//Owa (Heli)//

Lakkakallon pää oli kenossa, ja se heilahti välillä alas, kun tämä ei ollut täysin varma todellisuudestaan. Hän makasi ensin vatsallaan, mutta hiljalleen laskeutui kyljelleen, kun kipu ja paine takaraivosta alkoi siirtyä pitkin päätä, tuntuen lopulta aina ohimoilla ja kasvoilla asti. Hän ei kyennyt estämään kasvoilleen muodostuvaa kärsivää ilmettä, ja hän antoi päänsä valua maahan lopulta, kun tämä pyrki rauhallisesti hengittämään. Tuntien koputtavaa poltetta ja jyskytystä päässään. Hänen tasapainonsa oli huonoa ja hän ei muistanut kaikkea tapahtumaa, kaikki oli yhtä mössöä ja särkeminen sai hänen silmäluomensa painumaan. Hän olisi varmaan saanut aivotärähdyksen, ainakin hänen vointinsa oli huono, sekä todella sekava.
Olisiko Pakkassäde kunnossa? Ei, eikun kyllä, Lakkakallo oli kuullut Pakkastähden asettavan Pakkassäteelle uuden tehtävän Iltahämärän kanssa, se oli liittynyt siihen tunkeilijaan jotenkin. Jonka Pakkassäde oli tappanut, vai tappoiko? Kuka oli tappanut Hopeapantterin vai oliko hän päässyt pakoon? Lakkakallo räpytteli varovasti silmiään, jotta pysyisi siinä maailmassa, kyseisessä parantajanpesässä. Hän ei edes muistanut parantajakissan nimeä, eikä muistanut sitä, miten hän oli päätynyt tähän pesään.
''Onko Pakkassäde kunossa?'', Lakkakallo sai epäselvästi muotoiltua sanojaan, hänestä yllättäen tuntui siltä, että hän oli täysin unohtanut, miten sanoja muodostettiin. Se tuntui kyvyltä jo pelkästään, että hän sai suunsa auki. Oliko Pakkassäde edes kiinnostunut hänen olotilastaan? Tottakai olisi, hehän olivat rakastavaiset, heillä oli jotakin yhteisiä asioita.
Mitähän ne olivatkaan? Lakkakallon suupielestä valui hiljaa kuolaa tämän vierelle ja keho rentoutui, kun kipu yltyi kasvoissa ja päässä sietämättömäksi, saaden kollin urahtelemaan. Kissa kysyi jotakin häneltä, mutta ääni kaikui ympärillä, korvissa ja päässä. Mitä tuo kissa oli sanonut? Kuinka? Hän sanoi ainakin sanan kuinka.
''Hopeapantteri hyökkäsi'', Lakkakallo pyrki sanomaan, vaikka se oli hyvin epäselvää kirjaimien etsimistä kielen päälle. ''Hän petti meidät kaikki'', Lakkakallo korotti ääntään murahduksen saattelemana, kun puhuminen vahvisti kipua kasvoissa leukaan asti, saaden sen polttelemaan, ihan kuin joku yrittäisi porata leukaperiin jotakin terävää.
''Voin pahoin'', Lakkakallo ehti sähähtää, ennen kuin oksensi vierelleen pedille, pääsääntöisesti vielä ruokaa, sillä hänen ja Pakkassäteen aterioinnista ei ollut liiaksi aikaa. Kolli korjasi asentoaan, tämän pään hiljaa huojuessa ja heiluessa mukana, silmien kykenemättä näkemään kunnolla eteensä. Miten hän olisi joutunut näin huonoon pisteeseen niin vähästä?

//Masi, Owa

Punainen naaras kohotti päätään, kun kuuli Lakkakallon sähähdyksen viereltään. Hän höristi korviaan yrittäen saada itsensä täysin hereille, vilkaisten sitten kohti Snakea, sekä Lakkakalloa, joka näytti olevan lievästi tajuissaan. Naaras maistoi ilmaa ja yritti pidätellä omaa oksennustaan, joka sisältäisi täysin samaa ainesta kuin Lakkakallonkin. Pakkassäde kohottautui tassuilleen ja nuuhkaisi Lakkakallon päätä, ennen kuin vilkaisi kohti Snakea.
”Hopeapantteri siis petti meidät, pelasti vankeja, ja löi Lakkakallon tajuttomaksi jollain murikalla”, tuo ynähti ja heilautti häntäänsä huolestuneena. ”Olen tässä kanssasi rakkaani”, kapteeni huokaisi kumppaninsa korvaan, katsoen huolestuneena Snakeen. ”Pystytkö hoitamaan hänet äkkiä kuntoon?” naaras kysäisi parantajalta, toivoen, ettei Lakkakallo olisi kärsinyt tästä mitään pahempaa. Hänen tämänhetkinen olotilansa ei vaikuttanut mitenkään liian lupaavalta, mutta naaras uskoi kovin, että kolli tulisi vielä entiseen kuntoonsa.

''Ei hätää'', Kajo sai hiljaa huokaistua lopulta hampaidensa välistä, kun hän istuutui kummallisen kaksijalkojen rakkennelman äärelle, kivetykselle, ja kivimäisen kasauksen päälle, jossa hiljaa vesi pulppusi ympyrämäistä kehää, purskahdellen koristeesta hiljaisesti. Hän pudotti häntänsä viereltään veteen, ja antoi sen pörhistyä ensi kosketuksesta kylmään veteen. Mutta kylmä vesi olisi sellainen asia, joka ainakin herättäisi Kajon hänen möröistään, joista yksi istui takana kuuntelemassa heidän keskusteluaan. Kajo aisti sen, vaikka vilkaisi lavan ylitse vahvisti sen sijaan sitä, ettei kukaan heitä oikeasti katsoisi. Kiki oli jäänyt kauemmas, kun kävelyn aikana suihkulähteelle oli vastaan kävellyt vanhempi kolli, jonka luokse Kiki oli kiirehtinyt puhumaan, kollin esittäytyessä Kulkuriksi. Tietysti ennen ystävänsä luokse jättäytymistä, tämä oli varmistanut sen, että Apollo huolehtisi Kajosta ja päinvastoin. Apololla oli lempeä emo, Kajo piti Kikistä, tämä oli yksinkertainen, mutta samalla hurjapäinen naaras, jos jokin uhkaisi hänen pentujaan. Kajo huomasi laskeutuneensa ajattelemaan sitä, miten hänen emonsa olisi voinut olla samanlainen, mutta ehkä vika olikin ollut siinä, ettei Kajo ollut koskaan samanlainen kuin Apollo? Ehkä hänen olisi pitänyt yrittää enemmän, kuten Havuhallakin oli sanonut? Kajon silmät kääntyivät surumielisiksi ja syvä huokaus karkasi taas, kunnes tämä vain kaatui lähteen veteen nenänpää upoten ensimmäisenä veden alle ja silmät painuessa kiinni, kun ne kohtasivat veden.
Nopeasti tämän päälaki kuitenkin kohottautui pinnalta ja tämä istahti veteen alas, katsellen miten veri, tomu ja lika ylipäätänsä liukeni veteen. Se oli kylmää, eikä Kajolla ollut turhan pitkä turkki, joka olisi lämmittänyt. Mutta sen sijaan, hänellä oli paksu turkki, joka auttoi pohjavillaa hylkimään vettä.
''Synkkäputouksessa me uimme'', Kajo hiljaa sanoi, viitaten siihen, ettei tarvitsisi olla huolissaan siitä, pärjäisikö Kajo vedessä. Se oli yksi harvoista elementeistä, jotka Kajo oli sentään sisäistänyt joissainmäärin.
''Apollo. Minä-'', Kajon korvat hiljaa painuivat päätä vasten ja silmät synkkenivät surullisesta sellaiseen asti, että tämän silmistä saattoi erottaa aitoa pelkoa ja epäuskoa. Kajo oli yrittänyt keksiä matkansa aikana Apollon luokse, miksi hän olisi taas täällä, ja miksi hän ei alkuun ollutkaan täällä. He olivat ehtineet tavata aina siitä asti, kun Synkkäputous oli muiden kansojen kanssa tulleet uudelle reviirille ja Kajo oli myöhemmin eksynyt sisaruksistaan ja emostaan näiden seikkailujen aikana lähimetsässä. Jolloin eksynyt neiti oli tullut sankarinsa, Apollon löytämäksi ja sen jälkeen Kajo oli katsonut, että tämä olisi hänen ystävänsä. Mutta ajattelisiko Apollo, että hän olisi riesa, vaiva, takiainen turkissa, joka olisi nipattava pois mahdollisimman pian? Hyvän hetken tuttu, jonka kanssa syödä muutama hiiri. Vai voisiko Apollo ajatella, että Kajo olisi hänen ystävänsä?
''Minä olen nykyään pelkkä Kajo, en enää Kajotassu, enkä soturinimeni saatuani Kajonaamio'', Kajo sai sanottua hiljaisesti, mutta tämän katseen kohotessa ja silmät suunnattuina surullisen avuttomina Apolloa kohti, tämä kuitenkin katsoi toisen läpi. Nyt hän näki sen olennon, kiiluvat silmät hämärässä, mutta Kajo tiesi, Havuhalla oli kertonut. Ettei se kuvastus olisi aitoa mitään. Samat kiiluvat silmät oli Surutähti syönyt sisimpäänsä, ja siksi Kajo oli halunnut karkottaa emonsa sisältä sen pahan, ja koko kansan keskuudesta paholaisen, joka etenkin Kajolle halusi pahaa. ''Olen Kajo, jolla ei ole enää perhettä tai kotia'', Kajo niiskautti hiljaa, kohoten uitetun rotannäköisenä ylös suihkulähteesta, kellahtaen vasten suihkulähteen reunaa, jonka päällä Apollo istui (?). Hiljaa toinen kiskaisi itsensä reunalle, antaen veden valua häntä pitkin reunalle, jättäen märkyyttä hänen tassujensa alle.
''Tein jotakin kamalaa, ja oloni on vähintäänkin yhtä kamala, mutta minä tarvitsen apua. Enkä tiedä ketään tai mitään muuta kuin sinut, kelle uskallan sen kertoa. En tiedä, mihin minun pitäisi mennä tai mitä minun pitäisi tehdä'', hän painoi päänsä alas, ja korvat painuivat surullisina alas.
>>Pikku-Kajo tarvitsee apua?<<, kuului käheän huvittunut hykertely Apollon takaa, mutta Kajo ei registeröinyt ääntä enempää. Hän tiesi, ettei kuvajainen olisi aito.

//Heli & Chabi //

Katana roikkuen lavalleen sudennahasta muodostetulla vyömäisellä olalla Fuugan kyljen myöteisesti, naaras tarkkaili ympäristöään. Myrkkysuon kissa oli saanut hänen huomionsa joksikin aikaa, mutta Kristoffeen vaihtaessa jo suuntaa ja hyvästellessään ystävänsä, kun tuon kaksijalkainen omistaja kutsui tätä takaisin pesälle, Fuuga hymyili hetken kohteliaisuuttaan, kunnes varjo laskeutui hänen kasvoilleen. Suihkulähteen luona hän erotti kaksi kissaa, Apollon hän tunnisti, sekä Synkkäputouksen laimean hajun naaras kissan turkista, jota toinen yritti lähteellä pestä. Fuuga heilautteli korviaan mietteliäänä, onkien jokaisen tiedonmurun talteen, imien tietoa, haluten oppia ja nähdä kaiken. Mikään ei jäisi hänen harakankatseeltaan näkemättä, ei siksi, että hän haluaisi jotakin omakseen.
Vaan siksi, että hän halusi jokaisen taitonsa haastaa.
Tämän silmiin pisti pian kauempana kujalla tuttu, nuoren kissan ääni, jota Fuuga lähti rauhallisin askelin seuraamaan, kiertäen kaksijalkalaa. Hiljaa tämä pysähtyi, ja jäi katsomaan, miten kujakissa oli löytänyt kotikisun kiusattavakseen. Suurikokoinen soturi lähti rauhallisin askelin kaksikkoa kohden, kuullen, miten omahyväinen kujakissa esittäytyi Aliceksi, ilmeisesti kissaksi, joka olisi pitänyt tunteakin. Fuuga siristi mietteliäänä silmiään, nyt hän ainakin tuntisi.
''Aika mitäänsanomaton kuja sinulla'', Fuuga naukui happamasti askeltaen kaksikon luokse, suurien tassujen pysähtyen vasta, kun hän oli päässyt kaksikon luokse ja taittoi susimaisia kasvojaan alaspäin, tarkkaillakseen vieraita kissoja. ''Ei edes ketään, joka ylläpitäisi järjestystä tai johtaisi tätä osuutta varjoissa. Variksetkin tonkivat reviirilläsi'', Fuuga kohotti toista kulmaansa huvittuneena.
Aikamoinen hurja karvapallo, kun sätti kotikisua. Fuuga huvittuneena räpäytti silmiään, istuutuen sitten alas tyynesti, tehden eleellään selväksi, ettei naaras kunnioittaisi Alicen ajatusta siitä, että tämä omistaisi kyseisen kujan. Kansattomilla ei ollut valtiasta, ja jos sellaiseksi aikoi, olisi syytä tosissaan omistaa puheenlahjat tai kyvykkyyttä painaa muita alas, jotta nämä taipuisivat jonkun tahtoon. Hännän kosketus katanaan, joka toi Fuugalle hymyn suupieliin.
''Kyllähän sen voi arvatakkin, että kulkukissa uskoo omaavansa jonkinlaisen erityisen elämän, marttyyrin kiertokululla ja että kotikisu olisi pumpuleilla täytetyssä elämässään onnellisesti uiva. Aika huomionhakuinen ajatusmaailma, mutta itsehän omat valintanne olette tehneet, arvon pölypallo ja variksenpelätin'', Fuuga hymyillen huvittuneesti kohautti lapojaan. ''Enempää kuitenkaan sinun lapsellista uhoasi varastelusta kuuntelematta, astelisit vain kysymään hänen emoltaan mitä sinä tarvitset. Kikillä on turhankin liikuttavan pehmeä sydän ja hän varmaan auttaisi sinua kantamaan hullun kaksijalkansa nenän edestä haluamasi asioita pihalle. Ei asioista tarvitse heti tehdä niin vaikeaa, että yrität pönkittää egoasi muille, etenkin kun me muut emme tosiaan tiedä sinua, variksenpelätin'', Fuuga väräytteli viiksiään.
''Jokatapauksessa sinä tiedät, missä se mädältä haiseva kolli on, jolla on pitkä arpi silmänsä yllä?'', Fuuga kohotti toista kulmaansa, olihan hän nähnyt Alicen kyseisen kollin seurassa. ''Tiedätkö missä hän on?'', Fuuga käänsi puheenaiheensa muualle, sillä hän harakkana olisi saanut kiinnostavan tehtävän Kastanjalta.
Samaan aikaan kauempaa kuului huolestuneita naukaisuja, kun Kiki kutsui Alfia huolestuneena, välillä kurnahtaen hermostuneena.

//Sera

Harmaa kolli verrytteli käpäliään ennen kuin tutkaili ympäristöään mietteliäänä. Hänen oli pitänyt lähteä harjoittelemaan Pajutassun kanssa, mutta nyt hän ei löytänyt naarasta enää mistään. Hetki sitten tuo oli ollut leirissä, ja kolli oli käynyt kysymässä tuon perheeltä, mihinhän nuori naaras oli lähtenyt. Nyt vartija oli ottanut suunnakseen vuoret, ja pian näkikin Pajutassun tutun valkean turkin pilkahtavan jossain vuoriston sekä nummen välissä. Lotusturkki maisteli ilmaa ja huomasi Sarastuksenliljan turkin vilahtavan vuoriston päällä, varmasti hänen mukanaan olisi vähintään hänen tyttärensä. Ei olisi sokealla Keisarinnalla muuten paljoa tassunvaraa vuoristossa, jota ei kuitenkaan kokonaan tuntenut. Vartija niiskaisi nenäänsä ja lähti tassuttamaan ripeästi kohti Pajutassua, joka näytti hieman hämmentyneeltä katsellessaan kohti tassujaan, sekä maataan edessään.
”Mitä sinä täällä tuumailet?” mestari asteli paikalle ja katseli oppilastaan hieman hölmistyneenä, kun tämä näytti vähän kuin aaveen nähneeltä. Mitä nuori naaras olisi nähnyt, tai kokenut juuri ennen mestarin saapumista? Samalla kolli oli kuulevinaan jotain räpiköintiä läheisestä pensaasta.

//Heli//


''Kiitoksia'', Tsume kurnahti huvittuneena, mutta lempeästi hymyillen Belladonnaviillolle, kun tämä kehui kotipihaa, jota he aidalta tarkkailivat, Tsumen ensin laskeutuessa piha maalle ja painellessaan pehmeästi kehräten maata tassujensa alla. Belladonnaviillon huomio kuitenkin siirtyi kohti kaksijalan pesää, jossa rauhallinen valu tuikki sisältä ulos verhoista huolimatta, joita vanha mies ei antanut raapia. Tsumella oli ollut paljon opittavaa, mutta vanha rampa oli hyvinmielin tyytynyt kohtaloonsa, kun vanha mies oli yhtä hidas omissa askeleissaan.
''Täällä asustelee vain yksi. Hän on vanha ja hidas liikkeissään, eikä häntä tarvitse säikkyä'', Tsume hymyili nuoremmalleen, istuutuen alas ja alkaen korvillaan kuunnella minkälaisia ääniä kaksijalan pesästä kuuluisi, mutta vanha mies tai kissojen kielellä kolli oli tainnut jälleen uinahtaa pehmeälle sohvalle, takkatulen ja radion äärelle, sillä ikkunan raosta kuului hiljaista puhetta, joka oli niiden radiokaksijalkojen ääniä. Tsume oli kauan ihmetellyt, miten niinkin iso olento kuin kaksijalka mahtuisi sellaiseen kapistukseen, puhumattakaan vielä useampi ja kokonainen orkesteri! Mutta mitä se sitten olikin, se ei ollut vaarallista.
''Hän on isonkokoinen kaksijalka, joten se saattaa säikäyttää. Mutta kissoista hän pitää, ulkonäköä tai muutakaan katsomatta. Joten voit olla hyvinmielin pihalla. Tosin kun yöt kylmenevät, suosittelen tulemaan tutustumaan sisälle edes ikkunan alle, että saat turkillesi lämpöä. Tällä kun ei ole pesätovereita niin monta lämmittämässä, enkä halua aamulla löytää sinua pakastuneena pihan pesästä'', Tsume hymyili. ''Ole itse vain rauhallinen, hän antaa sinulle kyllä tilaa. Eikä sinun tarvitse juosta häntä karkuun, ei hän kuitenkaan sinua saisi kiinni, vaikka istuisit hänen vieressään'', vanhempi naaras huvittuneena naurahti, ja loikkasi sitten kevyesti vauhtia ottaen ikkunalaudalle, ja heilutteli häntäänsä sen merkiksi, että nuorempikin naaras tulisi katsomaan.
''Hän pitää usein ikkunaa raollaan, että siitä pääsee livahtamaan sisään. Mutta täältä pääset myös näkemään pesäämme ja maistelemaan sen ominaistuoksuja. Voit tulla sisälle, silloin kun tahdot. Mutta ehkä itsesi kannalta on mukavinta käydä silloin, kun uskot olevasi valmis siihen ja hän on lepäämässä. Sitten saat rauhassa tutkia pesäämme. Kunhan olet varovainen, kova meteli voi säikäyttää hänet, ja vaikkei hän sinulle mitään tekisikään, jos en minä ala elehtiä hänelle, etten pidä sinusta. Hehe, kuten viime kuussa naapurin pentu oli tullut tutkimaan, pudotti sellaisen kummallisen ympyrämäisen litteän esineen saalisvaraston tasolta. En ollut itsekään hänen tuloaan alkuun huomannut, mutta sähinäni riitti häätämään sen pennun matkoihinsa, kaksijalka ehti heittää hänen peräänsä jonkinlaisen lehden'', Tsume heilutteli huvittuneena viiksiään.
''Ei tarvitse olla huolissaan minun pihallani tai pesässämme, mutta minun reviirini ei ole tämän suurempi. Muualla ei välttämättä ole yhtä helppoa'', emo muistutti tyttärelleen, nuuhkien nenällään saalisvarastolta tulee kotikisuruuan hajua mietteliäänä. Hän ei ollut erityisen nälkäinen, sillä oli syönyt aiemmin Belladonnaviillon kanssa.

Oranssin ruskea kolli nyökäytti päätään Sitrusvarjolle kiitollisena ja katseli tämän perään, lopulta naurahtaen vielä huvittuneena.
”Toivottavasti eivät pahanpäiväisesti runno kaunista tarhaasi”, kolli naurahti ja jäi itse venyttelemään pesäänsä, ennen kuin pimeät ajatukset valtasivat kolkon viileän pesän. Naakkatähti murahti itsekseen antaen häntänsä heilua puolelta toiselle, katsellessaan valoa pesän ulkopuolella, jossa kissojen hahmoja kulki aukiolla edestakaisin. Suuri vuorileijona kohosi tassuilleen ja asteli lopulta ulos pesästään, etsien katseellaan tummaa kollia.
--
Naakkatähti oli pyytänyt Huuhkajaharhaa kanssaan partioon tutkimaan kansan rajoja, jotta kolli saisi paremman käsityksen niiden tarpeellisuudesta, sekä mikä olisi oikeasti Salamavuoren maata. Vaikka nuori kolli oli viettänyt koko elämänsä vuorilla, se kaikki olisi niin uutta, sekä olisi niin paljon nähtävää, että Naakkatähdenkin piti välillä kiertää maita saadakseen tuntuma takaisin tassuihinsa. Se oli niin rutiinia ritareille, mutta ruhtinas kävisi siellä välillä niin harvoin. He löysivät Salamavuoren pohjoisen rajan, jonka kaukaisuudessa lumen sekä vuorien huippujen jälkeen näkyi hatarasti kaksijalkojen kylä, kun piipuista kohosi jotain savua, sekä valot vilkkuivat vuorille asti. Se oli kammottavaa ruhtinaan mielestä, onneksi sinne ei tarvinnut koskaan enää mennä. Naakkatähti antoi Huuhkajaharhan nauttia maisemasta sekä painaa mieleensä vuoriston yksityiskohdat, ennen kuin kohosi suurena varjona poikansa päälle, ja käänsi tämän ympäri kohottaen kollin leukaa kynnellään.
”Sinä olet nousemassa suunnitelmieni tielle. Olen nähnyt sen, kuullut sen”, myhäilevä ääni murisi syvältä Naakkatähden kurkusta, kun tämän tummat silmät virnuilivat vihaisesti, sekä pimeyden voimalla kollin edessä. ”En aio pitää ketään suunnitelmieni edessä, eikä edes oma poikani ole kykenevä minua kukistamaan”, hän murahti ja löi Huuhkajaharhaa kynsillään poskeen, saaden kollin lennähtämään lumeen kyljelleen veren pirskahtaessa heidän ympärilleen. Naakkatähti lähestyi tummaa poikaansa toisen yrittäen kömpiä takaisin pystyyn, mutta ruhtinas astui tuon hännän päälle ja sai nuoremman kollin lipsahtamaan takaisin maahan.
”Sinä et karkaa, vaan sinä häviät”, Naakkatähti murahti ja oitis syöksyi Huuhkajaharhan kurkkuun kynsillään, saaden enemmän verta lennähtämään heidän ympärilleen ja hänen poikansa kakomaan. Naakkatähti tuhahti paheksuvasti toiselle, työntäen tätä rinnasta lähemmäs vuoren piennarta, lopulta tönäisten tämän kynsillään alas jättäen vielä tuon rintaan suuren haavan, ettei kolli varmasti selviäisi pudotuksesta, saati muista haavoista. Huuhkajaharhan ruumis lennähti syvälle rotkoon, jättäen vian jälkeensä lunta, joka oli värjäytynyt verestä. He olisivat niin kaukana, että uusi lumi ehtisi sataa jälkien päälle, joten Naakkatähti vain asteli ja hieman pöllytteli lunta paikan päällä, ennen kuin siirtyi pesemään itseään läheisen pienen lammen luo, joka olisi vuoristossa hieman matalammalla, veden valuessa sinne sulaneesta lumesta. Tumma kolli hänen suunnitelmiensa edestä olisi nyt hävitetty, enää pitäisi kertoa kansalle, että Huuhkajaharha oli valinnut toisen polun itselleen.

//Heli, Aaduska//

Apilatassuna Myrskyvaahterassa tunnettu kolli oli syvemmällä tyrmässä Kuun seurassa, jonka kanssa oli ehtinyt juuri aloittaa keskustelun, kun Eedensielun partio oli raahannut horroksissa olevia kissoja mukanaan. Apila oli luimistellut korviaan, hänen sisaruksiensa Liekkiloimun ja Lumotundran ollessa vielä harjoitteluissa, joihin nuoret Kipinäntähden jälkeläiset oli aamunsarastaessa määrätty. Apila koki suoriutuneensa hyvin, hän oli onnistunut tekemään vaikutuksen Lupiinikettuun ja tämän pentuihin, mutta se ei muuttaisi hetkessä hänen kohteluaan miksikään.
Apila kuitenkin tunnisti Aurinkotuulelta haisevista kissoista toistaiseksi ainoastaan Leijonaliljan, Myrskyvaahteran nuorukainen oli nähnyt tämän kokoontumisissa parantajien keskuudessa. Kolli varovasti yskähtikin, jotta Aurinkotuulen kissat saattaisivat huomata hänet ja Kuun pesän varjoissa.
''Hei'', Apila naukaisi hiljaisesti, heilauttaen hieman arasti tai varoen korviaan Aurinkotuulen kissoille. Hän ei ymmärtänyt, miksi nuo kissat olisivat täällä. Olivatko nämä pyrkineet jonkinlaiseen hyökkäykseen Imperiumiin? Miksi? Eihän täällä ollut Aurinkotuulen kissoja vankina, miksi nämä olisivat hyökänneet tänne? Ja tällaisella kissamäärällä, toisaalta hän oli juuri aiemmin kuullut, että kolme kissaa; Viilto, Mustakuura ja Hopeapantteri olivat saaneet vapautettua kaksi vankia, ja vielä elossa itsekin päässeet karkuun, Mustakuuraa lukuunottamatta.
''Olette saapuneet Imperiumiin, he pitävät meitä vankeinaan ja orjinaan tässä pesässä. En tiedä, miten te olette tänne päätyneet, mutta vain hetkiä ennen tuloanne, täältä ehti paeta kaksi vankia ja kaksi Imperiumin kissaa heidän mukanaan. Hymy, Punatiikeri, Hopeapantteri ja Viilto ovat paenneet, joten hyvinkin pian metsä on tietoinen olinpaikastamme ja voimme päästä pois täältä'', Apila kuiski, vilkuillen vartijoita, jotka seisoivat selkäpäin heihin pesän suulla, keskustellen keskenään jotakin. ''Minun lisäksi täällä on myös Kuu, Kuutiikeristä. Sekä sisarukseni Lumo ja Liekki, olemme Myrskyvaahterasta, Kipinäntähden pentuja. Minulle ja sisaruksilleni on kommennettu mestariperheet, joita meidän tulee suojella, auttaa ja mitä orjilta sitten vaaditaankin'', Apila jatkoi, lähestyen hiljaisesti Aurinkotuulen kissoja kohden.
''Miten te olette tänne joutuneet? Ette näytä siltä, että olette joutuneet orjiksi tänne, vaan näytätte enemmänkin siltä, että teiltä odotetaan jotakin tietoa. Oletteko te yrittäneet hyökätä Imperiumiin?'', Apila naukui kummastuneena, kallistaen päätään ja heilauttaen taas suuria korviaan, mutta selvästi hänen käytöksensä ja aikeensa olivat hyvät. Heillä olisi nyt parantajakissa pesässä, joten heillä voisi olla mahdollisuuksia selviytyä pidempäänkin, kunhan he saisivat matkoillaan pesän ulkopuolella kerätä Leijonaliljan toivomia asioita, jos aikaa ehtisi kulua niinkin paljon.
Ehkä Aurinkotuulen kissat olisivat tulleet hakemaan Kuuta, olihan Kuu entinen Aurinkotuulen johtaja, ennen kuin-. No sitä tarinaa ei Apila ollut kuullut loppuun asti, ei hän tiennyt, miten Kuu oli päätynyt Kuutiikeriin Veritähden kumppaniksi. Mutta se ei olisikaan Myrskyvaahteran kissan asiana. Hän voisi nyt vain toivoa, että saisi vangit ja orjat toimimaan tarvittaessa yhteystyössä ja he voisivat yhdessä keksiä keinon paeta, mikäli Hymyn ja Punatiikerin tiedon vienti veisi liian kauan. Hän ei kuitenkaan uskonut, etteikö Myrskyvaahteran kissat haluaisi pelastaa heitä.

//Heli//
Liekkitähti - Unientähti & Kalmanveri - Imperiumin kapteeni


''Älä nyt noin sano! Hänhän on kuitenkin sukumme perustaja, jos hän olisi liian vanha jo, sitten meistäkin tulisi joskus liian vanhoja toimimaan!'', Kalmanveri henkäisi leikkisästi, ja puski kyljellään kumppaniaan lavalle, pentujen kerskaillessa kovaanääneen vanhempiensa takana keskenään ja Liekille. ''Tuskin kuitenkaan hänenkään suuruutensa pysyy kaiken perässä, vaikka keho jaksaisi, tuskinpa hänen päänsä ja mielensä selviää vanhuuden höperöinniltä'', Kalmanveri hymyili, jääden hetkeksi odottamaan pentuja ja orjaa, jotta nämä saisivat heidät kiinni lähellä leiriä.
''Minä seison rinnallasi, kunnes kuolema meidät erottaa'', Kalmanveri kehräsi hiljaa, painaen varovasti nenänsä kumppaninsa nenää vasten. ''Noniin nuorukaiset, Liekki palaa sinä orjienpesälle. Ja me muut menemme vielä syömään ennen kuin peseydymme ja menemme lepäämään'', pennut alkoivat kovaanääneen väittää vastaan, mutta Liekki vaikutti helpottuneelta siitä, että pääsisi muita karkuun (?). Omaan rauhaansa, muiden orjien, etenkin sisaruksiensa luokse.
Korppipila kuitenkin juoksi jo edempänä olevaa Kalmanverta vastaan huolestuneena.
''Missä te olette olleet näin kauan? Hopeapantteri ja Viilto auttoivat Myrkkysuosta tänne tullutta kissaa pääsemään orjien pesään. Saimme tuon Myrkkysuon kissan hengiltä, kiitos Pakkasnaurun ja Lakkakallon, mutta Hopeapantteri, Hymy, Viilto ja Punatiikeri pääsivät karkuun. Näytti jopa siltä, että Hymyllä olisi ollut jonkinlaisia voimia myös tassuissaan! Voitko uskoa sitä?'', Korppipila vaahtosi, Kalmanveren kuunnellessa silmät äimistyksestä räpsyen.
Oliko Viikatteen jälkeläinen noin vain pettänyt koko Imperiumin!?
Kuitenkin kun naaras katsoi taakseen kohti Opaalikuiskausta, tuo vaikutti olevan hieman ajatuksissaan(?).
Veden, kaislojen ja pimeyden kutkutteiset aistit olivat Opaalikuiskauksella hereillä (?) Liekkitähden hahmon kykeni erottamaan Korppipilan vierellä, kun Unientähti räpäytti rauhallisesti silmiään, kun Korppipila sillä hetkellä mainitsi Myrkkysuon. Tuuli, joka pyöritti Liekkitähden ominaishajua, Usvajoen hajua, mutta polttavaa liekin tunnetta rintakehässä, joka antoi itsevarmuutta ja palavaa halua sotaan leijui Opaalikuiskauksen vierelle. Liekkitähti suuntasi kasvonsa kohti Myrkkysuon saarta.
>>Merkittävä hetkesi voisi alkaa nyt, Opaalikuiskaus. Oikea polku, joka kantaa sinut pimeydestä valoon ja luo sinulle suurimmat unelmat, joita sukusi tai perheesi ei voi sinulle täyttää. Kalmanveri ei kykene sinulle niitä antamaan<<, Liekkitähti naukui hiljaa katsomatta Opaalikuiskausta, vaan kuono suunnattuna kohti Saukkoluolaa, kohti järveä, kohti saarta. Myrkkysuota. >>Se ei ehkä ole onnellisuutesi ydin, mutta tässä on hetki, joka määrittelee sinulle sen, kuka sinä todella olet<<, Unientähti käänsi lopulta sanomattoman katseensa kapteeniin, tuulen kutittaessa Opaalikuiskauksen turkilla kunnes Liekkitähti oli kadonnut.
Viisauden tuuli ja Unientähden lupaus olisi nyt kertomassa mahdollisuudesta.
''Kuuntelitko sinä, rakkaimpani? Myrkkysuosta oli tullut veljesi kumppanin veli tänne, ja hänet on nyt tapettu. Ruumis upotettiin järveen ja kuulemma Myrkkysuon kissat ovat jo löytäneet sen. Luuletko, että Imperiumi aikoo tuhota Myrkkysuon..?'', Kalmanveri kuitenkin kääntyi katsomaan kumppaniaan huolestuneena höpötyksensä jälkeen. '' Onko kaikki hyvin? Näytät hieman, kalpealta?'', Kalmanveri hiljensi ääntään, palaten kumppaninsa luokse nuuskien toista, Korppipilan mennessä jo pentujen kanssa saaliskasan äärelle.

//Owa


Eriväriset silmät tarkkailivat Väretassua, ketä itse mustan puhuva kolli oli lähestynyt. Ehkä se oli vaistonvaraista tuttavallisuutta, tai sitten jokin veti kollia naarasta kohden. Valittiinhan heidät molemmat hetki sitten kapteeneiksi, ja varmasti alkaisivat saada Sielutähdeltä voimia. Kuten jo Väretassu itse naukaisi tervehdyksen jälkeen, olisiko itse Härmänpentu kokenut jotain uutta sekä omituista. Savun musta kolli lähestyttyään toista ensin vain kohautti olkiaan, sitten jäi katselemaan harmaata naarasta.
”Joko se oli jotain omituista, tai sitten vain oman kuoreni vakuuttavuutta”, tuo naurahti murahtaen pienesti sitten heilauttaen häntäänsä. ”Kyllä jokin tuntuu olevan paremmin, tai onko se sana paremmin. Hyvinvoivempi. Hmm. En osaa oikein kuvailla sitä”, pentu naukaisi pyöräyttäessään käpäläänsä kivilattiaa pitkin, vilkaisten sitten kohti erivärisilmäistä naarasta edessään.
”Ovatko sinun tassusi saaneet jotain tekemistä, mitä olet saanut kehittää?” kylmän viileästi hän kysäisi toiselta, katsellen tätä uteliaana, josko hänen kapteeniparinsa olisi päässyt harjoituksissaan käsittelemään voimaansa kunnolla. Pakkastähdellä varmasti olisi pian heille käyttöä kissojen mieliin liittyvien voimien myötä. Tuskatiikerin partio oli tuonut mukanaan kasan punaisia kissoja, joten Härmänpentu ajatteli Pakkastähden olevan pian valmiina aloittamaan jotain suurempaa. Vaikka pentu oli hyvin pieni vielä, hänen kuorensa olisi kylmä, ajatuksensa viisaat sekä mahti olla suuri sekä voitokas kapteeni. Hän oli ansainnut vahvuutta kapteenin arvostaan, tietäen, että Pakkastähti näki hänessä jotain antaessaan jotain näin suurta pennulle. Itse esikoisensa pennulle tietenkin, mutta Härmänpentu ajatteli suoriutua paremmin kuin Karmanvirne. Tietysti, paremmin kuin isänsä.

//Heli//

''Kerroit minulle rehellisesti Myrkkysuon saamasta ennustuksesta ja siksi olemme nyt näin hyvässä vaiheessa, olemme sen lisäksi saaneet jo ensimmäisestä kansasta vankeja paljon, joten Väretassulla ja Härmätassulla riittää tekemistä. Mutta asia, jota me emme ole saavuttaneet loppuun on sukulaistemme onkiminen kansoista. Rikkotähti on meitä vastassa, se on selvää, ja hänen näyttäytymisensä kokoontumisessa vahvisti sen käsityksen, että hän on poikani eikä kaadukaan niin helposti'', Pakkastähti virnisti ja räpäytti sitten omahyväisesti silmiään, katsellessaan Iltahämärää, toiseksi vanhinta poikaansa. ''Haluan lähettää sinut Myrkkysuohon. Sinä tunnet parhaiten heidän leirinsä. Ota mukaasi haluamasi kissat ja vangitkaa kaikki sukulaisemme, kaikki muut paitsi Rikkotähti. Näyttäkäämme Myrkkysuolle meidän mahtimme, ja laitetaan heidät pelkäämään'', Pakkastähden silmät kiiluivat häijysti.
''Sinulla on myrkynvoima poikani, keksit sillä varmasti jotakin, joka pitää ne Myrkkysuon kalanaamat saaressa, etteivät he pääse enää peräämme. On aika näyttää heille, että heillä on todellinen uhka ja vihollinen, Imperiumi'', Pakkastähti naurahti, asettaen häntänsä tassujensa päälle.
''Mutta sen aika ei ole ihan vielä, parantajat kokoontuvat pian kuun kierrosta päätellen. Ja haluan, että lähdet vasta sinä yönä, kun he palaavat. Emmehän me halua, että Myrkkysuon parantajat olisivat jumissa ulkopuolella saaresta, mahdollisesti jopa auttamassa saarella olevia tovereitaan'', Pakkastähti naurahti, räpäyttäen viekkaita silmiään.
''Sinun voimallesi on tulossa muutakin käyttöä hyvin pian, mutta ensin keskittykäämme tähän'', marsalkka virnuili leveästi tyytyväisenä.

//Heli//

Lasipilven sanat jäivät muille kesken, kun tämän sydän jätti lyönnin välistä. Hohdonkaiku oli lähestynyt häntä toisesta sivusta ja sai Lasipilven jalat yhtäkkiä jumittumaan, kollin suu raottui, muttei tämä oikeastaan tiennyt, mitä tämän pitäisi sanoa. Hän oli emonsa nähnyt viimeisen kerran vähän ennen kuin tästä oli tullut oppilas, Lasitassu, pieni valkea kolli mustin raidoin. Se pieni Lasitassu olisi nyt Lasipilvi, joka oli lähtenyt vieraan kissan matkaan vain, jotta voisi löytää emonsa. Lasipilveä kylmäsi, hänellä oli hiki, hän oli innoissaan, onnellinen, mutta samaan aikaan peloissaan. Häntä pelotti rikkoa se kupla, että hän olisi viimeinkin toteuttanut saavutuksensa. Löytänyt emonsa. Lasipilven suusta pääsi vain hiljaista hengitystä ulos hampaiden välistä ja lopulta tämä uskalsi ottaa askeleita eteenpäin.
''Emo'', tuo hiljaa kuiskasi, katsellen onnellisin, mutta itkuisin silmin Hohdonkaikua. Miten kauan hän olikaan odottanut tätä hetkeä, ja viimein se kaikki oli mahdollista! ''Et tiedäkään, miten paljon olen kaivannut sinua. Minä tässä, Lasitassu. Tai siis, Lasipilvi'', Lasipilvi henkäisi hymyillen, nuuhkien emoaan kohden, tuntien, miten toisen ominaistuoksu sai sydämen väpättämään lämpimästi. Kuinka se laukaisi lämpimiä muistoja ja hyvänmielen, hänellä oli ollut niin kova ikävä.
Lasipilvi olisi heti halunnut asettaa toiselle vastattavaksi monia kysymyksiä ja kertoa paljon kaikkea, hän oli täynnä onnea ja riemua! Mutta jokin sai hänet kuitenkin varuilleen, miten paljon emo olisi muuttunut?
''Tomu saapui Usvajokeen ja kertoi, että sinä olisit täällä'', Lasipilvi sai sanottua, huomaten, että Tomutuulen nimen sanominen ääneen sai muutkin kissat kääntämään päitään Lasipilveä kohden hämmentyneinä.

//Heli + Salamavuoren heimo//

Kaaosharhalla olivat sanat ja eväät vähissä tilanteen selventämisen osalta. Hän oli oman elämänsä umpikujassa, jossa kiinnipitäjänä oli hän itse omaa peilikuvajaistaan vastaan, eikä hän osannut sanoa, kumpi hän aidosti olisi ja kumpi olisi hänen mielensä antama harhainen illuusio. Kaaosharha hiljaa vain nyökkäsi Vaahterakimalteelle, joka vinoili pehmeästi Kaaosharhan tunteista parantajaoppilasta kohtaan. Ainakin Salviapääsky oli aito, eikä halunnut vain hyväksikäyttää häntä, kuten Riitasointu oli halunnut aina tehdä. Kaaosharhalla oli vain mennyt liian kauan ymmärtää se, siinä hän seisoisi, sisarensa verinen ruumis tassujensa juurella. Kaaosharha antoi päänsä painua.
Jos hän ei olisi koskaan tutustunutkaan Usvajoen saastaiseen puoliveriseen sekasikiöön, joka kantoi nimenään Riitasointu, Orkideahämy tuskin olisi lähtenyt seuraamaan veljeään ja mitään tällaista ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Eikä myöskään sitä ansaa, että susi yritti tappaa ja syödä Kaaosharhan, kolli huokaisi ääniväristen syvään, yrittäessään vakuuttaa, että Kaiku olisi vielä hänen puolellaan vaikka se rankaisi häntä erheistä vahvalla tassulla. Ankarasti. Orkideahämy oli kuitenkin ollut täysin viaton, eikä Kaaosharha ehkä kykenisi elämään näiden syyllisyyden tuskiensa kanssa.
Vaahterakimalteen todetessa, että Riitasointu saisi loukata matkallaan, Kaaosharha kuitenkin nielaisi ja käänsi katseensa kulkemaan pitkin vuoria. Toivisko Kaaosharhakin sitä? Olisiko tämä loppu nyt, koko suhde, kaikki ne tunteet? Oliko niitä koskaan oikeasti ollutkaan? Kaaosharha nielaisi, mutta päällisinpuolin hän vaikutti olevan vain hiljainen. Lopulta hän nyökkäsi Vaahterakimalteelle ollakseen samaa mieltä tuon kanssa, vaikka hän ei ollut täysin varma, olisiko kuitenkaan. Riitasointu oli ollut tärkeä, mutta mieluummin Kaaosharha huolehtisi vielä itse tuon kapisen naaraan pois elämästään.
Hän murskaisi vielä Riitasoinnun, kolli hiljaa irvisti itsekseen, kun liikkeelle lähteminen sai kehon araksi haavan aukenemisen takia. Kaaosharha otti avun vastaan Vaahterakimalteelta.
''Salviapääsky antaa minulle ympäri korvien, mutta olen ansainnut sen'', Kaaosharha hiljaa itsekseen kuiskasi, katsellen sisarensa ruumista, kun Koirankirous auttoi Tummanaamiota kantamaan ruumista.
Lopulta kissat päätyivät leiriin, jossa puhe taukosi partion saapuessa ja kissat hiljenivät äimistyksestä. Naakkatähteä tai tämän varajohtajaa Huuhkajaharhaa ei näkynyt olevan ainakaan aukiolla. Kaaosharha hiljaa istuutui Orkideahämyn ruumiin äärelle, kun vanhemmat soturit laskivat naaraan alas.

Kuuntelin Taijia tarkkaan samalla kun punainen katseeni suuntantui vuorien välistä kohoavaan savuun. Tulipalo se ei ollut, mutta kaksijalat mahdollisesti polttivat siellä jotakon risukasaa tanssien sekä ilakoiden sen ympärillä. Sellainen tapa heillä joskus oli. Savunlähde ei ollut kovinkaan kaukana, mutta emme tienneet kuinka paljon täysikasvuisia kaksijalkoja siellä olisi. Vilkuilin vuorotellen kaksijalan poikasta ja kolmea suttani, jotka katsoivat minua odottavasti. "Olen sitä mieltä, että meidän pitää yrittää johdattaa tämä poikanen lähemmäs tuota savunlähdettä. Tuuli kuljettaa sieltä kaksijalkojen tuoksua, joten uskon poikasen olevan sieltä. Toivottavasti se olisi hänen laumansa" , murahdin pohtivaan sävyyn. "Emme kuitenkaan saa mennä liian lähelle, mutta tarpeeksi jotta poikanen ymmärtää olevansa lähellä laumaansa. Tämä on ehkä näistä huonoista vaihtoehdoista paras - emme voi ottaa poikasta laumaamme emmekä jättää sitä tänne", huokaisin kirkkaanpunaisia silmiäni siristellen. "Mitä luulette, lähteeköhän poikanen seuramaan meitä jos lähemme savun suuntaan? Pelottelu ja hätistely voi saada hänet kutsumaan laumaansa apuun, emmekä halua täysikasvuisia kaksijalkoja kimppuumme", käännyin kohti Taijia ja Pìstestä, joiden mielipiteen kyllä halusin kuulla.