//Heli, Owa//

''Loistava ajatus kultaseni'', Pakkastähti naurahti, potkaisten erään vangin ruumista ja napaten sen niskavilloista kiinni, kun kaksikko asteli orjien ja vankien pesään. Pakkastähti heitti kaaressa ruumiin pesän keskelle, antaen pimeyteen silmiensä tottua ja siihen kuvottavaan mätäiseen hajuun, kun aiempien ruumiiden raadot löyhkäsivät pesässä, sekä jätökset, hiki, veri ja mitä kaikkea kissat olivatkaan täällä toimittaneet. Pakkastähti sai pelästyneitä ja hämmentyneiden vankien katseita itseensä.
''Tässä on teidän ruokanne, orjien ja vankien. Tervetuloa jokaiselle Imperiumiin, te heikot ja vähäpätöiset olennot, joita edes Kaiku ei rakasta suojellakseen'', Pakkastähti naurahti, laskien tyytyväisenä häntänsä kumppaninsa lavalle, kuunnellessaan heikompien kissojen sihinää ja sähinää, aistien pelkoa ja vihaa ilmassa hyvin paljon. Mutta lopulta pisimpään olleet vangit syöksyivät muiden ohitse ja heittäytyivät ruumiin äärelle, alkaen hotkia kannibalismin omaisesti kohtalontoverinsa lihaa kitusiinsa. Pakkastähti kevyesti hymähti, katsellen miten osa nuoremmista vangeista alkoi oksentaa pelosta ja kuvotuksesta orjien käytökselle.
''Aurinkotuulen kissoja onkin jo kuultu, mutta tulette olemaan vankenamme niin kauan, että olemme löytäneet keskuudestanne sen punertavan kissan, jonka Kaiku on lähettänyt tehtävälle. Ja mikäli emme sellaista löydä, aloitamme mielellämme teidän jokaisen punertavaturkkisen mestauksen. Jokainen kansa kuulustellaan vielä läpi Väretassun ja Härmäntassun toimesta'', Pakkastähti hymyili viattomasti, aistien kauhua.
''Mutta turvatakseni oman sukuni jatkuvuuden, on minulle osalle vangeista ja orjista iloisiakin uutisia. Jälkipolveni kaipaavat kumppaneita ja on aika valita teistä sellaiset, jotka tulevat kulkemaan Imperiumin parhaimmiston mukana. Ja voitte olla varma, että tulette rukoilemaan omaa kuolemaanne, mikäli yritätte vältellä minun tai kumppaninne tahtoa, sillä sitä helvetin kidutusta ei teistä kestä kukaan'', Pakkastähti hymyili, astuen sitten ylitse toisiinsa kietoutuneiden pelokkaiden oppilaiden Eedensielun kanssa, ja katsellessaan jopa vihellellen kissoja halveksivasti.
''Sinä siinä, olet Rikkotähden pentu, mikä on nimesi?'', Pakkastähti korotti ääntään, saaden pelokkaan naaraan henkäisemään ja suoristamaan ryhtinsä, korvat pelosta painuneina poskia vasten.
''Armon-..Armonhalla'', naaras kuiskasi, Pakkastähden puristaessa tassunsa tuon leualle ja katsellessa tuon siroja kasvoja mietteliäänä. Armonhallan silmät kiiluivat hämmennyksestä ja pelosta. Tällainenko hänen isänisä olisi? Kissa, jota Myrkkysuossa Armonhallakin oli niin kauan pelännyt?
''Tämä on hyvä Tuskatiikerille, eikö? Ja mikä olisikaan parempi kosto Rikkotähdelle, kuin parittaa hänen pentunsa sellaisiin asemiin täällä, että Rikkotähti saa vielä itse kohdata jälkipolvensa sodassa?'', Pakkastähti painoi hetkeksi onnellisesti kuononsa vasten kumppaninsa poskea, päästäen sitten irti Armonhallasta ja katsahtaen tuon veljeen, jonka kurkusta kuului hentoa varoittavaa murinaa (?) . ''Tämä Tiikerinhäpeälle. Saa heidänkin perheensä iloisia uutisia ja pohdittavaa, kun hän on menettänyt juuri veljensä'', Pakkastähti hymyili, kohottaen sitten yllättäen häntänsä ylös.
''Kobra ja Rosvo, raahatkaa nämä kaksi aukiolle ja jääkää vartioimaan heitä. Kutsukaa myös Tuskatiikeri ja Tiikerinhäpeä aukiolle odottamaan'', kaksi sotilasta kiirehtivät nopein askelein, toisen tarttuessa kivuliaasti Hurmelampea niskasta ja toisen Armonhallaa korvasta lähtien repimään kaksikkoa pois pimeydestä.
''Tuo ja tämä, he ovat suvun ulkopuolisia, mutta heillä on kaunis punertava väri turkeillaan. Sanokaa nimenne!'', Pakkastähti karjaisi, toisennaaraan ollessa korvat luimussa ja häntä pörröisinä pelosta ja toisen rauhassa istuessa lähellä Luumarjaa, ja muita Kuutiikerin kissoja.
''Neilikkasydän'', Ruskatammesta oleva naaras kuiskasi, vilkaisten vieressään olevaa naarasta.
''Preerialintu'', toinen lausui itsevarmemmin, ja Pakkastähti oli hivenen yllättynyt siitä, että tämä naaras vaikutti vain tyytyväiseltä tilanteestaan. ''Tulehan, ei tehdä tästä vaikeampaa'', Preerialintu tönäisi Neilikkasydämen jaloilleen ja patisti toisen mukanaan häntä keinuen hyväntahtoisen korkealla Pakkastähden ja Eedensielun ohitse kahden muun perään.
''Kenelle nämä herra?'', Kuisketaivas yskähti hämmentyneenä pesän uloskäynnillä, kun naaraat ominavuin askelsivat häntä kohden.
''Härmämyrskylle ja Kärppäkynnelle!'', Pakkastähti kivahti, sotilaan kadotessa pian naaraiden kanssa aukiolle. Pakkastähti oli tovin hämmentynyt tilanteesta, Eedensielun koskettaessa huvittuneena hänen lapaansa. (?)
''Entä Kipinäntähden pennut? Emme ole kuulleet Huurrehaamusta pitkäänaikaan mitään, mutta eikö heitäkin voisi hyödyksi käyttää eikä vain orjiksi jättää?'', Eedensielu ehdotti (??), Pakkastähden vilkaistessa lapansa ylitse kolmeen nuoreen kissaan, jotka olivat lähes ensimmäisiä orjavankeja. Pakkastähden katse kirkastui.
''Lupiinikettu on kovasti pitänyt sinusta'', Pakkastähti hymähti Apilalle, joka kohottautui tassuilleen ja rauhassa vain nyökkäsi. Pakkastähti muisti pennun, jonka silmissä oli useita kuita sitten vielä palannut toivonkipinä, mutta joka näytti löytäneen jonkinlaisen paikkansa täältä. ''Ja sinä olet Sangen perheen orja, Lumo. Varjojenvale, Sangen poika voisi olla mielissään sinusta. Hakekaa aukiolle mestariperheenne ja odottakaa siellä muiden kanssa'', Pakkastähti komensi.
Niin monta kertaa orjat olivat saaneet selkäänsä, että mahdollinen ylennys jonkun perheen pään kumppaniksi varmasti kelpaisi kummalle tahansa. Mutta niin useasti saaneet selkäänsä, että molemmat lähtivät liikkeelle hakemaan mestariperheitään.
''Siinäkö kaikki?'', Pakkastähti katseli mietteliäänä ympärilleen, mutta Eedensielukaan ei keksinyt enää ehdottaa muita. Pakkastähti lähti seuraamaan kumppaniaan pesästä ulos, jotta he voisivat pitää kumppanuuksien parivalinta seremonian yhdessä, mutta pimeydessä jokin painoi valtavan suuren tassunsa Pakkastähden tassun alle, paljastaen kyntensä ja upottaen ne Pakkastähden lihaan asti.
''Olet kova uhoamaan'', kuului Pakkastähden läheltä, mikä sai marsalkan niskakarvat kohoamaan hyytävän ja matalan äänen seurauksena. Pakkastähti paljasti hampaansa ja riuhtaisi käpälänsä vapaaksi, hypähtäen kauemmas ja paljastaen kyntensä esiin.
''Kuka-?'', marsalkka ehti karjaista, mutta tämän silmät räpsähtivät äimistyksestä. Hänen sydämensä kiihdytti lyöntejään, hän hermostui nopeasti, kun hän aisti kuoleman läsnäolon. Pakkastähden ylpeys, kunnianhimo ja itsevarmuus mureni sillä sekunnilla, häntä kuumotti ja hikoilutti, mutta seuraajilleen hän piti häntäänsä korkealla, korviaan pystyssä, lihaksiaan jännitettyinä, esittäytyi rohkeana ja ylpeänä, voimakkaana johtajana. Mutta hän pelkäsi kuollakseen. Olisi hänen pitänyt aavistaa, että hänen alaisensa todella saisivat raahattua Veritähden tänne, ja vielä tänne muiden sekaan. Miksei Veritähti vain yllyttänyt kissoja mukaansa ja kävellyt ulos pesästä? Pakkastähti nielaisi hermostuneena, mutta pitäen uhkaavasti hampaitaan esillä.
Kuka hän olikaan? Sielutähden lähettiläs, paholaisen punainen tiikeri, hän oli Pakkastähti! Pakkastähti onnistui keräämään niillä ajatuksilla muruset kasaan ja veti henkeä rauhoittuakseen.
''Olisi parempi olla korottamatta ääntään, saatan menettää malttini, jos en saa levättyä'', Veritähden valkeat silmät kiiluivat pesässä, Pakkastähden heilauttaessa hermostuneesti häntäänsä.
''Pidän kyllä huolen, että sinulla on aikaa levätä, kunhan ehdin käyttää aikaani sinun kaatamiseesi'', Pakkastähti onnistui tuttuun nenäkkään tapaansa sanomaan, mutta kääntyi kuitenkin ympäri, astuen ulos pesästä, sotilaiden ollessa valmiina puolustamaan herraansa, vaikka Pakkastähti ei uskonutkaan, että sotilaatkaan voisivat mitään. Pakkastähti huomasi pesän ulkopuolella sydämensä rauhoittuvan, mutta että hänen askeleensa olivat helpotuksesta muusina. Hän ärähti itsekseen ja lähti harppomaan kohti aukiota, vaikka Kuutiikerin kissat purskahtivat orjien pesässä nauruun, samalla kun Veritähti haukotteli makeasti.
''Turvat kiinni siellä tai revin kielenne irti!'', vahtivuoroon siirtynyt Lakkakallo rääkyi vihaisena näille.

//Chabi, EE, Heli, //

Fuuga johdatti Apollon kanssa ryhmää Synkkäputouksesta eteenpäin. He olivat matkaamassa seuraavaksi Taivaan liekkien laumaa kohden, johon matka olisi hieman pidempi, mutta pienemmällä porukalla sinne olisi hyvä kulkea, ettei lauman sijainti kaikille kansoille paljastuisi. Fuuga vilkaisi ryhmää takanaan, Arpitähti keskusteli Päiväntähden ja Taivaspennun kanssa, samalla kun Kivijalka ja Pohjoisenlaulu puhuivat vielä Yötaivaasta ja Eliasta. Saukonsilmä ja Syystähti kulkivat rauhallisina, mutta selvästi uteliaina kohti vieraita mantuja, Kivijalan yllättäen kysyessä Korppisydämeltä, miltä tuntui olla kansansa ainoa valittu. Fuugalle matkan tekeminen muistutti kovasti sitä aikaa, kun he olivat Sangen, Naakkatähden, Mäntymarjan ja Vuokkopolun kanssa matkanneet etsimään Hyasinttikatsetta näiltä mailta, ja sitten palanneet toisen kanssa takaisin metsään.
''Taivaan liekkien lauman sijainti on syytä pitää salaisuutena. He eivät ole kansojen tapainen suuri yhteisö, vaikka mielellään ottavatkin vieraita luokseen. Siksi nyt kun vien teidät sinne, haluan suojella heidän turvallisuuttaan ja kilttiyttään, ettei heille koidu tiedon leviämisestä lisää ongelmia'', Fuuga naukui, kääntyen muita kohden. ''Jos ette osaa pitää salaisuutta heidän sijainnistaan, on parempi, että jäätte nyt tähän'', hän jatkoi tiukasti, Arpitähden katsellessa muita läpi huvittuneena.
''Minä en osaa, mutta Kaiku ei ihan heti heitä jaksa täältä tulla onkimaan taisteluun esi-isiä vastaan, joten voimmeko jo mennä?'', Synkkäklaanin entinen päällikkö naurahti, saaden osalta mukana olijoista silmien pyörittelijä. Fuuga huokaisi raskaasti.
Mutta jatkoi sitten ryhmän johdattamista mäen ylitse, kissojen maistaessa kylmästä ilmasta huolimatta vesiputouksen kuljettamaa raikasta veden hajua ilmassa. Fuuga pysähtyi mäelle ja katseli vesiputouksen äärelle, osittan taakse, sen läheisyyteen, jossa kulki kissoja vailla huolta huomisesta.
Fuuga nyökkäsi hiljaa ryhmälle ja johdatti nämä kohti leiriä, kohti paikkaa, josta hän oli tullut hakemaan Tomua, kun oli saanut tietää Pakkastähden olevan tämän perässä. Fuuga liukui mäeltä alas ja tupsahti suoraan kahden Taivaan liekkien lauman pyytäjän eteen, joista toinen pörhisti säikähtäneenä karvojaan ja toinen kiljahti yllätyksestä.
''Huomenta'', Fuuga mumisi kiusaantuneena, kaksikon rauhoittuessa ja räpytellessä kummastuneena silmiään.
''Uskaltaako sinne tulla? Joko ne söivät sinut?'', Arpitähden nauravainen ääni huhuili, Fuugan tympääntyneenä puuskahtaessa ja luimistaessaan korviaan.
''Minä menen hakemaan Sarastuksenliljan'', toinen pyytäjä naukui ja lähti pidemmälle kohti leiriä, kutsuen lauman johtajaa tapaamaan vieraat, samalla kun toinen pyytäjä iloisesti häntäänsä huiskien nuuski Fuugaa.
''Kukas se sinä olet? Näytät tutulta'', pyytäjä naukui, mutta pian mäkeä pitkin osittain liukui ja osa hyppien saapui paljon lisää kissoja, joka sai pyytäjän hermostuneeksi.
''Olemme rauhanasialla, ei hätää'', Fuuga hymyili, pyytäjän arasti johdattaen heitä pidemmälle leiriin, toisen pyytäjän haettua Sarastuksenliljan aukiolle.

//Masi
Ruskea naaras ihaili Tsumea itsekseen rauhallisesti hengitelle, yritellen tunnustella kehonsa liikehdintää Tsumen auttaessa häntä alas pöydältä takaisin lämpimälle peitolle, jossa kääre häntä odotti. Omituinen kipu alkoi levitä pikkuhiljaa hänen olastaan, ja se sai naaraan pudistamaan hieman päätään, ennen kuin hän otti hieman paremman asennon ja käänsi katsettaan kohti Viiltokynttä. Emon nimen mainitseminen sai nuoren naaraan hymyilemään iloisesti ja onnellisesti, nyökäyttäen vielä päätään Viiltokynnelle vahvistaakseen naaraan ehkä hieman epäuskoisen hymyn.
”Ennen kuin minut vietiin saarelta, hän voi ihan hyvin. Vanhuus ja Pakkastähden ilkitoimet häntä tietysti väsyttävät, mutta minun silmääni ainakin hyvin muuten”, hän tokaisi ja väräytti korviaan ollessaan huolissaan emostaan kyseisellä hetkellä. Olisiko emo vielä siellä, kun hän palaisi? Naaras käänsi sinisen katseensa hetkeksi pois, ennen kuin käänsi sen takaisin vanhempaan naaraaseen.
”Ihailin sinua silloin paljon”, naaras kuiskasi hiljaa katsellessaan nyt kolmella jalalla kulkevaa soturitarta, joka silloin oli kansalleen tärkeä sekä voimakas osa. Tai ainakin Aallonsydämelle. Kaunis, sulava, vahva naaras. Joka oli kohonnut ystävättärensä kanssa johtajatasolle. Kunnes tapahtui surkeat sattumat. Lopulta tuo tuhahti huvittuneena ja pyöräytti päätään, olisikin Rikkotähden pää pehmennyt.
”Ehkä hän on pehmennyt, tai löytänyt kansastaan harvan hyvän soturin kehen luottaa veljensä lähdön jälkeen”, tuo tokaisi, mutta hymyili sitten kuitenkin tyytyväisenä Viiltokynnelle. Oli niin mukava jutella toisen kanssa, kun ei koskaan ennen päässyt viettämään aikaa näinkään helposti. Lopulta Aallonsydän nyökäytti päätään pari kertaa Veritähdestä puhuttaessa.
”Hän selvästi ei ole jättämässä metsää. Tai sitten metsä ei ole jättämässä häntä. Hän varmasti kulkee vielä vuosienkin päästä keskuudessamme. Vaikka se kuinka kamalalta kuulostaakin”, naaras tuhahti ihmetellen, miten niin suuri kolli voisi koskaan pysyä niinkään hyvässä kunnossa, hengissä, kaikkien tapahtumien jälkeenkin. Sentään hänen mielensä oli muuttunut, ja se pelastaisi jo suurimman osan metsästä. Lopulta Pakkastähdestä keskustellessaan Aallonsydän höristi korviaan kohti Viiltokynttä, tyytyväisenä uudesta tiedosta, jota ei ollut ennen kuullut.
”Aivan”, hän sanahti hiljaa ja väräytti korviaan valmiina kuulemaan kohti Tsumea. Hän muisti miten Pakkastähti oli ollut Myrkkysuossa, mutta ei muistanut, oli vain kuullut tarinoita Jäätähdestä, sekä kuinka Jäätähti oli valinnut markiisikseen Sädetähden, eikä poikaansa. Hassu tarina sinänsä. Mutta sieltä varmaan punainen paholainen oli kerännyt vihansa sekä kostonhimonsa kansaa kohtaan. Aallonsydän jätti lopulta muistelonsa kuunnellakseen Tsumea, jolta kuuli viimein, miten Rikkotähti ei antaisi hänen palata kansaan. Hänen korvansa kohosivat yllättyneinä kohti entistä soturia, ja hän hetken hiljaa katseli toista, nähden kuitenkin miten vaikealta aihe näytti Viiltokynnelle.
”Rikkotähti sai sinut lähtemään?” hän huokaisi hiljaa ja katseli epäuskoisena tarinaa, josta ei tiennyt mitään. Miksi Rikkotähti olisi lähettänyt hyvän soturittaren pois kansastaan? Miten Viiltokynsi olisi voinut pilata Rikkotähden mahdollisuuksia missään? Vai liittyikö naaraan pennut jotenkin Rikkotähden suunnitelmaan. Aallonsydän luimisti korviaan pahoittelevasti, sekä surullisena, katseensa siirtyessä lopulta ulos, jossa valkeat lumihiutaleet alkoivat leijailla ylhäältä alas. Miten Aallonsydän voisi saada Rikkotähden unohtamaan tuollaisen vääryyden, ja antaa urhean soturittaren palata sinne, minne kuuluikin? Hän tuhahti harmistuneena, painaessaan päänsä käpälilleen katsahtaen kuitenkin kohti Tsumea. ”Olen erittäin pahoillani, että Rikkotähti on tehnyt jotain tuollaista. Se kuulostaa väärältä, sekä erittäin tyhmältä”, hän huokaisi ja heilautti häntäänsä. ”Jos minä olisin johtajana, päästäisin kaikki Myrkkysuon perheeseen kuuluvat takaisin kotiinsa. Ei ole mitään niin väärää kuin ajaa toinen pois kodistaan turhasta”, Aallonsydän tokaisi räpäyttäen silmiään harmistuneena. Miten Rikkotähti saattoi? Kunpa hän vain voisi auttaa.

//Masi
Tumman sininen naaras viimeisteli turkkinsa pesua, kun äkkiä kaukaa kutsuen Pakkastähti loikki kumppaniaan kohden, päästyään hädin tuskin hänen luokseen ennen kuin suusta vain vaahtosi asiaa. Eedensielu katseli marsalkan leikkisyyttä hieman naurahtaen, lopulta höristellen korviaan tämän oikealle asialle, josta oli oikeus olla innoissaan. Naaraan huulille kohosi vieno veikeä hymy ja hän vilkaisi kohti vankien pesää.
”Onko oikeasti näin”, hän tuumasi ja heilautti häntäänsä kääntäen katseensa punaiseen kolliin. ”Enpä ole taas hetkeen parempaa suunnitelmaa kuullut”, hän naurahti ja katseli, kun vankien pesän sivustalla makasi vielä sen yhden aurinkotuulelaisen kissan ruumis.
”Ehkä sitten voi myös tarjota tuota raatoa orjille iltapalaksi”, tämä tuhahti toiselle nousten seisomaan ja antaen marsalkan johtaa tietä. ”Parittomia on tällä hetkellä yllättävänkin paljon, yllättävät käänteet ovat vähentäneet väkeämme. Ehkä sieltä löytyy edes pojallemme uusi rakkaus”, Eedensielu huokaisi astuen Pakkastähden kylkeen kiinni vilkaistessaan kohti Tuskatiikerin oleskelupaikkaa, kun poika oli palannut retkiltään vain suru-uutisekseen kuullen kumppaninsa menehtyneen sillä välin. Ehkä se toisaalta antaisi Tuskatiikerille uutta rohkeutta sekä vahvuutta jaksaa, vaikka varmasti murskasikin kollin ajatuksia hetkellisesti.

//Heli

Tsume kevyesti hymyili, vaikkakin toisaalta se oli huolestuttavaa, että hän oli niinkin helposti tunnistettavissa. Hän ajatuksiinsa uppoutuen painoi päätään alemmas ja hiljaa huokaisi itsekseen, sillä hän pakeni ja piilotteli itseään vain siksi, ettei aikoinaan Myrkkysuo olisi saanut tietää hänen pennuistaan ja ettei Rikkotähti listisi häntä tilaisuuden tullen. Tsumen häntä värähti hermostuneena. Olisiko hänen pitänyt kertoa siitä Aallonsydämelle? Että Myrkkysuon nykyinen johtaja oli uhannut kertoa tai tappaa hänet, jos Tsume olisi jäänyt varajohtajaksi? Miksi hän enää mustamaalaisi? Rikkotähti oli tehnyt Sädetähteenkin vaikutuksen, että tämä oli ottanut kollin seuraajakseen. Tsumen veljenpojalla oli joitakin isänsä kaltaisia piileviä kykyjä astua esiin.
''Mutakatseen?'', naaras kuiskasi silmät kimaltaen epäuskoisina, mutta pehmeän hymyn kaareutuessa hänen kasvoilleen. Viiltokynsi oli kasvanut Mutakatseen vanhempien kasvattamana Aurinkotuulessa, ja hän oli aina pitänyt Mutakatsetta oikeana sisarenaan. ''Miten sisareni jaksaa?'', Tsume kuiskasi hiljaa, räpäyttäen haikeita silmiään. Hän muisti, että Varjosielu oli menehtynyt yllättäen, ehkä Verikuun sodassa, jonka takia ei halunnut pahoittaa nuoremman naaraan mieltä ja kysyä asiasta. Varjosielu ei ollut koskaan ollut erityisen läheinen Tsumelle, mutta hekin olivat käyneet partioimassa yhdessä ja olihan naaras ollut iloinen Mutakatseen puolesta.
''Markkiisi?'', Viiltokynsi hiljaa kuiskasi, mutta hymyili Aallonsydämelle. Mutakatse oli varmasti tästä ylpeä. ''Olet korkea-arvoinen kissa ja selvästi Rikkotähden mieleen. Tai sitten vallanhuippu on pehmittänyt hänen päänsä, usein hän näki vain markiisit ja kreivit itsensä kilpailijoina'', naaras mutisi loput itsekseen, kevyesti tuhahtaen.
''Uusi sukupolvi selvästi raivaa itselleen tilaa keinoilla millä hyvänsä'', Tsume nyökytteli hivenen huvittuneena. ''Kuulinkin useampi kuu sitten, että Veritähtikin oli palannut metsään ja luonut uuden kansan. Nuorempi sukupolvi koettelee metsää, mutta näyttää siltä, ettei hänestä päästä eroon'', Tsume naurahti isästään kommenttinsa.
''Pakkastähti on häikäilemätön, olen aina uskonut, että hänellä oli jonkinlainen kiduttava pakkomielle Myrkkysuota kohtaan. Hän halusi aina johtaa sitä, olla emonsa Jäätähden seuraaja, muttei koskaan saavuttanut sitä. Hän näki Rikkotähden tavoin kaikki kilpailijoinaan ja halusi olla muita parempi'', Tsume heilautti harmistuneena korviaan.
''Vierailen usein järvellä'', Tsume sanoi hiljaa, siirtäen katseensa ikkunasta ulos, valkeiden hiutalien laskeutuessa pihamaalle ja Belladonnan päälaelle. ''Mutta kaipaan aina takaisin siihen, mitä minulla oli ja miten haluaisin muuttaa kaiken. Mitä enemmän kuulen Myrkkysuosta, sen suuremmin haluan palata ja yrittää korjata omat asiani, että voin tukea kotiani. Haluaisin vain jatkaa siitä, mihin jäin. Kasata perheeni luokseni Myrkkysuohon, olla arvolleni kelvollinen esikuva ja lopettaa pelkoni Pakkastähteä ja Rikkotähteä kohtaan'', naaras huokaisi haikeasti.
''Rikkotähti ei kuitenkaan anna minun palata, enkä voi antaa hänelle anteeksi sitä, että hän sai minut lähtemään'', naaras nielaisi hiljaa. Ei ehkä ollut hyvä ajatus puhua Rikkotähden varajohtajalle tästä, joten Tsume hiljensi ääntään ja vaikeni. ''Mutta älä huoli, minä ja Belladonna autamme sinua pääsemään kotiin'', Tsume naukui ja auttoi Aallonsydämen laskeutumaan tiskipöydältä ja siirtymään takaisin takkatulen ääreen sohvalle hymyillen.

//Masi
Iltahämärä kuunteli vieno hymynkaarre suupielessään isäänsä, joka lopulta vaikutti kuitenkin ylpeältä poikaansa, vaikka oli saanut menetyksiä aikaan retkellään enemmän ehkä kuin onnistumisia. Mutta Pakkastähti uskoi nyt niin Rikkotähden kuin muidenkin menehtyvän myrkkyyn, joka varmasti mylläisi ja aiheuttaisi ongelmia kansoille pitkään. Ei tuollaista ihan yhtäkkiä vain hoidettaisi, eihän? Pakkastähti kuitenkin olisi innoissaan saadessaan uusia kissoja paritettavaksi Imperiumin sotilaille, joten Iltahämärä uskoi lopulta isän olevan tyytyväinen, ja hänen nahkansa olevan turvassa. Kolli nyökäytti suurin elein päätään Pakkastähden kehotukselle mennä kertomaan itse henkilökohtaisesti kissoille menetyksistään. Niin hän tekisi, se olisi hänen tehtävänsä seuraavaksi. Kolli jo pohti, miten keräisi kissat koolle ja kertoisi näille hyväeleisesti. Varmasti vähintään Kuoloon suuresti uskovat kissat olisivat hyvillään, että nuoret olivat kuolleet laumansa sekä Kuolon tahdon voiman puolesta, eikä vain heittäneet henkeään turhalla reissulla. Iltahämärä ainakin toivoi hyvää onnistumista tältä tehtävältä.
”Ehkä Imperiumi vielä täyttyy meidän laisillamme älyköillä joku päivä”, kolli naurahti ja nyökäytti sitten päätään syvästi. ”Vien osanottosi heille mukanani, nähdään myöhemmin”, kolli naukaisi Pakkastähdelle, kun tämä lähti loikkien kohti kumppaniaan, ehkä hyvinkin innokkaana pilatessaan Rikkotähden pentujen tulevaisuuden mahdollisuuksia. Tai vähintään he jättäisivät osan itsestään Imperiumiin. Kolli tuhahti itsekseen huokaisten sitten syvästi katseellaan etsien tarvitsemiaan kissoja. Hän huomasi ainakin Opaalikuiskauksen ruokailevan itsekseen etääntyneenä muista, nähden lopulta Pakkassäteen hännänpään pyörähtävän sotilaiden pesässä. Kolli lähti askeltamaan näitä kohden etsien myös katseellaan Kärppäkynttä ja Tiikerinhäpeää. Kolli sai nuorimmaiset sotilaat mukaansa keskustelemasta lähellä vedenrajaa, siirtyen sitten kohti Opaalikuiskausta, jolle nyökäytti päätään jättäen sotilaat tämän lähelle. Opaalikuiskaus vilkaisi ihmetellen kohti poikaansa, sitten kohti Iltahämärää, joka pyysi sotilaiden pesästä Pakkassäteen sekä Lakkakallon seurakseen ulos. Punainen naaras näytti hieman närkästyneeltä, mutta Iltahämärä antoi tuon olla omien ajatusten kanssa haluten saada vain kaikki paikalle. Tiikerinhäpeä asteli vanhempiensa luo, kun Kärppäkynsi asettui isänsä vierelle katselemaan upseeria uteliaana.
”Varmaan kuulitte, kun lähdin tehtävälle Pakkastähden käskystä tuhoamaan Kuulammen, sekä kaappaamaan Rikkotähden pennut. Otin tehtävälleni mukaan Välkeroihun sekä Ruostepiinan. Tehtävä oli tapahtumarikas, niin vankien kaappauksella, mutta myös tapaturma-alttiina”, kolli huokaisi laskien päätään. ”Valitettavasti Välkeroihu, eikä Ruostepiina selvinneet kotiin asti”, Iltahämärä räpäytti silmiään katsellen sitten kapteenien reaktiota, huomaten etenkin Tiikerinhäpeän kihisevän raivosta.
”Pakkastähti lähettää teille suurimmat osanottonsa. Nuoret sotilaat taistelivat urheasti laumansa sekä kotinsa puolesta, eikä heitä unohdeta pian. Älkää tekään myöskään uskoko, että he eivät olisi olleet urheita. Minä olen ainakin heistä ylpeä, olkaa tekin”, Iltahämärä naukaisi tomerasti painaen sitten päätään pahoittelevasti. ”Olen pahoillani menetyksestänne”, hän naukaisi nähden sitten miten Tiikerinhäpeän koko turkki oli pörhistynyt kaksinkertaiseksi ja naaras kihisi raivosta. Pakkassäde vain pyöräytti silmiään näyttäen kuitenkin hieman ankealta tilanteessa. Opaalikuiskaus luimisti korviaan ja asetti häntänsä Kärppäkynnen olalle, joka painoi päätään alas surkeana. Hän oli varmasti järkyttynyt sisarensa poismenosta, muttei hän osoittanut suuria tunteita tilanteeseen muuten.
”Kiitos Iltahämärä. Minä välitän tämän Kalmanverelle kun hän pääsee tehtävästään”, Opaalikuiskaus naukaisi vaisusti Iltahämärän noustessa seisomaan.
”Olisit edes voinut pitää heistä huolta!” Tiikerinhäpeä lopulta raivokkaasti puuskahti upseerille, joka luimisti toiselle hieman korviaan.
”Olen pahoillani Tiikerinhäpeä. En minäkään kuitenkaan kaikkeen pysty. Ehkä oli Kuolon tahto päästää heidät luokseen, vaikka se olikin jo aikaista. He kuitenkin taistelivat aidosti pelkoa näyttämättä. Molemmat heistä olivat erinomaisia sotilaita”, hän naukaisi vielä rauhallisesti toiselle, saaden vain itsekseen raivosta tuhisten Tiikerinhäpeän poistumaan paikalta maata jylistellen. Varmasti naaraalle oli kova pala menettää veljensä. Mutta sekin voisi tehdä hänestä tärkeämmän. Rakkaudelliset suhteet eivät saisi sokaista urheita Imperiumin sotilaita. Se olisi heikkous. Iltahämärä nielaisi, vilkaisi kohti perheitä ja sitten vielä syvän kunnioittavan nyökkäyksen myötä poistui hiljaa paikalta pesemään turkkiaan sekä haavojaan.

//Masi
Aallonsydän katseli Viiltokynttä nyt tutummin, kun tunnisti naaraan kaikkien kuluneiden kuiden jälkeen. Hän näytti vanhalta itseltään, vaikkei ollut enää yhtä vahvassa kunnossa, lihaksien kuin turkin valkeudenkin perusteella. Olihan tuo samaa ikäluokkaa kuin Sädetähti oli ollut, niin ainakin markiisi uskoi. Ruskea naaras hymyili entiselle tutulle lämpimästi, kohoten sitten hieman parempaan asentoon tuntien lihaksiensa venyvän pitkästä sekä kivuliaasta reissusta. Ehkä hän pian pääsisi takaisin kuntoon. Vähintään hän saisi ruokaa sekä juomaa täältä, vaikka hän joutuisikin tyytymään kaksijalan naposteluihin. Se ei metsäkissaa oikein miellyttänyt, mutta kyllä sitä jotain olisi syötävä.
”Luulin että olisin myös unohtanut sinut, mutta sinut kyllä helposti yhdistää Myrkkysuon Viiltokynteen, kun nimen kuulee ja hetken yhdistelee muiston paloja”, hän tuhahti lämpimästi katsellessaan toista. ”Olen Mutakatseen ja Varjosielun tytär”, hän naukaisi päätään nyökäyttäen kunnioittavasti toiselle. Mutakatse ja Viiltokynsi tulivat yhdessä Myrkkysuohon, jonka takia naaras ihaili Viiltokynttä, varsinkin silloin kun naaras oli kohonnut ystävänsä Sädetähden markiisiksi. Siitä lähti Aallonsydämen unelmat nousuun.
”Olen, tai olin, Rikkotähden markiisi. Oppijasta soturiksi, josta emoksi ja sitten markiisiksi”, hän nopeasti naukui elämäntarinansa Viiltokynnelle, joka ei varmastikaan muistaisi nuorta naarasta. Oli hän silloin ollut vielä, mitä? Nuori soturi? Vai vasta oppilas. Mutta kuitenkin olisi ollut kansassa, koska Aallonsydän ihaili Viiltokynttä. Aika kuitenkin olisi lentänyt jo paljon, eikä niistä kuista olisi paljoa muistissa. Lopulta naaras palautti ajatuksensa keskusteluun, kun Tsume oli kysynyt, olisiko Rikkotähti aiheuttanut pahantilanteen Myrkkysuossa.
”En usko? Tai siis, kun tuntui että kaikki alkoi sen jälkeen, kun Pakkasnauru lähti Myrkkysuosta, ja lopulta Iltahämärä katosi oman perheensä kanssa. Sitten metsässä alkoi tapahtua kummia…”, naaras ynähti ja heilautti häntäänsä katsahtaessaan Belladonnanviiltoa kohti. ”Monet johtajat ovat vaihtuneet, kuten kuulit jo Varistähdestä, Synkkätähdestä. Sädekatse jätti asemansa saadakseen pentuja ja mitä kaikkea muuta”, tuo naurahti kuivasti katsahtaen surumielisesti Tsumeen ja sitten takaisin Belladonnanviiltoon. Ei nuori soturitar varmasti ollut kuullut kuitenkaan Sädetähden kuolemasta?
”Kansamme on menettänyt monia urheita kissoja. Myöhemmin Sädekatseen omat pennut katosivat. Kansalaisia on kuollut perussairauksiin kuten aina. Mutta etenkin Pakkastähden Imperiumi on saanut Myrkkysuon ahtaalle, sekä sen kissoja tapettua”, hän huokaisi. Aallonsydän nielaisi lopulta palan kurkustaan ja palautti katseensa omiin tassuihinsa. Hän kuitenkin keskittyi Viiltokynnen tarinaan ja lopulta taittoi korviaan apeana, kun toinen kertasi hetkiään Myrkkysuon jälkeen, katkera sävy äänessään.
”Varmasti kansassa elämä olisi voinut taittua ihan erilaiseksi. Eikö monetkin muut kissat ole kaikenlaisista tapaturmistaan kuntoutunut? Uiminen varmasti olisi voinut hieman auttaa sinua”, tuo yritti lohduttaa toista, mutta tiesi, että valintoja olisi tehty ja naaras olisi hieman pettynyt niihin. Ei niitä enää voisi korjata, oli Tsumella jo ikääkin, ja tapahtumista olisi aikaa, mikä vaikeuttaisi kaikenlaista paranemista. ”Eiköhän kirkkaat päivät vielä löydä polullesi. Olethan sentään saanut Belladonnanviillon elämääsi”, tuo hymyili lämpimästi, nyökäyttäen sitten tuolle päätään.
”Uskon siihen, että vielä näen kotisaareni. Ehkä sinäkin pääset näkemään sen, tai koko metsän, jos niin haluat”, hän naukaisi ja laskeutui nyt makuulle, tuntien lievää kipua olassaan.

//Chabi, vangit//

Veritähti tunsi kirvelyä turkillaan, teräviä kiviä oli raahauksen myötä uppoutunut ja repinyt hänen turkkiaan. Kirvely ei kuitenkaan johtunut erityisesti kivusta, vaan siitä, että keho parsi itseään pakolla kasaan, kuten tavallisestikin. Jokainen nyppylä, pääkopan kopsahdus mihinkin kiveen milloinkin ja kutittavat nurmikot olivat jääneet hyvinkin hänen mieleensä raahautumisen aikana. Eikä Imperiumin kissat olleet tehneet unessa olon esittämisestä kovinkaan helppoa. Veritähti ei jaksanut avata väsyneitä silmiään, mutta pyyhkäisi kasvojensa poikki suurella tassullaan unen rippeitä pois, hän naksutteli niskojaan, tunnusteli kehonsa jäykkyyttä ennen kuin vaivautui avaamaan silmänsä. Veritähti tiesi tarkalleen missä oli, ja hänen suunnitelmansa oli toiminut juuri niin kuin hän oli halunnutkin.
Imperiumin kissat luulivat häntä yhtä heikoksi ja säälittäväksi kuin muitakin täällä olevia, että hän oli nukahtanut ja ollut sen jälkeen helppo uhri. Kuka hemmetti siinä repimisessä nukuttua saisi? Punertava kolli hymähti itsekseen, tuntien leukansa alla jotakin pehmeää ja tutulta tuoksuvaa, kun hiljainen kehräys paljasti, että toinenkin olisi hereillä (?). Taskuruoho oli kesken heidän keskustelunsa nukahtanut häntä vasten, ja Veritähti oli rauhassa seurannut kissojensa vaipuvan uneen, Elian toimintaa leirin laidalla ja Imperiumin kissojen saapumista. Veritähti oli odottanut Imperiumin tuloa jo kauan ja se oli vienytkin kauan. Mutta tuntiessaan Kuukäpälän kehon lämmön, ominaistuoksun tanssivan nenällään ja tuon hiljaisen kehräyksen kertovan, että tämä oli odottanut ja luottanut vähintäänkin yhtä paljon siihen, että Veritähti saapuisi.
''Huomenta'', Veritähti hymyili helpottuneen onnellisena sen hetken, orjien kiistellessä ruuasta pesässä sivummalle ja vankien itkiessä, huutaessa apua ja panikoidessa. Vankien turvallisuudentunnetta tuskin nosti ollenkaan se, että Veritähti olisi täällä muiden joukossa. Vapaaehtoisena tosin, mutta muut sitä tuskin tietäisivät.
Miten omahyväisen ylpeitä ja typeriä Imperiumin kissat olivat, kun olivat uskaltaneet hänet laskea noin vain vapauteen? Tai siis ilman suurempaa vartiointia. Veritähti venytteli, ja alkoi painaa jokaisen kissan kasvoja mieleensä, kissojen säpsähdellessä hänen tuijotustaan, kunnes kuoleman katse astui seuraavaan ja taas seuraavaan. Osa oli hyvin aliravittuja, he olivat olleet täällä jo kauan.
Veritähti huvittuneena kuitenkin vain hymähti ja painoi päänsä takaisin Kuukäpälän pehmeään turkkiin ja antoi silmiensä painua kiinni.
''Älä kysy suunnitelmasta, ei minulla sellaista ole. Lupasin Taskuruoholle palauttaa sinut ja ilman sinua en palaa Kuutiikeriin, mutta ongelmana on nyt se, että joudun raahaamaan puoli kansaa samalla takaisin'', Veritähti huvittuneena heilautti häntäänsä. ''Nukutaan vielä hetki ja kävellään sitten ulos, juuri nyt tarvitsen vielä hetken lepoa. En saanut sellaista kuninkaan kantamista tänne, että olisin matkalla voinut nukkua'', Kuutiikerin johtaja naurahti.
Luumarja oli myös herännyt ja asteli muiden Kuutiikerin kissojen kanssa Veritähden ja Kuukäpälän lähelle, Luumarjan tervehtiessä Kuukäpälää ilahtuneena koskettamalla johtajan kumppanin tassua hännällään ja hymyillen tälle.
''Huojentavaa nähdä sinut'', Luumarja hymyili, kutsui sitten pentunsa luokseen ja kävi itsekin näiden kanssa kerälle, että nämä voisivat levätä.
Kuutiikerin kissat eivät olleet erityisen huolissaan, he olivat kidnapatuista ja orjista kaikista rauhallisimpia. Veritassu haukotteli vielä makeasti, mutta alkoi sitten pestä sisarensa Daaliatassun päälakea, johon oli tarttunut likaa, Dingontassun myös tullessa Luumarjan vierelle kerälle lepäämään.
''Miksi me olemme täällä?'', Deguntassu naukui hiljaisella äänellään ja asteli Luumarjan ja Kuukäpälän väliin, istuutuen Kuukäpälän eteen ja katsellen tuota mietteliäänä.
''Koska olemme punaisia kissoja'', Veritähti haukotteli vastaukseksi, Deguntassun kurtistaessaan kummastuneena kulmiaan.
''Imperiumin kissat eivät ole pahoja pikkuinen. He uskovat samaan kuin mekin, Sielutähteen ja Kuoloon. Meillä ei ole mitään pelättävää täällä, olemme heille avoimia ja kohtelemme heitä kuin kaltaisiamme. Heidän keinonsa ovat hieman karut, ja kummalliset, olisivathan he voineet vain kysyä meiltä asioita, jos he ihmettelevät jotakin. Mutta tärkeintä on se, ettei ole syytä huolestua'', Luumarja kehräsi, saaden pentunsa hymyilemään.
Veritähti raotti silmiään mietteliäänä. Luumarja oli aina ollut ylpeä siitä, että oli käytännössä jonkinlainen sukulainen Veritähdelle, Pakkastähdelle ja vain siksi, että tämä olisi Sielutähden veli. Velipuoli? Veritähti ei ollut tuosta ihan kartalla, mutta Pakkastähden kaltaisen kissan pitäisi tietää Luumarjan arvo tai Sielutähti kynsisi itse marsalkan. Veritähti antoi asian olla, Luumarja aivopesi Kuutiikerin kissoja uskoonsa, mutta se asia saattaisi olla suurena avustavana tekijänä Kuutiikerin osalta Imperiumin kanssa.

//Heli//

Pakkastähti kuunteli rauhallisena, hänen itsekkäiden ajatustensa ja epäilyksiensä väistyessä, ehkä Sädetähden vinkeistä pysyä rauhallisena ja kuunnella oli joskus hyötyäkin. Pakkastähti laski häntänsä takaisin Iltahämärän lavalle ja pysähtyi tämän kanssa kävelynsä aikana.
''Olet toiminut todella hienosti. Myrkkysuo ei ole nyt ongelmanamme, enkä usko, että Rikkotähtikään selviää myrkyistäsi. Olet todellinen sukulaisena, todellista verta ja lihaani'', Pakkastähti hymyili toiselle, räpäyttäen rauhallisesti silmiään. Ehkä hän oli tehnyt virheen, kun oli nimennyt Tuskatiikerin seuraajakseen, mutta koko Imperiumi tiesi, että seuraajan piti olla hänen ja Eedensielun pentu, jota kriteeriä Iltahämärä ei valitettavasti täyttänyt. Mutta Pakkastähti uskoi Iltahämärän itsensäkin tietävän kuinka ylpeä Pakkastähti oikeastaan pojastaan oli.
''Minusta sinun tulisi kertoa kuitenkin pentunsa menettäneille upseereille ja kapteeneille itse. He ovat ihmeissään ja tolaltaan kuitenkin tapahtuneesta, ja mieluummin värittää heille tarinaa, miten urheina Imperiumin jälkipolvet taistelivat ja miten rohkeasti he kuolivat Imperiumin hyväksi'', Pakkastähti tuumi, räpäyttäen sitten mietteliäänä silmiään. ''Ja sitten meidän tuleekin niille Rikkotähden jälkipolville kehittää kumppanit ja pyrkiä samanlaiseen manipulointiin kuin Pakkassäteen kohdalla onnistuimme'', Pakkastähti naurahti, jatkaen matkaa mietteliäänä, kiertäen Iltahämärän kanssa takaisin leiriä kohden.
''Mahdollisesti voisimme ajatella vangeille kumppaneiksi Härmämyrskyä, Kärppäkynttä tai Tiikerinhäpeää-'', Pakkastähden kasvoille kuitenkin kaareutui hymy. ''Tai sitten poikaasi Leijona-aavetta, tai Tuskatiikeriä, he ovat vailla kumppania ja kansan jatkuvuus on tärkeää. Eikä mikään olisi Rikkotähdelle ja tuon suvulle turmiollisempaa, kuin saada nähdä, miten tämän lapset ovat joutuneet merkittävään rooliin Rikkotähden vihaamien kissojen keskuudessa'', Pakkastähti naurahti voitonriemuisena. Jos Rikkotähti koskaan olisikaan selvinnyt, ja vaikka koskaan Armonhalla tai Hurmelampi pääsisivät pakoon, Pakkastähti olisi päässyt jo Imperiumin kanssa noiden mieliin, eivätkä he koskaan enää voisi elää normaalisti. Heidät olisi pilattu ja tuhottu.
''Voisin oikeastaan muutenkin huolehtia siitä, että nykyiset vangit ja orjat saavat päätyä sukumme jatkajiksi, mikäli Imperiumin kissat sitä tarvitsevat'' Pakkastähden silmät kiiluivat huvittuneina ja hän taputti Iltahämärän lapaa. ''Ei tekisi pahaa saada sinunkin kaltaisiasi älykkäitä yksilöitä enemmän tänne. Pentusi ovat erinomaisia, ihan kuten isänsä. Ja pakko myöntää, että sinä olet kuin omasi'', Pakkastähden silmistä näkyi ylpeys, syvä ja aito ylpeys.
''Puhutaan myöhemmin, vie sinä viestit Opaalikuiskaukselle, Lakkakallolle ja Pakkassäteelle, Kalmanveri on vankien kuulusteluissa. Välitä samalla osanottoni heidän jälkipolviensa kuolemasta'', Pakkastähti nyökkäsi sitten vakavampana, lähtien kohti Eedensielua ja jo kaukaa kutsuen tätä luokseen.
''Eedensielu, meillä on niin paljon vankeja, että on aika määritellä uudelleen sukumme jatkuvuutta'', Pakkastähti nauroi räkäisesti, loikkien kumppaninsa luokse. ''Ehkäpä voisimme käydä kiertämässä vankeja ja pohtia, kuka voisi olla kenellekin parittomalle jälkipolvellemme hyvä valinta'', Pakkastähti virnisti.

//Heli//

Tsume katseli toisen juomista, samalla kun pesi kasvojaan ja rintakehäänsä, jotka olivat päätyneet uimaan vedessä juomisen yhteydessä. Aallonsydän todella tunnisti hänet, ja hiljalleen Tsumelle tuli ehkä siitä jopa epämukava olo. Tsume kun oli jo niin kauan ollut poissa ja yrittänyt kadota, ettei enempää ongelmia syntyisi. Naaras kuitenkin hymyili Myrkkysuon kissalle toisen tunnistettua Viiltokynnen, nykyisen Tsumen.
''Aika on kulkenut niin paljon, että on ehtinyt unohtaa tuttujakin kasvoja. Minäkään en tunnista valitettavasti sinua Aallonsydän, vaikka olet varmasti silloin ollut Myrkkysuossa kuin minäkin. Ketkä ovat vanhempasi?'', Tsume myönsi kohtalokseen, ettei tunnistanut toista. ''Tai mitä arvoa edustat Myrkkysuossa? Kasvosi ovat tutut, mutta en silti kykene muistamaan sinua'', hän naukui nuoremmalle hieman kiusaantuneena.
Kuitenkin naaras toi mukanaan ikäviä uutisia, Pakkastähti jatkoi pahuudensa kylvämistä Myrkkysuon piinaana ja Myrkkysuo yritti kamppailla viimeisillään, tai sellaisen kuvan Viiltokynsi sai tapahtuneesta. Naaras luimisti surullisena hieman korviaan. Fuuga oli ollut oikeassa aikoinaan, kun oli tavannut Viiltokynnen. Naaraan olisi pitänyt palata kansansa luokse ja valmistautua taisteluun, mutta mitä hän mahtaisi Pakkastähteä vastaan, rampana?
''Kuulinkin Belladonnaviillolta, että edeltäjäni Sädetähti oli jäänyt pois virastaan. Belladonna on kotoisin Yötaivaasta ja oli nähnyt toisen jääneen pois johtajantehtävästä kokoontumisessa, ja Rikkotähden aloittaessaan johtajankautensa siellä. Onko Rikkotähti aiheuttanut tämän Myrkkysuon pahantilanteen?'', Viiltokynsi heilautti korviaan mietteliäänä.
Aallonsydän oli kuitenkin utelias myös naaraan menneisyyttä kohtaan, Viiltokynnen heilauttaessaan hiljaisena häntäänsä.
''Näin parhaimmaksi vaihtoehdoksi lähteä, tunnelma kiristyi ja olin pettänyt kansani uskollisuuden rakastuessani Varistähteen. Sain pentuja hänen kanssaan, mutten kyennyt enää jatkamaan elämääni Myrkkysuossa, enkä halunnut pettää Myrkkysuota, joten en liittynyt Yötaivaaseenkaan. Kuka edes olisi huolinut varajohtajakseen tällaista rampaa?'', Tsumen ääni oli kuitenkin katkera, eikä hän kertonut koko totuutta. Hän ei tiennyt, mitä mieltä Aallonsydän olisi omasta johtajastaan, joten naaras ei ehkä uskaltanut kertoa kaikkea.
''Tein virheitä ja minut ajettiin ahtaalle, mutta nyt näen, että kaikesta huolimatta, minun olisi pitänyt jäädä Myrkkysuohon'', Tsume painoi päätään alas ja sulki surullisena silmänsä. Rikkotähti olisi varmaan paljastanut hänet, mutta hän olisi voinut saada pentunsa Yötaivaaseen, kun Varistähtikin kuoli. Hän olisi voinut saada perheensä ja arvonsa, kaiken Myrkkysuossa. Mutta hän oli pelännyt ja paennut, tarjonnut pennuilleen toisenlaisen elämän ja kieltänyt oman unelmansa.
''Älä ole huolissasi Aallonsydän, autamme sinut kyllä takaisin kotiin, kunhan olet toipunut'', Tsume lopulta hymyili toiselle, siirtäen katseensa Belladonnaviiltoon, joka katseli heitä ikkunan takaa uteliaana.

//Masi
Aallonsydän kömpi tassuilleen Tsumen avustuksella, varovasti astellen eteenpäin vanhemman naaraan avustuksella. Jalat olivat heikot sekä voimat vähissä, varmasti tämän muun oudon tunteen takia. Sanoiko Tsume jotain lääkkeistä, tai yrteistä? Yrteistä ehkä, ehkä naaras oli saanut jotain lamaannuttavaa. Kaksijalan keinot, hän tuhahti itsekseen päänsä sisällä, astellen sitten kylmälle pinnalle, jonka jälkeen Tsume sai vesiputouksen aikaan jostain harmaasta johdosta. Markiisi katseli tätä epäröiden, kuitenkin nähden miten ketterästi entiseksi kansakissaksi naaras joisi vettä putouksesta. Aallonsydän veti syvään henkeä ja Tsumen tavoin kurkotti putouksen vierelle, saaden kielelleen sitä virkistää viileää vettä, mikä ei kuitenkaan missään tapauksessa maistunut samalta kuin kotona. Ei tietenkään, tämä olisi kaksijalkojen omia vekottimia. Luonto voittaisi aina kaiken. Juotuaan naaras siisti naamansa ja asettui palloksi kylmälle alustalle, tasoitellen omaa vointiaan ja tarkkaillen pesää ylempää kuin sen pedin uumenista. Kirkkautta tuli sisään vaaleista seinistä, jossa myös nuori kissa istui ja katseli kaksikon menoa toisella puolen pesää. Aallonsydän katseli tätä hetkisen, sitten siirtäen katseensa Tsumeen, tai oikeastaan, Viiltokynteen. Hän kohotti korviaan ja lopulta räpäytti silmiään pari kertaa auki, kohoten sitten makuultaan istumaan katsellessaan kolmella jalalla ontuvaa naarasta kunnolla.
”Miksi en tunnistanut sinua heti”, naaras sai nyt paremmin sanoja ulos suustaan saatuaan vettä, ja kohotti hymyä huulilleen, sen sitten lopulta painuessa, naaraan samoin painuessa kasaan. Ilo oli hetkistä, kuten se onni näytti myös olevan Myrkkysuossa.
”Myrkkysuossa menee huonosti”, hän huokaisi ja painoi korviaan. ”Pakkastähti uhkaa meitä koko ajan, olemme menettäneet sotureita, itsevarmuutta, lähes kaiken”, hän ynähti ja katseli tassujaan. ”Nyt minäkin olen täällä, ja ties mitä muuta kansalle on tapahtunut”, hän tokaisi pelästyneenä katsahtaen sitten Viiltokynteen.
”Mitä sinulle tapahtui? Miksi katosit?” hän naukaisi hämmentyneenä, nyt katsellen Viiltokynttä kuten oli toisen ennen tuntenut, ihaillen tätä ja silmäillen tätä silmät suurina. Niin nuori Aallonsydän oli tehnyt, nähnyt Sädetähden sekä Viiltokynnen urheina sekä kauniina johtajina kansalle. Ennen kuin sota tuli, Viiltokynsi loukkaantui, lopulta katosi, ja sitten Sädetähti sai pentuja, ja Rikkotähti kohosi johtajaksi. Kaikki oli kääntynyt niin äkkiä alamäkeen. Oliko se Rikkotähti, joka veti pahaa onnea puoleensa, vai oliko vain Pakkastähden kohoava uhka, joka lähti Myrkkysuosta, vetänyt itse kansan samalla veden alle? He voivat niin huonosti. Nyt vielä huonommin, kun naaras olisi kaapattu ja kansa vailla toista johtajaparia. Tosin Rikkotähti ei varmaan hänestä välittänyt niin. Ei kansan ainakaan resursseja pitäisi uhrata etsiäkseen häntä. Edessä olisi paljon muuta pahaa, jota kohdata. ”Onni on kuitenkin sen verran matkassa, että löysin sinut, tai, te löysitte minut”, hän tuhahti ja vilkaisi kohti olkaansa. ”Parempi onni olla tässä, kuin yksin jossain kaksijalkojen räpelöitävänä”, naaras tuhahti ja kohotti vienon hymyn kohti Viiltokynttä.

//Masi
Iltahämärä otti askelen taaksepäin suuren Pakkastähden astuessa esiin pesästään, upseerin vielä nyökäyttäen päätään kunnioittavasti isälleen, joka selvästi olisi ollut lepäämässä. Nopeasti Pakkastähti kertoi faktan olevansa kiinnostunut Myrkkysuon tilanteesta enemmän ja silloin Iltahämärä vilkaisi kohti orjien pesää, jonne Hurmelampi sekä Armonhalla oli juuri työntymässä. Hieman upseeri laski päätään ollen pahoillaan kaatuneiden sotilaiden puolesta, vaikkei kukaan heistä ollutkaan Pakkastähden puhdasta verisukua. Kolli korjasi kurkkuaan ja lähti askeltamaan isänsä vierellä kävelylle, avaten sitten tarinaansa.
”Varmasti olisi ollut näkemisen arvoista. Se oli jotain, mitä ei edes voisi kuvitella”, hän tuhahti huvittuneena Kuulammen tuholle, heilautellen häntäänsä hieman hermostuneena takanaan. ”Kuulampi täyttyi kuolemasta sekä pimeydestä, ja salaman iskun jälkeen taivaalta putosi kolme hahmoa”, hän nielaisi ja katsahti kohti Pakkastähteä. ”Lähdimme paikalta ennen selvittämistä ketä he olivat. En nähnyt tai kuullut Kuulammella muita”, Iltahämärä nopeasti kietaisi tarinan lyhyeksi ja jatkoi rauhallisesti kävelyään tuntien kynnen jäljet takamuksellaan ikävästi kutittaen. ”Muita ongelmia ei tullut. Lähdimme sieltä oitis kohti Myrkkysuota”, upseeri nielaisi heilauttaen häntäänsä.
”He ovat ansoittaneet saarta. Selvästi peläten Imperiumia. Kaikki kivikot olivat liukkaita, sekä saarella ja vedessä oli ansoja, etenkin myrkkyansoja”, hän tuhahti pohtiessaan vieläkin Myrkkysuon myrkyn vaikutusta itseensä. ”Välkeroihu osui ensimmäisenä ansaan, ja lopulta Hampaanvala sai osuman. He jäivät rannalle pitämään selustaa”, kolli tokaisi väräyttäen korviaan ärtyneenä tehtävän niin suurelle epäonnistumiselle. He olivat saanet mitä pitikin, mutta menettäneet samalla. Olisiko se silloin oikeasti edes voitto?
”Löysimme leiristä hyvin vähän sotureita, mutta myös Rikkotähden pentuja. Onnistuimme nappaamaan hänen yhden poikansa, sitten yritimme paeta. Päästessämme kuitenkin rannalle emme enää löytäneet Välkeroihua tai Hampaanvalaa. Epäilykseni on, että joku partio löysi heidät”, hän huokaisi ja pudisti päätään itselleen hieman vihaisena. ”Välkeroihu kuitenkin saapui pian Rikkotähden tyttären kanssa peräämme. Saimme myrkkysuolaisiakin hengiltä, ehkä vahingossa ehkä tahalteen, mutta yritimme paeta vain nopeasti heidän kanssa pois”, Iltahämärä vilkaisi varauksellisesti kohti isäänsä.
”Luulin, että olimme saaneet Rikkotähden hengiltä silloin aiemmin. Mutta hän olikin meitä sitten vastassa vastarannalla. Hän oli löytänyt paikalle ja saapui myös aseistettuna. Hänellä oli jonkinlainen viikate, jolla puolusti poikiaan. Löysimme sen toisen meitä vastasta vastarannalla. Mutta viikate ei ollut vain normaali ase”, kolli nielaisi keskeyttäen tarinansa. ”Kun Välkeroihu yritti hätistellä häntä tyttärensä hengellä, sotilaan hyökätessä Rikkotähti vain heilautti Viikatteen hänen päähänsä, ja se päästi jonkinlaisen välkähdyksen. Ennen kuin Välkeroihu kuoli”, Iltahämärä naukaisi. ”Pelkästään sellainen ase suoraan kalloon varmasti tappaa, mutta se ei ollut normaalia käytöstä, että se noin välähtää”, Iltahämärä tokaisi epäuskoisena pohtien Rikkotähden vaarallisuutta tuollaisella aseella. ”Ruosteenpiina yritti myös häiritä Rikkotähteä vastarannalla ollen siellä ennen meitä, mutta lopulta sai Rikkotähden Viikatteesta myös iskun ja kuoli. Lopulta kuitenkin Rikkotähti horjahti kiviltä ja putosi järveen Välkeroihun sekä hänen poikansa kanssa”, upseeri naukaisi heilauttaen häntäänsä kohottaen katsettaan Pakkastähteen.
”Ainiin, ja myrkytin Järven. Tai vähintään yritin. Siihen kuitenkin muodostui vihreän kuoleman väri, joten uskon, että niin Rikkotähti sekä poika voisivat olla hengiltä, vähintään hyvin kärsineitä tällä hetkellä, jos ovat edes ylös uineet”, kolli tokaisi ja katsahti sitten taakseen kohti orjien pesää. ”Lopputulos on siis vain me kaksi sekä kaksi Rikkotähden pentua, joista yksi on kuollut”, hän kohautti olkiaan ja huokaisi itseensä tyytymättömänä. Ehkä hän voisi todistaa Pakkastähdelle vielä kyvykkyytensä taisteluissa. Tehtävä oli muuten suhteellisen epäonnistunut, paitsi Kuulampea lukuun ottamatta. Ehkä marsalkka on siitä tyytyväinen jossain määrin. Vaikka senkin tuhoaminen vain lähetti Kaiun kissoja maanpäälle, mikä ei olisi niinkään hyvä asia.

Naaraan toistaessa hieman mietteliäänä Tsumen nimen, naaras heilautti huvittuneena häntäänsä ja nuolaisi rintakehäänsä.
''Voit minua kutsua myös nimellä Viiltokynsi, se on aikoinaan ollut minun nimeni kansassa'', naaras hymyili, Aallonsydämen esittäytyessä. Viiltokynsi ei vieläkään tunnistanut toista, vaikka tämä näytti tutulta. Todella tutulta, mutta jotenkin naaras ei vain osannut yhdistää tätä kehenkään, kenet oli aikoinaan Myrkkysuossa nähnyt ja joita oli varajohtajana parhaansa mukaan pyrkinyt edustamaan.
Aallonsydämen pyytäessä vettä, Tsume vilkaisi ympärilleen mietteliäänä, kunnes osoitti kuonollaan kohti tiskipöytää.
''Tuolta kaksijalkojen pienestä putouksesta vettä on mahdollista saada. Kaksijalka kyllä laittaa sitä myös astioihin valmiiksi, mutta maku ei ole kovinkaan hyvä niissä, kun vedet seisovat paikoillaan eikä raikasta vettä tule tilalle muuta kuin kaksijalan erikseen vaihtaessa'', kotikisu naukui, puskien sitten Aallonsydämen mukanaan ylös, auttaen toisen kiipeämään tiskipöydälle, johon pääsi helposti kirjojen ja laatikoiden kautta tuolille, ja siitä ylös tiskipöydälle, tuolin päällä ollessa erilaisia koristetyynyjä.
Kotikisu asteli hanan äärelle, ja räppi tassullaan jonkin aikaa hanan kylmän veden kahvaa, kunnes suuria pisaroita alkoi putoilla altaaseen, ja lopulta se muuttui vesiputoukseksi. Tsume työnsi päätään lähemmäs vettä ja nuokkui altaan reunalla, juoden vettä esimerkkinä kansalaiselle.
Ikkunan toiselta puolelta Tsume erotti Belladonnaviillon silmäparin, kun nuorempi naaras tarkkaili hieman huvittuneennäköisenä kaksikon touhuja.
''Mitä Myrkkysuolle kuuluu nykyään? Näytitte olevan rakentamassa ansoja'', Tsume tuumi, sukien toisella tassullaan kasvoistaan ja leuastaan vettä.

//Heli//

Pakkastähti ei ollut erityisesti seurannut tilannetta, hän oli pyrkinyt nyt lepäämään, että keräisi omia voimiaan, jotta olisi mahdollisimman vahvana ja voimakkaana edustamassa Imperiumia. Etenkin nyt se olisi tärkeää, sillä Imperiumi oli täynnä vahvoja, voimakkaita ja taidokkaita kissoja, eikä hän liikaa halunnut luottaa kehenkään, jotta valta ja kontrolli varmasti säilyisi Pakkastähdellä itsellään. Kolli haukotteli rauhallisesti, mutta heilautti korviaan, kun kuuli Iltahämärän huhuilevan pesän suulta ja ilmoittavansa palanneensa.
Pakkastähti kohosi tassuilleen, venytteli viimeiset unet pois lihaksistaan, kohosi ryhtiinsä ja astui ulos pesästä, jälleen se häijy ilme silmissään, tervehtien Iltahämärää kevyellä nyökkäyksellä.
''Kerrohan, miten matkanne meni ja tehtäväsi suoriutuivat? Varmaan arveletkin minun olevan enemmän kiinnostunut Myrkkysuon tilanteesta, joka pitänee paikkansakin-'', Pakkastähden sanat jäivät leijumaan, kun hän huomasi Iltahämärän turkilla haavan, joka kylläkään ei näyttänyt erityisen vakavalta. Mutta alkoi nopeasti epäillä sitä, miten tehtävällä oli käynyt.
''Missä Ruosteenpiina on?'', Lakkakallo aukiolla katseli hämmentyneenä Leijona-aavetta, joka siirsi Armonhallaa ja Hurmelampea orjan kanssa vankien pesään. Pakkastähti antoi katseensa valua hiljalleen takaisin Iltahämärään, nyt itsekin odottaen jonkinlaista selvitystä.
Vainko viidestä kissasta Leijona-aave ja Iltahämärä olivat selvinneet? Pakkastähti siristi itsekseen silmiään. Iltahämäräkö olisi asettanut tarpeettoman poikansa muiden kissojen edelle, jotta vain Leijona-aave nuorista olisi selvinnyt? Pakkastähti ei sanonut mitään, mutta alkoi epäillä Iltahämärän kyvykkyyttä toimia korkeassa arvossa, jos kylmyys olisi alkanut kaikota tästä.
''Tuliko Kuulammella ongelmia?'', Pakkastähti kysyi, laskien häntänsä poikansa lavalle ja lähtien saattamaan tätä mukanaan, jotta he voisivat käydä kävelyllä. ''Se olisi ollut varmasti näkemisenarvoinen hetki'', Pakkastähti virnuili silmät kiiluen odotuksesta saada kuulla koko tarina.

//Masi

Oranssin ruskea kolli rävähti ilkeään nauruun nähdessään, miten Rikkotähden suuri punainen keho kaatui myrkkyyn yhdessä tämän pojan sekä Välkeroihun ruumiin kanssa. Leijona-aave katsahti isäänsä epäileväisenä, loikaten äkkiä kivikolta turvaan Armonhallan tajuttoman kehon kanssa.
”Mennäänkö jo äkkiä?” kolli tuhahti hiljaa katsellessaan, miten Hurmelampi epäillen katseli kohti järveä, kykenemättömänä liikkumaan kaikesta tästä shokista, joka juuri häntä oli koitellut. Iltahämärä lopulta seurasi poikaansa rauhallisena pois kivikolta katsahtaen vielä kohti Myrkkysuon saarta, ennen kuin askelsi Hurmelammen luokse, joka käänsi pelokkaan katseensa Imperiumin upseeriin.
”Tulethan mukaamme rauhallisin mielin?” kolli kysäisi nuoremmalta, joka vain luimisti korvansa kuitenkin pistämättä vastaan. Iltahämärä potki kollin tassuilleen lähtien työntämään tätä etummaisena kohti Saukkoluolaa sisarensa kanssa, joka makasi Leijona-aaveen selässä.
”Vaikka nuoretkin sotilaamme kokivat kohtalonsa tässä, Pakkastähti ymmärtää sen olevan Kuolon tahto, heidän kohtalonsa koitti nyt, vaikka jo näin ajoissa. Tehtävämme on kuitenkin suoritettu, saimme Rikkotähden pennut, vaikka se yksi kuolikin isänsä mukana”, kolli tuhahti tietäen sanansa kuitenkin vääriksi. Ei Rikkotähti olisi kuollut, ei vieläkään. Hänellä oli Kaiun elämät, joilla hän selvisi Pakkastähdenkin kynsistä. Upseeri kuitenkin pohti hiljaa mielessään, mitä hän sanoisi Pakkastähdelle. Olisi marsalkan tiedettävä uhasta, että vähintään yksi punainen kissa olisi vielä metsässä, joka voisi kohota häntä vastaan. Mutta olisiko Rikkotähdestä sellaiseen lopulta. Hänellä olisi Kaiun elämät, ja se sellainen kamala viikate, jolla murskasi hänen sotilaansa, mutta olisiko hänestä sellaiseen? Iltahämärä murahti itsekseen ja vilkaisi taakseen nähdäkseen, seuraisiko heitä enää kukaan. Kollilla oli hieman epävarma tunne tulevasta, mutta vain sen saavutettuaan näkisi, mitä oikeasti tulisi tapahtumaan.
--
Iltahämärä nousi ylös vedestä Hurmelammen jälkeen pudistellen turkkinsa vedestä, vilkaisten sitten kohti Leijona-aavetta, sekä Armonhallaa, joka viimein alkoi heräillä viileästä vedestä(?). Kolli tuhahti itsekseen ja ohjasi poikaansa kohti orjien pesää.
”Vie heidät sinne odottamaan, menen puhumaan marsalkalle”, upseeri tokaisi pojalleen hymyillen sen jälkeen tälle rohkaisevasti. ”Hyvin toimittu tänään”, hän vielä kehui toista, poistuen sitten hiljaa paikalta kohti marsalkan pesää, jossa uskoi toisen oleskelevan. Eedensielu näytti istuvan ruokailemassa katsellessaan samalla kohti orjien pesää. Naaraan matkat reviirillä varmasti uuvuttivat tätä, vaikka mukana oli monet kissat auttamassa punaisten kissojen keräilyssä. Ruskean oranssi kolli lähestyi marsalkan pesää kutsuin isäänsä sen suulta, lopulta tuikaten päänsä sisään nähdäkseen paremmin.
”Olen palannut”, hän tokaisi toiselle veikeä virne suupielessään.