//Heli //

Terätiikeri laski murheellisena pörröisen oravan Varputaivaan pedin vierelle, ja hiljaisena nuuski naaraan poskea. Turkki alkoi olla jo puhtaana sille roiskuneesta verestä ja Varputaivas alkoi olemaan jo enemmän hereillä, sekä voimissaan. Hiljaa värisevät viikset kutittelivat Varputaivaan kuonoa ja tuon uniset silmät hiljalleen raottuivat seuraavaan päivään, Terätiikerin tervehdykseksi pehmeästi kehräten tälle.
''Syötävää tähän aamuun'', soturi vinkkasi silmäänsä. Ei ollut pitkä aika siitä, kun he olivat juuri suorittaneet Varputaivaan oppilasarvioinnin ja enemmän kuin kiitettävin tuloksin, Terätiikeri oli saanut suositella oppilastaan soturiksi Belladonnatähdelle. Vielä hetki sitten, kaikki oli ollut niin hyvin Myrkkysuossa ja nyt kaikki oli palasina Usvajoessa.
''Nukuitko hyvin? Minä näen itse jatkuvasti kaikenlaisia painajaisia, kai alitajunnassani oli turvatonta olla, kun on vieraassa leirissä'', Terätiikeri mutisi itsekseen loput ja vilkaisi lapansa ylitse, ettei Siilensuru kuullut ja alkaisi moittia häntä kiittämättömyydestä. Terätiikeri istuutui Varputaivaan pedin vierelle ja nuuhki toisen ominaistuoksua rauhoittaakseen itseään.
Viimeisimmässä painajaisessaan kolli oli ensin paennut tummia varjoja, kuoleman löyhkää ja Imperiumin ahtaita kivimurikkaisia käytäviä pitkin, jotka sortuivat jatkuvasti hänen päälleen. Mutta nyt ne unet alkoivat kääntyä, ja hän huomasi jahtaavansa jotakuta noissa ahtaissa luolissa, Imperiumin kissoja tukenaan, ollen itse yksi varjoista. Hän ravisteli voimakkaasti turkkiaan ja työnsi unet pois mielestään, keskittyen Varputaivaaseen, joka ehkä kaiken tapahtuneen jälkeen olisi Terätiikerin ainoa elossa oleva ystävä ja läheinen.

//Heli //

Liekkivarjo oli päättänyt lähteä yhdessä Usvaputouksen toisen kuningattaren, Esikkopuron kanssa kävelemään ihan leirin tuntumaan, mutta leirin ulkopuolelle. Esikkopuro oli viimeisillään tiineenä oleva, mutta leirissä vaikutti olevan jotakin meneillään Myrkkysuon kissojen seurauksena, joten kaksikko halusi käyttää Liekkivarjon vauhdikasta pesuetta ulkosalla, jotta nämä voisivat rauhassa riehua lumessa, ilman ärsyttämättä vanhimpia tai Myrkkysuon kissoja. Liekkivarjo oli tottunut jo Usvajoen lintukotomaiseen ilmapiiriin Taivaanliekin jälkeen ja hänen suojeluvaistonsa pentujaan kohtaan oli todella korkealla, etenkin nyt, kun Myrkkysuon väki oli läsnä ja koko kansa ei oikein tuntunut tietävän, kenen puolella nämä olisivat tai mitä he aikoivat tehdä.
''Seittipentu, älä pure Unipennun korvia, niihin jää kamala jälki ja karvat menevät takkuun'', Liekkivarjo mouraisi kiukkuisesti, Esikkopuron kehrätessä huvittuneena, kun Basilikapentu ja Pilvipentu kirmasivat hänen jaloissaan, kunnes Pilvipentu upposi lumen sekaan. Liekkivarjo kiirehti nostamaan poikansa takaisin tassuilleen, Pilvipennun rapsuttaessa nolostuneena korvaansa. Sumupentu kiljahtaen pinkaisi emonsa mahan alitse ja loikkasi Pilvipennun päälle, kaksikon jatkaessa lumessa kierimistä ja keskenään painimista.
''Miten ihmeessä selviät ilman kumppania tämän pentukatraan kanssa?'', Esikkopuro kehräsi, katsellen viisikon riehumista. ''Minä todella toivon, että Oksamyrsky on aktiivinen isä pennuillemme. Kuka sinun pentujesi isä on?'', Esikkopuro kysyi varovasti, Liekkivarjon tuhahtaessa.
''Kyllähän sinä minulle voit kertoa, olemme jakaneet keskenämme kaiken koko odotusaikamme ajan'', Esikkopuro puhui hiljempaa, selvästi loukkaantuneena Liekkivarjon haluttomuudesta avoimesti puhua. Liekkivarjo ei pitänyt juoruilevista naaraista, mitä tahansa draaman arvoista kuka tahansa sellaisille kuin Esikkopuro menisikin kertomaan, Esikkopuro varmasti kertoisi sen koko klaanille.
''Kiitos Esikkopuro huomaavaisuudestasi'', Liekkivarjo sivuutti toisen kohteliaisuudella. ''Minä mielelläni voisin ottaa vielä muutaman tähän joukkoon'', naaras kehräsi ja sitten tämän häntä pörhistyi pystyyn.
''Unipentu ja Sumupentu, ette mene pois näköpiiristäni tai joudutte vielä haukan ruuaksi! Takaisinpäin sieltä, ja heti!'', naaras rääkäisi, kaksikon painaessa korviaan alas ja lähtien kirmaamaan Seittipentua kohti, joka yritti kaivaa tunnelia pehmeässä lumessa.
''Mitä luulet, minkälaisia pennuistasi tulee isoina?'', Esikkopuro yritti pitää puheenaiheen jossakin sellaisessa, mistä tiesi Liekkivarjon mielellään puhuvan.
''Olen varma, että vähintäänkin yhdestä tulee vielä parantaja'', Liekkivarjo naukui ja räpäytti pehmeästi silmiään, katsellen Basilikapentua, joka näytti löytäneen jäätyneen kasvin lumen alta ja nuuhkivan sitä kulmat kurtussa (?).
''Vaikutat varmalta? Ihan kuin päällikkö toteaisi pennustaan, että pennustakin tulee vielä päällikkö'', Esikkopuro katseli Unipentua, joka tuki nyt Seittipennun kaivauksia, Pilvipennun tylsistyneenä katsellessa taivaalle.
''Kun saat omat pentusi ja opit tuntemaan heidät, koet heidän kanssaan heidän ympäristönsä,.. Kyllä sinä silloin näet ne häneen vaikuttavat tekijät ja minkälaiseksi menneisyys, geenit tai ympäristö hänet voi kasvattaa'', Liekkivarjo hymyili, katsahtaen taivaalle, kun erotti suuret siivet vasten taivasta.

//Heli//

Riitasointu katseli Tuulentähden rinnalla leiriä mietteliäänä, mutta pitäen kuitenkin itsensä täysin läsnä päällikkönsä luona ja heidän keskustelussaan.
''Sinulla on minua parempi arviointikyky, älä ole lainkaan huolissasi siitä, että olet toiminut oman päätösvaltasi mukaisesti, kuten päällikön tuleekin tehdä. Minä luotan täysin arviointikykyysi'', Riitasointu hymyili lyhyesti Tuulentähdelle, mutta kahden oppilaan mennessä ohi, tämä vakavoitti viileän naamansa.
''Niin, mitä metsästä on enää jäljellä, kun sota päättyy'', Riitasointu hiljaa vastasi, alkaen ymmärtää Tuulentähden ajatusta, jossa metsän suojeleminen ja kaikkien klaanien yhteistyö olisi merkittävämpää, tärkeämpää kuin yhden Usvajoen selviytyminen. Veritähti oli jo tuhonnut Myrkkysuon, siihen perään menisi Myrskyvaahtera, ja jos Usvajoki ei nyt auttaisi, se voisi olla seuraava.
''Menemme sotaan, ketä tahansa vastaan, olen aian tukenasi ja käytettävissäsi, en jätä sinua koskaan yksin, Tuulentähti'', Riitasointu sanoi jämäkästi, muttei kyennyt katsomaan päättäväisyydestään huolimatta Tuulentähteä silmiin. Kai hän pelkäsi kohdata todellisia tunteitaan, eikä halunnut koskaan kenenkään edessä olla tunnepohjaisesti helposti luettavissa kasvoistaan, joten oli parempi katsoa muualle. Vaikkei Tuulentähti tietäisikään aina kaikkia päätöksiä, joita Riitasointu tekisi toisen hyväksi, ehkä Riitasointu voisi ajatella tulevasta sodasta samalla tavalla. Ehkei hänenkään kuuluisi tietää kaikkia Tuulentähden tekemiä päätöksiä.
''Uskon, että meidän soturimme ja oppilaamme ovat valmiita sotaan, mutta yhdessä Myrkkysuon kanssa, en usko, että meidän tarvitsee asettaa sotaan yhtään oppilastamme, ja voimme lähes tulkoon antaa nuorien ja kokeneiden soturien valita lähdöstään sotaan tai jäämistään leiriin'', Riitasointu vakavoitui ja alkoi jo laskelmoida tulevaa sotaa varten. ''Miten... Miten monta Kaiun suojelua sinulla on vielä jäljellä? Oletko varma, että sinun on hyvä ajatus lähteä sotaan? Mikäli Belladonnaviilto aikoo vielä saada kansansa kasaan, ehkei hänenkään kannattaisi lähteä sotaan, ettei hän menetä viimeisiä vähäisiä henkiään'', Riitasointu mietteliäästi naukui, vaikkei häntä kiinnostanut vaikka koko Myrkkysuo marssisi yksitellen Veritähden kitaan ja mieluiten Belladonnaviilto ensimmäisenä, mutta Tuulentähti. Tuulentähteä hän ei voisi menettää, kansa ei voisi menettää.

//Masi
Tuulentähti katseli leiriä huomaten lopulta Riitasoinnun lähestyvän erikoisen tuima ilme kasvoillaan. Naaraan silmät siristyivät viiruiksi ja Tuulentähti yritti tervehtiä Riitasointua ystävällisellä nyökkäyksellä, mutta varajohtajalla olikin jo sanat hallussaan. Usvajoen johtajan oli istuttava ja kuunneltava, kun Riitasointu kertoi kuulemansa tarinan, kokemuksensa Hortensialammen kanssa ja Tuulentähden oli lopulta painettava päätään tuntien ajatuksiensa läpi, miten oli unohtanut yhden tärkeän asian kaikessa.

“Kuulemasi pitää paikkansa, Riitasointu”, naaras naukui ja väräytti hännänpäätään käpälillään. Tämän katse oli täynnä ajatuksia ja huolia, ja sydän alkoi pamppailla rinnassa kovemmin. “Sotaan astuminen ei ole enää vain arvailua, vaan kiinni päivistä, kuun ja auringon tanssista”, johtaja tokaisi hiljaa katsahtaen ylös ja sitten kohti ystäväänsä. “En kertonut sinulle, olin jäänyt ajatuksiini. Tarkoituksenani ei ollut tehdä päätöksiä koko kansan puolesta näin nopeasti, mutta en oikein tiedä mitä odottaa, tai miten toimia”, hän huokaisi ja katseli Riitasoinnun käpäliä pahoittelevasti. “Belladonnanviilto ei ole vaikuttanut päätökseeni taistella Myrskyvaahteran rinnalla. Heillä on omat kostonhalunsa Veritähteä vastaan, minulla toiveet suojella metsää. Mutta en tiedä miten kauan se on mahdollista. Onko meilläkään täällä turvallista olla, vaikka häätäisemme pienen määrän Myrkkysuon kissoja pois etsimään omaa reviiriänsä”, tämä pohti käpälällään potkien lunta edessään.

“Minä luotan Belladonnaviiltoon. Siilensuru kertoi, että hän oli oikeasti pahasti loukkaantunut, enkä tunnu saavan hänestä pahoja tunteita, kerro toki, jos sinulla on erilainen mielipide. En sano, että meidän täytyy nyt ryhmäytyä yhdeksi Usvajoeksi, varmasti on parasta keskustella tästä, sekä koko tulevasta sodasta. Taivaanliekki on yhä mielessäni enkä tahdo heitä nähdä päiviin, mutta täysikuu lähestyy. Kuten myös Huurretähden toteama Veritähden hyökkäys. Onko meitä enää ensi täytenä kuuna? Yhtä, neljää tai viittä kansaa?” Tuulentähti katsahti Riitasointuun ja huokaisi.

“Kerrothan ajatuksesi, ystävä rakas. En tiedä mikä tässä olisi parasta. Autamme Myrskyvaahteraa minkä voimme, kuten Myrkkysuon kissoja. Mutta en näe että meidän tulisi jokaista kansaa ottaa huostaamme, tai edes yrittää korjata. Jos Myrkkysuon kissat tahtovat jäädä, he jäävät. Päällimmäisenä heillä on Veritähden kosto, ennemmin kuin toisen kansan johdon anastaminen”, tämä tuumasi tomerasti, jääden kuitenkin odottamaan tärkeän ystävänsä sanoja. Olisivat ne sitten teräviä, tai helpottavia.

//Heli//

Riitasointu oli seurannut vaitonaisena ja kylmän mietteliäällä tuijotuksellaa Belladonnatähteä, Siilensurua ja Tuulentähteä, mutta katse järkähtämättä pysyen Belladonnatähdessä. Hän yritti painaa jokaikisen yksityiskohdan tarkasti mieleensä, mutta jo naksautellessaan niskojaan pitkään ryhdikkäästi istumisen jumitettua hänen niskojaan, hän oli kuulevinaan jo mielensä huutavan ilkeyksiä häntä kohden tai sitten varoituksia Belladonnatähdestä. Hän tarkensi arpisten kasvojensa alta tuimaa katsettaan, kunnes Tuulentähti liikahti hänen vierellään poistuakseen ja samassa yhteydessä jo vakuutti Belladonnatähdelle, että he pitäisivät huolta Myrkkysuon kansalaisista.
Sinä iltana Riitasointu istui hiljaisena Tuulentähden seurassa aukiolla ja he katselivat tähtiä. Riitasoinnulla ei ollut antaa sanoja tai vastauksia, mutta Tuulentähti tuntui kiteyttävän ne kaikki yhdellä lauseella katsoessaan varapäällikköään silmiin ja todetessaan, että tästä tulee varmasti suuri sota.
--
Riitasointu poistui juuri osan Myrkkysuon ja osan Usvajoen kissojen keskuudesta synkkä ilme kasvoillaan, silmät osittain sirillään. Hän lähestyi Tuulentähteä poikkeuksellisen tyly ilme kasvoillaan ja istuutui Tuulentähden eteen, päällikön kääntäessä aukiolta katseensa varapäällikköönsä yllättyneenä (?).
''Kuulin erikoisia väitteitä partiosi kokemista tapahtumista'', Riitasoinnun äänensävy oli epäilevän viileä ja tämä nuolaisi rintakehäänsä silmät sirillään. ''Ajattelin, että omituisen toiveikkaita ovat yllättäen Myrkkysuon kissat, että he aikovat saada kostonsa Veritähdelle. Pian tämän jälkeen havaitsin jännitystä ja pelkoa Usvajoen soturien keskuudessa, peräti lähes turhankin kovasävytteisen kyselytuokioni jälkeen, lopulta Hortensialampi kertoi minulle, että sinä ja Belladonnaviilto aiotte tukea Myrskyvaahteraa taistelussa Veritähteä vastaan'', Riitasointu tarkasteli Tuulentähden kasvoja, jokaista karvankin värähdystä.
''Mahtanevatkohan kuulemani asiat pitävää paikkansa?'', Riitasointu heilautti ainokaista ehkää korvaansa ja vilkaisi sitten kohden parantajanpesää, johon Terätiikeri viiletti viemään loukkaantuneille tovereilleen riistaa. ''Aiommeko me keskustella Myrkkysuon kissojen asumisesta täällä tai siitä, voimmeko luottaa Belladonnaviiltoon? Hän on katkera sisarensa sisällissodasta, enkä turhaan laskisi sitä seikkaa ulos, etteikö hän voisi yrittää samaa Usvajoessa'', varapäällikkö madalsi ääntään ja palautti katseensa Tuulentähteen.
Ehkä, ehkä Riitasointu oli liian vainoharhainen muita kohtaan, mutta hän tuskin olisi niin varpaillaan, ellei hänen liki ainoa ystävänsä, jonka vuoksi hän voisi kulkea tuonpuoleiseen ja takaisin, olisi jättänyt yhteistyöasian mainitsematta hänelle. Oliko siis Belladonnaviilto onnistunut pyörittelemään Tuulentähden jo nyt tassuihinsa ja Tuulentähteä vietäisiin kuin oravaa kävyllä?
''En sano, ettei metsän puolesta taistelu olisi kunniallinen asia. Mutta viimeksi, kun minä tarkistin, Veritähti ei ollut varsinaisesti meidän ongelmamme, vaan Taivaanliekki'', Riitasointu mutisi itsekseen ja istuutui nyt Tuulentähden vierelle, ettei asetelma olisi niin haastava vastakkain istuessa, kietoen epämiellyttävän olonsa velloessa sisällään häntänsä ympärilleen.

//Masi
Tuulentähti katseli vaitonaisena kansan hiljaiseloa, kun kansan leirissä liikkuivat hiljakseen lumen seassa entiset Myrkkysuon kissat, sekä Usvajoen kissat. Vaikka kahdella kansalla on ollut omat ikävät kokemuksena vuosien varrella, nyt heidän oli yhdistyttävä tulevaisuuden pelastumisen puolesta. Tuulentähti oli kuullut loukkaantuneilta leiriin saapuessa, miten Veritähti oli hyökännyt Myrkkysuon saarelle, ja lopulta myös vuorilta Aamunleijonan heimo oli hyökännyt lopulta keräämään omat saaliinsa haavoittuneista kissoista. Voisi vaikuttaa siltä, että Synkkävarjo ja heimo olisivat nyt yhdistyneet, kun samalla Synkkävarjo kerää lisää reviiriä sekä valtaa itselleen. Tuulentähden häntä heittelehti puolelta toiselle pöllyttäen lunta istumapaikkansa viereltä. Hän tuhahti inhottuneena nousten sitten käpälilleen ja asteli kohti parantajan pesää.
Siilensurulla oli ollut tassut täynnä työtä, kun kasa haavoittuneita kissoja oli saapunut leiriin, mukaan lukien Belladonnatähti, joka näytti toipuvan kaikista hitaimmiten, vaikka omasi päällikön elämänsä. Hän oli näyttänyt saaneen epäilyttävän viillon kasvoihinsa, joka oli vaikuttanut levinneen toiselle kasvon puolelle kokonaisuudessaan. Siilensuru ei osannut sanoa, mikä tässä oli vialla, mutta Tuulentähti itse epäili jotain myrkkyä. Siitä Myrkkysuo oli ollut aina tunnetuin, mutta kuka, tai mikä, oli tuota myrkkyä saanut itselleen. Saarnitassu, Paahdekobran poika oli paennut heidän kera, samoin kuin kaikki muut Myrkkysuon selviytyjät. Terätiikeri oli pitänyt huolta entisistä kissoista yhdessä Varputaivaan kanssa. Armonhalla oli kuollut hyökkäyksessä, jättäen kansan varapäälliköttömäksi. Mutta nyt ei koko kansaa enää olisi. Riitasointu oli onneksi järjestänyt kissat kuosiin, lähettänyt sekaisin kissoja partioihin ja Tuulentähti oli ymmärtänyt, että he olisivat täällä jäädäkseen. Ainakin, kunnes Veritähti olisi hoideltu päiviltään. Mitä ikinä kusinen kolli olisikaan ajatuksissaan tekevänsä. He vielä nousisivat tätä vastaan.
”Miten hän voi tänään?” Tuulentähti naukaisi hiljaa astellen lähemmäs tasaisesti hengittävää musta harmaata naarasta. Siilensuru pisti päänsä esiin yrttitoimistaan ja asteli lähemmäs.
”Ei mitään uutta. Hengitys on normaalia, ei kuumetta tai muuta tulehdusta havaittavissa. Vain tuo ilkeä arpi, uskon edelleen sen olevan jotain myrkkyä kuten arvelit. Ehkä hän herää pian, kai hänellä oli kuitenkin johtajien elämät pelastaakseen hengen, edes viimeiselle elämälle?” Siilensuru pohti lopulta enemmän itsekseen pudistellen päätään ja palaten tehtäviinsä. Tuulentähti asettui istumaan naaraan vierelle ja heilautti häntäänsä kohti toisen lepäävää häntää pesän reunalla. Se nytkähti naaraan kosketuksen voimasta, mutta ei herättänyt muuta reaktiota. Miten monta elämää hänellä olisi enää jäljellä? Tai miten taistelukuntoinen tämä voisi olla? Naaras toivoi Belladonnatähden heräävän pian. He voisivat keskustella mitä he voisivat tehdä, tai mitä kaikkea heillä olisikaan tässä vaihtoehtoina.
--
Leirissä kaikki tuntui olevan lähestulkoon kunnossa. Tuulentähti oli kiertänyt reviirin yhdessä Tyrskysydämen, Tomusielun sekä Salamasiiven kanssa. Kaikki Myrkkysuon soturit, ketkä olivat enää pelastettavissa, olivat parantuneen Siilensurun toimesta oikein hyvin. Osa jo alkoi tottua reviiriin sekä tuntea sen eri kolkkia. Tyrskysydän kulki partiossa viimeisenä katsellen villisti ympärilleen, vielä pelokkaana selvästi Veritähden yllätyksestä. Leiriin palattuaan partio palautti pari nappaamansa riistan palaa riistakasaan, josta suuri kansa voisi jakaa illallista pian.
”Tuulentähti!” Siilensurun ääni raikasi parantajan pesältä ja johtaja juoksi tuota pikaa katsomaan, olisiko Belladonnatähti herännyt. Riitasointu tuntui juoksevan lopulta johtajan perässä pesälle(?). Asteltuaan sisään pimeään luolaan harmaa naaras havahtui iloisesti, kun Belladonnatähden sininen katse tervehti häntä ensimmäisenä. Naaras oli jopa päässyt tassuilleen rakennettuun pesään, roikottaen kuitenkin päätään sekä koko olemuksen ollen hieman sekava.
”Miten voit, Belladonnatähti?” Tuulentähti asteli varovasti lähemmäs tervehtien toista lämpimällä pään nyökkäyksellä. Hetken aikaa johtaja oli vain hiljaa katsellen maata heidän välissään, kunnes tuo kohotti katsettaan kaksikkoon pudistellen sitten päätään surullisena.
”En tiedä”, hän naukaisi yskähtäen ja kumartui juomaan vettä hänelle tuodusta sammaleesta. ”Miten kansani voi?” tuo kysyi pian perään ja Tuulentähti vilkaisi Riitasointuun.
”Kaikki voivat hyvin. Siilensuru on paikannut jokaisen selviytyjän haavat, ja elämme rauhallisesti yhdessä samassa leirissä. Voisin sanoa, että kaikki on hyvin”, tuo pohti ja tutkaili naarasta. ”Olimme huolissamme sinusta”, hän jatkoi pian ja asettui istumaan pienen matkan päähän johtajasta. ”Osaatko kertoa, mikä osui sinua poskelle? Siilensuru ei kyennyt tunnistamaan mahdollista myrkkyä, joka selvästi näin pitkään piti sinut toimintakyvyttömänä”, Tuulentähti kysyi oitis saaden Belladonnatähdeltä hetkellisesti omituisen katseen. Hän ehkä yritti ymmärtää koko tilanteen, ja sitten kysymyksen.
”Paahdekobra”, hän tuhahti tiukasti ja sulki silmänsä selvästi ajatellen jotain rankempaa. ”Hän hyökkäsi ensin, aiheutti sisällissodan entisten Yötaivaan kissojen kanssa. Sitten paikalle osui Veritähti, sekä lopulta Aamunleijona. Kaikki pieleen, yhdessä yössä”, hän sihahti hampaidensa välistä ja luimisti korvansa. Tuulentähti ojensi häntäänsä pedin reunalle koskettaakseen sympatisoiden toisen hännänpäätä.
”Olette turvassa täällä. Keksimme keinon, millä näytämme heille kaikille”, naaras huokaisi ja katseli Belladonnatähden kasvoja. ”Myrkky, jota hän käytti, oli selvästi Myrkkysuon ominaismyrkkyä?” hän ajatteli ääneen saaden pienen päännyökkäyksen myrkkysuon entiseltä johtajalta.
”En tiedä miten olen hengissä. Selvästi hän ei osunut liian hyvin aiheuttaakseen ylimääräistä harmia, muuta kuin elämien menetystä. En edes tiedä paljonko minulla on nyt jäljellä”, naaras pudisteli päätään ja huokaisi syvään. Siilensuru potkaisi pienen hiiren kannikkeen Belladonnatähden pesän reunalle, muttei naaras huvittanut syödä vielä.
”Hän näkee hyvin eikä kasvojen osat ole arkoja arven ympäriltä. Ehkä tuuria, tai sitten Kaiku on tehnyt tehtävänsä suojellen elämiltä. En voi valitettavasti auttaa veikkauksissa. Voimme vain kysyä ja koittaa muistaa, montako kertaa kaaduit taistelussa. Varmasti myrkyn takia olet menettänyt vähintään yhden”, parantaja pohti ja nuolaisi käpäläänsä sitten pyyhkäisten korvan taustojaan. Belladonnatähti huokaisi ja painautui takaisin maaten pesään.
”Ehkä voimme jatkaa huomenna, jos kaipaat lepoa. Leiri on täysin käytettävissäsi, jos tahdon etsiä kissojasi tai lisää syömistä. Pyydä vain Siilensurua kutsumaan myös oppilaita auttamaan, jos tarvitset mitään lisää”, Tuulentähti katsahti Riitasointuun. ”Pidämme huolen, että kansalaisesi ovat turvassa ja he voivat tulla sinua näkemään myöhemmin?” usvajokelainen naukaisi vielä perään ja sai vain hyväksyvän korvien heilautuksen makaavalta naaraalta. Hiljalleen Tuulentähti poistui pesästä Riitasointu kannoillaan. Hän huokaisi ulkona ulos kylmää huurtuvaa ilmaa ja katsahti sitten ystäväänsä.
”Tästä tulee varmasti suuri sota”, hän katseli ystävänsä silmiä ja pohti, paljonko he voisivat menettää. Paljonko hän, voisi taas menettää.

//Heli

''Muistan kuulleeni äänesi, kun kosketit turkkiani'', Riitasointu mietteliäänä ynnäsi juuri kuulemaansa. Oli kuitenkin omituista ajatella, että joku kuollut kissa voisi antaa tuollaisen lahjan elossa olevalle. Mikä tai kuka Riitasointu olisi Tähtiklaania kyseenalaistamaan? Pääasia olisi kuitenkin, että Tuulentähti kykeni taas puhumaan ja johtamaan klaania.
Mutta Tuulentähden sanat siitä, että Liekkivarjo olisi Liekkitähti, sai Riitasoinnun olon jokseenkin epämukavaksi ja pienikokoinen varapäällikkö loi epäilevän katseensa pitkin aukiota, muttei Liekkivarjoa näkynyt. Sen sijaan hänen silmiinsä pisti Usvajoen soturi, kun Salamasiipi askelsi leiriin puuskuttaen ja pelokkaasti vilkuillen päällikköä ja tämän varapäällikköä kohden.
''Löysin reviiriltämme paljon Myrkkysuon kissoja! Veritähti on hyökännyt ja vallannut heidän reviirinsä! He odottavat sisäänkäynnillä, pyydänkö heidät sisään?'', Salamasiipi naukui ja Riitasointu epäilevästi siristi silmiään, mutta Tuulentähti kehotti tätä tuomaan kissat leiriin.
Riitasoinnun suu raottui hämmästyksestä, miten iso määrä Myrkkysuon kissoja verisinä, vakavasti loukkaantuneina ja pelokkaina lähes hiipi leiriin, mukanaan myös Belladonnatähti. Siilensuru kiirehti heti paikalle.

//Chabille ja Helille tiedoksi //

Pisaravarjo painoi päätään hieman alemmas, osoittaakseen jonkinlaista kunnioitusta päällikköä kohtaan ja tuon sanojen tueksi. Kyllähän Pisaravarjo kunnioitti Aamunleijonaa, ainakin sen verran, ettei uskaltanut tai tahtonut menettää vapaaehtoisesti henkeään tälle ja asettua tuon aikeita vastaan. Puhumattakaan siitä, että naaraalla oli kolme pentua pentutarhassa ja hänen tulisi ajatella näiden parasta.
Aamunleijonan sanojen päätteeksi Pisaravarjo lähti rauhallisin askelin kohti pentutarhaa, nyökäyttäen päätään tervehdykseksi sotureille, jotka jo supattivat ja ohjeistivat oppilaitaan pareiksi ja valmistautumaan harjoituksia varten. Naaras ei halunnut minkäänlaisia epäilyksiä herättää kenessäkään, joten hän loi kohteliaan uteliaita katseita innokkaisiin oppilaisiin ja kunnioittavia hymyjä näiden mestareille, kunnes hän pääsi pesään, jossa kolmesta pennusta yksi nukkui pedillä pienellä kerällä ja kaksi kollia veti narunvetona kaislaa, kunnes sen rusehtava pää katkesi Naakkapennun hampaisiin ja pentu alkoi syljeskellä pahaa tupsua suustaan.
''Ollaanko täällä osattu käyttäytyä?'', Pisaravarjo naukui pehmeästi ja samaisella hetkellä uinumassa ollut Reopentu nosti korvansa ja naukaisi unisen tervehdyksen emolleen. Pantteripentu ja Naakkapentu asettuivat pedille sisarensa viereen.
''Tietysti'', Naakkapentu haukotellen vastasi ja Pisavarjo asettui näiden taakse, ja kietaisi sitten hännällään pennut itseään vasten, päästäen tyytyväisen kurnahduksen kurkustaan.
''Millaista oli käydä partiossa? Näitkö Myrkkysuon kissoja?'', Pantteripentu kyseli uteliaana, vaikka silmät lurpahtivatkin satunaisesti jo kiinni.
''Hyvin se meni. Huomenna meillä neljällä on erikoinen tehtävä'', pentujen emo kuiskasi hiljaa, joka sai pentujen uteliaat hännät nykimään jännityksestä ja uni oli hetkessä taltutettu kokonaan.
''Minkä tehtävän Aamunleijona meille on antanut!?'', Naakkapentu naukaisi innokkaana.
''Käyttäytyä kunnolla ja olla hiljaa!'', Pisaravarjo tiuskaisi, saaden kolmikon painautumaan visusti hänen häntänsä taakse piiloon, mutta silmät polttaen uteliaisuudesta, he tapittivat emoaan. Naaras vilkaisi pesän suulle huolestuneena, mutta oppilaiden riehuminen ja huutelu olivat varmasti peittäneet Naakkapennun ja hänen kovaääniset sanat.
''Kansa lähtee sotaan Myrkkysuohon, ja sen aikana, me lähdemme täältä. Se on meidän tehtävämme, meidän oma salainen tehtävämme, jonka aikana te ette saa kyseenalaistaa sanojani, ette saa säntäillä omia menojanne ja pysytte visusti minun lähelläni. Onko ymmärretty?'', naaras puhui hiljaa, hyvin hiljaa, mutta painokkaasti kolmikolleen. Hän tuskin itsekään saisi nukuttua, koska häntäkin alkoi jännittää ja pelottaa niin paljon. Mitä hän oikein olisi tekemässä?
''Tuleeko isä mukaan?'', Naakkapentu kuiskasi hämmästyneenä.
''Ei hän tule'', Pisaravarjo vastasi, laskien päänsä etutassujensa päälle ja tarkkaillessa kolmea pentuaan.
''Miskei? Saammeko me noin vain lähteä? Minä en lähde, jos isä ei tule mukaan'', Naakkapentu valitti.
''Emme saa lähteä, ja heimon varapäällikkönä Närhenloimu ei hyväksyisi lähtöämme'', Pisaravarjo turhautuneena murahti. ''Ettehän te tietysti voikaan ymmärtää, koska ette ole nähneet heimon ulkopuolista maailmaa. Kaikkialla ei ole tällaista, me olemme tässä heimossa vankeina. Muualla me voisimme elää vapaina ja valita itse, mitä me haluamme tai emme halua tehdä'', Pisaravarjo huokaisi, huomattuaan Naakkapennun kummastuneen tuijotuksen.
''Minä tykkään olla täällä'', Naakkapentu tiuskaisi.
''Minä en'', Pantteripentu mumisi hiljaisesti ja Pisaravarjon silmiin kohosi toiveikas katse, kun hän katseli tummaa poikaansa.
''En minäkään, Närhenloimu on ilkeä, kaikki täällä ovat ilkeitä'', Reopentu kuiskasi korvat luimistuneina murheellisesti.
''Minä haluan tavata muita sukulaisiamme niin kuin Tyrskysydämen. Sinä olet niin paljon kertonut hänestä'', Pantteripentu henkäisi ja Pisaravarjon sydämeen iski kipeä kaipuu Tyrskysydäntä kohtaan.
''Ja Hunajapennusta'', Reopentu väräytti viiksiään.
''Mutta emmekö me petä heimon, jos me lähdemme pois?'', Naakkapentu intti hiljaa ja mulkoili sisaruksiaan, jotka mulkoilivat häntä.
''Me kuulumme Myrkkysuohon ja minut kaapattiin heimoon, kun olin vain kahdeksan kuuta teitä vanhempia. Me kuulumme perheemme luo, omiemme luo. Teidän isänne kaappasi minut tänne, Närhenloimu ja Aamunleijona ovat pahoja kissoja, Naakkapentu. Me emme jää tänne odottamaan, milloin he saavat meistä tarpeekseen ja tappavat meidät'', Pisaravarjolla alkoi hermo loppua ja Naakkapentu siristi vihaisena silmiään.
''En usko sinua! Minulle he ovat aina olleet kilttejä ja minä haluan tulla isäni tavoin heimon varapäälliköksi! Tukea Aamunleijonaa! Enkä olla heikkomielinen niinkuin te!'', Naakkapentu sanojensa päätteeksi työnsi emonsa hännän kauemmas ja näytti äidilleen kieltään.
Pisaravarjon silmät laajenivat järkytyksestä ja hän käänsi loukkaantuneena katseensa muualle. Naakkapentu möngersi pois pediltä ja lähti vihaisena marssimaan pentutarhasta ulos, eikä Pisaravarjo tohtinut kieltääkään poikaansa. Murheellisena hän pelkäsi, että hänen poikansa menisi kertomaan heidän aikeestaan johtajaparille, eikä naaras osannut valita, kumpaa hän enemmän pelkäisi kohdata. Aamunleijona tappaisi hänet nopeasti, Närhenloimu todennäköisesti pahoinpitelisi hänet jälleen henkihieveriin ja raiskaisi sen päätteeksi.
Naaras kiersi nopeasti häntänsä pentujensa ympärille ja painoi lohduttomana kuononsa pentujensa pehmeisiin turkkeihin.
''Älä huoli, me ymmärrämme sinua'', Pantteripennun hiljainen ääni kuiskasi.
Myöhemmin yöllä Pisaravarjo olikin nukahtanut, mutta hän heräsi, kun pienet tassut tökkivät häntä. Pisaravarjon silmien edessä Naakkapentu möyri vaitonaisena hänen tassujensa päältä hänen ja muiden sisarusten viereen kerälle, sanomatta mitään, tämä huokaisi hiljaa ja jäi nukkumaan takaisin perheensä kanssa. Pisaravarjo arvioi, että ehkä Naakkapentu oli omin silmin nähnyt, miltä heimossa näyttäisikään, jos oli vahingossakaan erehtynyt käymään katsomassa oppilaiden ja sotureiden harjoituksia.
Naaras nuolaisi pehmeästi poikansa korvia ja laski sitten päänsä takaisin tassujensa päälle. Pantteripentu sen sijaan tuijotti pesän suulle, kokoajan kaikki lihakset jännittyneinä ja vilkaisi emoaan, joka vajosi nopeasti syvään uneen, hän vartioi pesän suuaukkoa koko yön, haluten suojella kaiken kuulemansa jälkeen sisaruksiaan ja emoaan.

//Masi
Aamunleijona kuunteli harkitsevasti Hirvikanjonin raporttia, ja katseli vielä Pisaravarjon perään kun tuo saapui toisen jäljessä takaisin leiriin. Turkoosia silmäpariaan siristellen kolli katseli naarasta, ennen kuin siirsi katseensa Närhenloimuun. Idea oli kyllä hyvä, kolli tahtoi nitistää ne limanuljaskat takaisin pieneen koloonsa, varsinkin nyt, jos siellä käytäisiin jotain omaa sotaa. Virne kohosi kollin naamalle ja tämä nyökäytteli päätään tyytyväisenä.

“Uskon, että aikamme on täten aamun sarastaessa. Ottaa se mikä kuuluu meille ja näyttää heille, ettei pienestä kalasaaresta ole mihinkään. Ei enää, kun sen suuri ja hurja hallitsija on kaatunut”, hän tuhahti kynsiään venytellen pitkin kivistä lattiaa. “Lähdemme ennen auringonnousua, ja hyökkäämme vielä pimeän savustaessa leiriä. Eiköhän siellä kaikki ole jo tarpeeksi nuijittu tämän päivän myötä, niin saamme hyvät mahdollisuudet yllätyksen myötä. Aikeenamme on talloa se kansa kokonaan maan tasalle”, Aamunleijona murahti ja heilautteli tummaa oranssia häntäänsä ilkikurisesti. “Yllättävää nähdä, että Pisaravarjo selviytyi pieneltä matkaltaan. Ehkä hän vielä osoittaa uskollisuutensa meille. Mutta en tiedä onko hänestä taistelemaan. Kuten Närhenloimu sanoi, pennut tarvitsevat häntä enemmän. Mutta lupaamme tuoda hieman tuliaisia”, kolli virnisti pienelle naaraalle ja kohosi käpälilleen.

“Leijonaheimo! On aika terästää taistelutaitojanne tänä iltana, sillä aamulla hyökkäämme Myrkkysuon saarelle! Tahdomme nujertaa heidät ja heidän kalanhajuisen kansan kokonaan, ja ottaa oma paikkamme heidän tilallaan. He ovat jo valmiiksi heikkoja ja kuin kutsuvat meitä valloittamaan saarta, on aika kertoa, että Rikkotähti ei enää voi suojella heitä”, kolli virnisti puhuessaan puhujanpaikkansa vierestä. “Ottakaa oppilaanne, taistelkaa toisianne vastaan ja vakuuttakaa minulle, sekä koko heimollenne, että olette valmiita tähän sotaan!” Aamunleijona kajautti ja sai ulvovia kannatushuutoja, jotka rymistivät koko luolastoa. Häijy pilke silmissään kolli silmäili Pisaravarjoa tietäen varsin hyvin, että naaraan sisaret olisivat saarella. Mikä ikävä tilanne. Tärkein, että Rikkotähden kylvetyt viljat nyt runnottaisiin maahan, josta ne eivät enää koskaan kasvaisi takaisin.

//Heli//


Pisaravarjoa ei turhaan pidetty leirissä tai pentujen parissa, varapäällikön kumppanina hänellä oli oikeus tai velvollisuus olla aktiivinen rakentaja, tekijä ja etenkin tuottelias palvelija suurelle johtajalle. Siinä ohella, missä hän etsi pakokeinoaan saattaa kaikki pentunsa pois heimosta ennen kuin Aamunleijona keksisi jotakin hullua ja peruuttamatonta, tai Närhenloimu kajoaisi häneen kuollettavasti suuren voiman omaavana hulluna, Pisaravarjon oli pakko keksiä jotakin.
Sillä hetkellä kuitenkin hänet ja heimon yksi nopeimmista sotureista, Hirvikanjoni oltiin nimetty lähtemään tarkkailemaan Myrkkysuota. Aamunleijona suunnitteli sinne hyökkäystä ja varmasti jos Pisaravarjo ehtisi vain nähdä veljensä Tyrskytassun tai rakkaan ystävänsä Hunajatassun, hän varmasti laulaisi näille kaiken, vaikka Hirvikanjoni varmasti suolistaisi hänet!
Kaksikko eteni rauhallisesti veden ylitse, kunnes pian pidempi jalkaisen Hirvikanjonin tassut ylettivät rantahiekkaan ja tämä kohotti korvansa yllättyneenä, kuunnellessaan jotakin. Pisaravarjo ui lähimmän kelluvan tukin päälle ja jäi myös uteliaana kuuntelemaan.
''Siellä käydään sotaa'', Hirvikanjoni kuiskasi matalalla äänellään. Pisaravarjo henkäisi kauhistuneena ja Hirvikanjonin rinnalla lähti kulkemaan rantahiekkaa pitkin, kahlaten vedessä hiljaa, etteivät he jättäisi paljoa omaa hajuaan toisen kansan reviirille. Pisavarjo yritti kuitenkin puskea jokaisen pensaan läpi kulkuaan, että pitäisi jotakin ääntä, jos joku heidät kuulisi ja voisi auttaa hänet pakoon. Mutta myös siksi, että mahdollisesti jättäisi karvatuppoja tai omaa tuoksuaan pensaisiin vihjeeksi tai varoitukseksi. Hirvikanjoni siristeli silmiään, kun tähyili kaikkien hiekkakasojen, puiden ja pensaiden lävitse kohti leiriä.
''Tässä olisi hyvä tilaisuus Aamunleijonalle hyökätä. Myrkkysuo tulee olemaan haavoittunut ja heikko tämän sodan jälkeen, jos puskemme heti perässä päälle, voimme saada tämän reviirin itsellemme'', Hirvikanjoni murahti ja katsahti taakseen Pisaravarjoon, joka juuri vetäytyi pensaan luota kauemmas. Hirvikanjoni siristi naaraalle silmiään.
''Miksi sinä jätät hajumerkkejäsi tänne?'', Hirvikanjoni töksäytti, kivikasvoisena kuten aina. Pisaravarjo ei pitänyt ilmeettömistä kissoista, kuten Hirvikanjonista. Hän ei osannut lukea näiden vaarallisuutta tai ystävällisyyttä.
''Minä luulin, ettei kaltaisesi nopea jalkainen naaras haluaisi aloittaa sotaa?'', Pisaravarjo sen sijaan naukaisi varovasti.
Hirvikanjoni kohotti kulmaansa.
''En haluakaan, älykkyys voittaa voiman, nopeus voittaa hampaat. Mutta pian tulee kylmä, enkä todellakaan halua jäätyä kuoliaaksi vuorilla. Olen kasvanut lammen äärellä, kalastaen avannosta. Etkö sinä halua itsellesi ja pennuillesi parempia oloja?'', Hirvikanjoni tuhahti.
''Oman perheeni kustannuksellako?'', Pisaravarjo sähähti ja mulkoili Hirvikanjonia.
Naaras kohautti lapojaan.
''On älykkyyttä selvitä hengissä, typerää kuolla tunteidensa takia'', Hirvikanjoni kääntyi hänen puoleensa ja kahlasi sitten hänen vierelleen. ''Minä menen raportoimaan Aamunleijonalle, että aamunkoitteessa voi olla tilaisuutemme. He eivät ole ehtineet levätä tai paikata haavojaan'', Hirvikanjoni hymähti ja kulki sitten kokonaan Pisaravarjon ohi.
''Sinä voit sillä aikaa jäädä tähän miettimään, että valitsetko älykkyyden vai tunteet'', hän huikkasi lapansa ylitse, katsomattakaan enää Pisaravarjoon. Pisaravarjo säpsähtäen kääntyi katsomaan Hirvikanjonin perään, arasti heilauttaen häntäänsä ja kohottaen sitten empivän katseensa saarelle. Olisivatko Tyrskytassu ja muu seurue edes päässyt Myrkkysuohon asti?
--
''Myrkkysuossa käydään sotaa parasta aikaa, veren haju löyhkää pitkin järveä. Ehdottaisin, että odotamme tämän sodan päättyneen ja teemme heti oman hyökkäyksemme perään. Myrkkysuo on sen verran heikko sen jälkeen, että pääsemme niskan päälle helposti'', Hirvikanjoni puhui tyynesti Aamunleijonalle ja Närhenloimulle aukiolle, luoden lyhyen hymyn tapaisen kasvoilleen, kun huomasi Pisaravarjon vaisusti askeltavan leiriin hänen perässään.
''Luulen, että siellä taistellaan kansan sisäisesti. En haistanut saarella muita kansoja'', Pisaravarjo naukui arasti ja askelsi varuillaan raportoijan vierelle, Hirvikanjonin luoden häneen tyytyväisen katseen.
''Mitä saanot Aamunleijona? Joko on aikamme kohota kansaksi muiden keskuuteen ja höyhentää loputkin Myrkkysuon kissat?'', Närhenloimu nuolaisi suupieltään ja venytellen paljasteli kynsiään innokkaana. ''Tulit aika paljon Hirvikanjonin perässä, mikä sinulla muuten kesti?'', Närhenloimu pyöräytti nopeasti huomionsa kumppaniinsa, joka oli hänelle käytännössä hyvin kaunis sammalpallo.
''Olen pahoillani, en ole vielä täysissä voimissa synnytyksen jälkeen'', Pisaravarjo lähes tiuskaisi sen, niin nopeasti hän vastasi.
''No mutta et tietenkään ole, ehkä on parempi, että jäät leiriin voittomme ajaksi. Pennut tarvitsevat enemmän sinua kuin minua täällä'', Närhenloimu pyöritteli silmiään itsestäänselvänä.
''Voinet olla oikeassa'', Pisaravarjo kuiskasi myöntyväisesti.

//Masi
Aamunleijona katseli Valkohallan perään nuolaisten käpäläänsä ja pesten sillä korvantaustaansa. Pesä tuntui vielä tunkkaiselta, vaikka Rikkotähden sammalet oli heitetty kauan aikaa sitten pois ja uusiakin vaihdettu pariin kertaan. Ehkä vain pitkä pesän käyttämättömyys ja lopulta Rikkotähden vanhuuden tuoksu oli sen jättänyt niin tunkkaiseksi. Kolli huokaisi hiljaa, enne kuin pesään asteli Valkohallan jälkeen Närhenloimu, sekä Pisaratassu. Hän kohosi istumaan varajohtajansa ilmaantuessa ja nyökäytti kaksikolle tyytyväisenä päätään näiden kumartaessa päätään johtajalleen. Sanaa sanomatta Aamunleijona käänteli turkoosia katsettaan kissasta toiseen, kun Närhenloimu kertoi kaksikolle syntyneen pentuja. Se sai kollin hymähtämään jopa vieno hymy huulillaan, ja tämä lopulta nyökäytti päätään nimiesitykselle. Johtaja ei ottanut osaa kaksikon parisuhde draamaan, tuntien pientä inhoa, vaikka samalla tyyneyttä Närhenloimun käytöksessä. Kolli ei löytänyt itsestään rakkautta, ei syviä tunteita kasvatti-isäänsä kohtaan, ei omaa isäänsä tai emoaan, kuka lie hän sitten olikaan. Ei hän löytänyt kiinnostusta kissoista kansassaan, ehkä muuttui hieman pehmeämmäksi pentujen kera, mutta kollia ei oikeastaan kiinnostanut hempeily, vaikkei tuollainen alistava menetelmä olisi hänellä käytössä Närhenloimun tavoin.

"Kiitos Närhenloimu. Voimme samantien siirtyä kertomaan uutisista”, Aamunleijona naukaisi katsahtaen merkittävästi Pisaratassuun, astellen sitten kaksikon ohi ulos pesästä puhujankivelle katsellessaan ensin kissoja leirissä. Miten aamu vilkkaus oli kääntynyt päivän kieltenvaihtoon, nuoria sotureita harjoitteli aukiolla ja loput soturi näyttivät olevan partiossa. Aamunleijona katseli, kun Närhenloimu laskeutui Pisaratassun kanssa alas, ja hän kutsui sitten paikalla olevia kissoja koolle lyhyellä käskyllä.

“Minulla on hyviä uutisia heimon tulevaisuuden kannalta! Olemme saaneet ensimmäisen pentueen heimoomme, joka tuo meille kirkkaan tulevaisuuden toivon. Olen saanut tietooni, että uusia nuorukaisia kutsutaan Reopennuksi, Naakkapennuksi sekä Pantteripennuksi. Pisaratassu pitää huolta pennuista pentutarhalla, ja Närhenloimu varmasti pohtii hyviä mestari ehdokkaita omille pennuilleen”, kolli naukui vieno hymy huulillaan, kissojen onnitellessa uusia vanhempia.

“Haluan sitten vielä nimittää yhden uuden soturin, joka on viimein ansainnut nimensä. Oppilaita meillä ei ole enää, kunnes heidän pentunsa sekä Lumipuuman tulevat pennut kasvavat tarpeeksi vanhoiksi. Mutta nuoremmat soturit pitävät huolen tarpeellisista oppilaiden tehtävistä. Pisaratassu, astu eteen”, Aamunleijonan tumma ääni käski nuorta naarasta, joka pää painuksissa astui eteen(?).

“Olet selviytynyt loppuarvioinnistasi, vaikka pennut olivatkin loppu-urasi tiellä. Olen ylpeä, että harjoittelit loppuun saakka, ja nyt tuet heimon tulevaisuutta pennuillasi. Tämän kaiken vuoksi saat vihdoin soturinimesi, ja pentujen kasvettua oppilaiksi siirryt soturien pesään. Pisaratassu, tästä lähtien sinut tunnetaan Pisaravarjona. Heimo kunnioittaa sinun vahvuuttasi sekä ajattelukykyäsi, ja toivottaa sinut tervetulleeksi uudella nimelläsi”, Aamunleijona naukui juhlallisesti, kehittäen omaa kaartaan nimitysseremoniaan. Kissat alkoivat huutaa naaraan uutta nimeä, ennen kuin Aamunleijona antoi tuolle merkin siirtyä takaisin pesälle.

//Heli//

Siitä oli nyt useampi päivä, kun kaikki hänen läheisensä oli pyyhitty pois heimolaisten keskuudesta. Ensin Aamunleijona oli hoidellut pois päiviltä Pisaratassun vanhemmat ja sitten huolehtinyt vielä muut pakenemaan kansasta, tai muuten heidänkin edessään olisi ollut kuolema. Pisaratassun olisi ehkä pitänyt olla kiitollinen, että Närhenloimu oli saanut hänestä jonkinlaisen pakkomielteen, jotta hän sai elää. Mutta se oli kaukana siitä elämästä, jonka nuori naaras olisi halunnut omaksi elämäkseen. Hän sai pelätä, että milloin Närhenloimu halusi olla rakastava hänelle ja milloin kolli ajoi häntä raivon täytteisen vimman saattelemana ympäriinsä pitkin leiriä, kynsi hänen turkkiaan tai löi kuonolle.
Silläkin hetkellä ajatuksiinsa uppoutuneena ja enemmän peloissaan kuin kiitollisena tilanteestaan olla heimossa, hän laahusti vaitonaisena Närhenloimun rinnalla kohti päällikönpesää, jossa Aamunleijona oli juuri heräillyt ja vastaanotti Valkohallan partiolta raporttia, ettei ollut jälkeäkään paenneista. Kun ehkä tyytymätön Aamunleijona passitti Valkohallan matkoihinsa raportin päätteeksi, Närhenloimu tervehti kumartaen arvostamaansa kissaa ja loi sitten painostavan katseensa Pisaratassuun, joka varovasti painoi päätään alaspäin tervehdykseksi heimon uudelle johtajalle.
''Tiedän, ettei varmasti ole aamutuimaan paras hetki keskustella heimolaistesi asioista. Mutta tuon sinulle nyt tiedoksi, että kumppanini Pisaratassu poiki viime yönä ja meille on syntynyt kolme tervettä pentua, jotka Ruskasade on tarkistanut. He saavat ylpeinä kertoa vielä nuoremmille polville olleensa heimon ensimmäiset pennut, nyt kun tätä voi todella taas heimoksi kutsua'', Närhenloimu hymähti tyytyväisenä. Pisaratassua painoi väsymys, mutta edes väsymys ei voittanut jatkuvaa pelkoa. Kaaottisuus ja voimakas stressi olivat käynnistäneet hänen synnytyksensä liian aikaisin, mutta onneksi kaikki oli mennyt hyvin, tosin pennut olivat poikkeuksellisen pieniä ja Ruskasade kävi tarkistamassa heidät joka aamu.
''Haluan saattaa tietoosi, että toivomme sinun ilmoittavan heidän niminään Reopentu, Naakkapentu ja Pantteripentu'', Närhenloimu juhlavasti naukaisi, Pisaratassun mulkaistessa toista.
''Hänen nimekseen piti tulla Meripentu ei Naakkapentu'', Pisaratassu sanoi hiljaa.
''Ei ketään sinun mielipiteesi kiinnosta, saithan jo nimetä Pantteripennun. Tyydy siihen'', Närhenloimu tiuskaisi. ''Sitäpaitsi saisit olla tyytyväinen siihen, jos päällikkömme haluaa sinulle antaa soturinimesi. Olethan täysikuinen ollut jo pitkät ajat, mutta mestarisi sai arviosi vasta muutamia päiviä ennen synnytystä suoritettua. Olisit voinut siitäkin suoriutua paremmin'', Närhenloimu murahti halveksivasti. Pisaratassu heilautti vaisusti korviaan. Niin kuin viimeisillään tiineenä oleva kykenisi kiipeämään puihin kuin innokas ja energinen oppilas.
''Niin, niin kai sitten'', naaras hiljaa sanoi, pää painuksissa.
Pisaratassu tiesi, että hänen olisi päästä täältä pois heti, kun saisi voimia kerättyä ja pennut olisivat tarpeeksi vanhoja pakoon. Nyt kun ne olivat liian pieniä, jokainen hetki olisi ikuisuus, mutta aina mahdollisuus pian päästä pakoon heimosta.

Tyrskysydän puski pienempiä kissoja eteenpäin hangessa pian kuullen veden äänen lähempänä kuin olisi kuvitellut. Hän ei uskaltanut kääntää päätään taakseen kuultuaan Pisaratassun huudahduksen ennen kuin käpälän askelet vähenivät takana, ja vahvempi rummutus lähestyi. Aamunleijonan kissat jaksoivat jahdata heitä pitkälle, kunnes lopulta hiljaisuus alkoi ympäröidä heitä, kun järven kimaltava jääpinta näyttäytyi heidän edessään.

“Mihin me olemme menossa?” Maitotassu pian inisi väsyneenä ja istuutui alas takamukselleen lähelle järven rantaa. Tyrskysydän käänteli päätään epätoivoisena, Lummelinnun vielä katsellessaan taakseen etsien Pisaratassua.

“Hän ei kai selvinnyt?” Lummelintu henkäisi epäuskoisena painaen korviaan. Tyrskysydän painautui siskonsa turkkia vasten ja nuolaisi tuon korvia.

“Hän selviää. Emme voi hakea häntä nyt, mutta palaamme vielä etsimään”, Tyrskysydän henkäisi ja painoi päätään Sakaalitassun katsellessaan kiinnostuneena ympärilleen.

“Näyttääpä täällä erilaiselta verrattuna vuoristoon ja luolaan”, kolli pohti ja sai Maitotassulta yllättyneen katseen.

“Mietit tuollaista, kun isä ei herännyt ja meidän piti juosta pois kotoa? Oletko sekaisin?” naaras kavahti veljensä olemusta, mikä sai Sakaalitassun painamaan päätään.

“Piti vain sanoa”, hän hiljaa miukaisi ja painautui kasaan. Tyrskysydän hännällään rauhoitteli nuorta naarasta ja katseli sitten järven jään yli kohti saaristoa.

“Tiedän paikan, minne uskoisin, että voimme palata. Ainakin tuollaisella syyllä, joka meidät ajoi pois kotoa”, Tyrskysydän tokaisi kääntäen katseensa Lummelintuun. Tuon rohkaiseva pilke silmäkulmassa kertoi tukevasta vastauksesta. Vaikka Rikkotähti sekä Aallonsydän oli jätetty kuolleina makaamaan vanhaan kotiin, oli heillä toisensa. Jokainen menetti tänään jotain. Enemmän tai vähemmän. Naaras vilkaisi vielä taakseen surullisena, kääntyen sitten tökkimään nuorempia oppilaita kohti järven jäätä ja Myrkkysuon saarta. Heidän vanhaa kotiaan.

//Heli//

Pisaratassu seisoi jähmettyneenä Närhenloimun vierellä, mutta kuullessaan Lummelinnun huudon, hän pinkaisi nopeasti kohti sisariaan ja näiden seurassa olevien oppilaiden luokse, Närhenloimun ehtimättä reagoida häneen. Hunajatassu seisahtui hänen vierelleen ja katseli suojelevasti naaraaseen, mutta samalla kaikkien pelko pyörytti nuorta naarasta ystäviensä ja perheensä rinnalla. Aamunleijona olisi tappanut hänen molemmat vanhempansa ja ottaisi Heimon haltuunsa? Voisiko lauma oppilaita hyökätä tuota hirviötä vastaan?
Kun Tyrskysydän kehotti nuorempia oppilaita pinkaisemaan pakoon, Pisaratassu ja Lummelintu syöksyivät myös ulos leiristä, Tyrskysydän visusti heidän kintereillään. Hän kuuli kuitenkin jonkun ulvaisevan käskyn lähteä perään. Ehkä ajatuksena enemmänkin varmistaa heidän lähtönsä pois reviiriltä, eikä vastustaa Aamunleijonan käskyä paeta tai taistella.
Pisaravarjo ohitti nopeilla jaloillaan pian Lummelinnun ja pinkoi lähempänä Sakaalitassua ja Maitotassua, loikaten kaatuneen puun ylitse sulavasti kuin lintu lentäen ilmassa.
Mutta pian hänen vierelleen ilmestyi paljon suurempi soturi, jonka suuret ja valtavat tassut hakkasivat maata Pisaratassun rytmissä.
''Mihin sinä olet menossa, Pisaratassu?'', käheästi naurahtaen kolli irvaili, ja Pisaratassu vilkaisi pelokkaasti Närhenloimuun, joka samalla sekunnilla taklasi etutassunsa naaraan tassuihin, ja Pisaratassu kompastui, lennähtäen lumiseen maahan naamalleen. Närhenloimu loikkasi hänen niskaansa ja painoi hänet maahan. ''Sinä et minua ja meidän tulevaa yhteistä perhettämme jätä'', Närhenloimu murahti hänelle ja Pisaratassu vinkaisten sai päänsä taivutettua ylös lumesta, itkuisen pelokkaisin silmin luoden katseen Tyrskysydämeen ja muihin nuoriin, joista osa pysähtyi katsomaan heitä, joiden ohi he olivat jo juosseet.
''Juoskaa! Niitä tulee lisää!'', Maitotassu vinkaisi, kun Närhenloimun ja Pisaratassun ylitse viuhahti useita Aamunleijonan uskollisia sotureita. Lunta lensi Pisaratassun kasvoille, kun soturit syöksyivät pakenevien nuorien perään. Ja lopulta Pisaratassu ei enää nähnyt Sakaalitassua, Maitotassua, Hunajatassua tai edes sisariaan Lummelintua ja Tyrskysydäntä. Miten hänen nyt kävisi, kun hän jäisi Närhenloimun ja Heimon armoille? Närhenloimu pyyhki lunta naaraan päältä ja auttoi tämän istumaan, muttei Pisaratassu uskaltanut katsoakaan kollia, jonka kasvoilla roihusi samaan aikaan voitonriemu, että raivo siitä, että naaras olisi pettänyt hänen luottamuksensa pakenemalla.

//Masi
Sakaalitassun keltainen turkki hohti viimein kiiltävä, kun kolli oli saanut itsensä puhtaaksi pitkän päivän päätteeksi. Leijonalilja makasi huolestuttavan näköisenä hieman kauempana kaksikosta, kun Maitotassu myös oli saanut itsensä viimein puhtaaksi. Oppilaan katse kohottautui itsestään lopulta Aamunleijonaan, joka vain istui leirin keskellä, katsellen odottavaisena jopa kohti leirin suuta. Ketä hän odotti? Leirissä kävi pieni puheensorina, Pisaratassu jutteli Närhenloimun kanssa ja muita sotureita vaihtoi kieliä keskenään. Sitten lopulta leirin suulta asteli esiin Aallonsydän ja pari muuta mukana ollutta soturia. Hänellä ei ollut mukanaan kantamuksiaan, joiden kanssa lähti. Aamunleijona kohosi heti jaloilleen ja asteli tervehtimään kasvattiemoaan.

“Voiko Rikkotähti yhtään paremmin?” Aallonsydän huolestuttava kysymys oli hiljainen, mutta Sakaalitassu kuuli sen. Hän tarkkaili kaksikkoa erivärisillä silmillään, ja höristi korviaan kuullakseen paremmin.

“Hän voi oikein hyvin, voin luvata”, kollin tumma ääni oli uhkaava sekä kylmä, kuten yleensä aina ennenkin. Tuosta kollista ei löytynyt kyllä ystävä ainesta. Aina niin kylmä ja itsekeskeinen. Aallonsydän nyökäytti päätään kiitollisena ja oli lähtemässä Aamunleijonan ohi, kun kolli keskeytti naaraan matkan hännällään.

“Vain pieni hetki, minulla on vähän asiaa”, Aamunleijonan turkoosi katse välähti jännittävästi, ja Sakaalitassu aisti Närhenloimun keskittyvän keskustelemaan oman ateriansa lomasta paremmin. Mitä olisi tapahtumassa? Yhtäkkiä Leijonalilja alkoi haukkoa henkeään, ja Sakaalitassu loikkasi käpälilleen syöksyen isänsä viereen.

“Mikä on hätänä?” hän parkaisi hiljaa ja yritti kääntää tätä kyljelleen, mutta tuon rinta nytkähteli omituisesti ja hengitys oli karheaa. “Apua!” Maitotassu parkaisi vierestä, ja Sakaalitassu huomasi Aallonsydämen sekä Aamunleijonan kääntyvän heitä kohden.

“En usko, että Rikkotähti voisi voida paremmin. Enkä usko, että voisit sinäkään. Tapaatte kohta molemmat siellä, minne kuuluttekin oikeasti”, kollin tumma uhkaava ääni hiljaa naukui Leijonaliljan ähkinän yli, ja Aallonsydän kääntyi katsomaan kollia ihmeissään.

“Mitä sinä puhut? Olemme täällä yhdessä ja kaikki on täällä miten parhaimmin”, Aallonsydän tokaisi ja sitten tämän silmissä välkähti pelko.

“Rikkotähti on kuollut, kuten olet sinäkin”, Aamunleijona naukui vailla tunnetta äänessään ja sitten huitaisi kynnet esillä kohti Aallonsydämen kaulaa. Veri purskahti pitkin naaraan ruskeaa turkkia ja kyynelet täyttivät hänen katseensa. Aamunleijona veti kynnet sisään ja nuolaisi verta valuvaa käpäläänsä katsellessaan, miten elo haihtui ruskean naaraan silmistä, ja lopulta hiljaisuuden jälkeen tuo mätkähti maahan kyljelleen. Leijonaliljan keho nytkähti myös viimeisen kerran, ja sitten tämän katse lasittui. Sakaalitassun hengitys seisahtui kurkkuun ja kolli silmäili leiriä. Kaaoksen ainekset olivat läsnä. Ja sitten Tyrskysydän parkaisi kovaan ääneen, kun hän huomasi emonsa makaavan elottomana keskellä leiriä.

“Rikkotähden aikakausi on loppu! Häntä eikä hänen seuraajansa enää ole, ja minä otan tämän heimon itselleni”, Aamunleijona naukui kovaan ja kylmään ääneen tarkkaillen leiriläisiä. Maitotassu oli jo perääntynyt pitkälle kohti leirin suuta, ja Sakaalitassu vilkuili hätääntyneenä ympärilleen. Tyrskysydän kipristeli kynsiään Aamunleijonan käytökselle.

“Jos haluatte lähteä, lähtekää nyt. Jos haluatte taistella, kuolkaa”, Aamunleijona ärisi nyt hampaat esillä ja loikkasi kohti Tyrskysydäntä. Naaras väisti juuri ja juuri sivulle, loikkien sitten hätäisesti kauemmas kohti Maitotassua. Sakaalitassu perääntyi myös isänsä luota kohti leirin suuta, jonne Lummelintu löysi myös tiensä sisarensa vierelle.

“Tuletko Pisaravarjo?” Lummelintu hätäisesti parkaisi katsellen hätääntyneenä ympärilleen.

“Juoskaa ulos, älkää katsoko taakse, suunnatkaa järvelle”, Tyrskysydän kuiskasi ja puski nuoremmat oppilaat ulos leiristä. “Olet yhtä kirottu sekä mädäntynyt kuin kaikki synnyin juuresi”, hän sähähti Aamunleijonalle, sitten vilkaisten kohti Pisaravarjoa anovasti. Eihän sisar aikonut jäädäkään? Tyrskysydän vilkuili leiriä, kun Aamunleijonan ympärille alkoi kerääntyä kannattavia kissoja. Kollin ryhti kohosi ja hänen silmänsä leiskuivat. Mitä heimosta nyt tulisikaan? Sitä olisi pitänyt Rikkotähden sekä heidän emonsa johtaa vielä monta hyvää kuuta. Mutta sitten tämä mätä omena otti heimon käpäliinsä. Kenen luvalla? Naaras sähähti hampaidensa välistä ja kääntyi ulos leiristä Lummelintu vierellään. Hän vain tahtoisi saada vielä Pisaravarjon mukaansa.

//Kuolleet Aallonsydän, Leijonalilja. Heimosta paenneet Tyrskysydän, Lummelintu, Sakaalitassu ja Maitotassu kohti Myrkkysuota