//Masi
Ruskea naaras lopulta väräytti korviaan kohti itseään saapuvaa ääntä, joka lopulta päättyi pehmeään laskeutumiseen pedille hänen vierelleen. Aallonsydän siristi silmiään auki uudestaan, huomaten nyt tumman valkean hahmon vierellään, joka tuoksui ihan kaksijalan ruoalta, sekä kaduilta kaksijalkalassa. Vaikka jokin tuttukin tunne jopa seurasi häntä kaiken tuon sekoitteen joukosta. Nyt ei naaras kuitenkaan kyennyt siihen keskittymään. Markiisi venytteli lopulta varovasti käpäliään eteenpäin olan hehkuessa lämpöä sekä kipua, joka nyt kuitenkin oli lähes huomaamatonta, vaikka hän aisti sen. Hän tiesi miltä kipu tuntuisi, ja tuo hehku oli varmasti sen aiheuttamaa. Aallonsydän nyt lopulta pääsi irti ankeasta viltin tunteesta ja pystyi jopa varovasti kääntämään päätään, sekä katsettaan kohti tuttua naarasta, joka kertoi hänelle pienen kertauksen kaikesta. Suurin osa kuitenkin joko karkasi Aallonsydämen korvista ulos, tai hän ei muuten vaan ymmärtänyt.
”Tsume”, naaras kähisi ja katseli naarasta väsynein silmin, nielaisten lopulta käheisyyttä tiehensä, vaikka silti ankeus kurkussa tuntui. Naaras katseli kohti lattiaa kohden, josta äkkiä huomasi astian, mistä nousi ruoan tuoksu. Vaikka se tuoksu oli todella omituinen, naaras koki hieman nälkää, ja hänen varmasti olisi pakko yrittää syödä, tuota moskaa. Naaras lipaisi huoliaan ja nielaisi sitten uudestaan, yrittäessään samalla hahmottaa käpäliensä toimivuutta sekä mahdollisuuksiaan liikkua. Tsumen kuitenkin esittäytyessään sekä kertoessaan kaikkea hänen ympäristöstään ja tapahtumista, Aallonsydän tunsi olonsa turvatuksi, vaikka paikalla olisi kaksijalkoja. Varsinkin tämän tyttären nimi kuulosti kansakissalta, mistä naaras oli yllättynyt.
”Olen Aallonsydän”, markiisi lopulta naukaisi räpäyttäessään silmiään väsyneenä kohti Tsumea, ketä nyt tarkkaili hieman tarkemmalla kuvalla, tunnistaessaan naarasta tuttujakin merkkejä. Eikö tässä olisi entinen Myrkkysuon markiisi? Sädetähden seuraaja? Vai oliko kissa vain todella samannäköinen. Asia jäi kalvamaan tuota, mutta se ei ollut tällä hetkellä mitenkään oleellinen, joten naaras antoi vain väsymyksen sekä sekavauuden vielä ennemmin mennessään. ”Mistä löydän vettä?” tämä vielä naukaisi vilkaistessaan ympäri huonetta, lopulta räpäytellen silmiään vain väsyneenä.

//Chabi, Heli, Kuulammen tuho//

Fuuga oli pysytellyt Apollon kanssa piilossa kivien takana. He olivat päätyneet vaeltamaan Kuulammen ohitse, sillä Fuugan viimeaikaisin pesä sijaitsi hyvin lähellä Saukkoluolaa, kokoontumista ja Kuulampea, ja naaras oli halunnut kertoa Apollolle tapahtumia. Sitä miten kansoissa toimittiin, ja että tämä oppisi kansattomana kulkemaan maailmalla siten, että ymmärtäisi monipuolista kulttuuria maailmalla. Mutta heidän matkansa oli saanut suuren muutoksen, kun kesken Kuulammen esittelyn nuorukaiselle, Fuuga oli vetänyt Apollon kanssaan piiloon Kuulammen pimeisiin seiniin ja niitä vasten olevien kivien taakse. Fuuga piti häntäänsä nuoremman kissan lavalla ja piti tätä ja itseään aloillaan, kun Imperiumin kissat olivat tulleet sisään. Fuuga ei ollut uskoa silmiään, kun hän oli nähnyt Pakkastähden seuraajien ja tämän pojan tuhoavan Kuulammen, pudottelemalla kiviä, tuhoamalla lammen veden myrkyllä. Luopio oli äimistynyt.
Tästäkö Punavirta oli yrittänyt hänelle kertoa? Oliko Punavirta toivonut, että Fuuga olisi estänyt tämän kaiken? Imperiumin kissat vielä ilkkuivat, kunnes jotakin odottamatonta tapahtui. Se oli kuin suuri maanjäristys, taivaalta valtava salamanisku, joka rikkoi kuolleiden ja elävien maailman terävällä leikkauksella. Joka mahdollisti sen, että kolme esi-isää juuttuivat elävien maailmaan ja Fuuga suu raollaan tuijotti epäuskoisena kolmea tähtiturkkista kissaa, jotka hyppelehtivät ympäriinsä itsekin yllättyneinä ja valppaina tapahtuneesta. Fuuga oli hivenen pettynyt ettei Punavirralle tapahtunut tätä tuuria, ja pidätti hengitystä, samalla kun Iltahämärän johdolla Imperiumin kirotut ruojat juoksivat pakoon ja esi-isät jäivät lammelle kauhistuneina Kuulammen tuhosta.
''Taivaspentu ja Päiväntähti, oletteko kunnossa?'', matalan rauhallinen ääni kuitenkin kysyi, nuuskien Taivaspentua, joka pyyhki tomuja keholtaan, joka alkoi saada elävän kissan tapaista muotoa. Tähtiturkkinen kimallus ei kadonnut, se tuikki turkilla kauniisti, mutta kissoja olisi voinut luulla tavallisiksi. Fuuga kohotti hieman päätään piilosta ja vilkaisi Apolloa huolestuneena, mutta tuli lopulta esiin piilostaan.
''Hei-'', Fuugan sanat jäivät leijumaan ilmaan, koska hän ei osannut muuta sanoa. Esi-isät kääntyivät katsomaan häntä. Heidän silmänsä olivat eläväiset, ei sellaiset kuolleet tähdiltä loistavat kuin Kaiussa kissoilla, mutta tähtiä oli erotettavissa. Fuuga ei osannut sanoa muuta, tämä istuutui kuitenkin korvat hermostuneesti väristen alas ja katseli kolmikkoa. ''Imperiumi on sotkenut pahasti metsän asioita, varmistan, ettette revi minua ja seuraajani Apolloa, me emme ole Imperiumin kissoja. Olemme kansattomia'', Fuuga naukui, tähtiturkkisen kollin askeltaessa tyynesti toista kohden. Tähdet putoilivat turkista ja sulivat maahan, hiljalleen turkin punertuessa ja kollin kehon ottaen elävän kissan muotoa, mutta silmät jäivät Taivaspennun tavoin tähtien kimaltamiksi.
''Muistakin sinut. Olit Punavirran päänvaivana Verikuun sodassa'', punertava kolli kevyesti lausui, saaden Fuugan nyrpistämään nenäänsä ja mutristamaan naamaansa. Vai vaivana?
''Olemme nähneet Kaiusta Imperiumin aiheuttaman kaaoksen metsässä, mutta emme olisi uskoneet sen olevan valmis menemään näin pitkälle. Olemme kuitenkin Kaiussa antaneet eri puolille kansoja, mielestämme vahvoille ja Kaiulle uskollisille kissoille erilaisia kykyjä, joilla he voivat kohdata Imperiumin. Mutta näyttää siltä, että heidän keskuudessaan ei ole ketään, joka ymmärtäisi, että muillakin olisi vastaavia kykyjä ja haluaisi kerätä heidät kasaan'', punertava kolli hymähti, samalla kun suupieleen nousi kevyt nykivä hymy, jota Fuuga huomasi tarkkailevansa. Siinä oli jotakin hyvin tuttua. ''Vaikuttaisikin siltä, että sinä saat apulaisesi kanssa auttaa meitä keräämään Kaiun valitsemat kissat yhteen ja hyökkäämään Imperiumiin'', punertava kolli naurahti, alkaen yllättäen venytellä lihaksiaan, jolloin Fuuga huomasi tuon selässä olevat suuret kuin karhunkynnen jäljistä johtuvat arvet.
''Ja mitä minä siitä hyödyn?'', Fuuga nyrpisti nenäänsä, vilkaistessaan Apolloa, joka oli vaisusti istuutunut Fuugan viereen.
''Olisit maineesi veroinen? Miksi asioista pitää hyötyä?'', kolli pyöräytti silmiään ja asteli sitten muiden esi-isien luokse. Fuuga kohotti toista kulmaansa ja hän oli tosiaan ehtinyt unohtaa, miten vaikeaa esi-isien kanssa oli neuvotella, jotka olivat kaikkivaltiaita ja voivia.
''Hyvä on, kuut olivatkin olleet hiljaisia. Voimme Apollon kanssa toimia oppainanne, jotta saatte kerättyä kaikki kissat sotaa varten valmiiksi'', Fuuga myöntyi. Hän otti mielellään itselleen kunniaa.
''Enpä usko, että sinä haluat sodasta jäädä pois'', punertava kolli kohotti huvittuneena toista kulmaansa, Fuugan vastatessa kevyellä hymyllä. Myönnettäköön, hän menisi mielellään potkimaan pahiksien ahtereita, etenkin jos saisi vanhan tiiminsä kasaan; Hyasinttikatseen, Naakkatähden ja Sangen. Siitä tulisi hauskaa!
''Tämä tässä on entinen Hallavarjon päällikkö Päiväntähti'', punertava kolli yllättäen esitteli suuren mainecoonin, jolle Fuuga kevyellä nyökkäyksellä teki kunniakkaan tervehdyksen. ''Tässä on Taivaspentu, Myrkkysuon pentu'', punertava kolli esitteli pienen kissan, jolle Fuuga toisti eleensä.
''Ja minä olen Arpitähti, entinen Synkkäklaanin johtaja'', punertava kolli esittäytyi, Fuugan katsellessa toista mietteliäänä. Hänen teki mieli sanoa jotakin nenäkästä. Kuten olisin uskonut sinun olevan suurempi, tai jotakin, mutta oikeastaan Arpitähti täyttikin hänen odotuksensa. Rauhallinen katse, suuri keho kuten Päiväntähdellä ja punertava turkki.
''Fuuga, ja tämä on Apollo, olemme valmiita uuteen seikkailuun'', Fuuga nyökkäsi rauhallisemmin, Arpitähden hymähtäessä tyytyväisenä ja katsellen hetken ajan kotikisulta haisevaa pienempää kissaa, mutta kääntyi sitten katselemaan kohti suuaukkoa, josta pääsisi pois Kuulammelta.
''En malta odottaa pääsyäni entiseen kotiini, mutta luulen, että meidän on paras aloittaa Hallavarjosta. Sieltä saamme yhden johtajan mukaamme, joten mahdollisuutemme saada muutkin liittymään seuraamme ovat suuremmat, kun meillä on vakuuttavia esimerkkejä muille'', Arpitähti tuumaisi ja lähti astelemaan ulos Kuulammelta, Fuugan ja Apollon vilkaistessa toisiaan, kun muut esi-isät lähtivät hyväntuulisesti seuraamaan Arpitähteä.
''Hetkinen, meidänhän piti opastaa teidät sinne--'', Fuuga henkäisi ja pinkaisi ryhmän eteen Apollon kanssa, saattaen omahyväiset esi-isät ulos Kuulammelta, ja antaen entisten tähtiturkkisten tuntea pitkästä aikaa kylmää tuulta turkillaan, maistella maailman hajuja ja lähteä opastamaan näitä kohti Hallavarjoa.

Tsumen häntä hiljalleen uteliaisuudesta heilahteli puolelta toiselle, kun hän tarkkaili heräilevää Myrkkysuon kissaa, joka yritti päästä pehmeästä ja lämpimästä viltistä eroon. Tai siltä se näytti, vaikkei Tsume tiennytkään, olisiko se hyvä ajatus vielä. Toisen kehon lämpötila voisi ailahdella laidasta laitaan ja kaksijalka oli pitänyt asiaa hyvänä. Tsume kuitenkin tiedosti takasta hohkaavan lämmön ja kissojen turkin olevan pidempi ja paksumpi kuin kaksijalkojen, jonka seurauksena nuori naaras varmasti pysyisi lämpimänä ilman vilttiäkin. Tsume loikkasi yllättävänkin sirosti kolmelle jalalle hyllyn päältä pehmeälle matolle, ja askelsi jokaisella jalallaan vuorotellen lähemmäs sohvaa. Hän pysähtyi hetkeksi katsomaan alhaalta hymyillen pehmeästi uutta tulokasta, ennen kuin kurnahtaen hypähti sohvalle tuon viereen.
''Tervehdys, olet joutunut onnettomuuteen, kun sinä ja onki kohtasitte veden alla. Onki on sellainen terävä kalastusväline kaksijaloilla, jolla pyritään kissojen sijasta nappaamaan kaloja'', Tsume pehmeästi naukui, auttaen toiselle tilaa viltin keskellä, ettei se saisi naarasta näyttämään patongilta. Se oli leipä, jota vanha mies söi. Pehmeä ja tuoksui hyvältä, vaalea ja murea.
''Ei hätää, tehdäänpä olosi hieman mukavammaksi. Minä olen Tsume ja tuolla ikkunalla on tyttäreni Belladonnaviilto. Olet hyvässä suojassa täällä toipumassa. Joten vaikka ajatus onkin pelottava, voit ottaa ihan rauhallisesti, pääset kyllä kotiin vielä'', Tsume hymyili, painellen tassuillaan vilttiä Myrkkysuon kissan ympärillä enemmän irti toisesta. ''Kaksijalka, joka sinut vei kaksijalka-parantajalle toi sinut sen jälkeen pesäämme tänne. Sinun haavasi on laitettu umpeen, mutta siinä on suuri riski tulehtua, jonka takia sinun on hyvä pysytellä muutama päivä luonamme ja syödä tuota, johon kaksijalka on lisännyt yrttejä, jotka nopeuttavat parantumistasi'', Tsume osoitti hännällään ruokakippoa, istuutuen sitten hieman kauemmas Myrkkysuon kissasta.
''Ei hätää, sinun katoamisesi huomattiin Myrkkysuossa, joten he varmasti osaavat odottaa sinua takaisin. He eivät vain tiedä, mistä sinua etsisi. Mutta minä ja Belladonna huolehdimme, että pääset vielä takaisin kotiin'', kotikisu naukui, nuolaisten rintaansa hymyillen. ''Millä nimellä meidän tulisi kutsua sinua, arvon neiti?'', Tsume hymyili, kallistaen päätään ja tutkien toisen turkin kuvioita, kasvoja. Hän ei keksinyt toisen kissan nimeä millään, mutta jotakin tuttua siinä oli.

//Masi
Naaraan korvissa soi oudot äänet, ensin oli jotain mitä hän ei tunnistanut ollenkaa. Aika möreitä, matalia ääniä, minkä sanoista ei saanut selvää. Sitten oli jotain hiljaisempaa hurinaa, ja lopulta rätinää, sekä tuntemattomia naukaisuja. Kissoja! Aallonsydämen korva värähti, samoin kuin hänen nenässään tuntui jokin tuoksu. Hieman kotiruoan tuoksu, jokseenkin kuitenkin erilainen. Siinä oli tuttu ominaistuoksu, muttei ollenkaan yhtä tuore, saati hyvänoloinen. Nenä kuitenkin halusi löytää tämän asian, joka tuoksui lähellä. Kipua naaras ei tuntenut, vain omituisen hehkun olassaan, sekä viileän ja kuuman sekoitteisia aaltoja turkillaan. Hänen ympärillään oli jotain, mikä sai niskakarvat pörhistelemään. Se ei ollut mitään tuttua, ja sen omituinen ahtaus sai naaraan haluamaan siitä pois. Väsyneinä kuitenkin hänen silmänsä vain lepsuivat, kun hän halusi niitä avata. Hän kuuli etäisiä sanoja, korvien yrittäessä etsiä äänen lähdettä, toivoen voivansa päästä sitä lähemmäs. Lopulta Aallonsydän sai toisen silmänsä raolleen niin, että näki hieman ympärilleen. Enimmäkseen hän näki vain tummia eriväriä asioita, kuten tumman vaaleaa seinää, jotain vaaleampaa hehkua, sekä sitten omituisen muotoisia esineitä. Kaikki ympärillä oli tuntematonta, kuten tämä kääre hänen turkillaan ja tuoksut nenässä. Niin sen omituisen ruoan, kuin tilan, jossa hän olisi. Aallonsydän päästi ilmoille haukotuksen yrittäessään samalla ojentaa käpäliään, mutta yllättävä kipu olassa sai hänet sihahtamaan hiljakseen, vain venytellessään toista käpäläänsä. Lopulta sanat alkoivat hieman tarkentua ja Aallonsydän etsi katseellaan hahmoja, joista tunnisti mustan valkean olennon jossain toisella puolellaan. Muita hän ei nähnyt, ei vielä, kun näkö oli todella sumeaa. Markiisi olisi halunnut saada sanoja suustaan, mutta ääntä ei lähtenyt. Ehkä koska kurkku oli erittäin kuiva, mutta myös koska aivot eivät toimineet. Hän oli saanut jotain, mikä heikensi hänen toimintakykyään. Tuo yritti kääntyä ympäri, levitellä raajojaan, mutta jokin piti häntä kasassa ja se ärsytti häntä. Tuo vinkaisi ärsyyntyneenä ja yritti pyöritellä itseään auki, mutta ei onnistunut niin ankeasta kivusta, kuin kääreen tiukkuudesta sekä omituisuudesta. Aallonsydän ei ymmärtänyt sitä. Hän lopulta jättäytyi paikalleen käännellen korviaan kohti olentoa, jonka näki lähellään, toivoen saavansa pian toimintakykynsä, sekä tajunsa takaisin. Olisi hienoa nähdä missä hän olisi, ja kuka olisi hänen lähellään mahdollisesti iskemässä heikkoon saaliiseen.

//Masi
Belladonnanviilto seurasi hieman epäileväisenä kaksijalkojen liikkeitä, kun lopulta naaras sai ympärilleen jonkun takin omaisen peitteen, lopulta Tsumen kaksijalan poistuessa ikkunan toiselta puolen varmasti talon ovelle. Luopio naaras seurasi mielenkiinnolla Tsumea, joka lähti kaksijalkaansa vastaan ovelle, jonka matkassa oli Myrkkysuon kissa. Ehkä Tsume ainakin olisi kissan vierellä, mutta jos kaksijalka veisi kissan sisätiloihin, Belladonnanviilto saattaisi jäädä ulkopuolelle. Ainakaan hän ei haluaisi olla välittömässä kosketuksessa niin kaksijalkaan kuin tähän kissaankaan, kun tämä herää. Ehkä Tsumen olisi vain parasta käsitellä tilanne, kun tämä naaras saattaisi tunnistaa Tsumen ainakin mustavalkean naaraan omien sanojen mukaan. Hän oli seurannut Tsumea alas mäkeä tuon kaksijalan perässä kuunnellen korvat tarkkana Tsumen kertomusta ajastaan Myrkkysuosta. Belladonnanviilto oli myös kuullut tarinoita Verikuun sodasta. Ehkä emo voisi kertoa siitä jotain? Parempi olisi kysyä sitä ehkä myöhemmin. Kaksikko seurasi kaksijalkaa Tsumen talolle, jonka portaalle Tsume jäi katselemaan sisätiloihin. Belladonnanviilto pidättäytyi portaiden sivussa nurmella, kun yllättäen kaksijalka ryntäsikin ulos. Musta valkea naaras painautui lähemmäs talon seinustaa sekä nurmea, tuon lähtiessä silitettyään Tsumea jonnekin jalkaisin. Naaras itse irvisti ajatukselle kaksijalan suuren kämmenen kosketuksesta turkilla, mutta Tsume olikin jo tottunut sellaiseen. Olihan tuo sentään kotikisu, Belladonnanviilto mielsi itsensä vähintään toistaiseksi luopioksi, sekä kulkukissaksi.
Tsume lopulta loikkasi oven sulkeuduttua ikkunalaudalle ja nuori naaras teki pian samoin perässä, katsellen kuitenkin vielä taakseen kohti kaksijalkaa, josko tämä vauhdilla tulisikin pian takaisin. Tällä välin Tsume oli työntänyt itsensä sisätiloihin ikkunasta, ja Belladonnanviilto jäi laudalle katselemaan hämmentyneenä, miten ja minne Tsume oli ehtinyt. Hän näki naaraan hahmon sisätilassa jonkin levyn päällä, lähellä ikkunaa. Nuori luopio kallisti päätään omituisesta nähden lämpimän ilman reiän ikkunan ja seinän välissä. Sieltä tuli sen tulen lämpö, sekä kaksijalan kodin omituinen tuoksu. Myös jokin ruoan tuoksu veti Belladonnanviillon nenää eteenpäin, tämän lopulta pistäen päänsä sisään sisätiloihin. Omituista, miten nyt tästä läpinäkyvästä seinästä pääsisi läpikin, Belladonnanviilto ei ymmärtänyt tätä talon mekaniikkaa. Naaraan silmät kuitenkin lopulta jäivät Tsumeen, joka nyt käppäili lähemmäs sohvaa, jossa kääreen alla makasi ruskea naaras kissa. Belladonnanviilto näki ruskean kissan hengittävän rauhallisesti kääreessä, mutta tämän nenä tuntui liikkuvan, varmasti haisevan ruoan perässä. Niin teki naaraankin oma nenä, vaikkei mössömäinen ruoka näyttänyt kovin hyväkuntoiselta hänen mielestään.

/Heli

Tsume ei osannut vastata tyttärensä kysymyksiin, mutta heilautti innokkaammin korviaan, kun kaksijalkojen parantaja ojensi jotakin purkkia kohti Tsumen isäntää ja ojensi paperia, jota kaksikko näytti naukuvan rauhallisesti keskenään yhdessä läpi. Jonkinlainen hoito-ohje, Tsume ajatteli, mutta Myrkkysuon kissa makasi tajuttomana vieläkin pöydällä, vaikka parantaja oli tuon lävistyneen kohdan ommellut kasaan. Tosin joutunut ajamaan tuon karvoja pois ensin ja puhdistamaan haavan. Tsume uskoi siinä olevan jonkinlaista kipulääkitystä, hän oli saanut samanlaista jalkavammansa aikana, mutta muisti, että se oli maistunut kamalalta. Isännän pehmeä ääni oli kuitenkin viitannut siihen, että se oli ollut tärkeää ja hyödyllistä.
Ei aikaakaan, kun kaksijalka-parantaja kietoi kissan puhtaaseen pyyhkeeseen, Tsumen omistaja puki takkinsa, jonka taskuihin sulloi saamansa paperin ja purkin, ja otti vastaan tuon vieraan kissan.
''Näyttää siltä, että heidät kotiutetaan, ja ilmeisesti kaksijalka aikoo pitää hänestä huolta. Tulehan, seurataan häntä. On parempi olla silloin paikalla, kun villikissa herää lääkepökkyröistään'', Tsume loikkasi alas ikkunalaudalta, kipittäen vauhdikkaasti pensaan alitse ja hetkeksi seisahtui yhtä jalkaa ilmassa pitäen odottamaan kaksijalan astumista ulos pesästä. Ja niin mies pian tekikin, katsoen Tsumea kohden, kallistuen alaspäin ja puhuen miellyttävällä äänellä jotakin. Ei Tsume tietysti ymmärtänyt sanaakaan, mutta äänenpainotukset kertoivat paljon. Kotikisu hiljaa kurnahti ja lähti askeltamaan miehen perässä, huiskien Belladonnaviiltoa vierelleen, jotta voisi vastata tuon muihin kysymyksiin, jotka varmasti naarasta painaisivat.
''En valitettavasti osaa nimetä tätä naarasta. En rehellisesti ollut kovinkaan pitkään Myrkkysuossa, ennen kuin ongelmia kasaantui, Verikuun sota iski ja minä jouduin vaihtamaan maisemaa. Hän on mahdollisesti silloin ollut kyllä siellä, nuori kissa vain. Siellä oli paljon tehtävää varajohtajana, ja Pakkastähti aiheutti niin paljon ongelmia, että minun muistini on voinut ajan saatossa myöskin tehdä tepposet'', Viiltokyntenä tunnettu naaras kohautti huvittuneena lapojaan lopuksi. ''Mutta mikäli olin tämän neidin kanssa samaan aikaan siellä, hän mahdollisesti tunnistaa minut, jos hän eli jo Sädetähden valtakauden aikaan. Emmeköhän me siis saa selvyyttä tähän'', vanhempi naaras jatkoi, kiristäen tassuillaan tahtia, kun mies laskeutui mäkeä pitkin alas omaa pesää kohden.
Tämä avasi puisen portin hieman hoiperrellen auki, Tsumen ja Belladonnaviillon vilahtaessa siinä vanavedessä portista sisään. Mies rynnisti niin kiireellä pesäänsä, että se unohti ulko-ovenkin auki. Tsume istuutui oven suulle, ylimmälle portaalle ja katseli, miten kaksijalka asetti uuden kissan sohvalle, kietoi sen paremmin pyyhemäiseen vilttiin, haki sille vesikipon ja mössömäistä ruokaa, joka tuoksui kalalle, joka sai Tsumen viikset värisemään mehevästä hajusta. Nappuloista Tsume ei kovastikaan välittänyt, ne olivat todella kuivia.
Kaksijalka puki enemmän lämmintä itsensä päälle, katseli hetken kissaa, murensi lääkettä purkista kissan ruuan joukkoon, ja sitten poistui pesästä, Tsumen ja Belladonnan hypähtäessä sivuun yllättyneinä ovelta. Mies kallistui Tsumea kohden, pyyhkäisten suurella, mutta hitaalla kädellään korvan takaa otsalle, ja niskan kautta selkään, puhuen matalalla äänellä jotakin.
Kala sanan Tsume erotti ja kaksijalka lähti palaamaan takaisin veneelle. Tsume kallisti hetkeksi päätään, kokeili sitten kissanluukkua tassullaan, mutta se oli lukkiutunut, jonka seurauksena Tsume loikkasi ikkunalaudalle ja alkoi ahtaa itseään ikkunan ja seinän välistä sisälle, lopulta onnistuen ja hypähtäen pöydälle.
''Parempi olla heräilijän vierellä, hän saattaa muuten saada sydänkohtauksen säikähdyksestä'', vanhempi naaras naukui ja kurkisti ikkunan välistä kohti Belladonnaa. ''Älä huoli, kaksijalalla menee aikaa kalojen kanssa. Hän nyppii niistä ruodot pois ja työstää ne veneen luona. En tiedä miksi-'', Tsume kuristi hieman kulmiaan, mutta kohautti sitten lapojaan ja pudottautui kahdelta tassulle jokaiselle ja lähti hiljaa askeltamaan kirjahyllyä pitkin lähemmäs sohvaa, tarkkaillen naarasta hyväntuulisesti silmät tuikkien.

//Owa, Heli

Kalmanveri rauhallisesti oli seurannut tapahtumia sivusta, oikeastaan aika piittaamattomasti. Hän vahti sen verran, ettei kaksikko nyt toisiinsa alkaisi kajota, ja että jokainen kissa tulisi kuulustelluksi. Mutta muuta roolia hänellä ei varsinaisesti tehtävän suorittamisen valvojana ollut. Kun Aurinkotuulen kissat oli kuulusteltu, Kalmanveri kutsui koko ryhmän tasaisella murahduksella luokseen ja ohjeisti nämä ulos kuulusteluluolasta, siirtääkseen vangit takaisin tyrmään. Kalmanveren seuraan pesästä ulos astuessaan liittyi joukko Imperiumin kissoja, jotka vahtivat naaraan selkää ja ryhmän liikkumista naaraan perässä äkkinäisten pakoyritysten tai tappoyritysten varalta.
Naaraan saatettua Aurinkotuulen kissoista elonjääneet takaisin, häntä kohtasi yllättävä näky. Luola oli perälle asti täynnä kissoja, joista osa oli herännytkin. Naaras kutsui luokseen Hallavarjon kaksikon, joita ei tuntenut nimeltä ja muun ryhmän kanssa kehotti nyt muita kulkemaan edellä, jotta ryhmä voisi palata takaisin pesään. Kalmanveri laski nopeasti mielessään jokaisen joka vankien pesässä oli, painoi näiden kasvot mieleensä, mutta ei voinut olla huomaamatta suurta haukotusta, joka maukkaasti sointui pesässä, kun Veritähti venytteli itseään lihakset ratisten hereille. Kalmanveri siristi epäilevästi silmiään. Veritähti ei näyttänyt ollenkaan siltä, että tämä olisi muiden tavoin huumattu, tai vedetty matto tassujen alta tajuttomuuteen asti. Tämä näytti kuin tämä olisi ollut tavallisessa unessa.
Kalmanveri kuitenkin palasi ryhmän kanssa takaisin luolaan, jossa olisi nyt Väretassun vuoro kuulustella. Kalmanveri määräsi yhden ryhmän sotilaista hävittämään ruumiin luolasta, joka siis tarkoitti orjille ruoan viemistä. Naaras istuutui luolan ulos-ja sisäänkäynnille vahdiksi ja nyökkäsi sitten kahta nuorempaa kohden, että nämä voisivat jatkaa. Hän ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt mainita huomiostaan kaksikolle jotakin. Mutta selkäpiiti pitkin kulki tunne, että paholainen olisi nimensä veroinen.

//Masi
Valkean musta naaras tarkkaili kuumeisesti läpinäkyvän seinän läpi, mitä yksi kaksijalka alkoi hääriä myrkkysuon kissan
ympärillä. Tämmöinen paikka oli itse naaraallekin täysin uusin, jos ei tuota toista kissaa laskettaisi. Tsume ehkä olisi käynyt täällä, tietäisi vähän mitä kävisi, tai mitkä olisi mahdollisuudet. Belladonnanviiltoa pelotti itseasiassa tuon toisen kaksijalan toiminta, ja onnekseenkin hänen ei tarvinnut tuohon koskea, saati joutua sen kynsiin. Toivottavasti sitä päivää ei koskaan tulisi. Belladonnanviilto vilkaisi Tsumea hieman huolestuneena, kun tämä tarkkaili ikkunan läpi tilannetta.
”Voiko hän selvitä tuosta? Tai jos omistajasi haluaa pitää hänet ja auttaa, pääseekö hän jo tänään kotiin?” naaras kysäisi katsellessaan sitten takaisin sisälle, jossa kaksi kaksijalkaa kävivät keskustelua keskenään. Ruskea kissa pöydällä ainakin näytti hengittävän ihan rauhallisesti, mikä helpotti luopion oloa. Miksi hän tunsi pelkoa tuon kissan puolesta? Aivan tuntematon, tai ehkä oletettavasti myrkkysuon tunnettu markiisi, olisi pöydällä kaksijalkojen käsiteltävänä, loukkaantuneena. Ja luopio naaras tunsi jotain empaattista vetovoimaa ehkä. Hän halusi pelastaa toisen? Ehkä hän vain tunsi pelkoa kaksijaloista ja näiden toimintatavoista, jonka takia halusi päästää toisen äkkiä pois piinastaan. Nyt kuitenkin naaras näytti ihan levolliselta, ehkä tuo oli saanut jotain, muttei Belladonnanviilto nähnyt edes toisen silmiä.
”Autetaan häntä tietenkin, jos hän jää tänne jostain syystä”, naaras naukaisi ja katsoi miten Tsumen kaksijalka kohosi tassuilleen ja asteli pöydän äärelle silittämään ruskeaa naarasta. Se sai luopion voimaan pahoin, mutta lopulta kaksijalka kääri tuon vilttiinsä keskustellen kuitenkin vielä parantajan kanssa.
”Pääseekö hän pois?” innostuneena Belladonnanviilto yritti nähdä, minne kaksijalka asteli, kuitenkin lopulta tönätessään kuononsa läpinäkyvään lasiin, sitten vain tuupahtaen istumaan takamukselleen ollen huolissaan toisesta kissasta. ”Tunsitko sinä häntä? Tai näyttikö hän tutulta? Minä en muista hänen nimeään”, Belladonnanviilto naukaisi katsellessaan emoaan kohden, joka voisi tietää naaraan, sillä oli kuitenkin viettänyt kansojen parissa aikaa. Belladonnanviillon muistikuvat rajoittuisivat vain kokoontumisiin, joihin ei kuitenkaan useaan ollut päässyt. Tuo huokaisi hiljaa mielessään tajutessaan, ettei voisi koskaan enää päästä kansojen kokoontumisiin. Ne olivat kyllä omalla tavallaan loistokkaita.

//Owa, Aaduska, Masi
Musta kolli virnuili kohti keskellä istuvaa naarasta, joka nyt katseli epämääräisen surullisella katseellaan kissoja edessään. Väretassu oli noussut seisomaan ja nyt tassutteli Roviosieluksi kutsuttua naarasta ympäri(?), yrittäessään lukea tuon ajatuksia, sekä saada jotain kiinni punertavan kissan ennusteesta.
”Olet kuullut kansasi ennusteesta, eikö?” Härmänpentu naukaisi kallistaen päätään, saaden naaraan hämmentyneen näköiseksi, tämän muistin yrittäessä tuottaa jotain tulosta Härmänpennun manipuloinnille. ”Punaisen kissan on tuhottava Imperiumi..?” kolli tiuskaisi ja sai naaraan vain hymähtämään ja pudistelemaan päätään. Kolli heilautti häntäänsä turhautuneena, kun Aurinkotuulen naaras ei näyttänyt yhtään mitään merkkiä auttamisesta. Lopulta Väretassu saapui takaisin kollin vierelle pudistellen päätään, saaden Härmänpennun kohoamaan tassuilleen kääntyen kohti kapisten kissojen riviä.
”Se kuka kehtaa piilotella mitään tietoa asiasta, päätyy oitis minun lounaakseni!” kolli murahti tummalla äänellään astellessaan kissojen eteen, joista osasta oli selvästi nähtävissä epävarmuutta, sekä pelkoa. Punaoranssi raidallinen naaras lopulta heilautteli häntäänsä ärtyneenä seinustalla istumiseen ja huokaisi syvään, saaden Härmänpennun huomion.
”Onko neidillä jotain sanomista punaisen kissan ennusteesta?” kolli oitis sanahti tälle saaden toisen jäätymään paikalleen, vilkaisten pikaisesti kumppaniinsa vierellään sekä kohti muita kansalaisiaan.
”E-en minä ymmärrä..”, hän änkytti ja sai pelokkaan katseen violetti silmäiseltä kollilta. Härmänpentu asettui istumaan paikalleen ja kynnellään rauhallisesti osoitti naaras astelemaan eteenpäin. Kolli tuon vierellä piti tiukasti naaraan hännästä kiinni, mutta aurinkotuulen kissa ei voinut kuin astella eteenpäin. Lopulta Härmänpentu väläytti tälle hymyn, viilsi tuon kaulan auki ja nousi seisomaan kituvan naaraan eteen.
”Nyt, jos teistä saisin jotain järkevää”, kolli sanahti kylmän viileästi ja siirsi katseensa violetti silmäiseen kolliin, jonka vierellä tärisi pienempi pörröinen naaras(?). ”Ehkä sinä olet kuullut jotain mitä ei pitänyt, eikö?” Härmänpentu naukaisi katsellessaan lähes itsensä kokoista pientä naarasta, kun tämä yritti etsiä piilopaikkaa suuremman kollin turkista.
”Älä edes yritä. Kukaan meistä ei ole kuullut mistään punaisesta kissasta”, Leijonalilja murahti nuorelle kollille, joka yritit saada Koivutassusta jotain irti. ”Turhia siinä yrität isotella”, shamaani murahti kylmästi ja katsoi Härmänpentua silmästä silmään.
”Vai niin”, imperiumin kapteeni huokaisi ja otti pari askelta poispäin kaksikosta. ”Mutta ehkä tärkeimpäsi voisi kertoa meille jotain?”
”Ei Roihutaivaalla ole mitään tietoa asiasta!” Leijonalilja sihahti saaden Roihutaivaan pomppaamaan turkissaan, kun kolli antoi naaraan ilmi. Härmänpennun virnuava katse hakeutui naaraaseen, ketä tuo lähestyi hiljakseen.
”Lopeta! Me emme tiedä mitään!” Leijonalilja karjaisi saaden Koivutassun viereltään menettämään tasapainonsa(?). Härmänpentu antoi tuskaisen huokauksen karata huuliltaan, kun tämä jäi tuijottamaan naaraan pelokkaita silmiä tylsistyneenä.
”Parempi puhua totta sitten, aina voimme palata tähän samaan paikkaan”, tuo tokaisi ja käänsi kyllästyneen katseensa Kalmanvereen, joka voisi siivota sotkun. ”Ja pidä huolta, ettei tuo pieni karvakasa joudu yksikseen, koskaan”, ivailevasti Härmänpentu vielä naukaisi kohti Koivutassua, vilkaisten nuorta naarasta verenhimoisesti askeltaen sitten kohti Väretassua.
”Sinä saat kyllä hoitaa seuraavan, tuo oli äärettömän tylsää verrattuna siihen paljonko voimaa se vei”, kolli tuhahti ja asettui makuulleen Väretassun vierelle odottaessaan, että Kalmanveri toisi seuraavat mahdolliset vieraat heidän luokseen.

//Seuraavaksi Halla Väreelle

//Heli, Owa + Kuutiikerin vangitut, Tuskatiikerin profetian päätös//

Pakkastähti lopulta vain nyökkäsi Opaalikuiskaukselle, kuivasti, antaen tuon sanojen lopulta kuitenkin olla merkityksettömiä, sillä samaan aikaan hänen poikansa Tuskatiikeri saapui leiriin, tämän seurassa saapuessa Eedensielun partio, johon kuului mm. Lakkakallo. Pakkastähden kurkusta pääsi tyytyväinen hymähdys, kun hän näki kissojen raahaavan ja osittain kantavan vangittuja kissoja, Lakkakallo kantoi suussaan kahta juuri oppilasikäistä nuorukaista ja yhtä selässään, hoiperrellen huvittavasti eteenpäin. Mutta se mitä Pakkastähti oli eniten odottanut ja jonka uskoi olevan tämän Voikukkaniityn ennustuksen, jonka Iltahämärä oli hänelle kertonut tultuaan Myrkkysuosta, olevan koko enteen takana; Veritähti. Pakkastähti katsoi lähes lumoutuneena, kun kolme kissaa raahasi Veritähteä kohti tyrmää, johon muutkin menisivät odottamaan oman kansansa vuoroa keskustella kuulustelijoiden kanssa.
Pakkastähti kutsui Tuskatiikerin hännällään luokseen ja yhdessä he kohosivat puhujanpaikalle, Tuskatiikerin varmaankin odottaessa ainoastaan kiitosta hyvin suoritetusta tehtävästään.
''Imperiumin kissat, kuluneiden öiden aikana, tyrmämme on täyttynyt metsän punertavista kissoista! Iltahämärän mukaan Myrkkysuon parantajan enteen mukaan, vain punertava kissa kykenee tuhoamaan Imperiumin ja nyt me osoitamme Kaiulle, miten väärässä he voivatkaan olla, tuhoamalla kaikki punertavat kissat tavalla tai toisella koko metsästä! Väretassu ja Härmätassu ovat aloittaneet jo kuulustelut, ja siinä ohella jaottelun elävien orjien ja kuolleiden välillä. Tuskatiikeri on yksin esimerkillisesti suorittanut vaikean osan suunnitelmastamme, ja seuraavaksi katseemme saavatkin kääntyä Iltahämärän puoleen'', Pakkastähti heilautti häntäänsä kohti Iltahämärää. ''Olen määrännyt Kuulammen tuhottavaksi ja myrkytettäväksi, josta Iltahämärä on vastuussa. Samalla reissulla hän ryhmänsä kanssa tunkeutuu Myrkkysuohon ja saa kidnapata sieltä viimeisetkin sukuni verta kantavat kissat vangeiksemme, aivan kuten Imperiumin alkuaikoinakin teimme'', Pakkastähti puristi tassuaan tyytyväisenä ilmassa kissojen katseiden edessä.
''Imperiumi tulee kukoistamaan orjien ja vahvan sukumme veren ansiosta! Mutta minulla on myös vaikeita uutisia Tuskatiikeri sinulle. Esikoiseni Karmanvirne menehtyi muutamia öitä sitten sairauden lomassa, vaikuttaa siltä, että Sielutähti oli menettänyt uskonsa häneen ja sulkenut hänet ulos voimien jaosta, jonka seurauksena hänen kirouksensa raukeni. En voi olla vihainen Sielutähdelle, hänhän mahdollisti meille meidän unelmamme, meidän elämämme ja kohtalomme, meidän voimamme! Mutta Sielutähden päätöksestä huolimatta, toivon kuitenkin rauhanomaista keskustelua Karmanvirneestä. Hän oli kuitenkin arvokas Imperiumille, ja takaan, että hänestä väärin puhuvat teloitetaan'', Pakkastähti laski sitten häntänsä Tuskatiikerin lavalle.
''Tästä päivästä alkaen, Tuskatiikeri toimii Imperiumin amiraalina, minun perijänäni, kuten Imperiumin periaatteisiin kuuluu'', Pakkastähti katsoi hetken silmä silmästä yllättynyttä poikaansa (?), kunnes kevyesti hymyili ja kissat alkoivat kutsua Tuskatiikeriä nimeltä. ''Sielutähti varmasti kulkee unissasi antamassa sinulle Sielutähden oman ikuisen elämän kirouksen'', Pakkastähti kuiskasi nuorukaiselle, ennen kuin kohotti katseensa kohti kissoja, jotka alkoivat jatkaa uusien vankien siirtoa.
Huomaten samalla, miten Veritähden valkeat silmät kiiluivat pimeydessä, kun kolme kissaa jatkoivat tuon hahmon raahaamista. Pakkastähti räpytteli silmiään, jonka jälkeen Veritähti näytti nukkuvalta. Pakkastähti nyökkäsi Iltahämärälle sen merkiksi, että tämä voisi seuraavaksi ilmoittaa mukaansa lähtijät ja Imperiumin vallannousu voisi jatkua!

Oranssin ruskea kolli kuunteli rauhallisesti Kaaosharhan kertomusta, ja lopulta vain nyökäytteli päätään kollille. Hän velloi nyt surussa sekä shokissa, ja kaikki tulisi olemaan herkkää hetken aikaa. Naakkatähti vilkaisi kohti Tunturikukkaa, joka lopulta nousi tassuilleen ja sanahti Vaahterakimalteelle käyvänsä äkkiä ulkona ottamassa happea, lopulta siirtyen kohti leirin suuta, sekä ulkoilmaa. Vaahterakimalle painautui lopulta Kaaosharhaa vasten, joka pahoitteli Orkideahämyä tämän turkilla. Kaikkien katseet olivat surulliset, sekä ankeat, mutta ehkä Salamavuori kokisi vielä parempaa loistoa joku päivä.
”Pidetään huolta, että Usvajoen lähimmällä rajalla kulkee koko ajan partio, joka pitää merkillä hajuja sekä liikehdintää siellä suunnalla. Jos se kissa palaa, hän on hengiltä. Mutta ehkä hän uskaltaa varoa käpäläänsä, ettei enää tänne uskalla. Hän varmasti ymmärtää olevansa vaarassa, jos on kansa kissa”, kolli murahti ja katsahti Kaaosharhaan, painaen sitten päätään vähän alemmas. ”Kiitos tästä, mitä kerroit. Nyt ottakaa aikaa surullenne, Sumukadotus varmasti järjestää jo hänelle yrttejä seremoniaan, ja sitten hyvästelemme hänet yhdessä. Pitäkää toisistanne huolta”, Naakkatähti yritti pitää itsensä kasassa nälvimästä jotain ilkeää tähän väliin, sillä häntä nyki siihen tahtiin, että pimeä puoli olisi halukas nousemaan taas solvaamaan alamaisiaan. Naakkatähti poistui hiljaa paikalta lopulta irvistellen itsekseen pesäänsä kulkiessaan, vilkaisten kohti leirin suuta, josta näki Koirankirouksen poistuvan leiristä(?).

//Masi
Oranssin valkea kolli katseli rauhallisesti kumppaniaan, ja sitten siirsi katseensa kohti saapuvaa Pakkastähteä, jolla selvästi olisi mielessään jotain. Opaalikuiskaus suoristi ryhtinsä sekä korjasi kurkkuaan ennen kuin nyökäytti päätään marsalkalle, sitten katsellen kohti suurta johtajaa, joka heitä puhutteli.
”Harjoitukset sujuivat oikein hyvin. Pennut ovat saaneet tassuihinsa voimaa sekä kestävyyttä, ja molemmista varmasti tulee oman arvoisensa sotilaat Imperiumille”, kolli aloitti ja nyökäytti päätään tyytyväisenä Pakkastähdelle, jättäen mainitsemassa Liekistä, joka näytti hieman väsyneeltä koko touhuun. Kolli ehti vastata, ja vilkaisi sitten Kalmanveren perään, joka poistui paikalta omiin touhuihinsa Raivonkorennon kanssa. Opaalikuiskaus heilautti rauhallisesti häntäänsä kohottaen katseensa takaisin Pakkastähteen. Hän kuuli Pakkastähden sanovan jotain, tarkkaillessaan samalla Opaalikuiskausta, mikä sai kapteenin voimaan hieman kehnosti, mutta hän antoi marsalkan tehdä omia arvioitaan sekä ajatuksiaan. Olihan tuo pysynyt pitkään jo hereillä, tai siltä se vaikutti hänelle.
”Kalmanveri itseasiassa saattoi löytää voimansa tänään. Pentujen harjoitellessa hän oli kokevinaan jotain, hänen häntänsä katosi hänen viereltään, tai ehkä ennemminkin sulautui ympäristöönsä. Hänkin on siis saanut Sielutähden silmistä paikan”, kapteeni kumarsi marsalkalle toivoen, ettei Pakkastähti kiinnittäisi häneen suurta huomiota. Vaikka hän olikin käynyt Liekkitähden puheilla, ei tuo kuulunut Kaikuun eikä Kuoloon? Ei hän voisi puoltaan vaihtaa. Hän olisi Sielutähden soturi, käyttäisi voimaansa kotiaan sekä Imperiumia puolustaen, ja kuolisi lopulta Sielutähden tahtomalla tavalla. Tämä oli Opaalikuiskauksen koti, eikä hän koskaan tulisi kulkemana tähtien valossa. Mahdollisesti.

//Imperiumin vangit Hallavarjosta & Ruskatammesta, Heli, Chabi & Owa//

Seuraavana yönä Eedensielu kutsui Lakkakallon partion mukaan, ja ryhmä lähti kohti Hallavarjoa. Kuitenkin paikalle päästessään, Tuskatiikeri odotti heitä Hallavarjossa. Useiden kuiden jälkeen oli miellyttävää nähdä Tuskatiikeriä, jonka keho oli kasvattanut massaa ja lihasta kaiken vaeltamisen jäljiltä. Eedensielun opastuksella Lakkakallo kiersi unessa olevat kissat ja tarkkaili jopa huvittuneena nukahtanutta Syystähteä, joka oli kellahtanut varajohtajaansa vasten pienelle kerälle unen yllättäessä molemmat. Ainoastaan kaksi punertavaa kissaa he löysivät kaikista Hallavarjon kissoista ja Lakkakallo auttoi kahta sotilasta saadaan uniset kissat selkiinsä.
''Viekää heidät jo Imperiumiin, muulle ryhmälle tuli suunnitelmien muutos!'', Eedensielu komensi kaksikkoa ja Lakkakallo muutaman muun Eedensielun seuraajan kanssa saapui yllättyneenä paikalle. Muutoksia? Kesken operaation? Tuskatiikeri oli keksinyt jonkinlaisen juonen, joka mursi aiemman operaation, mutta se oli ilmeisesti Eedensielun mielestä vaikuttanut hyvältä.
''Tuskatiikeri ehdotti, että voisimme yhdessä marsia samana yönä vielä Ruskatammeen. Hän laskee siellä olevat kissat syvään uneen ja me käymme keräämässä kissat pois, eikä kukaan siellä ymmärrä, mitä on tapahtunut'', Eedensielu tiivisti Lakkakallolle, kun tämä lähti parin muun Imperiumin sotilaan kanssa seuraamaan Eedensielua ja Tuskatiikeriä. Lakkakallo oli yllättynyt käänteestä, he saisivat yhdessä yössä kaksi kansaa kyhjättyä läpi punertavista kissoista!
''Väretassulle ja Härmätassulle tulee kiire kuulustujen kanssa'', Lakkakallo vinoili, Eedensielun vain kevyesti naurahtaessa. Kuten Kalmanveri olikin aiemmin todennut, enemmän riistaa kansalle, kun kissat osoittautuisivat vaarallisiksi Imperiumia kohtaan.
Kissat saapuivat nopeasti Ruskatammen rajalle, jonka ensimmäisenä ylitti Tuskatiikeri, muiden jäädessä tarkkailemaan. Lakkakallo istui lehtien suojassa Eedensielun ja sotilaiden vierellä uteliaana katselemassa, miten Tuskatiikeri langetti unen Ruskatammen maille. Pimeyden turvin Eedensielun partio livahti sisälle leiriin, ja Lakkakallo ensimmäisenä kiipesi pitkin tammea, tarkistaen pesiä, mutta vain neljä punertavaa kissaa löydettiin ja sotilaat lähtivät kantamaan näitä. Eedensielu hyvästeli toistaiseksi Tuskatiikerin, sillä enää kollilla olisi jäljellä vain Kuutiikeri.
Lakkakallo poistui Ruskatammen leiristä viimeisenä, hän hiljaisena katseli taakseen ja ympärilleen. Hänellä oli jatkuvasti tunne, että häntä joku katseli, mutta kaikkihan nukkuivat. Kolli tuhahti itsekseen ja juoksi Eedensielun kiinni, jonka kanssa he viimeisinä palasivat takaisin Imperiumiin, odottamaan viimeistä retkeä, joka kohdistuisi Kuutiikeriin.

//Owalle tiedoksi + Heli//

Toipuminen oli ottanut oman aikansa, mutta lopulta Lakkakallo oli taas jaloillaan. Hänen piti kuitenkin olla varovainen, mutta tunnetusti Lakkakallo, jos kuka uskoi syntyneensä kuollakseen vielä jonakin päivänä, ja hän ei haluaisi jäädä murehtia odottamaan tuota päivää. Mieluummin hän kulkisi, taistelisi, juoksisi, kiipeilisi ja tietysti käyttäisi voimaansa, etenkin nyt, kun hän oli päiviä joutunut vain makaamaan ja olemaan Snaken hoidettavana. Lakkakallon ollessa poistumassa parantajanpesästä, tämä sattui samalla askeltamaan vankien tyrmien, sekä kuulusteluluolan ohitse, pysähtyen korviaan heilauttaen kuuntelemaan Eedensielun ja Kalmanveren keskustelua. Lakkakallo tervehti kaksikkoa.
''Oletko nyt menossa hakemaan lisää vankeja? Yö on ihan juuri, kuu kohoamassa..'', Lakkakallo kohautti lapojaan, saaden kumppaninsa emopuolen hieman tuohtuneena kohottamaan toista kulmaansa upseerille. Odottavaisesti, että mitä nuorempi kolli naaraasta haluaisi. ''Haluaisin tulla partiosi mukaan, en ole tiellä, enkä jää jälkeen. Olen niin kauan maannut parantajanpesällä, että mielelläni kaipaisin jo tekemistä'', Lakkakallo hymähti, Kalmanveren vaihtaessa katseita Eedensielun kanssa, mutta tuhahduksen saattelemana Eedensielu myöntyi ja hyvästeli Kalmanveren, joka jatkoi kuulustelujen vartiointia.
--
Lakkakallo tunsi viiman pitkän ajan jälkeen turkillaan, kun hän juoksi Eedensielun partion mukana kohti Yötaivasta. Pimeys toi omanlaistaan turvaa partiolle, joka lopulta ylitti kansojen rajoja, ja suuntasi vuorille Salamavuoren rajojen tuntumasta, ennen kuin pääsivät susilauman ohitse kohti Yötaivasta. Eedensielu komensi hidastamaan, kun he lähestyivät leiriä. Tuskatiikeristä ei ollut enää merkkiäkään, joten oli oletettavissa, että toinen olisi lähtenyt jo Hallavarjoon. Lakkakallo kiersi muiden tavoin leirissä uinuvia kissoja, mutta lopulta he löysivät vain kaksi punertavaa kissaa, jotka nostettiin kahden muun partiossa olleen selkään.
Eedensielun johdolla partio poistui Yötaivaan reviiriltä ja palasivat nopeasti takaisin Imperiumiin, alkaen odottaa seuraava yötä, jolloin he tekisivät saman tempun Hallavarjoon. Lakkakallo saattoi kaksi partiota ollutta kissaa kohti vankien tyrmää, johon kaksikko laski vangitut kissat. Vain kaksi Yötaivaan kissaa, jotka alkoivat heräillä, mutta kaksikon herättyä pesässä oli enää jäljellä orjia, Lakkakallon mennessä syömään ja odottamaan Eedensielulta seuraavaa komentoa lähteä tehtävälle.

//Chabi, jatko Elokorpin roolista//

Fuuga oli syöksynyt kaksijalanpesään, huomattuaan jotakin outoa olevan tekeillä, kun tuntematon kissa oli tunkeutunut kotikisujen kotiin. Kuitenkin naaras oli hivenen myöhässä, sillä savu hänet vasta kunnolla herätti liikkumaan. Savua tulvi joka puolelta kaksijalan pesää, ja naaras oli heti aistinut jonkinlaisen puhopolton olevan alkeissa. Fuuga yritti keskittyä siihen, että saisi nuorimmat kissat; Apollon ja Alfin pelastettua. Naaras kuuli Alfin ja Apollon äänet jostakin, ja Fuuga kompuroi savussa yskien ja törmäillen erilaisiin asioihin, kompastuen jopa Kajon ruumiiseen, toisen jäätyä palaneen verhotangon alle, joka oli kaatanut pudotessaan kirjahyllyn, joka oli murskannut pienen Kajon. Fuuga veti henkeä äimistyneenä ja samassa alkoi yskiä, erottaen samalla Apollon ja Alfin yskimisen, kun kaksikko yritti verestävin silmin edetä huoneessa.
''Tännepäin, tulkaa tänne!'', Fuuga mourui, erottaen Alfin vetiset silmät. Fuuga nappasi hampaisiinsa pian Apollon, joka oli napannut hänen hännästään kiinni, kun oli päässyt toisen luokse, kaikkien möyriessä pitkin lattiaa, ettei olisi heti savun murtamana. Samalla Fuuga huomasi Alfin ja vuorotellen veti mukanaan Apolloa ja Alfia, tassuin, hampain, kantaen, siirtäen, työntäen ja vetäen. Eikä naaras olisi muuten löytänyt enää vankassa savussa yskien ja silmät kirvellen takaisin ulos, mutta hänen kompuroimat esineensä oli sama esterata, jonka hän muisti.
Hän nosti ensin Apollon ulos kissanluukun avulla, sitten Alfin ja lopulta työntyi itsekin, haukkoen raikasta ilmaa, suu vaahdoten. Hän nosti Alfin hampaisiinsa ja hieman paremmin voiva Apolloa tuki, kun he kulkivat talosta kauemmas. Fuugan ajatuksena oli saattaa veljekset kauemmas talosta, ja aidan alitse työntäessään kaksikon ja itse hypätessään yli, hän veti kaksikon pensaan alle piiloon.
''Menen etsimään muita, huolehtikaa hetken toisistanne'', Fuuga naukaisi, ja kiipesi aidan ylitse, mutta pysähtyi niille sijoilleen, kun ikkunat räjähtivät ilmiliekkeihin ja naaraan oli käännettä kasvonsa, kun kuumuus oli niin valtavaa vasten kasvoja. Naaras pidätti hengitystään, kun käänsi kasvonsa takaisin kohti pesää. Kaksijalkojen äänet kasvoivat ja pian kummallisen näköisiä kaksijalkoja lähestyi taloa letkun kanssa. Fuuga ei ollut uskoa näkemäänsä, hän ei ehtinyt pelastaa muita. Naaras arastaen kaksijalkoja hiipi aidan ylitse takaisin veljesten luokse, Apollon raskaasti hengittäen puolitajuissaan ja yrittäessään tukea veljeään, mutta päästessään kaksikon luokse, Fuuga murtui. Alf oli kuollut häkämyrkytykseen, todennäköisesti jo silloin kun Fuuga oli kaksikkoa raahannut.
Fuuga tuijotti epäuskoisena kohti Apolloa.
>>Punavirta? Olen aina toiminut oppiesi mukaan, kuunnellut ja seurannut sinua. Miksi teet näin minulle ja kaikille kissoille, jotka tapaan?<<, Fuuga kihisi raivosta mielessään, vaikka ulkomuoto oli murtunut. Sininen kimaltava perhonen kuitenkin lensi vaisusti Apollon ympäri, laskeutuen tämän hännälle, kuitenkin kadoten savun mukana ilmaan. Samassa kaksijalka lähistöltä huudahti ja lähti juoksemaan heitä kohden, kädet heitä kohti osoittaen ja kurkottaen. Fuuga ei jäänyt empimään Punavirran ohjeistusta huolehtia Apollosta, se oli ollut merkki ja se riitti Fuugalle. Naaras syöksähti nuorempaa kohti, nappasi tämän hampaisiinsa ja pinkoi niin lujaa kuin pitkistä jaloistaan pääsi, kauniilla loikalla viistäen ojan ylitse, palautuen jaloilleen ja juosten pois kohti kaksijalkalasta. Kohti järveä, kohti turvaa, kohti maailmaa, jossa Fuuga tunnettaisiin ja jossa hän sai olla rauhassa enemmän kuin täällä. Hän tiesi, että Punavirran perhosmuoto kertoi, että jotakin olisi tulossa ja Fuugalla tai Apollolla olisi arpansa siinä.
Fuuga hidasti askeliaan, mutta pysähtyi lopulta vasta kukkulan ja niityn, sekä vanhan ukkospolun ylitettyään järvellä, jonka äärellä pesi Apollon kasvot, tämän turkkia ja auttoi tätä juomaan vettä, sekä kuunteli tuon rahisevaa hengitystä. Fuuga joi itsekin raikasta vettä ja katseli tyynein silmin pitkin järven pintaa, vaikka hänen sielunsa oli murtunut.