//Heli//

Riitasointu oli seurannut vaitonaisena ja kylmän mietteliäällä tuijotuksellaa Belladonnatähteä, Siilensurua ja Tuulentähteä, mutta katse järkähtämättä pysyen Belladonnatähdessä. Hän yritti painaa jokaikisen yksityiskohdan tarkasti mieleensä, mutta jo naksautellessaan niskojaan pitkään ryhdikkäästi istumisen jumitettua hänen niskojaan, hän oli kuulevinaan jo mielensä huutavan ilkeyksiä häntä kohden tai sitten varoituksia Belladonnatähdestä. Hän tarkensi arpisten kasvojensa alta tuimaa katsettaan, kunnes Tuulentähti liikahti hänen vierellään poistuakseen ja samassa yhteydessä jo vakuutti Belladonnatähdelle, että he pitäisivät huolta Myrkkysuon kansalaisista.
Sinä iltana Riitasointu istui hiljaisena Tuulentähden seurassa aukiolla ja he katselivat tähtiä. Riitasoinnulla ei ollut antaa sanoja tai vastauksia, mutta Tuulentähti tuntui kiteyttävän ne kaikki yhdellä lauseella katsoessaan varapäällikköään silmiin ja todetessaan, että tästä tulee varmasti suuri sota.
--
Riitasointu poistui juuri osan Myrkkysuon ja osan Usvajoen kissojen keskuudesta synkkä ilme kasvoillaan, silmät osittain sirillään. Hän lähestyi Tuulentähteä poikkeuksellisen tyly ilme kasvoillaan ja istuutui Tuulentähden eteen, päällikön kääntäessä aukiolta katseensa varapäällikköönsä yllättyneenä (?).
''Kuulin erikoisia väitteitä partiosi kokemista tapahtumista'', Riitasoinnun äänensävy oli epäilevän viileä ja tämä nuolaisi rintakehäänsä silmät sirillään. ''Ajattelin, että omituisen toiveikkaita ovat yllättäen Myrkkysuon kissat, että he aikovat saada kostonsa Veritähdelle. Pian tämän jälkeen havaitsin jännitystä ja pelkoa Usvajoen soturien keskuudessa, peräti lähes turhankin kovasävytteisen kyselytuokioni jälkeen, lopulta Hortensialampi kertoi minulle, että sinä ja Belladonnaviilto aiotte tukea Myrskyvaahteraa taistelussa Veritähteä vastaan'', Riitasointu tarkasteli Tuulentähden kasvoja, jokaista karvankin värähdystä.
''Mahtanevatkohan kuulemani asiat pitävää paikkansa?'', Riitasointu heilautti ainokaista ehkää korvaansa ja vilkaisi sitten kohden parantajanpesää, johon Terätiikeri viiletti viemään loukkaantuneille tovereilleen riistaa. ''Aiommeko me keskustella Myrkkysuon kissojen asumisesta täällä tai siitä, voimmeko luottaa Belladonnaviiltoon? Hän on katkera sisarensa sisällissodasta, enkä turhaan laskisi sitä seikkaa ulos, etteikö hän voisi yrittää samaa Usvajoessa'', varapäällikkö madalsi ääntään ja palautti katseensa Tuulentähteen.
Ehkä, ehkä Riitasointu oli liian vainoharhainen muita kohtaan, mutta hän tuskin olisi niin varpaillaan, ellei hänen liki ainoa ystävänsä, jonka vuoksi hän voisi kulkea tuonpuoleiseen ja takaisin, olisi jättänyt yhteistyöasian mainitsematta hänelle. Oliko siis Belladonnaviilto onnistunut pyörittelemään Tuulentähden jo nyt tassuihinsa ja Tuulentähteä vietäisiin kuin oravaa kävyllä?
''En sano, ettei metsän puolesta taistelu olisi kunniallinen asia. Mutta viimeksi, kun minä tarkistin, Veritähti ei ollut varsinaisesti meidän ongelmamme, vaan Taivaanliekki'', Riitasointu mutisi itsekseen ja istuutui nyt Tuulentähden vierelle, ettei asetelma olisi niin haastava vastakkain istuessa, kietoen epämiellyttävän olonsa velloessa sisällään häntänsä ympärilleen.

//Masi
Tuulentähti katseli vaitonaisena kansan hiljaiseloa, kun kansan leirissä liikkuivat hiljakseen lumen seassa entiset Myrkkysuon kissat, sekä Usvajoen kissat. Vaikka kahdella kansalla on ollut omat ikävät kokemuksena vuosien varrella, nyt heidän oli yhdistyttävä tulevaisuuden pelastumisen puolesta. Tuulentähti oli kuullut loukkaantuneilta leiriin saapuessa, miten Veritähti oli hyökännyt Myrkkysuon saarelle, ja lopulta myös vuorilta Aamunleijonan heimo oli hyökännyt lopulta keräämään omat saaliinsa haavoittuneista kissoista. Voisi vaikuttaa siltä, että Synkkävarjo ja heimo olisivat nyt yhdistyneet, kun samalla Synkkävarjo kerää lisää reviiriä sekä valtaa itselleen. Tuulentähden häntä heittelehti puolelta toiselle pöllyttäen lunta istumapaikkansa viereltä. Hän tuhahti inhottuneena nousten sitten käpälilleen ja asteli kohti parantajan pesää.
Siilensurulla oli ollut tassut täynnä työtä, kun kasa haavoittuneita kissoja oli saapunut leiriin, mukaan lukien Belladonnatähti, joka näytti toipuvan kaikista hitaimmiten, vaikka omasi päällikön elämänsä. Hän oli näyttänyt saaneen epäilyttävän viillon kasvoihinsa, joka oli vaikuttanut levinneen toiselle kasvon puolelle kokonaisuudessaan. Siilensuru ei osannut sanoa, mikä tässä oli vialla, mutta Tuulentähti itse epäili jotain myrkkyä. Siitä Myrkkysuo oli ollut aina tunnetuin, mutta kuka, tai mikä, oli tuota myrkkyä saanut itselleen. Saarnitassu, Paahdekobran poika oli paennut heidän kera, samoin kuin kaikki muut Myrkkysuon selviytyjät. Terätiikeri oli pitänyt huolta entisistä kissoista yhdessä Varputaivaan kanssa. Armonhalla oli kuollut hyökkäyksessä, jättäen kansan varapäälliköttömäksi. Mutta nyt ei koko kansaa enää olisi. Riitasointu oli onneksi järjestänyt kissat kuosiin, lähettänyt sekaisin kissoja partioihin ja Tuulentähti oli ymmärtänyt, että he olisivat täällä jäädäkseen. Ainakin, kunnes Veritähti olisi hoideltu päiviltään. Mitä ikinä kusinen kolli olisikaan ajatuksissaan tekevänsä. He vielä nousisivat tätä vastaan.
”Miten hän voi tänään?” Tuulentähti naukaisi hiljaa astellen lähemmäs tasaisesti hengittävää musta harmaata naarasta. Siilensuru pisti päänsä esiin yrttitoimistaan ja asteli lähemmäs.
”Ei mitään uutta. Hengitys on normaalia, ei kuumetta tai muuta tulehdusta havaittavissa. Vain tuo ilkeä arpi, uskon edelleen sen olevan jotain myrkkyä kuten arvelit. Ehkä hän herää pian, kai hänellä oli kuitenkin johtajien elämät pelastaakseen hengen, edes viimeiselle elämälle?” Siilensuru pohti lopulta enemmän itsekseen pudistellen päätään ja palaten tehtäviinsä. Tuulentähti asettui istumaan naaraan vierelle ja heilautti häntäänsä kohti toisen lepäävää häntää pesän reunalla. Se nytkähti naaraan kosketuksen voimasta, mutta ei herättänyt muuta reaktiota. Miten monta elämää hänellä olisi enää jäljellä? Tai miten taistelukuntoinen tämä voisi olla? Naaras toivoi Belladonnatähden heräävän pian. He voisivat keskustella mitä he voisivat tehdä, tai mitä kaikkea heillä olisikaan tässä vaihtoehtoina.
--
Leirissä kaikki tuntui olevan lähestulkoon kunnossa. Tuulentähti oli kiertänyt reviirin yhdessä Tyrskysydämen, Tomusielun sekä Salamasiiven kanssa. Kaikki Myrkkysuon soturit, ketkä olivat enää pelastettavissa, olivat parantuneen Siilensurun toimesta oikein hyvin. Osa jo alkoi tottua reviiriin sekä tuntea sen eri kolkkia. Tyrskysydän kulki partiossa viimeisenä katsellen villisti ympärilleen, vielä pelokkaana selvästi Veritähden yllätyksestä. Leiriin palattuaan partio palautti pari nappaamansa riistan palaa riistakasaan, josta suuri kansa voisi jakaa illallista pian.
”Tuulentähti!” Siilensurun ääni raikasi parantajan pesältä ja johtaja juoksi tuota pikaa katsomaan, olisiko Belladonnatähti herännyt. Riitasointu tuntui juoksevan lopulta johtajan perässä pesälle(?). Asteltuaan sisään pimeään luolaan harmaa naaras havahtui iloisesti, kun Belladonnatähden sininen katse tervehti häntä ensimmäisenä. Naaras oli jopa päässyt tassuilleen rakennettuun pesään, roikottaen kuitenkin päätään sekä koko olemuksen ollen hieman sekava.
”Miten voit, Belladonnatähti?” Tuulentähti asteli varovasti lähemmäs tervehtien toista lämpimällä pään nyökkäyksellä. Hetken aikaa johtaja oli vain hiljaa katsellen maata heidän välissään, kunnes tuo kohotti katsettaan kaksikkoon pudistellen sitten päätään surullisena.
”En tiedä”, hän naukaisi yskähtäen ja kumartui juomaan vettä hänelle tuodusta sammaleesta. ”Miten kansani voi?” tuo kysyi pian perään ja Tuulentähti vilkaisi Riitasointuun.
”Kaikki voivat hyvin. Siilensuru on paikannut jokaisen selviytyjän haavat, ja elämme rauhallisesti yhdessä samassa leirissä. Voisin sanoa, että kaikki on hyvin”, tuo pohti ja tutkaili naarasta. ”Olimme huolissamme sinusta”, hän jatkoi pian ja asettui istumaan pienen matkan päähän johtajasta. ”Osaatko kertoa, mikä osui sinua poskelle? Siilensuru ei kyennyt tunnistamaan mahdollista myrkkyä, joka selvästi näin pitkään piti sinut toimintakyvyttömänä”, Tuulentähti kysyi oitis saaden Belladonnatähdeltä hetkellisesti omituisen katseen. Hän ehkä yritti ymmärtää koko tilanteen, ja sitten kysymyksen.
”Paahdekobra”, hän tuhahti tiukasti ja sulki silmänsä selvästi ajatellen jotain rankempaa. ”Hän hyökkäsi ensin, aiheutti sisällissodan entisten Yötaivaan kissojen kanssa. Sitten paikalle osui Veritähti, sekä lopulta Aamunleijona. Kaikki pieleen, yhdessä yössä”, hän sihahti hampaidensa välistä ja luimisti korvansa. Tuulentähti ojensi häntäänsä pedin reunalle koskettaakseen sympatisoiden toisen hännänpäätä.
”Olette turvassa täällä. Keksimme keinon, millä näytämme heille kaikille”, naaras huokaisi ja katseli Belladonnatähden kasvoja. ”Myrkky, jota hän käytti, oli selvästi Myrkkysuon ominaismyrkkyä?” hän ajatteli ääneen saaden pienen päännyökkäyksen myrkkysuon entiseltä johtajalta.
”En tiedä miten olen hengissä. Selvästi hän ei osunut liian hyvin aiheuttaakseen ylimääräistä harmia, muuta kuin elämien menetystä. En edes tiedä paljonko minulla on nyt jäljellä”, naaras pudisteli päätään ja huokaisi syvään. Siilensuru potkaisi pienen hiiren kannikkeen Belladonnatähden pesän reunalle, muttei naaras huvittanut syödä vielä.
”Hän näkee hyvin eikä kasvojen osat ole arkoja arven ympäriltä. Ehkä tuuria, tai sitten Kaiku on tehnyt tehtävänsä suojellen elämiltä. En voi valitettavasti auttaa veikkauksissa. Voimme vain kysyä ja koittaa muistaa, montako kertaa kaaduit taistelussa. Varmasti myrkyn takia olet menettänyt vähintään yhden”, parantaja pohti ja nuolaisi käpäläänsä sitten pyyhkäisten korvan taustojaan. Belladonnatähti huokaisi ja painautui takaisin maaten pesään.
”Ehkä voimme jatkaa huomenna, jos kaipaat lepoa. Leiri on täysin käytettävissäsi, jos tahdon etsiä kissojasi tai lisää syömistä. Pyydä vain Siilensurua kutsumaan myös oppilaita auttamaan, jos tarvitset mitään lisää”, Tuulentähti katsahti Riitasointuun. ”Pidämme huolen, että kansalaisesi ovat turvassa ja he voivat tulla sinua näkemään myöhemmin?” usvajokelainen naukaisi vielä perään ja sai vain hyväksyvän korvien heilautuksen makaavalta naaraalta. Hiljalleen Tuulentähti poistui pesästä Riitasointu kannoillaan. Hän huokaisi ulkona ulos kylmää huurtuvaa ilmaa ja katsahti sitten ystäväänsä.
”Tästä tulee varmasti suuri sota”, hän katseli ystävänsä silmiä ja pohti, paljonko he voisivat menettää. Paljonko hän, voisi taas menettää.

//Heli

''Muistan kuulleeni äänesi, kun kosketit turkkiani'', Riitasointu mietteliäänä ynnäsi juuri kuulemaansa. Oli kuitenkin omituista ajatella, että joku kuollut kissa voisi antaa tuollaisen lahjan elossa olevalle. Mikä tai kuka Riitasointu olisi Tähtiklaania kyseenalaistamaan? Pääasia olisi kuitenkin, että Tuulentähti kykeni taas puhumaan ja johtamaan klaania.
Mutta Tuulentähden sanat siitä, että Liekkivarjo olisi Liekkitähti, sai Riitasoinnun olon jokseenkin epämukavaksi ja pienikokoinen varapäällikkö loi epäilevän katseensa pitkin aukiota, muttei Liekkivarjoa näkynyt. Sen sijaan hänen silmiinsä pisti Usvajoen soturi, kun Salamasiipi askelsi leiriin puuskuttaen ja pelokkaasti vilkuillen päällikköä ja tämän varapäällikköä kohden.
''Löysin reviiriltämme paljon Myrkkysuon kissoja! Veritähti on hyökännyt ja vallannut heidän reviirinsä! He odottavat sisäänkäynnillä, pyydänkö heidät sisään?'', Salamasiipi naukui ja Riitasointu epäilevästi siristi silmiään, mutta Tuulentähti kehotti tätä tuomaan kissat leiriin.
Riitasoinnun suu raottui hämmästyksestä, miten iso määrä Myrkkysuon kissoja verisinä, vakavasti loukkaantuneina ja pelokkaina lähes hiipi leiriin, mukanaan myös Belladonnatähti. Siilensuru kiirehti heti paikalle.

//Chabille ja Helille tiedoksi //

Pisaravarjo painoi päätään hieman alemmas, osoittaakseen jonkinlaista kunnioitusta päällikköä kohtaan ja tuon sanojen tueksi. Kyllähän Pisaravarjo kunnioitti Aamunleijonaa, ainakin sen verran, ettei uskaltanut tai tahtonut menettää vapaaehtoisesti henkeään tälle ja asettua tuon aikeita vastaan. Puhumattakaan siitä, että naaraalla oli kolme pentua pentutarhassa ja hänen tulisi ajatella näiden parasta.
Aamunleijonan sanojen päätteeksi Pisaravarjo lähti rauhallisin askelin kohti pentutarhaa, nyökäyttäen päätään tervehdykseksi sotureille, jotka jo supattivat ja ohjeistivat oppilaitaan pareiksi ja valmistautumaan harjoituksia varten. Naaras ei halunnut minkäänlaisia epäilyksiä herättää kenessäkään, joten hän loi kohteliaan uteliaita katseita innokkaisiin oppilaisiin ja kunnioittavia hymyjä näiden mestareille, kunnes hän pääsi pesään, jossa kolmesta pennusta yksi nukkui pedillä pienellä kerällä ja kaksi kollia veti narunvetona kaislaa, kunnes sen rusehtava pää katkesi Naakkapennun hampaisiin ja pentu alkoi syljeskellä pahaa tupsua suustaan.
''Ollaanko täällä osattu käyttäytyä?'', Pisaravarjo naukui pehmeästi ja samaisella hetkellä uinumassa ollut Reopentu nosti korvansa ja naukaisi unisen tervehdyksen emolleen. Pantteripentu ja Naakkapentu asettuivat pedille sisarensa viereen.
''Tietysti'', Naakkapentu haukotellen vastasi ja Pisavarjo asettui näiden taakse, ja kietaisi sitten hännällään pennut itseään vasten, päästäen tyytyväisen kurnahduksen kurkustaan.
''Millaista oli käydä partiossa? Näitkö Myrkkysuon kissoja?'', Pantteripentu kyseli uteliaana, vaikka silmät lurpahtivatkin satunaisesti jo kiinni.
''Hyvin se meni. Huomenna meillä neljällä on erikoinen tehtävä'', pentujen emo kuiskasi hiljaa, joka sai pentujen uteliaat hännät nykimään jännityksestä ja uni oli hetkessä taltutettu kokonaan.
''Minkä tehtävän Aamunleijona meille on antanut!?'', Naakkapentu naukaisi innokkaana.
''Käyttäytyä kunnolla ja olla hiljaa!'', Pisaravarjo tiuskaisi, saaden kolmikon painautumaan visusti hänen häntänsä taakse piiloon, mutta silmät polttaen uteliaisuudesta, he tapittivat emoaan. Naaras vilkaisi pesän suulle huolestuneena, mutta oppilaiden riehuminen ja huutelu olivat varmasti peittäneet Naakkapennun ja hänen kovaääniset sanat.
''Kansa lähtee sotaan Myrkkysuohon, ja sen aikana, me lähdemme täältä. Se on meidän tehtävämme, meidän oma salainen tehtävämme, jonka aikana te ette saa kyseenalaistaa sanojani, ette saa säntäillä omia menojanne ja pysytte visusti minun lähelläni. Onko ymmärretty?'', naaras puhui hiljaa, hyvin hiljaa, mutta painokkaasti kolmikolleen. Hän tuskin itsekään saisi nukuttua, koska häntäkin alkoi jännittää ja pelottaa niin paljon. Mitä hän oikein olisi tekemässä?
''Tuleeko isä mukaan?'', Naakkapentu kuiskasi hämmästyneenä.
''Ei hän tule'', Pisaravarjo vastasi, laskien päänsä etutassujensa päälle ja tarkkaillessa kolmea pentuaan.
''Miskei? Saammeko me noin vain lähteä? Minä en lähde, jos isä ei tule mukaan'', Naakkapentu valitti.
''Emme saa lähteä, ja heimon varapäällikkönä Närhenloimu ei hyväksyisi lähtöämme'', Pisaravarjo turhautuneena murahti. ''Ettehän te tietysti voikaan ymmärtää, koska ette ole nähneet heimon ulkopuolista maailmaa. Kaikkialla ei ole tällaista, me olemme tässä heimossa vankeina. Muualla me voisimme elää vapaina ja valita itse, mitä me haluamme tai emme halua tehdä'', Pisaravarjo huokaisi, huomattuaan Naakkapennun kummastuneen tuijotuksen.
''Minä tykkään olla täällä'', Naakkapentu tiuskaisi.
''Minä en'', Pantteripentu mumisi hiljaisesti ja Pisaravarjon silmiin kohosi toiveikas katse, kun hän katseli tummaa poikaansa.
''En minäkään, Närhenloimu on ilkeä, kaikki täällä ovat ilkeitä'', Reopentu kuiskasi korvat luimistuneina murheellisesti.
''Minä haluan tavata muita sukulaisiamme niin kuin Tyrskysydämen. Sinä olet niin paljon kertonut hänestä'', Pantteripentu henkäisi ja Pisaravarjon sydämeen iski kipeä kaipuu Tyrskysydäntä kohtaan.
''Ja Hunajapennusta'', Reopentu väräytti viiksiään.
''Mutta emmekö me petä heimon, jos me lähdemme pois?'', Naakkapentu intti hiljaa ja mulkoili sisaruksiaan, jotka mulkoilivat häntä.
''Me kuulumme Myrkkysuohon ja minut kaapattiin heimoon, kun olin vain kahdeksan kuuta teitä vanhempia. Me kuulumme perheemme luo, omiemme luo. Teidän isänne kaappasi minut tänne, Närhenloimu ja Aamunleijona ovat pahoja kissoja, Naakkapentu. Me emme jää tänne odottamaan, milloin he saavat meistä tarpeekseen ja tappavat meidät'', Pisaravarjolla alkoi hermo loppua ja Naakkapentu siristi vihaisena silmiään.
''En usko sinua! Minulle he ovat aina olleet kilttejä ja minä haluan tulla isäni tavoin heimon varapäälliköksi! Tukea Aamunleijonaa! Enkä olla heikkomielinen niinkuin te!'', Naakkapentu sanojensa päätteeksi työnsi emonsa hännän kauemmas ja näytti äidilleen kieltään.
Pisaravarjon silmät laajenivat järkytyksestä ja hän käänsi loukkaantuneena katseensa muualle. Naakkapentu möngersi pois pediltä ja lähti vihaisena marssimaan pentutarhasta ulos, eikä Pisaravarjo tohtinut kieltääkään poikaansa. Murheellisena hän pelkäsi, että hänen poikansa menisi kertomaan heidän aikeestaan johtajaparille, eikä naaras osannut valita, kumpaa hän enemmän pelkäisi kohdata. Aamunleijona tappaisi hänet nopeasti, Närhenloimu todennäköisesti pahoinpitelisi hänet jälleen henkihieveriin ja raiskaisi sen päätteeksi.
Naaras kiersi nopeasti häntänsä pentujensa ympärille ja painoi lohduttomana kuononsa pentujensa pehmeisiin turkkeihin.
''Älä huoli, me ymmärrämme sinua'', Pantteripennun hiljainen ääni kuiskasi.
Myöhemmin yöllä Pisaravarjo olikin nukahtanut, mutta hän heräsi, kun pienet tassut tökkivät häntä. Pisaravarjon silmien edessä Naakkapentu möyri vaitonaisena hänen tassujensa päältä hänen ja muiden sisarusten viereen kerälle, sanomatta mitään, tämä huokaisi hiljaa ja jäi nukkumaan takaisin perheensä kanssa. Pisaravarjo arvioi, että ehkä Naakkapentu oli omin silmin nähnyt, miltä heimossa näyttäisikään, jos oli vahingossakaan erehtynyt käymään katsomassa oppilaiden ja sotureiden harjoituksia.
Naaras nuolaisi pehmeästi poikansa korvia ja laski sitten päänsä takaisin tassujensa päälle. Pantteripentu sen sijaan tuijotti pesän suulle, kokoajan kaikki lihakset jännittyneinä ja vilkaisi emoaan, joka vajosi nopeasti syvään uneen, hän vartioi pesän suuaukkoa koko yön, haluten suojella kaiken kuulemansa jälkeen sisaruksiaan ja emoaan.

//Masi
Aamunleijona kuunteli harkitsevasti Hirvikanjonin raporttia, ja katseli vielä Pisaravarjon perään kun tuo saapui toisen jäljessä takaisin leiriin. Turkoosia silmäpariaan siristellen kolli katseli naarasta, ennen kuin siirsi katseensa Närhenloimuun. Idea oli kyllä hyvä, kolli tahtoi nitistää ne limanuljaskat takaisin pieneen koloonsa, varsinkin nyt, jos siellä käytäisiin jotain omaa sotaa. Virne kohosi kollin naamalle ja tämä nyökäytteli päätään tyytyväisenä.

“Uskon, että aikamme on täten aamun sarastaessa. Ottaa se mikä kuuluu meille ja näyttää heille, ettei pienestä kalasaaresta ole mihinkään. Ei enää, kun sen suuri ja hurja hallitsija on kaatunut”, hän tuhahti kynsiään venytellen pitkin kivistä lattiaa. “Lähdemme ennen auringonnousua, ja hyökkäämme vielä pimeän savustaessa leiriä. Eiköhän siellä kaikki ole jo tarpeeksi nuijittu tämän päivän myötä, niin saamme hyvät mahdollisuudet yllätyksen myötä. Aikeenamme on talloa se kansa kokonaan maan tasalle”, Aamunleijona murahti ja heilautteli tummaa oranssia häntäänsä ilkikurisesti. “Yllättävää nähdä, että Pisaravarjo selviytyi pieneltä matkaltaan. Ehkä hän vielä osoittaa uskollisuutensa meille. Mutta en tiedä onko hänestä taistelemaan. Kuten Närhenloimu sanoi, pennut tarvitsevat häntä enemmän. Mutta lupaamme tuoda hieman tuliaisia”, kolli virnisti pienelle naaraalle ja kohosi käpälilleen.

“Leijonaheimo! On aika terästää taistelutaitojanne tänä iltana, sillä aamulla hyökkäämme Myrkkysuon saarelle! Tahdomme nujertaa heidät ja heidän kalanhajuisen kansan kokonaan, ja ottaa oma paikkamme heidän tilallaan. He ovat jo valmiiksi heikkoja ja kuin kutsuvat meitä valloittamaan saarta, on aika kertoa, että Rikkotähti ei enää voi suojella heitä”, kolli virnisti puhuessaan puhujanpaikkansa vierestä. “Ottakaa oppilaanne, taistelkaa toisianne vastaan ja vakuuttakaa minulle, sekä koko heimollenne, että olette valmiita tähän sotaan!” Aamunleijona kajautti ja sai ulvovia kannatushuutoja, jotka rymistivät koko luolastoa. Häijy pilke silmissään kolli silmäili Pisaravarjoa tietäen varsin hyvin, että naaraan sisaret olisivat saarella. Mikä ikävä tilanne. Tärkein, että Rikkotähden kylvetyt viljat nyt runnottaisiin maahan, josta ne eivät enää koskaan kasvaisi takaisin.

//Heli//


Pisaravarjoa ei turhaan pidetty leirissä tai pentujen parissa, varapäällikön kumppanina hänellä oli oikeus tai velvollisuus olla aktiivinen rakentaja, tekijä ja etenkin tuottelias palvelija suurelle johtajalle. Siinä ohella, missä hän etsi pakokeinoaan saattaa kaikki pentunsa pois heimosta ennen kuin Aamunleijona keksisi jotakin hullua ja peruuttamatonta, tai Närhenloimu kajoaisi häneen kuollettavasti suuren voiman omaavana hulluna, Pisaravarjon oli pakko keksiä jotakin.
Sillä hetkellä kuitenkin hänet ja heimon yksi nopeimmista sotureista, Hirvikanjoni oltiin nimetty lähtemään tarkkailemaan Myrkkysuota. Aamunleijona suunnitteli sinne hyökkäystä ja varmasti jos Pisaravarjo ehtisi vain nähdä veljensä Tyrskytassun tai rakkaan ystävänsä Hunajatassun, hän varmasti laulaisi näille kaiken, vaikka Hirvikanjoni varmasti suolistaisi hänet!
Kaksikko eteni rauhallisesti veden ylitse, kunnes pian pidempi jalkaisen Hirvikanjonin tassut ylettivät rantahiekkaan ja tämä kohotti korvansa yllättyneenä, kuunnellessaan jotakin. Pisaravarjo ui lähimmän kelluvan tukin päälle ja jäi myös uteliaana kuuntelemaan.
''Siellä käydään sotaa'', Hirvikanjoni kuiskasi matalalla äänellään. Pisaravarjo henkäisi kauhistuneena ja Hirvikanjonin rinnalla lähti kulkemaan rantahiekkaa pitkin, kahlaten vedessä hiljaa, etteivät he jättäisi paljoa omaa hajuaan toisen kansan reviirille. Pisavarjo yritti kuitenkin puskea jokaisen pensaan läpi kulkuaan, että pitäisi jotakin ääntä, jos joku heidät kuulisi ja voisi auttaa hänet pakoon. Mutta myös siksi, että mahdollisesti jättäisi karvatuppoja tai omaa tuoksuaan pensaisiin vihjeeksi tai varoitukseksi. Hirvikanjoni siristeli silmiään, kun tähyili kaikkien hiekkakasojen, puiden ja pensaiden lävitse kohti leiriä.
''Tässä olisi hyvä tilaisuus Aamunleijonalle hyökätä. Myrkkysuo tulee olemaan haavoittunut ja heikko tämän sodan jälkeen, jos puskemme heti perässä päälle, voimme saada tämän reviirin itsellemme'', Hirvikanjoni murahti ja katsahti taakseen Pisaravarjoon, joka juuri vetäytyi pensaan luota kauemmas. Hirvikanjoni siristi naaraalle silmiään.
''Miksi sinä jätät hajumerkkejäsi tänne?'', Hirvikanjoni töksäytti, kivikasvoisena kuten aina. Pisaravarjo ei pitänyt ilmeettömistä kissoista, kuten Hirvikanjonista. Hän ei osannut lukea näiden vaarallisuutta tai ystävällisyyttä.
''Minä luulin, ettei kaltaisesi nopea jalkainen naaras haluaisi aloittaa sotaa?'', Pisaravarjo sen sijaan naukaisi varovasti.
Hirvikanjoni kohotti kulmaansa.
''En haluakaan, älykkyys voittaa voiman, nopeus voittaa hampaat. Mutta pian tulee kylmä, enkä todellakaan halua jäätyä kuoliaaksi vuorilla. Olen kasvanut lammen äärellä, kalastaen avannosta. Etkö sinä halua itsellesi ja pennuillesi parempia oloja?'', Hirvikanjoni tuhahti.
''Oman perheeni kustannuksellako?'', Pisaravarjo sähähti ja mulkoili Hirvikanjonia.
Naaras kohautti lapojaan.
''On älykkyyttä selvitä hengissä, typerää kuolla tunteidensa takia'', Hirvikanjoni kääntyi hänen puoleensa ja kahlasi sitten hänen vierelleen. ''Minä menen raportoimaan Aamunleijonalle, että aamunkoitteessa voi olla tilaisuutemme. He eivät ole ehtineet levätä tai paikata haavojaan'', Hirvikanjoni hymähti ja kulki sitten kokonaan Pisaravarjon ohi.
''Sinä voit sillä aikaa jäädä tähän miettimään, että valitsetko älykkyyden vai tunteet'', hän huikkasi lapansa ylitse, katsomattakaan enää Pisaravarjoon. Pisaravarjo säpsähtäen kääntyi katsomaan Hirvikanjonin perään, arasti heilauttaen häntäänsä ja kohottaen sitten empivän katseensa saarelle. Olisivatko Tyrskytassu ja muu seurue edes päässyt Myrkkysuohon asti?
--
''Myrkkysuossa käydään sotaa parasta aikaa, veren haju löyhkää pitkin järveä. Ehdottaisin, että odotamme tämän sodan päättyneen ja teemme heti oman hyökkäyksemme perään. Myrkkysuo on sen verran heikko sen jälkeen, että pääsemme niskan päälle helposti'', Hirvikanjoni puhui tyynesti Aamunleijonalle ja Närhenloimulle aukiolle, luoden lyhyen hymyn tapaisen kasvoilleen, kun huomasi Pisaravarjon vaisusti askeltavan leiriin hänen perässään.
''Luulen, että siellä taistellaan kansan sisäisesti. En haistanut saarella muita kansoja'', Pisaravarjo naukui arasti ja askelsi varuillaan raportoijan vierelle, Hirvikanjonin luoden häneen tyytyväisen katseen.
''Mitä saanot Aamunleijona? Joko on aikamme kohota kansaksi muiden keskuuteen ja höyhentää loputkin Myrkkysuon kissat?'', Närhenloimu nuolaisi suupieltään ja venytellen paljasteli kynsiään innokkaana. ''Tulit aika paljon Hirvikanjonin perässä, mikä sinulla muuten kesti?'', Närhenloimu pyöräytti nopeasti huomionsa kumppaniinsa, joka oli hänelle käytännössä hyvin kaunis sammalpallo.
''Olen pahoillani, en ole vielä täysissä voimissa synnytyksen jälkeen'', Pisaravarjo lähes tiuskaisi sen, niin nopeasti hän vastasi.
''No mutta et tietenkään ole, ehkä on parempi, että jäät leiriin voittomme ajaksi. Pennut tarvitsevat enemmän sinua kuin minua täällä'', Närhenloimu pyöritteli silmiään itsestäänselvänä.
''Voinet olla oikeassa'', Pisaravarjo kuiskasi myöntyväisesti.

//Masi
Aamunleijona katseli Valkohallan perään nuolaisten käpäläänsä ja pesten sillä korvantaustaansa. Pesä tuntui vielä tunkkaiselta, vaikka Rikkotähden sammalet oli heitetty kauan aikaa sitten pois ja uusiakin vaihdettu pariin kertaan. Ehkä vain pitkä pesän käyttämättömyys ja lopulta Rikkotähden vanhuuden tuoksu oli sen jättänyt niin tunkkaiseksi. Kolli huokaisi hiljaa, enne kuin pesään asteli Valkohallan jälkeen Närhenloimu, sekä Pisaratassu. Hän kohosi istumaan varajohtajansa ilmaantuessa ja nyökäytti kaksikolle tyytyväisenä päätään näiden kumartaessa päätään johtajalleen. Sanaa sanomatta Aamunleijona käänteli turkoosia katsettaan kissasta toiseen, kun Närhenloimu kertoi kaksikolle syntyneen pentuja. Se sai kollin hymähtämään jopa vieno hymy huulillaan, ja tämä lopulta nyökäytti päätään nimiesitykselle. Johtaja ei ottanut osaa kaksikon parisuhde draamaan, tuntien pientä inhoa, vaikka samalla tyyneyttä Närhenloimun käytöksessä. Kolli ei löytänyt itsestään rakkautta, ei syviä tunteita kasvatti-isäänsä kohtaan, ei omaa isäänsä tai emoaan, kuka lie hän sitten olikaan. Ei hän löytänyt kiinnostusta kissoista kansassaan, ehkä muuttui hieman pehmeämmäksi pentujen kera, mutta kollia ei oikeastaan kiinnostanut hempeily, vaikkei tuollainen alistava menetelmä olisi hänellä käytössä Närhenloimun tavoin.

"Kiitos Närhenloimu. Voimme samantien siirtyä kertomaan uutisista”, Aamunleijona naukaisi katsahtaen merkittävästi Pisaratassuun, astellen sitten kaksikon ohi ulos pesästä puhujankivelle katsellessaan ensin kissoja leirissä. Miten aamu vilkkaus oli kääntynyt päivän kieltenvaihtoon, nuoria sotureita harjoitteli aukiolla ja loput soturi näyttivät olevan partiossa. Aamunleijona katseli, kun Närhenloimu laskeutui Pisaratassun kanssa alas, ja hän kutsui sitten paikalla olevia kissoja koolle lyhyellä käskyllä.

“Minulla on hyviä uutisia heimon tulevaisuuden kannalta! Olemme saaneet ensimmäisen pentueen heimoomme, joka tuo meille kirkkaan tulevaisuuden toivon. Olen saanut tietooni, että uusia nuorukaisia kutsutaan Reopennuksi, Naakkapennuksi sekä Pantteripennuksi. Pisaratassu pitää huolta pennuista pentutarhalla, ja Närhenloimu varmasti pohtii hyviä mestari ehdokkaita omille pennuilleen”, kolli naukui vieno hymy huulillaan, kissojen onnitellessa uusia vanhempia.

“Haluan sitten vielä nimittää yhden uuden soturin, joka on viimein ansainnut nimensä. Oppilaita meillä ei ole enää, kunnes heidän pentunsa sekä Lumipuuman tulevat pennut kasvavat tarpeeksi vanhoiksi. Mutta nuoremmat soturit pitävät huolen tarpeellisista oppilaiden tehtävistä. Pisaratassu, astu eteen”, Aamunleijonan tumma ääni käski nuorta naarasta, joka pää painuksissa astui eteen(?).

“Olet selviytynyt loppuarvioinnistasi, vaikka pennut olivatkin loppu-urasi tiellä. Olen ylpeä, että harjoittelit loppuun saakka, ja nyt tuet heimon tulevaisuutta pennuillasi. Tämän kaiken vuoksi saat vihdoin soturinimesi, ja pentujen kasvettua oppilaiksi siirryt soturien pesään. Pisaratassu, tästä lähtien sinut tunnetaan Pisaravarjona. Heimo kunnioittaa sinun vahvuuttasi sekä ajattelukykyäsi, ja toivottaa sinut tervetulleeksi uudella nimelläsi”, Aamunleijona naukui juhlallisesti, kehittäen omaa kaartaan nimitysseremoniaan. Kissat alkoivat huutaa naaraan uutta nimeä, ennen kuin Aamunleijona antoi tuolle merkin siirtyä takaisin pesälle.

//Heli//

Siitä oli nyt useampi päivä, kun kaikki hänen läheisensä oli pyyhitty pois heimolaisten keskuudesta. Ensin Aamunleijona oli hoidellut pois päiviltä Pisaratassun vanhemmat ja sitten huolehtinyt vielä muut pakenemaan kansasta, tai muuten heidänkin edessään olisi ollut kuolema. Pisaratassun olisi ehkä pitänyt olla kiitollinen, että Närhenloimu oli saanut hänestä jonkinlaisen pakkomielteen, jotta hän sai elää. Mutta se oli kaukana siitä elämästä, jonka nuori naaras olisi halunnut omaksi elämäkseen. Hän sai pelätä, että milloin Närhenloimu halusi olla rakastava hänelle ja milloin kolli ajoi häntä raivon täytteisen vimman saattelemana ympäriinsä pitkin leiriä, kynsi hänen turkkiaan tai löi kuonolle.
Silläkin hetkellä ajatuksiinsa uppoutuneena ja enemmän peloissaan kuin kiitollisena tilanteestaan olla heimossa, hän laahusti vaitonaisena Närhenloimun rinnalla kohti päällikönpesää, jossa Aamunleijona oli juuri heräillyt ja vastaanotti Valkohallan partiolta raporttia, ettei ollut jälkeäkään paenneista. Kun ehkä tyytymätön Aamunleijona passitti Valkohallan matkoihinsa raportin päätteeksi, Närhenloimu tervehti kumartaen arvostamaansa kissaa ja loi sitten painostavan katseensa Pisaratassuun, joka varovasti painoi päätään alaspäin tervehdykseksi heimon uudelle johtajalle.
''Tiedän, ettei varmasti ole aamutuimaan paras hetki keskustella heimolaistesi asioista. Mutta tuon sinulle nyt tiedoksi, että kumppanini Pisaratassu poiki viime yönä ja meille on syntynyt kolme tervettä pentua, jotka Ruskasade on tarkistanut. He saavat ylpeinä kertoa vielä nuoremmille polville olleensa heimon ensimmäiset pennut, nyt kun tätä voi todella taas heimoksi kutsua'', Närhenloimu hymähti tyytyväisenä. Pisaratassua painoi väsymys, mutta edes väsymys ei voittanut jatkuvaa pelkoa. Kaaottisuus ja voimakas stressi olivat käynnistäneet hänen synnytyksensä liian aikaisin, mutta onneksi kaikki oli mennyt hyvin, tosin pennut olivat poikkeuksellisen pieniä ja Ruskasade kävi tarkistamassa heidät joka aamu.
''Haluan saattaa tietoosi, että toivomme sinun ilmoittavan heidän niminään Reopentu, Naakkapentu ja Pantteripentu'', Närhenloimu juhlavasti naukaisi, Pisaratassun mulkaistessa toista.
''Hänen nimekseen piti tulla Meripentu ei Naakkapentu'', Pisaratassu sanoi hiljaa.
''Ei ketään sinun mielipiteesi kiinnosta, saithan jo nimetä Pantteripennun. Tyydy siihen'', Närhenloimu tiuskaisi. ''Sitäpaitsi saisit olla tyytyväinen siihen, jos päällikkömme haluaa sinulle antaa soturinimesi. Olethan täysikuinen ollut jo pitkät ajat, mutta mestarisi sai arviosi vasta muutamia päiviä ennen synnytystä suoritettua. Olisit voinut siitäkin suoriutua paremmin'', Närhenloimu murahti halveksivasti. Pisaratassu heilautti vaisusti korviaan. Niin kuin viimeisillään tiineenä oleva kykenisi kiipeämään puihin kuin innokas ja energinen oppilas.
''Niin, niin kai sitten'', naaras hiljaa sanoi, pää painuksissa.
Pisaratassu tiesi, että hänen olisi päästä täältä pois heti, kun saisi voimia kerättyä ja pennut olisivat tarpeeksi vanhoja pakoon. Nyt kun ne olivat liian pieniä, jokainen hetki olisi ikuisuus, mutta aina mahdollisuus pian päästä pakoon heimosta.

Tyrskysydän puski pienempiä kissoja eteenpäin hangessa pian kuullen veden äänen lähempänä kuin olisi kuvitellut. Hän ei uskaltanut kääntää päätään taakseen kuultuaan Pisaratassun huudahduksen ennen kuin käpälän askelet vähenivät takana, ja vahvempi rummutus lähestyi. Aamunleijonan kissat jaksoivat jahdata heitä pitkälle, kunnes lopulta hiljaisuus alkoi ympäröidä heitä, kun järven kimaltava jääpinta näyttäytyi heidän edessään.

“Mihin me olemme menossa?” Maitotassu pian inisi väsyneenä ja istuutui alas takamukselleen lähelle järven rantaa. Tyrskysydän käänteli päätään epätoivoisena, Lummelinnun vielä katsellessaan taakseen etsien Pisaratassua.

“Hän ei kai selvinnyt?” Lummelintu henkäisi epäuskoisena painaen korviaan. Tyrskysydän painautui siskonsa turkkia vasten ja nuolaisi tuon korvia.

“Hän selviää. Emme voi hakea häntä nyt, mutta palaamme vielä etsimään”, Tyrskysydän henkäisi ja painoi päätään Sakaalitassun katsellessaan kiinnostuneena ympärilleen.

“Näyttääpä täällä erilaiselta verrattuna vuoristoon ja luolaan”, kolli pohti ja sai Maitotassulta yllättyneen katseen.

“Mietit tuollaista, kun isä ei herännyt ja meidän piti juosta pois kotoa? Oletko sekaisin?” naaras kavahti veljensä olemusta, mikä sai Sakaalitassun painamaan päätään.

“Piti vain sanoa”, hän hiljaa miukaisi ja painautui kasaan. Tyrskysydän hännällään rauhoitteli nuorta naarasta ja katseli sitten järven jään yli kohti saaristoa.

“Tiedän paikan, minne uskoisin, että voimme palata. Ainakin tuollaisella syyllä, joka meidät ajoi pois kotoa”, Tyrskysydän tokaisi kääntäen katseensa Lummelintuun. Tuon rohkaiseva pilke silmäkulmassa kertoi tukevasta vastauksesta. Vaikka Rikkotähti sekä Aallonsydän oli jätetty kuolleina makaamaan vanhaan kotiin, oli heillä toisensa. Jokainen menetti tänään jotain. Enemmän tai vähemmän. Naaras vilkaisi vielä taakseen surullisena, kääntyen sitten tökkimään nuorempia oppilaita kohti järven jäätä ja Myrkkysuon saarta. Heidän vanhaa kotiaan.

//Heli//

Pisaratassu seisoi jähmettyneenä Närhenloimun vierellä, mutta kuullessaan Lummelinnun huudon, hän pinkaisi nopeasti kohti sisariaan ja näiden seurassa olevien oppilaiden luokse, Närhenloimun ehtimättä reagoida häneen. Hunajatassu seisahtui hänen vierelleen ja katseli suojelevasti naaraaseen, mutta samalla kaikkien pelko pyörytti nuorta naarasta ystäviensä ja perheensä rinnalla. Aamunleijona olisi tappanut hänen molemmat vanhempansa ja ottaisi Heimon haltuunsa? Voisiko lauma oppilaita hyökätä tuota hirviötä vastaan?
Kun Tyrskysydän kehotti nuorempia oppilaita pinkaisemaan pakoon, Pisaratassu ja Lummelintu syöksyivät myös ulos leiristä, Tyrskysydän visusti heidän kintereillään. Hän kuuli kuitenkin jonkun ulvaisevan käskyn lähteä perään. Ehkä ajatuksena enemmänkin varmistaa heidän lähtönsä pois reviiriltä, eikä vastustaa Aamunleijonan käskyä paeta tai taistella.
Pisaravarjo ohitti nopeilla jaloillaan pian Lummelinnun ja pinkoi lähempänä Sakaalitassua ja Maitotassua, loikaten kaatuneen puun ylitse sulavasti kuin lintu lentäen ilmassa.
Mutta pian hänen vierelleen ilmestyi paljon suurempi soturi, jonka suuret ja valtavat tassut hakkasivat maata Pisaratassun rytmissä.
''Mihin sinä olet menossa, Pisaratassu?'', käheästi naurahtaen kolli irvaili, ja Pisaratassu vilkaisi pelokkaasti Närhenloimuun, joka samalla sekunnilla taklasi etutassunsa naaraan tassuihin, ja Pisaratassu kompastui, lennähtäen lumiseen maahan naamalleen. Närhenloimu loikkasi hänen niskaansa ja painoi hänet maahan. ''Sinä et minua ja meidän tulevaa yhteistä perhettämme jätä'', Närhenloimu murahti hänelle ja Pisaratassu vinkaisten sai päänsä taivutettua ylös lumesta, itkuisen pelokkaisin silmin luoden katseen Tyrskysydämeen ja muihin nuoriin, joista osa pysähtyi katsomaan heitä, joiden ohi he olivat jo juosseet.
''Juoskaa! Niitä tulee lisää!'', Maitotassu vinkaisi, kun Närhenloimun ja Pisaratassun ylitse viuhahti useita Aamunleijonan uskollisia sotureita. Lunta lensi Pisaratassun kasvoille, kun soturit syöksyivät pakenevien nuorien perään. Ja lopulta Pisaratassu ei enää nähnyt Sakaalitassua, Maitotassua, Hunajatassua tai edes sisariaan Lummelintua ja Tyrskysydäntä. Miten hänen nyt kävisi, kun hän jäisi Närhenloimun ja Heimon armoille? Närhenloimu pyyhki lunta naaraan päältä ja auttoi tämän istumaan, muttei Pisaratassu uskaltanut katsoakaan kollia, jonka kasvoilla roihusi samaan aikaan voitonriemu, että raivo siitä, että naaras olisi pettänyt hänen luottamuksensa pakenemalla.

//Masi
Sakaalitassun keltainen turkki hohti viimein kiiltävä, kun kolli oli saanut itsensä puhtaaksi pitkän päivän päätteeksi. Leijonalilja makasi huolestuttavan näköisenä hieman kauempana kaksikosta, kun Maitotassu myös oli saanut itsensä viimein puhtaaksi. Oppilaan katse kohottautui itsestään lopulta Aamunleijonaan, joka vain istui leirin keskellä, katsellen odottavaisena jopa kohti leirin suuta. Ketä hän odotti? Leirissä kävi pieni puheensorina, Pisaratassu jutteli Närhenloimun kanssa ja muita sotureita vaihtoi kieliä keskenään. Sitten lopulta leirin suulta asteli esiin Aallonsydän ja pari muuta mukana ollutta soturia. Hänellä ei ollut mukanaan kantamuksiaan, joiden kanssa lähti. Aamunleijona kohosi heti jaloilleen ja asteli tervehtimään kasvattiemoaan.

“Voiko Rikkotähti yhtään paremmin?” Aallonsydän huolestuttava kysymys oli hiljainen, mutta Sakaalitassu kuuli sen. Hän tarkkaili kaksikkoa erivärisillä silmillään, ja höristi korviaan kuullakseen paremmin.

“Hän voi oikein hyvin, voin luvata”, kollin tumma ääni oli uhkaava sekä kylmä, kuten yleensä aina ennenkin. Tuosta kollista ei löytynyt kyllä ystävä ainesta. Aina niin kylmä ja itsekeskeinen. Aallonsydän nyökäytti päätään kiitollisena ja oli lähtemässä Aamunleijonan ohi, kun kolli keskeytti naaraan matkan hännällään.

“Vain pieni hetki, minulla on vähän asiaa”, Aamunleijonan turkoosi katse välähti jännittävästi, ja Sakaalitassu aisti Närhenloimun keskittyvän keskustelemaan oman ateriansa lomasta paremmin. Mitä olisi tapahtumassa? Yhtäkkiä Leijonalilja alkoi haukkoa henkeään, ja Sakaalitassu loikkasi käpälilleen syöksyen isänsä viereen.

“Mikä on hätänä?” hän parkaisi hiljaa ja yritti kääntää tätä kyljelleen, mutta tuon rinta nytkähteli omituisesti ja hengitys oli karheaa. “Apua!” Maitotassu parkaisi vierestä, ja Sakaalitassu huomasi Aallonsydämen sekä Aamunleijonan kääntyvän heitä kohden.

“En usko, että Rikkotähti voisi voida paremmin. Enkä usko, että voisit sinäkään. Tapaatte kohta molemmat siellä, minne kuuluttekin oikeasti”, kollin tumma uhkaava ääni hiljaa naukui Leijonaliljan ähkinän yli, ja Aallonsydän kääntyi katsomaan kollia ihmeissään.

“Mitä sinä puhut? Olemme täällä yhdessä ja kaikki on täällä miten parhaimmin”, Aallonsydän tokaisi ja sitten tämän silmissä välkähti pelko.

“Rikkotähti on kuollut, kuten olet sinäkin”, Aamunleijona naukui vailla tunnetta äänessään ja sitten huitaisi kynnet esillä kohti Aallonsydämen kaulaa. Veri purskahti pitkin naaraan ruskeaa turkkia ja kyynelet täyttivät hänen katseensa. Aamunleijona veti kynnet sisään ja nuolaisi verta valuvaa käpäläänsä katsellessaan, miten elo haihtui ruskean naaraan silmistä, ja lopulta hiljaisuuden jälkeen tuo mätkähti maahan kyljelleen. Leijonaliljan keho nytkähti myös viimeisen kerran, ja sitten tämän katse lasittui. Sakaalitassun hengitys seisahtui kurkkuun ja kolli silmäili leiriä. Kaaoksen ainekset olivat läsnä. Ja sitten Tyrskysydän parkaisi kovaan ääneen, kun hän huomasi emonsa makaavan elottomana keskellä leiriä.

“Rikkotähden aikakausi on loppu! Häntä eikä hänen seuraajansa enää ole, ja minä otan tämän heimon itselleni”, Aamunleijona naukui kovaan ja kylmään ääneen tarkkaillen leiriläisiä. Maitotassu oli jo perääntynyt pitkälle kohti leirin suuta, ja Sakaalitassu vilkuili hätääntyneenä ympärilleen. Tyrskysydän kipristeli kynsiään Aamunleijonan käytökselle.

“Jos haluatte lähteä, lähtekää nyt. Jos haluatte taistella, kuolkaa”, Aamunleijona ärisi nyt hampaat esillä ja loikkasi kohti Tyrskysydäntä. Naaras väisti juuri ja juuri sivulle, loikkien sitten hätäisesti kauemmas kohti Maitotassua. Sakaalitassu perääntyi myös isänsä luota kohti leirin suuta, jonne Lummelintu löysi myös tiensä sisarensa vierelle.

“Tuletko Pisaravarjo?” Lummelintu hätäisesti parkaisi katsellen hätääntyneenä ympärilleen.

“Juoskaa ulos, älkää katsoko taakse, suunnatkaa järvelle”, Tyrskysydän kuiskasi ja puski nuoremmat oppilaat ulos leiristä. “Olet yhtä kirottu sekä mädäntynyt kuin kaikki synnyin juuresi”, hän sähähti Aamunleijonalle, sitten vilkaisten kohti Pisaravarjoa anovasti. Eihän sisar aikonut jäädäkään? Tyrskysydän vilkuili leiriä, kun Aamunleijonan ympärille alkoi kerääntyä kannattavia kissoja. Kollin ryhti kohosi ja hänen silmänsä leiskuivat. Mitä heimosta nyt tulisikaan? Sitä olisi pitänyt Rikkotähden sekä heidän emonsa johtaa vielä monta hyvää kuuta. Mutta sitten tämä mätä omena otti heimon käpäliinsä. Kenen luvalla? Naaras sähähti hampaidensa välistä ja kääntyi ulos leiristä Lummelintu vierellään. Hän vain tahtoisi saada vielä Pisaravarjon mukaansa.

//Kuolleet Aallonsydän, Leijonalilja. Heimosta paenneet Tyrskysydän, Lummelintu, Sakaalitassu ja Maitotassu kohti Myrkkysuota

//Masi
Aamunleijonan korviin lopulta korahti Rikkotähden lopen uupunut ääni, joka kehotti häntä keskustelemaan Aallonsydämen kanssa, kun tämä vain palaisi tehtävältään. Hetken kolli paineli tassujaan pesänedustalla, kunnes päätti astella sisään vedettyään syvään henkeä. Asia olisi keskusteltava hänen kanssaan, jaksoi Rikkotähti tai ei. Oranssi karvainen kolli totutteli silmänsä pesän pimeyteen, huomaten sitten suuren kollin kehon raskaasti hengittäen liikkuvan pedillään. Hän todella oli väsynyt, todella uupuneen näköinen. Oliko lopulta heimon suojeleminen niin voimaa vievä, että kolli olisi tästä edes toipumassa? Oli miten vain, hän hiljalleen asteli lähemmäs kollin petiä ja asettui hetkeksi pienen matkan päähän katselemaan toisen kaunista punaista turkkia. Se tosin oli tummunut kaikista yrteistä sekä verestä, kaikesta läpikäydystä taistelusta ja lumessa riehumisesta. Mutta se oli silti kaunis. Jos Aamunleijona olisi ollut Rikkotähden oma poika, olisiko hän voinut saada kollin kauniin punaisen sävyn? Nyt hän omisti vain omituisen oranssin karvan, joka vielä tummui tassuihin mennessä mustaan. Oli se toisaalta hänen mielestään kaunis ehkä päivänvalossa, mutta Rikkotähden turkkia hän kadehti.

“Olen pahoillani, asiani ei voi odottaa Aallonsydäntä”, tuo yritti kohteliaasti asiaansa avata, huomaten Rikkotähden ummistuneen silmän hieman havahtuvan auki katselemaan poikaansa. Säihkyvässä katseessa ei ollut tunnistettavissa mitään tunnetta, ei mitään mikä kertoisi hänen olostaan, ajatuksistaan tai tunteistaan. Niin kuin aina. Kollin katse oli syvä kuin meri, kylmä kuin vuori. Välillä hän oli nähnyt jotain tunnetta, oliko se sitten rakkautta, ylpeyttä vai vain voimaa, ei sitä hän tiennyt. Väsy painoi toisen katseen kuitenkin takaisin kiinni, mutta päällikkö höristi korviaan sen merkiksi, että kuuntelisi poikaa. Aamunleijona kiristi hampaitaan yhteen ennen kuin asteli lähemmäs toisen petiä. Hän laski tuuhean häntänsä toisen selälle, ja lopulta veti sitä perässään pitkin Rikkotähden kehoa astellessaan kollin taakse maistellessaan samalla pesän tunkkaista ilmaa. Kukaan ei edes haistaisi mitään tämän sekamelskan läpi.

“Kaikki on leirissä kunnossa, mutta minulla on jotain, mikä painaa omaa mieltäni. Uskon, että rakas isäni voisi ajatuksiani hetken kuunnella”, kollin ääni oli kylmä, ja hyytävämpään suuntaan vain menossa tämän sanojen poistuessa suustaan. “Tiedän, että olet kasvattanut minua kuin omaa poikaa, pitänyt minusta huolta ja näyttänyt minulle vahvan sekä välittävän puolesi. Olen todella kiitollinen siitä, missä olen saanut kasvaa. Ei minulla olisi muuta tulevaisuutta voinut ollakaan”, hän tokaisi tunteettomasti häntäänsä pitäessään isänsä selän päällä, tuntien tuon lihasten jännittyvän turkin alla. Mutta olisiko hänellä sen enempää voimaa itsessään?

“Kuitenkin, Kuulammella nähtyäni enteeni, tai unen, mitä se ikinä olikaan. Tiedän, että saatan olla verisukua sinulla, mutta et ole isäni. Vaikka niin kovasti olet yrittänyt sellainen olla minulle”, tuo tuhahti ja painoi korviaan. “Harmillista nähdä miten huonossa kunnossa olet. Ehkä olisimme voineet mitellä oikeasta voimasta, kuten isältäni Iltatähdeltä voimaa sain. En ehkä samankaltaista kuin sinulta, mutta tarpeeksi päihittämiseesi”, Aamunleijona paljasti hampaansa ja katseli kylmin silmin Rikkotähden luimistuvia korvia. “Näin hänet. Hän kertoi. Nyt ymmärrän. En tiedä miksi et ole kertonut minulle siitä, olitko häpeissäsi vai uskoitko minun häpeävän lopulta itseäni. Mutta nyt tiedän mistä oikeasti tulen ja kenen verta olen. Asia ei ollut minulle yksinkertainen, olen käynyt monet epäilyt, ajatukset sekä skenaariot päässäni läpi, mikä oli uni, mitä se yritti kertoa ja miksi. Mutta nyt uskon ymmärtäväni. Ja tiedän, miltä tulevaisuuteni tulee näyttää”, hän naukui hiljaa, mutta varoittavan kylmällä äänellä paljastaen samalla kyntensä.

“Heimo ei tule kukoistamaan enää käpälissäsi, olisiko siitä koskaan voinut tulla mitään tästä parantumisesi jälkeen. Joten on aika siirtää voima uudelle suvulle, kai ymmärrät rakas isäukko?” hän irvisti ja nosti käpälänsä maasta ja vei sitä hiljalleen lähemmäs Rikkotähden niskaa, sekä kaulaa. “Olemme tulleet siihen tulokseen, että uuden voiman on noustava. Ja vaikka olen sinulle kiitollinen, olen vielä kiitollisempi sinulle tästä asemasta, sekä mahdollisuudesta”, kolli sanahti lopuksi, ja vei käpälänsä päällikön leuan alle tuntien vielä toisen yrittävän avata suutaan jotain sanoakseen, ennen kuin kynnet iskeytyivät läpi tuuhean turkin, syvälle kaulaan ja viilsivät auki ammottavan haavan, josta veri alkoi pulputa pitkin pesänlattiaa. “Iltatähti olkoon sinua vastassa, jotta voitte mitellä tasapuolisesti ilman asettasi, ilman voimaasi. Olit hyvä mestari, mutta et koskaan oikea isäni”, Aamunleijona huokaisi tuntiessaan lämpimän veren käpälällään, sen lopulta vetäessä takaisin itselleen, nuolaisten valuvan veren kielelleen. Sen lämmin rautaisa maku sai vienon hymyn toisen huulille, samalla kun Rikkotähden keho alkoi täristä, se yritti saada itseään ehkä pystyyn, iskeäkseen vihollistaan. Mutta jo valmiiksi väsynyt ja vanha kolli ei saanut voimaa käpäliinsä, veri täytti pesän lattiaa imeytyen myös Rikkotähden petiin. Ja lopulta hiljaisuus pesässä oli niin raskasta, että Aamunleijonan oli lähestyttävä pesän suuta. Hän kulki samaa tietä takaisin Rikkotähden etupuolelle, tarkkaili tuon ehkä vienoon kauhuun vääristynyttä ilmettä, kun osittain avonainen suu ei koskaan päässyt sanomaan viimeisiä sanojaan. Hänen silmänsä oli raollaan, ja oranssi kolli painoi sen kiinni haavan viiltäneellä käpälällään, jättäen verisen tassun jäljen toisen kasvoille. Hän oli viimein menettänyt viimeisetkin johtajan elämänsä, viimeisenkin voimansa. Rikkotähti olisi poissa.

“Hyvästi, Rikkotähti. Taistelit hyvin kansasi puolesta, mutta et koskaan olisi täällä pitkälle päässyt. Kiitos kuitenkin opeistasi, sekä tästä heimosta. Olkoon unesi pitkä sekä unien täyteläinen, minne sitten joudutkin”, hän sylkäisi ja kääntyi kohti pesän suuta. Aamunleijonan oli vedettävä syvään henkeä, hän nuolaisi vielä pariin kertaan käpäläänsä, jotta suurin veri jäisi pesään. Jo veriset tassun jäljet seurasivat häntä pois Rikkotähden ruumiin luota. Kolli viimeisen kerran vilkaisi punaiseen elottomaan kolliin, kunnes asteli ulos pesästä.

Hän hetken vain seisoi pesän edustalla, katseli aukiolla olevia kissoja, kun Leijonalilja ikävän näköisesti yritti kammeta itseään pystyyn pentujensa luota. Pisaratassu oli yhä syömässä Närhenloimun kanssa, ja muutoin tavallinen elämä jatkui leirissä. Mutta kukaan ei tiennyt, mitä pian tulisi tapahtumaan. Närhenloimun katse oli merkillinen kohti Aamunleijonaa, mutta kolli vastasi vain tunteettomalla ilmeellä, ehkä pitkällä katseella, mutta ei antanut mitään irti. Hänen oli odotettava Aallonsydämen paluuta. Ennen sitä, ei voisi lietsoa paniikkia. Kolli lähti kuitenkin kohti paikkaa, josta Rikkotähti oli puhunut heimolleen aiemmin, hän katseli tovin sen kivistä rinnettä, kunnes asettui istumaan sen juureen tarkkailemaan leiriä. Olisi vain odotettava.

--

Omituinen tunne alkoi vallata Aamunleijonaa, kun hän istui ja odotti rinteen juurella. Oli täyteläinen olo, kun sai iskeä kyntensä lihaan, se lämmin veri, joka alkoi valua pitkin käpälää. Sen rautainen maku. Se sai hänen mielensä kehräämään, ajatukset rauhoittumaan. Jokin jopa sai hänet hymyilemään hetkellisesti. Mutta kuitenkin omituinen pelko, ehkä surukin ja ahdistus hiipi jossain mielensopukoissa. Hän oli tappanut oman kasvatti-isänsä, mestarinsa, johtajansa. Koko ikänsä kolli oli tuon tuntenut. Mutta Iltatähden nähtyään hän tiesi enemmän, ymmärsi enemmän. Ei hän koskaan ollut osa sitä kansaa, tätä heimoa. Ei oikeasti. Hänen kotinsa oli siellä, missä Rikkotähti lietsoi tuhoa, minne hän tappoi oman veljensä sekä mahdollisesti myös Aamunleijonan oikean perheen. Heitä kolli ei tuntenut. Voisiko koskaan tuntea? Jännittävä raskas, ehkä pimeä tunne alkoi levitä sisällä päin pitkin kollin turkkia, joka sai niskakarvatkin hetkeksi nousemaan pystyyn. Oliko se omat ajatukset vai jonkin nouseva pahuus?

Tuuhean hännän karvat sai pörhistymään kaikenlaiset ajatukset nuoren kollin mielessä. Hänen pitäisi vielä hankkiutua eroon Aallonsydämestä, lähtisi samalle matkalle esi-isiä kohti kuin kumppaninsakin. Oliko yhtäkkiä tällaiset ajatukset vain normaaleja hänelle, vai mitenkä tällaisen toteaminen edes mielessä tuntui niin, tavalliselta? Hetki sitten hän oli surmannut kissan, tärkeän hahmon heimossa. Mutta hänen olisi se pudistettava turkiltaan toistaiseksi. Se oli omituista. Vaikka jopa käpälissä kutittavaa. Aamunleijonan katse valui Pisaratassuun, yhteen Rikkotähden sekä Aallonsydämen pennuista. Mitä heille kävisi? Jäisivätkö he tänne? Varmasti osa lähtisi karkuun, kun Aamunleijona uhmaisi heimon rauhaa. Mutta vain tarpeeksi vahvat tänne jäisivät. Ei hän alkaisi anelemaan toisia jäämään, jos he eivät tahdo olla osa jotain mahtavampaa. Kolli korjasi ryhtiään, veti keuhkonsa täyteen viileää vuori-ilmaa ja antoi itsensä asettua nahkoihinsa. Hän oli tappanut oman isähahmonsa, eikä siitä olisi paluuta. Kuin kasvava voima olisi syttynyt sisällä päin, jokin oli eri lailla. Jokin tuntui olevan paremmin.

//Heli//

Rikkotähti raotti hänen lopen uupunutta silmäänsä, katsellen pesänsä sisäänkäyntiä usvan keskeltä. Hänen vammansa tekivät hänestä heikon, ja toipuminen veisi paljon aikaa, mutta myös hoitoon käytetyt yrtit pistivät hänet väsyneeksi. Hän kuitenkin erotti Aamunleijonan äänen ja hivenen asetteli päätään paremmin sammalpedille, maatessaan siinä kyljellään usvaisen katseensa pauloissa.
''Mikäli asiasi on kriittinen, pyydän sinua keskustelemaan asiasta Aallonsydämen kanssa, kun hän palaa tehtävältään. Mikäli asiasi voi odottaa, palataan siihen aamulla'', väsynyt ääni vastasi Aamunleijonalle ja Rikkotähden ainokainen näkevä silmä ummistui kiinni takaisin.
Hänellä ei ollut juuri nyt voimia edes keskustella ottopoikansa kanssa, mutta mikäli jokin uhkaisi heimoa, Aallonsydän palaisi varmasti pian takaisin leiriin ja voisi edistää asiaa Aamunleijonan kanssa.
Toivottavasti ei kuitenkaan mikään paha uhkaisi heimoa. Olisiko Rikkotähdestä enää edes suojelemaan heimoa? Vai kuuluiko hänen sydämensä lopulta Myrkkysuohon, johon hän oli lähettänyt aarteensakin? Hänhän olisi voinut esineen jättää myös Aallonsydämelle tai Aamuleijonalle, jotta nämä voisivat suojella heimoa. Mutta olisiko heimolla mitään sellaista todellista uhkaa, vaaraa tai pelkoa tulevaisuudesta, jonka esine voisi ratkaista? Myrkkysuolla voisi olla sille enemmän käyttöä, ja kun päivät Rikkotähdeltä loppuisivat, olisi esineen oikean omistajan saatava se.

//Masi
Aamunleijona katseli tiukasti Närhenloimun sekä Pisaratassun perään, kun nuori naaras oli jäänyt kiinni pienen kokouksen salakuuntelusta. Sentään Närhenloimu oli niin ylimielisesti valmis aina ottamaan vastaan naaraiden huomion, että Pisaratassun poisvienti kävi häneltä helposti. Kuitenkin kolli jäi lopulta miettimään mitä ehti nuori oppilas kuulla, ja mitä hän voisi viedä vielä eteenpäin. Hämärä alkoi jo saapua ja kolli tunsi käpälissään pian ajan käydä kohtaamassa isänsä. Aallonsydän oli lähtenyt leiristä pienen partion kera kohti Myrkkysuota, ja leiri kuitenkin palautui vielä Sitrusvarjon kuolemasta, ja soturit palautuivat vuorileijonan kohtaamisesta. Sentään ei punaruskean kollin haavoja särkenyt, vähällä kuitenkin lopulta selvinnyt. Mutta ei Rikkotähtikään voisi niin paljon pistää vastaan, etteikö häneltä löytyisi siihen voimaa. Kolli katseli vielä tarkkaavaisesti paikalle jääneitä kissoja, ja nyökäytti lopulta päätään näille kokouksen päättämisen merkiksi.

“Tänään se tapahtuu. Närhenloimu pitäköön nuorison kiireisenä, joku voisi keksiä muille Pisaratassun sisarille myös tekemistä. Uskon, että leiri on muuten hiljainen sekä välinpitämätön tapahtuneiden lomassa”, kolli pohti ja sai tyytyväisiä nyökkäyksiä, jonka jälkeen kissat hiljaa yksitellen lähtivät takaisin kohti leiriä, Aamunleijonan jääden vielä katselemaan leirin pensaiden piirtämiä varjoja hiljalleen pimenevän päivän lomassa. Kaikki ajatukset alkoivat täyttää hänen päätään hiljaisuuden saavutettua yksinäisen kollin. Olisiko uni totta? Olisiko Rikkotähti vain valehdellut hänelle koko hänen elämänsä? Kynnet alkoivat jyystää maata hänen allaan ja pian tuo huomasi niskakarvojensa kohoavan kohti taivasta muistellessaan Aallonsydämen sekä Rikkotähden keskustelua. Se sai hänet vihaiseksi tietysti, mutta silti omituinen epävarmuus sykki sisältäpäin. Aamunleijona kohosi käpälilleen ja pudisteli turkkinsa.

“Oletko tulossa?” Malvahaukan yllättävä ääni sai Aamunleijonan räpyttelemään silmiään hämärässä. Naaras katseli häntä pienen matkan päästä odottavaisesti. Kolli nyökäytti lopulta päätään ja häntäänsä heilauttaen lähti naaraan perään toisen tyytyväisenä hymyillessä ennen kuin käänsi päänsä kohti meno suuntaa. Kolli hieman siristi silmiään naaraan ystävällisyydelle äskeisen puheen kärkkäisyyden myötä, mutta lopulta hän unohti toisen ja keskittyi omiin askeliinsa leirin lähestyvän kivilattian tervehtiessä häntä.

--

Aamunleijona vilkaisi leirissä vielä ympärilleen, huomaten miten Leijonalilja oli lähtenyt hankalan näköisesti astelemaan ulos leiristä, pienten pentujen kulkeutuessa kohti omaa pesäänsä, varmasti hautajaiset olivat nämä aivan uuvuttaneet, muttei myöskään isä näyttänyt hyvin voivalta. Närhenloimu nautti lounastaan epävarman näköisen nuoren oppilaan kera, sekä Hirvikanjoni oli lähtenyt Tyrskytassun sekä Maitotassun luo ja lähti lopulta johdattamaan näitä ulos leiristä, ehkä pienelle harjoitustuokiolle. Oranssikarvainen kolli nyökäytti itsekseen päätään, vilkaisi eteensä jääneeseen Malvahaukkaan, kun naaras räpäytti hänelle silmiään kuin sanoakseen, “Onnea matkaan”. Sitten kolli kääntyi kohti isänsä pesää ja lähti ehkä jopa raskain askelin kulkeutumaan sitä kohti pohtiessaan samalla sanojaan.

Pesän edustan saavutettuaan sinisilmäinen kolli tunsi epävarmuuden piikittävän turkkiaan. Se kihisi aivan hänen karvoituksensa alla, sai hännän viuhtomaan hieman epävarmasti takana ja sydämen sykkimään. Mutta vilkaistuaan tassujaan, mustat käpälät olivat täynnä voimaa sekä valmiit ottamaan tämän tilanteen itselleen. Tämä olisi hänen hetkensä. Tästä, ei olisi paluuta. Aamunleijona korjasi kurkkuaan pesän ulkopuolella ja varovasti pisti päänsä sisään pesään:
“Rikkotähti? Voinko häiritä?” kolli naukui hiljaa siristellen silmiään pesän pimeydessä, tuntien samalla haavojen imelän tuoksun koko pesässä. Voisiko Rikkotähti olla vielä niin heikkona, että häviäisi omalle pojalleen? >Pojalleen? Pyh, kasvatti kakaralleen<, kolli tuhahti mielessään nähdessään ajatuksissaan Iltatähden oranssit silmät Kuulammella nähneessä unessaan.

//Heli//

Pisaratassu kulki Hunajatassun rinnalla saaliskasalta kauemmas, molemmilla keikkuen hiiret suussaan. Päivä oli ollut tavallista jännittävämpi, he olivat kuulleet suuresta vuoripuumasta, vaiko lumipuumasta, jonka perään oli lähtenyt iso joukko kissoja. Kaksikko oli jännityksellä seurannut tilannetta, ja yhdet hautajaisetkin oli ehditty pitämään pennulle ja tämän emolle, jotka olivat kuolleet petoa vastaan, mutta heidän ruumiitaan ei oltu löydetty. Pisaratassun sydäntä vihloi katsoa Leijonaliljaa ja tämän pentuja, jotka olivat kaikki yhdellä kerällä aukiolla kukkien vierellä, leväten rakkaimpiensa vierellä.
Hunajatassu tuttuun tapaansa puhua pulputti minkä ehti ja haukkoi vieläkin henkeään siitä, miten huonossa kunnossa Rikkotähti oli tullut. Pisaratassu oli kuitenkin luottavaisin mielin siitä, että Rikkotähti ja Aallonsydän turvaisivat heidän tulevaisuutensa heimossa ja askelsi kollin vierellä kohteliaasti kuunnellen hiiri suussaan.
Pian kuitenkin Hunajatassu pysähtyi ja pörröisiä korviaan höristäen keskitti huomionsa aukion synkimpään nurkkaukseen, joka jäi pesien taakse piiloon. Pisaratassukin alkoi erottaa matalaa ääntä, muttei saanut sanoista mitään selvää. Hunajatassu laskeutui maahan ja lähti uteliaana hiipimään. Pisaratassu yritti kuiskata, että olisi huono idea vakoilla ketään, mutta selvästi salapoliisiksi syntynyt Hunajatassu ei halunnut kuunnella ihastuksensa varoituksia. Pisaratassu vilkaisi empivästi ympärilleen, mutta Lummetassulla ja Tyskytassullakin tuntui olevan päivän harjoituksien jutut kesken, joten silmiään pyörättäen naaras lähti hiipimään Hunajatassun perään ja kaksikko katosi varjoihin.
''Mikäli olette kanssani yhtä mieltä, seuratkaa minua tänä yönä. On meidän aikamme ottaa heimo hallintaamme'', Pisaratassu erotti matalan äänen puhuvan, mutta ääni oli niin matala, ettei Pisaratassu ollut varma oliko puhuja Aamunleijona. Hunajatassu pysähtyi varpujen tasolle pensaan alle ja teki tilaa Pisaratassulle, joka jähmettyi tämän vierelle katselemaan.
Kannon päällä seisoi Aamunleijona, istui häijynä ja uhkaavana, ja tämän ympärillä oli useita kissoja kuuntelemassa.
''Oletko varma, että saat hänet hengiltä?'', Pisaratassu kykeni erottamaan Valkohallan empivän äänen.
''Hän on ollut hyvä päällikkö, mutta heimosta voisi olla suurempaankin, kun hänen tilalleen kohoaisi uusi päällikkö'', Lumipuuma naukui silmiään siristäen. Pisaratassu ja Hunajatassu vilkaisivat hämmästyneinä toisiinsa.
''Nyt on tilaisuutemme toimia ja kaapata heimo itsellemme! Minä sanon, että kaikki jotka kannattavat Aamunleijonasta uutta päällikköä, nouskaa nyt ylös ja ne jotka eivät, kaatukaa kynsissämme tai paetkaa sanomatta mitään'', Malvahaukka murisi ja koukisteli kynsiään maata vasten, häntä huiskien puolelta toiselle.
''Minä ainakin tuen sinua, olet aina ollut minulle päällikkö enemmän kuin Rikkotähti tai Aallonsydän'', Närhenloimu naukui. Pisaratassu tunsi vihlaisun rinnassaan ja jäi jähmettyneenä katsomaan suurta kollia, jota oli vielä muutama kuu sitten ihaillut enemmän kuin ketään.
''Meidän on varoitettava muita! Tule'', Hunajatassu henkäisi ja kiepsahti ympäri. Hän kuitenkin kompastui tassuihinsa ja pudotti törmäyksessä pensaan kautta hiirensä.
''Mikä se oli!'', Ukkostuuli sähähti aivan heidän vierestään. Pisaratassu tunsi, kuinka jonkun terävät kynnet nappasivat hänen hännästään kiinni ja hän henkäisi kauhistuneena, kun hänet huiskautettiin ilman poikki selälleen pensaiden ylitse kissojen keskuuteen. Hän ehti nähdä juurakoiden tasolta Hunajatassun kauhistuneen ilmeen ja miten toinen painautui uuteen piiloon, yrittäen epätoivoisesti keksiä keinoa jolla pelastaa Pisaratassun.
Ukkostuuli loikkasi oitis Pisaratassun päälle ja Pisaratassu pelästyneenä yritti piiloutua tassujensa taakse kollin kynsiltä.
''Hei, hän on vasta oppilas!'', Lehtohalla sähähti ja työnsi Ukkostuulen pois oppilaansa kimpusta. Pisaratassu kompuroi heti karvat pystyssä jaloilleen ja uskalsi tuskin vetää henkeä, kun hän katseli kauhuissaan aikuisia ja isoja kissoja ympärillään.
''Mitä sinä täällä teet, Pisaratassu?'', pian kuitenkin selvästi pehmeämpi ääni kysyi, kun Aamunleijonan viereltä matalamman kiven päältä laskeutui häntä kohden Närhenloimu, jonka silmissä tuikki jokin, joka sai Pisaratassun pelkäämään tosissaan.
''Eikö enemmänkin pitäisi tietää, mitä hän on kuullut!'', Malvahaukka murisi Hirvikanjonin viereltä, Hirvikanjonin vain tuijottaessa vakavana nuorukaista.
''Mi-minä tuota'', Pisaratassu vinkaisi ja tunsi häntänsä painuvan hiljalleen maata kohden, kun Närhenloimu oli astunut aivan hänen eteensä. Sitten Pisaratassu kiskaisi viereltään hiiren, joka ilmalennossa oli jäänyt hänen oman painonsa alle. ''Halusin syödä kanssasi'', oppilaan ääni ei ollut vinkaisua kovempi ja hän tuuppi hätäisesti hiiren Närhenloimun eteen.
Närhenloimu veti kuononsa toisesta kauemmas ja jäi hetkeksi yllättyneenä räpyttelemään silmiään, ennen kuin häijy hymy hiipi hänen kasvoilleen.
''Vai syödäksesi kanssani?'', kolli toisti ja mittaili pientä naarasta, joka nielaisi ja painoi vaivaantuneena katseensa tassuihinsa. Eikö hän ollut keksinyt mitään sen parempaa valhetta? Osa kolleista alkoi peräti räkäisesti nauraa koko tilannetta, kun Närhenloimu nosti hiiren hampaisiinsa.
''Oletpa sinä suosittu, Närhenloimu'', Valkohalla mutisi, silmiään siristäen, mutta enemmistö tuntui sen uskovan täysin. Närhenloimu kietaisi häntänsä Pisaratassun selän ylitse ja lähti taluttamaan tätä mukanaan kauemmas muista. Pisaratassu päätti olla pyristelemättä toisen läheisyydestä pois ja jättäytyi kulkemaan tämän rinnalla kauemmas.
''Älkäähän nyt kiusatko'', Lehtohalla hymähti kuitenkin itsekseen kehräten.
Pisaratassu kuitenkin tiesi, että vaikka hän olikin päässyt pois pahasta tilanteesta, Närhenloimu ei päästäisi häntä myöskään kertomaan kenellekään mitään. Hän ei saisi varoitettua ketään, koska olisi toisen valvovan silmän alla ja aterian syöminen veisi tasan niin kauan, että paholaisien suunnitelmat alkaisivat ja Pisaratassu ei voisi varoittaa ketään.
Entä Hunajatassu? Toivo syttyi hänen sydämeensä, muttei hän nähnyt enää Hunajatassua missään. Olisiko kolli pelastanut vain itsensä?
''Ymmärsit sitten lopulta kuitenkin kuunnella sydäntäsi, joka halusi valita minut?'', Närhenloimun lähes irtas ja ylimielinen kehräys uteli nuorelta Pisaratassulta. Oppilas sai juuri ja juuri väännettyä kaiken pelkonsa ylitse varovaisen hymyn kollille, kun he istuutuivat kauemmas aukiolta, jossa Närhenloimu varmasti lirkuttelisi Pisaratassun oksentamaan ja pitäisi tätä hyppysissään niin, ettei kukaan ehtisi varautua.