän pääsisi kotiin. Kyllä hän varmasti saisi Taivaanliekistä sitten matkan kotiin jos nätisti pyytäisi, mutta huolestuneisuus silti kaihersi hänen käpäliään. Tuo välillä hidasti vauhtiaan tahatta ja Leopardinpennun sekä pöllön piti häntä potkia eteenpäin, jotta he pääsisivät johonkin suojaan. Oli pari päivää jo mennyt ladolta poistumisesta, ja kaikki alkoi pian näyttää turhalta pienen oppilasikäisen naaraan silmissä.

“Mitä jos emme koskaan löydä sinne?” tuo sanahti surkeasti vatsan kurahtaessa inhottavasti. Feykir oli onneksi löytänyt heille hieman ruokaa mitä kaksi nuorta eivät vielä kovin hyvin itse voineet saalistaa, joten ei heillä nälkäkuolemaa tulisi olemaan. Mutta pikkuhiljaa ei Varpupentu tuntenut käpäliään enää lumen ympäröidessä heitä vieläkin.

“Ei se järvi kaukana voi olla, muistan nämä metsät, mutta ei kai järvi voi vain lentää karkuun hmm?” Feykir hymäili hieman ylempää ja vilkuili välillä kahteen pentuun, jotka yhdessä taivalsivat pientä polkua eteenpäin. Metsä oli ympäröinyt heidät jälleen ja olivathe nähneet myös vuoria välillä. Mutta muuten ei heillä ollut mitään tietoa olinsijastaan.
“Kai sinä pian tunnistat jotain maamerkkejä?” Varpupentu katsahti Leopardinpentuun uupunein silmin, toivoen että hänen ystävänsä maistaisi pian kansansa rajat tai muuta yhtä hyödyllistä. Äkkiä Feykir otti ilmaa siipiensä alle ja sai Varpupennun loikkaamaan lumessa, katsellen miten oranssi pöllö pyrähti taivaalle ja äkkiä taittoi matkaa kahden kissan silmäparin ulottumattomiin. Myrkkysuon naaras huokaisi syvään ja painoi päätään häntä laahaten pitkin maata. “En kohta enää välitä vaikka käpälänikin putoaisivat tämän kylmän takia”, tuo marisi ja äkkiä yllättyi kuullessaan siipien räpytystä edestäpäin puusta.

“Järvi on paikallaan! Tulkaa pikkukissat, koti on lähellä!” Feykir innostuneeseen sävyyn huhuili heille ja Varpupentu ei kerennyt edes silmiään räpäyttää kun Leopardinpentu syöksyi hänen viereltään kohti puiden välejä josta pilkisti hieman erilaista valkeutta vuoriston sävyyn sekoittuen. Olisiko oikeasti koti niin lähellä? Äkkiä tuo lähti ystävänsä perään ja hengästyneenä lopulta lunta pöllyttäen seisahtui pienen kukkulan päälle katsomaan minne hänen ystävänsä katseli. Pienen nummen pohjalla vuoriston edessä lepäsi lampi, jota reunusti metsä, nummi sekä vuoristo. Olisiko tämä se paikka? Innostuneena Varpupentu räpäytti silmäpariaan odottavasti kohti ystäväänsä.

//Heli


''Taivaanliekkien reviirille kuuluu vuoren juurella oleva Liekkien lampi! Se on iso lampi, ei nyt mikään järvi, mutta iso lampi'', Leopardinpentu innokkaana naukui ja lähti varovasti häntä hakien tasapainoa laskeutumaan puusta. Lopulta tömähtäen neljälle tassulleen horjuvasti alas ja katsellen säteilevin silmin ylös kohti pöllöä.
''Sekä siellä on putous, joka näyttää siltä kuin se virtaisi ylöspäin'', Leopardinpentu jatkoi, Kurjenlaulun kuunnellessa hymyillen kahta pientä kissaa ja pöllöä.
''Oli iloni ja kunnia saada tutustua teihin kahteen. Älkää olko liian suureksi rasitteeksi Feykirille matkanne aikana. Turvallista matkaa teille'', Kurjenlaulu kehräsi, väräyttäen valkeita pitkiä viiksiään, puskien sitten pehmeästi kumpaakin pentua.
Leopardinpennun kurkusta karkasi myös kehräys, ennen kuin Feykir iski siipiään ja kohosi ilmaan. Tuo kaarteli hetken korkeuksissa, ennen kuin laskeutui alemmas, jotta maan tasolla lumessa hyppivät pennut näkisivät hänet ja voisivat seurata häntä. Leopardinpennulla ei käynyt mielessäkään, että he voisivat joutua väärään suuntaan, vaan intoa ja luottamusta täynnä lentävään mäyrään hän pinkoi menemään parhaansa mukaan.
Pian he kääntyivätkin kaksijalkojen leveällä polulla, johon oli lumi tamppaantunut tiiviisti ja pentujen oli helppoa kipittää rinnatusten, nenät kohoten välillä ylös tarkistamaan pöllön suuntaa.

//Heli

Rikkotähti oleskeli aukiolla, valmiina aloittamaan matkaa Kuulammelle oppilaansa Aamuntassun kanssa, kun yllättäen Aallonsydämen johdolla leiriin saapui iso joukko kissoja. Kansalaiset tähyilivät pesistä ja ulkopuolelta näitä yllättyneinä, uteliaina ja täynnä mielenkiintoa, ehkäpä osassa myös pelkoa. Kieltämättä Rikkotähtikin toivoi voivansa viettää eläkepäiviään jo rauhassa, keskittyen rakentamaan perhettään uudelleen, suhteitaan uudelleen, vetäytymään vuorille miettimään ja päättämään viimeisen oppilaansa koulutuksen, josta etenkin oli todella ylpeä. Aamuntassu oli hänelle kuin uudelleen syntynyt Puronhenki.
Aallonsydän kertoi löytäneensä matkalaiset ja Rikkotähti asettui lähemmäs katsomaan useita Synkkävarjon kissoja, sekä shamaania, jonka oli nähnyt kokoontumisissa istumassa parantajien keskellä.
''Olen Sitrusvarjo, tässä on perheeni. Kuulimme vuorilla elelevästi heimosta. Olemme vuoristokissoja ja ennen kaikkea me haluamme olla perheemme kanssa yhdessä. Nöyrästi me kaikki pyydämme, että saisimme aloittaa yhteisen ja uuden elämämme luonanne'', Sitrusvarjo naukui kuuluvalla, kohteliaalla ja nöyrällä äänellään, asettuen alemmas ja kumartaen syvään. Tämä heilautti terävästi häntäänsä ja pian myös tämän vanhimmat pennut toimivat näin.
Rikkotähti vilkaisi vakavana Aallonsydäntä.
Ei lisäkissoista olisi sinällään haittaa, jos vaara uhkaisi heitä, vuoret olivat vielä osittain vieraat. Vuoristokissoista voisi olla hyötyä. Mutta heitä oli paljon, tämän jälkeen lähes puolet heimolaisista olisivat osa tätä perhettä ja he voisivat vaikka kaapata vallan heiltä, muuttaa kaiken ja rikkoa. Aallonsydämen katse ei kuitenkaan näyttänyt siltä, että tämä erityisesti epäilisi näiden kissojen vilpittömyyttä.
''Annamme teille ainakin mahdollisuuden yrittää'', Rikkotähti pitkän mietinnän ja hiljaisuuden jälkeen vastasi, ihan kuin tämä olisi nauttinut tilanteesta, että hänelle kumarretaan niin pitkään. ''Aallonsydämen ja parantajien johdolla teille huolehditaan turvaa, suojaa ja ruokaa'', Rikkotähti piti hetken vielä katseensa Sitrusvarjossa ja Leijonaliljassa, mutta astui sitten Aallonsydämen vierelle.
''Minun on lähdettävä Kuulammelle Aamuntassun kanssa. Vahdi sinä leiriä ja-'', Rikkotähti katseli hetken Aallonsydäntä silmiin. ''Pidä itsestäsi myös huolta, ei vain heimosta'', tönkösti päällikkö sai sen ääneen sanottua, ja vielä ennen ennenkuin hän lähti kohoamaan korkeammille vuorille, matkatakseen suorinta reittiä Kuulammelle, hän hipaisi Aallonsydämen häntää omallaan.
He aloittivat oppilaan kanssa matkan kohti Kuulampea, matkan ollessa tällä kertaa onneksi todella lyhyt, koska he olivat jo valmiiksi vuorilla ja leiri sijaitsi kohtalaisen lähellä, mutta nyppylöiden takana piilossa.
''Tulet kohtaamaan tänä yönä esi-isiä ja tulevaisuuttasi koskevan ennusteen. Ole kunnioittava ja ota vastaan enteesi, vaikka se voisi pelottaa ja antaa sinulle vääristymiä. Kaikki eivät välttämättä ole juuri niin kuin ajattelet ja uskot enteesi perusteella'', Rikkotähti ohjeisti toista, vetäen hiljaa henkeä itsekseen rauhoittuakseen, ennen kuin he astuivat Kuulammelle.

//Masi
Leijonaliljan turkin painautuessa lähemmäs kellertävän mustan naaraan turkkia kaikki huolet alkoivat haihtua pimeän lumisen yön mukana pois. Sitrusvarjo oli kertonut hänelle, että vuorille oli näyttänyt jäävän kissoja, jotka hän tahtoisi käydä tutkimassa, eikä Leijonaliljalla ollut parempaa ajatusta paikasta, joten hänelle sopisi kaikki. Naaras oli myös esitellyt hänelle oman palan perheestään, josta selvästi suurin osa oli tullut mukana. Itse entinen aurinkotuulen kissa ei ollut arvannutkaan miten suuri perhe naaraalla loppujen lopuksi olisikaan. Vanhempia sotureita sekä nuorempia pentuja möyri nukkumapaikoilta häntä katsomaan, ja kolli yritti kaikki painaa mahdollisimman äkkiä mieleensä. Vaikka hän tiesi, että ongelmaa tulisi vielä kaiken muistamisessa. Kuitenkin violetit silmät avoimina sekä lämpiminä hän tervehti jokaista, ja toivoi, että nuorukaiset ottaisivat hänet lopulta tyytyväisesti vastaan.

Pienen kohtaamisen myötä ja koko perheen kerättyä kasaan he lähtivät juoksemaan poispäin rajoilta välttääkseen Aurinkotuulen partion sekä pysyäkseen mahdollisimman kaukana muilta rajoilta. Leijonalilja vain pohti valintojaan sekä pyrki pitämään silmällä pienen perheen kulkijoita, joilla olisi hankaluuksia pysyä muiden perässä. Lopulta he kuitenkin alkoivat lähestyä vuoria ja lumi alkoi olla painavampaa, sekä syvempää. Aurinko alkoi pian loistaa vuorien takaa ja kirkasti heidän polkuaan, vaikka maa oli silti tuntematonta sekä epätasaista. Leijonalilja oli nostanut selkäänsä Papuriutan pennut, jotta nuorukaiset eivät hukkuisi lumen sekaan tai jäädyttäisi itseään täysin. Matka alkoi tuntua pitkältä, mutta lopulta Sitrusvarjon iloinen kehräys kertoi hänelle toisin. Naaras kiristi vauhtiaan ja lähti ryhmän edellä lähestymään kohti vuorista jonoa, joka korkeana alkoi kohota heidän edessään. Olisiko entinen vuorileijona täältä kotoisin? Leijonalilja ei paljoa Salamavuoren kissoista tiennyt tai heitä tuntenut, mutta selvästi Sitrusvarjolla oli jonkinlainen yhteys tähän paikkaan. Ja sitten kollin nenään helahti kissojen tuoksu ja partio terävällä naukaisulla lähestyi heitä takaata.

“Keitä olette ja miksi liikutte vuorilla?” ruskea roteva naaras tiukasti kysyi partiolta, joka omasi lähes joka ikäluokan kissoja mukanaan. Leijonalilja painoi päätään ja ruskean naaraan tunnistaessa toisen hän lähestyi heitä huoli silmissään. “Leijonalilja?” naaras naukaisi tunnistaen entisen shamaanin, sitten katsellen ja maistellen Sitrusvarjon perhettä, joka tuoksui vielä Synkkävarjolta.
“Tulimme etsimään kissoja, jotka jäivät vuorille”, kolli naukaisi Sitrusvarjon sanojen mukaisesti, ja erikoinen välähdys kävi ruskean naaraan silmissä.
“Seuratkaa sitten, me varmistimme jo ettei teitä seurata”, tuo tokaisi ja hännän heilautukselle pyysi ryhmää mukaansa. Tuo vielä seisahtui hetkeksi Sitrusvarjon vierelle ja nyökäytti tällekin päätään ennen kuin johti heitä hyvin piilotetun luolan sisäänkäynnin luo.

//Masi
Varpupentu katseli suurin silmin kohti Leopardinpennun löytämää sulkamaista mäyrää, ja lopulta hän värähti paikallaan askelten lähestyessä ja lopulta asettuessa hänen vierelleen. Kurjenlaulun tuoksu pöllähti hänen nenäänsä ja pieni oppilas vetäytyi hitaasti kauemmas toisesta silti epäillen tätä ja muita maatilan kissoja. Oli jotenkin omituista tehdä tuttavuutta muiden kuin kansakissojen kanssa. Nuori myrkkysuolainen vain tahtoi kotiin, mutta hän nyökäytti päätään Kurjenlaululle tämän tunnistaessa hänen tuoksunsa. Sitten kuitenkin Varpupennun katse kohosi takaisin Leopardinpentuun, joka keikkui oksalla oranssin linnun vierellä tämän levitellessä siipiään.

“Älä pompi oksalla noin, minulla on siivet, sinulla ei, putoat maahan kuin kivi veden pohjaan voi voi”, Feykir niminen pöllö supatti oksalla keikkuvalle kissanpennulle katsellen tätä sekä muita hieman oudoksuen, vaikka toisen pikimusta katse olikin ystävällinen Kurjenlaulua kohtaan. Myrkkysuon pentu kovasti pohti mistä nämä tunsivat toisensa. Kuitenkin suuri siipinen mäyrä lopulta pyöritteli päätään ja lepatteli siipiään ennen kuin kurnahti oudosti Leopardinpennulle.

“Vai salaisia agentteja”, hän tuumasi ja katseli Kurjenlaulua sekä ympärillä pyörivää lumista tuulen pyörrettä. “Ehkä minä voin teille reitin etsiä, vaikken voi teitä sinne kantaa, voi pitkä matka olla tulossa pienelle kissalle kyllä”, oranssi pöllö supatti ja kokeili siipiään oksalla ennen kuin käänsi katsettaan pienestä Leopardinpennusta oksalla kohti Varpupentua.

“Mitä minä etsin?” hän pohti ääneen ja tarkkaili yli metsän siimeksen kohti häilyvästi näkyviä vuoria sekä muuta uutta maailmaa. “Kurjenlaulu tuntee reitin eikö tunne hmm? Vai pitääkö ilman minulle kertoa minne pikkukissat ovat menossa”, Feykir pörhisteli taas sulkapeitetteen katseen pyöriessä vaihtoehdoissa.

“Myrkkysuo on ainakin saarella järven keskellä. Tiedätkö missä on iso järvi?” Varpupentu miukaisi surkean hiljaa Kurjenlaulun viereltä saaden pöllön kallistamana päätään.

“Ei vesi ole tästä kaukana! Sinne osaan teidät näyttää”, pöllö tokaisi iloisesti ja kohensi ryhtiään oksalla. Varpupentu hymyili iloisesti tälle mutta oli kuullut Kurjenlaulun pohdinnat pitkäskä matkasta. Olisiko sinne oikeasti pitkä matka? Tai tietäisikö tämä mäyrä oikean järven? Jos he menisivätkin ihan eri suuntaan. Pelko sekä epävarmuus alkoi möyriä nuoren naaraan turkin alla, kun hän katseli muiden liikehdintää.